Suomen Navigaatioliitto jäsenseuroineen kouluttaa veneilijöitä:

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Suomen Navigaatioliitto jäsenseuroineen kouluttaa veneilijöitä:"

Transkriptio

1 Suomen Navigaatioliitto jäsenseuroineen kouluttaa veneilijöitä: Saaristomerenkulun koulutus, veneilijän peruskurssi keskittyy navigoinnin perusteisiin ja vesiliikennesäädöksiin. Näiden merenkulkijan perustietojen hallitseminen tuo varmuutta pienveneilijän toimintaan vesillä. Rannikkomerenkulun koulutus täydentää aiemmin opittuja tietoja ja siihen sisältyvät paikanmääritysmenetelmät, sääoppi, vuorovesioppi ja elektroninen paikanmääritys. Hyväksytty tutkinto mahdollistaa Kansainvälisen huviveneen kuljettajan pätevyyskirjan saamisen. Tähtitieteellisenmerenkulun koulutus on koulutusportaan ylin aste ja antaa valmiudet avomerellä taivaankappaleiden tunnistamiseen ja paikanmääritykseen niiden perusteella. 1

2 v Näiden kurssien lisäksi koulutusohjelmaan kuuluvat käytännön veneilytaito ja useita erikoistaitoja: Cevni-koulutus tutkintoineen, tutka-, VHF- ja elektroniset apuvälineet koulutus v Koulutusjärjestelmä tentteineen on Liikenteen turvallisuusviraston hyväksymä kansainvälisen huviveneen kuljettajan lupakirjan saamiseksi. v Koulutuksen tenttien läpäisseet saavat laivurin nimen ja arvon: saaristolaivuri, rannikkolaivuri ja avomerilaivuri. v Liiton 52 vuoden toiminnan aikana on suoritettu laivuritutkintoa. v Liiton noin 150 jäsenseurassa on noin

3 v Koska hyvään veneilytaitoon liittyy kiinteästi toimiminen luontoa säästäen ja vahingoittamatta, yhtälö saa ratkaisun: v Liiton hallitus päätti kokouksessaan ottaa vastaan Haasteen ja keskittyä haasteen osaan: Tietouden lisääminen Itämeren tilasta. v Päätettiin laatia opaskirjanen merenkulun kursseille ja jäsenseurojen kerhoilloissa käytettäväksi. v Opas laadittiin sitten yhteistyössä Suomen Purjehtijaliiton ja Suomen Veneilyliiton kanssa. v Asiantuntijoina käytettiin lukuisia tahoja tärkeimpinä useat alueelliset Ympäristökeskukset v Opas: Luonnon mukainen veneily valmistui keväällä

4 q Luonnonmukainen veneily, sisältö: v Kuvaus Itämeren tilasta v Veneilijän oikeat toimenpiteet Septitankit tyhjennetään oikeaan paikkaan Harmaat vedet ja ravinteet Kemikaalien käsittely Pohjan maalaus tarpeen mukaan Pesuaineet ja kemikaalit Polttoaineen ja öljyn käsittely Jätehuolto veneessä Ongelmajätteet v Liikkuminen luonnossa Vesillä liikutaan luontoa säästäen Satamissa korostuu huolellisuus Jokamiehen oikeus ja velvollisuus 4

5 v Ensimmäinen painos oli kpl v Viime lukuvuonna opasta jaettiin kurssimateriaalin mukana noin 3000 kansalaiselle ympäri maata. v Oppaan tueksi on laadittu opettajien kalvosarja v Aineisto löytyy Liiton kotisivuilta ja opettajien aineisto heidän infosivuiltaan v Tänä vuonna päätettiin sisällyttää ympäristöasiat saaristomerenkulun kurssin tutkintovaatimuksiin. 5

6 v Itämeritietouden ja vesiensuojelukoulutuksen implementointi jatkuu: Opettajien auktorisointi- ja valmennustilaisuuksissa heitä perehdytetään opetusaineistoon ja aiheeseen. Opettajia on maassamme noin 150. Opettajien koulutustilaisuuksia on vuosittain neljä. Jäsenseurojen kerhoiltoihin valmennetaan asiantuntijoita, valmennus on vasta alussa. Koulutusaineistoa tullaan päivittämään jatkuvasti. 6

7 v Haasteen toteutus: v Toteutettiin tehdyn suunnitelman mukaisesti v Liiton hallitus on seurannut toteutusta ja implementointia säännöllisesti kokouksissaan v Koko organisaation perehdyttäminen tulee ottamaan aikaa v Toisaalta opetuksen sisältö tulee muuttumaan jatkuvin päivityksin ja asiatarkennuksin v Täten Haasteeseen annetun toimintasuunnitelman mukainen toteutus voidaan katsoa valmistuvan keväällä Jatkuva parantaminen on suunniteltava erikseen 7

8 Kiitämme Haasteen omaa väkeä ja kumppaneita yhteistyöstä Ja toivomme ahkeruutta Haasteen toimissa kaikille osapuolille. v Uskomme veneilijöiden tietoisuuden Itämeren tilasta ja vesien suojelusta lisääntyvän ja asenteiden muuttuvan v Merenkulun koulutuksen teoreettisen tiedon ohella v Laivureiden keskinäisessä toiminnassa seuroissamme v Tietojen jatkuvalla päivityksellä ja teemojen nostamisella vuosiohjelmiin Suomen Navigaatioliitto 8

Mistä tuulee seurakyselyn tulokset ja toimenpiteet kyselyn perusteella

Mistä tuulee seurakyselyn tulokset ja toimenpiteet kyselyn perusteella Mistä tuulee seurakyselyn tulokset ja toimenpiteet kyselyn perusteella Seuraseminaari 19.11.2011 Vahva ja aktiivinen lajiliitto seurojen tukena Seuroja 331 Luokkaliittoja 42 Jäseniä n. 60.000 Veneitä 23.692

Lisätiedot

Svk, Klobben, Soukanlahdentie 15 Katso alempaa Espoon Merikoulun kurssien sisällöt

Svk, Klobben, Soukanlahdentie 15 Katso alempaa Espoon Merikoulun kurssien sisällöt EMK:N KOULUTUSTOIMIKUNTA KOULUTUSKALENTERI KEVÄT 2017 EMK KOULUTUS KLUBI-ILLAT 2017 TAMMIKUU KOULUTUSPAIKAT: EMK PAVILJONKI, RAVINTOLASALI, MELSTENINTIE 12, ESPOO EMK KLUBIHUONEISTO SKV SOUKAN VENEKERHO,

Lisätiedot

espoonlahden merikoulu KLV, LLV JA SVK

espoonlahden merikoulu KLV, LLV JA SVK espoonlahden merikoulu KLV, LLV JA SVK KLV LLV SVK KOULUTUS 2010 sisältö ENSIAPUKURSSEJA VENEILIJÖILLE 4 EA 1 4 EA kertauskurssi 4 TURVALLISUUSKOULUTUS 4 MOB Mies yli laidan -kurssi 4 Alkusammutusharjoittelu

