VNS 1/2015 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille / pyydetty kirjallinen asiantuntijalausunto

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VNS 1/2015 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2016 2019 / pyydetty kirjallinen asiantuntijalausunto"

Transkriptio

1 Lausunto 1 (5) Eduskunta SiV@eduskunta Asia: VNS 1/2015 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille / pyydetty kirjallinen asiantuntijalausunto OAJ ei hyväksy pyrkimyksiä taittaa valtion velkaantumista niin, että leikkaukset kohdistetaan yhteiskunnan elinvoimaisuuden ja hyvinvoinnin kannalta keskeisiin tulevaisuusinvestointeihin kuten koulutukseen. Suomalainen koulutusjärjestelmä on jo nyt maailman tehokkaimpia. Koulutus on investointina erittäin tuottava. Työelämän rakennemuutokseen vastaaminen, työn tuottavuuden lisääminen ja sitä kautta velkaantumisen vähentäminen edellyttävät päätöstä investoida osaamiseen ja koulutukseen nykyistä enemmän. Valtiontalouden sopeutus, yhteensä -230 milj. euroa vaalikaudella , kohdistuu opetukseen sisältäen varhaiskasvatuksen sekä perus-, toisen asteen ja korkeakouluopetuksen. Opetus ja koulutus ovat kuitenkin pitkälti kuntien rahoittamia palveluita, minkä vuoksi koulutusleikkausten vaikutukset julkiseen talouteen ovat noin kolminkertaiset. Valtionosuusindeksien leikkaaminen tarkoittaa opetusalalle 350 miljoonan euron edestä sopeutustoimia. Tämän päälle tulee kuntien rahoitusosuuden pienentäminen samassa suhteessa. Hallitus aikoo myös vähentää kuntien tehtäviä miljardilla eurolla. Valtionosuuksien indeksijäädytyksellä koko kehyskaudeksi on suora kielteinen vaikutus koulutuksen laatuun. OAJ on lausunut näistä erikseen ja toteaa tässä yhteydessä, ettei indeksileikkausta pidä toteuttaa, koska yksikköhinnat laahaavat jo nyt jäljessä todellisista kustannuksista. Käytännössä indeksileikkaus yhdistettynä muihin suoraan koulutukseen kohdistettuihin leikkauksiin tarkoittaa lomautuksia, sijaiskieltoja, yt-menettelyjä, suurempia ryhmäkokoja, pienempää valinnaisuutta ja opetuksen määrän vähentämistä. Julkista taloutta voidaan vahvistaa vain osaamiseen ja kasvuun panostamalla. OAJ pitää kyseenalaisena sitä, kykeneekö julkinen valta enää turvaamaan perustuslain vaatimalla tavalla jokaiselle yhtäläisen mahdollisuuden saada kykyjensä ja erityisten tarpeidensa mukaisesti myös muuta kuin perusopetusta sekä kehittää itseään varattomuuden sitä estämättä.

2 Opetusalan Ammattijärjestö OAJ Lausunto 2 (5) Varhaiskasvatuksen leikkaukset tulevat kalliiksi Hallitusohjelman useiden toimien tavoitteena on kuntien menojen kasvun hillitseminen ja siten kuntatalouden vahvistaminen. Leikkaukset esimerkiksi varhaiskasvatukseen eivät kuitenkaan todellisuudessa tuota säästöjä, vaan lisäävät kustannuksia muilla hallinnonaloilla. Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö OECD:n laskelmien mukaan yhden euron panostus laadukkaaseen varhaiskasvatukseen tuottaa yhteiskunnalle seitsemän euroa takaisin. Investointi palautuu takaisin paitsi varhaiskasvatusta saaneen lapsen parempana menestymisenä elämässä, myös lapsen äidin työllisyysja urakehityksen myötä. Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaaminen ja yli kolmivuotiaiden ryhmissä lasten määrän lisääminen suhteessa henkilöstön määrään heikentävät varhaiskasvatuksen laatua ja houkuttelevuutta. Esityksen vaikutusten arvioinnit ovat niin puutteelliset ja esitysten perustuslaillisuus kyseenalaista, ettei esityksiä pidä viedä eteenpäin. Kuntatalouden tervehdyttäminen tulee aloittaa rakenteista Kuntatalouden tervehdyttäminen pitäisi aloittaa rakenteellisista uudistuksista. Kuntauudistusta on jatkettava. Valtioneuvoston on arvioitava osana kuntatalouden toimenpiteitä kuntauudistuksen vauhdittamista. Kunnista yli puolet on pieniä alle 6000 asukkaan kuntia, joiden hallinto, hallintorakennukset ja päätöksentekoelimet syövät varoja kuntalaisten peruspalveluista. OAJ esittää, että selvitetään osana vielä avoinna olevia kuntien omia sopeutustoimia ja rakenteellisia uudistuksia sitä, kuinka paljon säästöä syntyisi, jos kuntien hallintoa karsittaisiin. OAJ on toimittanut kaksi norminpurkuesitystä opetusministerille niistä kuntataloutta heikentävistä lakisääteisistä tehtävistä ja velvoitteista, joista kasvatus- ja opetussektorilla voitaisiin luopua vaarantamatta lasten tai nuorten oikeuksia. OAJ on samaa mieltä, että kuntien tehtävien ja velvoitteiden vähentämisessä on edettävä etupainotteisesti. Erityisesti ammatillisen koulutuksen kiinteistöjä koskevista normeista on luovuttava niiden estäessä koulutuksen järjestäjiä sopeuttamasta toimintaansa. OAJ esittää, että vuoden 2016 aikana: - Valtio luopuu ammatillisen koulutuksen kiinteistöjen rakentamiseen tai korjauksiin saatujen valtionosuuksien takaisinpalautusvelvollisuudesta. - Valtion ammatillisten oppilaitosten kunnallistamisen yhteydessä 1990-luvulla lahjoittamien kiinteistöjen luovutussopimukset puretaan ilman, että tästä aiheutuu kunnille kustannuksia. - Koulutuksen järjestäjille kiinteistöjen omistusoikeuden luovutuksen yhteydessä tuleva varainsiirtoverovelvollisuus poistetaan.

