Elektroniikkateollisuus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Elektroniikkateollisuus"

Transkriptio

1 Elektroniikkateollisuus Elektroniikkateollisuuden toimipaikat ja vastaajat kyselyssä Elektroniikkateollisuutta käsitellään tässä muusta metalliteollisuudesta erillään omana kokonaisuutenaan, koska elektroniikkateollisuuden tilanne poikkeaa jossain määrin, muun muassa alan toimipaikkojen taloudellisen tilanteen ja sopimisen määrän osalta, muusta metalliteollisuudesta. Muun metalliteollisuuden tulokset on esitetty omassa osaraportissaan. Elektroniikkateollisuuden toimipaikkoja vastasi kyselyyn 37. Näistä 16 luokittuu päätoimialaltaan radio-, tv- ja puhelintekniikan valmistukseen 1, 14 valmistaa sähkökoneita tai laitteita, kahden toimiala on konttori- ja tietokoneiden valmistus ja viiden lääkintäkojeiden, kellojen ja vastaavien laitteiden valmistus. Toimipaikat ovat pääosin keskisuuria ja suuria. Alle sadan hengen toimipaikkoja on 4, hengen toimipaikkoja 16 ja yli 250 hengen toimipaikkoja 20. Kyselyyn vastasi kaikkiaan 14 työnantajan edustajaa ja 43 henkilöstön edustajaa. Henkilöstöä edustavista vastaajista 60 prosenttia on miehiä. Miesten osuus henkilöstön vastaajista on muussa teollisuudessa 73 prosenttia ja palvelualalla 53 prosenttia. Uudelleenjärjestelyjä ja työn organisoinnin muutoksia runsaasti Alihankintaa on laajennettu selvästi useammin kuin muilla toimialoilla Uudelleenjärjestelyt, jotka ovat vaikuttaneet merkittävästi työn sisältöön tai henkilöstön asemaan, ovat olleet elektroniikkateollisuuden toimipaikoissa yleisiä. Työn organisointiin liittyviä muutoksia kuten ammattikuvien laajentamista tai tiimityön käyttöönottoa on toteutettu kyselyä edeltävinä vuosina yli 80 prosentissa toimipaikoista. Kokonaisuuksia on purettu pienemmiksi yksiköiksi (kuten tulosyksiköiksi) 56 prosentissa toimipaikoista. Tämä on useammin kuin vertailun muilla toimialoilla. Alihankintaa on laajennettu ja aiemmin omalla väellä teetettyjä töitä on ostettu ulkopuolisilta kolmessa neljästä elektroniikkateollisuuden toimipaikasta, mikä on niinikään selvästi muita toimialoja korkeampi osuus. Puolessa toimipaikoista yksikköjä on yhdistetty laajemmiksi kokonaisuuksiksi. Myös kehittämishankkeet ovat olleet alalla yleisiä: laadun tai tuottavuuden kehittämiseen liittyviä hankkeita on toteutettu enemmän kuin neljässä viidestä elektroniikkateollisuuden toimipaikasta. Yhteistoiminta-asioita on elektroniikkateollisuuden toimipaikoissa käsitelty saman verran kuin muun teollisuuteen ja palvelualaan toimipaikoissa keskimäärin. Yhteistoimintaneuvottelujen lopputuloksena on päästy sopimuksiin ja yhteisymmärrykseen noin 85 prosentissa tapauksista, muissa työnantaja on tehnyt yksipuolisen ratkaisun. Toimipaikkojen taloudellisen tilanteen osalta elektroniikkateollisuus poikkeaa vertailun muista toimialoista. Puolessa toimipaikoista (52 %) työnantajan edustajat arvioivat liiketoiminnan kannattavuuden kyselyajankohtana erittäin hyväksi, mikä on selvästi korkeampi osuus kuin muilla aloil- 1 Tässä ryhmässä yhden suuren työnantajan vastaus kattaa useita toimipaikkoja. 1

2 Elektroniikkateollisuus la. Neljänneksessä toimipaikoista kannattavuus arvioidaan melko hyväksi. Kannattavuuden koetaan kyselyä edeltävinä vuosina parantuneen merkittävästi (52 %) tai ainakin jonkin verran (22 %). Vain pienessä osassa toimipaikoista (13 %) kannattavuus on heikentynyt. Kyselyajankohtana elektroniikkateollisuudessa elettiin voimakasta nousukautta ja kannattavuus oli hyvä, joskin myös kilpailu kiristyvää. Kolme neljästä työnantajavastaajasta arvioi, että kilpailu alalla on lisääntynyt selvästi ja neljännes katsoi kilpailun lisääntyneen jonkin verran. Sopimisen määrä, kohdeasiat ja tavoitteet Sopimuksia tehty melko paljon Elektroniikkateollisuuden toimipaikoissa on sovittu paikallisesti keskimäärin 15 kyselylomakkeessa luetelluista asiaryhmistä, mikä on toimialoittain verrattuna kokonaisuutena paljon. Toimipaikan koon vakioiminen täsmentää sopimisen olevan elektroniikkateollisuudessa aineiston muihin toimialoihin verrattuna pienten ja keskisuurten toimipaikkojen osalta keskitasoa vilkkaampaa, mutta suurimpien, yli 250 hengen, toimipakkojen kohdalla elektroniikkateollisuus sijoittuu hieman alle toimialojen keskitason, koska useilla muillakin toimialoilla sovitaan suurissa yrityksissä paikallisesti paljon. Verrattuna 1990-luvun alkuvuosien tilanteeseen, jotkin toimialat ovat kyselyaineistojemme perusteella (Työmarkkinajärjestelmien kehittämiskomitea 1992) tavoittaneet elektroniikkateollisuuden ja muun metalliteollisuuden etumatkaa paikallisen sopimisen määrässä ja menneet ohikin. Paikallisen sopimisen määrä asiaryhmittäin 16,0 Paikallinen sopiminen asiaryhmittäin elektroniikkateollisuudessa, muussa teollisuudessa ja palvelualoilla Asioiden määrä, joissa sopimuksia on tehty alan toimipaikoissa keskimäärin 14,0 2,1 1,9 12,0 10,0 8,0 6,0 2,0 1,9 5,2 5,0 1,2 1,6 4,8 Muut asiat Henkilöstön asema ja toimenkuvat Työaikajärjestelyt 4,0 2,0 5,4 5,6 3,8 Palkka-asiat 0,0 Elektroniikkateollisuus Muu teollisuus Palveluala 2

3 Asiaryhmittäin tarkasteltuna elektroniikkateollisuudessa on sovittu muihin toimialoihin verrattuna paljon työaika-asioissa ja luokan muut asiat kohdeasioista, johon sisältyvät mm. tuottavuuden parantaminen, koulutus, työsuojeluasiat ja ulkopuolisen työvoiman käyttö. Myös muutosten hallintaan liittyen on tehty sopimuksia hieman teollisuuden toimipakkojen keskiarvoa enemmän. Palkkasopimuksia on teollisuuden keskiarvoa vähemmän. 2 Tulospalkkioista ja palkkausjärjestelmistä paljon sopimuksia Työaikajärjestelyistä paljon sopimuksia Muutoksista työn organisoinnissa tehdään tavallisesti paikallinen sopimus Paikallisesti sovitaan myös koulutuksesta, tuottavuudesta ja ulkopuolisen työvoiman käytöstä Tutkimukseen vastanneissa elektroniikkateollisuuden toimipaikoissa on sovittu erittäin usein tulospalkkioista (76 %:ssa toimipaikoista) sekä palkkausjärjestelmistä (68 %). Myös hälytysrahaa koskien on paljon sopimuksia (54 %). Toimialan kyselyajankohtana hyvää taloudellista tilannetta heijastaa se, että paremmista palkkaeduista alan työehtosopimuksiin ja aiempaan käytäntöön verrattuna on tehty paikallinen sopimus puolessa toimipaikoista (51 %). Muita tavallisia palkkasopimisen asiaryhmiä ovat varallaolokorvaukset (46 %), palkan lisät (41 %), lomapalkan maksuaika (38 %) ja työn vaativuuden arviointijärjestelmät(35 %). Lomarahojen leikkaamisesta ei ole tehty sopimuksia lainkaan ja entiseen käytäntöön verrattuna heikommista palkkaeduista on sovittu ainoastaan yhdessä toimipaikassa. Työaikajärjestelyjen joustavuuden lisääminen yrityskohtaisin ratkaisuin oli keskeisiä tavoitteita, kun metalliteollisuudessa käynnistettiin paikallisen sopimisen menettelyjä, joten elektroniikkateollisuudessa on tehty paljon sopimuksia työaikoja koskien. Liukuvasta työajasta (86 %), työajan tasoittumisjakson pituudesta (70 %) ja ylitöiden enimmäismäärästä (70 %) on sovittu valtaosassa toimipaikoista. Myös vuorotteluvapaa (51 %) ja työajan lyhentämisvapaa (pekkasvapaa) (46 %) ovat olleet tavanomaisia sopimiskohteita. Sekä säännöllisen vuorokautisen että viikoittaisen työajan pituudesta on sopimus runsaassa kolmanneksessa toimipaikoista (37 %) samoin kuin ylityökorvausten vaihtamisesta vapaaseen (35 %). Henkilöstövaikutuksiltaan merkittävistä muutoksista työtehtävien sisällössä ja työn organisoinnissa tehdään elektroniikkateollisuudessa usein paikallinen sopimus (54 %). Yhteistoimintamenettelyä koskien on tehty sopimus kolmanneksessa (32 %) ja henkilöstövaikutuksiltaan merkittävistä työntekijöiden siirroista viidenneksessä toimipaikoista (19 %). Todetun lomautus- tai irtisanomisuhan vaikutukset (11 %), lomautuksen perusteet ja kohdentaminen (11 %), työvoiman vähentämisen toteuttamistapa (11 %) ja henkilöstön osa-aikaistaminen (8 %) ovat olleet sopimisen kohteina harvoin. Elektroniikkateollisuudessa paikallinen sopiminen ulottuu usein myös koulutukseen (57 %), ulkopuolisen työvoiman käyttöön (54 %) ja tuottavuuden parantamiseen (46 %), mikä voidaan pitää merkkinä kehittynees- 2 Tältä osin tulee ottaa huomioon, että elektroniikkateollisuudessa ja muussa metalliteollisuudessa sovitaan esim. palkkarakenteesta kokonaisuutena, jolloin kaikista palkkauksen osatekijöistä ei ole tarvetta sopia erikseen, mikä heijastuu paikallisen sopimisen kohteena olevien asiaryhmien määrään. 3

