Vantaan virtavesiselvitys Aki Janatuinen

Transkriptio

1 Aki Janatuinen

2 Sisällysluettelo 1. JOHDANTO VANTAAN VIRTAVESIEN INVENTOINTI Lähtökohdat Inventointi Kalastotutkimukset Arvokkaiden uomanosuuksien rajausperusteista Purojen määrittäminen... 9 Julkaisija Vantaan kaupunki, Maankäyttö, rakentaminen ja ympäristö, Ympäristökeskus Teksti Aki Janatuinen Kannen kuva Aki Janatuinen Kuvat Aki Janatuinen (ellei toisin mainita) Kartat Vantaan kaupunki, liitekarttojen 2,3,4,11 ja 12 muokkaus Jarmo Honkanen Taitto Tarja Starast Paino Vantaan kaupungin paino Sarja C18 ISBN VIRTAVESIEN ARVOKKAAT LUONTOKOHTEET Espoonjoen vesistön arvokkaat luontokohteet Kynikenoja - Karhusuon purolaakso Kynikenoja - Grankullan purolaakso Myllymäenoja - Petaksen puronotko Myllymäenoja - Tallimäen purolaakso Vantaanjoen vesistön arvokkaat luontokohteet Lepsämänjoki (ja Myllyjärvenpuro) - Lepsämänjokilaakso Luhtajoki (Kuhajoki) - Luhtajokilaakso Tuusulanjoki (Lillå) - Tuusulanjokilaakso Krakanoja - Krakanojan alempi kohde Krakanoja - Krakanojan ylempi kohde Mustikkasuonoja Mustikkasuonojan purolaakso Pekinoja - Byändan purolaakso Jelmusanoja - Keimolan purolaakso Kirkonkylänoja - Kirkonkylänojan purokäytävä Kylmäoja Simonkylän purolaakso Kylmäoja Ristipuron purokäytävä Kylmäoja (länsihaara) Tasankopolun purokäytävä Kylmäoja (pohjoishaara) Ilolanpuiston purokäytävä Kylmäoja (itähaara) Ilolankosken purolaakso Rekolanoja Rekolanojan alajuoksun purokäytävä Rekolanoja - Rekolanojan yläjuoksun purokäytävä Vallinoja Vallinojan alajuoksun purolaakso Tervaoja - Tervaojan alajuoksun purokäytävä Krapuojan vesistön arvokkaat luontokohteet Kormuniitynoja (ja Nissaksenoja) - Kormuniitynojan alajuoksun purokäytävä Sotunginoja - Sotungin purolaakso VANTAAN VIRTAVESIEN VAELLUSESTEET Vantaan- ja Keravanjoen vaellusesteet Vantaanjoen Vantaankosken vaellusesteet Keravanjoen Kirkonkylänkosken vaelluseste Keravanjoen Tikkurilankosken vaelluseste VANTAAN VIRTAVESIEN LÄHTEET Valkealähde Espoonjoen vesistö

3 5.2.1 Herukkapuron suojelualueen tihkupintalähde Nybackan tihkupintalähteet Kynicken tihkupintalähde Kynicken allikkolähde Grankullan tihkupintalähteikkö Grankullan lähteikköalue Tallimäentien eteläinen tihkupintalähde Raappavuorentien tienvarsilähteikkö Petaksen tihkupintalähteikkö Tallimäentien pohjoinen putkitettu lähde Vehkalanmäen allikkolähde Variston tihkupintalähde Mantelilastun putkitettu lähde Avaintien putkitettu lähde Monikonpuron vesistö Hämevaaran peltojen lähde Vantaanjoen vesistö Sandbackan tihkupintalähde Krakanpellon tihkupintalähde Tuulensuun lähteikkö Tuulensuun lähdekaivo Jokitien allikkolähde Viinikanmetsän lähteikköalue Vänrikinkujan putkitettu lähde Mäkelän tihkupintalähteet Lamminsuonojan tihkupintalähteet Ruskeasannan itäinen lähteikkö Ruskeasannan läntinen lähteikkö Ruskeasannan allikkolähde Kylmäojan tihkupintalähteet Ilolan ulkoilureitin tihkupintalähde Hiekkaharjun putkitettu lähde Savimaantien putkitettu lähde Närhitien tihkupintalähde Harakkakujan tihkupintalähde Kauniston tihkupintalähde Maarukanojan lähteikkö Lehtolan tihkupintalähde Westerkullanojan vesistö Westerkullan allikkolähde Krapuojan vesistö Kuninkaanmäen tihkupintalähde Hakunilan tihkupintalähde Hiirakkorinteen eteläinen allikkolähde Hiirakkorinteen pohjoinen allikkolähde Kaskelan allikkolähde VANTAAN VIRTAVESIEN KUNNOSTUSTARVE Kunnostuskohteiden ja toimenpiteiden priorisointi Kunnostuskohteiden ja toimenpiteiden priorisoinnin luokitus Vaellusesteet Pienvedet Vantaanjoki, Vantaankoski Keravanjoki, Kirkonkylänkoski ja Tikkurilankoski Uomakunnostukset Valuma-aluekunnostukset VANTAAN KALASTOSTA YLEISESTI Vantaan kalaston syntyhistoria Vesistöjen kalalajikoostumus Kalalajien määrä Virtavesien kalalajien määrä KALALAJISTO Nahkiainen Pikkunahkiainen Ankerias Hauki Lohi Taimen Kirjolohi Siika Harjus Kuore Särki Seipi Turpa Säyne Suutari Sorva Toutain Törö Salakka Allikkosalakka Pasuri Lahna Sulkava Vimpa Ruutana Hopearuutana Karppi Kivennuoliainen Made Kolmipiikki Kymmenpiikki

4 8.32 Kivisimppu Ahven Kuha Kiiski Piikkimonni TAIMEN VANTAALLA Merivaelluksen tehneiden emojen merkitys lisääntymiselle puroissa Espoonjoen vesistö Monikonpuron vesistö Mätäjoen vesistö Vantaanjoen vesistö Lepsämänjoki Luhtajoki Tuusulanjoki Krakanoja Mustikkasuonoja Pekinoja Jelmusanoja Lamminsuonoja Tuusulan Krapuoja Kirkonkylänoja Kylmäoja Rekolanoja latvapuroineen Tervaoja Mellunkylänpuron vesistö Krapuojan vesistö Stora-Dammenin vesistö Sipoonjoen vesistö VAELLUSKALOJEN ELINKIERRON PALAUTTAMINEN VANTAANJOEN VESISTÖSSÄ Vaelluskalojen toinen tuleminen Joen patoamisesta sen avautumiseen Vesistön avautumisesta Vantaanjoen vapautumiseen Virkistyskäyttö mahdollistuu Kalojen vaellusmahdollisuuksien palauttamiseksi tehdyt toimet Vantaanjoen Vanhankaupunginkosken ensimmäinen kalatie Vantaanjoen Vanhankaupunginkosken uusi kalatie Ylemmät Vantaan puoleiset kalatiet Kylmäojan patomuutokset MUU LAJISTO Sammalet Lehtisammalet Sarvisammalet Nisäkkäät Saukko Linnut Koskikara Kuningaskalastaja Törmäpääsky Matelijat ja sammakkoeläimet Rantakäärme Nilviäiset Vuollejokisimpukka Äyriäiset Purokatka Ravut Hyönteiset Vantaansurviainen Sudenkorennot Vantaankorri Etelänkoipikorri Virtalude VIITTEET LIITTEET Liite 1. Arvokkaiden virtavesien luokitteluperusteita Liite 2. Vesilain mukaiset purouomat Liite 3. Vantaan virtavesien arvokohteet ja lähteet Liite 4. Vantaan virtavesien arvokohteet ja vaellusesteet Liite 5. Vantaan virtavesien arvokohteet Liite 6. Vantaan virtavesien lähteet Liite 7. Vantaan virtavesien vaellusesteet Liite 8. Vantaan virtavesien kunnostustarpeen priorisointi ja toimenpiteet Liite 9. Vantaan vesistöjen kalastoja Liite 10. Vantaanjoen suusta ja Vanhankaupunginkoskesta pyydettyjen taimenten keskipaino ja -pituus viime vuosina Liite 11. Taimenen levinneisyys Vantaalla Liite 12. Purokatkan levinneisyys Vantaalla Liite 13. Julkaisussa mainittujen lajien nimistö

