Työttömyyskatsaus Toukokuu 2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Työttömyyskatsaus Toukokuu 2015"

Transkriptio

1 Työttömyyskatsaus Toukokuu 2015

2 Edellisvuoden toukokuuhun verrattuna Turun työttömyysaste nousi prosenttiyksiköllä ,9 16,7 16,2 15,9 15, % Turun työttömyysaste on vuonna 2015 laskenut tammikuusta toukokuuhun prosenttiyksikön - vuonna 2014 lasku oli 0,8 prosenttiyksikköä. Lähde: Varsinais-Suomen Elykeskus Työttömyysaste Turussa kuukausittain 2014 ja 2015

3 Turussa työttömien miesten ja naisten määrät ovat olleet tasaisessa kasvussa vuodesta 2012 alkaen Miehet Naiset Avoimet työpaikat Työttömien naisten määrä ylitti aiemmin miesten määrän kesäisin, mutta vuoden 2008 jälkeen miesten määrä kasvoi nopeammin ja on pysynyt korkeammalla tasolla. Turun työttömät työnhakijat sukupuolen mukaan, henkilöä ja avoimet työpaikat, kpl 1/2008-5/2015

4 Turun ja koko maan työttömyysasteet olivat toukokuussa prosenttiyksikön edellisvuotista korkeammat , % 12 12, Koko maa Turun työttömyysaste on ollut koko maata korkeampi yhtäjaksoisesti vuoden 1992 huhtikuusta lähtien. Korkeimmillaan erotus oli elokuussa Sittemmin erotus on hieman kaventunut. Työttömyysaste Turussa ja koko maassa kuukausittain 1/2008 5/2015

5 Kaupunkien väliset erot ovat suuria; Lahden työttömyysaste on lähes kaksinkertainen Espooseen verrattuna. Lahti 17,7 Jyväskylä Tampere Oulu 16,9 16,6 16,3 15,7 Kouvola Kuopio Helsinki Vantaa 13,2 12,5 11,8 11,3 Espoo 9, Kaupunkien järjestys on sama kuin toukokuussa Työttömyysaste kymmenessä suurimmassa kaupungissa toukokuussa 2015, %

6 Turun pitkäaikaistyöttömien määrä jatkaa edelleen nopeaa kasvuaan Pitkäaikaistyöttömät Alle 25 -vuotiaat Alle 25-vuotiaiden työttömien määrän kahdentoista kuukauden liukuva keskiarvo näyttäisi kaartuvan hieman alaspäin eli kasvuvauhti on hidastumassa. Alle 25-vuotiaita työttömiä olikin toukokuussa lähes sata vähemmän kuin vuosi sitten. Pitkäaikais- ja nuorisotyöttömät Turussa 1/2005-5/2015, henkeä

7 Pitkäaikaistyöttömien määrä ja osuus työttömistä on kasvanut edellisvuodesta muissa kaupungeissa paitsi Tampereella. Lahti Helsinki Espoo Jyväskylä Vantaa Kouvola Oulu Tampere Kuopio 38,0 37,6 37,1 36,4 33,9 33,9 33,7 31,4 31,4 29, Pitkäaikaistyöttömien määrän muutos edellisvuodesta Espoo 1564 Helsinki 4494 Jyväskylä 589 Kouvola 237 Kuopio 376 Lahti 467 Oulu 1020 Tampere Vantaa 1104 Turun sijoitus oli sama kuin vuosi sitten. Pitkäaikaistyöttömien osuus työttömistä kymmenessä suurimmassa kaupungissa toukokuussa 2015, %

8 Turussa ja Kouvolassa nuorisotyöttömien määrä on laskenut edellisvuodesta. Oulu 18,2 Jyväskylä 16,2 Kuopio 15,6 Tampere 14,7 Lahti 13,5 Kouvola 12,7 11,6 Espoo 9,4 Helsinki 8,8 Vantaa 8,7 Kaupunkien järjestys oli sama kuin huhtikuussa Alle 25-vuotiaiden työttömien määrän muutos edellisvuodesta Espoo 153 Helsinki 287 Jyväskylä 111 Kouvola -113 Kuopio 170 Lahti 7 Oulu 287 Tampere Vantaa 36 Alle 25-vuotiaiden osuus työttömistä kymmenessä suurimmassa kaupungissa toukokuussa 2015, %

9 Turun työttömyysaste on ympäryskuntia korkeampi Kuntanimi Työttömyysaste, % Pitkäaikaistyöttömien osuus työttömistä, % Seutukunnan raja punaisella ja Turun kaupunki Työttömyysaste ja pitkäaikaistyöttömien osuus Turun seutukunnan ja ympäristön kunnissa toukokuussa 2015

