1/2013. Jäsenedut Seuraseminaarin aiheena on verotus. Kevään koulutukset. Seuran yhteystiedot ajan tasalle

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "1/2013. Jäsenedut 2013. Seuraseminaarin aiheena on verotus. Kevään koulutukset. Seuran yhteystiedot ajan tasalle"

Transkriptio

1 Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilu ry, ESLU järjestää lasten ja nuorten liikunnan, kunto- ja terveysliikunnan sekä seuratoiminnan koulutuksia myös tilauksesta omalla paikkakunnallanne teille sopivana ajankohtana. Jäsenedut /2013 ESLU tarjoaa jäsenseuroilleen monia hyviä etuja. Esimerkiksi alennukset seuratoiminnan koulutuksista ovat merkittäviä jäsenseuroillemme. Sivu 2 Seuraseminaarin aiheena on verotus Seminaari järjestetään Kalastajatorpalla Helsingissä lauantaina klo Seminaarissa asiantuntijoina ovat valtiovarainministeriön erityisasiantuntija Ilkka Lahti sekä Valossa työskentelevä, SLU:ssa yhteysjohtajana ja järjestölakimiehenä toiminut Petri Heikkinen. Seuraesimerkistä vastaa Keski-Uudenmaan Sukeltajien hallituksen puheenjohtaja Veli-Matti Korppi-Tommola. Tule kuulemaan ESLUn seuraseminaarin veroasiantuntijoita ja kysymään seuraanne askarruttavia kysymyksiä. Ilmoittaudu mukaan! Sivu 5 Kevään koulutukset Jäsentiedotteessa esitellään kevään ohjaaja- ja valmentajakoulutukset sekä seuratoiminnan koulutukset. Sivut 5, 10 ja 16 Seuran yhteystiedot ajan tasalle Muista päivittää seuran yhteystiedot ajan tasalle! Sivu 9 1

2 ESLU PALVELEE Toimiston puh Toimiston sähköposti: Henkilökunnan sähköpostiosoitteet: Ahlroos-Tanttu Päivi, toiminnanjohtaja puh Ahtiainen Heidi, koulutusassistentti puh Ekman Kari, seuratoiminnan kehittäjä puh Heinonen Leila, taloussihteeri puh Koivumäki Minttu, markkinoinnin ja viestinnän suunnittelija puh Nieminen Tarja, nuorisopäällikkö puh Palkama Merja, kunto- ja terveysliikunnan kehittäjä puh Sivonen Sari, lasten ja nuorten liikunnan kehittäjä puh Viitamäki Soili, jäsensihteeri, seuratoiminta puh Väistö Päivi, sihteeri puh

3 ETELÄ-SUOMEN LIIKUNTA JA URHEILU RY, ESLUN HALLITUS 2013 Sistonen Markku puheenjohtaja Juhola Jaana Suomen Taitoluisteluliitto Lucenius Ulla Vantaan Uimarit Ojaniemi Sirkka Riihimäen Voimistelu ja Liikunta Reinikkala Vesa Tuusulan Uimaseura Smolianov Anatoli Urheiluseura SAMBO-2000 Tikkanen Helena Käpylän Voimistelijat Troberg Anna Canoa Wickström Päivi Salibandyseura M-team Viljanen Esko Helsingin Seudun Yleisurheilu Virkkunen Heikki TUL:n Suur-Helsingin piiri JÄSENEDUT 2013 ESLU tarjoaa palveluitaan kaikille alueensa seuroille ja liikuntajärjestöille. Jäsenillemme tarjoamme lisäksi seuraavia etuja. Seurakäynti Tarjoamme jäsenseuroillemme yhden maksuttoman seurakäynnin. Etu on käytettävä kuuden (6) kuukauden sisällä liittymispäivämäärästä. Voimme tulla keskustelemaan, kertomaan, opastamaan tai kuuntelemaan esimerkiksi silloin, kun hallituksenne (johtokuntanne) kokoontuu. Aiheena voi olla mikä tahansa seuraanne tai seuranne toimintaa koskeva asia. Mikäli emme löydä ratkaisua pulmaanne heti käynnin aikana, lupaamme selvittää asiaa tai etsimme teille henkilön, jolta apu löytyy. Tehkää seurakäyntivaraukset vähintään kaksi viikkoa ennen suunnittelemaanne ajankohtaa. Seurakäynnin (3 h) arvo on 285 euroa. Seurakäyntivaraukset voi tehdä seuratoiminnan kehittäjä Kari Ekmanille joko puhelimitse tai sähköpostitse Oman Seuran Analyysi Oman Seuran Analyysi on SLU:n kehittämä seurojen järjestötoiminnan sähköinen itsearviointityökalu. Seuran keskeiset sidosryhmät arvioivat seuratoiminnan nykytilaa ja tulevaisuuden näkymiä väittämien perusteella antaen näin palautetta seuran toiminnasta. Lisäksi vastaajat voivat kertoa kirjallisesti oman näkemyksensä seuratoiminnan vahvuuksista, heikkouksista, mahdollisuuksista ja uhkatekijöistä sekä visionsa seuran tulevaisuudesta. Vastausten perusteella seura saa käyttöönsä yli 10-sivuisen taulukko- ja kuvioraportin, jonka avulla seura käy ESLUn seuratoiminnan kehittäjän kanssa palautekeskustelun sekä aloittaa mahdollisia kehittämis- ja parannushankkeita seurassa. Jäsenetuna ensimmäinen analyysi on ilmainen. 2

4 Lisätietoa saat ESLUn seuratoiminnan kehittäjä Kari Ekmanilta joko puhelimitse tai sähköpostitse Edut ESLUn koulutuksista Seura-Akatemia-koulutukset ovat yhden illan tehokkaita tietopaketteja, joista voi valita mielenkiintoisimmat tai osallistua vaikka jokaiseen. Seura-Akatemiakoulutuksiin pääsee kaksi yhden hinnalla samasta jäsenseurasta. Seuraseminaarit ovat tarjolla myös jäsenhintaan. Seuratoiminnan seminaareja järjestetään kaksi kertaa vuodessa, toinen alkuvuodesta ja toinen syksyllä syys-lokakuussa. Koulutukseen ja seminaariin ilmoittautumisen yhteydessä tulee mainita kuuluvansa jäsenseuraan. Äänioikeus vuosikokouksissa Jäsenenä saatte osallistua yhdellä äänellä vuosikokouksiimme. Osallistumalla pääsette vaikuttamaan alueen asioihin sekä eteläsuomalaisen liikunnan ja urheilun kehittämiseen. Lisäksi saatte tuoretta tietoa ajankohtaisista asioista. Etelätuuli-verkkolehti Tarjoamme seurallanne myös Etelätuuli-verkkolehden, joka ilmestyy sähköisesti 11 kertaa vuodessa. Etelätuuli on luettavissa osoitteessa verkkolehti.eslu.fi. Postituslistalle voi liittyä ESLUn verkkosivuilla. Jäsentiedote Julkaisemme jäsenseuroille suunnatun jäsentiedotteen neljä kertaa vuodessa. Tiedotteesta löytyy tärkeitä ja ajankohtaisia asioita. Tiedote toimitetaan pääsääntöisesti seurojen puheenjohtajille. Halutessanne voitte ilmoittaa niiden henkilöiden nimet, joille haluatte Jäsentiedotteen toimitettavan. Lakiasiainneuvonta - Asianajotoimisto Legistum Oy ESLU ja Asianajotoimisto Legistum Oy ovat solmineet yhteistyösopimuksen. Vastikkeetonta lakiasiainneuvontaa annetaan seuraa koskevista asioista puhelimitse vain ESLUn jäsenseuroille. Yhteisenä tavoitteenamme on helpottaa ESLUn jäsenseurojen toimintaa urheiluoikeuden lakipykälien viidakossa. Lakiasiain maksuton puhelinneuvonta on auki arkisin klo Yhteydenotot pyydetään ottamaan ensisijaisesti puheenjohtajan tai toiminnanjohtajan toimesta. Neuvontaa antaa asianajaja Teppo Laine, puh Asianajotoimisto Legistum on kansainvälinen juridiikan asiantuntijapalveluyritys, joka on keskittynyt ennakoivaan riskienhallintaan. 3

5 Neuvontapalvelut Tärkeä jäsenetu on myös ESLUn neuvontapalvelut. Annamme tietoa muun muassa talouteen, viestintään, varainhankintaan ja seurakehitystyöhön liittyvissä asioissa. Kun pohditte esimerkiksi seuran sääntöjen uudistamista, matkakulukorvausten tai palkkojen maksamista, tapahtumien järjestämistä tai turvallisuussuunnitelman tekoa, ottakaa yhteyttä seuratoiminnan kehittäjä Kari Ekmaniin joko puhelimitse tai sähköpostitse Pj-klubi Pj-klubi on ESLUn jäsenseurojen puheenjohtajille tarkoitettu maksuton tapaamis- ja kouluttautumisfoorumi, joka kokoontuu kaksi kertaa vuodessa. Tapaamisissa puheenjohtajille tarjotaan ajankohtaisen tiedon lisäksi mahdollisuus vaihtaa ajatuksia ja kokemuksia seuratoiminnan johtamisesta. Pj-klubin toiminnasta saa lisätietoja seuratoiminnan kehittäjä Kari Ekmanilta joko puhelimitse tai sähköpostitse Jäsenmaksu Jäsenmaksu vuodelle 2013 on 90 euroa. Edunvalvonta ESLU valvoo liikunta- ja urheiluseurojen etua monissa eri asioissa muun muassa vaikuttamalla liikunnan olosuhdeasioihin, avustuspolitiikkaan sekä taksoihin ja maksuihin kunnissa. Lisäksi ESLU pyrkii nostamaan liikunnan asemaa ja arvostusta. ESLU pyrkii myös vaikuttamaan yhdessä Valo, Valtakunnallinen liikunta- ja urheiluorganisaatio ry:n sekä muiden liikuntajärjestöjen kanssa valtion liikuntabudjettiin. Liikunnan ja urheilun maakunnallista edunvalvontaa tehdään vaikuttamalla Uudenmaan liiton maakuntasuunnitelmaan ja -ohjelmaan. ESLU toimii yhteistyössä kuntien kanssa myös kunnallisissa seuraparlamenteissa ja -seminaareissa. 4