Lisätiedot

Paapuuri Oy / Markku Saiha

Paapuuri Oy / Markku Saiha Paapuuri Oy / Markku Saiha Asiakkaan kuljettaminen vesillä Lähtökohta on, että miehitettynä vuokrattu vene on katsastettava vuokraveneeksi ja kuljettajalla on oltava vuokraveneen kuljettajankirja. Vuokravene

Lisätiedot

KESÄPURJE SUOMEN PURJEHDUS JA VENEILYN AUKTORISOIMA PURJEHDUSKOULU VUODESTA 1999

KESÄPURJE SUOMEN PURJEHDUS JA VENEILYN AUKTORISOIMA PURJEHDUSKOULU VUODESTA 1999 TEORIA JA KÄYTÄNNÖN HARJOITTELU KESÄPURJE SUOMEN PURJEHDUS JA VENEILYN AUKTORISOIMA PURJEHDUSKOULU VUODESTA 1999 KURSSIESITE 2013 Kurssit koti- ja ulkomailla Vasta-alkajasta itsenäiseen kippariin Suomen

Lisätiedot

KO Kiipeilyohjaaja (KO/SCI) koulutuksen sisältö (40 h)

KO Kiipeilyohjaaja (KO/SCI) koulutuksen sisältö (40 h) KO Kiipeilyohjaaja (KO/SCI) koulutuksen sisältö (40 h) Esittely Kiipeilyohjaajakoulutus on SKIL:n koulutusjärjestelmän toinen taso. Kiipeilyohjaaja-taso on kansainvälisesti hyväksytty UIAA:n (Union Internationale

Lisätiedot

E S I T Y S L I S T A

E S I T Y S L I S T A SYYSKOKOUS 14.11.2011 Katajanokan Kasinolla klo 17-18 E S I T Y S L I S T A 1. Kokouksen avaus 2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja kaksi ääntenlaskijaa. 3.

Lisätiedot

Merellisen Espoon mahdollisuudet. Lennart Pettersson Espoon kaupunki

Merellisen Espoon mahdollisuudet. Lennart Pettersson Espoon kaupunki Merellisen Espoon mahdollisuudet Lennart Pettersson Espoon kaupunki Sisältö Tilastoja Veneilykulttuurin muuttuminen Palveluiden parantaminen Saaristokohteiden kehittäminen 2 Tilastoja Asukasmäärä nyt 260291

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Me Itse ry Toimintasuunnitelma 2015 Me Itse ry edistää jäsentensä yhdenvertaisuutta yhteiskunnassa. Teemme toimintaamme tunnetuksi, jotta kehitysvammaiset henkilöt tunnistettaisiin

Lisätiedot

Meriliikenteen päästöt ja roskaantuminen. Mirja Ikonen Ville-Veikko Intovuori

Meriliikenteen päästöt ja roskaantuminen. Mirja Ikonen Ville-Veikko Intovuori Meriliikenteen päästöt ja roskaantuminen Mirja Ikonen Ville-Veikko Intovuori 16.4.2019 2 Helsingin sopimus HELCOMin Suositukset MARPOL 73/78- yleissopimus Merenkulun ympäristönsuojelulaki ja -asetus PRF-

Lisätiedot

KAINUUN ILMASTOSTRATEGIA 2020. YMPÄRISTÖKASVATUS http://maakunta.kainuu.fi/ilmastostrategia

KAINUUN ILMASTOSTRATEGIA 2020. YMPÄRISTÖKASVATUS http://maakunta.kainuu.fi/ilmastostrategia KAINUUN ILMASTOSTRATEGIA 2020 YMPÄRISTÖKASVATUS http://maakunta.kainuu.fi/ilmastostrategia Kainuun ilmastostrategia 2020-projekti valmistellaan maakunnallinen strategia ilmastomuutoksen hillitsemiseksi

Lisätiedot

Turun toimenpiteitä. Olli-Pekka Mäki Ympäristö- ja kaavoitusvirasto Ympäristönsuojelutoimisto

Turun toimenpiteitä. Olli-Pekka Mäki Ympäristö- ja kaavoitusvirasto Ympäristönsuojelutoimisto Turun toimenpiteitä Olli-Pekka Mäki Ympäristö- ja kaavoitusvirasto Ympäristönsuojelutoimisto Pistekuormituksen vähentäminen Kakolanmäen seudullinen jätevedenpuhdistamo valmistui joulukuussa 2008 ja käsittelee

Lisätiedot

HOLLOLAN PIENVENESATAMIEN JÄTEHUOLTOSUUNNITELMA

HOLLOLAN PIENVENESATAMIEN JÄTEHUOLTOSUUNNITELMA LUONNOS HOLLOLAN PIENVENESATAMIEN JÄTEHUOLTOSUUNNITELMA Sisällys 1. Yleistä... 3 2. Venepaikat... 3 3. Jätteiden vastaanotto... 4 3.1 Yleistä... 4 3.2 Kiinteät jätteet... 4 3.3 Septitankkivedet... 5 3.4

Lisätiedot

Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset

Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset Aalto-yliopiston akateemisten asiain komitea 30.8.2011 Alkaneen lukuvuoden aikana suunnitellaan yliopiston perustutkintojen opetussuunnitelmat ja tutkintovaatimukset

Lisätiedot

Merikelpoinen vai ei? Terveydellinen soveltuvuus ja liikenneturvallisuus

Merikelpoinen vai ei? Terveydellinen soveltuvuus ja liikenneturvallisuus Merikelpoinen vai ei? Terveydellinen soveltuvuus ja liikenneturvallisuus 17.9.2013 Markku Vanhanen LT, erikoislääkäri Erityisasiantuntija Liikennelääketiedeyksikkö Vastuullinen liikenne. Yhteinen asia.

Lisätiedot

Kestävän kehityksen opintokokonaisuus

Kestävän kehityksen opintokokonaisuus Kestävän kehityksen opintokokonaisuus Kestävä kehitys Tampereen yliopistossa Tampereen yliopisto on yhteiskunnallisesti vaikuttava sivistysyhteisö, joka kouluttaa maailmaa ymmärtäviä maailman muuttajia.

