Ulkoministeriö MINVA UM
|
|
- Anita Pauliina Mäki
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Ulkoministeriö MINVA UM POL-30 Vanhanen Laura(UM) Viite Asia Ulkoasiainneuvosto ; tavoitemuistiot Ulkoasiainneuvosto kokoontuu Brysselissä. Suomea kokouksessa edustaa ulkoministeri Soini. Asialistalla ovat Post-Cotonou, Libya ja Lähi-idän rauhanprosessi. Lisäksi ministerit käyvät epävirallisella lounaalla keskustelun Palestiinan presidentti Mahmud Abbasin kanssa. Post-Cotonou EU:n ja AKT-maiden suhteita on tärkeää uudistaa siirtymällä avunantajaavunsaaja-dynamiikasta yhteisten intressien identifioimisen suuntaan. Post Cotonou -järjestelyjen tulee tukea EU:n strategisia tavoitteita Afrikassa ja vahvistaa EU-Afrikka-kumppanuutta. Vähiten kehittyneiden sekä hauraissa tilanteissa olevien ja konflikteista kärsivien maiden tulee olla tulevan yhteistyön keskiössä, ml. kehitysrahoituksen osalta. Erityistä huomiota on kiinnitettävä Afrikkaan sekä poliittisesti että rahoituksen allokoinnissa. Tulevan järjestelyn tulisi olla avoin kaikille kehitysmaille. Kansalaisyhteiskunnan ja yksityisen sektorin roolia tulee vahvistaa tulevassa yhteistyössä. Cotonoun sopimuksen tärkeiden elementtien, kuten artiklan 8 mukaisen poliittisen dialogin sekä artiklan 96 mukaisten neuvottelujen käynnistäminen, jos toinen osapuoli ei täytä ihmisoikeuksia tai demokratian ja oikeusvaltion periaatteita koskevia velvollisuuksiaan, tulee säilyä vahvoina myös tulevan yhteistyön piirissä. Yhteistyötä muuttoliikekysymysten parissa, ml. palautusmekanismit, tulee vahvistaa. Tulevan kumppanuuden tulee kattaa muuttoliikeyhteistyö laajasti niin lyhyellä, keskipitkällä kuin pitkällä aikavälillä. Libya EU:n tulee jatkaa vahvaa tukea Libyan yhtenäishallitukselle ja Libyan poliittisen sopimuksen voimassaolon jatkumiselle. EU:n on myös tuettava YK:n Libyatoimintasuunnitelman toimeenpanoa, ml. parlamentti- ja presidentinvaalien valmisteluja. Koskien muuttoliikettä EU:n on toimittava aktiivisesti AU-YK-EUtyöryhmässä. EU:n tulee osaltaan edesauttaa, että työryhmän joulukuussa 2017 linjaamat tavoitteet Libyan siirtolais- ja pakolaistilanteen helpottamiseksi, vapaaehtoisen paluun edistämiseksi sekä ihmissalakuljetuksen ja -kaupan tukahduttamiseksi saavutetaan. Työryhmän tulee kiinnittää erityistä huomiota haavoittuvimmassa asemassa olevien suojeluun ja kehittää yhteistyötä Libyan viranomaisten kanssa. EU:n tulee kehottaa Libyan yhtenäishallitusta pitämään kiinni lupauksestaan tutkia epäilyt siirtolaisiin kohdistuvasta orjakaupasta sekä tukahduttaa tämä toiminta kansainvälisen yhteisön tuella.
2 Lähi-idän rauhanprosessi 2(16) EU:n tulee olla aktiivisempi ja vahvistaa toimiaan, joilla ylläpidetään mahdollisuutta kahteen valtioon, joka on ainoa näköpiirissä oleva realistinen vaihtoehto Israelin ja Palestiinan konfliktin ratkaisemiseksi. EU:n aktiivisuutta tarvitaan Yhdysvaltojen mahdollisen tulevan rauhanaloitteen rinnalla, mutta myös siitä riippumatta. EU:n yhtenäisyyden säilyttäminen ja yhdessä EU-tasolla sovittujen linjausten noudattaminen on tärkeää. EU:n tulee johdonmukaisesti reagoida kahden valtion ratkaisua uhkaaviin toimiin. Keskusteluyhteyden palauttamiseen ja ylläpitämiseen tulee kannustaa. EU:n Lähi-idän rauhanprosessia koskevien tukija yhteistyömuotojen arviointi tulee tehdä läheisessä yhteistyössä jäsenmaiden kanssa. Arvioinnin tavoitteeksi asetettu EU:n Lähi-idän rauhanprosessia koskevan politiikan konkreettisen toimeenpanon vahvistaminen suhteessa sekä Israeliin että Palestiinaan on viimeaikainen kehitys huomioiden yhä tärkeämpää. Tuki erityisesti Palestiinan haavoittuville alueille sekä YK:n palestiinalaispakolaisjärjestö UNRWA:lle on tärkeää.
3 3(16) Asialista: Post-Cotonou s. 4 Libya s. 7 Lähi-idän rauhaprosessi s. 11
4 Ulkoministeriö TAVOITEMUISTIO 4(16) KEO-10 Hassinen Laura Asia Post-Cotonou Kokous/tapaaminen Ulkoasiainneuvosto Asiakirjat Neuvottelumandaattiluonnos 15720/17 + ADD 1 Laatijan ja muiden käsittelijöiden yhteystiedot Laura Hassinen, KEO-10, p Pertti Anttinen, ALI-01, p Mika Vehnämäki, TUO-10, p Pekka Hyvönen, EUR-20, p ESILLÄ OLEVAT KYSYMYKSET 2. SUOMEN TAVOITE EU:n ja AKT-maiden (Afrikka, Karibia ja Tyynimeri) kumppanuus perustuu ns. Cotonoun sopimukselle, joka umpeutuu helmikuussa Ulkoministereille esitellään tulevaa yhteistyötä koskeva neuvottelumandaattiluonnos ja aiheesta käydään keskustelu. EU:n ja AKT-maiden suhteita on tärkeää uudistaa siirtymällä avunantajaavunsaaja-dynamiikasta yhteisten intressien identifioimisen suuntaan. EU:n erityssuhteella AKT-maihin eli entisiin siirtomaihin on oma historiallinen taustansa, joka ei ole enää ajankohtainen. Post Cotonou -järjestelyjen tulee tukea EU:n strategisia tavoitteita Afrikassa ja vahvistaa EU-Afrikka-kumppanuutta. Vähiten kehittyneiden sekä hauraissa tilanteissa olevien ja konflikteista kärsivien maiden tulee olla tulevan yhteistyön keskiössä. Erityistä huomiota on kiinnitettävä Afrikkaan sekä poliittisesti että rahoituksen allokoinnissa. Suomi pitää mandaattiluonnosta yleisellä tasolla hyväksyttävänä. Komission esittämä alueellinen painotus on kannatettava muutos. Katsomme kuitenkin, että yhteistyön eri muotoja kansallisella ja alueellisella tasolla sekä muiden toimijoiden, kuten Afrikan unionin kanssa tulee määritellä selkeämmin. Tulevan järjestelyn tulisi myös olla avoin kaikille kehitysmaille. Kansalaisyhteiskunnan ja yksityisen sektorin roolia tulee vahvistaa tulevassa yhteistyössä. Cotonoun sopimuksen tärkeiden elementtien, kuten artiklan 8 mukaisen poliittisen dialogin sekä artikla n96 mukaisten neuvottelujen käynnistäminen, jos toinen osapuoli ei täytä ihmisoikeuksia tai demokratian
5 5(16) ja oikeusvaltion periaatteita koskevia velvollisuuksiaan, tulee säilyä vahvoina myös tulevan yhteistyön piirissä. Yhteistyötä muuttoliikekysymysten parissa, ml. palautusmekanismit, tulee vahvistaa komission ehdotuksen mukaisesti. Tulevan kumppanuuden tulee kattaa muuttoliikeyhteistyö laajasti niin lyhyellä, keskipitkällä kuin pitkällä aikavälillä. Kehitysrahoitus on kohdistettava ensisijassa vähiten kehittyneille maille ja hauraille valtioille maantieteellisenä painopisteenä Afrikka. Rahoituskysymykset on kuitenkin pidettävä erillään Post Cotonou - neuvotteluista. 3. NEUVOTTELUTILANNE 4. TAUSTA Komissio julkaisi neuvottelumandaattiluonnoksen Mandaatista neuvotellaan neuvoston AKT-työryhmässä. Cotonoun sopimus umpeutuu helmikuussa Sopimusosapuolten on aloitettava neuvottelut 18 kuukautta ennen umpeutumista, joten EU:n neuvottelumandaatin tulee olla hyväksyttynä elokuuhun 2018 mennessä. Puheenjohtajamaan tavoitteena on saada mandaatti hyväksytyksi jo ulkoasiainneuvostossa (kehitysministerit) Neuvottelut AKT-osapuolen kanssa tullaan todennäköisesti saattamaan loppuun Suomen puheenjohtajuuskaudella syksyllä Neuvottelumandaattiluonnoksesta laaditaan E-kirje eduskunnalle. Komission esitys neuvottelumandaatista tähtää kokonaisvaltaisen sopimuksen aikaansaamiseksi 79 AKT-maan kanssa. EU:n ja AKT-maiden suhteita on tarkoitus uudistaa, siirtyä kauemmaksi avunantaja-avunsaaja-dynamiikasta ja identifioida yhteisiä sekä EU:n omia intressejä paremmin. Uuden sopimuksen on huomioitava muuttunut globaali konteksti (erityisesti Agenda 2030, Pariisin ilmastosopimus), uudet EU:n politiikat (EU:n globaalistrategia, uusi kehityspoliittinen konsensus, kauppaa ja muuttoliikettä koskevat politiikat) sekä Cotonoun sopimuksen vahvuudet ja heikkoudet. Tältä pohjalta komissio on identifioinut seuraavat tavoitteet: 1) poliittinen kumppanuus, joka pohjautuu rauhanomaisten, vakaiden, hyvin hallinnoitujen, vauraiden ja kestävien valtioiden ja yhteiskuntien luomiseen; 2) kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttaminen; ja 3) tehokkaiden kumppanuuksien luominen kansainvälisillä foorumeilla. Yksi merkittävimmistä esitetyistä muutoksista on alueellinen painotus. Uudessa sopimuksessa olisi kaikille osapuolille yhteinen perusta, joka sisältäisi yleisiä tavoitteita, periaatteita, ja prioriteetteja. Painopiste olisi kuitenkin niin sanotuissa alueellisissa kompakteissa, joita olisi kolme: Afrikka, Karibia ja Tyynimeri. Alueelliset kompaktit olisivat sopimuksen pöytäkirjoina, ja niihin voisi tehdä tarvittaessa joustavammin muutoksia. Alueelliset kompaktit korvaisivat yhteisen EU-Afrikka-strategian, EU:n Karibia-strategian sekä EU:n Tyynimeri-strategian. Komissio painottaa lisäksi, että erityisesti kansalaisyhteiskunnan ja yksityissektorin roolia vahvistettaisiin uudessa sopimuksessa. Niiden tulisi olla merkittäviä toimijoita kestävän kehityksen saavuttamiseksi maissaan ja
