Kartoitus vammaisen tai sairaan lapsen tilapäishoidon järjestämisestä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kartoitus vammaisen tai sairaan lapsen tilapäishoidon järjestämisestä"

Transkriptio

1 Kartoitus vammaisen tai sairaan lapsen tilapäishoidon järjestämisestä Hanne Mustonen Kehitysvammaisten Tukiliitto ry

2 SISÄLTÖ 1 JOHDANTO Tilapäishoidon taustaa YTRY Kartoituksen tavoite ja vastaajien tausta KOKEMUKSIA PALVELUSUUNNITELMAN TEOSTA HOIDON MÄÄRÄ JA TYYTYVÄISYYTEEN VAIKUTTAVAT ASIAT KOTIIN SAATAVAN AVUN VAIKUTUS TYÖELÄMÄÄN

3 1 JOHDANTO 1.1 Tilapäishoidon taustaa Tilapäishoidolla tarkoitetaan yleensä lyhytaikaista omassa kodissa perhelomittajan toimesta tai kodin ulkopuolella esimerkiksi perhehoitona tai ryhmäkodissa annettavaa hoitoa ja huolenpitoa. Tilapäishoitoa voidaan myöntää kehitysvammalain mukaisena erityishuoltona tai vammaispalvelulain tai sosiaalihuoltolain nojalla, ja sitä käytetään myös omaishoidon tuesta annetun lain mukaisten lakisääteisten vapaapäivien järjestämiseen. Lapsille tilapäishoitoa on lisäksi toisinaan järjestetty ennaltaehkäisevänä lastensuojelun avohuollon toimenpiteenä. 1.2 YTRY Vammaisten lasten ja nuorten tukisäätiön (VAMLAS) YTRY -työvaliokunta toimii alueellisena/valtakunnallisena asiantuntijaelimenä pitkäaikaissairaiden sekä vammaisten lasten ja heidän perheidensä elämään ja arkeen liittyvissä asioissa. Toiminnan tavoitteet ja arvot sekä YTRY-verkoston pelisäännöt noudattavat säätiön sääntöjä ja arvomaailmaa. Verkoston tehtävänä on muun muassa selvittää valtakunnallisesti pitkäaikaissairaiden sekä vammaisten lasten ja nuorten sekä heidän perheidensä palveluiden tarvetta. YTRY-verkoston toiminnan tavoitteena on myös edistää perheiden palveluiden saatavuutta sekä koota ja välittää tietoa päätöksenteon tueksi Kartoituksen tavoite ja vastaajien tausta Tammikuussa 2013 YTRY:n työvaliokunnan vaikuttamistyön tueksi toteutettiin Webropol - kysely. Kysely suunniteltiin ja toteutettiin yhteistyössä Jaatinen - vammaisperheiden monitoimikeskus ry:n, Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n, Leijonaemot ry:n sekä Omaishoitajat 3

4 ja Läheiset ry:n kanssa. Kysely lähettiin näiden yhdistysten verkostojen kautta sähköpostitse. Vastauslinkki julkaistiin myös Kehitysvammaisten Tukiliiton kotisivuilla. Kartoituksen tarkoituksena oli kerätä kokemuspohjaista tietoa tilapäishoidon laadusta ja toteutumisesta eri puolella Suomea. Kartoitukseen vastasi 250 henkilöä. Suurin osa vastaajien lapsista oli kehitysvammaisia (taulukko 1). Vastaajat olivat eri puolelta Suomea. Taulukko 1 Taulukossa kaksi (taulukko 2) on kuvattu vastaajien lasten ikäjakaumaa. Enemmistön mukaan vanhemmista toinen hoiti lasta kotona palkallisena tai palkattomana (taulukko 3). Taulukko 2 4

5 Taulukko 3 Taulukossa 4 on kuvattuna niitä kunnan tai kaupungin järjestämiä palveluita joita lapsi sai. Taulukko 4 5

6 2 KOKEMUKSIA PALVELUSUUNNITELMAN TEOSTA Kartoituksessa selvitettiin, onko lapselle tehty palvelusuunnitelmaa, ja millaisia kokemuksia vanhemmilla oli suunnitelman laatimisesta. Palvelusuunnitelma oli laadittu 207:n vastaajan lapselle. Niissä tapauksissa, joissa palvelusuunnitelma oli tehty, se oli koettu hyväksi. Vastaajat kuitenkin kokivat, etteivät suunnitelmaan kirjatut palvelut toteutuneet käytännössä tai tukeneet useinkaan perheen arkea. Kartoituksesta selvisi, ettei palvelusuunnitelmaa päivitetty riittävän usein. Suunnitelman päivittämisväli saattoi olla useita vuosia ja palvelutarpeiden uudelleen arvioiminen oli vanhempien omasta aktiivisuudesta riippuvainen. Edellisen kerran palvelusuunnitelma tehtiin n. 2 vuotta sitten siten, että palveluohjaaja soitti puhelimella ja kyseli muutamia tietoja. Tämän jälkeen suunnitelmaa ei ole tehty. Ei siitä mitään hyötyä ole ollut. Kun pitää sano, mitä toivoo siihen palveluiksi kirjattavan, ei kuitenkaan työntekijä kerro mitä eri palveluita on tarjolla. Itse pitää osata vaatia... Hyvin tarkkaan pitää itse ottaa selvää ja tietää, mihin lapsella on diagnoosinsa ja hoitoisuutensa perusteella oikeus. Vammaispalvelun sosiaalityöntekijät eivät yleensä kerro, mitä palveluita voisi saada. Mitään ei pidä kaunistella ja yksityiskohtaisesti täytyy muistaa selittää kaikki sairauden aiheuttamat hankaluudet. Sitten sitä pitää osata vaatia ja kirjallisesti hakea palveluita ja kielteisestä päätöksestä pitää jaksaa valittaa. Joskus palvelusuunnitelman päivitystä on tarjottu muun vammaispalvelussa tehdyn käynnin yhteydessä, mutta parempi olisi, jos se tehdään kotikäynnillä vammaisen lapsen kotona. Silloin asiat jotenkin tulevat konkreettisemmin esille ja menee tätien tajuntaan paremmin. Kartoituksen avoimista vastauksista selvisi, ettei vanhempia kuultu palvelusuunnitelmaa laadittaessa. Joissakin tapauksissa perheen tarpeista oli 6

7 keskusteltu avoimesti ja hyvässä hengessä. Tarpeita ei kuitenkaan kirjattu lopulliseen palvelusuunnitelmaan. Vanhemmat kokivat, että heidän tuli tietää palveluista, jotta niitä pystyi vaatimaan suunnitelmaa tehdessä. Muutamat vanhemmista eivät olleet lainkaan läsnä laatimistilanteessa, vaan suunnitelma oli tehty sosiaalitoimessa ja lähetetty kotiin hyväksyttäväksi. Vanhempien mielipiteet kirjattiin mutta eivät vaikuta palveluiden saamiseen. Palvelusuunnitelman on tehnyt vammaispalvelu ihan itse. Kun kyselin että pitäisikö sellainen tehdä niin sellainen on jote tehty oli vastaus. Ne vanhemmat, jotka kokivat palvelusuunnitelman teon palvelleen heidän tarpeitaan korostivat sitä, että heitä oli kuunneltu ja heidän jaksamisestaan oltiin kiinnostuneita palvelukokonaisuutta suunniteltaessa. Heidän kokemuksensa mukaan suunnitelmaa oli myös päivitetty riittävän usein. Kokemus oli hyvä, kaikki osallistujat tiesivät lapsen tilanteen tarkalleen sekä tarvittavat tukitoimet. Myös oma jaksamiseni otettiin hyvin huomioon. palvelusuunnitelman teko on ollut ok. Riittävän usein tarkistettu ja kaikki tarvittavat palvelut siihen kirjattu 3 HOIDON MÄÄRÄ JA TYYTYVÄISYYTEEN VAIKUTTAVAT ASIAT Yli puolet vastaajista (130) oli sitä mieltä, että tilapäishoidon määrä ei ollut riittävä, kun taas vähän alle puolet (120) koki hoidon määrän tarpeitaan vastaavaksi. Kartoitus osoitti selvästi, että hoitopäivien määrä (taulukko 5) ja niiden varaaminen tai niistä sopiminen vaihteli suuresti paikkakunnittain (0-52 vuorokautta). 7

