Simulointimallit maksu- ja selvitysjärjestelmien uutena tutkimusvälineenä
|
|
- Noora Saarinen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kansantaloudellinen aikakauskirja 100. vsk. 2/2004 Simulointimallit maksu- ja selvitysjärjestelmien uutena tutkimusvälineenä KATSAUKSIA JA KESKUSTELUA Harry Leinonen Johtokunnan neuvonantaja Suomen Pankki Taustaa K iinnostus pankkienvälisten maksu- ja selvitysjärjestelmien tutkimiseen ja kehittämiseen on lisääntynyt viimeisten vuoden aikana. Erityiset keskuspankit ovat panostaneet tähän erityisalueeseen. Keskeisiä syitä tähän ovat olleet kansainvälinen yhteistyö, tekniikan kehitys, aikaisempaa suurempi riippuvuus maksujärjestelmien toimivuudesta ja erilaisten riskinäkökulmien korostuminen. Merkittävintä kansainvälinen yhteistyö on ollut EMU-alueella, jolla maksujärjestelmien yhteenliittyminen on ollut laajaa ja tavoitteena on ollut saada aikaan täysin yhtenäinen maksujärjestelmä-alue. Keskeisiä viranomaisfoorumeita ovat olleet G10-maiden keskuspankkien ja Euroopan keskuspankkijärjestelmän maksujärjestelmäkomiteat sekä Euroopan komission työryhmät. Suomen Pankissa on usean vuoden aikana analysoitu maksujärjestelmäkysymyksiä simulointivälineitä käyttäen. Tämä tutkimussuuntaus sai alkunsa, kun Suomi oli siirtymässä EMUun ja tarvittiin arvioita uusien maksu- ja katteensiirtokäytäntöjen vaikutuksista suomalaisiin maksujärjestelmiin. Tätä varten rakennettiin ensimmäinen maksujärjestelmäsimulaattori. Se osoittautui erinomaiseksi työvälineeksi selvitettäessä likviditeettitarpeita ja systeemiriskejä. Muidenkin maiden keskuspankit kiinnostuivat ensimmäisen simulaattorin käytöstä, vaikka sitä ei ollut rakennettu ulkopuolista käyttöä varten. Saatujen kokemusten perusteella Suomen Pankki päätti rakentaa uuden ja entistä monipuolisemman simulaattorin, joka olisi erityisesti suunniteltu itsenäistä käyttöä ja kansainvälistä levitystä varten. Uusi simulaattori, BoF- PSS2, valmistui keväällä 2004 ja on saatavissa veloituksetta tutkimuskäyttöön. Tämän artikkelin tavoitteena on esitellä maksujärjestelmiin liittyviä peruskysymyksiä ja tutkimusalueita, joilla on käytetty simulointimalleja, sekä Suomen Pankin simulaattorin käyttömahdollisuuksia. Tarkempi kuvaus maksujärjestelmien ominaisuuksista ja kiinnostavis- 154
2 Harry Leinonen ta simulointitutkimuksien kohteista löytyy Suomen Pankin keskustelualoitteesta numero 23/ 2003 (Leinonen ja Soramäki 2003). Simulointitekniikan tarjoamia mahdollisuuksia Maksu- ja selvitysjärjestelmien kehittäminen on useimmiten käytännönläheistä systeemisuunnittelua ja operatiivista toimintaa. Analysoinnissa käsitellään suuria tieto- ja tapahtumamääriä. Simulointitekniikka tarjoaa mahdollisuuden rakentaa todellisuutta lähellä olevia malleja. Tavanomaisten differentiaalianalyysiin perustuvien ekonometristen mallien ominaisuudet ovat useimmiten liian rajalliset kuvaamaan riittävän yksityiskohtaisesti maksujärjestelmien eri ulottuvuuksia. Maksujärjestelmien sisällä ja välillä on merkittäviä riippuvuuksia. Päätöksenteko- ja käyttäytymissäännöt ovat luonteeltaan heuristisia ja toisista osapuolista ja tilanteista riippuvia. Maksujärjestelmien mallintamisessa tarvitaan sen vuoksi mahdollisuuksia kuvata erilaisia käyttäytymismalleja. Todellisuutta lähellä oleva simulointimalli tarjoaa eräänlaisen laboratorioympäristön, jossa voidaan analysoida erilaisten rakennevaihtoehtojen ja päätösparametrien todennäköisiä vaikutuksia maksuvirtoihin ja järjestelmien osallistujiin. Toimivat maksujärjestelmät ovat niin herkkiä, ettei niissä päivittäistä toimintaa vaarantamatta voi tehdä suoraan kokeiluja. Merkittävän tutkimusalueen muodostavat myös erilaiset kriisiskenaariot ja niihin varautuminen. Tällaisten kriisitilanteiden toteutuminen on erittäin harvinaista, ja simulointimallit tarjoavat mahdollisuuden ennakkovalmentautumiseen käytännön tilannetta lähellä olevassa ympäristössä. Simulointimalleilla on kuitenkin merkittäviä rajoituksia. Mahdolliset optimointianalyysit joudutaan tekemään enumeraatiota ( hakuammuntaa ) käyttäen, mistä syystä varsinainen optimiratkaisu voi jäädä havaitsematta. Käyttäytymismalleissa ja -oletuksissa voi olla puutteita, ja tällöin ne eivät vastaa todellisuutta analysoitavassa erikoistilanteessa. Käytännössä simulointi historiallisia maksuvirtoja käyttäen on yksinkertaisinta, mutta tällöin muutokset maksuvirroissa voivat jäädä huomiotta. Maksujärjestelmien perusrakenteet Perinteiset maksujärjestelmät ovat toimineet eräpohjaisesti järjestelmäkohtaisen päiväaikataulun mukaan. Päivän päättyessä on laskettu jokaisen mukana olevan pankin kokonaisnettokate käsiteltyjen yksittäisten maksujen osalta. Katteet on tavallisesti siirretty näissä nettojärjestelmissä (DNS = deferred net settlement systems) keskuspankkien tileillä tietyllä viiveellä. Maksujen välityksen nopeuttamiseksi ja erityisesti suuria maksuja varten kehitettiin yksityisiä online-järjestelmiä, joita on kutsuttu jatkuvan nettoutuksen järjestelmiksi (CNS = Continuous net settlement systems). Koska nettoutusjärjestelmissä voi esiintyä suuria pankkien välisiä luottoriskipositioita, viranomaiset ovat vaatineet niiden rajoittamista tai tarjonneet käytettäväksi keskuspankkien bruttoperusteisia maksujärjestelmiä (RTGS = realtime gross settlement system). Maksu- ja selvitysjärjestelmät ovat useimmiten hierarkkinen kokonaisuus. Keskuspankkien RTGS-järjestelmät muodostavat siinä ylimmän tason, jolla suoritetaan isojen maksujen siirrot, pankkien välisten velkojen ja saatavien selvitys sekä muiden järjestelmien lopulliset katteensiirrot. Esimerkiksi Suomen Pankin RTGS-järjestelmässä (sekkitilijärjestelmässä) siirretään 155
