Tervetuloa juhlaan kanssamme. Kokous- ja juhlatarjoilut

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tervetuloa juhlaan kanssamme. Kokous- ja juhlatarjoilut"

Transkriptio

1 Tervetuloa juhlaan kanssamme Kokous- ja juhlatarjoilut

2 Hyvä maku. Siitä lähtee meillä kaikki. Fazer Culinary Team Finland Olympia KULTAA 2016 Fazer Culinary Team Finland MM HOPEAA 2018 Teemme Fazerin ravintoloissa jokainen päivä ruokaa yli ihmiselle: lounaita lapsille ja senioreille, kahvituksia kokousten arvovieraille, kakkutarjoiluita juhlapäiväänsä viettäville sankareille. Meillä on suuri vastuu ruokamme terveellisyydestä ja vastuullisuudessa, mutta kaikki lähtee kuitenkin siitä, että ruokamme maistuu hyvältä ja että se tarjoaa iloa ja nautintoa. Makutottumukset muuttuvat jatkuvasti, ja siksi myös meidän on koko ajan kehityttävä ja pysyttävä ajan hermolla. Ravintoloissamme on aloittanut aivan uudenlainen ammattikunta, parisenkymmentä Gastro Chefiä, joiden työ näkyy esimerkiksi ruokamme jatkuvana uudistumisena ja sen maun kehittämisenä. Ruoka on intohimomme ja haistelemme jatkuvasti ruoka-alan uusimpia trendejä. Hyvän olon ja herkullisten makujen lisäksi ruokamme tarjoavat aina myös jotain vähän enemmän: iloa elämääsi tai vaikkapa puheenaiheen tilaisuuden alkajaisiksi. Kokeile esimerkiksi jaettavaksi tarkoitettuja sharing-kokouslautasiamme tai tarjoa juhlavieraillesi mehevää mustapapu- brownietamme takuuvarma juhlien hitti! Olemme koonneet tähän esitteeseen näihin teemoihin sekä eri juhliin ja juhlakausiin liittyviä menukokonaisuuksia ja vinkkejä. Me fazerilaiset haluamme ylittää asiakkaidemme odotukset ja tarjota heille herkullisia makuelämyksiä joka päivä. Olemme iloisia siitä, että tällä hetkellä vallalla olevat supertrendit hyvinvointi, vastuullisuus ja kasvisten suosiminen sopivat niin hyvin yhteen omien arvojemme kanssa. Tapio Bergström Keittiömestari, Fazer Culinary Team Finlandin johtaja 2 3

3 Tiesitkö, että... Vastuullisuus syntyy valinnoistamme Haluamme olla vaikuttamassa siihen, mitä suomalaiset syövät. Teemme ravintoloissamme noin miljoona ateriaa vuodessa. Se on niin suuri määrä, että pienilläkin teoillamme on suuri vaikutus. Käytämme Fazerin 100 % vastuullisesti tuotettua suklaata. Tahdomme tietää, mistä ruokamme tulee 100% kaiken lihan ja kalan alkuperä tunnetaan, ja ne ovat näkyvillä ravintoloidemme tuoteselosteissa. Jo vuodesta 2013! myös käyttämämme perunat ovat jäljitettävissä aina viljelijälle asti. käytämme sertifioitua tonnikalaa ja katkarapua. 100% kotimaista broileria ruokalistalla. Suomessa valmistetaan Fazer Food & Co ja Amica -servetit, kartonkikupit sekä -lautaset. 40x suomalaista maitotilaa työllistyy ravintoloissamme käytettävän maidon kautta. 25x omakotitaloa lämmitetään vuosittain meillä käytettyjen perunoiden kuorista tuottettavalla energialla. -80% veitsien kanssa sattuneita työtapaturmia Kiitos viiltosuojakäsineiden! Haluamme tietää, mistä käyttämämme raaka-aineet ovat peräisin. Silloin voimme varmistua, että ne ovat turvallisia ja että niiden tuotanto on läpinäkyvää. Käytämme sesonginmukaisia suomalaisia raaka-aineita aina, kun se on mahdollista, sillä haluamme antaa töitä suomalaisille. Valinnastamme lisätä kasviksien käyttöä voit lukea lisää seuraavalta aukeamalta. Suosimme luonnollisesti Fazerin omia raaka-aineita: omaa kotimaista kauraa Lahden myllyltä, Fazerin vastuullista suklaata sekä omia Yosa- ja Froosh-tuotteitamme. Nämä kaikki hienot tuotteet ja raaka-aineet maistuvat myös kokous- ja juhlatarjoiluissamme. Kokeile vaikka upeaa Yosa-kakkuamme! Uskomme, että myös juhlatarjoilut ja kokouskahvitukset maistuvat piirun verran paremmilta, kun niiden takana on valintoja, jotka tekevät hyvää sekä ympäristölle että omalle hyvinvoinnillemme. Seis hävikille 100% 100% Tarjoilemme Pauligin kahvia, joka tulee 100 % vastuullisiksi varmennetuista lähteistä. Olemme erityisen ylpeitä siitä, että 100 % käyttämästämme broilerista on kotimaista ja että sen alkuperä voidaan tarvittaessa jäljittää. Hävikin vähentäminen on tärkeä osa vastuullisuustyötämme. Meille on kunnia-asia saada työskennellä hyvän ruoan parissa, ja haluamme kunnioittaa hienoja raaka-aineita ja annoksia, jota niistä valmistamme. Olemme iso talo, ja siksi jo muutaman gramman vähennys hävikissä jokaista annosta kohti tietää vuodessa satojen tonnien verran ruokaa, joka ei mene hukkaan. 4 5

4 Päästä kasvikset tähtirooliin Suosimme aina ruoissamme kasviksia. Kasvispainotteisuus on yhä kasvava trendi, josta on helppo olla innoissaan, tuovathan kasvikset lisää valinnanvaraa, väriä ja iloa lautasillemme. Olemme jatkuvasti lisänneet kasvisten osuutta ruoissamme ja kannustamme myös asiakkaitamme suosimaan kasviksia, sillä se on valinta, joka auttaa jaksamaan ja voimaan hyvin. Emme pyri korvaamaan lihaa lautasilla kokonaan, vaan ennemminkin tahdomme muuttaa ruokavalion painopistettä. Liha on hyvä proteiininlähde, mutta se saisi olla sivuroolissa. Tahdomme tarjota aina niitä kasviksia, jotka ovat sillä hetkellä sesongissa, koska se nyt vaan on fiksua syödä kasvikset silloin, kun ne ovat parhaimmillaan. Saat meiltä myös trendikkäät ja herkulliset kasvistarjoilut Lempeää ja herkullista Paahdettua kukkakaalia ja papupyreetä Syyskauden maanläheisiä makuja Maa-artisokka-tattirisotto Joko olet tullut tutuksi Wicked Rabbitin kanssa? Osa innostavaa työtämme kasvisruokien ja -reseptiikan parissa on uusi Wicked Rabbit -kasvisruokakonseptimme. Se vie kasvisten vallankumousta askeleen verran eteenpäin ravintoloissamme ja kokoustarjoiluissamme. Seuraa kujeilevaa kania retkelle innostavien kasvisruokien maailmaan! Wicked Rabbit -kokoustarjoilumme sisältävät täysipainoista kasvisruokaa, joka maistuu kaikille. Kokeile esimerkiksi herkullisia voileipiämme miltä kuulostaisi vaikkapa punajuuri-saksanpähkinäleipä tai broccolini-porkkanaleipä? Tai mitä jos kattaisit vieraillesi kokonaisen kasvisbuffetin, joka sisältää inspiroivan valikoiman kylmiä ja lämpimiä kasvisruokia? Herkullinen tehtävämme on ollut kehittää yhä uusia kasvisreseptejä, jotka tuovat kasviksista niiden parhaat puolet esille. Hyvä esimerkki on vaikkapa huikean herkullinen Halloweenmenumme, joka on kokonaan rakennettu syyskauden upeista kasviksista. Lue lisää sivulta 20. Se, että syömme enemmän kasviksia, on tietenkin hyväksi myös planeetallemme. Teemme siis päivittäin ympäristötyötä, joka maistuu hyvältä mikä voisi olla parempaa? Yllätä vieraasi! Suolakuoressa kypsennetty punajuuri ja tatti Suosimalla kasviksia pienennämme hiilijalanjälkeämme jopa 30% Herkuttele hienostuneen pähkinäisellä maulla Maa-artisokkakeittoa ja porkkanaa 6 7