10 Turun ja sen ympäryskuntien työttömyysasteiden ero on vertailun suurin. Raisio Naantali Aura Kaarina Lieto Rusko Parainen 11,0 9,6 9,2 8,6 7,7 7,3 7,0 15,7 6,8 Tampere Nokia Ylöjärvi Orivesi Kangasala Ruovesi Pirkkala Lempäälä 12,6 12,3 12,2 11,4 11,2 10,7 10,5 16,6 5,0 Jyväskylä Jämsä Toivakka Joutsa Uurainen Petäjävesi Laukaa Luhanka Muurame 16,9 15,9 15,5 14,7 14,7 14,0 13,4 13,0 2,7 11, Ii Oulu Pudasjärvi Utajärvi Hailuoto Muhos Kempele Tyrnävä Lumijoki Liminka 17,4 16,3 15,7 14,1 13,4 12,9 11,9 10,8 9,8 3,5 9,4 Juankoski Leppävirta Kuopio Tuusniemi Suonenjoki Tervo Siilinjärvi 15,0 13,2 12,5 12,3 11,3 10,1 8,4 1,8 Lahti Orimattila Nastola Hollola 10,5 13,3 13,1 17,7 5, Kunkin kaavioalueen oikeaan alanurkkaan on merkitty keskuskunnan ja vaaleansinisten palkkien kuvaamien ympäryskuntien yhteisen työttömyysasteen erotus. Kuopion ympäryskuntien muodostaman alueen työttömyysaste on lähes yhtä korkea kuin keskuskunnan. Turussa ero on suurin. Työttömyysaste Turussa, Tampereella, Oulussa, Kuopiossa, Jyväskylässä ja Lahdessa naapurikuntineen toukokuussa 2015, %

11 Työhallinnon palvelut toukokuussa 2015 Lahti Jyväskylä 17,7 16,9 6,1 5,2 Tampere Oulu 16,6 16,3 5,2 5,8 15,7 5,6 Kouvola 13,2 6,0 Kuopio 12,5 4,4 Helsinki Vantaa 11,8 11,3 4,3 4,1 Espoo 9,9 3, Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta Kaupungit työttömyysasteen mukaisessa järjestyksessä Työhallinnon palveluissa olevien osuus Työhallinnon palveluiden piirissä oli Turussa toukokuun lopussa henkilöä eli 5,6 % työvoimaan suhteutettuna. Näistä työllistettyinä oli 1 393, työvoimakoulutuksessa 956, kokeilussa 847, valmennuksessa 237 ja muissa palveluissa Työhallinnon palvelut kymmenessä suurimmassa kaupungissa toukokuussa 2015

12 Koko maan ulkomaalaisväestön* työttömyysaste oli toukokuussa 30,4 %. Lahti 49,6 Jyväskylä 41,4 Kouvola 39,7 41,1 Tampere 36,8 Kuopio Oulu 34,4 34,1 Vantaa Helsinki 29,3 30,4 Espoo 24, Turussa oli toukokuussa työtöntä ulkomaalaista työnhakijaa. Ulkomaalaiseen työvoimaan suhteutettuna työttömyysprosentti oli 41,1. * Passin mukaan Lähde: työ- ja elinkeinoministeriö: Toimiala Online Ulkomaalaisten työttömien osuus ulkomaalaisesta työvoimasta 10 suurimmassa kaupungissa toukokuussa 2015

13 Seuraava työttömyyskatsaus julkaistaan heinäkuun lopussa Strategia ja kehittäminen: Kimmo Lemmetyinen ja Juhani Pärtty

Työttömyyskatsaus. Huhtikuu 2015

Työttömyyskatsaus. Huhtikuu 2015 Työttömyyskatsaus Huhtikuu 2015 Edellisvuoden huhtikuuhun verrattuna Turun työttömyysaste nousi 1,4 prosenttiyksikköä. 18 16 16,9 16,7 16,2 15,9 14 12 % 10 8 6 4 2 0 2014 2015 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Kesäkuu 2015

Työttömyyskatsaus Kesäkuu 2015 Työttömyyskatsaus Kesäkuu 2015 Edellisvuoden kesäkuuhun verrattuna Turun työttömyysaste nousi 1,3 prosenttiyksikköä. 18 16 16,9 16,7 16,2 15,9 15,7 18,1 14 12 % 10 8 6 4 2 0 2014 2015 1 2 3 4 5 6 7 8 9

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Heinäkuu 2015

Työttömyyskatsaus Heinäkuu 2015 Työttömyyskatsaus Heinäkuu 2015 Turun työttömyysaste oli heinäkuun lopussa 18,7 %, lisäystä edellisvuodesta 0,9 prosenttiyksikköä. Kasvu oli hieman pienempi kuin koko maan 1,1 prosenttiyksikköä. 10 suurimman

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Syyskuu 2015

Työttömyyskatsaus Syyskuu 2015 Työttömyyskatsaus Syyskuu 2015 Turussa oli työttömiä työnhakijoita syyskuun lopussa 14884, joista miehiä 8349 ja naisia 6535. Turun työttömyysaste oli %, lisäystä edellisvuodesta 0,9 prosenttiyksikköä.

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Elokuu 2015

Työttömyyskatsaus Elokuu 2015 Työttömyyskatsaus Elokuu 2015 Turun työttömyysaste oli elokuun lopussa 16,8 %, lisäystä edellisvuodesta 0,7 prosenttiyksikköä. Kasvu oli hieman pienempi kuin koko maan 0,9 prosenttiyksikköä. 10 suurimman

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Lokakuu 2015

Työttömyyskatsaus Lokakuu 2015 Työttömyyskatsaus Lokakuu 2015 Turussa oli työttömiä työnhakijoita lokakuun lopussa 14576, joista miehiä 8272 ja naisia 6304. Turun työttömyysaste oli 16,0 %, lisäystä edellisvuodesta 0,4 prosenttiyksikköä.

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Marraskuu 2015. Strategia ja kehittämisyksikkö/kimmo Lemmetyinen

Työttömyyskatsaus Marraskuu 2015. Strategia ja kehittämisyksikkö/kimmo Lemmetyinen Työttömyyskatsaus Marraskuu 2015 Strategia ja kehittämisyksikkö/kimmo Lemmetyinen Turussa oli työttömiä työnhakijoita marraskuun lopussa 14696, joista miehiä 8412 ja naisia 6284. Turun työttömyysaste oli

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Tammikuu 2016

Työttömyyskatsaus Tammikuu 2016 Työttömyyskatsaus Tammikuu 2016 Turussa oli työttömiä työnhakijoita tammikuun lopussa 15700, miehiä 9059 ja naisia 6641. Turun työttömyysaste oli 17,2 %, lisäystä edellisvuodesta 0,3 prosenttiyksikköä.

