Lausunto tekijänoikeuslain muuttamista koskevasta hallituksen esityksestä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lausunto tekijänoikeuslain muuttamista koskevasta hallituksen esityksestä"

Transkriptio

1 Lausunto Helsinki Eduskunnan sivistysvaliokunnalle Lausunto tekijänoikeuslain muuttamista koskevasta hallituksen esityksestä Viestinnän Keskusliitto kiittää mahdollisuudesta antaa lausunto tekijänoikeuslain muuttamista koskevasta hallituksen esityksestä. Lausuntonaan liitto toteaa seuraavaa: Pääviestit 1. Viestinnän Keskusliitto puoltaa televisio-ohjelmien verkkotallennuspalveluita koskevaa sopimuslisenssiratkaisua (25 l ). Televisioyritysten ohjelmahankinnan turvaamiseksi on kuitenkin tarpeellista täydentää ratkaisumallia audiovisuaalisen tuottajan kieltooikeudella. Oikeudenhaltijan kielto-oikeus sisältyy lähes poikkeuksetta tekijänoikeuslain muihin sopimuslisenssisäännöksiin. Toissijaisena vaihtoehtona ehdotamme sivistysvaliokunnan mietintöön seuraavaa lausumaa: Sivistysvaliokunta edellyttää, että hallitus seuraa verkkotallennuspalveluiden lisensioinnin vaikutuksia alkuperäisten lähettäjäyritysten ohjelmahankintaan ja erityisesti ulkomaisten vapaasti vastaanotettavien televisio-ohjelmien tarjontaan maassamme sekä ryhtyy tarvittaessa asianmukaisiin toimiin audiovisuaalisen teoksen tuottajan kielto-oikeuden lisäämiseksi lakiin. 2. Liitto ei pidä tekijänoikeudellisen kohtuullistamissäännöksen (29 ) muuttamista tarpeellisena. Tekijänoikeussopimusten kohtuullistaminen jälkikäteen on mahdollista varallisuusoikeudellisista oikeustoimista annetun lain ja elinkeinonharjoittajien välisten sopimusehtojen sääntelystä annetun lain nojalla. Ehdotetun säännöksen yksityiskohtaiset perustelut luovat niin paljon oikeudellista epävarmuutta sopimustoimintaan, ettei säännöstä tulisi hyväksyä. Toissijaisena vaihtoehtona ehdotamme seuraavaa lausumaa: Sivistysvaliokunta edellyttää, että hallitus seuraa muutoksen vaikutuksia tekijänoikeusluovutusten markkinoihin ja ryhtyy tarvittaessa toimiin sääntelyn kehittämiseksi oikeuksien joustavaa ja tehokasta hankintaa tukevaksi, ottaen erityisesti huomioon toimintaympäristön digitalisoitumisen vaikutukset. 3. Esitykseen sisältyvät lakiehdotukset (60 a 60 g ) parantavat mahdollisuuksia puuttua verkossa tapahtuviin oikeudenloukkauksiin. Viestinnän Keskusliitto kannattaa ehdotettuja säännöksiä. Tuomioistuimen välittäjälle antaman estomääräyksen toimeenpanosta aiheutuvat kulut tulisi kuitenkin mielestämme kohdentaa tekijän sijasta välittäjään. Sama koskee väliaikaisen keskeyttämismääräyksen toimeenpanosta aiheutuvia kuluja.

2 Lausunto 2 Televisio-ohjelmien verkkotallennuspalveluiden lisensiointi (25 l ) Tekijänoikeuden suojaamien mediasisältöjen käytöstä tulee sopia. Jos yksilöllinen sopiminen ei ole mahdollista oikeuksien suuren määrän ja oikeudenhaltijoiden vaikean tavoitettavuuden vuoksi (massakäyttö), sopiminen voi edellyttää lainsäätäjän tukea sopimuslisenssisäännöksellä eli laajennetulla käyttöluvalla. Televisio-ohjelmien verkkotallennuspalveluissa hyödynnetään suuria oikeusmassoja, joiden yksilöllinen lisensiointi olisi palvelun tarjoajalle käytännössä ylivoimaista oikeudenhaltijoiden suuren määrän ja vaikean tavoitettavuuden vuoksi. Ehdotettu verkkotallennuspalveluiden sopimuslisenssisäännös tekijänoikeuslain 25 l :ssä on ratkaisumallina kannatettava. Hallituksen esityksessä ehdotetaan, että verkkotallennuspalvelun tarjoaja sopii televisioyhtiön kanssa televisioyrityksen signaalin ja yhtiön hankkimien oikeuksien käyttämisestä. Lakiehdotus on tältä osin asianmukainen ja kannatettava (25 l :n 2 momentti). Televisioyhtiöllä tulee aina olla mahdollisuus lisensioida itsenäisesti tekijänoikeuslain 48 :n mukaiset oikeutensa (ns. signaalisuoja), sekä tekijöiltä ja muilta oikeudenhaltijoilta hankkimansa oikeudet. Näiden oikeuksien sisällyttäminen sopimuslisenssisääntelyn piiriin olisi perusteetonta, koska oikeudet voidaan lisensioida sopimalla asiasta suoraan palvelun tarjoajan ja lähettäjäyrityksen kesken. Sopimuslisenssisäännös rajoittaa eli heikentää niiden oikeudenhaltijoiden oikeuksia, joita sopimuksen tekevä järjestö ei edusta. Tällaisilla oikeudenhaltijoilla pitäisi olla mahdollisuus kieltää järjestöä lisensioimasta oikeuksiaan ja lisensioida käyttö itse. Oikeudenhaltijan kielto-oikeus sisältyykin lähes kaikkiin tekijänoikeuslain sopimuslisenssisäännöksiin. Kieltooikeudella turvataan perustuslain mukaista omaisuuden suojaa ja elinkeinovapautta. Viestinnän Keskusliitto pitää vakavana puutteena kielto-oikeuden puuttumista lakiehdotuksesta. Ymmärrämme opetus- ja kulttuuriministeriön huolen siitä, että kieltooikeuden antaminen jokaiselle televisio-ohjelman oikeudenhaltijalle voisi heikentää verkkotallennuspalveluja koskevan ratkaisun toimivuutta (s. 45). Esitämme sen vuoksi, että kielto-oikeus säädettäisiin vain televisiossa lähetetyn audiovisuaalisen teoksen tuottajalle. Tuottaja vastaa taloudellisesti audiovisuaalisen tuotannon aikaansaamisesta ja hankkii tekijöiltä, esittäjiltä ja muilta oikeudenhaltijoilta oikeudet tuotannon kaupalliseen hyödyntämiseen. Ehdotettuun sopimuslisenssisäännökseen lisättävä kielto-oikeus mahdollistaisi sen, että tuottaja lisensioisi tuottamansa aineiston suoraan, ilman tekijänoikeusjärjestön välitystä. Kielto-oikeuden puuttuminen lakiesityksestä saattaa vaarantaa televisioyhtiöiden ohjelmahankintaa. Riskinä on, että erityisesti ulkomaisten elokuvien ja sarjojen tuottajat eivät jatkossa myönnä Suomessa toimiville televisioyhtiölle lähetysoikeuksia tuotantoihinsa, kun ne lähettämisen myötä menettävät mahdollisuutensa lisensioida lähetyksiin perustuvia kaupallisia tallennuspalveluita. Suomi on esimerkiksi amerikkalaisen elokuvatuottajan silmissä kovin pieni markkina-alue, eikä tekijänoikeussuojan heikentäminen houkuttele tuottajaa myymään oikeuksia oikeudellisesti epävarmana pitämälleen alueelle. Lähetysoikeuksien hankinnan turvaamiseksi kielto-oikeuden lisääminen on tärkeää. Lakiteknisesti kielto-oikeus voitaisiin toteuttaa esimerkiksi seuraavasti:

