Jäsentiedote

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Jäsentiedote 15.12.2009"

Transkriptio

1 Jäsentiedote Sisältö: Kommodorin joulutervehdys Uudenvuoden risteily Ykskoivuun Kaamoksen kaatajaiset Joululahjavinkki Retki Kotkaan Merikeskus Vellamoon Merikarttanavigointikisa Venemessut 2010, ryhmälippujen varaus Veneilykoulutusta talvella / keväällä 2010

2 Kommodorin joulutervehdys Kauden lähestyessä loppuaan päätimme vielä lähettää seuran sähköinen tiedote niille, joiden sähköpostiosoitteet ovat toimiston tiedossa. Muut saavat tiedotteen normaalina postina hieman myöhemmin. Tähän tiedotteeseen on kerätty mahdollisimman paljon tiedotettavaa alkuvuoden tapahtumista, joten pistäkää päivämääriä jo nyt muistiin. Lukekaa aktiivisesti myös seuran www-sivuja. Tällöin pysyt selvillä parhaiten seuran tulevista tapahtumista. Kiitän vielä kerran seuran syyskokoukseen osallistuneita jäseniä luottamuksesta valittuanne minut jatkamaan kommodorina. Kokoukseen osallistui seuran historian ennätysmäärä jäseniä (82 henkilöä). Haluan täten kiittää myös nykyistä hallitusta ja toimikuntia kuluneesta kaudesta sekä toivottaa menestystä uudelle hallitukselle ja toimikunnille samoin kuin kaikille jäsenille. Kautemme oli kaikin puolin onnistunut. Tästä on hyvä aloittaa uusi toimintakausi. Toimikunnat ja uusi hallitus pitänevät ensimmäiset kokouksensa tammikuun puoliväliin mennessä. Mikäli haluat asioita käsiteltäviksi niissä, ilmoita niistä Matille viimeistään Lopuksi toivotan kaikille Rauhaisaa Joulun aikaa ja Hyvää Uutta Vuotta! Pasi Heikkilä, kommodori 3. Perinteinen Uudenvuodenristeily Ykskoivuun Kokoontuminen Mukkulan Nesteelle klo 9.00, mistä siirrytään kimppakyydeillä Padasjoen satamaan. M/s Elbatar lähtee klo kohti Ykskoivua. Paluu illan hämärtyessä n. klo 16. Perillä saunomista ym vapaata ohjelmaa. Elbattarella mahdollisuus keittolounaaseen. Matkan hinta on n osanottajamäärästä riippuen. Mukaan mahtuu 50 ensin ilmoittautunutta. Ilmoittautumiset Lasse Sammalkorvelle tekstiviestillä puh tai seuran toimistoon tiistaihin klo 14 mennessä. Huom! Jäävaraus: M/s Elbattaren kippari Olavi Virtanen on luvannut, että risteily toteutuu, jos jään paksuus on alle 10 cm!

3 Kaamoksen kaatajaiset Tule kumoamaan kaamos tiehensä iloisessa seurassa la Ravintola Taivaanrannan kabinettiin alkaen klo Ohjelmassa tuttuja purjehdushenkisiä lauluja haitarimusiikin siivittämänä sekä maittavaa iltapalaa. Mikäli omistat LPS:n lauluvihkon, ota se mukaasi (paikanpäältä saa myös varakappaleita lainaksi). Tule mukaan nauttimaan hyvästä seurasta ja letkeästä tunnelmasta! Hinta: 25 /henkilö sisältäen ruokailun, laulun, soiton ja iloisen yhdessä olon. Maksu kerätään tilaisuuden alussa. Ilmoittautumiset toimistoon viimeistään ma tai (myös tekstiviestit) tai sähköpostilla lahden.purjehdusseura(at)pp.phnet.fi Joululahjavinkki: LPS:n Fleece-takki Naisten malli Väri: Royal Blue Koot: S, M, L, XL Miesten malli Väri: Navy Blue Koot: S, M, L, XXL Takit ovat laadukasta Clique- mallistoa, rinnassa valkoinen LPS:n brodeeraus. Hinta LPS:n jäsenille ainoastaan 30,- / kpl. Joulutarjous: 2 kpl 55,-!!! Takkeja saatavana LPS:n toimistosta (ma-pe klo 10-14), puh

4 LPS:n veneilytoimikunta järjestää retken Merikeskus Vellamoon, Kotkaan lauantaina Ohjelma: Klo Lähtö Marolankadun turistipysäkiltä Lehtimäen linja-autolla klo Opastettu kierros Merikeskus Vellamossa klo 13 Lounas klo Tutustuminen Merikeskukseen omin päin (tarkempi aikataulu sovitaan paikan päällä) n. klo 16 Lähtö kotimatkalle n. klo 18 Paluu Lahteen Matkan hinta n / henkilö sisältäen bussimatkat, pääsylipun ja opastuksen Merikeskus Vellamoon, lounaan ja paluumatkan virvokkeet. Sitovat ilmoittautumiset seuran toimistoon perjantaihin mennessä. 50 ensimmäistä pääsee mukaan! Merikeskus Vellamo on Kotkan Kantasatamaan v valmistunut uudisrakennus, jossa sijaitsevat Suomen merimuseon, Kymenlaakson museon, Merivartiomuseon ja Tietokeskus Vellamon toimitilat. Rakennuksen huoneistoala on m². Museorakennuksen yhteydessä olevassa museoaluslaiturissa sijaitsevat mm. majakkalaiva Kemi ja jäänmurtaja Tarmo. Lisätietoja:

5 KILPAILUKUTSU VENEILYSEUROILLE JA SEUROJEN JÄSENILLE Kehitä ja ylläpidä navigointitaitoasi talvellakin. Osallistu seurasi välityksellä MERIKARTTANAVIGOINTIKILPAILUUN välisenä aikana. 20 parasta kutsutaan keväällä 2010 Suomen mestaruuskilpailuun Tammisaareen. Kilpailun järjestävät yhdessä Suomen Navigaatioliitto, Suomen Purjehtijaliitto, Suomen Veneilyliitto ja Suomen Meripelastajat. Lahdessa merikarttanavigointikilpailun käytännön järjestelyistä vastaa jälleen Lahden Navigaatioseura ry. Kisa käydään maanantaina klo alkaen Rakennusliike Okan edustustiloissa osoitteessa Saimaankatu 64 (Lahdenkadun ja Saimaankadun kulma), sisäänkäynti pihan puolelta. Kaikki perinteiset navigointivälineet ovat sallittuja -ei siis navigaattoreita eikä ohjelmoitavia laskimia-, myös alan kirjallisuuden käyttö on luvallista ja kaveriltakin saa kysyä. Varusteina kynä, kumi, harppi, astelevy / kulmaviivain, laskin, meriteiden säännöt jne Kilpailutehtävät on laadittu niin, että niiden ratkaisemiseen riittävät perusnavigointitiedot. Lahden Navigaatioseura maksaa osallistumismaksut (á 3,50 ). Tilaisuudessa kahvitarjoilu, virvokkeita saatavana omakustannushintaan. Ilmoittautumiset LPS:n toimistoon puh tai sähköpostitse lahden.purjehdusseura(ät)pp.phnet.fi. Tervetuloa joukolla mukaan! LPS:n toimisto on suljettu Muuten ovi on auki arkipäivinä ma-pe klo Hyvää Joulua & suotuisaa veneilyvuotta 2010! T. Matti

