KOTKAN KAUPUNKI. Kaupunkirakennelautakunnan lausunto varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen palveluverkkoselvityksestä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KOTKAN KAUPUNKI. Kaupunkirakennelautakunnan lausunto varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen palveluverkkoselvityksestä"

Transkriptio

1 D/4740/ /2018 Kaupunkirakennelautakunnan lausunto varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen palveluverkkoselvityksestä Valmistelijat: Yleiskaavoittaja Pauli Korkiakoski, p Toimitilapäällikkö Tero Huusko, p Esittelyteksti: Varhaiskasvatus ja opetustoimi ovat pyytäneet lautakuntien lausuntoja marraskuun lopussa 2018 valmistuneesta palveluverkkoselvityksestä. Lausunnot on pyydetty toimittamaan mennessä. Mistä on kyse ja mitä selvityksellä tavoitellaan? Kotkan kaupunki toteutti alkuvuodesta 2018 kouluverkkoselvityksen Pihkoon ja Karhulan alueilta sekä kesällä 2018 varhaiskasvatusselvityksen koko kaupungin alueelta. Osaselvityksiä laadittaessa havaittiin, että koko kaupungin varhaiskasvatusta ja perusopetusta tulisi tarkastella kokonaisuutena ja Kotkan kaupunki päätti kesällä 2018 laajentaa tarkastelun koskemaan koko kaupungin varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen palveluverkkoa. Kokonaisselvityksen tavoitteena on 1. laatia suunnitelma Kotkan kaupungin optimaalisesta varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen palveluverkosta ja 2. tarkastella palveluverkkosuunnitelmasta nousevien investointi- ja kehittämistoimien toiminnallisia ja taloudellisia vaikutuksia. Mihin tarkasteluihin selvitys perustuu? Selvityksen johtopäätökset on laadittu väestötarkasteluiden, lapsi- ja oppilasmäärän kehittymisarvioiden, varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen tulevaisuuden palvelutarvearvioiden sekä nykyisten palveluverkkojen arvioinnin pohjalta. Selvityksessä on huomioitu lisäksi varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen kokonaiskustannukset mukaan lukien kiinteistöt, niiden kunto ja tulevaisuuden kehittämistarpeet sekä esitettyjen vaihtoehtojen kustannusvaikutukset. Palveluverkkoselvityksessä esitetyt johtopäätökset Väestön ja lasten määrän merkittävä väheneminen johtavat väistämättä Kotkan alueella varhaiskasvatuksen, esiopetuksen ja perusopetuksen palvelutarpeiden vähenemiseen. Nykyisellä palveluverkolla kaupunkiin muodostuu lähivuosien aikana merkittävää varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen tarjonnan ylikapasiteettia, joka näkyy resurssien vajaakäyttönä ja käyttökustannuspuolella merkittävänä taloudellisena rasitteena. Varhaiskasvatuksen osalta selvitys perustuu periaatelinjaukseen, että pienistä 2-3 ryhmän päiväkodeista luovutaan kokonaisuudessaan. Palveluverkkoselvityksessä Karhulaan esitetään rakennettavaksi uudet tilat sekä varhaiskasvatukselle että perusopetukselle jollakin seuraavista, tässä

2 yksinkertaistaen kuvatuista, ratkaisutavoista. Ratkaisutavat poikkeavat kokonaiskustannuksiltaan merkittävästi toisistaan. Kannattavaksi vaihtoehdoksi on selvityksessä todettu ainoastaan VE 2.b. VE 1.a Yhdistetään Alahovin, Helilän, Metsäkulman, Raitin ja Rauhalan ml. Käpylän päiväkodit ja mahdollisesti myös Malmingin päiväkoti, Hakalan ja Rauhalan alakoulut, Helilän ja Karhulan yläasteet sekä lukio. Toteutetaan Pihkoon uudisrakennus. Karhulan uudisrakennuksen laajuuteen on laskettu mukaan 6-ryhmäinen päiväkoti, 760 oppilaan peruskoulu ja Karhulan lukio sekä Pihkoon koulun uudisrakennus. Suuntaa antava hinta-arvio on laskettu oletuksella, että kaikki Karhulan toiminnot sijoitetaan Karhulassa samaan rakennuskokonaisuuteen ja Pihkoon koulu toteutetaan Pihkoon nykyisen koulun tilalle. VE 1.b Muutoin sama kuin VE 1.a, mutta Pihkoon koulua ei toteuteta. VE 2.a Yhdistetään Alahovin, Helilän, Metsäkulman, Raitin ja Rauhalan ml. Käpylän päiväkodit ja mahdollisesti myös Malmingin päiväkoti, Hakalan ja Rauhalan alakoulut, Helilän ja Karhulan yläasteet sekä lukio. Toteutetaan Pihkoon uudisrakennus. Karhulan uudisrakennus on muodostettu siten, että päiväkodille, perusopetuksen alakoululle ja perusopetuksen yläkoululle on arvioitu erilliset laajuudet, joiden pohjalta karkea kustannuksen suuntaa antava hinta-arvio on laskettu. Pihkoon koulu toteutetaan omana investointinaan. Mahdollisen lukion uudisrakennus on arvioitu erillisenä lisätietona, mutta tämän vaihtoehdon tarkemmassa taloudellisessa tarkastelussa lukion vaikutusta kuntatalouteen ei ole huomioitu. VE 2.b Muutoin sama kuin VE 2.a, mutta Pihkoon koulua ei toteuteta. Lausunto: Kaupunkisuunnittelun periaatteet, kaavoitus ja elinvoima Asuinalueiden ominaisuuksia on käsitelty Kotkassa viimeksi mm. Kotkan- Haminan seudun strategisen yleiskaavan ja Kotkan keskustan osayleiskaavan yhteydessä. Samalla tarkasteltiin yhteistyössä Suomen ympäristökeskuksen kanssa (Urban Zone 3 -hanke) asuttavuuden määritelmiä ja kriteereitä sekä eri asukasryhmien palvelutarpeita, niiden käyttötiheyttä ja siten sijaintia suhteessa asumiseen. Päiväkoti ja alakoulu ovat päivittäistavarakaupan lisäksi sellaisia alueiden tärkeimpiä päivittäin käytettäviä palveluita, joiden pitäisi yleisen näkemyksen mukaisesti sijaita kävely- ja pyöräilyetäisyydellä asuinpaikasta. Päiväkotien ja oppilaitosten saavutettavuus vaikuttaa koululaisten ja lapsiperheiden arjen sujuvuuteen ratkaisevasti.

3 Yleisesti asuinympäristön laadun merkitys on kasvussa. Sekä kaupunkimaisessa että maaseutumaisessa asumisessa vaatimukset lähiympäristön laadulle kasvavat ja kaupunkiseudut kilpailevat laadulla asukkaista. Asuinympäristön tärkeimmät laatutekijät ovat rauhallisuus, luonnonympäristö, hyvä sijainti ja liikenneyhteydet, palvelujen saatavuus ja harrastusmahdollisuudet (Suomen ympäristökeskuksen raportteja 4/2017). Kotkan ja koko Kotkan-Haminan seudun elinvoiman näkökulmasta tällä hetkellä myös alueen vetovoimatekijöiden vahvistaminen korostuu riittävän työvoiman varmistamiseksi kasvaville aloille. Kaupunginvaltuuston hyväksymässä Kotkan-Haminan seudullisessa yleiskaavassa on käsitelty keskusta-alueiden lisäksi tavoitteellisesta näkökulmasta palvelukeskuksina ja palvelukylinä kehitettävät alueet. Lisäksi myös merkittävät, uudet tulevaisuuden asuinalueet on osoitettu omalla merkinnällään. Seudullisessa kaavassa merkityt Palvelukeskukset (P-1) on tarkoitettu tiiviin rakentamisen alueiksi, joiden pääasiallisia toimintoja ovat asumista tukevat palvelut ja hallinto, keskustan luonteeseen ja ympäristöön soveltuva rakentaminen, ympäristöhäiriötä aiheuttamattomat työpaikkatoiminnot sekä näihin liittyvä liikenne, virkistys ja yhdyskuntatekninen huolto. Kotkan alueella merkinnällä on osoitettu seuraavat keskukset: Hovila, Hovinsaari, Karhuvuori, Kaukola-Pihkoo, Metsola, Mussalo ja Sunila. Kaavassa osoitettujen Palvelukylien (P-2) tavoitteeksi on linjattu, että saatavilla olisi julkisia ja/tai yksityisiä palveluita. Suunnittelussa ja rakentamisessa tulee korostaa alueiden ominaispiirteiden merkitystä ja ohjata rakentamista perinteisille rakennuspaikoille palveluita ja olemassa olevia rakenteita tukien. Merkinnällä on osoitettu Kotkasta seuraavat kylät: Huruksela ja Ylänummi Tavastila. Lisäksi Uusiksi / tiivistyviksi asuinalueiksi on merkitty seuraavat alueet: Hevossaari, Hovinsaari, Itäranta, Jumalniemi, Karhulanniemi, Katariina, Otsola, Perävarppi, Pirosenvuori, Tiiliruukki, Räski ja Vähäniemi. Kaupunkisuunnittelu on laatinut Pihkoon koulun alueelle asemakaavaa uuden koulun rakentamiseksi. Kaavaa on valmisteltu yhtäaikaisesti palveluverkkoselvityksen kanssa ja se on valmis vietäväksi hyväksymiskäsittelyyn kaupunginhallitukseen ja kaupunginvaltuustoon mikäli kouluverkon osalta päädytään Pihkoon koulun toiminnan jatkumiseen myös tulevaisuudessa. Kaupunkirakennelautakunta katsoo, että kaupungin tulevaisuuden houkuttelevuuden ja elinvoimaisuuden kannalta on ongelmallista, jos päiväkoti- ja kouluverkko supistuu laaja-alaisesti asuinalueilta suuriin yksiköihin etäälle asukkaista. Myös kaupunginvaltuuston vastikään hyväksymän seudun strategisen yleiskaavan linjauksia seuraten olisi johdonmukaista, että esim. Pihkoon koulu toteutettaisiin. Ylipäätään palveluverkkopäätös tulisi arvioida edellä esitettyjen seudun strategisen yleiskaavan linjaukset huomioiden. Palveluiden keskittäminen suuriin yksiköihin tarkoittaa niiden sijoittamista kaupunkirakenteessa keskeisiin hyvin saavutettaviin sijainteihin eli käytän-