5 1. JOHDANTO Vantaan ympäristökeskus tilasi Helsingin yliopiston ympäristötieteiden laitokselta Vantaan pienvesiselvitykseen (Haikala ym. 2009) pohjautuvan selvityksen Vantaan kaupungin alueella sijaitsevista Vantaan- ja Keravanjokea pienemmistä virtavesistä. Työn tavoitteena oli tuottaa tietoa Vantaan puroluonnon arvokohteista sekä kunnostustoimilla ennallistettavista kohteista ja näiden lajistosta. Selvityksen laati Aki Janatuinen Helsingin yliopiston Ympäristötieteiden laitokselta. Maastotyöt tehtiin pääosin kesällä Selvityksessä arvioidaan mitkä virtavesiuomista ovat vesilain mukaisia puroja tai jokia, ja mitkä kausikuivia noroja. Maastokartoituksin on lisäksi selvitetty ja rajattu vesiluonnon, erityisesti kalaston sekä muiden luontoarvojen kannalta arvokkaimmat uomajaksot ja arvioitu näiden merkitystä ekologisina yhteyksinä maalla liikkuvien eläinten kannalta. Virtavesistä on kartoitettu myös vesieliöiden vaellusesteet ja kerätty lisäksi tietoja virtavesiin yhteydessä olevista lähteistä. Vesiluonnon arvokohteet ja muu paikkatieto on tallennettu Vantaan ympäristökeskuksessa MapInfotietokannoiksi. Sähkökoekalastusta Krakanojalla. Kuva: Sinikka Rantalainen Toisaalta selvityksessä arvioidaan Vantaan virtavesien kunnostustarvetta, listataan ensisijaisia kunnostuskohteita ja esitetään esimerkkejä tulevien kunnostusten mahdollisista toteuttamismalleista. Vantaan virtavesien rikas eläin- ja kasvilajisto on vielä monelta osin heikosti tunnettua. Selvitykseen on kuitenkin yritetty kerätä olemassa olevaa tietoa parhaiten tunnetuista virtavesien lajiryhmistä, ja etenkin uhanalaisista lajeista. Vantaan kalaston osalta on pyritty myös taustoittamaan Vantaanjoen vesistöalueen vaelluskalojen elinkierrolle tärkeää historiaa. Kaikilla Vantaan puroilla ei ole nykyisin virallista nimeä, mutta Vantaan pienvesiselvityksen nimistön pohjalta Vantaan purojen nimistöä pyritään virallistamaan. Tässä selvityksessä on pyritty käyttämään pienvesiselvityksessä käytettyä nimistöä, mikäli sellainen on annettu. Rinnalla on mainittu myös muita käytössä olleita nimiä, epäselvyyksien välttämiseksi. Joissakin tapauksissa on jouduttu antamaan uusia nimiä, koska peruskartassa tai pienvesiselvityksessä ei ole ollut annettuna kaikille uomille nimeä. 2. VANTAAN VIRTAVESIEN INVENTOINTI 2.1 Lähtökohdat Uudenmaan ympäristökeskus julkaisi vuonna 1999 Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan kalataloudellisesti ja luonnonsuojelullisesti arvokkaiden pienvesien kartoituksen. Selvityksen pohjana olivat vuosina 1990, 1991 ja 1993 tehdyt maastoinventoinnit, joiden kohteet valittiin peruskarttatarkastelun, kirjallisuustietojen ja erilaisten kyselyiden avulla (Haavisto & Lempinen 1999). Kuvaavaa oli, että Helsingin ja Vantaan alueilta ei karttatarkastelujen perusteella arveltu löytyvän luonnontilaisia pienvesiä. Vantaalta julkaisussa mainittiinkin vain kalataloudellisesti arvokkaita kohteita. Julkaisussa kuitenkin todettiin, että luonnonsuojelullisesti arvokkaita pienvesiä saattoi silti olla monien kuntien alueella, vaikka näistä ei olisikaan mainintaa (Haavisto & Lempinen 1999). Kaikkiaan inventointiin 278 erilaista kohdetta, joista purot toisaalta muodostivat vain osan. Jotain tuolloisesta tarkastelumallista tosin kertoo, että yhtään luonnontilaista pienvettä ei löytynyt, ja miltei luonnontilaisiakin puroja vain 11 kpl (Haavisto & Lempinen 1999). Vantaan virtavesistä ei juurikaan ollut tietoa 2000-luvulle tultaessa. Pienten virtavesien ja toisaalta myös kaupunkiluonnon arvostus sekä ymmärrys näitä kohtaan lisääntyi kuitenkin 2000-luvun aikana Vantaallakin merkittävästi. Enteellisesti seudun virtavesien uhanalaisuuden pinnalle nostanut Suomen ensimmäinen luontotyyppien uhanalaisuusarviointi (Raunio ym. 2008a, 2008b) julkaistiin Suomen ympäristökeskuksen toimesta juuri Vantaalla, Tikkurilassa Keravanjoen partaalla sijaitsevassa Heurekan tiedekeskuksessa kesäkuussa Lopulta vuoden 2008 aikana laadittuun Vantaan hulevesiohjelmaan (Vantaan kaupunki 2009) liittyen julkaistiin vuonna 2009 Vantaan pienvesiselvitys (Haikala ym. 2009). Pienvesiselvityksessä esitettiin ensimmäisen kerran koko kaupungin mittakaavassa missä Vantaalla sijaitsee jokia ja puroja sekä mihin vesistöön ne kuuluvat. Julkaisussa oli lisäksi koottu näistä alustavasti pohjatietoa. Vantaan virta- ja muista pienvesistä ei ollut kovin paljoa hyödynnettävissä olevaa koottua tietoa ennen vuonna 2009 julkaistua Vantaan pienvesiselvitystä. Vuosien kuluessa Vantaalla on tehty monia virtavesiä koskevia tutkimuksia (mm. Niemelä ym. 2004, Pispa 2004, Pispa ym. 2005, Yli-Pelkonen ym. 2006, Pöyry Environment Oy 2008, Krebs 2009). Tietoa on saatu erityisesti lajistosta- ja vedenlaadusta (mm. Karttunen 1987, Kankaanpää 1987, 1989, Lappalainen 1988, Ranta 1989, 1990, Ranta & Siitonen 1996, Rantala 2004, Salminen ym. 2005, Paavilainen 2005, Ojala 2006, Tiensuu 2008). 2.2 Inventointi Maastoinventoinnit suoritettiin touko-joulukuussa vuonna Karttatarkastelun, aiempien kokemusten ja tietojen perusteella lähempään maastotarkasteluun valitut uomajaksot käveltiin pääsääntöisesti kertaalleen lävitse keski- tai alivirtaama-aikaan, jolloin niiden uomasta ja sen vesityksestä saatiin tarkempi kuva. Tämän selvityksen ulkopuolelle jätettiin suuremmat Vantaan- ja Keravanjoki, joista katsottiin olevan jo verraten hyvät yleistiedot. Joskin tässä raportissa on näidenkin osalta kuitenkin tarkasteltu niiden huomionarvoista eläin- ja kasvilajistoa. Osassa kohteista vierailtiin myös myöhemmin uudelleen tarkistamassa mm. niiden lähteisyyttä, alivirtaamaa ja ylivirtaamien vaikutusta uomaan tai nousuesteisiin. Kausikuiviksi tulkittuja puroja, eli noroja ei myöskään arvioitu tämän kartoituksen yhteydessä. Inventointien aikana kohdatuista vaellusesteistä kirjattiin sijainnin lisäksi muitakin niiden olennaisia muuttujia myöhempien kunnostustarveselvityksen ja kunnostussuunnitelmien teon helpottamiseksi. Maastoinventointien yhteydessä läpi käydyistä kohteista ja esteistä otettiin myös kuvia digitaalikameralla tätä julkaisua ja myöhempää tarkastelua varten. 8 9

6 Purouomiin yhteydessä olevat lähteet ja näiden merkittävimpiä ympäristömuuttujia, kuten antoisuus, luonnontila ja tyyppi kirjattiin ylös. Tuloksia lähteiden osalta käsitellään luvussa 5. Kasvillisuus- ja eläinhavaintoja tehtiin maastossa normaalin kartoitustyön ohessa, mutta tarkoitus ei ollut erityisesti keskittyä näihin. Pikemminkin tarkkailtiin vain tiettyjen indikaattorilajien, kuten kalojen, rapujen, pohjaeläinten, jalojen lehtipuiden ja eräiden lehtokasvien esiintymistä sekä mahdollisia havaintoja saukon jäljistä tai jätöksistä. Lajistotietoja on kerätty myöhemmin kirjallisuudesta ja haastatteluista. Kalastotietoja täydennettiin erillisellä kalastotutkimuksella syyskuussa Lisäksi syksyllä 2010 taimenen kutuaikaan tehtiin myös muutamia erillisiä kuduntarkkailuun keskittyviä maastokäyntejä, joiden tarkoituksena oli mahdollisuuksien mukaan tarkentaa ja täydentää kutualueiden sijainnista, kutukalojen määrästä ja kokoluokasta olevia tietoja. 2.3 Kalastotutkimukset Inventointien yhteydessä suoritettiin myös suppeita koekalastuksia Vantaanjoen vesistössä. Näillä pyrittiin saamaan uutta tietoa ja päivittämään jo olemassa olevia lähtötietoja Vantaan virtavesien kalastosta. Koekalastukset toteutettiin yhteistyössä Virtavesien hoitoyhdistyksen kanssa. valtakunnallisesti, toiseksi arvokkaimmat maakunnallisesti ja kolmanneksi arvokkaimmat paikallisesti arvokkaiksi luokiteltuja. Valtakunnallisesti arvokas: Valtakunnallisesti merkittävä kohde. Harvinainen luontotyyppiyhdistelmä, erittäin edustava kokonaisuus tai uhanalaisen lajin valtakunnallisesti tärkeä esiintymä. Pienillä puroilla uomasto ja valuma-alue luonnontilaisia. Maakunnallisesti arvokas: Uudellamaalla harvinainen luontotyyppi tai normaalia edustavampi kokonaisuus. Usein myös harvinaista vaateliasta lajistoa. Pienillä puroilla uomasto ja valuma-alue usein pitkälti luonnontilaiseen verrattavissa. Paikallisesti arvokas: Erityisiä säilyttämisen arvoisia luontoarvoja omaava alue. Merkitys lähinnä paikallinen. Saattavat olla osin luonnontilastaan muutettuja. Pienellä purolla uomasto ja valuma-alue voivat olla kohteen ulkopuolelta vahvastikin muokattuja. Luokittelun arvoluokkien nimistö on suuntaa-antava, koska virallista arvoluokitusta ei ole valtakunnallisesti luotu. Luokittelussa on erityisesti painotettu Suomen ympäristökeskuksen julkaiseman Suomen luontotyyppien uhanalaisuusarvioinnin (Raunio ym. 2008) tuloksia, joka on ajantasaisin vertailukohta kohteiden arvoluokittelun perustaksi. Vantaan sijainti pitkälti hemiboreaalisella vyöhykkeellä korostaa myös osin vaurioituneiden kohteiden merkitystä ennallistamiskelpoisina luontotyyppeinä. Samaan tulokseen on päätynyt myös LAKU-hankkeen kriteeristö (Salminen 2012). Tästä syystä kohderajauksiin on laajempien toiminnallisten kokonaisuuksien muodostamiseksi otettu paikoin myös esimerkiksi luonnontilaistuvia uomanosuuksia ja kasvillisuudeltaan muuttuneita purojen puskurivyöhykkeitä. Jo nykyisellään suojelualueeksi rauhoitettuja kohteita ei käsitellä erikseen kohderajauksissa. Tällaisia uomanosuuksia olisi ollut mm. Kylmäojankorvessa ja Herukkapuron yläjuoksulla. 2.5 Purojen määrittäminen Ympärivuotisesti virtaaviksi määritetyistä joki- ja purouomista, joissa kalan kulku on mahdollista, on laadittu karttapohjainen yhteenveto liitteessä 2. Yhteenvedosta käyvät ilmi ne uomanosuudet, joiden kohdalla tulee noudattaa valuma-alueen koosta riippumatta, mitä voimassa oleva vesilaki määrää joista ja puroista. Vastaavasti yhteenvedosta selviävät myös ne uomanosuudet, joita ei ole katsottu vesilain mukaisiksi joiksi tai puroiksi. Nämä kohteet ovat vesilain tulkinnan mukaisesti noroja tai ojia. Niidenkin kohdalla on kuitenkin usein muita luontoarvoja, jonka vuoksi ne on huomioitu esimerkiksi metsälaissa. On myös syytä huomioida, että useassa tällaisessa kohteessa saattaa varsinkin sateisina vuosina virrata vettä jopa 9 11 kuukautta vuodessa. Kyseisten sähkökoekalastusten tuloksia sivutaan tarkemmin tämän julkaisun kappaleissa 7, 8 ja 9. Koekalastusten tuloksista on olemassa myös erillinen tarkempi raportti (Janatuinen 2011a), jota voi tiedustella Vantaan ympäristökeskuksesta. 2.4 Arvokkaiden uomanosuuksien rajausperusteista Vantaan luonnon monimuotoisuudelle erityisen arvokkaiden virtavesiosuuksien kohderajausten arvotus perustuu aiemmin Espoon virtavesiselvityksessä (Janatuinen 2009a) sivuilla esitettyyn luokitteluun ( liite 1). Kohteet on jaettu kolmeen ryhmään niiden arvon mukaan. Arvokkaimmat kohteet ovat Käytetty kriteeristö on kuitenkin hyvin linjassa myös alueellisesti Uudenmaan liiton (Salminen 2012) tuoreen Luonnonympäristöjen arvottamisen kriteeristö Uudellemaalle (LAKU) hankkeen tuottaman maakunnallisesti arvokkaiden luontokohteiden kriteeristön ja aiemman Itä-Uudenmaan liiton (Salminen 2010) Itä-Uudenmaan maakunnallisesti arvokkaat luonnonympäristöt (MALU) -hankkeen kriteeristön ja näiden tulosten kanssa. Joskin osa paikalliseksi arvokkaiksi arvioiduista vantaalaiskohteista täyttää myös LAKU:n maakunnallisesti arvokkaiden kohteiden kriteereitä erityisesti taimenen esiintymisen vuoksi. Vallinoja 10 11