6 SEURATOIMINTA Seuraseminaari Seuran verotus Yhdistysten verotukseen kiinnitetään entistä enemmän huomiota ja lukuisat seurat ovat saaneet yllätyspostia verottajalta. Ikäviltä yllätyksiltä voi kuitenkin välttyä, jos seurassa on osaamista ja tietoa verotukseen liittyvissä asioissa. Verotus kiinnostaa ja herättää jatkuvasti keskustelua seuratoimijoiden kesken. Seuroissa ajankohtaisia kysymyksiä ovat olleet muun muassa erilaiset sukkaja keksimyynnit. Verottomuus riippuu toiminnasta, toimintatavasta ja toiminnan laadusta. Mitä tämä tarkoittaa käytännössä? Entä miten verotus koskee vähävaraisten tukemisen muotoja? Kysymyksiä herättää myös arvonlisävero. ESLUn seuraseminaari järjestetään lauantaina klo Kalastajatorpalla Helsingissä. Seminaarissa asiantuntijoina ovat valtiovarainministeriön erityisasiantuntija Ilkka Lahti ja Valossa työskentelevä, SLU:ssa yhteysjohtajana ja järjestölakimiehenä toiminut Petri Heikkinen. Seuraesimerkistä vastaa Keski-Uudenmaan Sukeltajien hallituksen puheenjohtaja Veli-Matti Korppi-Tommola. Tule kuulemaan ESLUn seuraseminaarin veroasiantuntijoita ja kysymään seuraanne askarruttavia kysymyksiä. Ilmoittaudu mukaan ESLUn verkkosivuilla mennessä. Ajankohta: la klo Paikka: Hilton Helsinki Kalastajatorppa, Kalastajatorpantie 1, Helsinki Kouluttajat: Ilkka Lahti, Petri Heikkinen ja Veli-Matti Korppi-Tommola Hinta: ESLUn jäsenseurat 115 euroa/henkilö, muut 130 euroa/henkilö. Hintaan sisältyvät seminaariluennot, aamu- ja iltapäiväkahvi, lounas sekä iltatilaisuus. ESLU pidättää oikeudet muutoksiin. Lisätietoja seuraseminaarin sisällöstä löytyy ESLUn verkkosivulta. 5

7 Seura-Akatemia-koulutukset Seuran hallinto Seuraava Seura-Akatemia pidetään tiistaina klo Nordean toimitalossa Helsingissä. Illan aikana keskitymme yhdistysten sääntöihin ja yhdistysrekisteriin liittyviin asioihin sekä seuran vastuisiin ja velvollisuuksiin. Tilaisuuden alustajana ja toisena asiantuntija toimii liikunnan ja urheilun monitoimiosaaja, Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistys- ja sääntörekisteripäällikkö Juha Viertola. Illan toinen asiantuntija on Kaj-Erik Fohlin, jolla on pitkän linjan kokemus seuratoiminnasta. Tule kuulemaan ja keskustelemaan seuran hallintoon liittyvistä asioista. Ilmoittaudu mukaan ESLUn verkkosivuilla mennessä. Seuran hallintoon liittyviä ennakkokysymyksiä voi lähettää ilmoittautumisen yhteydessä. Ajankohta: ti klo Paikka: Nordean toimitalo, Satamaradankatu 5, Helsinki Kouluttajat: Juha Viertola ja Kaj-Erik Fohlin Hinta: 50 euroa + 3 euron toimistomaksu. ESLUn jäsenseuroille on taloudellisinta lähettää kaksi osallistujaa yhden hinnalla. Tervetuloa! Kevään viimeinen Seura-Akatemia pidetään tiistaina kello TDC Finland Oy:n tiloissa Helsingissä. Aihe ilmoitetaan ESLUn verkkosivuilla lähempänä ajankohtaa. 6

8 ESLUn järjestämä klubitoiminta Tj-klubi ESLUn Tj-klubin toimintaan ovat tervetulleita kaikki seurojen päätoimiset toiminnanjohtajat, nuorisopäälliköt, seurasihteerit ja muut seuran palkatut työntekijät, jotka työskentelevät seuran ja sen jäsenten hyväksi, hallituksen ja muiden vapaaehtoisten tukena. Tj-klubi kokoontuu kahdesta kolmeen kertaa vuodessa. Tj-klubin vuoden 2013 ensimmäinen tapaaminen Tj-klubi kokoontuu tiistaina klo risteilyn muodossa m/s Viking XPRS:llä. Tapaamisen teemana on päätoimiset seuratoiminnan arjen haasteissa. Tj-klubilaisten toiveista päivä rakentuu vapaasta keskustelusta. Tapaamisessa osallistujat voivat kertoa omia kokemuksiaan seuratoiminnan arjesta, haasteista ja onnistumisista. Tapaamiseen liittyviä ajatuksia ja ennakkokysymyksiä voi lähettää ilmoittautumisen yhteydessä. Ilmoittaudu mukaan ESLUn verkkosivuilla mennessä. Paikkoja on rajoitetusti, mukaan voimme ottaa 25 ensimmäistä ilmoittautumisjärjestyksessä! Ajankohta: ti klo Paikka: m/s Viking XPRS, lähtö Katajanokan terminaalista Kouluttaja: ESLUn seuratoiminnan kehittäjä Kari Ekman Hinta: 72 euroa + 3 euron toimistomaksu. Hinta sisältää koulutuksen, kokoustarjoilut sekä buffet-ruokailun ruokajuomineen paluumatkalla. TiedonJyvä Tj-klubin jäsenille ESLU julkaisee neljä kertaa vuodessa seurojen päätoimisille työntekijöille suunnattua TiedonJyvä-uutiskirjettä. TiedonJyvä sisältää neljä osiota, joissa käsitellään muun muassa seuroille ajankohtaisia ja tärkeitä asioita, jaetaan onnistuneita ideoita ja tapauksia seurojen välillä sekä tarjotaan tietoa tulevista koulutuksista. Lisäksi uutiskirjeessä lakimies vastaa arkisiin seuratoiminnan käytännön kysymyksiin. Uutiskirjeen avulla haluamme tukea seurojen työntekijöitä haastavassa, mutta erittäin antoisassa työssä. TiedonJyvä on luettavissa myös ESLUn verkkosivuilta. TiedonJyvän toimitus ottaa mielellään vastaan ideoita ja toiveita uutiskirjeen sisällöstä. 7

9 Vp-klubi Vp-klubi on tarkoitettu seurojen palkatuille valmennuspäälliköille, ohjaajille ja valmentajille. Klubin tarkoituksena on toimia keskustelufoorumina, jossa seuratoimijoiden on mahdollista verkottua yli seurarajojen ja oppia sekä saada käytännön tukea muilta urheiluseuroissa työskenteleviltä henkilöiltä. Klubin teemoina ovat aiheet, jotka juuri seurojen palkatut valmennuksen parissa työskentelevät ovat kokeneet keskeisiksi. Klubitapaamisia järjestetään kaksi kertaa vuodessa. Vp-klubi kokoontuu seuraavan kerran keväällä Pj-klubi Pj-klubi on ESLUn jäsenseurojen puheenjohtajille tarkoitettu maksuton tapaamis- ja kouluttautumisfoorumi, joka kokoontuu kaksi kertaa vuodessa. Tapaamisissa puheenjohtajille tarjotaan ajankohtaisen tiedon lisäksi mahdollisuus vaihtaa ajatuksia ja kokemuksia seuratoiminnan johtamisesta. Pj-klubi kokoontuu seuraavan kerran keväällä Lisätietoa klubien tapaamisista löytyy ESLUn verkkosivuilta. Seuratoiminnan tilauskoulutukset Kysyntä erilaisiin seuratoiminnan räätälöityihin tilauskoulutuksiin on lisääntynyt. Kaikille seuroille suunnattu avoin seurakoulutus voidaan myös järjestää toiveidenne mukaisesti räätälöitynä tilauskoulutuksena tai kehitystilaisuutena. Koulutuksia voidaan järjestää muun muassa yhdessä muiden liikuntajärjestöjen kanssa. Keskustele myös muiden seurojen kanssa mahdollisesta yhteisestä koulutuksesta. 8

10 Seuran yhteystiedot ajan tasalle ESLU ylläpitää rekisteriä alueensa seuroista ja seuratoimijoista. ESLUn rekisteriseloste löytyy verkkosivuiltamme. Olisimme kiitollisia, jos ilmoittaisitte muuttuneista yhteystiedoista meille. Parhaiten se onnistuu verkkosivuillamme olevalla lomakkeella ( ESLUn jäsenyys kannattaa! Tutustukaa jäsenetuihimme verkkosivuillamme. Jäsenmaksu vuodelle 2013 on 90 euroa. Olemme sinua ja seuraasi varten! Lisätietoja kaikista seuratoiminnan koulutuksista ja klubeista antaa seuratoiminnan kehittäjä Kari Ekman puh Lisätietoa koulutuksista ja ilmoittautumiset löytyvät ESLUn verkkosivuilta 9

11 KUNTO- JA TERVEYSLIIKUNTA Koulutusta aikuisliikuntaan ESLU tarjoaa alueellaan aikuisliikunnan 1-tason ohjaaja-valmentajakoulutusta eli Liikuttajakoulutusta. Liikuttajakoulutus soveltuu kenelle tahansa aikuisten ryhmiä ohjaavalle ja valmentavalle tai ohjaustyöstä kiinnostuneelle. Osallistuminen ei edellytä aikaisempaa kokemusta tai -koulutusta ohjaamisesta. Koulutuksesta saa eväät aikuisten liikuttamisen perusteisiin ja osaamista voi hyödyntää niin seuroissa kuin muissakin yhteisöissä. Koulutuksia voi käydä yksittäin tai suorittaa Liikuttajakoulutuskokonaisuuden, joka sisältää kolme peruskoulutusta, vapaavalintaisia koulutuksia sekä oppimistehtävän. ESLU tarjoaa sekä avoimia että tilauskoulutuksia. 1-tason Liikuttajakoulutukset Liikuttajakoulutuksen superviikonloppu Superviikonlopun koulutuksessa (21 h) saat suoritettua Liikuttajakoulutuskokonaisuuden kaikki kolme peruskoulutusta: Liikunta osana arkea -koulutuksessa opit tunnistamaan ja ymmärtämään terveyttä ja suorituskykyä edistävän liikunnan taustatekijöitä. Lihaskunto ja liikehallinta -koulutuksessa opit, miten keho tuottaa liikettä ja kuinka kehon hermo-lihasjärjestelmää tulisi harjoittaa, jotta sen kyky ja mahdollisuudet liikkeen tuottamiseen olisivat mahdollisimman hyvät. Kestävyyskunto ja lihashuolto -koulutuksessa opit toiminta- ja suorituskykyä parantavan ja ylläpitävän kestävyys- ja liikkuvuusharjoittelun sekä lihashuollon tärkeimmät perusasiat. Ajankohta: la 9. su klo Paikka: Olympiastadion, Helsinki Kouluttaja: Anna Troberg Hinta: 225 euroa + 3 euron toimistomaksu 10

