EU:n rakennerahastokausi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "EU:n rakennerahastokausi 2014-2020"

Transkriptio

1 EU:n rakennerahastokausi Lähtökohdat, sisältö ja rahoitus Mari Kuparinen

2 Manner-Suomen rakennerahasto-ohjelma (HALKE ) Yksi valtakunnallinen ohjelma Molemmat rahastot ESR ja EAKR Valmistellaan ja toteutetaan kahdella alueella: 1) Etelä- ja Länsi-Suomi ja 2) Itä- ja Pohjois-Suomi Pääosin alueellisesti toteutettavaa hanketoimintaa Rahoittajina ELY-keskukset ja maakunnan liitot Muiden rahoittajien (Tekes, Finnvera) asemaa tarkastellaan myöhemmin MYR:n roolia hankepäätöksissä vahvistetaan

3 Temaattinen keskittäminen: EU 2020

4 Komission neuvottelupositio: Suomen keskeiset haasteet Suomen kilpailukyvyn heikkeneminen Rakennemuutos, erityisesti metsä- ja ICT-sektoreilla tarvitaan elinkeinorakenteen monipuolistamista ja tutkimus- ja innovaatioperustan laajentamista/vahvistamista Väestön nopea ikääntyminen käyttämätön työvoimareservi käyttöön työurien pidentäminen (=työllisyysaste ) Kriittisen massa puute (niin tutkimus- ja innovaatiotoiminnassa kuin yritystoiminnassa) Pitkäaikaistyöttömyys, nuorisotyöttömyys ja syrjäytyminen Korkea energiankulutus Luonnonvarojen kestävä käyttö Itämeren ja erit. Suomenlahden tila

5 EAKR PK-yritysten kilpailukyky Yritysten kasvun ja kansainvälistymisen tukeminen sekä uuden yritystoiminnan edistäminen Pk-yritysten toimintaympäristön kehittäminen ja yrityspalveluiden vahvistaminen Uusimman tiedon ja osaamisen hyödyntäminen Innovaatiokeskittymien kehittäminen alueellisten vahvuuksien pohjalta Yritysten innovaatiotoiminnan vahvistaminen Ympäristön korkea laatua ja luonnonvarojen kestävää käyttöä parantavien innovaatioiden edistäminen

6 ESR Työllisyys ja työvoiman liikkuvuus Työnhakijoiden ja työvoiman ulkopuolella olevien pääsy työpaikkoihin ja työvoiman liikkuvuuden tukeminen (NUORET!) Työntekijöiden, yritysten ja yrittäjien mukautuminen muutoksiin Naisten ja miesten tasa-arvo Koulutus, ammattitaito ja elinikäinen oppiminen Koulutuksesta koulutukseen tai työelämään siirtymistä tukevien palveluiden parantaminen osaavan työvoiman saatavuuden turvaamiseksi Kasvu- ja rakennemuutosalojen koulutuksen laadun ja tarjonnan kehittäminen Sosiaalinen osallisuus ja köyhyyden torjunta Aktiivinen osallisuus Uudet toimintamallit ja yhteistyöratkaisut Ihmisten vaikutusmahdollisuudet omaan lähiympäristöönsä

7 Erityiskysymyksiä (TEM:n ehdotuksia ei vielä lopullisia päätöksiä) Suurten kaupunkiseutujen kehittäminen (EAKR 5%:n korvamerkintä) Teema: Smart City (TL 2: Uusimman tiedon ja osaamisen hyödyntäminen) kaupunkien uudistumiskyvyn tukeminen ja kytkentä kasvusopimuksiin Kilpailullinen hakeutuminen, kaupungit hakeutuvat mukaan verkostoina Kans. päätöksellä valitaan yksi verkosto, jossa tulisi olla 3 5 kaupunkiseutua Välittävänä toimielimenä yksi maakunnan liitto tai ELY-keskus, joka organisoi kaupunkikehittämisen teemahaut Kaupunkien muodostama verkosto esivalitsee rahoitettavat hankkeet, jotka se esittää rahoittajalle (EY-asetuksen edellyttämä sub-delegointi) Paikallinen kehittäminen Kansalaisjärjestölähtöisiä paikallisia pienhankkeita voidaan toteuttaa hallinnollisesti mahd. kevyellä menettelyllä osana rakennerahasto-ohjelman normaalia toimintaa Ei varsinaisia LEADER-tyyppisiä toimintaryhmiä rakennerahastovaroilla Kansalaisjärjestölähtöinen kaupunkikehittäminen yli asukkaan kaupungeissa mahdollista esim. ESR:ssa TL 7

8 Kansainvälisesti vetovoimaisten innovaatiokeskittymien vahvistaminen Innovaatiokeskittymien neuvottelumenettely Merkittävimmät uudet avaukset (4-6 kaupunkiseutua) Kansalliset rahoittajat mm. TEM, Tekes ja OKM sekä kaupunki, korkeakoulut ja seudun muut avaintoimijat mm. tutkimuslaitokset ja ELY-keskukset Kehittämistarpeiden ja -haasteiden nostaminen esille Edistää voimavarojen kokoamista ja keskittymien välistä työnjakoa Kaupunkiseutujen kasvusopimus Valtion ja kaupunkiseutujen yhteinen näkemys kehittämisen painopisteistä Strategiset valinnat: Osaamiskärjet ja kehittämisteemat osana elinkeinopolitiikkaa Noin 10 suurinta kaupunkiseutua INKA - Innovatiiviset kaupungit -ohjelma Uusi innovaatiopolitiikan väline Tukee kansallisten ja alueellisten toimien synergiaa Haastaa kaupunkiseudut kasvutalkoisiin kilpailu alkaa lokakuussa Kehittämisteemojen operatiivinen toteutus 10+ kaupunkiseutua Tekes vahva ehdokas ohjelman kansalliseksi toteuttajaksi Valtio 10 Meur + kaupunkiseudut 10 Meur

9 Älykäs erikoistuminen (smart specialisation) Alueen vahvuuksien tunnistaminen ja systemaattinen vahvistaminen Eri asiat (osaamisalat, innovaatiokeskittymät) vaativat kehittämistä eri tasoilla Yhteistyö kaikilla tasoilla välttämätöntä riittävän kriittisen massan saavuttamiseksi Makroalue (Itämeri) ja kansainvälinen Alueiden välinen Paikallinen Alueellinen

10 Rahoituksesta (Eurooppa-neuvosto ) EU:n kokonaisbudjetti : 960 mrd. Panostuksia kilpailukykyyn, tutkimukseen ja innovaatioihin lisätään merkittävästi (+37% verrattuna ) Esim. Horizon ja Erasmus for all -ohjelmat Koheesiopolitiikan kokonaisbudjetti 325 mrd. (eli pienenee 8,4% nykytasoon verrattuna) Kehittyneiden alueiden tuki 55 mrd. 49,5 mrd. Euroopan alueellinen yhteistyö 8,7 mrd. 8,9 mrd. Suomen rakennerahastojen kokonaissaanto 1,7 mrd. 1,33 mrd. (eli noin -25% ohjelmakauteen verrattuna) Itä- ja Pohjois-Suomen asukaskohtainen tuki laskee 35 eurosta 30 euroon

