Tarvittaessa todistettava henkilöllisyys!
|
|
- Kauko Halonen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 PÄÄLUOTTAMUSMIESVAALIT Jäsen kokouksessa esitettiin Sosiaali- ja terveystoimialalle mukaan lukien Varhaiskasvatus Pääluottamusmieheksi useampia henkilöitä, joten pääluottamusmiehen valitsemiseksi järjestetään vaalit. (vaaliohjesääntö ohessa). Pääluottamusmies ehdokkaat ovat: Hirvonen Paavo Lehtola Satu Ojala Tuula Kuntohoitaja Toimistosihteeri Kehitysvammahoitaja, lähihoitaja Äänestys paikka: Äänestysajat: Lahden Yhteisjärjestön toimitilat, Aleksanterinkatu 26 A 4. krs - Torstai KLO Maanantai KLO Tiistai KLO Äänestykseen jäsenkortti mukaan! Tarvittaessa todistettava henkilöllisyys!
2 Paavo Hirvonen, Kuntohoitaja Lahden kaupungilla työsuhteessa 1990 alkaen. Varapääluottamusmiehenä vuosina Yhteisjärjestön puheenjohtajana :n varapuheenjohtajana Valtakunnallisessa terveydenhoitoalan verkostossa vara jäsenenä. Henkilöstön edustajana useissa yhteistyöelimissä Lahden kaupungilla. Satu Lehtola, Soten hallinnon toimistosihteeri. 46-vuotias taloushallinnon merkonomi, sihteeri ja taloushallinnon tradenomi opiskelija. Työskennellyt Lahden kaupungilla kohta 14 vuotta. Varapääluottamusmiehenä Lahden kaupungin sairaalan luottamusmiehenä Ammattiyhdistysaktiivi, 048 Yhdistyksen hallituksessa Teknisen lautakunnan jäsen v Pääluottamusmiehen kolme tärkeintä ominaisuutta ovat Rohkeus, Kuunteleminen ja tilannetaju Tuula Ojala, Kehitysvammahoitaja, lähihoitaja Varapääluottamusmiehenä Pääluottamusmiehenä Yhteisjärjestön puheenjohtajana Lahden kaupungin palveluksessa 6 vuotta kehitysvammahoitajana. Työskennellyt Padasjoella kotihoidossa, perhepäivähoitajana, kehitysvammahoitajana sekä 10 vuotta pääluottamusmiehenä. Mukana Etelä- Suomen alueen JHL:n seututoiminnassa. Päijät-Hämeen kuntien yhteisessä sosiaali- ja terveystoimen hyvinvointiyhtymän valmistelussa, ohjausryhmän henkilöstön edustajana.
3 Hallitus on hyväksynyt Luottamusmiehen valintaohjesääntö (uurnavaali) Yhdistysten ja yhteisjärjestöjen säännöissä määritellään luottamusmiesten valinta (yhdistysten säännöt 16, yhteisjärjestöjen säännöt 10 ). Tässä ohjeessa tarkennetaan sääntöjä. 1. Luottamusmies Luottamusmiehellä tarkoitetaan JHL:n jäsenten keskuudestaan valitsemaa pääluottamusmiestä, luottamusmiestä, varapääluottamusmiestä ja varaluottamusmiestä. Luottamusmiehen asema ja oikeudet määritellään työ- ja virkaehtosopimuksessa. Luottamusmiehen on oltava sellaisen JHL:n yhdistyksen jäsen, jonka järjestämisalalle luottamusmiestä valitaan. Yhdistyksen järjestämisala on määritelty yhdistyksen säännöissä (2 ). 2. Luottamusmiehen tehtävät Luottamusmies on hänet valinneiden jäsenten ja yhdistyksen tai yhdistysten edustaja työpaikalla. Luottamusmiehen pääasiallisena tehtävänä on toimia yhdistyksen ja liiton edustajana työ- ja virkaehtosopimusten ja työlainsäädännön soveltamista koskevissa asioissa. Luottamusmies on mukana myös yleisiin työnantajan ja työntekijöiden välisiin suhteisiin sekä työpaikan kehittämiseen liittyvissä asioissa. 3. Luottamusmiehen toimikausi ja alue Luottamusmiehen toimikausi määritellään JHL:n yhdistysten/yhteisjärjestöjen säännöissä kahdeksi vuodeksi, ellei yhdistys/yhteisjärjestö muuta päätä tai luottamusmiessopimuksesta muuta johdu, kuitenkin enintään neljäksi vuodeksi. Valinnat suositellaan suoritettavaksi parittomina vuosina. Työantajan kanssa on sovittava ennen luottamusmiesvalintoja luottamusmiesten lukumäärä ja määriteltävä ne työntekijäryhmät (toimialue), joita pääluottamusmies tai luottamusmies edustaa. Mikäli luottamusmiesten määrästä tai toimialueista ei päästä työnantajan kanssa yhteisymmärrykseen, on otettava yhteyttä aluetoimistoon tai keskustoimiston edunvalvontalinjan sopimustoimitsijaan. 4. Luottamusmiehen valinta JHL:n yhdistys, yhdistykset, yhteisjärjestö tai jäsenet, joita luottamusmies edustaa, valitsevat pääluottamusmiehen, luottamusmiehen, varapääluottamusmiehen ja varaluottamusmiehen näiden ohjeiden mukaista menettelytapaa noudattaen. Lisäksi on huomioitava kunkin alan työ- ja virkaehtosopimusten ja niitä täydentävien paikallisten sopimusten määräykset. Luottamusmiehen valintaan voivat osallistua ne jäsenet, joita valittava luottamusmies edustaa. Pääperiaatteena on, että jäsen on vaalikelpoinen ja äänioikeutettu kun hänellä on voimassa oleva palvelussuhde työnantajaan, jonka työntekijöille luottamusmiestä valitaan ja jäsen kuuluu sellaiseen yhdistykseen, jonka järjestämisalalle luottamusmiestä valitaan. Poikkeukset tämän kohdan soveltamiseen tekee järjestöpalveluyksikkö. Mahdolliset valintaa koskevat erimielisyydet ratkaisee liiton hallitus. Pääsääntöisesti luottamusmies valitaan yhdistyksen syyskokouksessa. Täydennysvaalit voidaan suorittaa myös yhdistyksen jäsenkokouksessa. Tämä edellyttää kuitenkin, että luottamusmies edustaa vain ko. yhdistyksen jäseniä. Valittaessa luottamusmiestä on asiasta aina mainittava kokouskutsussa. Harkittaessa luottamusmiehen valintatapaa on otettava huomioon luottamusmiehen edustamien jäsenten tosiasiallinen mahdollisuus osallistua luottamusmiehen valintaan. Käytännön esteitä ovat esimerkiksi pitkä välimatka, työaikajärjestelyt tai muut vastaavat seikat. Tällöin yhdistyksen on harkittava luottamusmiesvalinnan järjestämistä työpaikoilla erillisissä vaalitilaisuuksissa,
