Finnlines Oyj Pörssitiedote klo 11.00

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Finnlines Oyj Pörssitiedote 9.2.2004 klo 11.00"

Transkriptio

1 1 (9) Finnlines Oyj Pörssitiedote klo FINNLINES OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 2003 Finnlinesin liikevaihto oli 701,4 Me (693,0 Me ed. vuonna). Liikevoitto oli 59,7 (46,2) Me. Tulos ennen satunnaiseriä oli 40,4 (33,8) Me. Tulos/osake oli 1,17 (1,18) euroa ja oma pääoma/osake 19,15 (19,52) euroa. Hallitus esittää 2,50 euron osinkoa osakkeelta. Markkinatilanne Kireä kilpailutilanne ja heikot suhdanteet ovat pitäneet merikuljetusten rahtihinnat matalina. Kertomusvuonna Keski-Eurooppa kärsi vielä kansainvälisestä taantumasta. Venäjän markkinat sen sijaan kehittyivät edelleen voimakkaasti. Vuoden 2003 poikkeuksellisen vaikeat talviolosuhteet vaikeuttivat liikennettä ja aiheuttivat lisäkustannuksia. Erityisesti Venäjän konttiliikenne oli vaikeuksissa Venäjän vähäisen jäänmurtajakapasiteetin johdosta. Alkuvuoden aikana liikennettä myöhästyttivät myös eri puolilla Eurooppaa järjestetyt muutaman päivän satamalakot. Kuljetusalan kova kilpailu aiheuttaa myös merikuljetusja satamatoiminnoissa paineita jatkuvaan tehokkuuden kasvuun ja kustannustarkkailuun. Tilikauden liikevaihto ja tulos Finnlines-konsernin liikevaihto oli 701,4 miljoonaa euroa (693,0 miljoonaa euroa 2002). Varustamotoiminta ja merikuljetukset-toimialan liikevaihto oli 632,0 (629,3) miljoonaa euroa ja satamatoimintojen 97,9 (94,6) miljoonaa euroa. Liiketoiminnan muut tuotot olivat 3,4 (7,5) miljoonaa euroa. Vertailuvuoden muihin tuottoihin sisältyi laivamyyntituottoja 2,5 miljoonaa euroa. Liikevoitto oli 59,7 (46,2) miljoonaa euroa. Edellisvuoden vertailukelpoinen liikevoitto ilman laivamyyntituottoja oli 43,7 miljoonaa euroa. Osinkotuottoja oli 1,2 (0,1) miljoonaa euroa. Korkokulut (netto) olivat 13,3 (12,6) ja muut rahoituskulut, jotka johtuivat lähinnä valuuttakurssimuutoksista, olivat -7,1 (-1,7) miljoonaa euroa. Tulos ennen satunnaisia eriä oli 40,4 (33,8) ja voitto ennen veroja oli 40,4 (33,8) miljoonaa euroa.

2 2 (9) Konsernin poikkeuksellisen korkea veroaste johtui vuoden viimeisellä neljänneksellä toteutetuista laivakaupoista ja konsernin sisäisistä tasejärjestelyistä. Oman pääoman tuotto, ROE, oli 6,1 (6,1) ja sijoitetun pääoman tuotto, ROI, 8,3 (7,1). Osakekohtainen tulos ilman kertaluonteisia eriä oli 1,17 (1,18) euroa ja osakekohtainen kassatulos 3,37 (3,95) euroa. Rahoitus Liiketoiminnan kassavirta oli 78,6 (79,4) miljoonaa euroa. Liiketoiminnan kassavirta investoinneilla vähennettynä oli 31,3 (-24,9) miljoonaa euroa. Vuoden lopussa korolliset nettovelat olivat 255,4 (252,1) miljoonaa euroa eli 3,3 miljoonaa euroa enemmän kuin vuoden alussa. Maksuvalmius oli hyvä. Likvidejä varoja ja sijoituksia oli yhteensä 140,0 (81,1) miljoonaa euroa. Omavaraisuusaste oli 40,6 (43,6) ja velkaantumisaste 67,5 (65,4). Osakekohtainen oma pääoma oli 19,15 (19,52) euroa. Vuoden vaihteessa pitkäaikaisista lainoista oli euromääräisiä lähes 80 % prosenttia. Lainoista oli vaihtuvakorkoisia 90 prosenttia ja loput kiinteäkorkoisia. Konsernin velkojen korkosidonnaisuusaika oli vuoden lopussa 14 kk. Lainojen keskikorko oli vuoden lopussa 3,6 prosenttia ja keskimaturiteetti 5,5 vuotta. Tilikauden tulokseen kurssitappioita on kirjattu 6,1 miljoonaa euroa (1,7 milj. euroa ed. vuonna). Investoinnit, divestoinnit ja toimintojen lopetukset Vuoden 2003 investoinnit olivat 88,5 (126,5) miljoonaa euroa. Finnlines osti helmikuussa ropax (roro-passenger) aluksen Stena Ferries Limitediltä. Alus on rakennettu Espanjassa vuonna 2000 ja sen rahtikapasiteetti on kaistametriä ja matkustajakapasiteetti 452 vuodepaikkaa. Alus, joka sai nimekseen MS Finnfellow, aloitti liikennöinnin Suomen ja Saksan välillä huhtikuun alussa. Samassa yhteydessä Finnlines myi MS Oihonnan, joka jatkaa yhtiön liikenteessä vuokra-aluksena MS Vasaland-nimisenä. Syyskuussa yhtiö myi MS Finnmerchantin, joka jatkaa toistaiseksi vuokra-aluksena yhtiön liikenteessä MS Merchant-nimisenä. Yhtiö myi loppuvuonna MS Astrean (rakennettu v. 1991), MS Finnriderin (1984), MS Finnrunnerin (1990), MS Transfinlandian (1981) ja MS Transbaltican (1990) norjalaiselle yhtiölle. Kauppahinta oli 55 miljoonaa dollaria. F-Ships-liiketoiminta samoin kuin Itämeren proomuliikenne lopetettiin kevään 2003 kuluessa.

3 3 (9) Finnlinesin ja JIT-Trans Oy Ltd:n välinen puskuproomukaluston (7 alusta) hoitosopimus päättyi Näiden alusten ja niihin liittyvien maatoimintojen henkilökunta, yhteensä 40 henkilöä, siirtyi Finnlinesilta toisen yhtiön palvelukseen. Henkilöstö Henkilöstön määrä oli (2 247). Vuoden aikana henkilöstön määrä aleni 59 henkilöllä. Henkilöstö keskimäärin oli 2 161, mikä on 65 edellisvuotta enemmän. Hallitus ja tilintarkastajat Varsinaisessa yhtiökokouksessa Finnlines Oyj:n hallituksen jäseniksi seuraavaan varsinaiseen yhtiökokoukseen saakka valittiin Veikko Laine Oy:n hallituksen puheenjohtaja Pertti Laine, Stora Enso Oyj:n toimitusjohtaja vuorineuvos Jukka Härmälä, toimitusjohtaja Peter Fagernäs, toimitusjohtaja Timo Jouhki sekä Finnlines Oyj:n toimitusjohtaja merenkulkuneuvos Antti Lagerroos. Hallitus valitsi keskuudestaan puheenjohtajaksi Pertti Laineen ja varapuheenjohtajaksi Jukka Härmälän. Tilintarkastajiksi valittiin KHT-yhteisö Pricewaterhouse- Coopers Oy. Osakkeet ja osakepääoma Vuoden lopussa Finnlines Oyj:n liikkeeseen laskettuja osakkeita oli kappaletta. Yhtiön hallussa oli , joiden kirjanpidollinen vasta-arvo oli 0,2 miljoonaa euroa. Takaisin ostettujen osakkeiden osuus yhtiön osakepääomasta ja äänistä oli 0,6 %. Oman pääoman kokonaismäärä oli 380,4 (387,7) miljoonaa euroa. Oma pääoma per osake oli 19,15 (19,52) euroa. Osakkeiden markkina-arvo Helsingin pörssissä oli 573,2 miljoonaa euroa Liikkeeseen laskettujen osakkeiden kirjanpidollinen vasta-arvo oli yhteensä 39,9 miljoonaa euroa. Finnlines osakkeen ylin kurssi Helsingin Pörssissä tilikauden aikana oli 29,50 euroa ja alin 17,05 euroa. Tilikauden lopussa osakkeen kurssi oli 28,75 euroa. Osakkeen vaihto oli 10,8 miljoonaa kappaletta eli 54 % prosenttia osakekannasta.