3 KATSAUKSIA JA KESKUSTELUA KAK 2 / 2004 Kuvio 1. Maksu- ja selvitysjärjestelmien hierarkkinen rakenne. pankkien väliset katteet, jotka liittyvät muihin suomalaisiin järjestelmiin eli vähittäismaksujärjestelmään (PMJ = pankkien välinen maksuliikejärjestelmä), pikasiirto- ja sekkijärjestelmään (POPS = pankkien on line pikasiirrot ja sekit järjestelmä) ja arvopaperimarkkinoiden selvitysjärjestelmiin (OM-järjestelmä osakkeille ja RM-järjestelmä korkoinstrumenteille). Kansainvälistä ulottuvuutta edustaa sekkitilijärjestelmän jatkuva yhteys Euroopan keskuspankkijärjestelmän TARGET-järjestelmään, jonka kautta suoritetaan yksityisten eurooppalaisten suurten maksujen järjestelmän (Euro1) ja kansainvälisen valuuttakauppojen selvitysjärjestelmän (CLS) katteet. Maksu- ja selvitysjärjestelmien verkon hierarkkista rakennetta on havainnollistettu kuviossa 1. Eri maksujärjestelmien riippuvuudet ovat olleet kiinnostava tutkimusalue (esim. Koponen Soramäki, 1998). Kuviossa 1 näkyy esimerkkejä yksinkertaisista ja ehdollisista katteensiirtoliittymistä. Arvopaperijärjestelmissä DVP-riippuvuudella ymmärretään delivery-versus-payment-vaatimusta, jossa arvopaperitoimituksen ehtona on maksaminen samanaikaisesti. PVP-riippuvuus taas viittaa valuuttakaupan selvitykseen paymentversus-payment-periaatteella. Siinä maksu yhdessä valuutassa toteutuu vain samanaikaisesti toisen valuutan määräistä maksua vastaan. DVP- ja PVP-käytännöt on luotu selvitysriskien vähentämiseksi. Riskinäkökulmat Nettojärjestelmissä voi esiintyä suuria pankkien välisiä riskipositioita, kun pankki ottaa vastuun saapuvasta maksusta asiakkaaseen nähden ilman, että pankkien välistä katetta on 156
4 Harry Leinonen siirretty. G-10-maiden keskuspankkien maksujärjestelmäkomitea kiinnitti huomiota tähän riskiin nk. Lamfalussy-raportissaan (BIS 1990). Sen seurauksena viranomaiset ryhtyivät vaatimaan riskien rajoittamista limiitein ja vakuuksin yksityisissä nettojärjestelmissä. Raportti oli omiaan edistämään myös keskuspankkien RTGS-järjestelmien kehittämistä (BIS 1997). Merkittävien maksujärjestelmien riskienvähentämissuosituksia tarkennettiin vielä yleisten periaatteiden luettelolla (BIS 2001). Vastapuoliriskit voivat eräissä maksujärjestelmissä olla niin suuret, että syntyy dominoefektin vaara. Yhden osapuolen rahoitusongelmat voivat välittyä maksujärjestelmien kautta muille osapuolille, jolloin rahoitussektori voi kokonaisuudessaan olla uhattuna. Tätä riskiä on kutsuttu systeemiriskiksi (systemic risk). Maksujärjestelmien integroituminen on kasvattanut riskejä systeemiriskitilanteiden nopeaan ja laajaan leviämiseen kansainvälisesti. Viranomaiset ovat pyrkineet tehokkaasti rajoittamaan tämän riskin toteutumistodennäköisyyttä esimerkiksi vaatimalla bruttokatteensiirtoja ja vakuuksia kaikille merkittäville vastapuolipositioille. Systeemiriskit ovat myös olleet merkittävä tutkimuskohde (esim. Bech Madsen Natorp 2002 ja Kuussaari 1996). Likviditeettiriski puolestaan liittyy likviditeetin eli selvitysvarojen riittämättömyyteen. Pankit pyrkivät ennakoimaan tulevaa likviditeettitarvettaan. Maksuvirroissa on kuitenkin stokastisia muutoksia, joiden ennustettavuus on heikko. Tämä saattaa muodostua ongelmaksi erityisesti tilanteissa, joissa markkinoilla on häiriöitä tai muilla järjestelmään osallistuvilla pankeilla on likviditeettiongelmia. Likviditeettiriskin toteutuessa voi suurikin osa maksuliikkeestä pysähtyä väliaikaisesti. Likviditeettitarve Maksujärjestelmien ja järjestelmäosapuolten likviditeettitarpeet vaihtelevat ajallisesti ja maksujärjestelmien ominaisuuksien mukaan. Kuviossa 2 on havainnollistettu likviditeettitarpeen peruslähtökohtia. Ns. lower bound-tilanne vastaa kokonaisnettoutusta ajanjakson lopussa eli on vähimmäismäärä likviditeettiä kaikkien maksujen selvittämiseksi viimeistään päivän päättyessä. Jos lopullinen pankkien välinen selvitys ja katteensiirto suoritetaan vasta ajanjakson lopussa, riittää, että osapuolilla on vastuitaan vastaava nettomäärä selvitysvaroja käytettävissään. Selvitys viipyy tällöin maksimaalisen ajan. Ns. upper bound-tilanne vastaa jatkuvaa reaaliaikaista selvitystä. Maksut selvitetään heti, jolloin likviditeettitarve kasvaa maksimiinsa, mutta tämän määrän ylittävä likviditeetti jää käyttämättä. Näiden ääritilanteiden välillä on jatkumo vaihtoehtoja, joissa selvitys viipyy ja maksut jonottavat vaihtelevasti. Käyrän muoto riippuu jatkuvan nettoutusefektin laajuudesta. Kiinnostus päivänsisäiseen likviditeettiin johtuu maksujärjestelmien kehittymisestä ja toimitusaikojen nopeutumisesta. Maksujärjestelmät ovat tällä hetkellä eräänlaisessa välivaiheessa. Aikaisemmin, ennen 1990-lukua, toimittiin pelkästään päivätasolla, eikä päivänsisäisellä likviditeetillä ollut merkitystä. Maksujenkäsittelyn nopeutumisen ja keskuspankkien RTGS-järjestelmien myötä päivänsisäisen likviditeetin merkitys on kasvanut. Nopeusvaatimusten kasvaessa pankkien likviditeettitarve lisääntyy ja lähestyy upper bound -tilannetta. (Likviditeettitarpeen ja selvitysnopeuden riippuvuuksia ovat tutkineet Koponen ja Soramäki 1998 sekä Leinonen ja Soramäki 1999). Maksujen ollessa jonossa on mahdollista 157
5 KATSAUKSIA JA KESKUSTELUA KAK 2 / 2004 Kuvio 2. Likviditeetin ja selvitysnopeuden riippuvuus. käyttää erilaisia nettoutus- ja pilkkomisalgoritmejä, joilla likviditeettitarpeita voidaan vähentää ja selvitysnopeutta lisätä. Erilaisilla aikataulutusmenettelyillä voidaan saavuttaa vastaavia hyötyjä. Kuviossa 2 on pilkkuviivoilla kuvattu mahdollisten selvitysalgoritmien hyötyjä. Lukkiutumistilanteet (gridlock) ovat saaneet osakseen erityishuomiota. Niissä osapuolten tapahtumat jonottavat ristiin niin, että niiden selvittäminen on mahdollista erilaisin nettoutusratkaisuin (Bech Soramäki 2001 ja 2002 sekä Leinonen Soramäki 1999). Tyyppiesimerkki on kehätilanne, jossa osallistujalla A on maksu osapuolelle B, jolla on maksu C:lle, jolla taas on maksu A:lle, mutta yhdelläkään osapuolista ei ole tarpeeksi likviditeettiä maksun suorittamiseksi ja kehätilanteen avaamiseksi. Kun haetaan osittaista nettoutusta, törmätään nk. Knapsack-ongelmaan. Tilanne syntyy, kun likviditeetti ei riitä kaikkien jonossa olevien tapahtumien suorittamiseen, vaan joudutaan valitsemaan tietty osajoukko. Optimaalisen osajoukon valitsemisessa joudutaan tilanteeseen, jossa on lukematon määrä mahdollisia vaihtoehtoja. Tällöin kaikkien läpikäynti ei ole tehokasta, vaan algoritmit pyrkivät valitsemaan todennäköisesti tehokkaan kombinaation. Arvopaperijärjestelmien selvityksissä ongelma korostuu, kun joudutaan ottamaan huomioon myös delivery-versus-payment-vaatimus 158
