Jännittävin sotaelämykseni

Koko: px

Aloita esitys sivulta:

Download "Jännittävin sotaelämykseni"

Riikka Nieminen
9 vuotta sitten
Katselukertoja:

1 Jännittävin sotaelämykseni LAURI TÖRNI: ASEVELI , 20 v. Juhlajulkaisu Brother in Arms, New York Jatkosota Ontajärvi, Itä-Karjala, Maaliskuu1943 Korpraali Fagerström kotimatkalla Raumalle 1

Viiden aikaan aamulla, saavuimme linjalle, jossa vihollisen puhelinjohto kulki 800 metrin päässä sijaitsevaan tukikohtaan. Joukkomme oli siksi uupunut, että välitönta hyökkäystä ei voinut ajatella.

Tämä lepomme keskeytyi kuitenkin sen iohdosta, että vihollisen suunnalta kajahtivat aamuyöstä kiivaat konekiväärilaukaukset.

Partiosta, jossa oli kaikkiaan kuusi miestä, viisi kaatui ja kuudes, joka oli pahasti haavoittunut, joutui vangiksemme.

2 Viiden aikaan aamulla, saavuimme linjalle, jossa vihollisen puhelinjohto kulki 800 metrin päässä sijaitsevaan tukikohtaan. Joukkomme oli siksi uupunut, että välitönta hyökkäystä ei voinut ajatella. Vetäydyimmekin tämän vuoksi tiheän metsikön suojaan, jossa otimme puolentoista tunnin levon. Tämä lepomme keskeytyi kuitenkin sen iohdosta, että vihollisen suunnalta kajahtivat aamuyöstä kiivaat konekiväärilaukaukset. Vartiomiehemme olivat yllättäneet vihollisen partion tämän lähestyessä linjojamme. Partiosta, jossa oli kaikkiaan kuusi miestä, viisi kaatui ja kuudes, joka oli pahasti haavoittunut, joutui vangiksemme. Vihollispartion tuhosta oli se ikävä seuraus, etta laukausten vaihto hälytti vihollisen valmiustilaan. Tukikohdasta ammutut valoraketit, jotka osoittivat meihin päin, olivat ilmauksena siitä, että yllätysmomentti oli ohitettu. Eteneminen avomaastossa olisi saattanut tulla kohtalokkaaksi, joten suoranaisesta hyökkäyksestä oli luovuttava toistaiseksi. Vangilta saimme tietää, että vihollisen tukikohdassa oli 300 miestä ja että tukikohtaa ympäröi kilometrin levyinen miinakenttä. Tukikohdassa oli myöskin ainakin kaksi 7,6 cm kenttakanuunaa ja kaksi ilmatorjuntatykkiä. Nämä tiedot olivat tärkeitä vastaista hyökkäystä suunnitellessamme. Siirtyessämme takaisin alkuperäiseen omaan tukikohtaamme miinoitimme kuitenkin tarkoin latumme. Siitä oli meillä suoranaista hyötyä, sillä meitä takaa ajamaan lähetetty vihollisosasto joutui paukahduksista päättäen antamaan aika raskaan veron lanka- ja polkumiinoillemme. Vihollissotilaat eivät tietenkään hiihtotaidossa olleet meikäläisten veroisia. Ajan voittamiseksi ja helpomman etenemisen takaamiseksi niillä oli suuri kiusaus käyttää avattuja latuja. Tässä lieneekin selitys vihollisen yritykseen edetä raskaista tappioista huolimatta. Muutamien päivien kuluttua ylitimme vihollislinjat samalla kohdalla kuin edelliselläkin kerralla. Osastomme tehtäväksi tuli nyt lähestya tukikohtaa lännesta päin. Kello 3.40 aamuyöstä saavutimme miinakentän ulommaisimman rajan. Ensimmäinen tehtävämme oli raivata 30 metrin levyinen aukko miinakenttään. Tämä ei ollut suinkaan erikoisen vaikeata, sillä vihollisen miinat oli asetettu viime retkemme jälkeen eikä lumi ollut ehtinyt niitä tyystin peittää. Eteneminen tapahtui suunnitelman mukaisesti noin 100 metrin päähän vihollisen piikkilankaesteistä. Miinakentan tiivistyessä lähempänä vihollisen asemia syvälle upotettuja miinoja oli vaikeata keksiä. Neljä miestä komppaniastamme sai tällöin surmansa ja kolme haavoittui. Miinojen laukeamisessa oli pahin se seikka, että vihollinen ehti jälleen tarpeeksi 3

