ESIMERKIT ASIAKASCASE KOODAUKSISTA
|
|
- Pia Oksanen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 ESIMERKIT ASIAKASCASE KOODAUKSISTA Koulutusmateriaali Jenika Heinonen Heikki Waris -instituutti Pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskus Socca
2 Asiakascase 1: 8-vuotias Nelli tulee vanhempien kanssa lastenpsykiatrian vastaanotolle. Nellillä on ollut käytöshäiriöitä ja haasteita pysyä koulun opetussuunnitelmassa. Nelli on käynyt vanhempien kanssa vastaanotolla kerran aikaisemmin lääkärin tapaamisella. Nelli tulee tapaamaan psykologia ja molemmat vanhemmat sosiaalityöntekijää. Nelliä hoitava lastenpsykiatri on pyytänyt sosiaalityöntekijää mukaan, koska on huolissaan vanhempien voimavaroista vaativan erityislapsen kanssa. Suunnitelmana on, että Nelli käy psykologin arviossa viisi kertaa ja sosiaalityöntekijä tapaa vanhempia yhtä monta kertaa samaan aikaan.
3 Tapaamisella sosiaalityöntekijä aluksi keskustelee vanhempien kanssa heidän toiveistaan ja tarpeistaan yhteisille tapaamisilleen. Vanhemmat ovat hyvin orientoituneita hoitosuunnitelmaan ja omiin tapaamisiinsa. Sosiaalityöntekijä kartoittaa Nellin lähipiiriä ja perheen arkea verkostokarttaa käyttäen. Äiti tuottaa monessa kohtaa, että arki Nellin kanssa on haastavaa ja he toivovat tukea perhetyöltä. Äiti on myös huolissaan koulukiusaamisesta ja sen vaikutuksesta Nelliin. Työtehtävät, jotka liittyvät potilas-/asiakastyöhön Työtehtävät, jotka eivät liity potilas- /asiakastyöhön Aika Täytä vain yksi koodinumero C Potilas/asiak as D Diagnoosi /hoitoyksi kkö E Työskentelyta pa, täytä kaikki tilanteeseen sopivat F Elämäntilanne/ syy sosiaalityön tarpeelle G Interventiotyyppi H Teoreettinen lähestymistap a/ malli Valinnainen I J Potilaalle/asiakka Yhteistyökumppani alle järjestetyt/koordi noidut palvelut K Yksilöimätön potilasta koskeva työ L Muu kuin potilas-/ asiakastyö , 11, F86 29, 18 23, F , 18, , 11 F F28 F , 11, F F
4 Asiakascase 2: Sosiaalityöntekijä saa puhelun sisätautiosaston hoitajalta, koska sinne on tullut hoitoon munuaistulehdusta sairastava Mikko 38, joka haluaa puhua sosiaalityöntekijän kanssa. Mikko on kertonut lääkärille olevansa työtön ja 13- vuotiaan tytön yksinhuoltaja. Tapaamisella Mikko haluaa selvittää, miten hoitolaskun maksu hoituu. Keskustelussa sosiaalityöntekijälle selviää, ettei kukaan huolehdi nuoresta, mutta heillä on lastensuojelukontakti ja isovanhemmat asuvat tunnin ajomatkan päässä. Lisäksi selviää, että Mikon taloudellinen tilanne on aivan sekaisin ja Mikko ei ole hakenut toimeentulotukea.
5 Sosiaalityöntekijä on yhteydessä puhelimitse lastensuojeluun, lastensuojelun sosiaalityöntekijä on yhteydessä Mikon vanhempiin. Puhelun jälkeen sosiaalityöntekijä tekee lastensuojeluilmoituksen. Sosiaalityöntekijä selvittää Mikon kanssa hänen taloudellista tilannettaan, kertoo hoitolaskutuksesta ja Mikon oikeudesta toimeentulotukeen. Sosiaalityöntekijä ohjaa toimeentulotukihakemuksen täytössä. Työtehtävät, jotka liittyvät potilas-/asiakastyöhön Työtehtävät, jotka eivät liity potilas- /asiakastyöhön Aika Täytä vain yksi koodinumero C Potilas/asiak as D Diagnoosi /hoitoyksi kkö E Työskentelyta pa, täytä kaikki tilanteeseen sopivat F Elämäntilanne/ syy sosiaalityön tarpeelle G Interventiotyyppi H Teoreettinen lähestymistap a/ malli Valinnainen I J Potilaalle/asiakka Yhteistyökumppani alle järjestetyt/koordi noidut palvelut K Yksilöimätön potilasta koskeva työ L Muu kuin potilas-/ asiakastyö , 32, F , 32, 13 14, 21, 7 F , 32, 13 F47 F26 F28 F , 53 14, F45 F27 5 F8
TERVEYSSOSIAALITYÖ NÄKYVÄKSI -tutkimushanke
TERVEYSSOSIAALITYÖ NÄKYVÄKSI -tutkimushanke 2018-2019 Koulutusmateriaali nettiin Jenika Heinonen Heikki Waris -instituutti Pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskus Socca Koulutuksen sisältö: 1.Tutkimushankkeen
Liite 2: Kyselyn tulokset taulukkoina. 1. Perheen taustatiedot. Asuinkunta. Liite 7 perusturvalautakunta ,5 % 29,1 % 31,4 %
1 Liite 2: Kyselyn tulokset taulukkoina Liite 7 perusturvalautakunta 19.2.2019 19 1. Perheen taustatiedot Asuinkunta Keuruu 39,5 Petäjävesi 29,1 Multia 31,4 2 4 6 8 10 Kaikki vastaajat ( KA: 1. 92, Hajonta:
Pääkaupunkiseudun Praksis. Jenika Heinonen Koulutussuunnittelija, YTM, KM Socca/ Heikki Waris -instituutti
Pääkaupunkiseudun Jenika Heinonen Koulutussuunnittelija, YTM, KM Socca/ Heikki Waris -instituutti Praksiksen toimintaidea on asiakastyön käytäntöjä käytäntötutkimuksen ja opetuksen avulla kehittävä verkosto.