6 Harry Leinonen (osallistujilla tulee olla tarpeeksi sekä raha- että arvopaperilikviditeettiä). Kuvio 3. Maksu- ja selvitysjärjestelmien rakenteelliset kustannukset. Kustannuselementit Selvitysjärjestelmiin liittyy kolme toisistaan osittain riippuvaista rakenteellista kustannustekijää; likviditeetti-, viive- ja luottoriskikustannukset. Likviditeetin eli selvitysvarojen hallussapitoon liittyy erilaisia kustannuksia. Nämä ovat säilytyskustannusten lisäksi useimmiten vaihtoehtoiskustannuksia, koska selvitysvarojen korkotaso on useimmiten alhaisempi kuin muiden investointien, mikä johtuu likviditeettipreemiosta. Mikäli selvitys ja sen myötä maksujen toimitus myöhästyvät, syntyy erilaisia viivekustannuksia, useimmiten sanktioita. Mikäli maksujärjestelmä toimii luottoperusteisesti, käyttäjille syntyy lisäksi luottoriskikustannuksia. Elementtien yleiset rakenteelliset riippuvuudet on esitetty kuviossa 3. Järjestelmä on tehokkaampi, jos se toimii lähempänä origoa. Rakenteellisten kustannusten lisäksi jokaiseen järjestelmään liittyy prosessointikustannuksia. Ne ovat kuitenkin hyvin samansuuruiset kaikissa rakennevaihtoehdoissa ja riippuvaiset lähinnä atk-teknisestä tehokkuudesta. Kuviossa 3 on esitetty kolmiulotteinen kustannusten minimointiongelma luottoriskikustannusten, likviditeettikustannusten ja maksujen viivekustannusten suhteen. Kaikki ulottuvuudet ovat keskenään käänteisiä ja normaalisti suhteeltaan konvekseja, jolloin minimiratkaisu on yksiselitteinen. Luottoriskejä ei synny, jos järjestelmä toimii täysin likviditeetin varassa. Jos selvitys on osittain tai kokonaan luottoperusteista, syntyy luottoriskejä. Erona kuitenkin on, että maksava osapuoli joutuu kattamaan likviditeettikustannukset, kun taas luottoriskikustannukset kattaa vastaanottava osapuoli. Likviditeettikustannuksia voidaan vähentää synkronoimalla lähtevät maksut saapuvien maksujen kanssa. Tämä kuitenkin lisää viivekustannuksia. Maksujen selvityksien ja toimituksien viiveet johtuvat usein likviditeetti- ja luottoriskirajoituksista. Käytännössä viiveet kasvavat, mitä vähemmän likviditeettiä on käytettävissä tai mitä tiukemmin luottoriskejä on rajoitettu. Keskuspankkien yleisvalvontapolitiikassa on useimmiten pyritty lisäämään likviditeettiä läpimenoaikojen varmistamiseksi. Samoin on edellytetty luottoriskien supistamista ja korvaamista likviditeetinsiirroilla erityisesti suurten riskipositioiden välttämiseksi. Kuviossa 3 löytyy esimerkki täysin likviditeettiperusteisesta (systeemi A) ja täysin luottoriskiperusteisesta systeemistä (systeemi B). Suomen Pankin simulaattorin ominaisuuksia Suomen Pankin maksu- ja selvitysjärjestelmä- 159
7 KATSAUKSIA JA KESKUSTELUA KAK 2 / 2004 simulaattoria voidaan kuvata deterministiseksi malliksi, jossa on päättelylogiikkaa ja johon syötetään stokastista input-tietoa. Annetuilla syöttötiedoilla ja valituilla algoritmeilla ja parametreillä simulaattori tuottaa aina saman tuloksen. Useimmiten käytetään pitkiä päiväsarjoja vaihteluvälien selvittämiseksi. Luomalla algoritmeja, joissa on päättelylogiikkaa, voidaan ohjata maksujen käsittelyä maksujärjestelmien erilaisten selvittelykäytäntöjen mukaisesti sekä luoda selvitysosapuolia (pankkeja) kuvaavia käyttäytymismalleja. Suomen Pankin maksu- ja selvitysjärjestelmäsimulaattori on rakennettu itsenäistä PCkäyttöä varten. Se koostuu kolmesta moduulista: tietojen syöttö ja määrittely, simulointien suoritus ja tuloksien analysointi. Simulaattori toimii Microsoft NT-, XP- ja ympäristöissä. Keskusmuistia tarvitaan vähintään 256 MB. Simulaattorin käyttäjäopas, tilaus- ja asennusopas sekä tekniset kuvaukset löytyvät Internet-sivulta Jakelu tapahtuu Internetin kautta. Käyttäjä voi Javaa käyttäen rakentaa uusia selvitysalgoritmeja ja liittää ne olemassa oleviin rakenteisiin. Tietokanta perustuu ilmaiseen MySQLtietokantatuotteeseen. Simulaattorin käytöstä Suomen Pankin simulaattori on uudenlainen tutkimustuote, joka on saanut positiivisen vastaanoton erityisesti muilta keskuspankeilta. Tällä hetkellä se on noin 20 keskuspankin käytössä ympäri maailmaa. Käyttäjinä ovat kaikki pohjoismaiset keskuspankit, Euroopan keskuspankki ja useat eurooppalaiset keskuspankit, Bank for International Settlements (BIS), Federal Reserve Bank (NY), Bank of England, Bank of Canada sekä muutamat Lähi- ja Kaukoidän keskuspankit. Nämä ovat käyttäneet simulaattoria mm. likviditeettipoliittisiin selvityksiin, vastapuoli- ja systeemiriskien analysointiin, tehokkuusvertailuihin sekä algoritmien, hinnoitteluperiaatteiden ja selvityskäytäntöjen kehittämiseen. Maksujärjestelmät ovat suhteellisen vähän tutkittu alue rahoitusmarkkinasektorilla. Niiden tutkimiselle ei ole löytynyt sopivaa akateemista kotitiedekuntaa, vaikka maksu- ja selvitysjärjestelmät muodostavat kehittyneen talouden perusinfrastruktuurin. Käytännön ratkaisut ovat useimmiten perustuneet toiminnasta vastaavien ammattilaisten suunnittelemiin käytäntöihin. Moderni automaattinen maksujärjestelmä perustuu puhtaasti tiedonsiirtologistiikkaan, mutta poikkeaa muusta tiedonsiirrosta siinä, että pienikin bittimäärä voi sisältää raha-arvoltaan miljardien tilisiirtoja. Olisi toivottavaa, että maksujärjestelmäalueen akateeminen tutkimus laajenisi. Maksujärjestelmäsimulaattori tarjoaa tältä osin uudenlaisia mahdollisuuksia. Kiinnostavia ja vähän tutkittuja alueita ovat esim. arvopaperijärjestelmien DVP-pohjaiset nettoutus- ja jonotusalgoritmit. Erittäin kiinnostava osa-alue ovat niin ikään osapuolten käyttäytymismallit erilaisissa stressitilanteissa sekä poikkeusolot ja niiden vaikutukset selvitysriskeihin. Myös järjestelmiin rakennettavat riskienhallintajärjestelyt kaipaisivat tutkimusta (esim. miten osapuolet ja järjestelmät reagoivat terrori-iskuihin, osapuolten likviditeettiongelmiin yms). Simulaattoria on tarkoitus kehittää ja laajentaa saatujen kokemusten ja palautteiden pohjalta. Toiveena on, että simulaattorin ympärille muodostuu aktiivinen käyttäjäyhteisö, jonka piirissä vaihdetaan kokemuksia, kehitysideoita ja myös käyttäjien kehittämiä omia selvitysalgoritmeja sekä analysointivälineitä. 160