4 uurnavaalina tai posti-/sähköisenä äänestyksenä. Jos valinta tehdään yhdistyksen/yhdistysten/yhteisjärjestön hallituksen päätöksellä muulla tavalla kuin syyskokouksessa (valinta työpaikalla, erillisissä vaalitilaisuuksissa, postitse tai tietoliikenneyhteyden tai muun teknisen apuvälineen avulla), on vaalia varten valittava vaalitoimikunta ja vahvistettava vaaliohjesääntö. Ohjesäännön vahvistaa yhdistyksen/yhdistysten (jos luottamusmies edustaa useamman kuin yhden yhdistyksen jäseniä) tai yhteisjärjestön hallitus. Kohdassa 8. on yleisiä luottamusmiesvaalin järjestämisohjeita esimerkiksi vaalitoimikunnasta ja vaalista Erillinen vaalitilaisuus (uurnavaali) Erillisellä vaalitilaisuudella tarkoitetaan uurnavaalia. Vaihtoehtoa käytetään silloin, kun luottamusmiehen toimialue on hajanainen (esimerkiksi työantajalla on useampia toimipisteitä kaukana toisistaan) eivätkä kaikki voi käytännössä osallistua työpaikalla tapahtuvaan valintakokoukseen. Äänestysmahdollisuus voi olla useammassa paikassa samaan aikaan, kiertävä tai vain yhdessä paikassa. Luottamusmiesvaalin ajoista ja paikoista on ilmoitettava äänioikeutetuille jäsenille viimeistään seitsemän (7) vuorokautta ennen ensimmäistä vaalipäivää. Äänestyspaikalla tulee olla nähtävänä ehdokaslista, josta käyvät selville kaikki asetetut luottamusmiesehdokkaat. 8. Vaalin tuloksen vahvistaminen Vaalitoimikunta toimittaa tuloksen tiedoksi yhdistykselle tai suoraan jäsenille, joita luottamusmies edustaa. Yhdistyksen/yhteisjärjestön syyskokous (täydennysvaalissa jäsenkokous) vahvistaa vaalituloksen. 10. Yleisiä luottamusmiesvaalin järjestämisohjeita Järjestämisala Yhdistyksen säännöissä (2 ) on määritelty, millä järjestämisalalla yhdistys toimii. Esimerkiksi - xxx:n kunnassa tai xxx:n kaupungissa työskentelevät - xxx:n kaupungin ja valtion sekä näiden omistamien tai perinteisesti julkisen alan töitä tekevien liikelaitosten ja yhtiöiden tuntipalkkaiset tai perinteisiä tuntipalkkaisia töitä tekevät muut työntekijöinä työskentelevät - terveydenhuoltoalalla ja terveydenhuollon tukipalvelualalla sekä vastaavissa tehtävissä yksityisillä palvelusektoreilla työskentelevät Ehdokasasettelu Eläkkeellä oleva jäsen ei voi asettaa ehdokasta eikä äänestää luottamusmiesvaalissa. Valinta kokouksessa Ehdokkaaksi asettaminen tapahtuu kirjallisella ilmoituksella ennakkoon tiettyyn päivämäärään mennessä ja tämä ilmoitetaan kokouskutsussa. Ehdokkaita voidaan asettaa myös valintakokouksessa. Ehdokkaaksi asettaminen vaatii aina ehdokkaan suostumuksen, josta vastaa ehdokkaan asettaja. Ehdokasasetteluun ovat oikeutettuja osallistumaan kaikki äänioikeutetut. Erillinen vaalitilaisuus (uurnavaali) tai postivaali Ehdokasasetteluun on varattava aikaa vähintään seitsemän (7) päivää. Vaalitoimikunnan on tiedotettava ehdokasasetteluajasta ja vaalin ajankohdasta niin, että tieto tavoittaa mahdollisimman hyvin äänioikeutetut. Ehdokasasettelu on tehtävä kirjallisesti vaalitoimikunnalle. Ehdokkaan asettaja vastaa siitä, että ehdokkaalta on suostumus tehtävään. Ehdokkaalta on oltava kirjallinen suostumus, jos hän ei ole
5 valintakokouksessa läsnä ja silloin kun ehdokkaat ilmoitetaan vaalitoimikunnalle. Vaalisalaisuuden turvaaminen Vaalien järjestäjän on huolehdittava siitä, että äänestäjä säilyttää vaalisalaisuuden kaikissa äänestystilanteissa. Äänioikeutettujen luettelo Vaalitoimikunta laatii äänioikeutettujen luettelon hyödyntämällä liiton yhdistykselle toimittamaa jäsenluetteloa, työantajan palkanlaskennasta saatavia tietoja ja yhdistyksen omaa tietoa itsemaksavista jäsenistä tai muuta työpaikkakohtaista jäsenluetteloa. Vaalitoimikunnan on täydennettävä äänioikeutettujen luetteloa niiden henkilöiden osalta, joiden äänioikeus voidaan luotettavasti todeta. Vaalitoimikunta vastaa äänioikeutettujen luettelon oikeellisuudesta. JHL/järjestöpalveluyksikkö/TS/MP 8/ Äänioikeutettujen luetteloon on tehtävä merkintä äänioikeuttaan käyttäneistä jäsenistä. Äänestyslipun hylkäämisperusteita Äänestyslippu hylätään, jos a) siinä on äänestetty liian montaa ehdokasta, b) ehdokkaan nimi on merkitty siten, että siitä ei yksiselitteisesti ilmene ketä se tarkoittaa, c) siinä on asiaankuulumaton merkintä, joka estää yksiselitteisesti äänestäjän tahdon määrittämisen, d) äänestyslippuna on käytetty muuta kuin vaalitoimikunnan lähettämää/antamaa äänestyslippua, e) samassa palautuskuoressa on useamman äänestäjän äänikuori ja/tai äänestyslippu (postiäänestys), f) se on leimaamaton (uurnaäänestys) g) siitä ei kiistatta ilmene äänestäjän tahto. Vaaliohjesääntö Vaaliohjesäännössä on määriteltävä seuraavat asiat: 1. vaalikelpoisuus 2. äänioikeus: päätettävä ajankohta, milloin äänioikeutettujen lista otetaan ja mihin mennessä liittyneet ovat äänioikeutettuja 3. ehdokasasettelutapa ja aikataulu 4. vaalitapa ja äänestysajat 5. vaalitoimikunta 6. äänestysluettelo 7. äänestyslipun hylkääminen 8. äänten laskenta ja vaalin tulos 9. vaalin vahvistaminen Erillinen vaalitilaisuus (uurnavaali) JHL/järjestöpalveluyksikkö/TS/MP 8/ Jos ehdokkaita on useampi kuin yksi, suoritetaan valinta uurnavaalina vaalitoimikunnan vahvistamalla tavalla. Vaalin ajankohta ja äänestystapa on ilmoitettava äänioikeutetuille vähintään seitsemän päivää ennen vaalin alkamista. Vaalitoimikunta laskee äänet välittömästi vaaliajan päätyttyä. Valituksi tulee se, joka on saanut eniten ääniä. Äänten mennessä tasan, ratkaistaan valittava vaalitoimikunnan kokouksessa arvalla. 11. Erimielisyydet Muutoksenhaku vaalin tulokseen Mahdollinen valitus vaalin tuloksesta tai muista vaaliin liittyvistä epäkohdista on tehtävä vaalin tuloksen julistamisesta kolmenkymmenen (30)
6 vuorokauden kuluessa liiton hallitukselle Ohjesäännön soveltamisesta antaa ohjeita liiton järjestöpalveluyksikkö Erimielisyydet ratkaisee liiton hallitus.
