Mahdollisissa vika-, häiriö- tai vauriotapauksissa pyydämme teitä olemaan yhteydessä ensisijaisesti louhintaurakoitsijaan.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Mahdollisissa vika-, häiriö- tai vauriotapauksissa pyydämme teitä olemaan yhteydessä ensisijaisesti louhintaurakoitsijaan."

Transkriptio

1 Työmaatiedote :00 Siltasairaala Työmaatiedote 14 Joulukuu 2018 Siltasairaalan työmaalla ST-osan perustusten ja maanpaineseinien teko ovat valmistuneet ja rakennuksen rungon pystyttäminen on käynnissä lohkoilla I III. SY-osalla porapaalutustyöt ovat valmistuneet ja louhinta-/räjäytystyöt sekä linacien 7 ja 8 purkutyöt ovat käynnissä. Linacien purkutyöt jatkuvat vuoden 2019 alkupuolelle. Kyseisistä töistä aiheutuu meluhaittaa. SY-osalla joudutaan myös suorittamaan runsaasti kallion irtiporausta, osa aivan nykyisen seinän juuressa. Tämä on välttämätöntä räjäytystöistä johtuvan tärinän vaimentamiseksi. Irtiporausta tehdään myös iltaisin, koska tällöin siitä aiheutuu vähemmän haittaa Syöpätautien klinikan henkilöstölle ja asiakkaille. Irtiporaustöiden tavoitevalmistumisajankohta on Irtiporauksen ääni voi kantautua häiritsevänä rakenteisiin. Helsingin kaupungin ympäristöpalvelut on myöntänyt kahden tunnin pidennyksen Siltasairaalan työmaan melulupaan asti. Näin ollen työmaalla on alkaen huhtikuuhun 2019 asti räjäytystöiden osalta työaika arkisin klo ja muiden tavanomaisten purku- ja rakennustöiden osalta kaikkina viikonpäivinä klo alkaen otamme käyttöön aiemmin tämän vuoden puolella käytetyt aikaisemman ja myöhäisemmän räjäytysikkunan (klo ja ). Tämän muutoksen jälkeen räjäytysikkunat ovat siis , , ja sekä Kyseiset räjäytysikkunat ovat käytössä alkaen huhtikuulle 2019 asti. Nykyisiä räjäytysikkunoita (ma pe klo , , ja ) käytetään maanantaihin asti. Räjäytystöitä ei tehdä aikavälillä Räjäytysikkunoiden muutoksista tullaan ilmoittamaan hyvissä ajoin etukäteen ja käyttämättömistä räjäytysikkunoista tullaan ilmoittamaan viimeistään kyseistä ajankohtaa edeltävänä päivänä. Räjäytysikkunan aikana saatetaan tehdä useampi räjäytys. Työmaa ilmoittaa tehtävistä räjäytyksistä katkonaisella merkkiäänellä ennen räjäytystä. Räjäytyksen jälkeen ilmoitetaan yhtenäisellä vaara ohi merkkiäänellä. Mahdollisissa vika-, häiriö- tai vauriotapauksissa pyydämme teitä olemaan yhteydessä ensisijaisesti louhintaurakoitsijaan. Louhintaurakoitsija, Destia Oy, Henri Heikkinen, puh , Louhintatyön valvoja, HUS-Kiinteistöt Oy / Kalliotekniikka Consulting Engineers Oy, Erkki Virtanen, puh , Louhintatyön valvojan sijainen , HUS-Kiinteistöt Oy / Kalliotekniikka Consulting Engineers Oy, Juha Skogsman, puh ,

2 Tärinäkonsultti, Suomen Louhintakonsultit Oy, Juha Tuovinen, puh , Työmaan louhinta-, poraus- ja maanrakennustöistä aiheutuu ympäristöön melu-, tärinä- ja pölyhaittaa. Pölyn leviämistä tullaan estämään keräämällä porauksesta syntyvä hioutunut kiviaines pusseihin sekä tarvittaessa kastelemalla louhekasoja ja suolaamalla työmaateitä. Syöpätautien klinikan työmaan puoleiset ikkunat tulee kuitenkin pitää suljettuina. Sairaalan rakentamista voi nyt seurata työmaakameran livekuvasta SRV:n työmaasivuilla ( Kuva 1. ST-osan runkoasennus on edennyt lohkolle III

3 Kuva 2. Betonilattiavalut ovat käynnissä lohkoilla I II Kuva 3. Linacien 7 ja 8 purkutyöt etenevät SY-osalla

4 Kuva 4. Ruiskubetonointia kallion pinnan sitomiseksi SY-osalla Liikennejärjestelyt ja pysäköintimuutokset

5 Kuva 5. Siltasairaalan työmaa-alue Syöpätautien klinikan ympärillä. Työmaa-alue on kuvassa rajattu vihreällä viivalla, ajoneuvoliikenteen reitit merkattu sinisellä viivalla ja jalankulkureitit merkattu keltaisella viivalla. Kuva 6. Siltasairaalan työmaa-alue (ST-osa) lohkoineen on kuvassa rajattu vihreällä viivalla ja huoltotunneli piirretty punaisella viivalla. Huoltotunnelissa kulku voidaan joutua katkaisemaan muutamaksi minuutiksi suurien elementtien nostojen aikana. Kuilu K3 on poistunut käytöstä, jolloin Syöpätautien klinikan henkilökunnan korvaava reitti pysäköintihallista P3 kulkee kuilun K6 kautta (sininen viiva).

6 Kuva 7. Kevyen liikenteen kulkureitit (keltainen viiva) Siltasairaalan työmaa-alueen (ST-osan) eteläpäädyssä talvella Pahoittelemme töiden käynnistämisestä, kulkureittien muutoksista sekä rakentamistöistä aiheutuvia häiriöitä. Pyrimme pitämään potilaiden, henkilöstön ja lähistön asukkaiden haitat mahdollisimman pieninä. Pyydämme kaikkia noudattamaan paikalla olevia opasteita. Siltasairaalan työmaahenkilöstö toivottaa kaikille hyvää joulua ja vielä parempaa uutta vuotta 2019! Työmaa pidetään kiinni joululomien ajan

7 Kuva 8. Torninosturit ovat saaneet koristeeksi joulukuusen ja hyvää joulua -toivotuksen Rakennustöiden valvoja, HUS-Kiinteistöt Oy, Hannu Laurila, puh , Työmaapäällikkö, SRV Rakennus Oy, Matti Julin, puh , HUS rakentaa Meilahden sairaala-alueelle Siltasairaalan osoitteeseen Haartmaninkatu 4. Hankkeen pääurakoitsijana toimii SRV.

Mahdollisissa vika-, häiriö- tai vauriotapauksissa pyydämme teitä olemaan yhteydessä ensisijaisesti louhintaurakoitsijaan.

