Juha Nurmisen puheenvuoro Sanoman yritysvastuupäivässä Hyvät kuulijat, arvoisa Helsingin Sanomien ja Sanoman isäntäväki,

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Juha Nurmisen puheenvuoro Sanoman yritysvastuupäivässä 28.10.2010. Hyvät kuulijat, arvoisa Helsingin Sanomien ja Sanoman isäntäväki,"

Transkriptio

1 Juha Nurmisen puheenvuoro Sanoman yritysvastuupäivässä ( Hyvä Päivä Näkökulmia markkinointiin 2011) Puheen aihe: Case Itämeri Hyvät kuulijat, arvoisa Helsingin Sanomien ja Sanoman isäntäväki, Elokuun lopussa John Nurmisen Säätiö järjesti sidosryhmilleen Sanomatalossa tilaisuuden, jonka avasi Sanoman hallituksen puheenjohtaja Jaakko Rauramo. Puheenvuorossaan Jaakko Rauramo - hieman provokatiivisesti - viittasi Suomen osuuteen maapallon hiilijalanjäljestä se on noin 0,1 prosenttia ja totesi, että me emme Suomesta käsin juurikaan voi vaikuttaa globaalin ilmastonmuutoksen etenemiseen. Sen sijaan Itämeren tilaan meidän on mahdollista vaikuttaa oikeansuuntaisilla ympäristöteoilla. Juuri näin. Itämeren tila on huolestuttava, mutta projekti projektilta, pala palalta, meidän on mahdollista kohentaa sitä ja myös nähdä tulokset omin silmin. Seuraavassa kerron lyhyesti, minkälaisia tuloksia olemme saaneet aikaan ja mitä meillä on työn alla John Nurmisen Säätiön Puhdas Itämeri hankkeissa. John Nurmisen Säätiö aloitti toimintansa vuonna 1992 tarkoituksena oli tällöin keskittyä merenkulun perinteiden ja kulttuurin vaalimiseen. Ympäristötyö otettiin mukaan säätiön portfolioon vuonna 2004, tiukan pohdinnan jälkeen ja sillä ehdolla, että Itämeren suojelutyöhön saataisiin kopioitua liike-elämästä tulosvastuu eli siis että on mahdollista identifoida sellaisia projekteja, joissa tulos, aikataulu ja hintalappu voidaan etukäteen määritellä. Liike-elämästä kopioitujen toimintaperiaatteiden mukaisesti kaikkien hankkeidemme tulee täyttää seuraavat kriteerit: Hankkeidemme tavoitteen tulee olla tarkkaan rajattu, mitattavissa ja konkreettinen Hankkeiden tulee olla kustannustehokkaita menemme siis sinne, missä yhdellä eurolla on saatavissa aikaan mahdollisimman suuri positiivinen

2 ympäristövaikutus. Näin on selvää, että valitsemme hankkeet koko Itämeren valuma-alueelta, emmekä toimi vain Suomessa. Haemme nopeita tuloksia, joilla on pitkäjänteinen vaikutus Itämeren suojelussa aikatekijä on oleellinen, koska meren tilassa saatetaan olla lähellä kriittistä kynnystä. On toimittava nyt, huomenna on liian myöhäistä. Neljänneksi: teemme rajat ylittävää yhteistyötä kutsumalla relevantit yksityisen ja julkisen sektorin toimijat sekä asiantuntijat yhteistyöprojekteihin Ympäristötyössä toimimme tällä hetkellä kahdella rintamalla: ensinnäkin toimimme kaupunkien jätevedenpuhdistamoilla, missä meren rehevöitymistä estetään poistamalla fosforia mereen huuhtoutuvista jätevesistä. Siis vessavesistä. Toiseksi johdamme projektia, jonka tavoitteena on ennalta ehkäistä suuri öljyonnettomuus Suomenlahdella parantamalla öljytankkereiden navigointikäytäntöjä. Ympäristötoimintamme alkoi Pietarista viisi vuotta sitten. Olimme kuulleet asiantuntijoita mm. Suomen ympäristökeskuksesta, ja sekä asiantuntija-arviot sekä tietokonemallinteet osoittivat, että Pietarin jätevesiä putsaamalla Itämeren tila kohenisi kaikkein eniten. Eikä siinä kaikki, mallinteet ja ennusteet myös kertoivat, kuinka paljon tila kohenisi ja missä vaikutus tuntuisi ensin. Kun aloitimme, Pietari oli Itämeren suurin syntisäkki. Meihin suhtauduttiin vähintäänkin nihkeästi, kun esitimme Pietarin vesilaitoksen johdolle kemiallisen fosforinpoiston hienouksia. Jatkoimme itsepintaisesti ja sisukkaasti keskusteluja, ja lopulta pääsimme yhteisymmärrykseen. Tänä päivänä Pietarin jätevedenpuhdistamolla tehdään yhtä hyvää tulosta kuin Helsingin Viikissä ja se poistaa typpeä tehokkaammin kuin monet pienet suomalaiset puhdistamot. Pietarin vesilaitoksen pääjohtaja Felix Karmazinovista on tullut vertaansa vailla oleva asennekasvattaja ja todellinen Itämeren sankari. Ja mikä parasta: Suomen ympäristökeskuksen elokuussa julkaiseman raportin mukaan Suomenlahden itäosa on ensimmäistä kertaa koko mitattavan historian aikana paremmassa kunnossa kun länsiosa. Juuri niin kuin nuo viisi vuotta sitten tehdyt mallinteet ennustivat.

3 Nyt yhteisprojektimme Pietarin vesilaitoksen kanssa lähestyy maalia. Hankkeen tuloksena Pietarissa on päästy 1000 fosforitonnin vähennykseen, mikä on lähes 30% Suomenlahteen päätyvästä fosforista fosforitonnia ei välttämättä sano mitään absoluuttisena lukuna. Tästä graafista kuitenkin näkyy, että fosforitonnien vähentämisessä mittakaavaerot voivat olla satakertaiset: Itämeren suojelukomission Suomelle asettama fosforivähennystavoite on vain 150 tonnia vuodessa Paljon puhutut alusten vuosittaiset jätevesipäästöt Itämerellä ovat 120 tonnia Huviveneiden vuotuiset päästöt ovat alle 10 tonnia. Kuitenkin niiden vessavesistä puhutaan paljon enemmän kuin kaupunkien vessavesistä. Näitä lukuja katsoessa Pietarin projektin kokoluokka ja merkittävyys tulee selväksi. Pietarin lisäksi Säätiö tehostaa yhdyskuntien jätevesien fosforinpoistoa Luoteis- Venäjällä, Valko-Venäjällä, Baltian maissa sekä Puolassa. Toimimme tänään viidessä maassa ja yhdeksässä kaupungissa. Säätiö etsii myös aktiivisesti uusia yhteistyökaupunkeja. Kokonaistavoitteenamme on 2500 fosforitonnin vähentäminen vuodessa. Määrä on kuudennes siitä tonnin tavoitteesta, joka Itämeren suojelukomission mukaan tarvitaan Itämeren hyvän tilan palauttamiseksi. Esim. Valko-Venäjällä, jossa jo toimimme Brestin EUhankkeessa, jätevesien ravinteiden poistoa tehostamalla voidaan saavuttaa nopeasti merkittäviä päästöleikkauksia. Suomenlahdella seilaa päivittäin huikea määrä raakaöljyä. Tämä on aikapommi. Päinvastoin kuin monesti luullaan, riskinä eivät ole satamien käytännöt tai vanhanaikaiset alukset. Esimerkiksi Primorskin öljysatama, josta valtaosa Suomenlahdella kulkevasta öljystä tulee, on hienosti hoidettu ja paljon modernimpi kuin Suomen öljysatamat. Samoin venäläisten tankkereiden keski-ikä on vain 6-7 vuotta ja ne ovat kaikki kaksoisrunkoisia. Öljyonnettomuuden riski johtuukin Suomenlahden lisääntyneestä liikenteestä ja siitä, että maihin ei tänä päivänä saada tietoa siitä, mikä on aluksen suunniteltu reitti. Vuonna 2007 kreikkalainen Propontis oli matkalla Primorskista Rotterdamiin, kun se reittisuunnitelmansa mukaisesti - rysäytti karille Suursaaren länsipuolella.