5 Ajattelu tarvitsee ruokaa Tutkimme ruoan ja aivojen suorituskyvyn välistä yhteyttä Fazer Brainhow -ohjelmassamme, joka pyrkii lisäämään tieteeseen perustuvaa ymmärrystä siitä, miten esimerkiksi ruoka ja uni vaikuttavat hyvinvointiimme. Fazer Brainhow -tuotteissa käytetään esimerkiksi vihanneksia, pähkinöitä ja siemeniä sekä täysjyväviljoja ja kalaa, joilla on tutkitusti positiivista vaikutusta aivojen toimintaan. Kokoustarjoilu, jossa on ajatusta Mielestämme oikein hyvä kokoustarjoilu paitsi maistuu hyvältä, myös antaa kokousvieraille energiaa keskittymiseen ja auttaa heitä pysymään virkeinä läpi kokouspäivän. Niinpä kehitimme valikoiman Fazer Brainhow -kokoustuotteita, jotka saavat ajattelun luistamaan. Valikoimaamme kuuluu muun muassa välipalalautasia, kokousaamiaisia ja -lounaita sekä myös makeita herkkuja. Tarjoa kokouskahvien lisäksi tai sijaan virkistävä smoothie tai vaikkapa piristävä tyrnishotti, kata lounaalla pöytään esimerkiksi maistuvaa aasialaista papusalaattia ja selätä iltapäivän väsymys hedelmäisellä välipalapatukalla. Vegaaninen välipalapatukka antaa herkullista puhtia kokouksiin Kukkakaalia, ruislastuja ja porkkanahummusta: aivoruokalautanen saa kokouspäivän rullaamaan mukavasti JUHLIEN JA KOKOUSTEN AMMATTILAINEN Olemme kokousten ja juhlien järjestämisen huippuammattilaisia, ja olemme mielellämme apunasi kaikissa tilaisuuksissa pienistä kakkukahveista aina areenan täyttäviin tapahtumiin. Meiltä saat aina jotain vähän enemmän: huolella suunniteltuja makuelämyksiä, pirteyttä tuovia kokoustarjoiluita tai palvelua, joka jättää lämpimän muiston. Palvelemme sinua tarvittaessa tilaisuuden suunnittelusta tarjoiluun saakka. Tarjoamme valmiita paketteja tai räätälöimme halutessasi tilaisuutesi juuri halutunlaiseksi. Cateringin lisäksi voit varata meiltä myös upeita juhlatiloja. Historiallinen Turun linna, huikea Lahden urheilukeskuksen Ravintola Voitto tai Pääpostitalon edustussauna Helsingin kattojen yllä ovat vain muutama esimerkki hienoista tiloistamme. Autamme mielellämme myös tärkeän kotijuhlasi järjestelyissä tarvitsisitko tarjoiluapua, herkkuja notkuvan juhlapöydän vai ehkä täyden palvelun paketin? Kaikki järjestyy! Tutustu palveluihimme tarkemmin: kokouksetjajuhlat.fi Maa-artisokka-hernepyreeleipä Auta vieraita kampittamaan väsymys maukkaalla tavalla 8 9

6 Yllätä vegaanisella kokoustarjoilulla Jaettavaksi tarkoitetut sharing-lautasemme kahdelle tai usemmalle ruokailijalle murtavat jään heti tilaisuuden alkuun tai antavat mainion puheenaiheen kokouksen tauolla. Brainhow-kokouspaketti Annoksen jakaminen yhdessä nostattaa yhteishenkeä ja tarjoaa elämyksen. Valikoimiimme kuuluu esimerkiksi herkullisia ja terveellisiä aamiaislautasia tai kokouspäivän mukavasti katkaisevia välipaloja. Kestävä kehitys -lautanen Mitä jos kokoustarjoilu tarjoaisikin myös elämyksen? Trifle 10 11

7 Punajuurituorepuuro Aloita kokouspäivä rohkeasti Tarjoilemme Pauligin maistuvaa kahvia, joka laittaa päivän mukavasti käyntiin. Aamupala puhuttaa aina Anna kokouksellesi startti, joka puhuttaa ja jää mieleen. Kokoustaminen voi alkaa herkullisesti mutta terveellisesti hyvän aamiaisen parissa. Valikoimamme sisältää valmiita aamiaispaketteja, mutta kokoamme mielellämme toiveiden mukaisen kokonaisuuden, joilla starttaat kokouspäivän tilaisuuden luonteeseen sopivalla tavalla. Kattavasta valikoimastamme löytyy aamiaista jokaiseen makuun. Aloita kokouspäivä rohkeasti esimerkiksi chilli-kaakao- tai punajuurituorepuurollamme tai maistuvalla chiavanukkaalla, tai kata pöytään perinteisemmin sämpylöitä, croissanteja ja hedelmiä. Itse tekemämme smoothiet täydentävät aamiaisen. Emme ole unohtaneet erikoisruokavalioita. Päin vastoin, teimme vegaanisista, gluteenittomista ja ton-ton-tuotteistamme niin herkullisia, että ne maistuvat myös koko porukalle. Haluatko ennemmin hemmotella vieraitasi pienin herkuin vai tarjota terveellisyyttä ja puhtia päivään? Appelsiini-porkkana-kurkuma -shotti Mango-persilja -shotti Kuningatar-vadelma-proteiini -smoothie 12 13

8 Hip hurraa, kevään sankarit! Hemmottele vieraitasi juhlamenulla: mustapapubrownie, lohibowl, jääkellarin lohi ja lasimestarin kasvikset, paahdettua kukkakaalia, papupyrettä ja yosakastiketta Kesäinen salaattibuffet: caesarsalaatti, tomaatti-mozzarella-salaatti, savulohi, viher-mansikkasalaatti Pienet makeat täydentävät juhlapöydän. Onko valintasi macaronit vai pikkusuklaat, vai ehkä ihanat lusikka- tai käpypikkuleipämme? Suolaiset tarjottavat ovat kevään juhlissa suosiossa. Katamme juhlan kunniaksi pöytään salaatteja, piirakoita ja suolaisia kakkuja, sekä annoskokoisina että jaettavina. Kokeile vaikka upeaa siikamoussekakkuamme ja tutustu gluteenittomiin, vegaanisiin ja ton-ton-tuotteisiimme. Inspiroiduimme keväästä ja loimme valmistujaisten kunniaksi raikkaan menun, jossa maistuvat kauden tuoreet salaatit ja ihanat juhlaherkut. Kaunis kattaus antaa viimeisen silauksen. Kevät ja kesä tarjoavat lukuisia syitä juhlaan. Kotijuhlien lisäksi ajankohta on mitä otollisin myös yritysjuhliin, ja näistä samoista herkuista syntyy loistavat tarjoilut myös kesäisiin kokouksiin. Koulunsa päättävällä on iso urakka takana ja suuri syy juhlaan. Valmistujaisissa rento juhlatunnelma syntyy stressittömyydestä ja omannäköisistä tarjottavista. Mieti, mitä voisit tilata valmiina ja mitä haluat valmistaa itse. Meille on ilo saada olla mukana järjestelemässä juhlaasi. Voiko tarjoiluapu itse juhlapäivänä olla se, mikä pelastaa stressiltä, tai vaikka valmiina tilattu täyte- tai voileipäkakku? Tai ehkä haluat jättää asioista huolehtimisen kokonaan meidän harteillemme ja heittäytyä itse vain nautiskelemaan juhlasta? Voiko tarjoiluapu itse juhlapäivänä olla se, mikä pelastaa stressiltä, tai vaikka valmiina tilattu täyte- tai voileipäkakku? Hyvä ruoka on juhlissa aina keskipisteessä. Valikoimiimme kuuluu runsas määrä juhlavia herkkuja suolaisesta makeaan, jotka kruunaavat tärkeän päivän. Kakkuvalikoimamme on ylpeydenaiheemme. Leivomme toinen toistaan maistuvampia herkkuja täyteläisestä suklaakakusta raikkaaseen mustaherukkaiseen kakkuun. Mitä jos tarjoaisitkin kakun kakkutikkareiden muodossa tai kattaisit pöytään trendikästä mustapapubrownietamme? Luonnollisestikin loihdimme herkkuja myös erikoisruokavaliota noudattavaille vieraille. Käpypikkuleivät täydentävät juhlapöydän Pienet makeat: macarons, minibrownie, suklaatryffelit, porkkanakakku, juustokakku, bebe, puolukka-juustokakku Muista äitiä äitienpäivänä kakulla! Tutustu ravintolasi upeaan kakkuvalikoimaan. Hyvä ruoka on juhlissa aina keskipisteessä. Puolukka-mascarponekakku juhlaan Aprikoosisuklaakakku äidille 14 15

9 Sima viimeistelee vapputunnelman. Amica-sima on käsin tehty kotisima, joka valmistetaan ravintoloissamme perinteisellä reseptillä. Tarjoa simaa vieraillesi ja muista varata muutama pullo myös kotiin. Vappu aloittaa iloisesti kevään juhlakauden. Vappupöytämme antimet maistuvat yhtä hyvin kotijuhlissa kuin yrityksesi vappujuhlissa. Vappupöytään sopii tarjottavaksi melkein mikä tahansa, mutta silli ja perunasalaatti ovat kestosuosikkeja, jotka pitävät pintansa vuodesta toiseen. Sillin tarjoilemme annoksina lasissa perunan kera, ja perunasalaatin taas päivitimme sesongin suurherkulla korvasienillä. Ei vappua ilman munkkeja! Munkit maistuvat ihan kaikille, ja tarjoilemmekin vapun kunniaksi sekä itse tekemiämme että Fazerin leipomon munkkeja. Tarjoa kokouksissa ja juhlissa ja osta myös kotiin! 5 x JUHLAVINKKI 1 Älä joudu juhlavalmistelujen yllättämäksi, vaan aloita suunnittelu ajoissa. Minkälainen budjetti on käytössä, entä paljonko omaa aikaasi sinulla on realistisesti käytettävissä valmisteluihin? Missä kohdin voisit oikaista ja mitä voisit hankkia valmiina haluatko tilata täyden tarjoilukokonaisuuden tai ottaa vaikkapa vain kakun tilattuna valmiina? 2 Tarjottavien valinta on ensimmäisiä tehtäviä. Mieti juhlien luonnetta: aamupäivällä maistuu erilainen ruoka kuin kuin illalla, lounasaikaan juhlavieraille maistuu varmasti tukevampi syötävä, ja iltapäivisin riittää usein kevyt tarjoilu. Paikoillanne, valmiit, vapunviettoon! Riittävätkö astiat? Pitääkö niitä vuokrata samalla, kun tilaat tarjoilut? Onko lahjoille varattu paikka ja kukille maljakoita? Montako kuppia kahvia varata? Kahvi on meille suomalaisille sydämenasia ja monien juhlien välttämättömyys. Perusohje on, että noin 1,5 kuppia vierasta kohti on riittävästi. Kahvilaskuri.fi kertoo kätevästi kahvin tarpeen henkilömäärän mukaan. Valitse oikea kahvi tarjottavien mukaan. Jos pohdit, mikä kahvi sopisi suunnittelemasi tarjottavan kanssa, Pauligin Makupari-palvelu auttaa. paulig.fi/makuparit 16 17

