SUOMEN GEOLOGINEN TUTKIMUS KERTOMUS KARTTALEHTEEN N?27 TEHKYT. i K. AD. M O B E R G SUOMENTANUT J. E. AX

Transkriptio

1 SUOMEN GEOLOGINEN TUTKIMUS KERTOMUS KARTTALEHTEEN N?27 H A M I N A TEHKYT i K. AD. M O B E R G SUOMENTANUT J. E. AX

2 ;

3 SUOMEN GEOLOOGINEN TUTKIMUS. KERTOMUS KARTTALEHTEEN N 2 27 HAMINA. TEHNYT K. AD. MOBERG. SUOMENTANUT J. E. ÄX. KUOPIO O. W. BACKMANIN KIRJAPAINO.

4

5 Haminan karttalehden geolooginen tutkimus toimitettiin allekirjoittaneen johdolla kesällä vuosina 1889 ja Apulaisena oli ensinmainittuna kesänä filosofian maisteri A. J. Waren, joka seuraavanakin kesänä otti osaa kenttätöihin. Paitsi häntä olivat tällöin tutkijoina seuraavat herrat: filosofian maisteri O. Wichman, filosofian kandidaatti T. Stolpe ja ylioppilas T. Laitinen. Insinööri Åkerblom on piirtänyt karttalehden; siihen merkityt korkeusnumerot ovat otetut venäläisistä topograafikartoista, jotka maanmittaus-ylihallituksen karttain kanssa yhdessä ovat olleet geoloogisen karttalehden perusteena. Paha kyllä tuli Valkealan karttalehteä laadittaessa Miehikkälän uusi kirkko erehdyksestä merkityksi samannimiseen kylään, joka ei kuitenkaan ole kirkonkylä. Sen oikea asema sattuu tälle karttalehdelle, johon se myöskin on merkitty. Kertomusta seuraavan 1: mittakaavan mukaan tehdyn korkeuskartan on allekirjoittanut laatinut yllämainittujen topograafikarttain mukaan. Helsingissä, 7 päivänä kesäkuuta Karl Adolf' Moberg.

6

7 Haminan karttalehti N:o 27 käsittää seuraavat pitäjät ja pitä- Karttalehden jäin-osat: maantieteel- kois-osan, Wiipurin läänissä, Kymin kihlakunnassa: Pyhtään itäisen puoliskon, koko Kymin, Sippolan eteläisimmän osan, Vehkalahden eteläisen puoliskon, Miehikkälän etelä- ja Virolahden länsiosat. Kartoitettu alue, jota pohjoisessa rajoittaa Valkealan lehti, lännessä Porvoon lehti, idässä Säkkijärven lehti sekä etelässä Suursaaren lehti, on osa Suomen etelärannikosta siihen rajoittuvine saaristoineen. Seutu on sen vuoksi suuresti vaihtelevaa. Mannermaalla jotkut tienoot tarjoavat aniaution näyn lukuisine, usein laajoine vuoriylänteineen ja yksitoikkoisine havumetsineen, joita vain joskus keskeyttää vilkkuva ihmis-asumus. pohjois-osassa. metsälampi tai aukea rahkasuo mutta harvemmin Niin on erittäinkin laita Virolahdella ja Vehkalahden Toisilla seuduilla sitävastoin on viehättävämpi luonne. Maa on vähemmän mäkistä, ja viljavainioita pulskine taloineen näkyy tuontuostakin. Sellaisia ovat Haminan ympäristöt, eteläinen Virolahti ja Kymijoen laakso. Tämän vesistön rantamilla, jotka yleensä ovat huomattavia luonnonkauneudestaan, on useita suurellaisia teollisuuslaitoksia, jotka puolestaan antavat seudulle enemmän eloisuutta ja vaihtelua. Toisellainen mutta kuitenkin yhtä viehättävä luonne on saaristolla: kauniit, Suomen lahdelle aukeavat lahdelmat, sadat saaret ja salmet, niillä mitä vilkkain meriliike siinä sen pääpiirteet. Mitään erityisen kauniita maisemia ei kuitenkaan ole, syystä että saaret ja luodot ovat jotenkin hajallaan. läheisimmät ympäristöt tekevät tästä kenties poikkeuksen. Kotkan ja Haminan Uudenmaan läänissä, Pernajan kihlakunnassa: Anjalan kaaklinen aia "

8 6 Korkeussuh- Karttalehden alue, ollen osa Suomen etelärannikosta, viettää teet. yleensä etelään tai kaakkoon päin, ja samoihin suuntiin kulkevat sekä vesistöt että uurteetkin. Tämä seikka ilmenee selvästi kertomuksen loppuun lisätystä korkeuskartasta, joka samassa osoittaa, että alueen korkeimmat kohdat ovat sen pohjoisrajalla. Täällä vaihtelevat korkeussuhteet pääasiallisesti 30 ja 70 meetrin välillä, alentuen alle 30 meetrin ainoastaan pitkin Summajoen laaksoa. Joitakuita aina 90 meetrin tasakorkeudelle kohoavia paikkoja sattuu karttalehdelle, jonka korkeimmat kohdat ovat heti Suurmärkjärven eteläpuolella (94,4 m.) ja Valkilammin itäpuolella (96 m.), molemmat Vehkalahdella. Karttalehdelle hajauneet harjut kohoavat ylimalkaan niin vähän ympäröivää aluetta korkeammalle, ett'eivät ne sanottavassa määrässä vaikuta sen topografiiaan. Poikkeuksen siitä tekee Tavastilan länsipuolella kulkeva harju, jonka yksityiskohdat kohoavat 62 meetriä merenpintaa korkeammalle. Koko läntinen alue sekä osa keskisestäkin kohoaa perin verkalleen, jotta esim. Anjalasta etelään olevilla seuduilla on vain noin 25 meetrin tasakorkeus; sitävastoin alkavat yli 30 meetriä olevat seudut itäosissa olla hyvin tavallisia jo 5 kilomeetrin päässä rannikolta. Ylänköjä. Seudut, joissa kiinteä vuoriperä runsaimmin pistää näkyviin, ovat pitkin karttalehden pohjoisrajaa, sen itäosissa sekä Pyhtään ja Haminan välisellä rannikkokaistaleella. Kaikista vuoririkkain on Vehkalahden keskinen osa, jossa maanpinnan muodostavat suurehkot vuoritasangot. Näitä eroittaa toisistaan pääasiallisesti PLu EKa:sessa suunnassa kulkevat kapeanlaiset laaksot, joita pitkin seudussa löytyvät vesistöt virtaavat merta kohti. Saariston suuremmissa saarissa tapaa usein hiekka- ja soramuodostuksia; kaikki pienemmät saaret ja luodot sitä vastoin muodostuvat yksinomattain kiinteästä kalliosta. Mitä vuorien ulkonäköön tulee, on kupuramainen muoto hyvin tavallinen yksityisillä vuorilla, suuremmilla vuoriryhmillä taas tasankomainen. Tämän muotoisilla vuorilla on myös usein äkkijyrkät sivut, jotka kaatuvat etelää tai lounasta, jonkun kerran vain pohjoista kohti,