POHJOIS-SATAKUNNAN PERUSPALVELU- LIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄ PERHESOSIAALITYÖ
POHJOIS-SATAKUNNAN PERUSPALVELU- LIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄ PERHESOSIAALITYÖ PERHESOSIAALITYÖN TOIMIPISTEET: Lastensuojelun palvelut: Peruspalvelukeskus Virastotalo, Kuninkaanlähteenkatu 8, 38700 Kankaanpää,
TYÖPAJA: LASTENSUOJELUN PERHETYÖ VANKKURI VANHEMMAN KANSSA RINNALLA KULKIEN
TYÖPAJA: LASTENSUOJELUN PERHETYÖ 8.11.2017 VANKKURI VANHEMMAN KANSSA RINNALLA KULKIEN TAUSTAA KOKEILULLE: Lastensuojelussa on jo vuosien ajan keskusteltu siitä, miten vanhemmat tarvitsevat lisää tukea
Lapsen/Nuoren kysymykset
PALAUTE LASTENSUOJELUTARPEEN SELVITYKSESTÄ 2015 Lastensuojelun työntekijät ovat selvittäneet perheenne mahdollista lastensuojelun tarvetta. Lastensuojeluntarpeen selvityksen tavoitteena on arvioida lapsen
Valtakunnalliset lastensuojelupäivät. #lastensuojelupäivät2018 #tasavertainenarki
Valtakunnalliset lastensuojelupäivät #lastensuojelupäivät2018 #tasavertainenarki ErinOmainen-hanke Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Kuulit sä meitä? - Erityislapsiperheiden moninaiset
Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet
Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet Oikeus (laki sanoo, että saa tehdä jotakin) Suomen uusi perustuslaki tuli voimaan 1.3.2000. Perustuslaki on tärkeä laki. Perustuslaki kertoo, mitä ihmiset saavat
Lanu -koulutus 5.9, 11.9,
Lanu -koulutus 5.9, 11.9, 20.9.2018 EPSHP:N NUORISOPSYKIATRIAN POLIKLINIKAN PERHETYÖ TARJA ROSSI, PSYK. SH/PARI- JA PERHEPSYKOTERAPEUTTI Nuoren hoitojaksoon liittyvä perhetyö Puhutaan vanhempien tuki-
Ylä-Pirkanmaan lastensuojelun kehittämishanke
2(6) Sisällys Aloite perhetyöhön... 3 Aloitusvaihe... 3 n suunnitelman tekeminen... 4 n työskentelyvaihe... 4 n työskentelyn arviointi... 5 n päättäminen... 5 3(6) Aloite perhetyöhön Asiakkuus lastensuojelun
Satakunnan ammattilaiset yhteistyössä lasta odottavan päihdeperheen kanssa
Satakunnan ammattilaiset yhteistyössä lasta odottavan päihdeperheen kanssa 8.6.2018 Tarja Sosala, kätilö, Satakunnan shp Heli Mäkelä, projektisuunnittelija, LAPE Satakunta Monialainen työskentely Monitoimijaista
Tervetuloa Mikä meininki digitaalisessa sosiaalityössä? oppimisverkostoon Pääkaupunkiseudun Praksis
Tervetuloa Mikä meininki digitaalisessa sosiaalityössä? oppimisverkostoon 23.10.2018 Pääkaupunkiseudun Jenika Heinonenj Koulutussuunnittelija, pääkaupunkiseudun, YTM, KM Socca/ Heikki Waris -instituutti
TIEDON- JA TUEN SAANNIN MERKITYS HARVINAISSAIRAAN LAPSEN VANHEMPIEN ELÄMÄSSÄ
TIEDON- JA TUEN SAANNIN MERKITYS HARVINAISSAIRAAN LAPSEN VANHEMPIEN ELÄMÄSSÄ Opinnäytetyön tutkimustuloksia Terveydenhoitaja Tiina Ahonpää 2017 Opinnäyte työ valmistui toukokuussa 2016 Yhteistyössä Invalidiliiton
LAPSI NÄKYVÄKSI PERHETYÖSSÄ. Perhetyöntekijät Aune Paloranta Viitasaarelta ja Otto Myllynen Jyväskylästä
LAPSI NÄKYVÄKSI PERHETYÖSSÄ Perhetyöntekijät Aune Paloranta Viitasaarelta ja Otto Myllynen Jyväskylästä Miksi me puhumme täät äällä? Aune, 53 Oma pieni perhe, 1 lapsi Suuri syntymäperhe, 13 lasta Vanhainkodin
LAPSEN /NUOREN KOULU/OPPILAITOS/VARHAISKASVATUSPAIKKA (nimi, ryhmä/lk, opettaja)
LOMAKKEEN VASTAANOTTO: LOMAKKEEN KÄSITTELY: LAPSEN / NUOREN PERUSTIEDOT Nimi LAPSEN /NUOREN KOULU/OPPILAITOS/VARHAISKASVATUSPAIKKA (nimi, ryhmä/lk, opettaja) HUOLTAJIEN PERUSTIEDOT Äidin nimi Työtön Työssä
MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen
Varsinais-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus VASSO MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Mies Suomessa, Suomi miehessä-luentosarja Helsinki 26.11.2008 MERJA
Asiakaspeili-lomakkeeseen kirjattuja asioita voidaan käyttää myös sosiaalityön palvelujen kehittämisessä.
