Valmisteluvaiheessa saatu palaute ja vastineet
|
|
- Aku Melasniemi
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Tiivistelmä saapuneista lausunnoista ja mielipiteistä sekä vastineet Uudenmaan ELY-keskus, Uudenmaan ELY-keskus toteaa, että kaavaluonnos on ohjaavien kaavojen mukainen. Lausunnossa kiinnitettään huomiota pv merkinnän näkyvyydelle kaavakartalla, ELYkeskus toteaa, että pohjaveden suojelumääräys tulee esittää korttelikohtaisella /pv -merkinnällä. Pohjaveden suojelumääräykseen tulee lisätä, että öljylämmitys ja energiakaivoilla varustetut maalämpöön perustuvat lämmitysjärjestelmät ovat alueella kiellettyjä. Kiertoliittymät ja tiealueet on varustettava Liikennevirasto ohjeiden mukaisilla pohjavedensuojausrakenteilla päällystämisen lisäksi. Kaavamääräyksistä ei käy selkeästi ilmi, mahdollistavatko ne nykyisen luonnollisen maanpinnan alle sijoittuvien maanalaisten tilojen rakentamisen, esim. parkkihallin. Mikäli mahdollistavat ja mikäli tällaisten tilojen rakentaminen on odotettavissa, tulee kaava-alueella tehdä perusteellinen rakennettavuusselvitys ja siten varmistua maanalaisten tilojen rakennuttavuudesta pohjaveden pinnan yläpuolelle siten, että tilan pohjan ja pohjaveden pinnan väliin jää riittävä suojakerros. Pohjaveden suojelumääräys on siirretty yleisiin määräyksiin, joten se koskee koko kaava-alueetta katualueineen. Määräystä on täydennetty seuraavilla lauseilla: Alue on kokonaisuudessaan yhdyskuntien vedenhankinnalle tärkeää pohjavesialuetta. Öljylämmitys ja energiakaivoilla varustetut maalämpöön perustuvat lämmitysjärjestelmät ovat alueella kiellettyjä. Kaava-alueella ei ole tiealueeksi tarkoitettu alueita. Pohjavettä suojaava määräys kohdistuu myös katualueille. Kaavamääräyksillä ei ole mahdollistettu maanalaista rakentamista. Asemakaavamuutoksella mahdollistettava kerrosala on pääosin käytetty ja se on mahdollista toteuttaa maanpäällisillä kerroksilla. Korttelin 490 osalla on kerrosluku 1/2 II 1/2 ja se mahdollistaa luontevan rinteeseen rakentamiseen. Ko. korttelinosalla on käytetty kaavan mahdollistama rakennusoikeus melkein kokonaan ja uutta rakentamista ei ole odotettavissa. Nykyisen rakennuksen parkkihalli sijaitsee luonnollisen maanpinnan päällä. Mikäli uuta rakentamista on tulossa, on rakennuslupahakemuksessa esitettävä pohjavesiolosuhteet huomioon ottava rakennettavuusselvitys ja pohjarakentamissuunnitelma. Rakennuslupahakemukseen tulee liittää pohjavesiolosuhteet huomioon ottava rakennettavuusselvitys ja pohjarakentamissuunnitelma. Määräys on osa pohjaveden suojelumääräystä ja kohdistuu koko kaavaalueelle. 1
2 Hyvinvointi-toimiala; lasten, nuorten ja lapsiperheiden palvelualue, Lausunnossa kiinnitettään huomiota asemakaavan muutoksessa järjestelyjen turvallisuuden huomioimiseen erityisesti lasten liikkumisen kannalta. On tulossa muutoksia kouluverkoissa, jolloin mm. oppilaita tulisi nykyistä huomattavasti laajemmalta alueelta ja ikäryhmän kasvaessa usein eri kulkutavoin. Suurin osa koulun oppilaista kulkee koulumatkat itsenäisesti kävellen tai pyörällä ja alaluokilta alkaen. Hyvinvoinnin toimialalla halutaan jo kaavoituksessa kiinnitettävän erityistä huomiota turvallisen liikkumisen mahdollistumiseen sekä koulu-alueella että koulumatkoilla. Oppilaiden koulumatka on turvattava riittävin liikennejärjestelyin. Mikäli nykyisiä teiden alituspaikkoja ollaan poistamassa, on uudessa kaavassa oltava korvaavat alikulkutunnelit paikoissa, jotka ovat koulumatkalla luonnollisia ylikulkupaikkoja. Vappulantien ja Ojamonharjuntien risteys ei sisälly asemakaavamuutosalueeseen. Myöskään olemassa oleva alituspaikka ei ole L6 kaavamuutosalueella. Vappulantien ja Ojamonharjuntien risteykseen laadittavassa katusuunnitelmassa on mahdollista lisätä kiertoliittymään ja suojateihin tarvittaessa esim. hidasteita tai lisävalaistusta. Ko. risteyksessä on voimassa olevassa asemakaavassa riittävä tilavaraus kiertoliittymän ja kevyen liikenteen yhteyksien varten. Katusuunnitelmia laadittaessa tutkitaan koululaisten koulumatkat ja Ojamonharjuntien kevyen liikenteen kulun turvallisuus. Koulumatkojen pääkulkulinjat on kuvattu kaavaselostuksessa, sivulla 41. Lausunnon sisältö toimitetaan tiedoksi Lohjan kaupungin kaupunkitekniikasta ja rakennuttamisesta vastaavalle taholle. Lohjan Liikuntakeskus Oy, Kaavamuutoksen tulee mahdollistaa LLK OY:n hallinnoimien nykyisten, Ojamon alueelle sijaitsevien sekä mahdollisesti laajennettavien tai uusien liikuntapaikkojen turvallinen ja sujuva liikenteellinen saavutettavuus. Lisäksi tulee taata ja osoittaa kevyenliikenteen turvalliset yhteydet kaava-alueelta Harjun ulkoilureitistön Ojamokankaan puoleiselle alueelle sekä varata ja osoittaa kaavassa riittävä pysäköintialue Harjun alueen ulkoilureittejä ja palveluja