4 Elektroniikkateollisuus tä sopimiskulttuurista. Työsuojeluasioita koskien on tehty sopimus runsaassa kolmanneksessa toimipaikoista (38 %). Tasa-arvoasioissa sen sijaan on tehty vain harvoin sopimuksia (5 %). Joustavan toimintatavan toimipaikkoja paljon Asiakaslähtöinen toimintatapa usein sopimisen tavoitteena Sopimukset tehdään tavallisesti luottamusmiehen kanssa Tutkimuksessa käytettiin yhtenä luokitustapana toimipaikkojen jakoa paikallisen sopimisen perusteella traditionaalisiin, kehittyviin ja joustaviin toimipaikkoihin. Joustavaksi toimipaikaksi määriteltiin toimipakka, jossa on sovittu paikallisesti sekä työn organisoinnista, tulospalkkioista, voittopalkkioista tai palkkiojärjestelmistä että koulutuksesta (Niemelä 2000). Elektroniikkateollisuuden toimipaikoista 41 prosenttia täyttää edellä mainitut kolme joustavan toimipaikan ehtoa. Vastaava osuus kaikista teollisuuden toimipaikoista on 22 prosenttia ja palvelualojen toimipaikoista 13 prosenttia. Traditionaalisen toimintatavan toimipakkoja, joissa on sovittu korkeintaan yhdestä luokituksen asiaryhmästä on elektroniikkateollisuuden toimipaikoista kolmannes kun tämä osuus kaikista tutkimuksen toimipaikoista on runsas puolet. Työehtoja paikallisesti sopimalla on elektroniikkateollisuudessa tavoiteltu ensisijaisesti asiakaslähtöistä toimintatapaa, kannustavaa palkitsemista sekä yrityksen ja henkilöstön molemminpuolisen sitoutumisen lisäämistä. Elektroniikkateollisuudessa paikalliset sopimukset tehdään pääsääntöisesti työnantajan ja luottamusmiehen välisinä taikka työnantajan, luottamusmiehen sekä asianosaisen työntekijän tai henkilöstöryhmän kesken. Ryhmäsopiminen ja porukalla sopiminen on harvinaista. Palkka- ja toimenkuva-asioissa sopimuksia tehdään jonkin verran työnantajan ja asianosaisen työntekijän välisinä. henkilökohtainen sopiminen on poikkeuksellista. Luottamusmies osallistuu elektroniikkateollisuudessa paikallisesti sovittavien asioiden käsittelyyn lähes aina jo niiden valmisteluvaiheessa. Kokemukset paikallisesta sopimisesta Vaikuttamismahdollisuudet Henkilöstön vaikuttamismahdollisuudet hyvää keskitasoa Elektroniikkateollisuuden luottamushenkilövastaajat kokevat vaikutusmahdollisuutensa sopimusten sisältöön hieman paremmiksi kuin kyselyyn vastanneet luottamushenkilöt keskimäärin. Asiaryhmittäin niiden vastaajien osuus, jotka kokevat henkilöstön voineen vaikuttaa sopimusten sisältöön vähintään jonkin verran, on elektroniikkateollisuudessa palkka-asioiden kohdalla 55 prosenttia, työaikajärjestelyjen osalta 72 prosenttia ja henkilöstön toimenkuviin ja asemaan liittyen 50 prosenttia, kun vastaavat osuudet koko aineistossa ovat 53, 67 ja 48 prosenttia. Ero vastausjakautumissa ei ole niin suuri, että se sinällään oikeuttaisi tällaisen johtopäätöksen, mutta myös henkilöstön edustajien avovastaukset viestivät joihinkin muihin toimialoihin verrattuna kohtalaisen hyvistä vaikuttamismahdollisuuksista, koska vaikuttamismahdollisuuksien puute ei 4

5 niissä nouse esiin samalla tavalla voimakkaana epäkohtana kuin eräiden muiden alojen vastauksissa. Toki sellaisiakin toimipaikkoja aineistossa on, joissa henkilöstö ei koe omaavansa vaikuttamismahdollisuuksia lainkaan: Ei henkilöstöllä ole mitään sanomista mihinkään. (Henkilöstön edustaja, keskisuuri elektroniikkateollisuuden Sopimisen luonne ja tasavertaisuus Elektroniikkateollisuuden henkilöstöä edustavien vastaajien enemmistö (58 %) arvioi toimipaikkansa paikallisen sopimisen olleen luonteeltaan lähinnä työnantajapuolen ehdoilla toteutettua sopimista, jossa myös työntekijäpuolen näkemyksiä ja ehdotuksia on otettu kuitenkin huomioon. Niiden vastaajien osuus, jotka kokevat sopimisen olleen käytännössä työnantajapuolen sanelua, on 11 prosenttia. Vapaaksi sopimiseksi, jossa on pyritty yksimielisyyteen, toimipaikkansa sopimisen luokittelee 31 prosenttia elektroniikkateollisuuden vastaajista. Vastaava osuus on teollisuuden toimialoilla keskimäärin 32 prosenttia ja palvelualalla 30 prosenttia. Työnantajien edustajista 71 prosenttia mieltää sopimisen vapaaksi sopimiseksi ja 29 prosenttia työnantajan ehdoilla toteutetuksi, mutta henkilöstön näkemyksiä huomioon ottavaksi sopimiseksi. Sopijaosapuolten asema asiaryhmittäin arvioituna keskimääräistä tasavertaisempi Sopijaosapuolten tasavertaisuus toteutuu henkilöstöä edustavien vastaajien mukaan parhaiten työaikajärjestelyistä sovittaessa. Vastaajista 71 prosenttia katsoo henkilöstön olevan vähintään melko tasavertaisessa asemassa kun sovitaan työaika-asioista. Tässä suhteessa elektroniikkateollisuuden luottamushenkilöiden arviot poikkeavat myönteiseen suuntaan luottamushenkilöiden keskimääräisistä vastauksista, joissa vastaava osuus on 55 prosenttia. Palkka-asioiden ja henkilöstön asemaan ja toimenkuviin vaikuttavien järjestelyjen kohdalla niiden vastaajia, joiden mukaan tasavertaisuus toteutuu vähintään melko hyvin, on elektroniikkateollisuudessa noin kolmannes. Tältäkin osin elektroniikkateollisuuden vastaajien arviot ovat hieman myönteisempiä kuin vastaajien keskimääräiset arviot, mikäli tarkastellaan sitä osuutta, joka vastaa osapuolten aseman olevan erivertainen. Verrattuna muuhun metalliteollisuuteen, elektroniikkateollisuuden luottamushenkilöiden arviot ovat jonkin verran myönteisemmät sekä henkilöstön vaikuttamismahdollisuuksien että sopimisen asiaryhmäkohtaisen tasavertaisuuden osalta. Kun sopijaosapuolten asemaa arvioidaan kokonaisuutena, elektroniikkateollisuuden henkilöstä edustavista vastaajista 36 prosenttia pitää asemaa riittävän tasavertaisena ja 40 prosenttia vastaa, että riittävä tasavertaisuus ei toteudu. Työnantajavastaajista 86 prosenttia katsoo riittävän tasavertaisuuden sopimuksia tehtäessä toteutuneen. 5

6 Elektroniikkateollisuus On erittäin tärkeää, että luottamushenkilöt koulutetaan kantamaan vastuuta. Meillä käy usein niin, että luottamushenkilö ei osallistu kaikkiin tilaisuuksiin, jossa hän voisi vaikuttaa asioihin. (Työnantajan edustaja, keskisuuri elektroniikkateollisuuden Luottamusmiehille taattava tasavertaisen sopimuskumppanin asema koulutusta edelleenkin lisäämällä. (Henkilöstön edustaja, suuri elektroniikkateollisuuden Tiedot ja osaaminen Tiedon taso ja mahdollisuudet saada asiantuntija-apua hyvät Elektroniikkateollisuuden henkilöstövastaajista 69 prosenttia ja kaikki työnantajia edustavat vastaajat katsovat edustamallaan sopijaosapuolella olleen käytössään riittävät tiedot sopimuksia tehtäessä. Luvut ovat toimialoittain verrattuna korkeimmat. Runsas viidennes (22 %) henkilöstä edustavista vastaajista arvioi tiedoissa olleen puutteita. Puolet työnantajien edustajista on saanut sopimuksia solmittaessa asiantuntija-apua työnantajaliitosta ja kaksi kolmannesta henkilöstön edustajista ammattiliitosta. Osapuolet ovat käyttäneet tiedon lähteenä myös toisen osapuolen liittoa. Viidennes henkilöstön edustajista ja 14 prosenttia työnantajan edustajista ei ole saanut tai tarvinnut asiantuntija-apua sopimuksia tehtäessä. Luottamushenkilöiden mahdollisuudet saada apua erityisasiantuntemusta edellyttävissä asioissa, esimerkiksi taloudellisissa ja juridisissa kysymyksissä, arvioi yli 80 prosenttia niin henkilöstön kuin työnantajankin edustajista vähintään melko hyviksi. Paikallisesta sopimisesta on metalliteollisuudessa ja elektroniikkateollisuudessa pitkät perinteet, joten myös osaamista ja tietoa hyvistä sopimiskäytännöistä on karttunut. Asiantuntija-avun tarvetta silti on ja tiedon lähteenä liitot ovat keskeisessä asemassa. Tietoa toivotaan muun muassa lakien ja sopimusten tulkintaan liittyen, sopimusten laadinnasta, ennakkotapauksista, menettelyistä muissa yrityksissä ja talousasioista. Edustajan valtuuksien selvittäminen (sopimusmenettely) lomapalkkaja raha-asiassa, alan yleisen käytännön selvittäminen, lakien tulkinta useissa asioissa (mm. poissaolot, lomat, perhevapaat, koulutus). (Henkilöstön edustaja, keskisuuri elektroniikkateollisuuden Sopimusta laadittaessa, asiantuntemusta (mitä otettava huomioon), teen liittoni kanssa tiivistä yhteistyötä koko sopimisen ajan. (Henkilöstön edustaja, suuri elektroniikkateollisuuden TES-tulkinta, erikoinen tilanne, onko sopimus tehty oikein. (Henkilöstön edustaja, suuri elektroniikkateollisuuden Työaikamuutoksissa, toimihenkilöiden vaativuusryhmittelyssä, päivärahakysymyksissä. (Henkilöstön edustaja, suuri elektroniikkateollisuuden Alan yleisen käytännön selvittäminen (ylemmillä toimihenkilöillä ei ole yksityiskohtaisia TES-määräyksiä). Tästä on yleensä vaikea saada riittävästi tietoa. Lakien tulkinta yleensä. Edustajan valtuudet, sopi- 6

7 mismenettelyt. Työnantajan perusteluiden arviointi. Erityisesti yritystaloudellisten perusteluiden osalta on käytännössä lähes mahdotonta saada ulkopuolista tai puolueetonta sisäistä asiantuntija-apua. (Henkilöstön edustaja, keskisuuri elektroniikkateollisuuden Lakien tai sopimusten tarkoitusperä ja soveltaminen, taloudelliset kaavat. (Henkilöstön edustaja, keskisuuri elektroniikkateollisuuden Malleja hyvistä paikallisista sopimuksista, koska työnantaja ei usko muuten. (Henkilöstön edustaja, keskisuuri elektroniikkateollisuuden Selkeitä ohjeita lakien ja säädösten tulkitsemisesta, varsinkin paikallisten sopimusten teksteihin sovellettuna, jotta asia ei muuttuisi ja erilaiset tulkintamahdollisuudet pienenisivät. (Henkilöstön edustaja, suuri elektroniikkateollisuuden Yleinen palkkapolitiikka, -henkilöstöpolitiikka, -kustannustaso jne. Tasavertaisen neuvotteluasetelman tasapainon tekemiseen tarvittavaa apua niin sanelusta siirrytään neuvotteluun. (Henkilöstön edustaja, keskisuuri elektroniikkateollisuuden Sopimistilanteet Elektroniikkateollisuuden henkilöstövastaajista 42 prosenttia ja työnantajan edustajista 36 prosenttia arvioi, että sopimuksia tehtäessä on toisinaan ollut lomautusten tai henkilöstön vähentämisen uhka. Henkilöstön edustajista 8 prosenttia ja työnantajan edustajista yksi arvioi uhan esiintyneen useasti. Luvut eivät poikkea teollisuuden toimipaikkojen kokonaistuloksesta. Neuvottelusuhteet keskimääräistä paremmat Sopimisen riitatilanteita Työtaistelun uhka on elektroniikkateollisuuden sopimistilanteissa ollut melko harvinainen. Kummankin vastaajaryhmän edustajista 17 prosenttia mainitsee lakon uhan liittyneen neuvotteluihin toisinaan. Painostamista vastapuolen taholta on sitäkin koettu vähemmän kuin toimialoilla keskimäärin. Henkilöstön edustajista runsas kolmannes ja työnantajan edustajista vain yksi kokee vastapuolen painostaneen paikallisista sopimuksista neuvoteltaessa. Kohtalaisen hyvistä neuvottelusuhteista kertoo sekin, että sopimiseen liittyneitä erimielisyyksiä kuvataan pikemmin näkemyseroiksi kuin riidoiksi. Melko usein erimielisyyksien kuvauksiin liittyy myös maininta, että neuvotteluilla on saavutettu yhteinen ratkaisu asiaan. Työnantajan edustajat: Ei varsinaisia riitoja, mutta n :lla henkilöllä on monta mielipidettä, joista kaikki ei ole tehdyistä ratkaisuista samaa mieltä. Toistaiseksi kaikki ovat tyytyneet edustajiensa tekemiin päätöksiin. (Työnantajan edustaja, suuri elektroniikkateollisuuden 7

