SVTL:n LUOTTAMUSMIESVAALIT - järjestetään syyskuun 2009 loppuun mennessä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SVTL:n LUOTTAMUSMIESVAALIT - järjestetään syyskuun 2009 loppuun mennessä"

Transkriptio

1 SVTL:n LUOTTAMUSMIESVAALIT - järjestetään syyskuun 2009 loppuun mennessä VAALIOHJEET Syksyllä 2006 valittujen luottamusmiesten toimikausi päättyy kuluvan vuoden lopussa. Uudelle toimikaudelle valittavien luottamiesten vaali toimitetaan seurakunnissa tämän vuoden syyskuun loppuun mennessä. Luottamusmiehet valitaan kolmeksi vuodeksi ja tuleva toimikausi kestää ajanjakson Voimassa olevan kirkon luottamusmiessopimuksen (jäljempänä lm-sopimus) mukaan SVTL:llä on oikeus valita: - yksi luottamusmies, jos seurakunnan palveluksessa on vähintään viisi SVTL:n jäsentä - kaksi luottamusmiestä, jos SVTL:n jäseniä on seurakunnan palveluksessa vähintään 35 - kolme luottamusmiestä, jos SVTL:n jäsenten lukumäärä on seurakunnassa vähintään 65 Kirkon lm-sopimuksen 2 :n mukaan järjestöllä voi olla vain yksi varaluottamusmies, joka toimii asianomaisen järjestön kaikkien luottamusmiesten varamiehenä. Toisin sanoen, SVTL:n jäsenet valitsevat vain yhden varaluottamusmiehen riippumatta siitä, valitaanko seurakuntaan 1, 2 tai 3 SVTL:n luottamusmiestä. Edellä mainitut luottamusmiesten määrät koskevat myös seurakuntayhtymiä. Yhteistaloudessa olevissa seurakunnissa vaalit järjestetään yhteisesti koskien koko seurakuntayhtymää. Luottamusmies on siten koko seurakuntayhtymän luottamusmies. Pienet seurakunnat Pääsopijajärjestöt voivat sopia yhteisen luottamusmiehen asettamisesta seurakuntaan oman luottamusmiehen asemesta. Edellytyksenä on, että pääsopijajärjestöillä on yhteensä jäseniä seurakunnan palveluksessa vähintään viisi. Tällaisessa tapauksessa tulee ennen vaalia olla yhteydessä SVTL:oon. Jäsenmäärän selvittäminen Huom! Kannattaa selvittää SVTL:n jäsenmaksua maksavat jäsenet ja jäsenmäärä seurakunnan/yhtymän taloustoimistosta ennen vaalia ja sopia paikallisen työnantajan edustajan kanssa luottamusmiesten lukumäärästä. Lukumäärään lasketaan KNT:n jäsenet 1.10.saakka. (Tiedon antaminen luottamusmiesvaalin järjestäjälle on henkilötietolain mukaista 8 ja 12 ) Valittu luottamusmies edustaa kaikkia SVTL:n jäseniä seurakunnassa riippumatta siitä, mihin jäsenyhdistykseen hän kuuluu.

2 Luottamusmiehen tehtävät SVTL:n luottamusmiesten tehtävänä on valvoa virka- ja työehtosopimusten noudattamista seurakunnassa SVTL:n jäsenten osalta, edustaa paikallistasolla SVTL:ää virka- ja työehtosopimusten soveltamista koskevissa asioissa ja käydä tarvittavat neuvottelut työnantajan edustajan kanssa. Lisäksi luottamusmiehen tehtävänä on edustaa SVTL:n jäseniä työnantajan ja työntekijöiden välisiin suhteisiin ja seurakunnan kehittämiseen liittyvissä kysymyksissä sekä välittää luottamusmiestoimintaan liittyviä tietoja ja ilmoituksia työnantajan, jäsenten ja SVTL:n toimiston välillä. Luottamusmiehen vaalikelpoisuus Valittavan luottamusmiehen tulee olla ao. seurakunnan/seurakuntayhtymän viranhaltija tai työntekijä sekä perehtynyt sen seurakunnan olosuhteisiin, jonka henkilöstöä hänet on valittu edustamaan. Hänen tulee olla SVTL:n jäsen. Äänioikeus Äänioikeus luottamusmiehen vaaleissa on vain SVTL:ään kuuluvilla, asianomaisen seurakunnan palveluksessa olevilla viranhaltijoilla ja työntekijöillä. Erityisesti on huomioitava, että myös ne SVTL:n jäsenet, jotka ovat virkavapaalla, työvapaalla tai "muulla vapaalla", mutta joiden palvelussuhde seurakuntaan ei ole katkennut, ovat myös äänioikeutettuja. Tällaisia äänioikeutettuja ovat mm. lomautetut, äitiyslomalla tai hoitovapaalla ja opintovapaalla olevat jäsenet. Luonnollisesti myös vapaajäsenet ovat äänioikeutettuja ja voivat asettautua luottamusmiesehdokkaiksi. Lisäksi äänioikeutettuja ovat Tehyn ja Superin yhteistyöjäsenet, mutta he eivät voi kuitenkaan ryhtyä luottamusmiesehdokkaiksi. LUOTTAMUSMIESTEN VALITSEMINEN JA VAALIN TOIMITTAMINEN Aluksi on syytä koota 3 5 jäsenen vaalitoimikunta, joka voidaan muodostaa esim. eri ammattikuntien edustajista tai nykyisistä luottamusmiehistä. Vaalitoimikunta huolehtii vaaliin liittyvistä käytännön toimista. Mikäli luottamusmiehen valintaan oikeuttavien jäsenten määrä ei ole erityisen suuri, esim. alle 25, on tarkoituksenmukaista hoitaa valinta ilman erillistä vaalitoimikuntaa jäsenten yhteisellä päätöksellä vaalitilaisuuden ajasta ja paikasta. Luottamusmiehen vaali voidaan järjestää työaikana ja työpaikalla, mikäli vaalin järjestäminen ei häiritse seurakunnan tehtävien hoitamista. Vaaliajasta ja -paikasta on sovittava hyvissä ajoin ennen vaalin toimittamista työnantajan kanssa. (Lm-sopimus 5.).

3 Luottamusmiesten valinta vaalitilaisuudessa Vaalitilaisuuden järjestäjänä ja kokoonkutsujana toimii vaalitoimikunta tai yleensä joku nykyisistä luottamusmiehistä tai muu sopiva henkilö. Vaalitilaisuus oli hyvä pitää mikäli mahdollista aikaisintaan kalenteriviikon kuluttua siitä, kun vaalitilaisuuden ajasta ja paikasta on päätetty. Ehdokasasettelu voi tapahtua ennen vaalia tai vaalitilaisuudessa. Mikäli ehdokkaita on enemmän kuin luottamusmiehiä valitaan, tapahtuu vaali suljetulla lippuäänestyksellä. Jos taas ehdokkaita on yhtä monta kuin valittavia, kysymykseen tulee ns. sopuvaali ilman lippuäänestystä, jos kaikki vaalitilaisuuteen osallistuvat ovat yksimielisiä. Vaalitoimituksesta kirjoitetaan pöytäkirja (ks. liitteet: pöytäkirjamalli luottamusmiesvaalia varten). Ennakkoäänestys on mahdollinen etukäteen tarkasti sovittujen menettelytapojen mukaisesti. Luottamusmiehelle/-miehille on syytä valita myös varamies. Varaluottamusmiehen vaali on tarkoituksenmukaista suorittaa erillisellä vaalilla luottamusmiesvaalin jälkeen, jotta luottamusmiesvaalissa valitsematta jääneet voivat osallistua varaluottamusmiehen vaaliin. Mikäli luottamusmiehiä on valittu kaksi tai useampia, valitaan yksi heistä erillisellä vaalilla pääluottamusmieheksi ja yksi varapääluottamusmieheksi (ks. pöytäkirjamalli lm-vaalia varten). Ensin siis valitaan luottamusmiehet, sen jälkeen varaluottamusmies ja viimeiseksi pääluottamusmies ja varapääluottamusmies. Mikäli äänet jakaantuvat luottamusmiehen, varaluottamusmiehen, pääluottamusmiehen tai varapääluottamusmiehen vaalissa tasan, ratkaisee arpa valituksi tulleen.

