1(5) FINNLINES OYJ OSAVUOSIKATSAUS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "1(5) FINNLINES OYJ OSAVUOSIKATSAUS"

Transkriptio

1 1(5) FINNLINES OYJ OSAVUOSIKATSAUS Finnlines-konsernin liikevaihto oli 450,9 (402,4) miljoonaa euroa. Liikevoitto oli 45,8 (42,3) meur. Tulos ennen satunnaisia eriä oli 35,7 (33,2) meur. Taseesta laskettu omavaraisuusaste oli 45,7 (43,7) % ja velkaantumisaste (gearing) 54,9 (66,8)%. Toimintaympäristö Suomen meritse kuljetettu tonnimääräinen kappaletavaran vienti väheni miltei 4 prosenttia ja paperin vienti 2,5 %. Kappaletavaran tuonti, mukaanlukien kauttakulku-liikenne, kasvoi noin 5 %. Kappaletavaran kauttakulku-liikenne Suomen kautta lähinnä Venäjälle kasvoi 31 % edellisvuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Olennaiset tapahtumat Finnlines Oyj:n varsinainen yhtiökokous, joka pidettiin 16. maaliskuuta 2001, vahvisti tilinpäätöksen vuodelta 2000 ja myönsi vastuuvapauden hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle. Yhtiökokous päätti, että tilikauden voitosta jaetaan osinkoa 7 markkaa eli 1,18 euroa osakkeelta eli 139,9 miljoonaa markkaa. Osingon maksupäivä oli Hallituksen jäseniksi valittiin uudelleen L.J. Jouhki, Jukka Härmälä, Matti Kavetvuo, Antti Lagerroos, Pertti Laine, Jouko K. Leskinen ja Thor Björn Lundqvist. Tilitarkastajiksi valittiin KHT-yhteisö SVH Pricewaterhouse Coopers Oy ja varatilintarkastajaksi KTM Anneli Lindroos, KHT. Yhtiökokous valtuutti hallituksen vuoden ajaksi valtuutuksen rekisteröinnistä lukien päättämään yhden tai useamman vaihtovelkakirjalainan ottamisesta ja/tai optio-oikeuksien antamisesta ja/tai päättämään osakepääoman korottamisesta yhdessä tai useammassa erässä siten, että vaihtovelkakirjoja annettaessa, optio-oikeuksien ehtojen mukaisia osakkeita merkittäessä ja uusmerkinnässä yhteensä annetaan merkittäväksi enintään kpl uusia 2 euron nimellisarvoisia osakkeita. Osakepääomaa voidaan siis valtuutuksen nojalla korottaa enintään eurolla enintään euroon. Valtuutus sisältää oikeuden poiketa osakkeenomistajille kuuluvasta etuoikeudesta merkitä uusia osakkeita, vaihtovelkakirjalainoja ja/tai optio-oikeuksia sekä oikeuden päättää merkinnän ja/tai lainoihin liittyvistä ehdoista. Osakkeenomistajille kuuluvasta merkintäetu-oikeudesta poiketen voidaan valtuutusta käyttää hallituksen tarkoin määrittelemissä tapauksissa kuten yrityshankintojen rahoittamiseksi, rahoituksen hankkimiseksi kansainvälisiltä pääomamarkkinoilta, yhteistoimintajärjestelyjen mahdollistamiseksi tai muista yhtiön liiketoiminnan kehittämiseen liittyvistä järjestelyistä johtuen. Yhtiökokous päätti, että yhtiö laskee liikkeelle enintään optio-oikeutta, jotka oikeuttavat merkitsemään yhteensä enintään Finnlines Oyj:n 2 euron nimellisarvoista osaketta, joista merkitään kirjaimella A ja kirjaimella B. Optiooikeuksista tarjotaan Finnlines Oyj:n vuonna 1999 liikkeelle laskeman optiolainan haltijoille siten, että haltijalla on oikeus merkitä uusia optioita luopumalla vuoden 1999 optio-ohjelmaan liittyvistä optiooikeuksista. Loput optio-oikeutta tarjotaan sellaisten konsernin johtoon kuuluvien avainhenkilöiden merkittäviksi, jotka eivät kuulu vuoden 1999 optio-ohjelman piiriin. Osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta päätettiin poiketa, koska optio-oikeudet ovat osa konsernin johdon kannustusjärjestelmää. Osakkeen merkintähinta A-optioilla on EUR 24,34 ja B-optioilla EUR 25,45. Osakkeen merkintähintaa alennetaan vuosittaisella osingolla osingonjaon täsmäytyspäivänä, ensimmäisen kerran tilikauden 2001 täsmäytyspäivänä. Optioiden perusteella voidaan osakkeita merkitä vuosittain Merkintäaika päättyy Finnlines osti huhtikuussa 68,2 % Team Lines GmbH & Co:sta sen saksalaisilta omistajavarustamoilta Johannes Ickiltä, Mathies Reederei GmbH:lta ja Ernst Russ GmbH & Co:lta. Finnlinesin entinen omistus yhtiöstä oli 31,8 %; tehdyn kaupan jälkeen Finnlines omistaa yhtiön kokonaan. Team Linesin vuoden 2000 liikevaihto oli noin 100 miljoonaa euroa ja liikevoitto 1,2 miljoonaa euroa. Yhtiön taseen loppusumma per oli noin 14 miljoonaa euroa. Kauppahinta on 10 miljoonaa euroa. Team Lines on yksi Pohjois-Euroopan suurimmista konttifeeder-operaattoreista. Yhtiön pääkonttori on Hampurissa. Sen aikarahtaama laivasto koostuu 22:sta konttialuksesta. Team Lines harjoittaa säännöllistä liikennettä lähinnä Hampurista ja Bremerhave-