8 Taulukko 5 Hyväksi koettua oli, että perhe itse sopi kotiin tulevan hoitajan kanssa hoitopäivien ajankohdista oman tarpeensa mukaan. Suurin osa vastaajista sai tilapäishoitoajat sovittua omien tarpeiden mukaan tai muutaman viikon varoitusajalla. Ongelmallisinta perheille oli tilapäishoitopäivien peruuntuminen esimerkiksi lapsen sairastumisen vuoksi. Perheet olivat joutuneet kierteeseen, jossa lapsi ei ollut koskaan terve sovittuina ajankohtina, eivätkä he siten saaneet hengähdystaukoa. Taulukko 6 kuvaa hoitopäivistä sopimisen aikajännettä. Yleisin vastaus oli 2-4 viikkoa tai oman tarpeen mukaan. Tämä selvisi avoimista vastauksista. Taulukko 6 Suurin osa vanhemmista (174/250) oli tyytyväisiä tilapäishoitopaikkaan. Tyytyväisimpiä vastaajia olivat ne vanhemmat, joiden lapsen tilapäishoito oli järjestetty kotona tai perhehoitona. Vanhemmat kokivat, että hoitoajoista sopiminen oli joustavaa. Hyväksi 8

9 koettua oli, että perhe voi itse sopia kotiin tulevan hoitajan kanssa hoitopäivien ajankohdista oman tarpeen mukaan. Sama perhehoitaja ollut kuusi vuotta. Luotettava ja lämmin ihminen. Olen tyytyväinen kotona tapahtuvaan lasteni hoitoon ja pidän hoitajiamme enkeleinä! Perhehoidossa ja aivan mahtavasti mennyt kaikki. tekevät kaikenlaista, käyvät uimassa, taidenäyttelyissä, shoppailemassa, erilaisissa tapahtumissa jos kerätty kahden kuukauden vapaat niin ovat olleet talvisin hiihtoretkellä pohjoisessa ja kesällä mökillä viikon. parempaa paikka ei voi yksinkertaisesti saada! Kodin ulkopuolella järjestetyssä tilapäishoidossa tyytyväisyyteen vaikuttivat hoitajien ja hoitopaikan pysyvyys, sekä hoitajien lämmin ja positiivinen suhtautuminen lapseen. Nuorten kohdalla vanhemmat pitivät hyvänä teemallisia viikonloppuja. Tärkeäksi koettiin, että hoitopaikkaan voi jättää lapsensa turvallisin mielin ja siellä on riittävästi mukavaa tekemistä ja ikätovereita. Lapseni menee sinne mielellään, henkilökunta on ammattitaitoista ja lämminhenkistä. Voin luottaa siihen, että lapseni saa hyvää hoitoa ja hänen kanssaan tehdään paljon mukavia asioita hoidon aikana. Lapsi on mennyt mielellään hoitopaikkaan, ollut hyvällä mielellä kotiin tultuaan. Sanalla sanoen tasapainoinen. Itsellä on hyvä mieli "vapaalla", kun tietää, että lapsi on turvallisessa paikassa, missä osataan ottaa hänet huonoinakin päivinä huomioon tarpeen mukaan. Lapsi on käynyt samassa tilapäishoitopaikassa jo vuosia ja näin henkilökunnassa on yleensä aina joku, joka on vanhemmillekin tuttu. Paikassa on yksi hoitaja koko ajan vain lastamme varten, mikä mahdollistaa sen, ettei kaikki aika mene vain odotellessa ja istuskellessa. Toiminnallinen paikka näinkin vaikeavammaiselle, mutta kuitenkin 9

10 actionia kaipaavalla pojalle. Tilapäishoitoon tyytymättömien vanhempien vastauksissa tuli vahvasti esiin se, että tarjottu paikka ei vastannut perheen tarpeita tai että hoitopaikkaa ei ollut. Vanhemmat kokivat, että palveluiden ja tilapäishoitopäätöksen saaminen oli ollut uuvuttava prosessi, jonka lopputuloksena pahimmissa tapauksissa oli se, että hoitopaikkaa ei ollut tarjolla. Vastaajat kokivat hoitopaikat laitosmaisiksi säilöntäpaikoiksi joissa ei ollut riittävästi työntekijöitä. Vanhemmat kokivat, että he eivät myöskään saaneet tietoa siitä, mitä lapsen kanssa oli tehty tai miten hän oli viihtynyt hoitopaikassa. Myös vuorovaikutus lapsen ja hoitajien välillä koettiin hankalaksi silloin kun lapsi käytti puhetta tukevia tai korvaavia menetelmiä kommunikoinnissaan. Varaukset tehtävä monta kuukautta etukäteen, eipä juuri tilaisuutta spontaaniin elämiseen...kotiin ei saada apua lainkaan, kaikki tarjottava tilapäishoito/-apu tapahtuu kodin ulkopuolella. Tämä ei palvele arjen kaikkia ratkaisuja eikä helpota tiukoissa tilanteissa. Perheen muut lapset joutuvat joustamaan, puolison kanssa vietettävän ajan voi unohtaa täysin, omat harrastukset jäävät taka-alalle ja työn osalta on työnantajan joustojen varassa. Mikään hoitopaikka ei tarjoa vaihtoehtoisia kommunikointia eikä viittomakielista / viittovaa hoitoa, vaan hoitajat enemmän tai vähemmän suomenkielisiä. Kaikkille riittää jos lapsi ymmärtää suomea, ei ketään kiinnosta että lapsella ei ole kommunikointimahdollisuutta jos hoitajalle/ hoitopaikalla ei osata viittoa, tai käyttää kuvia. vaikka olenkin tilapäishoitoon tyytyväinen, että sitä on liian vaikea saada, yleensä kaiken muunkin kunnan avun saaminen on hiukan nihkeää. Meillä on taisteltu 4 vuotta ihan kaikesta ja aika topakka on saanut olla, että mitään on herunut. Nykyinen hyvä tilanne on pitkän ja uuvuttavan prosessin tulos, apua olisi pitänyt saada aiemmin... Kokeilimme tilapäishoitopaikkaa missä oli vanhuksia. Lapsemme eivät viihtyneet siellä, joten kokeilu loppui lyhyeen. Paikassa oli selkeästi liian vähän henkilökuntaa, 10

11 osalla henkilökunnasta ei ollut motivaatiota työhön, henkilökunta vaihtui koko ajan. 4 KOTIIN SAATAVAN AVUN VAIKUTUS TYÖELÄMÄÄN 200 vastaajista oli lapsensa omaishoitaja. Vastaajilta kysyttiin, miten lapsen vammaisuus tai sairaus oli vaikuttanut heidän työssä käyntiinsä (taulukko 7 ). Suurimmalle osalle vastaajista lapsen vammaisuus tai sairaus oli vaikuttanut siten, että toinen vanhemmista oli joutunut jäämään kotiin. Taulukko 7 Vanhemmat joutuivat olemaan paljon palkattomalla vapaalla ja moni vastaajista käytti lomapäiviänsä lapsen hoitamiseen. Vanhemmat kertoivat avoimissa vastauksissa väsymisestään ja he kokivat, ettei heidän työtehokkuutensa ollut sama muihin verrattuna. Välttääkseen poissaoloja vanhemmat vuorottelivat kotiin jäämisessä. Poissaolojen määrä ja uupuminen työssä oli johtanut useiden vastaajien kohdalla siihen, että he tekivät etätöitä tai työaikaa oli jouduttu lyhentämään. Osa vastaajista oli irtisanoutunut ja perustanut oman yrityksen. Vastaajat kertoivat myös työaikojen muuttamisesta sellaisiksi, että ne sopivat lapsen hoito- tai kouluaikoihin. 11

12 Joudun jatkuvasti ottamaan palkkattomia. Viime vuodelle palkattoimia kuntoutuken ym. terveysmenojen takia kertyi yhteensä noin kaksi kuukautta. Olen aina väsynyt. Voimavarat työhön ovat vähäisemmät, lyhensin välillä työaikaa. Työajat pitää sovittaa lapsen koulukyytien mukaan..työnantajani ei tiedä, että minulla on kehitysvammainen lapsi, muuten joutuisin varmasti ulos ovesta. Olen ihan poikki, enkä jaksa töissä normaalisti, vaikka siellä käynkin. Ei vaikuta työssäoloaikaan mutta oma jaksaminen välillä tiukalla. Käytän lomapäiväni sairaala reissuihin yms. jatkuvia poissaoloja ja riitoja työpaikalla, järjestelyjä työpaikalla, halveksuntaa. 5 JOHTOPÄÄTÖKSET Osa perheistä on tällä hetkellä niin uupuneita ja syrjäytyneitä, että he eivät jaksa hakea tilapäishoitoa, tai palvelusta ei välttämättä edes tiedetä. Mahdollisuudesta saada tilapäishoitoa pitäisikin saada tietoa kunnan sosiaalitoimelta tai esimerkiksi lastenneuvolasta jo ennen kuin sille on varsinaisesti tarvetta. Tällä hetkellä tilapäishoidon piiriin pääseminen vaatii paljon vanhempien aktiivisuutta. Tilapäishoidon saatavuudessa on kuntien välillä todella suurta vaihtelua, johon vaikuttavat ainakin kuntien taloustilanne, viranomaisten asenteet sekä hoitopaikkojen 12