Mahdollisissa vika-, häiriö- tai vauriotapauksissa pyydämme teitä olemaan yhteydessä ensisijaisesti louhintaurakoitsijaan. Työmaatiedote 26.11.2018-17:30 Siltasairaala Työmaatiedote 13 Marraskuu 2018 Siltasairaalan työmaalla ST-osan maanrakennustyöt ovat pääosin valmistuneet. Perustusten ja maanpaineseinien teko ovat jatkuneet

Lisätiedot

Siltasairaala. Työmaatiedote 12 Lokakuu Työmaatiedote :00

Siltasairaala. Työmaatiedote 12 Lokakuu Työmaatiedote :00 Työmaatiedote 15.10.2018-13:00 Siltasairaala Työmaatiedote 12 Lokakuu 2018 Siltasairaalan työmaalla ST-osan maanrakennustyöt sekä perustusten ja maanpaineseinien teko ovat jatkuneet suunnitelmien mukaisesti.

Lisätiedot

Siltasairaalan työmaalla purku-, maanrakennus- ja louhintatyöt ovat jatkuneet suunnitelmien mukaisesti.

Siltasairaalan työmaalla purku-, maanrakennus- ja louhintatyöt ovat jatkuneet suunnitelmien mukaisesti. Työmaatiedote 12.04.2018-16:00 Siltasairaala Työmaatiedote 6 Huhtikuu 2018 Siltasairaalan työmaalla purku-, maanrakennus- ja louhintatyöt ovat jatkuneet suunnitelmien mukaisesti. Käynnissä olevia töitä

Lisätiedot

Siltasairaalan työmaalla maanrakennus- ja louhintatyöt ovat jatkuneet suunnitelmien mukaisesti ja lisäksi perustusten teko ovat käynnistynyt.

Siltasairaalan työmaalla maanrakennus- ja louhintatyöt ovat jatkuneet suunnitelmien mukaisesti ja lisäksi perustusten teko ovat käynnistynyt. Työmaatiedote 05.07.2018-16:00 Siltasairaala Työmaatiedote 9 Heinäkuu 2018 Siltasairaalan työmaalla maanrakennus- ja louhintatyöt ovat jatkuneet suunnitelmien mukaisesti ja lisäksi perustusten teko ovat

Lisätiedot

Siltasairaalan työmaalla purku-, maanrakennus- ja louhintatyöt ovat jatkuneet suunnitelmien mukaisesti.

Siltasairaalan työmaalla purku-, maanrakennus- ja louhintatyöt ovat jatkuneet suunnitelmien mukaisesti. Työmaatiedote 09.05.2018-14:00 Siltasairaala Työmaatiedote 7 Toukokuu 2018 Aamun ensimmäinen räjäytysikkuna siirtyy ajalle 7.15-7.25 (entinen aika oli 7.40-7.50) ja se otetaan käyttöön ke 16.5.2018 alkaen.

Lisätiedot

Siltasairaalan työmaalla purku-, maanrakennus- ja louhintatyöt ovat jatkuneet suunnitelmien mukaisesti.

Siltasairaalan työmaalla purku-, maanrakennus- ja louhintatyöt ovat jatkuneet suunnitelmien mukaisesti. Työmaatiedote 14.06.2018-08:00 Siltasairaala Työmaatiedote 8 Kesäkuu 2018 Siltasairaalan työmaalla purku-, maanrakennus- ja louhintatyöt ovat jatkuneet suunnitelmien mukaisesti. Valmistuneita töitä ovat:

Lisätiedot

KIINTEISTÖ OY TURUN TELAKKARANNAN AJOTUNNELIN LOUHINNAN ALOITTAMISEN INFOTILAISUUS

KIINTEISTÖ OY TURUN TELAKKARANNAN AJOTUNNELIN LOUHINNAN ALOITTAMISEN INFOTILAISUUS Copyright Suomen INFRA Palvelu Oy. Kuvien kopiointi ja käyttö kielletty. KIINTEISTÖ OY TURUN TELAKKARANNAN AJOTUNNELIN LOUHINNAN ALOITTAMISEN INFOTILAISUUS AIKA: KESKIVIIKKONA 10.10.2018 KLO 17.00 PAIKKA:

Lisätiedot

TYÖMAAN TAPAHTUMIA A-osan vanhan puolen 1.krs:n sisäilmakorjaus on valmis ja tilat ovat käytössä.

TYÖMAAN TAPAHTUMIA A-osan vanhan puolen 1.krs:n sisäilmakorjaus on valmis ja tilat ovat käytössä. Lapin yliopisto, Sisäilma- ja vuosikorjaukset TYÖMAATIEDOTE VKO 02/ 2015 A-osa A-osan vanhan puolen 1.krs:n sisäilmakorjaus on valmis ja tilat ovat käytössä. Kulkujärjestelyjä ei ole A-osalla ei ole alkavia

Lisätiedot

Metro länteen Asukastilaisuus Sammalvuoren varikon louhinta

Metro länteen Asukastilaisuus Sammalvuoren varikon louhinta Metro länteen Asukastilaisuus Sammalvuoren varikon louhinta Länsimetro Oy Ohjelma Hankkeen esittely toimitusjohtaja Matti Kokkinen Länsimetro Oy Sammalvuoren varikon louhinta; työmaa-alue, työajat ja -vaiheet

Lisätiedot

Metro länteen asukastilaisuus

Metro länteen asukastilaisuus Metro länteen asukastilaisuus 25.4.2016 Ohjelma Hankkeen esittely, projektipäällikkö Tero Palmu, Länsimetro Oy Espoonlahden aseman ja ratatunnelin louhinta: työmaa-alueet, työajat ja -vaiheet, projektijohtaja

Lisätiedot

Maininkitien asukastilaisuus

Maininkitien asukastilaisuus Maininkitien asukastilaisuus 25.4.2017 Ohjelma Tervetuliaissanat: viestintäjohtaja Satu Linkola Espoonlahden työmaan esittely: valvoja Juha-Pekka Olli, tuotantopäällikkö Rami Tuovinen Kivenlahden työmaan

Lisätiedot

Metro länteen asukastilaisuus Kaitaan koulu

Metro länteen asukastilaisuus Kaitaan koulu Metro länteen asukastilaisuus Kaitaan koulu 5.4.2016 Ohjelma Hankkeen esittely, projektipäällikkö Tero Palmu, Länsimetro Oy Kaitaan ratatunnelin ja aseman louhinta: työmaa-alueet, työajat ja vaiheet, projektipäällikkö

Lisätiedot

Katajanokan kalliopysäköintilaitos

Katajanokan kalliopysäköintilaitos Katajanokan kalliopysäköintilaitos Keskustelutilaisuus 30.9 Ympäristösi parhaat tekijät 2 3 4 5 Louhintatyövaiheet 6 29.9.2014 7 Kalliorakentamisen ympäristövaikutukset Tärinä Melu Paine Pohjavesiseikat

Lisätiedot

Metro länteen asukastilaisuus Iivisniemen koulu

Metro länteen asukastilaisuus Iivisniemen koulu Metro länteen asukastilaisuus Iivisniemen koulu 10.3.2016 Ohjelma Hankkeen esittely, projektipäällikkö Tero Palmu, Länsimetro Oy Finnoon ratatunnelin ja aseman louhinta: työmaaalueet, työajat ja vaiheet,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Ympäristökeskus Ympäristönsuojeluosasto Ympäristönsuojelupäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Ympäristökeskus Ympäristönsuojeluosasto Ympäristönsuojelupäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (5) 10 Maarakennusliike Raimo T.A. Virtanen Oy:n erityisen häiritsevää melua aiheuttava louhintatyö, Pajuniityntie 3 ja 5 HEL 2015-000151 T 11 01 00 02 Päätös Ilmoitus

