MAATILOJEN TURVALLISUUS -OPINTOMATKA OKRAAN

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "MAATILOJEN TURVALLISUUS -OPINTOMATKA OKRAAN 5.-6.7.2012"

Transkriptio

1 Maatilojen turvallisuus Kaakkois-Suomessa ja Nupit Kaakkoon -hankkeiden yhteinen MAATILOJEN TURVALLISUUS -OPINTOMATKA OKRAAN Opintomatkan raportti Vierailimme opintomatkan ensimmäisen päivän aikana kahdella maitotilalla, joissa on tapahtunut navetan tulipalo lähivuosina. Kävimme tapahtunutta onnettomuutta läpi tilallisten ja vakuutusyhtiöiden edustajien kertomana. Tarkoituksena oli oppia, miten vastaavat onnettomuudet olisivat estettävissä omalla tilalla. Tutustuimme myös onnettomuuden jälkeiseen rakentamiseen. Aholan tila, Pälkäne Aholan uudessa pihatossa on valoisaa. Aholan tilalla Ruljan kylässä Pälkäneellä tapahtui suuronnettomuus varhain sunnuntaina Vasta valmistuneen pihaton välikaton kautta roihahtaneessa palossa kuoli nopeasti yli sata lypsävää.vahingot olivat huomattavia.

2 Pelastuslaitos sai hälytyksen Aholan tilalle kello Kun palokunta pääsi syrjäiselle onnettomuuspaikalle, noin neliön kokoinen, vuonna 2006 valmistunut navetta oli jo täysin tulessa ja sen vesikatto oli osin sortunut. Palon syttymyspaikaksi todettiin tutkimuksissa jälkikäteen huippuimuri. Kaikki navetassa olleet lehmät ja nuorkarja kuolivat palossa, eli yhteensä 137 nautaa. Tilalle ei onnettomuuden jälkeen jäänyt yhtään eläintä. Palokunnan hälyttivät paikalle maatilan tilan isäntä Jyrki Ahola, joka esitteli opintomatkalaisille tilaansa. Palossa ei syntynyt vaaraa tulen leviämisestä tilan muihin rakennuksiin. Tuli ei myöskään aiheuttanut henkilövahinkoja. Pälkäneellä oli palon syttymisen aikaan kova, noin 30 asteen pakkanen, joka hankaloitti myös sammutustöitä. Jyrki Ahola kävi tarkastuskäynnillä navetassa vielä iltakymmenen uutisten jälkeen. Silloin kaikki oli kunnossa. Noin 45 minuuttia tarkastuskäynnistä navetan palohälyttimet laukesivat ensimmäisen kerran. Tarkistus näytti vikahälytystä, eikä navetassa ollut savua tai paloa havaittavissa. Jonkun ajan päästä palohälyttimet hälyttivät uudelleen ja tällä kertaa tuli oli irti. Isäntäväki soitti hätäkeskukseen kello Mitään ei ollut tehtävissä, sillä palo oli tehnyt tuhoa niin nopeasti. Palo levisi navetan ylärakenteissa rakenneratkaisuista johtuen vauhdilla. Navettaan yritettiin sisälle, mutta se oli täynnä savua, vaikka liekkejä ei paljon näkynytkään. Ensimmäiset vpk:n yksiköt saapuivat paikalle kello yhden aikaan. Tilavierailulla palotilanteesta muistuttivat isännän kertomusten ja kuvien lisäksi pihan perällä ollut palanut ja vääntynyt maitosäiliö. Jyrki Ahola ja hänen vaimonsa Inkeri Ahola pyörittävät maatilaa jo 11. polvessa. Viljely Aholan tilalla Rulja-Sarkasentiellä alkoi jo vuonna Aholoiden neljästä lapsesta kolme on suuntautunut maatalousalan opintoihin. Tilan vakuutukset olivat kunnossa, mutta mikään korvaus ei vie pois surua eläinten kuolemasta. Onnettomuuden jälkeen hyvän jalostuskarjan menettäneet Aholat saivat monelta tilalta takaisin omasta karjasta polveutuneita eläviä eläimiä tai alkioita. Näin koko pitkä jalostustyö ei mennyt hukkaan muiden karjanjalostajien auttamisenhalun ansiosta. Jyrki Ahola kritisoi kuitenkin rakennuslupamenettelyä kaikkien eläinten kuollessa onnettomuudessa tilalla. Kun yhtään eläintä ei ollut hengissä, byrokratian rattaissa tuottajia kohdeltiin uusina eläintilallisina, ja tilalle piti hakea uutta ympäristölupaa. Tämä hidasti uuden navetan rakentamista huomattavasti. Tilanne olisi ollut täysin eri, jos yksikin nauta olisi säilynyt hengissä.

3 Aholan tilan maatilavakuuttajina toimii Lähivakuutus, ja heiltä edustajana paikalla oli mukana Tapio Kärkelä. Kärkelä kävi läpi tilan onnettomuutta yhdessä isännän kanssa onnettomuuden jälkeen otettujen kuvien avulla. Tilavierailulla meille esiteltiin lisäksi uutta, palaneen navetan tilalle rakennettua ja kesällä viimeisteltyä pihattoa, jossa oli parannettu onnettomuuden paljastaneet rakennusvirheet. Lehmät ovat robottilypsyssä (DeLaval) ja ruokinta tapahtuu mattoruokkijan avulla. Isäntä pitää uuden navetan hyvinä puolina mm. sitä, että koko eläintilan pääsee esteettä kiertämään seinän vierestä, ja karjantarkkailu helpottuu. Koska eläinaines on aivan uutta, tilalla on eletty jännittäviä aikoja uuden navetan käyttöönoton aikaan sekä siksi, että vuoden aikana on poikinut noin 130 hiehoa. Isännän mukaan suuria ongelmia ei silti ole ollut. Isännän mukaan kaikkien eläintilallisten olisi syytä varautua vastaaviin onnettomuuksiin mm. pitämällä vakuutukset kunnossa. Erityisesti tuotannon keskeyttämisajan venymiseen pitää varautua myös vakuutuksissa, eikä siitä saa tinkiä. Kaikki etukäteissuunnittelu on hyväksi. Myös siitä keskusteltiin, millainen varajärjestelmä pitää tilalla olla, että kotieläintilan status ei katoa, jos kaikki eläimet kuolevat esim. tulipalossa kerralla. Isäntää huoletti myös se, että nopean palon aikaansaaneita rakenteita on vielä yleisesti viime aikoina valmistuneissa navetoissa käytössä, ja vastaava tulipalo voi siitä syystä sattua vielä uudestaan jollain toisella tilalla. Aholan tilan isäntä Jyrki Ahola esitteli opintomatkalaisille uutta pihattoa ja kertoi onnettomuudesta