4 Tällöin suuronnettomuus oli hiuskarvan varassa, tarkemmin sanottuna 10 cm päässä. Propontiksen jälkeen starttasimme uuden hankkeen, jonka johtoajatus on, että Suomenlahti ei kestäisi suuren luokan öljyonnettomuutta. Sitä ei siis saa päästää tapahtumaan. Vertasimme kustannuksia ja vaikutusta: öljyonnettomuuden ennalta ehkäisy on tuhatkertaisesti edullisempaa ja kustannustehokkaampaa kuin ryhtyminen öljyntorjuntaan onnettomuuden jo tapahduttua. Miten tuoda merenkulkuun ennakoivat käytännöt? Merillä ei vielä ole vastaavaa käytäntöä kuin ilmailussa, jossa lennonjohdon kanssa kommunikoidaan ennen kuin lähtölupa saadaan. Reittisuunnitelmat tehdään, mutta ne jäävät tankkerin komentosillalle. Tähän me haluamme muutoksen. Tankkeriturva-hankkeen tarkoitus on tuoda ilmailusta tuttuja turvallisuusperiaatteita merille. Tavoitteenamme on, että vuoteen 2013 mennessä kaikilla Suomenlahdella seilaavilla tankkereilla on käytössään Internet-pohjainen kaksisuuntainen tiedonkulku. Tankkerit lähettävät napin painalluksella reittisuunnitelmansa alusliikennevalvontakeskuksiin, ja saavat vastalahjaksi kaiken reittiä koskevan tiedon helpossa paketissa. Tälle palvelulle olemme antaneet nimen ENSI eli Enhanced Navigation Support Information. Mukana hankkeessa on merenkulkualan keskeisiä toimijoita, kuten laivaajia, rahtaajia ja varustamoita; meiltä Suomesta mm. Liikennevirasto, Trafi ja tutkimuskeskus Merikotka. Konseptia on testattu Neste Oilin tankkereilla. Hanketta on viety eteenpäin EU-tasolla. Kun tuomme merten lennonjohdon Suomenlahdelle, reaaliaikainen reittiseuranta muuttuu ennakoivaksi ja onnettomuuden riski pienenee olennaisesti. Kun Suomenlahden tilanne saadaan kuntoon, ENSI-palvelufilosofiaa voidaan viedä eteenpäin vaikkapa kaikilla maailman seitsemällä merellä. Olemme siis yhteistyökumppaniemme kanssa luomassa suomalaista best practicea ja benchmarkia. Hyvät kuulijat, Sekä Pietarin jätevedenpuhdistamoprojekti että Tankkeriturva-hanke ovat oivia esimerkkejä siitä, missä Säätiömme lisäarvo on: meillä pienellä ja nopeajalkaisella kolmannen sektorin toimijalla - on näissä ollut aivan kriittinen

5 rooli sillanrakentajana yksityisen ja julkisen sektorin välillä. Olemme onnistuneet tuomaan ympäristönsuojeluun lisäarvoa kopioimalla liike-elämän toimintatapoja sektorille, jossa ehkä aiemmin ei ole hoksattu näin tehdä. Tämä ei aina ole ollut helppoa, mutta olemme varsin sisukkaasti tehneet tätä pioneerityötä, ja esimerkiksi Pietarin projektin tulokset tänä vuonna osoittavat, että se on kannattanut. Säätiön Puhdas Itämeri hankkeet rahoitetaan puhtaasti lahjoitusvaroin, muuta pääomaa eikä tulonlähdettä ei ole. Siksi toimintamme kannalta on elintärkeää saada rahallista tukea. Yrityssponsorointi, lahjoitukset, ilmainen mediatila, pro bono työ nämä kaikki mahdollistavat Säätiön toiminnan niin, että se voi toimia katalyyttina innovatiivisille, nopeavaikutteisille ja tehokkaille suojelutoimille. Haluan tässä kiittää niitä yrityksiä, ihmisiä ja julkisen sektorin toimijoita, jotka ovat mahdollistaneet työmme. Erityiskiitokset tuesta ja kumppanuudesta haluan osoittaa Sanomalle, joka on ollut tukenut hankkeidemme alusta asti. Ilman Sanomaa ja muita pääyhteistyökumppaneitamme, mm. Fortum, Nokia, ympäristöministeriö en olisi voinut tänään esittää teille tällaista casea. Kiitän Helsingin Sanomien ja Sanoman isäntäväkeä, muita puhujia, ja erityisesti täällä olevaa mielenkiintoisesta ja inspiroivasta tilaisuudesta. On hienoa saada olla täällä mukana.

Kuva: Juha Nurminen. Tankkeriturva-hanke

Kuva: Juha Nurminen. Tankkeriturva-hanke Kuva: Juha Nurminen Tankkeriturva-hanke Pekka Laaksonen 21.05.2010 John Nurmisen Säätiö John Nurmisen Säätiö on perustettu 1992 John Nurminen Oy:n aloitteesta. Tarkoitustaan säätiö toteuttaa monin eri

Lisätiedot

/ Miina Mäki

/ Miina Mäki Kuva: Jukka Nurminen 31.1.2008 / Miina Mäki JOHN NURMISEN SÄÄTIÖ Perustettu 1992 vaalimaan suomalaisen merenkulun kulttuuriperintöä. Toiminnan pohjana ovat John Nurminen Oy:n 120-vuotisen historian aikana

Lisätiedot

Kuva: Jukka Nurmien, Abyss Art Oy YHTEINEN ITÄMEREMME. Miina Mäki John Nurmisen Säätiö Puhdas Itämeri -hanke

Kuva: Jukka Nurmien, Abyss Art Oy YHTEINEN ITÄMEREMME. Miina Mäki John Nurmisen Säätiö Puhdas Itämeri -hanke Kuva: Jukka Nurmien, Abyss Art Oy YHTEINEN ITÄMEREMME Miina Mäki John Nurmisen Säätiö Puhdas Itämeri -hanke 16.5.2009 John Nurmisen Säätiö Säätiö perustettiin 1992. John Nurmisen Säätiön tarkoituksena

Lisätiedot

30% Laivaliikenne Suomenlahdella kasvaa edelleen

30% Laivaliikenne Suomenlahdella kasvaa edelleen Laivaliikenne Suomenlahdella kasvaa edelleen Helsingin ja Tallinnan välillä on yksi maailman suurimmista risteyksistä. Suomenlahden keskikohdan Helsinki ohittaneet laivat vuonna 2014 Helsingin ja Tallinnan

Lisätiedot

Kuva: Jukka Nurminen. ITÄMEREN RAVINNEKUORMITUS: HYVÄT JA HUONOT UUTISET Puhdas Merivesi tapahtuma 12.3.2014 Marjukka Porvari, John Nurmisen Säätiö

Kuva: Jukka Nurminen. ITÄMEREN RAVINNEKUORMITUS: HYVÄT JA HUONOT UUTISET Puhdas Merivesi tapahtuma 12.3.2014 Marjukka Porvari, John Nurmisen Säätiö Kuva: Jukka Nurminen ITÄMEREN RAVINNEKUORMITUS: HYVÄT JA HUONOT UUTISET Puhdas Merivesi tapahtuma 12.3.2014 Marjukka Porvari, John Nurmisen Säätiö ITÄMEREN FOSFORIKUORMA LÄHTEITTÄIN Taustakuormitus 16

Lisätiedot

Rannikkoalueen öljyntorjunta myös valtiovallan vastuulla. Kotkan Höyrypanimo 6. maaliskuuta 2007

Rannikkoalueen öljyntorjunta myös valtiovallan vastuulla. Kotkan Höyrypanimo 6. maaliskuuta 2007 Rannikkoalueen öljyntorjunta myös valtiovallan vastuulla Kotkan Höyrypanimo 6. maaliskuuta 2007 SÖKÖSSÄ täysi käsi Kymenlaakson AMK merenkulku, Kymenlaakson pelastuslaitos ja Kaakkois- Suomen ympäristökeskus