6 6(16) alueillaan, ja tämä heijastuisi myös uuden sopimuksen institutionaalisessa rakenteessa. Nykyisen Cotonoun sopimuksen artikla 13 kattaa yhteistyön muuttoliikekysymyksissä. Artiklan pyrkimyksenä on parantaa olosuhteita lähtö- ja kauttakulkumaissa, minkä lisäksi siinä keskitytään lailliseen maahanmuuttoon sekä laittomien siirtolaisten palautuksiin. Palautusten suhteen artiklaa ei ole ikinä pantu täytäntöön osapuolten tulkintaerimielisyyksien vuoksi. Uudessa sopimuksessa komissio pyrkii luomaan mekanismin tehokkaille palautuksille, sen tarkemmin asiaa täsmentämättä. Komissio haluaa kokonaisvaltaisen ja oikeusperustaisen lähestymistavan muuttoliikkeelle ja liikkuvuudelle. Tähän sisältyy laillisen maahanmuuton parempi organisointi, hyvin hallinnoitu liikkuvuus, kehitysvaikutusten maksimointi, laittoman maahanmuuton ehkäiseminen sekä ihmissalakuljetuksen poistaminen. Alustavissa keskusteluissa monille jäsenmaille, mukaan lukien Suomelle, on ollut ensiarvoisen tärkeää säilyttää nykyisen Cotonoun sopimuksen artiklat 8 ja 96 uudessa järjestelyssä. Artikla 8 säätää säännöllisestä, kokonaisvaltaisesta ja tasapainoisesta poliittisesta dialogista. Cotonoun alainen poliittinen dialogi kattaa erityisesti ihmisoikeudet, demokratian, oikeusvaltioperiaatteet sekä hyvän hallinnon. Komissio esittää, että uudessa sopimuksessa poliittinen dialogi sijoittuisi kaikille yhteiseen sopimuksen perustaan. Sen tavoitteena on kehittää yhteisymmärrystä osapuolten kannoista ja intresseistä sekä kontribuoida sopimuksen tavoitteiden saavuttamiseen. Cotonoun sopimuksen artikla 96:ssa määritellään toimenpiteet tapauksessa, jossa jokin sopimuksen osapuolista ei noudata sopimuksen periaatteita ihmisoikeuksien, demokratian ja oikeusvaltioperiaatteiden saralla. Tällaisessa tapauksessa voidaan käynnistää konsultaatiot osapuolten välillä sekä tarvittaessa säätää asianmukaisista toimenpiteistä. Komission esityksen mukaan uudessa sopimuksessa olisi vastaavanlainen järjestely sopimuksen velvoitteiden täyttymisen seurantaan. Varsinaisen, tulevan kansainvälisen sopimuksen luonne (myös oikeudellisen sitovuuden osalta) voidaan vahvistaa vasta neuvottelujen lopussa sopimuksen sisällön ja tarkoituksen perusteella. EU:n rahoitus AKT-maille tapahtuu Euroopan kehitysrahaston kautta, josta on määrätty Cotonoun sopimuksessa. Komissio esittää, että tuleva sopimus olisi irrallinen rahoituksesta, mikä tullee olemaan vaikea kysymys AKT-osapuolelle. Siinä todettaisiin, että molemmat osapuolet takaavat tarvittavat rahalliset ja eirahalliset keinot sopimuksen tavoitteiden saavuttamiseksi. EU toistaisi sitoumuksensa kasvattaa virallista kehitysapuaan (ODA) 0,7 %:iin BKT:sta sekä tuen LDC-maille 0,2%:iin 2030 Agendan aikataulun puitteissa. EU:n tuki kohdentuu sitä eniten tarvitseville, erityisesti LDC- ja SIDS-maille sekä hauraissa tilanteissa ja konflikteissa oleville maille. Lisäksi erityistä huomiota tulee kohdentaa keskitulotason maiden haasteille määrittelemällä uusia yhteistyön muotoja perinteisen kehitysavun tilalle huomioimalla kuitenkin maiden sisäiset tuloerot ja niihin vastaaminen. Suurin jakolinja EU-maiden kesken kulkee niiden välillä, jotka toivovat uuden järjestelyn olevan avoin kaikille halukkaille maille, sekä niiden, jotka haluavat säilyttää EU:n ja AKT-maiden suhteet nykyisellään. Suomi ja samanmieliset maat katsovat, että EU:n erityinen suhde AKT-maihin, käytännössä entisiin siirtomaihin, ei ole enää ajankohtainen. Nykyisen Cotonoun sopimuksen onnistumisista tulisi
7 7(16) jatkossa hyötyä mahdollisimman moni. Erityisen hankala on kysymys Pohjois- Afrikan mahdollisesta asemasta sopimuksessa. Komissio toteaa mandaattiluonnoksessa, että sopimus tulisi olemaan avoin eri tasoilla kaikille maille, jotka jakavat sopimuksessa ilmaistut arvot ja tavoitteet. Komission mukaan tämä on erityisen tärkeää kun puhutaan Afrikasta kokonaisuutena, ottaen kuitenkin huomioon olemassa olevat kahdenväliset assosiaatiosopimukset Pohjois-Afrikan maiden kanssa. Pohjois-Afrikan kysymyksen lisäksi jäsenmaiden alustavissa keskusteluissa neuvottelumandaatista on korostettu mm. SRHR- ja gender-kysymysten riittävää huomioimista, muuttoliikeyhteistyön vahvistamista Nykyinen Cotonoun sopimus pähkinänkuoressa: AKT-maat (79 maata) ovat pääasiassa EU-maiden entisiä siirtomaita. Sen vuoksi EU:lla ja AKT-mailla on ollut vuosikymmenien ajan erityissuhteet. Oikeudellisesti sitova Cotonoun sopimus koostuu kolmesta osa-alueesta, jotka ovat politiikka, kauppa ja kehitys. Ensisijassa yhteistyötä rahoitetaan EU:n talousarvion ulkopuolisesta Euroopan kehitysrahastosta (EKR). Sopimusta on perustettu hallinnoimaan yhteisiä EU AKT-instituutioita. Ihmisoikeudet sekä demokratian ja oikeusvaltion edistäminen ovat sopimuksen keskeisiä perusperiaatteita. Niitä edistetään tarvittaessa poliittisen dialogin (8 artikla) avulla. Sopimuksen 96 artiklassa määritellään menettelyt ja aiheelliset toimenpiteet (esim. etuuksien jäädyttäminen) sopimusrikkomistilanteissa. EPA-talouskumppanuussopimuksilla muutettiin AKT-maiden perinteisesti nauttima yksipuolinen pääsy EU:n markkinoille vastavuoroiseksi ja saatetaan suhteet näin yhdenmukaisiksi WTO:n sääntöjen kanssa. EU:n ja Afrikan välisten talouskumppanuussopimusten (EPA) laatiminen on ollut keskeinen osa Cotonoun sopimuksen toimeenpanoa. Tarkoituksena on ollut muuttaa AKT-maiden perinteisesti nauttima yksipuolinen pääsy EU:n markkinoille vastavuoroiseksi. Ratifioinnit ovat kuitenkin osittain edelleen kesken, sillä Afrikan mailla on ollut epäilyksiä niiden hyötyjen jakaantumisesta paitsi Euroopan ja Afrikan välillä sekä myös Afrikan maiden kesken. Ulkoministeriö TAVOITEMUISTIO ALI-10 Piiparinen Touko Asia Libya Kokous/tapaaminen Ulkoasiainneuvosto Laatijan ja muiden käsittelijöiden yhteystiedot Touko Piiparinen, ALI-10, tel Johanna Lammi, EUR-20 Tuomas Portaankorva, POL-10 Pekka Marttila, POL-10 Outi Hyvärinen, POL-10 Mari Ahmed, EUE 1. ESILLÄ OLEVAT KYSYMYKSET