ASIAKASPEILI KOKEMUKSENI PALVELUNKÄYTTÄJÄNÄ Asiakaspeilin tavoitteena on saavuttaa aikuissosiaalityön palveluissa parempaa ymmärrystä siitä, miten palvelunkäyttäjä kokee oman tilanteensa, ammattilaisten
Lapsi- ja perhekohtainen lastensuojelu
1 Lapsi- ja perhekohtainen lastensuojelu Oppilashuoltoryhmä ohjaa lapsen / nuoren palveluiden piiriin. Miten prosessi etenee kussakin organisaatiossa / yksikössä? Miten palveluihin päästään? 2) Miten asia
Hoitojakso nuorisopsykiatrian osastolla
Hoitojakso nuorisopsykiatrian osastolla Nuori ja vanhemmat Lähettävä taho: Perusterveydenhuolto Erikoissairaanhoito Yksityislääkäri Hoidontarpeen arviointi Huolen herääminen ja yhteydenotto Hoidontarpeen
TAKAISIN KOTIIN HUOSTASSAPIDON LOPETTAMINEN
TAKAISIN KOTIIN HUOSTASSAPIDON LOPETTAMINEN Työpaja 9, Pääkaupunkiseudun Lastensuojelupäivät 16. 17.9.2009 Tanja Vanttaja 0800270 Metropolia ammattikorkeakoulu Sofianlehdonkatu 5 Sosiaaliala Sosionomiopiskelijat
Tietosuoja etsivässä nuorisotyössä ja ilmoitusten hyvät käytännöt
Tietosuoja etsivässä nuorisotyössä ja ilmoitusten hyvät käytännöt Toimintaa ohjaa ohje henkilötietojen käsittelystä etsivässä nuorisotyössä Miten asiat sujuvat käytännössä? Miten tietoja luovutetaan etsivään
Lastenpsykiatrian osaston kriisihoitojakso
Lastenpsykiatrian osaston kriisihoitojakso Lapsi ja vanhemmat/ huoltajat Omahoitaja / työpari Omahoitajan toiminta kriisihoitojaksolla Perhehoitotyö Hoitohenkilökunta Lastenpsykiatrian erikoislääkäri Erityistyöntekijät
Lastensuojelun avohuollon laatukäsikirja
Lastensuojelun avohuollon laatukäsikirja Laatuperiaatteita Lapsen huolenpidosta ja kasvatuksesta ovat vastuussa lapsen vanhemmat ja muut huoltajat. Tähän tehtävään heillä on oikeus saada apua ja tukea
* com/watch?v=lykwyqc MsEw
30.1.2018 Erikoislääkäri Mia Jussila Sairaanhoitaja Tiina Lappalainen Kota, lastenpsykiatrian poliklinikan koti- ja akuuttihoitotyöryhmä esittely Mitä etua kotona ja verkoston kanssa työskentelystä? Keinoja
Sosiaalityön opetus- ja tutkimusyksikkö Praksis Pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskus Socca / Heikki Warisinstituutti
Sosiaalityön opetus- ja tutkimusyksikkö Praksis Pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskus Socca / Heikki Warisinstituutti Esityksen teemoja Hankkeen rakenne Käytännön opetus sosiaaliasemalla Kehittäminen
TP Budjetti Budjetti Muutos % TOIMINTAKULUT ,5 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,5
Mäntyharjun kunta Sivu 1 004110 Perusturvan hallinto TOIMINTATUOTOT 2 400 TOIMINTAKULUT -363 239-391 770-401 630 2,5 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -360 839-391 770-401 630 2,5 LASKENNALLISET ERÄT 370 962 391 770
Syrjäytymisen kustannukset. Maritta Pesonen Perhepalveluiden johtaja
Syrjäytymisen kustannukset Maritta Pesonen Perhepalveluiden johtaja Vantaan kaupunki, perhepalvelut 2 Aikuissosiaalityö: Työttömyysprosentti Vantaalla on 8,9 %, Toimeentulotukea saa vantaalaisista 9,1
Toivon tietoa sairaudestani
Liite 5 N1 Sopeutumisvalmennuskurssille osallistuvan nuoren kyselylomake 1. Hyvä kurssilainen! Olet osallistumassa narkolepsiaa sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssille. Tämä kyselylomake
Lastensuojelun kesäpäivät Kemi
Lastensuojelun kesäpäivät Kemi 4.-5.6.2019 Erikoissuunnittelija Anne Kantoluoto Pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskus Socca Socca 1 PÄÄKAUPUNKISEUDUN SYSTEEMISEN TOIMINTAMALLIN KEHITTÄMINEN LAPE-
Koulutusmateriaali haastaviin kasvatuskumppanuus kohtaamisiin
Koulutusmateriaali haastaviin kasvatuskumppanuus kohtaamisiin Korostetaan yhteisöllisiä ja yhteiskunnallisia näkökohtia kasvatuksessa ja ihmisen kehityksessä Painopiste yksilön kiinnittymisessä yhteiskuntaan
Salli osallisuus III koulutuspäivä, puheenvuoro. Aikuissosiaalityön johtava sosiaalityöntekijä Hanna Tabell 22.11.2012
Salli osallisuus III koulutuspäivä, puheenvuoro Aikuissosiaalityön johtava sosiaalityöntekijä Hanna Tabell 22.11.2012 Hannikaisenkadun sosiaaliasema Asiakaskäynnit vuonna 2011 sosiaaliohjaajan ja sosiaalityöntekijän