2 2(5) nista Norjaan, Tanskaan, Ruotsiin, Suomeen, Venäjälle, Liettuaan, Latviaan ja Puolaan. Finnlinesin kannalta merkittävää on konsernin aseman vahvistuminen Etelä-Itämerella sekä kolmansien maiden välisessä liikenteessä. Kilpailuviranomaisten hyväksymiset yrityskaupalle saatiin heinäkuussa. Finnlines Oyj:n pitkäaikainen hallituksen puheenjohtaja L.J.Jouhki erosi yhtiön hallituksesta vakavan sairauden johdosta. Finnlinesin hallitus valitsi 9.elokuuta 2001 pidetyssä kokouksessaan uudeksi puheenjohtajaksi Pertti Laineen. Yhtiön hallituksen jäsenet ovat Pertti Laine (puheenjohtaja), Jukka Härmälä (varapuheenjohtaja), Matti Kavetvuo, Antti Lagerroos, Jouko K. Leskinen ja Thor Björn Ljundqvist. Finnlines myi heinäkuussa kolme vanhaa roro-alusta, MS Railship I:n (rak.v.1975), MS Finnwoodin (1973) ja MS Finnmaidin (1972). Näistä aluksista kaksi ensin mainittua olivat yhtiön omassa liikenteessä ja viimeksi mainittu oli rahdattuna yhtiön ulkopuoliseen liikenteeseen. Finnlinesin hallitus on päättänyt kutsua koolle ylimääräisen yhtiökokouksen marraskuun 6. päivänä Hallitus esittää, että ylimääräinen yhtiökokous valtuuttaisi hallituksen hankkimaan voitonjakoon käytettävissä olevilla varoilla enintään 5 % yhtiön osakepääomasta ja äänimäärästä eli enintään osaketta seuraavin ehdoin: Omat osakkeet hankitaan yhtiön pääomarakenteen kehittämiseksi, käytettäväksi yrityskauppojen tai muiden järjestelyjen rahoittamiseen tai muutoin edelleen luovutettaviksi tai mitätöitäviksi. Osakkeen mitätöinti edellyttää yhtiökokouksen erillistä päätöstä osakepääoman alentamisesta. Osakkeet hankitaan Helsingin Pörssin järjestämän julkisen kaupankäynnin välityksellä tässä kaupankäynnissä muodostuneeseen käypään hintaan. Hallitus päättää omien osakkeiden hankinnan muista ehdoista. Valtuutus on voimassa yhden vuoden yhtiökokouksen päätöksestä lukien. Hallitus esittää lisäksi, että yhtiökokous valtuuttaisi hallituksen luovuttamaan enintään yhtiön hankkimaa omaa osaketta seuraavasti: Hallitus valtuutetaan päättämään siitä, kenelle ja missä järjestyksessä omia osakkeita luovutetaan. Osakkeet voidaan luovuttaa osakkeenomistajien etuoikeudesta poiketen vastikkeena mahdollisissa yrityskaupoissa tai muissa järjestelyissä tai niitä voidaan myydä julkisessa kaupankäynnissä. Hallitus päättää osakkeiden luovutushinnasta ja sen määrittelemisen perusteista ja osakkeet voidaan luovuttaa muuta vastiketta kuin rahavastiketta vastaan. Hallitus päättää omien osakkeiden luovuttamisen muista ehdoista. Valtuutus on voimassa yhden vuoden yhtiökokouksen päätöksestä lukien. Taloudellinen kehitys Merirahtiliikenteessä vuoden kolmas neljännes on yleensä vuoden heikoin jakso, koska siihen sisältyvät Suomen heinäkuun ja Keski-Euroopan elokuun lomakaudet. Nyt jakson tulosta painaa lisäksi Suomen vientivolyymien voimakas vähentyminen. Finnlines kuljetti Suomi-Saksa-reitillään ajalla tammi-syyskuu noin matkustajaa eli likimain saman verran kuin edellisenä vuonna. Finnlines-konsernin liikevaihto oli 450,9 (402,4) miljoonaa euroa. Varustamotoiminta ja merikuljetuksettoimialan liikevaihto oli 401,2 (348,1) miljoonaa euroa ja satamatoiminnot-toimialan liikevaihto oli 71,0 (70,4) miljoonaa euroa. Liiketoiminnan muut tuotot, jotka koostuivat sekä kertomus- että vertailukukautena pääosin laivamyynneistä, olivat 3,2 (10,4) miljoonaa euroa. Team Lines sisältyy lukuihin elokuun alusta lähtien. Konsernin liikevoitto oli 45,8 (42,3) miljoonaa euroa. Osinkotuottoja ei ollut. Muut rahoitustuotot ja -kulut (netto) olivat -10,1 (-9,1) miljoonaa euroa. Tulos ennen satunnaisia eriä oli 35,7 (33,2) miljoonaa euroa ja konsernin voitto ennen veroja oli 35,7 (33,2) miljoonaa euroa. Konsernin oman pääoman tuotto, ROE, oli 9,4 (7,7) % ja sijoitetun pääoman tuotto, ROI, 9,5 (8,1) %. Investoinnit ja rahoitus Konsernin investoinnit olivat 15,2 (8,3) miljoonaa euroa. Korollisten nettovelkojen määrä oli 214,5 (255,8) miljoonaa euroa. Konsernin taseesta laskettu omavaraisuusaste oli 45,7(43,7) %. Velkaantumisaste (gearing) oli 54,9 (66,8) %. Henkilöstö Yhtymän palveluksessa oli tarkastelukauden aikana keskimäärin (1.768) henkilöä, joista maahenkilöstöön kuului (1.172) henkilöä ja merihenkilöstöön 559 (596) henkilöä. Maahenkilöstöstä Suomessa työskenteli (1.023) ja ulkomailla 237 (149) henkilöä. Osakkeet Yhtiön rekisteröity osakepääoma oli euroa, ja se jakautui :ään osakkeeseen.

3 3(5) Osakkeiden vaihto Helsingin Pörssissä oli tarkastelukauden aikana kappaletta. Yhtiön pörssiarvo oli syyskuun lopussa 397,6 miljoonaa euroa. Tarkastelukauden tulos per osake (EPS) oli 1,35 (1,09) euroa. Tulos per osake laskettuna ilman laskennallisen verovelan muutosta oli 1,76 (1,34) euroa. Oma pääoma per osake oli 19,47 (19,10) euroa. Vuoden 2001 näkymät Suomessa meritse kuljetetun paperin ja kappaletavaran vientimäärät ovat odotetusti kääntyneet laskuun edellisvuoteen verrattuna. Sen sijaan kotimainen kysyntä ja Venäjän transitoliikenne ovat pitäneet kappaletavaran tuonnin kohtuullisessa kasvussa. Vaikka kansainvälinen talouskehitys aiheuttaa epävarmuutta varsinkin pidemmän aikavälin kehityksen arvioimiseen, Finnlinesin koko vuoden operatiivisen tuloksen oletetaan olevan edellisvuotta parempi ensimmäisen vuosipuoliskon toteutuneen kehityksen johdosta. Finnlines Oyj julkistaa vuoden 2001 tilinpäätöksen maanantaina FINNLINES OYJ Hallitus