4 Vaalin tuloksesta ilmoittaminen Vaalin tuloksesta ilmoitetaan Ilmoitus luottamusmiesrekisteriin lomakkeella SVTL:n toimistoon. Erillinen ilmoitus tehdään jokaisesta valitusta luottamusmiehestä ja varaluottamusmiehestä (ks. liite: ilmoitus luottamusmiesrekisteriin). SVTL:n toimisto tekee edelleen ilmoituksen valinnoista Kirkon Työmarkkinalaitoksen toimistoon. Vaalin paikalliset järjestäjät ilmoittavat valittujen luottamusmiesten ja varaluottamusmiehen nimet kirjallisesti paikalliselle työnantajalle heti vaalin suorittamisen jälkeen (ks. liite: ilmoitus työnantajalle luottamusmiesvaalin tuloksesta). Vasta sitten kun kaikki nämä ilmoitukset on tehty, astuvat luottamusmiessopimuksen mukaiset oikeudet voimaan. Lisäksi vaalitoimituksesta kirjoitettu pöytäkirja tai kopio siitä on lähetettävä SVTL:n toimistoon. Luottamusmiesten koulutus SVTL huolehtii luottamusmiestensä koulutuksesta järjestämällä perus- ja jatkokursseja, neuvottelupäiviä ja erilaisia aihekohtaisia kursseja. Kirkon yleisen virka- ja työehtosopimuskauden vaihtuessa järjestetään tarvittaessa uuden sopimuksen selostustilaisuuksia. Koulutustilaisuuksien ajoista ja paikoista ilmoitetaan Kirkon töissä-lehdessä, SVTL:n internet-sivuilla sekä erillisissä luottamusmiestiedotteissa. Näihin koulutustilaisuuksiin luottamusmiehillä on oikeus saada palkallista virkavapaata/työlomaa. Koulutustilaisuuksista ei tule luottamusmiehille kustannuksia. Luottamusmieskoulutusta koskeviin tiedusteluihin vastaa järjestösihteeri Vuokko Laaksonen, puh LIITTEINÄ OLEVAT LOMAKKEET VAALITOIMITUSTA VARTEN: * Pöytäkirjamalli luottamusmiesvaalia varten * Ilmoitus työnantajalle luottamusmiesvaalin tuloksesta * Ilmoitus luottamusmiesrekisteriin Lisätietoja luottamusmiesvaaleista voi kysyä liiton toimistosta puh Vaaliterveisin Vuokko Laaksonen, järjestösihteeri puh vuokko.laaksonen@svtl.fi

5 Pöytäkirjamalli lm-vaalia varten PÖYTÄKIRJA LUOTTAMUSMIESVAALI :N SEURAKUNNASSA/ SEURAKUNTAYHTYMÄSSÄ Aika / 2009 klo - Paikka Läsnä X, puheenjohtaja X, sihteeri jäsenet osanottajaluettelon mukaisesti 1. KOKOUKSEN AVAUS Vaalitilaisuuden kokoonkutsuja avaa kokouksen. Todetaan vaalitilaisuuteen osallistujat osanottajaluettelon mukaisesti 2. KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN Valitaan kokoukselle 1. puheenjohtaja 2. sihteeri 3. kaksi pöytäkirjantarkistajaa 4. kolme ääntenlaskija (luonnollisesti puheenjohtaja kuten kaikki muutkin tässä kohdassa mainitut voivat asettua luottamusmiesvaaliehdokkaaksi ja käyttää äänioikeuttaan) 3. EHDOKKAIDEN NIMEÄMINEN LUOTTAMUSMIEHEKSI Osanottajat nimeävät ehdokkaat luottamusmieheksi 4. LUOTTAMUSMIEHEN/LUOTTAMUSMIESTEN VAALIN TOIMITTAMINEN Vaihtoehto 1 Todetaan, että ehdokkaita on yhtä monta kuin valittavia. Puheenjohtaja toteaa valituksi tulleet. Vaihtoehto 2 (Ehdokkaita enemmän kuin valittavia) Suoritetaan lippuäänestys suljetuin lipuin. Suoritetaan ääntenlaskenta. Todetaan jätettyjen äänestyslippujen määrä. Todetaan mahdollisesti hylätyt tai tyhjät liput. Todetaan ääniä saaneet ja heidän äänimääränsä. Todetaan valituksi tulleet. Vahvistetaan vaalin tulos (Puheenjohtaja toteaa: Vaalin tulos vahvistetaan. )

6 5. EHDOKKAIDEN NIMEÄMINEN VARALUOTTAMUSMIEHEKSI Osanottajat nimeävät ehdokkaat varaluottamusmieheksi 6. VARALUOTTAMUSMIEHEN VAALIN TOIMITTAMINEN Vaihtoehto 1 Todetaan, että ehdokkaita on yhtä monta kuin valittavia. Puheenjohtaja toteaa valituksi tulleen. Vaihtoehto 2 (Ehdokkaita enemmän kuin valittavia) Suoritetaan lippuäänestys suljetuin lipuin. Suoritetaan ääntenlaskenta. Todetaan jätettyjen äänestyslippujen määrä. Todetaan mahdollisesti hylätyt tai tyhjät liput. Todetaan ääniä saaneet ja heidän äänimääränsä. Todetaan valituksi tullut. Vahvistetaan vaalin tulos (Puheenjohtaja toteaa: Vaalin tulos vahvistetaan. ) 7. PÄÄLUOTTAMUSMIEHEN VAALIN TOIMITTAMINEN (tämä kohta vain, jos varsinaisia luottamusmiehiä on valittu enemmän kuin yksi) Todetaan valitut luottamusmiehet, joiden kesken pääluottamusmiehen vaali suoritetaan. Suoritetaan pääluottamusmiehen vaali (samalla menettelyllä kuin kohdissa 4 ja 6). Todetaan valituksi tullut. 8. VARAPÄÄLUOTTAMUSMIEHEN VALITSEMINEN Valitaan varapääluottamusmiehen vaalitapa. Jos luottamusmiehiä on valittu kaksi, valitaan luonnollisesti automaattisesti vaihtoehto 1. vaihtoehto 1 todetaan pääluottamusmiehen vaalissa toiseksi eniten ääniä saanut tulleen valituksi varapääluottamusmieheksi vaihtoehto 2 suoritetaan varapääluottamusmiehen vaali pääluottamusmiehen vaalissa valitsematta jääneiden kesken (samalla menettelyllä kuin kohdissa 4 ja 5) Todetaan valituksi tullut 9. KOKOUKSEN PÄÄTTÄMINEN Puheenjohtaja päättää kokouksen Vakuudeksi Puheenjohtajan allekirjoitus Sihteerin allekirjoitus Pöytäkirja tarkistettu ja hyväksytty / 2009 allekirjoitus allekirjoitus pöytäkirjantarkistaja pöytäkirjantarkistaja

7 / 2009 Ilmoitus työnantajalle luottamusmiesvaalin tuloksesta seurakunnassa/seurakuntayhtymässä VASTAANOTTAJA: (ao. seurakunnan/seurakuntayhtymän nimi) Viite: kirkon luottamusmiessopimus ILMOITUS JÄRJESTÖMME UUSISTA LUOTTAMUSMIEHISTÄ SVTL:n jäsenet ovat / 2009 toimitetussa luottamusmiesvaalissa valinneet toimikaudeksi SVTL:ää edustamaan seuraavat luottamusmiehet tässä seurakunnassa/ seurakuntayhtymässä. Luottamusmies nimi: hetu Luottamusmies nimi: : hetu: Luottamusmies nimi: hetu: Varaluottamusmies nimi: hetu: Pääluottamusmies nimi: hetu: Varapääluottamusmies nimi: hetu: Paikka, aika xx.xx.2009 allekirjoitus allekirjoitus vaalitilaisuuden/vaalitoimikunnan puheenjohtaja vaalitilaisuuden/vaalitoimikunnan sihteeri

8 SEURAKUNTIEN VIRAN- JA TOIMENHALTIJAIN LIITTO SVTL ry ILMOITUS LUOTTAMUSMIESREKISTERIIN Lomake täytetään jokaisesta valitusta luottamusmiehestä. Täytä kaikki kohdat! Nimi Hetu Kieli suomi ruotsi Kotiosoite Postinumero Postitoimipaikka Puh. kotiin Puh. työhön / gsm Sähköpostiosoite: Työnantaja Työpaikka ja sen osoite Ammattinimike Luottamusmiehen jäsenyhdistys Jäsenyhdistyksen koodi Luottamusmiesasema pääluottamusmies varapääluottamusmies luottamusmies varaluottamusmies Luottamusmiestoimikausi Luottamusmiehen koulutus LM-peruskurssi LM-jatkokurssi aika aika olen SVTL:n luottamusmiehenä ensimmäistä kertaa olen aikaisemminkin ollut SVTL:n luottamusmiehenä olen aikaisemmin ollut jonkin toisen ammattiliiton luottamusmiehenä mikä ammattiliitto Päiväys ja allekirjoitus / 2009 Täytä lomake huolellisesti ja palauta osoitteella: SVTL ry, Asemamiehenkatu 2, HELSINKI

Luottamusmiesten määrä

Luottamusmiesten määrä Vaaliohjeet 20.2.2015 1(3) Luottamusmiesten määrä Kirkon luottamusmiessopimuksen (jäljempänä lmsopimus) mukaan Kirkon alat ry:llä on oikeus valita: yksi luottamusmies, jos seurakunnan palveluksessa on

Lisätiedot

Luottamusmiessopimus. Mitä uutta sopimuksessa? Kirkon alat ry

Luottamusmiessopimus. Mitä uutta sopimuksessa? Kirkon alat ry Luottamusmiessopimus Mitä uutta sopimuksessa? Kirkon alat ry 1 Luottamusmiessopimus KirVESTES liite 11 (s. 181-187) 3 Pääluottamusmies ja luottamusmiehen varamies ja 4 Luottamusmiesten asettaminen (s.181-182)

Lisätiedot

Varaluottamusmiehen asema on sama kuin muidenkin työntekijöiden. Hoitaessaan luottamusmiestehtäviä, hänellä on samat oikeudet kuin luottamusmiehellä.

