Kehitysvammaisten taiteen viides verkostotapaaminen
|
|
- Marja-Leena Niemelä
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1
2 Kehitysvammaisten taiteen viides verkostotapaaminen Kettukin viides valtakunnallinen verkostotapaaminen erityistaiteen toimijoille järjestettiin syyskuussa 2013 Tampereella. Seppo Knuuttilalta ja Minna Haverilta kuultiin ajankohtaista asiaa ITE- taiteesta ja erityistaiteilijoista. Kuulimme myös tapausesimerkkejä, miten matka erityistaiteilijaksi etenee eri puolilla Suomea: Tapaus Vaalijala, Kuopio, esittelijöinä ohjaaja Johnny Maddox ja kuvataiteilija Johanna Rossi. Tapaus Turkua esitteli kuvataiteilija Eija Ruoho ja Itse asiasta kuultuna: Kettukin taiteilija Kimmo Tolvanen Hämeenlinnasta kertoi kokemuksistaan taiteen maailmassa. Satu Itkonen, Jaana Isomäki, Kimmo Tolvanen, Seppo Knuuttila, Minna Haveri ja Eija Ruoho verkostotapaamisessa Alan termejä puitiin käsiteriihessä, ideoita käytännön ohjaukseen vaihdettiin ja vierailtiin OmaPolku ry:n grafiikanpajassa. Seuraavilla sivuilla on tapaamisen satoa. Kiitos kaikille osallistujille ja tervetuloa mukaan taas vuonna 2014!
3 Kehitysvammaisten taiteen verkostotapaaminen Aamupala nautittiin Vimmartin artistien säestyksellä.
4 Kehitysvammaisten taiteen verkostotapaaminen Jaana Isomäki haastatteli Kimmo Tolvasta taiteilijan tiestä. Oppimiskahviloissa muistiinpanot tehtiin pöytäliinoihin, josta ne on koottu tähän koosteeseen
5 Vinkkejä ja ideoita erityisryhmien taideohjaajille Ohjaus: Miten ohjata erityistaiteilijoita yksilöinä ja ryhmänä? Ohjaajan tehtävänä tutustua oppilaan oppimistapoihin vuorovaikutukseen ja millä tavoin oppilas kykenee itseään ilmaisemaan. Ohjaaja on mahdollistaja, työskentelyrauhan turvaaja, aktiviteettien monipuolinen oivaltaja Ryhmäkoon määrittäminen taitojen mukaisesti: Ryhmä: 6 8 > 10 / Ryhmässä 8 / Ryhmässä avustajaa / Kuvisryhmä: 2-7 Teatteriryhmä 5-3 Naisten luova liikunta: 4 Kuvataiteilija, taidemaalari Saara Piispa ohjaa Kettukin Kesän sävyt taideleirillä 2013 Yksilönohjauksessa panostetaan yksilön tarpeisiin. Uuden tai vaikean asian opettelu yksilöohjauksena. Löydetään tekijän oma juttu, kehitetään sitä yhdessä Tehdään yksilöstä tärkeä > itsetunto +++ Ryhmässä Ryhmässä ohjausta kun tekeminen onnistuu itsenäisemmin Tehdään ryhmästä toimiva, kemiat toimimaan Tuntemus yksilöistä: Ovatko kaikki tekijät omatoimisia? Kukaan ei saa jäädä paitsioon, huomioi kaikkien kyvyt
6 Vinkkejä ja ideoita erityisryhmien taideohjaajille Ohjaus: Kuinka paljon ohjausta? Riippuen yksilöstä: tarpeeksi, mutta mahdollisimman vähän, tarpeen mukaan Pyritään häivyttämään ohjaaja taustalle ohjauksesta Miten ohjata? Intuitiivisesti, sydämellä, myös hieman järjellä Rohkeasti, persoonallisesti Ilolla: luodaan yhteisöllisyyttä, edes omissa ajatuksissa Kuvataiteilija, taidemaalari Saara Piispa ohjaa Kettukin Kesän sävyt taideleirillä 2013 Henkilökohtaisten avustajien rooli Henkilökohtaisen avustajan tehtävä on tärkeä, on läsnä tukemassa ei ohjaamassa Henkilökohtaisten avustajien rooli: taiteilijan ja kehitysvamma- alan asiantuntijan parityöskentely: kuunnellen, antaen tilaa toisen ajatuksille Jos asiakkaalla on henkilökohtainen avustaja, ohjausvastuu on silti ohjaajalla Ohjaaja / taiteilija mahdollistajana = sillanrakennus
7 Vinkkejä ja ideoita erityisryhmien taideohjaajille Dokumentointi: Miksi tärkeää: Laajempi näkökulma: oma muisti on myös valikoiva Voi huomata taitoja, jotka tärkeitä yksilön kehityksen kannalta Oppimisen apuväline: Oppimispäiväkirja (portfolio, blogi, sähköinen reissuvihko) Dokumentointia käytetään hyödyksi mm. hopsien tekoon Asiakkaalle itselle tärkeä muistaa terapeuttinen vaikutus, ilon aihe Asiakkaan taidot esiin: taidot voivat siirtyä myös muihin toimintoihin Käytetään myös markkinointiin: Dokumentit rahoittajalle, asiakkaalle Taiteella vaikuttaminen > huomion herättäminen > media Rohkaiseminen dokumentointiin (valokuvaus jne.) Esim. opiskelija dokumentoimaan. Hän saa samalla oppia, ja tulee dokumentoitua. Kerrotaan mahdollisuudesta oppilaitoksille > Vakiinnutettava tapa oppilaitoksiin, media- alan opiskelijat ym..
