EVAssa tapahtuu. Vallankumous työelämässä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "EVAssa tapahtuu. Vallankumous työelämässä"

Transkriptio

1 EVAssa tapahtuu EVAn vuotta 2009 ovat siivittäneet kansainväliset kysymykset. EVAn Globaalit Skenaariot ja talouskriisin haasteisiin syventynyt EVA Symposium Nouseeko Suomi? ovat pohjustaneet laajaa yhteiskunnallista keskustelua Suomen menestyksen eväistä. Kansainväliset haasteet näkyvät myös tulevissa hankkeissa. EVA osallistuu Suomessa käytävään tietoyhteiskuntakeskusteluun. Miten Suomi pääsee takaisin digitaalisen kehityksen kärkijoukkoihin? Lisäksi EVA kurkistaa unohdettuun maanosaan: Afrikkaan. Mitä mahdollisuuksia kehittyvä Afrikka voi parhaillaan tarjota Suomelle ja suomalaisille toimijoille? Työn alla on myös suuri hanke Työelämän kulttuurivallankumous. Hanke tarkastelee suomalaisen työelämän murrosta elinkeinoelämän, työnantajien ja työntekijöiden näkökulmista. Lisätietoja EVAn julkaisuista ja tapahtumista on saatavissa verkkosivuilta Vallankumous työelämässä Työelämässä rytisee. Suuret ikäluokat suuntaavat eläkkeelle tai jatkoajalle. Muutos teollisesta Suomesta palveluiden Suomeen on meneillään. Uusi sukupolvi kyseenalaistaa vanhat tavat tehdä työtä. Eikä tässä kaikki. Etätyö yleistyy, työajat joustavat tai niitä ei määritellä laisinkaan. Yhä useammalla työpaikalla nähdään ulkomaalaisia työntekijöitä. Työelämän myllerrys on suuri. Se on vallankumouksellisen suuri. Siksi EVA on päättänyt aloittaa joukon hankkeita, joita yhdistää otsikko työelämän kulttuurivallankumous. Tämän hankkeen tiimoilta julkaisemme raportteja, järjestämme keskusteluja pyrimme hahmottamaan minne suomalainen työelämä on matkalla. Mutta EVAssa tapahtuu toki muutakin. Eduskuntavaaleihin on vielä aikaa, mutta keskustelu talouspolitiikan vaihtoehdoista on jo alkanut. Mitä tehdä kun velkataakka kasvaa, työttömyys nousee ja vanhat keinot eivät enää päde. EVA etsii uusia keinoja, mutta puolustaa myös vanhoja kuten markkinataloutta ja matalia veroasteita. EVA etsii myös keinoja nostaa Suomi takaisin tietoyhteiskuntakehityksen kärkeen. Töitä siis riittää. Suomi ei ole vielä valmis. Risto E. J. Penttilä Johtaja EVA

2 EVA RAPORTIT EVA Raporttien tavoitteena on herättää keskustelua ajankohtaisista aiheista suomalaisessa yhteiskunnassa. EVAn Globaalit Skenaariot: Tulevaisuuden pelikentät ja Pelin henki Miltä näyttää maailma talouskriisin jälkeen? EVA esittää neljä vaihtoehtoista kuvausta, miten maailma voisi kehittyä vuoteen 2020 mennessä ja mitkä voisivat olla skenaarioiden vaikutukset Suomeen. Yhteenvetoraportti skenaarioista Tulevaisuuden pelikentät ja kirjailija Juha Itkosen fiktiiviset kuvaukset elämästä eri maailmoissa teoksessa Pelin henki julkaistiin Bio Rexissä 26. maaliskuuta. Ensimmäisessä skenaariossa Länsi luo nahkansa länsimaat nousevat nopeasti talouskriisistä Yhdysvaltojen johdolla. Vuonna 2020 maailmanjärjestys toimii etenkin Yhdysvaltojen ja Euroopan johdolla, muttei enää lännen ehdoilla. Toisessa skenaariossa Kiinalaista kapitalismia Aasia elpyy talouskriisistä Kiinan johdolla, länsimaita nopeammin. Vuonna 2020 talouden painopiste on siirtymässä Aasiaan ja Lähi-idän vauraisiin OPEC-maihin. Kolmannessa skenaariossa Blokkien taisto talouskriisi johtaa maailmanlaajuiseen syvään taantumaan. Taloudellinen nationalismi ja valtiokapitalismin nousu johtavat eri talousalueiden väliseen taistoon. Maailma toipuu hitaasti taantumasta. Neljännessä skenaariossa Stimulus ja romahdus maailma sukeltaa pitkän alhaisen talouskasvun aikaan. Elvytysyritysten epäonnistuttua globaali talousjärjestelmä romahtaa ja vuoteen 2020 mennessä maailma on ajautunut tuuliajolle ilman selkeää johtajaa. EVAn skenaariot eivät ole ennustuksia vaan mahdollisia maailmoja. Niiden tarkoituksena on stimuloida ajattelemaan talouskriisin jälkeistä aikaa. Suomi voi joko epäonnistua tai onnistua jokaisessa skenaariossa. Menestyminen riippuu siitä, kuinka osaamme hyödyntää vahvuuksiamme ja kehittää heikkouksiamme. EVAn skenaarioita on hyödynnetty ja jatkotyöstetty laajalti sekä julkisen että yksityisen sektorin organisaatioissa.

3 Pulaa työstä ja työvoimasta Jyväskylän yliopiston kansantaloustieteen professori Jaakko Pehkonen korostaa 17. kesäkuuta julkaistussa EVA Raportissa Pulaa työstä ja työvoimasta, että työllisyyden ylläpitäminen on nostettava talouspolitiikan selkeäksi ykköstavoitteeksi. Suomella ei ole varaa siihen, että nykyinen talouskriisi johtaisi 1990-luvun alun kaltaiseen työvoimaa rapauttavaan pitkäaikaistyöttömyyden kasvuun. Työttömyys kasvaa Suomen kamppaillessa talouskriisin syövereissä. Samalla työmarkkinoiden rakenteelliset ongelmat eivät ole kadonneet minnekään. Työvoiman tarjonta kääntyy tulevaisuudessa vääjäämättä laskuun väestön ikääntymisen myötä. Pehkosen mukaan tämän kaksoishaasteen edessä suhdanne-elvytys ei yksin riitä. Työmarkkinoilla on harjoitettava uudistavaa rakennepolitiikkaa, jolla varmistetaan, ettei väestön ikääntyminen johda työvoimapulaan heti 2010-luvun alkuvuosina. MUUT JULKAISUT Multilateralism Light The rise of informal international governance Centre for European Reform (CER) julkaisi 1. heinäkuuta EVAn johtaja Risto E. J. Penttilän kirjoittaman esseen Multilateralism Light The rise of informal international governance. Essee tarkastelee epävirallisten kansainvälisten järjestöjen kuten G20 ja G8 merkitystä. Penttilä toteaa, että epäviralliset kansainväliset järjestöt ovat suhteellisen uusi ilmiö. Kylmän sodan aikana niitä ei juuri ollut. Nyt niitä on yllin kyllin. Ja ne ovat erittäin vaikutusvaltaisia. Epävirallisten kansainvälisten järjestöjen myötä valtioiden välinen kanssakäyminen on saanut uuden ulottuvuuden. Ongelmat ratkotaan usein epävirallisissa ryhmissä. Ratkaisut tuodaan sitten virallisiin järjestöihin (kuten Maailmanpankkiin ja IMF:ään) siunattaviksi. Suomelle epäviralliset kansainväliset ryhmät ovat haaste. Suomi pääsee harvoin tällaisten ryhmien jäseneksi. Paras ratkaisu on pyrkiä siihen, että EU:lla olisi mahdollisimman hyvin valmistellut yhteiset kannat niihin asioihin, joita epäviralliset järjestöt käsittelevät. EVA Raportit löytyvät verkkosivuilta > Raportit.