3 Lausunto 3 Hallituksen esitys Viestinnän Keskusliiton ehdotus 46 a Kuvatallenteen tuottaja Menettelyyn, johon 1 ja 2 momentin mukaan vaaditaan tuottajan suostumus, sovelletaan, mitä 2 :n 2 ja 3 momentissa, 6 9 :ssä, 11 :n 2 5 momentissa, 11 a :ssä, 12 :n 1 3 momentissa, 13 a :n 2 momentissa, 14 :n 1, 3 ja 4 momentissa, 15, 16 ja 16 a 16 e :ssä, 19 :n 1, 2 ja 5 momentissa, 22, 25 b ja 25 d :ssä, 25 f :n 2 ja 3 momentissa, 25 g :n 1 ja 3 momentissa, 25 l, 26, 26 a 26 f ja 26 h :ssä, 27 :n 1 ja 2 momentissa sekä 29 :ssä säädetään. 46 a Kuvatallenteen tuottaja Menettelyyn, johon 1 ja 2 momentin mukaan vaaditaan tuottajan suostumus, sovelletaan, mitä 2 :n 2 ja 3 momentissa, 6 9 :ssä, 11 :n 2 5 momentissa, 11 a :ssä, 12 :n 1 3 momentissa, 13 a :n 2 momentissa, 14 :n 1, 3 ja 4 momentissa, 15, 16 ja 16 a 16 e :ssä, 19 :n 1, 2 ja 5 momentissa, 22, 25 b ja 25 d :ssä, 25 f :n 2 ja 3 momentissa, 25 g :n 1 ja 3 momentissa, 25 l, 26, 26 a 26 f ja 26 h :ssä, 27 :n 1 ja 2 momentissa sekä 29 :ssä säädetään. Tuottajalla on kuitenkin oikeus kieltää edellä 1 momentissa tarkoitetun laitteen käyttö 25 l :ssä mainitussa tarkoituksessa. Jos sivistysvaliokunta ei katso voivansa ehdottaa hallituksen esityksen muuttamista ja tuottajan kielto-oikeuden lisäämistä, liitto ehdottaa toissijaisena vaihtoehtona seuraavan lausuman kirjaamista valiokunnan mietintöön: Sivistysvaliokunta edellyttää, että hallitus seuraa verkkotallennuspalveluiden lisensioinnin vaikutuksia alkuperäisten lähettäjäyritysten ohjelmahankintaan ja erityisesti ulkomaisten vapaasti vastaanotettavien televisio-ohjelmien tarjontaan maassamme sekä ryhtyy tarvittaessa asianmukaisiin toimiin audiovisuaalisen teoksen tuottajan kielto-oikeuden lisäämiseksi lakiin. Tekijänoikeussopimusten ehtojen sovittelu tuomioistuimessa (29 ) Tekijänoikeuksia myydään ja ostetaan sopimuksin ja kauppahinta määräytyy markkinaehtoisesti. Oikeuksia on mahdollista luovuttaa myös ilman rahallista korvausta, mikä on käytäntönä esimerkiksi sanomalehtien yleisönosastojen mielipidekirjoituksissa. Ammattimaisesti toimivien tekijöiden ja sisällöntuotantoyritysten yhteisenä etuna on sopia oikeuksien kaupasta kestävällä ja molempia osapuolia pitkäjänteisesti hyödyttävällä tavalla. Sopimusehtojen kohtuullisuus on molemmille osapuolille tärkeää tekijänoikeuden luovutukset eivät tässä suhteessa poikkea muusta kaupankäynnistä. Suomen oikeusjärjestykseen kuuluu kohtuuttomien sopimusehtojen sovittelu. Tuomioistuimella on nykyisin mahdollisuus sovitella tekijänoikeussopimusten ehtoja varallisuusoikeudellisista oikeustoimista annetun lain (228/1929) 36 :n nojalla, johon voimassa oleva tekijänoikeuslain 29 viittaa. Lisäksi sovittelu on mahdollista elinkeinonharjoittajien välisten sopimusehtojen

4 Lausunto 4 sääntelystä annetun lain (1062/1993) nojalla. Viimeksi mainittua lakia ei hallituksen esityksen perusteluissa jostain syystä ole mainittu, vaikka sen nojalla on annettu kaksi tekijänoikeussopimusten ehtojen kohtuullisuutta koskevaa tuomioistuinratkaisua (alleviivaus lisätty): Markkinaoikeus on ratkaisussaan MAO:42/10 todennut, että Sanoma News Oy:n freelance-toimittajia, freelance-yrityksiä, freelance-valokuvaajia, freelancevalokuvayrityksiä, freelance-kuvittajia ja freelance-grafiikkayrityksiä koskevien avustajasopimusten palkkioita tai maksuja, lehden oikeuksia sekä freelanceavustajien oikeuksia ja velvollisuuksia koskevat sopimusehdot eivät ole olleet Journalistiliiton väittämällä tavalla kohtuuttomia elinkeinonharjoittajien välisten sopimusehtojen sääntelystä annetussa laissa tarkoitetulla tavalla freelanceavustajiin nähden. Ratkaisu on lainvoimainen. Markkinaoikeuden ratkaisun MAO:610/10 johtopäätös oli seuraava: Edellä todetun perusteella hakemuksen kohteena olevat Spin-Farmin Artistisopimuksen sopimusehdot eivät ole miltään osin artisteihin nähden kohtuuttomia Muusikkojen Liiton väittämällä ja elinkeinonharjoittajien välisten sopimusehtojen sääntelystä annetussa laissa tarkoitetulla tavalla. Hakemus on näin ollen hylättävä. Ratkaisu on lainvoimainen. Tekijänoikeuslakiin esitetään nyt lisättäväksi erityinen tekijänoikeudellinen sovittelusäännös lainsäädännön informatiivisuuden lisäämiseksi ja tekijänoikeuden luovutusten erityispiirteiden ottamiseksi huomioon. Viestinnän Keskusliiton mielestä voimassa oleva lainsäädäntö on täysin riittävä ottamaan huomioon tekijänoikeuden luovutusten erityispiirteet. Oikeustoimilain nojalla tehtävä tuomioistuimen ratkaisu perustuu aina tapauskohtaiseen harkintaan ja sopimussuhteen arviointiin kokonaisuutena, kaikki olosuhteet huomioon ottaen. Elinkeinonharjoittajien välisten sopimusehtojen sääntelystä annettu laki kieltää käyttämästä sopimuksissa ehtoa tai soveltamasta käytäntöä, joka on sopimuksissa toisena osapuolena olevien elinkeinonharjoittajien kannalta kohtuuton ottaen huomioon toisena osapuolena olevien elinkeinonharjoittajien heikommasta asemasta johtuva suojan tarve ja muut asiaan vaikuttavat seikat. Lainvalmistelun yhteydessä eräät oikeuksien haltijoita edustavat järjestöt ovat voimakkaasti ajaneet kollektiivista sopimista tekijänoikeuden luovutusten ehdoista. Tavoitteena lienee nostaa oikeuksista maksettavia hintoja. Kilpailulainsäädännössä elinkeinonharjoittajien hintakartellit ja yhdenmukaistetut kauppaehdot ovat kuitenkin kiellettyjä, koska ne ovat kuluttajien etujen ja yhteiskunnan kokonaisedun vastaisia. Pidämme hyvänä, että hallituksen esityksen perusteluissa on asianmukaisesti otettu esille kilpailuoikeuden asettamat rajoitukset tekijänoikeuskorvauksista ja tarkoista sopimusehdoista sopimiselle (s. 49). Hallituksen esityksessä ehdotettu tekijänoikeuslain 29 :n muutos on tarpeeton, koska oikeusjärjestys suojaa sopijapuolia kohtuuttomilta sopimusehdoilta. Säännös voisi mielestämme kuitenkin sinänsä olla hyväksyttävissä, jos sen yksityiskohtaiset perustelut olisivat tasapuoliset ja ottaisivat huomioon digitaalisesta murroksesta aiheutuneet yritysten toimintaympäristön muutokset. Perusteluissa esitetyt näkemykset ohjaavat tuomioistuinten harkintaa sopimusten kohtuullisuuden arvioinnissa, joten ne ovat merkittävässä asemassa arvioitaessa ehdotetun säädösmuutoksen hyväksyttävyyttä.

5 Lausunto 5 Perusteluissa tuomioistuimia ohjataan tarkastelemaan sopimuksia perinteisen analogisen, suhteellisen vakaan toimintaympäristön maailmankuvasta käsin. Digitaalinen toimintaympäristö on täysin toisenlainen, dynaaminen ja nopeasti muuttuva. Esimerkiksi tekijänoikeuden kokonaisluovutukset (kaikkien oikeuksien luovutukset) ovat aiemmin olleet harvinaisia. Digitaalisessa toimintaympäristössä ne ovat arkipäivää yritysten varautuessa tarjoamaan palveluitaan lukuisilla eri alustoilla ja monenlaisissa jakelukanavissa. Viestinnän Keskusliiton mielestä ehdotuksen perustelut luovat niin paljon oikeudellista epävarmuutta oikeuksien hankintaan, että emme voi puoltaa säännöksen hyväksymistä. Tilanteessa, jossa kotimaisen työllistävän sisältötuotantoalan on välttämätöntä mukauttaa toimintansa digitaaliseen ja globaaliin kilpailuympäristöön, tällainen epävarmuus olisi yrityksille kohtuutonta. Tämän lausunnon liitteessä olemme kommentoineet tarkemmin esityksen yksityiskohtaisissa perusteluissa esitettyjä näkemyksiä ja niiden vaikutuksia käytännön sopimustoiminnalle. Jos sivistysvaliokunta kuitenkin pitää ehdotettua 29 :n säännöstä tarpeellisena, esitämme vaihtoehtoisesti, että valiokunta kirjaa mietintöönsä seuraavan lausuman: Sivistysvaliokunta edellyttää, että hallitus seuraa muutoksen vaikutuksia tekijänoikeusluovutusten markkinoihin ja ryhtyy tarvittaessa toimiin sääntelyn kehittämiseksi oikeuksien joustavaa ja tehokasta hankintaa tukevaksi, ottaen erityisesti huomioon toimintaympäristön digitalisoitumisen vaikutukset. Paremmat mahdollisuudet puuttua verkossa tapahtuviin tekijänoikeusloukkauksiin (60 a 60 g ) Hallituksen esitykseen sisältyy useita säännösehdotuksia, joilla parannetaan Suomessa toimivien luovan alan yritysten ja tekijöiden mahdollisuuksia puuttua tekijänoikeusloukkauksiin. Verkkopiratismin kitkemisessä ensisijainen keino on tarjota kuluttajille kiinnostavia, laadukkaita ja helppokäyttöisiä laillisia palveluja. Hyvä sisältötarjonta vähentää kiinnostusta laittomaan tarjontaan. Media-alan yritykset kehittävätkin voimalla digitaalisia palvelujaan. Laillisen tarjonnan kehittämisen ohella tarvitaan myös oikeudellisia suojakeinoja. Esityksen keskeisin ehdotus suojakeinojen parantamiseksi on uusi estomääräys 60 e :ssä. Säännöksen mukaan tuomioistuin voisi antaa määräajaksi välittäjälle määräyksen estää tekijänoikeutta loukkaavan aineiston saattaminen yleisön saataviin, kun väitetty loukkaaja on tuntematon. Viestinnän Keskusliitto kannattaa ehdotusta estomääräyksestä. Pidämme hyvänä sitä, että tuomioistuimen tulee punnita määräyksen antamisen kohtuullisuutta kaikkien eri osapuolten kannalta väitetyn loukkaajan, välittäjän, aineistoa vastaanottavan henkilön sekä tekijän. Punninnassa on mahdollista sovittaa yhteen eri osapuolten perusoikeudet siten, että ne toteutuvat mahdollisimman täysimääräisesti. Estomääräyksen täytäntöönpanosta aiheutuvista kuluista vastaisi ehdotuksen mukaan määräystä hakenut tekijä tai tämän edustaja. Kuluvastuuta perustellaan sillä, ettei välittäjällä olisi edes teoreettista mahdollisuutta saada korvausta väitetyltä loukkaajalta, jos tätä ei voida tunnistaa. Mielestämme olisi oikeudenmukaisempi vaihtoehto, että kuluista vastaisi välittäjä. Tekijä ei ole myötävaikuttanut oikeudenloukkaukseen muulla tavalla kuin luomalla teoksen,

