PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS HYVÄSSÄ HENGESSÄ JÄSENTEN ASIALLA
|
|
- Anna Alanen
- 5 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 JÄSENTIEDOTE 3 /
2 PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS HYVÄSSÄ HENGESSÄ JÄSENTEN ASIALLA 2 Päijät-Hämeen Hengitysyhdistyksen hallituksessa on tänä vuonna ollut erimielisyyksiä tehtävien sisällöstä ja tärkeysjärjestyksestä sekä päätöksentekotavoista. Tämä johti siihen, että puheenjohtaja ja kaksi jäsentä ilmoittivat eroavansa tehtävästään kesäkuussa. Tämän vuoksi kutsuttiin koolle pidetty ylimääräinen yleiskokous. Kokouksessa todettiin eroilmoitukset. Koska puheenjohtaja halusi oman asiansa käsiteltäväksi vielä erikseen, hän esitteli omat näkemyksensä, asiasta keskusteltiin ja lopuksi päätettiin hyväksyä hänen eronpyyntönsä. Hallitusta täydennettiin niin, että uudeksi puheenjohtajaksi valittiin sairaanhoitaja, kuntoutusohjaaja Pirjo Vehniäinen ja uusiksi jäseniksi Erkki Hartikainen, Kirsti Partanen ja Juhani Rautiainen. Uusien jäsenten myötä hallitukseen saatiin lisää talous- ja järjestöosaamista sekä rakennusteknistä ja sisäilmaasiantuntemusta. Nämä valinnat olivat yksimielisiä. Hallituksen muina jäseninä jatkavat Marja Ketolainen, Aimo Kuorikoski ja Mikko Myllö. Kokouksen keskustelussa evästettiin hallitusta suuntaamaan tarmonsa ristiriitojen sijasta myönteiseen toimintaan ja korostettiin paluuta toiminta-ajatuksen mukaiseen työhön: jäsenpalveluiden kehittämiseen ja edunvalvontaan. Järjestäytymiskokouksessaan hallitus valitsi varapuheenjohtajaksi Erkki Hartikaisen ja sihteeriksi Kirsti Partasen. Hallitus päätti luopua vireillä olleista vahingonkorvausvaatimuksista ja jäsenten erottamishankkeista, koska niihin ei ollut perusteita. Koska Jäsentiedotteessa 2/2018 puheenjohtajan nimissä julkaistu teksti on hämmentänyt niin jäsenistön kuin yhteistyökumppanien mieltä, hallitus päätti selkeästi ilmoittaa, että teksti ei vastaa nykyhallituksen näkemyksiä, eikä edistä yhdistyksen yhtenäisyyttä ja jäsenten yhteistoimintaa. Hallitus paheksuu erityisesti sitä, että julkisesti ja yksioikoisesti moititaan tai syytetään väärinkäytöksistä tai vahingoista ihmisiä ilman, että heitä kuultaisiin tai heille varattaisiin mahdollisuus puolustautua ja esittää oma kantansa. Vakavaksi asian tekee se, että tekstiyhteydestä heidän henkilöllisyytensä on helposti selvitettävissä. Hallitus ei myöskään koe liiton tukea painostuksena, vaan tervetulleena opastuksena ja apuna. Hallitus totesi, että nyt kun vastakkainasetteluista ja vanhojen epäolennaisuuksien kaivelusta päästään irti, on hyvä kohdata uudet haasteet yhtenäisenä ja yksissä tuumin hyvässä hengessä. Omassa työssään hallitus pyrkii avoimeen keskusteluun, yhteiseen pohdintaan ja sitoutumiseen. Syksyn osalta sovittiin jo koulutuksesta ja yhteisten pelisääntöjen valmistelusta. Uutena ajatuksena hyväksyttiin lähiaikoina tehtäväksi selvitys, jolla kartoitetaan varsinkin ikääntyneen jäsenistön tarpeita ja toiveita ja ehdotuksia yhdistyksen toiminnan kehittämiseksi. Tästä asiasta tiedottaa Marja Ketolainen jäljempänä tässä tiedotteessa. Oikein hyvää syksyn jatkoa kaikille ja tapaamisiin Pirjo Vehniäinen, hallituksen puheenjohtaja
3 Yhdistyksen yhteystiedot 3 Toimisto: Puhelin: Sähköposti: Kotisivut: Aleksanterinkatu 15 B 16, Lahti Toimiston aukioloajat: ti, ke, to, toimistosihteeri p-h.hengitys@phnet.fi Pankkiyhteys: Nordea FI Yhdistyksen hallitus ( lähtien) Vehniäinen Pirjo pj Hartikainen Erkki (uusi) vpj Ketolainen Marja Kuorikoski Aimo Myllö Mikko Partanen Kirsti (uusi) hall.sihteeri Rautiainen Juhani (uusi) Yhdistys tiedottaa: - kotisivuillamme - Uusi Lahti -lehti - Seutu4-lehdet: - Hollolan Sanomat - Orimattilan aluelehti - Nastola-lehti - Päijät-Häme Yhdistyksessä aloitetaan toimintaa yksinäisyyden ehkäisemiseksi. Jos tarvitset apua arjen askareissa tai muuten koet yksinäisyyttä ota yhteyttä yhdistykseemme, yhteishenkilönä toimii Marja Ketolainen, puh
4 VERTAISTUKIRYHMÄT 4 Vertaistukitoimintamme tarkoituksena on tavata toisia, samassa elämäntilanteessa olevia henkilöitä, saada tietoa, vaihtaa ajatuksia ja virkistyä. Ryhmäläiset suunnittelevat itse tapaamisten ohjelmat. Astma- ja Homealtistuneiden vertaistukiryhmät Ryhmien yhteiset kokoontumiset tiistaina 4.9., ja 6.11 klo toimistolla. Ryhmään ovat tervetulleita astmaa sairastavat ja homeista tai muista kosteusvauriosyistä sairastuneet. Homeryhmän vetäjänä toimii Erkki Hartikainen puh , sähköposti: soisalo@outlook.com. Erkiltä voi kysyä neuvoa erilaisissa sisäilmaan liittyvissä ongelmissa, ja hän tekee myös kotikäyntejä tarvittaessa. Astmaryhmän vetäjänä toimii Aimo Kuorikoski puh , sähköposti: aimokuo@gmail.com. UNI-klubi, uniapneaa sairastavien vertaistukiryhmä Toiminnan tarkoituksena on tavata toisia samassa elämäntilanteessa olevia uniapneaa sairastavia, saada tietoa sairaudesta ja vaihtaa ajatuksia mm. A-PAPin käytöstä ja muista arkielämän ongelmista. Ryhmä kokoontuu tiistaina ja klo yhdistyksen toimistolla Aleksanterinkatu 15 B 16, Lahti. Uni-klubin vetäjänä toimii Lauri Vehniäinen puh KAT-ryhmä, keuhkoahtaumatautia sairastavien vertaistukiryhmä Ryhmä kokoontuu joka kuukauden ensimmäinen torstai klo yhdistyksen toimistolla. Kokoontumispäivät 6.9., 4.10., ja Kat-ryhmän vetäjänä toimii Pirkko Vaittinen puh
5 Harvinaiset Hengityssairaudet 5 Harvinaisten tapaamistilaisuuksiin pyritään saamaan joko ulkopuolinen asiantuntija tai ryhmän oma teema ja ns. vertaiskeskustelua eri sairaus- ja elämäntilanteessa olevien henkilöiden kokemuksiin pohjautuen. Keskustelu ja tietojen vaihto on luottamuksellista. Ryhmä kokoontuu seuraavasti: - Lahdessa tiistaina klo Hengitysyhdistyksen toimistolla Aleksanterinkatu 15 B Heinolassa tiistaina klo 17.30, paikka HeiMo, Kauppakatu 14. Päijät-Hämeen ja Heinolan alueen ryhmänvetäjänä toimii Anu Hultamo-Rytkönen puh , sähköposti: anuliini@gmail.com. Hengitysliiton edustaja harvinaisten keuhkosairauksien osalta P-H alueella on Marika Kiikala-Siuko (Tampere) puh , sähköposti: marika.kiikala-siuko@hengitysliitto.fi. Keuhkofibroosia sairastavilla on Etelä-Suomen alueella erillinen vertaistukiryhmä, joka kokoontuu noin joka toinen kuukausi Helsingissä Hengitysliiton tiloissa, Oltermannintie 8, Helsinki. Yhteyshenkilö Jukka Kilpeläinen, puh Elämäntapamuutos -ryhmä Kokoontumiset joka kuukauden ensimmäinen keskiviikko klo yhdistyksen toimistolla Aleksanterinkatu 15 B 16, ryhmän vetäjänä toimii Marja Ketolainen. Yhdistyksen sairaanhoitajan vastaanotto Sairaanhoitaja Marja Ketolaisen vastaanotto on yhdistyksen toimistolla joka kuukauden ensimmäinen keskiviikko klo Marjan puhelinaika on joka kuukauden toinen keskiviikko klo 10 16, puh Ota yhteyttä, jos sinulla on kysyttävää tai ongelmia omahoitosi kanssa, esim. A-PAP -hoidossa. Tavoitteena terveellinen ja säännöllinen ruokavalio ja liikunta.