Varaluottamusmiehen asema on sama kuin muidenkin työntekijöiden. Hoitaessaan luottamusmiestehtäviä, hänellä on samat oikeudet kuin luottamusmiehellä. Tehy ry / Hammaslääkärien työnantajayhdistys ry työehtosopimus Luottamusmiesvaaliohje LUOTTAMUSMIEHEN VALINTA KAUDELLE 2017 2019 YLEISTÄ Tehyläisiä työntekijöitä edustaa työehtosopimukseen liittyvissä

Lisätiedot

valvoa, että lakeja ja työehtosopimusta noudatetaan oikein Ensihoitopalvelualaa koskevan työehtosopimuksen 22 :n mukaan:

valvoa, että lakeja ja työehtosopimusta noudatetaan oikein Ensihoitopalvelualaa koskevan työehtosopimuksen 22 :n mukaan: YKSITYISEN ENSIHOITOPALVELUALAN LUOTTAMUSMIESVAALIOHJEET YLEISTÄ Ensihoitopalvelualan työehtosopimuksessa on sovittu luottamusmiestoiminnasta ja Tehyyn järjestäytyneiden työtekijöiden oikeudesta valita

Lisätiedot

Sisältö. Luottamusmiesvalinnat perustuvat työnantaja- ja työntekijäliiton välisiin sopimuksiin, jotka ovat osa kunkin alan työehtosopimusta.

Sisältö. Luottamusmiesvalinnat perustuvat työnantaja- ja työntekijäliiton välisiin sopimuksiin, jotka ovat osa kunkin alan työehtosopimusta. PAMin jäsenillä on oikeus valita keskuudestaan luottamusmies. Luottamusmies toimii pamilaisten työntekijöiden edustajana työpaikalla. Luottamusmiehen ja varaluottamusmiehen valinnat on järjestettävä niin,

Lisätiedot

TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto ry TOIMIHENKILÖIDEN LUOTTAMUSMIESVAALIEN OHJEET 1.1.2016 31.12.2017

TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto ry TOIMIHENKILÖIDEN LUOTTAMUSMIESVAALIEN OHJEET 1.1.2016 31.12.2017 TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto ry TOIMIHENKILÖIDEN LUOTTAMUSMIESVAALIEN OHJEET 1.1.2016 31.12.2017 TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto ry Luottamusmiesvaali 1 (5) Viestintäalan toimihenkilöiden luottamusmiesvaalien

Lisätiedot

VALTIOSEKTORIN LUOTTAMUSMIESVAALIN VAALIOHJE JUKO

VALTIOSEKTORIN LUOTTAMUSMIESVAALIN VAALIOHJE JUKO VALTIOSEKTORIN LUOTTAMUSMIESVAALIN VAALIOHJE JUKO 20.8.2015 LUOTTAMUSMIESVAALIEN VAALIOHJEET VALTIOSEKTORILLA Johdantoa Valtion virka- ja työehtosopimuksen liite 2 (luottamusmiessopimus) mukaan pääluottamusmiehellä

Lisätiedot

LUOTTAMUSMIESVALINTASÄÄNNÖT

LUOTTAMUSMIESVALINTASÄÄNNÖT LUOTTAMUSMIESVALINTASÄÄNNÖT 1. Yleistä Luottamusmiesvalinnoissa noudatetaan Palvelualojen Ammattiliitto PAMin hallituksen vahvistamia luottamusmiesvalintoja koskevia sääntöjä. Näillä säännöillä ei ole

Lisätiedot

Yksityissektorin luottamusmiesvaalit Vaaliohje kaudelle 2014 2016

Yksityissektorin luottamusmiesvaalit Vaaliohje kaudelle 2014 2016 Yksityissektorin luottamusmiesvaalit Vaaliohje kaudelle 2014 2016 www.tsn.fi TERVEYS- JA SOSIAALIALAN YKSITYISSEKTORIN LUOTTAMUSMIESVAALIT Vaaliohje kaudelle 2014 2016 SISÄLLYSLUETTELO Sivu Yleistä 1 Luottamusmiesjärjestelmä

Lisätiedot

1 Yleistä 4 2 Luottamusmiehen valinta 4 3 Luottamusmiehen toimiaika 5 4 Luottamusmiehen valinta toimikauden aikana 5 5 Luottamusmiehen tehtävät 6 6

1 Yleistä 4 2 Luottamusmiehen valinta 4 3 Luottamusmiehen toimiaika 5 4 Luottamusmiehen valinta toimikauden aikana 5 5 Luottamusmiehen tehtävät 6 6 Hallitus hyväksynyt 1. 2.10.2009 2 1 Yleistä 4 2 Luottamusmiehen valinta 4 3 Luottamusmiehen toimiaika 5 4 Luottamusmiehen valinta toimikauden aikana 5 5 Luottamusmiehen tehtävät 6 6 Ehdokkaiden asettaminen

Lisätiedot

Luottamusmiehen valintaohjesääntö. Sisällysluettelo. JHL/järjestöpalveluyksikkö/TS/MP 8/2015 1

Luottamusmiehen valintaohjesääntö. Sisällysluettelo. JHL/järjestöpalveluyksikkö/TS/MP 8/2015 1 JHL/järjestöpalveluyksikkö/TS/MP 8/2015 1 Luottamusmiehen valintaohjesääntö Sisällysluettelo 1. Luottamusmies... 2 2. Luottamusmiehen tehtävät... 2 3. Luottamusmiehen toimikausi ja alue... 2 4. Luottamusmiehen

Lisätiedot

Yksityissektorin luottamusmiesvaaliohje kaudelle Terveys- ja sosiaalialan neuvottelujärjestö TSN ry

Yksityissektorin luottamusmiesvaaliohje kaudelle Terveys- ja sosiaalialan neuvottelujärjestö TSN ry Yksityissektorin luottamusmiesvaaliohje kaudelle 2020 2022 Terveys- ja sosiaalialan neuvottelujärjestö TSN ry www.tsn.fi TERVEYS- JA SOSIAALIALAN YKSITYISSEKTORIN LUOTTAMUSMIESVAALIT Vaaliohje kaudelle

Lisätiedot

JUKO RY:N YLIOPISTOSEKTORIN LUOTTAMUSMIESVAALIN VAALIOHJE 2010

JUKO RY:N YLIOPISTOSEKTORIN LUOTTAMUSMIESVAALIN VAALIOHJE 2010 JUKO RY:N YLIOPISTOSEKTORIN LUOTTAMUSMIESVAALIN VAALIOHJE 2010 Hyväksytty yliopistoneuvottelukunnassa 13.10.2010 LUOTTAMUSMIESVAALIEN VAALIOHJEET Johdanto Yliopistojen yleisen työehtosopimuksen luvussa

Lisätiedot

METALLITYÖVÄEN LIITTO RY:N LUOTTAMUSMIES- VAALIEN OHJEET

METALLITYÖVÄEN LIITTO RY:N LUOTTAMUSMIES- VAALIEN OHJEET METALLITYÖVÄEN LIITTO RY:N LUOTTAMUSMIES- VAALIEN OHJEET Sisältö 1... 3 2 Luottamusmiehen valinta ja toimiaika... 3 3 Luottamusmiehen tehtävät... 5 4 Vaalien ajankohta ja tiedottaminen... 6 5 Ehdokkaiden

Lisätiedot

Yksityissektorin luottamusmiesvaalit Vaaliohje kaudelle

Yksityissektorin luottamusmiesvaalit Vaaliohje kaudelle Yksityissektorin luottamusmiesvaalit Vaaliohje kaudelle 2017 2019 www.tsn.fi TERVEYS- JA SOSIAALIALAN YKSITYISSEKTORIN LUOTTAMUSMIESVAALIT Vaaliohje kaudelle 2017 2019 SISÄLLYSLUETTELO Sivu Yleistä 1 Luottamusmiesjärjestelmä

Lisätiedot

JUKO RY:N KIRKON SEKTORIN LUOTTAMUSMIESVAALIOHJE. Ohje voimaan tulleen luottamusmiessopimuksen mukaiseen luottamusmiehen valintaan

JUKO RY:N KIRKON SEKTORIN LUOTTAMUSMIESVAALIOHJE. Ohje voimaan tulleen luottamusmiessopimuksen mukaiseen luottamusmiehen valintaan JUKO RY:N KIRKON SEKTORIN LUOTTAMUSMIESVAALIOHJE Ohje 1.2.2017 voimaan tulleen luottamusmiessopimuksen mukaiseen luottamusmiehen valintaan 2 Hyväksytty JUKOn kirkon neuvottelukunnan kokouksessa 7.2.2017

Lisätiedot

Tarvittaessa todistettava henkilöllisyys!

