Ainutlaatuinen kaukopartiodokumenttielokuvan ensi-ilta Paisuan Ahteelassa

Transkriptio

1 Ryhmä Pieninkä Lisätietoja: Tauno Oksanen puhelin: , sähköposti: Ari Komulainen puhelin: , sähköposti: Ainutlaatuinen kaukopartiodokumenttielokuvan ensi-ilta Paisuan Ahteelassa Paisuan Ahteelan esitetään (Os. Paisuantie 219, Sonkajärvi) kello alkaen dokumenttielokuva Kohtalokas kaukopartio Rukajärven suunnalla Esitys on dokumenttielokuvan ensi-ilta yleisölle ja elokuvan pituus on noin 40 minuuttia. Elokuvan esittelee ennen esitystä sotahistorioitsija, rajakapteeni evp. Tauno Oksanen. Oksanen kertoo elokuvan päätyttyä 14.Divisioonan Kaukopartio-osaston partioinnista Rukajärven suunnalla. Tauno Oksanen on laajasti perehtynyt kenraalimajuri Erkki Raappanan johtaman 14.Divisioonan taistelutoimiin Rukajärven suunnalla jatkosodan vuosina. Miksi ensi-ilta Paisuan Ahteelassa? Dokumenttielokuvan yksi päähenkilö, sissialikersantti Väinö Väänänen oli kotoisin Varpaisjärveltä ja asui heti sodan jälkeen myös Sonkajärvellä. Näin Ahteela on erinomainen paikka esittää dokumenttielokuva. Dokumenttielokuva KOHTALOKAS KAUKOPARTIO Rukajärven suunnalla 1944 Elokuva kertoo Rukajärven suunnalla heinäkuussa 1944 tehdystä 14.Divisioonan kaukopartioosaston partion epäonnisesta partiomatkasta ja sissialikersantti Väinö Väänäsen uskomattomasta pelastautumisesta lähes varmasta tuhosta. Elokuva perustuu tarkkaan historiantutkimukseen, jossa on käytetty hyväksi Kansallisarkiston dokumentteja, veteraanien haastatteluja ja jälkipolville kerrottua muistitietoa. On syytä olettaa,

2 että tapahtumat Pieningän salon Vienan puoleisessa erämaassa menivät elokuvassa kerrotulla tavalla. Ryhmä Pieningän jäsenillä ei ole tietoa, että vastaavaa kaukopartiotoiminnasta kertovaa ja tarkasti tositapahtumiin perustuvaa dokumenttielokuvaa olisi aiemmin tehty. Elokuvan materiaali kuvattiin pääosin Patvinsuon kansallispuiston maastoissa heinäkuussa 2017 ja elokuvaan oleellisesti kuuluvat taistelukohtaukset Tainovaaran ampumaradalla elokuun alussa samana vuotena. Editointityö tehtiin syksyn 2017 ja talven aikana Reijo Väisäsen toimesta ja elokuvan pituus on noin 40 minuuttia. Oksanen ja Komulainen ovat parasta aikaa kirjoittamassa historiatutkimukseen ja laajaan lähdeaineistoon perustavaa kirjaa partio- ja tiedustelutoiminnasta Rukajärven suunnalla, työnimeltään: Raappanan tiedustelijat. Kaukopartioinnista on kirjoitettu läjä päin kirjoja, jotka ovat pääosin seikkailukertomuksia ja jotka perustuvat pääosin kirjoittajien mielikuvitukseen. Tuleva kirja kertoo 14.Divisioonan kaukopartio-osaston suorittamasta partiotoiminnasta Rukajärven suunnalla, sen saavuttamista tiedustelutuloksista ja vaikutuksesta suunniteltuihin operaatioihin. Kirjassa esitellään myös laajemmin tiedustelun kehittyminen, sen vaikutukset ja tiedon kulku. Lisäksi esittelyssä on muutamia Päämajan kaukopartio-osasto Marttinan ( alkaen 3./Er.P 4) tekemiä partioita Rukajärven suunnalta, koska ne hyödyttivät omalta osaltaan myös 14.DE:n tiedustelutoimintaa. Elokuvassa esiteltävä partio on kirjassa yhtenä esimerkkinä siitä, kun partiotehtävän suoritus