4 4 (9) Hallituksen valtuudet Finnlinesin maaliskuussa 2003 pidetty yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään osakepääoman korottamisesta yhdellä tai useammalla uusmerkinnällä ja/tai ottamaan vaihtovelkakirjalainaa yhdessä tai useammassa erässä. Osakepääomaa voidaan valtuutuksen nojalla korottaa enintään eurolla enintään euroon. Hallituksella on myös oikeus poiketa osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta edellyttäen, että siihen on osakeyhtiölain 4:2a pykälässä viitattu yhtiön kannalta taloudellinen painava syy, kuten yrityskaupat tai muut järjestelyt. Osakkeenomistajan merkintäetuoikeudesta poiketen voidaan laskea liikkeelle enintään viidesosaa valtuutuspäätöksen ja hallituksen korotuspäätöksen ajankohtana rekisteröityä yhtiön osakepääomaa ja osakkeiden yhteenlaskettua äänimäärää vastaava määrä osakkeita. Tätä valtuutusta ei ollut käytetty mennessä. Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään yhtiön omien osakkeiden hankkimisesta sekä päättämään hankittujen osakkeiden luovuttamisesta. Osakkeita voidaan hankkia Helsingin Pörssin järjestämän julkisen kaupankäynnin välityksellä enintään määrä, jonka yhteenlaskettu nimellisarvo vastaa 5 % yhtiön osakepääomasta hankintahetkellä. Hallitus päättää hankinnan ja luovutuksen muista ehdoista. Hallitus päätti pitämässään kokouksessa yhtiökokoukselta saamansa valtuutuksen perusteella yhtiön omien osakkeiden hankkimisesta. Omia osakkeita ei raportointijakson aikana kuitenkaan hankittu. Mainitut valtuutukset ovat voimassa yhden vuoden ajan yhtiökokouksen tekemästä päätöksestä lukien. IFRS-projekti Konsernissa käynnistettiin vuoden 2003 aikana IFRSprojekti, jonka selvityksen tuloksena todettiin, että IAS-käytännöstä ei tule merkittäviä muutoksia konsernin tulokseen tai taseeseen. Finnlines julkaisee ensimmäisen IAS-tilinpäätöksen vuodelta Muut asiat Toimitusjohtaja Antti Lagerroos on ollut sairaslomalla välisenä aikana, jolloin hänen sijaisenaan on toiminut talousjohtaja Christer Antson.

5 5 (9) Tilikauden jälkeiset tapahtumat Tammikuun alussa 2004 Finnlinesin varatoimitusjohtajana aloitti diplomi-insinööri Jukka Laaksovirta (42). Hän siirtyi uuteen tehtäväänsä Fortum Oyj:stä, jossa hän oli työskennellyt vuodesta 1987, viimeksi Fortum Oil and Gas Oy, Shipping -yksikön johtajana. MS Finncliper ajoi matalikkoon Kapellskärin sataman edustalla tammikuussa Alus on korjaustelakoinnin johdosta pois FinnLinkin liikenteestä helmikuun loppupuolelle saakka. Alkaneen vuoden näkymät Euroopassa on kasvavaa optimismia talouden kehityksen suhteen, joskin vahva euro aiheuttaa epävarmuutta kasvun voimakkuuden ja ajoituksen suhteen. Laman pohja on kuitenkin todennäköisesti saavutettu ja suunnan oletetaan olevan nousujohteinen. Finnlines kasvattaa tehokkuuttaan ja varautuu uuteen nousukauteen tilaamalla lähiaikoina Suomen ja Saksan väliseen liikenteeseen ainakin kolme uutta ropax- (rahti/matkustaja-) alusta. Kunkin aluksen rahtikapasiteetti on 4200 kaistametriä ja matkustajakapasiteetti 490 matkustajaa. Tavoitteena on saada ensimmäinen aluksista liikenteeseen kesällä 2005 ja kaikki kolme kesään 2006 mennessä. Investoinnin kokonaiskustannus tulee olemaan noin 300 miljoonaa euroa ja se rahoitetaan pääosin myymällä yhtiön omistamia vanhempia aluksia. Hallituksen päätös yhtiökokouksen koollekutsumisesta Finnlines Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidetään keskiviikkona kello LordHotelissa osoitteessa Lönnrotinkatu 29, Helsinki. Ehdotukset yhtiökokoukselle Hallitus esittää yhtökokoukselle, että päättyneeltä tilikaudelta maksetaan osinkoa 2,50 euroa osakkeelta. Mikäli hallituksen esitys hyväksytään, osinko maksetaan niille osakkeenomistajille, jota ovat olleet merkittyinä osingonmaksun täsmäytyspäivänä Suomen Arvopaperikeskuksen osakasluetteloon.

6 6 (9) Hallitus esittää, että yhtiökokous valtuuttaisi hallituksen yhden vuoden ajaksi hankkimaan Helsingin Pörssistä yhtiön omia osakkeita kulloinkin voimassa olevaan pörssikurssiin muussa kuin osakkeenomistajien omistusten suhteessa. Hankinta voi käsittää enintään 5% kaikista osakkeista ja äänistä. Yhtiökokoukselta pyydettävä valtuutus sisältää myös oikeuden luovuttaa näin hankitut yhtiön omat osakkeet vähintään Helsingin Pörssissä kulloinkin vallitsevaan käypään hintaan osakkeenomistajien etuoikeudesta poiketen. Hallitus esittää lisäksi, että yhtiökokous valtuuttaisi hallituksen yhden vuoden ajaksi päättämään yhden tai useamman vaihtovelkakirjalainan ottamisesta ja/tai päättämään optio-oikeuksien antamisesta ja/tai päättämään osakepääoman korottamisesta yhdessä tai useammassa erässä siten, että vaihtovelkakirjoja annettaessa, optiooikeuksien ehtojen mukaisia osakkeita merkittäessä ja uusmerkinnässä yhteensa annetaan merkittäväksi enintään kappaletta uusia osakkeita. Osakepääomaa voidaan valtuutuksen nojalla korottaa enintään eurolla enintään euroon. Valtuutus sisältää oikeuden poiketa osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta edellyttäen, että siihen on osakeyhtiölain 4:2a pykälässä viitattu yhtiön kannalta taloudellinen painava syy, kuten yrityskaupat tai muut järjestelyt. Osakkeenomistajan merkintä-etuoikeudesta poiketen voidaan laskea liikkeelle enintään viidesosaa valtuutuspäätöksen ja hallituksen korotuspäätöksen ajankohtana rekisteröityä yhtiön osakepääomaa ja osakkeiden yhteenlaskettua äänimäärää vastaava määrä osakkeita. Muut asiat Finnlinesin vuosikertomus julkaistaan viikolla 10. Vuoden 2004 osavuosikatsaukset julkaistaan seuraavasti: ajalta julkaistaan , ajalta julkaistaan ja ajalta julkaistaan FINNLINES OYJ Hallitus Liitteet Christer Antson vt. toimitusjohtaja Tuloslaskelma Tase Kassavirtalaskelma Liikevaihto toimialoittain Tunnusluvut Erittely vuosineljänneksittäin

