Lapin Martat ry:n tiedote 7/

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lapin Martat ry:n tiedote 7/2012 10.12.2012"

Transkriptio

1 Lapin Martat ry:n tiedote 7/ Kohti joulua 2. Lapin Martat ry:n hallitus Vuoden marttayhdistys 4. Taitoavainkoulutukset 5. Vuoden 2013 teemavuoden sisältö 6. Joululahjavinkkejä 7. Vuoden 2013 kurssitilauslomake 8. Järjestöpaitojen tilaaminen 9. Kesän 2013 retki ja pohjoisten piirien marttapäivä 10. Marttavalmuskan aukioloajat 11. Lapin Martat ry:n yhteystiedot 12. Toimintakalenteri syys-joulukuu 1. Kohti joulua Lapin alkutalvi on näyttänyt meille moninaiset puolensa: on saatu vettä, räntää ja lunta; järvien ja jokien pinnat jääpeitettäkin pakkaspäivien myötä. Marraskuisena lauantaina pidettiin Lapin Marttojen syyskokous. Paikalla oli kaikkiaan 25 virallista kokousedustajaa sekä 21 muuta osallistujaa. Kokouksen valinnoista on tuonnempana tässä tiedotteessa. Syksyn aikana on perustettu kaksi uutta marttayhdistystä Lappiin: Pelkosenniemen Martat ry ja Kemijärven Mies-Martat ry. Onnittelut molempiin yhdistyksiin ja antoisaa toimintaa! Kokonaisjäsenmäärän kehitys näyttää olevan positiivinen Lapissa; olette tehneet hyvää työtä yhdistyksissä. Erilaisten toimintatoiveiden huomioiminen ja uusien jäsenten mukaan ottaminen ovat erinomainen pohja järjestötoiminnassa. Kaikkea ei tarvitse osata opitaan yhdessä! Me Lapin Martat olemme erittäin mielellämme mukana yhdistysten arjessa ja juhlassa; yhteistyö ja kanssakäyminen ovat rikkaus, jota vaalimme tarkasti. Kohtaamiset ja ajatustenvaihto vievät eteenpäin ja antavat pohjaa arvokkaalle marttatyölle. Martoissa on arjen mahdollisuus! Hyvää Joulua! Leila Leila Sarajärvi, toiminnanjohtaja

2 2. Lapin Martat ry:n syyskokous Lapin Martat ry:n syyskokous pidettiin Rovaniemellä lauantaina Kokouksessa käsiteltiin sääntöjen määräämät asiat. Lisäksi kokouksessa täydennettiin hallitusta; erovuoroisten hallituksen jäsenten tilalle valittiin 4 hallituksen jäsentä ja 2. varajäsen. Erovuoroisina olivat Raija Niemelä Kemijärven Martoista (4 kautta täynnä), Minna Siilasvuo Turtolan Martoista (4 kautta täynnä), Sari Niemisalo Lapin Yliopiston Martoista ja Terttu Tikkala Kemin Martoista. Hallitukseen valittiin vuosille Sinikka Koivuranta Napapiirin Martoista, Ritva Lampela Keminmaan Martoista, Sari Niemisalo Lapin Yliopiston Martoista ja Eeva Suikkanen Kemijärven Martoista sekä 2. varajäseneksi Pirjo Mylläri Syväsenvaaran Martoista. Hallituksessa jatkavat Marja-Leena Alatalo Turtolan Martoista, Liisa Eloranta Rovaniemen Marttayhdistyksestä, Sinikka Kangas Hautajärven Martoista ja Irma Lappalainen Kemijärven Martoista sekä 1. varajäsenenä Liisa Tolonen Alakorkalon Martoista. 3. Vuoden 2012 Marttayhdistys Vuoden marttayhdistys valitaan kahden vuoden välein. Lapin Martat ry:n hallitus on valinnut vuoden 2012 marttayhdistykseksi Kemin Martat ry:n. Perusteluina olivat mm. seuraavat: yhteistyö muiden järjestöjen kanssa liittyen maahanmuuttajanaisten kotoutumiseen, yhteistyö kaupungin kanssa liittyen kaupunkilaisten terveyskasvatuksen edistämiseen; medianäkyvyys sekä aktiivinen toiminta. 4. Taitoavainkoulutus Kannustamme yhdistysten jäseniä taitoavainsuorituksiin. Lisätietoja taitoavainkoulutuksesta saa erikoisneuvoja Eeva-Maija Laurilalta (puh ); hän tulee mielellään kertomaan taitoavaimista yhdistyksiin ja opastaa taitoavainsuorittajia tarvittaessa. 5. Vuoden 2013 teemavuoden sisältö Marttojen vuosien Hidastamalla hyvinvointiin sisältönä vuonna 2013 on Hyvinvointia luonnosta ja ympäristöstä. Neuvonnan vaikuttamisen painopisteet ovat terveyden edistäminen, ympäristön viihtyisyys, ihmisten hyvinvointi ja kestävä kehitys. Kauha&Kukkaro teema sisältää neljä valtakunnallista teemaviikkoa: Kala, Puutarhan hyötyviljely ja huonekasvit, Sadonkorjuu ja Ekologinen kodinhoito. 6. Joululahjavinkkejä Toimitilassamme Marttavalmuskassa on myynnissä monipuolista kotitalouteen liittyvää kirjallisuutta: mm.: Martan joulukirja (27 ); Kodin hyvä arki ainutlaatuinen ruokakirja ja kodinhoidon opas (esim. omaan kotiin muuttaville) (39 ); Martan kasviskeittiö (26 ). Keittiöpyyhe Martat-logolla 100 % pellavaa (15, Lapin Kankureiden laatutuote) luomusaippua (kahvi tai kaura) 2 /kpl. Lapin Martat ry:n omaa tuotantoa!