11 Suomen koheesiorahoitus ja (vahvistamaton) EU M Kansallinen M Yhteensä M EU M Kansallinen M Yhteensä M

12 Nettomaksajamaiden koheesiopolitiikan kokonaissaannot ja (arvio) Nettomaksajamaiden koheesiopolitiikan tukitasot ja (arvio)

13 Rahoituksen jakautuminen (pl. alueellinen yhteistyö) Valtakunnalliset teemat EAKR 10 % n. 13 milj. euroa/v (EU+ kansallinen) ESR 25 % n. 32 milj. euroa/v (EU+ kansallinen) Alueiden rahoitus* (kun valtakunnalliset teemat vähennetty) Itä- ja Pohjois-Suomi 70,61% n. 206 milj. euroa/v (EU+ kansallinen) Etelä- ja Länsi- Suomi 28,94 % n. 85 milj. euroa/v (EU+ kansallinen) Ahvenanmaa 0,45 % n. 1,3 milj. euroa/v (EU+ kansallinen) *) Kestävän kaupunkikehittämisen (5 %:ia EAKR:stä) rahoitus otetaan IP- ja EL-osuuksista alueen verkostossa mukana olevien kaupunkiseutujen lukumäärän suhteessa. 13

14 Rahoituksen jako rahastojen välillä pl. Alueellinen yhteistyö Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR) 61,6 % Euroopan sosiaalirahasto (ESR) 38,4 %

15 Toimintalinjojen painoarvot Vähähiilisen talouden tukemiseen käytetään vähintään 25% EAKR-rahoituksesta. Rahoitusosuus sisältyy TL 1:n ja TL 2:n rahoitukseen. Absoluuttiset summat ovat arvioita, koska Euroopan komission ei ole vahvistanut Suomen lopullista rahoitusta.

16 Valtakunnalliset teemat Valtakunnalliset teemat = Valtakunnallisten teemojen rahoitus on tarkoitettu toimintaan, joka tuottaa erityistä lisäarvoa eri sektoripolitiikoiden tärkeimpien hankkeiden toteuttamiseen alueellisen toiminnan lisäksi ja sitä tukien. Teemoja voidaan käytännössä toteuttaa mm. valtakunnallisina tukirakenteina, koordinoivina hankkeina ja pilotteina. Hankepäätöksiä tehdään vain poikkeustapauksessa ministeriöissä. ESR:n valtakunnalliset teemat: nuorisotakuu, työvoiman liikkuvuus Euroopassa, maahanmuuttajien kotouttaminen, koulutusjärjestelmän kehittäminen siirtymiä tukeviksi, kasvu- ja rakennemuutosalojen tarvitseman osaamisen lisääminen sekä työelämän ulkopuolella olevien työ- ja toimintakyvyn vahvistaminen. Teemat voivat muuttua ohjelmakauden kuluessa toimintaympäristön kehityksen mukaan. EAKR:n valtakunnalliset teemat: Osaamis- ja innovaatioverkostot (tukee INKA-ohjelman toteutusta), jonka osana vähähiilinen talous 16

17 Euroopan parlamentti hylkäsi budjettisovun äänestyksessään Parlamentti vaatii merkittäviä muutoksia Eurooppa-neuvoston tekemään esitykseen ennen kuin se voi hyväksyä EU:n budjetin vuosille Euroopan parlamentti on odotetusti hylännyt Eurooppa-neuvoston helmikuisessa EU-huippukokouksessa esittämän budjettisovun. Parlamentti hylkäsi budjettisovun äänin edustajaa ei äänestänyt. Parlamentti vaatii merkittäviä muutoksia Eurooppa-neuvoston tekemään esitykseen ennen kuin se voi hyväksyä EU:n budjetin vuosille

18 Valmistelun aikataulusta TOUKOKUU KESÄKUU 2013 Ohjelman rahoituksen ja toimintalinjojen päättäminen talpo:ssa HALKE päättää ohjelman sisällöstä kesäkuussa SYYSKUU-LOKAKUU 2013 Valtioneuvosto hyväksyy kumppanuussopimuksen ja rr-ohjelman Asetusten hyväksyminen EU-tasolla Suomi toimittaa asiakirjat komission hyväksyttäväksi MARRASKUU-JOULUKUU 2013 Viralliset neuvottelut EU-komission kanssa Alueellisten suunnitelmien ja valtakunnallisten teemojen viimeistelyä KEVÄT 2014 Komissio hyväksyy Suomen kumppanuussopimuksen ja rr-ohjelman Ohjelman toimeenpano alkaa

EU:n rakennerahastokausi 2014-2020

EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 Lähtökohdat, Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma ja rahoitus Mari Kuparinen 25.3.2013 Manner-Suomen rakennerahasto-ohjelma 2014 2020 (HALKE 23.3.2012) Yksi

Lisätiedot

EU:n rakennerahastokausi 2014-2020

EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma (versio 30.11.2012) ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa Mari Kuparinen 17.1.2013

Lisätiedot

Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma. ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa

Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma. ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma (versio 25.10.2012) ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa Aluekehitysjohtaja Varpu

Lisätiedot

Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma. ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa

Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma. ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma (versio 25.10.2012) ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa Mari Kuparinen 16.11.2012

Lisätiedot

Rakennerahastojen ohjelmakausi 2014 2020

Rakennerahastojen ohjelmakausi 2014 2020 Rakennerahastojen ohjelmakausi 2014 2020 Manner-Suomen rakennerahasto-ohjelma Rahoitus ja toimintalinjat 28.5.2013/ 4.6.2013 Rakennerahastojen rahoitus Suomessa (vuoden 2011 hinnoin) 2014-2020 2007-2013

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Ohjelmajohtaja Mari Kuparinen Uudenmaan liitto 3.4.2014

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Ohjelmajohtaja Mari Kuparinen Uudenmaan liitto 3.4.2014 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Ohjelmajohtaja Mari Kuparinen Uudenmaan liitto 3.4.2014 Uuden ohjelmakauden lähtökohdat Eurooppa 2020 strategia kestävästä, älykkäästä ja

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Ohjelmajohtaja Mari Kuparinen Uudenmaan liitto 11.3.2014

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Ohjelmajohtaja Mari Kuparinen Uudenmaan liitto 11.3.2014 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Ohjelmajohtaja Mari Kuparinen Uudenmaan liitto 11.3.2014 Uuden ohjelmakauden lähtökohdat Eurooppa 2020 strategia kestävästä, älykkäästä

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma EU:n rakennerahasto-ohjelmakauden info- ja koulutustilaisuus 14.11.2013 Valtion virastotalo Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma EU-koordinaattori Mika Villa, Varsinais-Suomen

Lisätiedot

15.1.2014 Neuvotteleva virkamies Jaana Valkokallio TEM, alueosasto

15.1.2014 Neuvotteleva virkamies Jaana Valkokallio TEM, alueosasto Rakennerahasto-ohjelman valtakunnalliset hankkeet 15.1.2014 Neuvotteleva virkamies Jaana Valkokallio TEM, alueosasto Rahoituksen jakautuminen (pl. alueellinen yhteistyö) Valtakunnalliset teemat EAKR ESR

