Johdanto, Tausta... 1 Jakelu... 1 Aikataulu, Vastuuvalmistelijan yhteystiedot:... 3 Kommentoi työryhmän esityksiä... 3
|
|
- Jukka-Pekka Honkanen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Laatija: Hengitysliitto Vastauksen määräpäivä: Vapaaehtoistyön koordinaatiota ja toimintaedellytysten kehittämistä selvittävän työryhmän raportti VM005:00/2015 Sisältö Johdanto, Tausta... 1 Jakelu... 1 Aikataulu, Vastuuvalmistelijan yhteystiedot:... 3 Kommentoi työryhmän esityksiä... 3 Johdanto, Tausta Johdanto Valtiovarainministeriö asetti työryhmän selvittämään vapaaehtoistyön lainsäädännön kehittämistarpeita ja ohjeistuksen täsmentämistä sekä ministeriöiden koordinointivastuita vapaaehtoistoimintaa koskevan lainvalmistelun sekä vapaaehtoistoiminnan yleisten edellytysten luomisen osalta. Työryhmän asettaminen perustuu valtioneuvoston demokratiapoliittisen selonteon (VNS 3/2014 vp.) linjaukseen siitä, että vapaaehtoistyön lainsäädännön ja ohjeistuksen kehittämistarpeita tulisi selvittää, koska niissä on nähty epäselvyyksiä, jotka haittaavat vapaaehtoistoimintaa. Esimerkiksi kansalaisyhteiskuntapolitiikan neuvottelukunta KANE on esittänyt, että vapaaehtoistoiminnan edellytyksiä tukevaa lainsäädäntöä ja toimintatapoja tulee edistää mm. reunaehtoja selkeyttämällä ja tulkinnanvaraisia kohtia auki kirjoittamalla. Tausta Työryhmän tehtävänä oli selvittää vapaaehtoistyön lainsäädännön kehittämis- ja ohjeistuksen täsmentämistarpeet. Työryhmä selvitti myös ministeriöiden koordinointivastuita vapaa-ehtoistoimintaa koskevan lainvalmistelun sekä vapaaehtoistoiminnan yleisten edellytysten luomisen osalta. Työnsä päätteeksi työryhmä antaa raportissaan suosituksensa mahdollisista muutoksista ja jatkovalmistelusta. Työryhmän puheenjohtajana toimi neuvotteleva virkamies Arja Terho (VM) ja sihteereinä neuvotteleva virkamies Niklas Wilhelmsson (OM) ja tiedottaja Marja-Leena Laakso (VM). Työryhmän jäseninä olivat ylitarkastaja Timo Annala (VM), ylitarkastaja Hannu Tolonen (OKM), neuvotteleva virkamies Lassi Kauttonen (STM), ylitarkastaja Johanna Nyberg (TEM), yksikönpäällikkö Jyrki Nissilä (UM), erityisasiantuntija Riikka Karjalainen (VNK), johtava veroasiantuntija Lauri Savander (Verohallinto), toiminnanjohtaja Anitta Raitanen (Kansalaisareena ry.), toimitusjohtaja Stefan Mutanen (Samfundet Folkhälsan rf.) ja dosentti Henrietta Grönlund (Helsingin yliopisto). Jakelu Aalto-yliopisto Eduskunnan kanslia Lausunto annettu: Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry Elinkeinoelämän valtuuskunta Elintarviketurvallisuusvirasto Evira Geologian tutkimuskeskus Helsingin yliopisto Ilmatieteen laitos Itä-Suomen yliopisto Jyväskylän yliopisto 1
2 Kilpailu- ja kuluttajavirasto Kirkkohallitus Kotimaisten kielten tutkimuskeskus Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti Lapin yliopisto Lappeenrannan teknillinen yliopisto Lapsiasiavaltuutettu Lastensuojelun keskusliitto Liikenne- ja viestintäministeriö Liikenteen turvallisuusvirasto Luonnonvarakeskus Lausunto annettu: Maa- ja metsätalousministeriö Maanmittauslaitos Naisjärjestöt yhteistyössä NYTKIS ry Näkövammaisten keskusliitto ry Oikeuskanslerinvirasto Lausunto annettu: Opetus- ja kulttuuriministeriö Opetushallitus Oulun yliopisto Patentti- ja rekisterihallitus Poliisihallitus Poliisihallitus Lausunto annettu: Puolustusministeriö Pääesikunta Pääkaupunkiseudun monikulttuurijärjestöjen yhteistyöverkosto Moniheli ry) Samfundet Folkhälsan i svenska Finland rf Seta Sisäministeriö Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Sosiaali- ja terveysministeriö Lausunto annettu: SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry Suomen Kuntaliitto ry Lausunto annettu: Suomen luonnonsuojeluliitto Suomen nuorisoyhteistyö Allianssi Suomen partiolaiset Suomen setlementtiliitto Suomen syöpäyhdistys Suomen työväen urheiluliitto TUL ry Suomen ympäristökeskus Suomen Yrittäjät ry Svenska handelshögskolan Svenska studiecentralen Säteilyturvakeskus Taideyliopisto Tampereen teknillinen yliopisto Tampereen yliopisto Tasa-arvovaltuutettu Tasa-arvovaltuutettu Lausunto annettu: Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Tietosuojavaltuutetun toimisto Tilastokeskus Turun yliopisto Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Työ- ja elinkeinoministeriö 2
3 Työterveyslaitos Ulkoasiainministeriö Ulkopoliittinen instituutti Vaasan yliopisto Valtakunnallinen liikunta- ja urheiluorganisaatio Valo ry Valtiokonttori Valtion taloudellinen tutkimuskeskus Valtioneuvoston kanslia Valtiovarainministeriö Verohallinto Lausunto annettu: Verohallinto Viestintävirasto Väestörekisterikeskus Yhdenvertaisuusvaltuutettu Ympäristöministeriö Lausunto annettu: Åbo Akademi Aikataulu, Vastuuvalmistelijan yhteystiedot: Aikataulu Työryhmän mietintö on lausunnoilla Vastuuvalmistelijan yhteystiedot: Työryhmän puheenjohtaja neuvotteleva virkamies Arja Terho, valtiovarainministeriö, puh Työryhmän sihteeri neuvotteleva virkamies Niklas Wilhelmsson, oikeusministeriö, puh Kommentoi työryhmän esityksiä Ehdotus 1: Vapaaehtoistyön koordinoinnin vastuuministeriöksi määritellään oikeusministeriö ja valtioneuvoston demokratiaverkosto seuraa ehdotettujen uudistusten etenemistä Ehdotus 2: Luodaan verkkosivu, jossa vapaaehtoistoimintaa koskevat ohjeet järjestöille ja vapaaehtoisille ovat selkeällä kielellä. UKK-korttien laatimisessa pitää korttien lukijat osallistaa korttien tekemiseen. Tässä hyvänä kumppanina voivat toimia järjestöt. 3
