SOTE Tiedolla johtaminen. Toimialajohtaja Jouni Peltomaa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SOTE Tiedolla johtaminen. Toimialajohtaja Jouni Peltomaa"

Transkriptio

1 SOTE Tiedolla johtaminen Toimialajohtaja Jouni Peltomaa Tekijän nimi/yksikkö

2 Ihmiskunta luo joka 3. minuutti saman määrän tietoa kuin aikojen alusta vuoden 2003 loppuun saakka

3 Tietojohtaminen Tietojohtaminen ei ole uusi asia - Tiedolla johtamista on aina ollut ja tälläkin hetkellä johdamme ja teemme päätöksiä tietoon perustuen Mahdollisuudet yhdistellä eri lähteistä syntyvää tietoa lisääntyy merkittävästi Teknologinen kehitys luo uusia mahdollisuuksia kerätä, hallita ja analysoida tietoa Teknologinen kehitys ja tiedon määrän kasvu muuttaa radikaalisti työtä, yhteiskuntaa ja yksilöiden toimintaa Tietojohtamisen kehittyessä syntyy uusia ammatteja aiheeseen liittyen, esim. tietovarastointijohtaja Tietojohtamisessa keskeistä ei ole teknologia, vaan se miten syntyvää ja käytettävissä olevaa tietoa osataan hyödyntää. Tiedon määrä kasvaa räjähdysmäisesti tietoa on käytettävissä niin paljon, että keskeistä on löytää, hallita ja hyödyntää merkityksellisintä tietoa. Uuden tiedon avulla monien tuttujen asioiden tekeminen organisoituu uudella tavalla ja syntyy uudenlaisia kombinaatioita asioiden hoitamiseen Tietojohtamisen kokonaisuuden kehittäminen on jatkuvaa työtä. Kehittäminen vaiheistettava (tiekartta). Maakunta-sote-uudistuksen valtakunnallisen tietojohtamisen kehittämiseen on arvioitu tarvittavan 3 4 vuotta ennen kuin perusrakenne on olemassa. Sitä ennen organisaatiot jatkavat nykyisillä tietojohtamisen menetelmillään ja niiden lyhyen aikavälin tarvittavalla kehittämisellä.

4 Taustaa Phhykystä tiivistetysti Uudella yhtymällä runsaasti tarpeita saada informaatiota johtamista, ohjaamista, päätöksentekoa, kehittämistä ja sidosryhmäraportointia varten. Uusi yhtymä toimii koko maakunnan alueella ja sisältää sosiaalihuollon, perusterveydenhuollon sekä erikoissairaanhoidon. Vanhoja raportointijärjestelmiä ja vanhaa tietoa pystytty hyödyntämään vain rajallisesti Talvella 2018 tehtiin Phhykyssä Tiedolla johtamisen esiselvitys Yhtymän johtoryhmässä 06/2018 pohdittiin ja linjattiin tiedolla johtamisen kehittämistä: 1) pitäydytään täysin valtakunnallisissa suunnitelmissa ja aikatauluissa tai 2) tarvitaan nopeampaa erillisratkaisua päädyttiin nopeampaan etenemiseen, mutta valtakunnallisten tavoitteiden ja linjausten mukaisesti.

5 Taustaa Phhykystä tiivistetysti Tavattu Vimanan ja Sotedigin johtoa ja kerrottu Phhykyn tilanteesta ja tarpeesta edetä valtakunnallista aikataulua nopeammin ainakin tietyiltä osin Haettu tietoa yhteistyökumppaneilta (mm. 2M-IT) ja ulkopuolisilta tietojohtamisen asiantuntijoilta Nykytilanne Phhykyn tiedolla johtamisen kehittämisessä: Lyhyen aikavälin (alle 6kk) ratkaisut: Määritellään tärkeimmät raportoitavat asiat ja toteutetaan raportointiratkaisut nykyisillä järjestelmillä tai pienehköin nopein kehitystoimenpitein Pitkän aikaväin (yli 6kk) ratkaisut: Tiedolla johtamisen tiekartan laatiminen tarpeiden ja tavoitteiden määrittely, vaiheistus/aikataulut, integroituminen valtakunnalliseen tiedolla johtamisen kehittämiseen. Suunnittelu aloitettu jo v.2018.

6 Tiedolla johtamisen ict-arkkitehtuurin pelkistetty kuvaus TIEDON RAPORTOINTITYÖKALUT LOPPUKÄYTTÄJILLE Raportointityökalut loppukäyttäjälle. Helppokäyttöiset, monin eri tavoin visualisoitavissa olevat raportit, joita kukin käyttäjä osaa itse tuottaa ja analysoida TIETOVARASTO 85 95% Tietovarasto, jossa tietoaltaasta nostettu tieto muokataan halutulla tavalla monin eri kriteerein, esim. organisaatioittain, kustannuspaikoittain jne. jne. TIETOALLAS Ulkoiset liittymät Tietoallas, johon tietoa kerätään kaikista lähdejärjestelmistä TIEDON LÄHTEET Kymmeniä tai satoja tiedon lähteitä erilaisissa järjestelmissä

7 Tietojohtamisen kehittäminen Valtakunnallisesti yhteinen käsitteistö tietojohtamiseen Tavoitteiden määrittely tietojohtamiselle Valtakunnalliset tavoitteet, maakunnalliset tavoitteet, organisaatiokohtaiset tavoitteet ja organisaation eri osien tavoitteet asetettava tavoitteita miten tekeminen muuttuu tiedolla johtamisen seurauksena! Mitä raportteja ja minkälaista tietoa tarvitaan kullekin organisaatiolle ja organisaation eri tasoille? Yleinen viranomaistieto, poliittisten päättäjien tarvitsema tieto, maakunnan viranhaltijaohjauksen tietotarpeet, organisaatioiden johdon tietotarpeet, organisaation eri osien tarvitsema tieto Tietojohtamisessa lähdetään liikkeelle määritellyillä tiedon tuottamisen ja toiminnan kehittämisen tavoitteilla, mutta tietojohtaminen on jatkuvaa kehittymistä

8 Tietojohtamisen osa-alueet Tietojohtaminen Johtaminen siten, että edistetään organisaation kykyä luoda arvoa tiedolla ja osaamisella Tiedolla johtaminen Tietojohtamisen osa-alue, joka tähtää tietoperusteiseen päätöksentekoon ja sen mahdollistamiseen Tietoperustainen päätöksenteko Päätöksenteko, joka tapahtuu analysoidun tiedon perusteella Tiedon johtaminen Tietojohtamisen osa-alue, jossa tiedonhallinnalla, tietovirtoja ohjaamalla ja tiedon laatua tarkkailemalla ylläpidetään ja kehitetään tiedonhyödyntämisen edellytyksiä Tiedonhallinta Tietoprosessien järjestäminen siten, että tietojen saatavuus, löydettävyys ja hyödynnettävyys eri tarkoituksiin pyritään varmistamaan tiedon elinkaaren ajan

9 Valtakunnalliset tietojohtamisen hankkeet Valtakunnalliset mittaristohankkeet Kuva, Maku/Vaku, Tietopaketit, Valtio tuloksellisuus, THL Suorituskyky, JHS Talous Tuottavat runkoa kehittämiselle, jonka mukaan käytännön tietojohtaminen tulee toteuttaa Eivät ratkaise ja ohjaa tekemistä ja toteutusta Sotedigi Oy Järjestäjän tiedot maakuntajohtajan taskuun Tuottaa konkreettisia tietomalleja ja ratkaisuja, erityisesti rakenteisen tiedon ja tietojen hyödyntämisen osalta Vimana Oy Ylläpitää tietojohtamisen infrastruktuuria yhdessä kumppaneiden kanssa Tietoallas, infran ylläpito, integraatiot lähtöjärjestelmistä

10 Tiekartta sote-tiedon ja muiden tehtävänalojen vaiheistetuista tietotuotannollisista tehtävistä 5. Tiedolla johtaminen 4. Alueellinen tietoallas 3. Yhdenmukaiset tietojärjestelmät 2. Kirjauskäytäntöjen auditointi ja yhdenmukaistaminen Maakunnan ja kansallisen tarpeen mukainen tietotuotanto 5. Tiedolla johtamisen tavoitteiden määrittely Kustannukset, laadun ja vaikuttavuuden mittaristot Asiakasryhmittely ja palveluohjaus. Paljon palveluja käyttäjien asiakkaiden analyysit Palvelurakenteen suunnittelu ja tulevien muutosten ennakointi Tavoitteiden seuranta, ennusteet ja ennustava-analytiikka TKI-toiminnan tukeminen 4. Alueellinen tietoallas ja -varasto HR, Talous, asiakastieto, jne. Ulkoisten tietojen yhdistäminen: esim. KELA, THL, Verottaja, Tilastokeskus Jatkuva ja automatisoitu tiedonkeruu Toiminnan luvut ja suoritteet kerätään asiakaskohtaisesti Maakunnallisen ja kansallisen raportoinnin vaatimukset 3. Yhdenmukaiset ja yhteiset tietojärjestelmät Asiakas- ja potilastietojärjestelmät, eri tehtävänalojen tietojärjestelmät Kirjanpito ja talousseuranta, henkilöstöhallinto Keskitetyt ICT-palvelut 2. Kirjausperiaatteiden auditointi ja yhdenmukaistaminen Rakenteellisen kirjauksen käyttöönotto ja yhteiset kirjauskäytännöt Kaikki tehtävänalojen kirjaaminen samalle tasolle kuin esim. terveydenhuollossa 1. Kustannus- ja palvelurakenteen tuotteistus 1. Kustannus- ja palvelurakenteiden läpikäynti ja tuotteistus Palvelupakettirakenne tai muu yhteinen raportointimalli ja sen tuotteistus Kaikki kustannukset pystyttävä kohdentamaan suoritteille ja/tai asiakkaille

11 PHHYKY - TIETOJOHTAMISEN EDELLYTYSTEN LUONTI HALLINTAMALLIN OSALTA Tuomas Otala

12 Johdon tiivistelmä - eteneminen Tietojohtamisen hallintamalli (BICC) Kehittäminen Resurssointi ja käyttöönotto Organisointi Nykyisen tietopohjan kehittäminen integraatiot, tiedon tuotanto Nykyisen raportoinnin korjaaminen Priorisoiden, ongelma kerrallaan talousraportointi ensimmäisenä Uuden ratkaisun kehittäminen ketterällä mallilla Asiakastarve, Vaatimukset, Tietomalli, Arkkitehtuuri MVP nopeasti tuotantoon Sprintti kerrallaan eteneminen sovitussa järjestyksessä laajentaen toteutusta

13 ALUSTAVA HAHMOTELMA PHHYKYN TIEDOLLA JOHTAMISEN KEHITTÄMISEN ORGANISOINNISTA Koko Tiedolla johtamisen hankkeen ohjausryhmä Projektitoimisto (kokonaisuuden ja osaprojektien projektipäälliköt) Arkkitehti Osaprojektin Maakunta ohjausryhmä Projektipäällikkö Osaprojektin Järjestäjä ohjausryhmä Projektipäällikkö Osaprojektin Tuottaja ohjausryhmä Projektipäällikkö Projektiryhmä nn. nn. Projektiryhmä nn. nn. Projektiryhmä nn. nn. Liittyjä1 projekti Liittyjä2 projekti Liittyjä3 projekti Yhteiset teknologiakomponentit-osaprojekti (mukana SoteDigi, Vimana, 2M- IT) Projektiryhmä nn. nn. Pääperiaatteet osallistumisessa: Koko hankkeen ohjausryhmä sekä osaprojektien ohjaus, 2M-IT Teknologiakomponentit : 2M-IT, Vimana, Sotedigi Järjestäjä : PHHYKY, Sotedigi, 2M-IT Tuottaja : PHHYKY, 2M-IT Maakunta : PHHYKY, 2M-IT, nimeävät maakunnan osallistujat

14 Projektin ositus Yhteiset osat Yhteinen hallinta- ja ohjausmalli, liittymisen käytännöt Osaprojekti : Yhteiset teknologiset komponentit sekä tietoallas Altaan tekninen määrittely Altaan kehittämisen mallin määrittely Altaan integrointirajapintojen määrittely Kumppanina Vimana, Hyky, 2M-IT, Sotedigi Maksajina HYKY, Maakunta?, Sotedigi? Aluekohtaiset osaprojektit Osaprojekti : Maakuntatason osaprojekti Hallintamalli, mittarit, tietolähteet Tietomallin ja integraatioiden toteutus Testaus & validointi Käyttöönotto Osaprojekti : Järjestäjätason osaprojekti Hallintamalli, mittarit, tietolähteet Tietomallin ja integraatioiden toteutus Testaus & validointi Käyttöönotto Osaprojekti : Tuottajatason osaprojekti Hallintamalli, mittarit, tietolähteet Tietomallin ja integraatioiden toteutus Testaus & validointi Käyttöönotto Kumppanina Maakunta, Hyky, 2M-IT Maksaja : Maakunta? Kumppanina Sotedigi, Hyky, 2M-IT Maksaja : toivottavasti Sotedigi? Kumppanina Hyky, 2M-IT Maksaja : tod.näk. HYKY?

15 Tietojohtamisen osaamiskeskus Keskittää ja kehittää tiedolla johtamisen osaamista Tietojohtamisen strategia ja hallintamalli pohjustavat tarkemmin Tietojohtamisen osaamiskeskuksen vastuulle tulevia tehtäviä Vastaa tietojohtamisen toimintojen organisaation ja prosessien kartoittamisesta ja kehittämisesta eri näkökulmista Johtamisen tukeminen Organisaation ohjausjärjestelmät Ketterät kehitysmenetelmät Teknologiat (Raportointi, Analytiika, Data Mart, Organisaation tietovarasto, Integraatiokerros, Tietoallas) Osaamiskeskuksen tarkoituksena on maksimoida tietojohtamisessa tarvittavien tukitoimintojen tehokkuutta, käyttöä ja laatua vahvistaa IT:n ja liiketoiminnan välistä vuorovaikutusta tukea liiketoiminnan ketteryyttä ja teknologian hallittavuutta

16 Tietojohtamisen strategia Muodostetaan ketterästi neljässä puolen päivän työpajassa: 1. Työn käynnistys, Tietojohtamisen sisältömääritys 2. Tietojohtamisen tavoitteet ja -tavoitetila 3. Tietojohtamisen tavoitetila/nykytila 4. Tietojohtamisen tavoitetila ja RoadMap Strategian pohjalta suunnitellaan hallintamalli, joka tukee strategian mukaisten tavoitteiden täyttymistä.

