Lausunto tekijänoikeuslain muuttamista ja orpoteosten käyttämistä koskevista lakiesityksistä

Transkriptio

1 Helsinki Eduskunnan sivistysvaliokunnalle Lausunto tekijänoikeuslain muuttamista ja orpoteosten käyttämistä koskevista lakiesityksistä Viestinnän Keskusliitto kiittää mahdollisuudesta antaa lausunto hallituksen esityksestä HE 73/2013 vp, joka koskee tekijänoikeuslain muuttamista ja orpoteoksista säädettävää uutta lakia. Lausuntonaan liitto toteaa seuraavaa: Pääviestit 1. Arkistojen käyttöä koskeva sopimuslisenssi (25 g ). Viestinnän Keskusliitto kannattaa esitykseen sisältyvää ehdotusta, jonka mukaan televisio- ja radioyhtiöt ja lehtikustantajat voivat sopia arkistoaineistojensa hyödyntämisestä sopimuslisenssin nojalla. Näin mahdollistetaan historiallisesti ja yhteiskunnallisesti kiinnostavan ja kotimaisen kulttuurin näkökulmasta arvokkaan aineiston saattaminen yleisön käytettäväksi. 2. Lainauskorvaus (19 ). Liiton mielestä tekijänoikeudellisen lainauskorvauksen luovuttamattomuutta koskeva muutosehdotus tulisi hylätä. Sen sijaan lakia tulisi selventää niin, että oikeus lainauskorvaukseen on luovutettavissa nimenomaisella sopimuksella. Yleisesti käytössä olevilla kustannussopimuksilla, joilla tekijä ja kustantaja sopivat teosten julkaisemisesta painetussa tai sähköisessä muodossa, oikeus lainauskorvaukseen ei siirtyisi. Korvausoikeuden luovutus edellyttäisi nimenomaista sopimista. Hallituksen esityksen perustelujen mukaan lainauskorvaus on luonteeltaan julkisoikeudellinen varallisuusetuus, eikä yksityisoikeudellinen tekijänoikeuskorvaus. Näin on saatu peruste rajoittaa lainauskorvauksista sopimista ja mitätöidä jo tehdyt sopimukset jälkikäteen. Mielestämme teoria julkisoikeudellisesta varallisuusetuudesta on keinotekoinen ja johtaa käytännössä siihen, että teosten oikeudenhaltijat asetetaan laissa eriarvoiseen asemaan. Emme voi hyväksyä sitä, että kustantajia ei tunnusteta laissa oikeudenhaltijoiksi. Ehdottamamme muutos korjaisi tämän epäkohdan. Hallituksen esitys tulisi saattaa perustuslakivaliokunnan arvioitavaksi. Esitykseen sisältyvä lakiehdotus lainauskorvauksen luovuttamattomuudesta rajoittaa perustuslain turvaamaa omaisuuden suojaa, sopimusvapautta ja elinkeinovapautta perusteetta ja ilman painavaa yhteiskunnallista syytä. Esityksen ydinsisältö Esitykseen sisältyy ehdotus uudeksi sopimuslisenssisäännökseksi, joka mahdollistaa televisio- ja radioyhtiöiden sekä lehtikustantajien arkistoaineistojen hyödyntämisen. Kun lähettäjäyritys tai

2 2 lehtikustantaja sopii käytöstä tekijöitä edustavan järjestön kanssa, tehty sopimus sitoo kaikkia aineiston oikeudenhaltijoita. Kirjojen lainaamisesta suoritettava, verovaroin maksettava tekijänoikeudellinen lainauskorvaus rajataan esityksessä vain tekijöihin ja heidän perillisiinsä. Tekijän lainauskorvauksesta tekemät sopimukset olisivat mitättömiä. Lainmuutoksella mitätöitäisiin taannehtivasti myös ennen lain voimaantuloa tehdyt sopimukset. Esityksellä saatetaan voimaan kaksi tekijänoikeusdirektiiviä, joista toinen koskee musiikin suoja-aikoja ja toinen orpoteoksia eli teoksia, joiden tekijää ei tunnisteta tai tavoiteta. Tallennetun musiikin ja sanoitettujen sävellysten tekijänoikeudelliset suoja-ajat pitenevät. Kirjastot, arkistot, museot, oppilaitokset ja julkisen palvelun yleisradioyhtiö voivat käyttää laillisesti kokoelmissaan olevia orpoteoksia määrätyin edellytyksin. Arkistoitujen tv-ohjelmien ja