3 Opetusalan Ammattijärjestö OAJ Lausunto 3 (5) Ryhmäkokojen suurentaminen kääntyy hallituksen tavoitteita vastaan Hallitusohjelmassa tavoitellaan perusopetuksen osalta koulutuksellista tasa-arvoa ja oppimistulosten parantamista. Tavoitteen kanssa jyrkässä ristiriidassa on leikkaus ryhmäkoon pienentämiseen kohdistetusta erityisavustuksesta, joka on suunniteltu poistettavaksi vuosilta Kyseinen avustus on merkittävästi ohjannut kuntien perusopetuksen järjestämistä juuri hallitusohjelman tavoitteen mukaisesti tasaamalla eroja perusopetuksen laadussa. Mikäli ryhmäkokorahasta luovutaan kokonaisuudessaan, menetetään viime vuosina saavutettu kehitys perusopetuksen ylisuurien opetusryhmien määrässä. OAJ on laskenut, että suunniteltu leikkaus tarkoittaa noin 900 opettajan vähentämistä ja heidän oppilaidensa sijoittamista olemassa oleviin ryhmiin. Tutkimukset (Tulevaisuuden peruskoulu -selvitys, s.52, OKM) osoittavat, että ryhmäkoolla on ratkaiseva merkitys mm. oppimistuloksiin erityisesti heikoimmin pärjäävien oppilaiden kohdalla. Myöskään hallitusohjelman tavoittelema oppimistapojen ja oppimisympäristöjen modernisointi ei ole mahdollinen ylisuurissa opetusryhmissä. Pienellä ryhmäkoolla on myös oleellinen merkitys vahvempaa tukea tarvitsevien oppilaiden onnistuneeseen inkluusioon perusopetuksessa. Budjettiesitys sisältää edelleen erilliset määrärahat koulutuksellista tasa-arvoa edistäviin toimenpiteisiin sekä koulunkäyntiavustajien palkkaamiseen. Näihin verrattuna on ryhmäkokorahan vaikutus koulutukselliseen tasa-arvoon ja perusopetuksen laatuun ollut huomattavasti suurempi. OAJ esittää, että mom kohdassa 9 (erityisopetuksen laadun kehittäminen ja koulunkäyntiavustajien palkkaaminen) esitetty 7,6 miljoonan euron määräraha kokonaisuudessaan ja 7,4 miljoonaa kohdasta 10 (koulutuksellisen tasa-arvon edistäminen) kohdennetaan uudestaan 15 miljoonan euron avustuksena perusopetuksen ryhmäkoon pienentämiseen. Kotoutumiskoulutus osaksi ammatillisen koulutuksen reformia Toisen asteen ammatillisen koulutuksen reformiin liittyen koulutustarjonta, rahoitus ja ohjaus kootaan yhtenäiseksi kokonaisuudeksi opetus- ja kulttuuriministeriön alle. OAJ katsoo, että kotoutumiskoulutus tulisi liittää osaksi reformia kotoutumiskoulutuksen laadun, tuottavuuden ja työelämävastaavuuden kehittämiseksi. Kotouttamiskoulutus on tärkeää kaikille maahanmuuttajille yhteiskuntaan sopeutumiseksi ja kielitaidon oppimiseksi. Kotouttamiskoulutusta järjestetään

4 Opetusalan Ammattijärjestö OAJ Lausunto 4 (5) ely-keskusten kilpailuttamana ostopalveluna osana työ- ja elinkeinoministeriön hallintoa. Ely-keskuksilla ei ole valtakunnallisesti yhteisiä laatuja hintakriteerejä, kun kotouttamiskoulutusta kilpailutetaan. Kotouttamiskoulutuksessa on suuria kehittämistarpeita. Kuitenkin muutaman vuoden välein tapahtuva kilpailuttaminen heikentää kehittämistyötä ja sen myötä koulutuksen laatua, sillä opetuksen järjestäjät eivät voi kehittää opetusta pitkäjänteisesti. Kotoutumiskoulutuksen tulisi olla kokonaisuudessaan opetus- ja kulttuuriministeriön alaisuudessa, jotta sitä voisi toteuttaa tuottavammin ja tuloksellisemmin. Monissa aikuisoppilaitoksissa on jo valmiina toimintatavat ohjaukseen ja kielitaidon kartoitukseen. Työttömien aikuisopettajien reservi on otettava käyttöön pikaisesti eri puolilla maata. OAJ esittää, että kotoutumiskoulutus liitetään osaksi ammatillisen koulutuksen reformia: - Kaikki kotouttamiskoulutus siirretään opetus- ja kulttuuriministeriöön. - Kotouttamiskoulutus otetaan osaksi valmentavaa koulutusta järjestämisluvan alaiseksi koulutukseksi ja kilpailutuksesta luovutaan. - Lukiossa ja ammatillisessa koulutuksessa kotouttamiskoulutus katsotaan osaksi valmentavaa koulutusta. - Valtion budjetissa kotouttamiskoulutuksen määrärahat vähintään kymmenkertaistetaan. Aikuisten osaamisen kehittämisen mahdollisuuksia ei tule ajaa alas Julkisen talouden suunnitelmassa todetaan, että valtionosuus aikuiskoulutustuesta korvataan vastaavalla valtion takaamalla lainalla lukien, jonka johdosta momentilta vähennetään vuositasolla 70 milj. euroa. OAJ pitää päätöstä erittäin vahingollisena työikäisen väestön osaamisen kehittämisen ja työurien pidentämisen kannalta. Suomalainen tavoite on nostaa työikäisen väestön aikuiskoulutukseen osallistuminen 60 prosenttiin, mutta samalla hallitus leikkaa aikuiskoulutustuen perusosan. Tämä on täysin ristiriitaista politiikkaa. Toteutuessaan hallituksen päätös romuttaisi aikuiskoulutustukijärjestelmän ja poistaisi työttömyyttä ennaltaehkäisevän muutosturvakeinon. OAJ:n mielestä aikuiskoulutustuen heikennys on peruttava. Vastaava säästö löytyy, mikäli kolmen päivän koulutusoikeudesta voitaisiin luopua. Tästä palkansaajakeskusjärjestöillä on yksimielisyys.

5 Opetusalan Ammattijärjestö OAJ Lausunto 5 (5) Julkista taloutta tasapainotettava huolellisen valmistelun kautta Julkisen talouden tasapainottaminen kestävällä tavalla vaatii huolellista suunnittelua ja lainvalmistelua, jossa asiantuntijoiden ymmärrystä hyödynnetään ja kansalaisyhteiskuntaa kuullaan. Toimenpiteiden vaikutukset on arvioitava laaja-alaisesti ja lainsäädäntöön tulee perehtyä ennen päätöksen lukitsemista, jotta aikaansaannokset ovat sellaisia, mitä todella on tavoiteltu. Kulutusvelan vähentäminen on tavoitteena kannatettava ja myös rakenteellisia uudistuksia tarvitaan. Rakenteellisten uudistusten vaikutukset kuluihin eivät näy välittömästi, minkä vuoksi uudistuksille on annettava aikaa ja päättäjien on sitouduttava uudistuksiin pitkäjänteisesti. Suora investointivelan leikkaaminen ei kuitenkaan tasapainoita julkista taloutta. Kasvatuksesta, koulutuksesta ja tutkimuksesta leikkaaminen ei ole missään oloissa perusteltua ja se vain siirtää velkaa tulevien sukupolvien maksettavaksi. OPETUSALAN AMMATTIJÄRJESTÖ OAJ Heljä Misukka koulutusjohtaja Suvi Pulkkinen koulutuspoliittinen sihteeri

13.11.2015. ammatillista peruskoulutusta, ammatillista lisä- ja täydennyskoulutusta ammatilliseen koulutukseen valmistavaa koulutusta.

