Käytäntötutkimuksen teema ja toteutus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Käytäntötutkimuksen teema ja toteutus"

Transkriptio

1 Myös ne hyvät asiat Toimintatutkimus siitä, miten Hyvän elämän palapeli työkirja voi tukea lapsiperheitä palveluiden suunnittelussa vammaispalveluissa Ilona Fagerström

2 Käytäntötutkimuksen teema ja toteutus Tutkimuksen idea syntyi keskusteluista vammaisjärjestön edustajan kanssa 2013 Ehdotin teemaa Raaseporin vammaispalvelun tiimille syksyllä 2014 Sovimme yhdessä, että testaamme Hyvän elämän palapeli- työkirjaa kahden asiakasperheen kanssa

3 Hyvän elämän palapeli Kehitysvammaliiton ja Jaatinen ry:n kehittämä työkirja syntyi tarpeeseen selkeyttää perheiden palveluviidakkoa, jotta perheet voisivat elää hyvää elämää Auttaa perheitä valmistautumaan palvelusuunnitelman laadintaan pohtimalla: 1. omia vahvuuksiaan ja verkostoaan 2. miltä perheen hyvä elämä näyttäisi 3. nykytilannetta & tulevaisuuden toiveita Palapelin tavoitteena on toimintasuunnitelma, jonka perhe voi esittää vammaispalveluille

4 Tutkimusprosessi 1. Mennä perheiden kotiin tekemään tehtäviä työkirjasta yhdessä perheiden kanssa 2. Osallistua tapaamiseen, jossa palveluita suunnitellaan yhdessä vammaispalvelun työntekijän ja perheiden kanssa 3. Vammaispalvelun tiimin ryhmähaastattelu, jonka pohjana toimi havaintoni 1 & 2 vaiheista sekä vanhempien palaute

5 Tutkimuskysymykset 1. Miten perhe kokee prosessin, jossa palveluita suunnitellaan? 2. Miten vammaispalvelun työntekijät kokevat prosessin, jossa palveluita suunnitellaan? 3. Miten Hyvän elämän palapeli- työkirja voi tukea perheitä palvelun suunnittelussa?

6 Keskeiset tulokset Vanhemmat kokivat palapelin positiivisena Sisarukset pääsivät osallisiksi keskusteluun Lasten ääni kuului palvelun suunnittelussa, lapset olivat osa prosessia. Palapelistä ei ollut konkreettista hyötyä näille perheille, sillä palvelut toimivat ja perheet olivat tyytyväisiä. Asiakkuuden alkuvaiheessa olisi ollut suurempi hyöty, kun perheet ei vielä ole oppineet toimimaan järjestelmässä.

7 Vammaispalvelussa koettiin Palapeli positiiviseksi jos se hyödyttää perheitä Palvelusuunnitelman laadinta tuonut lähemmäksi asiakkaan ja vammaispalvelun työntekijän Voimavarat vahvana Palapelissä- eivät nouse esiin palvelusuunnittelussa Vammaispalvelun tiimissä syntyi keskustelua siitä kuinka voimavaroja voitaisiin nostaa esiin ja samalla perustella palveluiden tarpeellisuutta Lapset osallistuvat harvoin palvelun suunnitteluun. Lasten osallisuus koettiin vammaispalvelussa haastavana.

8 Niin tässä (Palapeli) oli kiva se, et.. et myös mietitään niitä asioita mitkä toimii ja mitkä on vahvuuksia. Et usein sitä arjessa unohtaa, että.. että mitä kaikkee on. Ja tärkee niit ongelmii on tietysti käydä läpi, mutta myös, et se ei oo vaan sitä. Et on paljon hyviiki asioita siinä Et se oli jotenki kiva. Varsinkin kun käydään lasten kanssa. Että, välil on miettiny just, et miltä se lapsesta tuntuu, että.. että tota puhutaan kokoajan et pitää tätä ja tätä ja tätä. Ettei lapsi koe itseään sitten taakaksi. ( )Tiiän.. niin kuin muissa perheissä, että.. et on ollu huolta siitä, että tota.. on lapsi ruvennu ite puhumaan sitä, et ku musta on niin paljon harmia ( ) Et lapsikin vaikka pelaa, niin kuuntelee kuitenkin tarkkaan.. joka sanan kuuntelee mitä puhutaan.

9 Lähteet: Fagerström, Ilona (2015) Att se även det goda- Praktikforskning om hur Pussel för ett gott liv handboken kan stöda processen där service planeras med barnfamiljer inom handikappservicen 88m%20Ilona%2018_03_2015%20praktikforskning.p df Hyvän elämän palapeli. Työkirja perheen ja palvelusuunnittelun tueksi. Kehitysvammaliitto ja Jaatinen, vammaisperheiden monitoimikeskus ntit/pdf/hyvan_elaman_palapeli_verkko_2.pdf

10 Tack! Kiitos!

Hyvän elämän palapeli. Työkirja perheen palvelusuunnittelun tueksi

Hyvän elämän palapeli. Työkirja perheen palvelusuunnittelun tueksi Hyvän elämän palapeli Työkirja perheen palvelusuunnittelun tueksi Miina Weckroth 4.12.2014 Hyvän elämän palapeli Työkirja perheen palvelusuunnittelun tueksi Mihin Mikä Miten Mistä Palveluviidakko Terveyskeskus

Lisätiedot

Individuell serviceplanering

Individuell serviceplanering Palvelusuunnittelu perheen näkökulmasta Pia Jättömäki Miina Weckroth Jaatinen, vammaisperheiden monitoimikeskus ry 6.6.2013 Individuell serviceplanering ur familjens perspektiv Pia Jättömäki Miina Weckroth

Lisätiedot

Työkirja perheen palvelusuunnittelun tueksi

Työkirja perheen palvelusuunnittelun tueksi Työkirja perheen palvelusuunnittelun tueksi Kehitysvammaliitto www.kehitysvammaliitto.fi Koulutus ja vaikuttaminen -yksikkö Onnistuneita valintoja -hanke Jaatinen, vammaisperheiden monitoimikeskus www.jaatinen.info

Lisätiedot

Vanhemmat ja perheet toiminnassa mukana. Vanhempien Akatemia Riitta Alatalo 16.4.2013

Vanhemmat ja perheet toiminnassa mukana. Vanhempien Akatemia Riitta Alatalo 16.4.2013 Vanhemmat ja perheet toiminnassa mukana Vanhempien Akatemia Riitta Alatalo 16.4.2013 Vanhempien Akatemia toimivia kasvatuskäytäntöjä vanhemmuuden tueksi Toteuttaja Nuorten Ystävät ry RAY:n tuella Vuosille

Lisätiedot

ARJEN VOIMAVARAT JA NIIDEN JAKSAMISTA TUKEVA SEKÄ TERVEYTTÄ EDISTÄVÄ VAIKUTUS - Muistisairaan puolison miesomaishoitajana toimivien kokemuksia

