Potilasjärjestöt entistä tärkeämpiä, peruspalveluministeri Paula Risikko Potilasturvallisuus on saumatonta yhteistyötä, laatupäällikkö Marina

Transkriptio

1 Suomen lehti No 3 lokakuu - marraskuu 2010 FINLANDS PATIENTTIDNING 3/2010 Potilasjärjestöt entistä tärkeämpiä, peruspalveluministeri Paula Risikko Potilasturvallisuus on saumatonta yhteistyötä, laatupäällikkö Marina Kinnunen Elinsiirto tuo lisäaikaa, lääkintöneuvos Raija Asola Onko sairaanhoito uhka vanhusten hoidolle, prof. Yngve Gustafson Tehokkuus toteutuu vain laadukkaalla hoidolla, pj. Paavo Koistinen Sairaanhoitojärjestelmämme tarvitsee laadun seurantaa, tiedottaja Jaakko Ojanne LEHTI TERVEYSPALVELUJEN KÄYTTÄJILLE

2 Suomen Potilasliitto ry:n jäsenyhdistysten ja ryhmien yhteystiedot ovat sivulla 24 Suomen Potilasliitto ry Finlands Patientförbund rf Toimisto: Helsinginkatu 14 A 1, Helsinki puh fax Sähköposti: toimisto@potilasliitto.fi kotisivut Pankkiyhteys: Sampopankki Hallitus: Paavo Koistinen, puh.joht., , paavo.koistinen@elisanet.fi, Inger Östergård, varapuh.joht, inger.ostergard@luukku.com, Jaakko Ojanne, talous, hallituksen sihteeri, jaakko.ojanne@welho.com Muut varsinaiset jäsenet: Johanna Pihlajamäki, Paula Määttä, Elsa Sipilä, Inka Svahn, Brita Pawli, Kalevi Järvinen, Matti Haimi, Jorma Nurmi, Tenho Palmroth, Arto Pyykkönen. Tässä numerossa: Pääkirjoitus: Tehokkuus toteutuu vain laadukkaalla hoidolla... 3 Ledare: Effektivitet förverkligas endast i en kvalitativ vård... 4 Potilasjärjestöt entistä tärkeämpiä... 6 Potilasturvallisuus on saumatonta yhteistyötä... 8 Elinsiirto tuo lisäaikaa... 9 Onko sairaanhoito uhka vanhusten hoidolle Sairaanhoitojärjestelmämme tarvitsee laadun seurantaa Ojanne pohtii Hoitovirheistä, kärsimyksistä ja niihin suhtautumisesta Potilasliiton avoimet ovet kokosi jäsenistöä Potilasliiton syysseminaari Järjestösivut Suomen Potilaslehti Finlands Patienttidning ISSN , 33. vuosikerta Suomen Potilaslehti ilmestyy 4 kertaa vuodessa, vuosikerran hinta on 16 euroa (sisältää postituksen kotimaassa). Etukannen kuva: Paavo Koistinen, Helsinginkadun elämän sykettä Vastaava päätoimittaja: Paavo Koistinen, gsm Toimitus: Jaakko Ojanne, gsm Osoite: Helsinginkatu 14 A 1, Helsinki Sähköposti: toimisto@potilasliitto.fi Kotisivut: Puh. (09) Painopaikka: Newprint Oy, Loimaa Painos: 9300 kpl Suomen Potilaslehti pidättää itsellään oikeuden olla julkaisematta sille pyytämättä toimitettua materiaalia. Lehti ei myöskään palauta sellaista kirjallista taikka kuvallista materiaalia, jota toimitukseen on pyytämättä lähetetty. 2

3 PÄÄKIRJOITUS Paavo Koistinen Suomen Potilasliitto ry:n puheenjohtaja Tehokkuus toteutuu vain laadukkaalla hoidolla 17. elokuuta Kauppalehtikin käsitteli pääkirjoituksessaan suomalaisen sairaanhoidon kustannustehokkuutta. Maassa, joka ikääntyy Euroopan maista kaikkein voimakkaimmin ja joka on kaiken lisäksi väestöltään suhteellisen harvaan asuttu, muodostaa terveydenhoidon tehokkuus erään lähitulevaisuutemme merkittävimmän taloudellisen kysymyksen. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen laskelmien mukaan Suomen kaikki terveydenhuollon menot olivat kaikkinensa noin 15 miljardia euroa. Näistä kustannuksista perusterveydenhoitoon meni kolme miljardia ja erikoissairaanhoitoon viisi miljardia. Vaikka rahasummat ovat oikeastaan jo reippaasti ylitse tavallisen terveyspalveluiden kuluttajan käsityskyvyn, on paikallaan verrata tilannettamme kansainvälisesti: Suomessa terveydenhuoltoon käytetään kansantulosta 9 %, mutta Yhdysvalloissa peräti 18 %. Suomalainen terveydenhoitojärjestelmä kestää siis varsin hyvin kansainvälistä vertailua. Itse asiassa nimenomaan Yhdysvalloissa presidentti Barak Obamalla on suuri urakka edessään hänen pyrkiessään muokkaamaan maassaan vallitsevia käytäntöjä, joissa kustannukset nousevat, mutta tehokkuus ei suinkaan aina toteudu. Tasaarvoisuudesta voidaan siitäkin olla kovin montaa mieltä. Suomella terveydenhoidon tehokkuus on kuitenkin ratkaisevassa määrin kohtalon kysymys, sillä maan huoltosuhde heikkenee tällä tietämällä pitkän aikaa. Edes maahan muuttavat ihmiset eivät tätä tilannetta ratkaisevasti muuta, sillä heidänkin työuransa kallistuu jossakin vaiheessa ehtoopuolelle ja heistä itsestään tulee myös terveydenhuollon asiakkaita. Oikeastaan meillä on tarjolla kaksi ratkaisumallia, joista ensimmäisessä heikennetään kylmästi palvelutasoa ja tarjotaan kansalaisille vain minimi. Sen jälkeen parempaa hoitoa ja huoltoa saavat ne, joilla siihen on varaa. Kieltämättä tällainen kehityssuuntaus on jo menossa, sillä esimerkiksi pitkäaikaistyöttömät ja eläkkeellä olevat haja-asutusalueiden asukkaat joutuvat olemaan paljon aktiivisempia ja valistuneempia itse saadakseen saman terveydenhuollon kuin vaikkapa työterveyshuollon piirissä olevat henkilöt. Toinen ja kaikilla mittapuilla ehdottomasti Potilasliiton näkökulmasta kannattavampi malli on tehostaa sairaanhoitopalveluita. Ja kärkeen lienee paikallaan heti todeta, että tehostaminen sairaanhoidon ja terveydenhoidon sektorilla merkitsee ennen kaikkea laadullista kohentamista. Eräänlaisena patentti- tai pikaratkaisuna on usein tuotu keskusteluun yksityistäminen. Vaikka yksityisellä sektorilla on tärkeä sijansa terveyspalveluiden tuottajana, on muistettava, että yksityistämisen todellinen luvattu maa on Yhdysvallat, jossa kansantuotteesta 18 % kulutetaan terveydenhoitoon. Vaikka voidaan ajatella, että potilas pääasiassa maksaa itse, niin joka tapauksessa tuokin osuus on pois muusta kulutuksesta ja liiketoiminnasta. Toki tähän saakka Yhdysvaltojen jättiläismäinen kansantalous on voinut tuon taakan kestää. Siellähän on tuotteistettu osittain jopa vankeinhoitolaitoskin, mikä osaltaan tasapainottaa maan talouden koukeroita. Suomen kokoiselle taloudelle olisi kaikin puolin turmiollista, jos terveydenhoidon prosenttiosuudet alkaisivat liikkua samalla tasolla. Tehokkuutta on löydettävissä laadukkaalla sairaanhoidolla, mikä edellyttää toteutuakseen laadunvalvonnan valtakunnallista järjestelmää ja sen tarvitsemia työkaluja. Tätä hankettahan Suomen Potilasliitto on parasta aikaa vetämässä yhdessä lääkärikunnan edustajien kanssa. Ruotsissa laatutyökalua on käytetty jo pitkään ja siellä se toimii mainiosti. On korkea aika seurata järkevää esimerkkiä samaan tapaan kuin silloin, kun HUS ja Tampere hankkivat ensimmäiset da Vinci-leikkausrobotit. Tämän edistyshankkeen etu liittyy sekin laatuun ja potilasturvallisuuteen: sairaalapäivien määrä väheni ja kustannukset laskivat. Laatutyökalun käyttäminen mahdollistaa sen, että kustannuksia säästyy verrattomasti enemmän, kun esimerkiksi virheistä ja vahingoista johtuneita korjaustoimenpiteitä ei tarvitse enää tehdä 3

4 Suomen lehti entiseen tapaan. Ja kun laatukriteerien mukaan voidaan saattaa valtakunnallisestikin yhdenmukainen potilaiden palautejärjestelmäkin toimimaan, niin vältyttäneen myös niiltä kustannuksilta, joita erilaiset virkateitse tehdyt kyselyt ja valitukset saavat aikaan. Parhaillaan pohditaan sellaista kysymystä, olisiko potilaan saatava tietää hänen oman hoitonsa hinta. Kysymys voidaan nähdä negatiivisella ja positiivisella tavalla. Eräs positiivinen tapa nähdä tämä kysymys on se, että me kaikki voisimme olla perillä siitä, mitä jokin sairaanhoidollinen operaatiomme maksaa ja samalla olisimme kaikki tietoisia siitä, miten paljon mahdollisesta virheestä johtuvan korjausoperaation tekeminen maksaa. Se matematiikka saattaisi olla kiihdyttämässä vaikkapa laatujärjestelmän käyttöönottoa tai kannustamaan sairaanhoitopiirejä lähettämään potilaitaan vaikkapa erityissairaanhoidon piirissä olevaan kuntoutukseen. Kaikkihan tietäisivät, kuinka paljon hoitamatta ja kuntouttamatta jäävä potilas sitten tulisi maksamaan järjestelmälle. Aivan tähän lopuksi Suomen Potilasliiton 40-vuotisen taipaleen iskulauseeksi ja taloudelliseksi ohjenuoraksi seuraavaa: sairaanhoidon säästöt = laadukas sairaanhoito = tehokkuus. LEDARE Paavo Koistinen Ordförande för Finlands Patientförbund rf. Effektivitet förverkligas endast i en kvalitativ vård. Den finländska sjukvårdens kostnadseffektivitet behandlades i Kauppalehtis ledare 17 augusti i år. Vårdens effektivitet är en av den närmaste framtidens stora ekonomiska frågor, när befolkningen i vårt land åldras snabbast i hela Europa, dessutom bor befolkningen mycket glest i vårt land. Enligt beräkningarna som Institutet för hälsa- och välfärd har gjort skulle Finlands totala hälsovårdkostnader vara cirka 15 miljarder euro årligen. Dessa kostnader skulle fördela sig så att bashälsovården skulle kosta tre miljarder och specialsjukvården fem miljarder. Fastän penningsumman egentligen är mycket större än vad den vanliga konsumenten förstår, är det på sin plats att jämföra situationen internationellt; i Finland går 9 % av nationalinkomsten till hälsovården, medan summan i USA är 18 %. Det finska hälsovårdsystemet tål mycket väl den internationella jämförelsen. Presidenten i USA, Barak Obama har en stor utmaning framför sig när han försöker förändra landets rådande praxis, 4 som ökar kostnaderna, men effektiviteten förverkligas inte. Om jämlikheten här kan man vara av många åsikter. I Finland är hälsovårdens effektivitet i avgörande grad en ödesfråga, därför att servicerelationen i landet försvagas en lång tid framöver enligt de uppgifter vi har i dag. De människor som flyttar till vårt land kan inte ens förändra den situationen i större grad. Deras yrkeskarriär lutar i något skede mot afton och de blir själva arbetshälsovårdens klienter. Till buds står två olika lösningsmodeller, den ena att man omedelbart försvagar servicenivån och erbjuder befolkningen en miniminivå. Därefter får de som har råd bättre vård och service. Onekligen är en sådan utvecklingstrend på gång, till exempel glesbyggdens befolkning såsom långtidsarbetslösa och pensionärer måste vara mycket aktiva och upplysta för att samma vård som de som har tillgång tilll arbetshälsovård. Den andra modellen som Patientförbundet förespråkar och som alla skenarier visar som den mest hållbara är att effektivera sjukvårdstjänsterna. Genast bör då konstateras att effektiveringen av hälso- och sjukvårdssektorn betyder framför allt en kvalitativ förbättring. Som patent- eller snabblösning har ofta framförts privatisering i olika diskussioner. Fastän privata sektorn har en stor betydelse som sjukvårdproducent, bör vi komma ihåg, i privatiseringens lovade land USA, använder hälsovården 18 % av brutto nationalinkomsten. Vi kan tänka, att patienten i huvudsak betalar det mesta själv, men i varje fall är dollarna bort från konsumtion och affärsverksamhet. Hittills har den väldiga nationalprodukten i USA klarat av den väldiga bördan. Där har man till och med delvis produktifierat fångvården, som på sätt och vis balanserar landets ekonomi. I en ekonomi av Finlands storlek skulle det vara förkastligt, om hälsovårdens procentenheter skulle röra sig på samma nivå. Den kvalitativa sjukvården skall vara effektiv. En effektiv vård förutsätter ett nationellt kvalitetsövervakningssystem med tillhörande verktyg för att förverkligas. Finlands Patientförbund håller som bäst på och förverkligar ett sådant projekt tillsammans med representanter för läkarkåren. I Sverige har man länge redan använt kvalitetsverktyg och det fungerar förträffligt. Det är hög tid att följa förnuftiga exempel på samma sätt

