LAITILAN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS. Laitilan kaupunki/kaavoitus 2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LAITILAN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS. Laitilan kaupunki/kaavoitus 2015"

Transkriptio

1 LAITILAN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2015 Laitilan kaupunki/kaavoitus 2015

2 KAAVOITUSKATSAUS 2015/ LAITILAN KAUPUNKI JOHDANTO Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaisesti kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus maakunnan liitossa ja kunnassa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaavaasioista, jotka eivät ole merkitykseltään vähäisiä (kaavoituskatsaus). Maankäytön suunnittelun valmistelutyöstä Laitilan kaupungissa vastaa kaavaryhmä kaupunginhallituksen alaisuudessa. Maankäytön vastuuhenkilö eli MRL 20 :n 2 momentin mukainen kunnan kaavoittaja on tekninen johtaja. Uuden MRL:n edellyttää laajaai tiedottamista eri osapuolille. Kaavaa valmisteltaessa on oltava vuorovaikutuksessa niiden henkilöiden ja yhteisöjen kanssa, joiden oloihin tai etuihin kaavaa saattaa huomattavasti vaikuttaa. Kaavoja valmistelevien viranomaisten on tiedotettava kaavoituksesta sillä tavoin, että niillä joita asia koskee on mahdollisuus seurata kaavoitusta ja vaikuttaa siihen. Ranta-alueilla on rakennuskielto ilman asemakaavaa tai sellaista oikeusvaikutteista yleiskaavaa, jossa on erityisesti määrätty yleiskaavan tai sen osan käyttämisestä rakennusluvan myöntämisen perusteena.

3 Kaavoituskatsausta koskeviin kysymyksiin ja lisätietoihin saa tietoa Laitilan kaupungin tekniseltä osastolta. Maankäytön suunnitteluun liittyviin asioihin voi saada lisätietoja Laitilan kaupungin tekniseltä osastolta, os. Keskuskatu 30, LAITILA; puhelin Laitilan kaupungin kotisivuilta internetistä voi seurata kaavoitustöiden etenemistä osoitteesta: Tässä kaavoituskatsauksessa on lyhyesti kerrottu eri kaavamuodoista ja niiden vaiheista vuoden 2015 aikana sekä vireillä olevista ja vireille tulevista kaavoitushankkeista. Laitilassa LAITILAN KAUPUNKI, KAAVARYHMÄ

4 Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Valtakunnallisista alueidenkäyttötavoitteista päättää valtioneuvosto. Valtioneuvoston päätös valtakunnallisista alueidenkäyttötavoitteista tuli lainvoimaiseksi marraskuussa Valtioneuvosto päätti valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden tarkistamisesta. Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden tarkoituksena on: Edistää hyvän elinympäristön ja kestävän kehityksen toteutumista alueiden käyttöä koskevissa päätöksissä, Edistää kansainvälisten sopimusten täytäntöönpanoa turvata alueidenkäytölliset edellytykset valtakunnallisten hankkeiden ja tarkoituksenmukaiselle toteuttamiselle. Valtion eri viranomaisten toiminnan tulee tukea ja edistää tavoitteiden toteutumista. Valtakunnalliset tavoitteet täsmennetään maakunnan suunnittelussa alueiden käytön periaatteiksi ja aluevarauksiksi ja ne vaikuttavat tätä kautta myös kunnan alueiden suunnitteluun. Osa tavoitteista on luonteeltaan sellaisia, että ne otetaan huomioon suoraan kuntakaavoituksessa, jos ne eivät sovellu käsiteltäväksi maakuntakaavan tasolla tai tavoitteet huomioon ottavaa maakuntakaavaa ei ole vielä laadittu. Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet on ryhmitelty seuraaviin kokonaisuuksiin: toimiva aluerakenne eheytyvä yhdyskuntarakenne ja elinympäristön laatu kulttuuri- ja luonnonperintö, virkistyskäyttö ja luonnonvarat toimivat yhteysverkostot ja energiahuolto Helsingin seudun erityiskysymykset luonto- ja kulttuuriympäristöinä erityiset aluekokonaisuudet.

5 Maakuntakaavojen laadinnan tekee Varsinais-Suomen Liitto, joka tekee sen vaiheittain. Maakuntakaava korvaa MRL:n mukaisesti vanhan seutukaavan. Nimitys seutukaava säilyy vanhoissa jo laadituissa seutukaavoissa. Vakka-Suomen alueelle on maakuntakaava vahvistettu Ympäristöministeriössä Maakuntakaavan keskeisiä suunnittelukysymyksiä ovat valtakunnalliset ja maakunnalliset liikenne- ja energiahuoltoverkostot ja muut teknisen huollon ratkaisut, luontoja kulttuuriarvojen vaaliminen, ylikunnallisia ympäristövaikutuksia aiheuttava tai ylikunnallisia tarpeita palveleva maankäyttö. Erityisesti Varsinais-Suomen maakuntakaavan valmistelussa oli keskusteluissa kauppapaikkarakentaminen. Maakuntavaltuusto on hyväksynyt Tuulivoimavaihemaakuntakaavan ja se on vahvistettu ympäristöministeriössä Maakuntavaltuusto päätti kokouksessaan käynnistää Varsinais-Suomen kokonaismaakuntakaavan tarkistuksen. Kaava tullaan laatimaan taajamien maankäytön, palveluiden ja liikenteen vaihemaakuntakaavana, jossa käsitellään - keskusten ja taajamien maankäyttöä, erityisesti Turun kaupunkiseudulla rakennemallityöhön tukeutuen, - vähittäiskaupan suuryksiköiden mitoitus ja sijoittuminen tarkistetun maankäyttö- ja rakennuslain mukaisesti sekä - liikenneverkon kehittämistarpeet maakunnan liikennejärjestelmätyön perusteella. Vaihemaakuntakaavan luonnos on ollut nähtävillä välisen ajan. Maakuntakaavatyön yhteyshenkilönä Varsinais-Suomen Liitossa toimii maakunta-arkkitehti Kaisa Äijö.