12 Dynaaminen liikkuvuus Voima, liikkuvuus ja liikkeen hallinta ovat toisistaan riippuvaisia. Voimaa tarvitaan liikkeen synnyttämiseen ja kontrolloimiseen. Liikkuvuus on kaiken liikkeen ja liikkumisen perusta. Hallittu, optimaalinen liike syntyy näiden kolmen liikkumisen peruselementin yhteistyöstä. Dynaamisen liikkuvuuden periaatteita voi soveltaa lajiin kuin lajiin sekä kaikkeen ohjaus- ja valmennustoimintaan. Koulutus sopii myös lasten ja nuorten ohjaajille ja valmentajille. Koulutus on osa (7 h) aikuisliikunnan I-tason ohjaaja- ja valmentajakoulutusta eli Liikuttajakoulutusta. Ajankohta: su klo Paikka: Olympiastadion, Helsinki Kouluttaja: Mika Pihlman Hinta: 75 euroa + 3 euron toimistomaksu Vapaavalintaisten superlauantai Liikuttajakoulutuksen superlauantai sisältää kaksi vapaavalintaista koulutusta (14 h): Ravitsemuksen startti ja Ohjaamisen startti. Koulutus on avoin kaikille, joita kiinnostaa luoda kokonaisvaltainen näkemys terveyteen liikunnan ja ravinnon kautta. Koulutus on osa aikuisliikunnan I-tason ohjaajaja valmentajakoulutusta eli Liikuttajakoulutusta. Ohjaamisen startti -koulutuksessa perehdytään eri ohjaamis- ja oppimistyyleihin, ryhmän rakenteeseen, toiminta- ja vuorovaikutustaitoihin sekä siihen, miten luoda myönteinen ilmapiiri harjoituksiin. Koulutus antaa valmiudet harjoituskerran etukäteissuunnitteluun ja valmisteluun, harjoituksen käytännön toteutukseen ja ryhmän ohjaamiseen sekä oman toimintansa arviointiin. Ravitsemuksen startti -koulutus antaa perustiedot terveellisestä ja oikeaoppisesta ravitsemuksesta sekä ajankohtaista tietoa ravinnon vaikutuksista terveyteen. Koulutuksessa käydään läpi myös ruokatottumusten muuttamista ja muun muassa painonhallinnan perusasioita. Ajankohta: la klo Paikka: Olympiastadion, Helsinki Kouluttaja: Katja Kallinen Hinta: 140 euroa + 3 euron toimistomaksu 11

13 Liikuttajaklubi Liikuttajaklubi on keväällä 2012 perustettu seurojen aikuisliikuntavastaaville ja -ohjaajille suunnattu ryhmä. Liikuttajaklubi kokoontuu vuosittain 2 4 kertaa. Klubin sisäänpääsyvaatimuksena on ESLUn järjestämään Liikuttajakoulutukseen osallistuminen. Askeleet-kampanja 2013 Askeleet-kampanja on koko maan laajuinen arkiliikuntaan kannustava kampanja, jossa yritykset ja työyhteisöt ottavat mittaa toisistaan kampanja-aikaisilla liikuntamäärillä. Kampanjassa kisaillaan vähintään viiden hengen joukkueilla sekä henkilö- että joukkuekohtaisesti noin kuukauden ajan. Askeleiden ideana on ottaa kampanja-aikana niin monta askelta kuin mahdollista. Myös muu liikuntasuoritus kelpaa askeleiksi. Osallistuja kirjaa ottamansa askeleet ylös henkilökohtaiselle verkkosivulleen, josta hän voi seurata edistymistään ja tuloksiaan. Verkkosivustolla on erilaisia toimintoja, jotka mahdollistavat sen, että kilpailu on motivoiva kaikille. Jokainen osallistuja kisailee omista lähtökohdistaan riippumatta aikaisemmasta liikuntamäärästä. Kampanja tarjoaa erinomaisen tilaisuuden lisätä omaa hyvinvointia ja vahvistaa työntekijöiden joukkuehenkeä. Kampanja-ajat ovat ja Ilmoittautumislomakkeen kohdassa: Mistä sait tiedot Askeleet-kampanjasta, muista merkitä tietolähteeksi Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilu ry, ESLU. Lisätietoja 12

14 SuomiMies Seikkailee -rekkakiertue jatkuu Testirekka kurvaa Etelä-Suomeen Luvassa on yhdeksän vauhdikasta tapahtumapäivää, joissa tehdään yli kuntotestiä ja annetaan saman verran palautteita. Samalla tarjotaan liikuntaneuvontaa, jaetaan liikkumaan innostavaa materiaalia sekä esitellään paikkakunnan liikuntatarjontaa ja liikuntaneuvontapalvelua. Työikäisille miehille maksutta tarjottavien kuntotestien ja tulosten analysoinnin toivotaan innostavan ja kannustavan osallistujia tarkastelemaan omien elintapojen sekä terveyteen liittyvien toiveiden välillä mahdollisesti olevaa kuilua. Testirekka kiertää kaupungeissa, joissa panostetaan liikuntaneuvontaan ja paikkakunnan liikuntapalveluketjun toimivuuteen. Liikunta- ja terveystoimen keskinäisellä vuorovaikutuksella ja yhteispelillä on tässä iso rooli. Urheiluseuroilta ja kansanterveysyhdistyksiltä odotetaan aktiivisuutta matalan kynnyksen ryhmien, lyhytkurssien ja painonhallintaryhmien organisoinnissa. Jokaiselle toimijalle riittää terveysliikunnassa tekemistä. Testirekan pysähdyspaikat ESLUn alueella ma Senaatintori, Helsinki ti Pohjois-Helsinki ke Nummela, Vihti to Leppävaara, Espoo pe Meilahti, Helsinki (yksityinen tilaisuus) ma Klaukkala, Nurmijärvi ti Paikka avoin ke Tikkurila, Vantaa to Hyvinkään tori Urheiluseurat mukaan Urheiluseurat ovat tervetulleita esittelemään omaa toimintaansa paikalliseen tapahtumapäivään. Tapahtumat järjestetään arkipäivänä noin kello Tapahtumapäivässä kannattaa esitellä seuran toimintaa. Kuntotestitulokset innostavat testattuja elämäntapamuutokseen. Seuroissa kannattaa hyödyntää tätä intoa muun muassa esittelemällä seurassa järjestettäviä painonhallintaryhmiä tai tekniikkakursseja. 13

15 Helmikuusta alkaen ESLUn verkkosivuilta löytyy ajankohtaista tietoa kiertuepaikkakuntien tarjonnasta ja toiminnasta. Ilmoittaudu mukaan ja hyödynnä paikallinen, alueellinen ja valtakunnallinen näkyvyys, jota peräti kaksi vuotta jatkunut kiertue tulee saamaan. SuomiMies-testirekassa on tarjolla miehille helposti ja hikoilematta tehtävät kuntotestit: Polar-kuntotesti: mittaa leposykkeen vaihteluvälin kautta kestävyyskuntoa Puristusvoima: kertoo yläkropan lihasvoimasta InBody 720 -kehonkoostumusanalyysi: mittaa rasvan ja lihasten määrää, lihastasapainoa ja sisäelinten ympärillä olevaa rasvaa Vapaaehtoisia testaajia rekkakiertueelle Tapahtumiin haetaan vapaaehtoisia testaajia. ESLU perehdyttää ja kouluttaa testaajat. Hakulomake löytyy ESLUn verkkosivulta. Kunto- ja terveysliikunnan vuoden 2013 kohokohdat 1. Liikuttajakoulutuksen laatukoulutuksia on tarjolla yhä tiiviimpänä pakettina pitkin kevättä. 2. SuomiMies-kuntotestirekka kurvaa ESLUn alueelle Urheiluseurat ovat tervetulleita mukaan esittelemään omaa toimintaansa paikallistapahtumiin. 3. Liikuntaneuvontaa ja Liikkujan Apteekki toimintamallia käsittelevä asiantuntijaseminaari järjestetään torstaina Lisätietoja seminaarista löytyy verkkosivuiltamme lähempänä ajankohtaa. 14

16 Tukea aikuisliikuntaan KKI-ohjelman hanketukikilpailun hakukierros 2/2013 KKI-ohjelma jakaa taloudellista tukea paikallisille toimijoille, jotka järjestävät aloittelijoille sopivaa liikuntatoimintaa sekä kehittävät keinoja houkutella terveytensä kannalta liian vähän liikkuvia yli 40-vuotiaita säännöllisen liikuntaharrastuksen pariin. Hakuaika päättyy Päätökset postitetaan hakijoille kesäkuussa. Tuki on käytettävä vuoden 2013 loppuun mennessä. Hakukriteerit ja -lomake löytyvät ESLUn ja KKI-ohjelman verkkosivuilta Hakulomakkeen liitteeksi tulee liittää hankkeen toimintamalli ja talousarvio. Apua hakemuksen työstöön antaa kunto ja terveysliikunnan kehittäjä Merja Palkama puh KKI-tukea koulutukseen KKI-koulutustuki on tarkoitettu ohjaajien koulutukseen. Tukea voivat hakea rekisteröidyt yhteisöt, joissa on toiminnassa tai suunnitteilla käynnistää vertaisohjattuja yli 40-vuotiaille suunnattuja liikuntaryhmiä. Koulutustuen hakulomake on tulostettavissa ESLUn verkkosivuilta. Haettava avustus on noin puolet kokonaiskuluista, kuitenkin enintään 300 euroa/henkilö. Lisätietoja kaikista aikuisliikunnan koulutuksista, tapahtumista ja hankkeista antavat kunto- ja terveysliikunnan kehittäjä Merja Palkama puh sihteeri Päivi Väistö puh Lisätietoa koulutuksista ja ilmoittautumiset löytyvät ESLUn verkkosivuilta 15

17 LASTEN JA NUORTEN LIIKUNTA 1-tason koulutukset Osaavat ja kannustavat ohjaajat ja valmentajat ovat urheiluseuratoiminnan kulmakivi. Seuroissa toimivilla ohjaajilla on merkittävä rooli lasten ja nuorten liikunnalliseen elämäntapaan kasvattamisessa ja toisaalta myös lahjakkaiden lasten huippu-urheilu-uralle ohjaamisessa. Liikunnan aluejärjestöjen 1-tason valmentaja- ja ohjaajakoulutuksen (VOK-1) tavoitteena on luoda valmentajille ja ohjaajille perusta yksittäisen harjoituskerran laadukkaaseen toteuttamiseen. Koulutus tarjoaa myös mahdollisuuden eri lajeissa ja seuroissa toimivien valmentajien väliseen verkostoitumiseen ja osaamisen jakamiseen. Valtakunnallisen koulutuskokonaisuuden 1-tason koulutuksista Etelä-Suomen alueella vastaa ESLU. VOK-1 pohjautuu SLU:n luoman kansallisen VOK:in perusteisiin ja sen kokonaislaajuus on 50 h. Lajiliitot määrittelevät oman lajinsa 1-tasoon kuuluvat koulutukset, joten ESLUn järjestämät koulutukset kuuluvat lajista riippuen joko lajin koulutuskokonaisuuteen tai niitä voi käyttää täydennyskoulutuksina. ESLUn järjestämät koulutukset soveltuvat kaikkien lajien ohjaajille, valmentajille ja urheilijoille. Urheiluteippauksen perusteet Koulutuksessa käydään läpi urheiluteippauksen perusteiden teoriaa sekä käytännön esimerkkejä ja harjoituksia. Lisäksi koulutuksessa tutustutaan urheiluvammojen välittömään ensiapuun ja ensihoidon periaatteisiin. Käytännön esimerkit ja harjoitteet perusteippauksista keskittyvät nilkan, polven, ranteen ja sormien teippaukseen. Jokaisen valmentajan, huoltajan, vanhemman ja urheilijan olisi hyvä hallita nämä perusteippaukset. Ajankohta: to klo Paikka: Olympiastadion, Helsinki Kouluttaja: fysioterapeutti Essi Heikkilä Hinta: 60 euroa + 3 euron toimistomaksu 16