5 som när HNS och Tammerfors gjorde, när de anskaffade de första da Vincioperationsrobbotarna. Fördelarna med denna föregångsinvesterings hänför sig både till kvalitet och patientsäkerhet; vårddagarnas antal minskade men även kostnaderna minskade. Användningen av kvalitetsverktyg gör det möjligt att spara mycket stora summor, när man inte längre behöver korrigera fel och misstag i samma utsträckning som tidigare. När man får ett enhetligt fungerande nationellt feedbackregister, kan man undvika de kostnader som förorsakas av olika förfrågningar och klagomål, som görs tjänstevägen. För närvarande grubblar man på ministerienivå på frågan om patienten borde få veta vad hans vård kostar. Frågan kan ses både på ett positivt och ett negativt sätt. Positivt är att vi alla skulle veta, vad en operationen kostar och samtidigt skulle vi alla vara medvetna om, hur mycket en korrigeringsoperation kostar om den beror på ett vårdfel. En sådan matematik kunde påskynda användandet av kvalitetssystemet till exempel eller kanske få sjukvårdsdistrikten att remittera och bekosta patientens rehabilitering inom specialvården. Alla skulle då i tydliga siffror se, hur mycket patienter som blir utan vård och rehabilitering skulle kosta för systemet och samhället. Till sist under Finlands Patientförbunds 40-åriga verksamhet har slogan och ekonomiska rättesnöret blivit följande: sjukvårdens inbesparingar = kvalitativ sjukvård = effektivitet Yrityssopimus 2010 (jäsenetuhinnat) Suomen Potilasliitto ry:n sekä jäsenjärjestöiden ja RESTEL HOTEL GROUPin kesken on tehty sopimus koskien Cumulus- ja Rantasipi-hotelleja, Holiday Inn-hotelleja Suomessa, Crowne Plaza Helsinki-hotellia, Hotelli Seurahuone Helsinkiä ja Ikaalisten Kylpylää. Yrityshinnat ovat yksittäiseen liikematkustuskäyttöön ja ne ovat nettohintoja. ( Järjestöjen henkilöiden matkustamiseen ) Viikonloppuisin ovat myös erikoishinnat ko. hotelleissa Suomen Potilasliitto ry:n ja sen jäsenjärjestöiden jäsenille. Varauslinkki Puhelimitse mainitse varausta tehdessä Potilasliiton sopimus/jäsenjärjestö. Kun olet järjestämässä järjestönne tilaisuutta ja majoituksia ryhmille ko.hotelleissa ilmoita sopimuksesta Potilasliiton kanssa kun pyydät tarjousta RESTEL HOTELL GROUP:lta. Muista tulevista sopimuksista/jäsenetuhinnoista tiedotamme myöhemmin. 5

6 Suomen lehti Paula Risikko peruspalveluministeri, terveystieteiden tohtori Potilasjärjestöt entistä tärkeämpiä Kolme näkökulmaa potilasturvallisuuden edistämiseen Potilasturvallisuus on laadukkaan hoidon keskeinen osatekijä. Potilasturvallisuuden edistäminen kuuluu terveydenhuollon ammatillisuuden perusperiaatteisiin. Jokainen terveydenhuollon ammattihenkilö vastaa potilasturvallisuudesta ja sitoutuu sen edistämiseen kehittämällä omaa työtään ja osaamistaan sekä soveltamalla parhaita näyttöön perustuvia käytäntöjä. Terveydenhuollon toimintayksikön johdolla on vastuu potilasturvallisuuden kokonaisuudesta siten, että hoito voidaan toteuttaa säädösten ja ohjeiden mukaan, viiveettä ja resurssit tehokkaasti hyödyntäen. Käytännössä esimiesten tehtävänä on huolehtia siitä, että hoitohenkilöstön määrä, rakenne ja osaaminen sekä työskentelyolosuhteet vastaavat organisaation perustehtävän ja potilasturvallisuuden vaatimuksia. Potilaan näkökulmasta palvelun laadussa korostuvat potilaan odotukset ja kokemukset hoidosta ja sen tuloksesta. Potilaan ja terveydenhuollon ammattihenkilön välisessä hoitosuhteessa potilas on aktiivinen toimija, joka voi monin tavoin osallistua oman hoitonsa 6 suunnitteluun ja turvallisuuden edistämiseen. Yksittäisen potilaan näkemys on arvokas myös potilasturvallisuutta ja palveluita kehitettäessä. Tästä syystä asiakaspalautetta kootaan terveydenhuollon toimintayksikkötasolla järjestelmällisesti osana organisaation seuranta- ja laadunhallintajärjestelmiä. Potilasjärjestöt tarjoavat näitä laajemman foorumin, joka kokoaa eri potilasryhmien kokemukset hyödynnettäväksi suunnitelmallisessa potilasturvallisuustyössä. Tuleva terveydenhuoltolaki edistää potilasturvallisuutta monin tavoin Suomessa ei ole ollut sitovaa lainsäädäntöä terveydenhuollon laadusta ja potilasturvallisuudesta, vaan niitä on ohjattu suositusten ja strategioiden avulla. Potilasturvallisuustyön keskeinen ohjauksen väline on sosiaali- ja terveysministeriön vuosille antama potilasturvallisuusstrategia Edistämme potilasturvallisuutta yhdessä. Strategian tarkoituksena on ohjata julkista ja yksityistä sosiaali- ja terveydenhuoltoa yhtenäiseen potilasturvallisuuskulttuuriin sekä vakiinnuttaa potilasturvallisuuden edistämisen rakenteita ja menetelmiä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos vastaa potilasturvallisuusstrategian toimeenpanosta ja juurruttamisen tukemisesta kansallisella tasolla. Tätä varten asetettiin kesällä 2010 laaja-alainen kansallisen potilasturvallisuusstrategian asiantuntijaryhmä, jossa on mukana myös Suomen Potilasliiton edustus. Kesäkuussa 2010 annettu hallituksen esitys terveydenhuoltolaiksi on tervetullut myös potilasturvallisuuden näkökulmasta. Laki ja valtioneuvoston vuosille vahvistama Kaste-ohjelma korostavat potilaan ja asiakkaan aktiivista roolia. Hallituksen esitys terveydenhuoltolaiksi sisältää säännökset turvallisesta, laadukkaasta ja asianmukaisesti toteutetusta terveydenhuollon toiminnasta. Säännösesitysten mukaan terveydenhuollon toimintayksiköiden tulee laatia potilasturvallisuussuunnitelma osana niiden laadunhallinta- ja seurantajärjestelmiä. Sosiaali- ja terveysministeriössä valmistellaan myös tarkemmat säännökset potilasturvallisuussuunnitelman sisällöstä, toimeenpanosta ja seurannasta. Hallituksen esitys terveydenhuoltolaiksi laajentaa lisäksi potilaan valinnanmahdollisuuksia niin perusterveydenhuollossa kuin erikoissairaanhoidossakin. Jotta potilaat pystyvät käyttämään näitä uusia mahdollisuuksia, tarvitaan erilaisia tapoja koota ja välittää vertailevaa tietoa eri hoitoyksiköistä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos kehittää kansalaisille suunnattavaa Palveluvaaka-verkkopalvelua, jossa voi vertailla sosiaali- ja terveyspalveluja luotettavan ja ajantasaisen tiedon avulla. Kansalaiset voivat antaa myös palautetta palveluista verkkopalvelun kaut-