4 Ehdotus 3: Tarkistetaan vero-ohjeiden selkeys vapaaehtoistyön näkökulmasta ja ne linkitetään tulevaan vapaaehtoistyön portaaliin. Selvitetään mahdollisuutta verovapaiden kustannusten korvausten soveltamisalan laajentamiseen sekä matkakustannusten enimmäismäärän riittävyyttä. Ehdotus 4: Selkiytetään ohjeita ja lisätään tiedotusta työttömän oikeudesta tehdä vapaaehtoistyötä menettämättä työttömyysturvaa. Työttömät saavat tehdä vapaaehtoistyötä, mutta asiaan on liittynyt paljon väärinkäsityksiä. Hengitysliitto pitää ehdotusta 4 erittäin tärkeänä. Liitto kiittää ehdotuksen osuutta vapaaehtoisille suunnattavasta selkeäkielisestä versiosta, jonka avulla läpinäkyvyys toetutuu. Ehdotus 5: Ohjeistus tarvittavista vakuutuksista, vastuista ja tietosuojakysymyksistä kootaan vapaaehtoistoimijoille suunnattuun portaaliin. Ohjeistus on erittäin tärkeä ja sitä tarvitaan erityisesti silloin, kun kokemustoimija toimii terveydenhuollossa ja pitää kokemusvastaanottoa. Ehdotus 6: Luodaan yhteinen avustusten hakujärjestelmä vapaaehtoistoimijoille. Avustuksia voisi jatkossa hakea yhdeltä luukulta. Ehdotus 7: Lupa- ja ilmoitusmenettelyä vapaaehtoistoiminnan tilaisuuksiin kevennetään ja lupahakemukset kootaan yhteen paikkaan. Esimerkiksi hygieniapassin suhteen tarvitaan lisää tiedottamista, sillä vastoin yleistä väärinkäsitystä passia vaaditaan vapaaehtoistoiminnassa vain harvoin. Ehdotus 8: Rahankeräyslain ja arpajaislain uudistamista selvitetään. Rahankeräyslupien myöntämistä voitaisiin helpottaa ja pienarpajaisten kattoa korottaa. 4
5 Yleisesti hyväksytty periaate, jonka mukaan varoja kerätään luvanvaraisesti yleishyödyllisiin tarkoituksiin avoimessa ja läpinäkyvässä viranomaisvalvonnassa on säilytettävä. Yleishyödyllisyyden vaatimus rahankeräyksessä on antanut uskottavuutta koko keräystoimintaan ja vahvistanut yleishyödyllisten järjestöjen toimintaa samansuuntaisesti yleisen mielipiteen sekä verotus- ja muussa lainsäädännössä olevien tällaista yhteiskunnallista toimeliasuutta korostavien tekijöiden kanssa. Luopuminen lupamenettelystä ja siirtyminen kevyempään ilmoitusmenettelyyn ei ole kannatettavaa. Sosiaali- ja terveysjärjestöille ei ole käytännössä nykyisestä lupamenettelystä aiheutunut sellaista haittaa tai vaivaa, että lupamenettelystä olisi tarpeen välittömästi luopua. On myös vaikea hahmottaa, minkälaista hallinnollista säästöä järjestelystä syntyisi, koska maistraatille joka tapauksessa esitetään rahakeräysilmoituksiin ja -tilityksiin liittyviä ja muita valvonta- ja rekisteritehtäviä. Rahankeräysten järjestämiseen liittyvät viranomaistehtävät eivät nykyiselläänkään vaadi kovin mittavia resursseja, joten niistä tehtävät säästöt eivät ole edes hallinnon keventämistavoitteiden kannalta merkittäviä. Nykyisen lain antama mahdollisuus jopa viiden vuoden mittaiseen keräyslupaan ja siitä johtuvaan vuosittaiseen raportointiin, antavat keräyksen järjestäjälle mahdollisuuden joustavaan ja suunnitelmalliseen toimintaan. Viranomaisen käsittelemä, etukäteen arvioitu keräyslupa takaa myös sen, että mahdolliset epäselvyydet ja puutteet keräyksen järjestämisestä voidaan torjua suurimmalta osin etukäteen. Pelkkä ilmoitusmenettely ja jälkikäteen tehty raportointi keräyksen järjestämisestä sekä julkinen rahankeräysrekisteri antavat väärinkäytöksille tilaa ja jättävät selvän turvallisuusaukon. Itsesääntelyn teho valvontakeinona on hyvin epävarma. Jokaisen rahankeräyksen toimeenpanijan tulisi kuulua riippumattomaan ja suosituksia antavaan toimielimeen, jolla ei kuitenkaan olisi julkisia hallintotehtäviä ja jonka tehtävistä ja organisaatiosta säädettäisiin yleisluonteisesti. Tällaisten toimielinten asema ja merkitys jäävät lakiesityksessä siten epäselviksi. Hengitysliitto pitää välttämättömänä, että rahankeräyksissä säilytetään yleishyödyllisyyden vaatimus ja varojen keräämistä ja käyttöä valvotaan riittävästi, avoimesti ja muutenkin sillä tavalla, että keräysten luotettavuus ja uskottavuus kestävät. Ehdotus 9: Aktiivisen kansalaisuuden opettamista ja tietoisuutta yhteiskunnallisen toiminnan monimuotoisuudesta kehitetään osana opetussuunnitelmien uudistamista. Koulujen ja järjestöjen yhteistyötä edistetään ja Opetushallitus suosittelee kouluille hyviä yhteistyökäytäntöjä. Selvitetään, mikä vaikutus IBtutkintojen pakollisella vapaaehtoistoimintaan osallistumisella on ollut opiskelijoiden myöhemmälle kiinnostukselle vapaaehtoistoimintaa kohtaan. Yleiset kommentit työryhmän raportista Hengitysliitto kiittää työryhmää raportista ja sen ehdotuksista, joita se pitää pääosin erittäin tervetulleina. Liitto näkee tärkeänä erityisesti vapaaehtoistyön mahdollisuuksiin ja kokemustoimijoiden toiminnan mahdollistamiseen liittyvät ehdotukset. 5
Vapaaehtoistyön koordinaatiota ja toimintaedellytysten kehittämistä selvittävän työryhmän raportti
Laatija: Oikeusministeriö Vastauksen määräpäivä: 30.11.2015 Vapaaehtoistyön koordinaatiota ja toimintaedellytysten kehittämistä selvittävän työryhmän raportti Sisältö Johdanto, Tausta... 1 Jakelu... 2
Vapaaehtoistyön koordinaatiota ja toimintaedellytysten kehittämistä selvittävän työryhmän raportti
Vapaaehtoistyön koordinaatiota ja toimintaedellytysten kehittämistä selvittävän työryhmän raportti Vastausaika päättyy: 30.11.2015 Lausuntopyynnön taustatiedot Johdanto, Tausta, Tavoitteet Johdanto Valtiovarainministeriö
Vapaaehtoistyön koordinaatiota ja toimintaedellytysten kehittämistä selvittävän työryhmän raportti VM005:00/2015
Lausuntopyyntö on suljettu eikä siihen voi enää antaa lausuntoja Vapaaehtoistyön koordinaatiota ja toimintaedellytysten kehittämistä selvittävän työryhmän raportti VM005:00/2015 Lausunnon diaarinumero
Säädösvalmistelun kuulemisohjeet. Sisältö. Johdanto, Tavoitteet. Luonnos KANEn lausunnoksi (kokous 26.11.2015) Laatija: Oikeusministeriö
Luonnos KANEn lausunnoksi (kokous 26.11.2015) Laatija: Oikeusministeriö Vastauksen määräpäivä: 16.11.2015 (KANE hakenut ja saanut lisäaikaa) Säädösvalmistelun kuulemisohjeet Sisältö Johdanto, Tavoitteet...