3 Syksyllä painatettuja Nanson ns. toimistopaitoja (kuva alla) on vielä jonkin verran saatavilla. Paitaa on kahta eri väriä: fuksian punainen ja tumman sininen. Hinta on 39 euroa/kpl, tai yhdistyksille 35 euroa/kpl vähintään 10 kpl:n kertatilaus (yksi lasku). Lisätietoja Leilalta puh , Huom! Postitse toimitettaviin tuotteisiin lisätään toimituskulut. 7. Vuoden 2013 kurssitilauslomake Erillisenä liitetiedostona on vuoden 2013 kurssitilauslomake. Pyydämme kurssivarauksianne mahdollisimman varhaisessa vaiheessa kurssiaikataulun sovittamiseksi. Aina kannattaa tiedustella sopivaa aikaa! 8. Järjestöpaitojen tilaaminen Viime keväänä oli mahdollisuus tilata ensimmäistä kertaa Marttaliiton uudistuneita järjestövaatteita (sinivalkoruudulliset). Marttaliitosta on tullut tieto, että paitoja ei kyetä toimittamaan toistaiseksi, koska yhteistyökumppanimme, joka on hoitanut kangastilaukset ja varastoinnin puolestamme on keskeyttänyt toimintansa toistaiseksi ja palaa sopimusasioihin tammikuussa Ilmoitamme uudesta aikataulusta yhdistyksille heti, kun saamme Marttaliitosta uutta tietoa. 9. Vuoden 2013 kesäretki ja pohjoisten piirien marttapäivä Keski- ja Etelä-Pohjanmaan Martat järjestävät ensi kesänä, lauantaina 8.6. marttapäivän Ylivieskassa. Suunnittelemme päivän yhteyteen kesäretkeä siten, että lähtö olisi perjantaiaamuna ja paluu sunnuntai-iltana. Tarkempaa tietoa laitamme retkestä seuraavissa tiedotteissa. 10. Marttavalmuskan aukioloajat Marttavalmuska on avoinna maanantaisin klo 12 16, perjantaisin klo 9 12 sekä muina aikoina aina, kun joku henkilökunnastamme on paikalla. Jos tulet asioimaan muina päivinä kuin maanantaina tai perjantaina, etenkin jos tulet kauempaa, varmistathan etukäteen, että olemme paikalla. 11. Lapin Martat ry:n yhteystiedot: Osoite Rovakatu 13, Rovaniemi sähköpostiosoite lapin.toimisto(at)martat.fi etunimi.sukunimi(at)martat.fi Puhelinnumerot: toiminnanjohtaja Leila Sarajärvi, erikoisneuvoja Eeva-Maija Laurila neuvoja Anna-Liisa Tikkanen Otamme mielellään vastaan toiveita toimintaan liittyen!

4 Joulurauhaa ja hyvää alkavaa vuotta 2013 toivottavat Eeva-Maija, Anna-Liisa ja Leila ****************************************************************** Toimintakalenteri tammi-kesäkuu 2013 Vuokraamme astioita, teemme pitopalvelua ja kursseja tilauksesta Lisätietoja puh , Ilmoittautumiset kursseille viikkoa ennen, puh tai Peruutukset viimeistään vuorokautta ennen kurssia. TAMMIKUU klo Lasten kokkikurssi I, klo 17 Lasten kokkikurssi II, klo Turinamartat HELMIKUU klo 18 Kasviksia kehiin ruokakurssi, klo Lasten kokkikurssi I, klo 17 Lasten kokkikurssi II, klo 18 Gluteeniton leivonta, klo Turinamartat MAALISKUU klo 10 Lasten hiihtolomaviikon kokkikurssi, klo Monikulttuurisuuden päivä klo Lasten kokkikurssi I, klo 17 Lasten kokkikurssi II, klo Pistokkaiden vaihtopäivä klo Turinamartat HUHTIKUU 8.4. KLO 18 Limppua, patonkia röpörieskaa leivontakurssi, klo Lasten kokkikurssi I, klo 17 Lasten kokkikurssi II, klo Turinamartat klo 18 Gluteeniton leivonta, 18

5 TOUKOKUU 6.5. klo 18 Voileipäkakkukurssi, klo 18 Täytekakkukurssi, klo Lasten kokkikurssi I, klo 17 Lasten kokkikurssi II, klo Turinamartat KESÄKUU klo 10 Lasten kesäloman kokkikerho I, klo 15 Lasten kesäloman kokkikerho II, Pohjoisten piirien marttapäivä Ylivieskassa Perennojen vaihtopäivä (aika ilm. myöhemmin) Päivitämme toimintakalenteriamme kotisivuillamme ja ilmoitamme Lapin Kansan lauantain seurapalstalla Toiminnanjohtaja Leila Sarajärvi puh Erikoisneuvoja Eeva-Maija Laurila puh Neuvoja Anna-Liisa Tikkanen puh sähköpostit muotoa

Lapin Martat ry:n tiedote 6/2012 5.10.2012

Lapin Martat ry:n tiedote 6/2012 5.10.2012 Lapin Martat ry:n tiedote 6/2012 5.10.2012 1. Kohti talvea 2. Kokouskutsu: Lapin Martat ry:n syyskokous 10.11. 3. Ehdokkaiden ennakkoasettelu Lapin Martat ry:n hallituksen jäsenten ja varajäsenen vaaliin

Lisätiedot

Kuinka pitkä on kukonaskel? Siinäpä kysymys ja tieteellinen pulma, jota meillä ratkottiin tämän joulun tietämillä.

Kuinka pitkä on kukonaskel? Siinäpä kysymys ja tieteellinen pulma, jota meillä ratkottiin tämän joulun tietämillä. Lapin Martat ry:n tiedote 1/2013 1. Puheenjohtajan tervehdys 2. Lapin Martat ry:n hallitus 2013 3. Vuoden 2013 teemavuoden sisältö 4. Jäsenmäärä 1.1.2013 5. Marttojen uudistuneet kotisivut 6. Lomakkeiden

Lisätiedot

Lapin Martat ry:n tiedote 7/2015

Lapin Martat ry:n tiedote 7/2015 Lapin Martat ry:n tiedote 7/2015 1. Vuosikokousterveiset 2. Taitoavaimet 3. Jäsenhankinta 4. Sampoapteekin kahvitus 5. Taidemaistiaiset 6. Kuteet kiertoon tapahtuma 7. Monikulttuurinen Basaari 8. Tiedotteen

Lisätiedot

HINNASTO 2015. Etelä-Karjalan Martat ry Y-tunnus 0215705-2. Toimituskulut lisätään lähetettäviin tilauksiin. Pidätämme oikeudet hinnanmuutoksiin.

HINNASTO 2015. Etelä-Karjalan Martat ry Y-tunnus 0215705-2. Toimituskulut lisätään lähetettäviin tilauksiin. Pidätämme oikeudet hinnanmuutoksiin. 31.12.2014 HINNASTO 2015 Toimituskulut lisätään lähetettäviin tilauksiin. Pidätämme oikeudet hinnanmuutoksiin. YHDISTYSTARVIKKEET alv euroa sisältää ALV % Myyntihinta Kunniakirja 0 Veroton myynti AVL 4

Lisätiedot

Marttaliiton terveisiä ja ajankohtaisia asioita Uudenmaan piiristä. Kevätkokous 25.4.2013

Marttaliiton terveisiä ja ajankohtaisia asioita Uudenmaan piiristä. Kevätkokous 25.4.2013 Marttaliiton terveisiä ja ajankohtaisia asioita Uudenmaan piiristä Kevätkokous 25.4.2013 Hidastamalla hyvinvointiin -teemakampanja 2011-2013 Aiheena 2013: Hyvinvointia luonnosta ja ympäristöstä Neuvonnan

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

Liitteenä kokouspaperit annettaviksi kokousedustajalle.

