Savolan kaavatilanne ja alueen kehittämissuunnitelmat

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Savolan kaavatilanne ja alueen kehittämissuunnitelmat"

Transkriptio

1 Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus Savolan tilanne, lunastusluvan hakeminen 120/51/512/2014 TL 121 Selostus: Savolan kaavatilanne ja alueen kehittämissuunnitelmat Maakuntakaava on vahvistettu Maakuntakaavassa Savolan alue on taajamatoimintojen aluetta (A) ja lisäksi keskustatoimintojen aluetta (C). Savolan alueen kaavoitus on ollut mukana kaupungin kaavoitusohjelmassa jo luvun alusta lähtien. Alkuvaiheessa asemakaavoitus odotti ydinkeskustan osayleiskaavan valmistumista. Savonlinnan kaupunginvaltuusto hyväksyi ydinkeskustan osayleiskaavan Etelä-Savon ympäristökeskuksen vahvistamassa Ydinkeskustan osayleiskaavassa tontti on osittain liikerakennusten aluetta (KL), asuin-, liike- ja toimistorakennusten aluetta (AL), yleisten pysäköintilaitosten aluetta (LPY) sekä tori- ja katualuetta. Tontilla on voimassa asemakaava (AK 162), joka on vahvistettu ja joka on tullut voimaan Voimassa olevassa asema-kaavassa alue on teollisuusrakennusten ja -laitosten korttelialuetta (TT). Asemakaava on vanhentunut. Savonlinnan kaupunginvaltuusto päätti Savolan alueen asemakaavan muuttamisesta Ydinkeskustan osayleiskaavan perusajatuksena on, että rinnakkaistien rakentaminen ja radan siirto ydinkeskustan pohjoisrannalle synnyttää ydinkeskustan sydämeen aivan uusia alueita, jolloin kaupungin keskustaa voidaan kehittää sen nykyisellä paikalla tiiviisti olemassa olevaan rakenteeseen tukeutuen. Tällöin - uudet palvelut tukeutuvat olemassa oleviin palveluihin, - uusia asuntoalueita voidaan muodostaa aivan ydinkeskustaan kävelyetäisyydelle palveluista, - myös työpaikka-alueita on mahdollista jossain määrin varata ydinkeskustaan (korkeatasoinen rakentaminen), - suuntaamalla kehittämistoimet voimakkaasti ydinkeskustaan turvataan myös olemassa olevien palvelujen säilyminen. Edellä esitetyt perusratkaisut johtavat siihen, että kaupunkirakenne

2 eheytyy ja tiivistyy. Ydinkeskusta säilyy kaupungin elinvoimaisimpana osana, nauhakaupungin venyminen loppuu, eikä keskustahakuinen liiketoiminta karkaa esikaupunkialueille. Savolan alue on tärkein ydinkeskustan kasvualue. Kaupungin strategian ja yleiskaavan mukaista on kehittää liikerakentamista kaupunkikeskustassa ja vahvistaa kaupunkikeskustaa. Pääperiaate erikoiskaupan sijoittamisessa on, että keskustahakuinen erikoistavarakauppa sijoittuu pääosin ydinkeskustaan ja tilaa vaativa kauppa pääosin keskustan ulkopuolelle. Olavinkadun toiminnallinen ja ympäristöllinen uudistaminen on myös välttämätöntä. Kaupungin tavoitteena on, että Savolan alueelle, kiinteästi Olavinkatuun liittyen, toteutuu nykyaikainen kauppakeskus, johon sijoittuu 1-2 hypermarkettia ja erikoistavarakaupan myyntipinta-alaa. Kauppakeskuksen jatkosuunnittelussa tulee ottaa huomioon Savonlinnan kaupan rakenne, erikoiskaupan myyntipinta-alan määrä ja myyntipinta-alan lisätarve. Ylikapasiteettia ei saa syntyä. Lisäksi tavoitteena on toteuttaa luontevat jalankulkuyhteydet Olavinkadulta Savolan kauppakeskukseen nykyisiä liikekiinteistöjä hyödyntämällä. Kauppakeskuksen pysäköinti tulee toteuttaa pääosin rakenteellisena. Savolan pohjoisosaan sijoitetaan keskusta-asumista kerrostaloihin. Keskustatyyppisen erikoiskaupan luonnollinen kasvu sijoitetaan pääosin uuteen Savolan kauppakeskukseen tai muihin keskustan täydennysrakentamiskohteisiin. Uudet prime-liikepaikat mahdollistavat myös uusien toimijoiden sijoittumisen Savonlinnaan. Tontti on keskeinen osa suunniteltua uutta kauppakeskusta. Savolan alueen sopimusneuvottelut Kaupunki antoi jo vuonna 2007 kaikille alueen silloisille maanomistajille kirjallisen selvityksen maankäyttö- ja rakennuslain 12a -luvun määräyksistä sekä ilmoitti, että Savolan liikekeskushankkeen toteutumisen edellytyksenä tulee olemaan joku seuraavista kaupungin toimivaltaan kuuluvista toimenpiteistä: 1. Yksityisten omistamien maa-alueiden hankkiminen kaupungille ennen asemakaavamuutoksen hyväksymistä a) vapaaehtoisin kaupoin b) MRL:n 99 :ään perustuvaa lunastusta käyttäen 2. Maankäyttösopimukset, joista voidaan sitovasti päättää vasta sen jälkeen kun kaavaehdotus on ollut julkisesti nähtävänä. Edelleen kaupunki tilasi Maakanta Oy:ltä seuraavat konsulttiselvitykset:

3 - Maapoliittisten keinojen käyttö Savolan alueella -periaatteet. - Savolan alueen hintatason määritys. Tavoitteena oli, että maaomistajille tehtäisiin sen jälkeen maanostotarjous tai ehdotus maankäyttösopimusneuvottelujen käynnistämiseksi. Savolan tilannetta hankaloitti kuitenkin osaltaan maanomistukseen liittynyt kiista koskien solmittua kauppakirjaa. Kyseisen noin 2,1 ha:n suuruisen alueen omistajaksi varmistui lopullisesti vasta KKO:n päätöksen jälkeen Savonlinnan Osuuspankki (Suur-Savon Osuuspankki). Kaupunki on hankkinut vapaaehtoisin kaupoin omistukseensa entisen ratapohjan alueen ja Sokoksen takana olevan alueen. Kauppojen jälkeen alueen maanomistajia ovat kaavoitettavaksi suunnitellun liikekeskuksen alueella kaupungin lisäksi enää siis Savolan Kiinteistöosakeyhtiö (tontti , pinta-ala m2) ja Suur-Savon Osuuspankki (tontit , ja , yhteispinta-ala noin m2). Ote kiinteistörekisterikartasta on esityslistaliitteenä A. Suur-Savon Osuuspankki on käydyissä neuvotteluissa suhtautunut myönteisesti kaupungin esittämään kaavoitussopimus- ja maankäyttösopimusmenettelyyn. Sen sijaan Savolan Kiinteistöosakeyhtiö ei ole ollut valmis kaavoitussopimus- eikä maankäyttösopimusmenettelyyn. Tilanteeseen liittyviä neuvotteluja on käyty jo vuosien ajan ja sähköposteja on vaihdettu runsaasti. Yhtiö ei ole ollut halukas myöskään neuvottelemaan omistansa alueen maakaupasta. Savolan kiinteistöosakeyhtiö/jouko Kaipainen esitti päivätyn oman mallinsa, joka menisi pääkohdittain niin, että kaupunki ja pankki tekisivät aluksi sitovat kiinteistökaupan esisopimukset, joilla ne sitoutuvat luovuttamaan alueensa Savolan Kiinteistöosakeyhtiölle. Yhtiö tekisi suunnitelmansa mukaisesti aiesopimukset myös K- ja S-ketjujen kanssa Citymarketin ja Prisman sijoittumisesta Savolaan. Seuraavana olisi vuorossa hankesuunnittelu ja yhtiö hankkisi kehittäjän (yhtiönsä osakkaiden ostajan). Sen jälkeen Kaipainen myisi yhtiönsä osakkeet ja hallussaan olevat esisopimukset kehittäjälle. Vasta Kaipaisen poistumisen jälkeen päästäisiin aloittamaan alueen kaavoitus ja kehittäjä ja kaupunki/maanomistajat aloittaisivat neuvottelut ja sopimisen siitä, miten hanketta vietäisiin eteenpäin. Kaupungin edustajat ovat käydyissä neuvotteluissa ilmoittaneet, etteivät näe mahdolliseksi esittää päättäjille yhtiön mallin soveltamista. Kaupungin edustajat ovat katsoneet, ettei kaupunki voi julkisyhteisönä heti alkajaisiksi suurin piirtein "sokkona" tehdä sitovaa esisopimusta alueensa luovuttamisesta yksityiselle yhtiölle,