17 Tietojohtamisen strategian sisältö 1. Tausta 2. Tietojohtamisen sisältö PHHYKYssä i. Mitä Tietojohtaminen PHHYKYssä on: palvelut (toiminta), tiedot, järjestelmät ii. Tietojohtamisen rajapinnat 3. Tietojohtamisen strateginen tavoite i. PHHYKYN liiketoimintastrategiasta johdetut tavoitteet tietojohtamiselle ii. iii. PHHYKYN tietohallintostrategiasta johdetut tavoitteet tietojohtamiselle Johtamisen ja päätöksenteon tarpeista johdetut tavoitteet tietojohtamiselle 4. Tietojohtamisen nykytila i. PHHYKY - Kypsyystasomalli ii. iii. Nykytila kuvattuna kypsyystasomallissa Merkittävimmät tietojohtamiseen kohdistuvat haasteet ja tarpeet 5. Tietojohtamisen tavoitetila i. Tietojohtamisentavoitetila kypsyystasomallissa ii. Tietohtamisen tavoitetilan roadmap 6. Tietojohtamisen kehittämisen strategiset toimenpiteet 7. Tietojohtamisen tuloksellisuusseuranta- ja ohjausmittarit

18 Tietojohtamisen hallintamalli Hallintamalli vastaa kysymyksiin: kuka omistaa, johtaa ja vastaa tietojohtamisen toiminnoista? kuka varmistaa, että tietojohtamisen strategiaa toteutetaan? Näistä näkökulmista määritellään merkitsevät toiminnot jokaiselle tunnistetulle alueelle (periaatteet, tavoitteet, rahoitus, yhdenmukaisuus ja arkkitehtuuri). Tämän jälkeen määritellyt toiminnot linkitetään olemassa oleviin asiakkaan instansseihin (foorumit, yksiköt tai prosessit) Hallintamalli sisältää prosessikuvauksen päätöksenteon toiminnoista ja se tukee ketterää kehittämistä

19 Tietojohtamisen osaamiskeskuksen rakentaminen / hallintamalli Hallintamallin rakentamisen työpajat (4): Roolit ja roolien tehtävät Toimitusmallista BICC vastuun mukaiset palvelut Prosessit: toimitusprosessin tehtävät: tietotarvemääritys, arviointi, tilaus, tuotanto, käyttöönotto Lopputuloksena syntyy edellä kuvatuista asioista dokumentti, jossa kuvataan yo. toimintatavat Lopuksi kuvataan Roadmap Tietojohtamisen osaamiskeskuksen toteutukselle

20 SoteDigi yhteistyö mukana ohjauksessa mukana arkkitehtuurin yhteisten osioiden periaatteiden sopimisessa yhteisen käsitemallin kehittämisessä (vähintään kommentoimassa) jopa yhteisten attribuutit osalta (huom! On myös omia attribuutteja) mittaristojen ja niihin liittyvien käsittelysääntöjen kommentointi (mittaristojen kehittäminen kuitenkin priorisoinnin mukaan) Kansallisten raporttien tietosisällössä?

21 SOTE tiedolla johtamisen, ohjauksen ja valvonnan toimeenpano-ohjelma Mikko Huovila STM OHO / DITI Mikko Huovila

22 Taustaa Hallituksen esityksen mukainen SOTE-malli edellyttää parempaa tietoa päätöksenteon tueksi Erityisesti uudenlainen maakuntajärjestäjän rooli vaatii onnistuakseen riittävän hyvällä tiedolla johtamista Vastaavasti kansallinen ohjaus ja uusi THL:n arviointitoiminto tarvitsee parhaan mahdollisen tiedon lähtökohdakseen Taustalla jo pidempi kehittäminen mm. SOTE-tieto hyötykäyttöön strategia Toisiokäytön lain ja arkkitehtuurin valmistelu SOTE-KUVA muutosohjelma STM:n ja Sitran SOTE-tietopakettikehitys THL:n tietopohjahanke Edelläkävijämaakuntien kehitystyö Kevään 2018 selvityshankkeet

23 Järjestäjän tietojohtaminen 21 Maakuntien nykytilaselvitys Jaakko Pentti, Peter Soinu

24 Nykytila-selvityksen perustelut miksi tehdään? Maakunnan tietojohtaminen ei ole vain valtion tarvitseman raportoinnin toteuttamista maakuntien strategiset painotukset pystyttävä huomioimaan tietojohtamisen kehittämisessä Tietojohtaminen ei ole vain teknologiakysymys maakuntien johtamisen tietotarpeiden ohjattava kehittämistä Pitkän tähtäimen visio on helppo muodostaa - oleellisempaa on ratkaista mitä tehdä nyt ja huomenna ja edetä systemaattisesti, ennakoidusti Haastattelujen tuloksena koostetaan maakuntien tietojohtamisen kehittämisen priorisoitu toimenpidelista, jota lähdetään yhteisesti SoteDigiä ja Vimanaa työkaluina käyttäen toteuttamaan Kehittäminen toteutetaan tietojohtamisen tarpeiden pohjalta huomioiden maakuntien väliset variaatiot teknologioissa ja tietojohtamisen tarpeissa Kehittäminen tehdään maakuntien, kansallisten toimijoiden, SoteDigin ja Vimanan tiivissä yhteistyössä

25 Tietojohtamisen nykytilan selvitys ja aikataulu Käydään läpi kaikki maakunnat kolmesta näkökulmasta Maakunnan tietotarpeet ja kehittämisen priorisointi tietojohtamisen näkökulmasta Yhteisellä tietojohtamisen hankkeella voidaan kehittää asioita, jotka edistävät maakuntien tietojohtamisen kehittämistä oikeilla prioriteeteilla Maakunnan ohjauskäytännöt tietojohtamisessa Yhteinen kehittäminen saadaan myös ohjauksen kannalta osaksi maakunnan omaa tietojohtamisen kehittämistä Maakuntien tietojohtamisen teknologia Varmistetaan, että yhteisen kehittämisen teknologia integroituvat osaksi maakuntien valitsemaan tietojohtamisen teknologiaa Keskustelut maakuntien kanssa loka-marras / 2018 (Tujunen, Natunen) Yhteenveto mennessä

26 Teknologia Voitteko kuvata tulevan maakuntanne suunniteltua tietojohtamisen teknologista arkkitehtuuria? Mitä osuuksia teknologiasta teillä on jo olemassa / helposti maakunnan käyttöön siirrettävissä ja mitkä tulee rakentaa alusta lähtien? Onko teillä tehty teknologisia rajauksia käytettävästä teknologiasta eri tasoilla? Onko teillä suunnitelma siitä kuinka lähtötiedot saadaan integroitua osaksi tietojohtamisen kokonaisuutta?

27 Tietojohtamisen kehittämisen organisointi Voisitteko kuvata maakuntanne tietojohtamisen kehittämisen strategiaa ja hallintamallia? Kuinka eri tason johdon tietotarpeet saadaan toteutettua? Miten tietojohtamisen kehittäminen on maakunnassa organisoitu? Ketkä ovat maakuntanne yhteyshenkilöitä tietojohtamisen kehittämisen suhteen?

28 SOTE-rakenteen ohjauksen ja johtamisen tietopohja Valtakunnalliset kyselyt asiakkaille Maakuntien kyselyt asiakkaille Asiakkaat Tuottaja A Tuottaja B Tuottaja C Tuottaja D Maakunnan johtamisen tieto (ns. järjestämisen tietomalli) Maakunta järjestäjänä Valtakunnalliset viranomaiset ja ministeriöt Valtakunnalliset keruut (esim. KUVA-mittarit)

29 Tietotarpeet ja priorisointi Mitkä ovat maakunnan johtamisen ja ohjaamisen tietotarpeiden kannalta tarkasteluna ensimmäisenä tietojohtamisessa tarvittavia kokonaisuuksia? Mitkä asiat nousevat tärkeinä toteutettavina asioina esille tietojohtamiseen koko maakunnan strategiasta tai painopistealueista? Mitkä ovat näkemyksenne mukaan näistä johtamisen tietotarpeista yhteisesti, kansallisesti toteutettavia asioita ja mitkä ovat maakuntakuntaisia kokonaisuuksia? Maakunnan kannalta tärkeimmät tietojohtamisen kokonaisuudet ja priorisointi? Tietotarpeiden luokittelussa käytetään MoSCoW-mallia (Must have, Should have, Could have, Won t have)

30 Ajatuksia tietojohtamisesta Päijät-Hämeessä Lähtökohtana valtakunnalliset linjaukset tietojohtamisesta (ministeriöt, Vimana, Sotedigi) Yhteinen maakunnallinen tekninen toteutus, joka perustuu valtakunnalliseen linjaukseen/näkemykseen Raportointitarpeiden ja tietojohtamisen organisaatiokohtaisten tavoitteiden määrittelyn aloittaminen kussakin alueellisessa organisaatiossa Sovittava tietojohtamisen alueellisesta johtamisesta ja koordinoinnista sekä yhteyksistä valtakunnalliseen kehittämiseen eli sovittava tehtävät ja vastuut tietojohtamiseen liittyen

31 Kiitos!

32 Maakunnan johtamismalli Tietojohtamisen hallintamalli Maakunnan strategian yhteys tietojohtamiseen Maakunnan strategia Tietojohtamisen strategia Maakuntastrategia ja johtamismalli Maakunnan johtaminen strategian mukaisesti Tietojohtamisen strategia ja ohjaamisen malli Tietojohtamisen ohjaaminen strategian mukaisesti Raportointi, Analytiikka Tietojohtamisen välineistö ja työkalut Tietojohtaminen eri tasoilla organisaatiota Data Mart, Kuutiot Teknologia Organisaation tietovarasto Integraatiokerros, Tietoallas Lähtöjärjestelmät Raportointikäyttöön jalostettu tieto Eri näkökulmat ja koosteet tiedosta Jalostetut, puhdistettu, varmistettu, oikeellinen, eheä data Tietojohtamisen perusta Tiedot koostettu yhteenä raakadata-varastoon sellaisenaan TKI- käyttö Operatiivinen toiminta, operatiivinen raportointi Päivittäminen toiminta

33 Haastateltavat Asiakokokonaisuus Haastateltavat Haastattelujen järjestys maakunnassa Maakunnan tietotarpeet ja kehittämisen priorisointi tietojohtamisen näkökulmasta Maakunnan ohjauskäytännöt tietojohtamisessa Maakuntien tietojohtamisen teknologia Muutosjohtajat, Valmistelujohtajat, Sote-muutosjohtajat, Sotevastuuvalmistelijat (ja/tai heidän nimeämänsä) Muutosjohtajat, Valmistelujohtajat, Sote-muutosjohtajta, Sotevastuuvalmistelijat ICT-johtajat, ICT-vastuuvalmistelijat (ja/tai heidän nimeämänsä) ICT-johtajat, ICT-vastuuvalmistelijat (ja/tai heidän nimeämänsä), arkkitehdit 1 2 3

34 Haastateltavat (ja/tai heidän nimeämänsä) Maakunta Muutosjohtaja Sote-muutosjohtaja/ vastuuvalmistelija ICT-johtaja/ vastuuvalmistelija Etelä-Karjala Aija Tuimala Toni Suihko Mika Hautaniemi Etelä-Pohjanmaa Asko Peltola Heli Seppelvirta Johanna Sorvettula Ari Pätsi Etelä-Savo Pentti Mäkinen Merja Ikäheimonen Kainuu Jaana Korhonen Maire Ahopelto Ari Kemppainen Kanta-Häme Matti Lipsanen Jukka Lindberg Johanna Tulander- Välkki Keski-Pohjanmaa Jukka-Ylikarjula Eija Kellokoski-Kari Mika Kivelä Keski-Suomi Tapani Mattila Mikael Palola Minna Rehn Kymenlaakso Jussi Lehtinen Jorma Haapanen Tarja Nousiainen Lappi Marja Perälä Sirpa Hakamaa

35 Haastateltavat (ja/tai heidän nimeämänsä) Maakunta Muutosjohtaja Sote-muutosjohtaja/ vastuuvalmistelija ICT-johtaja/ vastuuvalmistelija Pirkanmaa Jukka Alasentie Jaakko Herrala Rami Nurmi Pohjanmaa Varpu Rajaniemi Jukka Kentala, Marina Kinnunen Mari Lintula Pohjois-Karjala Pekka Kuosmanen Juuso Ojasalo Pohjois-Pohjanmaa Marjukka Manninen Sirkku Pikkujämsä Juhani Heikka Pohjois-Savo Elsa Paronen Tarja Miettinen Leila Pekkanen Eija Peltonen, Tuomo Pekkarinen Päijät-Häme Seppo Hulden Ismo Rautiainen Petri Pekkala Satakunta Jukka Mäkilä Terttu Nordman Timo Vesiluoma Arttu Perttula Uusimaa Markus Sovala Timo Aronkytö Mikko Rotonen, Arja Rantanen Varsinais-Suomi Laura Leppänen Antti Parpo Tapio Järvenpää

36 Hankekokonaisuus - Alustava aikataulu Huom! hanketta toteutetaan myös haastattelujen aikana

37 Toimeenpanohankkeet Hankekokonaisuus, jolla varmistetaan SOTEuudistuksen vaatima tietojohtamisen kypsyystason nousu niin maakunnissa kuin valtion viranomaistehtävissäkin Edellyttää kehittämistoimia useilla eri osa-alueilla Tiedon yhteismitallisuuden varmistaminen (käsitteet, luokitukset, kohdennukset) Perusjärjestelmien kehittäminen ja yhdenmukaistaminen Kirjaamisen kehittäminen Tiedontuotantoprosessien uudistaminen Data-alustojen kehittäminen ja integraatioiden toteutus

38 Visio 1. Maakuntien johtamisen, ohjauksen ja valvonnan tueksi tuotetaan kattava, ajantasainen ja luotettava tietopohja 2. Tieto jalostetaan eri käyttötarkoituksiin sopivaksi tarjotaan käytettäväksi rajapinnoilla ja esitetään räätälöidyillä näkymillä 3. Tieto kerätään mahdollisimman pitkälle sama tieto kirjataan vain kerran periaatteen mukaisesti, jotta ammattihenkilöstön kirjaamistaakkaa voidaan vähentää 4. Tiedonkäsittely toteutetaan yhteisillä data-alustoilla, jotka mahdollistavat joustavat toteutustavat ja luovat edellytykset tulevaisuuden uudenlaiselle analytiikalle, ennusteille ja tekoälyratkaisuille Mikko Huovila

39 Tiedolla johtamisen SMART S Strategia ja strategiset tavoitteet M R A Mittaaminen ja data Analyysi ja analytiikka Raportointi ja visualisointi T Toiminnan muutos ja johtaminen Tiedolla johtamisen kustannusvaikutukset syntyvät vasta täältä Muokattu Bernard Marr 2015 Mikko Huovila

40 Tieto Ymmärrys Päätöksenteko Tulevaisuuden analytiikka Päätöksentekoa tukeva analytiikka Mitä tulisi tehdä? Diagnosoiva analytiikka Miksi jotain tapahtui? Ennustava analytiikka Mitä tulee tapahtumaan? Kuvaileva analytiikka Mitä on tapahtunut? Mennyt Nykyisyys Tulevaisuus Kuva: Muok. IBM Mikko Huovila

41 Tavoitteet Maakuntien johtamisen tueksi kehitetään järjestäjän tiedolla johtamisen välineet Järjestäjän tietomallin mukainen raportointi kaikille maakunnille Modernit raportointi- ja analytiikkaratkaisut Maakuntien data-alustat (tietoaltaat ja tietovarastot) Kansallisen ohjauksen ja valvonnan tarpeisiin luodaan uudistettu tietotuotannon malli Uudistetut tiedontuotannon prosessit Sama tieto kirjataan vain kerran mahdollistamat harmonisoidut tietorakenteet Viranomaisten yhteinen raportointiratkaisu Viranomaisten yhteinen data-alusta (tietoaltaat ja tietovarastot) Mikko Huovila