Luottamusmiehen valintaohjesääntö. Sisällysluettelo. JHL/järjestöpalveluyksikkö/TS/MP 8/2015 1
JHL/järjestöpalveluyksikkö/TS/MP 8/2015 1 Luottamusmiehen valintaohjesääntö Sisällysluettelo 1. Luottamusmies... 2 2. Luottamusmiehen tehtävät... 2 3. Luottamusmiehen toimikausi ja alue... 2 4. Luottamusmiehen
Luottamusmiehen valintaohjesääntö Hyväksytty hallituksen kokouksessa
Luottamusmiehen valintaohjesääntö 2017 Järjestöpalveluyksikkö Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry 2017 JHL/järjestöpalveluyksikkö/TS/MP Luottamusmiehen valintaohjesääntö 2 Sisällysluettelo Luottamusmiehen
TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto ry TOIMIHENKILÖIDEN LUOTTAMUSMIESVAALIEN OHJEET 1.1.2016 31.12.2017
TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto ry TOIMIHENKILÖIDEN LUOTTAMUSMIESVAALIEN OHJEET 1.1.2016 31.12.2017 TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto ry Luottamusmiesvaali 1 (5) Viestintäalan toimihenkilöiden luottamusmiesvaalien
Metallityöväen Liitto ry LUOTTAMUSMIESVAALIEN OHJEET
Metallityöväen Liitto ry LUOTTAMUSMIESVAALIEN OHJEET Sisältö 1... 1 2 Luottamusmiehen valinta ja toimiaika... 1 3 Luottamusmiehen tehtävät... 3 4 Vaalien ajankohta ja tiedottaminen... 4 5 Ehdokkaiden asettaminen...
Paperiliitto r.y:n alaisten osastojen pääluottamusmiesten ja työosastojen luottamusmiesten. Ohjesääntö 1
Paperiliitto r.y:n alaisten osastojen pääluottamusmiesten ja työosastojen luottamusmiesten Ohjesääntö 1 Paperiliitto r.y:n alaiset ammattiosastot asettavat joka parillisen vuoden loka-marraskuussa pidettävässä
Sisältö. Luottamusmiesvalinnat perustuvat työnantaja- ja työntekijäliiton välisiin sopimuksiin, jotka ovat osa kunkin alan työehtosopimusta.
PAMin jäsenillä on oikeus valita keskuudestaan luottamusmies. Luottamusmies toimii pamilaisten työntekijöiden edustajana työpaikalla. Luottamusmiehen ja varaluottamusmiehen valinnat on järjestettävä niin,
LUOTTAMUSMIESVALINTASÄÄNNÖT
LUOTTAMUSMIESVALINTASÄÄNNÖT 1. Yleistä Luottamusmiesvalinnoissa noudatetaan Palvelualojen Ammattiliitto PAMin hallituksen vahvistamia luottamusmiesvalintoja koskevia sääntöjä. Näillä säännöillä ei ole
Tehy Tehyn ammattiosaston mallivaalijärjestys V103. Valtuuston kokous 27.5.2003 27.5.2003 1 (7)
Valtuuston kokous 27.5.2003 27.5.2003 1 (7) 1 ' VAALITAPA Tehyn... ammattiosasto ry:n sääntöjen 13 ':ssä mainitut hallituksen varsinaiset jäsenet ja heidän henkilökohtaiset varajäsenensä valitaan ammattiosaston
LUOTTAMUSMIES- VAALIOHJEET
Sähköalojen ammattiliitto ry:n ammattiosastoja ja työhuonekuntaa koskevat LUOTTAMUSMIES- VAALIOHJEET Enemmän voimaa yhdessä Sisällys Sivu 1 Yleistä 4 2 Luottamusmiehen valinta 4 3 Luottamusmiehen toimiaika
ÄÄNESTYS- JA VAALIJÄRJESTYS
RILin hallituksen hyväksymä 13.3.2014 Sivu 1 (6) ÄÄNESTYS- JA VAALIJÄRJESTYS I Yleisiä määräyksiä 1 Sen lisäksi mitä Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL ry:n (jäljempänä Liitto) säännöissä hallituksen
1 Yleistä 4 2 Luottamusmiehen valinta 4 3 Luottamusmiehen toimiaika 5 4 Luottamusmiehen valinta toimikauden aikana 5 5 Luottamusmiehen tehtävät 6 6
Hallitus hyväksynyt 1. 2.10.2009 2 1 Yleistä 4 2 Luottamusmiehen valinta 4 3 Luottamusmiehen toimiaika 5 4 Luottamusmiehen valinta toimikauden aikana 5 5 Luottamusmiehen tehtävät 6 6 Ehdokkaiden asettaminen
Luottamusmiesten määrä
Vaaliohjeet 20.2.2015 1(3) Luottamusmiesten määrä Kirkon luottamusmiessopimuksen (jäljempänä lmsopimus) mukaan Kirkon alat ry:llä on oikeus valita: yksi luottamusmies, jos seurakunnan palveluksessa on
Tee porukastasi vahvempi.
