Venäjän tullikonsepti uudistuu

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Venäjän tullikonsepti uudistuu"

Transkriptio

1 S i v u 13 : Tulli pysäyttää vaaralliset kuormat Tulliviesti N R O Tullin nettisivuilla on ajantasaista tietoa kaikista tullitoimintaan liittyvistä aiheista. Venäjän tullikonsepti uudistuu S i v u 9 Sivu 22: Kymmenen tärkeää asiaa Tullin AREXista Sivu 24: Tulliasiointi nykyaikaistuu katsaus tulevaan

2 savukekoira helmi haistaa laittoman tupakan Labradorinnoutaja Helmi on Tullin ensimmäinen savukekoira. Sen tehtävänä on löytää laittomia savukeeriä konteista ja rekoista. Suurin osa Suomen tupakkatakavarikoista tehdään Kaakkois-Suomessa, jossa Helmikin työskentelee. 2 Tulliviesti

3 Tulli torjuu terveyteen ja turvallisuuteen sekä Suomen ja EU:n taloudellisiin etuihin kohdistuvia uhkia ja tullirikollisuutta. tullin HALTUUN VÄÄRENNETTYJÄ SAVUKKEITA Savukkeiden salakuljetus Suomeen tai maamme kautta EU-alueelle on edelleen merkittävä ilmiö. Vuonna 2009 Tulli otti haltuun savukkeita yhteensä 16,1 miljoonaa kappaletta. Suuri osa laittomista savukkeista tuotiin itärajan yli kätkettynä kuljetusvälineiden rakenteisiin, erikseen tehtyihin kätkötiloihin ja laillisen tavaran joukkoon. Savukkeet ovat valtaosin olleet aitoja ja peräisin Pietarin lähellä olevasta tehtaasta. Uutena ilmiönä Tulli otti haltuun 1,1 miljoonaa kappaletta väärennettyjä savukkeita. Jin Ling -tuotemerkistä päätellen suurin osa näistä oli tarkoitus kuljettaa Suomen kautta laittomasti muualle EU-alueelle. Nuuskaa takavarikoitiin rasiaa, josta suurin osa Venäjän liikenteestä. Järjestäytynyt välitystoiminta Suomessa on jatkunut. Tulli on pystynyt viime vuosina paljastamaan useita hyvin organisoituja rikollisryhmittymiä. Fakta: TUPAKKATUOTERIKKOMUS Heinäkuun alussa 2009 tuli voimaan uutena rikoksena tupakkatuoterikkomus. Siihen syyllistyy yksityishenkilö, joka tuo maahan yli 200 savuketta pakkauksissa, joihin ei ole painettu asianmukaisia varoitusmerkintöjä terveyshaitoista suomeksi ja ruotsiksi. Tapauksia paljastui puolen vuoden aikana 259. Tulliviesti 3

4 Pääkirjoitus Lehden pääteemana Venäjä Tulliviestin toimitusneuvosto Puheenjohtaja pääjohtaja Tapani Erling jäsenet johtaja Tommi Kivilaakso, Tulli tiedotuspäällikkö Sallamaari Repo, Tulli johtaja Juha Niskanen, Tulli huolintajohtaja Rauli Werdermann, Schenker Oy Päätoimittaja Jarkko Saksa, puh Toimitussihteeri Katja Penninkilampi, puh Taitto Tuuli Jalo Valokuvaaja Risto Silvola Toimituksen osoite PL 512, Helsinki Telekopio Julkaisija Tullihallitus Painopaikka Vammalan kirjapaino Oy ISSN Seuraava numero Numero 3/2010 ilmestyy Aineisto toimitukselle Lehden kansi: Tulli valvoo kolmannen maan matkustajaliikennettä Eteläsatamassa. Princess Maria aloitti huhtikuussa risteilyt Helsingistä Pietariin. Tilaukset, osoitteenmuutokset ja peruutukset sähköisesti Tullin nettisivuilta > Suomen tulli > Julkaisut ja esitteet > Tulliviesti Suomen näkökulmasta Venäjän markkinat ovat mahdollisuus. Tavarankuljettajien näkökulmasta Suomen rajan ylityksen jälkeen edessä ovat selviytymisen haasteet: kauanko kestää, onko yllätyksiä, millaisia, vai meneekö kaikki ennakoimattoman sujuvasti? Riittääkö, että paperit ovat kunnossa? Ovatko ne? Onko uusia määräyksiä tai käytäntöjä? Tästä kaikesta ja lamasta huolimatta tavarakauppa on vilkasta. Potentiaalia kymmenien miljoonien ihmisten markkinoilla on. Toisaalta globaalissa taloudessa kilpailu on kovaa sekä markkinoista että kuljetusreiteistä. Määräytyvätkö ne kilpailun periaattein vai hallinnollisin päätöksin ja ohjailuin? Mikä on byrokratian ja korruption vaikutus? Pärjääkö rehellisin parhaiten vai onko maantapa lakia parempi toiminnan ohjuri? Suomen tullin lähtökohta on kristallinkirkas: lain mukaan toimiville pitää antaa maksimaalinen sujuvuus ja ennakoitavuus rajanylityksessä lakia kiertävät tulee maksimaalisesti löytää, sanktioida ja saattaa edesvastuuseen. Menettelyjä ja toimintatapoja tulee kehittää ja toteuttaa yhtäläisesti koko EU:n alueella ja taata toimijoille samat lähtökohdat. Tällä hetkellä Suomesta ja Suomen kautta kulkee noin 28 prosenttia EU:n Venäjä-kaupasta, vuonna 2008 Suomen reitin osuus oli lähes 37 prosenttia. Reitti ja sen kilpailukyky on tärkeä sekä Suomelle, EU:lle että Venäjälle. Rajan toimivuus ja kehittyneet sähköiset tullimenettelyt ovat keskeinen kehittämistavoite ja reitin toimivuuden mahdollistaja. Nykyisellään Suomen raja on parhaiten toimiva EU:n raja Venäjän kanssa. Siitä kannattaa pitää kiinni. Olemme saaneet lehteen Venäjän tullin pääjohtajan Andrei Beljaninovin haastattelun, jossa hän kertoo Venäjän tullin uudistamisohjelmasta. Konseptin toteuttamista on syytä seurata ennakoivasti ja huolella. Myös kolumni liittyy Venäjään ja sen tulevaisuusnäkymiin, joita raottelee suurlähettiläs Matti Anttonen. Lehdessä tarkastellaan perinteiseen tapaan sähköisen asioinnin ajankohtaisasioita ja keskeistä, mutta liian vähälle julkisuudessa jäänyttä Tullin roolia raskaan liikenteen tieliikennekuntoisuuden valvonnassa. Tullille tehtävä soveltuu mitä luontevimmin. Tavarakuljetukset saapuvat maahamme satamien tai rajanylityspaikkojen kautta, joissa Tulli on läsnä. On luontevaa ja taloudellisesti järkevää, että samassa yhteydessä tarkistetaan myös lastin sidonta ja ajoneuvon muu liikennekuntoisuus. Jarkko Saksa johtaja Tullihallitus, ulkomaankauppa- ja verotusosasto 4 Tulliviesti

5 SISÄLLYSLUETTELO Tulliviesti N R N O R O Lisätietoa saapumisen ja poistumisen ilmoituksista sekä asiointituen yhteystiedot Yrityksille > Sähköinen asiointi venäjän tullikonsepti uudistuu Venäjän federaation tullilaitoksen pääjohtaja vieraili Tullihallituksessa Lue Beljaninovin erikoishaastattelu, jossa hän kertoo ulkomaankaupan menettelyiden uudistuksista Venäjällä. 9 KANSIjuttu tulli pysäyttää vaaralliset kuormat Vaarallinen vai turvallinen kuorma? Kuvassa rautaromua matkalla Venäjältä Suomeen toukokuussa Tullin yhtenä tehtävänä on arvioida kuljetusyksikön turvallisuus maantieliikenteessä. 13 tulliasiointi nykyaikaistuu Kaikki on sähköistä vuonna 2013? Lue, minkälaisia Tullin tarjoamat sähköiset asiointitavat ovat, miten ne valitaan ja mitä hyötyä niistä on. 24 Muut aiheet: 7 Termit tutuiksi. 16 Usein kysytyt kysymykset. 17 Suurlähettiläs Matti Anttosen kolumni. 18 Uutisia Tullista. 26 Tullin meriliikennekeskus. 27 Mikä PortNet? 29 Marianne Kyber Tullilaboratoriosta. k y m m e n e n a s i a a ar e x i s ta Asiakkaat ovat alkaneet lähettää uusia tavaran saapumiseen ja poistumiseen liittyviä ilmoituksia Tullin AREX-järjestelmään. L i s ä ä s i v u l l a 2 2. Tulliviesti 5

6 tulli.fi Ajankohtaista nettisivuilla ja linkkivinkkejä lisätietoon. Tullin valtakunnalliset palvelunumerot Tullilla on useita maksuttomia palvelunumeroita, joihin asiakkaiden kannattaa ensisijaisesti olla yhteydessä. Palvelunumerot on nyt koottu yhteen osoitteeseen Tullin nettisivuille. Sivulta pääsee myös sähköisten keskusten tarkempiin yhteystietoihin, joissa Tullin tarjoamat palvelut, aukioloajat ja palveluiden mukaan valittavat numerot helpottavat asiakkaiden yhteydenottoa Tulliin. valitse palvelunumero asiointisi mukaan Tullineuvonta, puh Tilastopalvelu, puh Intrastat, puh Luottoasiakkaiden puhelinpalvelu, puh Netti-ilmoitusten puhelintuki (nettivienti ja AREXnettipalvelu), puh Sähköinen passituskeskus, puh Sähköinen tullauskeskus ja Meriliikennekeskus, puh Valmisteverotuksen EMCS-palvelun puhelintuki, puh THT säädösmuutoksia ja soveltamisohjeita Tullihallituksen tiedotuksia -lehti (THT) sisältää tullitoimintaa käsitteleviä yleiskirjeitä, säädösmuutoksia ja niiden soveltamisohjeita. Tiedotteita voi lukea Tullin nettisivuilta ilmaiseksi ja tilata RSS-syötteenä. THT ilmestyy myös maksullisena painettuna julkaisuna kerran kuukaudessa. Lehden ruotsinkielinen versio Tullstyrelsens meddelanden (TMD) julkaistaan myös netissä viikoittain ja kerran kuukaudessa painettuna julkaisuna. katso lisää netistä i/f i/suomen_tulli/julkaisut_ ja_esitteet/tht Tullitietoa EU:n komission portaalista Komission ylläpitämästä tullitiedon portaalista ECIP (European Customs Information Portal) on julkaistu ensimmäinen versio. Alkuvaiheessa portaalissa on tietoa erityisesti tullikoodeksin turvatietouudistuksesta. englanninkielinen linkit EU-maiden tullien sivuille linkit tietokantoihin yhteystietoja Tutustu portaaliin osoitteessa Anna palautetta asiakasohjeista Tulli julkaisee netissä asiakasohjeita esimerkiksi valmisteverotuksesta, autoverotuksesta ja tavaran tuonnista tai ostamisesta ulkomailta. Ovatko ohjeet riittävän selkeitä ja onko niistä hyötyä? Miten voisimme parantaa ohjeistusta? anna palautetta nettilomakkeella i/f i/suomen_tulli/julkaisut_ ja_esitteet/asiakasohjeet/ 6 Tulliviesti