Tarvittaessa todistettava henkilöllisyys! PÄÄLUOTTAMUSMIESVAALIT Jäsen kokouksessa 28.10.2015 esitettiin Sosiaali- ja terveystoimialalle mukaan lukien Varhaiskasvatus Pääluottamusmieheksi useampia henkilöitä, joten pääluottamusmiehen valitsemiseksi

Lisätiedot

Luottamusmiesvaalit. Ohjeet vaalien järjestämiseksi

Luottamusmiesvaalit. Ohjeet vaalien järjestämiseksi Luottamusmiesvaalit Ohjeet vaalien järjestämiseksi 1 Teollisuusliiton hallituksen 15.6.2018 hyväksymä SISÄLLYS 1 4 2 Luottamusmiehen valinta ja toimiaika 4 3 Luottamusmiehen valinta toimikauden aikana

Lisätiedot

Metallityöväen Liitto ry LUOTTAMUSMIESVAALIEN OHJEET

Metallityöväen Liitto ry LUOTTAMUSMIESVAALIEN OHJEET Metallityöväen Liitto ry LUOTTAMUSMIESVAALIEN OHJEET Sisältö 1... 1 2 Luottamusmiehen valinta ja toimiaika... 1 3 Luottamusmiehen tehtävät... 3 4 Vaalien ajankohta ja tiedottaminen... 4 5 Ehdokkaiden asettaminen...

Lisätiedot

Luottamusmiesvaalit Tee porukastasi v poruk astasi v ah empi.

Luottamusmiesvaalit Tee porukastasi v poruk astasi v ah empi. Luottamusmiesvaalit Tee porukastasi vahvempi. luottamusta.fi LUOTTAMUSTA. Työ on merkittävä osa ihmisen elämää. Työelämän laatu, reiluus ja kehitys vaikuttavat olennaisesti ihmisten hyvinvointiin. Järjestäytyneillä

Lisätiedot

Luottamusmiehen valintaohjesääntö Hyväksytty hallituksen kokouksessa

Luottamusmiehen valintaohjesääntö Hyväksytty hallituksen kokouksessa Luottamusmiehen valintaohjesääntö 2017 Järjestöpalveluyksikkö Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry 2017 JHL/järjestöpalveluyksikkö/TS/MP Luottamusmiehen valintaohjesääntö 2 Sisällysluettelo Luottamusmiehen

Lisätiedot

Päivitetty JYTYN LUOTTAMUSMIESVAALIOHJEET Kunta-ala

Päivitetty JYTYN LUOTTAMUSMIESVAALIOHJEET Kunta-ala Päivitetty 8.11.2016 JYTYN LUOTTAMUSMIESVAALIOHJEET 2016 Kunta-ala 2 1. LUOTTAMUSMIESVAALIIN VALMISTAUTUMINEN... 3 1.1. KUNTA-ALAN UNIONI... 3 1.2. VAALEJA EDELTÄVÄT TOIMENPITEET... 3 1.3. VAALEISSA VALITTAVAT

Lisätiedot

JYTYN LUOTTAMUSMIESVAALIOHJEET Kunta-ala

JYTYN LUOTTAMUSMIESVAALIOHJEET Kunta-ala JYTYN LUOTTAMUSMIESVAALIOHJEET 2016 Kunta-ala 2 1. LUOTTAMUSMIESVAALIIN VALMISTAUTUMINEN... 3 1.1. KUNTA-ALAN UNIONI... 3 1.2. VAALEJA EDELTÄVÄT TOIMENPITEET... 3 1.3. VAALEISSA VALITTAVAT LUOTTAMUSHENKILÖT...

Lisätiedot

Luottamusmies henkilöstön edustajana Luottamusmiehen oikeudet ja velvollisuudet

Luottamusmies henkilöstön edustajana Luottamusmiehen oikeudet ja velvollisuudet Luottamusmies henkilöstön edustajana Luottamusmiehen oikeudet ja velvollisuudet Kirkon alat ry:n luottamusmiesseminaari 11.-12.5.2016 Pekka Pietinen Luottamusmiestoiminnan järjestäminen Luottamusmiessopimus

Lisätiedot

Luottamusmiesvaaliohjeet

Luottamusmiesvaaliohjeet Ohje 1 (8) Liiton hallituksen hyväksymä Luottamusmiesvaaliohjeet 1 Luottamusmiesvaaleissa on noudatettava Teollisuusliitto ry:n hallituksen vahvistamaa vaaliohjetta, sekä niitä määräyksiä joita tästä ohjeesta

Lisätiedot

Valinnoista on tiedotettava liittoon ja omalle jäsenyhdistykselle mennessä. Ilmoittaminen liittoon tällä lomakkeella.

Valinnoista on tiedotettava liittoon ja omalle jäsenyhdistykselle mennessä. Ilmoittaminen liittoon tällä lomakkeella. JOURNALISTILIITON LUOTTAMUSMIESVAALIOHJE SJL:n työehtosopimuksissa olevien luottamusmiessopimusten tarkoittamat pää- ja osastonluottamusmiesten vaalit seuraavalle kaksivuotiskaudelle (2020 2021) on järjestettävä

Lisätiedot

Luottamusmiehen asema ja tehtävät

Luottamusmiehen asema ja tehtävät Luottamusmiehen asema ja tehtävät Kirkon alojen koulutus uusille luottamusmiehille 7.- Hotelli Avassa Helsingin Vallilassa Kirkon luottamusmiessopimus Kirkon virka- ja työehtosopimuksen (KirVESTES) liite

Lisätiedot

JYTYN LUOTTAMUSMIESVAALIOHJEET Yksityisalat

JYTYN LUOTTAMUSMIESVAALIOHJEET Yksityisalat JYTYN LUOTTAMUSMIESVAALIOHJEET 2018 Yksityisalat 2 1. JYTYN TYÖEHTOSOPIMUKSET YKSITYISALALLA... 3 1.1. AVAINTES... 3 1.2. TERVEYSPALVELUALAN TYÖEHTOSOPIMUS... 3 1.3. YKSITYISEN SOSIAALIPALVELUALAN TYÖEHTOSOPIMUS...

Lisätiedot

Päivitetty JYTYN LUOTTAMUSMIESVAALIOHJEET Yksityisalat

Päivitetty JYTYN LUOTTAMUSMIESVAALIOHJEET Yksityisalat Päivitetty 8.11.2016 JYTYN LUOTTAMUSMIESVAALIOHJEET 2016 Yksityisalat 2 1. ERITYISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ JOISSAIN JYTYN YKSITYISALOJEN TYÖEHTOSOPIMUKSISSA... 3 1.1. AVAINTES... 3 1.2. TERVEYSPALVELUALAN TYÖEHTOSOPIMUS...

Lisätiedot

METALLITYÖVÄEN LIITTO RY:N LUOTTAMUSMIES- VAALIEN OHJEET

METALLITYÖVÄEN LIITTO RY:N LUOTTAMUSMIES- VAALIEN OHJEET METALLITYÖVÄEN LIITTO RY:N LUOTTAMUSMIES- VAALIEN OHJEET Sisältö 1... 3 2 Luottamusmiehen valinta ja toimiaika... 3 3 Luottamusmiehen tehtävät... 5 4 Vaalien ajankohta ja tiedottaminen... 6 5 Ehdokkaiden

Lisätiedot

Paperiliitto r.y:n alaisten osastojen pääluottamusmiesten ja työosastojen luottamusmiesten. Ohjesääntö 1

Paperiliitto r.y:n alaisten osastojen pääluottamusmiesten ja työosastojen luottamusmiesten. Ohjesääntö 1 Paperiliitto r.y:n alaisten osastojen pääluottamusmiesten ja työosastojen luottamusmiesten Ohjesääntö 1 Paperiliitto r.y:n alaiset ammattiosastot asettavat joka parillisen vuoden loka-marraskuussa pidettävässä

Lisätiedot

LUOTTAMUSMIES- VAALIOHJEET

LUOTTAMUSMIES- VAALIOHJEET Sähköalojen ammattiliitto ry:n ammattiosastoja ja työhuonekuntaa koskevat LUOTTAMUSMIES- VAALIOHJEET Enemmän voimaa yhdessä Sisällys Sivu 1 Yleistä 4 2 Luottamusmiehen valinta 4 3 Luottamusmiehen toimiaika

Lisätiedot

Luottamusmiesasiaa. Minna Anttonen

Luottamusmiesasiaa. Minna Anttonen Luottamusmiesasiaa Minna Anttonen Luottamusmiesjärjestelmä Perustuu luottamusmiessopimukseen Tes:n liite 3, sivut 43-51 1 Sopimuksen soveltamisala Koskee Teknologiateollisuus ry:n jäseniä sekä niiden palveluksessa

Lisätiedot

KIRKON LUOTTAMUSMIESSOPIMUS

KIRKON LUOTTAMUSMIESSOPIMUS KIRKON LUOTTAMUSMIESSOPIMUS 1 Soveltamisala ja määritelmiä 1 mom. Soveltamisala 2 mom. Työnantaja 3 mom. Henkilöstö Tätä sopimusta sovelletaan sen allekirjoittajajärjestöjen luottamusmiestoiminnassa 2

Lisätiedot

Paikallinen sopiminen Kirkon luottamusmiessopimusta koskien

Paikallinen sopiminen Kirkon luottamusmiessopimusta koskien Paikallinen sopiminen Kirkon luottamusmiessopimusta koskien Luottamusmieskurssi C evankelis-luterilaisen kirkon luottamusmiehille Hotelli AVA, Helsinki 5.-6.9.2018 Paikallisen virka- ja työehtosopimisen

Lisätiedot

Tee porukastasi vahvempi.