6 Lausunto 6 mutta välittäjä on omassa liiketoiminnassaan voinut hyötyä loukkaavan aineiston välittämisestä. Kuluvastuun tulisi kuulua estomääräyksen toimeenpanijalle, kunnes asia mahdollisesti ratkaistaan kieltokanteen käsittelyn yhteydessä tuomioistuimessa. Sama koskee väliaikaista keskeyttämismääräystä. Ehdotamme seuraavaa muutosta kuluvastuuta koskevan 60 f :n 2 momenttiin: Hallituksen esitys 60 f :n 2 momentti Edellä 60 d :n 2 momentissa tarkoitetun väliaikaisen keskeyttämismääräyksen taikka 60 e :ssä tarkoitetun estomääräyksen täytäntöönpanosta aiheutuneista kuluista vastaa ensisijaisesti määräyksen antamista hakenut tekijä tai hänen edustajansa. Viestinnän Keskusliiton ehdotus 60 f :n 2 momentti Edellä 60 d :n 2 momentissa tarkoitetun väliaikaisen keskeyttämismääräyksen taikka 60 e :ssä tarkoitetun estomääräyksen täytäntöönpanosta aiheutuneista kuluista vastaa ensisijaisesti määräyksen saanut välittäjä. Viestinnän Keskusliitto ry Satu Kangas johtaja, lakiasiat ja viestintäpolitiikka Viestinnän Keskusliitto edustaa aikakauslehtien, sanomalehtien ja kirjojen kustantajia, painoalan yrityksiä sekä televisiotoimijoita. Työskentelemme kilpailukykyisen, yhteiskuntaa vahvistavan suomalaisen media-alan puolesta. Vaikutamme lainsäädännön ja työehtojen kehittämiseen ja tuemme alan tulevaisuutta innovaatio- ja kehitystyöllä. Toimintaamme ohjaavia arvoja ovat jäsentyytyväisyys, asiantuntemus ja yhteistyö. Viestinnän Keskusliiton jäseniä ovat Aikakauslehtien Liitto, Graafinen Teollisuus, Sanomalehtien Liitto, Suomen Kustannusyhdistys sekä televisioalan yritykset MTV Oy ja Nelonen Media. Lisätietoja lausuntoon liittyen antavat tarvittaessa: Valtteri Niiranen Satu Kangas toimitusjohtaja johtaja, lakiasiat ja viestintäpolitiikka valtteri.niiranen@vkl.fi satu.kangas@vkl.fi puhelin puhelin matkapuhelin matkapuhelin

7 Lausunto 7 LIITE: Esimerkkejä lakiehdotuksen 29 :n yksityiskohtaisista perusteluista (HE s ) ja siitä, millaista oikeudellista epävarmuutta ne aiheuttavat käytännössä. HE:n perustelut Kohtuuton voisi olla myös ehto, jolla tekijä luovuttaisi oikeutensa määräämättömäksi ajaksi ilman luovutuksen sisällön tarkempaa määrittelyä, tai ehto, jonka mukaan tekijän vastuu oikeuden luovutuksen jälkeen perustuisi luovutuksensaajan toimintaan tai seikkoihin, joita ei sopimusta tehtäessä ole voitu riittävällä tarkkuudella ennakoida. Oikeuksista maksettava kertakorvaus tai kaikkien oikeuksien luovutus ei sinänsä tarkoittaisi sopimuksen kohtuuttomuutta, jos osapuolet ovat sopimusta tehtäessä olleet riittävän tietoisia sopimuksen kaikkien ehtojen vaikutuksesta ja ehdoista on aidosti voitu neuvotella. Kommentit Tekijänoikeuden kokonaisluovutuksissa eli kaikkien oikeuksien luovutuksissa ei eritellä luovutettavien oikeuksien sisältöä eivätkä luovutukset ole määräaikaisia. Lainmuutoksen tultua voimaan olisi epäselvää, voitaisiinko tällaisia sopimuksia enää tehdä ilman merkittävää oikeudellista riskiä. Tämä vaikeuttaisi liiketoiminnan kehittämistä ja kasvua erityisesti digitaalisen julkaisemisen alalla, jossa teosten käyttötavat ovat moninaiset ja teknologisesta kehityksestä riippuvat. Kaikkien oikeuksien hankinta on yleistynyt ja yleistyy edelleen sitä mukaa kun digitaalisen kehityksen myötä julkaisualustojen ja kanavien määrä kasvaa. Yritysten täytyy varautua siihen, että ne voivat ottaa joustavasti käyttöön uutta teknologiaa. Sopimuksia ei voida jatkuvasti neuvotella uusiksi, kun uutta teknologiaa otetaan käyttöön. Mikä vastuu ja ketä kohtaan rikosoikeudellinen vastuu vai vahingonkorvausvastuu? Vastuu toista sopijapuolta kohtaan vai ulkopuolisia kohtaan? Missä kulkee riittävän ennakoinnin raja? Näin epämääräinen perustelukirjaus ilman tarkempaa analyysiä vastuusuhteista vaikeuttaa sopimusten tekoa. Lakiin perustuvista vastuista voi olla perusteltua ottaa kirjauksia sopimuksiin informatiivisessa mielessä. Perusteluissa ei erotella vakiosopimuksia ja muita sopimuksia. Perustelujen nojalla syntyy kuva, että kertakorvaukseen perustuvat vakiosopimukset olisivat jotenkin epäilyttäviä ja että kaikista sopimusehdoista pitäisi aina neuvotella. Epäselväksi jää, mikä on riittävä tietoisuus kaikkien sopimusehtojen vaikutuksesta ja miten toinen sopijapuoli voi sen näyttää toteen. Lehtien ja kirjojen kustantajat hankkivat oikeuksia, yrityksen liiketoiminnan

8 Lausunto 8 laajuudesta riippuen, vähintään kymmeniltä, sadoilta ja useiltakin sadoilta eri tekijöiltä. Julkaisutoiminnan edellytykset Suomessa heikentyisivät merkittävästi, jos sopimusten aikaansaamiseen liittyvät transaktiokustannukset nousisivat neuvotteluvaateen ja tietoisuuskirjausten vuoksi. Lehtiä kustantavien yritysten olisi erittäin vaikeaa kehittää liiketoimintaansa, jos oikeuksia ei voisi hankkia yhdenmukaisin ehdoin. Perustelujen kirjaus on liiketoiminnan näkökulmasta elävälle elämälle vieras ja ajastaan jälkeenjäänyt. Sopimuksen tekohetkellä vallinneen kohtuuttomuuden lisäksi sopimuksen kohtuullisuuden arvioinnissa voitaisiin ottaa huomioon myös niin sanottu jälkiperäinen kohtuuttomuus. Tarve sovitella jälkiperäistä kohtuuttomuutta aiheutuu sopimuksen solmimisen jälkeen vallinneissa olosuhteissa tapahtuneista muutoksista. Arvioinnissa voitaisiin lisäksi ottaa huomioon esimerkiksi se, onko luovutuksensaaja jättänyt hyödyntämättä saamaansa oikeutta kohtuullisessa ajassa ilman hyväksyttävää syytä Jos teoksen hyödyntämisestä on sovittu, mutta teoksen oikeudet yksinomaisena luovutuksena saanut on jättänyt hyödyntämättä saamaansa oikeutta kohtuullisessa ajassa ilman hyväksyttävää syytä eikä ole edes osoittanut aikomusta ryhtyä sen hyödyntämiseen, voisi tilanne olla tekijän kannalta kohtuuton. Perusteluissa ei ole otettu huomioon digitaalista murrosta, joka vaikuttaa syvällisesti sisältöliiketoimintaan ja oikeuksien hankintaan. Olosuhteiden muutos digitaalisilla markkinoilla on jatkuvaa muutos on normi eikä poikkeus. Sovittelukynnys tekijänoikeussopimuksissa ei saisi alentua epämääräisten perustelukirjausten vuoksi. Perustelujen valossa jää epäselväksi, mikä voi olla hyväksyttävä syy oikeuden hyödyntämättä jättämiseen. Jos oikeuksia on luovutettu laajasti, voi olla täysin asianmukaista hyödyntää vain taloudellisesti kannattavaksi arvioitua osaa hankituista oikeuksista. Perustelukirjaus luo epävarmuuden siitä, onko jokaista sopimukseen kirjattua oikeusviipaletta pakko käyttää, vaikka se ei olisi taloudellisesti järkevää. Perustelukirjaus olisi hyväksyttävä, jos siinä olisi todettu, että saatu yksinoikeus olisi jätetty kokonaan tai lainkaan hyödyntämättä. Kun näin ei perusteluihin ole kirjattu, syntyy epäselvyys siitä, onko jokaista teoksen hyödyntämistapaa pakko käyttää. Yksinoikeuksia voidaan hankkia laajasti sen vuoksi, että yksinoikeusasema antaa mahdollisuuden kieltää kilpailijoita käyttämästä teosta. Kielto-oikeudella on digitaalisessa maailmassa suuri merkitys, mitä ei perusteluissa tuoda lainkaan esiin.

