Ehdotukset vuoden 2018 budjetin henkilöstösuunnitelmaan
|
|
- Katariina Karjalainen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Ehdotukset vuoden 2018 budjetin henkilöstösuunnitelmaan 1. UUDET VAKINAISET VIRAT JA TOIMET (VAKANSSIT) 1.1 Sivistyksen hallinto Koordinaattorin toimi, APIP-toiminta ja esi- ja perusopetuksen avustamispalvelut Koordinaattorin palkkaamista ehdotetaan alkaen toistaiseksi. Taloudelliset vaikutukset: +-0, korvaa päivähoidon ohjaajan viran, joka loppuu määräaikaisena (esiopetuksen päivähoito ja APIP-toiminta) Henkilöstöjohtajan lausunto: Päivähoidon ohjaajan virka on perustettu määräaikaisesti aj Tehtävään palkattu määräaikainen viranhaltija on hoitanut APIP toimintaan sekä esi- ja perusopetuksen muuhun avustajatoimintaan liittyviä koordinointi- ja hallintotehtäviä. Avustajatoimintaan luetaan kuuluvaksi koulunkäynninohjaajat ja henkilökohtaiset avustajat, joiden esimiehinä toimivat koulujen rehtorit tai koulunjohtajat. Koska päivähoidon ohjaajan tehtäviin ei sisälly julkisen vallan käyttöä edellyttäviä esimies- tai muita tehtäviä, tulee palvelussuhteen olla toimi (työsuhteinen) eikä virka. Konserni- ja henkilöstöjaosto on päättänyt vuoden 2017 henkilöstösuunnitelman käsittelyn yhteydessä, että ohjaaja- ja avustajahenkilöstön määrän kriittinen kokonaistarkastelu tulee toteuttaa vuoden 2017 aikana. Jaosto on käsitellyt em. asiasta annettua selvitystä ja päättänyt, että henkilöstöresurssin määrään vaikuttavien asioiden selvittelyä sekä järjestämis- ja toimintatapojen uudelleen tarkastelua jatketaan sivistystoimessa siten, että toimenpiteet tulee toimittaa jaostolle tiedoksi mennessä. Koska selvitystyö on projektiluonteinen ja edelleen keskeneräinen, ei ennen selvitystyön valmistumista ole mahdollista arvioida avustajahenkilöstön lukumäärää tai uusien järjestämisja toimintatapojen vaikutuksia koordinoinnin ja hallinnollisten tehtävien hoitamiseen. Vakinaisen koordinaattorin rekrytoiminen ei näin ollen ole tarkoituksenmukaista alkaen. Nykyisten koordinointi- ja hallintotehtävien hoitamisen takia koordinaattorin rekrytoiminen määräaikaiseen toimeen aj on perusteltua. Määräaikaisten toimien täyttöluvista päättää henkilöstöjohtaja. Konserni- ja henkilöstöjaosto ei hyväksy vakinaisen koordinaattorin (APIP toiminta sekä esi- ja perusopetuksen avustamispalvelut) palkkaamista alkaen. 1.2 Sivistystoimi/perusopetus Rehtorin virka, Ylihärmän kirkonkylän koulu Virkaa ehdotetaan perustettavaksi alkaen toistaiseksi. Kaikkiin vähintään 13 palkkaperusteryhmää sisältäviin esi- ja perusopetuksen kouluihin kannattaa perustaa rehtorin virka. Koulunjohtajan (joka on luokanopettajana toimiva koulun esimies) ylityötunnit ovat OVTES:n vuoksi hyvin kalliita työnantajalle ja koulun henkilöstöllä ei ole toimistotyöajassa olevaa esimiestä. Tässä tapauksessa rehtorin opetusvelvollisuus on OVTES:n
2 mukaan 12 viikkotuntia. Nykyinen esimies on luokanopettajan virassa, joten muut kuin rehtorin tunnit jaetaan koulussa uudella tavalla. Työnantaja saa tässä ratkaisussa virkarehtorin, jolla on riittävästi aikaa koulun pedagogiseen johtamiseen ja henkilöstöjohtamiseen. Taloudelliset vaikutukset: +-0 Henkilöstöjohtajan lausunto: Ei huomauttamista, mikäli opetushenkilöstön määrä ei rehtorin viran perustamisen seurauksena lisäänny. Konserni- ja henkilöstöjaosto hyväksyy Ylihärmän kirkonkylän koulun rehtorin viran perustamisen alkaen toistaiseksi. Petri Hietamäki esitti, että kaupunginjohtajan ehdotusta Ylihärmän kirkonkylän koulun rehtorin viran perustamisesta ei hyväksytä kouluverkkoselvityksen keskeneräisyyden takia. Sirpa Lammi kannatti Hietamäen esitystä. Koska oli tehty esittelijän ehdotuksesta poikkeava kannatettu ehdotus, asiasta äänestettiin. Äänestyksessä esittelijän ehdotus sai nolla (0) ääntä ja Hietamäen ehdotus sai kuusi (6) ääntä. Äänestyksen tuloksen perusteella puheenjohtaja totesi Petri Hietamäen ehdotuksen tulleen konserni- ja henkilöstöjaoston päätökseksi. 1.3 Poistettu esityslistalta: Sivistystoimi/Elämänlaatupalvelut 3. nuoriso-ohjaajan toimi Toimea ehdotetaan perustettavaksi alkaen toistaiseksi. Kyseessä on elämänlaatulautakunnan strateginen tavoite siirtää nuorisopalveluita omien työntekijöiden tekemäksi sen sijaan, että sitä ostetaan 4H-yhdistykseltä. Taloudelliset vaikutukset: +-0. Kaupungin avustus 4H-yhdistykselle on budjetoitu euroa pienemmäksi kuin vuonna Avustuksen vähentämisen verran käytetään uuden nuoriso-ohjaajan palkkaamiseen. Henkilöstöjohtajan lausunto: Nuoriso-ohjaajan palkkaamisesta aiheutuvat henkilöstömenot ovat sivukuluineen n euroa/vuosi riippuen työkokemus- ym. lisien määrästä. 4H-yhdistyksen avustuksen vähentäminen eurolla/vuosi mahdollistaisi osa-aikaisen nuoriso-ohjaajan toimen perustamisen. Ei huomauttamista osa-aikaisen, enintään 50 %:n työajalla työskentelevän nuoriso-ohjaajan toimen perustamiseen, mikäli kaupungin avustus 4H-yhdistykselle pienenee sivistystoimen/elämänlaatupalveluiden ehdottamalla tavalla. Konserni- ja henkilöstöjaosto hyväksyy 3. nuoriso-ohjaajan osa-aikaisen (50 %) toimen perustamisen alkaen toistaiseksi. Merkittiin pöytäkirjaan, että kaupunginjohtaja poisti 3. nuoriso-ohjaajan palkkaamista koskevan asian esityslistalta, koska asiaan liittyvät selvitystyöt ja neuvottelut ovat keskeneräisiä. 1.3.Sivistystoimi/Nahkalan koulu Koulusihteerin osa-aikainen toimi (50 %)