7 3. VIRTAVESIEN ARVOKKAAT LUONTOKOHTEET Vantaan virtavesistä rajattiin yhteensä 24 erillistä arvokasta luontokohdetta, joiden katsottiin omaavan tavallisesta arvokkaasta virtavesiluonnosta eroavia erityisiä luontoarvoja. Kohteista yksi katsottiin valtakunnallisesti arvokkaaksi, viisi maakunnallisesti arvokkaaksi ja 18 paikallisesti arvokkaaksi. Kohteet jakautuivat vesistökohtaisesti seuraavasti: Espoonjoen neljä, Vantaanjoen 18 ja Krapuojan kaksi. Vantaanjoen vesistön kohteista Vantaanjoen valuma-alueelle sijoittui kahdeksan ja Keravanjoen kymmenen. Kohteiden sijainti on esitetty liitteissä 3 ja 4. Näiden arvokohteiden joukkoon on otettu myös muutamia sellaisia Keski-Vantaalla sijaitsevia kohteita, jotka ovat ulkoisilta toiminnallisilta puitteiltaan vertailukelpoisia, mutta joiden nykyinen ekologinen tila on korkeintaan välttävä kuormituksesta johtuvan erittäin heikon vedenlaadun vuoksi. Oletuksena on, että näissä kohteissa vedenlaatu tulee lähitulevaisuudessa kehittymään parempaan suuntaan, mahdollistaen kalaston ja pohjaeläimistön elpymisen. Arvokohteiden sijainnissa oli havaittavissa selkeitä keskittymiä tietyille alueille ja tietyn tyyppisiin vesiin. Arvokohteet voidaan jakaa karkeasti kuuteen erilliseen ryppääseen. Rajatuista kohteista peräti 10 kpl sijoittuu Keravanjokeen laskeviin suuriin purolaaksoihin, etenkin Kylmäojan vesistöön (5 kpl) ja Rekolanojan vesistöön (3 kpl). Muita merkittäviä keskittymiä ovat Luoteis-Vantaan jokilaaksot (4 kpl) ja Lounais- Vantaan latvapurot (4 kpl), Vantaanjokilaakson purot (3 kpl) sekä Krapuojan-Sotungin laakso (2 kpl). Vantaan merkittävimmät pienvirtavesien kohteet ovat yhtä poikkeusta lukuun ottamatta pitkiä yhtäjaksoisia pääsääntöisesti alkuperäisessä tai alkuperäisen kaltaisessa uomassa säilyneitä purojen tai sivujokien jaksoja, joihin liittyy olennaisena osana myös jokikäytävän rikas ja varjostava kasvillisuusvyöhyke. Ainoan poikkeuksen tähän muodostaa Kynikenojalla sijaitseva Grankullan purolaakso, joka muodostuu lähdelehtokorvesta, lähteiköistä ja vedenjakajaseudun luonnontilaisesta purojaksosta. Varsinaisen edustavuuden ohella on tärkeää huomata, että esimerkiksi Koillis-Vantaalla jäljellä olevat Rekolanojan ja Kylmäojan sekä niiden sivuhaarojen purokäytävät ja näihin kytkeytyvät metsäalueet muodostavat viimeiset tiivistyvän kaupunkirakenteen sisään jääneet merkittävämmät viheralueet ja ainoat jokseenkin toimivat ekologiset yhteydet tämän alueen lävitse. Raunion ym. (2008) julkaiseman Suomen luontotyyppien uhanalaisuusluokittelun mukaan valtaosa Vantaan puroluokan kohteista on savimaiden puroja. Toisaalta useassa tapauksessa luokittelun ongelmana on, ettei se huomioi sitä, että yhden puron sisällä voi esiintyä viitteitä useammasta eri virtavesiluontotyypistä. Luokittelun ongelmat tulivat esiin etenkin Keski-Vantaan Tuusulan vedenjakaja-alueelta alkunsa saavien purojen kohdalla, koska näiden latvaosat täyttävät kriteeristössä useamman eri virtavesiluontotyypin tunnuspiirteitä. Alueella on savikon ohella kivennäismaita, turvemaita ja merkittävästi lähteisyyttä. Monessa tapauksessa itse varsinaisten purouomien morfologia on savikkoalueen mukaista, mutta veden väri voi silti olla suuren osan vuodesta melko kirkasta ja yli- tai keskivirtaamilla myös korostuneen humusvaikutteista. Tähän on osittain syynä valuma-alueiden ihmisvaikutus, joka näkyy erityisesti alivirtaama-aikaisen pintavalunnan vaikutuksen vähenemisenä. Vastaavasti ylivirtaamilla voi vähäistenkin valuma-alueella olevien ojitettujen turvemaiden vaikutus näkyä pintavalunnan kasvun myötä nopeasti selkeänä veden humusvärinä. Yksinkertainen luokittelu ei aina taivu riittävän hyvin hemiboreaalisen vyöhykkeen lähdevaikutteisten purojen sisäisen muuntelun tulkitsemiseen. Tilannetta vaikeuttaa entisestään se, että valuma-alueen ihmisvaikutus on voinut muuttaa eri tekijöiden ilmenemistä. Sen vuoksi jaottelua purojen sisällä eri virtavesiluontotyyppeihin rajattujen uomajaksojen kohdalla tuleekin pitää tämän selvityksen osalta lähinnä suuntaa-antavana. Arvokkaiden luontokohteiden rajaukset esitetään tässä raportissa Vantaan opaskartalla. Tarkat rajaukset on tallennettu MapInfo -tietokantaan. 3.1 Espoonjoen vesistön arvokkaat luontokohteet Kynikenoja - Karhusuon purolaakso Luokitus: Paikallisesti arvokas Luontotyyppi: Savimaiden purot Kynikenoja on säilynyt Kynicken tilan ja Ringin peltoaukeiden välisellä metsäosuudella metsäisessä ympäristössä. Tallimäentieltä pohjoiseen kohti Karhusuota jatkuvan ulkoilureitin länsipuolelle jää vajaan puolen kilometrin mittainen verkkaisesti virtaava puro-osuus, jossa Kynikenoja edelleen meanderoi luonnollisesti kaivertaen vähitellen uomaansa vuosi vuodelta syvemmälle laaksonpohjan savikkoon. Alueella puro voi vielä luontaisesti tulvia metsänpohjan tulvatasanteille. Tulva-aikaan savisamean puron vesi selkeytyy virtaaman laskiessa vähitellen humuksen värjäämäksi ja lopulta kirkastuu kesän alivirtaamilla. Vesisammalta esiintyy kuitenkin varsin niukasti. Kynikenojassa ja sen penkoilla on alueella kohtuullisen runsaasti kuollutta puuainesta, joka on tärkeässä roolissa purouoman muovaajana, sillä purouomassa ei juurikaan esiinny karkeampaa kiviainesta. Tulvalla purossa kulkeutuu suuria määriä kiintoainesta, jota pidättyy runsaasti tälle luonnontilaiselle jaksolle. Maastossa on paikoin havaittavissa myös painanteita, joihin kertyy sulamis- ja tulvavesiä. Tulvan ravitsemien tulvatasanteiden kasvillisuus on selvästi ympäröivää kangasmetsää rehevämpää. Puronvarressa kasvaa lehtipuuvaltaista saniaskorpea. Alueella esiintyy myös edustavaa kääpälajistoa (Ojala 2006). Puron eteläpuolinen osa metsästä on hakattu viime vuosina. Puronvarteen on kuitenkin jätetty kaatamatta suojaava puustovyö, jonka leveys vaihtelee noin 5 60 metrin välillä. Kynikenojassa ei nykyisellään ilmeisesti esiinny ainakaan merkittävässä määrin kaloja, mahdollisesti leviämishistoriaan liittyvistä syistä. Joskin Karhusuon alue sijaitsee nykyisin myös merkittävän vaellusesteen takana. Osin tästä syystä purokatka on alueella varsin runsaslukuinen. Toisaalta katkojen läsnäolo kertoo siitä, että puro soveltuisi hyvin myös kaloille, kuten esimerkiksi taimenelle. Karhusuon metsäalue on osa tärkeää poikittaista viheryhteyttä Espoosta itään (Ojala 2006)

8 Kynikenoja - Karhusuon purolaakso Kynikenoja - Grankullan purolaakso Grankullan alue sijaitsee reilu kilometri alavirtaan noin 40 hehtaarin kokoisesta Keimolan Isosuosta, joka on laajin Pääkaupunkiseudulla säilynyt suo (Hosiaisluoma 1985). Alue on osa Isosuolta etelään suuntautuvaa purolaaksoa, jonka yläosa on kaivettu suoraksi kuivatusojaksi. Grankullan tasalla puro on kuitenkin säilynyt alkuperäisessä uomassaan noin puolen kilometrin matkalta ja myös sitä varjostava rehevä metsäinen purokäytävä on säästynyt hakkuilta, vaikka puron länsipuolinen laajempi metsäalue onkin ollut monin paikoin metsätalouskäytössä. Laakso jossa Kynikenoja virtaa on pitkälti savikkoa, mutta Grankullan alueella tavataan kuitenkin paikoitellen myös hiekkaa ja soraa. Karkeampien maalajien osuus kasvaa ylävirtaan siirryttäessä, mutta varsinaiset lohkareet puuttuvat alueelta käytännössä kokonaan. Kohtuullisen kallistuksen vuoksi matala kirkasvetinen purouoma kuitenkin polveilee alueella selvästi hillitymmin, kuin esimerkiksi alempana Karhusuon alueella. Grankullan alueella purolle on luonteenomaista se, että uomassa on kohtuullisen paljon vesisammalta, jota kasvaa monin paikoin myös liekopuissa. Kynikenojassa esiintyy purokatkaa runsaana vielä tälle tasalle saakka. Kostean purolaakson kasvillisuus on paikoin erittäin rehevää. Kasvillisuudessa on mm. maariankämmekkää, kotkansiipeä, tervaleppää ja rentukkaa. Grankullan alue on suurelta osin lehtokorpea, joka on alueen eteläosassa paikoin lehtipuuvaltaista lähdelehtokorpea, joka on eteläisessä Suomessa äärimmäisen uhanalainen luontotyyppi (Raunio ym. 2008). Purokäytävässä on paikoin varsin runsaasti lahopuuta. Alueella on runsaasti lähteisyyttä, joka ilmenee erityisesti laajoina kosteina tihkupintoina mainitun lähdelehtokorven alueella etenkin purolaakson lounaiskulmassa. Purolaakson eteläosassa on myös muutamia pieniä, Vantaalla harvinaisia kirkasvetisiä allikkolähteitä. Lähdevaikutuksen merkityksestä jotain kertoo se, että merkittävä osa Kynikenojan alivirtaamasta suotautuu puroon nimenomaan Grankullan metsäosuudella. Kynikenojan latvoilla ei tiettävästi nykyisellään esiinny kaloja, mahdollisesti leviämishistoriaan liittyvistä syistä. Joskin välissä on nykyisin myös kaksi merkittävää vaellusestettä. Osin tästä syystä purokatka on alueella varsin runsaslukuinen. Toisaalta lajin läsnäolo kertoo siitä, että puro soveltuisi todennäköisesti myös kaloille, kuten esimerkiksi taimenelle. Grankullan alue sijaitsee keskellä Vestrasta itään Marja-Vantaan alueelle ulottuvaa metsäistä vielä rakentamatonta aluetta. Sen sijainti Kynicken peltoaukeiden ja Isosuon välissä korostanee alueen merkitystä etenkin metsäelinympäristöihin sidottujen lajien kulkuväylänä. Luokitus: Maakunnallisesti arvokas Luontotyyppi: Havumetsävyöhykkeen turvemaiden latvapurot. Grankullan purolaakso 14 15