4 4(5) Finnlines-konsernin tuloslaskelma (tilintarkastamaton) meur 1-9/01 1-9/00 12/00 Liikevaihto 450,9 402,4 532,1 Osuus osakkuusyhtiöiden tuloksesta 0,2 0,1 0,8 Liiketoiminnan muut tuotot 3,2 10,4 12,7 Kulut -375,1-336,5-445,4 Poistot -33,4-34,1-44,4 Liikevoitto 45,8 42,3 55,8 Osinkotuotot Muut rahoitustuotot/kulut (netto) -10,1-9,1-14,2 Tulos ennen satunnaisia eriä 35,7 33,2 41,6 Satunnaiset erät ,0 Tulos ennen veroja 35,7 33,2 34,6 Tuloverot -8,4-11,1-8,8 Vähemmistöosuus -0,3-0,2-0,3 Tilikauden voitto 27,0 21,9 25,5 Finnlines-konsernin tase (tilintarkastamaton) meur Vastaavaa Käyttöomaisuus ja muut pitkäaik. menot 648,7 681,3 676,1 Vaihto-omaisuus 4,1 6,0 3,2 Rahoitusomaisuus 201,4 189,1 166,7 854,2 876,4 846,0 Vastattavaa Oma pääoma 388,9 381,7 385,5 Vähemmistöosuus 1,7 1,1 1,5 Vieras pääoma Pitkäaikaiset velat 357,6 421,7 368,7 Lyhytaikaiset velat 106,0 71,9 90,3 854,2 876,4 846,0 Pantit ja vastuusitoumukset 348,4 368,1 365,7 Johdannaissopimuksista johtuva vastuu 20,6 1,7 5,2 Liikevaihto toimialoittain 1-9/01 1-9/ /00 meur % meur % meur % Varustamotoiminta ja merikuljetukset 401,2 89,0 348,1 86,5 464,8 87,3 Satamatoiminnot 71,0 15,7 70,4 17,5 93,6 17,6 Eliminoinnit (konsernin sisäiset) -21,3-4,7-16,1-4,0-26,3-4,9 Konserni yhteensä 450,9 100,0 402,4 100,0 532,1 100,0

5 5(5) Tunnuslukuja 1-9/ / /2000 Liikevoitto-% 10,2 10,5 10,5 Oman po:n tuotto(roe), % 9,4 7,7 8,0 Sijoitetun pääoman tuotto (ROI), % 9,5 8,1 8,2 Gearing, % 54,9 66,8 63,2 Bruttoinvestoinnit, meur 15,2 8,3 12,8 % liikevaihdosta 3,4 2,1 2,4 Omavaraisuusaste, % 45,7 43,7 45,7 Alusten markkina-arvolla korjattu omav.-aste, % 47,9 49,0 48,7 Tulos/osake (EPS), euroa 1,35 1,09 1,53 Tulos/osake (EPS), optiolainan 1,34 laimennusvaikutuksella oikaistuna, euroa Tulos/osake (EPS) ilman laskennallisen 1,76 1,34 1,52 verovelan muutosta, euroa Oma pääoma/osake, euroa 19,47 19,10 19,29 Osakkeiden keskim. lkm kaudella, kpl Osakkeiden lkm kauden lopussa, kpl Osakkeiden markkinaarvo, meur 397,6 391,6 359,6 Henkilöstö keskimäärin Maahenkilöstö Merihenkilöstö Henkilöstö yhteensä Tunnusluvut vuosineljänneksittäin III/01 III/00 IV/00 I/01 II/01 Liikevaihto, meur 156,1 137,4 129,7 147,2 147,6 Liikevoitto, meur 15,4 20,4 13,5 15,1 15,3 Voitto ennen satunnaisia eriä, meur 10,7 17,9 8,4 12,3 12,7 Tulos/osake, euroa 0,37 0,49 0,44 0,49 0,49 Opo/osake, euroa 19,47 19,11 19,29 18,60 19,09 Koroll.nettovelka kauden lopussa, meur 214,5 255,8 244,8 249,3 223,8 Sijoitetun po:n tuotto-% 7,2 12,1 7,9 9,9 9,3 Oman pääoman tuotto-% 5,8 10,6 9,2 10,4 10,9 Gearing, % 54,9 66,8 63,3 66,8 58,4 Henkilöstö keskim Sis. alusmyyntivoittoja, meur 2,3 9,0

Tilitarkastajiksi valittiin KHT-yhteisö SVH Pricewaterhouse Coopers Oy ja varatilintarkastajaksi KTM Anneli Lindroos, KHT.

Tilitarkastajiksi valittiin KHT-yhteisö SVH Pricewaterhouse Coopers Oy ja varatilintarkastajaksi KTM Anneli Lindroos, KHT. Finnlines Oyj PÖRSSITIEDOTE 23.5.2000, klo 11.00 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.4.2000 Finnlines-konsernin liikevaihto oli 173,8 (176,5) miljoonaa euroa. Liikevoitto oli 11,0 (19,2) meur. Tulos ennen satunnaisia

Lisätiedot

FINNLINES OYJ 7.8.2003

FINNLINES OYJ 7.8.2003 1(5) FINNLINES OYJ 7.8.2003 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2003 Toimintaympäristö Talven poikkeukselliset sääolosuhteet sekä alkuvuoden aikana eri puolilla Eurooppaa järjestetyt muutaman päivän satamalakot

Lisätiedot

FINNLINES OYJ

FINNLINES OYJ 1(5) FINNLINES OYJ 29.10.2003 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2003 Olennaiset tapahtumat Finnlines osti helmikuussa ropax (roro-passenger) aluksen Stena Ferries Limitediltä. Alus on rakennettu Espanjassa vuonna

Lisätiedot

FINNLINES OYJ

FINNLINES OYJ 1(5) FINNLINES OYJ 24.4.2003 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2003 Toimintaympäristö Kuluneen talven poikkeukselliset jää- ja tuuliolosuhteet ovat vaikeuttaneet liikennettä ja aiheuttaneet lisäkustannuksia

Lisätiedot

FINNLINES OYJ

FINNLINES OYJ 1(5) FINNLINES OYJ 3.8.2004 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2004 Olennaiset tapahtumat katsauskaudella Varsinainen yhtiökokous, joka pidettiin 17. maaliskuuta 2004, vahvisti tilinpäätöksen vuodelta 2003 ja myönsi

Lisätiedot

FINNLINES OYJ 26.10.2005

FINNLINES OYJ 26.10.2005 FINNLINES OYJ 26.10.2005 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2005 Olennaiset tapahtumat katsauskaudella :n varsinainen yhtiökokous, joka pidettiin 17. maaliskuuta 2005, vahvisti tilinpäätöksen vuodelta 2004 ja myönsi

Lisätiedot

Finnlines Oyj PÖRSSITIEDOTE 19.9.2000 klo 15.00 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.8.2000

Finnlines Oyj PÖRSSITIEDOTE 19.9.2000 klo 15.00 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.8.2000 Finnlines Oyj PÖRSSITIEDOTE 19.9.2000 klo 15.00 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.8.2000 Finnlines-konsernin liikevaihto oli 354,1 (341,8) miljoonaa euroa. Liikevoitto oli 37,1 (37,4) meur. Tulos ennen satunnaisia