13 tarjonta. Näyttää olevan hyvin yleistä, etteivät lakisääteiset omaishoidon vapaapäivät toteudu sopivien tilapäishoitopaikkojen puutteen vuoksi. Pahimmassa tapauksessa näitä vapaita ei lakisääteisestä oikeudesta huolimatta myönnetä lainkaan tai niitä myönnetään säädettyä vähemmän. Kunnat myös tulkitsevat laissa määrättyä kolmea vuorokautta melko mielivaltaisesti: esimerkiksi vapaavuorokauden aikaisen hoidon järjestämiseksi katsotaan kahdeksan tunnin pituinen hoito tai hoidon yhden yön yli tulkitaan vievän koko kuukauden vapaapäivät. Vielä huonommin monessa kunnassa myönnetään harkinnanvaraista tilapäishoitoa. Tilapäishoidon tarve on kuitenkin noussut ja kasvaa edelleen samalla, kun hoitoa tarvitsevat yhä vaikeavammaisemmat henkilöt. Haasteita on myös siinä, miten tilapäishoidon laatu sekä hoidon järjestämistapa ja paikka vastaavat perheiden toiveita ja tarpeita. Tilapäishoitoa järjestetään edelleen laitoksissa sekä muissa tiloissa, jotka eivät tähän tarkoitukseen hyvin sovi. Muut asiakkaat hoitopaikassa saattavat olla hyvin erityyppisiä: lapsen tilapäishoitoa saatetaan esimerkiksi järjestää vanhusten palvelutalossa tai teini-ikäinen voi joutua pienten lasten ryhmään. Tilapäishoidosta pyritään myös joskus perimään kustannuksia, joita ei lainsäädännön nojalla tulisi periä. Tarjolla oleva tilapäishoito ei aina ole laadultaan sellaista, että vanhemmat voisivat turvallisin mielin jättää lapsensa hoitoon, liian usein on edelleen kyse pitkälti vain säilytyspalvelusta. Haasteita palveluiden laadulle vaikuttavat aiheuttavan erityisesti henkilökunnan niukkuus, vaihtuvuus sekä myös epäpätevyys. Tilapäishoitoon tulevien lasten kanssa ei esimerkiksi usein osata tai ehditä kommunikoida, eikä tieto aina kulje myöskään vanhempiin päin riittävällä tavalla. Hygienia saattaa hoitua huonosti, ja virheitä sattuu jopa lääkkeiden antamisessa. Nämä haasteet korostuvat etenkin yksityisten palveluntarjoajien järjestämässä tilapäishoidossa. Sen sijaan perhehoidon laatuun vanhemmat vaikuttavat olevan keskimäärin tyytyväisempiä. Lisäksi tilapäishoitoa ei läheskään aina ole tarjolla joustavasti ja perheiden toivomina ajankohtina, vaan hoitojaksot sovitaan usein pitkän aikaa etukäteen. Tilapäishoidon vaihtaminen tai hoidon saaminen kiireisesti tarpeen sitä vaatiessa ei ole helppoa. 13

14 Koulujen loma-aikojen hoidon järjestymisessäkin on monissa kunnissa haasteita. Tarvetta olisi myös esimerkiksi sellaiselle tilapäishoidolle, jossa kotiin tuleva perhelomittaja hoitaisi kehitysvammaisen henkilön lisäksi myös tämän vammattomia sisaruksia, jolloin vanhemmat saisivat kahdenkeskistä aikaa. Perheiden saamia palveluita kokonaisuutena tarkasteltaessa on syytä huomioida myös se, että jos perheet saisivat muita tarjolla olevia palveluita kuten henkilökohtaista apua ja kotipalvelua tarpeensa ja toiveidensa mukaan, niin voidaan olettaa, että tilapäishoidon kysyntä olisi vähäisempää. 14

omaishoidon tueksi Omaishoitajan vapaan järjestämisen haasteita, näkökulmia Omaishoito perhehoito

omaishoidon tueksi Omaishoitajan vapaan järjestämisen haasteita, näkökulmia Omaishoito perhehoito Perhehoito Lapissa uusia mahdollisuuksia omaishoidon tueksi Sirkka Nissi Onnela, aluevastaava, Omaishoitajat ja Läheiset liitto Omaishoitajan vapaan järjestämisen haasteita, näkökulmia Omaishoito perhehoito

Lisätiedot

Minkälaiseksi lastensuojelun perhehoitajat kokevat hyvinvointinsa? Hyvinvointi-kyselyn tuloksia Nina Rauhala, sosionomiopiskelija, TAMK

Minkälaiseksi lastensuojelun perhehoitajat kokevat hyvinvointinsa? Hyvinvointi-kyselyn tuloksia Nina Rauhala, sosionomiopiskelija, TAMK Minkälaiseksi lastensuojelun perhehoitajat kokevat hyvinvointinsa? Hyvinvointi-kyselyn tuloksia Nina Rauhala, sosionomiopiskelija, TAMK Kyselyn taustatietoja Kyselyyn vastasi yhteensä 168 henkilöä. Heistä

Lisätiedot

Paletti palveluja erityistä tukea tarvitseville Lasten palvelut (alle 18v) Palveluohjaaja Tarja Kaskiluoto 18.3.2011

Paletti palveluja erityistä tukea tarvitseville Lasten palvelut (alle 18v) Palveluohjaaja Tarja Kaskiluoto 18.3.2011 Paletti palveluja erityistä tukea tarvitseville Lasten palvelut (alle 18v) Palveluohjaaja Tarja Kaskiluoto 18.3.2011 Omaishoidon tuki Laki omaishoidon tuesta (2.12.2005/937) lakisääteinen sosiaalipalvelu,

Lisätiedot

Tuen tarpeen selvitys vammaisten ja kehitysvammaisten lasten perheille. Laura Alonen

Tuen tarpeen selvitys vammaisten ja kehitysvammaisten lasten perheille. Laura Alonen Tuen tarpeen selvitys vammaisten ja kehitysvammaisten lasten perheille Laura Alonen Opinnäytetyön taustaa Idea harjoittelussa Hyvinkään perusturvakeskuksen vammais- ja kehitysvammapalveluissa keväällä

Lisätiedot

Henkilökohtainen apu ja erityishuolto osana palvelusuunnittelua. KVTL Salla Pyykkönen 9.11.2012

Henkilökohtainen apu ja erityishuolto osana palvelusuunnittelua. KVTL Salla Pyykkönen 9.11.2012 Henkilökohtainen apu ja erityishuolto osana palvelusuunnittelua KVTL Salla Pyykkönen 9.11.2012 Palvelujen suunnittelun olemassa oleva säädöspohja Perustuslaki yhdenvertaisuus, sosiaaliturva, oikeusturva

Lisätiedot

Erityislasten ja nuorten tilapäishoidon tarpeet Kaakkois-Suomessa

Erityislasten ja nuorten tilapäishoidon tarpeet Kaakkois-Suomessa Erityislasten ja nuorten tilapäishoidon tarpeet Kaakkois-Suomessa - Toive tilapäishoidon selvityksen tekemisestä kunnilta - Päätös selvityksen aloittamisesta projektiryhmän kokouksessa 7.2.-08 - Perustettiin

Lisätiedot

Henkilökohtaisen avun hakeminen. Työpaja

Henkilökohtaisen avun hakeminen. Työpaja Henkilökohtaisen avun hakeminen Työpaja 10.10.2013 Vammaispalvelulaki - Henkilökohtainen apu liittyy vammaispalvelulakiin. - Vammaispalvelulaki uudistui 1.9.2009. - Vammaispalvelulakia muutettiin, jotta