Lisätiedot

Business as (un)usual rahoittajan näkökulma Ilmi Tikkanen

Business as (un)usual rahoittajan näkökulma Ilmi Tikkanen Business as (un)usual rahoittajan näkökulma 13.8.2013 Ilmi Tikkanen EU hankkeiden vaikuttavuudesta Havaintoja EU:n ohjelmakaudelta 2007 2013 Tuleva EU:n ohjelmakausi 2014 2020 (valmistelu) Etelä-Suomen

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Keski-Suomen ELY-keskus Ylijohtaja Juha S. Niemelä

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Keski-Suomen ELY-keskus Ylijohtaja Juha S. Niemelä Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Keski-Suomen ELY-keskus Ylijohtaja Juha S. Niemelä Kumppanuussopimus kokoaa rahastojen tulostavoitteet ja yhteensovituksen Landsbygdsutvecklings

Lisätiedot

MAAKUNNAN KEHITTÄMISEN KÄRJET 2014+ HANKESUUNNITTELUN VÄLINEENÄ. 14.5.2013 Juha Hertsi Päijät-Hämeen liitto

MAAKUNNAN KEHITTÄMISEN KÄRJET 2014+ HANKESUUNNITTELUN VÄLINEENÄ. 14.5.2013 Juha Hertsi Päijät-Hämeen liitto MAAKUNNAN KEHITTÄMISEN KÄRJET 2014+ HANKESUUNNITTELUN VÄLINEENÄ 14.5.2013 Juha Hertsi Päijät-Hämeen liitto 1 Sisältö 1) Näkökulmia maakunnan heikkoudet, uhat, vahvuudet ja mahdollisuudet 2) Haluttu muutos

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelman tuki alueellisen elinvoimaisuuden vahvistamisessa Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto Kumppanuussopimus kokoaa rahastojen tulostavoitteet

Lisätiedot

Rakennerahastojen ohjelmakausi

Rakennerahastojen ohjelmakausi Rakennerahastojen ohjelmakausi 2014 2020 Manner-Suomen rakennerahasto-ohjelma Rahoitus ja toimintalinjat 28.5.2013 Rakennerahastojen rahoitus Suomessa (vuoden 2011 hinnoin) 2014-2020 2007-2013 123 Perusrahoitus

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma luonnonvarastrategian tukena

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma luonnonvarastrategian tukena Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma luonnonvarastrategian tukena Rakennerahastoasiantuntija Jaana Tuhkalainen, ELY-keskus 11.11.2014 Vähähiilinen talous ohjelmakaudella 2014-2020

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma EAKR-asiantuntijoiden neuvottelupäivä 12.11.2013 Hotelli Arthur, Helsinki Aluekehitysjohtaja Kaisa-Leena Lintilä 12.11.2013 Kumppanuussopimus

Lisätiedot

Rakennerahastokausi 2014 2020 elinkeinojen kehittämisen vinkkelistä. Ohjelmapäällikkö Päivi Keisanen Pohjois-Pohjanmaan liitto

Rakennerahastokausi 2014 2020 elinkeinojen kehittämisen vinkkelistä. Ohjelmapäällikkö Päivi Keisanen Pohjois-Pohjanmaan liitto Rakennerahastokausi 2014 2020 elinkeinojen kehittämisen vinkkelistä 18.4.2013 Ohjelmapäällikkö Päivi Keisanen Pohjois-Pohjanmaan liitto Mitä rakennerahastot ovat? EU:n ja valtion alueiden kehittämiseen

Lisätiedot

Rakennerahastokausi 2014-2020 Ohjelman valmistelu. Pohjois-Savon maakuntavaltuuston seminaari 8.10.2012, Varkaus Satu Vehreävesa, aluekehitysjohtaja

Rakennerahastokausi 2014-2020 Ohjelman valmistelu. Pohjois-Savon maakuntavaltuuston seminaari 8.10.2012, Varkaus Satu Vehreävesa, aluekehitysjohtaja Rakennerahastokausi 2014-2020 Ohjelman valmistelu Pohjois-Savon maakuntavaltuuston seminaari 8.10.2012, Varkaus Satu Vehreävesa, aluekehitysjohtaja Komission esitykset tulevan rakennerahastokauden osalta

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ INFOTILAISUUS

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ INFOTILAISUUS KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 INFOTILAISUUS KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 aikataulua 23.1 Suomen rakennerahasto-ohjelma hyväksytty valtioneuvostossa ja toimitettu loppukeväästä komission käsittelyyn,

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Vähähiilisyys Suomen rakennerahastoohjelmassa

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Vähähiilisyys Suomen rakennerahastoohjelmassa Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Vähähiilisyys Suomen rakennerahastoohjelmassa Ohjelmajohtaja Mari Kuparinen Uudenmaan liitto Turku, 16.5.2014 Uuden ohjelmakauden lähtökohdat Eurooppa 2020 strategia

Lisätiedot

Rakennerahastokauden 2014 2020 valmistelu. Kuntakierros 2013 Heikki Ojala Aluekehityspäällikkö

Rakennerahastokauden 2014 2020 valmistelu. Kuntakierros 2013 Heikki Ojala Aluekehityspäällikkö Rakennerahastokauden 2014 2020 valmistelu Kuntakierros 2013 Heikki Ojala Aluekehityspäällikkö Rakennerahastot tähtäävä rakenteiden kehittämiseen EAKR = Euroopan aluekehitysrahasto Yritykset, yhteisöt,

Lisätiedot

Rakennerahastokauden 2014 2020 valmistelutilanne

Rakennerahastokauden 2014 2020 valmistelutilanne Rakennerahastokauden 2014 2020 valmistelutilanne Rakennerahastojen alueellinen jako 2014-2020 Hanketoimintaan käytettävissä olevan rahoitus EU-rahoitus 2014-20 Itä- ja Pohjois-Suomi, perusrahoitus 476,3

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 EAKR-hankehaku Etelä-Suomessa. Ohjelmajohtaja Mari Kuparinen Uudenmaan liitto 19.5.2014

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 EAKR-hankehaku Etelä-Suomessa. Ohjelmajohtaja Mari Kuparinen Uudenmaan liitto 19.5.2014 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 EAKR-hankehaku Etelä-Suomessa Ohjelmajohtaja Mari Kuparinen Uudenmaan liitto 19.5.2014 Uuden ohjelmakauden lähtökohdat Eurooppa 2020 strategia kestävästä, älykkäästä

Lisätiedot

Suurten kaupunkiseutujen kasvusopimus ja Innovatiiviset kaupungit INKA-ohjelma Juha Hertsi Päijät-Hämeen liitto

Suurten kaupunkiseutujen kasvusopimus ja Innovatiiviset kaupungit INKA-ohjelma Juha Hertsi Päijät-Hämeen liitto Suurten kaupunkiseutujen kasvusopimus ja Innovatiiviset kaupungit INKA-ohjelma 14.3.2013 Juha Hertsi Päijät-Hämeen liitto Innovaatiokeskittymien neuvottelumenettely Merkittävimmät uudet avaukset (4-6 kaupunkiseutua)

Lisätiedot

Joensuu Risto Poutiainen Kehittämisjohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto

Joensuu Risto Poutiainen Kehittämisjohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Kestävää kasvua ja työtä EU 2014-2020 Tilannekatsaus Joensuu Risto Poutiainen Kehittämisjohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto 1 Kestävää kasvua ja työtä EU 2014-2020 Tilannekatsaus Sisältörunko Ohjelman