Tee porukastasi vahvempi. Luottamusvalintasäännöt Säännöt hyväksytty PAMin hallituksen kokouksessa 19.5.2015 SISÄLLYSLUETTELO LUOTTAMUSMIESVALINTASÄÄNNÖT 1. Yleistä...3 2. Luottamusmies...3 3. Luottamusmiehen
2 Vaalioikeutettu ja vaalikelpoinen on jokainen vaaliluetteloon merkitty Lapin yliopiston henkilökuntaan kuuluva täysivaltainen henkilö,
LAPIN YLIOPISTON VAALIJOHTOSÄÄNTÖ 1 luku Yleistä 1 Lapin yliopiston yliopistokollegion, hallituksen ja tiedekuntaneuvostojen yliopiston henkilökuntaa edustavat jäsenet valitaan vaaleilla sen mukaan kuin
VALTUUSKUNNAN VAALIJÄRJESTYS (Hyväksytty valtuuskunnan kokouksessa 12.12.2003, muutokset hyväksytty valtuuskunnan kokouksessa
1 (5) 9.12.2011 VALTUUSKUNNAN VAALIJÄRJESTYS (Hyväksytty valtuuskunnan kokouksessa 12.12.2003, muutokset hyväksytty valtuuskunnan kokouksessa 9-10.12.2011) 1 Suomen Lääkäriliiton valtuuskunnan vaalissa
Taideyliopiston vaaliohjesääntö. Taideyliopisto Vaaliohjesääntö
Taideyliopisto Vaaliohjesääntö Taideyliopiston vaaliohjesääntö Hallitus 11.3.2013 1 Sisältö: Soveltaminen 1 Soveltaminen Äänioikeus ja vaalikelpoisuus 2 Äänioikeus 3 Vaalikelpoisuus Vaalitoimikunta 4 Vaalitoimikunta
1 Y leisohjeet t yösuojeluvaaleis ta metalliteollisuudessa... 3
YLEISOHJEET TYÖSUOJELU- VAALEISTA Metalliteollisuudessa Sisältö 1 Y leisohjeet t yösuojeluvaaleis ta metalliteollisuudessa........... 3 1.1 Vaalien valmistelutoimet... 3 1.2 Rajanveto toimihenkilöiden
Luottamusmiehellä tarkoitetaan yrityksen johonkin PAMin ammattiosastoon kuuluvien työntekijöiden valitsemaa luottamusmiestä ja varaluottamusmiestä.
Luottamusmiesvalintasäännöt Säännöt hyväksytty PAMin hallituksen kokouksessa 14.5.2019 Sisällys 1. Yleistä... 3 2. Luottamusmies... 3 3. Luottamusmiehen tehtävät... 3 3.1 Perehdytys ja koulutus... 3 3.2
Palvelualojen ammattiliitto PAM ry. Vaalijärjestys
Palvelualojen ammattiliitto PAM ry Vaalijärjestys Hyväksytty 13.5.2014 1 Tämä vaalijärjestys on voimassa liiton sääntöjen 5 :n mukaisissa liittokokousvaaleissa vuonna 2015 sekä liittokokouskaudella 2015-2019
Varaluottamusmiehen asema on sama kuin muidenkin työntekijöiden. Hoitaessaan luottamusmiestehtäviä, hänellä on samat oikeudet kuin luottamusmiehellä.
Tehy ry / Hammaslääkärien työnantajayhdistys ry työehtosopimus Luottamusmiesvaaliohje LUOTTAMUSMIEHEN VALINTA KAUDELLE 2017 2019 YLEISTÄ Tehyläisiä työntekijöitä edustaa työehtosopimukseen liittyvissä
SVTL:n LUOTTAMUSMIESVAALIT - järjestetään syyskuun 2009 loppuun mennessä
SVTL:n LUOTTAMUSMIESVAALIT - järjestetään syyskuun 2009 loppuun mennessä VAALIOHJEET Syksyllä 2006 valittujen luottamusmiesten toimikausi päättyy kuluvan vuoden lopussa. Uudelle toimikaudelle valittavien
Luottamusmiesvalinnoissa noudatetaan näitä Kaupan esimiesten neuvottelujärjestön luottamusmiesvalintoja koskevia sääntöjä.
Luottamusmiesvalintasäännöt Vähittäiskaupan esimiesten työehtosopimus Kaupan esimiesten neuvottelujärjestö 1. YLEISTÄ Vähittäiskaupan esimiesten työehtosopimuksen soveltamisalalla voivat esimiesten luottamusmiehen
Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin valtuuskunnan vaalissa noudatetaan yhdistyslakia, seuran sääntöjä sekä tätä äänestys- ja vaalijärjestystä.
1 Äänestys- ja vaalijärjestys 1 Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin valtuuskunnan vaalissa noudatetaan yhdistyslakia, seuran sääntöjä sekä tätä äänestys- ja vaalijärjestystä. 2 Hallitus määrää joka kolmas
Säännöt Hallituksen muutosehdotus
Säännöt Hallituksen muutosehdotus 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Nuoret Lakimiehet ry, Unga Jurister rf. Kansainvälisissä yhteyksissä yhdistyksestä voidaan käyttää epävirallista nimeä
valvoa, että lakeja ja työehtosopimusta noudatetaan oikein Ensihoitopalvelualaa koskevan työehtosopimuksen 22 :n mukaan:
YKSITYISEN ENSIHOITOPALVELUALAN LUOTTAMUSMIESVAALIOHJEET YLEISTÄ Ensihoitopalvelualan työehtosopimuksessa on sovittu luottamusmiestoiminnasta ja Tehyyn järjestäytyneiden työtekijöiden oikeudesta valita
Luottamusmiesvaalit Tee porukastasi v poruk astasi v ah empi.
Luottamusmiesvaalit Tee porukastasi vahvempi. luottamusta.fi LUOTTAMUSTA. Työ on merkittävä osa ihmisen elämää. Työelämän laatu, reiluus ja kehitys vaikuttavat olennaisesti ihmisten hyvinvointiin. Järjestäytyneillä
Kuntasektorin luottamusmiesvaalit Vaali-illan diat
Kuntasektorin luottamusmiesvaalit Vaali-illan diat Mitkä vaalit? Kuntasektorilla työskentelevät superilaiset valitsevat itselleen uudet luottamusmiehet kaudelle 2019 2022 Vaalit käydään loka-joulukuulla
KUNTASEKTORIN LUOTTAMUSMIESVAALIEN VAALIOHJE 2015
KUNTASEKTORIN LUOTTAMUSMIESVAALIEN VAALIOHJE 2015 JUKO 2 Sisällys 1. JOHDANTO... 3 2. LUOTTAMUSMIEHEN TOIMIKAUSI... 3 2.1 Poikkeuksellinen vaalikausi... 3 2.1.2 Poikkeuksellinen vaalikausi kuntaliitosten
LIITTOKOKOUSVAALIT 2016
LIITTOKOKOUSVAALIT 2016 ÄÄNESTYS- JA VAALIJÄRJESTYS VAALIOHJEET ASIAKIRJAMALLIT VAALIN AJANKOHDAT SÄHKÖINEN VAALI 18.3. 28.3.2016 POSTIÄÄNESTYS 18.3. 1.4.2016 VARSINAINEN VAALI 10.4. 12.4.2016 METALLITYÖVÄEN
SUOMI-YHTIÖN EDUSTAJISTON VAALIT SYKSYLLÄ 2012
1(5) SUOMI-YHTIÖN EDUSTAJISTON VAALIT SYKSYLLÄ 2012 Yleistä Keskinäisen Henkivakuutusyhtiön Suomen osakkaita ovat sen vakuutuksenottajat. Osakkaiden päättämisvaltaa käyttää yhtiökokouksena toimiva edustajisto,
Luottamusmiessopimus. Mitä uutta sopimuksessa? Kirkon alat ry
Luottamusmiessopimus Mitä uutta sopimuksessa? Kirkon alat ry 1 Luottamusmiessopimus KirVESTES liite 11 (s. 181-187) 3 Pääluottamusmies ja luottamusmiehen varamies ja 4 Luottamusmiesten asettaminen (s.181-182)
JYTYN LUOTTAMUSMIESVAALIOHJEET Kunta-ala
JYTYN LUOTTAMUSMIESVAALIOHJEET 2016 Kunta-ala 2 1. LUOTTAMUSMIESVAALIIN VALMISTAUTUMINEN... 3 1.1. KUNTA-ALAN UNIONI... 3 1.2. VAALEJA EDELTÄVÄT TOIMENPITEET... 3 1.3. VAALEISSA VALITTAVAT LUOTTAMUSHENKILÖT...