7 TERMIt tutuiksi eli esittelemme joka numerossa tullialan lyhenteitä ja termejä, jotka vilahtelevat lehtemme jutuissa ja Tullin nettisivuilla tämän tästä. Nämä on hyvä ottaa haltuun! ECS (Export Control System) ja AES EU:n yhteinen järjestelmä, joka mahdollistaa tietojen siirtämisen kansallisten vientijärjestelmien välillä. EU:n yhteisellä toimintamallilla ja sanomilla valvotaan vientilähetysten poistumista EU:n tullialueelta. Myöhemmin sähköistä vientimenettelyä kehitetään edelleen ja järjestelmästä aletaan käyttää nimeä AES (Automated Export System). ICS (Import Control System) Saapumisen valvontajärjestelmä, jolla annetaan ilmoitukset yhteisöön saapuvista tavaroista. ICS on myöhemmin toteutettavan automaattisen tuontijärjestelmän AIS (Automated Import System) ensimmäinen vaihe, joka kattaa kaikista kuljetusmuodoista vaadittavat saapumisen yleisilmoituksen, tavaroiden esittämisen ja saapumisilmoittamisen. Katso-tunniste Katso-tunniste on yrityksen käyttöön tarkoitettu maksuton käyttäjätunnus, jota voi käyttää Tullin lisäksi mm. verohallinnon kanssa asioitaessa. Tunnistautuneena käyttäjänä yritys voi tehdä internetissä passitusilmoitukset, viennin tulli-ilmoitukset, saapumisen ja poistumisen ilmoitukset sekä valmisteverottomien siirtojen hallinnolliset asiakirjat (e-ad.) Meke Tullin Meriliikennekeskus, joka käsittelee alusliikenteen PortNet -tietojärjestelmään annettavat pakolliset viranomaisilmoitukset ja valvoo niiden antamista. Meke on osa sähköistä tullauskeskusta ja palvelee vuoden jokaisena päivänä. Meke sijaitsee Turussa osoitteessa Satamakatu 22. MRN-numero (Movement reference number) Tunnus, jonka Tullin järjestelmä antaa hyväksyessään tietyt tulli-ilmoitukset vastaanotetuksi. Annettu MRN ilmoitetaan asiakkaalle hyväksymissanomassa. MRN-numero annetaan passitusilmoituksille, vienti-ilmoituksille ja tietyille saapumisen ja poistumisen ilmoituksille. Numeron käyttämisestä on annettu ohjeita kunkin sovelluksen omissa ohjeissa. PortNet Alusliikenteestä annettavien satamakäynti-ilmoitusten tietojärjestelmä, jota käyttävät Tulli, meklarit, merenkulkuviranomaiset, huolintaliikkeet, satamaoperaattorit ja rajavartiosto. Säke Sähköinen tullauskeskus. Säke käsittelee sähköiset tulli-ilmoitussanomat, kuten tuonti-, vienti- sekä saapumisja poistumisilmoitukset ja vastaa niihin liittyviin asiakaskyselyihin. Säken toimipaikat sijaitsevat Helsingissä ja Turussa, ja kyselyihin vastataan yleisessä palvelunumerossa Sähköisiä ilmoituksia käsitellään myös Tornion passituskeskuksessa ja Ahvenanmaalla Maarianhaminassa. Tulliviesti 7

8 Liikenteen ylikuormitus suurissa kaupungeissa, infran epätasainen jakautuminen rajaseutujen ja sisämaan kesken sekä huoli Venäjän taloudellisesta turvallisuudesta ovat ongelma, jonka pyrimme ratkaisemaan siirtämällä tavaravirtojen tullauksen lähemmäs Venäjän raja-alueita, kiteyttää pääjohtaja Beljaninov. 8 Tulliviesti

9 Suuret linjat Haastattelu: Sallamaari Repo Käännös: Hannele Pitkänen Venäjän tullikonsepti uudistuu Tulliviestin erikoishaastattelussa Venäjän federaation tullilaitoksen pääjohtaja Andrej Beljaninov kertoo, miten ulkomaankaupan menettelyt uudistuvat Venäjällä ja miksi kehitystyöhön on ryhdytty määrätietoisesti. Pääjohtaja Beljaninov taustoittaa myös Venäjän, Valko-Venäjän ja Kazakstanin tulliliiton muodostamista. Muutokset koskevat kaikkia Venäjän kanssa kauppaa käyviä ja tavaraa kuljettavia toimijoita. Lue, niin pystyt ennakoimaan vaikutukset omaan idänkauppaasi! Miten arvioitte kehityssuunnitelman tähänastista toteutusta? Suunnitelmat on hyväksytty muun muassa rajojen läheisyyteen perustettavista 50 tullilogistisesta terminaalista ja sähköisen tulli-ilmoittamisen internetissä laajentamisesta. Samoin on päätetty 13 valmisteverotuksen keskustullin, Siperian, Etelä-Venäjän ja Volgan alueen tullihallinnon sekä Kaukoidän tullihallinnon alaisen tullauspaikan siirtämisestä kaupunkien ulkopuolelle sekä kuuden tullauspaikan perustamisesta Volgan alueen, Luoteis-Venäjän, Uralin ja Keski-Venäjän tullihallinnon toimialueelle. Samalla lakkautetaan kuusi Volgan alueen ja Luoteis-Venäjän tullihallintojen alaisista tulliviranomaista. On määritelty Keski-, Luoteisja Etelä-Venäjän tullihallinnoissa ne toimipaikat, joissa voidaan toteuttaa pilottihankkeita periaateohjelman määräysten tarkentamista varten. Muutoksilla on jo vankka säädöspohja Venäjällä. Mitä on seuraavaksi edessä konseptin toteuttamisessa ja millä aikataululla? Venäjän FTL:n pääjohtaja on vahvistanut toimenpidesuunnitelman ja täytäntöönpanon vuodelle Tarkoitus on muun muassa lakkauttaa sellaiset sisämaan tulliviranomaiset, joissa tullausten määrä on vähäinen. Moskovan oblastissa*, Pietarissa ja Leningradin oblastissa sijaitsevien tullitoimipaikkojen määrää vähennetään ja toimivaltaa muutetaan. Meri- ja ilmasatamien kautta tuotavien tavaroiden tulliselvitys on tehtävä yksinomaan näissä satamissa. Käynnistämme vielä tänä vuonna myös tullilogististen terminaalien toiminnan. (*oblasti = hallintoalue) Millaisia vaikutuksia näette uudistuksen toimeenpanolla olevan maidemme väliseen tavaravirtaan ja sen kehitykseen? Kehittämisohjelman toteuttaminen tulee lisäämään Venäjän federaation tullirajan yli kuljetettavien tavaravirtojen määrää muun muassa Suomen vastaisella rajaosuudella. Venäjän FTL:n tilastotietojen mukaan vuosi 2008 oli ulkomaankauppatapahtumien huippuvuosi. Olemassa oleva tulli-infrastruktuuri ei kuitenkaan kestä tavarakuljetusten määrän kasvua, joten sille on jatkossa tarpeen luoda edellytykset. Yhtenä näistä on tullilogististen terminaalien perustaminen Venäjän federaation rajojen läheisyyteen, jossa ne toimivat tulli-infrastruktuurin uudistamisen veturina ja turvaavat tavaravirtojen kasvun tulevaisuudessa. Mitä suomalaisten ja eurooppalaisten toimijoiden tulisi erityisesti ottaa huomioon tai mihin varustautua, jotta tulliselvitys olisi mahdollisimman sujuvaa? Toimijoiden tulee ottaa huomioon, että väärien tietojen tai liian alhaisen tullausarvon ilmoittaminen, tullimaksujen kiertoyritykset, saateasiakirjojen vaihtaminen, kaksoislaskutus, hämäräperäiset tavaroiden laskutuskuviot ja yhden päivän yritysten käyttö eivät nopeuta tullitarkastus- ja tullausproses- Tulliviesti 9

10 Vuosi 2008 oli huippuvuosi. Nykyinen tulli-infra ei kestä tavarakuljetusten kasvua. sia. Ennakkotietojen antaminen tulliviranomaisille ja ennakkoilmoittaminen kuljetettavista tavaroista puolestaan edistävät tullausprosessia. Miten rajat ylittäviä tullimenettelyjä kehitetään? Rajanylityspaikoilla valtiollisen valvonnan kehittäminen muun muassa hallinnollisten esteiden vähentämiseksi toteutetaan toki niin, että Venäjän federaation laissa säädetyt valtiollisen valvonnan muodot säilyvät ja niin, että rajanylityspaikkojen erikoistuminen tiettyihin tavaroihin ja kuljetuksiin otetaan huomioon. Venäjän federaation hallituksen lakiluonnoskomitean käsittelemän lakiluonnoksen mukaan rajanylityspaikoissa tehtävät liikenteen tarkastukset siirtyvät kokonaan tulliviranomaisten yksiköille. Lisäksi erikoistuneissa rajanylityspaikoissa asiakirjatarkastuksina tehtävät kasvi- ja eläinlääkintätarkastukset sekä hygieniatarkastukset siirtyvät tulliviranomaisille. Rajanylityspaikoissa liikenteen tarkastukset on tarkoitus siirtää kokonaan tulliviranomaisten yksiköille. Lakiluonnoksen ovat hyväksyneet jo Venäjän FSB, Venäjän teollisuus- ja kauppaministeriö, Venäjän taloudellisen kehityksen ministeriö ja Rosgranitsa. Venäjän FTL on saattamassa päätökseen hyväksyttämiskierroksen myös Venäjän liikenne-, maatalous-, finanssi- sekä terveys- ja sosiaalisen kehityksen ministeriössä. Niiden jälkeen lakiluonnos toimitetaan säädetyssä järjestyksessä Venäjän federaation hallituksen käsiteltäväksi. Jahka lakiluonnos hyväksytään, valtiollisten tarkastusten hallinnointimenettelyä pystytään kehittämään ja poistamaan turhia hallinnollisia esteitä. Se vähentää merkittävästi eri tarkastuksiin käytettävää aikaa ja lisäksi mahdollistaa korruption torjuntamuotojen ja -menetelmien parantamisen rajanylityspaikoilla. Venäjän federaation hallituksen antaman asetuksen nro 481 mukaisesti tulliviranomaiset tekevät liikennevalvontaan liittyviä toimenpiteitä seuraavilla Suomen ja Venäjän välisillä rajan ylityspaikoilla (suluissa tullisema): Lotta ja Salla (Murmansk), Lyttä (Kostamus), Värtsilä (Sortavala), Svetogorsk, Brusnitshnoje ja Torfjanovka (Viipuri) sekä Suoperä (Kostamus). Vuoden 2010 aikana Suomen ja Venäjän välisillä rajanylityspaikoilla ei ole ollut rekkajonoja. Pientä nousua oli havaittavissa vuoden 2010 maaliskuun jälkipuoliskolla, kun Suomen sata mien ahtaajalakko päättyi ja kun tehtiin päätös Pietarin tullin Vyborgin ja Piskarevon tullitoimipaikkojen lakkauttamisesta ja tullauksen siirtämisestä muille tullitoimipaikoille. Meidän mielestämme jonot syntyvät Suomen satamiin kertyneiden tavaroiden yhtäaikaisista vientikuljetuksista ja tietyistä rakenteellisista toimenpiteistä. Venäjän FTL katsoo kuitenkin, ettei tilanne kestä kauan. Ajoneuvojen epätasainen saapuminen rajanylityspaikoille on merkittävä ongelma, joka vaikuttaa rekkajonojen muodostumiseen. Tilanne esimerkiksi Venäjän federaation Latvian vastaisella rajalla on samankaltainen. Venäjän federaation presidentin V. V. Putinin antaman määräyksen mukaisesti on sovittu automaattisesta ennakkotietojen vaihtamisesta TIR-menettelyssä kuljetettavista tavaroista EU-maiden tullilaitosten ja Federaation tullilaitoksen välillä. Tammikuussa 2009 alkaneessa hankkeessa on mukana 13 EU-maata: Itävalta, Belgia, Unkari, Saksa, Italia, Latvia, Liettua, Puola, Slovakia, Suomi, Tshekki, Ruotsi ja Viro lähtien tietojenvaihtoa EU-komission kanssa on toteutettu tuotannossa. Aiemmin tehtyjen sopimusten mukaisesti ennakkotietoja on alettu saada Itävallasta, Belgiasta, Tshekistä, Suomesta, Unkarista, Latviasta, Ruotsista, Slovakiasta, Virosta, Italiasta, Liettuasta, Puolasta ja Saksasta. Viime vuonna Venäjän tulliviranomaiset saivat EU-komissiolta yli TIR-sanomaa, joiden perusteella käsiteltiin yli TIR-carnet ta. Tämän vuoden huhtikuuhun mennessä sanomia on saatu , ja käsitelty yli TIR-carnet ta. Entä Venäjän, Valko-Venäjän ja Kazakstanin tulliliiton perustaminen, miten se on edennyt? 10 Tulliviesti