Lisätiedot

Kirja on jaettu kahteen osaan: varsinaiseen- ja lisätieto-osioon. Varsinainen

Kirja on jaettu kahteen osaan: varsinaiseen- ja lisätieto-osioon. Varsinainen Alkusanat Tämän tieto- ja viestintätekniikan oppikirjan ensimmäinen versio (1. painos) syntyi vuonna 2006 Jyväskylän yliopiston tietotekniikan laitokselle tekemäni pro gradu -tutkielmani yhteydessä. Tutkimuksessani

Lisätiedot

Opinto-ohjaus ja työelämätaidot

Opinto-ohjaus ja työelämätaidot Opinto-ohjaus ja työelämätaidot Aikuisten perusopetus 2018 Lisää ohjausta luku- ja kirjoitustaidon koulutus, aikuisten perusopetukseen valmistava koulutus, nykyinen aikuisten perusopetus yhdistyvät oppivelvollisuusiän

Lisätiedot

HANKKEEN TAUSTA JA TAVOITTEET

HANKKEEN TAUSTA JA TAVOITTEET Järvenpään liikkumisen ohjauksen valtionapuhanke Tulosten esittely 15.5.2014 Marja-Terttu Sikiö / Destia Oy HANKKEEN TAUSTA JA TAVOITTEET Järvenpään kaupunki haki valtionavustusta liikkumisen ohjauksen

Lisätiedot

OPAS- TUSTA Työpaikoille. Ammattiosaamisen näyttöjen arviointi

OPAS- TUSTA Työpaikoille. Ammattiosaamisen näyttöjen arviointi OPAS- TUSTA Työpaikoille Ammattiosaamisen näyttöjen arviointi MITÄ OVAT AMMATTI- OSAAMISEN NÄYTÖT koulutuksen järjestäjän ja työelämän yhdessä suunnittelemia, toteuttamia ja arvioimia työtehtäviä työssäoppimispaikassa

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE Vuosikokoukseen hyväksyttäväksi

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE Vuosikokoukseen hyväksyttäväksi TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 Vuosikokoukseen 26.3.2014 hyväksyttäväksi Yleistä Vuosi 2014 on seuran kahdeskymmenesyhdeksäs toimintavuosi Seura on jäsenenä valtakunnallisissa veneilyliitoissa: Suomen

Lisätiedot

ENONSELKÄ. Lahden Navigaatioseuran jäsenlehti 2/2017. Sisällys Kipparijuhla Uudet laivurit Vuosikokouksen päätöksiä...

ENONSELKÄ. Lahden Navigaatioseuran jäsenlehti 2/2017. Sisällys Kipparijuhla Uudet laivurit Vuosikokouksen päätöksiä... ENONSELKÄ Lahden Navigaatioseuran jäsenlehti 2/2017 Sisällys Kipparijuhla 8.6.2017... 2 Uudet laivurit... 2 Vuosikokouksen päätöksiä... 3 Kotisivut... 3 Merikarttanavigoinnin finaali 2017... 4 Kaikkien

Lisätiedot

SUOMENLINNAN OSASTON TOIMINTASUUNNITELMA 2011

SUOMENLINNAN OSASTON TOIMINTASUUNNITELMA 2011 SUOMENLINNAN OSASTON TOIMINTASUUNNITELMA 2011 Näkyvämpi arvojen puolustaja osasto ottaa tarvittaessa kantaa julkisesti paikallisen epäkohdan korjaamiseksi, inhimillisyyden puolesta Osasto esittelee omaa

Lisätiedot

Vanhempainryhmä osana polikliinisen luokan toimintaa. Laura Kortesoja Kalliomaan koulu

Vanhempainryhmä osana polikliinisen luokan toimintaa. Laura Kortesoja Kalliomaan koulu Vanhempainryhmä osana polikliinisen luokan toimintaa Laura Kortesoja Kalliomaan koulu Polikliininen luokka aloitti toimintansa syksyllä 2008 oppilaspaikkoja 8 opetuksesta vastaa pääosin polikliinisen luokan

Lisätiedot

Merenkulkija 4/2010. Espoon Merenkulkijat ry www.espoonmerenkulkijat.net. Sisältö: 19.10.2010

Merenkulkija 4/2010. Espoon Merenkulkijat ry www.espoonmerenkulkijat.net. Sisältö: 19.10.2010 1 Espoon Merenkulkijat ry www.espoonmerenkulkijat.net Merenkulkija 4/2010 Sisältö: 19.10.2010 Johtokunnan yhteystiedot Kommodorin palsta Eskaaderi Elisaareen Alustodistukset Sähkönkäyttö talviaikana Espoon

Lisätiedot

HOPS-tilaisuudet 8.4. ja 10.4.

HOPS-tilaisuudet 8.4. ja 10.4. HOPS-tilaisuudet 8.4. ja 10.4. Koulutusohjelmakohtainen aineisto Graafisen suunnittelun koulutusohjelma Taiteen kandidaatin tutkinto ->2014 Taiteen kandidaatin tutkinto 2014-> Kandidaatin tutkinto 180

Lisätiedot

Liikkuva koulu Kohti pysyvää muutosta? Tekemällä oppii! seminaari 11.2.2014 Vantaa

Liikkuva koulu Kohti pysyvää muutosta? Tekemällä oppii! seminaari 11.2.2014 Vantaa Liikkuva koulu Kohti pysyvää muutosta? Tekemällä oppii! seminaari 11.2.2014 Vantaa Mikä Liikkuva koulu? Valtakunnallinen ohjelma, osa hallitusohjelmaa Tavoitteena aktiivisempi ja viihtyisämpi koulupäivä

Lisätiedot

Suomen Yrittäjät Vaikuttaja - Yhteisten etujen valvoja.

Suomen Yrittäjät Vaikuttaja - Yhteisten etujen valvoja. Suomen Yrittäjät Vaikuttaja - Yhteisten etujen valvoja. Yrittäjillä on tärkeä rooli yhteiskunnan rattaiden pyörittämisessä. Suomen 250 000 yrityksestä alle 10 työntekijän yrityksiä on 93,2 % ja alle 250

Lisätiedot

JOTKUT IHMISET ONNISTUVAT ELÄMÄSSÄÄN, KOSKA KOHTALO ON NIIN MÄÄRÄNNYT; MUTTA USEIMMAT IHMISET ONNISTUVAT, KOSKA HE OVAT ITSE NIIN PÄÄTTÄNEET.

JOTKUT IHMISET ONNISTUVAT ELÄMÄSSÄÄN, KOSKA KOHTALO ON NIIN MÄÄRÄNNYT; MUTTA USEIMMAT IHMISET ONNISTUVAT, KOSKA HE OVAT ITSE NIIN PÄÄTTÄNEET. JOTKUT IHMISET ONNISTUVAT ELÄMÄSSÄÄN, KOSKA KOHTALO ON NIIN MÄÄRÄNNYT; MUTTA USEIMMAT IHMISET ONNISTUVAT, KOSKA HE OVAT ITSE NIIN PÄÄTTÄNEET. JOTKUT IHMISET ONNISTUVAT (DIGITAALISISSA)YLIOPPILASKOKEIS

Lisätiedot

OSAAMISEN TUNNISTAMINEN JA TUNNUSTAMINEN AMMATILLISESSA PERUSKOULUTUKSESSA

OSAAMISEN TUNNISTAMINEN JA TUNNUSTAMINEN AMMATILLISESSA PERUSKOULUTUKSESSA OSAAMISEN TUNNISTAMINEN JA TUNNUSTAMINEN AMMATILLISESSA PERUSKOULUTUKSESSA 19.3.2009 Pirkko Laurila Osaamisen tunnustamisen taustaa Oppimisympäristöjen monipuolistuminen Koulutuksen taloudellisuuden, tehokkuuden