4 nössä keskustoihin. Keskustoissa tilaa suurille yksiköille on usein vaikea löytää, minkä vuoksi palvelukeskittymät ajautuvat ns. keskustojen reunoille. Tämä voi johtaa joissakin tilanteissa siihen, että palveluiden saavutettavuus myös keskusta-alueen sisällä vaikeutuu. Karhulassa on käynnistetty yleiskaavoitusprosessi, jossa tätä asiaa voidaan tarkastella hyvin ja lisäksi keskusteluissa jo esillä olleet vaihtoehdot mahdollistavat tässä tapauksessa palveluille hyvin keskeisen ja eri suunnista hyvin saavutettavissa olevan sijainnin tehtiinpä sitten yksi laajempi tai erilliset rakennuskokonaisuudet. Kaupunkisuunnittelun näkökulmasta julkisten investointien yhteydessä pitää pyrkiä ratkaisuihin, jotka tuovat ihmisvirrat oikeille sijainneille siten, että samalla elävöitetään kaupunkiympäristöä ja vahvistetaan myös kaupallisten palveluiden toimintaedellytyksiä. Keskeinen sijainti korostaa entisestään yksityiskohtaisen suunnittelun merkitystä siinä, että tilat suunnitellaan monikäyttöisiksi ja toiminnoiltaan sellaisiksi, että ne ovat käytössä ympäri vuoden ja vuorokauden. Tilojen monikäyttöisyyttä ja tehokasta käyttöä parantaa esim. kirjaston sijoittaminen koulurakennuksen kanssa samaan rakennuskokonaisuuteen, kuten Karhuvuoren koulun tapauksessa on onnistuneesti toteutettu. Karhulan kirjaston hyväksytyssä tarveselvityksessä nostetaan tavoitteeksi kirjaston sijoittuminen osaksi laajempaa palvelukokonaisuutta ja tarveselvityksen vaihtoehtotarkastelussa sijoittuminen Karhulan koulun yhteyteen oli tarveselvitysryhmän esitys. Tilojen yhteiskäytön synergiaa on saatavissa erityisesti myös liikuntatiloissa, mikäli ne pystytään sijoittamaan mahdollisimman montaa yksikköä palveleviksi. Väestötarkastelut Palveluverkkoselvityksen väestötarkastelut on tehty perusteellisesti. Kotkan väestökehitys on negatiivista. Väestötarkastelut on tehty tilastokeskuksen tietoihin perustuen. Koska pari viimeistä vuotta ovat olleet väestökehityksen osalta erityisen negatiivisia, näiden tarkastelujen täydennykseksi on tehty viime vuosien kehitykseen liittyvä väestökehityksen trendiennuste. Trendiennuste on merkittävästi tilastokeskuksen ennustetta negatiivisempi. Väestökehityksen ja lapsimäärien kehityksen pohjalta selvityksessä on arvioitu tulevaisuuden palvelutarpeet. Kaupunkirakennelautakunta katsoo, että peruslinjauksena käytetty oletus lapsimäärän vakiintumisesta 400 lapseen per ikäluokka, on oikea linjaus. Se on nykylinjaa pienempi (kuten kaikki ennusteet myös osoittavat), mutta kuitenkin esim. trendiennustetta suurempi. Kaupunkisuunnittelun näkökulmasta väestöennusteiden tulee perustua riittävän pitkän ajan seurantaan, mutta kuitenkin pyrkiä mahdollisimman realistiseen arvioon tulevaisuudesta. Selvityksen linjauksissa on pyritty toimimaan juuri näin. Esitetyissä vaihtoehdoissa nousee esille Pihkoon koulun ratkaisu merkittävänä kouluverkon tulevaisuuteen liittyvänä päätöksenä. Kaupunkisuunnittelu laati muita tarkasteluja täydentävän kaupunginosakohtaisen tarkastelun lapsimäärien kehityksistä ja se toimitettiin palveluverkkoselvityksen taustaaineistoksi. Koko väestön osalta Pihkoo-Sutelan ja Kurittula-Pernoo aluei-

5 den osalta väestömäärä on ollut hyvin tasainen vuosien aikana. Viimeisten vuosien osalta Pihkoo-Sutelan väestökehitys on ollut joko hitusen kasvava tai laskeva riippuen verrattavista yksittäisistä vuosista, kun taas Kurittula-Pernoo on ollut myös viimeisten vuosien aikana laskeva. Lapsimääriä tarkastellessa vuosien välillä kyseisten alueiden lapsimäärä on laskusuunnassa. Merkittävin lasku on molemmilla alueilla tapahtunut vuosien 2011 ja 2017 välillä (yht %). Huomionarvoista tarkasteluissa kuitenkin on, että vaikka kokonaislapsimäärä on tarkastelujaksolla ollut kokonaisuutena laskeva, niin mm. päiväkoti- ja peruskouluikäisten erilliset tarkastelut osoittavat viitteitä vuosikohtaisista eroista ja syklisyydestä alueen lapsimäärien laskuissa ja nousuissa. Huomionarvoista selvityksessä esille nostetuissa väestötarkasteluissa ja tulevaisuuden palvelutarpeiden kehityksessä on nyt käsillä olevien palveluverkkokysymysten lisäksi myös vanhusten huollon, erikoissairaanhoidon ja terveydenhuollon tulevaisuuden kustannukset. Näiden viimeksi mainittujen palveluiden tarve (siis kustannusten kasvupaine) kasvaa vuoteen 2032 mennessä erittäin merkittävästi (yhteensä jopa kaksinkertaiseksi), kun samaan aikaan varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen palveluntarve pienenee noin 0,9 kertaiseksi nykytilaan nähden. Vapaiden asuintonttien sijainti suhteessa uusien koulujen ja päiväkotien sijaintiin Kaupungilla on tällä hetkellä tarjolla yhteensä 104 vapaata tonttia. Vapaita tontteja on tarjolla suhteellisen tasaisesti eri puolilta kaupunkia. Merkittävimmät keskittymät, joissa on molemmissa vapaana yli 30 tonttia ovat Räski ja Hortola. Pihkoon koulun alueella kaupungilla on vapaana 3 tonttia, minkä lisäksi yksityisiä vapaita tontteja on yhteensä 18. Aiemmin alueella on myös tehty asemakaavaluonnoksia. Niiden perusteella voidaan sanoa, että alueella olisi potentiaalia merkittävään uuteen tonttitarjontaan, muuta kaavat eivät kuitenkaan ole edenneet mm. yksityiseen maanomistukseen liittyvien intressien vuoksi. Mikäli Pihkoon koulu toteutetaan, niin alueen kehittämispotentiaalin hyödyntäminen edellyttää kaupungilta myös suoraviivaisempaa maankäyttöpolitiikkaa (maapolitiikka, kaavoitus) alueella (sikäli kuin se on mahdollista). Palveluverkkoselvityksessä on esitetty suoraviivaisesti lakkautettavien päiväkoti- ja koulurakennusten purkamista. Kaupunkirakennelautakunnan näkökulmasta mahdollisesti lakkautettavien päiväkotien ja koulurakennusten erilaisia arvoja, tulevaisuuden käyttömahdollisuuksia ja mahdollisia kustannusvaikutuksia kaupungin talouteen tulisi käsitellä ja arvioida nyt tehtyä laaja-alaisemmin. Esimerkiksi Rauhalan päiväkoti omaa sellaista rakennushistoriallista arvoa, että sille tulee lähtökohtaisesti löytää uusiokäyttöä, mikäli sen päiväkotikäytöstä päätetään luopua. Käpylän päiväkoti on osa kamppailukeskuksen rakennuskokonaisuutta ja sille osoitetaan uusi käyttötarkoitus, mikäli päiväkotikäyttö loppuu eikä rakennusta pureta.