8 Elektroniikkateollisuus Lähinnä neuvottelu vaikeaa. Erilaisia näkemyksiä ja tulkintoja. Ratkenneet neuvottelemalla ja vaihtoehtoja vertailemalla.... (Työnantajan edustaja, suuri elektroniikkateollisuuden Paikallisen sopimisen rikkomisesta johtuvat tilanteet. Voiko esim. sopimuksen noudattamatta jättämisen riitauttaa. (Työnantajan edustaja, suuri elektroniikkateollisuuden Hyväksytyistä sopimuksista lipsuminen. Kaikki eivät noudata kirjallisiakaan sopimuksia. (Työnantajan edustaja, suuri elektroniikkateollisuuden Kitkaa aiheuttaneet: nopean etenemisen tarve, määrämuotoisesta sopimuksesta (sopimus paperilla). Oikaisut kiireen alla. (Työnantajan edustaja, keskisuuri elektroniikkateollisuuden Sopimukset on pyritty tekemään niin, ettei niistä niiden voimaanastumisen jälkeen tarvitse riidellä. (Työnantajan edustaja, keskisuuri elektroniikkateollisuuden Henkilöstön edustajat: Ei ole ollut riitoja, tekstit on pyritty tekemään tarkoiksi. Toisaalta sopimukset ovat olleet määräaikaisia tai käytännön vaikutuksiltaan vähäisiä, ja ihmisillä on korkea kynnys lähteä riitelemään, vaikka tuntisivatkin tulleensa väärin kohdelluiksi. (Henkilöstön edustaja, keskisuuri elektroniikkateollisuuden Ei riitoja, mutta jonkin verran näkemyseroja. (Henkilöstön edustaja, keskisuuri elektroniikkateollisuuden Ei riitoja, mutta työnantaja ei ymmärrä sopimisen antamia mahdollisuuksia. (Henkilöstön edustaja, keskisuuri elektroniikkateollisuuden Keskustelemalla ja neuvotteluilla olemme mielestäni tänä päivänä selvinneet yhteiseen ratkaisuun. (Henkilöstön edustaja, suuri elektroniikkateollisuuden Mm. matkatöitä tekevien henkilöiden ylityökorvaukset; riita on ratkaistu sillä että miehet pyrkivät tekemään työt 8 h sisällä. (Henkilöstön edustaja, pieni elektroniikkateollisuuden Sovituista asioista ei ole tarvinnut keskustella eikä riidellä. (Henkilöstön edustaja, suuri elektroniikkateollisuuden Tulospalkkaus koskee vain osaa henkilöstöä, työnantaja sanelee > emme riitele. (Henkilöstön edustaja, keskisuuri elektroniikkateollisuuden Työnantaja ilmoittaa neuvotteluryhmälle: tästä ryhmästä tulee yksimielisiä päätöksiä tai ei ollenkaan päätöksiä. (Henkilöstön edustaja, keskisuuri elektroniikkateollisuuden Työnantajan toteuttama liukuvan työajan lopettaminen vuorotyöhön siirryttäessä eräällä osastolla. Riita ratkesi kun vuorotyön tarve loppui- 8

9 kin ehkä työnantajallekin yllättäen. Pahoitettiin kyllä ihmisten mielet. (Henkilöstön edustaja, suuri elektroniikkateollisuuden Uuden työaikalain soveltaminen max 5 h / vrk, ellei toisin sovita. On kuitenkin aina sovittu lyhyempinä jaksoina. Uusien työntekijöiden palkat: pitäisi nousta työn tuloksen noustessa. Vaatii aina seurantaa ja patistelua. (Henkilöstön edustaja, suuri elektroniikkateollisuuden Sopimisen vaikutukset Sopimisesta ollut hyötyä molemmille osapuolille Paikallisesta sopimisesta saadut kokemukset ovat elektroniikkateollisuudessa pääsääntöisesti hyviä. Henkilöstön edustajista 71 prosenttia kokee sopimisesta koituneen osapuolelleen jonkin verran hyötyä ja kuusi prosenttia vastaa, että hyöty on ollut merkittävää. Haittaa sopimisesta arvioi aiheutuneen vain kolme prosenttia henkilöstövastaajista. Arviot ovat myönteisempiä kuin toimipaikoissa keskimäärin. Näin on laita myös työnantajien arvioiden osalta. Työnantajan edustajista 31 prosentti katsoo, että hyöty on ollut merkittävää ja 62 prosenttia, että sitä on ollut jonkin verran. Elektroniikkateollisuuden vastaajien kokemukset ovat muun teollisuuden toimipaikkojen ja palvelualan keskimääräisiä kokemuksia myönteisempiä myös kun arvioidaan paikallisen sopimisen vaikutuksia henkilöstön työehtoihin, työilmapiiriin ja henkilöstöryhmien välisiin suhteisiin. Näin on sekä henkilöstön että työnantajien näkemysten osalta. Myös vaikutukset toimipaikan tuottavuuteen ja kannattavuuteen arvioidaan pääsääntöisesti myönteisiksi, joskin tältä osin elektroniikkateollisuus jää hivenen muun teollisuuden keskimääräisestä tasosta. Paikallisen sopimisen vaikutukset Parantanut merkittävästi Heikentänyt merkittävästi Paikallisen sopimisen vaikutukset elektroniikkateollisuudessa, muussa teollisuudessa ja palvelualoilla Henkilöstön työehdot ja työilmapiiri Tuottavuus ja kannattavuus Henkilöstöryhmien suhteet Elektriniikkateollisuuden työnantajat Elektroniikkateollisuuden luottamushenkilöt Muu teollisuus (ta) Muu teollisuus (tt) Palveluala (ta) Palveluala (tt) 9

10 Elektroniikkateollisuus Muuhun metalliteollisuuteen verrattuna elektroniikkateollisuuden vastaajien hyötykokemukset ovat kokonaisuutena henkilöstön osalta samaa ja työnantajien osalta hieman parempaa tasoa. Myönteiset kokemukset ovat yhteydessä osapuolten keskinäisen luottamuksen rakentumiseen ja edelleen siihen, että valmiudet tehdä sopimuksia kasvavat molemmin puolin. Vaikka sopimisen vaikutukset koetaan keskimäärin pikemmin myönteisiksi kuin kielteisiksi, kaikilta osin näin ei ole ja vastauksiin sisältyy myös epävarmuutta siitä, mitkä tulevat olemaan paikallisen sopimisen hyödyt pitemmän päälle. Paikallisen sopimisen selkeät hyödyt henkilöstöryhmälleni (ylemmät toimihenkilöt) ovat vielä toteen näyttämättä. Sopimista käytetään herkimmin asioissa, jotka ovat henkilöstön kannalta neutraaleja tai kielteisiä. Perinteisesti hyvin toiminut henkilökohtainen sopiminen on menettänyt merkitystään henkilöstöryhmän kasvaessa. Joskus tuntuu, että olisi helpompi toimia, jos ylempien toimihenkilöiden TES:ssa ja laissa olisi tarkemmatkin määräykset kuin nyt. Kun yrityksissä on totuttu seuraamaan yksityiskohtaisia sääntöjä, on vaikea toimia käytäntöjen ja hyvän tahdon varassa. Kuitenkin kyky soveltaa ylempien suuripiirteisiä TESsejä (esim. YTN / MET-sopimusta) ratkaisee pitkälle sen, miten valmiita muut ryhmät tulevat olemaan sopimuksiensa yksinkertaistamiseen. Joustavuuden lisääminen ei välttämättä ole etu ryhmälle, joka on aina joustanut. Paremminkin paikallisilla (työaika ym.) joustosopimuksilla lisätään joustavuutta vain yhteen suuntaan. Paikallinen sopiminen vaatii paljon aikaa ja osaamista. Tämä on otettava huomioon hyötyjä arvioitaessa. (Henkilöstön edustaja, keskisuuri elektroniikkateollisuuden Paikallisen sopimisen edellytykset Nopea tekninen kehitys ja kansainvälistyvien markkinoiden kilpailu ovat edellyttäneet elektroniikkateollisuudelta hyviä edellytyksiä joustavoittaa toimintatapoja ja sopeuttaa tuotantoa asiakaslähtöisen tuotantotavan vaatimuksiin. Paikallinen sopiminen yksi suomalaisen elektroniikkateollisuuden menestystekijöistä Metalliteollisuus ja sen osana elektroniikkateollisuus on Suomessa ollut edelläkävijä-aloja työehtojen paikallisen sopimisen kehittämisessä. Työehtosopimuksissa on laajennettu paikallisen sopimisen mahdollisuuksia jo 1980-luvun lopulla alkaen ja nykyisin työehtosopimukset sallivat monien työsuhteen ehtojen sopimisen yritystasoisesti valtakunnallisen sopimuksen määrittämissä puitteissa. Epävirallista paikallista sopimista on alalla ollut jo aiemminkin kuin näitä mahdollisuuksia on kirjattu työehtosopimuksiin, joten sopimiseen on perinteitä, osaamista ja toimiviksi havaittuja käytäntöjä. Suomalainen elektroniikkateollisuus on menestynyt kansainvälisesti hyvin ja yhtenä menestymisen taustatekijänä on ollut paikallisen sopimisen kautta saavutettu työorganisaatioiden joustavuus. 10

11 Sopimiseen laajat mahdollisuudet Ammattiyhdistysliike on suhtautunut myönteisesti paikallisen sopimisen mahdollisuuksien laajentamiseen, kun se on tapahtunut hallitusti työehtosopimusten raameissa ja työmarkkinajärjestöjen keskinäisen luottamuksen hengessä. On ajateltu, että joustavista työehdoista voidaan sopia paikallisesti, kunhan neuvotteluasetelma on riittävän tasavertainen ja lisääntyvän joustavuuteen edetään työelämän henkilöstölähtöisen kehittämisen kautta myös työn ja perhe-elämän yhteensovittamisen tarpeet huomioiden. Työehtosopimukset antavat paikalliseen sopimiseen elektroniikkateollisuudessa laajat mahdollisuudet, joten työehtosopimusten ja lakien riittämättömät mahdollisuudet eivät vastauksissakaan nouse merkittäviksi sopimista rajoittaneeksi tekijäksi. Tällöin keskinäinen luottamus ja yrityskulttuuri voivat ratkaista, sovitaanko asioista paikallisesti. Mikäli yrityskulttuuri osaa sopia asioista paikallisesti, pitäisi TESit aloittaa tekstillä Mikäli paikallisesti ei ole toisella tavalla sovittu, noudatetaan TESiä.... (Työnantajan edustaja, suuri elektroniikkateollisuuden Kaikki voidaan sopia paikallisesti jos yrityskulttuuri on sellainen. (Työnantajan edustaja, suuri elektroniikkateollisuuden Selvästi yleisimmin mainittu syy siihen, että sopimuksia ei ole tehty nykyistä enempää on, että siihen ei ole nähty tarvettakaan. On tehty paljon, ei tarvitse tehdä kaikista asioista. On riittävästi paikallisia. (Työnantajan edustaja, suuri elektroniikkateollisuuden Toiseksi tavallisin sopimisen este on, että aloite sopimuksesta on kariutunut toisen osapuolen vastustukseen. Muutamassa vastauksessa mainitaan myös, että sopimusta ei ole syntynyt, koska sitä ei ole osattu tehdä. Jätetään sopimuksiin paikallisesti sovittavia asioita, jolloin niitä opitaan käyttämään ja tekemään sopimuksia. (Työnantajan edustaja, suuri elektroniikkateollisuuden Työnantajapuoli ei ole ehdottanut, mutta STTL:n puolesta ei myöskään olla haluttu koska, jos paikalliset sopimukset tulisivat niin se olisi työnantajan sanelupolitiikkaa. Koska meillä ei ole päteviä neuvottelijoita olisimme todella heikoilla. (Henkilöstön edustaja, suuri elektroniikkateollisuuden Etenkin työnantajapuolella valmiutta sopimismahdollisuuksien laajentamiseen vielä nykyisestä Vaikka mahdollisuudet paikalliseen sopimiseen jo ovat laajat, elektroniikkateollisuudessa on etenkin työnantajapuolella valmiuksia lisätä sopimista entisestään. Puolet työnantajavastaajista on sitä mieltä, että mahdollisuuksia sopimiseen tulisi lisätä jonkin verran ja viidennes katsoo, että mahdollisuuksia tulisi laajentaa huomattavasti. Henkilöstön edustajista runsas viidennes kannattaa paikallisen sopimisen lisäämistä työsuhteen ehtojen sopimistapana, mutta enemmistö (74 %) on sitä mieltä, että so- 11