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Syyskuu 2016

Työttömyyskatsaus Syyskuu 2016 Työttömyyskatsaus Syyskuu 2016 Manner-Suomen kymmenen korkeimman ja matalimman työttömyysasteen kuntaa syyskuussa 2016 Pelkosenniemi 23,4 Posio 20,3 Muonio 19,9 Kotka 18,8 Salla 18,6 Lieksa 18,4 Tohmajärvi

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Joulukuu 2015

Työttömyyskatsaus Joulukuu 2015 Työttömyyskatsaus Joulukuu 2015 Turussa oli työttömiä työnhakijoita joulukuun lopussa 14696, joista miehiä 9205 ja naisia 6926. Turun työttömyysaste oli 17,7 %, lisäystä edellisvuodesta 0,4 prosenttiyksikköä.

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Heinäkuu 2016

Työttömyyskatsaus Heinäkuu 2016 Työttömyyskatsaus Heinäkuu Manner-Suomen kymmenen korkeimman ja matalimman työttömyysasteen kuntaa heinäkuussa Muonio 22,4 Pelkosenniemi 22,2 Kotka 21,4 Kolari 21,0 Posio,9 Joensuu,5 Kemi,4 Tohmajärvi,3

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Elokuu 2016

Työttömyyskatsaus Elokuu 2016 Manner-Suomen kymmenen korkeimman ja matalimman työttömyysasteen kuntaa elokuussa 2016 Työttömyyskatsaus Elokuu 2016 Pelkosenniemi 22,5 Muonio 20,9 Posio 20,5 Kotka 19,5 Ilomantsi 18,7 Salla 18,4 Saarijärvi

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Elokuu 2017

Työttömyyskatsaus Elokuu 2017 Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2015 8/2017 20 19 18 17 % 16 15 14 13 12 2015 2016 2017 Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Manner-Suomen kaksitoista korkeimman ja

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Lokakuu 2016

Työttömyyskatsaus Lokakuu 2016 Manner-Suomen kymmenen korkeimman ja matalimman työttömyysasteen kuntaa lokakuussa 2016 Pelkosenniemi 23,4 Muonio 20,3 Kolari 19,9 Posio 18,8 Kotka 18,6 Salla 18,4 Lieksa 18,4 Pori 18,1 Tohmajärvi 17,8

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Tammikuu 2017

Työttömyyskatsaus Tammikuu 2017 Manner-Suomen kymmenen korkeimman ja matalimman työttömyysasteen kuntaa tammikuussa 2017 Posio 21,4 Kivijärvi 21,0 Salla 21,0 Ilomantsi 20,7 Saarijärvi 20,6 Lieksa 20,5 Pelkosenniemi 20,1 Suomussalmi 19,9

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Syyskuu 2017

Työttömyyskatsaus Syyskuu 2017 Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2015 8/2017 20 19 2015 2016 2017 18 17 % 16 15 14 13 13,3 12 Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Manner-Suomen kaksitoista korkeimman

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Marraskuu 2017

Työttömyyskatsaus Marraskuu 2017 % 12 Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2015 11/2017 20 19 2015 2016 2017 18 17 16 15 14 13 12,8 Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Manner-Suomen kaksitoista korkeimman

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Marraskuu 2016

Työttömyyskatsaus Marraskuu 2016 Manner-Suomen kymmenen korkeimman ja matalimman työttömyysasteen kuntaa marraskuussa 2016 Lieksa 20,5 Posio 20,0 Pelkosenniemi 19,7 Salla 19,6 Ilomantsi 19,3 Kotka 19,3 Saarijärvi 18,8 Outokumpu 18,4 Kannonkoski

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Joulukuu 2016

Työttömyyskatsaus Joulukuu 2016 Manner-Suomen kymmenen korkeimman ja matalimman työttömyysasteen kuntaa joulukuussa 2016 Posio 21,9 Kotka 21,3 Ilomantsi 21,1 Salla 21,0 Saarijärvi 20,8 Lieksa 20,3 Rautjärvi 19,9 Juuka 19,7 Äänekoski

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Heinäkuu 2017

Työttömyyskatsaus Heinäkuu 2017 Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2015 7/2017 20 19 18 17 % 16 15 14 13 12 16,1 2015 2016 2017 Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Manner-Suomen kaksitoista korkeimman

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Helmikuu 2018

Työttömyyskatsaus Helmikuu 2018 Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2016 2/2018 19 18 17 16 15 % 14 13 12,6 12 11 2016 2017 2018 10 Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Manner-Suomen kaksitoista korkeimman

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Marraskuu 2016

Työttömyyskatsaus Marraskuu 2016 Manner-Suomen kymmenen korkeimman ja matalimman työttömyysasteen kuntaa marraskuussa 2016 Lieksa 20,5 Posio 20,0 Pelkosenniemi 19,7 Salla 19,6 Ilomantsi 19,3 Kotka 19,3 Saarijärvi 18,8 Outokumpu 18,4 Kannonkoski

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Joulukuu 2017

Työttömyyskatsaus Joulukuu 2017 Salla 20,0 Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2015 12/2017 Lieksa 19,9 Ilomantsi 19,7 Rautjärvi 19,0 20 19 18 17 % 16 15 14 13 12 2015 2016 2017 Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Kesäkuu 2017