6 YLEISKAAVOITUS Yleiskaavan tarkoituksena on kunnan tai sen osan yhdyskuntarakenteen ja maankäytön yleispiirteinen ohjaaminen ja toimintojen yhteen sovittaminen. Yleiskaavassa esitetään tavoitellun kehityksen periaatteet ja osoitetaan tarpeelliset alueet yksityiskohtaisen kaavoituksen, rakentamisen ja muun maankäytön perustaksi. Mikäli kyseessä on osaa kunnasta koskeva seutukaava, voidaan puhua osayleiskaavasta. HYVÄKSYTYT TAI VAHVISTETUT YLEISKAAVAT Valtuuston hyväksymiä (ei oikeusvaikutteisia) osayleiskaavoja on Laitilassa tehty Nämä eivät ole maankäyttöä ohjaavia ja ovat vanhentuneita sisällöltäänkin. OIKEUSVAIKUTTEISET YLEISKAAVAT 1. Keskustan ja sen ympäristön osayleiskaava Keskustan alueen osayleiskaava-alue käsittää varsinaisen keskusta-alueen lisäksi Untamalan, Kodjalan, Malkon, Koveron ja Soukaisten alueita. (liite NR:o 1) Keskustan ja sen ympäristön osayleiskaava on oikeusvaikutteinen yleiskaava. Osayleiskaavaehdotus on hyväksytty kaupunginvaltuustossa Lounais-Suomen Ympäristökeskus on valittanut osayleiskaavan hyväksymispäätöksestä. Valitus koskee ns. Meijerin aluetta ja sen liikerakentamisen mitoitusta. Laitilan kaupunginhallitus on kokouksessaan todennut, koska osayleiskaavasta tehty valitus kohdistuu Meijerin alueen asemakaavan mukaisiin kortteleihin 610, , jotka rajoittuvat VT 8:n, kt 43:n, Meijerintien, Poukantien ja Erik Sorolaisentien sisään jäävään alueeseen, kaupunginhallitus määrää Maankäyttö- ja rakennuslain 201 :n 1 momentin perusteella osayleiskaavan tulevan muilta osin voimaan.

7 Turun Hallinto-oikeus on antamallaan päätöksellä kumonnut Laitilan kaupunginvaltuuston päätöksen, joka koski osayleiskaavan Meijerin alueen P/KMres-merkintöjä. Päätöksestä Laitilan kaupunki valitti KHO:een, joka hylkäsi valituksen. Meijerin alueella ei ole voimassa olevaa yleiskaava.

8 Kakonjärven osayleiskaava Kakonjärven osayleiskaavaa laaditaan Suomen Hyötytuuli Oy:n toimeksiannosta, jonka kanssa on tehty kaavoitussopimus (KH ). Alueelle on toinenkin toimija, Kukkotuuli Oy. Kakonjärven osayleiskaavalla on tarkoitus mahdollistaa tuulivoimaloiden rakentaminen alueelle. Kakonjärven alueen osayleiskaava rajoittuu Pyhärannan kuntaan, etelässä noin linja Miehonjärvi Isopotkio Varhokyläntie ja idässä Varhokyläntie. Kakonjärven tuulivoimapuisto (Pyhärannnan ja Laitilan alueet yhteensä) koostuisi noin 7-18 tuulivoimalaitoksesta, joiden yksikköteho olisi 3 MW. Tuulivoimapuiston kokonaisteho olisi MW. Suomen Hyötytuuli Oy on käynnistänyt YVA-lainsäädännön mukaisen YVA-menettelyn Pyhärännan kunnan ja Laitilan kaupungin alueelle suunnitellulle Kakonjärven tuulivoimapuistolle. Tuulivoimapuistoa varten laaditaan alueelle osayleiskaava rinnakkain YVA-menettelyn kanssa. Kaavatyö on ollut odottamassa Ymp. ministeriön uutta ohjetta meluarvoista ja melun arvioinnista.

9 ASEMAKAAVOITUS Asemakaavalla ohjaillaan rakentamista ja muuta infrastruktuurin järjestämistä yleiskaavaa tarkemmin. Laitilan kaupungissa on asemakaava-aluetta ( ) 933,5 ha. VUODEN 2015 AIKANA HYVÄKSYTTYJÄ ASEMAKAAVOJA Vuoden 2015 aikana on ( mennessä) hyväksytty: 1.Wirvoitusjuomatehtaan asemakaavan muutos ja laajennus KV Tuunan alueen asemakaavan muutos ja laajennus tulee kaupunginvaltuustoon, kun lausunnot on saatu eli marraskuun alussa. VUODEN 2015 AIKANA VALMISTELUISSA OLLEITA ASEMAKAAVOJEN MUUTOKSIA /LAAJENNUKSIA Vuonna 2015 asemakaavatöissä oli valmistelussa Lämpölaitoksen asemakaava, Tuunan asemakaaavan muutos ja laajennus sekä paljon valmistelutyötä vaatinut Eritasoristeysten maankäytön suunnittelu. VT 8:n asemakaavamuutokset näiltä osin ovat olleet ehdotuksena nähtävillä, mutta jatko odottaa mahdollisia muutoksia tiesuunnitelmiin. Tiesuunnitelmaa ei voi hyväksyä, ellei se noudata voimassa olevaa asemakaavaa. Vuoden aikana tehtiin uusia kaavoitussopimuksia maanomistajien kanssa yksi (Laitilan Lämpö Oy). Kaavoitussopimuksella kaupunki ja maanomistaja sopivat tietyn alueen asemakaavan laatimisesta tai asemakaavamuutoksesta. Kaavoitussopimuksella kaupunki ei voi sopia kaavan sisällöstä tarkemmin, mutta näissä tapauksissa kaupungilla on mahdollisuus sopia maanomistajalta perittävistä kaupungille aiheutuneista kaavoituskustannuksista.

10 Niron alueen asemakaavan muutos ja laajennus Niron alue sisältää Meijerin asemakaavan korttelin 609 (jätevedenpuhdistamo ja sen eteläpuoli) sekä aluetta eteläpuolelta kortteliin 618 (Perusrakenne Oy:n halli) saakka. Asemakaavan muutoksella mahdollistetaan jätevedenpuhdistamon tontille liiketoimintoja. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on ollut nähtäville lähtien. Kaavan laatijana toimii Ympäristönsuunnittelu Oy Hämeenlinna. Alueelle on tehty ympäristöselvitys, liikenneselvitys sekä kauppapaikkaselvitys asemakaavatyön täydennysaineistoksi. Asemakaavatyö (liite nro 2) odottaa valtatien eritasoliittymän toteutuksen etenemistä/suunnitelmien tarkistusta eritasoliittymän kohdalta. ASEMAKAAVAN MUUTOSALUE Niron alueen sijainti rajattu likimääräisesti mustalla viivalla. Ote Laitilan kartasta. 2. Meijerin alueen asemakaavan muutos