13.11.2015. ammatillista peruskoulutusta, ammatillista lisä- ja täydennyskoulutusta ammatilliseen koulutukseen valmistavaa koulutusta. Muistio 1 (6) OAJ NÄKÖKULMIA AMMATILLISEN KOULUTUKSEN KEHITTÄMISEEN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN SOPEUTTAMINEN/ REFORMI Aikataulu Hallinto Saavutettavuuden turvaaminen ja opetuksen laatu edellyttävät, että

Lisätiedot

HE 37/2015 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta

HE 37/2015 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta Lausunto 1 (5) Eduskunta Sivistysvaliokunta, kuuleminen 4.11.2015 Asia: HE 37/2015 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta Esityksessä

Lisätiedot

Vuoden 2018 talousarvioesitys

Vuoden 2018 talousarvioesitys Vuoden 2018 talousarvioesitys Valtion toimenpiteiden yhteisvaikutus heikentää kuntataloutta noin 130 miljoonaa euroa. Kilpailukykysopimus ja indeksikorotusleikkaukset leikkaavat valtionosuusrahoitusta

Lisätiedot

MAOL 17.11.2012. Ajankohtaiskatsaus Koulutusjohtaja Heljä Misukka

MAOL 17.11.2012. Ajankohtaiskatsaus Koulutusjohtaja Heljä Misukka MAOL 17.11.2012 Ajankohtaiskatsaus Koulutusjohtaja Heljä Misukka Yleissivistävä koulutus uudistuu: Opetussuunnitelmatyö 2012-2017 2012 2013 2014 2015 2016 Esi-, 2017 perus- ja lisäopetuksen opsin perusteet

Lisätiedot

Vantaan kaupungin lausunto

Vantaan kaupungin lausunto Opetus- ja kulttuuriministeriö PL 29 00023 VALTIONEUVOSTO kirjaamo@minedu.fi, rahoitus@minedu.fi OKM/26/010/2016 Opetus- ja kulttuuriministeriö pyytää Vantaan kaupungilta lausuntoa hallituksen esityksestä

Lisätiedot

Eduskunnan sivistysvaliokunta

Eduskunnan sivistysvaliokunta Muistio P. Väisänen-Haapanen 14.10.2013 3746/90/2013 Eduskunnan sivistysvaliokunta Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttaminen ja väliaikainen muuttaminen, vapaasta sivistystyöstä

Lisätiedot

Kuntatalouden haasteet ja sivistystoimi

Kuntatalouden haasteet ja sivistystoimi Kuntatalouden haasteet ja sivistystoimi Valkoinen sali 15.11.2011 Matti Väisänen OKM / Hallinto- ja budjettiyksikkö Hallitusohjelma: Hallitus rakentaa kehyspäätöksensä siten, että hallitusohjelmaan kirjatut

Lisätiedot

Arviointituloksista kehittämiseen Ammatillisen koulutuksen reformin tilannekatsaus. Opetusneuvos Tarja Riihimäki

Arviointituloksista kehittämiseen Ammatillisen koulutuksen reformin tilannekatsaus. Opetusneuvos Tarja Riihimäki Arviointituloksista kehittämiseen Ammatillisen koulutuksen reformin tilannekatsaus Opetusneuvos Tarja Riihimäki Sipilän hallituksen osaamisen ja koulutuksen tavoitteet Oppimisympäristöjä on modernisoitu,

Lisätiedot

Varhaiskasvatus Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille Helsinki. Heli Jauhola

Varhaiskasvatus Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille Helsinki. Heli Jauhola Varhaiskasvatus Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille 2011 2016 9.2.2012 Helsinki Heli Jauhola Hallitusohjelma ja Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2011-2016 Hallitusohjelman

Lisätiedot

Kuntien valtionosuudet v. 2016

Kuntien valtionosuudet v. 2016 Kuntien valtionosuudet v. 2016 Kuntamarkkinat 9.-10.9.2015 Helsinki Kehittämispäällikkö Sanna Lehtonen Suomen Kuntaliitto Miksi valtionosuus muuttuu vuosittain? Vuosittaiset automaattimuutokset» Määräytymistekijöiden,

Lisätiedot

Lausunto 1 (6) SAK / Työelämän laatu ja sosiaaliturva osasto/koskinen/uh

Lausunto 1 (6) SAK / Työelämän laatu ja sosiaaliturva osasto/koskinen/uh Lausunto 1 (6) SAK 12344 / 2016 Opetus- ja kulttuuriministeriö kirjaamo@minedu.fi rahoitus@minedu.fi OKM/26/010/2016 Ehdotus hallituksen esitykseksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain

Lisätiedot

Lausunto 1 (7) Opetus- ja kulttuuriministeriö

Lausunto 1 (7) Opetus- ja kulttuuriministeriö Lausunto 1 (7) Opetus- ja kulttuuriministeriö kirjaamo@minedu.fi, rahoitus@minedu.fi OPETUSALAN AMMATTIJÄRJESTÖ OAJ:N LAUSUNTO OPETUS- JA KULTTUURITOIMEN RAHOITUKSESTA ANNETUN LAIN MUUTTAMISESTA JA VÄLIAIKAISESTA

Lisätiedot

OAJ:n lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi lukiolain ja opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta

OAJ:n lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi lukiolain ja opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta Lausunto 1 (5) Opetus- ja kulttuuriministeriö lukioonvalmistava@minedu.fi kirjaamo@minedu.fi Asia: OAJ:n lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi lukiolain ja opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN SEKÄ KERHOTOIMINNAN AJANKOHTAISPÄIVÄ 23.4.2014 VARKAUS T E R V E T U L O A! Riitta Rajala, Opetushallitus

PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN SEKÄ KERHOTOIMINNAN AJANKOHTAISPÄIVÄ 23.4.2014 VARKAUS T E R V E T U L O A! Riitta Rajala, Opetushallitus PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN SEKÄ KERHOTOIMINNAN AJANKOHTAISPÄIVÄ 23.4.2014 VARKAUS T E R V E T U L O A! Ajankohtaistilanne perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta ja koulun kerhotoiminta

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2014

Asiakirjayhdistelmä 2014 30. Valtionosuus ja -avustus yleissivistävän koulutuksen käyttökustannuksiin (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) Momentille myönnetään 844 023 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää:

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. (29.01, osa) Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille

Lisätiedot

LIITE 1 Suunnitelma Opetushallituksen käyttöön asetettavista valtion vuoden 2015 4.2.2015 talousarviomäärärahoista 2012 (eur) 2012 (htv) 2013 (eur) 2013 (htv) 2014 (eur) 2014 (htvarvio) 2015 (eur) 2015

Lisätiedot

Ammatillisen lisäkoulutuksen rahoitus

Ammatillisen lisäkoulutuksen rahoitus Ammatillisen lisäkoulutuksen rahoitus 4.12.2013 Pasi Rentola Ammatillisen koulutuksen rahoituksen kokonaisuus Oppilaitosmuotoinen ammatillinen peruskoulutus 1,662 mrd. euroa Oppilaitosmuotoinen ammatillinen

Lisätiedot

Lausunto VNS 4/2017 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille

Lausunto VNS 4/2017 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 1 (5) Eduskunta Sivistysvaliokunnalle SiV@eduskunta.fi Asia: VNS 4/2017 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2018 2021 Koulutuksen lisäpanostukset ovat tärkeä suunnanmuutos

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvioesitys Julkisen talouden suunnitelma vuosille 2016-2019

Vuoden 2016 talousarvioesitys Julkisen talouden suunnitelma vuosille 2016-2019 Vuoden 2016 talousarvioesitys Julkisen talouden suunnitelma vuosille 2016-2019 Neuvotteleva virkamies Lauri Taro / budjettiosasto YmV:n kuuleminen Kansantalouden kehitys ennuste, syyskuu 2015 2012 2013*