4 EVA ANALYYSIT EVA Analyysit -julkaisusarjan tarkoituksena on edistää analyyttistä ja kantaaottavaa keskustelua. Lyhyet ja napakat EVA Analyysit keskittyvät yhteen, rajattuun aiheeseen. Johtamisen uusi resepti nuorten johtajien näkemyksiä Organisaatioiden johtamiseen perehtynyt asiantuntija Hanna Suoranta väittää EVA Analyysissään, että menestyvien organisaatioiden johtamisessa on meneillään murros. Analyysi perustuu kyselytutkimukseen, johon vastasi kolmekymmentä tulevaisuuden huippujohtajaa EVAn Business Fellows -ohjelmasta. EVA Analyysi julkaistiin 3. syyskuuta. Tutkimuksen mukaan johtamisen painopiste on siirtymässä entistä vahvemmin ryhmätyötaitoihin yksilösuoritusten sijaan. Johtamisen keskeisin haaste on nuorten johtajien mielestä organisaation kehittäminen siten, että se kykenee vastaamaan toimintaympäristön muutoksiin. Myös pätevän työvoiman saanti ja sitouttaminen sekä innovatiivisuuden lisääminen eri organisaatiotasoilla mainitaan niin ikään haasteina, joihin nuoret johtajat kiinnittäisivät nykyistä enemmän huomiota. Kiina mullistaa lännen Kiinassa toimineet suomalaiset nuoren polven asiantuntijat Jack Ilmonen ja Sakari Puisto väittävät 12. kesäkuuta julkaistussa EVA Analyysissä, että Kiina ei kehityksestään huolimatta tule muuttumaan länsimaita muistuttavaksi yhteiskunnaksi. Länsimaisten toimijoiden kannattaakin oppia tuntemaan Kiinaa ja kiinalaista elämäntapaa syvällisesti. Kirjoittajat patistavat suomalaisia toimijoita verkostoitumaan nykyistä paremmin sekä Kiinassa että Euroopassa. Suomalaisilla olisi paljon annettavaa Kiinan kasvaville markkinoille ja sen valtaviin infrastruktuurihankkeisiin. Ilmosen ja Puiston mukaan tämän päivän kiinalaisen liiketoiminnan toimintatavoissa perinteet kietoutuvat yhteen uuden kiinalaisen dynamiikan kanssa. Yhdistelmän moottori on häkellyttävän elinvoimainen ja opportunistinenkin ruohonjuuritason markkinatalous, jota ruokkivat parin viimeisen vuosikymmenen aikana tehdyt yhteiskunnalliset harppaukset kuten nopea kaupungistuminen, kansalaisten koulutustason nouseminen, Kiinan kansainvälistyminen sekä asenneilmapiirin muuttuminen vaurastumista ja vapaata yrittäjyyttä suosivaksi. EVA Analyysit voi ladata osoitteesta > Analyysit.

5 Tapahtumia Keskustelua Afrikan nykytilanteesta EVAssa keskusteltiin 21. lokakuuta Afrikan kehityspankin pääjohtaja Donald Kaberukan alustuksella talouskriisin vaikutuksista Afrikkaan. Keskustelua Yhdysvaltojen talousnäkymistä India, China and America -instituutin asiantuntija, dosentti Dan Steinbock alusti keskustelua 20. lokakuuta esitelmällä Talouskriisin seuraava vaihe: Näkymiä Obaman Yhdysvalloista. EUROPEAN BUSINESS LEADERS CONVENTION (EBLC) European Business Leaders Convention (EBLC) -kokous järjestettiin heinäkuussa Helsingissä. EBLC-kokouksia on järjestetty eurooppalaisille huippujohtajille vuodesta Tänä vuonna aiheena oli EUROPE IN CRISIS: Is There a Way Out?. EBLC-sihteeristö toimii EVAn tiloissa. EBLC:n puheenjohtajana toimii Jorma Ollila. EBLC:n pääsihteeri on Risto E. J. Penttilä. Keskustelua ilmastonmuutoksesta Puheenjohtaja Björn Stigson (World Business Council for Sustainable Development, WBCSD) alusti keskustelua 20. toukokuuta otsikolla The Lean, Mean, Clean Revolution. Stigsonin mukaan paineet hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi tuovat mukanaan uuden teollisen vallankumouksen. EVA SYMPOSIUM Nouseeko Suomi? Suomen yhteiskunnan merkittävät vaikuttajat kokoontuivat yhteen 5. toukokuuta Vanhalle Ylioppilastalolle pohtimaan taantuman vaikutuksia Suomeen. EVA SYMPOSIUMissa puhuivat mm. EVAn hallituksen puheenjohtaja Jorma Ollila, pääministeri Matti Vanhanen, toimitusjohtaja Sakari Tamminen (Rautaruukki), kansanedustaja Anni Sinnemäki, hallituksen puheenjohtaja Jaakko Rauramo (Sanoma), diplomiekonomi Lenita Airisto, johtaja Janne Gallen-Kallela-Sirén (Helsingin kaupungin taidemuseo), puheenjohtaja Mikko Mäenpää (STTK), johtaja Esko Aho (Nokia), toimitusjohtaja Suvi-Anne Siimes (Lääketeollisuus) ja konsernijohtaja Björn Wahlroos (Sampo). Keskustelua talouskriisin vaikutuksista Oxford Analytican johtaja Jens Tholstrup alusti keskustelua talouskriisistä aiheella Global Economic Outlook. Alustus perustui Oxford Analytican selvitykseen talouskriisin taloudellisista ja poliittisista vaikutuksista. Tilaisuus järjestettiin EVAssa 29. huhtikuuta. Voit tutustua aikaisempiin tapahtumiin EVAn verkkosivuilla

6 EVAn kumppaniverkosto EVA Business Fellows EVAn Business Fellows -ohjelma on suunnattu noin vuotiaille alallaan erinomaisesti menestyneille johtajille. Ohjelmaan kutsutaan vuosittain yritysten edustajaa sekä muutamia menestyjiä politiikan, tieteen ja taiteen alalta syyskuuta järjestetyssä kaksipäiväisessä seminaarissa Maailma muuttuu oletko valmis? Talouskriisin vaikutukset yhteiskuntaan, yrityksiin ja yksilöihin esitelmöivät muun muassa toimitusjohtaja Marko Ahtisaari (Dopplr), toimitusjohtaja John Kao (Kao & Co. Capabilities) ja hallituksen puheenjohtaja Ivan Krastev (Centre for Liberal Strategies). Johtamisen uusista vaatimuksista oli puhumassa toimitusjohtaja Pekka Lundmark (Konecranes). Yritysten toimintaympäristöä tulevalla vuosikymmenellä hahmottelivat paneelikeskustelussa konsernijohtaja Jaana Tuominen (Paulig), kansanedustaja Pekka Haavisto (Vihr.) ja EVAn hallituksen jäsen Sari Baldauf. EVAn Juniorikumppanit Juniorikumppaniohjelman tavoitteena on vahvistaa nuorten osaajien suhdetta suomalaiseen yhteiskuntaan, antaa heille lisävahvuuksia toimia Suomen-lähettiläinä maailmalla ja herättää heidän kiinnostuksensa Suomessa opiskeluun ja työskentelyyn. EVAn juniorikumppaniseminaari toi elokuuta yhteen lähes 40 juniorikumppania 17 maasta. Fazerin isännöimässä kaksipäiväisessä seminaarissa Placing Finland on a Global Map keskusteltiin Suomen poliittisesta sijainnista ja uusista haasteista globaalissa maailmassa. Seminaarissa puhuivat mm. EVAn hallituksen puheenjohtaja Jorma Ollila, ulkoministeri Alexander Stubb, ympäristöministeri Paula Lehtomäki, maahanmuuttoministeri Astrid Thors, tutkija Arkady Moshes (UPI) ja valtiosihteeri Pertti Torstila (ulkoministeriö). HAE EVAN JUNIORIKUMPPANIKSI 2010! Voit hakea EVAn Juniorikumppaniksi, jos olet: - Syntynyt vuonna 1982 tai sen jälkeen. - Lahjakas ja motivoitunut opiskelija, jatko-opiskelija, vastavalmistunut tai juuri työurasi aloittanut nuori osaaja. - Kansainvälinen nuori. Olet joko ulkomaisessa yliopistossa tutkintoasi suorittava/suorittanut suomalainen tai Suomesta kiinnostunut ulkomaalainen. - Kiinnostunut suomalaisesta elinkeinoelämästä ja yhteiskunnasta. - Innokas keskustelija. Lue lisää EVAn juniorikumppaniohjelmasta > Kumppanit > Juniorikumppanit ja täytä hakulomake. Hakuaika päättyy 15. helmikuuta Lisää ohjelmista ja osallistujista verkkosivuilla

