Mitä tehtiin Taide tavoittaa hankkeessa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Mitä tehtiin Taide tavoittaa hankkeessa"

Transkriptio

1 Mitä tehtiin Taide tavoittaa hankkeessa Hankkeen taustaa Hankkeen toimintaa Potilas- ja omaisneuvoston kokous Ulla Hiltunen kehittämisylihoitaja

2 Taustaa Hanke on osa hallituksen osaamisen ja koulutuksen kärkihanketta, jolla parannetaan taiteen ja kulttuurin saavutettavuutta maassamme ja kehitetään taidetta ja kulttuuria osaksi sosiaali- ja terveyspalveluita. Rahoitus Taiteen edistämiskeskukselta 2016 toukokuussa euroa 2017 marraskuussa erityisvaltionavustusta euroa vuosille Kattaa 70 prosenttia hankkeen hyväksyttävistä menoista , joista palkkoja noin ).

3 Taide tavoittaa- hankkeen tarkoituksena on taiteen saavutettavuuden parantaminen ja taidetoiminnan juurruttaminen osaksi Lapin sairaanhoitopiirin eri yksiköitä. Tavoitteena lisätä ja kehittää yhteistyötä taidepalveluja tarjoavien vapaan kentän toimijoiden ja Lapin sairaanhoitopiirin välillä kokeilla erilaisia tapoja toteuttaa taidetoimintaa hoitolaitoksessa luoda käytäntöjä taidetoiminnan järjestämisellä sekä arvioida ja dokumentoida toiminnan onnistumisen kannalta tärkeitä käytännön toimintamalleja.

4 Taidelähtöinen toiminta työyhteisössä vahvistaa tiimihenkeä Yhdessä tekemistä

5 Hankkeessa mukana Naistenklinikka Osasto 5A Lasten osasto- ja poliklinikka Päivystyspoliklinikka Patologia Syöpätautien poliklinikka Infektio- ja sairaalahygienia Psykiatrian klinikka Henkilökuntaa eri yksiköistä Lapin taiteilijaseura Monitaideyhdistys Piste Suuri joukko taiteilijoita Kokonaisuuden organisoinnissa Ulla Hiltunen ja Hannu Raudaskoski

6 Mitä me tehtiin Hankkeesta tiedotettiin esimiehille ja kutsuttiin mukaan ideoimaan hankkeen toteutusta omassa yksikössään Ideointityöpajat käynnistyivät yhdessä kiinnostuneiden työyksiköiden ja taiteilijoiden kanssa Yhteisten tapahtumien suunnittelu käynnistyi Toiminnan luonne Potilaat! Yhteisöllisyys

7 Työpajoissa Käsinuket lapsipotilaiden hoidossa auttavat lasta suuntaamaan huomionsa pois toimenpiteestä. Näin tilanne on lapselle miellyttävämpi ja antaa henkilökunnalle mahdollisuuden keskittyä itse toimenpiteeseen. "Nukke-ystäviä" henkilökunta työsti useissa työpajoissa lasten osastolla, lasten poliklinikalla sekä päivystyspoliklinikalla kevään 2017 aikana. Nukketyöpajoissa työstettiin myös omat tarinat jokaiselle nukelle. Lisäksi lastenosastolla valmistettiin myös lasten mielikuvitusta ja leikkejä virittävät varjonuket

8 Naistenklinikalla Naistenklinikalla elvytettiin tuutulauluperinnettä rohkaisemalla vanhempia laulamaan lapsilleen koostamalla tuutulauluvihkonen. Tuutulauluvihkonen annetaan vastasyntyneiden perheille. Lisäksi työntekijät pohtivat synnytykseen, syntymään ja vastasyntyneeseen liittyviä tunteita, toiveita, kokemuksia ja tilanteita. Näin syntyi aineksia laulun sanoihin ja riimeihin, joista koostettiin Rinnallani aina tuutulaulu suomeksi ja saameksi FI/Sairaanhoitopiiri/Taide_tavoittaahanke/Tuutulauluperinteen_herattaminen

9 Räppiä ja teemana tietenkin potilaat ja potilaan paras! Osastolla työ oli ollut kuormittavaa ja työn ilo häviämässä. Sisätautiosaston 5 henkilökunta pohti omaa työtään ja teki oman räppinsä teemana tietenkin potilaat ja potilaan paras. Työpajat ovat tuoneet iloa ja hauskuutta osaston arkeen sekä vapauttaneet hauskaa luovuutta osaston porukassa. Potilaan paras on tärkein! Katsottavissa

10 Huovutusta patologialla Patologian osaston henkilökunta valmisti oman kahvihuoneensa seinälle huovutustaideteoksen ohutleikkeiden inspiroimana. Tavoitteena oli parantaa kokoustilan akustiikkaa.

11 Käsihygienia ja käsihuuhde kunniaan! Lapin sairaanhoitopiirissä järjestetään vuosittain kansainvälinen käsihygieniapäivä 5.toukokuuta. Tänä vuonna haluttiin kiinnittää erityistä huomiota käsihygieniassa käsihuuhteiden oikeaoppiseen käyttöön. Käsihygienian tärkeyttä tuotiin esiin myös Taide tavoittaa hankkeen keinoilla: M.A.Nummisen käsihygienialaululla ( Youtube: sekä Lentävän Poron Puhasta komediaa esityksellä, joka niin ikään valmisteltiin yhdessä.

12 Sairaalan Hiljentymisen tila muutettiin Lapin taiteilijaseuran taidegalleriaksi Tila antaa hienot puitteet näyttelyille, konserteille ja tapahtumille sekä hiljentymiselle. Vaihtuva taidenäyttely yhteistyössä Lapin taiteilijaseuran kanssa. Erilaisia yhteisiä tapahtumia.

13 Päivystyksessä potilaiden odotustilan ja henkilökunnan taukotilan ikkunoista avautuva betoniseinä haluttiin iloisemmaksi ja inspiroivammaksi. Päivystysosaston betoniseinään valmistui hankkeen tuella muraali Arctic Waters, jossa neljä vuodenaikaa ja Rovaniemellä yhdistyvät joet ikuistuvat. Kuvataiteilija Paula Suominen Muraalille tehtiin myös valaistussuunnitelma ja potilaiden odotustilan sisustusta muutettiin viihtyisämmäksi mm. uusilla muraalin väreihin sointuvilla verhoilla ja valaistuksella.

14 Iloa ja musiikkia sairaalan arkeen Taiteilijat ovat tuoneet piristystä päivään musiikki-, sirkusja muilla taide-esityksillä. Erityisesti vuosittain vietettävä Hyvän tuulen viikko sai hankkeesta uutta sisältöä. Mukana oli teatteria, tanssia ja mm. Soiva luento bluesin historiasta. Sairaalan arkea on katkaistu myös flamenco-rentoutuksella ja joulun alla Open stage- joululauluesityksellä.