6 LIIKUNTA- JA PELIRYHMÄT 6 Maanantai: Kuntosaliryhmä klo Paikka Kuntoutussairaala Jalmarin kuntosali, Tarjantie 78 Ryhmät kokoontuvat välisenä aikana. Osallistumismaksu kaudelta 10 /hlö. Vetäjä Pertti Ranki, Keskiviikko: Jumppa- ja sisäpelituokio klo Tuolijumppaa, välinejumppaa, hengitysharjoituksia, venyttelyä ja lopuksi pelaamme bocciaa. Paikka Ahkera-sali, Takojankatu 10 (Sopenkorpi) Ryhmä kokoontuu välisenä aikana. Vetäjä Pertti Ranki , sekä mahdollisesti myös liikunta-alan opiskelijoita. Osallistumismaksu kaudelta 10 /hlö. Torstai: Ohjattu vesijumpparyhmä I klo Ohjattu vesijumpparyhmä II klo Paikka Hollolan uimahalli, Terveystie 8, Hollola Ryhmät kokoontuvat välisenä aikana lukuun ottamatta viikkoa 43 (syysloma). Yhteyshenkilö Pertti Ranki , ohjaajina fysioterapiaopiskelijat Lahden ammattikorkeakoulusta. Osallistumismaksu kaudelta 40 /hlö, lisäksi itse maksettava uimahallimaksu käyntikerroilta. Perjantai: Kuntosaliryhmä klo Paikka Urheilukeskus, mäkikatsomon kuntosali. Ryhmä kokoontuu välisenä aikana. Yhteyshenkilö Pertti Ranki , mahdollisesti myös liikunta-alan opiskelijoita kuntosaliohjaajina. Osallistumismaksu kaudelta 10 /hlö. Lisäksi maanantaisin: Yhdistyksemme jäsenet voivat myös osallistua Lahden Sydänyhdistyksen järjestämään ohjattuun ryhmäliikuntaan maanantaisin klo ajalla Paikka Urheilukeskus, mäkikatsomon liikuntasali Yhteyshenkilö liikuntavastaava Satu Kakko, Lahden Sydänyhdistys, puh Osallistumismaksu kaudelta 10 /hlö maksetaan Sydänyhdistykselle.
7 Korttirinki 7 Keskiviikkoisin klo kokoontuu korttirinki yhdistyksen toimistolla Aleksanterinkatu15 B 16, Lahti. Pelaamme yleensä viittäsataa. Ryhmän vetäjänä toimii Irmeli Ranta Syksyllä lisäksi seuraavia tapahtumia klo Elämäntapamuutos: aihe; mielen hyvinvointi toimistolla klo Erkki Hartikainen tulee yhdistyksemme toimistolle kertomaan kodin kemikaaliongelmista klo Elämäntapamuutos: aihe; lihaskalvon käsittely esittely, hieroja Hannu Huovinen, toimistolla klo Vuosikokous (käsitellään sääntömääräiset asiat ja liittovaltuuston vaalit) Ravintola Voiton auditorio, Salpausselänkatu 8, Lahti, kahvitus klo klo Wello2 esittely, esittelijänä Jarmo Remes, toimistolla klo Pertti Ranki järjestää Ahkerasalilla tapahtuman yhteistyössä sairaanhoitajaopiskelijoiden kanssa. Opiskelijat tekevät terveysmittauksia, mm. verenpaine, verensokeri, puristusvoima jne. PERUTTU: klo 16 A-PAP-esittely + maskit, esittelijänä Jari Illikainen (Resmed), toimistolla. ESITTELY SIIRRETTY TAMMIKUUHUN klo 16 Elämäntapamuutos-ryhmä (Joulujuhla) klo Lucian-päivä kahvit (joulukahvitus) ja valokuvanäyttely: Vanhat Valokuvat. LOPPUVUODEN TEEMAPÄIVÄT JA -VIIKOT 2018 Vuoden teema: Voimaa mielen hyvinvoinnista Lisäaikaa liikunnalle: Mieli ja liike klo Pankinportissa, Aleksi 15 sisäpiha, liikuntaa hyvällä mielellä, mehutarjoilu. Maailman keuhkoahtaumatautipäivä: Yhdessä me selvitään TÄMÄ UUSI PÄIVÄMÄÄRÄ.