6 Avoinna la - su klo ma - pe klo to pidennetty aukioloaika klo la klo su klo HELSINGIN KANSAINVÄLISET VENEMESSUT Helsingin Messukeskus Ryhmälipuilla edullisesti messuille Vähintään 10 hengen ryhmät pääsevät Venemessuille edulliseen ryhmähintaan 9 / hlö (normaalihinta 13 / hlö). Ryhmäliput ennakkoon lunastaneiden kävijöiden ei tarvitse saapua messuille ryhmänä. Ryhmäliput yhteistilauksena LPS:n toimiston kautta, tilaukset viimeistään Veneilykoulutusta Lahdessa talvella 2010 Saaristonavigointi B, , ma , veneilykouluttaja Mika Piiroinen 33 oppituntia. Kurssimaksu 50,00. Käydään läpi Suomen navigaatioliiton saaristonavigoinnin kurssiohjelma. Saaristonavigointi C, , ke Muut tiedot kuten Saaristonavigointi B. Rannikkonavigointi, , to navigoinnin opettaja Irma Painilainen, 39 oppituntia. Kurssimaksu 55,00. Navigointitaidon jatkokurssi saaristonavigoinnin suorittaneille Veneilyn perusteet, , to veneilykouluttaja Mika Piiroinen, 15 oppituntia Kurssimaksu 20,00 Aloitteleville veneilijöille. Käydään läpi veneen valintaan vaikuttavia seikkoja, väistämissäännöt, solmut, kiinnittyminen, ankkurointi, hätämerkit sekä maisemanavigointia. Purjehduksen alkeet, , ti veneilykouluttaja Mika Piiroinen, 9 oppituntia. Kurssimaksu 14,00 Tutustumme purjehdukseen vapaa-ajan viettotapana.

7 Rannikkolaivurin VHF-radiokurssi, , ti tuntiopettaja Leif Sjöholm, 14 oppituntia. Kurssimaksu 30,00. Kurssi veneilijöille ja muille, jotka tarvitsevat Meri-VHF puhelinta vapaa-aikana tai työn puolesta. Kurssin päätteeksi mahdollisuus osallistua viestintäviraston järjestämään SRC-tutkintoon. Elektroninen navigointi veneilijöille (lyhytkurssi), , ti vene- ja navigaatiokouluttajat Lasse Lappalainen ja Mika Piiroinen, 12 oppituntia. Kurssimaksu 17,00.Opiskellaan elektronisten karttojen, satelliittipaikantimien, karttaplottereiden ja tutkan käyttöä. Mukaan muistiinpanovälineet. Pimeänavigointi (lyhytkurssi), , to veneilykouluttaja Mika Piiroinen. 6 oppituntia. Kurssimaksu 14,00. Näistä kursseista tarkemmat tiedot ja ilmoittautumiset: Ensiapukurssi I veneilijöille Mikäli halukkaita löytyy, järjestää Lahden Navigaatioseura erityisesti veneilijöille tarkoitetun SPR:n ensiapukurssin I helmi-maaliskuussa Kurssin pituus 16 oppituntia. Ajankohta, paikka ja hinta selviää myöhemmin. -Ilmoittautumiset LPS:n toimistoon. Huom! EA I-kurssin suoritus vaaditaan kansainvälisen huvivenekuljettajan lupakirjan saamiseksi. Pilssi 1 / 2010 ilmestyy tammi-helmikuun vaihteessa Lehteen toivotaan juttuja ja kuvia mennessä seuran toimistoon.

8 Seuraa LPS:n verkkosivuja! Ajankohtaiset tiedotteet ja uutiset löytyvät sieltä. Rauhallista Joulua & Onnellista Uutta Vuotta 2010!

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN!

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! 2 PÄÄKIRJOITUS Kommodori Heimo Valtonen Joulu on vietetty ja vuosi vaihdettu. Hyvää alkanutta vuotta kaikille! Vielä on kuitenkin aikaa

Lisätiedot

KESÄRETKI KOTKAAN PERJANTAINA 11.6.2010

KESÄRETKI KOTKAAN PERJANTAINA 11.6.2010 / KESÄRETKI KOTKAAN PERJANTAINA 11.6.2010 Retki tehdään yhdessä Päijät-Hämeen Näkövammaisten kanssa. Lähtö Heinolan turistipysäkiltä kello 08.30, Lahdesta lähdemme Marolankadulta kello 09.00 kohti Kotkaa.

Lisätiedot

KAUSI 2013 KURSSIKALENTERI

KAUSI 2013 KURSSIKALENTERI PÄIVITETTY 16.1.201 KAUSI 201 KURSSIKALENTERI Purjehduskoulu Kesäpurje KURSSIMME KAUDELLA 201 Auktorisoitua koulutusta vuodesta 1999 Auktorisoidut kouluttajat Katsastetut veneet Laajin kurssitarjonta Laadukas

Lisätiedot

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9

Lisätiedot

klo 12.30 OHJATTU LIHASVOIMAHARJOITTELU Kuntosali, Lossikuja 3 klo 14.00 FANNI- JA JALMARIKODIN PORINAPIIRI Lossikuja 3:n hissiaulassa

klo 12.30 OHJATTU LIHASVOIMAHARJOITTELU Kuntosali, Lossikuja 3 klo 14.00 FANNI- JA JALMARIKODIN PORINAPIIRI Lossikuja 3:n hissiaulassa TOIMINTAOHJELMA 30.5.-5.6.2016 Maanantaina 30.5. RUOKASALISSA KANSAINVÄLINEN VIIKKO! klo 10.00 ULKOIL UA klo 12.30 OHJATTU LIHASVOIMAHARJOITTELU Kuntosali, Lossikuja 3 klo 14.00 FANNI- JA JALMARIKODIN

Lisätiedot

Tervetuloa Yrittäjänaispäiville Kotkaan!

Tervetuloa Yrittäjänaispäiville Kotkaan! Tervetuloa Yrittäjänaispäiville Kotkaan! Saapuminen Kotkaan ja majoittuminen Majoitumme Kotkan Original Sokos Hotel Seurahuoneella (Keskuskatu 21, 48100 Kotka, puh: +358 10 7821 000, kotka.seurahuone@sokoshotels.fi)

Lisätiedot

Aloitamme illan luennolla Kodin ja asuinalueen turvallisuus, jonka tulee pitämään Espoon poliisilaitokselta Elina Hännikäinen.