12 Elektroniikkateollisuus pimismahdollisuuksien nykytilanne on sopiva. Henkilöstövastaajista vain kuusi prosenttia kannattaa sopimismahdollisuuksien vähentämistä, työnantajavastaajista kukaan ei ole tällä kannalla. Sopimusten ja lakien luomat puitteet tärkeät Henkilöstön edustajat mainitsevat muun muassa seuraavien työsuhteen ehtojen soveltuvan hyvin paikallisesti sovittaviksi, kunhan toimitaan minimiehtojen ja työehtosopimusten luomien raamien puitteissa. Lomarahojen maksamisajankohdista sopiminen, työterveyshuollon kattavuudesta sopiminen (sairaspoissaolot), työajoista ja loma-ajoista sopiminen raamien puitteissa, palkkausjärjestelmät talokohtaisina raamien puitteissa (palkankorotukset liittojen neuvottelemana). (Henkilöstön edustaja, suuri elektroniikkateollisuuden Lyhytaikaiset työaikajärjestelyt (sisäänteot), loma-ajankohdat (lomakaudella), palkkojen ja lomarahojen maksuaikataulu, tauot, liukumat, työajan lyhennysvapaat, palkkaus- ja työnarviointijärjestelmät, tulospalkkaus, virkistys- ja viihtyvyysasiat, tiedotusasiat osittain, leikkausten toteuttamistavat ja vaihtoehdot, henkilöstöedut, työaikapankki. (Henkilöstön edustaja, keskisuuri elektroniikkateollisuuden Palkka-asiat. Kunhan ei mennä ammattitaitoisten ns. ammattimiesten palkkoja sotkemaan eivät lähde ns. tes. alapäästä. (Henkilöstön edustaja, pieni elektroniikkateollisuuden Tietyn valtakunnallisen (eurooppalaisen?) tason yli menevät palkat, tulospalkkiot / -palkat, työajat sisältäen myös loma- ja vapaa-ajat, pekkaset mm. (Henkilöstön edustaja, suuri elektroniikkateollisuuden Vain työehtoasioissa kannattaa etsiä paikallisesti sovittavia asioita. Työsuhteen ehdot sovitaan työsopimuksella pärstäkohtaisesti. Ehtojen kirjo ei ole kannustavaa vaan riskinottoa. (Henkilöstön edustaja, keskisuuri elektroniikkateollisuuden Työntekijöitä suosiva perälautapykälä pakottamaan työnantaja tekemään sopimuksia. (Henkilöstön edustaja, suuri elektroniikkateollisuuden Työehtosopimusten ja lakien luoman perälaudan merkitystä tähdennetään myös vastauksissa kysymykseen, mitkä työsuhteen ehdot soveltuvat huonosti paikallisen sopimisen kohdeasioiksi. Sairaus ja tapaturma-ajan toimeentuloturva, yleensä ihmisen jaksamiseen liittyvät asiat, opiskelu ja perhepoliittiset vapaat. (Henkilöstön edustaja, suuri elektroniikkateollisuuden Työsuhteen ehdot pitää säilyttää valtakunnan/ kansainvälisellä tasolla yhtenevät. Näin menetellen epäterve kilpailu ei kaada useita työpaikkoja kerralla (=koko taloa kerralla). Esim. johdon sitouttaminen pääomatuloilla yritykseen on riski jatkuvuudelle. (Henkilöstön edustaja, keskisuuri elektroniikkateollisuuden 12

13 Yleiskorotukset ja niiden soveltamisohjeet, työsuhteen ehtojen muuttamisesta oltava liittojen ohjeet, työaikojen ja loma-aikojen määrittelemisistä liittojen ohjeet. (Henkilöstön edustaja, suuri elektroniikkateollisuuden Ylitöiden korvattavuus, yleiskorotukset, työsuojelun perustaso, työajan pituus, lomien vähimmäismäärä, perhevapaasäännösten heikentäminen, päivärahojen ja kilometrikorvausten heikentäminen, irtisanomissuojan heikentäminen, laissa mainitut poissaolo-oikeudet. (Henkilöstön edustaja, keskisuuri elektroniikkateollisuuden Henkilöstö ja työnantaja kokevat etunsa olevan pääsääntöisesti yhdensuuntaisiksi etenkin työnantajan taloudellisen menestyksen ja laiteinvestointien ja työaikajärjestelyjen osalta. Palkka-asioissa edut ovat osin vastakkaiset ja paikallisen sopimisen yleistyminen saattaa nostaa tältä osin esiin vastakkainasetteluja työpaikoilla. Toisaalta esimerkiksi tulospalkkausjärjestelmillä, jotka ovat elektroniikkateollisuudessa yleisiä, on myös etujen yhdensuuntaisuutta vahvistava vaikutus. Paikallisen sopimisen kulttuuri kehittynyttä Elektroniikkateollisuuden paikallisen sopimisen kulttuuri on monilta osin kehittyneempää kuin sopimisen kulttuuri toimialoilla keskimäärin. Sopimisesta saadut kokemukset, osapuolten keskinäinen luottamus, sopimiseen liittyvät tiedot ja osaaminen sekä luottamushenkilöiden osallistuminen ja työn arvostus toimipaikoissa ovat kaikki toimialoittain verrattuna hyvää tasoa. Metalliteollisuuden sopimiskulttuuri on kaiken kaikkiaan kehittynyttä, mutta tulosten perusteella elektroniikkateollisuus näyttäisi olevan muuta metalliteollisuutta vielä askeleen edellä. Tämä antaa hyvät edellytykset kehittää paikallista sopimistoimintaa edelleen. Oheisissa kuvioissa on luonnehdittu elektroniikkateollisuuden sopimiskulttuuria kokonaisuutena 12 osatekijän 3 avulla erikseen työnantajan ja henkilöstön vastausten pohjalta. Korkea arvo merkitsee hyvää arvioita kyseisellä ulottuvuudella. Arvo nolla edustaa henkilöstön edustajien kuviossa kaikkien kyselyn henkilöstövastaajien keskiarvoa ja työnantajien kuviossa kaikkien kyselyn työnantajavastaajien keskiarvoa. Kuvioiden esitystapa ei tuo esiin toimipaikkakohtaista vaihtelua, mutta näyttää sopimiskulttuurin vahvuudet ja heikkoudet alojen toimipaikoissa keskimäärin. 3 Summamuuttujien rakenne on selostettu yhteenveto-osassa. Esitystapa kuvioissa tuo toimialojen erot esiin korostetusti. 13

14 Elektroniikkateollisuus Elektroniikkateollisuuden sopimiskulttuuri Elektroniikkateollisuuden sopimiskulttuuri Henkilöstön arviot (0 = kaikkien henkilöstön edustajien keskiarvo) Elektroniikkateollisuus Teollisuus keskimäärin 0,8 0,6 0,4 0,2 0-0,2-0,4-0,6-0,8 Vaikuttamismahdollisu udet sopimisten sisältöön Sopimisen koettu tasavertaisuus Sopimistilanteen ristiriitojen puuttuminen Sopimisen kokonaisvaikutukset Suntautuminen sopimismahdollisuuksi en laajentamiseen Etujen koettu yhdensuuntaisuus Luottamus osapuolten välillä Työilmapiiri Sopimisen esteiden puutuminen Sopimisen osaaminen - + Käsitys luottamusmiehen roolista Luottamusmiehen osallistuminen kehittämistoimintaan Elektroniikkateollisuuden sopimiskulttuuri Työnantajien arviot (0 = kaikkien työnantajien edustajien keskiarvo) Elektroniikkateollisuus Teollisuus keskimäärin 0,8 0,6 0,4 0,2 0-0,2-0,4-0,6-0,8 Vaikuttamismahdollisu udet sopimisten sisältöön Sopimisen koettu tasavertaisuus Sopimistilanteen ristiriitojen puuttuminen Sopimisen kokonaisvaikutukset Suntautuminen sopimismahdollisuuksi en laajentamiseen Etujen koettu yhdensuuntaisuus Luottamus osapuolten välillä Työilmapiiri Sopimisen esteiden puutuminen Sopimisen osaaminen - + Käsitys luottamusmiehen roolista 14

15 Tärkeimmiksi kehittämiskohteiksi paikallista sopimista koskevissa lain ja työehtosopimusten määräyksissä sekä sopimisen käytännöissä vastaajat mainitsevat vielä seuraavia asioita. Työnantajan edustajat: Laki ja tes pitäisi löytyä samasta paperista ja lisäksi tulevat vielä paikalliset sopimukset: sopimukset hajallaan. (Työnantajan edustaja, keskisuuri elektroniikkateollisuuden Henkilöstön edustajat: Ei liian vapaata työaikasovelluksia. (Henkilöstön edustaja, keskisuuri elektroniikkateollisuuden Henkilöstöedustajille tieto tehdyistä sopimuksista. (Henkilöstön edustaja, suuri elektroniikkateollisuuden Iso yritys on melko kankea sopimaan. Ei löydy vastapuolta toimihenkilöille. (Henkilöstön edustaja, keskisuuri elektroniikkateollisuuden Perustasojen säilyttäminen ei liian väljää, kovemmat sanktiopykälät työnantajille törkeiden väärinkäytösten varalta. Työntekijän luottamus sopimuksiin pitää säilyä. (Henkilöstön edustaja, suuri elektroniikkateollisuuden Riittävä koulutus työntekijäpuolelle ko. asioiden tuntemiseksi. Liittojen tulisi olla tukena paikallisissa sopimuksissa mm. talokohtaiset palkkasopimukset tulisi hyväksyttää liitoissa yms. (Henkilöstön edustaja, suuri elektroniikkateollisuuden Työaika, yrityksen voitonjako tasapuolisemmaksi, koulutus > sanelusta sopimiseen, tulospalkkiolisät KTA-laskentaan TES:n määräyksellä. (Henkilöstön edustaja, keskisuuri elektroniikkateollisuuden Ylempien toimihenkilöiden yhteyshenkilön aseman vahvistaminen. Vapauksia sopimiseen on käytännössä aika sopivasti. (Henkilöstön edustaja, keskisuuri elektroniikkateollisuuden 15

Liike-elämän palvelut

Liike-elämän palvelut Liike-elämän palvelut Liike-elämän palvelujen toimipaikat ja vastaajat kyselyssä Liike-elämän palvelujen toimialalta kyselyyn vastasi yhteensä 82 toimipaikkaa. Toimipaikoista 12 edustaa kiinteistöalan

Lisätiedot

Rakentaminen. Rakentamisen toimialan toimipaikat ja vastaajat kyselyssä. Paikallinen sopiminen toimialoittain

Rakentaminen. Rakentamisen toimialan toimipaikat ja vastaajat kyselyssä. Paikallinen sopiminen toimialoittain Rakentaminen Rakentamisen toimialan toimipaikat ja vastaajat kyselyssä Rakennusalalta kyselyyn saatiin vastaus 45 toimipaikasta. Rakentamisen toimipaikoista 20 on alle sadan hengen toimipaikkoja, 15 sijoittuu

Lisätiedot

Kemian teollisuus. Kemian teollisuuden toimipaikat ja vastaajat kyselyssä. Paikallinen sopiminen toimialoittain

Kemian teollisuus. Kemian teollisuuden toimipaikat ja vastaajat kyselyssä. Paikallinen sopiminen toimialoittain Kemian teollisuus Kemian teollisuuden toimipaikat ja vastaajat kyselyssä Kyselyyn saatiin vastaus 43 kemian teollisuuden toimipaikasta. Näistä 2 toimii öljytuotteiden valmistuksen, 19 kemikaalien ja kemiallisten

Lisätiedot

Rahoitus- ja vakuutuspalvelut

Rahoitus- ja vakuutuspalvelut Rahoitus- ja vakuutuspalvelut Rahoitus- ja vakuutuspalvelujen toimipaikat ja vastaajat kyselyssä Rahoitus- ja vakuutusaloilta saatiin kyselyyn vastaus koskien 38 toimipaikkaa. Näistä 29 edustaa pankkipalveluja