8 Harry Leinonen Lähteitä Bech, M., Madsen, B. ja L. Natorp (2002): Systemic Risk in the Danish Interbank Netting System. Working Paper 8/2002. Danmarks Nationalbank. Bech, M. ja K. Soramäki (2001): Gridlock Resolution in Payment Systems. Monetary Review 4/ Danmarks Nationalbank. Bech, M. ja K. Soramäki (2002): Liquidity, Gridlocks and Bank Failures in Large Value Payment Systems. E-Money and Payment Systems Review, Central Banking Publications, s BIS (1989), Report on Netting Schemes (Angell Report), Group of Experts on Payment Systems of the Central Banks of the Group of Ten Countries. Bank for International Settlements. Basle. BIS (1990): Report of the Committee on Interbank Netting Schemes of the central banks of the Group of Ten countries (Lamfalussy Report). CPSS Publications No. 4. Bank of International Settlements, Basle. BIS (1997): Real-time Gross Settlement Systems. Prepared by the Committee on Payment and Settlement Systems of the Central Banks of the Group of Ten Countries. Bank for International Settlements. Basle. BIS (2001): Core Principles for Systemically Important Payment Systems. Committee on Payment and Settlement Systems of the Central Banks of the Group of Ten Countries. Bank for International Settlements. Basle. BIS/IOSCO (2001): Recommendations for securities settlement systems. Committee on Payment and Settlement Systems, Technical Committee of the International Organization of Securities Commissions. Basle. BIS (2003): The role of central bank money in payment systems. Committee on Payment and Settlement Systems, Technical Committee of the International Organization of Securities Commissions. Basle. ECB (2001): Payment and securities settlement systems in the European Union (the Blue Book). European Central Bank. Frankfurt. EU Commission (2002) communication: Clearing and settlement in the European Union Main policy issues and future challenges. May 28, Brussels. EU Commission (2003): The Giovanni Group Second Report on EU Clearing and Settlement Arrangements. April Brussels. Koponen, R. ja K. Soramäki (1998): Intraday Liquidity Needs in a Modern Interbank Payment System A Simulation Approach. Studies in Economics and Finance E:14. Bank of Finland. Helsinki. Kuussaari, H. (1996): Systemic Risk in the Finnish Payment System: An Empirical Investigation. Bank of Finland, Discussion Paper 3/1996. Helsinki. Leinonen, H. (1998): Interbank Funds Transfer Systems: Liquidity Needs, Counterparty Risks and Collateral. Bank of Finland, Discussion Paper 16/98. Helsinki. Leinonen, H. ja K. Soramäki (1999): Optimizing Liquidity Usage and Settlement Speed in Payment Systems. Bank of Finland Discussion Paper 16/1999. Helsinki. Leinonen, H. ja K. Soramäki (2003): Simulating interbank payment and securities settlement mechanisms with the BoF-PSS2 simulator. Bank of Finland Discussion Paper 23/2003. Helsinki. 161
Maksujärjestelmäsimulaattori SUOMEN PANKKI FINLANDS BANK BANK OF FINLAND
Maksujärjestelmäsimulaattori 10.12.2013 Tatu Laine Sisältö Maksutapahtuma maksujärjestelmässä BoF-PSS2 simulaattorin historia Maksujärjestelmän simulointi Kysymyksiä, joihin maksujärjestelmäsimulaattori
Suurten maksujen välitys ja keskuspankit eurooppalainen näkökulma
Artikkeleita Kansantaloudellinen KAK 2/2000 aikakauskirja 96. vsk. 2/2000 Suurten maksujen välitys ja keskuspankit eurooppalainen näkökulma JUSSI SNELLMAN Ekonomisti Suomen Pankki, rahoitusmarkkinaosasto
Suomen kannalta merkittävät. järjestelmät
Julkinen BoF Online 1 2014 Suomen kannalta merkittävät suurten maksujen järjestelmät Heli Snellman Tässä julkaisussa esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajan omia eivätkä välttämättä edusta Suomen Pankin
TARGET 2 -maksujärjestelmä Suomessa toimivien asiakkaiden näkökulmasta
TARGET 2 -maksujärjestelmä Suomessa toimivien asiakkaiden näkökulmasta 2.11.2005 TARGET-maksujärjestelmä luotiin liittämällä yhteen 15 EU-maan keskuspankkien reaaliaikaiset bruttomaksujärjestelmät sekä
Rahoitusmarkkinoiden infrastruktuurin yleisvalvonta haasteiden edessä
Rahoitusmarkkinoiden infrastruktuurin yleisvalvonta haasteiden edessä 12.5.2006 Rahoitusmarkkinoita muovaavat useat samanaikaiset muutostekijät, kun Euroopan rahoitusmarkkinat hakevat tulevaisuuden ratkaisuja
Suomen maksujärjestelmän turvallisuus
Aleksi Grym Suomen Pankki Suomen maksujärjestelmän turvallisuus Suomen Talousdemokratia ry:n keskustelutilaisuus 8.12.2018 8.12.2018 1 Rahajärjestelmä YLEISÖ PANKIT KESKUSPANKKI 2 Eurojärjestelmän maksuliikeinfrastruktuuri
Timo Iivarinen Harry Leinonen Matti Lukka Veikko Saarinen. Maksujärjestelmäriskien sääntely ja hallinta suomalainen näkökulma
Timo Iivarinen Harry Leinonen Matti Lukka Veikko Saarinen Maksujärjestelmäriskien sääntely ja hallinta suomalainen näkökulma Tutkimuksia A:103 2003 Maksujärjestelmäriskien sääntely ja hallinta suomalainen
Maksujärjestelmien tuleva kehitys
Maksujärjestelmien tuleva kehitys Suomen Pankki Harry Leinonen 12.10.2004 E-mail:etunimi.sukunimi@bof.fi Mitä on maksaminen 4 Maksaminen on korvauksen tai velan suorittamista 4 Rahalla maksaminen korvasi
Kirsi Ripatti Suomen Pankki TIPS. Maksuneuvoston kokous Julkinen
Kirsi Ripatti Suomen Pankki TIPS Maksuneuvoston kokous 5.4.2017 17.3.2017 1 Visio 2020 TARGET Instant Payment Settlement (TIPS) Future RTGS Services (T2/T2S Consolidation) Eurosystem Collateral Management
KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.3.2019 C(2019) 2082 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 14.3.2019, delegoidun asetuksen (EU) 2017/1799 muuttamisesta siltä osin kuin on kyse Kiinan keskuspankin
EUROOPAN LAAJUINEN AUTOMATISOITU REAALIAIKAINEN BRUTTOMAKSUJÄRJESTELMÄ
EUROOPAN LAAJUINEN AUTOMATISOITU REAALIAIKAINEN BRUTTOMAKSUJÄRJESTELMÄ s. 14 Miten TARGETiin voi liittyä? Osallistumalla kansalliseen RTGS-järjestelmään osallistuu myös TARGETiin Useita liittymäpisteitä
IBAN JA BIC MAKSUJENVÄLITYKSESSÄ
IBAN JA BIC MAKSUJENVÄLITYKSESSÄ 5.7.2015 1 IBAN JA BIC maksujenvälityksessä Sisällysluettelo 1 IBAN... 2 1.1 Rakenne... 2 1.2 Validointi... 2 1.3 Käyttö... 3 1.3.1 IBAN saapuvissa maksuissa... 3 1.3.2
Pankkijärjestelmä nykykapitalismissa. Rahatalous haltuun -luentosarja Jussi Ahokas 4.11.2014
Pankkijärjestelmä nykykapitalismissa Rahatalous haltuun -luentosarja Jussi Ahokas 4.11.2014 Mistä raha tulee? Luennon sisältö Yksityiset pankit ja keskuspankki Keskuspankit ja rahapolitiikka Rahan endogeenisuus
Selvitys toimijoiden välisten maksurajapintojen kehittämistarpeesta
Selvitys toimijoiden välisten maksurajapintojen kehittämistarpeesta Lippu- ja maksujärjestelmien yhteentoimivuus -projekti 27.11.2017 1 Sisältö 1 Johdanto... 2 2 Maksunvälityksen tarve... 2 3 Clearingin
Kappale 9: Raha ja rahapolitiikka KT34 Makroteoria I. Juha Tervala