6 Jos kuitenkin purkamistilanteeseen lopulta päädytään, niin nykyiset sijainnit tulisi huomioida ensisijaisesti esim. uusien koulujen tai päiväkotien sijoittumisia mietittäessä. Mikäli koulujen ja päiväkotien uusinvestoinnit päätyvät kokonaan uusille rakennuspaikoille, voidaan purettaviksi esitettävien koulujen tai päiväkotien tontit osoittaa asumiselle tai liike- ja palvelurakentamiseen. Sijainnit ovat lähtökohtaisesti keskeisiä ja houkuttelevia, mutta toisaalta alueiden houkuttelevuus asuinpaikkana laskee, jos etäisyys kouluihin ja päiväkoteihin koetaan pitkäksi. Liikkuminen, infrastruktuuri ja ilmasto Laadukkaan koulutuksen ja oppimisympäristöjen lisäksi Kotkan kaupunki on useissa strategisissa linjauksissaan (mm. kaupunkistrategia, Kymenlaakson liikennestrategia, erilaiset ilmasto-ohjelmat) korostanut laadukasta elinympäristöä, kestävää liikkumista ja pyrkimystä pienempiin ilmastovaikutuksiin. Varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen palveluverkkoselvityksessä ei ole esitetty eri vaihtoehtojen sijoittumisia tarkasti eikä siinä näin ollen ole myöskään tarkasteltu esitettyjen vaihtoehtojen vaikutuksia liikkumiseen ja sen kerrannaisvaikutuksiin. Selvityksessä ei siis ole arvioitu esim. mahdollisia liikkumistarpeen muutoksia, vaikutuksia kokonaisliikennemääriin, kuljetustarpeisiin eikä vaihtoehtojen mahdollisesti edellyttämiä infran parantamis-/rakentamiskustannuksia. Toisaalta ei ole myöskään arvioitu voitaisiinko joillain infrainvestoinneilla vaikuttaa palveluverkon kehittämiseen nyt esitettyjä vaihtoehtoja tehokkaammin siten, että samalla synnytettäisiin positiivisia vaikutuksia myös kaupunkiympäristön ja esim. jalankulun, pyöräilyn ja joukkoliikenteen kulkureittien kannalta (esim. Kymijoen sillat). Liikkumisen osalta selvityksessä ei ole myöskään arvioitu kuljetustarpeita ja niistä aiheutuvia kuljetuskustannuksia, jotka esimerkiksi Pihkoon koulun lopettamisen tilanteessa olisivat merkittävät. Riippuen mm. koulusta, johon oppilaat sijoitettaisiin, sekä opetuksen käytännön järjestelyistä (mm. koulun alkamisajat) Pihkoon koulun oppilaiden kuljetuskustannukset olisivat karkeasti arvioiden euroa/vuosi. Koska selvityksessä ei ole arvioitu edellä mainittuja asioita, niin myöskään niiden välillisiä vaikutuksia ei ole arvioitu. Näitä ovat mm. vaikutukset asukkaiden sosioekonomiseen tilanteeseen, elinympäristöön ja ilmastoon. Kaupunkirakennelautakunta katsoo, että käsillä olevan varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen palveluverkon edellyttämät ja toisaalta ehdotetut ratkaisuvaihtoehdot ovat kaupunkirakenteen kannalta niin merkittäviä, että siitä pitäisi laatia selvityksessä esitettyä, näitä lausuntoja ja asukkaiden kanssa käytävää keskustelua (mm. kysely) huomattavasti kattavampi vaikutusten arviointi. Ilman kattavaa vaikutusten arviointia on selkeä riski, että palveluverkkoratkaisu perustuu vaillinaiseen tietopohjaan. Koulujen ja päiväkotien sijoittumisvaihtoehtojen sijoittumisesta tulisi tehdä analyysi, jossa nykyisten koulujen ja päiväkotien sijainnit otetaan mukaan. Nykysijainnit ovat osa rakennettua kaupunkiympäristöä ja ne tulisi huomioida potentiaalisina uudisrakennuspaikkoina palveluverkosta päätettäessä.

7 (Rauhalan koulun ja Karhulan koulun sijainnit näistä ehkä potentiaalisimpina) Investointitarpeet ja niiden toteuttamismahdollisuudet Selvityksen kaikissa ratkaisuvaihtoehdoissa esitetään tehtäväksi mittavia uudisrakennusinvestointeja koulu- ja varhaiskasvatuksen palveluverkkojen osalle. Esitetyt investoinnit tulisi pystyä sopeuttamaan kaupungin investointiohjelmaan tulevan 5-10 vuoden aikana. Selvityksen esitettyjen käytöstä poistuvien rakennusten alaskirjaukset ja purkukustannukset tulee tulosvaikutteisina huomioida osana kokonaisuutta. Ratkaisuvaihtoehtoa tehdessä tulee huomioida vaihtoehtojen erilaiset vaikutukset investoinneista tehtäviin poistoihin Kotkassa käytössä olevien poistokäytäntöjen (pysyvien vastaavien laskentaohjeet) mukaisesti. (Uudisrakennuksen osalta noudatetaan 40 v (kivirak.) tai 25 v (puurak.) poistoaikaa, kun taas peruskorjauksen poistoaika on 5-20 v.) Hankituissa väistötiloissa toimimista voidaan tarpeen mukaan pidentää, jotta palveluverkon investoinnit saadaan sovitettua kaupungin investointiohjelmaan. Helilän siirtokelpoisen koulun mahdollisen jatkokäytön osalta tulisi määrittää suuntaviivat palveluverkon kokonaisratkaisua tehtäessä. Selvityksessä esitettyjen vaihtoehtojen hinta-arviot antavat oikean suunnan ja kokoluokan sekä verrattavuuden vaihtoehtojen välillä. Toimitilahallinnon arvion mukaan selvityksessä käytetyt hinta-arviot ovat tavoitteellisia johtuen niissä käytetystä tiukasta tilamitoituksesta. Selvityksessä esitettyyn tilamitoitukseen (m2/oppilas) pääseminen on vaikeaa. Tavoitteisiin pääsemiseksi rakennussuunnitteluvaiheessa tulisi onnistua hyvin ja lisäksi tulisi tilojen yhteiskäytöillä saada paljon synergioita. Yhteiskäytön toteuttaminen onnistuu parhaiten mikäli eri toiminnot sijoittuvat samaan rakennukseen, sijoittamalla eri toimintoja samaan kortteliin eri rakennuksiin on myös saatavissa yhteiskäyttösynergiahyötyjä. (Liikuntatilojen osalta voi välimatka yläkouluun tai lukioon olla järkevällä kävelyetäisyydellä.) Uudisinvestointi ja vanhan rakennuksen purkaminen vai peruskorjaus Tällä hetkellä väistötiloissa toimivien koulu ja päiväkotitilojen osalta selvityksessä esitetään vanhojen koulu-/päiväkotirakennusten purkamista ja korvaamista uudisrakennuksilla. Toimitilahallinto pitää näiden osalta linjausta oikeana. Käytöstä poistuneiden rakennusten tekniset ominaisuudet (mm. korkeusasemat tontilla) ja mahdollisiin peruskorjauksiin liittyvät tekniset riskit puoltavat uudisrakennusvaihtoehtoa peruskorjausvaihtoehdon sijaan. Uudisrakentamisen pidempi käyttöikä ja poistoaika puoltavat osaltaan uudisrakentamista. Peruskorjausvaihtoehtoja puoltaa pienempi investointimäärärahatarve ja peruskorjausvaihtoehto voidaan hankesuunnitteluvaiheessa ottaa vaihtoehtona mukaan. Yhteenveto Yhteenvetona kaupunkirakennelautakunta toteaa, että selvitys on tehty hyvin ja perusteellisesti niiltä osin kuin asioita on palveluverkkoselvityksessä huomioitu. Palveluverkkoa on sopeutettava vähenevä väestö perustellusti huomioiden.

8 Kaupunkirakennelautakunta kuitenkin katsoo, että nyt esitetty linjaus on niin merkittävä, varsinkin kun tavoitteena on optimaalinen palveluverkko ja taloudellisten vaikutusten huomiointi, että ennen päätöksiä palveluverkosta pitäisi arvioida tarkemmin tehtävän ratkaisun vaikutukset kaupungin elinvoimaan, asukkaiden arkeen ja liikkumiseen, yleisesti liikennemääriin ja niiden mahdollisesti aiheuttamiin infran kehittämispaineisiin. Selvityksen eri vaihtoehtojen välillä päättämiseksi ja edelleen vaihtoehtoihin liittyvien eri sijoittumisvaihtoehtojen arvioimiseksi vaihtoehtojen hinta-arvioita on mahdollisesti tarvetta tarkentaa. Lisäksi pitäisi arvioida kattavammin edellä mainittujen näkökulmien välillisten vaikutusten merkittävyys koko kaupunkiorganisaation talouden ja muiden tehtyjen strategisten linjausten näkökulmasta. Kaupunkirakennelautakunta suosittelee vaikutusten arviointiin pohjautuvan, toteutettavan vaihtoehdon valmistelua eri hallinnonalojen tiiviissä yhteistyössä. Esittelijä: Ehdotus: Kaupunkisuunnittelujohtaja Markku Hannonen Kaupunkirakennelautakunta keskustelee asiasta ja hyväksyy edellä kuvatun lausuntonaan hyvinvointilautakunnalle varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen palveluverkkoselvityksestä. Päätös: Toimeenpano: Ote: Opetustoimenjohtaja Varhaiskasvatusjohtaja Hyvinvointilautakunta

Kaupungintalo, 5. krs, kokoushuone 1

Kaupungintalo, 5. krs, kokoushuone 1 Nro 1/2019 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA klo 17:00 Kaupungintalo, 5. krs, kokoushuone 1 KÄSITELTÄVÄT ASIAT 6 Lausunto varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen palveluverkkoselvityksestä... 1 1 D/4740/12.00.01/2018

Lisätiedot

V a r h a i s k a s v a t u k s e n j a p e r u s o p e t u k s e n p a l v e l u v e r k k o s e l v i t y s 2018