8 8 MATKAT JA RETKET SILAKKAMARKKINOILLE HELSINKIIN ti , hinta 37 /henkilö hintaan sisältyvät: bussimatkat Lahti-Helsinki-Lahti + lounas Matkaohjelma: Lähtö bussilla Lahdesta Marolankadulta klo 9.00 Omaa aikaa Silakkamarkkinoilla noin klo Lounas klo Paluu Lahdessa noin Lisätietoja: Liisa Hietala puh Ilmoitt. heti toimistoon tai p-h.hengitys@phnet.fi Maksu Matkapalvelu Liisa Hietala Oy:n tilille FI viite: 6017 TEATTERIMATKA TAMPEREELLE Pe Matkaohjelma: Lähtö bussilla Lahdesta, Marolankadun turistipysäkiltä klo Esitys Tämä on ryöstö, alkaa Tampereen työväen teatterissa klo 13.00, (n. 2 h 20 min.) (sis. väliajan),paluu esityksen jälkeen, Lahdessa noin klo Hinta 69 /hlö (sis. bussimatkan ja teatterilipun Teatteriliput jaetaan bussissa. Lisätietoja Liisa Hietala puh , Ilmoitt. Hengitysyhdistyksen toimistoon puh tai p- h.hengitys@phnet.fi. Maksu Matkapalvelu Liisa Hietala Oy:n tilille mennessä: FI ,Viite: Vastuullinen matkanjärjestäjä Matkapalvelu Liisa Hietala Oy. Pidätämme oikeuden muutoksiin ja noudatamme yleisiä valmismatkaehtoja. Vaalien yhteydessä suoritetaan perinteistä lipaskeräystä vammais- ja terveystyölle. Keräykseen tarvittaisiin lipasvahteja. Mikäli olet kiinnostunut, otathan yhteyttä toimistoon puh NEUVONTAPALVELUT
9 9 Sisäilmaongelmat Sisäilmaan liittyvissä ongelmissa voit kysyä neuvoa Erkki Hartikaiselta puh ja s-posti Hän tekee myös kotikäyntejä. Hengitysliiton ylläpitämät neuvontapalvelut: Sisäilma- ja korjausneuvontapuhelin. Korjausneuvojat neuvovat homevaurioihin, ilmanvaihto-ongelmiin, rakentamiseen ja muihin sisäilmaasioihin liittyvissä kysymyksissä ma to klo 9 15 numerossa Jos puhelin on varattu, puhelu ohjautuu vastaajaan, johon voi jättää viestin. Soittaminen 0207-alkuisiin numeroihin maksaa 8,35 senttiä/puhelu + 16,69 senttiä/minuutti. Sisäilmasta sairastuneiden vertaispuhelin palvelee tiistaisin klo 9 12 ja torstaisin klo numerossa Vertaispuhelin tarjoaa sisäilmasta sairastuneille ja siitä oireileville sekä heidän läheisilleen tukea sisäilmasairauden kanssa elämiseen. Vertaispuhelimessa päivystävät liiton kouluttamat vertaisohjaajat ja sisäilmasta sairastuneet kokemustoimijat. Sosiaali- ja terveysturvan neuvontapuhelin päivystää torstaisin klo 9 12 numerossa Sosiaali- ja terveysturvan neuvontanumerosta voit kysyä esim. hengityssairaan sosiaaliturvasta ja palveluista hoidon tueksi, kuten kuntoutuksesta, tuetuista lomista ja omahoidosta. Stumppi-neuvontapuhelin tarjoaa tukea ja neuvontaa tupakoinnin lopettamista suunnitteleville ja jo lopettaneille ma ja ti klo ja to klo numerossa Puhelimeen voi soittaa nimettömänä ja siinä vastaavat terveydenhuollon ammattilaiset. Voit myös jättää soittopyynnön -sivustolla. Hometalkoot: Hometalkoot.fi -sivusto tarjoaa käytännönläheistä tietoa talojen huoltamisesta ja riskirakenteista sekä kosteus- ja homevaurioiden ennaltaehkäisystä. Sivusto palvelee kiinteistöjen ja asuinhuoneistojen omistajia, rakennusten kunnossapidosta vastaavia henkilöitä sekä asuntokauppaa harkitsevia. Yhdistys ottaa vastaan testamentteja ja lahjoituksia. Varat käytetään yhdistyksen jäsenten hyvinvoinnin edistämiseen ja tukemiseen. Ota yhteyttä toimistoon puh Toimistolla myytäviä tuotteita:
10 10 Puhalluspullo 15,00 Philips hengitysharjoituslaite Threshold PEP 25,00 Philips hengitysharjoituslaite IMT 25,00 Philips PEF- mittari 12,00 Lasten elektroninen PEF-mittari 40,00 Nenähuuhtelukannu 25,00 Jonaspro hengityssuojain 35,00 Vesipiippu 15,00 Stoppari pölynsuodatin ikkunaan 12,00 NE-KA hengitysilmalämmitin, kommandopipo 40,00 NE-KA hengitysilmalämmitin, kauluri 36,00 Jääraappa Hengitysyhdistyksen logolla 3,00 Pulssioksiometri 40,00 Onnittelu- ja suruadressit 10,00 Kuulakärkikynä Hengitysyhdistyksen logolla 3,00 Philips tilanjatke 13,00 Monitoimihuivi 15,00 Sinua tarvitaan! Jos olet kiinnostunut osallistumaan toimintaamme esim. vetämällä ryhmiä tai osallistumalla tapahtumien järjestelyihin muiden toimijoiden kanssa, ota rohkeasti yhteyttä joko soittamalla toimistolle puh , käymällä (Aleksanterinkatu 15 B 16, Lahti), tai lähettämällä sähköpostia p-h.hengitys@phnet.fi. Ovatko jäsentietosi ajan tasalla? Ole ystävällinen ja ilmoita muuttuneet yhteystietosi toimistolle, jotta saamme sinuun tarvittaessa yhteyden. Voit soittaa toimistolle numeroon tai laittaa sähköpostia p-h.hengitys@phnet.fi. Poikkea toimistolle markkinakahville! Markkinakahvit toimiston aukioloaikoina joka kuukauden ensimmäinen keskiviikko klo Tiedotamme ajankohtaisista asioista kotisivuillamme osoitteessa:
11 11 Pikkujoulua vietetään Ravintola Voittossa, Salpausselänkatu 8, lauantaina klo 16 yhdessä Heinolan Hengitysyhdistyksen kanssa. Noutopöytä 29,50. (Smetanasilliä, sitruuna silakkaa, graavia kirjolohta ja sinappikastiketta, mäti-punasipulimoussea ja mummon kurkkuja, savukalkkunasalaattia, perinteistä rosollia ja punajuurikermaa, sienisalaattia, vihersalaattia, puolukkavinegretteä, joulukinkkua ja Voiton sinappia, jouluista Fazerin leipää ja voita, porkkana- ja lanttulaatikkoa, imellettyä perunalaatikkoa, jälkiruoka: omena-kanelirahkaa ja piparkakkuja, kahvia/teetä. Jos haluat esittää ohjelmaa, otamme huomioon tämän, kun suunnittelemme ohjelmaa. Pieni paketti mukaan (n. 5 ). Ilmoittautumiset toimistolle puh tai p-h.hengitys@phnet.fi. TERVETULOA!
