Muistitiedon keruukilpailun palkinta- ja tiedotustilaisuus Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran juhlasalissa torstaina
|
|
- Juho Halttunen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 takaisin HOITOTYÖN MUISTOT Muistitiedon keruukilpailun palkinta- ja tiedotustilaisuus Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran juhlasalissa torstaina klo 15 Tulokset * Kertomusten keskeisiä teemoja * Palkinnot * Järjestäjät ja palkintolautakunta Kansanrunousarkisto ja Folkkultursarkivet järjestivät yhdessä hoitoalan järjestöjen kanssa Hoitotyön muistot -keruukilpailun, joka on keskimmäinen osa Kansallisarkiston johtamasta Hoitotyön yksityisarkistot ja muistitieto -projektista. Vuonna 1997 kerättiin ja kartoitettiin hoitotyön historiaan liittyviä yksityisarkistoja ja muita asiakirjaaineistoja. Vuoden 1999 tavoitteena on haastatella noin sata hoitotyön eri sektoreilla vaikuttanutta henkilöä. Hoitotyön muistot -keruukilpailu oli suunnattu erityisesti hoitotyön ammattilaisille itselleen, mutta myös heidän omaisilleen ja muille alaa läheltä seuranneille. Haluttiin saada talteen varttuneiden ikäluokkien mukana pian katoava kulttuurihistoriaa, mutta myös työikäisten ja aivan nuortenkin havaintoja. Kilpailuesitteessä kysyttiin mm. ammatinvalinnasta, opiskelu- ja harjoitteluajoista, työoloista ja -välineistä, työyhteisösuhteista, palkkauksesta ja vaatetuksesta. Pyydettiin kertomaan erityishaasteista kuten vaikeista sotavuosista, polion ja tuberkuloosin hävittämisestä sekä vuoden 1972 kansanterveyslain tuomista muutoksista. Kehotettiin miettimään, mitä hoitotyö oli vastaajalle merkinnyt. Tulokset Kilpailuun osallistui yhteensä 186 kirjoittajaa, joista suomenkielisiä 166 ja ruotsinkielisiä 20. Miehiä kilpailuun osallistui yhteensä 19. Aineiston kokonaismäärä on yli 6000 sivua, johon varsinaisen muistelukerronnan lisäksi sisältyy kirjeitä,
2 päiväkirjoja, asiakirjoja ja lehtileikkeitä. Tämän lisäksi muutama vastaaja lähetti omaelämäkerrallisia julkaisuja. Vastaajista suurin osa oli itse ollut ainakin jossain elämänsä vaiheessa hoitoalalla. Vanhin kirjoittaja oli syntynyt 1910 ja nuorin 1971, keski-ikä oli n. 60 vuotta. Kertomusten aikajänne on noin sadan vuoden mittainen, sillä useissa vastuksissa valotetaan 1800-luvun loppupuolella syntyneiden henkilöiden kokemuksia hoitoalalta, joko muistitiedon tai aikalaisdokumenttien pohjalta. Vastauksia tuli melko tasaisesti eri puolilta Suomea ja niiden sisältö kattaa maamme eri alueet vielä tarkemmin; luonnollisesti kerronta painottuu sairaalapaikkakuntiin. Laajan käsikirjoitusaineiston lisäksi saatiin 24 vastauksen yhteydessä valokuvia, yhteensä 467 kpl. Ääninauhaa saatiin yli kolme tuntia ja videonauhaa yli tunti. Koko aineisto on arkistoitu Helsinkiin Kansanrunousarkistoon (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura) ja Folkkultursarkivetiin (Svenska Litteratursällskapet), missä se on vuodesta 1999 lähtien tutkijoiden käytettävissä. Valikoiduista kertomuksista toimitetaan mahdollisimman pian myös kokoomateos. - Aineiston historiallisen ja temaattisen laaja-alaisuuden ansiosta sen tutkija voi tulla monilta eri tieteenaloilta. Hoitotieteen, lääketieteen, psykologian, naistutkimuksen, kulttuurin-, historian- tai työntutkimuksen edustajille tarjoutuu näistä kilpailuvastauksista mielenkiintoista luettavaa. Kertomusten keskeisiä teemoja Hoitotyön ammattilaiset, heidän läheisensä sekä myös muutamat potilaat ovat lähestyneet aihetta arkipäivän kuvausten, pohdintojen, päivä- ja muistokirjojen, omaelämäkertojen, elämäkertojen, kirjeiden, runojen ja pakinoiden avulla. Asiakirjat, lehtileikkeet, valokuvat ja piirrokset tuovat muistelukerrontaan lisää syvyyttä ja todistusvoimaa. Kertomukset painottuvat selvästi luvuille, iäkkäiden kertojien aktiivisimpiin työvuosiin. Nykyaikaan ulottuvia kertomuksia leimaavat puolestaan säästöt, henkilökunnan väsyminen ja huoli potilaiden saaman hoidon laadusta. Monet kertovat jo historiaan jääneestä aikakaudesta,
3 jolloin sairaala vaikutti voimakkaasti yksityiselämään. Hoitajan oli mieluiten oltava naimaton ja henkilökunta asui pääsääntöisesti sairaala-alueella asuntolassa. Työyhteisön tiiviys kulminoitui asumisessa: perheellisetkin saattoivat asua asuntolassa, jossa keittiö ja saniteettitilat olivat yhteisiä. Hoitajien työajat venyivät pitkiksi: viikossa oli vain yksi vapaapäivä, päivävuoroon kuului usean tunnin päivävapaa ja varallaolo myös vapaa-aikoina vähensi oman ajan määrää. Työvuorot eivät vaihdelleet viikottain, vaan yövuoro saattoi kestää useista viikoista kuukausiin. Työtehtävät poikkesivat jonkin verran nykyisistä. Hoitajat avustivat leikkauksissa ja usein heidän tehtävänään oli potilaan nukuttaminen. Kertakäyttöisiä sidetarpeita tai muita hoitovälineitä ei ollut, vaan kaikki välineet neuloista lähtien oli puhdistettava ja sterilisoitava sairaalassa, pääasiassa osastoilla. Samoin sidetaitokset, pesulaput, kipsijauhotetut sidetarpeet ja monet muut tarvikkeet syntyivät osastolla hoitajien käsissä. Hoitovälineiden desinfioiminen kuului usein yöhoitajalle. Yövuoro olikin kiireistä aikaa, koska silloin oli myös valmistettava osastot aamukuntoon. Kaiken lisäksi hoitohenkilöstö vastasi usein sairaalan lämmityksestä, oli kyseessä sitten öljy- tai puulämmitteinen rakennus. Eräskin kertoja muistaa käyneensä kahden tunnin välein pannuhuoneessa lisäämässä halkoja uuniin. Kansatieteellisen tarkasti ja ajoittain nostalgisen huvittuneina kertojat muistelevat vaatetustaan. Hoitajien valkoinen "kotsa" ja sen tärkkääminen, taittelu ja sinisten "natsojen" ompeleminen jää harvalta kertomatta. Hoitajaoppilasajat ovat myös hyvin säilyneet mielessä. Usein päällimmäisenä ovat usein muistot tiukasta kurista, oppilaiden ja harjoittelijoiden pitämisestä pelkästään työvoimana, perusteellisen siivoamisen ja sairaalapedin tekemisen opettelu. Petaus olikin aikamoinen taidonnäyte: vierekkäisten vuoteiden rypyttömien peittojen raidat oli oltava kohdakkain ja linjassa. Kaikesta huolimatta opiskelu oli jäänyt mieleen positiivisena innostuksen ja uuden oppimisen ilon aikana. Kätilöiden ja kiertävien sairaanhoitajien ja