9 7 Paitsi jo mainittuja laaksojaksoja Vehkalahdella on alueen Laaksoja ja läntisessä osassakin yksi sellainen, joka alkaa noin 3 kilom. Lu tasanko i a - Kymin kirkolta ja EKa:sessa suunnassa kulkee tämän ohitse sekä jatkuu Kymijoen itäisimmän suuhaaran kautta mereen asti. Koko sen pituus on yli 7 kilomeetriä, siihen luettuna myös suurehko suo, johon se ylemmässä päässään yhtyy, ja joka samassa suunnassa ulottuu aina Kymijoelle asti eli 4 kilom. Muhjärven alipuolelle. Laakso on tuiki selväpiirteinen, ja sen sivuja rajoittavat usein äkkijyrkät vuoret. ' Suurempia tasankomaita on Kymijoen kummallakin puolella. Pernajan kylän luona aukeaa 6,5 kilom. pohjoiseen ja 2 kilom. itään päin ulottuva tasanko, joka sieltä jatkuu kauvemmas länttä kohti noin 16 neliökilomeetriä laajalle Pyhtään ja Kymin välisellä rajalla olevalle suolle. Toinen hiukan vähempi tasanko, laajuudeltaan noin 10 neliökilomeetriä, on Pyhtäässä Siltakylän (Broby) länsipuolella. Heinlahden ympäristöt samassa pitäjässä ja seutukunta Ylänummen, Saksalan ja Tavastilan välillä Kymissä ovat myös suurellaisia tasankoja. Edelleen tapaa tasamaita Vehkalahdella Pampyölin (Bamböle) lammista itään ja pohjoiseen sekä Bredskallista länteen. Virolahdella on ainoastaan kirkosta pohjoiseen ja Pyterlahdesta länteen olevilla seuduilla tasaisemman maan luonne. Mitään niin mahtavaa ylännettä ei löydy, joka jakaisi koko Vedenjakajia, alueen vedet kahtaalle. Päinvastoin voi seutua kokonaisuudessaan pitää useina yhdensuuntaisesti PLu EKa:seen käyvinä selkäminä, joiden harjoilla joskus sijaitsevat kaikkialle levinneet harjut. Niin matalia ja yhteyttä puuttuvia kuin nämä selkämät ovatkin, ovat ne itseasiassa kaikki sellaisia vedenjakajia, ett'ei niitä vesijaksot koskaan leikkaa, vaan ovat niiden kautta tarkasti eroitettuja toisistaan. Suurin vesistö alueella on Kymijoki, jonka alin juoksu sattuu Järviä ja vekarttalehdelle. Ensin ilmestyessään tälle, juoksee se P E:äisessä sistöjä. suunnassa muodostaen Anjalan kartanon luona noin 6 meetriä korkean putouksen, mutta kääntyy likipitäin 4 kilomeetriä mainitun kartanon ali-puolella äkkimutkaten Lu ja Lä:ttä kohti jakautuen samassa useampiin haaroihin. Pari näistä haaroista laskee Muh-

10 8 järveen, toiset yhdistyvät mainitun järven Iaskujoen kanssa heti tämän eteläpuolella, jonka jälkeen virran suunta jälleen on eteläinen 7 kilomeetrin matkalla. Sitte jakautuu Kymi kahteen päähaaraan, joista läntinen virtaa haarakohdasta ensin Lä:ttä kohti laajentuen matkallaan pienellaiseksi Hirvijärveksi ja kääntyy sitte Lu:tta kohti, jossa suunnassa kuljettuaan noin 5 kilomeetriä ja samalla ollen rajana Pyhtään ja Anjalan välillä, se joutuu karttalehden alueen ulkopuolelle. Anjalan kartanon luona olevasta vesiputouksesta aina tähän asti alenee virta kahdessa pienessä koskessa vain n. 2 meetriä. Itäinen haara jatkuu haarapaikasta varsin suorasuuntaisesti EKa:oa kohti Kurittulan kylään eli n. 8 kilom. taipaleen. Tällä matkalla muodostaa se kaksi väkevänlaista vuolletta ihan Pernajan kylän pohjoispuolella ja alentuu noin 4,5 meetriä. Kurittulan kohdalla jakautuu joki kahteen haaraan, joista toinen (päähaara) virtaa ensin Lo kohti, kuitenkin ainoastaan kilomeetrin matkan, ottaakseen jälleen entisen suuntansa, jonka se sitte säilyttää loppuun asti. Sitä ennen on se Kaukalan kylän luona uudestaan jakautunut kahteen haaraan. Läntinen niistä virtaa suoraan mereen Langinkosken kautta, itäinen sitä vastoin mutkahtaa itää kohti Hovinsaaren pohjoispäässä sijaitsevien vanhojen vallien ohitse ja syöksyy alas entissuunnassaan kahtena kuohuvana koskena sekä laskee Kotkan pohjoispuolella olevaan lahteen. Kurittulan ja Kaukalan välillä eli 2,5 kilom. matkalla on neljä vuolasta koskea, yhteensä 4 meetrin pudotuksella. Viimemainitusta paikasta mereen asti alenee vesijoukko yhtä paljo kuin Langinkosken putouksessa. Kurittulan luona alkava itäinen haara, jossa on paljo niukemmalta vettä, virtaa ensin itää kohti mutta kääntyy sitte Kymin kirkon luona EKa:oon. Tämän suunnan se säilyttää suulleen saakka, sekä muodostaa Parikan kylästä hiukan itään päin kolme koskea ja Korkeakosken luona 8 meetriä korkean putouksen. Verrattuina edellä kerrottuun vesistöön ovat muut vähäpätöisiä. Noin 10 kilom. itään Kymijoesta purkautuu Summajoki pitkälle pistävään merenlahteen. Eteläisen suuntansa, jonka se on saanut jo Valkealan lehden alueella, säilyttää se tälläkin lehdellä. Paria kilo-

11 9 meetriä ennen laskuaan Suurjärveen yhtyy se EKa:oa kohti virtaavan Sippolanjoen kanssa ja saa vasemmalta lisäksi heti mainitusta järvestä lähdettyään pienehkön puron. Suurjärven pohjoispäähän (41 meetr.) purkautuu myös sen etelä puolella olevasta suuresta suosta alkava puronen. Savijärvi laskee vetensä Kymijokeen. Summajoesta itään olevassa ylhäisessä seudussa on useampia järviä yhdessä ryhmässä. Suurin niistä on Valkijärvi, joka purkaa vetensä Valkilampiin; tämä taas laskee Villampiin ja Suurmärkjärveen, jonka jälkeen vesistö pienenlaisena eteläis- ja kaakkoissuunnassa kulkevana jokena laskee Pampyölin lammin pohjoispäähän. Sittekun Vehkajoki, jonka lähteet ovat Valkealan lehden alueella, on kulkenut Kannusjärven lävitse (18 meetr.), saa se vasemmalta pienen mutta vuolaan puron kautta lisävettä Luomajärvestä (41 meetr.), sekä etelämpänä samalta puolelta Haukjärvestä. Tämän jälkeen juoksee se etelää kohti ja laskee Vehkajärveen. Samaan järveen virtaa vettä lukuisista, Kannusjärven itäpuolisista järvistä, n. k. Salmentojärvestä, Ihamaanjärvestä y. m. m. Vehkajoki saa hiukan Vehkajärven eteläpuolella oikealta tulevan lisäveden, nim. Pyölinjoen Karhujärvestä, ja purkaa sitte Pampyölin lammin pohjoispäähän. Suuri Ravijärvi Virolahdella synnyttää Ravijoen, joka ensin juoksee pitkämäisen Piispanjärven lävitse ja sitte EKa:sessa suunnassa laskee Ravijoenlahteen. Yhdensuuntaisesti tämän kanssa juoksee 2 kilom. idempänä Pihlajajoki, joka purkautuu samaan lahteen. Karttalehden suurempiin vesijaksoihin kuuluu Virojoki, jonka alinen juoksu sattuu sen piiriin. Mainitun virran vesi kokoutuu pohjoisrajalla olevaan Syväjärveen, josta se juoksee hieman kaartaen L:ttä kohti Säkäjärven eteläpäähän. Sieltä se joutuu Rajalampiin, jonka lävitse päästyään se kulkee suorasuuntaisesti EKa:oa kohti Rautalanselän lahden luoteiseen kolkkaan. Oikealta saa Virojoki vesijakson, joka johtaa vettä Onkamajärvestä, Vallanjärvestä y. m. pienemmistä järvistä, sekä vähän ylempänä suutaan samalta puolelta tulevan pienehkön puron. Vasemmalta taas virtaa lisävettä Kotijärvestä ja Vesaninjärvestä. Näistä hiukan itään olevista parista pienenlaisesta järvestä lähtee Vaalimanjoki, jonka yläjuoksu näkyy