12 12 llman päivä on sisäilmasta sairastavien päivä. Silloin on hyvä vetää henkeä luonnossa ja nauttia luonnon omista tuoksuista.keräsimme SuomiAreenassa mielipiteitä suosikkituoksuista ja niissä korostuivat luonnon omat tuoksut kuten mäntymetsä, koivu, ruusu ja muut miedosti tuoksuvat kukat, meri, nurmikko. Miellyttäviä muistoja herättivät erilaiset mausteet (vanilja, kardemumma) ja ehdoton ykkönen oli vastaleivotun pullan tuoksu! Tuoksukeskusteluun voi osallistua tunnisteilla #suosikkituoksu #tuoksuton Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa. Kohtasimme SuomiAreenassa yli tuhat hengitysterveydestään kiinnostunutta henkilöä. Tavallisen kansan viesti oli kirkas: ylenpalttinen kemiallisten tuoksujen käyttö oli haitannut heidän elämyksiään ja osallistumista julkisissa tiloissa. Vain harva heistä oli hengityssairas tai sisäilmasta oireileva. Kuuntelimme ihmisten kokemuksia ja saimme vahvistusta sille, että tuoksuille herkistyminen lisääntyy iän myötä. Tutkitusti vahvasti tuoksuherkkiä on eniten vuotiaissa. Kannustamme jokaista suomalaista tekemään tuoksuttomuuslupauksen siitä, miten omalla kohdallaan vähentää tuoksukuormaansa! Moni sisäilmasta oireileva ja sairastava kokee usein myös herkistyneensä aiempaa selvästi enemmän ympärillään oleville kemiallisille tuoksuille, kertoo suunnittelija Sari Mäki Hengitysliitosta. Jokainen meistä voi tukea sisäilmasta oireilevia ja sairastavia kouluissa, työpaikoilla ja julkisissa tiloissa tulemalla tuoksutta paikalle. #tuoksuton-kampanja haastaa tekemään itselleen sopivalta tuntuvan #tuoksutonlupauksen. Kampanjan ydinviesti on, että luonnolliset tuoksut ovat osa elämää, ne herättävät tunteita ja muistoja. Tuoksuista saa nauttia. Keinotekoiset tuoksut ja niiden yhdistelmät vaikeuttavat hengittämistä ja lisäävät ärsytysoireita n prosentilla ihmisistä. Hengitysliitto suosittaa kiinnittämään huomiota keinotekoisten tuoksujen yhteismäärään ja lisäämään hyvinvointia vähentämällä tuoksukuormaa. Tuoksukuormaa kertyy vaatteiden pesu- ja huuhteluaineista, ihonhoito- ja kosmetiikkatuotteista, hiustenhoitotuotteista, vaatteisiin tarttuneista savu- ja tuoksujäämistä (tupakka, huonetuoksut) jne. Lisätietoja tuoksuista ja tuoksuttomuudesta: Lisätietoja: Hanna Salminen, viestintäpäällikkö, Hengitysliitto. puh Lähettäjä: Päijät-Hämeen Hengitysyhdistys ry, Aleksanterinkatu 15 B 16, Lahti Osoitelähde: jäsenrekisteri
Hyvät Päijät-Hämeen Hengitysyhdistyksen jäsenet! Toivotamme Hyvää Alkanutta Vuotta 2019!
JÄSENTIEDOTE 1 / 2019 1 Hyvät Päijät-Hämeen Hengitysyhdistyksen jäsenet! 2 Toivotamme Hyvää Alkanutta Vuotta 2019! Vuosi on vaihtunut vauhdilla. Liikuntaryhmät aloittivat jo 4.1. ja siitä eteenpäin muut
LisätiedotHengitysterveyttä & hyvää elämää!
Hengitysterveyttä & hyvää elämää! 2017 Toiminta-alueena koko Suomi Liittovaltuusto & liittohallitus 4 toiminta-aluetta 84 + 2 yhdistystä, 28 000 jäsentä Vertaistukea & toimintaa Palvelutoimintaa liki 30
LisätiedotVIRTAPIIRI 2/2018 PÄIJÄT-HÄMEEN NEUROYHDISTYS
VIRTAPIIRI 2/2018 PÄIJÄT-HÄMEEN NEUROYHDISTYS PÄIJÄT-HÄMEEN NEUROYHDISTYS Päijät-Hämeen neuroyhdistys ry toimii nimensä mukaisesti Päijät-Hämeen talousalueella. Yhdistyksen jäsenistöön kuuluu MS-tautia
LisätiedotHämeenlinnan Reumayhdistys ry
Hämeenlinnan Reumayhdistys ry Jäsentiedote 1/2017 1 HALLITUS V. 2017 Puheenjohtaja Tuiri Iso-Hollo tuiri.iso-hollo@elisanet.fi p. 050-3016043 Varapuheenjohtaja Rainer Paakkonen rainer.paakkonen@pp.inet.fi
LisätiedotLauantaina 23.5. 2015 kesän avaa KesäMäSä
JÄSENKIRJE 2/2015 1 Aurinkoista kevättä kaikille! Yhdistyksemme vuoden 2015 toinen jäsenkirje, ole hyvä. Kirjeessä vuoden toisen neljänneksen tapahtumat aikatauluineen sekä kerhojemme yhteystiedot. Lauantaina
LisätiedotMikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014
Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Syksy, ole tervetullut nyt koivut keltakultaa loistaa auringossa, pihlajat on pelkkää purppuraa ja vaahterassa ruskalehdet
LisätiedotHarvinaiset-verkosto
Harvinaiset-verkosto verkosto Mitä aukkoja harvinaissairaan palveluissa? Hanna Eloranta varapuheenjohtaja Harvinaiset-verkosto 20 jäsenyhteisöä, joiden toiminnassa on edustettuina useita harvinaisia sairaus-
LisätiedotAloitamme yhdistyksemme toimintoja kerhojen, liikuntaryhmien, laskiaisretken ja vuosikokouksen merkeissä.
Pohjois-Savon AVH-yhdistys JÄSENKIRJE Tulliportinkatu 52 (II kerros) 1/2016 70110 KUOPIO 15.1.2016 HYVÄT JÄSENET Aloitamme yhdistyksemme toimintoja kerhojen, liikuntaryhmien, laskiaisretken ja vuosikokouksen
LisätiedotTOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA
TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA Päivitetty 06.07.2015 HEINÄKUU 2015 Avoinna tiistaisin ja perjantaisin klo 10-13 Salla Harteelan taulunäyttely Ti 21.7. Päättyy ilmoittautuminen Pöytyän teatterin esitykseen
LisätiedotMerituulen koulun oppimis- ja työympäristön laadun seurantatyöryhmä
PÖYTÄKIRJA Merituulen koulun oppimis- ja työympäristön laadun seurantatyöryhmä Aika 2.10.2017 klo 15 Paikka Merituulen koulu, Urheilutie 3 Osallistujat Sari Wilhola, sivistys- ja hyvinvointi (15:08 alkaen)
LisätiedotKimmeltävien hankien ja huurteisen luonnon kauneutta kaikille! Terveisin,
Turun Seudun Epilepsiayhdistys ry TOIMISTO AVOINNA: Vartiokuja 1 20700 TURKU tiistai keskiviikko 9:00 15:00 Puh. (02) 231 9632 torstai 9:00 17:00 e-mail: toimisto@tsey.fi Internetsivut: www.tsey.fi torstaikerhoiltaisin
LisätiedotSATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014
1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki
LisätiedotLOKAKUU Tervetuloa! Puh
Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen
LisätiedotTOIMINTA- KALENTERI Päivitetty
TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty 10.11.2016 Tuolijumppa Olohuoneessa torstaisin klo 12.00-12.30 vapaaehtoisemme ohjauksessa ja jumpan jälkeen on kahvittelua, ei osall.maksua! Kuntosalivuorot Loimaalla Tuulensuun
LisätiedotJOULUKUU Tervetuloa! Puh
Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen
LisätiedotROIHUVUOREN SEURAKUNTA PÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA 11/2012 SEURAKUNTANEUVOSTO Tulisuontie HELSINKI. Tammisalon kirkko, Väylänrinne 1, Helsinki
1 ROIHUVUOREN SEURAKUNTA PÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA 11/2012 SEURAKUNTANEUVOSTO Tulisuontie 2 00820 HELSINKI Kokousaika Tiistaina 30.10.2012 kello 18.00 Kokouspaikka Tammisalon kirkko, Väylänrinne 1, 00830 Helsinki
LisätiedotOpas harvinaistoiminnasta
Opas harvinaistoiminnasta Hengitysliiton tarkoituksena on edistää hengitysterveyttä ja hengityssairaan hyvää elämää. 2 Harvinaiset Hengitysliiton harvinaistoiminta Hengitysliiton harvinaistoiminta edistää
LisätiedotMARRASKUU Tervetuloa! Puh
Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen
LisätiedotJÄSENTIEDOTE 2/2015. Lahden Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry. Tässä tiedotteessa
Lahden Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry JÄSENTIEDOTE 2/2015 Tässä tiedotteessa Yhdistyskuulumiset... 2 Hallituksen kokoukset... 2 Toimiston kesäloma... 2 Lahden Seudun me itse... 2 Vapaa-ajan toiminta...
LisätiedotAurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille!
Jäsenkirje 3/2014 Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Vaikka saamme vielä nauttia kesästä, yhdistyksen syyskausi lähtee täysin purjein käyntiin jo elokuussa. Kuukausittaiset jäsenillat kutsuvat omine
Lisätiedotwww.loimaanseudundiabetes.net loimaanseudundiabetes@gmail.com Yhdistyksen puh.nro 0400-169046 Löydät meidät myös facebookista! Jäsentiedote syksy 2017 Tule mukaan yhdistyksen toimintaan! Jäseneksi voit
LisätiedotPohjois-Savon AVH-yhdistys ry Tulliportinkatu 25 B 20 II krs pihan puoli 2/2015 70100 KUOPIO 13.4.2015 HYVÄT JÄSENET
Pohjois-Savon AVH-yhdistys ry JÄSENKIRJE Tulliportinkatu 25 B 20 II krs pihan puoli 2/2015 70100 KUOPIO 13.4.2015 HYVÄT JÄSENET PÄIVYSTYSAJAT TOIMISTOLLA Kuukauden ensimmäinen maanantai klo 12.00-14.00
LisätiedotHELSINGIN INVALIDIEN YHDISTYS RY
HELSINGIN INVALIDIEN YHDISTYS RY Helsingin Invalidien Yhdistys ry (HIY) Perustettu vuonna 1938 HIY:ssä on noin 1700 jäsentä (2017) HIY edistää fyysisesti vammaisten henkilöiden yhdenvertaisuutta ja valvoo
LisätiedotKivipuron hyvinvointipalvelut. Kevät 2017
Kivipuron hyvinvointipalvelut Kevät 2017 fysioterapia toimintaterapia kuntoutusjaksot jalkahoito hieronta hemmottelupäivä liikuntaryhmät harrasteryhmät asiantuntijaluennot Liikuntaryhmät Kivipurossa LIIKUNTARYHMÄT
LisätiedotTervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista:
Sulkasato Iisalmi Jäsentiedote 1 /2017 Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Pelivuorot: Sulkasadon pelivuorot pelataan Kirkonsalmen
LisätiedotLeija-hanke. 10.3.2014 Ryhmänohjaajakoulutus Reetta Pauni ja Tarja Janhunen
Leija-hanke 10.3.2014 Ryhmänohjaajakoulutus Reetta Pauni ja Tarja Janhunen YVPL Yhden Vanhemman Perheiden Liitto ry Olemme lastensuojelujärjestö Yhden Vanhemman Perheiden Liitto ry on lastensuojelujärjestö,
LisätiedotSyksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.
Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.
LisätiedotHenkeä liikuntatoimintaan! Helin kesä Veera Farin, suunnittelija Janne Haarala, liikunnan suunnittelija Hengitysliitto
Henkeä liikuntatoimintaan! Helin kesä 16. -18.6.2017 Veera Farin, suunnittelija Janne Haarala, liikunnan suunnittelija Hengitysliitto Liikunnan puolesta 30 vuotta Liikuntatoiminnan yleisavustus, OKM, 1988
LisätiedotTorstaina 4.6. Puolustusvoimain lippujuhlan päivä
TOIMINTAOHJELMA 1.6.-7.6.2015 PALVELUKESKUS AVOINNA; MA-TO 7.30-15.00, PE 7.30-15.00 ja LA 7.30-12.00 PALVELUKESKUS SIIRTYY KESÄAIKAAN! SULJEMME 1.6.-30.8. MAANANTAISTA PERJANTAIHIN KLO 15.00. Maanantaina
LisätiedotAlkaa 12.9 klo , jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, Kajaani
Alkaa 12.9 klo 13 14.30, jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, 87100 Kajaani Alkaa12.9, 24.10, 21.11, klo10 11.30 Alkaa 13.9 jatkuen 27.9, 11.10, 25.10, 8.11, 22.11,
LisätiedotHENGITYSLIITON HARVINAISTOIMINTA Harvinaista hengityssairautta sairastavan tuki. Marika Kiikala-Siuko suunnittelija Hengitysliitto ry
HENGITYSLIITON HARVINAISTOIMINTA Harvinaista hengityssairautta sairastavan tuki Marika Kiikala-Siuko suunnittelija Hengitysliitto ry Harvinaisuuden määrittelyä Euroopan unionin määritelmä: enintään 500
LisätiedotSYYSKUU Tervetuloa! Puh
Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen
LisätiedotSISÄLLYSLUETTELO. Opaste toimistoomme: Jarrumiehenkatu. Käynti pihan puolelta. Junailijankatu Hämeenkatu 7 A. Kela. Kirkko.
SISÄLLYSLUETTELO Yleistä 2 Hallituksen jäsenet 2 Jäsenedut 3 Hoitovuorokausikorvaus 3 Kuntoutus/Kurssitoiminta 4 Tukihenkilötoiminta 5 Keskusteluillat 6 Osaston toiminta 7 Liikuntaa syöpäpotilaille 8 Yhteystiedot
LisätiedotOstopalveluna toiminimi Aquasa:lta, opettajana toimii Sari Saarinen.