4 terveydenhoitajien työ koettiin vastuulliseksi; olihan hoitaja yleensä yksin hoitotilanteessa, jolloin kaikki päätökset piti tehdä nopeasti parhaan ymmärryksen mukaan. Työtä hankaloittivat huonot kulkuyhteydet, puhelimen harvinaisuus, apteekki- ja lääkäripalvelujen saannin hitaus sekä väestön käsitykset riittävän hygienian tasosta ja oman terveyden ylläpidon mahdollisuuksista. Lisäksi uuden ammattiryhmän työnkuva ei ollut täysin selkeä: terveyssisar saatettiin hakea vainajaa laittamaan tai perheriitaa sovittelemaan. Hoitotyön tekijän piti hallita hiihto, luistelu, pyöräily ja jopa moottoripyöräily. Miesten tulo alalle on koettu positiiviseksi asiaksi, ja kaikkialla yksi reaktio on ollut sama: iäkkäämmät potilaat ovat erehtyneet luulemaan mieshoitajia lääkäreiksi. Saattoipa joku tuntea itsensä kovinkin tärkeäksi, kun itse lääkäri tuli henkilökohtaisesti joka aamu huolehtimaan aamupesusta. Kertomuksissa näkyy elämän koko kirjo: kuolemaa, sairautta, surua ja epätoivoa sekä toisaalta uuden elämän syntymää, iloa, uskoa, lähimmäisenrakkautta ja tulevaisuudentoivoa. Aineisto on ollut ensimmäisille käsittelijöilleen ja palkintolautakunnan jäsenille inhimillisyydessään syvältä koskettava lukuelämys. Jokainen vastaus olisi jostakin näkökulmasta palkitsemisen arvoinen. Palkinnot I palkinto: sairaanhoitaja Elvi Löfvenberg, Kvevlax (Korsholma), s Kilpailun voittajan vastauksessa on laajuutta ja syvyyttä. Lukija temmataan suoraa päätä sota-ajan sairaaloiden vaativiin oloihin. Teksti on mukaansatempaavaa, jännittävää ja tinkimättömän todenmukaista. Kirjoittaja on luonut koosteen taitavasti omien kirjeittensä ja päiväkirjamerkintöjensä pohjalta. Pääsemme mukaan sairaanhoito-oppilaan työntäyteiseen arkeen potilaineen, pelottavine osastonhoitajineen ja työtovereineen. Elämäntilanne pommitetussa Turussa, väsymys ja ruokapula saavat yksityiskohtaisen kuvauksen. Koetaan myös pakollisten pimennysten aiheuttamat vahingot ja muut vaikeudet. - Vastaukseen liittyy myös
5 jälkikirjoitus, joka kertoo, miten elämä jatkui. Juldagen, måndag, 1939 kl Här har varit alarm varje dag, utom i går. T.o.m. i dag, självaste juldagen var ryssarna här, de -22 till trots. Kl kom de. Jag höll på och delade ut gröt åt våra soldater, men det tog ett hastigt slut. Vi började flytta ner sängpatienterna och stod och väntade på hissen, när det skrällde till, så huset skakade. En bomb i närheten alltså - hissarna stannade - vi fortsatte med grötutdelandet. Efter en stund fungerade hissarna, så vi kunde få ner sängarna. Synd om de stackare som ligger svårt sårade i sina sängar utan möjlighet att ta sig ner för egen maskin. Helt utlämnade. - Länge dröjde det inte förrän tunga rökmoln sökte sig uppåt bakom Observatoriebacken, inte så långt härifrån. Sockerfabriken, slottet och en bro över Aura Å har bombats. Poliser och andra kom med sårade till sjukhuset - inga döda den här gången, men väl döende. II palkinto: terveydenhoitaja Paula Feodoroff, Ivalo, s Paula Feodoroffin elämänkaari on syrjäseutujen hoitotyön historiaa jatkosodan aikaisesta ensiparkaisusta lähtien. Pieneen sivumäärään on saatu paljon oleellista, mutta kerronnassa ei ole ahtauden häivääkään. Työhöntulo Sevettijärven neuvolapiiriin, tehtävien uskomaton monipuolisuus, jatkokouluttautuminen, kansanterveyslain vaikutukset ja elämän monet koettelemukset kirjataan riipaisevasti. Pohjoisimman Suomen terveydenhoitaja on napakka humoristi ja ansiokas ihmiselon puntaroija. Työ on paljon selvemmin rajattua ja normitettua kuin 30 vuotta sitten. Lääkäri on aina tavoitettavissa puhelimitse. Yksinäistä, matkan takana työskentelyä ei edistyskään ole muuttanut. Pestini täällä päättyy kuukauden kuluttua. Aloittaessani en
6 voinut tukeutua muuhun kuin koulutukseeni, olemistani leimasi jälkikäteen katsellen täydellinen tietämättömyys täkäläisten elämänmuodoista ja tietynlainen virkaihmisen ylemmyys. Toivon olevani nyt avoimempi ja ymmärtäväisempi. Uskallan mennä ihmisten lähelle, itkeä ja nauraa. Edelleenkin paras kiitos työstä on asiakkaan kasvoille levinnyt hymy tai silmiin syttynyt tuike. III palkinto: perushoitaja Irma Siljala, Vaasa, s Irma Siljalalle hoitotyö tuli tutuksi jo lapsuudenkodissa Pohjanmaalla: hänen äitinsä oli maineikas parantaja, jolta haettiin apua moniin vaivoihin. Kutsumus on vienyt kertojan luontaishoitotyön piiristä ensin mielisairaiden ja myöhemmin vanhusten pariin. Siljala kirjoittaa kaunistelematta, millaisia olivat mielisairaanhoidon käytänteet ja asenteet vielä 1950-luvulla. Toisaalta se lämpö, suoranainen runollisuus, jolla hän kuvaa nuoria ja vanhoja potilaspersoonallisuuksia, on jopa tässä hoitotyökeruuaineistossa ainutlaatuista. Samanaikaisesti yo-kirjoitusteni kanssa opiskelin jo sairaanhoitooppilaitoksessa perushoitajalinjalla. Työ- ja koulutuspisteeni olisivat riittäneet sairaanhoitajajaostoon, mutta ajattelin puolentoista vuoden riittävän, sitä paitsi lähihoito on minun alaani. - Valmistumisjuhlassa osalleni lankesi opiskelijan puheenvuoro. Muistin kiittää päättäjiä, jotka olivat antaneet ikääntyneillekin oikeuden opiskella. Valmistuttuani palasin tekemään entistä työtäni - nyt vain vähän paremmalla palkalla, selkeällä ammattinimikkeellä - perushoitaja - ja valkoisessa puvussa. Puvussa, josta olin lapsesta saakka uneksinut! Erikoispalkinnot (10 kpl): Vuokko Ahonen, lastenhoitaja, Helsinki