4 joka sitten myöhemmin kävisi kauppaa yhtiönsä osakkeilla ja tosiasiallisesti myös hallussaan vipuvartena olevilla esisopimuksilla. Kyseessä olisi vähintään kyseenalainen ja riskialtis tapa luovuttaa omaisuutta, järjestelyt olisivat todennäköisesti myös vastoin yritystukiin liittyviä säännöksiä. Kaupunki ei ole vakuuttunut siitäkään, että mallilla, jossa yhtiö on suunnitellut kauppaavansa osakkeensa korkeaan hintaan jo ennen kuin kaavoitusta on edes aloitettu, olisi mahdollista saada mukaan varsinaisia kehittäjiä ja toteuttajia (yhtiön osakekannan ostajia). Riski on, että kaupunki voisi mahdollisessa ongelmatilanteessa esisopimuksiin sidottuna vain katsella tilannetta vierestä vailla vaikutusmahdollisuuksia. Kaupungin käsityksen mukaan on hyvin epätodennäköistä, että kehittäjä voisi sitoutua hankkeeseen, ellei taustalla ole valmiiksi neuvoteltua yksiselitteistä kattavaa kokonaispakettia ja riittävää tietoa kaikista lopputulokseen vaikuttavista seikoista (mm. maaperän tilanne, purkutyöjärjestelyt, maankäyttömaksujen määräytyminen, pysäköintitavoitteet ja hinnoitteluperiaatteet yms.). Kehittäjän on voitava luottaa osapuolten tahtotilaan ja tavoitteisiin, hankkeen taustalla ei voi olla epäselvyyksiä ja epävarmuustekijöitä. Normaali maankäyttösopimusmenettely mahdollistaa sen, että hanke etenee reaalimaailmassa alusta loppuun, esisopimukset sidotaan kaavaehdotukseen ja lopulliset kaupat tehdään tehdään kunkin maaomistajan ja toteuttajan välillä vasta kun kaava on saanut lainvoiman. Kaupunki esitti yhtiölle ja pankille oman mallinsa, jossa kaikki maanomistajat toimisivat sopimuskumppaneina laatimalla aluksi yhteisen menettelytapoja ja tavoitteita koskevan keskinäisen runkosopimuksen, tekisivät kehittäjän valinnan jälkeen tämän kanssa yhteisen yhteistoimintasopimuksen, sitoutuisivat kaupungin kanssa maankäyttösopimusmenettelyyn ja kehittäjän kanssa kiinteistökaupan esisopimuksiin kaavan nähtävillä olon jälkeen. Kaavan laillistuttua kukin maanomistaja luovuttaisi omat liikekortteliin kuuluvat alueensa suoraan kehittäjälle. Savolan kiinteistöosakeyhtiö ei ole hyväksynyt kaupungin esittämää mallia. Yhtiö on pitänyt sitä lainvastaisena ja toissijaisesti epäillyt sen johtavan pitkittyneeseen kaavoitusprosessiin ja kaatuvan valituksiin, jotka koskisivat Savolan käsittelyssä aiemmin tapahtuneita esteellisyyssäädösten rikkomisia. Yhtiö katsoo, että sen esittämällä mallilla ko. ongelmat vältetään. Yhtiö on maininnut yhtenä ongelmana myös "valuaatiokysymykset". Todettakoon vielä selvyyden vuoksi, ettei kaupungin kannalta ole merkitystä, kuka ao. tontin omistukseen oikeuttavat Savolan Kiinteistöosakeyhtiön osakkeet omistaa. Kaupunki edellyttäisi omistajalta joka tapauksessa maankäyttösopimusmenettelyä ja sen yhteyteen kytkettyjä esisopimuksia maanomistusjärjestelyistä.

5 Periaatteellista estettä ei myöskään ole sille, etteikö ko. yhtiö voisi toimia hankkeessa myös kehittäjänä, jolle kaupunki (ja muut maanomistajat) luovuttaisivat kaavan laillistumisen jälkeen alueensa. Tämä edellyttäisi, että yhtiön osakekannan omistajana olisi sellainen taho, jolla kokemuksen ja näyttöjen perusteella tiedetään olevan riittävää liiketaloudellista ja muuta tarvittavaa osaamista sekä taloudellisia resursseja viedä kehitys- ja toteuttamisprosessi läpi. Neuvotteluissa on ollut esillä muitakin malleja ratkaisun löytämiseksi. Yhtä mallia lähdettiin rakentamaan siltä pohjalta, että valittu kehittäjä neuvottelisi kiinteistönluovutusten esisopimukset erikseen kunkin maanomistajan kanssa. Malliin liittyi muitakin ongelmallisia kohtia, mutta sen todettiin kaatuvan jo siihen, etteivät kehittäjät ole kiinnostuneita lähtemään tällaiseen epävarmaan neuvotteluprosessiin. Kehittäjille pitää olla pöytä valmiiksi katettuna. Kaupunki tarjosi Savolan kiinteistöosakeyhtiölle ja Suur-Savon Osuuspankille vielä uudestaan tammikuussa 2014 kaavoitussopimuksia. Pankki palautti sopimuksen allekirjoitettuna, Savolan Kiinteistöosakeyhtiö ei. Tarjottu sopimus on esityslistaliitteenä B. Kaupunki myös tilasi Newsec Valuation Oy:ltä auktorisoidun kiinteistöarvioijan (AKA) suorittaman kiinteistöarvioinnin Savolan Kiinteistöosakeyhtiön tontista Newsecin päivätty arviointi on nähtävänä seututorilla. Arviossa kiinteistön käyväksi arvoksi arvioitiin euroa. Arviossa ei kuitenkaan pystytty huomioimaan maaperän mahdollisen pilaantumisen vaikutuksia, koska siitä ei ole tietoja. Kaupunki teki Savolan Kiinteistöosakeyhtiölle tarjouksen kiinteistön ostamisesta eurolla. Samalla kaupunki tarjoutui tutkituttamaan maaperän kustannuksellaan ja sitoutui osallistumaan puoliksi mahdollisesti tarvittaviin puhdistuskustannuksiin. Yhtiöltä pyydettiin myös omaa hintapyyntöä, ellei tarjous tyydyttäisi. Ostotarjous on esityslistaliitteenä C. Yhtiö ei vastannut tarjoukseen, mikä lienee tulkittavissa siten, ettei yhtiö ole halukas edes neuvottelemaan kiinteistön myynnistä kaupungille. Yhteenvetona neuvotteluista joudutaan toteamaan, ettei Savolan Kiinteistöosakeyhtiön kanssa ole löydetty yhteistä molempien hyväksyttävissä olevaa sopimusmallia, jolla Savolan kehityshanketta vietäisiin eteen päin. Yhtiö ei ole osoittanut halukkuutta myöskään myydä aluettaan kaupungille. Pattitilanteen ratkaisemiseksi kaupungilla on mahdollisuus hakea ympäristöministeriöltä maankäyttö- ja rakennuslain 99 :n mukaista lunastuslupaa tonttiin

6 Lunastuslupaan perustuva maan lunastaminen Kaupunginhallituksen hyväksymässä kaavoitusohjelmassa on asemakaavahanke "Savola". Kaavoitettava alue on osittain yksityisessä omistuksessa. Alueelle on tarkoitus sijoittaa kauppakeskus ja asuntorakentamista. Alueen maanomistajia ovat, kuten edellä on jo todettu, jakaantuu Savolan Kiinteistöosakeyhtiö, Suur-Savon Osuuspankki omistamiin alueisiin sekä Savonlinnan kaupunki. Osuuspankin kanssa on allekirjoitettu kaavoitussopimus. Savolan Kiinteistöosakeyhtiön omistama tontti on maakuntakaavassa alue on taajamatoimintojen aluetta (A). Etelä-Savon ympäristökeskuksen vahvistamassa Ydinkeskustan osayleiskaavassa alue on pääosin liike- ja toimistorakennusten aluetta (KL) sekä lisäksi asuin-, liike- ja toimistorakennusten aluetta (AL), yleisten pysäköintilaitosten aluetta (LPY) ja katualuetta. Alueella on voimassa asemakaava (AK 162), joka on vahvistettu ja joka on tullut voimaan Voimassa olevassa asemakaavassa alue on teollisuusrakennusten ja -laitosten korttelialuetta (TT). Lunastaminen on yksi lainsäädännön kunnille antama maanhankinnan ja maapolitiikan keino, jota kunnat voivat erityistapauksissa hyödyntää. Ympäristöministeriön lunastuslupaa ovat 2000-luvulla hakeneet useat erilaiset kaupungit ja kunnat tilanteissa, joissa ei ole pystytty sopimaan muusta etenemistavasta. Lunastamismahdollisuus edistää myös vapaaehtoisia kauppoja. Maankäyttö- ja rakennuslain 99.1 :n mukaan asianomainen ministeriö voi yleisen tarpeen vaatiessa myöntää kunnalle luvan lunastaa alueen, joka tarvitaan yhdyskuntarakentamiseen ja siihen liittyviin järjestelyihin tai muutoin kunnan suunnitelmallista kehittämistä varten. Lain 99.3 mukaan asianomainen ministeriö voi myöntää kunnalle luvan lunastaa alueen, joka on yleiskaavassa osoitettu liikenneväyläksi, asuntorakentamiseen tai siihen liittyvään yhdyskuntarakentamiseen ja jota tarvitaan kunnan suunnitelmanmukaiseen yhdyskuntakehitykseen, sekä alueen, joka on tarkoitettu kunnan tai kuntayhtymän laitokselle tai muihin näiden tarpeisiin. Asuntorakentamiseen tai siihen liittyvään yhdyskuntarakentamiseen lunastettavaan alueeseen voi sisältyä myös virkistys- ja suojelualuetta. MRL 99.3 :ää sovellettaessa kunnalla on kevyempi selvitysvelvollisuus lunastusperusteen olemassaolosta kuin ns. raakamaan lunastusta koskevan 1. momentin kohdalla. Lähtökohtana on, että yleiskaavan asianmukainen aluevaraus pääosin osoittaa lunastusperusteen olemassaolon.