15 Kaikenlaista piristävää Äiti-lapsi-aiheisia mustavalkovalokuvia synnytyssalien seinille Draamatyöpajoja sairaala-apteekin henkilökunnalle ja psykiatrisen esimiehille - eräänä teemana organisaatiouudistusten ihanuus ja kauneus. Psykiatrian klinikan henkilökunnan laulukuorotoiminta Valokuvauskurssi Valokuvaus itseilmaisun välineenä. Sairaalan taideteokset kuvattiin ja ne julkaistaan katsottavaksi sairaalan verkossa. Instant- taidetta. Sytostaattihoidossa oleville potilaille järjestettiin muotokuvapiirustusta. Taiteilija jututti potilaita ja piirsi heistä samalla muotokuvia. Tämä aiheutti yleistä vireystilan nousua kaikissa potilaissa.

16 Onnistuttiin tuomaan piristystä ja iloa sairaalan arkeen, sinne missä ihmiset ovat Saatiin uutta näkökulmaa potilastyöhön taiteen keinoin yhteisöllistä tekemistä ymmärtämään taiteen mahdollisuuksia verkostoitumaan taiteen toimijoiden kanssa paikallisesti ja valtakunnallisesti luomaan pohjaa kokemuksellisuuden ymmärtämiseen saamaan positiivista julkisuutta alueellisesti lehdissä ja uutisissa Aloittamaan ja kokeilemaan tunnistamaan yksi tulevaisuuden mahdollisuus Toiveena jatkaa ja juurruttaa osaksi sairaanhoitopiirin toimintaa!

17 Suuret Kiitokset kuuluvat rahoittajalle, taiteen tuottajille, sairaanhoitopiirin henkilökunnalle, johdolle ja esimiehille innovatiivisesta heittäytymisestä hankkeen mahdollistumiseksi! Kiitos teille ja valoisaa adventin aikaa

ARKKITEHTITOIMISTO TÄHTI-SET OY TILA TERVEYDEN. Markus Aaltonen, arkkitehti SAFA

ARKKITEHTITOIMISTO TÄHTI-SET OY TILA TERVEYDEN. Markus Aaltonen, arkkitehti SAFA ARKKITEHTITOIMISTO TÄHTI-SET OY TILA TERVEYDEN EDISTÄJÄNÄ Markus Aaltonen, arkkitehti SAFA Arkkitehtitoimisto i i t Tähti-Set t Oy ARKKITEHTITOIMISTO TÄHTI-SET OY Arkkitehtitoimisto Tähti-Set Oy perustettu

Lisätiedot

Hallituksen kärkihanke: Prosenttitaiteen periaatteen laajentamista taiteen hyvinvointivaikutusten tukemiseksi

Hallituksen kärkihanke: Prosenttitaiteen periaatteen laajentamista taiteen hyvinvointivaikutusten tukemiseksi Hallituksen kärkihanke: Prosenttitaiteen periaatteen laajentamista taiteen hyvinvointivaikutusten tukemiseksi Projektipäällikkö Jutta Virolainen Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus Cupore Lapsille ja nuorille

Lisätiedot

Mitä mieltä ovat tri Rossi, nurse Betty ja potilas Jack? - käsihygieniakyselyjen tulokset

Mitä mieltä ovat tri Rossi, nurse Betty ja potilas Jack? - käsihygieniakyselyjen tulokset Mitä mieltä ovat tri Rossi, nurse Betty ja potilas Jack? - käsihygieniakyselyjen tulokset Ajankohtaista infektioiden torjunnasta 30.9.2016 klo 8-15.30 LS 10, OYS Hygieniahoitaja Raija Järvinen p. 0405060997

Lisätiedot

Käsihygieniakampanja KSSHP:ssä kaiken A ja O Yhteistyö käynnistyy: Hygieniahoitajat, Tiina Tiitinen, Maire Matsinen ja Liisa Lauritsalo Sekä

Käsihygieniakampanja KSSHP:ssä kaiken A ja O Yhteistyö käynnistyy: Hygieniahoitajat, Tiina Tiitinen, Maire Matsinen ja Liisa Lauritsalo Sekä Käsihygieniakampanja KSSHP:ssä kaiken A ja O Yhteistyö käynnistyy: Hygieniahoitajat, Tiina Tiitinen, Maire Matsinen ja Liisa Lauritsalo Sekä infektiolääkärit: Maija Rummukainen Jaana Leppäaho-Lakka Mitä

Lisätiedot

Inhimillisesti tehokas sairaala hanke

Inhimillisesti tehokas sairaala hanke Yhtymävaltuuston seminaari Suomu 14.6.2011 Inhimillisesti tehokas sairaala hanke Marika Pitkänen Hankekoordinaattori, HTM Antti Syväjärvi 2008 2 Inhimillisesti tehokas sairaala - hanke Lapin sairaanhoitopiirin

Lisätiedot

Suosittelemme taidetta jokaiselle

Suosittelemme taidetta jokaiselle Suosittelemme taidetta jokaiselle Rahoittajan näkökulma ja ministerien suositukset Johanna Vuolasto, FT, erityisasiantuntija, Taiteen edistämiskeskus 9.11.2018/ 2.11.2018 Parannetaan taiteen ja kulttuurin

Lisätiedot

Yleislääketieteen erikoislääkärikoulutuksen jaksot Hyksin sairaanhoitoalueella 2019

Yleislääketieteen erikoislääkärikoulutuksen jaksot Hyksin sairaanhoitoalueella 2019 Yleislääketieteen erikoislääkärikoulutuksen jaksot Hyksin sairaanhoitoalueella 2019 ERIKOISALA/PAIKKA JAKSON KUVAUS JAKSOON KUULUVA PÄIVYSTYS MUUTA HUOMIOITAVAA YHTEYSHENKILÖ FYSIATRIA Jakson aikana erikoistuja

Lisätiedot

Esimerkkejä hyvinvointipalveluista

Esimerkkejä hyvinvointipalveluista Esimerkkejä hyvinvointipalveluista ESR-kehittämisohjelmasta Kulttuuri-, liikunta- ja nuorisoalojen kolmas sektori hyvinvointipalvelujen tarjoajana 2007-2013 Espoon esittävän taiteen koulu Mitä? Sirkusopetusta

Lisätiedot

KULTTUURIKASVATUS JA TAITEILIJAT. LAURA ARALA valtakunnallinen lasten- ja nuortenkulttuurin läänintaiteilija

KULTTUURIKASVATUS JA TAITEILIJAT. LAURA ARALA valtakunnallinen lasten- ja nuortenkulttuurin läänintaiteilija KULTTUURIKASVATUS JA TAITEILIJAT LAURA ARALA valtakunnallinen lasten- ja nuortenkulttuurin läänintaiteilija TAITEEN EDISTÄMISKESKUS TAITEEN EDISTÄMISKESKUS Taiteen edistämiskeskus on valtion asiantuntija-

Lisätiedot

OPERATIIVINEN TOIMIALUE

OPERATIIVINEN TOIMIALUE KIRURGIA Operatiivinen osasto 22-08.01.2017 Sulku 03.07-13.08.2017 Operatiivinen osasto 21 Operatiivinen osasto 15 Kirurgian poliklinikka Preoperatiivinen yksikkö NAISTENTAUDIT JA SYNNYTYKSET Naistentautien

Lisätiedot

Kulttuurilähete pienten lasten perheille Tampereella

Kulttuurilähete pienten lasten perheille Tampereella Kulttuurilähete pienten lasten perheille Tampereella Marianna Lehtinen Lastenkulttuurin johtava koordinaattori Tampereen kaupungin kulttuuripalvelut 1 Kuka, miksi ja kenelle? Kehitetty Tampereen kaupungin