7 Käynnissä olevat hankkeet EVA pureutuu suomalaisen tietoyhteiskunnan kriisiin Suomalaisen tietoyhteiskunnan kehitys on pysähtynyt. Tämä näkyy kansainvälisissä vertailuissa ja lukuisissa käytännön epäkohdissa. Suomi on yhä lukuisten päällekkäisten ja keskenään keskustelemattomien tietojärjestelmien ja -rekisterien maa. Sähköistä tunnistamista ja kansalaisten sähköistä asiointitiliä ei ole saatu luotua. Samalla sähköiseen asiointiin, palvelujen digitalisointiin ja niiden myötä palvelujen saatavuuteen, laatuun ja tuottavuuteen ladatut odotukset ovat jääneet toteutumatta. F-Securen hallituksen puheenjohtaja Risto Siilasmaan vetämä EVAn tietoyhteiskunnan kriisiryhmä on pureutunut tähän haasteeseen. Tietoyhteiskunnan asiantuntija Teppo Turkin kirjoittama EVA Raportti esittää, että Suomessa on kiireellisesti toteutettava toimenpiteitä, joilla Suomi nousee takaisin yhteiskuntien digitalisaation eturiviin. EVA Raportti väittää, että digitalisaation onnistuminen on Suomelle suuren luokan kansantaloudellinen kysymys. Ikääntyvä Suomi tarvitsee talouskasvun ylläpitämiseksi tuottavuusloikan, jonka vain yhteiskunnan digitalisaatio ja siihen liittyvät toimintatapojen muutokset voivat sille antaa. Digitalisaatio on myös suuri mahdollisuus uudenlaisen, tietoa hyödyntävän yritystoiminnan syntymiselle ja kasvulle. EVA Raportti julkaistaan 25. marraskuuta Katse kohti Afrikkaa! Afrikan taloudellinen ja poliittinen merkitys on ollut nousussa jo jonkin aikaa. Maailman johtavat yritykset ovat arvioineet uudestaan Afrikan merkityksen omalle toiminnalleen. Kiinan jälkeen myös Yhdysvallat, eräät Euroopan maat ja myös EU ovat aktivoineet omaa Afrikka-politiikkaansa. EVAn Afrikka-raportti tarjoaa kipeästi kaivatun päivityspaketin suomalaiselle Afrikasta. Raportin kirjoittaa kansanedustaja Pekka Haavisto, joka on seurannut maanosan kehityskulkuja lähietäisyydeltä toimiessaan mm. ulkoministerin eritysedustajana Afrikan alueen kriiseissä. Haavisto pohtii raportissa Afrikan poliittista ja taloudellista muutosta ja selvittää, mitkä kehityskulut ovat tärkeitä Suomen ja suomalaisten toimijoiden kannalta. Ovatko Eurooppa, Suomi ja suomalaiset yritykset Afrikan suhteen jo jälkijunassa? Riittääkö Suomen Afrikka-politiikalle rytminvaihdos vai pitääkö tarkistaa myös suuntaa? EVA Raportti julkaistaan vuoden 2010 alussa. Työelämässä on käynnissä kulttuurivallankumous Palveluista puhutaan ja niissä on kuulemma Suomen tulevaisuus. Mutta mitä palvelut ovat? Miksi muutosta teollisesta Suomesta palveluiden Suomeen tarvitaan? Siirtymä suurten ikäluokkien työmarkkinoista uuteen aikakauteen ei ole helppo. Senioreiden ja nuorten tavat tehdä työtä ovat erilaisia. Työhön suhtaudutaan eri tavalla. Erilaisten työtapojen yhteensovittamisen lisäksi työuria on pidennettävä. Tarvitaan motivoivia keinoja, joilla saadaan nuoret työelämään aikaisemmin ja vanhemmat pysymään työelämässä pidempään. Parhaat osaajat ovat Suomen kilpailukyvyn perusta. Kansainväliset suomalaiset ja ulkomaalaiset ovat tärkeä uuden tiedon ja osaamisen lähde. Mutta onnistuuko Suomi houkuttelemaan kansainvälisiä osaajia? Onnistummeko luomaan houkuttelevat puitteet ja pitämään osaajat Suomessa? EVAn Työelämän kulttuurivallankumous -hankkeen tavoitteena on herättää keskustelua käynnissä olevasta murroksesta työelämässä ja pohtia keinoja, joiden avulla Suomi ja Suomen elinkeinoelämä voivat varautua tulevaan. Suuri osa vuoden 2010 raporteista ja keskustelutilaisuuksista toteutetaan osana hanketta.

8 Elinkeinoelämän Valtuuskunta EVA Mikä on EVA? Mitä EVA tekee? EVA on suomalaisen elinkeinoelämän rahoittama toimija, jonka tavoitteena on edistää suomalaisen yhteiskunnan pitkän aikavälin menestystä. EVAn toimintaa ohjaavat kysymykset kuinka kehittää Suomen roolia kansainvälisessä toimintaympäristössä ja miten suomalaisten hyvinvointia sekä kilpailukykyä voidaan parantaa. Elinkeinoelämän omassa piirissä EVA pyrkii aikaansaamaan keskustelua yritysten muutostarpeista. EVA tarjoaa kohtaamispaikan elinkeinoelämän ja yhteiskunnan vaikuttajille. EVAlla on keskustelijan, haastajan ja unilukkarin rooli suomalaisessa yhteiskunnassa. EVAn tavoitteena on tuottaa ajankohtaista tietoa vallitsevista ilmiöistä sekä saattaa tuoreet näkökulmat yleiseen yhteiskunnalliseen keskusteluun. EVAn pääkeinot herättää keskustelua ovat raportit, analyysit ja keskustelutilaisuudet. Vuonna 1974 perustettu EVA eroaa useimmista muista elinkeinoelämän järjestöistä siinä, että se ei ole varsinainen etujärjestö. EVA työskentelee läheisessä yhteistyössä Elinkeinoelämän Tutkimuslaitoksen (ETLA) kanssa. EVAn organisaatio EVAn ja ETLAn yhteisen hallituksen puheenjohtajana toimii Nokia Oyj:n hallituksen puheenjohtaja Jorma Ollila ja varapuheenjohtajana vuorineuvos Georg Ehrnrooth. Hallituksen muut jäsenet ovat KTM Sari Baldauf, Fortumin yhteiskuntasuhteiden ja kestävän kehityksen johtaja Anne Brunila, KONE Oyj:n hallituksen puheenjohtaja Antti Herlin, professori Bengt Holmström, vuorineuvos Jukka Härmälä, Rautaruukki Oyj:n toimitusjohtaja Sakari Tamminen ja Sampo Oyj:n hallituksen puheenjohtaja Björn Wahlroos. Kaksi kertaa vuodessa kokoontuvaan EVAn valtuuskuntaan kuuluu 23 eturivin yritysjohtajaa, jotka edustavat suomalaista elinkeinoelämää. EVAn jäsenjärjestöjä ovat Elinkeinoelämän keskusliitto ry, Teollisuuden ja työnantajain keskusliitto (TT) -säätiö sekä Palvelutyönantajien yleinen työnantajaliitto ry. Jorma Ollila toimii myös EVAn valtuuskunnan puheenjohtajana. EVAn ja ETLAn toimitusjohtaja on Sixten Korkman. EVAn johtaja on Risto E. J. Penttilä. EVAn toimisto vastaa käytännön työstä. EVAn toimistossa työskentelee 5-10 henkilöä projekteista riippuen. Ota yhteyttä: puh

EVA katsoo eteenpäin. Maailma talouskriisin jälkeen?

EVA katsoo eteenpäin. Maailma talouskriisin jälkeen? EVA katsoo eteenpäin Talouskriisi puhututtaa EVAn keväässä. EVAn yhteenvetoraportti ja kirjailija Juha Itkosen kirjoittamat fiktiiviset kuvaukset neljästä globaalista skenaariosta tarkastelevat vaihtoehtoisia

Lisätiedot

EVAn värikäs syksy. Kapitalismin kriisi ja EVA

EVAn värikäs syksy. Kapitalismin kriisi ja EVA EVAn värikäs syksy Suomen kansainvälisessä toimintaympäristössä tapahtuu, ja tämä heijastuu myös EVAn toimintaan. Finanssikriisi puhuttaa. EVAn Globaalit Skenaariot -hanke on käynnistynyt suurten myllerrysten

Lisätiedot

yhteiskuntana Sosiaalitutkimuksen laitos Tampereen yliopisto

yhteiskuntana Sosiaalitutkimuksen laitos Tampereen yliopisto Suomi palkkatyön yhteiskuntana Harri Melin Sosiaalitutkimuksen laitos Tampereen yliopisto Nopea muutos Tekninen muutos Globalisaatio Työmarkkinoiden joustot Globalisaatio ja demografinen muutos Jälkiteollisesta

Lisätiedot

EVAn Skenaariot: miltä maailma näyttää talouskriisin jälkeen?

EVAn Skenaariot: miltä maailma näyttää talouskriisin jälkeen? ELINKEINOELÄMÄN VALTUUSKUNTA EVA LEHDISTÖTIEDOTE 26.3.2009 Julkaisuvapaa torstaina 26.3.2009 klo 11:30 EVAn Skenaariot: miltä maailma näyttää talouskriisin jälkeen? Maailma kamppailee valtavan talouskriisin

Lisätiedot

Talous ja työllisyys

Talous ja työllisyys Talous ja työllisyys 1. Suomen ja euroalueen talouspolitiikka 2. Designilla kilpailukykyä 3. Valmistavan vientiteollisuuden tuotteiden ja palveluiden pelillistäminen 4. Globaalit yritykset pienillä työssäkäyntialueilla:

Lisätiedot

uusia päämääriä Rio+20 Lisää tähän ja otsikko kestävä kehitys tuloksia ja Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, EK

uusia päämääriä Rio+20 Lisää tähän ja otsikko kestävä kehitys tuloksia ja Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, EK Rio+20 Lisää tähän ja otsikko kestävä kehitys tuloksia ja uusia päämääriä Johtaja, EK Säteilevät Naiset seminaari Rion ympäristö- ja kehityskonferenssi 1992 Suurten lukujen tapahtuma 180 valtiota, 120

Lisätiedot

Tampereen strategian lähtökohdat elinvoiman ja kilpailukyvyn näkökulmasta

Tampereen strategian lähtökohdat elinvoiman ja kilpailukyvyn näkökulmasta Tampereen strategian lähtökohdat elinvoiman ja kilpailukyvyn näkökulmasta Johtoryhmien strategiastartti 25.4.2017 Johtaja Teppo Rantanen 1 Kokemukset nykyisestä strategiasta ja odotukset uudelle strategialle

Lisätiedot

Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA, lyhyt esittely ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY

Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA, lyhyt esittely ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA, lyhyt esittely Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen edeltäjä Taloudellinen Tutkimuskeskus perustettiin 1.8.1946. ETLA on voittoa tavoittelematon

Lisätiedot

MITEN METSÄTEOLLISUUS PÄRJÄÄ GLOBAALISSA TALOUDESSA? Päättäjien Metsäakatemia Maarit Lindström Metsäteollisuus ry

MITEN METSÄTEOLLISUUS PÄRJÄÄ GLOBAALISSA TALOUDESSA? Päättäjien Metsäakatemia Maarit Lindström Metsäteollisuus ry MITEN METSÄTEOLLISUUS PÄRJÄÄ GLOBAALISSA TALOUDESSA? Päättäjien Metsäakatemia 26.4.2017 Maarit Lindström Metsäteollisuus ry Asuminen tekoäly kaupungistuminen Robotiikka Digitalisaatio Väestön ikääntyminen

Lisätiedot

1. Kuka seuraavista sopisi mielestänne parhaiten kannattamanne puolueen omaksi presidenttiehdokkaaksi seuraavissa presidentinvaaleissa?

