Turun kaupunkistrategian seuranta KAUPUNKISTRATEGIAN SEURANTA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Turun kaupunkistrategian seuranta KAUPUNKISTRATEGIAN SEURANTA"

Transkriptio

1 2029 Turun kaupunkistrategian seuranta Hyvinvoinnin ja aktiivisuuden indikaattorit Kilpailukyvyn ja kestävän kasvun indikaattorit KAUPUNKISTRATEGIAN SEURANTA

2 Hyvinvointia ja aktiivisuutta kuvaavat indikaattorit Klikkaamalla indikaattorin nimeä pääset porautumaan syvemmälle tietoihin Kulttuurin harrastaminen Toimeentulotuen piirissä olevat henkilöt Liikunnan harrastaminen Kotona asuvat yli 75-vuotiaat Koulutuksen ulkopuolelle jäävien osuus Lastensuojelun avohuollollisten tukitoimien piirissä olevien osuus + Väestöryhmittäiset hyvinvointierot Yksinäisyyden kokeminen Koettu terveys Nuorisotyöttömien osuus Koettu elämänlaatu Masentuneisuus Työkyvyttömyyseläkettä saavien osuus Työttömyysaste Liikenneturvallisuus Pitkäaikaistyöttömien osuus Kelan sairastavuusindeksi Alueiden eriytyminen Rikollisuuden väheneminen Pienituloisten osuus = indikaattorin muutos edelliseen mittauspisteeseen verrattuna Lastensuojelun kustannukset Työmarkkinatuen kuntaosuus - Kilpailukyvyn ja kestävän kasvun indikaattorit KAUPUNKISTRATEGIAN SEURANTA

3 Kilpailukykyä ja kestävää kasvua kuvaavat indikaattorit Klikkaamalla indikaattorin nimeä pääset porautumaan syvemmälle tietoihin Kävelyn, pyöräilyn ja joukkoliikenteen osuus kaikista liikkumismuodoista Suomalaisten kokonaismielikuvat kaupungeista asuinpaikkoina Meriteollisuuden liikevaihto Kasvihuonepäästöjen vähentäminen Työpaikkaomavaraisuus Korkeakoulujen hakijamäärät + Muuttoliike Alueellinen BKT/asukas Lentoasemien rahtimäärät Kouluikäisten määrä Satamien matkustajaliikenne Lentoasemien matkustajamäärät Rautateiden henkilöliikenne Satamien tavaraliikenne Työllisyysaste Uusiutuvien energialähteiden osuus kaukolämmön tuotannosta Asukastiheys Työttömyysaste Väestönkasvu = indikaattorin muutos edelliseen mittauspisteeseen verrattuna Alle kouluikäisten määrä 1 hengen asuntokuntien osuus Taloudellinen huoltosuhde Rautateiden tavaraliikenne Yrittäjien mielikuvat elinkeinopolitiikasta Väestön koulutustasoindeksi Hotelliyöpymiset Työikäisten määrä Aloittaneet-lopettaneet yritykset netto Laaja asuinkuntaindeksi KV kongressien määrä ja osallistujat Väestöllinen huoltosuhde T&K menot Toimialojen henkilöstömäärät Joukkoliikenteen matkat /asukas Työpaikkojen määrä Ylemmän korkeakoulu- tai tutkijakoulutusasteen osuus Tutkinnon suorittaneiden sijoittuminen alueelle - Hyvinvoinnin ja aktiivisuuden indikaattorit KAUPUNKISTRATEGIAN SEURANTA

4 Liite 1 Kaupunkistrategian indikaattorit

5 Terveytensä vähintään hyväksi kokevien turkulaisten osuus on hieman kasvanut ,4 62,2 60,8 Maaria-Paattinen 58,4 47,5 Pansio-Jyrkkälä 48,3 64,4 Länsikeskus 60,5 62,2 Runosmäki-Raunistula 54,3 67,7 Nummi-Halinen 61,8 58,6 Varissuo-Lauste 53 63,7 Skanssi-Uittamo 66,8 67,2 Hirvensalo-Kakskerta 69,8 69,2 Keskusta 67,9 % Lähde: Alueellinen terveys ja hyvinvointi kysely ATH * ,1 72,7 66,4 65,6 62,6 68,5 0 % Suomi Helsinki Espoo Vantaa Tampere Oulu *= kaupunkien vertailuaineistossa tiedot kerätty Koettu terveys on Turussa kehittynyt hieman parempaan suuntaan ollen hieman parempi kuin maassa keskimäärin. Muihin suuriin kaupunkeihin verrattuna koettu terveys on Turussa huonommalla tasolla. Turun suuralueiden vertailussa ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia vuoteen 2010 verrattuna. Parhaimmaksi terveys koetaan Keskustan, Hirvensalo-Kakskerran sekä Nummi-Halisen suuralueilla. Pansio-Jyrkkälän suuralueella koettu terveys on selkeäsi huonompi verrattuna muihin suuralueisiin. Koettu terveys (terveytensä hyväksi tai erinomaiseksi kokevien osuus)

6 Sairastavuus on Turussa laskussa % Oulu Tampere Helsinki Vantaa Espoo Lähde: Sotkanet Jokaiselle Suomen kunnalle on laskettu Kelan rekisteritietojen avulla indeksiluku, joka kertoo, miten tervettä tai sairasta väestö on suhteessa koko maan keskiarvoon (= 100). Kuntien välisistä eroista voidaan poistaa väestön ikä- ja sukupuolirakenteesta johtuvat erot vakioimalla indeksiluvut iän ja sukupuolen mukaan. Luvut perustuvat kolmeen rekisterimuuttujaan: kuolleisuus, työkyvyttömyyseläkkeellä olevien osuus työikäisistä, erityiskorvattaviin lääkkeisiin, rajoitetusti peruskorvattaviin lääkkeisiin tai ruokavaliokorvauksiin oikeutettujen osuus väestöstä Kukin muuttujista on suhteutettu erikseen maan väestön keskiarvoon, jota merkitään luvulla 100. Sairastavuusindeksi on kolmen osaindeksin keskiarvo. Kelan ikävakioitu sairastavuusindeksi

7 Turussa itsensä yksinäiseksi tuntevien osuus on hieman laskenut Maaria-Paattinen Pansio-Jyrkkälä Länsikeskus Runosmäki-Raunistula Nummi-Halinen Varissuo-Lauste Skanssi-Uittamo Hirvensalo-Kakskerta Keskusta 6,7 7,7 5,8 7,1 10,6 10, ,4 11,9 10,6 11,3 10, ,3 9,5 11,1 13,5 13, , Lähde: Alueellinen terveys ja hyvinvointi kysely ATH ,1 10, * 8,3 9,4 10,1 10,9 10 Suomi Helsinki Espoo Vantaa Tampere Oulu *= kaupunkien vertailuaineistossa tiedot kerätty Turussa itsensä yksinäiseksi tuntevien osuus on hieman maan keskiarvoa korkeampi. Koko Suomeen ja muihin suuriin kaupunkeihin verrattuna Turussa koetaan enemmän yksinäisyyttä. Koko maan keskiarvo on noussut vuodesta 2010, kun taas Turussa kehitys on ollut päinvastaista. Vuonna 2014 eniten yksinäisiä oli keskustan alueella. Suurin negatiivinen muutos on tapahtunut Skanssi-Uittamon asukkaiden osalta ja positiivisin kehitys on Maaria-Paattisilla ja Nummi- Halisissa. Yksinäisyyden kokeminen (ATH)

8 Turussa esiintyy koko maata enemmän masennusta Maaria-Paattinen Pansio-Jyrkkälä Länsikeskus Runosmäki-Raunistula Nummi-Halinen Varissuo-Lauste Skanssi-Uittamo Hirvensalo-Kakskerta Keskusta 5,7 7,3 11,5 12,8 11,5 10,3 10,8 9,9 9, ,3 12,2 12,2 12, ,2 18, , Lähde: Alueellinen terveys ja hyvinvointi kysely ATH ,3 10, * 8 9,9 10,4 11,2 Suomi Helsinki Espoo Vantaa Tampere Oulu 8,4 Lähde: *= kaupunkien Alueellinen vertailuaineistossa terveys ja hyvinvointi tiedot kerätty kysely ATH Turussa itsensä masentuneeksi kokevien osuus on koko maan ja muiden suurten kaupunkien keskiarvoa korkeampi. Masentuneeksi itsensä tuntevien osuus on kuitenkin laskenut vuoteen 2010 verrattuna. Suuralueista Varissuo- Lausteella ja Pansio- Jyrkkälässä masentuneiksi kokevien osuus on korkeinta. Runosmäki-Raunistulassa kehitys on ollut positiivisinta verrattuna vuoden 2010 tuloksiin. Masentuneisuus (ATH)

9 Turussa liikuntaa harrastetaan maan keskitasoa enemmän Runosmäki-Raunistula Suosituksen mukaisesti kestävyysliikuntaa ja lihaskuntoharjoittelua harrastavat (%) 16,4 Maaria-Paattinen Pansio-Jyrkkälä Länsikeskus Nummi-Halinen Varissuo-Lauste Skanssi-Uittamo Hirvensalo-Kakskerta Keskusta 7,9% 8,3% 17,6% 16,6% 17,3% 20,5% 19,2% * 20,3 18,4 17,5 22,2% 22,0% 23,7% 0,0% 5,0% 10,0% 15,0% 20,0% 25,0% ,5 18,9 20,5 Suomi Helsinki Espoo Vantaa Tampere Oulu *= kaupunkien vertailuaineistossa tiedot kerätty Turussa noin joka viides harrastaa liikuntaa suositusten mukaisesti. Kuuden suurimman kaupungin joukossa turkulaiset liikkuvat neljänneksi eniten. Aluekohtaisessa vertailussa Maaria-Paattisilla ja Pansio- Jyrkkälässä harrastetaan liikuntaa huomattavasti vähemmän muuhun kaupunkiin verrattuna. Liikunnan harrastaminen (ATH)

10 Turussa kulttuuripalvelujen käyttö on hieman laskenut Kulttuuripalvelujen käyttö ,9 26, ,4 21,8 23, ,9 13, ,7 0 Vähän Melko vähän Keskimäärin Paljon Erittäin paljon Lähde: Alueellinen terveys ja hyvinvointi kysely ATH Vähän = Muutaman kerran vuodessa yhtä palvelua käyttävä Melko vähän = Kuukaudessa 1-2 palvelua käyttävä Keskimäärin = Useamman kerran kuukaudessa muutamaa palvelua käyttävä Paljon = Viikoittain useaa palvelua käyttävä Erittäin paljon = Useamman kerran viikossa useita palveluja käyttävä laisten kulttuuripalvelujen käyttö on hieman laskenut vuodesta laisista n. 45 prosenttia käyttää useamman kerran kuukaudessa jotain kulttuuripalveluja. Summamuuttujassa on huomioitu seuraavat palvelut: Museo, taidenäyttely, Kirjasto, Elokuvateatteri, Liikunta/urheilutapahtuma, Teatteri, tanssi, sirkus tai muu esitettävä taide, Klassisen tai konserttimusiikin konsertti, Kevyt musiikki/rock-konsertti, Muu kulttuuritapahtuma. Kulttuurin harrastaminen (ATH)

11 laisten elämänlaatu on parantunut Elämänlaatunsa (WHOQOL-8) keskimäärin hyväksi tuntevien osuus 2014 (%) Maaria-Paattinen Pansio-Jyrkkälä Länsikeskus Runosmäki-Raunistula Nummi-Halinen Varissuo-Lauste Skanssi-Uittamo Hirvensalo-Kakskerta Keskusta 41, ,8 53,9 54,8 55,2 55,7 52,6 58,3 56,8 62, Lähde: Alueellinen terveys ja hyvinvointi kysely ATH * ,8 54,6 53,6 52,4 56,8 Suomi Helsinki Espoo Vantaa Tampere Oulu *= kaupunkien vertailuaineistossa tiedot kerätty Turussa koettu elämänlaatu on noussut vuoteen 2010 verrattuna. Muihin suuriin kaupunkeihin verrattuna elämänlaatu Turussa koetaan hieman matalammaksi. Suuralueittain haastavin tilanne koetun elämänlaadun osalta on Pansio-Jyrkkälän ja Varissuo-Lausteen suuralueilla. Korkeimmaksi elämänlaatu koetaan Hirvensalo- Kakskerran, Länsikeskuksen ja Keskustan suuralueilla. Koettu elämänlaatu (ATH)