Lisätiedot

Esimerkkejä Suomenlahden öljyvahinkolaskelmista

Esimerkkejä Suomenlahden öljyvahinkolaskelmista 20.08.2014 KJ Esimerkkejä Suomenlahden öljyvahinkolaskelmista 1. Perusteet 1.1. Yleistä Suomenlahdelle on vuosina 2011-2014 tehty Suomen ympäristökeskuksessa SpillModlaskentaohjelmistolla laskelmia erilaisten

Lisätiedot

MERENKULKUALAN KOULUTUS- JA TUTKIMUSKESKUS Meriliikenteen kehitys Itämerellä

MERENKULKUALAN KOULUTUS- JA TUTKIMUSKESKUS Meriliikenteen kehitys Itämerellä MERENKULKUALAN KOULUTUS- JA TUTKIMUSKESKUS Meriliikenteen kehitys Itämerellä 0 MKK pähkinänkuoressa Turun yliopiston erillislaitos Perustettu 1980 5 toimipistettä 42 työntekijää Vuonna 2011: 38 julkaisua

Lisätiedot

SAFGOF-hanke. Suomenlahden meriliikenteen kasvunäkymät 2007-2015 ja kasvun vaikutukset ympäristölle ja kuljetusketjujen toimintaan

SAFGOF-hanke. Suomenlahden meriliikenteen kasvunäkymät 2007-2015 ja kasvun vaikutukset ympäristölle ja kuljetusketjujen toimintaan SAFGOF-hanke Suomenlahden meriliikenteen kasvunäkymät 2007-2015 ja kasvun vaikutukset ympäristölle ja kuljetusketjujen toimintaan Eveliina Klemola Tutkimuskoordinaattori Helsingin yliopisto Bio- ja ympäristötieteiden

Lisätiedot

Energia ja Itämeri haasteet ja mahdollisuudet. Nina Tynkkynen 23.5.2008 nina.tynkkynen@upi-fiia.fi

Energia ja Itämeri haasteet ja mahdollisuudet. Nina Tynkkynen 23.5.2008 nina.tynkkynen@upi-fiia.fi Energia ja Itämeri haasteet ja mahdollisuudet Nina Tynkkynen 23.5.2008 nina.tynkkynen@upi-fiia.fi The research problem - Itämeri on energiasilta Venäjän ja EU:n välillä energiakysymysten osalta Itämerestä

Lisätiedot

Puhdas Itämeri -uutiset 3 / 2014

Puhdas Itämeri -uutiset 3 / 2014 Puhdas Itämeri -uutiset 3 / 2014 Hannu kähönen Itämeri-viestijät ovat koonneet vinkkivihkoon käytännön ohjeita Itämeren tilan parantamiseksi Itämeren suojeluvinkit -opas löytyy säätiön verkkosivuilta RAJAVARTIOLAITOS

Lisätiedot

TRALIA Transitoliikenteen lisäarvopalvelut. Antti Posti Pentti Ruutikainen 21.04.2009

TRALIA Transitoliikenteen lisäarvopalvelut. Antti Posti Pentti Ruutikainen 21.04.2009 TRALIA Transitoliikenteen lisäarvopalvelut Antti Posti Pentti Ruutikainen 21.4.29 Päätutkimuskysymys Minkälaisia lisäarvopalveluja Suomen transitoliikenteessä on käytössä ja millaiset ovat lisäarvopalvelujen

Lisätiedot

Meriliikennevirrat Suomenlahdella 2007 & 2015. Jenni Kuronen

Meriliikennevirrat Suomenlahdella 2007 & 2015. Jenni Kuronen Meriliikennevirrat Suomenlahdella 2007 & 2015 Jenni Kuronen 0 Suomenlahden meriliikennevirrat WP1 Tavoitteet: Selvittää Suomenlahden meriliikennevirrat v. 2007 Tuottaa tulevaisuusskenaarioita Suomenlahden

Lisätiedot

Suomi - saari Euroopan sisämeren rannalla

Suomi - saari Euroopan sisämeren rannalla Suomi - saari Euroopan sisämeren rannalla Tekniikan päivät 16.1.2008 klo 9 Dipoli, Espoo professori Ulla Tapaninen Turun yliopisto / Merenkulkualan koulutus- ja tutkimuskeskus Merikotka tutkimuskeskus

Lisätiedot

Tässä keskitymme palveluiden kehittämiseen ja niistä viestimiseen jotta osaaminen olisi nähtävissä tuotteena. Aluksi jako neljään.

Tässä keskitymme palveluiden kehittämiseen ja niistä viestimiseen jotta osaaminen olisi nähtävissä tuotteena. Aluksi jako neljään. 28.12.2007 HN Palvelun tuotteistaminen, palvelutuote Miksi on oltava tuote? Jotta olisi jotain myytävää! Voiko osaaminen olla tuote? Tässä keskitymme palveluiden kehittämiseen ja niistä viestimiseen jotta

Lisätiedot

Merilogistiikka Päivi Antikainen Ilmasto- ja ympäristöyksikön johtaja

Merilogistiikka Päivi Antikainen Ilmasto- ja ympäristöyksikön johtaja Merilogistiikka 27.2.2019 Päivi Antikainen Ilmasto- ja ympäristöyksikön johtaja Merilogistiikan prioriteetit Suomen meripolitiikan linjauksissa Tehokas, älykäs, turvallinen ja puhdas logistinen järjestelmä

Lisätiedot

Meidän meremme - Itämeri on hukkumassa. - ja tarvitsee apuamme! Rotary Internationalin Piiri 1390 PETS 2013 Hämeenlinna, 16.3.2013

Meidän meremme - Itämeri on hukkumassa. - ja tarvitsee apuamme! Rotary Internationalin Piiri 1390 PETS 2013 Hämeenlinna, 16.3.2013 Meidän meremme - Itämeri on hukkumassa saasteisiin - ja tarvitsee apuamme! Rotary Internationalin Piiri 1390 PETS 2013 Hämeenlinna, 16.3.2013 Itämeri on sairas meri - Pahasti rehevöitynyt meri - Haitallisten

Lisätiedot

Neste Oil strategia ja liiketoiminta

Neste Oil strategia ja liiketoiminta Neste Oil strategia ja liiketoiminta Matti Lehmus, Liiketoiminta-alueen johtaja 26.11.2012 Neste Oil lyhyesti Korkealaatuisiin puhtaamman liikenteen polttoaineisiin keskittyvä jalostus- ja markkinointiyhtiö

Lisätiedot

JOHN NURMISEN SÄÄTIÖ 2010

JOHN NURMISEN SÄÄTIÖ 2010 JOHN NURMISEN SÄÄTIÖ 2010 John Nurmisen Säätiön vuosikertomus ja toiminnan kuvaus 2010 Toimitus: John Nurmisen Säätiö Graafinen suunnittelu ja taitto: Tommi Jokivaara Painopaikka: Edita Prima Oy Edita

Lisätiedot

Meripelastusseuran 110-vuotisjuhlaseminaari Thomas Franck Page 1

Meripelastusseuran 110-vuotisjuhlaseminaari Thomas Franck Page 1 Meripelastusseuran 110-vuotisjuhlaseminaari 31.8.2007 31.8.2007 Page 1 Varustamotoiminta Itämerellä Bore 31.8.2007 Page 2 Bore on perustettu 1897 hoitamaan matkustajaliikennettä Suomen ja Ruotsin välillä

Lisätiedot

Meren pelastaminen. Ympäristöneuvos Maria Laamanen Sidosryhmätilaisuus Suomen Itämeri-strategiasta Helsinki

Meren pelastaminen. Ympäristöneuvos Maria Laamanen Sidosryhmätilaisuus Suomen Itämeri-strategiasta Helsinki Meren pelastaminen Ympäristöneuvos Maria Laamanen Sidosryhmätilaisuus Suomen Itämeri-strategiasta 15.12.2016 Helsinki Sisältö 1. Miksi meri tulee pelastaa? Meren hyödyt 2. Mikä on muuttunut sitten 2009