Lisätiedot

Perhehoito hoivaa, huolenpitoa ja erityistä tukea. Kehittämispäällikkö Maria Kuukkanen, Perhehoitoliitto ry

Perhehoito hoivaa, huolenpitoa ja erityistä tukea. Kehittämispäällikkö Maria Kuukkanen, Perhehoitoliitto ry Perhehoito hoivaa, huolenpitoa ja erityistä tukea Kehittämispäällikkö Maria Kuukkanen, Perhehoitoliitto ry Mitä perhehoito on? Perhehoitolaki 1.4.2015 Ympäri- tai osavuorokautisen hoivan ja muun huolenpidon

Lisätiedot

Omaishoitaja asiakkaana sosiaali- ja terveydenhuollossa kokemuksia kohtaamisesta ja kehittämisestä

Omaishoitaja asiakkaana sosiaali- ja terveydenhuollossa kokemuksia kohtaamisesta ja kehittämisestä Omaishoitaja asiakkaana sosiaali- ja terveydenhuollossa kokemuksia kohtaamisesta ja kehittämisestä Seinäjoki 5.4.2011 Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Omaishoitajat ja Läheiset Liitto 14.4.2011 Omaishoito

Lisätiedot

Omaishoitajan lakisääteiset vapaat

Omaishoitajan lakisääteiset vapaat Omaishoitajan lakisääteiset vapaat Taivalkosken sosiaali- ja terveyspalvelut Päivitetty 25.3.2019 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA 18.12.2018 Sisällysluettelo 1 Omaishoitajan lakisääteiset vapaat... 2 2

Lisätiedot

Arvioin palvelusuunnitelmani tekemistä

Arvioin palvelusuunnitelmani tekemistä Arvioin palvelusuunnitelmani tekemistä Mitä tämä vihko sisältää? 1. Kuka minä olen? 4 2. Miten aloitimme palvelusuunnitelman tekemisen? 5 3. Miten suunnittelin palvelujani ennen palvelusuunnitelmakokousta?

Lisätiedot

Omaishoitajan lakisääteiset vapaat

Omaishoitajan lakisääteiset vapaat Omaishoitajan lakisääteiset vapaat Taivalkosken sosiaali- ja terveyspalvelut Päivitetty 20.12.2018 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA 18.12.2018 Sisällysluettelo 1 Omaishoitajan lakisääteiset vapaat... 2 2

Lisätiedot

Käytäntötutkimuksen teema ja toteutus

Käytäntötutkimuksen teema ja toteutus Myös ne hyvät asiat Toimintatutkimus siitä, miten Hyvän elämän palapeli työkirja voi tukea lapsiperheitä palveluiden suunnittelussa vammaispalveluissa Ilona Fagerström Käytäntötutkimuksen teema ja toteutus

Lisätiedot

TAUSTATIEDOT. 1. Minä olen asiakas omainen/läheinen

TAUSTATIEDOT. 1. Minä olen asiakas omainen/läheinen Sivu 1 / 9 TAUSTATIEDOT 1. Minä olen asiakas omainen/lähnen Seuraavat kysymykset koskevat itse asiakasta. Mikäli olet omainen/lähnen, vastaa kysymyksiin asiakkaan näkökulmasta. 2. Ikä 0-17 vuotta 18 64

Lisätiedot

Omaishoitajan vapaa sijaishoitaja toimeksiantosopimuksella. Taivalkoski

Omaishoitajan vapaa sijaishoitaja toimeksiantosopimuksella. Taivalkoski Omaishoitajan vapaa sijaishoitaja toimeksiantosopimuksella Taivalkoski 20.10.2015 Taivalkosken sosiaali- ja terveyspalvelut Hyväksytty 04.08.2015 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 2 1.1 Omaishoitajan vapaan

Lisätiedot

PALVELUTARPEET TUTKIMUKSEN VALOSSA

PALVELUTARPEET TUTKIMUKSEN VALOSSA PALVELUTARPEET TUTKIMUKSEN VALOSSA Neurologisesti pitkäaikaissairaiden ja vammaisten ihmisten asumisen selvitys Alustavia tuloksia Sari Valjakka 2 Selvityksen kysymykset 1. Missä ja miten neurologisesti

Lisätiedot

Vammaispalvelut ja kehitysvammahuollon palvelut Helsingissä Vammaisten sosiaalityö 1

Vammaispalvelut ja kehitysvammahuollon palvelut Helsingissä Vammaisten sosiaalityö 1 Vammaispalvelut ja kehitysvammahuollon palvelut Helsingissä 4.4.2018 Vammaisten sosiaalityö 1 Tehtävien jako Sosiaali- ja terveysministeriö määrittelee palvelujen kehittämisen suuntaviivat, valmistelee

Lisätiedot

Raision varhaiskasvatuksessa keväällä 2018 huoltajille tehdyn laatukyselyn tulokset

Raision varhaiskasvatuksessa keväällä 2018 huoltajille tehdyn laatukyselyn tulokset Raision varhaiskasvatuksessa keväällä 2018 huoltajille tehdyn laatukyselyn tulokset Kysely toteutettiin sähköisenä kyselynä toukokuussa 2018. Vastaajia oli kyselyyn 189. Raision varhaiskasvatuksen asiakkaan

Lisätiedot

Kehitysvammaisten henkilöiden perhehoito - kokemuksia Kainuusta Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / Etunimi Sukunimi

Kehitysvammaisten henkilöiden perhehoito - kokemuksia Kainuusta Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / Etunimi Sukunimi Kehitysvammaisten henkilöiden perhehoito - kokemuksia Kainuusta 23.4.2015 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / Etunimi Sukunimi Kehitysvammaisten lasten ja nuorten palvelut Kainuussa Kainuun

Lisätiedot

Ollaan kuin kotona TEKSTI RAIJA LEINONEN, PROJEKTITYÖNTEKIJÄ, PERHEHOITOLIITTO KUVAT VILLE KOKKOLA

Ollaan kuin kotona TEKSTI RAIJA LEINONEN, PROJEKTITYÖNTEKIJÄ, PERHEHOITOLIITTO KUVAT VILLE KOKKOLA 28 Töissä Ollaan kuin kotona Sairaanhoitaja Anja Halonen irrottautui hallinnollisista töistä ja perusti kotiinsa ikäihmisten perhehoitopaikan. Vain yksi asia on kaduttanut: ettei aloittanut aikaisemmin.

Lisätiedot

Ruoka-apukysely Kemi ja Rovaniemi Marianne Hietaranta

Ruoka-apukysely Kemi ja Rovaniemi Marianne Hietaranta Ruoka-apukysely Kemi ja Rovaniemi 2018 Marianne Hietaranta Ruoka-apukyselyn tarkoitus ja vastaajat Mitä haluttiin tutkia? Keitä ruoka-avussa käy? Millaisia ovat näiden ihmisten kokemukset omasta terveydestä

Lisätiedot

Eri järjestämistapojen valintaprosessit (miten se oikeasti Espoossa tapahtuu)

Eri järjestämistapojen valintaprosessit (miten se oikeasti Espoossa tapahtuu) Eri järjestämistapojen valintaprosessit (miten se oikeasti Espoossa tapahtuu) Anu Autio, asiantuntija Espoon kaupunki, Vammaispalvelut Henkilökohtaisen avun asiakasmäärä sekä nettokustannukset Kuusikossa

Lisätiedot

Haluan itse päättää asioista niin pitkälle kuin se on mahdollista - Vammaisten lasten kokemuksia ja ideoita osallisuudesta

Haluan itse päättää asioista niin pitkälle kuin se on mahdollista - Vammaisten lasten kokemuksia ja ideoita osallisuudesta Haluan itse päättää asioista niin pitkälle kuin se on mahdollista - Vammaisten lasten kokemuksia ja ideoita osallisuudesta Projektisuunnittelija Heli Ronimus, Espoon kaupunki Osallisuuden varmistaminen

Lisätiedot

Omaishoitajan vapaa sijaishoitajatoimeksiantosopimuksella

Omaishoitajan vapaa sijaishoitajatoimeksiantosopimuksella Omaishoitajan vapaa sijaishoitajatoimeksiantosopimuksella Taivalkosken sosiaali- ja terveyspalvelut Päivitetty 20.12.2018 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA 18.12.2018 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 2 1.1

Lisätiedot

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Satu Syrjälä satu.syrjala@avi.fi Organisaatio, jota vastaus edustaa Itä-Suomen

Lisätiedot

Arja Liimatainen Jan-Erik Müller Jari Holttinen

Arja Liimatainen Jan-Erik Müller Jari Holttinen ASIAKASTYYTYVÄISYYSTUTKIMUS Vammais-, mielenterveys- ja päihdekuntoutujien asumispalvelut ja kotiin annettavat palvelut Hämeenlinnan kaupunki 14.1.2016 Arja Liimatainen Jan-Erik Müller Jari Holttinen 1.