18 Tervetuloa ohjaajaksi! Tervetuloa ohjaajaksi! koulutus on starttikoulutus urheiluseurojen uusille ohjaajille ja valmentajille sekä ohjaajiksi aikoville. Koulutus antaa perustietoa ja -taitoja lasten urheilusta ja lasten kanssa toimimisesta sekä vinkkejä ryhmän hallintaan ja harjoituskerran suunnitteluun. Lisäksi koulutuksen tavoitteena on innostaa ohjaajia ja valmentajia etenemään koulutuspolulla. Koulutus on tarkoitettu pääasiassa 6 11-vuotiaiden lasten ohjaajille ja valmentajille. Koulutus ei sisällä liikuntaosuutta. Jaettava materiaali on saatavilla myös ruotsinkielisenä. Ajankohta: ti klo Paikka: Olympiastadion, Helsinki Kouluttaja: ESLUn lasten ja nuorten liikunnan kehittäjä Sari Sivonen Hinta: 50 euroa + 3 euron toimistomaksu Lasten urheilu Koulutus on jaettu kolmeen kokonaisuuteen. Kannustava valmentaja ja ohjaaja -osiossa käydään läpi ilmapiiriin vaikuttavia tekijöitä, kannustavan ilmapiirin luomista, erilaisten oppijoiden kohtaamista sekä omaa kehittymistä ohjaajana ja valmentajana. Herkkyyskausien huomiointi harjoittelussa -osiossa puolestaan käydään läpi 7 15-vuotiaiden fyysistä ja psyykkistä kehittymistä ja sitä, miten ohjaaja ja valmentaja voi edistää lasten ja nuorten terveyttä ja hyvinvointia. Käytännönharjoituksissa käydään läpi motorisia perustaitoja sekä liikunnallisia yleistaitoja ja niiden harjoittamista kohti parempia lajitaitoja. Koulutus sisältää myös ohjausharjoittelua. Koulutus on tarkoitettu urheiluseurojen uusille ohjaajille ja valmentajille sekä ohjaajiksi aikoville. Ajankohta: ke klo ja la klo Paikka: Tapanilan Urheilukeskus, Erätie 3, Helsinki Kouluttaja: liikunnanopettaja ja erityisliikunnanohjaaja Harri Salomäki Hinta: 95 euroa + 3 euron toimistomaksu Nyt kannattaa ilmoittautua sekä Tervetuloa ohjaajaksi! että Lasten urheilu -koulutuksiin! Koulutusten yhteishinta on vain 130 euroa. 17

19 Nuoren kasvu ja kehitys Nuori kehittyy monipuolisella ja runsaalla liikkumisella yksilöllinen kehitysvaihe ja herkkyyskauden huomioiden. Koulutuksen keskeisiä teemoja ovat muun muassa iän huomioiminen harjoittelussa, nousujohteisuus harjoittelussa kohti aikuisikää, herkkyyskaudet sekä elinjärjestelmien kehittyminen. Ajankohta: ti klo Paikka: Olympiastadion, Helsinki Kouluttaja: fysioterapeutti ja nuorten ammattivalmentaja Teija Meling Hinta: 50 euroa + 3 euron toimistomaksu Liikkujaksi innosta vähän liikkuvat onnistumaan Onko ryhmässäsi vähän liikkuvia, yliaktiivisia, arkoja, innokkaita, kömpelöitä, taidokkaita - siis erilaisia lapsia. Liikkujaksi-koulutuksessa käydään läpi keinoja, joilla vähän liikkuvia lapsia innostetaan liikkeelle ja opetellaan hyödyntämään eriyttämisen, soveltamisen ja jäsentämisen pedagogikkaa liikunnan ohjaamisessa. Liikkujaksi-koulutuksesta saat käytännön apua arkeesi. Ajankohta: ti ja ke klo Paikka: Olympiastadion, Helsinki Kouluttaja: ESLUn lasten ja nuorten liikunnan kehittäjä Sari Sivonen Hinta: 80 euroa + 3 euron toimistomaksu Taitojen oppiminen Koulutus antaa välineitä tukea lasten taidon oppimista. Perustaitojen oppimisen herkkyyskaudet sijoittuvat lapsuuteen ja kaikki taidot oppii parhaiten liikkumalla riittävästi ja monipuolisesti kannustavassa oppimisilmapiirissä. Koulutuksessa käydään läpi lasten motoriikan perustekijät ja niiden kehittyminen, motoristen taitojen opettamisen periaatteet sekä näiden taitojen keskeisen osan löytäminen, motivaation ja osaamisen huomioiminen liikunnan lähtökohtana sekä liikuntatuokion rakentaminen oppimiselle suotuisaksi. Ajankohta: ti ja ke klo Paikka: Ruskeasuon koulu, Tenholantie 15, Helsinki Kouluttaja: Päivi Vilén Hinta: 75 euroa + 3 euron toimistomaksu 18

20 Lihashuolto Lihashuolto tarkoittaa kaikkia niitä urheilijan kannalta aktiivisia ja passiivisia toimenpiteitä, joilla nopeutetaan fyysistä ja psyykkistä palautumista, ennaltaehkäistään urheiluvammoja, saavutetaan paras mahdollinen rentoustila sekä opetetaan mahdollisimman tehokas ja kudoksia säästävä tapa käyttää kehoa. Lihashuolto on tärkeä osa kokonaisvaltaista harjoittelua. Koulutuksen keskeisiä tavoitteita ovat lihashuollon ymmärtäminen osana harjoittelua, oman lajikohtaisen lihastasapainon hahmottaminen sekä kasvuikäisen urheilijan lihashuollon erityispiirteiden ymmärtäminen. Koulutuksesta saa myös eväitä käytännön lihashuoltoharjoitteisiin. Ajankohta: la klo Paikka: Olympiastadion, Helsinki Kouluttaja: fysioterapeutti, selkäneuvoja ja kestävyyslajien ammattivalmentaja Anna Troberg Hinta: 75 euroa + 3 euron toimistomaksu Tytöt ja naiset urheilijoina Murrosiästä lähtien fyysisten, psyykkisten ja hormonaalisten tekijöiden huomioiminen harjoittelussa edesauttaa tyttöjen ja naisten kokonaisvaltaista kehitystä urheilijana. Koulutuksessa pohditaan, pitäisikö sukupuoliset erot ottaa huomioon harjoittelussa ja käydään läpi muun muassa fyysisiä ja psyykkisiä muutoksia, jotka tuovat mukanaan haasteita urheiluun tyttöjen kasvaessa naisiksi. Lisäksi koulutuksessa käydään läpi ravitsemuksen haasteet tyttö- ja naisurheilussa sekä naisurheilijan tyypilliset urheiluvammat. Ajankohta: ti klo Paikka: Olympiastadion, Helsinki Kouluttaja: fysioterapeutti ja nuorten ammattivalmentaja Teija Meling Hinta: 50 euroa + 3 euron toimistomaksu 19

4/2012. Seura-Akatemia. ESLUn syyskokous. Syksyn koulutukset

4/2012. Seura-Akatemia. ESLUn syyskokous. Syksyn koulutukset Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilu ry, ESLU järjestää lasten ja nuorten liikunnan, kunto- ja terveysliikunnan sekä seuratoiminnan koulutuksia myös tilauksesta omalla paikkakunnallanne teille sopivana ajankohtana.

Lisätiedot

2/2013. ESLUn kevätkokous. Kevään Seura-Akatemia-koulutukset. Kevään koulutukset

2/2013. ESLUn kevätkokous. Kevään Seura-Akatemia-koulutukset. Kevään koulutukset Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilu ry, ESLU järjestää lasten ja nuorten liikunnan, kunto- ja terveysliikunnan sekä seuratoiminnan koulutuksia myös tilauksesta omalla paikkakunnallanne teille sopivana ajankohtana.

Lisätiedot

4/2013. Seura-Akatemia-koulutukset. ESLUn syyskokous. Syksyn koulutukset

4/2013. Seura-Akatemia-koulutukset. ESLUn syyskokous. Syksyn koulutukset Ilmestynyt 10.10.2013 Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilu ry, ESLU järjestää lasten ja nuorten liikunnan, kunto- ja terveysliikunnan sekä seuratoiminnan koulutuksia myös tilauksesta omalla paikkakunnallanne

Lisätiedot

Liikunnan aluejärjestöt 1-TASON VALMENTAJA- JA OHJAAJAKOULUTUS

Liikunnan aluejärjestöt 1-TASON VALMENTAJA- JA OHJAAJAKOULUTUS Liikunnan aluejärjestöt 1-TASON VALMENTAJA- JA OHJAAJAKOULUTUS Taustaa SVUL / Lajiliitot -> C, B, A järjestelmä (yleis- / lajiosa) 1990 luvun alun järjestömurros 5 -portainen yleiseurooppalainen koulutusjärjestelmä

Lisätiedot

2/2012. Markkinoinnin näkökulma - ajatuksia palveluiden kehittämiseen, markkinointiin ja viestintään kolmannella sektorilla.

2/2012. Markkinoinnin näkökulma - ajatuksia palveluiden kehittämiseen, markkinointiin ja viestintään kolmannella sektorilla. ESLU:n kevätkokous Urheilumuseossa Helsingissä tiistaina 17.4.2012 2/2012 Markkinoinnin näkökulma - ajatuksia palveluiden kehittämiseen, markkinointiin ja viestintään kolmannella sektorilla ESLU:n kevään

Lisätiedot

3/2012. Seuraseminaari. Seura-Akatemia. Syksyn koulutukset

3/2012. Seuraseminaari. Seura-Akatemia. Syksyn koulutukset Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilu ry, ESLU järjestää lasten ja nuorten liikunnan, kunto- ja terveysliikunnan sekä seuratoiminnan koulutuksia myös tilauksesta omalla paikkakunnallanne teille sopivana ajankohtana.