Liitteenä kokouspaperit annettaviksi kokousedustajalle. Helsinki 3.4.2013 Liitteenä kokouspaperit annettaviksi kokousedustajalle. Uudenmaan Martat ry kevätkokous 24.4.2013 klo 18 Ilmoittautumiset 16.4.2013 mennessä Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen,

Lisätiedot

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu.

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu. JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma MALLI Toimintasuunnitelmasta yleisesti Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

MARTTA- TOIMINTA. Kotitalousneuvonta Ruoka ja ravitsemus Kodin talous ja kuluttaja-asiat Kodinhoito Kotipuutarha ja ympäristö

MARTTA- TOIMINTA. Kotitalousneuvonta Ruoka ja ravitsemus Kodin talous ja kuluttaja-asiat Kodinhoito Kotipuutarha ja ympäristö SINUSTAKO MARTTA HISTORIA Marttajärjestö syntyi vuonna 1899. Suomessa elettiin tuolloin kansallisen heräämisen, naisasialiikkeen ja kansanvalistustyön aikaa. Lucina Hagmanin aloitteesta perustettu naisyhdistys

Lisätiedot

Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2016

Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2016 Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2016 Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2016 Tampereella Tietoa yhdistyksille Hyvä jäsenyhdistys ja tukipiiri, tapaamme toukokuussa

Lisätiedot

Yhdessä oleminen ja kohtaaminen turvallisuutta luovana tekijänä turvallisuutta luovana Marttaliitto tekijänä ry

Yhdessä oleminen ja kohtaaminen turvallisuutta luovana tekijänä turvallisuutta luovana Marttaliitto tekijänä ry Yhdessä oleminen ja kohtaaminen turvallisuutta luovana tekijänä Yhdessä oleminen Pirkko Elomaa-Vahteristo ja kohtaaminen 21.10.2010 turvallisuutta luovana Marttaliitto tekijänä ry Pirkko Elomaa-Vahteristo

Lisätiedot

115 vuotta. Uudenmaan Martat ry 85 vuotta. Anne Lempinen

115 vuotta. Uudenmaan Martat ry 85 vuotta. Anne Lempinen 115 vuotta Uudenmaan Martat ry 85 vuotta Anne Lempinen Uudenmaan Martat 85 vuotta Tuodaan juhlavuosi osaksi arkea Juhlavuotta tuodaan monin tavoin ja erilaisin tapahtumin esille tavoitteena on, että juhlavuosi

Lisätiedot

TEAM FINCHEVAL RY TOIMINTALINJA 2015

TEAM FINCHEVAL RY TOIMINTALINJA 2015 1 TEAM FINCHEVAL RY 2 JOHDANTO Toimintalinja on laadittu Suomen Ratsastajainliiton seurakehittämisohjelman mukaisesti vuodelle 2015. Toimintalinjasta käy ilmi asioita, jotka ovat seurallemme tärkeitä ja

Lisätiedot

KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo

KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo KUOPIO, TAMMIKUU 2013 16.1.2013 18-19.15 24.1.2013 18 19.15 klo Teemailta 1 Voimaa ja valoa talven sihteeri 29.1.2013 18 20 pimeyteen, Pirkko Ulmanen 30.1.2013 18 19.15 PIELAVESI, TAMMIKUU 2013 Maanantai

Lisätiedot

Vuosikokous 18.4.2015

Vuosikokous 18.4.2015 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Vuosikokous 18.4.2015 MARTOISSA ON ARJEN MAHDOLLISUUS TEEMA 2016 Teemakausi 2014-2016 Martoissa on arjen mahdollisuus jatkuu viimeisen vuoden. Tarjoamme tietoja ja taitoja sujuvaan

Lisätiedot

18.2.2013 Herttoniemenrannan Marttojen toimintasuunnitelma vuodelle 2013 Vuosikokous 18.2.2013

18.2.2013 Herttoniemenrannan Marttojen toimintasuunnitelma vuodelle 2013 Vuosikokous 18.2.2013 1 18.2.2013 Herttoniemenrannan Marttojen toimintasuunnitelma vuodelle 2013 Vuosikokous 18.2.2013 Toiminta-ajatus Toimintaympäristö Herttoniemenrannan Martat on aikaansaava ja vuorovaikutteinen marttayhdistys,

Lisätiedot

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille!

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Jäsenkirje 3/2014 Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Vaikka saamme vielä nauttia kesästä, yhdistyksen syyskausi lähtee täysin purjein käyntiin jo elokuussa. Kuukausittaiset jäsenillat kutsuvat omine

Lisätiedot

Hallitus Ilmoittautumiset kokoukseen ja sämpyläkahville 12.3.mennessä! Jokunen teatterilippu vielä jäljellä, ilmoitt. helmikuun loppuun mennessä.

Hallitus Ilmoittautumiset kokoukseen ja sämpyläkahville 12.3.mennessä! Jokunen teatterilippu vielä jäljellä, ilmoitt. helmikuun loppuun mennessä. Lapin Martat tiedote 2/2014 1. Lapin Marttojen kevätkokous 5.4.2014 2. Taitomerkkien hinnoittelu muuttui 3. Ansio- ja vuosimerkit 4. Yhdistysten perustamisvuodet 5. Martat neulovat sukkia nuorille 6. Arkistointi

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI ALKUVUODELLE 2016 Jyväskylän KaupunkiMartat ry. "Asenne ratkaisee, taidot tulevat bonuksena"

TOIMINTAKALENTERI ALKUVUODELLE 2016 Jyväskylän KaupunkiMartat ry. Asenne ratkaisee, taidot tulevat bonuksena TOIMINTAKALENTERI ALKUVUODELLE 2016 Jyväskylän KaupunkiMartat ry "Asenne ratkaisee, taidot tulevat bonuksena" Nuorekas Jyväskylän KaupunkiMartat ry on perustettu vuonna 2003. Jäsenistömme koostuu eri ikäisistä

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2/2015. Lahden Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry. Tässä tiedotteessa

JÄSENTIEDOTE 2/2015. Lahden Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry. Tässä tiedotteessa Lahden Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry JÄSENTIEDOTE 2/2015 Tässä tiedotteessa Yhdistyskuulumiset... 2 Hallituksen kokoukset... 2 Toimiston kesäloma... 2 Lahden Seudun me itse... 2 Vapaa-ajan toiminta...

Lisätiedot

Meikäläisiä Satakunnasta

Meikäläisiä Satakunnasta Meikäläisiä Satakunnasta syystiedote 2014 päivitys 17.9.2014 Meikäläisiä Satakunnassa on kehitysvammaisten Me Itse ry:n aktivistien sekä MEKA TV toiminnoissa osallistuvien meikäläisten yhteinen työnimi.