8 Vinkkejä ja ideoita erityisryhmien taideohjaajille Dokumentointi: Haasteita: Missä dokumenttiaineistot säilytetään? Miten niitä käytetään? Kuka hallinnoi? Varastotilan loppuminen: dokumentoidaan teokset ja annetaan ne asiakkaille itselleen Käytäntöjä Esineet, taideteokset Esim. lappu töiden mukana nimi, tekniikka, tekijä, aika, kuvattu / ei kuvattu (Ohjaaja / apulainen tekee) Hetki, mistä ei jää jälkeä: Tarinallistamalla, Kerrottu tarina talteen saduttamalla Videodokumentointi > havainnointia myös tekijöille Luvat: Paperi valmiina, lomakkeet, joissa perusasiat täydennettäväksi Miten kerrotaan lupien saamisen tärkeydestä asiakkaalle: asia heidän omaksi hyväksi > julkisuutta, hyötyä itselle ja innostavaa! (Valokuvia: Johannes Romppanen (johannesromppanen.com/)
9 Vinkkejä ja ideoita erityisryhmien taideohjaajille Hyväksi koettuja malleja: Draama 3 vuotta kestävä projekti lopputulos näytelmä (Valkeakosken toimintakeskus sari.wallenius@valkeakoski.fi ) Teatteri > pöytäteatteri ( nuket, kynät, kädet ym.) > käsikirjoitus > Pieni ryhmä! 5 henkilöä Esineet virittäjänä Motivaatio itse tekemisestä meidän oma juttu Teatteriryhmän tapaamiset n. kerran viikossa. Taidemaalari Katri Stenberg kertoo ryhmän ajatuksista ja ideoista oppimiskahvilassa. Valokuvanäyttely tarjolla kiertoon: Katso minua! muotokuvia unelmista valokuvanäyttely Näyttely Tulppaanitalossa päättyy sen jälkeen Asterixit, enkelit ym. ovat vapaita saapumaan luoksenne!
10 Vinkkejä ja ideoita erityisryhmien taideohjaajille Hyväksi koettuja malleja: Yhteinen kuva ryhmällä Silmät kiinni aloitus, siitä jatketaan > miten puuttua toisen työhön, miten luovuttaa oma työ muille Parityö Poikkitaiteellisuus: Musiikki taustalla maalauksessa (rauhoittumien) (esim. gregoriaaninen kirkkomusiikki) Materiaali tuttu / tuntematon esim. savi Sarjakuvat Graffitit Teatteri Tanssi jne. Kettukin graffitipajassa keväällä 2013 syntyi kaksi upeaa teosta. Ne olivat esillä Hymykuoppa- näyttelyssä Iittalassa. Pilkkominen: Pilkotaan työ pienempiin osiin ja kokonaisuuksiin. Helpompi opetella työvaiheita, tutustua uusiin materiaaleihin. Uusi, suuri kokonaisuus voi olla hankala omaksua Haja- ajatuksia: Teosten nimeämisen mukavuus ja tärkeys Kartongista kansio: väriopin tehtävät kanteen ja pohjaan (näyttelyyn esille) Miro Mantere - muusikko, rytmitön musiikki ( voima- artikkeli/2006/numero- 1/tahditonta- musiikkia)
11 Taidetta vai terapiaa? Käsiteriihi Osallistujat, taiteen tekijät: Ketkä osallistuvat taiteen tekemiseen: (erityistaiteilijan lisäksi) Ohjaaja Kuvataideopettajat, erityisopettajat Kettukin taiteilijan Ville Seppälän muistonäyttely järjestettiin Art Kaarisillassa syksyllä Henkilöt, joilla on Oma kiinnostus / voimavarat Kannustava perhetausta Kannustava kulttuurista kiinnostunut tukiverkosto Muu, esim. asumisyhteisö, joka tukee (Sattumankauppaa) Miten he kertovat asiasta, miten mieltävät tekemisensä? Näyttely tekee taiteilijaksi, vahvistaa, tasavertaistaa Arvostus välittyy Yksilöllisyys Vaikutus mielikuviin Halu näyttää ja jakaa Taiteen käsite itseilmaisu Vuorovaikutus
12 Taidetta vai terapiaa? Käsiteriihi Osallistujat, taiteen tekijät: Miten he mieltävät toistensa taiteen tekemisen / vammattomien taiteen? Ryhmään kuuluminen Oma kuulumisen tunne, yhteys, Osakulttuuri Ulkopuolelta tuleva tunnustus Kiinnostus, havainnointi Suhtautuu taiteeseen taiteena, josta joko tykkää tai ei Riippuu taidenäkemyksestä, ihan niin kuin koululla Taidemaailmaan menon mahdollistaminen (ohjaajan rooli)
13 Taidetta vai terapiaa? Käsiteriihi Ohjaajat: Ketkä ohjaavat taiteilijoita? Taidepedagogit taiteen ammattilaiset Hyvät pedagogiset taidot tärkeää! Moniammatillinen porukka Milloin tehdään taidetta? Kuka on taiteilija? - vain osasta ryhmissä kävijöistä tulee taiteilijoita Taiteilija / kädentaito- ohjaaja /(sosiaalialan henkilö)? Tietää itsestään mistä on kyse Sosiaalialan henkilö: taide vain välineenä? On hyvä, että on uskallusta ohjata taidetta Kuvataiteilija Mikko Myöhänen ohjasi Kettukin graffitipajassa keväällä 2013 kuutta uutta katutaiteilijaa. Ohjaajan roolit? Persoonan merkitys Näkee jokaisen ihmisen potentiaalin ja auttaa sitä tulemaan esiin. Opettaja (ohjausta ja kannustusta) Avustaja Kaveri Tuki ja kannustus Kasvattaja Kriitikko Inspiroiva veturi Kunnianhimo
14 Taidetta vai terapiaa? Käsiteriihi Taiteen tekemisen mahdollistajat: Kuka on osana taidetoimintaa? Rahoittajat! Viranomaisten byrokratia esteenä Taiteilijan lähipiirin innostus on ratkaisevaa Perhe ja asumisyhteisö ym. Valtaa liikaa asuntolaväellä joskus Palveluntarjoajat, arjen lähityöntekijät Osallistujan oman vahvuuden löytyminen Kehitysvammaisten vastuuhenkilöt Päättäjät Kunnat / viranomaiset yms. vaikeita saada ymmärtämään Vaatii lähipiirin sitkeää työtä Tukien maksajat Kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki avasi Papunetin näyttelyn Art Kaarisillassa vuonna Miten he kutsuvat toimintaa? Mitä käsitteitä he käyttävät? Taidetta / terapiaa / askartelua? Kuntouttava aspekti = tärkeää taidetoiminnassa! Tämän vanhemmatkin usein huomaavat! Askartelua : Täytyy nähdä vaivaa, että termiä saadaan muutettua taidetoiminnaksi. Esimerkki: Asuntolan väki päätti, että x:n taideharrastus on töhertelyä
15 Taidetta vai terapiaa? Käsiteriihi Julkisuus: Kuka kommentoi ja miten? Kuinka teoksia kuvaillaan mediassa / tukikodeissa / perheissä / kuntien ja valtion papereissa? Taidearvostelijat! Hämeen sanomat Hesari Teosten arvottava tarkastelu: mitä merkitystä on taidearvosteluilla? Tulevat merkityksi taiteen kaanoniin Historiankirjoitus Kannustaa tekijöitä tekevät tunnetuksi kaikelle kansalle Ihmisten taidetta. Ilo. Voiko teoksia arvioida kuten vammattomien teoksia? Pitää arvioida samoin! Eläinten syksy näyttelyn avajaisissa 2013 taiteilijat saivat sivellinkukkaset. Teosten esille asettamisen portinvartijat: kuka päättää ja miten? Taidekriteerit pitää olla! < kuka määrittelee > riippuu taidenäkemyksistä Kehitysvammaisten taide nimityksen käyttö: asialla on kaksi puolta! Voi tulla liikaa (?) mediajulkisuutta < kansalaisopisto
16 Taidetta vai terapiaa? Käsiteriihi Julkisuus aina tärkeää! Mitä erityistaiteeseen kuuluu: teos taideyhteisöt apuraha- anomukset näyttelyiden järjestelyt, ripustukset, markkinointi Kettukin Vuoden taiteilija näyttely nostaa esiin vuosittain kehitysvammaisen taiteilijan. Vuonna 2013 näyttelyn ja tittelin sai OmaPolku ry:n puupiirrosryhmä. Taiteilijaseurat: Kuuluuko kehitysvammaisia taiteilijoita muihinkin taiteilijaseuroihin kuin esim. Kettukiin? Kyllä: Porvoossa, Lieksassa ja Joensuussa ainakin Avoimiin näyttelyihin hakeminen! (Pitää olla taustavoimat, jotka tekevät paperityöt) Opittavaa on, miten suhtaudutaan tämän kaltaiseen ilmiöön!