Lisätiedot

The Tall Ships Races Helsinki 17. 20.7.2013 Helsingin Hietalahdessa

The Tall Ships Races Helsinki 17. 20.7.2013 Helsingin Hietalahdessa The Tall Ships Races Helsinki 17. 20.7.2013 Helsingin Hietalahdessa Perustiedot Suurten purjelaivojen kilpailu järjestetään Itämerellä joka neljäs vuosi. Helsingin lisäksi kisaa isännöivät tänä vuonna

Lisätiedot

SUOSITUSSOPIMUS YHDYSKUNTAJÄTEVESIEN PINTAVESIÄ REHEVÖITTÄVÄN RAVINNEKUORMITUKSEN VÄHENTÄMISEKSI VUOTEEN 2015

SUOSITUSSOPIMUS YHDYSKUNTAJÄTEVESIEN PINTAVESIÄ REHEVÖITTÄVÄN RAVINNEKUORMITUKSEN VÄHENTÄMISEKSI VUOTEEN 2015 SUOSITUSSOPIMUS YHDYSKUNTAJÄTEVESIEN PINTAVESIÄ REHEVÖITTÄVÄN RAVINNEKUORMITUKSEN VÄHENTÄMISEKSI VUOTEEN 2015 Sopimuspuolet Ympäristöministeriö (ministeriö), Suomen Kuntaliitto ry (Kuntaliitto) ja Suomen

Lisätiedot

Kiertotalouden liiketoimintapotentiaali; BSAG:n näkökulma ja toimintamalli

Kiertotalouden liiketoimintapotentiaali; BSAG:n näkökulma ja toimintamalli Kiertotalouden liiketoimintapotentiaali; BSAG:n näkökulma ja toimintamalli BSAG - Elävä Itämeri säätiö Baltic Sea Action Group (BSAG) on vuonna 2008 perustettu säätiö, joka tekee työtä Itämeren ekologisen

Lisätiedot

Suomenlahden öljykuljetusten biologisten riskien mallintaminen ja päätösanalyysi Bayes-verkoilla

Suomenlahden öljykuljetusten biologisten riskien mallintaminen ja päätösanalyysi Bayes-verkoilla Suomenlahden öljykuljetusten biologisten riskien mallintaminen ja päätösanalyysi Bayes-verkoilla Annukka Lehikoinen 02.12.2008 Helsingin yliopisto Bio- ja ympäristötieteiden laitos Luonnonvarojen käytön

Lisätiedot

Esimerkkejä Pohjanlahden öljyvahinkolaskelmista

Esimerkkejä Pohjanlahden öljyvahinkolaskelmista 20.08.2014 KJ Esimerkkejä Pohjanlahden öljyvahinkolaskelmista 1. Perusteet 1.1. Yleistä Pohjanlahdelle on vuosina 2010-2014 tehty Suomen ympäristökeskuksessa SpillModlaskentaohjelmistolla laskelmia ensiksi

Lisätiedot

JÄTEVESIENKÄSITTELYN TOIMIVUUSSELVITYS VEVI-6 JÄTEVEDENPUHDISTAMOLLA, LAPINJÄRVELLÄ

JÄTEVESIENKÄSITTELYN TOIMIVUUSSELVITYS VEVI-6 JÄTEVEDENPUHDISTAMOLLA, LAPINJÄRVELLÄ JÄTEVESIENKÄSITTELYN TOIMIVUUSSELVITYS VEVI-6 JÄTEVEDENPUHDISTAMOLLA, LAPINJÄRVELLÄ Jarmo Kosunen Ilkka Juva 15.1.2010 Valtioneuvoston asetus jätevesien käsittelystä vesihuoltolaitosten viemäriverkostojen

Lisätiedot

Shortsea Promotion Centre (SPC) Finland Varustamobarometrin julkistamistilaisuus Jenny Katila Ravintola Pääposti

Shortsea Promotion Centre (SPC) Finland Varustamobarometrin julkistamistilaisuus Jenny Katila Ravintola Pääposti Shortsea Promotion Centre (SPC) Finland Varustamobarometrin julkistamistilaisuus 9.12.2015 Jenny Katila Ravintola Pääposti Merenkulkualan koulutus- ja tutkimuskeskus, Pori Turun yliopiston Brahea-keskus

Lisätiedot

Helsingin Satama. Vuosaari. Eteläsatama. Länsisatama. Helsingin kaupungin liikelaitos. Henkilömäärä 185. Liikevaihto 87 M

Helsingin Satama. Vuosaari. Eteläsatama. Länsisatama. Helsingin kaupungin liikelaitos. Henkilömäärä 185. Liikevaihto 87 M Helsingin kaupungin liikelaitos Henkilömäärä 185 Liikevaihto 87 M Helsingin Satama Kokonaisliikennemäärä (2011) 11,2 M tonnia Vuosaari Yksikköliikenne (2011) 10,2 M tonnia Markkinaosuus 25 % Suomen liikenteestä

Lisätiedot

Yksi meri- monta käyttäjää- Monta ongelmaa

Yksi meri- monta käyttäjää- Monta ongelmaa Yksi meri- monta käyttäjää- Monta ongelmaa FT Anita Mäkinen, Meriohjelman päällikkö, WWF Finland 16.05.2009 Kuva: Lisse Tarnanen / WWF WWF, Maailman luonnonsäätiö Kansainvälinen, poliittisesti riippumaton

Lisätiedot

Meritilannekuva ja dynaaminen riskienhallinta paikkatiedoin. Tommi Arola Meriliikenteen ohjaus

Meritilannekuva ja dynaaminen riskienhallinta paikkatiedoin. Tommi Arola Meriliikenteen ohjaus Meritilannekuva ja dynaaminen riskienhallinta paikkatiedoin Tommi Arola Meriliikenteen ohjaus Teemat Suomenlahden alusliikenne ja alusliikennepalvelu Missä tietoa tarvitaan ja mitä tietoa välitetään merenkulkijoille?

Lisätiedot

Kasvihuonepäästöt IMOssa tapahtuu. Meriteollisuus ry:n syysseminaari Vilja Klemola

Kasvihuonepäästöt IMOssa tapahtuu. Meriteollisuus ry:n syysseminaari Vilja Klemola Kasvihuonepäästöt IMOssa tapahtuu Meriteollisuus ry:n syysseminaari 22.11.2018 Vilja Klemola 1 Merenkulun kasvihuonekaasupäästöt Kansainvälinen merenkulku vastaa noin 2,5 prosentista kaikista maailman

Lisätiedot

Ajatuksia Vanajavesihankkeesta

Ajatuksia Vanajavesihankkeesta Ajatuksia Vanajavesihankkeesta Ympäristökeskuksen näkökulma, Vanajavesi kuntoon starttitilaisuus 1.10.2009 1 Vanajavesi mikä se on? 2 Millainen vesien tila on nyt? erinomainen hyvä tyydyttävä välttävä

Lisätiedot

40% Suomenlahden tila paranee vaikkakin hitaasti. Suomenlahden. alueella tehdyt vesiensuojelutoimenpiteet ovat. Suomenlahteen tuleva fosforikuormitus

40% Suomenlahden tila paranee vaikkakin hitaasti. Suomenlahden. alueella tehdyt vesiensuojelutoimenpiteet ovat. Suomenlahteen tuleva fosforikuormitus tila paranee vaikkakin hitaasti Suomenlahteen tuleva fosforikuormitus kuormitus (tonnia/vuosi) 10 000 Suomenlahteen tuleva fosfori- fosforipitoisuus on kuormitus on vähentynyt 4 merkittävästi, typpikuormituksen

Lisätiedot

ITÄMERI, ILMASTO JA LIHANTUOTANTO. Ilkka Herlin Hallituksen puheenjohtaja, perustajajäsen BSAG- sää9ö, Soilfood Oy