Aloitamme illan luennolla Kodin ja asuinalueen turvallisuus, jonka tulee pitämään Espoon poliisilaitokselta Elina Hännikäinen. TIEDOTE 1/2008 KEVÄTKOKOUSKUTSU Laaksolahden huvilayhdistys ry:n sääntömääräinen kevätkokous pidetään maanantaina 31.3.2008 klo 18.30 Laaksolahden monitoimitalossa (Lähdepurontie 2). Kokouksessa käsitellään

Lisätiedot

Suomen Navigaatioliitto jäsenseuroineen kouluttaa veneilijöitä:

Suomen Navigaatioliitto jäsenseuroineen kouluttaa veneilijöitä: Suomen Navigaatioliitto jäsenseuroineen kouluttaa veneilijöitä: Saaristomerenkulun koulutus, veneilijän peruskurssi keskittyy navigoinnin perusteisiin ja vesiliikennesäädöksiin. Näiden merenkulkijan perustietojen

Lisätiedot

Kevään 2019 info kello KankU Voimistelujaosto

Kevään 2019 info kello KankU Voimistelujaosto Kevään 2019 info 12.4.2019 kello 18.00 KankU Voimistelujaosto NTV-kisat Isokyrössä la 13.4 Akron kisat Tampereella: La 27.4 1 lk(akrostara) Su 28.4. 3 lk Tutor-tapaaminen ti 23.4 Nuoret ohjaajat Aiheena

Lisätiedot

AY SPORTTIFESTARIT MERELLISESSÄ KOTKASSA 25.-26.5.2013

AY SPORTTIFESTARIT MERELLISESSÄ KOTKASSA 25.-26.5.2013 AY SPORTTIFESTARIT MERELLISESSÄ KOTKASSA Lajivalikoimassa: 25.-26.5.2013 jalkapallo, petanque, shakki, tennis, maastojuoksu, yleisurheilu, golf ja köydenvetoa Oheistapahtumia: Meriristeily, Iltatapahtuma

Lisätiedot

LÄÄKÄRIN VASTAANOTTO TIEDOTTAA! Torstaina 20.11.14 lääkärin vastaanotto suljettu klo 11.00 16.00 henkilökunnan koulutuksen vuoksi.

LÄÄKÄRIN VASTAANOTTO TIEDOTTAA! Torstaina 20.11.14 lääkärin vastaanotto suljettu klo 11.00 16.00 henkilökunnan koulutuksen vuoksi. KOKKOLAN KAUPUNKI TIEDOTTAA Lohtajalainen Lohtajan aluetoimiston tiedotuslehti 21/2014 16.11.2014 Kokkolan kaupungin Lohtajan aluetoimisto os. Lokaniituntie 1, 68230 Lohtaja Avoinna ma pe, klo 9 11 ja

Lisätiedot

******************************************************************************** Huom! Uusi vertaisryhmä käynnistyy.

******************************************************************************** Huom! Uusi vertaisryhmä käynnistyy. ELOKUU TAPAHTUMAT: To 6.8. Klo 11.00-14.30.Virkistyspäivä Pyhännän Ahvenjärvellä. Mukana Anne Happo, Muistiluotsista. Lähtö Haapaveden toimiston pihalta klo 9.00. Mahdollisuus on nousta matkan varrelta

Lisätiedot

Vierailulla Vellamossa

Vierailulla Vellamossa Merikeskus Vellamo panostaa hyvään saavutettavuuteen ja viihtyisään ympäristöön 2009 sivu 2 / 13 Sisällys Johdanto...3 Viestintä ja saapuminen...3 Opasteet ja seinätekstit...5 Lainattavia apuvälineitä...7

Lisätiedot

Valtakunnalliset Viestimiespäivät Vekaranjärvellä

Valtakunnalliset Viestimiespäivät Vekaranjärvellä KYMEN VIESTIKILTA RY KUTSU 1(5) Kouvola 04.06.2017 Valtakunnalliset Viestimiespäivät 12. 13.08. 2017 Vekaranjärvellä Meillä on ilo toivottaa teidät tervetulleiksi viettämään kanssamme Valtakunnallisia

Lisätiedot

ASIAKASKOULUTUKSET. Kurssiohjelma Syksy 2016

ASIAKASKOULUTUKSET. Kurssiohjelma Syksy 2016 Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET Kurssiohjelma Syksy 2016 Opettele käyttämään tietokonetta, ota käyttöön oma sähköpostiosoite, kurkista internetiin, tai tutustu tablettiin. Tervetuloa! Kursseista

Lisätiedot

KLUBIN AUKIOLOAJOISTA tänään, perjantaina 29.4. suljetaan klo 15.00 torstaina 5.5. suljettu perjantaina 6.5. suljettu

KLUBIN AUKIOLOAJOISTA tänään, perjantaina 29.4. suljetaan klo 15.00 torstaina 5.5. suljettu perjantaina 6.5. suljettu 1 Hyvä Klubin jäsen, Klubin viikkokirje 29.4.2016 kahdelle viikolle on ilmestynyt http://www.klubi.biz/viikkokirje.html. KLUBIN AUKIOLOAJOISTA tänään, perjantaina 29.4. suljetaan klo 15.00 torstaina 5.5.

Lisätiedot

Asiakaskoulutukset pääkirjastolla

Asiakaskoulutukset pääkirjastolla Asiakaskoulutukset pääkirjastolla Asiakaskoulutukset pääkirjastossa elo-syyskuu 2015 Opettele käyttämään tietokonetta, ota käyttöön oma sähköpostiosoite, kurkista internetiin, 3 tai tutustu tablettiin.

Lisätiedot

Kappale kauneinta Suomea

Kappale kauneinta Suomea Kappale kauneinta Suomea Kapeat mutkaiset vesistöt, saaristoiset järvenselät ja vanhat kanavat tekevät Heinäveden reitistä ainutlaatuisen elämyksen, joka kaikkien pitäisi ainakin kerran elämässään kokea.

Lisätiedot

Torstaina 4.6. Puolustusvoimain lippujuhlan päivä

Torstaina 4.6. Puolustusvoimain lippujuhlan päivä TOIMINTAOHJELMA 1.6.-7.6.2015 PALVELUKESKUS AVOINNA; MA-TO 7.30-15.00, PE 7.30-15.00 ja LA 7.30-12.00 PALVELUKESKUS SIIRTYY KESÄAIKAAN! SULJEMME 1.6.-30.8. MAANANTAISTA PERJANTAIHIN KLO 15.00. Maanantaina

Lisätiedot

Melontaretket Aurajoella Aurajokimelonta 20 vuotta! 2011 2.-3.7. 29.5. 27.8. YÖMELONTA AURAJOKIMELONTA KEVÄTMELONTA Aurajoen opastuskeskus Myllärintalo avoinna 1.6.-31.8.2011, talviaikaan tilauksesta Tervetuloa!