11 Meijerin alueen asemakaavan muutoksen, joka koskee kortteleita 614, 615 ja 616 sekä niihin liittyviä katualueita, ensisijaisena tavoitteena on järjestää katuyhteydet uudelleen valtatie 8:n eritasoliittymäjärjestelyjen edellyttämällä tavalla. Asemakaavatyön osallistumis- ja arviointisuunnitelma on asetettu nähtäville Risteysjärjestely on vaikutuksiltaan merkittävä, koska vapaata tilaa uudelle liittymän paikalle joudutaan tekemään rakennetun alueen kautta. Garpintien risteysalue joudutaan siirtämään, koska se uudempien Elykeskuksen liikenneviraston suunnitelmien mukaan asettuisi liian lähelle tulevaa eritasoliittymän ramppia. Ehdotus on ollut nähtävillä Käsittelyn jatko odottaa tiesuunnitelmien täsmentymistä. Kuva. Meijerin alueen asemakaavan muutosehdotus

12 VT 8 ERITASOLIITTYMIEN VATTIMIA ASEMAKAAVAMUUTOKSIA (ILOMÄEN, KESKUSKADUN ALKUPÄÄN ALUEET) Valtatie 8:n eritasoliittymien vuoksi asemakaavan täytyy noudattaa tehtävää tiesuunnitelmaa. Keskuskadun ja Meijerintien varren kaavamuutos koskee VT8:aan liittyviä kortteleita.. Asemakaavan muutos koskee: - osaa kortteleista 11 ja 30 (Keskuskadun linjaus kortteleiden kohdalla) - osaa kortteleista 399, 421, 425, 429, 5002 ja kortteleita 422 ja 427, sekä niihin liittyviä katuja (Ilomäentie, Ilomäenvahe, Ilomäenkuja, Kreulantie ja Keskuskatu), yleisen tien alueita sekä maisemallisesti arvokasta peltoaluetta. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on asetettu nähtäville Luonnos asemakaavojen muutoksista oli nähtävillä Asemakaavaehdotus on ollut nähtävillä välisen ajan. Asemakavan jatkotyö odottaa VT8 suunnitelmien ja rahoituksen selkiytymistä.

13 Wirvoitusjuomatehtaan asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksella tarkistetaan korttelin (Wirvoitusjuomatehdas) rakennusoikeuksia ja rakennusala. Kaavatyön osallistumis- ja arviointisuunnitelma on ollut nähtävillä lähtien. Alueen asemakaavatyö etenee nyt valtakunnallisen Untamalan-Kodjalan maisemaalueen rajauksen tarkistuksella, jonka jälkeen asemakaavatyö voi edetä. Maisema-alueen rajauksen tarkistusehdotuksen on tehnyt Ramboll Oy ja asemakaavatyötä tekee Arkkitehtitoimisto Anna-Liisa Nisu.Asemakaavan laajennus ja muutosehdotus oli nähtävillä välisen ajan. KV hyväksyi asemakaavan

14 Tuunan alueen asemakaavan muutos ja laajennus Tuunan alueella asemakaava on pääosiltaan yli 15 vuotta vanha. Se on vanhalla pohjakartalla. Kaavatyössä on tarkoituksena siirtää asemakaavaa uudelle pohjakartalle ja samalla tehdä tarvittavia muutoksia. Laajennusalue on aikaisemmin asemakaavan ulkopuolella olevaa jalkapallokentän ja Matovuorentien välistä aluetta. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma tulee nähtäville lokakuussa. Työ on viivästynyt maanomistajaneuvottelujen pitkittymisen vuoksi. Asemakaavan muutoksen ja laajennuksen ehdotus on ollut nähtävillä välisen ajan. Asemakaavan laatijana toimii Airix ympäristö Oy. Kartta Tuunan alueen asemakaavan muutos- ja laajennusalueesta

15 Matovuori-Ilvesvuori alueen asemakaava Matovuori-Ilvesvuoren alueelle on tarkoituksena aloittaa asemakaavan laatiminen. Alueelle on jo tehty luontoselvitys asemakaavatyön lähtöaineistoksi. Asemakaava-alueen kaavakonsultin valinta tehdään marraskuun alussa. Työ aloitetaan 2016 ja sen on määrä olla valmis XII/2018. Tavoitteena on sijoittaa pientaloasumista tälle uudelle alueelle. Alueen kunnallistekniikan rakentaminen on kustannuksiltaan merkittävä, joten alueen tehokkaaseen käyttöön tulee kiinnittää erityisesti huomiota.

16 Lämpölaitoksen asemakaava Laitilan Lämpö Oy:n kanssa on tehty kaavoitussopimus lämpölaitoksen sijoitusmahdollisuudesta kaupungin varastoalueen viereen. Kaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma laadittiin ja asetettiin nähtäville Kaavan selvitystyöt olivat normaalia laajemmat lämpölaitoksen toiminnan vuoksi. Asemakaavan luonnos oli nähtävillä välisen ajan. Asemakaavan ehdotuksesta on pyydetty alustava lausunto ELY-Keskukselta, jonka jälkeen käsittely jatkuu. Asemakaavaehdotus saattaa tulla joulukuun valtuustoon.

17 VIREILLÄ OLEVAT ASEMAKAAVATYÖT Maankäyttö- ja rakennuslain 51 :n ja 60 :n 1 momentin mukaan kunnan on seurattava asemakaavojen ajanmukaisuutta ja tarvittaessa ryhdyttävä toimenpiteisiin vanhentuneiden asemakaavojen uudistamiseksi. MRL 60 2 momentti sisältää erityistä arviointimenettelyä koskevan säännöksen, joka MRL:n siirtymäsäännöksen mukaan tulee sovellettavaksi viimeistään vuonna 2013 (MRL momentti). Sellaisen asemakaavan alueella, joka on ollut voimassa yli 13 vuotta ja joka merkittävältä osalta on edelleen toteutumatta, rakennuslupaa ei saa myöntää sellaisen uuden rakennuksen rakentamiseen, jolla on alueiden käytön tai ympäristökuvan kannalta olennaista merkitystä, ennen kuin kunta on arvioinut asemakaavan ajanmukaisuuden. Laitilan keskustan alueen asemakaavojen tarkistuksia ja laajennuksia tehdään siten, että kaikki vanhat asemakaavat on käsitelty uudelleen vuoden 2018 loppuun mennessä. Vanhimpia tarkistamattomia asemakaava-alueita ovat Laessaari (1975) (rakennettu), ja Tanhuantien alue (2002) sekä keskustan Vihtorinkadun ja Varppeentien välinen alue (2004), jossa on tehty ainoastaan muutamia kortteleita koskevia asemakaavamuutoksia. Lähivuosien asemakaavojen työaikataulu ilmenee kaavoitusohjelmasta