17 Kuudes valtakunnallinen verkostotapaaminen alan toimijoille järjestetään syksyllä Tapaamisen teemoista tulee verkoston jäsenille kysely keväällä: mitä teemoja halutaan käsiteltävän seuraavaksi? Päivi Lilja Uusi toiminnanjohtaja lähtien: paivi.lilja@kettuki.fi Taidekeskus Kettuki taidekeskus@kettuki.fi Iittalan taidetalo Iittalantie Iittala
Räjäytetään taidemarkkinat! Seminaaritehtävien avainlöydökset: esimerkkejä ja yhteenvetoa keskusteluista
Räjäytetään taidemarkkinat! Seminaaritehtävien avainlöydökset: esimerkkejä ja yhteenvetoa keskusteluista ? Miten saada tavalliset suomalaiset ostamaan arvokkaampia teoksia kuin nykyään? Kerro entistä paremmin
Elämän kartat -3. koulutustapaaminen-
Elämän kartat -3. koulutustapaaminen- Käydään läpi kotitehtävä Mieti lomakkeen avulla asioita jotka toimivat hyvin elämässäsi joihin toivoisit muutosta. Asioita, joita haluaisit muuttaa elämässäsi voidaan
Erityistaiteen verkostotapaaminen
Erityistaiteen verkostotapaaminen 10.10.2014 Hämeenlinna KOOSTE PÄIVÄN OHJELMASTA Kettuki, Kirjastokatu 1, 13100 Hämeenlinna www.kettuki.fi 044 040 5107 PÄIVÄN OHJELMA 9:00 Aamukahvi ja ilmoittautuminen
Taide ja kulttuuri, valinnainen. Ilmaistutaidon työpaja (YV9TK1)
Kuvaukset 1 (6) Taide ja kulttuuri, valinnainen Ilmaistutaidon työpaja (YV9TK1) Tavoitteet Opiskelija kehittää luovuuttaan, yhteistyökykyään ja viestintätaitojaan rohkaistuu ilmaisemaan itseään itseilmaisun
Harjoittelu omassa opetustyössä ammatillisen koulutuksen parissa
Harjoittelu omassa opetustyössä ammatillisen koulutuksen parissa Ohjeet opiskelijalle Opiskelija harjoittelee omassa opetustyössään ammatillisessa koulutuksessa. Opetusharjoittelussa keskeisenä tavoitteena
OPAS OHJAAJALLE ohjaajana toimiminen
OPAS OHJAAJALLE ohjaajana toimiminen 2 JOHDANTO Tämä opas on tarkoitettu työpaikkaohjaajille, jotka ohjaavat opiskelijoita työelämässä. Opas sisältää tietoa ohjaajana toimimisesta. Oppaassa käsitellään
Murkkufoorumi - Vertaisryhmät nuorten vanhemmille. Johanna Syrjänen, Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry 19.2.2014 1
Murkkufoorumi - Vertaisryhmät nuorten vanhemmille 19.2.2014 1 Linkki-toiminta Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry:n Murkkuneuvola hanke (RAY-rahoitus 2011-2015) Tavoitteet: 1. 12-18 vuotiaiden lasten
Esikoulu- / perhepäiväkotikysely 2015
Esikoulu- / kysely 2015 Tutkimuksen tuloksia käytetään parantamaan esikoulujen ja päiväperhekotien laatua Göteborgissa. Vastaa kysymyksiin omien, vanhempana tai huoltajana saamiesi kokemusten pohjalta.
Kehitysvammaisten lasten puheen ja kielen kuntoutus
Kehitysvammaisten lasten puheen ja kielen kuntoutus Jaana Salminen, johtava puheterapeu3 Helsingin kaupunki, Kehitysvammapoliklinikka jaana.salminen@hel.fi 1 Kehitysvammaisten lasten puheen ja kielen kuntoutus
Kehitysvammaisten taiteilijoiden Tuki ry. Vuosikertomus 2013
Kehitysvammaisten taiteilijoiden Tuki ry. Vuosikertomus 2013 Iittalantie 130 14500 Iittala www.kettuki.fi taidekeskus@kettuki.fi + 358 44 040 5107 SISÄLLYS 1 KETTUKI RY JA TAIDEKESKUS KETTUKI... 3 1.1
Kehitysvammaisten taiteilijoiden tuki ry. Vuosikertomus 2014
Kehitysvammaisten taiteilijoiden tuki ry. Vuosikertomus 2014 Kirjastokatu 1 13100 Hämeenlinna www.kettuki.fi taidekeskus@kettuki.fi + 358 44 040 5107 SISÄLLYS JOHDANTO... 3 YLEISTÄ... 3 Hallinto... 4 Toimitilat...