Lisätiedot

31.8.2011 VANH 15 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 16 VANH 16 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 16

31.8.2011 VANH 15 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 16 VANH 16 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 16 3/2011 31.8.2011 Asiat VANH 15 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 16 VANH 16 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 16 VANH 17 OSALLISTUMINEN KANGASALAN SEUDUN SYDÄNYHDISTYKSEN JÄRJESTÄMÄÄN SYYSTAPAHTUMAAN

Lisätiedot

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä

Lisätiedot

Uudenmaan Martat ry SYYSKOKOUS ESITYSLISTA

Uudenmaan Martat ry SYYSKOKOUS ESITYSLISTA Uudenmaan Martat ry SYYSKOKOUS ESITYSLISTA Aika: lauantai 21.11.2015 Paikka: Satakuntatalon Kiltasali, Lapinrinne 1, Helsinki klo 9.30 klo10.45 klo 12.00 klo 13.00 Ilmoittautuminen ja kokousedustajien

Lisätiedot

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Syksy, ole tervetullut nyt koivut keltakultaa loistaa auringossa, pihlajat on pelkkää purppuraa ja vaahterassa ruskalehdet

Lisätiedot

AVAINVIESTIT. Tekemisen ilo Onnistumisen elämys Yhteisöllisyys ja jakaminen Uuden oppiminen

AVAINVIESTIT. Tekemisen ilo Onnistumisen elämys Yhteisöllisyys ja jakaminen Uuden oppiminen POP UP -MARTTATAPAHTUMAT AVAINVIESTIT Tekemisen ilo Onnistumisen elämys Yhteisöllisyys ja jakaminen Uuden oppiminen PUHEEN TYYLI Iloinen Konstailematon Ystävällinen JA SÄVY I N H I M I L L I N E N, I H

Lisätiedot

TUUSULAN SENIORIT RY:N TIEDOTE SENIORIT TALVI-KEVÄT 2016 TAPAHTUMAKALENTERI

TUUSULAN SENIORIT RY:N TIEDOTE SENIORIT TALVI-KEVÄT 2016 TAPAHTUMAKALENTERI TUUSULAN SENIORIT RY:N TIEDOTE SENIORIT TALVI-KEVÄT 2016 TAPAHTUMAKALENTERI vko 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 7.1. 12.1. 21.1. 26.1. 4.2. 9.2. 18.2. 23.2. 3.3. 8.3. 16.3. 14.1. 28.1. 9. -10.2. 25.2. 10.3. 17.3.

Lisätiedot

Ohessa ohjeita henkilökohtaisen avustajan työsuhteeseen liittyen. Ohjekirje on hyvä antaa myös avustajan/-jien luettavaksi.

Ohessa ohjeita henkilökohtaisen avustajan työsuhteeseen liittyen. Ohjekirje on hyvä antaa myös avustajan/-jien luettavaksi. HYVÄ HENKILÖKOHTAISEN AVUSTAJAN TYÖNANTAJA Ohessa ohjeita henkilökohtaisen avustajan työsuhteeseen liittyen. Ohjekirje on hyvä antaa myös avustajan/-jien luettavaksi. Tuntilistat Työnantajat palauttavat

Lisätiedot

SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS. 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on SUOMEN SÄVELTÄJÄT r.y.

SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS. 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on SUOMEN SÄVELTÄJÄT r.y. SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on SUOMEN SÄVELTÄJÄT r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki. 3 Yhdistyksen tarkoitus

Lisätiedot

Tässä on seurallenne Hevosjalostusliiton kevätkokouksen materiaali.

Tässä on seurallenne Hevosjalostusliiton kevätkokouksen materiaali. Pohjois-Karjalan 13.4.2010 Hevosjalostusliitto ry Tervehdys! Tässä on seurallenne Hevosjalostusliiton kevätkokouksen materiaali. Kokous pidetään Joensuun raviradalla pääkatsomossa tiistaina 4.5. Kokous

Lisätiedot

Pyöris pyöräilynystävät ry. Toiminan kertomus 2011 1/4 Tummalla,toteutunut

Pyöris pyöräilynystävät ry. Toiminan kertomus 2011 1/4 Tummalla,toteutunut Pyöris pyöräilynystävät ry. Toiminan kertomus 2011 1/4 sihteeri Tummalla,toteutunut PYÖRÄILY HARRASTUKSENA Pyöräilyn harrastaminen on löytänyt paikkansa Lapinlahdella työpaikkojen,yhdistysten ja koulujen

Lisätiedot

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205 Toimintakalenteri Lokakuu-Marraskuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja

Lisätiedot

Kannuksen Kotiseutupäivät Kotiseutupäivillä yhdistystä edustivat Ritva Niemikorpi, Martti Määttä ja Leila Keski-Korpi.

Kannuksen Kotiseutupäivät Kotiseutupäivillä yhdistystä edustivat Ritva Niemikorpi, Martti Määttä ja Leila Keski-Korpi. Jäsentiedote 11.10.2010 Iloiset syksyn toivotukset jäsenistöllemme! Vaikka viimeiset lehdet putoilevatkin jo puista, ei yhdistyksemme siirry talviunille. Porhallamme iloisesti kohti joulua ja syksyn ja

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

Keski-Suomen Yrittäjänaiset:

Keski-Suomen Yrittäjänaiset: Tervehdys kaikille ihanat Yrittäjänaiset. Vuosi alkaa olla lopuillaan ja on aika pikkuhiljaa rauhoittua Joulun viettoon, kukin tavallaan. Mennyt vuosi yhdistyksellämme oli varsin vaiherikas lukuisine tapahtumineen

Lisätiedot

Jotta osaamme varata ruokaa kaikille, pyydämme ilmoittautumaan juhliin viimeistään

Jotta osaamme varata ruokaa kaikille, pyydämme ilmoittautumaan juhliin viimeistään Tammikuu 2016 ITSENÄISYYSPÄIVÄJUHLA VELKUALLA SUNNUNTAINA 6.12.15 SANAJUMALANPALVELUS KIRKOSSA 11.00 Pirkko Tavio, Leena Flander ja Reini Koivusalo Kunniakäynnti sankarihaudoilla ja seppeleenlasku JUHLA

Lisätiedot

Aloitamme yhdistyksemme toimintoja kerhojen, liikuntaryhmien, laskiaisretken ja vuosikokouksen merkeissä.