Lisätiedot

REDIn työmaan kuulumisia 2/2016

REDIn työmaan kuulumisia 2/2016 21.6.2016, sivu 1 / 6 REDIn työmaan kuulumisia 2/2016 SRV rakentaa Kalasatamaan tornitaloalue REDIn, joka muodostuu kahdeksasta tornitalosta, kauppakeskuksesta sekä 2 000 auton pysäköintilaitoksesta. Torneissa

Lisätiedot

Metro länteen Asukastilaisuus Kivenlahti Mainingin koulu

Metro länteen Asukastilaisuus Kivenlahti Mainingin koulu Metro länteen Asukastilaisuus Kivenlahti Mainingin koulu 1.12.2015 Länsimetro Oy Ohjelma Hankkeen esittely toimitusjohtaja Matti Kokkinen, Länsimetro Oy Kivenlahden aseman ja ratatunnelin louhinta; työmaaalue,

Lisätiedot

Metro länteen Asukastilaisuus Soukka Soukan koulu

Metro länteen Asukastilaisuus Soukka Soukan koulu Metro länteen Asukastilaisuus Soukka 6.10. Soukan koulu Länsimetro Oy Ohjelma Hankkeen esittely toimitusjohtaja Matti Kokkinen, Länsimetro Oy Kiinteistökatselmukset projektipäällikkö Eero Hurmalainen,

Lisätiedot

KAUPPAKATU JA OSA MONITOIMIAUKIOTA

KAUPPAKATU JA OSA MONITOIMIAUKIOTA TYÖMAA-ALUE Keskusaukio Kauppakadun keskiosat Hallintokatu ja Wessmanninkatu Kauppakadun puoleinen osa monitoimiaukiota Kaupungintalon ja kirjaston välinen osuus puistoraitista keskustan ja Rantapuiston

Lisätiedot

Länsimetro Soukan kirjastolla Länsimetro Oy

Länsimetro Soukan kirjastolla Länsimetro Oy Länsimetro Soukan kirjastolla 25.9.2017 Länsimetro Oy Metro pääkaupunkiseudulla Länsimetro - 21 km - 13 asemaa - Varikko Sammalvuoressa Itäjatke Metro (avattu 1982) - 21 km (6 km tunnelissa) - 17 asemaa

Lisätiedot

Metro länteen Asukastilaisuus Espoonlahti Espoonlahden kirkko, seurakuntasali

Metro länteen Asukastilaisuus Espoonlahti Espoonlahden kirkko, seurakuntasali Metro länteen Asukastilaisuus Espoonlahti Espoonlahden kirkko, seurakuntasali Länsimetro Oy Ohjelma Hankkeen esittely toimitusjohtaja Matti Kokkinen Länsimetro Oy Suunnittelu ennen rakentamista ja rakentamisen

Lisätiedot

Vt 12 Lahden eteläinen kehätie

Vt 12 Lahden eteläinen kehätie Raportti 1 Vt 12 Lahden eteläinen kehätie Kuukausiraportti nro 3/2018 Tarkastelujakso: 1.3.2018-31.3.2018 Laatinut: Rakennuttajatoimisto HTJ Oy Hyväksynyt: Liikennevirasto Liikennevirasto PL 33, 00521

Lisätiedot

Mt 132 Klaukkalan ohikulkutie, STk-urakka

Mt 132 Klaukkalan ohikulkutie, STk-urakka Raportti 1 Mt 132 Klaukkalan ohikulkutie, STk-urakka Kuukausiraportti nro 5/2019 Tarkastelujakso: 1.5.2019-31.5.2019 Laatinut: Rakennuttajatoimisto HTJ Oy Hyväksynyt: Väylävirasto Väylävirasto PL 33, 00521

Lisätiedot

Vt 12 Lahden eteläinen kehätie

Vt 12 Lahden eteläinen kehätie Raportti 1 Vt 12 Lahden eteläinen kehätie Kuukausiraportti nro 5/2018 Tarkastelujakso: 1.5.2018-31.5.2018 Laatinut: Rakennuttajatoimisto HTJ Oy Hyväksynyt: Liikennevirasto Liikennevirasto PL 33, 00521

Lisätiedot

Tykkimäen Sora Oy:n maa-aineslupahakemus ja ympäristölupahakemukset, lausunto

Tykkimäen Sora Oy:n maa-aineslupahakemus ja ympäristölupahakemukset, lausunto Kunnanhallitus 181 24.10.2016 Tykkimäen Sora Oy:n maa-aineslupahakemus ja ympäristölupahakemukset, lausunto 710/10.03.00.09/2016 Kunnanhallitus 24.10.2016 181 Kouvolan kaupungin ympäristöpalvelut pyytää

Lisätiedot

Metro länteen Asukastilaisuus Sammalvuori Martinkallion koulu

Metro länteen Asukastilaisuus Sammalvuori Martinkallion koulu Metro länteen Asukastilaisuus Sammalvuori 13.11. Martinkallion koulu Länsimetro Oy Ohjelma Hankkeen esittely toimitusjohtaja Matti Kokkinen Länsimetro Oy Sammalvuoren työtunnelin louhinta; työmaa-alue,

Lisätiedot

ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 118 :n mukaisen tilapäistä melua koskevan ilmoituksen johdosta

ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 118 :n mukaisen tilapäistä melua koskevan ilmoituksen johdosta PÄÄTÖS UUDELY/11324/2018 29.11.2018 Annettu julkipanon jälkeen ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 118 :n mukaisen tilapäistä melua koskevan ilmoituksen johdosta ILMOITUKSEN TEKIJÄN NIMI JA OSOITE

Lisätiedot

Kohde: Murskaustyön aiheuttama melu

Kohde: Murskaustyön aiheuttama melu 11.5.2016 Työ 6696 MELUMITTAUSRAPORTTI Työmaa: Kalasataman keskus Tilaaja: Destia Oy Kohde: Murskaustyön aiheuttama melu 11.5.2016 MELUMITTAUSRAPORTTI 1. Yleistä Kalliotekniikka Consulting Engineers Oy

Lisätiedot

Mt 132 Klaukkalan ohikulkutie, STk-urakka

Mt 132 Klaukkalan ohikulkutie, STk-urakka Raportti 1 Mt 132 Klaukkalan ohikulkutie, STk-urakka Kuukausiraportti nro 6/2019 Tarkastelujakso: 1.6.2019-30.6.2019 Laatinut: Rakennuttajatoimisto HTJ Oy Hyväksynyt: Väylävirasto Väylävirasto PL 33, 00521