7 MRL:n lunastusperusteiden ohella sovelletaan myös kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta annetun lain 4. pykälää, jonka mukaan lunastusta ei saa panna toimeen, jos lunastuksen tarkoitus voidaan yhtä sopivasti saavuttaa jollain muulla tavalla, tai jos lunastuksesta yksityiselle edulle koituva haitta on suurempi kuin siitä yleiselle edulle saatava hyöty. Tämän vaatimuksen mukaisesti on ensisijaisesti pyritty vapaaehtoisiin kauppoihin, mutta käytyjen neuvottelujen perusteella on käynyt selväksi, ettei haluttua aluetta kokonaisuudessaan saada hankittua kaupungille vapaaehtoisin keinoin. Tästä syystä kaupungin on tarpeen turvautua lunastukseen. Yleisen edun hyödyn merkittävyys suhteessa yksityiselle edulle koituvaan haittaan on myös perusteltavissa, kuten edellä kohdasta Savolan kaavatilanne ja alueen kehittämissuunnitelmat ilmenee. MRL:n mukaiset edellytykset täyttyvät kaavoitettavalla alueella. Alueella on neuvoteltu edellä mainitulla tavalla tuloksetta. Nyt kyseessä olevan alueen hankkiminen kaupungille on välttämätöntä yhdyskuntarakentamisen toteuttamiseksi ja jo kiireellistä ottaen huomioon lupa- ja lunastusmenettelyyn kuluva aika. Kunnan päätös lunastusluvan hakemisesta on luonteeltaan valmisteleva ratkaisu eikä siitä sen vuoksi voi valittaa. Päätöksen jälkeen lunastuslupahakemus laaditaan ja lähetetään ympäristöministeriöön, joka pyytää siitä asianosaisten lausunnot. Päätöksen täytäntöönpano käsittää siis varsinaisen hakemuksen laatimisen kaikkine tarvittavine selvityksineen lunastusluvan edellytyksistä. Lunastuslupaa seuraa varsinainen Maanmittauslaitoksen lunastustoimitus, jossa asianosaisia ovat sekä maanomistajat että kunta lunastuksen hakijana. Lunastuslain mukaan lunastettavasta omaisuudesta on määrättävä täysi käyvän hinnan mukainen korvaus. Lunastusprosessien pituudet ovat vaihdelleet. Lunastusluvan hakemisesta omistusoikeuden saamiseen kuluu yleensä aikaa noin kk (6-8 kk lunastusluvan saaminen/ympäristöministeriö, mahdollisen valituksen käsittely 6-12 kk ja lunastustoimituksen lopettaminen ja rekisteröinti 4-6 kk ). Neuvotteluja maanomistajan kanssa voidaan jatkaa, vaikka päätetään lunastusluvan hakemisesta. Jos neuvotteluissa päästään sopimukseen, lunastusta ei tarvitse viedä päätökseen. Savonlinnan kaupunginvaltuuston hyväksymän ja sekä ja 91 muuttaman hallintosäännös 3 luvun 3 :n mukaan kaupunginhallitus päättää maankäyttö- ja rakennuslain 99 :n 1 momentissa ja 100 :ssä

8 tarkoitetun lunastusluvan hakemisesta. Valmistelu: kaupungingeodeetti Timo Nokelainen, kaavoituspäällikkö Risto Aalto, kaupunginlakimies Aki Rasimus, Teknisen johtajan esitys: Tekninen lautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle, että kaupunki päättää 1. Hakea ympäristöministeriöltä maankäyttö- ja rakennuslain 99 :n 1 ja 3 momentin mukaista lunastuslupaa Savonlinnan kaupungin tontin kiinteistötunnus pinta-alaltaan 6567 m 2 hankkimiseksi kaupungin omistukseen. 2. Oikeuttaa kaupungingeodeetin laatimaan ja allekirjoittamaan lunastuslupahakemuksen kaikkine tarvittavine selvityksineen. 3. Todeta, että kaupunki jatkaa neuvotteluja vapaaehtoisesta kaupasta ja on valmis hankkimaan maa-alueen omistukseensa vapaaehtoisella kaupalla siihen asti kunnes ympäristöministeriö on päättänyt lunastusluvasta. Käsittely: Seppo Kosonen Mirka Pitkosen kannattamana esitti, ettei Savonlinnan kaupunki hae ympäristöministeriöltä maankäyttö- ja rakennuslain 99 :n 1 ja 3 momentin mukaista lunastuslupaa Savonlinnan kaupungin tontin kiinteistötunnus pinta-alaltaan 6567 m 2 hankkimiseksi kaupungin omistukseen. Puheenjohtaja totesi keskustelun asiasta päättyneeksi. Koska keskustelun kuluessa oli tehty esittelijän esityksestä poikkeava kannatettu esitys, oli asiasta äänestettävä. Äänestysesityksen tultua hyväksytyksi annettiin suoritetussa kättennnostoäänestyksessä teknisen johtajan esityksen puolesta 9 jaa-ääntä (Matti Mäkelä, Riitta Finer-Huttunen, Leena Korhonen, Harri Luukkanen, Kauko Rauhansalo, Olli Sironen, Aila Makkonen, Ritva Suomalainen ja Kari Laukkanen) sekä Seppo Kososen esityksen puolesta 2 ei-ääntä (Seppo Kosonen ja Mirka Pitkonen). Päätös: Puheenjohtaja totesi lautakunnan hyväksyneen teknisen johtajan esityksen äänin 9-2. Toimenpiteet: Kaupunginhallitus

9 KH 211 Selostus: Ote kiinteistörekisterikartasta on esityslistaliitteenä A. Tarjottu sopimus on esityslistaliitteenä B Ostotarjous on esityslistaliitteenä C. (Valmistelu: kaupungingeodeetti Timo Nokelainen puh , kaa voi tus pääl lik kö Risto Aalto puh ja kau pun gin la ki mies Aki Rasimus puh ). Esitys on tehty teknisen lautakunnan päätöksen 121/2014 perusteella. Kaupunginjohtajan esitys: Kaupunginhallitus hyväksyy teknisen lautakunnan esityksen. Käsittely: Tuukka Suomalainen (HallL 28 1 m. 1k) ja Kirsi Torikka (HallL 28 1m. 5k) poistuivat es teel li si nä kokouksesta. Juha Kukkonen esitti, että asia siirretään jatkovalmisteluun ja, että Savonlinnan kaupunki ei hae ympäristöministeriöltä maankäyttö- ja rakennuslain 99 :n 1 ja 3 momentin mukaista lunastuslupaa Savonlinnan kaupungin tontin, kiinteistötunnus (pinta- ala 6567 m2), hankkimiseksi kaupungin omistukseen. Teknisen lautakunnan esittämälle mallille ei ole löydetty kiinteistökehittäjää, ja kun hypermarketeilla ei ole kiirettä tehdä ratkaisuja, niillä on aikaa odottaa toinen toisensa ratkaisuja asiassa. Sen sijaan on mainitun kiinteistön omistajan kanssa löydettävä ratkaisu kehittää Savolan kaavoitusta ja etsiä kiinteistökehittäjä, joka saa hypermarketit kiin nostumaan hankkeesta. Muuten on vaarana, että Savolan alueen kaavoitus etenee rakentamiseen aivan liian myöhään kaupungin kehittämisen kannalta. Puheenjohtaja tote si, että Juha Kukkosen esitys raukesi kannattamat to ma na. Päätös: Esitys hyväksyttiin. Pöytäkirja tämän pykälän osalta tarkastetaan kokouksessa.