10 Aika juhlia satoa Parasta syksyssä? Tietysti upea kotimainen sato ja juhlat, joissa nautiskellaan siitä! Kaura-kurpitsansiemenfocaccia ja punajuurihummus Loppukesän illat. Nauru. Ystävät. Porsaan plumaa, lehtikaalia ja kaprissalsaa Pääosassa ravut ja hauskanpito Rapujuhlat ovat kesäkauden iloiset päättäjäiset, joissa tunnelma on katossa. Meiltä saat rapuherkut joka makuun! Rapukautta voi yhtä hyvin juhlistaa perheen ja ystävien kesken, tai rapukekkerit ovat myös rento tapa viettää yrityksen juhlia. Rapujuhlien järjestämiseen ei ole yhtä ainoaa oikeaa mallia, vaan niitä on lupa viettää juuri haluamallaan tavalla. Vaali perinteitä tai järjestä modernimmat kemut, tarjoa ravut alku- tai pääruoaksi. Meiltä saat rapukauden herkut ja kokonaiset menut joka makuun! Herkuttele rapujen seurana vaikkapa maa-artisokka-tattirisotolla, porsaan plumalla tai paahdetulla kukkakaalilla. Katamme kauden kunniaksi pöytään maukkainta, mitä vuodenajalla on tarjottavanaan: paahdettua kukkakaalia rakuunapeston kera, kurpitsaista salaattia ja juureksia salaatissa ja ihanan täyteläisessä hummuksessa. Fazerin oman myllyn kaurasta pyöräytimme huimaavan hyvää kaura-kurpitsansiemenfocacciaa, ja juuressadon innoittamina leivoimme palsternakkaa kakkuunkin maista ja hurmaannu! Menun viimeistelee makuvesi, jota maustaa suomalainen metsästä poimittu puolukka. Paahdettu kukkakaali ja rakuunapesto Jääkellarin lohta ja lasimestarin kasviksia 5 x RAPUVINKKI 1 2 Rapukattauksen värit ovat perinteisesti punainen ja valkoinen, mutta mikään ei estä kattamasta pöytään mitä tahansa muitakin värejä. Rapujen kuoriminen on usein sotkuista hommaa. Rapukauluri ja iso nippu kertakäyttölautasliinoja pelastavat päivän! 3 Rapuveitset tekevät kuorimisesta helpompaa, ja sormien huuhtelukulhot ovat tervetulleet jokaiselle ruokailijalle. Sadonkorjuu on ihanan yltäkylläisyyden aikaa. Kurpitsa-kukkakaalisalaatti Yosakakkua, kaurakermavaahtoa ja mustikoita 4 5 Kuuluuko juhlaseurueeseen lapsia, allergikkoja tai kasvissyöjiä? Varaa myös heille syötävää. Juomalaulut kuuluvat rapuperinteisiin. Etsi niitä netistä ja printtaa tarvittaessa sanat osallistujille

11 Halloween-juhlat: butternut-kurpitsakeitto, kurpitsahummus, punainen quinoa-kurpitsacashew -salaatti, kurpitsapinaattipiiras Loppusyksyn ja alkutalven pimenevät illat antavat hyvän syyn juhlaan. Syksyn juhlissa on vahvat teemat, joiden ympärille on helppo suunnitella oma tilaisuus. Mitäpä jos tänä vuonna minglailisit asiakkaiden kanssa hilpeän oktoberfestin merkeissä, tai kutsuisit sidosryhmät juhlistamaan kanssanne itsenäisyyspäivää? Karkki vai kepponen? Halloween on iloinen syy irrotella keskellä pitkää loppusyksyä. Katamme pöydän täydeltä teemaan sopivia kurpitsaisia ruokia ja herkkuja. Kruunaa hyytävän hauskat halloween-juhlat tai naamiaiset kotiin myytävällä seittikakullamme, tai mausta halloween-teemalla kokousta ja tarjoa kokouskahveiksi leipomaamme kurpitsapiirakkaa ja Pauligin Halloween-kahvia. Suomen itsenäisyyden kunniaksi: mustikka-valkosuklaaleivos Pimenevien iltojen juhlaa Karkki vai kepponen? Halloween seittikakku eli pekaanipähkinäpiiras ja lakritsi-vadelmamunkki Kata Suomi pöytään Katamme itsenäisyyspäivän kunniaksi pöytään puhtaita suomalaisia luonnon makuja. Quiche: feta-pinaatti ja kinkku-juusto Väitösjuhla on luonteeltaan arvokas iltatilaisuus, jota vietetään väitöspäivän iltana. Tyylikkäät tarjoilut korostavat juhlavan tilaisuuden ainutlaatuista luonnetta. Myös syksyn ylioppilaita juhlitaan tyylillä. Lue juhlavinkkimme valmistujaisjuhlaan sivulta 17. Suomen juhlapäivää voi viettää kotona ja työpaikalla jo etukäteenkin. Voit tilata meiltä vaikka koko itsenäisyyspäivän illallisen! Kiitä henkilökuntaa kuluneesta vuodesta itsenäisyysjuhlalla, tai kutsu tärkeät kutsuvieraat kohottamaan malja Suomelle. Tunnelman viimeistelevät tyylikkäät cocktailpalamme, joissa maistuu esimerkiksi maa-artisokka ja muikunmäti, lohipastrami ja vuohenjuusto tai dukkah-maustettu ankka. Tai mitäpä jos tekisit kokouskahveista piirun verran paremmat tarjoamalla Pauligin kahvia ja itsenäisyyspäivän leivoksiamme? Leivoimme Suomen itsenäisyyden kunniaksi sinivalkoisia mustikka-valkosuklaaleivoksia, joilla tuot kokouspäivään juhlan tuntua. Voit ostaa leivoksia myös kotiin, samoin kuin muitakin juhlaherkkujamme

12 Joulun aika Anna joulun maistua kokouksissa tai kutsu henkilöstö, asiakkaat ja yhteistyökumppanit innoittavaan juhlahetkeen. Kuudesta erilaisesta menukokonaisuudestamme löytyy jokaisiin joulujuhliin ja pikkujouluihin sopiva vaihtoehto. Joulun kestohitti on perinteinen joulubuffet, jonka klassiset maut johdattavat tunnelman kohti joulua. Kasvismenumme Green Christmas yllättää uuteen muotoon taipuneilla jouluisilla mauillaan. Testaa vaikkapa juuriselleristä pyöräyttämämme vegaaninen vaihtoehtomme kinkulle ja ihastu. Voit valita myös vaikkapa jouluisen kalalautasen tai street food -henkisen pikkujoulutarjoilun. 3 x JOULUVINKKI Saat kauttamme myös ihanat, tunnelmalliset juhlatilat. Mitä jos järjestäisit joulujuhlan vaikka Turun linnassa tai pikkujoulut Lappeenrannan Kasinolla? Helpota joulukiireitäsi ja tilaa meiltä kotiin joulun herkut tai välipäivien ruoat. Kysy valikoimaamme ravintolastasi! 1 2 Uusi lähestyminen jouluun Joulua voi juhlistaa yrityksessäkin eri tavoin. Miltä kuulostaisi perinteisen joululounaan sijaan vaikkapa riisipuurobuffet tai jouluinen brunssi? Heitä joulukiireille hyvästit Joulutunnelmaan päästäkseen ei ole pakko raataa itseään uuvuksiin. Helpota joulustressiä ja tilaa joulun herkut meiltä myös kotiin! Joulupöydän perinteisten herkkujen lisäksi voit tilata ravintoloistamme esimerkiksi jouluhalkoa tai muita joulunajan jälkiruokia. Jouluisen jälkiruokapöydän timantti on minttuinen jouluhalkomme, jossa maistuu Fazerin Pätkis-minttutryffeli. Tilaa jouluhalko myös kotiin! 3 Löydä kahvi joulupöytään! Etsitkö joulupöydän tunnelmaan ja tarjottaviin sopivaa kahvia? Piparkakkujen kanssa maistuu aidolla kanelilla ja kardemummalla maustettu vivahteikas Paulig Christmas Coffee. Tutustu Pauligin makuparipalveluun ja löydä täydelliset makuyhdistelmät osoitteessa paulig.fi/makuparit

13 Soita, jätä tarjouspyyntö tai kysy lisää ravintolasta! kokouksetjajuhlat.fi fazerfoodco.fi amica.fi 24

Tervetuloa juhlaan kanssamme. Kokous- ja juhlatarjoilut

Tervetuloa juhlaan kanssamme. Kokous- ja juhlatarjoilut Tervetuloa juhlaan kanssamme Kokous- ja juhlatarjoilut JUHLIEN JA KOKOUSTEN AMMATTILAINEN Olemme kokousten ja juhlien järjestämisen huippuammattilaisia, ja olemme mielellämme apunasi kaikissa tilaisuuksissa

Lisätiedot

Saunatilat. Kokoustilat

Saunatilat. Kokoustilat Saunatilat Pikkujoulut? TYKY-päivät? Vai ihan vain rento saunailta parhaiden ystävien kanssa? Tule viettämään iltasi ravintola Spoonin upeisiin Saunatiloihin! Spoonin saunatiloissa mahtuu mukavasti saunomaan

Lisätiedot

TILAUSTARJOILUHINNASTO

TILAUSTARJOILUHINNASTO TILAUSTARJOILUHINNASTO KOULUT JA PÄIVÄKODIT Hinnasto on voimassa 1.8.2018 alkaen kuva Tilaustarjoiluhinnasto sivu 2/7 SUOLAISET Ruiskolmio 3,20 (kinkku, juusto, vegaaninen) Rouheinen sämpylä 3,20 (kinkku,

Lisätiedot

Uusi ruokavallankumous on täällä. Syömisen helppous.

Uusi ruokavallankumous on täällä. Syömisen helppous. Uusi ruokavallankumous on täällä. Syömisen helppous. Syöminen. Miten maailman yksinkertaisimmasta asiasta tuli maailman monimutkaisin? Joudumme jatkuvasti erilaisten ohjeiden, suositusten ja valintojen

Lisätiedot

Monipuolisia makuelämyksiä ja tehoa kokouspäivään!