Tee porukastasi vahvempi. Tee porukastasi vahvempi. Luottamusvalintasäännöt Säännöt hyväksytty PAMin hallituksen kokouksessa 19.5.2015 SISÄLLYSLUETTELO LUOTTAMUSMIESVALINTASÄÄNNÖT 1. Yleistä...3 2. Luottamusmies...3 3. Luottamusmiehen

Lisätiedot

TYÖSUOJELUVALTUUTETTUJEN JA VARAVALTUUTETTUJEN SEKÄ YHTEISTYÖTOIMIKUNNAN VALITSEMINEN TOIMIKAUDELLE 1.1.2014-31.12.2017

TYÖSUOJELUVALTUUTETTUJEN JA VARAVALTUUTETTUJEN SEKÄ YHTEISTYÖTOIMIKUNNAN VALITSEMINEN TOIMIKAUDELLE 1.1.2014-31.12.2017 10.9.2013/KiT TYÖSUOJELUVALTUUTETTUJEN JA VARAVALTUUTETTUJEN SEKÄ YHTEISTYÖTOIMIKUNNAN VALITSEMINEN TOIMIKAUDELLE 1.1.2014-31.12.2017 Sisältö 1. Yhteistoimintaorganisaation toimikausi ja jäsenten valinta...2

Lisätiedot

SUOMEN YMPÄRISTÖKESKUKSEN JA YMPÄRISTÖHALLINNON HENKILÖKUNTAYHDISTYS YHY RY:N VÄLINEN LUOTTAMUSMIESTOIMINTAA KOSKEVA SOPIMUS 1.3.

SUOMEN YMPÄRISTÖKESKUKSEN JA YMPÄRISTÖHALLINNON HENKILÖKUNTAYHDISTYS YHY RY:N VÄLINEN LUOTTAMUSMIESTOIMINTAA KOSKEVA SOPIMUS 1.3. SUOMEN YMPÄRISTÖKESKUKSEN JA YMPÄRISTÖHALLINNON HENKILÖKUNTAYHDISTYS YHY RY:N VÄLINEN LUOTTAMUSMIESTOIMINTAA KOSKEVA SOPIMUS 1.3.2008 LUKIEN Suomen ympäristökeskus ja Ympäristöhallinnon henkilökuntayhdistys

Lisätiedot

Kuntasektorin luottamusmiesvaalit Vaali-illan diat

Kuntasektorin luottamusmiesvaalit Vaali-illan diat Kuntasektorin luottamusmiesvaalit Vaali-illan diat Mitkä vaalit? Kuntasektorilla työskentelevät superilaiset valitsevat itselleen uudet luottamusmiehet kaudelle 2019 2022 Vaalit käydään loka-joulukuulla

Lisätiedot

2 Luottamusmiehet ja luottamusmiespalkkiot (palkkatekijätunnus TI:315, YK:04258)

2 Luottamusmiehet ja luottamusmiespalkkiot (palkkatekijätunnus TI:315, YK:04258) 1 (6) Tiehallinnon luottamusmiessopimus 1 Sopimuksen soveltamisala Tiehallinnon ja tämän sopimuksen allekirjoittajajärjestöjen välisessä luottamusmiestoiminnassa noudatetaan tämän sopimuksen määräyksiä.

Lisätiedot

PAPERILIITON TYÖSUOJELUVAALIOHJE

PAPERILIITON TYÖSUOJELUVAALIOHJE 1 (4) 23.9.2013 PAPERILIITON TYÖSUOJELUVAALIOHJE Paperiliitto suosittelee, että riittävän ajoissa ennen marras-joulukuussa suoritettavia työsuojeluvalintoja, Paperiliiton alainen ammattiosasto esittää

Lisätiedot

KUNTASEKTORIN LUOTTAMUSMIESVAALIEN VAALIOHJE 2015

KUNTASEKTORIN LUOTTAMUSMIESVAALIEN VAALIOHJE 2015 KUNTASEKTORIN LUOTTAMUSMIESVAALIEN VAALIOHJE 2015 JUKO 2 Sisällys 1. JOHDANTO... 3 2. LUOTTAMUSMIEHEN TOIMIKAUSI... 3 2.1 Poikkeuksellinen vaalikausi... 3 2.1.2 Poikkeuksellinen vaalikausi kuntaliitosten

Lisätiedot

Kirkon työmarkkinalaitos YHTEISTOIMINTAORGANISAATIO JA TYÖSUOJELUVALTUUTETUN JA VARAVALTUUTETTUJEN VALINTAOHJE

Kirkon työmarkkinalaitos YHTEISTOIMINTAORGANISAATIO JA TYÖSUOJELUVALTUUTETUN JA VARAVALTUUTETTUJEN VALINTAOHJE YHTEISTOIMINTAORGANISAATIO JA TYÖSUOJELUVALTUUTETUN JA VARAVALTUUTETTUJEN VALINTAOHJE LUKU 1. YHTEISTOIMINTAORGANISAATIO Yleissopimus yhteistoiminnasta seurakunnassa (jäljempänä yleissopimus) koskee työsuojelua

Lisätiedot

Vaali toimitetaan hallituksen vahvistamien ohjeiden mukaisesti.

Vaali toimitetaan hallituksen vahvistamien ohjeiden mukaisesti. Vaalijärjestys Valtuusto 2.9.2014 VALTUUSTON VAALI 1 VAALITAPA Tässä vaalijärjestyksessä Kelan toimihenkilöt ry:tä kutsutaan yhdistykseksi, jonka valtuuston varsinaiset ja varajäsenet valitaan yhdistyksen

Lisätiedot

AVAINTA TYÖEHTOSOPIMUKSEN. KTN:n LUOTTAMUSMIESVAALIEN VAALIOHJE

AVAINTA TYÖEHTOSOPIMUKSEN. KTN:n LUOTTAMUSMIESVAALIEN VAALIOHJE AVAINTA TYÖEHTOSOPIMUKSEN KTN:n LUOTTAMUSMIESVAALIEN VAALIOHJE 2017 2 Sisällys 1. JOHDANTO... 3 2. LUOTTAMUSMIEHEN TOIMIKAUSI... 3 2.1 Poikkeuksellinen vaalikausi... 4 2.2. Poikkeuksellinen vaalikausi

Lisätiedot

SUPERIN LIITTOKOKOUSVAALIT 2020 VAALIOHJEET SUPERIN LIITTOHALLITUKSEN JÄSENEHDOKKAIDEN ASETTAMISTA VARTEN 2020

SUPERIN LIITTOKOKOUSVAALIT 2020 VAALIOHJEET SUPERIN LIITTOHALLITUKSEN JÄSENEHDOKKAIDEN ASETTAMISTA VARTEN 2020 1(5) VAALIOHJEET SUPERIN LIITTOHALLITUKSEN JÄSENEHDOKKAIDEN ASETTAMISTA VARTEN 2020 1. Yleistä Liiton sääntöjen 18 :n mukaan liittohallitukseen kuuluvat puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan lisäksi 14

Lisätiedot

Luottamusmiehen asema ja Luottamusmiessopimuksen muutokset ja

Luottamusmiehen asema ja Luottamusmiessopimuksen muutokset ja Luottamusmiehen asema ja Luottamusmiessopimuksen muutokset 1.2.2018 ja 21.12.2018 luottamusmiesten koulutus 21.-22.3.2019 Hotelli Ava Luottamusmiessopimus Osa työehtosopimusta (KJTES) Sovittu mm. luottamusmiesten

Lisätiedot

Luottamusmiehen tehtävät, velvollisuudet, asema. Minna Pirttijärvi

Luottamusmiehen tehtävät, velvollisuudet, asema. Minna Pirttijärvi Luottamusmiehen tehtävät, velvollisuudet, asema Minna Pirttijärvi 1 Luottamusmiehen tehtävät Osallistua tarvittaessa työsuojeluvaalien järjestämiseen sekä henkilöstöedustuksen nimeämiseen edustukselliseen