12 10 karttalehdellä, ja joka johdattaa vettä Savanjärvestä. Lopuksi lueteltakoon täydellisyyden vuoksi muutamia pienempiä puroja. Yksi sellainen juoksee Länsi-Myllykylän (Vester Qvarnby) ja Siltakylän lävitse Pyhtäässä, toinen laskee Pampyölin lammiin hiukan pohjoispuolella samannimistä kylää, ja kolmas purkautuu Mäntlahteen. Edelleen virtaa Virolahdella Kivelän, Flonkarpyölin (Flonkarböle) y. m. kyläin lävitse pienehkö joki, ja toinen samanmoinen kulkee Hermen kylän kautta sekä laskee Virolahden kirkon luona olevaan lahteen. Paitsi jo mainittuja järviä on alueella vielä parikymmentä muuta, mutta kaikki ovat pieniä, vähäpätöisiä metsälampia vain. Yleensä ovat järvet jakauneet pitkin karttalehden pohjoisrajaa yhtä tai kahta poikkeusta lukuun-ottamatta, jolloin ne esiytyvät lähellä rannikkoa. Täällä kuten useimmilla muillakin seuduilla on järvien synty etupäässä luettava vuoriperässä ennakolta löytyväin syvennysten syyksi, jos kohta sorajoukkojen epätasainen leviäminenkin joskus on aikaansaanut salpauksia. Lähteitä. Lähteitä ei kysymyksessä olevilla seuduilla ole erittäin runsaasti. Tavallisuuden mukaan esiintyvät useimmat mäkisemmillä seuduilla kuten karttalehden itäosissa, kun taas länsiosista, jossa maa muuttuu tasaisemmaksi, ainoastaan pari lähdettä on muistiinpantu. Huomattujen lähteiden koko lukumäärä nousee noin 50:een. 7 G. keskilämpömäärästä voi päättää ett'eivät ne saa alkuaan suuremmasta syvyydestä. Saivikkalan läheisyydessä Virolahdella ovat muutamat lähteet runsaasti rautapitoisia; sama ominaisuus on myös yhdellä lähteellä Kuutsalossa Kymissä. Kylmimmän lähteen lämpömäärä oli 5,5 C., ja yleensä näkyy lämpömäärä alenevan, mitä runsaampi suoni on. Väestö ja elin- Taajimmin asuttuja ja enin viljeltyjä ovat Pyhtään, Kymin ja keinot, läntisen Vehkalahden vesistöjen ympärillä olevat seudut. Viimemainitun pitäjän itäisessä ja Virolahteen rajoittuvassa osassa on sitävastoin monin paikoin suuria alueita, joissa asumukset ovat harvaan hajaantuneita, ja joilla sen vuoksi on erämaan luonne. Syynä tähän on vuorinen ja sorantapainen, viljeltäväksi sopimaton maaperä.

13 11 Missä tämä taas muuttuu maanviljelykselle soveliaammaksi, kuten pitkin jokilaaksoja ja pitkälle pistävien merenlahtien rantamilla, siihen on myös väestö asuttunut suuriin, taajaan rakennettuihin kyliin. Asuinrakennukset ovat ainakin toisinaan ulkonäöltään perin siistejä, laudoilla päällystettyjä ja silloin tavallisimmin keltaisiksi maalattuja. Tärkein elinkeino mannermaalla on maanviljelys, joka kuitenkaan on tuskin keskinkertaista korkeammalla kannalla. Syynä siihen on joissakin määrin kenties maaperä, koska sen muodostavat laihanlaiset savilajit, jotka ilman huolellista muokkaamista ja runsasta lannoitusta eivät tule maanviljelykselle tuottaviksi. Suurempia soita ei myöskään ole viljelty, koska on pelätty, ett'eivät antaisi edes kustannuskorvauksia. Muutamin seuduin ja vallankin Virolahdella löytyy vielä viljelyskelpoista maata, joka niinmuodoin olisi omaansa lisäämään vähiä viljelys-aloja. Sillä kannalla kuitenkin kuin maanviljelys nykyään on, täyttää se sentään tarpeen samoinkuin karjanhoitokin, vaikk'ei sekään ole millään korkeammalla kehitysasteella. Mutta näin ei ole laita saaristossa ja meren äärisissä kylissä. Siellä ei nimittäin maanviljelys yksinään lyö leiville, jonkatähden myös kalastus on tärkeä elinkeino-haara. Tarvittavat viljavarat ovat hankittavat vaihtokaupalla silakoihin, mikä tavallisesti tapahtuu Wirossa. Silakka-kalastusta harjoitetaan kevät- ja syys-aikaan usean viikon kestäessä. Sitä varten lähdetään ulkosaariston kareille, jonne toisinaan virolaisetkin kalamiehet löytävät tiensä. Kalastuspaikoilla vietetään joutohetket hilpeällä soitolla ja tanssilla noilla sileäksi hiotuilla kallioilla. Lohenkalastus Kymijoen koskissa on myös mainittava, koska se tuottaa hyviä sisääntuloja. Hylkeen-ampumista harjoitetaan syksyin keväin; talvis-aikaan tapetaan hylkeet ahraimella, kun ne hengittääkseen ilmestyvät tarkoitusta varten hakatuille avannoille. Erittäin taitavia tässä urheilussa ovat»tammion miehet», jotka siten saanevat runsaat saaliit. Osa kysymyksen-alaisista seuduista on vanhuudestaan tunnettu louhittujen kivien kuljetuksesta Wenäjälle, mikä vientiliike viime-

14 12 vuosien kuluessa on suuresti lisääntynyt. Nuoremmista kivilouhoksista mainittakoon 15 kilom. Haminasta EKa:oon olevat Pitkän Kotkan ja läheisten kalliosaarten louhospaikat, sekä Korpisaaressa Rantalanselän pohjoispäässä Virolahdella löytyvä louhimo, josta kerrottiin viedyksi Kruunstattiin suuret joukot kiviä. Vanhoja, tunnettuja löytöpaikkoja ovat graniittilouhokset Pyterlahden, Hevonniemen ja Kirkkopyölin kylissä Virolahdella. Louhittu kivi on enemmän tai vähemmän raotonta rapakiveä. Myöskin kadunlaskemiseen soveliaita vierinkiviä on Haminan seuduilta joskus kuljetettu. Kasvullisuus. Vuorilta huuhtounut rapautumissora näkyy muodostavan metsän kasvullisuudelle erittäin edullisen maaperän. Havumetsä on sentähden sangen salskeata sellaisilla seuduilla, joissa vuoriperä runsaasti pistäytyy näkyville, niinkuin Kaariniemen ja Onkaman kylissä Vehkalahdella sekä melkein kaikkialla Virolahdella. Myöskin lukuisat harjut sekä nummihieta-kankaat tuottavat erittäin hyöteätä havumetsää. Paha kyllä käytetään niitä kuitenkin liian paljon, jotta kelpo hirsimetsää näkee vain harvoissa paikoissa, missä sitä erityisesti hoitaen on säästetty. Sinä vuonna, jolloin alue kartoitettiin, raiskasi elokuun lopulla sattunut raju hirmumyrsky metsiä peninkulman laajuudelta. Jalommat puulajit ovat niin harvinaisia, että niitä tapaa vain istutettuina. Tämä koskee omenapuitakin, joiden kuitenkin kerrottiin jossakin puutarhassa tuottavan runsaan ja hyvän sadon. Teollisuus. Alueella löytyy useita teollisuuslaitoksia. Esisijan näiden joukossa anastavat Kotkassa ja sen ympäristöllä sijaitsevat höyrysahat, joita löytyy kokonaista seitsemän, niistä useimmat kuus-raamisia. Näillä on kylliksi työtä noiden 1 2 miljoonan hirren sahaamisessa, joita kesäisin uitetaan Kymijokea myöden. Samanmoisia, metsiä kuluttavia laitoksia on sitä paitsi perustettu Haminaan, Hevossaareen Pyhtäässä, Tervasaareen Vehkalahdella ja Pyterlahteen. Puuhiomoja on Inkeroisten Sippolassa ja Karhulan puuhiomo Korkeakoskella Kymissä. Kotkassa ja Karhulassa on kummassakin lasitehdas, joista edellinen valmistaa ikkunalaseja, jälkimäinen pulloja ja muita lasitavaroita. Kaksi höyrylläkäypää tiilitehdasta on Kymin

15 13 kirkon lähiseudussa; toinen näistä, nim. Kymijoen vasemmalla rannalla sijaitseva, on suuremmoinen. Höyrylläkäypä puusepäntehdas löytyy Karhulassa, ja höyrymylly Haminassa. Vuoriperän laatu. Haminan karttalehti käsittää osan tuosta suuresta rapakivialueesta, joka L I:sessä suunnassa ulottuu Porvoon rannikolta Wiipuriin asti. Vuorilajin muodostaa niinmuodoin yksin-omattain rapakivi, joka joissakuissa paikoissa muuttuu enemmän tai vähemmän poikkeaviksi rakennetoisinnoiksi. Erityistä vuorilaji-karttaa ei Haminan lehdelle sen vuoksi ole laadittu. Puheen alaisessa rapakivessä ovat seuraavat varsinaiset ainek- Rapakiveä. set: punainen ortoklaasi, vihreä eli tummanharmaa oligoklaasi, savunharmaa kvartsi ja musta biotiitti. Ortoklaasi esiytyy yleisesti tunnettuina palloina, jotka tavallisesti ovat 3 5 mutta joskus aina 9 10:kin sentim. läpimittaisia. Pallot ovat useimmin ellipsoiideja, mutta muuttuvat tavantakaa vähemmän litistymisen tähden pitkämäisiksi. Näissä esiytyy aina runsaasti pieniä biotiitti- ja kvartsirakeita epäsäännöllisesti siroitettuina, mutta usein ryhmittyvät molemmat mineraalit konsentrisiin renkaisiin ollen selvästi huomattavia varsinkin pitkin pallojen reunoja, joten nämä näyttävät muodostuneen useammista toinen toistensa sisällä olevista kuorista. Säännönmukaisesti ympäröitsee ortoklaasia oligoklaasi, joka 2 5 mm. vahvoina renkaina ympäröi palloja. Sitä paitsi muodostaa oligoklaasi epäsäännöllisiä kasaumia perus-aineessa ja joskus, kuten Ruonolan kylässä Kymissä, tummanharmaita, aina 2,5 sentim. pituisia kiteitä. Kaksoisviirukkaisuus on hyvin selvä. Keski- tai karkearakeisessa perus-aineessa on maasälpä pääasiallisena aineksena, mutta siinä kvartsikin esisijassa esiytyy, ollen silloin melkein aina savunharmaa väriltään sekä muodostaen pyö-