Kappale 9: Raha ja rahapolitiikka KT34 Makroteoria I Juha Tervala Raha Raha on varallisuusesine, joka on yleisesti hyväksytty maksuväline 1. Hyödykeraha Luonnollinen arvo Esim.: kulta, oravanahkat, savukkeet
Simulation model to compare opportunistic maintenance policies
Simulation model to compare opportunistic maintenance policies Noora Torpo 31.08.18 Ohjaaja/Valvoja: Antti Punkka Työn saa tallentaa ja julkistaa Aalto-yliopiston avoimilla verkkosivuilla. Muilta osin
Rekisteri- ja selvitysaikataulut Toimitusjohtajan päätös Tilinhoitajille Selvitysosapuolille Liikkeeseenlaskijan asiamiehille
Rekisteri- ja selvitysaikataulut Toimitusjohtajan päätös Tilinhoitajille Selvitysosapuolille Liikkeeseenlaskijan asiamiehille Sääntöviite: 2.2.3, 4.1.5, 4.1.6 ja 4.1.7 Hyväksytty: 23.1.2015 Voimaantulo:
Pohjoismaiden finanssikriisit 1990- luvulla
Pohjoismaiden finanssikriisit 1990- luvulla Tieteiden yö 10.1.2013 Seppo Honkapohja Suomen Pankki Esitetyt näkemykset ovat omiani eivätkä ne välttämättä vastaa Suomen Pankin kantaa. 1 Esityksen rakenne
EUROOPAN KESKUSPANKIN PÄÄTÖS,
6.7.2013 Euroopan unionin virallinen lehti L 187/17 EUROOPAN KESKUSPANKIN PÄÄTÖS, annettu 21 päivänä kesäkuuta 2013, kansallisten keskuspankkien keskinäisiä Euroopan keskuspankin pääoman osuuksien siirtoja
EUROOPAN KESKUSPANKIN PÄÄTÖS,
21.1.2014 Euroopan unionin virallinen lehti L 16/55 EUROOPAN KESKUSPANKIN PÄÄTÖS, annettu 29 päivänä elokuuta 2013, kansallisten keskuspankkien keskinäisiä Euroopan keskuspankin pääoman osuuksien siirtoja
SUOMEN PANKIN KESKUSTELUALOITTEITA
SUOMEN PANKIN KESKUSTELUALOITTEITA 5/99 5LVWR+HUUDOD 5LVWR1LHPLQHQ Rahoitusmarkkinaosasto Rahoitustarkastus 26.4.1999 Valuuttakauppojen selvitysriskit ja niiden hallinta SUOMEN PANKIN KESKUSTELUALOITTEITA
Maksuliikenne ja kassanhallinta Venäjällä
Maksuliikenne ja kassanhallinta Venäjällä Pohjois-Karjalan Kauppakamari Kevätkokous 22.5.2013 Sami Hirvonen Cash Management-johtaja Danske Bank Oyj Savo-Karjalan Finanssikeskus Sisältö Danske Bank-konsernin
FI LIITE XIII MAKSUVALMIUTTA KOSKEVA RAPORTOINTI (OSA 1(5): LIKVIDIT VARAT)
1. Likvidit varat 1.1. Yleiset huomautukset FI LIITE XIII MAKSUVALMIUTTA KOSKEVA RAPORTOINTI (OSA 1(5): LIKVIDIT VARAT) 1. Tämä on yhteenvetotaulukko, johon kootaan asetuksen (EU) N:o 575/2013 412 artiklan
TIETOJEN TUONTI TIETOKANNASTA + PIVOT-TAULUKON JA OLAP-KUUTION TEKO
TIETOJEN TUONTI TIETOKANNASTA + PIVOT-TAULUKON JA OLAP-KUUTION TEKO JOUNI HUOTARI 2005-2010 OLAP-OHJETEKSTIT KOPIOITU MICROSOFTIN OHJATUN OLAP-KUUTION TEKO-OHJEESTA ESIMERKIN KUVAUS JA OLAP-MÄÄRITELMÄ
Pilvipalvelut ja henkilötiedot
Pilvipalvelut ja henkilötiedot Titta Penttilä Senior information security manager Group Security, TeliaSonera Muuttuva toimintaympäristö Alihankinta, pilvipalvelut Yleisen tietoisuuden ja kiinnostuksen
Konsensusongelma hajautetuissa järjestelmissä. Niko Välimäki Hajautetut algoritmit -seminaari
Konsensusongelma hajautetuissa järjestelmissä Niko Välimäki 30.11.2007 Hajautetut algoritmit -seminaari Konsensusongelma Päätöksen muodostaminen hajautetussa järjestelmässä Prosessien välinen viestintä
TÄMÄ ASIAKIRJA ON TÄRKEÄ, JA SE ON LUETTAVA VÄLITTÖMÄSTI.
TÄMÄ ASIAKIRJA ON TÄRKEÄ, JA SE ON LUETTAVA VÄLITTÖMÄSTI. Jos sijoittaja on epävarma tarvittavista toimenpiteistä, häntä kehotetaan ottamaan välittömästi yhteyttä pörssivälittäjään, pankkiin, asianajajaan,
EUROOPAN KESKUSPANKKIJÄRJESTELMÄN JA EUROOPAN ARVOPAPERIMARKKINOIDEN VALVOJIEN KOMITEAN YHTEISTYÖ ARVOPAPEREIDEN SELVITYKSESSÄ JA TOIMITUKSESSA
15.3.2002 EUROOPAN KESKUSPANKKIJÄRJESTELMÄN JA EUROOPAN ARVOPAPERIMARKKINOIDEN VALVOJIEN KOMITEAN YHTEISTYÖ ARVOPAPEREIDEN SELVITYKSESSÄ JA TOIMITUKSESSA KANNANOTTOPYYNTÖ ASIANOSAISILLE Euroopan arvopaperimarkkinoiden
ottaa huomioon Euroopan keskuspankkijärjestelmän ja Euroopan keskuspankin perussäännön ja erityisesti sen 28.5 artiklan,
11.1. L 9/183 EUROOPAN KESKUSPANKIN PÄÄTÖS (EU) /45, annettu 29 päivänä marraskuuta, kansallisten keskuspankkien keskinäisiä Euroopan keskuspankin pääoman osuuksien siirtoja ja maksetun pääoman tarkistamista
MÄÄRÄRAHASIIRTO nro DEC 06/2017
EUROOPAN KOMISSIO BRYSSEL 07/04/2017 YLEINEN TALOUSARVIO VARAINHOITOVUOSI 2017 PÄÄLUOKKA III KOMISSIO OSASTOT 04 JA 40 MÄÄRÄRAHASIIRTO nro DEC 06/2017 MÄÄRÄRAHOJEN ALKUPERÄ: LUKU 40 02 Varaukset rahoitustukea
Public. PEPPOL for dummies. Perusasioita PEPPOL verkosta. Tapani Turunen.
PEPPOL for dummies Perusasioita PEPPOL verkosta Tapani Turunen tapani.turunen@tieto.com Sisältö Johdanto Maksut ja kustannukset Yhteys PEPPOL-verkostoon Osoitteet PEPPOL-verkossa EU Norm ja PEPPOL BIS
TAMPERE ECONOMIC WORKING PAPERS NET SERIES
TAMPERE ECONOMIC WORKING PAPERS NET SERIES VÄESTÖN KESKITTYMISESTÄ KESKITTYMISSYKLIN HUIPULLA, VV. 1975-2000 Martti Hirvonen Working Paper 13 December 2002 http://tampub.uta.fi/econet/wp13-2002.pdf DEPARTMENT
Maksamisen palvelut EU:ssa: kuluttajien oikeudet ja yhtenäinen euromaksualue (SEPA)
Kuluttajana EU:ssa ostoksia helposti yli rajojen? Maksamisen palvelut EU:ssa: kuluttajien oikeudet ja yhtenäinen euromaksualue (SEPA) Johtokunnan neuvonantaja Harry Leinonen Rahoitusmarkkina- ja tilasto-osasto
Mitkä ovat keskuspankkien toimet Euroopan velkakriisissä?
Mitkä ovat keskuspankkien toimet Euroopan velkakriisissä? Johtokunnan varapuheenjohtaja Pentti Hakkarainen Suomen Lainopillinen Yhdistys ry 8.3.2012 1 Työnjako hallitukset - keskuspankit Miksi poikkeuksellisiin
UPM Kymmene CLN
UPM Kymmene CLN 30.1.2014 UPM Kymmene Credit Linked Note, Market Recovery Danske Bankin liikkeeseenlaskema Credit Linked Note tarjoaa mahdollisuuden hyötyä UPM Kymmenen ja Danske Bankin luottoriskihinnoittelusta
Suomen Pankki osana eurojärjestelmää
Tuomas Välimäki Suomen Pankki Suomen Pankki osana eurojärjestelmää Kokoomuksen Talouspoliittisen Seuran miniseminaari 28.5.2019 Radisson Blu Plaza, Helsinki 28.5.2019 1 Euroalue ja eurojärjestelmä Euroalueen
Eurooppalaisten sähkömarkkinoiden kehittyminen. Juha Kekkonen 12.12.2013
Eurooppalaisten sähkömarkkinoiden kehittyminen Juha Kekkonen 12.12.2013 Sisältö Säädöskehitys Maantieteellinen integraatio Haasteet Säädöskehitys Aikaväli Kapasiteetin jakomenettely Kapasiteetin laskentamenetelmä
Rahoitusmarkkinat; markkinoiden ja sääntelyn tasapainosta Pääjohtaja Erkki Liikanen Helsingin yliopisto: Studia Collegialia. 27.2.