Kokemuksia terveydenhuollon palveluista Etelä- ja Pohjois-Savossa sekä Pohjois-Karjalassa
Kokemuksia terveydenhuollon palveluista Etelä- ja Pohjois-Savossa sekä Pohjois-Karjalassa Lisää teksti tähän TAUSTATIETOJA 1. Merkit se koht a, joka ilmaisee sukupuolesi ja ikäryhmän, johon kuulut NAINEN
Haluan itse päättää asioista niin pitkälle kuin se on mahdollista - Vammaisten lasten kokemuksia ja ideoita osallisuudesta
Haluan itse päättää asioista niin pitkälle kuin se on mahdollista - Vammaisten lasten kokemuksia ja ideoita osallisuudesta Projektisuunnittelija Heli Ronimus, Espoon kaupunki Osallisuuden varmistaminen
Hyvinvointineuvola Hämeenlinnassa
Hyvinvointineuvola Hämeenlinnassa Projekti 1.9.2009-31.10.2011 Tavoitteet: 1. Perhettä voidaan tukea psykososiaalisissa ongelmissa lähellä ja nopeasti 2. Neuvolan palveluvalikko laajenee ja työskentely
Arviointi asiakkuuden alussa. - Lastensuojelutarpeen arviointi päihdeperheissä
Arviointi asiakkuuden alussa - Lastensuojelutarpeen arviointi päihdeperheissä Myyrmäen vastaanottotiimi - Aloitti toimintansa 1.1.2010 - Johtava sosiaalityöntekijä, 5 sosiaalityöntekijää, 3 sosiaaliohjaajaa
OPISKELUHUOLLON YHTEINEN ASIAKASTYÖ LAPE-SEMINAAR
OPISKELUHUOLLON YHTEINEN ASIAKASTYÖ LAPE-SEMINAAR1 23.11.2017 LAPSI- JA PERHEPALVELUT, ENNALTAEHKÄISEVÄT PALVELUT TANJA EKLÖF, KOULU- JA OPISKELUTERVEYDENHUOLLON VASTAAVA LÄÄKÄRI ELIISA ROINE, PALVELUPÄÄLLIKKÖ
erikoissairaanhoidon (lastenpsykiatrian) toimintamalli Anita Puustjärvi lastenpsykiatrian palvelulinjajohtaja, KYS
erikoissairaanhoidon (lastenpsykiatrian) toimintamalli Anita Puustjärvi lastenpsykiatrian palvelulinjajohtaja, KYS Anita Puustjärvi 31.10.2018 1 tutkimusprosessi lastenpsykiatrialla lähetteen käsittely
Lapset puheeksi -menetelmä
Taustaa Työmallia alettiin tutkia ja kehittää osana Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Toimiva lapsi & perhe -hanketta Siirtyi ylläpidettäväksi Suomen Mielenterveysseuralle (lokilistat) Menetelmä on alun
Miten nuoret voivat nuorisopsykiatrian näkökulmasta?
Miten nuoret voivat nuorisopsykiatrian näkökulmasta? Keski-Pohjanmaan keskussairaalan nuorisopsykiatrian yksikkö Psykologi Jaakko Hakulinen & sosiaalityöntekijä Riitta Pellinen 1 Nuorisopsykiatrian yksiköstä
Väestön ja lääkärikunnan näkemyksiä terveydenhuollon tulevaisuudesta. Jukka Vänskä Tutkimuspäällikkö Suomen Lääkäriliitto
n ja lääkärikunnan näkemyksiä terveydenhuollon tulevaisuudesta Jukka Vänskä Tutkimuspäällikkö Suomen Lääkäriliitto Suomalaiset suhtautuvat myönteisesti terveydenhuollon digitalisaatioon Kyselyt terveydenhuollon
Varhain vanhemmaksi. Käytännön tyyppi Palvelukäytäntö. Käytännön alue Äitiysneuvola, sosiaalitoimi, perhetyö
Varhain vanhemmaksi Käytännön tarkoitus Varhain vanhemmaksi toimintamallissa äitiysneuvolan terveydenhoitaja, sosiaalityöntekijä ja raskaana oleva nuori kumppaneineen tapaavat yhteisvastaanotolla normaalin
Lastensuojelu Suomen Punaisen Ristin toiminnassa
Lastensuojelu Suomen Punaisen Ristin toiminnassa Koulutusmateriaali vapaaehtoisille SPR/ Päihdetyö / Kati Laitila Koulutuksen tavoite Edistää lasten ja nuorten turvallisuuden, terveyden, oikeuksien ja
Ajatuksia ja kokemuksia moniammatillisesta tilannearviotyöskentelystä. Aikuissosiaalityön päivät Rovaniemellä 18. 19.1.
Ajatuksia ja kokemuksia moniammatillisesta tilannearviotyöskentelystä Aikuissosiaalityön päivät Rovaniemellä 18. 19.1.2011 Kati Närhi Kaksi kokemusta tilannearviotyöskentelystä Keski-Suomen aikuissosiaalityön
LÄHISUHDEVÄKIVALTA PERHEISSÄ LAPSEN NÄKÖKULMA
LÄHISUHDEVÄKIVALTA PERHEISSÄ LAPSEN NÄKÖKULMA MITÄ VOIMME TEHDÄ? VIRANOMAISYHTEISTYÖN PARANTAMINEN, KOSKA: SELVITYS PERHE- JA LAPSENSURMIEN TAUSTOISTA VUOSILTA 2003-2012: YKSI SELVITYKSESSÄ HAVAITTU SELKEÄ
Pöytyän terveyskeskuksen osasto
PÖYTYÄN KANSANTERVEYSTYÖN KUNTAYHTYMÄ Pöytyän terveyskeskuksen osasto TIETOA POTILAAN OMAISELLE Osasto Yläneentie 1 21870 RIIHIKOSKI Puh: 02 4864 1300 Pöytyän terveyskeskuksen osaston tehtävänä on: Antaa
Vanhemman/huoltajan kyselylomake 1.