3 ajoissa huomata aikeemme. Valosignaalit halkoivat jälleen ilmaa, ja samassa alkoi vihollinen tulittaa meitä. Tuli oli kuitenkin epätasaista ja epätarkasti suunnattua osoittaen hermostumisen merkkejä eikä se toistaiseksi ollut aiheuttanut meille mitään tappioita. Kun meillä ei ollut käytettävissämme keinoja leveän miinakentän tuhoamiseksi emmekä me tahtoneet turhaan menettää miehiämme tällaisessa yrityksessä, meidän oli jälleen suoritettava strateginen osastomme siirto. (Mistään suoranaisesta perääntymisestä ei ollut kysymys, koska olimme edelleenkin oikeastaan vihollisen selustassa.) Kaatuneemme ja haavoittuneemme me sijoitimme mukanamme oleviin pulkkiin ja uudeksi marssisuunnaksemme tuli Ontajarven rannalla oleva niemi. Asetuttuamme asemiin meidän ei tarvinnut odottaa kauan, kun vihollisen meitä vastaan lähettamä osasto oli jo kintereillämme. Annoimme vihollisen etummaisten osastojen edetä tasollemme ja edelleen mitään huomaamatta ohitsemme. Vasta kun vihollisen pääosasto oli saapunut leveänä rintamana tuliputkiemme lähettyville, annoin määräyksen tulen avaamisesta. Yllätyksemme oli täysin onnistunut ja vihollista tuntui kaatuvan kuin kuloheinää ainakin. Taistelun riehuessa kiivaimmillaan toi eräs partiomiehistä minulle tiedoituksen, että vahva vihollisosasto oli lähestymässä idän puolelta nientämme. Määräsin sijaiseni jatkamaan taistelua ja otin mukaani lähetin seka kahdeksan miestä estämään vihollisen "maihin- nousua". Koetimme saavuttaa niemen toisen rannan ennen vihollista, mutta perille päästyämme se on ehtinyt jo pureutua rantaan. Hiihtäessäni jouduin 10 metriä muitten edelle ja yrittäessäni nousta rinnettä ylös jouduin suoranaiseen käsirysyyn kahden ryssän kanssa. Sain kaadetuksi molemmat kumoon... heidän aseensa irtosivat vaistomaisesti pudoten lumeen... itsekin olin välillä hangessa... päästyäni kuitenkin jaloilleni sain otteen suomalaisesta konepistoolistani, joka teki lopusta selvän. Selviydyttyäni näistä kahdesta, suuntasin tulen muihinkin lähellä oleviin vanjoihin, mutta nyt jouduin itsekin niin kovan tulituksen kohteeksi, että minun oli haettava hangesta turvaa. Hankeen kaivautuessani konepistoolini tärähti lumen alla olevaan kantoon ja joutui epäkuntoon. Sen mekaaniset osat eivat liikkuneet eteen eivätkä taakse ja hetkellä, jolloin olin melkein yksin vihollisen ympäröimanä. Minun ei auttanut muuta kuin kaivaa käsilläni hankeen ryömimispolku kahden kaatuneen ryssän luokse ja rakentaa siihen suoja- ja ampuma-asema. Ryhmäni oli kaivautuneena jonkin etäisyyden päässä takanani, tulittaen vihollista sen kuin kerkesi. Pieni ryhmämme taisteli tosiaankin sinnikkäästi, mutta vihollisen valtava ylivoima teki ryhmämme haavoittumisten ja kaatumisten kautta taistelukelvottomaksi. 4