Lunastustoimitukset. ProAgrian Vältä lakitupa sopimustietoa maatalousyrittäjille -koulutus 22.11.2011

Lunastustoimitukset. ProAgrian Vältä lakitupa sopimustietoa maatalousyrittäjille -koulutus 22.11.2011 Lunastustoimitukset ProAgrian Vältä lakitupa sopimustietoa maatalousyrittäjille -koulutus 22.11.2011 Arviointipäällikkö Mika Summala Pohjois-Karjalan maanmittaustoimisto 1 MAANMITTAUSLAITOS TIETOA MAASTA

Lisätiedot

Etuosto-oikeuden käyttäminen myytyyn kiinteistöön Esittelijä: Elinvoiman ja kaupunkikehityksen toimialajohtaja Pasi Leimi

Etuosto-oikeuden käyttäminen myytyyn kiinteistöön Esittelijä: Elinvoiman ja kaupunkikehityksen toimialajohtaja Pasi Leimi Etuosto-oikeuden käyttäminen myytyyn kiinteistöön 405-408-1-30 Liittyy asiahallinnan asiaan: LPR/1749/10.00.03.10/2018 Käsittelyhistoria Kaupunkikehityslautakunta 204 5.9.2018 Aiempi käsittely: Kaupunkikehityslautakunta

Lisätiedot

Maapolitiikan pääperiaatteet. Kymppi-Moni työpaja 15.2.2012

Maapolitiikan pääperiaatteet. Kymppi-Moni työpaja 15.2.2012 Maapolitiikan pääperiaatteet Kymppi-Moni työpaja 15.2.2012 Maapoliittinen ohjelma Maapoliittinen ohjelma on asiakirja, jossa valtuusto määrittelee maapoliittiset tavoitteet ja periaatteet. Sipoon kunnan

Lisätiedot

Ympäristöministeriön vastinepyyntö maanomistajan lausuntoon Savolan lunastuslupa-asiassa

Ympäristöministeriön vastinepyyntö maanomistajan lausuntoon Savolan lunastuslupa-asiassa Kaupunginhallitus 87 02.03.2015 Kaupunginhallitus 107 09.03.2015 Kaupunginhallitus 160 25.03.2015 Ympäristöministeriön vastinepyyntö maanomistajan lausuntoon Savolan lunastuslupa-asiassa 120/51.512/2014

Lisätiedot

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi. Tekninen lautakunta 271 30.09.2014 Tekninen lautakunta 101 26.04.2016 Tekninen lautakunta 107 27.06.2017 Kaupunginhallitus 385 14.08.2017 Kaupunginhallitus 402 28.08.2017 Kaupunginvaltuusto 109 18.09.2017

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Kaupunginhallitus Kaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Kaupunginhallitus Kaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (5) 24 Maankäyttösopimus ja esisopimus Kiinteistö Oy Mellunmäen liikeja toimintakeskuksen kanssa (asemakaava nro 12215) HEL 2015-013057 T 10 01 00 Päätös päätti oikeuttaa

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo 0 YLEISTÄ... 2 1 SUUNNITTELUALUE... 2 2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 2 3 KAAVATILANNE... 2 4 MAANOMISTUS... 2 5 VAIKUTUSTEN ARVIOINTI...

Lisätiedot

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi. Tekninen lautakunta 271 30.09.2014 Tekninen lautakunta 101 26.04.2016 Tekninen lautakunta 107 27.06.2017 Kaupunginhallitus 385 14.08.2017 Kaupunginhallitus 402 28.08.2017 Kaupunginvaltuusto 109 18.09.2017

Lisätiedot

Ympäristöministeriön vastinepyyntö maanomistajan lausuntoon Savolan lunastuslupa-asiassa

Ympäristöministeriön vastinepyyntö maanomistajan lausuntoon Savolan lunastuslupa-asiassa Kaupunginhallitus 87 02.03.2015 Kaupunginhallitus 107 09.03.2015 Ympäristöministeriön vastinepyyntö maanomistajan lausuntoon Savolan lunastuslupa-asiassa 120/51.512/2014 KH 87 Selostus: Savonlinnan kaupunginhallitus

Lisätiedot

Hallintosäännön muuttaminen 3 luvun :n 3 kaupunginhallitus, 10 luvun 53 :n viranhaltijoiden erityinen ratkaisuvalta ja keskeiset vastuualueet

Hallintosäännön muuttaminen 3 luvun :n 3 kaupunginhallitus, 10 luvun 53 :n viranhaltijoiden erityinen ratkaisuvalta ja keskeiset vastuualueet Kaupunginhallitus 373 19.09.2016 Kaupunginhallitus 408 11.10.2016 Kaupunginvaltuusto 99 17.10.2016 Hallintosäännön muuttaminen 3 luvun :n 3 kaupunginhallitus, 10 luvun 53 :n viranhaltijoiden erityinen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (5) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (5) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/2019 1 (5) 130 Kaupunkiympäristölautakunnan esitys kaupunginhallitukselle Asunto Oy Helsingin Orapihlajatie 24:n kanssa tehtävän maakäyttösopimuksen ja kiinteistökaupan

Lisätiedot

Asemakaavan muutosehdotus sekä kaavaselostus liitteineen

Asemakaavan muutosehdotus sekä kaavaselostus liitteineen Tekninen lautakunta 289 04.09.2013 Kaupunginhallitus 423 09.09.2013 Kaupunginhallitus 373 15.09.2014 Kaupunginvaltuusto 84 29.09.2014 Asemakaavan muutos ja tonttijako, 64 Skinnarila, kortteli 81, virkistys-

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 46/ (5) Kaupunginhallitus Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 46/ (5) Kaupunginhallitus Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 46/2018 1 (5) 773 Maankäyttösopimuksen ja esisopimuksen tekeminen Kiinteistö Oy Helsingin Ilmalankatu 2:n kanssa liittyen asemakaavan muutosehdotukseen 12374 HEL 2018-006078

Lisätiedot

KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS LUONNOS kh 23.3.2015 kv 30.3.2015

KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS LUONNOS kh 23.3.2015 kv 30.3.2015 KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS LUONNOS kh 23.3.2015 kv 30.3.2015 1(5) KAUPAN OSAPUOLET Myyjä: Ostaja: Vihdin kunta (jäljempänä kunta) PL 13 03101 Nummela Y-tunnus: 0131905-6 Pohjola Rakennus Oy Uusimaa /

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.1.2017 Asemakaavan muutos 3. kaupunginosa, kortteli 130 tontti 11, Koskikatu OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ilmakuva suunnittelualueesta, suunnittelualue rajattu punaisella viivalla. Pictometry,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2015 1 (8) Kiinteistölautakunta To/17 01.10.2015

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2015 1 (8) Kiinteistölautakunta To/17 01.10.2015 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2015 1 (8) 437 Kiinteistölautakunnan esitys kaupunginhallitukselle kiinteistönkaupan esisopimuksen tekemiseksi Espoon Hannuksenpellossa sijaitsevista tonteista (Espoo,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Kiinteistö Oy Olarinluoma 15 -nimisen yhtiön myynti Oy Sports Car Center Ab:lle (Kh-asia)

Espoon kaupunki Pöytäkirja Kiinteistö Oy Olarinluoma 15 -nimisen yhtiön myynti Oy Sports Car Center Ab:lle (Kh-asia) 19.10.2015 Sivu 1 / 1 3975/02.07.00/2015 96 Kiinteistö Oy Olarinluoma 15 -nimisen yhtiön myynti Oy Sports Car Center Ab:lle (Kh-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Katja Hakala, puh. 046 877 2956 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 2.12.2014 päivitetty: 4.5.2015 on lakisääteinen

Lisätiedot

Birgitan ja Osuuspankin asemakaavan muutos AK-350 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS

Birgitan ja Osuuspankin asemakaavan muutos AK-350 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Naantalin kaupunki tekniset palvelut maankäyttöosasto asemakaavoitus sivu 1/7 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Kaava-alueen sijainti Osallistumis- ja arviointisuunnitelma eli OAS on kooste kaavoitushankkeen

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt Riihimäen maapoliittisen ohjelman Ohjelman periaatteita on noudatettu pääsääntöisesti maankäyttöasioista

Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt Riihimäen maapoliittisen ohjelman Ohjelman periaatteita on noudatettu pääsääntöisesti maankäyttöasioista KV 13.12.2010 109 Riihimäen maapoliittinen ohjelma 2010 Tekla 2.2.2010 37 Tausta Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt Riihimäen maapoliittisen ohjelman 7.1.2003. Ohjelman periaatteita on noudatettu pääsääntöisesti

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (5) Kiinteistölautakunta To/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (5) Kiinteistölautakunta To/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2011 1 (5) 446 Esitys kaupunginhallitukselle esisopimuksen ja sopimuksen tekemiseksi Sponda Kiinteistöt Oy:n kanssa liittyen Ilmalanrinteen alueen (nro 11561) ja Ylen alueen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 317. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 317. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 26.10.2015 Sivu 1 / 1 3975/02.07.00/2015 Kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto 96 19.10.2015 317 Kiinteistö Oy Olarinluoma 15 -nimisen yhtiön myynti Oy Sports Car Center

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 50 20.03.2013. 50 Asianro 1905/10.00.02.04/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 50 20.03.2013. 50 Asianro 1905/10.00.02.04/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2013 1 (1) 50 Asianro 1905/10.00.02.04/2013 Nilsiässä sijaitsevien rakennuspaikkojen luovutusehdot Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden hallintapalvelut Kuopion kaupungin

Lisätiedot

Raision kaupunki Esityslista 1 (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 449/ / Päätöshistoria. Tekninen lautakunta 9.6.