lehtien käyttö (25 g ) Hallituksen esitykseen sisältyvä ehdotus televisio-, radio- ja lehtiarkistojen käytöstä uudistetun 25 g :n sopimuslisenssisäännöksen nojalla vastaa sisällöltään ja perusteluiltaan tekijänoikeustoimikunnan yksimielisesti tekemää ehdotusta 1. Liitto kannattaa ehdotusta. Arkistoihin sisältyy yhteiskunnallisesti, historiallisesti ja dokumentaarisesti arvokasta ja kotimaisen kulttuurin kannalta kiinnostavaa aineistoa, jonka avaaminen yleisön saataville edistää sananvapauden toteutumista. Lähtökohtana tekijänoikeuksista sopimisessa on yksilöllinen sopiminen oikeudenhaltijan ja käyttäjän välillä. Aina tämä ei kuitenkaan ole mahdollista. Television ja radion ohjelmaarkistojen ja sanoma- ja aikakauslehtien julkaisuarkistojen käytössä on kyse niin laajoista massoista vanhaan aineistoon kohdistuvia oikeuksia, etteivät yksilölliset sopimukset oikeudenhaltijoiden kanssa ole käytännössä mahdollisia. Arkistojen digitaalisia käyttömahdollisuuksia ei ole osattu ennakoida sovittaessa suoraan tekijänoikeuksista ensijulkaisu- tai lähetyshetkellä. Sopimuslisenssi on ainoa tapa, jolla vanhat arkistoidut aineistot on mahdollista saada laillisesti hyödynnettäviksi. Pidämme tärkeänä, että opetus- ja kulttuuriministeriön hyväksymän sopimuslisenssijärjestön sopijakumppani on ehdotetulla tavalla ohjelmiston alkuperäinen lähettäjäyritys tai lehdenkustantaja, joka on ollut taloudellisessa vastuussa arkistoiden aineiston julkistamisemisesta. Ilman näiden yritysten panostuksia aineistot olisivat jääneet julkistamatta. On perusteltua tukea alkuperäiset investoinnit tehneiden lähetys- ja kustannusyritysten oikeuksien hankintaa. Näin on televisiolähetysten uudelleen lähettämisen suhteen laissa jo aiemmin tehty. Sopimuslisenssisääntelyllä ei sen sijaan olisi perusteltua oikeuttaa alkuperäisten lähettäjä- ja kustannusyritysten kilpailijoita vapaamatkustamaan yritysten tekemillä sisältöinvestoinneilla. Vapaamatkustaminen johtaisi myös siihen, että alkuperäiset yksityiset lähettäjä- ja kustannusyritykset joutuisivat kilpailemaan yleisön huomiosta sekä mainosrahoista omia, 1 Ratkaisuja digiajan haasteisiin, Tekijänoikeustoimikunnan mietintö, opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmämuistioita ja julkaisuja 2012:2

3 3 kilpailijoiden sopimuslisenssin avulla hyödyntämiä sisältöinvestointejaan vastaan. Olemme tyytyväisiä, ettei hallitus ole esityksessään päätynyt tällaiseen ratkaisuun. Toinen keskeinen edellytys ehdotuksen puoltamiselle ovat arkistoituun aineistoon liittyvät aikarajat. Sopimuslisenssi koskee ennen lähetettyjä ohjelmistoja ja ennen julkaistuja lehtiä. Tekijänoikeuslakiin ei mielestämme tule yleisesti luoda rakenteita, jotka ohjaavat suoran sopimisen sijasta järjestöjen kautta tapahtuvaan oikeuksien lisensiointiin. Sopimuslisenssisääntely soveltuu kuitenkin tarkoin rajattuun, vanhaan aineistoon kohdistuvien oikeuksien massakäyttöön. Ennen vuotta 2002 lähetettyjen ohjelmien tai ennen vuotta 1999 julkaistujen lehtien oikeuksista on käytännössä mahdollista sopia kattavasti vain sopimuslisenssin nojalla ja tämän vuoksi tuemme ratkaisua. Lainauskorvaus (19 ) Tausta. Tekijänoikeuslakiin otettiin vuonna 1995 EU:n vuokraus- ja lainausdirektiivin 2 perusteella säännös, jonka mukaan tekijällä on oikeus korvaukseen teosten kappaleiden lainaamisesta yleisölle 3. Samalla kuitenkin säädettiin, että jos lainaaminen tapahtuu yleisestä kirjastosta taikka