8 Ulkoasiainneuvostossa keskustellaan Libyan tilanteesta, varsinkin poliittisen prosessin etenemisestä ja muuttoliikkeestä. Viimeksi mainitun osalta KE Mogherini briiffaa AU-YK-EU-työryhmän (Task Force) tilanteesta. 2. SUOMEN TAVOITE EU:n tulee jatkaa vahvaa tukea Libyan yhtenäishallitukselle ja Libyan poliittisen sopimuksen (ns. Skhiratin sopimus) voimassaolon jatkumiselle. EU:n on myös tuettava YK:n Libya-toimintasuunnitelman toimeenpanoa, ml. parlamentti- ja presidentinvaalien valmisteluja. Koskien muuttoliikettä EU:n on toimittava aktiivisesti AU-YK-EUtyöryhmässä (Task Force). EU:n tulee osaltaan edesauttaa, että työryhmän joulukuussa 2017 linjaamat tavoitteet Libyan siirtolais- ja pakolaistilanteen helpottamiseksi, vapaaehtoisen paluun edistämiseksi sekä ihmissalakuljetuksen ja -kaupan tukahduttamiseksi saavutetaan (ml. tuhannen turvapaikan hakijan uudelleensijoittaminen ja vapaaehtoisen paluu helmikuun loppuun mennessä). Työryhmän tulee kiinnittää erityistä huomiota haavoittuvimmassa asemassa olevien (naiset, lapset ja vammaiset) suojeluun ja kehittää yhteistyötä Libyan viranomaisten kanssa. EU:n tulee kehottaa Libyan yhtenäishallitusta pitämään kiinni lupauksestaan tutkia epäilyt siirtolaisiin kohdistuvasta orjakaupasta sekä tukahduttaa tämä toiminta kansainvälisen yhteisön tuella. 3. NEUVOTTELUTILANNE 8(16) Libyan turvallisuustilanne pysyy edelleen erittäin epävakaana ja Libyan poliittinen tilanne hajanaisena, vaikka vuoden 2017 toisella puoliskolla saavutettiin vähittäisiä edistysaskelia poliittisessa prosessissa, ml. YK:n aktivoituminen ja Libyan yhtenäishallituksen pääministeri Fayez Al-Sarrajin ja Egyptin tukeman itsevaltaisen kenttämarsalkka Khalifa Haftarin lähentyminen. Libyan yhtenäishallituksen toimintaa heikentää merkittävästi sen rajallinen vaikutusvalta, sisäinen hajanaisuus, muodollisen aseman ja resurssien puute. YK pyrkii palauttamaan itselleen johtoroolin poliittisen prosessin fasilitoinnissa ja kansainvälisten aloitteiden koordinoinnissa. Syyskuussa 2017 julkaistun YK:n uuden Libya-toimintasuunnitelman (Action Plan) ensimmäisessä vaiheessa YK fasilitoi Libyan poliittisen sopimuksen (Libyan Political Agreement, LPA) eli ns. Skhiratin sopimuksen muuttamisen tietyiltä osin, mitä seuraisi laajapohjainen kansallinen konferenssi, sen jälkeen perustuslain hyväksyminen ja viimein parlamentti- ja presidentinvaalit. Uusi toimintasuunnitelma on saanut laajaa kansainvälistä tukea, mutta sen toimeenpano on ensimmäisten kuukausien aikana edennyt vaivalloisesti. Libyalaiset osapuolet neuvottelevat edelleen LPA:han tehtävistä rajatuista muutoksista. YK:n turvallisuusneuvosto ilmaisi antamassaan turvallisuusneuvoston puheenjohtajan lausunnossa, että LPA on voimassa
9 4. TAUSTA 9(16) Libyan transitiokauden ajan eikä siten umpeudu (kaksi vuotta LPA:n solmimisen jälkeen). LPA säilyy ainoana poliittisena kehyksenä Libyan transitiolle riippumatta sen muokkausprosessin etenemisestä, jotta poliittista tyhjiötä ei pääse syntymään. EU:n ulkoasiainneuvosto antoi päätelmät Libyan tilanteesta heinäkuussa EU ilmaisi päätelmissä tukensa Libyan yhtenäishallitukselle. Libyan hallinto ja valtarakenteet ovat edelleen hajanaisia, turvallisuustilanne erittäin epävakaa ja poliittinen tilanne kaoottinen. YK:n turvallisuusneuvoston oikeuttaman yhtenäishallituksen (Government of National Accord) puheenjohtajaneuvosto (Presidency Council) joutuu turvautumaan paikallisiin aseellisiin ryhmiin turvallisuutensa takaamiseksi, ja sillä on käytännössä hallinnassaan vain osa Tripolia. Maassa ei ole yhtenäistä kansallista armeijaa. Fayez Al-Sarrajin johtaman yhtenäishallituksen toimintaa heikentää merkittävästi sen rajallinen vaikutusvalta, sisäinen hajanaisuus, muodollisen aseman ja resurssien puute. Itä-Libya ja osa Länsi-Libyaa ovat itsevaltaisen kenttämarsalkka Khalifa Haftarin johtamiin joukkoihin (ns. Libyan National Army) kytköksissä olevien ryhmien hallussa. Yhtenäishallitusta vastustavat lukuisat aseelliset ryhmät ja rinnakkaiset poliittiset instituutiot, ml. Khalifa Ghweilin johtama Tripolin ns. kansallisen pelastuksen hallitus ja Tobrukin/Baydan varjohallinto. Vuoden 2017 toisella puoliskolla saavutettiin vähittäisiä edistysaskelia poliittisessa prosessissa, ml. Ranskan presidentti Macronin järjestämä tapaaminen Sarrajin ja Haftarin välillä Pariisissa heinäkuussa. Molemmat osapuolet vahvistivat sitoutumisensa kansalliseen sovintotyöhön ja poliittisen ratkaisun hakemiseen. YK:n pääsihteeri Guterres näkee Libyan tilanteen yhtenä prioriteettina, minkä mukaisesti elokuussa 2017 toimintansa aloittanut YK:n pääsihteerin uusi Libyaerityisedustaja (SRSG) Ghassan Salamé (Libanonin entinen kulttuuriministeri) pyrkii palauttamaan YK:n johtoroolin poliittisen prosessin fasilitoinnissa ja kansainvälisten aloitteiden koordinoinnissa. YK:n Libya-missio UNSMIL on vaiheittain siirtämässä henkilöstöään takaisin Tripoliin. SRSG Salamé esitteli YK:n uuden Libya-toimintasuunnitelman (Action Plan) pääsihteerin isännöimässä ja yleiskokousviikon yhteydessä järjestetyssä korkean tason Libya-tapaamisessa Suunnitelman ensimmäisessä vaiheessa Libyan poliittiseen sopimukseen (joulukuussa 2015 allekirjoitettu ns. Skhiratin sopimus) tehtäisiin tarvittavat rajatut muutokset ja päivitykset koskien mm. kansallisen armeijan ylipäällikön asemaa ja yhtenäishallituksen puheenjohtajaneuvoston kokoonpanoa. Toisessa vaiheessa järjestettäisiin kansallinen konferenssi (National Conference), johon osallistuisi laajapohjaisesti libyalaisia eri yhteiskunnan osa-alueilta. Kansallisen konferenssin tulosten perusteella perustuslakia säätävä kokous (Constitutional Drafting Assembly) voisi viimeistellä perustuslain, josta järjestettäisiin kansanäänestys. Perustuslakikomitea hyväksyi heinäkuussa 2017 uuden esityksen perustuslaiksi, mikä on askel eteenpäin perustuslakiprosessin oltua lähes vuoden jumissa. Parlamentti- ja presidentinvaalit olisi määrä järjestää
10 10(16) vuoden sisällä kansallisesta konferenssista. YK:n toimintasuunnitelma on saanut laajaa kansainvälistä tukea, mutta sen toimeenpano on ensimmäisten kuukausien aikana edennyt vaivalloisesti. SRSG Salamé on viime aikoina väläyttyänyt, ettei toimintasuunnitelman vaiheiden tarvitse välttämättä olla peräkkäisiä. Rauhanprosessin tehostamiseksi kansainväliset ja alueelliset järjestöt ovat tehostaneet koordinaatiotaan. Arabiliiton, Afrikan unionin, YK:n ja EU:n muodostama kvartetti on kannustanut osapuolia Libya-johtoiseen ja rauhanomaiseen ratkaisuun sekä kehottanut perustuslain valmiiksi saattamista nopealla aikataululla. Vaikka ISIL on suurimmalta osin nujerrettu Sirteä ympäröivällä rantakaistaleella, ISIL-taistelijoita on paennut muualle Libyaan, varsinkin maan eteläosiin (myös Tripoliin), ja ne muodostavat edelleen merkittävän turvallisuusuhan. ISIL:n taistelijoiden oletetaan etsivän uusia alueita ja mahdollisuuksia tavoitteidensa ajamiseen. Libyaa on pidetty tässä suhteessa yhtenä mahdollisena kohteena sekä keskeisen sijaintinsa että epävakautensa vuoksi. EU:n tuleekin tukea Libyan vakauttamista myös terrorismin torjunnan näkökulmasta. Libyassa toimivien ja sinne pyrkivien terroristijärjestöjen toimintamahdollisuuksien rajoittamisella edistetään sekä Euroopan että Libyan ja sitä ympäröivän alueen vakautta. EU:n välineitä Libyan tilanteen vakauttamiseksi ovat naapuruusinstrumentin (ENI) ja vakausinstrumentin (IcSP) kautta toteutettavat hankkeet, rajoittavat toimenpiteet (pakotteet) rahanprosessia häiritseviä tahoja (ns. spoilereita) vastaan ja yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan toimet. Libya saa merkittävästi tukea myös EU:n Afrikka-hätäapurahaston Pohjois-Afrikka ikkunan kautta. Välimeren EUNAVFOR MED Sophia -operaation painopiste on vuoden 2017 aikana ollut Libyan rannikkovartioston ja laivaston koulutuksessa Suomi osallistuu operaatioon esikuntaupseerein ja on tukenut koulutustoimia eurolla. EU:n mahdollisia uusia poliisi- ja oikeussektorin tukitoimia (ml. raja, muuttoliike, terrorismin vastainen toiminta) valmistellaan EUBAM Libya -operaation alaisuudessa. Operaatiossa työskentelee parhaillaan yksi suomalainen asiantuntija. Keskisellä Välimerellä toimii myös Frontexin koordinoima rajavalvontaan keskittyvä yhteisoperaatio (EPN Triton), jonka kautta on tuettu merellä tapahtuvia etsintä- ja pelastustoimia. Mereltä pelastettuja siirtolaisia ei nykytilanteessa voida palauttaa Libyaan, koska se on kansainvälisen sekä EUoikeuden velvoitteiden ja kansainvälisen oikeuden palautuskiellon eli non refoulement- periatteen vastaista. Libyan kautta Eurooppaan suuntautuva Keskisen Välimeren muuttoliike väheni merkittävästi vuoden 2017 aikana. Myös merellä kuolleiden määrä väheni. Kehitykseen ovat osaltaan vaikuttaneet EU:n kokonaisvaltaiset toimet alueella, ml. Libyan rannikkovartioston kapasiteetin vahvistaminen. IOM:n arvion mukaan Libyassa on kuitenkin tällä hetkellä :stä miljoonaan siirtolaista/pakolaista. Siirtolaisia ja pakolaisia on suljettu ilman hallinnollista prosessia viranomaisten ja eri aseellisten ryhmien hallitsemiin keskuksiin, joissa on raportoitu tapahtuneen laajamittaista hyväksikäyttöä, kiristystä ja vakavia ihmisoikeusloukkauksia. Humanitaarisilta toimijoilta ja avustusjärjestöiltä on puuttunut usein esteetön, jatkuva ja turvallinen pääsy näihin keskuksiin. Tämän lisäksi syvää huolta Libyan