Raision kaupunki Esityslista 1 (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 449/ / Päätöshistoria. Tekninen lautakunta 9.6. Raision kaupunki Esityslista 1 (1) Asianro 449/10.02.03/2014 8 Raision kaupungin 5. kaupunginosan (Kuninkoja) asemakaavan ja siihen liittyvän tonttijaon sekä Korinpunojankadun katualueen osaa ja suojaviheraluetta

Lisätiedot

MAANKÄYTTÖSOPIMUS ASEMAKAAVAN LAATIMISES- TA / KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS

MAANKÄYTTÖSOPIMUS ASEMAKAAVAN LAATIMISES- TA / KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS Luonnos 16.10.2014 MAANKÄYTTÖSOPIMUS ASEMAKAAVAN LAATIMISES- TA / KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS Sopijapuolet Sastamalan kaupunki, 0144411-3 PL 23 38201 Sastamala (kaupunki) Sopimuksen kohde Asemakaavan laatiminen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 17/2015 1 (5) Kaupunginvaltuusto Kaj/12 4.11.2015

Helsingin kaupunki Esityslista 17/2015 1 (5) Kaupunginvaltuusto Kaj/12 4.11.2015 Helsingin kaupunki Esityslista 17/2015 1 (5) Päätöshistoria Kaupunginhallitus 26.10.2015 1007 HEL 2015-010488 T 10 01 00 Esitys A Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle seuraavaa: päättää

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 1 (13) 15.1.2008 Taltionumero 45

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 1 (13) 15.1.2008 Taltionumero 45 KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 1 (13) 15.1.2008 Taltionumero 45 Diaarinumero 1159/1/07 Asia Valittaja Lunastuslupaa koskeva valitus Helsingin kaupunginhallitus Päätös, josta valitetaan Asian

Lisätiedot

Lisäksi päätettiin tehdä katselmus kaava-alueelle. Lisätietoja antaa kaavoitusinsinööri Juha Suominen, p.02.4745281

Lisäksi päätettiin tehdä katselmus kaava-alueelle. Lisätietoja antaa kaavoitusinsinööri Juha Suominen, p.02.4745281 Ympäristölautakunta 36 23.04.2013 Ympäristölautakunta 89 24.09.2013 Kaupunginhallitus 370 02.10.2013 Ympäristölautakunta 79 23.09.2014 Kaupunginhallitus 308 01.10.2014 HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, HYVÄKSYMINEN

Lisätiedot

LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502

LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502 ORIMATTILAN KAUPUNKI LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 29.9.2016 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee kortteleita

Lisätiedot

MAANKÄYTTÖSOPIMUS JA ESISOPIMUS ALUEEN LUOVUTTAMISESTA KOKKOLA jäljempänä tässä sopimuksessa Kaupunki sekä

MAANKÄYTTÖSOPIMUS JA ESISOPIMUS ALUEEN LUOVUTTAMISESTA KOKKOLA jäljempänä tässä sopimuksessa Kaupunki sekä MAANKÄYTTÖSOPIMUS JA ESISOPIMUS ALUEEN LUOVUTTAMISESTA SOPIMUSOSAPUOLET Kokkolan kaupunki (Y-tunnus: 0179377-8) PL 43 67101 KOKKOLA jäljempänä tässä sopimuksessa Kaupunki sekä St-1 Oy (Y-tunnus: 0201124-8)

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5025/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5025/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/2016 1 (1) 223 Asianro 5025/10.00.01.04/2016 Kiinteistöä Ekosorsa 297-430-1-277 koskeva maankäyttösopimus ja sopimus yhteistoiminnasta Vs. kiinteistöjohtaja Lauri Lytsy Maaomaisuuden

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 143 25.06.2014. 143 Asianro 3804/10.03.00.01/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 143 25.06.2014. 143 Asianro 3804/10.03.00.01/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) 143 Asianro 3804/10.03.00.01/2014 Poikkeaminen (LTK) / Lamperila, 419-3-117 (Suovunniementie 131) Suunnittelujohtaja Tapio Räsänen Kaupunkiympäristön suunnittelupalvelut

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI / CITYCON FINLAND OYJ MAANKÄYTTÖSOPIMUS- JA ESIKAUPPAKIRJALUONNOS

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI / CITYCON FINLAND OYJ MAANKÄYTTÖSOPIMUS- JA ESIKAUPPAKIRJALUONNOS Osapuolet: 1. LAPPEENRANNAN KAUPUNKI, jäljempänä myös kaupunki PL 38, Villimiehenkatu 1, 53101 Lappeenranta Y-tunnus: 0162193-3 2. Kiinteistö Oy Lappeen Liikekeskus Y-tunnus: 0612151-6 c/o Corbel Oy, Laserkatu

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Kiinteistöosakeyhtiön myynti LVI-Wabek Oy:lle Koskelosta, kortteli tontti 3 (Kh-asia)

Espoon kaupunki Pöytäkirja Kiinteistöosakeyhtiön myynti LVI-Wabek Oy:lle Koskelosta, kortteli tontti 3 (Kh-asia) 09.05.2016 Sivu 1 / 1 1950/2016 02.07.00 49 Kiinteistöosakeyhtiön myynti LVI-Wabek Oy:lle Koskelosta, kortteli 82001 tontti 3 (Kh-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877 1881 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

MAANKÄYTTÖSOPIMUS JA ESISOPIMUS MÄÄRÄALAN KAUPASTA

MAANKÄYTTÖSOPIMUS JA ESISOPIMUS MÄÄRÄALAN KAUPASTA MAANKÄYTTÖSOPIMUS JA ESISOPIMUS MÄÄRÄALAN KAUPASTA 1. JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Rovaniemen kaupunki (1978283 1) Hallituskatu 7, PL 8216 96101 Rovaniemi jäljempänä Kaupunki Redinor Oy (0919708 1) perustettavan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2015 1 (11) Kaupunginvaltuusto Kaj/12 04.11.2015

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2015 1 (11) Kaupunginvaltuusto Kaj/12 04.11.2015 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2015 1 (11) 281 Kiinteistönkaupan esisopimus ja lopulliset sopimukset Espoon Hannuksenpellossa sijaitsevien tonttien ja tontinosien myymiseksi (Espoo, Kaitaa, korttelit

Lisätiedot

jäljempänä tässä sopimuksessa Maanomistaja

jäljempänä tässä sopimuksessa Maanomistaja MAANKÄYTTÖSOPIMUS SOPIMUSOSAPUOLET Kokkolan kaupunki (Y-tunnus: 0179377-8) PL 43 67101 KOKKOLA jäljempänä tässä sopimuksessa Kaupunki sekä NSA-Yhtiöt Oy jäljempänä tässä sopimuksessa Maanomistaja ASEMAKAAVA-ALUE

Lisätiedot

HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 9.3.2016 päivitetty: 13.4.2016 on lakisääteinen (MRL

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KUUSAMON KAUPUNKI 1 Dnr:o 619/2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan laaditaan asemakaavan muuttamisesta osallistumis- ja arviointisuunnitelma, jossa kuvataan osallisten

Lisätiedot

KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT-KAAVOITUS HML/1617/ /2017 ASEMAKAAVA (4)

KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT-KAAVOITUS HML/1617/ /2017 ASEMAKAAVA (4) KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT-KAAVOITUS HML/1617/10.02.03.00/2017 ASEMAKAAVA 2557 10.10.2018 30.4.2019 1(4) KANAKOULUNTIE 1 ASEMAKAAVAN MUUTOS 30.4.2019 muutos: suunnittelualueen rajaus muuttunut, saman korttelin

Lisätiedot

PARKANON PAHKALAN ALUEEN KORTTELIN 5063 TONTTIA 13 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS

PARKANON PAHKALAN ALUEEN KORTTELIN 5063 TONTTIA 13 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS PARKANON KAUPUNKI PARKANON PAHKALAN ALUEEN KORTTELIN 5063 TONTTIA 13 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS 12.1.2009 Kaavoitus- Arkkitehtipalvelu Mattila Oy 1 PAHKALAN ALUEEN KORTTELIN 5063 TONTTIA 13 KOSKEVA ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

MYLLYLÄ KORTTELI 0608

MYLLYLÄ KORTTELI 0608 ORIMATTILAN KAUPUNKI MYLLYLÄ KORTTELI 0608 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 29.8.2016 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee osaa korttelista 0608.