1. Kuka seuraavista sopisi mielestänne parhaiten kannattamanne puolueen omaksi presidenttiehdokkaaksi seuraavissa presidentinvaaleissa? TALOUSTUTKIMUS OY 20110630 11:50:11 TYÖ 2624.14 TAULUKKO 9025 ss VER % Telebus vko 22Ati-24B/2011 Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 18-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke muu aikuis

Lisätiedot

Globaalin talouden murros. Leena Mörttinen 22.1.2015

Globaalin talouden murros. Leena Mörttinen 22.1.2015 Globaalin talouden murros Leena Mörttinen 22.1.2015 Globaalin talouden murros: kolme näkökulmaa 1. Teollisuuden murros: uudet teknologiat sekä tuhoavat että luovat uutta 2. Politiikan murros: poliittiset

Lisätiedot

Kauppatieteiden maisteri. Taloustiede. Pääaineinfo Oulun yliopisto

Kauppatieteiden maisteri. Taloustiede. Pääaineinfo Oulun yliopisto Kauppatieteiden maisteri Taloustiede Pääaineinfo 12.4.2019 Sinustako ekonomisti? Ekonomistiksi kouluttaudutaan opiskelemalla taloustiedettä pääaineena esim. Oulun kauppakorkeakoulun Taloustieteen maisteriohjelmassa.

Lisätiedot

VALKOINEN KIRJA EUROOPAN TULEVAISUUDESTA. Pohdintaa ja skenaarioita: EU27

VALKOINEN KIRJA EUROOPAN TULEVAISUUDESTA. Pohdintaa ja skenaarioita: EU27 VALKOINEN KIRJA EUROOPAN TULEVAISUUDESTA Pohdintaa ja skenaarioita: EU27 1 Kun juhlimme Rooman sopimusten 60-vuotispäivää, 27 jäsenvaltion yhdentyneen Euroopan on aika luoda näkemys tulevaisuudestaan.

Lisätiedot

Piilotettu osaaminen. tunnistammeko kansainväliset osaajat

Piilotettu osaaminen. tunnistammeko kansainväliset osaajat Piilotettu osaaminen tunnistammeko kansainväliset osaajat Työpaikoilla tarvitaan uteliaita ja sitkeitä muutoksentekijöitä. Kansainvälisissä osaajissa on juuri näitä ominaisuuksia. Millaista osaamista työelämä

Lisätiedot

Tekes, kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta. Johtaja Riikka Heikinheimo

Tekes, kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta. Johtaja Riikka Heikinheimo Tekes, kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta Johtaja Riikka Heikinheimo Kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta Rahoittamme edelläkävijöiden tutkimus-, kehitys- ja innovaatioprojekteja Kestävä talouskasvu

Lisätiedot

KIRJE 1/2008. Kansainväliset haasteet näkyvät EVAn keväässä! Suomalaisten asenteet puntarissa

KIRJE 1/2008. Kansainväliset haasteet näkyvät EVAn keväässä! Suomalaisten asenteet puntarissa KIRJE 1/2008 Kansainväliset haasteet näkyvät EVAn keväässä! Vuonna 2008 Suomen kansainväliseen toimintaympäristöön vaikuttavat muun muassa vallanvaihdokset Venäjällä ja Yhdysvalloissa, kansainvälinen ilmastopolitiikka

Lisätiedot

Suomi teknologiapohjaisten hyvinvointipalvelujen globaalina edelläkävijänä? 9.12.2009 Mikko Kosonen

Suomi teknologiapohjaisten hyvinvointipalvelujen globaalina edelläkävijänä? 9.12.2009 Mikko Kosonen Suomi teknologiapohjaisten hyvinvointipalvelujen globaalina edelläkävijänä? 9.12.2009 Mikko Kosonen Lähtökohtana hyvinvoinnin ja talouden tasapainoinen kehittäminen Edistyksellinen teollisuus- ja innovaatiopolitiikka

Lisätiedot

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat Hallinto 2510 Hyvinvointitoimiala tammikuu 134,9 121,3-13,6 82,8 84,4 3,2 5,4 11,8 7,3 2,3 2,9 3,9 5,8 55,6 38,6 123,1 107,6 91,3 % 88,7 % helmikuu 133,9 118,8-15,1 82,3 83,4 3,9 5,5 11,1 7,6 2,6 3,6 8,1

Lisätiedot

Johdon mentoripohjainen koulutus- ja valmennusohjelma

Johdon mentoripohjainen koulutus- ja valmennusohjelma Digitaalinen Polku Johdon mentoripohjainen koulutus- ja valmennusohjelma Yritysjohdon tukena Digitaalinen Polku pilottiohjelma alkaa! Kilpailukyky 2014 Digitaalinen Polku 2014 Osallistuminen ja kriteerit

Lisätiedot

Euroopan Unionin talouskriisi ja Suomen talouden näkymät

Euroopan Unionin talouskriisi ja Suomen talouden näkymät Euroopan Unionin talouskriisi ja Suomen talouden näkymät Sixten Korkman ETLA Suuryritysten riskienhallintapäivä, Finlandia talo 25.1.2012 If Vahinkovakuutusyhtiö Globaalinen talouskehitys Iso murros: muuttuva

Lisätiedot

HYVINVOINTIVALTION RAHOITUS

HYVINVOINTIVALTION RAHOITUS HYVINVOINTIVALTION RAHOITUS Riittävätkö rahat, kuka maksaa? Sixten Korkman Jukka Lassila Niku Määttänen Tarmo Valkonen Julkaisija: Elinkeinoelämän Tutkimuslaitos ETLA Kustantaja: Taloustieto Oy Kannen valokuva:

Lisätiedot

Hallitusohjelma ja rakennerahastot. Strategian toteuttamisen linjauksia

Hallitusohjelma ja rakennerahastot. Strategian toteuttamisen linjauksia Hallitusohjelma ja rakennerahastot Strategian toteuttamisen linjauksia Vipuvoimaa EU:lta Rakennerahastokauden 2007 2013 käynnistystilaisuus Valtiosihteeri Anssi Paasivirta Kauppa- ja teollisuusministeriö

Lisätiedot

OECD 2OO4 TUKEVA POHJA PÄÄTÖKSENTEOLLE JA VÄLINE GLOBALISAATIOKEHITYKSEN ANALYYSIIN JA HALLINTAAN JORMA JULIN 5.5.2004 OECD! 30 JÄSENTÄ - SLOVAKIA HYVÄKSYTTIIN VIIMEISENÄ JOULUKUUSSA 2000! LÄHES PARIKYMMENTÄ

Lisätiedot

Seuratoiminnan. Tämä on seuroille tarkoitettu työkirja urheiluseuran tulevaisuuden pohtimiseen. Kokoa tiimi omasta seurasta.

Seuratoiminnan. Tämä on seuroille tarkoitettu työkirja urheiluseuran tulevaisuuden pohtimiseen. Kokoa tiimi omasta seurasta. Seuratoiminnan Tulevaisuus Miten meidän urheiluseuramme menestyy muuttuvassa maailmassa? 1 Kokoa tiimi omasta seurasta. Tämä on seuroille tarkoitettu työkirja urheiluseuran tulevaisuuden pohtimiseen. 2

Lisätiedot

Antti Kasvio Vallitsevan kasvumallin kestämättömyys onko työkeskeinen sosiaalipolitiikka tullut tiensä päähän?