Lisätiedot

3/2013. Seura-Akatemia-koulutukset. ESLUn seuraseminaari. Syksyn koulutukset

3/2013. Seura-Akatemia-koulutukset. ESLUn seuraseminaari. Syksyn koulutukset Ilmestynyt 15.8.2013 Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilu ry, ESLU järjestää lasten ja nuorten liikunnan, kunto- ja terveysliikunnan sekä seuratoiminnan koulutuksia myös tilauksesta omalla paikkakunnallanne

Lisätiedot

1/2012. Jäsenedut 2012. Urheilijan Polku Seuran Polku. Rahaa seuroille. Kevään koulutukset. Kevään seuraseminaari Helsingissä la 4.2.

1/2012. Jäsenedut 2012. Urheilijan Polku Seuran Polku. Rahaa seuroille. Kevään koulutukset. Kevään seuraseminaari Helsingissä la 4.2. Kevään seuraseminaari Helsingissä la 4.2.2012 1/2012 Muista päivittää seuran yhteystiedot ajan tasalle! Lisätietoja sivulta 7 Jäsenedut 2012 ESLU tarjoaa jäsenseuroilleen monia hyviä etuja. Esimerkiksi

Lisätiedot

Maksutonta koulutusta!

Maksutonta koulutusta! Maksutonta koulutusta! Liikuntaa järjestävien yhdistysten toimihenkilöille, ohjaajille ja valmentajille Syksy 2011 Kevät 2012 Turun seudun kunnat tarjoavat yhdessä Sinulle - ohjaaja, valmentaja tai seuran

Lisätiedot

Toiminnanjohtajan tervehdys

Toiminnanjohtajan tervehdys ESLUN JÄSENTIEDOTE 2/2019 Toiminnanjohtajan tervehdys Terveiset ESLUsta Seuratoiminta tarjoaa parhaimmillaan kaikille yhteenkuuluvuuden tunnetta sekä liikunnan ja urheilun iloa. Osa seuroista tarjoaa jo

Lisätiedot

koulutusta kevät 2018

koulutusta kevät 2018 Ohjaajille ja valmentajille maksutonta koulutusta kevät 2018 Yhteistyössä seuraparlamentti, Salo liikkuu yhdessä -hanke ja LiikU SALO LIIKKUU YHDESSÄ kenelle? Ohjaaja- ja valmentajakoulutukset ovat tarkoitettu

Lisätiedot

TERVETULOA VOK-1 KOULUTUKSEEN!

TERVETULOA VOK-1 KOULUTUKSEEN! TERVETULOA VOK-1 KOULUTUKSEEN! Keskeisenä tavoitteena tason 1 koulutuksessa on luoda valmentajille ja ohjaajille perusta yksittäisen harjoituskerran laadukkaaseen toteuttamiseen. Uudistetussa koulutuksessa

Lisätiedot

koulu tusta Yhteistyössä kuntien liikuntapalvelut

koulu tusta Yhteistyössä kuntien liikuntapalvelut Seuraohjaajille maksutonta koulu tusta 2017 2018 Yhteistyössä kuntien liikuntapalvelut ja LiikU LASTEN, NUORTEN JA AIKUISTEN HARRASTELIIKUNNAN OHJAAJILLE Matalan kynnyksen harrasteliikunta seuratoiminnassa

Lisätiedot

VALMENTAJA- JA OHJAAJAKOULUTUS Taso 1

VALMENTAJA- JA OHJAAJAKOULUTUS Taso 1 Liikunnan aluejärjestöt VALMENTAJA- JA OHJAAJAKOULUTUS Taso 1 VOK-työryhmä, Liikunnan aluejärjestöt 2015 Suomalaisen valmentaja- ja ohjaajakoulutuksen rakenne Liikunnan alejärjestöjen VOK-1 koulutus noudattaa

Lisätiedot

Suomen Cheerleadingliitto ry

Suomen Cheerleadingliitto ry Suomen Cheerleadingliitto ry KOULUTUKSET 2016 Apuohjaajakoulutus - UUTUUS! 23.1. Helsinki, 20.2. Tampere, 12.3. Oulu, 6.8. Seinäjoki Active Cheer ohjaajakoulutus 9.1. Jyväskylä, 16.1. Pori, 6.2. Helsinki,

Lisätiedot

Kouluttaudu maksutta! Syksy 2019

Kouluttaudu maksutta! Syksy 2019 Kouluttaudu maksutta! Syksy 2019 Tervetuloa yhteistyökuntien liikuntaa järjestävät seurat ja yhdistykset! Yhteistyössä kuntien liikuntapalvelut ja LiikU Koulutukset tarjoavat: Kaarina, Laitila, Lieto,

Lisätiedot

VALMENTAJA- JA OHJAAJAKOULUTUS Taso 1

VALMENTAJA- JA OHJAAJAKOULUTUS Taso 1 Aluepäivät Joensuu 2015 Liikunnan aluejärjestöt VALMENTAJA- JA OHJAAJAKOULUTUS Taso 1 VOK-työryhmä, Liikunnan aluejärjestöt 2015 VOK koulutuksen tilanne 23.6.2015 VOK Superviikonloput toteutuneet kaikilla

Lisätiedot

Sinettiseura uudistus etenee

Sinettiseura uudistus etenee Sinettiseura uudistus etenee Sinettiseurojen uusien kriteerien osa-alueet Liikkumista ja urheilua tukeva toimintaympäristö seurassa organisointi ja toimintaperiaatteet osaamisen kehittäminen viestintä

Lisätiedot

Maksutonta koulutusta!

Maksutonta koulutusta! Maksutonta koulutusta! Syksy 2013 Kevät 2014 Turun seudun kunnat tarjoavat yhdessä Sinulle ohjaaja, valmentaja, nuori, vanhempi tai seuran toimihenkilö - mahdollisuuden lisätä osaamistasi. Tarjolla on

Lisätiedot

Muistattehan, että jokainen Sinettiseura saa lähettää yhden henkilön maksutta Juniorivalmentajakoulutukseen.

Muistattehan, että jokainen Sinettiseura saa lähettää yhden henkilön maksutta Juniorivalmentajakoulutukseen. KOULUTUSTIEDOTE Elokuu 2013 Tässä tiedotteessa on kerätty syksyn koulutustarjonta aikajärjestyksessä. Koulutusta on tarjolla monipuolisesti. Koulutuksista saa lisää ideoita ja innostusta valmentamiseen

Lisätiedot

Valmentajille maksutonta. koulutusta Yhteistyössä kuntien liikunta palvelut ja LiikU

Valmentajille maksutonta. koulutusta Yhteistyössä kuntien liikunta palvelut ja LiikU Valmentajille maksutonta koulutusta 2017 2018 Yhteistyössä kuntien liikunta palvelut ja LiikU kenelle? Valmentajakoulutukset ovat tarkoitettu valmentajille, joilla on jo jonkin verran valmentajakokemusta

Lisätiedot

ESLUN JÄSENTIEDOTE 4/2018

ESLUN JÄSENTIEDOTE 4/2018 ESLUN JÄSENTIEDOTE 4/2018 Kevään koulutukset ESLUn jäsenyys kannattaa #ESLU #liikunnanaluejärjestöt #yhdessäenemmän Nyt voit suorittaa aikuisliikuttajien 1-tason VOKkokonaisuuden kevään aikana! Toiminnanjohtajan

Lisätiedot

Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry (LiikU)

Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry (LiikU) Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry (LiikU) Tehtävä LiikU on liikunnan asiantuntija Lounais- Suomessa. Liikutamme lapsia ja aikuisia tapahtumissa ja leireillä. Koulutamme lasten kanssa työskenteleviä,

Lisätiedot

VALMENTAJA- JA OHJAAJAKOULUTUKSET 2010

VALMENTAJA- JA OHJAAJAKOULUTUKSET 2010 VALMENTAJA- JA OHJAAJAKOULUTUKSET 2010 1. VALTAKUNNALLISET KOULUTUKSET Taso 1, vaihe 3: Tennisohjaajakoulutukset Tennisohjaajakoulutukset on tarkoitettu kaikkien alueiden tennisohjaajille. Toteutuksesta

Lisätiedot

Lasten urheilun tärkeät asiat

Lasten urheilun tärkeät asiat Lasten urheilun tärkeät asiat 1) Pohdi itsenäisesti, mitkä arvot *) ohjaavat sinun toimintaasi työskennellessäsi lasten ohjaajana ja valmentajana. 2) Kirjoita yksi asia per tarralappu *) Meille jokaiselle

Lisätiedot

LIIKUNTAA OHJAAVILLE OHJAAJILLE SEKÄ LUOKANOPETTAJILLE

LIIKUNTAA OHJAAVILLE OHJAAJILLE SEKÄ LUOKANOPETTAJILLE Maksutonta koulutusta LIIKUNTAA OHJAAVILLE OHJAAJILLE SEKÄ LUOKANOPETTAJILLE 2018 2019 Yhteistyössä kuntien liikuntapalvelut ja LiikU Osaavat ja kannustavat ohjaajat ovat laadun tae. Oli ohjaajana sitten

Lisätiedot

Tähtiseurakahvit. Elokuu

Tähtiseurakahvit. Elokuu Tähtiseurakahvit Elokuu Tervetuloa Tähtiseurakahville! Ohjelma Tilannekatsaus syksyyn Työkaluja Tähtiseurojen verkkopalveluun Huippu-urheilun ja aikuisliikunnan Tähtiseuratoiminnan klinikat Tähtiseura-päivät

Lisätiedot

Lokakuu Marraskuu 2012

Lokakuu Marraskuu 2012 Koulutuskalenteri 2012 2013 Tämä luettelo sisältää myös tarkemmat tiedot koulutuksista. Mikäli sinulla on mitä tahansa kysyttävää Käsipalloliiton koulutusasioista, otathan yhteyttä valmennuspäällikkö Thomas

Lisätiedot

SEURAN SINETTIKRITEERIEN ARVIOINTI TYÖSTÖPOHJA SEURAN KÄYTTÖÖN

SEURAN SINETTIKRITEERIEN ARVIOINTI TYÖSTÖPOHJA SEURAN KÄYTTÖÖN SEURAN SINETTIKRITEERIEN ARVIOINTI TYÖSTÖPOHJA SEURAN KÄYTTÖÖN Ohessa osa-alueittain alueittain taulukot, joihin on jo täytetty riittävän tason kuvaus kaikista osa-alueista. Taulukon perässä ovat kysymykset,

Lisätiedot

KKI-hanketuki seurojen näkökulmasta. Lisätietoa

KKI-hanketuki seurojen näkökulmasta. Lisätietoa KKI-hanketuki seurojen näkökulmasta Lisätietoa http://www.kkiohjelma.fi/hanketuki KKI-hanketuki Taloudellinen tuki paikallisille toimijoille työikäisten liikuttamiseksi Tahoille, jotka järjestävät aloittelijoille

Lisätiedot

LAATUOHJELMA. yhteiset kriteerit. luonnos

LAATUOHJELMA. yhteiset kriteerit. luonnos LAATUOHJELMA yhteiset kriteerit luonnos 28.11.2016 SEURATOIMINNAN LUPAUS - MENESTYSSUUNNITELMASTA Huolehdimme siitä, että seurat näkevät toimintaympäristön muutokset ja elävät ajassa. Seurat ovat innostavia

Lisätiedot

Turun seudun kunnat tarjoavat yhdessä Sinulle - ohjaaja, valmentaja tai seuran toimihenkilö - mahdollisuuden lisätä osaamistasi.