V a r h a i s k a s v a t u k s e n j a p e r u s o p e t u k s e n p a l v e l u v e r k k o s e l v i t y s 2018 V a r h a i s k a s v a t u k s e n j a p e r u s o p e t u k s e n p a l v e l u v e r k k o s e l v i t y s 2018 A s i a k a s k y s e l y n t u l o k s e t 1. Vastaajantaustatiedot: Valitseseuraavistavaihtoehdoistaparhaitenvastausnäkökulmaasikuvaavavaihtoehto:

Lisätiedot

KARHULAN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA Y25 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

KARHULAN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA Y25 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma KARHULAN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA Y25 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 27.9.2018 MIKSI KARHULAAN TARVITAAN UUSI YLEISKAAVA? Karhulan keskustan osayleiskaavalla tarkastellaan Karhulan keskeisiä alueita

Lisätiedot

Ruununmyllyn koulu. Hankesuunnitelma vaihe A:n pohjalta

Ruununmyllyn koulu. Hankesuunnitelma vaihe A:n pohjalta Ruununmyllyn koulu Hankesuunnitelma vaihe A:n pohjalta SIHY-lautakunnan iltakoulu 5.9.2018 Päätökset ja nykytilanne Sivistys- ja hyvinvointitoimialan ja lukiokoulutuksen palveluverkkopykälään Ruununmyllyn

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen palveluverkon kokonaistarkastelu

Varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen palveluverkon kokonaistarkastelu KOTKAN KAUPUNKI Varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen palveluverkon kokonaistarkastelu Selvitys FCG KONSULTOINTI OY P34066003 FCG KONSULTOINTI OY Raportti 1 (49) Sisällys 1 Johdanto... 3 2 Väestötarkastelu...

Lisätiedot

Liite 7: Toteuttamisohjelma Kotkan Haminan seudun strateginen yleiskaava. Toteutus Toteutus

Liite 7: Toteuttamisohjelma Kotkan Haminan seudun strateginen yleiskaava. Toteutus Toteutus Kotkan Haminan seudun strateginen yleiskaava Liite 7: Toteuttamisohjelma 1.11.2017 Nro Alueen nimi Kunta Muutoksen kuvaus 1 Ajuksenkallio Hamina Rakenteen tiivistäminen, palvelukeskusta tukeva 2 Halla

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 30. kaupunginosa Jumalniemi, kortteli 1, tontti 6

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 30. kaupunginosa Jumalniemi, kortteli 1, tontti 6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 30. kaupunginosa Jumalniemi, kortteli 1, tontti 6 Valmistelija Elina Masalin, kaavasuunnittelija, p. 040 773 7752 KAAVA NRO 0318 Kaupunkisuunnittelu Kaavoitus 2 OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kaupunginhallitus Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kaupunginhallitus Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2019 1 (5) 102 Päiväkoti Isoniityn korvaavan uudisrakennuksen hankesuunnitelma Päätös hyväksyi Kumpulaan rakennettavan, päiväkoti Isoniityn korvaavan päiväkodin uudisrakennuksen

Lisätiedot

Liite 5: Toteuttamisohjelma

Liite 5: Toteuttamisohjelma Kotkan Haminan seudun strateginen yleiskaava Liite 5: Toteuttamisohjelma Nro Alueen nimi Kunta Muutoksen kuvaus 1 Ajuksenkallio Hamina Rakenteen tiivistäminen, palvelukeskusta tukeva 2 Halla Kotka Asuinrakentamisen

Lisätiedot

NOUSIAISTEN KUNTA. Kouluverkkoselvitys. Lausunto

NOUSIAISTEN KUNTA. Kouluverkkoselvitys. Lausunto NOUSIAISTEN KUNTA Kouluverkkoselvitys Lausunto FCG KOULUTUS JA KONSULTOINTI OY P19874P001 Lausunto 1 (6) Oksanen Raila Sisällys 1 Johdanto... 1 1.1 Vaihtoehto 1. Valpperin koulun toiminta jatkaa korjaamattomassa

Lisätiedot

Riihikallion koulukeskus. Vaihtoehtoiset mallit

Riihikallion koulukeskus. Vaihtoehtoiset mallit Riihikallion koulukeskus Vaihtoehtoiset mallit Riihikallion koulukeskus 3 eri vaihtoehtoa VE1 koulun laajennus ja säilytettävien osien (2007-siipi ja liikuntasali) peruskorjaus VE2 koulun laajennus ja

Lisätiedot

ASEMAKAAVA KOTKAN KAUPUNKI KAUKOLAN JA PIHKOON KYLÄ, KIINTEISTÖTUNNUKSET JA PIHKOON KOULU AARTAPOLKU 41

ASEMAKAAVA KOTKAN KAUPUNKI KAUKOLAN JA PIHKOON KYLÄ, KIINTEISTÖTUNNUKSET JA PIHKOON KOULU AARTAPOLKU 41 1 ASEMAKAAVA KOTKAN KAUPUNKI KAUKOLAN JA PIHKOON KYLÄ, KIINTEISTÖTUNNUKSET 285-403-11-0 JA 285-408-3-67 PIHKOON KOULU AARTAPOLKU 41 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAAVA NRO 0418 KAUPUNKISUUNNITTELU

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (5) Kaupunginhallitus Sj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (5) Kaupunginhallitus Sj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2014 1 (5) 386 V 23.4.2014, Eläintarhan ala-asteen koulun, Länsi-Pasilan ala-asteen koulun ja Alppilan yläasteen koulun hallinnollinen yhdistäminen esitti kaupunginvaltuustolle

Lisätiedot

Liite 1: Oppilasmäärät alueen kouluissa Liite 2: Laskentamallin perusteet ja koulujen sijainti alueella

Liite 1: Oppilasmäärät alueen kouluissa Liite 2: Laskentamallin perusteet ja koulujen sijainti alueella Keskusta-Ounasjoen palveluverkkoselvitys Liite 1: Oppilasmäärät alueen kouluissa Liite 2: Laskentamallin perusteet ja koulujen sijainti alueella Koulutuslautakunta 17.12.2015 148 Ylikylän Vennivaaran alueen

Lisätiedot

Lasten ja nuorten kasvun vastuualueen, Itäisen alueen palveluverkkosuunnittelu. 2018, esitys Nastolan alue

Lasten ja nuorten kasvun vastuualueen, Itäisen alueen palveluverkkosuunnittelu. 2018, esitys Nastolan alue Lasten ja nuorten kasvun vastuualueen, Itäisen alueen palveluverkkosuunnittelu 2018, esitys Nastolan alue 25.4.2018 Oppilaaksiottoalueet keskiviikko, 11. huhtikuuta 2018 5 Koulujen oppilasennusteet,

Lisätiedot

Hei Kirjaamo. Liitetään palveluverkkoselvitys-asian yhteyteen. ********************** Juha Henriksson Opetustoimenjohtaja

Hei Kirjaamo. Liitetään palveluverkkoselvitys-asian yhteyteen. ********************** Juha Henriksson Opetustoimenjohtaja Lähettäjä: Vastaanottaja: Aihe: Päivämäärä: Liitteet: Henriksson Juha Kirjaamo; Liukkonen Raili VL: VS: Kouluverkkoselvitys tiistai 22. tammikuuta 2019 15:15:32 VPY kouluverkkoselvitys lausunto.pdf Koulutoiminta

Lisätiedot

JOENSUUN MAANKÄYTÖN TOTEUTUSOHJELMA MATO-20

JOENSUUN MAANKÄYTÖN TOTEUTUSOHJELMA MATO-20 JOENSUUN MAANKÄYTÖN TOTEUTUSOHJELMA MATO-20 MATO-20-OHJELMAN TARKOITUS Vuosittain laadittavan ohjelman tarkoituksena on: sovittaa yhteen ja ennakoida maankäytön toteuttamista, palveluverkkoja, kunnallistekniikkaa,

Lisätiedot

LUONNOS. Liite 5: Toteuttamisohjelma (tarkentuu ehdotusvaiheessa) Kotkan Haminan seudun strateginen yleiskaava. Toteutus Toteutus

LUONNOS. Liite 5: Toteuttamisohjelma (tarkentuu ehdotusvaiheessa) Kotkan Haminan seudun strateginen yleiskaava. Toteutus Toteutus Kotkan Haminan seudun strateginen yleiskaava Liite 5: Toteuttamisohjelma (tarkentuu ehdotusvaiheessa) Nro Alueen nimi Kunta Muutoksen kuvaus Ajuksenkallio Hamina Rakenteen tiivistäminen, palvelukeskusta

Lisätiedot

Kainuun kaupan palveluverkkoselvitys Page 1

Kainuun kaupan palveluverkkoselvitys Page 1 Kainuun kaupan palveluverkkoselvitys 31.3.2014 Page 1 Kaupan palveluverkkoselvityksessä: Selvitettiin Kainuun kaupan palvelurakenteen ja yhdyskuntarakenteen kehitys, nykytilanne ja kehitysnäkymät Laadittiin

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 69. Valmistelijat / lisätiedot: Reetta Hyvärinen, puh Juha Nurmi, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 69. Valmistelijat / lisätiedot: Reetta Hyvärinen, puh Juha Nurmi, puh 20.05.2015 Sivu 1 / 1 2271/02.08.00/2015 69 Hansakallion koulun siirtokelpoisten tilojen tarveselvitys Valmistelijat / lisätiedot: Reetta Hyvärinen, puh. 043 824 8456 Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Alustavia havaintoja seudun liikkumisvyöhykkeistä

Alustavia havaintoja seudun liikkumisvyöhykkeistä Seutufoorumi 9.6.2011, Pauli Korkiakoski Alustavia havaintoja seudun liikkumisvyöhykkeistä ja yhdyskuntarakenteesta Kaakon suunta -hanke Mistä vyöhyketarkastelussa on kyse? Suomen ympäristökeskuksen (SYKE)

Lisätiedot

Kaavoituksen näkökulma. Hyvinvointiympäristön kehittäminen seututasoisessa suunnittelussa.

