Päättyvien sopimusten uusiminen ennen maakunta- ja sote-uudistuksen voimaantuloa Sanna Rättyä ja Kalle Pinni

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Päättyvien sopimusten uusiminen ennen maakunta- ja sote-uudistuksen voimaantuloa Sanna Rättyä ja Kalle Pinni"

Transkriptio

1 Päättyvien sopimusten uusiminen ennen maakunta- ja sote-uudistuksen voimaantuloa Sanna Rättyä ja Kalle Pinni

2 TIIVISTELMÄ Tilakeskus toivoo, että uusien hankintasopimusten varsinaisena sopimuskautena on vuotta. Jos hankintayksikkö arvioi vuoden sopimuskauden nostavan hankinnan kokonaiskustannuksia enemmän kuin 20%, voi varsinaiseksi sopimuskaudeksi määrittää pidemmän ajan. Tilakeskus toivoo, että kaikista ICT-hankinnoista oltaisiin yhteydessä etukäteen tilakeskuksen tietohallintojohtajaan Ari Maaniseen ) Selvyyden vuoksi uusiin sopimuksiin olisi hyvä sisällyttää siirtolauseke. Lisäksi tilakeskus olisi hyvä huomioida hankintayksikön määrittelyssä.

3 Päättyvien sopimusten uusiminen ennen maakuntaja sote-uudistuksen voimaantuloa

4 TAUSTAA Suomen hallitus ilmoitti , että maakunta- ja sote-uudistuksen toimeenpanoa lykätään vuodella. Tämä tarkoittaa sitä, että sairaanhoito- ja erityishuoltopiireillä tulee tarve kilpailuttaa uudelleen useita sopimuksia. Tärkeintä on turvata sekä piirien että tilakeskuksen ja maakuntien organisaatioiden tehtävien keskeytyksetön hoitaminen muutostilanteessa. Uudistusten tavoitteiden mahdollistamiseksi tilakeskuksen tulee yhdenmukaistaa tuottamisvastuullaan olevia palveluita ja palvelurakenteita huomioiden hyvä laatu- ja kustannustaso. Tavoitteen mahdollistamiseksi tilakeskuksen on harmonisoitava sen vastuulle siirtyviä sopimuksia uudistusten voimaantulon jälkeen. Tilakeskus pyytää huomiomaan seuraavat periaatteet niiden sopimusten osalta joiden kohteelle on edelleen tarve ja jotka päättyvät ennen uudistusten voimaantuloa tai puoli vuotta uudistuksen jälkeen.

5 TILAKESKUKSEN TAHTOTILA HANKINTOJEN KILPAILUTTAMISEEN Uusien hankintasopimusten varsinaisena sopimuskautena pyydetään käyttämään pääsääntöisesti kahta vuotta jota voidaan pidentää useammalla vuoden kestoisella optiolla. Kokonaissopimuskausi optioineen olisi siis esimerkiksi vuotta. Jos hankintayksikkö arvioi lyhyemmän sopimuskauden nostavan hankinnan kokonaiskustannuksia enemmän kuin 20%, voi varsinaiseksi sopimuskaudeksi määrittää pidemmän ajan kuin vuotta. Kustannuksia voi nostaa esimerkiksi toimittajalta vaadittavien hankinnan käynnistämiseen liittyvien omien investointien määrä.

6 SIIRTOON VARAUTUMINEN Sopimuksiin pyydetään lisäämään siirtolauseke, jonka perusteella tilakeskus voisi tilata tavaroita tai palveluita uudistuksen voimaantulon jälkeen. Esimerkiksi Tilaaja voi siirtää sopimuksen kokonaan tai osittain tahoille, joille sopijapuolen tehtäviä siirretään maakunta- ja soteuudistuksen voimaantulon jälkeen.

7 TILAKESKUKSEN TAHTOTILA ICT- HANKINTOJEN KILPAILUTTAMISEEN Koska ICT-hankinnoilla on suuri merkitys maakunta- ja sote-uudistuksen jälkeisten toimintojen sujuvuuteen ja kustannusten hallintaan. Lisäksi ICThankintojen tavoitetilat ja erityispiirteet vaihtelevat huomattavasti hankinnan kohteesta riippuen. Näin ollen tilakeskus ei voi antaa yleistä ohjetta ICT-hankintojen kilpailuttamiseen. Tilakeskus pyytää, että kaikista ICT-hankinnoista ollaan etukäteen yhteydessä tilakeskuksen tietohallintojohtajaan )

8 Sanna Rättyä Lakimies Kalle Pinni Hankintatoimen kehittämispalvelut

Sopimusten muuttamisen hankintalain reunaehdot

Sopimusten muuttamisen hankintalain reunaehdot Sopimusten muuttamisen hankintalain reunaehdot Maakuntafoorumi 19.9.2018 Johtava lakimies Katariina Huikko 1) Hahmota 2 19.9.2018 Kuntien ja kuntayhtymien ulkoiset hankinnat vuosina 2000-2016, mrd. 2000

Lisätiedot

Maakuntien tilakeskus Oy

Maakuntien tilakeskus Oy Maakuntien tilakeskus Oy Valtakunnalliset palvelukeskusselvittäjät Turussa 24.1.2017 Maakuntien tilakeskuksen selvityshenkilö ja yhtiön toimitusjohtaja Olavi Hiekka SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS Maakuntien

Lisätiedot

Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus. Asko Peltola

Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus. Asko Peltola Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus Asko Peltola 16.3.2018 Maakunta- ja sote-uudistusvalmistelu 3 / 2018 Lakipaketit saatu nyt suurimmalta osin eduskunnan käsittelyyn Maakunta(konserni)strategian

Lisätiedot

PIENHANKINTAOHJEET. Hyväksytty: Kunnanhallitus

PIENHANKINTAOHJEET. Hyväksytty: Kunnanhallitus PIENHANKINTAOHJEET Hyväksytty: Kunnanhallitus 4.2.2019 8 Hankintalain tavoitteena on tehostaa julkisten varojen käyttöä, edistää laadukkaiden, innovatiivisten ja kestävien hankintojen tekemistä sekä turvata

Lisätiedot

Jukka Latvala Tilaisuus Sote- ja maakuntauudistuksen muutostukiklinikka: Toimitilat Pvm