7 ta. Verkkopalvelun ensimmäinen versio avataan vuoden 2011 alussa. Potilaan ja potilasjärjestöjen rooli muutoksessa Sosiaali- ja terveydenhuollon jatkuvasti uudistuvassa toimintaympäristössä muuttuvat myös potilaan ja potilasjärjestöjen rooli. Koska potilasturvallisuuden edistäminen on henkilöstön ja potilaiden yhteinen asia, potilaiden, omaisten ja potilasjärjestöjen on tärkeää olla mukana potilasturvallisuustyössä sekä kansallisella että paikallisella tasolla. Potilaan voimaannuttaminen on keskeistä potilasturvallisuuden edistämisessä ja valinnanmahdollisuuksien hyödyntämisessä. Kyse on tiedon antamisesta sairaudesta ja sen hoidosta sekä potilaan tukemisesta hoidon suunnitteluun ja toteuttamiseen osallistumisessa. Potilasta on kannustettava myös kertomaan oireistaan, toiveistaan ja huolistaan, kysymään sairaudestaan ja hoidostaan sekä tuomaan esille havaitsemiaan puutteita potilasturvallisuudessa. Toimintayksiköissä on luotava lisäksi menettelytavat haittatapahtumien jälkikäsittelyyn yhdessä potilaan ja omaisten kanssa. Potilaan näkökulma on tärkeää saada nykyistä paremmin esille myös palvelujen kehittämisessä. Vaikka suomalaisissa terveydenhuollon toimintayksiköissä ei perinteisesti ole ollut vahvaa potilasfoorumien kulttuuria, meillä on hyviä esimerkkejä siitä, miten potilaiden ja asiakkaiden ääntä voidaan saada esille aikaisempaa paremmin. Esimerkkinä tästä on Pirkkalan kunnan perusturvapalveluissa runsas vuosi sitten käynnistetty asiakasfoorumitoiminta, joka on suunnattu erilaisille kansalaisryhmille. Toinen esimerkki on Kaste-ohjelmaan perustuvassa Vetovoimainen ja terveydettä edistävä terveydenhuolto -hankkeessa valmisteltavan potilasturvallisuus-neuvoston asettaminen Pohjois-Savon sairaanhoitopiirissä. Neuvostoon tulisi mukaan eri potilasryhmiä edustavia koulutettuja vertaispotilaita. Tarvitaankin lisää erilaisia malleja ja tapoja saada potilaiden ja potilasjärjestöjen kokemukset ja näkemykset paremmin käyttöön palvelujen ja ehkäisevän toiminnan kehittämisessä. Potilasjärjestöjen keskinäinen yhteistyö on entistä merkittävämpää, koska yhä useampi suomalainen sairastaa yhtä aikaa useaa kroonista tai pitkäaikaista sairautta. Valtimotaudit ovat saattaneet jo yhteistyöhön Diabetesliiton, Sydänliiton sekä Aivohalvaus- ja dysfasialiiton. Muistiin ja keskushermoston toimintaan vaikuttavat taudit ovat varmasti toinen haaste yhteistyön kehittämiselle. Kansallisen tason toiminnan ohella potilasjärjestöjen paikallistoiminnalla on tärkeä rooli. Kaste-ohjelmaan perustuvassa Toimiva terveyskeskus -ohjelmassa käyttöön otettava terveyshyötymalli korostaa potilasjärjestöjen paikallistoiminnan merkitystä terveyskeskuksen tärkeänä yhteistyökumppanina muun muassa omahoidon tuen kehittämisessä osana pitkäaikaissairauksien ehkäisyä ja hoitoa. Esimerkkinä tästä on laaja Väli-Suomen POTKU - Potilas kuljettajan paikalle -hanke. Siinä 61 kunnan terveyskeskukset kartoittavat oman alueensa potilasjärjestöjen paikallistoimintaa sekä sopivat yhteistyöstä ja sen kehittämisestä potilasjärjestöjen kanssa. Kiitos työstänne Potilasjärjestöjen päätehtävinä ovat edunvalvonta, tiedon tuottaminen ja vertaistuki. Potilaiden ja potilasjärjestöjen rooli on tärkeä myös, jotta potilasturvallisuuden haasteet saadaan näkyviin ja korjatuksi. Suomen Potilasliitto on tehnyt ja tekee ansiokasta työtä osallistumalla potilasturvallisuuden kansalliseen strategiatyöhön sekä tekemällä ehdotuksia potilasturvallisuuteen liittyvien säännösten valmistelua varten. Lisäksi Suomen Potilasliiton lehdessä jaetaan aktiivisesti tietoa potilasturvallisuuteen liittyvistä kysymyksistä ja kehittämistyöstä. Tulevaisuuden haasteena on saada potilaiden näkökulma nykyistä paremmin esille myös palvelujen kehittämisessä. Tässäkin tarvitaan tiivistä yhteistyötä potilasjärjestöjen kanssa. Kiitos työstänne ja yhteistyöstä. 7

8 Suomen lehti Marina Kinnunen Vaasan sairaanhoito piiri, laatupäällikkö Potilasturvallisuus on saumatonta yhteistyötä Potilasturvallisuus on ollut vilkkaan keskustelun kohteena jo useita vuosia niin Suomessa kun ulkomaillakin. Vastuu potilaan turvallisuudesta on terveydenhuollon ammattilaisilla, mutta myös potilaalla on mahdollisuuksia vaikuttaa turvallisen hoidon toteutumiseen. Suomalainen potilasturvallisuusstrategia on antanut suomalaiselle terveydenhuoltojärjestelmälle suunnan potilasturvallisuuden johdonmukaiseen kehittämiseen. Se sisältää tärkeitä periaatteita ja asettaa selkeitä vaatimuksia potilasturvallisuuden edistämiseksi. Potilaan osallistuminen hoidon turvallisuuden varmistamiseen on nostettu siinä esille yhtenä keskeisenä tekijänä. Oleellisimpia asioita potilasturvallisuuden varmistamisessa on saumaton yhteistyö, jossa potilaat otetaan aidosti mukaan oman hoidon suunnitteluun ja toteuttamiseen. Potilaat ovat asiantuntijoita ja potilas itse on ainoa, joka kulkee koko hoitoprosessin läpi alusta loppuun. Tällä hetkellä on kuitenkin vielä hyvin organisaatiokohtaista, miten potilaat otetaan mukaan turvallisuuden varmistamiseen ja kehittämiseen. Potilaan osallistumisella voidaan tarkoittaa potilasjärjestöjen edustajien mukanaoloa organisaation työryhmässä, potilaiden mahdollisuutta tavata muita samassa tilanteessa olevia tai yksinkertaisesti oikeutta kuulla hoitoonsa liittyvistä riskeistä. Potilaan tulisi saada tietoa oman hoitonsa riskeistä ymmärrettävällä tavalla. Virinnyt potilasturvallisuuskeskustelu on tehnyt meidät kaikki tietoisiksi siitä, että potilaiden hoidossa tapahtuu liian usein virheitä, jotka olisivat olleet 8 estettävissä. Terveydenhuoltojärjestelmä on moniulotteinen ja ajoittain vaikeasti hahmotettava. Hoitoketjuun osallistuu useita ammattilaisia ja yksiköitä, ja se ylittää usein myös organisaatiorajoja. Monimutkaisessa järjestelmässä virheet syntyvät lukuisten yhteensattumien ja mutkikkaiden tapahtumaketjujen tuloksena. Siksi potilasturvallisuuden kehittämisen perusajatuksena ei ole etsitä syyllisiä vaan syitä miksi virhe on päässyt tapahtumaan. Tämä on ainoa tie oppia miten vastaava tapahtuma voitaisiin välttää tulevaisuudessa. Potilaan näkökulmasta on kuitenkin oleellisinta vaaratapahtumasta selviäminen ja saada avoimesti tietoa tapahtuneesta. Potilas ja omaiset haluavat tietää mitä tapahtui ja he haluavat anteeksipyynnön, jotta voivat aloittaa tapahtumasta toipumisen. Anteeksipyytämistä voidaan pitää alkuna haittatapahtumasta toipumiselle ja se on tärkeää sekä omaisille että potilaalle. Se on kuitenkin tärkeää myös ammattilaiselle ja hänen toipumiselleen sekä kyvylleen jatkaa työssään. Avoimuudesta hyötyy sekä työyhteisö että potilaat. Potilaiden mukaan ottaminen turvallisuuden varmistamiseen Vaasan keskussairaalassa Vaasan keskussairaalassa on vuodesta 2007 lähtien tavoitteellisesti kehitetty potilasturvallisuutta koko sairaanhoitopiirin alueella. Potilaiden mukaan ottaminen on noussut vahvasti esiin, koska ilman saumatonta yhteistyötä ei turvallinen hoito ole mahdollista. Vaasan keskussairaalassa on usein kohdattu tilanteita, että potilaat eivät tiedä omaa lääkitystään tullessaan hoitoon. Todellisuus on, että hoitavasta sairaalasta ei myöskään löydy ajankohtaisia tietoja potilaan lääkityksestä. Jokaisella tulisi olla omat lääkitystiedot kirjattuna ja aina mukana. Äkillisessä sairastumistilanteessa potilas ei välttämättä aina kykene antamaan lääkitystietojaan, vaikka hän tiedot normaalisti muistaisikin. Vaasan keskussairaala kehitti yhdessä Lääketietokeskuksen kanssa palvelun, jossa jokainen voi täyttää oman lääkekorttinsa ja pitää sitä ajan tasalla ( fi). Näinkin yksinkertaisella asialla jokainen voi vaikuttaa oman hoitonsa turvallisuuteen. Potilasturvallisuusstrategian mukaan Vuoteen 2013 mennessä terveydenhuollon organisaatioissa tulisi olla menettelytavat, joiden avulla potilaalla ja asiakkaalla on mahdollisuus kertoa havaitsemistaan turvallisuuspuutteista ja saada niistä palautetta. Vaasan keskussairaalassa lisättiin potilaiden ja omaisten mahdollisuuksia ilmoittaa vaaratapahtumista. Menettelytavalla on saatu tietoja, joita organisaatiossa on voitu käyttää toiminnan kehittämiseen. Lisäksi on tärkeää, että potilaalla ei ole vain

9 menettelytapaa kertoa turvallisuuspuutteista vaan henkilöstö kertoo potilaille ja omaisille erilaisista mahdollisuuksista, miten vaaratapahtumista voi ilmoittaa ja kehen voi olla yhteydessä. Sosiaali- ja terveysministeriön kehittämä potilaan huoneentaulu tuo esiin tärkeitä asioita, miten potilas itse voi vaikuttaa hoitonsa turvallisuuteen. Näiden huoneentaulujen avulla potilaita on pyritty myös Vaasassa kannustamaan avoimuuteen. Potilaan muistilista: Kerro jos sinua epäilyttää tai huolettaa jokin asia Varmista, että saat tiedon sinulle tehtyjen toimenpiteiden tuloksista Kysy mitä toimenpiteet merkitsevät hoitosi kannalta Pidä luettelo käyttämistäsi lääkkeistä Tutustu lääkkeisiisi ja kerro niistä sinua hoitavalle henkilöstölle Kerro mielipiteesi hoidon tarpeesta Jos koet hoidossasi tapahtuneen virheen, ilmoita siitä välittömästi henkilökunnalle. Toteutuessaan Suomalainen potilasturvallisuusstrategia ohjaa potilasturvallisuutta oikeaan suuntaan. Siihen on kuitenkin vielä matkaa. Turvallinen hoito vaatii avoimuutta ja molemmin puolista luottamusta potilaan ja häntä hoitavien ammattilaisten välillä. Raija Asola Lääkintöneuvos Sosiaali- ja terveysministeriö, sosiaali- ja terveyspalveluosasto Elinsiirto tuo lisäaikaa Elinsiirroista on viimeisten viidenkymmenen vuoden aikana tullut maailmanlaajuisesti vakiintunut käytäntö ja ne ovat tuoneet valtavaa hyötyä sadoille tuhansille potilaille. Ihmiselinten käyttö elinsiirtoihin on lisääntynyt tasaisesti kahden viime vuosikymmenen aikana. Elinsiirto on nykyään kustannustehokkain hoito munuaisten vajatoiminnan loppuvaiheessa ja esimerkiksi maksan, keuhkojen ja sydämen vajaatoiminnan loppuvaiheessa se on ainoa käytettävissä oleva hoito. Suomen ensimmäinen munuaisensiirto tehtiin Elinsiirroista on reilussa neljässä vuosikymmenessä vakiintunei- ta hoitomuotoja. Suomessa on tehdään munuaisen-, maksan-, sydämen- ja keuhkonsiirtoja. Uusimpina elinsiirtoina Suomessa on tehty ohutsuolensiirto ja haimansiirto. Kiinteiden elinten siirrot on Suomessa keskitetty Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin transplantaatioyksikköön. Kaikki keskussairaalat osallistuvat elinluovutustoimintaan. Tämä tarkoittaa, että kun keskussairaalassa todetaan potilas aivokuolleeksi, on mahdollista arvioida sopisiko hän elinluovuttajaksi. Kudoslain mukaan aivokuoleman todenneet lääkärit eivät saa osallistua itse elinluovutustapahtumaan. Siirrettävistä elimistä on jatkuvasti pula. Elinsiirtojonoihin tulee jatkuvasti enemmän potilaita. Osa siirtoelintä odottavista potilaista valitettavasti menehtyy saamatta elinsiirtoa. Vuonna 2009 Suomessa tehtiin 180 munuaissiirtoa, 48 maksansiirtoa, 13 sydämensiirtoa, 14 keuhkonsiirtoa. Munuaissiirroista kuudessa tapauksessa siirrettävä munuainen oli saatu elävältä läheisluovuttajalta. Yhteensä elinsiirtoja tehtiin vuonna 255. Suomessa elinsiirrot onnistuvat hyvin. Vuoden kuluttua siirrosta lähes 90% siirteistä toimii. Suomessa on potilaita, jotka ovat eläneet yli 30 vuotta täysipainoista elämää siirrännäisensä kanssa. Suomessa suhtaudutaan elinluovutuksiin myönteisemmin kuin useimmissa maissa keksimäärin. Vuonna 2006 tehdyn kyselytutkimuksen mukaan 83 prosenttia suomaisista oli valmis luovuttamaan elimensä kuoleman sattuessa. Vuoden 2009 kyselyssä luku oli noussut 90 prosenttiin. Yleisestä myönteisestä suhtautumisesta huolimatta vain noin 20 prosenttia suomalaisista on allekirjoittanut myönteisen tahdon ilmaisevan Munuais- ja maksaliiton jakaman elinluovutuskortin. Vaikka valtaosa ihmisistä olisi valmis elinluovutukseen, mikäli olisi siihen kuolemansa jälkeen sopiva, on omaisen ollut vaikea päättää läheisen äkillisen kuoleman jälkeen elinluovutuksesta, el- 9