4 Hiirin tila, Hauho Opintomatkamme toinen tilavierailukohde oli Hauholla Minna ja Ari Hiirin 35 lypsylehmän Visalan maitotila jota he ovat isännöineet vuodesta 1998 alkaen. Tilavierailulla mukana ryhmämme lisäksi oli LähiTapiolan edustaja Juhani Savolainen. Tilan emäntä Minna Hiiri esitti ryhmällemme onnettomuuden ja sen jälkeiset tapahtumat diasarjana, joka kosketti jokaista läsnäolijaa. Hiirin tilan tuotantorakennus tuhotui tulipalossa lokakuussa Tulipalon sattuessa tilan isäntäväki oli poissa kotoa. Palopaikalle sattui ensimmäisenä pariskunta jonka esimerkillisen ja ripeän toiminnan ansiosta kaikki lypsylehmät pelastuivat menehtymiseltä. Pariskunnan toimien kunnioitusta lisää se, että kun he saapuivat paikalle olivat kaikki sähköt jo katkenneet ja he taskulampun valossa saivat lehmät päästettyä irti kytkimistä ja ohjattua ne ulos jo savuavasta navetasta. Nopeaa eläinten pelastumista auttoi myös se, että eläimet pelastaneella pariskunnalla oli harrastustaustaa pelastusalalla, ja he sattumalta ohjasivat eläimet ovesta, josta lehmät olivat tottuneet kulkemaan laitumelle. Kuusi pikkuvasikkaa palokunta sai myöskin vähän myöhemmin pelastetuksi ja nekin selvisivät lievin vaurioin. Naapuriapu sekä ProAgrian kasaama tukitiimi auttoivat käytännön järjestelyissä sekä työterveyshuolto omalta osaltaan henkisen huollon kautta. Lypsylehmät saatiin sijoitetuksi meijerin neuvojan osoittamaan sijaisnavettaan Lammille ja siellä lehmät olivat koko ajan Hiirien nimissä. Uuden navetan rakentaminen pääsi ripeästi alkuun huhtikuussa 2011, koska tilalla tuotantoa jatkettiin samalla kokoluokalla, jolloin ei tarvinnut hankkia uutta ympäristölupaa. Palo ei vaikuttanut myöskään mitenkään pelto- eikä eläintukiin. Vakuustusyhtiön tuotannon keskeytysvakuutus korvasi vuoden ajalta lehmien hoidosta aiheutuneet kulut sijaisnavetan tila sai maidon. Palon syttymissyytä ei koskaan saatu selville, mutta piippua pidettiin yhtenä mahdollisena syttymissyynä. Lämpökeskuksesta aiheutunut tulipalo suljettiin pois mahdollisina palon syinä. Tilanväen mielestä jokaisen tilan on hyvä käydä läpi paloturvallisuusasioita, vaikka hätätilanteessa ei kaikkia toimintatapoja muistakkaan, mutta kuitenkin ne on alitajuntaisesti jollain lailla muistissa. He korostivat myös kuinka tärkeää on olla hyvät tukijoukot, koska tämmöinen onnettomuus koskettaa paitsi tilan tuotantoa myös koko perhettä. Tälläkin tilalla lapset olivat vielä vierailunkin aikaan melko järkyttyneitä tulipalosta ja asian kertaaminen oli heille selvästi vaikeaa. Toisaalta asian kertaaminen ja tunteiden purkaminen saattaa helpottaa ja pilkkoa onnettomuutta pienemmäksi.

5 Tutustuimme opintomatkalla Hiirien palon jälkeen ripeästi rakennettuun uuteen navettaan. Toisena matkapäivänä vierailimme Okra-näyttelyissä Oripäässä. Matkalla oli yhteensä 16 hankeasiakasta. Maatilojen turvallisuus Kaakkois-Suomessa -koulutushankkeen puolesta matkalla oli mukana Riitta Niiranen ja Nupit Kaakkoon -koulutushankkeen puolesta matkalla oli mukana Aila Loikkanen. Raportin kirjoittajat: Aila Loikkanen Nupit Kaakkoon-hanke Riitta Niiranen Maatilojen turvallisuus Kaakkois-Suomessa-hanke

Maatilojen turvallisuussuunnitelma

Maatilojen turvallisuussuunnitelma Maatilojen turvallisuussuunnitelma Maatilojen turvallisuussuunnittelu Mika Koukkari Jokikyläntie 190 92830 Veneheitto 040-5649267 mika.koukkari@pp2.inet.fi http://personal.inet.fi/palvelu/turvallisuussuunnittelu

Lisätiedot

Puhelu hätäkeskukseen

Puhelu hätäkeskukseen Puhelu hätäkeskukseen Lue dialogit parin kanssa. - hätäkeskus. miten voimme auttaa? - hei, olen alex samoilov turusta. täällä on tulipalo. - pystytkö kertomaan osoitteen? - en tunne paikkaa. - mikä palaa?

Lisätiedot

MOISION AYRSHIRE UUDEN PIHATON RAKENTAMINEN KESÄ 2015

MOISION AYRSHIRE UUDEN PIHATON RAKENTAMINEN KESÄ 2015 UUDEN PIHATON RAKENTAMINEN KESÄ 2015 Rakentamispäätöksen lähtökohdat Vanhan navetan remontointi kallis, ei uusia lehmäpaikkoja, nuorkarjan tilat? Uuden rakentaminen pihatto vai parsinavetta? Tuotannon

Lisätiedot

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Eläinten lukumäärä Eläimiä yhteensä

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Eläinten lukumäärä Eläimiä yhteensä Laiminlyönnit muissa kuin kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. Tarkastuspäivämäärä Asiakirjan numero ELÄINSUOJELUTARKASTUS NAUTA YLI 6 KK Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n

Lisätiedot

Jätehuoltotilojen paloturvallisuusmääräykset. Kuopio 14.2.2013 Pohjois-Savon pelastuslaitos Johtava palotarkastaja Ilkka Itkonen

Jätehuoltotilojen paloturvallisuusmääräykset. Kuopio 14.2.2013 Pohjois-Savon pelastuslaitos Johtava palotarkastaja Ilkka Itkonen Jätehuoltotilojen paloturvallisuusmääräykset Kuopio 14.2.2013 Pohjois-Savon pelastuslaitos Johtava palotarkastaja Ilkka Itkonen Pelastuslain 379 / 2011velvoitteet 1. Yleiset velvollisuudet 4 Jokaisen on

Lisätiedot

Ajankohtaista ja Ikäihmiset turvallisuushaasteena

Ajankohtaista ja Ikäihmiset turvallisuushaasteena Ajankohtaista ja Ikäihmiset turvallisuushaasteena Matti Orrainen Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö Onnettomuuksien ehkäisy 2012 Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos ja UPL 9.2.2012 Onnettomuuksien ehkäisy Katto-

Lisätiedot

Miten Suomi on muuttunut sadassa vuodessa? A1 Suomen valtio

Miten Suomi on muuttunut sadassa vuodessa? A1 Suomen valtio A1 Suomen valtio 1917 2017 1 Kuinka suuri Suomi oli? Mikä oli Suomen pinta-ala? km 2 2 Mikä oli Suomen 4. suurin kaupunki? 3 Kuinka paljon Suomessa oli asukkaita? 4 Kuinka monta ihmistä asui neliökilometrin

Lisätiedot

LIIKENNETURVALLISUUSRAPORTTI 2018

LIIKENNETURVALLISUUSRAPORTTI 2018 LIIKENNETURVALLISUUSRAPORTTI 2018 Tieliikenneonnettomuudet Kauniaisissa Vuosi 2017 oli ennätysturvallinen liikenteessä sekä Kauniaisissa, että koko maassa. Iliitu-tilaston mukaan Kauniaisissa sattui viime

Lisätiedot

TURVALLISEEN HUOMISEEN

TURVALLISEEN HUOMISEEN TURVALLISEEN HUOMISEEN perheen pelastautumissuunnitelma 1 Poistu palavasta rakennuksesta, mutta älä mene savuun! Tulipalo yllättää aina, ja huonetilaan alkaa heti muodostua tultakin vaarallisempaa savua.