9 3.1.3 Myllymäenoja - Petaksen puronotko Luokitus: Paikallisesti arvokas Luontotyyppi: Havumetsävyöhykkeen kangasmaiden latvapurot Kyseinen alue sijaitsee Korpitien molemmin puolin Petaksessa. Myllymäenoja saa alkunsa tähän Hämeenlinnanväylän puristuksessa olevaan puronotkoon purkautuvasta pohjavedestä. Kosteampina vuodenaikoina puroon virtaa myös alueen ulkopuolelta pintavettä. Puron vesi onkin alivirtamaa-aikaan kirkasta sen alkuperän vuoksi, mutta pintavalunnan kasvaessa etenkin läheisistä soistumista liukenee humusväriä veteen. Myllymäenoja kiemurtelee alueella jyrkän notkelman pohjalla. Puro on käytännössä koko noin 300 met-rin matkalta koskimaista sorapohjaista ja paikoin kivikkoista uomaa, jossa on vesimäärään nähden hyvin syvyysvaihtelua. Purokivissä on jonkin verran vesisammalta. Jyrkistä penkoista huolimatta purolle on myös muodostunut ajan myötä alivesiuomaa myötäilevät tulvatasanteet. Alueelle johdetaan ilmeisesti Hämeenlinnanväylän hulevesiä laajalta alueelta, joka on aiheuttanut jaksolla merkittävää uoman vähittäistä syöpymistä alati ympäröivää maastoa syvemmälle. Tästä on seurannut uoman penkkojen sortumista. Tilannetta ei ainakaan paranna, että kaikki puronvarren sitova ja varjostava puusto, istutettuja tammia myöten on hiljattain kaadettu maan tasalle yläpuolisen voimalinjan vuoksi. Myllymäenojan latvoilla ei tiettävästi nykyisellään esiinny kaloja, mahdollisesti leviämishistoriaan liittyvistä syistä. Alue on myös jäänyt viimeistään kehäradan rakennustöiden myötä jokseenkin eristyksiin pitkien putkitusten yläpuolelle. Osin tästä syystä purokatka onkin alueella varsin runsaslukuinen. Toisaalta purokatkan läsnäolo kertoo siitä, että puro soveltuisi todennäköisesti hyvin myös kaloille, kuten esimerkiksi taimenelle. Puronotko sijaitsee luode-kaakko -suuntaisella vielä pääosin rakentamattomalla selänteellä, jota pitkin tosin kulkee nykyisin puron itäpuolella myös Hämeenlinnanväylä. Kehäradan rakentamisen myötä purouomaa myötäillen etelään kohti Vantaanpuistoa jatkuvan viheryhteyden merkitys kasvaa. Myllymäenoja - Petaksen puronotko Myllymäenoja - Tallimäen purolaakso 16 17

10 Luokitus: Paikallisesti arvokas Luontotyyppi: Savimaiden purot Myllymäenojan pohjoisen haaran, joka on nimetty tässä selvityksessä Tallimäenpuroksi, alajuoksulla sijaitsee noin 300 metriä pitkä uomanosuus, joka koostuu viereisten mäkien välisessä notkossa luonnontilaisena säilyneestä koskialueesta. Puron vesi on ympärivuotisesti enemmän tai vähemmän savisameaa, sillä sen yläjuoksu sijaitsee savikolla ja toisaalta puro saa vetensä lumenkaatoalueen sulamisvesistä, joiden mukana myös kulkeutuu kiintoainesta. Tallimäenpuro onkin nykyisellään rinnastettavissa keinotekoiseen jäätikön sulamisvesipuroon tai lähdepuroon. Kuvaavaa on, että puron vedenlämpö oli heinäkuussa 2010 vallinneilla ennätyshelteilläkin ainoastaan 8 C molemmin puolin! jien leviämishistoria. Tallimäenpuron pohjaeläinlajistoa ei ole tutkittu, mutta puro voisi teoriassa tarjota korvaavan elinympäristön normaalisti lähdepuroihin sidotuille lajeille, mikäli sen vedenlaatu ei rajoita näiden esiintymistä. Maalla viihtyvistä eläimistä puronvarressa tehtiin todennäköinen havainto vaskitsasta. Puroon rajoittuvalla Vehkalanmäellä on valtakunnallista merkitystä hyönteislajistonsa kannalta. Alueen kasvillisuudessa esiintyy myös harvinaista ja paikallisesti merkityksellistä lajistoa (Ojala 2006). Rikkonainen ja osin jo askelkivien luonteen saanut viheryhteys Etelä-Espoosta Linnaisten-Hämeenkylän metsien ja Petikon kautta kohti Vestran ja Marja-Vantaan metsiä kulkee Tallimäen purolaakson molemmin puolin. 3.2 Vantaanjoen vesistön arvokkaat luontokohteet Lepsämänjoki (ja Myllyjärvenpuro) - Lepsämänjokilaakso Kohtuullisen suuresta kallistuksesta ja karkeasta maalajista johtuen uoman mutkittelu on jaksolla maltillista. Etenkin alueen alaosa on pitkällä matkalla varsin jyrkkää koskea. Puron pohja on koskialueella pääasiallisesti karkeaa soraa ja erikokoista kiviainesta, aina kohtuullisen suuriin lohkareisiin asti. Ylempänä hitaamman virran alueilla on myös paikoin hiekkaa ja hiesua. Puro on alueella hyvin luonnontilaisen oloinen, etenkin syvyysvaihtelun määrä on huomiota herättävä. Purouomassa on runsaasti liekopuuta ja paikoitellen myös hieman vesisammalta kivissä ja puissa. Pidemmät ja rehevämmät upoksissa kasvavat vesisammallajit kuitenkin vaikuttavat puuttuvan lajistosta. Purolaakson rinteiden kasvillisuus on lehtomaista ja puroa varjostava puusto koostuu pääasiassa lehtipuista, kuten raidasta, koivusta, tuomesta, harmaalepästä ja haavasta. Etelästä Tallimäenpuroon laskee pieni lähdenoro, joka saa alkunsa Vehkalanmäen rinteessä sijaitsevasta lähteestä. Kaloja purossa ei tiettävästi esiinny. Tähän lienee suurimpana syynä alapuolinen täydellisen vaellusesteen muodostama tierumpu ja mahdollisesti osin myös la- Tallimäen purolaakso Luokitus: Maakunnallisesti arvokas Luontotyyppi: Keskisuuret savimaiden joet (ja savimaiden purot) Luoteis-Vantaalla Vestran alueella Lepsämänjoen alajuoksu muodostaa reilun viiden kilometrin mittaisen arvokkaan jokilaakson, jolle on leimallista monipuolinen arvokkaiden luontotyyppien kirjo. Lepsämänjoki on laajasta valuma-alueen peltoviljelystä huolimatta varsin kohtuullisessa kunnossa, josta kertoo myös sen monipuolinen lajisto. Rannan (1989) mukaan kaikissa jokivarren metsäsaarekkeissa tavataan lisäksi lehtolajeja ja kasvillisuus on rehevää. Keväällä jokivarsissa kukkivat mm. keltavuokko, lehtoleinikki, kevätlehtoleinikki ja mukulaleinikki. Lepsämänjoki on tyypillinen eteläinen savikkoalueen joki, jonka vesi on alivirtaama-aikoinakin enemmän tai vähemmän savisameaa. Osa samennuksesta on luontaista, mutta myös valuma-alueen intensiivisellä peltoviljelyllä on tässä merkittävä osansa. Lepsämänjoki on vahvasti hajakuormitettu joki (Vahtera & Männynsalo 2009, 2011). Jokilaakson viljelyaukean yläpäässä Lepsämänjokeen laskee lännestä Espoon puolelta Myllyjärvestä alkava Myllyjärvenpuro, jonka alajuoksulla on säilynyt kuusimetsässä komeita syvälle savimaahana uurtuneita meandereita merkkinä siitä, että ihminen ei ole puuttunut puron kulkuun. Puron luonnontilaisena säilynyt uomanosuus jatkuu melkein kolmen kilometrin matkan Espoon puolella. Se muodostaakin Espoon pisimmän yhtenäisen oikomattomana säilyneen purojakson (Janatuinen 2009a). Varsinainen Lepsämänjoki on alueella pääosin hidasvirtaista suvantoa, mutta matkalle mahtuu myös kuusi pientä koskea. Näistä ylin on Mustakoski, joka sijaitsee pääosin Nurmijärven puolella. Mustakoski on joskus aikoinaan perattu, siitä on muistona uoman reunalla paikoitellen näkyviä kivenlohkareita. Suuremmat kivet puuttuvat miltei kokonaan joen keskiuomasta. Vanhoista perkauksista huolimatta seutu on näyttävää, sillä jokea reunustavat jyrkät lehtomaiset rinnekuusikot. Erkamon ja Ruotsalon (1959) mukaan alueella vallitsi jo aikoinaan kaukaisen maaseudun tunnelma, jolla 18 19