16 14 ristettyjä, selvästi rajoitettuja rakeita tai myös enemmän eli vähemmän epäsäännöllisiä ryhmikkeitä. Vain joskus sattuu, että kvartsirakeet sekä suurenevat että lisääntyvät, jolloin perus-aineen rakenne tulee hienorakeiseksi jopa tiiviiksi, ja maasälpä-pallot samalla huomattavasti harvenevat tai pienenevät. Vuorilaji lähenee silloin kvartsitai graniitti-porfyyriä. Tätä muodostelmaa tavataan esim. Korkeakosken ja Hurukselan kylissä Kymissä. Niiden mineraalien joukkoon, jotka ovat puheen-alaisen vuorilajin aineksina, kuuluu myös biotiitti, joka vain harvoin puuttuu, mutta kuitenkin on vähimmän tärkeä aines. Se esiytyy pienenlaisina, hyvin säännöttöminä kasaumina tai parin millimeetrin pituisina täplinä, mutta myöskin, vaikka vain poikkeustapauksissa, linssimäisinä juovina. Useammin paikoin, n. k. esim. Ruonolan kylässä Kymissä ja Pampyölissä Vehkalahdella korvaa sarvivälke biotiitin. Tämä aines on lähemmin tutkittaessa näyttäytynyt siellä yhtä yleiseksi kuin biotiitti alueen eteläisemmissä osissa. Rapakivi on vuorilaji, josta melkein aina puuttuvat satunnaiset ainekset. Vain fluorisälpää on tavattu rutirunsaasti karttalehden länsiosassa. Rapakiven rakennesuhteisiin kuuluu sikerökolojen runsas esiytyminen. Nämät ovat kuitenkin niin pieniä, että ne useinkin jäävät huomaamatta. Niiden seinämiä peittävät vesikirkkaat tai savunharmaat kvartsikiteet, jotka ovat kasvaneet epäselvemmin muodostuneiden maasälpäkiteiden laitoihin. Kiteiden suuruus vaihtelee sangen suuresti, riippuen sikerökolojen suuruudesta. Vehkalahdella esiytyy lähellä Bredskallin kylää suuren suuri sikerökolo: sen syvyys on 90 sentim., pituus 180 sentim. ja leveys 120 sentim. Mainitut mitat ovat kuitenkin kenties hiukan suurentuneet sen kautta, että syvennyksessä on poltettu valkeata. Edellä on mainittu vuorien yleiset muodot ja kun vuoripinta suurimmaksi osaksi muodostuu rapakivestä, koskee kertoma juuri tätä vuorilajia. Lisättäköön vielä, että rapakivivuorilla paitsi äkkijyrkkään kaatuvia sivujaan usein on halkeilun tähden syntyneitä porrasmaisia penkereitä. Kun nämät ovat asettuneet jotenkin tasai-

17 15 sesti toinen toistensa päälle, saa vuori omituisen kokonaisnäön, joka muistuttaa suunnattomista toistensa päälle ladotuista patjoista. Mitä vihdoin tulee rapakiven väriin, eroavat pallot sangen suuresti vaalean vivahduksensa tähden tummemmasta maasälvästä perusaineessa, joka käy vieläkin tummemmaksi joukkoon tulevista biotiittija sarvivälke-aineksista. Joskus saa ortoklaasi palloissa värin, joka enemmän muistuttaa perus-aineen väriä. Silloin näyttää vuorilaji hiukan oudolta, mutta on kuitenkin helposti tunnettavissa luonteenomaisista oligoklaasirenkaistaan. Geneettisessä yhteydessä tyypillisen rapakiven kanssa esiytyy Rapakiventakartoitetulla alueella usein paikoin rapakiventapaista graniittia, paista gra Vuorilaji on tosin vain ensinmainitun rakennetoisinnos, mutta muo- nnttia. dostaen melkoisen osan vuoriperästä on se mainittava erikseen. Kuitenkaan ei se muodosta suurempaa yhtenäistä massiivia, vaan ainoastaan yksinäisiä, pieniä kukkuloita. Seudut, joissa sitä pääasiallisimmin on havaittu, ovat: Heinlahden kylä ja Siltakylä Pyhtäässä, Ylänummen kylän koillis- ja itäpuolella olevat lähiseudut, Mäntlahden kylä ja Metsäkylä ynnä Salmensaaren, Suosionsaaren, Kuorsalon, Kaivoluodon ja Vinnin ulkokarit Vehkalahdella, sekä Rajalammin, Leppälän ja Pyterlahden kylät ynnä Leppäniemi ja Pienen Pisin luoto Virolahdella. Rakenne vaihtelee karkea- ja hienorakeisen välillä. Muutos toisinnosta toiseen tapahtuu vähitellen, jotta tarkkaa rajaa ei ole huomattavissa. Usein sattuu, että perus-aineen ollessa hienorakeista, ortoklaasikiteetkin käyvät hyvin harvinaisiksi. Nämät eivät yleensä ole niin suuria kuin rapakivessä, sillä ne saavuttavat enintäin 3 sentimeetrin pituuden ja ovat paljo harvempaan siroitettuja. Oligoklaasirenkaat, jotka ovat hyvin ohuita, katoavat joskus kokonaan. Milloin tummanharmaa, milloin 'ametistinvärinen kvartsi on ilmeisesti kiteytynyt perin pieniksi rakeiksi. Sekä biotiitti että sarvivälke ovat usein perus-aineen osina, mutta vähenevät suuresti, kun tämä muuttuu tiiviiksi tai hienorakeiseksi. Hienorakeinen toisinnos esiytyy enemmän tai vähemmän pitkäkkäinä, tarkasti rajoitettuina osuuksina, jotka ovat karkeampirakeisessa rapakiventapaisessa

18 16 vuorilajissa ilmautuvien murtokappaleiden kaltaisia. Kenties onkin näitä osuuksia katsottava semmoisiksi, tai, kun jyrkempi kosketusraja puuttuu, kuten joskus sattuu, ensin jähmettyneinä rapakivimagman osina, jota jälkimmäistä arvelua hienorakeinen rakenne ja oligoklaasikiteiden harvalukuisuuskin puoltavat. Mutta tavallisimmin muodostaa kysymyksen-alainen rakennemuodostuma selviä käytäviä, jotka päällisen rapakivipeitteen paine on likistänyt sen halkeamiin. Vuorilajin väri eroaa hiukan rapakiven väristä sen kautta, että pääväri, joka vaihtelee tummasta vaaleanpunaiseen, joskus on harmaanvoitteinen oligoklaasin ja kvartsin suuremmissa määrissä esiytyessä. Sellainen eroava ulkonäkö on rapakivigraniitilla Suolion saarella Vehkalahdella, syystä että siinä on sangen runsaasti keltaisen vihreätä ja vaaleata oligoklaasia. Kuitenkaan ei se ole erityisessä määrässä rapaantuvaa. Samalla paikalla tavataan harmaahkoa, vaaleanpunaista graniittia eräässä sentim. levyisessä kimpaleessa, joka sulkee sisäänsä lukuisia ortoklaasin kideyksilöitä. Pegmatiittia. Nuorin kartta-alueelle kuuluvista vuorilajeista on pegmatiitti, joka tavallisimmin viiltelee käytävinä yllämainittuja vuorilajeja. Pegmatiitti on otaksuttavasti hiukan jäähtyneenä ja ylenkuuman veden ynnä siihen liuvonneiden aineiden sekaisena rapakivimagman jätteenä täyttänvt rapakivivuorilajeihin syntyneet halkeamat ja sitte verkalleen kiteytynyt. Ylipäätään ollen jotenkin harvinainen esiytyy se äskenmainitulla tavalla pohjoisimmassa Kymissä ja keskis-vehkalahdella. Kun se taas muodostaa säännöttömiä kimpaleita ja pahkuja, ovat jotenkin suuret sikerökolot siinä tavallisia. Pegmatiitti muuttuu joskus kirjagraniitiksi, niinkuin esim. 2 kilom. Korkeakoskelta Lo:seen. Pari kilom. etelään päin Bredskallin kylästä Vehkalahdella sisältää se 1,5 sent, suuruisia fluorisälpäkiteitä sekä kalkkisälpä-romboeedereita. Ortoklaasi on pegmatiitissa vaaleanpunaista, kvartsi tumman- tai vaaleanharmaata ja kiille mustaa. Pienen-Kunarvaskan luodossa esiytyi se raontäytteenä kahden puolen tyypillisessä rapakivessä olevaa hienorakeisen, punaisen rapakiven muodostamaa käytävää.