Lisätiedot

OPAS VIDEOIDEN KÄYTTÖÖN

OPAS VIDEOIDEN KÄYTTÖÖN OPAS VIDEOIDEN KÄYTTÖÖN Ransu ja Valtteri opastavat välttämään vaaratilanteita ja toimimaan oikein onnettomuuksissa. Valtteri Väyrynen on Tampereen aluepelastuslaitoksen koulutussuunnittelija. Tämä opas

Lisätiedot

TARKASTUSOSA VASIKAT (NAUTA ALLE 6 KK)

TARKASTUSOSA VASIKAT (NAUTA ALLE 6 KK) Laiminlyönnit kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. ELÄINSUOJELUTARKASTUS VASIKAT JA NAUDAT YLI 6 KK Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n tarkoittama selvitys vasikoiden suojelua

Lisätiedot

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Eläinten lukumäärä Eläimiä yhteensä

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Eläinten lukumäärä Eläimiä yhteensä Laiminlyönnit muissa kuin kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. Tarkastuspäivämäärä Asiakirjan numero ELÄINSUOJELUTARKASTUS NAUTA YLI 6 KK Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n

Lisätiedot

LIIKENTEEN KEHITYS TAMPEREELLA VUONNA 2012

LIIKENTEEN KEHITYS TAMPEREELLA VUONNA 2012 LIIKENTEEN KEHITYS TAMPEREELLA VUONNA 2012 TAMPEREEN KAUPUNKI KAUPUNKIYMPÄRISTÖN KEHITTÄMINEN SISÄLLYSLUETTELO 1. ONNETTOMUUSMÄÄRÄT JA NIIDEN KEHITYS 2 1.1 Yleistä 2 1.2 Pahimmat liittymät onnettomuusindeksin

Lisätiedot

Jos vaatteesi syttyvät palamaan, heittäydy maahan tai lattialle ja kieri kunnes tuli sammuu.

Jos vaatteesi syttyvät palamaan, heittäydy maahan tai lattialle ja kieri kunnes tuli sammuu. Lain mukaan joka kodissa täytyy olla palovaroitin. Tulipalo alkaa usein keittiöstä. Jos rasva syttyy palamaan, laita kansi päälle. Älä koskaan käytä vettä. Huolehdi palavasta kynttilästä. Älä tupakoi sängyllä

Lisätiedot

Muut kaivoksissa sattuneet onnettomuudet Muut kuin työtapaturmat (esim. tulipalot). Luvussa mukana myös kuolemaan johtaneet onnettomuudet.

Muut kaivoksissa sattuneet onnettomuudet Muut kuin työtapaturmat (esim. tulipalot). Luvussa mukana myös kuolemaan johtaneet onnettomuudet. 1 2 3 4 Kaivoksissa sattuneet tapaturmat Vuoden 2012 tiedot kaivoksissa sattuneista tapaturmista eivät ole vielä saatavilla. Tapaturmasta on aiheutunut yli kolme työkyvyttömyyspäivää, kuolemaan johtaneet

Lisätiedot

Palontutkinnassa opittua Rakenteellisen palonehkäisyn opintopäivät Oulu

Palontutkinnassa opittua Rakenteellisen palonehkäisyn opintopäivät Oulu Palontutkinnassa opittua Rakenteellisen palonehkäisyn opintopäivät Oulu 16.11.2016 Oulu-Koillismaan pelastuslaitos Palotarkastaja Pasi Nyman Oulu-Koillismaan p: 044-703 8682 pelastuslaitos pasi.nyman@ouka.fi

Lisätiedot

Pohjalaisen maidontuottajan mietteitä Savonlinnan seudulta Sari Saari-Muhonen Mikkeli

Pohjalaisen maidontuottajan mietteitä Savonlinnan seudulta Sari Saari-Muhonen Mikkeli Pohjalaisen maidontuottajan mietteitä Savonlinnan seudulta Sari Saari-Muhonen Mikkeli 7.6.2018 Iskolan (= Muholan ) Tila 1711 Tilan pihapiiriä Isäntäväki Sari ja Jari Miika, Joona ja Matias Tilan kehitys:

Lisätiedot

YHTEISTYÖ. Yrityskorvauspalvelu Raskaskalusto Marko Aalto

YHTEISTYÖ. Yrityskorvauspalvelu Raskaskalusto Marko Aalto YHTEISTYÖ Raskaankaluston k palojen tutkinnan tki kehittäminen i If V hi k k t htiö O If Vahinkovakuutusyhtiö Oy Yrityskorvauspalvelu Raskaskalusto Marko Aalto Tiedot Vahinkopäivä:02.05.2011 Vahinkolaji:Palovahinko

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet Osa 5 a Vaaralliset kemikaalit

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet Osa 5 a Vaaralliset kemikaalit Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 2015 Osa 5 a Vaaralliset kemikaalit Tukesin valvontakohteet, muut kohteet Vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden käsittelyn turvallisuudesta

Lisätiedot

DELPRO-TUOTANNONOHJAUS- JÄRJESTELMÄ PARSINAVETASSA

DELPRO-TUOTANNONOHJAUS- JÄRJESTELMÄ PARSINAVETASSA DELPRO-TUOTANNONOHJAUS- JÄRJESTELMÄ PARSINAVETASSA Petri ja Katja Palokangas Tilavierailu 02/2012 Anne-Mari Malvisto ja Mika Turunen 29.10.2012 Oikeudet muutoksiin pidätetään. Kilpailukykyä maidontuotantoon

Lisätiedot

USKALLANKO KEHITTÄÄ MAATILAANI. ProAgria Maito valmennus Helsinki 3.9.2015 Jarmo Keskinen ProAgria Etelä-Suomi ry. Investointipalvelut

USKALLANKO KEHITTÄÄ MAATILAANI. ProAgria Maito valmennus Helsinki 3.9.2015 Jarmo Keskinen ProAgria Etelä-Suomi ry. Investointipalvelut USKALLANKO KEHITTÄÄ MAATILAANI ProAgria Maito valmennus Helsinki 3.9.2015 Jarmo Keskinen ProAgria Etelä-Suomi ry. Investointipalvelut AJATTELE ISOSTI ETENE PIENESTI PIENIN ASKELIN EI KAADU LIUKKAALA =>

Lisätiedot

Kokemuksia nuorkarjan ruokinnasta, osa 1 vasikat

Kokemuksia nuorkarjan ruokinnasta, osa 1 vasikat Kokemuksia nuorkarjan ruokinnasta, osa 1 vasikat Kanada, Ontario Minna Norismaa Valtakunnallinen huippuosaaja lehmien ruokinta, hyvinvointi ja terveys ProAgria Pohjois-Karjala, Joensuu minna.norismaa(at)proagria.fi,

Lisätiedot

Muut kaivoksissa sattuneet onnettomuudet Muut kuin työtapaturmat (esim. tulipalot). Luvussa mukana myös kuolemaan johtaneet onnettomuudet.