Opetushallituksen kuulumiset
Opetushallituksen kuulumiset Helsinki 11.9.2015 SML:n pulmaparlamentti Eija Kauppinen OPETUSHALLITUS 1 Uudistuvat opetussuunnitelmat 2012-2017 Yleissivistävä koulutus Esiopetus 2014 Perusopetukseen valmistava
HAASTAVAN OPISKELIJAN OHJAAMINEN - S E I T S E M ÄN OVEN TA K A N A - Anu Kilkku koulutuspäällikkö Keskuspuiston ammattiopisto
HAASTAVAN OPISKELIJAN OHJAAMINEN - S E I T S E M ÄN OVEN TA K A N A - Anu Kilkku koulutuspäällikkö Keskuspuiston ammattiopisto PALAUTETTA OPISKELIJOILTA Kiitos kun välitit, kiitos kun kuuntelit, kiitos
Ostoskassit pullollaan miten kehittää
Ostoskassit pullollaan miten kehittää opettajan valmiuksia maahanmuuttajan kohtaamisessa? Monikulttuurisuustaitojen kehittäminen kouluyhteisöss ssä 22.-23.11.2007 23.11.2007 FL Heidi Vaarala Jyväskyl skylän
Suomen lasten ja nuorten säätiö Myrsky-hanke projektipäällikkö Riikka Åstrand. Valtakunnalliset sjaishuollon päivät Tampere 2.10.
Suomen lasten ja nuorten säätiö Myrsky-hanke projektipäällikkö Riikka Åstrand Valtakunnalliset sjaishuollon päivät Tampere 2.10.2013 MYRSKY-HANKE mahdollistaa nuorille suunnattuja, nuorten omia voimavaroja
Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma
Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma Perhepäivähoidon toiminta-ajatus Perhepäivähoito tarjoaa lapselle mahdollisuuden hoitoon, leikkiin, oppimiseen ja ystävyyssuhteisiin muiden lasten kanssa. Varhaiskasvatuksen
Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma
Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma SISÄLLYS 1 Ohjauksen järjestämisen rakenteet, sisällöt, tavoitteet ja toimintatavat... 4 1.1 Vuosiluokat 1-2... 4 1.1.1 Tavoitteet... 4 1.1.2 Sisällöt
NUORTEN ASUMISKURSSIN TOIMINTAMALLI
NUORTEN ASUMISKURSSIN TOIMINTAMALLI 1 Sisällys 1. Tausta... 2 2. Kohderyhmä... 3 3. Tavoitteet... 3 4. Järjestäjät... 3 5. Resurssit... 4 6. Markkinointi... 5 7. Kurssin teemat... 5 8. Palautteiden kerääminen
10/23/2012 Olli Määttä
Oppitunnin käsikirjoitus harjoittelijalle ja ohjaajalle. Tunnin pitämisen ja ohjaamisen tuki. Riittävän joustava. Edellytys oppitunnille: ilman hyväksyttyä tuntisuunnitelmaa ei harjoitustuntia voi pitää.
KÄYTÖSSÄOLEVAT DOKUMENTOINTI MENETELMÄT VALOKUVATAAN
KÄYTÖSSÄOLEVAT DOKUMENTOINTI MENETELMÄT VALOKUVATAAN Kuvataan lasten toimintaa Kamerat tutuiksi kaikille taideprojektissa Muissa päivän tilanteissa kuvattu connected day Annantalo-projektissa henkilökunta
Työssäoppimisen ohjaus soveltuu pääosin käytettäväksi myös opiskelijoiden liikkuvuusjaksoilla
Työssäoppimisen ohjaus soveltuu pääosin käytettäväksi myös opiskelijoiden liikkuvuusjaksoilla SUUNNITTELU JA VALMENNUS TYÖSSÄOPPIMISEEN TYÖSSÄOPPIMISEN ALOITUS TYÖELÄMÄYHTEISTYÖN SUUNNITELMA Työpaikka-analyysi
Ilo ja oppiminen näkyviksi
Ilo ja oppiminen näkyviksi -pedagoginen dokumentointi työmenetelmänä LTO, KT Piia Roos www.piiaroos.fi Nyt on pedagogiikan aika! Miten määrittelemme pedagogiikkaa? Mitä se tarkoittaa varhaiskasvatuksen
Innostunut oppilaskunta. Koulutus peruskoulun oppilaskuntatoiminnan ohjaajille
Innostunut oppilaskunta Koulutus peruskoulun oppilaskuntatoiminnan ohjaajille Tervetuloa! 2,5 tuntia Kaksi osiota Vaikuttavat oppilaat Kannustavat aikuiset Teemaan johdattavat videot sekä keskustelu- ja
Lapsen osallisuus ja kuuleminen
Lapsen osallisuus ja kuuleminen Lapsilähtöisyys rikosseuraamusalalla -seminaari 20.11.2015 L A S T E N S U O J E L U N K E S K U S L I I T T O A r m f e l t i n t i e 1, 0 0 1 5 0 H e l s i n k i P u h.