Työttömyyskatsaus Kesäkuu 2017 Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2015 6/2017 Pelkosenniemi 22,2 Muonio 20,8 Lieksa 20,5 20 19 18 17 % 16 15 14 13 12 2015 2016 2017 Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Helmikuu 2017

Työttömyyskatsaus Helmikuu 2017 Manner-Suomen kaksitoista korkeimman ja matalimman työttömyysasteen kuntaa helmikuussa 2017 Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2015 2/2017 20 19 18 17 % 16 15 14 13 12 2015 2016 2017 Tammi Helmi Maalis

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Maaliskuu 2018

Työttömyyskatsaus Maaliskuu 2018 Työttömyysasteen trendikuvaaja kuudessa suurimmassa kaupungissa 12 kk liukuvana keskiarvona 1/2010 3/2018 20 18 16 14 12 10 8 6 4 Oulu Tampere Turku Helsinki Vantaa Espoo 2 0 2010 2011 2012 2013 2014 2015

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Maaliskuu 2019

Työttömyyskatsaus Maaliskuu 2019 Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2016-3/2019 20 18 16 14 12 10 11,0 2016 2017 2018 2019 8 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Työttömyyskatsaus Maaliskuu 2019 Konsernihallinto/Strategia

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Tammikuu 2018

Työttömyyskatsaus Tammikuu 2018 Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2015 1/2018 20 19 18 17 16 % 15 14 13 12 11 10 13,5 2015 2016 2017 2018 Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Manner-Suomen kaksitoista

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Lokakuu 2017

Työttömyyskatsaus Lokakuu 2017 Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2015 10/2017 20 19 2015 2016 2017 18 17 % 16 15 14 13 13,0 12 Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Manner-Suomen kaksitoista korkeimman

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Toukokuu 2017

Työttömyyskatsaus Toukokuu 2017 Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2015 5/2017 20 19 18 17 % 16 15 14 13,8 13 12 2015 2016 2017 Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Manner-Suomen kaksitoista korkeimman

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Maaliskuu 2017

Työttömyyskatsaus Maaliskuu 2017 Manner-Suomen kaksitoista korkeimman ja matalimman työttömyysasteen kuntaa maaliskuussa 2017 Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2015 3/2017 20 19 18 17 % 16 15 14 13 12 2015 2016 2017 Tammi Helmi Maalis

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Kesäkuu 2016. Strategia ja kehittäminen/lemmetyinen

Työttömyyskatsaus Kesäkuu 2016. Strategia ja kehittäminen/lemmetyinen Työttömyyskatsaus Kesäkuu Strategia ja kehittäminen/lemmetyinen Turun työttömyysaste kääntyi laskuun kesäkuun luvun painuttua edellisvuoden arvoa pienemmäksi. n työttömyys on ollut edellisvuotta alemmalla

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Huhtikuu 2017

Työttömyyskatsaus Huhtikuu 2017 Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2015 4/2017 20 19 18 17 % 16 15 14 13,9 13 12 2015 2016 2017 Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Manner-Suomen kaksitoista korkeimman

Lisätiedot

Käynnissä olevat kuntajakoselvitykset. Ville Nieminen

Käynnissä olevat kuntajakoselvitykset. Ville Nieminen Käynnissä olevat kuntajakoselvitykset Ville Nieminen Käynnistyneet kuntajakoselvitykset 33 selvitystä, joissa yhteensä 169 kuntaa mukana» n. 5 kuntaa selvitystä kohden 136 eri kuntaa 8 erityisselvitystä»

Lisätiedot

Väestökatsaus. Heinäkuu 2015

Väestökatsaus. Heinäkuu 2015 Väestökatsaus Heinäkuu 2015 Turun ennakkoväkiluku oli heinäkuun lopussa 183975, jossa kasvua vuodenvaihteesta 151 henkeä. Elävänä syntyneet 1 159 Kuolleet 1 038 Syntyneiden enemmyys 121 Kuntien välinen

Lisätiedot

Mikä kehyskuntia yhdistää ja millaisin kriteerein kehyskuntaverkostoon voidaan ottaa mukaan uusia jäseniä

Mikä kehyskuntia yhdistää ja millaisin kriteerein kehyskuntaverkostoon voidaan ottaa mukaan uusia jäseniä Mikä kehyskuntia yhdistää ja millaisin kriteerein kehyskuntaverkostoon voidaan ottaa mukaan uusia jäseniä Työvaliokunnan pohdintaa Tapahtuma, kirjoita päivämäärä Etunimi Sukunimi Mikä on kehyskunta? Millainen

Lisätiedot

Väestökatsaus. Kesäkuu 2015

Väestökatsaus. Kesäkuu 2015 Väestökatsaus Kesäkuu 2015 Mikäli väestö kehittyy loppuvuodesta samoin kuin vuosina 2012-2014 keskimäärin, kaupungin väkiluku on vuoden lopussa noin 185 600. 185 000 184 000 183 790 183 824 183 000 182

Lisätiedot

Pauli Mero ULKOMAALAISTEN JA NUORTEN TYÖTTÖMYYSASTEET ALENEVAT HITAASTI LAHDESSA

Pauli Mero ULKOMAALAISTEN JA NUORTEN TYÖTTÖMYYSASTEET ALENEVAT HITAASTI LAHDESSA Pauli Mero 22.10.2019 ULKOMAALAISTEN JA NUORTEN TYÖTTÖMYYSASTEET ALENEVAT HITAASTI LAHDESSA Työttömyysaste alenee ja työttömien määrä vähenee Lahdessa. Ulkomaalaisten työttömyysaste on Lahdessa kuitenkin