Monipuolisia makuelämyksiä ja tehoa kokouspäivään! Monipuolisia makuelämyksiä ja tehoa kokouspäivään! Virkistävä aamiainen takaa palaverin parhaan startin TALON AAMIAINEN Hyvät huomenet kera Fazerin vastapaistettujen sämpylöiden, croissanttien sekä herkullisten

Lisätiedot

Helppo tehdä terveellisiä valintoja. Henkilöstöravintolassa ruokailu tuo runsautta ja monipuolisuutta etenkin kasvisten käyttöön.

Helppo tehdä terveellisiä valintoja. Henkilöstöravintolassa ruokailu tuo runsautta ja monipuolisuutta etenkin kasvisten käyttöön. TEKSTI: Krista Korpela-Kosonen KUVAT: Tomi Setälä Helppo tehdä terveellisiä valintoja Henkilöstöravintolassa ruokailu tuo runsautta ja monipuolisuutta etenkin kasvisten käyttöön. Suomalaisten lautasille

Lisätiedot

TÄSSÄ VÄHÄN KORJAUKSIA Hyvää työtä!

TÄSSÄ VÄHÄN KORJAUKSIA Hyvää työtä! TÄSSÄ VÄHÄN KORJAUKSIA Hyvää työtä! pullaa - jauhoa, maitoa, kananmunaa, leivinjauhetta,, margariinia... leipää - jauhoa, leivinjauhetta,, maitoa/ kalakeittoa -, kalaa (esim. lohta), tilliä, perunaa, kermaa,,

Lisätiedot

Akseli Herlevi: Pidän perinteistä.

Akseli Herlevi: Pidän perinteistä. Akseli Herlevi: Pidän perinteistä. Pääkirjoitus s. 4 PÄÄRUOKIA 8. Makoisa joulupöytä 15. Reseptejä loistavaan joulupöytään 16. Perinteinen joulupuuro JOULUHERKKUJA JA RESEPTEJÄ 17. Makoisia joulutorttuja

Lisätiedot

Kaksi pientä suolaista kahvileipää, pieni makea kahvileipä Kahvia ja haudutettua teetä. Pieni suolainen kahvileipä, kaksi pientä makeaa kahvileipää

Kaksi pientä suolaista kahvileipää, pieni makea kahvileipä Kahvia ja haudutettua teetä. Pieni suolainen kahvileipä, kaksi pientä makeaa kahvileipää COFFEE BREAKS minimitilausmäärä 10/hlö Aamupäivän kahvibuffet Kaksi pientä suolaista kahvileipää, pieni makea kahvileipä Kahvia ja haudutettua teetä 11,40 / Hlö Iltapäivän kahvibuffet Pieni suolainen kahvileipä,

Lisätiedot

TILAUSTARJOILUHINNASTO

TILAUSTARJOILUHINNASTO TILAUSTARJOILUHINNASTO HENKILÖSTÖRAVINTOLAT, HOIVAPALVELUT JA SAIRAALAT Hinnasto on voimassa 1.8.2018 alkaen kuva Tilaustarjoiluhinnasto sivu 2/6 SUOLAISET Ruiskolmio 3,20 (kinkku, juusto, vegaaninen)

Lisätiedot

Ukonkiven herkutteluhetkiin ruokalista Ravintola Ukonkivi

Ukonkiven herkutteluhetkiin ruokalista Ravintola Ukonkivi Ukonkiven herkutteluhetkiin ruokalista Ravintola Ukonkivi Ravintola Ukonkivi tarjoaa herkutteluhetkiä joissa yhdistyvät perinteinen ruoka ja modernit maut. Talon emäntä Tuula Kilpelänaho valmistaa ateriat

Lisätiedot

esongin parhaat Spalat

esongin parhaat Spalat H eviä kuten haluat Tiesithän, että Chipstersiltä saa myös HeViä. Sesonkien mukaan elävästä monipuolisesta HeVi-tarjonnastamme löydät sekä koti- että ulkomaiset hedelmä- ja vihannestuotteet sekä yrtit,

Lisätiedot

AITOJEN MAKUJEN KESÄLISTA

AITOJEN MAKUJEN KESÄLISTA AITOJEN MAKUJEN KESÄLISTA AIDOISTA RAAKA-AINEISTA KÄSIN TEHTYNÄ. RAKKAUDESTA RUOKAAN. Tervetuloa Wanha Makasiini Bistroon! Tervetuloa Wanha Makasiini Bistroon viihtymään ja nauttimaan keittiömme antimista.

Lisätiedot

POROA VAI BURGERIA. Mitä (ruokaa) tulisi tarjota ulkolaisille vieraille? Milloin suomalainen ruokaperinne tunnustetaan salonkikelpoiseksi?

POROA VAI BURGERIA. Mitä (ruokaa) tulisi tarjota ulkolaisille vieraille? Milloin suomalainen ruokaperinne tunnustetaan salonkikelpoiseksi? POROA VAI BURGERIA Mitä (ruokaa) tulisi tarjota ulkolaisille vieraille? Milloin suomalainen ruokaperinne tunnustetaan salonkikelpoiseksi? Suomalainen ruokaperinne Kropsua, hapanleipää, karjalanpaistia

Lisätiedot

KOKOUS- JA JUHLAPAKETIT 2018

KOKOUS- JA JUHLAPAKETIT 2018 KOKOUS- JA JUHLAPAKETIT 2018 TILA 500 HENKILÖLLE 400 M2 TUO KUNNON DRAIVIA KOKOUKSIIN JA PALAVEREIHIN PÖYTÄMUODOT TEATTERI 270 HENKILÖÄ DIPLOMAATTI 64 HENKILÖÄ COCKTAIL 500 HENKILÖÄ LUOKKA 60 HENKILÖÄ

Lisätiedot

Kolme Kiveä Ravintolat Oy TILAESITTELY MODERN CHINESE & ASIAN FOOD. www.kolmekivea.fi

Kolme Kiveä Ravintolat Oy TILAESITTELY MODERN CHINESE & ASIAN FOOD. www.kolmekivea.fi TILAESITTELY MODERN CHINESE & ASIAN FOOD www.kolmekivea.fi Wanha Makasiini Bistro on mutkaton ja tunnelmallinen ruokaravintola, Lappeenrannan satamassa. Ravintolamme punatiiliset kiviseinät, ikkunasyvennykset

Lisätiedot

Tuotenumero: 6447. Säilyvyys: 1+6 pv Myyntierä: 6 rasiaa. Tuotenumero: 6449. Säilyvyys: 1+6 pv Myyntierä: 6 rasiaa

Tuotenumero: 6447. Säilyvyys: 1+6 pv Myyntierä: 6 rasiaa. Tuotenumero: 6449. Säilyvyys: 1+6 pv Myyntierä: 6 rasiaa 1 Kasvishovi Oy on pohjoissuomalainen elintarvikkeiden asiantuntija, joka valmistaa lähes 30 vuoden kokemuksella laadukkaita kasvis- ja majoneesituotteita sekä toimii Pohjois-Suomen alueella kasvisten

Lisätiedot

Oma menu. Herkuttele kevyemmin salaateilla, yht. 4,30 /hlö

Oma menu. Herkuttele kevyemmin salaateilla, yht. 4,30 /hlö Oma menu KOKOA ITSELLESI JUURI MAKUNYSTYRÖITÄSI JA SINUN JUHLIESI SINUN HIVELEVÄ NÄKÖINEN TARJOILU Puutarhurin pirteitä salaatteja, valitse näistä kaksi yht. 3,80 /hlö Puutarhurin pirteää vihersalaattia

Lisätiedot

Vallesmanni JUHLAPALVELU. Toiveidenne juhla

Vallesmanni JUHLAPALVELU. Toiveidenne juhla Vallesmanni JUHLAPALVELU Toiveidenne juhla Täyttä palvelua ammattitaidolla! Tilaisuus kuin tilaisuus! Yksilölliset palvelut 20-1000 henkilölle Pirkanmaalla yli 30 vuoden kokemuksella. Sisällä tai ulkona,

Lisätiedot

KEITTOJA / SALAATTEJA:

KEITTOJA / SALAATTEJA: KEITTOJA / SALAATTEJA: Metsäsienikeitto Kermainen keitto sienistä sekä yrteistä 6,80 / 11,40 Kahden Kalan Keitto Valkosipulin tuoksuinen kirkas kalakeitto arvokaloista 6,80 / 11,40 Vuohenjuustosalaatti

Lisätiedot

Rukiiset graavilohipalat 1,30 /kpl Aurajuusto, kasvis, lohi tai savuporo. Pikku-crustadit 1,20 /kpl Aurajuusto, juusto, katkarapu tai savulohi

Rukiiset graavilohipalat 1,30 /kpl Aurajuusto, kasvis, lohi tai savuporo. Pikku-crustadit 1,20 /kpl Aurajuusto, juusto, katkarapu tai savulohi cocktailpalat Rukiiset graavilohipalat 1,30 /kpl Aurajuusto, kasvis, lohi tai savuporo Pikku-crustadit 1,20 /kpl Aurajuusto, juusto, katkarapu tai savulohi Rieskarullat 1,20 /kpl Graavilohi, savuporo tai

Lisätiedot

Rukiiset graavilohipalat 1,20 /kpl Aurajuusto, kasvis, lohi tai savuporo. Pikkucrustadit 1,10 /kpl Aurajuusto, juusto, katkarapu tai savulohi

Rukiiset graavilohipalat 1,20 /kpl Aurajuusto, kasvis, lohi tai savuporo. Pikkucrustadit 1,10 /kpl Aurajuusto, juusto, katkarapu tai savulohi cocktailpalat Rukiiset graavilohipalat 1,20 /kpl Aurajuusto, kasvis, lohi tai savuporo Pikkucrustadit 1,10 /kpl Aurajuusto, juusto, katkarapu tai savulohi Rieskarullat 1,10 /kpl Graavilohi, savuporo tai

Lisätiedot

Kakkukuvasto & Hinnasto 07/2018

Kakkukuvasto & Hinnasto 07/2018 07/2018 Kakkukuvasto & Hinnasto Täytekakut Makuvaihtoehdot Mansikkamousse Mansikka-punaherukkamousse Mustikkamousse Vadelmamousse Kuningatarmousse Mustaherukkamousse Karpalo-kinuskimousse Kinuskimousse

Lisätiedot

Syökää porkkanaa! Mikä akka asuu pellossa? Palsternakka. Miksi maanviljelijä ajaa jyrällä perunamaalla? Mikä kaali voi syödä sinut?