Lisätiedot

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Päivi Lauri paivi.lauri@ppshp.fi Organisaatio, jota vastaus edustaa Pohjois-Pohjanmaan

Lisätiedot

Omaishoidontuen toimintaohje, kriteerit ja palkkiot 1.1.2011

Omaishoidontuen toimintaohje, kriteerit ja palkkiot 1.1.2011 Li 2 Ikla 15.12.2010 3 Omaishoidontuen toimintaohje, kriteerit ja palkkiot 1.1.2011 Yleiset perusteet Omaishoidon tuella tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön kotona tapahtuvaa säännöllisen

Lisätiedot

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Timo Turunen timo.turunen@riihimaki.fi Organisaatio, jota vastaus edustaa Riihimäen

Lisätiedot

Yksintulleiden alaikäisten turvapaikanhakijoiden asiakaspalautekysely järjestettiin 32 alaikäisyksikössä vuoden 2016 aikana. Vastaajia oli noin 610.

Yksintulleiden alaikäisten turvapaikanhakijoiden asiakaspalautekysely järjestettiin 32 alaikäisyksikössä vuoden 2016 aikana. Vastaajia oli noin 610. YHTEENVETO 10.10.2016 Maahanmuuttovirasto/ Vastaanottoyksikkö ALAIKÄISYKSIKÖIDEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO 2016 Taustaa Yksintulleiden alaikäisten turvapaikanhakijoiden asiakaspalautekysely järjestettiin

Lisätiedot

Individuell serviceplanering

Individuell serviceplanering Palvelusuunnittelu perheen näkökulmasta Pia Jättömäki Miina Weckroth Jaatinen, vammaisperheiden monitoimikeskus ry 6.6.2013 Individuell serviceplanering ur familjens perspektiv Pia Jättömäki Miina Weckroth

Lisätiedot

Yhteenveto saattohoidon arvioinneista

Yhteenveto saattohoidon arvioinneista Yhteenveto saattohoidon arvioinneista Yhteenvedossa käytetyt Saattohoidon arviointilomakkeet on jaettu yksiköissä Kouvolassa ja Eksoten alueella. Lomakkeita on jaettu omaisille vuosina 2009 2010 ja yhdistykselle

Lisätiedot

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista.. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Sari Tanner-Suonpää sari.tannersuonpaa@tvk.fi

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi omaishoidon tuesta annetun lain 4 ja :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan omaishoitajan oikeutta lakisääteiseen vapaaseen lisättäväksi kahdesta vuorokaudesta kolmeen

Lisätiedot

Asiakkaiden ja omaisten arvio seniorikansalaisten kotihoidosta

Asiakkaiden ja omaisten arvio seniorikansalaisten kotihoidosta Asiakkaiden ja omaisten arvio seniorikansalaisten kotihoidosta Taloustutkimus Oy Pasi Holm 1 Yhteenveto seniorikansalaisten kotihoidosta Kotihoidon piirissä vajaat 60.000 seniorikansalaista Yli 74-vuotiaita

Lisätiedot

VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO

VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO YHTEENVETO 5.9.2013 VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO Taustaa Aikuisten turvapaikanhakijoiden asiakaspalautekysely järjestettiin 17 vastaanottokeskuksessa loppukeväällä 2013. Vastaajia

Lisätiedot

YHTEENVETO ASIAKASPALAUTTEESTA Lasten asioista vastaavat sosiaalityöntekijät

YHTEENVETO ASIAKASPALAUTTEESTA Lasten asioista vastaavat sosiaalityöntekijät 10.3.2014 YHTEENVETO ASIAKASPALAUTTEESTA Lasten asioista vastaavat sosiaalityöntekijät SOS-lapsikylän toimintakäsikirjan mukaisesti lapsikyliin ja nuorisokotiin sijoitettujen lasten asioista vastaaville

Lisätiedot

Hyvää perhehoitoa. perhehoitajien ja kuntaedustajien työtapaaminen

Hyvää perhehoitoa. perhehoitajien ja kuntaedustajien työtapaaminen Hyvää perhehoitoa perhehoitajien ja kuntaedustajien työtapaaminen Laukaa, Peurunka 17.9.2013 Paula Korkalainen Kyselyyn 2013 vastasi yht. 25 perhehoitajaa * Vammaisia tai muita erityisen tuen tarpeessa

Lisätiedot

Seinäjoen opetustoimi. Henkilöstön kehittäminen 28.4 9.5.2008 Vastausprosentti 66,3% (222 vastaajaa)

Seinäjoen opetustoimi. Henkilöstön kehittäminen 28.4 9.5.2008 Vastausprosentti 66,3% (222 vastaajaa) Seinäjoen opetustoimi Henkilöstön kehittäminen 28.4 9.5.2008 Vastausprosentti 66,3% (222 vastaajaa) Yhteistulos, henkilöstön kehittäminen Henkilöstön kehittäminen 5 4 3 2 1 Ka 1 Miten suunnitelmallista

Lisätiedot

TUKEA ERITYISLASTEN VANHEMMILLE

TUKEA ERITYISLASTEN VANHEMMILLE TUKEA ERITYISLASTEN VANHEMMILLE "On lähes pelottavaa, miten paljon omaa lastaan rakastaa. Se on tunne, jota ei voi verrata mihinkään. Sitä ei voi toiselle selittää. Sitä ei voi sanoin kuvata. Kesti hetken,

Lisätiedot

Koostaneet: Airi Suuronen ja Susanna Kollanus

Koostaneet: Airi Suuronen ja Susanna Kollanus Kuva: Markku Wiik Koostaneet: Airi Suuronen ja Susanna Kollanus 1 2 3 4 5 6 MUUTOSTEN VUOSI JA KIITOSTEN AIKA 7 HEI Olen Susanna Kollanus ja tuttu teille jo aikaisemmin yhtenä johtokunnan jäsenenä. Olen

Lisätiedot

Päivähoidon asiakastyytyväisyyskyselyn vastaukset 2015

Päivähoidon asiakastyytyväisyyskyselyn vastaukset 2015 Päivähoidon asiakastyytyväisyyskyselyn vastaukset 15 Kiitoksia vastanneille! Käymme työntekijöiden kanssa tulokset lävitse ja parannamme sitä kautta lapsen päiväkotielämän arkea. Asiakastyytyväisyyskyselyn

Lisätiedot

Lakineuvonnan näkökulma: kehitysvammaisten lasten perusopetuksen haasteita

Lakineuvonnan näkökulma: kehitysvammaisten lasten perusopetuksen haasteita Lakineuvonnan näkökulma: kehitysvammaisten lasten perusopetuksen haasteita Perusopetuksen iltapäivä, Jyväskylä 28.9.2016 Tanja Salisma, lakimies, Kehitysvammaisten Tukiliitto ry 1 Tukiliiton neuvontapalvelut

Lisätiedot

Perhehoitolaki 263/2015

Perhehoitolaki 263/2015 Perhehoitolaki 263/2015 10.9.2015 Valtakunnalliset erityishuoltopäivät Maria Porko Keskeinen sisältö Perhehoitoa koskevat säännökset yhteen lakiin Perhehoitoa mahdollista antaa perhehoidossa olevan kotona

Lisätiedot

Henkilökohtainen budjetointi Hämeenlinnan pilotti

Henkilökohtainen budjetointi Hämeenlinnan pilotti Henkilökohtainen budjetointi Hämeenlinnan pilotti Lähtökohtana lapsiperheet Hanke kohdentunut lapsiperheiden kotipalveluun ja vammaispalveluissa vaikeavammaisiin lapsiin Tavoitteena asiakaslähtöisyys ja

Lisätiedot

Lapsen oikeus henkilökohtaiseen apuun Tampere johtava lakimies Sirkka Sivula Kehitysvammaisten Tukiliitto