Lisätiedot

KOTIMAAN MATKUSTAJA-ALUSLIIKENTEEN LUOTTAMUSMIESSOPIMUS

KOTIMAAN MATKUSTAJA-ALUSLIIKENTEEN LUOTTAMUSMIESSOPIMUS Kotimaan matkustaja-alusliikenteen työehtosopimus 1(6) LIITE 3 JOHDANTO KOTIMAAN MATKUSTAJA-ALUSLIIKENTEEN LUOTTAMUSMIESSOPIMUS Työehtosopimusjärjestelmän ylläpitäminen ja kehittäminen perustuu työnantaja-

Lisätiedot

OHJEET YHTEISTYÖTOIMIKUNNAN ASETTAMISTA JA TYÖSUOJELUVALTUUTETTUJEN VALINTAA VARTEN

OHJEET YHTEISTYÖTOIMIKUNNAN ASETTAMISTA JA TYÖSUOJELUVALTUUTETTUJEN VALINTAA VARTEN KiT 2017 OHJEET YHTEISTYÖTOIMIKUNNAN ASETTAMISTA JA TYÖSUOJELUVALTUUTETTUJEN VALINTAA VARTEN Kirkon pääsopijaosapuolet ovat laatineet ohjeet 1.2.2017 voimaan tulleen Kirkon yhteistoimintasopimuksen (KirVESTES,

Lisätiedot

Kymin ja Etelä-Savon vaalipiirin (IV) vaalipiirikokous liittohallituksen jäsenehdokkaiden vaalia varten

Kymin ja Etelä-Savon vaalipiirin (IV) vaalipiirikokous liittohallituksen jäsenehdokkaiden vaalia varten ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Kymin ja Etelä-Savon vaalipiirin (IV) vaalipiirikokous liittohallituksen jäsenehdokkaiden vaalia varten Aika Lauantai 27.2.2016 klo 11.00 15.00 Paikka Läsnäolijat Sokos Hotel Vaakuna,

Lisätiedot

1 Sopimuksen perusteet

1 Sopimuksen perusteet Tarkentava virkaehtosopimus luottamusmiestoiminnan j ärjestämisestä rikosseuraamusalueilla ja Rikosseuraamuslaitoksen terveydenhuoltoyksi kössä. Sopimus on tehty 10 päivänä huhtikuuta 2012 Rikosseuraamuslaitoksen,

Lisätiedot

Luottamusmiesvaalit Tee porukastasi vahvempi.

Luottamusmiesvaalit Tee porukastasi vahvempi. Luottamusmiesvaalit 2017 2019 Tee porukastasi vahvempi. luottamusta.fi 1 SISÄLTÖ LUOTTAMUSTA...3 LUOTTAMUSMIESVALINNAT...4 YLEISTÄ...4 Valinta-aika... 4 Toimiaika... 4 Luottamusmiehen valinta toimikauden

Lisätiedot

Luottamusmiesvaalit Tee porukastasi vahvempi.

Luottamusmiesvaalit Tee porukastasi vahvempi. Luottamusmiesvaalit 2017 2019 Tee porukastasi vahvempi. luottamusta.fi 1 SISÄLTÖ LUOTTAMUSTA...3 LUOTTAMUSMIESVALINNAT...4 YLEISTÄ...4 Valinta-aika... 4 Toimiaika... 4 Luottamusmiehen valinta toimikauden

Lisätiedot

Luottamusmiehellä tarkoitetaan yrityksen johonkin PAMin ammattiosastoon kuuluvien työntekijöiden valitsemaa luottamusmiestä ja varaluottamusmiestä.

Luottamusmiehellä tarkoitetaan yrityksen johonkin PAMin ammattiosastoon kuuluvien työntekijöiden valitsemaa luottamusmiestä ja varaluottamusmiestä. Luottamusmiesvalintasäännöt Säännöt hyväksytty PAMin hallituksen kokouksessa 14.5.2019 Sisällys 1. Yleistä... 3 2. Luottamusmies... 3 3. Luottamusmiehen tehtävät... 3 3.1 Perehdytys ja koulutus... 3 3.2

Lisätiedot

Mallivaalijärjestys A (hallitus valitaan ammattiosaston kokouksessa)

Mallivaalijärjestys A (hallitus valitaan ammattiosaston kokouksessa) 1 VAALITAPA Tehyn Järvenpään ammattiosasto ry:n sääntöjen 13 :ssä mainitut hallituksen varsinaiset jäsenet ja heidän varajäsenensä sekä ammattiosaston edustajat paikallisosaston kokouksiin valitaan ammattiosaston

Lisätiedot

KUNTASEKTORIN LUOTTAMUSMIESVAALIEN VAALIOHJE JUKO ry

KUNTASEKTORIN LUOTTAMUSMIESVAALIEN VAALIOHJE JUKO ry KUNTASEKTORIN LUOTTAMUSMIESVAALIEN VAALIOHJE 2019-2022 JUKO ry Hyväksytty JUKOn kunnan neuvottelukunnassa 16.10.2018 2 Sisällys Sivu 1. JOHDANTO... 3 2. LUOTTAMUSMIEHEN TOIMIKAUSI... 3 Kunnat ja kuntayhtymät

Lisätiedot

Työsuojeluvaalit Tee porukastasi vahvempi.

Työsuojeluvaalit Tee porukastasi vahvempi. Työsuojeluvaalit Tee porukastasi vahvempi. luottamusta.fi TYÖSUOJELUN YHTEISTOIMINTA TYÖPAIKALLA Palvelualojen työpaikoilla järjestetään työsuojeluvaalit marras-joulukuun aikana. Työsuojelun yhteistoiminnasta

Lisätiedot

Luottamusmiessopimus PT-STTK. 1 Soveltamisala

Luottamusmiessopimus PT-STTK. 1 Soveltamisala Luottamusmiessopimus PT-STTK 1 Soveltamisala Tätä sopimusta sovelletaan Palvelutyönantajain jäsenyrityksissä Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n jäseninä olevien toimihenkilöjärjestöjen jäseniin, ellei 10

Lisätiedot

1. Luottamusmieskurssit

1. Luottamusmieskurssit YLEISKIRJE A 1/2009 8.1.2009 Seurakunnille Sisältää: 1. Luottamusmieskurssit 2. Kirkon työmarkkinalaitoksen yleiskirjeet vuonna 2008 1. Luottamusmieskurssit Kirkon työmarkkinalaitos on hyväksynyt jäljempänä

Lisätiedot

Luottamusmies ja luottamusvaltuutettu

Luottamusmies ja luottamusvaltuutettu Luottamusmies ja luottamusvaltuutettu Tässä oppaassa luottamusmiehellä tarkoitetaan myös joissain työehtosopimuksessa (esimerkiksi teknologiateollisuuden ylempien toimihenkilöiden työehtosopimuksessa)

Lisätiedot

LUOTTAMUSMIEHEN VALINTA -OHJEISTUS. Luottamusta. Yhdessä.

LUOTTAMUSMIEHEN VALINTA -OHJEISTUS. Luottamusta. Yhdessä. LUOTTAMUSMIEHEN VALINTA -OHJEISTUS? Luottamusta. Yhdessä. LUOTTAMUSTA...3 LUOTTAMUSMIESVALINNAT...4 YLEISTÄ...4 Valinta-aika... 4 Toimikausi... 4 Luottamusmiehen valinta toimikauden aikana... 4 Vaalikelpoisuus...

Lisätiedot

1 Äänestys- ja vaalijärjestyksen tarkoitus.. 2 Äänestys- ja vaalijärjestyksen tulkinta... 3 Äänestys- ja vaalijärjestyksen muuttaminen...

1 Äänestys- ja vaalijärjestyksen tarkoitus.. 2 Äänestys- ja vaalijärjestyksen tulkinta... 3 Äänestys- ja vaalijärjestyksen muuttaminen... SUOMEN POLIISIJÄRJESTÖJEN LIITTO RY Äänestys- ja vaalijärjestys Hyväksytty liittokokouksessa 17.10.2013 SISÄLLYSLUETTELO I YLEISTÄ 1 Äänestys- ja vaalijärjestyksen tarkoitus.. 2 Äänestys- ja vaalijärjestyksen

Lisätiedot

Taideyliopiston vaaliohjesääntö. Taideyliopisto Vaaliohjesääntö

Taideyliopiston vaaliohjesääntö. Taideyliopisto Vaaliohjesääntö Taideyliopisto Vaaliohjesääntö Taideyliopiston vaaliohjesääntö Hallitus 11.3.2013 1 Sisältö: Soveltaminen 1 Soveltaminen Äänioikeus ja vaalikelpoisuus 2 Äänioikeus 3 Vaalikelpoisuus Vaalitoimikunta 4 Vaalitoimikunta

Lisätiedot

Paikka: (myös katuosoite) avasi kokouksen klo.