Syökää porkkanaa! Mikä akka asuu pellossa? Palsternakka. Miksi maanviljelijä ajaa jyrällä perunamaalla? Mikä kaali voi syödä sinut? Syökää porkkanaa! Mikä akka asuu pellossa? Palsternakka Mikä on oranssi kana? Porkkana Mistä kalasta saa kasviskiusausta? Ruokalasta Mikä kaali voi syödä sinut? Shakaali Mitä pitsaa voi kasvattaa puutarhassa?

Lisätiedot

emmi-liia SjöhoL m Upeita maku ja gluteenittomis ta raaka-aineis ta viljaton kattaus atena

emmi-liia SjöhoL m Upeita maku ja gluteenittomis ta raaka-aineis ta viljaton kattaus atena emmi-liia SjöhoL m viljaton kattaus Upeita maku ja gluteenittomis ta raaka-aineis ta atena KATEGORIA sisällys lukijalle 7 ainekset 11 ensimmäinen painos, 2015 aamulla 19 teksti ja kuvat emmi-liia sjöholm

Lisätiedot

Menu-Meny E

Menu-Meny E Menu-Meny 28.2.-4.6.2019 190205E Tervetuloa pöytään, Tämänkeväisen à la carte -menun suunnittelusta vastasi työryhmä, johon kuului viisi keittiömestaria ja yksi pastry chef. Ryhmän jäsenet keräsivät ideoita

Lisätiedot

RESTAURANT RAVINTOLA BUFFET. L = Laktoositon VL= Vähälaktoosinen M = Maidoton G = Gluteeniton

RESTAURANT RAVINTOLA BUFFET. L = Laktoositon VL= Vähälaktoosinen M = Maidoton G = Gluteeniton RAVINTOLA RESTAURANT BUFFET Ravintolamme on oiva paikka kaiken kokoisiin tilaisuuksiin. Noutopöytä on klassinen ja vaivaton tapa tarjoilla ruokaa niin pienille kuin suurille seurueille, ja olemmekin suunnitelleet

Lisätiedot

FunGo Cafe- Bar menut

FunGo Cafe- Bar menut FunGo Cafe- Bar menut Tilaustarjoilut toimitetaan vähintään 10 henkilölle mikäli ei toisin ole ilmoitettu. Pienemmille ryhmille erillisen tarjouksen perusteella. Toimitamme tarjoilut Salmisaaren Liikuntakeskuksessa

Lisätiedot

PEHKUBAARI. Jalalla koreasti Tervetuloa hyvälle mielelle. Pehkun Ruska Afterski la 18.10. Vapaa pääsy. Tarkemmat tiedot: www.liinamaapalvelut.

PEHKUBAARI. Jalalla koreasti Tervetuloa hyvälle mielelle. Pehkun Ruska Afterski la 18.10. Vapaa pääsy. Tarkemmat tiedot: www.liinamaapalvelut. Huipulla palvellaan Pihkassa Pehkuun Pehku on persoonallinen maisemaravintola Tahkon huipulla. Upeilla näkymillä ja rennolla tunnelmalla varusteltu Pehku palvelee tänä kesänä sopimuksen mukaan. Olipa kyseessä

Lisätiedot

Kirsi Englund RATKAISUJA ARKIRUOKAAN. 4 askelta helppoon hyvinsyömiseen

Kirsi Englund RATKAISUJA ARKIRUOKAAN. 4 askelta helppoon hyvinsyömiseen Kirsi Englund RATKAISUJA ARKIRUOKAAN 4 askelta helppoon hyvinsyömiseen Osa 2: ASKELEET PAREMPAAN ARKIRUOKAAN Panosta oikeisiin asioihin, ruokavalion perusteet kuntoon Arkiruoka kuntoon mikä on oleellista

Lisätiedot

Villa Tallbon Juhla- ja kokoustalo

Villa Tallbon Juhla- ja kokoustalo Häät meren rannalla Villa Tallbon Juhla- ja kokoustalo Petäjäksentie 178 26100 Rauma 02-822 0733 Häätilaisuus luonnonkauniilla Petäjäksen rannalla mäntymetsän katveessa on ikimuistoinen elämys. Ammattitaitoinen

Lisätiedot

Menuihin 6-8 kuuluvat ruokajuomana vesi sekä lisäksi talon oman leipomon leipä ja levite.

Menuihin 6-8 kuuluvat ruokajuomana vesi sekä lisäksi talon oman leipomon leipä ja levite. MENUVAIHTOEHDOT Menumme ovat vaihtoehtoja esim. lounaille ja päivällisille, sekä kaikenlaisiin juhlatilaisuuksiin. Menujen suunnittelusta vastaa keittiöpäällikkömme tiiminsä kera ja valmistamme ne omassa

Lisätiedot

Tunnelma on rento mutta tehokas!

Tunnelma on rento mutta tehokas! Kokoukset ja juhlat Kokoukset Tunnelma on rento mutta tehokas! Oli oikeastaan neronleimaus järjestää kokous muualla kuin omassa konttorissa. Ne silmiä häikäisevät loistoputket ja epämukavat tuolit eivät

Lisätiedot

Kokous- ja tilaisuusmenu

Kokous- ja tilaisuusmenu Kokous- ja tilaisuusmenu Mattilanniemi Syksy 2013 Sodexon kokous- ja tilaisuusmenu Sodexon kokous- ja tilaisuusmenu sisältää valmiiksi mietittyjä menukokonaisuuksia, jotka tarjoavat perinteisiä pohjolan

Lisätiedot

Buffetehdotus 1. Buffetehdotus 2

Buffetehdotus 1. Buffetehdotus 2 Buffetehdotus 1 Maalaisleipää, riihiruisleipää, voita Tuorekurkkua viipaleina Juustoa viipaleina Perinteistä lohikeittoa Buffetehdotus 2 Kotikaljaa, mehua ja vettä Rouhepatonkia, voita Fetasalaattia Savulohi-perunasalaattia

Lisätiedot

Juomat Kahvi / tee annos 3,07 Virvokkeet 0,33 l 3,07 Tuoremehu 3,07 Smoothie 3,77

Juomat Kahvi / tee annos 3,07 Virvokkeet 0,33 l 3,07 Tuoremehu 3,07 Smoothie 3,77 KOKOUSTARJOILUT 1.1.2014 alkaen Juomat Kahvi / tee annos 3,07 Virvokkeet 0,33 l 3,07 Tuoremehu 3,07 Smoothie 3,77 Kokoustilan vuokraan sisältyy jäävesi. Tarjoilupaketit Kahvi/tee ja suolainen kahvileipä

Lisätiedot

Meillä nautit aina aidosti niin ruoasta kuin tunnelmasta. Askonalue kasvaa ja kehittyy TERVETULOA TUTUSTUMAAN TÄYSIN UUTEEN RAVINTOLA- MAAILMAAN!

Meillä nautit aina aidosti niin ruoasta kuin tunnelmasta. Askonalue kasvaa ja kehittyy TERVETULOA TUTUSTUMAAN TÄYSIN UUTEEN RAVINTOLA- MAAILMAAN! TERVETULOA TUTUSTUMAAN TÄYSIN UUTEEN RAVINTOLA- MAAILMAAN! Meillä nautit aina aidosti niin ruoasta kuin tunnelmasta Ravintolamme sijaitsee Askonalueen sydämessä, Askotalossa. Niin alue kuin itse talo ovat

Lisätiedot

Juomat Kahvi / tee annos 3,07 Virvokkeet 0,33 l 3,07 Tuoremehu 3,07 Fruitie (mehupohjainen) Smoothie (jogurttipohjainen)

Juomat Kahvi / tee annos 3,07 Virvokkeet 0,33 l 3,07 Tuoremehu 3,07 Fruitie (mehupohjainen) Smoothie (jogurttipohjainen) KOKOUSTARJOILUT 1.4.2015 alkaen Juomat Kahvi / tee annos 3,07 Virvokkeet 0,33 l 3,07 Tuoremehu 3,07 Fruitie (mehupohjainen) 3,77 Smoothie (jogurttipohjainen) 3,77 Fruitie (mehupohjainen) 13,50 / litra

Lisätiedot

Káfet Café & Bakery. www.kafet.fi Keskuskatu 5 99130 Sirkka +358 16 644 560 info@kafet.fi

Káfet Café & Bakery. www.kafet.fi Keskuskatu 5 99130 Sirkka +358 16 644 560 info@kafet.fi Káfet Café & Bakery ELÄMYSMATKAILU Tilaussaunojen hinnasto - Savusauna 310 + 30 / henkilö - Perinteinen sauna 270 + 30 / henkilö - Palju 170 + 25 / henkilö Kesto: noin 4 tuntia Ryhmän koko: 4-10 henkilöä

Lisätiedot

SIELTÄHÄN NE PARHAAT ASIAT TULEVAT. OMASTA MAASTA.

SIELTÄHÄN NE PARHAAT ASIAT TULEVAT. OMASTA MAASTA. SIELTÄHÄN NE PARHAAT ASIAT TULEVAT. OMASTA MAASTA. Se tulee omalle pöydälle tai kaverin kylmälaukkuun tutusta kaupasta. Me kannamme sen kassalle tutunnäköisessä pakkauksessa, josta tiedämme tarkkaan, mitä

Lisätiedot

YKSI LAITE, KAIKKI SUOMEN SUOSITUIMMAT KUUMAT JUOMAT!