Rahoitusmarkkinat; markkinoiden ja sääntelyn tasapainosta Pääjohtaja Erkki Liikanen Helsingin yliopisto: Studia Collegialia 27.2.2014 1 Johdanto Kriisin mahdollisuuteen kansainvälisen rahoitusjärjestelmän
ARVOA RAHALLE -AJATTELU, SEN RAPORTOINTI SEKÄ MITEN KAUPALLINEN MALLI TUKEE ARVOA RAHALLE AJATTELUA
ARVOA RAHALLE -AJATTELU, SEN RAPORTOINTI SEKÄ MITEN KAUPALLINEN MALLI TUKEE ARVOA RAHALLE AJATTELUA Arvoa rahalle -määritelmä Arvoa rahalle on hyötyjen (laatu, lopputuotevaatimukset, sosiaaliset ja ympäristölliset
Algoritmit 1. Luento 1 Ti Timo Männikkö
Algoritmit 1 Luento 1 Ti 10.1.2017 Timo Männikkö Luento 1 Algoritmi Algoritmin toteutus Ongelman ratkaiseminen Algoritmin tehokkuus Algoritmin suoritusaika Algoritmin analysointi Algoritmit 1 Kevät 2017
Sähköinen käteinen NYT
Sähköinen käteinen NYT Talousdemokratian keskustelutilaisuus Ravintola Old Bank, Turku 2.12.2017 Patrizio Lainà Suomen Talousdemokratia ry:n puheenjohtaja TILANNE NYT Rahan luominen Pankit luovat yli 90
Siirto helppo ja nopea mobiilimaksujärjestelmä
Siirto helppo ja nopea mobiilimaksujärjestelmä Siirto mahdollistaa erilaiset käyttötavat Henkilöltä henkilölle Verkkokaupassa Kaupassa tai kahvilassa myös kahden eri pankin välillä Nordea ottanut käyttöön.3.207.
YLEISTÄ KULUISTA JA KUSTANNUKSISTA OTC-JOHDANNAISISSA
YLEISTÄ KULUISTA JA KUSTANNUKSISTA OTC-JOHDANNAISISSA Johdannaissopimuksen toteuttamiseen liittyvät kokonaiskustannukset ja -maksut riippuvat transaktiokohtaisista ominaisuuksista ja yksityiskohdista.
Liikenneteorian tehtävä
J. Virtamo 38.3141Teleliikenneteoria / Johdanto 1 Liikenneteorian tehtävä Määrää kolmen eri tekijän väliset riippuvuudet palvelun laatu järjestelmä liikenne Millainen käyttäjän kokema palvelun laatu on
SUOMEN MAKSUNEUVOSTON EHDOTTAMAT TOIMENPITEET - MAKSAMISEN NYKYTILA JA TRENDIT 2014
SUOMEN MAKSUNEUVOSTON EHDOTTAMAT TOIMENPITEET - MAKSAMISEN NYKYTILA JA TRENDIT 2014 1 TUNNISTAMINEN JA MAKSAMINEN VERKOSSA TÄYDENTÄÄ DIGITALISAATIOTA Dirty Money Banknotes are contaminated with an average
Jouni Huotari OLAP-ohjetekstit kopioitu Microsoftin ohjatun OLAP-kuution teko-ohjeesta. Esimerkin kuvaus ja OLAP-määritelmä
OLAP-kuution teko Jouni Huotari OLAP-ohjetekstit kopioitu Microsoftin ohjatun OLAP-kuution teko-ohjeesta Esimerkin kuvaus ja OLAP-määritelmä Tavoitteena on luoda OLAP-kuutio Northwind-tietokannan tilaustiedoista
Yhtenäinen euromaksualue (SEPA) kansalaisen näkökulmasta
Studia monetaria 01.04.2008 Yhtenäinen euromaksualue (SEPA) kansalaisen näkökulmasta Johtokunnan neuvonantaja Harry Leinonen Rahoitusmarkkina- ja tilasto-osasto EMU toi - yhteisen valuutan - yhteisen rahapolitiikan
Käteistyöryhmä: Pohjoismainen vertailu, kuluttajatutkimukset tulokset ja digikäteinen
Kari Takala Suomen Pankki Käteistyöryhmä: Pohjoismainen vertailu, kuluttajatutkimukset tulokset ja digikäteinen Maksuneuvoston kokous 2.11.2018 26.10.2018 1 Sisällys 1. Pohjoismaista vertailua käteisen
Maksuliikenne mittaa rahoitusmarkkinoiden pulssia
Maksuliikenne mittaa rahoitusmarkkinoiden pulssia 6.5. Euron myötä rahamarkkinat integroituivat ja pankit pystyivät hankkimaan likviditeettiä toisiltaan joustavasti yli maarajojen. Kriisin aikana pankkien
Tutkijapalvelut Suomen Pankissa
Tutkijapalvelut Suomen Pankissa Tutkimuskoordinaattori Minna Nyman Tutkimusyksikkö/Rahapolitiikka ja tutkimus & Johtava tietoasiantuntija Soile Hakonen Tiedonhallintatoimisto/Johdon sihteeristö Tutkijapalveluseminaari
SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA
SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA Sisältö Fintech-yritykset tuovat markkinoille uudenlaisia rahoituspalveluita 3 BLOGI Fintech-yritykset tuovat markkinoille uudenlaisia rahoituspalveluita
2 Euromääräisiä pieniä maksuja välittävien maksujärjestelmien luokitus
EUROOPAN KESKUSPANKKI 1 Johdanto EUROMÄÄRÄISIÄ PIENIÄ MAKSUJA VÄLITTÄVIEN MAKSUJÄRJESTELMIEN YLEISVALVONTA Maksujärjestelmien yleisvalvonta on yksi keskuspankkien tärkeimmistä tehtävistä. Sen tarkoituksena
Sisällys. Esipuhe Tiivistelmä EJRK:n vuosikertomus 2013 Sisällys
Vuosikertomus 2013 Vuosikertomus 2013 Sisällys Esipuhe... 4 Tiivistelmä... 5 EJRK:n vuosikertomus 2013 Sisällys 3 Esipuhe Tämä on Euroopan järjestelmäriskikomitean (EJRK) kolmas vuosikertomus. EJRK on
Pankkitalletukset ja rahamarkkinasijoitukset. Henri Huovinen, analyytikko Osakesäästäjien Keskusliitto ry
Pankkitalletukset ja rahamarkkinasijoitukset Henri Huovinen, analyytikko Osakesäästäjien Keskusliitto ry Korkosijoitukset Korkosijoituksiin luokitellaan mm. pankkitalletukset, rahamarkkinasijoitukset,
SEPA-siirtymäkauteen liittyviä näkökohtia
Finanssialan Keskusliitto SEPA-foorumi SEPA-siirtymäkauteen liittyviä näkökohtia 18.5.2009 Harry Leinonen 1 End-date ulottuvuuksia Aikaulottuvuus Start-date Siirtymäaika End-date Maksutavat Osapuolet Alueellisuus
SUOMEN PANKIN KESKUSTELUALOITTEITA
SUOMEN PANKIN KESKUSTELUALOITTEITA 6/93 Harri Hasko Tutkimusosasto 6.4.1993 Valuuttakauppojen netotus ja riskien hallinta FINLANDS BANKS DISKUSSIONSUNDERLAG BANK OF FINLAND DISCUSSION PAPERS Suomen Pankki
Inflaatio, deflaatio, valuuttakurssit ja korot
Studia monetaria Rahatalouden perusasioita I Inflaatio, deflaatio, valuuttakurssit ja korot Lauri Kajanoja, VTT Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto Suomen Pankki 25 20 15 10 5 0-5 Inflaatio Suomessa Kuluttajahintaindeksin
Viennin rahoitusjärjestelyt /Team Finland - Valuuttasaatavien turvaaminen 14.4.2016
Viennin rahoitusjärjestelyt /Team Finland - Valuuttasaatavien turvaaminen 14.4.2016 OP Markets Johdannais- ja valuuttamyynti Jukka Rajavaara 040 526 6342 Jukka.rajavaara@op.fi Markets Agenda 1. Asiakkaiden
Niku Määttänen, Aalto-yliopisto ja Etla. Makrotaloustiede 31C00200, Talvi 2018
Niku, Aalto-yliopisto ja Etla Makrotaloustiede 31C00200, Talvi 2018 Johdanto Rahan syntyminen ja tuhoutuminen Rahan määrä vaihtelee yli ajan eikä se ole suoraan esim. keskuspankin kontrollissa. Miten rahaa
EMIR ja johdannaissopimusten ilmoittaminen
EMIR ja johdannaissopimusten ilmoittaminen EMIR asetus (European Market Infrastucture Regulation) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:0 648/2012 OTC-johdannaisista, keskusvastapuolista ja kauppatietorekistereistä
Keskuspankin toiminnasta globaalin rahoituskriisin aikana