Kuka tekee arjen valinnat? Hyvää ikää kaikille seminaari Seinäjoki 18.9.2014 autismikuntoutusohjaaja Sanna Laitamaa
Kuka tekee arjen valinnat? Hyvää ikää kaikille seminaari Seinäjoki 18.9.2014 autismikuntoutusohjaaja Sanna Laitamaa Erityistarpeita vai ihan vaan perusjuttuja? Usein puhutaan autismin kirjon ihmisten kohdalla,
OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI
OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI Valtioneuvoston vuonna 2012 antaman asetuksen pohjalta käynnistynyt koulun opetussuunnitelman uudistamistyö jatkuu. 15.4.-15.5.2014 on
MITÄS NYT TEHDÄÄN? Kodin ja koulun yhteistyö & SOME 20.8.2015 Jaakko Nuotio, Nuorten Palvelu ry
MITÄS NYT TEHDÄÄN? Kodin ja koulun yhteistyö & SOME 20.8.2015 Jaakko Nuotio, Nuorten Palvelu ry Isä ja äiti - perusasiat riittävät aikuisella menee hyvin aikuisella on aikaa ja kiinnostunut minusta voisi
KIT -uutiskirje 2/2014. Täysi tohina päällä. Tutkimuksessa on saatu ensimmäisiä tuloksia
1/5 KIT -uutiskirje 2/2014 Täysi tohina päällä Kehitysvammaiset ihmiset töihin (KIT) projektissa kevät on ollut touhua täynnä: Tutkimuksessa on kerätty aineistoa ja saatu ensimmäisiä tuloksia. Työvalmentajarengas
PORTFOLIO Por+olion laa0misessa on hyvä huomioida seuraavia seikkoja
PORTFOLIO PORTFOLIO Por+olion laa0misessa on hyvä huomioida seuraavia seikkoja Por+olion sisältöä ja muotoa kanna>aa mie?ä ennen aloi>amista. Tavoi>eena on saada katsoja/ vastaano>ajan mielenkiinto pysähtymään
2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu
2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu Jokaisella lapsella tulisi olla itsestään kuva yksilönä joka ei tarvitse ulkopuolista hyväksyntää ympäristöstään. Heillä
Eväitä opintojen sujumiseen, opintojen suunnittelu ja esteettömyys opiskelussa. Opintopsykologi Katri Ruth
Johdatus akateemisiin opintoihin 2011 Eväitä opintojen sujumiseen, opintojen suunnittelu ja esteettömyys opiskelussa. Opintopsykologi Katri Ruth Tervetuloa opiskelijaksi! Opintopsykologi Katri Ruth MIKÄ
Työpajassa tutustutaan rouheaan ja hienostuneempaan katutaiteesseen, erilaisiin tekemisen tekniikoihin ja jalostetaan kokeilumielellä
TYÖPAJAT 2015-2016 Sinulla on käsissäsi lyhyt selostus niistä kaikista työpajoista, joita voit valita ensi lukuvuodeksi. Kokeile eri mahdollisuuksia ja valitse rohkeasti uusia työpajoja. KATUTAIDE KERAMIIKKA
Pitkäkankaan päiväkodin toimintasuunnitelma
Pitkäkankaan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Meillä lasta kannustetaan leikkiin. Tiedostamme leikin tärkeän merkityksen lapsen hyvinvoinnille ja oppimiselle. Aikuiset ja lapset
Portfolio maahanmuuttajanuorten ohjauksen työvälineenä. Emma Nylund
Portfolio maahanmuuttajanuorten ohjauksen työvälineenä Emma Nylund Ratkaiseva lähtökohta portfoliota tehtäessä: onko kyseessä TUOTOS vai VÄLINE? Portfolion käyttö on alkuaan lähtöisin taiteen, arkkitehtuurin
PORVOON KAUPUNKI. yleisen oppimäärän
PORVOON KAUPUNKI Taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän opetussuunnitelma Porvoon kaupunki / Sivistyslautakunta 4.9.2007 1. TOIMINTA-AJATUS... 2 2. ARVOT JA OPETUKSEN YLEISET TAVOITTEET, OPPIMISKÄSITYS,
KULTA -hanke Etelä-Savon kulttuurirahasto. Tutkimussuunnitelma 30.1.2012 Assi Liikanen
KULTA -hanke Etelä-Savon kulttuurirahasto Tutkimussuunnitelma 30.1.2012 Assi Liikanen Tutkimuksen tavoitteet Tavoitteena on tutkia taiteen ja kulttuuritoiminnan merkitystä ja vaikutuksia henkilökunnan
Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi
JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,
21.9.Hämeenlinna/Tuula Mikkola
Ohjaus on prosessi, johon liittyy välittämistä ja huolehtimista tukemista asioiden selventämistä ja opettamista aktivoimista ja motivointia arvostamista ja rohkaisua Tavoitteena on, että ohjaaja luo ohjattavalle
Etäopetuksen monet muodot
Etäopetuksen monet muodot Erikoistutkija Minna Nummenmaa Professori Erno Leh8nen Turun yliopisto Oppimistutkimuksen keskus Ope=ajankoulutuslaitos #itkfoorumi205 www.etaopetus.fi minna.nummenmaa@utu.fi
Yhdessä oleminen ja kohtaaminen turvallisuutta luovana tekijänä turvallisuutta luovana Marttaliitto tekijänä ry
Yhdessä oleminen ja kohtaaminen turvallisuutta luovana tekijänä Yhdessä oleminen Pirkko Elomaa-Vahteristo ja kohtaaminen 21.10.2010 turvallisuutta luovana Marttaliitto tekijänä ry Pirkko Elomaa-Vahteristo
Vaihtoehto A. Harjoittelu Oulun seudun harjoitteluverkostossa Vaihtoehto B. Harjoittelu Rovaniemen seudun harjoitteluverkostossa
Vaihtoehto A. Harjoittelu Oulun seudun harjoitteluverkostossa Vaihtoehto B. Harjoittelu Rovaniemen seudun harjoitteluverkostossa Ohjeet opiskelijalle Vaihtoehdoissa A ja B opiskelija harjoittelee joko
Terveisiä ops-työhön. Heljä Järnefelt 18.4.2015
Terveisiä ops-työhön Heljä Järnefelt 18.4.2015 Irmeli Halinen, Opetushallitus Opetussuunnitelman perusteet uusittu Miksi? Mitä? Miten? Koulua ympäröivä maailma muuttuu, muutoksia lainsäädännössä ja koulutuksen
Oppiminen taidekasvatuksen kautta Taikalampun monipuoliset työkalut opettajan apuna Saara Vesikansa 11.9.2013 Kuntamarkkinat
Oppiminen taidekasvatuksen kautta Taikalampun monipuoliset työkalut opettajan apuna Saara Vesikansa 11.9.2013 Kuntamarkkinat Mikä on Taikalamppu? Lasten- ja nuortenkulttuurikeskusten verkosto Perustettu
Kotoportfolio on suunnattu maahanmuuttajakoulutusten opettajille ja ohjaajille.
KOTO PORTFOLIO Kotoportfolio on teemoitettu ohjauksen työväline opiskelijan kotoutumisprosessin ja oman osaamisen näkyväksi tekemiseen. Se tukee maahanmuuttajan kotoutumista suomalaiseen yhteiskuntaan
RAPORTTI TYÖELÄMÄJAKSOLTA 1.1.-28.2.2011
1 RAPORTTI TYÖELÄMÄJAKSOLTA 1.1.-28.2.2011 Peruspalvelukuntayhtymä Kallio / Pirttirannan päiväkoti Peruspalvelukuntayhtymä Kallio / Peltopuiston päiväkoti Kalajokilaakson koulutuskuntayhtymä Oulaisten
Joustavien opetusjärjestelyiden kehittäminen
Joustavien opetusjärjestelyiden kehittäminen - oppilaslähtöinen näkökulma Helsinki 27.4.2012 Marja Kangasmäki Kolmiportainen tuki Erityinen tuki Tehostettu tuki Yleinen tuki Oppimisen ja koulunkäynnin
oppilaan kiusaamista kotitehtävillä vai oppimisen työkalu?