Jukka Latvala Tilaisuus Sote- ja maakuntauudistuksen muutostukiklinikka: Toimitilat Pvm Nimi Jukka Latvala Tilaisuus Sote- ja maakuntauudistuksen muutostukiklinikka: Toimitilat Pvm 14.9.2017 MAAKUNTAUUDISTUKSESSA KOLME PALVELUKESKUSTA Maakunnat Toimitila- ja kiinteistöhallinnon palvelukeskus

Lisätiedot

Helsinki-Uudenmaan metropolimaakunnan tilapalvelut ja Maakuntien Tilakeskus Oy; Lähtökohdat ja valmistelun tilanne

Helsinki-Uudenmaan metropolimaakunnan tilapalvelut ja Maakuntien Tilakeskus Oy; Lähtökohdat ja valmistelun tilanne Helsinki-Uudenmaan metropolimaakunnan tilapalvelut ja Maakuntien Tilakeskus Oy; Lähtökohdat ja valmistelun tilanne Carl Slätis 9.2.2018 Tilajohtaja Uusimaa2019-hanke Uudenmaan asukasluku 1.650.000 Uusimaa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tilakeskus Tilakeskuksen päällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tilakeskus Tilakeskuksen päällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 2 Rakennushankkeiden puhtaudenhallinnan asiantuntija- ja valvontapalvelut, puitesopimuksen siirto TPA Andersson Oy HEL 2015-012737 T 02 08 02 00 Päätös Päätöksen perustelut

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistuksen toimeenpano

Sote- ja maakuntauudistuksen toimeenpano Sote- ja maakuntauudistuksen toimeenpano Hallitusneuvos Pekka Järvinen Syyskuu 2016 5.9.2016 1 Tässä esityksessä Voimaanpanolaki Henkilöstö Omaisuus Rahoitus Maakunta sote-tehtävissä Toimeenpanon tuki

Lisätiedot

Kuntien ja maakuntien yhteistyö toimitilaasioissa

Kuntien ja maakuntien yhteistyö toimitilaasioissa Finlands framgång skapas lokalt Yhteistyössä Kuntaliitto & Maakuntien tilakeskus: Kuntien ja maakuntien yhteistyö toimitilaasioissa Kuntamarkkinat 12.- 13.9.2018 Kuntaliitto, Toinen linja 14 Tilapalvelupäällikkö,

Lisätiedot

Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus. Asko Peltola

Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus. Asko Peltola Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus Asko Peltola 13.3.2018 Maakunta- ja sote-uudistusvalmistelu 3 / 2018 Etelä-Pohjanmaan palvelurakenteen selvitystyö loppusuoralla Työterveyshuollon selvitys valmistuu

Lisätiedot

Maakuntien tilakeskus Oy Kuntamarkkinat

Maakuntien tilakeskus Oy Kuntamarkkinat Maakuntien tilakeskus Oy Kuntamarkkinat 12.-13.9.2018 MAAKUNTIEN TILAKESKUS OY AUTTAA ASIAKKAITAAN PARANTAMAAN TILOJEN KÄYTÖN TEHOKKUUTTA JA PIENENTÄMÄÄN TILOISTA AIHEUTUVIA KUSTANNUKSIA MAAKUNTIEN OMISTAMA

Lisätiedot

Sote-uudistuksen valmistelu ja toimeenpano

Sote-uudistuksen valmistelu ja toimeenpano Sote-uudistuksen valmistelu ja toimeenpano Kuntamarkkinat 14. - 15.9.2016 Hallitusneuvos Pekka Järvinen 23.9.2016 1 Tässä esityksessä Aikataulu Voimaanpanolaki Henkilöstö Omaisuus Rahoitus Maakunta sote-tehtävissä

Lisätiedot

Maakuntauudistus. Tilannekatsaus Maakuntahallitus

Maakuntauudistus. Tilannekatsaus Maakuntahallitus Maakuntauudistus Tilannekatsaus Maakuntahallitus 22.2.2019 Uudistuksen tilanne vakava Pelivara seitinohut, sillä eduskunnan viimeinen istuntopäivä pe 15.3.2019 Perustusvaliokunnan mietintö (tänään?) Reformiministerityöryhmän

Lisätiedot

Olavi Hiekka Tilaisuus Maakunnat kunnat, siirtymäkauden sopimukset Pvm

Olavi Hiekka Tilaisuus Maakunnat kunnat, siirtymäkauden sopimukset Pvm Nimi Olavi Hiekka Tilaisuus Maakunnat kunnat, siirtymäkauden sopimukset Pvm 22.2.2017 Agenda Kokouksen avaus Läsnäolijoiden toteaminen Johdatus aiheeseen Tehtävän määrittely Ratkaisuehdotus Ryhmän tuleva

Lisätiedot

Maakuntien tilakeskus

Maakuntien tilakeskus Maakuntien tilakeskus Esitys Kiinteistöt-teemaryhmässä Pirkanmaalla 21.12.2016 Selvityshenkilö Olavi Hiekka SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS Palvelukeskuksen taustaa Palvelukeskuksen tehtävä on tukea ja tuottaa

Lisätiedot

1 (3) Liitteet (1 kpl)

1 (3) Liitteet (1 kpl) 1 Sopimus yhteistyöstä sosiaali- ja terveydenhuollon asiakas- ja potilastietojärjestelmän hankinnassa 1. Sopijapuolet 1. ky (LSHP) 2. Enontekiön kunta 3. Inarin kunta 4. Kemijärven kaupunki 5. Kittilän

Lisätiedot

Olavi Hiekka Tilaisuus Uudenmaan liitto Pvm

Olavi Hiekka Tilaisuus Uudenmaan liitto Pvm Nimi Olavi Hiekka Tilaisuus Uudenmaan liitto Pvm 15.2.2017 Varmistamme, että suomalaisten hyvinvointia ja alueiden elinvoimaisuutta edistävät palvelut kyetään turvaamaan tulevaisuudessakin. Teemme sen

Lisätiedot

Horisontissa uusi laki

Horisontissa uusi laki Horisontissa uusi laki Kuntamarkkinat 2016 Johtava lakimies Katariina Huikko Hallituksen esitys uudeksi hankintalaiksi (HE 108/2016 vp) Hankintasääntelyn taustalla EU:n hankintadirektiivit (klassinen,

Lisätiedot

Harri Lindqvist Helsinki

Harri Lindqvist Helsinki Harri Lindqvist Helsinki 8.5.2018 ASUMISPALVELUJEN TOIMINTAMALLIT MAAKUNNILLE JA TILAKESKUKSELLE SIIRTYVÄT ASUMISPALVELUTILAT Tilakeskus vuokraa maakunnille asumispalvelutiloja, joita ovat: Kuntayhtymiltä

Lisätiedot

ICT- sopimussiirto- jen periaatteet Projektipäällikkö Tomi Hytönen Valtiovarainministeriö

ICT- sopimussiirto- jen periaatteet Projektipäällikkö Tomi Hytönen Valtiovarainministeriö ICT sopimussiirto jen periaatteet 2.5.2017 Projektipäällikkö Tomi Hytönen Valtiovarainministeriö 1 5.5.2017 Tausta Maakuntauudistukseen tulee liittymään paljon kysymyksiä ICT:n ja tietojärjestelmien hankintoihin,

Lisätiedot

Hankintamenettelyt mikä muuttuu?