VUOSISUUNNITELMA 2005 LIIKUNTATOIMEN JÄRJESTÄMÄSTÄ OHJATUSTA TOIMINNASTA 1. UIMAKOULUT 1. Uimakoulut uimahalleissa Liikuntatoimi järjestään vuoden aikana Lauritsalan uimahallissa lasten alkeis-, jatko-
Lisätiedot1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA YLEISTÄ
1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 1. YLEISTÄ SF-Caravan Ydin-Häme ry on perustettu Tuusulassa 19.11.2011 Kantele Caravan nimellä. Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin
LisätiedotSeniorikerho / Päiväkerho SYYSVUOSIKOKOUS
JÄSENKIRJE 4/2016 JÄSENTIEDOTE 4/ 31.10.2016 Seniorikerho / Päiväkerho Yhdessä Jyväskylän Seudun Invalidien kanssa. Ma 14.11 klo 13.00 Matarankatu 4, 3. krs. Jyväskylän ammattiopistolta Pirjo Hassi- Tolzitoliou
LisätiedotKESKI-SUOMEN NEUROYHDISTYS RY JÄSENTIEDOTE 3/2015
s KESKI-SUOMEN NEUROYHDISTYS RY JÄSENTIEDOTE 3/2015 Sääntöuudistuksen myötä 40-vuotiaan yhdistyksemme nimi on nyt muuttunut Keski-Suomen neuroyhdistys ry:ksi. Uusi nimi kuvaa paremmin jäsenistöämme, joka
LisätiedotPieksämäen kaupungin erityisliikunta. syksy 2019 kevät 2020
Pieksämäen kaupungin erityisliikunta syksy 2019 kevät 2020 ERITYISLIIKUNTA Erityisliikunnan (= soveltava liikunta) ryhmät on tarkoitettu henkilöille, joiden vamman, sairauden tai muun toimintakyvyn heikentymisen
LisätiedotYHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018 Maanantai 1.1. 12.00-12.30 Katsotaan yhdessä Tasavallan presidentin uudenvuodenpuhe, TV1 / Tarjolla pientä naposteltavaa Tiistai 2.1. 10.30-11.15
LisätiedotTapahtumakalenteri syksy 2017
Tapahtumakalenteri syksy 2017 Päivitetty viimeksi 30.8.2017 Muutoksia ja täydennyksiä tulossa, seuraa ilmoittelua Kalenteri päivitetään seuraavan kerran syyskuussa * - linkki nettisivuille Päivä & aika
LisätiedotYhdistyksen toiminnan esittely
Yhdistyksen toiminnan esittely Oulun Seudun yhden Vanhemman Perheet ry on valtakunnallisen Yhden Vanhemman Perheiden liitto ry:n jäsenyhdistys joka toimii Oulun seudulla, pitäen sisällään seuraavat kunnat
LisätiedotRauman MTY Friski Tuult ry. Jäsenkirje 5/2015
Rauman MTY Friski Tuult ry Jäsenkirje 5/2015 Rauman MTY Friski Tuult ry Eteläkatu 7 A 4-5 26100 Rauma puh (02) 821 1065 www.friskituult.fi friski@friskituult.fi RAUMAN MTY FRISKI TUULT RY 1 Sisällys Yhdistyksen
LisätiedotHelmi toukokuun tapahtumat ja toimintakalenteri ja yhteyshenkilöt
Helmi toukokuun tapahtumat ja toimintakalenteri ja yhteyshenkilöt Aikoihin voi tulla muutoksia. Seuraa ilmoitteluamme Hämeen Sanomissa ja Kaupunkiuutisissa. Tapahtumat ovat Hyvinvointikeskuksessa, Hallituskatu
LisätiedotPoimintoja kesän ohjelmasta:
Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo
LisätiedotYhdistysviesti
1 Yhdistysviesti 5-2018 Tärkeimmät: Onhan ensi syksyn 2019 tilavaraukset kunnossa? Olohuone joulutauolla 13.12.2018-13.1.2019! Onko teillä ideoita ilmassa? Uutiset... 2 Joulutauko 13.12.2018-13.1.2019...
LisätiedotTOIMINTA- KALENTERI
TOIMINTA- KALENTERI 01.02. 30.04.2018 Kuntosalivuorot Loimaalla Tuulensuun Palvelukeskuksessa os. Huvilakatu 32 ovat tiistaisin klo 19.30-20.30 ja torstaisin klo 14.00-15.00, nimi kansioon Omaishoitajien
LisätiedotSu klo Uudenkaupungin Teatteriin, Kullervontie 11, Uusikaupunki, (Aquarius) Musikaali Katri Helena (Laura Rinne)
Jäsenkirje 3/2018 Su 21.10. klo 13.00 Uudenkaupungin Teatteriin, Kullervontie 11, Uusikaupunki, (Aquarius) Musikaali Katri Helena (Laura Rinne) Katri Helenan tarina on suomalainen, niin suomalainen, että
LisätiedotHAKA GYM RY:N JÄSENTIEDOTE KESÄLLE 2012
HAKA GYM RY:N JÄSENTIEDOTE KESÄLLE 2012 Hei! Tässä Haka Gym ry:n jäsentiedote kaikille jäsenille! Tiedotteesta löydät tietoa mm. kesän jumppa- tarjonnasta sekä leikkikenttä- ja kesäkerhoista. Muistuttelemme
LisätiedotKoska yhdistyksen toiminta jatkuu jälleen normaaliin tapaan, perimme jäsenmaksut kuluvalta vuodelta elokuun aikana.
Etelä-Hämeen lihastautiyhdistys ry Jäsenkirje, heinäkuu 2017 Yhdistyksen toiminta jatkuu ALS-vertaistukitapaaminen Lahdessa Kutsu kolmen yhdistyksen kesäpäiville Lihastautiliiton fysioterapeutti Lahdessa
LisätiedotYHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 Lauantai 1.12. 12.00-13.00 Iloa musiikista Ohjaajana Marjatta Aarne Sunnuntai 2.12. 16.00-19.00 Aava Iranilaisten naisten liikunta- ja vertaistukiryhmä
LisätiedotYHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018 Perjantai 1.6. 13.15-14.15 KEINUPUISTON KEVÄTJUHLA, Juhlitaan kesää ja aurinkoa yhdessä! Kevätjuhlassa jaetaan henkilökunnalle todistukset kuluneesta
LisätiedotYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA
1(3) YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2016 1 Kokouksen avaus Jari Pekkola toivotti jäsenet tervetulleeksi vuoden 2016 vuosikokoukseen ja avasi kokouksen. 2 Kokouksen järjestäytyminen Kokouksen puheenjohtajaksi
LisätiedotTervetuloa viihtymään!
Maanantai Lempeä seniorijooga 9.00 10.30 Käsityökerho 9.00 12.00 Nyplääjät 9.00 12.30 Sydänyhdistyksen kerho 10.30 12.00 Parittomat viikot Kabinetti Ystäväpiiri 13.00 15.00 18.2.-13.5. Jalkaklubi 13.30
LisätiedotTurun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila
Turun NNKY Kevät 2019 Juliana Laurila Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a Puheenjohtajan tervehdys Hei, Kädessäsi on Turun NNKY:n kevätviesti, jonka myötä toivotamme Sinut
LisätiedotYhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin.
Yhdessä enemmän Ei jätetä ketään yksin. Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Vapaaehtoistoiminta ja auttaminen tuottavat iloa ja tekevät onnelliseksi Onnelliseksi voit tehdä monella tavalla. Yksi tapa on tulla
LisätiedotTiedotteen asiat luettavissa myös yhdistyksemme internet-sivuilla: www.salonreumayhdistys.fi. Olemme facebookissa, käy tykkäämässä
Salon Reumayhdistys ry. JÄSENTIEDOTE 1/2013 Tiedotteen asiat luettavissa myös yhdistyksemme internet-sivuilla: www.salonreumayhdistys.fi Olemme facebookissa, käy tykkäämässä Salon Reumayhdistys ry. Yrjönkatu
LisätiedotKESÄKUU Tervetuloa! Puh Amurin TEON TUPA ry. Yhteistyössä: Kohtaamispaikka ikäihmisille Tampereen Amurissa
Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen
LisätiedotHELMIKUU Tervetuloa! Puh Avoinna:
Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen
LisätiedotToimintakalenteri 2019
3.12.2018 1 (6) Toimintakalenteri Järjestökoulutukset 57. Helin kesä 7.-9.6., Mukana muutoksessa jäsen voimavarana, Kankaanpää Ryhdistä yhdistystä -verkkokurssi (yhdessä Invalidiliiton kanssa) 18.2.-31.3.