12 Työttömyys on laskenut kaikilla pienalueilla, mutta aluekohtaisia eroja on Seuraava Varissuo Pansio Länt. Pansio It. Lauste Halinen Härkämäki-Jyrkkälä Asuin-Runosmäki Mäntymäki Asuin-Perno Harittu Kohmo Paaskunta Iso-Heikkilä Länt. Ruohonpää Länt. Ilpoinen Länsi-Maaria-Jäkärlä Itäranta Kakola Länsinummi Verkatehdas VI Pohjola Kurala Kärsämäki Et. Pääskyvuori Luolavuori It. Itäharju Nättinummi Vasaramäki Ursininkatu Pohj. Länsiranta Haarla Uittamo Asuin-Räntämäki Port Arthur Luolavuori Länt. Rauhankatu VII Kauppatori VI Nummenmäki Vartiovuori II Martti IV Samppalinna III Sirkkala I Yo-kylä Moisio-Kanervamäki ennakkotieto Tarkastelussa mukana yli sadan työttömän pienalueet Vuoden 2017 lopussa korkeimman työttömyysasteen pienalueet Turussa olivat Varissuo, Pansio Länt., Pansio It., Lauste, Halinen, Pansio-Länt. ja Härkämäki-Jyrkkälä. Vuonna 2015 järjestys oli Varissuo, Pansio It., Lauste, Halinen, Härkämäki-Jyrkkälä ja Paaskunta. Työttömyys on laskenut kaikilla pienalueilla, mutta aluekohtaisia eroja on. Yli sadan työttömän pienalueiden vuoden 2015 korkeimman (Varissuo) ja matalimman (Moisio- Kanervamäki) työttömyysasteiden erotus oli 26,3 prosenttiyksikköä. Vuonna 2017 Varissuon ja Moisio-Kanervamäen työttömyysasteiden erotus oli 21,9 prosenttiyksikköä. Lähde: Tilastokeskus, Työssäkäyntitilasto Alueiden eriytyminen: Työttömyysaste Turun pienalueilla 2015 ja 2017 ennakkotieto

13 Muunkieliset jakautuvat epätasaisesti Turun pienalueille Seuraava Varissuo Lauste Pansio It. Pansio Länt. Halinen Vaala Yo-kylä Asuin-Perno Asuin-Runosmäki Härkämäki-Jyrkkälä Kohmo Asuin-Räntämäki Harittu Paaskunta Länsi-Maaria-Jäkärlä Pääskyvuori Ilpoinen Haarla Länsinummi Kurala Itäharju Yliopisto I Koivula Itäranta Kauppatori VI Verkatehdas VI Ruohonpää Länt. Luolavuori Länt. Ursininkatu Pohj. Rauhankatu VII Moisio-Kanervamäki Samppalinna III Sirkkala I Nättinummi Vartiovuori II Uittamo Vasaramäki Port Arthur Martti IV ennakkotieto Vuoden 2017 ennakkotiedon mukaan korkeimman muunkielisosuuden pienalueet ovat Varissuo, Lauste, Pansio It., Pansio Länt., Halinen ja Vaala. Varissuolla muunkielisten osuus lähestyy 50 prosenttia. Ennakkotiedon mukaan Turun muunkielisten osuus oli vuoden 2017 lopussa 11,3 %. Kaavion palkkien järjestys on vuoden 2017 tilanteen mukainen. Mukana ovat ne pienalueet, joissa oli vähintään sata muunkielistä asukasta. Lähde 2015 Tilastokeskus, 2017 ennakkotieto Turun väestötietojärjestelmästä Alueiden eriytyminen: Muunkielisten osuudet väestöstä Turun pienalueilla 2015 ja 2017 ennakkotieto

14 Asuinalueensa turvalliseksi kokevien osuus on noussut Asuinalueensa turvalliseksi kokevien osuus % Maaria-Paattinen Pansio-Jyrkkälä Länsikeskus Runosmäki-Raunistula Nummi-Halinen Varissuo-Lauste Skanssi-Uittamo Hirvensalo-Kakskerta Keskusta Lähde: Alueellinen terveys ja hyvinvointi kysely ATH laiset kokevat asuinalueensa yleisesti erittäin turvalliseksi ja kokemus on muuttunut hivenen positiivisemmaksi vuosien 2010 ja 2014 välisenä aikana. Asuinalueen turvallisuuden osalta merkittävin positiivinen muutos on tapahtunut Varissuo- Lausteella. Heikoin tilanne turvallisuuden kokemisen osalta on Pansio- Jyrkkälän suuralueella. FCG:n vuonna 2015 tekemässä asukaskyselyssä turvallisuuden tunne oli Turussa edelleen parantunut. Alueiden eriytyminen: Asuinalueiden turvallisuus

15 Koetun elämänlaadun ja terveyden osalta heikoin tilanne on iäkkäillä, yksinasuvilla ja yksinhuoltajilla Seuraava Korkea koulutustaso Keskitaso koulutustaso Matala koulutustaso Yksinhuoltaja Pariskunta, lapsia Pariskunta, ei lapsia Yksin asuvat, ei lapsia Nainen Mies Korkea koulutustaso Keskitaso koulutustaso Matala koulutustaso Yksinhuoltaja Pariskunta, lapsia Pariskunta, ei lapsia Yksin asuvat, ei lapsia Nainen Mies Hyvä tai erinomainen elämänlaatu % Koettu terveys (Hyvä tai melko hyvä terveydentila) Väestöryhmittäisessä hyvinvointitarkastelussa elämänlaatu on parantunut voimakkaimmin yksinhuoltajilla. Kaikkiaan yksin asuvien ja myös yksinhuoltajien elämänlaatu on kuitenkin heikohko. Vain iäkkäimpien elämänlaatu on heikompi. Koetun terveyden osalta heikoin tilanne on yli 75-vuotiailla, mutta melkein kaikilla väestöryhmillä koettu terveys on parantunut vuodesta Korkeasti koulutettujen ja kahden aikuisen lapsiperheiden koettu terveys ja elämänlaatu koetaan parhaimmaksi Lähde: Alueellinen terveys ja hyvinvointi kysely ATH Väestöryhmittäiset hyvinvointierot

16 Pariskunnat ja kahden aikuisen lapsiperheet kokevat vähiten masennusta ja yksinäisyyttä Korkea koulutustaso Keskitaso koulutustaso Matala koulutustaso Yksinhuoltaja Pariskunta, lapsia Pariskunta, ei lapsia Yksin asuvat, ei lapsia Nainen Mies Korkea koulutustaso Keskitaso koulutustaso Matala koulutustaso Yksinhuoltaja Pariskunta, lapsia Pariskunta, ei lapsia Yksin asuvat, ei lapsia 75+v v v Nainen Mies Masennus (osuus, joilla itseraportoitua masennusta) Yksinäisyys (Osuus, jotka tuntevat itsensä toistuvasti yksinäiseksi) Masennus on yleisintä yksinhuoltajilla ja yksin asuvilla, vaikkakin trendi on ollut laskeva verrattaessa vuosia 2010 ja Kaikissa väestöryhmissä tilanne masennuksen kokemisen kanssa on parantunut vuodesta Yksinäisyyttä koetaan erityisesti yksinhuoltajissa ja yksinasuvissa. Erot muihin ryhmiin ovat suuria. Paras tilanne yksinäisyyden ja masennuksen kokemisen kohdalla on pariskunnilla ja pariskunnilla, joilla on lapsia. Myös koulutustaso korreloi masennuksen kokemisen kanssa Lähde: Alueellinen terveys ja hyvinvointi kysely ATH Väestöryhmittäiset hyvinvointierot

17 Turussa pienituloisten osuus on vertailukaupunkien korkein 20 18, ,6 15,2 Tampere % 10 12,7 11,6 8,9 8,7 Oulu Koko maa Helsinki Vantaa Espoo Indikaattori ilmaisee pienituloisiin kotitalouksiin kuuluvien henkilöiden osuuden prosentteina kaikista alueella asuvista henkilöistä Pienituloisia ovat ne, jotka ansaitsevat alle 60% suomalaisten mediaanitulosta Lähde: Sotkanet Turussa pienituloisuusaste oli koko jaksolla korkein verrattuna muihin suurimpiin kaupunkeihin ja selvästi korkeampi kuin koko maassa. Lähde: Sotkanet Kunnan yleinen pienituloisuusaste

18 1000 asukasta kohti Liikenneturvallisuus on Turussa parantunut 1,6 Tieliikenneonnettomuuksissa loukkaantuneet/1000 as. 1,4 1,2 1 0,8 0,6 0,4 0, Koko maa Oulu Vantaa Tampere Helsinki Espoo Lähde: Tilastokeskus Tieliikenteen turvallisuus on parantunut kaikissa vertailukaupungeissa vuoden 2010 jälkeen. Tieliikenteen turvallisuus on parantunut Turussa selvästi vuodesta 2016 ja trendi jatkaa muutaman vuoden tauon jälkeen parantuvaa kehitystään. Tieliikenneonnettomuuksissa kuolleita oli 5 henkilöä vuonna Tieliikenneonnettomuuksissa loukkaantuneet 1000 asukasta kohti

19 Turussa on Helsingin jälkeen toiseksi eniten henkeen ja terveyteen kohdistuvia rikoksia % Helsinki Vantaa Tampere Koko maa Oulu Espoo Lähde: Tilastokeskus Henkeen ja terveyteen kohdistuvien rikosten määrä on vertailukaupungeissa trendinomaisesti laskenut jaksolla , jonka jälkeen kehitys on vaihdellut kaupungeittain. Rikokset kirjataan tekopaikan mukaan, mikä heikentää alueiden keskuskaupunkien asemaa. Poliisin tietoon tulleet henkeen ja terveyteen kohdistuneet rikokset 1000 asukasta kohti

20 Kotona asuvien 75 vuotta täyttäneiden osuus on hieman noussut vuodesta 2010 lähtien % Espoo Vantaa Tampere Helsinki Koko maa Oulu Lähde: Sotkanet, Turun omat järjestelmät Osuus oli vertailukaupungeissa vuosina yleisesti nousussa Kotona asuvien 75 vuotta täyttäneiden suhteellinen osuus vuonna 2017 on säilynyt samalla tasolla kuin vuoden 2016 lopussa. Kotona asuvat 75 vuotta täyttäneet, % vastaavanikäisestä väestöstä

21 Työkyvyttömyyseläkettä saavien osuus on Turussa korkea Oulu Koko maa Tampere Vantaa Helsinki Espoo Lähde: Sotkanet Työkyvyttömyyseläkettä saaneiden vuotiaiden osuus saman ikäisestä väestöstä oli vuonna 2016 korkein Oulussa ja toiseksi korkein Turussa, matalin Espoossa. Osuus laski jaksolla kaikissa vertailukaupungeissa. Työkyvyttömyyseläkettä saavat vuotiaat, % vastaavanikäisestä väestöstä

22 Turussa toimeentulotukea saaneiden osuus laski vuosina ,8 10,4 9,9 Vantaa 9 Helsinki % 8 7 7,9 7,2 6,7 Tampere Espoo Koko maa 6 Oulu Lähde: Sotkanet Toimeentulotukea vuoden aikana saaneiden henkilöiden osuus kuntalaisista oli vuonna 2015 korkein Vantaalla, Helsingissä ja Tampereella sekä matalin Oulussa, Turussa ja Espoossa Ero korkeimman ja matalimman osuuden kaupunkien välillä oli varsin suuri Toimeentulotukea saaneiden osuus laski Turussa jälleen vuonna 2016 Toimeentulotuen piirissä olevat henkilöt, % asukkaista

23 Turussa lastensuojelun avohuollon tukitoimien piirissä olevien 0-17-vuotiaiden osuus on laskenut ,9 8,7 8,3 8 8, ,9 5 4,4 3,8 4, Helsinki Espoo Vantaa Tampere Oulu Lähde: Sotkanet Lastensuojelun avohuoltotoimien piirissä olevien 0-17-vuotiaiden osuus oli koko tarkastelujaksolla korkein Vantaalla ja matalin Espoossa. Turussa lastensuojelun avohuollon tukitoimien piirissä olevien osuus on laskenut muiden kuntien mukaisesti. Lastensuojelun avohuollollisten tukitoimien piirissä vuotiaita vuoden aikana, % vastaavanikäisestä väestöstä

24 Lastensuojelun kustannusten kasvu on Turussa taittunut Euroa/0-20-vuotias asukas Helsinki Espoo Vantaa Tampere Oulu¹ Kuusikko ¹ Oulun tiedot vuodelta 2012 kanta-oulun tiedoilla, vuodet uuden Oulun tiedoilla (kuntaliitos Haukipudas, Kiiminki, Oulu, Oulunsalo ja Yli-Ii) Lähde: Kuusikkokunnat.fi Kustannukset on laskettu jakamalla lastensuojelun kokonaiskustannukset kaikkien vuotiaiden määrällä. Turussa kustannukset ovat selvästi korkeammat kuin muissa suurissa kaupungeissa. Lastensuojelun kustannukset

