KARTTAPALVELUT YLLÄ- PITOON JA YMPÄRISTÖ- SEURANTAAN

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KARTTAPALVELUT YLLÄ- PITOON JA YMPÄRISTÖ- SEURANTAAN"

Transkriptio

1 Kuntatekniikan päivät Jyväskylässä Ramboll Finland Oy Sini Haulos, p Juha Uusitalo, p KARTTAPALVELUT YLLÄ- PITOON JA YMPÄRISTÖ- SEURANTAAN

2 KARTTAPALVELUT YLLÄPITOON JA YMPÄRISTÖSEU- RANTAAN Uudenlainen tapa kerätä, hallita ja säilyttää ympäristöhavaintoja ja -palautteita. Paikkatiedon käyttäminen tiedon hallinnan tukena yleistyy koko ajan. Rambollin karttapalvelut tehostavat ja nykyaikaistavat erityisesti ympäristöseurantaa, omaisuudenhallintaa sekä kunnossapitoa liittämällä paikkatiedon osaksi tiedon keräämistä, hallintaa ja säilyttämistä. Karttapalvelut myös lisäävät vuorovaikutteisuutta ja interaktiivisuutta eri tahojen välillä. Palaute oikeaan paikkaan ja oikeille henkilöille Kuntalaiselle on tärkeää saada oma äänensä kuuluville. Yhtä tärkeää on, että joku myös kuuntelee mitä sanottavaa kuntalaisella on. Helpoin tapa ilmaista mielipiteensä on antaa palautetta. Kuntalainen voi soittaa, lähettää sähköpostia, tai jopa kirjoittaa lehteen. Ongelma palautteen antamisessa on yleensä se, että palaute tulee liian myöhään, väärälle henkilölle, tai palautteen aiheuttajan sijaintia ei saada selville. Näin ollen palautteeseen ei ehditä, tai pystytä reagoimaan riittävän nopeasti. Karttapohjainen palautejärjestelmä helpottaa kuntalaisen palautteen jättämistä sekä ohjaa jätetyn palautteen automaattisesti oikeille henkilöille. Internet-selaimella toimiva palautekanava mahdollistaa sijainnin osoittamisen kartalta, jolloin palaute toimitetaan suoraan alueen ylläpidosta vastaavalle tilaajataholle tai alueurakoitsijalle. Ylläpidon palautteet kartalle, käsittelyyn ja talteen Usein asukkailta voi tulla palautetta auraamattomasta tai hiekoittamattomasta kadusta, mutta palaute ei koskaan päädy urakoitsijalle tai kunnossapidosta vastaavalle taholle. Voi tuntua myös turhalta antaa palautetta, jos ei voi olla varma, mitä palautteelle tapahtuu jättämisen jälkeen. Palautesivusto sisältää tiedon yleisten alueiden hoitoon vaikuttavista keskeisimmistä tekijöistä, kuten katujen hoitoluokista sekä hoidon laatuvaatimuksista ja toimenpideajoista. Nämä tiedot ovat myös kuntalaisen nähtävillä, jolloin kuntalainen voi itse arvioida, onko esimerkiksi lähtökynnys ylittynyt teiden aurauksessa. Tällöin palautteen antaja saattaakin huomata palautetta antaessaan, että toimenpideaika ei olekaan vielä ylittynyt. Kuva 1. Palautejärjestelmä kertoo tietoja palautteen kohteesta. Tässä tapauksessa tiedot hoitoluokasta ja toimenpideajoista. Halutessaan kuntalainen saa tietoa myös jätetyn palautteen käsittelystä. Kaikki käsittelemättömät palautteet näkyvät kartalla punaisella värillä. Kun palaute on käsitelty, muuttuu palautteen 1

3 väri vihreäksi. Käsiteltävään palautteeseen kirjataan myös aina tehty toimenpide. Näin palautteen antajat näkevät, että palautteisiin reagoidaan. Tämä vuorovaikutus vähentää osaltaan annetun palautteen määrää, kun kuntalaiset huomaavat, että yksittäisiin palautteisiin reagoidaan, eikä ns. "pommittaminen" palautteilla hyödytä. Palautteen antaminen tapahtuu seuraavasti: Kuntalainen avaa kunnossapidon palautesivuston ja osoittaa kartalta palautteen sijainnin sekä täyttää palautelomakkeen. Palautteeseen on mahdollista liittää myös valokuvia tai muita tiedostoja. Kun palaute on jätetty, kyseisen alueen ylläpidosta vastaavat tahot saavat palautteesta sähköposti-ilmoituksen. Palautteen käsittely tapahtuu saman käyttöliittymän avulla kuin palautteen jättäminenkin. Palautteen saaja voi pyytää palautteeseen kommentteja haluamiltaan henkilöiltä. Hän voi myös liittää palautteeseen uusia kuvia. Kun palautteen aiheuttaja on korjattu tai palaute on muuten käsitelty, merkitään palaute käsitellyksi. Palautesivusto tehostaa palautteen käsittelyä ja luokittelua sekä lisää vuorovaikutusta ja läpinäkyvyyttä kunnan ja kuntalaisten välillä merkittävästi. Kaikki jätetyt palautteet tallentuvat palautejärjestelmän tietokantaan ja niitä voidaan käsitellä ja luokitella karttapohjalla. Palautesivuston avulla nähdään helposti, miltä alueilta ja mistä asioista palautetta on jätetty. Näin palautesivusto tehostaa hoitotoimenpiteiden ohjausta ja kehittämistä. Palautteet hyötykäyttöön Palautesivustolle lähetettyjä palautteita voidaan hakea ja esittää karttakäyttöliittymän avulla. Hakuehtoja muuttamalla voidaan hakea muun muassa tietylle alueelle annetut palautteet, tai tietyllä aikavälillä jätetyt palautteet. Palautteet piirtyvät kartalle, jolloin palautteita voidaan helposti vertailla alueittain. Kaikki palautteet voidaan myös tulostaa Excel-raportiksi mahdollista jatkokäsittelyä varten. Jatkokäsittelyssä palautteista voidaan koostaa vertailuja palautteiden määristä, ajankohdista, alueista, laadusta yms. Palautteita voidaan myös vertailla lisäksi palautteen antamisen aikaisiin sääolosuhteisiin. Karttapalvelut ympäristöseurantaan ja havaintoihin Ympäristöhavaintoihin liittyvät tiedot ovat usein monessa eri paikassa; mittaustulokset ja - analyysit tallennetaan omiin järjestelmiin ja asukkailta sekä muilta käyttäjiltä saadut palautteet ja havainnot ovat milloin missäkin, riippuen siitä tuleeko palaute puhelimitse, sähköpostilla vai jotain muuta kautta. Tällöin ympäristöhavaintojen pitkäjänteinen ja hallittu seuranta sekä kokonaiskuvan hahmottaminen on hankalaa, ja vuorovaikutus eri sidosryhmien välillä on vähäistä. Rambollin karttapalvelu on paikkatietoon perustuva järjestelmä erilaisten ympäristöhavaintojen ja mittaustulosten keräämiseen, esittämiseen, raportointiin ja seuraamiseen tavallisen Internetselaimen avulla. Karttapalvelu toimii myös viestinnän välineenä parantaen vuorovaikutusta eri tahojen välillä. Kyselyvastaukset ja paikkatieto yhdessä nipussa Hankkeissa, joissa vaikutetaan ympäristöön tavalla tai toisella, on tärkeää kuulla kuntalaisia, sekä tiedottaa heitä. Myös vuoropuhelu on avainasemassa kun pyritään tekemään muutoksia ympäristössä. Ongelmaksi muodostuu usein se, että paperisia kyselylomakkeita on hankala ja työläs käsitellä ja sähköisten kyselylomakkeiden kautta jätetyissä vastauksissa puuttuu usein paikkatieto. Vastausten jatkokäsittely on hankalaa myös siksi, että tulokset saadaan monesti vain raporttimuodossa. Karttapalvelu on uudenlainen tapa kerätä paikkatiedon sisältäviä kyselyvastauksia ja kommentteja asukkailta tai vaikkapa työryhmän jäseniltä. Palvelussa haluttuihin kysymyksiin voidaan liittää mahdollisuus osoittaa kohteita kartalta ja kommentoida niitä esimerkiksi erilaisiin aihepiireihin liittyen. Myös kartalla esitettävä aineisto voi vaihdella kyselyssä etenemisen mukaan; esimerkiksi taustatietoja kysyttäessä kartalla voi näkyä alueen kartta, ja johonkin tiettyyn suunnitelmaan tai muutokseen liittyviä kysymyksiä kysyttäessä kartalla voidaan näyttää suunnitelmakuvia tai muuta aineistoa kysymyksen aihealueeseen liittyen. 2