18 RANTA-ASEMAKAAVOITUS Ranta-asemakaavan laatiminen on maanomistajan asia. Maanomistaja ja kaavan laatija toimittavat kaavan laatimista koskevan osallistumis- ja arviointisuunnitelman kunnalle ennen suunnitelman mukaisten menettelyjen aloittamista. Maanomistaja ja kaavan laatija huolehtivat Maankäyttö- ja rakennuslain mukaisista neuvotteluista kaavaa laadittaessa. Maanomistajan toimesta laadittu ranta-asemakaava toimitetaan kunnalle hyväksymiskäsittelyyn. Ranta-asemakaavan hyväksyy kunnanvaltuusto VAHVISTETUT RANTA-ASEMAKAAVAT 1. Vallijärven eteläosan ranta-asemakaava ( ) 2. Hilttiöjärven ranta-asemakaava ( ) 3. Osille Pitkä-, Kaarni-, Luku-, Lammin- ja Särkijärveä on laadittu ranta-asemakaava, jonka kaupunginvaltuusto on hyväksynyt Ranta-asemakaavan on Lounais-Suomen Ympäristökeskus vahvistanut pienin muutoksin

19 Liite NR:o 1 Osayleiskaava

20 liite NR:o2 NIRON alue

21 KAAVOITUSOHJELMA Yleiskaavatyöt - Kakonjärven osayleiskaava; Yleiskaavatyöllä mahdollistetaan tuulivoimaloiden rakentaminen alueelle. 3. Asemakaavatyöt 4. - Korttelit 5020 ja 5021 (Hartikkala) asemakaavan muutos sekä Meijerin alue; muutokset eritasoliittymien vuoksi. Aloitus VI/2010, valmis VI/ Niron alueen asemakaavan muutos, aloitus X/2007; valmis VI/ Ilvesvuori-Matovuori alueen asemakaavan muutos; aloitus 2016; valmis XII/ Tuunan alueen asemakaavan ajantasaistus; aloitus 2014 (10.000), valmis XII/ Laessaaren asemakaavan tarkistus/laajennus; aloitus XI/ Sillantaka asemakaava; aloitus 2016, valmis Valtatie 8:n parantamisen aiheuttamat asemakaavojen muutokset; aloitus 2011, valmis VI/ Vuoden aikana ilmenevät pienet pikaiset kaavamuutokset

22 Asumisen_kaavavaranto.pdf Palvelu_tyoapaikat_Kaavavaranto Kopio.pdf Teollisuus_Kaavavaranto Kopio.pdf Selvityksia_Laitila_ Kopio.pdf Teollisuus_kaavavaranto_iso Kopio.pdf

LAITILAN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014

LAITILAN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014 LAITILAN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014 Laitilan kaupunki/kaavoitus 2014 2.12.2014 2 KAAVOITUSKATSAUS 2014/ LAITILAN KAUPUNKI JOHDANTO Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaisesti kunnan tulee vähintään

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2018

KAAVOITUSKATSAUS 2018 KAAVOITUSKATSAUS 2018 Laitilan kaupunki 1 Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaisesti kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus maakunnan liitossa ja kunnassa vireillä olevista ja lähiaikoina

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2017

KAAVOITUSKATSAUS 2017 KAAVOITUSKATSAUS 2017 Laitilan kaupunki 1 Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaisesti kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus maakunnan liitossa ja kunnassa vireillä olevista ja lähiaikoina

Lisätiedot

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014. viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014. viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014 viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen Pyhäjärven kaupunginvaltuusto hyväksynyt..2014 KAAVOITUSKATSAUS 2014 1.5.2014 Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaisesti

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2015 SAVITAIPALEEN KUNTA

KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2015 SAVITAIPALEEN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2015 SAVITAIPALEEN KUNTA YLEISTÄ "Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista,

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2014 SAVITAIPALEEN KUNTA

KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2014 SAVITAIPALEEN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2014 SAVITAIPALEEN KUNTA YLEISTÄ "Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista,

Lisätiedot

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2018

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2018 1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2018 Tekninen lautakunta 25.10.2018 Kunnanhallitus 12.11.2018 Valtuusto 18.12.2018 2 1. Yleistä kaavoituskatsauksesta Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) sekä maankäyttö-

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2015

KAAVOITUSKATSAUS 2015 Rautalammin kunta KAAVOITUSKATSAUS 2015 Kaavoitusjaosto 30.7.2015, 16 1 YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa

Lisätiedot

Kirkonkylän pienet asemakaavan muutokset 2018 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Kirkonkylän pienet asemakaavan muutokset 2018 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma SAVITAIPALEEN KUNTA Kirkonkylän pienet asemakaavan muutokset 2018 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 8.8.2018 Savitaipaleen kunta Osallistumis- ja arviointisuunnitelma I SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO...

Lisätiedot

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2016

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2016 1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2016 Hyväksytty: Valtuusto 29.11.2016 97 2 1. Yleistä kaavoituskatsauksesta Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) sekä maankäyttö- ja rakennusasetus (MRA) säätelevät kaavoitusta

Lisätiedot

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2015

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2015 1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2015 Sisällysluettelo 1. Yleistä 2. Maakuntakaava 3. Yleiskaava 4. Asemakaava 5. Rakennusjärjestys 6. Ohjelmoimattomat kaavoitustyöt 7. Kaavoitusohjelma 8. Liitekartat

Lisätiedot

KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE

KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE Liite 17 / Ymp.ltk 18.2.2014 / 25 KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.2.2014 tark. 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus-

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI

HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2010 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista, jotka

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024

EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024 EURAJOEN KUNTA Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 26024 Turku, 21.12.2012, tark. 28.3.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010

Lisätiedot

KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2015

KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2015 KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2015 2.6.2015 1 / 8 Maakuntakaavoitus Maakuntakaava on maankäyttö- ja rakennuslain (MRL 132/1999) mukainen pitkän aikavälin yleispiirteinen suunnitelma maakunnan yhdyskuntarakenteesta

Lisätiedot

Kärsämäen kunta. Kaavoituskatsaus Sisällysluettelo. 1. Yleistä. 2. Maakuntakaava. 3. Yleiskaava. 4. Asemakaava. 5. Asemakaavan pohjakartta

Kärsämäen kunta. Kaavoituskatsaus Sisällysluettelo. 1. Yleistä. 2. Maakuntakaava. 3. Yleiskaava. 4. Asemakaava. 5. Asemakaavan pohjakartta 1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2014 Sisällysluettelo 1. Yleistä 2. Maakuntakaava 3. Yleiskaava 4. Asemakaava 5. Asemakaavan pohjakartta 6. Rakennusjärjestys 7. Ohjelmoimattomat kaavoitustyöt 8. Kaavoitusohjelma

Lisätiedot

1. YLEISTÄ. Kaavaa valmisteltaessa varataan tilaisuus mielipiteen esittämiseen ja kaavaehdotus asetetaan julkisesti nähtäville.