3 Nahkalan kouluun ehdotetaan osa-aikaisen (50 %) koulusihteerin palkkaamista alkaen toistaiseksi. Nahkalan koulu on oppilasmäärältään suurin alakoulu. Siellä on paljon tukea tarvitsevia oppilaita ympäri Kauhavan keskustaajamaa. Koulussa on toiminut kahdessa jaksossa palkkatuettu koulusihteeri. Taloudelliset vaikutukset: Henkilöstöjohtajan lausunto: Koko organisaation kattava tehtävänkuvien ajantasaistaminen, työtehtävien läpikäynti sekä tehtävänkuvien muutostarpeiden kartoittaminen on aloitettu lokakuussa Prosessi kestää todennäköisesti ainakin toukokuuhun 2018 saakka. Lisäksi eläköitymisten sekä mm. tulevien kouluverkko- ym. rakenteellisten muutosten yhteydessä kartoitetaan henkilöstöresurssitarpeet myös toimistohenkilöstön osalta. Koska tehtävänkuvien ajantasaistaminen ja henkilöstöresurssitarpeiden kartoittaminen ovat kesken, uuden toimistonhenkilöstön rekrytoiminen ei ole tarkoituksenmukaista. Konserni- ja henkilöstöjaosto ei hyväksy osa-aikaisen koulusihteerin palkkaamista alkaen. 2. MÄÄRÄAIKAISTEN VIRKOJEN / TOIMIEN PERUSTAMISET JA VAKINAISTAMISET 2.1 Kehityskeskus Määräaikaisen yritysasiamiehen toimi Määräaikaista palkkaamista ehdotetaan vuosiksi Elinkeinoelämän kehittymisedellytysten parantamiseksi ja uusien työpaikkojen syntymisen edistämiseksi Kehityskeskus esittää määräaikaista yritysasiamiestä vuosiksi Yritysasiamiehen tehtäviin kuuluu yritysten perustamisen ja yritysten välisen yhteistyön edistäminen, kasvuyrittäjyyden tukeminen sekä uusien yritysten ja investointien sijoittumisessa avustaminen. Tehtävä edellyttää monipuolista työkokemusta yritysten kehittämisestä. Tehtävä on määräaikainen, sillä kaavaillun maakuntauudistuksen myötä maaseutuhallinto ja lomatoimi siirtyvät maakunnan alaisuuteen. Uudistuksen yhteydessä elinkeinojen kehittämisen resursointi ja resurssien suuntaaminen arvioidaan uudelleen. Tehtävää suunnataan teollisuusyritysten kilpailukyvyn edistämiseen. Kauhavan kaupungin Kehittämistoimikunta on käsitellyt asiaa ja linjannut, että konserni- ja henkilöstöjaostolle esitetään täytettäväksi yritysasiamiehen määräaikainen toimi vuosiksi Taloudelliset vaikutukset: eur. Yritysasiamiehelle budjetoitu kulu Elinkeinotoimi ja Kehittäminen tehtäväalueelle sivukuluineen Henkilöstöjohtajan lausunto: Kaupunginhallitus on edellyttänyt hallintokunnilta tiukkaa talouskuria loppuvuoden aikana. Taloustilanne ei ainakaan tällä hetkellä näytä helpottuvan tulevinakaan vuosina, joten henkilöstömenojen nousua aiheuttavaa henkilöstöresurssien lisäämistä on pyrittävä välttämään. Yritysasiamiehelle suunnitellut tehtävät ovat elinkeinoelämän kehittymisedellytysten kannalta tarpeellisia, mutta ennen uuden henkilöstön rekrytoimista tulee selvittää mahdollisuudet ratkaista
4 kyseisten tehtävien hoitaminen kaupunkiorganisaatiossa esim. tehtävien uudelleenjärjestelyillä tai muilla sisäisillä ratkaisuilla. Lausuntonani totean, että en puolla määräaikaisen yritysasiamiehen palkkaamista. Kehityskeskuksen henkilöstöresurssit vähenivät yhdellä henkilöllä vuonna 2016 ja palautuivat osittain vuonna 2017 viestintä- ja markkinointikoordinaattorin toimen perustamisella. Yritystilojen markkinointi edellyttää henkilöstöresurssointia, mikä voidaan järjestää rekrytoimalla määräaikainen yritysasiamies. Konserni- ja henkilöstöjaosto hyväksyy määräaikaisen yritysasiamiehen palkkaamisen vuosille Sivistystoimi/Esi- ja perusopetus Määräaikainen psykiatrinen sairaanhoitaja ja perhetyöntekijä (kuntoutusluokka) Määräaikaista palkkaamista ehdotetaan alkaen. Ei- koulukuntoisille ja vakavasti psyko-sosiaalisesti oireileville lapsille ei ole tällä hetkellä asiallista opiskeluympäristöä. Tarvitaan moniammatillinen erityisryhmä estämään kestämättömäksi muuttuvien ongelmien lisääntyminen. Taloudelliset vaikutukset: Resurssi otetaan esi- ja perusopetuksen tuntikehyksen tiivistämisestä. Henkilöstöjohtajan lausunto: Kaupunginhallitus on edellyttänyt hallintokunnilta tiukkaa talouskuria loppuvuoden aikana. Taloustilanne ei ainakaan tällä hetkellä näytä helpottuvan tulevinakaan vuosina, joten henkilöstömenojen nousua aiheuttavaa henkilöstöresurssien lisäämistä on pyrittävä välttämään. Kuntoutusluokan perustaminen vaihtoehtona esim. sairaalakouluun siirtämiselle on lähtökohtaisesti hyvä ja taloudellinen ratkaisu. Ennen kuntoutusluokan perustamista on kuitenkin selvitettävä sen toiminnasta aiheutuvat todelliset kulut, kartoitettava kuntoutusluokkaan siirrettävien lasten todennäköinen lukumäärä sekä selvitettävä mahdollisuudet kuntoutusluokkatoiminnan järjestämiseen yhteistyössä kuntayhtymä Kaksineuvoisen kanssa. Lisäksi on esitettävä koulukohtainen mahdollisimman yksityiskohtainen selvitys tuntikehyksen tiivistämisen toteuttamisesta käytännöstä sekä tiivistämisen avulla saatavista kustannussäästöistä. Lausuntonani totean, että määräaikaisen psykiatrisen sairaanhoitajan ja perhetyöntekijän palkkaaminen huomioidaan henkilöstösuunnitelmassa aikaisintaan vuonna 2019 ja vasta sen jälkeen, kun perusteelliset selvitykset kuntoutusluokan perustamisen tarkoituksenmukaisuudesta ja kustannuksista on tehty. Konserni- ja henkilöstöjaosto ei hyväksy määräaikaisen psykiatrisen sairaanhoitajan ja perhetyöntekijän palkkaamista alkaen.