Kaavoituksen näkökulma. Hyvinvointiympäristön kehittäminen seututasoisessa suunnittelussa. Kaavoituksen näkökulma. Hyvinvointiympäristön kehittäminen seututasoisessa suunnittelussa. MAL4-sopimus Rakennesuunnitelman ja Asuntopoliittisen ohjelman päivitys Kaisu Kuusela, Tampereen kaupunkiseutu

Lisätiedot

HELSINGIN YLEISKAAVA - Seminaari 22.4.2013 Vähittäiskaupan suuryksiköiden kaavoitus

HELSINGIN YLEISKAAVA - Seminaari 22.4.2013 Vähittäiskaupan suuryksiköiden kaavoitus HELSINGIN YLEISKAAVA - Seminaari 22.4.2013 Vähittäiskaupan suuryksiköiden kaavoitus 22.4.2013, Helsinki, Laituri Pekka Normo, Ympäristöministeriö VÄHITTÄISKAUPAN PALVELUT - KESKUSTA-ALUEET, LÄHIKAUPAT,

Lisätiedot

Kymppi R -palveluverkkoyhteistyö Jyväskylässä: päiväkotiverkkoselvitykset Kymppi-Moni työpaja Anna Isopoussu

Kymppi R -palveluverkkoyhteistyö Jyväskylässä: päiväkotiverkkoselvitykset Kymppi-Moni työpaja Anna Isopoussu Kymppi R -palveluverkkoyhteistyö Jyväskylässä: päiväkotiverkkoselvitykset Kymppi-Moni työpaja 31.5.2012 Anna Isopoussu Taustaa Kuntien yhdistyminen vuonna 2009 (Jyväskylän kaupunki, Jyväskylän maalaiskunta

Lisätiedot

KEVÄTKUMMUN KOULU JA PALVELUKESKUS Kortteli 901 ja kortteli 902 sekä puistoaluetta

KEVÄTKUMMUN KOULU JA PALVELUKESKUS Kortteli 901 ja kortteli 902 sekä puistoaluetta KEVÄTKUMMUN KOULU JA PALVELUKESKUS Kortteli 901 ja kortteli 902 sekä puistoaluetta Asemakaava 506 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma PORVOON KAUPUNKISUUNNITTELU Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Lasten ja nuorten kasvun vastuualueen, Pohjoisen alueen palveluverkkosuunnittelu. 2018, esitys

Lasten ja nuorten kasvun vastuualueen, Pohjoisen alueen palveluverkkosuunnittelu. 2018, esitys Lasten ja nuorten kasvun vastuualueen, Pohjoisen alueen palveluverkkosuunnittelu 2018, esitys Oppilaaksiottoalueet Koulujen oppilasennusteet, lasten määrä ja päivähoitopaikat varhaiskasvatuksessa Väestöennusteet,

Lisätiedot

Kauppa. Alueiden käytön johtaja Päivi Liuska-Kankaanpää

Kauppa. Alueiden käytön johtaja Päivi Liuska-Kankaanpää Kauppa Alueiden käytön johtaja Päivi Liuska-Kankaanpää Satakunnan aluerakenne ja keskusverkko 2009, tarkistetun palvelurakennetilaston mukaan Satakunnan vaihemaakuntakaavan 2 kaupan ratkaisut perustuvat

Lisätiedot

Porin kaupunki Pöytäkirja 3/ ( 12) Sivistyslautakunta Porin palveluverkkouudistus, lausunto kaupunginhallitukselle

Porin kaupunki Pöytäkirja 3/ ( 12) Sivistyslautakunta Porin palveluverkkouudistus, lausunto kaupunginhallitukselle Porin kaupunki Pöytäkirja 3/2019 1 ( 12) Aika 12.02.2019, klo 16:35-19:47 Paikka Sivistystoimialan kokoushuone, Otavankatu 3 Käsitellyt asiat 21 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Lisätiedot

Kouluverkkoselvitys. Tammi-maaliskuu 2016

Kouluverkkoselvitys. Tammi-maaliskuu 2016 Kouluverkkoselvitys Tammi-maaliskuu 2016 Kaupunginvaltuuston toimeksianto talousarviopäätöksen yhteydessä (7.12.2015) Sivistys- ja kulttuuripalveluita kootaan ehyiksi palvelukokonaisuuksiksi palvelukeskittymittäin.

Lisätiedot

Kuntien ilmastostrategiat ja hankkeet - Kotka

Kuntien ilmastostrategiat ja hankkeet - Kotka - Valtuuston 16.12.2011 hyväksymä ilmasto- ja energiaohjelma - " Kotkan kaupungin ilmasto- ja energiaohjelma sisältää kansallisen sekä Kymenlaakson ilmasto- ja energiastrategian, Kotkan kaupunkistrategian

Lisätiedot

Yleiskaava Andrei Panschin & Matilda Laukkanen /

Yleiskaava Andrei Panschin & Matilda Laukkanen / Yleiskaava 2029 Andrei Panschin & Matilda Laukkanen / 9.12.2016 Esityksen sisältö Yleiskaavan 2029 tavoitteisto ja eteneminen Asukasnäkökulma suunnittelussa Turun kaupungin visio 2029 Suomen Turku on kiinnostava

Lisätiedot

Sivistyspalveluiden tilaratkaisujen kehittäminen

Sivistyspalveluiden tilaratkaisujen kehittäminen Sivistyspalveluiden tilaratkaisujen kehittäminen Juvan kunta 10.2.2016 12.2.2016 Page 1 Toimeksiantona määritellä toimitilojen tarve Kunnanjohtaja perusti marraskuussa työryhmän, jonka tehtävänä on selvittää

Lisätiedot

Tampereen kaupunkiseudun rakenneselvitys

Tampereen kaupunkiseudun rakenneselvitys Tampereen kaupunkiseudun rakenneselvitys Samuli Alppi EDGE kaupunkitutkimuslaboratorio Tampereen teknillinen yliopisto 30.4.2009 Kaupunkirakenneselvitys Selvityksen tarkoituksena on tutkia kaupunkirakenteen

Lisätiedot

Sivistyspalvelujen kehitysnäkymät Keljonkangas-Säynätsalo alueella. Eino Leisimo Toimialajohtaja

Sivistyspalvelujen kehitysnäkymät Keljonkangas-Säynätsalo alueella. Eino Leisimo Toimialajohtaja Sivistyspalvelujen kehitysnäkymät Keljonkangas-Säynätsalo alueella Eino Leisimo Toimialajohtaja 8.12.2016 8.12.2016 Lähtökohdat (1) Palveluverkkoja kehitettävä aina niin alueiden kuin koko kaupungin näkökulmasta

Lisätiedot

Ajatus purkamisesta on esitelty rakennusvalvonnalle. Esteitä purkamisluvanmyöntämiselle ei ole havaittu.

Ajatus purkamisesta on esitelty rakennusvalvonnalle. Esteitä purkamisluvanmyöntämiselle ei ole havaittu. Katuman päiväkoti Katuman päiväkoti on valmistunut vuonna 1979. Rakennusta on korjattu vuonna 2002 ja sen vesikatto on uusittu kokonaan. Päiväkotia ei ole suojeltu asemakaavalla, eikä se esiinny maakunnallisissa

Lisätiedot

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, varhaiskasvatuslautakunta Päätösehdotus

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, varhaiskasvatuslautakunta Päätösehdotus Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2017 1 (5) 4 Päiväkoti Särjen peruskorjausta korvaavan hankkeen tarveselvityksen hyväksyminen HEL 2017-000185 T 10 06 00 Päätös Käsittely päätti hyväksyä tarveselvityksen

Lisätiedot

Paikkatiedot palveluverkkosuunnittelussa -Optimointimenetelmien hyödyntäminen Vantaalla

Paikkatiedot palveluverkkosuunnittelussa -Optimointimenetelmien hyödyntäminen Vantaalla Paikkatiedot palveluverkkosuunnittelussa -Optimointimenetelmien hyödyntäminen Vantaalla HSY:n paikkatietoseminaari 14.3.2013 Joni Heikkola (Kaupunkisuunnittelu, yleiskaavasuunnittelija) Helsingin Sanomat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lausunto kaupunginhallitukselle sosiaali- ja terveystoimen vuosien investointiohjelmasta.