1. YLEISTÄ. Kaavaa valmisteltaessa varataan tilaisuus mielipiteen esittämiseen ja kaavaehdotus asetetaan julkisesti nähtäville. 2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 1. YLEISTÄ 2. MAAKUNTAKAAVOITUS 3. YLEISKAAVOITUS 4. ASEMAKAAVAT 5. RANTA-ASEMAKAAVAT 6. RAKENNUSJÄRJESTYS 7. YHTEYSTIEDOT Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kunnan tulee

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2. MAAKUNTAKAAVOITUS 3. YLEISKAAVOITUS 4. ASEMAKAAVAT 5. RANTA-ASEMAKAAVAT 6. RAKENNUSJÄRJESTYS 7.

SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2. MAAKUNTAKAAVOITUS 3. YLEISKAAVOITUS 4. ASEMAKAAVAT 5. RANTA-ASEMAKAAVAT 6. RAKENNUSJÄRJESTYS 7. 2017 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2. MAAKUNTAKAAVOITUS 3. YLEISKAAVOITUS 4. ASEMAKAAVAT 5. RANTA-ASEMAKAAVAT 6. RAKENNUSJÄRJESTYS 7. YHTEYSTIEDOT 1. YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kunnan tulee

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2017 SAVITAIPALEEN KUNTA

KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2017 SAVITAIPALEEN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2017 SAVITAIPALEEN KUNTA Kunnanhallituksen hyväksymä 15.1.2018 7 YLEISTÄ "Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177 EURAJOEN KUNTA Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 25177 Turussa 19.3.2012, tark. 5.6.2012, tark. 4.9.2012, tark. 9.11.2012 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701

Lisätiedot

Pyhäjärven kaupunki KAAVOITUSKATSAUS 2011

Pyhäjärven kaupunki KAAVOITUSKATSAUS 2011 Pyhäjärven kaupunki KAAVOITUSKATSAUS 2011 PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2011 1.2.2011 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina

Lisätiedot

Ylitornio. Alkkulan asemakaavan muutos Kortteli 32a OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Ylitornio. Alkkulan asemakaavan muutos Kortteli 32a OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Ylitornio Alkkulan asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 30.6.2016 YLITORNIO KUNTA SEITAP OY 2016 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 3. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599401201402

Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 3. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599401201402 Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 3 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599401201402 2 Sisällysluettelo: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 4 3. SUUNNITTELUTILANNE...

Lisätiedot

Birgitan ja Osuuspankin asemakaavan muutos AK-350 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS

Birgitan ja Osuuspankin asemakaavan muutos AK-350 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Naantalin kaupunki tekniset palvelut maankäyttöosasto asemakaavoitus sivu 1/7 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Kaava-alueen sijainti Osallistumis- ja arviointisuunnitelma eli OAS on kooste kaavoitushankkeen

Lisätiedot

Kolpin asemakaavan muutos, korttelit ja sekä viheralue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus:

Kolpin asemakaavan muutos, korttelit ja sekä viheralue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: Kolpin asemakaavan muutos, korttelit 210-211 ja 221-229 sekä viheralue Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: 599407201606 2 Sisältö: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2016

KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2016 KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2016 23.11.2016 1 / 8 Maakuntakaavoitus Maakuntakaava on maankäyttö- ja rakennuslain (MRL 132/1999) mukainen pitkän aikavälin yleispiirteinen suunnitelma maakunnan yhdyskuntarakenteesta

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2011

KAAVOITUSKATSAUS 2011 SYSMÄN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2011 Ilolan kartanopuistoa, foto: Suvi Nirkko SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) Kaavoituskatsauksen laatimisvelvollisuus Kaavoitusviranomainen

Lisätiedot

Utsjoen kunta Tekninen toimi KAAVOITUSKATSAUS 2012

Utsjoen kunta Tekninen toimi KAAVOITUSKATSAUS 2012 Utsjoen kunta Tekninen toimi KAAVOITUSKATSAUS 2012 Kuva (Tuomas Vasama). 2 Sisällysluettelo 1 KAAVOITUSKATSAUS... 3 2 JOHDANTO... 3 2.1 Maankäytön suunnittelu... 3 2.2 Kaavahierarkia... 3 2.3 Kaavoituksen

Lisätiedot

Tässä katsauksessa kerrotaan kaupungin vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista.

Tässä katsauksessa kerrotaan kaupungin vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista. ORIVEDEN KAUPUNGIN KAAVOITUSKATSAUS 2013 Tässä katsauksessa kerrotaan kaupungin vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista. Lisätietoja kaava-asioista saa maankäyttöinsinööri Päivi

Lisätiedot

KOSKEN TL KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2012

KOSKEN TL KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2012 KOSKEN TL KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2012 Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2018 LEMIN KUNTA

KAAVOITUSKATSAUS 2018 LEMIN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2018 LEMIN KUNTA Kunnanhallituksen hyväksymä 19.3.2018 37 YLEISTÄ "Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2016 SAVITAIPALEEN KUNTA

KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2016 SAVITAIPALEEN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2016 SAVITAIPALEEN KUNTA YLEISTÄ "Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista,

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Vanha Myllytie

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Vanha Myllytie Kaavatunnus 3-337 Asianumero ASRA.ltk: 19.4.2016 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Vanha Myllytie Asemakaavan muutos koskee korttelin 3772 tonttia 4 Asemakaavan muutoksella muodostuu kortteli 3772

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2016 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa

Lisätiedot

MAATALOUDEN KANNALTA HYVA T JA YHTENA ISET PELTOALUEET

MAATALOUDEN KANNALTA HYVA T JA YHTENA ISET PELTOALUEET 1 MAATALOUDEN KANNALTA HYVA T JA YHTENA ISET PELTOALUEET K y m e n l a a k s o n j a E t e l ä - K a r j a l a n m a a k u n n a t Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteet Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 205. KAUPUNGINOSAN KORTTELEITA JA OSIA KORTTELEISTA 1, 2, 3, 7, 8, 9, 11 JA 12 SEKÄ NIIHIN

Lisätiedot

Oloksen asemakaava ja asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) MUONIO 22.8.2014. 2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1

Oloksen asemakaava ja asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) MUONIO 22.8.2014. 2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 MUONIO Oloksen asemakaava ja asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 22.8.2014 Seitap Oy 2014 2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslaki pähkinänkuoressa