42 Organisoituminen Ohjelmatason koordinaatio (STM) Eri hankkeiden ja toimijoiden yhteensovitus Hankkeita yhdistävät selvitykset ja asiantuntijaryhmät Maakuntien tiedolla johtamisen välineet (SoteDigi, maakunnat, Vimana) Järjestäjän tietomalli Raportointi- ja analytiikka Tekninen toteutus Valtakunnallisten viranomaisten tiedontuotannon uudistaminen (THL, Kela, Luova) Yhteinen raportointi Tiedontuotannon uudistetut prosessit Harmonisoitu tietoarkkitehtuuri Datapohjainen valvonta Tekninen toteutus (data-alusta) Mikko Huovila

43 Ohjelmatason koordinaatio STM:n asettama hanke, jonka alaisuudessa Sotedigin & maakuntien sekä valtakunnallisten viranomaisten kokonaisuudet Yhteiset tavoitteet, seuranta ja koordinaatio Eri toimijoiden sitouttaminen Yhdistävien asioiden läpikäynti yhteistyöryhmien ja selvitysten kautta. Esim. Arkkitehtuuri Tietorakenteet Tietosuoja Osaamisen kehittäminen Tulevaisuuden analytiikka ja tekoäly

44 Arkkitehtuurin ohjaus Ohjelman, hankkeiden ja projektien organisointi Soten strategiset tavoitteet Ohjelmakoordinointi STM Ohjelman johtoryhmä Maakunnat, SoteDigi, Vimana Hankkeen ohjausryhmä Hankkeiden yhteistyö Kela, THL, Valvira, (Luova) Hankkeen ohjausryhmä P P P P P P P P P P Projektien yhteistyö Projektien yhteistyö

45 VIRANOMAISET SOTEDIGI KATTOHANKE Aikataulu (tarkennetaan hankkeiden suunnitelmissa + vuosisuunnittelussa) Hankkeen asettaminen Hankeohjaus Hankehenkilöstön rekrytointi Tarkempi hankesuunnittelu Ohjelmatason yhteisten asioiden koordinointi ja selvitykset Järjestäjän tietomallin seuraava versio Järjestäjän työkalujen määrittely Järjestäjän tietomallin jatkokehitys Järjestäjän tietomallin jatkokehitys Järjestäjän tietomallin jatkokehitys Järjestäjän tietomallin jatkokehitys Järjestäjän työkalujen toteutus Järjestäjän työkalujen toteutus Järjestäjän työkalujen toteutus Järjestäjän työkalujen toteutus Maakuntien tiedolla johtamisen alustan suunnittelu ja toteutus Vaiheittaiset käyttöönotot Vaiheittaiset käyttöönotot Vaiheittaiset käyttöönotot Tarkempi hankesuunnittelu Tietoikkunan seuraavat versiot Uusi verkkoraportointiratkaisu Verkkoraportointiratkaisun jatkuva kehittäminen Verkkoraportointiratkaisun jatkuva kehittäminen Tietopohjahankkeen lopputyöt Kanta tietoaltaan 1. vaiheen toteutus Tiedontuotantoprosessien ja tietorakenteiden vaiheittainen kehittäminen Yhteisen dataalustan vaiheittainen kehittäminen Tiedontuotantoprosessien ja tietorakenteiden vaiheittainen kehittäminen Yhteisen data-alustan vaiheittainen kehittäminen Tiedontuotantoprosessien ja tietorakenteiden vaiheittainen kehittäminen Yhteisen data-alustan vaiheittainen kehittäminen Tiedontuotantoprosessien ja tietorakenteiden vaiheittainen kehittäminen Yhteisen data-alustan vaiheittainen kehittäminen Selvitys datapohjaisesta valvonnasta Datapohjaisen valvonnan kehittäminen Datapohjaisen valvonnan kehittäminen Datapohjaisen valvonnan kehittäminen Mikko Huovila

46 Resurssit Maakuntien ja SoteDigin ratkaisut Kehittämisen tarkempi resurssiarvio tehdään selvitys- ja määrittelytyön edetessä Rahoitus lähtökohtaisesti SoteDigin pääomasta ja maakuntien rahoituksesta (oma tai digimuutosrahoitus) Yhteensä kymmeniä miljoonia euroja Valtakunnallisten viranomaisten kokonaisuus Alustava kustannusarvio miljoonaa perustuen aiempiin vastaaviin hankkeisiin ,4 m, m, m, m, m Tätä tullaan tarkentamaan hankkeen ensimmäisessä vaiheessa, jossa tehdään myös kustannushyötyanalyysi (tietohallintolain mukainen menettely) Vuodet 2018 ja 2019 voidaan toteuttaa digimuutosmomentilta Pitkäjänteisen kehittämisen varmistamiseksi olisi tärkeää saada rahoitus koko seuraavalle hallituskaudelle Ohjelmatason koordinaatio Hankehallinnointiin ja selvitystöihin euroa / vuosi (sis. 2-3 htv hankehenkilöstöä) Mikko Huovila

47 STM THL KELA LUOVA (VALVIRA) SOTEDIGI MAAKUNNAT (JÄRJEÄSTÄJÄ) VIMANA PALVELUN- TUOTTAJAT VM Työnjako (RACI) R = responsible (vastuullinen) - R-suorittaa annetun tehtävän tai on osa suoritustiimiä - jokaisella tehtävällä on ainakin yksi R A = accountable (vastuussa oleva) - A valvoo, että tehtävä tulee valmiiksi - jokaisella tehtävällä on vain yksi A C = consulted (neuvoja) - C- voidaan kysyä ohjeita ja neuvoja - jokaisella tehtävällä voi olla nolla rajaton määrä C I = informed (tiedotettava) - I tiedotetaan tehtävän suorittamisesta - jokaisella tehtävällä voi olla nolla rajaton määrä I Kokonaisohjaus A/R C Rahoitus R A Valtakunnallisen ohjaus-, seuranta- ja valvontatiedon tuottaminen A R R R R R R Maakuntien SOTE-arviointi A R R R Valtakunnallisten tietojärjestelmäpalveluiden tuottaminen (Kanta, valinnanvapaus, viranomaisten data-alusta) Valtakunnallisen viranomaisten SOTE-raportointialustan kehittäminen ja ylläpito SOTE järjestämisen työkalujen kehittäminen (sis. Tietomalli, raportointi ja analytiikka) A R R R C C C A R R R C C C A C C C R R C C C SOTE järjestämisen työkalujen palvelutuotanto A C C C R R R I Kansallisen SOTE-tietoarkkitehtuurin kehittäminen (käsitteet, luokitukset, koodistot) A R C C R R C R C Palvelutuotantoon liittyvien raportointi- ja analytiikkaratkaisujen kehittäminen C C C R C R R Järjestämisen ja palvelutuotannon tietoperusteinen valvonta A C C R R R Mikko Huovila

48 48 SoteDigille siirtyvät tai vaikuttavat aiemmat työt Järjestäjän työkalut Toteutetaan tiedolla johtamisen osalta tässä hankkeesa Järjestäjän tietomalli Jatkokehitys siirretään SoteDigin vastuulle SOTE-tietopaketit Toimeenpannaan osana järjestäjän tietomallin käyttöönottoa Maakuntien tietoaltaat Luodaan yhteinen infrastruktuuri maakuntien käyttöön yhteistyössä Vimanan kanssa Valtakunnallisten viranomaisten hankkeeseen siirtyvät tai vaikuttavat aiemmat työt THL:n tietopohjahanke Siirretään vaiheittain tämän hankkeen piiriin TIREKA (Tilastot ja rekisterit Kantasta) Siirretään tämän jatkotyö tämän hankkeen piiriin. Tietorakenteet harmonisoidaan ja pannaan toimeen Kanta-tietoallas Laajennetaan viranomaisten yhteiseksi data-alustaksi Lupaviranomainen ja palveluoperaattori Teknisten ratkaisujen toteutuksessa huomioidaan palveluoperaattorin tarpeet. Tavoitteena sama tekninen infrastruktuuri Mikko Huovila

49 Riskit Aikataulutus Vuoden lisäajasta huolimatta isojen integraatioiden tekeminen haastavaa Kypsyystason nostaminen vaatii pitkän aikavälin toimia (5-10 v) Rahoituksen epävarmuus Lakipaketin hyväksyntä venyy lähelle joulua Hallituksen vaihtuminen Osaaminen Alueeseen liittyvä sisältö- ja tekninen osaaminen kortilla Miten kehitetään osaamista ja uusia osaajia? Toimijoiden roolit ja yhteisistä asioista sopiminen Erilaisten intressien yhteensovitus (esim. alueiden välillä, alueiden ja valtion välillä) Toiminnan omistajuus Lähtökohta tulisi olla, että vastuu tietotarpeiden määrittelystä tulee olla toiminnallisella johdolla, ei tietohallinnolla.

50 Linjausesitys STM käynnistää ohjelman mahdollisimman pian Henkilöstökuluja voidaan kattaa digimuutosmomentilta Hankekokonaisuuksien tarkempaa suunnittelua jatketaan välittömästi Kts. SoteDigin ja valtakunnallisten viranomaisten omat esitykset Tarkemmat suunnitelmat hyväksytään STM:n ohjelman ohjausrakenteen piirissä Digimuutosmomentin rahoitusta voidaan käyttää suunnitteluvaiheeseen, sekä mahdolliseen pienkehitykseen euroa Q1/2019 mennessä Tarkempi talousarvio seuraaville vaiheille voidaan esitellä tarkemman suunnittelun jälkeen Etunimi Sukunimi

51 Järjestäjän työkalut ja tietojohtaminen SoteDigi Oy Jaakko Pentti

52 Taustaa Maakunnat tarvitsevat sote-palvelujen järjestäjänä ja tuottajana sekä tiedolla johtamisen työkalut että palvelutuotannon operatiivisen johtamisen työkalut. Maakunta- ja sote-uudistuksen digimuutosohjelmassa käynnistettiin STM:n johdolla kolme esiselvitys- ja valmisteluhanketta järjestäjän tiedolla johtamisen työkalujen kehittämiseen. Nämä hankkeet valmistuivat 6/2018 ja niiden tulosten perusteella täsmennetään tarvittavat järjestäjän työkaluihin ja tiedolla johtamiseen liittyvät toteutusprojektit. Tämän lisäksi tehdään maakuntakohtainen selvitys järjestäjän työkalujen ja tiedolla johtamisen ratkaisujen tilanteesta ja arvioidaan kaikille maakunnille tarvittavien ICTratkaisujen tarve. Toteutuksissa hyödynnetään maksimaalisesti olemassa olevat Kanta-palveluihin liittyvät tietoallas- ym. tekniset ratkaisut. Projekti tuottaa maakunnille yhteisiä järjestämisen tehtävään tarvittavia työkaluja, jotta maakuntien tiedolla johtaminen ja maakuntien välinen vertailtavuus saadaan toteutettua. Esiselvitys- ja valmisteluhankkeet:

53 Hankkeen tavoitteet Mahdollistaa järjestäjän tehtäviin liittyvä tietojohtaminen Tuottaa maakunnille sote-järjestämisen kannalta kriittiset välineet Tietojohtamisen data-alustat (yhdessä Vimanan kanssa), modernit raportointi- ja analytiikkaratkaisut, järjestämisen tietomallin mukainen raportointi Asiakaspalautteen keräämisen ratkaisu (esiselvitys) Asiakaslaskutuksen järjestelmät (?)

54 Maakuntien tietojohtaminen 54

55 Tietojohtamisen toteutus: Osakokonaisuus kerrallaan valmiiksi 1 2 N Priorisoitu eteneminen tietotarpeiden kautta osakokonaisuuksittain - Ottaen huomioon sidosryhmät, maakuntien tarpeet, valtion raportointi Raportointi, Analytiikka Tietojohtamisen välineistö ja työkalut Tietojohtaminen eri tasoilla organisaatiota Data Mart, Kuutiot Raportointikäyttöön jalostettu tieto Eri näkökulmat ja koosteet tiedosta Organisaation tietovarasto Integraatiokerros, Tietoallas Jalostetut, puhdistettu, varmistettu, oikeellinen, eheä data Tietojohtamisen perusta Tiedot koostettu yhteenä raakadata-varastoon sellaisenaan TKI- käyttö Lähtöjärjestelmät Operatiivinen toiminta, operatiivinen raportointi Päivittäminen toiminta 55

56 Huomioitavia kokonaisuuksia DW-välineistöt (yhdessä Vimanan kanssa) Integraatiokerros Tietoallas Tietovarastokerros ELT-välineet Raportointivälineet Systeemityö Toteutusmallit (scrum, safe tms) Laadunvarmistus Testausvälineet Projektisuunnittelu Toteutuksen osa-alueet Arkkitehtuuri Hankkeen johto Projektin johto Tietotarpeiden määritys Käsitemallinnus DW-mallinnus (DV)/DM-mallinnus ELT-toteutus Raportoinnin toteutus Testaus 56

57 Hankkeen vaiheistus # Vaihe Tehtävät 1 Hankehallinto 2 Kilpailutukset 3 Kehittämismallin suunnittelu ja vaiheistus 4 Arkkitehtuurit ja ympäristöt Arkkitehtuurin suunnittelu ja toteutus Kehitys-, testaus- ja tuotantoympäristöjen perustaminen Kehitysvälineiden käyttöönotto 5 Tietotarpeiden analysointi ja priorisointi 6 Alustava käsitemallinnus 7 Osakokonaisuuden suunnittelu, toteutus ja testaus (* Käsitemallin tarkennukset Tietokannan suunnittelu ja toteutus - Looginen tietomalli - Landing zone, raw data vault, business data vault, data mart Tietoaltaan suunnittelu ja toteutus - Tarvittavien lähtöjärjestelmien integrointi - Tietoaltaan toteutus ELT-suunnittelu ja toteutus Tiedon hyödyntämiskerroksen suunnittelu ja toteutus - Raportit, dash boardit, edistynyt analytiikka, keinoäly - Liittymät ulkoisiin järjestelmiin Testaus (* Tehtävät toistuvat kunkin osakokonaisuuden osalta

58 Tietojohtaminen toteutusaikataulu (alustava) Sote-järjestäjän työkalut ja tiedolla johtaminen Hankehallinto Hankehallinto Kilpailutukset Kilpailutukset Kehittämismallin suunnittelu ja vaiheistus Arkkitehtuurit ja ympäristöt Arkkitehtuurit ja Alustaratkaisut (MaTi-hanke) Alustaratkaisut Tietotarpeiden suunnittelu ja analysointi Tietotarpeiden suunnittelu ja analysointi Alustava käsitemallinnus Siivu 1 Siivu 2 Siivu 3 Siivu 4 Siivu 5 Siivu 6 Siivu 7 Siivu 8 Siivu 9 Osakokonaisuuksien suunnittelu, toteutus ja testaus Siivu 1 Siivu 2 Siivu 6 Siivu 6 Siivu 4 Siivu 6 Siivu 6 Siivu 5 Siivu 7 Käyttöönotot Käyttöönotot Ylläpito Ylläpito