11 Tulliliitto on hyväksi todettu integraation muoto. Olemme tarkoin perehtyneet Euroopassa saatuihin kokemuksiin. Tarvittiin yli 20 vuotta monien jäsenvaltioiden välisen vapaan kaupan esteiden poistamiseksi komission, neuvoston ja tuomioistuimen päätöksillä. Euroopan tulliliiton rakentaminen kesti siis melkein 33 vuotta. Me olemme asettaneet tavoitteeksemme muodostaa tulliliitto lyhyessä ajassa. Tulliliiton käytännön toiminta alkoi Venäjän federaatiossa, Valko-Venäjällä ja Kazakstanissa jo Ensi askeleina olivat ulkomaankaupan yhtenäisen tullitariffisääntelyn ja muun sääntelyn käyttöönotto sekä niihin liittyvien valtuuksien siirtäminen tulliliiton komissiolle. Tulliliiton komissio ei kuitenkaan ole sama asia kuin EU-komissio, koska sillä ei ole määräämis- ja toimeenpanovaltaa. Tulliliiton tullikoodeksin pitäisi tulla voimaan Silloin lopetetaan tullitarkastukset Venäjän ja Valko-Venäjän välisellä rajalla sekä kaikkien tulliliiton jäsenvaltioiden välisen sisäkaupan tavaroiden tulliselvitys. Venäjän ja Kazakstanin väliselle rajalle jäävät saakka ainoastaan kolmansien maiden tavaroiden tullitarkastukset. Tulliliiton muodostaminen on taloudellisen integraation alku. Seuraava vaihe on yhtenäisen talousalueen muodostaminen, minkä suunnitellaan tapahtuvan vuoteen 2012 mennessä. Vaikuttaako tulliliiton perustaminen kehitysohjelman toteuttamiseen, ja jos vaikuttaa, niin miten? Ne etenevät rinnakkain ja Euraasian talousyhteisössä. Tulliliiton perustaminen ei keskeytä kehittämisohjelman toteuttamista eikä se muutu tulliliiton muodostamisen takia. Venäjän ja Valko-Venäjän sekä Venäjän ja Kazakstanin rajoilla on oltava asianmukaisesti varustetut paikat valtiollisten valvonnan toteuttamista varten. Kehittämisohjelma on hyväksytty Venäjän federaation alueella eikä sitä toteuteta muissa maissa. Kehittämisohjelman tausta, tavoitteet ja toteutus Tullauksen siirtäminen Venäjän federaation rajojen lähialueille on seurausta siitä, että tulliviranomaisten on pystyttävä huolehtimaan entistä tehokkaammin Venäjän federaation taloudellisesta turvallisuudesta, infrastruktuurin yhä epätasaisemmasta jakautumisesta maan sisäosien ja rajaseutujen välillä sekä suurten venäläisten kaupunkien liikenteellisen ylikuormituksen aiheuttamien ongelmien kärjistymisestä. Tämänhetkinen tullausjärjestelmä perustuu suurelta osin isojen kaupunkien tulliviranomaisten toimintaan. Kun tavarat nykytapaan tullataan lähellä niiden kuluttajia, siitä johtuvat paluukuormat ylikuormittavat liikenteen solmukohdat, sillä keskimäärin kolmasosa tuontitavaroista kuljetetaan tullauksen jälkeen toiselle paikkakunnalle. Ratkaisuna voivat toimia tullilogistiset terminaalit, joita perustetaan liikenteen suurten solmukohtien läheisyyteen suurten kaupunkien ulkopuolelle, ja samalla jaetaan uudelleen tullaustehtävät maan sisällä, Venäjän federaation rajojen lähialueilla ja rajanylityspaikkojen tulliviranomaisten kesken. Näin pystytään muodostamaan eräänlainen puolustuslinja taloudellisen turvallisuuden varmistamiseksi: tullilogististen terminaalien verkosto, joka vastaanottaa rajanylityspaikkojen kautta tulevat tavarat tulliselvitystä, fyysistä tavarantarkastusta ja muita valvontatoimenpiteitä varten. Tältä pohjalta on määritelty kehittämisohjelman tavoitteet: tullitoiminnan hallinnointimenettelyjen kehittäminen ottamalla käyttöön uudet tullausmenetelmät, jotka perustuvat maahantuotavia tavaroita koskevien ennakkotietojen antamiseen tulliviranomaisille kokonaisvaltaisen riskienhallintajärjestelmän käyttöönotto yhdessä maahantuotavia tavaroita koskevien ajantasaisten hintatietojen kanssa sekä mahdollisuus ilmoittaa tavarat ja esittää asiakirjat sähköisessä muodossa Venäjän federaation rajaseutujen alueellisten hallintoyksiköiden infrastruktuurin kehitys ja suurten kaupunkien liikenteellisen kuormituksen vähentäminen tullimaksujen kantaminen täysimääräisinä. Periaateohjelma on tarkoitus toteuttaa kahdessa jaksossa. Valmisteluvaiheessa rakennetaan tarvittava infrastruktuuri ja toteutetaan kehittämisohjelman määräykset ensiksi Keski-Venäjän (ensivaiheessa Moskovassa ja Moskovan oblastissa), Luoteis-Venäjän ja Kaukoidän federaatiopiirissä sekä ilma- ja merikuljetuksissa. II jakso ( ) tulliselvitys Venäjän federaation rajaseutujen alueellisissa hallintoyksiköissä. Maantie- ja meriliikenteen kuivasatamatyyppisiin logistisiin ratkaisuihin perustuvan keskipitkän aikavälin kehityksen analyysi mahdollistaa maantieja merikuljetuksina kuljetettavien tavaroiden tullaus- ja tullivalvontajärjestelmän optimoinnin vuoteen 2014 mennessä. Rautatiekuljetusten tullaus- ja tullivalvontajärjestelmän optimointi on käsityksemme mukaan mahdollista vuoteen 2020 mennessä. Tulliviesti 11

12 12 Tulliviesti Mikä tahansa lasti voi olla vaarallinen, jos se on tukematta tai sitomatta. Heidi Saviaro tarkistaa kuorman sidonnan.

13 tulli suojaa yhteiskuntaa Tässä sarjassa kerrotaan, kuinka Tulli torjuu terveys- ja turvallisuusuhkia ja suojelee yhteiskuntaa. Teksti: Katja Penninkilampi Kuvat: Tullipiirit Tulli pysäyttää vaarallisen kuorman jo satamassa Kun rekka suistuu tieltä, syntyy pahaa jälkeä. Konginkankaan turmasta on yli kuusi vuotta, mutta se ei ole unohtunut. On tärkeää, että raskaan ajoneuvon jarrut ovat kunnossa, lasti on oikein sidottu ja kuljettaja virkeä. Poliisin lisäksi Tulli valvoo raskaan liikenteen ja kuljettajien kuntoisuutta jo rajalla. Myös kuljetusten tilaaja voi vaikuttaa omilla valinnoillaan maanteittemme turvallisuuteen. Valvonnalla pyritään paljastamaan riskit ja uhkat maantieliikenteessä sekä puuttumaan kuljetuskilpailua vääristävään toimintaan. Tullivalvonnan yhteydessä ajoneuvojen ajokuntoisuutta valvotaan muun muassa jarrudynamometrien avulla. Samalla tarkistetaan kuormauksia ja sidontaa sekä akseli- ja kokonaispainoja, kertoo Pohjoisen tullipiirin tarkastuspäällikkö Mika Koponen Tullin toimivaltuuksista ja tehtävistä. Tullilla on raskaan liikenteen valvonnassa yhteiskunnallisesti merkittävä rooli, koska puolikuntoiset ajoneuvot pysäytetään jo rajanylityspaikoilla. Epäkohtiin päästään puuttumaan ennen kuin ajoneuvot ovat liikenteessä, Eteläisen tullipiirin tullivalvonnan esimies Kari Marjamäki korostaa. Meille tärkeitä ovat kuorman kiinnityksen tarkastukset ja kuljettajien puhallutukset liikennelupien tarkastusten yhteydessä, tulliylitarkastaja Ari Pelto- nen Eteläisestä tullipiiristä sanoo. Peltonen kouluttaa Tullin henkilöstöä raskaan liikenteen valvonnan asioissa. EU:n ulkorajalla Itäisessä tullipiirissä tarkastusten painopisteenä on myös ajoneuvojen tekninen kunto, tulliylitarkastaja Jouni Väkevä Nuijamaan tullista kertoo. On merkittävää, että myös yhteistyö poliisin kanssa on sujuvaa ja saumatonta. Tullin ja poliisin yhteistyö on hyvällä tasolla. Raskaan liikenteen PTR-valvontaiskuja tehdään lähes viikoittain, Marjamäki kertoo. Joka neljännessä tarkastetuista puutteita Mikä tahansa lasti voi olla vaarallinen, jos se on tukematta tai sitomatta. Noin neljännes Tullin tarkastamista raskaista ajoneuvoista johtaa toimenpiteisiin kuormauksen puutteiden takia. Osuus on hätkähdyttävän suuri. Eräässä valvontaiskussa tarkastettiin 11 ajoneuvoa, joista yhdeksän johti vähintäänkin huomautuksiin sidonnan puutteellisuuksista. Erityisesti irtoperäliikenne on satamissa ongelma. Kuljettajilla ei aina ole riittävästi aikaa hoitaa kiinnityksiä kuntoon. Tulliviesti 13

14 Raskaiden ajoneuvojen kuntoisuudet ovat Peltosen mukaan kuitenkin huomattavasti parantuneet viimeisten 15 vuoden aikana. Erityisesti Baltian maiden liittyminen EU: hun näkyi. Ja tehokkaalla valvonnalla ja hyvillä välineillä olemme saaneet kuntoisuudet mukavaan jamaan. Raskaan liikenteen valvonnasta itärajalla vastaavan Jouni Väkevän mukaan myös Venäjälle rekisteröity kalusto on ajan myötä uusiutunut. Kaikki vetoajoneuvot ovat nyt länsivalmisteisia. Kaluston kunto ei silti kaikilta osin vastaa EU-kalustoa. Oletettavasti määräaikaishuollot ja korjaukset eivät ole Venäjällä niin arkipäivää kuin rajan tällä puolella. Vaarallisten aineiden kuljetus ei ole vaarallista silloin, kun ne kuljetetaan säännösten mukaan. VAaralliset aineet liikenteessä Vaarallisiksi aineiksi luokitellaan kaikki, mikä aiheuttaa vaaraa ihmiselle, ympäristölle tai omaisuudelle. Tällaisia ovat muun muassa polttoaineet, kaasut, räjähteet, säteilevät aineet, lääkkeet ja myrkylliset aineet, kuten esimerkiksi teollisuudessa käytettävät hapot tai rikkijauho. Myös sairaalajäte luokitellaan vaaralliseksi. Jätteiden kuljetus onkin kasvava bisnes, Peltonen kertoo. Vaarallisten aineiden kuljetus ei kuitenkaan ole vaarallista silloin, kun ne kuljetetaan säännösten mukaan, hän painottaa. Vaarallisten aineiden kuljetuksia sääntelee oma lakinsa, ja niiltä vaaditaan erillisiä lupia. Sanktiot määräysten rikkomisesta ovat kovat, maksimissaan kaksi vuotta vankeutta, joten kiusaus keplotteluun jää pieneksi. Vastuun kantajina logistiikkaketjussa ovat niin lähettäjä, liikennöitsijä, kuljettaja kuin tilaajakin. Vaarallisten aineiden kuljetukset eivät ole Tullille ongelma, vaikka lastin sidontaongelmia esiintyy vielä. Varusteet, merkinnät ja asiapaperit ovat olleet kunnossa, mutta kuorma onkin tukematta tai sitomatta. Väsyneet kuskit ja pimeät VAKit Kuskien ajo- ja lepoajat ovat kesto-ongelma sisäliikenteessä. Tämä johtunee siitä, että laivaliikenteen aikataulut vaikuttavat kuskien ajo- ja lepoaikoihin, Peltonen pohtii. Itäliikenteessä ongelmana on, ettei kuljettajilla ole AETR-sopimuksen vaatimaa määrää edellisiä piirturikiekkoja mukanaan maahan saapuessa, joten ajohistorian selvittäminen rajoittuu päivään tai kahteen. Sakottaminen puuttuvista kiekoista ei ole tuonut toivottua tulosta, Jouni Väkevä kertoo. Haasteellisimpia Tullille ovat niin sanotut pimeät VAKit, eli vaarallisten aineiden kuljetukset, joilla ei ole tarvittavia asiapapereita eikä varusteita. Väkevän mukaan syinä tällaiseen menettelyyn ovat kustannukset tai se, ettei kuljettajalla ole vaadittua koulutusta. Turussa paljastui huhtikuussa kaksi täysin pimeää ADR-kuljetusta, joiden kuormankäsittelykin oli alaarvoista. Tällaiset kuljetukset tieliikenteessä ovat riski ja onnettomuustilanteessa vaarallisia myös pelastustyöntekijöille, tulliylitarkastaja Jarkko Fagerström Porin tullista jatkaa. Onneksi meiltä löytyy velhoja, jotka osaavat yhdistellä asioita niskakutinan perusteella ja tehdä riskianalyysiä koko ajan tullimiespäässään, ja riskikuljetukset saadaan eliminoitua ajoissa, Peltonen valaisee. Kabotaasiliikenne kuriin EU:n alueelta tulevat rekat saavat viikon sisällä ajaa vain kolme Suomen sisäistä kuormaa. Tätä niin sanottua kabotaasiliikennettä koskeva uudistettu lainsäädäntö tuli voimaan viime vuoden elokuussa. Sillä pyritään estämään kilpailun vääris- Näin Tulli valvoo raskasta liikennettä TIR-kuntoisuus ja sinetöintikelpoisuus kauppatavaraa koskevien asiakirjojen tarkastus ajoneuvon rakenteet kuormaus ja lastin sidonta vaaralliset aineet ylikuorma kuljettajan ajo- ja lepoajat Kuljettajille paljon koulutusta tarjolla Kuljetusalan koulutusta annetaan aikuiskoulutuskeskuksissa ja muissa oppilaitoksissa. Kuljettaja suorittaa rekka-ajokortin ja peruskoulutuksen. Vaarallisten aineiden kuljettamiseksi kuljettajan täytyy tenttiä viiden vuoden välein ADR-ajolupa. Liikenteen turvallisuusvirasto TraFi järjestää kokeet ja myöntää todistuksen. Mistä lisää tietoa? SYKE Tieliikennelaki, laki kaupallisista tavarankuljetuksista tiellä, asetus vaarallisten aineiden kuljetuksista tiellä Liikenteen turvallisuusvirasto, tieliikenne Kuorman sidonnan käsikirja Suomen Kuljetus ja Logistiikka ry, koulutus ympäristönhuolto Suomen ympäristökeskus jäteluvat 14 Tulliviesti