Muut kaivoksissa sattuneet onnettomuudet Muut kuin työtapaturmat (esim. tulipalot). Luvussa mukana myös kuolemaan johtaneet onnettomuudet. 1 2 3 4 Kaivoksissa sattuneet tapaturmat Tapaturmasta on aiheutunut yli kolme työkyvyttömyyspäivää, kuolemaan johtaneet onnettomuudet eivät ole mukana näissä lukumäärissä Muut kaivoksissa sattuneet onnettomuudet

Lisätiedot

TYKSin A-sairaalan tulipalo Tilanne päivystyksen näkökulmasta onnettomuustutkinnan täydentämänä ShYAMK Tiina Stenman

TYKSin A-sairaalan tulipalo Tilanne päivystyksen näkökulmasta onnettomuustutkinnan täydentämänä ShYAMK Tiina Stenman TYKSin A-sairaalan tulipalo 2.9.2011 Tilanne päivystyksen näkökulmasta onnettomuustutkinnan täydentämänä ShYAMK Tiina Stenman 2.9.2011 klo 5.41 ensimmäinen automaattinen hälytys Palokellot alkavat soida,

Lisätiedot

Pelastusviranomaisen kokemus paloilmoittimen. linjavikavalvonnan järjestelyistä ja toiminnasta. Keski-Suomen pelastuslaitos

Pelastusviranomaisen kokemus paloilmoittimen. linjavikavalvonnan järjestelyistä ja toiminnasta. Keski-Suomen pelastuslaitos Pelastusviranomaisen kokemus paloilmoittimen? linjavikavalvonnan järjestelyistä ja toiminnasta Keski-Suomen pelastuslaitos www.keskisuomenpelastuslaitos.fi 11.11.2010 Tapauskertomus 1. Pääsiäisen aikaan

Lisätiedot

Järvenpään, Keravan ja Tuusulan liikenneturvallisuussuunnitelmat. Onnettomuustarkasteluja 2/2013

Järvenpään, Keravan ja Tuusulan liikenneturvallisuussuunnitelmat. Onnettomuustarkasteluja 2/2013 Järvenpään, Keravan ja Tuusulan liikenneturvallisuussuunnitelmat Onnettomuustarkasteluja 2/2013 Kalvosarjan sisältö Yleinen onnettomuuskehitys Lähde: Tilastokeskus Onnettomuuksien osalliset Lähteet: Tilastokeskus

Lisätiedot

Onnettomuuksista oppimisen opintopäivät 2011

Onnettomuuksista oppimisen opintopäivät 2011 Onnettomuuksista oppimisen opintopäivät 2011 Case: Tavaratalo Hong Kong:in tulipalo Rasmus 28.9.2011 1 28.9.2011 2 28.9.2011 3 Hong Kong tavaratalon palo 23.12.2010 kello 16 Vantaa -23 astetta 28.9.2011

Lisätiedot

Nooa ja vedenpaisumus

Nooa ja vedenpaisumus Nettiraamattu lapsille Nooa ja vedenpaisumus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Maitotilayrittäjä Jukka Määttä, Arvolan Karjapiha Oy

Maitotilayrittäjä Jukka Määttä, Arvolan Karjapiha Oy Maitotilayrittäjä Jukka Määttä, Arvolan Karjapiha Oy Lean pilottihanke 2014-2015 Valion alkutuotanto kokoonkutsuja Suomen Yrittäjäopisto järjesti Seinäjoella kolme kokoontumista+opintomatka Tanskaan pienryhmät+oma

Lisätiedot

Helsingin asuntopalot ja niihin johtaneet tekijät. Mitä asukas voi itse tehdä turvallisuutensa parantamiseksi?

Helsingin asuntopalot ja niihin johtaneet tekijät. Mitä asukas voi itse tehdä turvallisuutensa parantamiseksi? Helsingin asuntopalot ja niihin johtaneet tekijät Mitä asukas voi itse tehdä turvallisuutensa parantamiseksi? Pelastustoiminta Helsingin pelastuslaitoksen suorittamien paloja pelastustehtävien kokonaismäärä

Lisätiedot

Lasten tekemiin kuviin omasta perheestä tuli mukaan paljon eläimiä.

Lasten tekemiin kuviin omasta perheestä tuli mukaan paljon eläimiä. TYÖYHTEISÖTEHTÄVÄ 3 AIHEEN VALINTA Esiopetusvuoden ensimmäisessä vanhempainillassa (13.8.) kerroimme vanhemmille, että toivoimme heidän kirjoittavan vapaamuotoisen tarinan omasta eskarilaisestaan. Kerroimme,

Lisätiedot

Maitovalmennus, Helsinki 3.9.2015 Pihaton suunnittelulla voidaan vaikuttaa arjen sujuvuuteen Jouni Pitkäranta, arkkitehti SAFA

Maitovalmennus, Helsinki 3.9.2015 Pihaton suunnittelulla voidaan vaikuttaa arjen sujuvuuteen Jouni Pitkäranta, arkkitehti SAFA Maitovalmennus, Helsinki 3.9.2015 Pihaton suunnittelulla voidaan vaikuttaa arjen sujuvuuteen Jouni Pitkäranta, arkkitehti SAFA Pihatto on kuin akkuporakone, maidontuotanto on kuin taulun kiinnittäminen

Lisätiedot

Neuvonnan uudistukset 2012 ja sen tuomat tulokset

Neuvonnan uudistukset 2012 ja sen tuomat tulokset Neuvonnan uudistukset 2012 ja sen tuomat tulokset Pohjois-Suomen Nurmiseminaari 11.1.2013 KASVU TOIMINTA TUOTTO Maaseutuneuvonnan vastaava, kotieläinagronomi Virpi Huotari ProAgria Oulu ry Esityksen sisältö

Lisätiedot

Palofysiikka. T-110.5690 Yritysturvallisuuden seminaari -toinen näytös 2.11.2005 Kalle Anttila

Palofysiikka. T-110.5690 Yritysturvallisuuden seminaari -toinen näytös 2.11.2005 Kalle Anttila Palofysiikka T-110.5690 Yritysturvallisuuden seminaari -toinen näytös 2.11.2005 Kalle Anttila Esityksen näkökulma Palofysiikan ja yritysturvallisuuden yhteys on helppo nähdä toimitilojen, henkilöstön ja

Lisätiedot

Tankit täyteen Hämeessä, Nupit Kaakkoon ja Lehmänmaitoa Uudeltamaalta hankkeiden opintomatka 3. 4.11.2009

Tankit täyteen Hämeessä, Nupit Kaakkoon ja Lehmänmaitoa Uudeltamaalta hankkeiden opintomatka 3. 4.11.2009 Tankit täyteen Hämeessä, Nupit Kaakkoon ja Lehmänmaitoa Uudeltamaalta hankkeiden opintomatka 3. 4.11.2009 Retkellä tutustuimme sekä parsinavetoihin että pihattoihin. Kohteet olivat myös hyvin eri kokoisia

Lisätiedot

Työssäoppimassa Espanjan Fuengirolassa

Työssäoppimassa Espanjan Fuengirolassa Työssäoppimassa Espanjan Fuengirolassa Fuengirola Fuengirola on kaupunki eteläisessä Espanjassa, Andalusian maakunnassa. Kaupunki sijaitsee Välimeren rannalla Costa del Solin eli Aurinkorannikon alueella.