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lausunto kaupunginhallitukselle sosiaali- ja terveystoimen vuosien investointiohjelmasta. 18.09.2013 Sivu 1 / 1 3929/02.02.00/2013 90 Lausunto kaupunginhallitukselle sosiaali- ja terveystoimen vuosien 2014-2018 investointiohjelmasta. Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen, puh. (09)

Lisätiedot

LAHDEN YLEISKAAVA Kaupan tarpeet ja mitoitus. Maakuntakaavan kaupan ryhmä P H Liitto. Veli Pekka Toivonen

LAHDEN YLEISKAAVA Kaupan tarpeet ja mitoitus. Maakuntakaavan kaupan ryhmä P H Liitto. Veli Pekka Toivonen LAHDEN YLEISKAAVA 2025 Kaupan tarpeet ja mitoitus Maakuntakaavan kaupan ryhmä 17.3.2011 P H Liitto Veli Pekka Toivonen Luonnosvaihtoehdot olivat nähtävillä joulukuussa 2010 LUONNOSVAIHTOEHDOT PALAUTE Luonnosvaihtoehdot

Lisätiedot

Kouluverkkoselvityksen. julkistus. Kaupunginjohtaja Matti Pennanen

Kouluverkkoselvityksen. julkistus. Kaupunginjohtaja Matti Pennanen Kouluverkkoselvityksen julkistus Kaupunginjohtaja Matti Pennanen Kaupunginvaltuuston toimeksianto talousarviopäätöksen yhteydessä (7.12.2015/kh 15.2.2016) Sivistys- ja kulttuuripalveluita kootaan ehyiksi

Lisätiedot

KOULUJÄRJESTELYT NYKYTILA ALUEEN ALAKOULUT

KOULUJÄRJESTELYT NYKYTILA ALUEEN ALAKOULUT KOULUJÄRJESTELYT NYKYTILA ALUEEN ALAKOULUT Koulu Oppilaat Tilanne Karsikko 300 Toimii väliaikaistiloissa Sirkkalassa Iiksenvaara 60 Ei muutoksia odotettavissa Karhunmäki 300 Aloitti 1.1.2017, oppilasmäärä

Lisätiedot

EKOLIITU - HÄMEENLINNAN SEUDUN KESTÄVÄN JA TURVALLISEN LIIKKUMISEN SUUNNITELMA VÄESTÖ JA YHDYSKUNTARAKENNE

EKOLIITU - HÄMEENLINNAN SEUDUN KESTÄVÄN JA TURVALLISEN LIIKKUMISEN SUUNNITELMA VÄESTÖ JA YHDYSKUNTARAKENNE EKOLIITU - HÄMEENLINNAN SEUDUN KESTÄVÄN JA TURVALLISEN LIIKKUMISEN SUUNNITELMA VÄESTÖ JA YHDYSKUNTARAKENNE Sisältö Väestökehitys ja -ennuste Väestön ikärakenteen muutoksia Asutuksen sijoittuminen Asukasmäärän

Lisätiedot

LUOLALAN TEOLLISUUSTONTIN KAUPPAPAIKKASELVITYS

LUOLALAN TEOLLISUUSTONTIN KAUPPAPAIKKASELVITYS LUOLALAN TEOLLISUUSTONTIN KAUPPAPAIKKASELVITYS Naantalissa Luolalan kaupunginosassa on korttelissa 7 tontit 4, 5 ja 6 osoitettu liike- ja toimistorakennusten korttelialueeksi kaavamerkinnällä (K-1). Korttelialueelle

Lisätiedot

RANTAKYLÄN PALVELUKESKUKSEN YMPÄRISTÖN ASEMAKAAVAMUUTOS

RANTAKYLÄN PALVELUKESKUKSEN YMPÄRISTÖN ASEMAKAAVAMUUTOS RANTAKYLÄN PALVELUKESKUKSEN YMPÄRISTÖN ASEMAKAAVAMUUTOS 15.6.2016 Maankäyttöinsinööri Kalle Sivén KAAVAHANKKEEN KUVAUS Asemakaavamuutos on käynnistetty Joensuun kaupungin aloitteesta loppuvuodesta 2013.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 143. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 143. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 08.05.2017 Sivu 1 / 1 94/2015 10.02.02 143 Lausunnon antaminen Helsingin hallinto-oikeudelle Finnoon osayleiskaavan hyväksymistä koskevasta valituksesta Valmistelijat / lisätiedot: Mauri

Lisätiedot

L O V I I S A N K A U P U N K I SIJOITUKSEN VAIHTOEHTOTARKASTELU

L O V I I S A N K A U P U N K I SIJOITUKSEN VAIHTOEHTOTARKASTELU L O V I I S A N K A U P U N K I S U O M E N K I E L I N E N K O U L U K E S K U S SIJOITUKSEN VAIHTOEHTOTARKASTELU 28.4.2010 SIJOITUSVAIHTOEHTO A SUOMENKIELINEN KOULUKESKUS SIJOITUSVAIHTOEHTO B GENERALSHAGENS

Lisätiedot

Päiväkoti- ja Kouluverkko. Toinen luonnos

Päiväkoti- ja Kouluverkko. Toinen luonnos Päiväkoti- ja Kouluverkko Toinen luonnos 6.11.2009 Sipoon kunnan kasvustrategiassa varaudutaan 35 000 uuteen asukkaaseen vuoteen 2025 mennessä. Kaavoitusohjelman mukaiset asukasmäärälisäykset ja palveluiden

Lisätiedot

Kouvolan kaupungin perusopetuksen kehittäminen valtuustokaudella

Kouvolan kaupungin perusopetuksen kehittäminen valtuustokaudella Kouvolan kaupungin perusopetuksen kehittäminen valtuustokaudella 2017 2021 Kuntalaisinfot 22./23./24.5.2018 Selvityksen lähtökohdat Ismo Korhonen, lasten ja nuorten palvelujen johtaja 28.09.20 Sisäilma

Lisätiedot

Kotkan kaupunkisuunnittelu / Marja Nevalainen, kaavoitusinsinööri,

Kotkan kaupunkisuunnittelu / Marja Nevalainen, kaavoitusinsinööri, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS 30. KAUPUNGINOSA JUMALNIEMI OSA KORTTELIA 6 SEKÄ LÄHIVIRKISTYSALUETTA, KAAVA NRO 0616 VALMISTELIJA Kotkan kaupunkisuunnittelu / Marja Nevalainen,

Lisätiedot

Kauppa. Alueiden käytön johtaja Päivi Liuska-Kankaanpää

Kauppa. Alueiden käytön johtaja Päivi Liuska-Kankaanpää Kauppa Alueiden käytön johtaja Päivi Liuska-Kankaanpää Satakunnan aluerakenne ja keskusverkko 2009, tarkistetun palvelurakennetilaston mukaan Satakunnan vaihemaakuntakaavan 2 tavoitteet - maakunnan tarkoituksenmukainen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 214

Espoon kaupunki Pöytäkirja 214 16.12.2015 Sivu 1 / 1 5163/2015 10.03.02 214 Jupperin koulun tarveselvitys Valmistelijat / lisätiedot: Juha Hovinen, puh. 09 816 85031 Vera Schulman, puh. 043 825 6113 Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Etelä Kymenlaakson työpaikka alueiden selvitys

Etelä Kymenlaakson työpaikka alueiden selvitys MAL Kuntayhteistyö 17.3.2011 Etelä Kymenlaakson työpaikka alueiden selvitys Kommenttipuheenvuoro elinkeinoelämän roolista MAL yhteistyössä Pauli Korkiakoski, Cursor Oy Selvityksen tausta ja tavoitteet

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 459/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 459/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (1) 30 Asianro 459/10.03.02.04/2017 Eteneminen Melalahden koulun tilaratkaisussa Opetusjohtaja Leena Auvinen Perusopetus ja nuorisopalvelut sekä lukiokoulutus ja toisen

Lisätiedot

VAIHTOEHTO, NYKYTILA (VE

VAIHTOEHTO, NYKYTILA (VE VAIHTOEHTO, NYKYTILA (VE 0) Säästövaikutus käyttötalouteen 0 euroa Luohua Perhepäivähoitoa ja 0-6 luokkien koulu, sivukirjasto Oppilasmäärät: 2019: 54 Oppilasmäärät: (arvio) 2030: 44 Henkilöstömäärä nykyisellään

Lisätiedot

Meilahden ja Pikku Huopalahden alueen kouluverkko. Ideariihi klo 18 Meilahden ala-asteen koulu

Meilahden ja Pikku Huopalahden alueen kouluverkko. Ideariihi klo 18 Meilahden ala-asteen koulu Meilahden ja Pikku Huopalahden alueen kouluverkko Ideariihi 30.9. klo 18 Meilahden ala-asteen koulu Miksi? Hyvän oppiminen ja kasvu Laadukas oppimisympäristö, hyvät toimintaedellytykset ja monipuolinen

Lisätiedot

Uudella yleiskaavalla resurssiviisaaseen kaupunkiin yleiskaavapäällikkö Mari Siivola Kaupunkisuunnittelulla parempaa ilmanlaatua ja ilmastoa HSYn

Uudella yleiskaavalla resurssiviisaaseen kaupunkiin yleiskaavapäällikkö Mari Siivola Kaupunkisuunnittelulla parempaa ilmanlaatua ja ilmastoa HSYn Uudella yleiskaavalla resurssiviisaaseen kaupunkiin yleiskaavapäällikkö Mari Siivola Kaupunkisuunnittelulla parempaa ilmanlaatua ja ilmastoa HSYn seminaari 18.1.2018 Vantaa on rakennettu yleiskaavoilla

Lisätiedot

Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Luonnos 1. Strategiaseminaari

Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Luonnos 1. Strategiaseminaari Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Luonnos 1 Strategiaseminaari 27.6.2017 Visio 2030 Suomen houkuttelevin seutukaupunki Strategiset ohjelmat Vetovoima ja kasvu Osaaminen ja hyvinvointi Toimiva kaupunkiympäristö

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA NEITSYTMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA NEITSYTMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 11.8.2011 tarkistettu 10.2.2012 KUNTA Euran kunta 050 Kylä Kauttua 406 Korttelit 650-600 Kaavan laatija REJLERS OY Aloite tai hakija Euran kunta Suunnittelualueen

Lisätiedot

KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT-KAAVOITUS (4)

KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT-KAAVOITUS (4) KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT-KAAVOITUS 29.1.2019 1(4) HAUHON KIRKONKYLÄ ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIN 12 TONTIT 5 JA 6 SEKÄ KORTTELIN 17 TONTTI 2 (kiinteistöt 109-449-4-185, 109-449-4-57, 109-449-6-143, 109-449-6-1,

Lisätiedot

ENON JAUIMAHARJUN YLÄKOULUJEN YHDISTÄMINEN. Riitta Huurinainen

ENON JAUIMAHARJUN YLÄKOULUJEN YHDISTÄMINEN. Riitta Huurinainen ENON JAUIMAHARJUN YLÄKOULUJEN YHDISTÄMINEN Riitta Huurinainen 18.10.2017 NYKYTILANNE Uimaharjussa yhtenäiskoulu, oppilaita alakoulussa 122 ja yläkoulussa 56. Enossa yhtenäiskoulu, oppilaita alakoulussa

Lisätiedot

MAANKÄYTTÖSUUNNITELMA

MAANKÄYTTÖSUUNNITELMA PYHÄJOEN STRATEGINEN MAANKÄYTTÖSUUNNITELMA PARHALAHTI PYHÄJOEN KESKUSTA - hallinto ja palvelut (viheralueet ja väylät yhdistävät) - asuminen - ympäristöstä selkeästi erottuva kokonaisuus, joka osittain

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 41. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 41. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 02.03.2016 Sivu 1 / 1 5171/2015 10.02.03 41 Itä-Suviniitty, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 613302, 40. kaupunginosa, Espoon keskus Valmistelijat / lisätiedot: Minna

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA NEITSYTMÄEN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA NEITSYTMÄEN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.06.2010 Muutettu 11.11.2010 EURAN KUNTA Kaavan laatija REJLERS OY Suunnittelualueen rajaus NEITSYTMÄEN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS Sijaintikartta Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Raahen pohjoisen vyöhykkeen liikennesuunnitelma

Raahen pohjoisen vyöhykkeen liikennesuunnitelma Raahen pohjoisen vyöhykkeen liikennesuunnitelma Raahen kaupunki/ Kaavoitus 2013 1 KAUPUNGINLAHDENRANTA LIIKENNE ALUEEN LIIKENTEELLINEN SIJOITTUMINEN Yhdyskuntarakenne vaikuttaa sekä liikkumistarpeisiin

Lisätiedot

Heinolan kaupunki. Sivistystoimi Palveluverkkoselvitys 9.3.2015. Johannes Rinkinen

Heinolan kaupunki. Sivistystoimi Palveluverkkoselvitys 9.3.2015. Johannes Rinkinen Heinolan kaupunki Sivistystoimi Palveluverkkoselvitys 9.3.2015 Johannes Rinkinen Lähtökohdat Seminaarin koulu ja Myllyojan koulu väistötiloissa Peruskorjaustarve lukiolla, Niemelä-talon kouluosassa ja

Lisätiedot

MATTI. Uusia mahdollisuuksia maankäytön suunnitteluun ja hallintaan

MATTI. Uusia mahdollisuuksia maankäytön suunnitteluun ja hallintaan MATTI Uusia mahdollisuuksia maankäytön suunnitteluun ja hallintaan Yleiskaavasuunnittelija Sakari Jäppinen HSY Paikkatietoseminaari 22.3.2017 06 / 2015 Intro ENTER MATTI MATTI-hankkeen tausta MAankäytön

Lisätiedot

MIKÄ ON MAAKUNTAKAAVA?

MIKÄ ON MAAKUNTAKAAVA? MIKÄ ON MAAKUNTAKAAVA? 2 maakuntakaavoitus on suunnittelua, jolla päätetään maakunnan tai useamman kunnan suuret maankäytön linjaukset. Kaava on kartta tulevaisuuteen Kaavoituksella ohjataan jokaisen arkeen

Lisätiedot

Kaupunkiseudun maankäytön tavoitteet Rakennesuunnitelma 2040

Kaupunkiseudun maankäytön tavoitteet Rakennesuunnitelma 2040 Kaupunkiseudun maankäytön tavoitteet Rakennesuunnitelma 2040 Seutufoorumi 27.11.2013 Kimmo Kurunmäki seutusuunnittelupäällikkö Lähtökohtia Rakennesuunnitelmalle 2040 Seutustrategia 2020 Vetovoimainen Tampereen

Lisätiedot

Asukastilaisuus Myllypuron alueen palveluverkko Outi Salo Linjanjohtaja Helsingin opetusvirasto

Asukastilaisuus Myllypuron alueen palveluverkko Outi Salo Linjanjohtaja Helsingin opetusvirasto Asukastilaisuus Myllypuron alueen palveluverkko 12.5.2015 Outi Salo Linjanjohtaja Helsingin opetusvirasto Miksi Myllypuron alueella tarkastellaan kouluverkkoa? Väestö alueella kasvaa, ja koulutilaa tarvitaan

Lisätiedot

KOULUKESKUKSEN PERUSKORJAUKSEN SUUNNITTELUN JATKAMINEN

KOULUKESKUKSEN PERUSKORJAUKSEN SUUNNITTELUN JATKAMINEN Sivistyslautakunta 52 27.09.2007 Joutsan kunnanhallitus 4 08.10.2007 Kunnanvaltuusto 57 22.10.2007 Sivistyslautakunta 5 19.02.2008 Joutsan kunnanhallitus 62 04.03.2008 Kunnanvaltuusto 18 10.03.2008 Joutsan

Lisätiedot

PÄIVÄKOTIVERKKO VUOTEEN

PÄIVÄKOTIVERKKO VUOTEEN PÄIVÄKOTIVERKKO VUOTEEN 2020 Kymppi - Moni / Tilannekatsaus 31.5.2012 Ulla Rannanheimo aluekeskuksen palvelut aluekeskuksen palvelut Ydinkeskustan palvelut aluekeskuksen palvelut Maaseutukylä lähikeskus

Lisätiedot

Asukastilaisuudessa esitetyt sijaintiehdotukset Kourulan alueen päiväkotikoululle ja ehdotettujen sijaintipaikkojen analyysi

Asukastilaisuudessa esitetyt sijaintiehdotukset Kourulan alueen päiväkotikoululle ja ehdotettujen sijaintipaikkojen analyysi LIITE 6 Asukastilaisuudessa 15.8.2017 esitetyt sijaintiehdotukset Kourulan alueen päiväkotikoululle ja ehdotettujen sijaintipaikkojen analyysi Tiistaina 15.8.2017 pidettiin Kuusimäen koulun ruokalassa

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS

ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS ASEMAKAAVAN MUUTOS KOTKAN KAUPUNKI 30. KAUPUNGINOSA JUMALNIEMI, KORTTELI 1, TONTTI 6 Valmistelija Elina Masalin, kaavasuunnittelija, puh. 040 773 7752 KAAVASELOSTUS KAAVA NRO 0318 KARA 5.6.2018 2 1 KAAVAN

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.6.2010 Muutettu 11.11.2010, 10.2.2012 KUNTA Euran kunta 050 Kylä Kirkonkylä 407 Korttelit osa 175, 186-197 Kaavan laatija REJLERS OY Aloite tai hakija Euran kunta

Lisätiedot

Suunnitelmavaihtoehtoluonnokset ja niiden kustannukset

Suunnitelmavaihtoehtoluonnokset ja niiden kustannukset Suunnitelmavaihtoehtoluonnokset ja niiden kustannukset Tehtävänä oli laatia palveluverkkoselvitys, joka sisältää kuvauksen kiinteistöistä ja niiden toiminnan nykytilasta sekä kolme vaihtoehtoista mallia

Lisätiedot

Valmistelija/lisätiedot: Kasvatus- ja opetustoimenjohtaja Tuija Willberg, Puh

Valmistelija/lisätiedot: Kasvatus- ja opetustoimenjohtaja Tuija Willberg, Puh LAPPEENRANNAN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Lausunto investointiohjelmasta vuosille 2015 2016 1283/02.02.00.00/2013 KOLA 77 Valmistelija/lisätiedot: Kasvatus- ja opetustoimenjohtaja Tuija Willberg, Puh.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 11. kaupunginosa Jylppy, osa Soravuorenpuistoa

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 11. kaupunginosa Jylppy, osa Soravuorenpuistoa OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 11. kaupunginosa Jylppy, osa Soravuorenpuistoa Valmistelija Elina Masalin, kaavasuunnittelija, p. 040 773 775 KAAVA NRO 0619 Kaupunkisuunnittelu Kaavoitus OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 83. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 83. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 20.05.2015 Sivu 1 / 1 3224/10.02.03/2013 83 Otaniemen keskuksen jatkosuunnitelman tavoitteet Valmistelijat / lisätiedot: Ossi Keränen, puh. 050 347 5632 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Mikko Laaksonen Poliitikon näkökulma opetustoimen uudistuksiin

Mikko Laaksonen Poliitikon näkökulma opetustoimen uudistuksiin Mikko Laaksonen 11.9.2013 Poliitikon näkökulma opetustoimen uudistuksiin RVS 2009-2012 4) KESKITYTÄÄN YDINPALVELUIHIN Palveluverkkoselvitys tehdään kaikkien palveluiden osalta poikkihallinnollisesti ja