10 Suomen lehti 10 lei vainajan elämän aikainen mielipide asiasta ole tiedossa. Aiemmin voimassa olleen lain mukaan osa elinluovutuksista ei toteutunut omaisten kielteisen kannan perusteella ilman, että olisi ollut tiedossa vainajan oma kanta. Tämän vuoden elokuun alusta tuli voimaan ihmisen elimien, kudoksien ja solujen lääketieteellisestä käytöstä annetun lain muutos. Muutoksen jälkeen kuolleen ihmisen elimiä, kudoksia ja soluja saa irrottaa, jos ei ole tiedossa tai jos ei ole syytä olettaa, että vainaja eläessään olisi vastustanut kyseistä toimenpidettä. Tämä tarkoittaa siirtymistä niin sanottuun oletettuun suostumukseen. Jos vainaja on eläessään kieltänyt elimiensä, kudoksiensa tai solujensa irrottamisen toisen ihmisen sairauden tai vamman hoitoon ei toimenpidettä saa tehdä. Tämä tarkoittaa, että vainajan eläessään ilmaisemaa näkemystä on noudatettava. On pyrittävä selvittämään nimenomaan vainajan oma elinaikanaan ilmaisema tai oletettu mielipide. Useimmiten tieto on saatavissa lähiomaiselta tai muulta läheiseltä. Luotettava selvitys voidaan yksittäistapauksissa saada myös muulta henkilöltä kuin vainajan lähiomaiselta tai muulta läheiseltä. Vainajan lähiomaisen tai muun läheisen oma vastustus ei estä toimenpidettä tilanteessa, jossa vainajan oma mielipide ei ole tiedossa. Omaisen roolina on välittää tieto vainajan omasta tahdosta. Laissa velvoitetaan sen 9 a :n mukaan terveydenhuollon henkilöstö velvoitetaan antamaan vainajan lähiomaiselle tai muulle läheiselle selvitys elimien, kudoksien ja solujen irrottamisesta ja irrottamisen merkityksestä. Tämä tarkoittaa, että omaisen kanssa tulee keskustella asiasta. Alaikäisen vainajan osalta edellytetään, että huoltaja ei vastusta toimenpidettä, jos alaikäinen ei ikänsä tai kehitystasonsa vuoksi ole kyennyt muodostamaan käsitystä asiasta. Jos täysi-ikäinen henkilö ei sairauden, mielenterveyden häiriön tai muun vastaavan syyn takia ole eläessään voinut muodostaa käsitystä irrotuksesta, edellytetään, että lähiomainen tai muu läheinen ei vastusta sitä. Oletettu suostumus on käytössä muun muassa Hollannissa, Belgiassa, Italisaa, Itävallassa, Espanjassa, Portugalissa ja Ranskassa. Miten voi ilmaista kantansa elinluovutukseen? Yhtä ainoaa virallista tai oikeaa tapaa elinluovutustahdon ilmaisemiseen ei ole. Elinluovutustahdon voi ilmaista esimerkiksi seuraavilla tavoilla: Oma kanta elinluovutukseen kannattaa kertoa lähiomaiselle tai muulle läheiselle. Näin hän pystyy välittämään tiedon tarvittaessa terveydenhuollon henkilöstölle. Elinluovutustahdon voi kirjoittaa paperille. Paperi kannattaa pitää mukana ja kertoa sen olemassa olosta omaisille ja läheisille. Elinluovutuskorttia voi edelleen käyttää osoituksena suostumuksesta elinluovutukseen. Vielä ei ole käytössä valtakunnallista sähköistä potilastietoarkistoa, jonne elinluovutustahdon voisi tallentaa. Tällaista arkistoa ollaan parhaillaan rakentamassa. Ennen kuin valtakunnallinen järjestelmä on käytössä, voi terveydenhuollon henkilöstöä pyytää merkitsemään elinluovutustahto terveysaseman tai sairaalan potilastietojärjestelmiin. Tieto ei kuitenkaan näin välity kaikille terveydenhuollon yksiköille, joten oma elinluovutustahto kannattaa silti kertoa omaisille ja läheisille. Suullinen elinluovutustahdon ilmaisu riittää, eikä siihen tarvita todistajia. Olennaista koko elinsiirtotoiminnalle on, että terveydenhuollossa tunnistetaan mahdolliset elinluovuttajat. Tämä vaatii erityistä panostusta ja koulutusta. Monissa Euroopan maissa tähän on panostettu ja edelläkävijänä tässä suhteessa on Espanja, jossa elinsiirtotoiminta on vilkkainta väestöön suhteutettuna. Monissa Euroopan maissa on sairaaloihin nimetty elinsiirtotoiminnasta vastaamaan erityisiä elinsiirtokoordinaattoreita Kaikki vainajat eivät ole mahdollisia elinluovuttajia. Suomessa kuolee vuosittain vajaat ihmistä. Elinluovuttajia heistä on vuosittain ollut vajaa sata. Elinluovutuksen mahdollisuus tulee harkittavaksi vain tilanteessa, kun todetaan aivokuolema eikä vainajalla todeta lääketieteellisiä vasta-aiheita elinluovutukseen. Tällöin on yleensä kyseessä äkillinen kuolema, jonka syynä esimerkiksi kallonsisäinen verenvuoto tai vamma, joka johtaa hoitotoimenpiteistä huolimatta potilaan kuolemaan. Tilanne on omaisille raskas. Vainajan omaan mielipiteeseen perustuva päätös elinluovutuksesta helpottaa omaisten taakkaa muutenkin vaikeassa tilanteessa. Ristiriitatilanteissa terveydenhuollon henkilöstön tulee käyttää omaa harkintakykyään ratkaisuja tehdessään. Nykyisen kudoslain oletetun suostumuksen myötä olennaista on, että ne ihmiset, joiden kanta elinluovutukseen on kielteinen, saattavat kielteisen kantansa läheistensä tietoon. Suostumuksen ilmaisuna elinluovutuskortti on edelleen hyvä ja käyttökelpoinen ja tuo selkeästi ilmi henkilön oman mielipiteen elinluovutukseen. Elinsiirtojen laadun ja turvallisuuden takaamiseksi on siirteen kulku luovuttajalta saajalle dokumentoitava tarkasti. Siirteen saajalle ei koskaan kerrota sen alkuperää. Tilanteissa, joissa lähiomainen luovuttaa toisen munuaisensa saaja luonnollisesti tietää luovuttajan. Lainsäädäntö kieltää elinkaupan. Tästä syystä elinluovutuksesta ei makseta palkkiota. Elävien luovuttajien kohdalla kyse on luuytimen ja sen kantasolujen tai toisen munuaisen luovutuksesta lähiomaiselle. Elokuun alussa tuli voimaan sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain muutos, jonka mukaan ihmisen elimen, kudoksien tai solujen luovutukseen liittyvät

11 luovuttajan tutkimukset ja hoito vapautettiin asiakasmaksuista. Lisäksi sairausvakuutuslakiin tehtiin muutos, jonka perusteella, jos työnantaja maksaa luovuttajalle elinluovutuksesta aiheutuvalta työkyvyttömyysajalta palkkaa, voidaan sairausvakuutuslain mukainen päiväraha maksaa luovuttajan sijasta työnantajalle. Nämä muutokset tehtiin, jotta elinluovutus ei estyisi taloudellisista syistä. Elinsiirto on hengen pelastava toimenpide. Yhdeltä luovuttajalta voidaan saada elin viidelle jopa kuudelle henkilölle. Munuais- ja maksaliiton kampanjan mukaisesti elinsiirto on lahja elämälle. Voimme olla tyytyväisiä lääketieteen ja hoidon kehityksestä, joka on edesauttanut yhä useamman vakavasti sairaan elämän jatkumista ja täysipainoista osallistumista yhteiskunnassa. Emme saa unohtaa sairauksien ennaltaehkäisyä. Inhimillisesti, sosiaalisesti, taloudellisesti ja yhteiskunnallisesti ottaen on parempi estää sairauksia puhkeamasta kuin hoitaa jo syntyneitä sairauksia ja niiden aiheuttamia vaurioita. Sairaus tuo mukanaan inhimillistä kärsimystä, ahdistusta sekä usein myös taloudellisia ongelmia. Yngve Gustafson Umeån yliopisto professori, ylilääkäri Onko sairaanhoito uhka vanhusten terveydelle? Tavallisin syy siihen, että vanha ihminen joutuu akuutista syystä sairaalahoitoon, on lääkkeiden sivuvaikutus. Tämä on syynä noin %:ssa niistä tapauksista, kun vanhus joudutaan ottamaan sairaalaan. Tyypillisin syy lääkkeiden sivuvaikutuksiin on liian suuri lääkeannos, ei suinkaan lääkkeen soveltumattomuus. Tällaisen vanhukselle soveltumattomankin lääkkeen osuus on kuitenkin suhteellisen suuri. Kolmanneksi tavallisin lääkeaineen sivuvaikutus on se, että yhdistetään lääkkeitä, jota ei suinkaan pitäisi käyttää yhtaikaisesti. Taustalla oleva merkittävä syy tällaisiin sivuvaikutuksiin ja haittoihin on lääkityksen vaikutusten seurannan puutteellisuus ja laiminlyöty sivuvaikutusten arvioiminen. On suorastaan ihmeellistä, ettei niin itsestään selvä asia, kuin lääkkeiden vaikutusta arvioida. Erityisesti juuri vanhusten ollessa kyseessä sillä olisi suuri merkitys. Lääkäri tapaa potilastaan yleensä harvemmin kuin lähihoitajat, hoitajat ja omaiset, jotka yleensä havaitsevat iäk- käässä potilaassa ilmenevät mahdolliset muutokset ensimmäisinä. Niinpä myös näiden muiden henkilöiden, jotka joutuvat potilaiden kanssa tekemisiin, tulisi saada sellaista koulutusta, jolla he oppisivat havaitsemaan ajoissa lääkkeiden mahdollisia sivuvaikutuksia. Myös itse hoito tulisi organisoida siten, että vanhuspotilasta hoitava lääkäri saisi järjestelmällisesti apua annettua hoitoa arvioitaessa. Kaatumisen suuri riski Iäkkään potilaan suurin riski saada lonkkamurtuma on silloin, kun hän on sairaalassa. Englannissa tehty tutkimus osoitti, että vähintään neljännesmiljoona kaatumisonnettomuutta tapahtuu vuosittain juuri sairaaloissa. Ruotsissa ja Tanskassa tehdyt tutkimukset osoittivat, että 7-8 % kaikista lonkkamurtumista tapahtuu nimenomaan sairaaloissa. Riski saada lonkkamurtuma on siis kertaa suurempi sairaaloissa, kuin jos vanhus asuisikin kotonaan. Ajankohtaiset tutkimukset osoittavat, että useammat kaatumisvahingot sairaalassa voitaisiin ennaltaehkäistä. Vanhuksilla, jotka asuvat erityisasunnoissa, dementia- tai sairaskodeissa tai tällaisten vuodeosastoilla, on 5 10 kertaa suurempi riski kaatua, kuin kotonaan asuvilla. Tosin näidenkin kaatumisriskien ennaltaehkäisy olisi mahdollista huolehtia varsin tehokkaasti. Useat kaatumisonnettomuudet johtuvat varsinaisesti lääkkeiden sivuvaikutuksista. Jos vanhusta hoitava henkilökunta ei kuitenkaan tunne eri lääkkeiden sivuvaikutuksia ja niiden mahdollisesti aiheuttamia komplikaatioita, ei ennaltaehkäisyä voida tehdä. Tehokas kaatumisonnettomuuksien ehkäisy edellyttää hyvän tiimityön ja moniammatillisen 11