Lisätiedot

Finnlines Oyj 2 (9) PL 197, FIN-00181 Helsinki

Finnlines Oyj 2 (9) PL 197, FIN-00181 Helsinki FINNLINES OYJ 2.8.2006 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2006 Olennaiset tapahtumat katsauskaudella Finnlines Oyj:n varsinainen yhtiökokous, joka pidettiin 10. huhtikuuta 2006, vahvisti tilinpäätöksen vuodelta

Lisätiedot

FINNLINES OYJ

FINNLINES OYJ 1(6) FINNLINES OYJ 26.10.2004 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2004 Olennaiset tapahtumat katsauskaudella Varsinainen yhtiökokous, joka pidettiin 17. maaliskuuta 2004, vahvisti tilinpäätöksen vuodelta 2003 ja

Lisätiedot

Finnlinesin varatoimitusjohtaja Jukka Laaksovirta on irtisanoutunut yhtiön palveluksesta. Hänen työsuhteensa päättyy

Finnlinesin varatoimitusjohtaja Jukka Laaksovirta on irtisanoutunut yhtiön palveluksesta. Hänen työsuhteensa päättyy FINNLINES OYJ 25.04.2006 klo 17.00 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2006 Finnlines-konsernin liikevaihto oli 200,5 (173,8) meur. Liikevoitto oli 9,5 (10,6) meur. Tulos ennen veroja oli 6,1 (9,7) meur. Omavaraisuusaste

Lisätiedot

Panostaja Oyj Pörssitiedote klo PANOSTAJA-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

Panostaja Oyj Pörssitiedote klo PANOSTAJA-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS Panostaja Oyj Pörssitiedote 20.3.2003 klo 11.30 PANOSTAJA-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.11.2002-31.1.2003 Panostaja-konsernin liikevaihto oli päättyneellä neljännesvuotiskaudella 9,9 milj. euroa (ed. tilikauden

Lisätiedot

Finnlines Oyj Pörssitiedote 9.2.2004 klo 11.00

Finnlines Oyj Pörssitiedote 9.2.2004 klo 11.00 1 (9) Finnlines Oyj Pörssitiedote 9.2.2004 klo 11.00 FINNLINES OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 2003 Finnlinesin liikevaihto oli 701,4 Me (693,0 Me ed. vuonna). Liikevoitto oli 59,7 (46,2) Me. Tulos ennen satunnaiseriä

Lisätiedot

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE klo ( 2 )

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE klo ( 2 ) OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 14.4.2000 klo 9.00 1 ( 2 ) OLVI OYJ:N VARSINAISEN YHTIÖKOKOUKSEN PÄÄTÖKSET Olvi Oyj jakaa 0,90 euroa osinkoa vuodelta 1999. Nykyiset hallituksen jäsenet valittiin uudelleen hallitukseen.

Lisätiedot

Suominen Yhtymä Oyj:n voitto ennen veroja vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana oli 3,6 miljoonaa euroa (2,7).

Suominen Yhtymä Oyj:n voitto ennen veroja vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana oli 3,6 miljoonaa euroa (2,7). 1 SUOMINEN YHTYMÄ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2002 SUOMISEN TULOS PARANI Liikevaihto: 41,4 miljoonaa euroa (45,0 miljoonaa euroa 1.1.-31.3.2001) Liikevoitto: 4,3 miljoonaa euroa (3,3 miljoonaa euroa)

Lisätiedot

Suomen Helasto Oyj Pörssitiedote klo SUOMEN HELASTO -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

Suomen Helasto Oyj Pörssitiedote klo SUOMEN HELASTO -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS Suomen Helasto Oyj Pörssitiedote 16.6.2004 klo 11.20 SUOMEN HELASTO -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.11.2003-30.4.2004 - Konsernin liikevaihto kasvoi 6 % ja oli 12,6 milj. euroa (11,9 milj. euroa) - Liikevoitto

Lisätiedot

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI 12.4.2016 SISÄLLYS 1. TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN...3 2. HALLITUKSEN

Lisätiedot

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-6 / elokuuta 2012

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-6 / elokuuta 2012 MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-6 / 3. elokuuta TAMMI KESÄKUU Konsernin tammi-kesäkuun liikevaihto oli 67,1 milj. euroa (57,9), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 15,9 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti vuoden

Lisätiedot

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI 8.4.2015 SISÄLLYS 1. TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN... 3 2. HALLITUKSEN

Lisätiedot

RAMIRENT OYJ PÖRSSITIEDOTE OSAVUOSIKATSAUS

RAMIRENT OYJ PÖRSSITIEDOTE OSAVUOSIKATSAUS RAMIRENT OYJ PÖRSSITIEDOTE 7.8.2003 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.2003 30.6.2003 Ramirent-konsernin liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 80,7 (34,1) ME, kasvua 137% verrattuna edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon.

Lisätiedot

TIEDOTE Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla

TIEDOTE Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2011 Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla Konserni Aina

Lisätiedot

FINNLINES OYJ 10.2.2005

FINNLINES OYJ 10.2.2005 1(5) FINNLINES OYJ 10.2.2005 TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 2004 Markkinatilanne Vuoden ensimmäisinä kuukausina kuljetetut lastimäärät jäivät selvästi edellisvuotta vähäisemmiksi. Tämä johtui osittain Saksan taloustilanteen

Lisätiedot

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI 18.4.2013 SISÄLLYS: 1. TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN...3 2. HALLITUKSEN

Lisätiedot

Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa.

Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 13.8.2007 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2007 - Liikevaihto 14,9 milj. euroa (12,8 milj. euroa) - Liikevoitto 494 tuhatta euroa

Lisätiedot

HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SIEVI CAPITAL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Sievi

HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SIEVI CAPITAL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Sievi HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 18.4.2013 Sievi SISÄLLYS: 1. TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN...3 2. HALLITUKSEN JÄSENTEN JA TILINTARKASTAJAN

Lisätiedot

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-3 / huhtikuuta 2012

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-3 / huhtikuuta 2012 MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-3 / 2012 27. huhtikuuta 2012 TAMMI MAALISKUU 2012 Konsernin tammi-maaliskuun liikevaihto oli 32,0 milj. euroa (27,4), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 16,9 prosenttia. Liikevaihtoa

Lisätiedot

SAMPO OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 10.50

SAMPO OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 10.50 PÖRSSITIEDOTE 11.2.2004 KLO 10.50 SAMMON HALLITUKSEN EHDOTUKSET YHTIÖKOKOUKSELLE Sampo Oyj:n hallitus on päättänyt tehdä 7.4.2004 järjestettävälle varsinaiselle yhtiökokoukselle seuraavat ehdotukset, joiden

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 5.8.2004 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2004 - Liikevaihto 11,2 milj. euroa, laskua 2 % - Liiketappio 82 tuhatta euroa, (94 tuhatta

Lisätiedot

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.11.2004 klo 09.00 1(4)

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.11.2004 klo 09.00 1(4) OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.11.2004 klo 09.00 1(4) OLVI-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.9.2004 (9 KK) Konsernin liikevaihto kasvoi 16,0 % 99,90 (86,09) milj. euroon ja liikevoitto oli 7,83 (7,65) milj.