Lisätiedot

Tukes tilastoi sähköpaloiksi vain rakennuspalot, joissa tuli on tuhonnut talon rakenteita. Aiemmin, vuoteen 2009 asti, sähköpalotilastoihin

Tukes tilastoi sähköpaloiksi vain rakennuspalot, joissa tuli on tuhonnut talon rakenteita. Aiemmin, vuoteen 2009 asti, sähköpalotilastoihin 1 2 3 Tukes tilastoi sähköpaloiksi vain rakennuspalot, joissa tuli on tuhonnut talon rakenteita. Aiemmin, vuoteen 2009 asti, sähköpalotilastoihin kirjattiin myös rakennuspalovaarat, joissa tuli ei ole

Lisätiedot

Aloittelevalle ylämaankarjan kasvattajalle

Aloittelevalle ylämaankarjan kasvattajalle Aloittelevalle ylämaankarjan kasvattajalle Ylämaankarjan suosio on jatkuvasti nousussa. Ylämaankarjan lempeä luonne ja sympaattinen ulkomuoto ovat toki sen valtteja, mutta sen hoito on ei ole pelkästään

Lisätiedot

Ranskan opintomatka 3.-7.10.2011

Ranskan opintomatka 3.-7.10.2011 Ranskan opintomatka 3.-7.10.2011 Maitoa ja naudanlihaa Keski-Suomesta -koulutushanke Saavuimme Ranskaan upean sään vallitessa maanantaiaamuna. Kun pääsimme pois Pariisin humusta, saimme pian huomata, että

Lisätiedot

2

2 1 2 3 Tukes tilastoi tämän kalvon sähköpalotilastoihin vain ne rakennuspalot, joissa tuli on tuhonnut talon rakenteita. Aiemmin, vuoteen 2009 asti, vastaavaan tilastoon kirjattiin myös rakennuspalovaarat,

Lisätiedot

HIKLU -pelastuslaitosten ja Uudenmaan ELY -keskuksen yhteistyö: Turvallisuuskoulutus osaksi kotouttamiskoulutusta

HIKLU -pelastuslaitosten ja Uudenmaan ELY -keskuksen yhteistyö: Turvallisuuskoulutus osaksi kotouttamiskoulutusta HIKLU -pelastuslaitosten ja Uudenmaan ELY -keskuksen yhteistyö: Turvallisuuskoulutus osaksi kotouttamiskoulutusta Kim Halmela/ Helsingin kaupungin pelastuslaitos Pauliina Kopra / Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos

Lisätiedot

MILJOONA LITRAA YKSILLÄ HARTEILLA -

MILJOONA LITRAA YKSILLÄ HARTEILLA - 2.2.2017 MILJOONA LITRAA YKSILLÄ HARTEILLA - HUOMIO TYÖN TEHOKKUUTEEN JO NAVETTASUUNNITTELUSSA Kehittämisneuvoja OSK ItäMaito 1 2.2.2017 HUIPPUOSAAJA. MILLÄ EVÄILLÄ..? 2 Valtakunnallinen huippuosaaja Navetan

Lisätiedot

Toimintaympäristö: Turvallisuus

Toimintaympäristö: Turvallisuus Toimintaympäristö: Turvallisuus Tampere 11.6.29 Janne Vainikainen 12 1 8 6 4 2 3 25 2 15 1 5 14 12 1 8 6 4 2 2 25 2 1 75 1 5 1 25 1 75 5 25 Tulipalot Kuolleet Loukkaantuneet Omaisuusvahingot (1 ) 23 24

Lisätiedot

NUORTEN LIIKENNETURVALLISUUDEN PARANTAMINEN PORISSA

NUORTEN LIIKENNETURVALLISUUDEN PARANTAMINEN PORISSA NUORTEN LIIKENNETURVALLISUUDEN PARANTAMINEN PORISSA Kuninkaanhaan koulun liikenneturvallisuuskysely 2014 Yhteenveto oppilaiden vastauksista ja ajatuksista www.ts.fi 1/11 Leena-Maria Törmälä, Ramboll Finland

Lisätiedot

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Tilalla Vasikoita (<6kk) Lypsylehmiä Emolehmiä Muita yht. kpl. nautoja

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Tilalla Vasikoita (<6kk) Lypsylehmiä Emolehmiä Muita yht. kpl. nautoja Laiminlyönnit kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. ELÄINSUOJELUTARKASTUS VASIKKA JA NAUTA YLI 6 KK Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n tarkoittama selvitys vasikoiden suojelua

Lisätiedot

Torju arjen vaaratilanteet

Torju arjen vaaratilanteet Koti- ja vapaa-ajan tapaturma sattuu vuosittain noin 700 000 suomalaiselle. Kuolemaan näistä johtaa vuosittain noin 2 700. Torju arjen vaaratilanteet Tavallinen arkipäivä sisältää monia vaaratilanteita.

Lisätiedot

2

2 1 2 3 Tukes tilastoi tämän kalvon sähköpalotilastoihin vain ne rakennuspalot, joissa tuli on tuhonnut talon rakenteita. Aiemmin, vuoteen 2009 asti, vastaavaan tilastoon kirjattiin myös rakennuspalovaarat,

Lisätiedot

Opintomatka 10-12.4.2013 Vuokatti

Opintomatka 10-12.4.2013 Vuokatti Matkaraportti Opintomatka 10-12.4.2013 Vuokatti 10.4.2013 Matkalle lähdettiin Taipaleen Pasin täydellä pikkubussilla 17 hengen voimin. Mukana oli 15 maidontuottajaa, Jari Korva Pohjolan Maidolta ja Timo

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet Painelaitteet

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet Painelaitteet Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 2016 Painelaitteet Painelaitteet Tukes edistää painelaitteiden turvallisuutta valvomalla painelaitesäädösten noudattamista esim. valvontakäynneillä,

Lisätiedot

Palontutkinnan tulosten hyödyntäminen pelastuslaitoksella. Janne Rautasuo 30.1.2015

Palontutkinnan tulosten hyödyntäminen pelastuslaitoksella. Janne Rautasuo 30.1.2015 Palontutkinnan tulosten hyödyntäminen pelastuslaitoksella Janne Rautasuo 30.1.2015 Pelastuslaki 379/2011 41 Palontutkinta Pelastuslaitoksen on suoritettava palontutkinta Tavoitteena on vastaavien onnettomuuksien

Lisätiedot

Erilaisia nuorkarja- ja umpilehmätiloja

Erilaisia nuorkarja- ja umpilehmätiloja Erilaisia nuorkarja- ja umpilehmätiloja Valion navettaseminaari 9.2.2017 Arto Karila talouden ja johtamisen erityisasiantuntija ProAgria Etelä-Savo VOIT KIRJOITTAA TÄHN TÄRKEÄN ASIAN HANKKEESTA Valion

Lisätiedot

Taipalsaaren liikenneturvallisuussuunnitelma. 1b. Nykytilan selvitys Liikenneonnettomuudet