7 7 (9) KONSERNIN TULOSLASKELMA (tilintarkastamaton) Meur 1-12/ /02 Liikevaihto 701,4 693,0 Osuus osakkuusyhtiöiden tuloksesta -0,2 0,1 Liiketoiminnan muut tuotot 3,4 7,5 Kulut -601,2-606,1 Poistot -43,7-48,3 Liikevoitto 59,7 46,2 Osinkotuotot 1,2 0,1 Muut rahoitustuotot/ kulut (netto) -20,5-12,5 Tulos ennen satunnaisia eriä 40,4 33,8 Satunnaiset erät - - Tulos ennen veroja 40,4 33,8 Välittömät verot Ed.tilikausien verot -2,0-6,7 Tilikauden verot -14,7-3,2 Vähemmistöosuus -0,5-0,4 Tilikauden voitto 23,2 23,5 KONSERNIN TASE (tilintarkastamaton) Meur Vastaavaa Käyttöomaisuus ja muut pitkäaikaiset menot Aineettomat hyödykkeet 118,2 125,0 Aineelliset hyödykkeet 575,2 565,2 Sijoitukset 8,5 10,0 Yhteensä 701,9 700,2 Vaihto-omaisuus 3,8 5,5 Rahoitusomaisuus Saamiset 95,0 105,9 Rahoitusarvopaperit 122,3 56,2 Rahat ja pankkisaamiset 17,7 24,9 Yhteensä 238,9 187,1 940,8 892,8 Vastattavaa Oma pääoma 380,4 387,7 Vähemmistöosuus 2,0 1,8 Vieras pääoma *) Pitkäaikaiset velat 404,4 352,2 Lyhytaikaiset velat 154,0 151,1 940,8 892,8 *) josta korolliset 395,4 333,2

8 8 (9) Pantit ja vastuusitoumukset 323,2 317,2 Johdannaissopimukset Nimellisarvo Käypä arvo*) Valuuttajohdannaiset 14,6-0,1 Koronvaihtosopimukset 135,0-2,0 Hyödykejohdannaiset 2,0 - Yhteensä 149,6-2,1 *) Nettovaikutus, jos johdannaiset olisi myyty markkinahintaan vuoden lopussa. KONSERNIN KASSAVIRTALASKELMA (tilintarkastamaton) Meur 1-12/ /02 Liiketoiminnan nettokassavirta 78,6 79,4 Investointien nettokassavirta -47,4-104,3 Rahoitustoimintojen nettokassavirta 27,6 15,4 Maksetut osingot -29,8-30,0 Nettovelan muutos 57,4 45,4 0Likvidien varojen lisäys/ vähennys *) 58,9-9,6 Likvidit varat ,1 90,7 Likvidit varat ,0 81,1 *) Rahat ja pankkisaamiset sekä rahoitusarvopaperit LIIKEVAIHTO TOIMIALOITTAIN 1-12/ /02 Meur % meur % Varustamotoimintaj ja merikuljetukset 632,0 90,1 629,3 90,8 Satamatoiminnot 97,9 14,0 94,6 13,7 Eliminoinnit (konsernin sis.) -28,5-4,1-30,9-4,5 Konserni yhteensä 701,4 100,0 693,0 100,0

9 9 (9) TUNNUSLUKUJA 1-12/ /2002 Liikevoitto-% 8,5 6,7 Oman pääoman tuotto,roe,% 6,1 6,1 Sijoitetun pääoman tuotto, ROI, % 8,3 7,1 Gearing,% 67,5 65,4 Bruttoinvestoinnit, meur 88,5 126,5 % liikevaihdosta 12,6 18,3 Omavaraisuusaste, % 40,6 43,6 Tulos/osake (EPS), euroa 1,17 1,18 Kassatulos/osake, euroa 3,37 3,95 Tulos/osake (EPS), optiolainan laimennusvaikutuksella oikaistuna, euroa 1,14 Oma pääoma/osake, euroa 19,15 19,52 Ulkona olevien osakkeiden keskim. lkm kaudella, kpl Osakkeiden lkm kauden lopussa, kpl Osakkeiden markkina-arvo, 573,2 409,6 meur Henkilöstö keskimäärin ERITTELY VUOSINELJÄNNEKSITTÄIN IV/03 IV/02 I/03 II/03 III/03 Liikevaihto, meur 169,7 175,8 176,1 183,6 172,0 Liikevoitto, meur 14,4 10,2 15,1 17,4 12,8 Tulos ennen satunnaisia eriä, meur 9,1 7,3 11,0 12,2 8,1 Tulos/osake, euroa 0,0 0,52 0,42 0,46 0,30 Opo/osake, euroa 19,15 19,52 18,43 18,65 19,14 Korollinen nettovelka kauden lopussa, meur 255,4 252,1 346,5 318,1 301,6 Sijoitetun po:n tuotto-% 8,0 4,8 8,7 9,9 7,2 Oman pääoman tuotto-% 0,2 10,5 8,8 9,8 6,4 Henkilöstö keskim

FINNLINES OYJ 7.8.2003

FINNLINES OYJ 7.8.2003 1(5) FINNLINES OYJ 7.8.2003 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2003 Toimintaympäristö Talven poikkeukselliset sääolosuhteet sekä alkuvuoden aikana eri puolilla Eurooppaa järjestetyt muutaman päivän satamalakot

Lisätiedot

FINNLINES OYJ

FINNLINES OYJ 1(5) FINNLINES OYJ 29.10.2003 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2003 Olennaiset tapahtumat Finnlines osti helmikuussa ropax (roro-passenger) aluksen Stena Ferries Limitediltä. Alus on rakennettu Espanjassa vuonna

Lisätiedot

FINNLINES OYJ 26.10.2005

FINNLINES OYJ 26.10.2005 FINNLINES OYJ 26.10.2005 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2005 Olennaiset tapahtumat katsauskaudella :n varsinainen yhtiökokous, joka pidettiin 17. maaliskuuta 2005, vahvisti tilinpäätöksen vuodelta 2004 ja myönsi

Lisätiedot

FINNLINES OYJ

FINNLINES OYJ 1(5) FINNLINES OYJ 24.4.2003 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2003 Toimintaympäristö Kuluneen talven poikkeukselliset jää- ja tuuliolosuhteet ovat vaikeuttaneet liikennettä ja aiheuttaneet lisäkustannuksia

Lisätiedot

FINNLINES OYJ

FINNLINES OYJ 1(5) FINNLINES OYJ 3.8.2004 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2004 Olennaiset tapahtumat katsauskaudella Varsinainen yhtiökokous, joka pidettiin 17. maaliskuuta 2004, vahvisti tilinpäätöksen vuodelta 2003 ja myönsi

Lisätiedot

FINNLINES OYJ 10.2.2005

FINNLINES OYJ 10.2.2005 1(5) FINNLINES OYJ 10.2.2005 TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 2004 Markkinatilanne Vuoden ensimmäisinä kuukausina kuljetetut lastimäärät jäivät selvästi edellisvuotta vähäisemmiksi. Tämä johtui osittain Saksan taloustilanteen

Lisätiedot

Tilitarkastajiksi valittiin KHT-yhteisö SVH Pricewaterhouse Coopers Oy ja varatilintarkastajaksi KTM Anneli Lindroos, KHT.