Aloitamme yhdistyksemme toimintoja kerhojen, liikuntaryhmien, laskiaisretken ja vuosikokouksen merkeissä. Pohjois-Savon AVH-yhdistys JÄSENKIRJE Tulliportinkatu 52 (II kerros) 1/2016 70110 KUOPIO 15.1.2016 HYVÄT JÄSENET Aloitamme yhdistyksemme toimintoja kerhojen, liikuntaryhmien, laskiaisretken ja vuosikokouksen

Lisätiedot

SUOMEN SOTAVETERAANILIITTO RY:N - FINLANDS KRIGSVETERANFÖRBUND RF:N SÄÄNNÖT

SUOMEN SOTAVETERAANILIITTO RY:N - FINLANDS KRIGSVETERANFÖRBUND RF:N SÄÄNNÖT SUOMEN SOTAVETERAANILIITTO RY:N - FINLANDS KRIGSVETERANFÖRBUND RF:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Sotaveteraaniliitto ry, ruotsiksi Finlands Krigsveteranförbund rf. Näissä säännöissä

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminnan viikko 1.- 7.12.2008 Kumppanuuskeskuksessa

Vapaaehtoistoiminnan viikko 1.- 7.12.2008 Kumppanuuskeskuksessa Vapaaehtoistoiminnan viikko 1.- 7.12.2008 Kumppanuuskeskuksessa Vapaaehtoistoiminnan viikko 1. - 7.12.2008 Oulussa Viikon aikana tehdään vapaaehtoistoimintaa tunnetuksi osallistumisen väylänä ja mielekkään

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton.. piiri ry, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä piiri.

Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton.. piiri ry, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä piiri. 1 ELÄKELIITTO RY:N PIIRIEN MALLISÄÄNTÖ Yhdistysrekisterin ennakkotarkastus 26.4.2012 Hyväksytty XVII liittokokouksessa 6.6.2012.piirin säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton.. piiri

Lisätiedot

A-Kiltojen Liiton syyspäivät ja syyskokous

A-Kiltojen Liiton syyspäivät ja syyskokous A-Kiltojen Liiton syyspäivät ja syyskokous 24. 25.10.2015 Kylpylähotelli Kunnonpaikka, Siilinjärvi Kokouksen asialista on tämän kutsun liitteenä. A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät pidetään 24. 25.10.2015

Lisätiedot

Vuoden 2011 vuosikokouksessa tehtyjen valintojen mukaan hallituksen jäsenet ja varajäsenet olivat;

Vuoden 2011 vuosikokouksessa tehtyjen valintojen mukaan hallituksen jäsenet ja varajäsenet olivat; 17.8.2011 Jäsenkirje 2/2011 Hyvää loppu kesää! Vuosikokous pidettiin Helsingissä 11.3.2011. Puheenjohtajaksi seuraavaksi kolmivuotiskaudeksi valittiin Pekka Honkanen ja kansainvälisenä sihteerinä toimivaksi

Lisätiedot

Tehtävä 1. Suunnitellaan ja toteutetaan martoille puolen sivun ilmoitus Helsingin Sanomiin viikolle 35

Tehtävä 1. Suunnitellaan ja toteutetaan martoille puolen sivun ilmoitus Helsingin Sanomiin viikolle 35 Tehtävä 1. Suunnitellaan ja toteutetaan martoille puolen sivun ilmoitus Helsingin Sanomiin viikolle 35 Tehtävä 1. Suunnitellaan ja toteutetaan martoille puolen sivun ilmoitus Helsingin Sanomiin viikolle

Lisätiedot

MARTAT ry:n MALLISÄÄNNÖT

MARTAT ry:n MALLISÄÄNNÖT 1 MARTAT ry:n MALLISÄÄNNÖT Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue 1. Yhdistyksen nimi on Pohjois-Karjalan Martat ry, josta käytetään näissä säännöissä nimitystä piiri. Piirin kotipaikka on Joensuu, ja se kuuluu

Lisätiedot

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Toimintakertomus vuodelta 2013 Nykytila: Yhdistyksemme jäsenmäärä kasvoi 14.11.1013 lähes kaksinkertaiseksi, kun Helsingin sosiaaliviraston henkilöstö

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta voimavarana Pohjois-Karjalan järjestöpäivät 14. 15.11.2014. Marjahelena Salonen, kehitysjohtaja Marttaliitto ry

Vapaaehtoistoiminta voimavarana Pohjois-Karjalan järjestöpäivät 14. 15.11.2014. Marjahelena Salonen, kehitysjohtaja Marttaliitto ry Vapaaehtoistoiminta voimavarana Pohjois-Karjalan järjestöpäivät 14. 15.11.2014 Marjahelena Salonen, kehitysjohtaja Marttaliitto ry Hyvinvoinnin, yhteisöllisyyden ja taloudellisen hyödyn lisäksi vapaaehtoistoiminnalla

Lisätiedot

KoLVI Kouvolan LVI-yhdistys, KoLVI ry

KoLVI Kouvolan LVI-yhdistys, KoLVI ry Syyskokouksen pöytäkirja, verkkoversio 1. (3) SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2015 Aika: 11.11.2015 klo 17.30 Paikka: Ravintola Nevillen Kammari, Kouvola Läsnä: 15 jäsentä 1. Kokouksen avaus KoLVIn puheenjohtaja

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso

JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Hyvät Rauhanturvaajat, Taas on vuosi vaihtunut. Yhdistys piti syyskokouksensa ilman suurempia

Lisätiedot

SUOMEN HOLLANNINPAIMENKOIRAT RY TOIMINTAKERTOMUS, VUOSI 2005

SUOMEN HOLLANNINPAIMENKOIRAT RY TOIMINTAKERTOMUS, VUOSI 2005 SUOMEN HOLLANNINPAIMENKOIRAT RY TOIMINTAKERTOMUS, VUOSI 2005 YHDISTYKSEN KOKOUKSET Kevätkokous 13.3.2005 Tampereella Vanhan Kirjastotalon tiloissa. Paikalla 14 äänivaltaista jäsentä. Käsiteltiin sääntömääräiset

Lisätiedot

Mitä sosiaalityö on? Keskosvanhempien yhdistys Kevyt MLL Meilahden yhdistys ry 2009

Mitä sosiaalityö on? Keskosvanhempien yhdistys Kevyt MLL Meilahden yhdistys ry 2009 Mitä sosiaalityö on? Keskosvanhempien yhdistys Kevyt MLL Meilahden yhdistys ry 2009 MItä sosiaalityö on? Keskoslapsen vanhemmille, Kevyt-yhdistys on teettänyt tämän pienen tietopaketin keskosvanhempien

Lisätiedot

Maaseudun uusi aika -yhdistyksen jäsenkirje 1/2016

Maaseudun uusi aika -yhdistyksen jäsenkirje 1/2016 Maaseudun uusi aika -yhdistyksen jäsenkirje 1/2016 23.3.2016 Keväinen tervehdys kaikille MUAn jäsenille! Kevät keikkuen tulevi ja niin myös Mua-yhdistyksen keväinen jäsenkirje. Tässä kirjeessä on tietoa

Lisätiedot

1 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen sekä kokouksen avaus.