Taipalsaaren liikenneturvallisuussuunnitelma. 1b. Nykytilan selvitys Liikenneonnettomuudet Taipalsaaren liikenneturvallisuussuunnitelma 1b. Nykytilan selvitys Liikenneonnettomuudet 1.9.2015 Nykytilan selvitys - liikenneonnettomuudet Taipalsaarella vuosina 2009 2013 poliisin tietoon tulleista

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen maaseutunuorten maatalousmatka Alankomaihin ja Belgiaan 1.-5.4.2014

Kaakkois-Suomen maaseutunuorten maatalousmatka Alankomaihin ja Belgiaan 1.-5.4.2014 Kaakkois-Suomen maaseutunuorten maatalousmatka Alankomaihin ja Belgiaan 1.-5.4.2014 MTK-Kaakkois-Suomen maaseutunuoret teki maatalousmatkan Alankomaihin ja Belgiaan huhtikuun ensimmäisellä viikolla. MTK:laisia

Lisätiedot

Kodin paloturvallisuus

Kodin paloturvallisuus Kodin paloturvallisuus Itä-Uudenmaan Pelastuslaitos Palotarkastaja Linnea Kytömäki Itä-Uudenmaan pelastuslaitos Väkiluku n. 94 000 Seitsemän kuntaa Työntekijöitä n. 180 Asemat, joissa on vakituista henkilökuntaa

Lisätiedot

Lypsykarjan terveyden ja hyvinvoinnin haasteet investointivaiheessa, Eläinlääkäri Tuomas Herva, Atria

Lypsykarjan terveyden ja hyvinvoinnin haasteet investointivaiheessa, Eläinlääkäri Tuomas Herva, Atria Lypsykarjan terveyden ja hyvinvoinnin haasteet investointivaiheessa, Eläinlääkäri Tuomas Herva, Atria Sisältö Turvallinen toimintatapa Eläinten hankinta Terveystodistukset Terveysriskit ja niiden hallinta

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Vantaan kaupunki Hakunilan kalliosuojan turvallisuusasiakirja

Vantaan kaupunki Hakunilan kalliosuojan turvallisuusasiakirja Vantaan kaupunki Hakunilan kalliosuojan turvallisuusasiakirja Sisällysluettelo 1) Palvelun tarjoaja ja kohde... 3 2) Turvallisuusasioista vastaava henkilö... 3 3) Ennakoitavat vaaratilanteet ja toimenpiteet

Lisätiedot

Suunnittelu tarvitsee erilaisia asiantuntijoita

Suunnittelu tarvitsee erilaisia asiantuntijoita Suunnittelu tarvitsee erilaisia asiantuntijoita Arto Karila yritysneuvoja, tukitiimivastaava ProAgria Etelä-Savo 14.2.2011 ProAgria Etelä-Savo 1 Onnistumisia asiantuntijoiden yhteistyöstä Organisaatioita

Lisätiedot

Tuettu rakentaminen kaudella

Tuettu rakentaminen kaudella Tuettu rakentaminen kaudella 2014-2020 Valion navettaseminaari 9.2.2017 sanna.koivumaki@mmm.fi 10.2.2017 1 Ohjelmakausi 2014-2020, yleistä Investointitukijärjestelmän tavoitteet Alkutuotanto säilyy vähintään

Lisätiedot

Kotieläintilan kertaus. Tuki-infot 2017

Kotieläintilan kertaus. Tuki-infot 2017 Kotieläintilan kertaus Tuki-infot 2017 Kotieläinten tuet Lypsylehmille maksetaan AB-alueella unionin lypsylehmäpalkkiota C-alueella on sen sijalla maidon pohjoinen tuotantotuki Lypsylehmäpalkkiossa ehtona

Lisätiedot

RUUAN REITTI. Valitkaa ryhmässä jokin ruuan reiteistä.

RUUAN REITTI. Valitkaa ryhmässä jokin ruuan reiteistä. RUUAN REITTI Valitkaa ryhmässä jokin ruuan reiteistä. Vaihtoehtoina ovat: Kalan reitti Kananmunan reitti Kasvisten reitti Lihan reitti Maidon reitti Viljan reitti Tehkää reittiin liittyvät tehtävät. Tehtävät

Lisätiedot

Miten maatalouden rakennekehitys jatkuu Pohjois-Suomessa? Anne Kallinen KANTAR TNS / Suomen Gallup Elintarviketieto Oy

Miten maatalouden rakennekehitys jatkuu Pohjois-Suomessa? Anne Kallinen KANTAR TNS / Suomen Gallup Elintarviketieto Oy Miten maatalouden rakennekehitys jatkuu Pohjois-Suomessa? Anne Kallinen KANTAR TNS / Suomen Gallup Elintarviketieto Oy Nykytilanteesta tulevaisuuteen: Maatilojen Kehitysnäkymät vuoteen 2022 Suomen Gallup

Lisätiedot

Kuva 1.1 Onnettomuuksien kokonaismäärän kehitys vakavuuden mukaan

Kuva 1.1 Onnettomuuksien kokonaismäärän kehitys vakavuuden mukaan 1 ONNETTOMUUSMÄÄRÄT JA NIIDEN KEHITYS Vuosina 2008-2012 tapahtui 815 poliisin raportoimaa tieliikenneonnettomuutta (keskimäärin 163 onnettomuutta vuodessa). Onnettomuuksista 3 (1 /v) johti kuolemaan ja

Lisätiedot

Jos vaihdat tuotantosuuntaa

Jos vaihdat tuotantosuuntaa Jos vaihdat tuotantosuuntaa 0 Maidontuottajaksi *osallistumisilmoitus maidontuotannon tukijärjestelmiin L 282 (C-alue) * osallistumisilmoitus eläinpalkkioihin L 184 * ilm. eläintenpitäjäksi ja pitopaikaksi

Lisätiedot

FARMI 2020-opintomatka 2.-4.4.2014 Nokia Edeniin

FARMI 2020-opintomatka 2.-4.4.2014 Nokia Edeniin FARMI 2020-opintomatka 2.-4.4.2014 Nokia Edeniin 2.4.2014 Opintomatkalle startattiin Kannuksesta Koivukartanosta M. Rauman linja-autolla klo 9.00. Seinäjoella Agrimarket tarjosi ruuan ja sen jälkeen kuultiin

Lisätiedot

Kunta/Maatalous TOT 25/00. Maatalouslomittaja sai navetassa sähköiskun TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT. Maatalouslomittaja.

Kunta/Maatalous TOT 25/00. Maatalouslomittaja sai navetassa sähköiskun TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT. Maatalouslomittaja. TOT-RAPORTTI Maatalouslomittaja sai navetassa sähköiskun TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT 25/00 Tapahtumakuvaus Maatalouslomittaja sai navetassa sähköiskun rikkonaisesta katkaisijasta, jossa oli paljaita jännitteisiä

Lisätiedot

FARMI 2020-opintomatka 26.-28.3.2014 Nokia Edeniin

FARMI 2020-opintomatka 26.-28.3.2014 Nokia Edeniin FARMI 2020-opintomatka 26.-28.3.2014 Nokia Edeniin 26.3.2014 Opintomatkalle startattiin Kannuksesta Koivukartanosta Ahon linja-autolla klo 9.00. Kuljettajana toimi Timo Salmela. Lisää osanottajia tuli

Lisätiedot

Tieliikenneonnettomuudet v. 2014: KUNTA ESPOO 9.4.2015

Tieliikenneonnettomuudet v. 2014: KUNTA ESPOO 9.4.2015 1 ONNETTOMUUSMÄÄRÄT JA NIIDEN KEHITYS Vuonna 2014 tapahtui 483 poliisin raportoimaa tieliikenneonnettomuutta (vuonna 2013 luku oli 560). Onnettomuuksista 3 johti kuolemaan ja 102 loukkaantumiseen. Onnettomuuksissa

Lisätiedot

Kustannukset kohdallaan mihin on varaa?