TIKKAKOSKEN RESERVILÄISET RY:N SÄÄNNÖT
TIKKAKOSKEN RESERVILÄISET RY:N SÄÄNNÖT Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue 1 Yhdistyksen nimi on Tikkakosken Reserviläiset ry ja sen kotipaikka on Jyväskylän maalaiskunta. Yhdistyksen toiminta-alueena on
YMPÄRISTÖMINISTERIÖN, SUOMEN YMPÄRISTÖKESKUKSEN JA YMPÄRIS- TÖHALLINNON TEKNISET VETY RY:N VÄLINEN LUOTTAMUSMIESSOPI- MUS
YMPÄRISTÖMINISTERIÖN, SUOMEN YMPÄRISTÖKESKUKSEN JA YMPÄRIS- TÖHALLINNON TEKNISET VETY RY:N VÄLINEN LUOTTAMUSMIESSOPI- MUS Ympäristöministeriö, Suomen ympäristökeskus ja Ympäristöhallinnon Tekniset VETY
Kristillinen Eläkeliitto ry
Kristillinen Eläkeliitto ry Piirin mallisäännöt Mallisäännöt Hyväksytty PRH 1 Sisällys I PERUSSÄÄNNÖKSET... 2 Nimi, kotipaikka... 2 Tarkoitus... 2 Toiminta... 2 II JÄSENYYS... 3 Jäsenet... 3 Jäsenen velvollisuudet...
METALLITYÖVÄEN LIITTO RY:N LUOTTAMUSMIES- VAALIEN OHJEET
METALLITYÖVÄEN LIITTO RY:N LUOTTAMUSMIES- VAALIEN OHJEET Sisältö 1... 3 2 Luottamusmiehen valinta ja toimiaika... 3 3 Luottamusmiehen tehtävät... 5 4 Vaalien ajankohta ja tiedottaminen... 6 5 Ehdokkaiden
JÄRJESTYSSÄÄNTÖ - MENETTELYTAPAOHJE. RESERVILÄISLIITTO Menettelytapavaliokunta
SOVELTAMISALA JÄRJESTYSSÄÄNTÖ - MENETTELYTAPAOHJE RESERVILÄISLIITTO Menettelytapavaliokunta Reserviläisliitto r.y:n varsinaisissa kokouksissa noudatetaan tätä menettelytapaohjetta ja vakiintunutta kokouskäytäntöä
Yhdistyksen nimi on Tanssikas ry ja sen kotipaikka on Kouvola.
SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Tanssikas ry ja sen kotipaikka on Kouvola. 2 Yhdistyksen tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoitus on taloudellista voittoa tavoittelematta toimia
Päivitetty JYTYN LUOTTAMUSMIESVAALIOHJEET Kunta-ala
Päivitetty 8.11.2016 JYTYN LUOTTAMUSMIESVAALIOHJEET 2016 Kunta-ala 2 1. LUOTTAMUSMIESVAALIIN VALMISTAUTUMINEN... 3 1.1. KUNTA-ALAN UNIONI... 3 1.2. VAALEJA EDELTÄVÄT TOIMENPITEET... 3 1.3. VAALEISSA VALITTAVAT
KUULOLIITTO RY:N JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty liittovaltuustossa 20.4.2013
JOHTOSÄÄNTÖ sivu 1(6) KUULOLIITTO RY:N JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty liittovaltuustossa 20.4.2013 I JOHTOSÄÄNNÖN SOVELTAMISALA 1 Johtosäännössä määrätään siitä luottamusjohdon toiminnasta, joka ei sisälly sääntöihin,
1 Äänestys- ja vaalijärjestyksen tarkoitus.. 2 Äänestys- ja vaalijärjestyksen tulkinta... 3 Äänestys- ja vaalijärjestyksen muuttaminen...
SUOMEN POLIISIJÄRJESTÖJEN LIITTO RY Äänestys- ja vaalijärjestys Hyväksytty liittokokouksessa 17.10.2013 SISÄLLYSLUETTELO I YLEISTÄ 1 Äänestys- ja vaalijärjestyksen tarkoitus.. 2 Äänestys- ja vaalijärjestyksen
YHDISTYSLAIN KESKEISIMMÄT PYKÄLÄT
YHDISTYSLAIN KESKEISIMMÄT PYKÄLÄT 8 YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Yhdistyksen säännöissä on mainittava: 1) yhdistyksen nimi; 2) yhdistyksen kotipaikkana oleva Suomen kunta; 3) yhdistyksen tarkoitus ja toimintamuodot;
1. Yhdistyksen nimi on: Uudenmaan Yleisurheilu Uudy ry. 3. Yhdistyksemme toiminta-alue, jonka Suomen Urheiluliitto vahvistaa, on: -----
Suomen Urheiluliiton piirien mallisäännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka 1. Yhdistyksen nimi on: Uudenmaan Yleisurheilu Uudy ry 2. Yhdistyksen kotipaikka on: Hyvinkää 3. Yhdistyksemme toiminta-alue,
(Säännöt on ennakkotarkastettu Patentti- ja rekisterihallituksessa 6.6.2012, rekisterinumero on 135.654))
Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Tukiyhdistyksen mallisäännöt 1 - yksi (1) sääntömääräinen kokous vuodessa (Säännöt on ennakkotarkastettu Patentti- ja rekisterihallituksessa 6.6.2012, rekisterinumero on
Muutokset tai lisäykset alleviivattu. Poistot yliviivattu. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka
Muutokset tai lisäykset alleviivattu. Poistot yliviivattu. Yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Helsingin yliopiston jatko-opiskelijat ry, ruotsiksi Doktorander vid
Yhdistyksen, joista näissä säännöissä käytetään nimitystä ammattiosasto, nimi on Tehyn Vihti-Karkkilan ammattiosasto ry.