tutkimusta tai opetustoimintaa palvelevasta kirjastosta, oikeutta korvaukseen ei ole. Näin tekijänoikeudellinen lainauskorvaus jäi vain näennäiseksi, direktiivin vaatimukset muodollisesti täyttäväksi. Käytännössä korvauksia ei maksettu. Jo kauan ennen direktiivin täytäntöönpanoa Suomessa oli maksettu kirjailijoille ja kääntäjille julkisoikeudellisia kirjastoapurahoja, joilla oli yhteys lainaamiseen kirjastoista. Tekijänoikeudellista lainauskorvausta koskeneessa hallituksen esityksessä 4 viitattiinkin vuodesta 1963 voimassa olleeseen kirjastoapurahalakiin 5 ja todettiin, että kyseinen Suomen järjestelmä perusteiltaan täyttää direktiivin vaatimukset. Direktiivin mukainen lainauskorvaus esitettiin kuitenkin toteutettavaksi siten, että julkisoikeudellisen ratkaisun sijasta valitaan tekijänoikeudellinen ratkaisu 6. Komissio totesi vuonna 2002, ettei kaikkia tai suurinta osaa yleisölle lainaamista harjoittavia laitoksia voida vapauttaa direktiivin mukaisesta korvauksesta. Komissio antoi Suomelle vuonna 2004 virallisen huomautuksen direktiivin puutteellisesta täytäntöönpanosta. Suomi ilmoitti muuttavansa lakia siten, että korvausoikeuteen säädetystä poikkeuksesta poistetaan yleiset kirjastot. Tämä muutos toteutettiin tekijänoikeuslain muutoksella vuonna Vuoden 2006 tekijänoikeuslain muutoksen jälkeen kirjojen tekijöille on maksettu sekä kirjastoapurahoja että lainauskorvauksia, molemmat suuruusluokaltaan noin 3 miljoonaa euroa vuodessa. Vuokraus- ja lainausdirektiivi ja tekijänoikeuden kansainväliset yleissopimukset. Direktiivin mukaan tekijällä, esittäjällä, äänitteen tuottajalla ja elokuvan tuottajalla on 2 Council Directive 92/100/EEC on rental and lending right and on certain rights related to copyright in the field of intellectual property. Kodifioitu toisinto Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2006/115/EY vuokraus- ja lainausoikeuksista sekä tietyistä tekijänoikeuden lähioikeuksista henkisen omaisuuden alalla. 3 Laki 446/ HE 287/1994 vp s Laki 236/61 6 HE 287/1994 vp, s Laki 1228/2006

4 4 yksinoikeus sallia tai kieltää suojatun aineistonsa lainaaminen (1.1 ja 3.1 artikla). Yksinoikeudet voidaan siirtää tai luovuttaa taikka niihin voidaan antaa sopimukseen perustuva käyttölupa (3.4 artikla). Jäsenvaltiot voivat poiketa yksinoikeudesta lainata yleisölle, jos ainakin tekijät saavat korvauksen tästä lainauksesta (6.1 artikla). Käsiteltävänä olevan hallituksen esityksen mukaan direktiivi ei edellytä, että lainauskorvausoikeus olisi luovutuskelpoinen (s. 36). Tämä tulkinta ei ole ymmärrettävä. Direktiiviin on nimenomaisesti kirjattu, että lainausoikeus on luovutettavissa. Millä perusteella lainausoikeuskorvauksen luovutus kielletään? Tekijänoikeuslain perusperiaatteisiin kuuluu, että sekä oikeudet että niihin perustuvat korvaukset ovat siirrettävissä sopimuksin. Tekijänoikeusalan vanhimmassa, edelleen voimassa olevassa Bernin yleissopimuksessa 8 todetaan, että sopimuksen mukainen suoja on voimassa tekijän ja hänen oikeutensa haltijoiden hyväksi. Tämä periaate on vahvistettu myös sopimuksessa teollis- ja tekijänoikeuksien kauppaan liittyvistä näkökohdista 9 (TRIPS-sopimus) sekä Maailman henkisen omaisuuden järjestön WIPOn tekijänoikeussopimuksessa 10. Kaikki mainitut sopimukset ovat Suomea velvoittavia ja ilmentävät periaatetta tekijänoikeuksien luovutettavuudesta. Lainauskorvauksen oikeudellinen luonne. Tekijänoikeuslaki antaa kirjastoille