Tilitarkastajiksi valittiin KHT-yhteisö SVH Pricewaterhouse Coopers Oy ja varatilintarkastajaksi KTM Anneli Lindroos, KHT. Finnlines Oyj PÖRSSITIEDOTE 23.5.2000, klo 11.00 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.4.2000 Finnlines-konsernin liikevaihto oli 173,8 (176,5) miljoonaa euroa. Liikevoitto oli 11,0 (19,2) meur. Tulos ennen satunnaisia

Lisätiedot

Finnlines Oyj 2 (9) PL 197, FIN-00181 Helsinki

Finnlines Oyj 2 (9) PL 197, FIN-00181 Helsinki FINNLINES OYJ 2.8.2006 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2006 Olennaiset tapahtumat katsauskaudella Finnlines Oyj:n varsinainen yhtiökokous, joka pidettiin 10. huhtikuuta 2006, vahvisti tilinpäätöksen vuodelta

Lisätiedot

Panostaja Oyj Pörssitiedote klo PANOSTAJA-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

Panostaja Oyj Pörssitiedote klo PANOSTAJA-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS Panostaja Oyj Pörssitiedote 20.3.2003 klo 11.30 PANOSTAJA-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.11.2002-31.1.2003 Panostaja-konsernin liikevaihto oli päättyneellä neljännesvuotiskaudella 9,9 milj. euroa (ed. tilikauden

Lisätiedot

FINNLINES OYJ

FINNLINES OYJ 1(6) FINNLINES OYJ 26.10.2004 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2004 Olennaiset tapahtumat katsauskaudella Varsinainen yhtiökokous, joka pidettiin 17. maaliskuuta 2004, vahvisti tilinpäätöksen vuodelta 2003 ja

Lisätiedot

HONKARAKENNE OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 9.00

HONKARAKENNE OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 9.00 HONKARAKENNE OYJ PÖRSSITIEDOTE 9.8.2006 KLO 9.00 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.06.2006 Honkarakenne-konsernin kuluvan vuoden tammi-kesäkuun liikevaihto oli 35,7 miljoonaa euroa, kun se edellisenä vuonna vastaavaan

Lisätiedot

Täytetty 2.4.2001 kl 9.30 JV. TULOSLASKELMA Milj.e 1-3/2002 1-3/2001 2001

Täytetty 2.4.2001 kl 9.30 JV. TULOSLASKELMA Milj.e 1-3/2002 1-3/2001 2001 KEMIRAKONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. Täytetty 2.4.2001 kl 9.30 JV TULOSLASKELMA Milj.e 13/2002 13/2001 2001 Liikevaihto 656,3 651,4 2 454,4 Osuus osakkuusyritysten tuloksista 0,4 2,6 0,4 Liiketoiminnan

Lisätiedot

1(5) FINNLINES OYJ OSAVUOSIKATSAUS

1(5) FINNLINES OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1(5) FINNLINES OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2001 Finnlines-konsernin liikevaihto oli 450,9 (402,4) miljoonaa euroa. Liikevoitto oli 45,8 (42,3) meur. Tulos ennen satunnaisia eriä oli 35,7 (33,2) meur.

Lisätiedot

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 10-12/2003 10-12/2002 2003 2002

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 10-12/2003 10-12/2002 2003 2002 KEMIRA-KONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 10-12/2003 10-12/2002 2003 2002 Liikevaihto 683,8 637,4 2 738,2 2 612,3 Liiketoiminnan muut tuotot 6,7 1,8 28,1 13,2 Kulut -623,7-579,0-2

Lisätiedot

SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2. Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003

SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2. Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003 Julkaistu: 2003-04-24 07:01:11 CEST Solteq Oyj - neljännesvuosikatsaus SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2 Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003 Konsernin

Lisätiedot

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 4-6/ / / /

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 4-6/ / / / KEMIRA-KONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 4-6/2003 4-6/2002 1-6/2003 1-6/2002 2002 Liikevaihto 671,9 707,5 1 371,4 1 363,8 2 612,3 Osuus osakkuusyritysten tuloksista -0,3-0,4

Lisätiedot

Suominen Yhtymä Oyj:n voitto ennen veroja vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana oli 3,6 miljoonaa euroa (2,7).

Suominen Yhtymä Oyj:n voitto ennen veroja vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana oli 3,6 miljoonaa euroa (2,7). 1 SUOMINEN YHTYMÄ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2002 SUOMISEN TULOS PARANI Liikevaihto: 41,4 miljoonaa euroa (45,0 miljoonaa euroa 1.1.-31.3.2001) Liikevoitto: 4,3 miljoonaa euroa (3,3 miljoonaa euroa)

Lisätiedot

Finnlinesin varatoimitusjohtaja Jukka Laaksovirta on irtisanoutunut yhtiön palveluksesta. Hänen työsuhteensa päättyy

Finnlinesin varatoimitusjohtaja Jukka Laaksovirta on irtisanoutunut yhtiön palveluksesta. Hänen työsuhteensa päättyy FINNLINES OYJ 25.04.2006 klo 17.00 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2006 Finnlines-konsernin liikevaihto oli 200,5 (173,8) meur. Liikevoitto oli 9,5 (10,6) meur. Tulos ennen veroja oli 6,1 (9,7) meur. Omavaraisuusaste

Lisätiedot

Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa.

Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 13.8.2007 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2007 - Liikevaihto 14,9 milj. euroa (12,8 milj. euroa) - Liikevoitto 494 tuhatta euroa

Lisätiedot

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 7-9/ / / /

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 7-9/ / / / KEMIRA-KONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 7-9/2004 7-9/2003 1-9/2004 1-9/2003 2003 Liikevaihto 695,2 683,0 2 142,4 2 054,4 2 738,2 Liiketoiminnan muut tuotot 57,6 11,7 80,2

Lisätiedot

WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN

WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN Pörssille 11.8.2009 annetussa tiedotteessa oli toisen neljänneksen osakekohtainen

Lisätiedot

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 7-9/ / / /

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 7-9/ / / / KEMIRA-KONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 7-9/2003 7-9/2002 1-9/2003 1-9/2002 2002 Liikevaihto 683,0 611,1 2 054,4 1 974,9 2 612,3 Osuus osakkuusyritysten tuloksista -1,2 0,1-1,1

Lisätiedot

Panostaja Oyj Pörssitiedote PANOSTAJA-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

Panostaja Oyj Pörssitiedote PANOSTAJA-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS Oyj Pörssitiedote 18.9.2003 PANOSTAJA-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.11.2002-31.7.2003 -konsernin liikevaihto oli päättyneellä katsauskaudella 32,4 milj. euroa (ed. tilikauden vastaava 31,6 milj. euroa).

Lisätiedot

Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 27.7.2005 klo 13.00 1 (5) ENNAKKOTIETO NORVESTIAN OSAVUOSIKATSAUKSESTA 1.1.-30.6.2005

Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 27.7.2005 klo 13.00 1 (5) ENNAKKOTIETO NORVESTIAN OSAVUOSIKATSAUKSESTA 1.1.-30.6.2005 Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 27.7.2005 klo 13.00 1 (5) ENNAKKOTIETO NORVESTIAN OSAVUOSIKATSAUKSESTA 1.1.-30.6.2005 Norvestian täydellinen osavuosikatsaus julkaistaan 9.8.2005 hallituksen kokouksen jälkeen.

Lisätiedot

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 10-12/ /

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 10-12/ / KEMIRA-KONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 10-12/2004 10-12/2003 2004 2003 Liikevaihto 391,0 683,8 2 533,4 2 738,2 Liiketoiminnan muut tuotot 9,3 6,7 89,5 28,0 Kulut -353,0-625,6-2

Lisätiedot

Global Reports LLC. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.15

Global Reports LLC. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.15 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 14.8.2003, klo 9.15 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2003 Beltton konserni kasvatti sekä liikevaihtoaan että liikevoittoaan. Konsernin liikevaihto kasvoi

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2001 LIIKETOIMINTARYHMÄT

OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2001 LIIKETOIMINTARYHMÄT OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2001 Liikevaihto Lännen Tehtaiden tammi-kesäkuun liikevaihto oli 749,6 miljoonaa markkaa (2000: 764,3 Mmk). Elintarvikeryhmän liikevaihto aleni 327,8 miljoonaan markkaan (339,0

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010

TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010 TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010 Viking Line -konserni, jonka edellinen tilikausi käsitti ajan 1. marraskuuta 2009 31. joulukuuta 2010, on siirtynyt 1. tammikuuta 2011 alkaen kalenterivuotta vastaavaan

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010

Toimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010 Toimitusjohtajan katsaus Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010 Tilinpäätös 11/2008 10/2009 tiivistelmä 1/2 Liikevaihto 15,41 milj. euroa (18,40 milj. euroa), laskua 16 % Liikevoitto -0,41 milj. euroa (0,74

Lisätiedot

P-K:N KIRJAPAINO -KONSERNI PÖRSSITIEDOTE 12.3.04 klo 15.30 1(5)

P-K:N KIRJAPAINO -KONSERNI PÖRSSITIEDOTE 12.3.04 klo 15.30 1(5) P-K:N KIRJAPAINO -KONSERNI PÖRSSITIEDOTE 12.3.04 klo 15.30 1(5) TILINPÄÄTÖSTIEDOTE TILIKAUDELTA 1.1.-31.12.2003 Konsernin liikevaihto oli 56,1 milj., jossa kasvua edelliseen vuoteen 7,1 milj. (14,4 %).