Säädösvalmistelun kuulemisohjeet. Sisältö. Johdanto, Tavoitteet. Laatija: Vastauksen määräpäivä: 16.11.2015
Laatija: Vastauksen määräpäivä: 16.11.2015 Säädösvalmistelun kuulemisohjeet Sisältö Johdanto, Tavoitteet... 1 Jakelu, Vastausohjeet vastaanottajille... 2 Aikataulu, Vastuuvalmistelijan yhteystiedot:...
Vapaaehtoistyön koordinaatiota ja toimintaedellytysten kehittämistä selvittävän työryhmän raportti VM005:00/2015
Luo / Muokkaa Lähetä Lausunnonantajat Yhteenveto Vapaaehtoistyön koordinaatiota ja toimintaedellytysten kehittämistä selvittävän työryhmän raportti VM005:00/2015 Kommentoi työryhmän esityksiä Lausunnonantajia:
Verkkolaskun vastaanotto valtiolla
Verkkolaskun vastaanotto valtiolla Tilasto 217 Q1 - Q2 Tiedot perustuvat OpusCapitan Valtiokonttorille toimittamaan kuukausittaiseen verkkolaskutilastoon Hallinnonalavertailu 217 Q1-Q2 1 Verkkolaskujen
Verkkolaskutilastot 2016
Verkkolaskutilastot 216 Kum. Q1-Q2, ostolaskut Verkkolaskun vastaanottoprosentin vertailu 216 kum. Q1-Q2 Hallinnonaloittan Hallinnonalan sisällä kirjanpitoyksiköittäin (mukana hallinnonalat, joissa on
Vapaaehtoistyön koordinaatiota ja toimintaedellytysten kehittämistä selvittävän työryhmän ehdotukset. Niklas Wilhelmsson Oikeusministeriö
Vapaaehtoistyön koordinaatiota ja toimintaedellytysten kehittämistä selvittävän työryhmän ehdotukset Niklas Wilhelmsson Oikeusministeriö Työryhmän tavoitteet Työryhmän tehtävänä oli selvittää vapaaehtoistyön
Ehdotus 1: Vapaaehtoistyön koordinointi valtioneuvostossa
Ehdotus 1: Vapaaehtoistyön koordinointi valtioneuvostossa Vapaaehtoistyön koordinoinnin vastuuministeriöksi määritellään oikeusministeriö ja valtioneuvoston demokratiaverkosto seuraa ehdotettujen uudistusten
Liite 3: Yhdistelmäluettelo (valtion kirjanpitoyksiköt, tulosohjatut virastot ja työnantajavirastot)
Liite : (valtion kirjanpitoyksiköt, tulosohjatut virastot ja työnantajavirastot) TYÖNANTAJAVIRASTO (virasto) 0 Eduskunta 0000 Eduskunta 0002 Eduskunnan kanslia 2 Eduskunta 0004 Eduskunnan oikeusasiamiehen
Valtion verkkolaskutilastot
Valtion verkkolaskutilastot Kum. Q1-Q2, myyntilaskut 3.8.216 Verkkolaskun lähetysprosentin vertailu 216 Q1-Q2 Hallinnonaloittan Hallinnonalojen sisällä kirjanpitoyksiköittäin (mukana hallinnonalat, joissa
Liite 3: Yhdistelmäluettelo (valtion kirjanpitoyksiköt, tulosohjatut virastot ja työnantajavirastot)
Liite 3: Yhdistelmäluettelo (valtion kirjanpitoyksiköt, tulosohjatut virastot ja työnantajavirastot) Eduskunta 110 Eduskunta 110000 Eduskunta 110002 Eduskunnan kanslia 21 Eduskunta 110004 Eduskunnan oikeusasiamiehen
Verkkolaskun lähetys valtiolla
Verkkolaskun lähetys valtiolla Tilasto 217 Q1 - Q2 Tiedot perustuvat OpusCapitan Valtiokonttorille toimittamaan kuukausittaiseen verkkolaskutilastoon Hallinnonalavertailu 217 Q1 Q2 Verkkolaskujen lähetys
Nuorisolain uudistaminen työryhmän esitys uudeksi nuorisolaiksi
Laatija: Vastauksen määräpäivä: 30.11.2015 Nuorisolain uudistaminen työryhmän esitys uudeksi nuorisolaiksi Sisältö Johdanto, Tausta...1 Jakelu, Vastausohjeet vastaanottajille...1 Aikataulu, Vastuuvalmistelijan
Vapaaehtoistyön koordinaatiota ja toimintaedellytysten kehittämistä selvittävän työryhmän raportti VM005:00/2015
Luo / Muokkaa Lähetä Lausunnonantajat Yhteenveto Vapaaehtoistyön koordinaatiota ja toimintaedellytysten kehittämistä selvittävän työhmän raportti VM005:00/2015 Kommentoi työhmän esityksiä Lausunnonantajia:
Valtiovarainministeriö, Valtionhallinnon kehittämisosasto VALTIONHALLINNON YLIMMÄN JOHDON ARVIOIDUT VIRKANIMITYSTEN PÄÄTTYMISPÄIVÄT Tilanne 1.2.
Valtiovarainministeriö, Valtionhallinnon kehittämisosasto VALTIONHALLINNON YLIMMÄN JOHDON ARVIOIDUT VIRKANIMITYSTEN PÄÄTTYMISPÄIVÄT Tilanne 1.2.2018 Hallinnonala Virasto Osasto Virka Virkasuhteen päättymispvm
Valtiovarainministeriö, henkilöstö- ja hallintopolitiikkaosasto VALTIONHALLINNON YLIMMÄN JOHDON ARVIOIDUT VIRKANIMITYSTEN PÄÄTTYMISPÄIVÄT (27.1.