59 Osakokonaisuuden toteutus / Siivun toteutus

60 Status Tietojohtamisen kokonaisuus hankesuunnittelu Maakuntien tietojohtamisen nykytila selvitys 9-11/2018 (yhdessä Vimanan kanssa) Tarkennettu suunnitelma -> 12/2018 Resurssointi: JP, Kari Natunen (konsultti), Vimana, maakunnat Järjestäjän tietomalli Elina Välikangas aloittaa projektipäällikkönä Tietotarpeen määrittely -> käsitemalli -> looginen tietomalli -> etc. Asiakaspalautteen kerääminen Rekrytointi käynnissä Projektisuunnitelma 10-12/2018 Asiakaslaskutuksen järjestelmät Resurssointi / rekrytointi käynnissä Tarvekartoitus 10-11/2018 Ratkaisuvaihtoehtojen selvitys Toteutusvastuiden määritys

61 61

62 Tiedolla ohjauksen ja valvonnan tietopohjan kansallinen kehittämishanke Hanke-ehdotus

63 Hankkeen tausta Tulevan soten myötä syntyy uudenlainen palvelujärjestelmä, jossa valtiolla on erityinen ohjaava suhde maakuntiin. syntyy uudenlaisia tehtäviä, joiden tueksi tarvitaan mm. uusia tiedonkeruita, uudenlaista viranomaisten yhteistyötä, tiedolla ohjausta ja siihen liittyvää raportointia. Sote-tietojohtamisen ja sote-tiedon toissijaisen käytön arkkitehtuuri- ja kehittämis-projekteissa* on nostettu esiin seuraavia kehittämiskohtia nykyiset sote-tietotuotannon rakenteet ja palvelut eivät vastaa uuden soten tarpeisiin. tarvitaan uusia kansallisia, kokonaisvaltaisia palveluja, jotka pystyvät vastamaan nykyisiin ja tuleviin sote-tiedon käytön tarpeisiin. Tiedon toisiokäyttö helpottuu ja THL:n, Kelan ja tulevan LUOVAn tietoa on mahdollista hyödyntää tehokkaammin osana sote-tietopohjaa. * Toissijaisen käytön kokonaisarkkitehtuuri, valtakunnallisten toimijoiden yhteinen kokonaisarkkitehtuuri tiedolla johtamisesta, Kanta-tietoallas, KUVA-hanke, Sote-tietopohja, TIREKA 63

64 Hanke pähkinänkuoressa Kokonaiskoordinointi, ohjaus ja omistajuus STM:ssä. Maakuntatasoista ja kansallista kehittämistä yhteistyössä: Kansallisen tason kehittämisessä KELA, STM, THL ja Valvira (+AVI:t) / Luova Vankka yhteistyö maakuntien, Sotedigin ja Vimanan kanssa. Kansallisessa hankkeessa tuotetaan sote-tiedon raportoinnille verkkoraportointiratkaisu ja raportoinnin rajapinta sote-tiedon jalostusta varten nykyaikainen data-alusta prosesseineen tiedonkeruita ja tiedonkäsittelyä yhdenmukaistetaan käsitteitä ja tietorakenteita yhtenäistetään. Kansallisessa hankkeessa edetään vaiheittain, jotta tuloksia saadaan hyötykäyttöön hankkeen aikana. Eteneminen tapahtuu sote- ja maakuntauudistuksen tarpeiden kautta. 64

65 Arkkitehtuurin ohjaus Ohjelman, hankkeiden ja projektien organisointi Soten strategiset tavoitteet Ohjelmakoordinointi STM Ohjelman johtoryhmä Maakunnat, SoteDigi, Vimana Hankkeen ohjausryhmä Hankkeiden yhteistyö Kela, THL, Valvira (+AVI:t) / Luova Hankkeen ohjausryhmä P P P P P P P P P P Projektien yhteistyö Projektien yhteistyö

66 Hankkeen tavoitteet 1. Sote-palvelujärjestelmän toiminnan ohjaaminen, valvonta ja johtaminen on aiempaa helpompaa ja kustannustehokkaampaa 2. Maakunnat saavat kansallista sote-tietoa johtamisensa tueksi. Paikallinen, alueellinen ja valtakunnallinen sote-tietotuotanto on yhteensovitettu eikä päällekkäisiä ratkaisuja synny. Tieto on mahdollisimman yhtenäistä tiedon lähteestä ja tiedon tuottajasta riippumatta. Sote-tieto on laadukasta, ajantasaista ja asiakastarpeisiin. Sote-tiedon hyödyntäminen on mahdollista yhden käyttöliittymän ja/tai rajapintaratkaisujen kautta. Sote-tieto on saatavilla toissijaiseen käyttöön yhteisen data-alustan ja/tai prosessien kautta. 66

67 Hankkeen läpivienti Hanke alkaa STM:n, THL:n, Kelan ja Valviran yhteistyössä tapahtuvalla suunnitteluvaiheella, jossa tunnistetaan mm. keskinäiset riippuvuudet, tehdään projektisuunnitelmia, toteutetaan ohjausmekanismit ja varmistetaan yhteistyömallit maakuntatoimijoiden kanssa. Hanke etenee vaiheittain, useissa rinnakkain etenevissä projekteissa. Yhden vaiheen aikana voi olla käynnissä useita projekteja. Projekti voi kestää usean vaiheen ajan. Vaihe päättyy aina julkaisuun. Julkaisut muodostuvat hankkeen suunnitteluvaiheessa THL:n, Kelan ja Valviran yhteistyössä määrittämistä ja priorisoimista tuotoksista: Priorisointi sote- ja maakuntauudistuksen tarpeet edellä (erit. KUVA-ryhmän ehdotukset 12/2018) Hyödynnettäviä tuotoksia syntyy heti ensimmäisestä julkaisusta lähtien (Esim. THL:n raportointi -käyttöliittymä maakuntien arviointiin) Hyödynnettävät tuotokset ja sisältö laajenee hankkeen edetessä

68 Julkaisu 1 Julkaisu 2 Julkaisu 3 Julkaisu n Sotetieto palvelu käynnissä Projektin vetovastuu Suunnitteluvaihe -Q1/2019 Vaihe 1 Vaihe 2 Vaihe 3 Vaihe n Hankkeen lopputulokset Verkkoraportointiratkaisu THL Kela Suunnitteluvaihe Tiedonkeruun ja tiedonkäsittelyn yhtenäistäminen Uusien tuotantolinjojen rakentaminen Käsitteiden ja tietorakenteiden määrittely Kanta tietoallas PTA Valinnanvapaustiedot Yhtenäisten määritysten käyttöönotto Ensihoito? Sosiaalihuolto? Vanhojen linjojen siirto alustalle Verkkoraportointiratkaisu Tiedonkeruu ja tiedonkäsittely Käsitteiden ja tietorakenteiden yhtenäistäminen Yhteinen data-alusta ja prosessit Valvira (+AVI:t) / Luova Selvitys datan hyödyntämisestä valvonnassa Uudet valvonnan tuotantolinjat Lopputulos tarkennetaan Vaiheen yhteiset tuotokset (julkaisun sisältö) THL:n tietoikkunan tuotantoversio Tietotuotannon käsikirja PTA tiedot tietoaltaassa Jne. Ratkaisuarkkitehtuuri Resurssit Julkaisusuunni-telma vaihe 1 Tarkennettu ohjausmalli Kustannushyötylaskelma Riskit Verkkoraportointiratkaisu v0.1 Nykyisten tiedonkeruiden modernisointi Jne. Tarkentuu myöhemmässä vaiheessa Palvelukokonaisuuden tuotteistaminen Tiedontuotantolinjojen sisältö tarkentuu KUVA-työryhmän priorisoinnin pohjalta 12/2018 Hyödyntäminen Tuotanto ja ylläpito

69 BUDJETTI intensiivinen Budjetti kehittäminen 2021 palvelujärjes-telmä valmis 2022 Kokonaisbudjetti Hankehallinta ja ohjaus Käsitteiden ja tietorakenteiden yhtenäistäminen Tiedonkeruun ja tiedonkäsittelyn yhtenäistäminen Datan hyödyntäminen valvonnassa Yhteinen data-alusta Verkkoraportointiratkaisu Verkkoraportoinnin tuotannon ylläpitokustannukset Data-alustan tuotannon ylläpitokustannukset Yhteensä STM, THL, KELA, Valvira 69

70 Suunnitteluvaihe Tavoitteet: Tarkennetaan hankkeen onnistuneeseen läpivientiin tarvittavat kokonaisuudet, vastuut, ohjausrakenteet ja budjetti Tehtävät Ohjausmallin tarkentaminen Ratkaisuarkkitehtuurin kuvaaminen Resurssisuunnittelu, resurssien kiinnittäminen ja rekrytointi Hankkeeseen olennaisesti liittyvien käynnissä olevien projektien/hankkeiden tunnistaminen ja näiden projektien avoimien töiden siirtäminen tarvittaessa tämän kansallisen hankkeen piiriin (mm. valtakunnallisten toimijoiden tiedolla johtamisen kokonaisarkkitehtuurityö, Kanta tietoallas toteutusprojekti, KUVA-muutos-ohjelma ja sen osana THL:n sote-tietopohjahanke, TIREKA) Vaiheiden sisältöjen suunnittelu ja priorisointi Hankkeen projektien/tuotantolinjojen välisten riippuvuuksien tunnistaminen ja huomiointi vaiheiden sisältöjen suunnittelussa Tunnistetaan riippuvuudet ja yhtymäkohdat maakuntien/sotedigin/vimanan rinnakkaisen hankkeen kanssa ja huomioidaan ne hankkeen läpiviennissä ja ohjausmallissa Tuotokset Toimijat Hankesuunnitelma Tarkennettu ohjausmalli Resurssisuunnitelma Vaiheen 1 julkaisusuunnitelma Kustannushyötylaskelma Riskianalyysi Ratkaisuarkkitehtuuri v1.0 Aikataulu 10/ /2019 STM, THL, Kela, Valvira (+AVI:t) / Luova Alustava resurssitarve

71 Verkkoraportointiratkaisu Hankekortti ykkösprioriteetin tiedoille Tavoitteet Ensimmäisen vaiheen prioriteettina on tuottaa maakuntien tiedolla johtamista ja valtakunnallista ohjausta tukeva verkkoraportointiratkaisu, jonka toiminnallisuudet palvelevat kansallisen ohjauksen ja arvioinnin indikaattoreiden hyvinvointikertomuksen koostamisen tukisisältöjen maakunnan väestön terveyttä ja hyvinvointia kuvaavien keskeisten ilmiöiden esittämisen ja hyödyntämisen tärkeimpiä tarpeita. Lisäksi em. sisältö, sekä tiedot että kuvailevat tiedot, on hyödynnettävissä rajapintaratkaisun kautta. Tehtävät Verkkoraportointiratkaisun ja siihen sisältyvän rajapinnan Konsepti ja määrittely tekninen suunnittelu tekninen toteutus ja käyttöönotto. Tuotokset Rajapintaratkaisu prioriteetti 1. tiedoille Verkkoraportointiratkaisu prioriteetti 1. tiedoille: Tietoikkunan tuotantoversio (verkkoraportointiratkaisu v0.1). Toimijat THL Aikataulu /2019 Alustava resurssitarve 2018: :

72 Verkkoraportointiratkaisu Hankekortti yhteiselle raportointikäyttöliittymälle Tavoitteet Luodaan yhteinen raportointikäyttöliittymä (verkkopalvelu) THL:n, Kelan ja Valviran (Luovan) sote-tiedon raportoinnille. Tehtävät Ensimmäisestä verkkoraportointiratkaisusta v0.1 toteuttamisesta saatujen oppien ja valmiista palvelusta saatujen palautteiden hyödyntäminen. Asiakasprofiilien ja tarpeiden kuvaaminen. Konseptointi ja vaatimusmäärittely. Mukana olevien toimijoiden vastuulla olevien sote-tietojen kartoitus ja niiden käyttäjäystävällisen esittämisen vaateiden selvittäminen. Verkkoraportointiratkaisun tekninen suunnittelu tekninen toteutus ja käyttöönotto. Tuotokset Yhteinen raportointikäyttöliittymä, johon tuodaan keskeiset sote-ohjauksen ja -seurannan edellyttämät tiedot Toimijat THL, Kela, Valvira (+AVI:t) / Luova Aikataulu 2019 yhteinen tuotannossa oleva raportointikäyttöliittymä jatkokehittäminen ja sisällön laajentaminen (useita julkaisuja ketterästi kehittäen) Alustava resurssitarve 2019: :

73 Tietotuotannon yhtenäistäminen Hankekortti Tiedonkeruun ja tiedonkäsittelyn yhtenäistäminen Tavoitteet Tiedonkeruita ja tietojenkäsittelyä modernisoidaan ja yhtenäistetään Tehtävät Suunnitellaan ja toteutetaan uusi tietotuotannon toimintamalli, joka on parhaiden tiedossa olevien käytäntöjen mukainen: tiedonkeruu suoraan lähdejärjestelmistä, Kanta:sta tai Kanta-tietoaltaasta, kunkin tiedon kerääminen vain kerran, automaatio tietotuotannon kaikissa vaiheissa, mahdollisuus lähes reaaliaikaiseen tietotuotantoon, uudenlaisen analytiikan ja tekoälyn asettamien vaatimusten huomiointi, auditoitavuus, modulaarinen rakenne rajapintoineen, joka luo edellytykset uudistaa kokonaisuutta vaiheittain, yhteiset käytännöt ja yhteiset kuvatut prosessit. Uusi tietotuotannon toimintamalli kuvataan käsikirjaksi ja otetaan käyttöön ensin uusissa tuotantolinjoissa. Sen jälkeen aiemmat tuotantolinjat siirretään uuteen. Uusi toimintamalli otetaan vähitellen käyttöön kaikissa mukana olevissa organisaatioissa. Tuotokset Uusi tietotuotannon toimintamalli, joka on kuvattu käsikirjaksi. Organisaatioiden yhteiset tietotuotannon käytännöt ja prosessit, jotka on kuvattu ja sovittu, sisältävät mm. indikaattorien hallintamalli (valinta, tuotanto, elinkaari) Ilmiöiden ja ennusteiden hallintamalli kirjaamisen tuki kentälle kuvailevan tiedon käytännöt. Suunnitelma uusien tuotantolinjojen käyttöönotosta uudessa toimintamallissa. Suunnitelma nykyisten tuotantolinjojen siirrosta uuteen toimintamalliin. Nykyisten tuotantolinjojen modernisointi ja siirto. Hallintamalli toimintamallin pitämiseksi kehittyvänä ja ajantasaisena Toimijat THL, Kela, Valvira (+AVI:t) / Luova, muut toimijat Aikataulu Alustava resurssitarve 2019 toimintamallin, käytäntöjen ja prosessien suunnittelu (käsikirja) käyttöönotto 12 htv ( ) ostoja (suunnittelutyötä konsultointina) =