Lisätiedot

SEPÄNKYLÄ Korttelin 401 asemakaavan muutos

SEPÄNKYLÄ Korttelin 401 asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto 25.8.2014, tarkistettu 5.10.2015 SEPÄNKYLÄ Korttelin 401 asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus Kaavaa laadittaessa

Lisätiedot

Osallistumis ja arviointisuunnitelma

Osallistumis ja arviointisuunnitelma ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 139 TONTIT 13 JA 14, KAIRATIE 20 JA 24 1 Osallistumis ja arviointisuunnitelma Kaavoituksen kohde: Rovaniemen kaupungin 3. kaupunginosan korttelin 139 tontit

Lisätiedot

KAAVOITUKSEN KÄYNNISTÄMISSOPIMUS

KAAVOITUKSEN KÄYNNISTÄMISSOPIMUS KAAVOITUKSEN KÄYNNISTÄMISSOPIMUS Allekirjoittaneet sopijapuolet ovat tehneet seuraavan asemakaavan muuttamista koskevan sopimuksen: 1. Sopijaosapuolet: Sotkamon kunta (jäljempänä kunta) 2. Alue, jota sopimus

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Akm 217: Asemakadun ja Niittykadun asemakaavan muutos 1418/10.1002.100203/2014 TELA 61 Asemakaavan muutos sisältyy Raahen kaupungin teknisen lautakunnan 20.2.2014 hyväksymään

Lisätiedot

Savonlinnasali Oy:n hakemus euron omavelkaisen lainan takaukseen

Savonlinnasali Oy:n hakemus euron omavelkaisen lainan takaukseen Kaupunginhallitus 78 02.03.2015 Kaupunginvaltuusto 9 30.03.2015 Kaupunginhallitus 280 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto 51 15.06.2015 Savonlinnasali Oy:n hakemus 350 000 euron omavelkaisen lainan takaukseen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 158. Valtuusto Sivu 1 / Maanhankinnan ja -luovutuksen sekä maankäyttösopimusten periaatteet 2015

Espoon kaupunki Pöytäkirja 158. Valtuusto Sivu 1 / Maanhankinnan ja -luovutuksen sekä maankäyttösopimusten periaatteet 2015 Valtuusto 09.11.2015 Sivu 1 / 1 2734/02.07.00/2015 Kaupunginhallituksen elinkeino- ja 69 1.6.2015 kilpailukykyjaosto Kaupunginhallituksen elinkeino- ja 95 19.10.2015 kilpailukykyjaosto Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/ (5) Kiinteistölautakunta To/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/ (5) Kiinteistölautakunta To/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/2013 1 (5) 579 Lausunto Etelä-Suomen maanmittaustoimistolle Fingrid Oyj:n lunastuslupahakemuksesta HEL 2013-014135 T 10 01 00 Kiinteistökartta K7 T3, Kehä III Päätös Lautakunta

Lisätiedot

KAAVOITUKSEN KÄYNNISTÄMISSOPIMUS

KAAVOITUKSEN KÄYNNISTÄMISSOPIMUS KAAVOITUKSEN KÄYNNISTÄMISSOPIMUS Allekirjoittaneet sopijapuolet ovat tehneet seuraavan asemakaavan muuttamista koskevan sopimuksen: 1. Sopijaosapuolet: Sotkamon kunta (y-tunnus: 0189766-5), Markkinatie

Lisätiedot

Jouko Kaipainen on esittänyt kaupunginhallitukselle useita selvityspyyntöjä esityslistaliite A:

Jouko Kaipainen on esittänyt kaupunginhallitukselle useita selvityspyyntöjä esityslistaliite A: Kaupunginhallitus 382 17.08.2015 Vastine Jouko Kaipaisen esittämiin selvityspyyntöihin 120/51.512/2014 KH 382 Selostus: Savonlinnan kaupunki on hakenut edellä mainitun lunastushakemuksen mukaisesti lunastuslupaa

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 16. kaupunginosa, Syväsenvaara kortteli 3036 tontti 3, Aapatie 10 LUONNOS. Kuva: Blom Kartta Oy

Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 16. kaupunginosa, Syväsenvaara kortteli 3036 tontti 3, Aapatie 10 LUONNOS. Kuva: Blom Kartta Oy Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 16. kaupunginosa, Syväsenvaara kortteli 3036 tontti 3, Aapatie 10 LUONNOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kuva: Blom Kartta Oy ROVANIEMEN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ

Lisätiedot

Elinkeino- ja kaupunkirakennetyöryhmä 16.3.2015:

Elinkeino- ja kaupunkirakennetyöryhmä 16.3.2015: Kaupunginhallitus 116 23.03.2015 Kaupungin ja Holiday Club Resorts Oy:n välisen yhteistoimintasopimuksen muuttaminen sekä Kiinteistö Oy Seniori-Saimaan yhtiöjärjestyksen ja osakassopimuksen muuttaminen

Lisätiedot

Liite 6A, maanomistuskartta ja kaavoituksen käynnistämissopimukset

Liite 6A, maanomistuskartta ja kaavoituksen käynnistämissopimukset Liite 6A, maanomistuskartta ja kaavoituksen käynnistämissopimukset Kunnan maanomistus sinisellä. Yksityisten maanomistajien kanssa tehdään maankäyttösopimukset. i SISÄLLYSLUETTELO KHALL, 4.11.2013

Lisätiedot

KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA JA MAANKÄYTTÖSOPIMUS

KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA JA MAANKÄYTTÖSOPIMUS KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA JA MAANKÄYTTÖSOPIMUS 1. SOPIJAPUOLET Raahen kaupunki, Y-tunnus 1791817-6 PL 62, 92101 Raahe Raahepolis Oy, Y-tunnus 0830284-7 Rantakatu 8 92100 Raahe 2. KIINTEISTÖN LUOVUTUS Raahepolis

Lisätiedot

Myyjä 1.1 Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2 Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali, jäljempänä kaupunki.

Myyjä 1.1 Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2 Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali, jäljempänä kaupunki. 1 SOPIJAPUOLET Myyjä 1.1 Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2 Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali, jäljempänä kaupunki. Ostaja 1.2 Olli Mäkinen perustettavan yhtiön lukuun. 2 SOPIMUSALUE JA ESISOPIMUKSEN

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kemijärven kaupunki 1 (6) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaava Pyhätunturin matkailukeskuksessa Teuvontien varrella. Suunnittelualue ja kaavan tavoite Suunnittelualue sijaitsee Pyhätunturin

Lisätiedot

Etelä-Karjalan Työkunto Oy:n osakkeiden myyminen Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymälle

Etelä-Karjalan Työkunto Oy:n osakkeiden myyminen Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymälle Kaupunginhallituksen 17 20.03.2017 konsernijaosto Kaupunginhallitus 151 27.03.2017 Kaupunginhallitus 444 11.09.2017 Etelä-Karjalan Työkunto Oy:n osakkeiden myyminen Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KESKUSTALO OY / ESIKAUPPAKIRJALUONNOS 1(5) PERUSTETTAVAN YHTIÖN LUKUUN

LAPPEENRANNAN KESKUSTALO OY / ESIKAUPPAKIRJALUONNOS 1(5) PERUSTETTAVAN YHTIÖN LUKUUN LAPPEENRANNAN KESKUSTALO OY / ESIKAUPPAKIRJALUONNOS 1(5) Osapuolet: 1. LAPPEENRANNAN KAUPUNKI, jota edustaa teknisen toimen kiinteistö- ja mittaustoimi, jäljempänä myös kaupunki PL 38, Villimiehenkatu

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosentit vuodelle 2018 on ilmoitettava verohallinnolle viimeistään

Kiinteistöveroprosentit vuodelle 2018 on ilmoitettava verohallinnolle viimeistään Kaupunginhallitus 519 30.10.2017 Kaupunginhallitus 524 31.10.2017 Kaupunginvaltuusto 157 13.11.2017 Kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2018 KH 519 Kiinteistöverolain (654/1992) 11 :n (1266/2001)

Lisätiedot

Sopimus koskee seuraavia Lempäälän kunnassa sijaitsevaa kiinteistöä: Tila Tuomisto

Sopimus koskee seuraavia Lempäälän kunnassa sijaitsevaa kiinteistöä: Tila Tuomisto MAANKÄYTTÖSOPIMUS SOPIJAPUOLET Lempäälän kunta (0150783 1) PL 36, 37501 LEMPÄÄLÄ jäljempänä tässä sopimuksessa Kunta Tilan Tuomisto 418 425 3 159 omistaja: Kaarina Kyllikki Salonen (xxxxxx xxxx) Lindforsinkatu