Keskuspankin toiminnasta globaalin rahoituskriisin aikana Pääjohtaja Erkki Liikanen 29.1.2009 1 BKT ennusteet vuodelle 2009 3.0 Konsensus IMF Euroopan komissio OECD % Yhdysvallat 3.0 % Euroalue 2.0 2.0
IAA Regulation Committee
IAA Regulation Committee Mikä IRC on? Insurance Regulation Committee Insurance Regulation Committee ORSA Working Group Insurance Regulation Committee Reinsurance Insurance Regulation Committee Solvency
Talouden mahdollisuudet 2009
Talouden mahdollisuudet 2009 Seppo Honkapohja Suomen Pankki Talous 2009 seminaari 23.10.2008 1 Esityksen rakenne Rahoitusmarkkinoiden häiriötilat Suomen ja muiden pohjoismaiden rahoituskriisi 1990-luvulla
Kulta sijoituskohteena
Kulta sijoituskohteena Rahamuseo 28.10.2008 Eija Salavirta PT osasto SUOMEN PANKKI FINLANDS BANK BANK OF FINLAND 1 Sisältö Kansainvälisen rahoitusjärjestelmän kultakronologia Kultamarkkinoiden kysyntä-tarjontarakenne
LAUSUNTO VALTIONEUVOSTON SELVITYKSESTÄ EUROOPAN KOMISSION EHDOTUKSIIN TALOUS- JA RAHALIITON KEHITTÄMISEKSI
LAUSUNTO VALTIONEUVOSTON SELVITYKSESTÄ EUROOPAN KOMISSION EHDOTUKSIIN TALOUS- JA RAHALIITON KEHITTÄMISEKSI Timo Miettinen, FT Eurooppa-tutkimuksen keskus Helsingin yliopisto Presentation Name / Firstname
YHTENÄISEN EUROMAKSUALUEEN TOTEUTUMINEN SUOMESSA. Tiedotustilaisuus Toimitusjohtaja Piia-Noora Kauppi
YHTENÄISEN EUROMAKSUALUEEN TOTEUTUMINEN SUOMESSA Tiedotustilaisuus 22.9.2011 Toimitusjohtaja Piia-Noora Kauppi SEPA-maat Finanssialan Keskusliitto Finansbranschens Centralförbund 22.9.2011 2 Yhtenäisen
Kansainvälinen rahatalous Matti Estola. Termiinikurssit ja swapit valuuttariskien hallinnassa
Kansainvälinen rahatalous Matti Estola ermiinikurssit ja swapit valuuttariskien hallinnassa 1. Valuuttariskien suojauskeinot Rahoitusalan yritykset tekevät asiakkailleen valuuttojen välisiä termiinisopimuksia
Siirto helppo ja nopea mobiilimaksujärjestelmä
Siirto helppo ja nopea mobiilimaksujärjestelmä Siirto mahdollistaa erilaiset käyttötavat Henkilöltä henkilölle Verkkokaupassa Kaupassa tai kahvilassa myös kahden eri pankin välillä Nordea ottanut käyttöön.3.207.
SHS-tilastoinnista aiheutuvat muutokset TIHA-tiedonkeruuseen
SHS-tilastoinnista aiheutuvat muutokset TIHA-tiedonkeruuseen TIHA-raportoijainfo Suomen Pankissa 28.5.2013 Jarmo Kariluoto 28.5.2013 Jarmo Kariluoto SUOMEN PANKKI FINLANDS BANK BANK OF FINLAND Julkinen
Suomalaisten pankkien kirjeenvaihtajapankkimaksut
Julkinen BoF Online 14 2013 Suomalaisten pankkien kirjeenvaihtajapankkimaksut Timo Iivarinen Tässä julkaisussa esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajan omia eivätkä välttämättä edusta Suomen Pankin kantaa.
Seurakunnallisten toimitusten kirja
Seurakunnallisten toimitusten kirja Suomen Helluntaikirkko Seurakunnallisten toimitusten kirja Suomen Helluntaikirkon julkaisuja 5 2015 Suomen Helluntaikirkko ja Aikamedia Oy Kaikki oikeudet pidätetään.
Matalan korkotason vaikutus vakuutustoimintaan yhtiön näkökulma
Matalan korkotason vaikutus vakuutustoimintaan yhtiön näkökulma Markkinoista 20.3.2014 2 Eonia 20.3.2014 3 Regulaatio muokkaa markkinoita 20.3.2014 4 Tehokkaat markkinat fantasiaa? Täydellisen tehokkaita
Strathclyde-prosessi
Strathclyde-prosessi (Materiaali pohjautuu Terry Williamsin luentokalvoihin The Catastrophic Project - an examination of some real-life project failures and an exposure of root causes. Project Management
MiFID II mukainen kooste asiakastoimeksiantojen toteuttamisesta 2017
MiFID II mukainen kooste asiakas toteuttamisesta 2017 AKTIA PANKKI OYJ Tämä raportti täydentää asiakastoimeksiannoista julkistettavaa vuosittaista tietoa kaupankäyntivolyymillä mitattuna tärkeimmistä toteuttamispaikoista.
Pankkikriisit ja niiden ehkäiseminen
Pankkikriisit ja niiden ehkäiseminen Matti Estola Itä-Suomen yliopisto, Joensuun kampus Luento 8: Eurojärjestelmän perusteista ja euron kriisistä 1 1 Tämän luennon tekstit on poimittu lähteistä: http://www.ecb.int/home/html/index.en.html
Yrittäjien aamukahvit Kinnossa Kouvola Innovation Oy Vientisaatavien rahoittaminen
Yrittäjien aamukahvit Kinnossa Kouvola Innovation Oy Vientisaatavien rahoittaminen 7.2.2017 Pyry Huhtanen Pienet yritykset tarvitsevat suuria yrityksiä enemmän käteistä, sillä niiden kyky tuottaa liiketoiminnan
Riskien hallinnan kehityskohteita finanssikriisin valossa
Kommenttipuheenvuoro: Riskien hallinnan kehityskohteita finanssikriisin valossa Aktuaaritoiminnan kehittämissäätiön syysseminaari 18.11.2009 Apulaisjohtaja Jukka Vesala Finanssivalvonta Finansinspektionen
Vuonohjaus: ikkunamekanismi
J. Virtamo 38.3141 Teleliikenneteoria / Ikkunointiin perustuva vuonohjaus 1 Vuonohjaus: ikkunamekanismi Kuittaamattomina liikkeellä olevien segmenttien (data unit) lkm W (ikkuna) Lähetyslupien kokonaismäärä
Standardit ja niihin vaikuttaminen
Standardit ja niihin vaikuttaminen Lauri Halme IEC TC 46 ja CLC TC 46X Puheenjohtaja lauri.halme@tkk.fi SFS:n delegaattivalmennus 16.12.2011 Frankfurt am. 14.12.2011 1 Standardointi Yhteisesti sovitut
2 HE 99/1999 vp SISÄLLYSLUETTELO
HE 99/1999 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi eräistä arvopaperi- ja valuuttakaupan sekä selvitysjärjestelmän ehdoista ja laiksi arvoosuustileistä annetun lain 5 a :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN
Väitöskirja keskuspankkien likviditeettihuutokauppojen vaikutuksista 1
Kansantaloudellinen aikakauskirja 99. vsk. 3/2003 VÄITÖKSIÄ Väitöskirja keskuspankkien likviditeettihuutokauppojen vaikutuksista 1 Leonardo Bartolini Senior Vice President Head, International Research
SUOMEN PANKIN KESKUSTELUALOITTEITA
SUOMEN PANKIN KESKUSTELUALOITTEITA 32/92 Anu Mtitirsepp Tutkimusosasto 28.10.1992 Viron maksujärjestelmä ja sen kehittämistarpeet FINlANDS BANKS DISKUSSIONSUNDERLAG BANK OF FINlAND DISCUSSION PAPERS Suomen
Mikko Kalliovaara. SEPA virtaviivaistaa
Heeros Systems Oy Tilitoimistoristeilyi i t i t 2010 Mikko Kalliovaara SEPA virtaviivaistaa SEPA ja Heeros - SEPA yleisesti (FKL) - SEPA siirtymäaikataulu (FKL) - SEPA Heeroksen sovelluksissa - Identa
SAMPO PANKKI KORKO-OBLIGAATIO 1609: KORKOKAULURI XV
Danske Bank Oyj, www.danskebank.fi SAMPO PANKKI KORKO-OBLIGAATIO 1609: KORKOKAULURI XV Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank Oyj Lainan ISIN-koodi: FI4000050000 KORKOKAULURI XV Viiden
AJANKOHTAISKATSAUS MISSÄ OLEMME MITÄ SEURAAVAKSI?