11 ilmeisimmin viitattiin kontrastiin, joka syntyi sijainnista lähellä Helsinkiä. Kulttuurimaisemassa Vestran alueella jokilaaksossa on kolme pientä perattua koskea. Ylin sijaitsee Jokimaan tilan kohdalla Jokimaantien sillan alla. Tästä muutama sata metriä alavirtaan on seuraava lyhyt koskipaikka. Matala sora- ja kivipohjainen alin koski sijaitsee Länsi-Keimolantien kohdalla. Lepsämänjoki ei vähäjärvisenä jokivesistönä välttämättä vedä kalalajistonsa monipuolisuudella vertoja monelle muille Vantaanjoen sivujoille, mutta on joen kalalajisto kuitenkin varsin runsas verrattuna naapurivesistöihin. Joki on myös merestä nousevien vaelluskalojen saavutettavissa. lu mielessään. Isosurviaisen ohella myös esimerkiksi kirkkaankeltaiset laakasurviaiset kuuluvat joen lajistoon, ja niiden nymfejä tapaakin usein alueen koskipaikkojen pohjakivikoista. Jokilaaksossa tavataan saukon lisäksi yleisesti myös monia maalla eläviä nisäkkäitä. Hirven ja kauriiden jäljet ovat jokivarressa tavanomaisia. Jokilaakson metsissä elää ja ruokailee myös liito-oravia. Lepsämänjokilaakso ja etenkin sen metsäinen Mustakosken alue muodostaa tärkeän ekologisen nivelkohdan Nuuksion, Vestran ja Nurmijärven laajojen metsäalueiden risteyksessä. Lepsämänjoen alimmat kaksi koskea sijaitsevat Heponiityn asuinalueen kohdalla. Koskista ylempi, voimakasvirtainen ja osin sorapohjainen Heponiitynkoski on varsin luonnontilaisen oloinen suurine lohkareineen. Ainoastaan kosken niskalla pohjoisrannalla oleva pieni betoniluiska rikkoo tunnelmaa. Koskessa on erikokoisia kiviä aina kookkaisiin sammalpeitteisiin lohkareisiin asti. Kongonkoski on alin joen koskista. Se on perattu, mutta osa kosken kivistä saattaa olla myös eroosiosuojauksen perua. Vantaan puolella sijaitseva Mustakosken alue kuuluu Vestran suot, lehdot ja vanhat metsät -nimiseen Natura-alueeseen (Uudenmaan ympäristökeskus 2009a). Mustakosken alueen kasvillisuus on jopa vantaalaiseksi epätavallisen runsasta ja rehevää. Erityisesti kevätkukkijat esiintyvät alueella suurina kasvustoina ja saavat aikaan huomiota herättävää kukkaloistoa. Sen kasvilajistoon kuuluvat mm. imikkä, kevätlinnunherne, tesmayrtti, pystykiurunkannus, mustakonnanmarja, lehtopalsami, lehtotähtimö ja kotkansiipi (Ranta 1989). Seudun yksittäisistä kasvillisuuskohteista merkittävin lienee kuitenkin Länsi-Keimolantien molemmin puolin sijaitseva pienialainen lehto, joka on kasvilajistoltaan merkittävin lehtoalue Länsi-Vantaalla (Rantalainen 2004). Sen kukkaloisto vastaa keväällä Pääkaupunkiseudun parhaita lehtoja. Tien molemmin puolin metsässä kasvaa mm. lehtosinijuurta, pystykiurunkannusta, lehto-orvokkia, mäkilehtolustetta, lehtokieloa sekä keväällä keltavuokkoa, imikkää, kevätlinnunhernettä ja isokäenrieskaa. Näiden lisäksi jokivarressa kasvaa harvinaista rantahirvenjuurta (Ranta 1989). Lepsämänjoki, Mustakoski Pohjaeläimistö sen sijaan on Lepsämänjoessa yllättävänkin monimuotoinen. Lajistoon kuuluvat mm. silmälläpidettävä virtalude ja rauhoitettu kirjojokikorento. Lepsämänjokilaakso onkin seudun huomionarvoisin sudenkorentoalue, sillä siellä on tavattu kaikkiaan 26 eri sudenkorentolajia (Friman, henk. koht. tiedonanto). Hieno luonnonnäytelmä on myös kesäkuun alkupuolella jokivarren valloittavat suuret isosurviaiset. Nämä suuret ja näyttävät päivänkorennot lentävät hitaasti jokivarren niittyjen yllä paritte- Myllyjärvenpuron alajuoksu 20 21

12 3.2.2 Luhtajoki (Kuhajoki) - Luhtajokilaakso Alueen molemmat kosket ovat potentiaalisia vesistön vaelluskalojen kutu- ja poikastuotantoalueita. Jokiuoma toimii nykyiselläänkin vähintään vaellusreittinä merestä kohti Luhtajoen yläjuoksua nouseville meritaimenille. Luhtajoen kalasto lienee muutenkin viereistä Lepsämänjokea hieman lajirikkaampi, osin yläpuolisen Valkjärven vaikutuksesta. Metsäisenä säilynyt Tammion alue on erittäin keskeinen ekologinen askelkivi Nuuksiosta Vestran kautta kohti Keski-Uudenmaan metsäalueita, vaikkakin joen länsipuolen metsää on viime vuosina harvennettu kovalla kädellä. Tähän laajempaan alueeseen kuuluu myös pääosin Nurmijärven puolelle sijoittuva Palomäen kallioiden alue, joka on luokiteltu paikallisesti arvokkaaksi kallioalueeksi (Husa & Teeriaho 2000). Luokitus: Paikallisesti arvokas Luontotyyppi: Keskisuuret savimaiden joet Alajuoksullaan myös Kuhajoen nimellä tunnettu Luhtajoki mutkittelee alimmat noin 1,8 kilometriä Vantaan puolella pääosin verkkaisesti alkuperäisessä uomassaan. Alueelle osuu kuitenkin kaksi pientä koskea, joista varsinkin alempi, jyrkkänä kuohuva Hagalundinkoski luo selvän kontrastin viljelyalueen pidemmille hidasvirtaisille suvanto-osuuksille. Ensimmäisen Salpausselän rinteiltä alkunsa saavan joen vesi on valuma-alueen laajoista savikoista huolimatta alivirtaamalla varsin kirkasta. Kongontien alapuolisella osuudella jokea reunustaa laajempi vähitellen umpeen kasvava niittyalue. Hagalundinkoski on huomiota herättävän rehevä kasvillisuuden ja erikokoisten lohkareiden muodostama sammaleinen labyrintti. Kosken itärannalla kasvaa haapojen ohella myös muutamia kookkaita vuorijalavia. Jokiosuuden edustavin alue osuu aivan Nurmijärven rajan pintaan, jossa Tammion tilan kohdalla sijaitsee Tammionkoski, joka on syntynyt joen puhkaistessa karkeammista maalajeista koostuvan selänteen. Itse koski muodostuu joen mutkassa sijaitsevasta lyhyestä kivikkokynnyksestä, joka jatkuu sorapohjaisena. Ilmiö on Luhtajoen alajuoksun koskille tyypillinen, ja vastaavanlaisia matalista kynnyksistä muodostuvia koskia on myös Klaukkalan seudulla. Erkamo ja Ruotsalo (1959) kiinnittivät tähän joen kulutustyöhön huomiota jo 1950-luvulla. Tammion alue oli myös heidän mukaansa jo tuolloin ainoita paikkoja seudulla, jossa metsä rajoittui iloisesti virtaavaan jokeen. Kosken kohdalla jokea reunustaa etenkin sen länsipuolella jyrkkä rinnelehto, joka lienee juuri jyrkkyytensä vuoksi säästynyt hakkuilta. Lehdossa kasvaa mm. sudenmarjaa, jänönsalaattia, herukoita, sekä todella runsaana lehtokuusamaa ja mustakonnanmarjaa. Länsirannan kuusikon seassa on paikoin myös kookkaita haapoja. Alavammalla itärannalla kasvaa huomionarvoisesti parisenkymmentä varttunutta vuorijalavaa ja tammi, jotka tosin lienevät istutusperäisiä. Rannan (1989) mukaan Tammion alueella jokivarressa kukkii lisäksi keväisin mukulaleinikkiä, imikkää, kevätlinnunhernettä, ja kevätlinnunsilmää, sekä myöhemmin lehtopalsamia. Luhtajoki, Hagalundinkoski 22 23