Lisätiedot

Sosiaalisesti kestävä Suomi 2012

Sosiaalisesti kestävä Suomi 2012 Sosiaalisesti kestävä Suomi 2012 KOMISSION TIEDONANTO 2011 On olemassa selkeää näyttöä siitä, että laadukas varhaiskasvatus johtaa huomattavasti parempiin tuloksiin perustaitoa mittaavissa kansainvälisissä

Lisätiedot

Koulutusjärjestelmän muutosmyrsky Sivistysvaliokunnan näkökulmasta

Koulutusjärjestelmän muutosmyrsky Sivistysvaliokunnan näkökulmasta Koulutusjärjestelmän muutosmyrsky Sivistysvaliokunnan näkökulmasta Opetusalan johtamisen foorumi 5.6.2014 Raija Vahasalo kansanedustaja eduskunnan sivistysvaliokunnan puheenjohtaja 9.6.2014 Opetusalan

Lisätiedot

Yhteiskuntatakuu OKM:n toimiala. Kirsi Kangaspunta johtaja

Yhteiskuntatakuu OKM:n toimiala. Kirsi Kangaspunta johtaja Yhteiskuntatakuu OKM:n toimiala Kirsi Kangaspunta johtaja Koulutustasotavoitteet Maailman osaavimmaksi kansaksi vuoteen 2020 mennessä Väestön koulutustaso vuonna 2020 perusasteen jälkeinen tutkinto 88%

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 02. Opetushallituksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä

Lisätiedot

Ajankohtaista kuntataloudesta mitä uutta kehysriihen jälkeen

Ajankohtaista kuntataloudesta mitä uutta kehysriihen jälkeen Ajankohtaista kuntataloudesta mitä uutta kehysriihen jälkeen Olli Savela, kaupunginvaltuutettu, Hyvinkää Paikallispolitiikan seminaari 6.4.2014 Lahti Isoja kuntatalouteen vaikuttavia päätöksiä Kuntien

Lisätiedot

Omistajien ja kuntien rooli järjestäjäverkon uudistamisessa. Terhi Päivärinta Johtaja Kuntaliitto, opetus ja kulttuuri Porvoo, 25.11.

Omistajien ja kuntien rooli järjestäjäverkon uudistamisessa. Terhi Päivärinta Johtaja Kuntaliitto, opetus ja kulttuuri Porvoo, 25.11. Omistajien ja kuntien rooli järjestäjäverkon uudistamisessa Terhi Päivärinta Johtaja Kuntaliitto, opetus ja kulttuuri Porvoo, 25.11.2014 Kuntaliiton lähtökohta ja tavoitteet uudistukselle Yleiset tavoitteet:

Lisätiedot

Kuntatalousohjelma ja valtion TMAE uusi julkisen talouden ohjausjärjestelmä - hallitusohjelman toimeenpano

Kuntatalousohjelma ja valtion TMAE uusi julkisen talouden ohjausjärjestelmä - hallitusohjelman toimeenpano Kuntatalousohjelma ja valtion TMAE 2016 - uusi julkisen talouden ohjausjärjestelmä - hallitusohjelman toimeenpano Kuntamarkkinat 9.-10.9.2015 Reijo Vuorento Apulaisjohtaja 18.11.2014 Kuntatalouden uusi

Lisätiedot

12.2.2016. Lausuntopyyntö luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle varhaiskasvatuksen asiakasmaksulaiksi

12.2.2016. Lausuntopyyntö luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle varhaiskasvatuksen asiakasmaksulaiksi Lausunto 1 (5) Opetus- ja kulttuuriministeriö Viite OKM/2/010/2016 Asia: Lausuntopyyntö luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle varhaiskasvatuksen asiakasmaksulaiksi Pyydettynä lausuntona Opetusalan

Lisätiedot

Sisukas pärjää aina sijoitettu lapsi koulussa. opetusneuvos Aki Tornberg

Sisukas pärjää aina sijoitettu lapsi koulussa. opetusneuvos Aki Tornberg Sisukas pärjää aina sijoitettu lapsi koulussa opetusneuvos Aki Tornberg Varhaiskasvatus Varhaiskasvatuksen ja päivähoitopalvelujen lainsäädännön valmistelu, hallinto ja ohjaus siirretään sosiaali- ja terveysministeriöstä

Lisätiedot

Vns 1/2012 vp valtioneuvoston selonteko valtiontalouden kehyksistä vuosille 2013-2016

Vns 1/2012 vp valtioneuvoston selonteko valtiontalouden kehyksistä vuosille 2013-2016 Lausunto 1436/90/2012 L. Juhola, A. Kangasvieri 19.4.2012 Eduskunnan sivistysvaliokunta Vns 1/2012 vp valtioneuvoston selonteko valtiontalouden kehyksistä vuosille 2013-2016 Yleistä Kuntatalouden kehitysnäkymät

Lisätiedot

Sipilän hallituksen visio: Suomi 2025

Sipilän hallituksen visio: Suomi 2025 Tilaisuuden avaus ECVT Round Table 2015 Helsinki 10.12.2015 opetusneuvos Seija Rasku opetus- ja kulttuuriministeriö, ammatillisen koulutuksen osasto AMOS seija.rasku@minedu.fi Sipilän hallituksen visio:

Lisätiedot

Kuntatalouden syyskuulumiset

Kuntatalouden syyskuulumiset Kuntatalouden syyskuulumiset Maakuntaliitot alueellisena, kansallisena ja kansainvälisenä toimijana yhteistyössä kuntien kanssa. Sanna Lehtonen @LehtonenKL 25.9.2019 1 Syksyn 2019 budjettiriihen päätöksillä

Lisätiedot

Valtion vuoden 2019 budjettiesityksen

Valtion vuoden 2019 budjettiesityksen Onnistuva Suomi tehdään lähellä Valtion vuoden 2019 budjettiesityksen (=kuntatalousohjelman) kuntatalousvaikutukset Reijo Vuorento 20.9.2018 Twitter:@Reijosergio Tiivistelmä 1/2 = osa hallituksen budjettipäätöstä

Lisätiedot

Sote-uudistus Saavutetaanko tavoitteet

Sote-uudistus Saavutetaanko tavoitteet Sote-uudistus Saavutetaanko tavoitteet Hyvinvoiva Päijät-Häme ja sote-uudistus 8.9.14 Vertti Kiukas, pääsihteeri 18.8.2014 AK Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä

Lisätiedot

Oppimisvalmiuksien ja kielitaidon merkitys ammatillisen koulutuksen reformin toteutuksessa

Oppimisvalmiuksien ja kielitaidon merkitys ammatillisen koulutuksen reformin toteutuksessa Oppimisvalmiuksien ja kielitaidon merkitys ammatillisen koulutuksen reformin toteutuksessa 23.11.2016 Neuvotteleva virkamies Ulla-Jill Karlsson Ammatillisen koulutuksen osasto Mitä reformissa tavoitellaan?