Lisätiedot

Lohjan Laivurit 40 vuotta

Lohjan Laivurit 40 vuotta Lohjan Laivurit 40 vuotta Lohjan Laivurit perustettiin keväällä 1976. Aluksi tarkoituksena oli laivurikurssien järjestäminen ja siksi seura liittyi Suomen Navigaatioliiton jäseneksi. Kolme vuotta myöhemmin

Lisätiedot

SPV:n strategia

SPV:n strategia SPV:n strategia 2015-2020 SPV:n visio 2020 Järjestäytynyt veneily on tavoiteltua. Veneurheilu on suosittua ja tuo kansainvälistä mainetta ja menestystä. SPV:n missio 2020 SPV kehittää yhteistyössä jäsenseurojen

Lisätiedot

ITÄMERI KIITTÄÄ ÖSTERSJÖN TACKAR ( ), KATSAUS PROJEKTIIN. Päivi Kippo-Edlund Borgå Västra Porvoo Läntinen

ITÄMERI KIITTÄÄ ÖSTERSJÖN TACKAR ( ), KATSAUS PROJEKTIIN. Päivi Kippo-Edlund Borgå Västra Porvoo Läntinen ITÄMERI KIITTÄÄ ÖSTERSJÖN TACKAR (2016-2018), KATSAUS PROJEKTIIN Päivi Kippo-Edlund Borgå Västra Porvoo Läntinen HANKKEEN TAUSTALLA Huoli lähivesien ja Itämeren huonosta tilasta Halu tehdä hyvää suojelemalla

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2009

Toimintasuunnitelma 2009 Toimintasuunnitelma 2009 maaliskuu 2009 1 Sitoumus Itämeren tilan parantamiseksi Turun ja Helsingin kaupungit tekivät kaupunginjohtajiensa henkilökohtaisesta aloitteesta kesäkuussa 2007 sitoumuksen toimenpiteistä

Lisätiedot

Mitä voimme oppia toisiltamme? Kansainvälistä kokemusten vaihtoa, SolidarCity -hanke Jouni Ponnikas, Aikuis- ja täydennyskoulutuspalvelut (AIKOPA)

Mitä voimme oppia toisiltamme? Kansainvälistä kokemusten vaihtoa, SolidarCity -hanke Jouni Ponnikas, Aikuis- ja täydennyskoulutuspalvelut (AIKOPA) Mitä voimme oppia toisiltamme? Kansainvälistä kokemusten vaihtoa, SolidarCity -hanke Jouni Ponnikas, Aikuis- ja täydennyskoulutuspalvelut (AIKOPA) KAINUUN TYÖLLISYYSFOORUMI - SOLIDARCITY KONFERENSSI 9.10.2012

Lisätiedot

Kysely suomalaisten luontosuhteesta. Kyselyn tulosten koonti

Kysely suomalaisten luontosuhteesta. Kyselyn tulosten koonti Kysely suomalaisten luontosuhteesta Kyselyn tulosten koonti 21.6.2018 Kyselyllä selvittiin suomalaisten suhdetta luontoon, sen monimuotoisuuden turvaamiseen ja siihen, miten vastuut tulisi jakaa eri tahojen

Lisätiedot

LOKAKUUN 2014 SEURATIEDOTTEESSA: GOLFLIITON JÄSENSEUROISSA 142 757 GOLFARIA OHJAAJA- JA VALMENTAJAKOULUTUKSET 2014-2015

LOKAKUUN 2014 SEURATIEDOTTEESSA: GOLFLIITON JÄSENSEUROISSA 142 757 GOLFARIA OHJAAJA- JA VALMENTAJAKOULUTUKSET 2014-2015 LOKAKUUN 2014 SEURATIEDOTTEESSA: GOLFLIITON JÄSENSEUROISSA 142 757 GOLFARIA OHJAAJA- JA VALMENTAJAKOULUTUKSET 2014-2015 GREEN CARD SUORITUSTEN REKISTERÖINTI PELAAJA ENSIN PELAAJATYYTYVÄISYYSTYÖKALU ALUEKIERROKSEN

Lisätiedot

KO KIIPEILYOHJAAJA (KO/SCI) koulutuksen sisältö (40 h)

KO KIIPEILYOHJAAJA (KO/SCI) koulutuksen sisältö (40 h) KO KIIPEILYOHJAAJA (KO/SCI) koulutuksen sisältö (40 h) Esittely Kiipeilyohjaajakoulutus on SKIL:n koulutusjärjestelmän toinen taso. Se on ohjaajille, jotka haluavat ohjata/kouluttaa/valmentaa kiipeilyä

Lisätiedot

KAUSI 2013 KURSSIKALENTERI

KAUSI 2013 KURSSIKALENTERI PÄIVITETTY 16.1.201 KAUSI 201 KURSSIKALENTERI Purjehduskoulu Kesäpurje KURSSIMME KAUDELLA 201 Auktorisoitua koulutusta vuodesta 1999 Auktorisoidut kouluttajat Katsastetut veneet Laajin kurssitarjonta Laadukas

Lisätiedot

SUOMI JA EU:N ITÄMERI- STRATEGIA

SUOMI JA EU:N ITÄMERI- STRATEGIA SUOMI JA EU:N ITÄMERI- STRATEGIA Erja Tikka, Itämeri-suurlähettiläs Ulkoasiainministeriö Hallituksen Itämeri-selonteko 2009 Ympäristö - rehevöitymisen vähentäminen - ympäristömyrkyt, merenkulun päästöt,

Lisätiedot

ENONSELKÄ. Lahden Navigaatioseuran jäsenlehti 1/2017. Enonsaaren kummeli, kuva Veikko Leinonen. Sisällysluettelo Saaristolaivurit...

ENONSELKÄ. Lahden Navigaatioseuran jäsenlehti 1/2017. Enonsaaren kummeli, kuva Veikko Leinonen. Sisällysluettelo Saaristolaivurit... ENONSELKÄ Lahden Navigaatioseuran jäsenlehti 1/2017 Enonsaaren kummeli, kuva Veikko Leinonen Sisällysluettelo Saaristolaivurit... 2 Vuosikokouskutsu 2017... 2 Merikarttanavigoinnin karsintakisa... 4 Lahden

Lisätiedot

VAPAAPUDOTUSKOULUTTAJAKOULUTUS JA -KELPOISUUS

VAPAAPUDOTUSKOULUTTAJAKOULUTUS JA -KELPOISUUS SUOMEN ILMAILULIITTO RY KOULUTUSOHJELMA Helsinki-Malmin lentoasema 00700 HELSINKI 10.12.2011 VAPAAPUDOTUSKOULUTTAJAKOULUTUS JA -KELPOISUUS VAPAAPUDOTUSKOULUTTAJAKURSSI 1 Koulutuksen yleisjärjestelyt Kouluttajakurssin

Lisätiedot

Orientaatiotilaisuus Avoimen yliopiston opintoihin

Orientaatiotilaisuus Avoimen yliopiston opintoihin Orientaatiotilaisuus Avoimen yliopiston opintoihin Tervetuloa opiskelemaan Helsingin yliopiston Avoimeen yliopistoon! 1 Ennen opiskelua Tutustu hyvin opinto-ohjelmaan verkkopalvelussa: luentojen ajat ja