käyttäville. Ojamonharjuntien ja Sairaalantielle suunniteltava kiertoliittymä mahdollistaa sujuvan ja turvallisempaan liikenteen koko alueella. Kaavaehdotuksessa on riittävä tilavaraus kiertoliittymän ja kevyen liikenteen yhteyksien varten. Ojamonharjuntieltä Harjun ulkoilureitille on olemassa useampi kevyen liikenteen yhteys (Reunakadun kautta, Lempinkadun ja erikseen sen päätyn kautta sekä K-Rauda:n takaa.) Tällä kaava-alueella ei ole mahdollista lisätä pysäköintialuetta Harjun alueen ulkoilureittejä ja palveluja käyttäville, koska korttelialueilla ei ole kaupungin maanomistusta. Lähiympäristön jatkosuunnittelussa tutkitaan mahdollisuuksia osoittaa ulkoilualuetta palveleva pysäköintialue. Lausunto merkitään tiedoksi ja lausunnon sisältö toimitetaan myös tiedoksi Lohjan kaupungin kaupunkitekniikasta ja rakennuttamisesta vastaavalle taholle. 2
3 Länsi -Uudenmaan maakuntamuseo, Maakuntamuseo pitää kaupunkikuvan kannalta hyvänä ja tärkeänä alueen kasvillisuuden ja puuston säilyttämistä. Säilytettävän/istutettavan puurivin merkintä puuttuu kaavamääräyksistä. Auris Kaasunjakelu Oy, saap Kunnallistekniikkaa sekä muuta infrastruktuuria suunniteltaessa ja rakennettaessa on huomioitava ja toteutettava maakaasuputkiston edellyttämät suojaustoimet. Kaivutyöt lähempänä kuin viisi metriä ja räjäytystyöt lähempänä kuin 30 metriä maakaasuputkesta on tehtävä Auris Kaasunjakelu OY:n antamien ohjeiden mukaisesti. Rakentamissuunnitelmat on toimitettava Auris Kaasunjakely OY:lle hyvissä ajoin ennen rakentamisen aloittamista. Caruna Oy, Caruna Oy pyytää, että kaavaan varataan paikat olemassa oleville puistomuuntamoille. Fingrid Oy, Kaava-alueelle ei sijoitu Fingrid OY:n voimajohtoja eikä muita toimintoja. Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos, Ei huomautettavaa Museovirasto, Ei huomautettavaa Merkintä lisätty kaavamääräyksiin. ja välitetään tieto Lohjan kaupungin kaupunkitekniikasta ja rakennuttamisesta vastaavalle taholle. Puistomuuntamoille varatut alueet on lisätty kaavakarttaan. 3
4 Mielipide 1, Esitämme mielipiteenämme että Sairaalatien ja Ojamonharjuntien suunniteltuun kiertoliittymään (nyk. liikenneympyrä) tulee sisällyttää vähintään korttelille 490 eli Citymarketin tontille ajo edes yksisuuntaisena. Perusteluina edelliselle: - ns. yläpihan pysäköintialueen käyttö jäänee vähäiseksi jos liittymä suljetaan koska tällöin sinne kuljettaisiin vain alakautta kaupan pihan pysäköintialueen läpi ja jopa pääoven edestä jossa on paljon jalankulkijoita, yläliittymästä kulkee tontille paljon myös kevyttä liikennettä sekä jalankulkijoita - yksisuuntainen tontille kääntyminen liikenneympyrästä ei merkittävästi haittaa sairaalan suunnan liikennettä - Ojamonharjuntien liittymä alamäessä tontille tulee tällöin ruuhkautumaan pahoin koska Virkkalan suunnasta tulijat jonottaisivat risteävän liikenteen läpi suorinta mahdollista reittiä tontille - Alimman tonttiliittymän Ojamonharjuntieltä voinee kyllä sulkea ilman suurempia vaikutuksia - jos nykyisistä kaupan viidestä liittymästä kaksi suljetaan aiheutuu siitä merkittävää liikenteellistä haittaa kaupan asiakkaille ja sillä olisi myös suuria taloudellisia vaikutuksia kaupalle. Tällöin kaikki liikenne pääpysäköintialueelle kulkisi kahden liittymän kautta jotka väistämättä ruuhkautuisivat kaupan huipputuntien aikaan jolloin alueella on muutenkin suurimmat liikennemäärät. Lisäksi yksikin häiriö, esim. onnettomuus toisessa kaupan liittymässä aiheuttaisi liikenteellisesti hallitsemattoman mottitilanteen kun koko liikenne ohjautuisi yhteen liittymään. Mielipide 2, Kiinteistömme alaosassa toimii korjaamo, joten pihaliikenne on vilkasta. Alapuoli pihasta on myös melko kapea, joten Wurthin asiakkaiden läpikulku Ojamonharjuntie 36 ajon kautta hankaloittaisi yrityksemme toimintaa. Alapihalla toimii myös rengashotelli, mikä lisää asiakasvirtaa ja autoja. Kiinteistön yläpihalla kulkee vain kapea palotie, mikä on kiinni rakennuksessa, jota ei ole suunniteltu päivittäiseen käyttöön. Kiinteistön päädyn toiminta vaikeutuu olennaisesti, jos liittymää Sairaalatieltä ei ole. Nykytilanteessa Sairaalatien liittymä kiinteistölle on vastapäivää Citymarketin liittymää. Liittymä voisi meidän kannaltamme olla myös jonkin verran sairaalaan päin, tonttirajaa tiehen on pitkälti. Kaavaehdotus mahdollistaa yksisuuntaisen ajoyhteyden Sairaalantien ja Ojamonharjuntien kiertoliittymästä ko. Tontille. Kaavamuutoksen valmisteluvaiheen kaavakartassa esitetty liittymäkielto on ehdotusvaiheessa poistettu ajoyhteyden osuudelta. Kaavaselostuksen liitteenä on esitetty havainnekuva kiertoliittymän alustavasta ratkaisusta, joka edelleen mahdollistaa ajoneuvon- ja kevyen liikenteen kulun tontille. Kaavaehdotuksessa on osoitettu ko. tontille ajoyhteys Sairalaatieltä. Kaavamuutoksen valmisteluvaiheen kaavakartassa esitetty liittymäkielto on ehdotusvaiheessa poistettu ajoyhteyden osuudelta. Osoitettaessa ajoyhteyttä on pyritty huomioimaan alueen korkeuserot sekä liikenneturvallisuus. Kaavaselostuksessa on esitetty havainnekuva kiertoliittymän alustavasta ratkaisusta. Pyydämme huomioimaan yrityksemme tarpeet ja säilyttämään toimintamahdollisuudet teitä ja liittymiä suunnitellessanne, ettemme jäisi katveeseen. Sairaalatie 2 liittymä Wurthin päädyssä ei ole aiheuttanut vaaratilanteita, ambulanssit ja autot ovat mahtuneet katukuvaan. Suurimman liikenteen tuo Citymarkettiin kääntyvät. 4