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Huhtikuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Työttömyyskatsaus Huhtikuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Työttömyyskatsaus Huhtikuu 2018 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun ja Turun seutukunnan työttömyys nopeassa laskussa Työttömyyden nopea laskutrendi jatkui Turussa ja Turun

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Toukokuu 2019

Työttömyyskatsaus Toukokuu 2019 Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2016-5/2019 20 18 16 14 12 2016 2017 2018 2019 10 10,8 8 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Työttömyyskatsaus Toukokuu 2019 Konsernihallinto/Strategia

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Helmikuu 2019

Työttömyyskatsaus Helmikuu 2019 Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2016-2/2019 20 18 16 14 12 10 2016 2017 2018 2019 8 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Työttömyyskatsaus Helmikuu 2019 Konsernihallinto/Strategia

Lisätiedot

Väestökatsaus. Joulukuu 2015

Väestökatsaus. Joulukuu 2015 Väestökatsaus Joulukuu 2015 Turun väestökatsaus joulukuu 2015 Turun ennakkoväkiluku 2015 oli 185 810, lisäys edellisvuodesta 1986. Kuuden suurimman kaupungin vertailussa Turun väestönkasvu oli edelleen

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Heinäkuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Työttömyyskatsaus Heinäkuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Työttömyyskatsaus Heinäkuu 2018 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun ja Turun seutukunnan työttömyys jatkoi laskuaan heinäkuussa Työttömyyden nopea laskutrendi jatkui Turussa

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Tammikuu 2019

Työttömyyskatsaus Tammikuu 2019 Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2016-1/2019 20 18 16 14 12 11,9 2016 2017 2018 2019 10 8 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Työttömyyskatsaus Tammikuu 2019 Konsernihallinto/Strategia

Lisätiedot

TAMPEREEEN TYÖLLISYYS TAMMI KESÄKUUSSA 2008

TAMPEREEEN TYÖLLISYYS TAMMI KESÄKUUSSA 2008 TILASTOTIEDOTE Sivu 1 / 6 TAMPEREEEN TYÖLLISYYS TAMMI KESÄKUUSSA 2008 Tampereen työllisyyden kehitys jatkoi hidastumistaan Työnvälitysrekisteritietojen mukaan Tampereella oli tämän vuoden puolivälissä

Lisätiedot

Pauli Mero TYÖTTÖMYYS ALENEE LAHDESSA KAIKILLA RINTAMILLA

Pauli Mero TYÖTTÖMYYS ALENEE LAHDESSA KAIKILLA RINTAMILLA Pauli Mero 24.9.2019 TYÖTTÖMYYS ALENEE LAHDESSA KAIKILLA RINTAMILLA Työttömien kokonaismäärä samoin nuorisotyöttömien sekä pitkäaikaistyöttömien määrät vähenevät Lahdessa ripeästi. Myös työttömyysaste

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Joulukuu 2018

Työttömyyskatsaus Joulukuu 2018 Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2016-12/2018 20 18 16 % 2016 14 2017 12 12,2 2018 10 8 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Työttömyyskatsaus Joulukuu 2018 Konsernihallinto/Strategia

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Huhtikuu 2019

Työttömyyskatsaus Huhtikuu 2019 Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2016-4/2019 20 18 16 14 12 2016 2017 2018 2019 10 10,5 8 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Työttömyyskatsaus Huhtikuu 2019 Konsernihallinto/Strategia

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys kasvoi

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys kasvoi Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 23.7.2013 Tilannekatsaus 28.6.2013 Työttömyys kasvoi TE-toimiston alueella oli kesäkuun 2013 tilannekatsauspäivänä 31724 työtöntä työnhakijaa. Pirkanmaan työttömyys

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys kasvoi

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys kasvoi Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 20.8.2013 Tilannekatsaus 31.7.2013 Työttömyys kasvoi TE-toimiston alueella oli heinäkuun 2013 viimeisenä päivänä 33473 työtöntä työnhakijaa, jossa oli lisäystä

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Kesäkuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Työttömyyskatsaus Kesäkuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Työttömyyskatsaus Kesäkuu 2018 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun ja Turun seutukunnan työttömyys nopeassa laskussa Työttömyyden nopea laskutrendi jatkui Turussa ja Turun

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys väheni kuukausitasolla, vuoden aikana edelleen kasvua

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys väheni kuukausitasolla, vuoden aikana edelleen kasvua Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.9.2013 Tilannekatsaus 30.8.2013 Työttömyys väheni kuukausitasolla, vuoden aikana edelleen kasvua Pirkanmaan TE-toimistossa oli elokuun 2013 lopussa 31139

Lisätiedot

Turun väestökatsaus heinäkuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen

Turun väestökatsaus heinäkuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen Turun väestökatsaus heinäkuu 2017 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen Turun ja alueen väestönkehityksestä tammi-heinäkuussa 2017 Turun ennakkoväkiluku oli heinäkuun

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Syyskuu 2019

Työttömyyskatsaus Syyskuu 2019 Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2016-9/2019 20 18 16 14 12 2016 2017 2018 2019 10 10,5 8 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Työttömyyskatsaus Syyskuu 2019 Konsernihallinto/Strategia

Lisätiedot

Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Keski-Pohjanmaa Uusimaa Kanta-Häme. Varsinais-Suomi

Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Keski-Pohjanmaa Uusimaa Kanta-Häme. Varsinais-Suomi TYÖTTÖMYYDEN KASVU KIIHTYI TOUKOKUUSSA Varsinais-Suomen työttömyyden kasvu nousi toukokuussa selvästi viime kuukausia korkeammalle tasolle. Työttömyyden kasvun pieneneminen onkin ollut varsin hidasta.