Liite 8 Vanhemman/huoltajan kyselylomake 1. VN1 Hyvä kuntoutujan vanhempi/huoltaja, Tämä kyselylomake on osa tutkimusta narkolepsiaa sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskursseista, jollaiseen
CASE PRAKSIS opetuksen, tutkimuksen, kehittämisen ja käytännön kohtaaminen
Eväitä työelämän ja koulutuksen kohtaamiseen 9.2.2012 CASE PRAKSIS opetuksen, tutkimuksen, kehittämisen ja käytännön kohtaaminen Kehrä tutkijasosiaalityöntekijä Tiina Muukkonen www.socca.fi/lastensuojelu
Kaksiportainen Lapset puheeksi - menetelmä koulun arjessa
Kaksiportainen Lapset puheeksi - menetelmä koulun arjessa Mika Niemelä, FT, THL Toimiva lapsi & perhe Lasten mielenterveysyksikkö 5.11.2013 1 Lasten tilanteeseen reagoiminen Elämäntilanne muuttuu: Vanhempaa
TERVE-SOS 13.-14.5.2009 Miten se tehdään? Millaisiin ideoihin lapsilähtöisen kriisityön hyvä käytäntö perustuu?
TERVE-SOS 13.-14.5.2009 Miten se tehdään? Millaisiin ideoihin lapsilähtöisen kriisityön hyvä käytäntö perustuu? Lapsikeskeisen työn idea Tiina Muukkonen Yliopisto-opettaja Helsingin yliopisto Yhteiskuntapolitiikan
Sosiaalinen raportointi ja tiedottaminen käytännön sosiaalityössä
Sosiaalinen raportointi ja tiedottaminen käytännön sosiaalityössä SOSIAALINEN RAPORTOINTI RAKENTEELLISEN SOSIAALITYÖN VÄLINEENÄ Sosiaalinen raportointi SORA Toiminta alkoi tammikuussa 2010, yliopisto lehtori
LAPSEN OSALLISUUS JA SUOJELU SOSIAALITYÖNÄ
Lapsuus tässä ja nyt. Valtakunnalliset Lastensuojelupäivät 7.-8.10.08 Jyväskylässä Alaseminaari Lasten osallisuus ja toimijuus tutkimuksen näkökulmasta LAPSEN OSALLISUUS JA SUOJELU SOSIAALITYÖNÄ Tiina
Toivon tietoa sairaudestani
Liite 4 LY1 Sopeutumisvalmennuskurssille osallistuvan yläasteella olevan nuoren kyselylomake 1. Hyvä kurssilainen! Olet osallistumassa narkolepsiaa sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssille.
LAPSET PUHEEKSI KÄYTÄNNÖN KOKEMUKSIA LASTENSUOJELUSSA
LAPSET PUHEEKSI KÄYTÄNNÖN KOKEMUKSIA LASTENSUOJELUSSA 24.2.2015 Salo Katri Inkinen, erityisperhetyöntekijä, Tl&p-menetelmäkouluttaja Lausteen perhekuntoutuskeskus, Vaalan Perheyksikkö, Turku MITEN KOULUTUSTA
Yhteistä kehittämistä
Tule mukaan yhteisen oppimisen ja tutkimisen hetkiin! 1 Tavoitteet i i 1. Tehdä näkyväksi, jakaa ja kehittää aikuissosiaalityön osaamista ja asiakastyön taitoja (kohtaaminen, tilannearviotyö, dokumentointi,
UNIKOULU-NEUVOKAS (ShL 18 )
UNIKOULU-NEUVOKAS (ShL 18 ) Lapsen ollessa vähintään 8 kk ja enintään 3 vuotta. Kun omat keinot vauvan/lapsen unirytmin löytymiseen eivät enää auta. Kun neuvolasta saatuja neuvoja on kokeiltu kotona. Mitä
Miksi valitsimme konsultaatiotiimin? Rajan lapset ja nuoret Perhepalvelupäällikkö Irmeli Henttonen Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri 5.10.
Miksi valitsimme konsultaatiotiimin? Rajan lapset ja nuoret Perhepalvelupäällikkö Irmeli Henttonen Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri 5.10.2010 Konsultaatioryhmä Lääkäri, psykologi, sairaanhoitaja
Vuoden menestyjät - Laatu- ja kehittämispalkinto 2017
Vuoden menestyjät - Laatu- ja kehittämispalkinto 2017 1. Tulosalue ja vyks Tulosalue - Lapsiperhepalvelut Vastuuyksikkö - Lapsiperheiden tuki 2. Kehittämisen kohde vuoden 2017 menestysteoksi - Hyvinvointikuntayhtymän
Omaishoitajien valmennus. Toimeentulotuki Marja Salminen Johtava sosiaalityöntekijä Pohjoisen aikuissosiaalityö Etuuskäsittely
Omaishoitajien valmennus Toimeentulotuki Marja Salminen Johtava sosiaalityöntekijä Pohjoisen aikuissosiaalityö Etuuskäsittely Toimeentulotuki Toimeentulotuki koostuu perustoimeentulotuesta, täydentävästä
Lähisuhdeväkivallan kohtaaminen. Naantalin toimintamalli
ähisuhdeväkivallan kohtaaminen Naantalin toimintamalli ähisuhdeväkivallasta kysyminen ähisuhdeväkivallasta kysytään tapaamisissa, kun tehdään potilaan/asiakkaan elämäntilanteen kartoitusta ja/tai kerätään
SOTE rajapinnat nuorisopsykiatrialta katsoen. Juha T. Karvonen Vs.oyl. Nuoriso- ja yleissairaalapsykiatrian vastuualue OYS
SOTE rajapinnat nuorisopsykiatrialta katsoen Juha T. Karvonen Vs.oyl. Nuoriso- ja yleissairaalapsykiatrian vastuualue OYS 18.2.2016 Juha T. Karvonen, vs.oyl 2 Miten hoitoprosesseihin liittyy yhteistyö
Mitä riskejä otamme, jos emme kehitä palveluita?