Lapsen oikeus henkilökohtaiseen apuun Tampere johtava lakimies Sirkka Sivula Kehitysvammaisten Tukiliitto Lapsen oikeus henkilökohtaiseen apuun Tampere 22.5.2017 johtava lakimies Sirkka Sivula Kehitysvammaisten Tukiliitto Ulos kuplasta Asiakassuunnittelu Arvio Suunnitelma Päätös Toteutus 3 Lapsen osallisuus

Lisätiedot

TIEDON- JA TUEN SAANNIN MERKITYS HARVINAISSAIRAAN LAPSEN VANHEMPIEN ELÄMÄSSÄ

TIEDON- JA TUEN SAANNIN MERKITYS HARVINAISSAIRAAN LAPSEN VANHEMPIEN ELÄMÄSSÄ TIEDON- JA TUEN SAANNIN MERKITYS HARVINAISSAIRAAN LAPSEN VANHEMPIEN ELÄMÄSSÄ Opinnäytetyön tutkimustuloksia Terveydenhoitaja Tiina Ahonpää 2017 Opinnäyte työ valmistui toukokuussa 2016 Yhteistyössä Invalidiliiton

Lisätiedot

Kuntapalvelukyselyn tulokset

Kuntapalvelukyselyn tulokset Kuntapalvelukyselyn tulokset 3.10.2012 Kysely oli avoinna MLL:n nettisivuilla www.mll.fi 5.-23.9.2012. Kyselyyn tuli yhteensä 1731 vastausta. Kyselyssä oli yhteensä 48 kysymystä yhdeksältä eri aihealueelta.

Lisätiedot

Sosiaaliviraston palvelut autismin kirjon asiakkaille

Sosiaaliviraston palvelut autismin kirjon asiakkaille Sosiaaliviraston palvelut autismin kirjon asiakkaille Sosiaalityöntekijä Ulla Åkerfelt Helsingin sosiaalivirasto Vammaisten sosiaalityö 26.1.2010 www.hel.fi Sosiaalityö ja palveluohjaus Sosiaaliturvaa

Lisätiedot

Lisäksi vastaajat saivat antaa vapaamuotoisesti muutos- ja kehitysehdotuksia ja muuta palautetta SOS-lapsikylille ja SOS-Lapsikylän nuorisokodille.

Lisäksi vastaajat saivat antaa vapaamuotoisesti muutos- ja kehitysehdotuksia ja muuta palautetta SOS-lapsikylille ja SOS-Lapsikylän nuorisokodille. 27.3.2014 YHTEENVETO ASIAKASPALAUTTEESTA SOS-Lapsikyliin ja nuorisokotiin sijoitettujen läheiset 1. Kyselyn taustaa Kirjallinen palautekysely SOS-lapsikyliin ja SOS-Lapsikylän nuorisokotiin sijoitettujen

Lisätiedot

#tulevaisuudenpeloton. Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018

#tulevaisuudenpeloton. Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018 #tulevaisuudenpeloton Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018 Opiskelijakyselyn tulokset Taustatiedot Kysely toteutettiin ajalla 20.3.-8.4.2018 Vastaajia 2055 Lähes 70 % kyselyyn vastanneista oli naisia

Lisätiedot

OMAIS JA PERHEHOITO Sari Lähteenmäki

OMAIS JA PERHEHOITO Sari Lähteenmäki OMAIS JA PERHEHOITO 8.9.2017 Sari Lähteenmäki Omaishoitosopimukset Omaishoidon sopimuksia yhteensä 1207 kpl alaikäiset 157 18 64 v. 180 65 74 v. 207 75 84 v. 399 +85 v. 264 Omaishoidettavista 72 % yli

Lisätiedot

SUOMEN KIRJOITUSTULKIT RY:N JÄSENTEN NÄKEMYKSIÄ 1.9.2010 MUUTOKSEN JÄLKEEN - TIIVISTELMÄ KYSELYN RAPORTISTA

SUOMEN KIRJOITUSTULKIT RY:N JÄSENTEN NÄKEMYKSIÄ 1.9.2010 MUUTOKSEN JÄLKEEN - TIIVISTELMÄ KYSELYN RAPORTISTA SUOMEN KIRJOITUSTULKIT RY:N JÄSENTEN NÄKEMYKSIÄ 1.9.2010 MUUTOKSEN JÄLKEEN - TIIVISTELMÄ KYSELYN RAPORTISTA Kysely toisen palveluksessa oleville, opiskelijoille ja yrittäjille 1.4.2012 Suomen kirjoitustulkit

Lisätiedot

KIIKOISTEN KUNTA OHJEET OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEKSI

KIIKOISTEN KUNTA OHJEET OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEKSI KIIKOISTEN KUNTA OHJEET OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEKSI Tämä ohjeistus astuu voimaan 01.01.2009 ja on voimassa toistaiseksi. Ohjeistusta tarkistetaan tarvittaessa. 1. TUEN HAKU Omaishoidon tuesta säädetään

Lisätiedot

OMAISHOIDONTUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET 1.11.2009 lähtien

OMAISHOIDONTUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET 1.11.2009 lähtien Sosiaalityö- ja perhepalvelut/vammaispalvelut OMAISHOIDONTUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET 1.11.2009 lähtien Pitkäaikaissairaat tai vammaiset lapset ja nuoret alle 18 vuotta, sekä yli 18-vuotiaat kehitysvammaiset

Lisätiedot

Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta. Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit

Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta. Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti Lääketeollisuus ry:n toimeksiannosta tutkimuksen suomalaisten

Lisätiedot

Onni on yksilöllinen, sujuva arki ja turvallinen verkosto

Onni on yksilöllinen, sujuva arki ja turvallinen verkosto Onni on yksilöllinen, sujuva arki ja turvallinen verkosto OPAS HENKILÖKOHTAISEN AVUN HAKIJALLE Henkilökohtainen apu mahdollistaa yhdenvertaisuuden muiden kanssa Vammaispalvelulaki oikeuttaa henkilökohtaisen

Lisätiedot

Toiminta-ajatus. Perhetyö tukee lapsiperheitä erilaisissa elämäntilanteissa ja vahvistaa perheen omia voimavaroja

Toiminta-ajatus. Perhetyö tukee lapsiperheitä erilaisissa elämäntilanteissa ja vahvistaa perheen omia voimavaroja Toiminta-ajatus Lapsiperhetyö on perheille annettavaa tukea, joka perustuu perheen ja muiden yhteistyötahojen kanssa laadittavaan hoito- ja palvelusuunnitelmaan. Perhetyö on lastensuojelun avohuollon toimenpide.

Lisätiedot

Teemallinen yhteistyötilaisuus - toteutusperiaatteet. KVTL Kevät 2011

Teemallinen yhteistyötilaisuus - toteutusperiaatteet. KVTL Kevät 2011 Teemallinen yhteistyötilaisuus - toteutusperiaatteet KVTL Kevät 2011 Lähtökohta 1/2 Tilaisuus voi olla ennakoiva Halutaan tietää ja keskustella asioista miten kehitysvammaisten / vammaisten ja heidän perheidensä

Lisätiedot

Omaishoidon tuen uudistukset sosiaalija terveysvirastossa

Omaishoidon tuen uudistukset sosiaalija terveysvirastossa Omaishoidon tuen uudistukset sosiaalija terveysvirastossa Vammaistyön kuntalaistilaisuus 22.3.2017 Jonna Weckström, vammaisten sosiaalityön päällikkö Mitä omaishoidon tuki on? - Omaishoidon tuella tarkoitetaan

Lisätiedot

RIKS-STROKE - 3 KUUKAUDEN SEURANTA

RIKS-STROKE - 3 KUUKAUDEN SEURANTA Versio 13.0 Käytetään kaikkien akuuttiin aivohalvaukseen 1.1.2013 tai sen jälkeen sairastuneiden rekisteröintiin. RIKS-STROKE - 3 KUUKAUDEN SEURANTA Nämä tiedot täyttää aivohalvausosaston hoitohenkilöstö

Lisätiedot

Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi. Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna

Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi. Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna Osaamisen arviointi Osaamisen arvioinnin tavoitteena oli LEVEL5:n avulla tunnistaa osaamisen taso, oppiminen

Lisätiedot

Juha-Pekka Konttinen Lakimies, assistentti.info 10.3.2009, Kouvola

Juha-Pekka Konttinen Lakimies, assistentti.info 10.3.2009, Kouvola Juha-Pekka Konttinen Lakimies, assistentti.info 10.3.2009, Kouvola Palvelusuunnitelma prosessina (laaja tulkinta) Palvelusuunnitelma lomakkeena tai sähköisenä järjestelmänä (suppea tulkinta) Ajattelutavan