Lisätiedot

Metro länteen Asukastilaisuus Kaitaa Kaitaan koulu

Metro länteen Asukastilaisuus Kaitaa Kaitaan koulu Metro länteen Asukastilaisuus Kaitaa 8.12. Kaitaan koulu Länsimetro Oy Ohjelma Hankkeen esittely toimitusjohtaja Matti Kokkinen Länsimetro Oy Suunnittelu ennen rakentamista ja rakentamisen aikana projektipäällikkö

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Ympäristökeskus Ympäristönsuojeluosasto Ympäristönsuojelupäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Ympäristökeskus Ympäristönsuojeluosasto Ympäristönsuojelupäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 194 Graniittirakennus Kallio Oy:n erityisen häiritsevää melua aiheuttavat louhinta-, paalutus- ja pontitustyöt, Pasilan ratapiha - Teollisuuskatu HEL 2016-008950 T 11

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Ympäristökeskus Ympäristönsuojeluosasto Ympäristönsuojelupäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Ympäristökeskus Ympäristönsuojeluosasto Ympäristönsuojelupäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 115 Skanska Talonrakennus Oy:n erityisen häiritsevää melua aiheuttava louhinta- ja paalutustyö, Alakiventie 9 HEL 2016-006450 T 11 01 00 02 Päätös Ilmoitus Ilmoituksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Ympäristökeskus Ympäristönsuojeluosasto Ympäristönsuojelupäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Ympäristökeskus Ympäristönsuojeluosasto Ympäristönsuojelupäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 54 Skanska Talonrakennus Oy:n erityisen häiritsevää melua aiheuttava porapaalutustyö osoitteissa Rionkatu 14 ja Hampurinkuja 1 Länsisatamassa HEL 2016-003679 T 11 01

Lisätiedot

Vt 12 Lahden eteläinen kehätie

Vt 12 Lahden eteläinen kehätie Vt 12 Lahden eteläinen kehätie 14.9.2017 Illan ohjelma Kahvit ja tilaisuuden avaus, esittäytyminen Viestinnän kevään palautekyselyn tulokset Hankkeen tilannekatsaus Vt12 Nikulan eritasoliittymän esittelyvideo,

Lisätiedot

Työmaat / kohteet: Linnakalliontien louhintaurakka pl 780-1160 Linnakalliontien rakennusurakka pl 1160 1960 (Optio 2)

Työmaat / kohteet: Linnakalliontien louhintaurakka pl 780-1160 Linnakalliontien rakennusurakka pl 1160 1960 (Optio 2) Työnumero 10167 Tilaaja: Pirkkalan Kunta Työmaat / kohteet: Linnakalliontien louhintaurakka pl 780-1160 Linnakalliontien rakennusurakka pl 1160 1960 (Optio 2) Louhinnan riskianalyysi 10167 Linnakalliontie

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Ympäristökeskus Ympäristönsuojeluosasto Ympäristönsuojelupäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Ympäristökeskus Ympäristönsuojeluosasto Ympäristönsuojelupäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 7 Pohjola Rakennus Oy Uusimaan erityisen häiritsevää melua aiheuttava Kannelmäen ostoskeskuksen purkutyö osoitteessa Vanhaistentie 1-3 HEL 2016-013086 T 11 01 00 02

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Helsinki No YS 894

PÄÄTÖS. Helsinki No YS 894 PÄÄTÖS Helsinki 28.6.2005 Dnro UUS 2005 Y 268 14 Annettu julkipanon jälkeen No YS 894 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (86/2000) 60 :n mukaisen tilapäistä melua ja tärinää koskevan ilmoituksen johdosta.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Ympäristökeskus Ympäristönsuojeluosasto Ympäristönsuojelupäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Ympäristökeskus Ympäristönsuojeluosasto Ympäristönsuojelupäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 183 Graniittirakennus Kallio Oy:n erityisen häiritsevää melua aiheuttava louhintatyö ja louheen kuljetus Helenin energiatunnelissa välillä Pasila-Sörnäinen HEL 2016-009507

Lisätiedot

Vt 12 Lahden eteläinen kehätie

Vt 12 Lahden eteläinen kehätie Vt 12 Lahden eteläinen kehätie 30.5.2018 Illan ohjelma Avaus ja esittäytyminen Hankkeen tilannekatsaus Suomen Maastorakentajat Oy VALTARI:n puheenvuoro Kahvit Keskustelua ja kysymyksiä karttojen äärellä

Lisätiedot

Seinäjoen keskusta-alueella järjestetään kesällä 2018 seuraavat isot tapahtumat,

Seinäjoen keskusta-alueella järjestetään kesällä 2018 seuraavat isot tapahtumat, Seinäjoen keskusta-alueella järjestetään kesällä 2018 seuraavat isot tapahtumat, joilla on mm. vaikutuksia liikenteeseen: 6.7. 6.8. Kirkkokatu välillä Vapaudentie Koulukatu on suljettu moottoriajoneuvoilta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Ympäristökeskus Ympäristönsuojeluosasto Ympäristönsuojelupäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Ympäristökeskus Ympäristönsuojeluosasto Ympäristönsuojelupäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 11 Lujatalo Oy:n erityisen häiritsevää melua aiheuttava paalutustyö osoitteessa Risupadontie 1-5 HEL 2017-000392 T 11 01 00 02 Päätös Ilmoitus Ilmoituksen tekijä on

Lisätiedot

Metro länteen Asukastilaisuus Soukka Soukan palvelutalo

Metro länteen Asukastilaisuus Soukka Soukan palvelutalo Metro länteen Asukastilaisuus Soukka 1.12. Soukan palvelutalo Länsimetro Oy Ohjelma Hankkeen esittely toimitusjohtaja Matti Kokkinen Länsimetro Oy Suunnittelu ennen rakentamista ja rakentamisen aikana

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Helsinki No YS 542

PÄÄTÖS. Helsinki No YS 542 PÄÄTÖS Helsinki 24.4.2007 Dnro UUS 2007 Y 153 115 Annettu julkipanon jälkeen No YS 542 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (86/2000) 60 :n mukaisen tilapäistä melua ja tärinää koskevan ilmoituksen johdosta.

Lisätiedot

Ympäristökeskus Ympäristönsuojeluosasto Ympäristönsuojelupäällikkö

Ympäristökeskus Ympäristönsuojeluosasto Ympäristönsuojelupäällikkö 1 (6) 38 VRJ Etelä-Suomi Oy:n erityisen häiritsevää melua aiheuttava murskaustyö, Koirasaarentie HEL 2013-002837 T 11 01 00 02 Päätös on tehnyt ympäristönsuojelulain 60 :n mukaisen ilmoituksen johdosta

Lisätiedot

Työskentely metroradan läheisyydessä HKL TOIMINTAOHJE Sivu 3 / ESIPUHE

Työskentely metroradan läheisyydessä HKL TOIMINTAOHJE Sivu 3 / ESIPUHE Työskentely metroradan läheisyydessä HKL TOIMINTAOHJE Sivu 3 / 40 31.5.2017 ESIPUHE Helsingin ja Espoon kaupunkien tavoitteet hyödyntää metrojärjestelmää täysimääräisesti lisäämällä sen läheisyydessä tapahtuvaa