ITÄMERI, ILMASTO JA LIHANTUOTANTO. Ilkka Herlin Hallituksen puheenjohtaja, perustajajäsen BSAG- sää9ö, Soilfood Oy ITÄMERI, ILMASTO JA LIHANTUOTANTO Ilkka Herlin Hallituksen puheenjohtaja, perustajajäsen BSAG- sää9ö, Soilfood Oy Tavoitteena omilla tiloilla päästötön ruoantuotanto ( regenerative farming, carbon farming,

Lisätiedot

Miksi vesiensuojelua maatalouteen? Markku Ollikainen Helsingin yliopisto

Miksi vesiensuojelua maatalouteen? Markku Ollikainen Helsingin yliopisto Miksi vesiensuojelua maatalouteen? Markku Ollikainen Helsingin yliopisto 3.4.2019 Taustaa Suomen sitoumukset Itämereen tulevan ravinnekuorman vähentämiseksi Typpi 2 430 + 600 *) tonnia Fosfori 330 + 26

Lisätiedot

Älyä ja tietoa liikenteeseen Asta Tuominen Liikennevirasto

Älyä ja tietoa liikenteeseen Asta Tuominen Liikennevirasto Älyä ja tietoa liikenteeseen Asta Tuominen Liikennevirasto 13.3.2014 Sisältö Liikennevirasto lyhyesti Lähivuosina meillä ja maailmalla Liikenneviraston strategia Mitä älyliikenne tarkoittaa? Esimerkkejä

Lisätiedot

Puhdas Itämeri -uutiset 2 / 2014

Puhdas Itämeri -uutiset 2 / 2014 Puhdas Itämeri -uutiset 2 / 2014 MAX EDIN Tee kesäinen Kulttuuriretki Suomenlinnaan! John Nurmisen Säätiön kulttuuriteknologian projekti on tuottanut ensimmäisen hedelmänsä! Kulttuuriretki Suomenlinna

Lisätiedot

Tuumasta toimenpideohjelmaan Mistä merenhoidon suunnittelussa oikein on kysymys?

Tuumasta toimenpideohjelmaan Mistä merenhoidon suunnittelussa oikein on kysymys? Tuumasta toimenpideohjelmaan Mistä merenhoidon suunnittelussa oikein on kysymys? Merenhoidon sidosryhmätilaisuus 2.3.2015, Helsinki Neuvotteleva virkamies Maria Laamanen, YM 2 Meristrategiadirektiivi

Lisätiedot

Kohtaan johdanto lisäyksiä

Kohtaan johdanto lisäyksiä Lausunto LVM/2103/02/2018 1(5) Valtioneuvoston kanslia kirjaamo@vnk.fi 15.11.2018 Meripolitiikan linjaukset (luonnos 1.11.2018) Liikenne- ja viestintäministeriön lausunto meripolitiikan linjauksiin Liikenne-

Lisätiedot

Talouskriisin vaikutukset Itämeren tilaan

Talouskriisin vaikutukset Itämeren tilaan Tieteen päivät 9.1. 2013 TALOUS KRIISIN VAIKUTUS YMPÄRISTÖÖN Päärakennus, sali 13 Talouskriisin vaikutukset Itämeren tilaan Markku Ollikainen Ympäristöekonomian professori Taloustieteen laitos, Helsingin

Lisätiedot

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry. Brändityöryhmä

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry. Brändityöryhmä Brändityöryhmä Kaarina Johansson, liiton varapj., pj. Merja Salanko-Vuorela, toiminnanjohtaja Merja Kaivolainen, koulutus- ja kehittämispäällikkö Marianne Lind, liiton hallituksen jäsen, Hiidenseudun Omaish.

Lisätiedot

Arvoisat yrittäjäkollegat, vuorineuvos Isotalo, emeritukset, yhteistyökumppanit ja kaikki yrittäjän ystävät

Arvoisat yrittäjäkollegat, vuorineuvos Isotalo, emeritukset, yhteistyökumppanit ja kaikki yrittäjän ystävät Arvoisat yrittäjäkollegat, vuorineuvos Isotalo, emeritukset, yhteistyökumppanit ja kaikki yrittäjän ystävät Kun minua pyydettiin pitämään puhe tänään tässä juhlassamme, käsitin ensin, että minua pyydettiin

Lisätiedot

Laivapolttoaineen rikkipitoisuus vuonna IMO:n uusien määräysten arvioidut vaikutukset kuljetuskustannuksiin

Laivapolttoaineen rikkipitoisuus vuonna IMO:n uusien määräysten arvioidut vaikutukset kuljetuskustannuksiin Laivapolttoaineen rikkipitoisuus vuonna 2015 - IMO:n uusien määräysten arvioidut vaikutukset kuljetuskustannuksiin Liikenne- ja viestintäministeriö Lolan Eriksson 1 Meriympäristön suojelua koskeva sääntely

Lisätiedot

Vesihuoltopäivien avaus

Vesihuoltopäivien avaus 63. Vesihuoltopäivät 15.-16.5.2019 Vesihuoltopäivien avaus Jyrki Kaija 1 Arvoisat Vesihuoltopäivien osallistujat! Vesihuoltopäivät nyt 63. kerran! Pitkä perinne Vakaa asema alan vuotuisena päätapahtumana

Lisätiedot

Puhdas Itämeri -uutiset 4/2014. Vuosikymmenen paras joululahja Itämerelle: suolapulssi

Puhdas Itämeri -uutiset 4/2014. Vuosikymmenen paras joululahja Itämerelle: suolapulssi Puhdas Itämeri -uutiset 4/2014 Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta John Nurmisen Säätiö kiittää kaikkia Puhdas Itämeri -hankkeiden tukijoita ja yhteistyökumppaneita kuluneesta vuodesta. Työmme jatkuu

Lisätiedot

JOHN NURMISEN SÄÄTIÖ 2011

JOHN NURMISEN SÄÄTIÖ 2011 JOHN NURMISEN SÄÄTIÖ 2011 Kannen kuva: Telegrammi 1900-luvulta. Laite toimi käskyvälittimenä laivan komentosillan ja konehuoneen välillä. Kuva: Max Edin John Nurmisen Säätiön vuosikertomus 2011 ja toiminnan

Lisätiedot

GASUM LNG ITÄMEREN PUHTAINTA POLTTOAINETTA.

GASUM LNG ITÄMEREN PUHTAINTA POLTTOAINETTA. GASUM LNG ITÄMEREN PUHTAINTA POLTTOAINETTA. Uudet tuulet puhaltavat Itämeren meriliikenteessä. Luonnonkaasu on nopeasti vallannut uusia käyttöalueita ympäristönormien kiristyessä ja perinteisten polttoaineiden

Lisätiedot

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla

Lisätiedot

Esityslista Kestävä kehitys

Esityslista Kestävä kehitys Esityslista Kestävä kehitys Tasa-arvo, Integraatio ja Moninaisuus Ympäristö Saamen kielen käyttö Yhteenveto Kestävä kehitys Kehitys, joka huolehtii meidän tarpeistamme vaarantamatta tulevien sukupolvien

Lisätiedot

MERENKULKUALAN KOULUTUS- JA TUTKIMUSKESKUS

MERENKULKUALAN KOULUTUS- JA TUTKIMUSKESKUS MERENKULKUALAN KOULUTUS- JA TUTKIMUSKESKUS MONIPUOLINEN MERENKULKUALAN OSAAJA Tarjoamme yliopistotasoista täydennyskoulutusta merenkulku-, satama- ja kuljetusalalla sekä meriteollisuudessa työskenteleville

Lisätiedot

Meriliikennestrategian toimenpide-ehdotuksia. Säätytalo 9.10.2013

Meriliikennestrategian toimenpide-ehdotuksia. Säätytalo 9.10.2013 Meriliikennestrategian toimenpide-ehdotuksia Säätytalo Meriliikennestrategia Taustalla hallitusohjelma & liikennepoliittinen selonteko Yhteisen halutun tulevaisuuden visio 2030 luominen Strategiakärjet

