Martti Hario. Aineisto ja menetelmät. aamme vanhin linnustoseuranta

Transkriptio

1 Martti Hario aamme vanhin linnustoseuranta jatkui entisellä teholla vuonna. Puolen vuosisadan rajapyykki saaristolintuseurannassa on nyt ohitettu kaikilla kuudella maineikkaalla näytealueella, Aspskärillä, Söderskärillä, Klåvskärillä, Trollössä, Valassaarilla ja Krunneilla (ks. Grenquist 1965). Monilla muillakin näytealueilla toiminta on jatkunut jo useita vuosikymmeniä. Kaikilta alueilta ei kuitenkaan vuonna saatu raporttia, sillä eräillä alueilla laskennat on siirrytty tekemään vain joka toinen vuosi ja toisilla alueilla epämääräisin välein. Niinpä esim. Valassaarilla lasketaan nykyään joka toinen vuosi (tuoreimmillaan ), ja Trollöstäja Krunneilta on käytettävissä vuosien 1996 ja tulokset tuoreimpina. Koska lähes kaikki saaristolintuseurannan näytealueet ovat jonkin paikallisen lintutieteellisen yhdistyksen tai muun yhteisön taikka yksittäisen tutkijan tai rengastajan alulle panemia ja ylläpitämiä, niiden tulosten julkistaminen on keskeisesti näiden tahojen omassa intressissä. Huomattavasta osasta alueista julkaistaankin omia raportteja, jotka ilmestyvät ornitologisissa paikallissaijoissa tai kuntatason ympäristönsuojelun "harmaissa" saijoissa. Tässä katsauksessa käytettyjen artikkelien jäljille pääsee kuvasta 1. Tässä katsauksessa lintukantojen suuntaukset on laskettu ensisijaisesti niiden näytealueiden aineistoista, joilla laskenta tehtiin vuonna tai edellisenä vuonna. Vertailutietoja on poimittu muiltakin alueilta. Katsauksessa esitellään haahkan, ruokkilintujen (riskilä, ruokki, etelänkiisla) sekä kala- ja lapintiiran kantojen nykytila Suomen rannikolla. Esitystapa on sama kuin edellisessä Linnut-vuosikirjan artikkelissa (Hario a): taulukkoina esitettävien vuosivertailujen ensimmäinen tieto on yleensä Muuttuva saaristolinnusto -teoksen viimeinen tieto 1980 ja lukujen taitteesta, toisena on 1990-luvun puolivälin tilanne ja lopuksi tuorein, yleensä vuoden tieto. Tavoitteena on suuntauksien esittely, ei niinkään niiden selittäminen. Haahkanaaras. Martti Hario Female Common Eider. Aineisto ja menetelmät Saaristolintuseurannassa lasketaan pesiä ja aikuislintuja vakioiduilla näytealoilla, jolloin alueyksikkönä on saariryhmä ja raportointiyksikkönä saari ("yhdyskunta"). Seurannan käytännön menetelmät ja tavoitteet on selostettu yksityiskohtaisesti toisaalla (Hilden 1987, Koskimies & Väisänen, Hilden & Hario 1993). Keväällä lähetin laskijoille vetoomuksen laskentojen tekemiseksi po. lajeista ja yleisluontoiset ohjeet laskentojen ajoittamisesta. Vaste oli varsin hyvä,ja kun saatuihin ra- 40 LINNUT-VUOSIKIRJA

2 Saaristolintuseuranta Muita valtakunnallisia seurantatutkimuksia Kuva 1. Saaristolintuseurannan näytealueet vuonna. Paikannimen perässä on tutkittujen saarten lukumäärä (sulkeissa), julkaisuviitteet ja/tai laskijoiden nimet. Fig. 1. The study areas along the coasts of Finland from which information on recent changes in seabird numbers were received. The number of islands monitored is in brackets, followed by the names of the census takers and/or the citations to publications. 1. Itäisen Suomenlahden kansallispuisto ( 132, joista 88 puiston rajauksen sisällä), T. Hokkanen ym. 2. Pernaja, Aspskär (6), H. Malkio ym. 3. Porvoo, Långören (10), M. Hario, K. ja H. Selin & P. Muuronen 4. Porvoo, Söderskär (25), M. Hario, J. Apunen, R. Komu, P. Muuronen, K. Ja H. Selin 5. Helsinki (155), Ekotutkimus 1989, Luostarinen,, M. Luostarinen 6. Espoo (120), Ekotutkimus 1985, Hario & Luostarinen, Luostarinen, M. Luostarinen 7. Kirkkonummi, Rönnskär (16), P. Ikonen ym. 8. Muu Kirkkonummi (62), Rusanen 2000, P. Rusanen 9. Inkoo, Strömsö (8), J. Niittylä 10. Tammisaaren eteläinen saaristo (40), Koistinen & Palmgren 1976, Rusanen 1994, 11. Hanko, Tvärminne (13), M. Kilpi, M. Öst 12. Hangon läntinen selkä ( 16), M. Kilpi 13. Dragsfjärd, Gullkrona (21), M. Rautkari 14. Dragsfjärd, Vänö (30), Miettinen a, M. Nordström ym. 15. Nauvo-Parainen,Trollö (36), R. Lemmetyinen, M. Nordström 16. Nauvo, Trunsö (n. 50), J. Högmander ym. 17. Nauvo, Seili (21), Miettinen b 18. Korppoo, Brunskär (n. 65), M. Nordström ym. 19. Korppoo, Jurmo-Utö (n. 65), M. Nordström ym. 20. Rymättylä, Aasia (n. 40 km 2 ), Saari, L. Saari 21. Velkua (19), von Numers, M. von Numers 22. Fåglö, Klåvskär (n. 100), V. Stenroos, H. Ekblom 23. Lemland, Lågskär (17), Anon., J. Palmgren ym. 24. Signilskär-Sälskär-Saggö (53), A. Tanskanen, A. Halkka, R. Y1jölä 25. Kustavi (45), R. Blomqvist, R. Tenovuo 26. Lokalahti (17), R. Blomqvist 27. Uusikaupunki (n. 45), H. ViI1anen, M. Elonsalo 28. Rauman eteläinen saaristo (12), T. Santamaa ym. 29. Rauman keskinen saaristo (n. 100), Sundelin Luvia (28), Mäntylä ym. 1993, I. Lilja 31. Merikarvia, Köörtilä ( 18), M. Saiha 32. Kristiinankaupunki (110), Byholm Närpiö-Kaskinen (n. 120), P. Byholm 34. Maalahti, Rönnskären (21), Hilden ym., Waren Mustasaari, Utgrynnan-Storkallan (2), Pahtamaa Mustasaari, Björkögrunden (40), T. Pahtamaa 37. Vaasan saaristo (60), T. Pahtamaa 38. Merenkurkku, pohjoinen (148), Pahtamaa 39. Mustasaari, Valassaaret (n. 80), Hilden 1991, Hägg & Kalliokoski 1996, Hauru 40. Luoto (63), Luodon kunnan ymp.suoj.tsto (H. Tikkanen, R. Jakobsson) 41. Kokkola (17), H. Hongell 42. Ii, Krunnit (22), Helle ym., R. A. Väisänen, T. Eskelin 43. Simo (23), P. Rauhala 44. Perämeren kansallispuisto (58), Rauhala 1994, ,~~,il~o <J & :~37" 34Q a : ts,, 21.Qt 20 ~7t r::, '10 Muita laajoja alueinventointeja, joita on hyödynnetty tässä katsauksessa (yhteensä useita tuhansia saaria), olivat Saaristomeren kansallispuiston yhteistoiminta-alueen (Miettinen ym. ) ja Ahvenamnaan pohjoisten ja itäisten saaristojen (M. & T. Stjemberg) sekä Ahvenanmaan eteläisten saaristojen (J. Eriksson, T. Stjemberg) laskennat. Nämä eivät kuitenkaan ole pysyviä saaristolintuseurannan näytealueita eivätkä siten sisälly yo. luetteloon. portteihin lisätään julkaistut aineistot, perustuu katsaus kaikkiaan 44 näytealueen (noin 2109 saarta) kokonaisaineistoon. Haahkalaskennat tehtiin pääosin pesälaskentoina ja ruokkilaskennat aikuislaskentoina. Tiirojen parimäärät perustuvat useimmilla alueilla pesälaskentoihin. Kukin alue soveltaa periaatteessa omia laskentamenetelmiään. Toisin kuin kaikissa muissa maamme lintuseurannoissa, laskentamenetelmiä ei ole pyritty vakioimaan kansallisesti yhteneviksi kaikille alueille. Aluekohtaisesti niiden on kuitenkin säilyttävä samoina vuodesta toiseen ja mahdollistettava vertailukelpoisen aineiston keruu tutkimusalueen omiin tarpeisiin. Siten esim. Itäisen Suomenlahden kansallispuiston haahkat lasketaan ensisijaisesti 29 luodolta, vaikka laji pesii toki muuallakin kansallispuiston alueella, mutta näillä 29 seurantaluodolla laskennat tehdään mahdollisuuksien mukaan aina pesälaskentoina. Riski/älaskentojen metodiikka on ollut ki1javaa. Useimmilla alueilla parimäärät on saatu jakamalla laskentojen korkein yksi l ömäärä kahdella, korjauskertoimia käyttämättä. Toisilla alueilla on sovellettu Hildenin (1994) esittämiä korjauskertoi- LINNUT-VUOSIKIRJA 41