12 Suomen lehti katsontakannan kehittämistä ja edistämistä. Hyvät tiedot ovat välttämättömyys Edellä kerrottu on vain esimerkki siitä, että sairaanhoito voi aiheuttaa aivan turhia ja vältettävissä olevia komplikaatioita. Herää jopa kysymys siitä, voiko sairaalahoito aiheuttaa joissakin tapauksissa enemmän haittaa kuin hyötyä? Mitä siis tarvitaan sairaanhoidossa ennen, kuin hoito on sopeutettu nimenomaan vanhojen ihmisten tarpeisiin. Miten kaikki ammattiryhmät saataisiin tekemään yhteistyötä, jolla voitaisiin parantaa hoidon laatua? Hyvät perustiedot gerontologiasta olisivat perusta vanhusten hyvälle ja laadukkaalle hoidolle. Gerontologia on oppiaine, joka käsittelee normaalia, tervettä vanhenemisesta. Moni tieteen ala käsittelee vanhenemista hyvin erilaisilta näkökannoilta. Koska vanheneminen ja ikääntyminen muuttaa kaikkia ruumiin toimintoja, on gerontologisen tietämyksen hallitseminen kautta hoitavan henkilökunnan varsin tärkeää. Kaikkialla, missä vanhemmat ihmiset saavat hoitoa ja kuntoutusta, on niinikään välttämätöntä, että kaikilla ammattiryhmillä on myös geriatrian alan koulutus. Geriatria on puolestaan se tieteen ala, joka on perehtynyt vanhuuden sairauksiin. Muuan tärkein geriatrinen tieto on se, että vanhuksen varakapasiteetti on alentunut. Niinpä hän saa helpommin sellaisia sairauksia, joita nuorempi ihminen ei saa. Toisaalta sairauden kuva ja oireet voivat suurestikin vaihdella erilaisilla iäkkäillä potilailla. Koska vanheneminen siis muuttaa useiden sairauksien mekanismeja ja niiden oireita eri ihmisten kohdalla, voi tämä johtaa sekä yli- että ali diagnostisointiin. Jos vanhuspotilaalta puuttuvat jonkin sairauden tyypilliset oireet tai ne poikkeavat tyypillisistä, saattaa sairaus jäädä havaitsematta. 12 Ylidiagnostiikka puolestaan tarkoittaa sitä, että tulkitaan normaaleja vanhenemisen oireita väärin ja ryhdytään antamaan vääränlaista hoitoa. Vanheneminen johtaa myös kaiken kaikkiaan muuttuviin edellytyksiin toteuttaa hoitoa ja kuntoutusta näille vanhemmille ihmisille. Vanhuksilla on pitkälti toisenlaiset terveysriskit. Samoin edellytykset ennaltaehkäistä sairauksia ja onnettomuuksia ovat muuttuneet. Depression toisenlaiset oireet Hyvä esimerkki toisenlaisista oireista ja muuttuneista edellytyksistä on depression hoito ikääntyneillä henkilöillä. GERDA/Uumaja tutkimusprojekti totesi, että Ruotsin Västerbottenin ja Suomen Pohjamaan sairaanhoito tunnisti ainoastaan kuusi depressiotapausta kymmenestä. Lisäksi lääkehoitoa saaneista jopa enemmällä kuin puolella oli edelleen masennusoireita. Lähes kolmasosa kaikista yli 85-vuotiaista oli masentuneita, mikä vaikutti potilaan elämänlaatuun enemmän, kuin mikään muu diagnoosi. Vielä viiden vuoden jälkeen yli 90 % masentuneiksi diagnostisoiduista oli edelleen masentuneita siitäkin huolimatta, että he olivat saaneet antidepressiivisiä lääkkeitä. Vanhimmista masennuspotilaista oli kuollut kaksinkertainen määrä niihin verrattuna, joilla masennusta ei ollut. Lisäksi 30 % niistä vanhuksista, joilla masennusta ei tutkimuksen alkaessa ollut, oli masennusdiagnoosi viisi vuotta tutkimuksen alkamisen jälkeen. Masennuksesta kärsivä vanhus hakeutuu sairaanhoitoon semmoisilla oireilla kuin särkyä, ummetusta ja univaikeuksia potevat tai syöpäsairauksien pelosta kärsivät. Niinpä he saavat hoidokseen särkylääkkeitä, unilääkkeitä ja ummetuslääkkeitä. Kukaan ei siis ole ymmärtänyt, että vanhan potilaan oireet kenties johtuvat juuri masennuksesta. Jos kuitenkin havaittiin, että potilas oli masentunut, muodostui hoito yksinomaan lääkityksestä. Kuitenkin hoidon seuranta oli puutteellista. Harvoin kirjattiin selvitystä tilanteen taustalla olevista syistä tai sitten kirjaaminen oli hyvin puutteellista. Tutkimukset osoittavat, että suuressa osassa vanhusten masennuksesta on taustalla erilaisia sairauksia kuten esimerkiksi aivosairauksia, ravinnon puutetta tai lääkkeiden sivuvaikutuksia. Kaikki ammattiryhmät, jotka työskentelevät sairaanhoidossa tulisi ehdottomasti oppia tunnistamaan vanhuksen masennuksen oireet ja sen lisäksi arvioimaan erilaisten hoitojen tehokkuutta. Taustalla olevat syyt jäävät tuntemattomiksi Kun vaivojen taustalla olevat oireet jäävät vanhoilla ihmisillä selvittämättä, voi tämä johtaa aivan tarpeettoman lääkeainehoitoon. GERDA/Uumaja tutkimusprojektissa tuli selvästi esille, että juuri vanhojen naisten hoitojen selvitykset ja itse sairauksien hoidot jäivät puutteellisemmiksi kuin miespotilaiden. Niinpä vanhat naiset olivat saaneet merkittävästi enemmän antidepressiivisiä lääkkeitä, enemmän unilääkkeitä, yhä lisää ahdistusta lieventäviä lääkkeitä, enemmän ulostuslääkkeitä, enemmän kipua lievittäviä lääkkeitä ja enemmän nesteenpoistolääkkeitä ilman, että taustalla olevat syyt ja oireet olisi selvitetty. Sen sijaan vanhat miehet saivat useammin uusia ja kalliimpia lääkkeitä. Esimerkiksi dementiasairauksista kärsivät naispotilaat saivat miehiä harvemmin sairauttaan jarruttavia lääkkeitä. Virtsanpidätyskyvystä kärsivien vanhusten - miesten ja naisten - vaivojen taustoja ja syitä on harvemmin selvitetty. Sen sijaan heille on lähinnä annettu vaippoja tai virtsanpidätyksen apuvälineitä. Tällaisten vanhojen ihmisten virtsanpidätyskyvyn ongelmien selvittäminen olisi kuitenkin tärkeää, koska ongelmien taustalla saattaa olla jokin vakava sairaus tai lääkkeiden aiheuttama sivuvaikutus.