Maankäyttö- ja rakennuslaki pähkinänkuoressa Maankäyttö- ja rakennuslaki pähkinänkuoressa Alueidenkäytön ajankohtaispäivä 19.4.2017 27.3.2017 Maankäyttö- ja rakennuslaki lyhyesti Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) on alueiden käyttöä ja suunnittelua

Lisätiedot

KAAVJAOS 10 Kaavoitusjaosto 18.1.2012 Valmistelija: kaavoitusarkkitehti Johanna Horelli johanna.horelli (at) sipoo.fi

KAAVJAOS 10 Kaavoitusjaosto 18.1.2012 Valmistelija: kaavoitusarkkitehti Johanna Horelli johanna.horelli (at) sipoo.fi Valtuusto 9 07.04.2014 9 S 23 Söderkullan asemakaavan eteläosan kumoaminen, ehdotus 324/10.02.03/2013 KAAVJAOS 10 Kaavoitusjaosto 18.1.2012 Valmistelija: kaavoitusarkkitehti Johanna Horelli johanna.horelli

Lisätiedot

SAVITAIPALEEN KUNTA SAIMAAN ALUEEN YLEISKAAVAMUUTOKSET Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

SAVITAIPALEEN KUNTA SAIMAAN ALUEEN YLEISKAAVAMUUTOKSET Osallistumis- ja arviointisuunnitelma SAVITAIPALEEN KUNTA SAIMAAN ALUEEN YLEISKAAVAMUUTOKSET 2018 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.12.2017 Savitaipaleen kunta Osallistumis- ja arviointisuunnitelma I SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 1

Lisätiedot

KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1 (5) KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue / Ympäristöpalvelut 27.01.2015 2 1 n sisältö ja tarkoitus Maankäyttö-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Asemakaavan muutos koskien Alavuden kaupungin Salmi 10. kaupunginosan korttelia 10046 ja siihen / Ympäristöpalvelut 20.10.2014 2 / 8 1 Osallistumis- ja

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO KITTILÄN KUNTA Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 1 18.10.2010 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 1 (Tiealueet ja kevyen liikenteen väylä) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavatunnus 3-333 Asianro 951/10.02.03/2012 Asemakaavan muutos, Klaukkala, Klaukkalan ohikulkutie Kortteli 3184 sekä maatalous-, katu- ja liikennealue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 16.10.2012

Lisätiedot

PÄLKÄNE SAPPEEN ETU VAINION RANTA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis ja arviointisuunnitelma

PÄLKÄNE SAPPEEN ETU VAINION RANTA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis ja arviointisuunnitelma PÄLKÄNE Osallistumis ja arviointisuunnitelma 5.2.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. TUNNISTETIEDOT... 3 2. SUUNNITTELUALUE JA NYKYINEN MAANKÄYTTÖ... 3 3. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET... 4 4. SUUNNITTELUN

Lisätiedot

LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA 4.4.2016 LEMIN KUNTA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma I SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ... 1 2 SUUNNITTELUALUEEN

Lisätiedot

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 11.5.2015 päivitetty: 4.2.2016 on lakisääteinen

Lisätiedot

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA?

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) VIEREMÄN KUNTA VALKEISKYLÄN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 925-417-4-36 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA? 2

Lisätiedot

Ylitornio. Alkkulan asemakaavan Laajennus. Alkkulan teollisuusalue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Ylitornio. Alkkulan asemakaavan Laajennus. Alkkulan teollisuusalue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Ylitornio Alkkulan asemakaavan Laajennus. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 26.3.2015 YLITORNIO KUNTA SEITAP OY 2015 Seitap Oy Osallistumis-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 11. KAUPUNGINOSAN KORTTELIA 1101 Kunnan kaavatunnus:

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavatunnus 2-225 Asianro Nurmijärven kunta /Ympäristötoimialue/Asemakaavoitus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.06.2012 Asemakaavan muutos, Kirkonkylä, Alhonniitty, kortteli 2604, tontti 2 1. Suunnittelualueen

Lisätiedot

Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtö-

Lisätiedot

Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen

Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A LEPPÄVIRRAN KUNTA Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen Kaavaselostus, ehdotus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20689 Kaavaselostus, ehdotus 1

Lisätiedot

PIEN-SAIMAAN OSAYLEISKAAVAMUUTOKSET LEMIN PUOLEINEN OSA-ALUE. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

PIEN-SAIMAAN OSAYLEISKAAVAMUUTOKSET LEMIN PUOLEINEN OSA-ALUE. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma I TAIPALSAAREN KUNTA PIEN-SAIMAAN OSAYLEISKAAVAMUUTOKSET LEMIN PUOLEINEN OSA-ALUE Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1.11.2018 II SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 1 2 SUUNNITTELUALUE... 2 2.1 Suunnittelualueen

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Keskustan asemakaavan muutos, korttelin 18 osa. Työ: Turku, , tark

EURAJOEN KUNTA. Keskustan asemakaavan muutos, korttelin 18 osa. Työ: Turku, , tark EURAJOEN KUNTA Keskustan asemakaavan muutos, korttelin 18 osa Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 25179 Turku, 2.5.2012, tark. 3.1.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010 241 4400

Lisätiedot

LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 2.12.2014 päivitetty: 4.5.2015 on lakisääteinen

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS

KAAVOITUSKATSAUS OULAISTEN KAUPUNKI 21.3.2013 KAAVOITUSKATSAUS 2012-2013 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista,

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Koulukeskus, OAS 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOULUKESKUKSEN ALUEELLA KORTTELEISSA 1027, 1028 JA 1029 SEKÄ NIIHIN LIITTYVILLÄ PUISTO- LP, LYT JA KATUALUEILLA KAUHAJOEN KAUPUNKI

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2019 LEMIN KUNTA

KAAVOITUSKATSAUS 2019 LEMIN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2019 LEMIN KUNTA Kunnanhallituksen hyväksymä 25.3.2019 34 YLEISTÄ "Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina

Lisätiedot

VT 4:N MUUTOKSIIN LIITYVÄ LEIVONMÄEN ASEMAKAAVOJEN OSITTAINEN KUMOAMINEN JA MUUTOS SEKÄ ASEMAKAAVAN LAAJENNUS

VT 4:N MUUTOKSIIN LIITYVÄ LEIVONMÄEN ASEMAKAAVOJEN OSITTAINEN KUMOAMINEN JA MUUTOS SEKÄ ASEMAKAAVAN LAAJENNUS VT 4:N MUUTOKSIIN LIITYVÄ LEIVONMÄEN ASEMAKAAVOJEN OSITTAINEN KUMOAMINEN JA MUUTOS SEKÄ ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 23.8.2017 Asemakaavan kumoaminen maantiealueelta Asemakaavan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 TYÖNUMERO: E27370 SIIKAJOEN KUNTA RUUKIN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVAMUUTOS YH KORTTELIN 20 AJONEUVOLIITTYMÄÄ VARTEN SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU JOHDANTO Maankäyttö-

Lisätiedot

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JÄMSÄN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ASEMAKAAVA KOSKEE Jämsän kaupungin 2.kaupunginosan osaa kortteleista 91 ja 92 sekä niiden välistä jalankulkukatua Ekosentie Autokuja

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUUNNITELMA Kaavan nimi: 5. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 540 ASEMAKAAVAN MUUTOS (Pajamäenkatu) Asemakaavan muutos koskee osaa 5.