5 2.3 Sivistystoimi/Elämänlaatupalvelut 3. etsivän nuorisotyöntekijän toimen vakinaistaminen Toimen vakinaistamista ehdotetaan alkaen. Aluehallintovirastolta saatiin avustus 3. etsivän nuorisotyöntekijän (Kauhavan kaupunki 60 %, Evijärven kunta 20 % ja Lappajärven kunta 20 %) palkkaamiseen Tähän haetaan lokakuussa 2017 jälleen valtionavustusta, mutta sen saamisen edellytyksenä on toimen vakinaistaminen. Samalla tämä on satsaus ennaltaehkäisevään työhön. Taloudelliset vaikutukset: +-0 Henkilöstöjohtajan lausunto: 3. etsivä nuorisotyöntekijä on palkattu määräaikaiseen palvelussuhteeseen aj Ko. ajalle saatu valtionavustus kattaa palkkausmenoista vain osan eli n. 58 % eikä lainkaan koulutus-, matka- ym. käyttömenoja. Kauhavan osuus palkkamenoista on 60 % eli n eur/vuosi sivukuluineen. Työnantajan rahoitusosuudeksi valtionavustuksen huomioimisen jälkeen jää n eur/vuosi riippuen maksettavien työkokemuslisien ja työaikakorvausten määrästä. Arviossa on huomioitu myös etsivä nuorisotyöntekijä -toiminnasta aiheutuvat käyttömenot. Vuositasolla nuorten hyvinvointiin, syrjäytymisen estämiseen ja muuhun ennaltaehkäisevään toimintaan kohdistuvaa kustannusta voidaan pitää valtionosuus huomioiden kohtuullisena. Lausuntonani totean, että puollan 3. etsivän nuorisotyöntekijän palkkaamista, mikäli valtionavustus saadaan. Lisäksi edellytyksenä on, että Evijärvi ja Lappajärvi ostavat 3. etsivän nuorisotyöntekijän työpanosta yhteensä 40 %:lla. Konserni- ja henkilöstöjaosto hyväksyy 3. etsivän nuorisotyöntekijän palkkaamisen alkaen. Konserni- ja henkilöstöjaosto hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan ehdotuksen 3. etsivän nuorisotyöntekijän palkkaamisesta sillä edellytyksellä, että palkkaamiseen saada valtionavustus ja että Evijärvi ja Lappajärvi jatkavat etsivän nuorisotyöntekijän työpanoksen ostamista 40 %:lla. 3. MUUT MUUTOKSET (nimikkeiden muutokset ja nykyisellä henkilöstöllä tehtävät muutokset) 3.1 Sivistyksen hallinto Toimistosihteerin toimen muuttaminen koordinaattorin toimeksi Muutosta ehdotetaan alkaen. Toimenkuvana olisi koulukuljetusten koordinointi alkaen toistaiseksi. Taloudelliset vaikutukset: Henkilöstöjohtajan lausunto: Koko organisaation kattava tehtävänkuvien ajantasaistaminen, työtehtävien läpikäynti sekä tehtävänkuvien muutostarpeiden kartoittaminen on aloitettu lokakuussa Prosessi kestää todennäköisesti ainakin toukokuuhun 2018 saakka. Lisäksi eläköitymisten sekä mm. tulevien kouluverkko- ym. rakenteellisten muutosten yhteydessä kartoitetaan henkilöstöresurssitarpeet myös toimistohenkilöstön osalta.
6 Koska tehtävänkuvien ajantasaistaminen ja henkilöstöresurssitarpeiden kartoittaminen ovat kesken, toimistohenkilöstön nimikkeiden muuttaminen ei ole tarkoituksenmukaista vuoden 2018 henkilöstösuunnitelmassa. Konserni- ja henkilöstöjaosto ei hyväksy toimistosihteerin toimen muuttamista koordinaattorin toimeksi alkaen. 3.2 Sivistyksen hallinto 2. koulupsykologin toimen (Kauhavan kaupunki 70 %, Lappajärven kunta 20 %, Evijärven kunta 10 %) muuttaminen kokonaan Kauhavan kaupungin toimeksi (100 %) Muutosta ehdotetaan alkaen toistaiseksi. Taloudelliset vaikutukset: Henkilöstöjohtajan lausunto: Koulupsykologin toimen muuttaminen kokonaan Kauhavan kaupungin 100 % toimeksi ei nosta vuositasolla merkittävästi henkilöstömenoja. Lasten ja nuorten hyvinvointiin, syrjäytymisen estämiseen ja muuhun ennaltaehkäisevään toimintaan kohdistuvaa kustannusta voidaan pitää kohtuullisena. Lausuntonani totean, että puollan 2. koulupsykologin toimen muuttamista kokonaan Kauhavan kaupungin toimeksi (100 %). Konserni- ja henkilöstöjaosto hyväksyy 2. koulupsykologin toimen muuttamisen kokonaan Kauhavan kaupungin toimeksi alkaen.
Rakennus- ja. 83 10.06.2015 ympäristölautakunta Kaupunginhallitus 243 30.06.2015 Kaupunginvaltuusto 67 07.09.2015
Rakennus- ja 83 10.06.2015 ympäristölautakunta Kaupunginhallitus 243 30.06.2015 Kaupunginvaltuusto 67 07.09.2015 Rakennustarkastajan viran (700 039) perustaminen 1238/01.01.00.00/2015 Rakennus- ja ympäristölautakunta
Ehdotukset vuoden 2017 budjetin henkilöstösuunnitelmaan
Konserni- ja henkilöstöjaosto 24.10.2016 22 liite Kh 7.11.2016 xx liite Ehdotukset vuoden 2017 budjetin henkilöstösuunnitelmaan 1. UUDET VAKINAISET VIRAT TAI TOIMET 1.1 Sivistyksen hallinto, toinen koulupsykologin
Otto-oikeuden käyttäminen sivistyslautakunnan päätökseen koskien
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 754/01.00.01/2016 345 Otto-oikeuden käyttäminen sivistyslautakunnan päätökseen 5.10.2016 93 koskien Kaanaan koulun ja päiväkodin sekä Tahvion ja Tikanmaan koulujen
Järvenpää Pöytäkirja 19/ ( 12) Henkilöstöasiainjaosto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen
Järvenpää Pöytäkirja 19/2019 1 ( 12) Aika 05.03.2019, klo 16:37-17:32 Paikka Järvenpää- talo, kokoushuone 9 Käsitellyt asiat 18 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen 19
Kaanaan koulun ja päiväkodin sekä Tahvion ja Tikanmaan koulujen johtaja järjestelyt
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sivistyslautakunta 75 31.8.2016 Asianro 754/01.00.01/2016 93 Kaanaan koulun ja päiväkodin sekä Tahvion ja Tikanmaan koulujen johtaja järjestelyt Päätöshistoria Sivistyslautakunta
TEKSTIILITYÖN OPETTAJAN NIMITTÄMINEN MÄÄRÄAIKAISESTI PUULAN SEUTUOPISTOON / VAKINAISESTI NIMITTÄMINEN
Kunnanhallitus 97 08.05.2006 Kunnanhallitus 99 28.03.2007 Kunnanhallitus 118 16.04.2007 TEKSTIILITYÖN OPETTAJAN NIMITTÄMINEN MÄÄRÄAIKAISESTI PUULAN SEUTUOPISTOON / VAKINAISESTI NIMITTÄMINEN 86//2006 Opistolautakunta
LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Harjurinteenteen koulu, lukusali, Ratakatu 1, Loviisa (käynti A-ovesta) Tenhunen Laura asiantuntija 5-7
LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 AIKA 25.01.2017 klo 17:03-18:00 PAIKKA Harjurinteenteen koulu, lukusali, Ratakatu 1, Loviisa (käynti A-ovesta) LÄSNÄ Melamies Päivi puheenjohtaja Kekkonen Jari varapuheenjohtaja
ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/12
ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/12 Koulutuslautakunta Aika 02.05.2017 klo 17:00-18:20 Paikka Kunnanvirasto Käsitellyt asiat Asia Sivu 26 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4 27 Pöytäkirjantarkastajien
Koulutuslautakunta Lisätalousarvio /12/2016. KOULTK 28 VYK Anianpelto
Koulutuslautakunta 28 02.05.2017 Lisätalousarvio 2017 1072/12/2016 KOULTK 28 VYK Anianpelto Lukuvuonna 2017-2018 VYK Anianpellon koulussa oli varauduttu kahteen yleisopetuksen luokkaan sekä yhteen pienryhmään.