Hankintamenettelyt mikä muuttuu? Hankintamenettelyt mikä muuttuu? Julkisten hankintojen neuvontayksikön seminaari 21.10.2013 Lakimies Katariina Huikko, Suomen Kuntaliitto Hankintamenettelyt mikä muuttuu? Avoin menettely Rajoitettu menettely

Lisätiedot

Siirtymäkauden jälkeinen vuokraaminen. Kunnat maakuntien vuokranantajina-seminaari Helsinki

Siirtymäkauden jälkeinen vuokraaminen. Kunnat maakuntien vuokranantajina-seminaari Helsinki Siirtymäkauden jälkeinen vuokraaminen Kunnat maakuntien vuokranantajina-seminaari 8.5.2018 Helsinki ALUKSI 4 ERILAISTA VUOKRAMALLIA Tilakeskuksen omistamat kiinteistöt Kuntien omistamat kiinteistöt Muiden

Lisätiedot

Turun kaupungin tietohallintostrategia Tiivistelmä

Turun kaupungin tietohallintostrategia Tiivistelmä Turun kaupungin tietohallintostrategia 2017 2021 Tiivistelmä Tietohallintostrategian tavoitteet ja linjaukset Tietohallintostrategian tavoitteet 1. Toimintamme on avointa ja läpinäkyvää. 6. Vauhditamme

Lisätiedot

Maakunta- ja soteuudistuksen. digimuutosohjelma. Huhtikuu

Maakunta- ja soteuudistuksen. digimuutosohjelma. Huhtikuu Maakunta- ja soteuudistuksen digimuutosohjelma Huhtikuu 2018 1 Mitä maakunta- ja sote-uudistuksella tavoitellaan? Nykyistä yhdenvertaisemmat palvelut Kustannusten kasvun hillitseminen Hyvinvointija terveyserojen

Lisätiedot

Kanta-Hämeen sote 2016

Kanta-Hämeen sote 2016 Kanta-Hämeen sote 2016 Markku Puro 8.12.2015 Hämeen parasta kehittämistä! I. Hahmotelma 2016-2018 II. Vuosi 2016 tarkennettuna 1. Tavoitetilan määrittely 2. Osallisuuden varmistaminen 3. Prosessien ja

Lisätiedot

LIITTEET UNA Kaari-hankkeen kuvaus VSSHP:n alueellisen Kaari-projektin kuvaus

LIITTEET UNA Kaari-hankkeen kuvaus VSSHP:n alueellisen Kaari-projektin kuvaus 1. Sopijapuolet 1. Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri 2. Auran kunta 3. Kaarinan kaupunki 4. Kemiönsaaren kunta 5. Kosken TL kunta 6. Kustavin kunta 7. Kårkulla Samkommun 8. Laitilan kaupunki 9. Liedon

Lisätiedot

Hankintadirektiivi muuttuu, keskeisimmät uudistukset pähkinänkuoressa

Hankintadirektiivi muuttuu, keskeisimmät uudistukset pähkinänkuoressa Hankintadirektiivi muuttuu, keskeisimmät uudistukset pähkinänkuoressa 11.9.2013 Kuntamarkkinat Saila Eskola PTCServices Oy PTCServices Oy PTCServices Oy on julkisiin hankintoihin ja sopimusoikeuteen erikoistunut

Lisätiedot

Mitä palvelukeskukset tekevät?

Mitä palvelukeskukset tekevät? Mitä palvelukeskukset tekevät? Kuntamarkkinat 14.9.2017 Muutosjohtaja 1 20.9.2017 Tukipalvelumuutos ja Uusi maakunta Maakunta on hankintayksikkö Suhteet kuntiin hankintalain mukaiset Uudelleen järjestelytarve

Lisätiedot

Sote-muutosjohtajan tilannekatsaus

Sote-muutosjohtajan tilannekatsaus 7.10.2016 Ilkka Luoma Tj, sote-muutosjohtaja MAAKUNTAUUDISTUS Sote-muutosjohtajan tilannekatsaus Sote Pelastustoimi ja varautuminen Ympäristöterveydenhuolto 13.10.2016 Maakunnallinen näkökulma 1 Lyhyt

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus HE 15/2017 vp

Sote- ja maakuntauudistus HE 15/2017 vp Sote ja maakuntauudistus HE 15/2017 vp Sote järjestäminen sekä HE:n säätämisjärjestys ja suhde perustuslakiin Perustuslakivaliokunta 15.3.2017 Hallitusneuvos Päivi Salo, STM 1 15.3.2017 Sotejärjestämislain

Lisätiedot

Maakuntien viitearkkitehtuuri - Landskapens referensarkitektur

Maakuntien viitearkkitehtuuri - Landskapens referensarkitektur Valtiovarainministeriö Lausuntopyyntö 27.02.2018 VM040:00/2017 Maakuntien viitearkkitehtuuri - Landskapens referensarkitektur Johdanto Tämä lausuntopyyntö koskee maakuntien viitearkkitehtuuria, jota on

Lisätiedot

Kestävyys hankinnoissa (hankintalain näkökulma)

Kestävyys hankinnoissa (hankintalain näkökulma) Kestävyys hankinnoissa (hankintalain näkökulma) hankinta-asiantuntija Olli Jylhä Kestävä julkinen hankinta Määritelmä Helsingin kaupungin kestävien hankintojen oppaasta: Kestävä julkinen hankinta määritellään

Lisätiedot

Meidän maakuntamme Lappi 2020

Meidän maakuntamme Lappi 2020 Matkalla uuteen maakuntaan Meidän maakuntamme Lappi 2020 15.12.2017 Maakunnan kansallinen palveluarkkitehtuuri Lähtökohta: Asiakkaille tarjotaan selkeät palveluketjut, jotka eivät pysähdy kuntien, maakuntien

Lisätiedot

Espoon kaupungin hankintaohje

Espoon kaupungin hankintaohje Espoon kaupunki 2017 1 (4) ESPOON KAUPUNGIN HANKINTAOHJE 1. Johdanto Espoon kaupungin ja sen liikelaitosten hankinnat tehdään tämän en ja tätä tta tarkentavien menettelytapaohjeiden mukaisesti. Hankintaohje

Lisätiedot

Maakuntauudistus missä mennään?