Lisätiedot

Projektien suunnittelu ja ohjaus TU-C3010

Projektien suunnittelu ja ohjaus TU-C3010 Projektien suunnittelu ja ohjaus TU-C3010 Kurssin henkilökunta: Vastuuopettaja + opettajat: Jere Lehtinen, Juri Matinheikki, (Karlos Artto) Kurssiassistentit: Ukko Kilpinen Kurssin suorittaminen Kurssin

Lisätiedot

PAJALAHDEN VENEILYKOULU SMK PSS LPS LK LV

PAJALAHDEN VENEILYKOULU SMK PSS LPS LK LV PAJALAHDEN VENEILYKOULU SMK PSS LPS LK LV 0141 Talkoovoimin laadukasta ja edullista Yhteistyö on voimaa. Kulunut klisee, mutta silti niin totta. Ensi vuosi on viides Pajalahden Veneilykoulun toistaiseksi

Lisätiedot

JOTKUT IHMISET ONNISTUVAT ELÄMÄSSÄÄN, KOSKA KOHTALO ON NIIN MÄÄRÄNNYT; MUTTA USEIMMAT IHMISET ONNISTUVAT, KOSKA HE OVAT ITSE NIIN PÄÄTTÄNEET.

JOTKUT IHMISET ONNISTUVAT ELÄMÄSSÄÄN, KOSKA KOHTALO ON NIIN MÄÄRÄNNYT; MUTTA USEIMMAT IHMISET ONNISTUVAT, KOSKA HE OVAT ITSE NIIN PÄÄTTÄNEET. JOTKUT IHMISET ONNISTUVAT ELÄMÄSSÄÄN, KOSKA KOHTALO ON NIIN MÄÄRÄNNYT; MUTTA USEIMMAT IHMISET ONNISTUVAT, KOSKA HE OVAT ITSE NIIN PÄÄTTÄNEET. JOTKUT IHMISET ONNISTUVAT DIGITAALISISSA YLIOPPILASKOKEISSA,

Lisätiedot

IL-palvelut Aalto-yliopistossa

IL-palvelut Aalto-yliopistossa IL-palvelut Aalto-yliopistossa IL 3D - ulottuvuudet esiin, IL-opetuksesta IL-palveluihin seminaari 30.11.2010 Virpi Palmgren, Otaniemen kampuskirjasto Anu Kangasaho, Töölön kampuskirjasto Eila Rämö, Arabian

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2018

Toimintasuunnitelma vuodelle 2018 Toimintasuunnitelma 1 (5) Toimintasuunnitelma vuodelle Hallinto Jäsenyydet Harrasteveneily Opetustoiminta Tampereen Navigaatioseuran toimintaa johtaa ja asioita hoitaa hallitus, johon kuuluu vuosikokouksessa

Lisätiedot

1. Montako diplomi-insinööriä, tekniikan lisensiaattia ja tekniikan tohtoria valmistui osastolta v. 2001?

1. Montako diplomi-insinööriä, tekniikan lisensiaattia ja tekniikan tohtoria valmistui osastolta v. 2001? Seppo Saastamoinen 25.9.2003 Sivu 1/5 SÄHKÖ- JA TIETOLIIKENNETEKNIIKAN OPINTO-OPAS 2003-2004, luvut 1 10 ( (http://www.sahko.hut.fi/opiskelijat/opinto-opas2003-2004/estopas2003/index.htm) (http://www.sahko.hut.fi/opiskelijat/opinto-opas2003-2004/tltopas2003/index.htm)

Lisätiedot

Veneilijä ja ympäristö

Veneilijä ja ympäristö Veneilijä ja ympäristö VALINNOILLASI VAIKUTAT Kuva: Ossi Hakulinen Luonnon kauneus rentouttaa ja antaa voimia Itämeri ja järvemme tarvitsevat hyvää huolenpitoa. Parasta huolenpitoa on kunnioittava suhtautuminen

Lisätiedot

Opetussuunnitelma. Riikka Leikola

Opetussuunnitelma. Riikka Leikola Opetussuunnitelma Riikka Leikola Mikä? Korkeakoulun suunnitelma seuraavaksi lukuvuodeksi siitä Mitä kokonaisuuksia koulutusohjelman tutkintoihin kuuluu Mistä kursseista koulutusohjelman opintokokonaisuudet

Lisätiedot

Luma-aineiden rooli insinöörikoulutuksessa

Luma-aineiden rooli insinöörikoulutuksessa Marko Kortetmäki 18.11.2011 Luma-aineiden rooli insinöörikoulutuksessa Tosiasioita Maailmassa valmistuu noin miljoona insinööriä vuosittain Mikä erottaa suomen noin 8000 valmistuvaa insinööriä Kiinan ja

Lisätiedot

KA2 strategiset kumppanuushankkeet aikuiskoulutuksessa

KA2 strategiset kumppanuushankkeet aikuiskoulutuksessa KA2 strategiset kumppanuushankkeet aikuiskoulutuksessa Aikuiskoulutuksen hanketoiminta KA2 Verkostoituminen ja hyvien käytänteiden vaihto tukevat verkostoitumista, parantavat taitoa toimia kansainvälisesti,

Lisätiedot

PedaVälkky hanke

PedaVälkky hanke PedaVälkky hanke 16.6.2015-31.12.2016 Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Työryhmä 1: AOTavastia, Hyria ja Ypäjä Osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen toimintatapojen vertaismentorointi ja käytännön

Lisätiedot

Jäsentiedote 15.12.2009

Jäsentiedote 15.12.2009 Jäsentiedote 15.12.2009 Sisältö: Kommodorin joulutervehdys Uudenvuoden risteily Ykskoivuun 1.1.2010 Kaamoksen kaatajaiset 16.1. Joululahjavinkki Retki Kotkaan Merikeskus Vellamoon 23.1. Merikarttanavigointikisa

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2019

Toimintasuunnitelma vuodelle 2019 Toimintasuunnitelma 1 (5) Toimintasuunnitelma vuodelle Hallinto Jäsenyydet Harrasteveneily Opetustoiminta Tampereen Navigaatioseuran toimintaa johtaa ja asioita hoitaa hallitus, johon kuuluu vuosikokouksessa

Lisätiedot

Helsingin yliopisto WebOodi 1 Opiskelijarekisteri WebOodi.

