THL:n sote-tietopohjan kehittäminen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "THL:n sote-tietopohjan kehittäminen"

Transkriptio

1 THL:n sote-tietopohjan kehittäminen Pekka Kahri, THL

2 Sote-tietopohja projektin esivalmistelu (tammi-maaliskuu 2017) Valmisteltu hankesuunnitelmaa Esittely kustannus- ja vaikuttavuustietoryhmässä 9.3. Tavoitteena sopimus hankerahoituksesta suunnitelman toteutukseen Esivalmistelun muita toimenpiteitä Projektin ohjausryhmän asettaminen Yhteistyötila ja projektiseuranta perustettu Maakuntavalmisteluun liittyvää asiakkuuksien periaatteet keskustelua avattu Aikuisväestön terveys-, hyvinvointi- ja palvelututkimus (ATH) tukemaan SOTE tietotarpeita Seurantatietoa sellaisista palvelujen ja toiminnan suuntaamisen ja vaikuttavuuden arvioinnin kannalta keskeisistä ilmiöistä, joista ei saada tietoa rekistereistä Valmisteilla ehdotus joilla voitaisiin laajentaa otoskokoa maakuntakohtaisesti edustavaksi Sote-tietopohja projektin organisoituminen ja yksityiskohtainen osaprojektien suunnittelu uuden projektijohtajan johdolla

3 THL:n tietotuotanto tänään Terveyden ja hyvinvoinnin laitos tuottaa monipuolista tietoa väestön terveydestä, hyvinvoinnista ja sairauksista sekä sosiaali- ja terveydenhuollon toiminnasta. Tehtävänämme on toimia sosiaali- ja terveydenhuollon tilastoviranomaisena ja ylläpitää tietovarantoja ja rekistereitä sekä huolehtia tehtäväalueensa tietoperustasta ja sen hyödyntämisestä. Seuraamme ja arvioimme väestön hyvinvointia ja terveyttä sekä tuotamme tutkimus- ja asiantuntijatietoa yhteiskunnallisen päätöksenteon ja muutosten tueksi. - Nykyinen tietotuotanto on merkittävä pohja uudelle - Palvelutapahtumien yksilötasoinen rekisteritieto on tärkeää - Väestönkyselyissä tehokkuushyötyjä koordinaatiolla - Tietopohjalta odotetaan monikäyttöisyyttä

4 THL ja sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus THL:lle tulee mittavia uusia tehtäviä ja velvoitteita sote- ja maakuntauudistuksessa, toimeenpanon aikataulu on tiukka THL:n arviointitehtävän toteuttamisesta tulevat tarpeet Palvelujärjestelmän rakennemuutokset pitää huomioida tietotuotannossa niin, että voidaan turvata riittävä palvelujärjestelmän seurannan jatkuvuus muutoksen yli Sote-kustannus ja vaikuttavuustiedot (KUVA) työryhmän työn tulosten toimeenpanotehtävistä ja mittareiden piloteista tulevat tarpeet. Sote-järjestelmässä tietojohtamiseen tarvittavan tiedon raportointi pitää uudistaa vastaamaan tarvetta Valtakunnallisen ohjauksen ja yhteisistä mittaristoista tulevat tarpeet Maakuntien tietojohtamisesta tulevat tarpeet Muut tarpeet?

5 THL:n uudet tehtävät ja tietopohja Sosiaali- ja terveydenhuollon seuranta ja arviointi, palvelujen saatavuuden ja rahoituksen riittävyyden arviointi ja valtakunnallisten strategisten tavoitteiden valmistelu - THL:n arviointitoiminto tarvitsee työlleen tietopohjan tehtävänsä hoitamiseksi ja THL tuottaa tietoa kansallisen sote-mittariston muodostamiseen - THL:n tulee määritellä vähimmäistietosisältö maakuntien toimittamalle tiedolle ja Hyvinvointikertomuksille KIIRE! THL:n on tuotettava ensimmäinen seuranta- ja arviointiraportti jo alkuvuonna 2018 maakuntavalmistelun tueksi. Vuonna 2019 maakuntien toiminnassa syntyvän tiedon tiedonkeruuohjeet tarvitaan keväällä 2018 jotta ne osataan tallentaa oikeassa muodossa

6 Seurannan tietoarkkitehtuurin tavoitetila

7 Varmistettava edellytykset tietojen riittävälle yhtenäisyydelle Hyödynnetään muissa viranomaisprosesseissa syntynyttä tietoa Rakennetaan olemassa olevien pohjalle missä järkevää, hyödynnetään Kantatietoja sitä mukaa kun mahdollista

8 Tarvittavan tietopohjan koostaminen Nykyisten tiedonkeruu- ja koontiprosessien uudistaminen Nykyinen tietopohja ei kaikilta osin pysty vastaamaan uudistuksen vaatimuksiin, mutta olemassa olevaa kehittämällä päästään eteenpäin Sosiaalihuollon rekisteritiedonkeruun uudistaminen ottamalla mukaan avopalvelut Terveydenhuollon rekisteritiedonkeruun laajeneminen nykyisille yksityisille palvelujen tuottajille jotka tulevat sote-tuottajiksi Tiedonkeruiden, koonnin ja raportoinnin nopeuttaminen Sote-palvelujärjestelmän rakennemuutosten vieminen tiedonkeruun ja raportoinnin systeemeihin

9 Riittävän kattava ja hienojakoinen tietovarasto josta voidaan raportoida tärkeimpien käyttötarpeiden mukaisesti Hyödyntäminen raportointijärjestelmän ja sen teknisten rajapintojen kautta, lisäksi palvelut erillistietopyyntöihin Nopea palautekanava tiedonantajille tukee tietojohtamista

10 Tietopohjasta käyttöön hyödyntäjille Nykyisten palaute- ja raportointiratkaisujen kehittäminen On tärkeää, että kaikki kerättävä tieto on hyödyllistä ja raportoidaan tiedon käyttäjiä hyödyttävällä tavalla. On tunnistettava millaista tietoa tarvitaan kansallisella tasolla, mitä maakuntatasolla, mitä tuottajatasolla. Siirtymäkaudelle tarvitaan väliaikaisratkaisu. Tieto tulee vielä suurelta osin vanhasta palvelujärjestelmästä mutta on muokattavissa muotoon, jossa sitä voidaan tarkastella uuteen palvelujärjestelmään projisoituna. Uusi/uudet raportointitavat on valmisteltava tässä ajassa ja tavoite on että uusi raportointi olisi käytössä Kansallisessa sote-kokonaisuudessa tarvittavan tiedon raportointi edellyttää usean toimijan saumatonta yhteistyötä

11 Hankekauden tuotoskokonaisuudet THL:n uuteen seuranta- ja arviointitehtävään liittyvät toimenpiteet Sote- ja aluehallintouudistuksen toimeenpanon tukeminen Sote-tiedon hyödyntämistä ja THL:n rekistereitä koskevien lainsäädäntömuutosten toimeenpano ja tietotuotannon laadun varmistaminen Sote-uudistuksen tuomien palvelujärjestelmän rakennemuutosten huomioiminen THL:n tiedonkeruissa Tarvittavien uusien tietotuotantolinjojen suunnittelu ja toteuttamisen käynnistys Raportoinnin kehittäminen Kehittämistoiminnan suunnittelu hankekauden jälkeiselle ajalle