Lisätiedot

Lausunto 1 (5) Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:n lausunto

Lausunto 1 (5) Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:n lausunto Lausunto 1 (5) Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:n lausunto Asia: HE 177/2016 vp, Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta ja väliaikaisesta

Lisätiedot

Lukion ja ammatillisen koulutuksen rakenteet ravistuksessa

Lukion ja ammatillisen koulutuksen rakenteet ravistuksessa Lukion ja ammatillisen koulutuksen rakenteet ravistuksessa Kuntamarkkinat Jorma Suonio Tuotantojohtaja, toisen asteen koulutus 10.9.2014 Jorma Suonio 16 vuotiaiden väestöennuste Tampere + naapurikunnat

Lisätiedot

SUHOn kevätpäivät Kajaanissa Ajankohtaisia asioita OAJ:sta. Koulutusjohtaja Heljä Misukka 13.4.2012

SUHOn kevätpäivät Kajaanissa Ajankohtaisia asioita OAJ:sta. Koulutusjohtaja Heljä Misukka 13.4.2012 SUHOn kevätpäivät Kajaanissa Ajankohtaisia asioita OAJ:sta Koulutusjohtaja Heljä Misukka 13.4.2012 On lottovoitto syntyä Suomeen - vai onko? OAJ:n teemat: 1. Koulutuksen tasa-arvo ja palvelujen saatavuus

Lisätiedot

Kehys Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33

Kehys Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 Kehys 2017-2020 Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta VNS 3/2016 vp Julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2017 2020 20.4.2016 Yleistä Pääluokan määrärahataso nousee

Lisätiedot

Maahanmuuttajien koulutuksen nykytilanne ja kehittämistarpeet Suunnittelupäällikkö Kirsi Heinivirta

Maahanmuuttajien koulutuksen nykytilanne ja kehittämistarpeet Suunnittelupäällikkö Kirsi Heinivirta Maahanmuuttajien koulutuksen nykytilanne ja kehittämistarpeet Suunnittelupäällikkö Kirsi Heinivirta 28.3.2019 Maahanmuuttajien koulutuspolut ja integrointi Hallituksen kotouttamista koskeva toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Kehykset Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 (kunnat ja kuntatalous)

Kehykset Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 (kunnat ja kuntatalous) Kehykset 2017-2020 Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 (kunnat ja kuntatalous) Hallintovaliokunta (HaV) VNS 3/2016 vp Julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2017 2020 Yleistä Pääluokan määrärahataso

Lisätiedot

Vammaisen ja erityistä tukea tarvitsevan tie ammatilliseen koulutukseen ja työelämään

Vammaisen ja erityistä tukea tarvitsevan tie ammatilliseen koulutukseen ja työelämään Vammaisen ja erityistä tukea tarvitsevan tie ammatilliseen koulutukseen ja työelämään KUNTOUTUSPÄIVÄT 19.3.2010 Juhani Pirttiniemi opetusneuvos, KT Opetushallitus Säädöstaustaa: L 631/1998 8 : Ammatillista

Lisätiedot

Rakennepoliittinen ohjelma ja ammatillinen koulutus

Rakennepoliittinen ohjelma ja ammatillinen koulutus Rakennepoliittinen ohjelma ja ammatillinen koulutus Uudistuksia ammatilliseen peruskoulutukseen keskusteluja tiedotustilaisuus Johtaja Mika Tammilehto RAKENNEPOLIITTINEN OHJELMA Taustalla maailman talouden

Lisätiedot

Työn murros ja elinikäinen oppiminen Suunnittelupäällikkö Kirsi Kangaspunta

Työn murros ja elinikäinen oppiminen Suunnittelupäällikkö Kirsi Kangaspunta Työn murros ja elinikäinen oppiminen Suunnittelupäällikkö Kirsi Kangaspunta 25.5.2018 Työn murros on jo täällä työn murros, automatisaatio, robotisaatio, tekoäly Annamme talouskasvun tyrehtyä nykyisen

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen rahoitustason muutoksia

Ammatillisen koulutuksen rahoitustason muutoksia Ammatillisen koulutuksen rahoitustason muutoksia OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 2015 (1.000 ) 6 769 263 (ml. kuntien rahoitusosuus 8 395 191 ) 913 629 75 012 189 393 447 123 116 821 1.231.361

Lisätiedot

HE 38/2014 vp eduskunnalle laiksi kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta

HE 38/2014 vp eduskunnalle laiksi kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta LAUSUNTO 1 (5) Eduskunta Sivistysvaliokunnalle Kuulemistilaisuus 14.5.2014 Asia: HE 38/2014 vp eduskunnalle laiksi kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta Opetusalan Ammattijärjestö

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi ja työvoimakoulutus. Ylijohtaja Mika Tammilehto

Ammatillisen koulutuksen reformi ja työvoimakoulutus. Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen reformi ja työvoimakoulutus Ylijohtaja Mika Tammilehto 27.3.2017 Keskeiset uudistukset Yksi laki ammatillisesta koulutuksesta: osaamisperusteisuus, asiakaslähtöisyys ja elinikäinen

Lisätiedot

Budjettiriihen tulemat PPB 2013 Kuntamarkkinat 12.-13.9.2012

Budjettiriihen tulemat PPB 2013 Kuntamarkkinat 12.-13.9.2012 Budjettiriihen tulemat PPB 2013 Kuntamarkkinat 12.-13.9.2012 Reijo Vuorento apulaisjohtaja Peruspalveluohjelmamenettely - Peruspalveluohjelma (PPO) on osa valtiontalouden kehystä - PPO annetaan eduskunnalle

Lisätiedot

Ammatillisten erityisoppilaitosten asiantuntijapalvelut ja kehittämiskumppanuus

Ammatillisten erityisoppilaitosten asiantuntijapalvelut ja kehittämiskumppanuus Ammatillisten erityisoppilaitosten asiantuntijapalvelut ja kehittämiskumppanuus Seija Eskola Asiantuntijapalveluiden työryhmän pj Kehittämispäällikkö Invalidiliiton Järvenpään koulutuskeskus Ammatillisen

Lisätiedot

Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät Helsinki. Eeva-Riitta Pirhonen Opetusministeriö

Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät Helsinki. Eeva-Riitta Pirhonen Opetusministeriö Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät 29.4.2010 Helsinki Eeva-Riitta Pirhonen Opetusministeriö HE 109/2009 laiksi perusopetuslain muuttamisesta on edelleen eduskunnan käsiteltävänä voimaantulo?