Lisätiedot

LASTEN JA NAISTEN SAIRAALA

LASTEN JA NAISTEN SAIRAALA LASTEN JA NAISTEN SAIRAALA Kati Ojala Synnytysten ja naistentautien erikoislääkäri LT, perinatologi Projektipäällikkö LaNa-hankkeen toiminnallinen suunnittelu ESITYKSEN SISÄLTÖ Mikä on Lasten ja naisten

Lisätiedot

Infektioiden torjunta potilasturvallisuussuunnitelmassa

Infektioiden torjunta potilasturvallisuussuunnitelmassa Infektioiden torjunta potilasturvallisuussuunnitelmassa Hygieniahoitajien valtakunnalliset koulutuspäivät 18.-19.5.2017 Hotelli Rantasipi Laajavuori, Jyväskylä Potilasturvallisuuskoordinaattori TtM, tohtorikoulutettava

Lisätiedot

Pelkistetty ilmaus Alakategoria Yläkategoria Potilaille suunnattuja taidekokemuksia. potilaiden hyvinvointia lisääviä kokemuksia

Pelkistetty ilmaus Alakategoria Yläkategoria Potilaille suunnattuja taidekokemuksia. potilaiden hyvinvointia lisääviä kokemuksia LIITE 3 1(5) Odotuksia taidehankkeesta Potilaille suunnattuja taide potilaiden lisääviä odotuksia Potilaille sopivaa kattogalleriaa Uutta sisältöä potilaiden elämään Virkistystä potilaille Taide-elämyksiä

Lisätiedot

Taiteen ja hyvinvoinnin uutisia

Taiteen ja hyvinvoinnin uutisia Taiteen ja hyvinvoinnin uutisia Ministerien suositus taiteen ja kulttuurin saatavuuden ja saavutettavuuden parantamiseksi sosiaali- ja terveydenhuollossa Suosituksella perhe- ja peruspalveluministeri Annika

Lisätiedot

Raportti hankkeesta Alli Paasikiven säätiölle BiisiPaja -työryhmä Työryhmän jäsenet: Paula Kovanen, Pauli Korjus, Väinö Wallenius

Raportti hankkeesta Alli Paasikiven säätiölle BiisiPaja -työryhmä Työryhmän jäsenet: Paula Kovanen, Pauli Korjus, Väinö Wallenius Apurahaselvitys, BiisiPaja 1 BIISIPAJA Raportti hankkeesta Alli Paasikiven säätiölle 2018. BiisiPaja -työryhmä Työryhmän jäsenet: Paula Kovanen, Pauli Korjus, Väinö Wallenius 1. MITÄ BiisiPaja on musiikkihanke,

Lisätiedot

Äkkilähtijänä varahenkilöstössä

Äkkilähtijänä varahenkilöstössä Äkkilähtijänä varahenkilöstössä 17.11.2017 Konservatiivisen alueen äkkilähtijöiden kiertoalueet Keuhko- ja infektio-osasto (A31) Sydän- ja munuaispotilaiden osasto (A32) Neurologian ja hematologian osasto

Lisätiedot

Kasvun ja oppimisen lautakunta liite nro 1 (1/9) KULTTUURIKASVATUSSUUNNITELMA Kulttuurikoski

Kasvun ja oppimisen lautakunta liite nro 1 (1/9) KULTTUURIKASVATUSSUUNNITELMA Kulttuurikoski Kasvun ja oppimisen lautakunta 17.5.2018 liite nro 1 (1/9) KULTTUURIKASVATUSSUUNNITELMA Kulttuurikoski Kasvun ja oppimisen lautakunta 17.5.2018 liite nro 1 (2/9) Kulttuurikasvatussuunnitelma Kulttuurikasvatussuunnitelma

Lisätiedot

KhYHKÄ Käsihygienian yhtenäinen käytäntö touko joulukuu 2015

KhYHKÄ Käsihygienian yhtenäinen käytäntö touko joulukuu 2015 KhYHKÄ Käsihygienian yhtenäinen käytäntö touko joulukuu 215 Käsihygienian yhtenäinen käytäntö KhYHKÄ Hoitotyön Tutkimussäätiön (Hotus) ja OYS:n kehittämä (211) taustalla WHO:n Five Moments ohjelma perustuu

Lisätiedot

Taide uusi tapa lähestyä työelämän kehittämistä

Taide uusi tapa lähestyä työelämän kehittämistä Taide uusi tapa lähestyä työelämän kehittämistä TAIKA Taide työelämän laadun ja innovaatiokyvykkyyden kehittäjänä Anu-Liisa Rönkä, Helsingin yliopisto / Palmenia & Mia Liski, Lahden ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Lastenkulttuurin ja taiteen perusopetuksen saatavuuden parantaminen -kärkihankkeen tulokset Niilo Mäki Instituutin arviointi

Lastenkulttuurin ja taiteen perusopetuksen saatavuuden parantaminen -kärkihankkeen tulokset Niilo Mäki Instituutin arviointi Lastenkulttuurin ja taiteen perusopetuksen saatavuuden parantaminen -kärkihankkeen tulokset Niilo Mäki Instituutin arviointi Hanna Koskimies ylitarkastaja OKM/ KUPO 15.3.18 Kokonaisrahoitus vuosille 2016-2018

Lisätiedot

Miten ja mistä julkisen taiteen työmahdollisuuksia taiteilijalle? Hanna Hannus, projektisuunnittelija

Miten ja mistä julkisen taiteen työmahdollisuuksia taiteilijalle? Hanna Hannus, projektisuunnittelija Miten ja mistä julkisen taiteen työmahdollisuuksia taiteilijalle? Hanna Hannus, projektisuunnittelija YMPÄRISTÖTAITEEN SÄÄTIÖ Kuka julkista taidetta tilaa? Kuka siitä päättää? Miten voin parantaa mahdollisuuksiani?

Lisätiedot

Asiakkaiden osallistumisen toimintamalli

Asiakkaiden osallistumisen toimintamalli Asiakkaiden osallistumisen toimintamalli Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori Susanna Mutanen, terveyden edistämisen suunnittelija Perusterveydenhuollon yksikkö Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Taustaa

Lisätiedot

Kulttuurilähete pienten lasten perheille Tampereella

Kulttuurilähete pienten lasten perheille Tampereella Kulttuurilähete pienten lasten perheille Tampereella Marianna Lehtinen Lastenkulttuurin johtava koordinaattori Tampereen kaupungin kulttuuripalvelut 1 Kuka, miksi ja kenelle? Tampereen kaupungin neuvolapalveluiden

Lisätiedot

Tule jäädäksesi Rovaniemen kulttuurialan kotouttamisohjelma

Tule jäädäksesi Rovaniemen kulttuurialan kotouttamisohjelma Tule jäädäksesi Rovaniemen kulttuurialan kotouttamisohjelma Riikka Vuorenmaa, projektikoordinaattori Sintija Dutka, kokemusasiantuntija Tavoite projektin alussa Selkeäkielinen ja tiivis Kulttuurialan kotouttamisohjelma