ARJEN VOIMAVARAT JA NIIDEN JAKSAMISTA TUKEVA SEKÄ TERVEYTTÄ EDISTÄVÄ VAIKUTUS - Muistisairaan puolison miesomaishoitajana toimivien kokemuksia ARJEN VOIMAVARAT JA NIIDEN JAKSAMISTA TUKEVA SEKÄ TERVEYTTÄ EDISTÄVÄ VAIKUTUS - Muistisairaan puolison miesomaishoitajana toimivien kokemuksia Elina Hynninen ja Maria Kolehmainen Toimeksiantajat: Itä-Suomen

Lisätiedot

Yksinhän sen kohtaa,mut ilman tukee siit ei selvii - huostaanotettujen lasten vanhempien kokemuksia tuesta ja tuen tarpeista

Yksinhän sen kohtaa,mut ilman tukee siit ei selvii - huostaanotettujen lasten vanhempien kokemuksia tuesta ja tuen tarpeista Yksinhän sen kohtaa,mut ilman tukee siit ei selvii - huostaanotettujen lasten vanhempien kokemuksia tuesta ja tuen tarpeista Tutkimuskysymykset Mitä / millaista tukea vanhempi on saanut / kokenut tarvitsevansa

Lisätiedot

KUNTOUTUKSEN SUUNNITTELU - KENEN ÄÄNI KUULUU?

KUNTOUTUKSEN SUUNNITTELU - KENEN ÄÄNI KUULUU? KUNTOUTUKSEN SUUNNITTELU - KENEN ÄÄNI KUULUU? Arja Korrensalo fysioterapeutti, kuntoutusohjaaja, YAMK -opiskelija Pirkko Leppävuori fysioterapeutti, YAMK -opiskelija Esitys pohjautuu YAMK opintoihin kuuluvaan

Lisätiedot

Sijoitetun lapsen ja hänen perheensä tukeminen ja jälleenyhdistäminen - SOS-Lapsikylä ry:n kehittämishanke

Sijoitetun lapsen ja hänen perheensä tukeminen ja jälleenyhdistäminen - SOS-Lapsikylä ry:n kehittämishanke Sijoitetun lapsen ja hänen perheensä tukeminen ja jälleenyhdistäminen - SOS-Lapsikylä ry:n kehittämishanke SOS-LAPSIKYLÄ RY Vuonna 1962 perustettu SOS-Lapsikylä ry on osa maailmanlaajuista SOS Children

Lisätiedot

Anne-Mari Hartikainen Liisa Kemppainen Mari Toivanen

Anne-Mari Hartikainen Liisa Kemppainen Mari Toivanen Anne-Mari Hartikainen Liisa Kemppainen Mari Toivanen Selvittää lasten perheiden ja terapeuttien välistä yhteistyötä ja arjen voimavaroja Tuleeko perhe kuulluksi ja huomioidaanko vanhempien mielipiteitä

Lisätiedot

Oma ääni kuuluviin omat taidot näkyviin

Oma ääni kuuluviin omat taidot näkyviin Oma ääni kuuluviin omat taidot näkyviin Hyvää Ikää Kaikille seminaari Seinäjoella 18.9.2014 Marjut Mäki-Torkko Vammaispalvelujen johtaja, KM Mitä ajattelet ja sanot minusta Sitä luulet minusta Sinä olet

Lisätiedot

ASIAKASKYSELY VANHEMMILLE

ASIAKASKYSELY VANHEMMILLE As ASIAKASKYSELY VANHEMMILLE Oulun kaupungin lastensuojelupalvelut on mukana Pohjois-Suomen Lasten kaste hankkeessa. Lastensuojelun kehittämisen kohteena ovat lasten ja perheiden osallisuuden vahvistaminen,

Lisätiedot

NURMIJÄRVI-ETEVA -PILOTIN ARVIOINTI 21.8.2012

NURMIJÄRVI-ETEVA -PILOTIN ARVIOINTI 21.8.2012 NURMIJÄRVI-ETEVA -PILOTIN ARVIOINTI 21.8.2012 Review-menetelmää soveltaen Nurmijärvi-Eteva pilotti toteutettiin 9/2011 8/2012 1 Mikä on Review? Review on asiakaspalaverin muoto, jossa henkilö itse on prosessin

Lisätiedot

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Petri Kallio Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Asiantuntijaryhmän jäsen Petra Tiihonen Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Henkilökohtainen avustajatoiminta Syyskuu 2014

Lisätiedot

Lapsiperheiden yksinäisyys ja vapaaehtoistoiminta Hanna Falk, tutkija, VTT HelsinkiMissio

Lapsiperheiden yksinäisyys ja vapaaehtoistoiminta Hanna Falk, tutkija, VTT HelsinkiMissio Lapsiperheiden yksinäisyys ja vapaaehtoistoiminta Hanna Falk, tutkija, VTT HelsinkiMissio HelsinkiMissio HelsinkiMissio on uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton sosiaalialan järjestö, joka toimii

Lisätiedot

Vammaispalvelujen valtakunnallinen kehittämishanke 2. Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan osahanke. Voimavaralähtöisyys ja kuvat palvelusuunnittelussa

Vammaispalvelujen valtakunnallinen kehittämishanke 2. Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan osahanke. Voimavaralähtöisyys ja kuvat palvelusuunnittelussa Vammaispalvelujen valtakunnallinen kehittämishanke 2 Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan osahanke Voimavaralähtöisyys ja kuvat palvelusuunnittelussa Kehittämissuunnittelija Piia Liinamaa 2013 Vammaispalvelulain

Lisätiedot

Emma & Elias -avustusohjelma. Järjestöjen lasten suojelun maajoukkue

Emma & Elias -avustusohjelma. Järjestöjen lasten suojelun maajoukkue Emma & Elias -avustusohjelma Järjestöjen lasten suojelun maajoukkue Yksi ohjelma, monta tarkoitusta Järjestöjen tekemään hyvää työtä esiin Ray:n aseman tukeminen Tulosten ja vaikutusten vahvistaminen Lapsen

Lisätiedot

TYTTÖ- JA POIKAPROGGIKSET - KOKEMUKSIA ELÄVÄST STÄ. Sainio Pia-Christine

TYTTÖ- JA POIKAPROGGIKSET - KOKEMUKSIA ELÄVÄST STÄ. Sainio Pia-Christine TYTTÖ- JA POIKAPROGGIKSET - KOKEMUKSIA ELÄVÄST STÄ KOULUELÄMÄST STÄ Sainio Pia-Christine Lähtökohdat projektin käytännön kehittymiselle: Uusi työntekijä, odotukset korkealla Tyttöjen raju päihteiden käyttö

Lisätiedot

Raahen kaupunki 30.3.2015 LAPSI PUHEEKSI- VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA - VANHEMPIEN LOMAKE

Raahen kaupunki 30.3.2015 LAPSI PUHEEKSI- VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA - VANHEMPIEN LOMAKE Raahen kaupunki 30.3.2015 Varhaiskasvatuspalvelut LAPSI PUHEEKSI- VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA - VANHEMPIEN LOMAKE Lapsen nimi Syntymäaika / 20 Hoitopaikka Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (vasu) on huoltajien