5 Mielipide 3, Asemakaavan muutoksen valmisteluvaiheen ratkaisukartan olemme vastaanottaneet ja käynyt tutustumassa Lohjan kirjastossa järjestetyssä tilaisuudessa lähemmin asiaan. Me asukkaina emme voi hyväksyä asuntomme tontin osan lohkomista tai siirtymistä kiertoliittymän osaksi. Perustelut vaatimuksellemme tontin kulman säilyttämiseksi entisellään ja omistuksessamme, kirjoitamme keskusteltuamme ja saatuamme vielä lisäselvitystä tarkkoine mittauksineen kiertoliittymän suunnittelijalta. L6 asemakaavamuutoksen valmisteluvaiheen kaavakartassa on toistettu ko. kiinteistön osalta voimassa olevan kaavan(hyv ) tilanne. Kaavaehdotukseen korjataan ko. kiinteistön osalta liittymäkiellon merkintä, niin että ajoyhteys säilyy. Itäpuolinen osa (ajo Citymarketiin) ja pohjoinen osa (kevyen liikenteen väylä) kiinteistöstä on jo nyt voimassa olevassa kaavassa katualuetta (hyv , kadun osalta hyv ), jota kaupunki ei ole vielä kokonaan lunastanut. Kiinteistön itäkulmalla katualueella oleva puustoa pyritään mahdollisuuksin mukaan säilyttämään, asia tarkentuu katusuunnitelmissa. Kaavaehdotuksen saatua lainvoiman tulee laatia katusuunnitelma, jonka pohjalta alueen liikennejärjestelyt toteutetaan. Katusuunnitelma tulee asettaa nähtäville MRA 43 :n mukaan, jolloin siitä on mahdollisuus antaa muistutus. 5
L43 Kisakuja, 19. kaupunginosa, korttelin osien 1996 ja 1998 sekä kevyenliikenteen ja katualueen asemakaavan muutos.
L43 Kisakuja, 19. kaupunginosa, korttelin osien 1996 ja 1998 sekä kevyenliikenteen ja katualueen asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma ja valmisteluvaiheen aineisto nähtävillä 16.2.-17.3.2015
N12 Nummen kevyen liikenteen väylä, 103. kaupunginosa Nummen Oilaantien liikennealueen asemakaavan muutos
Kaupunkisuunnittelulautakunta 32 17.03.2015 Kaupunkisuunnittelulautakunta 116 20.10.2015 Kaupunkisuunnittelulautakunta 9 11.02.2016 Kaupunginhallitus 70 22.02.2016 Kaupunkisuunnittelulautakunta 61 24.05.2016
Katumantie 2 asemakaavamuutos, kaavaselostuksen liite 2. Hämeenlinnan kaupunki, Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut
Katumantie 2 asemakaavamuutos, kaavaselostuksen liite 2. Kooste valmistelu- ja ehdotusvaiheessa saadusta palautteesta sekä ehdotusvaiheessa laaditut vastineet saatuun palautteeseen Valmisteluvaiheessa
N080 Etelätie Korttelit 93-95 ja 528-530 Asemakaava ja asemakaavan muutos
LIITE 3 Nastolan kunta Korttelit 93-95 ja 528-530 Asemakaava ja asemakaavan muutos Kaavaehdotusvaiheen vastineet muistutuksiin ja lausuntoihin Nastolan kunta Kaavoitus Nastolan kunta Ehdotusvaiheen vastineet
Vastineet koskien Taipalsaaren kirkonkylän asemakaavan muutosta tila Ahjo 831-417-5-137 (Kirkonkylän koulun tontin asemakaavan muutos)
Vastineet koskien Taipalsaaren kirkonkylän asemakaavan muutosta tila Ahjo 831-417-5-137 (Kirkonkylän koulun tontin asemakaavan muutos) Kaavaluonnoksesta saadut huomautukset ja niihin laaditut vastineet
Kuvia suunnittelualueelta Liite 2
Kuvia suunnittelualueelta Liite 2 Vasemmalla katunäkymä Kaaritietä pohjoiseen ja oikealla Koivupolkua kaakkoon. Taustalla nähtävissä rakentamatonta tontin osaa. Vasemmalla näkymä Lehmuspolkua itään, Keskustien
LIITE L43 Kisakuja, 19. kaupunginosa, korttelin osien 1996 ja 1998 sekä kevyenliikenteen ja katualueen asemakaavan muutos.
LIITE 3 11.2.2016 L43 Kisakuja, 19. kaupunginosa, korttelin osien 1996 ja 1998 sekä kevyenliikenteen ja katualueen asemakaavan muutos. Ehdotusvaiheen aineisto julkisesti nähtävillä 23.10.-23.11.2015 (MRL
L26 Vivamo, asemakaava ja asemakaavan muutos
Vetovoimalautakunta 81 20.12.2017 Vetovoimalautakunta 98 20.06.2018 Kaupunginhallitus 230 06.08.2018 Vetovoimalautakunta 154 24.10.2018 Kaupunginhallitus 333 05.11.2018 Kaupunginvaltuusto 132 14.11.2018
L6 Ojamonharjuntie, 9. kaupunginosa Ojamo, asemakaavan muutos
Kaupunkisuunnittelulautakunta 36 06.04.2017 Vetovoimalautakunta 62 22.11.2017 Kaupunginhallitus 393 04.12.2017 L6 Ojamonharjuntie, 9. kaupunginosa Ojamo, asemakaavan muutos 296/10.02.03/2017 430/10.02.03/2015
ASEMAKAAVA 691/AKM MARJATIE Pyhättömän (13) kaupunginosan korttelin 31 tontit 3 ja 10 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.9.