Helsingin yliopisto WebOodi 1 Opiskelijarekisteri WebOodi. Helsingin yliopisto WebOodi 1 WebOodi www.helsinki.fi/weboodi WEBOODI OPISKELIJALLE 2 OSAJÄRJESTELMÄT 5 OPEOODI 5 OPASOODI 6 PALAUTEOODI 7 EHOPS 9 TENTTITYÖKALU 9 Helsingin yliopisto WebOodi 2 WebOodi

Lisätiedot

Kirja on jaettu kahteen osaan: varsinaiseen- ja lisätieto-osioon. Varsinainen

Kirja on jaettu kahteen osaan: varsinaiseen- ja lisätieto-osioon. Varsinainen Alkusanat Tämä tieto- ja viestintätekniikan oppikirja on päivitetty versio vuonna 2007 julkaisemastani Tieto- ja viestintätekniikka -oppikirjasta. Päivityksessä kirjan sisällöt on ajantasaistettu ja samalla

Lisätiedot

YRITTÄJYYSKASVATUKSEN OPETUSSUUNNITELMA

YRITTÄJYYSKASVATUKSEN OPETUSSUUNNITELMA YRITTÄJYYSKASVATUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Karstulan kunta/sivistystoimi 8.4.2008 1. TAVOITTEET Yrittäjyyskasvatuksen tavoitteena on kasvattaa lapsista ja nuorista aktiivisia, osallistuvia, vastuuta kantavia

Lisätiedot

Tervetuloa! Tämä on CHAMP-hankkeen sähköinen esite, jonka sivuja voit kääntää hiiren osoittimella sivujen kulmista tai alareunan nuolipainikkeista.

Tervetuloa! Tämä on CHAMP-hankkeen sähköinen esite, jonka sivuja voit kääntää hiiren osoittimella sivujen kulmista tai alareunan nuolipainikkeista. Tervetuloa! Tämä on CHAMP-hankkeen sähköinen esite, jonka sivuja voit kääntää hiiren osoittimella sivujen kulmista tai alareunan nuolipainikkeista. Ilmastonmuutoksen johdosta toteutettavat tehokkaat paikalliset

Lisätiedot

TYÖSUOJELUVASTUUT ESIMIESTYÖSSÄ

TYÖSUOJELUVASTUUT ESIMIESTYÖSSÄ TYÖSUOJELUVASTUUT ESIMIESTYÖSSÄ Koulutuksen tavoite on antaa esimiehille valmiudet ottaa vastuu henkilöstön työturvallisuudesta perehdyttämällä osallistujat työturvalainsäädännön vaatimuksiin ja esimiestyöhön

Lisätiedot

Vuokraveneiden katsastukset

Vuokraveneiden katsastukset Vuokraveneiden katsastukset Jari Pietilä Tarkastaja, merenkulku Eteläinen valvontayksikkö Vastuullinen liikenne. Yhteinen asia. Mikä on vuokravene? Alle 24 m pitkä huvivene, jota vuokrataan miehitettynä

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen ohjaus- ja säätelyprosessin uudistuksesta

Ammatillisen koulutuksen ohjaus- ja säätelyprosessin uudistuksesta Ammatillisen koulutuksen ohjaus- ja säätelyprosessin uudistuksesta eluvat, alueellinen työseminaari III 12.6.2015 Oulu, Scandic Oulu Ylitarkastaja Tarja Koskimäki Toiminta-ajatus Opetusministeriön hallinnonalan

Lisätiedot

Kansainvälisten hankkeiden strateginen ohjaus

Kansainvälisten hankkeiden strateginen ohjaus Kansainvälisten hankkeiden strateginen ohjaus Myötätuulessa-laivaseminaari, 20.3.2012 Mika Saarinen, yksikön päällikkö, Ammatillinen koulutus, CIMO Ammatillisen koulutuksen kansainvälisyys uudessa KESUssa

Lisätiedot

SML:N ANTIDOPINGOHJELMA

SML:N ANTIDOPINGOHJELMA SML:N ANTIDOPINGOHJELMA Sisällysluettelo: ANTIDOPINGOHJELMA 1 SML:N ANTIDOPINGTYÖN ARVOPERUSTA 2 ANTIDOPINGTYÖ JA -VALVONTA 3 DOPINGRIKKOMUKSET (LÄHDE ADT) 4 TAVOITTEET 5 TOIMENPITEET 5.1 Säännöt, ohjeistukset

Lisätiedot

KIRJAN ESITTELY. Mike Jurvélius & Timo V. Heikkilä. Ilomantsi 27.9.2013

KIRJAN ESITTELY. Mike Jurvélius & Timo V. Heikkilä. Ilomantsi 27.9.2013 KIRJAN ESITTELY Mike Jurvélius & Timo V. Heikkilä Ilomantsi 27.9.2013 KIRJAN TOTEUTTAMISPERUSTEET JA SEN KEHITYSVAIHEET Suomi käynnisti kehitysmaille suunnatun metsäpalontorjuntakoulutuksen 1983, joka

Lisätiedot

Uudenmaan ELY-keskuksen Etevästi ELYssä -ohjelma

Uudenmaan ELY-keskuksen Etevästi ELYssä -ohjelma Uudenmaan ELY-keskuksen Etevästi ELYssä -ohjelma Julkisen sektorin energiatehokkuusseminaari 25.4.2013 Satu Pääkkönen Mikä on Etevästi ELYssä -ohjelma? Uudenmaan ELYn ympäristöohjelma, johon on integroitu

Lisätiedot

Tulevaisuuden teologi

Tulevaisuuden teologi Tulevaisuuden teologi Teologikoulutustarveselvitys 2015 Heikki Salomaa Teotar 2 kyselyyn vastanneet (N=527) HY (N=366) 45 % ISY (N=126) 51 % ÅA (N=27) 30 % Koko aineisto Mies (N = 190) 33 % 42 % 48 % 36

Lisätiedot

YLIOPISTOKURSSIT TOISEN ASTEEN OPISKELIJOILLE

YLIOPISTOKURSSIT TOISEN ASTEEN OPISKELIJOILLE YLIOPISTOKURSSIT TOISEN ASTEEN OPISKELIJOILLE Psykologia Kasvatustiede Oikeustiede Lääketiede/farmasia/biologia Lukuvuonna 2018 2019 (Ennakkotieto, muutokset mahdollisia) Psykologiasta Kehityspsykologian

Lisätiedot

MAANTIETO VL LUOKKA. Laaja-alainen osaaminen. Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet. Opetuksen tavoitteet

MAANTIETO VL LUOKKA. Laaja-alainen osaaminen. Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet. Opetuksen tavoitteet MAANTIETO VL.7-9 7.LUOKKA Opetuksen tavoitteet Maantieteellinen tieto ja ymmärrys T1 tukea oppilaan jäsentyneen karttakuvan rakentumista maapallosta T2 ohjata oppilasta tutkimaan luonnonmaantieteellisiä

Lisätiedot

Aeropole professional pilot training. Liikennelentäjän ATPLopintolinja

Aeropole professional pilot training. Liikennelentäjän ATPLopintolinja Aeropole professional pilot training Liikennelentäjän ATPLopintolinja Aloita unelmiesi työ Liikennelentäjän työ on tarkkuutta ja hermoja vaativaa, mutta koulutukseen päästäksesi tarvitset vain normaalin

Lisätiedot

Meidän meremme - Itämeri on hukkumassa. - ja tarvitsee apuamme! Rotary Internationalin Piiri 1390 PETS 2013 Hämeenlinna, 16.3.2013

Meidän meremme - Itämeri on hukkumassa. - ja tarvitsee apuamme! Rotary Internationalin Piiri 1390 PETS 2013 Hämeenlinna, 16.3.2013 Meidän meremme - Itämeri on hukkumassa saasteisiin - ja tarvitsee apuamme! Rotary Internationalin Piiri 1390 PETS 2013 Hämeenlinna, 16.3.2013 Itämeri on sairas meri - Pahasti rehevöitynyt meri - Haitallisten

Lisätiedot

MALLIKURSSIT ITSLEARNINGISSA

MALLIKURSSIT ITSLEARNINGISSA Muokkaa tekstin perustyylejä napsauttamalla MALLIKURSSIT ITSLEARNINGISSA VANTAAN AMMATTIOPISTO VARIA VANTAAN AMMATTIOPISTO VARIA 9/19/2018 1 Itslearningin käyttöönotto Otettu Muokkaa käyttöön tekstin viime

Lisätiedot

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA r.y.