Lisätiedot

FINNGULF LNG JA BALTICCONNECTOR

FINNGULF LNG JA BALTICCONNECTOR FINNGULF LNG JA BALTICCONNECTOR Alueellisen kaasuinfrastruktuurin kehittäminen 13.8.2014 in vuosi 2013 Liikevaihto 1 147,5 milj. euroa Liikevoitto 36,8 milj. euroa Taseen loppusumma 768,6 milj. euroa Investoinnit

Lisätiedot

OULULAISET VENÄJÄN REISSULLA

OULULAISET VENÄJÄN REISSULLA OULULAISET VENÄJÄN REISSULLA Oulunseudun metsätilanomistajien perinteinen kesäretki suuntautui tänä vuonna Venäjän Karjalaan. Oululaisittain sanottuna onnikallinen (bussilastillinen) jäseniä suuntasi kesäkuun

Lisätiedot

Ympäristövaliokunta 24.9.2015 E 44/2015 vp. Risteilyalusten käymäläjätevedet Itämeren alueella

Ympäristövaliokunta 24.9.2015 E 44/2015 vp. Risteilyalusten käymäläjätevedet Itämeren alueella Ympäristövaliokunta 24.9.2015 E 44/2015 vp Risteilyalusten käymäläjätevedet Itämeren alueella Lolan Eriksson Hallitusneuvos Liikenne- ja viestintäministeriö Matala murtovesiallas, jossa vesi vaihtuu hitaasti

Lisätiedot

JOHN NURMISEN SÄÄTIÖ 2013

JOHN NURMISEN SÄÄTIÖ 2013 JOHN NURMISEN SÄÄTIÖ 2013 www.johnnurmisensaatio.fi www.puhdasitameri.fi Nordic Morning -konserniin kuuluva Edita Prima on tukenut John Nurmisen Säätiön toimintaa painamalla tämän vuosikertomuksen. Kannen

Lisätiedot

Renkajärven valokuvauskilpailu 2011 jälleen upeita kuvia!

Renkajärven valokuvauskilpailu 2011 jälleen upeita kuvia! Renkajärven valokuvauskilpailu 2011 jälleen upeita kuvia! Suojeluyhdistyksen valokuvauskilpailu järjestettiin nyt kolmannen kerran. Kilpailuaika oli 13.2.-5.6.2011. Yhdistyksen hallitus oli antanut kilpailun

Lisätiedot

SUOMI JA EU:N ITÄMERI- STRATEGIA

SUOMI JA EU:N ITÄMERI- STRATEGIA SUOMI JA EU:N ITÄMERI- STRATEGIA Erja Tikka, Itämeri-suurlähettiläs Ulkoasiainministeriö Hallituksen Itämeri-selonteko 2009 Ympäristö - rehevöitymisen vähentäminen - ympäristömyrkyt, merenkulun päästöt,

Lisätiedot

Jyrki Laurikainen, kiinteistöjohtaja, Wärtsilä OyJ Wärtsilän pääkonttori, kuva: Mahlum 2007. Case: Wärtsilä

Jyrki Laurikainen, kiinteistöjohtaja, Wärtsilä OyJ Wärtsilän pääkonttori, kuva: Mahlum 2007. Case: Wärtsilä Wärtsilä Oyj on tehnyt Workspacen kanssa yhteistyötä vuodesta 2011, jolloin aloitettiin globaalin työympäristökonseptin kehittäminen. Vuoden 2013 loppuun mennessä Workspace oli auttanut Wärtsilää ohjaamaan

Lisätiedot

Öljyntorjunnan iltapäivätilaisuus ympäristöministeriön puheenvuoro

Öljyntorjunnan iltapäivätilaisuus ympäristöministeriön puheenvuoro Öljyntorjunnan iltapäivätilaisuus ympäristöministeriön puheenvuoro Ympäristöneuvos Anna-Maija Pajukallio, Ympäristönsuojeluosasto 20.8.2015 Uunisaari Ajatuksia toimintaympäristön kehittymisestä torjuntavalmiudesta,

Lisätiedot

Kiinan Rautatieliikenne www.nurminenlogistics.com Nurminen Logistics tänään 132 v. Nurminen Logistics on suomalainen pörssiyhtiö, jolla on yli 130 vuoden kokemus ulkomaankauppaan liittyvästä laadukkaasta

Lisätiedot

Öljykuljetukset ja öljyonnettomuudet

Öljykuljetukset ja öljyonnettomuudet Markus Dernjatin/ WWF Öljykuljetukset ja öljyonnettomuudet Öljyntorjunnan peruskurssi, Helsinki Öljykuljetusten määrä Suomelahdella Lähde: ymparisto.fi Onnettomuuden riski ei kuitenkaan synny vain öljykulkjetuksista,

Lisätiedot

KANSAINVÄLINEN SUOJELUPOLITIIKKA JA HAASTEET. Nina Tynkkynen Tampereen yliopisto 28.09.2013 nina.tynkkynen@uta.fi

KANSAINVÄLINEN SUOJELUPOLITIIKKA JA HAASTEET. Nina Tynkkynen Tampereen yliopisto 28.09.2013 nina.tynkkynen@uta.fi KANSAINVÄLINEN SUOJELUPOLITIIKKA JA HAASTEET Nina Tynkkynen Tampereen yliopisto 28.09.2013 nina.tynkkynen@uta.fi Sisältö Kansainvälisen suojelupolitiikan kohteiden kehityksestä Kansainvälisen suojelupolitiikan

Lisätiedot

ONNETTOMUUKSIEN UHKA-ARVIO SUOMENLAHDEN MERIPELASTUSLOHKOLLA LIITE 6 6.12.2013 1 (2) Onnettomuuksien uhka-arvio Suomenlahden meripelastuslohkolla

ONNETTOMUUKSIEN UHKA-ARVIO SUOMENLAHDEN MERIPELASTUSLOHKOLLA LIITE 6 6.12.2013 1 (2) Onnettomuuksien uhka-arvio Suomenlahden meripelastuslohkolla 1 (2) Onnettomuuksien uhka-arvio Suomenlahden meripelastuslohkolla Yleisellä tasolla uhka-arviota on käsitelty Monialaisiin Merionnettomuuksiin Varautumisen yhteistoimintasuunnitelmassa. Suomenlahden meripelastuslohkolla

Lisätiedot

Central Baltic ohjelma 2014-2020 16.9.2015

Central Baltic ohjelma 2014-2020 16.9.2015 Central Baltic ohjelma 2014-2020 16.9.2015 Ohjelmamaat Suomi + Ahvenanmaa, Ruotsi, Viro ja Latvia Suomessa ohjelma-alueena Etelä-Suomi: Etelä- Karjala*, Kanta-Häme*, Kymenlaakso, Pirkanmaa*, Satakunta,

Lisätiedot

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,

Lisätiedot

Miten tästä eteenpäin?

Miten tästä eteenpäin? Miten tästä eteenpäin? 16.11.2010 Professori Ulla Tapaninen, Merenkulkualan koulutus- ja tutkimuskeskus MERIKOTKA 0 / 11 Itämeri ja Suomenlahti 1 / 11 Source: HELCOM. Case 1: Onni onnettomuudessa Tankkeri

Lisätiedot

Skanskan väripaletti TM. Ympäristötehokkaasti!

Skanskan väripaletti TM. Ympäristötehokkaasti! Skanskan väripaletti TM Ympäristötehokkaasti! { Tavoitteenamme on, että tulevaisuudessa projektiemme ja toimintamme ympäristövaikutukset ovat mahdollisimman vähäisiä. Väripaletti (Skanska Color Palette

Lisätiedot

Luontoarvot puntarissa voidaanko uhanalaistietoa hyödyntää öljyntorjunnan ja meriliikenteen suunnittelussa?