Lisätiedot

Pohjanmaa Uusimaa Keski-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Kanta-Häme Koko maa. Varsinais-Suomi

Pohjanmaa Uusimaa Keski-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Kanta-Häme Koko maa. Varsinais-Suomi Vakka-Suomen Työllisyystilanne valoisa Vakka-Suomen työttömyysaste laski merkittävästi tammikuussa. Tämä johtui erityisesti myönteisestä työllisyyskehityksestä Uudessakaupungissa, jossa työttömyysaste

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Marraskuu 2018

Työttömyyskatsaus Marraskuu 2018 Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2016-11/2018 20 18 16 % 2016 14 2017 12 10,9 10 2018 8 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Työttömyyskatsaus Marraskuu 2018 Konsernihallinto/Strategia

Lisätiedot

Pohjanmaa Keski-Pohjanmaa Uusimaa Etelä-Pohjanmaa Kanta-Häme

Pohjanmaa Keski-Pohjanmaa Uusimaa Etelä-Pohjanmaa Kanta-Häme TYÖTTÖMYYDEN KASVU HIDASTUU EDELLEEN Varsinais-Suomen työttömyysasteen kasvu on hiipunut tasaisesti jo noin vuoden ajan. Merkittävin tekijä työttömyyden kasvuvauhdin hidastumisessa on Vakka-Suomen valoisa

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Elokuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Työttömyyskatsaus Elokuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Työttömyyskatsaus Elokuu 2018 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun ja Turun seutukunnan työttömyys jatkoi laskuaan elokuussa Työttömyyden nopea laskutrendi jatkui Turussa

Lisätiedot

Turun väestökatsaus kesäkuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen

Turun väestökatsaus kesäkuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen Turun väestökatsaus kesäkuu 2017 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen Turun ja alueen väestönkehityksestä ensimmäisellä vuosipuoliskolla 2017 Turun ennakkoväkiluku

Lisätiedot

Väestökatsaus. Lokakuu 2015

Väestökatsaus. Lokakuu 2015 Väestökatsaus Lokakuu 2015 Turun ennakkoväkiluku oli lokakuun lopussa 185 747, jossa oli kasvua vuodenvaihteesta 1 923 henkeä. Elävänä syntyneet 1 634 Kuolleet 1 467 Syntyneiden enemmyys 167 Kuntien välinen

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Heinäkuu 2019

Työttömyyskatsaus Heinäkuu 2019 Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2016-7/2019 20 18 16 14 12 13,0 2016 2017 2018 2019 10 8 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Työttömyyskatsaus Heinäkuu 2019 Konsernihallinto/Strategia

Lisätiedot

Kuntauudistustilanne Porin seudulla ja valtakunnassa

Kuntauudistustilanne Porin seudulla ja valtakunnassa Kuntauudistustilanne Porin seudulla ja valtakunnassa Porin kaupunkiseudun erityinen kuntajakoselvitys Työvaliokunta ja ohjausryhmä 14.3.2014 Nakkila Kehitysjohtaja Jarmo Asikainen 19.3.2014 Page 1 Porin

Lisätiedot

Alkava ARA-tuotanto kunnittain

Alkava ARA-tuotanto kunnittain 5 Alajärvi 0 31 16 Asikkala 0 28 18 Askola 16 0 0 18 20 Akaa 0 33 0 7 49 Espoo 297 190 202 198 42 92 108 191 157 283 185 220 500 241 369 50 Eura 0 8 0 26 31 8 51 Eurajoki 0 15 61 Forssa 0 62 75 Hamina

Lisätiedot

Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Uusimaa Keski-Pohjanmaa Kanta-Häme Pohjois-Savo Satakunta Koko maa Etelä-Savo. Varsinais-Suomi

Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Uusimaa Keski-Pohjanmaa Kanta-Häme Pohjois-Savo Satakunta Koko maa Etelä-Savo. Varsinais-Suomi TYÖTTÖMYYDEN KASVU NOPEUTUI KESÄN AIKANA Työttömyyden kasvu kiihtyi Varsinais-Suomessa kuluneen kesän aikana. Tämä näyttää johtuneen ainakin osin nuorten työllistymisvaikeuksista, sillä työttömien määrä

Lisätiedot

Elinvoima ja kilpailukyky kaupunkiseudulla

Elinvoima ja kilpailukyky kaupunkiseudulla Elinvoima ja kilpailukyky kaupunkiseudulla Jyväskylän kaupunkiseudun erityisen kuntajakoselvitys Kuntajakoselvittäjät Jarmo Asikainen, Paavo Kaitokari ja Jouko Luukkonen Sähköposti: etunimi.sukunimi@vm.fi

Lisätiedot

Väestökatsaus. Toukokuu 2015

Väestökatsaus. Toukokuu 2015 Väestökatsaus Toukokuu 2015 Väestönmuutokset tammi-toukokuussa 2015 Elävänä syntyneet 810 Kuolleet 767 Syntyneiden enemmyys 43 Kuntien välinen tulomuutto 3 580 Kuntien välinen lähtömuutto 3 757 Kuntien