Lisätiedot

Tervetuloa Tienviittoja tulevaisuuteen ikäperheseminaariin 4.11.2014

Tervetuloa Tienviittoja tulevaisuuteen ikäperheseminaariin 4.11.2014 Tervetuloa Tienviittoja tulevaisuuteen ikäperheseminaariin 4.11.2014 Ohjelma 9.30 Avaussanat Riitta Hakoma, vammaispalvelujen johtaja, Etelä-Karjalan Sosiaali- ja terveyspiiri 9.45 Kehitysvammaisten Palvelusäätiön

Lisätiedot

Seinät puhuvat asukkaat tekemässä tulevaisuuden tiloja

Seinät puhuvat asukkaat tekemässä tulevaisuuden tiloja Seinät puhuvat asukkaat tekemässä tulevaisuuden tiloja ASPA-palveluiden Koti on enemmän -seminaari 16.4.2013 Tutkija Tuuli Kaskinen Demos Helsinki Twitter: @tuulikas Tavoitteena on tukea kehitysvammaisia

Lisätiedot

ASIAKASLÄHTÖINEN PALVELUSUUNNITTELU

ASIAKASLÄHTÖINEN PALVELUSUUNNITTELU ASIAKASLÄHTÖINEN PALVELUSUUNNITTELU Pirkanmaan osahankkeen Vammaisalan kehittämisfoorumi 19.11.2012 Tampere Miia Koski, Etevan Vammaispalveluhanke Etevan osahankkeen toimialue Asumispalvelut Työ- ja päivätoimintapalvelut

Lisätiedot

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma LAPSIVASU

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma LAPSIVASU Lapsen hyvä arki hankeen III Ajankohtaisfoorumi Posio 14.4.2011 Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma LAPSIVASU Paula Loukkola KM, jatko-opiskelija Varhaiskasvatus VARHAISKASVATUSSUUNNITELMATYÖN LÄHTÖKOHTIA

Lisätiedot

Esikoulu- / perhepäiväkotikysely 2015

Esikoulu- / perhepäiväkotikysely 2015 Esikoulu- / kysely 2015 Tutkimuksen tuloksia käytetään parantamaan esikoulujen ja päiväperhekotien laatua Göteborgissa. Vastaa kysymyksiin omien, vanhempana tai huoltajana saamiesi kokemusten pohjalta.

Lisätiedot

NEUVOLAN PERHETYÖ KAARINASSA

NEUVOLAN PERHETYÖ KAARINASSA NEUVOLAN PERHETYÖ KAARINASSA Neuvolan perhetyö Kaarinassa Vuonna 2014 neuvolan perhetyö on vakiinnuttanut paikkansa osana ennaltaehkäisevää palvelujärjestelmää. Neuvolan perhetyössä toimii kaksi perheohjaajaa

Lisätiedot

Kehitysvammaliitto ry

Kehitysvammaliitto ry Kehitysvammaliitto ry Edunvalvontatilaisuus 10.3.2015 Marianna Ohtonen Toiminnanjohtaja Esityksen sisältö Yleistä Kehitysvammaliitosta Ajankohtaisia asioita vammaislainsäädännöstä Kehitysvammaliiton palvelut

Lisätiedot

Entten tentten ja pelistä pois? 2016

Entten tentten ja pelistä pois? 2016 Entten tentten ja pelistä pois? 2016 Riitta Kauppinen Kansalaistoiminnan päällikkö Pelastakaa Lapset ry Maaliskuu 2016 Pelastakaa Lasten Eväitä Elämälle ohjelma 1301 lasta 313 000 100 harrastusta 462 toisen

Lisätiedot

PERHE-YKS. Perhekeskeinen suunnitelma

PERHE-YKS. Perhekeskeinen suunnitelma Luonnos! Runko, jota edelleen kehitetään pilottiperheiden kanssa Vammaispalveluhankkeessa PERHE-YKS Perhekeskeinen suunnitelma Yhteistoiminnalla kohti vammaisen lapsen ja perheen hyvää elämää -teemaverkosto

Lisätiedot

Yksi ovi monta palvelua! Nuorten matalan kynnyksen keskitetyt ohjaus- ja tukipalvelut

Yksi ovi monta palvelua! Nuorten matalan kynnyksen keskitetyt ohjaus- ja tukipalvelut Yksi ovi monta palvelua! Nuorten matalan kynnyksen keskitetyt ohjaus- ja tukipalvelut Mikkelin Olkkari Hankkeesta pysyväksi toiminnaksi Olkkari-hanke 1.1.2011-31.12.2014 Mikkelin kaupungin nuorten ohjauspalvelujen

Lisätiedot

NEUVOKAS PERHE KÄYTTÄJÄKYSELYN (N=217) TULOKSET Yhteenveto

NEUVOKAS PERHE KÄYTTÄJÄKYSELYN (N=217) TULOKSET Yhteenveto NEUVOKAS PERHE KÄYTTÄJÄKYSELYN (N=217) TULOKSET Yhteenveto Taustatiedot - Vastaajia 217 (vastausprosentti 24.1 %) - Eniten vastuksia kertyi Helsingistä (33 %) - Vastaajista 87 % oli terveydenhoitajia -

Lisätiedot

~YHDESSÄ -YHDESSÄ ETEENPÄIN~

~YHDESSÄ -YHDESSÄ ETEENPÄIN~ ~YHDESSÄ -YHDESSÄ ETEENPÄIN~ ETEENPÄIN- EVÄITÄ TYÖYHTEISÖN HYVINVOINTIIN EVÄITÄ TYÖYHTEISÖN HYVINVOINTIIN Melina Kivioja Anneliina Peltomaa SISÄLLYS 1 LUKIJALLE 2 ARVOSTA JA TUE 3 ANNA HYVÄN KIERTÄÄ 4

Lisätiedot

IHMEET TAPAHTUVAT ARJESSA

IHMEET TAPAHTUVAT ARJESSA IHMEET TAPAHTUVAT ARJESSA - tukea sijoitetun koulupolulle Työpaja 12.11.2014 klo 13-14.30 VI Valtakunnalliset perhehoidon päivät Marssijärjestys Viisasten kerho - speed dating SISUKAS mallin esittely Tapauskuvauksia

Lisätiedot

Ensitietotoiminnan ulkoisen arvioinnin tuloksia 14.11.2011

Ensitietotoiminnan ulkoisen arvioinnin tuloksia 14.11.2011 Ensitietotoiminnan ulkoisen arvioinnin tuloksia 14.11.2011 Arviointi- ja koulutusyksikkö 15.11.2011 1 Arvioinnin toteutus n arviointi- ja koulutusyksikkö toteuttanut arviointia vuosien 2009-2011 aikana.

Lisätiedot

Kuvastin ASIAKASPEILI

Kuvastin ASIAKASPEILI Kuvastin ASIAKASPEILI Kuvastin menetelmänä Kohteena asiakastyön sisällölliset kysymykset ja työn reunaehdot Menetelmä on kehitetty työntekijän tueksi Vahvistaa yksilöllisen asiantuntijuuden kehittymistä

Lisätiedot

Riikka Pasanen Tuomas Nylund. Neuvontapalvelut pilottityöpaja 4 / 24.4.