25 Turun nuorisotyöttömien osuus kaikista työttömistä kääntyi laskuun Oulu Tampere Vantaa Espoo Helsinki Lähde: Tilastokeskus Turussa nuorisotyöttömien osuus kaikista työttömistä on laskenut vuodesta Tässä on käytetty 12 kuukauden liukuvaa keskiarvoa kausivaihteluiden vaimentamiseksi. Alle 25-vuotiaiden työttömien osuus (%) kaikista työttömistä kuudessa suurimmassa kaupungissa

26 Turun pitkäaikaistyöttömien osuus kaikista työttömistä on nousussa Espoo Helsinki Vantaa Tampere Oulu Lähde: Tilastokeskus Pitkäaikaistyöttömien osuus kaikista työttömistä on vuodesta 2014 lähtien ollut nousussa kaikissa suurissa kaupungeissa. Helsingissä ja Espoossa kasvu on ollut nopeinta. Tässä on käytetty 12 kuukauden liukuvaa keskiarvoa kausivaihteluiden vaimentamiseksi. Pitkäaikaistyöttömien osuus (%) kaikista työttömistä kuudessa suurimmassa kaupungissa

27 Työmarkkinatuen kuntaosuuden kasvu laski vuonna ,1 24,7 23,5 Kunta maksoi 500 päivän työttömyyden jälkeen 50 % työmarkkinatuen kustannuksista vuosina M ,0 6,5 7,1 8,0 8,2 10,6 12,7 15,1 Lainsäädäntöä muutettiin niin, että vuodesta 2015 lähtien kunta maksaa 50 % kustannuksista 300 päivän työttömyyden jälkeen. Lisäksi kunnan maksuosuus on 70 % kustannuksista yli 1000 työttömyyspäivän jälkeen. Turun kaupungin työmarkkinatuen kuntaosuus laski 23,5 miljoonaan euroon vuonna Lähde: Turun kaupunki Turun kaupungin työmarkkinatuen kuntaosuus (M )

28 Turussa koulutuksen ulkopuolelle jääneiden osuus on laskenut koko maan suuntaisesti % % ,0 10,3 9,3 8,3 7,7 6,5 6,5 Vantaa Helsinki Espoo Koko maa Oulu Tampere Lähde: Sotkanet Koulutuksen ulkopuolelle jääneiden vuotiaiden osuus oli koko tarkastelujaksolla korkein pääkaupunkiseudun vertailukaupungeissa ja alhaisin Oulussa ja Tampereella. sijoittui ryhmän keskivaiheille. Pääkaupunkiseudun kaupunkien huonon sijoittumisen voi ajatella heijastavan muun muassa alueen suhteellisesti vahvempaa työvoiman kysyntää: ilman koulutustakin on voinut työllistyä muuta maata helpommin. Koulutuksen ulkopuolelle jääneet vuotiaat, % vastaavanikäisestä väestöstä

29 Turun Oulun ja Helsingin suhteelliset väestönkasvut pienenivät hieman vuonna Vantaa Espoo Tampere Helsinki 10 Oulu 5 KOKO MAA Lähde: Tilastokeskus Turun väestönkasvu on edelleen kuuden suurimman kaupungin pienin Väestönkasvu kuudessa suurimmassa kaupungissa , (promillea)

30 Turun asukastiheys on hieman kasvanut kymmenen vuoden aikana Väkiluku Maapinta-ala km² Väestöntiheys as./ km² KOKO MAA Espoo Helsinki Oulu Tampere Vantaa Erot asukastiheydessä kaupunkien välillä ovat suuria. Luvuissa on käytetty vuoden 2016 aluerajoja. Lähde: Tilastokeskus Asukastiheys

31 Turussa 65 vuotta täyttäneiden ikäryhmä on vertailuryhmässä suhteellisesti suurin ja alle 15-vuotiaiden ikäryhmä pienin % 90 % 10,1 14,3 11,6 15,6 17,3 10,6 100 % 90 % 14,4 16,9 15,0 18,9 20,4 15,3 80 % 80 % 70 % 70 % 60 % 50 % 40 % 70,8 72,3 69,6 70,9 69,6 71,4 60 % 50 % 40 % 67,5 70,0 66,8 68,6 67,5 68,6 30 % 30 % 20 % 10 % 0 % 10,7 10,1 10,2 7,5 7,8 7,2 9,8 6,6 9,8 6,7 6,2 9,1 Espoo Helsinki Oulu Tampere Vantaa 20 % 10 % 0 % 10,3 10,2 7,0 9,6 6,8 6,5 9,5 7,3 9,0 7,0 6,5 8,7 Espoo Helsinki Oulu Tampere Vantaa Tiivistetysti kaavioiden sanoma voidaan esittää väestöllisen huoltosuhteen avulla. Se kuvaa, kuinka monta alle 15-vuotiasta ja yli 64-vuotiasta on sataa työikäistä (15-64-vuotiaat) kohti vuonna 2016: Espoo Helsinki Oulu Tampere Vantaa 50,7 44,5 51,2 47,8 49,5 49,0 Lähde: Tilastokeskus Asukasrakenteen kehitys ikäryhmittäin

32 sai kuntien välisessä muutossa viidenneksi eniten voittoa 2016 Seuraava Kuntien välinen nettomuutto Espoo Helsinki 2000 Oulu Tampere Vantaa Turun muuttovoitto on trendinomaisesti noussut vuodesta 2010 lähtien. Lähde: Tilastokeskus Kuntien välisen muuttoliikkeen netto kuudessa suurimmassa kaupungissa

33 Turun nettomuutto on selkeästi kahtia jakautunutta Seuraava Tässä vuosien nettomuutto yhteensä Lähde: Tilastokeskus Vastoin ehkä yleistäkin luuloa yli 65-vuotiaat muuttajat eivät juuri kasvata Turun väkilukua. saa muuttovoittoa pääosin ikäluokista ja vähän yli 40-vuotiaista. Muuttotappiota tulee ikäluokissa 0-9 ja Turun nettomuutto ikäluokittain

34 Turussa ja Espoossa tulokertymien erotus kääntyi positiiviseksi Lähde: Tilastokeskus Helsinki Espoo Vantaa Oulu Tampere Luvut on saatu vähentämällä tulomuuttajien tulokertymistä lähtömuuttajien tulokertymät. Oulun luvut eivät ole vertailukelpoisia muiden kanssa kuntaliitosten vuoksi. Tiedot koskevat kuntien välistä muuttoa. Muuttajien tulokertymä, netto Helsinki Espoo Vantaa Oulu Tampere Nettomuutto 10 suurimmassa kaupungissa muuttajien tulokertymien mukaan

35 Turussa yhden hengen asuntokuntien osuus kaikista asuntokunnista on manner-suomen korkein Tampere Lahti Helsinki Kouvola Jyväskylä Kuopio Oulu Koko maa Vantaa Espoo 51,4 49,3 48,4 48,1 45,6 45,1 44,6 43,6 42,6 39,2 36,0 31,3 8,6 8,7 32,2 9,0 9,5 31,7 9,3 10,6 30,9 10,4 10,5 33,7 9,9 10,9 33,2 Yhden hengen asuntokuntien osuus kaikista asuntokunnista 34,0 kymmenessä 10,0 11,5 9,8 11,8 31,7 10,3 14,3 33,2 10,7 13,5 32,4 13,0 15,4 31,8 13,5 18,7 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Lähde: Tilastokeskus 1 henkilö 2 henkilöä 3 henkilöä 4- Helsingissä yhden hengen asuntokuntien osuus alkoi laskea vuodesta 2008 alkaen. Lähde: Tilastokeskus Turussa osuus oli korkeimmillaan vuonna 2012, jonka jälkeen osuus kääntyi hienoiseen laskuun.

36 Turun väestöllinen huoltosuhde oli vuonna 2016 kuuden suurimman kaupungin kolmanneksi korkein 0,65 0,60 0,55 0,50 0,45 Koko maa Oulu Espoo Vantaa Tampere Helsinki 0,40 0,35 0, Lähde: Tilastokeskus Väestöllinen (demografinen) huoltosuhde kuvaa kuinka monta alle 15-vuotiasta ja yli 64- vuotiasta on yhtä työikäistä (15-64-vuotias) kohti. Demografinen huoltosuhde

37 Turun taloudellinen huoltosuhde on ollut koko tarkastelujakson ajan kuuden suurimman kaupungin toiseksi korkein 1,60 1,50 1,40 1,30 1,20 Oulu Koko maa Tampere Espoo Vantaa Helsinki 1,10 1,00 0,90 0, Lähde: Tilastokeskus Taloudellinen huoltosuhde kuvaa, kuinka monta työvoiman ulkopuolella olevaa ja työtöntä on yhtä työllistä kohti. Pääkaupunkiseudulla taloudellinen huoltosuhde on selvästi vertailukaupunkien paras. Taloudellinen huoltosuhde

38 Turun työttömyysaste on kääntynyt laskuun 20 Tampere 14,3 18 Oulu Oulu Helsinki 10,5 14,2 13, Tampere Helsinki Vantaa Espoo Vantaa 10,1 8 Espoo 8, Lähde: Tilastokeskus Tampereen työttömyysasteen kehitys poikkeaa verrokkikaupungeista. Helsingin ja Vantaan kuvaajat seurailevat toisiaan ja Espoon luku on selkeästi alhaisin. Turun työttömyysaste oli joulukuussa 13,9 %. Se jatkoi kesällä 2016 alkanutta laskuaan edellisvuoteen verrattuna. Vuosi sitten joulukuussa Turun työttömyysaste oli 16,8 % eli laskua siitä 2,9 %-yksikköä. Koko maan työttömyysaste oli 11,2 %, laskua vuoden 2016 joulukuusta 2,4 prosenttiyksikköä. Tässä on käytetty 12 kuukauden liukuvaa keskiarvoa kausivaihteluiden vaimentamiseksi. Työttömyysaste kuudessa suurimmassa kaupungissa vuoden lopussa 1/2010-8/2017, %

39 Turun työpaikkaomavaraisuus 124,2 on Helsingin jälkeen vertailun toiseksi korkein 140 Työpaikkaomavaraisuus Helsinki Turussa työssäkäyvät henkeä työnantajasektorin ja sukupuolen mukaan ,3 124,2 122,8 Tampere Yksityinen sektori Kunta ,4 104,8 92,6 Vantaa Oulu Espoo Valtio Yrittäjät Valtioenemmistöinen Oy Tuntematon Lähde: Tilastokeskus Miehet Naiset Lähde: Tilastokeskus Työpaikkaomavaraisuus ilmaisee alueella työssäkäyvien ja alueella asuvan työllisen työvoiman määrän välisen suhteen. Työpaikkaomavaraisuus kuudessa suurimmassa kaupungissa

40 Vantaan ja Oulun työpaikkojen määrä oli vuonna 2015 perusvuotta 2007 korkeampi Indeksi 2007=100 Vantaa Oulu Espoo Helsinki Tampere Koko maa Työpaikkojen lkm 2015 Koko maa Espoo Helsinki Oulu Tampere Vantaa Lähde: Tilastokeskus Kaikissa tarkastelukaupungeissa näkyy vuoden 2009 BKT:n laskun vaikutus. Työpaikkojen määrä on kasvanut nopeimmin Vantaalla ja Oulussa. Espoossa oltiin vuonna 2015 perusvuoden tasolla, muissa kaupungeissa ja koko maan tasolla työpaikkojen määrä 2015 oli pienempi kuin vuonna Työpaikat suurimmissa kaupungeissa ja koko maassa

41 18-64 vuotiaiden työllisten osuus samanikäisestä väestöstä , % Työllisyysaste kääntyi Oulussa ja Turussa kasvuun vuonna ,9 72,6 Espoo Vantaa Helsinki 69,5 Koko maa 67,8 Oulu Tampere 63,6 Tampere ja 63, Lähde: Tilastokeskus

42 Turun seutukunnan asema asukaskohtaisessa BKT-vertailussa on parantunut 160 Indeksi koko maa = Helsinki Tampere Kuopio Kouvola Oulu Jyväskylä Lahti Lähde: Tilastokeskus Vuoden 2015 ennakkotiedoissa Turun seutukunnan BKT/asukas oli 10 suurimman kaupungin seutukuntien toiseksi korkein Helsingin seutukunnan jälkeen. Vertailuseutukunnista myös Kuopion seutukunta on parantanut asemaansa 2000-luvulla luvulla teollisuuden rakennemuutoksista kärsineiden Kouvolan ja Oulun seutukuntien asema on selvästi heikentynyt. Myös Tampereen seutukunnan tilanne suhteessa koko maan kehitykseen on heikentynyt ja pudotus on ollut vuodesta 2011 alkaen varsin nopeaa. Maakuntatason tarkastelussa, jossa on käytettävissä vuoden 2016 ennakkotiedot, Varsinais-Suomen talous kasvoi 3,8 %, mikä oli hieman Pohjois-Pohjanmaata (4,0 %) hitaampaa, mutta selvästi nopeampaa kuin Pirkanmaalla (2,3 %) ja Uudellamaalla (1,2, %). Kaupunkiseutujen BKT/as.