Lisätiedot

Palveluseteli omaishoidon tuen lakisääteisten vapaapäivien järjestämiseksi kotona tapahtuvana tuntilomituksena

Palveluseteli omaishoidon tuen lakisääteisten vapaapäivien järjestämiseksi kotona tapahtuvana tuntilomituksena 1(5) omaishoidon tuen lakisääteisten vapaapäivien järjestämiseksi kotona tapahtuvana tuntilomituksena Omaishoidon tuki on kokonaisuus, johon sisältyy omaishoitajan antama hoito ja tarvittavat sosiaali-

Lisätiedot

Neurologisesti pitkäaikaissairaiden ja vammaisten ihmisten asumisen tarpeet Sari Valjakka

Neurologisesti pitkäaikaissairaiden ja vammaisten ihmisten asumisen tarpeet Sari Valjakka Neurologisesti pitkäaikaissairaiden ja vammaisten ihmisten asumisen tarpeet Sari Valjakka Miljoona esteetöntä asuntoa vuoteen 2030-seminaari 20.3.2014 Tavoitteet ja toteutus Selvittää neurologisesti pitkäaikaissairaiden

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Sari Huusko sari.huusko@turku.fi

Lisätiedot

Onko omaishoito vastaus huomisen ikääntyville? näkökulmia 12.3.2007

Onko omaishoito vastaus huomisen ikääntyville? näkökulmia 12.3.2007 Onko omaishoito vastaus huomisen ikääntyville? näkökulmia 12.3.2007 Vastuu hoivasta Omaishoidon tuki ja omaishoitajaa tukevat palvelut Avuntarve - keitä ovat avunantajat? Työssäkäynti ja omaishoito Haasteita

Lisätiedot

Perhehoito hoivaa, huolenpitoa ja erityistä tukea. Maria Kuukkanen

Perhehoito hoivaa, huolenpitoa ja erityistä tukea. Maria Kuukkanen Perhehoito hoivaa, huolenpitoa ja erityistä tukea Maria Kuukkanen Mitä perhehoito on? Ympärivuorokautisen kasvatuksen, hoivan ja muun huolenpidon järjestämistä oman kodin ulkopuolella, perhehoitajan kotona

Lisätiedot

Vammaispalveluhankkeen kysely kuntien työntekijöille

Vammaispalveluhankkeen kysely kuntien työntekijöille Vammaispalveluhankkeen kysely kuntien työntekijöille toteutus touko-syyskuussa 2012 suomeksi ja ruotsiksi lähetettiin hankealueen kuntien, kuntayhtymien ja yhteistoimintaalueiden vammaispalvelun sosiaalityöntekijöille

Lisätiedot

17.11.2014 www.tyojaperhe.fi 1

17.11.2014 www.tyojaperhe.fi 1 17.11.2014 www.tyojaperhe.fi 1 TYÖN JA PERHEEN YHTEENSOVITTAMISEN VERKKOAIVORIIHI Esitys on osa Työterveyslaitoksen koordinoimaa Sosiaali- ja terveysministeriön Työ ja perhe-elämä -ohjelmaa. Marja Etunimi

Lisätiedot

Henkilökohtainen apu käytännössä

Henkilökohtainen apu käytännössä Henkilökohtainen apu käytännössä Mirva Vesimäki, Henkilökohtaisen avun koordinaattori, Keski-Suomen henkilökohtaisen avun keskus HAVU 24.2.2012 Henkilökohtainen apu vaikeavammaiselle henkilölle, 8 2 Kunnan

Lisätiedot

Miten menee? lomake on työkalu vammaisen lapsen/nuoren ja hänen perheensä palvelusuunnittelun avuksi.

Miten menee? lomake on työkalu vammaisen lapsen/nuoren ja hänen perheensä palvelusuunnittelun avuksi. ANNA PALAUTETTA! Jaatinen, vammaisperheiden monitoimikeskus ry. Postios: Parivaljakontie 6, 00410 Helsinki. Käyntiosoite: Maja, Vellikellonpolku 1, Malminkartano, Helsinki Puhelin: (09) 477 1002, email:

Lisätiedot

Salon kaupungin vammaistyö Vammaispalvelulain mukaiset palvelut, kehitysvammaisten palvelut sekä alle 65-vuotiaiden omaishoidon tuki

Salon kaupungin vammaistyö Vammaispalvelulain mukaiset palvelut, kehitysvammaisten palvelut sekä alle 65-vuotiaiden omaishoidon tuki 1(8) Salon kaupungin vammaistyö Vammaispalvelulain mukaiset palvelut, kehitysvammaisten palvelut sekä alle 65-vuotiaiden omaishoidon tuki 2(8) Sisällysluettelo Salon kaupungin vammaistyö 1 1. VAMMAISPALVELULAIN

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Someron Esa

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Someron Esa Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Someron Esa Toiminnan arviointikysely toteutettiin 14.11. - 24.11.2013 välisenä aikana uintiharrastuksessa mukana olleiden lasten vanhemmille. Vastaajia oli

Lisätiedot

Halikon vanhustenkotiyhdistys ry. August-kodin asukkaiden omaisten palvelutyytyväisyys 2014

Halikon vanhustenkotiyhdistys ry. August-kodin asukkaiden omaisten palvelutyytyväisyys 2014 Augustkodin asukkaiden omaisten palvelutyytyväisyys 2014 2 SISÄLTÖ 1 TYYTYVÄISYYSKYSELYN SUORITTAMINEN 2 AUGUSTKODIN ASUKKAIDEN OMAISTEN TYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET 21 FYYSISET JA AINEELLISET OLOSUHTEET

Lisätiedot

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Petri Kallio Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Asiantuntijaryhmän jäsen Petra Tiihonen Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Henkilökohtainen avustajatoiminta Syyskuu 2014

Lisätiedot

Enemmän otetta. toimintaa perheille, joissa vanhemmalla on erityinen tuen tarve. Enemmän otetta -toiminta

Enemmän otetta. toimintaa perheille, joissa vanhemmalla on erityinen tuen tarve. Enemmän otetta -toiminta Enemmän otetta toimintaa perheille, joissa vanhemmalla on erityinen tuen tarve Enemmän otetta -toiminta Enemmän otetta - toimintaa järjestetään perheille, joissa vanhemmalla on erityinen tuen tarve. Toiminnan

Lisätiedot

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Ilari Huhtasalo ilari.huhtasalo@parkinson.fi

Lisätiedot

Näkökulmia omaishoitajuuteen omaishoidon moninaisuus. Kaksin et ole yksin seminaari, Kivitippu

Näkökulmia omaishoitajuuteen omaishoidon moninaisuus. Kaksin et ole yksin seminaari, Kivitippu Näkökulmia omaishoitajuuteen omaishoidon moninaisuus Kaksin et ole yksin seminaari, Kivitippu 18.10.2011 Omaishoito osana perheen elämää Elämä muuttuu? omaishoito voi tulla elämään erilaisissa elämänvaiheissa

Lisätiedot

Kim Polamo Työnohjaukse ks n voi n m voi a Lu L e,,ku inka i t yönohj t aus s autt t a t a t yös t s yös ä s si s. i 1

Kim Polamo Työnohjaukse ks n voi n m voi a Lu L e,,ku inka i t yönohj t aus s autt t a t a t yös t s yös ä s si s. i 1 Kim Polamo Työnohjauksen voima Lue, kuinka työnohjaus auttaa työssäsi. 1 Työnohjauksen tulos näkyy taseessa.* * Vähentyneinä poissaoloina, parempana työilmapiirinä ja hyvinä asiakassuhteina... kokemuksen

Lisätiedot

Timo ja Marjo Juntunen Kehitysvammaisen pojan vanhempien kokemuksia kilpailutetusta asumispalvelusta Saattaen vaihdettavat

Timo ja Marjo Juntunen Kehitysvammaisen pojan vanhempien kokemuksia kilpailutetusta asumispalvelusta Saattaen vaihdettavat Timo ja Marjo Juntunen 2013 Kehitysvammaisen pojan vanhempien kokemuksia kilpailutetusta asumispalvelusta Saattaen vaihdettavat Taustaa! Pojan palvelusuunnitelmaan kirjattiin aikoinaan toiveeksi, että

Lisätiedot

Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveysvaliokunta 2.6.2016. Sosiaalijohtaja Arja Heikkinen

Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveysvaliokunta 2.6.2016. Sosiaalijohtaja Arja Heikkinen Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveysvaliokunta 2.6.2016 Sosiaalijohtaja Arja Heikkinen Yleistä: Oulun kaupungissa on tällä hetkellä noin 250 lastensuojelun, 13 ikäihmisten ja 3 kehitysvammaisten ja vammaisten

Lisätiedot

OAJ:n Työolobarometrin tuloksia

OAJ:n Työolobarometrin tuloksia OAJ:n Työolobarometrin tuloksia 31.1.2014 OAJ:n Työolobarometrin perustiedot Kysely toteutettiin loka-marraskuussa 2013 Kyselyn vastaajia 1347 Opetusalan ammattijärjestön ja Finlands Svenska Lärarförbundin

Lisätiedot

Lauttasaari hankkeesta KÄPI projektiin

Lauttasaari hankkeesta KÄPI projektiin Lauttasaari hankkeesta KÄPI projektiin Helsingin kaupungin kokemuksia henkilökohtaisen budjetoinnin pilotoinnista omaishoitajille ja jatkokehittäminen Sari Luostarinen, projektipäällikkö Käyttäjälähtöiset

Lisätiedot

Työnantaja. Haluatko olla edelläkävijä? Haluatko panostaa henkilökuntasi hyvinvointiin ja tuottavuuteen?

Työnantaja. Haluatko olla edelläkävijä? Haluatko panostaa henkilökuntasi hyvinvointiin ja tuottavuuteen? Työnantaja Haluatko olla edelläkävijä? Haluatko panostaa henkilökuntasi hyvinvointiin ja tuottavuuteen? Jos vastasit kyllä, niin tule mukaan hankkeeseen, josta saat työkaluja toimivan henkilöstöpolitiikan

Lisätiedot

Kuntoutussuunnitelma Palvelusuunnitelma

Kuntoutussuunnitelma Palvelusuunnitelma Kuntoutussuunnitelma Palvelusuunnitelma Kuntoutussuunnitelma ja palvelusuunnitelma Ideaalitilanne on, että palvelusuunnitelma ja kuntoutussuunnitelma tukevat toisiaan palvelujen järjestämisessä. Niiden

Lisätiedot

Anne-Mari Hartikainen Liisa Kemppainen Mari Toivanen

Anne-Mari Hartikainen Liisa Kemppainen Mari Toivanen Anne-Mari Hartikainen Liisa Kemppainen Mari Toivanen Selvittää lasten perheiden ja terapeuttien välistä yhteistyötä ja arjen voimavaroja Tuleeko perhe kuulluksi ja huomioidaanko vanhempien mielipiteitä

Lisätiedot

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Ry. Yhdistyksen hallitus. Toiminnanjohtaja

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Ry. Yhdistyksen hallitus. Toiminnanjohtaja Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Ry Aluetoiminta: Pohjois- ja Keski-Pohjanmaa sekä Kainuu Kokkolanseudun Omaishoitajat ja Läheiset Ry Yhdistyksen hallitus OMA Hoivapalvelu Oy:n hallitus Toiminnanjohtaja

Lisätiedot

KOTONA PÄRJÄÄMISTÄ TUKEVAT PALVELUT JA TALOUDELLISET TUKIMUODOT

KOTONA PÄRJÄÄMISTÄ TUKEVAT PALVELUT JA TALOUDELLISET TUKIMUODOT KOTONA PÄRJÄÄMISTÄ TUKEVAT PALVELUT JA TALOUDELLISET TUKIMUODOT Kelan kautta haettavia etuuksia: Osittain tai kokonaan korvattavat lääkkeet Eläkettä saavan hoitotuki Eläkkeen saajan asumistuki LÄÄKEKORVAUKSET

Lisätiedot

Vammaispalvelujen valtakunnallinen kehittämishanke 2. Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan osahanke. Voimavaralähtöisyys ja kuvat palvelusuunnittelussa

Vammaispalvelujen valtakunnallinen kehittämishanke 2. Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan osahanke. Voimavaralähtöisyys ja kuvat palvelusuunnittelussa Vammaispalvelujen valtakunnallinen kehittämishanke 2 Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan osahanke Voimavaralähtöisyys ja kuvat palvelusuunnittelussa Kehittämissuunnittelija Piia Liinamaa 2013 Vammaispalvelulain

Lisätiedot

Varhaiskasvatuspalveluiden kysely huoltajille kesäajan järjestelyistä. Ylöjärven kaupunki

Varhaiskasvatuspalveluiden kysely huoltajille kesäajan järjestelyistä. Ylöjärven kaupunki Varhaiskasvatuspalveluiden kysely huoltajille kesäajan järjestelyistä Eri mallien esittely Ylöjärven varhaiskasvatuksessa on toteutettu viimeisen kolmen kesän aikana erilaisia kesäajan järjestelyjä, joilla

Lisätiedot

HENKILÖKOHTAINEN APU VAIKEAVAMMAISELLE HENKILÖLLE SOVELTAMISOHJEET 01.12.2009 LÄHTIEN

HENKILÖKOHTAINEN APU VAIKEAVAMMAISELLE HENKILÖLLE SOVELTAMISOHJEET 01.12.2009 LÄHTIEN Vaasan sosiaali- ja terveystoimi/sosiaalityö ja perhepalvelut/vammaispalvelut HENKILÖKOHTAINEN APU VAIKEAVAMMAISELLE HENKILÖLLE SOVELTAMISOHJEET 01.12.2009 LÄHTIEN YLEISTÄ HENKILÖKOHTAISESTA AVUSTA Henkilökohtaisen

Lisätiedot

TAKAISIN KOTIIN HUOSTASSAPIDON LOPETTAMINEN

TAKAISIN KOTIIN HUOSTASSAPIDON LOPETTAMINEN TAKAISIN KOTIIN HUOSTASSAPIDON LOPETTAMINEN Työpaja 9, Pääkaupunkiseudun Lastensuojelupäivät 16. 17.9.2009 Tanja Vanttaja 0800270 Metropolia ammattikorkeakoulu Sofianlehdonkatu 5 Sosiaaliala Sosionomiopiskelijat

Lisätiedot

Erityisryhmien ja ikäihmisten perhehoito Kehittämispäällikkö Maria Kuukkanen, Perhehoitoliitto ry

Erityisryhmien ja ikäihmisten perhehoito Kehittämispäällikkö Maria Kuukkanen, Perhehoitoliitto ry Erityisryhmien ja ikäihmisten perhehoito Kehittämispäällikkö Maria Kuukkanen, Perhehoitoliitto ry 1 Mitä toimeksiantosuhteinen perhehoito on? Perhehoito on henkilön hoidon tai muun osa- tai ympärivuorokautisen

Lisätiedot

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minun elämäni Mari Vehmanen, Laura Vesa Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minulla on kehitysvamma Meitä kehitysvammaisia suomalaisia on iso joukko. Meidän on tavanomaista vaikeampi oppia ja ymmärtää asioita,

Lisätiedot

Palvelusetelit raportti käyttäjä- ja käyttötarpeista. Eija Seppänen Fountain Park 22.10.2009

Palvelusetelit raportti käyttäjä- ja käyttötarpeista. Eija Seppänen Fountain Park 22.10.2009 Palvelusetelit raportti käyttäjä- ja käyttötarpeista Eija Seppänen Fountain Park 22.10.2009 Tavoitteena osallistaa kansalaiset palvelusetelin kehittämiseen Facebook/palveluseteli 1226 fania (2.10) Twitter/palveluseteli

Lisätiedot

asema ja oikeudet Esitteitä 2001:1 selkokieli

asema ja oikeudet Esitteitä 2001:1 selkokieli Sosiaalihuollon asiakkaan asema ja oikeudet Esitteitä 2001:1 selkokieli Sosiaalihuollon asiakkaan asema ja oikeudet Lakia sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista kutsutaan lyhyesti asiakaslaiksi.

Lisätiedot

1. HAKIJAN HENKILÖTIEDOT

1. HAKIJAN HENKILÖTIEDOT Sosiaali- ja terveysvirasto Vammaispalvelu Metsolantie 2, 04200 Kerava KULJETUSPALVELUHAKEMUS JA -ARVIOINTI 1 (8) 1. HAKIJAN HENKILÖTIEDOT Sukunimi ja etunimet: Henkilötunnus: Ammatti: Osoite: Postinumero:

Lisätiedot

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Anna Moring anna.moring@monimuoto

Lisätiedot