LisätiedotNAISAGRONOMIEN VUOSIKOKOUS FAZER KEKSEILLÄ TIISTAINA
Naisagronomien jäsenkirje 2/2014 28. lokakuuta 2014 HYVÄ NAISAGRONOMI Syksy on jo pitkällä ja pian on taas vuosikokouksen aika, toivottavasti pääset osallistumaan. Kaipaamme myös ajatuksiasi ja toiveitasi
LisätiedotPieksämäen kaupungin erityisliikunta. Syksy 2018 Kevät 2019
Pieksämäen kaupungin erityisliikunta Syksy 2018 Kevät 2019 ERITYISLIIKUNTA Erityisliikunnan (= soveltava liikunta) ryhmät on tarkoitettu henkilöille, joiden vamman, sairauden tai muun toimintakyvyn heikentymisen
LisätiedotJÄSENKIRJE 1/2017. Rauman MTY Friski Tuult ry. Eteläkatu 7 A 4-5, Rauma puh. (02) ,
JÄSENKIRJE 1/2017 Rauman MTY Friski Tuult ry Eteläkatu 7 A 4-5, 26100 Rauma puh. (02) 821 1065, www.friskituult.fi, friski@friskituult.fi Sisällys Sääntömääräinen Kevätkokous... 2 Kirpputori matka Poriin
LisätiedotKUTSU AVAJAISIIN 22.9.
1 KUTSU AVAJAISIIN 22.9. POHJOIS-IIN KOULUN UUDEN KOULURAKENNUKSEN AKOLAN JA VIRKKULAN UUDEN KEVYENLIIKENTEEN VÄYLÄN LIIKUNNALLISEEN AVAJAISTAPAHTUMAAN lauantaina 22.9.2018 klo 10.00-13.00 POHJOIS-IIN
LisätiedotAlkaa klo , jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, Kajaani
Alkaa 9.1.2018 klo 13 14.30, jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, 87100 Kajaani Alkaa 9.1. jatkuen 6.2., 6.3., 3.4., klo10 11.30 Paikka: entinen Osuuspankki Alkaa 10.1.
LisätiedotKoulukatu 51 B, Vaasa
J Ä S E N K I R J E S Y K S Y 2 0 1 9 JÄSENYHTEISÖ MAHIS Y H D E S S Ä, E R I K S E E N, Y H T E I S Ö L L I S E S T I, Y K S I L Ö L L I S E S T I Koulukatu 51 B, 65100 Vaasa YHTEYSTIEDOT T O I M I N
LisätiedotJÄSENTIEDOTE 4 / 2014
JÄSENTIEDOTE 4 / 2014 Kuva Jaana Boström: Alastaro 3.10.2014 Tuttujen tuvan edustalta Kuva Jaana Boström: Toimiston kaktus keräsi voimaa taloyhtiön pihalla aidan vieressä ja 23.10.2014 kukinta oli todella
LisätiedotUudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011
Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 1 SISÄLLYS 1. YHDISTYKSEN TOIMINNAN TAVOITTEET 2 2. HALLITUS JA SEN KOKOONTUMINEN 2 3. JÄSENTOIMINTA 2 4. JÄRJESTÖ- JA PAIKALLISOSASTOTOIMINTA 3 5. OPISKELIJATOIMINTA
LisätiedotVuosikokouspöytäkirja
Vuosikokouspöytäkirja RKL Naisten klubin vuosikokous 2012 Paikka: Aika: Läsnä: Hanasaaren kurssikeskus kokoustila Stig (2 krs.) lauantaina 17. marraskuuta 2012 klo 16.00 alkaen, Helena Railama, Marja Aaltonen,
LisätiedotVIRTAPIIRI 2/2017 PÄIJÄT-HÄMEEN NEUROYHDISTYS
VIRTAPIIRI 2/2017 PÄIJÄT-HÄMEEN NEUROYHDISTYS PÄIJÄT-HÄMEEN NEUROYHDISTYS Päijät-Hämeen neuroyhdistys ry toimii nimensä mukaisesti Päijät-Hämeen talousalueella. Yhdistyksen jäsenistöön kuuluu MS-tautia
LisätiedotTiVoLin viestintä. Seuran www-sivujen päivitysvastaavat. rahastonhoitaja, toimialavastaavat. Kiva-, Aili-, ja Lanu työryhmät
TiVoLin viestintä Seuran www-sivujen päivitysvastaavat Seuratoiminnan työryhmä Projektien työryhmät Johtokunta: pj, sihteeri, rahastonhoitaja, toimialavastaavat Kiva-, Aili-, ja Lanu työryhmät Valmentajat,
LisätiedotERITYISLIIKUNTAKALENTERI
ERITYISLIIKUNTAKALENTERI Syksy 2015-kevät 2016 Erityisliikuntakalenterista löydät Loviisan eri toimijoiden järjestämät liikuntaryhmät, jotka soveltuvat pitkäaikaissairaiden, eri vammaisryhmien ja toimintakyvyltään
LisätiedotHUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2018 VUOSIKERTOMUS
HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2018 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Huittisten Seudun Invalidit ry:n pääpiste sijoittuu kaupunkiin neljän tien risteyksessä, josta matkataan Poriin, Tampereelle, Turkuun ja
Lisätiedot3 /17./.1.2008. Varkauden Sotainvalidien TOIMINTASUUNNITELMA V. 2008
1 3 /17./.1.2008 Varkauden Sotainvalidien TOIMINTASUUNNITELMA V. 2008 Neuvontapalvelu: Huolehditaan yhdessä Kyyhkylän kuntoutussairaalan palveluneuvojan kanssa siitä, että jokainen osaston jäsen, puoliso
LisätiedotELOKUU Tervetuloa! Puh
Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen
LisätiedotJÄSENTIEDOTE 2/2012 JHL 012
JÄSENTIEDOTE 2/2012 JHL 012 Hyvääsyksynalkuakaikillejäsenillemme! KävimmeelokuunlopussaretkelläPorvoossajaHangossa.Oliupeasääjamuutenkin reissuolionnistunut.kuvassaistunmustionlinnankartanonportaikolla.enollutkäynytsiellä
LisätiedotHUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS
HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoitus on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina jäseninä
LisätiedotKUTSU. 19,50 /hlö (vain viralliselta edustajalta) Päiväkahvi
1 (7) KUTSU LIONSPIIRI 107-H:n VUOSIKOKOUKSEEN JA -JUHLAAN Paikka: Kummun koulu Kummunkatu 15, 83500 OUTOKUMPU Ohjelma: 09.30 10.00 Aamukahvi piirihallituksen osanottajille 10.00 12.00 Piirihallituksen
LisätiedotYHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018 Keskiviikko 1.8. 13.30-14.30 Puistokonsertti: Lauluryhmä Urhot Laulu kuuluu kaikille, niin myös edelleen tälle seitsenmiehiselle porukalle. Urhoja
LisätiedotTOIMINTASUUNNITELMA 2006 2007
TOIMINTASUUNNITELMA 2006 2007 TEEMAT Kansainvälinen teema: Liiton teema: Piirin teema: Klubin teema: Taidolla tavoitteisiin Skickligt goda resultat Passion to Excel Turvallinen tulevaisuus En trygg framtid
LisätiedotJätä yhteystietosi ja lyhyt kuvaus omaishoitotilanteestasi niin saatamme ottaa piankin yhteyttä kummittelun merkeissä.