Lisätiedot

Lohjan Laivurit 40 vuotta

Lohjan Laivurit 40 vuotta Lohjan Laivurit 40 vuotta Lohjan Laivurit perustettiin keväällä 1976. Aluksi tarkoituksena oli laivurikurssien järjestäminen ja siksi seura liittyi Suomen Navigaatioliiton jäseneksi. Kolme vuotta myöhemmin

Lisätiedot

Sarjakutsu Uppopallo

Sarjakutsu Uppopallo Sarjakutsu Uppopallo 2018 2019 Kuluvan vuoden ja kevään 2019 aikana tullaan suomessa pelaamaan uppopalloa kolmella sarjatasolla. Täten kutsummekin Sukeltajaliiton & uppopallovaliokunnan puolesta joukkueita

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

SAIMAAN LAIVAMATKAT OY KAHDEN PÄIVÄN RISTEILYT LUOSTARIRISTEILYT HOTELLIRISTEILY

SAIMAAN LAIVAMATKAT OY KAHDEN PÄIVÄN RISTEILYT LUOSTARIRISTEILYT HOTELLIRISTEILY RISTEILYT SINISELLÄ SAIMAALLA KAHDEN PÄIVÄN RISTEILYT Lähtö Kuopiosta (ti, to, la) tai Savonlinnasta (ma, ke, pe) klo 9.00. Risteily Heinäveden reittiä pitkin neljän sulkukanavan ja kahden avokanavan kautta

Lisätiedot

SATL:n 83. Liittokokous Tallinnassa

SATL:n 83. Liittokokous Tallinnassa 1/6 SATL:n 83. Liittokokous Tallinnassa 17.-18.3.2018 2/6 Ohjelmat ja hinnasto LIITTOKOKOUS Majoitus Park Inn by Radisson Meriton Conference & Spa Hotel, Tallinna 17.-18.3.2018 Park Inn by Radisson Meriton

Lisätiedot

ROLLOT 2014 KOTKASSA ROLLO-INFO 1

ROLLOT 2014 KOTKASSA ROLLO-INFO 1 ROLLOT 2014 KOTKASSA ROLLO-INFO 1 ROLLO-UINNIT 13. - 15.6.2014 ROLLO-LEIRI 13. - 18.6.2014 SEURATIEDOTE TOIMITETAAN SEURAN ROLLO-YHTEYSHENKILÖLLE Sivu 1 / 7 ROLLO-LEIRIN YHTEYSTIEDOT ja ROLLO-KISOJEN YHTEYSTIEDOT

Lisätiedot

Herttoniemen seurakunnan. toimintaa ja tapahtumia kouluikäisille! tyttöjen ja poikien. läpyskä

Herttoniemen seurakunnan. toimintaa ja tapahtumia kouluikäisille! tyttöjen ja poikien. läpyskä Herttoniemen seurakunnan toimintaa ja tapahtumia kouluikäisille! tyttöjen ja poikien läpyskä talvi ja kevät 2016 KOULUIKÄISTEN KERHOT Kerhot alkavat loppiaisen jälkeen ja jatkuvat huhtikuun loppuun. Keskiviikkoisin

Lisätiedot

Kutsu kendon joukkueiden SM- kisoihin ja Dan cupiin 2012

Kutsu kendon joukkueiden SM- kisoihin ja Dan cupiin 2012 Kutsu kendon joukkueiden SM- kisoihin ja Dan cupiin 2012 Kisat järjestetään Helsingissä 11. 12.2.2012. Järjestävät seurat Tapanilan Erän kendojaosto ja Helsingin Yliopiston Kendoseura toivottavat kaikki

Lisätiedot

VAPAA-AIKA, KOTI JA HARRASTUKSET / RUOANVALMISTUS SYKSY

VAPAA-AIKA, KOTI JA HARRASTUKSET / RUOANVALMISTUS SYKSY 130351 KURKISTUS VÄLIMEREN KEITTIÖN ANTIMIIN Halikko 8.9.2015-15.9.2015, 8 oppituntia Lyhytkurssi.Tästä kurssista ei myönnetä alennuksia.tule tutustumaan, valmistamaan ja nauttimaan Välimeren keittiöiden

Lisätiedot

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista:

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Sulkasato Iisalmi Jäsentiedote 1 /2017 Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Pelivuorot: Sulkasadon pelivuorot pelataan Kirkonsalmen

Lisätiedot

Toivotamme hyvää ja rauhaisaa joulunaikaa, ja laulun täyttämää tulevaa vuotta!

Toivotamme hyvää ja rauhaisaa joulunaikaa, ja laulun täyttämää tulevaa vuotta! Puheenjohtaja Sihteeri Taiteellinen johtaja Helena Toivanen Irma Pakarinen Rita Varonen Laulutalo, Kauppakatu 51 Laulutalo, Kauppakatu 51 Kilpisenkatu 14 a 13 80100 Joensuu 80100 Joensuu 40100 Jyväskylä

Lisätiedot

Koululiikuntaliiton yleisurheilumestaruuskilpailut Hämeenlinnassa

Koululiikuntaliiton yleisurheilumestaruuskilpailut Hämeenlinnassa Koululiikuntaliiton yleisurheilumestaruuskilpailut 15. 16.9.2018 Hämeenlinnassa Kilpailukutsu Osallistumisoikeus Osallistumisoikeus on kaikilla peruskoulujen, lukioiden ja ammatillisten koulujen vakituisilla

Lisätiedot

Vara u Milloin la 20. touko 2017 Kuvaus. Vara u koko päivän. Milloin to 25. touko Vara u koko päivän. Milloin 30.

Vara u Milloin la 20. touko 2017 Kuvaus. Vara u koko päivän. Milloin to 25. touko Vara u koko päivän. Milloin 30. 1 / 13 28.5.2017 20:17 Vara u 14-20. la 20. touko 2017 Vara u koko päivän. to 25. touko 2017 Vara u koko päivän. 30. touko 2017 Vara u 13-18. to 1. kesä 2017 Vara u koko päivän. pe 2. kesä 2017 Vara u

Lisätiedot

MTLH ry / Meidän perheen loma

MTLH ry / Meidän perheen loma MTLH ry / Meidän perheen loma Tervetuloa Runnille! Jokainen osallistuu ohjelmaan oman perheensä tilanteen mukaan. Toivotamme antoisaa lomaa ja ihanaa yhdessäoloa sekä oman perheen kesken että toisten perheiden

Lisätiedot

KESKIAIKAINEN ULVILA KUTSUU

KESKIAIKAINEN ULVILA KUTSUU KESKIAIKAINEN ULVILA KUTSUU Vanhan Musiikin Viikolle 27.7.-2.8.09 Tiedusteluihin vastaavat diplomiurkuri Anne-Marie Grundstén, puh. 050 520 4798. Kulttuurisihteeri Hilpi Toikka-Haldin, puh. (02) 677 4698;

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016 Partiolippukunta Vihterä ry Toimintasuunnitelma 2016 Mahdollistamme alueen lapsille ja nuorille laadukasta ja mielekästä partiotoimintaa Yleistä toiminnasta Partiolippukunta Vihterä ry:n tarkoituksena

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimiala

Tekninen ja ympäristötoimiala Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU. Taitouinnin Kuvio- ja Highlight mestaruuskilpailut Jyväskylässä