Turun seudun kunnat tarjoavat yhdessä Sinulle - ohjaaja, valmentaja tai seuran toimihenkilö - mahdollisuuden lisätä osaamistasi. Turun seudun kunnat tarjoavat yhdessä Sinulle - ohjaaja, valmentaja tai seuran toimihenkilö - mahdollisuuden lisätä osaamistasi. syksy 2015 - kevät 2016 Tarjolla on monta tuntia maksutonta laatukoulutusta!

Lisätiedot

SYKSY 2013. KOULUTUSkalenteri

SYKSY 2013. KOULUTUSkalenteri SYKSY 2013 KOULUTUSkalenteri 1 P ohjois-karjalan Liikunta ry järjestää monipuolista ja laadukasta koulutusta. Laadun takaavat ammattitaitoiset kouluttajamme ja hyvät koulutusmateriaalit. Avoimien koulutusten

Lisätiedot

www.liiku.fi/rajattomatseurakoulutukset

www.liiku.fi/rajattomatseurakoulutukset Turun seudun kunnat tarjoavat yhdessä Sinulle - ohjaaja, valmentaja tai seuran toimihenkilö - mahdollisuuden lisätä osaamistasi laadukkailla maksuttomilla koulutuksilla Käytä hyväksesi ja ilmoittaudu mukaan

Lisätiedot

SINETTISEURAKRITEERIT. versio 3.0

SINETTISEURAKRITEERIT. versio 3.0 SINETTISEURAKRITEERIT versio 3.0 Sinettikriteerien uudistaminen Työstetty työryhmällä: Henna Sivenius (hiihto), Maiju Kokkonen (taitoluistelu), Turkka Tervomaa (jääkiekko), Henri Alho (jalkapallo), Tiiu

Lisätiedot

Seuraseminaari OKM:n seuratuen 2018 haku

Seuraseminaari OKM:n seuratuen 2018 haku Seuraseminaari 28.10.2017 OKM:n seuratuen 2018 haku Hakuaika: alkaa 13.11.2017 ja päättyy 15.12.2017 klo 16.15. Hakemus täytetään sähköisesti www.seuraverkko.fi (tarkista täytyykö lähettää vielä sen jälkeen

Lisätiedot

VALMENTAJA AKATEMIA Järvenpään Kehäkarhut ry. Koulutusstrategia 2009

VALMENTAJA AKATEMIA Järvenpään Kehäkarhut ry. Koulutusstrategia 2009 VALMENTAJA AKATEMIA Järvenpään Kehäkarhut ry Koulutusstrategia 2009 TAVOITTEET Missio: Järvenpään Kehäkarhut ry:n Valmentaja Akatemia toimii aktiivisena kamppailulajien valmentajien, tuomarien ja muiden

Lisätiedot

VOK-1 TASON 1 VALMENTAJA- JA OHJAAJAKOULUTUS MONIMUOTOKOULUTUKSENA

VOK-1 TASON 1 VALMENTAJA- JA OHJAAJAKOULUTUS MONIMUOTOKOULUTUKSENA VOK-1 TASON 1 VALMENTAJA- JA OHJAAJAKOULUTUS MONIMUOTOKOULUTUKSENA Työryhmä: Marko Keskitalo, Jyrki Saarela, Tiina Heikkinen, Kustaa Ylitalo Keskeisenä tavoitteena tason 1 koulutuksessa on luoda valmentajille

Lisätiedot

Uudistuneet. Sinettiseurakriteerit

Uudistuneet. Sinettiseurakriteerit Uudistuneet O Sinettiseurakriteerit Uudistetut Sinettiseurakriteerit pohjautuvat O Lasten ja nuorten urheilusta tehtyihin selvityksiin. O Selvitykset valmistuivat yhteistyössä Kilpa- ja huippu-urheilun

Lisätiedot

Norppaposti 8.8.2008

Norppaposti 8.8.2008 8.8.2008 Norppaohjaajakortin ja nimikkeen voimassaoloaika muuttuu Kaikesta Norppapostiin liittyvästä lisätietoja: nuorisopäällikkö Heli Laukkarinen (09) 3481 3190 tai 040-764 1157 heli.laukkarinen@sukeltaja.fi

Lisätiedot

Hyvässä hallinnossa hyvää seuratoimintaa

Hyvässä hallinnossa hyvää seuratoimintaa Hyvässä hallinnossa hyvää seuratoimintaa Valtakunnallinen liikunta- ja urheiluorganisaatio ry 1. Yksin ei voi menestyä tulevaisuudessa 2. Tarvitaan uuden oppimista 3. Menestys varmistetaan yhdessä tekemällä

Lisätiedot

Uudistuneet Sinettiseurakriteerit. versio 5

Uudistuneet Sinettiseurakriteerit. versio 5 Uudistuneet Sinettiseurakriteerit versio 5 Liikunnallinen elämäntapa Urheilijan polku Liikkujan polku Sinettiseurakriteerit Liikkumista ja urheilua tukeva toimintaympäristö seurassa Organisointi ja toimintaperiaatteet

Lisätiedot

Aikuisliikuntaverkoston ja Harrastaminen seuroissa teemaryhmän tapaaminen 12.3.2015. Liikkujan polku -verkosto

Aikuisliikuntaverkoston ja Harrastaminen seuroissa teemaryhmän tapaaminen 12.3.2015. Liikkujan polku -verkosto Aikuisliikuntaverkoston ja Harrastaminen seuroissa teemaryhmän tapaaminen 12.3.2015 Liikkujan polku -verkosto Iltapäivän ohjelma o Esittelyt ja alkulämmittelyt o Katsaus ajankohtaisiin asioihin o Vuoden

Lisätiedot

Kasva urheilijaksi aamukahvit

Kasva urheilijaksi aamukahvit Kasva urheilijaksi aamukahvit 26.10.2017 Ajankohtaiset asiat/ Laura Tast - Lasten ja nuorten urheilun kilpailujärjestelmät 7.11.2017 - Vuoden urheiluseura 2017 - Sinettiseurastipendit - Urheiluakatemiaohjelman

Lisätiedot

Seuratoimijoille maksutonta. koulutusta. Yhteistyössä kuntien liikunta palvelut ja LiikU

Seuratoimijoille maksutonta. koulutusta. Yhteistyössä kuntien liikunta palvelut ja LiikU Seuratoimijoille maksutonta koulutusta 2017 2018 Yhteistyössä kuntien liikunta palvelut ja LiikU joukkueenjohtajille ja joukkueenjohtajiksi ryhtyville Joukkueenjohtajakoulutus (3 t) maanantai 18.9.2017

Lisätiedot

SEURATIEDOTE NRO 2 / 2012, 2.3.2012. Pohjois-Savon Yleisurheilu ry Haapaniemenkatu 10 70100 Kuopio www.psy.sporttisaitti.com.

SEURATIEDOTE NRO 2 / 2012, 2.3.2012. Pohjois-Savon Yleisurheilu ry Haapaniemenkatu 10 70100 Kuopio www.psy.sporttisaitti.com. SEURATIEDOTE NRO 2 / 2012, 2.3.2012 Pohjois-Savon Yleisurheilu ry Haapaniemenkatu 10 70100 Kuopio www.psy.sporttisaitti.com Puheenjohtajalta Marko Ahtiainen puheenjohtaja p. 044 3044626 marko.ahtiainen@pohjois-savonliikunta.fi

Lisätiedot

Etelä-Karjalan Liikunta ja Urheilu ry

Etelä-Karjalan Liikunta ja Urheilu ry Etelä-Karjalan Liikunta ja Urheilu ry Etelä-Karjalan Liikunta ja Urheilu ry Herkkyyskausi, eli ajanjakso jolloin tietyn ominaisuuden kehittyminen tapahtuu osittain luonnollisen kasvun kautta ja jolloin

Lisätiedot

Nuoren urheilijan voimaharjoittelu

Nuoren urheilijan voimaharjoittelu Tavoitteena terve ja menestyvä nuori urheilija Nuoren urheilijan voimaharjoittelu 20.10.2009 Varalan Urheiluopisto, Tampere TERVE URHEILIJA -ohjelma Taustalla: Liikuntavammojen Valtakunnallinen Ehkäisyohjelma

Lisätiedot

SEURAINFO 26.3.2013. Porvoon liikuntapalveluiden. Tämän tiedotteen aiheet: A. Porvoon kaupungin liikuntatoimintaan myöntämä perusavustus

SEURAINFO 26.3.2013. Porvoon liikuntapalveluiden. Tämän tiedotteen aiheet: A. Porvoon kaupungin liikuntatoimintaan myöntämä perusavustus Porvoon liikuntapalveluiden SEURAINFO 26.3.2013 Tämän tiedotteen aiheet: A. MUISTUTUS Porvoon kaupungin perusavustus liikuntatoimintaan, hakuaika umpeutuu torstaina 28.3.2013 klo 15.00. B. Suomi Mies Seikkailee

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2014

Toimintasuunnitelma 2014 Toimintasuunnitelma 2014 Terveyttä edistävä Vapaaehtoistyötä arvostava TNV:n arvot ja visio Ihmisläheinen ja positiivinen Luotettava ja osaava VANTAAN KAUPUNKI/ LIIKUNTAPALVELUT JÄSENET OHJAAJAT Valo,

Lisätiedot

OKM:n seuratuen haku

OKM:n seuratuen haku Seuratuen 2018 haku Haku päättyy 15.12.2017 klo 16.15. Hakemus täytetään sähköisesti www.seuraverkko.fi Seuralla pitää olla päätös hakemiselle Kysy liiton toimistolta lisätietoja, vinkkejä ja apua Lähetä

Lisätiedot

MITÄ LAATU ON? LAADUN YDINASIAT? TÄRKEIMMÄT LAATUTEKIJÄT URHEILUSEURATOIMINNASSA?

MITÄ LAATU ON? LAADUN YDINASIAT? TÄRKEIMMÄT LAATUTEKIJÄT URHEILUSEURATOIMINNASSA? MITÄ LAATU ON? LAADUN YDINASIAT? TÄRKEIMMÄT LAATUTEKIJÄT URHEILUSEURATOIMINNASSA? TEHTÄVÄ: VAIHE 1. Aikaa 3 minuuttia. Mieti yksi omasta mielestäsi tärkeä laatutekijä käytännön työssäsi urheiluseurassa.