13 3.2.3 Tuusulanjoki (Lillå) - Tuusulanjokilaakso Luokitus: Valtakunnallisesti arvokas Luontotyyppi: Keskisuuret savimaiden joet Alue käsittää Vantaan puoleisen Tuusulanjokilaakson jokikäytävän, joka sijoittuu noin neljän kilometrin matkalle joen alajuoksulle Seutulan Isoniitun ja Kiilan alueelle, jossa joki tunnetaan myös Lillån nimellä. Katriinantie katkaisee yhtenäisen jokikäytävän ja jakaa alueen kahteen osaan. Länsipuolelle jää Isoniitun viljelyaukea ja itäpuolelle metsäisempi Kiilan alue. Kiilan alue muodostuu metsäisestä jokilaaksosta, jota rajaavat monin paikoin jyrkät rinteet. Varsinkin etelärannalla oleva Solbackan metsäinen alue on varsin laaja, joskin sen tilalle on suunniteltu laajaa logistiikkakeskusta. Erkamo ja Ruotsalo (1959) olivat jo 1950-luvulla huolissaan jokivarsien rakentamisesta. Luonnontilaisen metsän lisäksi jokivarteen ulottuu nykyisin kuitenkin monin paikoin myös vanhoja asuintontteja etenkin joen pohjoisrannalta, jossa sijaitsee joen suuntainen Kuutamotien asuinalue. Pikkalanlahdelta alkavassa ruhjelaaksossa virtaava joki, kuin yläpuolinen Tuusulanjärvikin ovat käytännössä ympärivuotisesti savisameita. Laakson pohjalla mutkittelevassa joessa vuorottelevat pidemmät suvannot, lyhyet kivikkoiset kosket ja sorapohjaiset nivat. Kiilan alueella on Vantaan puolella viisi hienoa vesisammalten värittämää pientä luonnontilaista koskea. Jokivarressa on loivien tulvatasanteiden ohella paikoin myös jyrkempiä törmiä, joissa osin luonnostaan, osin säännöstelyn vuoksi on nähtävissä paljaita liukusortumia. Kiilan alueella jokeen laskee etelästä kaksi alajuoksuiltaan luonnontilaista pientä puroa, joista itäisempi laskee niukasti Tuusulan puolelle. Jokilaakson kasvillisuus on alueella kauttaaltaan rehevää ja suojelunarvoista. Alueella kasvaa mm. lehtopalsamia, kevätlinnunsilmää, lehtoleinikkiä, kevätlinnunhernettä, pähkinäpensasta, kevätlehtoleinikkiä, imikkää ja mustakonnanmarjaa. Jokivarressa esiintyy monin paikoin erittäin rehevää harmaa- ja tervaleppävaltaista metsää, joka on Vantaalla ainutlaatuista. Suurimmaksi osaksi metsä on saniaislehtoa, jossa on jättikasvustoina lehtotähtimöä, kevättähtimöä ja lehtopalsamia (Ranta 1989). Tuusulanjokeen pohjoisesta Hanskallion suunnalta laskevan noron varressa on tavattu aikoinaan myös harvinaista korpisorsimoa (Väre & Kärki 1981). Lillån vartta on varattu Vantaan yleiskaavassa luonnonsuojelualueeksi Katriinantien ja Tuusulan rajan välisellä osuudella. Ylempi jakso päättyy Katriinantiehen, jonka kohdalla on perattu ja murskekivellä vuorattu koski. Kosken alla joki virtaa vielä lyhyen matkan varjoisassa metsäsaarekkeessa, jossa jatkuu Kiilan metsäisen alueen kasvillisuus, kuten paikoin lävitse pääsemätön kotkansiipiviidakko. Isoniitun alueella maasto on alavampaa, ja Tuusulanjoen juoksu verkkaisempaa. Joki on syönyt jyrkät meanderinsa syvälle siltti- ja savipohjaiseen laaksoon. Varsinaisia koskia Isoniitun alueella ei ole, mutta nivamaista osuutta on varsin runsaasti. Useampi näistä rehevän pohjakasvillisuuden kirjomista nopeampivirtaisista nivajaksoista on hiekka- ja sorapohjaisia. Jokiuoman penkat ovat Isoniitun alueella miltei kauttaaltaan jyrkkiä ja niissä on havaittavissa monin paikoin suurista virtaaman vaihteluista johtuvia sortumia, joita yläpuolisen Tuusulanjärven säännöstely mahdollisesti vielä lisää. Joessa on ollut Isoniitun alueella vielä vuonna 1958 jonkinlainen rinnakkaisuoma nykyisen uoman pohjoispuolella, joka on ollut mahdollisesti vähitellen jäämässä juoluaksi. Nykyisin tuota uomaa ei enää kartassa näy, mutta ilmakuvista se on vielä mahdollista erottaa häilyvänä. Myös nykyisen Katriinantien kohdalla on tuolloin ollut muodostumassa ilmeinen juolua, joka on mahdollisesti osin sittemmin täytetty. Jokilaakson luonto on poikkeuksellisen monipuolinen niin veden alla, kuin joen rannoillakin. Joen kalalajisto on hyvin rikas, osin kiitos sen alkulähteenä toimivan runsaslajisen Tuusulanjärven. Tuusulanjoesta on mahdollista tavata pitkälti kolmatta kymmentä eri kalalajia ja se on tärkeä myös vaelluskalojen lisääntymisalueena. Joen luonteenomaiseen lajistoon kuuluvat lisäksi rauhoitetut vuollejokisimpukka ja saukko. Alueella on myös runsas sudenkorentolajisto, johon lukeutuu esimerkiksi rauhoitettu kirjojokikorento. Jokivarren lintulajistossa mielenkiintoisia lajeja ovat ainakin joen virtapaikkojen säännöllinen talvivieras koskikara ja muutamaan otteeseen viime vuosina havaittu äärimmäisen uhanalainen kuningaskalastaja. Kiilan-Myllykylän alueella esiintyy jokivarressa metsälajeista esimerkiksi liito-oravaa. Tuusulanjoki muodostaa alueella tärkeän ekologisen yhteyden Vantaanjoelta kohti Tuusulanjärveä ja Keski-Uuttamaata, mutta toisaalta Kiilan alue on myös tärkeä joen poikki kohti Nurmijärveä suuntautuva metsäinen yhteys avointen viljelylaaksojen välissä. Tuusulanjokilaakso 24 25

14 3.2.4 Krakanoja - Krakanojan alempi kohde Krakanojan alajuoksu on kiinteä osa Vantaanjoen jokikäytävää, joka näkyy myös sen kasvillisuudessa. Rannan (1989) mukaan näiden yhtymäkohdassa kasvaakin mm. isokäenrieskaa ja keltavuokkoa. Toisaalta Vantaanjoen vartta on Krakanojan varteen levinnyt myös mahdollisesti puutarhatulokkaana karhunköynnös, joka on valloittanut paikoin etenkin Backaksen tasalla puronvarren laajalta alueelta. Puronvarren puusto koostuu lähinnä harmaalepästä, tuomesta, vaahterasta, tervalepästä, haavoista ja pajuista, puulajien painotuksen vaihdellessa alueellisesti. Harmillinen piirre verraten leveänä säilyneen kasvipeitteisen purolaakson rinteillä on Backaksen tasalla ilmenevä vanhojen pienimuotoisten kaatopaikkojen olemassaolo. Aikoinaan hylättyä romua ja esimerkiksi lasia löytyy paikoin suuria määriä. Luokitus: Maakunnallisesti arvokas Luontotyyppi: Savimaiden purot Pitkä purouomaa seuraileva nauhamainen kohde sijoittuu Krakanojaan sen alimman noin 3,2 km matkalle Vantaanjoen ja Kehä III:n väliselle uomanosuudelle. Krakanojaan laskee tällä matkalla myös kaksi lähdevaikutteista sivupuroa Kartanokoskelta ja Tilkunpellosta. Puro on tällä alueella säilynyt poikkeuksellisesti pitkälti alkuperäisessä uomassaan. Krakanojan pääasiallinen pohjamateriaali noudattaa myös hyvin puron alkuperäistä profiilia. Savikkoon uomansa uurtaneen puron alajuoksu on enemmän tai vähemmän savipohjainen. Ylävirtaan edettäessä hiesun ja hiekan osuus pohjamateriaalina kasvaa vähitellen. Samasta syystä myös kivikkoisten koskien osuus on tällä pitkällä uomanosuudella hyvin pieni, sillä vaikka purossa on paikoin pidempiäkin jyrkkiä ja nopeavirtaisia osuuksia, loistavat karkeat maalajit kuitenkin pitkälti poissaolollaan. Kivisiä ja sorapohjaisia koskialueita on kaiken kaikkiaan hyvin rajatusti Kehä III:n alapuolisessa Krakanojassa ja ne ovat varsin lyhyitä. Sen sijaan vanhoista uomalinjauksista muistona olevia pieniä juoluoita alueella riittää, ja niiden määrä lisääntyy alajuoksulle päin. Uoman muokkaajana toimivaa puuainesta uomassa on tasaisen säännöllisesti, mutta vesisammalen määrä on vähäinen ja pidempiversoiset lajit puuttuvat ilmeisesti lajistosta. Krakanoja on vahvasti lähdevaikutteinen ja se saa alivirtaama-aikaan lähes kaiken vetensä aivan valuma-alueen latvoilta purkautuvasta pohjavedestä. Kuivaan aikaan pintaveden ja matkan varrella puroon suotuvan lähteisyyden osuus virtaamasta on hyvin vähäinen. Merkittävimmät sivupurotkin laskevat Krakanojaan vasta aivan sen alajuoksulla. Tämä myös osaltaan selittää Krakanojan kesäaikaisen veden kirkkauden. Sateiden myötä tehokkaasti hulevesiviemäröidyn valuma-alueen omaava puro muuttuu nopeasti savisameaksi muiden seudun purojen tapaan. Samalla lentokenttäalueen hulevesien kuormitus kasvaa. Hulevedet aiheuttavat ongelmia myös Kartanokosken alueelta laskevassa Illenpurossa, jonka alajuoksulla on laaja eroosiovaurio, joka syöttää Krakanojaan kiintoainesta. Alue voidaan jakaa kolmeen toisistaan hieman poikkeavaan uomajaksoon purokäytävän katkaisevien teiden perusteella. Backaksen kohdalla Krakanojan varressa mainitaan kasvaneen alueellisesti uhanalaista lettovillaa, jota tavataan pääasiallisen esiintymisympäristönsä lettojen lisäksi myös lähdevaikutteisilla kasvupaikoilla, kuten lähdeniityillä ja lähteisissä korvissa. Kasvualustan kalkkipitoisuuden lisäksi tärkeä kasvupaikkatekijä on virtaava vesi, sillä lettovilla ei viihdy seisovassa vedessä (Väre & Kärki 1981, Aapala 2001 ). Krakanojan alajuoksu Ylästöntien ja Tulkintien välinen osuus ei eroa kasvillisuudeltaan merkittävästi alimmasta jaksosta, vaikka metsän tuntu onkin selvempi. Puustossa vallitsevat samaan tapaan lehtipuut, mutta myös kuusta esiintyy paikoin Krakanpellon alueella. Muusta kasvillisuudesta huomattavia ovat paikoin puronvarressa kasvavat kotkansiipikasvustot. Krakanoja virtaa alueella entistä laajemmin mutkanpohjukoin, sillä uoma on kallistukseltaan vähäisempi, kuin alajuoksulla. Myös puronvarren korkeuserot ovat pienempiä ja rinteet loivempia. Krakanpellon alueella puroon laskee joitakin rautapitoisia ojia, joihin ilmeisesti purkautuu ainakin ajoittain vähäisiä määriä lähteisyyttä. Voimalinjojen alle puroon on muodostunut osittaisen vaellusesteen muodostava luontainen putous, jossa puro on syönyt tiiviiseen saippuasaveen könkään paikkaan kasautuneen puuaineksen avustuksella. Ylin osuus sijaitsee Tulkintien ja Kehä III:n välisellä osuudella. Krakanojan meanderointi vaimenee vähitellen kyseisellä osuudella samalla, kun hiesun ja hiekan osuus pohjamateriaalina kasvaa. Puron vesi on tällä tasalla kellertävää, mutta huomattavan kirkasta, koska yläpuolella samennusta aiheuttavan saven osuus uoman pohjamateriaalina on vähäinen. Etenkin voimalinjan yläpuolinen osuus purosta on hienoa, suorastaan lävitse tunkematonta puronvarsilehtoa. Puuainesta tavataan runsaasti sekä uomassa liekopuuna, että rannalla maapuuna. Puustossa kasvaa ennen kaikkea harmaaleppää ja tuomea, mutta myös vaahteraa ja varsin järeää tervaleppää. Alueen pohjoisreunassa kasvaa lisäksi muutamia ilmeisesti istutettuja, tai puutarhasta karanneita kookkaita poppeleita. Puron varressa tavataan paikoitellen reheviä kotkansiipikasvustoja. Erityisen mainittava on 26 27