691/AK LIITE 1 ASEMAKAAVA 691/AKM MARJATIE Pyhättömän (13) kaupunginosan korttelin 31 tontit 3 ja 10 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.9.2015 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee Heinolan
Kuvia suunnittelualueelta Liite 2
Kuvia suunnittelualueelta Liite 2 Vasemmalla katunäkymä Kaaritietä pohjoiseen ja oikealla Koivupolkua kaakkoon. Taustalla nähtävissä rakentamatonta tontin osaa. Vasemmalla näkymä Lehmuspolkua itään, Keskustien
Liite: Kaavaselostus liitteineen, liite 1/ 6. Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Valtuusto 61 18.06.2012 NG 5 Kartanonrinteen asemakaava ja asemakaavan muutos 33/10.02.03/2012 KAAVJAOS 6 Kaavoitusjaosto 18.1.2012 Valmistelija: maankäyttöpäällikkö Matti Kanerva matti.kanerva (at) sipoo.fi,
Asemakaavan ja tonttijaon muutos, 55 Hyrymäki, kortteli 13, tonteille sekä osalle katu- ja yleisen tien aluetta
Tekninen lautakunta 64 24.02.2016 Kaupunginhallitus 84 29.02.2016 Kaupunginhallitus 182 18.04.2016 Kaupunginvaltuusto 51 25.04.2016 Asemakaavan ja tonttijaon muutos, 55 Hyrymäki, kortteli 13, tonteille
Lausunnot Kaakkois-Suomen ELY-keskus Etelä-Karjalan liitto Etelä-Karjalan pelastuslaitos Liikennevirasto 4. 5.
Parikkalan kunta Koirniemen osayleiskaava 17.12.2014 Kaavaehdotus oli nähtävillä 26.6.2014 28.7.2014. Kaavaehdotuksesta saatiin 7 lausuntoa ja 1 muistutusta. Seuraavassa on lausunnot sekä kaavoittajan
Kaava V 45 Koivissillan asemakaava ja asemakaavan muutos, vastineet kaavamuutosehdotuksesta annettuihin lausuntoihin ja muistutuksiin
Kaava V 45 Koivissillan asemakaava ja asemakaavan muutos, vastineet kaavamuutosehdotuksesta annettuihin lausuntoihin ja muistutuksiin Koivissillan asemakaavan ja asemakaavan muutoksen ehdotus pidettiin
OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5.
OULAISTEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.12.2017 Suunnitelman tarkoituksena on maankäyttö- ja rakennuslain 63
ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658
ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 15.8.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Kauttua 406 KORTTELI 658 TONTTI 3 KIINTEISTÖT 2:574 (osa) 2:261 Kaavan laatija
1(7) Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut ISONNIITYNTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OAS
1(7) Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut ISONNIITYNTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OAS PROJ.NRO 174 Asemakaavan muutos OSOITE TAI MUU PAIKANNUS Kaavamuutosalueen rajaus on merkitty oheiseen karttaan ALOITE TAI
LOIMAAN KAUPUNKI Myllykylän teollisuusalue, 7. kaupunginosa, asemakaava ja asemakaavan muutos
LOIMAAN KAUPUNKI Myllykylän teollisuusalue, 7. kaupunginosa, asemakaava ja asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 15.8.018 - Vastineraportti Tiivistelmä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta
ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI. Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus
ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI Kaupunginhallitus 50 02.03.2015 Kaupunginhallitus 84 30.03.2015 Kaupunginhallitus 178 22.06.2015 Kotakennääntien liikenneympyrän asemakaavan muutos KH 02.03.2015 50 Metsä Groupin suunnitteilla
Muistutukset ja lausunnot sekä kaupungin vastineet niihin
TAMPEREEN KAUPUNKI 7.5.2018 PETSAMO, Saukonpuiston koulu, Kaupinkatu 30, asemakaavan muutos Asemakaava nro 8569 Diaarinumero: TRE: 5287/10.02.01/2014 Muistutukset ja lausunnot sekä kaupungin vastineet
ASEMAKAAVAN MUUTOS / PRESIDENTINKADUN YMPÄRISTÖ LAUSUNNOT VASTINEINEEN
7.9.2017 LIITE 9.4 PRESIDENTINKADUN YMPÄRISTÖ EHDOTUKSESTA SAADUT Ehdotusvaiheen aineisto hyväksyttiin 12.4.2017 kaupunkirakennelautakunnassa ja nähtävänä aineisto on ollut MRL 65 :n ja MRA 27 :n mukaisesti
Kotakennääntien liikenneympyrän asemakaavan muutos
Kotakennääntien liikenneympyrän asemakaavan muutos KH 02.03.2015 50 Metsä Groupin suunnitteilla olevan Biotuotetehtaan toiminnasta aiheutuva raskaankaluston liikennemäärän kasvu ei aiheuta merkittävää
Kausalan asemakaavan Aholanpellon, Holstilan ja Teilimäen alueiden osittainen kumoaminen (läntinen alue), kaavaehdotus
Kaavoitustoimikunta 40 24.09.2015 Kaavoitustoimikunta 55 09.11.2015 Kaavoitustoimikunta 3 13.01.2016 Kunnanhallitus 19 01.02.2016 Kunnanhallitus 58 21.03.2016 Kausalan asemakaavan Aholanpellon, Holstilan
ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KÄRRYTIEN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2012
11.4.2012 ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KÄRRYTIEN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2012 Orimattilan kaupunki, tekninen palvelukeskus Kaupungintalo, Erkontie 9. Puhelin (03)888
VASTINELUETTELO MÄNTTÄ-VILPPULA KAAVAMUUTOS: 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELI 118/OSA
Liite 2 VASTINELUETTELO MÄNTTÄ-VILPPULA KAAVAMUUTOS: 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELI 118/OSA 28.1.2015 SWECO YMPÄRISTÖ OY TIMO RYSÄ TAINA RIEKKINEN Mänttä-Vilppulan kaupunki, 1. kaupunginosan kortteli 118/osa,
Lausunnot Kaakkois-Suomen ELY-keskus Etelä-Karjalan liitto Etelä-Karjalan pelastuslaitos Liikennevirasto 5. 5.