Lisätiedot

Alustus muutamasta rahoitusinstrumentista - lisäksi muutama yleisasia

Alustus muutamasta rahoitusinstrumentista - lisäksi muutama yleisasia Kuntamarkkinat 12.9.2013: Mistä rahoitus kunnan päästövähennystoimenpiteisiin? Alustus muutamasta rahoitusinstrumentista - lisäksi muutama yleisasia Sirkka Vilkamo Työ- ja elinkeinoministeriö Energiaosasto

Lisätiedot

Rakennerahastokauden 2014 2020 valmistelu

Rakennerahastokauden 2014 2020 valmistelu Rakennerahastokauden 2014 2020 valmistelu Raahe 7.2.2013 Ohjelmapäällikkö Päivi Keisanen Mitä rakennerahastot ovat? EU:n ja valtion alueiden kehittämiseen tarkoitettua rahoitusta Tavoitteena vähentää alueiden

Lisätiedot

ESR-rahoitus OKM:n valtakunnallisten toimenpidekokonaisuuksien toteutuksessa. Henri Helander

ESR-rahoitus OKM:n valtakunnallisten toimenpidekokonaisuuksien toteutuksessa. Henri Helander ESR-rahoitus OKM:n valtakunnallisten toimenpidekokonaisuuksien toteutuksessa Henri Helander 18.6.2014 1 29.8.2014 Ohjelmakauden 2014 2020 käynnistyminen Valtakunnallisten toimenpidekokonaisuuksien hankehaut

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ aikataulua

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ aikataulua KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 INFOTILAISUUS KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 20230 aikataulua 23.1 Suomen rakennerahasto-ohjelma hyväksytty valtioneuvostossa ja toimitettu loppukeväästä komission käsittelyyn,

Lisätiedot

ESR-rahoitus OKM:n valtakunnallisten toimenpidekokonaisuuksien toteutuksessa. Henri Helander

ESR-rahoitus OKM:n valtakunnallisten toimenpidekokonaisuuksien toteutuksessa. Henri Helander ESR-rahoitus OKM:n valtakunnallisten toimenpidekokonaisuuksien toteutuksessa Henri Helander 26.8.2014 1 27.8.2014 Rakennerahasto-ohjelman valtakunnallinen toiminta Tavoitteena erityinen lisäarvo sektoripolitiikoiden

Lisätiedot

Rakennerahasto-ohjelman 2014 2020 kansallinen ja alueellinen valmistelu. Petri Veijalainen 30.8.2012

Rakennerahasto-ohjelman 2014 2020 kansallinen ja alueellinen valmistelu. Petri Veijalainen 30.8.2012 Rakennerahasto-ohjelman 2014 2020 kansallinen ja alueellinen valmistelu Petri Veijalainen 30.8.2012 Ohjelmarakenne (HALKE 23.3.2012) Yksi aluelähtöinen ohjelma, jossa molemmat rahastot (ESR+EAKR) Ohjelma

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelman ohjelman tilannekatsaus

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelman ohjelman tilannekatsaus Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelman ohjelman tilannekatsaus Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman seurantakomitean kokous Turku, 23.5.2016 Ylitarkastaja Hanna-Mari Kuhmonen,

Lisätiedot

EU:n rakennerahastokausi Kestävää kasvua ja työtä - ohjelma. Carola Gunell,

EU:n rakennerahastokausi Kestävää kasvua ja työtä - ohjelma. Carola Gunell, EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 Kestävää kasvua ja työtä - ohjelma Carola Gunell, 22.5.2014 Paljon muutoksia 2014-2020 kaudella! Ohjelma-alue koostuu kahdesta alueelta: IP-alue ELSA-alue Päätöksenteko

Lisätiedot

Kasvusopimusten ja INKAohjelman valmistelutilanne

Kasvusopimusten ja INKAohjelman valmistelutilanne Kasvusopimusten ja INKAohjelman valmistelutilanne Olli T. Alho Alueosasto 16.4.2013 Tausta ja tavoitteet Suurten kaupunkiseutujen kansainvälisen kilpailukyvyn ja veturiroolin vahvistaminen Elinkeinoelämän

Lisätiedot

Rakennerahastojen ohjelmakausi 2014 2020

Rakennerahastojen ohjelmakausi 2014 2020 Rakennerahastojen ohjelmakausi 2014 2020 Manner-Suomen rakennerahasto-ohjelma Ajankohtaiskatsaus Tutkimuspalvelupäivät Vaasassa 23.8.2013 Ylitarkastaja Harri Ahlgren TEM, alueosasto Rakennerahastoryhmä

Lisätiedot

EU-ohjelmien ohjelmakausi on vaihtunut. Mikä on muuttunut?

EU-ohjelmien ohjelmakausi on vaihtunut. Mikä on muuttunut? EU-ohjelmien ohjelmakausi on vaihtunut. Mikä on muuttunut? Näkökulmia muutoksen hallitsemiseen Sysmässä, Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Rahoitusyksikkö Ohjelmakauden muutos on tuonut

Lisätiedot

EU-rakennerahastojen seuraava ohjelmakausi 2014-2020. Huippuvalmennuspäivät Helsinki 13.2.2013 Opetusneuvos Seija Rasku seija.rasku@minedu.

EU-rakennerahastojen seuraava ohjelmakausi 2014-2020. Huippuvalmennuspäivät Helsinki 13.2.2013 Opetusneuvos Seija Rasku seija.rasku@minedu. EU-rakennerahastojen seuraava ohjelmakausi 204-2020 Huippuvalmennuspäivät Helsinki 3.2.203 Opetusneuvos Seija asku seija.rasku@minedu.fi Valmistelu EU:ssa akennerahastotoimintaa ohjaavat asetukset Asetusluonnokset

Lisätiedot

Suomen kansallisen rakennerahasto-ohjelman rahoitusmahdollisuudet EUSBSR:n kannalta

Suomen kansallisen rakennerahasto-ohjelman rahoitusmahdollisuudet EUSBSR:n kannalta Suomen kansallisen rakennerahasto-ohjelman rahoitusmahdollisuudet EUSBSR:n kannalta EU:n Itämeri-strategian sidosryhmätilaisuus Ympäristöministeriö, 6.4.2016 Ylitarkastaja Harri Ahlgren Työ- ja elinkeinoministeriö,

Lisätiedot

ELSA-toimijatapaaminen 17.1.2014 Tampere-talo Aluekehitysjohtaja Kaisa-Leena Lintilä TEM, Alueosasto

ELSA-toimijatapaaminen 17.1.2014 Tampere-talo Aluekehitysjohtaja Kaisa-Leena Lintilä TEM, Alueosasto Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 - mitä tuleva ohjelma mahdollistaa? ELSA-toimijatapaaminen 17.1.2014 Tampere-talo Aluekehitysjohtaja Kaisa-Leena Lintilä TEM, Alueosasto Kumppanuussopimus kokoaa rahastojen