epäonnistuu partion jouduttua vihollisen NKVD:n alaisten rajajoukkojen vahvan selustan varmistuksen tuliylläköön, jopa useampaan kertaan. Kaukopartio-osasto koki tässä partiossa partiotoimintansa raskaimmat tappionsa koko sodan aikana. Kirja on tarkoitus saada valmiiksi loppuvuodesta Kirja ja dokumenttielokuva muodostavat dokumenttipohjaisen kokonaisuuden ja yhteneväisen kertomuksen partiotoiminnasta Rukajärven suunnalla jatkosodan vuosina Lisätietoa KOHTALOKKAASTA KAUKOPARTIOSTA 14.Divisioonan kaukopartio-osaston partiomiehistä koottiin miehinen (2 upseeria 14 aliupseeria 44 miestä) kaukopartio ja sen päätehtävä oli vanginsieppaus Lehdon ja Tunkuan väliseltä tieosuudelta, Shangjärven lounaispuolelta. Partion johtajana toimi Kaukopartio-osaston päällikkö, luutnantti Pentti Koski ja varajohtajana, luutnantti Keijo Vainio. Partio lähti suorittamaan partiotehtäväänsä etuvartiokomppanian 3./JR 52:n komentopaikka Erkistä ja siirtyi kenttävartiolinjan itäpuolelle puolenyön aikaan aliupseerivartio Kyröstä, joka sijaitsi Puglijärven luoteispäässä. Puglijärvelle on matkaa Rukajärven kauppalasta kuten suomalaiset kylää sota-aikaan nimittivät 14 kilometriä luoteeseen. Partio aloitti etenemisen pääsuuntana itä. Partio lepäsi Vuorijärven lähellä kello välisen ajan, jonka jälkeen marssi jatkui noin puolentoista kilometrin päähän Kompakkajoesta. Sinne saavuttiin kello ja paikalla levättiin päivä kello saakka.

3 Partio ylitti Kompakkajoen koplukalla 5.7. iltamyöhällä. Vihollinen partioi ja varmisti joen molemmilla puolilla ja Kosken partio havaittiin. Partio jatkoi matkaansa Venjärven ja Kelevaaran väliselle tielle. Tässä erosi vääpeli Jussi Vähäniityn osapartio omille tehtävilleen Venjärven kylän alueelle. Tämän partion vahvuus oli kaksi ryhmää. Tehtävinä olivat vangin sieppaus ja harhauttaminen pääpartion tukemiseksi. Pääpartio jatkoi marssiaan kello saakka, jonka jälkeen se asettui lepäämään erään pienen lammen lähelle Bohtajoen itäpuolelle. Partio jatkoi jälleen illalla kello matkaansa. Partio joutui Rigopurolla kello taisteluun venäläisten kenttävartion miehistön kanssa. Kenttävartio sijaitsi noin puolitoista kilometriä Tungutjoen länsipuolella Rigolammen luoteiskulmassa. Venäläiset olivat asemissa Rigopuron länsipuolen kannaksella ja tulenavaus tapahtui samanaikaisesti. Taistelun kestäessä vihollinen pyrki saartamaan partion, jolloin oli pakko irtautua. Irtautumisvaiheessa haavoittui alikersantti Väinö Väänänen selkään, halvaantuen vyötäröstä alaspäin. Samassa tilanteessa pudotti radiomies reppunsa ja partio menetti ainoan radionsa, joten sillä ei ollut enää yhteyttä omiin joukkoihin. Venäläiset aloittivat takaa-ajon. Partio kuljetti liikuntakyvytöntä Väänästä ja jälkipartio jarrutteli takaa-ajavia vihollisia. Noin kilometrin kuljettuaan partio asettui väijytykseen ja syntyneessä taistelussa ammuttiin ainakin neljä vihollista ja jälkeä seuraava sotakoira. Kersantti Moilanen haavoittui tulitaistelussa käteen, mutta pystyi kulkemaan partion mukana. Tämän taistelun aikana takamaastossa rakennettiin Väänäselle paarit. Lähestyttäessä raskaan, yli 25 kilometrin