15 voimalinjan alla kasvava erikoisen suuri ja poikkeuksellisen tiheä kotkansiipiviidakko. Krakanojaan laskee Tuulensuun alueelta pieni osin ojaksi kaivettu lähdenoro, joka saa alkunsa kaksiosaisesta lähteiköstä. Ylempi lähde on aikoinaan muutettu kaivoksi, mutta Tuulensuun lähteikön eteläinen osa on ehkä Vantaan hienoin säilynyt luonnonlähde. Vähitellen umpeenkasvavalla entisellä niityllä sijaitsee noin neliömetrin kokoinen kirkasvetinen allikkolähde, jonka pohjalla on lukuisia näyttävästi kiehuvia pieniä lähteensilmiä. Lähdettä ympäröi noin puolen aarin laajuinen kosteampi sammaleinen tihkupintaalue. Hidasvirtaisella Krakanojan alajuoksulla tavataan luultavimmin melko samankaltaista kalalajistoa, kuin Vantaanjoenkin puolella. Todennäköisiä lajeja lienevät ainakin hauki, ahven, särki, salakka, turpa, törö ja piikkikalat sekä mahdollisesti kivisimppu. Kalalajisto puron yläjuoksulla on kuitenkin hyvin niukka, saattaa olla että nykyisin alueella esiintyy ainoastaan taimenta, jos sitäkään. Krakanojaan on istutettu 1990-luvulla ja vielä 2000-luvun alussa useaan otteeseen taimenen poikasia. Istutetut poikaset ovat selvinneet vaihtelevasti. Viime vuosien koekalastuksissa purosta on kuitenkin saatu joitakin yksittäisiä taimenia, joista osa on ollut rasvaeväleikkauksella merkattuja. Nämä merkityt yksilöt ovat peräisin Vantaanjoen pääuomaan tehdyistä istutuksista. Syksyllä 2009 Krakanojassa havaittiin myös kudulla olevia merivaelluksen tehneitä meritaimenemoja. Kyseisen kutupaikan sähkökoekalastuksessa vuonna 2010 ei kuitenkaan saatu taimenen poikasia. Koekalastusten tulos antaa osaltaan syytä epäillä, että Krakanojan vedenlaatu ei nykyisellään ole riittävä taimenen lisääntymistä ajatellen. Meritaimenhavaintoja tehtiin kuitenkin jälleen syksyllä (Janatuinen 2012a). Jonkinasteisista vedenlaadun ongelmista kielii myös se seikka, että pohjaeläimistä purokatka esiintyy purossa silmiinpistävän harvalukuisena. Purokatkan sijaan sopivista elinympäristöistä tapaa usein vesisiiroja, jotka kestävät purokatkoja paremmin heikkoa vedenlaatua, esimerkiksi hapenpuutetta. Puron vesisammallajisto saattaa myös osin heijastella vedenlaadun muutoksia. Ylästöntien kohdalla jätevesilinja kulkee aivan puron viertä, ja puroon johtaakin linjan suunnasta putki, jotka saattaa pahimmassa tapauksessa olla jopa ylivuotoputki Krakanojaan. Tällaiset päästölähteet voivat jo yksinäänkin aiheuttaa satunnaispäästöillään merkittäviä tuhoja puroeliöstölle Krakanoja - Krakanojan ylempi kohde Krakanojan alue on ilmeisen tärkeä turvapaikka ja ekologinen yhteys saukon ohella myös terrestrisille eläimille metsäisten elinympäristöjen välillä sekä tiiviimmän kaupunkirakenteen sisällä. Tästä kielivät mm. Sandbackan alueella havaittu pyy sekä todennäköisesti mäyrän jälkeensä jättämät jätökset. Kauriitkaan eivät ole kovin harvinaisia vieraita puronvarressa niiden jälkien tiheydestä päätellen. Purolaakso yhdistää vielä jossain määrin Vantaanjokilaakson Veromiehenkylän-Voutilan metsäalueeseen ja Helsinki- Vantaan lentokenttäaluetta reunustaviin alati kaventuviin viheralueisiin. Krakanoja, taimenia kudulla lokakuussa Kuva: Aatu Oikarinen Luokitus: Paikallisesti arvokas Luontotyyppi: Savimaiden purot Hieman reilut puoli kilometriä pitkä alue sijoittuu Krakanojan yläjuoksulle Kehä III:n ja Tikkurilantien teollisuusalueen putkituksen väliselle osuudelle. Sen erottaa alajuoksun pitkästä yhtenäisestä arvokohderajauksesta käytännössä vain kehätie. Puro on alueella pääosin savi-, hiekka- ja hiesupohjainen, mutta myös soraa ja kiviainesta tavataan paikoitellen. Uoman meanderointi on maalajista johtuen selvästi rauhallisempaa, kuin alajuoksulla. Toisaalta myös kallistusta tuntuu olevan melko hyvin, vaikka varsinaista koskea ei osuudelle osukaan. Uoman syvyys- ja leveysvaihtelu on suurta, ja puuainesta on kohtuullisen runsaasti purossa. Vesisammal tosin loistaa täysin poissaolollaan, joka ilmeisesti osaltaan viittaa vedenlaatuongelmiin

16 Krakanojan vesi on alueella alivirtaama-aikaan asteen kirkkaampaa, kuin alempana. Tälle on selityksenä valuma-alueen vahvasti lähdevaikutteisten latvaosien läheisyys ja saven vähäisempi osuus yläpuolisella valuma-alueella. Selkeämpi ero alueiden välillä on kuitenkin tulva-aikaisen veden väri, sillä vesi on yläjuoksulla enemmänkin humuksen värjäämää, kuin saven samentamaa. Purouomaa ympäröivä maasto koostuu lähinnä uoman länsipuolisesta kapeasta suuremmilta hakkuilta säästyneestä kangasmetsäkuviosta ja niitystä. Alueen kasvillisuus ei yllä rehevyydessä aivan puron alajuoksun tasolle. Puronkäytävän kasvillisuudessa tavataan kuitenkin vielä esimerkiksi kotkansiiven, jänönsalaatin ja herukoiden kaltaisia lehtolajeja yleisesti. Puron yläjuoksulla ei tiettävästi nykyisellään esiinny kaloja. Osin kyse voi olla alueen eristyneisyydestä, mutta on myös mahdollista että puron latvoilla vedenlaatu on merkittävästi puron alajuoksua heikompi, joka rajoittaa kalojen esiintymistä. Tästä kielii myös pohjaeläinten vähäisyys ja purokatkan mahdollinen puuttuminen puron latvaosista. Vaikuttaa siltä, että puron yläjuoksun ekologinen tila on nykyisellään varsin heikko. Krakanojan yläjuoksun muodostama kapea vihersormi toimii edelleen jonkinlaisena linkkinä vähitellen umpeen rakentuvan lentokentän eteläpuolisen vihreän puskurin ja yhtenäisen Hagakärrsbergenille ja Vantaanjoelle johtavan Krakanojan purokäytävän välissä. Kyseisen uomajakson arvo tulee kasvamaan luokitusta vastaavalle tasolle, kun puron vedenlaatu kohenee. Nykyinen luokitus perustuu siihen oletukseen, että näin tulee tapahtumaan. Elpyminen edellyttää kuitenkin täysipainoista hulevesiohjelman ja lentokenttäalueen ympäristöluvan toimien ja lupaehtojen toteuttamista. Lentokenttäalueen ohella myös Kehä III:n hulevedet tulisi käsitellä ennen niiden päätymistä uomaan Mustikkasuonoja Mustikkasuonojan purolaakso Luokitus: Paikallisesti arvokas Luontotyyppi: Savimaiden purot Mustikkasuonojan alajuoksu muodostaa pienen, hieman reilu 300 metriä pitkän Vantaanjokivarren jokikäytävän saarekkeen, joka on jäänyt raivaamatta viljelymaaksi. Puro virtaa kapeassa ja varsin jyrkkätörmäisessä notkossa, jossa se on syönyt uomansa paikoin aina peruskallioon asti. Puron pohja on osin ympäröivää savikkoa, mutta yllättävän runsaasti on myös kivistä louhikkoa ja soraa. Sen alajuoksu on miltei yhtenäistä koskialuetta. Vesisammalet eivät ole erityisen yleisiä, mutta niitä esiintyy paikoitellen laikuttaisesti. Purossa on alueella kolme isoa kalliopaljastumaa louhikkoineen ja tierummut, jotka kaikki muodostavat vallitsevasta virtaamasta riippuen enemmän tai vähemmän merkittävät vaellusesteet. Rannan (1989) mukaan puro ja siihen liittyvä metsä ovat suojelunarvoiset. Perusteet ovat etenkin maisemalliset, mutta alueella tavataan lisäksi runsaasti samaa lehtolajistoa kuin jokivarren metsäsaarekkeissakin. Valkovuokon runsauden vuoksi laakso on yhtenäisenä kukkamerenä toukokuussa valkovuokon kukinta-aikaan. Alueen muuhun kasvilajistoon kuuluvat mm. sudenmarja, sinivuokko, nuokkuhelmikkä ja kevätlehtoleinikki. Puustossa vallitsevat tuomi, harmaaja tervaleppä sekä haapa (Ojala 2006). Puronvarsi on Vantaan yleiskaavassa luonnon monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeää aluetta (luo-alue). Krakanoja Kehä III:n pohjoispuolella Mustikkasuonojan vesi on valuma-alueen laajoista savikoista huolimatta alivirtaama-aikaan erittäin kirkasta, koska sen alivirtaama tulee käytännössä kokonaan lähteistä. Puron länsirannallakin sijaitsee kaivo, joka on maanomistajan mukaan vanha luonnonlähde. Puroon ei tiettävästi ole istutettu taimenta, mutta alueen maanomistaja mainitsi lajia tavatun satunnaisesti purosta. Vantaanjoen koskialueiden läheisyyden vuoksi on hyvin mahdollista että Mustikkasuonojan alajuoksulla tavataan säännöllisesti ainakin yksittäisiä harhailevia taimenia. On myös hyvin mahdollista, että laji lisääntyisi ainakin satunnaisesti puron alajuoksulla. Muitakin kaloja saattaa esiintyä alimpien vaellusesteiden alapuolella, mutta puron kalastosta ei ole tarkempaa tietoa. Reliktiäyriäinen purokatka 30 31