7 Mielenkiintoinen ja kansatieteelliseen tarkkuuteen yltävä kertomus Lastenlinnasta, tuberkuloosiparantolasta ja Kätilöopistosta perustuu Vuokko Ahosen omiin kokemuksiin. Kirjoituksen koskettavin osuus käsittelee kertojan kokemuksia kuolevien potilaiden vapaaehtoisena tukihenkilönä. Entisten työkavereitteni kanssa olemme tyytyväisiä, ettemme ole enää tämän hetken oravanpyörässä, missä työ arvostellaan tuottavuudella eikä hoitajilla ole enää tarpeeksi aikaa eikä voimia empaattiseen, hyvään hoitotyöhön. Doris Gordin, sairaanhoitaja, Helsinki Kirjoittaja kuvaa tyhjentävästi oppilasaikansa Marian sairaalassa. Vastauksesta ilmenee, miten suuri merkitys oppilailla oli hoitotyössä vaikeina sotavuosina. Doris Gordin käsittelee myös sen ajan koulutuksen teoreettista puolta sekä lähes sotilaallista kuria. Vi bodde i alfabetisk ordning, för det mesta två och två. I foreläsningssalen samt i matsalen satt vi likaså enligt alfabet. Namnen blev så grundligt inlärda att jag fortfarande, efter 55 år, tänker på "flickorna" i den ordningen. Eeva Hautala, eläkeläinen, Karvia Eeva Hautalalla on kerrottavanaan hätkähdyttäviä lääkintälottakokemuksia venäläisten sotavankien sairaalasta; oloista, joiden äärimmäinen alkeellisuus paljastuu viimeistään kertojan siirrettyä saksalaisten upseerien hoitajaksi. Samaa söimme mitä vangitkin. Leipä se piti meidät hengissä. Kuusenjuurelle kannoimme katkotut jalat ja kädet. Sieltä ne sitten vietiin haudattavaksi kun potilaatkin jotka kuolivat. Pommikoneet lensivät jatkuvasti yötä päivää ylitse. Maija Illner, erikoissairaanhoitaja, Siilinjärvi Vuonna 1960 Oulussa sairaanhoitajaopiston
8 aloittanut ja psykiatriseen sairaanhoitoon erikoistunut Maija Illner kertoo mielisairaanhoidosta ja hoitomenetelmien kehittymisestä 34 työvuoden aikana. Työ oli antoisaa ja palkitsevaa, tuli hyviä hoitotuloksia. Potilaat olivat enimmäkseen ns. akuuttipotilaita. Monet lähtivät työelämään tai koulutukseen. Joskus toki tuntui kuin kivireki olisi ollut perässäni. Sirkka-Liisa Kauranen, lehtori, Helsinki -> Ada Mikkonen, terveyssisar Sirkka-Liisa Kaurasen huolellisesti puhtaaksikirjoittama aineisto sisältää hänen äitinsä Ada Mikkosen päiväkirjamerkintöjä Diakonissalaitoksen sairaanhoitajakurssilta ja perusteellista muistelukerrontaa terveyssisaren uraauurtavasta työstä vuodesta 1929 alkaen. Ne monet lapsirikkaat perheet tulivat omiksi, läheisiksi kaikkine huolineen ja iloineen, monine vaiheineen mitä suureen perheeseen sisältyy vuosien varrella. Milloin oli asiaa kotiin vauvan tähden, milloin koululaisen, milloin sairauden kohdatessa, eikä siinä tarvittu edes erikoista asiaa, kun poikkesin kysymään kuulumisia. Aila Manni, perushoitaja, Lohja Tekijä maalailee runon ja pakinan muodossa luvun laman vaikutuksia hoitotyön laatuun. Aila Mannin sydäntä painaa murhe vanhuksista, joita kenelläkään ei ole enää aikaa nostaa istumaan, sekä huoli hoitajista alati kasvavan työtaakan alla. Arki vanhusten hoitotyön / on muuttunut aikana vuosien vyön. Monta on ollut ajatusmallia / mitä tehdä voi ja mitä taas ei voi sallia... Ritva Nikkanen, kätilö, Salo Ritva Nikkanen kertoo pohtivassa ja esimerkeissään perusteellisessa kirjoituksessaan ammatinvalinnasta, opiskelusta ja pitkästä kätilönurasta Salon
9 aluesairaalassa vuosina Kätilön työn muutoksia valotetaan ansiokkaasti teoriassa ja käytännössä. Äiti painaa lastaan paljaalle iholleen, lapsi aistii äidin lämmön ja kuulee saman sykkeen kuin raskausaikanakin. Isä on suojelevasti kumartuneena heidän puoleensa. Onko kauniimpaa näkyä uraansa lopettelevalle kätilölle. Esko J. Röykkee, erikoissairaanhoitaja, Lappeenranta Kirjoitus kuvaa realistisesti 1960-luvun suomalaista mielisairaanhoitoa ja mieshoitajan kokemuksia naisvaltaisella alalla. Se on myös huolestunut puheenvuoro hoitohenkilökunnan väsymisestä ja potilaiden turvallisuuden vaarantumisesta, varsinkin 1990-luvun säästötoimenpiteiden vuoksi. Pitkä ura sairaanhoidossa, liki neljäkymmentä vuotta on takanapäin, tavattoman kauniita muistoja tuohon aikaan sisältyy, joskin myös kriittistä arvostelua, mutta vain rakentavassa mielessä, ei katkeruutta. Hillevi Salonen, perushoitaja, Pori "Apuhoitajan tie" on Hillevi Salosen inhimillisyyttä ja lämmintä ymmärtämystä henkivä kertomus apuhoitajan työstä, erilaisista työyhteisöistä, mieleenpainuneista potilaista sekä elämän myötä- ja vastoinkäymisistä. Siinä minä itkin kaikkia ympäriltäni menneitä nuoria vainajia ja myös omia murheitani, jotka olivat jatkuvasti mielessäni. Varmaan tästä omasta taakse jätetystä asiasta johtui, että kiinnyin näihin hoidettaviini, ehkä vähän liikaakin. Kuuntelin usein kun he kertoivat elämäntarinoitaan ja monikin kohtalo sai omat murheeni näyttämään pieniltä. Elsa Savolainen, ylihoitaja, Siilinjärvi Pitkän ja monipuolisen uran hoitotyön parissa tehnyt
10 ylihoitaja Elsa Savolainen kuvaa perusteellisissa, asiakirjoin vahvistetuissa muistelmissaan suomalaisen hoitotyön haasteita 1940-luvulta luvulle sekä hallinnollisesta että käytännönläheisestä näkökulmasta. Vuonna 1944 olivat astuneet voimaan laki kunnallisista äitiys- ja lastenneuvoloista sekä laki kunnallisista kätilöistä ja terveyssisarista. Olin lakiin, sen velvoitteisiin ja tehtäviin tutustunut lukemalla. Keskeinen tehtäväni tulisi olemaan kuntien virkamiesten ja terveydenhuoltohenkilökunnan auttaminen näiden lakien toimeenpanossa. Kirjapalkinnot (20 kpl): Autio, Anja Brännäs, Birgit Heikkinen, Pirkko Heinilä, Raija Helsingin sairaanhoitajatarkoulun kurssi 37 (7 kirjoittajaa) Johansson, Terttu Junno, Helena Keitola, Laila Korpinen, Päivi Käppi, Seija Lehtinen, Annikki Mehtonen, Ari Niemi, Ilona Niemelä, Alli Niitti, Ritva Partonen, Anna Pousi, Anja Simojoki, Sirkka-Maija Sneck, Marjatta Säilynoja, Vappu Virrankari, Elvi Hankkeessa mukana olevat hoitoalan järjestöt: Sairaanhoitajien koulutussäätiö Sosiaali- ja terveysalan opettajat STO ry SSY - Sjuksköterskeföreningen i Finland rf Suomen Kätilöliitto ry
11 Suomen Lastenhoitoalan liitto SLaL ry Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer ry Suomen sairaanhoitajaliitto ry Suomen Terveydenhoitajaliitto STHL ry Suomen Työterveyshoitajaliitto ry Ylihoitajayhdistys ry Palkintolautakunta: professori Marjatta Hietala (puheenjohtaja) arkistonjohtaja Lena Huldén (SLS/ Folkkultursarkivet) arkistonjohtaja Pekka Laaksonen (SKS/ Kansanrunousarkisto) tohtori Maija Sorvettula tutkijat Monica Ståhls- Hindsberg (SLS) ja Helga Tahvanainen (SKS) tutkija Juha Nirkko (sihteeri) Lisätietoja: Juha Nirkko, Kansanrunousarkisto, puh. (09) , sähköposti Maija Sorvettula, puh/faksi (09) Päivitetty