Mitä riskejä otamme, jos emme kehitä palveluita? Katsaus lasten ja nuorten hyvinvoinnin tilaan Reija Paananen, FT, Erikoistutkija, THL 3.10.2014 1 Yksilö kasvaa osana yhteisöjä, syrjäytymisen tai pärjäämisen
Työ on yksinäistä, liikaa muita kuin lääketieteellisiä ongelmia, liikaa töitä, vaikea hallita kokonaisuutta, hajanaisuus, ongelmien laaja-alaisuus
Työ on yksinäistä, liikaa muita kuin lääketieteellisiä ongelmia, liikaa töitä, vaikea hallita kokonaisuutta, hajanaisuus, ongelmien laaja-alaisuus SLL 14/2009 systeemiajattelu systemaattinen ajattelu riskien
Diakonisen perhetyön projekti Kokkolassa Meidän perhe yhdessä matkaan, arkeen ja juhlaan!
Diakonisen perhetyön projekti Kokkolassa 2015-2016 Meidän perhe yhdessä matkaan, arkeen ja juhlaan! Miksi lähdettiin projektiin? Haettiin muotoa diakoniselle perhetyölle Kokkolan suomalaisessa seurakunnassa.
MILLAINEN VÄKI TÄÄLLÄ TÄNÄÄN PAIKALLA?
MIKÄ NUORTA AUTTAA? MILLAINEN VÄKI TÄÄLLÄ TÄNÄÄN PAIKALLA? KUN ITSE OLIN NUORI? KUINKA MONI KÄYNYT ITSE TERAPIASSA TAI SAANUT APUA? Innostunut, olen mukana kaikessa ikä Teen työni hyvin, ei muuta Oven
3-vuotiaan lapsen terveystarkastus
Tähän tunnistetarra Terveydenhoitajan tutkimuslomakkeet LASTEN TERVEYSSEURANTA 1. 2. Kuntakoodi Sukupuoli 1 poika 2 tyttö (lapsen asuinkunta) 3-vuotiaan lapsen terveystarkastus 3. Henkilötunnus A 4. Terveystarkastuksen
PEILISALI - sosiaalityön reflektiivisen itsearvioinnin lomake
Kuvastin PEILISALI - sosiaalityön reflektiivisen itsearvioinnin lomake Peilisalin itsearviointiteemojen avulla työntekijä voi reflektoida tekemäänsä työtä ja asiakkaan tilannetta ikään kuin ulkopuolisen
YHDESSÄ VOIMISTUEN laadukasta sosiaalityötä lappilaisille
YHDESSÄ VOIMISTUEN laadukasta sosiaalityötä lappilaisille 1.10.04-30.9.06 Tavoitteena tukea Lapin läänin sosiaalialalla ja sosiaalityössä työskentelevien ammattilaisten toimintaedellytyksiä Perussosiaalityön
Lanu-koulutus 5.9, 11.9,
Lanu-koulutus 5.9, 11.9, 20.9.2018 EPSHP:N NUORISOPSYKIATRIAN POLIKLINIKAN PERHETYÖ TARJA ROSSI, PSYK.SH/PARI- JA PERHEPSYKOTERAPEUTTI Nuoren arviointijaksoon liittyvä perhetyö Sinkkosen ja Kallandin (
Kysely sosiaalityö pääaineena vuosina valmistuneille
Kysely sosiaalityö pääaineena vuosina 2005-2007 valmistuneille TAUSTATIEDOT 1) Sukupuoli nmlkj mies nmlkj nainen 2) Opintojen aloitusvuosi 3) Valmistumisvuosi 4) Millä perusteella valitsit opiskelupaikkasi?