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 6.5.2004 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2004 - Yleiselektroniikka Oyj:n toimitusjohtajaksi Jussi Aspiala - Liikevaihto 5,6 milj.

Lisätiedot

TIEDOTE (5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2012

TIEDOTE (5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2012 1(5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2012 Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-syyskuussa 58,9 milj. euroa (vuonna 2011 vastaavalla jaksolla 61,3 milj. euroa). Liiketulos oli

Lisätiedot

Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä ja osingonmaksusta päättämistä

Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä ja osingonmaksusta päättämistä Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä ja osingonmaksusta päättämistä Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että 31.12.2014 päättyneeltä tilikaudelta vahvistetun taseen perusteella

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2008

Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2008 Home > Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2008 Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2008 Finnlines Oyj Pörssitiedote 7.5.2008 klo 16.40 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.2008-31.3.2008 (Tilintarkastamaton) Finnlines-konsernin

Lisätiedot

TIEDOTE Medialiiketoiminnan liikevaihto oli 4,4 (4,3) milj. euroa ja sen osuus konsernin liikevaihdosta oli 22,1 %.

TIEDOTE Medialiiketoiminnan liikevaihto oli 4,4 (4,3) milj. euroa ja sen osuus konsernin liikevaihdosta oli 22,1 %. 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2012 Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-maaliskuussa 19,8 milj. euroa (vuonna 2011 vastaavalla jaksolla

Lisätiedot

HONKARAKENNE OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 9.00

HONKARAKENNE OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 9.00 HONKARAKENNE OYJ PÖRSSITIEDOTE 9.8.2006 KLO 9.00 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.06.2006 Honkarakenne-konsernin kuluvan vuoden tammi-kesäkuun liikevaihto oli 35,7 miljoonaa euroa, kun se edellisenä vuonna vastaavaan

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo 9.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo 9.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 7.11.2002 klo 9.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2002 - Elektroniikka-alan taantuma jatkunut Suomessa - Liikevaihto 17,7 milj. euroa 1-9/02

Lisätiedot

1. Yhtiöjärjestyksen 12 :ssä mainitut varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat

1. Yhtiöjärjestyksen 12 :ssä mainitut varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat PERLOS OYJ PÖRSSITIEDOTE 14.3.2003 KLO 8.00 KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN JA HALLITUKSEN EHDOTUKSET VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE Perlos Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan yhtiön varsinaiseen yhtiökokoukseen,

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS

OSAVUOSIKATSAUS OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2001 Liikevaihto Lännen Tehtaiden tammi-maaliskuun liikevaihto oli 332,3 miljoonaa markkaa (2000: 328,3 Mmk). Liikevaihdon vähäinen kasvu oli ennakoitua. Elintarvikeryhmän liikevaihto

Lisätiedot

P-K:N KIRJAPAINO -KONSERNI PÖRSSITIEDOTE 12.3.04 klo 15.30 1(5)

P-K:N KIRJAPAINO -KONSERNI PÖRSSITIEDOTE 12.3.04 klo 15.30 1(5) P-K:N KIRJAPAINO -KONSERNI PÖRSSITIEDOTE 12.3.04 klo 15.30 1(5) TILINPÄÄTÖSTIEDOTE TILIKAUDELTA 1.1.-31.12.2003 Konsernin liikevaihto oli 56,1 milj., jossa kasvua edelliseen vuoteen 7,1 milj. (14,4 %).

Lisätiedot

SUOMINEN YHTYMÄ OYJ OSAVUOSIKATSAUS ESITYS

SUOMINEN YHTYMÄ OYJ OSAVUOSIKATSAUS ESITYS SUOMINEN YHTYMÄ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 3.9.23 ESITYS 22.1.23 Liikevaihdon jakautuma 1-9/23 Joustopakkaukset 51,4 milj. euroa 42,8 % Nauhatuotteet 9,5 milj. euroa 7,9 % 12,3 milj. euroa Kuitukankaat

Lisätiedot

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-9 / lokakuuta 2012

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-9 / lokakuuta 2012 MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-9 / 26. lokakuuta TAMMI SYYSKUU Konsernin tammi-syyskuun liikevaihto oli 101,9 milj. euroa (91,7), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 11,1 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti vuoden

Lisätiedot

HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SIEVI CAPITAL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Sievi

HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SIEVI CAPITAL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Sievi HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 8.4.2014 Sievi # 11032014 Sievi Capital_V2 SISÄLLYS: 1. TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN...3 2. HALLITUKSEN

Lisätiedot

HALLITUKSEN, NIMITYS- JA PALKITSEMISVALIOKUNNAN JA TARKASTUSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS

HALLITUKSEN, NIMITYS- JA PALKITSEMISVALIOKUNNAN JA TARKASTUSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS # 27032019_SCA_V1 HALLITUKSEN, NIMITYS- JA PALKITSEMISVALIOKUNNAN JA TARKASTUSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI 24.4.2019 SISÄLLYS 1. TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN

Lisätiedot

Hallituksen HR- ja nimitysvaliokunnan ehdotus yhtiökokoukselle hallituksen jäsenten palkkioista

Hallituksen HR- ja nimitysvaliokunnan ehdotus yhtiökokoukselle hallituksen jäsenten palkkioista VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Hallituksen HR- ja nimitysvaliokunnan ehdotus yhtiökokoukselle hallituksen jäsenten palkkioista Hallituksen HR- ja nimitysvaliokunta ehdottaa, että valittavien hallituksen jäsenten

Lisätiedot

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 07.08.2003 klo 09.00 1(4)

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 07.08.2003 klo 09.00 1(4) OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 07.08.2003 klo 09.00 1(4) OLVI-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.6.2003 (6 KK) Konsernin liikevaihto laski 1,2 % 53,60 (54,27) milj. euroon ja liikevoitto oli 3,82 (3,92) milj.

Lisätiedot

Panostaja Oyj Pörssitiedote PANOSTAJA-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

Panostaja Oyj Pörssitiedote PANOSTAJA-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS Oyj Pörssitiedote 18.9.2003 PANOSTAJA-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.11.2002-31.7.2003 -konsernin liikevaihto oli päättyneellä katsauskaudella 32,4 milj. euroa (ed. tilikauden vastaava 31,6 milj. euroa).