YKSI LAITE, KAIKKI SUOMEN SUOSITUIMMAT KUUMAT JUOMAT! YKSI LAITE, KAIKKI SUOMEN SUOSITUIMMAT KUUMAT JUOMAT! PAULIGIN TUTUT TUOTTEET JA MAUT NYT KAPSELEISSA. AINA OIKEA MÄÄRÄ TUORETTA, AITOA KAHVIA, TAZZA-KAAKAOTA TAI TEETÄ, KUPILLINEN KERRALLAAN. PAULIG CUPSOLO

Lisätiedot

KOKOUSPAKETIT henkilön ryhmälle

KOKOUSPAKETIT henkilön ryhmälle KOKOUSPAKETIT 5-15 henkilön ryhmälle Vanhakelon yläkerta on tyylikäs, A-oikeuksin varustettu kelohonkainen kokous- ja juhlatila, johon mahtuu 80 henkeä tilaisuudesta riippuen. Kokoustilan yhteydessä on

Lisätiedot

Menestyksesi reseptit

Menestyksesi reseptit Menestyksesi reseptit Tammi-huhtikuu 2014 Fazer Leipomoiden ammattilaisasiakkaiden kokonaisuus on saanut oman ilmeen ja nimen, Fazer Pro. Fazer Pro herkullisia leipomotuotteita ja uusia ratkaisuja ammattilaisille

Lisätiedot

Grillikesän parhaat marinadit, kastikkeet ja dipit

Grillikesän parhaat marinadit, kastikkeet ja dipit (Etusivu) Marinoi maistuvaksi! Marinadi mureuttaa grillattavan lihan sekä antaa täyteläisen maun ja värin myös kanalle, kalalle ja kasviksille. Touch of Taste - fondiperheen avulla loihdit helposti esimerkiksi

Lisätiedot

(L) laktoositon (VL) vähälaktoosinen (G) gluteeniton (M) maidoton * tilauksesta maidoton, pyydä tarjous

(L) laktoositon (VL) vähälaktoosinen (G) gluteeniton (M) maidoton * tilauksesta maidoton, pyydä tarjous HINNASTO 2016 Reseptiemme salaisuus on puhtaissa kotimaisissa raaka-aineissa. Kaikki tuotteemme valmistetaan käsityönä, aidosti ilman lisäaineita, rakkaudella. Piirakat ja teokset Paino Hinta Pasteijat

Lisätiedot

KEITTIÖPALVELUT HINNASTO

KEITTIÖPALVELUT HINNASTO Ilmajoen seurakunta KEITTIÖPALVELUT HINNASTO 9.6.2016 PITOPÖYTÄ Palapaistia, porsaan filettä, uunibroileria tai uunikalaa Kastiketta ja perunoita 2 laatikkovaihtoehtoa: maksa-, porkkana-, lanttu-, makaronilaatikko,

Lisätiedot

Väreistä voimaa - Syö viittä väriä päivässä

Väreistä voimaa - Syö viittä väriä päivässä Väreistä voimaa - Syö viittä väriä päivässä Kasvikset voi jakaa karkeasti viiteen Värikkäät kasvikset sisältävät puolustuskykyä parantavia aineita. väriryhmään, joilla kullakin on oma tehtävä. Väreillä

Lisätiedot

Meny 2015 Norrkullalandet. Illallismeny. Norrkullalandetin Saaristolaispöytä, - kalat kalastettu Sipoon saaristossa

Meny 2015 Norrkullalandet. Illallismeny. Norrkullalandetin Saaristolaispöytä, - kalat kalastettu Sipoon saaristossa Meny 2015 Norrkullalandet Illallismeny Norrkullalandetin Saaristolaispöytä, - kalat kalastettu Sipoon saaristossa Graavikala (siika/taimen) Silakkaa tai silliä eri kastikkeissa Savukalaa Paahtopaisti (riista/nauta)

Lisätiedot

Tuotamme monipuolisia ravintolapalveluita juuri sinun työpaikkasi jokapäiväisiin tarpeisiin.

Tuotamme monipuolisia ravintolapalveluita juuri sinun työpaikkasi jokapäiväisiin tarpeisiin. DAYBREAK KOKOUSTARJOILUT 2017 Tuoreella ajattelulla, ideoinnilla ja aloitteiden teolla kehitämme sinulle ja työntekijöillesi parhaan mahdollisen palvelukokonaisuuden. Tuotamme monipuolisia ravintolapalveluita

Lisätiedot

MEGAZONE VANTAA MENUT 2014-2015

MEGAZONE VANTAA MENUT 2014-2015 MEGAZONE VANTAA MENUT 2014-2015 Kaikki tarjoilut on tilattavissa vähintään 10 henkilölle, tilaus tulee tehdä vähintään 7 vuorokautta ennen tapahtumaa jolloin myös henkilömäärä ja mahdolliset erikoisruokavaliot

Lisätiedot

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia /

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia / RUOKA LÄMMITTELY 1. Mitä teet aamulla ensimmäiseksi? Entä sen jälkeen? 2. Mihin aikaan syöt yleensä aamupalaa / lounasta / päivällistä / iltapalaa? 3. Mitä teet iltapäivällä? 4. Mitä sinä syöt usein? 5.

Lisätiedot

tilaukset:

tilaukset: 20.4.2019 Juomat My-yks. Veroton alv-% Verollinen Kahvi ja teeannos 1 annos 2,81 14 % 3,20 Virvoitusjuomat (0,5 l) 1 plo 3,07 14 % 3,50 Kivennäisvesi (0,5 l) 1 plo 2,81 14 % 3,20 Itsetehty smoothie 200

Lisätiedot

Vuoden parhaat ruokalahjat. Ei kylmätuotteita!

Vuoden parhaat ruokalahjat. Ei kylmätuotteita! K A R I N I N R U O K A L A H J A T 2 0 1 5 Vuoden parhaat ruokalahjat Ei kylmätuotteita! WWW.MATGAVOR.SE ORDER@MATGAVOR.SE +46 42 32 26 10 1 Me tarjoamme teille maistuvan ratkaisun! Jo 25 vuoden ajan

Lisätiedot

Kastike houkuttelee ruoan maut esiin

Kastike houkuttelee ruoan maut esiin Kastike houkuttelee ruoan maut esiin 28 TEEMA NOVA 5 2011 Tärkeä osa ateriaa on kastike, jota tarjotaan erilaisten lisäkkeiden kera sellaisenaan tai käytetään mm. laatikko-, pata-, muhennos- tai keittoruokien

Lisätiedot

Espoo Catering -liikelaitos Kohokohtia arjesta juhlaan

Espoo Catering -liikelaitos Kohokohtia arjesta juhlaan Espoo Catering -liikelaitos Kohokohtia arjesta juhlaan Haluamme palvella asiakkaitamme Espoo Catering -liikelaitos järjestää Espoon kaupungin ateriapalvelut. Palveluhenkiset alan ammattilaiset tuottavat

Lisätiedot

Kukkuu! Ilman aamumaitoa nukkuu

Kukkuu! Ilman aamumaitoa nukkuu Kukkuu! Ilman aamumaitoa nukkuu Hei herätys! Aamupala käynnistää päivän Yöllä energiavarastot on nukuttu loppuun ja tyhjällä vatsalla on lounaaseen liian pitkä aika. Aamupala auttaa tasaamaan päivän syömiset.

Lisätiedot

NOUTOHINNASTO TAMPERE

NOUTOHINNASTO TAMPERE NOUTOHINNASTO TAMPERE TÄYTETYT LEIVÄT VALIKOIMA VAIHTELEE SESONGEITTAIN TÄYTETYT SÄMPYLÄT 1493 Kinkku-juustosämpylä L 1494 Juusto-kananmunasämpylä L 7156 Rouhesämpylä, kinkku-juusto L 9188 Luomusämpylä,

Lisätiedot

Hollolan kunta. koulujen ja varhaiskasvatuksen. ruokapalvelun asiakaskysely marraskuussa 2018

Hollolan kunta. koulujen ja varhaiskasvatuksen. ruokapalvelun asiakaskysely marraskuussa 2018 Hollolan kunta koulujen ja varhaiskasvatuksen ruokapalvelun asiakaskysely marraskuussa 2018 Koulujen ja varhaiskasvatuksen ruokapalvelun asiakaskyselyn toteutus ja tavoite Kyselyjen tavoitteena on osallistaa

Lisätiedot

AINO HINTA ALK Aino sijaitsee kätevästi talon ensimmäisessä kerroksessa. YLEISÖMÄÄRÄ TEATTERI 60 LUOKKAHUONE 32 U-PÖYTÄ 20 DIPLOMAATTI 20

AINO HINTA ALK Aino sijaitsee kätevästi talon ensimmäisessä kerroksessa. YLEISÖMÄÄRÄ TEATTERI 60 LUOKKAHUONE 32 U-PÖYTÄ 20 DIPLOMAATTI 20 AINO YLEISÖMÄÄRÄ 10-60 TEATTERI 60 LUOKKAHUONE 32 U-PÖYTÄ 20 DIPLOMAATTI 20 BANKETTI 50 COCKTAIL 60 Kokousvarustus sisältää videotykin, valkokankaan, langattoman netin, äänentoiston ja piirtotaulun sekä

Lisätiedot

Herkkuhetki. Tilaa mukaan

Herkkuhetki. Tilaa mukaan Herkkuhetki Tilaa mukaan Leivät Kinkku-juustosämpylä - lakt. 3,60 Juusto-kananmunasämpylä - lakt. 3,90 Täytetyt Eväsleivät kinkulla - lakt. 3,60 Milanon leipä - vähälakt./lakt. Täytteet sesongin mukaan

Lisätiedot

torstaina 15. lokakuuta 2009 Ruokafaktat

torstaina 15. lokakuuta 2009 Ruokafaktat Ruokafaktat - 0 10 % 20 % 30 % 40 % ilmastopäästöt Sähkönkäyttö Liikenne Fossiilisten polttoaineiden käyttö Teollisuustuotanto hiilidioksidi Metsäkato Maatalous Jätteet METAANI Ruoan ILMASTOPÄÄSTÖT Kauppa

Lisätiedot

Sisällys. 1.1 Hyvin vai huonosti nukuttu yö? Yöunen vaikutus terveyteen, painonhallintaan ja seuraavan päivän ruokavalintoihin...