Lisätiedot

Tietoisku Työttömyyden kasvu hidastunut edelleen

Tietoisku Työttömyyden kasvu hidastunut edelleen Työttömyyden kasvu hidastunut edelleen Työttömyyden kasvun hidastuminen jatkuu Varsinais-Suomessa. Varsinais-Suomen työttömyysaste oli syyskuussa 2013 hieman maan keskiarvoa korkeampi. Työttömyysaste oli

Lisätiedot

Työttömyys väheni kausiluonteisesti kuukauden aikana, vuositasolla edelleen kasvua

Työttömyys väheni kausiluonteisesti kuukauden aikana, vuositasolla edelleen kasvua Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 22.10.2013 Tilannekatsaus 30.9.2013 Työttömyys väheni kausiluonteisesti kuukauden aikana, vuositasolla edelleen kasvua Pirkanmaan TE-toimiston alueella oli

Lisätiedot

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2015

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2015 Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY) Lähde: TEM, työnvälitystilasto TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2015 Alavieska 14,2 13,5 13,1 11,8 10,7 12,0 12,6

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys kasvoi edelleen

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys kasvoi edelleen Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 22.7.2014 Tilannekatsaus 30.6.2014 Työttömyys kasvoi edelleen Pirkanmaan TE-toimistossa oli kesäkuun 2014 lopussa 35630 työtöntä työnhakijaa, joka oli 3906

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys kasvoi

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys kasvoi Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 25.6.2013 Tilannekatsaus 31.5.2013 Työttömyys kasvoi Pirkanmaan TE-toimiston alueella oli toukokuun 2013 lopussa 28854 työtöntä työnhakijaa. Työttömien määrä

Lisätiedot

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2017

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2017 Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) Lähde: TEM, työnvälitystilasto TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2017 Alavieska 11,0 11,1 10,3 9,4 8,9 8,4 10

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat elokuu heinäkuu elokuu elokuu 2017/2016

Uudet avoimet työpaikat elokuu heinäkuu elokuu elokuu 2017/2016 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 26.9.2017 Elokuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä 31.8.2017) Työttömyyden aleneminen jatkui Pirkanmaan TE-toimistossa oli elokuun 2017 viimeisenä päivänä

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyydessä kausiluonteista alenemaa

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyydessä kausiluonteista alenemaa Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 20.5.2014 Tilannekatsaus 30.4.2014 Työttömyydessä kausiluonteista alenemaa Pirkanmaan TE-toimistossa oli huhtikuun 2014 tilannekatsauspäivänä 32599 työtöntä

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys kasvoi vuoden takaisesta

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys kasvoi vuoden takaisesta Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.6.2014 Tilannekatsaus 30.5.2014 Työttömyys kasvoi vuoden takaisesta Pirkanmaan TE-toimistossa oli toukokuun 2014 tilannekatsauspäivänä 32337 työtöntä työnhakijaa,

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat heinäkuu kesäkuu heinäkuu heinäkuu 2016/2015

Uudet avoimet työpaikat heinäkuu kesäkuu heinäkuu heinäkuu 2016/2015 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 23.8.2016 Heinäkuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä 29.7.2016) Työttömiä yli 40000 henkilöä Pirkanmaan TE-toimistossa oli heinäkuun 2016 tilastopäivänä 40539

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat huhtikuu maaliskuu huhtikuu huhtikuu 2017/2016

Uudet avoimet työpaikat huhtikuu maaliskuu huhtikuu huhtikuu 2017/2016 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.5.2017 Huhtikuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä 28.4.2017) Työttömyyden väheneminen kiihtyi Pirkanmaan TE-toimistossa oli huhtikuun 2017 tilannekatsauspäivänä

Lisätiedot

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2014

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2014 Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY) Lähde: TEM, työnvälitystilasto TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2014 Alavieska 13,7 12,8 12,8 12,1 11,2 12,2 12,1

Lisätiedot

Työttömyys kasvoi edelleen vuositasolla, kuukauden aikana kausiluonteista alenemaa

Työttömyys kasvoi edelleen vuositasolla, kuukauden aikana kausiluonteista alenemaa Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 23.4.2013 Tilannekatsaus 28.3.2013 alue: Pirkanmaa Työttömyys kasvoi edelleen vuositasolla, kuukauden aikana kausiluonteista alenemaa Pirkanmaan TE-toimiston

Lisätiedot

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2014

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2014 Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY) Lähde: TEM, työnvälitystilasto TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2014 Alavieska 13,7 12,8 12,8 12,1 11,2 12,2 12,5

Lisätiedot

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2015

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2015 Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY) Lähde: TEM, työnvälitystilasto TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2015 Alavieska 14,2 13,5 13,1 11,8 10,7 12,0 13 Haapajärvi

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat joulukuu marraskuu joulukuu joulukuu 2017/2016

Uudet avoimet työpaikat joulukuu marraskuu joulukuu joulukuu 2017/2016 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 25.1.2018 Joulukuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä 29.12.2017) Pirkanmaan työttömyyden vuositason väheneminen kasvoi Pirkanmaan TE-toimistossa oli joulukuun

Lisätiedot

Toimintaympäristö: Työllisyys

Toimintaympäristö: Työllisyys Toimintaympäristö: Työllisyys Tampere 24.3.2009 Jenni Kallio Prosenttia 31.12. 14,0-19,4 (13) 11,0-13,9 (25) 8,0-10,9 (32) 6,0-7,9 (20) 3,6-5,9 (13) Työllisyys 2008 % 25,0 22,5 Työttömyys kääntyi nousuun