9 Lausunto 9 Tekijän luovutuksesta saama korvaus voisi olla ilmeisessä epäsuhdassa tekijänoikeuden tuottamaan arvoon esimerkiksi silloin, jos oikeuksien luovutuksen yhteydessä olisi sovittu kertakorvauksesta tai vähäisestä osuudesta tekijänoikeuden tuottamista tuloista, mutta tekijänoikeus tuottaisikin luovutuksen saajalle suhteessa tekijälle maksettuun korvaukseen huomattavasti suuremmat tulot ilman, että epätasapaino vastikkeen suuruudessa olisi erityisesti perusteltua liiketoiminnan riskeillä tai yleisesti alan ennakoimattomuudella. Kohtuuton saattaisi olla esimerkiksi sopimusehto, jonka mukaan tekijällä ei olisi mahdollisuutta saada vastiketta oikeutensa luovutuksesta, eikä vastikkeettomuus ole perustunut tekijän omaan valintaan eikä kyseisenkaltaisten luovutusten yleishyödyllisyyteen tai muuhun seikkaan, josta tekijä ja luovutuksensaaja ovat olleet tietoisia. Perustelut ovat kovin yksipuoliset. Korvausta pitäisi voida kohtuullistaa myös alaspäin. Lehtien yleisönosastojen mielipidekirjoituksista ei vakiintuneesti makseta korvausta. Kirjoittaja saa näkyvyyttä mielipiteelleen arvostetun lehden brändin alla. On epäselvää, onko korvauksettomuus tekijän eli mielipidekirjoittajan oma valinta ja ovatko mielipidekirjoitukset perusteluissa tarkoitetulla tavalla yleishyödyllisiä. Lehden olisi ehdotuksen mukaan pystyttävä näyttämään tekijän tietoisuus korvauksettomuudesta.

Lausunto tekijänoikeuslain muuttamista koskevasta hallituksen esityksestä

Lausunto tekijänoikeuslain muuttamista koskevasta hallituksen esityksestä Lausunto Helsinki 10.12.2014 Eduskunnan lakivaliokunnalle Lausunto tekijänoikeuslain muuttamista koskevasta hallituksen esityksestä Viestinnän Keskusliitto kiittää mahdollisuudesta antaa lausunto tekijänoikeuslain

Lisätiedot

Vanhat sanomalehdet ja tekijänoikeus Satu Kangas

Vanhat sanomalehdet ja tekijänoikeus Satu Kangas Vanhat sanomalehdet ja tekijänoikeus Satu Kangas 29.9.2016 Lähtötilanne: mission impossible Tekijänoikeuden suojaamaa aineistoa saa käyttää, jos sopii käytöstä aineiston kaikkien oikeudenhaltijoiden kanssa

Lisätiedot

Lausunto tekijänoikeussopimusten kohtuullistamista koskevasta hallituksen esitysluonnoksesta

Lausunto tekijänoikeussopimusten kohtuullistamista koskevasta hallituksen esitysluonnoksesta Helsinki 9.4.2014 Opetus ja kulttuuriministeriö kirjaamo@minedu.fi Viite: Lausuntopyyntö OKM/18/010/2014 Lausunto tekijänoikeussopimusten kohtuullistamista koskevasta hallituksen esitysluonnoksesta Viestinnän

Lisätiedot

Tekijänoikeusjärjestelmä - ajankohtaisia kysymyksiä. Sivistysvaliokunta 23.9.2011 Satu Kangas, Viestinnän Keskusliitto satu.kangas@vkl.

Tekijänoikeusjärjestelmä - ajankohtaisia kysymyksiä. Sivistysvaliokunta 23.9.2011 Satu Kangas, Viestinnän Keskusliitto satu.kangas@vkl. Tekijänoikeusjärjestelmä - ajankohtaisia kysymyksiä Sivistysvaliokunta 23.9.2011 Satu Kangas, Viestinnän Keskusliitto satu.kangas@vkl.fi 1 Tekijänoikeuden ratio Tekijänoikeuden avulla tavoitellaan yhteiskunnallista

Lisätiedot

Tekijänoikeuksien käyttäjien neuvottelukunnan lausunto tekijänoikeuksien yhteishallinnosta (HE 119/2016 vp)

Tekijänoikeuksien käyttäjien neuvottelukunnan lausunto tekijänoikeuksien yhteishallinnosta (HE 119/2016 vp) Tekijänoikeuksien käyttäjien neuvottelukunta Eduskunnan sivistysvaliokunnalle Tekijänoikeuksien käyttäjien neuvottelukunnan lausunto tekijänoikeuksien yhteishallinnosta (HE 119/2016 vp) Tekijänoikeuksien

Lisätiedot

Tekijänoikeuden yhteishallinnointi (HE 119/2016)

Tekijänoikeuden yhteishallinnointi (HE 119/2016) Tekijänoikeuden yhteishallinnointi (HE 119/2016) MaRan lausunto eduskunnan lakivaliokunnalle Työtä ja hyvinvointia koko Suomeen Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry 1. Johdannoksi Käsiteltävä teema 1.

Lisätiedot

on luonteeltaan minimi-implementointi, pitäytyy direktiivin välttämättömissä vaatimuksissa

on luonteeltaan minimi-implementointi, pitäytyy direktiivin välttämättömissä vaatimuksissa 11.10.2016 Eduskunnan lakivaliokunnalle Re: lausuntopyyntö Hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi tekijänoikeuden yhteishallinnoinnista ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 119/2016 vp) Teema:

Lisätiedot

Lausunto valtioneuvoston selvityksistä E 158/2009 vp ja E 1/2010 vp

Lausunto valtioneuvoston selvityksistä E 158/2009 vp ja E 1/2010 vp Helsinki 9.3.2010 Eduskunnan sivistysvaliokunnalle Lausunto valtioneuvoston selvityksistä E 158/2009 vp ja E 1/2010 vp Viestinnän Keskusliitto kiittää mahdollisuudesta antaa lausunto E-kirjelmistä, jotka

Lisätiedot

Tekijänoikeudet liiketoiminnassa

Tekijänoikeudet liiketoiminnassa Tekijänoikeudet liiketoiminnassa IPR-seminaari 9.11.2016 Albert Mäkelä lainopillinen asiamies, Suomen Yrittäjät 1 Mitä tekijänoikeus suojaa? Tekijänoikeus suojaa kirjallista tai taiteellista teosta Teoksen

Lisätiedot

Kansallinen digitaalinen kirjasto - toiminnan säädöspohja. Tekijänoikeusneuvos Viveca Still

Kansallinen digitaalinen kirjasto - toiminnan säädöspohja. Tekijänoikeusneuvos Viveca Still Kansallinen digitaalinen kirjasto - toiminnan säädöspohja Tekijänoikeusneuvos Viveca Still Kansallisen digitaalisen kirjaston säädöspohjasta yleisesti Ei erillistä säädöspohjaa Tulevaisuuden tarve? Organisatoriset,

Lisätiedot

Sähkökirjat kurssikirjoiksi Katsaus tekijänoikeuksiin Satu Kangas

Sähkökirjat kurssikirjoiksi Katsaus tekijänoikeuksiin Satu Kangas Sähkökirjat kurssikirjoiksi Katsaus tekijänoikeuksiin Satu Kangas 8.11.2016 Tekijänoikeudet Oikeus valmistaa kappaleita teoksesta Oikeus saattaa teos yleisön saataviin Tekijän isyysoikeus nimen mainitseminen

Lisätiedot

Tekijänoikeuden yhteishallinnointi (HE 119/2016)

Tekijänoikeuden yhteishallinnointi (HE 119/2016) Tekijänoikeuden yhteishallinnointi (HE 119/2016) MaRan lausunto eduskunnan sivistysvaliokunnalle Työtä ja hyvinvointia koko Suomeen Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry MaRan suhde tekijänoikeusjärjestöihin

Lisätiedot

MONIKANAVAJAKELUA KOSKEVA OLETTAMASÄÄNNÖSEHDOTUS - MONIKANAVAJAKELUA SELVITTÄVÄN TYÖRYHMÄN PUHEENJOHTAJAN ESITYS

MONIKANAVAJAKELUA KOSKEVA OLETTAMASÄÄNNÖSEHDOTUS - MONIKANAVAJAKELUA SELVITTÄVÄN TYÖRYHMÄN PUHEENJOHTAJAN ESITYS MONIKANAVAJAKELUA KOSKEVA OLETTAMASÄÄNNÖSEHDOTUS - MONIKANAVAJAKELUA SELVITTÄVÄN TYÖRYHMÄN PUHEENJOHTAJAN ESITYS 25.6.2008 Sakari Aalto 2 MONIKANAVAJAKELUA KOSKEVA OLETTAMASÄÄNNÖSEHDOTUS - MONIKANAVAJAKELUA