Riikka Pasanen Tuomas Nylund. Neuvontapalvelut pilottityöpaja 4 / 24.4. Riikka Pasanen Tuomas Nylund Neuvontapalvelut pilottityöpaja 4 / 24.4. Agenda 13.00-16.00 13.00 Kertaus viime kerrasta 13.30 Chat-palvelun käyttöönottoa ja kokemuksia. Missä mennään? Onnistumiskierros

Lisätiedot

Ensitiedon antaminen IRLANTILAINEN SUOSITUS. ja sen suomennos. Miina Weckroth Jaatinen, vammaisperheiden monitoimikeskus ry 12.2.

Ensitiedon antaminen IRLANTILAINEN SUOSITUS. ja sen suomennos. Miina Weckroth Jaatinen, vammaisperheiden monitoimikeskus ry 12.2. Ensitiedon antaminen IRLANTILAINEN SUOSITUS ja sen suomennos Miina Weckroth Jaatinen, vammaisperheiden monitoimikeskus ry 12.2.2015 ALKU IRLANTILAISELLE SUOSITUKSELLE Vanhempien järjestöille* antaman

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelut nuorten syrjäytymisen ehkäisyn tukena. Elina Palola, STM

Sosiaali- ja terveyspalvelut nuorten syrjäytymisen ehkäisyn tukena. Elina Palola, STM Sosiaali- ja terveyspalvelut nuorten syrjäytymisen ehkäisyn tukena Elina Palola, STM Syrjäytymisen ehkäisy aloitetaan usein liian myöhään Raskaita lastensuojelutoimia joudutaan tekemään aivan liikaa: ongelmiin

Lisätiedot

Yhteenveto Rovaniemen perheneuvolan lasten eroryhmän palautteista keväällä ja syksyllä 2011

Yhteenveto Rovaniemen perheneuvolan lasten eroryhmän palautteista keväällä ja syksyllä 2011 Yhteenveto Rovaniemen perheneuvolan lasten eroryhmän palautteista keväällä ja llä 11 Vanhempien palautteet Marja Leena Nurmela Tukeva/Rovaseutu Tietoa lasten eroryhmästä Lasten eroryhmät kokoontuivat 7

Lisätiedot

TEATTERILLISET MENETELMÄT TYÖNOHJAUKSEN VÄLINEENÄ: Kokemuksia Sopimusvuori Ry:stä ja Tredea Oy:stä

TEATTERILLISET MENETELMÄT TYÖNOHJAUKSEN VÄLINEENÄ: Kokemuksia Sopimusvuori Ry:stä ja Tredea Oy:stä 1 TEATTERILLISET MENETELMÄT TYÖNOHJAUKSEN VÄLINEENÄ: Kokemuksia Sopimusvuori Ry:stä ja Tredea Oy:stä Teatteri-ilmaisun ohjaajat Riku Laakkonen & Arttu Haapalainen 2 SOPIMUSVUORI RY Sosiaalipsykiatrisia

Lisätiedot

Laadukas ensitieto perheille tukevampi ote arkeen

Laadukas ensitieto perheille tukevampi ote arkeen Laadukas ensitieto perheille tukevampi ote arkeen Koulutussuunnittelija Kehitysvammaisten Tukiliitto ry taina.koivunen-kutila@kvtl.fi 0207 718 328 Ensitieto Tietoa, joka annetaan perheelle, kun sikiön

Lisätiedot

VANHUSEMPATIAA & ASIOIDEN HOITOA

VANHUSEMPATIAA & ASIOIDEN HOITOA VANHUSEMPATIAA & ASIOIDEN HOITOA - Ikääntyneiden näkemyksiä vastuutyöntekijyydestä Sari Mutka Helsingin yliopisto Sosiaalityön käytäntötutkimus Helmikuu 2015 Tutkimustehtävä: Miten vastuutyöntekijä voi

Lisätiedot

4H ja osuustoiminta on POP

4H ja osuustoiminta on POP 4H ja osuustoiminta on POP 2 4H ja osuustoiminta. Miksi? Kosketuspintoja työelämään Osuustoiminta kasvattaa suosiotaan nuorten keskuudessa! Lähiruokapiirit, ohjelmatoimistot, musiikkipoppoot. 4H:lle oleellinen

Lisätiedot

Vastuuhoitajan asiakaspalaute keskustelu asiakkaan osallisuus omien palveluiden kehittämiseen

Vastuuhoitajan asiakaspalaute keskustelu asiakkaan osallisuus omien palveluiden kehittämiseen Vastuuhoitajan asiakaspalaute keskustelu asiakkaan osallisuus omien palveluiden kehittämiseen Sara Haimi-Liikkanen Kehittämiskoordinaattori KASTE / Kotona kokonainen elämä / Etelä-Kymenlaakson osakokonaisuus

Lisätiedot

Omaishoitotilanteiden varhainen tunnistaminen terveydenhuollossa

Omaishoitotilanteiden varhainen tunnistaminen terveydenhuollossa Omaishoitotilanteiden varhainen tunnistaminen terveydenhuollossa MAARIT VÄISÄNEN PROJEKTIVASTAAVA VALOT HANKE MIKKELIN SEUDUN OMAISHOITAJAT JA LÄHEISET RY Tärkeämpää kuin ongelman ratkaiseminen on ongelman

Lisätiedot

Palautetta nuortenryhmältä

Palautetta nuortenryhmältä Tuija Sane & Marjaana Hänninen Taustaa nuortenryhmästä: Tavoitteena oli koota nuortenryhmä (n. 4-5 nuorta), jolta kerätä palautetta etenkin lastensuojelun toiminnasta ja yhteistyöstä muiden tahojen kanssa.

Lisätiedot

Koulun keinot haastavaan käyttäytymiseen

Koulun keinot haastavaan käyttäytymiseen Koulun keinot haastavaan käyttäytymiseen häiriökäyttäytymistä ehkäisemään Huomio pitää kohdistaa kasvatukseen, nuorten heitteillejättöön, rajojen asettamiseen, koveneviin arvoihin, ydinperheiden pirstoutumiseen,

Lisätiedot

Lapsivaikutusten ennakointi ja arviointi ( Lavaus ) hankkeen taustaa

Lapsivaikutusten ennakointi ja arviointi ( Lavaus ) hankkeen taustaa Tiedosta hyvinvointia 1 Lapsivaikutusten ennakointi ja arviointi ( Lavaus ) hankkeen taustaa Liisa Heinämäki Stakes Tiedosta hyvinvointia 2 Lapsivaikutusten arviointi kaikissa lapsia koskevissa yhteiskunnallisissa

Lisätiedot

Nuorten osallisuuden toteutuminen Vailla huoltajaa Suomessa olevien turvapaikanhakijalasten edustajien koulutushankkeessa

Nuorten osallisuuden toteutuminen Vailla huoltajaa Suomessa olevien turvapaikanhakijalasten edustajien koulutushankkeessa Nuorten osallisuuden toteutuminen Vailla huoltajaa Suomessa olevien turvapaikanhakijalasten edustajien koulutushankkeessa Kokemusasiantuntija Anita Sinanbegovic ja VTM, suunnittelija Kia Lundqvist, Turun

Lisätiedot

Lapset puheeksi toimintamallin käyttöön ottamisesta ja johtamisesta Pohjois-Pohjanmaalla ja Raahen seudulla