12 Hankkeen johtaminen ja ohjaus Hankesuunnitelmassa kuvataan toimenpide- ja tuotoskokonaisuudet aikatauluineen Suunnitelmaa tarkastellaan osana Sote-kustannus ja vaikuttavuustiedot (KUVA) työryhmän toimenpidekokonaisuutta Volyymi n. 9 htv/v, käynnistymisen edellytyksenä on toimeksianto- ja rahoitussopimus, jonka ohjaus- ja seurantaryhmänä toimii KUVAryhmä Hankkeessa on lisäksi suunniteltu hoidettavan KUVA toimeenpanoryhmän työhön sisältyvien mittaristopilottien tiedonmuodostustehtävät Hanke toteutetaan ositettuna osaprojekteihin, THL:n sisäisen ohjausryhmän roolina on varmistaa osaprojektien koordinoitu toteutus. THL:n projektiryhmää vetää projektijohtaja, joka vastaa yksityiskohtaisesta suunnittelusta, toimeenpanosta ja raportoinnista Osaprojekteille nimetään projektipäälliköt ja osoitetaan toteutusresursseja. Osaprojektien yksityiskohtaista suunnittelua tehdään huhtikesäkuussa

13 Tietopohjahankkeen käynnistyminen Käsittely ja palaute sote-valmisteluryhmistä THL hankkeen kick-off ja hankesuunnitelman läpikäynti ohjausryhmässä Toimeksianto- ja rahoitussopimus edellytyksenä käynnistymiselle Jatkuva vuoropuhelu ja koordinaatio muun KUVA työn kanssa tarpeen Aikataulu ja lainsäädännön valmistelun keskeneräisyys haasteina Sote-tiedon hyödyntämistä ja THL:n rekistereitä koskevien lainsäädäntömuutosten ansiosta tietopohjaa ja tiedon hyödyntämistä voidaan vahvistaa lainsäädäntötyötä tärkeää saada rivakasti eteenpäin!

Vastuuta ho Kuvaryhmän. TPAryhmän. työtä. työtä. Toteuteta an osana STMn organisa atiouudist usta STM, VM, THL

Vastuuta ho Kuvaryhmän. TPAryhmän. työtä. työtä. Toteuteta an osana STMn organisa atiouudist usta STM, VM, THL Punainen: sisällön kehittämistä Sininen: teknistä kehittämista violetti: molempia Vihreä: muu Päivitetty 5.6.2017 Aikataulu Vastuuta ho Tarvittavat resurssit (alkuun voi laittaa ruksin, mutta kun suunnitelma

Lisätiedot

Kustannus- ja vaikuttavuustiedon kehittäminen ja tietopohjatarpeet (muutosohjelma)

Kustannus- ja vaikuttavuustiedon kehittäminen ja tietopohjatarpeet (muutosohjelma) Päivitetty 2.5.2017 Kustannus- ja vaikuttavuustiedon kehittäminen ja tietopohjatarpeet 2017-2018 (muutosohjelma) 1. Tausta Sote-projektiryhmän alaisuuteen perustetun kustannus- ja vaikuttavuustietoryhmän

Lisätiedot

THL:n uudet tehtävät ja tiedon tarve. Sote-tietopohja -hankekokonaisuuden kick-off

THL:n uudet tehtävät ja tiedon tarve. Sote-tietopohja -hankekokonaisuuden kick-off THL:n uudet tehtävät ja tiedon tarve Sote-tietopohja -hankekokonaisuuden kick-off 21.3.2017 22.3.2017 1 THL:n uudet sote-laissa suoraan määritellyt tehtävät 30 Palvelujen saatavuuden ja rahoituksen riittävyyden

Lisätiedot

Uuden sote-rakenteen kansallisen mittariston valmistelu ja lasten ja nuorten hyvinvoinnin ja palvelujen seurannan indikaattorit

Uuden sote-rakenteen kansallisen mittariston valmistelu ja lasten ja nuorten hyvinvoinnin ja palvelujen seurannan indikaattorit Uuden sote-rakenteen kansallisen mittariston valmistelu ja lasten ja nuorten hyvinvoinnin ja palvelujen seurannan indikaattorit 30.5. 2017 Päivi Hämäläinen Johtava asiantuntija THL 31.5.2017 1 KUVA -ryhmälle

Lisätiedot

SOTEmittarointi, tiedon eheys, laatu ja johtaminen. Terveys ja Talouspäivät Hannu Hämäläinen STM/STO

SOTEmittarointi, tiedon eheys, laatu ja johtaminen. Terveys ja Talouspäivät Hannu Hämäläinen STM/STO SOTEmittarointi, tiedon eheys, laatu ja johtaminen Terveys ja Talouspäivät 24.8.2017 Hannu Hämäläinen STM/STO 1 Vaikuttavuus- ja kustannustietoryhmän tehtävä Valmistelee ehdotukset valtakunnallisesti yhtenäiseksi

Lisätiedot

Kustannus- ja vaikuttavuustiedon kehittäminen ja tietopohjatarpeet (muutosohjelma)

Kustannus- ja vaikuttavuustiedon kehittäminen ja tietopohjatarpeet (muutosohjelma) Päivitetty 22.3.2017 sote-projektiryhmän käsittelyn jälkeen Kustannus- ja vaikuttavuustiedon kehittäminen ja tietopohjatarpeet 2017-2018 (muutosohjelma) 1. Tausta Sote-projektiryhmän alaisuuteen perustetun

Lisätiedot

Miten tiedon hyödyntämistä voisi kehittää?

Miten tiedon hyödyntämistä voisi kehittää? Miten tiedon hyödyntämistä voisi kehittää? Kohti sote-johtamisen valtakunnallisia tietopalveluja Tietojohtaminen sosiaali- ja terveydenhuollossa seminaari 6.6.2016 6.6.2016 6.6.2016 Esityksen nimi / Tekijä

Lisätiedot

THL:n rooli kansallisten palvelujen kehittäjänä ja ylläpitäjänä Osastojohtaja Päivi Hämäläinen

THL:n rooli kansallisten palvelujen kehittäjänä ja ylläpitäjänä Osastojohtaja Päivi Hämäläinen THL:n rooli kansallisten palvelujen kehittäjänä ja ylläpitäjänä Osastojohtaja Päivi Hämäläinen 23.4. 2013 23.4.2013 THL/TITO/PH 1 THL:n tehtävät Väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen, sairauksien

Lisätiedot

LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKKÖ HYVINVOINTIA EDISTÄMÄSSÄ

LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKKÖ HYVINVOINTIA EDISTÄMÄSSÄ LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKKÖ HYVINVOINTIA EDISTÄMÄSSÄ HYVINVOINTIJOHTAMISELLA ONNISTUMISEN POLUILLE JA HYVÄÄN ARKEEN LAPISSA KOULUTUS 2.4.2014 Sinikka Suorsa Vs.suunnittelija

Lisätiedot

Uusi kansallinen palvelu tehostamaan SoTetutkimusta. Jaana Sinipuro, Projektijohtaja