3 Muita valtakunnallisia seurantatutkimuksia Saaristolintuseuranta mia ja ilmoitettu pelkkä korjattu yksilömäärä. Koska Hildenin ( 1994) k01jauskertoimet on tarkoitettu vain kokonaisyksilömäärän selvittämiseksi yhdyskunnassa, tulos sisältää myös pesimätöntä kannanosaa (mm. esiaikuisia). Vaikka menetelmä ei annakaan kannan tuotantokyvyn laskemiseen tai tulevan rekryytin koon arvioimiseen tarvittavia tunnuslukuja, se soveltuu pelkkään seurantaan hyvin. Alueille, joilta riskilän aikuislaskentojen kellonajat ja päivämäärät on ilmoitettu, olen soveltanut itse kehittelemiäni korjauskertoimia, jotka pyrkivät erottelemaan todellisen pesijöiden määrän muusta populaatiosta. Menetelmää on sovellettu Långörenin, Kirkkonummen, Luvian ja Uudenkaupungin saaristojen tuloksiin. Korjauskertoimien kehittely perustuu 30 aamu- ja 30 iltapäivälaskentaan ( aikaraja klo 12) Söderskärin suurimmassa riskiläyhdyskunnassa pitkin pesimäkautta sekä 18 aamulaskentaan eräässä pienemmässä yhdyskunnassa. Isomman yhdyskunnan tulokset on esitetty kuvassa 2. Riskilät saapuvat pesimäalueille heti jäiden lähdettyä, jäättöminä talvina jo helmi-maaliskuulta alkaen. Suurissa, kymmenien parien yhdyskunnissa koko kevään muninnan alkuun asti yhdyskunnan sosiaaliset aamutoiminnot kokoavat paikalle enemmän lintuja kuin mitä lopulta pesii. Söderskärin 55 parin yhdyskunnan aikuismäärät ennen munintaa olivat lähes aina suuremmat (keskimäärin 3 7 % ) kuin pesälaskennoin todettu pesijöiden määrä (eli 137 %, SD 37, vaihteluväli %, n= 15). Korjauskerroin (suoraan yksilömääristä, ei prosenteista laskettuna) on keskimäärin 0.80 ± 0.20 (SD). Sitä vastoin iltapäivisin yhdyskunnasta yhytti tuskin yhtään lintua ennen munintaa. Haudonta- ja poikastenhoitokaudella taas paikalla oli iltapäivisinkin aina lintuja, keskimäärin puolet pesien osoittamasta määrästä (keskiarvo 46 %, SD 18, vaihteluväli , n= 16). Korjausken-oin on 2.50 ± 1.20 (SD). Aamulaskennat antavat haudonta- ja poikastenhoitokaudella edelleenkin samankaltaisen ylimäärän kuin ennen munintaa (korjauskerroin0.75±0.26(sd),n = 11). Se kuitenkin pienenee poikasten kasvukauden kiivaimmaksi ajaksi, jolloin molemmat vanhemmat ovat enimmäkseen kalassa, eivätkä ilmeisesti osallistu pesimättömien ( tai siihen mennessä pesinnässään epäonnistuneiden) naapuriensa aamuseremonioihin. Tämä ohimenevä vaihe ajoittuu kuvassa 2 heinäkuun loppupuoliskolle (poikasten painonlisäys on jyrkimmillään elinvuorokauden aikaan, ja tuolloin ruokintatiheys 250 ~ ~ ,?. Muninta Laymg o " --" 0....,..., " "o o Kuonu1umincn "--~---"------' '--o--...,. "-...o..c"'---<1 ############################## ~~~~~~~~~~~~~~~~~~~-~-~-~-~-~-~-~-~~~~ Kuva 2. Riskilöiden lukumäärä pesimäyhdyskunnassa ilmaistuna prosenttiosuutena todellisesta pesijöiden määrästä (=pesämäärä x 2) Söderskärillä vuonna. Symbolien selitykset: Mustat ympyrät= aamulaskentojen tulokset (klo kesäaikaa), tähdet= iltapäivälaskentojen tulokset (klo 13-17), käyrät= pesinnän ajoittumista kuvaavat kumulatiiviset prosentit lopullisista munintojen, kuoriutumisten ja pesästä lähtöjen määristä eri vaiheissa yhdyskunnan pesintää, avoympyrät = poikasten kasvua (painoa) kuvaava logistinen käyrä; sijoitettu alkamaan mediaanikuoriutumisesta. Fig. 2. Colony attendance of Black Guillemots and their breeding phenology incl. chick growth at Söderskär, Gulf of Finland in. Symbols: Filled circles denote results of counts, i.e. proportions of adults (%) ofthe expected number of 110 ind. (=55 occupied nests) during each count, counted in the morning at h on the water during disturbance (=researcher entering the islet). Stars denote the same % in the afternoon at h. Curves denote timing of breeding, expressed as cumulative percentages of the number of eggs laid, the number of hatchlings and the number of f/edglings (nest departures) in the same colony. Open circles denote the growth curve (logistic weight) ofthe chicks, expressed in grams and fitted to match the median hatching time in order to give a rough idea of the timing of the peak feeding period (which is analogous to the steepest weight increase, i.e. when the chicks are days old). on 1 krt/tunti/poikanen; M. Hario, julkaisematon). Poikasten pesästä lähdön jälkeen lukumäärät nopeasti pienenevät elokuussa, kunnes koko yhdyskunta on aut101tunut, Suomenlahdella yleensä vasta elokuun puolivälin vaiheilla. Pienempien pesijäryhmien tyyssijoille ei tunnu kerääntyvän samassa suhteessa ylimääräisiä lintuja kuin isompiin yhdyskuntiin. Söderskärillä 7 paria käsittävän yhdyskunnan edustalla oli keväällä ennen munintaa keskimäärin 21 % enemmän lintuja kuin paikalla pesi (eli 121 %, SD 37, vaihteluväli %, n= 14 laskenta-aamua),jako1jausken-oin oli 0.98 (SD 0.45). Vuorokaudenajan lisäksi säätila vaikuttaa riskilöiden esiintymiseen pesimäpaikoilla (mm. Suomalainen 1939, Koskimies 1949, Bergman 1971). Kovatuulisina aamuina linnut pysyttelevät poissa, ja niinäkin aamuina,joina tuuli olisi vain kohtalainen mutta osuu suoraan riskilöiden suosimaan lahdelmaan tai rannanosaan nostattaen aallokkoa, tulos on sama. Silti niinäkin aamuina,jolloin sää on suotuisa (heikkotuulinen ja kaatosateeton), lukumäärät yleensä vaihtelevat oikukkaasti. Riskilä on muiden ruokkilintujen tavoin suhteellisen myöhäinen pesijä, eikä jäidenlähtö samassa määrin tahdista sen pesintää kuin esim. haahkalla. Niinpä kevään ajoittuminen ei Söderskärillä suuresti vaikuta k01jauskertoimien käyttökelpoisuuteen toukokuussa saati kesäkuussa. Söderskärin riskilöiden muninnan mediaanipäivä (jolloin puolet muninnoista on aloitettu) vaihteli vuosina välillä Vastaavina vuosina vaihteluväli haahkan muninnassa oli 14 päivää ( ). Idempänä Suomenlahdella ja toisaalta Pohjanlahdella riskilän ja muidenkin ruokkilintujen pesinnän ajoittumisen vaihteluväli voi olla suurempi, koska jäänlähtö voi olla hyvinkin myöhäinen. Niinpä Merenkurkun riskilät munivat kaksi viikkoa myöhemmin jääkeväänä 1985 kuin lauhana keväänä 1986 (Pahtamaa & Missonen 1987). Ruokin systemaattisia, vuosittaisia pesäja aikuislaskentoja on tehty Itäisen Suomenlahden kansallispuistossa, Aspskärillä, paikoin Saaristomerellä ja Signilskärin-Sälskärin alueella. Muualta on etu- 42 LINNUT-VUOSIKIRJA