Lapset puheeksi toimintamallin käyttöön ottamisesta ja johtamisesta Pohjois-Pohjanmaalla ja Raahen seudulla Lapset puheeksi toimintamallin käyttöön ottamisesta ja johtamisesta Pohjois-Pohjanmaalla ja Raahen seudulla Pori 14.4.2015 Hannu Kallunki Kuntayhtymän johtaja Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä www.ras.fi

Lisätiedot

Palveluiden suunnittelu

Palveluiden suunnittelu Palveluiden suunnittelu Anu Autio, erikoissuunnittelija Vammaisuus ja yhteiskunta -tiimi, THL 6.6.2013 Palveluiden suunnittelu / Anu Autio 1 Esityksen sisältö Lainsäädäntö Palvelusuunnitteluprosessi Osallisuus

Lisätiedot

ICEHEARTS - JOUKKUE, JOSSA KAIKKI PELAA

ICEHEARTS - JOUKKUE, JOSSA KAIKKI PELAA ICEHEARTS - JOUKKUE, JOSSA KAIKKI PELAA Yleistä Icehearts perustettiin vuonna 1995 Vantaalla, Ilkka ja Ville Turkan toimesta. Toimintamalli, joka on kehitetty ennaltaehkäisemään syrjäytymistä ja edistämään

Lisätiedot

Turun Seudun Yksinhuoltajat ry KaMu-projekti projektikoordinaattori Marika Huurre p: 044-5757 696 e-mail:kamuturku@luukku.com PERHEEN TAUSTATIEDOT

Turun Seudun Yksinhuoltajat ry KaMu-projekti projektikoordinaattori Marika Huurre p: 044-5757 696 e-mail:kamuturku@luukku.com PERHEEN TAUSTATIEDOT PERHEEN TAUSTATIEDOT NIMI (LAPSEN): OSOITE: IKÄ: ASUINALUE: PUHELIN: HUOLTAJA: E-MAIL: HARRASTUKSET: KOTIELÄIMET: ALLERGIAT: MUUTA HUOMIOITAVAA/TOIVEITA: OPISKELIJAN TAUSTATIEDOT NIMI: OSOITE: IKÄ: ASUINALUE:

Lisätiedot

YOYO-hankkeen väliarviointiseminaari 30.11.2011 Opinto-ohjaajat Laura Juuti ja Kaija Kumpukallio Itäkeskuksen lukio

YOYO-hankkeen väliarviointiseminaari 30.11.2011 Opinto-ohjaajat Laura Juuti ja Kaija Kumpukallio Itäkeskuksen lukio Pienryhmäohjauksen mahdollisuuksia lukiossa - kokemuksia Itäkeskuksen lukiosta YOYO-hankkeen väliarviointiseminaari 30.11.2011 Opinto-ohjaajat Laura Juuti ja Kaija Kumpukallio Itäkeskuksen lukio Lukion

Lisätiedot

VERKOSTOISSA ON VOIMAA. Ilo kasvaa liikkuen seminaari 17.9.2015, Päivi Virtanen

VERKOSTOISSA ON VOIMAA. Ilo kasvaa liikkuen seminaari 17.9.2015, Päivi Virtanen VERKOSTOISSA ON VOIMAA Ilo kasvaa liikkuen seminaari 17.9.2015, Päivi Virtanen LIIKKUVA LAPSUUS VARHAISKASVATUKSEN HANKE LASTEN ARKILIIKKUMISEN LISÄÄMISEKSI 2 LIIKKUVA LAPSUUS HANKKEEN TAUSTATIETOJA Hanke

Lisätiedot

Pientyöpaikoilla uudistuminen mistyö

Pientyöpaikoilla uudistuminen mistyö Pientyöpaikoilla uudistuminen (Punk)-hankeen kehittämisty mistyö Kuntoutusalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Kuntoutussäätiö Pirkko Mäkelä-Pusa 17.3.2011 ESR-hanke 2009 2012, Sosiaali- ja terveysministeriö

Lisätiedot

Unelmoitu Suomessa. 17. tammikuuta 14

Unelmoitu Suomessa. 17. tammikuuta 14 Unelmoitu Suomessa Sisällys ä ä ä ö ö ö ö ö ö ä ö ö ä 2 1 Perustiedot ö ä ä ä ä ö ä ä ä ä ä ä ä ö ä ää ö ä ä ä ä ö ä öö ö ä ä ä ö ä ä ö ä ää ä ä ä ö ä ä ä ä ä ä ö ä ä ää ö ä ä ä ää ö ä ä ö ä ä ö ä ä ä

Lisätiedot

Lapsi tarvitsee tietoa kehitysvammaisuudestaan! Miksi on tärkeä puhua lapselle hänen kehitysvammastaan

Lapsi tarvitsee tietoa kehitysvammaisuudestaan! Miksi on tärkeä puhua lapselle hänen kehitysvammastaan Lapsi tarvitsee tietoa kehitysvammaisuudestaan! Miksi on tärkeä puhua lapselle hänen kehitysvammastaan kuva: kuvakori Lapsi tarvitsee tietoa kehitysvammaisuudestaan! Miksi on tärkeää puhua lapselle hänen

Lisätiedot

Koulukuraattoripäivät 20.9.2013 Kehrä II Asiakasosallisuus monitoimijaisessa yhteistyössä Riikka Pyykönen

Koulukuraattoripäivät 20.9.2013 Kehrä II Asiakasosallisuus monitoimijaisessa yhteistyössä Riikka Pyykönen Koulukuraattoripäivät 20.9.2013 Kehrä II Asiakasosallisuus monitoimijaisessa yhteistyössä Riikka Pyykönen 1 Esityksen rakenne Taustaa: tavoitteet Nuorten ja vanhempien ajatuksia ja palvelukokemuksia Kehittämisen

Lisätiedot

VALTAKUNNALLISET NEUVOLAPÄIVÄT 20.10.2015

VALTAKUNNALLISET NEUVOLAPÄIVÄT 20.10.2015 VALTAKUNNALLISET NEUVOLAPÄIVÄT 20.10.2015 Terveydenhoitajan näkökulma sosiaalihuoltolakiin JOENSUUSTA Perustettu vuonna 1848, 284 asukasta Asukkaita 1.1.2015 75 041 Syntyvyys v 2014 768 lasta Asukastiheys

Lisätiedot

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan

Lisätiedot

Miten menee? lomake on työkalu vammaisen lapsen/nuoren ja hänen perheensä palvelusuunnittelun avuksi.