Uusi kansallinen palvelu tehostamaan SoTetutkimusta. Jaana Sinipuro, Projektijohtaja Uusi kansallinen palvelu tehostamaan SoTetutkimusta ja tietojohtamista Jaana Sinipuro, Projektijohtaja 23.5.2017 Kohti kestävää data-alustataloutta Datan luonti Datan harmonisointi Integraatio Soveltava

Lisätiedot

Sote-tuloksellisuusmittarointia

Sote-tuloksellisuusmittarointia Sote-tuloksellisuusmittarointia Vaikuttavuus- ja kustannustieto-alaryhmän kuulumisia Etäesitys Seinäjoelle 8.4.2016 EPSOTE-taustatietotyöryhmän kokous Sote- ja aluehallintouudistuksen valmisteluorganisaatio

Lisätiedot

TAUSTATIETO- työryhmä

TAUSTATIETO- työryhmä TAUSTATIETO- työryhmä TYÖRYHMIEN YHTEISSEMINAARI 29.4.2016 Maria-Liisa Nurmi, Terhi Haapala, Hannele Koivisto, Anne Alavillamo, Aino Ylitalo, Erkki Välimäki, Arto Rautajoki (Anne Saarijärvi), Matti Rekiaro

Lisätiedot

KUVA-työn eteneminen ja muutosohjelman tilannekatsaus. SOTE-projektiryhmä

KUVA-työn eteneminen ja muutosohjelman tilannekatsaus. SOTE-projektiryhmä KUVAtyön eteneminen ja muutosohjelman tilannekatsaus SOTEprojektiryhmä 5.6.2017 1 30.6.2017 Vaikuttavuus ja kustannustietoryhmän tehtävä Valmistelee ehdotukset valtakunnallisesti yhtenäiseksi mittaristoksi

Lisätiedot

1 Työsuunnitelma VM037:00/2016 VM/692/ /2016

1 Työsuunnitelma VM037:00/2016 VM/692/ /2016 1 Maakuntauudistuksen projektiryhmä Tehtävät Projektiryhmän tehtävänä on: 1. vastata aluehallinnon uudistuksen valmistelun ja toimeenpanoprosessin toteuttamisesta hallituksen linjausten mukaisesti, kunnes

Lisätiedot

Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi maakuntien perhekeskushankkeissa. THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki

Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi maakuntien perhekeskushankkeissa. THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi maakuntien perhekeskushankkeissa THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki 31.5.2017 Martta October 1 Työpaja 8: Väkivallan ehkäisy Klo 11 12 työpajan

Lisätiedot

Esityksen sisältö. HILMO-tietoa ja koulutusta kotihoidon tiedontuottajille

Esityksen sisältö. HILMO-tietoa ja koulutusta kotihoidon tiedontuottajille HILMO-tietoa ja koulutusta kotihoidon tiedontuottajille 8.9.2010 8.9.2010 Riikka Väyrynen 1 Esityksen sisältö THL tilastoviranomaisena HILMO-kokonaisuus Kotihoidon laskenta 30.11. Tiedonkeruuprosessi Kehitysnäkymiä

Lisätiedot

SoTe tietojen toissijaisen käytön KA - ennakkotehtävä työpaja 1

SoTe tietojen toissijaisen käytön KA - ennakkotehtävä työpaja 1 SoTe tietojen toissijaisen käytön KA - ennakkotehtävä työpaja 1 Marjaana Siirala / 11.4.2017 Erityisasiantuntija Turun kaupungin hyvinvointitoimiala Tekijän nimi / 20.5.2015 Kehityshankkeet Kuvaile yhdellä

Lisätiedot

Sosiaalihuollon tutkimuksen lähestymistavat, sisällöt ja haasteet

Sosiaalihuollon tutkimuksen lähestymistavat, sisällöt ja haasteet Sosiaalihuollon tutkimuksen lähestymistavat, sisällöt ja haasteet Anu Muuri, VTT, dosentti ja yksikön päällikkö/thl 12.3.2013 Anu Muuri 1 12.3.2013 THL 12.3.2013 THL THL:n strategiset linjaukset 1. Väestön

Lisätiedot

Mittarityöpaja. Sosiaalityön mittareiden ja indikaattoreiden kokeilu- ja kehittämishankkeita Esityksen nimi / Tekijä

Mittarityöpaja. Sosiaalityön mittareiden ja indikaattoreiden kokeilu- ja kehittämishankkeita Esityksen nimi / Tekijä Mittarityöpaja Sosiaalityön mittareiden ja indikaattoreiden kokeilu- ja kehittämishankkeita 26.1.2017 Esityksen nimi / Tekijä 1 Sote-uudistuksessa sosiaalityöhön tarvitaan toimivat vaikuttavuuden arvioinnin

Lisätiedot

Kuntatalousohjelma, kuntien tuottavuustavoitteet ja niiden seuranta. 9.9.2015 Jani Pitkäniemi, finanssineuvos Kuntamarkkinat 2015

Kuntatalousohjelma, kuntien tuottavuustavoitteet ja niiden seuranta. 9.9.2015 Jani Pitkäniemi, finanssineuvos Kuntamarkkinat 2015 Kuntatalousohjelma, kuntien tuottavuustavoitteet ja niiden seuranta 9.9.2015 Jani Pitkäniemi, finanssineuvos Kuntamarkkinat 2015 Tuottavuustyön historiaa valtio kunta -yhteistyössä Peruspalveluohjelmassa

Lisätiedot

1 Työsuunnitelma VM037:00/2016 VM/692/ /2016

1 Työsuunnitelma VM037:00/2016 VM/692/ /2016 1 Maakuntauudistuksen projektiryhmä Tehtävät Projektiryhmän tehtävänä on: 1. vastata aluehallinnon uudistuksen valmistelun ja toimeenpanoprosessin toteuttamisesta hallituksen linjausten mukaisesti, kunnes

Lisätiedot

Kuntien talous- ja toimintatietojen, tilastoinnin ja tietohuollon kehittäminen (Kuntatieto ohjelma)

Kuntien talous- ja toimintatietojen, tilastoinnin ja tietohuollon kehittäminen (Kuntatieto ohjelma) Kuntien talous- ja toimintatietojen, tilastoinnin ja tietohuollon kehittäminen (Kuntatieto ohjelma) Toteutussuunnitelma 11.9.2013 Tommi Oikarinen, valtiovarainministeriö Ohjelman tavoitteet Laadukkaamman

Lisätiedot

THL:n rooli sote-muutoksen toimeenpanossa. POHJOIS-SUOMEN SOTE-KUNTAKOKOUS 5.2.2015, OULU Markku Pekurinen, johtaja, tutkimusprofessori

THL:n rooli sote-muutoksen toimeenpanossa. POHJOIS-SUOMEN SOTE-KUNTAKOKOUS 5.2.2015, OULU Markku Pekurinen, johtaja, tutkimusprofessori THL:n rooli sote-muutoksen toimeenpanossa POHJOIS-SUOMEN SOTE-KUNTAKOKOUS 5.2.2015, OULU Markku Pekurinen, johtaja, tutkimusprofessori Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä

Lisätiedot

Uudistuva sosiaali- ja terveydenhuolto

Uudistuva sosiaali- ja terveydenhuolto Uudistuva sosiaali- ja terveydenhuolto Kansliapäällikkö Aikuissosiaalityön päivät 2013 Tampere 24.1.2013 Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenteen uudistaminen Tiivistelmä sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

sote- tki / järjestämislaki

sote- tki / järjestämislaki Sote tki sote- tki / järjestämislaki Maakunta - vastaa alueensa sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämisestä sekä alue- ja organisaatiorajat ylittävästä kehittämisyhteistyöstä - koordinoi ja ohjaa tuottajatasolla

Lisätiedot

Oma Häme -hankkeen väliraportti

Oma Häme -hankkeen väliraportti Oma Häme -hankkeen väliraportti Tiedotustilaisuus 24.5.2016 Jukka Lindberg, projektipäällikkö Hämeen liitto www.omahäme.fi Missä menee Oma Häme hanke? Tiivistelmä: Sote III.sta Oma Häme hankkeeksi kevään

Lisätiedot

Valtion ja kuntien hyvinvointityö

Valtion ja kuntien hyvinvointityö Valtion ja kuntien hyvinvointityö Neuvotteleva virkamies Heli Hätönen 1.6.2016 1 2 1.6.2016 2 Valtakunnallinen aluehallintovirasto Yhteinen ICT Maakuntien tehtävät ja uusi sote-rakenne Valtio Sote-linjaukset:

Lisätiedot

Sote-uudistus. Järjestämislain keskeinen sisältö

Sote-uudistus. Järjestämislain keskeinen sisältö Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen. Turvata yhdenvertaiset, asiakaslähtöiset

Lisätiedot

KUNTIEN JA MAAKUNTIEN VASTUUT JA ROOLIT HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISESSÄ

KUNTIEN JA MAAKUNTIEN VASTUUT JA ROOLIT HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISESSÄ KUNTIEN JA MAAKUNTIEN VASTUUT JA ROOLIT HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISESSÄ Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät Helsinki, Selvityshenkilöraportti 14.8.2015 3) Itsehallintoalueiden ja kuntien

Lisätiedot

Palvelut asiakaslähtöisiksi

Palvelut asiakaslähtöisiksi Palvelut asiakaslähtöisiksi 2 Sosiaali- ja terveysministeriön kärkihankkeet 01/2017 Budjetti vahvistetaan vuositasolla Uudistetaan sosiaali- ja terveydenhuollon toimintaprosessit - asiakas keskiöön Valtio,

Lisätiedot

Kuntien talous- ja toimintatietojen, tilastoinnin ja tietohuollon kehittäminen (Kuntatieto ohjelma)

Kuntien talous- ja toimintatietojen, tilastoinnin ja tietohuollon kehittäminen (Kuntatieto ohjelma) Kuntien talous- ja toimintatietojen, tilastoinnin ja tietohuollon (Kuntatieto ohjelma) hallintamalli (luonnos) 26.6.2013 Tommi Oikarinen Ohjauksen ja hallinnan tehtävät Johtoryhmä Ohjaus Tavoitteiden asettaminen

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen projektiryhmä

Maakuntauudistuksen projektiryhmä Työsuunnitelma VM037:00/2016 1 (5) MAAKUNTAUUDISTUS 8.12.2016 Maakuntauudistuksen projektiryhmä Tehtävät Projektiryhmän tehtävänä on: 1) vastata aluehallinnon uudistuksen valmistelun ja toimeenpanoprosessin

Lisätiedot

SOTE-integraatio, minka tiedon varassa? Hannu Hämäläinen 17.2.2016

SOTE-integraatio, minka tiedon varassa? Hannu Hämäläinen 17.2.2016 SOTE-integraatio, minka tiedon varassa? Hannu Hämäläinen 17.2.2016 Tietoon perustuvaa johtamista mahdollistetaan Sipilän hallitusohjelma: digitalisaatio, mahdollistava lainsäädäntö Lainsäädäntöä kehitetään

Lisätiedot

Sosiaalisen osallisuuden edistämisen koordinaatiohanke SOKRA. 8.5.2015 Sokra koordinaatiohanke kokoaa, tiivistää ja välittää tietoa

Sosiaalisen osallisuuden edistämisen koordinaatiohanke SOKRA. 8.5.2015 Sokra koordinaatiohanke kokoaa, tiivistää ja välittää tietoa Sosiaalisen osallisuuden edistämisen koordinaatiohanke SOKRA 2014 2017 8.5.2015 Sokra koordinaatiohanke kokoaa, tiivistää ja välittää tietoa 1 Sokra kokoaa, tiivistää ja välittää tietoa 8.5.2015 2 Miksi

Lisätiedot

Aluekierros/ Uudistuksen alueellisen valmistelun tilannekatsaus - Kanta-Häme - Oma-Häme - Haasteet ja vahvuudet - Toimintaympäristö - Odotukset

Aluekierros/ Uudistuksen alueellisen valmistelun tilannekatsaus - Kanta-Häme - Oma-Häme - Haasteet ja vahvuudet - Toimintaympäristö - Odotukset Hämeen parasta kehittämistä! Aluekierros/ Uudistuksen alueellisen valmistelun tilannekatsaus - Kanta-Häme - Oma-Häme - Haasteet ja vahvuudet - Toimintaympäristö - Odotukset Hämeenlinna 13.6.2016 Jukka

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen projektiryhmä

Maakuntauudistuksen projektiryhmä Työsuunnitelma VM037:00/2016 1 (5) MAAKUNTAUUDISTUS 14.10.2016 Maakuntauudistuksen projektiryhmä Tehtävät Projektiryhmän tehtävänä on: 1) vastata aluehallinnon uudistuksen valmistelun ja toimeenpanoprosessin

Lisätiedot

THL tukee sote-uudistuksen toimeenpanoa. 3.2.2015 Markku Pekurinen, johtaja, tutkimusprofessori

THL tukee sote-uudistuksen toimeenpanoa. 3.2.2015 Markku Pekurinen, johtaja, tutkimusprofessori THL tukee sote-uudistuksen toimeenpanoa 3.2.2015 Markku Pekurinen, johtaja, tutkimusprofessori Terveyden ja hyvinvoinnin asiantuntijana THL tukee toimeenpanoa siten, että varmistetaan: Asiakas- ja potilaslähtöisyys

Lisätiedot

Kuntoutuksen palveluntuottajien koulutus Kelan päätoimitalo Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma

Kuntoutuksen palveluntuottajien koulutus Kelan päätoimitalo Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma 1 Mikä Kelan asema on SOTE-uudistuksessa? Kuntoutuksen palveluntuottajien koulutus Kelan päätoimitalo 19.1.2017 Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma SOTE-uudistus tavoitteena on kaventaa ihmisten hyvinvointi- ja

Lisätiedot

TAUSTATIETOTYÖRYHMÄN TYÖSUUNNITELMA

TAUSTATIETOTYÖRYHMÄN TYÖSUUNNITELMA TAUSTATIETOTYÖRYHMÄN TYÖSUUNNITELMA Maria-Liisa Nurmi, Anne Alavillamo, Arto Rautajoki, Matti Rekiaro, Anna-Kaisa Pusa, Kirsti Svahn, Teemu Puolijoki, Marko Rossinen Taustatietotyöryhmän tehtävä Kartoittaa