43 Meriteollisuuden liikevaihto on voimakkaassa kasvussa A-X Kaikki toimialat C Teollisuus poislukien Meyer 208,5 Meriteollisuusryhmä F Rakentaminen G Tukku- ja vähittäiskauppa Muut palvelut (H, I, J, K, L, M, N, R, S) 155,5 135,5 129,5 120,0 112, Kaikkien toimialojen liikevaihdot ovat kääntyneet nousuun (pl. C Teollisuus pl. Meyer on kääntynyt laskuun). Lähde: Tilastokeskus Liikevaihdon kehitys toimialoittain Turun seutukunnassa 1/2010 3/2017

44 Teollisuuden henkilöstömäärä on kasvussa, mutta on edelleen vuoden 2010 tason alapuolella Lähde: Tilastokeskus A-X Kaikki toimialat C Teollisuus poislukien Meyer Meriteollisuusryhmä F Rakentaminen G Tukku- ja vähittäiskauppa Muut palvelut (H, I, J, K, L, M, N, R, S) 119,4 114,1 111,9 107,3 100,2 96, Muiden palveluiden henkilöstömäärä on kasvanut kymmenisen prosenttia vuodesta Henkilöstön kehitys toimialoittain Turun seutukunnassa 1/2010 3/2017

45 Tutkimus- ja kehittämismenot ovat Turussa kasvaneet % Helsingin sk Tampereen sk Oulun sk Turun sk Salon sk Lähde: Tilastokeskus Tutkimus- ja kehitystoiminta (T&K-toiminta) on Suomessa voimakkaasti keskittynyt Helsingin seutukuntaan, jonka osuus koko maan menoista on ollut tarkastelujakson alussa %. Osuus on ollut viime vuodet nousussa. Tampereen ja Oulun seutukuntien osuus oli korkeimmillaan v. 2008, josta se laskenut lähinnä IT-alojen taantumisen takia useita prosenttiyksikköjä. Turun seutukunnan osuus on ollut tarkastelujaksolla vakaa, mitä selittää T&K-toiminnan painottuminen IT-alojen sijasta muille toimialoille kuten lääke- ja bioaloille sekä korkeakoulusektorille. Yritysten osuus T&K-menoista oli seutukunnittain vuonna 2015 seuraava: Helsingin sk 66,8 %, Tampereen sk 73,0 %, Oulun sk 72,2 %, Turun sk 45,3 % ja Salon sk 100,0 %. Yrityssektorin osuus on Tampereen, Oulun ja Turun seutukunnissa laskussa. T&K-menot seutukunnittain, osuus koko maasta, %

46 Turussa yrityksiä aloitti vuonna 2015 selvästi enemmän kuin lopetti 1400 Aloittaneet Lopettaneet yritykset, netto Espoo Helsinki Oulu Tampere Vantaa Lähde: Tilastokeskus Kaikissa suurissa kaupungeissa määrät olivat selkeässä nousussa vuonna Yritystoimipaikkojen määrä vuonna 2015 oli Turussa Turun nettoluku oli Helsingin ja Vantaan jälkeen kolmanneksi paras suurista kaupungeista. Aloittaneet lopettaneet yritykset, netto

47 Espoo ja Helsinki ovat valtakunnallisesti omaa luokkaansa korkeimman koulutusasteen kaupunkeina Espoo Helsinki Tampere Oulu Koko maa Vantaa Lähde: Tilastokeskus Tutkijakoulutuksen suorittaneiden osuus 15 vuotta täyttäneestä väestöstä oli Turussa Espoon ja Helsingin jälkeen vertailukaupunkien kolmanneksi korkein. Ylemmän korkeakouluasteen tai tutkijakoulutusasteen suorittaneiden osuus 15 vuotta täyttäneestä väestöstä

48 Turun yliopisto oli maan toiseksi suosituin yliopisto vuoden 2016 yhteishaussa Helsingin yliopisto oli vuonna 2016 ensisijaisten hakijoiden määrällä mitaten maan suosituin yliopisto, Turun yliopisto oli toiseksi suosituin ja Tampereen yliopisto kolmanneksi suosituin. Ensisijaisten hakijoiden suhde aloittaneisiin oli vastaavasti: Helsingin yliopisto 4,37, Turun yliopisto 3,78 ja Tampereen yliopisto 4,45. Metropolia-ammattikorkeakoulu oli vuonna 2016 ensisijaisten hakijoiden määrällä mitaten maan suosituin ammattikorkeakoulu, Tampereen ammattikorkeakoulu toiseksi suosituin ja Turun ammattikorkeakoulu kolmanneksi suosituin. Ensisijaisten hakijoiden suhde aloittaneisiin oli vastaavasti: Metropolia-AMK 3,65, Tampereen AMK 4,72 ja Turun AMK 3,03. Korkeakoulujen hakijamäärät/aloituspaikka

49 Kaupunkien ja koko maan koulutustaso on kasvanut tasaisesti Espoo Helsinki Oulu Tampere KOKO MAA Vantaa Lähde: Tilastokeskus Koulutustasoa mitataan perusasteen jälkeen suoritetun korkeimman koulutuksen keskimääräisellä pituudella henkeä kohti. Esimerkiksi koulutustasoluku 347 osoittaa, että teoreettinen koulutusaika henkeä kohti on 3,5 vuotta peruskoulun suorittamisen jälkeen. Vantaan koulutustaso on laskenut koko maan tason alapuolelle. Väestön koulutustasoindeksi

50 Kolmannes TY:ssa ja ÅA:ssa tutkinnon suorittaneista työllistyi un 58,1 Muut alueet 62,0 32,0 27,5 ÅA 1) TY 7,7 Muu Varsinais-Suomi 5,1 2,2 Muu Turun seutukunta 5, ) Åbo akademista Turusta valmistuneet Lähde: ao. oppilaitokset Turun yliopistossa (TY) ja Åbo akademissa (ÅA) vuonna 2014 tutkinnon suorittaneista vajaa kolmasosa työllistyi valmistumisvuotta seuraavana syksynä un. Turun osuus oli molemmissa yliopistoissa laskussa vuosina valmistuneisiin verrattuna Turun ammattikorkeakoulussa vuosina tutkinnon suorittaneista työllistyi Turun seutukunnassa 48,6 %, muualla Varsinais-Suomessa 10,6 % ja muualla maassa 40,8 % valmistuneista. Tutkinnon suorittaneiden sijoittuminen alueelle

51 t CO2-ekv/asukas Turussa kasvihuonepäästöt ovat vähentyneet tavoitetta nopeammin Turun asukaskohtaiset kasvihuonekaasupäästöt ,5 vuonna tavoite -30 % vuodesta 1990 Lähde: CO2-raportti; Turun kaupunki 2 1 Arvio viheralueiden hiilinielusta 2040 tavoite hiilineutraalius on strategiassaan asettanut tavoitteen, jonka mukaan kaupunki on hiilineutraali vuoteen 2040 mennessä. Päästöt ovat viime vuosina laskeneet nopeasti ja vuodelle 2020 asetettu tavoite (-30 % vuoden 1990 tasosta) tullaan nykykehityksellä saavuttamaan etuajassa. Turussa kaukolämmön tuotannon päästöt laskevat merkittävästi vuoden 2017 loppupuolelta alkaen, kun Naantalin monipolttoainevoimalaitos valmistuu. Kasvihuonepäästöjen vähentäminen

52 Helsingissä oli suurten kaupunkien alhaisin uusiutuvien energialähteiden 1) osuus kaukolämmön tuotannosta vuonna 2016 Tampere Oulu Espoo Vantaa Helsinki % 1 ) vuoden 2016 aineistossa tärkeimmät uusiutuvat energialähteet ovat tehtyihin päätöksiin perustuen puupohjaiset polttoaineet, lämpöpumppujen energia, hukkalämpö sekä 50 % poltetusta jätteestä. olisi käsitteellisesti selkeämpää esittää käytettyjen polttoaineiden jakautuma/ energialähteet. Lähde: ao. yhtiöt Helsingissä osuus oli vuonna 2016 edelleen alhainen, 8 %, vaikka se on maamme vauraimpia kaupunkeja ja ympäristöasioita koskeva keskustelu on vilkasta. tilanne muuttuu nopeasti tehtyjen investointien tuloksena. Turun seudun energiatuotanto Oy:n rakenteilla oleva Naantalin monipolttoainevoimalaitos nostaa osuutta laitoksen osakaskunnissa vuoden 2017 syksystä alkaen. Uusiutuvien energialähteiden osuus kaukolämmön tuotannosta

53 Turussa päästöttömien liikkumismuotojen osuus on kuuden suurimman kaupungin korkein Helsinki Tampere Oulu Espoo Vantaa Osuus matkaluvusta, % jalankulku polkupyörä joukkoliikenne Turun kaupungin tavoitteena on kasvattaa kävelyn, pyöräilyn ja joukkoliikenteen osuus kaikista liikkumismuodoista yli 66 %:iin vuoteen 2030 mennessä. Päästöttömien kulkumuotojen (jalankulun ja pyöräilyn) yhteisosuus oli Turussa kaupunkien korkein. Indikaattorin taustalla oleva joukkoliikennetutkimus päivitetään viiden vuoden välein ja seuraavan tutkimuksen tuloksia saadaan vuonna Lähde: Valtakunnallinen joukkoliikennetutkimus 2011 Kävelyn, pyöräilyn ja joukkoliikenteen osuus kaikista liikkumismuodoista

54 Joukkoliikenteen matkojen määrä nousi selvästi Turussa vuonna ,2 116,7 115,5 113, ,0 20, , ,8 108,5 10, ,4 21,0 21,0 20,0 20,2 21,3 22,3 0, Milj Lähde: Turun kaupunkiseudun Joukkoliikenteen matkat Turussa, milj. Joukkoliikenteen matkat/asukas Turussa, kpl joukkoliikenne 5,0, Kaarina, Raisio, Naantali, Lieto ja Rusko päättivät, että alueella aloitetaan kuntarajoista riippumaton seudullinen joukkoliikenne (Föli) alkaen Seudullisen joukkoliikenteen matkoja oli vuonna 2017 kokonaisuudessaan 27,0 milj. ja matkoja Turussa 22,3 milj. Vuonna 2017 joukkoliikenteen suosio kasvoi edelleen, sillä matkojen määrä nousi Turussa noin 5 %. Joukkoliikenteen matkat /asukas

55 Yöpymisten määrä nousi Turussa vuonna Helsinki 3,3 % Tampere Vantaa 5,0 % 6,9 % 0,9 % Oulu Rovaniemi Kuopio Kuusamo Jyväskylä Lappeenranta -4,5 % 17,6 % 4,6 % 13,2 % 3,2 % 14,0 % Vuoden 2016 palkin päässä yöpymisten muutos Lähde: Tilastokeskus: Majoitustilastot Turussa yöpyi vuoden 2016 aikana henkilöä enemmän kuin vuoden 2015 aikana. Yöpymisten lukumäärä kymmenessä suurimmassa majoituskaupungissa

56 Turun lentoaseman matkustajamäärät ovat nousussa Lähde: Finavia Oulu Turun lentoaseman matkustajamäärät olivat vuonna 2016 vajaan kolmen prosentin nousussa Rovaniemi Vaasa Tampere Tampereen matkustajamäärät ovat olleet jyrkässä laskussa vuoden 2011 jälkeen. Viime vuonna lasku kääntyi. Kaikkiaan matkustajia oli Turussa , joista kotimaan matkustajia (ed.vuodesta +8,5%) Tampere Oulu Rovaniemi Vaasa Laskeutumisissa oli Helsinki-Vantaan ja Oulun jälkeen kolmanneksi vilkkain lentoasema (ed. vuodesta +6%). Lentoasemien matkustajamäärät

57 Turun lentoaseman rahtimäärät laskivat vuonna 2016 Tonnia Lähde: Finavia Helsinki-Vantaa Tampere Oulu Rovaniemi Vaasa Kuopio Turun lentoasema on Suomen toiseksi vilkkain rahtimäärillä mitattuna. Rahtimäärät kääntyivät vuonna 2013 laskuun DHL:n lopetettua toimintansa Turun lentoasemalla. Vuonna 2016 rahtimäärät laskivat Turussa 13 prosenttia. Lähde:Finavia Lentoasemien rahtimäärät