Lisätiedot

Työmaan yleisesittely, siltatekniikan päivät Vt14 Laitaatsalmen kohta

Työmaan yleisesittely, siltatekniikan päivät Vt14 Laitaatsalmen kohta Työmaan yleisesittely, siltatekniikan päivät Perustiedot projektista Pohjimmiltaan vesiväylähanke. Syväväylä siirtyy Kyrönsalmesta helpommin navigoitavaan Laitaatsalmeen. Jatkoa Destian urakoimalle rinnakkaisväylähankkeelle

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Ympäristökeskus Ympäristönsuojeluosasto Ympäristönsuojelupäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Ympäristökeskus Ympäristönsuojeluosasto Ympäristönsuojelupäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 80 Lemminkäinen Talo Oy:n erityisen häiritsevää melua aiheuttava paalutus osoitteessa Capellanaukio 1, Kalasatama HEL 2016-004638 T 11 01 00 02 Päätös Ilmoitus Ilmoituksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) Ympäristökeskus Ympäristönsuojeluosasto Ympäristönsuojelupäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) Ympäristökeskus Ympäristönsuojeluosasto Ympäristönsuojelupäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) 63 Rakennusosakeyhtiö Hartelan erityisen häiritsevää melua aiheuttava louhinta- ja murskaustyö, Televisiokatu 11-13 HEL 2016-002324 T 11 01 00 02 Päätös Ilmoitus Ilmoituksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Ympäristökeskus Ympäristönsuojeluosasto Ympäristönsuojelupäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Ympäristökeskus Ympäristönsuojeluosasto Ympäristönsuojelupäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 12 Transintransout Oy:n erityisen häiritsevää melua aiheuttava louhintatyö osoitteessa Hopeakaivoksentie 45, Kruunuvuorenranta HEL 2015-013720 T 11 01 00 02 Päätös Ilmoitus

Lisätiedot

Osa IV g Talvivaara Sotkamo Oy Talvivaaran kaivoksen louhintatärinän tarkkailu v. 2010

Osa IV g Talvivaara Sotkamo Oy Talvivaaran kaivoksen louhintatärinän tarkkailu v. 2010 Osa IV g Talvivaara Sotkamo Oy Talvivaaran kaivoksen louhintatärinän tarkkailu v. 2010 Talvivaaran kaivoksen tarkkailusuunnitelman mukaan tärinää mitataan vuosittain Pirttimäen alueella kertamittauksena.

Lisätiedot

Liite 1. Yleiskuvaus toiminnasta sekä yleisölle tarkoitettu tiivistelmä. NCC Roads Oy Äyritie 8 C FIN-01510 VANTAA nccroads@ncc.fi

Liite 1. Yleiskuvaus toiminnasta sekä yleisölle tarkoitettu tiivistelmä. NCC Roads Oy Äyritie 8 C FIN-01510 VANTAA nccroads@ncc.fi Liite 1 Yleiskuvaus toiminnasta sekä yleisölle tarkoitettu tiivistelmä Alueelle haetaan ympäristölupaa kallion louhintaan ja louheen murskaukseen, sekä pintamaiden vastaanottoon toistaiseksi alkaen vuodesta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Ympäristökeskus Ympäristönsuojeluosasto Ympäristönsuojelupäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Ympäristökeskus Ympäristönsuojeluosasto Ympäristönsuojelupäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 142 NCC Rakennus Oy:n erityisen häiritsevää melua aiheuttava paalutus- ja louhintatyö osoitteessa Konalantie 39 HEL 2016-007627 T 11 01 00 02 Päätös Ilmoitus Ilmoituksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Ympäristökeskus Ympäristönsuojeluosasto Ympäristönsuojelupäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Ympäristökeskus Ympäristönsuojeluosasto Ympäristönsuojelupäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 41 Keskinäinen vakuutusyhtiö Varman erityisen häiritsevää melua aiheuttava purku- ja saneeraustyö osoitteessa Neljäs linja 3-5 HEL 2016-014341 T 11 01 00 02 Päätös Ilmoitus

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Ympäristökeskus Ympäristönsuojeluosasto Ympäristönsuojelupäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Ympäristökeskus Ympäristönsuojeluosasto Ympäristönsuojelupäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 197 NHP-Yhtymä Oy:n erityisen häiritsevää melua aiheuttava louhintaja murskaustyö, Kuninkaantammenkierto 10-12 HEL 2016-009702 T 11 01 00 02 Päätös Ilmoitus Ilmoituksen

Lisätiedot

Jokirannan koulu A-rakennus purku-urakka, Turvallisuusasiakirja, kokonaisurakka 1. YLEISTÄ Turvallisuusasiakirjan tarkoitus...

Jokirannan koulu A-rakennus purku-urakka, Turvallisuusasiakirja, kokonaisurakka 1. YLEISTÄ Turvallisuusasiakirjan tarkoitus... TURVALLISUUSASIAKIRJA 16.10.2018 Sivu 1/5 Tilaaja: Ylivieskan kaupunki Tekninen palvelukeskus Kyöstintie 4, 84100 Ylivieska Hanke: Jokirannan koulu A-rakennus purku-urakka Visalantie 5, 84100 Ylivieska

Lisätiedot

Helsinki Marathonin järjestelyt haittaavat liikennettä Helsingin keskustassa lauantaina kello 9-15 välillä

Helsinki Marathonin järjestelyt haittaavat liikennettä Helsingin keskustassa lauantaina kello 9-15 välillä Helsingin kaupungin kaupunkiympäristö tiedottaa Helsinki Marathonin järjestelyt haittaavat liikennettä Helsingin keskustassa 24.8.2019 lauantaina kello 9-15 välillä Poikkeusjärjestelyt liikenteessä vaikuttavat

Lisätiedot

TURVALLISUUSASIAKIRJA. Mattilankatu

TURVALLISUUSASIAKIRJA. Mattilankatu 1 TURVALLISUUSASIAKIRJA Mattilankatu JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kaupunkirakennepalvelut Yhdyskuntatekniikka 16.4.2010 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ... 3 1.1 1.2 Turvallisuusasiakirjan tarkoitus... 3 Rakennuttaja

Lisätiedot

Ympäristökeskus Ympäristönsuojeluosasto Ympäristönsuojelupäällikkö

Ympäristökeskus Ympäristönsuojeluosasto Ympäristönsuojelupäällikkö 1 (7) 34 Maanrakennus J. Karell Oy:n erityisen häiritsevää melua aiheuttava louhinta- ja murskaustyö, Hakuninmaantie 2 HEL 2014-001704 T 11 01 00 02 Päätös on tehnyt ympäristönsuojelulain 60 :n mukaisen

Lisätiedot

Hämeensillan uudelleen rakentaminen

Hämeensillan uudelleen rakentaminen Hämeensillan uudelleen rakentaminen Info 1 Keskeisimmät osapuolet Tilaaja: Tampereen kaupunki, edustajana petri.kantola@tampere.fi, puh. 050 364 6095 Urakoitsija: Lemminkäinen Infra Oy, edustajat jari.humalajoki@lemminkainen.com,

Lisätiedot

Blominmäen jätevedenpuhdistamo hankekatsaus. 16.4.2015 Jukka Yli-Kuivila, projektijohtaja