4 Saaristolintuseuranta Muita valtakunnallisia seurantatutkimuksia päässä aikuislaskentoja. Itäisen Suomenlahden kansallispuiston laskentoihin pohjautuen laskin ruokille korjauskertoimen, jota sovelsin Aspskärin aikuislaskentatuloksiin. Korjauskerroin on muodostettu soveltamalla vuosittain puiston viiden suurimman kolonian pesälaskentojen ja aikuismäärien lukusuhdetta kaikkiin aikuislaskentoihin. Tämä korjauskerroin on vaihdellut vuosittain, koska alueen ruokkikanta romahti vuonna % (Hokkanen & Ruhkanen 1992, Hario ym. 1993),ja kannan kehitys on näihin saakka ollut vähittäistä palautumista tuosta romahduksesta. Tuona vuonna pesintöjä oli vähän ja pesimätöntä kannanosaa suhteessa paljon (Hokkanen & Hokkanen 1993); korjauskerroin oli kaikissa viidessä yhdyskunnassa alimmillaan, keskimäärin 0,38. Viime vuosina tilanne on kääntynyt "normaalimmaksi": pesintöjä on suunnilleen aikuislaskentojen osoittama määrä ja korjauskerroin lähentelee 1,0:aa. Viiden yhdyskunnan korjauskertoimien vuosivaihtelut eivät eroa tilastollisesti toisistaan (ANOVA, F = 0.485; df=4, 40; P < 0.10), eikä vaihtelukertoimissa aineiston suurimman ja pienimmän hajonnan välillä ole eroa (F = 2.230, dfl & 2 = 8, P > 0.05), joten otaksun, että näistä yhdyskunnista saadut vuosittaiset korjauskertoimien keskiarvot ovat sovellettavissa Suomenlahden muihinkin kolonioihin. Pesinnän ajoittumisesta ei ole Suomesta juuri mitään aineistoa, joten pelkästään otaksun, että laskentojen ajoittuminen myöhään touko-kesäkuulle ei riskilän tapaan suuresti vaikuta korjauskertoimien käyttöön. Ilmeisesti ruokki on vielä myöhäisempi pesijä kuin riskilä, sillä ainoassa löytämässäni kotimaisessa selvityksessä Signilskäriltä kesältä 1993 oli kuoriutumisen mediaanipäivä noin (Tanskanen ym. 1993) eli 5 päivää myöhäisempi kuin riskilän kuoriutuminen Söderskärillä samana vuonna. Tiirojen kanta-arviot pohjautuvat useimmiten pesälaskentoihin. Itäisen Suomenlahden kansallispuiston aineistoon on otettu mukaan myös eräitä kansallispuiston ulkopuolisia luotoja,joiden linnustoa on seurattu vertailukelpoisin menetelmin vuosina 1993 ja. Yhteensä 50 tiiraluodon aineistossa osa yhdyskunnista on jäänyt ensi vaiheessa maastotöissä tarke1mnin lajilleen erittelemättä, mutta lajien välinen lukusuhde on saatu jälkikäteen mukauttamalla se poikasrengastusten lajisuhteeseen ao. yhdyskunnissa. Samoin Helsingissä ja Espoossa vaihteleva osuus tiirayhdyskunnista on jäänyt Taulukko 1. Haahkakantojen kehitys Suomen rannikolla 1990-luvulla. Table 1. Number of Common Eider pairs at different census sites a/ong the Finnish coasts during the 1990s. Kannankehitys Popu/ation change Alue Census site Vuosi Pareja Vuosi Pareja Vuosi Pareja Year Pairs Year Pairs Year Pairs Itäisen Suomenlahden kans.puisto Aspskär Långören Söderskär Helsinki Espoo Rönnskär Muu Kirkkonummi Strömsö n. 125 Tammisaaren eteläinen saaristo Tvärminne Hangon läntinen selkä Trollö Gullkrona Vänö Trunsö Seili Brunskär Jurmo-Utö Aasia Velkua Kustavi Lokalahti Rauman eteläinen saaristo Rauman keskinen saaristo Luvia Merikarvia Merenkurkku, pohjoinen n. 70 n. 70 Valassaaret Luoto Kokkola Krunnit lajilleen määrittämättä, mutta niissäkin 2000). Ainoastaan läntisellä Suomenlahmäärittämättömien lukusuhde on muovat- della kannat eräin paikoin pysyivät ennaltu lajilleen määritettyjen lukusuhteiden!aan, ja Hangon läntisellä selällä tapahtui mukaan kunakin vuonna. ainoa merkittävä kannannousu edellisestä laskennasta. Kaikkien näytealueiden muutoksen mediaaniarvo vuoden kannan Tulokset ja niiden tarkastelu koosta oli -11 %. Haahkakanta lienee nyt palautunut suunnilleen sille tasolle, jolla Haahka se oli 1990-luvun alussa eli pariin. Vuonna poikas- Vuoden 1996 poikaskadon (Hario ) tuotanto onnistui jälleen hyvin useimmilla seurauksena (jolloin lähes kaikki poikaset seuranta-alueilla,joten kannan voi odottaa kuolivat pieninä kautta rannikon) Suomen kohenevan tai ainakin sen laskun pysähtyhaahkakanta kääntyi vuonna selvään vän tänä vuonna, jos kaikki menee hyvin. laskuun (taulukko 1 ). Sukukypsyyden saavuttanutta 3-vuotiasta jälkeläiskantaa ei liiennyt useimmille alueille juuri lainkaan, Riskilä mikä ilmeni yhtä lailla pesälaskentojen kuin Luvian ja Aasian koiraslaskentojen Riskiläkannan viimeaikainen kehitys näyttuloksissa. Kanta laski monin paikoinjok- tää Suomessa yllättävän hyvältä ottaen seenkin normaalin vuotuisen aikuiskuole- huomioon minkkien yleistymisen ja monin vuuden verran eli % (Hario & Selin paikoin tolkuttomiin mittoihin paisuneen LINNUT-VUOSIKIRJA 43

5 Muita valtakunnallisia seurantatutkimuksia Saaristolintuseuranta köisesti huipussaan vuonna 1994, jolloin yksilömääräksi arvioitiin 7200 (Hägg & Kalliokoski 1996). Perämeren niukka kanta on ollut varsin vakaa 1990-luvulla. Vanhat paikallisfaunat mainitsevat lajin erittäin yleiseksi Perämerellä, mutta mitään kovin suurta elpymistä 1940-luvun romahduksesta ei ole tapahtunut (Helle ym., Rauhala 2000). Riskilöitä. Martti Hario Black Guillemots. lohiverkkoilun. Kantojen mediaanimuutos 25 tarkimmin seuratulla saaristoalueella on ollut +25 % sitten viime vuosikymmenen vaihteen (taulukko 2). Tuolloin kannat olivat varsin epävakaassa vaiheessa (ks. Hilden & Hario 1993), joten nykyistä kehitystä voi tervehtiä ilolla. Monin paikoin riskiläkanta on vahvempi kuin koskaan omitologisen tietämyksen aikana, ja noin kolmasosa suomalaisista riskilöistä pesii suojelualueilla (Kilpi ). Kuitenkaan mm. Perämerellä riskilä ei edelleenkään ole saavuttanut vuosisadan alkuvuosikymmenien loistonsa asemaa. Atlasaineistojen perusteella riskilän levinneisyys oli 1980-luvulla supistunut (Väisänen ym. ), ja maan kokonaiskanta arvioitiin 1990-luvun alussa parin suuruiseksi. Nykykanta olisi siis neljänneksen suurempi eli noin paria. Edellä mainittu laskentamenetelmien epäyhtenäisyys alueiden välillä on kuitenkin pidettävä mielessä, mutta parempaakaan arviota ei tällä hetkellä ole. Riskilän menestyminen on ollut erityisen ilahduttavaa lajin vanhoilla ydinalueilla itäisellä Suomenlahdella, läntisellä Ahvenanmaalla ja Merenkurkussa. Läntisen Suomenlahden pienet yhdyskunnat ovat sitä vastoin menestyneet melko huonosti; pääkaupunkiseudulla sentään riskilä on pitänyt pintansa, joskaan ei ole sanottavasti runsastunut. Saaristomeren kansallispuiston yhteistoiminta-alueella sitä vas- toin laji on tuntuvasti taantunut 1970-luvulta 1990-luvulle. Vuosina alueella laskettiin riskilän asuttamia luotoja ja niillä riskiläparia (Stjemberg 1986). Vuonna 1994 löytyi enää 50 riskiläluotoa ja riskilää (Miettinen ym. ). Kannan hupenemisen katsotaan johtuneen minkin voimakkaasta runsastumisesta. Selkämerellä kanta on ollut jatkuvasti yllättävänkin pieni. Merialueen eteläosissa, Uudenkaupungin saaristossa pesii pienryhmiä melko yleisestikin, mutta Rauman ja Porin saaristoissa vain muutamia pareja harvakseltaan. Luvian pieni kanta romahti vuonna 1992 ja on siitä lähtien hiipunut, otaksuttavasti