4 Tassä yhteydessä kerrottakoon tapaus korpraali Fagerströmin kaatumisesta. Tämä, merimies siviiliammatiltaan, oli ottanut osaa useihin partioretkiin. Kuultuaan ryhmämme vaaranalaisesta asemasta, hän huusi sijaiselleni: "Komppanian päällikkö tarvitsee apuamme. Minä järjestän asian." Kun hän sitten saapui avuksemme, tilanteen vakavuus ei tuntunut häntä lainkaan peloittavan. Yksin hän uskaltautui hyökkäykseen 60-miehen vahvuista vihollisosastoa vastaan. Hän sai kaadetuksi kaksi ryssää, lisäksi pahasti haavoitettua kahta, mutta sitten olivatkin hänen panoksensa lopussa. Yrittäessään vaihtaa makasiinia hän sai osuman rintaansa ja päähänsä, vihollisen konepistoolista. Nain kaatui eräs komppanian parhaista sotilaista. Tämä on vain eräänä osoituksena siitä taistelumielestä, joka vallitsi miehistössämme. Fagerströmin yksinhyökkäys, minun kolme käsikranaattiani ja haavoitettujen ryhmäni sotilaitten tuli sai vihollisen etenemisen sikäli viivästetyksi, että sijaiseni saattoi lähettää joukkueen avukseni. Nyt tuli vihollisosastolle kuumat oltavat ja sen oli lähdettävä pakosalle. Se jätti kentälle 22 kaatunutta ja yhden haavoittuneen. Komppaniani varsinaisella lohkolla vihollisen tappiot nousivat 53 kaatuneeseen ja 4 pahasti haavoittuneeseen. Vertailun vuoksi mainittakoon, että omat tappiomme olivat kaikkiaan 3 kaatunutta ja yhdeksän haavoittunutta. Tehtävämme ei päättynyt suinkaan vielä tähän. Ennen kuin jätimme vihollismaaston tarkoituksemme oli tuottaa sille niin paljon vahinkoa kuin suinkin. Paluuretkemme suunniteltlin tämän vuoksi noudattamaan toista tietä kuin tulomatkamme. Osastomme hajoitettiin pienempiin yksikkoihin ja kullekin niistä määrättlin oma tehtävänsä. Paluumatkalla tapasimme muiden muassa alasammutun suomalaisen lentokoneen. Poistimme siitä kaikki arvokkaimmat osat ja sen jälkeen miinoitimme sen ja sen ympäristön. Eräs toinen osastomme tuhosi taas paluumatkallaan vihollisen ammus-, bensiini- ja muonavaraston, asepajan, pani tuleen taloja ja hevostalleja, tuhosi erään rautatieaseman sekä useita siltoja. Tällä osastolla olivat tosin huomattavat omatkin tappiot. Ylittäessämme paluumatkalla Ontajärven, jonka rannat olivat vihollisen hallussa, meille luvattiin radioteitse hävittäjäkoneemme tuki. Sovittuna merkkinä lentokoneelle oli sauvojen heiluttaminen päitten yläpuolella. Edetessämme seuraavana päivänä jään ylitse toivat idästa päin palaavat tiedoituskoneemme meille iloisen sanoman. Matalalla lentäen ne pudottivat meille merkkipistoolin, johon oli kiinnitettyna tiedoitus siitä, että omat hävittäjämme olivat tuhonneet samana päivänä 7 vihollisen lentokonetta. Sanoma päättyi tiedoitukseen: "Kaikki selvää, me palamme tukikohtaamme." 5

5 Saavutettuamme omat kenttäasemamme miehistömme määrättiin lepäämään. Me saimme kuitenkin jäädä toistaiseksi uuden rajalinjamme turvaksi siltä varalta, etta vihollinen lisäisi partiotoimintaansa. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Vihollinen päätteli kai rajajääkäriemme saaneen tuntuvaa vahvistusta, koska oma partiotoimintamme oli vastaavasti vilkastunut. Lasse Törni. Mainittakoon tässä yhteydessä vielä sellainenkin seikka, että allaolevissa kuvissa vasemmalla ylhäällä näkyvä, aikansa edistyksellisin suomalainen kaukopartioradio KYYNEL vaikutti myöhemminkin Lasse Törnin kohtaloihin Pentagonissa Yhdysvalloissa tekstistä tarkemmin ilmenevällä tavalla: 6

Samankaltaiset tiedostot

3./JR25 SOTAPÄIVÄKIRJA KUHMON RINTAMALTA

3./JR25 SOTAPÄIVÄKIRJA KUHMON RINTAMALTA Alkuperäisestä sotapäiväkirjasta luettavaan muotoon muokannut Matti Halonen 2014 1/4 P 3563 3./JR 25 SOTAPÄIVÄKIRJA 4.2.1940 27.3.1940 Lähestyessä kranaattituli