Blominmäen jätevedenpuhdistamo hankekatsaus. 16.4.2015 Jukka Yli-Kuivila, projektijohtaja Blominmäen jätevedenpuhdistamo hankekatsaus 16.4.2015 Jukka Yli-Kuivila, projektijohtaja Blominmäen jätevedenpuhdistamo 150 000 m 3 /d 400 000 asukasta v. 2020 => 550 000 asukasta v. 2040 Blominmäki havainnekuva

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 50/ (5) Ympäristökeskus Ympäristönsuojeluosasto Ympäristönsuojelupäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 50/ (5) Ympäristökeskus Ympäristönsuojeluosasto Ympäristönsuojelupäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 50/2015 1 (5) 195 Suomen Vesityö Oy:n erityisen häiritsevää melua aiheuttava louhintatyö, Itäinen Pihlajasaari HEL 2015-010166 T 11 01 00 02 Päätös Ilmoitus Ilmoituksen tekijä

Lisätiedot

Vt 12 Lahden eteläinen kehätie

Vt 12 Lahden eteläinen kehätie Vt 12 Lahden eteläinen kehätie 13.9.2018 Illan ohjelma Avaus, esittäytyminen ja kahvit Hankekokonaisuuden tilannekatsaus Destian puheenvuoro Keskustelua ja kysymyksiä Tilaisuus päättyy 18:30 Esillä oleva

Lisätiedot

Kiinteistökatsaus KYS uudistuu hanke Hallituksen seminaari

Kiinteistökatsaus KYS uudistuu hanke Hallituksen seminaari Kiinteistökatsaus KYS uudistuu hanke Hallituksen seminaari 26.-27.2.2019 P-Savon sairaanhoitopiiri, Kiinteistöhallinto Pekka Turunen, vs. kiinteistöjohtaja 1 KYSin Masterplan hankekartta KYS Uudistuu -hanke

Lisätiedot

BUILDING THE FUTURE OF HEL. Finavia infotilaisuus

BUILDING THE FUTURE OF HEL. Finavia infotilaisuus BUILDING THE FUTURE OF HEL Finavia infotilaisuus 21.3.2019 Terminaali 2:n laajennustöiden eteneminen Tuomo Lindstedt projektipäällikkö 3 21.3.2019 Näin Helsinki-Vantaa laajenee Työmaa 18.3.2019 5 21 March

Lisätiedot

Mt 132 Klaukkalan ohikulkutie, STk-urakka

Mt 132 Klaukkalan ohikulkutie, STk-urakka Raportti 1 Mt 132 Klaukkalan ohikulkutie, STk-urakka Kuukausiraportti nro 7/2019 Tarkastelujakso: 1.7.2019-31.7.2019 Laatinut: Rakennuttajatoimisto HTJ Oy Hyväksynyt: Väylävirasto Väylävirasto PL 33, 00521

Lisätiedot

Länsimetron kalliohaasteet varautuminen ja selviytyminen. Suomen kuntatekniikan päivät 17.05.2013 Juha Salmelainen, Rockplan

Länsimetron kalliohaasteet varautuminen ja selviytyminen. Suomen kuntatekniikan päivät 17.05.2013 Juha Salmelainen, Rockplan Länsimetron kalliohaasteet varautuminen ja selviytyminen Suomen kuntatekniikan päivät 17.05.2013 Juha Salmelainen, Rockplan LÄNSIMETRO LYHYESTI 13,7 km kaksoistunnelia, 7+1 asemaa, 9 rv-hallia, kääntöraide

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 50/ (5) Ympäristökeskus Ympäristönsuojeluosasto Ympäristönsuojelupäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 50/ (5) Ympäristökeskus Ympäristönsuojeluosasto Ympäristönsuojelupäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 50/2014 1 (5) 172 Rakennusliike Lehto Oy:n erityisen häiritsevää melua aiheuttava purkutyö osoitteessa Vattuniemenranta 4 HEL 2014-010952 T 11 01 00 02 Päätös Ilmoitus Ilmoituksen

Lisätiedot

Kaavamuutosvaiheen Työmaan ympäristösuunnitelma. Vanhatulli 16 tontit 3,4,5,7 ja 8. Kirkkokatu 49,53, Isokatu 54,56,58-60

Kaavamuutosvaiheen Työmaan ympäristösuunnitelma. Vanhatulli 16 tontit 3,4,5,7 ja 8. Kirkkokatu 49,53, Isokatu 54,56,58-60 Kaavamuutosvaiheen Työmaan ympäristösuunnitelma Vanhatulli 16 tontit 3,4,5,7 ja 8 Kirkkokatu 49,53, Isokatu 54,56,58-60 06.02.2012 2 1. YLEISTÄ Tämä työmaan ympäristösuunnitelma on tehty osaksi Vanhatulli

Lisätiedot

REDIn työmaan kuulumisia 1/2016

REDIn työmaan kuulumisia 1/2016 12.2.2016, sivu 1 / 5 REDIn työmaan kuulumisia 1/2016 SRV rakentaa Kalasatamaan tornitaloalue REDIn, joka muodostuu kuudesta asuintornista, hotelli- ja toimistotornista, kauppakeskuksesta sekä 2 000 auton

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Ympäristökeskus Ympäristönsuojeluosasto Ympäristönsuojelupäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Ympäristökeskus Ympäristönsuojeluosasto Ympäristönsuojelupäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 26 Lujatalo Oy:n erityisen häiritsevää melua aiheuttava paalutus osoitteessa Suolakivenkatu 15 Herttoniemessä HEL 2016-001719 T 11 01 00 02 Päätös Ilmoitus Ilmoituksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/ (6) Ympäristökeskus Ympäristönsuojeluosasto Ympäristönsuojelupäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/ (6) Ympäristökeskus Ympäristönsuojeluosasto Ympäristönsuojelupäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/2015 1 (6) 88 Graniittirakennus Kallio Oy:n erityisen häiritsevää melua aiheuttava louhinta, Lapinmäentie, Vihdintie HEL 2015-005492 T 11 01 00 02 Päätös Ilmoitus Ilmoituksen

Lisätiedot

PÄÄTÖS 1 (6) No YS 849. Päätös ympäristönsuojelulain (86/2000) 60 :n mukaisen tilapäistä melua koskevan ilmoituksen johdosta.

PÄÄTÖS 1 (6) No YS 849. Päätös ympäristönsuojelulain (86/2000) 60 :n mukaisen tilapäistä melua koskevan ilmoituksen johdosta. PÄÄTÖS 1 (6) Helsinki 28.7.2004 Dnro UUS-2003-Y-229-14 No YS 849 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (86/2000) 60 :n mukaisen tilapäistä melua koskevan ilmoituksen johdosta. ILMOITUKSEN TEKIJÄN NIMI JA OSOITE

Lisätiedot

WSC7 analysointia. 24.2.2013 Vanha-Ulvila

WSC7 analysointia. 24.2.2013 Vanha-Ulvila WSC7 analysointia 24.2.2013 Vanha-Ulvila Rastiväli 1 Lyhin valinta on sininen Sininen vai Punainen: sininen voi olla pari sekuntia nopeampi. Kesällä keltainen oikaistaisiin katkoviivalla merkittyä reittiä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Ympäristökeskus Ympäristönsuojeluosasto Ympäristönsuojelupäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Ympäristökeskus Ympäristönsuojeluosasto Ympäristönsuojelupäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 148 YIT Rakennus Oy/Triplan erityisen häiritsevää melua aiheuttava kiskojen ja tien korjaustyö, Pasilankatu 10-12 HEL 2016-008254 T 11 01 00 02 Päätös Ilmoitus Ilmoituksen

Lisätiedot

Tämä työturvallisuusasiakirja on rakennustyön suunnittelua ja valmistelua sekä rakennustyön toteutusta varten laadittu asiakirja.