Sisällys. 1.1 Hyvin vai huonosti nukuttu yö? Yöunen vaikutus terveyteen, painonhallintaan ja seuraavan päivän ruokavalintoihin... Sisällys Esipuhe...11 Kirjoittajat... 15 1 Aamu... 17 1.1 Hyvin vai huonosti nukuttu yö? Yöunen vaikutus terveyteen, painonhallintaan ja seuraavan päivän ruokavalintoihin... 17 Mitä unen aikana tapahtuu?...18

Lisätiedot

Catering-palvelut. Hyvä mieli kruunaa parhaat ateriat

Catering-palvelut. Hyvä mieli kruunaa parhaat ateriat Catering-palvelut Hyvä mieli kruunaa parhaat ateriat Toimiva ruokapalvelu maistuu hyvältä joka päivä Hyvä ruokapalvelu on parhaimmillaan, kun palvelun ostaja ja palvelun tuottaja toimivat saumattomassa

Lisätiedot

Hei! Ja kiitos mielenkiinnostanne ravintolaamme kohtaan! Pieni tietopaketti meistä voisi heti alkuun olla paikallaan.

Hei! Ja kiitos mielenkiinnostanne ravintolaamme kohtaan! Pieni tietopaketti meistä voisi heti alkuun olla paikallaan. Hei! Ja kiitos mielenkiinnostanne ravintolaamme kohtaan! Pieni tietopaketti meistä voisi heti alkuun olla paikallaan. Olemme siis Seitsemisen luontokeskuksessa sijaitseva kahvila/ravintola, jonka erikoisuutena

Lisätiedot

1. Koulusi Vastaajien määrä: 33

1. Koulusi Vastaajien määrä: 33 Asiakastyytyväisyys alakoulut, Kaulanperän koulu 1. Koulusi Vastaajien määrä: 33 Auvaisten koulu 0 0% Heikinsuon koulu 0 0% Karinaisten koulu 0 0% Kaulanperän koulu 32 96,97% Mustanojan koulu 1 3,03% 1/8

Lisätiedot

JUUSTOT IRTOPAKASTETUT. K = kananmunaton S = soijaton P = pähkinätön G = gluteeniton LI = lisäaineeton. Sulata ennen tarjoilua

JUUSTOT IRTOPAKASTETUT. K = kananmunaton S = soijaton P = pähkinätön G = gluteeniton LI = lisäaineeton. Sulata ennen tarjoilua IRTOPAKASTETUT JUUSTOT IRTOPAKASTETUT JUUSTOT Helppoutta, edullisuutta ja korkeaa laatua! Oletko jo tutustunut irtopakastettujen juustojen moniin etuihin? Pidämme niitä erinomaisena vaihtoehtona perinteisiin

Lisätiedot

Juhlapalvelu muistotilaisuuteen

Juhlapalvelu muistotilaisuuteen Reissutie 4, 52700 Mäntyharju Puh. Sähköposti: info@ravintolarosmarin.com www.ravintolarosmarin.com muistotilaisuuteen Laskutus Maksuehdot Henkilömäärä Hinta sisältää Laskutus tilatessa ilmoitetusta henkilömäärästä.

Lisätiedot

LIIKELAHJAT SYÖTÄVÄN HYVÄÄ. Suunnittelemme liikelahjoihinne etiketit yrityksenne väreillä, logoilla ja teksteillä.

LIIKELAHJAT SYÖTÄVÄN HYVÄÄ. Suunnittelemme liikelahjoihinne etiketit yrityksenne väreillä, logoilla ja teksteillä. LIIKELAHJAT SYÖTÄVÄN HYVÄÄ TEET. KAHVIT. MAUSTEET. KEITTIÖVÄLINEET. JUOMAT Suunnittelemme liikelahjoihinne etiketit yrityksenne väreillä, logoilla ja teksteillä. 1.10.2012. MAKEISET 1. LAAJA VALIKOIMA

Lisätiedot

MENU. Tapaksia. Oliivit Marinoituja Kalamata-oliiveja 3,70

MENU. Tapaksia. Oliivit Marinoituja Kalamata-oliiveja 3,70 MENU Tapaksia Bistro Bayn tapaksista löytyy kotoisia makuja, mutta herkkuja myös tapasten kotikonnuilta Espanjasta. Me Bistrolaiset rakastetaan Espanjassa mennä tapastelemaan ja jakaa tapakset pöydän kesken,

Lisätiedot

Veikeä vilja, kiva kuitu. Toteutettu osin MMM:n tuella

Veikeä vilja, kiva kuitu. Toteutettu osin MMM:n tuella Veikeä vilja, kiva kuitu Toteutettu osin MMM:n tuella Mitä isot edellä sitä pienet perässä Aikuisilla on vastuu lasten terveellisistä ruokavalinnoista ja säännöllisestä ateriarytmistä. Yhdessä syöminen

Lisätiedot

URHEILIJANUOREN RUOKAVALIO

URHEILIJANUOREN RUOKAVALIO URHEILIJANUOREN RUOKAVALIO Aamupala, välipala, lounas, välipala, päivällinen ja iltapala * Nämä ruokailut tulisi löytyä urheilijan päivästä AAMIAINEN * ÄLÄ LÄHDE TREENEIHIN ILMAN AAMIAISTA * AAMIAINEN

Lisätiedot

Tawerna & Tuusan Tupa ovat valmiina kevään & kesän juhliin!

Tawerna & Tuusan Tupa ovat valmiina kevään & kesän juhliin! & ovat valmiina kevään & kesän juhliin! Olemme suunnitelleet juhliisi pieniä suolaisia sekä makeita herkkuja. Näistä saat helposti yhdistelemällä myös ruokaisampia kokonaisuuksia! Tarjoamme Sinulle & juhlaväellesi

Lisätiedot

Pakkaus 1 kg, annoskokosuositukset; pääruoka 300gr/hlö, lisuke 150 gr/hlö

Pakkaus 1 kg, annoskokosuositukset; pääruoka 300gr/hlö, lisuke 150 gr/hlö Ravintola Finnsin noutomyynti tuotteet 2015 Ravintola Finnsistä voit tilata tarjoiluita juhliin, illanviettoihin yms. tilaisuuksiin. Tiedustelut Finns asiakaspalvelusta, sähköposti finns@omnia.fi. Tilauksenne

Lisätiedot

PURTAVAA SAUNALLE HUOM! Yhtenäinen menuu ryhmälle!

PURTAVAA SAUNALLE HUOM! Yhtenäinen menuu ryhmälle! Päivitetty 11.5.2018 PURTAVAA SAUNALLE HUOM! Yhtenäinen menuu ryhmälle! Kaikkiin Menuihin kuuluu aina: Vihersalaattia ja salaatinkastiketta Patonkia ja tuorejuustolevitettä 2 lämmintä lisäkettä + 1 /hlö

Lisätiedot

Syys-joulukuu 2014. Findus-uutuudet. Kokeile huomaat eron!

Syys-joulukuu 2014. Findus-uutuudet. Kokeile huomaat eron! Syys-joulukuu 2014 Findus-uutuudet Kokeile huomaat eron! Bronx & Delhi style Käteviä ateriaratkaisuja ympäri maailmaa. Aitoja ja herkullisia makuja muistoja suosikkimatkakohteestasi Cook Bronx 10 x 450

Lisätiedot

Nautintoja juhlahetkiin ja lahjaksi

Nautintoja juhlahetkiin ja lahjaksi Nautintoja juhlahetkiin ja lahjaksi Suomalaista käsintehtyä suklaata Suomalaista käsintehtyä suklaata Tarjoiluun ja liikelahjaksi K Tuoretta suklaata herkutteluhetkiin Kultasuklaan herkullisen tuoreet

Lisätiedot

RAAKAPALLOISTA. Sara Ellie Isabella

RAAKAPALLOISTA. Sara Ellie Isabella RAAKAPALLOISTA Sara Ellie Isabella KUKA, MITÄ? Hei! Täällä Sara. Kiva, että löysit tämän e-kirjan käsiisi. Olen kehitellyt ja kasannut sinulle tähän kirjaseen 10 raakaa, herkullista ja suussasulavaa herkkua,

Lisätiedot

CHRISTMAS SALE! 29,00 RAJOITETTU ERÄ VALOA TALVEEN. Toimitetaan valmiissa joululahjapakkauksessa! TARJOUS TARJOUSHINTA TUOTENRO:

CHRISTMAS SALE! 29,00 RAJOITETTU ERÄ VALOA TALVEEN. Toimitetaan valmiissa joululahjapakkauksessa! TARJOUS TARJOUSHINTA TUOTENRO: 29,00 OVH. 40 / ALV 0 % VALOA TALVEEN Sea Glasbrukin kauniin värisiä lasikulhoja voi käyttää moneen tarkoitukseen. Pienet kulhot sopivat esim. kynttilälyhdyiksi ja isosta kulhosta voi tarjoilla vaikka

Lisätiedot

Aitiomenu. Kausi 17-18

Aitiomenu. Kausi 17-18 Aitiomenu Kausi 17-18 Alkuruoat Caesarsalaatti (L, G) - Parmesanjuustoa - Caesarkastiketta - Erikseen tarjolla krutonkeja Lohimuki (L, G) - Lämminsavulohta - Salaattia - Remouladesalaattia - Sipulia 10

Lisätiedot

UNICA Kunnon kotiruokaa puhtaista raaka-aineista

UNICA Kunnon kotiruokaa puhtaista raaka-aineista S YÖMÄÄN! 2 UNICA Kunnon kotiruokaa puhtaista raaka-aineista Unican ravintolat valmistavat hyvää tekevää lounasta joka päivä niin opiskelijoille kuin oppilaitosten ja yritysten henkilöstölle. Asiakkaamme

Lisätiedot

Kokous- ja tilaisuusmenu

Kokous- ja tilaisuusmenu Kokous- ja tilaisuusmenu Mattilanniemi 2016 Sodexon kokous- ja tilaisuusmenu Sodexon kokous- ja tilaisuusmenu sisältää valmiiksi mietittyjä menukokonaisuuksia, jotka tarjoavat perinteisiä pohjolan makuelämyksiä

Lisätiedot

Kukkuu! Ilman aamumaitoa nukkuu

Kukkuu! Ilman aamumaitoa nukkuu Kukkuu! Ilman aamumaitoa nukkuu Hei herätys! Aamupala käynnistää päivän Yöllä energiavarastot on nukuttu loppuun ja tyhjällä vatsalla on lounaaseen liian pitkä aika. Aamupala auttaa tasaamaan päivän syömiset.