Antti Kasvio Vallitsevan kasvumallin kestämättömyys onko työkeskeinen sosiaalipolitiikka tullut tiensä päähän? Antti Kasvio Vallitsevan kasvumallin kestämättömyys onko työkeskeinen sosiaalipolitiikka tullut tiensä päähän? Puheenvuoro Sosiaalipoliittisen yhdistyksen kestävän kehityksen työpolitiikka seminaarissa

Lisätiedot

Järjestöjen rooli hyvinvoinnin toimijoina

Järjestöjen rooli hyvinvoinnin toimijoina Järjestöjen rooli hyvinvoinnin toimijoina Lauri Korkeaoja Hallituksen puheenjohtaja Teemat 1) Järjestöt Suomessa 2) Sosiaali ja terveyssektorin erityispiirteitä suomalaisessa yhteiskunnassa 3) Sote järjestöt

Lisätiedot

Riittääkö Aasian veto maailmantalouden pelastamiseen? Johtava asiantuntija Simo Karetie

Riittääkö Aasian veto maailmantalouden pelastamiseen? Johtava asiantuntija Simo Karetie Riittääkö Aasian veto maailmantalouden pelastamiseen? Johtava asiantuntija Simo Karetie Taloudelliset ulkosuhteet Aasia maailmantaloudessa - merkitys Suomelle Kasvumarkkinat Toimintaympäristö ja kauppajärjestelmän

Lisätiedot

SUOMEN AEPF-VERKOSTON TYÖSTÄ VUOSINA 2007-2008

SUOMEN AEPF-VERKOSTON TYÖSTÄ VUOSINA 2007-2008 SUOMEN AEPF-VERKOSTON TYÖSTÄ VUOSINA 2007-2008 I Taustaa ja ajankohtaista Helsingissä syyskuussa 2006 pidetyssä Aasian ja Euroopan kansalaisfoorumissa AEPF 6 korostettiin tarvetta vahvistaa AEPF -verkoston

Lisätiedot

Globaalit trendit Ihmiset vaurastuvat ja elävät pidempään. Keskiluokka kasvaa ja eriarvoisuus lisääntyy. Taloudellinen ja poliittinen painopiste

Globaalit trendit Ihmiset vaurastuvat ja elävät pidempään. Keskiluokka kasvaa ja eriarvoisuus lisääntyy. Taloudellinen ja poliittinen painopiste JYU. Since 1863. Globaalit trendit Ihmiset vaurastuvat ja elävät pidempään. Keskiluokka kasvaa ja eriarvoisuus lisääntyy. Taloudellinen ja poliittinen painopiste siirtyy Aasiaan. Globalisaatioprosessin

Lisätiedot

Hyria. Strategia määrittelee, mitkä tavoitteet ovat Hyriassa tärkeitä ja mikä on se tapa, jolla niitä halutaan toteuttaa.

Hyria. Strategia määrittelee, mitkä tavoitteet ovat Hyriassa tärkeitä ja mikä on se tapa, jolla niitä halutaan toteuttaa. Hyria 2018 Strategia määrittelee, mitkä tavoitteet ovat Hyriassa tärkeitä ja mikä on se tapa, jolla niitä halutaan toteuttaa. Strategian avulla toteutamme visiomme. Hyria 2018 Strategia ei anna suoraa

Lisätiedot

Hallituksen jäsenehdokkaiden henkilötiedot

Hallituksen jäsenehdokkaiden henkilötiedot Hallituksen jäsenehdokkaiden henkilötiedot Björn Wahlroos Puheenjohtaja Jäsen ja puheenjohtaja vuodesta 2008 Nimitys- ja hallinnointivaliokunnan puheenjohtaja S. 1952 Kauppatiet. tri Sampo Oyj:n konsernijohtaja

Lisätiedot

Talouskasvun edellytykset

Talouskasvun edellytykset Pentti Hakkarainen Suomen Pankki Talouskasvun edellytykset Martti Ahtisaari Instituutin talousfoorumi 16.5.2016 16.5.2016 Julkinen 1 Talouden supistuminen päättynyt, mutta kasvun versot hentoja Bruttokansantuotteen

Lisätiedot

PÄÄMINISTERIN PARHAAT KÄYTÄNNÖT KILPAILU

PÄÄMINISTERIN PARHAAT KÄYTÄNNÖT KILPAILU KILPAILUOHJE 10.1.2006 PÄÄMINISTERIN PARHAAT KÄYTÄNNÖT KILPAILU Koko kansan tietoyhteiskunta ja pääministerin parhaat käytännöt - palkinto Hallituksen tietoyhteiskuntaohjelman tavoitteena on koko kansan

Lisätiedot

Kohti vähäpäästöistä Suomea. Oulun tulevaisuusfoorumi

Kohti vähäpäästöistä Suomea. Oulun tulevaisuusfoorumi Kohti vähäpäästöistä Suomea Oulun tulevaisuusfoorumi 20.4.2010 Tulevaisuusselonteon sisällöstä Miksi tulevaisuusselonteko? Tulevaisuusselonteko täydentää ilmasto- ja energiastrategiaa pitkän aikavälin

Lisätiedot

Tulevaisuuden työelämä on täällä jo tänään

Tulevaisuuden työelämä on täällä jo tänään Tulevaisuuden työelämä on täällä jo tänään Aki Ahlroth, Siili Solutions Oyj TEK - 20.5.2015 01 Siili Historia ja henkilöstö 13 153 365 Osaajiemme työkokemus Osaajiemme lisäys v. 2014 Työntekijämäärä Maaliskuu

Lisätiedot

Eurovaalit 2014: CSV-tiedoston numeroarvojen selitykset

Eurovaalit 2014: CSV-tiedoston numeroarvojen selitykset Eurovaalit 2014: CSV-tiedoston numeroarvojen selitykset Kysymys: Puolue 170 = Itsenäisyyspuolue 171 = Suomen Kristillisdemokraatit (KD) 172 = Suomen Keskusta 173 = Kansallinen Kokoomus 174 = Köyhien Asialla

Lisätiedot

Mitä voi tulevaisuudelta odottaa, kun väestö vanhenee? Jukka Pekkarinen Ylijohtaja Valtiovarainministeriö

Mitä voi tulevaisuudelta odottaa, kun väestö vanhenee? Jukka Pekkarinen Ylijohtaja Valtiovarainministeriö Mitä voi tulevaisuudelta odottaa, kun väestö vanhenee? Jukka Pekkarinen Ylijohtaja Valtiovarainministeriö Työeläkepäivä 15.11.2011 Tulevaisuudessa... väestöllinen kehitys on epäsuotuisampi ja o huoltosuhde

Lisätiedot

FINNISH SERVICE ALLIANCE TOIMINTASUUNNITELMA 2013. FSA:n vuosikokous 2.5.2013

FINNISH SERVICE ALLIANCE TOIMINTASUUNNITELMA 2013. FSA:n vuosikokous 2.5.2013 FINNISH SERVICE ALLIANCE TOIMINTASUUNNITELMA 2013 FSA:n vuosikokous 2.5.2013 TOIMINTASUUNNITELMAN PÄÄLINJAT Vuoden 2013 toimintasuunnitelma keskittyy: Jäsenlähtöisen toiminnan aktivoimiseen* FSA:n toiminnasta

Lisätiedot

INNOVAATIOPOLITIIKAN MUUTOSTRENDIT MIKSI JA MITEN? Johtaja Timo Kekkonen, Innovaatioympäristö ja osaaminen, Elinkeinoelämän Keskusliitto EK

INNOVAATIOPOLITIIKAN MUUTOSTRENDIT MIKSI JA MITEN? Johtaja Timo Kekkonen, Innovaatioympäristö ja osaaminen, Elinkeinoelämän Keskusliitto EK INNOVAATIOPOLITIIKAN MUUTOSTRENDIT MIKSI JA MITEN? Johtaja Timo Kekkonen, Innovaatioympäristö ja osaaminen, Elinkeinoelämän Keskusliitto EK Mikä on innovaatio innovaatiostrategia innovaatiopolitiikka???

Lisätiedot

Kansainvälisten asiain sihteeristö EU-koordinaattori Johanna Koponen

Kansainvälisten asiain sihteeristö EU-koordinaattori Johanna Koponen OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ ASIANTUNTIJALAUSUNTO Kansainvälisten asiain sihteeristö EU-koordinaattori Johanna Koponen 24.11.2015 Eduskunnan sivistysvaliokunnalle E 65/2015 vp Komission tiedonanto "Kaikkien

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Suomen talouden tila ja tulevaisuus seminaari

Suomen talouden tila ja tulevaisuus seminaari Hannu Piekkola Suomen talouden tila ja tulevaisuus seminaari 17.9.2009 Vaasa 13.00 SEMINAARIN AVAUS JA ALUSTUS Johtaja Jouko Havunen ja kansantaloustieteen professori Hannu Piekkola, Vaasan yliopisto (tilaisuuden

Lisätiedot

Jyväskylästä OHITUSKAISTA MAAILMALLE Risto Huhta-Koivisto Senior Director, Business Finland OHJELMA

Jyväskylästä OHITUSKAISTA MAAILMALLE Risto Huhta-Koivisto Senior Director, Business Finland OHJELMA OHJELMA 13.00 Business Finland tasoittaa tiesi maailmalle, Risto Huhta-Koivisto, Senior Director Jyväskylästä OHITUSKAISTA MAAILMALLE 12.6.2019 Risto Huhta-Koivisto Senior Director, Business Finland Global

Lisätiedot

Työnantajien ja työntekijöiden näkemyksiä joustavan eläkeiän toimivuudesta

Työnantajien ja työntekijöiden näkemyksiä joustavan eläkeiän toimivuudesta Työeläkepäivä 14.11.2012, Seminaari 2 Työnantajien ja työntekijöiden näkemyksiä joustavan eläkeiän toimivuudesta Eila Tuominen Vanhuuseläkkeelle siirtyminen yleistynyt v. 2000 2011 Vuonna 2000 kolmasosa