Lisätiedot

Etelä-Suomi Etelä-Karjala, Kanta-Häme, Kymenlaakso, Päijät-Häme ja Uusimaa

Etelä-Suomi Etelä-Karjala, Kanta-Häme, Kymenlaakso, Päijät-Häme ja Uusimaa HAKUINFO Hämeen ELY-keskuksen alueellinen ESR-haku 13.2.2015 Etelä-Suomi Etelä-Karjala, Kanta-Häme, Kymenlaakso, Päijät-Häme ja Uusimaa Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 - rakennerahasto-ohjelma Ohjelma-asiakirja:

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma 2014-2020 RAHOITUSINFO

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma 2014-2020 RAHOITUSINFO Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma 2014-2020 RAHOITUSINFO EU-rahoituspäällikkö 5.6.2014 1. ESR:N VALTAKUNNALLISET KEHITTÄMISOHJELMAT 2. ESR TOIMINTALINJAT 3. RAHOITUS (JA HAKEMINEN)

Lisätiedot

Kestävää kilpailukykyä ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma

Kestävää kilpailukykyä ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma Kestävää kilpailukykyä ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Koheesiorahoitus EU:ssa 2014-2020 (v.2011 hinnoin) Milj. euroa (v.2011 hinnoin) 75 000 70 000 65 000 60 000 55 000 50 000 45 000

Lisätiedot

ESR Uuden ohjelmakauden painotukset ja rahoitus

ESR Uuden ohjelmakauden painotukset ja rahoitus ESR Uuden ohjelmakauden painotukset ja rahoitus Hämeen ELY-keskus Etelä-Suomen RR-ELY Sinikka Kauranen 4.4.2014 RR-ELY rakennerahastorahoittajana Hämeen ELY-keskus toimii Etelä-Suomen RR-ELYnä 1.1.214

Lisätiedot

Ajankohtaista Suomen rakennerahastovalmistelussa. ESR:n näkökulmasta Päivi Bosquet opetus- ja kulttuuriministeriö

Ajankohtaista Suomen rakennerahastovalmistelussa. ESR:n näkökulmasta Päivi Bosquet opetus- ja kulttuuriministeriö Ajankohtaista Suomen rakennerahastovalmistelussa rahoituskaudelle 2014-2020 ESR:n näkökulmasta Päivi Bosquet opetus- ja kulttuuriministeriö ESR rahoitus Suomessa 2014-2020 Euroopan sosiaalirahaston varoilla

Lisätiedot

Rakennerahasto-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020. Toteutusta Päijät-Hämeessä Sinikka Kauranen Hämeen ELY-keskus

Rakennerahasto-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020. Toteutusta Päijät-Hämeessä Sinikka Kauranen Hämeen ELY-keskus Rakennerahasto-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Toteutusta Päijät-Hämeessä Sinikka Kauranen Hämeen ELY-keskus Yksi ohjelma viisi toimintalinjaa toiminnalle 2.1 (TL 1) Pk-yritystoiminnan kilpailukyky

Lisätiedot

Satakunnan biokaasu- ja energiapäivä Nakkilassa

Satakunnan biokaasu- ja energiapäivä Nakkilassa Satakunnan biokaasu- ja energiapäivä 1.9.2016 Nakkilassa Suomen rakennerahasto-ohjelman Kestävää kasvua ja työtä vähähiiliset hankkeet ja hankehaku Satakunnassa Jyrki Tomberg Satakuntaliitto Esityksen

Lisätiedot

EU:N TULEVAN RR- OHJELMAKAUDEN VALMISTELU

EU:N TULEVAN RR- OHJELMAKAUDEN VALMISTELU EU:N TULEVAN RR- OHJELMAKAUDEN 2014-2020 VALMISTELU Mervi Nikander/ohjelmapäällikkö Lapin liitto Rahoituksesta Euroopan komission rahoituskehysehdotus pienentää saatavaa rahoitusta Taisto Saari / Stora

Lisätiedot

Rakennerahastot ja kansalaistoimijalähtöinen kehittäminen kaupunkialueilla. Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto

Rakennerahastot ja kansalaistoimijalähtöinen kehittäminen kaupunkialueilla. Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto Rakennerahastot ja kansalaistoimijalähtöinen kehittäminen kaupunkialueilla Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto - yleistä Ohjelman EAKR- ja ESR-rahoitusta ei käytetä yhteisölähtöisen paikalliskehittämisen

Lisätiedot

Sopimusmenettelyt. Erityisasiantuntija Olli T. Alho Työ- ja elinkeinoministeriö / Alueosasto 11.9.2012

Sopimusmenettelyt. Erityisasiantuntija Olli T. Alho Työ- ja elinkeinoministeriö / Alueosasto 11.9.2012 Sopimusmenettelyt Erityisasiantuntija Olli T. Alho Työ- ja elinkeinoministeriö / Alueosasto 11.9.2012 Sopimusperusteinen kaupunkipolitiikka Pohjautuu Jyrki Kataisen hallituksen ohjelmaan, alueiden kehittämisen

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2016

Talousarvioesitys 2016 64. EU:n ja valtion rahoitusosuus EU:n rakennerahasto-, ulkorajayhteistyö- ja muihin koheesiopolitiikan ohjelmiin (arviomääräraha) Momentille myönnetään 242 324 000 euroa. a saa käyttää: 1) EU:n ohjelmakauden

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Hämeen ELY-keskus Pekka Mutanen 7.10.2014

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Hämeen ELY-keskus Pekka Mutanen 7.10.2014 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Hämeen ELY-keskus Pekka Mutanen 7.10.2014 Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 -ohjelma Sisaltää EAKR Euroopan aluekehitysrahaston ja ESR

Lisätiedot

ESR Uuden ohjelmakauden painotukset ja rahoitus

ESR Uuden ohjelmakauden painotukset ja rahoitus ESR Uuden ohjelmakauden painotukset ja rahoitus Hämeen ELY-keskus Etelä-Suomen RR-ELY Sinikka Kauranen 13.3.2014 RR-ELY rakennerahastorahoittajana Hämeen ELY-keskus toimii Etelä-Suomen RR-ELYnä 1.1.214

Lisätiedot

Hankeinfo Kajaani Verna Mustonen

Hankeinfo Kajaani Verna Mustonen ELY-keskuksen kehittämishankerahoitus: EAKR & ESR Hankeinfo Kajaani Verna Mustonen EAKR-kehittämishankkeet (YM:n hallinnonala) ELY-keskus rahoittaa ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä kehittämishankkeita;

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä ohjelman tilannekatsaus

Kestävää kasvua ja työtä ohjelman tilannekatsaus Kestävää kasvua ja työtä ohjelman tilannekatsaus Seurantakomitean kokous Liminka/Oulu 18.-19.5.2016 Ylitarkastaja Harri Ahlgren, työ- ja elinkeinoministeriö, yritys- ja alueosasto Ohjelman edistymistilanne

Lisätiedot

Hämeen liiton rahoitus

Hämeen liiton rahoitus Kanta-Hämeen rahoitus- ja ohjelmapäivä Osmo Väistö 3.4.2014 Hämeen liiton rahoitus Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020, Suomen rakennerahasto-ohjelma Maakunnan kehittämisraha Kanta-Hämeen osuus Suomen rakennerahastoohjelmasta

Lisätiedot

ESR Uuden ohjelmakauden painotukset ja rahoitus

ESR Uuden ohjelmakauden painotukset ja rahoitus ESR Uuden ohjelmakauden painotukset ja rahoitus Hämeen ELY-keskus Etelä-Suomen RR-ELY Sinikka Kauranen 20.5.2014 ESR osana Kestävää kasvua ja työtä rakennerahasto-ohjelmaa Sama ohjelma, sama rakenne Toimintalinjat,

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Euroopan Sosiaalirahaston rahoitus, rahoitushaku Länsi-Suomessa Rahoitusasiantuntija Keski-Suomen ELY-keskus Mitä rakennerahastot ovat?