19 17 Rapakivivuorilla on kaikkialla kysymyksessä olevalla alueella Halkeilu, hyvin selvä halkeilu. Lukuisia havainnoita tästä on sen vuoksi tehty, mutta säännönmukaisuutta selvimmällä halkeilusuunnalla, joka niinmuodoin olisi likipitäen sama laajemmalla alalla, ei ole voitu toteennäyttää. Päinvastoin vaihtelee se sangen suuresti pienelläkin alueella, niinkuin esim. Mäntlahden kylässä, jossa astelukujen eroitus nousee 70 :seen eli P L. Täällä ilmautuvatkin suurimmat poikkeukset; yleisin suunta koko alueella näyttää olevan P 30 L. Tämän ja vähemmän selvän halkeilusuunnan välinen kulma on useimmin 90, mutta näyttää myös vaihtelevan 75 ja 105 :n välillä. Kolmas pääsuunta käy enemmän tai vähemmän kohtisuoraan kahta edellistä vastaan sekä lähenee vaakasuoraa tasoa. Rapakiven tunnettu ominaisuus hajota soraksi on alueella lähes Rapautukaikkialla voitu havaita. Rapautuminen on nim. sangen yleistä, minen, mutta näyttää kuitenkin olevan heikompaa kuin pohjoisessa rajana olevalla Valkealan lehdellä. Niin mahtavia sora-aloja kuin tämän piirissä ei alueella ole tavattu, ja useammissa seuduissa on vuorilaji vain vähän ollut ilman-aineiden hävittävälle vaikutukselle alttiina. Niin on erittäinkin laita siellä, missä vuoripinta on ollut suojelevan hiekkakerroksen peittämällä, mutta sellaisillakin seuduilla, joissa tämä puuttuu, on vuorilaji varsin hyvin säilynyt, jotta useita uurrehavainnoita on voitu tehdä. Saaristo on erittäin rikasta näistä jääkauden jäljistä. Kuitenkin saattanee suurin syy siihen olla se, että vähemmän rapautuva rapakivigraniitti täällä anastaa suuremman alan. Rapautuminen on myös hyvin erilainen samassakin massiivissa. Niinpä voi usein paikoin nähdä vuorenseinämissä osuuksia, joissa rapautuminen on tunkeutunut useamman sentimeetrin syvyyteen, ja pinnalle on sukeunut kummannäköisiä syvennyksiä rapautumissoran vierittyä alas, samassa kun ilmiö varsin vieressä on ihan tuntematon, ja vuorilaji esiintyy alkuperäisessä muodossaan. Koska vuorten etelään antavat sivut ovat enemmän alttiina rapautumiselle, näyttää kuni suuremmat lämpömäärän vaihdoksetkin olisivat välttämättömiä

20 18 synnyttämään hajoamista, vaikka kuitenkin monia paikkoja ilmoitetaan, joissa samoin on tapahtunut pohjoistahoillakin. Syvyys, johon rapautuminen on tunkeunut, on luonnollisesti hyvin erilainen eri paikoilla. Päällisen sorakerroksen vahvuus ei kuitenkaan missään nousse yli kahden kolmannesmeetrin, seikka, joka todistaa, ettei rapautuminen täällä ole vaikuttanut niin tehoisasti kuin vähän pohjoisempana sijaitsevissa seuduissa. Pyterlahdella, jossa löytyy lukuisia graniittilouhoksia, voitiin samaiset eri rapautumis-asteet hyvin havaita, ja varsin usein oli louhittavaksi aijotun kallion päällä sentim. paksuinen sorakerros, joka lapioittiin pois ennenkuin louhiminen alkoi. Vaikka vuorilaji oli tämänkin kerroksen alla täysi halkeamia, ei se suurin näyttänyt huolettavan tavaran urakoitsijata. Myöskin sinne tänne levinneissä rapakiven kulkukivissä näkyi rapautumis-ilmiö niiden toisinaan osoittamissa oudoissa muodoissa, jotka oli aikaansaanut soran variseminen ja vähemmän syövytettyjen paikkain eri tahoille ulkonevat osueet. Hurukselan kylän läheisyydessä olivat kivet suippojen keilain kaltaisia, joiden huippuihin joskus oli kasvanut isohkokin puu. On vielä mainittava joitakuita sanoja vuorilajista, jota tosin ei voi lukea rapakiviryhmään, mutta joka luultavasti on sille läheistä sukua ja ensin tavattiin pienen välimatkan päässä suuremmista rapakivialueista tai ihan niiden äärellä. Se on niinmuodoin näiden rajavuorilaji, ja onpa se joissakin määrin niiden kaltainenkin. Pernajan ja Ylinummen kyläin välillä Kymissä löytyy nimittäin yksityinen suurehko vuori länttä kohti jyrkästi kaatuvine sivuineen mutta vähemmän sitävastoin viettäen itää kohti. Sen pituus on noin 2 kilom. ja suhteellinen korkeus noin 60 meetriä. Vuori eroaa heti ensi silmäämältä vaalean värinsä kautta ympäröivistä vuorista. Se näyttää porfyyrimaiselta vaaleanpunaiselta graniitilta ja sisältää aina 5 sentim. pituisia, suorakaiteen muotoisia, väriltään vaalean punaisen ortoklaasin kideyksilöitä, joista useimmat ovat selvästi kaksoisviirukkaisia. Muuten keskirakeisessa aineessa löytyy paitsi vähemmässä määrässä esiytyvää ortoklaasia,

21 19 tummempaa, harmaata kvartsia ja biotiittia. Kvartsi on eroittunut melkein aina selvästi rajoitetuiksi rakeiksi. Biotiitti, jota myös on suurissa ortoklaasikiteissä, esiytyy näissä säännöttömästi siroitettuina pieninä kipinöinä mutta itse aineessa suurehkoina 5 millim. pituisina ryhmikkeinä. Ortoklaasikiteet ovat joskus särmistään kovin kaoliniseerautuneita. Vuorilaji on muuten pinnaltaan 3 sentimeetrin syvyyteen rapautunutta. Tämä niin väriltään kuin rakenteeltaan rapakivestä eroava vuorilaji on yhdennäköistä kuin vuorilaji, jota esiytyy eteläisessä Pernajassa ja keskis-kumlingessa, siis seuduissa, jotka sattuvat suurempiin rapakivialueisin. Sen esiytyminen keskellä outoa aluetta vaatii sitä pitämään joko suurempana murtokappaleena tai kulutuksen kautta paljastuneena, alustana olevan vanhemman vuorilajin jäännöksenä. Kosketusta tämän ja rapakiven välillä ei ole voitu tavata. Lukuisia kvartsisuonia, käytäviä ja pienempiä maitokvartsin Kvartsia, kimpaleita esiytyy rapakivivuorilajissa, ei kuitenkaan missään niin kertyneinä, että ne voisivat tulla murtamisen alaisiksi. Irtonaiset maalajit. Saaristossa löytyy sileäksi hiotuissa kallioissa lukuisia uurteita osoittamassa maajään kulkusuuntaa. Myös mannermaalla on niitä tavattu vaikka paljo niukemmalta, missä vain vuoriperä jotakin tarkoitusta varten on paljastettu päällystävän soran peitosta, joka sitä siihen asti on suojellut rapautumasta, tai missä se muuten pistäytyy näkyville. Kaikkiaan on uurrehavaintoja tehty 65 vaiheille, niistä vähän enemmän kuin puolet mannermaalla. Suunta ei yleiseen ole erittäin vaihteleva, jonka vuoksi uurteet arvattavasti kuuluvat samaan järjestelmään. Kymin jokilaakson lähimmässä ympäristössä kulkevat nämät jotenkin P Etsessä suunnassa, pienemmillä, asteeseen nou- Uurteita,