15 Asta Tuunanen tarkistaa, että asiakirjat ja lasti vastaavat toisiaan. tyminen. Uudistettu lainsäädäntö on selkeyttänyt valvontaa ja mahdollistanut tehokkaan puuttumisen väärinkäytöksiin. Poliisi ja Tulli valvovat, että sääntöjä noudatetaan ja ne ovat esimerkiksi poistaneet kilpiä rekoista laittoman kabotaasiliikenteen takia. Kabotaasin rajoittamisella halutaan suojata kansallisia kuljetusmarkkinoita. Se on tärkeää, etteivät suomalaiset kuljetusyritykset joudu epäedulliseen asemaan, Marjamäki korostaa. Halpakuljetukset ja tilaajan vastuu Voisi kuvitella, että taantuman aikana halpakuljetukset ja rämät rekat olisivat teillä lisääntyneet. Näin ei kuitenkaan Peltosen mukaan ole käynyt. Ajoneuvojen kunnossa ei ole näkynyt oleellista notkahdusta. Yrittäjä kantaa taloudelliset riskit, mutta myös vastuun turvallisuudesta. Hyvä maine kannattaa. Ota laadukkain tarjous, älä halvinta, Peltonen kannustaa kuljetusten tilaajia. Itäisen tullipiirin Jouni Väkevä muistelee, että pahimpien rekkaruuhkien aikaan liikkeellä oli kaikenlaista kalustoa ja huolitsijaa. Nyt liikenteen tasaannuttua parhaat ovat jääneet jäljelle. Kilpailu alalla lienee kovaa, eivätkä suomalaiset näytä olevan voittajia. Kuljetuskalusto on suurimmalta osin rekisteröity Venäjälle. Niissäkin vähissä Suomeen rekisteröidyissä autoissa on pääsääntöisesti kuljettajana venäläinen, jolla on työlupa. Moniosaamista tarvitaan ja sitä myös löytyy Valvonnan tehtäväkenttä on laaja, ja Tullilla on perustehtäviensä lisäksi iso joukko valvontatehtäviä muiden viranomaisten lukuun. Valvonnan henkilöstöltä vaaditaan moniosaamista, joten koulutus on erittäin tärkeää. Tullivalvonta on kokonaisuus, ja kuljetusyksikköä tarkastellaan muutenkin kuin vain liikenneturvallisuuden kannalta, Marjamäki painottaa. Raskaan liikenteen valvontakoulutukseen on Tullissa panostettu viime vuosina voimakkaasti ja tulokset näkyvät. Henkilöstö on ammattitaitoista ja osaavaa, Jarkko Fagerström vakuuttaa. Tulliviesti 15

16 UKK USEIN kysytyt kysymykset Lisätietoa Tullin asiakasohjeessa nro 19, Tavaran tilaaminen ulkomailta ohje yrityksille ja yhteisöille aion perustaa nettikaupan, ja tavarat on tarkoitus tilata EU:n ulkopuolelta ja toimittaa asiakkaille. Mitkä ovat seuraavien tuotteiden maahantuonverot? Tuotteista perittävät tulli ja arvonlisävero ovat alla olevan taulukon mukaiset. Taulukko ei sisällä mahdollisia maakohtaisia tullietuuksia tai polkumyynti-, tasoitus- tai lisätulleja alkaen arvonlisävero nousee yhdellä prosenttiyksiköllä. Jotta sekä tullietuuksia että polkumyynti-, tasoitus- tai lisätulleja voisi määritellä tarkemmin, Teidän on annettava tiedot, mistä maasta tuotteet tulevat ja missä maassa ne on valmistettu. Kuluttajien suojaamiseksi eräiden alla mainittujen tuotteiden tuontiin liittyy lisäksi vaatimuksia EU:n eri määräysten mukaisuudesta. Tällaisia tuotteita ovat ainakin kosmetiikka, ajoneuvojen eräät osat ja elektroniikka. Näiden tavaroiden tuontiedellytyksiä kannattaa käsitellä vielä tarkemmin sitten, kun Teille selviää mitä ja mistä tilaatte. Tuote tulli alv % alv % Aurinkolasit 2,9 % Auton korin osat 4,5 % Auton moottorin osat 2,7 % Digitaalikamera tai kameran tai rungon digitaalijärjestelmäkameran runko ja objektiiveja ja yhden objektiivin tulli vapaa lisäobjetiivit 6,7 % DVD-levyt (musiikki ja elokuva) 3,5 % Golf-välineet 2,7 % Kengät nahkaa 8 % tekstiiliä 17 % Kirjat vapaa 8 9 Kosmetiikka vapaa tai 6,5 % Moottoripyörän osat 3,7 % Pienoismallit vapaa tai 4,7 % materiaalista riippuen Rannekellot 80 senttiä Siimakalastustarvikkeet 3 % Tietokoneet vapaa Vaatteet 12 % Tulliviesti

17 KOLUMNI matti anttonen suomen venäjän-suurlähettiläs modernisaatio tuo uusia näkymiä venäjä-suhteisiin eu on venäjän paras modernisaatiokumppani Venäjällä on koittanut modernisaation aika. On vielä liian aikaista sanoa, miltä modernisaatiokurssin läpikäynyt Venäjän talous kokonaisuudessaan näyttää, mutta jotakin kehityssuuntia on nähtävissä. Aloitetaan tärkeimmästä tuotannontekijästä eli työvoimasta. Venäjän tilastokeskuksen väestöennusteen mukaan maan työikäinen väestö vähenee 2020 mennessä 9 11 miljoonaa henkeä. Se antaa toisaalta tilaa ja toisaalta samalla pakottaa työn tuottavuuden parantamiseen. Kun työvoiman määrä vähenee, on todennäköistä, että myös palkat nousevat. Tämä on mannaa kulutustavaroita ja kuluttajapalveluita myyville. Modernisaatio merkitsee Venäjän muuttumista entistä enemmän palveluyhteiskunnaksi. Jo tähän mennessä kehitys on ollut valtavaa, sillä ainakin me Neuvostoliitossa asuneet tiedämme, minkälainen palveluyhteiskunta se oli. Kolmas todennäköinen kehityssuunta on investointien osuuden kasvu taloudessa. Iso osa Venäjän asunnoista, teistä, voimaloista, tehtaista ja infrastruktuurista on peritty Neuvostoliitolta. Lähivuosina korjausta ja uudistamista riittää. Toivottavasti Suomi saa tästä merkittävän osuuden, olemmehan perinteinen investointitavaroiden hovihankkija. Venäjän modernisaatio merkitsee myös integroitumista maailman ja Euroopan talouteen. Tärkein edessä oleva askel on WTO:n jäsenyys. Se hyödyntäisi erityisesti Venäjän palvelusektoria. Markkinoiden avaaminen luo uusia työpaikkoja ja parantaa palvelutarjontaa. Tästä hyötyy myös Venäjän teollisuus ja maatalous. Lisäksi Venäjästä voisi tulla suuri palveluiden viejä. Esimerkiksi Aasian ja Euroopan välillä Siperian rata hakkaa liikenneväylänä Aasian ja Afrikan kiertävät reitit mennen tullen. Venäjä on Euroopassa, ja EU:n osuus on jo nyt puolet Venäjän ulkomaankaupasta. EU on myös Venäjän paras modernisaatiokumppani. Kaikki EU:n jäsenmaat ja useimmat naapurimme ovat aloittaneet lähentymisen kaupan vapauttamisesta. Itse asiassa Venäjä pyrki 1990-luvun alussa samalle tielle, ja sen toiveesta tavoite vapaakaupasta kirjattiin EU:n ja Venäjän väliseen perussopimukseen. Sittemmin tavoite on hukkunut muun agendan joukkoon. Kun nyt akuutti talouskriisi näyttää olevan ohi ja modernisaatioagendaa laaditaan, toivon, että nämä strategisemmat tavoitteenasettelut nousevat uudestaan keskustelunaiheiksi. Suomen kannalta olisi mitä suotavinta, että modernisaatio johtaisi Venäjän sisäisen kehityksen vauhdittumiseen ja yhä läheisempään taloudelliseen integraation niin globaalilla kuin Euroopan tasolla. Tulliviesti 17

18 UUTISIA 2 N R O 2010 tilastoyksikkö selvitti asiakkaiden näkemyksiä Ulkomaankauppatilastojen verkkopalvelut saavat käyttäjiltä kiitosta, tavaranluokittelut koetaan haasteellisina Tullihallituksen tilastoyksikön asiakastyytyväisyyskysely toteutettiin tammi helmikuun vaihteessa Kyselyllä selvitettiin Tullin tuottamien ulkomaankauppatilastojen käyttöä ja tilastoyksikön tarjoamien palvelujen laatua. Asiakkaat antoivat tilastoyksikön palvelujen laadusta yleisarvosanaksi 8,4. Asiakkaat antoivat kiittävää palautetta erityisesti verkkopalveluista. Edellisessä, vuoden 2004 kyselyssä, esitettiin toiveita laajemmasta nettijakelusta ja erityisesti maakohtaisten kuukausitilastojen julkaisemista internetissä. Tähän toiveeseen on pystytty vastaamaan hyvin Uljas-palvelun avaamisella. Maksuttomassa Uljas-verkkopalvelussa ulkomaankauppatilastot julkaistaan kuukausittain heti niiden ilmestyttyä. 40 prosenttia kyselyyn vastanneista ilmoitti käyttävänsä Uljasta säännöllisesti. Lisäksi Tullin verkkosivuille on lisätty viime vuosina grafiikkaa ja muuta tilastoaineistoa. Tilastot julkaistaan Uljas-palvelussa tarkimmalla CN-tavaraluokituksella sekä karkeamman tason SITCja CPA-luokituksilla. CN-nimikkeistö (Combined Nomenclature) on käytössä kaikissa EU-maissa, mikä helpottaa muun muassa kansainvälisten tilastovertailujen tekoa. Aiempien kyselyjen tapaan vastaajat kokivat ulkomaankaupan tilastoinnissa käytetyt tavaraluokitukset haasteellisina. Ulkomaankauppatilastojen verkkosivuilla vierailee vuosittain noin kävijää, ja sivuja ladataan yli kertaa. Valtaosa latauksista on uusimpia katsauksia. Esimerkiksi ulkomaankauppatilastojen kuukausikatsausta ilmoitti lukevansa säännöllisesti 35 prosenttia asiakaskyselyyn vastanneista. Tilastoyksikkö kiittää asiakkaitaan runsaasta palautteesta. Saadun palautteen perusteella palveluja kehitetään vastaamaan entistä paremmin asiakkaiden tarpeita. Lisätietoja asiakastyytyväisyyskyselyn tuloksista: > Suomen tulli > Ulkomaankauppatilastot > Tilastotiedotuksia 18 Tulliviesti