minkkien saalistuksen takia (I. Lilja, kirj. ilm.). Viime talvena minkkejä pyydystettiin Luvian pohjoissaaristosta useita kymmeniä. Merenkurkussa riskiläkanta on vahvimmillaan. Kokonaiskanta kasvoi luvun lopulta 1980-luvun lopulle kolminkertaiseksija pohjoisen Merenkurkun seuranta-alueilla se on siitä vielä 1990-luvulla kolminkertaistunut (Pahtamaa ). Valassaarten kanta tosin pieneni m/s Eiran öljyturman seurauksena noin 30 % luvun puolivälissä, mutta palautui vuosina ennalleen ja runsastui sen jälkeen 28 seurantaluodolla yksilöön, missä se on vaihtelevasti pysytellyt (Pahtamaa ym. a). Valassaarten kaikilla 49 riskiläluodolla kanta oli todennä- Riskiläkantojen uhkatekijöistä Suomenlahdella minkkikannan kasvun riskilöille tuottamaa uhkaa lieventää se, että ulkoluodot ovat siinä määrin karuja, pieniä ja etäällä suojaisesta sisäsaaristosta, etteivät minkit pysty perustamaan niille pysyviä, ympärivuotisia elinpiirejä. Käymätiellä kesäaikaan ne kuitenkin tekevät huomattavia tuhoja tappaessaan kasapäin poikasia. Minkin käyntien ajoittumisella on ilmeisen suuri vaikutus tappioiden merkittävyyteen. Söderskärin riskilän kantakäyrässä (kuva 3) minkin vaikutus näkyy erityisesti niinä 1970-luvun vuosina, jolloin minkit ovat uineet alueelle jo haudonta-aikaan ja tappaneet emoja pesiin. Sitä vastoin poikasaikaan emot eivät ole pesissä yöaikaankaan (muutamaa ensimmäistä yötä lukuun ottamatta) ja päiväsaikaan ne käyvät vain pikipäin tuomassa kalaa poikasille noin tunnin välein, joten yleensä kotosalla ovat vain poikaset. Vaikka vuosina yksi minkki tappoi Söderskärillä noin 40 % poikasista ( ennen kuin se saatiin kiinni), kanta ei kuitenkaan romahtanut, koska tuottava kannanosa eli emot säästyivät. Kannankasvu ei välttämättä edes hidastu, vaikka nuorien, pesintänsä aloittavien yksilöiden määrä pieneneekin 2-3 vuoden viipeellä, koska kanta on tätä nykyä suurempi kuin mitä pesäpaikoille mahtuu pesimään. Minkki on kaikille ruokkilinnuille erittäin paha vitsaus, eikä minkinpyynnin merkitystä riistanhoitotyönä voi liiaksi korostaa (ks. Andersson 1992). Toiminnan käytännön merkitys tulee hyvin ilmi Saaristomeren Trunsön suurisuuntaisessa poistokokeessa,jossa minkki en tehopyynninjälkeen metilintukannat ovat kääntyneet tuntuvaan nousuun (Nummelin & Högmander ). Minkistä sen nonnaalissa ravintoympäristössä tehtyjä tutkimuksia ei voi rinnastaa tilanteeseen merensaariston lintuyhdyskunnissa ja väittää minkin sopeutuvan saaliseläinkantojen järkeväksi verottajaksi. Minkkihän ei syö ruokkilintujen poikasia, eikä millään tavoin ole äärimmäisillä ulko- 44 LINNUT-VUOSIKIRJA

6 Saaristolintuseuranta Muita valtakunnallisia seurantatutkimuksia Taulukko 2. Riskiläkantojen kehitys (parimäärät; mikäli vain yksilömäärä, tämä on kursivoitu) eri näytealueilla Suomen rannikoilla 1990-luvulla. Table 2. Number of Black Guil/emot pairs (no. of individuals in italics) at different census sites along the Finnish coasts during the 90s. Alue Census site Vuosi Year Itäisen Suomenlahden kans.puisto Aspskär Långören Söderskär Helsinki 1987 Espoo 1984 Rönnskär Muu Kirkkonummi 1986 Tammisaaren eteläinen saaristo 1975 Gullkrona 1992 Trollö Vänö 1994 Trunsö 1993 Seili Brunskär Jurmo-Utö Velkua Klåvskär 1980 Lågskär 1987 Signilskär - Sälskär 1992 Uusikaupunki Luvia 1991 Kristiinankaupunki Närpiö - Kaskinen Rönnskären 1991 Utgrynnan - Storkallan 1991 Björkögrunden 1991 Merenkurkku, pohjoinen 1989 Valassaaret 1989 Luoto 1990 Kokkola Krunnit 1985 Simo 1992 Perämeren kans.puisto 1986 Kannankehitys Population change Pareja Pairs Vuosi Pareja Vuosi Year Pairs Year Pareja Pairs luodoilla pysyvästi "hyödyntämässä saaliseläinkantojaan" (toisin kuin sisäsaaristossa tai sisävesiympäristössä, ks. esim. Niemimaa & Pokki 1990, Ferreras & Macdonald ), vaan se on itselleen oudossa tilanteessa ja sellaisessa ympäristössä,jossa pysyvän elinpiirin perustaminen on yleensä mahdotonta. Valtakunnallisessa rengaslöytöaineistossakalaverkkoihin hukkuminen on riskilän yleinen löytötapa. Kalaverkkokuolemissa ei ole kuitenkaan pääteltävissä minkäänlaista nousevaa suuntausta, vaan löytöjen määrä myötäilee varsin tasaisesti poikasrengastusten vuosivaihtelua. Vuosina löytöjen määrä oli keskimäärin 2,5 % kunkin vuoden poikasrengastusmäärästä (SD 0.62, vaihteluväli ). Suomessa rengastetuista riskilästä on 748 eli 3.1 % löydetty kalaverkoista (Hario b ). Yleensä kyse on lohiverkosta, vaikka verkkotyyppiä ei löytöilmoituksissa läheskään ama eritellä. Lohiloukut riskiläluotojen edustalla lienevät pienempi paha, sillä niiden johdinverkkojen silmäkoko on suuri, eikä sukeltava riskilä helposti sotkeudu siihen. Ilmeisesti riski Iät eivät liioin sukella niin pitkälle loukun nieluun, etteivät osaisi kääntyä takaisin. Mitään kunnon aineistoja näistä asioista ei ole kuitenkaan maassamme kerätty. Ruokki Ruokin esiintyminen rannikoillamme on huomattavasti laikuittaisempaa kuin riskilän. Useimmilta saaristolintuseurannan näytealueilta ruokki puuttuu pesivänä, mutta on vastaavasti erittäin runsas toisin paikoin. Noin 40 % kannasta pesii suojelualueilla (Kilpi ). 500 ~ 400 & ~ 300 -~ CO o_ Kuva 3. Söderskärin riskiläkannan kehitys vuosina Parimäärät perustuvat pesälaskentoihin. Vuodet, jolloin minkit saalistivat alueella, on merkitty tummemmalla. Fig. 3. Population trend of the Black Guil/emot at Söderskärin Dark bars denote years of mink predation Vuosi/ Year LINNUT-VUOSIKIRJA 45

7 Muita valtakunnallisia seurantatutkimuksia Saaristolintuseuranta Itäisen Suomenlahden ruokkikantaa kohdanneen romahduksen (Hokkanen & Hokkanen 1993) jälkeen Suomenlahden kokonaiskanta on vähitellen palautunut entiselleen ja on ilmeisesti suunnilleen yhtä suuri nyt kuin romahdusta edeltävänä vuonna. Kansallispuiston alueella kanta on tosin vielä hivenen pienempi, mutta Aspskärillä jo suurempi kuin silloin. Tosin on muistettava "menetelmissä" mainitut laskennalliset erot lukumäärien muovaamisessa. Merenkurkun ruokkikanta on puolestaan päässyt jatkuvasti kasvamaan koko pitkän seuranta-aikansa 1950-luvun lopulta lähtien (mm. Hilden ym., Waren 2000) luvun puolivälistä 1980-luvun puoliväliin kasvun laskettiin olleen Merenkurkussa keskimäärin 15 % vuodessa (Hilden & Pahtamaa 1992). Valassaarilla se oli 1980-luvun puolivälistä vuoteen % (Pahtamaa ym. b) ja vuosina % vuodessa (Hägg & Kalliokoski 1996). Sittemmin Valassaarten kanta ei ole käytännössä enää kasvanut, tai ainakin kasvu on selvästi hidastunut. M/s Eiran öljytunnalla ei ollut vaikutusta ruokkiin, koska ruokit olivat ehtineet muuttaa pois Merenkurkun pesimäalueiltaan turman ajankohtaan mennessä (Pahtamaa & Hilden 1987). Pohjoisessa Merenkurkussa kannan kasvu on jatkunut näihin päiviin. Vuosien, 1992, ja kasvukäyrä Merenkurkun