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUS EU:n DIGITAALISILLA SISÄMARKKINOILLA (U63)

TEKIJÄNOIKEUS EU:n DIGITAALISILLA SISÄMARKKINOILLA (U63) TEKIJÄNOIKEUS EU:n DIGITAALISILLA SISÄMARKKINOILLA (U63) Kolme asiaa Kotimaisten luovien alojen yhteinen edunvalvontaorganisaatio on ottanut kantaa kolmeen kohtaan ja muilta osin viittaamme jäsenjärjestöjemme

Lisätiedot

Gramex haluaa kiinnittää ministeriön huomion seuraaviin asioihin:

Gramex haluaa kiinnittää ministeriön huomion seuraaviin asioihin: Opetus- ja kulttuuriministeriölle Gramex ry:n lausunto hallituksen esitysluonnoksesta laiksi tekijänoikeuden yhteishallinnoinnista sekä laiksi oikeudenkäynnistä markkinaoikeudessa annetun lain muuttamisesta

Lisätiedot

LAKIESITYS TEKIJÄNOIKEUDEN YHTEISHALLINNOINNISTA (HE 119/2016 VP)

LAKIESITYS TEKIJÄNOIKEUDEN YHTEISHALLINNOINNISTA (HE 119/2016 VP) LAKIESITYS TEKIJÄNOIKEUDEN YHTEISHALLINNOINNISTA (HE 119/2016 VP) Tekijänoikeuksien käyttäjien neuvottelukunnan lausunto Eduskunnan talousvaliokunnalle 23.9.2016 TEKIJÄNOIKEUKSIEN KÄYTTÄJIEN NEUVOTTELUKUNTA

Lisätiedot

Lausunto viestintämarkkinalain siirtovelvoitesäännöksestä

Lausunto viestintämarkkinalain siirtovelvoitesäännöksestä Liikenne- ja viestintäministeriö Kirjaamo PL 31 00230 Valtioneuvosto cc: kirsi.miettinen@mintc.fi Helsinki 13.6.2007 Lausunto viestintämarkkinalain siirtovelvoitesäännöksestä Viestinnän Keskusliitto ry

Lisätiedot

Tekijänoikeusneuvosto on käsitellyt lausuntopyynnön ja esittää lausuntonaan seuraavan.

Tekijänoikeusneuvosto on käsitellyt lausuntopyynnön ja esittää lausuntonaan seuraavan. TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1996:12 Asia: Valokuvaajan oikeudet Annettu: 11.9.1996 Tekijänoikeusneuvoston lausunto valokuvaajan oikeuksista. Selostus asiasta Valokuvaaja A on 27.2.1996 päivätyllä kirjeellä

Lisätiedot

Viestinnän Keskusliitto ry esittää lausuntonaan televisiodirektiivin uudistamista koskevasta valtioneuvoston kirjelmästä U 14/2006 vp seuraavaa:

Viestinnän Keskusliitto ry esittää lausuntonaan televisiodirektiivin uudistamista koskevasta valtioneuvoston kirjelmästä U 14/2006 vp seuraavaa: 1 Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnalle Helsinki 25.4.2006 Televisiodirektiivin uudistaminen Valtioneuvoston kirjelmä U 14/2006 vp Viestinnän Keskusliitto ry esittää lausuntonaan televisiodirektiivin

Lisätiedot

Tekijänoikeustoimikunnan työ

Tekijänoikeustoimikunnan työ Tekijänoikeustoimikunnan työ Tekijänoikeusfoorumi 14.10.2009 Toimikunnan puheenjohtaja, professori Niklas Bruun Helsingin yliopisto 14/10/2009 1 Tekijänoikeustoimikunta 2008-2009 Opetusministeriö asetti

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSOPAS NÄYTTELYNJÄRJESTÄJILLE

TEKIJÄNOIKEUSOPAS NÄYTTELYNJÄRJESTÄJILLE TEKIJÄNOIKEUSOPAS NÄYTTELYNJÄRJESTÄJILLE Seuraa Kuvastoa: www.fb.com/kuvasto www.twitter.com/kuvasto www.kuvasto.fi Graafinen suunnittelu: Fanni Perälä Kuvat: Sanna Peurakoski TAIDETEOSTEN KÄYTTÖ NÄYTTELYIDEN

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 85/2004 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi arvonlisäverolain 45 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan arvonlisäverolakiin tehtäviksi tekijänoikeuslain muutoksista johtuvat muutokset. Sopimuslisenssin

Lisätiedot

Tekijänoikeudet liiketoiminnassa

Tekijänoikeudet liiketoiminnassa Tekijänoikeudet liiketoiminnassa IPR-seminaari, Rovaniemi 7.2.2017 Albert Mäkelä, lainopillinen asiamies, Suomen Yrittäjät Riikka Tähtivuori, IPR asiantuntija, Elinkeinoelämän keskusliitto EK Mitä tekijänoikeus

Lisätiedot

Hallituksen esitys laiksi tekijänoikeuden yhteishallinnoinnista ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 119/2016 vp)

Hallituksen esitys laiksi tekijänoikeuden yhteishallinnoinnista ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 119/2016 vp) Lainvalmisteluosasto LsN Maarit Leppänen LsN Pekka Pulkkinen LAUSUNTO 6.10.2016 Eduskunnan lakivaliokunnalle Hallituksen esitys laiksi tekijänoikeuden yhteishallinnoinnista ja eräiksi siihen liittyviksi

Lisätiedot

FiCom ry:n lausunto sisältöjen siirrettävyydestä

FiCom ry:n lausunto sisältöjen siirrettävyydestä Eduskunnan sivistysvaliokunnalle 29.2.2016/JM U-kirjelmä U 3/2016 vp FiCom ry:n lausunto sisältöjen siirrettävyydestä Tietoliikenteen ja tietotekniikan keskusliitto, FiCom ry kiittää mahdollisuudesta lausua

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi arvonlisäverolain 45 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan arvonlisäverolakiin tehtäviksi tekijänoikeuslain muutoksista johtuvat muutokset. Sopimuslisenssin käyttöalan

Lisätiedot

Verkkotallennuspalvelut

Verkkotallennuspalvelut Verkkotallennuspalvelut PIDÄ KIINNI LOMPAKOSTASI! Infotilaisuus av-tekijöille 23.3.2017 Rainer Vallius & Sami Kokljuschkin Verkkotallennuspalvelut mitä ne ovat? Uusi helppo tapa kuluttajille tallentaa

Lisätiedot

U 63/2016 vp Sivistysvaliokunta. Satu Kangas

U 63/2016 vp Sivistysvaliokunta. Satu Kangas U 63/2016 vp Sivistysvaliokunta Satu Kangas 16.2.2017 Mikä U-kirjelmässä tekijänoikeudesta on tärkeää 1. Lehtijulkaisujen suoja - tukeeko Suomi kotimaista mediaa vai yhdysvaltalaisia teknojättejä 2. Tekijänoikeuden

Lisätiedot

Yleisradion. digisopimus 14.6.2007

Yleisradion. digisopimus 14.6.2007 1 Yleisradion digisopimus 14.6.2007 2 SOPIMUS 14.6.2007 1. Soveltamisala Tätä sopimusta sovelletaan Yleisradion ja allekirjoittajajärjestöjen välillä solmitun Yhtyneet-sopimuksen piirissä tehtyyn suojattuun

Lisätiedot

Tekijänoikeuslain muutostarpeet seuraavan muutosvaiheen asioita. Tekijänoikeusfoorumi 28.10.2013

Tekijänoikeuslain muutostarpeet seuraavan muutosvaiheen asioita. Tekijänoikeusfoorumi 28.10.2013 Tekijänoikeuslain muutostarpeet seuraavan muutosvaiheen asioita Tekijänoikeusfoorumi 28.10.2013 Tv-ohjelmien verkkotallennuspalvelut Kysymys palveluiden lainmukaisuudesta ja sen varmistamisesta Keskeiset

Lisätiedot

sivu 1/5. Lausunto OKM Katri Olmo

sivu 1/5. Lausunto OKM Katri Olmo sivu 1/5 Lausunto eduskunnan sivistysvaliokunnalle valtioneuvoston kirjelmästä eduskunnalle komission ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi tekijänoikeudesta digitaalisilla sisämarkkinoilla

Lisätiedot

Lausunto yhteiskunnallisesti merkittävien tapahtumien televisiointioikeuksien käyttämistä koskevasta ehdotuksesta

Lausunto yhteiskunnallisesti merkittävien tapahtumien televisiointioikeuksien käyttämistä koskevasta ehdotuksesta Liikenne- ja viestintäministeriö Kirjaamo kirjaamo@mintc.fi cc: eero.paukku@mintc.fi Helsinki 7.11.2005 Lausunto yhteiskunnallisesti merkittävien tapahtumien televisiointioikeuksien käyttämistä koskevasta

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2016:5

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2016:5 TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2016:5 Asia Hakija Valokuvan tekijänoikeuden jakaminen V Annettu 8.3.2016 Tiivistelmä Valokuvaan liittyvät taloudelliset oikeudet olivat sopimuksin kokonaan tai osittain

Lisätiedot

Radio- ja televisioyritysten suojan uudistaminen. Pääviestit. Yleisiä kommentteja. Opetusministeriö PL 29 00023 Valtioneuvosto. anna.vuopala@minedu.