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020. EAKR-rahoitus Etelä-Suomessa. Mari Kuparinen

Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020. EAKR-rahoitus Etelä-Suomessa. Mari Kuparinen Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 EAKR-rahoitus Etelä-Suomessa Mari Kuparinen Uudenmaan liitto Ohjelmarakenne Toimintalinja Temaattinen tavoite Investointiprioriteetti Erityistavoite EAKR:n toimintalinjat

Lisätiedot

ESR YHTEENSÄ 2, , ,421 0 EU 1, , ,211 0 Valtio 0, , ,908 0 Kunta 0, , ,303 0

ESR YHTEENSÄ 2, , ,421 0 EU 1, , ,211 0 Valtio 0, , ,908 0 Kunta 0, , ,303 0 Maakuntaohjelman toimeenpanosuunnitelma Taulukko täytetään soveltuvin osin erikseen vuosille 2017 ja 2018 9.6.2016 VAIN VALKOISELLA POHJALLA 0:LLA MERKITTYIHIN SOLUIHIN VOI TÄYTTÄÄ LUKUJA LIITE 2 Vuosi:

Lisätiedot

EU:n tuleva rr-ohjelmakausi 2014-2020. Eira Varis Aluekehityspäällikkö Pohjois-Karjalan maakuntaliitto

EU:n tuleva rr-ohjelmakausi 2014-2020. Eira Varis Aluekehityspäällikkö Pohjois-Karjalan maakuntaliitto EU:n tuleva rr-ohjelmakausi 2014-2020 Eira Varis Aluekehityspäällikkö Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Aluepolitiikka 2014-2020 Euroopan komission rahoituskehysehdotus 10/2011 336 miljardia euroa, 5,3%

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2017

Talousarvioesitys 2017 64. EU:n ja valtion rahoitusosuus EU:n rakennerahasto-, ulkorajayhteistyö- ja muihin koheesiopolitiikan ohjelmiin (arviomääräraha) Momentille myönnetään 357 458 000 euroa. a saa käyttää: 1) EU:n ohjelmakauden

Lisätiedot

Ohjelmakausi TEM Maaliskuu 2012

Ohjelmakausi TEM Maaliskuu 2012 Ohjelmakausi 2014-2020 TEM Maaliskuu 2012 Hallituksen linjaukset Rakennerahastouudistuksesta 2014+ (1) Hallitusohjelma Alueiden suunnittelu- ja päätöksentekojärjestelmää kehitetään siten, että kansallinen

Lisätiedot

Innovaatiokeskittymät

Innovaatiokeskittymät Innovaatiokeskittymät Uusi ohjelmaväline 2014+ Mika Pikkarainen Elinkeino- ja innovaatio-osasto Innovaatioympäristöt ryhmä 7.9.2012 Innovaatiokeskittymäpolitiikan lähtökohdat Innovaatiojärjestelmä kv-arviointi

Lisätiedot

Jyväskylän kaupunkiseudun kasvusopimus 2013-2015

Jyväskylän kaupunkiseudun kasvusopimus 2013-2015 Jyväskylän kaupunkiseudun kasvusopimus ja INKA-aiehakemus; lupaukset ja haasteet Laura Ahonen Keski-Suomen tulevaisuusfoorumi V 7.5.2013 AVOIN, VIISAS JA VASTUULLINEN JYVÄSKYLÄN KAUPUNKISEUTU Jyväskylän

Lisätiedot

Jyväskylän kaupunkiseudusta innovaatiokeskittymä. Laura Ahonen Bioclus-seminaari 22.10.2012

Jyväskylän kaupunkiseudusta innovaatiokeskittymä. Laura Ahonen Bioclus-seminaari 22.10.2012 Jyväskylän kaupunkiseudusta innovaatiokeskittymä Laura Ahonen Bioclus-seminaari 22.10.2012 Esityksen sisältö: Taustatietoa kasvusopimuksista ja innovaatiokeskittymien valmistelusta Uusi INKA-ohjelma Yhteenveto

Lisätiedot

Ajankohtaista Pohjois-Karjalan ELY-keskuksesta

Ajankohtaista Pohjois-Karjalan ELY-keskuksesta Ajankohtaista Pohjois-Karjalan ELY-keskuksesta Neuvottelukunnan kokous 12.3.2013 Ylijohtaja Ari Niiranen Ajankohtaista toiminnasta Maksatus ja tarkastus -yksikössä palkkatukien, starttirahojen ja kuntouttavan

Lisätiedot

Suomen kansallisen rakennerahasto-ohjelman rooli Itämeristrategian toteuttamisessa

Suomen kansallisen rakennerahasto-ohjelman rooli Itämeristrategian toteuttamisessa Suomen kansallisen rakennerahasto-ohjelman rooli Itämeristrategian toteuttamisessa Itämeri-foorumi Åbo Akademi, Arken 2.6.2014 Harri Ahlgren Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto/Rakennerahastot Esityksen

Lisätiedot

Manner-Suomen rakennerahasto-ohjelma 2014-2020 LEADER-toimintaryhmätyön ajankohtaispäivät 6.5.2013

Manner-Suomen rakennerahasto-ohjelma 2014-2020 LEADER-toimintaryhmätyön ajankohtaispäivät 6.5.2013 Manner-Suomen rakennerahasto-ohjelma 2014-2020 LEADER-toimintaryhmätyön ajankohtaispäivät 6.5.2013 Riikka-Maria Turkia Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto Rakennerahastoihin (EAKR ja ESR) yksi ohjelma

Lisätiedot

Suomen rakennerahasto-ohjelman EAKR-painotukset ja Etelä-Karjalan maakuntaohjelma

Suomen rakennerahasto-ohjelman EAKR-painotukset ja Etelä-Karjalan maakuntaohjelma Suomen rakennerahasto-ohjelman 2014 2020 EAKR-painotukset ja Etelä-Karjalan maakuntaohjelma Uuden rakennerahastokauden infotilaisuus Satu Sikanen 13.3.2014 Rakennerahasto-ohjelmassa esitettyjä kehittämishaasteita

Lisätiedot

Ohjelmakausi 2014-2020 käyntiin Suomessa

Ohjelmakausi 2014-2020 käyntiin Suomessa Ohjelmakausi 2014-2020 käyntiin Suomessa EAKR Etelä-Suomessa 2007-2013 ja 2014-2020 - tuloksia, tähtihetkiä ja tulevaisuus 4.3.2014 Vierumäki Aluekehitysjohtaja Kaisa-Leena Lintilä TEM, Alueosasto (No

Lisätiedot

EU:n tuleva rr-ohjelmakausi Eira Varis Aluekehityspäällikkö Pohjois-Karjalan maakuntaliitto