marssin jälkeen uudelleen Kompakkajokea, noin puolitoistakilometriä Hiisijärvestä pohjoiseen, luutnantti Koski lähetti tiedustelupartion. Se kuuli ja havaitsi vihollisia joen länsipuolella. Partio suuntasi Kompakkajoen suunnassa pohjoiseen ja yritti seuraavaksi joen ylitystä läheltä Kompakkajärveä, mutta joka kohdassa havaittiin vihollisia. Havaittiin myös noin joukkueen vahvuinen vihollisosasto, joka tuli joen yli sen itäpuolelle. Tässä vaiheessa Koski käski joen ylityksen samasta paikasta ja samalla koplukalla, millä tultiin menomatkalla joen yli, vaikka partiomiehet varoittivat johtajaa uhkayrityksestä. Kaksi ryhmää ylitti joen ja lähti varmistamaan pääpartion ylitystä kello vihollinen avasi tulen kankaan reunasta. Tunnustelija, rajajääkäri Kaukotie kaatui. Koski lähetti koplukalla apuvoimia joen länsirannalle. Vihollinen ampui tässä vaiheessa joelle ja koplukka hajosi. Tilanteessa alikersantti Pulli ja rajajääkäri Myllynen hukkuivat sekä korpraali Heikkinen haavoittui käsivarteen. Partio irtautui joelta kohti itää varmistamatta joen länsipuolella olevien ryhmien tilannetta. Länsipuolella olleiden varmistusryhmien miehet yrittivät palata joen itäpuolelle pääpartion mukaan. Kompakkajoen itäpuolelle pääsi lopulta 13 miestä. Yhteyttä pääpartioon ei enää saatu, eikä varmistusta löydetty tai mitään viestiä ollut pääpartion paikalla. Osasto lähti pyrkimään omalle kenttävartiolinjalle korpraali Savolaisen johdolla Kompakkajärven kautta. Venäläisiä kohdattiin vähän väliä ja ylitettiin myös rakenteilla oleva tieura. Tämä oli myöhemmin venäläisten hyökkäystie Tahkokoskelle. Osasto yritti aamuyöllä Matalajärven pohjoispuolitse kohden omaa kenttävartiota, mutta törmäsi aina viholliseen. Uusi yritys tehtiin järven eteläpäästä. Vihollinen ampui ja ajoi takaa. Tilanteessa jäivät vangeiksi korpraali Savolainen haavoittuneena sekä rajajääkäri Vallius ja jääkäri Huttunen. Jääkäri Timonen kaatui tulituksessa. Loput yhdeksän miestä pääsivät puolen päivän maissa aliupseerivartio Kallioon.

4 Luutnantti Kosken johtama pääpartio pyrki nopeasti pois kuoleman joelta ja ryssiä kihisevältä alueelta kohti itää, alikersantti Väänästä paareilla kantaen. Kymmenen kilometrin raskaan marssin jälkeen vasta pysähdyttiin kello lähellä Venjärven Kelevaaran tietä, Kelejärven lounaispuolella. Samalla tehtiin suunnitelma paluureitistä omille linjoille. Päätökseksi tuli Tungutjärven kierto pohjoisen kautta, pituudeltaan yli 100 kilometriä. Haavoittunutta ja liikuntakyvytöntä Väänästä ei voitu ottaa mukaan raskaalle marssille. Väänänen kätkettiin kuusen juurelle juuri ennen pitkälle marssille lähtöä myöhempää noutoa varten. Kätkemisaika on noin puolen päivän aikoihin. Partio lähti eteenpäin kello Väänäsen jäädessä kätköön paareille. Pääpartio, yhteensä nyt 24 miestä, aloitti vaiherikkaan Tunkuanjärven kierron. Se kohtasi jatkuvasti venäläisten jotoksia ja törmäsi kerran partioonkin. Tilanteessa ei kuitenkaan syntynyt tulitaistelua. Partio pääsi omille linjoille kenttävartio Esteeseen klo Kyseinen kenttävartio sijaitsi Talkkunaselän ja Tervajärven kannaksella. Kapteeni Mirhola 3./JR 52:n