Keskiviikko 17.6.2015 klo 16.00-17.18
RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 5/ 2015 Sivistyslautakunta Sivu 1 (12) KOKOUSTIEDOT OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Aika Paikka Keskiviikko 17.6.2015 klo 16.00-17.18 Rautalammin lukio Anu Hotti Riitta Hiironen
Kuntayhtymän hallitus Valmistelija henkilöstöjohtaja Janne Niemeläinen,
Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 9/2016 1 (1) 121 251/01.01.01.00/2016 Vakansseista luopuminen Kuntayhtymän hallitus 121 Valmistelija henkilöstöjohtaja Janne Niemeläinen, janne.niemelainen@kuh.fi,
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (6) Kaupunginhallitus Sj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2017 1 (6) 209 Peruskoulun luokanopettajien, erityisopettajien ja apulaisrehtorien virkojen perustaminen ja peruskoulun rehtorien virkojen lakkauttaminen HEL 2017-000245
APULAISKAUPUNGINSIHTEERIN REKRYTOINTI JA KONSERNIHALLINNON UU- DELLEENJÄRJESTELY. Stpj , 10
APULAISKAUPUNGINSIHTEERIN REKRYTOINTI JA KONSERNIHALLINNON UU- DELLEENJÄRJESTELY Stpj 15.3.2012, 10 Liite A Pietarsaaren kaupunki on rekisterinpitäjänä useilla hallinnonaloilla, joissa edellytetään tietosuojan
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (6) Kaupunginhallitus Sj/3 07.03.2016
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (6) 213 Eräiden opetusviraston virkojen perustaminen, lakkauttaminen ja nimikkeiden muuttaminen HEL 2016-000596 T 01 01 00 Päätös päätti 1 perustaa opetusvirastoon
ESPOON KAUPUNGIN HENKILÖSTÖSÄÄNTÖ ESPOON KAUPUNGIN HENKILÖSTÖSÄÄNTÖ. Ehdotus kaupunginhallitus
ESPOON KAUPUNGIN HENKILÖSTÖSÄÄNTÖ ESPOON KAUPUNGIN HENKILÖSTÖSÄÄNTÖ Valtuusto 14.11.2011 Voimaan 1.1.2012 Viimeksi muutettu Valtuusto 10.12.2012 Voimaan 1.1.2013 2 Perustaminen, muuttaminen ja lakkauttaminen
LAUSUNTO JA SELVITYS PERHETYÖNTEKIJÄN VAKANSSIN TÄYTTÄMISESTÄ ULKOISELLA HAULLA
Tarvasjoen kunnanhallitukselle 08.04.2014 LAUSUNTO JA SELVITYS PERHETYÖNTEKIJÄN VAKANSSIN TÄYTTÄMISESTÄ ULKOISELLA HAULLA Tarvasjoen kunnanhallitus on 31.3.2014 89 pyytänyt lausunnon ja selvityksen perhetyöntekijän
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2011 1 (6) Opetuslautakunta OTJ/5 13.12.2011
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2011 1 (6) 239 Esitys kaupunginhallitukselle virkojen perustamisesta HEL 2011-008297 T 01 01 00 Päätös päätti esittää kaupunginhallitukselle, että se perustaisi 1.8.2012
ASKOLAN KUNTA ESITYSLISTA 2/2019 1
ASKOLAN KUNTA ESITYSLISTA 2/2019 1 Henkilöstöjaosto AIKA 24.01.2019 klo 16:30 PAIKKA Askolan kunnanvirasto KOKOUSASIAT Asia Otsikko Sivu 1 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 2 2 PÖYTÄKIRJAN
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (1) Kaupunginvaltuusto 104 10.11.2014. 104 Asianro 157/01.00.00/2014. Kaupunginhallitus 27.10.