Hoitotyön muistot Muistitiedon keruukilpailu
Takaisin * På svenska Hoitotyön muistot Muistitiedon keruukilpailu 1.3. - 15.9.1998 * Vastausohjeet * Palautusosoite * Palkinnot * Vastausten käyttö * * Lisätietoja * Keruukilpailun järjestävät * Keruu
Lasten tarinoita Arjen sankareista
Arjen sankarit Lasten tarinoita Arjen sankareista 112-päivää vietetään vuosittain teemalla Ennakointi vie vaaroilta voimat. Joka vuosi myös valitaan Arjen sankari, joka toiminnallaan edistää turvallisuutta
NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun:
Lapsen oma KIRJA Lapsen oma kirja Työkirja on tarkoitettu lapsen ja työntekijän yhteiseksi työvälineeksi. Lapselle kerrotaan, että hän saa piirtää ja kirjoittaa kirjaan asioita, joita hän haluaa jakaa
Tausta Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveysministeriö Tekes PPSHP
7.6.2012 Tausta Kuusi haastateltavaa, joista viisi osallistui keskusteluun jollain tasolla Ikähaarukka 70-83 vuotiaita Aktiivisia ikäihmisiä, käyvät säännöllisesti ikäihmisille suunnatuissa toiminnoissa
FOKUS. grammatik. Konjunktiot ja sanajärjestys
FOKUS grammatik Konjunktiot yhdistävät sanoja, lauseenosia ja lauseita. Konjunktiot jaetaan rinnastus- ja alistuskonjunktioihin. Jag och min kompis ska resa till Köpenhamn. Minä ja kaverini matkustamme
Potilastukipiste OLKA. Anu Toija Projektipäällikkö Vertaisresepti-hanke Espoon Järjestöjen Yhteisö EJY ry anu.toija@ejy.fi
Potilastukipiste OLKA Anu Toija Projektipäällikkö Vertaisresepti-hanke Espoon Järjestöjen Yhteisö EJY ry anu.toija@ejy.fi EJY:n Vertaisresepti-hanke Espoon Järjestöjen Yhteisö EJY ry on alueellinen sosiaali-,
Kymmenen vuotta tähärellistä työtä
Kymmenen vuotta tähärellistä työtä 16.11.2017 Anne Risikko, rekrytointipäällikkö www.epshp.fi 0 Varahenkilöstön historiaa varahenkilöstön määrä kasvoi 2000-luvun alku vuosina vakinaistamisperusteena käytettiin
SAIRAALAINFEKTIOIDEN TORJUNTA HOITOTYÖN TOIMINTONA
SAIRAALAINFEKTIOIDEN TORJUNTA HOITOTYÖN TOIMINTONA Hoitotyön opiskelijoiden, hoitotyöntekijöiden sekä potilaiden tiedot ja käsitykset Hoitotieteen alaan kuuluva väitöskirja; Tutkimus toteutettiin kahdessa
Lähi- ja perushoitajien ammattiliitto SuPer
Lähi- ja perushoitajien ammattiliitto SuPer SuPer on Suomen suurin sosiaali- ja terveysalan sekä kasvatusalan toisen asteen tutkinnon suorittaneiden ja aloille opiskelevien ammattiliitto. Me teemme lähihoitajille
Lataa Hoitajan arkipäivä - Marja-Liisa Vilhunen. Lataa
Lataa Hoitajan arkipäivä - Marja-Liisa Vilhunen Lataa Kirjailija: Marja-Liisa Vilhunen ISBN: 9789527028537 Sivumäärä: 148 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 11.84 Mb Sote-alan hallintouudistusten ja säästöjen
Tehy tilastoina 2009
TEHYN JULKAISUSARJA 1 09 D TILASTOJA JA KARTOITUKSIA Tehy tilastoina 2009 Tehyn tutkimusryhmä Toim. Kirsi Markkanen Vuosi Kunta/ Valtio Kirkko Yksityinen Ahvenankuntayhtymä sektori maa * % % % %
Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten
Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulutyö 2018 Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Rippikoulun opetus painottuu intensiivijaksolle,
Moni-ilmeinen vanhenemisen tutkimus - tutkimuskavalkadi. J.P. Roosin Suomalainen elämä (1987)
Vanhenemisen tutkimuksen johdantokurssi 8.11.2016 Moni-ilmeinen vanhenemisen tutkimus - tutkimuskavalkadi J.P. Roosin Suomalainen elämä (1987) toi sukupolvet suomalaiseen yhteiskuntatutkimukseen Aineistona
Suomalainen. työelämätietous. Pikku-koto kurssi
Suomalainen työelämätietous Pikku-koto kurssi Työelämätietoutta - Suomalaisia pidetään ahkerasti työtä tekevänä kansana. - Erityisen haluttuja työntekijöitä tulee Pohjanmaalta. - Nykyisin Suomessa on paljon
Anni sydäntutkimuksissa
Anni sydäntutkimuksissa Tietopaketti vanhemmalle Lapsenne on saanut kutsun lasten sydäntautien poliklinikalle. Käynnille tullessanne lapsella olisi hyvä olla yllään helposti riisuttavat vaatteet niin,
Pöytyän terveyskeskuksen osasto
PÖYTYÄN KANSANTERVEYSTYÖN KUNTAYHTYMÄ Pöytyän terveyskeskuksen osasto TIETOA POTILAAN OMAISELLE Osasto Yläneentie 1 21870 RIIHIKOSKI Puh: 02 4864 1300 Pöytyän terveyskeskuksen osaston tehtävänä on: Antaa
Lataa Sairastumisen kriisi - Susanna Tulonen. Lataa
Lataa Sairastumisen kriisi - Susanna Tulonen Lataa Kirjailija: Susanna Tulonen ISBN: 9789524980654 Sivumäärä: 156 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 39.65 Mb Susanna Tulonen on erikoissairaanhoitaja, joka
9.1. Mikä sinulla on?
9.kappale (yhdeksäs kappale) 9.1. Mikä sinulla on? Minulla on yskä. Minulla on nuha. Minulla on kuumetta. Minulla on kurkku kipeä. Minulla on vesirokko. Minulla on flunssa. Minulla on vatsa kipeä. Minulla
Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti
Mieletön mahdollisuus Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Tukea lapsille ja nuorille, joiden vanhempi on sairastunut psyykkisesti Mieletön Mahdollisuus -projektin
- Elämäntilanteen ESY selvittämisen ympyrä
- Elämäntilanteen ESY selvittämisen ympyrä Ihmissuhteet Tulevaisuuden tavoitteet ja toiveet Sosiaaliset tilanteet Elämäntilanteen selvittämisen ympyrä Ihmissuhteet Tulevaisuuden tavoitteet ja toiveet Nimesi:
Puheenjohtaja/ Rahastonhoitaja/ Muut johtokunnan Jäsenten/vap.jäs. Kahvitoimi- Sihteeri Jäsenasiat jäsenet lukumäärä kunta
Altian Rajamäen Seniorit 28.9.2007 alk ent. Alkon Rajamäen Eläkeläiset/Historiatiedot keränneet Hilkka Rajala/Pentti Lehtovaara 1 Puheenjohtaja/ Rahastonhoitaja/ Muut johtokunnan Jäsenten/vap.jäs. Kahvitoimi-
Kysely kandien kesätöistä 2013. Yhteenveto lääketieteen kandien kyselystä Tiedot kerätty syyskuussa 2013
Kysely kandien kesätöistä 2013 Yhteenveto lääketieteen kandien kyselystä Tiedot kerätty syyskuussa 2013 Kyselytutkimus lääketieteen opiskelijoille Tiedot kerättiin sähköisellä kyselyllä syyskuussa 2013.