Tehyn Vihti-Karkkilan ammattiosaston säännöt 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen, joista näissä säännöissä käytetään nimitystä ammattiosasto, nimi on Tehyn Vihti-Karkkilan ammattiosasto ry. Yhdistyksen kotipaikka
YHDISTYKSEN JA SEN TOIMIJOIDEN TEHTÄVÄT
YHDISTYKSEN JA SEN TOIMIJOIDEN TEHTÄVÄT Maaret Laakso Yhdistyksen tehtävät (yhdistyksen säännöt 2 ) 1. Yhdistyksen tarkoituksena on - koota :ssä työskentelevät ja liiton järjestämisalalle opiskelevat liiton
- nimisen yhdistyksen, liittyneet siihen jäseniksi ja hyväksyneet sille oheiset säännöt. Päivämäärä
PERUSTAMISKIRJA Me allekirjoittaneet olemme perustaneet - nimisen yhdistyksen, liittyneet siihen jäseniksi ja hyväksyneet sille oheiset säännöt. Paikka Päivämäärä Allekirjoitukset ja nimenselvennykset
1 Yhdistyksen nimi on Työ- ja elinkeinohallinnon henkilöstöliiton Hämeen piiri ry.
Työ- ja elinkeinohallinnon henkilöstöliiton Hämeen piiri ry. THHL ry SÄÄNNÖT I LUKU TARKOITUS JA TOIMINTA Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Työ- ja elinkeinohallinnon henkilöstöliiton Hämeen piiri
KOTIMAAN MATKUSTAJA-ALUSLIIKENTEEN LUOTTAMUSMIESSOPIMUS
Kotimaan matkustaja-alusliikenteen työehtosopimus 1(6) LIITE 3 JOHDANTO KOTIMAAN MATKUSTAJA-ALUSLIIKENTEEN LUOTTAMUSMIESSOPIMUS Työehtosopimusjärjestelmän ylläpitäminen ja kehittäminen perustuu työnantaja-
Vaali toimitetaan hallituksen vahvistamien ohjeiden mukaisesti.
Vaalijärjestys Valtuusto 2.9.2014 VALTUUSTON VAALI 1 VAALITAPA Tässä vaalijärjestyksessä Kelan toimihenkilöt ry:tä kutsutaan yhdistykseksi, jonka valtuuston varsinaiset ja varajäsenet valitaan yhdistyksen
HELSINGIN KEHITYSVAMMATUKI 57 RY:N SÄÄNNÖT
HELSINGIN KEHITYSVAMMATUKI 57 RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty 26.11.2009 Helsingin Kehitysvammatuki 57 ry:n säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Helsingin Kehitysvammatuki 57 ry ja kotipaikka
Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri ry Nylands miljövårdsdistrik rf SÄÄNNÖT
Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri ry Nylands miljövårdsdistrik rf Nämä sääännöt on hyväksytty piirin syyskokouksessa 28.10.2006 ja rekisteröity yhdistysreksiteriin 28.12.2006. SÄÄNNÖT Yhdistys ja sen tarkoitus
Yhdistyksen nimi on Reserviläisliitto - Reservistförbundet ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.
Vantaa, 23.1.2016 ESITYS RESERVILÄISLIITON SÄÄNTÖJEN MUUTOKSESTA NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA-ALUE 1 Yhdistyksen nimi on Reserviläisliitto - Reservistförbundet ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.
Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962
Oulun Numismaattisen Kerhon r.y. säännöt (Hyväksytty 12.2.2007 pidetyssä vuosikokouksessa ja 12.3.2007 pidetyssä ylimääräisessä vuosikokouksessa.) 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on
Yhdistyksen nimi on Apteekkien Työnantajaliitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki.
APTEEKKIEN TYÖNANTAJALIITON SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Apteekkien Työnantajaliitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki. 2
Pirkanmaan CP-yhdistys ry
Pirkanmaan CP-yhdistys ry SÄÄNNOT 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE 1. Yhdistyksen nimi on Pirkanmaan CP-yhdistys ry 2. Yhdistyksen kotipaikka on Tampere ja sen toimialueena on Pirkanmaa. 2 TARKOITUS, TOIMINTAMUODOT
Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry. S ä ä n n ö t
Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry S ä ä n n ö t Merkitty yhdistysrekisteriin 9.12.2005 Nimi Yhdistyksen nimi on Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas
HOAY Rautatieläisenkatu 6 00520 HELSINKI puh. 020 7489 451, 020 7489 452 toimisto@hoay.fi www.hoay.fi YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT
HOAY Rautatieläisenkatu 6 00520 HELSINKI puh. 020 7489 451, 020 7489 452 toimisto@hoay.fi www.hoay.fi YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 Nimi, tarkoitus ja toiminta Helsingin opettajien ammattiyhdistys ry:n SÄÄNNÖT
Yhdistys kuuluu jäsenenä valtakunnalliseen reserviläisliittoon sekä pääkaupunkiseudun reserviläispiiriin.
Yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Vantaan Reserviläiset ry ja kotipaikka Vantaa. Yhdistys kuuluu jäsenenä valtakunnalliseen reserviläisliittoon sekä pääkaupunkiseudun reserviläispiiriin. 2 Yhdistyksen
Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry
Hallituksen esitys kevätkokoukselle 14.4.2016 Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry Säännöt 1 Nimi Yhdistyksen nimi on Naisjärjestöjen Keskusliitto Kvinnoorganisationernas
Tämän ohjesäännön lisäksi noudatetaan edustajistovaalien järjestämisessä voimassa olevaa lainsäädäntöä sekä opiskelijakunnan sääntöjä.
1 Seinäjoen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta VAALIOHJESÄÄNTÖ I luku Yleisiä määräyksiä 1 Voimassaolo Tämä ohjesääntö toimii yhdistyslain tarkoittamana äänestys- ja vaalijärjestyksenä Seinäjoen ammattikorkeakoulun
LUOTTAMUSMIEHEN VALINTA -OHJEISTUS. Luottamusta. Yhdessä.
LUOTTAMUSMIEHEN VALINTA -OHJEISTUS? Luottamusta. Yhdessä. LUOTTAMUSTA...3 LUOTTAMUSMIESVALINNAT...4 YLEISTÄ...4 Valinta-aika... 4 Toimikausi... 4 Luottamusmiehen valinta toimikauden aikana... 4 Vaalikelpoisuus...
Valtuuskunnan vaali- ja työjärjestys
Hyväksytty Suomen Kuntaliitto ry:n valtuusto 27.5.2016 Suomen Kuntaliitto ry Valtuuskunnan vaali- ja työjärjestys Valtuuskunnan vaalijärjestys I Luku Yleistä 1 Soveltaminen Tämän vaalijärjestyksen määräyksiä
MAANMITTAUSLAITOKSEN TEKNISET MATE RY. Yhdistyksen säännöt
MAANMITTAUSLAITOKSEN TEKNISET MATE RY Yhdistyksen säännöt Säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Maanmittauslaitoksen tekniset MATE ry, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä liitto. Sen kotipaikka on Helsingin
PAPERILIITON TYÖSUOJELUVAALIOHJE
1 (4) 23.9.2013 PAPERILIITON TYÖSUOJELUVAALIOHJE Paperiliitto suosittelee, että riittävän ajoissa ennen marras-joulukuussa suoritettavia työsuojeluvalintoja, Paperiliiton alainen ammattiosasto esittää
HELSINGIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA V A A L I J Ä R J E S T Y S. I luku Yleisiä määräyksiä
Edustajisto hyväksynyt 17.12.2013 HELSINGIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA V A A L I J Ä R J E S T Y S I luku Yleisiä määräyksiä 1 Yleistä Ylioppilaskunnan edustajiston vaalissa valitaan edustajiston jäsenet
Kauppakamari voi lisäksi hoitaa muita sille määrättyjä julkisia tehtäviä.