Miten menee? lomake on työkalu vammaisen lapsen/nuoren ja hänen perheensä palvelusuunnittelun avuksi. ANNA PALAUTETTA! Jaatinen, vammaisperheiden monitoimikeskus ry. Postios: Parivaljakontie 6, 00410 Helsinki. Käyntiosoite: Maja, Vellikellonpolku 1, Malminkartano, Helsinki Puhelin: (09) 477 1002, email:

Lisätiedot

Työntekijöiden ja vanhempien näkemyksiä Toimiva lapsi & perhe työmenetelmistä Lapin sairaanhoitopiirin alueella

Työntekijöiden ja vanhempien näkemyksiä Toimiva lapsi & perhe työmenetelmistä Lapin sairaanhoitopiirin alueella Työntekijöiden ja vanhempien näkemyksiä Toimiva lapsi & perhe työmenetelmistä Lapin sairaanhoitopiirin alueella Tutkija Heli Niemi Lasten ja nuorten psykososiaalisten erityispalveluiden seudullinen kehittäminen

Lisätiedot

TUKIPAJA. vertaistuellinen työtapa selviytymiskeinot tasa-arvoisuus luottamuksellisuus voimaantuminen

TUKIPAJA. vertaistuellinen työtapa selviytymiskeinot tasa-arvoisuus luottamuksellisuus voimaantuminen TUKIPAJA Räätälöityä apua erityistarpeisiin Tukea vaativaan vanhemmuuteen vertaistuellinen työtapa selviytymiskeinot tasa-arvoisuus luottamuksellisuus voimaantuminen Tukipaja on toiminut vuodesta 2008,

Lisätiedot

Vammaispalvelut - tiedätkö oikeutesi Anne Pyyhtiä 26.09.2013

Vammaispalvelut - tiedätkö oikeutesi Anne Pyyhtiä 26.09.2013 Vammaispalvelut - tiedätkö oikeutesi Anne Pyyhtiä 26.09.2013 Kunta Kela Vakuutuslaitos Työhallinto Työeläkelaitokset Valtiokonttori 2 On lakisääteinen velvoite ja virkavelvollisuus, johon tulee panostaa

Lisätiedot

PERHEKUNTOUTUS LAHDESSA 2012. www.lahdenkuntoutuskeskus.fi

PERHEKUNTOUTUS LAHDESSA 2012. www.lahdenkuntoutuskeskus.fi PERHEKUNTOUTUS LAHDESSA 2012 www.lahdenkuntoutuskeskus.fi Ala-asteikäisten lasten 08.07. - 14.07. (7 pv) Kurssi on tarkoitettu perheille, jossa on ala-astetta käyvä kouluikäinen liikuntavammainen tai monivammainen

Lisätiedot

RAKENNETAAN YHDESSÄ LIIKKUVAMPAA LAPSUUTTA Johtajuus portin avaajana / OSAAMISEN JOHTAMINEN. Vantaan kaupunki / Leena Lahtinen

RAKENNETAAN YHDESSÄ LIIKKUVAMPAA LAPSUUTTA Johtajuus portin avaajana / OSAAMISEN JOHTAMINEN. Vantaan kaupunki / Leena Lahtinen RAKENNETAAN YHDESSÄ LIIKKUVAMPAA LAPSUUTTA Johtajuus portin avaajana / OSAAMISEN JOHTAMINEN VARHAISKASVATUSYKSIKÖN ESIMIES Toimenkuva ja tehtävät YHTEISKUNNALLINEN JA ASIAKASVAIKUTTAVUUS ARVOT Kestäväkehitys

Lisätiedot

Aamu- ja iltapäivätoiminnan arviointi Merituulen koulu

Aamu- ja iltapäivätoiminnan arviointi Merituulen koulu Aamu- ja iltapäivätoiminnan arviointi Merituulen koulu Inkoon kunta toteutti perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seurantakyselyn lapsille ja huoltajille toukokuussa 0. Vuoden 0 seurantaan liittyvä

Lisätiedot

Perhekeskeinen kouluterveydenhuolto

Perhekeskeinen kouluterveydenhuolto Forssan seudun terveydenhuollon ky. Perhekeskeinen kouluterveydenhuolto Loppuraportti Liitteet 48 Hanke 041/ESLK/LK/2007 1.5.2007-31.10.2009 Marke Hietanen-Peltola Arto Honkala Marika Kivimäki-Sumrein

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN MIELENTERVEYDEN EDISTÄMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ

LASTEN JA NUORTEN MIELENTERVEYDEN EDISTÄMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ 1 LASTEN JA NUORTEN MIELENTERVEYDEN EDISTÄMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ n nimi: Ryhmä: Työssäoppimisen vastaava opettaja: 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ LASTEN JA NUORTEN MIELENTERVEYDEN

Lisätiedot

Liikkuva työyhteisö kuinka voimme lisätä liikettä varhaiskasvattajan työhyvinvoinnin tueksi. Matleena Livson, asiantuntija, työyhteisöliikunta

Liikkuva työyhteisö kuinka voimme lisätä liikettä varhaiskasvattajan työhyvinvoinnin tueksi. Matleena Livson, asiantuntija, työyhteisöliikunta Liikkuva työyhteisö kuinka voimme lisätä liikettä varhaiskasvattajan työhyvinvoinnin tueksi Matleena Livson, asiantuntija, työyhteisöliikunta AKTIIVISEMPI ARKI työpajan työpohjat Nämä työpohjat on laadittu

Lisätiedot

Adoptiomaatapaamisen järjestäminen

Adoptiomaatapaamisen järjestäminen Adoptiomaatapaamisen järjestäminen 2016 Aina tulee yllätyksiä. Hyvällä suunnittelulla turvaa paljon, reagointikyvyllä ja hyvillä hermoilla pelastaa kaiken. Tekijä: Julia Kurki 2 Vapaaehtoistyö tapahtuman

Lisätiedot

PERHE LAPSEN KUNTOUTUKSEN VOIMAVARANA perhetyön ja palveluiden kehittäminen Keski-Pohjanmaan erityishuoltopiirin alueella

PERHE LAPSEN KUNTOUTUKSEN VOIMAVARANA perhetyön ja palveluiden kehittäminen Keski-Pohjanmaan erityishuoltopiirin alueella PERHE LAPSEN KUNTOUTUKSEN VOIMAVARANA perhetyön ja palveluiden kehittäminen Keski-Pohjanmaan erityishuoltopiirin alueella Kehitysvammahuolto/ Satu Seppelin-Kivelä Sisältö Sisältö 2 Lähtökohta 3 Projektin

Lisätiedot

Yksissä tuumin nuorten asumista tukemaan. - Toimintamallien ja materiaalien esittelyä

Yksissä tuumin nuorten asumista tukemaan. - Toimintamallien ja materiaalien esittelyä Yksissä tuumin nuorten asumista tukemaan - Toimintamallien ja materiaalien esittelyä Materiaalille tilausta Asumisen asioiden käsittelyyn ei ole ollut välineitä, vaikka nuorten asumisen haasteet nousseet

Lisätiedot

TYÖNOHJAUS LUOTTAMUSHENKILÖIDEN IDEN TUKENA

TYÖNOHJAUS LUOTTAMUSHENKILÖIDEN IDEN TUKENA TYÖNOHJAUS LUOTTAMUSHENKILÖIDEN IDEN TUKENA Lähtökohdat ennen kuin oli ohjattavia 2 Tavoitteena oli Selvittää miten työnohjaus tukee luottamushenkilöiden iden oppimista ja tehtävien hoitamista? Miten työnohjaus

Lisätiedot

Miten ratkaista positiivisella tavalla haastavia tilanteita? PCP Review-malli konfliktin ratkaisuna Luota muhun konferenssi 15.05.