11 11(16) ihmisoikeustilanteesta ovat aiheuttaneet viimeaikaiset raportit siirtolaisten huutokauppaamisesta orjiksi. Rauhanprosessin ohella ovat kansainväliset ja alueelliset järjestöt, ml. EU, tehostaneet yhteistyötään myös Libyan siirtolais- ja pakolaistilannetta koskien. Marraskuussa 2017 pidetyn AU:n ja EU:n huippukokouksen yhteydessä AU, YK ja EU sopivat yhteisen työryhmän (Task Force) perustamisesta. Sen keskeisimmiksi tehtäviksi määriteltiin Libyassa olevien siirtolaisten ja pakolaisten humanitaarisen tilanteen parantaminen, vapaaehtoisen paluun edistäminen sekä ihmissalakuljetuksen ja -kaupan vastainen toiminta. Näihin epäkohtiin EU on jo puuttunut pidemmän aikaa mm. EU:n epävirallisessa päämieskokouksessa linjattujen toimien (ns. Maltan julistus) kautta yhteistyössä IOM:n ja UNHCR:n kanssa. AU-YK-EU työryhmän ensi vaiheen tavoitteena on mahdollistaa yhteistyössä IOM:n kanssa vapaaehtoisen palaajan matka takaisin lähtömaihin sekä vähintään tuhannen kansainvälistä suojelua tarvitsevan henkilön uudelleensijoittaminen Libyasta helmikuun 2018 loppuun mennessä. Keskeinen elementti työryhmän työssä on myös UNHCR:n työskentelyedellytysten tukeminen Libyassa, jotta kansainvälistä suojelua tarvitsevat ja yksin matkustavat lapset saataisiin tarvittavien suojelu- sekä tukitoimien piiriin. Ensimmäiset tulokset tästä laajapohjaisesta työryhmätyöstä ovat olleet rohkaisevia. Joulukuussa EU myönsikin IOM:lle ja UNHCR:lle vielä 100 miljoonaa euroa lisätukea Libyaan liittyvien toimien tehostamiseksi. Ensimmäinen UNHCR:n kätilöimä evakuointi Libyasta toteutettiin joulun alla. Kiinnostus IOM:n fasilitoimiin vapaaehtoisiin paluihin on niin ikään ollut IOM:n arvion mukaan kasvussa Libyaan saapuneiden siirtolaisten havaittua ihmissalakuljettajien lupaukset katteettomiksi. KE Mogherini arvioi myös ennen joulukuun 2017 Eurooppaneuvostoa, että työryhmän perustaminen on selvästi lisännyt eurooppalaisten ja afrikkalaisten toimijoiden tietojenvaihtoa ja yhteistoimintaa ihmissalakuljetuksen torjuntaa koskien. Jatkotyön tuloksellisuuden kannalta on ensi arvoisen tärkeää, että Libyan viranomaiset sitoutuvat osaltaan kansainvälisen yhteisön ponnisteluihin maan siirtolais- ja pakolaistilanteen helpottamiseksi. Kansainvälisillä toimijoilla kuten IOM:llä, UNHCR:llä ja UNICEFilla tulee olla esteettömät työskentelyedellytykset maassa. Myös niiden Afrikan maiden, joiden kansalaiset haluavat palata Libyasta takaisin kotimaihinsa, tulee osaltaan myötävaikuttaa niiden hallinnollisten esteiden purkamiseen, jotka viivyttävät vapaaehtoisten paluiden toteuttamista. Suomi katsoo, että työryhmän tulee pitää kiinni tavoitteistaan (ml. tuhannen turvapaikan hakijan uudelleensijoittaminen ja vapaaehtoisen paluu helmikuun loppuun mennessä). Haavoittuvimmassa asemassa olevien (naiset, lapset ja vammaiset) suojeluun tulee kiinnittää erityistä huomiota. Lisäksi työryhmän tulee kehittää yhteistyötä Libyan viranomaisten kanssa heidän sitoutumisen ja omistajuuden varmistamiseksi. Suomi on osallistunut osaltaan aktiivisesti Libyan vakauttamiseen ja sen siirtolaisja pakolaistilanteeseen liittyviin toimiin. Suomi tukee Kansainvälisen siirtolaisjärjestö IOM:n hanketta, jonka tavoitteena on edistää kauttakulkusiirtolaisten terveyttä ja suojelua Libyassa ja myös Marokossa,
12 12(16) Tunisiassa, Egyptissä ja Jemenissä. Hankkeessa priorisoidaan kaikista haavoittuvimmassa asemassa olevia siirtolaisia kuten ihmiskaupan uhreja, sukupuoleen perustuvan väkivallan uhreja ja ilman huoltajaa olevia lapsia. Lisäksi IOM edistää alueellista dialogia ja yhteistyötä siirtolaisasioissa. Suomen tuki hankkeelle vuosina on 2,6 MEUR. Suomi tukee EU:n Afrikkahätäapurahastoa yhteensä viidellä miljoonalla eurolla. Lisäksi tuetaan kansalaisjärjestötasolla tapahtuvaa välitystoimintaa Libyassa. Libyan yhtenäishallitusta edustava, Libyan ulkoministeriön poliittisten asioiden alivaltiosihteeri Lufti Al Mughrabi vieraili Suomessa virkamiesdelegaation kanssa osana pohjoismaiden kiertuetta. Ulkoministeriö TAVOITEMUISTIO ALI-10 Mäkinen Marianne Asia Lähi-idän rauhanprosessi Kokous/tapaaminen Ulkoasiainneuvosto Asiakirjat Laatijan ja muiden käsittelijöiden yhteystiedot Marianne Mäkinen, UM/ALI-10, , Lotta Nuotio, UM/ALI-10, ; Mari Ahmed, UM/EUE, Anu Saarela, UM/SL TEL, Anna-Kaisa Heikkinen, UM/YT RAM, Marko Mäntylä, UM/YKE, 1. ESILLÄ OLEVAT KYSYMYKSET 2. SUOMEN TAVOITE Lähi-idän rauhanprosessin ajankohtainen tilanne. EU:n tulee olla aktiivisempi ja vahvistaa toimiaan, joilla ylläpidetään mahdollisuutta kahteen valtioon, joka on ainoa näköpiirissä oleva realistinen vaihtoehto Israelin ja Palestiinan konfliktin ratkaisemiseksi.
13 13(16) Viimeaikainen kehitys heikentää entistä huolestuttavammalla tavalla kahden valtion ratkaisun toteutumismahdollisuuksia. EU:n aktiivisuutta tarvitaan Yhdysvaltojen mahdollisen tulevan rauhanaloitteen rinnalla, mutta myös siitä riippumatta. EU:n yhtenäisyyden säilyttäminen ja yhdessä EU-tasolla sovittujen linjausten noudattaminen on tärkeää. EU:n tulee johdonmukaisesti reagoida kahden valtion ratkaisua uhkaaviin toimiin ja kannustaa osapuolia välttämään toimia ja retoriikkaa, jotka edelleen epävakauttavat tilannetta. Keskusteluyhteyden palauttamiseen ja ylläpitämiseen tulee kannustaa. EU:n Lähi-idän rauhanprosessia koskevien tuki- ja yhteistyömuotojen arviointi tulee tehdä läheisessä yhteistyössä jäsenmaiden kanssa. Arvioinnin tavoitteeksi asetettu EU:n Lähi-idän rauhanprosessia koskevan politiikan konkreettisen toimeenpanon vahvistaminen suhteessa sekä Israeliin että Palestiinaan on viimeaikainen kehitys huomioiden yhä tärkeämpää. EU:n tuki erityisesti Palestiinan haavoittuville alueille (Itä-Jerusalem, Gaza, C-alue) sekä YK:n palestiinalaispakolaisjärjestö UNRWA:lle on tärkeää, myös laajemman Lähi-idän vakauden kannalta. EU:n tulee pyrkiä vaikuttamaan Yhdysvaltoihin, jotta se ei toteuttaisi rahoitukseensa suunnittelemiaan leikkauksia. 3. NEUVOTTELUTILANNE Yhdysvaltojen presidentti Trump tunnusti Jerusalemin Israelin pääkaupungiksi. YK:n yleiskokouksen erityishätäistunto hyväksyi selkeällä enemmistöllä istunnossaan päätöslauselman, joka vahvisti kansainvälisen yhteisön näkemyksen Jerusalemin asemasta. Äänestyksessä EU:n yhtenäisyys hajosi: Suomi äänesti 22 jäsenmaan joukossa päätöslauselman puolesta, kuusi jäsenmaata pidättäytyi. EU:n ulkoasiainneuvosto kävi laajan Lähi-itää koskevan keskustelun , ja Lähi-idän rauhanprosessi oli yksi keskusteluaiheista. Israelin pääministeri Netanjahu osallistui ulkoasiainneuvoston yhteydessä järjestettyyn epäviralliseen ministeritapaamiseen, jossa asialistalla olivat Lähi-idän rauhanprosessin lisäksi EU:n ja Israelin kahdenväliset suhteet sekä alueelliset kysymykset. Eurooppa-neuvosto antoi päätelmät, joissa vahvistettiin EU:n tuki kahden valtion ratkaisulle ja todettiin, että EU:n kanta Jerusalemin asemaan on muuttumaton. Palestiinan presidentti Abbas osallistuu ulkoasiainneuvoston yhteydessä epäviralliseen ministeritapaamiseen.