74 Tietotuotannon yhtenäistäminen Hankekortti Uusien tuotantolinjojen rakentaminen Tavoitteet Toteutetaan tuotantolinjat uusille tiedonkeruille perustuen uuteen tietotuotannon toimintamalliin ja yhteiseen data-alustaan. Tehtävät Valitaan uudet tuotantolinjat, rakennetaan uudet tuotantolinjat, suunnitellaan niiden käyttöönotot ja tehdään käyttöönotot. Tehdään tuotantolinjojen toteutuksessa tarvittavat hankinnat (lisenssit) ja toteutetaan tarvittavat työkokonaisuudet (mm. ennuste- ja simulointimallit). Tuotokset Suunnitelma kunkin uuden tuotantolinjan käyttöönotosta uuden toimintatavan mukaisena yhteisellä data-alustalla, mm. ensihoidon kansallinen tietotuotanto sosiaalihuollon valtakunnallinen tietotuotanto raportointimalleineen kotihoidon ja hoivapalvelujen seuranta valvonnan tietoperusta (valvontadata ja rekisteritiedot). Uusien tuotantolinjojen rakentaminen. Uusien tuotantolinjojen käyttöönotto. Uusien tuotantolinjojen prosessien yhteinen vuosikello ja sen käyttöönotto tietotuotannon koordinoinnissa (huomioidaan mm. sote-arviointitoiminta). Ennuste- ja simulointimallit. Toimijat THL, KELA, Valvira (+AVI:t) / Luova Aikataulu 2019 tuotantolinjojen suunnittelu tuotantolinjojen toteutus ja käyttöönotto Alustava resurssitarve 15 htv ( ) + ostoja =

75 Yhtenäiset tietorakenteet ja käsitteet Hankekortti Käsitteiden ja tietorakenteiden määrittely Tavoitteet Valtakunnallisessa sote-tietotuotannossa priorisoidut ja siinä tarvittavat asiakas-, palvelu ja ohjaustietoa koskevat luokitukset, tietorakenteet ja tietomalli on yhtenäisesti määritelty ja kuvattu. Määrittelyssä on riittävästi otettu huomioon valtakunnalliset tilasto-, rekisteri-, vaikuttavuus-, laatu- ja arviointitarpeet, väestökyselyiden tietosisällöt sekä sote-johtamisen tarpeet. Määriteltävät tiedot voivat koskea toisiokäytössä tarvittavia mm. asiakas- ja potilastietoja, organisaatioiden talous-, maksatus- ja hallintotietoja; organisaatioiden vaikuttavuus- ja laatutietoja sekä väestökyselyjen tietosisältöjä ja asiakaspalautetietoa. Tehtävät Tunnistetaan sote-tietotuotannon asiakas-, palvelu- ja ohjaustiedon tarpeet ja ryhmitellään/priorisoidaan ne. Valitaan kussakin vaiheessa määriteltävät sote-ohjaustiedon aihiot ja kokonaisuudet. Määritellään tarvittavat luokitukset ja tietorakenteet sekä harmonisoidaan tarvittavat luokitukset ja tietorakenteet. Sovitaan luokitusten ja tietorakenteiden ylläpito- ja kehittämisvastuista sekä huomioidaan lisenssitarpeet sekä näistä johtavat kustannukset. Julkaistaan luokitukset ja tietorakenteet mm. kansallisella koodistopalvelimella, sosmetassa tai vastaavassa palvelussa käyttäjien saataville. Tuotokset Valtakunnallisessa sote-tietotuotannossa käytettävät ja sote-ohjaustietoon lukeutuvat luokitukset ja uudet tietokokonaisuudet käyttäjien saatavilla. Tarpeellisilta osin uudistetut asiakasasiakirja- ja potilaskertomusrakenteet käyttäjien saatavilla. Yhtenäinen sote-tietotuotannon asiakas- ja potilastietojen sekä muiden ohjaustietojen malli valmis. Toimijat THL koodistopalvelu; valmiit asiantuntijaryhmät ja -verkostot; THL tietohallinto; THL substanssiyksiköt; yksityiset ja julkiset terveydenhuollon organisaatiot; yksityiset ja julkiset sosiaalihuollon organisaatiot; Valvira (+AVI:t) / Luova; Kansaneläkelaitos; Tilastokeskus; VRK Aikataulu Alustava resurssitarve THL: 28 htv ( ) + muut kulut ( ) =

76 Yhtenäiset tietorakenteet ja käsitteet Hankekortti Yhtenäisten määritysten käyttöönotto Tavoitteet Yhtenäisten määritysten, mallien ja vaatimusten elinkaari on varmistettu: vaiheittainen käyttöönotto-, kehittämis- ja ylläpitosuunnitelma sekä geneerinen toimintamalli uusille määrityksille on laadittu. Yhtenäisiä sote-ohjaustietotuotannossa hyödynnettäviä asiakas-, potilas-, palvelu- ja ohjaustietoja on suunnitelmallisesti testattu/pilotoitu ja käyttöönotettu organisaatioissa ja tietojärjestelmissä. Ohjeistus yhtenäisten ohjaustietojen kirjaamiseen on julkaistu ja ajantasaiset ohjeet ovat käyttäjien saatavilla. Tiedontuottajien vaiheittainen kouluttaminen sote-ohjaustietojen kirjaamiseen tai tuottamiseen on aloitettu ja tehokas koulutusmalli luotu. Tehtävät Suunnitellaan käyttöönottojen kokonaisuudet ja osallistetaan kumppanit. Laaditaan yleinen toimintamalli määritysten elinkaaren hallintaan ja avulla jokaiselle määrityskokonaisuudelle oma käyttöönoton, kehittämisen, ohjeistuksen ja ylläpidon hallintamallinsa. Laaditaan riittävä ohjeistus ja julkaistaan ohjeet. Pilotoidaan ja testataan määrityskokonaisuuksia organisaatioissa ja tietojärjestelmissä. Luodaan koulutusmalli ja toteutetaan koulutukset määrityskokonaisuuksille yhteistyössä kumppanien kanssa. Varmistetaan riittävä helpdesk- ja asiakaspalvelu käyttöönotto- ja käyttötilanteissa. Tuotokset Määritysten käyttöönotto-, kehittämis- ja ylläpitosuunnitelma(t). Määritysten käyttöohjeistus ja koulutukset. Määritysten pilotit ja käyttöönotot käyttäjäorganisaatioissa. Vakioidut mallit määritysten tekemiselle, ohjeistuksille ja koulutuksille. Toimijat THL, maakunnat, Valvira (+AVI:t) / Luova, VRK, KELA, sote-oppilaitokset Aikataulu 2018 Tarkempien projektien suunnittelu, järjestäytyminen sekä vastuista ja rooleista sopiminen 2019 Määrityskokonaisuuksien käyttöönottojen, kehittämisen ja ylläpidon suunnittelua; Yleinen toimintamalli uusien määritysten tekemiselle Ohjeistukset, koulutukset ja testaukset sekä pilotoinnit määrityskokonaisuuksittain Alustava resurssitarve THL: 11 htv ( ) + muut kulut ( ) = Resurssitarve riippuu koulutusten, testauksien ja pilottien laajuuksista

77 Datan hyödyntäminen valvonnassa selvitys ja toteutusprojekti Tavoitteet Tehdä selvitys ja suunnitelma siitä, miten valvova viranomainen voi konkreettisesti alkaa hyödyntämään valvonnassa ja sen suunnittelussa (ennakoiva valvonta / riskienarviointi) käytettävissä olevaa tietopohjaa mahdollisimman laajasti. Toteutus selvityksen mukaan. Tehtävät Selvitysprojekti tuottaa: Kuvauksen datan hyödyntämismahdollisuuksista valvonnassa sekä tarpeista tiedon tuottamiselle (data-alusta, tietorakenteet, tiedonkeruu ja -käsittely sekä verkkoraportointiratkaisu) Kuvauksen uusista osaamisvaatimuksista Kuvauksen datan hyödyntämisprosesseista osana valvontaprosesseja, ml. valvonnan uudet tietotuotteet Kuvauksen teknisistä vaatimuksista (esim. data-analytiikan ohjelmistot) Etenemisen tiekartta Toteutus Tuotokset Selvitysraportti sisältäen tiekartan tietoon perustuvan valvonnan kehittämiseksi uusine tietotuotteineen Tiekartan mukainen toteutus Toimijat Valvira (Luova) + AVIt Aikataulu 2019 Selvitysraportti Toteutus Alustava resurssitarve 2019: 2 htv ( ) + palvelujen ostot = : 6 htv ( )+ palvelujen ostot =

78 Yhteinen data-alusta Hankekortti Yhteinen data-alusta Tavoitteet: Kelassa meneillään oleva Kanta tietoallas PTA projektin teknologiaratkaisu, infrastruktuuri ja toteutettu PTA tietosisältö toimivat pohjana hankkeessa toteutettavalle data-alustalle. Uusien tietosisältöjen tuonti tietoaltaaseen mahdollistaa tietojen laajemman käytettävyyden kansallisella tasolla. Laajennus tapahtuu viemällä tietoaltaaseen ensin uudet tietosisällöt ja sen jälkeen olemassa olevat, harmonisoidut sisällöt. Tehtävät: Data-alustan teknologian, arkkitehtuurin ja tiedon jalostusratkaisujen kehitys Kunkin toteutettavan tietolähteen osalta seuraavat tehtävät: Olemassa olevan tietoallasinfrastruktuurin laajentaminen mm. kapasiteetti, sivutietoaltaat ja muut tiedon hyödyntämisratkaisut Käyttötapaukset, data-analyysi ja mallinnus uusien tietolähteiden osalta Integraatiosuunnittelu ja toteutus ( sisään ja ulos ) Raakatiedon tuonti, vaiheittainen jalostus ja käsittely hyödynnettävään muotoon Ylläpidon suunnittelu Tuotokset: Data-alustaratkaisu, jossa määritelty tietosisältö analysointikelpoisessa muodossa ja ratkaisun ylläpito Data-alustan kehitys-, testaus- ja tuotantoinfrastruktuuri ja ylläpito Toimijat: Kela, THL, Valvira (+AVI:t) / Luova, lähdejärjestelmän asiantuntijat Aikataulu: Vaihe 1 (2019): PTA viimeistely, valinnanvapauden tiedot Vaihe 2 - n ( ): Toteutettavat tietolähteet tarkentuvat suunnitteluvaiheessa Alustava resurssitarve: Vaihe 1: 10 htv (ilman PTA projektia) Vaihe 2 n: Resurssitarve tarkentuu toteutuksen laajuuden mukaan

79 Data-alusta

SOTE tietojohtamisen toimeenpanohanke. Mikko Huovila STM / DITI

SOTE tietojohtamisen toimeenpanohanke. Mikko Huovila STM / DITI SOTE tietojohtamisen toimeenpanohanke Mikko Huovila STM / DITI SOTE tiedolla johtamisen suunnitteluhankkeet Q1/2018 Q2/2018 Q3/2018 Q4/2018 Q1/2019 Q2/2019 Q3/2019 Q4/2019 Valtakunnallisten toimijoiden

Lisätiedot

SOTE-tiedolla johtamisen kokonaisuus

SOTE-tiedolla johtamisen kokonaisuus SOTE-tiedolla johtamisen kokonaisuus Mikko Huovila STM OHO DITI 1 12.2.2018 Mikko Huovila Tiedolla johtamisen SMART S Strategia ja strategiset tavoitteet M R A Mittaaminen ja data Analyysi ja analytiikka

Lisätiedot

Tiedolla johtamisen kehittäminen. Mikko Huovila STM OHO DITI

Tiedolla johtamisen kehittäminen. Mikko Huovila STM OHO DITI Tiedolla johtamisen kehittäminen STM OHO DITI Tiedolla johtamisen SMART S Strategia ja strategiset tavoitteet M R A Mittaaminen ja data Analyysi ja analytiikka Raportointi ja visualisointi T Toiminnan

Lisätiedot

(Sote) Järjestäjän Tietojohtaminen Status. Jaakko Pentti, Hankejohtaja, SoteDigi Oy

(Sote) Järjestäjän Tietojohtaminen Status. Jaakko Pentti, Hankejohtaja, SoteDigi Oy (Sote) Järjestäjän Tietojohtaminen Status Jaakko Pentti, Hankejohtaja, SoteDigi Oy 15.11.2018 Hankkeen tehtävä ja tavoitteet Järjestäjän työkalut ja tietojohtaminen hanke tuottaa maakunnille yhteisiä järjestämisen

Lisätiedot

Valtakunnallisen tiedontuotannon uudistaminen Valtava-hankkeen esittely. Maria Ojaluoma, THL Tuuli Mäkiranta-Laitinen, Kela Petri Huovinen, Valvira

Valtakunnallisen tiedontuotannon uudistaminen Valtava-hankkeen esittely. Maria Ojaluoma, THL Tuuli Mäkiranta-Laitinen, Kela Petri Huovinen, Valvira Valtakunnallisen tiedontuotannon uudistaminen Valtava-hankkeen esittely Maria Ojaluoma, THL Tuuli Mäkiranta-Laitinen, Kela Petri Huovinen, Valvira 1 Toivo-ohjelman tavoite Mahdollistetaan sote-uudistusten

Lisätiedot

TOIVO-ohjelma

TOIVO-ohjelma TOIVO-ohjelma 2019-2022 SOTE tiedolla johtamisen, ohjauksen ja valvonnan toimeenpano-ohjelma / STM OHO DITI SOTE-rakenteen ohjauksen ja johtamisen tietopohja Valtakunnalliset kyselyt asiakkaille Maakuntien

Lisätiedot

Tietojohtamisen tietopohjan toteuttaminen ( ja sitä kautta tiedon hyödyntämisedellytykset) Timo Hakala ICT-projektijohtaja 6.11.

Tietojohtamisen tietopohjan toteuttaminen ( ja sitä kautta tiedon hyödyntämisedellytykset) Timo Hakala ICT-projektijohtaja 6.11. Tietojohtamisen tietopohjan toteuttaminen ( ja sitä kautta tiedon hyödyntämisedellytykset) Timo Hakala ICT-projektijohtaja 6.11.2018 Tausta Vaikuttavan tietojohtamisen edellytys on hyvä tietopohjaa (vrt.