Lisätiedot

Tule jäädäksesi Rovaniemen kulttuurialan kotouttamisohjelma

Tule jäädäksesi Rovaniemen kulttuurialan kotouttamisohjelma Tule jäädäksesi Rovaniemen kulttuurialan kotouttamisohjelma Riikka Vuorenmaa, projektikoordinaattori Sintija Dutka, kokemusasiantuntija Tavoite projektin alussa Selkeäkielinen ja tiivis Kulttuurialan kotouttamisohjelma

Lisätiedot

Hoitotyö. Vt. Hallintoylihoitaja Tarja Kainulainen-Liiti Valtuustoseminaari

Hoitotyö. Vt. Hallintoylihoitaja Tarja Kainulainen-Liiti Valtuustoseminaari Hoitotyö Vt. Hallintoylihoitaja Tarja Kainulainen-Liiti Valtuustoseminaari 16.8.2017 Esityksen sisältö Hoitohenkilökunta ja työn luonne Hoitohenkilökunnan riittävyys ja rekrytointi Rafaela-hoitoisuusluokitusjärjestelmä

Lisätiedot

TAIDETTA SAIRAALOIHIN

TAIDETTA SAIRAALOIHIN TAIDETTA SAIRAALOIHIN HUS:n taideseminaari 23.1.2014 Taidetoimikunnan ensimmäinen toimintavuosi 2/13/2014 Riitta Lehtonen 1 HUS:N TAIDETOIMIKUNNAN VUOSI 2013 2/13/2014 2 HUS:iin perustettiin vuodenvaihteessa

Lisätiedot

Kotihoito ja kotiutus -suunta yhtenäiseen toimintakulttuuriin -Toimiva kotihoito Lappiin -hanke

Kotihoito ja kotiutus -suunta yhtenäiseen toimintakulttuuriin -Toimiva kotihoito Lappiin -hanke Kotihoito ja kotiutus -suunta yhtenäiseen toimintakulttuuriin -Toimiva kotihoito Lappiin -hanke Lahja Harju, projektipäällikkö Teija Rousu, kehittäjätyöntekijä 4.9.2018, tuloseminaari Toimiva kotihoito

Lisätiedot

Sinustako julkisen taiteen tekijä? Koulutuspäivä Helsingissä 23.11.2015 Prosentti taiteelle -hanke

Sinustako julkisen taiteen tekijä? Koulutuspäivä Helsingissä 23.11.2015 Prosentti taiteelle -hanke + Sinustako julkisen taiteen tekijä? Koulutuspäivä Helsingissä 23.11.2015 Prosentti taiteelle -hanke + Prosentti taiteelle YMPÄRISTÖTAITEEN SÄÄTIÖ + Miten prosenttiperiaatetta edistetään valtakunnallisesti?

Lisätiedot

Soveltavan taiteen menetelmiä sosiaali- ja nuorisotyöhön Terttu Parkkinen, lehtori, Turun ammattikorkeakoulu 19.11.

Soveltavan taiteen menetelmiä sosiaali- ja nuorisotyöhön Terttu Parkkinen, lehtori, Turun ammattikorkeakoulu 19.11. Soveltavan taiteen menetelmiä sosiaali- ja nuorisotyöhön Terttu Parkkinen, lehtori, Turun ammattikorkeakoulu 19.11.2013 Vimma, Turku MIMO faktoina Hankkeen nimi: MIMO Moving In, Moving On! Application

Lisätiedot

Ikäihmisten palvelusuunnitelma

Ikäihmisten palvelusuunnitelma Kirjasto- ja kulttuuripalvelut Ikäihmisten palvelusuunnitelma 2016-2018 Kuva Sirkku Petäjä www.nurmijarvi.fi Palveluja ikäihmisille Kirjasto- ja kulttuuripalvelut laati ensimmäisen ikäihmisten palvelusuunnitelman

Lisätiedot

POLKUJA- KOREOGRAFIAKILPAILU

POLKUJA- KOREOGRAFIAKILPAILU POLKUJA- KOREOGRAFIAKILPAILU Kuopiossa 21.11.2015 Tapahtuman taustaa Polkuja- koreografiakilpailu järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2013. Järjestäjien suureksi yllätykseksi 33 koreografiaa ilmoittautui

Lisätiedot

Building Case. Satakunnan keskussairaala Lasten- ja naistentalo

Building Case. Satakunnan keskussairaala Lasten- ja naistentalo Building Case Satakunnan keskussairaala Lasten- ja naistentalo Kuva: Esa Kyyrö Lasten- ja naistentalo on yksi Satakunnan sairaanhoitopiirin suurimmista investoinneista. Keväällä 2015 käyttöön otetut modernit

Lisätiedot

Uusi sairaala hanke Keski-Suomen toimintamallit rakentamisen pohjana P R O J E K T I J O H T A J A J O R M A T E I T T I N E N

Uusi sairaala hanke Keski-Suomen toimintamallit rakentamisen pohjana P R O J E K T I J O H T A J A J O R M A T E I T T I N E N Uusi sairaala hanke Keski-Suomen toimintamallit rakentamisen pohjana P R O J E K T I J O H T A J A J O R M A T E I T T I N E N 2 9. 3. 2 0 1 1 Miksi uusi sairaala tarvitaan? ongelmat sairaalakiinteistöissä

Lisätiedot

ELÄMÄSI PARAS VIIKKO? Prometheus-leirit kesällä 2018

ELÄMÄSI PARAS VIIKKO? Prometheus-leirit kesällä 2018 ELÄMÄSI PARAS VIIKKO? Prometheus-leirit kesällä 2018 Prometheus-aikuistumisleiri eli protuleiri Sitoutumattomia aikuistumisleirejä, joille kaikki ovat tervetulleita kehittämään maailmankatsomustaan ja

Lisätiedot

KULTTUURITALO VALVE Saatavuuden ja saavutettavuuden toteuttaminen monialaisena yhteistyönä

KULTTUURITALO VALVE Saatavuuden ja saavutettavuuden toteuttaminen monialaisena yhteistyönä KULTTUURITALO VALVE Saatavuuden ja saavutettavuuden toteuttaminen monialaisena yhteistyönä Arja Huotari kulttuuritalon johtaja Sivistys- ja kulttuuripalvelut Oulun kaupunki 7.2.2018 Kulttuuritalo Valve

Lisätiedot

Äkillinen yleistilan lasku- toimintamalli HOIDON OHJAUS JA ARVIOINTI

Äkillinen yleistilan lasku- toimintamalli HOIDON OHJAUS JA ARVIOINTI Äkillinen yleistilan lasku- toimintamalli HOIDON OHJAUS JA ARVIOINTI Mistä kyse? Kyse on ollut palveluiden piirissä olevien hoitoprosessin parantaminen toimintamallin avulla sekä terveydentilassa ja toimintakyvyssä

Lisätiedot

Terveyttä ja hyvinvointia edistävän taide- ja kulttuuritoiminnan tavoitteet

Terveyttä ja hyvinvointia edistävän taide- ja kulttuuritoiminnan tavoitteet Terveyttä ja hyvinvointia edistävän taide- ja kulttuuritoiminnan tavoitteet Osastopäällikkö Veli-Mikko Niemi @vmn1005 Sosiaali- ja terveysministeriö Taiteen osallisuushankkeet ja niiden kytkennät Prosenttiperiaatteen

Lisätiedot

Helsingin osallistavan kulttuurityön malli

Helsingin osallistavan kulttuurityön malli Helsingin osallistavan kulttuurityön malli Helsingin mallin tavoitteet vahvistaa kaupunginosien yhteisöllisyyttä ja myönteistä profiloitumista alueiden tasapainoinen kehitys, osallisuus, yhteisöllisyys

Lisätiedot

% Taidetta on neljäntoista pirkanmaalaisen

% Taidetta on neljäntoista pirkanmaalaisen % eijo Taidetta % Taidetta on neljäntoista pirkanmaalaisen sote- ja kulttuurialan toimijan yhteishanke, joka kehittää toimijoiden mahdollisuuksia juurruttaa kulttuuritoiminta kiinteäksi osaksi sote-palvelurakenteita.