14 4. TAUSTA 14(16) EU:ssa on käynnissä Lähi-idän rauhanprosessia koskevien EU:n yhteistyö- ja tukimuotojen arviointi. Tavoitteena on varmistaa, että EU:n toimet parhaalla mahdollisella tavalla tukevat kahden valtion ratkaisun saavuttamista. EU:n ja Israelin välistä assosiaationeuvostoa valmistellaan. Kahden valtion ratkaisun toteutumismahdollisuudet ovat heikentyneet. Osapuolten välillä on vallinnut jo pitkään suuri luottamuspula ja molempien johtajien kansallinen liikkumatila on kapea, mikä on näkynyt yhä vahvemmin toimissaan ja retoriikassaan. Israel on edistänyt merkittävästi siirtokuntapolitiikkaansa, myös kiistanalaisia lainsäädäntöhankkeita, ja hallituksessa on ministereitä, jotka ovat irtisanoutuneet kahden valtion ratkaisusta ja edistäneet suunnitelmia liittää Länsirannan alueita Israeliin. Palestiinalaishallinnon Gazaan paluu ja palestiinalaisten kansallinen sovintoprosessi eivät ole edenneet, kaikki vaikeat kysymykset ovat ratkaisematta. Gazan humanitaarinen tilanne jatkuu hyvin vaikeana. Alueen tilannetta on entisestään heikentänyt Yhdysvaltojen presidentti Trumpin päätös tunnustaa (6.12.) Jerusalem Israelin pääkaupungiksi ja aloittaa valmistelut suurlähetystön siirtämiseksi Tel Avivista Jerusalemiin. Tunnustamisellaan Trump irtaantui Yhdysvaltojen pitkän linjan rauhanprosessia ja Jerusalemin asemaa koskevasta politiikasta. Tunnustamispäätöstä on kritisoitu laajasti, sillä sen nähdään rikkovan kansainvälisen konsensuksen Jerusalemin asemasta ja pyrkivän muuttamaan Jerusalemin asemaa yksipuolisesti. Vain Israel on tervehtinyt päätöstä. Palestiinan ja muiden arabimaiden reaktio on ollut odotetusti voimakaan kriittinen, mutta vain retoriikan tasolla. EU on todennut Jerusalemin asemasta päätettävän osana rauhanneuvotteluja, Jerusalem kahden valtion pääkaupunkina. Useat EU-maat, ml. Suomi ovat lisäksi kansallisesti antaneet vastaavat viestit. Yhdysvaltojen päätös ei muuta Jerusalemin kansainvälisoikeudellista asemaa. Millään valtiolla ei ole Jerusalemissa suurlähetystöä. EU on todennut, etteivät EU:n ja EU-maiden suurlähetystöt siirry Jerusalemiin. Guatemala on sittemmin ilmoittanut suunnittelevansa suurlähetystönsä siirtämisestä Jerusalemiin. YK:n turvallisuusneuvosto ja yleiskokous käsittelivät Jerusalemin asemaa joulukuussa. YK:n turvallisuusneuvosto kokoontui Jerusalemhätäkokoukseen ja äänesti Jerusalemia koskevasta päätöslauselmasta, jonka Yhdysvallat kaatoi veto-oikeudellaan. YK:n yleiskokouksen erityishätäistunto pidettiin Istunnossa yleiskokous hyväksyi suunnilleen samansisältöisen Jerusalem-päätöslauselman (128 puolesta, 9 vastaan, 35 pidättäytyi ja 21 ei äänestänyt lainkaan), joka vahvisti kansainvälisen yhteisön näkemyksen, jonka mukaan Jerusalemin asemasta päätetään osana rauhanneuvotteluja. Äänestyksessä EU:n yhtenäisyys hajosi: Suomi äänesti 22 jäsenmaan joukossa päätöslauselman puolesta, kuusi jäsenmaata (Puola, Tsekki, Unkari, Latvia, Romania ja Kroatia) pidättäytyivät. Tilanteen vakavampi väkivaltainen eskaloituminen ei ole poissuljettu. Vaarana on, että Jerusalem-päätös osaltaan marginalisoi maltillisia voimia ja lisää ääriajattelua alueella. Päätöksen pelätään myös kannustavan Israelin hallituksen toimia (ml. lainsäädäntö), jotka uhkaavat tehdä kahden valtion ratkaisun saavuttamisen mahdottomaksi. Jerusalemia koskien Israelin parlamentti hyväksyi
15 15(16) hiljattain lain, jonka mukaan Jerusalemin jakaminen vaatisi parlamentin 2/3 osaa enemmistön. Käsiteltävän on myös ollut lakialoite, jonka mukaan tavoitteena on taata kaupungin juutalaisenemmistö liittämällä Länsirannan siirtokuntia Jerusalemiin. Päähallituspuolue Likud antoi hiljattain kokouksessaan tuen esitykselle, jonka tavoitteena on miehitetylle Palestiinalaisalueelle rakennettujen siirtokuntien liittäminen Israeliin. Jerusalem-päätöksen jälkipelissä presidentti Trump ja YK-suurlähettiläs Haley ovat mm. uhanneet palestiinalaisille suunnattavan avun (ml. YK:n palestiinalaispakolaisjärjestö UNRWA) merkittävillä leikkauksilla. Toistaiseksi leikkauksia ei ole vahvistettu. Toteutuessaan leikkaukset epävakauttaisivat Palestiinalaisalueen lisäksi laajempaa Lähi-itää. Palestiinalaisaluetta koskevan kansainvälisen apukoordinaatioryhmän (Ad Hoc Liaison Committee) ylimääräinen kokous järjestetään ministeritasolla EU:n ja Norjan johdolla. Yhdysvaltojen mahdollisen rauhanaloitteen sisällöstä ei ole yksityiskohtaisempaa tietoa, liikkeellä on paljon huhuja ja ristiriitaisia viestejä. Jerusalem-päätöksen yhteydessä joulukuussa Yhdysvallat vahvisti edelleen tavoittelevansa ratkaisua Israelin ja Palestiinan väliseen konfliktiin. Päätös ja sen jälkeinen kehitys kuitenkin vaikeuttanee Yhdysvaltojen välittäjäroolia. Palestiinalaisten luottamus Yhdysvaltoihin on romahtanut. Palestiinalaiset ovat mm. kieltäytyneet tapaamisista Yhdysvaltojen edustajien kanssa, hakevat uutta välittäjää Lähi-idän rauhanprosessiin ja ovat indikoineet uudelleen käynnistävänsä kansainvälisen raiteensa (jäsenyyshakemukset kv. järjestöihin, jne.) ja hakevansa tunnustamisia Palestiinalaisvaltiolle. EU on viimeksi Eurooppa-neuvoston päätelmissä vahvistanut pitkäaikaisen tukensa kahden valtion ratkaisulle. Ulkoasiainneuvostossa todettiin yksimielisesti tarve EU:n aktiivisemmalle roolille: EU ei voi jäädä vain odottamaan Yhdysvaltojen aloitetta. Yhteistyötä alueen maiden kuten Jordanian, Egyptin ja Saudi-Arabian kanssa sovittiin myös vahvistettavan. Ulkoasiainneuvoston yhteydessä järjestettiin epävirallinen aamiaiskeskustelu Israelin pääministeri Netanjahun kanssa, jossa Lähi-idän rauhanprosessi ja Jerusalemin asema olivat pääaiheita. EU antoi tapaamisessa vahvan yhtenäisen viestin tuesta kahden valtion ratkaisulle. Palestiinan presidentti Abbas on vastaavasti kutsuttu epäviralliseen tapaamiseen EU:n ulkoministereiden kanssa tammikuun ulkoasiainneuvoston yhteydessä. EU:ssa on käynnissä Lähi-idän rauhanprosessia koskevien yhteistyö- ja tukimuotojen arviointi: tavoitteena on varmistaa, että EU:n toimet parhaalla mahdollisella tavalla tukisivat kahden valtion ratkaisun saavuttamisesta, kyse ei ole rauhanprosessia koskevan politiikan uudelleenarvioinnista. EU:n ja Israelin välistä assosiaationeuvostoa valmistellaan.
16 16(16) LIITTEET Asiasanat Hoitaa Tiedoksi Afrikka YUTP, Cotonoun sopimus, Euroopan ulkosuhdehallinto, kehitysrahoitus, Libya, YUTP, Lähi-idän tilanne UM EUE, PE, PLM, SM, TPK, VNK
Asia Komission suositus neuvostolle neuvottelujen aloittamisesta koskien EU:n kumppanuussopimusta Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren maiden kanssa
Ulkoministeriö PERUSMUISTIO UM2018-00193 KEO-10 Hassinen Laura(UM) 07.02.2018 JULKINEN Asia Komission suositus neuvostolle neuvottelujen aloittamisesta koskien EU:n kumppanuussopimusta Afrikan, Karibian
EU ja Välimeren maahanmuuttopaineet. EMN-seminaari 17.12.2013. Erityisasiantuntija Tuomas Koljonen SM/maahanmuutto-osasto
EU ja Välimeren maahanmuuttopaineet EMN-seminaari 17.12.2013 Erityisasiantuntija Tuomas Koljonen SM/maahanmuutto-osasto 30.1.2014 Korkean tason toimintaryhmä (TFM) Perustettiin OSA-neuvostossa 8.10.2013