4 Kuva 2. Kyselyihin vastaaminen helpottuu, kun vastaajalla on käytössään kartta sekä kartalla esitettävät aineistot. Karttapalvelua voidaan käyttää myös projektien hallintaan koko hankkeen ajan; eri vaiheissa palvelun avulla voidaan esittää tietoa hankkeen edistymisestä eri sidosryhmille, kerätä kyselyvastauksia tai vaikkapa mittaustuloksia, säilyttää suunnitelmia tai muuta ajan tasalla olevaa aineistoa kaikkien haluttujen osapuolten saatavilla ja hoitaa tiedotusta sekä kommunikoida eri tahojen kanssa. Minne vie hajun tie? Mikä onkaan parempi tapa kerätä tietoa haju-, melu- tai pölyhavainnoista tai muista ympäristöön tai liittyvistä tiedoista, kuin antaa kuntalaisille mahdollisuus ilmoittaa tekemistään havainnoista? Erityyppiset havainnot kerätään käyttäjiltä karttapalvelun avulla. Käyttäjä osoittaa kartalta paikan, jossa on tehnyt havainnon, ja kirjaa tekemänsä havainnon yksinkertaiselle lomakkeelle. Myös valokuvan lisääminen on mahdollista. Käyttäjä voi halutessaan jättää yhteystietonsa ja saada vastauksen jättämäänsä havaintoon. Käyttäjä voi myös seurata muiden käyttäjien jättämiä havaintoja. Kuva 3. Näin yksinkertaisesti onnistuu tarkasti paikkaan sidotun ympäristöhavainnon ilmoittaminen. Karttapalveluun tallennettuja havaintoja haetaan ja esitetään havainnollisesti karttakäyttöliittymän kautta tai tulostetaan erilaisiin raportteihin. Karttapalvelusta on apua erilaisten toimenpiteiden suunnittelussa; toimenpide voidaan toteuttaa esimerkiksi sellaisena aikana, jolloin siitä on vähiten haittaa alueen asukkaille, tai tietyn alueen korjaustoimenpiteet voidaan tehdä kootusti yhdellä kertaa. Havaintoihin voidaan liittää myös tarvittaessa säätieto. Karttapalvelun avulla erilaiset ympäristöön liittyvät havainnot ja niiden arviointi sekä seuraaminen on mahdollista; esimerkiksi tietyn toiminnan aiheuttaman haitan laajuuden, vaikutusten 3

5 hahmottaminen tai ylläpitotoimenpiteiden suunnitteleminen on helppoa kun kaikki havainnot näkyvät kartalla. Havaintoja voidaan myös lähettää eteenpäin kommentoitavaksi tietyille tahoille. Laaja-alaista mittaustulosten hyödyntämistä Ympäristöhavaintojen tai palautteiden tavoin myös erilaiset mittaustulokset sekä analyysit voidaan tallentaa karttapalveluun. Tulokset, kuten veden pinnan korkeus tai virtaamat voidaan tallentaa palveluun joko omalla työpisteellä tai vaikkapa maastossa tabletin avulla. Tämän lisäksi mittaustuloksia ja analyysejä voidaan ladata karttapalveluun Excel-tiedostoina tai siirtää automaattisesti online-mittareilta. Myös kameravalvonta voidaan liittää karttapalveluun. Karttapalveluun tallennettuja tietoja voidaan hakea ja esittää karttakäyttöliittymän avulla, tulostaa raporteiksi tai tarkastella erilaisten graafien avulla. Tietyn aikavälin trendin näyttäminen tapahtuu nappia painamalla. Myös mittaustulosten päivittäminen ja kommentoiminen on mahdollista. Karttapalvelussa on hälytystoiminto tietyt raja-arvot ylittäville tuloksille; tieto hälytyksistä lähetetään esimerkiksi sähköpostilla tietyille käyttäjille. Raja-arvoja voidaan määrittää vaikkapa vuodenaikojen mukaan. Mittauspisteille voidaan tallentaa tietoa ja valokuvia myös niiden kunnosta tai asennus- sekä ylläpitotoimenpiteistä. Ylläpidon ja ympäristöseurannan karttapalveluista on moneksi Palautejärjestelmä muokataan aina eri tarpeisiin sopivaksi. Nykyisiä käyttökohteita ovat ympäristövaikutusten arviointi, havaintojen ilmoittaminen, kaupunkiomaisuuden hallinta, teiden ja katujen ylläpito ja hallinta, tiemerkintöjen palvelusopimukset ja vuorovaikutuksen parantaminen muun muassa liikenneturvallisuus- ja kaavoitushankkeissa. Karttapalvelun etuja ovat tietojen liittyminen paikkatietoon, karttapalvelun käytön helppous selaimen avulla, vuorovaikutus eri tahojen välillä sekä tiedon ajantasaisuus ja saatavuus. Etenkin palautejärjestelmissä toiminnan avoimuus ja läpinäkyvyys lisäävät käyttäjien varmuutta palautteidensa hyödyllisyyteen. Tämä taas osaltaan vähentää ns. turhien palautteiden määrää, jotka teettävät monesti turhaa työtä. Täytyy kuitenkin muistaa, että ihmisiltä saadut palautteet ja havainnot voivat joskus olla tehty kiukun puuskassa tai muuten vaan huonona päivänä. Vuodesta toiseen käytettynä karttapalvelu on parhaimmillaan erilaisten tarkkailu-, havainto- ja mittaustulosten yhteisenä, pitkän aikavälin rekisterinä, josta kaikki tiedot löytyvät helposti ja nopeasti. Yhdistämällä käyttäjien jättämät havainnot ja palautteet mittaustietoihin sekä erilaisiin analyyseihin, saadaan uudenlainen kokonaiskuva ympäristövaikutuksista, ympäristön tilasta sekä omaisuuden kunnosta että ylläpidon tasosta. 4

TAMPEREEN KAUPUNKI KUNNOSSAPIDON PALAUTEJÄRJESTELMÄN PILOTOINTI

TAMPEREEN KAUPUNKI KUNNOSSAPIDON PALAUTEJÄRJESTELMÄN PILOTOINTI TAMPEREEN KAUPUNKI KUNNOSSAPIDON PALAUTEJÄRJESTELMÄN PILOTOINTI KUNNOSSAPIDON PALAUTEJÄRJESTELMÄ Tampereen kaupungin katu- ja puistoalueiden kunossapidon palautejärjestelmä: Helppokäyttöisenä käyttöliittymänä

Lisätiedot

Kunnan hallintokuntien yhteinen palautejärjestelmä päätöksenteon tukena

Kunnan hallintokuntien yhteinen palautejärjestelmä päätöksenteon tukena Kunnan hallintokuntien yhteinen palautejärjestelmä päätöksenteon tukena Kuntatalo, 19.11.2013 Joni Kemppi Tekla Oy Mallipohjaisia ohjelmistotuotteita asiakkaille rakentamisessa sekä energia- ja infratoimialoilla

Lisätiedot

Jyväskylän kaupungin palautejärjestelmä. Kuntatekniikan päivät 17.5.2013 Paikkatietopäällikkö Janne Hartman Jyväskylän kaupunki