58 on mantereen toiseksi vilkkain matkustajaliikenteen satama Suomen mantereen ulkomaan meriliikenteen tärkeimmät matkustajasatamat ovat Helsinki ja ; muiden satamien matkustajaliikenne on vähäistä. Helsingin sataman matkustajavirrasta Virolla on hallitseva osuus. Turun sataman ulkomaan matkustajaliikenne suuntautuu lähes pelkästään Ahvenanmaan kautta Ruotsiin. Lähde: Liikennevirasto Turun sataman koko matkustajaliikenne oli vuonna 2017 yhteensä 3,3 milj. matkustajaa (hyvin lähellä 2016 vuoden tasoa). Satamien matkustajamäärät

59 Turun ja Naantalin satamat olisivat yhdistettynä maan neljänneksi suurin tavarasatama Lähde: Liikennevirasto Meriliikenteessä Suomen ulkomaan tavaraliikenteen suurimmat satamat olivat v Sköldvik (Kilpilahti), Hamina-Kotka, Helsinki, Kokkola ja Rauma. Tarkasteltaessa satamatoimintoja seudullisesta näkökulmasta Turun ja Naantalin tavaraliikenteeltään selvästi suurempi satama muodostavat merkittävän valtakunnallisen keskittymän. Tiedot yhdistettynä näiden kahden sataman tavaraliikenne oli v Suomen satamien neljänneksi suurinta Sköldvikin, Hamina- Kotkan (jotka yhdistettiin v. 2011), ja Helsingin jälkeen. Turun ja Naantalin satamat ovat osakeyhtiöinä erillisiä organisaatioita, mutta ne sijaitsevat vain muutaman kilometrin päässä toisistaan ja 15,3 metrin syväväylä on lyhyttä viimeistä väyläosuutta lukuun ottamatta yhteinen. Tieliikenneyhteydet kulkevat Suikkilantien perusparannuksen ja sen mahdollistamien liikennejärjestelyjen jälkeen pitkälti samoja reittejä pitkin ja rautatieyhteydet sisämaahan Turun ratapihan kautta. Turun sataman tavaraliikenteen määrä kasvoi 3% vuonna Satamien tavaraliikenne

60 Rantarata on maan kolmanneksi liikennöidyin kaukoliikenteen rataosuus Suomen henkilöliikenteen (kaukoliikenteen) liikennöidyimmät rataosuudet ovat yhteydet Helsingistä Tampereen kautta Pohjanmaalle, Helsingistä Lahden kautta Luumäelle ja Helsingistä un. Maan poikittaiset, muut kuin Helsingin kautta kulkevat liikenneyhteydet, ovat suhteellisesti heikot. Kun liikennemäärissä huomioidaan myös rautateiden lähiliikenne, pääkaupunkiseudun asema korostuu entisestään. Rautateiden henkilöliikenne

61 Rautateiden tavaraliikenne on Varsinais- Suomessa vähäistä Suomen rautateiden tavaraliikenteen suurimmat volyymit ovat Kotkan- Haminan-Kouvolan-Venäjän rajan sekä Kokkolan-Oulun-Vartiuksen välisillä rataosuuksilla. Varsinais-Suomessa on mainittavaa tavaraliikennettä vain Uusikaupunki- -Toijala osuuksilla. Rantaradan tavaraliikenne kärsii mm. yksiraiteisuuden aiheuttamasta kapasiteetin puutteesta; esim. - Salo -välillä se oli vain tonnia. Rautateiden tavaraliikenne

62 Yrittäjien näkemyksen mukaan suurten kaupunkien elinkeinopolitiikassa ei ole suuria eroja Kuopio Jyväskylä Espoo Vantaa Oulu Tampere Lahti Helsinki 6,6 6,6 6,5 6,4 6,4 6,4 6,3 6,8 6,8 Suomen yrittäjät järjestö toteutti kuntien elinkeinopoliittista imagoa luotaavan kyselyn jäsenilleen v Edelliseen, vuoden 2014 kyselyyn verrattuna Turun sijoitus heikkeni yhdellä Suurimpien seutukuntien keskuskaupungit sijoittuvat tuloksissa yleisesti huonommin kuin niiden kehyskunnat Turun naapurikuntien parasta palautetta saivat Lieto (pistemäärä 8,2) ja Kaarina (8,0). Kouvola 6,2 Lähde: Suomen yrittäjät 5,8 6 6,2 6,4 6,6 6,8 7 Pistemäärä Lähde: Suomen Yrittäjät Yrittäjien mielikuvat elinkeinopolitiikasta

63 on mielikuvakyselyn mukaan kaupungeista toiseksi suosituin asuinpaikka Sijoitus Kunta Yleisarvosana 2016 Yleisarvosana Tampere 8,07 7, ,73 7,28 3. Jyväskylä 7,64 7,32 4. Kuopio 7,50 7,06 5. Helsinki 7,42 7,35 6. Oulu 7,40 7,02 7. Naantali 7,30 6,79 8. Espoo 7,25 7,07 9. Hämeenlinna 7,22 6, Porvoo 7,22 6,83 Taloustutkimuksen vuonna 2016 tekemän kyselyn perusteella suomalaiset arvioivat Turun kokonaismielikuvaltaan maan toiseksi parhaaksi asuinpaikaksi. Turun saama yleisarvosana nousi kuudesta parhaimmin sijoittuneesta kunnasta eniten verrattuna vuoteen Kaikki suurimmat kaupungit sijoittuivat vastaajien mielikuvissa selvästi tutkittujen kaupunkien keskiarvoa paremmin. Kaikkien tutkittujen kuntien keskiarvo 6,88 6,50 Lähde: Taloustutkimus Suomalaisten kokonaismielikuvat kaupungeista asuinpaikkoina 2016

64 laisten mielikuvat kunnallisista palveluista ovat parantuneet 2000-luvulla FCG:n toteuttaman vuoden 2016 asukaskyselyn mukaan turkulaisten tyytyväisyys kunnallisiin palveluihin laski hieman verrattuna edelliseen vuoteen. laisten tyytyväisyys kunnallisiin palveluihin oli vuonna 2016 keskitasolla vertailukuntiin nähden. Lähde: FCG Laaja asuinkuntaindeksi, 54 kunnallista palvelua

65 Turun kansainvälisten kongressien määrä laski vuoden 2016, mutta osallistujien määrä kasvoi Kongressien määrä Lähde: Finland Convention Bureau Osallistujien määrä Lähde: Finland Convention Bureau Helsinki Helsinki 200 Tampere Tampere 150 Espoo Oulu Oulu Espoo Turun kv. kongressien määrä on 2010-luvulla vaihdellut vuosittain 36:n ja 68:n välillä ja niihin osallistuneiden määrä on ollut keskimäärin 6100 henkeä. Kansainväliset kongressit ja niihin osallistujat

Turun kaupunkistrategian seuranta KAUPUNKISTRATEGIAN SEURANTA

Turun kaupunkistrategian seuranta KAUPUNKISTRATEGIAN SEURANTA 2029 Turun kaupunkistrategian seuranta Hyvinvoinnin ja aktiivisuuden indikaattorit Kilpailukyvyn ja kestävän kasvun indikaattorit KAUPUNKISTRATEGIAN SEURANTA Hyvinvointia ja aktiivisuutta kuvaavat indikaattorit

Lisätiedot

Turun kaupunkistrategian seuranta KAUPUNKISTRATEGIAN SEURANTA

Turun kaupunkistrategian seuranta KAUPUNKISTRATEGIAN SEURANTA 2029 Turun kaupunkistrategian seuranta Hyvinvoinnin ja aktiivisuuden indikaattorit Kilpailukyvyn ja kestävän kasvun indikaattorit KAUPUNKISTRATEGIAN SEURANTA Hyvinvointia ja aktiivisuutta kuvaavat indikaattorit

Lisätiedot

TURUN KAUPUNGIN STRATEGIAN VUOSIRAPORTTI 2018

TURUN KAUPUNGIN STRATEGIAN VUOSIRAPORTTI 2018 2029 TURUN KAUPUNGIN STRATEGIAN VUOSIRAPORTTI 2018 JOHDANTO KAUPUNKISTRATEGIAN INDIKAATTORIT HYVINVOINTI JA AKTIIVISUUS -OHJELMA KILPAILUKYKY JA KESTÄVÄ KASVU -OHJELMA HENKILÖSTÖRAPORTTI YHTEENVETO Kaupunkistrategian

Lisätiedot

Turun kaupunkistrategian seuranta KAUPUNKISTRATEGIAN SEURANTA

Turun kaupunkistrategian seuranta KAUPUNKISTRATEGIAN SEURANTA Turun kaupunkistrategian seuranta Hyvinvoinnin ja aktiivisuuden indikaattorit Kilpailukyvyn ja kestävän kasvun indikaattorit KAUPUNKISTRATEGIAN SEURANTA Hyvinvointia ja aktiivisuutta kuvaavat indikaattorit

Lisätiedot

Turun kaupunkistrategian seuranta

Turun kaupunkistrategian seuranta Turun kaupunkistrategian seuranta Hyvinvoinnin ja aktiivisuuden indikaattorit Kilpailukyvyn ja kestävän kasvun indikaattorit Hyvinvointia ja aktiivisuutta kuvaavat indikaattorit Klikkaamalla indikaattorin

Lisätiedot

Hyvinvointia ja aktiivisuutta kuvaavat indikaattorit

Hyvinvointia ja aktiivisuutta kuvaavat indikaattorit Hyvinvointia ja aktiivisuutta kuvaavat indikaattorit Klikkaamalla indikaattorin nimeä pääset porautumaan syvemmälle tietoihin Koettu elämänlaatu Kotona asuvat yli 75- vuotiaat Koulutuksen ulkopuolelle

Lisätiedot

Väestökatsaus. Maaliskuu Strategia ja kehittäminen / Lemmetyinen

Väestökatsaus. Maaliskuu Strategia ja kehittäminen / Lemmetyinen Väestökatsaus Maaliskuu 2016 Strategia ja kehittäminen / Lemmetyinen Turun väkiluku kasvoi tammi-maaliskuussa 122 hengellä Turku tammi-maaliskuu 2016 Elävänä syntyneet 427 Kuolleet 477 Syntyneiden enemmyys

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Maaliskuu 2017

Työttömyyskatsaus Maaliskuu 2017 Manner-Suomen kaksitoista korkeimman ja matalimman työttömyysasteen kuntaa maaliskuussa 2017 Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2015 3/2017 20 19 18 17 % 16 15 14 13 12 2015 2016 2017 Tammi Helmi Maalis

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Helmikuu 2017

Työttömyyskatsaus Helmikuu 2017 Manner-Suomen kaksitoista korkeimman ja matalimman työttömyysasteen kuntaa helmikuussa 2017 Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2015 2/2017 20 19 18 17 % 16 15 14 13 12 2015 2016 2017 Tammi Helmi Maalis

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Toukokuu 2017

Työttömyyskatsaus Toukokuu 2017 Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2015 5/2017 20 19 18 17 % 16 15 14 13,8 13 12 2015 2016 2017 Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Manner-Suomen kaksitoista korkeimman

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Huhtikuu 2017

Työttömyyskatsaus Huhtikuu 2017 Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2015 4/2017 20 19 18 17 % 16 15 14 13,9 13 12 2015 2016 2017 Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Manner-Suomen kaksitoista korkeimman

Lisätiedot

Toimintaympäristön muutokset

Toimintaympäristön muutokset Merikarvia Siikainen Pomarkku Lavia Pori Ulvila Luvia Nakkila Harjavalta Kokemäki Toimintaympäristön muutokset Porin selvitysalue 28.2.2014 Heikki Miettinen Pohjakartta MML, 2012 Harjavalta Kokemäki Lavia

Lisätiedot

Väestökatsaus. Huhtikuu Väestönmuutos vuodenvaihteesta kunnittain huhtikuussa 2016

Väestökatsaus. Huhtikuu Väestönmuutos vuodenvaihteesta kunnittain huhtikuussa 2016 Väestökatsaus Huhtikuu 2016 Väestönmuutos vuodenvaihteesta kunnittain huhtikuussa 2016 Väkiluku kasvoi tai oli ennallaan 95 kunnassa (vihreä) ja väheni 218 kunnassa (punainen). Oulu 426 Väestö jatkaa keskittymistään

Lisätiedot

Virolahti. VÄKILUKU 11/ VÄESTÖNLISÄYS (%) -4,8 % VÄESTÖENNUSTE (%) -6,3 %

Virolahti. VÄKILUKU 11/ VÄESTÖNLISÄYS (%) -4,8 % VÄESTÖENNUSTE (%) -6,3 % 01 TUNNUSLUKU ARVO VÄKILUKU 11/2016 3 275 VÄESTÖNLISÄYS 2010-2015 (%) -4,8 % VÄESTÖENNUSTE 2015-2030 (%) -6,3 % 15-64 VUOTIAIDEN OSUUS VÄESTÖSTÄ (%) 2015 58,1 % Virolahti. VÄESTÖLLINEN HUOLTOSUHDE 2015

Lisätiedot

Toimintaympäristön muutokset

Toimintaympäristön muutokset Merikarvia Siikainen Pomarkku Lavia Pori Ulvila Luvia Nakkila Harjavalta Kokemäki Toimintaympäristön muutokset Porin selvitysalue 23.2.2014 Heikki Miettinen Pohjakartta MML, 2012 Harjavalta Kokemäki Lavia

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Tammikuu 2016

Työttömyyskatsaus Tammikuu 2016 Työttömyyskatsaus Tammikuu 2016 Turussa oli työttömiä työnhakijoita tammikuun lopussa 15700, miehiä 9059 ja naisia 6641. Turun työttömyysaste oli 17,2 %, lisäystä edellisvuodesta 0,3 prosenttiyksikköä.