Lisätiedot

Näkemys siitä, onko päätösvaltaa siirretty paikallistasolle toimialoittain

Näkemys siitä, onko päätösvaltaa siirretty paikallistasolle toimialoittain Näkemys siitä, onko päätösvaltaa siirretty paikallistasolle toimialoittain Rivipalkansaajat (N=1474) Sairaalat Ammattikoulut Seurakunnat Kyllä Ei En osaa sanoa Pankit Kaupat Tehtaat Pienet 010 2030405060708090100

Lisätiedot

Kauppa. Kaupan alan toimipaikat ja vastaajat kyselyssä. Paikallinen sopiminen toimialoittain

Kauppa. Kaupan alan toimipaikat ja vastaajat kyselyssä. Paikallinen sopiminen toimialoittain Kauppa Kaupan alan toimipaikat ja vastaajat kyselyssä Kaupan alalta saatiin kyselyyn vastauksia 63 toimipaikasta. Näistä 17 prosenttia on 5-19 hengen toimipaikkoja, 49 prosenttia 20-99 hengen toimipaikkoja,

Lisätiedot

Paikallinen sopiminen työaika-asioissa

Paikallinen sopiminen työaika-asioissa TIEDOTE 3.5.2007 Paikallinen sopiminen työaika-asioissa Turun yliopiston työoikeuden tutkimusryhmän kyselytutkimuksen osatuloksia Työaika joustaa työpaikoilla Yksityisen sektorin työpaikoilla on käytössä

Lisätiedot

Turun yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta: Tutkimus paikallisesta sopimisesta

Turun yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta: Tutkimus paikallisesta sopimisesta 1.2.28 Turun yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta: Tutkimus paikallisesta sopimisesta Tutkimus Turun yliopiston työoikeuden tutkijaryhmä on professori Martti Kairisen johdolla selvittänyt vuosien 25

Lisätiedot

Energia-ala. Energia-alan toimipaikat ja vastaajat kyselyssä. Paikallinen sopiminen toimialoittain

Energia-ala. Energia-alan toimipaikat ja vastaajat kyselyssä. Paikallinen sopiminen toimialoittain Energia-ala Energia-alan toimipaikat ja vastaajat kyselyssä Energia-alan eli Tilastokeskuksen luokituksessa sähkö-, kaasu- ja vesihuollon toimipaikkoja vastasi kyselyyn 20 1. Energia-alan toimipaikoista

Lisätiedot

Graafinen teollisuus. Graafisen teollisuuden toimipaikat ja vastaajat kyselyssä. Paikallinen sopiminen toimialoittain

Graafinen teollisuus. Graafisen teollisuuden toimipaikat ja vastaajat kyselyssä. Paikallinen sopiminen toimialoittain Paikallinen sopiminen toimialoittain Graafinen teollisuus Graafisen teollisuuden toimipaikat ja vastaajat kyselyssä Graafisesta teollisuudesta 1 eli kustantamisen ja painamisen toimialalta saatiin kyselyyn

Lisätiedot

Metalliteollisuus, perusmetallien ja metallituotteiden valmistus

Metalliteollisuus, perusmetallien ja metallituotteiden valmistus Metalliteollisuus, perusmetallien ja metallituotteiden valmistus Metalliteollisuuden toimipaikat ja vastaajat kyselyssä Kyselyyn saatiin vastaus kaikkiaan 130 metalliteollisuuden toimipaikasta. Elektroniikkateollisuutta

Lisätiedot

Paperiteollisuus. Paperiteollisuuden toimipaikat ja vastaajat kyselyssä. Paikallinen sopiminen toimialoittain. 27.2.2002 / Heikki Uhmavaara

Paperiteollisuus. Paperiteollisuuden toimipaikat ja vastaajat kyselyssä. Paikallinen sopiminen toimialoittain. 27.2.2002 / Heikki Uhmavaara Paperiteollisuus 27.2.2002 / Heikki Uhmavaara Paperiteollisuuden toimipaikat ja vastaajat kyselyssä Kyselyyn saatiin vastaus 32 paperiteollisuuden toimipaikasta. Nämä ovat henkilöstömäärältään suuria.

Lisätiedot

Keskeiset tulokset paikallisesta sopimisesta yksityisellä sektorilla. Martti Kairinen Turun yliopisto

Keskeiset tulokset paikallisesta sopimisesta yksityisellä sektorilla. Martti Kairinen Turun yliopisto Keskeiset tulokset paikallisesta sopimisesta yksityisellä sektorilla Martti Kairinen Turun yliopisto Tutkimus paikallisesta sopimisesta Turun yliopiston työoikeuden oppiaineessa on tehty useita selvityksiä

Lisätiedot

Paikallisen sopimisen uudet kehityssuunnat Toimialakohtaisia tuloksia paikallisesta sopimisesta työelämässä. Toimialaraporttien yhteenveto

Paikallisen sopimisen uudet kehityssuunnat Toimialakohtaisia tuloksia paikallisesta sopimisesta työelämässä. Toimialaraporttien yhteenveto Paikallisen sopimisen uudet kehityssuunnat Toimialakohtaisia tuloksia paikallisesta sopimisesta työelämässä Toimialaraporttien yhteenveto Heikki Uhmavaara Turun yliopisto 22 Sisällys Sivu Johdanto 3 Taustatietoja

Lisätiedot

Paikallinen sopiminen pk-yrityksissä

Paikallinen sopiminen pk-yrityksissä Paikallinen sopiminen pk-yrityksissä Suomen Yrittäjät 24.8.2009 1 Kuuluuko yritys SY:n ohella työehtosopimuksen osapuolena olevaan työnantajaliittoon? Kyllä 9 Ei 8 Ei osaa sanoa 0 10 20 0 40 0 60 24.8.2009

Lisätiedot

PAIKALLINEN SOPIMINEN SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA. SAK:n luottamushenkilöpaneeli, huhtikuu 2018 N=993

PAIKALLINEN SOPIMINEN SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA. SAK:n luottamushenkilöpaneeli, huhtikuu 2018 N=993 PAIKALLINEN SOPIMINEN SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA SAK:n luottamushenkilöpaneeli, huhtikuu 2018 N=993 Yhteenvetoa Paikallinen sopiminen on lisääntynyt SAK:laisilla työpaikoilla. 64 prosenttia luottamushenkilöistä

Lisätiedot

Paikallinen sopiminen Suomessa

Paikallinen sopiminen Suomessa Paikallinen sopiminen Suomessa Turun yliopiston tutkimusprojektin keskeisimpiä tuloksia 8.2.2008 Anu Sajavaara EK Erkki Auvinen STTK Tutkimushanke paikallisesta sopimisesta Turun yliopisto selvittänyt

Lisätiedot

Työehtosopimus eli TES

Työehtosopimus eli TES TYÖEHTOSOPIMUS Luennon sisältö Mikä on työehtosopimus Työehtosopimuksen sitovuus Työehtosopimusneuvottelut Työehtosopimus vs. työsopimus vs. työlainsäädäntö Työehtosopimus ja paikallinen sopiminen Työehtosopimus

Lisätiedot

TYÖEHTOSOPIMUS INFO. Materiaali on tarkoitettu työuransa alussa oleville työntekijöille taustatiedoksi työmarkkinoiden sopimusjärjestelmästä

TYÖEHTOSOPIMUS INFO. Materiaali on tarkoitettu työuransa alussa oleville työntekijöille taustatiedoksi työmarkkinoiden sopimusjärjestelmästä TYÖEHTOSOPIMUS INFO Materiaali on tarkoitettu työuransa alussa oleville työntekijöille taustatiedoksi työmarkkinoiden sopimusjärjestelmästä SISÄLTÖ: Mikä on työehtosopimus Työehtosopimuksen sitovuus Työehtosopimusneuvottelut

Lisätiedot

Luottamusmiesbarometri Yhteenveto tuloksista

Luottamusmiesbarometri Yhteenveto tuloksista Luottamusmiesbarometri 2017 Yhteenveto tuloksista Taustaa Akavan luottamusmiesbarometri on joka toinen vuosi toteutettava kysely akavalaisille luottamusmiehille. Barometri toteutettiin vuonna 2017 toista

Lisätiedot

Keskeiset tulokset paikallisesta sopimisesta kunta- ja valtiosektoreilla sekä sektorien vertailuja

Keskeiset tulokset paikallisesta sopimisesta kunta- ja valtiosektoreilla sekä sektorien vertailuja Keskeiset tulokset paikallisesta sopimisesta kunta- ja valtiosektoreilla sekä sektorien vertailuja Tuloksia Turun yliopiston työoikeuden tutkimushankkeesta Heikki Uhmavaara 27.2.2008 Kuntasektorin kysely

Lisätiedot

YLEMMÄT TOIMIHENKILÖT YTN RY. SUUNNITTELUALAN EDUNVALVONTATAVOITTEET Toukokuu Ylemmät yhdessä enemmän

YLEMMÄT TOIMIHENKILÖT YTN RY. SUUNNITTELUALAN EDUNVALVONTATAVOITTEET Toukokuu Ylemmät yhdessä enemmän YLEMMÄT TOIMIHENKILÖT YTN RY SUUNNITTELUALAN EDUNVALVONTATAVOITTEET Toukokuu 2010 Ylemmät yhdessä enemmän Sisällysluettelo I Työelämän muutosturvallisuuden ja työssä jaksamisen vahvistaminen... 3 1.1 Koko

Lisätiedot

Paikallisen sopimisen uusia juridisia piirteitä ja pulmia. Jari Murto Työoikeuden assistentti Turun yliopisto

Paikallisen sopimisen uusia juridisia piirteitä ja pulmia. Jari Murto Työoikeuden assistentti Turun yliopisto Paikallisen sopimisen uusia juridisia piirteitä ja pulmia Jari Murto Työoikeuden assistentti Turun yliopisto 27.2.2008 Tulospalkkiot Palkan ja palkkion ero Palkka tehdystä työstä periaate Palkkio saavutetuista

Lisätiedot

PAIKALLINEN SOPIMINEN SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA

PAIKALLINEN SOPIMINEN SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA PAIKALLINEN SOPIMINEN SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA SAK:N LUOTTAMUSHENKILÖPANEELI HUHTIKUU 2016 N= 983 YHTEENVETOA Luottamushenkilöistä 59 prosenttia kertoo, että heidän työpaikallaan on tehty paikallisia

Lisätiedot

Palkankorotusten toteutuminen vuonna 2011

Palkankorotusten toteutuminen vuonna 2011 TutkimusYksikön julkaisuja 1/2012 Palkankorotusten toteutuminen vuonna 2011 perälauta suosituin korotusvaihtoehdoista JOHDANTO Metallityöväen Liitto ry ja Teknologiateollisuus ry sopivat lokakuussa 2011

Lisätiedot

1 PELTI- JA TEOLLISUUSERISTYSALAN TYÖNTEKIJÖIDEN PALKANKOROTUKSET

1 PELTI- JA TEOLLISUUSERISTYSALAN TYÖNTEKIJÖIDEN PALKANKOROTUKSET METALLITEOLLISUUDENHARJOITTAJAIN LIITTO MTHL:N TYÖNANTAJAT Jukka Huhtala/EL JÄSENTIEDOTE 3/2008 1 (5) 27.8.2008 Jakelu Rakennuspelti- ja teollisuuseristysalan jäsenliikkeet 1 PELTI- JA TEOLLISUUSERISTYSALAN

Lisätiedot

YHDEN YLITYÖN KÄSITTEESTÄ PAIKALLISESTI SOVITTAESSA HUOMIOON OTETTAVIA ASIOITA

YHDEN YLITYÖN KÄSITTEESTÄ PAIKALLISESTI SOVITTAESSA HUOMIOON OTETTAVIA ASIOITA 1 YHDEN YLITYÖN KÄSITTEESTÄ PAIKALLISESTI SOVITTAESSA HUOMIOON OTETTAVIA ASIOITA Mitä yksi ylityö -käsite tarkoittaa? Työehtosopimuksen kohtaan 20.6 on kirjattu ns. yhden ylityön käsitteen malli, josta

Lisätiedot

Mitä tarkoittaa kilpailukykysopimus?