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010

Toimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010 Toimitusjohtajan katsaus Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010 Tilinpäätös 11/2008 10/2009 tiivistelmä 1/2 Liikevaihto 15,41 milj. euroa (18,40 milj. euroa), laskua 16 % Liikevoitto -0,41 milj. euroa (0,74

Lisätiedot

Yleisen talouden kasvun viivästyminen on lykännyt siirrettävien rakennusten hankintapäätöksiä niin kuntasektorilla kuin muun teollisuudenkin taholla.

Yleisen talouden kasvun viivästyminen on lykännyt siirrettävien rakennusten hankintapäätöksiä niin kuntasektorilla kuin muun teollisuudenkin taholla. 18.08.2003 10:30 RAKENTAJAIN KONEVUOKRAAMO OYJ:N OSAVUOSI RAKENTAJAIN KONEVUOKRAAMO OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1-6/2003 - liikevaihto 4-6/2003, 12,91 miljoonaa euroa (15,61 miljoonaa euroa) - tulos ennen satunnaisia

Lisätiedot

Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä ja osingonmaksusta päättämistä

Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä ja osingonmaksusta päättämistä Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä ja osingonmaksusta päättämistä Hallitus ehdottaa, että 31.12.2012 päättyneeltä tilikaudelta vahvistetun taseen perusteella jaetaan osinkona

Lisätiedot

TIEDOTE AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU (5) Konserni

TIEDOTE AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU (5) Konserni 1 (5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2012 Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 40,0 milj. euroa (vuonna 2011 vastaavalla jaksolla 41,4 milj. euroa) ja käyttökate

Lisätiedot

SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS

SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2002 > Liikevaihto oli katsauskaudella 4,2 miljoonaa euroa, jossa laskua 13,7 %. > Liiketulos pysyi edellisen tilikauden vastaavan katsauskauden tasolla ja oli 0,2

Lisätiedot

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE klo (2)

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE klo (2) PÖRSSITIEDOTE 9.4.2003 klo 13.00 1 (2) :N VARSINAISEN YHTIÖKOKOUKSEN PÄÄTÖKSET Olvi Oyj jakaa 1,25 euroa osinkoa vuodelta 2002. Yhtiökokous myönsi valtuutuksen hallitukselle omien osakkeiden luovuttamiseen

Lisätiedot

ROCLA OYJ PÖRSSI-ILMOITUS klo ROCLA HAKEE VUODEN 1998 OPTIO-OIKEUKSIEN LISTAAMISTA HELSINGIN PÖRSSIN PÄÄLISTALLE

ROCLA OYJ PÖRSSI-ILMOITUS klo ROCLA HAKEE VUODEN 1998 OPTIO-OIKEUKSIEN LISTAAMISTA HELSINGIN PÖRSSIN PÄÄLISTALLE ROCLA OYJ PÖRSSI-ILMOITUS 23.5.2002 klo 12.00 ROCLA HAKEE VUODEN 1998 OPTIO-OIKEUKSIEN LISTAAMISTA HELSINGIN PÖRSSIN PÄÄLISTALLE Rocla Oyj:n hallitus on päättänyt hakea vuoden 1998 optiolainaan liittyvien

Lisätiedot

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE klo (5)

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE klo (5) OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 08.05.2003 klo 08.30 1(5) OLVI-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 31.3.2003 (3 KK) Olvi-konsernin liikevaihto kasvoi 2,0 % 21,74 (21,32) milj. euroon. Katsauskauden liiketulos oli 0,14

Lisätiedot

MARTELA Yhtiökokous 14.3. 2013 TAMMI JOULUKUU Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto oli 142,7 milj. euroa (130,7), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 9,2 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti vuoden lopussa

Lisätiedot

PÖRSSITIEDOTE. Konecranes Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen päätökset

PÖRSSITIEDOTE. Konecranes Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen päätökset Konecranes Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen päätökset Konecranes Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin torstaina klo 11.00 alkaen yhtiön auditoriossa, Hyvinkäällä. Yhtiökokous vahvisti yhtiön tilinpäätöksen

Lisätiedot

SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2. Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003

SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2. Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003 Julkaistu: 2003-04-24 07:01:11 CEST Solteq Oyj - neljännesvuosikatsaus SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2 Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003 Konsernin

Lisätiedot

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 4-6/ / / /

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 4-6/ / / / KEMIRA-KONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 4-6/2003 4-6/2002 1-6/2003 1-6/2002 2002 Liikevaihto 671,9 707,5 1 371,4 1 363,8 2 612,3 Osuus osakkuusyritysten tuloksista -0,3-0,4

Lisätiedot

RAMIRENT OYJ PÖRSSITIEDOTE (5)

RAMIRENT OYJ PÖRSSITIEDOTE (5) RAMIRENT OYJ PÖRSSITIEDOTE 20.10.2003 1(5) OSAVUOSIKATSAUS 1.1.2003-30.9.2003 Ramirent-konsernin liikevaihto oli tammi-syyskuussa 126,5 (58,1) ME, kasvua 118% verrattuna edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon.

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010

TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010 TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010 Viking Line -konserni, jonka edellinen tilikausi käsitti ajan 1. marraskuuta 2009 31. joulukuuta 2010, on siirtynyt 1. tammikuuta 2011 alkaen kalenterivuotta vastaavaan

Lisätiedot

MARTELA OSAVUOSI- KATSAUS /

MARTELA OSAVUOSI- KATSAUS / MARTELA OSAVUOSI- KATSAUS 01-09 / 26.10. TAMMI SYYSKUU Konsernin tammi-syyskuun liikevaihto oli 91,7 milj. euroa (74,4), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 23,4 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti alkuvuonna

Lisätiedot

Panostaja Oyj Pörssitiedote PANOSTAJA-KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE

Panostaja Oyj Pörssitiedote PANOSTAJA-KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE Panostaja Oyj Pörssitiedote 14.1.2003 PANOSTAJA-KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.11.2001-31.10.2002 Panostaja-konsernin liikevaihto oli päättyneellä tilikaudella 43,7 milj. euroa (ed. tilikauden vastaava

Lisätiedot

MARTELA TILINPÄÄTÖS 1-12 / 2012 6. helmikuuta 2013

MARTELA TILINPÄÄTÖS 1-12 / 2012 6. helmikuuta 2013 MARTELA TILINPÄÄTÖS 1-12 / 6. helmikuuta 2013 TAMMI JOULUKUU Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto oli 142,7 milj. euroa (130,7), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 9,2 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti

Lisätiedot

LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.10.2000 KLO 9.00

LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.10.2000 KLO 9.00 LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.10.2000 KLO 9.00 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.8.2000 Lännen Tehtaiden tammi-elokuun liikevaihto kasvoi 28 prosenttia ja oli 1 018,1 miljoonaa markkaa (1999: 797,1 Mmk). Tulos

Lisätiedot

Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen

Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiö jakaa tilikaudelta 1.1.2017-31.12.2017 osinkoa 0,09 euroa osakkeelta. Osinkoa jaetaan osakkeenomistajalle,