13 Moni vanhus saattaa päästä ongelmistaan heti, kun ongelman tausta selvitetään ja taustalla oleva ongelma hoidetaan asianmukaisesti pois. Vanheneminen johtaa myös alentuneeseen puolustuskykyyn erilaisia infektioita vastaan. Vanhat naiset saavat esimerkiksi kymmenen kertaa useammin virtsatietulehduksia kuin nuoremmat naiset. Vanhusten hoidon teesit luottamus systeemiin tuo säästöjä Mitä siis vaaditaan, että vanhustenhoito ja vanhustenhuolto ei aiheuttaisi enemmän haittaa kuin hyötyä? Tutkimukset osoittavat selkeästi, että hoidon parempi laatu ei ainoastaan estä tarpeetonta kärsimystä vaan vähentää vielä voimakkaasti hoidon ja hoivan yhteiskunnalle aiheuttamia kustannuksia. Alla olevat teesit ovat tarpeellisia, kun halutaan parantaa vanhusten hoidon laatua yhteiskunnassamme. Hyvät tiedot vanhenemisesta ja vanhenemisen sairauksista kaikilla ammattiryhmillä, jotka työskentelevät eri vanhustenhoidon aloilla. Ilman tietoja normaalista vanhenemisesta on hyvin vaikeaa - tai jopa mahdotonta - rajoittaa sairauksia, jotka liittyvät ikääntymiseen ja mahdotonta annostella lääkkeitä oikein vanhoille ihmisille. Gerontologia on todennäköisesti eniten jälkeenjäänyt koulutusalue lääketieteessä. Se on huomioitava nyt, kun vanhat ihmiset muodostavat yhä suuremman osuuden hoitoa ja hoivaa tarvitsevista. Tieto geriatriasta on tarpeellinen ja jopa välttämätön akuutissa sairaanhoidossa. Jopa kolmasosa lonkkamurtumapotilaista on vanhoja ihmisiä, joilla on dementiasairaus. Tiedon puute akuuttisairaanhoidossa voi johtaa väärään hoitoon tai hoidon laiminlyömiseen. Jos ei osata erottaa dementiaa, depressiota tai deliriumia, voi tilanne olla potilaalle hengenvaarallinen. Hoidot tulee organisoida niin, että niissä voidaan kohdata monisairaan vanhan ihmisen tarpeita. Kehitys kohti hyvin organisoitunutta erikoissairaanhoitoa toimii usein vastaan optimaalista vanhusten hoitoa. Kun useammat vanhat ihmiset sairastavat useita eri sairauksia ja saavat useita lääkkeitä yhtaikaa, ei heitä voida hoitaa ilman selvityksiä ja ilman, että otetaan huomioon kaikki terveysongelmat. Sairaudet ja vahingot vanhoilla ihmisillä johtavat usein toiminta- ja aktiviteettivajeeseen. Sen seurauksena on välttämätöntä saada kuntoutusosaamista kaikkialla, missä hoidetaan vanhoja ihmisiä. Uusin tutkimustieto osoittaa että hyvin vanhat ihmiset - myös dementoituneet - hyötyvät hyvin tehokkaasti kuntoutuksesta. Aivan väärin perustein siis karsitaan juuri dementoituneet kuntoutuksesta pois. Ryhmätyö on edellytyksenä vanhojen ihmisten selviytymiselle, hoidolle, kuntoutukselle, sairauksien ja onnettomuuksien ennaltaehkäisylle sekä laadukkaalle hoidolle. Kun vahoilla ihmisillä on useita terveysongelmia, tarvitaan moniammatillinen kompetenssi yht aikaa. Paitsi sairaanhoitajia ja lääkäreitä, tarvitaan usein dietistiä, fysioterapeuttia, ergoterapeuttia, hammaslääkäriä ja muita eri ammattiryhmiä. Vanhustenhoidossa tulisi olla adekvaatti lääkärin mukana olo aina, kun sairaita ihmisiä hoidetaan sairaalan ulkopuolella. Tutkimukset osoittavat täysin yksiselitteisesti, että tarkka geriatrinen selvitys moniammatillisen gerontologian ryhmän kanssa tehtynä vähentää tarpeetonta kärsimystä, mutta ennen kaikkea vähentää hoivan ja hoidon yhteiskunnalle aiheuttamia kustannuksia. Huono hoito johtaa aina ja väistämättä lisääntyviin kustannuksiin. Vanhusten oireet tulee selvittää samassa laajuudessa kuin nuorten ihmisten. Oireiden hoito johtaa sivuvaikutuksiin ja taustalla olevan todellisen sairauden löytäminen viivästyy. Hoitamalla vanhan potilaan sekavuustilaa lonkkaleikkauksen jälkeen kipu- ja rauhoittavilla lääkkeillä voi johtaa siihen, ettei esimerkiksi virtsaretentiota, keuhkoveritulppaa tai aivoverenvuotoa havaita. Nämä vaivat voivat usein kohdata dementoitunutta kaatumispotilasta. Sekavuustilan taustalla on usein monia syitä, jotka vaativat selvitystä myös dementiaa sairastavilla. Monet tutkijat ovat sitä mieltä, että sekavuustilan esiintyminen on paras hoidon ja hoivan laatumittari. Sekavuustila on tavallisin sairausoire juuri vanhoilla ihmisillä, mutta myös kaikkein tavallisin oire lääkkeiden sivuvaikutuksista. Varma lääkehoito vaatii tarkan selvityksen. Ja aina tehon ja sivuvaikutusten seurannan. Näin siksi, että ainoastaan hyvin vähän lääkkeitä on kokeiltu nimenomaan vanhuksilla. Eikä ole olemassakaan lääkkeitä, joita olisi kokeiltu ja arvioitu tai seurattu tuloksia tai sivuvaikutuksia yli 80-vuotiailla ihmisillä. Useammat tavalliset lääkkeet on testattu nuorilla ihmisillä ja tieto lääkkeen vaikutuksista esimerkiksi dementiapotilaille on olematon. Sen takia on vanhusten lääkehoito oikeastaan aina kokeilu, joka vaatii tarkkaa seurantaa ja arviointia lääkkeen hyödystä ja sivuvaikutuksista. Eettinen harkinta on aina tapahduttava ennen kuin selvitys ja hoito aloitetaan vaikeasti sairaalle vanhukselle. Selvityksen ja hoidon täytyy aina tapahtua sillä perusteella, mikä on potilaalle itselleen parasta. Vaikeasti sairaalle potilaalle ei voida tehdä vaikeita tutkimuksia, jotka eivät johda mihinkään tai jopa huonontavat potilaan elämän laatua. Tämä on erityisen huomionarvoista, jos potilaalla on jäljellä vain lyhyt elinajan ennuste. Moni hoito-ohjelma johtaa vanhoille monisairaille vanhuksille ylihoitoon. Optimaalinen hoito ei tarkoita samaa kuin maksimaalinen hoito. Kaikkien päättäjien tulisi tehdä yhteistyötä silloin, kun halutaan turvata hyvä ja kustannustehokas hoiva ja hoito. Vanhojen ihmisten tarpeita ei saa käyttää taistelussa resursseista ja säästökohteista. Tämä taistelu johtaa vanhojen ihmisten tarpeettomiin kärsimyksiin. Yhteistyön puuttuminen johtaa usein 13

14 Suomen lehti myös lisääntyviin yhteiskunnallisiin kustannuksiin. Kaikenlainen lääketieteellinen hoito esimerkiksi lääkehoito ja kuntoutusmenetelmät tulee tieteellisesti arvioida vanhoilla ihmisillä, myös dementiaa sairastavilla. Jos lääkettä ei siis ole testattu haavoittuvimmalla ja vanhemmilla potilailla, joilla on suurin riski saada sivuvaikutuksia, tulee jonkinlaisen riippumattoman tahon tehdä systemaattinen arviointi uusista lääkkeistä. Sairauden ennaltaehkäisy tulee priorisoida pääasiaksi vanhusten hoivassa ja hoidossa. Ennaltaehkäisy tulee suunnata vanhusten tavanomaisille terveysriskeille: kaatumisonnettomuuksille, luukadolle, depressiolle, dementialle, vähentyneelle vastustuskyvylle, laihtumiselle, lihasheikkoudelle, lääkeaineiden sivuvaikutuksille, alentuneelle suun terveydelle jne. Potilasläheinen kliininen vanhustutkimus tulee myös priorisoida pääasiaksi. Tänä päivänä puuttuvat melkein kokonaan sellaiset tutkimukset, jotka on suunnattu suoraa vanhusten hoitoon tai ne on lopetettu ja siirretty muille tutkimusaloille. Hyvä laatu vanhustenhoidossa ja vanhustenhoivassa ovat edellytyksenä siihen, että vanhoilla ihmisillä on luottamus suomalaiseen hyvinvointijärjestelmään. Korkea luottamus on osoittanut, että se johtaa vähentyviin yhteiskunnan kustannuksiin. Niinpä ihmiset eivät turhaan hakeudu hoitoon, vaan luottavat avun saamiseen tarpeen niin vaatiessa. Tämä korkea luottamus sisältää myös sen, että ihminen useammin noudattaa hänelle annettuja ohjeita, mikä vuorostaan johtaa parempiin hoitotuloksiin. Ja kustannussäästöihin. Sairaanhoitojärjestelmämme tarvitsee laadun seurantaa Suomen Potilasliitto lähetti seuraavasta aiheesta kyselyn 61:n julkisen ja yksityisen sektorin sairaalan johtaja- ja ylilääkäreille. Vastaukset saatiin kesällä 42:n sairaalan ja yksikön osalta. Liiton tarkoituksena on saada Suomeen perustetuksi sellainen valtakunnallinen laadunvalvontajärjestelmä ja haittarekisteri, joka parantaa potilasturvallisuutta yhdenmukaisesti ja tasa-arvoisesti koko maan alueella. Sosiaali- ja terveysministeriön potilasturvallisuusstrategia edellyttää suomalaisen terveyspalvelun käyttäjän aseman kohentamista. Potilasturvallisuus on ymmärrettävistä syistä ikääntyvässä yhteiskunnassa noussut jatkuvasti merkittävämpään asemaan, mutta olemme edelleen jäljessä muita kehittyneitä länsimaita. Hienossa tavoitteessa on ongelma, ettei useinkaan varsinaista laadullista seurantaa suoriteta. Ero esimerkiksi lähinaapuriimme Ruotsiin on merkittävä, sillä sikäläinen laadun seuranta käsittää kymmeniä tauti- ja toimenpidekohtaisia rekistereitä, joita seuraamalla voidaan havaita eri 14 sairaaloiden toimenpiteiden laatueroavaisuudet ja tarpeen vaatiessa puuttua niihin yksiköihin, joissa hoidon tuloksellisuus tai vahingot ovat poikkeuksellisen suuria. Suomalaisen sairaanhoidon eräänä leimallisena piirteenä on ollut reaktiivinen suhtautuminen erilaisiin hoidon laadun ongelmiin. Yleisen hyvinvoinnin ja julkisen terveydenhoidon uskottavuuden kannalta olisi voitava siirtyä proaktiiviseen toimintamalliin, jossa hoitojen laatueroja seurattaisiin tiettyjen standardien ja hyväksyttyjen kriteerien mukaan jatkuvasti. Näin voitaisiin reaaliaikaisesti seurata eri yksiköiden toimintojen laatueroja. Ongelmayksiköt ja -toiminnot on myös taloudellisinta paikantaa mahdollisimman pian. Lisäksi potilailla voisi olla mahdollisuus valikoida se hoitoa antava yksikkö, jonne hän hakeutuu hoidettavaksi. Tämä synnyttää luonnollisen kilpailutilanteen, jossa jokainen yksikkö joutuu kilpailemaan pelkän talouden sijasta hoidon laadulla. Se lienee taloudellisinta niin yksilön kuin yhteiskunnankin kannalta ja edistää potilasturvallisuutta. Suomen Potilasliitto lähestyi keväällä 2010 kaikkiaan 61:ä sairaalaa sekä julkiselta että yksityiseltä sektorilta kysymyksillä, joihin toivoimme vastauksia toukokuun 2010 loppuun mennessä. Jatkoaikaa annettiin vielä käytännön syistä johtuen heinäkuun loppuun. Toukokuussa oli saatu vastaus ainoastaan 27:ltä sairaalalta, joten uusi kirje lähetettiin niille, joilta vastaus vielä puuttui. Lopulta vastauksia saatiin kaikkiaan 42:a sairaalalta. Vastauksen antoi siis 68,8 % kyselyn saaneista, mitä voidaan pitää varsin tyydyttävänä tuloksena pilottihankkeelle. Kaiken kaikkiaan voidaan sanoa kyselyn tapahtuneen perin myönteisessä hengessä. Sairaaloiden yhteystiedot saatiin käyttöön Suomen lääkäriliitosta. Kysymykset valmisteltiin yhdessä Potilasliiton kanssa ja laadullisia asioita käsittelevän HUS:in ylilääkärin kanssa. Ennen kyselyjen lähettämistä ne kierrätettiin vielä mahdollisia lausuntoja tai evästyksiä varten. Kommentteja pyydettiin Suomen Lääkäriliitolta, Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta, Valviralta sekä