Lisätiedot

TOIVO-ohjelma

TOIVO-ohjelma TOIVO-ohjelma 2019-2022 SOTE tiedolla johtamisen, ohjauksen ja valvonnan toimeenpano-ohjelma Mikko Huovila / STM OHO DITI Maakuntien digihankkeet Digihankkeet / VM - STM HANKETOIMISTON JOHTORYHMÄ HANKETOIMISTO

Lisätiedot

Tietojohtaminen. ja vaikuttavan tietojohtamisen tietopohjan toteuttaminen. ICT-projektijohtaja Timo Hakala

Tietojohtaminen. ja vaikuttavan tietojohtamisen tietopohjan toteuttaminen. ICT-projektijohtaja Timo Hakala Tietojohtaminen ja vaikuttavan tietojohtamisen tietopohjan toteuttaminen ICT-projektijohtaja Timo Hakala 14.11.2018 Tausta Vaikuttavan tietojohtamisen edellytys on hyvä tietopohjaa (vrt. esim. tiedon laatu,

Lisätiedot

Johtaminen ja tiedon toissijainen käyttö

Johtaminen ja tiedon toissijainen käyttö Johtaminen ja tiedon toissijainen käyttö Erityisasiantuntija STM Sosiaali- ja terveydenhuollon ATKpäivät 2018 Jyväskylä 1 21.5.2018 Henkilötietojen ensisijainen ja toissijainen käyttö Toissijainen käyttö

Lisätiedot

Tulevaisuuden tietojohtaminen maakunnissa VN TEAS -hanke

Tulevaisuuden tietojohtaminen maakunnissa VN TEAS -hanke Tulevaisuuden tietojohtaminen maakunnissa VN TEAS -hanke 10.12.2018 Agenda 1 Tulevaisuuden tietojohtaminen maakunnissa hankkeen esittely 2 Tietojohtaminen maakunnissa- alustava tilannekuva 3 Seuraavat

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA KOKONAISARKKITEHTUURISTA

AJANKOHTAISTA KOKONAISARKKITEHTUURISTA AJANKOHTAISTA KOKONAISARKKITEHTUURISTA Mikko Huovila STM OHO DITI SOTE digitalisaation ja tiedonhallinnan kehittämispolut vuosille 2019-2023 SOTE kokonaisarkkitehtuurityön organisoituminen SOTE kokonaisarkkitehtuurityön

Lisätiedot

Digityökalujen valmistelu järjestämistehtävää varten

Digityökalujen valmistelu järjestämistehtävää varten Digityökalujen valmistelu järjestämistehtävää varten Kevään 2018 aikana toteutetaan maakuntien yhteiset järjestämistehtävän digipalveluiden ja sote-tiedolla johtamisen suunnitteluhankkeet Ne perustuvat

Lisätiedot

VALTAKUNNALLINEN TIEDOLLA JOHTAMISEN KEHITTÄMISEN TILANNE. Erityisasiantuntija Mikko Huovila STM

VALTAKUNNALLINEN TIEDOLLA JOHTAMISEN KEHITTÄMISEN TILANNE. Erityisasiantuntija Mikko Huovila STM VALTAKUNNALLINEN TIEDOLLA JOHTAMISEN KEHITTÄMISEN TILANNE Erityisasiantuntija Mikko Huovila STM TIEDON TARPEET ERI TASOILLA Valtion ohjaus Alueiden vertailu ja arviointi Palveluiden järjestäminen Palveluiden

Lisätiedot

Maakunnan tiedolla johtaminen ja tietoaltaan hyödyntäminen Jyrki Tirkkonen Liiketoimintapäällikkö, Tiedolla johtaminen ja informaation hallinta

Maakunnan tiedolla johtaminen ja tietoaltaan hyödyntäminen Jyrki Tirkkonen Liiketoimintapäällikkö, Tiedolla johtaminen ja informaation hallinta Maakunnan tiedolla johtaminen ja tietoaltaan hyödyntäminen Jyrki Tirkkonen Liiketoimintapäällikkö, Tiedolla johtaminen ja informaation hallinta Jari Uotila Johtava konsultti, Uudet liiketoiminnot Istekki

Lisätiedot

Virta-hanke (Järjestäjän sotetietojohtaminen) Jaakko Pentti

Virta-hanke (Järjestäjän sotetietojohtaminen) Jaakko Pentti Virta-hanke (Järjestäjän sotetietojohtaminen) 27.2.2019 Jaakko Pentti Tiedolla johtamisen, ohjauksen ja valvonnan toimeenpano-ohjelma Digimuutosohjelma Soten strategiset tavoitteet TOIVO-ohjelma STM Eri

Lisätiedot

Pohjois-Savon soten tietojohtamisen kehittämiskokemukset

Pohjois-Savon soten tietojohtamisen kehittämiskokemukset Pohjois-Savon soten tietojohtamisen kehittämiskokemukset 10.9.2019 Eija Peltonen, johtava hoitaja, TtT Tietojohtamisen vastuuvalmistelija ad.31.3.2019 Tietojohtamisen kehittämiskokemukset Alla olevia asioita

Lisätiedot

Sote:n digimuutoksen toteutus

Sote:n digimuutoksen toteutus Sote:n digimuutoksen toteutus Valtiovarainvaliokunta 1 Sote:n digimuutoksen periaatteet ja tavoitteet asiakkaiden palvelut kyetään toteuttamaan mahdollisimman vähin häiriöin koko muutoksen ajan asiakkaiden

Lisätiedot

Tiedolla johtamisen, ohjauksen ja valvonnan valtakunnallinen kehittäminen. Erityisasiantuntija Mikko Huovila STM OHO DITI

Tiedolla johtamisen, ohjauksen ja valvonnan valtakunnallinen kehittäminen. Erityisasiantuntija Mikko Huovila STM OHO DITI Tiedolla johtamisen, ohjauksen ja valvonnan valtakunnallinen kehittäminen Erityisasiantuntija Mikko Huovila STM OHO DITI Toiminnan tarpeet TOIVO:n lähtökohtana Mikä malli uudella hallituksella? TOIVO-ohjelma

Lisätiedot

Näkemyksiä yhteistyön edistämisestä. Eija Peltonen, johtava hoitaja, TtT, PSSHP Kysteri

Näkemyksiä yhteistyön edistämisestä. Eija Peltonen, johtava hoitaja, TtT, PSSHP Kysteri Näkemyksiä yhteistyön edistämisestä Eija Peltonen, johtava hoitaja, TtT, PSSHP Kysteri 6.6.2019 Esityksen sisältö Tausta näkemyksilleni Tiedolla johtamisen ja raportoinnin kehittäminen maakunnan valmistelutyö

Lisätiedot

Kansallinen ASPAtietojärjestelmä

Kansallinen ASPAtietojärjestelmä Kansallinen ASPAtietojärjestelmä Taustoitus Järjestäjien tarve yhteiselle asiakaspalautteen keräämisen järjestelmälle nousi esiin kevään selvityksessä Asiakaspalautetieto on myös osa kansallista sote-tietopohjaa

Lisätiedot

Maakunnan järjestämistehtävässä tarvitsemat digipalvelut

Maakunnan järjestämistehtävässä tarvitsemat digipalvelut Maakunnan järjestämistehtävässä tarvitsemat digipalvelut Esisuunnitteluhankkeen työsuunnitelma 8.2.2018 1 16.2.2018 Tausta Maakunnan digipalvelut järjestämistehtävässä esisuunnitteluhankkeen ohjausryhmänä

Lisätiedot

SOSIAALIHUOLTO SOTE- TIEDONHALLINNAN KOKONAISKUVASSA. Erityisasiantuntija Mikko Huovila STM OHO DITI

SOSIAALIHUOLTO SOTE- TIEDONHALLINNAN KOKONAISKUVASSA. Erityisasiantuntija Mikko Huovila STM OHO DITI SOSIAALIHUOLTO SOTE- TIEDONHALLINNAN KOKONAISKUVASSA Erityisasiantuntija Mikko Huovila STM OHO DITI SOTE TIEDONHALLINNAN KANSALLISET TOIMIJAT STM THL KELA SOTEDIGI Strateginen kokonaisvastuu Lainsäädäntö

Lisätiedot

Yhteistyöllä yhteisiä yhdenvertaisia palveluja. Tammikuu 2019

Yhteistyöllä yhteisiä yhdenvertaisia palveluja. Tammikuu 2019 Yhteistyöllä yhteisiä yhdenvertaisia palveluja Tammikuu 2019 Toiminta-alueemme on koko Suomi Kehitämme sosiaali- ja terveydenhuollon uusia kansallisia digitaalisia palveluja. Asiakkaitamme ovat tulevat

Lisätiedot

TOISSIJAISEN KÄYTÖN ALARYHMÄ. Työsuunnitelma

TOISSIJAISEN KÄYTÖN ALARYHMÄ. Työsuunnitelma TOISSIJAISEN KÄYTÖN ALARYHMÄ Työsuunnitelma KÄSITELTÄVÄT ASIAT JA TYÖSUUNNITELMA Ryhmän vastuulla olevat tavoitetilakuvaukset ja kehittämispolku Kehittämistarpeiden tunnistaminen Konkreettiset kuvausprojektit

Lisätiedot

Uusi kansallinen palvelu tehostamaan SoTetutkimusta. Jaana Sinipuro, Projektijohtaja

Uusi kansallinen palvelu tehostamaan SoTetutkimusta. Jaana Sinipuro, Projektijohtaja Uusi kansallinen palvelu tehostamaan SoTetutkimusta ja tietojohtamista Jaana Sinipuro, Projektijohtaja 23.5.2017 Kohti kestävää data-alustataloutta Datan luonti Datan harmonisointi Integraatio Soveltava

Lisätiedot

VALTAKUNNALLINEN TIEDOLLA JOHTAMISEN KEHITTÄMISEN TILANNE

VALTAKUNNALLINEN TIEDOLLA JOHTAMISEN KEHITTÄMISEN TILANNE VALTAKUNNALLINEN TIEDOLLA JOHTAMISEN KEHITTÄMISEN TILANNE Erityisasiantuntija Mikko Huovila STM TIEDON TARPEET ERI TASOILLA Valtion ohjaus Alueiden vertailu ja arviointi Palveluiden järjestäminen Palveluiden

Lisätiedot

JÄRJESTÄJÄN TIETOMALLI

JÄRJESTÄJÄN TIETOMALLI JÄRJESTÄJÄN TIETOMALLI Mistä on kyse ja kokemukset kick offista 16.2.2018 Sote-tietopohja, EK, NP 1 Taustaa Maakuntien sote-palveluiden järjestämisessä ja tulevan palvelujärjestelmän johtamisessa korostuu

Lisätiedot

MATI-HANKKEEN TILANNEKATSAUS Maakuntien arkkitehtuuriverkoston tapaaminen Peter Soinu, Miika Sipilä

MATI-HANKKEEN TILANNEKATSAUS Maakuntien arkkitehtuuriverkoston tapaaminen Peter Soinu, Miika Sipilä MATI-HANKKEEN TILANNEKATSAUS Maakuntien arkkitehtuuriverkoston tapaaminen 14.11.2018 Peter Soinu, Miika Sipilä KÄSITTEISTÖÄ Maakunnan ohjaus/johtamismalli Tietojohtamisen ohjaus/hallintamalli TAUSTAA:

Lisätiedot

ICT-PALVELUKESKUS VIMANA OY MAAKUNTIEN DIGIPALVELUT. Peter Soinu , Alustat - tilaajat

ICT-PALVELUKESKUS VIMANA OY MAAKUNTIEN DIGIPALVELUT. Peter Soinu , Alustat - tilaajat ICT-PALVELUKESKUS VIMANA OY MAAKUNTIEN DIGIPALVELUT Peter Soinu 11.12.2018, Alustat - tilaajat VIMANA OY MAAKUNTIEN DIGIPALVELUT Rakennamme maakuntien menestystä digitaalisilla palveluilla Mahdollistamme

Lisätiedot

PALVELUPAKETTIEN TESTAUS JA KÄYTTÖÖNOTON TUKI. Palvelupaketit tulevien maakuntien työkaluna -seminaari Lea Konttinen, Sitra 10.2.

PALVELUPAKETTIEN TESTAUS JA KÄYTTÖÖNOTON TUKI. Palvelupaketit tulevien maakuntien työkaluna -seminaari Lea Konttinen, Sitra 10.2. PALVELUPAKETTIEN TESTAUS JA KÄYTTÖÖNOTON TUKI Palvelupaketit tulevien maakuntien työkaluna -seminaari Lea Konttinen, Sitra 10.2.2017 Palvelupaketeista kansallinen sote-raportoinnin malli 2019 Palvelupakettityön

Lisätiedot

ja tilanne Maakuntatieto-ohjelman syysseminaari Jani Heikkinen VM

ja tilanne Maakuntatieto-ohjelman syysseminaari Jani Heikkinen VM Maakuntatietoohjelman tavoitteet ja tilanne Maakuntatieto-ohjelman syysseminaari Jani Heikkinen VM 1 1. Maakuntatieto-ohjelman tavoitteet 2 Maakuntatieto-ohjelman kahdet kasvot Hyvinvoinnin 360 O -näkymä

Lisätiedot

SoteDigi Oy tilannekatsaus , SOTE KA -kokous Marco Halén

SoteDigi Oy tilannekatsaus , SOTE KA -kokous Marco Halén SoteDigi Oy tilannekatsaus 1 23.4.2018, SOTE KA -kokous Marco Halén SoteDigi Oy, toiminta-ajatus Yhtiön toiminta-ajatuksena on kehittää ja hankkia sosiaali- ja terveydenhuollon digitaalisia ratkaisuja

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSTIETOJEN TOISSIJAISEN KÄYTÖN KOKONAISARKKITEHTUURI

SOSIAALI- JA TERVEYSTIETOJEN TOISSIJAISEN KÄYTÖN KOKONAISARKKITEHTUURI SOSIAALI- JA TERVEYSTIETOJEN TOISSIJAISEN KÄYTÖN KOKONAISARKKITEHTUURI Taustalla päivitystarve: SOSIAALI- JA TERVEYS- TIETOJEN TOISSIJAISEN KÄYTÖN KOKONAIS- ARKKITEHTUURI Luonnos 0.7 20.9.2017 Hankkeet

Lisätiedot

Digitaalisen kehittämisen kärkihankkeet. Petri Pekkala, Tuomas Otala

Digitaalisen kehittämisen kärkihankkeet. Petri Pekkala, Tuomas Otala Digitaalisen kehittämisen kärkihankkeet Petri Pekkala, Tuomas Otala 29.8.2018 ICT-valmisteluun liittyviä taustatietoja Päijät-Hämeen maakuntavalmistelun ICTmuutoskustannusarvio 18M Eur Projektitoimistoon

Lisätiedot

Tiedolla johtaminen ja palvelujen seuranta -työryhmä

Tiedolla johtaminen ja palvelujen seuranta -työryhmä Tiedolla johtaminen ja palvelujen seuranta -työryhmä Muistio 29.3.2018 kello 9 11 Päijät-Hämeen liitto, kokoustila Diabaasi Työryhmän jäsenet Läsnä Ismo Rautiainen Hankejohtaja, sote-vastuuvalmistelija,

Lisätiedot

TOIVO-ohjelma

TOIVO-ohjelma TOIVO-ohjelma 2019-2022 SOTE tiedolla johtamisen, ohjauksen ja valvonnan toimeenpano-ohjelma Mikko Huovila / STM OHO DITI Maakuntien digihankkeet Digihankkeet / VM - STM HANKETOIMISTON JOHTORYHMÄ HANKETOIMISTO

Lisätiedot

SOTE KA hallintamallin uudistaminen

SOTE KA hallintamallin uudistaminen SOTE KA hallintamallin uudistaminen SOTE tietoarkkitehtuurin ohjausryhmä THL 26.10.2017 1 Nykyinen hallintamalli ja sen haasteet Nykyinen hallintamalli osittain hajanainen Valtakunnallinen valtiovetoinen

Lisätiedot

SoteDigi Oy. Tilannekatsaus , IHE Finland Marco Halén

SoteDigi Oy. Tilannekatsaus , IHE Finland Marco Halén SoteDigi Oy Tilannekatsaus 12.6.2018, IHE Finland Marco Halén 1 SoteDigi Oy Rooli ja taustaa Kehitysyhtiö, perustettu lokakuussa 2017 Kehittää sosiaali- ja terveydenhuollon digitaalisia ratkaisuja yhtenäispolitiikan