Parikkalan kunta Koirniemen asemakaava 17.12.2014 Kaavaluonnos oli nähtävillä 26.6.2014 28.7.2014. Kaavaluonnoksesta saatiin 7 lausuntoa ja 2 muistutusta. Seuraavassa on lausunnot sekä kaavoittajan niihin
HELSINGIN KAUPUNKI VUOROVAIKUTUS- 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO RAPORTTI
HELSINGIN KAUPUNKI VUOROVAIKUTUS- 1 (5) SUOMEN KANSALLISTEATTERIA KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOSEHDOTUS NRO 12027 Hankenro 0890_1 (Kslk dnro 2009-449) HEL 2012-004893 SISÄLLYS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue / Ympäristöpalvelut 27.01.2015 2 1 n sisältö ja tarkoitus Maankäyttö-
KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 31, tontit 7, 8, 10 ja 11
Kuva 1. Suunnittelualueen sijainti punaisella rajauksella. Pohjakartta Maanmittauslaitos. KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 31, tontit 7, 8, 10 ja 11 KANNUKSEN KAUPUNKI SISÄLLYS 1 1 Perus- ja tunnistetiedot...
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Lohjan kaupunki Kaupunkikehitys Kaavoitus IJ päivitys L6 OJAMONHARJUNTIE
Lohjan kaupunki Kaupunkikehitys Kaavoitus IJ päivitys 06.04.2017 Lohjan kaupunki Ympäristötoimi Kaavoitus TLE päivitys 25.8.2015 Lohjan kaupunki Kaupunkisuunnittelukeskus Maankäyttö AR 15.12.2011 Osallistumis-
OPPIPOJANTIE II OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OPPIPOJANTIE II OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) on kunnan esitys yhteistyötavasta osallisille. Se määrittelee kaavan valmistelussa ja kaavan vaikutusten
Lausunto luonnokseen kunnantalon tontin asemakaavan muutokseksi, Nousiainen
Lausunto 1.2.2019 / wepdwukmtcw 136480C1 ASIA VARELY/228/2019 Nousiaisten kunnanhallitus nousiaisten.kunta@nousiainen.fi Viite: Nousiaisten kunnan lausuntopyyntö 7.1.2019 Lausunto luonnokseen kunnantalon
ÄÄNEKOSKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS 29.5.2015 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT..
ÄÄNEKOSKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS 29.5.2015 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT.. ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 29. PÄIVÄNÄ TOUKOKUUTA 2015 PÄIVÄTTYÄ
Hähniemi V098 Villähde Kortteli 6 tontit 24-28 Asemakaavan muutos
Liite yleiskaavoittajan päätös 5.3.2015 2 Nastolan kunta Villähde Kortteli 6 tontit 24-28 Asemakaavan muutos Luonnosvaiheen vastineet mielipiteisiin ja lausuntoihin Arkyhtymä Oy Lahti Nastolan kunta Luonnosvaiheen
KIRKONKYLÄ KORTTELIN 198 VAIHEASEMAKAAVAN MUUTOS
107-AK1706 SAUVON KUNTA KIRKONKYLÄ KORTTELIN 198 VAIHEASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Kaavaluonnos Versio 0.9 5.10.2017 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (12) Sisällysluettelo 1. Perus- ja tunnistetiedot...
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma L35 RAJAVARTIOSTONKATU, ASEMAKAAVAN MUUTOS. Lohjan kaupunki Ympäristötoimi Kaavoitus AO 18.11.2014, 24.2.
kuva Ida Fasching 2014 Lohjan kaupunki Ympäristötoimi Kaavoitus AO 18.11.2014, 24.2.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma L35 RAJAVARTIOSTONKATU, ASEMAKAAVAN MUUTOS YMPÄRISTÖTOIMEN KAAVOITUKSEN YHTEYSTIEDOT
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
s. 1 / 6 Alue 150713 Lippajärvi Asemakaavan muutos Asianumero 4737/10.02.03/2015 18.4.2016 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on lisätä alueen rakennusoikeutta, nostaa kerroslukua ja sallia myös rivitalojen
NIKKARILAN ALUEEN ASEMAKAAVA LIITE 8 EHDOTUS NÄHTÄVILLÄ EHDOTUSVAIHEEN VASTINEET SAAPUNEISIIN LAUSUNTOIHIN JA MUISTUTUKSIIN
NIKKARILAN ALUEEN ASEMAKAAVA LIITE 8 EHDOTUS NÄHTÄVILLÄ 12.1.2017-13.2.2017 EHDOTUSVAIHEEN VASTINEET SAAPUNEISIIN LAUSUNTOIHIN JA MUISTUTUKSIIN Etelä-Savon maakuntaliitto 13.1.2017 Merkitään tiedoksi Savonlinnan
Lausunto, Ihoden asemakaavan muutos, kortteli 29, Pyhäranta, luonnos
Varsinais-Suomi LAUSUNTO 28.3.2018 Diaarinumero VARELY/658/2018 Pyhärannan kunta Pajamäentie 4 23950 Pyhäranta kunta@pyharanta.fi Lausuntopyyntönne, saapunut 28.2.2018 Lausunto, Ihoden asemakaavan muutos,
Lahelanpelto II. Yleisötilaisuus
Lahelanpelto II Yleisötilaisuus 12.10.2016 Vireilletulo Luonnos syksy 2013 Alustava Ehdotus 2014 Ehdotus 2016 Hyväksyminen 2016 OAS nähtävillä Tavoitteet + lähtökohdat Kuntakehityslautakunta Nähtävillä
KROMITIE, ASEMAKAAVAMUUTOS
TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus 26.1.2016 1(7) KROMITIE, ASEMAKAAVAMUUTOS 26.1.2016 Kuva 1: Kaavamuutosalueen sijainti ilmakuvassa TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja
679:4:11. Iu1/2. e= :4:6 679:4:7. Salon kaupunki ja MML, m
ar Santanummentie 0 8 33 77 6 50 0 9 83-79- -535- -30978-9 66 679:: 9 m Iu/ e=00-8653- -507-5 656-3707- 65 7 6 MUSTAKORVENTIE 6 5 8 7 3 679::6 3 679::7 5 8 Salon kaupunki ja MML, 06 -79-65 33 3 II 679::97
KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO
KITTILÄN KUNTA Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 1 18.10.2010 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 1 (Tiealueet ja kevyen liikenteen väylä) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Kotakennääntien liikenneympyrän asemakaavan muutos 177/ /2015
Kaupunginhallitus 50 02.03.2015 Kaupunginhallitus 84 30.03.2015 Kaupunginhallitus 178 22.06.2015 Kaupunginhallitus 196 17.08.2015 Kaupunginhallitus 247 28.09.2015 Kaupunginvaltuusto 62 05.10.2015 Kotakennääntien
Lohjan kaupunki Ympäristötoimi Kaavoitus TLE Tavoitteet
Lohjan kaupunki Ympäristötoimi Kaavoitus TLE 20.10.2015 2 Tavoitteet L12 NUMMEN KEVYEN LIIKENTEEEN VÄYLÄ 103. KAUPUNGINOSA NUMMI KORTTELEIDEN 24 JA 63, KORTTELEIDEN 5, 6, 12, 38 JA 61 OSIEN SEKÄ LIIKENNE-,
SUOMUSSALMEN KUNTA ÄMMÄNSAAREN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 201
Kristiina Strömmer 25.1.2013 VASTINEET 1 (8) SUOMUSSALMEN KUNTA ÄMMÄNSAAREN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 201 LUONNOSVAIHEEN VASTINEET Asemakaavamuutosluonnos ja siihen liittyvä osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Sallatunturin asemakaavan laajennus, Pyhäjärven alue, korttelit ja sekä asemakaavan muutos, Keselmäjärven alue, kortteli 150 tontti 3
SALLAN KUNTA Sallatunturin asemakaavan laajennus, Pyhäjärven alue, korttelit 381-383 ja 396-398 sekä asemakaavan muutos, Keselmäjärven alue, kortteli 150 tontti 3 24.4.2018 P31622 I (I) Sallatunturin asemakaavan
1(3) A-2482 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 1 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 2 ASUINKERROSTALOJEN KORTTELIALUE.