oikeuden lainata kirjoja yleisölle korvausta vastaan. Kyseinen tekijänoikeuden rajoitus on niin sanottu pakkolisenssi (laissa annettu pakkolupa), kuten sivistysvaliokunta on aiemmin mietinnössään 11 todennut. Lainauskorvaus on luonteeltaan pakkolisenssikorvaus, vastike siitä, että kuntien ylläpitämät yleiset kirjastot lainaavat yleisölle kirjoja. Kun ihmiset ostamisen sijaan lainaavat ilmaiseksi kirjoja kirjastosta, oikeudenhaltijat tekijät ja kustantajat menettävät myyntituloja. Valtio on ottanut maksaakseen lainauskorvaukset kirjastojen ylläpitäjien puolesta. Järjestely ei ole poikkeuksellinen, sillä valtio on vuosikymmenien ajan maksanut kuntien puolesta myös tekijänoikeuskorvaukset teosten valokopioinnista oppilaitoksissa. Valokopiokorvauksia ei ole koskaan väitetty julkisoikeudellisiksi. Ne ovat yksityisoikeudellisia korvauksia teosten käytöstä. Se, että valtio on ottanut vastuulleen lainauskorvausten maksamisen, ei tarkoita sitä, että lainauskorvaus olisi julkisoikeudellinen varallisuusetuus (HE s. 36). Pidämme hallituksen esityksessä esitettyä uutta teoriaa korvauksen julkisoikeudellisesta luonteesta hämmästyttävänä. Säännökset lainauskorvauksesta on sisällytetty tekijänoikeuslakiin lähes 20 vuotta sitten eikä korvausoikeuksia ole koskaan aiemmin väitetty julkisoikeudellisiksi. Alkuperäisessä vuoden 1994 hallituksen esityksessä päinvastoin korostetaan, ettei lainauskorvausta ole valittu ratkaistavaksi julkisoikeudellisena ratkaisuna, vaan sen sijasta tekijänoikeudellisena (eli yksityisoikeudellisena) ratkaisuna. Se, kuka korvauksen maksaa, ei ole oleellinen asia ratkaistaessa korvauksen luonnetta. Merkittävää ei myöskään ole se, ettei oikeudenhaltija voi sopia korvauksen suuruudesta. Kyseessähän on pakkolisenssikorvaus, jonka valtio on ottanut kuntien puolesta maksettavakseen. Merkittävää on sen sijaan se, millä perusteella korvaus maksetaan. Tekijänoikeudellinen lainauskorvaus on vastike tekijänoikeuteen sisältyvän yksinoikeuden lainausoikeuden käytöstä. 8 Bernin yleissopimus kirjallisten ja taiteellisten teosten suojaamisesta , asetus 79/ Trade Related Aspects of Intellectual Property Rights, laki 16/1995 ja asetus 5/ Laki 16/2010, asetus 17/ SiVM 15/2006 vp

5 5 Kirjailijoille ja kääntäjille maksettava kirjastoapuraha on julkisoikeudellinen, harkinnanvarainen korvausetuus - taiteen erityinen tukimuoto, kuten vuoden 1994 hallituksen esityksessä todetaan. Olisi varsin erikoista, että kirjastolainauksesta maksettaisiin kahta julkisoikeudellista varallisuusetuutta, joista toinen perustuisi julkisoikeudelliseen kirjastoapurahalakiin ja toinen olisi ikään kuin piilotettu yksityisoikeudelliseen tekijänoikeuslakiin. Tällainen järjestely ei mielestämme olisi hyvää lainsäädäntöä. Käsiteltävänä olevan hallituksen esityksen perusteluissa (s. 37) tuodaan esiin, että lainauskorvausmääräraha voidaan jopa lakkauttaa. Niin varmaan voidaankin, mutta koska vuokraus- ja lainausdirektiivi edellyttää korvausta lainaamisesta, korvauksen maksaminen olisi siinä tapauksessa järjestettävä muulla tavalla. Lainauskorvaukseen oikeutetut henkilöt. Siitä, mitkä tahot ovat oikeutettuja lainauskorvaukseen, on vuoden 2006 lainmuutoksen jälkeen esitetty erilaisia näkemyksiä. Ennen vuoden 2006 lainmuutosta asiasta ei ollut tarvetta keskustella, koska lainauskorvauksia ei käytännössä maksettu. Tekijänoikeuslakia tulkitseva elin tekijänoikeusneuvosto on vuonna 2010 antamassaan ratkaisussa (2010:16) katsonut, että lainauskorvaukseen oikeutettujen piiriä ei ole rajattu vain alkuperäisiin tekijöihin ja heidän perillisiinsä. Neuvoston mukaan tekijällä tarkoitetaan sekä alkuperäistä tekijää että mitä tahansa tahoa, jolle tekijänoikeus on siirtynyt. Viestinnän Keskusliiton käsitys on, että lainauskorvaukseen ovat voimassa olevan nojalla oikeutettuja kirjojen tekijät sekä kustantajat ja muut mahdolliset oikeuksien siirronsaajat. Näin tulisi olla myös jatkossa. Kirja tuotteena ja kirjaan liittyvät tekijänoikeudet. Kirjastot lainaavat kirjoja, eivät käsikirjoituksia. Kirjat ovat tekijänoikeuden suojaamia tuotteita, joiden oikeudenhaltijoita ovat sekä tekijät että kustantajat. Kustantajat ovat ostaneet kirjojen kustannusoikeudet tekijöiltä: oikeuden painaa kirjojen kappaleita ja julkaista ne. Julkaiseminen tarkoittaa tekijänoikeuslaissa tekijän suostumuksella tapahtuvaa levittämistä yleisön keskuuteen. Lainaaminen kirjastoista on yksi tapa levittää teoksia. Kirjailijan panos kirjaan on kirjallisen teoksen luominen ainutlaatuinen prosessi, joka vaatii kirjallista lahjakkuutta sekä erityisesti oppi- ja tietokirjojen osalta myös syvällistä asiaosaamista. Jotkut kirjailijat osallistuvat myös kirjan markkinointiin. Kustantajan panokseen kuuluu kustannuspäätöksen valmistelu ja tekeminen (valtaosa käsikirjoituksista hylätään), käsikirjoituksen editointi (usein satoja tai tuhansia korjauksia), kirjan ulkoasun ja mahdollisen kuvituksen suunnittelu ja niihin liittyvien oikeuksien hankinta, hinnoittelu ja kustannuslaskenta, painatuksesta huolehtiminen, markkinointi ja tiedottaminen, tekijänpalkkioiden maksaminen sekä kirjojen jakelusta ja myynnistä huolehtiminen. Kirjailijat tarvitsevat kustantajia ja kustantajat kirjailijoita. Molempien panos on edellytyksenä sille, että kirjoja syntyy ja että kirjastot voivat lainata niitä. Molemmat myös kärsivät taloudellisesti lainaamisesta, koska se vähentää myyntiä - kustantajat saavat vähemmän katetta investoinneilleen ja kirjailijat vähemmän rojaltituloja. Kirjojen kappalemääräinen myynti on vain noin neljäsosa kirjojen lainausmäärästä.

6 6 Viestinnän Keskusliiton ehdotus. Liitto ei voi tukea hallituksen esitystä tekijänoikeuslain 19 :n lainauskorvaussäännöksen muuttamisesta, koska muutosehdotus on kustantajien kannalta epäoikeudenmukainen ja syrjivä. Olemme erityisen huolissamme siitä, että tämänkaltaisen oikeudellisen aukon synnyttäminen kustantajien oikeusasemaan tekijänoikeuslaissa olisi alku kehitykselle, jossa tekijänoikeuksien asema suomalaisen kustannustoiminnan perustana murenee laajemminkin. Silloin kustantamojen mahdollisuudet julkaista kotimaista kirjallisuutta nykyisessä laajuudessa huonontuisivat, mistä seuraisi myös kirjailijoiden aseman tosiasiallinen heikentyminen. Esitämme, että eduskunta selkeyttäisi 19 :n lainauskorvausta koskevaa säännöstä niin, että oikeus lainauskorvaukseen olisi luovutettavissa nimenomaisella sopimuksella. Tällöin tekijällä säilyisi vapaus sopia oikeuden luovuttamisesta niin halutessaan. Hallituksen esitys Viestinnän Keskusliiton ehdotus 19 :n 4 momentti Teoksen tekijällä on oikeus korvaukseen teoksensa kappaleiden lainaamisesta yleisölle, lukuun ottamatta rakennustaiteen, taidekäsityön ja taideteollisuuden tuotteita. korvausta voidaan vatia ainoastaan kolmen viimeisimmän kalenterivuoden aikana tapahtuneesta lainaamisesta. Oikeutta korvaukseen ei kuitenkaan ole, jos lainaaminen tapahtuu tutkimusta tai opetustoimintaan palvelevasta kirjastosta. Tässä momentissa tarkoitettiin oikeuteen sovelletaan, mitä 41 :ssä säädetään. Oikeustoimi, jolla tekijä luovuttaa oikeutensa tässä momentissa tarkoitettuun korvaukseen on mitätön. 