Lisätiedot

EU:n alue- ja rakennepolitiikan valmistelu miten alueet näkyvät. Johanna Osenius Varkaus

EU:n alue- ja rakennepolitiikan valmistelu miten alueet näkyvät. Johanna Osenius Varkaus EU:n alue- ja rakennepolitiikan 2021-2027 valmistelu miten alueet näkyvät Johanna Osenius Varkaus 27.5.2019 Sisällöt nousevat alueiden tarpeista 1 Tavoitteena on luoda edellytyksiä alueiden omiin vahvuuksiin

Lisätiedot

Nouseeko aurinko idästä: Kiinan talouden näkymiä

Nouseeko aurinko idästä: Kiinan talouden näkymiä Nouseeko aurinko idästä: Kiinan talouden näkymiä Esitys talousopettajille Tampereella 8.9.2011 Generation uro Students Award on kolmekierroksinen joukkuekilpailu. Kilpailun tavoite on tutustuttaa opiskelijat

Lisätiedot

YHTEISTYÖPAJA HANASAAREN STRATEGISET TAVOITTEET

YHTEISTYÖPAJA HANASAAREN STRATEGISET TAVOITTEET YHTEISTYÖPAJA HANASAAREN STRATEGISET TAVOITTEET 2017 2020 TOIMINTAYMPÄRISTÖ: POHJOISMAISUUS MUUTOKSESSA Asumme maissa, jotka kuuluvat kaikin tavoin maailman hienoimpiin. Olemme vapaita, onnellisia ja

Lisätiedot

Mitä pitäisi kehittää?

Mitä pitäisi kehittää? Tuottavuutta toimintaan konepajateollisuuden kehitysnäkymiä 16.3.2010, Tampere Mitä pitäisi kehittää? Prof. Reijo Tuokko Talouskriisi valmistavassa teollisuudessa Manufacturing matters! Euroopan Komission

Lisätiedot

Kohti vähäpäästöistä Suomea. Espoon tulevaisuusfoorumi

Kohti vähäpäästöistä Suomea. Espoon tulevaisuusfoorumi Kohti vähäpäästöistä Suomea Espoon tulevaisuusfoorumi 27.1.2010 Mitä tulevaisuusselonteko sisältää? Tavoite: vähäpäästöinen Suomi TuSessa hahmotellaan polkuja kohti hyvinvoivaa ja vähäpäästöistä yhteiskuntaa

Lisätiedot

Elinkeino-ohjelman painoalat

Elinkeino-ohjelman painoalat Elinkeino-ohjelman painoalat Elinkeino-ohjelman painoalat 1. Uudistuva teollisuus. Nykyinen rakennemuutos on mahdollista kääntää laadullisesti uudenlaiseksi kasvuksi panostamalla uusiin liiketoimintamalleihin

Lisätiedot

kuntastrategia Ilomantsi idässä - turvallinen ja yritteliäs hyvien yhteyksien paikka, jossa on ilo elää ja tehdä työtä

kuntastrategia Ilomantsi idässä - turvallinen ja yritteliäs hyvien yhteyksien paikka, jossa on ilo elää ja tehdä työtä Ilomantsi idässä - turvallinen ja yritteliäs hyvien yhteyksien paikka, jossa on ilo elää ja tehdä työtä Yritteliäisyyttä Yhteyksiä Turvaa Työtä Ilomantsi vuonna 2030 Ilolla idästä VISIO 2 Painopisteet

Lisätiedot

Valmistavan teollisuuden tulevaisuus Pirkanmaalla?

Valmistavan teollisuuden tulevaisuus Pirkanmaalla? Valmistavan teollisuuden tulevaisuus Pirkanmaalla? Suomessa toimii monipuolinen, globaaleja markkinoita ymmärtävä ja jatkuvasti uudistuva teollisuus, joka tuottaa korkeaa arvonlisää Suomeen Teollisuuden

Lisätiedot

#UusiTyö Mitä tarkoittaa uusi työ? Henna Keränen Uusi työelämä ja kestävä talous, Sitra

#UusiTyö Mitä tarkoittaa uusi työ? Henna Keränen Uusi työelämä ja kestävä talous, Sitra #UusiTyö Mitä tarkoittaa uusi työ? Henna Keränen Uusi työelämä ja kestävä talous, Sitra Twitter: @keranenhenna Muuttuko työelämä työsuhteet? 200 Työsuhteiden tulevaisuus 190 180 Jatkuva osa-aikatyö 170

Lisätiedot

Jatkuvan oppimisen Suomi

Jatkuvan oppimisen Suomi Jatkuvan oppimisen Suomi Osaamisen tulevaisuuspaneeli Matti Kajaste, OKM Osaamisen tulevaisuuspaneeli Nimitetty syyskuussa 2017 Toimii vaalikauden loppuun Mukana: Puheenjohtaja: Anne Brunila, Hanken Jäsenet:

Lisätiedot

Verkkoaivoriihi: Mihin Suomessa tulisi keskittyä työurien pidentämiseksi?

Verkkoaivoriihi: Mihin Suomessa tulisi keskittyä työurien pidentämiseksi? Verkkoaivoriihi: Mihin Suomessa tulisi keskittyä työurien pidentämiseksi? Pauli Forma, Keva Toteuttaneet: Kalle Mäkinen & Tuomo Lähdeniemi, Fountain Park Verkkoaivoriihi, taustatietoa Tavoite: selvittää

Lisätiedot

Euro & talous 4/2015. Kansainvälisen talouden tila ja näkymät Tiedotustilaisuus

Euro & talous 4/2015. Kansainvälisen talouden tila ja näkymät Tiedotustilaisuus Samu Kurri Kansainvälisen ja rahatalouden toimisto, Suomen Pankki Euro & talous 4/2015 Kansainvälisen talouden tila ja näkymät Tiedotustilaisuus 24.9.2015 24.9.2015 Julkinen 1 Euro & talous 4/2015 Rahapolitiikka

Lisätiedot

Siirtolaisuus ennen ja nyt. Tuomas Martikainen

Siirtolaisuus ennen ja nyt. Tuomas Martikainen Siirtolaisuus ennen ja nyt Tuomas Martikainen Siirtolaisuusinstituutti Siirtolaisuusinstituuttisäätiö perustettu vuonna 1974 Juuret Turun yliopiston kaukosiirtolaisuustutkimuksessa Ainoa muuttoliikkeiden

Lisätiedot

SUOMEN ELINVOIMAN LÄHTEET -kehitysohjelma

SUOMEN ELINVOIMAN LÄHTEET -kehitysohjelma SUOMEN ELINVOIMAN LÄHTEET -kehitysohjelma Lähtökohdat Megatrendit Talouskriisi Globalisaation 2.vaihe Väestön ikääntyminen Ilmastomuutos Suomen menestysmalli on vakavasti uhattuna Perinteinen teollinen

Lisätiedot

OHITUSKAISTA VAASASTA MAAILMALLE. Pvm. ESITTÄJÄN NIMI Titteli, Business Finland OHJELMA Avauspuhe, elinkeinoministeri Mika Lintilä

OHITUSKAISTA VAASASTA MAAILMALLE. Pvm. ESITTÄJÄN NIMI Titteli, Business Finland OHJELMA Avauspuhe, elinkeinoministeri Mika Lintilä OHJELMA 13.00 Avauspuhe, elinkeinoministeri Mika Lintilä VAASASTA OHITUSKAISTA MAAILMALLE Pvm. ESITTÄJÄN NIMI Titteli, Business Finland 13.10-13.30 Business Finland tasoittaa tiesi maailmalle, Jaana Auramo,

Lisätiedot

UUDEN TYÖN MARKKINA Ehdotus edistyksellisemmän työn markkinan luomiseksi Suomeen

UUDEN TYÖN MARKKINA Ehdotus edistyksellisemmän työn markkinan luomiseksi Suomeen UUDEN TYÖN MARKKINA Ehdotus edistyksellisemmän työn markkinan luomiseksi Suomeen Timo Lindholm / Sitra 22.8.2017 Lähtökohdat - Globaalit ilmiöt muokkaavat työelämää hävittävät ja luovat töitä. - Työn murroksen

Lisätiedot

Maailmantalouden suuret kysymykset Suhdannetilanne ja -näkymät

Maailmantalouden suuret kysymykset Suhdannetilanne ja -näkymät Samu Kurri Suomen Pankki Maailmantalouden suuret kysymykset Suhdannetilanne ja -näkymät Euro & talous 1/2015 25.3.2015 Julkinen 1 Maailmantalouden suuret kysymykset Kasvun elementit nyt ja tulevaisuudessa

Lisätiedot

IHAILLUIMMAT SUOMALAISET 2010 Ketä elossa olevaa, tunnettua suomalaista naista ja miestä suomalaiset ihailevat eniten?