Radio- ja televisioyritysten suojan uudistaminen. Pääviestit. Yleisiä kommentteja. Opetusministeriö PL 29 00023 Valtioneuvosto. anna.vuopala@minedu. 1 Opetusministeriö PL 29 00023 Valtioneuvosto cc: anna.vuopala@minedu.fi 8.6.2007 Radio- ja televisioyritysten suojan uudistaminen Viestinnän Keskusliitto kiittää mahdollisuudesta kommentoida Maailman

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2002:19. Oikeus valokuvaan ja valokuvattujen henkilöiden oikeus omaan kuvaansa

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2002:19. Oikeus valokuvaan ja valokuvattujen henkilöiden oikeus omaan kuvaansa TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2002:19 Asia Hakija Oikeus valokuvaan ja valokuvattujen henkilöiden oikeus omaan kuvaansa T Annettu 10.12.2002 LAUSUNTOPYYNTÖ Selostus asiasta T (jäljempänä hakija) on pyytänyt

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Tarkistus. Isabella Adinolfi EFDD-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Tarkistus. Isabella Adinolfi EFDD-ryhmän puolesta 6.9.2018 A8-0245/187 187 2 artikla 4 kohta (4) lehtijulkaisulla luonteeltaan journalististen kirjallisten teosten kokoomatallennetta, johon voi myös kuulua muita teoksia tai aineistoa ja joka muodostaa

Lisätiedot

Alkoholilain 33 ja 40 :n muuttaminen (HE 70/2013 vp)

Alkoholilain 33 ja 40 :n muuttaminen (HE 70/2013 vp) LAUSUNTO Eduskunta Helsinki 20.9.2013 Sivistysvaliokunta siv@eduskunta.fi Lausuntopyyntö 12.9.2013 Alkoholilain 33 ja 40 :n muuttaminen (HE 70/2013 vp) Viestinnän Keskusliitto kiittää valiokuntaa tilaisuudesta

Lisätiedot

Näyttelijöiden Tekijänoikeusjärjestö - Skådespelarnas Upphövsrättsorganisation FILMEX, myöh. Filmex ja

Näyttelijöiden Tekijänoikeusjärjestö - Skådespelarnas Upphövsrättsorganisation FILMEX, myöh. Filmex ja ASIAKASSOPIMUS Näyttelijöiden Tekijänoikeusjärjestö - Skådespelarnas Upphövsrättsorganisation FILMEX, myöh. Filmex ja virallinen nimi ja henkilötunnus (myös taiteilijanimi, jos käytät sitä), myöh. Näyttelijä

Lisätiedot

Laki eräiden yleishyödyllisten yhteisöjen veronhuojennuksista. Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa.

Laki eräiden yleishyödyllisten yhteisöjen veronhuojennuksista. Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa. 13.8.1976/680 Laki eräiden yleishyödyllisten yhteisöjen veronhuojennuksista Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 (30.12.1992/1536) Yhteiskunnallisesti

Lisätiedot

Laki. tekijänoikeuslain muuttamisesta

Laki. tekijänoikeuslain muuttamisesta Laki tekijänoikeuslain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan tekijänoikeuslain (404/1961) 17, 45 :n 7 momentti, 46 :n 3 momentti, 48 :n 4 momentti, 49 :n 3 momentti, 49 a :n 3 momentti,

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2015:6. Tekijänoikeus kolmiulotteiseen tietokoneanimaatioon

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2015:6. Tekijänoikeus kolmiulotteiseen tietokoneanimaatioon TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2015:6 Asia Hakija Tekijänoikeus kolmiulotteiseen tietokoneanimaatioon B Annettu 21.4.2015 Tiivistelmä Kolmiulotteiset tietokoneanimaatiokuvat voivat itsenäisenä ja omaperäisinä

Lisätiedot

Lausunto tekijänoikeuslain muuttamista ja orpoteosten käyttämistä koskevista lakiesityksistä

Lausunto tekijänoikeuslain muuttamista ja orpoteosten käyttämistä koskevista lakiesityksistä Helsinki 25.9.2013 Eduskunnan sivistysvaliokunnalle Lausunto tekijänoikeuslain muuttamista ja orpoteosten käyttämistä koskevista lakiesityksistä Viestinnän Keskusliitto kiittää mahdollisuudesta antaa lausunto

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 67/2006 vp. Hallituksen esitys laeiksi teollis- ja tekijänoikeuksia koskevan lainsäädännön muuttamisesta.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 67/2006 vp. Hallituksen esitys laeiksi teollis- ja tekijänoikeuksia koskevan lainsäädännön muuttamisesta. EDUSKUNNAN VASTAUS 67/2006 vp Hallituksen esitys laeiksi teollis- ja tekijänoikeuksia koskevan lainsäädännön muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi teollis- ja tekijänoikeuksia

Lisätiedot

VIP-direktiivin (ja Marrakeshin sopimuksen) kansallinen voimaansaattaminen. Tekijänoikeusasioiden neuvottelukunta I/

VIP-direktiivin (ja Marrakeshin sopimuksen) kansallinen voimaansaattaminen. Tekijänoikeusasioiden neuvottelukunta I/ VIP-direktiivin (ja Marrakeshin sopimuksen) kansallinen voimaansaattaminen Tekijänoikeusasioiden neuvottelukunta I/2018 10.10.2018 HE 92/2018, tekijänoikeuslain muuttamisesta Lukemisestedirektiivi (EU)

Lisätiedot

ASIAKASSOPIMUS. Näyttelijöiden Tekijänoikeusjärjestö -Skådespelarnas Upphövsrättsorganisation FILMEX, myöh. Filmex ja

ASIAKASSOPIMUS. Näyttelijöiden Tekijänoikeusjärjestö -Skådespelarnas Upphövsrättsorganisation FILMEX, myöh. Filmex ja ASIAKASSOPIMUS Näyttelijöiden Tekijänoikeusjärjestö -Skådespelarnas Upphövsrättsorganisation FILMEX, myöh. Filmex ja VIRALLINEN NIMI JA HENKILÖTUNNUS (MYÖS TAITEILIJANIMI, JOS KÄYTÄT SITÄ) myöh. Näyttelijä

Lisätiedot

Tekijänoikeus,oppilas, opettaja ja koulu. OTK Maria E. Rehbinder

Tekijänoikeus,oppilas, opettaja ja koulu. OTK Maria E. Rehbinder Tekijänoikeus,oppilas, opettaja ja koulu OTK Maria E. Rehbinder 26.10.2009 maria.rehbinder@gmail.com Henkilölle syntyvä oikeus Tekijänoikeus voi syntyä vain luonnolliselle henkilölle Poikkeuksena työnantajalle

Lisätiedot

Lausunto digitaalista agendaa koskevasta valtioneuvoston selonteosta

Lausunto digitaalista agendaa koskevasta valtioneuvoston selonteosta Helsinki 19.1.2011 Eduskunnan sivistysvaliokunnalle Viite: VNS 10/2010 vp Tuottava ja uudistuva Suomi - Digitaalinen agenda vuosille 2011 2020 Lausunto digitaalista agendaa koskevasta valtioneuvoston selonteosta

Lisätiedot

Eduskunnan sivistysvaliokunnalle

Eduskunnan sivistysvaliokunnalle Valtteri Niiranen 27.4.2004 Eduskunnan sivistysvaliokunnalle Hallituksen esitys (HE 28/2004) eduskunnalle laeiksi tekijänoikeuslain ja rikoslain 49 luvun muuttamisesta TIIVISTELMÄ ehdotuksista 13 a : Sisäinen

Lisätiedot

Suomen kannan muodostaminen

Suomen kannan muodostaminen Suomen kannan muodostaminen 1 2 3 Tästä on kyse Suomen tavoitteen tulisi olla U-kirjelmä kuvastaa Suomen kantaa komission direktiiviehdotukseen tekijänoikeudesta digitaalisilla sisämarkkinoilla. - Kenen

Lisätiedot

MUSIIKKITUOTTAJAT - IFPI FINLAND RY:N LAUSUNTO OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN LUONNOKSEEN TEKIJÄNOIKEUSLAIN MUUTTAMISESTA (lausuntopyyntö 25.3.