Maakuntauudistus missä mennään? Maakuntauudistus missä mennään? Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Miksi maakuntauudistus tehdään? Toimivammat palvelut Hallinnon sujuvoittaminen Toimintatapojen muutos Kansalaisten suorat vaikutusmahdollisuudet

Lisätiedot

Kanta-Hämeen sote 2016

Kanta-Hämeen sote 2016 Kanta-Hämeen sote 2016 Markku Puro 8.12.2015 Hämeen parasta kehittämistä! I. 2015 saavutukset II. Hahmotelma 2016-2018 III. Vuosi 2016 tarkennettuna 1. Tavoitetilan määrittely 2. Osallisuuden varmistaminen

Lisätiedot

STM / VM linjaukset Maakunnan esivalmistelu asti

STM / VM linjaukset Maakunnan esivalmistelu asti STM / VM linjaukset 26.5.2016 Maakunnan esivalmistelu 30.6.2017 asti 1 STM / VM viesti 26.5.2016 Esivalmistelu käyntiin kaikissa maakunnissa ennen kesälomakautta. Maakuntien liitot kutsuvat koolle esivalmistelun

Lisätiedot

Maakunta- ja soteuudistuksen ajankohtaiskatsaus. Asko Peltola

Maakunta- ja soteuudistuksen ajankohtaiskatsaus. Asko Peltola Maakunta- ja soteuudistuksen ajankohtaiskatsaus Asko Peltola 20.2.2018 1 Maakunta- ja sote-uudistusvalmistelu 2 / 2018 Tukipalveluiden järjestämisestä keskusteltu SOTEMAKUjohtoryhmässä ja kuntajohtajafoorumissa

Lisätiedot

Olavi Hiekka Tilaisuus Palveluasuntokiinteistöt Sote- ja maakuntauudistuksessa Pvm

Olavi Hiekka Tilaisuus Palveluasuntokiinteistöt Sote- ja maakuntauudistuksessa Pvm Nimi Olavi Hiekka Tilaisuus Palveluasuntokiinteistöt Sote- ja maakuntauudistuksessa Pvm 30.5.2017 MAAKUNTIEN TILAKESKUS OY Yhtiön tehtävänä on tuottaa tilapalvelut kaikkeen maakunnan toimintaan inhouse-statuksella

Lisätiedot

Esivalmisteluln sote-tiimin kokous ICT-ryhmän tehtävät ja alustava työsuunnitelma

Esivalmisteluln sote-tiimin kokous ICT-ryhmän tehtävät ja alustava työsuunnitelma Esivalmisteluln sote-tiimin kokous 23.3.2017 ICT-ryhmän tehtävät ja alustava työsuunnitelma Mikko Rotonen Helena Ylisipola ESIVALMISTELU -30.6.2017 Valmistelun vaiheet Luodaan edellytyksiä tehtävien, henkilöstön

Lisätiedot

Johtopäätökset valtion sopimustarkastuksesta ja yhteistyö hankinnoissa Johanna Sorvettula muutosjohtaja

Johtopäätökset valtion sopimustarkastuksesta ja yhteistyö hankinnoissa Johanna Sorvettula muutosjohtaja Johtopäätökset valtion sopimustarkastuksesta ja yhteistyö hankinnoissa Johanna Sorvettula muutosjohtaja Siirtyvät sopimukset -tarkastus SOTE Yhteistyö aloitettu keväällä 2017 Koulutukset, sopimusten kerääminen

Lisätiedot

Kuntien ja kuntayhtymien tilajohdon yhteistyötapaaminen Mikko Tanhuamäki vastuuvalmistelija Hankinnat ja logistiikka Tila- ja tukipalvelut

Kuntien ja kuntayhtymien tilajohdon yhteistyötapaaminen Mikko Tanhuamäki vastuuvalmistelija Hankinnat ja logistiikka Tila- ja tukipalvelut Kuntien ja kuntayhtymien tilajohdon yhteistyötapaaminen 4.12.2018 Mikko Tanhuamäki vastuuvalmistelija Hankinnat ja logistiikka Tila- ja tukipalvelut Ohjelma 13.00 Tervetuloa ja uudistuksen ajankohtaiset

Lisätiedot

Olavi Hiekka Sote-toimitilaseminaari

Olavi Hiekka Sote-toimitilaseminaari Olavi Hiekka Sote-toimitilaseminaari 20.11.2017 www.maakuntientilakeskus.fi NYKY-YMMÄRRYS MISSIOSTA JA VISIOSTA Missio: Varmistamme, että maakuntilla on käytössään edistykselliset, tehokkaat, ympäristöystävälliset

Lisätiedot

Julkiset hankinnat tutuksi - Hankintaneuvonta Uudellamaalla Lapinjärvi

Julkiset hankinnat tutuksi - Hankintaneuvonta Uudellamaalla Lapinjärvi Julkiset hankinnat tutuksi - Hankintaneuvonta Uudellamaalla Lapinjärvi 7.2.2019 Hankintaneuvoja Sanna Meronen-Vilenius sanna.meronen-vilenius@yrittajat.fi 050 567 9233 Uudenmaan Yrittäjät & julkiset hankinnat

Lisätiedot

Elintarvikehankinnat ja uusi hankintalaki

Elintarvikehankinnat ja uusi hankintalaki Elintarvikehankinnat ja uusi hankintalaki Vastuulliset julkiset elintarvikehankinnat seminaari Lakimies, VT Jonna Törnroos Uudet hankintalait voimaan 1.1.2017 Laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista

Lisätiedot

Hankinnoista Hallinnointikoulutus - EU:n sisäasioiden rahastot. Helsinki Ulla Kumpulainen