Lisätiedot

SUOMINEN YHTYMÄ OYJ OSAVUOSIKATSAUS

SUOMINEN YHTYMÄ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1 SUOMINEN YHTYMÄ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2002 SUOMISEN TULOS PARANI Liikevaihto: 85,3 miljoonaa euroa (88,1 milj. euroa 1.1-30.6.2001) Liikevoitto: 8,6 miljoonaa euroa ( 5,8 milj. euroa) Tulos/osake:

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu

Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 29 29.4.29 Tammi maaliskuu 29 Tammi-maaliskuun liikevaihto oli 24, milj. euroa (36,1), jossa oli laskua 33,4 prosenttia. Liikevaihdon laskuun vaikuttavat osaltaan viime

Lisätiedot

MARTELA TILINPÄÄTÖS /

MARTELA TILINPÄÄTÖS / MARTELA TILINPÄÄTÖS 01-12 / 8.2.2012 TAMMI JOULUKUU Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto oli 130,7 milj. euroa (108,4), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 20,6 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti alkuvuonna

Lisätiedot

Elecster Oyj, Pörssitiedote

Elecster Oyj, Pörssitiedote ELECSTER OYJ PÖRSSITIEDOTE 15.11.2007 ELECSTER -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2007 YHTEENVETO Tammi-syyskuu: - Liikevaihto 32,8 milj. euroa (1-9/2006: 28,5 milj. euroa) - Liikevoitto 2,8 milj.

Lisätiedot

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.02.2003 klo 9.00

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.02.2003 klo 9.00 Julkaistu: 2003-02-13 08:06:55 CET Wulff - neljännesvuosikatsaus BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.02.2003 klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE TILIKAUDELTA

Lisätiedot

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI # 20032017_SCA_V1 HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI 26.4.2017 SISÄLLYS 1. TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN...3

Lisätiedot

Uskomme, että emoyhtiön liikevaihto nousee lähelle edellisen vuoden tasoa, todennäköisesti jääden siitä lievästi. 2 (6)

Uskomme, että emoyhtiön liikevaihto nousee lähelle edellisen vuoden tasoa, todennäköisesti jääden siitä lievästi. 2 (6) 08.05.2003 10:41 RAKENTAJAIN KONEVUOKRAAMO OYJ:N OSAVUOSI RAKENTAJAIN KONEVUOKRAAMO OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2003 - liikevaihto 12,17 miljoonaa euroa (15,41 miljoonaa euroa) - liikevaihdon lasku 21,0

Lisätiedot

TIEDOTE 15.8.2011. Medialiiketoiminnan liikevaihdon ja kannattavuuden ennakoidaan pysyvän edellisvuoden tasolla.

TIEDOTE 15.8.2011. Medialiiketoiminnan liikevaihdon ja kannattavuuden ennakoidaan pysyvän edellisvuoden tasolla. 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2011 Tulos parani Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 41,4 milj. euroa (vuonna 2010 vastaavalla

Lisätiedot

Suomen Helasto Oyj Pörssitiedote 22.3.2005 klo 10.00 SUOMEN HELASTO -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.11.2004-31.1.2005

Suomen Helasto Oyj Pörssitiedote 22.3.2005 klo 10.00 SUOMEN HELASTO -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.11.2004-31.1.2005 Suomen Helasto Oyj Pörssitiedote 22.3.2005 klo 10.00 SUOMEN HELASTO -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.11.2004-31.1.2005 - Liikevaihto 6,4 miljoonaa euroa (5,8), kasvua 10 % - Voitto ennen veroja 0,15 miljoonaa

Lisätiedot

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2009

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2009 1/8 Tunnusluvut 1-3 1-3 1-12 2009 2008 2008 Liikevaihto, milj. euroa 477,6 452,9 1 952,9 Liikevoitto 19,9 33,3 95,1* Liikevoittoprosentti 4,2 7,4 4,9 * Voitto ennen veroja, milj. euroa -8,1 35,3 46,6 Oman

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 7 12/2015 7 12/2014 1 12/2015 1 12/2014 Liikevaihto, 1000 EUR 10 223 9 751 27 442 20 427 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 1 266 1 959 6 471 3 876 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen

Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiö jakaa osinkoa 0,22 euroa osakkeelta. Osinkoa jaetaan osakkeenomistajalle, joka osingonmaksun täsmäytyspäivänä

Lisätiedot

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 7-9/ / / /

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 7-9/ / / / KEMIRA-KONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 7-9/2003 7-9/2002 1-9/2003 1-9/2002 2002 Liikevaihto 683,0 611,1 2 054,4 1 974,9 2 612,3 Osuus osakkuusyritysten tuloksista -1,2 0,1-1,1

Lisätiedot

HALLITUKSEN JA SEN VALIOKUNTIEN EHDOTUKSET PIDETTÄVÄLLE VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE

HALLITUKSEN JA SEN VALIOKUNTIEN EHDOTUKSET PIDETTÄVÄLLE VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE HALLITUKSEN JA SEN VALIOKUNTIEN EHDOTUKSET 16.3.2016 PIDETTÄVÄLLE VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE OSINGONJAKOEHDOTUS Digia Oyj:n vapaa oma pääoma oli 31.12.2015 päivätyn taseen mukaan 34.214.777,30 euroa,

Lisätiedot

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2008

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2008 1/8 Tunnusluvut 1-3 1-3 1-12 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 447,4 431,5 1 688,3 Liikevoitto, milj. euroa 33,3 45,9 101,8 Voitto ennen veroja, milj. euroa 35,3 48,2 109,5 Liikevoittoprosentti 7,4

Lisätiedot

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI 8.4.2014 SISÄLLYS 1. TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN... 3 2. HALLITUKSEN

Lisätiedot

Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä ja osingonmaksua

Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä ja osingonmaksua Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä ja osingonmaksua Emoyhtiön taseen 31.12.2013 mukaan emoyhtiön jakokelpoiset varat ovat 17 969 052,99 euroa. Hallitus esittää yhtiökokoukselle,

Lisätiedot

Julkaistu Liikevaihto ja tulos

Julkaistu Liikevaihto ja tulos Julkaistu 22.04.2004 * Tulikivi-konsernin liikevaihto kasvoi katsauskaudella 12,5 % ja oli 13,3 Me (11,9 Me tammi-maaliskuu 2003). * Voitto ennen satunnaisia eriä ja veroja kasvoi ja oli 0,9 (0,3) Me.