Jyväskylän kaupungin palautejärjestelmä. Kuntatekniikan päivät 17.5.2013 Paikkatietopäällikkö Janne Hartman Jyväskylän kaupunki Jyväskylän kaupungin palautejärjestelmä Kuntatekniikan päivät 17.5.2013 Paikkatietopäällikkö Janne Hartman Jyväskylän kaupunki Esityksen sisältö Taustaa Ominaisuuksia ja hyötyjä Kokemuksia ja tilastoja

Lisätiedot

Kuntalaisten palaute haltuun

Kuntalaisten palaute haltuun Kuntalaisten palaute haltuun Tekla Palaute Kuntamarkkinat, Katariina Nyman Tekla Oyj Mallipohjaisia ohjelmistotuotteita asiakkaille rakentamisessa sekä infra- ja energiatoimialoilla Perustettu 1966 Listattu

Lisätiedot

Palautteiden käsittely rakennusvirastossa

Palautteiden käsittely rakennusvirastossa Palautteiden käsittely rakennusvirastossa Rakennusviraston asiakaspalvelu Asiakaspalvelu hoitaa keskitetysti asukkaiden yhteydenotot olemme toimineet 12-vuotta 15 työntekijää +esimies Yksi puhelinnumero

Lisätiedot

Osallistumista, kuulemista, vuorovaikutusta..

Osallistumista, kuulemista, vuorovaikutusta.. Osallistumista, kuulemista, vuorovaikutusta.. Helsingin kokemuksia sähköisestä osallistumisesta Heli Rantanen, projektipäällikkö Tietotekniikka- ja viestintäosasto Asukasyhteistyötiimi Helsingin kaupunki

Lisätiedot

Mobiilikartoituspäivä Pistepilvien ja kuvien hyödyntäminen Locusympäristössä

Mobiilikartoituspäivä Pistepilvien ja kuvien hyödyntäminen Locusympäristössä Mobiilikartoituspäivä Pistepilvien ja kuvien hyödyntäminen Locusympäristössä Trimble Locus tuoteperhe Yleisten alueiden luvat Ympäristöluvat Palaute Omaisuuden hallinta - Katu- ja viheralueet - Kunnossapito

Lisätiedot

Tievalaistuksen palvelusopimuksen tietopalvelu Sähköinen omaisuuden hallinta

Tievalaistuksen palvelusopimuksen tietopalvelu Sähköinen omaisuuden hallinta Tievalaistuksen palvelusopimuksen tietopalvelu Sähköinen omaisuuden hallinta Tuotekuvaus 2015 Tievalaistuksen palvelusopimuksen tietopalvelu Tietomekka Oy tarjoaa tievalaistusten palvelusopimuksiin toiminnanohjauksen

Lisätiedot

Wilman pikaopas huoltajille

Wilman pikaopas huoltajille Wilman pikaopas huoltajille Vehmaan kunnan Vinkkilän koulussa on käytössä sähköinen reissuvihko Wilma, joka helpottaa tiedonvaihtoa kodin ja koulun välillä. Wilman kautta huoltajat seuraavat ja selvittävät

Lisätiedot

Kokoelmakilpailu Lomakeohje, Laji.fi-sarja 1. Rekisteröityminen

Kokoelmakilpailu Lomakeohje, Laji.fi-sarja 1. Rekisteröityminen 1. Rekisteröityminen Kirjaudu palveluun sivuston oikeasta yläkulmasta luomalla itsellesi Laji.fi - tunnus tai kirjautumalla Facebook- tai Google-tunnuksilla. Laji.fi-tunnuksella rekisteröityminen 1. Valitse

Lisätiedot

Paikkatiedot kaupungin omaisuudenhallinnassa. LOCATION BUSINESS FORUM 2018 Janne Hartman Paikkatietopäällikkö, Jyväskylän kaupunki

Paikkatiedot kaupungin omaisuudenhallinnassa. LOCATION BUSINESS FORUM 2018 Janne Hartman Paikkatietopäällikkö, Jyväskylän kaupunki Paikkatiedot kaupungin omaisuudenhallinnassa LOCATION BUSINESS FORUM 2018 Janne Hartman Paikkatietopäällikkö, Jyväskylän kaupunki 9.11.2018 Miksi asia on tärkeä? Jyväskylän kaupungin infraomaisuuden arvo

Lisätiedot

Asiointipalvelun ohje

Asiointipalvelun ohje Asiointipalvelun ohje Yleistä 1. Kirjautuminen 2. Yhteystiedot 3. Vastaustavan valinta 1. Yleistä 2. Palkkatietojen lataaminen tiedostosta 4. Lomake 1. Yleistä 2. Linkit ja vastaajan tiedot 3. Lomakekäsittely

Lisätiedot

Lupapiste käyttöönottokoulutus. Palvelun esittely

Lupapiste käyttöönottokoulutus. Palvelun esittely Lupapiste käyttöönottokoulutus Palvelun esittely Valmistelut Tarkista, että käytössäsi on riittävän tuore selainversio Tuetut selainversiot: Internet Explorer 9 tai uudempi Mozilla Firefox 16 tai uudempi

Lisätiedot

Kokoelmakilpailu Lomakeohje, Laji.fi-sarja 1. Rekisteröityminen

Kokoelmakilpailu Lomakeohje, Laji.fi-sarja 1. Rekisteröityminen 1. Rekisteröityminen Kirjaudu palveluun sivuston oikeasta yläkulmasta luomalla itsellesi Laji.fi - tunnus. Lisää henkilötietoihisi myös koulusi nimi ja luokkasi, jotta kaverisi osaavat erottaa sinut muista

Lisätiedot

Teknisen ja ympäristöviraston sekä Hangon veden palautejärjestelmän käyttäjäopas

Teknisen ja ympäristöviraston sekä Hangon veden palautejärjestelmän käyttäjäopas Teknisen ja ympäristöviraston sekä Hangon veden palautejärjestelmän käyttäjäopas Esittely Tekniselle ja ympäristövirastolle voi 1.1.2018 alkaen antaa palautetta karttapohjaisen käyttöliittymän kautta jossa

Lisätiedot

Jyväskylän sähköiset asiointipalvelut. Kuntien Paikkatietoseminaari 5.-6.2.2013 Paikkatietopäällikkö Janne Hartman Jyväskylän kaupunki

Jyväskylän sähköiset asiointipalvelut. Kuntien Paikkatietoseminaari 5.-6.2.2013 Paikkatietopäällikkö Janne Hartman Jyväskylän kaupunki Jyväskylän sähköiset asiointipalvelut Kuntien Paikkatietoseminaari 5.-6.2.2013 Paikkatietopäällikkö Janne Hartman Jyväskylän kaupunki 6.2.2013 Esityksen sisältö Yleistä Sähköiset lupapalvelut Palautejärjestelmä

Lisätiedot

KYSELY- JA INVENTAARIOPALVELU HARAVA

KYSELY- JA INVENTAARIOPALVELU HARAVA KYSELY- JA INVENTAARIOPALVELU HARAVA Juuso Salmu Dimenteq Oy MIKÄ IHMEEN HARAVA? Karttapohjainen kysely- ja inventaariotyökalu Tiedonhankinta kansalaisilta, sidosryhmiltä, ympäristöstä jne. Kyselyt sekä

Lisätiedot

TIETOPYYNTÖ. Vaurio- ja onnettomuusrekisteri (VARO) 1 Tietopyynnön tausta ja tavoitteet. 2 Tietopyynnön kohde

TIETOPYYNTÖ. Vaurio- ja onnettomuusrekisteri (VARO) 1 Tietopyynnön tausta ja tavoitteet. 2 Tietopyynnön kohde 1 (6) 1.2.2011 TIETOPYYNTÖ Vaurio- ja onnettomuusrekisteri (VARO) 1 Tietopyynnön tausta ja tavoitteet 1.1 Yleistä Tämä asiakirja on tietopyyntö. Tämä ei ole hankintailmoitus tai tarjouspyyntö, vaan alustava

Lisätiedot

Kirjaudu sisään palveluun klikkaamalla Omat kartat -painiketta.