Lisätiedot

Tietojohtamisen valmistelu Uusimaa2019 -hankkeessa Soili Partanen

Tietojohtamisen valmistelu Uusimaa2019 -hankkeessa Soili Partanen Tietojohtamisen valmistelu Uusimaa2019 -hankkeessa 5.6.2019 Soili Partanen Päätavoite Maksimoida väestön hyvinvointi niukkenevilla resursseilla Uudenmaan tietojohtamisen kehittämisen viitekehys Johtopäätökset

Lisätiedot

Yhteistyöllä yhteisiä yhdenvertaisia palveluja. Maaliskuu 2019

Yhteistyöllä yhteisiä yhdenvertaisia palveluja. Maaliskuu 2019 Yhteistyöllä yhteisiä yhdenvertaisia palveluja Maaliskuu 2019 Mistä on lähdetty? Kehitämme sosiaali- ja terveydenhuollon uusia kansallisia digitaalisia palveluja meille annetun pääomituksen turvin. Kantavia

Lisätiedot

Kelan rooli maakunta- ja soteuudistuksessa

Kelan rooli maakunta- ja soteuudistuksessa Kelan rooli maakunta- ja soteuudistuksessa Marjukka Turunen ja Maritta Korhonen Kela Kelan rooli maakunta- ja sote-uudistuksessa - lainsäädäntöpohja Laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisestä

Lisätiedot

tavoitteet ja toteutus

tavoitteet ja toteutus Maakunta- ja soteuudistuksen digimuutoksen tavoitteet ja toteutus Sosiaali- ja terveydenhuollon atk-päivät 23.5.2018, Jyväskylä Sessio 8: Sote-tietojohtaminen ja muutokset tietohallintopalveluissa 1 23.5.2018

Lisätiedot

Tietojohtamisen käyttöönotto. osiaali_ja_terveyspalveluiden_tieto johtamisen_kasikirja.pdf

Tietojohtamisen käyttöönotto.  osiaali_ja_terveyspalveluiden_tieto johtamisen_kasikirja.pdf Tietojohtamisen käyttöönotto http://www.sitra.fi/julkaisut/muut/s osiaali_ja_terveyspalveluiden_tieto johtamisen_kasikirja.pdf Tietojohtamisen malli = asiakasanalyysi ja hyvinvointi-indikaattorit Asiakasanalyysi

Lisätiedot

THL:n sote-tietopohjan kehittäminen

THL:n sote-tietopohjan kehittäminen THL:n sote-tietopohjan kehittäminen 2017-2018 Pekka Kahri, THL 21.3.2017 21.3. 2017 1 Sote-tietopohja projektin esivalmistelu (tammi-maaliskuu 2017) Valmisteltu hankesuunnitelmaa 2017-18 Esittely kustannus-

Lisätiedot

Maakunnan digipalvelut järjestämistehtävässä

Maakunnan digipalvelut järjestämistehtävässä Maakunnan digipalvelut järjestämistehtävässä Esisuunnitteluhanke 29.11.2017 Tuija Kuusisto 1 29.11.2017 - Taustaa ja rajaukset Maakunnan digipalveluja järjestämistehtävässä on käsitelty Sitran laatimassa

Lisätiedot

Maakuntien järjestämistehtävissä tarvitsemat digipalvelut ja SOTE-tiedolla johtaminen

Maakuntien järjestämistehtävissä tarvitsemat digipalvelut ja SOTE-tiedolla johtaminen Maakuntien järjestämistehtävissä tarvitsemat digipalvelut ja SOTE-tiedolla johtaminen 19.06.2018 Tuija Kuusisto, VM 1 20.6.2018 Etunimi Sukunimi Päätösseminaari - esityslista 19.6.2018 klo 08.30-16.00,

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystietojen toissijainen käyttö

Sosiaali- ja terveystietojen toissijainen käyttö Sosiaali- ja terveystietojen toissijainen käyttö, erityisasiantuntija STM OHO / DITI 1 24.1.2018 Henkilötietojen ensisijainen ja toissijainen käyttö Toissijainen käyttö Ensisijainen käyttö Tiedon käyttö

Lisätiedot

Sairaanhoitopiirien ja suurten kaupunkien ajankohtaisia digitalisaatio- ja tietojärjestelmäkehittämishankkeita koskeva johtajatapaaminen 22.3.

Sairaanhoitopiirien ja suurten kaupunkien ajankohtaisia digitalisaatio- ja tietojärjestelmäkehittämishankkeita koskeva johtajatapaaminen 22.3. Sairaanhoitopiirien ja suurten kaupunkien ajankohtaisia digitalisaatio- ja tietojärjestelmäkehittämishankkeita koskeva johtajatapaaminen 22.3.2019 Juhani Heikka ICT-vastuuvalmistelija puh: 040 685 4041

Lisätiedot

MITÄ SEURAAVAKSI? Mikko Huovila

MITÄ SEURAAVAKSI? Mikko Huovila MITÄ SEURAAVAKSI? Mikko Huovila SOTE-uudistus (hallinnolliset rakenteet) Kärkihankkeet (tulevaisuuden toimintamallit) ICT (tavoitteiden mahdollistaja) TOIMINNAN TARPEISTA ICT-TOTEUTUKSIIN Strategia ja

Lisätiedot

SOTE valtakunnallinen kokonaisarkkitehtuuriryhmä

SOTE valtakunnallinen kokonaisarkkitehtuuriryhmä SOTE valtakunnallinen kokonaisarkkitehtuuriryhmä Mikko Huovila STM OHO DITI 1 15.3.2018 Mikko Huovila Ryhmän tehtävät Vastata sosiaali- ja terveydenhuollon valtakunnallisen kokonaisarkkitehtuurin tavoitetilan

Lisätiedot

SOTEmittarointi, tiedon eheys, laatu ja johtaminen. Terveys ja Talouspäivät Hannu Hämäläinen STM/STO

SOTEmittarointi, tiedon eheys, laatu ja johtaminen. Terveys ja Talouspäivät Hannu Hämäläinen STM/STO SOTEmittarointi, tiedon eheys, laatu ja johtaminen Terveys ja Talouspäivät 24.8.2017 Hannu Hämäläinen STM/STO 1 Vaikuttavuus- ja kustannustietoryhmän tehtävä Valmistelee ehdotukset valtakunnallisesti yhtenäiseksi

Lisätiedot

SOTE-UUDISTUKSEN ETENEMINEN

SOTE-UUDISTUKSEN ETENEMINEN SOTE-UUDISTUKSEN ETENEMINEN Vaikutukset ICT-yhteistyön sisältöön ja organisointiin Maritta Korhonen 5.5.2015 Taustaa Sote-rakenneuudistuksen valmistelu käynnissä jo kahden edellisen vaalikauden aikana.

Lisätiedot

SoteDigi Oy Yhteistyöllä yhteisiä yhdenvertaisia palveluita. Tilannekatsaus Jaakko Pentti, Hankejohtaja

SoteDigi Oy Yhteistyöllä yhteisiä yhdenvertaisia palveluita. Tilannekatsaus Jaakko Pentti, Hankejohtaja SoteDigi Oy Yhteistyöllä yhteisiä yhdenvertaisia palveluita Tilannekatsaus 19.6.2018 Jaakko Pentti, Hankejohtaja 1 SoteDigi Oy Rooli ja taustaa Kehitysyhtiö, perustettu lokakuussa 2017 Kehittää sosiaali-

Lisätiedot

Tietojärjestelmät muutoksessa: Alueiden ja kuntien sote - kokonaisarkkitehtuurityö

Tietojärjestelmät muutoksessa: Alueiden ja kuntien sote - kokonaisarkkitehtuurityö Tietojärjestelmät muutoksessa: Alueiden ja kuntien sote - kokonaisarkkitehtuurityö Kuntamarkkinat 11.9.2014 Juha Rannanheimo Ratkaisupäällikkö, sosiaali- ja terveydenhuollon ratkaisut + Kuntaliiton toimeksiannosta

Lisätiedot

Vastuuta ho Kuvaryhmän. TPAryhmän. työtä. työtä. Toteuteta an osana STMn organisa atiouudist usta STM, VM, THL

Vastuuta ho Kuvaryhmän. TPAryhmän. työtä. työtä. Toteuteta an osana STMn organisa atiouudist usta STM, VM, THL Punainen: sisällön kehittämistä Sininen: teknistä kehittämista violetti: molempia Vihreä: muu Päivitetty 5.6.2017 Aikataulu Vastuuta ho Tarvittavat resurssit (alkuun voi laittaa ruksin, mutta kun suunnitelma

Lisätiedot

Tiedolla johtaminen ja palvelujen seuranta -työryhmä. Muistio kello Päijät-Hämeen liitto, kokoustila Diabaasi

Tiedolla johtaminen ja palvelujen seuranta -työryhmä. Muistio kello Päijät-Hämeen liitto, kokoustila Diabaasi Tiedolla johtaminen ja palvelujen seuranta -työryhmä Muistio 3.8.2018 kello 8.30 10.30 Päijät-Hämeen liitto, kokoustila Diabaasi Osallistujat Läsnä Ismo Rautiainen Hankejohtaja, sote-vastuuvalmistelija,

Lisätiedot

OPERin toimintasuunnitelman valmistelu vuodelle Operatiivisen toiminnan ohjaus -yksikkö (OPER) Tietopalvelut-osasto

OPERin toimintasuunnitelman valmistelu vuodelle Operatiivisen toiminnan ohjaus -yksikkö (OPER) Tietopalvelut-osasto OPERin toimintasuunnitelman valmistelu vuodelle 2019 Operatiivisen toiminnan ohjaus -yksikkö (OPER) Tietopalvelut-osasto 20..9.2018 1 Suunnittelun valmistelun aikataulutus 29.8.2018 Ensimmäiset karkeat

Lisätiedot

TAPAS - puheenvuoro - TAPAS-päätösseminaari Tommi Oikarinen, VM / JulkICT

TAPAS - puheenvuoro - TAPAS-päätösseminaari Tommi Oikarinen, VM / JulkICT TAPAS - puheenvuoro - TAPAS-päätösseminaari 28.10.2011 Tommi Oikarinen, VM / JulkICT Projektin ensisijaisena tavoitteena on yhteisesti suunnitella ja arvioida alueellisen ja paikallisen tason tietojärjestelmäarkkitehtuurin

Lisätiedot

Tiedolla johtamisen osana maakuntien digimuutosohjelmaa

Tiedolla johtamisen osana maakuntien digimuutosohjelmaa Tiedolla johtamisen osana maakuntien digimuutosohjelmaa 27.2.209 TOIVO aloitusseminaari Tomi Hytönen, VM 2.3.209 Maakuntien digihankkeet Digihankkeet / VM - STM HANKETOIMISTON JOHTORYHMÄ HANKETOIMISTO

Lisätiedot

Turun kaupungin tietohallintostrategia Tiivistelmä

Turun kaupungin tietohallintostrategia Tiivistelmä Turun kaupungin tietohallintostrategia 2017 2021 Tiivistelmä Tietohallintostrategian tavoitteet ja linjaukset Tietohallintostrategian tavoitteet 1. Toimintamme on avointa ja läpinäkyvää. 6. Vauhditamme

Lisätiedot

Johdanto laatuun ja vaikuttavuuteen sote -palveluissa

Johdanto laatuun ja vaikuttavuuteen sote -palveluissa Johdanto laatuun ja vaikuttavuuteen sote -palveluissa Yleislääkäripäivät 23.11. 2017 LT Päivi Hämäläinen, hankejohtaja STM Yleislääketieteen ja terveydenhuollon erikoislääkäri 1 23.11.2017 Päivi Hämäläinen

Lisätiedot

Asiointi ja omahoito KA nykytila

Asiointi ja omahoito KA nykytila 12.3.2019 Asiointi ja omahoito KA nykytila Timo Siira ASIOINTI JA OMAHOITO KA NYKYTILA Nykytilan kuvaus muodostetaan seuraavasti: 1. Aiemmin tehdyn työn kartoittaminen ja olemassa olevan materiaalin kerääminen

Lisätiedot

Tilannekuva sote-alueen tiedolla johtamiseen case Siun sote

Tilannekuva sote-alueen tiedolla johtamiseen case Siun sote Tilannekuva sote-alueen tiedolla johtamiseen case Siun sote Anu Niemi kehittämisjohtaja /Siun sote sote-asiantuntija/ Pohjois-Karjalan maakunnan valmistelutiimi Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen

Lisätiedot

ICT-työryhmän tilannekatsaus

ICT-työryhmän tilannekatsaus ICT-työryhmän tilannekatsaus Maakuntauudistuksen ohjausryhmä 24.4.2017 Juhani Heikka Pääteemat 1. Esivalmistelun eteneminen 2. POP-IT hankkeen keskeisimpiä tuloksia 3. ICT-palvelujen järjestäminen 4. Rahoitusmahdollisuudet

Lisätiedot

Sote-tietopaketit tietojohtamisen työvälineenä

Sote-tietopaketit tietojohtamisen työvälineenä Sote-tietopaketit tietojohtamisen työvälineenä 2018 Anssi Vartiainen, erityisasiantuntija 1 Tietojohtamisen askelmerkit Palvelujen kansallinen määritys ja luokittelu eli tuotteistus (Sote- Tietopaketit/THL/KELA)

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon tiedonhallinnan alueellista kehittämistä ohjaava viitearkkitehtuuri Kuntajohtajakokous

Sosiaali- ja terveydenhuollon tiedonhallinnan alueellista kehittämistä ohjaava viitearkkitehtuuri Kuntajohtajakokous Sosiaali- ja terveydenhuollon tiedonhallinnan alueellista kehittämistä ohjaava viitearkkitehtuuri Kuntajohtajakokous 12.6.2015 Pasi Oksanen 1 Tavoite ja lähtökohdat Tavoitteena aikaansaada Varsinais-Suomen

Lisätiedot

VAKAVA Valtakunnallinen kokonaisarkkitehtuurin suunnittelun ja kuvaamisen tukiprojekti

VAKAVA Valtakunnallinen kokonaisarkkitehtuurin suunnittelun ja kuvaamisen tukiprojekti VAKAVA Valtakunnallinen kokonaisarkkitehtuurin suunnittelun ja kuvaamisen tukiprojekti Karri Vainio, erityisasiantuntija, Kuntaliitto JUHTA 11.6.2014 sosiaali- ja terveydenhuollossa toiminnalliset tarpeet

Lisätiedot

Sote tiedolla johtamisen - työryhmä. Asialista klo Päijät-Hämeen liitto, Diapaasi

Sote tiedolla johtamisen - työryhmä. Asialista klo Päijät-Hämeen liitto, Diapaasi Sote tiedolla johtamisen - työryhmä Asialista 10.1.2019 klo 14 16 Päijät-Hämeen liitto, Diapaasi Osallistujat Läsnä Ismo Rautiainen Hankejohtaja, sote-vastuuvalmistelija Päijät-Hämeen liitto/phhyky - Anu

Lisätiedot

Maakuntatieto -ohjelma. Tilanne

Maakuntatieto -ohjelma. Tilanne Maakuntatieto ohjelma Tilanne 7.11.2017 1 10.11.2017 Jani Heikkinen Ohjelma tarkoitus saada tieto edistämään hyvinvointia palveluissa ja päätöksenteossa Ajantasaisuus Rakenteisuus Linkitettävyys Sovellus