Missa. Mie käväsin niinku kissa kuumassa uunissa. 1 Harjotus. 2 Harjotus. Kunka Missa ellää S.4. Mikä Missa oon? ... Minkälainen Missa oon? ...
Missa Mie käväsin niinku kissa kuumassa uunissa Kunka Missa ellää S.4 1 Harjotus Mikä Missa oon?.. Minkälainen Missa oon?.. Miksi Missa hääty olla ykshiin niin ushein?.. Missä Liinan mamma oon töissä?
Liian pieni lapsi Keskosperheen tukeminen ja vanhemmuuden haasteet. Vauvaperhetyöntekijä/sh Outi Manninen 13.03.2015
Liian pieni lapsi Keskosperheen tukeminen ja vanhemmuuden haasteet Vauvaperhetyöntekijä/sh Outi Manninen 13.03.2015 Kasvu äidiksi Nainen siirtyy vauvan myötä äitiystilaan (Stern) Pystynkö pitämään pienen
RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019
RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019 Espoon tuomiokirkkoseurakunta Kirkkokatu 10 09 80501 Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Rippikoulun opetus painottuu
Aivotyö-kysely SuPerin jäsenillä, N=5509
Aivotyö-kysely SuPerin jäsenillä, N=5509 Teppo Valtonen, tuotepäällikkö @aivotyo @teppo_v SuPer-Susanna Noin 50-vuotias nainen Asuu Uudellamaalla Työskentelee kunnallisessa palvelutalossa Tekee töitä kolmessa
ASIAKKAASEEN TAI POTILAASEEN KOHDISTUVA EPÄASIALLINEN TOIMINTA JA SEN KÄSITTELY TYÖYHTEISÖSSÄ
ASIAKKAASEEN TAI POTILAASEEN KOHDISTUVA EPÄASIALLINEN TOIMINTA JA SEN KÄSITTELY TYÖYHTEISÖSSÄ Kysely lähetettiin n. 9000 sairaanhoitajaliiton jäsenelle helmikuussa 2018 Kyselyyn vastasi yhteensä 910 henkilöä.
Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita!
Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita! Vuoden 2013 aikana 359 Turun yliopiston opiskelijaa suoritti yliopiston rahallisesti tukeman harjoittelun. Sekä harjoittelun suorittaneilta opiskelijoilta
Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulun Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustoja rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua.
Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulun Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustoja rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Rippikoulun opetus painottuu intensiivijaksolle, leirillemme
SYKSYISET KYSYMYKSET HÖSTFRAGOR
SYKSYISET KYSYMYKSET HÖSTFRAGOR Kaksikieliset keskustelukortit syystunnelman herättelyä ja syyskauden suunnittelua varten Kysymykset liittyvät: mielipiteisiin kokemuksiin toiveisiin muistoihin. Tulosta,
1. Minkä puolueen kunnanvaltuutettuna toimitte?
1. Minkä puolueen kunnanvaltuutettuna toimitte? 25% 5 75% 10 Keskusta Kokoomus Kristillisdemokraatit Perussuomalaiset Ruotsalainen Kansanpuolue 10 Sosialidemokraatit Vasemmistoliitto Vihreät Jokin muu
ASIAKKAASEEN TAI POTILAASEEN KOHDISTUVA EPÄASIALLINEN TOIMINTA JA SEN KÄSITTELY TYÖYHTEISÖSSÄ
ASIAKKAASEEN TAI POTILAASEEN KOHDISTUVA EPÄASIALLINEN TOIMINTA JA SEN KÄSITTELY TYÖYHTEISÖSSÄ Kysely lähetettiin n. 9000 sairaanhoitajaliiton jäsenelle helmikuussa 2018 Kyselyyn vastasi yhteensä 910 henkilöä
Lapset puheeksi lapsen kehityksen tukeminen, kun aikuinen sairastaa. Mika Niemelä, FT, Oulun yliopisto, Oulun yliopistollinen sairaala
Lapset puheeksi lapsen kehityksen tukeminen, kun aikuinen sairastaa Mika Niemelä, FT, Oulun yliopisto, Oulun yliopistollinen sairaala Sidonnaisuudet Tutkija, Oulun yliopisto, PPSHP Psykoterapiakouluttaja,
Itä-Suomen yliopiston hoitotieteen laitos, PSSHP:n Koulutuspalvelut ja VeTe hanke
1(5) Kohti parasta mahdollista ja vaikuttavaa toiminnan johtamista! Aika torstaina 16.9.2010 klo 8.40-16.00 Järjestäjä Itä-Suomen yliopiston hoitotieteen laitos, PSSHP:n Koulutuspalvelut ja VeTe Puheenjohtaja:
Helka Pirinen. Esimies muutoksen johtajana
Helka Pirinen Esimies muutoksen johtajana Talentum Helsinki 2014 Copyright 2014 Talentum Media Oy ja Helka Pirinen Kansi: Ea Söderberg, Hapate Design Sisuksen ulkoasu: Sami Piskonen, Suunnittelutoimisto
Opas sädehoitoon tulevalle
Opas sädehoitoon tulevalle Satakunnan keskussairaala Syöpätautien yksikkö / sädehoito 2014 Teksti ja kuvitus: Riitta Kaartinen Pekka Kilpinen Taru Koskinen Syöpätautien yksikkö / sädehoito Satakunnan keskussairaala
Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.
6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on? Huomenta,
Kysely Lukkarin ylläpitäjille Tammikuu Vastaajia yhteensä 256 Ruotsinkielisiä 25 Julkaistujen sivustojen ylläpitäjiä 85%
Kysely Lukkarin ylläpitäjille Tammikuu 2018 Vastaajia yhteensä 256 Ruotsinkielisiä 25 Julkaistujen sivustojen ylläpitäjiä 85% Roolisi Lukkarin käytössä Ylläpidän vain tapahtumia ja/tai yhteystietoja 16%
OPPIMISEN MONET MUODOT Työsuhteessa tapahtuva harjoittelu. Anniina Friman Bioanalyytikko, AMK, YAMK- opiskelija TuAMK
OPPIMISEN MONET MUODOT Työsuhteessa tapahtuva harjoittelu Anniina Friman Bioanalyytikko, AMK, YAMK- opiskelija TuAMK TAUSTA Kliininen harjoittelu olennainen osa Sairaanhoitajan (amk) tutkintoa. Tutkinnon
Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.