Hankinnoista Hallinnointikoulutus - EU:n sisäasioiden rahastot. Helsinki Ulla Kumpulainen Hankinnoista Hallinnointikoulutus - EU:n sisäasioiden rahastot Helsinki 22.5.2018 Ulla Kumpulainen Käsitteitä Hankinta = tavaroiden ja palvelujen ostaminen, vuokraaminen tai siihen rinnastettava toiminta

Lisätiedot

OHJEET: KUNTIEN JA KUNTAYHTYMIEN ERÄIDEN OIKEUSTOIMIEN RAJOITTAMINEN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLOSSA

OHJEET: KUNTIEN JA KUNTAYHTYMIEN ERÄIDEN OIKEUSTOIMIEN RAJOITTAMINEN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLOSSA 5.2.2018 OHJEET: KUNTIEN JA KUNTAYHTYMIEN ERÄIDEN OIKEUSTOIMIEN RAJOITTAMINEN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLOSSA Laki kuntien ja kuntayhtymien eräiden oikeustoimien väliaikaisesta rajoittamisesta (548/2016)

Lisätiedot

Yritysvaikutukset elinvoiman lähteenä. Yrittäjänpäivä Naantali Jorma Saariketo Varsinais-Suomen Yrittäjät

Yritysvaikutukset elinvoiman lähteenä. Yrittäjänpäivä Naantali Jorma Saariketo Varsinais-Suomen Yrittäjät Yritysvaikutukset elinvoiman lähteenä Yrittäjänpäivä Naantali 5.9.2017 Jorma Saariketo Varsinais-Suomen Yrittäjät 1 Kunta syntyy uudelleen Sote-palvelu- ja maakuntauudistus muuttavat Suomea Kuntien rooli

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistuksen toimeenpano

Sote- ja maakuntauudistuksen toimeenpano Sote- ja maakuntauudistuksen toimeenpano Alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti Syyskuu 2016 2.9.2016 1 Tässä esityksessä Voimaanpanolaki Henkilöstö Omaisuus Rahoitus Maakunta sote-tehtävissä Toimeenpanon tuki

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen ja maakuntien toiminnan käynnistämisen esivalmistelu

Maakuntauudistuksen ja maakuntien toiminnan käynnistämisen esivalmistelu MUISTIO Maakuntauudistuksen ja maakuntien toiminnan käynnistämisen esivalmistelu (aikaisemmin aluehallintouudistus) ja sote-uudistus ovat Suomen hallintohistoriassa poikkeuksellisen suuria ja laajakantoisia

Lisätiedot

Maakunta- ja sote-uudistus

Maakunta- ja sote-uudistus Maakunta- ja sote-uudistus Hallituksen esitysluonnoksen ja eduskuntakäsittelyssä tehtyjen muutosten mukaisesti 1 2 Maakunnat perustetaan voimaanpanolain voimaantullessa (viimeistään joulukuu 2018). Maakunnan

Lisätiedot

Oma Häme -hankkeen väliraportti

Oma Häme -hankkeen väliraportti Oma Häme -hankkeen väliraportti Tiedotustilaisuus 24.5.2016 Jukka Lindberg, projektipäällikkö Hämeen liitto www.omahäme.fi Missä menee Oma Häme hanke? Tiivistelmä: Sote III.sta Oma Häme hankkeeksi kevään

Lisätiedot

Tilannekatsaus POHJOIS-SAVON maakuntauudistukseen. Itä-Suomen liikenneturvallisuusfoorumi

Tilannekatsaus POHJOIS-SAVON maakuntauudistukseen. Itä-Suomen liikenneturvallisuusfoorumi Tilannekatsaus POHJOIS-SAVON maakuntauudistukseen Itä-Suomen liikenneturvallisuusfoorumi 30.5.2017 Työ- ja elinkeino Ympäristöterveydenhuolto Sosiaalija terveydenhuolto TE-toimistot ELY-keskukset AVIt

Lisätiedot

Väliaikaishallinnon kokous Maakunnallinen näkökulma

Väliaikaishallinnon kokous Maakunnallinen näkökulma M A A K U N TA U U D I S T U S Väliaikaishallinnon kokous 15.6.2017 15.6.2017 Eija-Liisa Heikkilä 13.9.2017 Maakunnallinen näkökulma 1 M A A K U N TA U U D I S T U S MUUTOSJOHTAJIEN JORY Valmistelusuunnitelma

Lisätiedot

Maakuntahallitus Maakuntahallitus Uudenmaan maakuntauudistuksen ICT- hankkeen tilannekatsaus

Maakuntahallitus Maakuntahallitus Uudenmaan maakuntauudistuksen ICT- hankkeen tilannekatsaus Maakuntahallitus 11 12.02.2018 Maakuntahallitus 123 04.06.2018 Uudenmaan maakuntauudistuksen ICT- hankkeen tilannekatsaus 510/04.00.02/2016, 15/00.00.00/2018 MHS 12.02.2018 11 Tiivistelmä Tulevan Uudenmaan

Lisätiedot

Kuntahankinnat kuntien kumppanina hankinnoissa

Kuntahankinnat kuntien kumppanina hankinnoissa Kuntahankinnat kuntien kumppanina hankinnoissa Maakunnan julkisten hankintojen seminaari 10.4.2015 Jyväskylässä KL-Kuntahankinnat Oy Raili Hilakari, toimitusjohtaja Ostojen arvo 2014 Sopimukset Perustettu

Lisätiedot

HENKILÖSTÖINFO / Jyrki Pursiainen / Henkilöstösuunnittelija

HENKILÖSTÖINFO / Jyrki Pursiainen / Henkilöstösuunnittelija HENKILÖSTÖINFO 11.9.2018 / Jyrki Pursiainen / Henkilöstösuunnittelija Maakuntaan siirtyvät tehtäväkokonaisuudet sote pelastuslaitos liitto ELY sosiaali- ja terveyspalvelut ympäristöterveydenhuolto varautuminen

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus. Väliaikainen hallinto alkaen

Sote- ja maakuntauudistus. Väliaikainen hallinto alkaen Sote- ja maakuntauudistus Väliaikainen hallinto 1.7.2017 alkaen 6.2.2017 Valmistelun vaiheet 9/2016 1.7.2017 1.7.2017 28.2.2018 1.3. 31.12.2018 Esivalmistelu 10 kk Väliaikainen hallinto 8 kk Käynnistäminen

Lisätiedot

Innovatiivisten hankintojen työkalupakki

Innovatiivisten hankintojen työkalupakki Kehittämistyö ja keskeiset onnistumiset..08 Avustukset 6, Aineet, tarvikkeet ja tavarat 0, Tavaroiden ja palveluiden ostot yhteensä 7, Palvelujen ostot 6,8 Tampereen hankintojen volyymit Toimintakulut