Kirjaudu sisään palveluun klikkaamalla Omat kartat -painiketta. Kirjaudu sisään palveluun klikkaamalla Omat kartat -painiketta. Sisäänkirjauduttuasi näet palvelun etusivulla helppokäyttöisen hallintapaneelin. Vasemmassa reunassa on esillä viimeisimmät tehdyt muutokset

Lisätiedot

Nuortenideat.fi Vaikuttamispalvelu

Nuortenideat.fi Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi Palvelun tuottavat yhteistyössä Oikeusministeriö teknisen kehittämisen koordinointi kaikki demokratiapalvelut www.demokratia.fi Opetus-

Lisätiedot

VINKKEJÄ CV-NETIN KÄYTTÖÖN. www.te-palvelut.fi

VINKKEJÄ CV-NETIN KÄYTTÖÖN. www.te-palvelut.fi VINKKEJÄ CV-NETIN KÄYTTÖÖN www.te-palvelut.fi TE-toimiston verkkoasiointiin pääset kirjautumaan www.te-palvelut.fi Oma asiointi Henkilöasiakas Kirjaudu sisään verkkopankkitunnuksilla ja hyväksy käyttöehdot

Lisätiedot

Asentaminen Android-laitteeseen

Asentaminen Android-laitteeseen Asentaminen Android-laitteeseen Huomaa! Tarkempia tietoja ohjelmien asentamisesta saat tarvittaessa puhelimesi käyttöoppaasta. MyMMX mobile -sovelluksen asentaminen Android-laitteeseen: 1. Avaa laitteesi

Lisätiedot

ASPA asiakaspalautteen käsittely ja raportointi järjestelmä

ASPA asiakaspalautteen käsittely ja raportointi järjestelmä www.openspace.fi 1 ASPA asiakaspalautteen käsittely ja raportointi järjestelmä ASPA on kehitetty asiakaspalautteen joustavaan käsittelyyn yrityksen tai yhteisön toiminnan kehittämiseksi. Asiakaspalautteen

Lisätiedot

Kätevästi netissä KÄYTTÖOHJE. www.nettirassi.fi

Kätevästi netissä KÄYTTÖOHJE. www.nettirassi.fi Kätevästi netissä KÄYTTÖOHJE www.nettirassi.fi Sisällysluettelo 1. Kirjautuminen ja rekisteröityminen... 4 2. Omat jutut kansio... 8 2.1. Omat tiedostot:... 8 2.2. Omat seurannat... 9 3. Omat terveystiedot...

Lisätiedot

TAPAHTUMIEN SEURANTA KEHITYSEHDOTUSTEN KIRJAUS POIKKEAMIEN HALLINTA

TAPAHTUMIEN SEURANTA KEHITYSEHDOTUSTEN KIRJAUS POIKKEAMIEN HALLINTA TAPAHTUMIEN SEURANTA KEHITYSEHDOTUSTEN KIRJAUS POIKKEAMIEN HALLINTA LMQ -ohjelmisto Kenelle miten miksi? LogMaster Oy 2007-2009 LMQ miksi? 1. KUSTANNUSTEN ALENTAMINEN Johtamisen välineet tapahtumien kirjaaminen

Lisätiedot

Image size: 7,94 cm x 25,4 cm. Talvikunnossapito 2013 Talven vaikeusaste ja saavutettu laatutaso

Image size: 7,94 cm x 25,4 cm. Talvikunnossapito 2013 Talven vaikeusaste ja saavutettu laatutaso Image size: 7,94 cm x 25,4 cm Talvikunnossapito 2013 Talven vaikeusaste ja saavutettu laatutaso TALVEN VAIKEUSASTE SÄÄOLOSUHTEIDEN PERUSTEELLA LUMEN AURAUS Kokonaislumimäärä 128 cm Lumisadepäiviä 44 kpl

Lisätiedot

Visma.net Approval. Versiosaate 1.40

Visma.net Approval. Versiosaate 1.40 Visma.net Approval Versiosaate 1.40 Nimi ja ikoni Uusi nimi: Visma.net Approval Visma.net Approval Centerin uusi nimi on lyhennys Visma.net Approval. Nimi otettiin käyttöön, koska se soveltuu paremmin

Lisätiedot

Osallistavan suunnittelun kyselytyökalu

Osallistavan suunnittelun kyselytyökalu Osallistavan suunnittelun kyselytyökalu Käyttöohje ARFM- hankkeessa jatkokehitetylle SoftGIS-työkalulle Dokumentti sisältää ohjeistuksen osallistavan suunnittelun työkalun käyttöön. Työkalu on käytettävissä

Lisätiedot

Osallistumista, kuulemista, vuorovaikutusta..

Osallistumista, kuulemista, vuorovaikutusta.. Osallistumista, kuulemista, vuorovaikutusta.. Helsingin sähköiset osallistumiskanavat Heli Rantanen, projektipäällikkö Tietotekniikka- ja viestintäosasto Asukasyhteistyötiimi Kaupunginkanslia 15.4.2015

Lisätiedot

Pedanet oppilaan ohje Aleksanteri Kenan koulu Eija Arvola

Pedanet oppilaan ohje Aleksanteri Kenan koulu Eija Arvola Pedanet oppilaan ohje Aleksanteri Kenan koulu Eija Arvola 26.8.2016 SISÄLLYSLUETTELO 1. Omat asetukset kuntoon (kaikkien tehtävä aluksi) sivut 3-5 2. Tärkeiden sivujen tilaaminen omiin linkkeihin sivut

Lisätiedot

Hakulomakkeen täyttöohjeet

Hakulomakkeen täyttöohjeet Hakulomakkeen täyttöohjeet - tekninen ohjeistus kansalliskomiteoiden hakemustietokannan käyttöön (1.10.2014) 1 Mene selaimellasi osoitteeseen https://pro.tsv.fi/juva/taj_hakemus/index.php ja KIRJAUDU sisään

Lisätiedot

Palautteet, kehitysideat ja vikailmoitukset ohje

Palautteet, kehitysideat ja vikailmoitukset ohje Palautteet, kehitysideat ja vikailmoitukset ohje Hyvinkääläiset voivat Palautteet, kehitysideat ja vikailmoitukset palvelun kautta antaa kaupungin toimintaa edistääkseen ja kehittääkseen eri luonteisia

Lisätiedot

Webropol-kyselyt. Tarja Heikkilä

Webropol-kyselyt. Tarja Heikkilä Webropol-kyselyt Tarja Heikkilä Internet-kyselyt Soveltuvat kyselyihin, joissa kaikilla perusjoukon jäsenillä on mahdollisuus internetin käyttöön, toisin sanoen on mahdollisuus edustavan aineiston saamiseen.

Lisätiedot

Sähköisen luvan hakeminen Lahden asiointipalvelusta

Sähköisen luvan hakeminen Lahden asiointipalvelusta Sähköisen luvan hakeminen Lahden asiointipalvelusta Yleisen alueen tilapäinen käyttölupa 1. Ohjeen tarkoitus Tämä ohje toimii yleisohjeena alueen tilapäisen luvan hakemista varten. Yleisiä alueita, kuten

Lisätiedot

Suvi Junes Tampereen yliopisto / Tietohallinto 2012

Suvi Junes Tampereen yliopisto / Tietohallinto 2012 Palaute Palaute työkalulla opettaja voi rakentaa kyselyn, johon opiskelijat vastaavat joko anonyymisti tai nimellään. Opettaja voi tarkastella vastauksia koosteena tai yksitellen. Asetukset Nimeä palaute

Lisätiedot

Yrjö Määttänen Kokemuksia SuLVInetin käytön aloituksen

Yrjö Määttänen Kokemuksia SuLVInetin käytön aloituksen Yrjö Määttänen Kokemuksia SuLVInetin käytön aloituksen yrjo.maattanen@phnet.fi helpottamiseksi puh. 050 413 0820 4.11.2009 1. Yleistä SuLVInet on SuLVI:n aloitteesta avattu sivusto LVI-alan kehittäjäfoorumiksi.