OULUN KAUPPAKAMARIN SÄÄNNÖT 1 Kauppakamarin nimi ja kotipaikka Oulun kauppakamari toimii kauppakamarilaissa tarkoitettuna kauppakamarina Keskuskauppakamarin sille määräämällä toiminta-alueella kotipaikkanaan
YLIMÄÄRÄINEN JÄSENKOKOUS 2017
Ylimääräinen jäsenkokous 2017 Esityslista 13.8.2017 YLIMÄÄRÄINEN JÄSENKOKOUS 2017 AIKA Lauantai 28.10.2017 klo 10.00-12.00 PAIKKA LÄSNÄ Hotelli Korpilampi, Auditorio Korpilammentie 5, 02970 Espoo Valtuutetut
Luottamusmiesvaalit Tee porukastasi vahvempi.
Luottamusmiesvaalit 2017 2019 Tee porukastasi vahvempi. luottamusta.fi 1 SISÄLTÖ LUOTTAMUSTA...3 LUOTTAMUSMIESVALINNAT...4 YLEISTÄ...4 Valinta-aika... 4 Toimiaika... 4 Luottamusmiehen valinta toimikauden
Luottamusmiesvaalit Tee porukastasi vahvempi.
Luottamusmiesvaalit 2017 2019 Tee porukastasi vahvempi. luottamusta.fi 1 SISÄLTÖ LUOTTAMUSTA...3 LUOTTAMUSMIESVALINNAT...4 YLEISTÄ...4 Valinta-aika... 4 Toimiaika... 4 Luottamusmiehen valinta toimikauden
1 (13) Ammattiliitto Pro. p. (09) , f. (09) , y-tunnus
1 (13) 1 Nimi ja kotipaikka... 2 2 Tarkoitus ja toiminta... 2 3 Liiton kieli... 2 4 Liiton puolueettomuus... 2 5 senet... 2 6... 4 7... 5 8... 5 9 Hallitus... 5 10 Hallituksen asettamat toimielimet...
Yhdistyksen nimi on Pumit ry. Yhdistys on valtakunnallinen ja sen virallinen kotipaikka on Helsinki. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi.
PUMIT RY:N SÄÄNNÖT 1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pumit ry. Yhdistys on valtakunnallinen ja sen virallinen kotipaikka on Helsinki. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. 2. TARKOITUS
LTYHY ry SÄÄNNÖT s. 1 (5)
LTYHY ry SÄÄNNÖT s. 1 (5) LAPPEENRANNAN TEKNILLISEN YLIOPISTON HENKILÖKUNTAYHDISTYS RY SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimenä on Lappeenrannan teknillisen yliopiston henkilökuntayhdistys ry. Yhdistyksen
Työehtosopimuspöytäkirja, joka tehtiin puolustusministeriön sekä Valtion ja erityispalvelujen
TES 270105 Työehtosopimuspöytäkirja, joka tehtiin puolustusministeriön sekä Valtion ja erityispalvelujen ammattiliitto VAL ry:n välillä 1.9.2003 alkaen noudatettavista eräistä työehtosopimusmääräyksistä
Suomen Kettuterrierit ry 1.10.1984 1(5)
1(5) SUOMEN KETTUTERRIERIT RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Kettuterrierit ry ja sen kotipaikka on Kouvola. Yhdistys on Suomen Kennelliitto Finska Kennelklubben ry:n jäsen ja
Projektiyhdistys ry. SÄÄNNÖT 13.1.2016 Sivu 1 / 6 SÄÄNNÖT. 1 Nimi
Sivu 1 / 6 Projektiyhdistys ry SÄÄNNÖT 1 Nimi Yhdistyksen nimi on Projektiyhdistys ry, ruotsiksi Projektföreningen rf, ja sen kotipaikka on Helsinki. Kansainvälisissä yhteyksissä yhdistys voi käyttää epävirallista
JYTYN LUOTTAMUSMIESVAALIOHJEET Yksityisalat
JYTYN LUOTTAMUSMIESVAALIOHJEET 2018 Yksityisalat 2 1. JYTYN TYÖEHTOSOPIMUKSET YKSITYISALALLA... 3 1.1. AVAINTES... 3 1.2. TERVEYSPALVELUALAN TYÖEHTOSOPIMUS... 3 1.3. YKSITYISEN SOSIAALIPALVELUALAN TYÖEHTOSOPIMUS...
Yhdistyksen nimi on Rauman Kameraseura ry ja sen kotipaikka on Rauma.
Rauman Kameraseura ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Rauman Kameraseura ry ja sen kotipaikka on Rauma. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena on ylläpitää
1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Hitsausteknillinen Yhdistys - Finlands Svetstekniska Förening ja kotipaikka on Helsingin kaupunki.
SUOMEN HITSAUSTEKNILLINEN YHDISTYS r.y. FINLANDS SVETSTEKNISKA FÖRENING r.f. SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Hitsausteknillinen Yhdistys - Finlands Svetstekniska Förening ja kotipaikka
Yhdistyksen nimi on Hyvinvointialan liitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki.
1 HYVINVOINTIALAN LIITON SÄÄNNÖT 1 Nimi ja paikka Yhdistyksen nimi on Hyvinvointialan liitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki. Liitto on Elinkeinoelämän
Vesaisten Keskusliitto ry:n säännöt
Vesaisten Keskusliitto ry:n säännöt Yhdistyksen nimi on Vesaisten Keskusliitto ry., josta näissä säännöissä käytetään nimitystä liitto. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki. I TARKOITUS Liiton tarkoituksena
SUPERIN LIITTOKOKOUSVAALIT 2020 VAALIOHJEET SUPERIN LIITTOHALLITUKSEN JÄSENEHDOKKAIDEN ASETTAMISTA VARTEN 2020
1(5) VAALIOHJEET SUPERIN LIITTOHALLITUKSEN JÄSENEHDOKKAIDEN ASETTAMISTA VARTEN 2020 1. Yleistä Liiton sääntöjen 18 :n mukaan liittohallitukseen kuuluvat puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan lisäksi 14
SÄÄNNÖT. SuomenMinipossuyhdistys ry. Yhdistyksen tärkein tavoite on tietouden lisääminen minipossusta lajina ja lemmikkinä.