Lisätiedot

KUKA, MITÄ? Hei! Täällä Sara. Kiva, että löysit tämän e-kirjan käsiisi.

KUKA, MITÄ? Hei! Täällä Sara. Kiva, että löysit tämän e-kirjan käsiisi. KUKA, MITÄ? Hei! Täällä Sara. Kiva, että löysit tämän e-kirjan käsiisi. Olen kehitellyt ja kasannut sinulle tähän kirjaseen 10 erilaista ravitsevaa ja herkullista smoothieta, jotka valmistuvat nopeasti

Lisätiedot

Huviretken herkkuja tarjolla asti!

Huviretken herkkuja tarjolla asti! À LA CARTE Huviretken herkkuja tarjolla 30.10 asti! Valmistaudumme rakentamaan uutta ja tämän vuoksi emme takaa kaikkien ruokalistan annosten saatavuutta. Pahoittelut, mikäli haluamasi ruoka- tai juomatuote

Lisätiedot

Kaukoitä-menu 34,00 / henkilö

Kaukoitä-menu 34,00 / henkilö Kaukoitä-menu 34,00 / henkilö Katkarapusalaatti Yam Plaa Myk, chili-öljyllä marinoitu ankka-nuudelisalaatti, paprika-sipuli-kaalisalaatti, kurkku-cashew-pähkinäsalaatti Punainen kanacurry, jasmiiniriisiä,

Lisätiedot

WOHLS GÅRD. Häämenut. Herkkupaloja alkumaljan kera tarjottavaksi voitte valita näistä 2 makuvaihtoehtoa varaamme alkupaloja 2 kappaletta /henkilö

WOHLS GÅRD. Häämenut. Herkkupaloja alkumaljan kera tarjottavaksi voitte valita näistä 2 makuvaihtoehtoa varaamme alkupaloja 2 kappaletta /henkilö WOHLS GÅRD Häämenut Herkkupaloja alkumaljan kera tarjottavaksi voitte valita näistä 2 makuvaihtoehtoa varaamme alkupaloja 2 kappaletta /henkilö Siianmätimoussea mallasleivällä Lohitartaria ruisleivällä

Lisätiedot

Aamupala, välipala, lounas, välipala, päivällinen ja iltapala. * Nämä ruokailut tulisi löytyä urheilijan päivästä. 21.10.2013 Salpa ry, Taitoluistelu

Aamupala, välipala, lounas, välipala, päivällinen ja iltapala. * Nämä ruokailut tulisi löytyä urheilijan päivästä. 21.10.2013 Salpa ry, Taitoluistelu Aamupala, välipala, lounas, välipala, päivällinen ja iltapala * Nämä ruokailut tulisi löytyä urheilijan päivästä Aamiainen * älä lähde treeneihin ilman aamiaista * aamiainen vaikuttaa koko päivään Jos

Lisätiedot

Aineksia hyvän olon ruokavalioon

Aineksia hyvän olon ruokavalioon Aineksia hyvän olon ruokavalioon Sisältö Monipuolinen ruokavalio Lautasmalli Ateriarytmi Ravintoaineet Proteiini Hiilihydraatit Rasva Sydänmerkki Liikunta elämäntavaksi 2 Monipuolinen ruokavalio Vähärasvaisia

Lisätiedot

Buffetehdotus 1. Buffetehdotus 2. Maalaisleipää L, M Riihiruisleipää L, M Voita L Tuorekurkkua viipaleina L, M, G, V Juustoa viipaleina L, G

Buffetehdotus 1. Buffetehdotus 2. Maalaisleipää L, M Riihiruisleipää L, M Voita L Tuorekurkkua viipaleina L, M, G, V Juustoa viipaleina L, G Buffetehdotus 1 Maalaisleipää L, M Riihiruisleipää L, M Voita L Tuorekurkkua viipaleina L, M, G, V Juustoa viipaleina L, G Perinteistä lohikeittoa L, G Buffetehdotus 2 Rouhepatonkia L, M, G Voita L, G

Lisätiedot

Espoon kartanon luonnonläheinen ja rauhallinen miljöö tarjoaa omaisille miellyttävän ja rauhallisen paikan

Espoon kartanon luonnonläheinen ja rauhallinen miljöö tarjoaa omaisille miellyttävän ja rauhallisen paikan Espoon kartanon luonnonläheinen ja rauhallinen miljöö tarjoaa omaisille miellyttävän ja rauhallisen paikan rauhoittua muistamaan poismennyttä läheistään. Espoon Kartanolla muistotilaisuudet onnistuvat

Lisätiedot

Pohjolan makuja-menu 39,50 / henkilö

Pohjolan makuja-menu 39,50 / henkilö Pohjolan makuja-menu 39,50 / henkilö Vanhan ajan lehtisalaatti, jääkellarin lohi, hovimestarin kastike, savusiika-rieskarullat, leipäjuustosalaatti, puolukkabalsamico, marinoitu savuporo-pastasalaatti,

Lisätiedot

Tuotekuvasto. Lounaskahvila. Leipomo. Konditoria. Juhlapalvelu. Texmexravintola

Tuotekuvasto. Lounaskahvila. Leipomo. Konditoria. Juhlapalvelu. Texmexravintola HP Tuotekuvasto 2011 Lounaskahvila Leipomo Konditoria Juhlapalvelu Texmexravintola Tilaa maistuvia kakkuja ja leivonnaisia! Kokki-kondiittori Maria Ylikitti toivottaa sinut tervetulleeksi herkuttelemaan

Lisätiedot

KOKOUS NERISTANISSA - kokousta upeissa puitteissa Kokkolan kaupungin sydämessä!

KOKOUS NERISTANISSA - kokousta upeissa puitteissa Kokkolan kaupungin sydämessä! KOKOUS NERISTANISSA - kokousta upeissa puitteissa Kokkolan kaupungin sydämessä! Kokous Kokkolan vanhassa kaupungissa, Neristanissa on todellinen elämys. Upea vanha puutaloalue sympaattisine katuineen tarjoaa

Lisätiedot

Lataa Karpin keittokirja - Katriina Luotonen. Lataa

Lataa Karpin keittokirja - Katriina Luotonen. Lataa Lataa Karpin keittokirja - Katriina Luotonen Lataa Kirjailija: Katriina Luotonen ISBN: 9789522200358 Sivumäärä: 356 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 20.73 Mb 300 ruokaohjetta vähähiilihydraattiseen ruokavalioon

Lisätiedot

Ruokaa Sydänystävälle!

Ruokaa Sydänystävälle! Ruokaa Sydänystävälle! Hyvän olon ruoka? Hyvää oloa tukee ruokavalio, jossa kiinnitetään huomiota erityisesti: kasvisten, marjojen ja hedelmien käyttöön, täysjyväviljavalmisteiden käyttöön, rasvan ja hiilihydraattien

Lisätiedot

1. Koulusi Vastaajien määrä: 96

1. Koulusi Vastaajien määrä: 96 Asiakastyytyväisyys koulut 1. Koulusi Vastaajien määrä: 96 Elisenvaaaran koulu 0 0% Elisenvaaran lukio 0 0% Kyrön koulu 0 0% Riihikosken koulu 96 100% Yläneen yhtenäiskoulu 0 0% 1/10 2. Ruuan maku Vastaajien

Lisätiedot

Moision Taide ja Pitokartano Oy

Moision Taide ja Pitokartano Oy Moision Taide ja Pitokartano Oy Moisiontie 163, 45120 Elimäki, Kouvola 120 300 120 Tasalattia 1000m2m² Max hlö Seisten Istuen Tilan tyyppi Pinta-ala Talonpojan joulupöytä kaksi yhden hinnalla Moision Kartano

Lisätiedot

Juhla Mokka. Makuvivahteena punaisia viinimarjoja ja mansikkaa. Keskitäyteläinen, vivahteikas ja raikkaan hapokas kahvisekoitus.

Juhla Mokka. Makuvivahteena punaisia viinimarjoja ja mansikkaa. Keskitäyteläinen, vivahteikas ja raikkaan hapokas kahvisekoitus. Juhla Mokka Makuvivahteena punaisia viinimarjoja ja mansikkaa. Keskitäyteläinen, vivahteikas ja raikkaan hapokas kahvisekoitus. Tämän kahvisekoituksen uniikki maku tulee parhaista Brasilian, Kolumbian,

Lisätiedot

Intialainen kasvisruokakurssi Tuohikodossa 2.2.2013 vetäjänä Vijay

Intialainen kasvisruokakurssi Tuohikodossa 2.2.2013 vetäjänä Vijay Intialainen kasvisruokakurssi Tuohikodossa 2.2.2013 vetäjänä Vijay Alla on kuvia, mitä kaikkea (mausteita, raaka-aineita, työvaiheita ja astioita) kuuluu intialaiseen ruuanlaittoon. Aivan aluksi joimme

Lisätiedot