IHAILLUIMMAT SUOMALAISET 2010 Ketä elossa olevaa, tunnettua suomalaista naista ja miestä suomalaiset ihailevat eniten? IHAILLUIMMAT SUOMALAISET 2010 Ketä elossa olevaa, tunnettua suomalaista naista ja miestä suomalaiset ihailevat eniten? TNS Gallup Oy, Itätuulenkuja 10 A, 02100 ESPOO, Finland, tel. int+358- (0)9-613 500,

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen työllisyyden kehittäminen

Kaakkois-Suomen työllisyyden kehittäminen Kaakkois-Suomen työllisyyden kehittäminen Aki Keskinen 16.11.2015 Esityksen sisältö 1. Yleistä rakennemuutoksesta ja työllisyydestä Kaakkois-Suomessa 2. Työllisyyden kehittämisen nykytilanne 3. Lyhyesti

Lisätiedot

Jatkuuko kaupungistuminen väestönkasvun moottorina?

Jatkuuko kaupungistuminen väestönkasvun moottorina? Jatkuuko kaupungistuminen väestönkasvun moottorina? Ihmiset uskovat, että kaupungeissa on paremmat mahdollisuudet työhön, opiskeluun ja vapaa ajan viettoon. (*****) Jyväskylä kasvaa pienemmät kaupungit

Lisätiedot

SUNNUNTAI 13.1.2013 sunnuntai 13.1.2013 12.00 12.20 TÄhTiTaiVas planetaariossa 12.00 14.00 MiKÄ on TalousKriisi ja KuinKa se VaiKuTTaa?

SUNNUNTAI 13.1.2013 sunnuntai 13.1.2013 12.00 12.20 TÄhTiTaiVas planetaariossa 12.00 14.00 MiKÄ on TalousKriisi ja KuinKa se VaiKuTTaa? 73 SUNNUNTAI 13.1.2013 12.00 12.20 TÄHTITAIVAS PLANETAARIOSSA 12.00 14.00 MIKÄ ON TALOUSKRIISI JA KUINKA SE VAIKUTTAA? Päärakennus, sali 1 (2. krs) Paneelikeskustelu Puheenjohtaja: akatemiaprofessori Anne

Lisätiedot

Megatrendit. Paula Laine Johtaja, Ennakointi ja strategia, Sitra

Megatrendit. Paula Laine Johtaja, Ennakointi ja strategia, Sitra Megatrendit Paula Laine Johtaja, Ennakointi ja strategia, Sitra 15.3.2018 ONKO ELÄMÄ NYKYISIN PAREMPAA KUIN 50 VUOTTA SITTEN? % ihmisistä sanoo Elämä maassamme tänään on kuin 50 vuotta sitten kaltaisilleni

Lisätiedot

Unelmoitu Suomessa. 17. tammikuuta 14

Unelmoitu Suomessa. 17. tammikuuta 14 Unelmoitu Suomessa Sisällys ä ä ä ö ö ö ö ö ö ä ö ö ä 2 1 Perustiedot ö ä ä ä ä ö ä ä ä ä ä ä ä ö ä ää ö ä ä ä ä ö ä öö ö ä ä ä ö ä ä ö ä ää ä ä ä ö ä ä ä ä ä ä ö ä ä ää ö ä ä ä ää ö ä ä ö ä ä ö ä ä ä

Lisätiedot

Taustaa tutkimukselle

Taustaa tutkimukselle Taustaa tutkimukselle Aula Research Oy toteutti Veronmaksajien toimeksiannosta kyselytutkimuksen keskeisimpien vaikuttajien asenteista liittyen Veronmaksajien edunvalvonnan kannalta tärkeimpiin teemoihin

Lisätiedot

Valtioneuvoston tulevaisuusselonteon 1. osa Jaettu ymmärrys työn murroksesta

Valtioneuvoston tulevaisuusselonteon 1. osa Jaettu ymmärrys työn murroksesta Valtioneuvoston tulevaisuusselonteon 1. osa Jaettu ymmärrys työn murroksesta Vaikuttava kaksivaiheinen tulevaisuusselonteko Teemana työn murros ja tulevaisuuden työ 1. osa: Jaettu ymmärrys työn murroksesta

Lisätiedot

Kasvua ja kilpailukykyä standardeilla. Riskit hallintaan SFS-ISO 31000

Kasvua ja kilpailukykyä standardeilla. Riskit hallintaan SFS-ISO 31000 Kasvua ja kilpailukykyä standardeilla Riskit hallintaan SFS-ISO 31000 Riskit hallintaan SFS-ISO 31000 Elämme jatkuvasti muuttuvassa maailmassa, jossa joudumme käsittelemään epävarmuutta joka päivä. Se,

Lisätiedot

OHITUSKAISTA MAAILMALLE Business Finland tasoittaa tiesi maailmalle, Juha Pulkkinen, Senior Director OULUSTA

OHITUSKAISTA MAAILMALLE Business Finland tasoittaa tiesi maailmalle, Juha Pulkkinen, Senior Director OULUSTA OHJELMA 9.00-9.20 Business Finland tasoittaa tiesi maailmalle, Juha Pulkkinen, Senior Director OULUSTA OHITUSKAISTA MAAILMALLE 11.12. Juha Pulkkinen Senior Director, Business Finland 9.20-9.40 Keynote

Lisätiedot

Valtioneuvoston tulevaisuusselonteon 1. osa Jaettu ymmärrys työn murroksesta

Valtioneuvoston tulevaisuusselonteon 1. osa Jaettu ymmärrys työn murroksesta Valtioneuvoston tulevaisuusselonteon 1. osa Jaettu ymmärrys työn murroksesta Vaikuttava kaksivaiheinen tulevaisuusselonteko Teemana työn murros ja tulevaisuuden työ 1. osa: Jaettu ymmärrys työn murroksesta

Lisätiedot

Julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuus innovatiivisten palveluiden mahdollistajana

Julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuus innovatiivisten palveluiden mahdollistajana Julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuus innovatiivisten palveluiden mahdollistajana Helsingin Yrittäjien seminaari 1.3.2011 Kumppanuus Yritysmyönteistä yhteistyötä mikko.martikainen@tem.fi Mikko Martikainen

Lisätiedot

Suomen vaikuttaminen muuttuvassa Euroopan unionissa

Suomen vaikuttaminen muuttuvassa Euroopan unionissa Suomen vaikuttaminen muuttuvassa Euroopan unionissa Eduskunnan suuri valiokunta 28.9.2016 Juhana Aunesluoma Tutkimusjohtaja, Eurooppa-tutkimuksen verkosto Helsingin yliopisto Network for European Studies

Lisätiedot

ForeMassi2025 Tiedotustilaisuus 3.5.2011. Teemu Santonen, KTT Laurea-ammattikorkeakoulu

ForeMassi2025 Tiedotustilaisuus 3.5.2011. Teemu Santonen, KTT Laurea-ammattikorkeakoulu ForeMassi2025 Tiedotustilaisuus 3.5.2011 Teemu Santonen, KTT Laurea-ammattikorkeakoulu Hankkeen tavoitteet Pitkän aikavälin laadullisen ennakoinnin verkostohanke Teemallisesti hanke kohdistuu hyvinvointi-

Lisätiedot

Taantumasta rakennemuutokseen: Miten Suomen käy? Matti Pohjola

Taantumasta rakennemuutokseen: Miten Suomen käy? Matti Pohjola Taantumasta rakennemuutokseen: Miten Suomen käy? Matti Pohjola Suomen kansantalouden haasteet 1) Syvä taantuma jonka yli on vain elettävä 2) Kansantalouden rakennemuutos syventää taantumaa ja hidastaa

Lisätiedot

Nuorten taloudellinen asema tulevaisuuden Suomessa

Nuorten taloudellinen asema tulevaisuuden Suomessa Seppo Honkapohja Suomen Pankki Nuorten taloudellinen asema tulevaisuuden Suomessa Nuoret ja talous tulevaisuuden Suomessa onko nuorten elintason kasvu pysähtymässä? - seminaari Helsinki 20.10.2016 20.10.2016

Lisätiedot

Hallituksen jäsenehdokkaiden henkilötiedot

Hallituksen jäsenehdokkaiden henkilötiedot Hallituksen jäsenehdokkaiden henkilötiedot Björn Wahlroos Puheenjohtaja Jäsen ja puheenjohtaja vuodesta 2008 Nimitys- ja hallinnointivaliokunnan puheenjohtaja s. 1952 Kauppatiet. tri Sampo Oyj:n konsernijohtaja

Lisätiedot

Yhteiskunnallinen yritys hyvinvointipalveluissa. 13.5.2011 Sinikka Salo Apulaiskaupunginjohtaja

Yhteiskunnallinen yritys hyvinvointipalveluissa. 13.5.2011 Sinikka Salo Apulaiskaupunginjohtaja 1 Yhteiskunnallinen yritys hyvinvointipalveluissa 13.5.2011 Sinikka Salo Apulaiskaupunginjohtaja 2 Hyvinvointipalvelut murroksessa Kansantalouden ja yleisen varallisuuden kasvu ovat keskeisiä hyvinvointipalvelujen

Lisätiedot

Suomen talous muuttuvassa Euroopassa

Suomen talous muuttuvassa Euroopassa Suomen talous muuttuvassa Euroopassa Pellervon Päivä 2016 Signe Jauhiainen Vuodet vierivät 2008 Finanssikriisi 2009 Taantuma 2010 Toipumisesta velkakriisiin 2011 Euro horjuu 2012 Euroalue taantumassa 2013