KILPAILUKUTSU. Taitouinnin Kuvio- ja Highlight mestaruuskilpailut Jyväskylässä KILPAILUKUTSU Taitouinnin Kuvio- ja Highlight mestaruuskilpailut 8. 10.12.2017 Jyväskylässä JÄRJESTÄVÄ SEURA Swimming Jyväskylä ry PAIKKA Vesiliikuntakeskus Aalto Alvari, Pitkäkatu 2, 40700 Jyväskylä SÄÄNNÖT

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018 Keskiviikko 1.8. 13.30-14.30 Puistokonsertti: Lauluryhmä Urhot Laulu kuuluu kaikille, niin myös edelleen tälle seitsenmiehiselle porukalle. Urhoja

Lisätiedot

Atopialiiton avoin valokuvauskilpailu facebookissa

Atopialiiton avoin valokuvauskilpailu facebookissa puheenjohtaja ja vertaistukihenkilö varapuheenjohtaja ja vertaistukihenkilö sihteeri rahastonhoitaja varsinainen jäsen Varajäsen varajäsen varajäsen YHDISTYKSEN HALLITUS KAUDELLA 2013 Tony Kallioinen Pia

Lisätiedot

Kurssimaksun voi maksaa myös Tyky-kuntosetelillä. Tykykuntosetelillä maksettaessa kurssimaksu maksetaan kansalaisopiston toimistoon.

Kurssimaksun voi maksaa myös Tyky-kuntosetelillä. Tykykuntosetelillä maksettaessa kurssimaksu maksetaan kansalaisopiston toimistoon. TYÖKAUSI 2015-2016 syyslukukausi 14.9.-22.11.2015 kevätlukukausi 11.1.-15.4.2016 hiihtoloma 7.-11.3.2016 kevätnäyttely huhti-toukokuu konsertti/kevätjuhla huhti-toukokuu Yksittäisiä kursseja voidaan järjestää

Lisätiedot

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ Kesäohjelma 2016 Helsingin Seurakuntayhtymä Näkövammaistyö Seurakuntien talo, 4 krs. Kolmas linja 22, 00530 Helsinki Toimisto 09-2340 2538

Lisätiedot

Ensi viikolla

Ensi viikolla 1 Hyvä Klubin jäsen Klubin viikkokirje on ilmestynyt 17.5. http://www.klubi.biz/viikkokirje.html Ensi viikolla 20.-26.5. Maanantai 20.5. klo 17.00 Taidesukellus (AVEC) - Koe uudenlainen lähestymistapa

Lisätiedot

Svk, Klobben, Soukanlahdentie 15 Katso alempaa Espoon Merikoulun kurssien sisällöt

Svk, Klobben, Soukanlahdentie 15 Katso alempaa Espoon Merikoulun kurssien sisällöt EMK:N KOULUTUSTOIMIKUNTA KOULUTUSKALENTERI KEVÄT 2017 EMK KOULUTUS KLUBI-ILLAT 2017 TAMMIKUU KOULUTUSPAIKAT: EMK PAVILJONKI, RAVINTOLASALI, MELSTENINTIE 12, ESPOO EMK KLUBIHUONEISTO SKV SOUKAN VENEKERHO,

Lisätiedot

Huom! Syksyn ryhmien aikatauluissa on tapahtunut muutoksia, joten tutustukaa ohjelmaan tarkoin, ovet avataan 15 min ennen ensimmäisen ryhmän alkua

Huom! Syksyn ryhmien aikatauluissa on tapahtunut muutoksia, joten tutustukaa ohjelmaan tarkoin, ovet avataan 15 min ennen ensimmäisen ryhmän alkua 1 SENTRAALI -IKÄIHMISTEN KOHTAAMISPAIKKA Porrassalmenkatu 28, 50100 Mikkeli SYYSKUU 2016 OHJELMA Huom! Syksyn ryhmien aikatauluissa on tapahtunut muutoksia, joten tutustukaa ohjelmaan tarkoin, ovet avataan

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018 Maanantai 1.1. 12.00-12.30 Katsotaan yhdessä Tasavallan presidentin uudenvuodenpuhe, TV1 / Tarjolla pientä naposteltavaa Tiistai 2.1. 10.30-11.15

Lisätiedot

Simulaattori navigointi

Simulaattori navigointi Simulaattori navigointi Espoon Kipparit ry Simulaattorikurssit syksy 2018: 1. Käytännön veneily: Arki-iltaisin (ti ja ke) 13.-14.11. klo 18-21 tai 2. Käytännön veneily: Viikonloppuna (la ja su) 10.-11.11.

Lisätiedot

SATL:n 83. Liittokokous Tallinnassa PÄIVITETTY AIKATAULU

SATL:n 83. Liittokokous Tallinnassa PÄIVITETTY AIKATAULU 1/6 SATL:n 83. Liittokokous Tallinnassa 17.-18.3.2018 PÄIVITETTY AIKATAULU 2/6 Ohjelmat ja hinnasto LIITTOKOKOUS Majoitus Park Inn by Radisson Meriton Conference & Spa Hotel, Tallinna 17.-18.3.2018 Park

Lisätiedot

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018 NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien näkövammaistyö järjestää näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät tiedot näkövammaisten kevään ja

Lisätiedot

Tervetuloa kursseillemme! Kursseista tietoa myös verkkosivulla lastukirjastot.fi/ajankohtaista

Tervetuloa kursseillemme! Kursseista tietoa myös verkkosivulla lastukirjastot.fi/ajankohtaista Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET Kurssiohjelma Loka-joulukuu 2015 Opettele käyttämään tietokonetta, ota käyttöön oma sähköpostiosoite, kurkista internetiin, tai tutustu tablettiin. Tervetuloa

Lisätiedot

NUUKSION KOULU TIEDOTTAA Marras-joulukuussa 2016

NUUKSION KOULU TIEDOTTAA Marras-joulukuussa 2016 NUUKSION KOULU TIEDOTTAA Marras-joulukuussa 2016 Oma Malk (6.lk) NUUKSION KOULUSSA TAPAHTUU: Menemme Solvallaan vielä keskiviikkona 30.11. Vietämme koululla Hyvät käytöstavat -teemaviikkoa 16.-25.11. Harjoittelemme

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 1/2017. Rauman MTY Friski Tuult ry. Eteläkatu 7 A 4-5, Rauma puh. (02) ,

JÄSENKIRJE 1/2017. Rauman MTY Friski Tuult ry. Eteläkatu 7 A 4-5, Rauma puh. (02) , JÄSENKIRJE 1/2017 Rauman MTY Friski Tuult ry Eteläkatu 7 A 4-5, 26100 Rauma puh. (02) 821 1065, www.friskituult.fi, friski@friskituult.fi Sisällys Sääntömääräinen Kevätkokous... 2 Kirpputori matka Poriin

Lisätiedot

Syksyn muut muksukirjastopäivät ke 9.9. 7.10. 4.11. 2.12. Merkkaa kalenteriin.