Oppimispäiväkirjablogi Hannu Hämäläinen oppilaan kiusaamista kotitehtävillä vai oppimisen työkalu? Parhaimmillaan oppimispäiväkirja toimii oppilaan oppimisen arvioinnin työkaluna. Pahimmillaan se tekee
Kangasalan kunta/ Varhaiskasvatus 18.11.2014 Sääntökirja päivähoidon palvelusetelipalvelujen tuottamisesta Sääntökirjan erityinen osa Liite 1
PÄIVÄHOITOTOIMINNAN EHDOTTOMAT KELPOISUUSEHDOT JA LAATUVAATIMUKSET Palveluntuottajan on täytettävä kaikki kohdissa 1-3 laadulle asetetut laatukriteerit. Kelpoisuusehtoihin sisältyvät lainsäädännön vaatimukset
Verkostoista voimaa ergonomiaosaamiseen
Verkostoista voimaa ergonomiaosaamiseen Eija Mämmelä, Oulun Ammattikorkeakoulu Fysioterapian tutkintovastaava, Potilassiirtojen ergonomiakorttikouluttaja Hyvät ergonomiset käytänteet vanhusten hoitotyön
Osaamisen arviointi korkeakoulutettujen oppisopimustyyppisissä täydennyskoulutuksissa
Osaamisen arviointi korkeakoulutettujen oppisopimustyyppisissä täydennyskoulutuksissa Suunnittelija Tarita Tuomola, Metropolia Ammattikorkeakoulu Koulutuspäällikkö Mika Saranpää, HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulu
SUKELLUS TULEVAISUUDEN OPPIMISEEN
SUKELLUS TULEVAISUUDEN OPPIMISEEN Prof Kirsti Lonka kirstilonka.fi, Twitter: @kirstilonka Opettajankoulutuslaitos Helsingin yliopisto Blogs.helsinki.fi/mindthegap Blogs.helsinki.fi/mindthegap Opettajan
Kasvun ja oppimisen lautakunta liite nro 1 (1/9) KULTTUURIKASVATUSSUUNNITELMA Kulttuurikoski
Kasvun ja oppimisen lautakunta 17.5.2018 liite nro 1 (1/9) KULTTUURIKASVATUSSUUNNITELMA Kulttuurikoski Kasvun ja oppimisen lautakunta 17.5.2018 liite nro 1 (2/9) Kulttuurikasvatussuunnitelma Kulttuurikasvatussuunnitelma
Ilo ja oppiminen näkyviksi! Pedagoginen dokumentointi työmenetelmänä
Ilo ja oppiminen näkyviksi! Pedagoginen dokumentointi työmenetelmänä LTO, KT Piia Roos (KT Liisa Ahonen) Mitä uusi Vasu tuo tullessaan? 1 Jokainen lapsi on ainutlaatuinen ja arvokas juuri sellaisena kuin
Toivoa tulevaan -kirjakampanja
Ennakkokartoitus seurakuntien päättäjille. Vastaukset 28.2.2014 mennessä! Syrjäytymisen ehkäisemiseksi Toivoa tulevaan -kirjakampanja NUORILLE AUTTAJILLE PÄÄTTÄJILLE KASVATTAJILLE HAASTE Hyvä Sanoma ry
Vapaaehtoistoiminnan haasteet tämän päivän Suomessa Sosiaali- ja terveysjärjestöjen järjestöfoorumi 5.12.2006 Joensuu
Vapaaehtoistoiminnan haasteet tämän päivän Suomessa Sosiaali- ja terveysjärjestöjen järjestöfoorumi 5.12.2006 Joensuu Henrietta Grönlund, TM, tutkija Helsingin yliopisto henrietta.gronlund@helsinki.fi
OSAII. Miten toteutan pedagogista dokumentointia? Videoluento 2. Lapsen ja huoltajien tasot
OSAII Miten toteutan pedagogista dokumentointia? Videoluento 2. Lapsen ja huoltajien tasot Tukimateriaalin rakenne OSA I Johdanto pedagogiseen dokumentointiin Videoluento 1: Johdanto, Kirsi Tarkka OSA
portfolion ohjeet ja arviointi
2015 portfolion ohjeet ja arviointi EIJA ARVOLA (5.10.2015) 2 Sisällysluettelo 1. TYÖPORTFOLIO (ei palauteta opettajalle)... 3 2. NÄYTEPORTFOLIO (palautetaan opettajalle)... 3 3. NÄYTEPORTFOLION SISÄLLÖN
HYKKI HERÄÄ! Koko koulun yhteinen aamuviritys
HYKKI HERÄÄ! Koko koulun yhteinen aamuviritys Kaikki liikkeelle yhdessä Miksi HYKKI HERÄÄ? Liikunta ja fyysinen aktiivisuus parantaa / kehittää / lisää muisti, tarkkaavaisuus, tiedonkäsittely- ja ongelmanratkaisutaidot
Luonnossa kotonaan -toiminnalle on määritelty Toiminnan laadulliset kriteerit (1.) ja Toimipaikan kriteerit (2.).
Luonnossa kotonaan kriteerit Luonnossa kotonaan -toiminnalle on määritelty Toiminnan laadulliset kriteerit (1.) ja Toimipaikan kriteerit (2.). Toiminnan laadulliset kriteerit (1.) kuvaavat tapaa, jolla
J.J. Jedulainen 20.11.2012 1
1 MOOD- VALMENNUS Ohjauksen apuvälineenä Susanna Hjulberg LÄHDE: Koskinen, K. & Hautaluoma, M. (toim.) Valmennuksessa erilainen oppija. Välineitä työ- ja yksilövalmennukseen. Valtakunnallinen työpajayhdistys
ASIAKASOSALLISUUS VARHAISKASVATUKSESSA LASTENSUOJELUPÄIVÄT 29.9.2011. Birgitta Vilpas ja Sylvia Tast
ASIAKASOSALLISUUS VARHAISKASVATUKSESSA LASTENSUOJELUPÄIVÄT 29.9.2011 Birgitta Vilpas ja Sylvia Tast Miksi lähdimme kehittämään toimintaamme tähän suuntaan? Mikä sai meidät pohtimaan asiakkaidemme osallistamista?
LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA
LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA Susanna K. Lehto. Lasten ja nuorten taidekeskuksen arkisto Tervetuloa Villa Artun näyttelyihin, työpajoihin ja tapahtumiin! Pelattava näyttely
Pasilan studiot. Median & luovien alojen keskus. Ilkka Rahkonen, Chief Partnership Officer, Operations, Yleisradio Oy
Pasilan studiot Median & luovien alojen keskus Ilkka Rahkonen, Chief Partnership Officer, Operations, Yleisradio Oy Suomalainen elokuvateollisuus hyötyy tästä ihan varmasti. Tässä kannattaa olla mukana
NY Yrittäjyyskasvatuksen polku ja OPS2016
NY Yrittäjyyskasvatuksen polku ja OPS2016 Nuori Yrittäjyys Yrittäjyyttä, työelämätaitoja, taloudenhallintaa 7-25- vuotiaille nuorille tekemällä oppien 55 000 oppijaa 2013-14 YES verkosto (17:lla alueella)
1. Oppimisen ohjaamisen osaamisalue. o oppijaosaaminen o ohjausteoriaosaaminen o ohjausosaaminen. 2. Toimintaympäristöjen kehittämisen osaamisalue
Sivu 1 / 5 Tässä raportissa kuvaan Opintojen ohjaajan koulutuksessa oppimaani suhteessa koulutukselle asetettuihin tavoitteisiin ja osaamisalueisiin. Jokaisen osaamisalueen kohdalla pohdin, miten saavutin
Arviointikriteerit (yli 2 vvh kokonaisuudessa myös hyvän osaamisen kuvaus)
VALINNAISAINEEN OPETUSSUUNNITELMA: MUSIIKKI (Make music) Musiikin monipuolinen tekeminen ryhmässä. HYPE painotus Musiikin tekeminen ryhmässä kehittää sosiaalisia taitoja. Oma tekeminen täytyy sovittaa
Kaakonpojan päiväkodin toimintasuunnitelma
Kaakonpojan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Meille tärkeitä asioita ovat turvallisen, kannustavan ja luotettavan kasvatusilmapiirin luominen. Lapselle opetetaan vastuullisuutta;
ekulkuri Verkko-opetus tukea tarvitsevien oppilaiden apuna
ekulkuri Verkko-opetus tukea tarvitsevien oppilaiden apuna Opetushallituksen oppimisympäristöjen kehittämishanke 2013-2014 Etäkoulu Kulkuri, Turun normaalikoulu ja Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu
minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start
minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start 2. painos 2019 Julkaisija ja kustantaja: Varsinais-Suomen Yrittäjät Tekijät: Johanna Vainio ja Hanna Tarvainen / Varsinais-Suomen Yrittäjät Valokuvat: Emmi
Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana
Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana Vertaistuki Samassa elämäntilanteessa olevat tai riittävän samankaltaisia elämänkohtaloita kokeneet henkilöt jakavat toisiaan kunnioittaen kokemuksiaan. Vertaisuus
MILLAINEN VÄKI TÄÄLLÄ TÄNÄÄN PAIKALLA?
MIKÄ NUORTA AUTTAA? MILLAINEN VÄKI TÄÄLLÄ TÄNÄÄN PAIKALLA? KUN ITSE OLIN NUORI? KUINKA MONI KÄYNYT ITSE TERAPIASSA TAI SAANUT APUA? Innostunut, olen mukana kaikessa ikä Teen työni hyvin, ei muuta Oven
Tanssin yleinen ja laaja. oppimäärä. Eija Kauppinen, Opetushallitus
Tanssin yleinen ja laaja oppimäärä Eija Kauppinen, Opetushallitus Aluehallintovirasto, Pohjois-Suomi Taiteen perusopetus ja uusi OPS Muhos, 20.10.2017 Tanssin laaja ja yleinen oppimäärä Perusteiden taiteenalakohtaisten
Suuntana ajatteleva koulu. Liperin vanhempainilta
Suuntana ajatteleva koulu Liperin vanhempainilta 20.11.2017 OPH:n rahoittama hanke Akaan perusasteen koulut (8) Lappeenrannasta kolme koulua Viinijärven alakoulu, Liperi Helsingin yliopiston koulutuksen
Teema: työ- ja toimintakyvyn arviointi välityömarkkinoilla
Kainuun alueellinen työkokousseminaari: 17.11.2014 Kajaani Teema: työ- ja toimintakyvyn arviointi välityömarkkinoilla Tilaisuus järjestettiin yhteistyössä Vates-säätiön, Välityömarkkinat osana työelämää
Jyväskylän Taiteilijaseura ry
TILATEOS YRITYKSEN VALMISTAMISTA TUOTTEISTA Valmistetaan yritykselle tilataideteos, jossa käytetään materiaalina yrityksen valmistamia tuotteita. Teoksen lähtökohtana ovat tilaajan toiveet. Teos voi olla
Tervetuloa Tienviittoja tulevaisuuteen ikäperheseminaariin 4.11.2014
Tervetuloa Tienviittoja tulevaisuuteen ikäperheseminaariin 4.11.2014 Ohjelma 9.30 Avaussanat Riitta Hakoma, vammaispalvelujen johtaja, Etelä-Karjalan Sosiaali- ja terveyspiiri 9.45 Kehitysvammaisten Palvelusäätiön
Seminaari 6.9.2011 Heli Lepistö
Seminaari 6.9.2011 Heli Lepistö Tutustu opetussuunnitelmaan. Mitä ollut? Mitä on tulossa? Opetusryhmän aikaisemmat tiedot, taidot ja kokemukset. Mieti jakson keskeiset opittavat asiat, käsitteet, opetuksen/oppimisen
Koululaisten oma yhteiskunta
Koululaisten oma yhteiskunta Yrityskylä on kuudesluokkalaisille suunnattu yhteiskunnan, työelämän ja yrittäjyyden oppimisympäristö. Yrityskylä on pienoiskaupunki, jossa on vähintään 15 eri yrityksen ja
ARJEN VOIMAVARAT JA NIIDEN JAKSAMISTA TUKEVA SEKÄ TERVEYTTÄ EDISTÄVÄ VAIKUTUS - Muistisairaan puolison miesomaishoitajana toimivien kokemuksia
ARJEN VOIMAVARAT JA NIIDEN JAKSAMISTA TUKEVA SEKÄ TERVEYTTÄ EDISTÄVÄ VAIKUTUS - Muistisairaan puolison miesomaishoitajana toimivien kokemuksia Elina Hynninen ja Maria Kolehmainen Toimeksiantajat: Itä-Suomen
Tasavertaisen kaveritoiminnan aloituskoulutus vammattomalle vapaaehtoiselle. Kehitysvammaisten Tukiliitto Best Buddies -projekti Marraskuu 2013
Tasavertaisen kaveritoiminnan aloituskoulutus vammattomalle vapaaehtoiselle Kehitysvammaisten Tukiliitto Best Buddies -projekti Marraskuu 2013 Tämä on esimerkki tasavertaisen kaveritoiminnan aloituskoulutuksesta.