Lisätiedot

LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.10.2000 KLO 9.00

LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.10.2000 KLO 9.00 LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.10.2000 KLO 9.00 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.8.2000 Lännen Tehtaiden tammi-elokuun liikevaihto kasvoi 28 prosenttia ja oli 1 018,1 miljoonaa markkaa (1999: 797,1 Mmk). Tulos

Lisätiedot

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 4-6/ / / /

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 4-6/ / / / KEMIRA-KONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 4-6/2004 4-6/2003 1-6/2004 1-6/2003 2003 Liikevaihto 729,9 671,9 1 447,2 1 371,4 2 738,2 Liiketoiminnan muut tuotot 17,2 3,8 23,6

Lisätiedot

Konsernin investointien määrä oli katsauskaudella 0,53 milj. euroa (0,07 milj. euroa).

Konsernin investointien määrä oli katsauskaudella 0,53 milj. euroa (0,07 milj. euroa). Panostaja Oyj Pörssitiedote 16.3.2005 PANOSTAJA-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.11.2004-31.1.2005 Panostaja-konsernin liikevaihto oli päättyneellä neljännesvuotiskaudella 14,6 milj. euroa (ed. tilikauden vastaava

Lisätiedot

L ä n n e n Te h t a a t O s a v u o s i k a t s a u s 1. 1. - 3 0. 4. 2 0 0 0

L ä n n e n Te h t a a t O s a v u o s i k a t s a u s 1. 1. - 3 0. 4. 2 0 0 0 Lännen Tehtaat Osavuosikatsaus 1.1.-30.4.2000 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.4.2000 Liikevaihto Lännen Tehtaiden tammi-huhtikuun liikevaihto oli 491,7 miljoonaa markkaa (1999: 382,0 Mmk). Liikevaihto kasvoi 29

Lisätiedot

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-3 / huhtikuuta 2012

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-3 / huhtikuuta 2012 MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-3 / 2012 27. huhtikuuta 2012 TAMMI MAALISKUU 2012 Konsernin tammi-maaliskuun liikevaihto oli 32,0 milj. euroa (27,4), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 16,9 prosenttia. Liikevaihtoa

Lisätiedot

Panostaja Oyj Pörssitiedote PANOSTAJA-KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE

Panostaja Oyj Pörssitiedote PANOSTAJA-KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE Panostaja Oyj Pörssitiedote 14.1.2003 PANOSTAJA-KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.11.2001-31.10.2002 Panostaja-konsernin liikevaihto oli päättyneellä tilikaudella 43,7 milj. euroa (ed. tilikauden vastaava

Lisätiedot

KONSERNIN TUNNUSLUVUT

KONSERNIN TUNNUSLUVUT KONSERNIN TUNNUSLUVUT 2011 2010 2009 Liikevaihto milj. euroa 524,8 487,9 407,3 Liikevoitto " 34,4 32,6 15,6 (% liikevaihdosta) % 6,6 6,7 3,8 Rahoitusnetto milj. euroa -4,9-3,1-6,6 (% liikevaihdosta) %

Lisätiedot

SUOMINEN YHTYMÄ OYJ OSAVUOSIKATSAUS

SUOMINEN YHTYMÄ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1 SUOMINEN YHTYMÄ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2002 SUOMISEN TULOS PARANI Liikevaihto: 85,3 miljoonaa euroa (88,1 milj. euroa 1.1-30.6.2001) Liikevoitto: 8,6 miljoonaa euroa ( 5,8 milj. euroa) Tulos/osake:

Lisätiedot

YHTIÖKOKOUS Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj

YHTIÖKOKOUS Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj YHTIÖKOKOUS 24.3.2011 Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj 1 Raision strategiset jaksot Käänne 2007 Kannattavuus 2008-2009 Kasvu 2010-2011 Huhtikuu 2010: Glisten Helmikuu 2011: Big Bear Group 2 Raisio

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 6.5.2004 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2004 - Yleiselektroniikka Oyj:n toimitusjohtajaksi Jussi Aspiala - Liikevaihto 5,6 milj.

Lisätiedot

MARTELA TILINPÄÄTÖS 1-12 / 2012 6. helmikuuta 2013

MARTELA TILINPÄÄTÖS 1-12 / 2012 6. helmikuuta 2013 MARTELA TILINPÄÄTÖS 1-12 / 6. helmikuuta 2013 TAMMI JOULUKUU Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto oli 142,7 milj. euroa (130,7), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 9,2 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti

Lisätiedot

Reijo Mäihäniemi toimitusjohtaja 13.12.2006. Tilinpäätösjulkistus (1.11.2005 31.10.2006)

Reijo Mäihäniemi toimitusjohtaja 13.12.2006. Tilinpäätösjulkistus (1.11.2005 31.10.2006) Reijo Mäihäniemi toimitusjohtaja 13.12.2006 Tilinpäätösjulkistus (1.11.2005 31.10.2006) Sisältö Yhteenveto liiketoiminnan kehityksestä Liiketoiminnan kehitys 4. neljänneksellä Tilinpäätös 1.11.2005 31.10.2006

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 5.8.2004 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2004 - Liikevaihto 11,2 milj. euroa, laskua 2 % - Liiketappio 82 tuhatta euroa, (94 tuhatta

Lisätiedot

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.11.2004 klo 09.00 1(4)

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.11.2004 klo 09.00 1(4) OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.11.2004 klo 09.00 1(4) OLVI-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.9.2004 (9 KK) Konsernin liikevaihto kasvoi 16,0 % 99,90 (86,09) milj. euroon ja liikevoitto oli 7,83 (7,65) milj.

Lisätiedot

2003-05-09 14:00 Pörssitiedote FISKARS KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS, TAMMI - MAALISKUU 2003 (Tietoja ei ole tilintarkastettu)

2003-05-09 14:00 Pörssitiedote FISKARS KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS, TAMMI - MAALISKUU 2003 (Tietoja ei ole tilintarkastettu) 2003-05-09 14:00 Pörssitiedote FISKARS KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS, TAMMI - MAALISKUU 2003 (Tietoja ei ole tilintarkastettu) FISKARSIN LIIKEVAIHTO LASKI JA LIIKEVOITTO PARANI - konsernin liikevaihto 173,6

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo 9.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo 9.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 7.11.2002 klo 9.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2002 - Elektroniikka-alan taantuma jatkunut Suomessa - Liikevaihto 17,7 milj. euroa 1-9/02

Lisätiedot

Yhtiön taloudelliset tiedot päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta LIIKEVAIHTO Liiketoiminnan muut tuotot 0 0

Yhtiön taloudelliset tiedot päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta LIIKEVAIHTO Liiketoiminnan muut tuotot 0 0 EFECTE OYJ Yhtiön taloudelliset tiedot 30.9.2017 päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta (Luvut euroina, ellei toisin ilmoitettu) Konsernin Tuloslaskelma 1.1.2017 30.9.2017 1.1.2016 30.9.2016 LIIKEVAIHTO

Lisätiedot

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9. Julkaistu: 2003-11-12 08:00:20 CET Wulff - neljännesvuosikatsaus BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.