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2019 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa itä-suomun

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Työ: 26016. Turku, 4.1.2013

EURAJOEN KUNTA. Työ: 26016. Turku, 4.1.2013 EURAJOEN KUNTA Hirveläntien Peräpellontien alueen asemakaava ja asemakaavan muutos (Peräpellontien katualue) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 26016 Turku, 4.1.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701

Lisätiedot

LAITILAN KAUPUNKI TUUNAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

LAITILAN KAUPUNKI TUUNAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LAITILAN KAUPUNKI TUUNAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Laitilan kaupungin Tuunan alueelle laaditaan asemakaava ja asemakaavan muutos. Tämä osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Suunnittelualue. Suunnittelun lähtökohdat. Suunnittelutilanne. SÄKYLÄN KUNTA , tark Sivu 1 / 6

Suunnittelualue. Suunnittelun lähtökohdat. Suunnittelutilanne. SÄKYLÄN KUNTA , tark Sivu 1 / 6 SÄKYLÄN KUNTA Sivu 1 / 6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ristolan asemakaavan muutos Suunnittelualue Varsinais-Suomen ELY-keskus on käynnistänyt tiesuunnitelman laatimisen valtatien 12 parantamiseksi

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Tuuri 02. korttelit (osa), 02041, 02042, 02043, 02112, ja (osa) asemakaavan

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Tuuri 02. korttelit (osa), 02041, 02042, 02043, 02112, ja (osa) asemakaavan 1 / 12 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Tuuri 02. korttelit 02021 (osa), 02041, 02042, 02043, 02112, 02116 ja 02121 (osa) asemakaavan muutos. Alavuden kaupunki / 13.09.2017 2 / 12 1 Osallistumis-

Lisätiedot

Hissitien asemakaavamuutos, osa 2 (Levin asemakaava-alueen kortteli 27 tontti 1, kortteli 31 tontti 7, sekä korttelit 83 ja 299)

Hissitien asemakaavamuutos, osa 2 (Levin asemakaava-alueen kortteli 27 tontti 1, kortteli 31 tontti 7, sekä korttelit 83 ja 299) KITTILÄN KUNTA Puh 040 356 500, Fax 016-642259 20.10.2014 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Hissitien asemakaavamuutos, osa 2 (Levin asemakaava-alueen kortteli 27 tontti 1, kortteli 31 tontti 7, sekä

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2007

KAAVOITUSKATSAUS 2007 LUVIAN KUNTA Rakennusvalvonta KAAVOITUSKATSAUS 2007 Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan jokaisen kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia kaavoituskatsaus, jossa kerrotaan kunnassa ja maakunnan liitossa

Lisätiedot

SYVÄRINRANNAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

SYVÄRINRANNAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kuopion kaupunki 1/6 KUOPION KAUPUNKI SYVÄRINRANNAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. HANKEKUVAUS alue sijoittuu Tahkovuoren rinnealueen pohjoispuolelle Syvärin rannalle.

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Hissitien asemakaavamuutos (Levin asemakaava-alueen korttelit 32/1,2,4 ja 36/2-3)

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Hissitien asemakaavamuutos (Levin asemakaava-alueen korttelit 32/1,2,4 ja 36/2-3) 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Hissitien asemakaavamuutos (Levin asemakaava-alueen korttelit 32/1,2,4 ja 36/2-3) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.1.2012 Ilmakuva suunnittelualueesta (2006)

Lisätiedot

Kaavoituskatsaus. Kaavoituskatsauksen laatimisvelvoitteesta on säädetty maankäyttö- ja rakennuslain 7 :ssä:

Kaavoituskatsaus. Kaavoituskatsauksen laatimisvelvoitteesta on säädetty maankäyttö- ja rakennuslain 7 :ssä: 22.3.2016 Kaavoituskatsaus Tässä kaavoituskatsauksessa selostetaan Valtimon kunnan kaavoitustilanne. Lisäksi kerrotaan yleisesti kaavoituksen ohjauksesta, kaavahankkeiden etenemisestä ja kaavojen ajantasaisuudesta.

Lisätiedot

HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 9.3.2016 päivitetty: 13.4.2016 on lakisääteinen (MRL

Lisätiedot

Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi kerrotaan,

Lisätiedot

KYLPYLÄ (10) KAUPUNGINOSA KYLPYLÄKADUN OSITTAINEN KUMOAMINEN SELOSTUS

KYLPYLÄ (10) KAUPUNGINOSA KYLPYLÄKADUN OSITTAINEN KUMOAMINEN SELOSTUS KYLPYLÄ (10) KAUPUNGINOSA KYLPYLÄKADUN OSITTAINEN KUMOAMINEN SELOSTUS Vireilletulo: Kaavoituskatsaus 2014 Kaavaluonnos: 16.12.2014 Kaavaehdotus: 3.3.2015 Kaupunginhallitus: 31.8.2015, 116 IKAALISTEN KAUPUNKI

Lisätiedot

RAUTALAMPI HÄNNILÄN RANTA-ASEMAKAAVA. Ranta-asemakaava koskee Myhinjärven länsirannalla sijaitsevaa Hännilän tilaa 1:65 (686:404:1:65)

RAUTALAMPI HÄNNILÄN RANTA-ASEMAKAAVA. Ranta-asemakaava koskee Myhinjärven länsirannalla sijaitsevaa Hännilän tilaa 1:65 (686:404:1:65) RAUTALAMPI HÄNNILÄN RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Myhinjärven länsirannalla sijaitsevaa Hännilän tilaa 1:65 (686:404:1:65) 23.1.2015 Maanmittauslaitos Ortokuva 2013 Leväsentie 23 H 142 70780

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA- ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN. Kaavaselostus, valmisteluvaihe

KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA- ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN. Kaavaselostus, valmisteluvaihe KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA- ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P31477 1 (10) Paananen Susanna Sisällysluettelo 1 TIIVISTELMÄ... 1 1.1 Kaavaprosessin vaiheet...