OMAISHOITAJAT OPISKELIJOITA! Yhdistyksemme aloittaa yhteistyön TAMK:n kanssa ensi vuoden alussa. Hyvän yhteistyön toteutumiseksi tarvitsemme lisää omaishoitopareja ja perheitä, jotka ovat valmiit ottamaan
LisätiedotAlkaa klo , jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, Kajaani
Alkaa 11.9.2018 klo 13 14.30, jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, 87100 Kajaani Alkaa 11.9.2018 klo10 11.30, jatkuen 9.10., 6.11. ja 5.12. Paikka: Osuuspankin talo,
LisätiedotTOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA
TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA Päivitetty 24.01.2014 Tapahtumia tulee koko ajan lisää ja toimintakalenteria päivitetään säännöllisesti, nouda aina uusin päivitetty Olohuoneesta! Vertaisryhmissä keskustellaan
LisätiedotOikeustieteiden ainejärjestö. Aika: 5.1.2014 klo 17.00 Paikka:Kauppakatu 23, 80100 Joensuu. Paikalla:
Itä-Suomen yliopisto Oikeustieteiden ainejärjestö Legio Ostiensis ry Esityslista Hallituksen järjestäytymiskokous Aika: 5.1.2014 klo 17.00 Paikka:Kauppakatu 23, 80100 Joensuu Paikalla: Buket Yüksel Tuulia
LisätiedotYHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla tammikuu 2019
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla tammikuu 2019 Seuraava Yhdessä vireä arki -kehittämisiltapäivä on 6.2.2019 klo 13.30 Tule mukaan suunnitelmaan ja toteuttamaan Keinupuiston lähitoria! Tiistai
LisätiedotYlöjärven kaupungin liikuntapalvelut
Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut Kesä 2019 Uimahallin aukiolot ja tapahtumat Uimahalli ja kuntosali Toukokuun poikkeusaukiolot ti 30.4. suljetaan klo 18.00 1.5. VAPPU suljettu ke 29.5. suljetaan klo
LisätiedotMielenvireys ry:n. Jäsentiedote 4/2016
Mielenvireys ry:n Jäsentiedote 4/2016 Taas eletään vuoden pimeintä aikaa. Loppuvuosi tuo mukanaan erilaisia tapahtumia ja juhlia. Mielenvireydessä vietämme mm. mielenterveysviikkoa, kynttilätapahtumaa,
LisätiedotTAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN!
TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! 2 PÄÄKIRJOITUS Kommodori Heimo Valtonen Joulu on vietetty ja vuosi vaihdettu. Hyvää alkanutta vuotta kaikille! Vielä on kuitenkin aikaa
LisätiedotKymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry. Toimintakertomus
Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry Toimintakertomus 2015 Sisällys 1. Yhdistyksen tarkoitus 1 2. Hallitus 1 3. Yhdistyksen kokoukset 1 4. Toiminta 2 5. Tiedottaminen 2 6. Talous 3 1 1. YHDISTYKSEN
LisätiedotRYHMÄKALENTERI. Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä
RYHMÄKALENTERI Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä 2018 Sisällys Lukijalle... 2 Aijjoos-toiminta... 3 Eläkeliiton Evijärven yhdistys ry... 3 Eteläpohjalaiset Kylät ry... 3 Järviseudun
LisätiedotHUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2014 VUOSIKERTOMUS
HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2014 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoituksena on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina
LisätiedotDIAKONIAJOHTOKUNTA 05.02.2015 1/2015
DIAKONIAJOHTOKUNTA 05.02.2015 1/2015 Aika: Torstai 05.02.2015 klo 17.00-18.47 Tarjoilu klo 16.45 alkaen Paikka: Vanhankirkon sali, Kirkkotie 2 liite sivu 2 KOKOUKSEN AVAUS 1 2 LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS
LisätiedotLapin Martat ry:n tiedote 7/2012 10.12.2012
Lapin Martat ry:n tiedote 7/2012 10.12.2012 1. Kohti joulua 2. Lapin Martat ry:n hallitus 2013 3. Vuoden marttayhdistys 4. Taitoavainkoulutukset 5. Vuoden 2013 teemavuoden sisältö 6. Joululahjavinkkejä
LisätiedotMälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)
1/5 Vuosikokouksen 2014 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet ja suvun toiminnasta kiinnostuneet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle
LisätiedotTOIMISTO: HALLITUS: JÄSENMAKSU:
JÄSENKIRJE 2/2010 Pohjois-Pohjanmaan epilepsiayhdistys ry Isokatu 47, 90100 Oulu, 4 krs. Puh. 044 287 1136 pp.epilepsia@luukku.com http://epilepsia.fi/pohjois_pohjanmaa TOIMISTO: Yhdistyksen toimisto sijaitsee
LisätiedotTOIVAKKA AUTOURHEILUKERHO RY. PÖYTÄKIRJA 1 (4) TOIVAKKA. 1 Kerhon puheenjohtaja Martti Liukkonen avasi kokouksen.
TOIVAKKA AUTOURHEILUKERHO RY. PÖYTÄKIRJA 1 (4) 41660 TOIVAKKA 11.9.1999 SYYSKOKOUS Aika 11.9.1999 klo 15.00 16.35 Paikka Hirsiaho, Huikko Läsnä 21 jäsentä (osanottajaluettelo liitteenä) 1 Kokouksen avaus
LisätiedotPaikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5
KAUPAN ESIMIESVETERAANIT RY VUOSIKOKOUS Pöytäkirja Aika 1.9.2015 kello 18.30 Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5 Läsnä Liitteessä 6 mainitut 43 henkilöä 1. Kokouksen avaus
LisätiedotRYHMÄKALENTERI. Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä
RYHMÄKALENTERI Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä Kevät 2017 Lukijalle Tähän Ryhmäkalenteriin on koottu tietoa Evijärven alueella toimivista ikäihmisille suunnatuista ryhmistä.
LisätiedotSuunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu.
JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma MALLI Toimintasuunnitelmasta yleisesti Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma
Lisätiedot1. Kokouksen avaaminen Kokouksen puheenjohtajana toimiva hallituksen puheenjohtaja avasi kokouksen kello 18:08.
Esityslista Robin Hood ry Hallituksen kokous 5/2015 Aika: 29.9.2015 kello 18 Paikka: Tuulimäen väestönsuoja, Itätuulenkuja 9, Espoo Läsnä: Jaakko Setälä Anne Lantee Jukka Karvonen Seppo Hätönen Jarkko
LisätiedotMikäli numerosta ei vastata, jätä yhteistietosi merkkiäänen jälkeen vastaajaan, niin soitamme sinulle.
Pohjois-Savon aivohalvausyhdistys ry JÄSENKIRJE 3/2013 Tulliportinkatu 25 B 2.krs. pihan puoli 70100 Kuopio 27.8.2013 Hyvät jäsenet Aurinkoinen, lämmin kesä alkaa olla muistoissamme. Toivon, että olette
Lisätiedot