1. Ulkoasiainneuvosto hyväksyi istunnossaan liitteenä olevat neuvoston päätelmät Lähi-idän rauhanprosessista.
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 8. joulukuuta 2009 (09.12) (OR. en) 17281/09 COMEP 38 PESC 1706 ILMOITUS Asia : Ulkoasiainneuvosto, Bryssel, 8. joulukuuta 2009 Neuvoston päätelmät Lähi-idän rauhanprosessista
Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM ASA-30 Salmi Iivo VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta
Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2011-02468 ASA-30 Salmi Iivo 08.12.2011 VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta Viite Asia EU; E-kirje Euroopan Unionin ja Latinalaisen Amerikan ja
Ulkoasiainministeriö MINVA UM
Ulkoasiainministeriö MINVA UM2017-01361 TUO-10 Sorsimo Tiina(UM) 04.12.2017 Viite Asia Ulkoasiainneuvosto kauppaministerien kokoonpanossa 10.-13.12.2017 Buenos Airesissa WTO:n 11. ministerikokouksen (MC11)
Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM ITÄ-10 Nissinen Hanna(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta
Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2014-00195 ITÄ-10 Nissinen Hanna(UM) 12.02.2014 JULKINEN VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta Asia EU-Venäjä huippukokous Brysselissä 28.1.2014; tulokset
PUBLIC. 7261/1/15 REV 1 mn/sj/jk 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 30. maaliskuuta 2015 (OR. en) 7261/1/15 REV 1 LIMITE
Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 30. maaliskuuta 2015 (OR. en) 7261/1/15 REV 1 LIMITE PUBLIC PV/CONS 16 RELEX 230 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 3379. istunto (ULKOASIAT),
Ulkoasiainministeriö UTP-KIRJE UM POL-30 Lamminpää Leea(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA: Ulkoasiainvaliokunta
Ulkoasiainministeriö UTP-KIRJE UM2014-00373 POL-30 Lamminpää Leea(UM) 20.03.2014 JULKINEN VASTAANOTTAJA: Ulkoasiainvaliokunta Asia EU/YUTP/EDUSKUNNALLE TIEDOTTAMINEN/EU:n siviilikriisinhallintaoperaation
Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Siivola Heli(VNK)
Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS2017-00027 VNEUS Siivola Heli(VNK) 18.01.2017 Viite Asia Epävirallinen eurooppaministerikokous 23.-24.1.2017 EU-puheenjohtajamaa Malta järjestää epävirallisen eurooppaministerikokouksen
Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 3.2.2016 JOIN(2016) 4 final 2016/0025 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. joulukuuta 2016 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. ta 2016 (OR. en) 15593/16 ADD 1 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 14. ta 2016 Vastaanottaja: Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja ASIM
1(7) Ulkoministeriö NEUVOSTORAPORTTI UM
1(7) Ulkoministeriö NEUVOSTORAPORTTI UM2018-00143 POL-30 Vanhanen Laura(UM) 27.01.2018 Asia Ulkoasiainneuvosto 22.1.2018 Kokous Ulkoasiainneuvosto 22.01.2018 Ulkoasiainneuvoston ajankohtaisissa aiheissa
LIITE. asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.12.2016 COM(2016) 960 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE Toinen tilannekatsaus: ensimmäiset tulokset
14098/15 team/rir/akv 1 DG C 1
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. marraskuuta 2015 (OR. fr) 14098/15 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 17. marraskuuta 2015 Vastaanottaja: Valtuuskunnat
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.3.2016 COM(2016) 62 final 2016/0036 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Yhdistyneiden kansakuntien ilmastonmuutosta koskevan puitesopimuksen nojalla hyväksytyn Pariisin sopimuksen
A8-0316/13
18.11.2015 A8-0316/13 13 14 kohta 14. muistuttaa, että internetyhtiöillä ja palveluntarjoajilla on lakisääteinen velvollisuus tehdä yhteistyötä jäsenvaltioiden viranomaisten kanssa poistamalla kaikki laiton
EU-rahoitus järjestöjen kehitysyhteistyöhankkeille. Hanna Lauha, EU-hankeneuvoja, Kehys ry Kansalaisjärjestöseminaari 5.3.2008 hanna.lauha@kehys.
EU-rahoitus järjestöjen kehitysyhteistyöhankkeille Hanna Lauha, EU-hankeneuvoja, Kehys ry Kansalaisjärjestöseminaari 5.3.2008 hanna.lauha@kehys.fi Kaksi rahoituslähdettä Yhteisön kehitysyhteistyön rahoitus
FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI B7-0254/1. Tarkistus. Cristian Dan Preda, Arnaud Danjean PPE-ryhmän puolesta
11.6.2013 B7-0254/1 1 Johdanto-osan 7 viite ottaa huomioon 31. tammikuuta 2013 ja 18. helmikuuta 2013 annetut Euroopan unionin neuvoston päätelmät Malista, ottaa huomioon 31. tammikuuta 2013, 18. helmikuuta
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. heinäkuuta 2015 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. heinäkuuta 2015 (OR. en) 11130/15 ASIM 62 RELEX 633 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Valtuuskunnat Ed. asiak. nro: 10830/2/15 REV 2 ASIM
Ulkoministeriö MINVA UM
Ulkoministeriö MINVA UM2018-00822 POL-30 Nissinen Matti(UM) 09.07.2018 Viite Asia Ulkoasiainneuvosto 16.7.2018; tavoitemuistiot Ulkoasiainneuvosto kokoontuu 16.7. Brysselissä. Neuvoston asialistalla ovat
LIITTEET. asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE JA ALUEIDEN KOMITEALLE
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.2.2014 COM(2014) 96 final ANNEES 1 to 2 LIITTEET asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE JA ALUEIDEN KOMITEALLE
PUBLIC 15693/17 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. joulukuuta 2017 (OR. en) 15693/17 LIMITE PV/CONS 76 RELEX 1114
Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. joulukuuta 2017 (OR. en) 15693/17 LIMITE PUBLIC PV/CONS 76 RELEX 1114 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 3587. istunto (ulkoasiat),
Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM ITÄ-10 Vuori-Kiikeri Anu(UM) EDUSKUNTA Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta
Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2012-01705 ITÄ-10 Vuori-Kiikeri Anu(UM) 10.12.2012 EDUSKUNTA Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta Viite Asia EU-Venäjä -huippukokoukseen valmistautuminen U/E-tunnus: EUTORI-numero:
Ajankohtaista kehityspoliittisella osastolla Kansalaisjärjestöseminaari
Ajankohtaista kehityspoliittisella osastolla Kansalaisjärjestöseminaari 10.12.2008 Riitta Oksanen Yleisen kehityspolitiikan ja suunnittelun yksikkö (KEO-10) Kehityspoliittinen ohjelma 2007 Kohti oikeudenmukaista
Valtuuskunnille toimitetaan liitteessä neuvoston istunnossaan 6. helmikuuta 2017 hyväksymät päätelmät Libyasta.
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. helmikuuta 2017 (OR. en) 5321/17 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 6. helmikuuta 2017 Vastaanottaja: Valtuuskunnat MAMA
PUBLIC 14422/16 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 25. marraskuuta 2016 (OR. en) 14422/16 LIMITE PV/CONS 57 RELEX 948
Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 25. marraskuuta 2016 (OR. en) 14422/16 LIMITE PUBLIC PV/CONS 57 RELEX 948 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 3498. istunto (ulkoasiat),
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO EU:N KESKEINEN PÄÄTÖKSENTEKIJÄ Euroopan unionin neuvosto epävirallisesti myös EU:n neuvosto tai pelkkä neuvosto on EU:n keskeinen päätöksentekijä. Tässä toimielimessä kokoontuvat
Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM NSA-00 Hyvärinen Tuomas(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta
Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2014-00076 NSA-00 Hyvärinen Tuomas(UM) 28.01.2014 JULKINEN VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Asia Neuvottelut Euroopan unionin ja Albanian tasavallan sekä Euroopan unionin
Asia Mallioikeuslakisopimus - Maailman henkisen omaisuuden järjestö (WIPO)
Työ- ja elinkeinoministeriö PERUSMUISTIO TEM2016-00123 TMO Huhtala Liisa(TEM) 20.04.2016 Asia Mallioikeuslakisopimus - Maailman henkisen omaisuuden järjestö (WIPO) Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe
Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Leppo Johannes(VNK)
Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS2016-00445 VNEUS Leppo Johannes(VNK) 20.07.2016 Viite Asia Epävirallinen eurooppaministerikokous 24.-25.7.2016 EU-puheenjohtajamaa Slovakia järjestää epävirallisen eurooppaministerikokouksen
Euroopan unionin neuvosto EUROOPPA-NEUVOSTO
Euroopan unionin neuvosto EUROOPPA-NEUVOSTO EU:N STRATEGIAELIN Eurooppa-neuvosto on se EU:n toimielin, joka määrittelee Euroopan unionin yleisen suunnan ja prioriteetit. Sen jäseninä ovat EU:n jäsenmaiden
12880/15 elv/mmy/si 1 DG C 1
Euroopan unionin neuvosto Luxemburg, 12. lokakuuta 2015 (OR. en) 12880/15 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 12. lokakuuta 2015 Vastaanottaja: Valtuuskunnat Ed.
LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2014/0197(COD) ulkoasiainvaliokunnalta. kansainvälisen kaupan valiokunnalle
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Ulkoasiainvaliokunta 14.1.2015 2014/0197(COD) LAUSUNTOLUONNOS ulkoasiainvaliokunnalta kansainvälisen kaupan valiokunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi
Valtuuskunnille toimitetaan liitteessä neuvoston istunnossaan 17. heinäkuuta 2017 hyväksymät päätelmät Libyasta.
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. heinäkuuta 2017 (OR. en) 11155/17 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 17. heinäkuuta 2017 Vastaanottaja: Valtuuskunnat MAMA
PUBLIC 6134/16 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 29. helmikuuta 2016 (OR. en) 6134/16 LIMITE PV/CONS 6 RELEX 111
Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 29. helmikuuta 2016 (OR. en) 6134/16 LIMITE PUBLIC PV/CONS 6 RELEX 111 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 3447. istunto (ULKOASIAT), Bryssel,15.