Lisätiedot

Keski-Suomen keskussairaalan toiminnan tallennus. Laajan organisaation dokumentoinnin haasteet ja mahdollisuudet

Keski-Suomen keskussairaalan toiminnan tallennus. Laajan organisaation dokumentoinnin haasteet ja mahdollisuudet Keski-Suomen keskussairaalan toiminnan tallennus Laajan organisaation dokumentoinnin haasteet ja mahdollisuudet KSSHP:n Sairaalamuseo Perustettu 1985 Ensimmäinen työntekijä 1987 Osakkaana Keski-Suomen

Lisätiedot

Kaikenlaisiin kohtaamisiin

Kaikenlaisiin kohtaamisiin Kaikenlaisiin kohtaamisiin Pohjoismaiden suurin kongressi- ja kulttuurikeskus 1 Liike Elämään hanke Tampere-talossa Pia Mutanen 5.3.2014 2 Tampere-talosta lyhyesti Pohjoismaiden suurin kongressi- ja konserttikeskus

Lisätiedot

Omaishoitajuus erikoissairaanhoidossa

Omaishoitajuus erikoissairaanhoidossa Omaishoitajuus erikoissairaanhoidossa Kokemuksia omaishoitajien tukemisesta ja tunnistamisesta syöpätautien poliklinikalla ja sydäntautien vuodeosastolla A32 Näkökulmia omaishoitajuuteen Erikoissairaanhoidossa

Lisätiedot

Saavutettavuus esittävissä taiteissa

Saavutettavuus esittävissä taiteissa Saavutettavuus esittävissä taiteissa Saavutettavuusasiantuntija Aura Linnapuomi, Kulttuuria kaikille -palvelu Sirkuksen tiedotuskeskuksen toimisto 30.1.2018 Alustuksen sisältö Kulttuuria kaikille -palvelusta

Lisätiedot

Tervetuloa synnyttämään!

Tervetuloa synnyttämään! 1 Tervetuloa synnyttämään! Pirkanmaan sairaanhoitopiiri Tampereen yliopistollinen sairaala Naistentautien ja synnytysten vastuualue Hyvät vanhemmat! 2 Tässä vihkosessa saatte tietoa synnytykseen liittyvistä

Lisätiedot

Yleislääketieteen erikoislääkärikoulutuksen jaksot Hyksin sairaanhoitoalueella 2020

Yleislääketieteen erikoislääkärikoulutuksen jaksot Hyksin sairaanhoitoalueella 2020 Yleislääketieteen erikoislääkärikoulutuksen jaksot Hyksin sairaanhoitoalueella 2020 ERIKOISALA/PAIKKA JAKSON KUVAUS JAKSOON KUULUVA PÄIVYSTYS MUUTA HUOMIOITAVAA YHTEYSHENKILÖ FYSIATRIA Jaksoja yhteensä:

Lisätiedot

HAIKALAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

HAIKALAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA HAIKALAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Haikalan päiväkoti sijaitsee Klaukkalan pohjoisella alueella Haikalassa. Päiväkoti on perustettu 1982. Toimintakaudella 2010-2011 päiväkotimme ryhmät ovat:

Lisätiedot

Miten taiteilija voi itse parantaa työllistymistään julkisen taiteen hankkeissa? Hanna Hannus, projektisuunnittelija

Miten taiteilija voi itse parantaa työllistymistään julkisen taiteen hankkeissa? Hanna Hannus, projektisuunnittelija Miten taiteilija voi itse parantaa työllistymistään julkisen taiteen hankkeissa? Hanna Hannus, projektisuunnittelija Sisältö Kuka julkista taidetta tilaa? Kuka siitä päättää? Miten voin parantaa mahdollisuuksiani?

Lisätiedot

Kotiutushoitajatoiminta sisätautiosastolla A32 käytäntö ja hyödyt Päivi Ilkka

Kotiutushoitajatoiminta sisätautiosastolla A32 käytäntö ja hyödyt Päivi Ilkka Kotiutushoitajatoiminta sisätautiosastolla A32 käytäntö ja hyödyt Osasto A32 34-paikkainen akuutti sydäntautien vuodeosasto hoitoajat lyhyet; noin 4vrk nopea vaihtuvuus päivystyspotilaiden osuus 50 % kotiutuksia

Lisätiedot

Tutkija Satu-Mari Jansson, TAIKA II -hanke Liite 4

Tutkija Satu-Mari Jansson, TAIKA II -hanke Liite 4 Tutkija Satu-Mari Jansson, TAIKA II -hanke Liite 4 ESIMIESKYSELY 1. Perustietoja TAIKA II-hankkeen alku- ja loppukartoituskyselyn tarkoituksena oli kerätä tietoa projektiin osallistuneiden työyhteisöjen

Lisätiedot

Kulttuurihyvinvoinnin kohtaamisfoorumi Oulu. Projektipäällikkö Taija Sailio Lähde! Taiteesta voimaa arkeen -hanke

Kulttuurihyvinvoinnin kohtaamisfoorumi Oulu. Projektipäällikkö Taija Sailio Lähde! Taiteesta voimaa arkeen -hanke Kulttuurihyvinvoinnin kohtaamisfoorumi Oulu Projektipäällikkö Taija Sailio Lähde! Taiteesta voimaa arkeen -hanke 14.6.2018 Perustiedot Päätoteuttaja Oulunkaaren kuntayhtymä Yhteistyössä Taidekeskus KulttuuriKauppila,

Lisätiedot

Juhlaviikon ohjelmia Maanantai 19.9. Avoimia ovia: Piilolan päiväkoti, Äänekoski Kansalaisopisto, Äänekoski klo 14-18 Nuorisotila Sumppu, Sumiainen

Juhlaviikon ohjelmia Maanantai 19.9. Avoimia ovia: Piilolan päiväkoti, Äänekoski Kansalaisopisto, Äänekoski klo 14-18 Nuorisotila Sumppu, Sumiainen Juhlaviikon ohjelmia Maanantai 19.9. - lasten töiden näyttelyn avajaiset klo 14-18 Nuorisotila Sumppu, Sumiainen klo 15-18.45 Nuorisotiedotuspiste Nurkkeli, Äänekoski Näyttelyitä: klo 12-19, vapaa pääsy

Lisätiedot

Käsihygieniahanke. Helena Ojanperä, hygieniahoitaja OYS, infektioiden torjuntayksikkö Valtakunnalliset hygieniahoitajien koulutuspäivät