Lisätiedot

Pörssitiedote. KONE-konserni 1.1. - 31.3.2002. Osavuosikatsaus tammi-maaliskuulta 2002. Liikevaihto ja tilaukset. 23. huhtikuuta 2002 klo 12.

Pörssitiedote. KONE-konserni 1.1. - 31.3.2002. Osavuosikatsaus tammi-maaliskuulta 2002. Liikevaihto ja tilaukset. 23. huhtikuuta 2002 klo 12. Pörssitiedote 23. huhtikuuta 2002 klo 12.00 KONE-konserni 1.1. - 31.3.2002 Osavuosikatsaus tammi-maaliskuulta 2002 KONE-konsernin saadut tilaukset ilman huoltosopimuksia olivat 500 miljoonaa euroa, joka

Lisätiedot

RAMIRENT OYJ PÖRSSITIEDOTE OSAVUOSIKATSAUS

RAMIRENT OYJ PÖRSSITIEDOTE OSAVUOSIKATSAUS RAMIRENT OYJ PÖRSSITIEDOTE 7.8.2003 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.2003 30.6.2003 Ramirent-konsernin liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 80,7 (34,1) ME, kasvua 137% verrattuna edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon.

Lisätiedot

Henkilöstö, keskimäärin Tulos/osake euroa 0,58 0,59 0,71 Oma pääoma/osake " 5,81 5,29 4,77 Osinko/osake " 0,20 *) 0,20 -

Henkilöstö, keskimäärin Tulos/osake euroa 0,58 0,59 0,71 Oma pääoma/osake  5,81 5,29 4,77 Osinko/osake  0,20 *) 0,20 - 2012 2011 2010 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 483,3 519,0 480,8 Liikevoitto milj. euroa 29,4 35,0 32,6 (% liikevaihdosta) % 6,1 6,7 6,8 Rahoitusnetto milj. euroa -5,7-5,5-3,1 (% liikevaihdosta)

Lisätiedot

BENEFON OYJ PÖRSSITIEDOTE klo 09:00 1/5

BENEFON OYJ PÖRSSITIEDOTE klo 09:00 1/5 BENEFON OYJ PÖRSSITIEDOTE 17.8.2004 klo 09:00 1/5 OSAVUOSIKATSAUS 1-6/2004 YLEISTÄ Aiemmin raportoidun mukaisesti yhtiön yrityssaneerausohjelma vahvistettiin 19.3.2004, jolloin myös saneerausohjelmaan

Lisätiedot

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 13 tuhatta euroa (518 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja.

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 13 tuhatta euroa (518 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2014 PÖRSSITIEDOTE 6.5.2014 KLO 8:45 - Liikevaihto 9,9 miljoonaa euroa (9,8 milj. euroa) - Liikevoitto 223 tuhatta euroa (76 tuhatta euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS

OSAVUOSIKATSAUS OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2001 Liikevaihto Lännen Tehtaiden tammi-maaliskuun liikevaihto oli 332,3 miljoonaa markkaa (2000: 328,3 Mmk). Liikevaihdon vähäinen kasvu oli ennakoitua. Elintarvikeryhmän liikevaihto

Lisätiedot

RAMIRENT OYJ PÖRSSITIEDOTE 9.5.2003 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.2003 31.3.2003

RAMIRENT OYJ PÖRSSITIEDOTE 9.5.2003 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.2003 31.3.2003 RAMIRENT OYJ PÖRSSITIEDOTE 9.5.2003 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.2003 31.3.2003 Ramirent-konsernin liikevaihto oli tammi-maaliskuussa 38,3 (14,9) ME, kasvua 158,0% verrattuna edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon.

Lisätiedot

Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä ja osingonmaksusta päättämistä

Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä ja osingonmaksusta päättämistä Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä ja osingonmaksusta päättämistä Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että 31.12.2014 päättyneeltä tilikaudelta vahvistetun taseen perusteella

Lisätiedot

Kiteen kalustetehdas yhtiöitettiin kuluvan vuoden alusta ja yhtiö on ryhtynyt sopimusvalmistajaksi myös konsernin ulkopuolisille asiakkaille.

Kiteen kalustetehdas yhtiöitettiin kuluvan vuoden alusta ja yhtiö on ryhtynyt sopimusvalmistajaksi myös konsernin ulkopuolisille asiakkaille. MARTELA OYJ PÖRSSITIEDOTE 26 LOKAKUUTA 2004 MARTELAN OSAVUOSIKATSAUS AJALTA 01.01.2004 30.09.2004 Martela-konsernin tulos ennen satunnaisia eriä ja veroja kolmannelta vuosineljännekseltä nousi voitolliseksi

Lisätiedot

:30 Pörssitiedote FISKARS-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI - MAALISKUU 2001 Tietoja ei tilintarkastettu

:30 Pörssitiedote FISKARS-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI - MAALISKUU 2001 Tietoja ei tilintarkastettu 2001-05-09 08:30 Pörssitiedote FISKARS-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI - MAALISKUU 2001 Tietoja ei tilintarkastettu Fiskars-konsernin ensimmäisen vuosineljänneksen liikevaihto oli 217 milj. euroa, joka

Lisätiedot

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-9 / lokakuuta 2012

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-9 / lokakuuta 2012 MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-9 / 26. lokakuuta TAMMI SYYSKUU Konsernin tammi-syyskuun liikevaihto oli 101,9 milj. euroa (91,7), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 11,1 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti vuoden

Lisätiedot

TIEDOTE 15.8.2011. Medialiiketoiminnan liikevaihdon ja kannattavuuden ennakoidaan pysyvän edellisvuoden tasolla.

TIEDOTE 15.8.2011. Medialiiketoiminnan liikevaihdon ja kannattavuuden ennakoidaan pysyvän edellisvuoden tasolla. 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2011 Tulos parani Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 41,4 milj. euroa (vuonna 2010 vastaavalla

Lisätiedot

- Liikevaihto vuonna 2004 oli 18,4 miljoonaa euroa (22,6 miljoonaa euroa vuonna 2003).

- Liikevaihto vuonna 2004 oli 18,4 miljoonaa euroa (22,6 miljoonaa euroa vuonna 2003). Done Solutions Oyj Pörssitiedote 24.2.2005 klo 9.00 DONE SOLUTIONSIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 2004 - Liikevaihto vuonna 2004 oli 18,4 miljoonaa euroa (22,6 miljoonaa euroa vuonna 2003). - Liiketulos oli -0,9

Lisätiedot

1. Yhtiöjärjestyksen 12 :ssä mainitut varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat

1. Yhtiöjärjestyksen 12 :ssä mainitut varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat PERLOS OYJ PÖRSSITIEDOTE 14.3.2003 KLO 8.00 KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN JA HALLITUKSEN EHDOTUKSET VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE Perlos Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan yhtiön varsinaiseen yhtiökokoukseen,

Lisätiedot

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE klo ( 2 )

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE klo ( 2 ) OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 14.4.2000 klo 9.00 1 ( 2 ) OLVI OYJ:N VARSINAISEN YHTIÖKOKOUKSEN PÄÄTÖKSET Olvi Oyj jakaa 0,90 euroa osinkoa vuodelta 1999. Nykyiset hallituksen jäsenet valittiin uudelleen hallitukseen.