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistuksen yhteydessä tehdyn ICT-valmistelun jatkuvuus

Sote- ja maakuntauudistuksen yhteydessä tehdyn ICT-valmistelun jatkuvuus Sote- ja maakuntauudistuksen yhteydessä tehdyn ICT-valmistelun jatkuvuus Yhteenveto maakuntadigivalmistelijoiden verkoston 13.3.2019 ja AKUSTI-foorumin johtoryhmän 15.3.2019 pohjalta 28.2.2019 Alueella

Lisätiedot

Tietojohtaminen ja sen kehittäminen: tietojohtamisen arviointimalli ja suosituksia maakuntavalmistelun pohjalta

Tietojohtaminen ja sen kehittäminen: tietojohtamisen arviointimalli ja suosituksia maakuntavalmistelun pohjalta Tietojohtaminen ja sen kehittäminen: tietojohtamisen arviointimalli ja suosituksia maakuntavalmistelun pohjalta 6.6.2019 Tiedolla johtaminen on tiedon hyödyntämistä päätöksenteon tukena tiedon johtaminen

Lisätiedot

Kansallinen organisoituminen - ohjausmalli. Anne Kallio

Kansallinen organisoituminen - ohjausmalli. Anne Kallio Kansallinen organisoituminen - KanTa-työnjako ja ohjausmalli Anne Kallio kehittämispäällikkö i äällikkö Sosiaali- ja terveydenhuollon sähköiset tiedonhallintahankkeet KanTa-palvelut eresepti earkisto ekatselu

Lisätiedot

Sote-ICT Alustavia arvioita kustannuksista ja resurssitarpeista

Sote-ICT Alustavia arvioita kustannuksista ja resurssitarpeista Sote-ICT Alustavia arvioita kustannuksista ja resurssitarpeista Johtavien viranhaltijoiden kokous 16.5.2017 KUNTIEN TIETOHALLINTO- JA ICT-PALVELUT MAAKUNNAN TIETOHALLINTO JA ICT- PALVELUT Hankkeen päävaiheet

Lisätiedot

Terveydenhuollon alueellisen ja paikallisen kokonaisarkkitehtuurin hallintamallin suunnitteluprojekti 4/11 11/

Terveydenhuollon alueellisen ja paikallisen kokonaisarkkitehtuurin hallintamallin suunnitteluprojekti 4/11 11/ Terveydenhuollon alueellisen ja paikallisen kokonaisarkkitehtuurin hallintamallin suunnitteluprojekti 4/11 11/11 28.10.2011 Karri Vainio Sisältö Arkkitehtuurinhallinnan tavoitteet Rajaukset Lähtötilanne

Lisätiedot

UNA on valtakunnallinen julkisten sosiaali- ja terveyspalvelujen yhteistyöhanke, jonka avulla sote-tietojärjestelmien ekosysteemiä uudistetaan

UNA on valtakunnallinen julkisten sosiaali- ja terveyspalvelujen yhteistyöhanke, jonka avulla sote-tietojärjestelmien ekosysteemiä uudistetaan UNA on valtakunnallinen julkisten sosiaali- ja terveyspalvelujen yhteistyöhanke, jonka avulla sote-tietojärjestelmien ekosysteemiä uudistetaan vaiheittain UNA 1. vaihe Apotti Oy Maakuntien hallinto- ja

Lisätiedot

Sote-tietopakettien pilotointikokemukset Pohjois-Savosta

Sote-tietopakettien pilotointikokemukset Pohjois-Savosta Sote-tietopakettien pilotointikokemukset Pohjois-Savosta Eija Peltonen, tiedolla johtamisen vastuuvalmistelija Pohjois-Savon maakunta Jyrki Vatanen, johtava konsultti Istekki Oy 25.1.2019 Miten edettiin

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon tietojohtamisen tulevaisuus yhteisessä verkostossa. Elina Välikangas, kehityspäällikkö SoteDigi Oy 5.6.

Sosiaali- ja terveydenhuollon tietojohtamisen tulevaisuus yhteisessä verkostossa. Elina Välikangas, kehityspäällikkö SoteDigi Oy 5.6. Sosiaali- ja terveydenhuollon tietojohtamisen tulevaisuus yhteisessä verkostossa Elina Välikangas, kehityspäällikkö SoteDigi Oy 5.6.2019 1 SoteDigi Oy:n Hankesalkku Hankkeemme on koottu hankesalkuksi.

Lisätiedot

Maakunnallisten kasvupalvelujen tiedolla johtaminen

Maakunnallisten kasvupalvelujen tiedolla johtaminen Maakunnallisten kasvupalvelujen tiedolla johtaminen Hanke-esittely Strategiajohtaja Jouko Nieminen, KEHA-keskus 13-08-2018 1 Jouko Nieminen Tausta ja lähtökohdat Kun siirrytään nykyisistä TE-palveluista

Lisätiedot

Alueellisen sote-kokonaisarkkitehtuurityön valtakunnallinen tuki

Alueellisen sote-kokonaisarkkitehtuurityön valtakunnallinen tuki Alueellisen sote-kokonaisarkkitehtuurityön valtakunnallinen tuki Kokonaisarkkitehtuuri hyvinvointipalveluissa seminaari, 10.12.2014 Karri Vainio Alueiden ja kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon tietohallintoyhteistyöfoorumi

Lisätiedot

Tiedolla johtamisen tietojärjestelmäratkaisujen ja työvälineiden esiselvitys. Työpaja I. Mikko Rotonen Timo Hakala

Tiedolla johtamisen tietojärjestelmäratkaisujen ja työvälineiden esiselvitys. Työpaja I. Mikko Rotonen Timo Hakala Tiedolla johtamisen tietojärjestelmäratkaisujen ja työvälineiden esiselvitys Työpaja I Mikko Rotonen Timo Hakala 13.2.2018 Lähtökohdat SOTE tiedolla johtamisen selvitys- ja suunnitteluprojektit (STM) Järjestämisen

Lisätiedot

SoteDigi Oy, IT-toimittajatilaisuus. Yhteistyöllä yhteisiä yhdenvertaisia palveluita. Harri Hyvönen, Tj. ( alk.)

SoteDigi Oy, IT-toimittajatilaisuus. Yhteistyöllä yhteisiä yhdenvertaisia palveluita. Harri Hyvönen, Tj. ( alk.) SoteDigi Oy, IT-toimittajatilaisuus Yhteistyöllä yhteisiä yhdenvertaisia palveluita 1 Harri Hyvönen, Tj. (1.5.2018 alk.) 4.4.2018 SoteDigi SoteDigi-yhtiö vastaa kansallisesti kehitettäviin sosiaali- ja

Lisätiedot

Kokemuksia maakuntien ja valtion välisten ohjausneuvottelujen tietopohjasta ja KUVA-hankkeen toimeenpanoehdotukset

Kokemuksia maakuntien ja valtion välisten ohjausneuvottelujen tietopohjasta ja KUVA-hankkeen toimeenpanoehdotukset Kokemuksia maakuntien ja valtion välisten ohjausneuvottelujen tietopohjasta ja KUVA-hankkeen toimeenpanoehdotukset Päivi Hämäläinen Hankejohtaja, STM 1 27.2.2019 Hankejohtaja LT Päivi Hämäläinen, STM TAUSTA

Lisätiedot

Asiantuntijalausunto

Asiantuntijalausunto Sosiaali- ja terveysvaliokunta: HE 15/2017 edellyttämien ICT-ratkaisujen, tiedolla johtamisen, laaturekistereiden sekä SoteDigi Oy:n nykytilanne sekä uudistusta varten tarvittava valmistelu ja sen aikataulu

Lisätiedot

Sähköinen asiointi ja palvelut Miten tästä eteenpäin?

Sähköinen asiointi ja palvelut Miten tästä eteenpäin? Sähköinen asiointi ja palvelut Miten tästä eteenpäin? Kauko Hartikainen, Kuntaliitto Terveyskeskusten johdon neuvottelupäivät 10.2.2012 Tavoiteltavat toteutukset Realistisia ja konkreettisia Hyötyjä jo

Lisätiedot

MAAN MUOKKAUS KYLVÖKUNTOON VIMANA OY

MAAN MUOKKAUS KYLVÖKUNTOON VIMANA OY MAAN MUOKKAUS KYLVÖKUNTOON VIMANA OY Visiomme on digitaalisilla palveluilla menestyvät maakunnat. Asiakkaamme on maakunta, ja palvelemme maakuntaa siten, että asukkaan hyöty toteutuu. 28.1.2019 VIMANA

Lisätiedot

G4-arkkitehtuuriryhmä. Kokonaisarkkitehtuurityöhön perustuvat kehittämiskohteet ja toimenpiteet. Juha Rannanheimo

G4-arkkitehtuuriryhmä. Kokonaisarkkitehtuurityöhön perustuvat kehittämiskohteet ja toimenpiteet. Juha Rannanheimo G4-arkkitehtuuriryhmä Kokonaisarkkitehtuurityöhön perustuvat kehittämiskohteet ja toimenpiteet Juha Rannanheimo Neljän yliopistosairaanhoitopiirin yhteisen kehitystyön tavoitteet VSSHP, PSHP, PSSHP ja

Lisätiedot

Strategia prosessista käytäntöön!

Strategia prosessista käytäntöön! Strategia prosessista käytäntöön! Kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja, TtM Maire Ahopelto, Kainuun sote Hyve-johtamisen kartta hanke Loppuseminaari 29.9.2014 Kainuun osahankkeen tavoitteet

Lisätiedot

SoteDigi Oy tilannekatsaus

SoteDigi Oy tilannekatsaus SoteDigi Oy tilannekatsaus 7.5.2018 1 SoteDigi Oy, toiminta-ajatus Yhtiön toiminta-ajatuksena on kehittää ja hankkia sosiaali- ja terveydenhuollon digitaalisia ratkaisuja ja uusia palvelutapoja. Niillä

Lisätiedot

Miten integraatiossa yhdessä eteenpäin? Integraatiofoorumi Jaana Räsänen Erityisasiantuntija, STM

Miten integraatiossa yhdessä eteenpäin? Integraatiofoorumi Jaana Räsänen Erityisasiantuntija, STM Miten integraatiossa yhdessä eteenpäin? Integraatiofoorumi 13.11.2018 Jaana Räsänen Erityisasiantuntija, STM Palveluintegraation muutosohjelmaa koskevia linjauksia Palveluintegraation muutosohjelma kokoa

Lisätiedot

Ohjelmajohtamisen kehittäminen

Ohjelmajohtamisen kehittäminen Ohjelmajohtamisen kehittäminen Valtuuston strategiaseminaari, Hotelli Korpilampi Ohjelmajohtaja Päivi Hoverfält Mitä on ohjelmajohtaminen? Ohjelmajohtaminen on tapa organisoida ja johtaa merkittäviä muutoksia

Lisätiedot

Maakunnan digipalvelut järjestämistehtävässä ja SOTE tiedolla johtamisen suunnitteluhankkeet

Maakunnan digipalvelut järjestämistehtävässä ja SOTE tiedolla johtamisen suunnitteluhankkeet Maakunnan digipalvelut järjestämistehtävässä ja SOTE tiedolla johtamisen suunnitteluhankkeet Erityisasiantuntija Mikko Huovila Tiedolla johtamisen valtakunnallinen verkostopäivä 21.5.2018 Jyväskylä 1 21.5.2018

Lisätiedot

VAKAVA Valtakunnallinen kokonaisarkkitehtuurin suunnittelun ja kuvaamisen tukiprojekti

VAKAVA Valtakunnallinen kokonaisarkkitehtuurin suunnittelun ja kuvaamisen tukiprojekti VAKAVA Valtakunnallinen kokonaisarkkitehtuurin suunnittelun ja kuvaamisen tukiprojekti Karri Vainio, erityisasiantuntija, Kuntaliitto Kansallisen projektin projektipäällikkö 18.4.2013 sosiaali- ja terveydenhuollossa

Lisätiedot

Tapaaminen asiakas- ja potilastietojärjestelmien uudistamisyhteistyön seuraavan vaiheen organisointiin liittyen

Tapaaminen asiakas- ja potilastietojärjestelmien uudistamisyhteistyön seuraavan vaiheen organisointiin liittyen Alueiden ja kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon tietohallintoyhteistyöfoorumi Tapaaminen asiakas- ja potilastietojärjestelmien uudistamisyhteistyön seuraavan vaiheen organisointiin liittyen 16.5.2016

Lisätiedot

CERION 2.0 Lea Ryynänen-Karjalainen

CERION 2.0 Lea Ryynänen-Karjalainen CERION 2.0 Lea Ryynänen-Karjalainen IT2012 30.10.2012 Strategiaprosessi 2020: Asiakaslupauksemme EI muutu TOIMINTA- AJATUKSEMME Rakennamme yhdessä asiakkaamme kanssa tavoiteohjattuja ja tehokkaita organisaatioita

Lisätiedot

THL / Sote-tietopohja

THL / Sote-tietopohja THL / Sote-tietopohja 13.11.2017 Asiantuntijat Tampereen teknillisen yliopiston Tuotantotalouden ja tietojohtamisen yksikön NOVItutkimuskeskuksella on laaja kokemus tietojohtamisen tutkimusja kehityshankkeista

Lisätiedot

Sote Tietojohtaminen Tilannekatsaus

Sote Tietojohtaminen Tilannekatsaus Sote Tietojohtaminen Tilannekatsaus Elina Välikangas, kehityspäällikkö, SoteDigi Oy Maakuntien arkkitehtuuriverkosto 14.11.2018 Status ja seuraavat askeleet 2 Taustalla viime kevään suunnitteluhankkeet

Lisätiedot

ICT-valmistelun tilannekatsaus Juhani Heikka ICT-vastuuvalmistelija puh:

ICT-valmistelun tilannekatsaus Juhani Heikka ICT-vastuuvalmistelija puh: ICT-valmistelun tilannekatsaus 20.12.2018 Juhani Heikka ICT-vastuuvalmistelija puh: 040 685 4041 Juhani.heikka@popmaakunta.fi Twitter:@JuhaniHeikka www.popmaakunta.fi www.facebook.com/popmaakunta Twitter:@POPmaakunta

Lisätiedot

Ajankohtaista tiedolla johtamisesta

Ajankohtaista tiedolla johtamisesta Ajankohtaista tiedolla johtamisesta Mikko Huovila STM OHO / DITI 1 25.6.2018 Etunimi Sukunimi Kokonaisarkkitehtuurin tilanne 2 25.6.2018 Etunimi Sukunimi Ryhmän tehtävät Vastata sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Kuntasektorin yhteineset viitearkkitehtuurit Tiedon- ja asianhallinta Johtamisjärjestelmä

Kuntasektorin yhteineset viitearkkitehtuurit Tiedon- ja asianhallinta Johtamisjärjestelmä Kuntasektorin yhteineset viitearkkitehtuurit Tiedon- ja asianhallinta Johtamisjärjestelmä Kurttu-seminaari 2013 18.4.2013 Helsinki Heini Holopainen, Sari Valli Sisältö Tiedon- ja asianhallinnan viitearkkitehtuuri

Lisätiedot