17 on kuitenkin Mustikkasuonojassa yleinen laji, joka eittämättä muodostaa suuren osan puron pohjaeläimistön biomassasta Pekinoja - Byändan purolaakso Alue on yhteydessä läheisiin Pitkä- ja Ruutinkosken luonnonsuojelualueisiin (Ojala 2006). Näiden välille on lisäksi suunniteltu Helsingin puolelle suojelualueita yhdistävää jokivarren puustokäytävän kattavaa nauhamaista suojelualuetta (Paaer & Stén 2008). Mustikkasuonojan purolaakso Luokitus: Paikallisesti arvokas Luontotyyppi: Savimaiden purot Alivirtaama-aikaan suhteellisen kirkasvetisen Pekinojan alajuoksu virtaa kapeassa purolaaksossa, joka etenkin yläosiltaan on varsin jyrkkärinteinen. Kaiketi tästä syystä puron alajuoksu on säilynyt alkuperäisessä uomassaan, koska sen perkaamisella ei olisi saavutettu merkittävää hyötyä peltojen kuivatukselle. Reilun 700 metrin mittainen uomanosuus on laajalti savipohjainen, mutta monin paikoin on myös karkeaa soraa ja kivikkoa sekä isoja lohkareita. Etenkin purolaakson puolivälissä ja lähempänä Kylänpääntietä on edustavaa louhikkoista sorapohjaista purokoskea, jonka kiviä verhoaa paikoin kaunis vesisammalmatto. Koskien väliset suvanto-osuudet ovat säilyneet syvinä, ja niissä on paikoin jopa lähemmäs metrin verran vettä. Siirryttäessä ylävirtaan kohti Kylänpääntietä puro vähitellen levenee ja syvenee. Paikoin puron penkoissa ja pohjassa on havaittavissa lähteisyyttä, joka ilmenee oransseina rautasakkaumina. Purolaakso on osa Vantaanjokivarren laajaa yhtenäistä jokikäytävän lehtoa, jossa hallitsevina puulajeina ovat tuomi ja haapa. Noustessa ylävirtaan purolaaksoa länsirinne jyrkkenee ja kasvillisuuteen tulee mukaan kuusi ja jopa mänty. Samalla harmaaleppä ja raita lisääntyvät, ollen paikoin jopa vallitsevia puulajeja. Myös tervaleppää ja vaahteraa tavataan harvakseltaan. Pensaskerroksessa esiintyy mm. herukoita. Puron välittömässä läheisyydessä on myös runsaasti kosteaa tulvavaikutteista alaa, jonne jyrkästi meanderoiva puro laskeuttaa tulvilla kuljettamaansa kiintoainesta. Lehtilahopuuta esiintyy purolaaksossa yleisesti. Huomionarvoista on myös se, että purolaakso sijaitsee aivan aikoinaan lukemattomista harvinaisista vanhojen metsien hyönteislajeistaan tunnetuksi tulleen Linnan kartanon metsäalueen vieressä. Purolaakso on osa yleiskaavan luo-aluetta. Pekinoja on monien muiden vantaalaispurojen tapaan tärkeä ekologinen yhteys ja suojapaikka seudun kauriille, joiden jälkiä purolaakso on täynnä. Erittäin runsaslukuisena esiintyvän purokatkan lisäksi puron vedenalaisesta elämästä voidaan mainita Byändan purolaaksossa tavattu vesiluteisiin kuuluva verraten harvalukuinen luisturi (Friman henk.koht. tiedonanto). Pekinojaan on istutettu myös 1990-luvun lopulla 32 33

18 ja 2000-luvun alussa taimenen poikasia, jotka menestyivät purossa, mutta nykyisestä kalastosta ei ole tarkempia tietoja. Puro on kuitenkin nousuyhteydessä Jelmusanoja - Keimolan purolaakso Puronvarren metsä on osa Ruotsinkylän ja Vestran laajempien metsämantereiden välistä, Vantaanjoen askelkivien kaltaisten pienten metsäsaarekkeiden verkostona ylittävää ekologista yhteyttä, joka jatkuu joen vastarannalla. Byändan purolaakso Luokitus: Paikallisesti arvokas Luontotyyppi: Savimaiden purot Jelmusanoja on hyvä esimerkki uomalinjauksensa säilyttäneestä savikkoalueen purosta, joka meanderoi jyrkästi viljelykäytössä olevalla laajalla savikolla. Jelmusanojassa ei ole alueella oikeastaan lainkaan koskialueita, kuten ne normaalisti mielletään. Purossa on kuitenkin ajoittain kohtuullisesti kallistusta, mutta karkeampi kiviaines ja jopa sorakin uupuvat miltei täysin. Purouomaa muokkaavat lähinnä vain uomaan kaatuneet ja ajautuneet liekopuut. Puro on vahvasti lähdevaikutteinen, mutta lähteisyys purkautuu ilmeisesti vähitellen pitkälle matkalle umpeenkasvanutta ojamaista uomaa rajausalueen yläpuolella. Puron vesi on alivirtaama-aikana melko kirkasta, mutta siinä on kuitenkin nähtävissä lievää saven tuomaa samennusta. Hämeenlinnanväylä ja Vanha Nurmijärventie katkaisevat noin 1,7 km pitkän purolaakson tylysti kahteen, tai oikeastaan kolmeen erilliseen osaan. Alin Vanhan Nurmijärventien ja Hämeenlinnanväylän välinen osuus virtaa paikoin lävitse tunkemattoman tuomija harmaaleppäviidakon muodostamassa varjoisassa holvissa. Hämeenlinnanväylän yläpuolella puro on enemmän tai vähemmän avoin kulttuurivaikutteinen viljelyseudun puro, joka kuitenkin on säilynyt omassa painanteessaan mutkittelevana. Jelmusanojan purokäytävä on kuitenkin muuten selkeästi yhtenäinen ympäröivästä peltoalasta erottuva ympärivuotisesti kasvipeitteisenä säilyvä kokonaisuus. Jelmusanojaan on istutettu taimenia useaan otteeseen 1990-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa. Taimenet selvisivät tuolloin hyvin, mutta puron nykyisestä kalastosta ei ole tarkkoja tietoja. Muusta lajistosta purossa on tavattu vesiluteisiin kuuluvaa harvalukuista luisturia (Friman henk.koht. tiedonanto). Luisturin sijaan purokatka on kuitenkin Jelmusanojassa hyvin runsaslukuinen kalojen vähäisyyden vuoksi. Jelmusanojan varsi muodostaa repaleisen ekologisen yhteyden Vestran ja Ruotsinkylän laajempien metsäalueiden välille, joka kuitenkin nykyisellään lienee varsin heikosti toimiva sen katkaisevien suurten teiden vuoksi

19 3.2.9 Kirkonkylänoja - Kirkonkylänojan purokäytävä Keimolan purolaakso Luokitus: Paikallisesti arvokas Luontotyyppi: Savimaiden purot Kirkonkylänojan rajaus sijoittuu puron alajuoksulle Niittytien ja Köyhämäentien väliselle, osin metsäiselle ruderaattitontille. Jakson pituus on noin 440 metriä. Aluetta rajaavat molemmissa päissä jyrkät ilmeisesti täydellisen vaellusesteen muodostavat putkitukset. Kirkonkylänojan vesi on alueella alivirtaamaaikaan varsin kirkasta, mutta valuma-alueensa vuoksi aavistuksen harmaaseen vivahtavaa. Etenkin puoliavoimen alueen alaosan jyrkkien savirantojen eroosiosortumista puroveteen uuttuu vielä kuivanakin aikana lisää väriä. Ajoittain vesi voi olla myös valumaalueen kuormituksen vuoksi alueen muista puroista poikkeavasti puuromaisen sameaa ja ruskeaa. Jakson yläosassa sijaitsee jokseenkin luonnontilainen jylhä koskialue, jonka kohdalla puro on puhkaissut tiensä moreenimaan lävitse. Itse koskialue on jyrkkä louhikkoinen purokoski, jossa vesi pyörteilee ja kuohuu sen pudotessa lopulta alas puron savikkoon uurtamaan laaksoon. Suuret virtaamanvaihtelut ovat paljastaneet laajoja tulvaterasseja kosken partaalta ja huuhtoneet osan koskialueen karkeasta sorasta kosken alle särkiksi. Koskialueen alapuolinen puro-osuus on syöpynyt jatkuvasti syvemmälle savikkoon jättäen jälkeensä alati jyrkkenevät penkat. Toisaalta alueelta on paljastunut paikoin myös pienialaisia kivikoita ja ohuita savikon päällä olevia soralaikkuja. Nykyisellään Kirkonkylänojaan laskee laajalta tehokkaasti pinnoitetulta ja ojitetulta alueelta hulevesiä. Kun puron uomaa on lisäksi oiottu ja putkitettu pitkiltä matkoilta, on puron uomalla vaikeuksia ottaa vastaa nykyisen kaltaisia ylivirtaamia. Tämä piirre näkyy selkeästi uoman penkkojen sortumina ja uomaan kertyneenä hienojakoisena kiintoaineksena. Purouomaan kasautuneet liekopuurydöt pidättävät nykyisellään kuitenkin hieman syntyvää kiintoaineskulkeumaa. Huomionarvoista on, että alueella ei esiinny nykyisin kaloja alapuolisen vaellusesteen vuoksi. Kalojen puuttumisen ohella erittäin huolestuttava piirre on tavanomaisen pohjaeläinlajiston uupuminen käytännössä täysin alueelta. Varsinaista koskialuetta voi luonnehtia nykyisellään vedenalaiselta luonnoltaan lähestulkoon kuolleeksi. Vettä hapettavan koskialueen alapuolella tavataan jonkin verran pohjaeläimiä, 36 37

20 mutta koskessa itsessään esiintyy hyvin vähän, jos lainkaan pohjaeläimiä. Vaateliaat pohjaeläinryhmät tuntuvat uupuvan nykyisellään käytännössä kokonaan vedenlaatuongelmien vuoksi. Pohjaeläimistö koostuu miltei pelkästään huonoakin vedenlaatua sietävästä vesisiirasta. Aivan Niittytien putkituksen suulta löytyi joitakin satunnaisia yksilöitä normaalisti kaupunkipuroissa eläviä lajiryhmiä, kuten päivänkorentojen nymfejä ja vesiperhosten larvoja. Erikoista on myös se, että vesisammaliakaan ei tavata käytännössä lainkaan itse koskessa tai muissa alueen kivikoissa, vaikka Niittytien alapuolisessa Kirkonkylänojassa tuuhea vesisammalkasvusto on vallannut jopa keinotekoiset kivimurskekynnyksetkin. Vesisammalen sijaan kiviä ja soraikoita verhoavat jätevesisieni ja limamainen sakkauma, joidenka peittävyys kasvaa ylävirtaan edetessä. Puron yläjuoksulla koko uoman pohja on tämän rihmaston peitossa. Kirkonkylänojaa myötäilevä kapea viheralue ja sen muodostama ekologinen yhteys on jo aikoinaan katkennut lännen suuntaan puron putkituksen, teollisuusalueen ja etenkin Tuusulanväylän rakentamisen myötä. Myös etelään Niittytien yli Keravanjoelle yhteys on vähitellen katkeamassa uoman putkituksen myötä. Nykyiselläänkin jo varsin kapean puustoisen purokäytävän ongelmana ovat lisäksi jatkuvasti lähemmäs puroa levittäytyvät eteläpuolen teollisuuskiinteistöjen piha-alueet. Rakentaminen on kaventanut kartoituksen jälkeen tuntuvasti lisää purokäytävää. Nykyisestä purouoman, ja toisaalta myös metsäisen purokäytävän, miltei täydellisestä eristyneisyydestään huolimatta alue on kuitenkin Vantaan mittakaavassa arvokas, etenkin siellä säilyneen hienon kuohuvan koskijakson vuoksi. Alue muodostaa lisäksi taimenelle erittäin potentiaalisen lisääntymisalueen, mikäli vaellusyhteys alapuolisen Keravanjoen kautta mereltä saadaan palautettua. Kyseisen uomajakson arvo tulee kasvamaan luokitusta vastaavalle tasolle, kun puron vedenlaatu kohenee. Nykyinen luokitus perustuu siihen oletukseen, että näin tulee tapahtumaan. Kirkonkylänojan purokäytävä Jätevesisientä Kirkonkylänojalla 38 39