1 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen sekä kokouksen avaus. JOENSUUN JÄÄKARHUT RY Mäntyniementie 1, 80220 Joensuu SEURAN SYYSKOKOUS 2007 PÖYTÄKIRJA AIKA Keskiviikko 21.11.2007 klo 18.30 PAIKKA Mäntyniementie 1, Karhu-Sali 1 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

AIKAMUODOT. Perfekti

AIKAMUODOT. Perfekti AIKAMUODOT Perfekti ???! YLEISPERFEKTI Puhumme menneisyydestä YLEISESTI, mutta emme tiedä tarkasti, milloin se tapahtui Tiesitkö, että Marja on asunut Turussa? Minä olen käynyt usein Kemissä. Naapurit

Lisätiedot

Maaseudun uusi aika -yhdistyksen jäsenkirje 3/2015

Maaseudun uusi aika -yhdistyksen jäsenkirje 3/2015 Maaseudun uusi aika -yhdistyksen jäsenkirje 3/2015 15.12.2015 Jouluinen tervehdys kaikille MUAn jäsenille! Tässä vuoden viimeisessä jäsenkirjeessä on tietoa Maaseudun uusi aika -yhdistyksen ajankohtaisista

Lisätiedot

RAUDANMAAN MAA- JA KOTITALOUSNAISTEN SÄÄNNÖT

RAUDANMAAN MAA- JA KOTITALOUSNAISTEN SÄÄNNÖT 1(6) RAUDANMAAN MAA- JA KOTITALOUSNAISTEN SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Raudanmaan maa- ja kotitalousnaiset, joka toimii rekisteröimättömänä yleishyödyllisenä yhdistyksenä osana valtakunnallista

Lisätiedot

etos Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Oulun seutu ry:n sähköinen tiedote 2/2013

etos Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Oulun seutu ry:n sähköinen tiedote 2/2013 etos Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Oulun seutu ry:n sähköinen tiedote 2/2013 Tiedotamme etoksella ajankohtaisia jäsentapahtumia, tuomme esille ajankohtaisia teemoja ja alueemme sosiaalialaa koskevia

Lisätiedot

LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016. Raahen nuorisotoimi

LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016. Raahen nuorisotoimi LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016 Raahen nuorisotoimi Sisältö Sisältö: Nuorisotoimen tervehdys Nuorisotoimen tapahtumat Nuorisotilojen aukioloajat Kaupunginlahden liikennepuisto Järjestöjen tarjonta Nuorisotoimen

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Suomen työnohjaajat ry. Sen kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alueena koko maa.

Yhdistyksen nimi on Suomen työnohjaajat ry. Sen kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alueena koko maa. Suomen työnohjaajat ry SÄÄNNÖT 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen työnohjaajat ry. Sen kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alueena koko maa. 2. Toiminnan tarkoitus ja toiminnan laatu Suomen

Lisätiedot

Vuoden 2013 Tammikuu - Heinäkuu ampumavuorot ja tapahtumat

Vuoden 2013 Tammikuu - Heinäkuu ampumavuorot ja tapahtumat Vuoden 2013 Tammikuu - Heinäkuu ampumavuorot ja tapahtumat Vuoro / 4 pvm klo rata tapahtuma ilmoittaudu Numero TAMMIKUU Vuoroja pistooli r2 12.1.2013 klo.9-12 pist2 viikkovuoro Ke 9.1 0400 13 12004 1 pistooli

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN TYÖSUUNNITELMA JANAKKALAN KUNTA PIKKUNIITUN VUOROPÄIVÄKOTI

VARHAISKASVATUKSEN TYÖSUUNNITELMA JANAKKALAN KUNTA PIKKUNIITUN VUOROPÄIVÄKOTI VARHAISKASVATUKSEN TYÖSUUNNITELMA JANAKKALAN KUNTA 2012 2013 PIKKUNIITUN VUOROPÄIVÄKOTI Työsuunnitelma hyväksytty:..20 Päiväkodin johtaja Johtokunnan puheenjohtaja Työsuunnitelman toteutuksen arviointi:..20

Lisätiedot

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007 Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007 Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 Sekakuoroliitto järjestää perinteiset Sekakuoropäivät ensi maaliskuussa Helsingissä. Tapahtuma alkaa lauantaina

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimiala

Tekninen ja ympäristötoimiala Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Pohjois-Suomen Kiinteistöyhdistys ry. Sen kotipaikka on Oulu kaupunki. Yhdistyksen toimialue on entinen Oulun lääni.

Yhdistyksen nimi on Pohjois-Suomen Kiinteistöyhdistys ry. Sen kotipaikka on Oulu kaupunki. Yhdistyksen toimialue on entinen Oulun lääni. 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pohjois-Suomen Kiinteistöyhdistys ry. Sen kotipaikka on Oulu kaupunki. Yhdistyksen toimialue on entinen Oulun lääni. 2 TARKOITUS JA TOIMINTAMUODOT Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012 SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa toiminnanjohtaja Hulda Ahoseen: executive.officer@bridgefinland.com VERSIO 1.12.2011 SBL:n hallitus on vahvistanut sitovasti

Lisätiedot

TIEDOTE 3 / 2013. Etelä-Karjalan Martat ry 4.9.2013 1(6)

TIEDOTE 3 / 2013. Etelä-Karjalan Martat ry 4.9.2013 1(6) 1(6) Etelä-Karjalan Martat ry 4.9.2013 TIEDOTE 3 / 2013 1. Puheenjohtajan tervehdys 2. Syyskokous 2.1. Syyskokouskutsu 2.2. Ehdokkaiden ennakkoasettelu piirin hallituksen jäsenten vaalissa 3. Kurssit ja

Lisätiedot

7 Palvelualueiden lääkäripalvelujen terveyskeskuslääkärin viran täyttäminen. Päätös

7 Palvelualueiden lääkäripalvelujen terveyskeskuslääkärin viran täyttäminen. Päätös Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (11) 7 Palvelualueiden lääkäripalvelujen terveyskeskuslääkärin viran täyttäminen HEL 2014-006944 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti koulutuksen, työkokemuksen

Lisätiedot

MYYRAS VIIRILÄN OMAKOTIYHDISTYS RY/MYRAS VIIRILÄ EGNAHEMSFÖRENING RF

MYYRAS VIIRILÄN OMAKOTIYHDISTYS RY/MYRAS VIIRILÄ EGNAHEMSFÖRENING RF Säännöt MYYRAS VIIRILÄN OMAKOTIYHDISTYS RY/MYRAS VIIRILÄ EGNAHEMSFÖRENING RF 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI Yhdistyksen nimi on Myyras - Viirilän Omakotiyhdistys ry/myras Viirilä Egnahemsförening rf. Yhdistyksen

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Rauman Kameraseura ry ja sen kotipaikka on Rauma.

Yhdistyksen nimi on Rauman Kameraseura ry ja sen kotipaikka on Rauma. Rauman Kameraseura ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Rauman Kameraseura ry ja sen kotipaikka on Rauma. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena on ylläpitää

Lisätiedot

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 1/6,Kuva: http://www.maija.palvelee.fi/ TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 SUKUSEURAN KOTISIVUISTA MIELENKIINTOISET

Lisätiedot

2. Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Pirkko Kellokumpu-Lehtinen ja sihteeriksi Kaija Vasala.

2. Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Pirkko Kellokumpu-Lehtinen ja sihteeriksi Kaija Vasala. PÖYTÄKIRJA Suomen Onkologiayhdistys Ry Sääntömääräinen syyskokous Aika: perjantai 28.8.2015, klo 16.00 Paikka: Tampere-talo, Tampere 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 16.13 2. Kokouksen

Lisätiedot

Toimintakeskus Kreivinaika, Brahenkatu 12-14, 92100 Raahe. Paldanius, Jari Toivola, Marjatta Lumijärvi, Liisa kh:n edustaja poissa

Toimintakeskus Kreivinaika, Brahenkatu 12-14, 92100 Raahe. Paldanius, Jari Toivola, Marjatta Lumijärvi, Liisa kh:n edustaja poissa RAAHEN VAMMAISNEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 2 / 2015 Aika: 4.5.2015, klo 17.30 18.55 Paikka: Toimintakeskus Kreivinaika, Brahenkatu 12-14, 92100 Raahe Sorjamaa, Eija puheenjohtaja Pelkonen, Eino varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Jaguars Spirit Athletes ry

Jaguars Spirit Athletes ry Jaguars Spirit Athletes ry JAGUARS!S!P!I!R!I!T!!!!A!T!H!L!E!T!E!S Jäsentiedote 4/2015 Syystervehdys kaikille jäsenillemme! Syyskauden startin myötä olemme saaneet seuraamme jälleen paljon uusia jäseniä.

Lisätiedot

KONTIOLAHDEN KUNNAN. Onttolan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

KONTIOLAHDEN KUNNAN. Onttolan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma KONTIOLAHDEN KUNNAN Onttolan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Onttolan päiväkodin henkilökunta: Touhula (3-5 v.) 040 5781151 Päiväkodinjohtaja Mervi Ignatius Lastentarhanopettaja Mirja Torniainen

Lisätiedot

Toivotamme hyvää ja rauhaisaa joulunaikaa, ja laulun täyttämää tulevaa vuotta!

Toivotamme hyvää ja rauhaisaa joulunaikaa, ja laulun täyttämää tulevaa vuotta! Puheenjohtaja Sihteeri Taiteellinen johtaja Helena Toivanen Irma Pakarinen Rita Varonen Laulutalo, Kauppakatu 51 Laulutalo, Kauppakatu 51 Kilpisenkatu 14 a 13 80100 Joensuu 80100 Joensuu 40100 Jyväskylä

Lisätiedot

Espoon Maanpuolustusnaiset ry Jäsentiedote 1/2016

Espoon Maanpuolustusnaiset ry Jäsentiedote 1/2016 Espoon Maanpuolustusnaiset ry Jäsentiedote 1/2016 Hyvä Maanpuolustusnainen Tähän jäsentiedotteeseemme on kerätty muut kevätkauden tapahtumat. Jos et löydä etsimääsi maanpuolustustoimintaa tästä jäsentiedotteesta,

Lisätiedot

Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma 15.1.2015 Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Annalan päiväkoti on perustettu vuonna 1982 ja se sijaitsee omalla isolla tontillaan keskellä matalaa kerrostaloaluetta. Lähellä on avara luonto

Lisätiedot

Körpäkkäsanomat 2/2007

Körpäkkäsanomat 2/2007 Körpäkkäsanomat 2/2007 Taustaa Puuveneiden perinneseura Körpäkkä on vuonna 2003 rekisteröity yhdistys, jonka toimintatarkoituksena on puuveneiden perinteiden vaaliminen. Alun perin yhdistyksen perustana

Lisätiedot

Pöytäkirja. Pirjo Riskilä (vara) x Mervi Kestilä Mannerheimin Lastensuojeluliiton Lapin piiri ry Mira Uusiportimo (vara)

Pöytäkirja. Pirjo Riskilä (vara) x Mervi Kestilä Mannerheimin Lastensuojeluliiton Lapin piiri ry Mira Uusiportimo (vara) LAPIN LIITTO Pöytäkirja 5.4.2013 Järjestöneuvottelukunnan 2. kokous Aika: 5.4.2013 klo 9.00-11.00 Paikka: Lapin liitto Osallistujat: Läsnä Poissa Nimi Järjestö x Raili Kerkelä Kemijärven Järjestökiehinen

Lisätiedot

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA VÄRTSILÄN TAPAHTUMAKALENTERI VÄRT SI LÄN KYL ÄT IEDO T E t alvi 2013 /20 14 www. vart sila.f i Värtsilän kirkossa tapahtuu! 04.12. klo 18 Jouluaskartelu perheille seurakuntakodilla. 08.12. klo 17-19 Myyjäiset

Lisätiedot

Vapaa-ajantoiminta... 4 Vapaa-ajantoiminta 2015-2016... 4 Muiden tahojen järjestämää toimintaa... 5-6. Tukiliiton uutisia... 7 Syksyn apurahat...

Vapaa-ajantoiminta... 4 Vapaa-ajantoiminta 2015-2016... 4 Muiden tahojen järjestämää toimintaa... 5-6. Tukiliiton uutisia... 7 Syksyn apurahat... Lahden Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry JÄSENTIEDOTE 3/2015 Tässä tiedotteessa Yhdistyskuulumiset... 2 Hallituksen kokoukset... 2 Toimiston aukioloajat... 2 Uutisia apurahoista... 2-3 Ilmoittaudu Vammaisoikeuden

Lisätiedot

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012 SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa Kilpailutoimikunnan puheenjohtajaan: Mauri Saastamoinen 050 57 47 557 / competition@bridgefinland.com SBL:n hallitus on

Lisätiedot

50-vuotisjuhla 22. 23.5.2012 Hakametsän jäähalli, Tampere

50-vuotisjuhla 22. 23.5.2012 Hakametsän jäähalli, Tampere 50-vuotisjuhla 22. 23.5.2012 Hakametsän jäähalli, Tampere Ohjelmaryhmien vetäjät tutustumassa esiintymisareenaan! Tapahtumatiedote 2/2012 20.3.2012 Sisältö: 1. Tapahtumarannekkeiden ja ruokailujen tilaamisella

Lisätiedot

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä!

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä! Jyty Varkaus Ry Tammikuu 2015 Jäsentiedote 1 Hallituksen joulukuun kokouksen päätökset 2 Edunvalvontakatsaus 3 Syyskokouksen päätökset 4 Yhdistyksen toimihenkilöt 2015 5 Hallitus 2015 6 Kuntokorttikausi

Lisätiedot

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina.