Miten ratkaista positiivisella tavalla haastavia tilanteita? PCP Review-malli konfliktin ratkaisuna Luota muhun konferenssi 15.05. Miten ratkaista positiivisella tavalla haastavia tilanteita? PCP Review-malli konfliktin ratkaisuna Luota muhun konferenssi 15.05.2014 Annemari Merilainen-Ottridge, Principal MacIntryre Charity, UK Kun

Lisätiedot

LAPSYKE- Lasten ja nuorten psykososiaalisten erityispalvelujen seudullinen kehittäminen Lapissa - hanke

LAPSYKE- Lasten ja nuorten psykososiaalisten erityispalvelujen seudullinen kehittäminen Lapissa - hanke LAPSYKE- Lasten ja nuorten psykososiaalisten erityispalvelujen seudullinen kehittäminen Lapissa - hanke Tilannekatsaus 19.3.2009 Marja-Sisko Tallavaara 1 Konsultaatio ja videoneuvottelun käyttö Erityistyöntekijä

Lisätiedot

OSALLISENA METROPOLISSA DRAAMAN JA SOVELTAVAN TEATTERIN MENETELMIEN MAHDOLLISUUDET

OSALLISENA METROPOLISSA DRAAMAN JA SOVELTAVAN TEATTERIN MENETELMIEN MAHDOLLISUUDET OSALLISENA METROPOLISSA DRAAMAN JA SOVELTAVAN TEATTERIN MENETELMIEN MAHDOLLISUUDET Yli vuoden kansalaisnavigoinnin jälkeen on hyvä koota yhteen tähänastisia kokemuksia draaman ja soveltavan teatterin mahdollisuuksista.

Lisätiedot

Yhdessä oleminen ja kohtaaminen turvallisuutta luovana tekijänä turvallisuutta luovana Marttaliitto tekijänä ry

Yhdessä oleminen ja kohtaaminen turvallisuutta luovana tekijänä turvallisuutta luovana Marttaliitto tekijänä ry Yhdessä oleminen ja kohtaaminen turvallisuutta luovana tekijänä Yhdessä oleminen Pirkko Elomaa-Vahteristo ja kohtaaminen 21.10.2010 turvallisuutta luovana Marttaliitto tekijänä ry Pirkko Elomaa-Vahteristo

Lisätiedot

ESIINTYMINEN. Laura Elo Cambiare p. 040 748 7884 laura@johtajuustaito.fi

ESIINTYMINEN. Laura Elo Cambiare p. 040 748 7884 laura@johtajuustaito.fi ESIINTYMINEN Laura Elo Cambiare p. 040 748 7884 laura@johtajuustaito.fi Jännitys hyvä renki huono isäntä Kumpi kuvaa sinua? Jännitys auttaa minua. Jännitys lamaannuttaa ja vaikeuttaa esillä oloani. Jännitys

Lisätiedot

Kelan järjestämä kuntoutus ja lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit

Kelan järjestämä kuntoutus ja lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit Kelan järjestämä kuntoutus ja lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit Asiantuntija- ja keskustelutilaisuus narkolepsialasten vanhemmille ja aikuispotilaille 4.2.2011 Kehittämispäällikkö Tuula Ahlgren,

Lisätiedot

Vuorovaikutusta arjessa näkökulmana palaute

Vuorovaikutusta arjessa näkökulmana palaute Vuorovaikutusta arjessa näkökulmana palaute 28.5.2013 Minna Lappalainen, TtM, TRO, työnohjaaja minna.lappalainen@apropoo.fi Tavoitteena: Erilaisten näkökulmien ja työvälineiden löytäminen arjen vuorovaikutustilanteisiin:

Lisätiedot

Sinulle, joka olet kiinnostunut sijais- tai adoptiovanhemmuudesta

Sinulle, joka olet kiinnostunut sijais- tai adoptiovanhemmuudesta Sinulle, joka olet kiinnostunut sijais- tai adoptiovanhemmuudesta Toivomme, että PRIDE-valmennuksen ensimmäinen tapaaminen vastasi odotuksiasi ja rohkaistuit jatkamaan pohdintojasi. PRIDE-kotitehtävien

Lisätiedot

Johtoryhmä toimii joukkueena, kun jokainen antaa osaamisensa myös muiden käyttöön.

Johtoryhmä toimii joukkueena, kun jokainen antaa osaamisensa myös muiden käyttöön. ABB BREAKERS AND SWITCHES INNOSTAVA JOHTAMINEN Johtoryhmä toimii joukkueena, kun jokainen antaa osaamisensa myös muiden käyttöön. TALENT VECTIA 96 RENEWAL 2014 ABB BREAKERS AND SWITCHES Risto Pennanen

Lisätiedot

Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus Nuoret luupin alla Leena Haanpää ja Sanna Roos 2014

Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus Nuoret luupin alla Leena Haanpää ja Sanna Roos 2014 Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus Nuoret luupin alla Leena Haanpää ja Sanna Roos 2014 LASTEN JA NUORTEN KUULEMISJÄRJESTELMÄ Syyslukukausi Arviointi ja kehittäminen Teemojen valinta Kuntayhteistyö Etenemissuunnitelma

Lisätiedot

NEUVOLAN PERHETYÖ - VARHAISTA TUKEA PERHEILLE. Laura Pakkanen & Anna-Kaisa Utriainen Kymenlaakson ammattikorkeakoulu, sosiaaliala

NEUVOLAN PERHETYÖ - VARHAISTA TUKEA PERHEILLE. Laura Pakkanen & Anna-Kaisa Utriainen Kymenlaakson ammattikorkeakoulu, sosiaaliala NEUVOLAN PERHETYÖ - VARHAISTA TUKEA PERHEILLE Laura Pakkanen & Anna-Kaisa Utriainen Kymenlaakson ammattikorkeakoulu, sosiaaliala Monimuotoista, monimerkityksistä, arvokasta, ainutlaatuista perheiden elämää

Lisätiedot

Kurrekoti. Ammatillinen perhekoti. Ø koti seitsemälle lapselle. Ø kaksi tukiasuntoa, kun aika on kypsä omien siipien kokeiluun.

Kurrekoti. Ammatillinen perhekoti. Ø koti seitsemälle lapselle. Ø kaksi tukiasuntoa, kun aika on kypsä omien siipien kokeiluun. S Y K S Y 2 0 1 3 Kurrekoti Ammatillinen perhekoti Loistava sijainti! päiväkoti 500 m alakoulu 500 m yläkoulut 6km ja 12 km Lahti 12 km Nastola 12 km Helsinki 100 km E75 moottoritieliittymä 2 km Villähteen

Lisätiedot

Miten tukea lasta vanhempien erossa

Miten tukea lasta vanhempien erossa Miten tukea lasta vanhempien erossa Kokemuksia eroperheiden kanssa työskentelystä erityisesti lapsen näkökulma huomioiden. Työmenetelminä mm. vertaisryhmät ja asiakastapaamiset. Eroperheen kahden kodin

Lisätiedot

Laatua ja demokratiaa palveluihin kansalaisosallistumisella

Laatua ja demokratiaa palveluihin kansalaisosallistumisella Laatua ja demokratiaa palveluihin kansalaisosallistumisella Valtakunnalliset päihde- ja mielenterveyspäivät, Tampere 11.10.11 Aila-Leena Matthies Asiakasosallisuus kansalaisosallistuminen Orastava demokratisoitumisliike

Lisätiedot

Järjestötoimintaan sitoutumisen haasteet ja mahdollisuudet

Järjestötoimintaan sitoutumisen haasteet ja mahdollisuudet Järjestötoimintaan sitoutumisen haasteet ja mahdollisuudet Sanoista tekoihin tavoitteena turvalliset, elinvoimaiset ja hyvinvoivat alueet seminaari 16.-17.2.2011 Tutkimuksen puheenvuoro Arjen turvaa kylissä

Lisätiedot

Elävä opetussuunnitelma Miten lapsen oppimissuunnitelma rakentuu varhaiskasvatuksen ja alkuopetuksen arjessa?