Lisätiedot

TAPAS - puheenvuoro - TAPAS-päätösseminaari Tommi Oikarinen, VM / JulkICT

TAPAS - puheenvuoro - TAPAS-päätösseminaari Tommi Oikarinen, VM / JulkICT TAPAS - puheenvuoro - TAPAS-päätösseminaari 28.10.2011 Tommi Oikarinen, VM / JulkICT Projektin ensisijaisena tavoitteena on yhteisesti suunnitella ja arvioida alueellisen ja paikallisen tason tietojärjestelmäarkkitehtuurin

Lisätiedot

1 (2) VM078:00/2012. Nimeämispyyntö. Julkisen hallinnon ICT-osasto Jakelussa mainituille

1 (2) VM078:00/2012. Nimeämispyyntö. Julkisen hallinnon ICT-osasto Jakelussa mainituille Nimeämispyyntö VM078:00/2012 1 (2) Julkisen hallinnon ICT-osasto 31.3.2016 Jakelussa mainituille NIMEÄMISPYYNTÖ KUNTIEN TALOUSTIETOJEN, TILASTOINNIN JA TIETOHUOLLON KEHITTÄMISOHJELMAN PROJEKTIRYHMÄÄN Valtiovarainministeriö

Lisätiedot

Maakunnan tiedolla johtaminen ja tietoaltaan hyödyntäminen Jyrki Tirkkonen Liiketoimintapäällikkö, Tiedolla johtaminen ja informaation hallinta

Maakunnan tiedolla johtaminen ja tietoaltaan hyödyntäminen Jyrki Tirkkonen Liiketoimintapäällikkö, Tiedolla johtaminen ja informaation hallinta Maakunnan tiedolla johtaminen ja tietoaltaan hyödyntäminen Jyrki Tirkkonen Liiketoimintapäällikkö, Tiedolla johtaminen ja informaation hallinta Jari Uotila Johtava konsultti, Uudet liiketoiminnot Istekki

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon rakenneuudistus - miten vammaisten ihmisten palvelut tulevaisuudessa järjestetään

Sosiaali- ja terveydenhuollon rakenneuudistus - miten vammaisten ihmisten palvelut tulevaisuudessa järjestetään Sosiaali- ja terveydenhuollon rakenneuudistus - miten vammaisten ihmisten palvelut tulevaisuudessa järjestetään Vammaispalvelujen neuvottelupäivät Helsinki, Scandic Park, 29.-30.1.2015 Kirsi Varhila, STM

Lisätiedot

ALUEELLINEN TERVEYS- JA HYVINVOINTITUTKIMUS

ALUEELLINEN TERVEYS- JA HYVINVOINTITUTKIMUS ALUEELLINEN TERVEYS- JA HYVINVOINTITUTKIMUS Medicine is a social science, and politics is nothing but medicine at a larger scale (Rudolf Virchow, 1848) 29.10.2009 Pidämme huolta itsestämme ja toisistamme

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksen ja maakuntauudistuksen (soma) esivalmistelun tilannekatsaus

Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksen ja maakuntauudistuksen (soma) esivalmistelun tilannekatsaus Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksen ja maakuntauudistuksen (soma) esivalmistelun tilannekatsaus 15.12.2016 Maakuntahallituksen hyväksymä Soma-esivalmistelun organisaatio Neuvottelukunta valmistelutahot,

Lisätiedot

PALVELUPAKETTIEN TESTAUS JA KÄYTTÖÖNOTON TUKI. Palvelupaketit tulevien maakuntien työkaluna -seminaari Lea Konttinen, Sitra 10.2.

PALVELUPAKETTIEN TESTAUS JA KÄYTTÖÖNOTON TUKI. Palvelupaketit tulevien maakuntien työkaluna -seminaari Lea Konttinen, Sitra 10.2. PALVELUPAKETTIEN TESTAUS JA KÄYTTÖÖNOTON TUKI Palvelupaketit tulevien maakuntien työkaluna -seminaari Lea Konttinen, Sitra 10.2.2017 Palvelupaketeista kansallinen sote-raportoinnin malli 2019 Palvelupakettityön

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma. Millaista tukea maakuntien muutostyöhön tarvitaan? Arja Hastrup, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma. Millaista tukea maakuntien muutostyöhön tarvitaan? Arja Hastrup, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Millaista tukea maakuntien muutostyöhön tarvitaan? Arja Hastrup, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 27.1.2017 LAPE muutostyöhön tukea Tuumasta toimeen Lape maakunnallinen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevan lainsäädännön peruslinjauksia

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevan lainsäädännön peruslinjauksia Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevan lainsäädännön peruslinjauksia Sosiaalineuvos Pirjo Sarvimäki Rovaniemi 4.10.2011 Lainsäädännön uudistamisen tilanne Terveydenhuoltolaki (1326/2010)

Lisätiedot

Miten tästä eteenpäin? Risto Kuronen LT Asiantuntijalääkäri Päijät-Hämeen perusterveydenhuollon yksikkö

Miten tästä eteenpäin? Risto Kuronen LT Asiantuntijalääkäri Päijät-Hämeen perusterveydenhuollon yksikkö Miten tästä eteenpäin? Risto Kuronen LT Asiantuntijalääkäri Päijät-Hämeen perusterveydenhuollon yksikkö Terveydentilaa määrittävät Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työryhmä Keskeistä hyvinvoinnin

Lisätiedot

SOTE-UUDISTUKSEN ETENEMINEN

SOTE-UUDISTUKSEN ETENEMINEN SOTE-UUDISTUKSEN ETENEMINEN Vaikutukset ICT-yhteistyön sisältöön ja organisointiin Maritta Korhonen 5.5.2015 Taustaa Sote-rakenneuudistuksen valmistelu käynnissä jo kahden edellisen vaalikauden aikana.

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämiseen, tuottamiseen ja johtamiseen

Ajankohtaiskatsaus sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämiseen, tuottamiseen ja johtamiseen Ajankohtaiskatsaus sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämiseen, tuottamiseen ja johtamiseen Hankepäällikkö Marja Heikkilä Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen Eläköön elämä ja työ V Laajavuori

Lisätiedot

Tavoitteena integraatio yhteiset asiakkuudet ja palveluiden yhteensovittaminen muutoksen ytimessä

Tavoitteena integraatio yhteiset asiakkuudet ja palveluiden yhteensovittaminen muutoksen ytimessä Tavoitteena integraatio yhteiset asiakkuudet ja palveluiden yhteensovittaminen muutoksen ytimessä FinDRG-verkostohankkeen kick-off-tilaisuus 7.9.2016 Johtaja, sosiaali ja terveys Sote- ja maakuntauudistus

Lisätiedot

Digitalisoidaan julkiset palvelut - hallituksen kärkihanke VM julkisen hallinnon ICT-toiminto

Digitalisoidaan julkiset palvelut - hallituksen kärkihanke VM julkisen hallinnon ICT-toiminto Digitalisoidaan julkiset palvelut - hallituksen kärkihanke 14.10.2015 VM julkisen hallinnon ICT-toiminto KÄRKIHANKE: DIGITALISOIDAAN JULKISET PALVELUT 2 1. Valmistellaan digitalisoinnin periaatteet 2.