Lisätiedot

TIEDOTE 3/2014 KUOPION MUUTTOLIIKE

TIEDOTE 3/2014 KUOPION MUUTTOLIIKE KUOPION KAUPUNKI Konsernipalvelu Talous- ja strategiapalvelu Elokuu 214 TIEDOTE 3/214 KUOPION MUUTTOLIIKE Kuopion tulomuutto kasvussa Tilastokeskuksen keväällä julkistettujen muuttajatietojen mukaan Kuopion

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Heinäkuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Työttömyyskatsaus Heinäkuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Työttömyyskatsaus Heinäkuu 2018 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun ja Turun seutukunnan työttömyys jatkoi laskuaan heinäkuussa Työttömyyden nopea laskutrendi jatkui Turussa

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Syyskuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Työttömyyskatsaus Syyskuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Työttömyyskatsaus Syyskuu 2018 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun ja Turun seutukunnan työttömyys jatkoi laskuaan syyskuussa Työttömyyden nopea laskutrendi jatkui Turussa

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Toukokuu 2019

Työttömyyskatsaus Toukokuu 2019 Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2016-5/2019 20 18 16 14 12 2016 2017 2018 2019 10 10,8 8 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Työttömyyskatsaus Toukokuu 2019 Konsernihallinto/Strategia

Lisätiedot

Yleistä tietoa Pohjois-Pohjanmaan maakunnasta. Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuolto osana tulevaisuuden maakuntaa -hanke (PoPSTer)

Yleistä tietoa Pohjois-Pohjanmaan maakunnasta. Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuolto osana tulevaisuuden maakuntaa -hanke (PoPSTer) Yleistä tietoa Pohjois-Pohjanmaan maakunnasta Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuolto osana tulevaisuuden maakuntaa -hanke (PoPSTer) Sisältö Väkiluvut 2016 ja väestöennusteet vuosille 2020, 2030

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Elokuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Työttömyyskatsaus Elokuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Työttömyyskatsaus Elokuu 2018 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun ja Turun seutukunnan työttömyys jatkoi laskuaan elokuussa Työttömyyden nopea laskutrendi jatkui Turussa

Lisätiedot

MUUTOKSEN SUUNNAT PORISSA

MUUTOKSEN SUUNNAT PORISSA Kuva: Antero Saari Kuva: Toni Mailanen Kuva: Toni Mailanen MUUTOKSEN SUUNNAT PORISSA IV neljännes (loka-marraskuu) 2014 Kuva: Marianne Ståhl 23.2.2015 KONSERNIHALLINTO Timo Aro ja Timo Widbom Kuva: Toni

Lisätiedot

TURUN ALUEPROFIILI 2011

TURUN ALUEPROFIILI 2011 Juhani Pärtty TURUN ALUEPROFIILI 2011 Julkaisija: Turun kaupungin keskushallinto/strategia ja viestintä Kaupunkitutkimus ja tieto, PL 355 (Yliopistonkatu 27a) 20101 Turku Sisällysluettelo 1 Johdanto...5

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Kesäkuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Työttömyyskatsaus Kesäkuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Työttömyyskatsaus Kesäkuu 2018 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun ja Turun seutukunnan työttömyys nopeassa laskussa Työttömyyden nopea laskutrendi jatkui Turussa ja Turun

Lisätiedot

Toimintaympäristön tila Espoossa 2017 Väestö ja väestönmuutokset

Toimintaympäristön tila Espoossa 2017 Väestö ja väestönmuutokset Väestö ja väestönmuutokset Konserniesikunta, Strategia ja kehittäminen Lähde: Tilastokeskus 10.4.2017 Väestö ja väestönmuutokset Yli puolet espoolaisista on työikäisiä Kuuden suurimman kaupungin väestö

Lisätiedot

PORIN SEUDUN KILPAILUKYKY ALUEIDEN VÄLISESSÄ KILPAILUSSA

PORIN SEUDUN KILPAILUKYKY ALUEIDEN VÄLISESSÄ KILPAILUSSA PORIN SEUDUN KILPAILUKYKY ALUEIDEN VÄLISESSÄ KILPAILUSSA VTT, kehittämispäällikkö Timo Aro 27.8.2013 Kunnille on annettu historiallinen mahdollisuus seutukunnan elinvoiman ja hyvinvoinnin kehittämiseen

Lisätiedot

Väestö, väestönmuutokset, perheet ja asuntokunnat

Väestö, väestönmuutokset, perheet ja asuntokunnat Toimintaympäristön tila Espoossa 2018 Väestö, väestönmuutokset, perheet ja asuntokunnat Konserniesikunta, Strategiayksikkö Lähde: Tilastokeskus 24.4.2018 Yhteenveto Väestömäärä ja väestönkasvu osatekijöittäin

Lisätiedot

Kuopion muuttoliike 2015 Tilastotiedote 8 /2016

Kuopion muuttoliike 2015 Tilastotiedote 8 /2016 Kuopion muuttoliike 2015 Tilastotiedote 8 /2016 Kuopion viime vuosien hyvä väestönkasvu perustuu muuttovoittoon. Keitä nämä muuttajat ovat? Tässä tiedotteessa kuvataan muuttajien taustatietoja kuten, mistä

Lisätiedot

FINSOTE- TULOKSIA MAAKUNNITTAIN

FINSOTE- TULOKSIA MAAKUNNITTAIN FINSOTE- TULOKSIA MAAKUNNITTAIN Vertaisfoorumi 9.5.2019 Jyväskylä Suvi Parikka, Timo Koskela, Noora Marjeta 9.5.2019 FinSote-tutkimus 2018 / Parikka, Koskela, Marjeta 1 ESITYKSEN SISÄLTÖ FinSote-tutkimuksen

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Marraskuu 2015. Strategia ja kehittämisyksikkö/kimmo Lemmetyinen

Työttömyyskatsaus Marraskuu 2015. Strategia ja kehittämisyksikkö/kimmo Lemmetyinen Työttömyyskatsaus Marraskuu 2015 Strategia ja kehittämisyksikkö/kimmo Lemmetyinen Turussa oli työttömiä työnhakijoita marraskuun lopussa 14696, joista miehiä 8412 ja naisia 6284. Turun työttömyysaste oli

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Marraskuu 2018

Työttömyyskatsaus Marraskuu 2018 Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2016-11/2018 20 18 16 % 2016 14 2017 12 10,9 10 2018 8 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Työttömyyskatsaus Marraskuu 2018 Konsernihallinto/Strategia

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Tammikuu 2019

Työttömyyskatsaus Tammikuu 2019 Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2016-1/2019 20 18 16 14 12 11,9 2016 2017 2018 2019 10 8 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Työttömyyskatsaus Tammikuu 2019 Konsernihallinto/Strategia

Lisätiedot

Strategisten tilastoindikaattoreiden kehitystrendi- ja vertailutietoaineisto

Strategisten tilastoindikaattoreiden kehitystrendi- ja vertailutietoaineisto Strategisten tilastoindikaattoreiden kehitystrendi- ja vertailutietoaineisto Tausta ja tarkoitus Tähän aineistoon on koottu strategisten tilastoindikaattoreiden trendi- ja vertailutietoja Uudenmaan alueiden

Lisätiedot

Hamina. VÄKILUKU 11/ VÄESTÖNLISÄYS (%) -2,6 % VÄESTÖENNUSTE (%) -6,4 % VUOTIAIDEN OSUUS VÄESTÖSTÄ (%) ,3 %

Hamina. VÄKILUKU 11/ VÄESTÖNLISÄYS (%) -2,6 % VÄESTÖENNUSTE (%) -6,4 % VUOTIAIDEN OSUUS VÄESTÖSTÄ (%) ,3 % Hamina 01 TUNNUSLUKU ARVO VÄKILUKU 11/2016 20 654 VÄESTÖNLISÄYS 2010-2015 (%) -2,6 % VÄESTÖENNUSTE 2015-2030 (%) -6,4 % Hamina. 15-64 VUOTIAIDEN OSUUS VÄESTÖSTÄ (%) 2015 59,3 % VÄESTÖLLINEN HUOLTOSUHDE

Lisätiedot

Kilpailukyky ja työmarkkinat

Kilpailukyky ja työmarkkinat Kilpailukyky ja työmarkkinat - Työpaikka- ja elinkeinorakenne - Työvoima ja työttömyys - Työvoiman saatavuus - Tulotaso ja Helsingin kaupungin tietokeskus Työpaikka- ja elinkeinorakenne Työpaikat Helsingin

Lisätiedot

Toimintaympäristön tila Espoossa 2019 Väestö, väestönmuutokset, perheet ja asuntokunnat

Toimintaympäristön tila Espoossa 2019 Väestö, väestönmuutokset, perheet ja asuntokunnat Toimintaympäristön tila Espoossa 2019 Väestö, väestönmuutokset, perheet ja asuntokunnat Konsernihallinto, Tutkimus ja tilastot Lähde: Tilastokeskus 5.4.2019 Yhteenveto Väestömäärä ja väestönkasvu osatekijöittäin

Lisätiedot

YLÄ-SAVON SEUTU TILASTOANALYYSI. maaliskuu Tyler Wanlass / Unsplash

YLÄ-SAVON SEUTU TILASTOANALYYSI. maaliskuu Tyler Wanlass / Unsplash YLÄ-SAVON SEUTU TILASTOANALYYSI maaliskuu 2019 Tyler Wanlass / Unsplash SISÄLTÖ 1 TAUSTA 2 ALUETALOUSDYNAMIIKKA Taloudellinen huoltosuhde 2010-2016 BKT per asukas 2010-2016 Yrityskanta suhteessa alueen

Lisätiedot

Tilastotietoa Oulusta VÄESTÖ JULKAISTU 2019

Tilastotietoa Oulusta VÄESTÖ JULKAISTU 2019 Tilastotietoa Oulusta VÄESTÖ 1 JULKAISTU 2019 Julkaisija: Oulun kaupunki konsernihallinto 2 VÄESTÖ 2019 Sisällys Alue... 4 Väestö... 6 Asuminen... 10 Työllisyys... 12 Hyvinvointi ja terveys... 14 Kulttuuri

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Huhtikuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Työttömyyskatsaus Huhtikuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Työttömyyskatsaus Huhtikuu 2018 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun ja Turun seutukunnan työttömyys nopeassa laskussa Työttömyyden nopea laskutrendi jatkui Turussa ja Turun

Lisätiedot

Muuttajien taustatiedot 2005

Muuttajien taustatiedot 2005 TILASTOTIEDOTE Sivu 1 / 1 2008:9 30.5.2008 Muuttajien taustatiedot 2005 Tilastokeskus julkaisi muuttajien taustatiedot vuodelta 2005 poikkeuksellisen myöhään eli huhtikuun lopussa 2008. Tampereelle muutti

Lisätiedot

Työpaikat ja työlliset 2014

Työpaikat ja työlliset 2014 Irja Henriksson 14.10.2016 Työpaikat ja työlliset 2014 Vuoden 2014 lopussa Lahdessa oli 50 138 työpaikkaa ja työllisiä 46 238. Vuodessa työpaikkojen määrä laski 2,5 % ja työllisten 2,1 %. Luvut ovat vuoden

Lisätiedot

Joensuun selvitysalue yhdessä

Joensuun selvitysalue yhdessä Toimintaympäristön muutokset Joensuun selvitysalue yhdessä 27.6.2013 Heikki Miettinen Kunnan elinvoimaisuuden indikaattorit Työpaikat Työvoima Koulutus Työlliset Työttömyys Pendelöinti Verotettavat tulot

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Lokakuu 2015

Työttömyyskatsaus Lokakuu 2015 Työttömyyskatsaus Lokakuu 2015 Turussa oli työttömiä työnhakijoita lokakuun lopussa 14576, joista miehiä 8272 ja naisia 6304. Turun työttömyysaste oli 16,0 %, lisäystä edellisvuodesta 0,4 prosenttiyksikköä.