19 :n 4 momentti Teoksen tekijällä on oikeus korvaukseen teoksensa kappaleiden lainaamisesta yleisölle, lukuun ottamatta rakennustaiteen, taidekäsityön ja taideteollisuuden tuotteita. korvausta voidaan vatia ainoastaan kolmen viimeisimmän kalenterivuoden aikana tapahtuneesta lainaamisesta. Oikeutta korvaukseen ei kuitenkaan ole, jos lainaaminen tapahtuu tutkimusta tai opetustoimintaan palvelevasta kirjastosta. Tässä momentissa tarkoitettiin oikeuteen sovelletaan, mitä 41 :ssä säädetään. Oikeustoimi, jolla tekijä luovuttaa oikeutensa tässä momentissa tarkoitettuun korvaukseen on mitätön, jollei luovutuksesta ole nimenomaisesti sovittu. Voimaantulosäännöksen 4 momentti Lain 19 :n 4 momenttia sovelletaan kuitenkin myös ennen tämän lain voimaantuloa tehtyihin lainauskorvausoikeuden luovutuksiin. Ennen tämän lain voimaantuloa tehdyn lainauskorvausoikeuden luovutuksen perusteella muille kuin tekijälle tai tekijän perilliselle maksettuja lainauskorvauksia ei (poist.) Voimaantulosäännöksen 4 momentti

7 7 tarvitse palauttaa. Tekijä ja kustantaja sopivat kustannussopimuksilla teoksen julkaisemisesta painettuna kirjana tai sähköisessä muodossa. Kustannustalojen käyttämissä kustannussopimuspohjissa ei tietojemme mukaan ole sopimusehtoja, jotka koskisivat lainauskorvausta. Viestinnän Keskusliiton tai Suomen Kustannusyhdistyksen jäsenkustantajat eivät myöskään ole hakeneet lainauskorvauksia Sanasto ry:ltä. Esityksen perusoikeusvaikutusten arviointi Viestinnän Keskusliitto esittää, että sivistysvaliokunta pyytäisi lakiesityksestä perustuslakivaliokunnan lausunnon. Lainauskorvausta koskevien sopimusten mitätöinnillä puututaan voimakkaasti tekijöiden ja heidän sopimuskumppaniensa sopimusvapauteen ja omaisuuden suojaan sekä elinkeinovapauteen. Tämänkaltainen perusoikeuksien rajoitus edellyttää painavaa yhteiskunnallista syytä. Tällaista syytä hallituksen esityksessä ei ole esitetty. Käsityksemme mukaan lakiehdotus ei täytä myöskään perusoikeuksien rajoituksilta edellytettävää suhteellisuuden vaatimusta. Lainauskorvausta koskevassa vuoden 2006 lainmuutoksessa, johon hallituksen esityksessä toistuvasti viitataan, lakiehdotuksen perusoikeusvaikutukset oli jätetty kokonaan arvioimatta. Epäkohta on nyt mahdollista korjata pyytämällä tästä lakiesityksestä peruslakivaliokunnan näkemys. Viestinnän Keskusliitto ry Valtteri Niiranen toimitusjohtaja

8 8 Viestinnän Keskusliitto edustaa aikakauslehtien, sanomalehtien ja kirjojen kustantajia, painoalan yrityksiä sekä televisiotoimijoita. Työskentelemme kilpailukykyisen, yhteiskuntaa vahvistavan suomalaisen media-alan puolesta. Vaikutamme lainsäädännön ja työehtojen kehittämiseen ja tuemme alan tulevaisuutta innovaatio- ja kehitystyöllä. Toimintaamme ohjaavia arvoja ovat jäsentyytyväisyys, asiantuntemus ja yhteistyö. Viestinnän Keskusliiton jäseniä ovat Aikakauslehtien Liitto, Graafinen Teollisuus, Sanomalehtien Liitto, Suomen Kustannusyhdistys sekä televisioalan yritykset MTV MEDIA ja Nelonen Media. Lisätietoja lausuntoon liittyen antavat tarvittaessa: Valtteri Niiranen Satu Kangas toimitusjohtaja johtaja, lakiasiat ja viestintäpolitiikka puhelin puhelin matkapuhelin matkapuhelin