Syksyn muut muksukirjastopäivät ke 9.9. 7.10. 4.11. 2.12. Merkkaa kalenteriin. KOKKOLAN KAUPUNKI TIEDOTTAA Lohtajalainen - Lohtajan aluetoimiston tiedotuslehti 7/2015 9.8.2015 Kokkolan kaupungin Lohtajan aluetoimisto os. Lokaniituntie 1, 68230 Lohtaja Avoinna ma pe, klo 9 11 ja 12

Lisätiedot

Tapahtuma Aika Paikka Yhteyshenkilö

Tapahtuma Aika Paikka Yhteyshenkilö Toimintasuunnitelma 2016 Päivitetty 25.3.2016 Keskiviikkomelonnat ovat 1-2 tunnin kestoisia porukalla tehtäviä kevyitä melontalenkkejä. Peruskurssien jälkeiset neljä ovat ohjattuja. Voi myös lähteä koskeen

Lisätiedot

Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä

Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä 2016 1 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakunnat järjestävät näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät kaikki tiedot näkövammaisten syksyn 2015

Lisätiedot

TUL:n VETERAANIPÄIVÄT 25.-26.5.2015 VARKAUDESSA

TUL:n VETERAANIPÄIVÄT 25.-26.5.2015 VARKAUDESSA TUL:n VETERAANIPÄIVÄT 25.-26.5.2015 VARKAUDESSA KYLPYLÄHOTELLI KUNTORANTA PELIT KESKUSKENTÄLLÄ Ilmoittautumiset 27.4. 2015 mennessä Tervetuloa TUL Veteraanipäiville kauniiseen, ystävälliseen ja rehelliseen

Lisätiedot

Yhteistä keskustelua moderoi kulttuurivaikuttaja, Nuori Kulttuuri -säätiön toiminnanjohtaja Panu Mäenpää.

Yhteistä keskustelua moderoi kulttuurivaikuttaja, Nuori Kulttuuri -säätiön toiminnanjohtaja Panu Mäenpää. Seurakirje 5/2014 Suomen Nuorisoseurat ry tiedottaa: Harrastajateatteriväen tapaaminen torstaina 21.8. Lämpimästi tervetuloa harrastajateatteriväen tapaamiseen Seinäjoen Harrastajateatterikesän aattona

Lisätiedot

Kunniakierros-info 2018

Kunniakierros-info 2018 Kunniakierros-info 2018 Suomen Urheiluliiton (SUL) ja sen jäsenseurojen yhteinen kampanja, Kunniakierros, toteutetaan jo 37. kerran. Kampanjan tuotolla kerätään varoja yleisurheilutyöhön seuroissa, piireissä

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä.

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä JÄSENTIEDOTE 1/2019 19.2.2019 ylojarven@yrittajat.fi www.yrittajat.fi/ylojarvi www.facebook.com/yrittajat Puheenjohtajalta AURINKOON, AURINKOON! Nyt

Lisätiedot

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET JOULUKUU 2018 -TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS JOULUN ODOTUSTA Elämme parhaillaan adventin

Lisätiedot

VETURI vie vertaisohjauksen uusiin maisemiin! VETURI V

VETURI vie vertaisohjauksen uusiin maisemiin! VETURI V VETURI vie vertaisohjauksen uusiin maisemiin! VETURI V Vertaistuutoritapaaminen Kurussa 7.-8.4.2006 VETURI V Vertaistuutoritapaaminen sivu 2/6 VETURI V on viides -hankkeen * Vertaistuutorointi-työrenkaan

Lisätiedot

RIPPIKOULUN OPETUSPÄIVIIN LIITTYVÄT SEKÄ YLEISET RIPPIKOULUN ASIAT:

RIPPIKOULUN OPETUSPÄIVIIN LIITTYVÄT SEKÄ YLEISET RIPPIKOULUN ASIAT: RIPPIKOULUN OPETUSPÄIVIIN LIITTYVÄT SEKÄ YLEISET RIPPIKOULUN ASIAT: Nuorisotyönohjaaja Meiju Saastamoinen 044 733 5266 RYHMÄT JA OHJAAJAT Päiväkoulu (PK) Rippileiri 1 (RK1) Kirkkoherra Lauri Jäntti 040

Lisätiedot

JANAKKALAN KUNNALLISET JHL ry. 237

JANAKKALAN KUNNALLISET JHL ry. 237 JANAKKALAN KUNNALLISET JHL ry. 237 jäsentiedote 1/2016 KOTISIVUT: www.janakkala.jhlyhdistys.fi HALLITUS puheenjohtaja NIINA LAAKSONEN 0400 882568 niina.laaksonen@janakkala.fi varapuheenjohtaja HEIDI VILKMAN

Lisätiedot

Ambulo 2015. Partiolippukunta Jeanne d Arcin kesäleirin. Toinen leirikirje

Ambulo 2015. Partiolippukunta Jeanne d Arcin kesäleirin. Toinen leirikirje Ambulo 2015 Partiolippukunta Jeanne d Arcin kesäleirin Toinen leirikirje Kuljetusten aikataulu Lähtö : Bussi lähtee maanantaina 27.7.2015 kello 12.00 Konalan kirkolta (kyntäjäntie 4, 00390 Helsinki). Olethan

Lisätiedot

HUOM! Aikataulut tarkentuvat ilmoittautumisten perusteella

HUOM! Aikataulut tarkentuvat ilmoittautumisten perusteella 1 (5) KILPAILUKUTSU AIKA: 1.-2.11.2014 Lämpimästi tervetuloa Aerobic Cup 4 kilpailuihin Nokialle! PAIKKA: Nokian palloiluhalli, Kankaantaankatu 4, 37100 Nokia SARJAT ja alustava aikataulu: Lauantai 1.11.

Lisätiedot

A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja syyskokous

A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja syyskokous A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja syyskokous 22. 23.10.2016 Vesalan kurssi- ja leirikeskus, Vesalantie 136, Vesanka A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät pidetään 22. 23.10.2016 ja niiden yhteydessä A-Kiltojen

Lisätiedot

Meikäläisiä Satakunnasta

Meikäläisiä Satakunnasta Meikäläisiä Satakunnasta syystiedote 2014 päivitys 17.9.2014 Meikäläisiä Satakunnassa on kehitysvammaisten Me Itse ry:n aktivistien sekä MEKA TV toiminnoissa osallistuvien meikäläisten yhteinen työnimi.

Lisätiedot

LpR. Maksu käteisellä (tasaraha) tilauksen noudon yhteydessä. Ajankohta ilmoitetaan tekstiviestillä, joten muista ilmoittaa puhelinnumerosi!