Lisätiedot

Elintarvikehankinnat ja uusi hankintalaki

Elintarvikehankinnat ja uusi hankintalaki Elintarvikehankinnat ja uusi hankintalaki Vastuulliset julkiset elintarvikehankinnat seminaari Lakimies, VT Jonna Törnroos Julkisten hankintojen neuvontayksikkö Rådgivningsenheten för offentlig upphandling

Lisätiedot

Hankintojen kategorisointi ja työnjako, case Liikennevirasto Valtion hankintapäivä, Laura Kuistio

Hankintojen kategorisointi ja työnjako, case Liikennevirasto Valtion hankintapäivä, Laura Kuistio Hankintojen kategorisointi ja työnjako, case Liikennevirasto Valtion hankintapäivä, 9.2.2016 Laura Kuistio Valtion hankintakategoriat Kategoria Eurot v. 2014 Toimitilat ICT-hankinnat Matkustuspalvelut

Lisätiedot

Maakunnan talous ja omaisuus

Maakunnan talous ja omaisuus Maakunnan talous ja omaisuus Sote ja maakuntauudistus 1 3Kunnan järjestämän perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon, sosiaalitoimen ja pelastustoimen käytössä olevat tilat maakunta vuokraa vähintään

Lisätiedot

Hankintalain uudistaminen

Hankintalain uudistaminen Hankintalain uudistaminen Oulu 2.2.2015 Juha Myllymäki johtava lakimies Hankintalain valmistelutilanne Uudet direktiivit hyväksytty 4/2014 Implementointiaika 2 vuotta uudet kansalliset lait 4/2016 Työryhmien

Lisätiedot

Projektikuvaus: Tukipalvelut

Projektikuvaus: Tukipalvelut Projektikuvaus: Tukipalvelut 25.4.2019 Sisällysluettelo 1. Yhteenveto... 1 2. Nykytila ja tavoitteet... 1 2.1 Nykytilan kuvaus... 1 2.2 Vaatimukset... 2 2.3 Tavoitteet... 3 3. Toteutus... 4 3.1 Työn sisältö

Lisätiedot

Miten turvataan palvelujen toimivuus ja arjen sujuvuus uuteen maakuntaan siirryttäessä? Torstai Lapin ICT seminaari Harri Ihalainen

Miten turvataan palvelujen toimivuus ja arjen sujuvuus uuteen maakuntaan siirryttäessä? Torstai Lapin ICT seminaari Harri Ihalainen Miten turvataan palvelujen toimivuus ja arjen sujuvuus uuteen maakuntaan siirryttäessä? Torstai 30.3.2017 Lapin ICT seminaari Harri Ihalainen 8.30 Tervetuloa Rovaniemelle aamukahvien merkeissä 9.00 Rovaniemen

Lisätiedot

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö SEU15155 Päiväys

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö SEU15155 Päiväys 1/5 HANKINTAPÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Joensuun kaupunki Outokummun kaupunki Tohmajärven kunta Kontiolahden kunta Liperin kunta Nurmeksen kaupunki Polvijärven kunta Valtimon

Lisätiedot

Uudenmaan maakunnan ICTvalmistelu

Uudenmaan maakunnan ICTvalmistelu Uudenmaan maakunnan ICTvalmistelu Palvelukeskukset maakunta- ja soteuudistuksessa 19.1.2018 Pertti Mäkelä Johtaja ICT-hankkeen ohjausryhmän puheenjohtaja HUS-Tietohallinto Uusimaa2019 ICT-hanke Uusimaa

Lisätiedot

Maakuntauudistus - miksi, mitä, milloin

Maakuntauudistus - miksi, mitä, milloin Maakuntauudistus - miksi, mitä, milloin Hallitusneuvos Tarja Hyvönen Kuntamarkkinat 15.9.2016 16.9.2016 1 2 Työ- ja elinkeinopalvelut Sosiaalija terveydenhuolto Pelastustoimi Ympäristöterveydenhuolto Maakunnan

Lisätiedot

Maakunta- ja soteuudistuksen ajankohtaiskatsaus. Asko Peltola

Maakunta- ja soteuudistuksen ajankohtaiskatsaus. Asko Peltola Maakunta- ja soteuudistuksen ajankohtaiskatsaus Asko Peltola 6.3.2018 1 Maakunta- ja sote-uudistusvalmistelu 3 / 2018 Etelä-Pohjanmaan palvelurakenteen selvitystyö loppusuoralla => seminaari ti 27.3. klo

Lisätiedot

Kansallinen muutostuki ja ohjaus

Kansallinen muutostuki ja ohjaus Kansallinen muutostuki ja ohjaus Vesa Lipponen Erityisasiantuntija, valtiovarainministeriö Kuntamarkkinat 13.9.2017 1 2.10.2017 - Etunimi Sukunimi Maakuntauudistus on Suomen kunnianhimoisin Digitalisaatiohanke

Lisätiedot

Kainuun maakuntauudistuksen henkilöstöinfo

Kainuun maakuntauudistuksen henkilöstöinfo Kainuun maakuntauudistuksen henkilöstöinfo 11.9.2018 10.9.2018 Jaana Korhonen, valmistelujohtaja 11.9.2018 Kainuun maakuntauudistus / Jaana Korhonen Maakunta- ja sote-uudistuksen aikataulusuunnitelma 11-12/2018

Lisätiedot

Pelastustoimen uudistus

Pelastustoimen uudistus Pelastustoimen uudistus Maakuntauudistuksen organisointi 26.9.2016 2 SOTE-uudistuksen organisointi 26.9.2016 3 26.9.2016 4 Maakuntauudistuksen laajuus 26.9.2016 5 26.9.2016 6 Hankkeen organisointi 26.9.2016

Lisätiedot

SOTEMAKU esiselvitysraportti

SOTEMAKU esiselvitysraportti Esiselvitys SOTEMAKU esiselvitysraportti Talous / alatyöryhmä kiinteistöt: Jari Hakala, epshp pj Timo Hakala, Eskoo Jorma Hemminki, epshp Jussi Aittoniemi, Seinäjoen kaupunki Timo Ketola, Alajärvi Marko

Lisätiedot

Liikenneviraston asiantuntijalausunto liikenne- ja viestintävaliokunnalle hallituksen esityksestä hankintamenettelyä koskevaksi lainsäädännöksi