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (1) 104 Asianro 157/01.00.00/2014 Johtosääntö toimivallasta henkilöstöasioissa muuttaminen Kaupunginhallitus 27.10.2014 376: Henkilöstöjohtaja Markku Mattila Työnantajapalvelu
Rakennus- ja. 83 10.06.2015 ympäristölautakunta Kaupunginhallitus 243 30.06.2015. Rakennustarkastajan viran (700 039)perustaminen
Rakennus- ja 83 10.06.2015 ympäristölautakunta Kaupunginhallitus 243 30.06.2015 Rakennustarkastajan viran (700 039)perustaminen 1238/01.01.00.00/2015 Rakennus- ja ympäristölautakunta 10.06.2015 83 Valmistelija:
Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistysjohtaja Silja Silvennoinen puh.(09) tai sähköposti
Kasvatus- ja opetuslautakunta 69 21.10.2014 Hyvinvointitoimikunta 53 05.11.2014 Lausunto Karkkilan kaupungin talousarviosta vuodelle 2015 122/02.02/2014 Kasvatus- ja opetuslautakunta 21.10.2014 69 Esittelijä
Organisaatiomuutokset toimialoittain:
Kaupunginhallitus 65 26.02.2018 Kaupunginhallitus 83 12.03.2018 Kaupunginvaltuusto 30 16.04.2018 Uudenkaupungin kaupungin hallinnollinen organisaatio 152/00.01.01/2018 KHALL 26.02.2018 65 Kaupunginvaltuusto
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 25 19.01.2015. 25 Asianro 8193/01.01.00/2014
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 115 16.12.2014 25 Asianro 8193/01.01.00/2014 Tehtävien lakkauttaminen ja virkojen perustaminen perusturvan palvelualueella 1.1.2015
11212 KARVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä Kasvatus- ja opetuslautakunta KOKOUSKUTSU KARVIAN KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA 2/2019
11212 KARVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä Kasvatus- ja opetuslautakunta 28.3.2019 1 KOKOUSKUTSU KARVIAN KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA 2/2019 KOKOUSAIKA JA -PAIKKA: Torstai 28.3. klo 18.00 Karvian kunnantalo
Sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä/ Uudenkaupugin kaupunki ja Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
Kaupunginhallitus 175 16.05.2016 Kaupunginhallitus 195 23.05.2016 Kaupunginvaltuusto 43 13.06.2016 Sopimus kuntaan osoittamisesta kotoutumisen edistämisestä/ Uudenkaupugin kaupunki Varsinais-Suomen elinkeino-,
Helsingin kaupunki Esityslista 9/2016 1 (5) Kaupunginhallitus Sj/3 7.3.2016
Helsingin kaupunki Esityslista 9/2016 1 (5) 3 Eräiden opetusviraston virkojen perustaminen, lakkauttaminen ja nimikkeiden muuttaminen HEL 2016-000596 T 01 01 00 Päätösehdotus päättää 1 perustaa opetusvirastoon
Iltapäivätoiminnan järjestäminen Raisiossa lukuvuoden alusta
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Vapaa-aikalautakunta 50 30.8.2016 Asianro 758/12.01.03/2016 99 Iltapäivätoiminnan järjestäminen Raisiossa lukuvuoden 2017-2018 alusta Päätöshistoria Vapaa-aikalautakunta
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 459/ /2017
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (1) 30 Asianro 459/10.03.02.04/2017 Eteneminen Melalahden koulun tilaratkaisussa Opetusjohtaja Leena Auvinen Perusopetus ja nuorisopalvelut sekä lukiokoulutus ja toisen
Espoon kaupunki Pöytäkirja Lausunto hallinto-oikeudelle iltapäivätoiminnan erityisavustuksen palauttamista koskevassa asiassa
17.05.2017 Sivu 1 / 1 3385/2016 05.10.00 100 Lausunto hallinto-oikeudelle iltapäivätoiminnan erityisavustuksen palauttamista koskevassa asiassa Valmistelijat / lisätiedot: Miia Loisa-Turunen, puh. 050
Espoon kaupunki Pöytäkirja 131. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1. Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaoston 16.3.
Kaupunginhallitus 30.03.2015 Sivu 1 / 1 131 Lautakuntien ja jaostojen sekä viranhaltijoiden päätökset Päätösehdotus Kaupunginjohtaja: - Kaupunginhallituksen konsernijaoston 23.3.2015 pöytäkirja Kaupunginhallituksen
Sito, tyt, koha/uudet VIRAT JA TOIMET
Liite Sito, tyt, koha/uudet VIRAT JA TOIMET Yhteenvedossa vasemmalla on esitys ja oikealla kaupunginjohtajan päätösehdotus kustannuksineen. Kustannuslaskennassa on kuukausipalkan lisäksi laskettu sosiaaliturvamaksut,
Organisaatiomuutokseen liittyvät virkajärjestelyt
Kaupunginhallitus 382 28.11.2016 Kaupunginhallitus 404 05.12.2016 Organisaatiomuutokseen liittyvät virkajärjestelyt KH 28.11.2016 382 Valtuusto päätti 20.1.2016 Lohjan kaupungin virkaorganisaation uudesta
puheenjohtaja jäsen jäsen jäsen jäsen jäsen jäsen jäsen jäsen kunnanjohtaja koulutusjohtaja fil.maist. kouluneuvos vanh.huollon pääll.
sivu 1(9) nro 3/2009 Elin: Hallitus Aika: 16.2.2009 klo 9.00 10.35 Paikka: Päätöksentekijät Läsnäolijat: Hallituksen kokoushuone, R 0, Vaasan keskussairaala Gun Kapténs Per Hellman, varapj. Jan Erik Granö
Espoon kaupunki Pöytäkirja 69
19.04.2017 Sivu 1 / 1 617/2017 12.01.00.00 69 Komeetan ja Päivänkehrän koulujen yhdistäminen 1.8.2017 alkaen Valmistelijat / lisätiedot: Eeva-Kaisa Ikonen, puh. 043 825 4966 Jemina Sirviö, puh. 043 8265234
Muutokset punaisella LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. 1 Toiminta-ajatus
1 Muutokset punaisella LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Toiminta-ajatus Kasvatus- ja opetustoimen tehtävänä on kasvatus- ja opetuslautakunnan alaisena järjestää varhaiskasvatuspalveluita,
Iltapäivätoiminnan järjestäminen Raisiossa lukuvuoden alusta
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 758/12.01.03/2016 50 Iltapäivätoiminnan järjestäminen Raisiossa lukuvuoden 2017-2018 alusta Sivistysjohtaja Matti Sivonen 24.8.2016: Perusopetuksen iltapäivätoiminta
Työnantajan ilmoitus yhteistoimintaneuvottelujen aloittamisesta Raision vesihuoltopalveluiden
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Tekninen lautakunta 56 26.4.2016 Asianro 484/01.04.00/2016 111 Työnantajan ilmoitus yhteistoimintaneuvottelujen päättämisestä Raision vesihuoltopalveluiden yhtiöittämisen
1) hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä seuraavista asioista:
Kaupunginhallitus 23 30.01.2017 Kaupunginhallitus 38 27.02.2017 Kaupunginhallitus 94 27.03.2017 Kaupunginhallitus 117 24.04.2017 Kaupunginhallitus 137 15.05.2017 Kaupunginvaltuusto 37 23.05.2017 Tekninen
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 6246/03.00/2016
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2016 1 (1) Kaupunginhallitus 315 24.10.2016 24 Asianro 6246/03.00/2016 Lausunto sote- ja maakuntauudistusta koskevaan hallituksen esitysluonnokseen Päätöshistoria Kaupunginhallitus
SIVISTYSVIRASTO 2013 (30.4.2013 tilanne)
SIVISTYSVIRASTO 2013 (30.4.2013 tilanne) KOULUTUSLTK Esittelijä sivistystoimen johtaja KULTTUURILTK Esittelijä museonjohtaja VAPAA-AIKALTK Esittelijä vapaa-aikatoimen päällikkö SIVISTYSVIRASTO Sivistystoimenjohtaja