Valtiovarainministeriö, henkilöstö- ja hallintopolitiikkaosasto VALTIONHALLINNON YLIMMÄN JOHDON ARVIOIDUT VIRKANIMITYSTEN PÄÄTTYMISPÄIVÄT (27.1.2017) Hallinnonala Virasto Osasto Virka Virkasuhteen päättymispvm
Tietoja valtion maksullisesta toiminnasta 2014
Valtiokonttori 1 (23) Talous ja henkilöstö Tietoja valtion maksullisesta toiminnasta 2014 Sörnäisten rantatie 13, Helsinki PL 14, 00054 VALTIOKONTTORI Puh. 0295 50 2000, Faksi 0295 50 3333, www.valtiokonttori.fi
Tietoja valtion maksullisesta toiminnasta 2015
Valtiokonttori 1 (23) Talous ja henkilöstö Tietoja valtion maksullisesta toiminnasta 2015 Sörnäisten rantatie 13, Helsinki PL 14, 00054 VALTIOKONTTORI Puh. 0295 50 2000, Faksi 0295 50 3333, www.valtiokonttori.fi
Tietoja valtion maksullisesta toiminnasta 2013
Valtiokonttori Talous ja henkilöstö Tietoja valtion maksullisesta toiminnasta 2013 Sörnäisten rantatie 13, Helsinki PL 14, 00054 VALTIOKONTTORI Puh. 0295 50 2000, Faksi 0295 50 3333, www.valtiokonttori.fi
Liite 3: Yhdistelmäluettelo (valtion kirjanpitoyksiköt, tulosohjatut virastot ja työnantajavirastot)
Liite 3: Yhdistelmäluettelo (valtion kirjanpitoyksiköt, tulosohjatut virastot ja työnantajavirastot) Eduskunta 110 Eduskunta 110000 Eduskunta 110002 Eduskunnan kanslia 21 Eduskunta 110004 Eduskunnan oikeusasiamiehen
Tietoja valtion maksullisesta toiminnasta 2012
Valtiokonttori Talous ja henkilöstö Tietoja valtion maksullisesta toiminnasta 2012 Sörnäisten rantatie 13, Helsinki PL 14, 00054 VALTIOKONTTORI Puh. 0295 50 2000, Faksi 0295 50 3333, www.valtiokonttori.fi
Ehdotus hallituksen esitykseksi laiksi hallinnon yhteisistä sähköisen asioinnin tukipalveluista (VM140:06/2013)
Ehdotus hallituksen esitykseksi laiksi hallinnon yhteisistä sähköisen asioinnin tukipalveluista (VM140:06/2013) Vastausaika päättyy: 8.1.2016 Lausuntopyynnön taustatiedot Johdanto, Tausta, Tavoitteet Johdanto
Valtionhallinnon riskienhallintapolitiikkamalli
Valtiovarainministeriö Lausuntopyyntö 16.12.2016 VM036:00/2015 Valtionhallinnon riskienhallintapolitiikkamalli Johdanto Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan neuvottelukunnan tehtävänä on seurata ja arvioida
Nuorisolain uudistaminen työryhmän esitys uudeksi nuorisolaiksi
Laatija: Valtiontalouden tarkastusvirasto Vastauksen määräpäivä: 30.11.2015 Nuorisolain uudistaminen työryhmän esitys uudeksi nuorisolaiksi Sisältö Johdanto, Tausta... 1 Jakelu, Vastausohjeet vastaanottajille...
VM:n vastineesta ilmenevät seuraavat lukumäärätiedot. Liitteistä ilmenee tarkka tilanne taulukoiden laatimishetkellä.
Hyvät hallintovaliokunnan jäsenet, Ohessa pyydetty VM:n lisäselvitys VN:n yleistunnon virkanimityksiä koskien sekä ehdotus pykälämuotoiluksi. VM:n valmistelijan kanssa todettiin, että 59 :n 4 momenttia
Asia: Opetus-ja kulttuuriministeriön lausuntopyyntö hallituksen esitykseksi
Lausuntopyyntö 24.2.2015 Jakelussa mainituille OKM 15/010/2015 Asia: Opetus-ja kulttuuriministeriön lausuntopyyntö hallituksen esitykseksi varhaiskasvatuslaiksi Opetus-ja kulttuuriministeriä pyytää lausuntoanne
Kieku-hanke päättyy kauan eläköön Kieku!
Kieku-hanke päättyy kauan eläköön Kieku! Toimialajohtaja Lasse Skog, Valtiokonttori Kehitysjohtaja Helena Lappalainen, Palkeet Kommenttipuheenvuoro: johtaja, ICT, Juha Koljonen, Palkeet Kieku-hanke loppusuoralla
Hallituksen kärkihanke: Sujuvoitetaan säädöksiä. -Vapaaehtoistoiminta Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner
Hallituksen kärkihanke: Sujuvoitetaan säädöksiä -Vapaaehtoistoiminta 1.6.2016 Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner Tavoitteena tuottavuus ja sujuva arki Tehtävä kaikille ministeriöille: Puretaan
Tutkimuksen rahoituspäätökset 2018
Tutkimuksen rahoituspäätökset 2018 Suomen Akatemian tutkimusrahoitus 2000 2018 Milj. euroa 500 450 2018 yhteensä 429,3 milj 400 350 300 250 200 150 100 50 0 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008
Tule töihin valtiolle
Tule töihin valtiolle Valtion rekrytointiväylä Valtiolle.fi Löydät Valtiolle.fi -sivustolta lähes kaikki valtiolla parhaillaan avoimena olevat työpaikat. Voit tutustua valtion eri työnantajiin ja kiinnostaviin
Palvelukeskuksen Käynnistysaikataulu (alustava)
Palvelukeskuksen Käynnistysaikataulu (alustava) 15.10.2012 Kokonaisaikataulu TEHTÄVÄ 2012 2013 2014 2015 2016 2017 TORI-hanke Käynnistysvaiheen suunnittelu Palvelukeskustoiminta Palvelukeskuksen perustaminen
Luonnos korruption vastaiseksi strategiaksi
Lausuntopyyntö 21.09.2016 OM 5/69/2015 Luonnos korruption vastaiseksi strategiaksi Johdanto Oikeusministeriön koordinoiman korruption vastaisen yhteistyöverkoston tavoitteena on myötävaikuttaa siihen,
ALUEHALLINTOVIRASTOJEN OHJAUS
Asettamispäätös VM120:00/2015 Kunta- ja aluehallinto-osasto 2.12.2015 luonnos ALUEHALLINTOVIRASTOJEN OHJAUS Asettaminen Toimikausi Valtiovarainministeriö on tänään asettanut aluehallintovirastojen ohjausryhmän
PÖYTÄKIRJA KANSALAISYHTEISKUNTAPOLITIIKAN NEUVOTTELUKUNNAN KOKOUS 4/2014
PÖYTÄKIRJA KANSALAISYHTEISKUNTAPOLITIIKAN NEUVOTTELUKUNNAN KOKOUS 4/2014 Aika: tiistai 2.12.2014 klo 9-12 Paikka: Valtiovarainministeriö, Mariankatu 9, nh. Jakovara Läsnä Eero Rämö, neuvottelukunnan puheenjohtaja
Kansalaistoiminnan rooli tulevaisuuden Suomessa
Kansalaistoiminnan rooli tulevaisuuden Suomessa Normeja purkaen ja yhteistyötä lisäten kohti parempaa Anne Kalmari Eduskunnan vapaaehtoistoiminnan tukirenkaan puheenjohtaja Helsingissä 27.10.2016 Vapaaehtoistyön
1A: VIRASTO- JA LAITOSKOODISTO B: YRITYSTUNNUSKOODISTO 2018
VALTIOKONTTORI 5.1.2018 Talous ja henkilöstö 1A: VIRASTO- JA LAITOSKOODISTO 2018 1B: YRITYSTUNNUSKOODISTO 2018 Koodistossa 1A on lueteltu ne virastotunnukset (työnantajatunnukset), joita käytetään vuoden
Liite 3: Yhdistelmäluettelo (valtion kirjanpitoyksiköt, tulosohjatut virastot ja työnantajavirastot)
Liite 3: Yhdistelmäluettelo (valtion kirjanpitoyksiköt, tulosohjatut virastot ja työnantajavirastot) Eduskunta 110 Eduskunta 110000 Eduskunta 110002 Eduskunnan kanslia 21 Eduskunta 110004 Eduskunnan oikeusasiamiehen
Vapaaehtoistyön koordinaatiota ja toimintaedellytysten kehittämistä selvittävän työryhmän raportti VM005:00/2015
Lausuntotiivistelmä 1.2.2016 Vapaaehtoistyön koordinaatiota ja toimintaedellytysten kehittämistä selvittävän työryhmän raportti VM005:00/2015 1 YLEISTÄ Valtiovarainministeriö asetti 9.2. - 30.10.2015 työryhmän
Miksi se ei toimi mitä esteitä vapaaehtoistyölle on asetettu?