Lisätiedot

1. JOHDANTO NYKYTILAN KUVAUS Lasten määrä alueella Yksikköjen nykytilanne TOIMINNAN TAVOITTEIDEN MÄÄRITTELY...

1. JOHDANTO NYKYTILAN KUVAUS Lasten määrä alueella Yksikköjen nykytilanne TOIMINNAN TAVOITTEIDEN MÄÄRITTELY... Sisällys 1. JOHDANTO...3 2. NYKYTILAN KUVAUS...4 2.1 Lasten määrä alueella...4 2.2 Yksikköjen nykytilanne...4 3. TOIMINNAN TAVOITTEIDEN MÄÄRITTELY...5 3.1 Mitoitus...5 3.2 Toiminnan erityisvaatimukset

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (5) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (5) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/2014 1 (5) 394 Sj / Valtuutettu Heikki Takkisen aloite kouluverkkoa koskevista ratkaisuista Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti katsoa valtuutettu

Lisätiedot

Lausunto Rajamäen kaupan mitoituksesta

Lausunto Rajamäen kaupan mitoituksesta Asemakaavan muutos Rajamäki, Kylänpää Lausunto Rajamäen kaupan mitoituksesta 29.9.2015 Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 2 1. Johdanto... 3 2. Kaupan nykytilanne Rajamäellä... 4 3. Kaupan liiketilatarve

Lisätiedot

I L M A N L A A D U N H U O M I O I N T I L Ä N S I V Ä Y L Ä N V A R R E N K A A V O I T U K S E S S A

I L M A N L A A D U N H U O M I O I N T I L Ä N S I V Ä Y L Ä N V A R R E N K A A V O I T U K S E S S A I L M A N L A A D U N H U O M I O I N T I L Ä N S I V Ä Y L Ä N V A R R E N K A A V O I T U K S E S S A Kuva Arkkitehtitoimisto HKP Oy HSY:N KAUPUNKISUUNNITTELULLA PAREMPAA ILMANLAATUA JA ILMASTOA -SEMINAARI

Lisätiedot

Tampereen kestävä kaupunkiliikenne

Tampereen kestävä kaupunkiliikenne Tampereen kestävän liikkumisen ideointikeskustelu 20.11.2014 Tampereen kestävä kaupunkiliikenne 20.11.2014 Suunnittelupäällikkö Tampere kasvaa voimakkaasti liikennejärjestelmän kehittäminen on välttämätöntä

Lisätiedot

Keran kaavaehdotusvaiheen liikenneselvitys. Tiivistelmä 15.9.2015

Keran kaavaehdotusvaiheen liikenneselvitys. Tiivistelmä 15.9.2015 Keran kaavaehdotusvaiheen liikenneselvitys Tiivistelmä 15.9.2015 Liikenneselvityksen tavoitteet ja lähtökohdat Kaavaehdotusvaiheen liikenneselvityksen tavoitteena on tarkentaa alueen liikkumista ja liikennettä

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 27.2.2018 ASEMAKAAVA KESKUSPUISTON ASEMAKAAVA Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosaa (Keskus), kortteleita 20, 21, 26 ja katualuetta

Lisätiedot

FINNSBACKAN PÄIVÄKOTI VAIHTOEHTOTARKASTELU

FINNSBACKAN PÄIVÄKOTI VAIHTOEHTOTARKASTELU FINNSBACKAN PÄIVÄKOTI VAIHTOEHTOTARKASTELU 24.9.2014 1(5) Johdanto Vertailtavat hankevaihtoehdot Tässä vaihtoehtotarkastelussa on esitelty kaksi vaihtoehtoa Finnsbackan vuonna 1980 valmistuneen, heikkokuntoisen

Lisätiedot

MONITOIMITALO UUDISRAKENNUS

MONITOIMITALO UUDISRAKENNUS HANKESELVITYS 1 / 5 RANUAN KUNTA MONITOIMITALO UUDISRAKENNUS 1 HANKESELVITYKSEN TARKOITUS Tämän hankeselvityksen tarkoituksena oli selvittää eri rakennuspaikkavaihtoehtojen eroavuudet toisiinsa nähden.

Lisätiedot

KARHULAN TULEVAISUUS KYSELYTULOKSET

KARHULAN TULEVAISUUS KYSELYTULOKSET KARHULAN TULEVAISUUS KYSELYTULOKSET 8.1.2019 VASTAAJAJOUKKO Kysely auki 21.11.-19.12.2018 Vastaajia yhteensä 313 8,6 % Karhulasta 35,1 % 56,2 % Muualta Kotkasta Jostakin muualta (mm. Haminasta, Helsingistä)

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 148 11.05.2015. 148 Asianro 1341/10.02.03/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 148 11.05.2015. 148 Asianro 1341/10.02.03/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 78 29.4.2015 148 Asianro 1341/10.02.03/2015 Asemakaavaehdotus / Keilanrinne Päätöshistoria Kaupunkirakennelautakunta 25.2.2015 40 Suunnittelujohtaja

Lisätiedot

Yritysvaikutusten arviointia Tarkennuksia palveluverkkoselvitykseen

Yritysvaikutusten arviointia Tarkennuksia palveluverkkoselvitykseen Yritysvaikutusten arviointia Tarkennuksia palveluverkkoselvitykseen Topiantti Äikäs Kaupunkikehitysjohtaja 26.8.2016 Käsitelty KAKELA:n seminaarissa 25.8. Yritysvaikutusten arviointi ja palveluverkkoselkkari

Lisätiedot

Laskentamallin perusteet. Keskusta-Ounasjoen palveluverkko

Laskentamallin perusteet. Keskusta-Ounasjoen palveluverkko Laskentamallin perusteet Keskusta-Ounasjoen palveluverkko 13.4.2015 Perusväestö Keskusta-Ounasjoen alue. (Sisältää Keskustatoimintojen, Ratantauksen, Lapinrinteen, Karinrakan ja Ylikylän tilastoalueet).

Lisätiedot

Helsingin liikkumisen kehittämisohjelma

Helsingin liikkumisen kehittämisohjelma Helsingin liikkumisen kehittämisohjelma RIL Liikennesuunnittelun kehittyminen Helsingissä 25.9.2014 00.0.2008 Esitelmän pitäjän nimi Liikennejärjestelmällä on ensisijassa palvelutehtävä Kyse on ennen kaikkea

Lisätiedot

Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / 5. 148 Lausunto Kirstin koulu ja päiväkoti perusparannus 6.8.2015 päivätystä hankesuunnitelmasta

Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / 5. 148 Lausunto Kirstin koulu ja päiväkoti perusparannus 6.8.2015 päivätystä hankesuunnitelmasta Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / 5 2681/10.03.02/2015 148 Lausunto Kirstin koulu ja päiväkoti perusparannus 6.8.2015 päivätystä hankesuunnitelmasta Valmistelijat / lisätiedot: Vera Schulman, puh. 043 825

Lisätiedot

Mansikkaniemen asemakaava

Mansikkaniemen asemakaava Mansikkaniemen asemakaava 26.6.2018 IISALMEN KAUPUNKI PL 10, 74101 Iisalmi Puh. (017) 272 31 WWW.IISALMI.FI Hankkeen eteneminen Alueen kaavoitus on käynnistynyt seurakuntayhtymän aloitteesta 2017. KV päätös

Lisätiedot

Ruotsinkielisen peruskouluverkoston kehittäminen Pohjois-Kirkkonummella Oitbacka skolan lakkauttaminen (kv)

Ruotsinkielisen peruskouluverkoston kehittäminen Pohjois-Kirkkonummella Oitbacka skolan lakkauttaminen (kv) Kunnanhallitus 126 10.04.2017 Ruotsinkielisen peruskouluverkoston kehittäminen Pohjois-Kirkkonummella Oitbacka skolan lakkauttaminen (kv) Kunnanhallitus 10.04.2017 126 Ruotsinkielinen varhaiskasvatus-

Lisätiedot

HANGON KAUPUNKI HANGÖ STAD

HANGON KAUPUNKI HANGÖ STAD HANGON KAUPUNKI HANGÖ STAD 14.4.2016 8.3.2016 12 Lainvoimainen Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus 15.2.2016 33 4.8. 4.9.2014 Kaavaehdotus nähtävillä MRL 65, MRA 27 11.6.2014 Ympäristölautakunta 28.4.2014

Lisätiedot

HANKESUUNNITELMAN LISÄLEHTI Liittyy hankesuunnitelmaan

HANKESUUNNITELMAN LISÄLEHTI Liittyy hankesuunnitelmaan ROIHUVUOREN ALA-ASTE VUORENPEIKONTIE 7 00820 HELSINKI PERUSPARANNUS HANKESUUNNITELMAN LISÄLEHTI 12.4.2013 Liittyy hankesuunnitelmaan 18.3.2010 HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS Roihuvuoren ala-aste, perusparannushankkeen

Lisätiedot

LIIKUNTAHALLIN ASEMAKAAVA (Valtatie 12:n rinnakkaistien asemakaavan muutos) OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA

LIIKUNTAHALLIN ASEMAKAAVA (Valtatie 12:n rinnakkaistien asemakaavan muutos) OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA LIIKUNTAHALLIN ASEMAKAAVA (Valtatie 12:n rinnakkaistien asemakaavan muutos) OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Pälkäneen kunta 3.6.2015 LIIKUNTAHALLIN ASEMAKAAVA (Valtatie 12:n rinnakkaistien asemakaavan

Lisätiedot

Palveluverkkotyö Hyvinkäällä

Palveluverkkotyö Hyvinkäällä Palveluverkkotyö Hyvinkäällä 5.3.2018 kaupungintalon aula 19.00 Tilaisuuden avaus Tuula Vanhatalo, opetuslautakunnan puheenjohtaja 19.05 Aikataulun läpikäynti, sivistystoimen suunnittelija Hanna-Mari Kujala

Lisätiedot