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA r.y. 1 1/2015 TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA r.y. SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! 2 KOMMODORIN MIETTEITÄ Kommodori Rauno Pauni Suuntaa antavaa ONKO VENEALA PIRISTYMÄSSÄ? Näin ainakin eräänä iltana televisiossa uutisoitiin.

Lisätiedot

Päivi Kipinoinen

Päivi Kipinoinen YRITYKSEN OMISTAJANVAIHDOSKOULUTUS 8.2.2016 Päivi Kipinoinen YRITYKSEN OMISTAJANVAIHDOSKOULUTUS Työvoimakoulutuksena toteutettava mestari-kisälli toimintamalliin perustuva koulutuskokeilu Toteutusaika

Lisätiedot

Kurssikäytännöt ja opintojen suunnittelu. Leikola

Kurssikäytännöt ja opintojen suunnittelu. Leikola Kurssikäytännöt ja opintojen suunnittelu Leikola 4.1.2019 Verkkopalvelut TOP 3 WebOodi (oodi.aalto.fi/a) ilmoittautumiset, kurssikuvaukset, suoritukset MyCourses (mycourses.aalto.fi) Kurssien kotisivut,

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS. vuodelta 2016

TOIMINTAKERTOMUS. vuodelta 2016 1(5) TOIMINTAKERTOMUS vuodelta 2016 SEURAN TARKOITUS Seuran tarkoituksena on edistää navigaatioharrastusta ja taitoa sekä ammatti- että harrastelijaveneilijöiden keskuudessa sekä toimia näihin ryhmiin

Lisätiedot

ENONSELKÄ. Lahden Navigaatioseuran jäsenlehti 2/2016. Kokouskutsu

ENONSELKÄ. Lahden Navigaatioseuran jäsenlehti 2/2016. Kokouskutsu ENONSELKÄ Lahden Navigaatioseuran jäsenlehti 2/2016 Kokouskutsu Yleinen syyskokous pidetään lokakuun 19.pvä klo 18.00, Kivimaan ABC- aseman kabinetissa. Aiheina mm. sääntöuudistus. Sisällys Kipparijuhla...

Lisätiedot

Ympäristökysymykset veneiden

Ympäristökysymykset veneiden Ympäristökysymykset veneiden huolto- ja telakointialueilla Toteutusaika: 1.2.2008-31.10.2009 Hankkeelle on myönnetty Maakunnan kehittämisrahaa Aija Bäckström, Pidä Saaristo Siistinä ry 1 Tavoite Minimoida

Lisätiedot

Kaikki koulutus verkossa - tekniikka ja pedagogiikka kouluttajan apuna. Case MKFC

Kaikki koulutus verkossa - tekniikka ja pedagogiikka kouluttajan apuna. Case MKFC Kaikki koulutus verkossa - tekniikka ja pedagogiikka kouluttajan apuna Case MKFC Maarit Alppiranta Edusolutions Oy MKFC Stockholms folkhögskola Monikulttuurinen oppilaitos Tukholmassa Perustettu v. 1991

Lisätiedot

ENONSELKÄ LAHDEN NAVIGAATIOSEURAN JÄSENLEHTI 2/2014

ENONSELKÄ LAHDEN NAVIGAATIOSEURAN JÄSENLEHTI 2/2014 ENONSELKÄ LAHDEN NAVIGAATIOSEURAN JÄSENLEHTI 2/2014 Enon tukikohta. Kuva Veikko Leinonen Sisältö: Kipparijuhla Uudet laivurit Tukikohta 20 v. Lahden Navigaatioseuran myyntitarvikkeet Jäsenasiaa Hallitus

Lisätiedot

PAJALAHDEN VENEILYKOULU SMK PSS LPS LK LV

PAJALAHDEN VENEILYKOULU SMK PSS LPS LK LV PAJALAHDEN VENEILYKOULU SMK PSS LPS LK LV 1 Vastuullista veneilyä Kaukana ovat ajat, jolloin kesäkuukausinakin huviveneilijät kohtasivat toisiaan vain satunnaisesti eri puolilla saaristoa. Vastaantulijan

Lisätiedot

HOPS-ohjauksen vaiheet ovat seuraavat: (alleviivatut kohdat ovat ehopsin toiminnallisuuksia)

HOPS-ohjauksen vaiheet ovat seuraavat: (alleviivatut kohdat ovat ehopsin toiminnallisuuksia) HOPS-PROSESSI Teatterikorkeakoulun perustutkintojen tutkintosäännön 12 :n mukaan opiskelija laatii opintojensa suunnittelun tueksi henkilökohtaisen opintosuunnitelman (HOPS). Opintosuunnitelma on tutkintokohtainen.

Lisätiedot

Itämeren yhteisymmärryspöytäkirjan info- ja koulutustilaisuus

Itämeren yhteisymmärryspöytäkirjan info- ja koulutustilaisuus Itämeren yhteisymmärryspöytäkirjan info- ja koulutustilaisuus 22.5.2018 Juha-Matti Korsi Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Liikenteen viranomainen Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Liikenne-

Lisätiedot

SAAVUTETTAVUUSOHJELMA 2014 2016

SAAVUTETTAVUUSOHJELMA 2014 2016 SAAVUTETTAVUUSOHJELMA 2014 2016 Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä, Yhteinen kirkkoneuvosto 28.11.2013 1 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO.2 1. SAAVUTETTAVA SEURAKUNTA.2 2. FYYSINEN SAAVUTETTAVUUS ELI ESTEETÖN

Lisätiedot

Työkykykoordinaattorin tehtäväkuvasta ja koulutuksesta

Työkykykoordinaattorin tehtäväkuvasta ja koulutuksesta Työhönvalmennuksen kehittämisryhmä 20.5.2014 Riitta Karhapää Työkykykoordinaattorin tehtäväkuvasta ja koulutuksesta Osatyökykyiset työssä ohjelma 2013 2015 STM 1 Työkykykoordinaattori voi toimia erilaisissa

Lisätiedot

Tervetuloa opiskelemaan sosiaalityötä Tampereen yliopistossa. Tervetulotilaisuus uusille opiskelijoille 3.9.2014 ma. professori Arja Jokinen