Liikenneviraston asiantuntijalausunto liikenne- ja viestintävaliokunnalle hallituksen esityksestä hankintamenettelyä koskevaksi lainsäädännöksi Liikenneviraston asiantuntijalausunto liikenne- ja viestintävaliokunnalle hallituksen esityksestä hankintamenettelyä koskevaksi lainsäädännöksi 23.9.2016 Liikennevirasto Liikennevirasto on tilaajaviranomainen,

Lisätiedot

1. Mitä kohtia maakuntien ICT-tilannekuvataulukosta (excel-tiedosto) on ainakin täytettävä?

1. Mitä kohtia maakuntien ICT-tilannekuvataulukosta (excel-tiedosto) on ainakin täytettävä? 1 Q&A: Maakuntien ICT-tilannekuva 1. Mitä kohtia maakuntien ICT-tilannekuvataulukosta (excel-tiedosto) on ainakin täytettävä? Maakuntien ICT-tilannekuvataulukon keltainen välilehti (maakunnan ICTtalousarvio

Lisätiedot

Koulukuvausten järjestäminen

Koulukuvausten järjestäminen Koulukuvausten järjestäminen Näkökulmia ja suositus Kuntamarkkinat, Ajankohtaista julkisista hankinnoista 14.9.2011 Katariina Huikko Lakimies Toimintaympäristö. Toimintaympäristö Toimijoina: Koulu (viranhaltijat)

Lisätiedot

Omaisuusjärjestelyt sote- ja maakuntauudistuksessa HE 15/2017

Omaisuusjärjestelyt sote- ja maakuntauudistuksessa HE 15/2017 Omaisuusjärjestelyt sote ja maakuntauudistuksessa HE 15/2017 Ympäristövaliokunta 8.6.2017 MinnaMarja Jokinen Lainsäädäntöneuvos, Valtiovarainministeriö 1 6.6.2017 Etunimi Sukunimi Omaisuusjärjestelyjen

Lisätiedot

ELY-keskusten infrahankintojen kehittäminen. Jukka Karjalainen, Liikennevirasto Matti Hermunen, Työ- ja elinkeinoministeriö

ELY-keskusten infrahankintojen kehittäminen. Jukka Karjalainen, Liikennevirasto Matti Hermunen, Työ- ja elinkeinoministeriö ELY-keskusten infrahankintojen kehittäminen Jukka Karjalainen, Liikennevirasto Matti Hermunen, Työ- ja elinkeinoministeriö ELY-infrahankinnat ELY-Infrahankinnoilla tarkoitetaan Elinkeino-,Liikenne ja Ympäristökeskusten

Lisätiedot

Maakuntauudistus. Pertti Rajala

Maakuntauudistus. Pertti Rajala Maakuntauudistus Pertti Rajala 6.6.2016 Maakuntauudistus Vuoden 2019 alussa aloittavien maakuntien tehtävien perustana on selkeä työnjako kunnan, maakunnan ja valtion välillä. Tulevaisuuden työnjaossa:

Lisätiedot

Väliraportti. Työryhmä: Turvallisuus- ja varautuminen Turvallisuuden osio. Harri Setälä Pelastusjohtaja

Väliraportti. Työryhmä: Turvallisuus- ja varautuminen Turvallisuuden osio. Harri Setälä Pelastusjohtaja Väliraportti Työryhmä: Turvallisuus- ja varautuminen Turvallisuuden osio Harri Setälä Pelastusjohtaja Tehtäväkentän analysointi ja lähitulevaisuuden haasteet Hallitusohjelman kirjaukset pelastustoimesta:

Lisätiedot

Maakunnan ja kuntien yhteistyö ja sopimukset

Maakunnan ja kuntien yhteistyö ja sopimukset Maakunnan ja kuntien yhteistyö ja sopimukset Kuntapäivä 8.5.2018 Jukka Mäkilä Yhteiset asiakkaat Maakunnan asukkaat ovat yhteisiä asiakkaita ja verojen kautta maksavat toiminnan kustannukset Maakunnan

Lisätiedot

196 / / Hankinta: CB Steering Committee -kokous , Riika

196 / / Hankinta: CB Steering Committee -kokous , Riika 1 Maakuntajohtaja Kari Häkämies 195 / 2017 196 / 2017. 197 / 2017 Päätöspvm 17.11.2017 198 / 2017 CENTBALT : 21 / 2017 Hankinta: CB Steering Committee -kokous 29.-30.11.2017, Riika Päätän, että tehdyn

Lisätiedot

KUNTIIN KOHDISTUVAT TALOUDELLISET VAIKUTUKSET SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN YHTEYDESSÄ KOKKOLA / KEVÄT 2017

KUNTIIN KOHDISTUVAT TALOUDELLISET VAIKUTUKSET SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN YHTEYDESSÄ KOKKOLA / KEVÄT 2017 KUNTIIN KOHDISTUVAT TALOUDELLISET VAIKUTUKSET SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN YHTEYDESSÄ KOKKOLA / KEVÄT 2017 1. KUNNILTA MAAKUNNILLE SIIRTYVIEN TEHTÄVIEN JA NIIDEN RAHOITUKSEN SIIRTO MAAKUNNILLE SIIRTYVIEN

Lisätiedot

Hankinnan suunnittelu, hankinnoista ilmoittaminen ja viestintä

Hankinnan suunnittelu, hankinnoista ilmoittaminen ja viestintä Hankinnan suunnittelu, hankinnoista ilmoittaminen ja viestintä Julkisten hankintojen neuvontayksikön seminaari 21.10.2013 Lakimies, VT Jonna Törnroos Sähköiset viestintävälineet Jäsenvaltioiden on huolehdittava

Lisätiedot

INVESTOINNIT

INVESTOINNIT Kunnanjohtajainfo 30.8.2018 INVESTOINNIT 2019-2024 SATAKUNNAN KESKUSSAIRAALA SAIRAALA-ALUEEN MASTERPLAN INVESTOINNIT 2019-2024 v.2019 v.2020 v.2021 v.2022 v.2023 v.2024 Laitehankinnat -sairaanhoito 1,50

Lisätiedot

Helsinki /2016

Helsinki /2016 TERVEYSMINISTERIÖ KUNTAINFO Helsinki 28.9.2016 5/2016 Kuntien, sairaanhoitopiirien ja erityishuoltopiirien johtajille, sosiaali- ja terveyslautakunnille tai vastaavia tehtäviä hoitaville toimielimille,