Lisätiedot

Tallinohjaus & TIMERGPS

Tallinohjaus & TIMERGPS TIMERGO Tallinohjaus & TIMERGPS Data-analysointi 1. Etusivu 2. Talliohjelma 2.1 Valmennusohjelmat 2.2 Hoito-ohjelmat 3. TimerGPS Analysointi TimerGo Osiot TimerGo Osiot 1. Etusivu Etusivu toimii TimerGo:n

Lisätiedot

SISÄLLYS KIRJAUTUMINEN... 2 YLEISESITTELY... 2 JÄSENHALLINTAAN LIITTYVIÄ RAPORTTEJA... 3 RAPORTTI MAKSAMATTOMISTA JÄSENISTÄ... 4 RAPORTIT...

SISÄLLYS KIRJAUTUMINEN... 2 YLEISESITTELY... 2 JÄSENHALLINTAAN LIITTYVIÄ RAPORTTEJA... 3 RAPORTTI MAKSAMATTOMISTA JÄSENISTÄ... 4 RAPORTIT... SISÄLLYS KIRJAUTUMINEN... 2 YLEISESITTELY... 2 JÄSENHALLINTAAN LIITTYVIÄ RAPORTTEJA... 3 RAPORTTI MAKSAMATTOMISTA JÄSENISTÄ... 4 RAPORTIT... 4 KIRJAUTUMINEN 1. Kirjoita Internet-selaimen osoiteriville

Lisätiedot

Wuudis Pro. Käyttöohje

Wuudis Pro. Käyttöohje Wuudis Pro Käyttöohje Rekisteröityminen Uuden käyttäjän rekisteröityminen palvelun käyttäjäksi osoitteessa https://app.wuudis.com Rekisteröinti Täytä yhteystietosi huolellisesti lomakkeelle. Lue palvelun

Lisätiedot

Suvi Junes Tampereen yliopisto / Tietohallinto 2013

Suvi Junes Tampereen yliopisto / Tietohallinto 2013 Palaute Palaute työkalulla opettaja voi rakentaa kyselyn, johon opiskelijat vastaavat joko anonyymisti tai nimellään. Opettaja voi tarkastella vastauksia koosteena tai yksitellen. Asetukset Nimeä palaute

Lisätiedot

Kuntalaisen mielipiteet kartalle, yleiskaavan viheralueet

Kuntalaisen mielipiteet kartalle, yleiskaavan viheralueet Kuntalaisen mielipiteet kartalle, yleiskaavan viheralueet Kuntien paikkatiedon hyvät käytänteet seminaari 12.5.2011 Tuusulan kunta Annalena Saarikivi Tuusulan yleiskaava 2040 luonnosvaihe on käynnissä

Lisätiedot

Uuden työ- tai mittavälineen luominen tietokantaan

Uuden työ- tai mittavälineen luominen tietokantaan Sivu:1(12) Työ- ja mittaväline-tietokanta löytyy serveriltä APPL14.DE.ABB.COM/SRV/ABB Tarvitset read-oikeudet tietokannan tarkasteluun ja editor mainusers-oikeudet tietokannan muokkaukseen. Jos tarkoituksenasi

Lisätiedot

Wuudis Pro. Mobiilisovellus

Wuudis Pro. Mobiilisovellus Wuudis Pro Mobiilisovellus Mobiilisovellus Mobiilisovellus toimii Android- ja iospuhelimissa Sovellusta voidaan käyttää sekä onlineettä offline-tilassa Lataa Wuudis -sovellus puhelimesi sovelluskaupasta

Lisätiedot

Oppilaan opas. Visuaaliviestinnän Instituutti VVI Oy. Versio 0.2 (2008-01-21)

Oppilaan opas. Visuaaliviestinnän Instituutti VVI Oy. Versio 0.2 (2008-01-21) Oppilaan opas Visuaaliviestinnän Instituutti VVI Oy Versio 0.2 (2008-01-21) Versio Päivämäärä Kuvaus 0.1 2005-01-16 Ensimmäinen versio. 0.2 2008-01-21 Korjattu kuvatiedostojen maksimiresoluutio ja muutamia

Lisätiedot

Palaute. Asetukset: Nimeä palaute ja kirjoita kuvaus tai ohjeet.

Palaute. Asetukset: Nimeä palaute ja kirjoita kuvaus tai ohjeet. Palaute Palaute -työkalulla opettaja voi rakentaa kyselyn, johon opiskelijat vastaavat joko anonyymisti tai nimellään. Opettaja voi tarkastella vastauksia koosteena tai yksitellen. Asetukset: Nimeä palaute

Lisätiedot

Osallistavan suunnittelun kyselytyökalu

Osallistavan suunnittelun kyselytyökalu Osallistavan suunnittelun kyselytyökalu Käyttöohje InnoGIS- hankkeen aikana kehitetylle pilottiversiolle Dokumentti sisältää pilottiversiona toimivan kyselyn laatimiseen ja vastaamiseen liittyvän ohjeistuksen.

Lisätiedot

Monitori vinkit isännöitsijälle ja taloyhtiöille.

Monitori vinkit isännöitsijälle ja taloyhtiöille. Monitori vinkit isännöitsijälle ja taloyhtiöille www.jyvaskylanenergia.fi Yleistä Isännöitsijät: Seuraa sähkön ja lämmön tuntitasoista sekä vedessä vuositasoista kulutusta (veden etäluentakohteissa myös

Lisätiedot

Ohjelmisto on selainpohjaisen käyttöliittymän tarjoava tietokantajärjestelmä merikotkien seurantaan WWF:n Merikotka-työryhmän tarpeisiin.

Ohjelmisto on selainpohjaisen käyttöliittymän tarjoava tietokantajärjestelmä merikotkien seurantaan WWF:n Merikotka-työryhmän tarpeisiin. TIETOKANTA MERIKOTKIEN SEURANTAAN Käyttöohje Versiohistoria: Versio Päivämäärä Kuvaus Tekijä 1.0 11.12.2007 Ensimmäinen luonnos Janne Piippo 2.0 13.12.2007 Virallinen verio Janne Piippo HELSINGIN YLIOPISTO

Lisätiedot

Käyttöohje HERE Maps. 1.0. painos FI

Käyttöohje HERE Maps. 1.0. painos FI Käyttöohje HERE Maps 1.0. painos FI HERE Maps HERE Maps näyttää lähellä olevat kohteet ja opastaa sinut perille. Voit etsiä kaupunkeja, katuja ja palveluja löytää perille tarkkojen reittiohjeiden avulla

Lisätiedot

VINKKEJÄ CV-NETIN KÄYTTÖÖN. www.te-palvelut.fi

VINKKEJÄ CV-NETIN KÄYTTÖÖN. www.te-palvelut.fi VINKKEJÄ CV-NETIN KÄYTTÖÖN www.te-palvelut.fi TE-toimiston verkkoasiointiin pääset kirjautumaan www.te-palvelut.fi Oma asiointi Henkilöasiakas Kirjaudu sisään verkkopankkitunnuksilla ja hyväksy käyttöehdot

Lisätiedot

Nokia Kartat -käyttöohje

Nokia Kartat -käyttöohje Nokia Kartat -käyttöohje 1.0. painos 2 Sisältö Sisältö Tietoja Nokia Kartat -palvelusta 3 Tarkastele sijaintiasi ja selaa karttaa 3 Etsi paikka 4 Etsi lähialueen paikkoja 4 Lisää paikkaan valokuva 5 Tallenna