SÄÄNNÖT SuomenMinipossuyhdistys ry Yhdistyksen tärkein tavoite on tietouden lisääminen minipossusta lajina ja lemmikkinä. A: Yhdistyksen nimi, kotipaikka, tarkoitus ja toimintamuoto 1 Nimi, kotipaikka,
JUKO RY:N KIRKON SEKTORIN LUOTTAMUSMIESVAALIOHJE. Ohje voimaan tulleen luottamusmiessopimuksen mukaiseen luottamusmiehen valintaan
JUKO RY:N KIRKON SEKTORIN LUOTTAMUSMIESVAALIOHJE Ohje 1.2.2017 voimaan tulleen luottamusmiessopimuksen mukaiseen luottamusmiehen valintaan 2 Hyväksytty JUKOn kirkon neuvottelukunnan kokouksessa 7.2.2017
I kohottaa ja ylläpitää maanpuolustustahtoa sekä vaikuttaa yleisten maanpuolustusedellytysten parantumiseen toiminta-alueella
Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue 1$ Yhdistyksen nimi on Joensuun Reserviläiset ry ja sen kotipaikka on Joensuun kaupunki. Yhdistyksen toiminta-alueena on Joensuun kaupungin alue. Yhdistys kuuluu jäsenenä
KUOPION KAUPPAKAMARIN SÄÄNNÖT 1 (5) 1 Kauppakamarin nimi ja kotipaikka
KUOPION KAUPPAKAMARIN SÄÄNNÖT 1 Kauppakamarin nimi ja kotipaikka 1 (5) Kuopion kauppakamari Kuopio handelskammare toimii kauppakamarilaissa tarkoitettuna kauppakamarina Keskuskauppakamarin sille määräämällä
yhteisö ja sen kotipaikka on Tammelan kunta.
VESIOIKEUDELLISEN YHTEISÖN SÄÄNNÖT Pvm 3.1.2013 1 Yhteisön nimi ja kotipaikka Yhteisön nimi on Mustialanlammin keskivedenkorkeuden pysyvän muuttamisen vesioikeudellinen yhteisö ja sen kotipaikka on Tammelan
JÄLJENNÖS 1(4) 19.03.2013. llmastovanhemmat ry Helsinki Selvenius-Hurme Hanna Liisa Tuohimäentie 100 D 00670 HELSINKI 209.726 19.03.2013 19.03.
Patentti- ja rekisterihallitus JÄLJENNÖS 1(4) Rekisterinumero: 209.726 YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Nimi: Kotipaikka: Osoite: Rekisterinumero: Merkitty rekisteriin: Jäljennös annettu: Helsinki Selvenius-Hurme Hanna
KITES RY SÄÄNTÖMUUTOS 2012 Virve Obolgogiani KITES SÄÄNTÖMUUTOS 2012. 2 Yhdistyksen tarkoitus. Nykyiset säännöt:
KITES SÄÄNTÖMUUTOS 2012 2 Yhdistyksen tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää ja edistää monikielistä viestintää, monikulttuurista vuorovaikutusta ja niihin sisältyvää teknillistä sisällönhallintaa
Päivitetty JYTYN LUOTTAMUSMIESVAALIOHJEET Yksityisalat
Päivitetty 8.11.2016 JYTYN LUOTTAMUSMIESVAALIOHJEET 2016 Yksityisalat 2 1. ERITYISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ JOISSAIN JYTYN YKSITYISALOJEN TYÖEHTOSOPIMUKSISSA... 3 1.1. AVAINTES... 3 1.2. TERVEYSPALVELUALAN TYÖEHTOSOPIMUS...
1. Hallituksen ja hallintoneuvoston jäsenten yläikärajaa koskeva yhtiöjärjestyksen määräys poistetaan (6 ja 8 )
25.2.2015 1 (5) Fennian hallituksen ehdotus 20.4.2015 yhtiökokoukselle koskien yhtiöjärjestyksen muuttamista: Muutosehdotuksien pääasiallinen sisältö on: 1. Hallituksen ja hallintoneuvoston jäsenten yläikärajaa
Suomen Metsäsertifiointi ry:n 26.5.2009 hyväksymät säännöt, jotka Patentti- ja rekisterihallitus on rekisteröinyt 8.1.2010.
Yhdistyksen säännöt Suomen Metsäsertifiointi ry:n 26.5.2009 hyväksymät säännöt, jotka Patentti- ja rekisterihallitus on rekisteröinyt 8.1.2010. 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Metsäsertifiointi
Lapin yliopiston ylioppilaskunnan hallinnon opiskelijaedustajien hakuohjeistus Sisältö
Lapin yliopiston ylioppilaskunnan hallinnon opiskelijaedustajien hakuohjeistus 1 1 1 1 1 1 1 0 1 Sisältö I Yleistä... Soveltamisala... II Hakukelpoisuus... Ensisijaisen tutkinnonsuoritusoikeuden vaikutus...
SUOMEN KRISTILLISDEMOKRAATIT (KD) - KRISTDEMOKRATERNA I FINLAND (KD) r.p:n PIIRIN SÄÄNNÖT
1 Piirin säännöt SUOMEN KRISTILLISDEMOKRAATIT (KD) - KRISTDEMOKRATERNA I FINLAND (KD) r.p:n PIIRIN SÄÄNNÖT I YLEISIÄ SÄÄNNÖKSIÄ 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Kristillisdemokraattien
EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS MUUTOSESITYS EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS VOIMASSA OLEVA. 1 Vaalien aika ja äänestystapa. 1 Vaalien aika, äänestystapa
EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS VOIMASSA OLEVA EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS MUUTOSESITYS 1 Vaalien aika, äänestystapa Pohjolan Osuuspankin sääntöjen 12 :ssä mainittu edustajiston jäsenten vaali toimitetaan
Donelaitis Turun seudun Liettuan ystävät ry SÄÄNNÖT
Donelaitis Turun seudun Liettuan ystävät ry SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Donelaitis Turun seudun Liettuan ystävät ry ja sen kotipaikka on Turku. Yhdistyksestä voidaan epävirallisissa
1 Vaalien järjestäminen ja ajankohta. 2 Äänestystapa KESKI-UUDENMAAN OSUUSPANKIN EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS
1 (5) KESKI-UUDENMAAN OSUUSPANKIN EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS 1 Vaalien järjestäminen ja ajankohta 2 Äänestystapa Osuuspankin sääntöjen 13 :ssä mainitut edustajiston vaalit toimitetaan osuuspankin omistaja-asiakkaiden
Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry. Säännöt
Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry Säännöt 12.1.2012 1Pohjoisen yhteisöjen tuki Majakka ry:n säännöt SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pohjoisen yhteisöjen tuki Majakka ry
1 Yhdistyksen nimi on Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry, De Högre Tjänstemännen YTN rf, josta myöhemmin näissä säännöissä käytetään lyhennettä YTN.
YLEMMÄT TOIMIHENKILÖT YTN RY SÄÄNNÖT 1 Rek.n:ro 138.504 (27.5.2014) Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry, De Högre Tjänstemännen YTN rf, josta myöhemmin näissä säännöissä