19 Junien läpivalaisulaitteisto käyttöön vuosaaressa Suomen tulli hankki Vuosaareen kokonaisten tavarajunien läpivalaisulaitteen sekä siihen liittyvät junien kuvaus- ja tunnistuslaitteet. Laitteisto on ensimmäinen laatuaan Suomessa ja yksi ensimmäisistä Euroopan unionin jäsenmaissa. Hankintaan saatiin tukea EU:n petoksentorjuntavirasto OLAFilta. Läpivalaisu tehostaa valvontaa ja nopeuttaa ulkomaankauppaa. Kiinalaisen Nuctechin valmistama THS- CAN RF6010-laite pystyy läpivalaisemaan 8 35 kilometrin tuntinopeudella liikkuvan junan ja sen säteet läpäisemään 270 millimetrin teräksen. Läpivalaisuun liittyy myös suomalaisen Visy Oy:n toimittama Train Gate -junan tunnistusjärjestelmä, joka havaitsee junan, kuvaa sen molemmilta sivuilta ja lukee junassa olevien konttien tunnisteet ja tarkistaa ne. Train Gate tunnistaa myös veturien ja vaunujen numerot, mikäli ne noudattavat EU:n standardia. Läpivalaisukuva ja junatunnistus on integroitu VR Cargon lähtevien ja saapuvien junakuljetusten rahtitietojen kanssa. Tuloksena on kattava valvonta- ja rekisteröintijärjestelmä, jota käytetään riskianalyysissä ja epäilyttävien kuljetusten paljastamisessa. Junan tunnistukseen yhdistetty läpivalaisu tehostaa valvontaa. Se myös nopeuttaa ulkomaankauppaa, koska kaikkia kuormia ei tarvitse purkaa tai avata rahdin tarkastusta varten. Epäilyttäviksi havaitut vaunut ja rahti tarkastetaan joko Vuosaaren sataman alueella tai sisämaassa VR:n ratapihoilla. Vuosaaresta hankitun kokemuksen myötä Suomen tulli suunnittelee junien läpivalaisulaitteiston käyttöönottoa myös Suomen ja Venäjän välisellä rataosuudella Vainikkalassa. Tulliviesti 19

20 Turvallinen ja ekologinen kaupankäynti tullikemistien tavoitteena EU:n komissio, tullilaboratorioiden koordinaatioryhmä, Tullihallitus ja Tullilaboratorio järjesti neljännen Tullikemistiseminaarin Helsingissä Seminaariin osallistui yli 200 edustajaa 35 maasta, niin EU:n tullilaboratorioista ja tulleista kuin Venäjän, USA:n ja Korean tulleistakin. Sekä fiskaalisissa että turvallisuuteen ja ympäristöön liittyvissä asioissa EU:n käytäntöjen harmonointi edellyttää entistä enemmän viranomaisten välistä yhteistyötä. Erityisesti kemikaali- ja tuoteturvallisuudessa on haettava uuteen lainsäädäntöön pohjautuvia valvontakäytäntöjä ja -menetelmiä. Seminaarin yhtenä tavoitteena olikin tarjota näkymiä tekniseen kehitykseen ja lainsäädäntöön sekä tuoda esiin sellaisia uusia ideoita ja hyviä käytäntöjä, jotka tukevat turvallista ja ekologista kaupankäyntiä, kertoo Tullilaboratorion johtaja Janne Nieminen Seminaarin aikana keskusteltiin ja vaihdettiin tietoa eri maiden tullien, tullilaboratorioiden, komission toimielinten ja muiden viranomaisten välillä. Lisäksi tullilaboratorioille ja niiden koordinaatioryhmälle (GCL) tarjoutui mahdollisuus kertoa yhteisprojekteista ja alan teknisestä kehityksestä. Seminaarin avasivat hallinto- ja kuntaministeri Mari Kiviniemi, Tullihallituksen pääjohtaja Tapani Erling ja johtaja Miroslaw Zielinski EU-komissiosta. Avauspäivän puhujina olivat muun muassa Elintarviketurvallisuusviraston (EVIRA) pääjohtaja Jaana Husu-Kallio ja Euroopan kemikaaliviraston (ECHA) pääjohtaja Geert Dancet. Seminaarin luentokokonaisuuksien aiheina olivat vaarallisten aineiden valvonta, tutkimustiedon keräys ja tiedonvaihto, näytteenoton turvallisuus, laiton tuonti ja laittomat käytännöt, biopolttoaineet, elintarvike- ja tuoteturvallisuus sekä uudet tekniikat laboratorioissa ja kentällä. 20 Tulliviesti

EU:hun saapuvan tavaran AREX-ilmoitusten varamenettelyohje

EU:hun saapuvan tavaran AREX-ilmoitusten varamenettelyohje AREX asiakasohje 7 Varamenettelyohje saapuva liikenne www.tulli.fi 27.3.2013 EU:hun saapuvan tavaran AREX-ilmoitusten varamenettelyohje 1 Soveltamisala Tätä ohjetta sovelletaan EU:hun saapuvasta tavarasta

Lisätiedot

Passitusmenettelyn soveltaminen Venäjän federaatiossa

Passitusmenettelyn soveltaminen Venäjän federaatiossa Passitusmenettelyn soveltaminen Venäjän federaatiossa Passitusmenettelyn soveltamisesta Venäjän federaatiossa säädetään Tulliliiton tullilainsäädännössä ja Venäjän federaation tullitoiminnasta annetussa

Lisätiedot

Alustoimituksesta annettava vienti-ilmoitus

Alustoimituksesta annettava vienti-ilmoitus Viennin asiakasohje 33 www.tulli.fi versio 1.1, 27.2.2014 korvaa version 1.0 14.12.2010 Alustoimituksesta annettava vienti-ilmoitus Asiakasohjeen 33 versio 1.0 on kokonaisuudessaan päivitetty. 1 Alustoimituksesta

Lisätiedot

Saapumisen ja poistumisen ilmoitukset: Ajankohtaiset usein kysytyt kysymykset (UKK eli FAQ)

Saapumisen ja poistumisen ilmoitukset: Ajankohtaiset usein kysytyt kysymykset (UKK eli FAQ) 1 Laatija ja ylläpitäjä: Turvatietojen asiakasprojekti Päivitetty 23.1.2012 Saapumisen ja poistumisen ilmoitukset: Ajankohtaiset usein kysytyt kysymykset (UKK eli FAQ) Tässä dokumentissa on kerätty Tullilta

Lisätiedot

Ajankohtaista Tullista. 23.5.2012 Päivi Maunuksela-Malinen, Tulli Sanoma-asioinnin tuki/eteläinen tullipiiri

Ajankohtaista Tullista. 23.5.2012 Päivi Maunuksela-Malinen, Tulli Sanoma-asioinnin tuki/eteläinen tullipiiri Ajankohtaista Tullista 23.5.2012 Päivi Maunuksela-Malinen, Tulli Sanoma-asioinnin tuki/eteläinen tullipiiri Tulli-ilmoitusten määrät 2011 Ilmoituslaji Kappalemäärä Sähköisten osuus % (suluissa 2010) Ilmoituskanavan

Lisätiedot

Tullin näkökulma kuljetus(ketjun)turvallisuuteen

Tullin näkökulma kuljetus(ketjun)turvallisuuteen Tullin näkökulma kuljetus(ketjun)turvallisuuteen 2012 Erik Dannbäck erik.dannback@tulli.fi Tullivalvontapäällikkö Valvontaosasto Tullivalvonta ja tekniikka 2 Esityksen sisältö Missio Valvonnan ydintehtävät

Lisätiedot

TULLI Tavaroiden maahantuonti EU:n ulkopuolelta

TULLI Tavaroiden maahantuonti EU:n ulkopuolelta OMA YRITYS 19.-20.3.2014 TULLI Tavaroiden maahantuonti EU:n ulkopuolelta Kirsi Azaize Tulliylitarkastaja Tulli 4.4.2014 Tullin koulutus 1 Tullin tehtävät turvaa osaltaan EU:n sisämarkkinoiden häiriöttömän

Lisätiedot

Tullin Nettivienti-palvelu yrityksille. 11.5.2015 Asiakaspalvelut 1

Tullin Nettivienti-palvelu yrityksille. 11.5.2015 Asiakaspalvelut 1 Tullin Nettivienti-palvelu yrityksille 11.5.2015 Asiakaspalvelut 1 Nettivienti-palvelu https://asiointi.tulli.fi/nettivienti/anonymous/frontpage.html?locale=fi Käytettävissä 24/7 Ei yleensä käyntiä Tullissa

Lisätiedot

Miksi nimikkeistöön tulee muutoksia vuosittain? Mistä saan apua oikean nimikkeistön löytämiseksi?

Miksi nimikkeistöön tulee muutoksia vuosittain? Mistä saan apua oikean nimikkeistön löytämiseksi? Esityksen sisältö Mikä CN-nimikkeistö on? Mihin sitä käytetään? Miksi nimikkeistöön tulee muutoksia vuosittain? Mistä saan apua oikean nimikkeistön löytämiseksi? 1.11.2011 Tulli CN-nimikkeistö 1 Harmonisoitu

Lisätiedot

Kohteena Skandinavian markkinat

Kohteena Skandinavian markkinat Kohteena Skandinavian markkinat Ruotsi ja Norja: Lähellä ja erilaista! 1 PNP 25 vuotta: 2000 koulutus ja konsultointiprojektia Pohjoismaat & Eurooppa & PohjoisAmerikka Ruotsi / Norja ß à Kielitaitoa Sisältö

Lisätiedot

Ulkomaankaupan kuljetukset 2014

Ulkomaankaupan kuljetukset 2014 Kauppa 2015 Handel Trade Ulkomaankaupan kuljetukset 2014 Kuvio 1. Vientikuljetukset kuljetusmuodon mukaan (milj. tonnia; osuus%) Maantiekuljetukset; 3,5; 8 % Muut kuljetukset; 0,3; 1 % Rautatiekuljetukset;

Lisätiedot

Ulkomaankaupan kuljetukset 2011

Ulkomaankaupan kuljetukset 2011 Kauppa 2012 Handel Trade Ulkomaankaupan kuljetukset 2011 Kuvio 1. Vientikuljetukset kuljetusmuodon mukaan (miljoonaa tonnia) Maantiekuljetukset; 3,7; 8,2 % Muut kuljetukset; 0,2; 0,6 % Rautatiekuljetukset;

Lisätiedot

Russian railways..today..in the future

Russian railways..today..in the future Russian railways.today..in the future Rautatiekuljetukset RZHD miljoona t. v.2010 Öljy ja öljytuotteita Kivihiili Rauta Kierrätysmetalli Rautamalmi Arvometallit Lannoitteet Kemialiset tuotteet Rakennusmateriaalit

Lisätiedot

Viennin tulli-ilmoitus Internetissä Esittely

Viennin tulli-ilmoitus Internetissä Esittely Viennin tulli-ilmoitus Internetissä Esittely 10.8.2009 10.8.2009 1 Viennin netti-ilmoittaminen 1. Kaikkien käyttäjien sivut ja toiminnot Tunnistamattomana käyttäjänä ilmoituksen tekijä saa ilmoituskohtaisen

Lisätiedot

Rautatiekuljetukset RZHD miljoona t. v.2010

Rautatiekuljetukset RZHD miljoona t. v.2010 Russian railways Rautatiekuljetukset RZHD miljoona t. v.2010 Öljy ja öljytuotteita Kivihiili Rauta Kierrätysmetalli Rautamalmi Arvometallit Lannoitteet Kemialiset tuotteet Rakennusmateriaalit Sementti

Lisätiedot

Tullin määräys Suomen satamiin saapuvia ja Suomen satamista lähteviä aluksia koskevasta ilmoitusmenettelystä

Tullin määräys Suomen satamiin saapuvia ja Suomen satamista lähteviä aluksia koskevasta ilmoitusmenettelystä 1 Tulli Määräys Dnro Antopäivä 49/2015 29.5.2015 Säädösperusta Alusliikennepalvelulaki (623/2005) 20 a (225/2012), 22 a (225/2012), 22 b (225/2012), 22 c (791/2013) ja 22 g (791/2013) Väylämaksulaki (1122/2005)

Lisätiedot

Miten estää nuuskan laiton kauppa?