Lisätiedot

Kehon- ja mielenhuoltoa Sanna Laine, ESLU

Kehon- ja mielenhuoltoa Sanna Laine, ESLU Kehon- ja mielenhuoltoa Sanna Laine, ESLU Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilu, ESLU ry Tavoitteena lisätä liikettä, vähentää istumista Toimialat: Lasten ja nuorten liikunta Aikuis- ja terveysliikunta Seura-

Lisätiedot

Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry TOIMINTALINJA

Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry TOIMINTALINJA Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry TOIMINTALINJA 2017-2018 Seuran organisaatio Johtokunta Kilta Valmentajat Ohjaajat Nuorisoklubi Jumppakummit Seuran toiminta Nuorten liikunta Lasten harrastajaryhmät Aikuisten

Lisätiedot

Sanna Laine 7.3.2015

Sanna Laine 7.3.2015 Sanna Laine 7.3.2015 Valmentajakouluttaja Ammattivalmentaja Nyrkkeilyliitossa 6,5 vuotta Yhteisöpedagogi Oma kilpaura nyrkkeilyssä ja potkunyrkkeilyssä Valmentajakokemusta lasten valmentamisesta terveysliikunnan

Lisätiedot

VALMENTAJA- JA OHJAAJAKOULUTUKSET 2012

VALMENTAJA- JA OHJAAJAKOULUTUKSET 2012 VALMENTAJA- JA OHJAAJAKOULUTUKSET 2012 1. VALTAKUNNALLISET KOULUTUKSET Taso 1 (vaihe 3): Tennisohjaajakoulutukset Tennisohjaajakoulutukset on tarkoitettu kaikkien alueiden tennisohjaajille. Toteutuksesta

Lisätiedot

Maksutonta koulutusta!

Maksutonta koulutusta! Maksutonta koulutusta! Syksy 2013 Kevät 2014 Turun seudun kunnat tarjoavat yhdessä Sinulle ohjaaja, valmentaja, nuori, vanhempi tai seuran toimihenkilö - mahdollisuuden lisätä osaamistasi. Tarjolla on

Lisätiedot

Urheilevien lasten ja nuorten fyysis-motorinen harjoittelu

Urheilevien lasten ja nuorten fyysis-motorinen harjoittelu Hämeenlinna 25.4.2009 Tampere Urheilevien lasten ja nuorten fyysis-motorinen harjoittelu 1.Selvityksen tuloksia ja johtopäätöksiä 2.Mistä ongelmat ovat syntyneet? 3.Miten harjoittelua ja urheilua voisi

Lisätiedot

HLU:n koulutukset. - kevät 20

HLU:n koulutukset. - kevät 20 - kevät 20 14 - HLU:n koulutukset alo-eskola Kuva: Tero Tak Kuva: HLU Lasten ohjaajat Ohjaajat ja valmentajat Opettajat Oppilaat Kunto- ja terveysliikunta Seuratoiminta Kuntakoulutus Järjestyksenvalvojat

Lisätiedot

Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry TOIMINTALINJA

Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry TOIMINTALINJA Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry TOIMINTALINJA 2016-2017 UVL:n organisaatio Ohjaajat ja Valmentajat Valmentajatiimi Jumppakummit Nuorisoklubi Kilta Johtokunta UVL:n toiminta Nuorten liikunta Lasten harrastajaryhmät

Lisätiedot

Urheilijan sydän. Terve Urheilija -iltaseminaari. 5.3.2013 Varalan Urheiluopisto, Tampere. terveurheilija.fi 1. Polar Electro Oy

Urheilijan sydän. Terve Urheilija -iltaseminaari. 5.3.2013 Varalan Urheiluopisto, Tampere. terveurheilija.fi 1. Polar Electro Oy Urheilijan sydän Terve Urheilija -iltaseminaari Polar Electro Oy 5.3.2013 Varalan Urheiluopisto, Tampere terveurheilija.fi 1 Terve Urheilija -ohjelma Tavoitteena urheilijoiden laadukkaan ja terveyttä tukevan

Lisätiedot

Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA

Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA Liikunta ja urheilu ovat Suomen merkittävin kansanliike. Jokaisen hyvinvointi rakentuu liikunnalliselle arjelle. Huippu-urheilijat inspiroivat

Lisätiedot

Aikuisten harrasteliikkuminen yhdistyksissä

Aikuisten harrasteliikkuminen yhdistyksissä Aikuisten harrasteliikkuminen yhdistyksissä Suomalainen tapa on organisoitua ja perustaa yhdistyksiä eri toimintoja ja tavoitteita varten Yhdistystoiminta on hyvin kirjavaa ja pääosin toiminta perustuu

Lisätiedot

Liikuntajärjestöt osana palvelurakennetta. Salon Kättä Päälle -ratkaisupaja

Liikuntajärjestöt osana palvelurakennetta. Salon Kättä Päälle -ratkaisupaja Liikuntajärjestöt osana palvelurakennetta Salon Kättä Päälle -ratkaisupaja Riikka Juntunen, Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry 9.11.2015 Suomalaiset liikuntajärjestöt Suomalaisia valtakunnallisia

Lisätiedot

VALMENTAJA- JA OHJAAJAKOULUTUKSET 2014

VALMENTAJA- JA OHJAAJAKOULUTUKSET 2014 VALMENTAJA- JA OHJAAJAKOULUTUKSET 2014 I-TASON VALMENTAJAKOULUTUKSET: Tennisohjaaja Kaikkiin koulutuksiin on mahdollista osallistua, ei ainoastaan oman alueen koulutuksiin. Seuralla tai useammalla alueen

Lisätiedot

14.4. 2015 Mai-Brit Salo

14.4. 2015 Mai-Brit Salo 14.4. 2015 Mai-Brit Salo Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilu ry (PHLU) Alueellinen liikunnan ja urheilun järjestö, toimimme 18 kunnan alueella Päijät-Hämeessä Olemme yksi 15 aluejärjestöstä Autamme urheiluseuroja

Lisätiedot

PALVELUKESKUKSET INTOA ELÄMÄÄN YSTÄVÄPIIRI

PALVELUKESKUKSET INTOA ELÄMÄÄN YSTÄVÄPIIRI PALVELUKESKUKSET Palvelukeskuksissa tuetaan alueen asukkaiden aktiivisuutta ja kotona selviytymistä sekä pyritään edistämään ikäihmisten liikunta- ja toimintakykyä, terveyttä ja sosiaalista kanssakäymistä.

Lisätiedot

Uudistuneet. Sinettiseurakriteerit

Uudistuneet. Sinettiseurakriteerit Uudistuneet O Sinettiseurakriteerit Uudistetut Sinettiseurakriteerit pohjautuvat O Lasten ja nuorten urheilusta tehtyihin selvityksiin. O Selvitykset valmistuivat yhteistyössä Kilpa- ja huippu-urheilun

Lisätiedot

Ohjaajien startti-ilta 2013

Ohjaajien startti-ilta 2013 Ohjaajien startti-ilta 2013 Torstai 22.8.2012 Aleksandra, EHN PL 45, 04601 Mäntsälä www.mantsalanvoimistelijat.fi puh 040 513 7892 mantsalan.voimistelijat@msoynet.com Seuran toiminta-ajatus ja arvot Visio

Lisätiedot

Suomalainen urheilu loistaa Tähtiseurassa

Suomalainen urheilu loistaa Tähtiseurassa Auditointikoulutus 14.2.2019 2 Suomalainen urheilu loistaa Tähtiseurassa. 14.2.2019 3 14.2.2019 4 Tähtimerkit osa-alueittain 14.2.2019 5 14.2.2019 6 Tähtiseura-ohjelman polussa 3 vaihetta 14.2.2019 7 14.2.2019

Lisätiedot

Uimaseurasta terveyttä ja elinvoimaa Taustatietoa harrasteliikunnan kehittämiseen

Uimaseurasta terveyttä ja elinvoimaa Taustatietoa harrasteliikunnan kehittämiseen Uimaseurasta terveyttä ja elinvoimaa Taustatietoa harrasteliikunnan kehittämiseen Miksi vesiliikuntaa? Monipuolista uimaseuratoimintaa! Esimerkki Tampereelta https://youtu.be/nk2u0b6_2gs https://youtu.be/8ji4lkvdqcg

Lisätiedot

9. Monipuolisuus. Perusliikuntataitoja monipuolisesti ja iloisesti. Miksi monipuolisuutta. Yksi vai monta lajia?

9. Monipuolisuus. Perusliikuntataitoja monipuolisesti ja iloisesti. Miksi monipuolisuutta. Yksi vai monta lajia? 9. Monipuolisuus Perusliikuntataitoja monipuolisesti ja iloisesti Miksi monipuolisuutta Yksi vai monta lajia? Erilaisia toteuttamismalleja - Suunnittelen treenejä -palvelu - Alle 7-vuotiaiden monipuolinen

Lisätiedot

KUNNAN YHTEISTYÖMAHDOLLISUUDET LIIKUNNAN LISÄÄMISEKSI KERHOTOIMINNASSA

KUNNAN YHTEISTYÖMAHDOLLISUUDET LIIKUNNAN LISÄÄMISEKSI KERHOTOIMINNASSA KUNNAN YHTEISTYÖMAHDOLLISUUDET LIIKUNNAN LISÄÄMISEKSI KERHOTOIMINNASSA Lasse Heiskanen Etelä-Karjalan Liikunta ja Urheilu ry KUNNAN YHTEISTYÖMAHDOLLISUUDENT LIIKUNNAN LISÄÄMISEKSI KERHOTOIMINNASSA Perusasteen

Lisätiedot

Nuori Suomi ja SLU-alueet Liikkuvan koulun kumppaneina

Nuori Suomi ja SLU-alueet Liikkuvan koulun kumppaneina Nuori Suomi ja SLU-alueet Liikkuvan koulun kumppaneina Hyvien käytäntöjen levittäminen kentälle Kunta- ja koulukohtaisen kehittämistyön tukeminen Osaamisen lisääminen Oppilaiden = vertaisohjaajien koulutus

Lisätiedot

SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSET 5/2012, JULKISET TIEDOTUKSET

SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSET 5/2012, JULKISET TIEDOTUKSET SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSET 5/2012, JULKISET TIEDOTUKSET SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSIA SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N YHTEYSTIEDOT Suomen Monikkoperheet ry, Ilmarisenkatu 17 A, 40100 Jyväskylä

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

LASTEN LIIKUNNAN OHJAAJAKOULUTUS

LASTEN LIIKUNNAN OHJAAJAKOULUTUS LASTEN LIIKUNNAN OHJAAJAKOULUTUS Lasten liikunnan ohjaajakoulutus (ent. liikuntakerho-ohjaajan koulutus) Osat: 1. Tervetuloa lasten liikunnan ohjaajaksi 2. Monipuolinen lasten liikunta 3. Fyysinen toimintakyky