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.10.2015 COM(2015) 501 final 2015/0240 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta Maailman kauppajärjestön palvelukauppaneuvostossa hyväksynnän
LIITE. asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.10. COM() 700 final ANNEX 3 LIITE asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE Ensimmäinen tilannekatsaus Euroopan muuttoliikeagendaan
Kumpuvaara Outi(TEM)
Työ ja elinkeinoministeriö EKIRJE TEM201100696 Kumpuvaara Outi(TEM) 20.12.2011 Suuri valiokunta Viite Asia Komission valtuuttaminen aloittamaan neuvottelut Amerikan yhdysvaltojen ja Euroopan unionin sopimuksesta
PARLAMENTTIEN VÄLINEN KOKOUS EUROOPAN UNIONI VAKAUSSOPIMUSMAAT TEEMA I. Parlamenttien rooli Kaakkois-Euroopan vakaudessa
PARLAMENTTIEN VÄLINEN KOKOUS EUROOPAN UNIONI VAKAUSSOPIMUSMAAT TEEMA I Parlamenttien rooli Kaakkois-Euroopan vakaudessa Brysselissä 17 18. syyskuuta 2001 DT\441996.doc PE 302.062 PE 302.062 2/6 DT\441996.doc
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.9.2015 COM(2015) 488 final 2015/0237 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisasiain päävaltuutetun ohjelman toimeenpanevan komitean 66. istunnossa
Asia Yhteinen tiedonanto Euroopan parlamentille ja neuvostolle - Uudistettu kumppanuus Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren maiden kanssa
Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM201700132 KEO10 Nurkkala Silja(UM) 08.02.2017 JULKINEN Asia Yhteinen tiedonanto Euroopan parlamentille ja neuvostolle Uudistettu kumppanuus Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren
Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 4.8.2016 JOIN(2016) 37 final 2016/0241 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Malesian hallituksen
11917/1/12 REV 1 ADD 1 hkd,mn/vpy/tia 1 DQPG
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 4. lokakuuta 2012 (10.10) (OR. fr) Toimielinten välinen asia: 2010/0197 (COD) 11917/1/12 REV 1 ADD 1 WTO 244 FDI 20 CODEC 1777 PARLNAT 324 NEUVOSTON PERUSTELUT Asia:
LIITTEET Perusmuistio OM sekä EU-tuomioistuimen lausunto 1/13
Oikeusministeriö E-JATKOKIRJE OM2015-00097 LAVO Leinonen Antti 07.02.2015 JULKINEN Suuri valiokunta Asia EU/OSA; Eräiden Haagin lapsikaappaussopimukseen liittyneiden valtioiden liittymisen hyväksyminen
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. heinäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. heinäkuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0156 (NLE) 11206/15 WTO 157 SERVICES 25 COMER 104 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 23. heinäkuuta 2015 Vastaanottaja:
Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Jokelainen Jaana(VNK)
Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2018-00236 VNEUS Jokelainen Jaana(VNK) 20.03.2018 Asia Suomen EU-puheenjohtajakausi 2019; kansallinen puheenjohtajuusohjelma; parlamentaarinen prosessi Kokous
Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LPY Murto Risto Eduskunta Suuri valiokunta Liikenne- ja viestintävaliokunta
Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM2008-00136 LPY Murto Risto 30.04.2008 Eduskunta Suuri valiokunta Liikenne- ja viestintävaliokunta Viite Asia EU; liikenne; Komisssion suositus neuvostolle komission
Ohessa lähetetään perustuslain 97 :n mukaisesti selvitys, joka koskee Euroopan parlamentin kokoonpanoa vuoden 2014 vaalien jälkeen.
Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS2013-00389 VNEUS Parko Veera(VNK) 16.05.2013 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Euroopan parlamentin kokoonpano vuoden 2014 vaalien jälkeen U/E-tunnus: EUTORI-numero:
Asia Komission ehdotus neuvoston asetukseksi liittymistä valmistelevasta rahoitustuesta Turkille
ULKOASIAINMINISTERIÖ Eurooppa-linja EUR-12 Päivi Blinnikka LÄHETE 18.06.2001 HELD2566-34 Eduskunnan Suuri valiokunta Viite Asia Komission ehdotus neuvoston asetukseksi liittymistä valmistelevasta rahoitustuesta
LIITTEET MMM , COM(2014) 530 final (paperikopioina suomeksi ja ruotsiksi)
Maa- ja metsätalousministeriö E-KIRJE MMM2014-00869 HSO Schulman Markus 11.09.2014 KÄYTTÖ RAJOITETTU perustuslaki 50 liitteenä olevien EUdokumenttien osalta Suuri valiokunta Asia Neuvoston päätös komission
Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM NSA-00 Järvenpää Jesse(UM) JULKINEN. Käsittelyvaiheet ja jatkokäsittelyn aikataulu
Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM2015-01665 NSA-00 Järvenpää Jesse(UM) 17.12.2015 JULKINEN Asia Neuvottelut EU:n ja Albanian tasavallan, EU:n ja Georgian, EU:n ja Moldovan tasavallan, EU:n ja Marokon
PUBLIC 10473/16 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. heinäkuuta 2016 (OR. en) 10473/16 LIMITE PV/CONS 37 RELEX 554
Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. heinäkuuta 2016 (OR. en) 10473/16 LIMITE PUBLIC PV/CONS 37 RELEX 554 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 3477. istunto (ULKOASIAT),
Tavoitteena on kaikkien instituutioiden yhdessä hyväksymä uusi kehityspoliittinen konsensus.
Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM2016-00723 KEO-10 Koikkalainen Outi(UM) 21.06.2016 JULKINEN Asia EU:n kehityspolitiikan uudistaminen Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu
Ulkoasiainministeriö MINVA UM
Ulkoasiainministeriö MINVA UM2017-00776 POL-30 Rautio Sari Annika(UM) 11.07.2017 Viite Asia Ulkoasiainneuvosto 17.7.2017; Suomen tavoitteet Ulkoasiainneuvosto kokoontuu 17.7.2017 Brysselissä. Asialistalla
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. helmikuuta 2016 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. helmikuuta 2016 (OR. en) 5782/16 ADD 1 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 3. helmikuuta 2016 Vastaanottaja: EF 18 ECOFIN 68 JAI 73 COSI 13 COTER 11 RELEX 74 Euroopan komission
Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM POL-30 Virkkunen Helena(UM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu
Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM201600819 POL30 Virkkunen Helena(UM) 02.08.2016 Asia Ehdotus EU:n vakautta ja rauhaa edistävää välinettä (IcSP) koskevan asetuksen muuttamisesta Kokous U/E/UTPtunnus
Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Kaila Heidi(VNK), Lehtinen Lauratuulia(VNK)
Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2017-00217 VNEUS Kaila Heidi(VNK), Lehtinen Lauratuulia(VNK) 07.04.2017 Asia Eurooppalaisen hybridiuhkien torjunnan osaamiskeskuksen perustaminen Kokous U/E/UTP-tunnus
PUBLIC OSITTAIN YLEISÖN SAATAVILLA OLEVA ASIAKIRJA ( ) 13000/15 ma/vp/akv 1 DG C LIMITE FI
Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. lokakuuta 2015 (OR. en) 13000/15 LIMITE PUBLIC PV/CONS 53 RELEX 815 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 3416. istunto (ULKOASIAT), Luxemburg,
TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0029(COD) Mietintöluonnos Hannu Takkula (PE585.
Euroopan parlamentti 2014-2019 Kansainvälisen kaupan valiokunta 2016/0029(COD) 19.9.2016 TARKISTUKSET 15-26 Mietintöluonnos Hannu Takkula (PE585.811v02-00) ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston
Asia Valmistautuminen järjestettävään WTO:n 11. ministerikokoukseen (MC11)
Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM2017-01340 TUO-10 Ritola Leena(UM) 04.12.2017 Asia Valmistautuminen 10.-13.12.2017 järjestettävään WTO:n 11. ministerikokoukseen (MC11) Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe
6146/12 HKE/phk DG K
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 14. helmikuuta 2012 (OR. en) 6146/12 Toimielinten välinen asia: 2012/0012 (NLE) ACP 20 COAFR 26 PESC 116 OC 44 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS AKT EY-kumppanuussopimuksen
1(5) Ulkoasiainministeriö NEUVOSTORAPORTTI UM
1(5) Ulkoasiainministeriö NEUVOSTORAPORTTI UM2016-00718 POL-30 Lee Stefan(UM) 21.06.2016 Asia Ulkoasiainneuvosto 20.6.2016;yhteenvetoraportti Kokous Ulkoasiainneuvosto 20.06.2016-20.06.2016 Toivotettiin
Ympäristöministeriö E-KIRJE YM LYMO Hyvärinen Esko(YM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta
Ympäristöministeriö E-KIRJE YM2014-00024 LYMO Hyvärinen Esko(YM) 23.01.2014 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Asia Ehdotus neuvoston päätökseksi Euroopan unionin liittymisestä luonnonvaraisen eläimistön
*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0092(NLE)
Euroopan parlamentti 2014-2019 Kansainvälisen kaupan valiokunta 2016/0092(NLE) 9.9.2016 *** SUOSITUSLUONNOS ehdotuksesta neuvoston päätökseksi Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Kolumbian ja
PUBLIC 16890/14 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto. (OR. en) 16890/14 LIMITE PV/CONS 71 RELEX EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia:
Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. joulukuuta 2014 (OR. en) 16890/14 LIMITE PUBLIC PV/CONS 71 RELEX 1065 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 3359. istunto (ULKOASIAT),
Ympäristöministeriö, Ulkoministeriö PERUSMUISTIO YM HAKA von Troil Charlotta(YM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu
Ympäristöministeriö, Ulkoministeriö PERUSMUISTIO YM2019-00047 HAKA von Troil Charlotta(YM) 12.02.2019 Asia Aloite uudesta laaja-alaisesta kansainvälisestä ympäristöalan sopimuksesta (Global Pact for the
JULISTUS I YHTEINEN JULISTUS COTONOUN SOPIMUKSEN 8 ARTIKLASTA
JULISTUS I COTONOUN SOPIMUKSEN 8 ARTIKLASTA Cotonoun sopimuksen 8 artiklaa kansallisen ja alueellisen vuoropuhelun osalta sovellettaessa 'AKTvaltioiden ryhmällä' tarkoitetaan AKT-suurlähettiläskomitean
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. kesäkuuta 2016 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. kesäkuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0089 (NLE) 8330/1/16 REV 1 ASIM 60 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Italian ja Kreikan hyväksi
PUBLIC 9489/17 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. kesäkuuta 2017 (OR. en) 9489/17 LIMITE PV/CONS 27 RELEX 440
Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. kesäkuuta 2017 (OR. en) 9489/17 LIMITE PUBLIC PV/CONS 27 RELEX 440 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 3540. istunto (ulkoasiat/kehitys),
EU-päätöksenteko toimittajan näkökulmasta. Pekka Nurminen Kevät 2013
EU-päätöksenteko toimittajan näkökulmasta Pekka Nurminen Kevät 2013 Mikä EU on? 27 kohta 28 - jäsenvaltion ja noin 500 miljoonan kansalaisen yhteisö Ei liittovaltio, vaan valtioiden liitto mutta EU:ssa
Sisäasiainministeriö E-KIRJE SM PO Waismaa Marjo Eduskunta] Suuri valiokunta
Sisäasiainministeriö E-KIRJE SM2009-00202 PO Waismaa Marjo 20.05.2009 Eduskunta] Suuri valiokunta Viite Asia Luonnos Europolin ja Ukrainan yhteistyötä koskevaksi strategiseksi sopimukseksi U/E-tunnus:
Kauppapolitiikka Mistä kauppapolitiikassa on kyse?