Aika: Torstai klo Sivu 1-8 Paikka: Kunnantalo, kokoushuone 2. Pöytäkirjan tarkastajat Piia Haikola Jari Niskakoski
REISJÄRVEN KUNTA Vapaa-aikalautakunta 1/2019 PÖYTÄKIRJA Aika: Torstai 10.01.2018 klo 16.30 17.30 Sivu 1-8 Paikka: Kunnantalo, kokoushuone 2 Läsnä: Parkkila Kimmo, puheenjohtaja Haikola Piia, jäsen Pesola
Konneveden kunta Kokouspäivämäärä Sivu Sivistyslautakunta PERHEPÄIVÄHOITAJA HILLEVI HUUSKOSEN IRTISANOUTUMINEN
2 1. PERHEPÄIVÄHOITAJA HILLEVI HUUSKOSEN IRTISANOUTUMINEN Siv.ltk 13 Valmistelija: päivähoidon ohjaaja Pauliina Oittinen p. 040 702 8601 Esityslistan liite 1 nähtävillä kokouksessa Perhepäivähoitaja Hillevi
Ehdotukset vuoden 2016 budjetin henkilöstösuunnitelmaan
Kauhavan kaupunki 1(9) Ehdotukset vuoden 2016 budjetin henkilöstösuunnitelmaan 1) UUDET VAKINAISET VIRAT TAI TOIMET Yksikkö: Tekninen toimi/yhdyskuntatekniikka / puistot ja yleiset alueet Esitys: Kokopäiväisen
Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh
Kaupunginhallitus 234 14.08.2017 Kaupunginhallitus 382 27.11.2017 Kaupunginhallitus 30 29.01.2018 Kaupunginhallitus 65 26.02.2018 Kaupunginvaltuusto 13 05.03.2018 Loimaa-strategia 100/00.01.02/2017 Kh
Espoon kaupunki Pöytäkirja 64. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1
Kaupunginhallitus 03.03.2014 Sivu 1 / 1 64 Lautakuntien ja jaostojen sekä viranhaltijoiden päätökset Päätösehdotus Kaupunginjohtaja: - Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaoston pöytäkirja 10.2.2014 -
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 5638/ /2015
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (1) 47 19.8.2015 59 7.10.2015 65 Asianro 5638/02.02.00/2015 Kasvun ja oppimisen palvelualueen vuoden 2016 talousarvion laadinnan tilannekatsaus historia 19.8.2015 47
TAUSTAA IIN OPETUSALUEJAON NYKYMALLI TARKASTELUNÄKÖKULMAT
Iin kunta SELVITYS UUDESTA OPETUSALUEJAOSTA 1.8.2012 TAUSTAA Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 21.12.2009 päättänyt Iin kunnan talouden tasapainottamissuunnitelmasta. Vuoden 2010 aikana laadittiin edelliseen
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 3997/ /2018
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2018 1 (1) 67 18.9.2018 75 9.10.2018 80 Asianro 3997/02.02.00/2018 Kasvun ja oppimisen palvelualueen vuoden 2019 talousarvion laadinnan valmistelutilanne historia 18.9.2018
Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 9/2016 Sivistyslautakunta. 108 Aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma, päivitys
Sivistyslautakunta Kokoustiedot Aika 30.11.2016 klo 17.00- Paikka Kunnanvirasto, sivistystoimisto Asiat 107 Opetussuunnitelman hyväksyminen, esiopetus 108 Aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma,
LAPIN LIITTO PÖYTÄKIRJA 2/
LAPIN LIITTO PÖYTÄKIRJA 2/2018 30 Väliaikainen valmistelutoimielin 09.02.2018 AIKA PAIKKA 09.02.2018 klo Kirjallinen menettely KÄSITELLYT ASIAT Liitteet Otsikko Sivu 14 Projektisuunnittelija 32 15 Projektipäällikkö,
Sivistyslautakunta Loviisan kouluverkon kehittämissuunnitelma / /2011
Sivistyslautakunta 81 24.09.2014 Loviisan kouluverkon kehittämissuunnitelma 2015-2020 808/12.00.00/2011 SL 81 Valmistelijat: taloussuunnittelija Siv Mårtens, puh. 040 5685526, koulutuspäällikkö Timo Tenhunen,
Espoon kaupunki Pöytäkirja Esiopetuksen ja siihen liittyvän päivähoidon järjestämisen vaihtoehtoiset tavat
10.09.2015 Sivu 1 / 1 3801/05.10.01/2015 25 Esiopetuksen ja siihen liittyvän päivähoidon järjestämisen vaihtoehtoiset tavat Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Mattila, puh. 09 816 23022 Elina Pulli, puh.
Lisäksi selvitysmiehelle toimitetaan erillinen tilanteen mukainen virka- ja toimirekisteri (vakanssit).
Nilakan kunnat HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS Yhdistymisselvitykseen koottavat tiedot Alla olevaan tiedostoon kirjataan suoraan kunnan palveluksessa (ei ostopalveluissa) oleva vakinainen henkilöstö. Yhdistelmävirat
tuloksellisuuteen perustuva kertaerä 9,2% varsinaisesta palkasta. Työssäoloehto: keskeytymättä
Luottamusmiestiedote 1/2018 OVTES 1.2.2018-31.3.2020 1. Palkankorotukset noudattelevat yleistä palkankorotusten linjaa osa korotuksista päätetty siirtää tekstimuutoksiin 1.5.2018 yleiskorotus 1,17% 1.4.2019
KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 3 / 2012
1 KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 3 / 2012 Aika 29.5.2012 klo 19.18 20.29 Paikka Saran koulu Läsnä Niskala Jorma puheenjohtaja Mustasilta Timo varapuheenjohtaja Haavisto Jonna jäsen Hietikko
Keskiviikko 16.9.2015 klo 16.00-17.06
RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 7/ 2015 Sivistyslautakunta Sivu 1 (7) KOKOUSTIEDOT OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Aika Paikka Keskiviikko 16.9.2015 klo 16.00-17.06 Rautalammin lukio Anu Hotti Riitta Hiironen
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 105 10.6.2013 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 218 6.11.2013 Kaupunginhallitus 84 29.3.2016 Asianro 677/04.03.01/2013 33 Valtuutettu Mika Koiviston
Konsernihallinnon tehtäväjärjestelyt strategia- ja rahoitusjohtajan vastuualueella. Esittelijä: Kaupunginjohtaja Jarva Kimmo
Konsernihallinnon tehtäväjärjestelyt strategia- ja rahoitusjohtajan vastuualueella Liittyy asiahallinnan asiaan: LPR/961/01.01.00.02/2018 Käsittelyhistoria Kaupunginhallitus 146 3.4.2018 Kaupunginhallitus
YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006):
Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 9 18.03.2014 Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 14 24.04.2014 Kunnanhallitus 216 12.05.2014 Valtuusto 36 26.05.2014 YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET 417/0/09/092/2014
Kehittämiskoordinaattorin toimen muuttaminen viraksi / kehittämiskoordinaattorin viran perustaminen
Elinkeinot & kehitys Nordican 32 08.04.2016 Elinkeinot & kehitys Nordican 39 26.05.2016 Kunnanhallitus 189 04.07.2016 Elinkeinot & kehitys Nordican 51 02.09.2016 Kehittämiskoordinaattorin toimen muuttaminen
1) esiopetuksen avustavat tehtävät mikäli ryhmässä on 13 tai enemmän lapsia, tarvitaan ohjaaja
1 Esiopetuksen, esiopetuksen varhaiskasvatuksen, koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä esi- ja perusopetuksen avustamispalveluiden järjestäminen Kauhavan kaupungissa Selvityksen laatijat: sivistysjohtaja
Tampere Ote pöytäkirjasta 4/ (5) Sivistys- ja kulttuurilautakunta
Tampere Ote pöytäkirjasta 4/2017 1 (5) 54 Apulaisrehtorin virkojen perustaminen ja rehtorin virkojen lakkauttaminen hyvinvoinnin palvelualueella kasvatus- ja opetuspalveluiden palveluryhmässä TRE:8042/01.02.01/2017
Sivistyksen palvelualueen organisaatio