6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on? Huomenta,
Turvallisuuskulttuurikysely
Turvallisuuskulttuurikysely Kuntayhtymähallitus 21.1.2014 Maijaterttu Tiainen Ylihoitaja, potilasturvallisuuskoordinaattori Turvallisuuskulttuuri On organisaation kykyä ja tahtoa ymmärtää: Millaista turvallinen
Moni-ilmeinen vanhenemisen tutkimus
Vanhenemisen tutkimuksen johdantokurssi 8. 9. 2015 Moni-ilmeinen vanhenemisen tutkimus Vanhenemisen tutkimusta (elämäkerta- ja sukupolvitutkimusta) yhteiskuntapolitiikan oppiaineessa Helsingin yliopistossa
Viestimme maakunnasta LANDSKAPSREFORMEN I ÖSTERBOTTEN MAAKUNTAUUDISTUS POHJANMAALLA
Viestimme maakunnasta LANDSKAPSREFORMEN I ÖSTERBOTTEN MAAKUNTAUUDISTUS POHJANMAALLA Uusi maakunta on meidän työpaikkamme Maakuntauudistuksen kautta noin 9000 pohjalaisen uusi työpaikka on Pohjanmaan maakunta
Talousarvio & taloussuunnitelma 2016 Terveydenhuolto. Paraisten kaupunki TERVEYDENHUOLTO
TERVEYDENHUOLTO Sosiaali- ja terveyslautakunta Sosiaali- ja terveysosasto, Paula Sundqvist, Sosiaali- ja terveysjohtaja Katariina Korhonen, ylilääkäri Toiminta Perusterveydenhuolto ja sairaanhoito kaikille
Arviointi oppilaiden näkökulmasta
Arviointi oppilaiden näkökulmasta Raija Niemi Oppilaat vastasivat jakson päätteeksi seitsemään kysymykseen koskien ravintotiedon opiskelua terveystietojaksolla. Luokista 8 A oli työskennellyt melkein koko
Taideopintoja, historian tutkimusta, kävelylenkkejä uuden elämän askelin
Taideopintoja, historian tutkimusta, kävelylenkkejä uuden elämän askelin Posted on 18.12.2013 by Eeva-Liisa Viitala 2 Helsingin yliopiston kirjaston keväällä 2013 eläkkeelle jäänyt ylikirjastonhoitaja
Klikkaa itsellesi virtuaalinen isyyspakkaus!
Klikkaa itsellesi virtuaalinen isyyspakkaus! Onneksi olkoon odottava isä! Missä olit kun kuulit että sinusta tulee isä? Mitä toiveita / odotuksia / haaveita / pelkoja sinulla on lapseen liittyen? Millainen
MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN
MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN Tämä tarina on kertomus kahdesta sisaresta. Sisarukset syntyivät Savossa, Pielaveden Heinämäellä. Heidän isänsä nimi oli Lars Katainen ja äitinsä etunimi oli Gretha.
Kuolevan potilaan kohtaaminen. Heidi Penttinen, LT Syöpätautien erikoislääkäri, Syöpäkeskus, HUS Psykoterapeutti, YET
Kuolevan potilaan kohtaaminen Heidi Penttinen, LT Syöpätautien erikoislääkäri, Syöpäkeskus, HUS Psykoterapeutti, YET Mikä tämän esityksen tavoite on? Saada neuvoja kuolevan ihmisen kohtaamiseen. Saada
Lataa Sairaus - Susanna Tulonen. Lataa. Kirjailija: Susanna Tulonen ISBN: Sivumäärä: 222 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 16.
Lataa Sairaus - Susanna Tulonen Lataa Kirjailija: Susanna Tulonen ISBN: 9789524980432 Sivumäärä: 222 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 16.60 Mb On erikoissairaanhoitaja, joka pitkän työuransa aikana on nähnyt
KOKEMUSTOIMINTAA YHTEISTYÖLLÄ JAANA HEIKKINEN, APULAISOSASTONHOITAJA/ OYS OSASTO 82 SISKO-LIISA LEINONEN, KOKEMUSTOIMIJA/ HYVÄN MIELEN TALO
KOKEMUSTOIMINTAA YHTEISTYÖLLÄ 13.9.2018 JAANA HEIKKINEN, APULAISOSASTONHOITAJA/ OYS OSASTO 82 SISKO-LIISA LEINONEN, KOKEMUSTOIMIJA/ HYVÄN MIELEN TALO YHTEISTYÖTÄ PSYKIATRISELLA OSASTOLLA OYSIN PSYKOOSILINJAN
LUKIOLAINEN - HUOLEHDITHAN JAKSAMISESTASI JA MIELESI HYVINVOINNISTA
LUKIOLAINEN - HUOLEHDITHAN JAKSAMISESTASI JA MIELESI HYVINVOINNISTA Lisa Salonen MIELEN HYVINVOINTI Mielen hyvinvointi tarkoittaa hyvää mielenterveyttä. Omat kokemuksemme vaikuttavat sen muovautumiseen.
NUORTEN ERITYISTUKEA TARVITSEVIEN ODOTTAVIEN ÄITIEN TUKEMISEN TOIMINTAMALLEJA. Marita Väätäinen Sanna Vähätiitto Oulun kaupunki
NUORTEN ERITYISTUKEA TARVITSEVIEN ODOTTAVIEN ÄITIEN TUKEMISEN TOIMINTAMALLEJA Marita Väätäinen Sanna Vähätiitto Oulun kaupunki Siskot-ryhmän taustaa Siskot -projekti on Mannerheimin Lastensuojeluliiton
Lataa Kuin salama kirkkaalta taivaalta - Salli Saari. Lataa
Lataa Kuin salama kirkkaalta taivaalta - Salli Saari Lataa Kirjailija: Salli Saari ISBN: 9789511186724 Sivumäärä: 368 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 35.27 Mb Apua syvän järkytyksen kokeneille, heidän läheisilleen
Hoitotakuun toteutuminen yleisterveydenhuollossa terveyskeskuksissa
Tiedosta hyvinvointia Lokakuu 2008 1 Hoitotakuun toteutuminen yleisterveydenhuollossa terveyskeskuksissa Kysely terveyskeskusten johtaville lääkäreille, lokakuu 2008 Tiedosta hyvinvointia Lokakuu 2008
Minkälaiseksi lastensuojelun perhehoitajat kokevat hyvinvointinsa? Hyvinvointi-kyselyn tuloksia Nina Rauhala, sosionomiopiskelija, TAMK
Minkälaiseksi lastensuojelun perhehoitajat kokevat hyvinvointinsa? Hyvinvointi-kyselyn tuloksia Nina Rauhala, sosionomiopiskelija, TAMK Kyselyn taustatietoja Kyselyyn vastasi yhteensä 168 henkilöä. Heistä
Koulutapahtuma. Ampumaurheilun tietoisku koululaisille. Pohjois-Hämeen Ampujat
Koulutapahtuma Ampumaurheilun tietoisku koululaisille Koulutapahtuma miksi? Uusista nuorista harrastajista pulaa ampumaseuroissa Isät eivät enää tuo poikiaan automaattisesti radalle Ihmiset eivät oikein
Kooste lisäopetuksen opetussuunnitelman perusteluonnosta koskevasta palautteesta
Opetushallitus Kooste lisäopetuksen opetussuunnitelman perusteluonnosta koskevasta palautteesta 16.6.2014 Halinen Irmeli Lisäopetuksen opetussuunnitelman perusteiden luonnosta koskeva palaute ja perusteiden
MUONION KUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 2/2014 1 Sosiaalitoimi Puthaanrannantie 15 99300 MUONIO 22.4.2014
MUONION KUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 2/2014 1 Puthaanrannantie 15 99300 MUONIO MUONION VANHUSNEUVOSTON KOKOUS Aika. klo 14.00 15.25 Paikka ston kokoushuone Läsnä Poissa Kutsutut/osallistujat x Yrjö Perkkiö
OSA 1. Milloin? AIKA. Keskiviikkona. Peruslause + konjunktio + omistuslause
OSA 1 Peruslause + konjunktio + omistuslause Esim. Tänään Anita kirjoittaa nopeasti töissä, koska hänellä on tärkeää asiaa. Milloin? AIKA Viime yönä Lauantaina Tänään Päivisin Iltaisin Aamuisin Joka vuosi
SYKSYISET. Käyttöideoita
SYKSYISET HÖSTKYSYMYKSET FRAGOR Keskustelukortit syystunnelman herättelyä ja syyskauden suunnittelua varten Diskussionskort för att väcka höststämning eller för att planera höstsäsongen Kysymykset liittyvät:
Potilasturvallisuuden edistämisen ohjausryhmä. Potilasturvallisuus on yhteinen asia! Potilasturvallisuus. Kysy hoidostasi vastaanotolla!