LpR. Maksu käteisellä (tasaraha) tilauksen noudon yhteydessä. Ajankohta ilmoitetaan tekstiviestillä, joten muista ilmoittaa puhelinnumerosi! LpR Lakeudenportin Ratsastajat ry Itselle tai vaikka joulupukin pussiin: Tilaa Lakeudenportin Ratsastajat ry:n tiimivaatteita! Tilaukset 10.11. mennessä Etelä-Pohjanmaan Valmennustallilla olevaan listaan,

Lisätiedot

1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 4/13 Aika 10.4.2013 klo 17.30 Paikka Urheilukentän huoltorakennus Osallistujat Niina Kivinen (pj), Marke Paavola (si), Katri Paavola, Ari Kankkonen, Ari Pekkarinen, Pekka Nikula, Heli Sorvisto, Marjo Salminen,

Lisätiedot

ASIAKASKOULUTUKSET. Kurssiohjelma Syksy 2017

ASIAKASKOULUTUKSET. Kurssiohjelma Syksy 2017 Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET Kurssiohjelma Syksy 2017 Opettele käyttämään tietokonetta, ota käyttöön oma sähköpostiosoite, kurkista internetiin, tai tutustu tablettiin. Tervetuloa! Kursseista

Lisätiedot

KAIKKI KANNUSTAMAAN KUPS MITALILLE, BANZAI!

KAIKKI KANNUSTAMAAN KUPS MITALILLE, BANZAI! JÄSENKIRJE LOKAKUU 2017 KuPS juniorit myös Facebookissa TYKKÄÄ www.facebook.com/juniorikups KuPS Veikkausliigajoukkueella mahdollisuus mitaleille. KuPS:n viimeinen kotiottelu Savon Sanomat Areenalla pelataan

Lisätiedot

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina.

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina. lokakuu tiedote Jos Sinulla on tiedotettavaa: kirjoita teksti suoraan sähköpostin viestiosaan, viestin pituus enintään 600 merkkiä, ei erikoismerkkejä ( VERSAALIA, kursiivia, lihavointeja, väriä yms.),

Lisätiedot

Kesällä on aikaa tarinoille. Kymenlaakson. museoita. Aukioloajat Yhteystiedot

Kesällä on aikaa tarinoille. Kymenlaakson. museoita. Aukioloajat Yhteystiedot Kesällä on aikaa tarinoille. Kymenlaakson museoita Aukioloajat Yhteystiedot 2016 1 Kesällä on aikaa tarinoille. Monipuolinen Kymenlaakso toivottaa sinut tervetulleeksi museoelämysten pariin. Sisällys Hamina...4

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 Lauantai 1.12. 12.00-13.00 Iloa musiikista Ohjaajana Marjatta Aarne Sunnuntai 2.12. 16.00-19.00 Aava Iranilaisten naisten liikunta- ja vertaistukiryhmä

Lisätiedot

Kiltauutiset 3/2016. Kaartin Jääkärirykmentin Kilta

Kiltauutiset 3/2016. Kaartin Jääkärirykmentin Kilta Kiltauutiset 3/2016 Kaartin Jääkärirykmentin Kilta Puheenjohtajalta Arvon jäsenet Muutoksen tuulet puhaltavat taas kerran Santahaminassa. Tällä kertaa vaikutuksia tulee myös meihin kiltalaisiin. Puolustusvoimissa

Lisätiedot

Haukan Sanomat Saapumislehti

Haukan Sanomat Saapumislehti Haukan Sanomat Saapumislehti KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Kaakkois-Suomen pelastusalanliiton palokuntanuorten koulutusleiri 30.6 5.7.2013, Utin leirikenttä, Kouvola Tervetuloa kauan odotetulle palokuntanuorten

Lisätiedot

Syksy on täydessä vauhdissa ja moni asia on ajankohtainen juuri nyt. Poimi tästä päivämäärät kalenteriisi, niin eivät pääse unohtumaan.

Syksy on täydessä vauhdissa ja moni asia on ajankohtainen juuri nyt. Poimi tästä päivämäärät kalenteriisi, niin eivät pääse unohtumaan. PARTIOTIEDOTE 6/2013 Aurinkoista lokakuuta! Syksy on täydessä vauhdissa ja moni asia on ajankohtainen juuri nyt. Poimi tästä päivämäärät kalenteriisi, niin eivät pääse unohtumaan. Koulutuskuitit palautetaan

Lisätiedot

HYVINKIN Kiertoajelu Riikassa Latvian maataloustuotannon esittely Seminaarin osallistujien esittäytyminen ja odotukset

HYVINKIN Kiertoajelu Riikassa Latvian maataloustuotannon esittely Seminaarin osallistujien esittäytyminen ja odotukset Hyvät maitotilayrittäjät Tervetuloa Perinteisen LaatuKlubin 10-vuotisjuhlaseminaariin Riikaan Aika Tiistai torstai 29.11. - 1.12.2011 Paikka Riika, Latvia, Kylpylähotelli Radisson Blu Hotel Latvija Seminaarissa

Lisätiedot

ROLLOT 2012 PORI SEURATIEDOTE 1 / 2012 ROLLO LEIRI ROLLO UINNIT TOIMITETAAN SEURAN ROLLO YHTEYSHENKILÖLLE!

ROLLOT 2012 PORI SEURATIEDOTE 1 / 2012 ROLLO LEIRI ROLLO UINNIT TOIMITETAAN SEURAN ROLLO YHTEYSHENKILÖLLE! ROLLOT 2012 PORI SEURATIEDOTE 1 / 2012 ROLLO LEIRI 8. 13.6.2012 ROLLO UINNIT 8. 10.6.2012 TOIMITETAAN SEURAN ROLLO YHTEYSHENKILÖLLE! PUS PoPy Suomen Uimaliitto KU PTU 2 Rollo leirin yhteystiedot: Minna

Lisätiedot

Piristen sukuseura ry Jäsenkirje 1/2018, Savonlinnassa

Piristen sukuseura ry   Jäsenkirje 1/2018, Savonlinnassa Piristen sukuseura ry www.pirinen.suvut.fi Jäsenkirje 1/2018, Savonlinnassa 23.03.2018 Hyvät Piristen suvun jäsenet. Tässä kirjeessä on puheenjohtajan tervehdys, sukuseuran kesän 2018 ilmoittautumis tiedot,

Lisätiedot

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta 1. Sähköpostilla 2. Puhelimella suoraan päätoimittajaan, toimitussihteeriin tai toimittajaan (numerot lehden viimeisellä aukeamalla) 3. Kirjeellä/kortilla 4. Facebookisssa,

Lisätiedot

Hei! Oppilastiedote

Hei! Oppilastiedote Hei! Oppilastiedote 11.4.2019 Tervetuloa Tanssi väreissä -esityksiin tulevana lauantaina 13.4. Lukuvuosi-ilmoittautuminen on auennut Tanssiyhdistyksen uusi hallitus on valittu Loppukevään tuntitarkennukset

Lisätiedot

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN TAMMIKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN!

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN TAMMIKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! TAATALAN PALVELUKESKUKSEN TAMMIKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! Taatalan palvelukeskuksen harrastusryhmät ja kulttuuriohjelmat ovat kaikille avoimia. Ryhmät ja tapahtumat ovat pääsääntöisesti maksuttomia.

Lisätiedot

TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN!

TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN! TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN! RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTIEN TOIMINTAA OHJAAVAT ARVOT JA TAVOITTEET: Toimintamme arvot : 1. Kodinomaisuus 2. Lämpö 3. Turvallisuus 4. Yhteistyö Toiminnan

Lisätiedot

A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja kokous

A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja kokous Valtakunnalliset A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja kokous Hyvärilän nuoriso- ja matkailukeskus, Lomatie 12, Nurmes A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät pidetään ja niiden yhteydessä A-Kiltojen Liitto ry:n

Lisätiedot

Levin Joulu 2015. Joulun aikaan aukioloajoissa on joitakin poikkeuksia, suurin osa palveluista on kuitenkin avoinna joka päivä.

Levin Joulu 2015. Joulun aikaan aukioloajoissa on joitakin poikkeuksia, suurin osa palveluista on kuitenkin avoinna joka päivä. Levin Joulu 2015 Jouluruokailuja, joulutori, jouluisia ohjelmia, useita erilaisia ohjattuja aktiviteetteja, pukin vierailuja huoneistoon, laskettelua, kelkkailua, hiihtokoulua, hiihtoa, kauneimpia joululauluja.

Lisätiedot

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA r.y.

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA r.y. 1 1/2015 TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA r.y. SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! 2 KOMMODORIN MIETTEITÄ Kommodori Rauno Pauni Suuntaa antavaa ONKO VENEALA PIRISTYMÄSSÄ? Näin ainakin eräänä iltana televisiossa uutisoitiin.

Lisätiedot

LUMON KIRJASTON UUTISKIRJE

LUMON KIRJASTON UUTISKIRJE LUMON KIRJASTON UUTISKIRJE JOULUKUU 2015 LAPIN LUMO SATUNURKAN TALVINEN AISTITILA Avajaiset ti 1.12. klo 9-16 (glögiä, mehua, pipareita, tunnelmaa) Lapin LUMOn satutuokiot aamuisin klo 9 ke 9.12, to 10.12.

Lisätiedot

Kiltauutiset 1/2014. Kaartin Jääkärirykmentin Kilta

Kiltauutiset 1/2014. Kaartin Jääkärirykmentin Kilta Kiltauutiset 1/2014 Kaartin Jääkärirykmentin Kilta Kaartin Jääkärirykmentin Kilta KUTSU Paikka: Perinnetalo/ Jääkärisali Aika: 26.4.2014 klo 11:00 alkaen Tilaisuuden kesto noin tunnin Esityslista Kaartin

Lisätiedot

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007 Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007 Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 Sekakuoroliitto järjestää perinteiset Sekakuoropäivät ensi maaliskuussa Helsingissä. Tapahtuma alkaa lauantaina

Lisätiedot

www.loimaanseudundiabetes.net loimaanseudundiabetes@gmail.com Yhdistyksen puh.nro 0400-169046 Löydät meidät myös facebookista! Jäsentiedote syksy 2017 Tule mukaan yhdistyksen toimintaan! Jäseneksi voit

Lisätiedot

Puheenjohtajan tervehdys

Puheenjohtajan tervehdys Jäsentiedote 1/2015 Nurmijärven Yrittäjät ry Puheenjohtajan tervehdys Luet juuri Nurmijärven Yrittäjien uutta jäsentiedotetta. Tiedotteen voi lukea suoraan viestissä tai ellei viesti aukea kunnolla niin

Lisätiedot

Tammisalon Metsänkävijät ry Maaliskuun uutiskirje Sudenpennut

Tammisalon Metsänkävijät ry Maaliskuun uutiskirje Sudenpennut Tammisalon Metsänkävijät ry Maaliskuun uutiskirje Sudenpennut Sudenpentujen päiväretki Korkeasaareen Kaikki TaMen sudenpennut tekevät päiväretken Korkeasaareen 9.4. Lisätietoa tapahtumakirjeliitteessä.

Lisätiedot

LATTOMERI 2/2009. Lattomeren Kyläyhdistys ry 2/2009

LATTOMERI 2/2009. Lattomeren Kyläyhdistys ry 2/2009 LATTOMERI :n sääntömääräinen Lattomeren koululla keskiviikkona 4.11.2009 klo 18.00 Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Kahvitarjoilu. TERVETULOA! Länsi-Porin seurakunnan perhekerho Lattomeren kirkko

Lisätiedot

liittyä liittoon kuulua yhdistykseen Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133

liittyä liittoon kuulua yhdistykseen Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133 Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133 Ammattina hyvinvointi Tiedotuslehti Lehden toimitus: Levikki: Kohderyhmä: Merja Patokoski Vesa Vento 200 kpl Opetustoimen henkilöstö, pois lukien

Lisätiedot

HAKUOHJEET RINGETEN NAISTEN MM2015 JA NUORTEN U19 MM2015 JÄRJESTÄJILLE

HAKUOHJEET RINGETEN NAISTEN MM2015 JA NUORTEN U19 MM2015 JÄRJESTÄJILLE HAKUOHJEET RINGETEN NAISTEN MM2015 JA NUORTEN U19 MM2015 JÄRJESTÄJILLE AJANKOHTA 28.12.2015 3.1.2016 1. Naisten finaalipeli perjantaina 2. Naisten finaalipeli lauantaina 3. Naisten finaalipeli (tarvittaessa)

Lisätiedot

MYS-kesäretki 3.-5.7.2014 / Porvoo Tirmo Pernaja Kaunissaari Pyhtää Munapirtti

MYS-kesäretki 3.-5.7.2014 / Porvoo Tirmo Pernaja Kaunissaari Pyhtää Munapirtti MYS-kesäretki 3.-5.7.2014 / Porvoo Tirmo Pernaja Kaunissaari Pyhtää Munapirtti Tervetuloa MYS:in vuoden 2014 kesäiselle veneretkelle, joka suuntautuu itäiselle Suomenlahdelle Porvoosta Pyhtäälle. Kokoonnumme

Lisätiedot

MAATIAISEN POHJOIS-KARJALAN PAIKALLISRYHMÄN JÄSENTIEDOTE 2018

MAATIAISEN POHJOIS-KARJALAN PAIKALLISRYHMÄN JÄSENTIEDOTE 2018 MAATIAISEN POHJOIS-KARJALAN PAIKALLISRYHMÄN JÄSENTIEDOTE 2018 Kevättervehdys sinulle, itäsuomalainen Maatiaisen jäsen! Tänäkin vuonna kevät kiekaistaan käyntiin usean yhdistyksen voimin järjestettävässä

Lisätiedot

KOKONAISMAANPUOLUSTUS ry Jäsenkirje Syyskuu 2017

KOKONAISMAANPUOLUSTUS ry Jäsenkirje Syyskuu 2017 KOKONAISMAANPUOLUSTUS ry Jäsenkirje Syyskuu 2017 Puheenjohtajalta Hyvä Kokonaismaanpuolustus ry:n jäsen. Käsissäsi on vuoden 2017 ensimmäinen jäsenkirje, jossa tiedotetaan ajankohtaisista tapahtumista,

Lisätiedot