Käsihygieniahanke. Helena Ojanperä, hygieniahoitaja OYS, infektioiden torjuntayksikkö Valtakunnalliset hygieniahoitajien koulutuspäivät Käsihygieniahanke Helena Ojanperä, hygieniahoitaja OYS, infektioiden torjuntayksikkö Valtakunnalliset hygieniahoitajien koulutuspäivät 15 16.5.2014 Käsihygienia hoitoon liittyvien infektioiden ehkäisyssä

Lisätiedot

Taide ja kulttuuri, valinnainen. Ilmaistutaidon työpaja (YV9TK1)

Taide ja kulttuuri, valinnainen. Ilmaistutaidon työpaja (YV9TK1) Kuvaukset 1 (6) Taide ja kulttuuri, valinnainen Ilmaistutaidon työpaja (YV9TK1) Tavoitteet Opiskelija kehittää luovuuttaan, yhteistyökykyään ja viestintätaitojaan rohkaistuu ilmaisemaan itseään itseilmaisun

Lisätiedot

Polvijärven kulttuurikasvatussuunnitelma

Polvijärven kulttuurikasvatussuunnitelma Polvijärven kulttuurikasvatussuunnitelma Varhaiskasvatus Vierailu, Esitys, Muu, Vierailu, Esitys, Muu Mikä on osallistuva lapsi- tai ryhmämäärä? Tarvitaanko kuljetuksia? Mitkä ovat arvioidut kustannukset?

Lisätiedot

Räjäytetään taidemarkkinat! Seminaaritehtävien avainlöydökset: esimerkkejä ja yhteenvetoa keskusteluista

Räjäytetään taidemarkkinat! Seminaaritehtävien avainlöydökset: esimerkkejä ja yhteenvetoa keskusteluista Räjäytetään taidemarkkinat! Seminaaritehtävien avainlöydökset: esimerkkejä ja yhteenvetoa keskusteluista ? Miten saada tavalliset suomalaiset ostamaan arvokkaampia teoksia kuin nykyään? Kerro entistä paremmin

Lisätiedot

Tulevaisuuden sairaala 2030 Uudistamisohjelman tilannekatsaus. PPSHP valtuusto Juha Korpelainen/ Kari-Pekka Tampio

Tulevaisuuden sairaala 2030 Uudistamisohjelman tilannekatsaus. PPSHP valtuusto Juha Korpelainen/ Kari-Pekka Tampio Tulevaisuuden sairaala 2030 Uudistamisohjelman tilannekatsaus PPSHP valtuusto 10.11.2016 Juha Korpelainen/ Kari-Pekka Tampio Esityksen sisältö 1. Lasten ja naisten sairaala 2. Ydinsairaala 3. Tukipalvelukeskus

Lisätiedot

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 27.3.2014

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 27.3.2014 Kauden 2014 2017 alueellisen toiminnan päätavoitteet: 1. Alueen taidemuseoiden aseman vahvistaminen. Uudet taidemuseo- ja taidehankkeet luovat uutta ja tuovat muutoksia toimintakenttään. 2. Julkisen taiteen

Lisätiedot

Palvelut asiakaslähtöisiksi

Palvelut asiakaslähtöisiksi Palvelut asiakaslähtöisiksi Yksi STM:n kärkihankkeista Tavoitteena asiakkaan/potilaan omatoimisuuden ja valinnanvapauden lisääminen Huomioitu myös LSHP:n toiminnassa ja suunnittelussa Esim. Tuottavuusohjemassa

Lisätiedot

Kohti luovaa arkea- kulttuurinen vanhustyö asiakaslähtöisessä toimintakulttuurissa

Kohti luovaa arkea- kulttuurinen vanhustyö asiakaslähtöisessä toimintakulttuurissa Kohti luovaa arkea- kulttuurinen vanhustyö asiakaslähtöisessä toimintakulttuurissa Laura Huhtinen-Hildén, FT, MuM 6/2/15 Helsinki Metropolia University of Applied Sciences 1 Kulttuurinen vanhustyö on näkökulma,

Lisätiedot

Lääkehoidon päivä. Kuka tietää lääkityksesi? Sinä parhaiten. Ota tieto haltuun! -kampanja

Lääkehoidon päivä. Kuka tietää lääkityksesi? Sinä parhaiten. Ota tieto haltuun! -kampanja Kuka tietää lääkityksesi? Sinä parhaiten. Ota tieto haltuun! -kampanja Lääkehoidon päivä To 16.3.2017 klo 10-18 Kauppakeskus Revontuli Potilas- ja omaisneuvoston kokous 5.6.2017 Seija Miettunen Potilasturvallisuuskoordinaattori,

Lisätiedot

Yhteiskehittämisen menetelmät osana sairaalan arkea 24.10.2013. Marika Järvinen asiakaspalvelun kehittämispäällikkö Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Yhteiskehittämisen menetelmät osana sairaalan arkea 24.10.2013. Marika Järvinen asiakaspalvelun kehittämispäällikkö Pirkanmaan sairaanhoitopiiri Yhteiskehittämisen menetelmät osana sairaalan arkea 24.10.2013 Marika Järvinen asiakaspalvelun kehittämispäällikkö Pirkanmaan sairaanhoitopiiri Lähtökohtia Monien potilaiden ulottuvilla on rajattomasti

Lisätiedot

Taiteen salakuljetusta vai osallistavaa taidetta?

Taiteen salakuljetusta vai osallistavaa taidetta? Kulttuuriluotsit 10 vuotta 10.11.2016 OTSIKKO BANGERS -FONTILLa Taiteen salakuljetusta vai osallistavaa taidetta? Sanna Pekkinen Hyvinvoinnin välitystoimisto on ESR rahoitteinen hanke, johon sisältyy koulutusta,

Lisätiedot

MITÄ KEINOJA KÄSIHYGIENIAN PARANTAMISEEN? KATARIINA KAINULAINEN INFEKTIOLÄÄKÄRI, HUS SAIRAALAHYGIENIAPÄIVÄT 3/15/2017 1

MITÄ KEINOJA KÄSIHYGIENIAN PARANTAMISEEN? KATARIINA KAINULAINEN INFEKTIOLÄÄKÄRI, HUS SAIRAALAHYGIENIAPÄIVÄT 3/15/2017 1 MITÄ KEINOJA KÄSIHYGIENIAN PARANTAMISEEN? KATARIINA KAINULAINEN INFEKTIOLÄÄKÄRI, HUS 14.3.2017 SAIRAALAHYGIENIAPÄIVÄT 3/15/2017 1 TILANNE 2015: HUS:n käsihuuhdekulutus yliopistosairaaloista matalinta Takana

Lisätiedot

Luovasti erottautuen maailmalle

Luovasti erottautuen maailmalle Luovasti erottautuen maailmalle Luovat alat nousuun Pohjois-Savossa Työpaja 1.6.2017 Sawosta maailmalle Taina Laitinen Tuottaja-läänintaiteilija Aikataulu - Klo 14.20 14.40 Lyhyt alustus ja esittäytyminen

Lisätiedot

Imatran kaupunki. Varhaiskasvatuksen kulttuuri- ja liikuntapolku

Imatran kaupunki. Varhaiskasvatuksen kulttuuri- ja liikuntapolku Imatran kaupunki Varhaiskasvatuksen kulttuuri- ja liikuntapolku Kulttuuri- ja liikuntapolku Kulttuuri- ja liikuntapolku on kulttuuri, taide- ja liikuntakasvatussuunnitelma joka sisältyy Imatran kaupungin

Lisätiedot

Jäsenkuntia 18, asukkaita n ( )

Jäsenkuntia 18, asukkaita n ( ) Jäsenkuntia 18, asukkaita n. 196 600 (1.1.2017) Organisaatio Valtuusto 47 edustajaa jäsenkunnista Yhtymähallitus valtuuston valitsema hallitus, jossa 9 jäsentä Sairaanhoitopiirin johtaja Sairaanhoitopiirin

Lisätiedot

Kyselyyn vastasi 55, iältään 8-20-vuotiasta, nuorta.