Lisätiedot

Seuratoimijoille maksutonta. Yhteistyössä kuntien liikuntapalvelut ja LiikU

Seuratoimijoille maksutonta. Yhteistyössä kuntien liikuntapalvelut ja LiikU Seuratoimijoille maksutonta LIIKUNTAkoulutusta 2016 2017 Yhteistyössä kuntien liikuntapalvelut ja LiikU Harrasteliikunnan edistäminen seuratoiminnassa -koulutuskokonaisuus Tervetuloa ohjaajaksi (3 t) -

Lisätiedot

SC VANTAAN JÄSENKIRJE 2 / 2014

SC VANTAAN JÄSENKIRJE 2 / 2014 SC VANTAAN JÄSENKIRJE 2 / 2014 1. SC Vantaa ja Tapanilan Erä ovat aloittaneet seurayhteistyön 2. Koko perhe liikkumaan! 3. Syksyn kuulumisia 4. Leiristipendit kesäksi 2015 5. Seuran jäsenten syyskokous

Lisätiedot

SKIL valmentajakoulutus tutkinto ll - taso

SKIL valmentajakoulutus tutkinto ll - taso SKIL valmentajakoulutus tutkinto ll - taso KO-Suomessa 28 h KO- Moduuli 1 (16 h) Kurssilla keskitytään kiipeilyn opettamiseen alaköysikiipeilyä painottaen ja ryhmien ohjaamiseen. KO - kiipeilyohjaaja voi

Lisätiedot

SEURA. Mihin Sinettiseurassa kiinnitetään huomiota? RYHMÄ YKSILÖ YHTEISÖLLISYYS HARJOITTELEMINEN YKSILÖLLISYYS KILPAILEMINEN OHJAAMINEN VIESTINTÄ

SEURA. Mihin Sinettiseurassa kiinnitetään huomiota? RYHMÄ YKSILÖ YHTEISÖLLISYYS HARJOITTELEMINEN YKSILÖLLISYYS KILPAILEMINEN OHJAAMINEN VIESTINTÄ Mihin Sinettiseurassa kiinnitetään huomiota? SEURA YHTEISÖLLISYYS JA YKSILÖLLISYYS RYHMÄ YKSILÖ HARJOITTELEMINEN JA KILPAILEMINEN Omien motiivien mukaista kasvua ja kehitystä tukevaa toimintaa VIESTINTÄ

Lisätiedot

Lasten ja nuorten urheilun laatutekijät

Lasten ja nuorten urheilun laatutekijät Lasten ja nuorten urheilun laatutekijät 29.11.2017 1 Johtamiseen ja hyvään hallintoon liittyvät lasten urheilun kysymykset Nuorilla on mahdollisuus vaikuttaa ja osallistua seuran toiminnan toteuttamiseen

Lisätiedot

LIIKUNNAN ALUEJÄRJESTÖN ROOLI KOULUPÄIVÄN LIIKUNNALLISTAMISESSA

LIIKUNNAN ALUEJÄRJESTÖN ROOLI KOULUPÄIVÄN LIIKUNNALLISTAMISESSA LIIKUNNAN ALUEJÄRJESTÖN ROOLI KOULUPÄIVÄN LIIKUNNALLISTAMISESSA Mentorointi Nuoren Suomen ja aluejärjestöjen toteuttamaa Liikkuva koulu ohjelmaan kuuluvaa maksutonta toimintaa Mentoreina aluejärjestöjen

Lisätiedot

Valtioneuvoston periaatepäätös terveyttä edistävästä liikunnasta ja ravinnosta (2008):

Valtioneuvoston periaatepäätös terveyttä edistävästä liikunnasta ja ravinnosta (2008): 10 vuotta sitten Kouluikäisten liikuntaa ja fyysistä aktiivisuutta koskevassa tietopohjassa oli Suomessa, ennen Move!-järjestelmää, objektiivisen mittauksen osalta suuria puutteita: Valtioneuvoston periaatepäätös

Lisätiedot

Seurakehitys SJAL:ssa. Kokemuksia oman seuran analyysista ja tulevaisuuden suunnitelmat

Seurakehitys SJAL:ssa. Kokemuksia oman seuran analyysista ja tulevaisuuden suunnitelmat Seurakehitys SJAL:ssa Kokemuksia oman seuran analyysista ja tulevaisuuden suunnitelmat Sisältö SJAL:n seurakehitysohjelmasta Kokemuksia oman seuran analyysista Artemis Laatujärjestelmä seuroille? SJAL:n

Lisätiedot

Päivitetty

Päivitetty Keski-Pohjanmaan liikunta ry Seuramentor ohjaajien tukena hanke Hankekoordinaattori Samu Martinmäki Torikatu 16 A 2, 67100 Kokkola E-mail. samu.martinmaki@kepli.fi Puh. 044 091 6073 Päivitetty 31.10.2016

Lisätiedot

Unelma hyvästä urheilusta

Unelma hyvästä urheilusta Unelma hyvästä urheilusta Lasten ja nuorten urheilun eettiset linjaukset Kuva: Suomen Palloliitto Miksi tarvitaan eettisiä linjauksia? Yhteiskunnallinen huoli lapsista ja nuorista Urheilun lisääntyvät

Lisätiedot

Minit ja Uimataidottomat minit Tikkurila toimintakaudella 2015 2016

Minit ja Uimataidottomat minit Tikkurila toimintakaudella 2015 2016 Minit ja Uimataidottomat minit Tikkurila toimintakaudella 2015 2016 Minien ryhmät on tarkoitettu 4-6-vuotiaille lapsille. Harjoituksiin sisältyy aina kuivaharjoittelua, jossa verrytellään, jumpataan ja

Lisätiedot

Syksyllä 2015 paljon uutuuksia! Jumppaa vauvasta vaariin ja muksusta mummoon.

Syksyllä 2015 paljon uutuuksia! Jumppaa vauvasta vaariin ja muksusta mummoon. Syksyllä 2015 paljon uutuuksia! Jumppaa vauvasta vaariin ja muksusta mummoon. Onko vaikea lähteä liikkeelle? Haluatko innostua uudesta harrastuksesta? Haluatko voida paremmin sekä henkisesti, että fyysisesti?

Lisätiedot

Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA. Luonnos

Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA. Luonnos Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA Luonnos 9.5.2016 3 Suomen elinvoimalle on ensiarvoisen tärkeää, että tämä kokonaisuus toimii vaikuttavasti, inspiroivasti ja tuloksellisesti.

Lisätiedot

Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA

Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA Luonnos 27.4.2016 Menestyssuunnitelman sisältö Muutoksen tarve ja tekijät Missio, visio ja lupaukset 2020 Seuraavat yhteiset loikkamme Yhteisen

Lisätiedot

Suomen Suunnistusliitto

Suomen Suunnistusliitto Suomen Suunnistusliitto ry Suomen Suunnistusliitto Valmentajakoulutus 2010 osaamistavoitteet TASO 2 Koulutuksen kokonaisuus Koulutuksen keskeiset teemat Oppimisen tukeminen Toiminnan suunnittelu, toteutus

Lisätiedot

Seurakehittäjät Paasitorni. Tiistai Auditointikäsikirja ja uudistettu auditointiprosessi

Seurakehittäjät Paasitorni. Tiistai Auditointikäsikirja ja uudistettu auditointiprosessi Seurakehittäjät 10.-11.9.2018 Paasitorni Tiistai 11.9.2018 Auditointikäsikirja ja uudistettu auditointiprosessi 11.9.2018 2 Suomalainen seuratoiminta loistaa Tähtiseurassa. 11.9.2018 3 11.9.2018 4 Tähtimerkit

Lisätiedot

TERVETULOA VOK-1 KOULUTUKSEEN!

TERVETULOA VOK-1 KOULUTUKSEEN! TERVETULOA VOK-1 KOULUTUKSEEN! 2 KOULUTUKSET 1. Kannustava valmentaja ja ohjaaja 3t 2. Ihmisen elinjärjestelmät ja harjoittelu 3t 3. Oppiminen ja opettaminen harjoitustilanteessa 3t 4. Herkkyyskausien

Lisätiedot

Omassa työssä kehittyminen meidän keinot onnistua seurakehitysprosessin juoksutuksessa? Laura Härkönen Seurakehittäjä Keski-Suomen Liikunta

Omassa työssä kehittyminen meidän keinot onnistua seurakehitysprosessin juoksutuksessa? Laura Härkönen Seurakehittäjä Keski-Suomen Liikunta Omassa työssä kehittyminen meidän keinot onnistua seurakehitysprosessin juoksutuksessa? Laura Härkönen Seurakehittäjä Keski-Suomen Liikunta Kuka minä olen? Espoossa syntynyt, Jyväskylässä asuva kahden

Lisätiedot

VUOSIAVUSTUSHAKEMUS 2015 Palautus 31.3.2015. 1. Hakija Seura / Yhdistys: Rekist.vuosi Osoite: Internet kotisivut: Avustusta haetaan vuodelle 2015

VUOSIAVUSTUSHAKEMUS 2015 Palautus 31.3.2015. 1. Hakija Seura / Yhdistys: Rekist.vuosi Osoite: Internet kotisivut: Avustusta haetaan vuodelle 2015 VUOSIAVUSTUSHAKEMUS 2015 Palautus 31.3.2015 Kulttuuri- ja Vapaa-aikalautakunta klo15.00 mennessä. Avustusta haetaan (rasti): Liikuntaan Nuorisotyöhön 1. Hakija Seura / Yhdistys: Rekist.vuosi Osoite: Internet

Lisätiedot

Liikuntajärjestöjen rooli terveyden edistämisessä ja lihavuuden ehkäisyssä

Liikuntajärjestöjen rooli terveyden edistämisessä ja lihavuuden ehkäisyssä Liikuntajärjestöjen rooli terveyden edistämisessä ja lihavuuden ehkäisyssä Lihavuus laskuun seminaari 26.10.2012 Jukka Karvinen, Nuori Suomi ry www.nuorisuomi.fi Miksi liikuntaa? Liikkumaan oppiminen on

Lisätiedot

LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua. Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat 2015-2020

LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua. Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat 2015-2020 LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat 2015-2020 VISIO 1 + 2 Jokaisella koululaisella on mahdollisuus liikkua monipuolisesti koulupäivän

Lisätiedot

Olemme maailman liikkuvin urheilukansa 2020

Olemme maailman liikkuvin urheilukansa 2020 Olemme maailman liikkuvin urheilukansa 2020 VALON PELIAJATUS MAALIT Jokaiselle lapselle mahdollisuus innostua liikunnasta ja urheilusta Liikkumisesta ja urheilusta elinvoimaa nuoren ja aikuisen arkeen

Lisätiedot

KASVA URHEILIJAKSI TAITOVALMIUSTESTI

KASVA URHEILIJAKSI TAITOVALMIUSTESTI 2015 KASVA URHEILIJAKSI TAITOVALMIUSTESTI Joka kolmas urheiluseurassa urheileva lapsi ei liiku edes terveytensä kannalta riittävästi. Harjoittelu ei ole monipuolista. Suurin muutostarve 12-15 -vuotiaiden

Lisätiedot