Luontoarvot puntarissa voidaanko uhanalaistietoa hyödyntää öljyntorjunnan ja meriliikenteen suunnittelussa? Luontoarvot puntarissa voidaanko uhanalaistietoa hyödyntää öljyntorjunnan ja meriliikenteen suunnittelussa? 23.4.2012 1 Luontoarvot ja merenkulku 23.4.2012 2 Johdanto Suomen merialueet poliittisesti rauhallisia

Lisätiedot

Meriympäristöön kohdistuvat uhat ja niiden edellyttämät torjunta- ja sopeutumisstrategiat vaativat yhteiskunnan, päättäjien ja tutkijoiden

Meriympäristöön kohdistuvat uhat ja niiden edellyttämät torjunta- ja sopeutumisstrategiat vaativat yhteiskunnan, päättäjien ja tutkijoiden Suomenlahti-vuoden visio Miksi Suomenlahti-vuosi? Meriympäristöön kohdistuvat uhat ja niiden edellyttämät torjunta- ja sopeutumisstrategiat vaativat yhteiskunnan, päättäjien ja tutkijoiden aktiivista vuorovaikutusta

Lisätiedot

Itämeren yhteisymmärryspöytäkirjan info- ja koulutustilaisuus

Itämeren yhteisymmärryspöytäkirjan info- ja koulutustilaisuus Itämeren yhteisymmärryspöytäkirjan info- ja koulutustilaisuus 22.5.2018 Juha-Matti Korsi Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Liikenteen viranomainen Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Liikenne-

Lisätiedot

Itämeren nimeäminen typenoksidipäästöjen erityisalueeksi (NECA); tiekartan hyväksyminen. Eeva-Liisa Poutanen Ympäristöneuvos YmV ja LiV 8.3.

Itämeren nimeäminen typenoksidipäästöjen erityisalueeksi (NECA); tiekartan hyväksyminen. Eeva-Liisa Poutanen Ympäristöneuvos YmV ja LiV 8.3. Itämeren nimeäminen typenoksidipäästöjen erityisalueeksi (NECA); tiekartan hyväksyminen Eeva-Liisa Poutanen Ympäristöneuvos YmV ja LiV 8.3.2016 Rehevöityminen Itämeren suurin ongelma Typpeä ja fosforia

Lisätiedot

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa Maanantai 22.6. Hei olen Joni ja aloitin kesätyöt tänään. Päivä alkoi aamupäivästä kahdentoista pintaan perehdytyksellä työtoimista, sekä ohjeista blogin pitämisen suhteen. Loppu päivä menikin hyllyttäessä

Lisätiedot

JOHN NURMISEN SÄÄTIÖ 2012

JOHN NURMISEN SÄÄTIÖ 2012 JOHN NURMISEN SÄÄTIÖ 2012 Kannen kuva: John Nurmisen Säätiön tunnus on John Nurmisen yhtiön vanha liikemerkki, jonka arkkitehtuuritoimisto Lappi-Seppälä & Martas kehitti talvisodan jälkeen. Idea liikemerkille

Lisätiedot

Itämerihaaste simpukankuoressa

Itämerihaaste simpukankuoressa Itämerihaaste Itämerihaaste simpukankuoressa Turun ja Helsingin kaupunginjohtajien aloitteesta kesäkuussa 2007 liikkeelle lähtenyt prosessi Tavoitteena parantaa Itämeren tilaa lakisääteisten toimien lisäksi

Lisätiedot

Ydinturvallisuustyö Fukushman Dai-ichin onnettomuuden jälkeen

Ydinturvallisuustyö Fukushman Dai-ichin onnettomuuden jälkeen Ydinturvallisuustyö Fukushman Dai-ichin onnettomuuden jälkeen Pääjohtaja, Professori 1 Ydinturvallisuustyö Fukushiman jälkeen: tilanne tänään Yleismaailmallisesti ydinturvallisuus on parempi tänään kuin

Lisätiedot

Päästöt kasvavat voimakkaasti. Keskilämpötilan nousu rajoitetaan 1,5 asteeseen. Toteutunut kehitys

Päästöt kasvavat voimakkaasti. Keskilämpötilan nousu rajoitetaan 1,5 asteeseen. Toteutunut kehitys Maapallon ilmasto on jo lämmennyt noin asteen esiteollisesta ajasta. Jos kasvihuonekaasupäästöjä ei nopeasti vähennetä merkittävästi, 1,5 asteen raja ylitetään. Päästöt kasvavat voimakkaasti Maapallon

Lisätiedot

Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry

Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry ITÄMERI-HAASTEEN TOIMENPITEET Itämeri-haasteen kansallinen seminaari 3.12.2008 Toiminnanjohtaja Kirsti Lahti Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry www.vhvsy.fi Vantaanjoen ja Helsingin

Lisätiedot

Johdanto Itämeren ja valumaalueen. taloustieteellinen näkökulma. Kari Hyytiäinen

Johdanto Itämeren ja valumaalueen. taloustieteellinen näkökulma. Kari Hyytiäinen Johdanto Itämeren ja valumaalueen tutkimukseen: taloustieteellinen näkökulma Kari Hyytiäinen www.helsinki.fi/yliopisto 15.5.2014 1 Kuvamateriaali: Janne Artell, Ærtebjerg et al. 2003, HELCOM, YLE, MTV3,

Lisätiedot

LÄHTÖKOHTIA STRATEGIAN VALMISTELULLE

LÄHTÖKOHTIA STRATEGIAN VALMISTELULLE LÄHTÖKOHTIA STRATEGIAN VALMISTELULLE ristiriita; vauras ja korkean ympäristötietoisuuden alue on yksi maailman kehnoimmassa tilassa olevia merialueita Itämeren alue on globaalisti katsoen vauras ja eurooppalaisittain

Lisätiedot

Uudenkaupungin makeanvedenaltaan nykytila ja. käyttö tarvittavat toimet tilan ylläpitämiseksi ja. parantamiseksi

Uudenkaupungin makeanvedenaltaan nykytila ja. käyttö tarvittavat toimet tilan ylläpitämiseksi ja. parantamiseksi Uudenkaupungin makeanvedenaltaan nykytila ja käyttö tarvittavat toimet tilan ylläpitämiseksi ja parantamiseksi Kyösti Hallikainen 25.3.2014 2 Uudenkaupungin makean veden allas, perustietoa - rakennettu

Lisätiedot

Öljyntorjunnan perusteet: öljykuljetukset ja öljyonnettomuudet

Öljyntorjunnan perusteet: öljykuljetukset ja öljyonnettomuudet Tanja Pirinen / WWF Öljyntorjunnan perusteet: öljykuljetukset ja öljyonnettomuudet Porvoo Mauri Rautkari/WWF-Finland Öljykuljetukset ja öljyonnettomuudet Öljykuljetukset Itämerellä liikkuu jatkuvasti noin

Lisätiedot

Porvoon jalostamon ympäristötulos 2017

Porvoon jalostamon ympäristötulos 2017 Porvoon jalostamon ympäristötulos 2017 Soihdutusmäärä laski hieman vuodesta 2016 Normaalivuodeksi suuri soihdutusmäärä johtui huolloista ja käyntihäiriöistä jalostamolla. Soihdutuksiin liittyen saatiin

Lisätiedot

Onko päästötön energiantuotanto kilpailuetu?