Paikka: (myös katuosoite) avasi kokouksen klo. 1 (5) VAV Asunnot Oy Pöytäkirja 1 / 20 ASUKASKOKOUS Aika: / 20 klo Paikka: (myös katuosoite) Läsnä: Liite 1, osanottajaluettelo 1. Kokouksen avaus avasi kokouksen klo. 2. Läsnäolijoiden toteaminen Äänioikeutettuja

Lisätiedot

YMPÄRISTÖMINISTERIÖN, SUOMEN YMPÄRISTÖKESKUKSEN JA YMPÄRIS- TÖHALLINNON TEKNISET VETY RY:N VÄLINEN LUOTTAMUSMIESSOPI- MUS

YMPÄRISTÖMINISTERIÖN, SUOMEN YMPÄRISTÖKESKUKSEN JA YMPÄRIS- TÖHALLINNON TEKNISET VETY RY:N VÄLINEN LUOTTAMUSMIESSOPI- MUS YMPÄRISTÖMINISTERIÖN, SUOMEN YMPÄRISTÖKESKUKSEN JA YMPÄRIS- TÖHALLINNON TEKNISET VETY RY:N VÄLINEN LUOTTAMUSMIESSOPI- MUS Ympäristöministeriö, Suomen ympäristökeskus ja Ympäristöhallinnon Tekniset VETY

Lisätiedot

Edustus Insinööriliiton työmarkkinatoimielimissä

Edustus Insinööriliiton työmarkkinatoimielimissä Edustus Insinööriliiton työmarkkinatoimielimissä Valtuuskunnat KES-valtuuskunta Kuntasektorin valtuuskunnan (jatkossa KESVA) kokouksissa käydään läpi kuntasektoria koskevat lainsäädäntöhankkeet ja seurataan

Lisätiedot

Työsuojeluvaalit teollisuuden ja palvelualojen työpaikoilla

Työsuojeluvaalit teollisuuden ja palvelualojen työpaikoilla Työsuojeluvaalit teollisuuden ja palvelualojen työpaikoilla Vaaliohje 2011 EK, AKAVA, SAK, STTK Työpaikoilla järjestetään työsuojeluvaalit marrasjoulukuun aikana. Vaaleissa valittujen edustajien toimikausi

Lisätiedot

SAIMAAN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN VAALIOHJESÄÄNTÖ 1 (6)

SAIMAAN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN VAALIOHJESÄÄNTÖ 1 (6) 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 1 (6) 1 Ohjesääntö 2 Äänioikeus 3 Vaalikelpoisuus 4 Vaalilautakunta Tämä

Lisätiedot

Tehy Tehyn ammattiosaston mallivaalijärjestys V103. Valtuuston kokous 27.5.2003 27.5.2003 1 (7)

Tehy Tehyn ammattiosaston mallivaalijärjestys V103. Valtuuston kokous 27.5.2003 27.5.2003 1 (7) Valtuuston kokous 27.5.2003 27.5.2003 1 (7) 1 ' VAALITAPA Tehyn... ammattiosasto ry:n sääntöjen 13 ':ssä mainitut hallituksen varsinaiset jäsenet ja heidän henkilökohtaiset varajäsenensä valitaan ammattiosaston

Lisätiedot

Luottamusmiesvalinnoissa noudatetaan näitä Kaupan esimiesten neuvottelujärjestön luottamusmiesvalintoja koskevia sääntöjä.

Luottamusmiesvalinnoissa noudatetaan näitä Kaupan esimiesten neuvottelujärjestön luottamusmiesvalintoja koskevia sääntöjä. Luottamusmiesvalintasäännöt Vähittäiskaupan esimiesten työehtosopimus Kaupan esimiesten neuvottelujärjestö 1. YLEISTÄ Vähittäiskaupan esimiesten työehtosopimuksen soveltamisalalla voivat esimiesten luottamusmiehen

Lisätiedot

Työehtosopimusosapuolet voivat sopia edellä olevasta poiketen seuraavaa:

Työehtosopimusosapuolet voivat sopia edellä olevasta poiketen seuraavaa: 1 Luottamusmiessopimus 6.11.2012 1 Sopimuksen soveltamisala Tämä sopimus koskee Palvelualojen työnantajat PALTA ry:n jäseniä sekä niiden palveluksessa olevia työntekijöitä, jotka kuuluvat jäsenenä tämän

Lisätiedot

Työsuojeluvaalit teollisuuden ja palvelualojen työpaikoilla

Työsuojeluvaalit teollisuuden ja palvelualojen työpaikoilla Työsuojeluvaalit teollisuuden ja palvelualojen työpaikoilla Vaaliohje 2015 EK, AKAVA, SAK, STTK Työsuojelun yhteistoiminta Työsuojelun yhteistoiminta työpaikoilla perustuu lainsäädäntöön ja työmarkkinajärjestöjen

Lisätiedot

1. Luottamusmieskurssit

1. Luottamusmieskurssit YLEISKIRJE A 2/2008 25.1.2008 Seurakunnille Sisältää: 1. Luottamusmieskurssit 2. Kirkon yleisen virka- ja työehtosopimus 2007-2009 -kirjan tilaaminen 3. Vuosilomalain muutos 4. Työsopimuslain ja työsuojelun

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Asia Sivu. Kirkkovaltuusto

KÄRSÄMÄEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Asia Sivu. Kirkkovaltuusto Kirkkovaltuusto 28.2.2018 1 3 1 KOKOUKSEN AVAUS JA ALKUHARTAUS Kärsämäen seurakunnan kirkkovaltuuston työjärjestyksen mukaan kirkkovaltuuston kokouksen alussa pidetään alkuhartaus. P u h e e n j o h t

Lisätiedot

Parkanon Nuorisovaltuusto on kaupungin alueella asuvien nuorten yhteistyöelin, josta käytetään nimeä Parkanon Nuorisovaltuusto.

Parkanon Nuorisovaltuusto on kaupungin alueella asuvien nuorten yhteistyöelin, josta käytetään nimeä Parkanon Nuorisovaltuusto. PARKANON KAUPUNGIN NUORISOVALTUUSTON SÄÄNNÖT 1 Parkanon Nuorisovaltuusto Parkanon Nuorisovaltuusto on kaupungin alueella asuvien nuorten yhteistyöelin, josta käytetään nimeä Parkanon Nuorisovaltuusto.

Lisätiedot

Optikoiden luottamusmiessopimus

Optikoiden luottamusmiessopimus Optikoiden luottamusmiessopimus 2018 Optikoiden luottamusmiessopimus 2018 1 SISÄLLYS OPTIKOIDEN LUOTTAMUSMIESSOPIMUS 1 Soveltamisala...3 2 Luottamusmies...3 3 Luottamusmiehen tehtävät...3 4 Vaalikelpoisuus...4

Lisätiedot

VAALIOHJESÄÄNTÖ 1 ( 5)

VAALIOHJESÄÄNTÖ 1 ( 5) VAALIOHJESÄÄNTÖ 1 ( 5) 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 (Hyväksytty edustajiston kokouksessa) HAAGA-HELIAN OPISKELIJAKUNTA HELGAN VAALIOHJESÄÄNTÖ 1 Ohjesääntö

Lisätiedot

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous 2018 Selkeä esityslista Esityslista on kokouksen ohjelma. Siinä kerrotaan kokouksessa päätettävät asiat. esityslista 1. Kokouksen avaus Liittokokous

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 4 / 2016

JÄSENTIEDOTE 4 / 2016 JÄSENTIEDOTE 4 / 2016 SYYSKOKOUS Aika keskiviikko 30.11.2016 klo 17.30 Paikka Pöyhölän Pappilassa, os. Pöyhöläntie 70, PYHITTY Käsiteltävät asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

Asiakirjassa valtuutetaan yksi sen allekirjoittajista toimimaan vaaliliiton asiamiehenä ja yksi asiamiehen varamiehenä.

Asiakirjassa valtuutetaan yksi sen allekirjoittajista toimimaan vaaliliiton asiamiehenä ja yksi asiamiehen varamiehenä. Vaalijärjestys 1 Vaalijärjestyksen tarkoitus Tällä vaalijärjestyksellä määritellään menettelytavat valittaessa edustajiston jäseniä, vaaleissa, jotka koskevat puheenjohtajien, muiden hallituksen jäsenten

Lisätiedot

Kokoukselle valitaan kolme (3) puheenjohtajaa, kolme (3) sihteeriä sekä kaksi (2) pöytäkirjantarkastajaa.