Sivistyksen palvelualueen organisaatio 1.5.2018 YT-neuvottelut alkaa 24.10.2017 ja päättyy 3.1.2018 Henkilökohtaiset haastattelut 9.-17.11.2017 Sisäinen johtoryhmä 4.12.2017, sivistyksen palvelualueen
Espoon kaupunki Pöytäkirja 95. Valtuusto Sivu 1 / 1
Valtuusto 10.06.2013 Sivu 1 / 1 5370/02.05.00/2012 Kaupunginhallitus 169 27.5.2013 95 Sopimus pääkaupunkiseudun kaupunkien osallistumisesta Suomen Kansallisoopperan käyttökustannuksiin Valmistelijat /
Rakennus- ja ympäristölautakunta 83 10.06.2015. Rakennustarkastajan viran perustaminen 1238/01.01.00.00/2015
Rakennus- ja ympäristölautakunta 83 10.06.2015 Rakennustarkastajan viran perustaminen 1238/01.01.00.00/2015 Rakennus- ja ympäristölautakunta 10.06.2015 83 Valmistelija: rakennus- ja ympäristövalvonnan
Muutosehdotukset yhtymävaltuuston hyväksymään hallintosääntöön
Muutosehdotukset yhtymävaltuuston 23.11.2016 19 hyväksymään hallintosääntöön 1(6) Muutosehdotukset yhtymävaltuuston 23.11.2016 19 hyväksymään hallintosääntöön 3 luku Henkilöstöorganisaatio 9 Henkilöstöorganisaatio
KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 2/2019
KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 2/2019 Aika 28.3.2019 klo 18.05 21.52 Paikka Karvian kunnantalo, kahvio Läsnä Haavisto Jonna puheenjohtaja Halmela Kari jäsen Huhdanmäki Tuire jäsen Isotalo
ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 3/2016 Kunnanhallitus Sivu 24. Isonkyrön virastotalo, kunnanhallituksen kokoushuone
ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 3/2016 Kunnanhallitus Sivu 24 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) MUUT SAAPUVILLA OLLEET (ja läsnäolon peruste)
No 7/2017 SIVISTYSLAUTAKUNTA sivu 1. Kunnantalo, Lautakuntien huone
KONNEVEDEN KUNTA KOKOUS ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA No 7/2017 SIVISTYSLAUTAKUNTA sivu 1 KOKOUSAIKA 1.11.2017 klo 18.00 18.35 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, Lautakuntien huone JÄSEN: VARAJÄSEN: Antti Waris, pj x Heikki
Perusturvalautakunta on käsitellyt puusepän toimen täyttölupa-asiaa kahdessa kokouksessaan seuraavasti:
Kunnanhallitus 279 19.12.2016 Perusturvalautakunta 34 30.03.2017 Kunnanhallitus 105 08.05.2017 Puusepän toimen täyttölupa Khall 19.12.2016 279 Perusturvalautakunta on käsitellyt puusepän toimen täyttölupa-asiaa
Keskiviikko 20.4.2011 klo 18.00 19.10
RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 4 / 2011 Sivistyslautakunta Sivu 1 (13) KOKOUSTIEDOT OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Aika Paikka Keskiviikko 20.4.2011 klo 18.00 19.10 Matti Lohen koulu Emma Ilomäki Pertti
Euran yhteiskoulujen hallinnollinen yhdistäminen
Kasvatus- ja opetuslautakunta 2 29.01.2015 Kasvatus- ja opetuslautakunta 9 26.02.2015 Kasvatus- ja opetuslautakunta 39 06.04.2016 Euran yhteiskoulujen hallinnollinen yhdistäminen 23/01.01.00/2015 Kasvope
Viranomainen Kokouspäivämäärä Sivu Pöytyän kansanterveystyön kuntayhtymä Yhtymävaltuusto 25.05.2011 1
Yhtymävaltuusto 25.05.2011 1 Kokousaika 25.05.2011 klo 17.00 19.20 Kokouspaikka Riihikosken terveysasema, taloustoimisto Osallistujat Päätöksentekijät Sutki Mika Tanner-Penttilä Hannele Anttila Jouko Miinalainen
Lukuvuosi Esi- ja perusopetuksen opetustunnit (tuntikehys) SIVISTYSTOIMI, OPETUSPALVELUT rehtorit , sivistyslautakunta 27.3.
Lukuvuosi 2018-2019 Esi- ja perusopetuksen opetustunnit (tuntikehys) SIVISTYSTOIMI, OPETUSPALVELUT rehtorit 14.3.2018, sivistyslautakunta 27.3.2018 TA 2018 VALMISTELU Perusopetus Toimintaa ja taloutta
KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty:
KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 12.3.2012 Voimaantulo: johtosääntö muilta osin tulee voimaan 1.4.2012, mutta luottamushenkilöorganisaatiota koskevat muutokset
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3220/ /2014
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2014 1 (1) 178 Asianro 3220/00.00.01.00/2014 Maaninka-neuvottelukunnan jäsenet Kuopion ja Maaningan yhdistymishallitus 5.5.2014 11: Maaningan kunnanvaltuusto päätös 14.4.2014
Espoon kaupunki Pöytäkirja 194. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1
Kaupunginhallitus 16.06.2014 Sivu 1 / 1 194 Lautakuntien ja jaostojen sekä viranhaltijoiden päätökset Päätösehdotus Kaupunginjohtaja: - Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaoston pöytäkirja 26.5.2014
Kuntouttavan työtoiminnan ohjaajan määräaikaisen viran muuttaminen toistaiseksi voimassaolevaksi
Perusturvalautakunta 38 28.04.2016 Perusturvalautakunta 75 25.08.2016 Kuntouttavan työtoiminnan ohjaajan määräaikaisen viran muuttaminen toistaiseksi voimassaolevaksi Ptltk 28.04.2016 38 Ptltk 25.09.2014
Budjettivaliokunta LAUSUNTOLUONNOS
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Budjettivaliokunta 22.11.2011 2011/0901(COD) LAUSUNTOLUONNOS budjettivaliokunnalta oikeudellisten asioiden valiokunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi
Espoon kaupunki Pöytäkirja 13. Kaupunginhallitus 09.01.2012 Sivu 1 / 1
Kaupunginhallitus 09.01.2012 Sivu 1 / 1 13 Lautakuntien ja jaostojen sekä viranhaltijoiden päätökset Päätösehdotus Kaupunginjohtaja: - Kaupunginjohtajan päätöspöytäkirja (Henkilöstöasiat) 33 / 21.12.2011
SAMMATIN KUNTA ASIALISTA 5/2008. Sivistyslautakunta 11.08.2008
ASIALISTA 5/2008 Sivistyslautakunta 11.08.2008 **************************************************************************************** Kokousaika Ma 11.08.2008 klo 16:30 Kokouspaikka Paloaseman johtokeskus
TA 2018 VALMISTELU OPETUSPALVELUT
OPETUSPALVELUT OPPILASMÄÄRÄ KOULUN ALKAESSA 2012-2017 luokka-aste 13.8.2012 13.8.2013 7.8.2014 11.8.2015 11.8.2016 10.8.2017 0 371 383 397 403 402 412 1 351 376 380 395 389 402 2 327 355 384 382 395 393
Organisaatiomuutokseen liittyvät virkajärjestelyt
Kaupunginhallitus 382 28.11.2016 Kaupunginhallitus 404 05.12.2016 Kaupunginhallitus 412 19.12.2016 Organisaatiomuutokseen liittyvät virkajärjestelyt KH 28.11.2016 382 Valtuusto päätti 20.1.2016 Lohjan
Oulun kaupunki. Sivistys- ja kulttuuripalvelujen johtosääntö
Oulun kaupunki Sivistys- ja kulttuuripalvelujen johtosääntö päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 117 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 14 1.1.2013
Asian valmistelu ja tiedustelut: Sivistystoimenjohtaja Timo Ahvo, puh
Sivistys- ja 4 20.06.2017 hyvinvointivaliokunta Kaupunginhallitus 281 14.08.2017 Sivistys- ja hyvinvointivaliokunta 21 19.09.2017 21 Koulukuraattoripalvelujen järjestäminen 218/12.01.03/2017 Sivhyval 20.06.2017
Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 104 13.6.2018 Kaupunginhallitus 236 25.6.2018 Asianro 471/05.11.00/2018 104 Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen
Kaupunginlakimies päättää enintään euron määräisestä vahingonkorvauksen myöntämisestä.