Onko päästötön energiantuotanto kilpailuetu? Onko päästötön energiantuotanto kilpailuetu? ClimBus päätösseminaari Finlandia-talo, 9.6.2009 Timo Karttinen Kehitysjohtaja, Fortum Oyj 1 Rakenne Kilpailuedusta ja päästöttömyydestä Energiantarpeesta ja

Lisätiedot

LEHDISTÖTIEDOTE. Ilmainen palvelu, jota hyödyntävät helposti sekä käyttäjät että järjestöt

LEHDISTÖTIEDOTE. Ilmainen palvelu, jota hyödyntävät helposti sekä käyttäjät että järjestöt 1 LEHDISTÖTIEDOTE Mistä kaikki alkoi? https://www.helpfreely.org/fi Helpfreely.org on Help Freely Foundationin ensimmäinen projekti: solidaarinen aloite, joka on syntynyt sen perustajan, Guillaume Renaultin,

Lisätiedot

TUTKIMUSMATKA-PALVELUMALLIN KIRJALLISET OHJEET: Slogan: Äärettömyydestä maapallon ytimeen

TUTKIMUSMATKA-PALVELUMALLIN KIRJALLISET OHJEET: Slogan: Äärettömyydestä maapallon ytimeen TUTKIMUSMATKA-PALVELUMALLIN KIRJALLISET OHJEET: Slogan: Äärettömyydestä maapallon ytimeen Esittelyteksti (mainostyylinen): Koskaan ihminen ei ole tiennyt niin paljon kuin nyt. Mutta huomenna tiedämme taas

Lisätiedot

Ajankohtaista ympäristönsuojelusta

Ajankohtaista ympäristönsuojelusta Ajankohtaista ympäristönsuojelusta Pekka Jalkanen Ympäristöministeriö Hallitusohjelman keskeiset hankkeet Yleiset tavoitteet Käynnissä olevat prosessit Uudet aloitteet Kansainvälisen toiminnan painopisteet

Lisätiedot

Itämeren alueen meriteollisuuden erityispiirteet ja yhteistyömahdollisuudet

Itämeren alueen meriteollisuuden erityispiirteet ja yhteistyömahdollisuudet Itämeren alueen meriteollisuuden erityispiirteet ja yhteistyömahdollisuudet Tapio Karvonen 7.6.2012 Itämeri-foorumi 0 Sisältö Laivanrakennuksen tila maailmalla Trendit Itämeren alueen maiden meriteollisuuden

Lisätiedot

Mikko Rotonen on IT-kehitysjohtaja HUS Tietohallinossa ja APOTTI-hankkeen IT-osuuden projektipäällikkö.

Mikko Rotonen on IT-kehitysjohtaja HUS Tietohallinossa ja APOTTI-hankkeen IT-osuuden projektipäällikkö. Mikko Rotonen on IT-kehitysjohtaja HUS Tietohallinossa ja APOTTI-hankkeen IT-osuuden projektipäällikkö. Selviytymistä vai suorituskykyä seminaari 3.9.2012 Sivu 1 Apotti hankekokonaisuuden tavoitteena on

Lisätiedot

Suomen ja Venäjän yhteistyö meriympäristövahinkojen torjunnassa

Suomen ja Venäjän yhteistyö meriympäristövahinkojen torjunnassa Suomen ja Venäjän yhteistyö meriympäristövahinkojen torjunnassa Kymenlaakson ammattikorkeakoulun kymmenvuotisjuhla-seminaari Kotka 18.1.2006 Kalervo Jolma Suomen ympäristökeskus SYKE, ympäristövahinkoyksikkö

Lisätiedot

Merenhoito ja toimenpideohjelma meriympäristön hyvän tilan saavuttamiseksi

Merenhoito ja toimenpideohjelma meriympäristön hyvän tilan saavuttamiseksi Merenhoito ja toimenpideohjelma meriympäristön hyvän tilan saavuttamiseksi Ympäristöneuvos Maria Laamanen, ympäristöministeriö Itämerihaaste 10 v -tilaisuus 14.12.2017 Meristrategiadirektiivillä Euroopan

Lisätiedot

JOHN NURMISEN SÄÄTIÖ

JOHN NURMISEN SÄÄTIÖ JOHN NURMISEN SÄÄTIÖ 2018 PELASTAMME ITÄMEREN JA SEN PERINNÖN TULEVILLE SUKUPOLVILLE Perustettu 1992 Juha Nurmisen aloitteesta Merikulttuuriin painottuvat julkaisu- ja sisällöntuotantohankkeet Meriympäristön

Lisätiedot

Muistio E-P Senioripoliisien helmikuun tapaamisesta Kauhavan Lentosotakoululla alkaen klo 10.00

Muistio E-P Senioripoliisien helmikuun tapaamisesta Kauhavan Lentosotakoululla alkaen klo 10.00 Muistio E-P Senioripoliisien helmikuun tapaamisesta Kauhavan Lentosotakoululla 16.2.2010 alkaen klo 10.00 Erittäin sumuisena helmikuun kolmannen tiistain aamupäivänä ajeli runsaslukuinen senioripoliisijoukko

Lisätiedot

NÄKÖISLEHTI. Esittelemme tekemiämme LEHTIÄ JA KIRJOJA KUVASARJA NÄKÖISLEHDESSÄ VIDEO NÄKÖISLEHDESSÄ. Mielenkiintoiset SUORALINKIT

NÄKÖISLEHTI. Esittelemme tekemiämme LEHTIÄ JA KIRJOJA KUVASARJA NÄKÖISLEHDESSÄ VIDEO NÄKÖISLEHDESSÄ. Mielenkiintoiset SUORALINKIT NÄKÖISLEHTI Esittelemme tekemiämme LEHTIÄ JA KIRJOJA KUVASARJA NÄKÖISLEHDESSÄ VIDEO NÄKÖISLEHDESSÄ Mielenkiintoiset SUORALINKIT MATKAKOHDE: BURG ELZ Kerpenin lähellä MUISTOJEN SPA VALMIS PAINETTAVAKSI!

Lisätiedot

Mikä ihmeen lantakoordinaattori? Maatalouden ravinteet hyötykäyttöön 2014-2016 Hankekoordinaattori Tarja Haaranen

Mikä ihmeen lantakoordinaattori? Maatalouden ravinteet hyötykäyttöön 2014-2016 Hankekoordinaattori Tarja Haaranen Mikä ihmeen lantakoordinaattori? Maatalouden ravinteet hyötykäyttöön 2014-2016 Hankekoordinaattori Tarja Haaranen Sivu 1 25.11.2014 Lantakoordinaattori, lantamaisteri Sivu 2 25.11.2014 Miksi ravinteiden

Lisätiedot

Suomenlahden luontoarvot mitä kannattaa suojella?

Suomenlahden luontoarvot mitä kannattaa suojella? Suomenlahden luontoarvot mitä kannattaa suojella? Kymenlaakson ammattikorkeakoulun 10-vuotisjuhlaseminaari 17.1.2006 Katariina Vainio-Mattila http://hykotka.helsinki.fi/oileco OILECO-hanke Hanketta hallinnoi

Lisätiedot

JUDON VAKUUTUSJÄRJESTELMÄN KEHITTÄMINEN OSANA SUOMEN JUDOLIITON JÄSENPALVELUITA

JUDON VAKUUTUSJÄRJESTELMÄN KEHITTÄMINEN OSANA SUOMEN JUDOLIITON JÄSENPALVELUITA JUDON VAKUUTUSJÄRJESTELMÄN KEHITTÄMINEN OSANA SUOMEN JUDOLIITON JÄSENPALVELUITA Esitys Kevätliittokokoukselle 11. huhtikuuta 2014 Harri Hagman, työryhmän pj. Syyskokous 2.12.2013 nimesi työryhmän valmistelemaan

Lisätiedot

HE 122/2015 vp Liikenne- ja viestintävaliokunta Kristiina Isokallio Kansainvälisten asiain neuvos Ympäristöministeriö

HE 122/2015 vp Liikenne- ja viestintävaliokunta Kristiina Isokallio Kansainvälisten asiain neuvos Ympäristöministeriö HE 122/2015 vp Liikenne- ja viestintävaliokunta 9.2.2016 Kristiina Isokallio Kansainvälisten asiain neuvos Ympäristöministeriö Painolastivedet ja vieraslajit, taustaa Ihmisten mukanaan tuomat vieraslajit

Lisätiedot

Tuotantopanosten valmistus ja käyttö osana ympäristövastuuta. Viestintäpäällikkö Seija Luomanperä, Yara Suomi Oy

Tuotantopanosten valmistus ja käyttö osana ympäristövastuuta. Viestintäpäällikkö Seija Luomanperä, Yara Suomi Oy Tuotantopanosten valmistus ja käyttö osana ympäristövastuuta Viestintäpäällikkö Seija Luomanperä, Yara Suomi Oy Sisältö Yara lyhyesti Elintarvikeketjun ympäristövastuu Rehevöityminen: Lannoitteiden valmistuksessa

Lisätiedot