MUSIIKKITUOTTAJAT - IFPI FINLAND RY:N LAUSUNTO OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN LUONNOKSEEN TEKIJÄNOIKEUSLAIN MUUTTAMISESTA (lausuntopyyntö 25.3. MUSIIKKITUOTTAJAT - IFPI FINLAND RY:N LAUSUNTO OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN LUONNOKSEEN TEKIJÄNOIKEUSLAIN MUUTTAMISESTA (lausuntopyyntö 25.3.2014) 9 huhtikuuta 2014 (Musiikkituottajat) on Suomessa toimivien

Lisätiedot

VERKKOTALLENNUS 21.1.2014 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN KESKUSTELUTILAISUUS

VERKKOTALLENNUS 21.1.2014 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN KESKUSTELUTILAISUUS VERKKOTALLENNUS 21.1.2014 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN KESKUSTELUTILAISUUS SISÄLLYS 1. Ratkaisun tavoitteet 2. Oikeudenhaltijan näkökulma 3. Lähettäjäyrityksen näkökulma 4. Verkkotallennuksen tarjoajan

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0245/120. Tarkistus

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0245/120. Tarkistus 5.9.2018 A8-0245/120 120 João Ferreira, João Pimenta Lopes, Miguel Viegas, Jiří Maštálka 6 artikla 1 kohta Tässä osastossa säädettyihin poikkeuksiin ja rajoitukseen sovelletaan direktiivin 2001/29/EY 5

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 120/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi tekijänoikeuslain muuttamisesta ja orpoteosten käyttämisestä.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 120/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi tekijänoikeuslain muuttamisesta ja orpoteosten käyttämisestä. EDUSKUNNAN VASTAUS 120/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi tekijänoikeuslain muuttamisesta ja orpoteosten käyttämisestä Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi tekijänoikeuslain

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työsopimuslain 1 luvun :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työsopimuslakia siten, että vapaaehtoisen lisäeläketurvan

Lisätiedot

Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto - Teosto ry

Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto - Teosto ry Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto - Teosto ry Valtioneuvoston selvitys komission tiedonannosta Tavoitteena nykyaikainen, eurooppalaisempi tekijänoikeusjärjestelmä (E 1/2016) Talousvaliokunta 18.2.2016

Lisätiedot

Kenen oppimateriaalit? Educa 25.1.2014. Olavi Arra & Sanna Haanpää erityisasiantuntija työmarkkinalakimies Opetusalan Ammattijärjestö OAJ

Kenen oppimateriaalit? Educa 25.1.2014. Olavi Arra & Sanna Haanpää erityisasiantuntija työmarkkinalakimies Opetusalan Ammattijärjestö OAJ Kenen oppimateriaalit? Educa 25.1.2014 Olavi Arra & Sanna Haanpää erityisasiantuntija työmarkkinalakimies Opetusalan Ammattijärjestö OAJ Oppimateriaalit muutoksessa Lainsäädäntö ja opetussuunnitelman perusteet

Lisätiedot

Asia: Lausunto kohtuullista korvausta koskevasta OKM:n selvityksestä 5.2.2014

Asia: Lausunto kohtuullista korvausta koskevasta OKM:n selvityksestä 5.2.2014 Sivu 1 / 6 Suomen tietokirjailijat ry Mariankatu 5, 3. krs. 00170 Helsinki LAUSUNTO Opetus- ja kulttuuriministeriö tuula.maijala@minedu.fi Asia: Lausunto kohtuullista korvausta koskevasta OKM:n selvityksestä

Lisätiedot

Laki. tekijänoikeuslain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 22 päivänä toukokuuta 2015

Laki. tekijänoikeuslain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 22 päivänä toukokuuta 2015 Laki tekijänoikeuslain muuttamisesta Annettu Helsingissä 22 päivänä toukokuuta 2015 Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan tekijänoikeuslain (404/1961) 2, 9 11, 11 a, 12, 13, 13 a, 14 16, 16 a 16 f,

Lisätiedot

1994 vp -- lie 271 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT

1994 vp -- lie 271 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT 1994 vp -- lie 271 Flallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

Vaihtoehtoinen riidanratkaisu. OKM:n keskustelutilaisuus 10.10.2014 Katri Olmo

Vaihtoehtoinen riidanratkaisu. OKM:n keskustelutilaisuus 10.10.2014 Katri Olmo Vaihtoehtoinen riidanratkaisu OKM:n keskustelutilaisuus 10.10.2014 Katri Olmo Muuttuva tuomioistuinkulttuuri Taustaa: - Siviilijuttujen määrä käräjäoikeuksisissa ja ylemmissä tuomioistuimissa laskee -

Lisätiedot

KONE OYJ:N OPTIO-OIKEUKSIEN 2015 EHDOT

KONE OYJ:N OPTIO-OIKEUKSIEN 2015 EHDOT 1 KONE OYJ:N OPTIO-OIKEUKSIEN 2015 EHDOT KONE Oyj:n hallitus on yhtiökokoukselta 1.3.2010 saamansa valtuutuksen perusteella päättänyt 18.12.2014 optio-oikeuksien antamisesta KONE Oyj:n (yhtiö) ja sen tytäryhtiöiden

Lisätiedot

Lausunto audiovisuaalista kulttuuria koskevista poliittisista linjauksista

Lausunto audiovisuaalista kulttuuria koskevista poliittisista linjauksista Helsinki 23.2.2012 Opetus- ja kulttuuriministeriö Kirjaamo kirjaamo@minedu.fi Viite: Lausuntopyyntö 18.1.2012, OKM/1/600/2012 Lausunto audiovisuaalista kulttuuria koskevista poliittisista linjauksista

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0245/162. Tarkistus. Jean-Marie Cavada ALDE-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0245/162. Tarkistus. Jean-Marie Cavada ALDE-ryhmän puolesta 5.9.2018 A8-0245/162 162 5 a artikla (uusi) 5 a artikla Olemassa olevien teosten ja muun aineiston otteiden käyttö käyttäjien lataamassa tai yleisön saataviin saattamassa sisällössä 1. Jäsenvaltioiden

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 118/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi yrittäjän eläkelain 115 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi yrittäjän eläkelakia. Muutos koskisi

Lisätiedot

Lausunto tekijänoikeudesta digitaalisilla sisämarkkinoilla

Lausunto tekijänoikeudesta digitaalisilla sisämarkkinoilla Lausunto 16.2.2017 Viite: U 63/2016 vp Eduskunnan sivistysvaliokunnalle Lausunto tekijänoikeudesta digitaalisilla sisämarkkinoilla Medialiitto kiittää mahdollisuudesta kertoa sivistysvaliokunnalle näkemyksensä

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 97/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työsopimuslain 1 luvun :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työsopimuslakia siten, että vapaaehtoisen

Lisätiedot

Henkivakuutussopimusten ehtojen muuttaminen vahinkokehityksen tai korkotason muutoksen johdosta

Henkivakuutussopimusten ehtojen muuttaminen vahinkokehityksen tai korkotason muutoksen johdosta Kannanotto 1/2013 1 (5) Henkivakuutussopimusten ehtojen muuttaminen vahinkokehityksen tai korkotason muutoksen johdosta 1 Yleistä 2 Säädöstausta Henkivakuutusyhtiöt solmivat asiakkaidensa kanssa pääsääntöisesti

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2011:7

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2011:7 TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2011:7 Asia Hakija Tekijänoikeus liiketunnukseen X Annettu 9.3.2011 Tiivistelmä Yrityksen liiketunnus ei ollut riittävän itsenäinen ja omaperäinen ollakseen tekijänoikeuslain

Lisätiedot

MITÄ BLOGIIN, WIKIIN TAI KOTISIVUILLE SAA LAITTAA?

MITÄ BLOGIIN, WIKIIN TAI KOTISIVUILLE SAA LAITTAA? MITÄ BLOGIIN, WIKIIN TAI KOTISIVUILLE SAA LAITTAA? Tekijänoikeudet ja tietosuoja verkossa Ella Kiesi 26.3.2009 www.oph.fi Osaamisen ja sivistyksen asialla Vaikuttava lainsäädäntö Tekijänoikeuslaki 404/1961

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Veronmaksajain Keskusliitto ry Lausunto 12.06.2017 Asia: OM 17/41/2015 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Yleisiä huomioita

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 64/2005 vp. Hallituksen esitys riita-asioiden sovittelua ja

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 64/2005 vp. Hallituksen esitys riita-asioiden sovittelua ja EDUSKUNNAN VASTAUS 64/2005 vp Hallituksen esitys riita-asioiden sovittelua ja sovinnon vahvistamista yleisissä tuomioistuimissa koskevaksi lainsäädännöksi Asia Hallitus on vuoden 2004 valtiopäivillä antanut

Lisätiedot

Lausunto Euroopan yhteisöjen tekijänoikeutta ja lähioikeuksia koskevan lainsäädäntökehyksen arvioinnista (SEK(2004) 995 final, jäljempänä asiakirja)

Lausunto Euroopan yhteisöjen tekijänoikeutta ja lähioikeuksia koskevan lainsäädäntökehyksen arvioinnista (SEK(2004) 995 final, jäljempänä asiakirja) Opetusministeriö PL 29 00023 Valtioneuvosto Helsinki 18.10.2004 Viite: Lausuntopyyntö 10.9.2004 Dnro 14/670/2004 Lausunto Euroopan yhteisöjen tekijänoikeutta ja lähioikeuksia koskevan lainsäädäntökehyksen

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kunnallisen eläkelain muuttamisesta Kunnallista eläkelakia esitetään muutettavaksi siten, että kunnallisen eläkelaitoksen Kevan toimitusjohtaja voitaisiin irtisanoa

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2003:19. Uutisportaalisivustolle viedyt kolumnit ja haastattelut

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2003:19. Uutisportaalisivustolle viedyt kolumnit ja haastattelut TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2003:19 Asia Hakija Uutisportaalisivustolle viedyt kolumnit ja haastattelut H.T. Annettu 01.12.2003 LAUSUNTOPYYNTÖ H.T. (jäljempänä hakija) on 03.06.2003 saapuneella kirjeellään

Lisätiedot

Hallituksen esitys. Finrail Oy. Lausunto Asia: LVM/2394/03/2017. Yleiset kommentit hallituksen esityksestä

Hallituksen esitys. Finrail Oy. Lausunto Asia: LVM/2394/03/2017. Yleiset kommentit hallituksen esityksestä Finrail Oy Lausunto 07.02.2018 Asia: LVM/2394/03/2017 Luonnos hallituksen esitykseksi laiksi Liikenneviraston liikenteenohjaus ja hallintapalveluiden muuttamisesta osakeyhtiöksi ja eräiksi siihen liittyviksi

Lisätiedot

Tekijänoikeuslakiin ehdotetaan lisättäväksi televisio-ohjelmien verkkotallennuspalveluita koskeva sopimuslisenssisäännös.