Miksi se ei toimi mitä esteitä vapaaehtoistyölle on asetettu? Marjo Riitta Tervonen, erityisasiantuntija, SOSTE Anne Mustakangas-Mäkelä, Hyvinvointi- ja yhteisötyön johtaja, Vuolle Setlementti Sosiaali-
Lausuntopyyntö 1 (5) VM/69/ / JulkICT-osasto. Jakelussa mainituille
Lausuntopyyntö 1 (5) VM/69/00.01.00.01/2017 18.1.2018 JulkICT-osasto Jakelussa mainituille Lausuntopyyntö luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laeiksi digitaalisten palvelujen tarjoamisesta
Demokratiapäivä. Ajankohtaisista avoimen hallinnon edistämisestä. 13.10.2015 Arja Terho ja Johanna Nurmi
Demokratiapäivä Ajankohtaisista avoimen hallinnon edistämisestä 13.10.2015 Arja Terho ja Johanna Nurmi 2 Suomen avoimen hallinnon toimintasuunnitelman 2015-2017 päätavoitteet www.avoinhallinto.fi Sitoumukset
Työryhmän ehdotus hallituksen esitykseksi laiksi henkilötietojen käsittelystä rikosasioissa ja kansallisen turvallisuuden ylläpitämisen yhteydessä
Lausuntopyyntö 07.11.2017 OM 21/41/2016 Työryhmän ehdotus hallituksen esitykseksi laiksi henkilötietojen käsittelystä rikosasioissa ja kansallisen turvallisuuden ylläpitämisen yhteydessä Johdanto Euroopan
KANSALAISAREENAN LAUSUNTO VAPAAEHTOISTOIMINNAN KOORDINAATIOTA JA TOIMINTAEDELLYTYSTEN KEHITTÄMISTÄ SELVITTÄVÄN TYÖRYHMÄN LOPPURAPORTTIIN
1 KANSALAISAREENAN LAUSUNTO VAPAAEHTOISTOIMINNAN KOORDINAATIOTA JA TOIMINTAEDELLYTYSTEN KEHITTÄMISTÄ SELVITTÄVÄN TYÖRYHMÄN LOPPURAPORTTIIN EHDOTUS 1 Kansalaisareena verkostoineen pitää hyvänä, että vapaaehtoistyön
VAK-lainsäädäännön kokonaisuudistus. Kimmo Kiiski
VAK-lainsäädäännön kokonaisuudistus Kimmo Kiiski 7.2.2019 VAK-uudistus Miksi tehdään? Mitä tehdään? Kuka tekee? Millä välineillä tehdään? Milloin tehdään? Millä tavoitteilla tehdään? Miksi uudistus? Voimassa
KANSALAISAREENAN LAUSUNTO VAPAAEHTOISTOIMINNAN KOORDINAATIOTA JA TOIMINTAEDELLYTYSTEN KEHITTÄMISTÄ SELVITTÄVÄN TYÖRYHMÄN LOPPURAPORTTIIN
1 LUONNOS 29.10.2015 KANSALAISAREENAN LAUSUNTO VAPAAEHTOISTOIMINNAN KOORDINAATIOTA JA TOIMINTAEDELLYTYSTEN KEHITTÄMISTÄ SELVITTÄVÄN TYÖRYHMÄN LOPPURAPORTTIIN EHDOTUS 1 Kansalaisareena verkostoineen pitää
Asunto-osakeyhtiöiden purkava lisärakentaminen ja asuntoosakeyhtiölain
Oikeusministeriö Lausuntopyyntö 30.01.2017 OM 14/41/2016 Asunto-osakeyhtiöiden purkava lisärakentaminen ja asuntoosakeyhtiölain muutostarve Johdanto Pääministeri Sipilän hallitusohjelman yhtenä tavoitteena
Valtioneuvoston yleisistunto Huotarinen Heini (85) Ylitarkastaja p
Valtioneuvoston yleisistunto 9.2.2017 Huotarinen Heini (85) Ylitarkastaja p. 029 5150127 Ministeri Lindström Oikeusministeriö Neuvottelukunnan asettaminen Kansalaisyhteiskuntapolitiikan neuvottelukunnan
Tuomioistuinviraston perustaminen
Lausuntopyyntö 21.04.2017 OM 9/021/2016 Tuomioistuinviraston perustaminen Johdanto asetti 10.5.2016 toimikunnan valmistelemaan tuomioistuinviraston perustamista. Toimikunnan määräaika päättyi 28.2.2017.