Mitä tarkoittaa kilpailukykysopimus? Kilpailukykysopimus Mitä tarkoittaa kilpailukykysopimus? Neuvottelujen kaksi keskeisintä asiaa olivat: Vuosittaisen työajan pidentäminen keskimäärin 24 tunnilla ja Työehtosopimusten uudistaminen 12 kuukauden

Lisätiedot

Yrityskohtaisen erän käyttö teknologiateollisuudessa

Yrityskohtaisen erän käyttö teknologiateollisuudessa Yrityskohtaisen erän käyttö teknologiateollisuudessa Toimihenkilöiden työsuhdepäivä 5.2.2009 Silja Symphony Jukka Tiihonen Teknologiateollisuus Roni Jokinen Toimihenkilöunioni TU 4 Palkankorotukset teknologiateollisuudessa

Lisätiedot

Paikallisen sopimisen perusteet kristillisten järjestöjen työehtosopimuksen mukaan. Kristillisten järjestöjen. luottamusmieskoulutus

Paikallisen sopimisen perusteet kristillisten järjestöjen työehtosopimuksen mukaan. Kristillisten järjestöjen. luottamusmieskoulutus KJTES Paikallisen sopimisen perusteet kristillisten järjestöjen työehtosopimuksen mukaan luottamusmiesten koulutus 21.-22.3.2019 Hotelli Ava Paikallisen sopimisen tasot Luottamusmies KJTES:n määräyksistä

Lisätiedot

Vähittäiskaupan esimiesten työehtosopimus

Vähittäiskaupan esimiesten työehtosopimus Vähittäiskaupan esimiesten työehtosopimus 1.5.2014 31.1.2017 Vähittäiskaupan esimiesten työehtosopimus 1.5.2014 31.1.2017 1 VÄHITTÄISKAUPAN ESIMIESTEN TYÖEHTOSOPIMUS SISÄLLYS 1 Sopimuksen ulottuvuus...

Lisätiedot

Luottamusmiehen asema ja tehtävät

Luottamusmiehen asema ja tehtävät Luottamusmiehen asema ja tehtävät Kirkon alojen koulutus uusille luottamusmiehille 7.- Hotelli Avassa Helsingin Vallilassa Kirkon luottamusmiessopimus Kirkon virka- ja työehtosopimuksen (KirVESTES) liite

Lisätiedot

Henkilöstön edustaja -barometrin keskeisiä havaintoja. Erkki Auvinen, STTK

Henkilöstön edustaja -barometrin keskeisiä havaintoja. Erkki Auvinen, STTK Henkilöstön edustaja -barometrin keskeisiä havaintoja, STTK 7.5.2015 Vastaajat Henkilöstön edustaja -barometriin vastasi 1 941 STTK:laista luottamusmiestä ja työsuojeluvaltuutettua Puolet kyselyyn vastanneista

Lisätiedot

Paikallinen sopiminen -tutkittuja käytäntöjä

Paikallinen sopiminen -tutkittuja käytäntöjä Paikallinen sopiminen -tutkittuja käytäntöjä AKAVA - KT - PT - SAK - STTK - TT Työsuojelurahasto Paikallinen sopiminen - tutkittuja käytäntöjä Sisältöluettelo Saatteeksi...............................................3

Lisätiedot

Työmarkkinoilla tapahtuu Miten se vaikuttaa työsuhteeni ehtoihin?

Työmarkkinoilla tapahtuu Miten se vaikuttaa työsuhteeni ehtoihin? Työmarkkinoilla tapahtuu Miten se vaikuttaa työsuhteeni ehtoihin? Teknologiateollisuuden ja suunnittelu- ja konsulttialan ylempien toimihenkilöiden sekä tietotekniikan palvelualalla työskentelevien yhteinen

Lisätiedot

Työehtosopimusten paikallinen sopiminen. Janne Makkula, Atte Rytkönen, Rauno Vanhanen

Työehtosopimusten paikallinen sopiminen. Janne Makkula, Atte Rytkönen, Rauno Vanhanen Työehtosopimusten paikallinen sopiminen Janne Makkula, Atte Rytkönen, Rauno Vanhanen 1 Suomen työmarkkinoiden joustavuus VÄITE Joustomahdollisuuksia työehtosopimuksissa jo runsaasti käytettävissä SELVITYS

Lisätiedot

Yhteistoimintamenettely

Yhteistoimintamenettely Yhteistoimintamenettely Lain soveltamisala yms. Hotelli Cumulus Mikkeli 12.-13.2.2011 Tuula Sillanpää TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto Lain soveltamisala (2 ) - Työntekijämäärä säännöllisesti vähintään

Lisätiedot

Yrityskyselyn toteutus

Yrityskyselyn toteutus Yrityskyselyn toteutus Kyselyn perusjoukon muodosti 6480 EK:n jäsenyritystä (kokonaismäärä on n. 16 000), jotka edustavat kaikkia jäsenliittoja ja työllistävät 738792 työntekijää ja toimihenkilöä. Perusjoukon

Lisätiedot

YRITYSKOHTAISEN ERÄN JAKAMINEN PAIKALLISESTI SOPIEN TIETOTEKNIIKAN PALVELUALALLA. Infotilaisuudet 2008 Helsinki 4.9., Tampere 5.9., Oulu 8.9.

YRITYSKOHTAISEN ERÄN JAKAMINEN PAIKALLISESTI SOPIEN TIETOTEKNIIKAN PALVELUALALLA. Infotilaisuudet 2008 Helsinki 4.9., Tampere 5.9., Oulu 8.9. YRITYSKOHTAISEN ERÄN JAKAMINEN PAIKALLISESTI SOPIEN TIETOTEKNIIKAN PALVELUALALLA Infotilaisuudet 2008 Helsinki 4.9., Tampere 5.9., Oulu 8.9. Teknologiateollisuus ry Erityisalojen Toimihenkilöliitto ERTO

Lisätiedot

YHTEISTOIMINNAN TASOMITTARI

YHTEISTOIMINNAN TASOMITTARI YHTEISTOIMINNAN TASOMITTARI JOHDANTO Toimintaympäristön jatkuva ja nopea muuttuminen haastaa työyhteisöt arvioimaan yhä uudelleen toimintatapojaan. Työyhteisön kyky muutoksen hallintaan on edellytys voimavarojen

Lisätiedot

Suunnittelu- ja konsulttiala

Suunnittelu- ja konsulttiala Suunnittelu- ja konsulttiala Palkankorotushistoria vuodesta 1990 alkaen Koonnut: Sirkku Pohja, 2018 2 Sisällysluettelo SUUNNITTELU- JA KONSULTTIALAN TYÖEHTOSOPIMUKSEN MUKAISET PALKANKOROTUKSET 2017 2020...

Lisätiedot

Palkkojen tarkistaminen syksy

Palkkojen tarkistaminen syksy Palkkojen tarkistaminen syksy 2010 28.9.2010 1 Sisältö 1. Palkkaratkaisun tausta ja tavoitteet 2. Tuottavuus - Tie menestykseen 3. Yrityskohtainen palkkaratkaisu 4. Muut asiat Isyysvapaa Muutosturva 28.9.2010

Lisätiedot

PT:N JA YTN:N VÄLINEN YLEISSOPIMUS

PT:N JA YTN:N VÄLINEN YLEISSOPIMUS 1/5 PT:N JA YTN:N VÄLINEN YLEISSOPIMUS Johdanto Palvelutyönantajat ry (PT) ja Ylempien Toimihenkilöiden neuvottelujärjestö YTN ry (YTN) ovat tänään tehneet seuraavan yleissopimuksen järjestöjen välisen

Lisätiedot

JHL:n edustajisto/hallitus

JHL:n edustajisto/hallitus Kilpailukykysopimuksen soveltaminen 2016 KirVESTES:n neuvottelutulos 31.5.2016 JHL:n edustajisto/hallitus 7.6.2016 Keijo Hiltunen Pääkohdat Työmarkkinajärjestöjen solmiman kilpailukykysopimuksen mukainen

Lisätiedot

Syksyn 2012 yrityskohtainen palkkaneuvottelu UIL & YTN

Syksyn 2012 yrityskohtainen palkkaneuvottelu UIL & YTN Syksyn 2012 yrityskohtainen palkkaneuvottelu UIL & YTN Agenda Avaus ja esittäytyminen Yrityskohtainen sopiminen (paikallinen sopiminen) Taustat ja tavoite Ohjeet Miten syksyn 2011 palkkaneuvottelut sujuivat?

Lisätiedot

KT Yleiskirjeen 7/2016 liite 1 1 (3) Paikallisen sopimisen edistämisen ohjeet

KT Yleiskirjeen 7/2016 liite 1 1 (3) Paikallisen sopimisen edistämisen ohjeet KT Yleiskirjeen 7/2016 liite 1 1 (3) Paikallisen sopimisen edistämisen ohjeet Kunnallinen työmarkkinalaitos ja kunta-alan pääsopijajärjestöt ovat laatineet tämän yhteisen yleiskirjeen paikallisesta sopimisesta

Lisätiedot

3. Työnantajan oikeus muuttaa työsuhteen ehtoa työnjohto ja valvontavallan perusteella (Engblom, kirja)

3. Työnantajan oikeus muuttaa työsuhteen ehtoa työnjohto ja valvontavallan perusteella (Engblom, kirja) Paikallinen sopiminen työehdoista Valinnainen opintojakso 15.8.2014 Vastaukset kysymyksiin 1 (Kairinen) ja 2-3 (Murto) eri arkeille. 1. Voiko henkilöstön luottamusmies YT-menettelyssä sopia paikallisesti

Lisätiedot

Kysymyksiä ja vastauksia - miksi Suomen Yrittäjät ei hyväksy paikallista sopimista koskevaa kompromissia

Kysymyksiä ja vastauksia - miksi Suomen Yrittäjät ei hyväksy paikallista sopimista koskevaa kompromissia 31.5.2016 1 (5) Kysymyksiä ja vastauksia - miksi Suomen Yrittäjät ei hyväksy paikallista sopimista koskevaa kompromissia Suomen Yrittäjät hylkäsi paikallista sopivan kompromissiesityksen. Esityksen hyväksyminen

Lisätiedot

Työ kysely KYSELYN TULOKSET 9/2018. Kyselyn toteuttaja YTK-Yhdistys ry Kysely toteutettiin

Työ kysely KYSELYN TULOKSET 9/2018. Kyselyn toteuttaja YTK-Yhdistys ry Kysely toteutettiin Työ 2030 -kysely KYSELYN TULOKSET 9/2018 Kyselyn toteuttaja YTK-Yhdistys ry Kysely toteutettiin 14.8. 31.8.2018 TAUSTATIEDOT 2052 62 % 80 % 50 % 50 % :lla henkilöä vastasi kyselyyn kyselyyn vastanneista

Lisätiedot

Paikallinen sopiminen. YTN YRY-PÄIVÄT 16.4.2010 OTL, VT Esa Schön

Paikallinen sopiminen. YTN YRY-PÄIVÄT 16.4.2010 OTL, VT Esa Schön Paikallinen sopiminen YTN YRY-PÄIVÄT 16.4.2010 OTL, VT Esa Schön Mitä paikallinen sopiminen on? Lakiin tai työehtosopimukseen (tes) perustuvaa sopimista työsuhteiden ehdoista yms. työsuhteeseen liittyvistä

Lisätiedot

Ammattiteatteritoimintaa koskevat valtakunnalliset työehtosopimukset vuodelle 2017

Ammattiteatteritoimintaa koskevat valtakunnalliset työehtosopimukset vuodelle 2017 Ammattiteatteritoimintaa koskevat valtakunnalliset työehtosopimukset vuodelle 2017 Ammattiteatteritoimintaa koskevien valtakunnallisten työehtosopimusten palkkoja ei koroteta vuonna 2017. Teatterialan

Lisätiedot

Tarve ja luottamus edistävät paikallista sopimista

Tarve ja luottamus edistävät paikallista sopimista Tarve ja luottamus edistävät paikallista sopimista - tutkittuja kokemuksia Akava EK KiT KT SAK STTK VTML Työsuojelurahasto Sisältö Lukijalle...2 Palkat paikallisessa neuvottelupöydässä...4 Työaika joustaa