A-2482 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 1(3) 1 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 2 ASUINKERROSTALOJEN KORTTELIALUE. 3 KULTTUURI JA OPETUSTOIMINTAA PALVELEVIEN RAKENNUSTEN KORTTELIALUE, JOLLA YMPÄRISTÖKUVA
ORIMATTILAN KAUPUNKI PELTOLA, PIENNARTIEN JA KUOKKATIEN KULMAUS, ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
päivitetty 1.6.2015 hyväksytty 23.4.2015 ORIMATTILAN KAUPUNKI PELTOLA, PIENNARTIEN JA KUOKKATIEN KULMAUS, ASEMAKAAVAMUUTOKSEN Orimattilan kaupunki, tekninen palvelukeskus Kaupungintalo, Erkontie 9 Puhelin
Liite 5. Melunleviämiskartat. Ennustetilanne v.2030 päiväaikana, suunniteltu maankäyttö. Ennustetilanne v.2030 yöaikana, suunniteltu maankäyttö.
Melunleviämiskartat Liite 5 Ennustetilanne v.2030 päiväaikana, suunniteltu maankäyttö. Ennustetilanne v.2030 yöaikana, suunniteltu maankäyttö. Maanomistus Liite 6 Kunnan omistamat maa-alueet on merkitty
Oulun kaupungin tekninen keskus
Oulun kaupungin tekninen keskus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ruskonselän kaupunginosan korttelia 15 ja korttelin 16 tontteja nro 3 ja 4 sekä katualuetta koskeva asemakaavan ja tonttijaon muutos
ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUTTUA, KORTTELI 635
ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUTTUA, KORTTELI 635 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 15.8.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Kauttua 406 KORTTELI 635 osa puistosta VP ja osa katualueesta Kaavan laatija REJLERS
Liikenneviraston lausunnon johdosta:
Kaavakartta nro 12425_ 1 (5) TEHDYT MUUTOKSET JULKISEN NÄHTÄVILLÄOLON JÄLKEEN Kaavakartan merkintöihin tai määräyksiin tehdyt muutokset: Liikenneviraston lausunnon johdosta: kaavakarttaan on merkitty Pisararadan
KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO
1, 2. kunnanosa, Sirkka Lounaisrinteen korttelin 965 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 3.12.2018 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2017 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö-
PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36
ORIMATTILAN KAUPUNKI PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 4.5.2018 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee korttelin
Asikkalan kunta KORTTELIN 53 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 8.1.2014, päivitetty 4.6.2014, 17.2.2015, 4.3.
Asikkalan kunta KORTTELIN 53 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 8.1.2014, päivitetty 4.6.2014, 17.2.2015, 4.3.2015 2 SISÄLLYS 1. Tehtävä... 3 2. Aloite... 3 3. Suunnittelualue...
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA(MRL 63 )18.11.2009/tark.21.2.2012
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA(MRL 63 )18.11.2009/tark.21.2.2012 Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa voidaan tarkistaa kaavatyön aikana tarpeen mukaan. TORPANTIE 33 Asemakaavan ja tonttijaon
Janakkalan kunta Tervakoski
Janakkalan kunta Tervakoski 1 Kaartotie, kortteli 146 D:no 46/2015 Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma ALUEEN SIJAINTI Alue sijaitsee Tervakosken taajaman eteläosassa, Kaartotien luoteispuolella.
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
RAHKOLAN KAUPUNGINOSAN (3) VÄHÄINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA KORTTELIA 16 KIINTEISTÖT 143-406-12-5, 143-406-12-7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.6.2019 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2019 1.
FOCUS-LIIKEKESKUKSEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS 3508 VALMISTELUAINEISTO
FOCUS-LIIKEKESKUKSEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS 3508 VALMISTELUAINEISTO ASEMAKAAVAN TARKOITUS Asemakaavalla tarkennetaan ylempiasteisissa kaavoissa (maakuntakaava ja yleiskaava) määriteltyjä alueen
RAAHEN KAUPUNKI AKM 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS. Päiväys
Tilaaja Raahen kaupunki Päiväys 14.1.2019 RAAHEN KAUPUNKI AKM 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaavanlaatijan vastineet 10.9.2018 9.10.2018 nähtävillä olleeseen kaavaehdotukseen 1 1 LAUSUNNOT
Kailon asemakaavamuutos AK-364. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Sisällys. Suunnittelualueen rajaus
Naantalin kaupunki tekniset palvelut maankäyttöosasto asemakaavoitus sivu 1/6 Kailon asemakaavamuutos AK-364 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma eli OAS on kooste
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA JA KAAVA-ALUEEN RAJAUS 1 ALUEEN ORTOKUVA 2011 2 Kohde Hakija/ Aloite Asemakaavan muutos: Keskusta IV F: Keskustan kaupunginosan korttelit
VÄINÖLÄNNIEMI AL-39 III VI IV III III III. saa-2. p sr sr dB p saa-2. 35dB. ap (1-35-1) 35dB. sr-30. saa-2 saa-2.