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2018 Kuntatalous BO

Talousarvioesitys 2018 Kuntatalous BO Talousarvioesitys 2018 Kuntatalous BO 18.9.2017 Kuntien valtionavut (mom. 28.90.30) Valtionavut kunnille ja kuntayhtymille ovat yhteensä 10,59 mrd. euroa v. 2018, ja ne lisääntyvät edellisestä vuodesta

Lisätiedot

Valtion vuoden 2015 talousarvioesityksen painopisteet. Opetus- ja kulttuuritoimi Marja Lahtinen vt. johtaja, opetus ja kulttuuri

Valtion vuoden 2015 talousarvioesityksen painopisteet. Opetus- ja kulttuuritoimi Marja Lahtinen vt. johtaja, opetus ja kulttuuri Valtion vuoden 2015 talousarvioesityksen painopisteet Opetus- ja kulttuuritoimi Marja Lahtinen vt. johtaja, opetus ja kulttuuri Opetus- ja kulttuuritoimen valtion määrärahaesitys 2015 Opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

7.4.2015. Lausuntopyyntö hallituksen esitykseksi varhaiskasvatuslaiksi

7.4.2015. Lausuntopyyntö hallituksen esitykseksi varhaiskasvatuslaiksi Lausunto 1 (6) Opetus-ja kulttuuriministeriö Kirjaamo@minedu.fi Varhaiskasvatuslaki@minedu.fi Asia: Lausuntopyyntö hallituksen esitykseksi varhaiskasvatuslaiksi Viite: Lausuntopyyntö OKM 15 / 010 / 2015

Lisätiedot

Ajankohtaista sivistystoimen taloudesta

Ajankohtaista sivistystoimen taloudesta Ajankohtaista sivistystoimen taloudesta Kuntaliiton näkökulma Sivistystoimen talouspäälliköt ry Kuntatalo 9.-10.6.2016 Kuntien valtionosuudet osana Suomen valtionapujärjestelmää 11 mrd. (11,7 mrd. v. 2016)

Lisätiedot

Kehys Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33

Kehys Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 Kehys 2017-2020 Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 VaV kunta- ja terveysjaosto (KutJ) VNS 3/2016 vp Julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2017 2020 Yleistä Pääluokan määrärahataso nousee 13,8 mrd.

Lisätiedot

Kuntien tehtäviä uudistuksen jälkeen

Kuntien tehtäviä uudistuksen jälkeen Kuntien tehtäviä uudistuksen jälkeen 11.10.2016 OKM reformin seurantaryhmässä: - Järjestämislupa voidaan myöntää hakemuksesta kunnalle, kuntayhtymälle, rekisteröidylle yhteisölle tai säätiölle. - Kuntien

Lisätiedot

Oppisopimuksella osaavaa työvoimaa

Oppisopimuksella osaavaa työvoimaa Oppisopimuksella osaavaa työvoimaa EK-foorumi, Oulu Satu Ågren Esityksen sisältö Oppisopimuskoulutusta yksilöllistyviin ja eriytyviin tarpeisiin Oppisopimuksen kehittäminen ammatillisen koulutuksen reformissa

Lisätiedot

Opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen muuttaminen

Opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen muuttaminen Lausunto 1 (5) Opetus- ja kulttuuriministeriö kirjaamo@minedu.fi Lausuntopyyntö OKM/83/010/2014 Opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen muuttaminen Koulutuksella hankitun tutkinnon

Lisätiedot

Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015. opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto

Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015. opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015 opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto Säädökset Hallitus antoi eduskunnalle 23.10.2014 esityksen ammatillisesta

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN UUSI RAHOITUSJÄRJESTELMÄ OPETUSHALLITUKSEN NÄKÖKULMASTA

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN UUSI RAHOITUSJÄRJESTELMÄ OPETUSHALLITUKSEN NÄKÖKULMASTA AMMATILLISEN KOULUTUKSEN UUSI RAHOITUSJÄRJESTELMÄ OPETUSHALLITUKSEN NÄKÖKULMASTA Amkesu Antti Markkanen Opetushallitus Rahoitus-yksikkö - Rahoitustaso ja sen muutokset - Uudet rahoitusperusteet - Kehittämishaasteita/keskustelun

Lisätiedot

Kehys Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33

Kehys Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 Kehys 2017-2020 Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 Sosiaali- ja terveysvaliokunta (StV) VNS 3/2016 vp Julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2017 2020 18.4.2016 Yleistä Pääluokan määrärahataso nousee

Lisätiedot

HE 30/2015 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2016

HE 30/2015 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2016 Lausunto 1 (11) Sivistys- ja tiedejaosto HE 30/2015 vp / Asiantuntijapyyntö Asia: HE 30/2015 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2016 Erityisesti: Yleissivistävän koulutuksen

Lisätiedot

ASIA: Valtiontalouden kehykset vuosille 2013-2016

ASIA: Valtiontalouden kehykset vuosille 2013-2016 Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle VIITE: Kuulemistilaisuus ASIA: Valtiontalouden kehykset vuosille 2013-2016 SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry on valtakunnallisten sosiaali- ja terveysjärjestöjen

Lisätiedot

Ohjausta kehittämään

Ohjausta kehittämään Ohjausta kehittämään Oppilaan- ja opinto-ohjauksen kansalliset kehittämispäivät Messukeskus 18.4.2013 Aulis Pitkälä Opetushallituksen pääjohtaja Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Suomi maailman osaavimmaksi

Lisätiedot

YLEISSIVISTÄVÄ JA AMMATILLINEN KOULUTUS UUDISTUVAT

YLEISSIVISTÄVÄ JA AMMATILLINEN KOULUTUS UUDISTUVAT YLEISSIVISTÄVÄ JA AMMATILLINEN KOULUTUS UUDISTUVAT Oppilas- ja opiskelijahuollon kansalliset kehittämispäivät IX 1.-2.12.2009 Irmeli Halinen OPETUSHALLITUS Terveisiä Opetushallituksesta 2 UUDISTUNEET AMMATILLISET

Lisätiedot

Porin seudun kuntarakenneselvitys

Porin seudun kuntarakenneselvitys Porin seudun kuntarakenneselvitys Hallituksen rakennepolitiikan linjaukset Ohjausryhmän 13.12.2013 Kehitysjohtaja Jarmo Asikainen FCG Konsultointi Oy 18.12.2013 Page 1 18.12.2013 Page 2 Osasto 3 pp.kk.vvvv

Lisätiedot

Sivistystoimiala. Kasvatus- ja opetuslautakunta

Sivistystoimiala. Kasvatus- ja opetuslautakunta Sivistystoimiala Kasvatus- ja opetuslautakunta Toimintamenojen/-tulojen tai nettomenojen poikkeamat Toimintatuloissa ennustetaan talousarvioylitystä n. 2,8 milj., josta valtionosuutena saatavat erityisavustusrahoituspäätökset

Lisätiedot

Suomi nousuun aineettomalla tuotannolla. Kirsi Kaunisharju

Suomi nousuun aineettomalla tuotannolla. Kirsi Kaunisharju Suomi nousuun aineettomalla tuotannolla Kirsi Kaunisharju Kulttuuri perusoikeutena 1/2 Suomessa perustuslain 16 :n 2 momentin mukaan julkisen vallan on turvattava, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään,

Lisätiedot

YLEISSIVISTÄVÄN KOULUTUKSEN UUDISTAMINEN. Johtaja Jorma Kauppinen 22.5.2012, Ressun lukio

YLEISSIVISTÄVÄN KOULUTUKSEN UUDISTAMINEN. Johtaja Jorma Kauppinen 22.5.2012, Ressun lukio YLEISSIVISTÄVÄN KOULUTUKSEN UUDISTAMINEN Johtaja Jorma Kauppinen 22.5.2012, Ressun lukio KOULUN OPETUSSUUNNITELMA ja sen varaan rakentuva vuosisuunnitelma KUNNAN OPETUSSUUNNITELMA Paikalliset tarpeet Laatukriteerit