Lisätiedot

KUVA-TP ryhmän työn esittely THL:n tietopohjaseminaarissa

KUVA-TP ryhmän työn esittely THL:n tietopohjaseminaarissa KUVA-TP ryhmän työn esittely 21.3. 2017 THL:n tietopohjaseminaarissa Päivi Hämäläinen, johtava asiantuntija, THL 21.3. 2017 Päivi Hämäläinen, Johtava asiantuntija, LT, THL 1 KUVA -ryhmälle asetetut tehtävät

Lisätiedot

Terveyden edistämisen neuvottelukunta Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen

Terveyden edistämisen neuvottelukunta Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Terveyden edistämisen neuvottelukunta 2009-2013 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Alueellinen TED-työryhmä (2010) Kuntakierros 2009 Kuntien toiveet Terveyden edistämisen neuvottelukunta 2009 Alueellinen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksen ja maakuntauudistuksen (soma) esivalmistelun käytännön toteutus

Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksen ja maakuntauudistuksen (soma) esivalmistelun käytännön toteutus Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksen ja maakuntauudistuksen (soma) esivalmistelun käytännön toteutus 9.12.2016 Soma-esivalmistelun organisaatio (maakuntahallitus 21.11.2016) Neuvottelukunta valmistelutahot,

Lisätiedot

Sote-digin valmistelun tilanne. Maritta Korhonen

Sote-digin valmistelun tilanne. Maritta Korhonen Sotedigin valmistelun tilanne Maritta Korhonen 1 17.01.2017 Vahala Mika Digivalmistelun ja toimeenpanon organisointimuutoksen tavoitteita Yhteinen tilannekuva Kaikilla työryhmillä ja muutokseen liittyvillä

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksen ja maakuntauudistuksen (soma) esivalmistelun tilannekatsaus

Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksen ja maakuntauudistuksen (soma) esivalmistelun tilannekatsaus Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksen ja maakuntauudistuksen (soma) esivalmistelun tilannekatsaus 15.12.2016 hyväksymä Soma-esivalmistelun organisaatio Neuvottelukunta valmistelutahot, kuntajohtajat,

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksen ja maakuntauudistuksen (soma) esivalmistelun tilannekatsaus

Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksen ja maakuntauudistuksen (soma) esivalmistelun tilannekatsaus Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksen ja maakuntauudistuksen (soma) esivalmistelun tilannekatsaus 15.12.2016 hyväksymä Soma-esivalmistelun organisaatio Neuvottelukunta valmistelutahot, kuntajohtajat,

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän työ

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän työ Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän työ Kirsi Varhila Osastopäällikkö Työryhmän puheenjohtaja Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislaki Keskeiset tavoitteet Uudistus osana

Lisätiedot

Tieto hyvinvoinnin ja uudistuvien palveluiden tukena

Tieto hyvinvoinnin ja uudistuvien palveluiden tukena Sote-tieto hyötykäyttöön - strategia 2020 Tieto hyvinvoinnin ja uudistuvien palveluiden tukena anne.kallio@stm.fi Tähtäimessä aktiivinen kansalainen ja sote-palvelujen vaikuttavuus Aktiivinen kansalainen

Lisätiedot

Sote-järjestämislaki ja integraatio. Integraatiolla puhtia sote-palveluihin Kuntamarkkinat, Helsinki Pekka Järvinen, STM

Sote-järjestämislaki ja integraatio. Integraatiolla puhtia sote-palveluihin Kuntamarkkinat, Helsinki Pekka Järvinen, STM Sote-järjestämislaki ja integraatio Integraatiolla puhtia sote-palveluihin Kuntamarkkinat, Helsinki 11.9.2014 Pekka Järvinen, STM Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Turvataan

Lisätiedot

Kuntoutusjärjestelmän kokonaisuudistus

Kuntoutusjärjestelmän kokonaisuudistus Kuntoutusjärjestelmän kokonaisuudistus SARI M I ET T I NEN PÄÄSIHTEER I, KUNTOUTUKSEN UUDISTA M I SKOMITEA Työn lähtökohdat /komitean asettamispäätös * Kuntoutusjärjestelmä on hajanainen ja kuntoutuksen

Lisätiedot

Sote-uudistuksen vaikutusten arviointi

Sote-uudistuksen vaikutusten arviointi Sote-uudistuksen vaikutusten arviointi 5.5.2017 1 Sote-järjestämislain ennakkoarviointi THL on toteuttanut STM:n toimeksiannosta sote-uudistuksen eri vaiheissa valmisteltavan lainsäädännön vaikutusten

Lisätiedot

Palvelut asiakaslähtöisiksi

Palvelut asiakaslähtöisiksi Palvelut asiakaslähtöisiksi 2 Sosiaali- ja terveysministeriön kärkihankkeet 01/2017 Budjetti vahvistetaan vuositasolla Uudistetaan sosiaali- ja terveydenhuollon toimintaprosessit - asiakas keskiöön Valtio,

Lisätiedot

VALTION RAPORTOINNIN SUUNTAVIIVOJA Tiedolla johtaminen ja valtion raportointijärjestelmät. Olli Ahonen, palvelupäällikkö Valtiokonttori

VALTION RAPORTOINNIN SUUNTAVIIVOJA Tiedolla johtaminen ja valtion raportointijärjestelmät. Olli Ahonen, palvelupäällikkö Valtiokonttori VALTION RAPORTOINNIN SUUNTAVIIVOJA Tiedolla johtaminen ja valtion raportointijärjestelmät Olli Ahonen, palvelupäällikkö Valtiokonttori Tiedolla johtamisen edellytyksiä Tietotarve - Aitoon tietotarpeeseen

Lisätiedot

Kokemusasiantuntijuus ja asiakkaiden osallistumisen toimintamalli

Kokemusasiantuntijuus ja asiakkaiden osallistumisen toimintamalli Palvelut asiakaslähtöiksi - Kärkihanke Kokemusasiantuntijuus ja asiakkaiden osallistumisen toimintamalli LAPIN työpaja 27.9.2106 Sosiaalineuvos Pirjo Sarvimäki Hankkeen tavoitteet Hankkeessa kehitetään

Lisätiedot

Sote-uudistus Miten Kanta-palvelut tukevat Sotejärjestämislain

Sote-uudistus Miten Kanta-palvelut tukevat Sotejärjestämislain Sote-uudistus Miten Kanta-palvelut tukevat Sotejärjestämislain toimeenpanoa? 14.10.2014 Maritta Korhonen, STM Pekka Järvinen, STM Sosiaali- ja terveydenhuollon tietohallinnon kehittämisen yhteistyöseminaari

Lisätiedot

VAKAVA Valtakunnallinen kokonaisarkkitehtuurin suunnittelun ja kuvaamisen tukiprojekti