Miten estää nuuskan laiton kauppa? Miten estää nuuskan laiton kauppa? Seuraamukset nuuskan laittomasta maahantuonnista ja myynnistä Seppo Raitolahti Tulliylitarkastaja Valmisteverotus Ulkomaankauppa- ja verotusosasto 1 Veroseuraamukset

Lisätiedot

Nettipassitus, tunnistetun käyttäjän toiminnot

Nettipassitus, tunnistetun käyttäjän toiminnot Tullihallitus Ulkomaankauppaosasto 17.8.2007 OHJE 1(7) Nettipassitus, tunnistetun käyttäjän toiminnot Tullin nettipassitus-ohjelmasta otetaan elokuun lopussa 2007 käyttöön uusi versio, jossa aiempia ilmoituksia

Lisätiedot

Ulkomaankaupan kuljetukset 2012

Ulkomaankaupan kuljetukset 2012 Kauppa 2013 Handel Trade Ulkomaankaupan kuljetukset 2012 Kuvio 1. Vientikuljetukset kuljetusmuodon mukaan (miljoonaa tonnia) Maantiekuljetukset; 3,7; 9 % Muut kuljetukset; 0,3; 1 % Rautatiekuljetukset;

Lisätiedot

Kilpailukyky ja kasvu/kauppapolitiikka ja kansainväliset suhteet Timo Laukkanen 16.8.2013 1 (6)

Kilpailukyky ja kasvu/kauppapolitiikka ja kansainväliset suhteet Timo Laukkanen 16.8.2013 1 (6) Timo Laukkanen 16.8.2013 1 (6) VENÄJÄN TULLIN TIR-KULJETUSTEN LISÄVAKUUSVAATIMUS 14.9.2013 ALKAEN 1 Reaktiot päätökseen Venäjän federaation tullilaitos teki 4.7.2013 päätöksen, jonka mukaan TIR tulliyleissopimuksen

Lisätiedot

MAKSUTAULUKKO. 3178 N:o 1193. Liite TULLITOIMENPITEET

MAKSUTAULUKKO. 3178 N:o 1193. Liite TULLITOIMENPITEET 3178 N:o 1193 Liite MAKSUTAULUKKO tullilaitoksen maksullisista julkisoikeudellisista suoritteista I TULLITOIMENPITEET 1. Kulkuneuvoselvitys Lentoliikenne Kaupallisessa ulkomaanliikenteessä olevan ilma-aluksen

Lisätiedot

Ulkomaankaupan kuljetukset vuonna 2010

Ulkomaankaupan kuljetukset vuonna 2010 Kauppa 2011 Handel Trade Ulkomaankaupan kuljetukset vuonna 2010 Kuvio 1. Vientikuljetukset kuljetusmuodon mukaan (miljoonaa tonnia) Maantiekuljetukset; 3,4; 8 % Rautatiekuljetukset; 1,2; 3 % Muut kuljetukset;

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2014. 27.2.2015 TULLI Tilastointi 1

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2014. 27.2.2015 TULLI Tilastointi 1 Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 214 27.2.215 TULLI Tilastointi 1 TUONTI, VIENTI JA KAUPPATASE 199-214 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 Kauppatase Tuonti

Lisätiedot

Harmaa talous nujerretaan yhteisvoimin. Harmaa talous seminaari 9.8.2013 Teppo Mikkola Puheenjohtaja Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry

Harmaa talous nujerretaan yhteisvoimin. Harmaa talous seminaari 9.8.2013 Teppo Mikkola Puheenjohtaja Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry Harmaa talous nujerretaan yhteisvoimin Harmaa talous seminaari 9.8.2013 Teppo Mikkola Puheenjohtaja Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry Harmaa talous ei saa estää lakeja ja sopimuksia noudattavan kuljetusyrityksen

Lisätiedot

Millä keinoin Itämeren alue selviää talouskriisistä?

Millä keinoin Itämeren alue selviää talouskriisistä? 14.5.2009 Itämeri-foorumi Turku Millä keinoin Itämeren alue selviää talouskriisistä? Toimitusjohtaja Kari Jalas Keskuskauppakamari Talousnäkymät heikentyneet nopeasti Itämeren alueella BKT:n kasvu,% Maailma

Lisätiedot

Kansainvälisten jätesiirtojen valvonta. Jätehuoltopäivät 2012

Kansainvälisten jätesiirtojen valvonta. Jätehuoltopäivät 2012 Kansainvälisten jätesiirtojen valvonta Jätehuoltopäivät 2012 Jätteiden siirtoja maasta toiseen valvotaan, koska jätteet saattavat sisältää aineita, jotka ovat haitallisia ihmisten terveydelle ja ympäristölle

Lisätiedot

Venäjän tullin ja rajaliikenteen säännösmuutoksista keväällä 2012

Venäjän tullin ja rajaliikenteen säännösmuutoksista keväällä 2012 Venäjän tullin ja rajaliikenteen säännösmuutoksista keväällä 2012 E18-Logistiikkapäivä, Wellamo, Kotka 28.5.2012 Tommi Kivilaakso, Itäinen tullipiiri Uusi sähköinen pakollinen ennakkoilmoitus Venäjälle

Lisätiedot

Suomen kilpailukyky Venäjän transitokuljetuksissa. Pentti Ruutikainen 29.11.2007

Suomen kilpailukyky Venäjän transitokuljetuksissa. Pentti Ruutikainen 29.11.2007 Suomen kilpailukyky Venäjän transitokuljetuksissa Pentti Ruutikainen 29.11.2007 040107 0 Raportit 1. Suomen ja Venäjän välinen kuljetuslogistiikka Yrityshaastattelut - Suomen reitin ja vaihtoehtoisten

Lisätiedot

Suomi English Русский

Suomi English Русский Suomi English Русский Nurmiselle kuljetettavan tuotteen koko tai määränpään kaukaisuus eivät ole ongelma. Kaikki logistiikka-alan palvelut yhdeltä tiskiltä Nurminen Logistics tarjoaa asiakkailleen kaikki

Lisätiedot

1. Matkustaja- ja matkustusturvallisuus päivittäisessä työssä

1. Matkustaja- ja matkustusturvallisuus päivittäisessä työssä Koulutusohjelmat vuodelle 2015 1. Matkustaja- ja matkustusturvallisuus päivittäisessä työssä Sisältää henkilöliikenteen kuljettajan lainsäädännölliset oikeudet ja velvollisuudet häiriö-, vaara ja onnettomuustilanteissa.

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta ETA-sopimuksen liitteen XXI muuttamiseen

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta ETA-sopimuksen liitteen XXI muuttamiseen EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.5.2013 COM(2013) 313 final 2013/0163 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta ETA-sopimuksen liitteen XXI muuttamiseen

Lisätiedot

Lomakausi lähestyy joko sinulla on eurooppalainen sairaanhoitokortti?

Lomakausi lähestyy joko sinulla on eurooppalainen sairaanhoitokortti? MEMO/11/406 Bryssel 16. kesäkuuta 2011 Lomakausi lähestyy joko sinulla on eurooppalainen sairaanhoitokortti? Kun olet lomalla varaudu yllättäviin tilanteisiin! Oletko aikeissa matkustaa toiseen EU-maahan,

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 18 päivänä joulukuuta 2014. 1121/2014 Maa- ja metsätalousministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 18 päivänä joulukuuta 2014. 1121/2014 Maa- ja metsätalousministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 18 päivänä joulukuuta 2014 1121/2014 Maa- ja metsätalousministeriön asetus Euroopan unionin ulkopuolisista maista tuotavien lemmikkieläinten, eläimistä saatavia

Lisätiedot

Kysy Tullin tietopalvelusta

Kysy Tullin tietopalvelusta Kysy Tullin tietopalvelusta Tullin tietopalvelu kerää, jakaa ja jalostaa tullitietoa asiakkaidensa käyttöön. Tullin tietopalveluista asiakas saa tietoa tullitoimintaan liittyvissä kysymyksissä. Asiakkaiden

Lisätiedot

Aspo Pörssin monialatähti. Konsernin toimitusjohtaja Aki Ojanen

Aspo Pörssin monialatähti. Konsernin toimitusjohtaja Aki Ojanen Aspo Pörssin monialatähti Konsernin toimitusjohtaja Aki Ojanen Ohjeistus vuodelle 2011 Uusi, 8.12.2011 annettu ohjeistus vuodelle 2011 Aspo kasvattaa liikevaihtoaan ja liikevoittoaan noin 20 %. Osavuosikatsauksessa

Lisätiedot

AREX. Tavaroiden saapumisen ja poistumisen ilmoitusjärjestelmä

AREX. Tavaroiden saapumisen ja poistumisen ilmoitusjärjestelmä AREX 23.6.2011 1/77 AREX Tavaroiden saapumisen ja poistumisen ilmoitusjärjestelmä Periaatteita Tullausyksikkö Raili Sonninen Antti Hästbacka Heli Isometsä Markku Laine Pia Linsén Olli Tuomisto AREX 23.6.2011

Lisätiedot

Suomi Venäjä liikenne

Suomi Venäjä liikenne Suomi Venäjä liikenne Logistiikkapäivä, Kotka Lassi Hilska 30.5.2011 Venäjän liikenne? Liikenteen määristä Yhteistyömuodoista ja vaikuttamistavoista Käytännön hankkeista 2 Kuorma-autoliikenne vilkkaimmilla

Lisätiedot

Tullialan ammattitutkinnon tiedotustilaisuus Riitta Paalanen 9.3.2012

Tullialan ammattitutkinnon tiedotustilaisuus Riitta Paalanen 9.3.2012 Tullialan ammattitutkinnon tiedotustilaisuus Riitta Paalanen 9.3.2012 Tullin koulutus riitta.paalanen@.fi 1 Tässä tilaisuudessa: Kerrotaan Tullin koulutustarjonnasta yrityksille ja muille sidosryhmille,

Lisätiedot

Verkkokaupan tuoteturvallisuus EU-tasolla - komission toimet Maija Laurila

Verkkokaupan tuoteturvallisuus EU-tasolla - komission toimet Maija Laurila Verkkokaupan tuoteturvallisuus EU-tasolla - komission toimet Maija Laurila Time Magazine 1966 "Online Shopping Will Flop" { Miksi komissio miettii verkkokaupan markkinavalvontaa erikseen? 1. Tuoteturvallisuusdirektiivin

Lisätiedot

TIR-carnet n täyttöohjeet

TIR-carnet n täyttöohjeet TIR-carnet n täyttöohjeet Tullihallitus Dnro Antopäivä 81/010/11 18.5.2011 Säädösperusta: Vuoden 1975 TIR-yleissopimuksen liite 1 Tullilaki 1466/94, 4 2 kohta Voimassaoloaika: 1.7.2011 lukien toistaiseksi.

Lisätiedot

AEO. Authorised Economic Operator. Vastavuoroisen tunnustaminen tilannekatsaus. AEO-toimijapäivä 3.9.2014 1

AEO. Authorised Economic Operator. Vastavuoroisen tunnustaminen tilannekatsaus. AEO-toimijapäivä 3.9.2014 1 T AEO Authorised Economic Operator Vastavuoroisen tunnustaminen tilannekatsaus AEO-toimijapäivä 1 1) AEO-ohjelmien vertailu teoriassa TUNNUSTAMISEN VAIHEET - hakemus-, arviointiprosessi, kriteerit ja edut

Lisätiedot

4 Suomen ja Venäjän rautatieyhdysliikenteen Kuljetusehdoissa. Kuljetusehtojen liite 11.2

4 Suomen ja Venäjän rautatieyhdysliikenteen Kuljetusehdoissa. Kuljetusehtojen liite 11.2 Kuljetusehtojen liite 11.2 Tavaroiden kuljetusmääräykset Suomesta Venäjän kautta maihin, joiden rautatiet kuuluvat Sopimukseen kansainvälisestä rautatietavaraliikenteestä (SMGS) tai soveltavat sitä, ja

Lisätiedot

Tullilainsäädännön uudistuminen ja AEO AEO-toimijapäivä 3.9.2014

Tullilainsäädännön uudistuminen ja AEO AEO-toimijapäivä 3.9.2014 Tullilainsäädännön uudistuminen ja AEO AEO-toimijapäivä 3.9.2014 3.9.2014 Lupakeskus / Kapanen 1 AEO ja uusi tullikoodeksi ja soveltamissäädökset 31.12.2020 30.10.2013 Union tullikoodeksi voimaan. Valtuutussäännöksiä

Lisätiedot

Rakennustuotteiden -merkintä

Rakennustuotteiden -merkintä Rakennustuotteiden -merkintä Eurooppalainen käytäntö rakennustuotteiden kelpoisuuden osoittamiseen Rakennustuotteiden CE-merkintä perustuu rakennustuotedirektiiviin Euroopan komission rakennustuotedirektiivin