Lisätiedot

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2012

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2012 Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY) Lähde: TEM, työnvälitystilasto TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2012 Alavieska 11,4 10,2 9,8 8,9 7,0 7,6 9,2 Haapajärvi

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat toukokuu huhtikuu toukokuu toukokuu 2016/2015

Uudet avoimet työpaikat toukokuu huhtikuu toukokuu toukokuu 2016/2015 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 21.6.2016 Toukokuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä 31.5.2016) Työttömyyden vuosimuutoksen heikkeneminen voimistui edelleen Pirkanmaan TE-toimistossa oli

Lisätiedot

Työttömyys väheni reilusti kuukausitasolla, vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna edelleen kasvua

Työttömyys väheni reilusti kuukausitasolla, vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna edelleen kasvua Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 20.9.2016 Elokuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä 31.8.2016) Työttömyys väheni reilusti kuukausitasolla, vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna edelleen

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Syyskuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Työttömyyskatsaus Syyskuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Työttömyyskatsaus Syyskuu 2018 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun ja Turun seutukunnan työttömyys jatkoi laskuaan syyskuussa Työttömyyden nopea laskutrendi jatkui Turussa

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat marraskuu lokakuu marraskuu marraskuu 2017/2016

Uudet avoimet työpaikat marraskuu lokakuu marraskuu marraskuu 2017/2016 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 22.12.2017 Marraskuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.11.2017) Pirkanmaan työttömyys väheni vuoden aikana 9179 henkilöllä Pirkanmaan TE-toimistossa oli

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat toukokuu huhtikuu toukokuu toukokuu 2018/2017

Uudet avoimet työpaikat toukokuu huhtikuu toukokuu toukokuu 2018/2017 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 26.6.2018 Toukokuun 2018 tilannekatsaus (tilastopäivä 31.5.2018) Pirkanmaan työttömyys väheni Pirkanmaalla oli toukokuun 2018 lopussa 21638 työtöntä työnhakijaa.

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Joulukuun 2014 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyys kasvoi

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Joulukuun 2014 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyys kasvoi Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 20.1.2015 Joulukuun 2014 tilannekatsaus (tilastopäivä 31.12.2014) Työttömyys kasvoi Pirkanmaan TE-toimistossa oli joulukuun 2014 lopussa 38529 työtöntä työnhakijaa,

Lisätiedot

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2016

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2016 Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) Lähde: TEM, työnvälitystilasto TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2016 Alavieska 13,6 14,0 13,6 12,3 11,2 11,8

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Joulukuu Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa vuonna Väestönmuutos.

Turun väestökatsaus. Joulukuu Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa vuonna Väestönmuutos. Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa vuonna 2016 Väestönmuutos 2016 Ennakkoväkiluku 2016 Kaupunki Helsinki 7 383 635 591 Vantaa 4 720 219 196 Espoo 4 591 274 522 Tampere 3 055 228 173

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Maaliskuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyyden väheneminen kiihtyi

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Maaliskuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyyden väheneminen kiihtyi Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 27.4.2017 Maaliskuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä 31.3.2017) Työttömyyden väheneminen kiihtyi Pirkanmaan TE-toimistossa oli maaliskuun 2017 viimeisenä

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Huhtikuun 2018 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Pirkanmaan työttömyys väheni

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Huhtikuun 2018 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Pirkanmaan työttömyys väheni Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 23.5.2018 Huhtikuun 2018 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.4.2018) Pirkanmaan työttömyys väheni Pirkanmaalla oli huhtikuun 2018 lopussa 23152 työtöntä työnhakijaa.

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Huhtikuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyys kasvoi

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Huhtikuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyys kasvoi Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 27.5.2015 Huhtikuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.4.2015) Työttömyys kasvoi Pirkanmaan TE-toimistossa oli huhtikuun 2015 tilannekatsauspäivänä 35352

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat syyskuu elokuu syyskuu syyskuu 2016/2015

Uudet avoimet työpaikat syyskuu elokuu syyskuu syyskuu 2016/2015 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 25.10.2016 Syyskuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.9.2016) Työttömyyden vuositason kasvu hidastui huomattavasti Pirkanmaan TE-toimistossa oli syyskuun

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat kesäkuu toukokuu kesäkuu kesäkuu 2017/2016

Uudet avoimet työpaikat kesäkuu toukokuu kesäkuu kesäkuu 2017/2016 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 25.7.2017 Kesäkuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.6.2017) Työttömyyden alenemisvauhti kiihtyi edelleen Pirkanmaan TE-toimistossa oli kesäkuun 2017 viimeisenä

Lisätiedot

Pirkanmaan TE-toimiston koko alueen työttömien osuus työvoimasta oli 12,7 %, joka oli edelleen korkeampi kuin koko maan työttömyysaste 11,2 %.

Pirkanmaan TE-toimiston koko alueen työttömien osuus työvoimasta oli 12,7 %, joka oli edelleen korkeampi kuin koko maan työttömyysaste 11,2 %. Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 26.2.2013 Tilannekatsaus 31.1.2013 alue: Pirkanmaan kunnat Työttömyys kasvoi Pirkanmaan TE-toimiston koko alueella oli tammikuun 2013 viimeisenä päivänä 30524

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Kesäkuun 2018 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Pirkanmaan työttömyys väheni edelleen

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Kesäkuun 2018 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Pirkanmaan työttömyys väheni edelleen Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.7.2018 Kesäkuun 2018 tilannekatsaus (tilastopäivä 29.6.2018) Pirkanmaan työttömyys väheni edelleen Pirkanmaalla oli kesäkuun 2018 tilannekatsauspäivänä

Lisätiedot