Lisätiedot

1/8. Suomen Posti -konsernin tunnusluvut

1/8. Suomen Posti -konsernin tunnusluvut 1/8 n tunnusluvut Q1/2007 Q1/2006 Muutos 1-12/2006 % Liikevaihto, milj. euroa 431,5 384,9 12,1 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 45,9 37,6 22,1 89,0 Liikevoittoprosentti 10,6 9,8 5,7 Voitto ennen veroja,

Lisätiedot

HKScan Oyj. Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen

HKScan Oyj. Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiö jakaa osinkoa 0,10 euroa osakkeelta ja ylimääräistä osinkoa 0,39 euroa osakkeelta. Osinkoa jaetaan

Lisätiedot

ELITE VARAINHOITO OYJ LIITE TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2015

ELITE VARAINHOITO OYJ LIITE TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2015 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT, 1000 EUR 7-12/2015 7-12/2014 1-12/2015 1-12/2014 Liikevaihto, tuhatta euroa 6 554 5 963 15 036 9 918 Liikevoitto, tuhatta euroa 69 614 1 172 485 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

Yhtiö nostaa tulosennusteen alarajaa ollen nyt 0,05-0,07 euroa/osake.

Yhtiö nostaa tulosennusteen alarajaa ollen nyt 0,05-0,07 euroa/osake. Oyj Pörssitiedote 14.9.2005 PANOSTAJA-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.11.2004-31.7.2005 -konsernin liikevaihto oli päättyneellä katsauskaudella 43,8 milj. euroa(ed. tilikauden vastaava 37,1 milj. euroa) kasvaen

Lisätiedot

SUOMINEN YHTYMÄ OYJ OSAVUOSIKATSAUS

SUOMINEN YHTYMÄ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1 SUOMINEN YHTYMÄ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2003 SUOMISEN LIIKEVAIHTO JA TULOS JÄIVÄT EDELLISVUOTISESTA Liikevaihto: 80,7 miljoonaa euroa (85,3 miljoonaa euroa 1.1.-30.6.2002) Liikevoitto: 5,4 miljoonaa

Lisätiedot

Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen

Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiö jakaa tilikaudelta 1.1.2015 31.12.2015 osinkoa 0,14 euroa osakkeelta. Osinkoa jaetaan osakkeenomistajalle,

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2009 5.8.2009 Tammi kesäkuu 2009 Toimistokalustekysyntä laski selvästi viime vuoteen verrattuna. Konsernin tammi-kesäkuun liikevaihto oli 45,3 milj. euroa (69,4), jossa oli

Lisätiedot

RAKENTAJAIN KONEVUOKRAAMO OYJ PÖRSSITIEDOTE 10.5.2005 klo 10.30 RAKENTAJAIN KONEVUOKRAAMO OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2005

RAKENTAJAIN KONEVUOKRAAMO OYJ PÖRSSITIEDOTE 10.5.2005 klo 10.30 RAKENTAJAIN KONEVUOKRAAMO OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2005 RAKENTAJAIN KONEVUOKRAAMO OYJ PÖRSSITIEDOTE 10.5.2005 klo 10.30 RAKENTAJAIN KONEVUOKRAAMO OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2005 - liikevaihto 17,0 miljoonaa euroa (15,4 miljoonaa euroa) - liikevaihdon kasvu 10,3

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2001 LIIKETOIMINTARYHMÄT

OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2001 LIIKETOIMINTARYHMÄT OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2001 Liikevaihto Lännen Tehtaiden tammi-kesäkuun liikevaihto oli 749,6 miljoonaa markkaa (2000: 764,3 Mmk). Elintarvikeryhmän liikevaihto aleni 327,8 miljoonaan markkaan (339,0

Lisätiedot

Myynti kpl 2006/2007. Arvo EUR /2006 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä

Myynti kpl 2006/2007. Arvo EUR /2006 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2006-30.11.2006 Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS-standardien kirjaamis- ja arvostusperiaatteita noudattaen. Katsauksen laatimisessa on noudatettu samoja

Lisätiedot

Konsernin investointien määrä oli katsauskaudella 0,53 milj. euroa (0,07 milj. euroa).

Konsernin investointien määrä oli katsauskaudella 0,53 milj. euroa (0,07 milj. euroa). Panostaja Oyj Pörssitiedote 16.3.2005 PANOSTAJA-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.11.2004-31.1.2005 Panostaja-konsernin liikevaihto oli päättyneellä neljännesvuotiskaudella 14,6 milj. euroa (ed. tilikauden vastaava

Lisätiedot

Tilinpäätös Tammi joulukuu

Tilinpäätös Tammi joulukuu Tilinpäätös Tammi joulukuu 10.2.2010 Tammi joulukuu Toimistokalustekysyntä laski selvästi viime vuoteen verrattuna. Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto oli 95,3 milj. euroa (141,2), jossa oli laskua

Lisätiedot

YHTIÖKOKOUS Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj

YHTIÖKOKOUS Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj YHTIÖKOKOUS 24.3.2011 Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj 1 Raision strategiset jaksot Käänne 2007 Kannattavuus 2008-2009 Kasvu 2010-2011 Huhtikuu 2010: Glisten Helmikuu 2011: Big Bear Group 2 Raisio

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2016 1 6/2015 1 12/2015 Liikevaihto, 1000 EUR 10 370 17 218 27 442 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 647 5 205 6 471 Liikevoitto, % liikevaihdosta 6,2 % 30,2 % 23,6 %

Lisätiedot

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017 LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017 KONSERNIN KESKEISET AVAINLUVUT (tilintarkastetut) Privanet Group -konserni 1-12/2017 1-12/2016 Muutos 7-12/2017 7-12/2016 Muutos 12kk 12kk 6 kk

Lisätiedot

Panostaja Oyj Pörssitiedote PANOSTAJA-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

Panostaja Oyj Pörssitiedote PANOSTAJA-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS Panostaja Oyj Pörssitiedote 22.3.2004 PANOSTAJA-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.11.2003-31.1.2004 Panostaja-konsernin liikevaihto oli päättyneellä neljännesvuotiskaudella 11,7 milj. euroa (ed. tilikauden vastaava

Lisätiedot

SUOMINEN YHTYMÄ OYJ TULOSTIEDOTE ESITYS

SUOMINEN YHTYMÄ OYJ TULOSTIEDOTE ESITYS SUOMINEN YHTYMÄ OYJ TULOSTIEDOTE 1.1. - 31.12.22 ESITYS 5.2.23 Liikevaihdon jakautuma 1-12/22 Joustopakkaukset 72,1 milj. euroa 41,3 % Nauhatuotteet 13,2 milj. euroa 7,5 % 174,8 milj. euroa Kuitukankaat

Lisätiedot

Q3 2011 Osavuosikatsaus 7.11.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja

Q3 2011 Osavuosikatsaus 7.11.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja Q3 2011 Osavuosikatsaus 7.11.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja Toimintaympäristön kehitys 1-9/2011 Suunnittelupalveluiden ja teknisen tuoteinformaation kysynnän kasvu jatkui koko katsauskauden ajan.

Lisätiedot