Potilasturvallisuus on yhteinen asia! Potilasturvallisuus on osa hyvää hoitoa kattaa tutkimuksen, hoidon ja laitteiden turvallisuuden tarkoittaa myös sitä, ettei hoidosta aiheutuisi potilaalle haittaa
TYÖLLISYYSFOORUMI
TYÖLLISYYSFOORUMI 16.9.216 PALAUTERAPORTTI Kirjoittajat: Anu Järvinen, Laura Kallio ja Jemina Niemi, Osuuskunta Motive Työllisyysfoorumi järjestettiin Tampereella Scandic Rosendahlissa 16.9.216. Järjestelyistä
Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi
JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,
Millaista vanhustenhoidon tulisi sinun mielestäsi olla tulevaisuudessa?
Millaista vanhustenhoidon tulisi sinun mielestäsi olla tulevaisuudessa? Vastaa sen pohjalta, millaista Ruotsin paras vanhustenhoito sinun mielestäsi olisi. Yritä pohtia, miten haluaisit asioiden olevan
SUOMEN LÄHI- JA PERUSHOITAJALIITTO SUPER. Työtä lähellä ihmistä
SUOMEN LÄHI- JA PERUSHOITAJALIITTO SUPER Työtä lähellä ihmistä SuPer Lähi- ja perushoitajan oma liitto Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer on Suomen suurin sosiaali- ja terveysalan sekä kasvatusalan
Kandien kesätyöt 2014. Yhteenveto Lääkäriliiton opiskelijakyselyn tuloksista Tiedot on kerätty lokakuussa 2014
Kandien kesätyöt 2014 Yhteenveto Lääkäriliiton opiskelijakyselyn tuloksista Tiedot on kerätty lokakuussa 2014 Kyselytutkimus lääketieteen opiskelijoille Kandien kesätöitä tutkittiin Lääkäriliiton Opiskelijatutkimuksen
Sharie Coombes. Sinä uskallat! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus pelottaa
NÄYTESIVUT Sharie Coombes Sinä uskallat! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus pelottaa Tässä pdf-tiedostossa on mukana kirjasta seuraavat näytteet: Esipuhe Näytesivut Tutustu kirjaan verkkokaupassamme TERVETULOA
LÄÄKEHOIDON EPÄTYYPILLISILLÄ ALUEILLA TYÖSKENTELEVIEN LÄHI- JA PERUSHOITAJIEN LÄÄKEINFORMAATIOTARPEET JA -LÄHTEET. Elina Ottela Asiantuntija
LÄÄKEHOIDON EPÄTYYPILLISILLÄ ALUEILLA TYÖSKENTELEVIEN LÄHI- JA PERUSHOITAJIEN LÄÄKEINFORMAATIOTARPEET JA -LÄHTEET Elina Ottela Asiantuntija Tutkimuksen taustaa Gradun tekijä Leena Pakarainen Helsingin
Lääketieteen opiskelijoiden kesätyöt Yhteenveto Lääkäriliiton ja SML:n opiskelijakyselyn tuloksista Tiedot on kerätty syksyllä 2016
Lääketieteen opiskelijoiden kesätyöt 2016 Yhteenveto Lääkäriliiton ja SML:n opiskelijakyselyn tuloksista Tiedot on kerätty syksyllä 2016 Tutkimuksen toteutus ja aineisto Aineisto on kerätty sähköisellä
AJANKOHTAISTA AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA. Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto
AJANKOHTAISTA AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto 1.2.2019 AJANKOHTAISIA KEHITTÄMISTOIMIA EHOKS tietovaranto henkilökohtaistamisen tueksi Pedagogisen
Sädehoitoon tulevalle
Sädehoitoon tulevalle Satakunnan sairaanhoitopiiri Sädehoitoyksikkö Päivitys 10//2015 Päivittäjä MM, mi Tämä opas on selkokielinen. Saat siitä tietoa helposti ja nopeasti. Ohjeen laatinut: Satakunnan sairaanhoitopiiri,
VASTASYNTYNEIDEN LÄÄKKEETTÖMÄT KIVUNHOIDON MENETELMÄT
VASTASYNTYNEIDEN LÄÄKKEETTÖMÄT KIVUNHOIDON MENETELMÄT 11.4.2016 OPAS VANHEMMILLE EFJKVF Joskus pienimmät asiat ottavat suurimman paikan sydämessäsi. A. A. Milne, Nalle Puh Emmi Ristanen, Laura Kolari &
työtön nuori ei vaadi unelmatyötä tutkimustietoa tilastojen takaa
työtön nuori ei vaadi unelmatyötä tutkimustietoa tilastojen takaa työttömien nuorten ääni Työttömien nuorten ääni -barometri* kurkistaa työttömyystilastojen taakse ja antaa työttömille nuorille äänen.
Menninkäisen majatalo
Ari Ruokola Menninkäisen majatalo runoja Menninkäisen majatalo Ari Ruokola Ulkoasu: R. Penttinen Kustantaja: Mediapinta, 2010 ISBN 978-952-235-224-8 Menninkäisen majatalohon, ovi auki aina on. Pääsee sinne
KADUILLA, PUISTOISSA. 1. Kaduilla, puistoissa Kallion porukkaa jos jonkinlaista: sydämellistä ja vähemmän sellaista huolten painamaa ja kepeää
KADUILLA, PUISTOISSA 1. Kaduilla, puistoissa Kallion porukkaa jos jonkinlaista: sydämellistä ja vähemmän sellaista huolten painamaa ja kepeää 2. Omissa, vieraissa kämpissä yksin tai ystävän kanssa aamuun
Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.
6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on?
SYNNYTYSKESKUSTELU. Kätilöopiston Sairaala synnytysosasto 14. 1/2015. N. Harjunen. M-L. Arasmo. M. Tainio.