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Elokuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Turun väestökatsaus. Elokuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun väestökatsaus Elokuu 2019 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun ennakkoväkiluku kasvoi tammi-elokuussa 1 343 hengellä Elävänä syntyneet 1 060 Kuolleet 1 198 Luonnollinen

Lisätiedot

Miehikkälä. VÄKILUKU 11/ VÄESTÖNLISÄYS (%) -5,7 % VÄESTÖENNUSTE (%) -12,5 %

Miehikkälä. VÄKILUKU 11/ VÄESTÖNLISÄYS (%) -5,7 % VÄESTÖENNUSTE (%) -12,5 % Miehikkälä 01 TUNNUSLUKU ARVO VÄKILUKU 11/2016 2 038 VÄESTÖNLISÄYS 2010-2015 (%) -5,7 % VÄESTÖENNUSTE 2015-2030 (%) -12,5 % 15-64 VUOTIAIDEN OSUUS VÄESTÖSTÄ (%) 2015 55,6 % Miehikkälä. VÄESTÖLLINEN HUOLTOSUHDE

Lisätiedot

TIEDOTE 4/2014 TYÖSSÄKÄYNTI KUOPIOSSA

TIEDOTE 4/2014 TYÖSSÄKÄYNTI KUOPIOSSA KUOPION KAUPUNKI Konsernipalvelu Talous- ja strategiapalvelu Elokuu 213 TIEDOTE 4/214 TYÖSSÄKÄYNTI KUOPIOSSA Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Kuopiossa 31.12.212 Tilastokeskuksen keväällä 214 julkaisemien

Lisätiedot

Hattula Hämeenlinna Janakkala 27.1.2014 Heikki Miettinen

Hattula Hämeenlinna Janakkala 27.1.2014 Heikki Miettinen Hämeenlinna Hattula Janakkala MML, 2012 Toimintaympäristön muutokset ja pendelöinti Hattula Hämeenlinna Janakkala 27.1.2014 Heikki Miettinen Kunnan elinvoimaisuuden indikaattorit Työpaikat Työvoima Koulutus

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 4:2017

TILASTOKATSAUS 4:2017 Tilastokatsaus 6:2012 TILASTOKATSAUS 4:201 1.10.201 TYÖTTÖMÄT VANTAALLA 200 2016 Työttömyysaste oli Vantaalla 11, prosenttia vuoden 2016 lopussa. Laskua edellisvuoteen oli 0,5 prosenttiyksikköä, mikä johtui

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Toukokuu 2015

Työttömyyskatsaus Toukokuu 2015 Työttömyyskatsaus Toukokuu 2015 Edellisvuoden toukokuuhun verrattuna Turun työttömyysaste nousi prosenttiyksiköllä. 18 16 16,9 16,7 16,2 15,9 15,7 14 12 % 10 8 6 4 2 0 2014 2015 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Lokakuu 2017

Työttömyyskatsaus Lokakuu 2017 Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2015 10/2017 20 19 2015 2016 2017 18 17 % 16 15 14 13 13,0 12 Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Manner-Suomen kaksitoista korkeimman

Lisätiedot

Toimintaympäristön muutokset

Toimintaympäristön muutokset Toimintaympäristön muutokset Kyyjärvi Kinnula Kivijärvi Pihtipudas Viitasaari Kannonkoski Karstula Saarijärven-Viitasaaren seutukunta 21.10.2014 Heikki Miettinen Saarijärvi Pohjakartta MML, 2012 Selvitysalue

Lisätiedot

Väestö ja väestön muutokset 2013

Väestö ja väestön muutokset 2013 Väestö ja väestön muutokset 2013 www.tampere.fi/tilastot 1 24.3.2014 Väkiluvun kasvu 2000-luvun ennätyslukemissa Tampereen väkiluku oli 31.12.2013 220 446 asukasta. Kasvua vuoden aikana oli 3 025 henkilöä.

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Huhtikuu 2019

Työttömyyskatsaus Huhtikuu 2019 Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2016-4/2019 20 18 16 14 12 2016 2017 2018 2019 10 10,5 8 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Työttömyyskatsaus Huhtikuu 2019 Konsernihallinto/Strategia

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Heinäkuu 2019

Työttömyyskatsaus Heinäkuu 2019 Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2016-7/2019 20 18 16 14 12 13,0 2016 2017 2018 2019 10 8 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Työttömyyskatsaus Heinäkuu 2019 Konsernihallinto/Strategia

Lisätiedot

Toimintaympäristön muutokset. Jyväskylän selvitysalue 25.4.2014 Heikki Miettinen

Toimintaympäristön muutokset. Jyväskylän selvitysalue 25.4.2014 Heikki Miettinen Toimintaympäristön muutokset Jyväskylän selvitysalue 25.4.2014 Heikki Miettinen Kunnan elinvoimaisuuden indikaattorit Työpaikat Työvoima Koulutus Työlliset Työttömyys Verotettavat tulot Muutto Sairastavuus

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Kesäkuu 2015

Työttömyyskatsaus Kesäkuu 2015 Työttömyyskatsaus Kesäkuu 2015 Edellisvuoden kesäkuuhun verrattuna Turun työttömyysaste nousi 1,3 prosenttiyksikköä. 18 16 16,9 16,7 16,2 15,9 15,7 18,1 14 12 % 10 8 6 4 2 0 2014 2015 1 2 3 4 5 6 7 8 9

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Syyskuu 2016

Työttömyyskatsaus Syyskuu 2016 Työttömyyskatsaus Syyskuu 2016 Manner-Suomen kymmenen korkeimman ja matalimman työttömyysasteen kuntaa syyskuussa 2016 Pelkosenniemi 23,4 Posio 20,3 Muonio 19,9 Kotka 18,8 Salla 18,6 Lieksa 18,4 Tohmajärvi

Lisätiedot

Pyhtää. VÄKILUKU 11/ VÄESTÖNLISÄYS (%) -0,6 % VÄESTÖENNUSTE (%) 0,8 % VUOTIAIDEN OSUUS VÄESTÖSTÄ (%) ,9 %

Pyhtää. VÄKILUKU 11/ VÄESTÖNLISÄYS (%) -0,6 % VÄESTÖENNUSTE (%) 0,8 % VUOTIAIDEN OSUUS VÄESTÖSTÄ (%) ,9 % Pyhtää 01 TUNNUSLUKU ARVO VÄKILUKU 11/2016 5 334 VÄESTÖNLISÄYS 2010-2015 (%) -0,6 % VÄESTÖENNUSTE 2015-2030 (%) 0,8 % 15-64 VUOTIAIDEN OSUUS VÄESTÖSTÄ (%) 2015 59,9 % Pyhtää. VÄESTÖLLINEN HUOLTOSUHDE 2015

Lisätiedot

1. Hyvinvointitiedon ja tehtyjen toimenpiteiden arviointi

1. Hyvinvointitiedon ja tehtyjen toimenpiteiden arviointi 1. Hyvinvointitiedon ja tehtyjen toimenpiteiden arviointi Paketti 1: V1 = Satakunta V2 = Varsinais-Suomi V3 = Pohjanmaa V4 = Koko maa V5 = Kankaanpää V6 = Karvia V7 = Siikainen V8 = Jämijärvi V9 = Pomarkku

Lisätiedot

Väestömäärän kehitys, ikärakenne ja kielijakauma 31.12.2013 Hyvinkään kaupunki Talousosasto 13.1.2015

Väestömäärän kehitys, ikärakenne ja kielijakauma 31.12.2013 Hyvinkään kaupunki Talousosasto 13.1.2015 Väestömäärän kehitys, ikärakenne ja kielijakauma 31.12.2013 Hyvinkään kaupunki Talousosasto 13.1.2015 Väestötilastot 2013 Väestötilastojen avulla seurataan Hyvinkään väestömäärän kehitystä ja väestörakennetta.

Lisätiedot

Näkökulmia Helsingin seudun ja Espoon työmarkkinoihin ja talousnäkymiin

Näkökulmia Helsingin seudun ja Espoon työmarkkinoihin ja talousnäkymiin Espoo Valtuuston seminaari 22.4.2015 Seppo Laakso, Näkökulmia Helsingin seudun ja Espoon työmarkkinoihin ja talousnäkymiin Helsingin seudun kasvu 2000-luvulla Bruttokansantuote v. 2010 hinnoin, Ind.2000=100

Lisätiedot

VIHDIN SISÄINEN VÄESTÖN- KEHITYS VUOSINA

VIHDIN SISÄINEN VÄESTÖN- KEHITYS VUOSINA VIHTI VIHDIN SISÄINEN VÄESTÖN- KEHITYS VUOSINA 2005-2016 Kartan jokaiseen kennoon on paikkatiedon avulla muodostettu 10 neliökilometrin alue, johon on summattu jokaisen Vihdin alueen sisällä asuva väestö

Lisätiedot

MUUTOKSEN SUUNNAT PORISSA

MUUTOKSEN SUUNNAT PORISSA MUUTOKSEN SUUNNAT PORISSA Lokakuu-joulukuu 2013 Sisältö Työllisyyskehitys Väestökehitys Sisäinen ja ulkoinen elinvoima 1. Työllisyyskehitys Porin työllisyyden kehitys loka-joulukuussa 2013 1 (2) Satakunnan

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Maaliskuu 2019

Työttömyyskatsaus Maaliskuu 2019 Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2016-3/2019 20 18 16 14 12 10 11,0 2016 2017 2018 2019 8 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Työttömyyskatsaus Maaliskuu 2019 Konsernihallinto/Strategia

Lisätiedot

Kaupunki- ja seutuindikaattorit -palvelun tietosisältö 2015

Kaupunki- ja seutuindikaattorit -palvelun tietosisältö 2015 1(7) Kaupunki- ja seutuindikaattorit -palvelun tietosisältö 2015 (Palvelua päivitetään jatkuvasti uusimmilla tilastovuoden tiedoilla) Aihealueet vuoden 2011 alueluokituksilla (sama kuin tilastovuoden alueluokitus)

Lisätiedot

MUUTOKSEN SUUNNAT PORISSA

MUUTOKSEN SUUNNAT PORISSA Kuva: Antero Saari MUUTOKSEN SUUNNAT PORISSA I neljännes (tammi-maaliskuu) 2014 Kuva: Antero Saari Sisältö Työllisyyskehitys Väestökehitys Sisäinen ja ulkoinen elinvoima Kuva: Jan Virtanen 1. Työllisyyskehitys

Lisätiedot

KUOPION TYÖPAIKAT

KUOPION TYÖPAIKAT KUOPION TYÖPAIKAT 2011-2015 Muutokset 5 vuodessa: Työpaikkojen määrä kasvoi viidessä vuodessa noin 200 työpaikalla, 2,5 % - naisilla +600 työpaikkaa / miehillä -400 työpaikkaa Koulutuksen mukaan työpaikkamäärät

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Lokakuu 2016

Työttömyyskatsaus Lokakuu 2016 Manner-Suomen kymmenen korkeimman ja matalimman työttömyysasteen kuntaa lokakuussa 2016 Pelkosenniemi 23,4 Muonio 20,3 Kolari 19,9 Posio 18,8 Kotka 18,6 Salla 18,4 Lieksa 18,4 Pori 18,1 Tohmajärvi 17,8

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Heinäkuu 2016

Työttömyyskatsaus Heinäkuu 2016 Työttömyyskatsaus Heinäkuu Manner-Suomen kymmenen korkeimman ja matalimman työttömyysasteen kuntaa heinäkuussa Muonio 22,4 Pelkosenniemi 22,2 Kotka 21,4 Kolari 21,0 Posio,9 Joensuu,5 Kemi,4 Tohmajärvi,3

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus. Huhtikuu 2015

Työttömyyskatsaus. Huhtikuu 2015 Työttömyyskatsaus Huhtikuu 2015 Edellisvuoden huhtikuuhun verrattuna Turun työttömyysaste nousi 1,4 prosenttiyksikköä. 18 16 16,9 16,7 16,2 15,9 14 12 % 10 8 6 4 2 0 2014 2015 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Marraskuu 2016