AJANKOHTAISKATSAUS MISSÄ OLEMME MITÄ SEURAAVAKSI? Juha Eerikäinen Head of Cash Management Process Development Finland Nordea Pankki Suomi Oyj 1 2 MITEN SEPA ETENEE - TILASTOTIETOJA MAKSAMISESTA JA VERKKOLASKUISTA
MIETINTÖLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2019/0801(NLE)
Euroopan parlamentti 2014-2019 Talous- ja raha-asioiden valiokunta 2019/0801(NLE) 19.2.2019 MIETINTÖLUONNOS neuvoston suosituksesta Euroopan keskuspankin johtokunnan jäsenen nimittämisestä (05940/2019
Henkilöasiakkaiden tilinsiirtopalvelu
Henkilöasiakkaiden tilinsiirtopalvelu Pankeilla on velvollisuus tarjota tilinsiirtopalvelua kuluttaja-asiakkaalle, joka siirtää maksuasiointinsa toiseen Suomessa toimivaan pankkiin ja uusi tili on samassa
Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja DEC 38/2015.
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 30. lokakuuta 2015 (OR. en) 13543/15 FIN 730 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 30. lokakuuta 2015 Vastaanottaja: Kristalina GEORGIEVA, Euroopan komission varapuheenjohtaja Pierre
RAHA- JA PANKKITEORIA. 1. Hyödykeraha. 2. Raha-aggregaatin M2 muutokset
RAHA- JA PANKKITEORIA 31C00900 1. Hyödykeraha Miten seuraavat asiat sopisivat hyödykerahaksi? Tarkastele asiaa rahan kolmen perusominaisuuden valossa! (1 piste/hyödyke) Vaihtovirta (230 V) Hyvä arvon mitta,
Inflaatio, deflaatio, valuuttakurssit ja korot
Studia monetaria Rahatalouden perusasioita I Inflaatio, deflaatio, valuuttakurssit ja korot Lauri Kajanoja, VTT Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto Suomen Pankki Mitä teen työkseni Suomen Pankin tehtävät
SOCIÉTÉ GÉNÉRALE LISTALLEOTTOESITTEEN PERUSOSAN TÄYDENNYSOSA TEKNISET EHDOT WARRANTEILLE, JOIDEN KOHDE-ETUUTENA ON VALUUTTAKURSSI
SOCIÉTÉ GÉNÉRALE LISTALLEOTTOESITTEEN PERUSOSAN TÄYDENNYSOSA TEKNISET EHDOT WARRANTEILLE, JOIDEN KOHDE-ETUUTENA ON VALUUTTAKURSSI Tämä Listalleottoesitteen perusosan täydennysosa ( Täydennysosa ) täydentää
31C99902 KTK-tutkielmaseminaari Research plan Jari Sallinen
31C99902 KTK-tutkielmaseminaari Research plan 29.1.2015 Jari Sallinen Euroopan Keskuspankin ja Fedin rahapolitiikka finanssikriisin jälkeen Tutkimus kuvailee finanssikriisin aikana ja jälkeen harjoitettua
Liikanen Erkki 330 Suomen Pankki Keskuspankki Johtokunta Pvm: 22.8.2013. Virkamatka. Tilitystulokset ja kustannusten kohdistus
Liikanen Erkki 330 Suomen Pankki Keskuspankki Johtokunta Pvm: 22.8.2013 Sivu: 1 / 5 Matkakululaskelma Virkamatka Liikanen Erkki matka 13027 19.06.2013-26.06.2013 Matkan Pvm. Tapahtuma Maa Paikka Syy 19.06.2013
Inflaatio, deflaatio, valuuttakurssit ja korot Rahatalouden perusasioita I
Inflaatio, deflaatio, valuuttakurssit ja korot Rahatalouden perusasioita I 26.10.2010 Hanna Freystätter, VTL Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto Suomen Pankki 1 Inflaatio = Yleisen hintatason nousu. Deflaatio
Lainaaminen, säästäminen ja pankit. Taloustieteen perusteet Matti Sarvimäki
Lainaaminen, säästäminen ja pankit Taloustieteen perusteet Matti Sarvimäki Johdanto Viimeksi hyödyke- ja työmarkkinat Tänään lainaaminen, säästäminen, investoinnit rahoitusmarkkinat ja pankit Tästä eteenpäin
Inflaatio, deflaatio, valuuttakurssit ja korot
Studia Generalia Rahatalouden perusasioita I Inflaatio, deflaatio, valuuttakurssit ja korot Lauri Kajanoja, VTT Ekonomisti, kansantalousosasto Suomen Pankki Rahan käsite mitä raha on? Rahan voi määritellä
Yhtenäisen euromaksualueen tulevaisuuden näkymät. 11.5.2011 Harry Leinonen
Tulevaisuuden Finanssipalvelut, Talentum, Ravintola Pörssi, Helsinki Yhtenäisen euromaksualueen tulevaisuuden näkymät 11.5.2011 Harry Leinonen Esitetyt näkemykset perustuvat henkilökohtaisiin tutkimustuloksiin.
EUROMÄÄRÄISIÄ PIENIÄ MAKSUJA VÄLITTÄVIEN MAKSUJÄRJESTELMIEN YLEISVALVONTA Vastauksia kannanotoissa esitettyihin kommentteihin
EUROOPAN KESKUSPANKKI EUROMÄÄRÄISIÄ PIENIÄ MAKSUJA VÄLITTÄVIEN MAKSUJÄRJESTELMIEN YLEISVALVONTA Vastauksia kannanotoissa esitettyihin kommentteihin Eurojärjestelmä esitti 8.7.2002 kannanottopyynnön, joka
SEPA. Yhtenäinen euromaksualue. LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULU Liiketalouden laitos Kansainvälisen kaupan koulutusohjelma Opinnäytetyö Syksy 2006 Aro Mirva
SEPA Yhtenäinen euromaksualue LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULU Liiketalouden laitos Kansainvälisen kaupan koulutusohjelma Opinnäytetyö Syksy 2006 Aro Mirva Lahden ammattikorkeakoulu Liiketalouden laitos ARO,
Tutkittua tietoa suomalaisten puukerrostalojen asukastyytyväisyydestä - puukerrostalossa asuu tyytyväinen perhe
Puupäivä Wanhassa Satamassa 27.11.2011 Tutkittua tietoa suomalaisten puukerrostalojen asukastyytyväisyydestä - puukerrostalossa asuu tyytyväinen perhe Professori Ralf Lindberg, Tampereen teknillinen yliopisto