SYNNYTYSKESKUSTELU Kätilöopiston Sairaala synnytysosasto 14. 1/2015. N. Harjunen. M-L. Arasmo. M. Tainio. Synnytyskeskustelu käydään lapsivuodeosastoilla ennen perheen kotiutumista ja tähän hetkeen on
LÄÄKÄRISSÄ TERVEYS JA SAIRAUS
LÄÄKÄRISSÄ TERVEYS JA SAIRAUS APTEEKISSA Mitä apteekista voi ostaa? Käytkö sinä usein apteekissa? Mitä sinä ostat apteekista? Taina ottaa vuoronumeron ja istuu penkille. Hänen vuoro tulee. Hän menee tiskille
Paimion palvelukeskussäätiö
LIITE 2: Zung-depressioskaala Paimion palvelukeskussäätiö pvm Depressioskaala Zung: Sirkka-Liisa Kivelä Seuraavassa esitellään erilaisia väittämiä. Rengastakaa kustakin väittämästä se vaihtoehto, joka
Hyvinvointialan osaamisalue, Kuopio
Savonia-ammattikorkeakoulu Hyvinvointialan osaamisalue, Kuopio Potilassiirtojen ergonomiakorttikoulutuksen kokemuksia Marita Huovinen ja Tuija Sairanen Helsinki 11.6.2010 Savonia-ammattikorkeakoulu Terveysala
SUOMEN LÄHI- JA PERUSHOITAJALIITTO SUPER. Työtä lähellä ihmistä
SUOMEN LÄHI- JA PERUSHOITAJALIITTO SUPER Työtä lähellä ihmistä SuPer Lähi- ja perushoitajan oma liitto Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer on Suomen suurin sosiaali- ja terveydenhuoltoalan toisen
Yhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin.
Yhdessä enemmän Ei jätetä ketään yksin. Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Vapaaehtoistoiminta ja auttaminen tuottavat iloa ja tekevät onnelliseksi Onnelliseksi voit tehdä monella tavalla. Yksi tapa on tulla
Preesens, imperfekti ja perfekti
Preesens, imperfekti ja perfekti ennen nyt Neljä vuotta sitten olin töissä tehtaassa. Nyt minä olen lähihoitaja. r Olen työskennellyt sairaalassa jo kaksi vuotta. J Joo, kävin toissapäivänä. Sinun tukka
TerveysInfo. Aivoverenkiertohäiriöt (AVH) lukuina Faktatietoa aivoverenkiertohäiriöistä
TerveysInfo aivot Aivojumppa opas Aivojumppa on sarja helppoja ja miellyttäviä liikkeitä, jota oppimiskinesiologiassa käytetään kokonaisvaltaisen oppimisen tukena. Aivojumppaliikkeet helpottavat kaikenlaista
Äkillinen yleistilan lasku- toimintamalli HOIDON OHJAUS JA ARVIOINTI
Äkillinen yleistilan lasku- toimintamalli HOIDON OHJAUS JA ARVIOINTI Mistä kyse? Kyse on ollut palveluiden piirissä olevien hoitoprosessin parantaminen toimintamallin avulla sekä terveydentilassa ja toimintakyvyssä
TÄHÄN TULEE JÄRJESTÖN NIMI. RAY tukee -barometri 2016
RAY tukee -barometri 2016 JÄRJESTÖTOIMINTAAN OSALLISTUMINEN 1. Kuinka usein olet osallistunut tämän sosiaali- ja terveysalan järjestön toimintaan 12 viime kuukauden aikana? Järjestöllä tarkoitetaan tässä
Potilasnäkökulma hivhoitotyöhön
Potilasnäkökulma hivhoitotyöhön SINI PASANEN TOIMINNANJOHTAJA, POSITIIVISET RY Potilasnäkökulma hiv-hoitotyöhön - Hiv-positiivisten merkitys hiv-hoitotyössä - Mikä vastaanotolla, asenteissa, suhtautumisessa
Luottamuksellinen kyselylomake
Luottamuksellinen kyselylomake Hakemus terapiaan terapeuttikandidaatille, joka opiskelee HumaNova Utbildning OY:ssa Terapiapalkkio on 30 /istunto (sis. alv.) ja maksetaan suoraan terapeuttikandidaatille
Filmhandledning från Svenska nu för svenskundervisningen Rekommenderas för åk 7-10
Medan vi lever Filmhandledning från Svenska nu för svenskundervisningen Rekommenderas för åk 7-10 Till läraren Filmen och övningarna är främst avsedda för eleverna på högstadiet, men övningarna kan också
Lasten osallisuus
Lasten osallisuus 28.11.2016 1 Lapsiasiavaltuutetun toimiston korkeakouluharjoittelijoiden vierailu jyväskyläläisessä yläkoulussa Emmi Ronkainen Saara Isosomppi 28.11.2016 2 Vastaajina kasiluokkalaisia
Toivoa tulevaan -kirjakampanja
Ennakkokartoitus seurakuntien päättäjille. Vastaukset 28.2.2014 mennessä! Syrjäytymisen ehkäisemiseksi Toivoa tulevaan -kirjakampanja NUORILLE AUTTAJILLE PÄÄTTÄJILLE KASVATTAJILLE HAASTE Hyvä Sanoma ry
Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.
1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA
Hoitajan urapolku. Sairaanhoitaja Noora, 28v. Allergia- ja astmahoitaja. Perioperatiivinen hoitaja Petri, 39v. Vastaava hoitaja Kristiina, 42v
Sairaanhoitajaopiskelija Terhi, 21v Sairaanhoitaja Noora, 28v Allergia- ja astmahoitaja Kirsi, 34v Perioperatiivinen hoitaja Petri, 39v Vastaava hoitaja Kristiina, 42v Laatupäällikkö Teija, 50v Yksikönjohtaja
OMAISKYSELY. 1. Kuinka hyvin omaisesi viihtyy hoivakodissa. 2. Omat huomioni omaiseni viihtymisestä. 3. Ruokailun järjestäminen
OMAISKYSELY 1. Kuinka hyvin omaisesi viihtyy hoivakodissa 1=heikosti 2=välttävästi 3=tyydyttävästi 4=hyvin 5=erinomaisesti Keskiarvo: 3,4 2. Omat huomioni omaiseni viihtymisestä Vastaajien määrä: 4 - Juuri
WHO-Koululaistutkimus 2014 WHO-Skolelevstudie 2014
WHO-Koululaistutkimus 2014 WHO-Skolelevstudie 2014 Kansainvälinen pitkäkestoinen koulukyselytutkimus, jossa tarkastellaan kouluikäisten lasten ja nuorten terveyskäyttäytymistä ja elämäntyylejä eri konteksteissa.
CASE: Lumipalloefekti:
CASE: Lumipalloefekti: Korkea-asteen oppisopimustyyppinen täydennyskoulutus terveysalalla Marja-Anneli Hynynen Projektisuunnittelija, lehtori Savonia-ammattikorkeakoulu 14.11.2012 Taustaa Diabeetikon hoidon
Miten kuulla lapsia? Kohti osallisuuden toimintakulttuuria
Kohti lapsiystävällistä kuntaa ja maakuntaa: Kuuntele ja opi lapsilta ja nuorilta Ke 20.9.2017 13.40-14 Helsinki, Kansallisumuseo Miten kuulla lapsia? Kohti osallisuuden toimintakulttuuria Professori Liisa
Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa
Julkinen loppuraportti 20.2.2019 Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Helsingin koulujen nopeiden kokeilujen ohjelma I, syyslukukausi 2018 Kokeilun tavoitteet Kokeilun tavoitteena oli toimivan
Osuustoiminnan. Ansiomitalit ja -merkit
Osuustoiminnan Ansiomitalit ja -merkit 1 Osuustoiminnan Ansiomitalit ja -merkit Pellervo-Seura ry myöntää hakemuksesta ja poikkeustapauksissa omasta aloitteestaan ansiomitaleita ja -merkkejä. Niitä myönnetään