näyteluodoilla on lähes suoraviivainen (Pahtamaa : kuva 12), eikä samanlaista kasvun hiipumista ja pysähtymistä kuin Valas saarilla ole havaittavissa. Perämerellä sen sijaan ruokin paluu munankeruun ja sotatalvien aiheuttaman romahduksen jälkeen on ollut vitkaista. Krunnien kanta on kuitenkin kasvanut, ja nähtäväksi jää, liikeneekö uutta kannan- Taulukko 3. Ruokkikantojen parimäärät (yksilömäärät, jos kursivoitu) eri näytealueilla 1990-luvulla. Mukana vain näytealueet, joilta tuoreita tietoja viime vuosilta. Table 3. Numbers of Razorbi/1 pairs (nos. af individua/s in italics) at different census sites during the 1990s. /ncluded are only those census areas with recent counts. Alue Census site Vuosi Year Itäisen Suomenlahden kans.puisto 1991 Aspskär 1991 Brunskär Jurmo-Utö Klåvskär 1980 Lågskär 1987 Signilskär-Sälskär 1992 Rönnskären 1991 Merenkurkku, pohjoinen Valassaaret 1990 Kokkola Krunnit 1985 täydennystä myös Simon ja Haukiputaan entisille ruokkiluodoille, joilla otaksutaan muinoin pesineen satoja pareja (ks. Hilden & Hario 1993). Kummallisen niukkaa on myös Kokkolan-Lohtajan nykyinen ruokkielo, vaikka pohjoisen Merenkurkun ja Ruotsin puolen suuryhdyskunnat ovat suhteellisen lähellä. Ahvenanmaa sitä vastoin on nykyisinkin vankkaa ruokin esiintymisaluetta. Kuten Merenkurkussakin, pieniä yhdyskuntia ja muutaman parin ryhmiä on paljon, sen lisäksi, että alueella on useita suurkolonioita. Kanta on Ahvenanmaan läntisillä merialueilla kasvanut 1990-luvulla noin 900 parista ehkä 1200 pariin (taulukko 3) ja etelässä Föglön Klåvskärillä vähintään yhtä tuntuvasti eli noussut tuhanteen pariin (sisältää myös Kökarsfjärdenin alueen). Ahvenanmaan pohjoisten ja itäisten kantojen (Saltvik, Vårdö, Kumlinge, Kannankehitys Population change Pareja Vuosi Pareja Vuosi Pareja Pairs Year Pairs Year Pairs n Brändö, Sottunga ja Kökar) nykykoko sikäläisillä noin 50 tunnetulla ruokkiluodolla on noin 1500 parin verran (M. & T. Stjemberg, kirj. ilm.), joten ilmeisesti ruokki kaiken kaikkiaan menestyy Ahvenamaalla erittäin hyvin. Elinvoimaisia esiintymiä on vielä Föglön Björkörillä, Lemlandin Lågskärillä ja eräillä muilla eteläisillä saaristoalueilla (mainitun Klåvskärin ohella) vähintään 1700 parin verran (J. Eriksson, T. Stjemberg; Wallgren ), joten Ahvenamaan nykykanta lienee noin 4400 paria. Saaristomeren kansallispuiston yhteistoiminta-alueella sitä vastoin ruokit eivät ole runsastuneet sitten edellisen, 1990-luvun alkuvuosien laskennan (M. Nordström, suull. ilm. ). Tuolloin pesälaskentoihin perustuva kannanarvio oli noin 250 paria kymmenessä yhdyskunnassa (Miettinen ym. ). Tämä oli kuitenkin vain Ruokki (vasemmalla) ja etelänkiisla. Martti Hario The Razorbi/1 (left) and the Common Guil/emot 46 LINNUT-VUOSIKIRJA

8 Saaristolintuseuranta Muita valtakunnallisia seurantatutkimuksia puolet vuoden 1974 tilanteesta,jolloin alueen 45 pesimäluodolla laskettiin noin 500 ruokkiparia (Stjemberg 1986). Taantuman yhtenä syynä pidettiin minkkiä, joka tuolloin oli levinnyt aina yhteistoiminta-alueen eteläiselle ulkoluotovyöhykekkeelle asti (jolla peräti 27 ruokkiluotoa oli autioitunut,jäljelläoli enää 3). Nykyään siis kannanlasku on kuitenkin pysähtynyt,joskaan kehitys ei ole kääntynyt selvään nousuun. Mikäli otaksumme, että koko Turun saariston kanta (arviolta paria) on pysynyt ennallaan, mutta Ahvenanmaan kanta on kasvanut sitten Muuttuva saaristolinnusto -ki1jan arvion parista mainittuun pariin, saamme lounaisen kannan nykykooksi vähintään paria. Merenkurkussa kanta on kasvanut noin 6 % vuodessa, joten Muuttuva saaristolinnusto -kirjan arvio parista kohoaa 1990-luvun mittaan pariin. Suomenlahden kanta lienee vasta nyt palautunut vuoden 1992 tasalle, pariin. Koko maan nykykanta saattaisi olla paria, mikä on runsaan kolmanneksen suurempi arvio kuin kymmenen vuotta sitten. Ongelmalliseksi arvioinnin tekee kuitenkin se, ettei parimäärien tulkinnasta ole aineistoja juuri muualta kuin Itä-Suomenlahdelta. Muualla on tyydyttävä aikuislaskentatulokseen. Jos otaksumme, että jopa kolmasosa aikuiskannasta on pesimättömiä (P. Lyngs, kirj. ilm., ks. myös Miettinen ym. ), tullaan koko lailla pienempään "parimäärään". Tätä ongelmaa emme pysty nyt ratkaisemaan, joten on tyytyminen tuohon uuteen "parimäärään" ja luotettava Etelänkiislan muna. Martti Hario Common Guillemot's egg. lisäksi siihen, että lähtötilanne oli aikoinaan arvioitu oikein. Kalaverkkokuolema on eteläisellä Itämerellä ruokin yleisin tappiotekijä öljyturmien ohella. Suomessa vuosina rengastetusta ruokista ilmoitettiin kuolleen kalaverkkoihin 446 yks. eli 3,4 %. Vuosivaihtelu on ollut vieläkin tasaisempaa kuin riskilällä, keskimäärin 2,4 % vuoden rengastusmäärästä (SD 0.06, vaihteluväli ) (Hario b ). Minkki on riesana yhtä lailla idässä kuin lännessä. Vuonna minkittuhosivat ruokkien pesinnän Kotkan Vaihkarissa ja vuotta myöhemmin Ruotsinpyhtään Soderskärilla (Hokkanen ). Signilskärin saariston ruokkiluodoille minkit uivat kesällä 1994 samoin seurauksin (Yrjölä ). Nämä tilapäisluontoiset häirinnät eivät ole onneksi johtaneet suuriin muutoksiin kannankehityksessä. Sisempänä Saaristomerellä, missä minkki sen sijaan on asuttanut laajat alueet pysyvästi, ruokit ovat kaikonneet tai niiden kannat laskeneet. Saaristomeren Trunsön poistokokeessa neljän (lähes) minkittömän vuoden jälkeen ruokki palasi pesimälinnustoon vuonna oltuaan poissa 1970-luvulta lähtien (Nummelin & Högmander ). Etelänkiisla Suomen piskuinen etelänkiislakanta on yhä jakaantuneena kahteen pieneen yhdyskuntaan, jotka ovat 400 km etäisyydellä toisistaan, toinen Ahvenanmaalla ja toinen Itä- Suomenlahdella Aspskärillä. Lisäksi itärajamme takana 12 km päässä pesinec yksi yhdyskunta (Ossipov & Gaginskaja 1994 Väisäsen ym. mukaan). Suurimmillaan Suomen kanta käsitti 80 paria vuonna 1990, jolloin Aspskärillä pesi 73 paria ja Ahvenanmaalla 5-10 paria. Vuonna 1992 kanta romahti noin 30 pariin Itä-Suomenlahtea kohdanneiden lintukuolemien yhteydessä (Hario ym ), eikä ole siitä vielä kohentunut. Vuonna Suomessa pesi paria (Aspskär 22, Ahvenanmaan kolonia 5-10 paria). Yhtään uutta pesimäluotoa ei ole löytynyt, eikä vanhoja pesinnän otaksumia Lemlandin Lågskärilta (J. Palmgren, kirj. ilm.) eikä Itäisen Suomenlahden kansallispuiston ruokkiluodoilta (S. Grönlund, T. Hokkanen, M. Pöyhönen, suull. Ilm.) ole saatu vaimistettua. Ahvenanmaan (Tanskanen & Yrjölä 1989) ja Aspskärin lisäksi Suomesta on tiedossa vain yksi pesimähavainto Ruotsinpyhtään Söderskäriltä vuodelta 1991 (H. Malkio ym.) sekä yksi varma havainto uimapoikasesta emonsa seurassa pesintään sopivassa ympäristössä Ahvenanmaalla (T. Stjemberg). Kiislan pesimäluotoja tunnetaan Suomen rajojen sisäpuolelta kautta aikojen siten vain kolme. Tämä varmaankin