Lisätiedot

Emoyhtiön osakkeenomistajien oman pääoman osuus 846,3 807,9 850,2 Vähemmistöosuus 0,0 0,0 0,0 OMA PÄÄOMA 846,3 807,9 850,2

Emoyhtiön osakkeenomistajien oman pääoman osuus 846,3 807,9 850,2 Vähemmistöosuus 0,0 0,0 0,0 OMA PÄÄOMA 846,3 807,9 850,2 Tase, konserni, milj. euroa 30.9.2010 30.9.2009 31.12.2009 VARAT PITKÄAIKAISET VARAT Aineettomat hyödykkeet 116,5 109,7 108,3 Liikearvo 768,6 686,8 685,4 Aineelliset hyödykkeet 688,5 577,8 619,5 Pitkäaikaiset

Lisätiedot

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-6 / elokuuta 2012

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-6 / elokuuta 2012 MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-6 / 3. elokuuta TAMMI KESÄKUU Konsernin tammi-kesäkuun liikevaihto oli 67,1 milj. euroa (57,9), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 15,9 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti vuoden

Lisätiedot

MARTELA OYJ PÖRSSITIEDOTE 12.08.2003 KLO 08.30 1(7)

MARTELA OYJ PÖRSSITIEDOTE 12.08.2003 KLO 08.30 1(7) MARTELA OYJ PÖRSSITIEDOTE 12.08.2003 KLO 08.30 1(7) MARTELAN OSAVUOSIKATSAUS AJALTA 01.01.-30.06.2003 Toimistokalusteiden kysyntä on jatkunut heikkona. Liikevaihto laski 19,2 % ja oli 49,0 milj. euroa.

Lisätiedot

TIEDOTE Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla

TIEDOTE Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2011 Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla Konserni Aina

Lisätiedot

MARTELA OYJ PÖRSSITIEDOTE (7)

MARTELA OYJ PÖRSSITIEDOTE (7) MARTELA OYJ PÖRSSITIEDOTE 24.10.2006 1 (7) MARTELA OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS AJALTA 1.1.-30.09.2006 Tammi-syyskuun liikevaihto kasvoi 13,7 prosenttia ja oli 82,9 milj. euroa (72,9). Tulos ennen veroja oli

Lisätiedot

MARTELA OSAVUOSI- KATSAUS /

MARTELA OSAVUOSI- KATSAUS / MARTELA OSAVUOSI- KATSAUS 01-09 / 26.10. TAMMI SYYSKUU Konsernin tammi-syyskuun liikevaihto oli 91,7 milj. euroa (74,4), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 23,4 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti alkuvuonna

Lisätiedot

Tase, konserni, milj. euroa

Tase, konserni, milj. euroa Tase, konserni, milj. euroa 30.6.2010 30.6.2009 31.12.2009 VARAT PITKÄAIKAISET VARAT Aineettomat hyödykkeet 112,5 105,4 108,3 Liikearvo 737,7 649,9 685,4 Aineelliset hyödykkeet 668,2 618,2 619,5 Pitkäaikaiset

Lisätiedot

- Liikevaihto katsauskaudella 1-9/2005 oli 8,4 meur (6,2 meur 1-9/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 34,7 %.

- Liikevaihto katsauskaudella 1-9/2005 oli 8,4 meur (6,2 meur 1-9/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 34,7 %. DONE SOLUTIONS OYJ:N LIIKEVAIHTO JA -TULOS KASVUSSA Osavuosikatsaus 1-9/2005 - Liikevaihto katsauskaudella 1-9/2005 oli 8,4 meur (6,2 meur 1-9/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 34,7 %. - Liiketulos

Lisätiedot

STOCKMANN Oyj Abp, OSAVUOSIKATSAUS Tase, konserni, milj. euroa Liite

STOCKMANN Oyj Abp, OSAVUOSIKATSAUS Tase, konserni, milj. euroa Liite Tase, konserni, milj. euroa Liite 31.12.2008 31.12.2007 VARAT Pitkäaikaiset varat Aineettomat hyödykkeet 1,2 758,5 844,5 Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet 1,2 587,5 476,8 Myytävissä olevat sijoitukset

Lisätiedot

- Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 17,2 %.

- Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 17,2 %. Done Solutions Oyj Pörssitiedote 10.8.2005 klo 09.00 DONE SOLUTIONS OYJ:N LIIKEVAIHTO JA -TULOS KASVUSSA Osavuosikatsaus 1-6/2005 - Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004),

Lisätiedot

Uskomme, että emoyhtiön liikevaihto nousee lähelle edellisen vuoden tasoa, todennäköisesti jääden siitä lievästi. 2 (6)

Uskomme, että emoyhtiön liikevaihto nousee lähelle edellisen vuoden tasoa, todennäköisesti jääden siitä lievästi. 2 (6) 08.05.2003 10:41 RAKENTAJAIN KONEVUOKRAAMO OYJ:N OSAVUOSI RAKENTAJAIN KONEVUOKRAAMO OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2003 - liikevaihto 12,17 miljoonaa euroa (15,41 miljoonaa euroa) - liikevaihdon lasku 21,0

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu

Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 29 29.4.29 Tammi maaliskuu 29 Tammi-maaliskuun liikevaihto oli 24, milj. euroa (36,1), jossa oli laskua 33,4 prosenttia. Liikevaihdon laskuun vaikuttavat osaltaan viime

Lisätiedot

MARTELA TILINPÄÄTÖS /

MARTELA TILINPÄÄTÖS / MARTELA TILINPÄÄTÖS 01-12 / 8.2.2012 TAMMI JOULUKUU Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto oli 130,7 milj. euroa (108,4), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 20,6 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti alkuvuonna

Lisätiedot

Suomen Helasto Oyj Pörssitiedote klo SUOMEN HELASTO -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

Suomen Helasto Oyj Pörssitiedote klo SUOMEN HELASTO -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS Suomen Helasto Oyj Pörssitiedote 16.6.2004 klo 11.20 SUOMEN HELASTO -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.11.2003-30.4.2004 - Konsernin liikevaihto kasvoi 6 % ja oli 12,6 milj. euroa (11,9 milj. euroa) - Liikevoitto

Lisätiedot

Konsernin liikevaihto oli 55,4 miljoonaa euroa - lähes 6,0 miljoonaa euroa (9,7%) pienempi kuin vastaavana ajanjaksona edellisenä vuonna.

Konsernin liikevaihto oli 55,4 miljoonaa euroa - lähes 6,0 miljoonaa euroa (9,7%) pienempi kuin vastaavana ajanjaksona edellisenä vuonna. EVOX RIFA GROUP OYJ PÖRSSITIEDOTE 1.11.2001, klo 10:00 EVOX RIFA GROUP OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2001 Vuoden 2001 kolmen ensimmäisen neljänneksen liikevaihto oli 55,4 miljoonaa euroa (61,4 miljoonaa euroa

Lisätiedot

MARTELA Yhtiökokous 14.3. 2013 TAMMI JOULUKUU Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto oli 142,7 milj. euroa (130,7), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 9,2 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti vuoden lopussa

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2016 1 6/2015 1 12/2015 Liikevaihto, 1000 EUR 10 370 17 218 27 442 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 647 5 205 6 471 Liikevoitto, % liikevaihdosta 6,2 % 30,2 % 23,6 %

Lisätiedot

1/8. Suomen Posti -konsernin tunnusluvut

1/8. Suomen Posti -konsernin tunnusluvut 1/8 n tunnusluvut Q1/2007 Q1/2006 Muutos 1-12/2006 % Liikevaihto, milj. euroa 431,5 384,9 12,1 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 45,9 37,6 22,1 89,0 Liikevoittoprosentti 10,6 9,8 5,7 Voitto ennen veroja,

Lisätiedot

Yleisen talouden kasvun viivästyminen on lykännyt siirrettävien rakennusten hankintapäätöksiä niin kuntasektorilla kuin muun teollisuudenkin taholla.