Kauppapolitiikka Mistä kauppapolitiikassa on kyse? 19.3.2019 Hämeen vaalipiiri, Suomen Lasimuseo Suomen kauppapolitiikan johdonmukainen perusta Suomen etuna monenkeskinen yhteistyö, sääntöpohjainen kv.
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 1.7.2016 COM(2016) 437 final 2016/0200 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston uhanalaisten lajien kansainvälistä kauppaa koskevan yleissopimuksen
EUROOPPA-NEUVOSTO JA NEUVOSTO LYHYESTI
EUROOPPA-NEUVOSTO JA NEUVOSTO LYHYESTI EUROOPPA-NEUVOSTO EU:N STRATEGIAELIN Eurooppa-neuvosto on Euroopan unionin liikkeellepaneva voima. Se määrittelee EU:n toiminnan suuntaviivat ja poliittiset painopisteet.
ACP-UE 2110/15 ACP/21/001/15 1
COTONOUN AKT EU- SOPIMUS AFRIKAN, KARIBIAN JA TYYNENMEREN VALTIOIDEN RYHMÄ EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 7. toukokuuta 2015 (OR. en) ACP/21/001/15 ACP-UE 2110/15 AKT:N JA EU:N YHTEINEN ASIAKIRJA Asia:
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.5.2012 COM(2012) 211 final 2012/0106 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta elintarvikeapukomiteassa omaksuttavasta kannasta elintarvikeapua koskevan vuoden
HYVÄKSYTYT TEKSTIT. Euroopan parlamentin päätöslauselma 10. syyskuuta 2015 EU:n roolista Lähi-idän rauhanprosessissa (2015/2685(RSP))
Euroopan parlamentti 2014-2019 HYVÄKSYTYT TEKSTIT P8_TA(2015)0318 EU:n rooli Lähi-idän rauhanprosessissa Euroopan parlamentin päätöslauselma 10. syyskuuta 2015 EU:n roolista Lähi-idän rauhanprosessissa
Esitystä käsitellään OSA-neuvosten kokouksessa perjantaina
Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM201600103 MMO Räty Johanna(SM) 03.03.2016 Asia Ehdotus neuvoston täytäntöönpanopäätökseksi Italian ja Kreikan hyväksi toteutettavien kansainvälistä suojelua koskevien väliaikaisten
Sosiaali- ja terveysministeriö MINVA STM
Sosiaali ja terveysministeriö MINVA STM201800371 KVY Konttinen Raija(STM) 03.10.2018 JULKINEN Viite Asia EU; Epävirallinen tasaarvoministerikokous 12.10.2018 EUpuheenjohtajamaa Itävalta järjestää epävirallisen
PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Istuntoasiakirja 10.12.2012 B7-0561/2012 PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS neuvoston ja komission julkilausumien johdosta työjärjestyksen 110 artiklan 2 kohdan mukaisesti Israelin hallituksen
Asia EU; Koulutus: Komission tiedonanto: EU:n uusi korkeakoulutussuunnitelma
Opetus- ja kulttuuriministeriö PERUSMUISTIO OKM2017-00162 KTPO Haltia Petri(OKM) 14.08.2017 JULKINEN Asia EU; Koulutus: Komission tiedonanto: EU:n uusi korkeakoulutussuunnitelma Kokous Koulutus (EU30)
Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM VAO Valtonen Terhi(STM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta
Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM2015-00089 VAO Valtonen Terhi(STM) 01.04.2015 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Asia Suositus neuvoston päätökseksi luvan antamisesta Euroopan unionin ja Amerikan
11245/16 team/lr/hmu 1 DGC 1
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. heinäkuuta 2016 (OR. en) 11245/16 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 18. heinäkuuta 2016 Vastaanottaja: Valtuuskunnat Ed.
Valtioneuvoston EUvaikuttamisstrategia Jouni Lind Valtioneuvoston kanslia/eu-sihteeristö
Valtioneuvoston EUvaikuttamisstrategia 2018 21.2.2018 Jouni Lind Valtioneuvoston kanslia/eu-sihteeristö Sisältö Vaikuttamisstrategiassa on linjattu kantoja käynnissä oleviin että keskeisiin tuleviin aloitteisiin.
Liikenne- ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM2015-00160. VVE Laitinen Kaisa (LVM) 24.06.2015. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu
Liikenne ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM201500160 VVE Laitinen Kaisa (LVM) 24.06.2015 Asia Ehdotus neuvoston päätökseksi Kansainvälisen televiestintäliiton (ITU) maailman radioviestintäkonferenssissa
Asia Komission ehdotus neuvoston tekemän turvapaikanhakijoiden sisäisiä siirtoja koskevan päätöksen (EU) 2015/1601 muuttamiseksi
Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2016-00165 MMO Räty Johanna(SM) 01.04.2016 Asia Komission ehdotus neuvoston 22.9.2015 tekemän turvapaikanhakijoiden sisäisiä siirtoja koskevan päätöksen (EU) 2015/1601 muuttamiseksi
Ulkoministeriö MINVA UM
Ulkoministeriö MINVA UM2019-00455 POL-30 Lahti Eeva(UM) 06.05.2019 Viite Asia Ulkoasiainneuvosto 13.-14.5.2019; Suomen tavoitteet EU:n ulkoasiainneuvoston kokous pidetään Brysselissä 13.-14.5.2019. Kokouksessa
Suomen kehityspolitiikan tila 2018 tarkastelussa sukupuolten tasa arvo
Suomen kehityspolitiikan tila 2018 tarkastelussa sukupuolten tasa arvo KPT:n arvio: kiitokset ja kritiikki Pääviestit seuraavalla hallituskaudelle 1. Kehitysrahoitus ja sen kohdentuminen kuntoon 2. Suomen
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.2.2014 COM(2014) 81 final 2014/0041 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin kannasta Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Korean tasavallan väliseen vapaakauppasopimukseen
KEO-70 Resch Riitta KÄYTTÖ RAJOITETTU
Ulkoministeriö PERUSMUISTIO UM2018-00411 KEO-70 Resch Riitta 11.04.2018 KÄYTTÖ RAJOITETTU Asia Globaalia turvallista, järjestäytynyttä ja sääntöjenmukaista siirtolaisuutta koskeva neuvotteluprosessi YK:n
FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI B8-0522/5. Tarkistus. Josef Weidenholzer on behalf of the S&D Group
9.11.2018 B8-0522/5 5 Johdanto-osan 12 a viite (uusi) ottaa huomioon demokratiaa ja vapauksia puolustavien eurooppalaisten tuomareiden (Magistrats Européens pour la Démocratie et les Libertés, MEDEL) 24.
OIKEUSPERUSTA VÄLINEET
ETELÄISET KUMPPANIT Euroopan naapuruuspolitiikan piiriin kuuluvat Algeria, Egypti, Israel, Jordania, Libanon, Libya, Marokko, Palestiina, Syyria ja Tunisia. Naapuruuspolitiikka koostuu EU:n ja kymmenen
Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM TUO-30 Yrjölä Heikki(UM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta / Ulkoasiainvaliokunta
Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2014-00963 TUO-30 Yrjölä Heikki(UM) 25.07.2014 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta / Ulkoasiainvaliokunta Asia Kaksikäyttötuotteiden vientiä koskeva Euroopan unionin valvontajärjestelmä
LIITE. asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.12.2016 COM(2016) 960 final ANNEX 2 LIITE asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE Toinen tilannekatsaus: ensimmäiset tulokset
Asia EU:n kauppasopimusten arkkitehtuuri sopimusten jakaminen toimivallan perusteella
Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM201700964 TUO20 Hurtta Mia(UM) 13.09.2017 Asia EU:n kauppasopimusten arkkitehtuuri sopimusten jakaminen toimivallan perusteella Kokous U/E/UTPtunnus Käsittelyvaihe ja
Sisäasiainministeriö E-KIRJELMÄ SM2004-00600
Sisäasiainministeriö E-KIRJELMÄ SM2004-00600 SM Waismaa Marjo 3.12.2004 EDUSKUNTA Suuri valiokunta Viite Asia E-kirjelmä aloitteesta neuvoston päätökseksi euron suojelemisesta väärentämiseltä nimeämällä
Ulkoasiainministeriö: Merja Lindroos-Binham/KEO-11, Minna Laajava/KEO-11
ULKOASIAINMINISTERIÖ Kehityspoliittinen osasto KEO-11 Lindroos-Binham Merja, Laajava Minna EU-PERUSMUISTIO 16.12.2003 HEL0283-20 Asia UTP 33/2003 vp EU/KEHITYSYHTEISTYÖ/Komission tiedonanto koskien EKR:n
LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. aeuroopan parlamentti 2016/0207(COD) kehitysvaliokunnalta. ulkoasiainvaliokunnalle
aeuroopan parlamentti 2014-2019 Kehitysvaliokunta 2016/0207(COD) 4.4.2017 LAUSUNTOLUONNOS kehitysvaliokunnalta ulkoasiainvaliokunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi vakautta
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. maaliskuuta 2015 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. maaliskuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0029 (NLE) 6040/15 WTO 41 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Maailman kauppajärjestön perustamisesta
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 3. huhtikuuta 2014 (OR. en) 7911/14 Toimielinten välinen asia: 2014/0079 (NLE) PECHE 147
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 3. huhtikuuta 2014 (OR. en) 7911/14 Toimielinten välinen asia: 2014/0079 (NLE) PECHE 147 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Seychellien