Lisätiedot

Feoga-tavaroiden vienti-ilmoittaminen

Feoga-tavaroiden vienti-ilmoittaminen ELEX: Feoga-viennin asiakasohje Fe1 Menettelyohje versio 1.3, 31.05.2013 www.tulli.fi Korvaa feoga-viennin asiakasohjeen Fe1/2009, versio,1.2, 01.09.2013 Feoga-tavaroiden vienti-ilmoittaminen 1 Ohjeen

Lisätiedot

Julkinen kuuleminen: EU:n ympäristömerkki kalastus- ja vesiviljelytuotteille

Julkinen kuuleminen: EU:n ympäristömerkki kalastus- ja vesiviljelytuotteille Case Id: 0de07826-cc4c-4173-b6d8-234da2c827b3 Date: 31/07/2015 11:53:18 Julkinen kuuleminen: EU:n ympäristömerkki kalastus- ja vesiviljelytuotteille Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia. Perustiedot

Lisätiedot

Elinkeinoelämä ja Itämeriyhteistyö. Rahoitus ja julkisuus Kansallinen Itämeri-tutkijoiden foorumi 24.10.2013, Forum Marinum, Turku Timo Laukkanen

Elinkeinoelämä ja Itämeriyhteistyö. Rahoitus ja julkisuus Kansallinen Itämeri-tutkijoiden foorumi 24.10.2013, Forum Marinum, Turku Timo Laukkanen Elinkeinoelämä ja Itämeriyhteistyö Rahoitus ja julkisuus Kansallinen Itämeri-tutkijoiden foorumi 24.10.2013, Forum Marinum, Turku Timo Laukkanen Itämeriyhteistyö elinkeinoelämän agendalla Itämeriyhteistyö

Lisätiedot

Venäjän vientivaatimukset -seminaarit 12.02. ja 16.02.2010. Kyösti Siponen

Venäjän vientivaatimukset -seminaarit 12.02. ja 16.02.2010. Kyösti Siponen Venäjän vientivaatimukset -seminaarit 12.02. ja 16.02.2010 Kyösti Siponen Elintarviketurvallisuusvirasto Evira Suomen elintarvikeviennin osuus = 0,16 % koko maailman elintarvikkeiden viennistä World Trade

Lisätiedot

Paperittomaan logistiikkaan on vielä matkaa

Paperittomaan logistiikkaan on vielä matkaa Paperittomaan logistiikkaan on vielä matkaa 12.8.2004 06:01 Logistiikan yhteiset tietojärjestelmät ovat kehittyneet, mutta alalla kärsitään edelleen standardien kirjavuudesta. Logistiset tarpeet eri yrityksissä

Lisätiedot

Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi

Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi - yleisesittely CTIF seminaari Lentoasemien pelastustoiminta Jari Nurmi Vastuullinen liikenne. Yhteinen asia. Visio Vastuullinen liikenne 27.11.2012 Liikenteen turvallisuusvirasto

Lisätiedot

Miltä lainsäädäntö ja valvonta näyttävät kuljetusyrittäjän silmin? Kuljetusliike Helokivi Oy, toimitusjohtaja Kari Helokivi

Miltä lainsäädäntö ja valvonta näyttävät kuljetusyrittäjän silmin? Kuljetusliike Helokivi Oy, toimitusjohtaja Kari Helokivi Miltä lainsäädäntö ja valvonta näyttävät kuljetusyrittäjän silmin? Kuljetusliike Helokivi Oy, toimitusjohtaja Kari Helokivi? Perustettu 1962 Kotipaikka Lahti 21 Vetoautoa 24 Perävaunua 22 Jalkalavakonttia

Lisätiedot

1.1. Passituksesta vastaava

1.1. Passituksesta vastaava Passituksesta vastaavan tiedot on tallennettu Toimijan luonne R - EORI Y-tunnus / Henkilötunnus FIRU1234567890123 TIR Haltijan tunnus RUS/0123/123456 Yrityksen nimi / Nimi ZAO Ekspeditor Nevskij Prospekt

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2015. 31.8.2015 TULLI Tilastointi 1

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2015. 31.8.2015 TULLI Tilastointi 1 Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2015 31.8.2015 TULLI Tilastointi 1 VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2011-2015 7 Mrd. e 6 5 4 3 2 1 0-1 -2 2011 2012 2013 2014 2015 Vienti Tuonti Kauppatase 31.8.2015

Lisätiedot

PÄÄTÖSASIAKIRJA. AF/CE/BA/fi 1

PÄÄTÖSASIAKIRJA. AF/CE/BA/fi 1 PÄÄTÖSASIAKIRJA AF/CE/BA/fi 1 Täysivaltaiset edustajat, jotka edustavat: BELGIAN KUNINGASKUNTAA, BULGARIAN TASAVALTAA, TŠEKIN TASAVALTAA, TANSKAN KUNINGASKUNTAA, SAKSAN LIITTOTASAVALTAA, VIRON TASAVALTAA,

Lisätiedot

seminaari TEM:n rooli ja mahdollisuudet Pohjoisella kasvukäytävällä Veijo KAVONIUS Aluekehitysjohtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto

seminaari TEM:n rooli ja mahdollisuudet Pohjoisella kasvukäytävällä Veijo KAVONIUS Aluekehitysjohtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto Pohjoinen kasvukäytävä TEM:n rooli ja mahdollisuudet Pohjoisella kasvukäytävällä Kymenlaakso Pohjoisella kasvukäytävällä kä ällä seminaari Veijo KAVONIUS Aluekehitysjohtaja Työ- ja elinkeinoministeriö

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 6 päivänä toukokuuta 2011. 402/2011 Maa- ja metsätalousministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 6 päivänä toukokuuta 2011. 402/2011 Maa- ja metsätalousministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 6 päivänä toukokuuta 2011 402/2011 Maa- ja metsätalousministeriön asetus Euroopan unionin ulkopuolisista maista tuotavien lemmikkieläinten, eläinperäisiä tuotteita

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 21 päivänä joulukuuta 2011. 1316/2011 Laki. autoverolain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 16 päivänä joulukuuta 2011

Julkaistu Helsingissä 21 päivänä joulukuuta 2011. 1316/2011 Laki. autoverolain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 16 päivänä joulukuuta 2011 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 21 päivänä joulukuuta 2011 1316/2011 Laki autoverolain muuttamisesta Annettu Helsingissä 16 päivänä joulukuuta 2011 Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan

Lisätiedot

Omavalvonta ja laadunhallintajärjestelmä. Elintarvikkeiden tarjoaminen julkisille keittiöille 16.8.12

Omavalvonta ja laadunhallintajärjestelmä. Elintarvikkeiden tarjoaminen julkisille keittiöille 16.8.12 Omavalvonta ja laadunhallintajärjestelmä Elintarvikkeiden tarjoaminen julkisille keittiöille 16.8.12 Omavalvonnan säädökset Elintarvikelain 23/2006 mukaisesti kaikilla elintarvikealan toimijoilla on oltava

Lisätiedot

Venäjän rajamailla. Venäläisten vaikutus kauppaan, matkailuun ja investointeihin Suomessa ja Saimaan seudulla

Venäjän rajamailla. Venäläisten vaikutus kauppaan, matkailuun ja investointeihin Suomessa ja Saimaan seudulla Venäjän rajamailla Venäläisten vaikutus kauppaan, matkailuun ja investointeihin Suomessa ja Saimaan seudulla 1 2 Venäläisyhtiöiden tytäryhtiöt Suomessa yhtiöiden lkm henkilöstö Liikevaihto (milj. ) 2004

Lisätiedot

Täyttöohje vienti-ilmoituslomaketta varten

Täyttöohje vienti-ilmoituslomaketta varten Täyttöohje Elintarviketurvallisuusvirasto Evira Valvontaosasto Kasvinterveysyksikkö Mustialankatu 3, 00790 Helsinki Puh. 029 530 0400, Faksi 029 530 4350 www.evira.fi etunimi.sukunimi@evira.fi 2 (5) VIENTI-ILMOITUS

Lisätiedot

Meriliikennevirrat Suomenlahdella 2007 & 2015. Jenni Kuronen

Meriliikennevirrat Suomenlahdella 2007 & 2015. Jenni Kuronen Meriliikennevirrat Suomenlahdella 2007 & 2015 Jenni Kuronen 0 Suomenlahden meriliikennevirrat WP1 Tavoitteet: Selvittää Suomenlahden meriliikennevirrat v. 2007 Tuottaa tulevaisuusskenaarioita Suomenlahden

Lisätiedot

Selvitys Tytti Kujanen-Hartikaisen rekrytoinnista Tulliin

Selvitys Tytti Kujanen-Hartikaisen rekrytoinnista Tulliin Kirje 1 (3) Hallintopalvelut Lappeenranta 30.10.2014 Ossi Värri Dnro Suojaustaso Valitse taso Julk (621/1999) 24.1 :n k Viite Selvitys Tytti Kujanen-Hartikaisen rekrytoinnista Tulliin Itäiseen tullipiiriin

Lisätiedot

Itään suuntautuva maantietransito v.2002

Itään suuntautuva maantietransito v.2002 SVT Ulkomaankauppa 2003:M04 Utrikeshandel Foreign Trade Itään suuntautuva maantietransito v.2002 Maantietransito; vienti itään v. 2002 toimialoittain (1000 tonnia) Erittelemätön 447 (30 %) Elintarvikkeet

Lisätiedot

DB Schenker ja Kiitolinja Yritysesittely ja palvelut. Rauli Werdermann Tullikoulu 23.4.2013

DB Schenker ja Kiitolinja Yritysesittely ja palvelut. Rauli Werdermann Tullikoulu 23.4.2013 DB Schenker ja Kiitolinja Yritysesittely ja palvelut Rauli Werdermann Tullikoulu 23.4.2013 Tätä me olemme Deutsche Bahn DB Schenker DB Schenker Suomessa Suomen tunnuslukuja Kiitolinja Tätä me olemme Deutsche

Lisätiedot

Hankinnan suunnittelu, hankinnoista ilmoittaminen ja viestintä

Hankinnan suunnittelu, hankinnoista ilmoittaminen ja viestintä Hankinnan suunnittelu, hankinnoista ilmoittaminen ja viestintä Julkisten hankintojen neuvontayksikön seminaari 21.10.2013 Lakimies, VT Jonna Törnroos Sähköiset viestintävälineet Jäsenvaltioiden on huolehdittava

Lisätiedot

Suomen tulli 2014. Vuosikatsaus

Suomen tulli 2014. Vuosikatsaus Vuosikatsaus Suomen tulli edistää tavarakaupan sujuvuutta ja varmistaa sen oikeellisuuden kantaa tehokkaasti tavaraverot tarjoaa palveluita asiakaslähtöisesti suojaa yhteiskuntaa, ympäristöä ja kansalaisia.

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.7.2015 COM(2015) 362 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE tavaroiden ja matkustajien merikuljetuksia koskevista tilastoista annetun direktiivin 2009/42/EY

Lisätiedot

HE 41/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

HE 41/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi HE 41/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kuorma- ja linja-auton kuljettajien ammattipätevyydestä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

Verkkokaupan arvonlisäverotus. Mika Jokinen Veroasiantuntija

Verkkokaupan arvonlisäverotus. Mika Jokinen Veroasiantuntija Verkkokaupan arvonlisäverotus Mika Jokinen Veroasiantuntija Verkkokauppa Kotimaankauppaa vai ulkomaankauppaa? Tavara vai palvelu? Asiakas verovelvollinen vai ei-verovelvollinen? 2 Ulkomaankaupan käsitteitä...