Lisätiedot

Osapuolet ovat saaneet aikaan seuraavan neuvottelutuloksen: MEKAANISEN METSÄTEOLLISUUDEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA

Osapuolet ovat saaneet aikaan seuraavan neuvottelutuloksen: MEKAANISEN METSÄTEOLLISUUDEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA 1 Osapuolet ovat saaneet aikaan seuraavan neuvottelutuloksen: MEKAANISEN METSÄTEOLLISUUDEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2010-2012 ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA 1 SOPIMUKSEN VOIMASSAOLO 2 PALKKOJEN KOROTTAMINEN Palkkojen

Lisätiedot

Kannustava palkkaus ja palkitsemiseen 26.2.2014, V-S Teknologiateollisuus ry

Kannustava palkkaus ja palkitsemiseen 26.2.2014, V-S Teknologiateollisuus ry Kannustava palkkaus ja palkitsemiseen 26.2.2014, V-S Teknologiateollisuus ry Teppo Virta asiantuntija Teknologiateollisuus ry Tuottavuuden kasvusta hyötyvät kaikki TOIMINNAN JA PROSESSIEN SUUNNITTELU OSAAMINEN

Lisätiedot

SAK:n luottamusmieskysely 2009

SAK:n luottamusmieskysely 2009 1 2010 SAK:n luottamusmieskysely 2009 Heinäkuu 2010 Lisätiedot: Tytti Jäppinen tytti.jappinen@sak.fi Puh. 020 774 0156 SAK, PL 157 00531 Helsinki Tilaukset: SAK Puh. 020 774 000 SAK:N LUOTTAMUSMIESKYSELY

Lisätiedot

KUNNALLINEN TEKNISEN HENKILÖSTÖN VIRKA- ja TYÖEHTOSOPIMUKSEN:n neuvottelutulos

KUNNALLINEN TEKNISEN HENKILÖSTÖN VIRKA- ja TYÖEHTOSOPIMUKSEN:n neuvottelutulos KUNNALLINEN TEKNISEN HENKILÖSTÖN VIRKA- ja TYÖEHTOSOPIMUKSEN:n neuvottelutulos 8.2.2018 JHL:n edustajisto 15.2.2018 Hannu Moilanen/Marja Lehtonen KUNNALLINEN TEKNISEN HENKILÖSTÖN TYÖEHTOSOPIMUS Sopimuksen

Lisätiedot

Paikallinen sopiminen

Paikallinen sopiminen Paikallinen sopiminen Paikallisella sopimisella tarkoitetaan sitä, että työpaikalla sovitaan toisin työehtosopimuksen määräyksistä. Se on keino lisätä työehtosopimuksen liikkumavaraa. Työehtosopimus määrittelee

Lisätiedot

TUTKIMUSRAPORTTI YLEMMÄT TOIMIHENKILÖT YT-NEUVOTTELUISSA HEIKKI UHMAVAARA

TUTKIMUSRAPORTTI YLEMMÄT TOIMIHENKILÖT YT-NEUVOTTELUISSA HEIKKI UHMAVAARA TUTKIMUSRAPORTTI YLEMMÄT TOIMIHENKILÖT YT-NEUVOTTELUISSA HEIKKI UHMAVAARA Julkaisija: Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry, 2015 Taitto: Painomerkki Oy, Kirsi Pääskyvuori ISBN ISBN 978-952-68070-2-7 (nid.) 978-952-68070-3-4

Lisätiedot

KUNNALLISEN TUNTIPALKKAISEN HENKILÖSTÖN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA

KUNNALLISEN TUNTIPALKKAISEN HENKILÖSTÖN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA KUNNALLISEN TUNTIPALKKAISEN HENKILÖSTÖN TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2018 2019 ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA 1 Sopimuksen voimassaoloaika ja sopimuksen mahdollinen irtisanominen 2 Yleiskorotukset Tämä työehtosopimus (TTES)

Lisätiedot

Paikallinen sopiminen

Paikallinen sopiminen Paikallinen sopiminen Puheenjohtajien neuvottelupäivät Kevät 2017 Kirsti Hietaranta Järjestöasiamies, OAJ Kilpailukykysopimus /Paikallinen sopiminen Alakohtaisesti sovitaan virka-ja työehtosopimuksissa:

Lisätiedot

Aika: Asia: Sopimus Tutustu työelämään ja tienaa -kesäharjoitteluohjelma koululaisille vuonna 2017

Aika: Asia: Sopimus Tutustu työelämään ja tienaa -kesäharjoitteluohjelma koululaisille vuonna 2017 1 PÖYTÄKIRJA Aika: 10.2.2017 Asia: Sopimus Tutustu työelämään ja tienaa -kesäharjoitteluohjelma koululaisille vuonna 2017 Kaupan liitto ja Palvelualojen ammattiliitto PAM ry haluavat omalta osaltaan tukea

Lisätiedot

YHTEISTOIMINTA PAIKALLISEN ERÄN JAKAMISESSA

YHTEISTOIMINTA PAIKALLISEN ERÄN JAKAMISESSA YHTEISTOIMINTA PAIKALLISEN ERÄN JAKAMISESSA Käsiteltävät aiheet: yhteistoiminta ja paikallinen sopiminen kehittämisen apuna yrityksen palkkapolitiikka oikeudenmukaisen ja kannustavan palkitsemisen perustana

Lisätiedot

10 hyvää syytä. Järjestäytynyt työntekijä on työnantajan etu

10 hyvää syytä. Järjestäytynyt työntekijä on työnantajan etu 10 hyvää syytä Järjestäytynyt työntekijä on työnantajan etu 10 hyvää syytä, miksi järjestäytynyt työntekijä on työnantajan etu Yhteiset pelisäänöt 1. Tehokas yhteistyö henkilöstön kanssa Luottamusmies

Lisätiedot

Tietotekniikan palvelualan työehtosopimuksen palkantarkistukset vuodelle 2010

Tietotekniikan palvelualan työehtosopimuksen palkantarkistukset vuodelle 2010 Hanna Hovi 14.1.2010 1(7) Tietotekniikan palvelualan työehtosopimuksen palkantarkistukset vuodelle 2010 Vuoden 2010 palkankorotukset Työehtosopimuksen mukaisesti toteutetaan vuodelle 2010 seuraavat palkankorotukset:

Lisätiedot

Kunnallinen Yleinen Virka- ja Työehtosopimus (KVTES) Työajan pidentäminen 24 tuntia vuodessa

Kunnallinen Yleinen Virka- ja Työehtosopimus (KVTES) Työajan pidentäminen 24 tuntia vuodessa YTY-ryhmä 26 17.11.2016 Kunnanhallitus 388 29.11.2016 TYÖAIKA, LOMARAHA SEKÄ TYÖAIKAPANKKI YTYryhmä 17.11.2016 26 Kunnallinen Yleinen Virka- ja Työehtosopimus (KVTES) Kunta-alan pääsopijajärjestöt ja KT

Lisätiedot

Vuosittaisen työajan pidentäminen keskimäärin 24 tunnilla

Vuosittaisen työajan pidentäminen keskimäärin 24 tunnilla 1 (5) Vuosittaisen työajan pidentäminen keskimäärin 24 tunnilla Yleistä Kilpailukykysopimuksen mukaisesti vuosittaista säännöllistä työaikaa pidennetään keskimäärin 24 tunnilla ansiotasoa muuttamatta.

Lisätiedot

Yrityskohtainen erä. Suomen Journalistiliitto Viestinnän Keskusliitto. Helsinki 24.3.2010

Yrityskohtainen erä. Suomen Journalistiliitto Viestinnän Keskusliitto. Helsinki 24.3.2010 Yrityskohtainen erä Suomen Journalistiliitto Viestinnän Keskusliitto Helsinki 24.3.2010 Ohjelma Ohjeita erän käytöstä Kokemuksia helmikuussa -09 paikallisesti neuvotellusta erän käytöstä Miten tästä eteenpäin

Lisätiedot

YRITTÄJÄ HYVÄ TYÖNANTAJA

YRITTÄJÄ HYVÄ TYÖNANTAJA YRITTÄJÄ HYVÄ TYÖNANTAJA 1 YRITTÄJÄ HYVÄ TYÖNANTAJA Työmarkkinat ovat murroksessa. Suomea varjostanut taantuma on jatkunut ennätyksellisen pitkään. Pk-yritysten merkitystä ei tule aliarvioida taantumasta

Lisätiedot

MPS Executive Search Johtajuustutkimus. Marraskuu 2010

MPS Executive Search Johtajuustutkimus. Marraskuu 2010 MPS Executive Search Johtajuustutkimus Marraskuu 2010 Tutkimuksen toteuttaminen Tutkimuksen toteutti tutkimusyhtiö AddValue Internetkyselynä 1....2010. Tutkimuksen kohderyhmänä oli suomalaista yritysjohtoa

Lisätiedot

Sopimus Tutustu työelämään ja tienaa -kesäharjoitteluohjelmasta vuosille 2018 ja 2019

Sopimus Tutustu työelämään ja tienaa -kesäharjoitteluohjelmasta vuosille 2018 ja 2019 1 Pöytäkirja Asia Sopimus Tutustu työelämään ja tienaa -kesäharjoitteluohjelmasta vuosille 2018 ja 2019 Kaupan liitto ja Palvelualojen ammattiliitto PAM haluavat omalta osaltaan tukea peruskoululaisten

Lisätiedot

yrittäjän työterveyshuolto

yrittäjän työterveyshuolto yrittäjän työterveyshuolto Tiivistelmä 1 Yrittäjän oma hyvinvointi on tärkeää niin yrittäjän itsensä kuin koko liiketoiminnan kannalta. Hyvinvoinnin yksi osatekijä on toimiva työterveyshuolto. Työterveyshuollolla

Lisätiedot

Kysely tietoalojen TES-ratkaisun vuoden 2011 palkkaratkaisun toteutuksesta

Kysely tietoalojen TES-ratkaisun vuoden 2011 palkkaratkaisun toteutuksesta Kysely tietoalojen TES-ratkaisun vuoden 2011 palkkaratkaisun toteutuksesta Vastaajina 88 henkilöstöedustajaa, jotka edustivat 75 yritystä. Vastaajista: 20 % pääluottamusmiehiä 53 % luottamusmiehiä 8 %

Lisätiedot

VÄHITTÄISKAUPAN ESIMIESTEN TYÖEHTOSOPIMUS

VÄHITTÄISKAUPAN ESIMIESTEN TYÖEHTOSOPIMUS VÄHITTÄISKAUPAN ESIMIESTEN TYÖEHTOSOPIMUS 1.2.2017 31.1.2018 Vähittäiskaupan esimiesten työehtosopimus 1.2.2017 31.1.2018 Palvelualojen ammattiliitto PAM ry ja Kaupan liitto Paino:Lönnberg 2017 Vähittäiskaupan

Lisätiedot

VÄHITTÄISKAUPAN ESIMIESTEN TYÖEHTOSOPIMUS

VÄHITTÄISKAUPAN ESIMIESTEN TYÖEHTOSOPIMUS VÄHITTÄISKAUPAN ESIMIESTEN TYÖEHTOSOPIMUS 1.2.2017 31.1.2018 Vähittäiskaupan esimiesten työehtosopimus 1.2.2017 31.1.2018 VÄHITTÄISKAUPAN ESIMIESTEN TYÖEHTOSOPIMUS SISÄLLYS 1 Sopimuksen ulottuvuus...3

Lisätiedot

Yhteiset tiedotustilaisuudet työehtosopimusratkaisuista

Yhteiset tiedotustilaisuudet työehtosopimusratkaisuista Yhteiset tiedotustilaisuudet työehtosopimusratkaisuista -Teknologiateollisuuden ylempien toimihenkilöiden tes -Tietotekniikan palvelualan tes -Suunnittelu- ja konsulttialan ylempien toimihenkilöiden tes

Lisätiedot

YHTEISTOIMINTA JA SEN JÄRJESTÄMINEN. Oili Marttila KiT 2017

YHTEISTOIMINTA JA SEN JÄRJESTÄMINEN. Oili Marttila KiT 2017 YHTEISTOIMINTA JA SEN JÄRJESTÄMINEN Oili Marttila KiT 2017 2 Yhteistoimintaorganisaatio ja siihen liittyvät valinnat Edustuksellinen yhteistoiminta Yhteistyötoimikunta Työnantajalla palveluksessa säännöllisesti

Lisätiedot

Kun nuori tulee töihin

Kun nuori tulee töihin Kun nuori tulee töihin Tämän oppaan tarkoituksena on toimia käsikirjana pk-yrityksen työllistäessä nuoren henkilön. Mukaan on koottu muistilista työnantajalle perehdytyksen tueksi. Vastaavasti mukana on

Lisätiedot

Paikallinen UUSI KESKUSJÄRJESTÖ. sopiminen kuka sopii ja kenen kanssa?