Tämä työturvallisuusasiakirja on rakennustyön suunnittelua ja valmistelua sekä rakennustyön toteutusta varten laadittu asiakirja. kesäkuu 2007 1 (5) TURVALLISUUSASIAKIRJA Rakennuttajan tehtävänä on laatia kohteesta turvallisuusasiakirja, jossa esitetään rakennushankkeen ominaisuuksista, olosuhteista ja luonteesta aiheutuvat erityiset

Lisätiedot

TYÖTURVALLISUUSLIITE

TYÖTURVALLISUUSLIITE JOROISTEN KUNTA Mutalantie 2 79600 JOROINEN KIINTEISTÖ OY ENSON METSURITALOT Kisakuja 79600 JOROINEN TYÖTURVALLISUUSLIITE 17.08.2013 Tämä työturvallisuusliite koskee seuraavia urakoita: Pääurakka (Rakennusurakka)

Lisätiedot

Metro länteen asukastilaisuus Soukan koulu Länsimetro Oy

Metro länteen asukastilaisuus Soukan koulu Länsimetro Oy Metro länteen asukastilaisuus Soukan koulu 7.10. Länsimetro Oy Ohjelma Hankkeen esittely, Länsimetro Oy:n toimitusjohtaja Matti Kokkinen Ennen rakentamisen aloittamista ja rakentamisen aikana, pääsuunnittelija

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Ympäristökeskus Ympäristönsuojeluosasto Ympäristönsuojelupäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Ympäristökeskus Ympäristönsuojeluosasto Ympäristönsuojelupäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 25 Helsingin kaupungin Staran erityisen häiritsevää melua aiheuttava iskuvasaran käyttö Ritokalliontien ja Munkkiniemen puistotien välillä HEL 2016-001522 T 11 01 00

Lisätiedot

Näytesivut. Marraskuu

Näytesivut. Marraskuu Marraskuu Marraskuussa päivitetään kiinteistöstrategia ja sen pohjalta käynniste tään seuraavan vuoden talousarvion valmistelu. Huoltoyhtiö valmistelee kiinteistön tulevaan talveen. Hallinto Päivitetään

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) Ympäristökeskus 9/2015 Ympäristönsuojeluosasto 05.03.2015 Ympäristönsuojelupäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) Ympäristökeskus 9/2015 Ympäristönsuojeluosasto 05.03.2015 Ympäristönsuojelupäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) 24 YIT Rakennus Oy:n erityisen häiritsevää melua aiheuttava poraustyö, Pasilan asema HEL 2015-001973 T 11 01 00 02 Päätös Ilmoitus Ilmoituksen tekijä on tehnyt ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

Vt 12 Lahden eteläinen kehätie

Vt 12 Lahden eteläinen kehätie Raportti 1 Vt 12 Lahden eteläinen kehätie Kuukausiraportti nro 1/2018 Tarkastelujakso: 1.1.2018-31.1.2018 Laatinut: Rakennuttajatoimisto HTJ Oy Hyväksynyt: Liikennevirasto Liikennevirasto PL 33, 00521

Lisätiedot

2238/752 1 (5) KAUNIAISTEN KAUPUNKI BREDANNIITYNKUJA, BREDAÄNGSGRÄNDEN TYÖTURVALLISUUSLIITE 6.8.2015

2238/752 1 (5) KAUNIAISTEN KAUPUNKI BREDANNIITYNKUJA, BREDAÄNGSGRÄNDEN TYÖTURVALLISUUSLIITE 6.8.2015 2238/752 1 (5) KAUNIAISTEN KAUPUNKI BREDANNIITYNKUJA, BREDAÄNGSGRÄNDEN TYÖTURVALLISUUSLIITE 6.8.2015 2238/752 2 (5) Sisällysluettelo 1 Yleistä... 3 1.1 Työturvallisuusliitteen tarkoitus... 3 1.2 Päätoteuttaja...

Lisätiedot

Vt 12 Lahden eteläinen kehätie

Vt 12 Lahden eteläinen kehätie Vt 12 Lahden eteläinen kehätie Janne Wikström 6.2.2019 Vt 12 Lahden eteläinen kehätie Avaus, esittäytyminen Hankekokonaisuuden tilannekatsaus VALTARIn puheenvuoro Keskustelua ja kysymyksiä. ja kahvit???

Lisätiedot

PÄÄTÖS 1 (14) Helsinki No YS Päätös ympäristönsuojelulain (86/2000) 60 :n mukaisen tilapäistä melua koskevan ilmoituksen johdosta.

PÄÄTÖS 1 (14) Helsinki No YS Päätös ympäristönsuojelulain (86/2000) 60 :n mukaisen tilapäistä melua koskevan ilmoituksen johdosta. PÄÄTÖS 1 (14) Helsinki 23.9.2004 Dnro UUS 2003 Y 229 14 No YS 1087 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (86/2000) 60 :n mukaisen tilapäistä melua koskevan ilmoituksen johdosta. ILMOITUKSEN TEKIJÄN NIMI JA

Lisätiedot

Vt 12 Lahden eteläinen kehätie

Vt 12 Lahden eteläinen kehätie Vt 12 Lahden eteläinen kehätie 3.10.2017 Illan ohjelma Tilaisuuden avaus, esittäytyminen Hankkeen tilannekatsaus Vt12 Nikulan eritasoliittymän esittelyvideo, n. 4 min VALTARI:n puheenvuoro Keskustelua

Lisätiedot

VANTAAN KAUPUNKI RUUSUKVARTSINKATU, LUMIKVARTSINKATU TYÖTURVALLISUUSLIITE. No 53209 / 10

VANTAAN KAUPUNKI RUUSUKVARTSINKATU, LUMIKVARTSINKATU TYÖTURVALLISUUSLIITE. No 53209 / 10 VANTAAN KAUPUNKI 16UBS0001 1(5) VANTAAN KAUPUNKI TYÖTURVALLISUUSLIITE No 53209 / 10 25.05.2014 VANTAAN KAUPUNKI 16UBS0001 2(5) SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ... 3 1.1 Työturvallisuusliitteen tarkoitus... 3

Lisätiedot

Palvelun kuvaus, Oulun toimivalta-alueen linja-autoliikenne

Palvelun kuvaus, Oulun toimivalta-alueen linja-autoliikenne Palvelun kuvaus, Oulun toimivalta-alueen linja-autoliikenne Cityliikenteen tarjouskilpailu 2016 Diaarinumero TARJOUSPYYNNÖN LIITE 1. Palvelun kuvaus 1(15) 1 Cityliikenteen linjat Cityliikenteen linjojen