Päiväkoti Eväsrepun varhaiskasvatussuunnitelma
Päiväkoti Eväsrepun varhaiskasvatussuunnitelma Toimintakulttuuri Näemme jokaisen lapsen ja hänen perhekulttuurinsa arvokkaana Kohtaamme jokaisen ihmisen siten, kuin toivoisimme itseämme kohdeltavan Toimimme
Fiktion käsitteet tutuiksi. Oppitunnit 1 4
Oppitunnit 1 4 Oppituntien kulku 1. oppitunti 2. oppitunti 3. oppitunti 4. oppitunti Fiktion käsitteet tutuiksi 1. Oppia fiktion käsitteiden hyödyntämistä kaunokirjallisten tekstien avaamisessa. 2. Oppia
KÄSITYÖ JAANA INKI TAMPEREEN NORMAALIKOULU ALAKOULU
KÄSITYÖ JAANA INKI TAMPEREEN NORMAALIKOULU ALAKOULU OPPIAINEEN TEHTÄVÄ Ohjata oppilaita kokonaiseen käsityöprosessin hallintaan Kehittää moniaistista, teknistä, materiaalista sekä teknologista ja kielellistä
Arvioinnin perusteista yksilön havainnointiin Mirja Hirvensalo, Jyväskylän yliopisto. Kuva Erkki Tervo
Arvioinnin perusteista yksilön havainnointiin Mirja Hirvensalo, Jyväskylän yliopisto Kuva Erkki Tervo OPS 2016 Oppilaiden kasvamista liikuntaan ja liikunnan avulla tuetaan monipuolisella, kannustavalla
Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea?
Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea? Maarit Mykkänen, Savon Vammaisasuntosäätiö Kehitysvammaliiton opintopäivät 2015 Tuetusti päätöksentekoon -projekti Projektin toiminta-aika: 2011-31.7.2015
- yhteistyötä yli yliopistorajojen - sähköiset työkalut aktiivisessa käytössä
Kouluttajalääkärikoulutus - yhteistyötä yli yliopistorajojen - sähköiset työkalut aktiivisessa käytössä Susanna Pitkänen, KM, Verkkopedagogi HY, Kansanterveystieteenlaitos IT-Med 13.5.2009 www.tthvyo.fi
Ohje työpaikkaohjaajalle
Ohje työpaikkaohjaajalle oppisopimusopiskelijan ammattitaidon arvioinnista Vain oppilaista voi tulla mestareita. (intialainen sananlasku) AJATUKSIA OPPISOPIMUSOPISKELIJAN AMMATTITAIDON KEHITTYMISEN ARVIOINNISTA
Tanssiopetus varhaiskasvatuksessa.
Tanssiopetus varhaiskasvatuksessa. «Liikkumisen ilo näkyy parhaten lapsessa. Maailman kokeminen ja ymmärtäminen edelyttää lapselta jatkuvaa liikettä,koskettamista, tuntemista,tuntemista, erottelemista
Ketään ei saa jättää yksin Voikukkia- verkostohankkeessa vahvistamme vanhempien hyvinvointia ja vanhemmuutta lapsen huostaanoton jälkeen
Ketään ei saa jättää yksin Voikukkia- verkostohankkeessa vahvistamme vanhempien hyvinvointia ja vanhemmuutta lapsen huostaanoton jälkeen VOIKUKKIA 2014 Suomen Kasvatus- ja perheneuvontaliitto ja Sininauhaliitto
Opetussuunnitelmauudistus Suomessa Tiina Tähkä, Opetushallitus
Opetussuunnitelmauudistus Suomessa 2.6.2015 Tiina Tähkä, Opetushallitus MAHDOLLINEN KOULUKOHTAINEN OPS ja sen varaan rakentuva vuosisuunnitelma PAIKALLINEN OPETUSSUUNNITELMA Paikalliset tarpeet ja linjaukset
Tehtävät. Elämänpolku opettaa. Selviytymistyylejä on monia. 114 ole oman elämäsi tähti
Tehtävät 1 Elämänpolku opettaa A. Miten olet selvinnyt vaikeista hetkistä elämässäsi? Voit palata tarkastelemaan ensimmäisessä luvussa piirtämääsi elämänjanaa ja pohtia tehtävää sen avulla. B. Kirjoita
Tietoinen (kirjallinen) lupa
Tietoinen (kirjallinen) lupa Tutkittava voi antaa tietoon perustuvan suostumuksensa osallistua tutkimukseen ainoastaan asianmukaisen informaation perusteella Läpinäkyvyys ja vastuullisuus Toisinaan vaaditaan,
Turva Minulla on turvallinen olo. Saanko olla tarvitseva? Onko minulla huolehtiva aikuinen? Suojellaanko minua pahoilta asioilta? Perusturvallisuus on edellytys lapsen hyvän itsetunnon ja luottamuksellisten
Sosiaalinen verkosto musiikinopetuksessa
Sosiaalinen verkosto musiikinopetuksessa Miikka Salavuo Teknodida 2008 Onko oppiminen tuote vai prosessi? Kuka määrittelee mitä opitaan? Mikä on tiedon merkitys ja tietokäsitys? Mikä on yhteisön rooli?
Unajan koulun valinnaisaineet
Unajan koulun valinnaisaineet Liikunta 5. luokalla Syvennetään liikkumisen perustaitoja: liikkuvuutta, voimaa, nopeutta ja kestävyyttä. Opitaan yhteistyötaitoja, ryhmässä ja yksilönä toimimista. Liikkumisen
Arvioin palvelusuunnitelmani tekemistä
Arvioin palvelusuunnitelmani tekemistä Mitä tämä vihko sisältää? 1. Kuka minä olen? 4 2. Miten aloitimme palvelusuunnitelman tekemisen? 5 3. Miten suunnittelin palvelujani ennen palvelusuunnitelmakokousta?
Motivaatio ja itsesäätely oppimisessa
Motivaatio ja itsesäätely oppimisessa 31.10.2007 Oulun yliopisto Koulutusteknologian tutkimusyksikkö Millaista oppimista tarvitaan? Epäselvien, muuttuvien ja avoimien ongelmien ratkaisu Oman ja muiden
AHOT- käytäntöjen jalkauttaminen ja jalkautuminen Savoniaammattikorkeakoulussa
AHOT- käytäntöjen jalkauttaminen ja jalkautuminen Savoniaammattikorkeakoulussa Anna-Leena Ruotsalainen AHOT:lla eli aiemmin hankitun osaamisen tunnistamisella ja tunnustamisella tarkoitetaan opiskelijan