Lisätiedot

Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n lausunto eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan asiantuntijakuulemisessa

Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n lausunto eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan asiantuntijakuulemisessa 1 (5) Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnalle 14.10.2015 Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n lausunto eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan asiantuntijakuulemisessa Asia: HE 30/2015 vp

Lisätiedot

VM:n budjettiesitys pähkinänkuoressa

VM:n budjettiesitys pähkinänkuoressa VM:n budjettiesitys pähkinänkuoressa Minna Punakallio @MinnaPunakallio 14.8.2019 VM:n ehdotuksesta vuoden 2020 valtion talousarvioksi tiedotettiin 14.8.2019. Ehdotus avaa ensimmäistä kertaa Antti Rinteen

Lisätiedot

Energiatehokkuus muuttuvassa ammatillisessa koulutuksessa. 9.12.2015 Arto Pekkala

Energiatehokkuus muuttuvassa ammatillisessa koulutuksessa. 9.12.2015 Arto Pekkala Energiatehokkuus muuttuvassa ammatillisessa koulutuksessa 9.12.2015 Arto Pekkala Rahoituksen leikkaukset Versio 3/2015 Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen rahoitusjärjestelmän uudistaminen Aikataulut?

Lisätiedot

KH 322 Valmistelija/lisätiedot: II kaupunginsihteeri Alina Kujansivu, puh

KH 322 Valmistelija/lisätiedot: II kaupunginsihteeri Alina Kujansivu, puh Kaupunginhallitus 322 15.08.2016 Opetus- ja kulttuuriministeriön lausuntopyyntö ehdotuksesta hallituksen esitykseksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta ja väliaikaisesta

Lisätiedot

Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen kehittämis- ja sopeuttamistarpeet. Ammatillisen koulutuksen seminaari Kuopio Mika Tammilehto

Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen kehittämis- ja sopeuttamistarpeet. Ammatillisen koulutuksen seminaari Kuopio Mika Tammilehto Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen kehittämis- ja sopeuttamistarpeet Ammatillisen koulutuksen seminaari Kuopio 12.11.2013 Mika Tammilehto Muutoksen ajureita Talouden epävarmuus ja rakenteiden muuttuminen

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 196/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opetus- ja kulttuuritoimen

Lisätiedot

Valtionosuudet. Syksyn 2019 budjettiriihen päätöksillä vaikutusta kuntien valtionosuuksiin. Budjettiriihi Sanna

Valtionosuudet. Syksyn 2019 budjettiriihen päätöksillä vaikutusta kuntien valtionosuuksiin. Budjettiriihi Sanna Valtionosuudet Budjettiriihi 17.9.2019 Sanna Lehtonen @lehtonenkl 19.9.2019 Syksyn 2019 budjettiriihen päätöksillä vaikutusta kuntien valtionosuuksiin Totta vai tarua? Helpottaako budjettiriihen päätös

Lisätiedot

Uudistuvan tulosrahoituksen koulutuspoliittiset tavoitteet

Uudistuvan tulosrahoituksen koulutuspoliittiset tavoitteet Uudistuvan tulosrahoituksen koulutuspoliittiset tavoitteet Ammatillisen peruskoulutuksen tulosrahoitusseminaari 2010 Johtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen yksikkö 17.9.2010 Vaatimukset ja odotukset

Lisätiedot

Peruspalveluohjelma ja TME 2015 budjettiriihen tulemat Kuntamarkkinat 10.-11.9.2014. Reijo Vuorento apulaisjohtaja, kuntatalous

Peruspalveluohjelma ja TME 2015 budjettiriihen tulemat Kuntamarkkinat 10.-11.9.2014. Reijo Vuorento apulaisjohtaja, kuntatalous Peruspalveluohjelma ja TME 2015 budjettiriihen tulemat Kuntamarkkinat 10.-11.9.2014 Reijo Vuorento apulaisjohtaja, kuntatalous Budjetin menolinjauksia Vaalikauden sopeutustoimet yht. (veronkiristykset

Lisätiedot

Ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavien ja valmentavien koulutusten selkiyttäminen

Ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavien ja valmentavien koulutusten selkiyttäminen Ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavien ja valmentavien koulutusten selkiyttäminen Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue Elise Virnes Lähtökohta Koulutuksen ja tutkimuksen

Lisätiedot

Julkisen talouden suunnitelma vuosille 2016-2019. Alexander Stubb Talousneuvosto 9.9.2015

Julkisen talouden suunnitelma vuosille 2016-2019. Alexander Stubb Talousneuvosto 9.9.2015 Vuoden 2016 talousarvioesitys Julkisen talouden suunnitelma vuosille 2016-2019 Alexander Stubb Talousneuvosto 9.9.2015 Budjettia tehdään haasteellisessa taloustilanteessa Suomen kansantalous supistui v.

Lisätiedot

Maakuntien puheenjohtajien ja maakuntajohtajien yhteiskokous 11.4.2012 Kehysratkaisu ja kunnat. Timo Kietäväinen varatoimitusjohtaja

Maakuntien puheenjohtajien ja maakuntajohtajien yhteiskokous 11.4.2012 Kehysratkaisu ja kunnat. Timo Kietäväinen varatoimitusjohtaja Maakuntien puheenjohtajien ja maakuntajohtajien yhteiskokous 11.4.2012 Kehysratkaisu ja kunnat Timo Kietäväinen varatoimitusjohtaja Hallituksen sopeutustoimet 22.3.2012 Veronkorotuksia toteutetaan 1,5

Lisätiedot

Vuoden 2017 valtionosuudet

Vuoden 2017 valtionosuudet Vuoden 2017 valtionosuudet 29.4.2016 Kehittämispäällikkö Sanna Lehtonen Sanna.Lehtonen@kuntaliitto.fi p. 050-575 9090 Kuntakohtaiset ennakolliset valtionosuuslaskelmat 2017 Versio 29.4.2016: Kuntaliiton

Lisätiedot

Ratkaisujen Suomi Suomen kuntoon laittaminen jatkuu. Puolivälitarkastelu Pääministeri Juha Sipilä

Ratkaisujen Suomi Suomen kuntoon laittaminen jatkuu. Puolivälitarkastelu Pääministeri Juha Sipilä Ratkaisujen Suomi Suomen kuntoon laittaminen jatkuu Puolivälitarkastelu 25.4.2017 Pääministeri Juha Sipilä SÄÄSTÖT 4 mrd Identifioitu noin 4 mrd KOKONAISUUS 10 mrd TYÖLLISYYSTOIMET 2 mrd Lisätoimia tarvitaan

Lisätiedot

Valtakunnallisia näkemyksiä osaamis- ja koulutustarpeen ennakointiin. Hannele Louhelainen/ OAJ

Valtakunnallisia näkemyksiä osaamis- ja koulutustarpeen ennakointiin. Hannele Louhelainen/ OAJ Valtakunnallisia näkemyksiä osaamis- ja koulutustarpeen ennakointiin Hannele Louhelainen/ OAJ Lähtökohdat ennakointiin Talouden epävakaus Julkisensektorin rakennemuutokset mm. kuntakentän uudistaminen

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformin pääperiaatteet. Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto

Ammatillisen koulutuksen reformin pääperiaatteet. Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto Ammatillisen koulutuksen reformin pääperiaatteet Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto 26.1.2017 Mitä tavoitellaan? Ketterämpää, oikea-aikaisempaa ja joustavampaa vastaamista työ-

Lisätiedot

Paperittomana peruskoulussa. Pentti Arajärvi Paperittomat -hanke 11.4.2014

Paperittomana peruskoulussa. Pentti Arajärvi Paperittomat -hanke 11.4.2014 Paperittomana peruskoulussa Pentti Arajärvi Paperittomat -hanke 11.4.2014 Perustuslain 16.1. Jokaisella on oikeus maksuttomaan perusopetukseen. Oppivelvollisuudesta säädetään lailla. Lapsen oikeuksien

Lisätiedot

Kansalaisopistojen kuulemistilaisuus Tampere 9.10 Oulu 15.10 Helsinki 22.10. Kirsi Kangaspunta, johtaja

Kansalaisopistojen kuulemistilaisuus Tampere 9.10 Oulu 15.10 Helsinki 22.10. Kirsi Kangaspunta, johtaja Kansalaisopistojen kuulemistilaisuus Tampere 9.10 Oulu 15.10 Helsinki 22.10 Kirsi Kangaspunta, johtaja Toisen asteen koulutuksen ja vapaan sivistystyön rakenteellinen uudistaminen Taustalla julkisen talouden

Lisätiedot

Lausunto 1 (7) 18.11.2015. Eduskunta Sivistysvaliokunta, kuuleminen 19.11.2015

Lausunto 1 (7) 18.11.2015. Eduskunta Sivistysvaliokunta, kuuleminen 19.11.2015 Lausunto 1 (7) Eduskunta Sivistysvaliokunta, kuuleminen 19.11.2015 Yleistä Pyydettynä lausuntona hallituksen esityksestä eduskunnalle laeiksi varhaiskasvatuslain sekä lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon

Lisätiedot

Koulutuksellisen tasa-arvon toimenpideohjelma. Neuvotteleva virkamies Ville Heinonen

Koulutuksellisen tasa-arvon toimenpideohjelma. Neuvotteleva virkamies Ville Heinonen Koulutuksellisen tasa-arvon toimenpideohjelma Neuvotteleva virkamies Ville Heinonen Taustaa Hallitusohjelma: Sukupuolten välisiä eroja osaamistuloksissa, koulutukseen osallistumisessa ja koulutuksen suorittamisessa

Lisätiedot

Kenen oppimateriaalit? Educa 25.1.2014. Olavi Arra & Sanna Haanpää erityisasiantuntija työmarkkinalakimies Opetusalan Ammattijärjestö OAJ

Kenen oppimateriaalit? Educa 25.1.2014. Olavi Arra & Sanna Haanpää erityisasiantuntija työmarkkinalakimies Opetusalan Ammattijärjestö OAJ Kenen oppimateriaalit? Educa 25.1.2014 Olavi Arra & Sanna Haanpää erityisasiantuntija työmarkkinalakimies Opetusalan Ammattijärjestö OAJ Oppimateriaalit muutoksessa Lainsäädäntö ja opetussuunnitelman perusteet

Lisätiedot

VNS 1/2012 VP VALTIONEUVOSTON SELONTEKO VALTIONTALOUDEN KEHYKSISTÄ VUOSILLE

VNS 1/2012 VP VALTIONEUVOSTON SELONTEKO VALTIONTALOUDEN KEHYKSISTÄ VUOSILLE Lausunto 1662/90/2012 3.5.2012 Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan sivistys- ja tiedejaosto VNS 1/2012 VP VALTIONEUVOSTON SELONTEKO VALTIONTALOUDEN KEHYKSISTÄ VUOSILLE 2013-2016 Yleistä Kuntatalouden kehitysnäkymät

Lisätiedot

Syrjintäselvityksen tulokset (vielä julkaisematon) : Syrjintä koulutuksessa: Erityistarkastelussa yhdenvertaisuuden toteutuminen opintojen ohjauksessa

Syrjintäselvityksen tulokset (vielä julkaisematon) : Syrjintä koulutuksessa: Erityistarkastelussa yhdenvertaisuuden toteutuminen opintojen ohjauksessa Syrjintäselvityksen tulokset (vielä julkaisematon) : Syrjintä koulutuksessa: Erityistarkastelussa yhdenvertaisuuden toteutuminen opintojen ohjauksessa Nexhat Beqiri, Ylitarkastaja SEMINAARI: Oikeus oppimiseen

Lisätiedot

Nuorisotakuu Pasi Rentola

Nuorisotakuu Pasi Rentola Nuorisotakuu 3.9.2013 Pasi Rentola Hallitusohjelma: Jokaiselle alle 25 -vuotiaalle nuorelle ja alle 30 vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, harjoittelu-, opiskelu-, työpaja- tai kuntoutuspaikka

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus Missä nyt mennään? Pekka Järvinen STM Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen. Turvata

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2017

Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2017 Opetus- ja kulttuuriministeriö 7.10.2016 Eduskunta Hallintovaliokunta Asiantuntijalausunto jaoston kokoukseen 7.10.2016 Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2017 - Opetus- ja

Lisätiedot

Laki. Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 150/1998 vp eräiden opetustointa koskevien lakien muuttamisesta. Eduskunta,

Laki. Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 150/1998 vp eräiden opetustointa koskevien lakien muuttamisesta. Eduskunta, EV 92/998 vp - HE 50/998 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen eräiden opetustointa koskevien lakien muuttamisesta Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 50/998 vp eräiden opetustointa koskevien

Lisätiedot

Hallituksen ehdolliset lisätoimet

Hallituksen ehdolliset lisätoimet Hallituksen ehdolliset lisätoimet Ehdolliset lisäsäästöt: suoraan palkansaajiin kohdistuvia ovat työttömyysturva, vuorotteluvapaa, vanhempainvapaan lomakarttuman poistaminen eli yhteensä 202 miljoonaa.

Lisätiedot

Ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavien ja valmentavien koulutusten selkiyttäminen

Ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavien ja valmentavien koulutusten selkiyttäminen Ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavien ja valmentavien koulutusten selkiyttäminen Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue Elise Virnes Lähtökohta Koulutuksen ja tutkimuksen

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi. Mirja Hannula 20.4.2016

Ammatillisen koulutuksen reformi. Mirja Hannula 20.4.2016 Ammatillisen koulutuksen reformi Mirja Hannula 20.4.2016 Toisen asteen ammatillisen koulutuksen reformi - hallitusohjelman kirjaukset Vahvistetaan ammatillisen koulutuksen yhteiskunnallista merkitystä.

Lisätiedot

AJANKOHTAISET ASIAT. Oppilas- ja opiskelijahuoltolain sekä koulurauhapaketin toimeenpano. Seinäjoki

AJANKOHTAISET ASIAT. Oppilas- ja opiskelijahuoltolain sekä koulurauhapaketin toimeenpano. Seinäjoki AJANKOHTAISET ASIAT Oppilas- ja opiskelijahuoltolain sekä koulurauhapaketin toimeenpano Seinäjoki 5.3.2014 Rakennepoliittisen ohjelman keskeiset toimenpiteet OKM:n hallinnonalalla Muutetaan esiopetus velvoittavaksi

Lisätiedot