Lisätiedot

3-Kulman puuterminaali vaikutusten arviointi ja terminaalin jatkosuunnittelun ohjeistus kaavaehdotuksessa

3-Kulman puuterminaali vaikutusten arviointi ja terminaalin jatkosuunnittelun ohjeistus kaavaehdotuksessa 3-Kulman puuterminaali 20.6.2018 vaikutusten arviointi ja terminaalin jatkosuunnittelun ohjeistus kaavaehdotuksessa Maakuntakaavaa varten tehdyn selvityksen mukaan: Tampereen kaupunkiseudun lämpölaitokset

Lisätiedot

Lausunto luonnokseen kunnantalon tontin asemakaavan muutokseksi, Nousiainen

Lausunto luonnokseen kunnantalon tontin asemakaavan muutokseksi, Nousiainen Lausunto 1.2.2019 / wepdwukmtcw 136480C1 ASIA VARELY/228/2019 Nousiaisten kunnanhallitus nousiaisten.kunta@nousiainen.fi Viite: Nousiaisten kunnan lausuntopyyntö 7.1.2019 Lausunto luonnokseen kunnantalon

Lisätiedot

Porvoo Tolkkinen - Nyby Maakaasuputkilinjausten ja terminaalialueen muinaisjäännösinventointi 2012

Porvoo Tolkkinen - Nyby Maakaasuputkilinjausten ja terminaalialueen muinaisjäännösinventointi 2012 1 Porvoo Tolkkinen - Nyby Maakaasuputkilinjausten ja terminaalialueen muinaisjäännösinventointi 2012 Timo Jussila Kustantaja: Pöyry Finland Oy 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Yleiskartat...

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (15) Ympäristökeskus Ympäristönsuojeluosasto Ympäristönsuojelupäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (15) Ympäristökeskus Ympäristönsuojeluosasto Ympäristönsuojelupäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (15) 43 HKR-Rakennuttajan erityisen häiritsevää melua aiheuttava avolouhintatyö, Ratapihantien ja Käpylän aseman välillä Louhenpuistossa HEL 2016-000986 T 11 01 00 02 Päätös

Lisätiedot

Mt 132 Klaukkalan ohikulkutie, STk-urakka

Mt 132 Klaukkalan ohikulkutie, STk-urakka Raportti 1 Mt 132 Klaukkalan ohikulkutie, STk-urakka Kuukausiraportti nro 8/2019 Tarkastelujakso: 1.8.2019-31.8.2019 Laatinut: Rakennuttajatoimisto HTJ Oy Hyväksynyt: Väylävirasto Väylävirasto PL 33, 00521

Lisätiedot

Työturvallisuusasiakirja. Staran pienlouhintatyöt ajalla HEL

Työturvallisuusasiakirja. Staran pienlouhintatyöt ajalla HEL Työturvallisuusasiakirja Staran pienlouhintatyöt ajalla 1.1. 31.12.2017 2(7) SISÄLLYSLUETTELO 1. 2. YLEISTÄ... 3 1.1 Työturvallisuusasiakirjan tarkoitus... 3 1.2 Päätoteuttaja... 3 1.3 Töiden yhteensovitus...

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 57/ (6) Ympäristökeskus Ympäristönsuojeluosasto Ympäristönsuojelupäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 57/ (6) Ympäristökeskus Ympäristönsuojeluosasto Ympäristönsuojelupäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 57/2015 1 (6) 215 Delete Finland Oy:n erityisen häiritsevää melua aiheuttava rakennuksen purkutyö, Kunnalliskodintie 2 HEL 2015-012091 T 11 01 00 02 Päätös Ilmoitus Ilmoituksen

Lisätiedot

TURVALLISUUSASIAKIRJA

TURVALLISUUSASIAKIRJA 9.5.2017 TURVALLISUUSASIAKIRJA KYYHKYSENKATU 10 IMATRA Purku-urakka Laatija:Wise Group Finland Oy, Riitta Honkalammi Sivu 2/7 SISÄLLYSLUETTELO 0 Yleistä 3 0.1 Turvallisuusasiakirjan tarkoitus 3 0.2 Päätoteuttajan

Lisätiedot

Työmaavesien käsittelyratkaisuja Länsimetron louhintatyömailla. Paula Kajava Kalliosuunnittelu Oy Rockplan Ltd

Työmaavesien käsittelyratkaisuja Länsimetron louhintatyömailla. Paula Kajava Kalliosuunnittelu Oy Rockplan Ltd Työmaavesien käsittelyratkaisuja Länsimetron louhintatyömailla Paula Kajava Kalliosuunnittelu Oy Rockplan Ltd Suunnittelutoimisto, painopisteenä kalliotilojen suunnittelu Pääsuunnittelu Arkkitehtisuunnittelu

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Ympäristökeskus Ympäristönsuojeluosasto Ympäristönsuojelupäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Ympäristökeskus Ympäristönsuojeluosasto Ympäristönsuojelupäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 69 Konevuori Oy:n erityisen häiritsevää melua aiheuttava murskaustyö sekä hydraulisen iskuvasaran käyttö, Veturitie 15 HEL 2016-003765 T 11 01 00 02 Päätös Ilmoitus

Lisätiedot

Vaikutukset luonnonolosuhteisiin Vaikutukset

Vaikutukset luonnonolosuhteisiin Vaikutukset VE louhintamäärä 985 m3ktr, luonnonolosuhteisiin Maa-ainesta otetaan nykyluvan luonnonvarojen mukaisesti -4 m3ktr. Vettä käyttöön käytetään kasteluun otettavasta maaainesmäärästä riippuen. Maa-aineista

Lisätiedot

Päätöspöytäkirja 1 (8) Ympäristöasiat 1 / 2018 Ympäristökeskus /2015 Valvontapäällikkö

Päätöspöytäkirja 1 (8) Ympäristöasiat 1 / 2018 Ympäristökeskus /2015 Valvontapäällikkö Päätöspöytäkirja 1 (8) Länsimetro Oy, ympäristönsuojelulain 118 :n mukainen ilmoitus louhintatyöstä Kivenlahden ratatunneleilla Päätös Valvontapäällikkö päätti muuttaa 13.9.2017 (2325/2015, 42) Kivenlahden

Lisätiedot

Infrarakentamisen ympäristöasiakirja - kokonaisuus Ympäristöjohtaminen hankkeissa. Kurkistus kehityshankkeeseen

Infrarakentamisen ympäristöasiakirja - kokonaisuus Ympäristöjohtaminen hankkeissa. Kurkistus kehityshankkeeseen Infrarakentamisen ympäristöasiakirja - kokonaisuus Ympäristöjohtaminen hankkeissa Kurkistus kehityshankkeeseen 12.5.2017 Heidi Huvila, Helsinki heidi.huvila@hel.fi Heidi Huvila 15.12.2016 1 Heidi Huvila

Lisätiedot