Yleisen talouden kasvun viivästyminen on lykännyt siirrettävien rakennusten hankintapäätöksiä niin kuntasektorilla kuin muun teollisuudenkin taholla. 18.08.2003 10:30 RAKENTAJAIN KONEVUOKRAAMO OYJ:N OSAVUOSI RAKENTAJAIN KONEVUOKRAAMO OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1-6/2003 - liikevaihto 4-6/2003, 12,91 miljoonaa euroa (15,61 miljoonaa euroa) - tulos ennen satunnaisia

Lisätiedot

HONKARAKENNE OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.? HONKARAKENNE OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 9.00 OSAVUOSIKATSAUS

HONKARAKENNE OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.? HONKARAKENNE OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 9.00 OSAVUOSIKATSAUS Julkaistu: 2006-11-08 08:00:02 CET Honkarakenne Oyj - neljännesvuosikatsaus HONKARAKENNE OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.?30.9.2006 HONKARAKENNE OYJ PÖRSSITIEDOTE 8.11.2006 KLO 9.00 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2006

Lisätiedot

Muuntoerot 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0. Tilikauden laaja tulos yhteensä 2,8 2,9 4,2 1,1 11,0

Muuntoerot 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0. Tilikauden laaja tulos yhteensä 2,8 2,9 4,2 1,1 11,0 Kamux Oyj Liite pörssitiedotteeseen klo 12:00 HISTORIALLISET TALOUDELLISET TIEDOT 1.1. - 31.12.2016 Tässä liitteessä esitetyt Kamux Oyj:n ( Yhtiö ) historialliset taloudelliset tiedot osavuosijaksoilta

Lisätiedot

MARTELA OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO (8) MARTELAN OSAVUOSIKATSAUS AJALTA

MARTELA OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO (8) MARTELAN OSAVUOSIKATSAUS AJALTA MARTELA OYJ PÖRSSITIEDOTE 10.08.2004 KLO 08.30 1(8) MARTELAN OSAVUOSIKATSAUS AJALTA 01.01.-30.06.2004 Liikevaihto laski 4,4 % ja oli 46,8 milj. euroa (49,0). Tulos ennen satunnaisia eriä ja veroja oli

Lisätiedot

Korottomat velat (sis. lask.verovelat) milj. euroa 217,2 222,3 225,6 Sijoitettu pääoma milj. euroa 284,2 355,2 368,6

Korottomat velat (sis. lask.verovelat) milj. euroa 217,2 222,3 225,6 Sijoitettu pääoma milj. euroa 284,2 355,2 368,6 2014 2013 2012 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 426,3 475,8 483,3 Liikevoitto/ -tappio milj. euroa -18,6 0,7 29,3 (% liikevaihdosta) % -4,4 0,1 6,1 Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä milj.

Lisätiedot

Medialiiketoiminnan liikevaihto oli 11,0 (11,1) milj. euroa ja sen osuus konsernin liikevaihdosta oli 48,3 %.

Medialiiketoiminnan liikevaihto oli 11,0 (11,1) milj. euroa ja sen osuus konsernin liikevaihdosta oli 48,3 %. TIEDOTE 10.8.2015 1 (5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2015 Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 22,8 (vuonna 2014 vastaavalla ajanjaksolla 30,2 milj. euroa) ja käyttökate

Lisätiedot

- Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 4,1 %.

- Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 4,1 %. Done Solutions Oyj Pörssitiedote 29.4.2005 klo 09.00 DONE SOLUTIONS OYJ:N TULOS KÄÄNTYI POSITIIVISEKSI - Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä

Lisätiedot

RAMIRENT OYJ PÖRSSITIEDOTE (5)

RAMIRENT OYJ PÖRSSITIEDOTE (5) RAMIRENT OYJ PÖRSSITIEDOTE 20.10.2003 1(5) OSAVUOSIKATSAUS 1.1.2003-30.9.2003 Ramirent-konsernin liikevaihto oli tammi-syyskuussa 126,5 (58,1) ME, kasvua 118% verrattuna edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon.

Lisätiedot

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q3/2008

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q3/2008 1/8 Tunnusluvut 7-9 7-9 1-9 1-9 1-12 2008 2007 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 468,0 396,5 1 391,5 1 247,4 1 710,6 Liikevoitto, milj. euroa 24,2 14,1 68,1 79,7 101,8 Voitto ennen veroja, milj.

Lisätiedot

SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS

SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2002 > Liikevaihto oli katsauskaudella 4,2 miljoonaa euroa, jossa laskua 13,7 %. > Liiketulos pysyi edellisen tilikauden vastaavan katsauskauden tasolla ja oli 0,2

Lisätiedot

SCANFIL OYJ PÖRSSITIEDOTE 31.07.2003 KLO 09.00 SCANFIL OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 01.01. 30.06.2003

SCANFIL OYJ PÖRSSITIEDOTE 31.07.2003 KLO 09.00 SCANFIL OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 01.01. 30.06.2003 SCANFIL OYJ PÖRSSITIEDOTE 31.07.2003 KLO 09.00 SCANFIL OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 01.01. 30.06.2003 Liikevaihto tammi-kesäkuussa oli 121,8 (121,2) milj. euroa, muutos edelliseen vuoteen + 0,5 %. Liikevoitto

Lisätiedot

Panostaja Oyj Pörssitiedote PANOSTAJA-KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE

Panostaja Oyj Pörssitiedote PANOSTAJA-KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE Panostaja Oyj Pörssitiedote 13.1.2004 PANOSTAJA-KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.11.2002-31.10.2003 Panostaja-konsernin liikevaihto oli päättyneellä tilikaudella 45,4 milj. euroa (ed. tilikauden vastaava

Lisätiedot

Finnlines Oyj PÖRSSITIEDOTE 19.9.2000 klo 15.00 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.8.2000

Finnlines Oyj PÖRSSITIEDOTE 19.9.2000 klo 15.00 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.8.2000 Finnlines Oyj PÖRSSITIEDOTE 19.9.2000 klo 15.00 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.8.2000 Finnlines-konsernin liikevaihto oli 354,1 (341,8) miljoonaa euroa. Liikevoitto oli 37,1 (37,4) meur. Tulos ennen satunnaisia

Lisätiedot

Tilinpäätös Tammi joulukuu

Tilinpäätös Tammi joulukuu Tilinpäätös Tammi joulukuu 10.2.2010 Tammi joulukuu Toimistokalustekysyntä laski selvästi viime vuoteen verrattuna. Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto oli 95,3 milj. euroa (141,2), jossa oli laskua

Lisätiedot

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017 LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017 KONSERNIN KESKEISET AVAINLUVUT (tilintarkastetut) Privanet Group -konserni 1-12/2017 1-12/2016 Muutos 7-12/2017 7-12/2016 Muutos 12kk 12kk 6 kk

Lisätiedot

TIEDOTE Medialiiketoiminnan liikevaihto oli 4,4 (4,3) milj. euroa ja sen osuus konsernin liikevaihdosta oli 22,1 %.

TIEDOTE Medialiiketoiminnan liikevaihto oli 4,4 (4,3) milj. euroa ja sen osuus konsernin liikevaihdosta oli 22,1 %. 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2012 Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-maaliskuussa 19,8 milj. euroa (vuonna 2011 vastaavalla jaksolla

Lisätiedot

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.02.2003 klo 9.00

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.02.2003 klo 9.00 Julkaistu: 2003-02-13 08:06:55 CET Wulff - neljännesvuosikatsaus BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.02.2003 klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE TILIKAUDELTA

Lisätiedot

ELITE VARAINHOITO OYJ LIITE TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2015

ELITE VARAINHOITO OYJ LIITE TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2015 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT, 1000 EUR 7-12/2015 7-12/2014 1-12/2015 1-12/2014 Liikevaihto, tuhatta euroa 6 554 5 963 15 036 9 918 Liikevoitto, tuhatta euroa 69 614 1 172 485 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

- Liiketulos -0,2 meur (-1,0 meur), -1,8 % liikevaihdosta (-8,0 %). Liiketulokseen sisältyy 0,7 meur liiketoimintojen myyntivoittoja.

- Liiketulos -0,2 meur (-1,0 meur), -1,8 % liikevaihdosta (-8,0 %). Liiketulokseen sisältyy 0,7 meur liiketoimintojen myyntivoittoja. Done Solutions Oyj Pörssitiedote 10.8.2004 klo 09.00 DONE SOLUTIONS OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1-6/2004 - Liikevaihto katsauskaudella 9,9 meur (12,3 meur 1-6/2003). - Liiketulos -0,2 meur (-1,0 meur), -1,8

Lisätiedot