Lisätiedot

Jatkokehittämisen ideoita nuorten vastavuoroisesta palautteesta Ohjaamoissa

Jatkokehittämisen ideoita nuorten vastavuoroisesta palautteesta Ohjaamoissa Jatkokehittämisen ideoita nuorten vastavuoroisesta palautteesta Ohjaamoissa Juva 8.12.2016 Heikki Kantonen TKI asiantuntija Välittömän palautteen kerääminen Etelä-Savossa on kokeiltu palautteen keräämistä

Lisätiedot

Pipfrog AS www.pipfrog.com. Tilausten hallinta

Pipfrog AS www.pipfrog.com. Tilausten hallinta Tilausten hallinta Tilausten hallinta Tilausten hallinnassa on neljän tyyppisiä dokumentteja: Tilaukset, laskut, lähetykset ja hyvityslaskut, Tilaus on ensimmäinen dokumentti, jonka joko ostaja on luonnut

Lisätiedot

WellWorks Oy. www.etaitava.fi 1. www.wellworks.fi

WellWorks Oy. www.etaitava.fi 1. www.wellworks.fi WellWorks Oy www.wellworks.fi Perustettu 1995 (konsultointi, valmennus, ohjaus) vuodesta 2003 pääpaino HR sovelluksissa ja mobiilioppimisessa patentti etaitavan käyttöliittymälle 2007 vuonna 2007 Suomen

Lisätiedot

RES - REAL ESTATE SYSTEM

RES - REAL ESTATE SYSTEM HUOLTOKIRJAN KÄYTTÖ Sivu 1/13 HELPPO KIINTEISTÖNHOITAJILLE RES - REAL ESTATE SYSTEM OUKA/ RES HUOLTOKIRJAN KÄYTTÖ Sivu 2/13 Ohjelmaan kirjaudutaan osoitteesta https://www.haahtela.fi Vinkki: luo pikakuvake

Lisätiedot

Omien tietojen päivittäminen, käytettävyyskalenteri ja keikkakalenteri

Omien tietojen päivittäminen, käytettävyyskalenteri ja keikkakalenteri OHJE 1 (5) Omien tietojen päivittäminen, käytettävyyskalenteri ja keikkakalenteri Hakemuksen jätettyäsi Kuntarekry palvelun kautta voit omilla tunnuksillasi päivittää tietoja ja käytettävyyskalenteriasi

Lisätiedot

OpeOodi Opiskelijalistojen tulostaminen, opiskelijoiden hallinta ja sähköpostin lähettäminen

OpeOodi Opiskelijalistojen tulostaminen, opiskelijoiden hallinta ja sähköpostin lähettäminen Helsingin yliopisto WebOodi 1 OpeOodi Opiskelijalistojen tulostaminen, opiskelijoiden hallinta ja sähköpostin lähettäminen Opetustapahtuman opiskelijalistan tulostaminen Ilmoittautuneista opiskelijoista

Lisätiedot

Kuvien lisääminen ja käsittely

Kuvien lisääminen ja käsittely Kuvien lisääminen ja käsittely KUVIEN LISÄÄMINEN JA KÄSITTELY Tämä on ote VIS Online Mediahallinta ohjeesta. Kuvia lisätään autojen tietoihin VIS Online kuvankäsittelyohjelmalla. Ohjelma käynnistyy klikkaamalla

Lisätiedot

Avoin työyhteisö osana yrityksen kehittämistä

Avoin työyhteisö osana yrityksen kehittämistä Avoin työyhteisö osana yrityksen kehittämistä Jukka Pekka Sorvisto Sofor Oy 26.5.2011 1 Organisaation haasteet Tiedotus ja kommunikaatio ei toimi työntekijöiden ja johdon välillä Kehitystyö ja päätökset

Lisätiedot

Lipas 2.0 käyttöohjeet ( )

Lipas 2.0 käyttöohjeet ( ) Lipas 2.0 käyttöohjeet (14.3.2019) (Liikuntapaikan muokkaus, liikuntapaikan lisäys, liikuntapaikan poisto, pistemäiset liikuntapaikat) Liikuntapaikan muokkaaminen Liikuntapaikan lisääminen tai tietojen

Lisätiedot

NOVAPOINT Soundings Editor 3.3

NOVAPOINT Soundings Editor 3.3 NOVAPOINT Soundings Editor 3.3 CivilPoint Oy 06/2017 2(17) MATERIAALIN TEKIJÄNOIKEUDET, CIVILPOINT OY Civilpoint tarjoaa koulutuksia käyttämällä omia koulutusaineistojaan ja menetelmiään. Kaikki oikeudet

Lisätiedot

Videoapua nuorille ja lapsiperheille - palvelu

Videoapua nuorille ja lapsiperheille - palvelu Videoapua nuorille ja lapsip perheille - palvelu Omalähetteen ja sähköisen ajanvarauksen käyttöohjeet asiakkaille 2 Sisällys 1 Verkkoneuvonnan käyttämiseen liittyvät tekniset vaatimukset... 3 2 Palveluun

Lisätiedot

Ohjeistus yhdistysten internetpäivittäjille

Ohjeistus yhdistysten internetpäivittäjille Ohjeistus yhdistysten internetpäivittäjille Oman yhdistyksen tietojen päivittäminen www.krell.fi-sivuille Huom! Tarvitset päivittämistä varten tunnukset, jotka saat ottamalla yhteyden Kristillisen Eläkeliiton

Lisätiedot

Doodle-kalenteriohjelma

Doodle-kalenteriohjelma Doodle-kalenteriohjelma 1. Kyselyyn vastaaminen Avaa linkki www.doodle.com Osallistuaksesi kyselyyn tarvitset linkin kyselyn sivulle, joka voi olla henkilökohtainen tai yleinen riippuen siitä kumman asetuksen

Lisätiedot

MyBus. Apps4Pirkanmaa. Einari Kurvinen (emakur@utu.fi) Rolf Lindén (rolind@utu.fi) Ranjeet Raya Rajput (rkrara@utu.fi)

MyBus. Apps4Pirkanmaa. Einari Kurvinen (emakur@utu.fi) Rolf Lindén (rolind@utu.fi) Ranjeet Raya Rajput (rkrara@utu.fi) MyBus Apps4Pirkanmaa Einari Kurvinen (emakur@utu.fi) Rolf Lindén (rolind@utu.fi) Ranjeet Raya Rajput (rkrara@utu.fi) 1 Sisällys MyBus yleisesti Tavoite ja kohderyhmät Pääominaisuudet Toimintamalli Käyttöohjeet

Lisätiedot

Viestiseinä ideoita vuorovaikutuksen lisäämiseen ja opetuksen monipuolistamiseen luennoilla

Viestiseinä ideoita vuorovaikutuksen lisäämiseen ja opetuksen monipuolistamiseen luennoilla Viestiseinä ideoita vuorovaikutuksen lisäämiseen ja opetuksen monipuolistamiseen luennoilla Anette Lundström & Emma Kostiainen, Agora Center, Jyväskylän yliopisto 1 Viestiseinä on virtuaalinen viestintäväline,

Lisätiedot

Käyttöopas. Confienta Piccolo

Käyttöopas. Confienta Piccolo Käyttöopas Confienta Piccolo Sisällysluettelo 1. Confienta Piccolo... 3 1.1. Piccolon painikkeet... 4 1.2. Piccolon käyttöönotto... 6 2. Karttasovellus... 7 2.1. Sovellukseen kirjautuminen... 7 2.2. Karttanäkymä...