Päivähoito ja neuvola lapsen hyvinvointia tukemassa ja hyvinvointitietoa tuottamassa. Saila Nevanen
Socca Pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskus Päivähoito ja neuvola lapsen hyvinvointia tukemassa ja hyvinvointitietoa tuottamassa Saila Nevanen Socca Socca 6.5.2014 1 Katse lapseen -hanke Kaste rahotteinen
Sosiaalityön työpaikkojen houkuttelevuus
Sosiaalityön työpaikkojen houkuttelevuus Talentian selvitys 2017 Työ on mielenkiintoista, monipuolista ja sopivasti haastavaa. Työ on sovitettavissa yksityiselämään työmatkan ja -ajan, palkkauksen ja kuormittuvuuden
P. Tervonen 11/ 2018
P. Tervonen 11/ 2018 Olen 50 vuotias puhdistuspalvelualan kouluttaja Minun tyttäreni on sairastunut psyykkisesti, hänen ikänsä on 14 v Minulla on mies ja kaksi muuta lasta, toinen heistä on muualla opiskelemassa
LasSe LASTEN PAHOINPITELY- JA SEKSUAALISEN HYVÄKSIKÄYTTÖEPÄILYN TOIMINTAOHJEET. Pohjanmaan
Pohjanmaan toimintaohjeet perustuvat PsT Julia Korkmanin koulutukseen ja niitä työstivät LasSe -hankkeessa keväällä 2015: Vanhempi rikoskonstaapeli Virve Haikonen, Pohjanmaan poliisilaitos Psykologi Susanna
Katsaus lasten ja nuorten hyvinvointiin ja palveluihin
Katsaus lasten ja nuorten hyvinvointiin ja palveluihin Valtakunnallinen ja alueellinen näkökulma LAPE muutosohjelman lähtötilanteeseen 9.6.2016 Esityksen nimi / Tekijä 1 Esityksen rakenne Miltä tulevaisuuden
LASTENSUOJELU LOIMAALLA ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ SEKÄ SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISET PALVELUT - AVO- JA SIJAISHUOLTO - JÄLKIHUOLTO
LASTENSUOJELU LOIMAALLA 2017 - ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ SEKÄ SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISET PALVELUT - AVO- JA SIJAISHUOLTO - JÄLKIHUOLTO ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ - Jo peruspalveluissa tulisi tehdä valtaosa ennaltaehkäisevästä
Monialaisen yhteistyön kehittämistarpeet lastensuojelun työskentelyn alkuvaiheissa - alustavia tutkimustuloksia
Monialaisen yhteistyön kehittämistarpeet lastensuojelun työskentelyn alkuvaiheissa - alustavia tutkimustuloksia Johanna Hietamäki, Erikoistutkija, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Monialainen, lapsilähtöinen
Lastensuojelua yhteistyössä varhaiskasvatuksen ja koulun kanssa
Lastensuojelua yhteistyössä varhaiskasvatuksen ja koulun kanssa Pitäisi puhua yhteistyöstä SIIS MISTÄ? Perusturvan toimiala, sosiaalipalvelut 3 Sijais- ja jälkihuollon sosiaalityö Avohuollon sosiaalityö
VAHVA POHJA ELÄMÄÄN - hanke 1.11.2011 31.10.2013. 22.5.2013 Osallisuuden helmi
VAHVA POHJA ELÄMÄÄN - hanke 1.11.2011 31.10.2013 22.5.2013 Osallisuuden helmi Hallinnointi: Hanketta hallinnoi Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Hankkeen johtajana toimii Päijät-Hämeen
ENNAKOLLISET LASTENSUOJELUILMOITUKSET
ENNAKOLLISET LASTENSUOJELUILMOITUKSET Jenni Weck-Näse LSL 25 C Ennen lapsen syntymää 25 :n 1 momentissa mainittujen henkilöiden on salassapitosäännösten estämättä tehtävä ennakollinen lastensuojeluilmoitus,
P E R H E TO I M I N N A N VA S TA AVA M E R J A R I I KO N E N, F T L A K E U D E N O M A I S H O I TA J AT R Y
ERITYISLAPSIPERHEIDEN OSALLISUUDEN, VOIMAVAROJEN JA PERHESUHTEIDEN TUKEMINEN MEIDÄN ERITYINEN PERHE-HANKE P E R H E TO I M I N N A N VA S TA AVA M E R J A R I I KO N E N, F T L A K E U D E N O M A I S
RANGAISTUS JA LAPSEN HUOMIOINTI KÄYTÄNNÖSSÄ
RANGAISTUS JA LAPSEN HUOMIOINTI KÄYTÄNNÖSSÄ 4.11.2013 Karoliina Taruvuori, apulaisjohtaja Riihimäen vankila Perusteet lapsi- ja perhetyölle Rikosseuraamuslaitoksessa YK:n lapsen oikeudet lapsella on oikeus
PERHEKESKUS/ ALUETIIMI. Matalan kynnyksen palvelujen verkostoiminen
PERHEKESKUS/ ALUETIIMI Matalan kynnyksen palvelujen verkostoiminen Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) Hallituksen kärkihanke Muutosta tehdään kohti lapsi- ja perhelähtöisiä, vaikuttavampia,
Tampereen kaupungin lastensuojelun perhehoidon kehittämisaamupäivä
Tampereen kaupungin lastensuojelun perhehoidon kehittämisaamupäivä 21.11.2018 klo 9.00-11.00, Tipotien sosiaali- ja terveysasema, Tipotie 4, Tampere Ohjelma 9.00 Tervetuloa kehittämisaamupäivään Palvelupäällikkö
Katsaus lasten ja nuorten hyvinvointiin ja palveluihin
Katsaus lasten ja nuorten hyvinvointiin ja palveluihin Valtakunnallinen ja alueellinen näkökulma LAPE muutosohjelman lähtötilanteeseen 9.6.2016 Esityksen nimi / Tekijä 1 Esityksen rakenne Miltä tulevaisuuden
raportti Reetta Peltonen Pesäpuu Ry
#MUNPERHEET? Ketä kuuluu sun perheeseen? 27.6.2018 Kello 13.00 18.00 MUKANA: J Ä R J E S TÄ J ÄT : 13 15-vuotiaat Perhehoitokumppanit Suomessa Oy:n nuoret raportti Reetta Peltonen Pesäpuu Ry # M u n p
Oma käyttäytyminen eri tilanteissa ja eri ihmisten kanssa
Oma käyttäytyminen eri tilanteissa ja eri ihmisten kanssa Ihminen käyttäytyy eri paikoissa eri tavalla. Olet varmasti huomannut, että julkisissa paikoissa käyttäydytään eri tavalla kuin yksityisissä paikoissa.