Tervetuloa opiskelemaan sosiaalityötä Tampereen yliopistossa. Tervetulotilaisuus uusille opiskelijoille 3.9.2014 ma. professori Arja Jokinen Tervetuloa opiskelemaan sosiaalityötä Tampereen yliopistossa Tervetulotilaisuus uusille opiskelijoille 3.9.2014 ma. professori Arja Jokinen Onnittelut valinnoistasi Ensinnäkin siitä, että olet valinnut

Lisätiedot

Vesiliikennelain kokonaisuudistus. Luonnos hallituksen esitykseksi vesiliikennelaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Vesiliikennelain kokonaisuudistus. Luonnos hallituksen esitykseksi vesiliikennelaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Vesiliikennelain kokonaisuudistus Luonnos hallituksen esitykseksi vesiliikennelaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi 1 Tausta Nykyinen vesillä liikkujan käyttäytymistä velvoittava sääntely on hajallaan

Lisätiedot

Meren pelastaminen. Ympäristöneuvos Maria Laamanen Sidosryhmätilaisuus Suomen Itämeri-strategiasta Helsinki

Meren pelastaminen. Ympäristöneuvos Maria Laamanen Sidosryhmätilaisuus Suomen Itämeri-strategiasta Helsinki Meren pelastaminen Ympäristöneuvos Maria Laamanen Sidosryhmätilaisuus Suomen Itämeri-strategiasta 15.12.2016 Helsinki Sisältö 1. Miksi meri tulee pelastaa? Meren hyödyt 2. Mikä on muuttunut sitten 2009

Lisätiedot

STCW uusi kansallinen lainsäädäntö

STCW uusi kansallinen lainsäädäntö STCW uusi kansallinen lainsäädäntö TIEDOTUSTILAISUUS TRAFI/Helsinki 11.3.2013 Jukka Tuomaala Ylitarkastaja Lupakirjat ja Pätevyydet Vastuullinen liikenne. Yhteinen asia. Miehitystä ja pätevyyksiä koskevat

Lisätiedot

KILPAURHEILUN JA HARRASTETOIMINAN STRATEGIA Laji: Vammaisratsastus

KILPAURHEILUN JA HARRASTETOIMINAN STRATEGIA Laji: Vammaisratsastus KILPAURHEILUN JA HARRASTETOIMINAN STRATEGIA Laji: Vammaisratsastus TOIMENPITEET TAVOITTEIDEN SAAVUTTAMISEKSI Loistava kilpailu- ja harrastustarjonta Vammaisratsastus on merkittävä suomalainen urheilulaji,

Lisätiedot

Välittämisen ilmapiiri (VIP) toiminta osana opiskelijoiden hyvinvointia

Välittämisen ilmapiiri (VIP) toiminta osana opiskelijoiden hyvinvointia Välittämisen ilmapiiri (VIP) toiminta osana opiskelijoiden hyvinvointia INSSI foorumi 17.3.2010 Joni Ranta Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu Tausta ja tavoitteet Suomessa tapahtuneet traagiset ampumatapaukset

Lisätiedot

Ympäristöasioiden hoito yrityksessä

Ympäristöasioiden hoito yrityksessä Fiksu Ammattilainen, Rakennusala KARTOITUS TYÖSSÄOPPIMISJAKSOLLA Ympäristöasioiden hoito yrityksessä OPISKELIJAN TEHTÄVÄLOMAKE 1 Olet suorittamassa työssäoppimisjaksoa rakennusalan yrityksessä. Tehtävänäsi

Lisätiedot

Helsingin kaupungin ympäristökeskus ja vesienhoito Helsingin edustan merialueella. Jari-Pekka Pääkkönen 26.2.2015

Helsingin kaupungin ympäristökeskus ja vesienhoito Helsingin edustan merialueella. Jari-Pekka Pääkkönen 26.2.2015 Helsingin kaupungin ympäristökeskus ja vesienhoito Helsingin edustan merialueella Jari-Pekka Pääkkönen 26.2.2015 Helsingin vesialueet 500,88 km 2 merialuetta 0,86 km 2 sisävesiä (213,75 km 2 maata) 2 2.3.2015

Lisätiedot

SUOMEN METSÄSTÄJÄLIITON SUUR-SAVON PIIRI RY Maaherrankatu 30 50100 Mikkeli puh.015 214244, 045 1209113 suursavon.piiri@gmail.com

SUOMEN METSÄSTÄJÄLIITON SUUR-SAVON PIIRI RY Maaherrankatu 30 50100 Mikkeli puh.015 214244, 045 1209113 suursavon.piiri@gmail.com SUOMEN METSÄSTÄJÄLIITON SUUR-SAVON PIIRI RY Maaherrankatu 30 50100 Mikkeli puh.015 214244, 045 1209113 suursavon.piiri@gmail.com Arvoisat seurat ja seurueet! Metsästys on upea harrastus Suomessa ja erityisesti

Lisätiedot

Erityisryhmät henkilökohtaistamisessa

Erityisryhmät henkilökohtaistamisessa Erityisryhmät henkilökohtaistamisessa Näyttötutkintotoiminnan kehittämisseminaari Syksy 2014 Sanna Penttinen Ammatillinen aikuiskoulutus Ohjauksen ja tukitoimien tarve Lähtökohtaisesti kaikki tutkinnon

Lisätiedot

AMMATTILUKIO

AMMATTILUKIO 2 AMMATTILUKIO 3 AMMATTILUKIO: KAKSI TUTKINTOA Ammatillinen tutkinto + lukio-opintoja ja yo-tutkinto (joko 4 pakollista koetta S2021 alkaen TAI 5 koetta K2022 alkaen). 4 MITÄ HYÖDYT Lukio-opinnot kehittävät

Lisätiedot

Haku HELBUS ohjelmiin

Haku HELBUS ohjelmiin Haku HELBUS ohjelmiin Henkilötiedot Valokuva Nimi: Postiosoite: Puhelinnumero: Sähköposti: Syntymäaika: Aiempi koulutus: Liimaa kuvasi tähän. Vastaa seuraaviin esseekysymyksiin suomeksi tai englanniksi

Lisätiedot

SUULI - JÄSENSEUROJEN REKISTERIOHJELMISTON KÄYTTÖOHJE SEURAN JÄSENELLE / HVK

SUULI - JÄSENSEUROJEN REKISTERIOHJELMISTON KÄYTTÖOHJE SEURAN JÄSENELLE / HVK SUOMEN PURJEHDUS JA VENEILY RY Segling och Båtsport i Finland rf 17.11.201 ver_1.2 SUULI - JÄSENSEUROJEN REKISTERIOHJELMISTON KÄYTTÖOHJE SEURAN JÄSENELLE / HVK Sisällys Yleisiä ohjeita käytöstä ja käyttöliittymästä...2

Lisätiedot

O DIAKON POLIITTINEN OHJELMA

O DIAKON POLIITTINEN OHJELMA O DIAKON POLIITTINEN OHJELMA Esipuhe Tämä poliittinen ohjelma on Diakonia-ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan O Diakon linjaus opiskelijan yhteiskunnasta ja korkeakoulusta. Tässä ohjelmassa linjataan

Lisätiedot