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalveluiden verkkoneuvonta. Verkkoneuvontapalvelun käyttöohjeet asiakkaille

Sosiaali- ja terveyspalveluiden verkkoneuvonta. Verkkoneuvontapalvelun käyttöohjeet asiakkaille Sosiaali- ja terveyspalveluiden verkkoneuvonta Verkkoneuvontapalvelun käyttöohjeet asiakkaille 2 Sisällys 1 Verkkoneuvonnan käyttämiseen liittyvät tekniset vaatimukset... 3 2 Palveluun kirjautuminen: Uudet

Lisätiedot

Kuvan ottaminen ja siirtäminen

Kuvan ottaminen ja siirtäminen Kuvan ottaminen ja siirtäminen Kuvien ottaminen Kuvien ottaminen tapahtuu oppilaiden omien kännykkäkameroiden tai koulun tablettien kameran avulla o Työ tehdään pareittain, joten ainakin toisella työparin

Lisätiedot

Suvi Junes/Pauliina Munter Tietohallinto/Opetusteknologiapalvelut 2014

Suvi Junes/Pauliina Munter Tietohallinto/Opetusteknologiapalvelut 2014 Tietokanta Tietokanta on työkalu, jolla opettaja ja opiskelijat voivat julkaista tiedostoja, tekstejä, kuvia ja linkkejä alueella. Opettaja määrittelee lomakkeen muotoon kentät, joiden kautta opiskelijat

Lisätiedot

Asiakashallinta. TaikaTapahtumat -käyttöohje

Asiakashallinta. TaikaTapahtumat -käyttöohje Asiakashallinta TaikaTapahtumat -käyttöohje Tietojen haku Siirry etapahtuma-valikkoon ja valitse Asiakashallinta Kirjoita hakukenttään hakuehto ja napauta Hae Napauta nimeä yhteystieto-lomake avautuu Tietojen

Lisätiedot

PELAAJAPROFIILI Mobiilisovellus

PELAAJAPROFIILI Mobiilisovellus PELAAJAPROFIILI Mobiilisovellus Pelaajaprofiili netissä Pelaajaprofiilin www-palvelu on osoitteessa http://www.pelaajaprofiili.fi. Rekisteröidy tai hanki tunnukset ennen mobiilisovelluksen käyttöä. Pelaajaprofiilin

Lisätiedot

Nettikaupan uudistukset

Nettikaupan uudistukset WIHURI OY AARNIO METRO Sivu 3/12 Nettikaupan uudistukset 1 Johdanto 4 2 Ohjattu tilaaminen omien tilauspohjien avulla 4 3 Tilauspohjat 7 3.1 Muokkailtavuus 7 3.2 Tilauspohjan vanhentuminen 8 3.3 Ilmoitus

Lisätiedot

Ohjeet ARTSin todistushakemusten käsittelyyn eage-järjestelmässä

Ohjeet ARTSin todistushakemusten käsittelyyn eage-järjestelmässä Oppimisen IT 14.5.2018 / EY Ohjeet ARTSin todistushakemusten käsittelyyn eage-järjestelmässä 1. Käsittelyprosessi... 2 2. Automaattiviestit... 2 2.1 Viesti opiskelijalle... 2 2.2 Viesti käsittelijöille...

Lisätiedot

RATKI 1.0 Käyttäjän ohje

RATKI 1.0 Käyttäjän ohje RATKI RATKI 1.0 Käyttäjän ohje Ohje 0.5 Luottamuksellinen Vastuuhenkilö Petri Ahola Sisällysluettelo 1. Yleistä... 3 1.1. Kuvaus... 3 1.2. Esitiedot... 3 1.3. RATKIn käyttöoikeuksien hankinta... 3 1.4.

Lisätiedot

Ohjeita Omapalvelun käyttöön

Ohjeita Omapalvelun käyttöön Ohjeita Omapalvelun käyttöön Sisällysluettelo Omapalvelu 3 Omat tiedot ja Yhteydenottotapa 4 Aloitus 5 Uusi ja keskeneräinen hakemus 1/2 6 Uusi ja keskeneräinen hakemus 2/2 7 Etusivu 1/3 8 Etusivu 2/3

Lisätiedot

Sonera Viestintäpalvelu VIP VIP Laajennettu raportointi Ohje

Sonera Viestintäpalvelu VIP VIP Laajennettu raportointi Ohje Sonera Viestintäpalvelu VIP VIP Laajennettu raportointi Ohje Sisällysluettelo VIP Laajennettu raportointi... 3 Luo raportti Laajennetun raportoinnin työkaluilla... 4 Avaa Laajennettu raportointi... 4 Valitse

Lisätiedot

Jatkokehittämisen ideoita nuorten vastavuoroisesta palautteesta Ohjaamoissa

Jatkokehittämisen ideoita nuorten vastavuoroisesta palautteesta Ohjaamoissa Jatkokehittämisen ideoita nuorten vastavuoroisesta palautteesta Ohjaamoissa Ely-keskus & Skype 24.5.2017 Heikki Kantonen TKI asiantuntija Välittömän palautteen kerääminen - Etelä-Savossa on kokeiltu palautteen

Lisätiedot

Projektinhallintaa paikkatiedon avulla

Projektinhallintaa paikkatiedon avulla Projektinhallintaa paikkatiedon avulla Tampereen Teknillinen Yliopisto / Porin laitos Teemu Kumpumäki teemu.kumpumaki@tut.fi 25.6.2015 1 Paikkatieto ja projektinhallinta Paikkatiedon käyttäminen projektinhallinnassa

Lisätiedot

Koulutuksen arviointijärjestelmä

Koulutuksen arviointijärjestelmä Mikä muuttui 16.9.2013? Koulutuksen arviointijärjestelmä INKAn perusnäkymät ja toiminnot Pääkäyttäjän ohje Ammatillinen koulutus SISÄLLYS I Kirjautuminen... 3 II Kyselyt näkymä... 4 III Uusi kysely / muokkaus-näkymä...

Lisätiedot

Lammin päivät Trimble Ympäristövalvonta

Lammin päivät Trimble Ympäristövalvonta Lammin päivät 2016 Trimble Ympäristövalvonta Avaintrendejä julkishallinnossa Trimble Locus - Ratkaisu kunnille Kunnan teknisen toimialan perustietojärjestelmä Rakennetun ympäristön sekä yhdyskuntatoimen

Lisätiedot

Uuden Peda.netin käyttöönotto

Uuden Peda.netin käyttöönotto Sisällysluettelo Uuden Peda.netin käyttöönotto...2 Sisään- ja uloskirjautuminen...2 OmaTila...3 Peda.netin yleisrakenne...4 Työvälineet - Sivut...5 Sivun lisääminen omaan profiiliin:...5 Sivun poistaminen

Lisätiedot

RYHTI 4.0 Huoltokirja käyttöohje

RYHTI 4.0 Huoltokirja käyttöohje RYHTI 4.0 Huoltokirja käyttöohje https://senaatti.ryhti.fi RYHTI - tuki Puh. 010 759 2300 (ma-pe 07.00-17.00) senaatti@granlund.fi Aloitussivu Prosessit, joihin käyttäjällä on kohteessa oikeus. Prosessivalikosta

Lisätiedot

JÄSENTIETOJEN PÄIVITTÄMINEN

JÄSENTIETOJEN PÄIVITTÄMINEN 1.6.2017 vj Oikeus: Partiolainen tai huoltaja JÄSENTIETOJEN PÄIVITTÄMINEN Yhteystietojen päivittäminen ja jäsenkortin tulostaminen tehdään suoraan partiorekisteri Kuksassa. Tämän voi tehdä joko jäsen itse

Lisätiedot

Sisällys. 2 Aloittaminen. 4 Ominaisuudet esimiehet esimerkissä. 5 Työajan mobiilikirjaus

Sisällys. 2 Aloittaminen. 4 Ominaisuudet esimiehet esimerkissä. 5 Työajan mobiilikirjaus Sisällys 2 Aloittaminen 2 Ominaisuudet tuotantotyöntekijä esimerkissä 3 Ominaisuudet toimistotyöntekijä esimerkissä 4 Ominaisuudet esimiehet esimerkissä 5 Ominaisuudet pääkäyttäjänä 5 Työajan mobiilikirjaus

Lisätiedot

DIGITAALISET PALVELUT KEITTIÖN JOHTAMISEEN JA OMAVALVONNAN RUTIINIEN AUTOMATISOIMISEEN FREDMAN FOOD TECH -PALVELUKUVAUKSET

DIGITAALISET PALVELUT KEITTIÖN JOHTAMISEEN JA OMAVALVONNAN RUTIINIEN AUTOMATISOIMISEEN FREDMAN FOOD TECH -PALVELUKUVAUKSET DIGITAALISET PALVELUT KEITTIÖN JOHTAMISEEN JA OMAVALVONNAN RUTIINIEN AUTOMATISOIMISEEN FREDMAN FOOD TECH -PALVELUKUVAUKSET SMART KITCHEN Eroon kynästä ja paperista Fredman Pro mobiili- ja verkkosovellus

Lisätiedot

Lukkarikone Pikaohjeet v. 1.0

Lukkarikone Pikaohjeet v. 1.0 Lukkarikone Pikaohjeet v. 1.0 Huom! Lukkarikone toimii oikein vain jos koulutusohjelmasi ylläpitää lukujärjestystietoja Metropolian tilanvarausjärjestelmässä (tvj.metropolia.fi). Käyttöperiaate Lukkarikone

Lisätiedot

BLOGGER. ohjeita blogin pitämiseen Googlen Bloggerilla

BLOGGER. ohjeita blogin pitämiseen Googlen Bloggerilla BLOGGER ohjeita blogin pitämiseen Googlen Bloggerilla Sisältö Blogin luominen... 1 Uuden blogitekstin kirjoittaminen... 4 Kuvan lisääminen blogitekstiin... 5 Lisää kuva omalta koneelta... 6 Lisää kuva

Lisätiedot

Nuorten hyvinvointi tilastotietokannan käyttöohjeet Tieke 18.5 2015

Nuorten hyvinvointi tilastotietokannan käyttöohjeet Tieke 18.5 2015 Nuorten hyvinvointi tilastotietokannan käyttöohjeet Tieke 18.5 2015 Taulukon valinta Valitse vasemmalta kansioita, kunnes saat taulukkoluettelon näkyviin. Jos etsit tietoa jostain tietystä aiheesta, voit

Lisätiedot

Destia Oy Lemminkäinen Infra Oy Oy Göran Hagelberg Ab VUOHIMÄEN MAA-AINESTEN OTTOALUEET, KIRKKONUMMI ESITYS MELUSEURANNAN JÄRJESTÄMISESTÄ YLEISTÄ

Destia Oy Lemminkäinen Infra Oy Oy Göran Hagelberg Ab VUOHIMÄEN MAA-AINESTEN OTTOALUEET, KIRKKONUMMI ESITYS MELUSEURANNAN JÄRJESTÄMISESTÄ YLEISTÄ Destia Oy Infra Oy Oy Göran Hagelberg Ab VUOHIMÄEN MAA-AINESTEN OTTOALUEET, KIRKKONUMMI ESITYS MELUSEURANNAN JÄRJESTÄMISESTÄ YLEISTÄ Destia Oy, Infra Oy ja Oy Göran Hagelberg Ab ovat maa-aineslupa- ja

Lisätiedot

HUOLTAJAN OHJE TIETOJEN PÄIVITTÄMINEN HUOLTAJAKSI ILMOITTAUTUMINEN REKISTERÖITYMINEN

HUOLTAJAN OHJE TIETOJEN PÄIVITTÄMINEN HUOLTAJAKSI ILMOITTAUTUMINEN REKISTERÖITYMINEN 3.2.2016 vj Oikeudet: huoltaja HUOLTAJAN OHJE Tämä ohje on tarkoitettu partiolaisen huoltajalle. Ohjeesta selviää kuinka huoltaja voi toimia huollettavansa partiojäsenyyteen liittyvissä asioissa. Huoltajalla,

Lisätiedot

Aika Vaihe Lopputulos

Aika Vaihe Lopputulos Ruokis-hanke ICT PROJEKTI: Projektin ohjaaja: Lasse Seppänen Projektipäällikkö: Tommi Leppänen Projektin jäsenet: Jenita Karimäki, Tuija Pörhölä, Kalle Veuro ja Olli Savisaari Projekti Projektin tarkoitus

Lisätiedot

Lyseopaneeli 2.0. Käyttäjän opas

Lyseopaneeli 2.0. Käyttäjän opas Lyseopaneeli 2.0 Käyttäjän opas 1. Esittely Lyseopaneeli on Oulun Lyseon lukion käyttäjätietojen hallintapalvelu jonka tarkoitus on niputtaa yhteen muutamia oleellisia toimintoja. 2. Yleistä paneelin käytöstä

Lisätiedot

Tietosuojaseloste (5)

Tietosuojaseloste (5) 1.10.2017 1(5) Tietosuojaseloste Tässä tietosuojaselosteesta (jäljempänä tietosuojaseloste ) on kuvattu henkilötietojen käsittelykäytännöt, mukaan lukien kuvaus kerätyistä henkilötiedoista ja niiden käsittelytavoista.

Lisätiedot

Webforum. Version 14.2 uudet ominaisuudet. Viimeisin päivitys: 2014-06-12

Webforum. Version 14.2 uudet ominaisuudet. Viimeisin päivitys: 2014-06-12 Viimeisin päivitys: 2014-06-12 Sisällys Tietoa tästä dokumentista... 3 Yleistä... 3 Dokumentit... 4 Online-muokkaustila Macin Firefox-selaimella... 4 Pääsy mobiilikäyttöliittymälle kansio- ja dokumenttilinkkien

Lisätiedot

T R I P P E R. KÄYTETTÄVYYS - KONTROLLI - TEHOKKUUS S I S Ä LT Ö K Ä Y T T Ö O H J E

T R I P P E R. KÄYTETTÄVYYS - KONTROLLI - TEHOKKUUS S I S Ä LT Ö K Ä Y T T Ö O H J E K Ä Y T T Ö O H J E T R I P P E R. M a a i l m a n e n s i m m ä i n e n k i r j a n p i d o n t e k o ä l y S I S Ä LT Ö M A T K A L A S K U N T E K O K U I T T I E N L I S Ä Ä M I N E N R A P O R T O

Lisätiedot

REALTIME CUSTOMER INSIGHT. 2015 Wellnator Oy

REALTIME CUSTOMER INSIGHT. 2015 Wellnator Oy REALTIME CUSTOMER INSIGHT YMMÄRRÄ ASIAKASTA Asiakastyytyväisyyttä ja asiakaskokemusta mittaamalla saadaan arvokasta tietoa asiakasrajapinnasta. Analysoimalla tätä tietoa ja reagoimalla siihen asiakassuhteet

Lisätiedot

Ohjeet asiakirjan lisäämiseen arkistoon

Ohjeet asiakirjan lisäämiseen arkistoon Ohjeet asiakirjan lisäämiseen arkistoon 1. Jos koneellesi ei vielä ole asennettu Open Office ohjelmaa, voit ladata sen linkistä joka löytyy Arkisto => Asiakirjapohjat sivulta seuran kotisivuilta. Jos ohjelma

Lisätiedot

Urakan hallintajärjestelmä. Tietotekninen sovelluskokonaisuus ja uusi menettely ylläpidon urakoiden laadunseurantaan, dokumentointiin sekä valvontaan

Urakan hallintajärjestelmä. Tietotekninen sovelluskokonaisuus ja uusi menettely ylläpidon urakoiden laadunseurantaan, dokumentointiin sekä valvontaan Urakan hallintajärjestelmä Tietotekninen sovelluskokonaisuus ja uusi menettely ylläpidon urakoiden laadunseurantaan, dokumentointiin sekä valvontaan Miksi urakan hallintajärjestelmä koetaan tarpeelliseksi?

Lisätiedot

Tietokannan luominen:

Tietokannan luominen: Moodle 2 Tietokanta: Tietokanta on työkalu, jolla opettaja ja opiskelijat voivat julkaista tiedostoja, tekstejä, kuvia, linkkejä alueella. Opettaja määrittelee lomakkeen muotoon kentät, joiden kautta opiskelijat,

Lisätiedot