15 Suomen Kirurgiyhdistykseltä. Valvira ja THL eivät kommentoineet kyselyämme sen tarkemmin. Kysely lähti tiedoksi myöskin Sosiaali- ja terveysministeriölle ja Suomen Kuntaliitolle, joista jälkimmäinen kommentoi asiaa oma-aloitteisesti. Näin haluttiin varmistaa se, että Potilasliiton aloittama pilottihanke etenee linjassa suomalaisen potilasturvallisuuden kehittämisstrategian kanssa. Ensimmäisen ryhmän kysymykset käsittelevät selkeästi kliinisiä sairaanhoitotapahtumia ja jälkimmäiset kartoittavat sitä kehitystyötä, johon Sosiaali- ja terveysministeriön potilasturvallisuusstrategia velvoittaa. Ensimmäisen ryhmän sairaanhoitotapahtumien kysymysryhmässä haluttiin selvittää esimerkiksi sairaaloissa tapahtuneiden hoidollisten komplikaatioiden määriä sekä niiden edellyttämien korjaustoimenpiteiden määriä. Toisen kysymysryhmän piirissä selvitettiin yleisluontoisempia käytäntöjä eri sairaaloissa. Niissä tiedusteltiin mm. sitä, onko sairaaloissa potilaspalautejärjestelmää ja haittatapausten seurantaa. Jo tässä vaiheessa on todettava, että kumpaankin kysymykseen saatiin hyvin positiivisia vastauksia. Varsinaisen jatkoanalyysin tehtävä onkin arvioida, toteutuvatko tällaiset virallisissa käytännöissä ja sairaaloiden johdossa hyväksytyt ja viralliset periaatteet käytännössä ja potilastasolla. Laadun seurantajärjestelmän luomiseen tähtäävä kysymyksien asettelu on siis lähtenyt käyntiin ja ensimmäiset vastaukset on saatu. Seuraavaksi Potilasliiton tehtävänä on analysoida tuloksia ja esitellä yhteenvedot vuoden 2010 viimeisen Potilaslehden sivuilla ja liiton www-sivuilla. Potilasliiton puheenjohtaja Paavo Koistinen käsitteli edellisen lehden pääkirjoituksessaan myös sitä, mikä nyt alkaneen työn päämäärä on. Pohdintansa tueksi ja työn linjauksena hän löytää esimerkkejä naapuristamme: Ruotsissa sairaanhoitoa antavilla laitoksilla on ollut kauan aikaa käytössään laadunvalvontamittareita, joiden mukaan on ongelmakohdissa ollut suhteellisen helppoa ja perin nopeallakin aikataululla tehdä tarvittavia korjauksia. Jos jonkin sairauden tai hoitotoimenpiteen kohdalla ilmaantuu tilanne, jossa poikkeuksellisen suuri joukko potilaita tarvitsisi korjaavia toimenpiteitä tai joissa hoidon seurauksena syntyisi pysyviä haittoja tavallista tilastollista odotusarvoa enemmän, voidaan Ruotsissa käytössä olevilla laatumittareilla keskittyä ongelman nopeaan ratkaisuun. Tarvinneeko tässä kohtaa edes erikseen kertoa, että Suomessa tällaista mittausjärjestelmää ei ole. Puheenjohtajan kirjoituksesta tehtävissä oleva johtopäätös viittaa selkeästi siihen, mihin nyt puheena oleva laatujärjestelmä tähtää. Se on valtakunnallinen haittavaikutusrekisteri. Laatutyökalun käyttö jää vajaaksi, ellei voida valtakunnallisesti tehdä havaintoja ongelmayksiköistä. Jos laatukriteerein havaittuja ongelmia, haittoja tai puutteita ilmenee paljon ja jatkuvasti jossakin tietyssä yksikössä huomattavasti enemmän kuin jossakin toisessa vastaavassa yksikössä, voidaan ryhtyä selvitystyöhön, jotta tilanne saadaan korjattua. Lähdemme siitä, että myös Suomessa saadaan otettua käytäntöön samanlainen laatutyökalu potilasturvallisuutta edistämään kuin Ruotsissa jo on hyvän aikaa ollut. Tällaisen valtakunnallisen laatutyökalun ja haittarekisterin ylläpito ja valvonta tulee myös hyvissä ajoin suunnitella. Lyhyesti sanottuna tarvitaan varsin mittavan vastuun kantajia. Kyseeseen tulevat joko Valvira, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos tai Sosiaali- ja terveysministeriö. Kaikki tämä edellyttää paitsi kovaa työtä, myös suoranaista ajattelutavan muutosta. Kuten alussa todettiin, on siirryttävä reaktiivisesta ajattelusta proaktiiviseen ajatteluun. Kokeneet lääkärit ovat jo kauan ihmetelleet, että jos jotakin uutta ja potilasturvallisuutta parantavaa asiaa ollaan tuomassa käyttöön, ei kukaan tunnu reagoivan asiaan millään tavalla, mutta jos jotakin asiaa ollaan ottamassa pois tai ainoastaan muuttamassa, ollaan hädissään huutamassa, että potilasturvallisuus vaarantuu. Nyt on aika huutaa hyvissä ajoin. Jaakko Ojanne, tiedottaja 15

16 Suomen lehti Ihmisellä on kautta aikojen ollut tarve kuulua johonkin. Laumoittuminen on siis ollut luontaista käytöstä. Syy tällaiseen joskus suorastaan ylimielistesti halveksittuun laumakäyttäytymiseen on ollut käytännön pakko. Puusta laskeuduttuaan saattoi kaksijalkainen esi-isämme taapertaa pitkin savanneja kuopimassa maita ja mantuja mehukkaan juuren taikka hedelmän toivossa. Tämä onnistui siitäkin huolimatta, että mukana jossakin vaiheessa alkoi kulkea ja taapertaa naaraspuolinen otus, joka jollakin kummallisella tavalla kasvatti väestöä pienemmillä, mutta alkuun kovin avuttomilla otuksilla. Jossakin vaiheessa esi-isämme havaitsi, että juttuhan meneekin niin, että tuo toinen, lauman lukumäärää kasvattava jäsen, valikoi nimenomaan sellaisen uroon kumppanikseen, joka onnistui kaivamaan eniten juuria ja koukkimaan eniten hedelmiä siipan tarpeeksi. Ja pitihän pennutkin elättää. Ja oli sikälikin hyvästä, että uros oli vahva ja roteva, koska muitakin oli aina työntymässä hyville juuri- ja hedelmäapajille. Nyt alkoi esi-isä kasvattaa juurta, hedelmää ja siementä itse. Ei tarvinnut vaappua pitkin savannia ja pelätä jalopeurojen lihanpyyntiretkiä. Oikeastaan tästä juolahti esi-isämme päähän, että kolkkaamalla samaa ravin- 16 OJANNE POHTII Suvaitsevaisuus on ihmisyyden oivaltamista toa kuin jalopeura, saattoi elää mukavasti paistia jäytäen kuin juuria kuopien. Haaskalle tuli myös villikoira, jonka hyödyt pian keksittiin, sillä kuvaan astui suvaitsemattomuus. Esi-isämme eivät ollenkaan suvainneet toisia omilla reviireillään. Aseteollisuuden esiasteet nähtiin siellä, missä alettiin haeskelemaan vahvasta visakoivusta peräisin olevia nuijia vieraiden karkottamiseksi ja saaliin nukuttamiseen. Nyt kävi kuitenkin niin, että inhimillisen kehityksen edistyminen hidastui, kun piti viljellä maata, paeta jalopeuroja, hoitaa akkaa ja pentuja sekä tapella suvaitsemattomuudesta johtuvia riitoja toisten esi-isien kanssa. Otsa hiessä piti siis leivän eteen raataman. Onneksi ihminen oli viisas ja keksi heittää romukoppaan suvaitsemattomuuden heti alkuunsa ja löi hynttyyt yhteen toisten metsäläisten kanssa. Nytpä oli hyvä lähteä vaikka pohjoiseen mammutin metsästykseen ja purotaimenia narraamaan. Poissa vaino, poissa riita. Valitettavasti kävi taas niin, että suvaitsemattomuudesta johtuen ihmislaji oli jo levinnyt hyvin laajalle alueelle. Muualla, parempien metsästysmaiden äärellä, tavattiin toisia ryhmiä, jotka nyt olivat jo heimoja ja klaaneja. Kaikkia näitä eri yhteisöjä yhdisti suvaitsemattomuus. Seurauksena oli taas nuijan jyskettä ja keihään kalistelua. Näin syntyivät sitten aikanaan kylät, kaupungit ja valtiot. Ja kaikkia yhdisti taas suvaitsemattomuus. Korkeimman veisunsa tämä aatesuuntaus saavutti aikana , jolloin muuan germaanivaltio etsi idästä lebenraumia eli elintilaa. Näin siksi, että ei tullut kuuloon asua rinnakkain saati sitten yhdessä ja yhteistuumin. Tänään maailmassa alkaa jo vallita ainakin periaatteellinen yksituumaisuus siitä, että suvaitsemattomuus joutaa romukoppaan ja että asioita saadaan paremmin ja hedelmällisemmin hoidettua ilman, että ihmiset ovat jatkuvasti toistensa kurkuissa. Valitettavasti joitakin suvaitsemattomuuden saarekkeita on vielä olemassa. Kuten totesin, haluaa ihminen kuulua johonkin. Se on luontaista ja siitä tulee hyvä olo. On kannustavaa tuntea olevansa osa jatkumoa tai toimivaa ja hyödyllistä yhteisöä, joka vie eteenpäin ihmisyyden viestikapulaa. Ja tässä se sudenkuoppa piileekin: haluamme olla hyödyllisiä, mutta emme ole määritelleet sen käsitettä. Kovin monet vierastavat, pelkäävät ja torjuvat sairautta. Ei sen, että kukaan nyt vasiten kipeäksi haluaisi tulla, mutta asenne aiheuttaa suvaitsemattomuutta ja torjuntaa. Sairautta ja sairaita ei haluta nähdä ja kokea. Me haluamme olla hyödyllisiä, vaikka unohdamme tai emme ole edes ajatelleet että hyödyllisyys on elämää. Ihminen on itseisarvo, joka jo pelkällä elämällään rikastuttaa ja hyödyttää yhteisöä. Jokainen elämä peilaa muuta elämää ja opettaa toiselle jotakin. Mitä se opettaa, se on yksilöllistä, mutta kaikki elämä sairauksineen ja puutteineen, omituisuuksineen ja erilaisuuksineen on hyödyllistä. Erilaisuuksista koostuu se, mitä me sanomme yhteisöksi nimeltään ihmiskunta. Siinä meillä kaikilla on erikseen määrittelemätön sijamme ja siinä me olemme hyödyksi. Vain siten, että me elämme ihmisenä ihmisten joukossa. Tällä oivalluksella voinemme lopullisesti nakata suvaitsemattomuutemme jäänteet romukoppaan.