Lisätiedot

KESKUSTAN KORTTELIN 0301 ASEMAKAAVAN MUUTTAMINEN

KESKUSTAN KORTTELIN 0301 ASEMAKAAVAN MUUTTAMINEN Tekninen lautakunta 74 01.04.2008 Kaupunginhallitus 108 14.04.2008 Tekninen lautakunta 118 17.06.2008 Kaupunginhallitus 226 11.08.2008 Kaupunginhallitus 235 25.08.2008 Tekninen lautakunta 98 21.09.2010

Lisätiedot

jäljempänä tässä sopimuksessa Maanomistaja

jäljempänä tässä sopimuksessa Maanomistaja KH xx.xx.2015 xx MAANKÄYTTÖSOPIMUS SOPIMUSOSAPUOLET Kokkolan kaupunki (Y-tunnus: 0179377-8) PL 43 67101 KOKKOLA jäljempänä tässä sopimuksessa Kaupunki sekä Markku Mattila jäljempänä tässä sopimuksessa

Lisätiedot

Riskalankankaan tuulipuiston osayleiskaava. Maanktmk (Valm: Ma. maankäyttöpäällikkö)

Riskalankankaan tuulipuiston osayleiskaava. Maanktmk (Valm: Ma. maankäyttöpäällikkö) Maankäyttötoimikunta 6 28.03.2017 Kaupunginhallitus 96 08.05.2017 Kaupunginhallitus 152 19.06.2017 Kaupunginhallitus 180 14.08.2017 Kaupunginhallitus 186 28.08.2017 Kaupunginhallitus 230 09.10.2017 Riskalankankaan

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo 0 YLEISTÄ...2 1 SUUNNITTELUALUE...2 2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...2 3 KAAVAT ILANNE...2 4 MAANOMISTUS...2 5 VAIKUTUSTEN ARVIOINT I...3

Lisätiedot

Hausjärven kunnan maapoliittinen ohjelma 2008

Hausjärven kunnan maapoliittinen ohjelma 2008 Hausjärven kunta ohjelma 2008 Ehdotus 2.12.2008, hyväksyminen: Kvalt 16.12.2008 104 1 SISÄLLYS 1 JOHDANTO...2 1.1 MAAPOLITIIKAN YLEISET MÄÄRITELMÄT... 2 1.1.1 Maapolitiikka... 2 1.1.2 Maankäyttöpolitiikka...

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN LIIKETALO OY / ESIKAUPPAKIRJALUONNOS 1(5) PERUSTETTAVAN YHTIÖN LUKUUN

LAPPEENRANNAN LIIKETALO OY / ESIKAUPPAKIRJALUONNOS 1(5) PERUSTETTAVAN YHTIÖN LUKUUN LAPPEENRANNAN LIIKETALO OY / ESIKAUPPAKIRJALUONNOS 1(5) Osapuolet: 1. LAPPEENRANNAN KAUPUNKI, jota edustaa teknisen toimen kiinteistö- ja mittaustoimi, jäljempänä myös kaupunki PL 38, Villimiehenkatu 1,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 29

Espoon kaupunki Pöytäkirja 29 09.03.2015 Sivu 1 / 1 995/02.07.00/2015 29 Tontin määräosan myynti ja yleisen alueen vuokraus Tapiolasta Kiinteistö Oy Jousenpuiston Pysäköinti -yhtiölle pysäköintilaitoksen rakentamista varten, korttelin

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kemijärven kaupunki 1 (7) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaava Pyhätunturin matkailukeskuksessa Suopursunmutkan varrella. Suunnittelualue ja kaavan tavoite Suunnittelualue sijaitsee Pyhätunturin

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS

SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS 1 SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLE TILASTA 740-577-2-3 Arkkitehtitoimisto Keijo Tolppa 12.6.2015

Lisätiedot

Maanomistajien maksama korvaus yhdyskuntarakentamisesta

Maanomistajien maksama korvaus yhdyskuntarakentamisesta Kunnanhallitus 342 31.10.2016 Kunnanhallitus 3 09.01.2017 Vesitorninmäen asemakaavan maankäyttösopimus (kv) 465/10.00.00/2012 Kunnanhallitus 31.10.2016 342 Yhdyskuntatekniikan lautakunta päätti 21.04.2016

Lisätiedot

KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD ASEMAKAAVAN JA ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS PUJOTIEN ETELÄPÄÄ JA TILA SEKÄ SOKOJANTIETÄ

KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD ASEMAKAAVAN JA ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS PUJOTIEN ETELÄPÄÄ JA TILA SEKÄ SOKOJANTIETÄ KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD ASEMAKAAVAN JA ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS PUJOTIEN ETELÄPÄÄ JA TILA 404-40-0 SEKÄ SOKOJANTIETÄ 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 TUNNISTETIEDOT Asemakaava koskee Kallisen

Lisätiedot

Anomus lisäajasta kauppakirjan mukaisen rakentamisvelvoitteen täyttämiselle / Kiinteistö Oy Raision Kauppapuisto (NCC Property Development Oy)

Anomus lisäajasta kauppakirjan mukaisen rakentamisvelvoitteen täyttämiselle / Kiinteistö Oy Raision Kauppapuisto (NCC Property Development Oy) Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 94 10.3.2014 Kaupunginhallitus 148 14.4.2014 Kaupunginhallitus 117 11.4.2016 Asianro 244/10.00.02.03/2014 137 Anomus lisäajasta kauppakirjan mukaisen

Lisätiedot

Ennakkopäätös koskien rakentamisvelvoitteen täyttämistä; Tarkkalan Kuljetus Oy

Ennakkopäätös koskien rakentamisvelvoitteen täyttämistä; Tarkkalan Kuljetus Oy Ennakkopäätös koskien rakentamisvelvoitteen täyttämistä; Tarkkalan Kuljetus Oy Tekla 25.11.2014 307 Khall. 1.12.2014 465 Khall. 22.12.2014 498 Tekla 24.2.2015 68 Khall. 27.3.2015 141 Tekla 18.8.2015 192

Lisätiedot

AIESOPIMUS LIITTYEN KAUPPAKESKUS LIPPULAIVAN JA SITÄ YMPÄRÖIVÄN ALUEEN KEHITTÄMISEEN OSAPUOLINA CITYCON FINLAND OY, KIINTEISTÖ OY LIPPULAIVA

AIESOPIMUS LIITTYEN KAUPPAKESKUS LIPPULAIVAN JA SITÄ YMPÄRÖIVÄN ALUEEN KEHITTÄMISEEN OSAPUOLINA CITYCON FINLAND OY, KIINTEISTÖ OY LIPPULAIVA LUONNOS 2111201 AIESOPIMUS LIITTYEN KAUPPAKESKUS LIPPULAIVAN JA SITÄ YMPÄRÖIVÄN ALUEEN KEHITTÄMISEEN OSAPUOLINA CITYCON FINLAND OY, KIINTEISTÖ OY LIPPULAIVA JA ESPOON KAUPUNKI (ITSENSÄ JA LÄNSIMETRO OY:N

Lisätiedot

Luolalan teollisuusalueen louhinnat

Luolalan teollisuusalueen louhinnat Tekninen lautakunta 42 11.03.2009 Tekninen lautakunta 26 27.02.2013 Tekninen lautakunta 99 29.10.2014 Luolalan teollisuusalueen louhinnat 307/10.05.00/2013 Tekninen lautakunta 15.11.2005 127 Tekninen lautakunta

Lisätiedot

Akm 230: ANTINKANKAAN KOULUN ASEMAKAAVAN MUUTOS

Akm 230: ANTINKANKAAN KOULUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Akm 230: ANTINKANKAAN KOULUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Raahen kaupungin 28.kaupunginosan kortteleita 169 ja 168 sekä autopaikkojen korttelialueen AP (168, 169) ja niihin liittyviä katualueita koskeva asemakaavan

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2015 1 (1) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat 40 08.06.2015. 40 Asianro 4356/10.00.02.01/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2015 1 (1) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat 40 08.06.2015. 40 Asianro 4356/10.00.02.01/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2015 1 (1) 40 Asianro 4356/10.00.02.01/2015 Yritystonttia 297-8-62-4 (Siilokatu 1) koskeva esisopimuksen tekeminen / Lidl Suomi Kommandiittiyhtiö Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen

Lisätiedot

Lunastusmenettely. 1 Ilkka Alm

Lunastusmenettely. 1 Ilkka Alm Lunastusmenettely 1 Ilkka Alm 1 Lunastuslainsäädäntö 2 Lunastuslupa ja lunastustoimitus 3 Voimajohtoalueen lunastuskorvaukset 2 Ilkka Alm Laki kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 374. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 374. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 14.12.2015 Sivu 1 / 1 4760/2015 00.04.02.00 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 69 7.12.2015 374 Liiketoiminnan siirto Espoo Catering Oy:lle ja apporttisopimuksen hyväksyminen Valmistelijat