22 20 Sevilla poikkeuksilla L:n puolelle. Tämän P E:sen suunnan säilyttävät uurteet vielä vähän idempänä eli Haminan seutuvilla, vaikka jo täällä, ja erittäinkin hiukan pohjoisempana, 20 asteesen asti nouseva läntisempi suunta yhä useammin alkaa esiytyä. Yleinen suunta kartta-alueen itäisissä osissa, niin meren lukuisissa luodoissa kuin mantereellakin on P L, ja siellä on kaikkein läntisinkin suunta eli P 35 L havaittu. Läntisemmissä osissa aluetta vallitseva pohjois-eteläinen suunta muuttuu niinmuodoin vähitellen yhä läntisemmäksi, mitä kauvempana idässä seutu sijaitsee. Pienempiä jonkun asteen poikkeuksia tosin esiytyy, mutta nämät ovat todennäköisesti seurauksia paikallissuhteista jään alustassa. Jos vertailee näitä suuntia lähinnä pohjoisessa rajoittuvalla Valkealan lehdellä ilmaistuihin, huomaa niiden välillä suurta yhtäpitoisuutta. Suunta on nim. vähän Kouvolan eteläpuolella, eli siinä osassa Kymin jokilaaksoa, joka kuuluu mainitulle lehdelle, P 10 L eli P E:nen. Haminan seutuja vastaavassa itäisessä Sippolassa käyvät uurteet P E:ään eli muutamia asteita L:n puolelle, ja Luumäellä sekä Miehikkälässä, eli karttalehden kaakkois-osassa P L. Niinmuodoin on täälläkin sitä läntisempi suunta havaittavissa, mitä idempänä seutu on sijaitseva. Kulkiikiviä, Kulkukiviä on viljalta levinnyt kaikkialle, lukuisimmin kuitenkin kenties alueen lounaiseen osaan. Useimmat ovat rapakiveä tai rapakivimäistä graniittia, mutta muutamat punaista, karkearakeista graniittia tai gneissigraniittiakin. Näiden rapautuessaan saamista omituisista muodoista on jo mainittu. Hiidenkir- Pienellä alueella läntisessä saaristossa Virolahden pitäjässä nuja. esiytyy muutamia hiidenkirnuja, ainoita alueella. Kaikki ovat mitättömiä mitoiltaan ja useimmat löytyvät meren läheisyydessä. Vähäisessä kalliossa Kujaholmista kaakkoon on useampia 10 sm. läpimittaisia ja 12 sentim. syvyisiä sorvaumia. Pienehkön kallion koillisrinteellä Hellitoksenniemestä etelään esiytyy munuamainen, 30 sentim. pitkä, 14 sentim. leveä ja 12 sentim. syvä sorvauma. Lapurinsaaren pohjoispuolella on kaukalomainen hiidenkirnu, joka on 17 sentim. pitkä sekä 12 sentim. syvä ja leveä. Pienen Pisin itäran-

23 21 nalla esiytyi kylki kyljessä kaksi hiidenkirnua, joista toinen oli 50 sentim. pituinen sekä 40 sentim. levyinen ja syvyinen; toinen taas oli 40 sentim. läpimittainen pallonpuolikas. Pienellä vuorella Hanskin talosta Luisen on 45 sentim. läpimittainen ja 50 sentim. syvyinen sorvauma. Kaikkien näiden hiidenkirnujen korkeus yli merenpinnan vaihtelee 0 ja 20 meetrin välillä. Anovanvuoressa Junkarinjärven lammin rannalla etelä-anjalassa Luola, tavattiin vuoren halkeilun kautta muodostunut luola. Sillä on pitkulaisen huoneen muoto kaltevine lattioineen ja kattoineen. Luolalla, jonka sisäänkäytävä on lampia vastaan kääntyneessä, äkkijyrkässä vuorenseinämässä, on seuraavat laajuudet: suurin korkeus on4meetriä, suurin leveys 2,5 meetriä, ja pituus 5,5 meetriä. Lattia on peittynyt seinistä ja katosta karisseella rapakiven rapaumissoralla. Ylhäällä itäisessä seinässä esiytyvä aukko johdattaa toiseen käytävään, joka ensin käy viistoon ylöspäin ja sitte alaspäin tuntemattomaan syvyyteen. Aukko, jota osittain peittävät alasrauenneet kivet, on 0,5 meetrin levyinen. Itse luolankäytävä on 1 meetrin levyinen ja 2,5 meetrin korkuinen. Irtaimista maalajeista anastaa alueella pohjamoreenisora eli Murtosoraa. murtosora, kuten kaikkialla muuallakin, suurimman alan ja esiytyy runsaimmin Virolahdella, Haminasta P ja Ko:seen olevassa seudussa sekä Kymin pohjois osassa. Viimemainitulla paikalla tavataan suurempia alueita murtosoraa muodostaen matalahkoja kumpuja mutt'ei koskaan selkämiä. Tavallisesti on se tasaisesti levinnyttä ja täyttää vuorten väliset syvennykset, joiden muodostaessa laveampia ylätasankoja peitteenä olevan sorakerroksen vahvuus nousee enintäin 0,5 meetriin. Saaristossakin esiytyy murtosoraa suuremmassa määrässä kuin tavallisesti, se kun on vallitsevana maalajina suuremmilla saarilla, niinkuin Mussalossa (Mussalö), Kuutsalossa, Kirkonmaan saaressa y. m. Tyypillinen pohjasora on hyvin harvinaista ja tavataan vain suuremmassa syvyydessä, niinkuin eräässä leikkauksessa Kotkan ja Kymin rataosalla n. 2 kiloni. Luisen Saksalan kylästä Kymin pitäjässä. Täällä käy rata pienehkön soraylängön lävitse, jonka ydin on hienoa, kosteassa tilassa limaista, tomumaista vuori-

24 22 jauhoa, jonka sekaan on sulloutunut suurempia ja pienempiä kulmikkaita kivensirpaleita. Ydintä peittää osittain kerroksinen savi ja epäselvästi kerrostunut 3 meetrin vahvuinen hieno hietapeite (nummihietaa). Kuten muillakin rapakivi-alueilla, peittää moreenisoraa monin paikoin rapautumissora, jonka ainekset ovat kokonaan rapakivivuorilajien sirpaleita ja niinmuodoin enemmän tai vähemmän ehyitä ortoklaasipalloja sekä kulmikkaita perus-aineen palasia. Sora on tavallisesti kovin karkeata sisältäen vain vähän vuorijauhoa ja kohoaa korkealle vuorten kupeille. Tällaista oikeata rapautumissoraa esiytyy muita paikkoja mainitsematta Vehkalahden itäisessä osassa, etupäässä Onkamankylässä, sekä Hurukselan kylässä Kymissä. Missä rapautumissora puuttuu, näyttää murtosora pinnalta vähissä määrin huuhdotulta, jotta hienoa tomujauhetta ei näy. Karkeammat ainekset ovat särmistä kuluneita, osittain hyvin pyöristyneitä, vaihtelevan suuruisia ja laatuisia kiviä, joista useimmat kuuluvat rapakivigraniitteihin, mutta hyvinkin lukuisat ovat vanhempien graniittien ja gneissien sirpaleita. Glasiaalisa- Samoin kuin pohjamoreenia tavataan glasiaalisavea ja glasiaalivea ja gla- hi e taa vain missä kaivauksia ja maanvieremiä on tapahtunut. Nämät siaalihietaa. moi emma t maalajit eivät nim. alueella tule näkyville, vaan ovat vahvempien tai ohuempien päällystävien sora- ja savikerrosten peittämiä. Jälkimmäistä eli glasiaalisavea on kuitenkin, ollen nuorempaa ja niinmuodoin päällekerrostunutta, havaittu esim. Hovinsaarella, Mussalossa sekä maantien-ojissa Kymissä ja Vehkalahdella. Kaikilla näillä paikoilla on se selvästi kerrallista. Savikerrat ovat 1 3 mm. vahvuisia, joskus vielä vahvempia. Niiden välillä on hienoa, vaaleata hietaa mitä ohuimmissa kerroissa. Nämät tulevat syvemmällä, jossa glasiaalihieta kohtaa, vahvemmiksi, jotta maalaji vähitellen muuttuu yksin-omaiseksi glasiaalihiedaksi. Niin on laita ensinmainitussa paikassa, jossa eräässä leikkauksessa silloin rakennuksen alaisena olleella rautatiellä huomattiin seuraava vuorokerrostus: ylinnä oli 90 sentim. paksuinen kerros nummihietaa, jonka ylemmässä osassa kerrostus nykyään oli turmeltu, ja sen alla seurasi 105 senti-

25 23 meetrin vahvuinen kerros glasiaalisavea, sekä kaikkein alinna hienoa epäselvästi kerrallista glasiaalihietaa tuntemattomaan syvyyteen saakka. Glasiaalisavea on edelleen havaittu erään lahden pohjassa Kolkan kaupungista etelään, Hovinsaarella ennenmainitun lisäksi vielä parissa muussa paikassa sekä Summan ja Neuvottoman kylissä Vehkalahdella. Kaikissa näissä paikoissa peittää sitä savi- ja hietakerrokset, joiden vahvuus vaihtelee 30 ja 150 sentim. välillä. Itse saven vahvuus ei ole suurempi kuin noin meetrin vaiheilla. Vierinkivisoraa esiytyy runsaasti levinneenä koko kartta-alueelle Vierinkivimuodostaen useampia jotenkin selväpiirteisiä harjujaksoja. Nämät soraa, kulkevat kaikki PLu EKa:sessa suunnassa eli yhdensuuntaisesti uurteiden kanssa, jonkavuoksi ne ovat luettavat varsinaisiin vierinkivi-harjuihin. Sama harju on usein muodoltaan suuresti vaihteleva, milloin muodostaen erittäin kapeita rinnakkaisselänteitä, milloin leviten säännöttömiksi kentiksi tai korkeiksi, ylhäältä litistyneiksi, pienemmiksi tai laajemmiksi kummuiksi. Mikä yleensä on näille harjuille luonteen-omaista, on niiden vähäinen yhtäjaksoisuus. Vain harvoin voi niitä seurata korkeintaan 5 tai 6 kilomeetriä, jonka jälkeen on yhtä pitkä tai pidempikin keskeytys. Syyn tähän sekä harjujen pikaisiin muodonmuutteluihin täytyy kai suureksi osaksi riippua suuremmasta tai vähemmästä ainesjoukosta, joka löytyi niiden muodostuessa, sekä paikallissuhteista. On selvää, että harjut alkuperäisen muodostuksensa jälkeen useammissa suhteissa ovat tulleet uudestaan muovailluiksi, jolloin kenties kysymyksen alaiset keskeytykset ovat syntyneet jääveden ja jään yhteisvaikutuksesta. Harjujen lukuisuus viittaa, että päällystävässä jäässä on ollut useita halkeamia, joista ainevarat vähittäin vajosivat jään sulattua paljastuneelle maanpinnalle. Noin 6 kilom. Ummeljoesta etelään Kymijoen varrella ja Valkealan karttalehden itäisellä rajalla esiytyy kaksi pienehköä harjukumpua. Niiden jatko ilmautuu Muhniemen (Vredebvn) kartanonluona ihan Muhjärven eteläpuolella, josta lähtee 3 km. pituinen harju Ahvion kylään sekä kulkee sitte pitkäkkäinä kumpuina pitkin Kymi-

26 24 joen itäisen laskuhaaran itäistä rantaa aina Hovinsaareen asti. Lehmäsaaressa ja Kirkontnaan saaressa kulkevat harjut voi kenties pitää sen päätteenä. Lounaasen Ahvion kylästä Anjalassa on kaksi pientä harjukumpua, joiden jatkona Kymijoen toisella puolella on P E:sessä suunnassa kulkeva kapea harjuselänne, joka pian keskeytyy ilmaantuen uudestaan leveähkönä kumpuna Rokkilan talosta Ko ja sitte ilman keskeytystä kulkien noin kiloni, levyisenä Itä-Myllykylästä (Öster Qvarnby) Ison Kupin (Stor Kuppis) luona olevalle lahdelle. Samassa lahdessa muodostaa se suuren saaren ynnä edempänä länsiosan Krookööta, sekä kulkee Kauniinsaaren kautta, josta se vähäisenä santamatalikkona jatkuu aina Ristisaarelle saakka, niinmuodoin kappaleen matkaa Suomen lahdelle. Lähes 3 kilom. idempänä käy taas selvä ja leveä harjuselänne, joka kuitenkin pian keskeytyy mutta jatkuu taas kahtena yhtä leveänä harjujaksona Karhulan asemalta Ka sekä päättyy Kuutsalon saaren pohjoisimmassa p tlässä. Idässä päin on edelleen kolme vähempää harjujaksoa noin 3 4 kilom. välimatkalla toisistaan. Ensimmäinen alkaa Ylä-Nummen kylän seuduilta sekä jatkuu Salmensaaren läntistä rantaa pitkin ulos merelle. Toinen kulkee Neuvottoman ja Summan kyläin keskivälillä sekä päättyy eräällä kapealla niemellä meren rantaan. Kolmannella on P Ersempi suunta kulkeissaan Summan ja Poitsilan tiluksien välillä ilman keskeytystä Hilloon asti. Sen eteläisin osa muodostaa Hillonniemen. Utin harju. Missä määrin järjestyksessä seuraava harju on Valkealan lehdellä esiytyvän Utin harjun jatkoa, on jotakuinkin epätietoista, koska välimatka Sippolassa löytyvän eteläisimmän sorakummun ja n. 3 kilom. Haminasta PLu olevan kummun välillä on 20 kilom. Harjulla on viime mainitulla tienoolla 2 kilom. pitkän soraharjanteen muoto; vähän pidempi ja leveämpi on se Vilniemen kartanon L-puolella, jossa se taas alkaa. Saaramaan Valkealan karttalehden kertomuksessa mainitun Saaramaanharju. harjun jatkona voi pitää heti Onkaman eteläpuolella Vehkalahdella

27 25 alkavaa ja n. 5 kilom. pituista mutta hyvin soukkaa vierinkivimuodostumaa. Se taukoaa hiukan Ravijärvestä länteen, mutta ilmautuu uudelleen heti mainitun järven eteläpuolella, kulkeakseen sen laskujoen vartta pitkäkkäinä, usein keskeytyneinä kumpuina. Vielä edempänä idässä kohtaamme taasen kaksi lyhyempää yhdensuuntaista harjua 2 3 kilomeetrin välimatkalla toisistaan. Läntisempi niistä näyttäikse kolmena pienempänä kumpuna, joista ensimmäinen on Seppälän talon luona, toinen Haminan ja Viipurin välisen suuren rantatien varrella ja kolmas lännestä päin Virolahden kirkkoa kohti pistäyvän merenlahdelman eteläpuolella. Itäisempi muodostuu niinikään kolmesta harjujonosta, jotka kuitenkin ovat sekä pidempiä että leveämpiä. Ensimmäinen näistä alkaa heti vähäisen Valkijärven länsipuolella ja kulkee keskeymättä n. 5 kilom., jolloin se kohtaa suurehkon suon. Heti tämän vastaisella puolella alkaa harju uudelleen, kulkee ensin kaakkoa kohti sitte edeten etelään päin Virolahden kirkon pohjoispuolella olevalle kapealle niemekkeelle saakka, jossa taas tapahtuu keskeytys. Kirkon luona se näyttäytyy jälleen ja kulkee viimemainitussa suunnassa hyvin leveänä ja latteana meren rantaan saakka. Valkealan karttalehdellä esiytvvälle Miehikkälän harjulle voi Haminan lehdellä tavata jatkon kahdessa pienehkössä harjuselänteessä, joista toinen on kohta Saivikkalan kylän eteläpuolella Miehikkälässä ja toinen Virolahdella kilomeetrin verran Kotolan kylästä etelään päin. Täydentääkseni ylläolevaa kertomusta harjuista lienee vielä luetteleminen vierinkivimuodostukset Tavastilasta Lu Kymissä, Vehkajärvestä itään Vehkalahdella, sekä Kattilais-järvestä pohjoiseen, Metsäjärvestä länteen ja Säkäjärvestä etelään olevat muodostumat Virolahdella. Vierinkiviharjuja peittää tavallisesti vahva hietakerros, niinkuin esim. ennenmainittua Neuvottoman ja Summan kyläin välistä harjua, mutta hyvin usein ovat ne paljastettuja, jotta vierinkivisora eli ydin on jo ylisissä kerroksissa näkyvissä, niinkuin esim. Siltakylän luona Pyhtäässä y. m. m. paikoissa. Tavallista on myös, että harjun har-