Lisätiedot

Maakunnan perustaminen: Hallinnon järjestäminen Väliaikaishallinto Tukipalvelut

Maakunnan perustaminen: Hallinnon järjestäminen Väliaikaishallinto Tukipalvelut Maakunnan perustaminen: Hallinnon järjestäminen Väliaikaishallinto Tukipalvelut Paikkakunta: Päivämäärä: Muutosjohtajien maakuntakierros 1 23.2.17 Julkisten sosiaali ja terveyspalvelujen rakenne Maakunta

Lisätiedot

ASIA Tampereen kaupungin lähettämä tarjous Tuomi Logistiikka Oy:n osakkuudesta Tre:3279/ /2018

ASIA Tampereen kaupungin lähettämä tarjous Tuomi Logistiikka Oy:n osakkuudesta Tre:3279/ /2018 1 (7) KUNTIEN HANKINTAPALVELUT KUHA OY:N OMISTAJAKUNNILLE ASIA Tampereen kaupungin lähettämä tarjous Tuomi Logistiikka Oy:n osakkuudesta Tre:3279/02.04.00/2018 VASTINEEN ANTAJA Kuntien Hankintapalvelut

Lisätiedot

VATE ja SOTEMAKUjory Johanna Sorvettula muutosjohtaja

VATE ja SOTEMAKUjory Johanna Sorvettula muutosjohtaja VATE ja SOTEMAKUjory 26.09.2017 Johanna Sorvettula muutosjohtaja Henkilötiedot www.ep2019.fi Henkilötiedot Yhteistoimintasopimus Henkilötietojen konvertointi testikantana monikantaan organisaatioittain

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Terveystieteiden akateemiset johtajat ja asiantuntijat ry. (TAJA) 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Antti Niemi 3. Vastauksen

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Liikenne- ja viestintäministeriö 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Johanna Särkijärvi 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Lisätiedot

Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 9:05. Todettiin läsnäolijat.

Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 9:05. Todettiin läsnäolijat. Lapin sote- ja maakuntauudistuksen esivalmistelu: Talous- ja yleishallinnon työryhmän kokous nro 17 MUISTIO Aika: Maanantai 5.11.2018 klo 09:05-11:55 Paikka: Kelontekemä, Varastotie 2, 3. krs, Rovaniemi

Lisätiedot

Kuntoutuksen uudistaminen osana sote -uudistusta

Kuntoutuksen uudistaminen osana sote -uudistusta Kuntoutuksen uudistaminen osana sote -uudistusta Ylitarkastaja Hanna Nyfors STM sosiaali- ja terveyspalveluosasto 19.2.2016 19.2.2016 1 Sote- uudistuksen tavoitteet Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamisen

Lisätiedot

Olavi Hiekka Tilaisuus Maakunta - kuntavuokrasopimusryhmä Pvm

Olavi Hiekka Tilaisuus Maakunta - kuntavuokrasopimusryhmä Pvm Nimi Olavi Hiekka Tilaisuus Maakunta - kuntavuokrasopimusryhmä Pvm 29.9.2017 YHTIÖN DAY 1 1.1.2020 Valmistautumisen tämän hetken projektit Kunnilta vuokrattavien tilojen projekti (edelleen vuokraus) 1.5.2018

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ TERVOLAN KUNNAN JA KUNNAN TYTÄRYHTEISÖJEN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSPALVELUISTA

TARJOUSPYYNTÖ TERVOLAN KUNNAN JA KUNNAN TYTÄRYHTEISÖJEN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSPALVELUISTA TERVOLAN KUNTA TARJOUSPYYNTÖ 19.12.2016 TARJOUSPYYNTÖ TERVOLAN KUNNAN JA KUNNAN TYTÄRYHTEISÖJEN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSPALVELUISTA Tarjous pyydetään kuntalain 14. luvun mukaisesta hallinnon ja

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus maakuntauudistukseen

Ajankohtaiskatsaus maakuntauudistukseen Ajankohtaiskatsaus maakuntauudistukseen Neuvotteleva virkamies Katja Palonen Valtiovarainministeriö 1 28.5.2018 Etunimi Sukunimi Miksi maakunta- ja sote-uudistus tehdään? Perustuslakivaliokunta kesällä

Lisätiedot

Lauri Tarasti: Valtion aluehallinnon ja maakuntahallinnon uudistaminen (ei SOTE eikä rahoitus)

Lauri Tarasti: Valtion aluehallinnon ja maakuntahallinnon uudistaminen (ei SOTE eikä rahoitus) Lauri Tarasti: Valtion aluehallinnon ja maakuntahallinnon uudistaminen (ei SOTE eikä rahoitus) Lähtökohtani: asiakaslähtöisyys -ymmärrettävyys -yksinkertaistaminen -yhdenmukaistaminen Tehtävien jaosta

Lisätiedot

Koetalousarvio ja talouden riskitarkastelu

Koetalousarvio ja talouden riskitarkastelu Koetalousarvio ja talouden riskitarkastelu Kuntamarkkinat 13.9.2018 Maakuntien koetalousarvio Koetalousarvion laadinnan keskeiset tavoitteet Tiedon lisäämistä rahoituksen riittävyydestä, Organisaatioratkaisujen

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen projektiryhmän valmisteluryhmät

Maakuntauudistuksen projektiryhmän valmisteluryhmät Liite LUONNOS VM037:00/2016 VM/692/00.01.00.01/2016 13.4.2016 Maakuntauudistuksen projektiryhmän valmisteluryhmät 1. Toimialakohtaisten tehtävien maakunnille siirron valmistelua koordinoiva ja ohjaava

Lisätiedot

Lainsäädännöstä toimeenpanoon yhdessä maakuntien kanssa. Projektijohtaja, alivaltiosihteeri Päivi Nerg, VM Oma maakunta -tilaisuus

Lainsäädännöstä toimeenpanoon yhdessä maakuntien kanssa. Projektijohtaja, alivaltiosihteeri Päivi Nerg, VM Oma maakunta -tilaisuus Lainsäädännöstä toimeenpanoon yhdessä maakuntien kanssa Projektijohtaja, alivaltiosihteeri Päivi Nerg, VM Oma maakunta -tilaisuus 1 Miksi maakunta- ja sote-uudistus tehdään? Perustuslakivaliokunta kesällä

Lisätiedot