Maankäyttö- ja rakennusasetuksen muuttaminen 3D-kiinteistöjen käyttöönoton vuoksi
YM Lausuntopyyntö 15.03.2018 YM3/600/2018 Maankäyttö- ja rakennusasetuksen muuttaminen 3D-kiinteistöjen käyttöönoton vuoksi Johdanto Ympäristöministeriö pyytää lausuntoanne liitteenä olevasta asetusluonnoksesta
HTH 2018 RAPORTOINNIN TULOKSET
HTH 2018 RAPORTOINNIN 1.1.-31.12.2018 - TULOKSET TULOKSET Valtion henkilömäärät 2018a 2017issa Muutosis Henkilö lkm. 73 700 72 500 +1,6% HTV 70 900 71 100-0,3% Toimisto-HTV 56 000 55 900 +0,1% Luvuissa
HTH 2017 RAPORTOINNIN TULOKSET
HTH 2017 RAPORTOINNIN 1.1.-31.12.2017 - TULOKSET TULOKSET Valtion henkilömäärät 2017a 2016issa Muutos*is Henkilö lkm. 72 500 72 800-0,3% HTV 71 100 71 700-0,9% Toimisto-HTV 55 900** 50 400-50 800 - -1,0%
Nuorisolain uudistaminen työryhmän esitys uudeksi nuorisolaiksi
Lausuntopyyntö on suljettu eikä siihen voi enää antaa lausuntoja Nuorisolain uudistaminen työryhmän esitys uudeksi nuorisolaiksi Lausunnon diaarinumero (vapaaehtoinen): Vastausaika on päättynyt: 30.11.2015
Ehdokkaat vaalipiireittäin 10 vaalipiiriä, joista valitaan 30 valtuutettua
1/6 Ehdokkaat vaalipiireittäin 10 vaalipiiriä, joista valitaan 30 valtuutettua Keskusvaalilautakunnan kokouksessa 21.9.2016 vahvistama ehdokasasettelu vaalipiireittäin. Keskusvaalilautakunta on täydentänyt
Kansalaisyhteiskuntapolitiikan neuvottelukunta. Esittely
Kansalaisyhteiskuntapolitiikan neuvottelukunta Esittely Neuvottelukunnan jäsenistö Puheenjohtaja: Pääsihteeri Jukka Pekkala, Suomen liikunta ja urheilu ry Varapuheenjohtaja: Toiminnanjohtaja Riitta Särkelä,
Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2.
Julkis ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty ry Lausunto 04.05.2017 Asia: VM037:00/2016 Hallituksen esitysluonnos eduskunnalle maakuntauudistuksen täytäntöönpanoa sekä valtion lupa, ohjaus ja valvontatehtävien
Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtori. Tilannekatsaus Hallituksen kokous Kari Pessi
Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtori Tilannekatsaus 18.7.2014 Hallituksen kokous 18.7.2015 Kari Pessi Valtorin tilannekatsaus Sisäisen tarkastajan rekrytointi Muut rekrytoinnit Siirtoprojektien
HTH 2018 RAPORTOINNIN TULOKSET
HTH 2018 RAPORTOINNIN 1.1.-30.6.2018 - TULOKSET TULOKSET Valtion henkilömäärät 2018 (ennuste)a 2017issa Muutosis Henkilö lkm. 73 500 72 500 +1,3% HTV 71 300 71 100 +0,2% Toimisto-HTV 56 900 55 900 +1,8%
LAUSUNTOPYYNTÖ HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA HUONEISTOTIETOJÄRJES- TELMÄÄ KOSKEVAKSI LAINSÄÄDÄNNÖKSI
LAUSUNTOPYYNTÖ 251422 1(5) m m m. A 23.3.2018 1463/01.01/2016 Jakelussa mainitut MMM045:00/2016 LAUSUNTOPYYNTÖ HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA HUONEISTOTIETOJÄRJES- TELMÄÄ KOSKEVAKSI LAINSÄÄDÄNNÖKSI Maa-ja
Korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten yhteistyön syventämisen tiekartan kuulemistilaisuus 10.2.2015, Tieteiden talo, Helsinki
Korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten yhteistyön syventämisen tiekartan kuulemistilaisuus 10.2.2015, Tieteiden talo, Helsinki Johtaja Riitta Maijala Korkeakoulu- ja tiedepolitiikan osasto 1 TULA VNP*): Korkeakoulujen
Konkurssilain tarkistaminen
Lausuntopyyntö 16.04.2018 OM 25/41/2015 Konkurssilain tarkistaminen Johdanto Oikeusministeriö asetti 14.10.2015 työryhmän valmistelemaan ensi vaiheessa EU:n uudelleenlaaditun maksukyvyttömyysasetuksen
SIR ~ OIKEUSMINISTERiÖ
SIR ~ OIKEUSMINISTERiÖ 23.10.2015 OM 5/69/2015 Jakelussa mainituille JÄSENEN NIMEÄMINEN KORRUPTIONVASTAISEEN YHTEISTYÖVERKOSTOON Oikeusministeriön asettamana on toiminut korruptionvastainen yhteistyö verkosto,
Arviomuistio julkisista kuulutuksista annetun lain (34/1925) uudistamistarpeista
Lausuntopyyntö 15.05.2017 OM 8/41/2017 Arviomuistio julkisista kuulutuksista annetun lain (34/1925) uudistamistarpeista Johdanto Arviomuistiossa selvitetään julkisiin kuulutuksiin liittyvä nykyinen sääntelytilanne
Marraskuun TAISTO18-harjoitukseen osallistuneet organisaatiot, jotka ovat raportoineet harjoitustoiminnasta
Alavuden kaupunki Aalto-yliopisto Akaan Kaupunki Aluehallintovirastot Business Finland CSC - Tieteen tietotekniikan keskus Oy Elintarviketurvallisuusvirasto Evira Espoon kaupunki Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus
Palkeet Asiakasneuvottelukunnan uudet tuulet. Kieku-foorumi Risto Hakoila, UM
Palkeet Asiakasneuvottelukunnan uudet tuulet Kieku-foorumi Risto Hakoila, UM Uudistettu asiakasneuvottelukunta on aloittanut tänä vuonna Valtiovarainministeriön asettamispäätös 6.2.2017 Asiakasneuvottelukunta
Käyntiosoite Postiosoite Puhelin Faksi Sähköpostiosoite
6.3.2017 OM 1/41/2016 Jakelussa mainituille LAUSUNTOPYYNTÖ YLEISEN TIETOSUOJA-ASETUKSEN VAIKUTUKSESTA TIETEELLISEN TUTKIMUKSEN JA TILASTOINNIN KANSALLISEEN SÄÄNTELYYN EU:n yleinen tietosuoja-asetus (Euroopan
Saamelaiskäräjälakitoimikunnan esitys saamelaiskäräjälain muuttamiseksi
Lausuntopyyntö 19.06.2018 VN 675/2018 Saamelaiskäräjälakitoimikunnan esitys saamelaiskäräjälain muuttamiseksi Johdanto Lausunnolle lähetetty luonnosehdotus on saamelaiskäräjälain uudistamista valmistelleen
KANSALAISYHTEISKUNTAPOLITIIKAN NEUVOTTELUKUNNAN KOKOUS 2/2012
PÖYTÄKIRJA OM005:00/2012 5.12.2012 KANSALAISYHTEISKUNTAPOLITIIKAN NEUVOTTELUKUNNAN KOKOUS 2/2012 Aika: keskiviikko 5.12.2012 klo 11-13 Paikka: Aktia-Sali, Allianssi-talo (Asemapäällikönkatu 1, Helsinki)
Ajankohtaista - 14 päivän jälkeen
Ajankohtaista - 14 päivän jälkeen 1 Mission possible: access on, ilmatilaa on 2 Painopisteet Lapsivaikutusten arviointi ja lapsibudjetointi Lapsiystävällinen työelämä Lasten Suomi - kuuleminen, kohtaaminen
KANSALAISYHTEISKUNTAPOLITIIKAN NEUVOTTELUKUNNAN KOKOUS. Aika: ti klo Oikeusministeriö, Eteläesplanadi 10, kh Julkisuus
KANSALAISYHTEISKUNTAPOLITIIKAN NEUVOTTELUKUNNAN KOKOUS Aika: ti 20.3.2017 klo 13-15 Paikka: Oikeusministeriö, Eteläesplanadi 10, kh Julkisuus Osallistujat (x): (varajäsen suluissa) (x) Kristiina Kumpula,
1 (:,...2..,,20 j 6 OM 5/69/2015. Oikeusministeriö on tänään asettanut korruptionvastaisen yhteistyöverkoston.