Lisätiedot

Kansainvälistymisellä laatua, laatua kansainvälistymiseen. Birgitta Vuorinen

Kansainvälistymisellä laatua, laatua kansainvälistymiseen. Birgitta Vuorinen Kansainvälistymisellä laatua, laatua kansainvälistymiseen Birgitta Vuorinen Hallitusohjelma Painopistealueet köyhyyden, eriarvoisuuden ja syrjäytymisen vähentäminen julkisen talouden vakauttaminen kestävän

Lisätiedot

TTK kouluttaa. www.ttk.fi / Koulutuskalenteri Koulutus- ja kehittämispalvelut

TTK kouluttaa. www.ttk.fi / Koulutuskalenteri Koulutus- ja kehittämispalvelut TTK kouluttaa www.ttk.fi / Koulutuskalenteri Koulutus- ja kehittämispalvelut Päivi Rauramo 2010 Ristiriidoista ratkaisuihin Koulutuksessa perehdytään ristiriitojen syntyyn ja ihmisten erilaisuuteen, ristiriitatilanteissa

Lisätiedot

Intensiivikurssi uusille opiskelijoille

Intensiivikurssi uusille opiskelijoille Insinöörikoulutuksen ja tietojenkäsittelyn tärkeät päivät 2013 2014 heinäkuu elokuu 26 29 syyskuuta Elokuu 2013 27 30 28 31 elokuu 291 302 313 syyskuu 14 25 36 47 58 69 10 7 11 8 12 9 10 13 11 14 12 15

Lisätiedot

Rakennetaan älykästä ja avointa Eurooppaa

Rakennetaan älykästä ja avointa Eurooppaa Rakennetaan älykästä ja avointa Eurooppaa EU:n merkitys Suomen elinkeinoelämälle Ulkomaankaupasta 2/3 EU-sisämarkkinoilla Työntekijöiden liikkuminen vaivatonta Sijoituskannasta 80 % EU-maissa Neuvotteluvoima

Lisätiedot

Globaalit näkymät vuonna 2008

Globaalit näkymät vuonna 2008 Globaalit näkymät vuonna 2008 TALOUS 2008 -seminaari Finlandia-talo 25.10.2007 Pentti Hakkarainen Johtokunnan jäsen Suomen Pankki SUOMEN PANKKI FINLANDS BANK BANK OF FINLAND 1 Globaalit näkymät vuonna

Lisätiedot

Poliittinen riski Suomessa. Kyselytutkimuksen keskeisimmät löydökset

Poliittinen riski Suomessa. Kyselytutkimuksen keskeisimmät löydökset Poliittinen riski Suomessa Kyselytutkimuksen keskeisimmät löydökset 16.10.2014 Taustaa tutkimuksesta Aula Research Oy toteutti syys-lokakuussa kyselytutkimuksen poliittisesta riskistä Suomessa Tutkimus

Lisätiedot

Seitsemän totuutta teknologiateollisuudesta

Seitsemän totuutta teknologiateollisuudesta Seitsemän totuutta teknologiateollisuudesta 1. Hyvinvointia Suomelle Teknologiateollisuus on Suomen tärkein vientiala. Teknologiayritykset toimivat kansainvälisillä markkinoilla ja tuovat Suomeen vientituloja,

Lisätiedot

Kauppa vetovoimaisena työnantajana

Kauppa vetovoimaisena työnantajana Kauppa vetovoimaisena työnantajana Puheenjohtaja Ann Selin Vähittäiskaupan ennakointiseminaari 10.3.2015 PAM lukuina Jäseniä 232 381 (31.12.2014) Naisia n. 80 % jäsenistä Nuoria, alle 31-vuotiaita 30 %

Lisätiedot

Maailmantalouden tila, suunta ja Suomi

Maailmantalouden tila, suunta ja Suomi ICC - INFO Q 3-2014 Maailmantalouden tila, suunta ja Suomi Maailmantalouden tila ja suunta - World Economic Survey 3 / 2014 Maajohtaja Timo Vuori, Kansainvälinen kauppakamari ICC Suomi 1 Maailmantalouden

Lisätiedot

Suomen työelämästä Euroopan paras. Suomi ja työtulevaisuus II 10.4.2014 Margita Klemetti Hankejohtaja Työ- ja elinkeinoministeriö

Suomen työelämästä Euroopan paras. Suomi ja työtulevaisuus II 10.4.2014 Margita Klemetti Hankejohtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Suomen työelämästä Euroopan paras Suomi ja työtulevaisuus II 10.4.2014 Margita Klemetti Hankejohtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Suomen työelämä eurooppalaisessa vertailussa Vahvuudet Eniten kehitettävää

Lisätiedot

Uutiskirje. Tervehdys Yrittäjä. Kouvolan Yrittäjien aamukahvi tapahtuma Allun torikahvilassa keräsi runsaasti jäseniä paikalle.

Uutiskirje. Tervehdys Yrittäjä. Kouvolan Yrittäjien aamukahvi tapahtuma Allun torikahvilassa keräsi runsaasti jäseniä paikalle. Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Uutiskirje 6/2016 Tervehdys Yrittäjä Kouvolan Yrittäjien aamukahvi tapahtuma Allun torikahvilassa keräsi runsaasti jäseniä paikalle. Menestyksen johdosta

Lisätiedot

Tulevaisuuden peruskoulu Uuteen nousuun!

Tulevaisuuden peruskoulu Uuteen nousuun! Tulevaisuuden peruskoulu Uuteen nousuun! Taustaa: Laadukas koulutus mahdollistaa sivistykseen perustuvan yhteiskuntarakenteen toimivuuden sekä kansantaloudellisen kasvun ja kilpailukyvyn nostamisen. Koko

Lisätiedot

Suomalaisen työpolitiikan linja

Suomalaisen työpolitiikan linja Suomalaisen työpolitiikan linja - Työmarkkinoiden muutostilanne ja haasteet - Suomalaisen työpolitiikan kokonaisuus ja tavoitteet - Suomen työmarkkinareformin lähtökohtia - Hallituksen periaatepäätös Työministeri

Lisätiedot

KESTÄVÄ JOHTAJUUS AIJA BÄRLUND SUSANNA PERKO

KESTÄVÄ JOHTAJUUS AIJA BÄRLUND SUSANNA PERKO KESTÄVÄ JOHTAJUUS AIJA BÄRLUND SUSANNA PERKO TALENTUM Helsinki 2013 Copyright 2013 Talentum Media Oy ja kirjoittajat Julkaisija: Talentum Media Oy Kansi: Ea Söderberg Taitto: Lapine Oy ISBN 978-952-14-2010-8

Lisätiedot

8.4.2014. Nokia Oyj, useita johtotason tehtäviä, johtokunnan jäsen

8.4.2014. Nokia Oyj, useita johtotason tehtäviä, johtokunnan jäsen Liite 1: Fortumin 1 (8) Sari Baldauf Hallituksen puheenjohtaja, s. 1955, Suomen kansalainen Kauppatieteiden maisteri Fortumin hallituksen riippumaton jäsen vuodesta 2009 Nimitys- ja palkitsemisvaliokunnan

Lisätiedot

Lataa Terveyspolitiikan perusta ja käytännöt. Lataa

Lataa Terveyspolitiikan perusta ja käytännöt. Lataa Lataa Terveyspolitiikan perusta ja käytännöt Lataa ISBN: 9789522458155 Sivumäärä: 427 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 30.18 Mb Suomessa terveyspolitiikan tavoitteiksi muotoiltiin jo 40 vuotta sitten väestön

Lisätiedot

Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Luonnos 1. Strategiaseminaari

Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Luonnos 1. Strategiaseminaari Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Luonnos 1 Strategiaseminaari 27.6.2017 Visio 2030 Suomen houkuttelevin seutukaupunki Strategiset ohjelmat Vetovoima ja kasvu Osaaminen ja hyvinvointi Toimiva kaupunkiympäristö

Lisätiedot

Suomalaisen koulutusjärjestelmän visio Menestys tehdään

Suomalaisen koulutusjärjestelmän visio Menestys tehdään Suomalaisen koulutusjärjestelmän visio Menestys tehdään Sivistystyönantajat Suomalaisen koulutus järjestelmän visio Menestys tehdään yhdessä Tulevaisuutta on tunnetusti vaikea ennustaa, mutta yhdestä asiasta

Lisätiedot

TAMPEREELTA MAAILMALLE OHITUSKAISTA Business Finland tasoittaa tiesi maailmalle, Juha Suuronen, Senior Director

TAMPEREELTA MAAILMALLE OHITUSKAISTA Business Finland tasoittaa tiesi maailmalle, Juha Suuronen, Senior Director OHJELMA TAMPEREELTA OHITUSKAISTA MAAILMALLE 13.11.2018 Juha Suuronen Yksikönjohtaja, Business Finland 9.00-9.20 Business Finland tasoittaa tiesi maailmalle, Juha Suuronen, Senior Director 9.20-9.40 Miten

Lisätiedot