kummeksuttaa monia ulkosaaristo-omitologeja,jotka jo parin vuosikymmenen ajan ovat säännöllisesti nähneet etelänkiisloja tutkimillaan ruokkiluodoilla - parhaimmillaan Saaristomerellä ja Merenkurkussa toistakymmentä yksilöä kerralla - mutta hekään eivät ole raportoineet pesälöytöjä! Samoin Itäisen Suomenlahden kansallispuiston ruokki yhdyskunnissa nähdään kiisloja vuosittain, mutta varsinaista jalansijaa lajin ei katsota Kymenlaaksossakaan saaneen (Pöyhönen ym. ). Etelänkiislan pesintä varmistuu vasta kun muna tai poikanen löytyy. Ja silloinkin on parasta ottaa todistusvoimainen valokuva ja alistaa se paikallisen rariteettikomitean tutkittavaksi; siinä määrin sekavia ja ristiriitaisia ovat etelänkiislan "pesän" ja "pesinnän" kuvaukset maassamme olleet. Pesimätöntä kannanosaa kiertelee tälläkin lajilla riittämiin pitkin saaristoja, ja lisäksi kannattaa muistaa, ettei etelänkiislan kaltainen huippusosiaalinen laji edes pesi yksinäispareina. Aspskärillä kiislojen pesintä alkoi vuonna 1957 (heti kolme munapesää ja yksi poikanen; Vuorjoki 1957), ja koko 43-vuotisen olemassaolonsa ajan Aspskärin yhdyskunta on ollut vahvasti muualta tulevan aikuistäydennyksen varassa (Hario 1994 ). Vasta vuonna 1990 Apskärillä kontrolloitiin pesivänä ensimmäistä LINNUT-VUOSIKIRJA 47

9 Muita valtakunnallisia seurantatutkimuksia Saaristolintuseuranta Taulukko 4. Lapintiirakantojen kehitys (pari määrät) eri näytealueilla Suomen rannikoilla 1990-luvulla. Table 4. Numbers of Arctic Tem pairs at different census sites a/ong the Finnish coast during the 1990s. Kannankehitys Population change Alue Census site Vuosi Pareja Vuosi Pareja Vuosi Pareja Itäisen Suomenlahden kans.puisto Aspskär Långören Söderskär Helsinki Espoo Rönnskär Muu Kirkkonummi Tammisaaren eteläinen saaristo Gullkrona Vänö Trollö Trunsö Seili Brunskär Jurmo-Utö Velkua Uusikaupunki Rauman eteläinen saaristo Rauman keskinen saaristo Luvia Merikarvia Kristiinankaupunki Närpiö-Kaskinen Rönnskären Utgrynnan - Storkallan Björkögrunden Vaasan saaristo Merenkurkku, pohjoinen Valassaaret Luoto Kokkola Krunnit Simo Perämeren kans.puisto Year kertaa Aspskärillä syntynyt lintu. Tämän pitkän viipeen on arveltu johtuvan todellisuudessakin pienestä lentopoikastuotosta, mutta osaltaan se selittyy myös ruokkilinnuille ominaisella voimakkaalla levittäytymisellä eli dispersaalilla - nuorista ensipesijöistä suuri osuus hakeutuu pesimään muualle kuin omaan synnyinyhdyskuntaansa (Lyngs 1993). Nykyään arvellaan, että muualle siirtyvien osuus on paljon suurempi kuin on otaksuttu, jopa yli puolet nuorista (Frederiksen & Petersen 2000). Suurin osa Aspskärin koloniaan asettuneista linnuista on tullut Gotlannin Stora Karlsön suurkoloniasta (Hario 1982). JokunenAspskärilla syntynyt lintu on vastaavasti kontrolloitu pesivänä Pairs Year Pairs Year Pairs Ruotsissa. Ahvenanmaan yhdyskunnassa ei edelleenkään ole kontrolloitu pesivänä samassa paikassa syntynyttä lintua (A. Tanskanen, suull. ilm. ), vaikka kolonia on ollut olemassa jo yli 15 vuotta (T. Stjernberg, kirj. ilm. ). Kala- ja lapintiira Yleisesti ottaen molemmat tiiralajit ovat runsastuneet 1990-luvulla Suomenlahdellaja Saaristomerellä, mutta taantuneet Merenkurkussa ja Perämerellä. Kuitenkin Saaristomeren Gullkronassa ja Trollössä vain lapintiira on runsastunut ja Selkämeren useimmilla näytealueilla kalatii- ra puolestaan on runsastunut ja lapintiira taantunut. Nämä ovat huomattavimmat aluekokonaisuudet, joilla tiiralajien kannanmuutokset poikkeavat sekä toisistaan että valtakunnallisesta kannanmuutossuunnasta. Merenkurkun-Perämeren tiirakantojen varsin yhdenmukainen taantuminen 1990-luvulla on kiintoisa. Ainoastaan Björkögrundenilla ja Rönnskärenillä suuntaus on ollut nouseva, muualla laskeva, lapintiiralla alkaen jo Selkämeren pohjoisosista ja jatkuen läpi Merenkurkun ylös Luodon ja Kokkolan saaristoihin. Kuten taulukoiden 4 ja 5 kahden äärivuoden välisiltä vuosilta havaitaan, ei suuntaus kaikkialla ole kuitenkaan yhtäjaksoisen taantuva. Meritiirat ovatkin tunnetusti erittäin oikukkaita pesäluotojen valinnassaan, joten lopullisen synkkiä johtopäätöksiä ei ole tarpeen vetää. Lisäksi Valassaarten tiiramäärien pieneneminen edellisestä laskennasta vuonna 1996 johtuu osaltaan inventointialueen supistumisesta, kun aivan kaikkia tiiraluotoja ei saatu läpikäydyiksi. Niillä luodoilla,jotka inventoitiin molempina vuosina, tiirakantojen ilmoitettiin näyttävän melko vakailta (Hauru ). Kuitenkin muualla pohjoisessa Merenkurkussa ja Vaasan saaristossa tiirakannat ovat tuntuvasti taantuneet 1990-luvun jälkipuoliskolla. Samoin LuodossajaKokkolassa tiirakannat ovat pienentyneet parhaimmastaan vuosikymmenen alussa. Perämeren kansallispuistossa tiirat ovat viime vuosina taantuneet nimenomaan niillä paikoin, joilla harmaalokki on runsastunut (Rauhala 2000). Lapintiira on vanhastaan ollut Perämeren runsain lokkilintu (Rauhala 1994). Kokonaisuudessaan molemmat tiiralajit ovat runsastuneet rannikoillamme sitten Muuttuva saaristolinnusto -ki1jan aineistonkeruun. Mediaanimuutos 28 seuranta-alueella oli lapintiiran osalta +50 % ja kalatiiran osalta+ 11 %. Lapintiiroja pesii sen mukaan rannikoillamme nykyään paria ja kalatiiroj a noin 9000 paria. Runsaan neljän prosentin (lapintiira) ja vajaan yhden prosentin (kalatiira) vuosittainen kasvuvauhti kannassa ei tunnu mitenkään mahdottomalta, mutta jälleen joutuu vain luottamaan siihen, että lähtöarvojen suuruusluokka on oikein. Kiitokset Tatu Hokkanen (itäinen Suomenlahti), Tuukka Pahtamaa (Merenkurkku) ja Tor- 48 LINNUT-VUOSIKIRJA

10 Saaristolintuseuranta Muita valtakunnallisia seurantatutkimuksia sten Stjernberg (Ahvenanmaa) tarkistivat alueittensa tiedot ja korjailivat käsiki1joitusta arvokkaalla tavalla. Tekstin lukivat lisäksi Mika Kilpi ja Tiina Notko, ja kuvia korjaili Marcus Wikman. Suuret kiitokset kaikille. Summary: The Archipelago Birds Census in : recent trends of Common Eide1; alcids and sea terns in Finland The basic data in this report stem from 44 monitoring areas around the coast offinland, consisting of a just over 2000 islands. This year six species were selected för a nationwide monitoring effort, aiming at detecting recent trends and present population sizes of alcids, sea terns and Comrnon Eiders. The main monitoring method för alcids was counting adults and för the Common Eider and terns counting nests. Instructions were given especially on the timing of the census in order to make the results comparable between areas. The monitoring areas are presented in Fig. 1. Fig. 2 contains införmation on colony attendance of Black Guillemots and their breeding phenology, incl. chick growth at Söderskärin the Gulf offinland in. This materia! aims at assessing how to convert the