Kustannukset kohdallaan mihin on varaa? Kustannukset kohdallaan mihin on varaa? Tuomo Rissanen Valion Navettaseminaari 10-11.2.2016 Vt. Toimitusjohtaja, ProAgria Pohjois-Savo tuomo.rissanen@proagria.fi 0405638749 Case, 130 lehmän navetan investoinnin

Lisätiedot

PALOTURVALLISUUDEN TUTKIMUSOHJELMA Turvatekniikan keskus (TUKES)

PALOTURVALLISUUDEN TUTKIMUSOHJELMA Turvatekniikan keskus (TUKES) PALOTURVALLISUUDEN TUTKIMUSOHJELMA Turvatekniikan keskus (TUKES) TAUSTASELVITYKSET SÄHKÖLAITTEIDEN PALO-OMINAISUUDET Sähköpalojen henkilöja omaisuusvahingot 3/1997 * Palonsyyntutkinnan kehittäminen ja

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Yritys ymmärtää maataloustukibyrokratiaa. Kohti Tulevaa, Heikkinen Anne-Mari MTK Pohjois-Savo

Yritys ymmärtää maataloustukibyrokratiaa. Kohti Tulevaa, Heikkinen Anne-Mari MTK Pohjois-Savo Yritys ymmärtää maataloustukibyrokratiaa Kohti Tulevaa, Heikkinen Anne-Mari MTK Pohjois-Savo 29.11.17 Keitä vastaajat olivat n 417 kpl % Viljelijä 361 87 Eu-avustaja ja viljelijä 15 4 EU-avustaja/asiantuntija/kunnan

Lisätiedot

NAVETTARASTIT Nurmes. Pro Navetta-hanke

NAVETTARASTIT Nurmes. Pro Navetta-hanke NAVETTARASTIT 12.-13.4.2018 Nurmes Pro Navetta-hanke Mikä on Pro Navetta-hanke? Hankepäällikkö, Perttu Kattainen (rak-ins AMK) Hankkeen kesto 1.4.2016 31.5.2018 Tarkoituksena helpottaa ja vauhdittaa maitotilojen

Lisätiedot

Onnettomuuksista oppiminen tutkinnan näkökulmasta

Onnettomuuksista oppiminen tutkinnan näkökulmasta Onnettomuuksista oppiminen tutkinnan näkökulmasta Onnettomuuksien ehkäisy 2012, Espoo 7.2.2012 Johtaja, dosentti Direktör, docent Veli-Pekka Nurmi Onnettomuustutkintakeskus Olycksutredningscentralen Uutisointia:

Lisätiedot

Lypsykarjan eläinten ryhmittely- Robotin takakierto

Lypsykarjan eläinten ryhmittely- Robotin takakierto Lypsykarjan eläinten ryhmittely- Robotin takakierto Vasikkatilan vasikoiden ehdoilla KESTO-Kestävä karjatalous Savonia Iislami11.4.2014 Tapani Kivinen, MTT, Hanke lyhykäisesti Asiantuntijatyöryhmä Tutkijat

Lisätiedot

ENERGIATEHOKAS KARJATALOUS

ENERGIATEHOKAS KARJATALOUS ENERGIATEHOKAS KARJATALOUS PELLON GROUP OY / Tapio Kosola ENERGIAN TALTEENOTTO KOTIELÄINTILALLA Luonnossa ja ympäristössämme on runsaasti lämpöenergiaa varastoituneena. Lisäksi maatilan prosesseissa syntyvää

Lisätiedot

Riittävästi vettä, enemmän maitoa

Riittävästi vettä, enemmän maitoa Riittävästi vettä, enemmän maitoa DeLaval juomakupit ja -altaat Maidosta noin 90 % on vettä, joten ei ole kovin yllättävää, että veden saannilla on merkittävä vaikutus maidontuotantoon. Yhtälö on yksinkertainen:

Lisätiedot

VENE JA 3M HANKKEIDEN KESÄRETKI OKRA NÄYTTELYYN JA NAVETTAKOHTEISIIN 3.-5.7.2012

VENE JA 3M HANKKEIDEN KESÄRETKI OKRA NÄYTTELYYN JA NAVETTAKOHTEISIIN 3.-5.7.2012 VENE JA 3M HANKKEIDEN KESÄRETKI OKRA NÄYTTELYYN JA NAVETTAKOHTEISIIN 3.-5.7.2012 VENE- ja 3M-hanke järjestivät yhteisen opintomatkan Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan maidontuottajille 3.-5.7.2012. Matkalle

Lisätiedot

COMBIMASTER -RUOKINTAROBOTTI PARSINAVETASSA

COMBIMASTER -RUOKINTAROBOTTI PARSINAVETASSA COMBIMASTER -RUOKINTAROBOTTI PARSINAVETASSA Tiina ja Marko Roumio Tilavierailu 06/2010 Anne-Mari Malvisto, Juha Kuula ja Mika Turunen 15.5.2012 Oikeudet muutoksiin pidätetään. Kilpailukykyä maidontuotantoon

Lisätiedot

Yhteisnavetan perustaminen KoneAgria 2016

Yhteisnavetan perustaminen KoneAgria 2016 Yhteisnavetan perustaminen KoneAgria 2016 ProAgria Pohjois-Savo ry, Juhani Paavilainen Verkostoitumisen = yhteistyön tasot 1. Ei yhteistyötä (vaihdantaa lukuun ottamatta) 2. Ostetaan palveluja alihankintaperiaatteella

Lisätiedot

Kokemuksia ja hyviä käytäntöjä neuvonnasta

Kokemuksia ja hyviä käytäntöjä neuvonnasta Kokemuksia ja hyviä käytäntöjä neuvonnasta Tiina Soisalo, ProAgria Etelä-Pohjanmaa Täydennyskoulutus neuvojille eläinten hyvinvoinnista 2.5.2016 Laki, asetus, täydentävät ehdot, EHK, tuettu rakentaminen,

Lisätiedot

Genetics for Life. Miten optimoin tiineystulokset seksatulla siemenellä? Anne Terpstra

Genetics for Life. Miten optimoin tiineystulokset seksatulla siemenellä? Anne Terpstra Genetics for Life Miten optimoin tiineystulokset seksatulla siemenellä? Anne Terpstra 1 Seksattu siemen???? Tärkeitä tekijöitä Normaali siemen Seksattu siemen Annoshinta Halvempi Kalliimpi Lehmävasikoiden

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Nooa ja vedenpaisumus

Nettiraamattu lapsille. Nooa ja vedenpaisumus Nettiraamattu lapsille Nooa ja vedenpaisumus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Taloudenhallinta navettainvestoinnissa. Vesa Lapatto Savitaipale

Taloudenhallinta navettainvestoinnissa. Vesa Lapatto Savitaipale Taloudenhallinta navettainvestoinnissa Vesa Lapatto Savitaipale Mäkelän tila Yrittäjät Nina ja Vesa Lapatto Työntekijöitä 2 Pojat Juho ja Joonas Peltoa 118 ha Metsää 56 ha Lehmiä 170 nuorkarjaa 160 Lähtökohta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 4

Espoon kaupunki Pöytäkirja 4 07.06.2012 Sivu 1 / 1 24/00.02.02/2011 4 Pelastustoimen rakennushankkeet vuosina 2013-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Lindholm Stefan, puh. (09) 816 83061 Pietikäinen Olli, puh. (09) 816 26820 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Paimentolaisperheiden lapset osallistuvat eläinten paimentamiseen. Jargalsaikhan paimentaa laumaa yleensä siskonsa kanssa.