VAKAVA Valtakunnallinen kokonaisarkkitehtuurin suunnittelun ja kuvaamisen tukiprojekti VAKAVA Valtakunnallinen kokonaisarkkitehtuurin suunnittelun ja kuvaamisen tukiprojekti Karri Vainio, erityisasiantuntija, Kuntaliitto JUHTA 11.6.2014 sosiaali- ja terveydenhuollossa toiminnalliset tarpeet

Lisätiedot

Kuntien taloudellisuus- ja tuottavuusvertailun kehittäminen. Kuntien tuottavuus- ja tuloksellisuusseminaari Tommi Oikarinen

Kuntien taloudellisuus- ja tuottavuusvertailun kehittäminen. Kuntien tuottavuus- ja tuloksellisuusseminaari Tommi Oikarinen Kuntien taloudellisuus- ja tuottavuusvertailun kehittäminen Kuntien tuottavuus- ja tuloksellisuusseminaari 12.6.2014 Tommi Oikarinen Kuntatalouden ohjaustietojen ja laskentamallien kehittäminen Kuntatalouden

Lisätiedot

Sote-uudistus. Järjestämislain keskeinen sisältö Pekka Järvinen

Sote-uudistus. Järjestämislain keskeinen sisältö Pekka Järvinen Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö 25.11.2014 Pekka Järvinen Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen. Turvataan

Lisätiedot

Vaiheistusasetuksen sisältö ja aikataulu

Vaiheistusasetuksen sisältö ja aikataulu Vaiheistusasetuksen sisältö ja aikataulu Muuta ajankohtaista sosiaali- ja terveydenhuollon tietohallinnosta ja digitalisaatiosta 26.8.2015 Maritta Korhonen Sisältö Vaiheistusasetus, luonnoksen esittely

Lisätiedot

Erikoissairaanhoidon, perusterveydenhuollon ja sosiaalitoimen integraatio sote-uudistuksessa mitä se on käytännössä?

Erikoissairaanhoidon, perusterveydenhuollon ja sosiaalitoimen integraatio sote-uudistuksessa mitä se on käytännössä? Erikoissairaanhoidon, perusterveydenhuollon ja sosiaalitoimen integraatio sote-uudistuksessa mitä se on käytännössä? Asiantuntijalääkäri Markku Puro Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen Keski-Suomen Sote

Lisätiedot

Maakuntauudistus ja hyvinvointi. Kunta-alan hyvinvointiseminaari 1.6.2016 Antti Kuopila Erityisasiantuntija

Maakuntauudistus ja hyvinvointi. Kunta-alan hyvinvointiseminaari 1.6.2016 Antti Kuopila Erityisasiantuntija Maakuntauudistus ja hyvinvointi Kunta-alan hyvinvointiseminaari 1.6.2016 Antti Kuopila Erityisasiantuntija Maakuntia ja tulevaisuuden kuntia tulee valmistella samanaikaisesti VALTIO Ohjaus ja resurssit

Lisätiedot

Palvelupakettien käyttöönoton opit, oivallukset ja avoimet kysymykset Jutta Nieminen controller, projektipäällikkö

Palvelupakettien käyttöönoton opit, oivallukset ja avoimet kysymykset Jutta Nieminen controller, projektipäällikkö Palvelupakettien käyttöönoton opit, oivallukset ja avoimet kysymykset Jutta Nieminen controller, projektipäällikkö Varsinais-Suomen nykytilan kuvaus 27 kuntaa, väestöpohja 470 000 asukasta Sosiaali- ja

Lisätiedot

TYÖPAJATYÖSKENTELY. Ehkäisevän päihdetyön ja terveyden edistämisen kuntayhdyshenkilöiden työkokous Tampere

TYÖPAJATYÖSKENTELY. Ehkäisevän päihdetyön ja terveyden edistämisen kuntayhdyshenkilöiden työkokous Tampere TYÖPAJATYÖSKENTELY Ehkäisevän päihdetyön ja terveyden edistämisen kuntayhdyshenkilöiden työkokous Tampere 27.10.2016 Sini Männistö ja Juha Mieskolainen 1 TYÖPAJATYÖSKENTELY: TEEMA Palautetaan mieleen aamupäivän

Lisätiedot

PoSoTe hanke II vaihe. Valmistelutehtävät Valmistelun linjaukset ja periaatteet Valmistelutyön organisointi Aikataulu

PoSoTe hanke II vaihe. Valmistelutehtävät Valmistelun linjaukset ja periaatteet Valmistelutyön organisointi Aikataulu PoSoTe hanke II vaihe Valmistelutehtävät Valmistelun linjaukset ja periaatteet Valmistelutyön organisointi Aikataulu Valmistelua ohjaava rakenne Maakuntauudistuksen valmistelu / PoSoTe Maakuntavaltuusto

Lisätiedot

Sote-uudistus Keskeinen sisältö ICT-muutosten suunnittelu. 8.10.2014 Maritta Korhonen, STM Pekka Järvinen, STM

Sote-uudistus Keskeinen sisältö ICT-muutosten suunnittelu. 8.10.2014 Maritta Korhonen, STM Pekka Järvinen, STM Sote-uudistus Keskeinen sisältö ICT-muutosten suunnittelu 8.10.2014 Maritta Korhonen, STM Pekka Järvinen, STM Sote-uudistus, IT-jaos Puheenjohtaja Maritta Korhonen, kehittämispäällikkö, sosiaali- ja terveysministeriö

Lisätiedot

Suomen malli Sosiaali- ja terveydenhuolto viidelle sote-alueelle

Suomen malli Sosiaali- ja terveydenhuolto viidelle sote-alueelle Suomen malli Sosiaali- ja terveydenhuolto viidelle sote-alueelle Sosiaali- ja terveysministeriö Pekka Järvinen 2.4.2014 Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistaminen Tavoitteet Lyhyt historia Uusi palvelurakenne

Lisätiedot

ICT rakenteiden ja toiminnan muutoksen mahdollistajana Maritta Korhonen

ICT rakenteiden ja toiminnan muutoksen mahdollistajana Maritta Korhonen ICT rakenteiden ja toiminnan muutoksen mahdollistajana Maritta Korhonen Esityksen rakenne Sote-uudistuksen tavoitteet Sote-ICTn tilanne Kansallisen ja alueellisen tietohallinnon ohjaus ja järjestäminen

Lisätiedot

HILMO-tietoa ja koulutusta sosiaalihuollon tiedontuottajille

HILMO-tietoa ja koulutusta sosiaalihuollon tiedontuottajille HILMO-tietoa ja koulutusta sosiaalihuollon tiedontuottajille 29.9.2010 29.9.2010 Riikka Väyrynen 1 Esityksen sisältö THL tilastoviranomaisena HILMO-kokonaisuus Sosiaalihuollon hoidon päättymisilmoitukset

Lisätiedot

Hyvinvointi- ja terveysalan ASIANTUNTIJA

Hyvinvointi- ja terveysalan ASIANTUNTIJA Hyvinvointi- ja terveysalan ASIANTUNTIJA Tiedosta TERVEYTTÄ JA HYVINVOINTIA Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on kansallinen asiantuntijalaitos, joka tarjoaa luotettavaa tietoa terveys- ja hyvinvointialan