crude figures of adults into numbers ofbreeding pairs in colonies. Ali the counts were done under favourable conditions (calm or moderate wind, no wave action occurring directly into the colony bay). The main result is that censuses conducted in any period ofthe breeding season gave a surplus ofadults in the morning and a shortage in the afternoon. The average correction factor k för morning attendance was 0.80 during the pre-laying period and during the chick-rearing period. For the afternoon censuses the correction was 2.50 in the chick-rearing period, but during the pre-laying period there was an almost complete absence of birds. Only during the peak feeding period was there no marked diurnal effect on the numbers of attending adults, but this constituted a fairly short periodin the latter part ofjuly, and the author can offer no explanation för it ( other than that some parents were busy feeding while others had already stopped feeding prior to fledging and were just lingering in the colony). However, the above perhaps applies to the larger colonies only, since 14 morning counts at a 7-pair colony yielded a correction factor of only Correction factors were calculated from crude figures, i.e. the number of occupied nests/mean visual count. The number of visual counts was för each k. Thereföre, för larger colonies, there seems to be more birds during mornings than can be anticipated from the number of occupied nests. This share can be one föurth of the census result. However, in smaller colonies, the surplus is lower or nil. This difference is a serious drawback in interpretation of census results, and there is no widely applicable method by which visual counts of alcids can be converted to numbers of occupied nests, i.e. breeding pairs. A reasonable estimate was made by requesting experienced observers and ringers, with detailed long-tenn knowledge of seabird population trends, to give crude figures on population sizes in their own study areas. These were compared to analogous estimates made ten years ago, and a median percentage change was calculated. A median increase of 25% was noted för the Black Guillemot (now totalling 17,00018,000 pairs), 30 % för the Razorbill (8,500), 50% för the Arctic Tern (60,000) and 10% for the Common Tern (9,000). No marked change was noted för the Common Eider population size compared to that often years ago (150, ,000 pairs). Taulukko 5. Kalatiirakantojen kehitys (parimäärät) eri näytealueilla Suomen rannikoilla 1990-luvulla. Table 5. Numbers of Common Tern pairs at different census sites along the Finnish coast during the 1990s. Kannankehitys Population change Alue Census site Vuosi Pareja Vuosi Pareja Vuosi Pareja Year Pairs Year Pairs Year Pairs Itäisen Suomenlahden kans.puisto Aspskär Långören Söderskär Helsinki Espoo Rönnskär Muu Kirkkonummi Tammisaaren eteläinen saaristo Gullkrona Vänö Trollö Trunsö Seili Brunskär Jurmo--Utö 0 0 Velkua Uusikaupunki 45 Rauman eteläinen saaristo Rauman keskinen saaristo Luvia Merikarvia 6 32 Kristiinankaupunki 149 Närpiö-Kaskinen 13 Rönnskären Utgrynnan-Storkallan Björkögrunden Vaasan saaristo Merenkurkku, pohjoinen Valassaaret Luoto Kokkola Krunnit Simo Perämeren kans.puisto The Finnish Common Guillemot population is lations in the Gulf of Finland have recovered to the no more than 30 pairs. According to ringing recover- level prior to the incident while those of the Comies, Finnish birds migrate to overwinter close to the Guillemot have not. In, only Comsouthern breeding sites in Sweden and Denmark. Of Guillemot pairs bred in Finland. the 11 major breeding colonies within the Baltic, Karlsö in Sweden and Christiansö in Denmark have played an important role in producing recruits för the satellite populations elsewhere in the Baltic. The Kirjallisuus establishment of the first Finnish colony at the Aspskär bird sanctuary in the Gulf of Finland in 1957 reflected the initial population growth of the Andersson, Å. 1992: Sjöfågelbeståndets utveckling i core colonies, notably Karlsö in Sweden. Karlsö Bullerö skärgård efter invandring av mink. - produced most ofthe recruits för Finland. A second Ornis Svecica 2: Finnish colony was föunded in the l 980s. By 1992, Anon. : Årsberättelse. - Ålands Fågelthe Aspskär colony had increased to 70 pairs, but skyddsförening. r.f. Mariehamn. 53s. then declined suddenly to 30 pairs. Currently Bergman, G. 1971: Gryllteisten Cepphus grylle in ei- Razorbill colonies in the Gulf of Finland have de- nem Randgebiet: Nahrung, Brutresultat, creased by 40-80%, presumed due to an incident of Tagesrhythmus und Ansiedlung. Commen- Paralytic Shellfish Poisoning (PSP) which is killing tat. Bio!. 42:1-26. breeding adults and prospecting imrnatures in the Byholrn, P. 1996: Kristiinankaupungin saaristolineastern Gulf offinland. By now, the Razorbill popu- nusto. Hippiäinen 26 (3):4-22. LINNUT-VUOSIKlRJA 49

11 Muita valtakunnallisia seurantatutkimuksia Saaristolintuseuranta Ekotutkimus ay 1985: Keskisen Suomenlahden linnusto. - Pääkaupunkiseudun julkaisusarja B 1985 ( 1 ). 61 s. Ekotutkimus ay 1989: Helsingin saariston linnusto, yleisosa. Helsingin kaupungin ympäristönsuojelulautakunta julkaisu 8/1989. Ferreras, P. & Macdonald, D. W. : The impact of American mink Mustela vison on water birds in the upper Thames. - J. Appi. Ecol. 36: Frederiksen, M. & Petersen, A. 2000: The importance of nata! dispersal in a colonial seabird, the Black Guillemot Cepphus grylle. Jbis 142: Grenquist, P. 1965: Changes in abundance of some duck and sca-bird populations off the coast of Finland Finnish Game Rcs. 27: Hario, M. 1982: On the size and rccruitment of a peripheral breeding colony of the Guillemot (Uria aalge). - Ornis Fennica 59: Hario, M. 1994: Common Murre in Finland: The varying phases ofa peripheral breeding population. -Circumpolar Seabird Bulletin No. 1: 1-2. Hario, M. a: Neljän saaristolintulajin viimeaikainen kannankehitys Suomessa (Summaiy: Recent trends and research results för föur archipelago bird species -Common Eider, Velvet Scoter, Herring Gull and Lesser Black-backed Gull). - Linnut-vuosikirja : Hario, M. b: Review of the incidental take of seabirds in fisheries in Finland. - Teoksessa: Bakken, V. & Falk, K. (toim./ed.), Incidental Take of Seabirds in Commercial Fisheries in the Arctic Countries. CAFF Technical Report 1: Hario, M. & Luostarinen, M. : Espoon saaristolinnusto monipuolistuu. Espyy-Espoon Ympäristön puolesta nro 1/97:4-7. Hario, M. & Selin, K. 2000: Cohort-specific differences in reproductive output in a declining ei der population. - Danish Rev. Game Bio!. (painossa). Hario, M., Hokkanen, T. & Malkio, H. 1993: Itäisen Suomenlahden lintukuolemat (Summary: First incident ofmass seabird deaths from presumed paralytic shel!fish poisoning in Finland). Suomen Riista 39:7-20. Hauru, J. : Valassaarten pesivä linnusto. - Moniste. Ostrobotlmia Australis. Helle, E., Helle, P. & Väisänen, R. A. : Population trends among archi pelago birds in the Krunnit sanctuary, northem Gulf of Bothnia, in Omis Fennica 65:1-12. Hilden, : Saaristolinnuston seurantatutkimus päässyt hyvään alkuun (Summary: A new seabird monitoring scheme in Finland). Lintumies 22 : Hilden, : Valsörarnas häckfåglar år OA-Natur 8: Hilden, : Diurnal rhythm of colony attendance and optimal census time för the Black Guillemot Cepphus grylle in the Baltic Sea. -Ornis Fennica 71 : Hilden, 0. & Hario, M. 1993: Muuttuva saaristolinnusto. - Omakustanne. Forssa. 