Sosiaalityö päivystyksessä - pilotin kokemukset
Sosiaalityö päivystyksessä - pilotin kokemukset Päivystys ja muut 24/7 - palvelut - seminaari Laajavuori 11.5.2016 Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen Keski-Suomen SOTE 2020 hanke & Keski-Suomen shp/campus
1-vuotiaan lapsen terveystarkastus
Tähän tunnistetarra Terveydenhoitajan tutkimuslomakkeet LASTEN TERVEYSSEURANTA 1. 2. 3. Kuntakoodi Sukupuoli 1 poika 2 tyttö Henkilötunnus (lapsen asuinkunta) 1-vuotiaan lapsen terveystarkastus A 4. Terveystarkastuksen
Kuusamon lastensuojelun ja varhaiskasvatuksen yhteistyötä kehittämässä
Kuusamon lastensuojelun ja varhaiskasvatuksen yhteistyötä kehittämässä Lapsen hyvä arki 2 hanke (2011-2013) PaKaste 2 hankekokonaisuus Pohjois-Pohjanmaan osahanke 9.9.2013 Soile Suorajärvi/ Mirva Martin/
Kainuun sote. Perhekeskus
Kainuun sote Perhekeskus Perheiden hyvinvointi on meille tärkeintä. Neuvolatoiminta Neuvolapalvelut ovat kuntalaisille maksuttomia. Neuvolan laajat terveystarkastukset tarjoavat perheille tilaisuuden keskustella
Nuoren hyvä tuleminen sijaishuoltoon 30.9.2015 Lahti. Johanna Barkman Osallisuuden taidot ja valmiudet
Nuoren hyvä tuleminen sijaishuoltoon 30.9.2015 Lahti Johanna Barkman Osallisuuden taidot ja valmiudet JÄHMETYN JÄÄDYN Mihin olemme menossa? Miten tähän on tultu? OLET TÄSSÄ. Kalle Hamm, 2008 Mitä nyt tapahtuu?
Aiheena alle 18-vuotiaiden lasten huostassapidon lopettaminen Sosiaalityön ammattikäytäntötutkimusta, lastensuojelututkimusta, lapsuustutkimusta
Miia Pitkänen Aiheena alle 18-vuotiaiden lasten huostassapidon lopettaminen Sosiaalityön ammattikäytäntötutkimusta, lastensuojelututkimusta, lapsuustutkimusta Tavoitteena kuvata ja analysoida ammatillisen
Kuusamon lastensuojelun ja varhaiskasvatuksen yhteistyötä kehittämässä
Kuusamon lastensuojelun ja varhaiskasvatuksen yhteistyötä kehittämässä Lapsen hyvä arki 2 hanke (2011-2013) PaKaste 2 hankekokonaisuus Pohjois-Pohjanmaan osahanke 7.2.2013 Aini Naumanen/Mirva Martin/Saara
Profiam Sosiaalipalvelut Oy
Profiam Sosiaalipalvelut - Lastensuojelun erikoisosaamisen keskus MONIAMMATILLISUUS LASTENSUOJELUN AVOPALVELUISSA Systeeminen lastensuojelu yhteiskehittämispäivä 1.9.2017, Lupa auttaa -hanke 31.8.2017
Mahdollisuuksien kirkko Annmari Salmela / Vapaaehtoistyo.fi Facebook:
Mahdollisuuksien kirkko Annmari Salmela / Vapaaehtoistyo.fi annmari.salmela@vapaaehtoistyo.fi Twitter: @AnnmariSa / @Vapaaehtoistyo Facebook: Vapaaehtoistyofi.fi Trendit uutta yhteisyyttä kohti Seurakunnat
Lasten mielenterveysambulanssi - kokemuksia jalkautuvasta verkostotyöstä
Lasten mielenterveysambulanssi - kokemuksia jalkautuvasta verkostotyöstä Taustaa Varsinais-Suomen ja Satakunnan alueen Kaste-ohjelman Remontti-hankkeen pilotti 9/2009-9/2012 Kasteohjelman tavoitteet: 1.
Helsingin kaupunki MAAHANMUUTTOYKSIKKÖ
Helsingin kaupunki Sosiaalivirasto MAAHANMUUTTOYKSIKKÖ Miten rakentaa pakolaisperheelle siltaa palvelujen ketjuissa Hanasaari 11.9.2009 ORGANISAATIO SOSIAALIVIRASTO MAAHANMUUTTAJAPALVELUT HELSINGIN VASTAANOTTOKESKUS
Perhetyö. Ylikartanon päiväkodin Perheiden Villiinassa
1 Perhetyö Ylikartanon päiväkodin Perheiden Villiinassa 10.10.2012 Hanna Hirvonen, lastentarhanopettaja 2 MIKÄ ON PERHEIDEN VILLIINA? Ylikartanon päiväkodin avoimia varhaiskasvatuspalveluja tarjoava ryhmä
Tervetuloa Metropolialueen köyhyys NYT oppimisverkostoon !
Tervetuloa Metropolialueen köyhyys NYT oppimisverkostoon 15.3.2019! Pääkaupunkiseudun Praksis Jenika Heinonen Koulutussuunnittelija, Pääkaupunkiseudun Praksis, YTM, KM Socca/ Heikki Waris -instituutti
Lastensuojelun asiakkaana Suomessa
Lastensuojelun asiakkaana Suomessa 16.6.2010 Uusi lastensuojelulaki 2008 lähtökohtana vanhempien ensisijainen vastuu lapsen hyvinvoinnista tavoitteena auttaa perheitä mahdollisimman aikaisessa vaiheessa