Lisätiedot

Teollisuushallin ostaminen ja lunastussopimus 441/54/548/2014 KH 06.10.2014 393

Teollisuushallin ostaminen ja lunastussopimus 441/54/548/2014 KH 06.10.2014 393 Kaupunginhallitus 393 06.10.2014 Kaupunginvaltuusto 93 13.10.2014 Kaupunginhallitus 58 23.02.2015 Kaupunginhallitus 178 25.05.2015 Kaupunginvaltuusto 60 15.06.2015 Teollisuushallin ostaminen ja lunastussopimus

Lisätiedot

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JÄMSÄN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA Länkipohjan teollisuusalueen asemakaava (55. kaupunginosa) Tampereentie Tampere 65 km Jämsä 27 km Hirsikankaantie Suunnittelualue

Lisätiedot

KEHITTÄMISKORVAUSTEN ARVIOINTI

KEHITTÄMISKORVAUSTEN ARVIOINTI KEHITTÄMISKORVAUSTEN ARVIOINTI KUNTIEN JA MAANMITTAUSLAITOKSEN KIINTEISTÖTEHTÄVIEN KOULUTUSPÄIVÄ 20.9.2011 Seppo Sadeharju Varsinais-Suomen maanmittaustoimisto 1 MAANMITTAUSLAITOS TIETOA MAASTA MIKÄ KEHITTÄMISKORVAUS,

Lisätiedot

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA, HYVÄKSYMISKÄSITTELY 26/10/02/03/2016

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA, HYVÄKSYMISKÄSITTELY 26/10/02/03/2016 Ympäristölautakunta 45 23.04.2015 Kaupunginhallitus 143 06.05.2015 Ympäristölautakunta 101 25.08.2015 Kaupunginhallitus 218 02.09.2015 Ympäristölautakunta 5 21.01.2016 Kaupunginhallitus 20 03.02.2016 Ympäristölautakunta

Lisätiedot

Taapurintien asemakaava

Taapurintien asemakaava Taapurintien asemakaava Asemakaavan vaiheittainen muutos Ehdotus Kaavan laatija: Akaan kaupunki Päiväys: KAAVAN TUNNISTETIEDOT Kaavan nimi Taapurintien asemakaavan vaiheittainen muutos Kaavan päiväys Kiinteistöt

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue / Ympäristöpalvelut 27.01.2015 2 1 n sisältö ja tarkoitus Maankäyttö-

Lisätiedot

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014. viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014. viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014 viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen Pyhäjärven kaupunginvaltuusto hyväksynyt..2014 KAAVOITUSKATSAUS 2014 1.5.2014 Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaisesti

Lisätiedot

TONTTIJAKO LUNASTAMINEN (lyhyesti)

TONTTIJAKO LUNASTAMINEN (lyhyesti) Professori Ari Ekroos TONTTIJAKO LUNASTAMINEN (lyhyesti) Yhdyskuntajärjestelmien ja - suunnittelun oikeudelliset perusteet RYM-C1002 TONTTIJAKO yleistä ASEMAKAAVA-ALUEIDEN RAKENNUSKORTTELIT EI MUILLA ALUEILLA

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.

LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3. LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.2014 18.3.2014 Lapuan kaupunki Maankäyttö- ja kiinteistöosasto Poutuntie

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 94. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 94. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 27.03.2017 Sivu 1 / 1 334/2017 10.02.03 94 Selitys korkeimmalle hallinto-oikeudelle määräajan palauttamista koskevan hakemuksen johdosta Valmistelijat / lisätiedot: Mauri Hämäläinen,

Lisätiedot

AIESOPIMUS IKÄÄNTYVILLE IHMISILLE TARKOITETUN ASUNTO-OSAKEYHTIÖN TOTEUTTAMISESTA. Kempeleen kunta (kunta) alueen kaavoittajana.

AIESOPIMUS IKÄÄNTYVILLE IHMISILLE TARKOITETUN ASUNTO-OSAKEYHTIÖN TOTEUTTAMISESTA. Kempeleen kunta (kunta) alueen kaavoittajana. AIESOPIMUS IKÄÄNTYVILLE IHMISILLE TARKOITETUN ASUNTO-OSAKEYHTIÖN TOTEUTTAMISESTA 1. Sopimuksen osapuolet Kempeleen kunta (kunta) alueen kaavoittajana. Asunto Oy Lassinpuisto (yhtiö) nykyisenä maanomistajana,

Lisätiedot

KIINTEISTÖ OY KYLPYLÄNTORNI 1 ESIKAUPPAKIRJALUONNOS 1(4)

KIINTEISTÖ OY KYLPYLÄNTORNI 1 ESIKAUPPAKIRJALUONNOS 1(4) KIINTEISTÖ OY KYLPYLÄNTORNI 1 ESIKAUPPAKIRJALUONNOS 1(4) Osapuolet: 1. LAPPEENRANNAN KAUPUNKI, jota edustaa teknisen toimen kiinteistö- ja mittaustoimi, jäljempänä myös kaupunki PL 38, Villimiehenkatu

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Hissitien asemakaavamuutos (Levin asemakaava-alueen korttelit 32/1,2,4 ja 36/2-3)

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Hissitien asemakaavamuutos (Levin asemakaava-alueen korttelit 32/1,2,4 ja 36/2-3) 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Hissitien asemakaavamuutos (Levin asemakaava-alueen korttelit 32/1,2,4 ja 36/2-3) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.1.2012 Ilmakuva suunnittelualueesta (2006)

Lisätiedot

Sopimus koskee seuraavia Lempäälän kunnassa sijaitsevaa kiinteistöä: Tila Tantere

Sopimus koskee seuraavia Lempäälän kunnassa sijaitsevaa kiinteistöä: Tila Tantere MAANKÄYTTÖSOPIMUS SOPIJAPUOLET Lempäälän kunta (0150783 1) PL 36, 37501 LEMPÄÄLÄ jäljempänä tässä sopimuksessa Kunta Tilan Tantere 418 424 3 68 omistajat: Hanna Maria Sillanpää (xxxxxx xxxx) Sunilantie

Lisätiedot

KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT-KAAVOITUS HML/1617/ /2017 ASEMAKAAVA (4) KANAKOULUNTIE 1 ASEMAKAAVAN MUUTOS

KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT-KAAVOITUS HML/1617/ /2017 ASEMAKAAVA (4) KANAKOULUNTIE 1 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT-KAAVOITUS HML/1617/10.02.03.00/2017 ASEMAKAAVA 2557 10.10.2018 1(4) KANAKOULUNTIE 1 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kankaantaustan (kaupunginosa 20) korttelin

Lisätiedot

Maaomaisuus ja paikkatieto Toimivallan delegoinnit (toimivallan edelleen siirto) Hallintosääntö 26 Hallintosääntö 30

Maaomaisuus ja paikkatieto Toimivallan delegoinnit (toimivallan edelleen siirto) Hallintosääntö 26 Hallintosääntö 30 Maaomaisuus ja paikkatieto Toimivallan delegoinnit (toimivallan edelleen siirto) Hallintosääntö 26 Hallintosääntö 30 12.9.2017 Sisällys 1. Teknisen lautakunnan päätösvallan siirtäminen kiinteän omaisuuden

Lisätiedot

RAISION KAUPUNKI KAANAANTANTA 3 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA (OAS) 1. SUUNNITTELUALUE 2. KAAVATILANNE

RAISION KAUPUNKI KAANAANTANTA 3 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA (OAS) 1. SUUNNITTELUALUE 2. KAAVATILANNE RAISION KAUPUNKI KAANAANTANTA 3 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA (OAS) 1. SUUNNITTELUALUE Kaavanmuutosalue sijaitsee Raision 14. kaupunginosassa (Kaanaa) Kaanaanrannan alueella Kaanaanrannantien

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 176 24.09.2014. 176 Asianro 5990/10.00.02.00/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 176 24.09.2014. 176 Asianro 5990/10.00.02.00/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/2014 1 (1) 176 Asianro 5990/10.00.02.00/2014 Asuntotontin 297-33-5-1 (Kärängänkatu 2) myynti / Rakennusliike Lapti Oy Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden hallintapalvelut

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 17.8.2015 liite nro 7 (1/5)

Kaupunginhallitus 17.8.2015 liite nro 7 (1/5) Kaupunginhallitus 17.8.2015 liite nro 7 (1/5) KIINTEISTÖREKISTERIN KARTTAOTE 10.8.2015 Rekisteriyksikkö 992-454-1-98 Hirvaskankaan Liikekeskus Sivu 1 (1) Kiinteistötunnus: 992-454-1-98 Nimi: Hirvaskankaan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 19/ (8) Kiinteistölautakunta To/

Helsingin kaupunki Esityslista 19/ (8) Kiinteistölautakunta To/ Helsingin kaupunki Esityslista 19/2014 1 (8) 9 Kaupunginhallituksen 9.6.2014 (685 ) maankäyttösopimuksista ja kehittämiskorvauksista tekemän päätöksen soveltamisohje HEL 2011-002473 T 10 01 00 Päätösehdotus

Lisätiedot