317 s. Hilden, 0. & Pahtamaa, T. 1992: Development ofthe Razorbill population ofthe Quark in Ornis Fennica 69: Hilden, 0., Ulfvens, J., Pahtamaa, T. & Hästbacka, H. : Changes in the archipelago bird populations of the Finnish Quark, Gulf of Bothnia, from to Ornis Fennica 72: Hokkanen, T. & Hokkanen, M. 1993: Ruokin ja selkälokin vuoden 1993 pesintä ja pitkäaikainen kannankehitys Itäisen Suomenlahden kansallispuistossa. Metsähallituksen luonnon- suojelujulkaisuja Sarja A, No s. Hokkanen, T. : Ruokki. - Teoksessa: Pöyhönen, M. (Toim.), Hokkanen, T., Ilomäki, T. & Parkko, P., Faunistinen katsaus Kymenlaakson pesimälinnustoon Lintukymi 21: 29. Hokkanen, T. & Ruhkanen, M. 1992: Lintukuolemicn vaikutus ruokki- ja tiirakantoihin Itäisen Suomenlahden kansallispuistossa vuonna Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisuja. Sarja A; No s. Hägg, J. & Kalliokoski, S. 1996: Valassaarten pesimälinnusto Ostrobothnia Australis 1996 (moniste/mimeo). Kilpi, M. : Saaristolinnuston suojelun nykytila Suomen rannikolla (Summary: Conservation of archipelago birds along the Finnish coast: a status report). - Teoksessa: Kilpi, M. & Asanti, T., Saaristo linnuston suojelun nykytila Suomen rannikolla. Suomen Ympäristö s. Koistinen, J. & Palmgren, J. 1976: Skärgårdsfågelfaunan i Ekenäs lk Ekenäs Skärgårdsplan, inventeringrapport, A-konsult. Koskimies, J. 1949: Some methodological notes concerning the waterföwl census in the archipelago. - Pap. Game Research 3: Koskimies, P. & Väisänen, R. A. : Linnustonseurannan havainnointiohjeet.-helsingin yliopiston eläinmuseo. 144 s. Luostarinen, M. : Meidän poikamme merillä. Linnut 33 (!): Luostarinen, M. : Zoo keepers participate in local sea bird inventory. - Helsinki Zoo, Annual Report : Lyngs, P. 1993: Colony interchange in Baltic Guillemots Uria aalge. Dansk Orn. Foren. Tidsskr. 87: Miettinen, M. a: Dragsfjärdin Vänön ja Korppoon Brunskärin-Aspön seuranta-alueiden pesimälinnusto. - Inventointiraportti, Metsähallitus. 20 s. Miettinen, M. (toim.) b: Seitin saariston luonto - yhteenveto kolmen vuosikymmenen tutkimuksista. - Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisuja. Sarja A, No s. Miettinen, M., Stjemberg, T. & Högmander, J. : Saaristomeren kansallispuiston ja sen yhteistoiminta-alueen pesimälinnusto ja 1990-lukujen alussa. - Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisuja. Sarja A, No s. Mäntylä, K., Helppi, K., Lilja, I., Nuotio, K., Saiha, M., Sarlund, T. & Sundelin, R. 1993: Satakunnan ulkosaariston linnusto (Summary: Avifauna of outer skerries of Satakunta, Gulf ofbothnia). - Satakunnan Linnut 21: Niemimaa, J. & Pokki, J. 1990: Minkin ravinnosta Suomenlahden ulkosaaristossa (Summary: Food habits of the mink in the outer archipelago of the Gulf offinland). - Suomen Riista 36: von Numers, M. : Distribution, numbers and ecological gradients ofbirds breeding on small islands in the Archipelago Sea, SW Finland. Acta Zoo!. Fennica 197: Nummelin, J. & Högmander, J. : Uusi menetelmä minkin poistamiseksi ulkosaaristossa on tuottanut hyviä tuloksia. - Metsästäjä 1/: Ossipov, D. & Gaginskaja, A. 1994: The Bolsoy Fiskar Archipelago - not yet protected, but should be. WWF Baltic Bulletin 5/94: Pahtamaa, T. : Pohjoisen Merenkurkun saaristolinnusto. - Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisuja. Sarja A s. Pahtamaa, T. 2000: Aavan ulapan ympäröimät - Utgrynnan ja Storkallan. - Siipipeili (käsikirjoitus). Pahtamaa, T. & Hilden, : Riskilän, ruokin ja haahkan kannanmuutokset Merenkurkussa. Ympäristöministeriö, sarja A/61/1987: Pahtamaa, T., Hilden, 0., Rajander, J. & Hägg, J. a: Riskiläkantojen muutokset Merenkurkussa. Teoksessa: M/S Eiran öljyvahingon pitkäaikaisvaikutukset Merenkurkussa, s Länsi-Suomen ympäristökeskus. Pahtamaa, T., Hilden, 0., Rajander, J. & Hägg, J. b: Ruokkikantojen muutokset Merenkurkussa. - Teoksessa: M/S Eiran öljyvahingon pitkäaikaisvaikutukset Merenkurkussa, s Länsi-Suomen ympäristökeskus. Pahtamaa, T. & Missonen, T. 1987: Ruokkilintujen pesäpoikasaikainen kehitys Merenkurkussa. - Ympäristöministeriö, saija A/61/1987: Pöyhönen, M. (toim.), Hokkanen, T., Ilomäki, T. & Parkko, P. : Faunistinen katsaus Kymenlaakson pesimälinnustoon. Lintukymi 21: Rauhala, P. 1994: Kemin-Tornion seudun linnusto 2. Omakustanne, Raahe. 280 s. Rauhala, P. 2000: Perämeren kansallispuiston linnusto vuosina Sirri (käsikirjoitus). Rusanen, P. 1994: Tammisaaren saariston linnustoselvitys Moniste,Tammisaaren kaupunki. 26 s. Rusanen, P. 2000: Kirkkonummen saariston Natura-alueen pesimälinnusto. Käsikirjoitus, Uudenmaaan ympäristökeskus. Rusanen, P. : Tammisaaren saariston linnustoseuranta. - Käsikirjoitus, Tammisaaren kaupunki. Saari, L. : Haahkan kannankehitys sisäsaaristossa. Metsästäjä 6/: Stjernberg, T. 1986: Saaristolinnusto. Teoksessa: Lindgren, L. & Stjernberg, T. (toim.), Saaristomeren kansallispuisto, s WSOY, Porvoo-Helsinki-Juva Sundelin, R. 1996: Rauman keskinen saaristo. Pesivä linnusto. - Moniste, Rauman kaupungin ympäristövirasto. Suomalainen, H. 1939: Regelbundene Tagesrhythmik beim Gryllteist, Uria g. grylle (L.). -Ornis Fennica 16: Tanskanen, A., & Yrjölä, R. 1989: Etelänkiisla (Uria aalge) pesivänä Ahvenanmaalla. - Lintumies 24:277. Tanskanen, A., Yrjölä, R. & Halkka, A. 1993: Tordmulen i Ålands västra skärgård. Moniste. Wallgren, H. : Dynamik i fågelvärlden - exempel från Föglö. - Skärgård 22 (2): Waren, T. 2000: Rönnskärin saariston linnusto ja saaristolintukantojen muutokset vuosina Käsikirjoitus. Metsähallitus. Väisänen, R. A., Lammi, E. & Koskimies, P. : Muuttuva pesimälinnusto. - Otava, Keuruu. 567 s. Vuorjoki, A. 1957: Etelänkiisla, Uria aalge (Pont.), ensi kerran pesivänä Suomessa. Omis Fennica 34: Yrjölä, R. : Minkki aiheuttaa tuhoisaa jälkeä ruokkikolonioissa. Metsästäjä 44(3):43. Kirjoittajan osoite/ Author s address Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Söderskärin riistantutkimusasema PL 6 FIN Helsinki Saapunut/ Received LINNUT-VUOSIKIRJA