OIKEUSMINISTERiÖ 1 (:,...2..,,20 j 6 OM 5/69/2015 KORRUPTIONVASTAIN EN VHTEISTVÖVERKOSTO Asettaminen Oikeusministeriö on tänään asettanut korruptionvastaisen yhteistyöverkoston. Toimikausi 16.2.2016-31.12.2018
Sisäasiainministeriö Maahanmuutto-osasto 1.2.2013 SM077:00/2011. Jakelussa mainituille LAUSUNTOPYYNTÖ; MAAHANMUUTON TULEVAISUUS 2020 TYÖRYHMÄN EHDOTUS
Jakelussa mainituille LAUSUNTOPYYNTÖ; MAAHANMUUTON TULEVAISUUS 2020 TYÖRYHMÄN EHDOTUS Pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen ohjelman mukaisesti hallituskaudella laaditaan Maahanmuuton tulevaisuus 2020
TORI-siirtojen tilannekatsaus. TORI-hankkeen ohjausryhmä
TORI-siirtojen tilannekatsaus TORI-hankkeen ohjausryhmä 2.9.2015 Siirtojen kokonaistilanne 1.6.2015 Työntekijät Yht n.1000 Sopimukset M Yht n. 250 M 250 50 132 618 37 163 Siirretty TORI Siirrettävä TORI
Lausuntopyyntö 20.12.2013. Lukiokoulutuksen yleisiä valtakunnallisia tavoitteita ja tuntijakoa valmisteleva työryhmä
Lausuntopyyntö OKM/85/040/2012 20.12.2013 Jakelussa mainituille Viite Asia OKM064:00/2012 Lukiokoulutuksen yleisiä valtakunnallisia tavoitteita ja tuntijakoa valmisteleva työryhmä Lausuntopyyntö lukiokoulutuksen
Julkisen hallinnon paikkatiedon viitearkkitehtuuri
Julkisen hallinnon paikkatiedon viitearkkitehtuuri Lausuntopyynnön diaarinumero: VM130:00/2015 Vastausaika päättyy: 13.5.2016 Lausuntopyynnön taustatiedot Johdanto, tausta, tavoitteet Johdanto Julkisen
Läsnä pj. Mauri Pekkarinen /kesk vpj. Marjo Matikainen-Kallström /kok (11 osittain, 12 ja 13 ) jäs. Lars Erik Gästgivars /r
TALOUSVALIOKUNTA Torstai 11.4.2013 kello 12.00-13.40 Läsnä pj. Mauri Pekkarinen /kesk vpj. Marjo Matikainen-Kallström /kok (11 osittain, 12 ja 13 ) jäs. Lars Erik Gästgivars /r Johanna Karimäki /vihr Pia
PÖYTÄKIRJA KANSALAISYHTEISKUNTAPOLITIIKAN NEUVOTTELUKUNNAN KOKOUS
PÖYTÄKIRJA KANSALAISYHTEISKUNTAPOLITIIKAN NEUVOTTELUKUNNAN KOKOUS Aika: torstai 26.2.2015 klo 9-12 Paikka: oikeusministeriö, Eteläesplanadi 10 (nh. Julkisuus) Osallistujat: Rämö Eero, puheenjohtaja, Suomen
Valtioneuvoston demokratiapolitiikka ja sähköiset demokratiapalvelut. Niklas Wilhelmsson Neuvotteleva virkamies Oikeusministeriö
Valtioneuvoston demokratiapolitiikka ja sähköiset demokratiapalvelut Niklas Wilhelmsson Neuvotteleva virkamies Oikeusministeriö Demokratian kehittäminen: taustaa Kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelma
VALTIOKONTTORI TIEDOTE 674/03/2009. Kirjanpitoyksiköt ja talousarvion ulkopuolella olevat valtion rahastot
VALTIOKONTTORI TIEDOTE 674/03/2009 Hallinnon ohjaus 8.1.2010 Kirjanpitoyksiköt ja talousarvion ulkopuolella olevat valtion rahastot KIRJANPITOYKSIKÖT Valtion talousarviosta annetun lain (423/1988 muut.