EU:n tuleva rr-ohjelmakausi Eira Varis Aluekehityspäällikkö Pohjois-Karjalan maakuntaliitto EU:n tuleva rr-ohjelmakausi 2014-2020 Eira Varis Aluekehityspäällikkö Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Aluepolitiikka 2014-2020 Euroopan komission rahoituskehysehdotus 10/2011 336 miljardia euroa, 5,3%

Lisätiedot

Rahoituksen haku ja maksatus - mikä muuttuu? Pirjo Peräaho

Rahoituksen haku ja maksatus - mikä muuttuu? Pirjo Peräaho Rahoituksen haku ja maksatus - mikä muuttuu? Pirjo Peräaho Mikä muuttuu EAKR:ssä Jää pois tai vähenee Infrastruktuurihankkeet pois Finnveran lainatuotteet pois Keskitetty Finnveran pääomasijoitustoiminta

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä Infotilaisuus hankehakijoille. Kalevi Pölönen ELY-keskus

Kestävää kasvua ja työtä Infotilaisuus hankehakijoille. Kalevi Pölönen ELY-keskus Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Infotilaisuus hankehakijoille ELY-keskus 22.1.2015 Komission näkemys Suomen kilpailukyvystä Nurkkakuntaisuus uhkaa Merkittävimmät ongelmat jalostusasteessa ja innovaatiotoiminnassa

Lisätiedot

Lähtökohta. Kasvua luovien valintojen perusta

Lähtökohta. Kasvua luovien valintojen perusta Lähtökohta Joensuun seudun tulevaisuus Globaalit mahdollisuudet, haasteet ja muutokset Mahdollisuuksien tunnistaminen ja niihin reagoiminen Painopistealueet - uskoa, edistystä ja sitoutumista Toimii taustana

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ , PK- YRITYSTOIMINNAN KILPAILUKYKY (EAKR)

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ , PK- YRITYSTOIMINNAN KILPAILUKYKY (EAKR) KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014-2020, PK- YRITYSTOIMINNAN KILPAILUKYKY (EAKR) Tavoitteena luoda yritystoiminnalle paras mahdollinen toimintaympäristö Tuetaan yritysten kasvua, kilpailukykyä ja uusiutumista

Lisätiedot

Mistä tukea kotouttamiseen? ESR:n mahdollisuudet. Vastaanottava maaseutu 22.1.2016. Sirpa Liljeström Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto

Mistä tukea kotouttamiseen? ESR:n mahdollisuudet. Vastaanottava maaseutu 22.1.2016. Sirpa Liljeström Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto Mistä tukea kotouttamiseen? ESR:n mahdollisuudet Vastaanottava maaseutu 22.1.2016 Sirpa Liljeström Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto Rahoituksen jako rahastojen välillä (pl. alueellinen yhteistyö)

Lisätiedot

Ohjaamo osana ESR-toimintaa

Ohjaamo osana ESR-toimintaa Ohjaamo osana ESR-toimintaa Kohti ohjaamoa 23.9.2014 Merja Rossi Ohjelmakausi 2014-2020 yksi ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 - Suomen rakennerahasto-ohjelma Sekä Euroopan sosiaalirahaston ESR

Lisätiedot

Toimeenpanosuunnitelman valmisteluprosessi: Uudenmaan ESR-hakujen teemat

Toimeenpanosuunnitelman valmisteluprosessi: Uudenmaan ESR-hakujen teemat Maakunnan yhteistyöryhmän 41 08.06.2015 sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä 32 15.06.2015 Toimeenpanosuunnitelman valmisteluprosessi: Uudenmaan ESR-hakujen teemat MYRS 08.06.2015 41 Kestävää kasvua ja

Lisätiedot

RAKENNERAHASTOKAUDEN 2014-2020 TILANNEKATSAUS

RAKENNERAHASTOKAUDEN 2014-2020 TILANNEKATSAUS RAKENNERAHASTOKAUDEN 2014-2020 TILANNEKATSAUS MYR 27.1.2014 Jorma Teittinen 14.1.2014 Ohjelmakauden 2014-2020 Infotilaisuuteen ja MYR:n kokoukseen liittyvät kalvot löytyvät alla olevasta osoitteesta http://www.kainuunliitto.fi/130

Lisätiedot

Rakennerahastokausi millaista toimintaa rahoitetaan? Timo Ollila ELY-keskus

Rakennerahastokausi millaista toimintaa rahoitetaan? Timo Ollila ELY-keskus Rakennerahastokausi 2014-2020 - millaista toimintaa rahoitetaan? ELY-keskus 22.1.2015 Hankkeita on käynnissä Hakemuksia ELY-keskukselle maakunnassa ESR 43, EAKR 7 kpl, ESR hakemuksista 16% ylialueellisia

Lisätiedot

Ohjelmakausi 2014-2020

Ohjelmakausi 2014-2020 Hämeen liiton EAKR-info 11.6.2014 Osmo Väistö, Hämeen liitto Ohjelmakausi 2014-2020 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020, Suomen rakennerahasto-ohjelma Rakennerahasto-ohjelman rahoitus vuonna 2014 Kanta-Hämeessä

Lisätiedot

11.11.2014 Asukkaat paikalliskehittäjinä Merja Rossi Hämeen ELY-keskus

11.11.2014 Asukkaat paikalliskehittäjinä Merja Rossi Hämeen ELY-keskus Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma 11.11.2014 Asukkaat paikalliskehittäjinä Merja Rossi Hämeen ELY-keskus Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma

Lisätiedot

Euroopan sosiaalirahasto (ESR) Päättyvän ohjelmakauden tilanne Uuden ohjelmakauden käynnistyminen. Tilanne

Euroopan sosiaalirahasto (ESR) Päättyvän ohjelmakauden tilanne Uuden ohjelmakauden käynnistyminen. Tilanne Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 - Suomen rakennerahasto-ohjelma Euroopan sosiaalirahasto (ESR) Päättyvän ohjelmakauden tilanne Uuden ohjelmakauden käynnistyminen Tilanne 26.8.2015 Rahoituspäällikkö

Lisätiedot

ESR:n toimintalinjat ja rahoitettava toiminta

ESR:n toimintalinjat ja rahoitettava toiminta ESR:n toimintalinjat ja rahoitettava toiminta 22.5.2014 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Manner-Suomen rakennerahasto-ohjelma Yksi ohjelma, joka pitää sisällään ESR- ja EAKR- rahoitukset Valtakunnalliset

Lisätiedot

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Yritys- ja alueosasto

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Yritys- ja alueosasto TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Yritys- ja alueosasto 2.2.2017 KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 SUOMEN RAKENNERAHASTO- OHJELMAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN JAKO VUONNA 2017 Suomen rakennerahasto-ohjelma

Lisätiedot

Katse työllisyyteen Hyvinvointifoorumi Kajaanissa 8.12.2014 Anne Huotari Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Katse työllisyyteen Hyvinvointifoorumi Kajaanissa 8.12.2014 Anne Huotari Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus ESR-hankkeet ja rahoitusmahdollisuudet Katse työllisyyteen Hyvinvointifoorumi Kajaanissa 8.12.2014 Anne Huotari Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Alueellinen ESR-rahoitus Kainuussa ohjelmakaudella 2014-2020,