17 Inka Svahn, Suomen Potilasliitto ry:n hallituksen jäsen ja potilasasiainvaliokunnan jäsen Hoitovirheistä, kärsimyksistä ja niihin suhtautumisesta Vuosittain ilmoitetaan n.8000 hoitovirhettä potilasvakuutuskeskukseen. Lisäksi muut viranomaisvalitukset hoidon laadusta ovat lisääntyneet. Lehtien kyselyjen mukaan 80% vastaajista on tyytymätöntä hoitoon. Valvovat viranomaiset jaksavat silti väittää että hoito on hyvää. Tämä on yksi osoitus siitä, miten palvelun käyttäjän, eli potilaan mielipidettä vähätellään. Tämä näkyy myös virallisissa päätöksissä. Tämä onkin yksi syy siihen, ettei potilas viitsi valittaa vaan tyytyy osaansa. Lisäksi moni potilas ei edelleenkään tiedä mihin valittaa ja miten. Potilasasiamiestoiminta on edelleenkin hyvin puutteellista eikä kriisiapua ole saatavilla. Hoitovirheistä kärsiviä ei kohdella samoin kuin muuten vammautuneita. Jostain syystä hoitovirheestä vammautunut ei saisi kärsiä, tai ainakaan kertoa siitä. Kun vamman aiheuttajana on lääkäri, se on jotenkin lieventävä asianhaara. Sattuuhan sitä, lääkärikin on ihminen, saatetaan tokaista kun potilas kertoo kokemuksestaan. Ei kukaan varmaan tokaise liikennevamman uhrille tai lapsensa rattijuopon yliajamana menettäneenä samaa. Lääkäreitä ei saa syyllistää vaikka muut syylliset kyllä etsitään. Potilaskin kaipaa, että joku on vastuussa vammauttamisesta. Sen sijaan hän oikeutta etsiessään saakin hankalan ihmisen maineen tai hänen mielenter- veyttään epäillään. Lääkärit itse syyllistyvät tähän ensisijaisesti ja potilasasiakirjat saattavat täyttyä täysin vääristä ja epäoleellisista tiedoista. Potilaat kertovat myös kostosta. Ei uskalleta ottaa esille hoidossa tapahtuvia virheitä tai puutteita, koska lääkärit käyttävät valtaansa väärin. Keinot on monet. Edellä mainitun hulluksi leimaamisen jälkeen saatetaan evätä jatkohoito. Potilasta pompotetaan, on kerrottu jopa uudesta hoitovirheestä. Hoidon laatu heikkenee kun sen pitäisi parantua. Kanssaihmisten suhtautuminen on yhtä ällistyttävää. Aletaan kertoa omista hyvistä hoitokokemuksista aivan kuin se poistaisi hoitovirheen tai antaisi ainoan kuvan hoidon laadusta maassamme. Eihän hoitovirhepotilaskaan väitä, ettei kukaan saisi hyvää hoitoa mutta hänen kokemus on toinen. Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan, tokaisi eräskin sairaanhoitaja. Aivan kuin olisi lupa antaa huonoa hoitoa jos potilas on hankala, tai jopa että hoitovirhe olisikin potilaan vika. Potilasta siis voi syyllistää! Tällaisen hoitoalan ammattilaisen pitäisi itse katsoa peiliin. Kumpi olikaan se sairas? Nykyään annetaan ymmärtää että suhtautuminen on muuttumassa ja sairaanhoitopiirit itse seuraavat hoitovirheitään ja ilmoittavat niistä. Hyvä tietysti niin, mutta käytännössä potilaat kokevat hoitovirheet ja niihin suhtautumisen kuten ennenkin. Potilaslainsäädäntö, hoitotakuu, korvaukset hoitovirheistä ym. hoitoon liittyvä takkuaa edelleenkin. Professori Antti Arstila on kirjoittanut kirjan Älä luota sairaalaan. Sieltä löytyi hyviä ohjeita miten potilas voi itse huolehtia omasta hoidostaan ja oikeuksistaan. Potilaan kannattaa myös sisäistää potilaslainsäädäntö ja vaatia hoitoa sen mukaan. Potilasasiakirjamerkinnät tulee myös tarkastaa ja vaatia virheellisen tiedon poistamista tai oikean tiedon lisäämistä. Laki myös määrittelee miten potilasasiakirjat tulee täyttää sillä niiden perusteella tehdään kaikki potilaiden kanteluihin liittyvät tutkinnat. Jos niissä on virheellistä tietoa, ne myös vaikuttavat siihen miten niitä tulkitaan. Potilaan ei koskaan pidä tehdä kantelua ennenkuin on lukenut potilasasiakirjat, ollut yhteydessä potilasasiamieheen ja selvittänyt asiaa sairaalan sisäisesti. Melkoinen työ sairaalle ihmiselle! Tämäkin asia pitäisi saada toimimaan niin, että hoitovirheiden selvittely olisi sairaalan vastuulla eikä sitä koskaan saisi jättää potilaan vastuulle. Sairaaloihin tulee saada sellaiset potilasasiamiehet, jotka voivat puuttua asioihin heti, voivat antaa kriisiapua ja saada oikeasti muutosta aikaan aktiivisesti edistämällä potilaan oikeuksien toteutumista. Näin voitaisiin vähentää myös viranomaiskanteluita ja lisätä potilaan luottamusta hoitoon. 17

18 Suomen lehti Potilasliiton avoimet ovet kokosi jäsenistöä Suomen Potilasliitto muutti huhtikuussa uusiin ja toimiviin tiloihin Helsingin Kallioon. Uusi osoite on Helsinginkatu 14 A 1. Uusien tilojen lyömätön etu on se, että paikka on helposti löydettävissä ja vaikeasti liikkuvia ajatellen sinne pääsee ilman portaita ja esteitä. Tiloissa on hyvät kokous- ja työtilat jäsenjärjestöille, joten nyt toteutuu konkreettisesti periaate oma tupa oma lupa. Toimistossa työskentelee jäsenistöä palvelemassa ja auttamassa toimistonhoitaja. Toimisto on helposti löydettävissä niin omalla autolla kuin julkisilla kulkuneuvoilla. Mannerheimintieltä, Kansallisoopperan kulmalta kääntyvä ja Hämeentieltä Kurvin kulmalta kääntyvä löytää omalla autollaan helposti Helsinginkatu 14:a. Ikkunassa olevat merkinnät on helppo havaita kadultakin käsin. Molemmilta edellä mainituilta valtaväyliltä pääsee myös hyppäämään jouhevasti raitiovaunuun numero 8, jonka pysäkit ovat suhteellisen lähellä toimistoa. Pasilan rautatieasemalta toimiston läheisyyteen pääsee raitiovaunulla numero 9, samoin keskikaupungilta. Kesäkuun 3. päivä haluttiin näitä uutuuksia esitellä avoimin ovin koko jäsenkunnalle sekä muille kiinnostuneille. Tarjolla oli pientä haukkapalaa, kahvia ja virvokkeita. Tarjoilusta vastasi ERSY:n naistoimikunta. Potilasliiton kesäkausi alkoi suorastaan iloisessa juhlatunnelmassa, sillä puolilta päivin alkanut tilaisuus keräsi huomattavasti odotettua enemmän kävijöitä. Toimisto oli päivän ajan täynnä iloisesti seurustelevaa väkeä. Toisten poistuessa uusia saapui paikalle. Olihan uusia toimistotiloja ja kokousvälineitä ennätetty esitellä jo edellisessäkin lehdessä ja kiinnostus herännyt. Erityisen ilahduttavaa oli havaita useiden kävijöiden saapuneen pidemmältäkin. Omalta osaltaan se kertoo siitä, että Potilasliitto ja sen toimitilat mielletään aidosti yhteiseksi toiminnan foorumiksi. Näin syyskauden jo päästyä käyntiin voidaan todeta, että kokouskäyttöä ja seminaaritilaa on Helsinginkadulta varattu jatkuvasti yhä suuremmassa määrin. Kuva Paavo Koistinen Avoimet ovet päivän vieraita tutustumassa Suomen Potilasliiton uuteen toimistoon. 18

19 Potilasliiton syysseminaari keskittyi potilasturvallisuuteen Suomen Potilasliiton perinteinen koulutusseminaari ajoittui tänä vuonna syyskauden alkuun. Elokuun kaksi viimeistä päivää perehdyttiin suomalaisen potilaan hoidon laatuun ja turvallisuustekijöihin. Aikaisemmasta käytännöstä poiketen seminaari- ja koulutusohjelma aloitettiin jo maissa kello Tuolloin Vaasan sairaanhoitopiirin potilasturvallisuusyksikön laatupäällikkö Marina Kinnunen luennoi täydelle toimiston kokoussalille potilasturvallisuudesta ja sen haasteista. Itse luennon aikana virisi jo vilkasta keskustelua teemasta. Onhan kyseessä kaikkia potilaita koskeva asia, jonka eräänä ulottuvuutena on juuri meneillään oleva Potilasliiton aloittama työ kansallisen laatutyökalun kehittämiseksi. Tähän kuuluu myös haittarekisteri, johon voitaisiin joskus koota valtakunnalliset potilashaittatapaukset ja kehittää laatujärjestelmää siten kautta koko maan. Siirtyminen Länsisatamaan ja siellä Tallinnaan suuntaavaan M/S Baltic Prinsess-laivaan tapahtui myöhemmin iltapäivällä. Laivassa seminaarityö jatkui seminaaripäivän antia ruodittaessa. Bonusluentona saatiin kuunnella lääketieteen ja filosofian tohtori, fysiologian professori Osmo Hännisen luentoa mikrotietokoneiden ja käsipuhelimien aiheuttaman säteilyn vaikutuksista ihmisen terveyteen. Häkellyttävän ja uusia näkökulmia tarjoava esitelmä herätti varmasti sekä ristiriitaisia ajatuksia että uusia kysymyksiä kuulijoissa. Sähköinen it-tekniikka kun kulkee jo suorastaan elimellisenä osana useimpien ihmisten arkea. Seuraavana päivänä oli tilaisuus piipahtaa Tallinnassa ja työ jatkui taas laivalla alkuiltapäivästä. Silloin esittelivät liiton puheenjohtaja Paavo Koistinen ja varapuheenjohtaja Inger Östergård liiton aloittamaa suomalaisen sairaanhoidon laatukyselyä. Seminaariin osallistu jälleen se maksimimäärä osallistujia, joita oli mahdollista ottaa mukaan. Tässä suhteessa syyspuoli ei aiheuttanut osallistumisaktiivisuuden vähenemistä. Ilahduttavaa on edelleen todeta, että kaikki se seminaariasia, jota liitto tarjoaa kokoaa jatkuvasti potilastyön aktiiveja oppimaan lisää uutta ja ajankohtaista. Teksti Jaakko Ojanne Kuvat Paavo Koistinen Seminaariin osallistujia kuuntelemassa tarkkaavaisina luentoa potilasturvallisuudesta Potilasliiton tiloissa. Potilasturvallisuusseminaari jatkui laivalla. 19

20 Suomen lehti KOULUTUSOHJELMA Vertaistukikoulutusohjelma osa I Aika: , Paikka: Helsinginkatu 14 A, 00500,Hki Klo Suomen Potilasliiton Vertaistukikoulutus Molempina päivänä on lounastauko klo Lounas syödään hotelli Olympiassa 1 pv. Osallistujat esittäytyvät Vertaistuki mitä se on? Mitro Repo, Euroopan parlamentin jäsen, pastori Miten jaksan vertaistukihenkilönä miten huomaan omien voimavarojen rajallisuuden Miten kohdata potilaan: kun hän on epätoivoisuuden partaalla kun hän on sekä psyykkisesti että fyysisesti yksinäinen kun elämänhalu puuttuu Ryhmäharjoittelu johdattelevia kysymyksiä Miten yksinäisyys näkyy arkipäivässä Ryhmätöiden esittely, keskustelu Mitä on vertaistuki käytännössä kurssilaiset kertovat Välitehtävä: Toimit tukihenkilönä Minkälainen tarkistuslista haluaisit turvallissuden takia laatia toimiessasi tukihenkilönä; itsellesi, yhdistyksellesi tai yleensä tukihenkilöille. 2 pv. Voimaantuminen Ryhmätöiden esittely Vaitiolovelvollisuus Marianne Österberg, varatuomari Potilaslaki Potilaan oikeudet Miten dokumentoidaan Potilaan oikeus saada itselleen omat sairauskertomuksensa miten edetä kun ei saa tietoja haasteellisia kysymyksiä joille halutaan potilasta koskevia vastauksia Potilaan voimaantuminen Irma Kiikkala,Tervh. tri miten kriisitilanteista eteenpäin interaktiviinen kuuntelu ja kommunikaatio miten aloittaa sopeutumisprosessi uuteen tilanteeseen Välipala hedelmiä, kahvia, teetä Osallistujat, jotka eivät ole Potilasliiton tai sen jäsenjärjestöjen jäseniä maksavat 150 Ilmoittautuminen mennessä Brita Pawli, brita.pawli@hotmail.com Inger Östergård, inger.ostergard@luukku.com Puh,