Lisätiedot

Heinäveden kunnan kaavoituskatsaus

Heinäveden kunnan kaavoituskatsaus 1 Heinäveden kunnan kaavoituskatsaus 2013 2 HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2013 Kaavoituskatsauksen tavoite ja sisältö Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Teollisuusalueen asemakaavan muutos 1 (5) Leskinen Timo 10.4.2018 Teollisuusalueen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2018 SAVITAIPALEEN KUNTA

KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2018 SAVITAIPALEEN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2018 SAVITAIPALEEN KUNTA Kunnanhallituksen hyväksymä 21.1.2019 2 YLEISTÄ "Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2013

KAAVOITUSKATSAUS 2013 Khall 10.12.2012 Oheismateriaali 156 KAAVOITUSKATSAUS 2013 ALAVIESKAN KUNTA Alavieskan kunnanvaltuusto hyväksynyt 17.12..2012 52 Laatinut: AIRIX Ympäristö Oy Kannen kuvat: AIRIX Ympäristö Oy ALAVIESKAN

Lisätiedot

RISTIJÄRVEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2004, MRL 7

RISTIJÄRVEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2004, MRL 7 LIITE 5 / Khall 11.1.2005 Erillisliite Kvalt 26.1.2005 RISTIJÄRVEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2004, MRL 7 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista

Lisätiedot

MIKÄ ON MAAKUNTAKAAVA?

MIKÄ ON MAAKUNTAKAAVA? MIKÄ ON MAAKUNTAKAAVA? 2 maakuntakaavoitus on suunnittelua, jolla päätetään maakunnan tai useamman kunnan suuret maankäytön linjaukset. Kaava on kartta tulevaisuuteen Kaavoituksella ohjataan jokaisen arkeen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupunki / Ympäristöpalvelut

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupunki / Ympäristöpalvelut 1 / 9 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Alavuden kaupunki / 10.10.2017 2 / 9 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisältö ja tarkoitus Maankäyttö- ja rakennuslain 63 käsittelee osallistumis-

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 ÄHTÄRIN KAUPUNKI Mustikkavuoren asemakaavan muutos, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää

Lisätiedot

Ala-Ähtävän asemakaavan muutos, Langkulla (Malue muutetaan AO-alueeksi) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi:

Ala-Ähtävän asemakaavan muutos, Langkulla (Malue muutetaan AO-alueeksi) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: Ala-Ähtävän asemakaavan muutos, Langkulla (Malue muutetaan AO-alueeksi) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599414201601 2 Sisällysluettelo: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavatunnus 3-304 Asianro Nurmijärven kunta /Ympäristötoimialue/Asemakaavoitus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.06.2012 Asemakaava, Klaukkala, Vanha-Klaukka 1. Suunnittelualueen sijainti ja nykytilanne

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN LAADINTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ( MRL 63 )

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN LAADINTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ( MRL 63 ) In s i n ö ö r i - j a K i i n t e i s t ö t o i m i s t o H a v a n k a O y Keskuskatu 5, 39700 PARKANO p. 040 833 9275, 0400-234 349, 03-4482 702 email:havanka@kolumbus.fi http://www.kolumbus.fi/havanka

Lisätiedot

Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma LOIMAAN KAUPUNKI Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 17.09.2013 Nahinlahden alue (Myllykylä) 1( 5) Kaava-alueen sijainti Ilmakuva kaava-alueesta. Mikä osallistumis-

Lisätiedot

MIEHIKKÄLÄN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS

MIEHIKKÄLÄN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS MIEHIKKÄLÄN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS Keskustie 4A 49700 MIEHIKKÄLÄ, 05 74901 www.miehikkala.fi 1 MIEHIKKÄLÄN KUNTA 11.2.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. Miehikkälän kunta ja kunnan kaavoitusorganisaatio 3 2. Osallistuminen

Lisätiedot

SAVUKOSKEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2019

SAVUKOSKEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2019 SAVUKOSKEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2019 1 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Mikä on kaavoituskatsaus 2 Kaavoitusviranomainen 2 Miten voit osallistua kaavoitukseen 2 2. Maankäytön suunnittelu ja kunnan tavoitteet 3

Lisätiedot

HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS

HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS 2018 HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2018 Kaavoituskatsauksen tavoite ja sisältö Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 120 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 120 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Nilsiä, Tahkovuori 1/5 NILSIÄ, TAHKOVUORI ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 120 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. HANKEKUVAUS Asemakaavan muutos koskee Tahkovuoren asemakaava-alueen korttelia 110, 119

Lisätiedot

Ympäristöministeriö on 16.6.2005 vahvistanut Lapin meri- ja rannikkoalueen tuulivoimamaakuntakaavan.

Ympäristöministeriö on 16.6.2005 vahvistanut Lapin meri- ja rannikkoalueen tuulivoimamaakuntakaavan. KAAVOITUSKATSAUS Kaavoitusasioita valmistelee tekninen lautakunta. Kaavoitukseen kuuluu eriasteisten kaavojen ja niihin liittyvien selvitysten laatiminen, kaavaasioiden valmistelu luottamusmiehille, vuorovaikutteisuuden

Lisätiedot

Kaustisen kunta. Kanttorilan asemakaavan muutos korttelissa 153. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS HKM Infra Oy

Kaustisen kunta. Kanttorilan asemakaavan muutos korttelissa 153. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS HKM Infra Oy 710 Kaustisen kunta Kanttorilan asemakaavan muutos korttelissa 153 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS HKM Infra Oy Nikolaintie 6 A 62200 KAUHAVA (06) 434 2300 www.hkminfra.fi Sisällysluettelo 1

Lisätiedot

JUANKOSKI Pieksän järvien ja Muuruvesi - Karhonvesi roykmuutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

JUANKOSKI Pieksän järvien ja Muuruvesi - Karhonvesi roykmuutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JUANKOSKI Pieksän järvien rantaosayleiskaavan ja Muuruveden Karhonveden rantaosayleiskaavan muutos Rantaosayleiskaavamuutokset koskevat tiloja Haukiniemi 434-1- 129, Venhonranta 434-2-58, Pieksänranta

Lisätiedot

K A A V O I T U S K A T S A U S 2014

K A A V O I T U S K A T S A U S 2014 1 PYHTÄÄN KUNTA Kunnaninsinööri 27.05.2014 K A A V O I T U S K A T S A U S 2014 YLEISTÄ Maankäyttö ja rakennuslain mukaan kunnan tulee vuosittain laatia kaavoituskatsaus kunnassa ja maakunnan liitossa

Lisätiedot

PYHÄRANNAN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2014

PYHÄRANNAN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2014 PYHÄRANNAN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2014 2 Yleistä Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista.

Lisätiedot