Työttömyyskatsaus Marraskuu 2016 Manner-Suomen kymmenen korkeimman ja matalimman työttömyysasteen kuntaa marraskuussa 2016 Lieksa 20,5 Posio 20,0 Pelkosenniemi 19,7 Salla 19,6 Ilomantsi 19,3 Kotka 19,3 Saarijärvi 18,8 Outokumpu 18,4 Kannonkoski

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Syyskuu 2019

Työttömyyskatsaus Syyskuu 2019 Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2016-9/2019 20 18 16 14 12 2016 2017 2018 2019 10 10,5 8 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Työttömyyskatsaus Syyskuu 2019 Konsernihallinto/Strategia

Lisätiedot

Toimintaympäristön muutoksia

Toimintaympäristön muutoksia Jämsä Kuhmoinen Toimintaympäristön muutoksia Jämsä ja Kuhmoinen 24.11.2014 Heikki Miettinen Pohjakartta MML, 2012 Kunnan elinvoimaisuuden indikaattorit Pidemmän aikavälin väestökehitys väestö 1980 2013

Lisätiedot

Toimintaympäristö. Muuttajien taustatiedot. 12.5.2014 Jukka Tapio

Toimintaympäristö. Muuttajien taustatiedot. 12.5.2014 Jukka Tapio Toimintaympäristö Muuttajien taustatiedot Dialuettelo Dia 3 Kuntien välinen nettomuutto Tampereella iän mukaan 2013 Dia 4 Kuntien välinen nettomuutto kehyskunnissa iän mukaan 2013 Dia 4 Tampereen maahan-

Lisätiedot

Liite. Hyvinvointikertomuksen indikaattorit

Liite. Hyvinvointikertomuksen indikaattorit Liite Hyvinvointikertomuksen indikaattorit 1 TALOUS JA ELINVOIMA Talous: tulot Suhteellinen velkaantuneisuus, % Kokemäki : 52.9 52.0 Eura : 47.5 Huittinen : 41.9 Loimaa : 41.6 Satakunta : 39.4 Valtionosuudet

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Elokuu 2015

Työttömyyskatsaus Elokuu 2015 Työttömyyskatsaus Elokuu 2015 Turun työttömyysaste oli elokuun lopussa 16,8 %, lisäystä edellisvuodesta 0,7 prosenttiyksikköä. Kasvu oli hieman pienempi kuin koko maan 0,9 prosenttiyksikköä. 10 suurimman

Lisätiedot

Toimintaympäristö: Työllisyys

Toimintaympäristö: Työllisyys Toimintaympäristö: Työllisyys Tampere 24.3.2009 Jenni Kallio Prosenttia 31.12. 14,0-19,4 (13) 11,0-13,9 (25) 8,0-10,9 (32) 6,0-7,9 (20) 3,6-5,9 (13) Työllisyys 2008 % 25,0 22,5 Työttömyys kääntyi nousuun

Lisätiedot

KAUPUNKI KASVAA mistä tilaa kaikille? miten ja minne asukkaat liikkuvat tulevaisuudessa?

KAUPUNKI KASVAA mistä tilaa kaikille? miten ja minne asukkaat liikkuvat tulevaisuudessa? KAUPUNKI KASVAA mistä tilaa kaikille? miten ja minne asukkaat liikkuvat tulevaisuudessa? Timo Aro @timoaro Huhtikuu 2019 Alue- ja väestönkehityksen muutostrendit vaikuttavat kaikkien alueiden kehitykseen

Lisätiedot

Toimintaympäristö. Koulutus ja tutkimus. 27.5.2013 Jukka Tapio

Toimintaympäristö. Koulutus ja tutkimus. 27.5.2013 Jukka Tapio Toimintaympäristö Koulutus ja tutkimus Koulutus ja tutkimus Koulutusaste muuta maata selvästi korkeampi 2011 Diat 4 6 Tamperelaisista 15 vuotta täyttäneistä 73,6 % oli suorittanut jonkin asteisen tutkinnon,

Lisätiedot

Toimintaympäristö: Koulutus ja tutkimus 4.4.2011

Toimintaympäristö: Koulutus ja tutkimus 4.4.2011 Toimintaympäristö: Koulutus ja tutkimus 4.4.2011 Toimintaympäristö: Koulutus ja tutkimus Tampere 4.4.2011 Matias Ansaharju www.tampere.fi/tilastot etunimi.sukunimi@tampere.fi Tampereen kaupunki Tietotuotanto

Lisätiedot

Miten väestöennuste toteutettiin?

Miten väestöennuste toteutettiin? Miten väestöennuste toteutettiin? Väestöennusteen laatiminen perustui kolmeen eri väestökehityksen osatekijään: 1) luonnollinen väestönlisäykseen (syntyvyys ja kuolleisuus, 2) kuntien väliseen nettomuuttoon

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Heinäkuu 2015

Työttömyyskatsaus Heinäkuu 2015 Työttömyyskatsaus Heinäkuu 2015 Turun työttömyysaste oli heinäkuun lopussa 18,7 %, lisäystä edellisvuodesta 0,9 prosenttiyksikköä. Kasvu oli hieman pienempi kuin koko maan 1,1 prosenttiyksikköä. 10 suurimman

Lisätiedot

Espoo-tarina - päivitys - toteutuminen tilannekuva helmikuu lautakunnan evästykset Espoo-tarinan päivitykseen

Espoo-tarina - päivitys - toteutuminen tilannekuva helmikuu lautakunnan evästykset Espoo-tarinan päivitykseen Espoo-tarina - päivitys - toteutuminen tilannekuva helmikuu 2017 - lautakunnan evästykset Espoo-tarinan päivitykseen Espoo-tarina 1.1 päivitys Asukkaiden osallistaminen; Mun Espoo on -kysely 27.8. 31.10.

Lisätiedot

Päijät-Hämeen väestön hyvinvointia, terveyttä ja palvelutarvetta kuvaavia tietoja

Päijät-Hämeen väestön hyvinvointia, terveyttä ja palvelutarvetta kuvaavia tietoja Päijät-Hämeen väestön hyvinvointia, terveyttä ja palvelutarvetta kuvaavia tietoja 1 15.2.2018 Väestön määrä Ikäryhmä KOKO MAA Väestö - 14 15-64 65-84 85-2016 5 503 297 894 178 3 459 144 1 007 098 142 877

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Marraskuu 2016

Työttömyyskatsaus Marraskuu 2016 Manner-Suomen kymmenen korkeimman ja matalimman työttömyysasteen kuntaa marraskuussa 2016 Lieksa 20,5 Posio 20,0 Pelkosenniemi 19,7 Salla 19,6 Ilomantsi 19,3 Kotka 19,3 Saarijärvi 18,8 Outokumpu 18,4 Kannonkoski

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Elokuu 2016

Työttömyyskatsaus Elokuu 2016 Manner-Suomen kymmenen korkeimman ja matalimman työttömyysasteen kuntaa elokuussa 2016 Työttömyyskatsaus Elokuu 2016 Pelkosenniemi 22,5 Muonio 20,9 Posio 20,5 Kotka 19,5 Ilomantsi 18,7 Salla 18,4 Saarijärvi

Lisätiedot

Turun väestökatsaus helmikuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen

Turun väestökatsaus helmikuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen Turun väestökatsaus helmikuu 2017 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen Tällä dialla on Turun vahvistettuja väkilukutietoja; muilla sivuilla tammihelmikuun ennakkotietoja

Lisätiedot

Espoo-tarinan toteutumista kuvaavat indikaattorit. Päivitetty

Espoo-tarinan toteutumista kuvaavat indikaattorit. Päivitetty Espoo-tarinan toteutumista kuvaavat indikaattorit Päivitetty 9.6.2017 Espoo-tarinan indikaattorit Espoo-tarinan toteutumisen arvioinnissa käytetään indikaattoreita, joilla kuvataan näkökulmittain päämäärän

Lisätiedot

Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne päivitetty

Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne päivitetty Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne 24.5.2018 päivitetty Työpaikat yhteensä (TOL2008) 2000-2015 2 Seuraava päivitys 14.11.2018 Työpaikat toimialoittain

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Joulukuu 2016

Työttömyyskatsaus Joulukuu 2016 Manner-Suomen kymmenen korkeimman ja matalimman työttömyysasteen kuntaa joulukuussa 2016 Posio 21,9 Kotka 21,3 Ilomantsi 21,1 Salla 21,0 Saarijärvi 20,8 Lieksa 20,3 Rautjärvi 19,9 Juuka 19,7 Äänekoski

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 5:2018

TILASTOKATSAUS 5:2018 Tilastokatsaus 6:12 TILASTOKATSAUS 5:18 1 10.9.18 TYÖTTÖMÄT VANTAALLA 08 17 Työttömyysaste oli Vantaalla tasan 10 prosenttia vuoden 17 lopussa. Laskua edellisvuoteen oli peräti 1,9 prosenttiyksikköä, mikä

Lisätiedot

Elinvoima ja kilpailukyky kaupunkiseudulla

Elinvoima ja kilpailukyky kaupunkiseudulla Elinvoima ja kilpailukyky kaupunkiseudulla Jyväskylän kaupunkiseudun erityisen kuntajakoselvitys Kuntajakoselvittäjät Jarmo Asikainen, Paavo Kaitokari ja Jouko Luukkonen Sähköposti: etunimi.sukunimi@vm.fi

Lisätiedot

Tulosten ohjeellinen tulkinta-asteikko on seuraava: alle 60 huono taso 60 75 välttävä / tyydyttävä 75 100 hyvä / erittäin hyvä.

Tulosten ohjeellinen tulkinta-asteikko on seuraava: alle 60 huono taso 60 75 välttävä / tyydyttävä 75 100 hyvä / erittäin hyvä. EPSI Rating tutkii vuosittain suomalaisten tyytyväisyyttä kunnallisiin palveluihin. Indeksi tuotetaan asteikolla 0 100, missä 75 on hyvä taso. Suomen kuntien keskimääräinen tyytyväisyys asuinkuntaan nousee

Lisätiedot

Muutoksen suunnat Porissa III neljännes/2013. Timo Aro ja Timo Widbom, 1.11.2013

Muutoksen suunnat Porissa III neljännes/2013. Timo Aro ja Timo Widbom, 1.11.2013 Muutoksen suunnat Porissa III neljännes/2013 Timo Aro ja Timo Widbom, Sisältö Työllisyyskehitys Väestökehitys Muu yleinen kehitys I Työllisyyskehitys 1. Työllisyyskehitys Porin työllisyyden kehitys heinäsyyskuussa

Lisätiedot

Työttömyysasteen kehitys (12 kk liukuva keskiarvo) suurimmissa maakunnissa ajalla 2007 2013 (heinä)

Työttömyysasteen kehitys (12 kk liukuva keskiarvo) suurimmissa maakunnissa ajalla 2007 2013 (heinä) Maakunnan tila 1 Työttömyysasteen kehitys (12 kk liukuva keskiarvo) suurimmissa maakunnissa ajalla 27 213 (heinä) 14,5 14, 13,5 13, 12,5 12, 11,5 11, 1,5 1, 9,5 9, 8,5 8, 7,5 7, 6,5 6, 5,5 5, Luku alueen

Lisätiedot

Muuttajien taloudellinen tausta tietoja Vantaalle ja Vantaalta muuttaneista vuosilta 1996-98

Muuttajien taloudellinen tausta tietoja Vantaalle ja Vantaalta muuttaneista vuosilta 1996-98 Tilastokatsaus 21:4 Vantaan kaupunki Tilasto ja tutkimus 29.3.21 Katsauksen laatija: Hannu Kyttälä, puh. 8392 2716 sähköposti: hannu.kyttala@vantaa.fi B6 : 21 ISSN 786-7832, ISSN 786-7476 Muuttajien taloudellinen

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Joulukuu 2015

Työttömyyskatsaus Joulukuu 2015 Työttömyyskatsaus Joulukuu 2015 Turussa oli työttömiä työnhakijoita joulukuun lopussa 14696, joista miehiä 9205 ja naisia 6926. Turun työttömyysaste oli 17,7 %, lisäystä edellisvuodesta 0,4 prosenttiyksikköä.

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Syyskuu 2017

Työttömyyskatsaus Syyskuu 2017 Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2015 8/2017 20 19 2015 2016 2017 18 17 % 16 15 14 13 13,3 12 Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Manner-Suomen kaksitoista korkeimman

Lisätiedot

Veteli. Vetelin väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015

Veteli. Vetelin väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015 Veteli Vetelin väestönkehitys ja ennuste vuoteen 2040 4200 4000 3800 3600 3400 3200 3000 2800 2014; 3342 100 80 60 40 20 0-20 -40-60 -80-100 luonnollinen väestönkasvu (syntyneet - kuolleet) syntyneet kuolleet

Lisätiedot