Lisätietoja tästä asiasta antaa osastopäällikkö Minna-Mari Kaila, puh ,
LUOLUOL 241606 1 (5) 26.9.2017 MMM032:00/2017 1568/01.01./2017 Jakelussa mainitut NIMEÄMISPYYNTÖ, ELINTARVIKEMARKKINALAINSÄÄDÄNTÖÄ VALMISTELEVA TYÖ- RYHMÄ Jakelussa mainittuja tahoja pyydetään nimeämään
Luonnos hallituksen esitykseksi laiksi eräiden ympäristöllisten lupamenettelyjen yhteensovittamisesta, laiksi ympäristövaikutusten
Ympäristöministeriö Lausuntopyyntö YM029:00/2016 06.02.2018 YM008:00/2015, Luonnos hallituksen esitykseksi laiksi eräiden ympäristöllisten lupamenettelyjen yhteensovittamisesta, laiksi ympäristövaikutusten
LIITE 1 TEM120:00/2008. KAIVOSLAIN UUDISTAMINEN: Pyydetyt ja saadut lausunnot. Pyydetty lausunto lausunto
11.5.2009 LIITE 1 KAIVOSLAIN UUDISTAMINEN: Pyydetyt ja saadut lausunnot Pyydetty lausunto Saatu Huomautuksia lausunto Ulkoasiainministeriö Kommentteja sähköpostitse Oikeusministeriö Sisäasiainministeriö
Luonnos liikenne- ja viestintäministeriön asetukseksi maanteiden ja rautateiden runkoverkosta ja niiden palvelutasosta
Liikenne- ja viestintäministeriö Lausuntopyyntö 20.08.2018 LVM/1436/03/2018 Luonnos liikenne- ja viestintäministeriön asetukseksi maanteiden ja rautateiden runkoverkosta ja niiden palvelutasosta Johdanto
Rahankeräyslain uudistamistyö. Eero Rämö
Rahankeräyslain uudistamistyö Eero Rämö 13.12.2017 Hankkeen tilannekatsaus hankkeen toimikausi 18.8.2016-31.12.2017 työryhmä (SM, OM, VM, Poha, pysyvät asiantuntijat KANEsta ja Vala ry:stä). ohjausryhmä:
1A: VIRASTO- JA LAITOSKOODISTO B: YRITYSTUNNUSKOODISTO 2017
VALTIOKONTTORI 3.1.2017 Talous ja henkilöstö 1A: VIRASTO- JA LAITOSKOODISTO 2017 1B: YRITYSTUNNUSKOODISTO 2017 Koodistossa 1A on lueteltu ne virastotunnukset (työnantajatunnukset), joita käytetään vuoden
Lausuntopyynnön materiaalit löytyvät Internet-osoitteesta: http://alueuudistus.fi/lausuntopyynnot
LAUSUNTOPYYNTÖ STM068:00/2015 1(5) 19.11.2015 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI Pääministeri Juha Sipilän hallitus
YHTEENVETO LAUSUNTOPYYNNÖSTÄ JULKISEN HALLINNON TIETOHALLINNON NEUVOTTELUKUNNAN ASETUKSEN MUUTOKSESTA JA NIMEÄMISPYYNNÖSTÄ NEUVOTTELUKUNTAAN
MUISTIO VM129:00/2015 Julkisen hallinnon ICT-toiminto neuvotteleva virkamies Heikki Talkkari 9.2.2016 YHTEENVETO LAUSUNTOPYYNNÖSTÄ JULKISEN HALLINNON TIETOHALLINNON NEUVOTTELUKUNNAN ASETUKSEN MUUTOKSESTA
lainsäädännön uudistaminen
Yksityisen sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädännön uudistaminen Yksityisen terveydenhuollon ajankohtaispäivä 19.5.2016, PSAVI Lakimies Maarit Karjalainen, Valvira 21 Työryhmän tehtävät (STM työryhmä
KANSALAISYHTEISKUNTAPOLITIIKAN NEUVOTTELUKUNNAN KOKOUS 1/2012
6.9.2012 PÖYTÄKIRJA KANSALAISYHTEISKUNTAPOLITIIKAN NEUVOTTELUKUNNAN KOKOUS 1/2012 Aika: Perjantai 24.8.2012 klo 9.00 12.00 Paikka: Säätytalo, Snellmaninkatu 9 11 Läsnä: Puheenjohtaja Hanna-Mari Manninen,
Toimintaedellytysten turvaaja - uusi Valtion lupa- ja valvontavirasto
Toimintaedellytysten turvaaja uusi Valtion lupa ja valvontavirasto 1 Ydinviestit Valtion lupa, ohjaus ja valvontatehtäviä kootaan uudenlaiseen, monialaiseen virastoon. Viraston toimialat ovat varhaiskasvatus,
Rahankeräyslain uudistamistyö sisäministeriössä Työpajatilaisuus Säätytalo
Rahankeräyslain uudistamistyö sisäministeriössä Työpajatilaisuus Säätytalo 2.6.2017 Ylitarkastaja Sini Lahdenperä 1. Hankkeen tilannekatsaus Lainsäädäntöjohtaja Katriina Laitinen hankkeen toimikausi 18.8.2016-31.12.2017
Lait vapaaehtoistoiminnasta ja vapaaehtoistoiminnan kehittämishankkeet. Niklas Wilhelmsson Neuvotteleva virkamies Oikeusministeriö
Lait vapaaehtoistoiminnasta ja vapaaehtoistoiminnan kehittämishankkeet Niklas Wilhelmsson Neuvotteleva virkamies Oikeusministeriö 1 Taustaa Valtiovarainministeriö asetti 9.2 30.10.2015 työryhmän selvittämään
Varhaiskasvatuksen siirto opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle
Varhaiskasvatuksen siirto opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle Sivistystoimen neuvottelupäivät 4.10.2012 Tarja Kahiluoto, neuvotteleva virkamies Esityksen aiheita Poimintoja hallitusohjelmasta
JULKISEN HALLINNON TIETOHALLINNON NEUVOTTELUKUNNAN ASETTAMINEN
VALTIOVARAINMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Neuvotteleva virkamies VM/2673/00.01.00.00/2018 Heikki Talkkari 10.1.2019 VM210:00/2018 LUONNOS JULKISEN HALLINNON TIETOHALLINNON NEUVOTTELUKUNNAN ASETTAMINEN 1.
Läsnä pj. Jouko Skinnari /sd vpj. Antti Rantakangas /kesk (1 8, 9 osittain) jäs. Janina Andersson /vihr
TALOUSVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 47/2008 vp Torstai 22.5.2008 kello 12.00-14.00 Läsnä pj. Jouko Skinnari /sd vpj. Antti Rantakangas /kesk jäs. Janina Andersson /vihr Hannu Hoskonen /kesk Anne Kalmari /kesk
1 (2) VM078:00/2012. Nimeämispyyntö. Julkisen hallinnon ICT-osasto Jakelussa mainituille
Nimeämispyyntö VM078:00/2012 1 (2) Julkisen hallinnon ICT-osasto 31.3.2016 Jakelussa mainituille NIMEÄMISPYYNTÖ KUNTIEN TALOUSTIETOJEN, TILASTOINNIN JA TIETOHUOLLON KEHITTÄMISOHJELMAN PROJEKTIRYHMÄÄN Valtiovarainministeriö
Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2.
Animalia ry Lausunto 19.06.2017 Asia: VM037:00/2016 Hallituksen esitysluonnos eduskunnalle maakuntauudistuksen täytäntöönpanoa sekä valtion lupa, ohjaus ja valvontatehtävien uudelleenorganisointia koskevaksi
SISÄMINISTERIÖ IN RIKESMINI ST ERI ET. Lausuntopyyntö 1 (5) Jakelun mukaan
SISÄMINISTERIÖ Lausuntopyyntö 1 (5) IN RIKESMINI ST ERI ET SMDno-2016-1629 SM029:00/2016 Jakelun mukaan RAHANKERÄYSLAiNSÄÄDÄNTÖ; TYÖRYHMÄN EHDOTUS HALLITUKSEN ESITYKSEKSI UUDEKSI RAHANKERÄYSLAIKSI Sisäministeriö
Valtorin asiakasneuvottelukunnan kokous 1/2017
Muistio 1 (5) n asiakasneuvottelukunnan 1/2017 Aika to 16.2.2017 klo 13.00 15.00 Paikka Lintulahdenkatu 5, Helsinki, Monitoimitila B Osallistujat toimialajohtaja Max Hamberg, valtioneuvoston kanslia, puheenjohtaja