Kokoukselle valitaan kolme (3) puheenjohtajaa, kolme (3) sihteeriä sekä kaksi (2) pöytäkirjantarkastajaa. Kokouksen järjestyssääntö Edustajakokouksen esityslistan 4. kohdassa tehdyn päätöksen mukaisesti kokouksessa noudatetaan järjestäytymismuotojen ja menettelytapojen osalta seuraavaa järjestyssääntöä: 1

Lisätiedot

www.palvelutyonantajat.fi/ Edunvalvonta Sopimustoiminta Keskusjärjestösopimukset

www.palvelutyonantajat.fi/ Edunvalvonta Sopimustoiminta Keskusjärjestösopimukset Keskusjärjestösopimus Luottamusmiessopimus PT-SAK Keskusjärjestösopimuksen nimi ruotsiksi Keskusjärjestösopimuksen työnantajapuolen nimi Palvelutyönantajat ry Työnantajajärjestön nimi ruotsiksi Servicearbetsgivarna

Lisätiedot

Haen liiton ja työttömyyskassan jäsenyyttä Työpaikan vaihto Jäsenyhdistyksen vaihto Yhteistoimintajäsen

Haen liiton ja työttömyyskassan jäsenyyttä Työpaikan vaihto Jäsenyhdistyksen vaihto Yhteistoimintajäsen maksamistaan perimään maksamistaan etuuksista etuuksista liiton jäsenmaksu. liiton jäsenmaksu. Valtuutus raukeaa Valtuutus työsuhteen raukeaa työsuhteen päätyttyä. päätyttyä. perii jäsenmaksun perii jäsenmaksun

Lisätiedot

Esityslista. Asiakirja 5

Esityslista. Asiakirja 5 Esityslista kirja 5 ESITYSLISTA AIKA 17.-18.11.2012, kokous alkaa lauantaina 17.11. klo 11.30 PAIKKA Kouvolan kaupungintalo, Torikatu 10 45100 Kouvola LÄSNÄ Valtuutetut kokousedustajat, yhdistyksen puheenjohtajat

Lisätiedot

Paikka: (myös katuosoite) avasi kokouksen klo.

Paikka: (myös katuosoite) avasi kokouksen klo. 1 (6) VAV Asunnot Oy Pöytäkirja 1 / 20 ASUKASKOKOUS Aika: / 20 klo Paikka: (myös katuosoite) Läsnä: Liite 1, osanottajaluettelo 1. Kokouksen avaus avasi kokouksen klo. 2. Läsnäolijoiden toteaminen Äänioikeutettuja

Lisätiedot

Työsuojeluvaalit Tee porukastasi vahvempi.

Työsuojeluvaalit Tee porukastasi vahvempi. Työsuojeluvaalit 2017 2019 Tee porukastasi vahvempi. luottamusta.fi SISÄLTÖ Työsuojelun yhteistoiminta työpaikalla...3 Valmistautuminen vaaliin...3 Vaalitoimikunta... 4 Ehdokasasettelu... 4 Valintatavat...

Lisätiedot

YLIMÄÄRÄINEN JÄSENKOKOUS 2017

YLIMÄÄRÄINEN JÄSENKOKOUS 2017 Ylimääräinen jäsenkokous 2017 Esityslista 13.8.2017 YLIMÄÄRÄINEN JÄSENKOKOUS 2017 AIKA Lauantai 28.10.2017 klo 10.00-12.00 PAIKKA LÄSNÄ Hotelli Korpilampi, Auditorio Korpilammentie 5, 02970 Espoo Valtuutetut

Lisätiedot

Vaalissa valitaan Satakunnan Osuuskaupan edustajistoon 50 jäsentä. Valitsematta jääneet ovat oman jäsenalueensa varaedustajia.

Vaalissa valitaan Satakunnan Osuuskaupan edustajistoon 50 jäsentä. Valitsematta jääneet ovat oman jäsenalueensa varaedustajia. 1 Satakunnan Osuuskaupan edustajiston vaali 2017 EHDOKASASETTELUN OHJE Satakunnan Osuuskaupan edustajisto on perinteisesti ollut hyvin asiakasomistajiensa näköinen. Siihen kuuluu niin sairaanhoitajia,

Lisätiedot

KUNTALIITON VALTUUSKUNNAN VALINTA

KUNTALIITON VALTUUSKUNNAN VALINTA 1 Kuntaliiton valtuuston vaalilautakunta 7.6.2017 KUNTALIITON VALTUUSKUNNAN VALINTA Ehdokasasettelua ja valtuustossa toimitettavaa vaalia koskevat ohjeet kunnille ja rekisteröidyille puolueille Kuntaliiton

Lisätiedot

Palvelutyönantajat ry/erja Nuottimäki Eteläranta 10 00130 Helsinki Puh. 09-17 2831 e-mail: erja.nuottimaki@palvelutyonantajat.fi

Palvelutyönantajat ry/erja Nuottimäki Eteläranta 10 00130 Helsinki Puh. 09-17 2831 e-mail: erja.nuottimaki@palvelutyonantajat.fi Keskusjärjestösopimus Luottamusmiessopimus PT-STTK Keskusjärjestösopimuksen nimi ruotsiksi Keskusjärjestösopimuksen työnantajapuolen nimi Palvelutyönantajat ry Työnantajajärjestön nimi ruotsiksi Servicearbetsgivarna

Lisätiedot

PUOLUEEN SÄÄNNÖT. 5 Puolueen nimen kirjoittaminen. 11 Piirijärjestön tehtävät. 11 Piirijärjestön ja kunnallisjärjestön tehtävät

PUOLUEEN SÄÄNNÖT. 5 Puolueen nimen kirjoittaminen. 11 Piirijärjestön tehtävät. 11 Piirijärjestön ja kunnallisjärjestön tehtävät PUOLUEEN SÄÄNNÖT Esitys kahden puheenjohtajan mallin edellyttämistä sääntömuutoksista Nykyiset säännöt Työryhmän esitys 5 Puolueen nimen kirjoittaminen Puolueen nimen kirjoittavat puolueen puheenjohtaja

Lisätiedot

Helsingin kaupungin työsuojeluvaaliohje

Helsingin kaupungin työsuojeluvaaliohje HELSINGIN KAUPUNKI 1 / 8 Helsingin kaupungin työsuojeluvaaliohje 2018-2021 HELSINGIN KAUPUNKI 2 / 8 Sisällys 1. Yleistä vaaleista... 3 2. Vaalitoimikunnat... 3 3. Vaalien valmistelu... 4 4. Vaalien toteutus...

Lisätiedot

Hämeen, Pirkanmaan ja Keski-Suomen vaalipiirin (III) vaalipiirikokous liittohallituksen jäsenehdokkaiden vaalia varten

Hämeen, Pirkanmaan ja Keski-Suomen vaalipiirin (III) vaalipiirikokous liittohallituksen jäsenehdokkaiden vaalia varten ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Hämeen, Pirkanmaan ja Keski-Suomen vaalipiirin (III) vaalipiirikokous liittohallituksen jäsenehdokkaiden vaalia varten Aika Lauantai 27.2.2016 klo 11.00 15.00 Paikka Läsnäolijat

Lisätiedot

UPSEERILIITON VAALIJÄRJESTYS

UPSEERILIITON VAALIJÄRJESTYS LIITTOKOKOUS 1(5) UPSEERILIITON VAALIJÄRJESTYS 2015-2017 Hyväksytty liittokokouksessa 25.11.2014 YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ 1 Sen lisäksi mitä Upseeriliiton sääntöjen 10 ja 18 pykälissä puheenjohtajan ja liittovaltuuston

Lisätiedot

INNER WHEEL SUOMI, KANSALLINEN NEUVOSTO (NATIONAL GOVERNING BODY of FINLAND)

INNER WHEEL SUOMI, KANSALLINEN NEUVOSTO (NATIONAL GOVERNING BODY of FINLAND) 1 INNER WHEEL SUOMI, KANSALLINEN NEUVOSTO (NATIONAL GOVERNING BODY of FINLAND) SÄÄNNÖT Hyväksytty 26.8.2017, Kansallinen Neuvosto 1 NIMI... 2 2 JÄSENET... 2 3 KANSALLINEN NEUVOSTO... 2 A. Virkailijat...

Lisätiedot

Valtuuskunnan vaaliopas 2019

Valtuuskunnan vaaliopas 2019 Valtuuskunnan vaaliopas 2019 Suomen valtuuskunnan vaali suoritetaan 14.10. 4.11.2019. Vaalissa liiton jäsenet valitsevat valtuuskuntaan 30 jäsentä ja 10 varajäsentä sekä kaksi opiskelijajäsentä varajäsenineen

Lisätiedot

Työmarkkinoiden pelikenttä

Työmarkkinoiden pelikenttä Työmarkkinoiden pelikenttä Luennon sisältö Työmarkkinajärjestöt Palkansaajien keskusjärjestöt Työnantajien keskusjärjestöt Ammattiliitto Luottamusmiesjärjestelmä Paikallinen toiminta Toimihenkilökeskusjärjestö

Lisätiedot

ARINAN EDUSTAJISTON VAALIT 2018: OHJE EHDOKASILMOITUKSEN LAATIMISEEN

ARINAN EDUSTAJISTON VAALIT 2018: OHJE EHDOKASILMOITUKSEN LAATIMISEEN ARINAN EDUSTAJISTON VAALIT 2018: OHJE EHDOKASILMOITUKSEN LAATIMISEEN Tehtävätaulukko Äänioikeutettu jäsen Ehdokasilmoituksen laatija Ehdokasilmoituksen asiamies Ehdokas Jäsenyys Ikä Asuinpaikka 31.12.2017

Lisätiedot