1 (5) Kh 2.2.2015 39, voimaan 3.2.2015 Kh 23.11.2015 445, voimaan 1.1.2016 Kh 29.3.2016 98, voimaan 1.4.2016 Kh 14.8.2017 202, voimaan 14.8.2017 HALLINTOSÄÄNTÖ, KAUPUNGINHALLITUKSEN TOIMIVALLAN JATKODELEGOINTI
Työsuojelutoimikunta Työsuojelutoimikunta Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus
Työsuojelutoimikunta 3 19.02.2015 Työsuojelutoimikunta 10 17.05.2017 Kaupunginhallitus 260 28.06.2017 Kaupunginhallitus 343 18.09.2017 Kemijärven kaupungin tasa-arvosuunnitelma 2017-2018 330/00.006/2017
Päätös: Johtokunta hyväksyi yksimielisesti elinkeinojohtajan ehdotuksen.
Elinkeinot & kehitys Nordican 32 08.04.2016 Elinkeinot & kehitys Nordican 39 26.05.2016 Kunnanhallitus 189 04.07.2016 Valtuusto 23 12.09.2016 Elinkeinot & kehitys Nordican 63 19.09.2016 Elinkeinot & kehitys
KOLARIN KUNTA KOKOUSKUTSU 2/2012 Sivistyslautakunta Käyttösuunnitelma vuodelle Sivistystoimen toimintakertomus 2011
KOLARIN KUNTA KOKOUSKUTSU 2/2012 Sivistyslautakunta Aika Tiistai 21.02.2012 klo 17.00 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat nro Liite nro 10 3 Käyttösuunnitelma vuodelle 2012 11 4 Sivistystoimen
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (8) Kaupunginvaltuusto Sj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/2014 1 (8) 135 Kulttuuri- ja kirjastotoimen johtosäännön muuttaminen HEL 2014-001722 T 00 01 00 Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti muuttaa kulttuuri-
Hallintopalvelun esimiestehtävien organisointi, hallintoasiantuntijan työsopimussuhteen lakkauttaminen ja viran perustaminen ( )
Henkilöstöjaosto 30 14.03.2017 Henkilöstöjaosto 67 18.04.2017 Kaupunginhallitus 204 08.05.2017 Hallintopalvelun esimiestehtävien organisointi, hallintoasiantuntijan työsopimussuhteen lakkauttaminen ja
tehdä seuraavat vakanssijärjestelyt
Kunnanhallitus 76 16.02.2015 Kunnanhallitus 86 02.03.2015 Perusturvan toimialan uudet vakassit ja vakanssijärjestelyt 2015 21/01.01.00/2014 Kunnanhallitus 16.02.2015 76 Kunnanvaltuuston 29.11.2014 hyväksymään
Konneveden kunta Kokouspäivämäärä Sivu Sivistyslautakunta
2 1. KOULUPAIKAN MYÖNTÄMINEN KIRKONKYLÄN KOULUUN Siv.ltk 24 Valmistelija: sivistystoimenjohtaja Mari Jämsen p. 040 1579405 Esityslistan liite 1 nähtävillä kokouksessa Perusopetuslain 6 mukaan kunta osoittaa
laajemmin sivistystoimen toimialaan kuuluvien tapahtumien toteuttamista.
Liite VIRKOJA JA TOIMIA KOSKEVAT MUUTOKSET Yhteenvedossa vasemmalla on esitys ja oikealla kaupunginjohtajan päätösehdotus kustannuksineen. Kustannuslaskennassa on kuukausipalkan lisäksi laskettu sosiaaliturvamaksut,
Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala
Kaupunginhallitus 341 19.12.2016 Kaupunginhallitus 50 20.02.2017 Kaupunginhallitus 70 06.03.2017 Kaupunginvaltuusto 13 13.03.2017 Toimielimet ja luottamushenkilöorganisaatio 1.6.2017 alkaen Kh 19.12.2016
Utsjoen kunta Esityslista 8/2017 1
Utsjoen kunta Esityslista 8/2017 1 Sivistyslautakunta Aika 05.12.2017 klo 09:00 Paikka Valtuustosali Käsiteltävät asiat Asia Otsikko Sivu 166 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 167 Pöytäkirjan tarkastajien
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (7) Kaupunginhallitus Sj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2014 1 (7) 387 V 23.4.2014, Kulttuuri- ja kirjastotoimen johtosäännön muuttaminen HEL 2014-001722 T 00 01 00 Päätös päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto
KAUHAVAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/
KAUHAVAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2018 75 Konserni- ja henkilöstöjaosto 27.03.2018 AIKA 27.03.2018 klo 09:00-11:55 PAIKKA Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 30 Konserniyhtiöiden
KOLARIN KUNTA KOKOUSKUTSU 1/2012 Sivistyslautakunta
KOLARIN KUNTA KOKOUSKUTSU 1/2012 Sivistyslautakunta Aika Keskiviikko 25.1.2012 klo 17.00 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat nro Liite nro 1 Sivistyslautakunnan kokoukset v. 2012, pöytäkirjan