Lisätiedot

Rautatieliikenteen kehitysnäkymät liittyen Vuosaaren sataman avautumiseen. VR Osakeyhtiö, VR Cargo Matti Andersson 2008-04-17

Rautatieliikenteen kehitysnäkymät liittyen Vuosaaren sataman avautumiseen. VR Osakeyhtiö, VR Cargo Matti Andersson 2008-04-17 Rautatieliikenteen kehitysnäkymät liittyen Vuosaaren sataman avautumiseen VR Osakeyhtiö, VR Cargo Matti Andersson 2008-04-17 VR Cargo 2007 Kuljetukset 40,3 miljoonaa tonnia Liikevaihto 342,9 MEUR Markkinaosuus

Lisätiedot

ottaa huomioon Euroopan talousyhteisön perustamissopimuksen, on kuullut kulttuuriesineitä käsittelevää neuvoa-antavaa komiteaa,

ottaa huomioon Euroopan talousyhteisön perustamissopimuksen, on kuullut kulttuuriesineitä käsittelevää neuvoa-antavaa komiteaa, Avis juridique important 31993R0752 Komission asetus (ETY) N:o 752/93, annettu 30 päivänä maaliskuuta 1993, kulttuuriesineiden viennistä annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 3911/92 soveltamista koskevista

Lisätiedot

Suomen kaupan barometri Kevät 2011. Suomalais-Venäläinen kauppakamari Tutkimuksen tekijä:

Suomen kaupan barometri Kevät 2011. Suomalais-Venäläinen kauppakamari Tutkimuksen tekijä: Suomen kaupan barometri Kevät 11 Suomalais-Venäläinen kauppakamari Tutkimuksen tekijä: 1 1 8 mrd. Suomen ja Venäjän välinen kauppa 9, 6,7,815,16 3 5 6 7 8 9 1 Lähteet: Suomen tulli Tilastokeskus Tavaroita

Lisätiedot

TIETOPAKETTI EI -KYBERIHMISILLE

TIETOPAKETTI EI -KYBERIHMISILLE TIETOPAKETTI EI -KYBERIHMISILLE Miksi TIEDOLLA on tässä yhtälössä niin suuri merkitys? Mitä tarkoittaa KYBERTURVALLISUUS? Piileekö KYBERUHKIA kaikkialla? Kaunis KYBERYMPÄRISTÖ? Miten TIETOJÄRJESTELMÄ liittyy

Lisätiedot

Kotka Sillamäe Kotka Rahtipotentiaalin selvitys. 29.4.2008 Kotka Loppuseminaari Tutkimuspäällikkö Markku Haikonen

Kotka Sillamäe Kotka Rahtipotentiaalin selvitys. 29.4.2008 Kotka Loppuseminaari Tutkimuspäällikkö Markku Haikonen Kotka Sillamäe Kotka Rahtipotentiaalin selvitys 29.4.2008 Kotka Loppuseminaari Tutkimuspäällikkö Markku Haikonen 1 Kotka Sillamäe Kotka Rahtipotentiaalin selvitys Tutkimusotos: suuret huolinta- ja kuljetusyritykset

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. ehdotus neuvoston päätökseksi

LIITE. asiakirjaan. ehdotus neuvoston päätökseksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.1.2016 COM(2016) 18 final ANNEX 3 PART 1/4 LIITE asiakirjaan ehdotus neuvoston päätökseksi Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä SADC:n talouskumppanuussopimusvaltioiden

Lisätiedot

Sähköinen Express Import -palvelu

Sähköinen Express Import -palvelu Sähköinen Express Import -palvelu opas lähettäjälle TNT:n Express Import -palvelu Käyttäjäystävällinen Express Import -palvelu mytnt:n osana tekee tuontilähetyksen tilauksen entistä helpommaksi Express

Lisätiedot

Saako lääkkeitä turvallisesti verkosta?

Saako lääkkeitä turvallisesti verkosta? Page 1 of 5 JULKAISTU NUMEROSSA 3/2015 LÄÄKEALAN TOIMIJOIDEN VALVONTA Saako lääkkeitä turvallisesti verkosta? Sami Paaskoski, Liisa Näveri / Kirjoitettu 16.10.2015 / Julkaistu 13.11.2015 Lääkkeiden verkkokauppa

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 05.08.2002 KOM(2002) 451 lopullinen 2002/0201 (COD) Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivin 95/2/EY muuttamisesta elintarvikelisäaineen E

Lisätiedot

Ahtausalan taloudellinen tilanne ja merkitys taloudelle. EK:n työmarkkinasektori

Ahtausalan taloudellinen tilanne ja merkitys taloudelle. EK:n työmarkkinasektori Ahtausalan taloudellinen tilanne ja merkitys taloudelle EK:n työmarkkinasektori Talouskriisi koettelee ahtausalaa Viennin ja tuonnin putoamisen vuoksi myös ahtausala on kärsinyt heikosta taloustilanteesta

Lisätiedot

Liikenteen kasvun mahdollisuudet ja uhkat

Liikenteen kasvun mahdollisuudet ja uhkat Liikenteen kasvun mahdollisuudet ja uhkat Rajavartiolaitoksen tehtävät Neliportainen maahantulon valvontamalli Osa EU:n rajaturvallisuusjärjestelmää (IBM) Rajanylitykset itärajalla 4 Arvioita itärajan

Lisätiedot

Venäjä suomalaisyrityksille: suuri mahdollisuus, kova haaste. Asiantuntija Timo Laukkanen EK:n toimittajaseminaari 22.9.2009

Venäjä suomalaisyrityksille: suuri mahdollisuus, kova haaste. Asiantuntija Timo Laukkanen EK:n toimittajaseminaari 22.9.2009 Venäjä suomalaisyrityksille: suuri mahdollisuus, kova haaste Asiantuntija Timo Laukkanen EK:n toimittajaseminaari 22.9.2009 Suuri mahdollisuus Sijainti Täydentävä tuotantorakenne Naapurin tuntemus Rakennemuutostarve

Lisätiedot

Neuvoston päätelmät hygienia-asetusten soveltamisesta saatuja kokemuksia koskevasta komission kertomuksesta neuvostolle ja Euroopan parlamentille

Neuvoston päätelmät hygienia-asetusten soveltamisesta saatuja kokemuksia koskevasta komission kertomuksesta neuvostolle ja Euroopan parlamentille EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 3. lokakuuta 2009 (5.0) (OR. en) 4299/09 ADD AGRILEG 82 DENLEG 93 LISÄYS I/A-KOHTAA KOSKEVAAN ILMOITUKSEEN Lähettäjä: Eläinlääkintäasiantuntijoiden työryhmä (kansanterveys)

Lisätiedot

Raskaiden ajoneuvojen elinkaaren hallinta

Raskaiden ajoneuvojen elinkaaren hallinta Raskaiden ajoneuvojen elinkaaren hallinta Rami Wahlsten Turun ammattikorkeakoulu rami.wahlsten@turkuamk.fi Turun ammattikorkeakoulu Tutkintoon johtava koulutus: n. 9200 opiskelijaa Noin 1900 aloituspaikkaa

Lisätiedot

Kuljetusyrityksen arki: haasteet ja mahdollisuudet

Kuljetusyrityksen arki: haasteet ja mahdollisuudet Kuljetusyrityksen arki: haasteet ja mahdollisuudet Oy TransPeltola Ltd Kouvolalainen perheyritys Toiminta alkanut vuonna 1958 (Peltolan Kuljetus Oy) 23 omaa autoa + n. 20 vakituista alihankkija-autoa Työllistää

Lisätiedot

22.7.2010 Euroopan unionin virallinen lehti L 189/19

22.7.2010 Euroopan unionin virallinen lehti L 189/19 22.7.2010 Euroopan unionin virallinen lehti L 189/19 KOMISSION PÄÄTÖS, annettu 19 päivänä heinäkuuta 2010, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/49/EY 7 artiklassa tarkoitetuista yhteisistä

Lisätiedot

Merenkulun merkitys Suomen taloudelle ja kilpailukyvylle. Logistics 2013

Merenkulun merkitys Suomen taloudelle ja kilpailukyvylle. Logistics 2013 Merenkulun merkitys Suomen taloudelle ja kilpailukyvylle Logistics 2013 Suomen ulkomaankauppa alueittain 2012, %-osuudet Tavaravienti, 56,8 mrd euroa Tavaratuonti, 59,2 mrd euroa Yhdysvallat 6.3 % Muu

Lisätiedot

Vientituellisten maataloustuotteiden valvonta

Vientituellisten maataloustuotteiden valvonta Feoga-viennin yleisohje Fe8 www.tulli.fi versio 1.1, 31.5.2013 Korvaa feoga-viennin asiakasohjeen Fe8/2012 versio 1.0, 23.3.2012 Vientituellisten maataloustuotteiden valvonta 1. Yleistä vientitukiviennistä

Lisätiedot

Kotkan meripäivät Itämeren aallot 16.7.2009

Kotkan meripäivät Itämeren aallot 16.7.2009 Kotkan meripäivät Itämeren aallot 16.7. Energiahankkeiden vaikutus Itämeren turvallisuustilanteeseen Dosentti, erikoistutkija Alpo Juntunen MpKK, strategian, Helsinki 0 Suomenlahti ja Itämeri ovat olleet

Lisätiedot

Viennin yritysneuvonta Päivitetty 3.7.2015

Viennin yritysneuvonta Päivitetty 3.7.2015 1. Vientitullauspaikka ja viejä... 2 Suomalainen yritys on ostanut tavaraa saksalaiselta yritykseltä ja tavarat viedään suoraan Saksasta EU:n ulkopuolelle. Voidaanko vientitullaus tehdä Suomessa ja tarvitaanko

Lisätiedot

18.10.2008 Euroopan unionin virallinen lehti L 277/23

18.10.2008 Euroopan unionin virallinen lehti L 277/23 18.10.2008 Euroopan unionin virallinen lehti L 277/23 KOMISSION ASETUS (EY) N:o 1024/2008, annettu 17 päivänä lokakuuta 2008, yksityiskohtaisista toimenpiteistä Euroopan yhteisöön suuntautuvaa puutavaran

Lisätiedot

Vienti-ilmoitussanoman ja saapuminen poistumispaikalle sanoman. edi-sanomaopas

Vienti-ilmoitussanoman ja saapuminen poistumispaikalle sanoman. edi-sanomaopas Vienti-ilmoitussanoman ja saapuminen poistumispaikalle sanoman edi-sanomaopas 1 VIENTI-ILMOITUS SANOMAOPAS 4 1 YLEISTÄ 5 2 SANOMAT 6 2.1 Ilmoittajan lähettämät sanomat 6 2.2 Tullin vastaussanomat 8 3 KÄYTTÖTAPAUKSET

Lisätiedot

Asia: Lausuntopyyntö ehdotuksiin traktoria kuljettavan ajokortti- ja ammattipätevyysvaatimuksiksi

Asia: Lausuntopyyntö ehdotuksiin traktoria kuljettavan ajokortti- ja ammattipätevyysvaatimuksiksi 1 (6) 22.9.2015 Liikenne- ja viestintäministeriö kirjaamo@lvm.fi eija.maunu@lvm.fi kirsi.miettinen@lvm.fi Asia: Lausuntopyyntö ehdotuksiin traktoria kuljettavan ajokortti- ja ammattipätevyysvaatimuksiksi

Lisätiedot

Kuljetusehtojen liite 11.3

Kuljetusehtojen liite 11.3 Kuljetusehtojen liite 11.3 Tavaroiden kuljetusmääräykset Suomesta Venäjän kautta maihin, joiden rautatiet eivät sovella Suomen ja Venäjän rautatieyhdysliikenteen määräyksiä ja ehtoja eivätkä Sopimusta

Lisätiedot

Vaarallisten kemikaalien vienti ja tuonti

Vaarallisten kemikaalien vienti ja tuonti Vaaralliset kemikaalit 1 Vaarallisten kemikaalien vienti ja tuonti Taustaa Vaarallisten kemikaalien kansainvälistä kauppaa säädellään kahdella kansainvälisellä sopimuksella: Rotterdamin sopimuksella ja

Lisätiedot

Kuluttajien luottamus markkinoihin ja kasvu. Ylijohtaja, kuluttaja-asiamies Päivi Hentunen KKV-päivä 23.10.2014. kkv.fi. kkv.fi

Kuluttajien luottamus markkinoihin ja kasvu. Ylijohtaja, kuluttaja-asiamies Päivi Hentunen KKV-päivä 23.10.2014. kkv.fi. kkv.fi Kuluttajien luottamus markkinoihin ja kasvu Ylijohtaja, kuluttaja-asiamies Päivi Hentunen KKV-päivä 23.10.2014 Kuluttajien vastuu kasvusta? Kuluttajien luottamus on yksi markkinoiden toimivuuden ja taloudellisen

Lisätiedot

Ajankohtaista sääntelystä - Kotimaanliikenteen matkustaja-alusyrittäjien

Ajankohtaista sääntelystä - Kotimaanliikenteen matkustaja-alusyrittäjien Ajankohtaista sääntelystä - Kotimaanliikenteen matkustaja-alusyrittäjien turvallisuuspäivä Johtava asiantuntija Aleksi Uttula Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Käsiteltävät asiat HE 99/2014 Hallituksen

Lisätiedot

SUOMEKSI TILASTOTIETOJA

SUOMEKSI TILASTOTIETOJA SUOMEKSI TILASTOTIETOJA Virolle 14,1 miljardin kruunun matkailutulot! Matkailu on merkittävä tulonlähde Virolle. Vuonna 2004 Viroon tuli matkailukruunuja 14,1 miljardin kruunun edestä, 15 prosenttia enemmän

Lisätiedot