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät Sote-uudistuksen toimeenpano -pykälistä toiminnaksi

Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät Sote-uudistuksen toimeenpano -pykälistä toiminnaksi Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät 3.-4.2.2015 Sote-uudistuksen toimeenpano -pykälistä toiminnaksi Sote-uudistuksen toimeenpano Organisoituminen kunnissa ja valtiolla ministeriöön on asetettu

Lisätiedot

Valtion raportoinnin ajankohtaiskatsaus

Valtion raportoinnin ajankohtaiskatsaus Valtion raportoinnin ajankohtaiskatsaus ValtioExpo 19.05.2015 Kimmo Järvinen Valtiokonttori Tilaisuus, Esittäjä Valtion raportoinnin ajankohtaiskatsaus Taloushallinnon kokonaisarkkitehtuuri - Suuntaviivat

Lisätiedot

Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa , Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru

Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa , Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa 13.9.2016, Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru Esityksen rakenne Ajankohtaista sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksesta

Lisätiedot

Mitä voisi kansallinen koordinaatio moniammatillisen toiminnan edistämiseksi olla tulevissa sote-rakenteissa?

Mitä voisi kansallinen koordinaatio moniammatillisen toiminnan edistämiseksi olla tulevissa sote-rakenteissa? Mitä voisi kansallinen koordinaatio moniammatillisen toiminnan edistämiseksi olla tulevissa sote-rakenteissa? Ulla Närhi Neuvotteleva virkamies, FaT Sosiaali- ja terveysministeriö Aikataulu 2016 2017 2018

Lisätiedot

Viimesijaisen turvan huono-osaiset sosiaalityön asiakkaina

Viimesijaisen turvan huono-osaiset sosiaalityön asiakkaina Viimesijaisen turvan huono-osaiset sosiaalityön asiakkaina THL:n tutkimushanke sosiaalityön ja siihen liittyvien palvelujen ja etuuksien vaikuttavuudesta Tutkimuksen tausta Sosiaalityö, siihen liittyvät

Lisätiedot

Alueellisen sote-kokonaisarkkitehtuurityön valtakunnallinen tuki

Alueellisen sote-kokonaisarkkitehtuurityön valtakunnallinen tuki Alueellisen sote-kokonaisarkkitehtuurityön valtakunnallinen tuki Kokonaisarkkitehtuuri hyvinvointipalveluissa seminaari, 10.12.2014 Karri Vainio Alueiden ja kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon tietohallintoyhteistyöfoorumi

Lisätiedot

SOTE VALMISTELU TOUKOKUU Potilaan oikeusturvakeinot ja niihin vastaaminen

SOTE VALMISTELU TOUKOKUU Potilaan oikeusturvakeinot ja niihin vastaaminen SOTE VALMISTELU TOUKOKUU 2017 Potilaan oikeusturvakeinot ja niihin vastaaminen 12.5.2017 Kymenlaakson Sote-uudistuksen esivalmisteluvaiheen organisointi SOTE projektijohtaja Annikki Niiranen SOTE projektiryhmä

Lisätiedot

Laadun ja terveyshyödyn näkökulma soteuudistuksessa. Taina Mäntyranta

Laadun ja terveyshyödyn näkökulma soteuudistuksessa. Taina Mäntyranta Laadun ja terveyshyödyn näkökulma soteuudistuksessa Taina Mäntyranta 12.3.2015 Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen.

Lisätiedot

Sote-uudistus Saavutetaanko tavoitteet

Sote-uudistus Saavutetaanko tavoitteet Sote-uudistus Saavutetaanko tavoitteet Hyvinvoiva Päijät-Häme ja sote-uudistus 8.9.14 Vertti Kiukas, pääsihteeri 18.8.2014 AK Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä

Lisätiedot

Pirkanmaan tavoitteet ja palvelulupaus

Pirkanmaan tavoitteet ja palvelulupaus Pirkanmaan tavoitteet ja palvelulupaus Pirkanmaan sote-uudistuksen eettiset ulottuvuudet Tampereen yliopisto 15.3.2017 Rauno Ihalainen Pirkanmaan sairaanhoitopiirin johtaja 16.3.2017 1 www.pirkanmaa2019.fi

Lisätiedot

Sote ja yleislääkärit

Sote ja yleislääkärit Sote ja yleislääkärit Yleislääkäripäivät 26.-27.11.2015 Hilton Kalastajatorppa Helsinki Heikki Pärnänen, Lääkäriliitto Päätoimi'aja Eila Kujansuu Professori Mauno Vanhala Johtava lääkäri Erkki Lehtomäki

Lisätiedot

Sote tukijana ja tekijänä kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä

Sote tukijana ja tekijänä kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Sote tukijana ja tekijänä kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät 4.2.2015 Johtaja Taru Koivisto Sosiaali- ja terveysministeriö Hyvinvoinnin ja terveyden

Lisätiedot

Työvoima- ja yrityspalveluiden alueellinen kokeilu Tampereen kaupunkiseudulla ja Sastamala-Punkalaidun alueella

Työvoima- ja yrityspalveluiden alueellinen kokeilu Tampereen kaupunkiseudulla ja Sastamala-Punkalaidun alueella Työvoima- ja yrityspalveluiden alueellinen kokeilu 2017-18 Tampereen kaupunkiseudulla ja Sastamala-Punkalaidun alueella Regina Saari ohjelmajohtaja Tampereen kaupunki Taustaa Tampereen kaupunkiseutu hakeutui

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen projektiryhmä

Maakuntauudistuksen projektiryhmä Työsuunnitelma VM037:00/2016 1 (5) MAAKUNTAUUDISTUS 11.11.2016 Maakuntauudistuksen projektiryhmä Tehtävät Projektiryhmän tehtävänä on: 1) vastata aluehallinnon uudistuksen valmistelun ja toimeenpanoprosessin

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon muutostyön erityispiirteet Uudenmaan maakunnassa

Sosiaali- ja terveydenhuollon muutostyön erityispiirteet Uudenmaan maakunnassa Sosiaali- ja terveydenhuollon muutostyön erityispiirteet Uudenmaan maakunnassa Alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti 4.10.2016 1 Iso kuva tavoitteista lähtökohtana Sosiaali- ja terveydenhuolto uudistetaan aidosti

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen projektiryhmä

Maakuntauudistuksen projektiryhmä Työsuunnitelma VM037:00/2016 1 (6) MAAKUNTAUUDISTUS 15.12.2016 Maakuntauudistuksen projektiryhmä Tehtävät Projektiryhmän tehtävänä on: 1) vastata aluehallinnon uudistuksen valmistelun ja toimeenpanoprosessin

Lisätiedot

Alueiden ja kuntien yhteistyö sosiaali- ja terveydenhuollon tiedonhallinnassa, tilanne

Alueiden ja kuntien yhteistyö sosiaali- ja terveydenhuollon tiedonhallinnassa, tilanne www.kunnat.net/akusti Alueiden ja kuntien yhteistyö sosiaali- ja terveydenhuollon tiedonhallinnassa, tilanne Sairaanhoitopiirien ja sosiaali- ja terveysjohdon tapaaminen Kuntatalo 5.5.2015 Minna Saario

Lisätiedot