Lisätiedot

Alueellinen ESR haku Rahoitusasiantuntija Merja Rossi Hämeen ELY-keskus

Alueellinen ESR haku Rahoitusasiantuntija Merja Rossi Hämeen ELY-keskus ESR hankehaku syksyllä 2017 Alueellinen ESR haku 1.5.-3.10.2017 Rahoitusasiantuntija Merja Rossi Hämeen ELY-keskus Rakennerahasto-ohjelman tavoitteita Nuorisotakuun toimeenpanon tukeminen Uudenlaiset palvelut

Lisätiedot

Pohjois-Savon liiton hankerahoitukset. Ohjelmapäällikkö Soile Juuti Pohjois-Savon liitto soile.juuti@pohjois-savo.fi

Pohjois-Savon liiton hankerahoitukset. Ohjelmapäällikkö Soile Juuti Pohjois-Savon liitto soile.juuti@pohjois-savo.fi Pohjois-Savon liiton hankerahoitukset Ohjelmapäällikkö Soile Juuti Pohjois-Savon liitto soile.juuti@pohjois-savo.fi Sisältö Pohjois-Savon liiton kansalliset rahoitukset Liiton kanavoima EU:n rakennerahastorahoitus

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä ohjelma Maakuntavaltuusto Jussi Lehtinen

Kestävää kasvua ja työtä ohjelma Maakuntavaltuusto Jussi Lehtinen Kestävää kasvua ja työtä ohjelma 2014 2020 Maakuntavaltuusto 15.12.2014 Jussi Lehtinen EAKR rahoituksen jakautuminen ohjelmakaudella 2014 2020, Kymenlaakso Pk yritysten kilpailukyvyn parantaminen n. 28

Lisätiedot

EAKR- ja ESR-toimenpideohjelmien rooli Itämeristrategian toteuttamisessa

EAKR- ja ESR-toimenpideohjelmien rooli Itämeristrategian toteuttamisessa EAKR- ja ESR-toimenpideohjelmien rooli Itämeristrategian toteuttamisessa Itämeren alue kutsuu miten Suomessa vastataan? Helsinki/TEM, 8.9.2010 Ylitarkastaja Harri Ahlgren TEM/Alueiden kehittämisyksikkö

Lisätiedot

Miten maakuntia jatkossa kehitetään? Työ- ja elinkeinoministeriö Mari Anttikoski 17.1.2013

Miten maakuntia jatkossa kehitetään? Työ- ja elinkeinoministeriö Mari Anttikoski 17.1.2013 Miten maakuntia jatkossa kehitetään? Työ- ja elinkeinoministeriö Mari Anttikoski 17.1.2013 1. Taloustilanne haastaa uudistumaan 2. Maakuntien kehittäminen lyhyellä ja pitemmällä aikajänteellä 3. Maakuntaohjelmien

Lisätiedot

Ajankohtaista ESR-ohjelmasta

Ajankohtaista ESR-ohjelmasta Ajankohtaista ESR-ohjelmasta Pohjois-Karjalan työllisyyshankkeiden kehittämispäivä 12.4.2013 Rakennerahastoasiantuntija Raisa Lappeteläinen Pohjois-Karjalan ELY-keskus ESR toimintaa Pohjois-Karjalassa

Lisätiedot

EU-hankkeet - kehittämisen voimavara. Luottamushenkilöiden perehdytystilaisuus Laura Ahonen 4.4.2013

EU-hankkeet - kehittämisen voimavara. Luottamushenkilöiden perehdytystilaisuus Laura Ahonen 4.4.2013 EU-hankkeet - kehittämisen voimavara Luottamushenkilöiden perehdytystilaisuus Laura Ahonen 4.4.2013 Jyväskylän kaupunki toteuttaa EU:n politiikkoja omalla alueellaan Jokainen toimiala on velvollinen seuraamaan

Lisätiedot

EU:n tuleva ohjelmakausi Eira Varis Aluekehityspäällikkö Pohjois-Karjalan maakuntaliitto

EU:n tuleva ohjelmakausi Eira Varis Aluekehityspäällikkö Pohjois-Karjalan maakuntaliitto EU:n tuleva ohjelmakausi 2014-2020 Eira Varis Aluekehityspäällikkö Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Aluepolitiikka 2014-2020 Euroopan komission rahoituskehysehdotus 10/2011 336 miljardia euroa, 5,3% vähennys

Lisätiedot

OSAAMISTA JA UUSIA MAHDOLLISUUKSIA. myös uudella ohjelmakaudella?

OSAAMISTA JA UUSIA MAHDOLLISUUKSIA. myös uudella ohjelmakaudella? OSAAMISTA JA UUSIA MAHDOLLISUUKSIA myös uudella ohjelmakaudella? Etelä-Suomen työllisyys llisyys- ja kilpailukyky tavoite Etelä-Suomen EAKR - toimenpideohjelma 2007 2013 EK 5.3.2007 Ohjelman määrälliset

Lisätiedot

Kasvusopimuskäytäntö, Pohjois-Pohjanmaan liitto 16.10.13. Timo Mäkitalo, tutkimuspäällikkö Claes Krüger, kehittämispäällikkö

Kasvusopimuskäytäntö, Pohjois-Pohjanmaan liitto 16.10.13. Timo Mäkitalo, tutkimuspäällikkö Claes Krüger, kehittämispäällikkö käytäntö, Pohjois-Pohjanmaan liitto 16.10.13 Timo Mäkitalo, tutkimuspäällikkö Claes Krüger, kehittämispäällikkö Kuinka Oulu turvaa elinvoiman ja kasvun muutoksessa? Nuori ikärakenne luo perustan koulutuksen

Lisätiedot

Ohjaukseen ja nuorisotakuuseen liittyvät hankkeet. Hämeen ELY-keskus Merja Rossi 16.4.2015

Ohjaukseen ja nuorisotakuuseen liittyvät hankkeet. Hämeen ELY-keskus Merja Rossi 16.4.2015 Ohjaukseen ja nuorisotakuuseen liittyvät hankkeet Hämeen ELY-keskus Merja Rossi 16.4.2015 Suuri tarve työtä ja ohjausta Työllisyyden trendit Hämeessä Työttömiä työnhakijoita oli helmikuun lopussa 26 241,

Lisätiedot

Itämeren alueen ohjelma. Matti Lipsanen Jyväskylä 10.6.2014

Itämeren alueen ohjelma. Matti Lipsanen Jyväskylä 10.6.2014 Matti Lipsanen Jyväskylä 10.6.2014 Häme-ohjelman toteuttaminen - rahoitus Maakunnan kehittämisraha 2014 = 0,25 M /vuosi Euroopan alueellisen yhteistyön ohjelmat 2014-2020 Keskisen Itämeren ohjelma = 122

Lisätiedot

Innovatiiviset kaupungit INKA-ohjelma

Innovatiiviset kaupungit INKA-ohjelma Innovatiiviset kaupungit INKA-ohjelma Pääkaupunkiseudun Val osallistuminen INKAan Kimmo Heinonen Elinkeinoasiamies Helsingin kaupunki 12.11.2013 INKA-ohjelma 2014-2020 Uusi innovaatiopolitiikan väline

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma ESR Etelä-Pohjanmaa Aluekehittämispalaverit 14.-23.4.2015 www.rakennerahastot.fi sivustolta löytyy - Kestävää kasvua ja työtä - Suomen rakennerahasto-ohjelma

Lisätiedot