päällikkö, on ilmoittanut kello 09.35, että jälleen yksi Kosken partion mies oli saapunut omille linjoille EVK 1:n (Etuvartiokomppania) alueella. Todennäköisin paluukohta on lähtöpaikka, aliupseerivartio Kyrö. Näin palasi noin neljä tuntia ennen pääpartiota lähes kuolemaantuomittu alikersantti Väänänen omin voimin takaisin lähes 40 kilometrin matkan vihollisia väistellen. Väänänen toimitettiin Tiiksan kenttäsairaalaan ja sen jälkeen sotasairaalaan Lieksaan. Siellä venäläisen konepistoolin luoti poistettiin hänen selästään. Luoti on muistona hänen lapsillaan. Väänänen ei halunnut kaikkien näiden kokemuksienkaan jälkeen huolestuttaa omaisiaan. Hän kirjoitti kenttäsairaalasta 12. päivänä heinäkuuta 1944 seuraavan kirjeen: Nytpä laitan pikku lapun sinne kotia, täällä kun tämä osote tuli vaihtumaan. Nyt ei tarvihe laittaa minulle pakettia lähiaikoina sillä osote voi vieläkin muutella ja minä kirjoittelen nyt aina kun tietän minnekkä päin joutuu. Sain nimittäin pikku naarmun takapuoleeni ja jouvun nyt sitä sairastamaan. Mutta se on niin pieni vika että tuskin antavat toipumislomaakaan vaan jos hyvä tuuri sattui niin voivat antaakin. Voimakastahtoinen ja elämännälkäinen alikersantti parani vammastaan täydellisesti ja pystyi aloittamaan raskaat maatalon työt heti sodan jälkeen. Luutnantti Pentti Koski johti vielä yhden kaukopartion elokuun lopulla ja 14.Divisoonan tiedusteluosastoa sodan loppuun saakka. Osasto joutui tavalliseksi jalkaväkiyksiköksi alistettuna ankariin Ontrosenvaaran Tahkokosken taisteluihin elokuun alussa ja irtautui aselevon jälkeen Tahkokoskelta viimeisenä suomalaisena joukkona 19. päivänä syyskuuta JR 52:n kolmannen komppanian partio nouti Matalalammen lähellä kaatuneen jääkäri Timosen ruumiin omalle puolelle toimitettavaksi kotiseurakunnan sankarihautausmaahan. Kompakkajoella kaatunut rajajääkäri Kaukotie sekä hukkuneet rajajääkäri Myllynen ja alikersantti Pulli jäivät sinne. Ei ollut enää mahdollisuutta etsiä ja noutaa heidän ruumiitaan pois, joten heidät siunattiin kentälle jääneinä. Sotavangeiksi jääneet korpraali Savolainen, rajajääkäri Vallius ja jääkäri Huttunen palautettiin Suomeen keväällä 1945.

5 Kohtalokas kaukopartio oli lopulta päättynyt! Alikersantti Väinö Väänäsen pelastautuminen lähes varmasta tuhosta on erinomainen näyte suomalaisen sotilaan neuvokkuudesta, sisusta ja periksiantamattomuudesta lähes toivottomassa tilanteessa. Kaukopartio Kosken tappiot kaatunutta 2 hukkunutta 3 sotavankia 4 haavoittunutta Luutnantti Pentti Kosken johtaman pääpartion kulkema kokonaismatka vihollisen alueella 210 kilometriä. Partio kuljetti alikersantti Väänästä paareilla 50 kilometriä. Alikersantti Väänäsen paluumatka haavoittuneena 39 kilometriä. Pääpartion Tungutjärven kiertomatkan pituus 106 kilometriä. Korpraali Savolainen, rajajääkäri Vallius ja jääkäri Huttunen jäivät vangiksi Matalalammella, kuljettuaan Kompakkajoelta 34 kilometriä. Korpraali Savolaisen johtamasta ryhmästä vihollisen varmistuksen läpi päässeiden 9 miehen paluumatkan pituus 37 kilometriä. Vääpeli Vähäniityn johtaman kahden ryhmän erikseen kulkema reitti 51 kilometriä.