Paikallinen UUSI KESKUSJÄRJESTÖ. sopiminen kuka sopii ja kenen kanssa? Paikallinen UUSI KESKUSJÄRJESTÖ sopiminen 11.3.2017 - kuka sopii ja kenen kanssa? ? Mitä on paikallinen sopiminen? Kaikki asiat, joista sovitaan työpaikalla ! 1. Työehtosopimuksen tarkoittama paikallinen

Lisätiedot

Tervetuloa Pokaalin jäseneksi. Mallikysely. Testi Testi Testi

Tervetuloa Pokaalin jäseneksi. Mallikysely. Testi Testi Testi Tervetuloa Pokaalin jäseneksi. Mallikysely. Survey input field Yrityksen nimi: Toimiala : Toimipaikka: Vastaajan sähköpostiosoite : Vastaajan tehtävänimike: Yrityksen henkilölukumäärä: Yrityksen henkilöstöryhmät

Lisätiedot

Paikallinen sopiminen Kirkon luottamusmiessopimusta koskien

Paikallinen sopiminen Kirkon luottamusmiessopimusta koskien Paikallinen sopiminen Kirkon luottamusmiessopimusta koskien Luottamusmieskurssi C evankelis-luterilaisen kirkon luottamusmiehille Hotelli AVA, Helsinki 5.-6.9.2018 Paikallisen virka- ja työehtosopimisen

Lisätiedot

Yt-lakikysely Suomen Yrittäjät

Yt-lakikysely Suomen Yrittäjät Yt-lakikysely 2007 Suomen Yrittäjät 28.12.2007 1 YT-lain keskeiset velvoitteet 20 29 työntekijää työllistäville yrityksille Tiedottamisvelvollisuus vähintään 2 kertaa vuodessa yrityksen taloudellisesta

Lisätiedot

Yhteistoimintamenettely. Henkilöstölle annettavat tiedot Hotelli Cumulus Mikkeli 12.-13.2.2011 Tuula Sillanpää TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto

Yhteistoimintamenettely. Henkilöstölle annettavat tiedot Hotelli Cumulus Mikkeli 12.-13.2.2011 Tuula Sillanpää TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto Yhteistoimintamenettely Henkilöstölle annettavat tiedot Hotelli Cumulus Mikkeli 12.-13.2.2011 Tuula Sillanpää TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto 1 Henkilöstölle annettavat tiedot YT-laki 3 luku (10-14

Lisätiedot

TEKNISTEN TOIMIHENKILÖIDEN TYÖEHTOSOPIMUSTA KOSKEVA NEUVOTTELU

TEKNISTEN TOIMIHENKILÖIDEN TYÖEHTOSOPIMUSTA KOSKEVA NEUVOTTELU VIESTINNÄN KESKUSLIITTO MEDIAUNIONI TEKNISTEN TOIMIHENKILÖIDEN TYÖEHTOSOPIMUSTA KOSKEVA NEUVOTTELU Aika 23.11.2011 Paikka Viestinnän Keskusliiton kokoustilat, Helsinki Läsnä VKL Johanna Varis Elina Nissi

Lisätiedot

Palvelualojen työnantajat Palta ry:n neuvottelutilat, Helsinki

Palvelualojen työnantajat Palta ry:n neuvottelutilat, Helsinki NEUVOTTELUTULOS YLEISSOPIMUKSEN PALTA -JYTY UUDISTAMINEN Aika 30.1.2018 Paikka Palvelualojen työnantajat Palta ry:n neuvottelutilat, Helsinki Läsnä PALTA ry JYTY ry. Hanne Salonen Päivi Salin 1. Sopimuskausi

Lisätiedot

Palkankorotusten toteutuminen vuonna 2012

Palkankorotusten toteutuminen vuonna 2012 TUTKIMUSYKSIKÖN JULKAISUJA 1/2013 Palkankorotusten toteutuminen vuonna 2012 PAIKALLISET RATKAISUT HARVASSA, YLEISKOROTUS YLEISIN VAIHTOEHTO JOHDANTO Metallityöväen Liitto ry ja Teknologiateollisuus ry

Lisätiedot

Yhteistyöllä vahva liitto

Yhteistyöllä vahva liitto Yhteistyöllä vahva liitto Vaaliohjelma 2012 Yhteistyöllä vahva liitto Metallin yhteistyön vaaliliiton toiminnan perustana ovat työväenliikkeen keskeiset arvot: vapaus, tasa-arvo, solidaarisuus ja suvaitsevaisuus.

Lisätiedot

KUNNALLISEN TUNTIPALKKAISEN HENKILÖSTÖN TYÖEHTOSOPIMUKSEN:n neuvottelutulos

KUNNALLISEN TUNTIPALKKAISEN HENKILÖSTÖN TYÖEHTOSOPIMUKSEN:n neuvottelutulos KUNNALLISEN TUNTIPALKKAISEN HENKILÖSTÖN TYÖEHTOSOPIMUKSEN:n neuvottelutulos 8.2.2018 JHL:n edustajisto 15.2.2018 Hannu Moilanen/Marja Lehtonen KUNNALLINEN TUNTIPALKKAISTEN HENKILÖSTÖN TYÖEHTOSOPIMUS Sopimuksen

Lisätiedot

Valio Oy Meijerialan Ammattilaiset MVL ry

Valio Oy Meijerialan Ammattilaiset MVL ry 1 Valio Oy Meijerialan Ammattilaiset MVL ry PÖYTÄKIRJA MEIJEREIDEN ERIKOISKOULUTUKSEN SAANEIDEN JA TEKNISTEN TOIMIHENKILÖIDEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN (ETL/MVL) YRITYSKOHTAISESTA TÄYDENTÄMISESTÄ 31.1.2017 SAAKKA.

Lisätiedot

Muistilista tuotannolliset ja taloudelliset perusteet. 2013 Edunvalvontaosasto

Muistilista tuotannolliset ja taloudelliset perusteet. 2013 Edunvalvontaosasto Muistilista tuotannolliset ja taloudelliset perusteet 2013 Edunvalvontaosasto Taloudellinen ja/tai tuotannollinen irtisanomisperuste Tuotannollinen ja/tai taloudellinen irtisanomisperuste Tuotannollisen

Lisätiedot

Yhteiset tiedotustilaisuudet työehtosopimusratkaisuista

Yhteiset tiedotustilaisuudet työehtosopimusratkaisuista Yhteiset tiedotustilaisuudet työehtosopimusratkaisuista -Teknologiateollisuuden ylempien toimihenkilöiden tes -Tietotekniikan palvelualan tes -Suunnittelu- ja konsulttialan ylempien toimihenkilöiden tes

Lisätiedot

SOSIAALIALAN JÄRJESTÖJEN PALKKAUSJÄRJESTELMÄN SOVELTAMISEN ABC

SOSIAALIALAN JÄRJESTÖJEN PALKKAUSJÄRJESTELMÄN SOVELTAMISEN ABC SOSIAALIALAN JÄRJESTÖJEN PALKKAUSJÄRJESTELMÄN SOVELTAMISEN ABC Tämän ohjeistuksen tarkoitus on toimia muistilistana työnantajan edustajille ja luottamusmiehille toimenpiteistä, joita sosiaalialan järjestöjen

Lisätiedot

Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille

Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille Mitä on osaaminen ja osaamisen kehittäminen työssä? Työpaikoilla eletään jatkuvassa muutoksessa. Asiakkaiden tarpeet muuttuvat ja työpaikalla

Lisätiedot

VÄHITTÄISKAUPAN ESIMIESTEN TYÖEHTOSOPIMUS

VÄHITTÄISKAUPAN ESIMIESTEN TYÖEHTOSOPIMUS VÄHITTÄISKAUPAN ESIMIESTEN TYÖEHTOSOPIMUS 1.2.2018-31.1.2020 Vähittäiskaupan esimiesten työehtosopimus 1.2.2018 31.1.2020 SISÄLLYS 1 Sopimuksen ulottuvuus... 3 2 Esimies... 3 3 Työsopimus... 3 4 Työehdot...

Lisätiedot

Paikallinen sopiminen

Paikallinen sopiminen Paikallinen sopiminen Paikallisen sopimisen menettelytavat Paikallinen sopiminen työajoista Liitepöytäkirja paikallisesta sopimisesta Paikallisen sopimisen menettelytavat 1 Paikallisesti voidaan sopia

Lisätiedot

KEIKKATYÖN LAAJUUS SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA

KEIKKATYÖN LAAJUUS SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA KEIKKATYÖN LAAJUUS SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA SAK:n luottamushenkilöpaneeli, syyskuu 2018 N = 950 10.10.2018 1 Yhteenvetoa Kaksi kolmesta luottamushenkilöstä (65 %, N = 615) kertoo, että heidän työpaikallaan

Lisätiedot

Korvaava työ kemian aloilla

Korvaava työ kemian aloilla Korvaava työ kemian aloilla KEMIANTEOLLISUUS KT RY TEAM TEOLLISUUSALOJEN AMMATTILIITTO RY AMMATTILIITTO PRO RY YLEMMÄT TOIMIHENKILÖT YTN RY 1 KORVAAVA TYÖ KEMIAN ALOILLA 2017 Korvaava työ kemian aloilla

Lisätiedot

Kuuden euron työkokeilu. Infotilaisuus RT-RL Tapio Kari

Kuuden euron työkokeilu. Infotilaisuus RT-RL Tapio Kari Kuuden euron työkokeilu Infotilaisuus RT-RL 9.2.2017 Tapio Kari Kuuden euron työkokeilua koskevat määräykset koskevat kaikkia RT-RL sopimusaloja Kaikille Rakennusteollisuus RT:n ja Rakennusliiton työehtosopimusaloille

Lisätiedot

Allekirjoituspöytäkirjan liite 1: Palkkaratkaisu 1(6) PALKKARATKAISU

Allekirjoituspöytäkirjan liite 1: Palkkaratkaisu 1(6) PALKKARATKAISU Allekirjoituspöytäkirjan liite 1: Palkkaratkaisu 1(6) PALKKARATKAISU 2(6) Palkat A. Palkkojen tarkistaminen Palkantarkistusten toteutustapa, ajankohta ja suuruus Vuosi 2017 Neuvottelut palkkaratkaisusta

Lisätiedot

Kilpailukykysopimukseen perustuvan 24 tunnin vuosittaisen työajan lisäyksen toteuttaminen 1.1.2017 alkaen (uusi kohta 12 :n viimeiseksi kohdaksi)

Kilpailukykysopimukseen perustuvan 24 tunnin vuosittaisen työajan lisäyksen toteuttaminen 1.1.2017 alkaen (uusi kohta 12 :n viimeiseksi kohdaksi) Pöytäkirja 1 (8) 23.5.2016 KUMITEOLLISUUS: Kilpailukykysopimukseen perustuvan 24 tunnin vuosittaisen työajan lisäyksen toteuttaminen 1.1.2017 alkaen (uusi kohta 12 :n viimeiseksi kohdaksi) Vuosittaista

Lisätiedot

Nollatuntisopimusten kieltäminen. Heikki Pursiainen, VTT, toiminnanjohtaja

Nollatuntisopimusten kieltäminen. Heikki Pursiainen, VTT, toiminnanjohtaja Nollatuntisopimusten kieltäminen Heikki Pursiainen, VTT, toiminnanjohtaja 1 / 12 Johtopäätökset Nollatuntisopimusten kieltämisen vaikutukset ovat epäselviä talousteorian perusteella. Empiiristä tutkimusta

Lisätiedot