Elävä opetussuunnitelma Miten lapsen oppimissuunnitelma rakentuu varhaiskasvatuksen ja alkuopetuksen arjessa? Elävä opetussuunnitelma Miten lapsen oppimissuunnitelma rakentuu varhaiskasvatuksen ja alkuopetuksen arjessa? Mervi Hangasmaa Jyväskylän yliopisto Kokkolan yliopistokeskus Chydenius Kasvatustieteen päivät

Lisätiedot

Tulevaisuuden kunta? Havaintoja kuntauudistusten valmisteluprosessien arvioinnista ARTTU2-tutkimusohjelmassa

Tulevaisuuden kunta? Havaintoja kuntauudistusten valmisteluprosessien arvioinnista ARTTU2-tutkimusohjelmassa Tulevaisuuden kunta? Havaintoja kuntauudistusten valmisteluprosessien arvioinnista ARTTU2-tutkimusohjelmassa Kuntatalous ja -johtaminen murroksessa -aluetilaisuus Kuntalaki -kiertue 27.1.2015 Rovaniemi

Lisätiedot

Nuoret luupin alla 2012 katsaus turkulaisten 6.- ja 9.-luokkalaisten vapaa-aikaan. Leena Haanpää Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus, TY

Nuoret luupin alla 2012 katsaus turkulaisten 6.- ja 9.-luokkalaisten vapaa-aikaan. Leena Haanpää Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus, TY Nuoret luupin alla 2012 katsaus turkulaisten 6.- ja 9.-luokkalaisten vapaa-aikaan Leena Haanpää Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus, TY Turku 11.9.2014 NUORET LUUPIN ALLA Tuottaa tutkimustietoa lasten

Lisätiedot

7/22/2013. Palautetta kokonaistyöskentelystä. Taustaa palautelomakkeista: Asiakkaiden kokemuksia lastensuojelusta ja Empusta

7/22/2013. Palautetta kokonaistyöskentelystä. Taustaa palautelomakkeista: Asiakkaiden kokemuksia lastensuojelusta ja Empusta Taustaa palautelomakkeista: Lastensuojelun ja Empun yhteistyön arviointia Asiakkaiden kokemuksia lastensuojelusta ja Empusta Tuija Sane & Marjaana Hänninen Asiakkailta yhteensä 5 palautelomaketta: 3 koko

Lisätiedot

MINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN

MINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN MINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN Tähän vihkoon on koottu kysymyksiä, jotka auttavat sinua miettimään omaa vointiasi. Vihkon kysymykset auttavat sinua myös miettimään, millaista apua

Lisätiedot

Eron jälkeinen isyys. Ilmo Saneri isätyöntekijä Isyyden Tueksi hanke

Eron jälkeinen isyys. Ilmo Saneri isätyöntekijä Isyyden Tueksi hanke Eron jälkeinen isyys Ilmo Saneri isätyöntekijä Isyyden Tueksi hanke Annankatu 16 B 28 00120 Helsinki puh: (09) 6126 620 miessakit@miessakit.fi www.miessakit.fi Miessakit ry miehiä tukevaa hyvinvointityötä

Lisätiedot

Lastensuojelun tehostettu perhetyö LASTEN KASTE 2014 2016, Lapin osahanke, Ranuan kunnan kehittämispilotti

Lastensuojelun tehostettu perhetyö LASTEN KASTE 2014 2016, Lapin osahanke, Ranuan kunnan kehittämispilotti Lastensuojelun tehostettu perhetyö LASTEN KASTE 2014 2016, Lapin osahanke, Ranuan kunnan kehittämispilotti Ranuan kunnan kuntastrategia: hyvinvoiva kuntalainen, laadukkaat lähipalvelut Riskittömin perhekuntoutus

Lisätiedot

MILLAINEN VÄKI TÄÄLLÄ TÄNÄÄN PAIKALLA?

MILLAINEN VÄKI TÄÄLLÄ TÄNÄÄN PAIKALLA? MIKÄ NUORTA AUTTAA? MILLAINEN VÄKI TÄÄLLÄ TÄNÄÄN PAIKALLA? KUN ITSE OLIN NUORI? KUINKA MONI KÄYNYT ITSE TERAPIASSA TAI SAANUT APUA? Innostunut, olen mukana kaikessa ikä Teen työni hyvin, ei muuta Oven

Lisätiedot

Kiitos, että sain tulla mukaan hienoon tapahtumaanne. Päivien teemat: oikeus omiin vahvuuksiin ja haaveista totta, ovat meille kaikille tärkeitä.

Kiitos, että sain tulla mukaan hienoon tapahtumaanne. Päivien teemat: oikeus omiin vahvuuksiin ja haaveista totta, ovat meille kaikille tärkeitä. Peruspalveluministeri Susanna Huovinen LUOTA MUHUN -konferenssi 14.-15.5.2014 Helsinki Congress Paasitorni Järjestäjä Kehitysvamma-alan neuvottelukunta yhdessä alan järjestöjen kanssa Ke 14.5.2014 klo

Lisätiedot

Turtolan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Turtolan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Turtolan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma YHTEYSTIEDOT Turtolan päiväkoti Turtolantanhua 3, 33710 Tampere Johtaja Tiina Orimus Varajohtaja Satu Rekilä p.040 5052440 Lukonmäen päiväkoti p. 040-7040663

Lisätiedot

Lähellä perhettä Varhaiskasvatuksen perheohjaus Liperissä. Liperin kunta

Lähellä perhettä Varhaiskasvatuksen perheohjaus Liperissä. Liperin kunta Lähellä perhettä Varhaiskasvatuksen perheohjaus Liperissä Liperin kunta Asukasluku: asukkaita 12 286 (tammikuu 2012) Taajamat: Liperi, Viinijärvi, Ylämylly Lapsia päivähoidossa yht. n. 600 lasta Päiväkodit:

Lisätiedot

Asiakaslähtöisen potilasturvallisen hoidon toteuttamisen haasteet

Asiakaslähtöisen potilasturvallisen hoidon toteuttamisen haasteet Asiakaslähtöisen potilasturvallisen hoidon toteuttamisen haasteet Anne Kanerva Kliinisen hoitotyön asiantuntija, TtM Keski-Suomen sairaanhoitopiiri, psykiatrian toimialue Asiakaslähtöisyys Asiakas ainoa

Lisätiedot