990:0M50 S 4 S4 6 3 9 S0 3 4 5 7 36 5 83.4 84.3 84.3 84.8 87.9 88.5 83.5 Satamakatu Koljonniemenkatu Minna Canthin katu 50 0 0 40 30 0 500 76500 yap/50 ap/00pm rto- ap/sr- saa- (--) (--) p sr-5 4500 ap
Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen
1 Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen kortteli Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.11.2015 Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueelta
Lähettäjä: Puska Anne (ELY)
Lähettäjä: Puska Anne (ELY) Lähetetty: 9. marraskuuta 2017 15:30 Vastaanottaja: 'kirjaamo@tammela.f' ; 'miika.tuki@tammela.fi' Aihe: Lausuntopyyntönne kaavan
NIEMI 8250 VASTINELUETTELO / MIELIPITEET
NIEMI 8250 VASTINELUETTELO / MIELIPITEET Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 15.11.2007 Nähtävillä oloaika: 16.11.-7.12.2007 Mielipide 1, 2 7.12.2007, dnro: YPA: 9937/611/2007 Lahtinen Nora, 2 kpl Mielipide
Määräysnumero Ulkoasu ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 0.9
Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 4.042 4.0421 4.043 5.00 Korttelialueelle ei saa sijoittaa päivittäistavarakauppaa, eikä muuta yli 2000 kerrosalaneliömetrin suuruista
Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 13. kaupunginosan virkistysalue, Puomilenkki. Ylikylä
Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 13. kaupunginosan virkistysalue, Puomilenkki Ylikylä KAAVASELOSTUSLUONNOS KAAVOITUS 2017 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot 2 Asemakaavan muutos Rovaniemen
VASTINE KUSTAVIN KUNTA LÄNSI-VUOSNAISTEN RANTA-ASEMAKAAVA
1 / 5 VASTINE KUSTAVIN KUNTA LÄNSI-VUOSNAISTEN RANTA-ASEMAKAAVA Länsi-Vuosnaisten ranta-asemakaava muutos on ollut kaavaehdotuksena nähtävillä 3.4. 2.5.2018. Kaavaehdotuksesta ei jätetty nähtävilläoloaikana
Pelastustoimi mukana maankäytön suunnittelussa
Pelastustoimi mukana maankäytön suunnittelussa 14.2.2013 / Henri Kokko 1 Toiminta-alue 14.2.2013 / Henri Kokko 2 Yhteistyö paloturvallisuusasioissa 10 kunnan kaavoitusvirastot - kaavalausunnot - osallistumis-
LIDLIN ASEMAKAAVAN MUUTOS 4:45 KAUPUNKIKUVALLINEN SELVITYS
Vastaanottaja Lidl Asiakirjatyyppi Asemakaavan taustaselvitys Päivämäärä 16.4.2019 Viite 1510038898 LIDLIN ASEMAKAAVAN MUUTOS 4:45 KAUPUNKIKUVALLINEN SELVITYS 1 1. ALUEEN SIJAINTI JA NYKYTILA Lidlin asemakaavan
EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024
EURAJOEN KUNTA Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 26024 Turku, 21.12.2012, tark. 28.3.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 28.9.2007
LIITE 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 28.9.2007 Suunnittelualue: Suunnittelualueet sijaitsevat Kihniön kunnassa Kirkonkylän taajaman keskustassa (kuva 1). Suunnittelualueeseen sisältyvät Kihniön
Mittakaava: 1: m. Laukaan kunta
Laukaan kunta Mittakaava: 1:2000 50 m Kataanmäen asemakaavamääräykset: Määräysnumero Ulkoasu selitys 1.02 Asuinpientalojen korttelialue. 1.021 Asuinpientalojen korttelialue. Rakennussuunnittelussa on otettava
Kemijärven kaupunki 1 (7)
Kemijärven kaupunki 1 (7) Kemijärven kaupunki 2 (7) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma asemakaavamuutoksesta Savukosken kunnan asemakaava-alueella koskien mm. vanhusten
Asemakaavan muutos 62. kaupunginosa, Lippajärvi Osa korttelia ja katualue. Mielipiteiden lyhennelmät ja vastineet
1 (1) Asianumero 4737/10.02.03/2015 Aluenumero 150713 Lippajärvi Asemakaavan muutos 62. kaupunginosa, Lippajärvi Osa korttelia 62028 ja katualue Mielipiteiden lyhennelmät ja vastineet Liittyy kaupunkisuunnittelujohtajan
KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT-KAAVOITUS (4)
KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT-KAAVOITUS 29.1.2019 1(4) HAUHON KIRKONKYLÄ ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIN 12 TONTIT 5 JA 6 SEKÄ KORTTELIN 17 TONTTI 2 (kiinteistöt 109-449-4-185, 109-449-4-57, 109-449-6-143, 109-449-6-1,
ASEMAKAAVAN MUUTOS 695/AKM VANHA PALOASEMA Supin kaupunginosan (04) Kortteli 7, tontti 6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.3.