Kyselyyn vastasi 55, iältään 8-20-vuotiasta, nuorta. Nuoria Somettaa Kyselyyn vastasi 55, iältään 8-20-vuotiasta, nuorta. Vastaajien ikävuosien keskiarvo on 14 vuotta. Vastaajien ikäjakauma 16 16 16 16 16 17 17 17 17 17 17 17 18 18 19 20 20 10 10 10 11 11

Lisätiedot

Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma

Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toiminnassamme korostuu tasavertaisuus ja yksilöllisyys. Kohtaamme huoltajat lapsineen yksilöinä kulttuuritaustat ja vanhempien toiveet

Lisätiedot

Löydä työyhteisösi yhteinen rytmi.

Löydä työyhteisösi yhteinen rytmi. REDOME-BÄNDIWORKSHOP @MUSIIKKITALO Löydä työyhteisösi yhteinen rytmi. BÄNDIWORKSHOP LUOVA METODI MUUTOKSEEN ReDoMe on uusi ohjelmallinen tuote, joka sopii erityisen hyvin pienille yritys- ja tiimiporukoille

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA

LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA Susanna K. Lehto. Lasten ja nuorten taidekeskuksen arkisto Tervetuloa Villa Artun näyttelyihin, työpajoihin ja tapahtumiin! Pelattava näyttely

Lisätiedot

SSTY/Toiminnallisen jaoston tutustumismatka Ruotsiin 25 27.8.2013

SSTY/Toiminnallisen jaoston tutustumismatka Ruotsiin 25 27.8.2013 SSTY/Toiminnallisen jaoston tutustumismatka Ruotsiin 25 27.8.2013 Lundin yliopistollinen sairaala, lasten ja sädehoidon rakennusosat sekä Malmön akuuttisairaala Lundin yliopistollinen sairaala Lundin yliopistollinen

Lisätiedot

Osasto-opas. Synnytysvuodeosasto. www.eksote.fi

Osasto-opas. Synnytysvuodeosasto. www.eksote.fi Osasto-opas Synnytysvuodeosasto www.eksote.fi Synnytysvuodeosasto sijaitsee sairaalan päärakennuksen ensimmäisessä kerroksessa C-siivessä. Sisäänkäynti pääovesta. Osastolla hoidetaan raskaana olevia ja

Lisätiedot

Paikan henki. Kylämaiseman kulttuurinen ulottuvuus. Kylämaisemat kuntoon! Saaarijärvi 23.10.2009

Paikan henki. Kylämaiseman kulttuurinen ulottuvuus. Kylämaisemat kuntoon! Saaarijärvi 23.10.2009 Paikan henki Kylämaiseman kulttuurinen ulottuvuus Kylämaisemat kuntoon! Saaarijärvi 23.10.2009 Heli Rintahaka, Kulttuuriteemaryhmä / opetusministeriö Miten paikallisuus, paikan henki, koetaan? Paikka on

Lisätiedot

Romanitaiteen näkyvyys Taiteen edistämiskeskuksessa

Romanitaiteen näkyvyys Taiteen edistämiskeskuksessa Romanitaiteen näkyvyys Taiteen edistämiskeskuksessa Romaniasiain neuvottelukuntien valtakunnalliset neuvottelupäivät 8.-9-9.2015 Mikkeli Eva-Maria Hakola Kehittämispäällikkö Taiteen edistämiskeskus (TAIKE)

Lisätiedot

Synnytysvalmennus, Oulun yliopistollinen sairaala

Synnytysvalmennus, Oulun yliopistollinen sairaala Synnytysvalmennus, Oulun yliopistollinen sairaala Synnyttäjän hoitopolkuun liittyvät yksiköt Oulun yliopistollisessa sairaalassa Äitiyspoliklinikka Osasto 11A, raskaana olevien vuodeosasto Synnytysosasto

Lisätiedot

Töissä. TEKSTI KUVAT

Töissä. TEKSTI KUVAT 26 Töissä. TEKSTI KUVAT 27 Havainnointitutkimuksessa vain 63 prosenttia henkilökunnasta desinfioi kätensä ennen potilaskontaktia. Sitä vastoin 79 prosenttia meni käsihuuhdepurkille potilaskontaktin jälkeen.

Lisätiedot

Tahdomme parantaa. Uudistuva KYS KAARISAIRAALA

Tahdomme parantaa. Uudistuva KYS KAARISAIRAALA Tahdomme parantaa Uudistuva KYS KAARISAIRAALA Tahdomme PARANTAA Sairaalan rooli on muuttumassa. Siellä vietetty aika on entistä lyhyempi ja kohdistuu tarkoin harkittuihin hoitoihin. Kaikki perustuu yhteistyöhön.

Lisätiedot

Lataa Osasto 10 - Ulla Pihkala. Lataa

Lataa Osasto 10 - Ulla Pihkala. Lataa Lataa Osasto 10 - Ulla Pihkala Lataa Kirjailija: Ulla Pihkala ISBN: 9789511307624 Sivumäärä: 318 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 18.51 Mb Osasto 10 lääkärin silmin: tositarinoita syöpäsairaista lapsista

Lisätiedot

TAKUULLA!- KEHITTÄMISHANKE

TAKUULLA!- KEHITTÄMISHANKE TAKUULLA!- KEHITTÄMISHANKE T A I T E E S T A J A K U L T T U U R I S T A H Y V I N V O I N T I A L A P S I L L E J A N U O R I L L E Eeva Mäkinen FT, projektijohtaja TAKUULLA-hankkeet Kuopion konservatorio

Lisätiedot

Kehitysvammaisten taiteen viides verkostotapaaminen

Kehitysvammaisten taiteen viides verkostotapaaminen Kehitysvammaisten taiteen viides verkostotapaaminen Kettukin viides valtakunnallinen verkostotapaaminen erityistaiteen toimijoille järjestettiin syyskuussa 2013 Tampereella. Seppo Knuuttilalta ja Minna

Lisätiedot

Lintulan päiväkoti toimintasuunnitelma

Lintulan päiväkoti toimintasuunnitelma Lintulan päiväkoti toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Suunnittelemme arjen kiireettömäksi. Ennakoimme tilanteita, kokeilemme uusia toimintatapoja, vanhoja hyviä unohtamatta. Osallistavan

Lisätiedot

Yhteisöllisen oppimisen työpaja 9.12.2010 Reflektori 2010 Tulokset

Yhteisöllisen oppimisen työpaja 9.12.2010 Reflektori 2010 Tulokset Yhteisöllisen oppimisen työpaja 9.12.2010 Reflektori 2010 Tulokset Fasilitointi: Kati Korhonen-Yrjänheikki, TEK; Dokumentointi työpajassa: Ida Mielityinen, TEK; Fläppien dokumentointi tulosraporttia varten:

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen alueellinen kehittäminen. AmKesu syksy 2015

Ammatillisen koulutuksen alueellinen kehittäminen. AmKesu syksy 2015 Ammatillisen koulutuksen alueellinen kehittäminen AmKesu syksy 2015 Esa Karvinen Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus 1 OPH KOULUTUKSEN JA OSAAMISEN KÄRKIHANKKEET 1. Uudet

Lisätiedot

Toimintakykyisenä ikääntyminen KASTEhanke, Salon kuntapilotti 2010 2012

Toimintakykyisenä ikääntyminen KASTEhanke, Salon kuntapilotti 2010 2012 Toimintakykyisenä ikääntyminen KASTEhanke, Salon kuntapilotti 2010 2012 TERVEYTTÄ JA HYVINVOINTIA -seminaari, projektikoordinaattori, th TtM Salon kaupungin vanhuspalvelut Vanhuspalveluiden palvelurakenteen

Lisätiedot

Tilastoja Ulla Kaukoniemi Infektioylilääkäri Länsi-Pohjan sairaanhoitopiiri Infektioiden torjuntayksikkö

Tilastoja Ulla Kaukoniemi Infektioylilääkäri Länsi-Pohjan sairaanhoitopiiri Infektioiden torjuntayksikkö Tilastoja 2016 Ulla Kaukoniemi Infektioylilääkäri Länsi-Pohjan sairaanhoitopiiri Infektioiden torjuntayksikkö Käsihuuhteen kulutus LPKS l/1000hp 90 80 70 60 50 40 l/1000hp 30 20 10 0 2000 2001 2002 2003

Lisätiedot

Käyttäjädemokratiatyöryhmän esittely

Käyttäjädemokratiatyöryhmän esittely Käyttäjädemokratiatyöryhmän esittely Demokratiapäivän asukastilaisuus 14.10.2014 Leena Kostiainen apulaispormestari käyttäjädemokratiatyöryhmän puheenjohtaja Sisällys työryhmän toimeksianto ja kokoonpano

Lisätiedot

Oppiminen taidekasvatuksen kautta Taikalampun monipuoliset työkalut opettajan apuna Saara Vesikansa 11.9.2013 Kuntamarkkinat

Oppiminen taidekasvatuksen kautta Taikalampun monipuoliset työkalut opettajan apuna Saara Vesikansa 11.9.2013 Kuntamarkkinat Oppiminen taidekasvatuksen kautta Taikalampun monipuoliset työkalut opettajan apuna Saara Vesikansa 11.9.2013 Kuntamarkkinat Mikä on Taikalamppu? Lasten- ja nuortenkulttuurikeskusten verkosto Perustettu

Lisätiedot

DIAK KALASATAMA. Tärkeintä on ammattiin valmistuvien. yksilöllinen ja ammatillinen kasvu. Se edellyttää

DIAK KALASATAMA. Tärkeintä on ammattiin valmistuvien. yksilöllinen ja ammatillinen kasvu. Se edellyttää DIAK KALASATAMA Tärkeintä on ammattiin valmistuvien yksilöllinen ja ammatillinen kasvu. Se edellyttää laadukasta korkeakoulutusta sekä innovatiivista tutkimus- ja kehitystyötä. UUDEN AJAN OPPIMISYMPÄRISTÖ

Lisätiedot

PU:NC Participants United: New Citizens

PU:NC Participants United: New Citizens PU:NC Participants United: New Citizens 2013 PU:NC Participants United: New Citizens * Kolmas Loimaan teatterin (Suomi) & County Limerick Youth Theatren (Irlanti) yhteinen Youth in Action projekti * CIMOn

Lisätiedot

KULTA -hanke Etelä-Savon kulttuurirahasto. Tutkimussuunnitelma 30.1.2012 Assi Liikanen

KULTA -hanke Etelä-Savon kulttuurirahasto. Tutkimussuunnitelma 30.1.2012 Assi Liikanen KULTA -hanke Etelä-Savon kulttuurirahasto Tutkimussuunnitelma 30.1.2012 Assi Liikanen Tutkimuksen tavoitteet Tavoitteena on tutkia taiteen ja kulttuuritoiminnan merkitystä ja vaikutuksia henkilökunnan

Lisätiedot

Mukana olevat aluekeskukset

Mukana olevat aluekeskukset 31.8.2011 1 Mukana olevat aluekeskukset Pirkanmaan elokuvakeskus Valokuvakeskus Sisä-Suomen tanssin aluekeskus Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Pii Poo Nykyaika Tamper een taidem useo -Pirka nmaan aluetai

Lisätiedot

Kuivasrannan päiväkodin toimintasuunnitelma

Kuivasrannan päiväkodin toimintasuunnitelma Kuivasrannan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Kohtelemme kaikkia lapsia ja huoltajia ystävällisesti, kuuntelemme heidän toiveitaan ja toteutamme niitä mahdollisuuksien mukaan.

Lisätiedot

Yhdyshenkilöiden kokemuksia opitun soveltamisesta käytäntöön. HUS / HYKS Jorvin sairaala sh Eeva Roivas

Yhdyshenkilöiden kokemuksia opitun soveltamisesta käytäntöön. HUS / HYKS Jorvin sairaala sh Eeva Roivas Yhdyshenkilöiden kokemuksia opitun soveltamisesta käytäntöön HUS / HYKS Jorvin sairaala sh Eeva Roivas Hygieniayhdyshenkilönä osastolla NE3 Neurologian vuodeosasto, potilaspaikkoja 22-24 (2 ylipaikkaa)

Lisätiedot

Taustaa: Työtä teatterista

Taustaa: Työtä teatterista Taustaa: Työtä teatterista Työtä teatterista hanke sai OKM:ltä 18 000, toteutettiin 04.11.2013 30.04.2014. Iisalmi, Kiuruvesi ja Lapinlahti mukana. Hankkeessa kehitettyjä toimintamalleja tullaan jatkamaan

Lisätiedot

4 vuodenaikaa. 4 vuodenaikaa -projekteja: KÄYTÄVÄNÄYTTELYT. Kukonkallion hoivakoti (2006-)

4 vuodenaikaa. 4 vuodenaikaa -projekteja: KÄYTÄVÄNÄYTTELYT. Kukonkallion hoivakoti (2006-) 4 vuodenaikaa Taiteilijaryhmä 4 vuodenaikaa on toteuttanut taideprojekteja Kukonkallion hoivakodissa vuodesta 2006. Yhteistyö taiteilijoiden ja hoivakodin välillä alkoi alakerran käytävään ripustetuista

Lisätiedot

Kulttuurihyvinvoinnin ulottuvuudet, verkostoyhteistyö ja hankkeet

Kulttuurihyvinvoinnin ulottuvuudet, verkostoyhteistyö ja hankkeet Kulttuurihyvinvoinnin ulottuvuudet, verkostoyhteistyö ja hankkeet Anna-Mari Rosenlöf, projektipäällikkö Kuva: TEIJO-hanke. Kulttuurikeskus PiiPoo 2016. Taikusydän tukee osaltaan Taiteesta ja kulttuurista

Lisätiedot