28 26 jaa peittävät suurehkot, hyvin pyöristyneet, aina 30 sentim. läpimittaiset kivet, kuten Vilniemen harjua Vehkalahdella. Saman harjun korkeimmalla kohdalla esiytyy joukko pienempiä, kyyhkysen munan kokoisia tai vähän suurempia kiviä. Ne ovat ihmeteltävän hyvin pyöristyneitä, melkein sileitä, toinen toistensa päälle ladottuja sekä varsin vapaita sorasta ja hiekasta.»munakallioksi». Harjua nimitetäänkin sen vuoksi Harjujen sisäistä rakennusta on perin harvoin voitu tarkastaa. Suurehkossa soran-ottopaikassa pohjoiseen Salmin kylästä Vehkalahdella esiytyi kaikkein ylinnä noin 2 meetrin vahvuinen kerros selvästi kerrallista savensekaista nummihietaa, sisältäen joitakuita osuuksia hyvin hietaa, sekä sen alla epäselvästi kerrallista vierinkivisoraa särmistä pyöristyneille kivineen, jotka olivat siroitettuina hienon hieta- ja karkeamman sorakerroksen välille. Yleiseen esiytyvissä kivissä. ovat rapakivivuorilajit pääaineksina vierinkivisorassa Toisinaan ovat ne karkea- tai keskirakeisia tai porfyyrisia graniitteja sekä harvoja sekaan joutuneita gneissi- ja gneissigraniittilohkareitakin. Postglasiaali- Kuten useammissa muissa seuduissa esiytyy vierinkivisora ja hietaa, nummihieta täälläkin hyvin läheisessä paikallis-yhteydessä. Näiden (Nummihie- mu0(jostusten geneettinenkin yhteys on hyvin todennäköistä, päättaa^' täen molempain maalajien välisistä kerrossuhteista. Nummihietaa tavataan nim. useimmin harjujen kupeilla, joko niihin tunkeutuneina soukkenevina kerroksina ja osaksi peittäen harjua tai myös kokonaan kerrostuneena tämän päälle. Viimemainitussa kerrostussuhteessa on nummihietaa havaittu useammissa paikoissa, niinkuin esim, ennen mainitussa vierinkiviharjussa Summan ja Neuvottoman kyläin välimaalla, rautatien varrella n. 2 kilom. Korkeakoskelta luoteeseen, jossa vierinkivisoraa peittää 60 sentim. vahvuinen, aliosassa selvästi kerrallinen nummihieta-kerros, sekä myöskin ennenmainitussa harjumuodostuksessa Salmin kylän luona. Mutta myöskin loitolla vierinkiviharjuista esiytyy suurehkoja nummihieta-kenttiä. Suurin näistä on Vehkalahdella Suurijärvestä heti E:ään ja Lo:seen. Kenttä käsittää noin 6 neliökilomeetrin alan.

29 27 Vähän vähempi löytyy pohjoiseen Mäntlahden kylästä samassa pitäjässä. Pienempiä nummihietakenttiä löytyy lisäksi Suurjärvestä itään, Onkamajärvestä Loiseen ja Valkijärvestä Loiseen, kaikki sijaiten Vehkalahdella. Koko Virolahti ja Vehkalahden itäinen osa ovat erittäin köyhiä Postglasiaalipeltosavesta. Sitä vastoin anastaa se Sippolan ja Anjalan eteläisim- savea, missä osissa sekä erinäisissä osissa itäistä Pyhtäätä ja Kymin joki- (Peltosavca.) laaksoa suurehkoja alueita, jotka lähettävät haaroja vuorista rikkaammille tai ylhäisemmille seuduille. Mikä on enin luonteen-omaista tälle savelle, on sen plastillisuus eli n. k. jäykkyys, sitkeys, vähäinen hietaperäisyys sekä kaiken kerrostumisen puuttuminen. Lisäksi on sille tunnuksellista, että se kuivuneessa tilassa hajoaa säännöllisiin prismapalasiin. Tällaista savea tavataan eräässä saven-ottopaikassa Kymin kirkolta pohjoiseen, jossa sen vahvuus nousi yli 2,5 meetrin. Samassa paikassa on se vähän vivianiittiperäistä. Yhtäläinen ominaisuus hajota palasille on harmaansinisellä, punaruskea-piirtoisella peltosavella Mullin kylän läheisyydessä Kuutsalossa, jossa sitä peittää 50 sentim. vahvuinen kerros keskirakeista nummihietaa. Ollen yhden-aikuinen kuin nummihieta on peltosavi vuorokerrostuksessa sen kanssa, ja päällystää vierinkivisoraa sekä kerrossavea, jota vastaan se useammin paikoin on selvästi rajoitettu. Eräässä leikkauksessa Kotkan Kouvolan radalla esiytyi 30 sentim. vahvuinen kerros peltosavea, jota peitti tulvahieta ja nummihieta, mutta joka itse oli lähinnä n. meetrin vahvuisen savikerroksen päällä. Molempien savilajien välinen raja oli hyvin selvä, jott'ei mitään muuttumista voitu huomata. Peltosaven väri on vähän vaihteleva. Kosteassa tilassa on se harmaa, sinertävä tai punertavanharmaa, mutta kun savi on saanut vähän kuivua, vaalenee väri sangen suuresti sekä tulee silloin puhtaan harmaaksi tai vähän punaisenvoivaksi. Ruostetäplät ovat sitäpaitsi perin tavallisia. Pitkin suurempia vesijaksoja tai loivilla rannoilla merenranni- Tulvasavi. kolia ja sisävesissä kerrostuu joskus tulvahietaa ja tulvasavea. Nämä Tulvahieta. molemmat maalajit kuuluvat nykyaikuisiin muodostumiin ja ovat

30 28 veden vaikuttamia ennakolta löytyneen ainevaraston uudestaan muovailuja. Ne muodostavat pääasiallisimmin suisto-alueita ja maatumisia. Etelä-Suomessa, jossa rantaviivat hitaammin siirtyvät eteenpäin kuin Pohjois-Suomessa, anastavat molemmat maalajit vain pieniä alueita ja ovat myös jotenkin harvinaisia Suomen lahteen purkautuvien virtain varsilla. Yhteisenä tunnusmerkkinä niille ovat seassa löytyvät lukuisat kasvijäännökset, niinkuin koivun ja lepän lehdet, korte- ja kahilakasvit, jotka ovat litteiksi likistyneitä maalajin kertain välille. Kun molemmat esiytyvät yhdellä paikalla, on savi kerrostuneena hiedan päälle. Kymijoen ranta-äyräitä reunustaa tulvasavi useammin paikoin sentim. vahvuisina harmaina tai harmaansinisinä kerroksina. Kerrat ovat hiukan epäselviä ja kovin kurttuisia; niiden välille on joskus kerrostunut hienoa hietaa. Samanlaatuista ja näköistä on se saaristossa mutta suuremman vesiperäisyyden tähden vähän löyhempää. Tulvahiedalla ei ole suurempaa vahvuutta. Eräässä leikkauksessa Kotkanradalla, missä se oli kerrostuneena sekä nummihiedan että postglasiaali- ja glasiaalisaven päälle, oli kerroksen vahvuus vain 60 sentim. Hieta ei ollut tällä paikalla kerrallista, ominaisuus, joka muuten on sille kuuluva. Saviperäisyys on joskus hyvin suuri. Väri vaihtelee vaaleanharmaasta vaaleanpunaiseen sekä aines hienoja keskirakeisen hiedan välillä. Liejua. Toinen vielä harvinaisempi maalaji on lieju. Kuitenkin on sitä tavattu kolmessa paikassa: ihan mataloittumaisillaan olevan Pampyölin lammin itäosassa, Paijärven kylän luona sekä Paijärven ja Vehkajärven läheisillä vesiperäisillä niityillä. Noin kilom. Ka:seen päin Neuvottoman kylästä esiytyy myös liejua hetteikön alla. Kaikissa näissä paikoissa on se viheriänharmaata väriltään, hyvin löyhää, melkein hyytelömäistä, sekä sisältää lukuisia kahilan, kortteen ja heinänkorsien jäännöksiä. Sen vahvuutta ei ole voitu varmuudella määrätä; kuitenkaan noussee se harvoin ylitse yhden meetrin. Hyödyllisiä Hyödyllisistä maalajeista on tutkittaessa havaittu sekä raakkumaalajeja. että vivianiittimaata ja järvimalmia.