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina. lokakuu tiedote Jos Sinulla on tiedotettavaa: kirjoita teksti suoraan sähköpostin viestiosaan, viestin pituus enintään 600 merkkiä, ei erikoismerkkejä ( VERSAALIA, kursiivia, lihavointeja, väriä yms.),

Lisätiedot

TURUN JYRYN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015

TURUN JYRYN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015 TURUN JYRYN Seuran toimintaa kehitetään koko ajan. Haluamme tarjota laadukasta ja virikkeellistä toimintaa liikunnasta kiinnostuneille. Seuraamme puhaltavat uudet tuulet, jos seuratoiminnan kehittämistukea

Lisätiedot

Pirkanmaan allergia- ja astmayhdistys ry AMT

Pirkanmaan allergia- ja astmayhdistys ry AMT Sivuston asiakäsikirjoitus: tammi- helmikuu 2004 Osio: etusivu 1 #1 index.htm Etusivu on jaettu kolmeen kenttään taulukoilla! 1.palsta: neuvonta ja, jonka alla lyhyt ajankohtainen toivotus ja valokuva

Lisätiedot

Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry. S ä ä n n ö t

Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry. S ä ä n n ö t Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry S ä ä n n ö t Merkitty yhdistysrekisteriin 9.12.2005 Nimi Yhdistyksen nimi on Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas

Lisätiedot

SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSET 5/2012, JULKISET TIEDOTUKSET

SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSET 5/2012, JULKISET TIEDOTUKSET SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSET 5/2012, JULKISET TIEDOTUKSET SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSIA SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N YHTEYSTIEDOT Suomen Monikkoperheet ry, Ilmarisenkatu 17 A, 40100 Jyväskylä

Lisätiedot

KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N JÄSENTIEDOTE 3/2016 maaliskuu

KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N JÄSENTIEDOTE 3/2016 maaliskuu KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N JÄSENTIEDOTE 3/2016 maaliskuu Kouvolan Ydinkeskusta ry I Keskikatu 9, 3.krs, 45100 Kouvola I 044 311 8250, 044 311 8251 I toimisto@kouvolanydinkeskusta.fi Toiminnanjohtaja Marja-Leena

Lisätiedot

YO-INFO K2016 ILMOITTAUTUMINEN 2.11.2015. Rehtori Mika Strömberg

YO-INFO K2016 ILMOITTAUTUMINEN 2.11.2015. Rehtori Mika Strömberg YO-INFO K2016 ILMOITTAUTUMINEN 2.11.2015 Rehtori Mika Strömberg LUKION PÄÄTTÖTODISTUS AMMATILLINEN PERUSTUTKINTO YLIOPPILASTODISTUS KEVÄT 2016? LUKION PÄÄTTÖTODISTUS Lukio-opinnot yhteensä vähintään 75

Lisätiedot

Ensi keväänä vietettävien Kevätpäivien osalta järjestelyt ovat vielä avoinna. Viimeistään tulevassa syyskokouksessa saamme varmistusta asiaan.

Ensi keväänä vietettävien Kevätpäivien osalta järjestelyt ovat vielä avoinna. Viimeistään tulevassa syyskokouksessa saamme varmistusta asiaan. Jäsenkirje 2/12 SUOMEN RAVINAISTEN LIITTO RY:N JÄSENYHDISTYKSILLE Hyvät Ravinaiset Kesä on jo takanapäin, mutta voimme vielä muistella hienoja Mikkelin kuninkuusraveja ja muita tapahtumia. Syksy on tullut

Lisätiedot

Varpaisjärven kunnasta siirtyvä henkilökunta

Varpaisjärven kunnasta siirtyvä henkilökunta Varpaisjärven kunnasta siirtyvä henkilökunta Työntekijän nimi Nykyinen virka- tai toiminimike 31.12.2010 Palvelussuhteen luonne 31.12.2010 Palvelussuhteen luonne 1.1.2011 Virka- tai toiminimike 1.1.2011

Lisätiedot

1 Yhdistyksen nimi on Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry, De Högre Tjänstemännen YTN rf, josta myöhemmin näissä säännöissä käytetään lyhennettä YTN.

1 Yhdistyksen nimi on Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry, De Högre Tjänstemännen YTN rf, josta myöhemmin näissä säännöissä käytetään lyhennettä YTN. YLEMMÄT TOIMIHENKILÖT YTN RY SÄÄNNÖT 1 Rek.n:ro 138.504 (27.5.2014) Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry, De Högre Tjänstemännen YTN rf, josta myöhemmin näissä säännöissä

Lisätiedot

Espoon yhteispalvelupisteet 2012

Espoon yhteispalvelupisteet 2012 Espoon yhteispalvelupisteet 2012 Yhteispalvelupisteet (7 kpl) Leppävaara (61 400 asukasta) Espoon keskus (43 500 asukasta) Kalajärvi (10 800 asukasta) Espoonlahti (50 900 asukasta) Matinkylä (34 500 asukasta)

Lisätiedot

TIEDOTE Etelä-Karjalan Martat ry 1 / 2015

TIEDOTE Etelä-Karjalan Martat ry 1 / 2015 1(5) TIEDOTE Etelä-Karjalan Martat ry 1 / 2015 25.2.2015 1. Kutsu Etelä-Karjalan Martat ry:n kevätkokoukseen 2. Jäsenrekisteriuudistus 3. Toiminnan tilastointi 4. Kokousedustajat 2015 ja piiriin palautettavat

Lisätiedot

Körpäkkäsanomat 1/2006

Körpäkkäsanomat 1/2006 Körpäkkäsanomat 1/2006 Taustaa Puuveneiden perinneseura Körpäkkä on vuonna 2003 rekisteröity yhdistys, jonka toimintatarkoituksena on puuveneiden perinteiden vaaliminen. Alun perin yhdistyksen perustana

Lisätiedot

Tammikuu. Sinun apteekkisi. Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai Sunnuntai

Tammikuu. Sinun apteekkisi. Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai Sunnuntai Tammikuu Keskiviikkona 14.1. Asiaa laihduttamisesta. Tietoa laihdutuksesta ja apteekissa myytävistä laihdutustuotteista. 1 2 3 4 5 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 Asiaa laihduttamisesta 19

Lisätiedot

Kepa ry ESITYSLISTA 1 (5) Elimäenkatu 25-27 8.1.2016 00510 Helsinki Hallituksen kokous 20.1.2016 puh. (09) 584 233

Kepa ry ESITYSLISTA 1 (5) Elimäenkatu 25-27 8.1.2016 00510 Helsinki Hallituksen kokous 20.1.2016 puh. (09) 584 233 Kepa ry ESITYSLISTA 1 (5) HALLITUKSEN KOKOUS 1/2016 Aika 20.1.2016 klo 15.00 Paikka Kokouksen osanottajat Kepa, kokoushuone Dialogi Elimäenkatu 25-27, 6. krs. 00510 Helsinki Puheenjohtaja Majanen Pertti

Lisätiedot