Paimentolaisperheiden lapset osallistuvat eläinten paimentamiseen. Jargalsaikhan paimentaa laumaa yleensä siskonsa kanssa. Paimentolaisperheiden lapset osallistuvat eläinten paimentamiseen. Jargalsaikhan paimentaa laumaa yleensä siskonsa kanssa. NINA MÖNKKÖNEN Mongolian paimentolaiset elävät luonnon ehdoilla Bää, bää, bää,

Lisätiedot

Sorkkahoitotilojen huomioiminen rakennussuunnittelussa

Sorkkahoitotilojen huomioiminen rakennussuunnittelussa Sorkkahoitotilojen huomioiminen rakennussuunnittelussa Valio Navettaseminaari 12.2.2008 Timo Korpela ProAgria Etelä-Pohjanmaa Sorkkahoitotoiminnan lähtötiedot rakennussuunnittelulle Sorkkahoitotelineitä

Lisätiedot

Investointipalvelu ProAgrian valtakunnallinen palvelu alkaen

Investointipalvelu ProAgrian valtakunnallinen palvelu alkaen Investointipalvelu ProAgrian valtakunnallinen palvelu 1.1.2015 alkaen Investointipalvelusta saat kokeneen kumppanin tehdessäsi ison investoinnin ja ottaessasi elämäsi suurimman lainan! ProAgria - Since

Lisätiedot

MaitoManageri-hanke: Mistä tässä on kyse? ProAgria Oulu ry

MaitoManageri-hanke: Mistä tässä on kyse? ProAgria Oulu ry MaitoManageri-hanke: Mistä tässä on kyse? ProAgria Oulu ry JA KESKEINEN KILPAILUKYKYÄ MaitoManageri parempaa maitotilan johtamista Ajattelun aihetta Mistä syntyvät erot tilojen välillä? Miksi toisilla

Lisätiedot

LANTAKOLA MAKUUPARSIEN PUHDISTAMISEEN

LANTAKOLA MAKUUPARSIEN PUHDISTAMISEEN LANTAKOLA MAKUUPARSIEN PUHDISTAMISEEN Aution maatila Tilavierailu 02/2012 Anne-Mari Malvisto ja Mika Turunen 16.5.2012 Oikeudet muutoksiin pidätetään. Kilpailukykyä maidontuotantoon Hyvien käytänteiden

Lisätiedot

Hangon liikenneturvallisuussuunnitelma: Onnettomuustarkastelut

Hangon liikenneturvallisuussuunnitelma: Onnettomuustarkastelut Hangon liikenneturvallisuussuunnitelma: Onnettomuustarkastelut 5/2019 HUOM! Hangossa tilastopohja on hyvin pieni, joten analyysit/tulkinnat ovat rajallisia. Tiivistelmä Onnettomuuskehitys yleisesti Hangon

Lisätiedot

KYLÄTURVALLISUUDEN INFOILTA PIELAVESI

KYLÄTURVALLISUUDEN INFOILTA PIELAVESI KYLÄTURVALLISUUDEN INFOILTA PIELAVESI 1.10.2012 Paloriskit, omatoiminen varautuminen ja valvontasuunnitelmat Paavo Tiitta riskienhallintapäällikkö Pohjois-Savon pelastuslaitos paavo.tiitta@kuopio.fi 044

Lisätiedot

DeLaval AMR - tulevaisuuden suurtiloille. DeLaval AMR : Maailman ensimmäinen automaattinen karusellilypsy.

DeLaval AMR - tulevaisuuden suurtiloille. DeLaval AMR : Maailman ensimmäinen automaattinen karusellilypsy. DeLaval AMR - tulevaisuuden suurtiloille DeLaval AMR : Maailman ensimmäinen automaattinen karusellilypsy. Suuri kapasiteetti automaattinen lypsy tulevaisuuden suurkarjalle Miksi DeLaval AMR? YK:n ennusteen

Lisätiedot

Tuotannosta talouteen - tunnusluvut johtamisen tukena

Tuotannosta talouteen - tunnusluvut johtamisen tukena Tuotannosta talouteen - tunnusluvut johtamisen tukena ProAgria MaitoValmennus 7.9.2016 Anu Rossi, Eveliina Turpeinen ja Joakim Pitkälä ProAgria Pohjois-Savo Take home - message Kannattava liiketoiminta

Lisätiedot

Lucia-päivä 13.12.2013

Lucia-päivä 13.12.2013 Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.

Lisätiedot

Ksenia Pietarilainen -keppinuket

Ksenia Pietarilainen -keppinuket Ksenia Pietarilainen -keppinuket - Leikkaa hahmot ja lavasteet irti. - Liimaa hahmon peilikuvat yhteen pohjapaloistaan. - Taita hahmot pystyyn siten, että valkoinen pala jää pöytää vasten. - Liimaa hahmo

Lisätiedot

Onnettomuustutkintaraportti

Onnettomuustutkintaraportti Onnettomuustutkintaraportti Dnro 6342/06/2002 Asuntovaunun tulipalo 2 Sisällysluettelo Tiivistelmä 1 Onnettomuuden kuvaus 2 Onnettomuuden tutkinta 3 Tutkinnan tulokset 4 Säädösten ja määräysten noudattaminen

Lisätiedot

MASALAN YLIPAINEHALLIN TURVALLISUUS SUUNNITELMA

MASALAN YLIPAINEHALLIN TURVALLISUUS SUUNNITELMA MASALAN YLIPAINEHALLIN TURVALLISUUS SUUNNITELMA Masalan ylipainehallin yhteystiedot Jalkapallohalli, kupla Rusthollintie 2, 02430 Masala Ylläpito ja huolto: Tilahallinnon päivystäjä 040-5140091 Kenttämestari

Lisätiedot

Lypsykarjan tuotosseurannan tulokset 2015

Lypsykarjan tuotosseurannan tulokset 2015 Lypsykarjan tuotosseurannan tulokset 2015 Sanna Nokka, ProAgria Keskusten Liitto Tulosseminaari 5.4.2016 Tuotosseurannan raakadata rikastuu tiedoksi Asiakas Tiedon käsittely Laskenta Tilastot, tutkimus,

Lisätiedot