Tekijänoikeuslakiin ehdotetaan lisättäväksi televisio-ohjelmien verkkotallennuspalveluita koskeva sopimuslisenssisäännös. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi tekijänoikeuslain muuttamisesta LUONNOS 7.4.2014 (tv-ohjelmien verkkotallennuspalvelu) ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Tekijänoikeuslakiin ehdotetaan lisättäväksi

Lisätiedot

Kansallinen digitaalinen kirjasto * * * Tekijänoikeudet

Kansallinen digitaalinen kirjasto * * * Tekijänoikeudet Kansallinen digitaalinen kirjasto * * * Tekijänoikeudet Museoiden KDK-ajankohtaispäivä 29.4.2010 Jorma Waldén Opetusministeriö 1 KDK-hankkeen tekijänoikeuskysymyksistä Tavoitteena edistää arkistojen, kirjastojen

Lisätiedot

Tekijänoikeussopimukset

Tekijänoikeussopimukset Tekijänoikeussopimukset Virtuaaliamk:n yhteyshenkilöpäivät Helsinki 11.2.2004 Ari Koivumaa ari.koivumaa[at]ulapland.fi 1. Opm:n sopimusmallit sopimus työntekijän kanssa tekijän työ- tai virkatehtävänä

Lisätiedot

Virallinen huomautus on ensimmäinen vaihe komission rikkomusmenettelyssä. Määräaika Suomen vastauksen antamiselle päättyy 21.4.2014.

Virallinen huomautus on ensimmäinen vaihe komission rikkomusmenettelyssä. Määräaika Suomen vastauksen antamiselle päättyy 21.4.2014. Ulkoasiainministeriö TUOMIOISTUINMUISTIO UM2014-00407 OIK-30 08.04.2014 EU-ministerivaliokunta 11.4.2014 Viite Asia KOMISSION VIRALLINEN HUOMAUTUS 2012/4097; tekijänoikeuskorvauksien maksaminen jakeluvelvoitteen

Lisätiedot

Lausunto Onko esityksen vaikutusarviossa jäänyt mielestänne joitain keskeisiä vaikutussuhteita huomioimatta? Jos kyllä, niin mitä?

Lausunto Onko esityksen vaikutusarviossa jäänyt mielestänne joitain keskeisiä vaikutussuhteita huomioimatta? Jos kyllä, niin mitä? Suomen Terveydenhoitajaliitto STHL ry Lausunto 23.08.2017 Asia: TEM/1225/00.04.01/2016 Työaikasääntelyä selvittävän työryhmän mietintö työaikalaki Yleistä Onko ehdotettu uusi työaikalaki mielestänne hyväksyttävissä?

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirkkolain 24 ja 25 luvun muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Kirkkolakiin ehdotetaan tehtäviksi julkisia hankintoja koskevan lainsäädännön uudistamisesta

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Tieliikelaitoslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi lakia Tieliikelaitoksesta. Valtion liikelaitoksista annetun

Lisätiedot

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista.. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Sari Tanner-Suonpää sari.tannersuonpaa@tvk.fi

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1991:10

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1991:10 TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1991:10 Asia Hakija Tekijänoikeuskorvaukset Pohjoismaiden neuvoston puheenjohtajisto Annettu 22.5.1991 Tiivistelmä Yleisradiolähetykseen sisältyvän teoksen tai esittävän

Lisätiedot

Valtioneuvoston kirjelmä U 63/2016 vp Direktiiviehdotus tekijänoikeudesta digitaalisilla sisämarkkinoilla

Valtioneuvoston kirjelmä U 63/2016 vp Direktiiviehdotus tekijänoikeudesta digitaalisilla sisämarkkinoilla Valtioneuvoston kirjelmä U 63/2016 vp Direktiiviehdotus tekijänoikeudesta digitaalisilla sisämarkkinoilla Talousvaliokunta 8.2.2017 Toiminnanjohtaja Antti Kotilainen Direktiiviehdotuksesta Koko musiikkialan

Lisätiedot

HE 12/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 12/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 2/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle valtion erityisrahoitusyhtiön luotto- ja takaustoiminnasta annetun lain ja 8 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 181/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi aravalain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan omistusaravalainan siirtoa kunnalle koskevaa aravalain säännöstä

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0245/258. Tarkistus

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0245/258. Tarkistus 20.3.2019 A8-0245/258 258 João Pimenta Lopes, João Ferreira, Miguel Viegas, Stelios Kouloglou Johdanto-osan 38 kappale 3 kohta Jotta varmistettaisiin mahdollisten lisenssisopimusten toiminta, tietoyhteiskunnan

Lisätiedot

Lausunto Sukuseurojen Keskusliitto ry lausuu lakiehdotuksesta etu- ja sukunimilaiksi seuraavaa.

Lausunto Sukuseurojen Keskusliitto ry lausuu lakiehdotuksesta etu- ja sukunimilaiksi seuraavaa. Sukuseurojen keskusliitto ry Lausunto 15.06.2017 Asia: OM 24/41/2015 Nimilain uudistamistyöryhmän mietintö Yleisiä huomioita Lausuntonne: SUKUSEUROJEN KESKUSLIITTO RY 15.6.2017 Sokerilinnantie 7 E 02600

Lisätiedot

Laki. oikeudenkäynnistä markkinaoikeudessa annetun lain muuttamisesta

Laki. oikeudenkäynnistä markkinaoikeudessa annetun lain muuttamisesta Laki oikeudenkäynnistä markkinaoikeudessa annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan oikeudenkäynnistä markkinaoikeudessa annetun lain (100/2013) 1 luvun :n 2 momentin 2 kohta,

Lisätiedot

DSM-direktiiviehdotus - keskeiset asiat

DSM-direktiiviehdotus - keskeiset asiat DSM-direktiiviehdotus - keskeiset asiat 11.12.2017 Ehdotuksen käsittelyvaihe Neuvoston pj:n konsolidoitu kompromissiesitys 30.10.2017 Käsittely jatkuu neuvoston työryhmässä Bulgarian pj-kaudella Keskeiset

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan yhteisön maidon ja maitotuotteiden kiintiöjärjestelmän täytäntöönpanosta annetun lain 6 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan yhteisön maidon ja maitotuotteiden kiintiöjärjestelmän täytäntöönpanosta annetun lain 6 ja 8 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

Musiikin esittäminen tapahtumassa

Musiikin esittäminen tapahtumassa Musiikin esittäminen tapahtumassa Musiikin esittäminen tilaisuuksissa ja tapahtumissa edellyttää usein sekä Teosto (tekijäkorvaukset) että Gramex (esittäjäkorvaukset) -korvausten maksamista. Teosto r.y.

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1990:16

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1990:16 TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1990:16 Asia Hakija Suojan kohde, valokuva A Annettu 13.11.1990 Tiivistelmä A Oy:n teepakkauksessa olevan valokuvan kohde ei ollut tekijänoikeudellisesti suojattu teos. Valokuva

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 243/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi porotalouden ja luontaiselinkeinojen rahoituslain 58 :n sekä kolttalain 68 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi porotalouden ja luontaiselinkeinojen

Lisätiedot

HALLITUKSEN ESITYS LAIKSI SUORAN LISÄELÄKEJÄRJESTELYN TURVAAMISESTA TYÖNANTAJAN MAKSUKYVYTTÖMYYDEN VARALTA

HALLITUKSEN ESITYS LAIKSI SUORAN LISÄELÄKEJÄRJESTELYN TURVAAMISESTA TYÖNANTAJAN MAKSUKYVYTTÖMYYDEN VARALTA Lausunto 1 (5) 11.8.2014 Työ- ja elinkeinoministeriö Lausuntopyyntö TEM/1886/03.01/2013 HALLITUKSEN ESITYS LAIKSI SUORAN LISÄELÄKEJÄRJESTELYN TURVAAMISESTA TYÖNANTAJAN MAKSUKYVYTTÖMYYDEN VARALTA Työ- ja

Lisätiedot

Opetus ja tekijänoikeus: lähtökohdat ja käytännön ongelmatilanteet

Opetus ja tekijänoikeus: lähtökohdat ja käytännön ongelmatilanteet Sivistystyönantajat Tieteentekijöiden liitto Professoriliitto IPR University Center Tekijänoikeus yliopistojen työsuhteissa 28.11.2016 Opetus ja tekijänoikeus: lähtökohdat ja käytännön ongelmatilanteet

Lisätiedot

Yleiset sopimusehdot museoiden taidekokoelmien saattamisesta avoimeen tietoverkkoon

Yleiset sopimusehdot museoiden taidekokoelmien saattamisesta avoimeen tietoverkkoon Yleiset sopimusehdot museoiden taidekokoelmien saattamisesta avoimeen tietoverkkoon Sopimuksen tarkoitus Sopimuksen tarkoitus on edistää museoiden kokoelmissa olevien suomalaisten tekijöiden taideteosten

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1994:11

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1994:11 TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1994:11 Asia Hakija Työsuhteessa luotu teos A Annettu 25.5.1994 Tiivistelmä Työsuhteessa luodun teoksen taloudelliset oikeudet siirtyvät työnantajalle siinä laajuudessa kuin

Lisätiedot