ASEMAKAAVAN MUUTOS 695/AKM VANHA PALOASEMA Supin kaupunginosan (04) Kortteli 7, tontti 6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.3.2016 Kaavan muutosalue ja arvioitu vaikutusalue. 1. OSALLISTUMIS- JA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
SIUNTIO ASEMAKAAVA BOTÅKER OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Päiväys 12.6.2014 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen alkaessa osana
0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 2.00 Yleisten rakennusten korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 1.05 Asuin-, liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Liike- ja toimistotilaa saa olla 10
0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.021 Asuinpientalojen, rivitalojen ja kytkettyjen pientalojen korttelialue,
Asikkalan kunta SARAN TONTIN JA NUOKUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.10.2013
Asikkalan kunta SARAN TONTIN JA NUOKUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.10.2013 2 SISÄLLYS 1. Tehtävä... 3 2. Aloite... 3 3. Suunnittelualue... 3 4. Suunnittelun lähtökohdat
Rovaniemen kaupunki Osviitta palvelupiste :36:28 1 (7) ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET
14:36:28 1 (7) Kaavamääräykset Kuva Selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET KIRKKOJEN JA MUIDEN SEURAKUNNALLISTEN RAKENNUSTEN KORTTELIALUE. LIIKE- JA TOIMISTORAKENNUSTEN KORTTELIALUE. LIIKE- JA TOIMISTORAKENNUSTEN
ORIMATTILAN KAUPUNKI RAUHALA, LAAKSOTIE - SANTAKUJAN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
31.10.2012 ORIMATTILAN KAUPUNKI RAUHALA, LAAKSOTIE - SANTAKUJAN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2012 Orimattilan kaupunki, tekninen palvelukeskus Kaupungintalo, Erkontie 9. Puhelin
ROVANIEMEN KAUPUNKI Osallistumis ja arviointisuunnitelma
1 ROVANIEMEN KAUPUNKI Osallistumis ja arviointisuunnitelma ASEMAKAAVAN MUUTOS 3.KAUPUNGINOSA KORTTELI 126 TONTTIT 1 JA 2, KOSKIKATU 40 JA 42 Suunnittelualue sijaitsee 3. kaupunginosan korttelin 126 tontilla
Kaupunkisuunnittelulautakunta:
Espoon kaupunki historia / 6.0.009 / 7..009 / 4 5..009 / 0.06.00 / 8 Harmaalaakso, asemakaavan sekä maankäyttösopimuksien ja alueiden luovuttamista koskevien esisopimuksien hyväksyminen, alue 5700, 4.
Riihimäen kaupunki Kaavoitusyksikkö. 15.8.2008, päivitetty 16.10.2008, 13.11.2009, 26.2.2010, 30.4.2010 ja 17.3.2014
Riihimäen kaupunki Kaavoitusyksikkö 15.8.2008, päivitetty 16.10.2008, 13.11.2009, 26.2.2010, 30.4.2010 ja 17.3.2014 LINJA-AUTOASEMAN ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63
Asianro 1023/ /
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 422 18.11.2013 Tekninen lautakunta 52 29.4.2014 Asianro 1023/10.02.03/2013 276 Raision kaupungin 2. kaupunginosan (Varppeenseutu) korttelin 201 tontteja
TEKNISET PALVELUT Kuovitien ympäristö, L vastineet. Kaavoitus. 1. Oulun seudun ympäristötoimi. Vastine Oulun seudun ympäristötoimelle:
1. Oulun seudun ympäristötoimi Vastine Oulun seudun ympäristötoimelle: Oulun seudun ympäristötoimen lausunto ei johda muutoksiin asemakaavaehdotuksen kaavakartalle. 2. Pohjois-Pohjanmaan museo Vastine
KORTTELI 14, tontit 11 ja 12, ASEMAKAAVAN MUUTOS
Sysmä, Suurikylä SISÄLLYS 1. SUUNNITTELUALUE 2. SUUNNITTELUN TAVOITTEET 3. SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT 3.0 Kaavoituspäätös 3.1 Maanomistus 3.2 Kaavatilanne 3.3 Rakennusjärjestys 3.4 Luonnon ja kulttuurihistorian
Helsingin kaupunki Esityslista 10/2015 1 (5) Kaupunginvaltuusto Kaj/9 20.5.2015
Helsingin kaupunki Esityslista 10/2015 1 (5) 9 Munkkiniemen Kartanontie 22:n asemakaavan muuttaminen (nro 12255, tontti 30008/22) HEL 2011-006696 T 10 03 03 Päätösehdotus Tiivistelmä Esittelijän perustelut
Ennen kaavaehdotuksen hyväksymistä kaupunki tekee maankäyttösopimuksen hakijoiden kanssa MRL 91 a ja b edellytysten mukaisesti.
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAPERNAUMI KORTTELI 43 (OSA) TEKNIIKKAKESKUS Suunnittelualueen sijainti alue sijaitsee Seinäjoen kaupungin n korttelissa 43. Alue sijaitsee Ruukintien varressa Kaasumestarinkadun
KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE
KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2.1.2017 KUNTA Konnevesi 275 KYLÄ Kärkkäiskylä 404 KORTTELI Kortteli 33 tontti 4 KIINTEISTÖ 275-404-23-217
SEPÄNKATU 15 JA 17 ASEMAKAAVAN MUUTOS
Asukastilaisuus 17.2.2015 SEPÄNKATU 15 JA 17 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVAHANKKEEN TAUSTAA Tavoite keskustan täydennysrakentamisesta ja uusien asukkaiden saamisesta keskustan palveluiden äärelle: keskustan
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
LUUMÄKI /TAAVETTI Marttilantie-Kappakatu-Taavetintie ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 21.12.2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue Suunnittelualue käsittää osan Marttilantiestä sekä Kauppakadun
SUISTAMONKATU ASEMAKAAVA MUUTOS
SUISTAMONKATU ASEMAKAAVA MUUTOS Luonnos vaiheen yleisötilaisuus 6.3.2018 klo 18.00 Kimmo Kymäläinen SUOMALAINEN MAANKÄYTÖN SUUNNITTELUN JÄRJESTELMÄ TOTEUTUSSUUNNITTELU ASEMAKAAVA YLEISKAAVA/ OSAYLEISKAAVA
ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KORTTELI 0102, HÄMEENMAAN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
7.1.2013 ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KORTTELI 0102, HÄMEENMAAN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2013 Orimattilan kaupunki, tekninen palvelukeskus Kaupungintalo, Erkontie 9 Puhelin
Rykmentinmäki 50. kaupunginosa, Lintuvaara Osa korttelia ja katualueet (Muodostuu osa korttelia ) Asemakaavan muutos
1 (8) Asianumero 6116/10.02.03/2011 Aluenumero 117201 Rykmentinmäki 50. kaupunginosa, Lintuvaara Osa korttelia 50253 ja katualueet (Muodostuu osa korttelia 50253.) Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen