BISKOPSMÖTETS PROTOKOLL

Transkriptio

1 PIISPAINKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA BISKOPSMÖTETS

2

3 Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispainkokouksen istunto Helsingissä PIISPAINKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA BISKOPSMÖTETS SUOMEN EV.-LUT. KIRKON KESKUSHALLINTO 2013

4

5 O s a n o t t a j a t D e l t a g a r e Jäsenet Arkkipiispa Kari Mäkinen p u h e e n j o h t a j a Turun arkkihiippakunta Piispa Samuel Salmi Oulun hiippakunta Piispa Simo Peura Lapuan hiippakunta Piispa Matti Repo Tampereen hiippakunta Piispa Seppo Häkkinen Mikkelin hiippakunta Biskop Björn Vikström Borgå stift Piispa Irja Askola Helsingin hiippakunta Piispa Kaarlo Kalliala Turun arkkihiippakunta Piispa Piispa Tapio Luoma Jari Jolkkonen Espoon hiippakunta Kuopion hiippakunta Kenttäpiispa Asessori Asessori Asessori Asessori Assessor Asessori Asessori Asessori Asessori Pekka Särkiö Tapani Erämaja Ari Rantavaara Pekka Rehumäki Kimmo Ylikangas Robert Lemberg Mika Riikonen Arto Viitala Anja Nurminen Hannu Suni Turku Tampere Oulu Mikkeli Borgå Kuopio Lapua Helsinki Espoo Kirkkoneuvos Pekka Huokuna Kirkkoneuvos Pirjo Pihlaja Kirkkohallituksen nimeämä lakimies Piispainkokouksen pääsihteeri Jyri Komulainen s i h t e e r i esittelijä Piispainkokouksen teologinen sihteeri Anna-Kaisa Inkala esittelijä M u u t k u t s u t u t Arkkipiispan teologinen erityisavustaja Viestintäjohtaja Risto Leppänen Tuomo Pesonen poistui 7 :n aikana palasi 9 :n aikana Kirkon koulutuskeskuksen johtaja Kari Kopperi 8 :n asiantuntija T i e d o t t a j a t Tiedotuspäällikkö Informatör Iiris Kivimäki Åsa Holmvik

6 S i s ä l l y s l u e t t e l o I n n e h å l l s f ö r t e c k n I n g 1 Piispainkokouksen istunnon avaus Biskopsmötet öppnas 1 2 Nimenhuuto Namnupprop 5 3 Työjärjestys Arbetsordningen 5 4 Pöytäkirjan tarkastajat Protokolljusterare 5 5 Kirkolliskokouksen määräenemmistösäännöksen muuttaminen Liite Ändring av bestämmelsen om kvalificerad majoritet i kyrkomötet Bilaga (på finska) Kirkon ykseyden vahvistaminen Liite Stärkande av kyrkans enhet Bilaga (på finska) Kirkolliset toimitukset ja muut uskonnot Kyrkliga förrättningar och andra religioner 19 8 Kirkon oppilaitostyöntekijän ydinosaaminen Liite Kärnkompetensbeskrivning för kyrkans skol- och studentarbetare Bilaga Pastoraalikoulutuksen kokonaisuuden uudistaminen Liite Revidering av pastoralutbildningen Bilaga (på finska) Kirkon teologikoulutustoimikunnan toimintakertomus 2012 Liite Kyrkans teologutbildningskommittés verksamhetsberättelse 2012 Bilaga (på finska) Kanttorikoulutustoimikunnan toimintakertomus 2012 Liite Kantorutbildningskommitténs verksamhetsberättelse 2012 Bilaga (på finska) Yhteisvastuukeräyksen esimies 2014 Ordförande för insamlingen Gemensamt ansvar Jäsenen nimeäminen Kirkkopalvelut ry:n vaalitoimikuntaan Nominering av medlem till Kyrktjänst rf:s valkommitté Piispainkokouksen seuraavat istunnot Biskopsmötets följande sessioner Piispainkokouksen istunnon päättäminen Biskopsmötet avslutas 99

7 SUOMEN EVANKELIS-LUTERILAINEN KIRKKO EVANGELISK-LUTHERSKA KYRKAN I FINLAND PIISPAINKOKOUS BISKOPSMÖTET 1/2013 PÖYTÄKIRJA Helsinki, Kirkkohallitus Helsingfors, Kyrkostyrelsen 1 1 Piispainkokouksen istunnon avaus Biskopsmötet öppnas Piispainkokouksen istunto Helsingissä, Kirkkohallituksessa, alkoi klo 10 tiistaina Istunnon aluksi arkkipiispa Kari Mäkinen toimitti aamurukouksen (laudes) ja piti seuraavan avauspuheen: Biskopsmötets session i Helsingfors hos Kyrkostyrelsen började kl. 10 tisdagen den 12 februari Sessionen inleds med att ärkebiskop Kari Mäkinen förrättade morgonbön (laudes) och höll följande öppningstal: Kertomuksia Jumalasta Lontoon u- een apulaisministeri Sir Paul Berowne pyysi saada olla kirkossa yksin yli yön. Hän sai avaimet. Yöllä sakastissa sir Paulilla oli uskonnollinen kokemus, josta hän myöhemmin kertoi vain, että hän on kohdannut Jumalan. Hän ei selittänyt tarkemmin, ei liittynyt mihinkään uskonnolliseen ryhmittymään, eikä keskustellut seurakunnan papin kanssa, joka näki hänet seuraavana päivänä ehtoollisella. Kokemus oli yksityinen, mutta käänteentekevä. Sen jälkeen Sir Paul jätti ministerin tehtävät. Vallan ja yläluokan maailmassa, johon Sir Paul kuului, tilanne oli kiusallinen ja häiritsevä, jopa uhkaava. Uskontoon suhtauduttiin periaatteessa sallivasti, jopa myönteisesti. Mutta vain kun se pysyi yksilön sisäisessä maailmassa ja sille varatulla uskonnon alueella, johon kuuluivat oma kieli ja omat käyttäytymistavat. Niin se toi arvokkaan lisänsä kulttuuriin pahemmin häiritsemättä. Sir Paulin myötä Jumala ja usko astuivat ulos kirkon seinien sisältä ja uskovaisten piiristä tavalla, joka teki kaikki rauhattomiksi. Sir Paulista kertoo P.D. James romaanissa Kuoleman maku. Se on palannut mieleeni, kun on keskusteltu uskonnon paikasta julkisessa tilassa. Jumala ei pysyttele Hänelle osoitetuissa konventioissa, vaan murtautuu sieltä ulos. Ajattelen sitä, miten Jumala tulee vastaan menipä melkein minne tahansa: kirjakauppaan, taidenäyttelyyn, teatteriin, verkkokeskustelupalstoille tai sanomalehden kulttuurisivuille. Puhe Jumalasta, uskosta, uskonnosta, armosta ja elämän mielestä ei ole vain teologien puhetta, eikä se pysyttele erityisesti uskonnolle varatulla kulttuurisella alueella. Se voi olla kriittistä, haparoivaa ja yllättävää; kokemuksia ja ajatuksia, joista on totuttu vaikenemaan, tulee julkisen keskustelun piiriin. Jumala astelee reippaasti julkisessa tilassa.

8 1 Sir Paulin kokemus oli hämmentävää myös seurakunnan kirkkoherralle. Kirkkoherra yritti tulkita sitä ihmeenä ja sijoittaa sen hallitsemaansa kieleen ja traditioon hän oli näkevinään stigmat sir Paulin käsissä mutta yritys tuntui avuttomalta. Jotain samaa hämmennystä olen ollut havaitsevinani teologien piirissä, kun on kyse uskoa, Jumalaa tai elämän syviä peruskysymyksiä koskevista puheenvuoroista, jotka taiteitten piirissä tai muualla tulevat esiin totutusta poikkeavalla kielellä tai tavalla. Niitä on vaikea sijoittaa teologiseen rakenteeseen ja saada siten hallintaan. Lisäksi meillä on pitkä puolustautumisen perinne, jolla on käyty päin todellista tai kuviteltua sekularisaatiota. Pelkään että tämä perusasento on sulkenut silmiä ja korvia. Jumala liikkuu myös totutun teologisen käsittelyn kannalta epämukavuusalueella. Siksi tarvitaan yhä enemmän herkkää toisenlaisten äänten kuulemista ja rohkeaa heittäytymistä vuoropuheluun. Kansanedustaja Anna Kontula kuvasi viime vuonna ilmestyneessä kirjassaan Mistä ei voi puhua Jumalan kohtaamisen kokemusta, joka muistuttaa Sir Paulin vastaavaa. Hän yritti ymmärtää ja jäsentää sitä mystiikan perinteen avulla. Samalla hän huomautti, että kulttuurissa ei ole luontevaa tapaa puhua uskosta ja Jumalasta. Kirkollinen puhe on usein joko korkealentoisen käsittämätöntä tai naiivin latteaa. Tämä kritiikki on syytä kuulla. Kyse ei ole niinkään uskon sisällöstä kuin uskonnollisesta jargonista, puhetavasta ja kieli- ja käsitemaailmasta, joka ei kommunikoi ulospäin. Se ikään kuin sulkeutuu omaan maailmaansa. Yritykset rakentaa siltaa ulospäin luiskahtavat helposti banaaleiksi. Jos ei ole tässä jargonissa sisällä, se saattaa paitsi vieraannuttaa ja saada vaikenemaan, myös vahvistaa kokemusta Jumalan poissaolosta ja etäisyydestä, ei läsnäolosta. Runsas uskonnollinen puhe ei tee Jumalaa läsnä olevaksi. Luterilaisen reformaation perintö velvoittaa jatkuvaan uskon kielen uudistamiseen. Ihmisen oma äidinkieli on uskon kieltä, sillä on lupa olla. Samalla tarvitaan yhteistä uskon kieltä, joka kantaa perinnön ja koko sen syvyyden mukanaan. Näitten kahden kielen, oman ja yhteisen, jännite tekee uudistamisen vaikeaksi ja välttämättömäksi. Eväitä kannattaa etsiä Raamatusta, tässäkin. Heprean kielessä Jumala on merkityk Jumalasta ei voi puhua kuin pöytälampusta tai Paavo Ruotsalaisesta. Opin alueella kolminaisuusoppi on ilmaus tälle Jumalan toisenlaisuudelle. Jeesus puhui Jumalasta arkisesti, mutta kertomusten ja metaforien kielellä. Se on uskon äidinkieltä. Se ei tyhjene selityksiin. Se koskettaa koko ihmistä, tunnetta myöten ja ohjaa mielikuviin ja mielikuvitukseen, jotka murtavat ajattelun ja kulttuurin konventioita. Kristinusko on suuren yhteisen Kertomuksen, mutta myös kertomusten uskoa. 2

9 1 Kuoleman maku on kertomus sekin, tyypillinen modernin ajan kertomus. Romaani kertomusgenrenä valtasi alaa samassa 1700-luvun individualismin maaperässä, josta kumpusi myös esimerkiksi pietismi. Romaanille on tyypillistä, että se ei ole yhteisen kertomuksen toistamista. Romaanin liittymäkohdat uskon suuriin kertomuksiin ovat mutkikkaat ja oikulliset, ne voivat olla joko itse tekstissä symboleina, rakenteena, raamatullisena kielenä ja henkilöhahmoina tai yksinomaan lukijan mielessä. Romaani on yhden ihmisen yksinäisessä huoneessa synnyttämä luomus, puheenvuoro ja viesti. Se leikkii, kokeilee, ehdottaa ja rakentaa kieleen maailman ja kuvan ihmisen tilanteesta. Toisessa yksinäisessä huoneessa lukija astuu tuohon maailmaan ja tulkiten, analysoiden tai eläytyen peilaa sitä omaansa. Romaani on julkinen puheenvuoro, mutta uskoa käsitellessäänkin yksityinen kertomus yksityiselle ihmiselle, toisin kuin suullisen kulttuurin kertomukset. Amerikkalainen Robert Detweiler on tarkastellut romaania juuri osana modernia kulttuuria, jossa synnin nimi on yksinäisyys. Syntiinlankeemus, the Fall, merkitsee to fall apart, joutua erilleen, tyhjyyteen ja irrallisuuteen. Synnin nimi on yksinäisyys. Tällaiselle kulttuurille on ominaista, että ei löydy yhteistä, luontevaa kieltä puhua siitä mikä on aivan perustavaa, kuten Jumalasta. Se ei koske vain romaania, se koskee koko julkisuutta, koko kulttuuria. Juuri siksi kirkossa on kuultava herkästi ja tarkasti ihmisten yksityisiä kertomuksia elämästä, todellisia ja fiktiivisiä, sekä tunnistettava ja otettava todesta sellainen uskon kieli, joka on fragmentaarista, hapuilevaa, kriittistä ja epätavanomaista. Se on katkenneen yhteyden rakentamista, erillisyyden murtamista, sovitusta. Samalla on mahdollisuus löytää uudenlaista uskon kieltä. Kuoleman maussa, yhdessä tämän ajan kertomuksista, Sir Paul Berowne palaa kirkkoon viikko uskonnollisen kokemuksensa jälkeen. Hän jää jälleen yöksi. Yöllä hänet murhataan. Sekin tapahtuu sakastissa, siis täsmälleen samassa tilassa. Se tila on kirkossa. Molempiin tapahtumiin liittyy vaikeneminen, sillä muuta yhtä yksityistä ja sanojen tavoittamattomissa olevaa tuskin on kuin Jumalan ja kuoleman kohtaaminen. Tapahtumat ovat ikään kuin rinnakkaisia. Kaksi mysteeriä. Klassisen rikosromaanin tapaan kertomus on mysteerien ja vaikenemisen purkamista. Murha selviää lopulta. Taustalla ei ole erityisen ylevää ja syvällistä, joka juontuisi suoraan viikkoa aikaisemmasta. Todellisuus on pientä, surkeaa ja onnetonta, paha on ihmisen pahuutta, kerrottavissa ja selvitettävissä. Kun muuan henkilöistä käy lopuksi tapahtumapaikalla, hän toteaa, että kirkko ja sakasti ovat vain huoneita niin kuin mikä tahansa huone. Maailma on pelkkä maailma, ei muuta, sen arvoitukset ovat loogisesti ja rationaalisesti ratkaistavissa. Toinen, ahkera kirkossakävijä, kysyy ahdistuneena mielessään, onko kaikki mysteerit purettu, Jumala jättänyt kirkon, huone on pelkkä huone, ehtoollisleipä leipää niin kuin leipä on. 3

10 1 Romaanin maailmassa salaisuuksista toinen, Jumalan kohtaaminen, jää kuitenkin ratkeamatta. Jumala on loppuun asti hankala tapaus maailmassa, joka yritetään saada loogisesti ja rationaalisesti hallintaan. Sir Paul Berownen kohtaama todellisuus on ytimeltään kertomisen ulottumattomissa. Romaani ei yllä siihen; inhimillinen kieli ei yllä siihen. Sen edessä täytyy pysähtyä ja vaieta. Tosiasiassa ajattelen, että myös radikaalissa pahassa on sellaista, joka ei ratkea kuin romaanissa. Tapahtumapaikka on kirkko, eikä siis sattumalta. Lukijana näen, että juuri siinä kohtaa ahdas, uskonnollisella jargonilla tai rationaalisilla selityksillä suljettu maailma hengittää ulospäin, väljemmin ja vapaammin, näitä kokonaan kieltämättä. Uskolle jää tilaa, erilaisille kielille ja kertomuksille jää tilaa, ja vaikenemiselle, joka voi olla kielistä yhteisin. Juuri kirkko kantaa tässä maailmassa sellaista yhteistä kertomusta ja yhteistä uskoa, jonka sisällä sekä Jumalan että radikaalin pahan kohtaaminen on mahdollista. Sitä varten kirkko on, enkä puhu nyt vain rakennuksesta. Avauspuheen jälkeen arkkipiispa Mäkinen toivotti piispainkokouksen jäsenet ja virkamiehet tervetulleiksi sekä totesi istunnon avatuksi. Efter öppningstalet hälsade ärkebiskop Mäkinen sessionens medlemmar och tjänstemän välkomna samt konstaterade sessionen öppnad. 4

11 2 ; 3 ; Nimenhuuto Namnupprop Sihteerin suorittamassa nimenhuudossa todettiin läsnä olevat piispainkokouksen jäsenet. Sekreteraren genomförde namnupprop och konstaterade vilka medlemmar av biskopsmötet som var närvarande. 3 3 Työjärjestys Arbetsordningen Päätösehdotus Esityslista hyväksytään istunnon työjärjestykseksi. Päätös Hyväksyttiin päätösehdotus. Beslutsförslag Föredragningslistan godkänns som arbetsordning för sessionen. Beslut Beslutsförslaget godkändes. 4 4 Pöytäkirjan tarkastajat Protokolljusterare Päätösehdotus Pöytäkirjan tarkastajiksi valitaan asessori Tapani Erämaja ja asessori Ari Rantavaara. Päätös Hyväksyttiin päätösehdotus. Beslutsförslag Assessor Tapani Erämaja och assessor Ari Rantavaara utses till protokolljusterare. Beslut Beslutsförslaget godkändes. 5

12 5 5 5 < > < > Kirkolliskokouksen Ändring av bestämmelsen om kvalificerad majoritet i kyrkomötet määräenemmistösäännöksen muuttaminen Esittelijä: Anna-Kaisa Inkala irkolliskokouksen -mietinnöstä (Suomen ev.lut. kirkon keskushallinto. Sarja C 2012:5). Mietinnön on laatinut työryhmä, jonka kirkkohallituksen täysistunto asetti Työryhmän tehtävänä oli tehdä kattava selvitys kirkkolain 20 luvun 10 :ään sisältyvän määräenemmistösäännöksen perusteista ja siihen liittyvistä näkökohdista. Sen tuli myös ryhtyä selvityksen pohjalta toimenpiteisiin kirkkolain määräenemmistösäännöksen muuttamiseksi siten, että mahdollisesti tarpeettomiksi katsotut määräenemmistövaatimukset poistetaan ja tarpeellisiksi nähtyjä määräenemmistövaatimuksia muokataan tavalla, joka kirkon uskon ja opin ydintä vaarantamatta mahdollistaa nykyistä joustavamman ja tehokkaamman päätöksenteon. Työryhmä ehdottaa muutettavaksi kirkkolakia siten, että kirkolliskokouksen päätöksentekoa koskevassa määräenemmistösäännöksessä lueteltaisiin ne asiat, jotka tulee päättää määräenemmistöllä. Luettelo ei olisi kuitenkaan tyhjentävä, sillä määräenemmistöä edellytettäisiin myös kirkon uskoon, tunnustukseen tai oppiin pohjautuvassa säännöksessä. Kirkkolainsäädännön muutokset kirkon uskoon ja oppiin kuulumattomissa asioissa voitaisiin käsitellä kirkolliskokouksessa yksinkertaisella enemmistöllä. Uutta on myös se, että kirkolliskokouksen työjärjestystä ehdotetaan muutettavaksi säännöksen tulkintaa varten. Esityksen mukaan kirkolliskokoukseen perustettaisiin uusi toimielin, laajennettu puhemiesneuvosto. Sen tehtävänä olisi tarvittaessa antaa lausunto siitä, edellyttääkö päätöksen tekeminen määräenemmistöä. Laajennetun puhemiesneuvoston muodostaisivat kirkolliskokouksen puhemiesneuvosto yhdessä hiippakuntien piispojen kanssa. Sen puheenjohtajana toimisi arkkipiispa. Lisätiedot: Anna-Kaisa Inkala, puh. (09)

13 5 Käsittely Behandling Yleiskeskustelun jälkeen alkaneessa yksityiskohtaisessa käsittelyssä piispa Kalliala esitti, että luvun Teologinen arvio neljännestä kappaleesta poistetaan viimeinen lause muuttuvas Piispa Häkkinen esitti, että viidennen kappaleen viimeinen lause muokataan uuteen Piispa Repo esitti, että kappaleen yhdeksän ensimmäiseen lauseeseen korjataan latinankie bene esse) kuuluvissa t Salmi ja Peura kannattivat muutosta. Lisäksi piispa Vikström esitti, että saman luvun loppuun lisätään uusi lause ( Mietinnössä esitetyt muutokset mahdollistaisivat Piispa Kalliala kannatti esitystä. Esittelijä muutti mainitut kohdat esitysten mukaisiksi. Päätösehdotus 1. Käydään asiasta keskustelu; ja 2. annetaan kirkkohallitukselle liitteen mukainen lausunt Kirkolliskokouksen ääräenemmistösäännöksen Päätös Hyväksyttiin päätösehdotus. Toimenpiteet Lausunto 1/2013 kirkkohallitukselle Beslutsförslag 1. Mötet för debatt om ärendet och 2. ger Kyrkostyrelsen ett utlåtande enligt bilagan (på finska) om betänkandet Ändring av bestämmelsen om kvalificerad majoritet i kyrkomötet Beslut Beslutsförslaget godkändes. Åtgärder Utlåtande 1/2013 (på finska) till Kyrkostyrelsen 7

14 5 Liite Asianro Piispainkokouksen lausunto 1/2013 kirkkohallitukselle KIRKOLLISKOKOUKSEN MÄÄRÄENEMMISTÖSÄÄNNÖKSEN MUUTTAMINEN Kirkkohallituksen täysistunnon asettaman työryhmän mietintö, Sarja C 2012:5 määrä -mietinnöstä (Suomen ev.lut. kirkon keskushallinto. Sarja C 2012:5). Tämän johdosta piispainkokous toteaa seuraavaa. Mietinnön taustaa Työryhmän huolellisesti valmistelema mietintö pyrkii korjaamaan kirkkolain kirkolliskokousta koskevan määräenemmistösäännöksen epäselvyydet. Tämä tapahtuu siten, että tarpeettomiksi katsotut määräenemmistövaatimukset poistetaan ja tarpeellisina pidettyjä muokataan niin, ettei kirkon uskon ja opin ydin vaarannu. Tavoitteena on, että tulkinnan ongelmat poistuvat ja päätöksenteko saadaan nykyistä tehokkaammaksi. Yleinen lainsäädännön nopea muuttuminen on perusteltu syy määräenemmistösäännöksen tarkasteluun. Kirkolliskokouksen päätöksentekomenettelyä ohjaavasta määräenemmistövaatimuksesta, jota toivotaan muutettavan, säädetään kirkkolain 20 luvun 10 :ssä. Säännös on kielellisesti ja lakiteknisesti vaikeaselkoinen ja sen monitulkintaisuuteen on kiinnitetty huomiota jo mainitussa asiassa on täysistunnossa päätetty valiokunnan ehdotuksen kustakin kohdasta, ehdotus on eri täysistunnossa otettava kokonaisuutena toiseen käsittelyyn sellaisena kuin se on ensimmäisessä käsittelyssä päätetty. Ehdotus tulee hyväksytyksi, jos sitä toisessa Työryhmän mietinnössä selvitetään määräenemmistövaatimuksen taustaa ja aiempaa keskustelua vaadittavasta määräenemmistöstä. Siinä pohjustetaan ratkaisuehdotusta luomalla katsaus kyseisen säännöksen piiriin kuuluviin asioihin ja määräenemmistövaatimukseen sisarkirkoissa sekä muussa lainsäädännössä. Nykytilan arvioinnissa kiinnitetään huomiota säännöksen soveltamisen tulkintaongelmiin. Myös hallinnollisesti katsoen kysymyksessä on työryhmän mukaan epäselvä ja päätöksentekoa hidastava säännös. Piispainkokous yhtyy mietinnön kantaan, jonka mukaan on merkittävä puute, että ssa, kirkkojärjestyksessä tai kirkolliskokouksen työjärjestyksessä ei tällä hetkellä ole säännöstä siitä, miten päätös asian käsittelyjärjestyksestä tehdään eli siitä, vaatiiko päätös 8

15 5 määräenemmistön vai voidaanko se kirkolliskokouksen puheenjohtajalla on yksinomainen päätäntävalta määräenemmistösäännöksen noudattamisesta. Tämä on erityisen haastavaa tilanteissa, joissa on kyseenalaista, tuleeko asia käsitellä määräenemmistöllä. Näin siitä huolimatta, että puheenjohtaja voi tarvittaessa keskustella puhemiesneuvoston kanssa päätöksentekomenettelystä. Joka tapauksessa puheenjohtajalla voidaan katsoa olevan kohtuuttoman painava vastuu monitulkintaisen lain noudattamisessa. Teologinen arvio Piispainkokouksen arvion mukaan mietinnön teologinen osuus perustuu vahvasti luterilaiseen tunnustukseen ja on kirkon opin mukainen. Mietintö esittää, että teologiselta kannalta katsoen määräenemmistövaatimus nousee tarpeesta vaalia kirkon apostolisuutta ja ykseyttä. Se kuuluu kirkon yhteyttä varjelevien rakenteiden kokonaisuuteen yhdessä kirkon erityisen viran ja yleiselle pappeudelle kuuluvien tehtävien kanssa. Käsitys kirkon ykseydestä ja pyhyydestä ilmaistaan vanhan kirkon uskontunnustuksissa ja lu pyhien yhteisö, jossa evankeliumi puhtaasti julistetaan ja sakramentit oikein toimitetaan (CA VII). Iso katekismus korostaa kirkon olemuksellisten merkkien, evankeliumin ja sakramenttien, lisäksi kristittyjen yksimielisyyttä ja keskinäistä rakkautta. Piispainkokous kiinnittää huomiota Raamatun opetukseen ykseydestä, sillä kirkon ykseyttä varjelevat rakenteet ovat alisteisia Jumalan sanalle. Johanneksen evankeliumissa Jeesus rukoilee jäähyväisrukouksessaan opetuslastensa puolesta, jotta he olisivat yhtä, niin kuin hän on yhtä Isän kanssa (Joh. 17:21). Myös Paavali kehottaa kristittyjä keskinäiseen yksimielisyyteen Kristuksen tahdon mukaisesti (Room. 15:5). Kristittyjen ei tule erotella toisiaan, 12). Toisaalta kristittyjen pyrkimys ykseyteen ja rakkauteen on kohdannut vaikeuksia jo apostolisista ajoista lähtien. Alkuseurakunnan keskuudessa esiintyi hajaannusta, erimielisyyksiä ja riitoja, joihin Paavali joutui puuttumaan Korintin seurakunnalle lähettämässään opetuskirjeessä (1. Kor. 1:10 17; 6:1 6). Myös meidän aikanamme kristittyjen on tehtävä työtä, jotta keskinäinen yhteys säilyisi opillisista eroavaisuuksista ja ristiriidoista huolimatta. Mietinnössä hahmotetaan teologiselta pohjalta maailmanlaajan Kristuksen kirkon kaksi yk apostoliseen opetukseen. Toiseksi ykseys toteutuu kristittyjen yhteytenä toinen toisiinsa. On tärkeää, että määräenemmistövaatimus turvaa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ykseyttä molemmilla tasoilla. Ensiksikin se takaa sen, ettei kirkossa tehdä uudistuksia, jotka olisivat vastoin apostolista uskoa ja kirkon tunnustusta. Toiseksi määräenemmistösäädös varjelee 9

16 5 yhteyttä, kun se edellyttää kirkollisilta uudistuksilta laajaa yksimielisyyttä. Tämä merkitsee sitä, että kirkossa tulee etsiä yhteisymmärrystä käymällä ennakkoluulotonta ja avointa keskustelua vaikeistakin asioista. Tavoitteena on, että keskustelun kautta voisi löytyä mahdollisimman laaja yksimielisyys. Piispainkokous yhtyy mietinnön esitykseen, jonka mukaan kirkon jatkuvuuden ja apostolisen uskon varjelemisen kannalta on perusteltua, että määräenemmistövaatimus on suhteellisen tiukka. Toisaalta tiukka määräenemmistövaatimus voi haastaa ykseyden silloin, kun enemmistön kannattama esitys ei tule hyväksytyksi ja eri tavoin ajattelevat ryhmät voivat muun muassa turhautumisen takia ajautua entistä kauemmaksi toisistaan. Määräenemmistö ei voi siten yksinään taata kirkon ykseyttä. Mietintö kiinnittää huomiota määräenemmistön tarkastelussa episkopaalisen ja synodaalisen hallintoperiaatteen rinnakkaisuuteen. Kirkon erityiselle viralle kuuluu evankeliumin julistaminen ja sakramenttien toimittaminen. Ennen muuta vastuu apostolisen uskon varjelemisesta ja opettamisesta on uskottu piispan viralle. Piispainkokous katsoo, että nykyinen kolmen neljäsosan määräenemmistövaatimus turvaa erityisen viran mahdollisuuden vaikuttaa uskoa ja oppia koskevaan päätöksentekoon. Mietinnön ratkaisu on teologisesti ja hallinnollisesti onnistunut, kun se arviossaan määräenemmistön tarpeellisuudesta jakaa päätettävät asiat kolmeen kategoriaan. Kirkon olemusta (esse) koskevat asiat ovat teologisesti sellaisia, joita kirkolla ei ole valtuutusta sisällöllisesti muuttaa. Niitä ovat esimerkiksi Raamatun kaanon, kirkon vanhat uskontunnustukset, Kristuksen asettamat sakramentit, evankeliumi ja näiden hoitamisen virka. Kuitenkin mietintö esittää aivan oikein, että kirkon toiminnan perusteita koskevien säädösten sanamuotoja pitää voida päivittää kielellisesti, mutta silloin muutosten osalta olisi sovellettava tiukinta määräenemmistövaatimusta. Sanamuodot voivat nimittäin ajan kuluessa muuttua merkitykseltään, jolloin niiden uudistamisella on syytä olla riittävä yksimielisyys. Myös kirkon hyvinvointiin (bene esse) ja täyteyteen (plene esse) kuuluvissa asioissa määräenemmistövaatimus on perusteltu. Sen tarkoitus on turvata, että konkreettiset ratkaisut palvelevat kirkkoa ja ovat sopusoinnussa sen uskon kanssa. Tähän kategoriaan kuuluvat ainakin päätökset raamatunkäännöksestä ja muista kirkollisista kirjoista, kysymykset kirkon viran konkreettisesta järjestämisestä ja kirkon alueellisen jaon perusperiaatteista. Tässä tapauksessa määräenemmistön suuruuden arvioinnissa voidaan soveltaa mietinnön esittämää tarkoituksenmukaisuusharkintaa. Ehdonvallan asioihin (adiafora) kuuluvat seikat, joilla ei ole merkitystä kirkon ykseydelle. Kyse on siitä, kuinka erilaiset toiminnalliset kysymykset ratkaistaan hyvässä järjestyksessä. Luterilaisen tunnustuksen mukaan esimerkiksi jumalanpalvelustavoissa voi vallita moninaisuus (CA VII). Piispainkokouksen arvion mukaan tällaisten säädösten kohdalla ei ole tarvetta määräenemmistövaatimukseen. Mietinnössä esitetyt muutokset mahdollistaisivat nopeamman reagoinnin kirkon tarpeiden ja työympäristön muuttuessa. 10

17 5 Johtopäätökset mietinnön keskeisestä sisällöstä Piispainkokous pitää tärkeänä mietinnön esittämää kirkolliskokouksen määräenemmistösäännöksen muuttamista. Päätöksenteon kannalta on tarpeellista saada säännös nykyistä selkeämmäksi ja tehokkaammaksi siten, että kirkon uskon ja opin jatkuvuus on turvattu. Tarkoituksenmukaisena voidaan pitää, että säädettäisiin siitä, milloin kirkkolakia tai kirkkojärjestystä käsiteltäessä päätös on tehtävä kolmen neljäsosan määräenemmistöllä ja milloin asia voidaan hyväksyä yksinkertaisella enemmistöllä. Kirkkolain ja kirkkojärjestyksen muuttamista nopeuttaisi, jos muutokset voitaisiin pääsääntöisesti hyväksyä yksinkertaisella enemmistöllä. Erikseen voitaisiin puolestaan säätää niistä kirkkolaissa ja kirkkojärjestyksessä säädetyistä uskon ja opin kannalta keskeisistä asioista, jotka olisi käsiteltävä määräenemmistöllä. Näin ollen piispainkokous kannattaa ehdotusta, että kirkkolain 20 luvun 10 muutettaisiin mietinnön esityksen mukaiseksi. Siten laissa lueteltaisiin ne asiat, jotka vaativat määräenemmistöä. Näitä ovat työryhmän ehdotuksen mukaan ensiksikin raamatunkäännöstä, kristinoppia, virsikirjaa, kirkkokäsikirjaa tai messusävelmistöä koskevat asiat. Toiseksi määräenemmistöä vaatisi kirkon uskoa ja oppia koskeva tai niihin pohjautuva periaatteellinen kannanotto. Kolmanneksi pykälässä säädettäisiin kirkkolain ja kirkkojärjestyksen asioista, joiden hyväksyminen edellyttää kirkolliskokouksen täysistunnossa kahta käsittelyä, joista jälkimmäisessä edellytetään säädettyä määräenemmistöä. Tähän kokonaisuuteen kuuluisivat kirkon uskoa, tunnustusta tai oppia, kirkon jäsenyyden edellytyksiä, jumalanpalvelusta, sakramentteja, kirkollisia toimituksia, pappis- ja piispanvirkaa sekä määräenemmistövaatimusta koskevat säännökset. Määräenemmistöä edellytettäisiin myös silloin, kun säännös pohjautuu kirkon uskoon, tunnustukseen tai oppiin, sillä edellä esitettyä luetteloa ei saada tyhjentäväksi. Lisäksi piispainkokous yhtyy mietinnön esitykseen kirkolliskokouksen työjärjestyksen muutoksesta, jonka mukaan kirkolliskokouksen uudeksi toimielimeksi tulisi laajennettu puhemiesneuvosto. Uudistuksella vastattaisiin puheenjohtajan tehtävän kohtuuttomiin vaatimuksiin määräenemmistösäännöksen noudattamisessa. Uuden toimielimen muodostaisivat nykyinen puhemiesneuvosto laajennettuna kirkolliskokouksessa läsnä olevilla piispoilla. Piispojen läsnäolo uudessa toimielimessä on tarpeellista kirkon ykseyden näkökulmasta, koska näin laajennettu puhemiesneuvosto ilmentäisi sekä kirkon synodaalista että episkopaalista hallintoperiaatetta. Samalla sillä olisi parhaat edellytykset ratkaista, pohjautuuko asia tai säännös kirkon uskoon ja oppiin eli tarvitaanko asiasta päättämiseen määräenemmistöä. On myös perusteltua, että kirkolliskokousviikolla kokoontuvan toimielimen puheenjohtajana toimisi arkkipiispa tai virassa vanhin piispa, silloin kun arkkipiispa on estyneenä. 11

18 5 Yhteenvetona piispainkokous katsoo, että ehdotettu kirkkolain muutos on tarkoituksenmukaista tulla voimaan mahdollisimman pian sen hyväksymisen ja vahvistamisen jälkeen. Helsingissä 12. päivänä helmikuuta 2013 Arkkipiispa Piispainkokouksen pääsihteeri Kari Mäkinen Jyri Komulainen 12

19 6 6 6 < > < > Kirkon ykseyden vahvistaminen Stärkande av kyrkans enhet Esittelijä: Jyri Komulainen Yksitoista kirkolliskokousedustajaa teki maaliskuussa 2011 edustaja-aloitteen. Siinä esitettiin, että kirkkohallitus työryhmän, johon kutsutaan erilaisia näkemyksiä ja erilaisia perinteitä edustavia kirkon jäseniä keskustelemaan, toimimaan ja rukoilemaan, jotta ykseys kirkossamme voisi toteutua moniäänisyyden Kirkolliskokous päätti yleisvaliokunnan mietinnön ( ) perusteella kirkon ykseyden edistämistä varten, jota [sic] piispat voisivat harkintansa mukaan soveltaa hiippakunnissaan ja mahdollisuuksien mukaan Piispainkokous käsitteli asiaa ensimmäisen kerran , jolloin nousi esiin ajatus perustaa piispainkokouksen sisäinen valmistelu- ja koordinointityöryhmä pohtimaan sekä suunnittelemaan kirkon sisäistä ykseyttä edistäviä toimenpiteitä. Piispainkokous asetti mainitun työryhmän ja nimesi siihen piispa Irja Askolan, piispa Tapio Luoman, asessori Sirkka Pylkkäsen, asessori Jouko Ala-Prinkkilän, kirkkoneuvos Pekka Huokunan, piispainkokouksen pääsihteerin Jari Jolkkosen (sittemmin piispa) sekä piispainkokouksen teologisen sihteerin Jyri Komulaisen (sittemmin piispainkokouksen pääsihteeri). Asessori Ala-Prinkkilä on estynyt osallistumaan työryhmän toimintaan. Työryhmä on kokoontunut kaikkiaan neljä kertaa keskustelemaan asiasta sekä ideoimaan erilaisia toimenpiteitä kirkon ykseyden vahvistamiseksi. Työryhmä haluaa nähdä liitteenä olevan raportin väliraporttina, jonka pohjalta työskentelyä jatketaan. Työryhmä myös tiedostaa, että piispainkokous ei pysty yksin vahvistamaan kirkkomme sisäistä ykseyttä vaan kyse on laajasta prosessista, johon kutsutaan mukaan kaikkia tahoja kirkossamme. Lisätiedot: Jyri Komulainen, puh. (09) Käsittely Behandling Keskustelun pohjalta esittelijä tarkensi 2. päätösponnen muodosta "hyväksytään väliraportissa esitetyt suuntaviivat 1 5 työryhmän jatkotyöskentelyn pohjaksi" muotoon "hyväksytään väliraportti jatkotyöskentelyn pohjaksi". 13

20 6 Päätösehdotus 1. Merkitään työryhmän antama väliraportti tiedoksi; ja 2. hyväksytään väliraportti jatkotyöskentelyn pohjaksi. Beslutsförslag 1. Arbetsgruppens mellanrapport antecknas för kännedom. 2. Mötet godkänner mellanrapporten som grund för arbetsgruppens fortsatta arbete. Päätös Hyväksyttiin päätösehdotus. Beslut Beslutsförslaget godkändes. Toimenpiteet Väliraportti julkaistaan piispainkokouksen kotisivuilla Åtgärder Mellanrapporten publiceras på biskopsmötet webbsidor 14

21 6 Liiteraportti Kirkon ykseyden edistäminen ja siihen liittyvät toimenpiteet Asian tausta Yksitoista kirkolliskokousedustajaa teki toukokuun 2011 kirkolliskokoukselle edustaja-aloitteen, että ia näkemyksiä ja erilaisia perinteitä edustavia kirkon jäseniä keskustelemaan, toimimaan ja rukoilemaan, jotta ykseys kirkossamme voisi den edistäminen ei kuulu ensisijaisesti kirkkohallituksen tehtäviin, vaan vastuu sen hoitamisesta kuuluu erityisesti piispan suunnittelisi kirkon ykseyden edistämiseksi toimenpiteitä, joita voitaisiin soveltaa hiippakunnissaan ja mahdollisuuksien mukaan myös kokonaiskirkossa. Mietinnön mukaisesti kirkolliskokous päätti i ja Piispainkokous päätti joulukuun 2011 istunnossaan, että se perustaa sisäisen valmistelu- ja koordinointityöryhmän pohtimaan asiaan liittyviä toimenpiteitä. Kyseisen työryhmän työskentelyyn ovat osallistuneet piispa Irja Askola, piispa Tapio Luoma, asessori Sirkka Pylkkänen, kirkkoneuvos Pekka Huokuna, piispainkokouksen pääsihteeri Jari Jolkkonen (sittemmin piispa) sekä piispainkokouksen teologinen sihteeri Jyri Komulainen (sittemmin piispainkokouksen pääsihteeri). Asian tärkeys Työryhmässä on vallinnut vahva näkemys siitä, että ykseyden edistäminen on kirkkomme tulevaisuuden kannalta poikkeuksellisen tärkeä ja teologisesti hyvin perusteltu prosessi: - Kirkkomme on omaksunut vahvasti ekumeenisen asenteen ja viime aikoina edennyt myös uskontojen vuoropuhelun saralla. Tähän kaikkeen on hyviä teologisia perusteita, jotka nousevat niin Jeesuksen opetuksista kuin apostolien kirjeistä. Ulospäin suuntautuvia ykseys- ja sovintopyrkimyksiä vasten arvioituna olisi ristiriitaista, jos kirkossamme ei samalla intensiteetillä pyrittäisi ykseyteen ja sovintoon sisäisissä erimielisyyksissä. - Kirkon edellytykset hoitaa tehtäviään heikentyvät vakavasti, mikäli kirkko näyttäytyy riitelevänä ja ristiriitaisena yhteisönä. Kirkon sisäinen jakaantuminen estää antamasta oikeaa todistusta Jeesuksesta Kristuksesta, joka ns. jäähyväisrukouk että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa. Niin tulee heidänkin olla yhtä meidän kanssamme, jotta maailma uskoisi sinun lähettäneen minut. (Joh. 17: 21) Kristittyjen antaman todistuksen vakuuttavuus on suoraan verrannollinen heidän keskinäiseen rakkauteensa. 15

22 6 - ttämään Hengen luoma ykseys. On vain yksi ruumis ja yksi Henki, niin kuin myös se toivo, johon teidät 4). Kristittyjen yhteys perus Ekumeeniset uskontunnustukset sanoittavat tätä kristittyjen yhteistä uskoa. Myös luterilainen uskonkäsitys yhtyy apostoliseen opetukseen ykseydestä, sillä Augsburgin tunnustuksenkin mukaan (CA VII, 2) kirkon ykseyteen riittää yksimielisyys evankeliumin opista ja sakramenttien toimittamisesta. Näiden asioiden ulkopuolelle jää monia asioita, joissa ei tarvitse tavoitella yhdenmukaisuutta. - Vaikka ydinasiat uskossa yhdistävät, myös eroavaisuudet on otettava tosissaan: ykseys ei vaadi yhdenmukaisuutta. Kirkossa elää aina rinnakkain erilaisia painotuksia. Jo Uuden testamentin kaanon osoittaa, että apostolisena aikana vallitsi tietty moneus uskontulkinnoissa. Kirkko kanonisoi yhden sijasta neljä painotuksiltaan erilaista evankeliumia, joilla oli kuitenkin yhteinen fokus: hyvä sanoma Jumalan pelastavasta toiminnasta Jeesuksessa Kristuksessa. Uskontunnustustenkin voi uusimman tutkimuksen valossa nähdä antavan tilaa uskontulkintojen tietynasteiselle moninaisuudelle: esimerkiksi vuonna 451 muotoiltu Khalkedonin oppilauselma Kristuksen todellisesta ihmisyydestä ja todellisesta jumaluudesta ei vaadi pakotettua yhdenmukaisuutta uskon opillisessa sanoittamisessa. Pikemminkin se pyrkii estämään, että erilaiset näkökulmat Jeesukseen Kristukseen irtautuisivat toisistaan ja johtaisivat hajaannukseen yhden korostaessa yksipuolisesti Jeesuksen Kristuksen jumalallisuutta ja toisen yhtä lailla yksipuolisesti hänen ihmisyyttään. Samaan aikaan työryhmä on tietoinen, että prosessin toteuttaminen on hallinnollisesti haasteellista johtuen asian luonteesta: - Ykseyden kaipuu ja halu tarkistaa omia käsityksiään on perimmiltään eettinen asenne, jollaista on vaikea synnyttää hallinnollisin toimin. Jokaisen seurakuntalaisen tehtävänä on edistää kirkon tehtävän toteutumista (KJ 1:5 ) ja siten myös kirkon jäsenten keskinäistä yhteyttä. Ykseyden vaalimista ei voi ulkoistaa yksittäisille viranhaltijoille, vaan se kuuluu yhteiseen pappeuteen. Toisaalta kirkon ykseyden vaaliminen kuuluu varsinkin piispan ja kirkkoherran tehtäviin. Heillä on erityinen vastuu, jotta hiippakunnissa sekä seurakunnissa voidaan elää keskinäisessä yhteydessä ja toimia rakkauden ja kunnioituksen ilmapiirissä. - Toisaalta hallinnollisin toimin voidaan edistää tietoisuutta ykseyden tärkeydestä (esim. kirkon sisäinen koulutus) ja tukea erilaisia ruohonjuuritason prosesseja, joissa eri tavoin ajattelevat kirkkomme jäsenet voisivat kohdata vailla polemiikkia esimerkiksi yhteisen jakamisen ja yhdessä tekemisen myötä. Hallinnossa voidaan myös kiinnittää huomiota siihen, että erilaisissa työryhmissä ja muissa olemassa olevissa rakenteissa on mukana mahdollisimman laajakirjoisesti eri tavoin ajattelevia ponnistelemassa yhteisten päämäärien eteen. Ykseyden kannalta vakavinta on se, jos eristäydytään ja käydään poleemista keskustelua esimerkiksi median välityksellä vailla inhimillistä kohtaamista ja ilman yhteistä rukousta. Työryhmän keskusteluissa on noussut toistuvasti esiin kohtaamisen ja yhdessä tekemisen merkitys sekä tarve kirkastaa sitä, mikä yhdistää Jeesuksen uskovia. Myös motivaatio on tärkeää, mihin liittyy vakava kysymys, kenelle on tilaa kirkossamme. 16

23 6 Suuntaviivoja toimintaan Työryhmä on punninnut edellä mainittujen periaatteellisten näkökulmien pohjalta konkreettisia toimenpiteitä, joista se haluaa nostaa laajempaan harkintaan seuraavat: 1. Pyydetään piispoja laatimaan lyhyt periaatteellinen kannanotto, jossa kutsutaan reflektoimaan kirkkomme sisäistä ykseyttä ja ponnistelemaan sitä kohti. 2. Korostetaan yhteistä uskoa ja siitä seuraavaa yhteistä tehtävää koulutuksessa, jota kirkossamme työntekijöille ja seurakuntalaisille järjestetään. 3. Vahvistetaan kirkon ykseyttä kutsumalla ihmisiä tulemaan yhteen jo olemassa olevien rakenteiden kautta: a. Nimetään kirkon keskushallinnon toimikuntiin ja työryhmiin jäseniksi asiantuntevia henkilöitä, jotka tulevat erilaisista kirkollisista liikkeistä ja suuntauksista. Muodollisen kiintiöajattelun sijasta kyseessä tulisi ennemminkin tietoinen halu saada esiin erilaisia näkökulmia ja synnyttää luovaa dynamiikkaa kirkon strategiseen toimintaan. b. Edistetään kirkon sisäistä ykseyttä hiippakunnallisessa toiminnassa ja neuvotteluissa (esim. hiippakuntavaltuustot, rovastikunnat). c. Rohkaistaan kirkkomme sisällä toimivia järjestöjä, opistoja ja muita yhteisöjä kutsumaan tilaisuuksiinsa luennoitsijoiksi tai puhujiksi sellaisia asiantuntijoita, jotka eivät kuulu liikkeen piiriin. Tämä voisi olla luontevaa ainakin opintopäivillä ja muissa vastaavissa tilanteissa. 4. Vahvistetaan ekumeenista tietoisuutta ja nähdään kirkkomme osana monimuotoista globaalia kristikuntaa. Näin voidaan yhtäältä nähdä, että oman kirkkomme sisäiset jakaantumiset heijastelevan laajempia jakaantumisia. Toisaalta voidaan saada rohkaisua näiden voittamiseen viime aikojen uudenlaisista ekumeenisista avauksista (esim. Kirkkojen Maailman neuvoston, Evankelisen allianssin ja Paavillisen kristittyjen ykseyden neuvoston yhteinen asiakirja kristillisestä todistuksesta; Global Christian Forum). 5. Pohditaan, miten ekumeenisessa liikkeessä syntyneitä ideoita voitaisiin soveltaa kirkkomme hengellisessä elämässä. Esimerkkejä tällaisista ovat: - Kristittyjen ykseyden ekumeenisen rukousviikon kaltainen teemaviikko, jonka aikana seurakunnissa järjestetään ykseyttä vahvistavia ja ilmaisevia tapahtumia - Global Christian Forumin 1 1 Kyseinen menetelmä on kehitetty rakentamaan luottamusta ja purkamaan epäluottamusta nimenomaan kristikunnan eri laidoilta tulevien välille. Siinä erilaisia kirkollisia perinteitä edustavat jaetaan mahdollisimman heterogeenisiin ryhmiin, joi ssa istutaan ympyrässä ja joissa kukin kertoo vuorollaan vapaassa ilmapiirissä vapaam uotoisesti (n. 5 min), miksi seuraa Jeesusta. Lisäksi ryhmissä rukoillaan yhdessä. Erottavista tekijöistä ei tule puhua vaan jokaisen on keskityttävä omaan uskon kertomukseen, sillä kysymys on luottamuksen rakentamisesta. 17

24 6 - Kirkkojen Maailmanneuvoston käyttöön ottama konsensus-menettely, jota meillä voisi lähinnä soveltaa esimerkiksi iltakoulutyyppisessä päätöksenteon valmistelussa - yhteiseen projektiin sitoutumista korostavat julkilausumat, kuten Euroopan Kirkkojen Konferenssin ja Euroopan katolisten piispainkokousten neuvoston yhteinen Charta Oecumenica - yhteyttä vahvistavat tai jopa katumusta sen rikkomisesta ilmaisevat teot 2 Edellisistä kohta 1 on piispojen kollegion toteutettavissa. Kohtien 2 5 toteuttamiseksi piispainkokous voisi tehdä esimerkiksi esityksen kirkkohallitukselle. On samalla huomattava, että kohdat 2 5 koskevat suoraan hiippakuntia ja monelta osin myös seurakuntia, joissa voitaisiin järjestää paikallistason toimintaa asian edistämiseksi. Kaikissa toimissa tulee edetä tietoisena siitä, että kirkollisen kentän eri puolilla saattaa esiintyä epäluottamusta ja epäilevyyttä myös ykseyspyrkimyksiä kohtaan. Siksi on otettava vakavissaan kysymys vallasta ja erilaiset ennakkokäsitykset siitä, kenen ehdoilla ykseyteen tulisi pyrkiä ja kenen ehdoilla Raamattua tulkita. Teologisen tietämyksen ja hallinnollisen taitavuuden lisäksi tarvitaan sosiaalipsykologista tietoisuutta siitä, miten on edettävä herkissä ja tunteita nostattavissa sovitteluprosesseissa. Ykseysprosessi vaatii lopultakin kaikilta osapuolilta halua tulla vastaan toinen toistaan. Rohkeus tähän ja riittävän luottamuksen rakentuminen vaatii aikaa ja tilaa. 2 Esimerkiksi Luterilaisen Maailmanliiton yleiskokouksessa Stuttgartissa 2010 luterilaiset ja mennoniitat ilmaisivat yhteisessä katumushartaudessa halunsa sovintoon jalkojenpesusoikon. luterilaiset saivat samalla symbolisena lahjana mennoniitoilta näille tärkeän 18

25 7 7 7 < > < > Kirkolliset toimitukset ja muut uskonnot Kyrkliga förrättningar och andra religioner Esittelijä: Jyri Komulainen Piispainkokous asetti työryhmän laatimaan mennessä ehdotuksen oppaaksi, jossa annetaan uskontoteologisesti perustellut suuntaviivat uskontojen kohtaamiseen kirkollisten toimitusten ja muun seurakuntatyön yhteydessä. Taustalla oli kirkkohallituksen piispainkokoukselle esittämä pyyntö laatia ohjeistusta esimerkiksi sellaisiin tilanteisiin, joissa seurakuntaan kuuluvan puoliso, tämän perhe ja suku eivät ole kristittyjä mutta heillä on tarjottavana omien uskontojensa ja kulttuuriensa mukaisia käytäntöjä osaksi kirkollista toimitusta. Työryhmän puheenjohtajaksi nimettiin piispa Matti Repo (pj) ja jäseniksi kirkkoherra Jouni Turtiainen, kappalainen Ulla Kosonen, TT, FM Heidi Hirvonen, uskontokasvatussihteeri Pekka Y. Hiltunen sekä piispainkokouksen teologinen sihteeri (sittemmin piispainkokouksen pääsihteeri), TT Jyri Komulainen, joista viimeksi mainittu toimii myös työryhmän sihteerinä. Työryhmän työskentely on edennyt sopusointuisesti. Työryhmä on kuitenkin päättänyt pyytää lisäaikaa, siten että valmis luonnos voisi olla käsiteltävänä piispainkokouksessa syyskuussa Lisätiedot: Jyri Komulainen, puh. (09) Käsittely Behandling Päätösehdotus Myönnetään työryhmälle lisäaikaa asti Päätös Hyväksyttiin päätösehdotus. Toimenpiteet Päätös työryhmälle Beslutsförslag Arbetsgruppen beviljas förlängd tid t.o.m Beslut Beslutsförslaget godkändes. Åtgärder Beslut (på finska) till arbetsgruppen 19

26 8 8 8 < > < > Kirkon oppilaitostyöntekijän ydinosaaminen Kärnkompetensbeskrivning för kyrkans skol- och studentarbetare Esittelijä: Jyri Komulainen Kirkkohallitus päätti pyytää piispainkokousta hyväksymään liitteenä olevan kirkon oppilaitostyöntekijän ydinosaamiskuvauksen otettavaksi käyttöön ja liitettäväksi osaksi aiemmin hyväksyttyä asiakirjaa Kirkon hengellisen työn ammattien ydinosaaminen. Kyseinen ydinosaamiskuvaus on osa vuonna 2001 alkanutta prosessia, jossa on pyritty laatimaan kuvaukset kirkon hengellisen työn ammattien vaatimasta ydinosaamisesta. Piispainkokous hyväksyi kirkon hengellisen työn ammattien ydinosaamiskuvaukset istunnossaan syyskuussa Oppilaitosyhteistyö on vakiintunut osa kirkkomme toimintaa, ja siihen osallistuu pappeja, diakoneja, nuorisotyönohjaajia, erityisnuorisotyönohjaajia, kanttoreita ja kirkkomuusikoita. Hengellisen työn yleisemmät ydinsaamiskuvaukset eivät kuitenkaan aina tuo riittävästi esiin sitä erityistä osaamista, jota oppilaitosyhteistyössä tarvitaan. Kirkon oppilaitostyöntekijän ydinosaamiskuvaus on ensimmäinen ydinosaamiskuvaus, joka on laadittu kirkon erityisviroista. Sen on työstänyt kirkkohallituksen virastokollegion asettama oppilaitostyön erityiskoulutuksen kehittämistyöryhmä Kun kirkon oppilaitostyöntekijän ydinosaamiskuvausta käsiteltiin Rovaniemellä järjestetyssä piispainkokouksen istunnossa, puheenjohtaja päätti keskeyttää istunnon ja lyhyen menettelytapaa koskevan neuvottelun jälkeen esitti asian jättämistä pöydälle sekä Kirkon koulutuskeskuksen johtajan kutsumista jatkokäsittelyyn asiantuntijaksi. Jatkokäsittelyssä on tarkoitus tarkastella muun muassa sitä, miten nyt käsiteltävänä oleva ydinosaamiskuvaus suhteutuu jo aiemmin hyväksyttyihin ja millaisen kokonaisuuden ydinosaamiskuvaukset muodostavat hallinnollisesti sekä sisällöllisesti katsoen. Lisätiedot: Jyri Komulainen, puh. (09)

27 8 Käsittely Behandling Kirkon koulutuskeskuksen johtaja Kari Kopperi piti käsittelyn aluksi asiantuntijapuheenvuoron ja vastasi kysymyksiin. Varsinaisen käsittelyn ajaksi hän poistui salista. Päätöstä koskevan keskustelun aikana arkkipiispa Mäkinen esitti, että 2. päätösponsi muutetaan muotoon "Hyväksytään kirkon oppilaitostyöntekijän ydinosaamiskuvaus käyttöön yhdessä Kirkon hengellisen työn ydinosaamiskuvauksen kanssa ja liitetään se osaksi aiemmin hyväksyttyä asiakirjaa Kirkon hengellisen työn ammattien ydinosaaminen." Piispa Häkkinen kannatti Mäkisen esitystä. Tämän johdosta esittelijä teki vastaavan muutoksen alkuperäiseen päätösehdotukseensa, joka oli: "Hyväksytään kirkon oppilaitostyöntekijän ydinosaamiskuvaus käyttöön ja liitetään se osaksi aiemmin hyväksyttyä asiakirjaa Kirkon hengellisen työn ammattien ydinosaaminen." Päätösehdotus 1. Käydään asiasta jatkokeskustelu; ja 2. hyväksytään kirkon oppilaitostyöntekijän ydinosaamiskuvaus käyttöön yhdessä kirkon hengellisen työn ydinosaamiskuvauksen kanssa ja liitetään se osaksi aiemmin hyväksyttyä asiakirjaa Kirkon hengellisen työn ammattien ydinosaaminen. Päätös Hyväksyttiin päätösehdotus. Toimenpiteet Liitetään päätöksen mukaisesti mainitut asiakirjat toisiinsa. Päätös kirkkohallitukselle ja tuomiokapituleille Beslutsförslag 1. Mötet för fortsatt debatt i ärendet. 2. Biskopsmötet godkänner kärnkompetensbeskrivningen för kyrkans skoloch studentarbetare inom ramen för kärnkompetensbeskrivningen för kyrkans andliga arbete och bifogar den till det tidigare godkända dokumentet Kärnkompetens i kyrkans andliga arbete. Beslut Beslutsförslaget godkändes. Åtgärder De nämnda dokumenten fogas ihop enligt beslutet. Beslut till Kyrkostyrelsen och domkapitlen 21

28 8 Liite KIRKON OPPILAITOSTYÖNTEKIJÄN YDINOSAAMINEN Ammatinkuvaus Kirkko ja seurakuntien työntekijät ovat läsnä ja tekevät yhteistyötä monissa yhteisöissä. Kirkon oppilaitosyhteistyön lähtökohtana on Jumalan läsnäolosta muistuttaminen oppilaitoksen arjessa. Oppilaitostyöntekijä palvelee erotuksetta kaikkia oppilaitosyhteisön jäseniä. Oppilaitosyhteistyö rakentuu kirkon ja oppilaitoksen tasavertaiseen kohtaamiseen, dialogiin ja luottamukseen. Oppilaitokset muodostavat arkielämän yhteisöjä eri-ikäisille ja erilaisissa elämänvaiheissa oleville. 1 Kirkon oppilaitostyöntekijä toimii moninaisissa ja muuttuvissa oppilaitosten toimintakulttuureissa ymmärtäen niiden omat toiminta-ajatukset ja arvot sekä yhteiskuntaa palvelevan roolin. Oppilaitosten tarpeet ohjaavat kirkon oppilaitostyöntekijän työtä. Keskeistä on ryhmien ja yksilön kohtaaminen erilaisissa tilanteissa ja elämänvaiheissa. Oppilaitostyöntekijän perustehtävät ovat: edistää ihmisarvoa, tasa-arvoa, oikeudenmukaisuutta ja lähimmäisenrakkautta mahdollistaa oppilaitosten toimintaperiaatteiden mukaisesti hengellisyyttä ja positiivista uskonnonvapautta vahvistaa osallisuutta sekä tukea yhteisöllistä ja yksilöllistä hyvinvointia edistää arvokasvatusta sekä laaja-alaista ammatillista, tieteellistä ja taiteellista sivistystä. Työ edellyttää vuoropuhelua ja yhteistoimintaa henkilöstö- ja opiskelijaryhmien sekä opiskelijajärjestöjen, opiskeluhyvinvointia tukevan julkisen ja kolmannen sektorin sekä uskonnollisten yhteisöjen kanssa. 1 Ammattioppilaitoksissa, ammattikorkeakouluissa ja yliopistoissa opiskeli vuonna 2009 noin tutkinto-opiskelijaa. 22

29 8 Kirkon oppilaitostyöntekijältä edellytetään taitoa kohdata ihmiset yksilöinä ja yhteisöissään. Oppilaitostyöntekijä edistää yhteisön ja sen jäsenten hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä. Hän hallitsee mm. keskeiset sielunhoidolliset, kriisitoiminnan, opiskelu- ja työhyvinvointia tukevat menetelmät sekä elämänhallintaa edistävät, yhteisötyön ja opetukselliset menetelmät. Oppilaitosympäristöt edellyttävät kirkon työntekijältä valmiutta toimia asiantuntijaorganisaatioissa sekä kykyä ymmärtää, miten taloudelliset, poliittiset ja kulttuuriset virtaukset niissä vaikuttavat. Kirkon työntekijä kykenee tilanne- ja yhteisökohtaisesti soveltamaan teologista, eettistä ja arvo-osaamista. Ammatillisen osaamisen lisäksi oppilaitosyhteistyö edellyttää tekijältään oma-aloitteisuutta, luovuutta, muutoskykyä, tilannetajua sekä kykyä itsenäiseen työskentelyyn. 2 Monipuolisen toimintaympäristön vuoksi oppilaitosyhteistyö edellyttää myös vahvaa ammatillista vastuuntuntoa ja toimintatapojen eettisyyttä. Oppilaitosyhteistyötä tehdään sekä päätoimisesti että osana muuta työtä. Työntekijät ovat pappeja, diakoneja, nuorisotyönohjaajia, erityisnuorisotyönohjaajia, kanttoreita ja kirkkomuusikoita. Kunkin viran pätevyysehdot on esitelty niiden omissa ydinosaamiskuvauksissa. Ydinosaamisalueet ja sisällöt Kirkon oppilaitostyöntekijän osaamisen ydin on taito teologiaa kontekstualisoiden kohdata ihmiset yksilöinä, oppilaitosyhteisöinä ja yhteisöjen jäseninä. Oppilaitostyöntekijän ydinosaamisalueita ovat pedagoginen osaaminen, yhteisöllinen ja yhteiskunnallinen osaaminen, hengellinen osaaminen sekä organisaatio- ja kehittämisosaaminen (KUVIO). Oppilaitostyöntekijä kehittää osaamistaan kulloistenkin toimintaympäristön vaatimusten mukaan ja soveltaa ydinosaamistaan erilaisissa oppilaitosympäristöissä. 2 Snellman, T. 2011: Diakoniatyötä oppilaitoksessa? Selvitys diakoniatyön mahdollisuuksista vantaalaisissa oppilaitoksissa 23

30 8 KUVIO Kirkon oppilaitostyöntekijän ydinosaaminen 24

31 8 P e d a g o g i n e n o s a a m in e n Yksilön kasvun ja kehityksen ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukeminen - yksilön kehityksen yleisten ja yksilöllisten piirteiden ymmärtäminen - yleisten kasvatusteorioiden ja -käsitysten tunteminen - yksilön kasvun ja eri osa-alueiden merkityksen ymmärtäminen ihmisen kokonaiskehitykselle ja -hyvinvoinnille Eettinen kasvatus - arvokasvatuksen osaaminen osana kaikkea kasvatusta - eettisen kasvatuksen osaaminen - kasvatuksen eettisen perustan ja kulttuurisidonnaisuuksien ymmärtäminen - erilaisten arkipäivän ilmiöiden, kysymysten ja tilanteiden eettisten ulottuvuuksien tiedostaminen Ohjaaminen, opettaminen ja kouluttaminen - opetuksen ja ohjauksen moniulotteisuuden ja kokonaisvaltaisuuden ymmärtäminen - erilaisten oppijoiden tunnistaminen - ohjaamisen, opettamisen ja kouluttamisen monipuolinen tavoitteellinen ja menetelmällinen osaaminen Ryhmänohjaus - ryhmävuorovaikutuksen lainalaisuuksien tunnistaminen - tavoitteellisen ryhmänohjauksen suunnittelun, toteuttamisen ja arvioinnin osaaminen - osallisuutta tukevien menetelmien monipuolinen osaaminen - ryhmän jäsenyyden merkityksen tunnistaminen 25

32 8 Y h t e i s ö l l i n e n j a y h t e i s k u n n a l l I n e n o s a a m I n e n Yhteiskunnalliset ja kulttuuriset muutokset - yhteiskunnallisten ja kulttuuristen muutosten tunnistaminen ja niiden vaikutusten ymmärtäminen koulutuksen ja kirkon työn konteksteissa - työelämän muutostekijöiden tunnistaminen Koulutuspolitiikka ja koulutusjärjestelmä - koulutusjärjestelmän sekä koulutusta koskevan lainsäädännön ja hallinnon tunteminen - koulutuksen yhteiskunnallisten tavoitteiden ja reunaehtojen ymmärtäminen - koulutuspolitiikan kansallisten ja kansainvälisten virtausten tunnistaminen Oppilaitoksen toiminta- ja kulttuuriympäristö - oppilaitoksen toiminta- ja kulttuuriympäristöjen erityispiirteiden tunnistaminen ja niiden vaikutusten ymmärtäminen oppilaitosyhteisössä - monimuotoisten oppilaitosten ja kirkon toimintaympäristöjen ominaispiirteiden ymmärtäminen - Oman toiminnan arvioinnin ja kehittämisen osaaminen oppilaitosyhteisön muutoksissa Moniammatillisuus, jaettu asiantuntijuus, verkostotyö, palveluohjaus - moniammatillisissa verkostoissa sujuvan vuorovaikutuksen ja toimintatapojen hallitseminen - opiskelijoiden palvelujärjestelmien tunteminen ja kykeneminen niiden kehittämiseen - palveluohjauksen osaaminen - tieto- ja viestintätekniikan monipuolisen hyödyntämisen osaaminen Osallisuuden ja yhteisöllisen hyvinvoinnin tukeminen - opiskelijoiden osallisuuden edistämisen ja vahvistamisen osaaminen - hyvinvoinnin, yhteisöihin kuulumisen ja yksilön arjen hallinnan välisten yhteyksien tunnistaminen ja niihin vaikuttaminen 26

33 8 H e n g e l l i n e n o s a a m i n e n Uskonnot, elämänkatsomukset, ekumenia ja uskontodialogi - moniuskontoisissa ja -kulttuurisissa työympäristöissä vaadittavan vuorovaikutuksen hallitseminen - uskonnollisten ilmiöiden tunnistaminen - ihmisen hengellisen kasvun vaiheiden (lapsuus, nuoruus, aikuisuus) tunteminen sekä ajankohtaisten uskonnollisten ja elämänkatsomuksellisten ilmiöiden ymmärtäminen - ekumenian ja uskontojen välisen vuoropuhelun edistämisen osaaminen Jumalanpalveluselämä ja kirkolliset toimitukset - kirkkovuoden, jumalanpalvelusperinteen, kristillisten symbolien, virsien ja muun musiikin sekä rukouselämän hallitseminen - kontekstuaalisen jumalanpalveluselämän kehittämisen osaaminen - Raamatun ja kirkon opetuksen soveltamisen osaaminen ihmisten elämäntilanteisiin jumalanpalveluksissa ja kirkollisissa toimituksissa - kirkollisten toimitusten toteuttamisen osaaminen elämäntilannelähtöisesti Sielunhoito, kriisityö - psykososiaalisen tuen menetelmien hallitseminen ja psykososiaalisen tuen- ja palvelujärjestelmän tunteminen - ihmisen elämän kriisien ja hengellisten kysymysten tunnistaminen - yksilöiden ja ryhmien tukeminen elämän mielekkyyden pohdinnoissa ja kokonaisvaltaisessa kasvussa - erilaisten yhteisöllisten ja yksilöllisten kriisien ja niiden vaiheiden ymmärtäminen sekä käytännön kriisityön hallitseminen - työnohjauksellisten menetelmien hallitseminen 27

34 8 O r g a n i s a a t i o - j a k e h i t t ä m i s o s a a m I n e n Työympäristöjen muutos, organisaatioiden välinen asiantuntijuus - oppilaitos- ja seurakuntaorganisaatioiden toimintatapojen tunteminen - organisaatioiden rajat ylittävän asiantuntijuuden jakaminen ja verkostoituvan yhteistyön kehittämisen osaaminen - kirkon oppilaitosyhteistyön kehittämisen osaaminen alueellisella, valtakunnallisella ja kansainvälisellä tasolla Kirkon ja oppilaitosten työn jäsentäminen, soveltaminen ja kehittäminen - kirkon ja oppilaitosten perustehtävän, tavoitteiden sekä toiminnan tunteminen - työn suunnittelun, kehittämisen ja mukauttamisen hallitseminen suhteessa toimintaympäristöön ja sen muutoksiin Työntekijän ammatillinen kehittyminen, ammatti-identiteetti ja reflektiivisyys - ammatillisen osaamisen ylläpitämisen ja kehittämisen osaaminen - oman persoonallisen kasvun tunteminen - oman ammatillisen identiteetin tunnistaminen erilaisissa oppilaitos- ja seurakuntayhteisöissä - tutkivan, kokeilevan ja arvioivan työotteen hallitseminen Eettisen toimintaperustan luominen ja uudistaminen - ammatillisen eettisen toiminnan hallitseminen - eettisesti laadukkaan oppilaitosyhteistyön edistämisen osaaminen 28

35 8 [Liitteen liite] KIRKON OPPILAITOSTYÖNTEKIJÄN AMMATIN JA KOULUTUKSEN VAIHEET Ammatin juuret koulun ja kirkon yhteistyössä Kirkon oppilaitostyöntekijän ammatin juuri on kolmisäikeinen. Ammatin historia rakentuu yhtäältä koulutyön, toisaalta korkeakoulupappitoiminnan ja kolmanneksi yhteiskunnallisen työn piirissä syntyneen ammattikasvatuspastoritoiminnan pohjalle. Vanhinta perustaa kirkon oppilaitostyön ammatissa on koulun ja kirkon kasvatuksellinen yhteistyö. Kasvatusyhteistyön varhaisinta maaperää on 1600-luvulta alkanut kansanopetus, jota kirkko toteutti 1700-luvulta lähtien systemaattisemmin. Kansanopetuksen muotoina olivat rippikoulun rinnalla kinkerit. Kirkko johti kansakoulujärjestelmää vuoteen 1866, jolloin annettiin kansakouluasetus ja kansakoulusta tuli kunnallinen. Kirkko jatkoi alkuopetuksen antamista. Kirkon rooli kouluyhteistyössä 1900-luvun alusta lähtien on rakentunut uskonnonopetuksen pohjalle. Uskonnonopetuksesta erillinen seurakuntien ja koulujen yhteistyö on alkanut sotavuosina. Helsingissä ensimmäinen oppilaitoksen erityistyöntekijä, teinipastori, palkattiin 1944 ja toiminta loppui sen irrallisena pidetyn luonteen johdosta 1960-luvun lopulla. Teinipastoritoiminta oli keskustelutuntien, aamuhartauksien ja nuorisokokouksien pitämistä. Teinipastoritoimintaa seuranneen seurakuntien yleisen teinityön pohjalta syntyi kuraattoritoiminta, jonka johdosta koulujen kuraattoritoiminta on saanut vakiintuneen muodon oppilaitoksissa. Kirkon ja koulun välinen yhteistyö on 1970-luvulta lähtien vahvistunut ja sisältö selkiytynyt, ja paikallisseurakuntien työntekijöiden kouluasioihin liittyvää osaamista on lisätty. Kehittyi koulupastoritoiminta, jossa on keskitytty entistä harvempiin oppilaitoksiin, mutta läsnäoloa ajallisesti lisäten. Tätä kirkon ja koulun yhteistyötä perusasteen kouluissa ja lukioissa kutsutaan koulutyöksi. Ammattikasvatus- ja korkeakoulupastoritoiminnan kehittyminen Koulutusjärjestelmien ja koulutyön kehittyminen johtivat seurakuntien työntekijöiden työpanoksen kohdentamiseen eri opintoasteilla. Korkeakoulutyö on syntynyt aktiivisesti korkeakouluissa vaikuttaneiden kristillisten opiskelijajärjestöjen toiminnan pohjalle. Järjestötoiminnasta itsenäinen korkeakoulutyö alkoi kehittyä 1970-luvulla. Ammatillisen koulutuksen parissa työskentelevien haasteet nuorten kanssa johtivat kirkon ja ammatillisten oppilaitosten yhteistyön 29

36 8 aktiiviseen kehittämiseen. Kirkon kasvatusasiain keskukseen perustettiin ammattikasvatussihteerin virka vuonna 1965, ja ensimmäiset päätoimiset ammattikasvatuspapin ja -lehtorin virat tulivat Helsinkiin (1966 ja 1968), Ouluun (1969) ja Tampereelle (1969). Nykyään puhutaan kirkon oppilaitostyöstä tarkoittaen sekä ammatillisen koulutuksen että korkeakoulutuksen parissa tehtävää kirkon ja oppilaitosten välistä yhteistyötä. Vuonna 1999 ammatillisten oppilaitosten, ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen piirissä toimi noin 35 päätoimista työntekijää. Päätoimisia oppilaitospappeja ja -diakoneja toimi suuremmissa seurakunnissa ja seurakuntayhtymissä vuonna 2009 n. 60. Oppilaitostyöntekijän erityiskoulutuksen kehittyminen Kirkon oppilaitostyöntekijän peruskoulutuksena ovat kirkon alan koulutukset: diakoniatyöntekijän, kirkkomuusikon/kanttorin, nuorisotyöntekijän ja teologin koulutus. Erityiskoulutus on kehittynyt koulupastorikoulutuksen pohjalta. Koulupastorikoulutus syntyi 1980-luvulla kolmivuotiseksi koulutusohjelmaksi. Koulutusta toteuttivat pääkaupunkiseudun seurakunnat ja Helsingin hiippakunta päävastuun koulutuksesta ollessa Helsingin seurakuntayhtymällä. Kolmivuotisen koulutuksen rinnalle tulivat yksivuotiset kurssit. Koulutusta kehitettiin, ja oppilaitostyöntekijän erityiskoulutus aloitettiin vuonna Erikoistumiskoulutusohjelmaksi nimetyn koulutuksen tavoitteeksi asetettiin ammatillisten valmiuksien lisääminen oppilaitostyössä ja oppilaitostyön asiantuntijana toimiminen seurakunnassa. Koulutusohjelmassa on pystynyt erikoistumaan oppilaitosyhteistyöhön ammatillisessa koulutuksessa, korkeakoulussa tai koulutyössä, tai yhdistelemään eri koulutusasteisiin suunnattuja sisältöjä. Koulutuksen sisällössä on vuosien varrella tehty pieniä muutoksia, mutta koulutuksen laajuus (60 op) ja keskeinen rakenne, portfolion työstäminen oppimistehtävien avulla, ovat säilyneet. Nykymuotoisena koulutus päättyy vuonna Tilalle on suunnitteilla vastaavan laajuinen oppilaitosyhteistyön kehittäjäkoulutus, joka on edelleen erityiskoulutusta. 30

37 8 Bilaga KÄRNKOMPETENSBESKRIVNING FÖR KYRKANS SKOL- OCH STUDENTARBETARE Yrkesbeskrivning Kyrkan och församlingarnas anställda är en närvarande samarbetspartner i många gemenskaper. Utgångspunkten för kyrkans samarbete med läroanstalterna är att påminna om Guds närvaro i läroanstaltens vardag. Skol- och studentarbetarna tjänar alla medlemmar i läroanstaltsgemenskapen utan åtskillnad. Samarbetet med läroanstalterna bygger på jämlikt bemötande, dialog och förtroende mellan kyrkan och läroanstalten. Läroanstalterna utgör vardagsgemenskaper för människor i olika åldrar och livsskeden. 1 Kyrkans skol- och studentarbetare arbetar i många slags varierande verksamhetskulturer. De är införstådda med läroanstalternas verksamhetsidéer och värderingar samt deras samhällstjänande roll. Skol- och studentarbetarnas arbete styrs av läroanstalternas behov. Det viktigaste är att möta grupper och individer i olika situationer och livsskeden. Skol- och studentarbetarnas grundläggande uppgifter består i att: främja människovärdet och värderingar som jämlikhet, rättvisa och kärlek till nästan möjliggöra en andlig gemenskap och positiv religionsfrihet i enlighet med läroanstalternas verksamhetsprinciper stärka delaktigheten och främja en sund gemenskap och individuellt välbefinnande stödja värdefostran och en omfattande yrkesmässig, vetenskaplig och konstnärlig bildning. Arbetet förutsätter dialog och samarbete med personal- och studentgrupperna, studentorganisationerna, studenthälsofrämjandet inom offentliga och tredje sektorn och de religiösa samfunden. Kyrkans skol- och studentarbetare förutsätts kunna möta människor som individer och som delar av en gemenskap. De ska främja gemenskapens och dess medlemmars välbefinnande samt gemenskapen vid läroanstalten. De ska behärska 1 År 2009 hade yrkesläroanstalterna, yrkeshögskolorna och universiteten cirka examensstuderande 31

38 8 bland annat de centrala metoderna för själavård, krisverksamhet och främjande av student- och arbetshälsa samt samhällsarbets- och undervisningsmetoder som främjar livsbalans. Läroanstaltsmiljöerna förutsätter att kyrkans skol- och studentarbetare kan fungera i sakkunnigorganisationer och att de förstår hur ekonomiska, politiska och kulturella strömningar inverkar på läroanstalterna. Kyrkans medarbetare kan tillämpa sitt teologiska och etiska kunnande och sin värdekompetens i olika situationer och gemenskaper. Av skol- och studentarbetarna krävs förutom yrkeskunnande även initiativförmåga, kreativitet, förändringsförmåga, omdöme och förmåga till självständigt arbete. 2 Den mångsidiga arbetsmiljön kräver också att de har en stark professionell ansvarskänsla och ett etiskt arbetssätt. Skol- och studentsamarbete utförs dels som huvudsyssla, dels som en del av annat arbete. Skol- och studentarbetarna består av präster, diakoner, ungdomsarbetsledare, specialungdomsarbetsledare, kantorer och kyrkomusiker. Behörighetskraven för varje tjänst anges i respektive beskrivning av kärnkompetensen. Kärnkompetensområdena och deras innehåll Kärnan i kyrkans skol- och studentarbetares kompetens är förmågan att kontextualisera teologin och möta människor som individer och som medlemmar i läroanstaltsgemenskaperna. Till kärnkompetensområdena för en skol- och studentarbetare hör pedagogisk kompetens, samverkanskompetens och samhällelig kompetens, andlig kompetens samt organisations- och utvecklingskompetens (FIGUR). Skol- och studentarbetaren utvecklar sin kompetens enligt kraven i den specifika arbetsmiljön och tillämpar sin kärnkompetens i olika läroanstaltsmiljöer. 2 Snellman, T. 2011: Diakoniatyötä oppilaitoksessa? Utredning av diakoniarbetets möjligheter vid ett antal läroanstalter i Vanda. 32

39 8 FIGUR Kärnkompetensbeskrivning för kyrkans skol- och studentarbetare 33

40 8 P e d a g o g i s k k o m p e t e n s Individens tillväxt, utveckling och välbefinnande - ha insikter i allmänna och specifika drag i den individuella utvecklingen - vara förtrogen med de allmänna teorierna och uppfattningarna om fostran - förstå den individuella tillväxtens och olika delområdens betydelse för människans utveckling och välbefinnande Etisk fostran - kunna ge värdefostran som en del av all fostran - kunna ge etisk fostran - förstå den etiska grunden för fostran och arbetets kulturbundenhet - vara medveten om de etiska dimensionerna av olika fenomen, frågor och situationer i vardagen Handledning, undervisning och utbildning - förstå undervisningens och handledningens flerdimensionella och övergripande karaktär - identifiera olika typer av lärande - besitta mångsidig, målinriktad och metodisk kompetens i handledning, undervisning och utbildning Grupphandledning - identifiera lagbundenheter i gruppkommunikation - planera, genomföra och utvärdera målinriktad grupphandledning - behärska mångsidiga metoder som stödjer delaktighet - inse betydelsen av grupptillhörighet 34

41 8 S a m v e r k a n s k o m p e t e n s o c h s a m h ä l l e l i g k o m p e t e n s Samhälleliga och kulturella förändringar - identifiera samhälleliga och kulturella förändringar och förstå deras verkningar i utbildningen och kyrkans arbete - identifiera förändringsfaktorer i arbetslivet Utbildningspolitiken och utbildningssystemet - känna till utbildningssystemet och utbildningens lagstiftning och förvaltning - förstå de samhälleliga målen och ramvillkoren för utbildning - identifiera trender i den nationella och internationella utbildningspolitiken Läroanstaltens arbetsmiljö och kulturella miljö - identifiera särdrag i läroanstaltens arbetsmiljö och kulturella miljö och förstå särdragens konsekvenser för läroanstaltsgemenskapen - förstå särdragen i de varierande läroanstalternas och kyrkans arbetsmiljöer - kunna bedöma och utveckla det egna arbetet i samband med förändringar i läroanstaltsgemenskapen Multidisciplinärt arbetssätt, delad expertis, nätverkande, case management - behärska smidig kommunikation och olika arbetssätt i multidisciplinära nätverk - känna till servicesystemen för studenter och ha förmåga att utveckla dem - behärska case management - flexibelt kunna utnyttja informations- och kommunikationstekniska lösningar Stödjande av delaktighet och kollektivt välbefinnande - främja och stärka studenternas delaktighet - identifiera och påverka kopplingar mellan individens välbefinnande, grupptillhörighet och hantering av vardagen 35

42 8 A n d l i g k o m p e t e n s Religioner, livsåskådningar, ekumenik och religionsdialog - klara av den växelverkan som krävs i mångreligiösa och mångkulturella arbetsmiljöer - identifiera religiösa fenomen - vara förtrogen med de olika skedena i människans andliga utveckling (barndom, ungdom, vuxenålder) och förstå aktuella religiösa fenomen och livsåskådningsfenomen - kunna främja ekumenisk dialog och dialog mellan olika religioner Gudstjänstliv och kyrkliga förrättningar - vara insatt i kyrkoåret, gudstjänsttraditionen, de kristna symbolerna, psalmerna och den övriga musiken samt bönelivet - behärska kontextuell utveckling av gudstjänstlivet - kunna tillämpa Bibeln och kyrkans lära på människors livssituationer i gudstjänster och kyrkliga förrättningar - kunna förverkliga kyrkliga förrättningar utifrån människors livssituationer Själavård, krisarbete - behärska metoderna för psykosocialt stöd och känna till strukturerna för psykosocialt stöd och psykosociala tjänster - identifiera kriser och andliga frågor i människors liv - ge individer och grupper stöd i sökandet efter meningen med livet och stödja en holistisk utveckling - förstå olika kollektiva och individuella kriser och deras faser och behärska krisarbete i praktiken - behärska arbetshandledningens metoder 36

43 8 O r g a n i s a t i o n s - o c h u t v e c k l i n g s k o m p e t e n s Förändringar i arbetsmiljöer, expertisutbyte mellan organisationer - känna till läroanstalts- och församlingsorganisationernas verksamhetssätt - utbyta expertis över organisationsgränserna och utveckla nätverkssamarbete - utveckla kyrkans samarbete med läroanstalterna på regional, nationell och internationell nivå Planering, tillämpning och utveckling av kyrkans och läroanstalternas arbete - känna till kyrkans och läroanstalternas grundläggande uppgift, mål och verksamhet - kunna planera, utveckla och anpassa arbetet i förhållande till arbetsmiljön och förändringar i denna Skol- och studentarbetarens yrkesutveckling, yrkesidentitet och reflektionsförmåga - kunna upprätthålla och utveckla yrkeskompetensen - vara medveten om den egna personliga tillväxten - känna den egna yrkesidentiteten i olika läroanstalts- och församlingsgemenskaper - behärska undersökande, experimentella och utvärderande arbetsgrepp Skapande och förnyande av en etisk verksamhetsgrund - kunna utöva professionell, etisk verksamhet - kunna främja ett etiskt högklassigt samarbete med läroanstalterna 37

44 8 [Bilaga till bilaga] KYRKANS SKOL- OCH STUDENTARBETARE YRKESHISTORIA OCH UTBILDNINGSFASER Rötter i samarbetet mellan kyrkan och skolan Det finns tre historiska rötter till yrket som kyrkans skol- och studentarbetare: kyrkans skolarbete, högskoleprästverksamheten och den yrkesutbildningspastorsverksamhet som vuxit fram inom samhällsarbetet. De äldsta rötterna till yrket som skol- och studentarbetare ligger i det pedagogiska samarbetet mellan skolan och kyrkan. Det pedagogiska samarbetet inleddes redan på 1600-talet, då folkundervisningen började ta form. På 1700-talet började kyrkan bedriva folkundervisning mer systematiskt i form av skriftskola och husförhör. Kyrkan ledde folkskolsystemet fram till år 1866, då folkskoleförordningen trädde i kraft och folkskolan blev kommunal. Kyrkan fortsatte att ansvara för den första undervisningen. Kyrkans roll i samarbetet med skolorna har från början av 1900-talet byggt på religionsundervisningen. Samarbetet mellan församlingarna och skolorna utanför religionsundervisningen inleddes under krigsåren. År 1944 anställdes den första specialmedarbetaren, en ungdomspastor, vid en läroanstalt i Helsingfors. Denna verksamhet avslutades dock i slutet av 1960-talet på grund av dess lösryckta karaktär. Ungdomspastorns arbete gick ut på att hålla diskussionstimmar, morgonandakter och ungdomsträffar. Utifrån det allmänna ungdomsarbete som församlingarna fortsatte med efter ungdomspastorsverksamheten uppstod kuratorsverksamheten, som sedermera har fått en vedertagen roll vid läroanstalterna. Samarbetet mellan kyrka och skola stärktes och fick ett klarare innehåll från och med 1970-talet, och de lokala församlingsanställdas kompetens i skolfrågor utökades. Följaktligen utvecklades skolpastorsverksamheten, där fokus ligger på färre läroanstalter men mera närvarotid. Detta samarbete mellan kyrka och skola i grundskolorna och gymnasierna kallas för skolarbete. Yrkesutbildnings- och högskolepastorsverksamhetens utveckling Utvecklingen av utbildningssystemen och skolarbetet ledde till att församlingsarbetarnas arbetsinsats koncentrerades på olika utbildningsnivåer. Högskolearbetet har sin grund i den aktiva verksamhet som de kristliga studentorganisationerna bedrivit i högskolorna. På 1970-talet började ett högskolearbete som sköttes separat från studentorganisationernas verksamhet utvecklas. De utmaningar som personalen inom yrkesutbildningen mötte i sitt arbete med unga ledde till en ak- 38

45 8 tiv utveckling av samarbetet mellan kyrkan och yrkesläroanstalterna. Vid Kyrkans central för fostran inrättades en yrkesutbildningssekreterartjänst år 1965, och kort därefter anställdes de första heltidsanställda yrkesutbildningsprästerna och yrkesutbildningslektorerna i Helsingfors (1966 och 1968), Uleåborg (1969) och Tammerfors (1969). Med begreppet kyrkans skol- och studentarbete avses nuförtiden kyrkans samarbete med såväl yrkesläroanstalterna som högskolorna. År 1999 fanns det cirka 35 heltidsanställda skol- och studentarbetare vid yrkesläroanstalterna, yrkeshögskolorna och universiteten. År 2009 sysselsatte de större församlingarna och de kyrkliga samfälligheterna omkring 60 heltidsanställda studentpräster och studentdiakoner. Utveckling av specialutbildningen för skol- och studentarbetare Kyrkans skol- och studentarbetare har en kyrklig utbildning som grundutbildning: de är diakoniarbetare, kyrkomusiker/kantorer, ungdomsarbetare eller teologer. Specialutbildningen har utvecklats ur skolpastorsutbildningen. Skolpastorsutbildningen uppstod på 1980-talet i form av ett treårigt utbildningsprogram. Utbildningen anordnades av församlingarna i huvudstadsregionen och av Helsingfors stift, och Helsingfors kyrkliga samfällighet bar huvudansvaret för utbildningen. Vid sidan av den treåriga utbildningen utvecklades kurser som tog bara ett år. Utbildningen utvecklades, och år 1998 inleddes specialutbildningen för skol- och studentarbetare. Utbildningen gick under namnet specialiseringsutbildningsprogram och målet var att utöka skol- och studentarbetarnas yrkeskunskap och erbjuda dem resurser att fungera som skol- och studentarbetsexperter inom församlingen. Inom utbildningsprogrammet har man kunnat specialisera sig på samarbetet med läroanstalter inom yrkesutbildningen, vid högskolorna eller i skolarbetet, eller alternativt kombinera innehåll som är inriktat på olika utbildningsnivåer. Några små ändringar har gjorts i utbildningen under årens lopp, men utbildningens omfattning (60 sp) och centrala struktur portfolioarbete med inlärningsuppgifter kvarstår oförändrade. Utbildningen upphör i sin nuvarande form år Man planerar att ersätta den med en specialutbildning för utveckling av kyrkans samarbete med läroanstalterna av motsvarande omfattning. 39

46 9 9 9 < > < > Pastoraalikoulutuksen Revidering av pastoralutbildningen kokonaisuuden uudistaminen Esittelijä: Jyri Komulainen Tausta Piispainkokous asetti syysistunnossaan 2010 työryhmän uudistamaan pappien koulutuspolun kokonaisuutta. Piispainkokous päätti 1. asettaa työryhmän, jonka tehtävänä on tehdä syksyn 2012 piispainkokoukselle selvitys pappien koulutuspolun kehittämishaasteista ja esitys koulutuspolun kokonaisuuden uudistamiseksi. Mietintöön tulee sisältyä esitys tarvittavista toimista pappisvirkaan kelpoistavaa tutkintoa koskevan säädöksen (KS 105) uudistamiseksi, ordinaatiokoulutuksen kokonaisuutta koskevan suosituksen uudistamiseksi (ml. tuomiokapitulille annettavat todistukset ja näytteet) sekä pastoraalitutkinnon kokonaisuuden uudistamiseksi; 2. pyytää tuomiokapituleilta mennessä työryhmälle kuvaus niiden antamasta ordinaatiokoulutuksesta; ja 3. kutsua työryhmän puheenjohtajaksi piispa Björn Vikströmin ja jäseniksi tutkija Kati Niemelän, johtaja Kari Kopperin, opintoasiainpäällikkö Mervi Palvan, hiippakuntadekaani Kai Peltosen, hiippakuntadekaani Niilo Pesosen sekä sihteeriksi piispainkokouksen pääsihteeri Jari Jolkkosen. Työryhmän asettamisen taustalla oli tarve uudistaa papin koulutuspolun kokonaisuutta siten, että se vahvistaisi etenkin nuoremman papiston teologista ja ammatillista osaamista. Työryhmää täydennettiin marraskuussa 2010 opiskelijajäsenellä, jollaiseksi nimettiin teologian ylioppilas Iina Jokilaakso. Hänen siirryttyä opiskelemaan ulkomaille tuli hänen tilalleen teologian ylioppilas Tapio Leinonen. Työryhmä sai palautetta työstään piispainkokoukselta huhtikuussa 2012, kun piispainkokous kävi lähetekeskustelun työryhmän antamasta väliraportista. Samassa yhteydessä työryhmän kokoonpanoon tehtiin sellainen muutos, että sihteeriksi valittiin piispainkokouksen teologinen sihteeri Jyri Komulainen (sittemmin piispainkokouksen pääsihteeri) ja piispainkokouksen pääsihteeri Jari Jolkkonen (sittemmin Kuopion piispa) siirtyi vastaavasti työryhmän jäseneksi. 40

47 9 Lokakuussa 2012 työryhmä pyysi lausunnot työskentelystään seuraavilta tahoilta: - Hiippakuntien tuomiokapitulit - Kirkon koulutuskeskus - Dekaanikokous - Helsingin yliopisto / Teologinen tiedekunta, Åbo Akademi / Teologiska fakulteten, Itä-Suomen yliopiston filosofisen tiedekunnan teologian osasto - Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys, Teologiska Studentföreningen vid Åbo Akademi, Fides Ostiensis ry - Suomen kirkon pappisliitto - Kirkon alat ry Lausunnon antoivat kaikki muut paitsi Teologiska Studentföreningen vid Åbo Akademi. Yliopistot pidättyivät omissa lausunnoissaan kommentoimasta yksityiskohtaisesti pastoraalikoulutusta, sillä tämän järjestäminen nähtiin kirkon sisäiseksi asiaksi. Työryhmä muokkasi lopullista esitystään saadun palautteen pohjalta. Lausunnoissa työryhmän linjaukset saivat melko selkeän kannatuksen, joskin kriittisiäkin mielipiteitä esiintyi mutta nämä jäivät pääsääntöisesti yksittäisiksi. Eniten eriäviä mielipiteitä oli liittyen papiksi vihittävältä vaadittaviin klassisten kielten opintoihin, mutta siinäkin selvä enemmistö kannatti työryhmän esitystä keskittymisestä vähintään kahteen kieleen. Työryhmän keskeiset ehdotukset Papin koulutuspolku -työryhmän lopullinen raportti on liitteenä. Työryhmä pohtii siinä erilaisia näkökulmia nykyisen papin koulutuspolun kehittämiseksi. Raportin keskeisimmät ehdotukset ovat seuraavat: - Päätöstä pappisvirkaan kelpoistavasta tutkinnosta (KS 105) uudistetaan liittämällä sen alkuun osaamista määrittelevä kuvaus. Klassisten kielten osalta päätöstä muutetaan siten, että kolmen kielen sijasta jatkossa vaaditaan opintoja vähintään kahdessa klassisessa kielessä, joista yhden tulee olla kreikka. Lisäksi kelpoisuusehtoihin lisätään vaatimus vähintään 10 op:n laajuisista uskontotieteellisistä opinnoista. Viimeksi mainittu näkökulma pyrkii takaamaan, että jokaisella papilla on muuttuvan toimintaympäristön vaatimat tiedot maailmanuskonnoista. Nykyisten säädösten puitteissa on nimittäin mahdollista, että papiksi voi kouluttautua tiettyjä reittejä pitkin vailla uskontotieteellisiä opintoja. 41

48 9 - Papiksi vihkimistä ja lehtorin oikeuksia hakevalta edellytettäviä tutkintotodistuksia koskevaa päätöstä (KS 88) uudistetaan niin, että vaaditaan todistus osallistumisesta seurakunnan toimintaan. Yksi vaihtoehto seurakunnan toimintaan osallistumisen dokumentoinniksi voisi työryhmän pohdintojen mukaan olla portfolio. Portfoliolla tarkoitetaan yleensä hakijan itsensä koostamaa kokonaisuutta, jossa omaa ammatillista kehittymistä koskevan reflektion oheen liitetään relevanttia, virallistakin dokumentaatiota (esim. todistukset, suositukset, pätevyyttä osoittavat saavutukset). Papiksi vihittävien kohdalla paino tulisi olla varsinaisen ammatillisen kehittämisen sijasta omassa hengellisessä polussa, minkä myötä ilmenee myös seurakuntaan osallistumisen aktiivisuus. Portfolio mahdollistaisi myös sen, että hakija voisi dokumentoida lähetystyön tai kirkon kansainvälisen toiminnan piirissä hankitun kokemuksen, joka parissa lausunnossa nostettiin esiin vaihtoehtoisena tapana hankkia seurakunnallista osallistumiskokemusta. Mikäli portfoliovaihtoehto valitaan, esimerkiksi dekaanikokouksessa voidaan koordinoida ordinaatiovalmennukseen hakeutuvien portfoliota koskevaa ohjeistusta. - Pastoraalitutkintoa koskevaa päätöstä (KS 80) muutetaan siten, että ordinaatiokoulutus integroidaan osaksi pastoraalitutkintoa ja sitä kutsutaan ordinaatiovalmennukseksi. Nykymuotoista pastoraalitutkintoa muutetaan siten, että yhdistetään nykyisiä kursseja ja lisätään tutkintoon kaksi uutta opintokokonaisuutta: Diakonia, missio ja globaali vastuu sekä Viestintä ja vuorovaikutus. Pastoraalitutkinnon saarna- ja opetusnäytteistä luovutaan. (Sen sijaan vihkimyksen edellä annettaisiin vastaisuudessakin tuomiokapitulin määräämät näytteet.) Pastoraalitutkinnon teoreettinen laajuus nousee 34 opintopisteestä 40 opintopisteeseen, mutta tosiasiassa papin koulutuspolun kokonaisuus ei kasva vastaavassa määrin, koska mainittuun 40 opintopisteeseen sisältyy uutena elementtinä hiippakuntien järjestämä ordinaatiovalmennus, josta nykyisellään ei saa opintopisteitä. Samalla numeerisesta arvostelusta luovutaan. Lisäksi laaditaan ohjeet aikaisemmin hankitun osaamisen tunnistamisesta ja tunnustamisesta. - Kirkkohallitusta pyydetään ryhtymään toimiin, joilla kehitetään rakenteita kirkon työhön opiskelevien hengellisen elämän tukemiseksi. Työryhmän saamien lausuntojenkin valossa koettaisiin erityisen tarpeelliseksi sellainen papin virka, jonka keskeisenä tehtävänä olisi järjestää ja koordinoida kirkon työhön opiskelevien hengellistä tukea pääkaupunkiseudulla. Virka voitaisiin perustaa esimerkiksi Helsingin seurakuntayhtymään. Koska kyse on kokonaiskirkollisesta vastuusta ja 42

49 9 koska Helsingissä kirkon virkaan opiskelevien määrä on selvästi suurin, on perusteltua, että rahoitus tulisi kirkon keskushallinnosta. Myös Turussa ja Joensuussa on työryhmän mielestä syytä kehittää vastaavanlaista kirkon työhön opiskelevien hengellistä tukea, jonka järjestäminen voidaan hoitaa yhteistyössä paikallisten seurakuntayhtymien kanssa. Asian jatkovalmistelu Jos piispainkokous pitää raportissa esitettyjä linjauksia oikeana suuntana pastoraalikoulutuksen kokonaisuuden uudistamiseksi, työryhmä voi ryhtyä tarvittaviin toimenpiteisiin yhdessä piispainkokouksen kanslian kanssa. Lisätiedot: Jyri Komulainen, puh. (09) Käsittely Behandling Keskustelun perusteella esittelijä lisäsi päätösesitykseensä 3. ponnen. Päätösehdotus 1. Merkitään työryhmän raportti saaduksi; 2. käydään keskustelu jatkovalmistelun pohjaksi; ja 3. annetaan jatkovalmistelu työryhmän tehtäväksi. Päätös Hyväksyttiin päätösehdotus. Toimenpiteet Päätös kirkkohallitukselle ja tuomiokapituleille Beslutsförslag 1. Arbetsgruppens rapport (på finska) antecknas som mottagen. 2. Mötet för debatt som grund för den fortsatta beredningen. 3. Arbetsgruppen får i uppdrag av mötet att fortsätta beredningen. Beslut Beslutsförslaget godkändes. Åtgärder Beslut till Kyrkostyrelsen och domkapitlen 43

50 9 Liiteraportti Papin koulutuspolku Piispainkokouksen asettaman työryhmän raportti (tammikuu 2013) 44

51 9 Sisällys 1. Työryhmän tehtävä ja nykyisen koulutuspolun kuvaus Millaista osaamista kirkko odottaa papilta? Teologian opiskelijoiden motivaatiotutkimus ja kirkon hengellinen tuki Päätös pappisvirkaan kelpoistavasta tutkinnosta Siirtymävaihe: pappisvihkimyksen edellytysten tutkinta ja välineet Ordinaatiokoulutus ja pastoraalitutkinnon suorittamisen vaihe Uudistettu pastoraalitutkinto Työryhmän ehdotukset 78 45

52 9 1. Työryhmän tehtävä ja nykyisen koulutuspolun kuvaus Piispainkokous asetti syysistunnossaan 2010 työryhmän uudistamaan pappien koulutuspolun kokonaisuutta. Piispainkokous päätti 1. asettaa työryhmän, jonka tehtävänä on tehdä syksyn 2012 piispainkokoukselle selvitys pappien koulutuspolun kehittämishaasteista ja esitys koulutuspolun kokonaisuuden uudistamiseksi. Mietintöön tulee sisältyä esitys tarvittavista toimista pappisvirkaan kelpoistavaa tutkintoa koskevan säädöksen (KS 105) uudistamiseksi, ordinaatiokoulutuksen kokonaisuutta koskevan suosituksen uudistamiseksi (ml. tuomiokapitulille annettavat todistukset ja näytteet) sekä pastoraalitutkinnon kokonaisuuden uudistamiseksi; 2. pyytää tuomiokapituleilta mennessä työryhmälle kuvaus niiden antamasta ordinaatiokoulutuksesta; ja 3. kutsua työryhmän puheenjohtajaksi piispa Björn Vikströmin ja jäseniksi tutkija Kati Niemelän, johtaja Kari Kopperin, opintoasiainpäällikkö Mervi Palvan, hiippakuntadekaani Kai Peltosen, hiippakuntadekaani Niilo Pesosen sekä sihteeriksi piispainkokouksen pääsihteeri Jari Jolkkosen. Huhtikuun 2012 istunnossaan piispainkokous kävi lähetekeskustelun työryhmän antamasta väliraportista. Samalla se päätti, että Jari Jolkkosen siirtyessä piispaksi hän jatkaa työryhmässä jäsenenä ja työryhmän sihteeriksi valitaan lukien piispainkokouksen teologinen sihteeri Jyri Komulainen (sittemmin piispainkokouksen pääsihteeri). Myös dekaanikokous käsitteli väliraporttia omassa kokouksessaan huhtikuussa Työryhmä on muokannut raporttiaan huomioiden piispainkokouksen ja dekaanikokouksen antaman palautteen. Nykyinen pappien koulutuspolku on hahmoteltu piispainkokouksen 1999 hyväksymässä mietinnössä Kirkon pastoraalikoulutuksen kokonaisuus (Kirkon keskushallinto, sarja B 1998:4). Koulutuspolku voidaan jakaa kahteen kokonaisuuteen, 1) yliopistossa suoritettavaan teologian maisterin tutkintoon ja 2) kirkon antamaan muuhun koulutukseen. Yliopisto vastaa teologien peruskoulutuksesta ja myöntää tutkinnot. Kirkossa piispainkokous säätää siitä, millainen teologinen tutkinto antaa kelpoisuuden pappisvirkaan. Voimassa olevan piispainkokouksen päätöksen (Kirkon säädöskokoelma 105) mukaan pappisvirkaan antaa kelpoisuuden yliopistossa suoritettu teologian maisterin tutkinto, johon sisältyy vähintään 30 op klassisten kielten opintoja, vähintään 100 op opintoja keskeisissä teologisissa oppiaineissa sekä vähintään 20 op soveltavia opintoja (mukaan lukien työssäoppimisjakso seurakunnassa). Kirkon järjestämän papin koulutuspolun alkuun kuuluvat 1) työssäoppimisjakso seurakunnassa (1 kk, pl. Joensuun malli) 2) työpsykologinen soveltuvuustutkimus (1 vrk) 3) ordinaatiokoulutus (5 10 vrk) 4) työhön perehdyttäminen (työn ohessa) 5) pastoraalitutkinto (34 op) 46

53 9 Kirkon virkaan kelpoistavaan TM -tutkintoon sisältyy vähintään kuukauden mittainen työssäoppimisjakso seurakunnassa. Sen jälkeen opiskelija osallistuu yhden päivän mittaiseen työpsykologiseen soveltuvuustutkimukseen, jonka kuluista kirkko kattaa 85 %. Opiskelijat osallistuvat myös hiippakuntien järjestämiin 1 2 vuorokauden mittaisiin palauteseminaareihin, jossa keskustellaan harjoittelukokemuksista, kirkon työstä sekä kutsumuksesta kirkon virkaan. Seminaarin yhteydessä tarjotaan myös mahdollisuus keskusteluun soveltuvuustutkimuksen tuloksista. Teologian maisterin tutkinnon suorittamisen jälkeen tuomiokapituli kutsuu pappisvihkimystä hakevat 5 10 vuorokauden mittaiseen ordinaatiokoulutukseen. Koulutuksen yhteydessä tai sen edellä tuomiokapituli selvittää vihkimyksen edellytykset. Koulutuksen tavoitteena on tukea vihkimystä hakevan identiteettiä ja valmentaa vihittäviä hengellisesti sekä vihkimistapahtumaan että papin työhön. Koulutuksessa käsitellään usein myös papin työn alkuvaiheen kysymyksiä, kuten jumalanpalveluksen toimittamista ja kirkollisten toimitusten hoitamista. Ordinaatiokoulutuksesta ei säädetä missään, mutta piispainkokous on 1980-luvulla antanut sen sisällöstä suosituksen ja siitä on ohjeita myös pastoraalikoulutuksen kokonaisuutta käsittelevässä mietinnössä. Käytännössä hiippakunnat ovat kuitenkin toimineet hyvin itsenäisesti. Vihkimisen jälkeen jokainen seurakunnassa aloittava pappi osallistuu ohjattuun työhön perehdyttämiseen kirkkoherran nimeämän perehdyttäjän ohjaamana. Tarkoituksena on tukea ja vahvistaa uutta pappia työuran alussa. Kirkon perehdyttämisopas antaa tarkemmat ohjeet työhön perehdyttämisestä myös pappien osalta. Työhön perehdyttämisen lopuksi pappi laatii siitä raportin ja keskustelee sen pohjalta perehdyttäjän kanssa. Tämän jälkeen hän voi hakeutua suorittamaan pastoraalitutkintoa. Piispainkokous päättää pastoraalitutkinnon tavoitteista ja kokonaisuudesta. Vuonna 2000 hyväksytyn ja vuonna 2005 lehtori syventää teologista tietämystään ja os op. Sisältöön palataan myöhemmin. Papin koulutuspolun loppupäähän kuuluvat 6) seurakuntatyön johtamisen tutkinto, 7) ylempi pastoraalitutkinto, johon voi sisällyttää Kirkon koulutuskeskuksen järjestämiä erityiskoulutuksia sekä 8) erikoistumis-, johtamis- ja muu täydennyskoulutus. Tämän loppupään arviointi ei kuulu työryhmän tehtävään. Piispainkokous on äskettäin hyväksynyt esitykset ylemmästä pastoraalitutkinnosta (2007) sekä kirkon sairaalasielunhoitajien erikoistumiskoulutuksesta (2011). 2. Millaista osaamista kirkko odottaa papilta? 2.1. Pappisviran tehtävät koulutuspolun perustana Papin koulutuspolku rakentuu sen varaan, miten pappisvirka ymmärretään ja mitkä ovat sen erityiset tehtävät. Luterilaisen käsityksen mukaan pappisvirka on Jumalan asettama. Papin keskeisimmät tehtävät ovat Jumalan sanan julistaminen ja pyhien sakramenttien hoitaminen. Pappisviran perimmäinen tehtävä on hengellinen: virka on olemassa, jotta Pyhä Henki voisi lahjoittaa sanan ja 47

54 9 sakramenttien kautta pelastavan uskon, syntien anteeksiantamuksen ja osallisuuden iankaikkiseen elämään (CA V). Samalla kirkko elää ajassa. Myös nykyajan haasteet muovaavat voimakkaasti papin työtä ja häneltä edellytettävää osaamista. Kirkkojärjestys korostaa pappisviran yhteyttä julistukseen ja jumalanpalveluselämään. Papiksi vihkimisessä pappi antaa kirkkojärjestyksen 5 luvun 6 :n mukaisen lupauksen, jossa hän lupaa julistaa oikein Jumalan sanaa, jakaa pyhiä sakramentteja Kristuksen asetuksen mukaisesti ja noudattaa kirkon lakia ja järjestystä. Kirkkojärjestyksen 5 luvun 1 :ssä määritellään papin erityiset tehtävät seuraavasti: sakramenttien jakaminen, muiden kirkollisten toimitusten hoitaminen sekä yksityinen sielunhoito ja rip Nämä tehtävät määrittelevät pitkälti myös papin koulutuspolun suunnan: varsinkin koulutuspolun alkupää on rakennettava sellaiseksi, että se tukee pappia hoitamaan näitä tehtäviä, selviytymään niistä ja kehittymään niiden hoitamisessa. Selvää on, että käytännössä pappi joutuu työtehtävistä riippuen hoitamaan myös muita tehtäviä, jotka liittyvät kristilliseen kasvatukseen, lähetykseen, diakoniaan, hallintoon, seurakunnan johtamiseen, viestintään ja verkostoitumiseen. Papin koulutuspolun kannalta on olennaista määritellä, millaista osaamista kirkko odottaa papilta. Papin ydinosaamiskuvaus on esitetty Kirkon koulutuskeskuksen valmistelemassa asiakirjassa Kirkon hengellisen työn ammattien ydinosaaminen. Kirkkohallitus on hyväksynyt asiakirjan Myös piispainkokous on omasta puolestaan hyväksynyt koulutuskeskuksen asiakirjan käyttöön otettavaksi. Ydinosaamisella tarkoitetaan koko ammattiryhmän osaamista. Ydinosaamiskuvauksen pohjalta Koulutuspolku -työryhmä on halunnut määritellä suppeamman perusosaamiskuvauksen, jossa pyritään määrittelemään se minimiosaaminen, jonka jokaisen papiksi vihityn tulisi osata heti työuran ensimmäisestä päivästä alkaen Papin perusosaaminen työryhmän näkemys Perusosaamiskuvauksen perustan muodostaa kolme olennaista tekijää: syvä ja laaja-alainen teologinen yleissivistys, kiinnostus ihmisistä ja hyvät vuorovaikutustaidot sekä hengellinen elämä ja sitoutuminen kirkon uskoon. Papin viran hoitaminen edellyttää riittävän laajaa yleissivistystä teologian eri alueilta. Papin tehtävien kannalta pysyviä painopisteitä ovat Raamatun, kirkon ekumeenisen tradition sekä luterilaisen tunnustuksen ja jumalanpalveluselämän tuntemus. Papin tehtävänä on tulkita kristillistä sanomaa ihmisille eri tilanteissa. Tämä edellyttää kykyä ihmisten kohtaamiseen, kirkon historian ja perinteiden ymmärtämistä, valmiutta hyödyntää teologian lähitieteitä sekä pyrkimystä vuoropuheluun muiden tieteiden kanssa. Papin virkaan kuuluvat todistus (missio), palvelu (diakonia) ja kasvatus. Pappi on kutsuttu toimimaan Jumalan armon välittäjänä niin, että ihmiset vahvistuvat uskossa, toivossa ja rakkaudessa. Tiedollisen osaamisen rinnalla papin työssä tarvitaan kiinnostusta ihmisiin. Pappi tarvitsee hyviä ihmissuhde- ja vuorovaikutustaitoja. Hän tarvitsee sekä kykyä kuunnella ja olla ihmisen rinnalla että kykyä puhua ja olla ihmisten edessä. 48

55 9 Papin on tärkeää tiedostaa virkansa ja persoonansa mahdollisuudet ja rajat. Pappia uhkaa helposti persoonaton virkamiesmäisyys tai viran ottaminen vain itsetoteutuksen välineeksi. Siksi tarvitaan realistista itsetuntemusta, halua kasvaa ihmisenä ja ammattilaisena sekä tahtoa palvella seurakuntaa ja sen yhteisiä tavoitteita. Pappi työskentelee ihmisille henkilökohtaisella uskon alueella, mikä edellyttää tilannetajua ja hienotunteisuutta. Pappi hyväksyy sen, että häneen kohdistetaan monia, usein ristiriitaisiakin rooliodotuksia, mutta hän osaa arvioida niitä kriittisesti ja toimia tarkoituksenmukaisesti. Papin tulee huolehtia omasta hengellisestä elämästään. Pappi elää ja toimii kolmiyhteisen Jumalan edessä ja yhteydessä hänen kanssaan. Hänen tehtävänään on kutsua ja opastaa ihmisiä Pyhän ääreen ja elää itsekin uskonyhteisön jäsenenä. Suhde Jumalaan on papille sekä voiman lähde että julistuksen uskottavuuden edellytys. Käytännössä papin työ toteutuu seuraavilla viidellä osaamisalueella: 1) julistus, jumalanpalvelus ja kirkolliset toimitukset, 2) kristillinen kasvatus ja ohjaus, 3) sielunhoito, 4) yhteiskunta: todistus ja palvelu sekä 5) seurakunnan hallinto ja työyhteisö. Ensimmäinen osaamisalue (julistus, jumalanpalveluselämä ja kirkolliset toimitukset) painottuu kirkkojärjestyksen pappisviran tehtäviä kuvaavissa säännöksissä. Toisaalta osaamisalueet liittyvät kiinteästi toisiinsa ja työnkuvasta riippuen ne painottuvat eri tavoin. Työuran aikana osaaminen syvenee ja laajenee ja jollakin osaamisalueilla se saattaa kehittyä erityisosaamiseksi, jota tarvitaan kirkon erityistehtävissä. Julistus, jumalanpalvelus ja kirkolliset toimitukset Pappi tuntee Raamatun ja luterilaisen tunnustuksen keskeisen sisällön, osaa soveltaa ajankohtaisesti Raamatun sanomaa ja kirkon uskoa ihmisten elämään jumalanpalveluksissa ja kirkollisissa toimituksissa, osaa saarnata ja pitää muita hengellisiä puheita aidosti ja tuoreesti, ymmärtää jumalanpalveluksen, kirkkovuoden, virsien ja muun musiikin sekä rukoushetkien merkityksen kirkon ja sen jäsenten hengellisessä elämässä, tuntee kirkon jumalanpalveluselämän perusteet, osaa johtaa jumalanpalvelukset ja kirkolliset toimitukset kirkkokäsikirjan mukaisesti sekä tuntee keskeisimmät niistä annetut ohjeet, osaa käydä toimituskeskustelun kyeten kuuntelemaan ihmisiä, eläytymään heidän elämäntilanteeseensa ja tulkitsemaan toimituksen hengellistä merkitystä. Kristillinen kasvatus ja ohjaus Pappi tuntee kirkon kasvatustyön perusteet ja ymmärtää kasvatuksen koskevan kaikkia ikäluokkia, kykenee pohtimaan ihmisten kanssa elämänkatsomuksiin liittyviä asioita ja antamaan ohjausta hengellisen elämän kysymyksissä, ymmärtää vuorovaikutuksen merkityksen oppimisessa ja osaa suunnitella ja ohjata mielekkäitä oppimistilanteita, osaa suunnitella ja johtaa rippikoulun voimassa olevien ohjeiden mukaisesti yhteistyössä muiden kanssa, osaa tukea vanhempia ja muita kasvattajia kristillisessä kasvatuksessa. 49

56 9 Sielunhoito Pappi tunnistaa ihmisen elämän kriisejä ja hengellisiä kysymyksiä sekä erottaa sielunhoidolliset ongelmat psykiatrisista, tuntee sielunhoidollisen auttamistyön perusteet ja omaa perustiedot psykologiasta, kykenee asettumaan kriisissä olevan ihmisen rinnalle ja kuuntelemaan häntä, haluaa kasvaa sielunhoitajana ja hengellisenä ohjaajana, osaa toimittaa ripin kirkkokäsikirjan avulla, pystyy tarvittaessa kartoittamaan muita avun lähteitä. Yhteiskunta: todistus ja palvelu Pappi ymmärtää seurakunnan toiminnan historiallisia lähtökohtia ja nykyistä toimintaympäristöä, ymmärtää viestinnän merkityksen ja osaa hyödyntää verkkoa ja sosiaalista mediaa työssään, ymmärtää diakonian perusteita ja pyrkii toteuttamaan diakoniaa osana seurakunnan perustehtävää, tuntee kirkon ekumeenisen toiminnan perusperiaatteet ja keskeisimmät ekumeeniset sitoumukset sekä haluaa toimia kirkkonsa edustajana muiden kristittyjen kanssa, ymmärtää kirkon lähetystehtävän perusteita ja haluaa toteuttaa lähetystehtävää sekä käydä vuoropuhelua eri tavalla uskovien ja eri kulttuureista tulevien ihmisten kanssa. Seurakunnan hallinto ja työyhteisö Pappi ymmärtää seurakunnan yhteisönä, jossa seurakuntalaiset, luottamushenkilöt ja työntekijät kantavat yhdessä vastuuta sen hengellisestä perustehtävästä, on valmis kehittämään ihmissuhde- ja vuorovaikutustaitojaan, tuntee pappisvirkaa koskevat säädökset ja ymmärtää niiden merkityksen, sitoutuu työyhteisön pelisääntöihin ja työyhteisön kehittämiseen, osaa toimia alaisena ja työtoverina, haluaa motivoida vapaaehtoisia seurakunnan työhön ja toimia heidän kanssaan. Edellä oleva perusosaamiskuvaus muodostaa pohjan papin koulutuspolun alkuvaiheelle. Seuraavaksi pyritään kartoittamaan, millaisia muutoksia teologikunnassa on tapahtunut ja miten nykyinen papin koulutuspolku vastaa pappisviran tehtävistä nouseviin koulutushaasteisiin. 3. Teologian opiskelijoiden motivaatiotutkimus ja kirkon hengellinen tuki 3.1. Teologien opiskelijoiden motivaatiotutkimus ja sen johtopäätöksiä Työryhmällä oli käytettävissä dosentti Kati Niemelän ajantasainen tutkimus teologien motivaatiosta ja teologikunnassa tapahtuneista muutoksista. Tutkimuksen aineistona olivat muun muassa Pappisliiton jäsenkyselyt vuosina 2002, 2006 ja 2010 (N=1000) ja teologiselle koulutusalalle pyrkineiden kysely 2010 (N=269). Analyysia on täydennetty Teologimatrikkelin tiedoilla. Yleistäen voidaan tehdä seuraavia havaintoja. 50

57 9 1. Papiksi vihittävien keski-ikä on noussut luvulla papiksi vihittävien miesten keski-ikä oli 26,5 vuotta, 2000-luvulla 33 vuotta. Papiksi vihittävien naisten keski-ikä on miehiäkin korkeampi. Yhä useammalla vihittävällä on pohjalla muu tutkinto tai ammatti. 2. Teologikunta naisistuu voimakkaasti, ja sukupuolten välillä on painotuseroja kirkon uskon ja tehtävän ymmärtämisessä. 3. Yhä harvemmalla teologilla on selvä herätysliikeidentiteetti. Teologien ajatteluun vaikuttavista uskonnollisista liikkeistä kymmenen merkittävintä ovat suosittuusjärjestyksessä helluntailaisuus, yhteiskristillisyys, Tuomasyhteisö, Kansan Raamattuseura, Kansanlähetys, herännäisyys, Suomen Raamattuopisto, Taizéhengellisyys, Vapaakirkko ja evankelinen liike (SLEY). 4. iides teologi kertoi lapsuudenkotinsa kuuluneen johonkin herätysliikkeeseen. 5. Yhä useammat nuoret teologit ammentavat ajatteluunsa ekumeenisia vaikutteita muista kirkkokunnista. Kolme suosituinta ovat ortodoksinen kirkko, helluntailaisuus ja katolinen kirkko tässä järjestyksessä. 6. Puolet opiskelijoista on ollut mukana aktiivisesti seurakuntaelämässä (esimerkiksi isoistoiminta, vapaaehtoistoiminta, aktiivinen osallistuminen jumalanpalvelukseen). 7. Itä-Suomen yliopistoon pyrkijät ovat uskonnollisesti aktiivisempia kuin Helsingin yliopistoon pyrkivät. Åbo Akademiin pyrkijät ovat keskimäärin passiivisimpia. 8. Nuorempien ja vanhempien pappien hengellisyydessä on eroja. Raamatun lukemisaktiivisuus, rukoilemisaktiivisuus ja jumalanpalvelukseen osallistuminen laskevat edettäessä nuorempiin ikäluokkiin. Miehet ovat keskimäärin aktiivisempia kuin naiset. 9. Teologiselle alalle hakeutumismotivaatiossa keskeisimpiä ovat itsensä toteuttaminen, auttaminen ja tieteellinen orientaatio. Seuraavaksi tulevat hengellinen kutsumus, ulkoinen motivaatio (asema, työpaikka, akateeminen koulutus jne.) sekä opiskelupaikan varmistaminen. Jonkin verran vaikutusta on myös ympäristöllä ja tutuilla ihmisillä. 10. Paljon tai erittäin paljon kiinnostavia tehtäviä ovat suosittuusjärjestyksessä työ nuorten parissa, uskonnonopettaja lukiossa, työ perhe- tai kasvatusalalla, sielunhoitaja, tutkija ja seurakuntapappi. Kirkolliselta alalta kiinnostavimmiksi tehtäviksi koetaan seurakuntapappi, nuorisopappi, sairaalapappi, perheneuvoja ja yhteiskunnallisen työn pappi tässä järjestyksessä. 11. Miehiä kiinnostavia tehtäviä ovat erityisesti seurakuntapappi, työ nuorten parissa, nuorisopappi, sielunhoitaja ja tutkija. Naisia kiinnostavia tehtäviä ovat erityisesti työ nuorten parissa, työ perhe- ja kasvatusalalla, uskonnonopettaja lukiossa, sielunhoitaja ja tutkija. Naisilla seurakuntapappi on yhdeksännellä sijalla. 12. Arvostuksista nousussa ovat esimerkiksi oikeudenmukaisuuden edistäminen, tasa-arvon puolesta puhuminen, kasvatustyön tärkeys, vähemmistön oikeuksien edistäminen, itsensä toteuttaminen, halu edetä uralla ja halu auttaa lähimmäisiä. 13. Arvostuksista laskussa ovat esimerkiksi lähetysorientaatio, evankelioinnin korostus, Raamatun lukemisen ja opettamisen tärkeys, henkilökohtainen rukouselämä, työ elämäntehtävänä, jolle on kokonaan omistautunut ja ajatus työstä Jumalan antamana kutsumuksena. 14. Nuoret teologit ilmoittavat kaipaavansa tukea ennen kaikkea yleiseen hengelliseen elämään, rukoukseen, Raamatun tutkiskeluun, uskoon liittyvien epäilyjen pohdintaan, hiljaisuuteen opastamista ja työnohjausta. Yhteenvetona voidaan todeta, että nuorten teologien motivaatioissa hengellinen identiteetti ja kutsumus eivät ole enää itsestään selvyyksiä. Sosiaalieettisiin (oikeus, tasa-arvo, kasvatus, palvelu) kysymyksiin liittyvät motivaatiotekijät ovat vahvistumaan päin. Vastaavasti perinteiseen kirkon 51

58 9 hengelliseen elämään (rukous, jumalanpalvelus, Raamatun lukeminen, julistus) liittyvät motivaatiotekijät ovat heikentymässä. Paradoksaalisesti nuoret teologit toivovat kyselyjen mukaan tukea ja ohjausta juuri viimeksi mainittuihin asioihin. Kyselyjen valossa näyttää, että monilla sosiaalieettisesti orientoituneilla nuorilla teologeilla on vaikeuksia yhdistää sosiaalista eetosta kirkon hengelliseen eetokseen. Kiinnostus yhteiskunnalliseettisiin kysymyksiin on vahvistunut nuoremman teologikunnan parissa. Sen sijaan Raamatun lukemisella, päivittäisellä rukouselämällä ja säännöllisellä osallistumisella jumalanpalveluksiin ei näyttäisi olevan enää niin suurta merkitystä nuoremmassa teologikunnassa kuin perinteisesti on ajateltu. Toiseksi papin koulutuspolun kehittämisen kannalta on kysyttävä, miten koulutuksen avulla voidaan vastata kehitykseen, jossa opillis-hengellinen ja sosiaalieettinen orientaatio näyttävät erkaantuvan toisistaan. Kolmanneksi kyselytutkimukset osoittavat, että naispappeuskriittisyys ei ole häviämässä. Noin viidennes miespuolisista teologian opiskelijoista suhtautuu kriittisesti siihen, että naisia vihitään kirkossamme pappisvirkaan. Heistä vajaa puolet on valmis toimimaan yhteistyössä papiksi vihityn naisen kanssa ja reilu puolet kieltäytyisi yhteistyöstä. Toisaalta nämä opiskelijat ovat yleensä vahvasti kirkon oppiin sitoutuneita ja uskonnollisesti muita aktiivisempia. Pelkistettynä kysymys näyttää olevan, miten papin koulutuspolulla voidaan tukea sellaista kasvua ja kehittymistä, jossa laaja-alainen teologinen yleissivistys, vahva hengellisyys, kirkon sosiaalinen eetos ja yhteistyökyky voisivat yhdistyä. Uusimman ekumeenisen kehityksen sekä teologisen keskustelun valossa näyttäisi siltä, että esimerkiksi opillis-hengellinen ja sosiaalieettinen orientaatio voivat tukea toisiaan. Nämä näkökulmat tulee tuoda yhteen mahdollisuuksien mukaan jo papin koulutuspolun rakenteissa mutta erityisesti yksittäisten opintokokonaisuuksien toteuttamisessa Kirkon hengellinen tuki teologian opiskelijoille Kysymys kirkon hengellisestä tuesta teologian opiskelijoille ja laajemminkin kirkon virkaan opiskeleville on ollut esillä ainakin 1970-luvulta saakka. Asian järjestäminen on koettu pitkään puutteelliseksi ainakin kolmesta syystä. Ensiksi nykyisen koulutusjärjestelmän mukaan papisto saa peruskoulutuksen valtiollisessa yliopistossa, jonka tehtäviin ei ole katsottu kuuluvan minkäänlainen hengellinen tuki tai ohjaus. Toiseksi kirkossa asian järjestäminen on jäänyt hahmottomaksi osittain rakenteellisten kysymysten takia. Kokonaisvastuu jää epämääräiseksi. Kirkon hallinnollisessa rakenteessa papiksi opiskelevien hengellinen tukeminen ei näytä kuuluvan suoranaisesti paikallisseurakunnan, hiippakunnan tai kirkon keskushallinnon tehtäviin. Kolmanneksi ongelma on muuttunut yhä ajankohtaisemmaksi, koska sekä selvitysten että yleisen kokemuksen mukaan entistä suurempi osa teologian opiskelijoista tulee herätysliikkeiden ulkopuolelta, ja muutoinkin side kirkon hengelliseen elämään on ohentunut. Sama koskee myös teologisten tiedekuntien opettajia ja tutkijoita. Kilpailu apurahoista on kovaa, ja tutkijan ja papin ura eriytyvät jo varhaisessa vaiheessa, minkä seurauksena entistä harvemmalla yliopiston opettajalla on kokemusta kirkon viran hoitamisesta. Kirkon hengellisestä tuesta ja opiskelijoiden odotuksista on tehty useita selvityksiä. Kirkon tutkimuskeskus julkaisi 1992 kaksi Esko Ryökkään tutkimusta Vapaa, mutta yksin. Työntekijöiden hengellisen ohjauksen järjestelymallit Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa sekä Suomen kirkon ulkopuolelle laajenevan tutkimuksen Vapaus ja ohjattu vapaus. Kirkkohallitus julkaisi vuonna

59 9 Eeva Salo-Kopperin yleisvaliokunnan mietinnön 6/2004 pohjalta tekemän selvityksen Kirkon virkaan opiskelevien hengellinen kasvu ja sitoutuminen kirkkoon (Kirkon keskushallinnon julkaisuja, sarja C 2006:4). Piispainkokouksen kansliassa tehtiin 2010 Jussi Koiviston julkaisematon selvitys kirkon alalle opiskelevien odotuksista ja oppilaitosten toimista asiassa. Asia on ollut usein esillä myös Kirkon teologikoulutustoimikunnassa. Uusimpia selvityksiä ovat Kati Niemelän tutkimukset, joita on kuvattu edellä. Kirkon hengellisestä tuesta on tehty myös useita aloitteita. Teologikoulutustoimikunta teki 1970-luvulla esityksen papinviran perustamisesta teologian ylioppilaiden sielunhoitoa varten. Kokeilukauden jälkeen toiminta siirtyi Helsingin seurakuntien oppilaitostyölle. Sitä ei ole koettu ilmeisen riittävänä, sillä ajatus viran perustamisesta on ollut esillä säännöllisin väliajoin. Viimeksi asia oli esillä kirkolliskokouksessa Edustaja-aloitteen 9/2004 mukaan kirkolliskokouksen tulisi kartoittaa kirkon tarpeita parhaiten vastaavia tapoja tukea kirkon virkaan opiskelevia ja varata tällaiseen tukitoimintaan määrärahoja tulevissa talousarvioissaan. Tämä merkitsisi käytännössä esimerkiksi papinvirkojen perustamista Helsingin ja Kuopion tuomiokapitulien, oppilaitostyön tai Kirkon koulutuskeskuksen yhteyteen. Lisäksi mallia sovellettaisiin Porvoon hiippakunnan tarpeisiin. Aloitteen tekijät kantoivat huolta kirkon tulevaisuuden kannalta keskeiseen kysymykseen tulevien työntekijöiden hengellisen elämän tukemisesta ja heidän sitoutumisestaan kirkkoon. Aloitteen tekijöiden mielestä seurakuntayhteyden vahvistaminen, henkilökohtainen tuki ja seurakuntien työyhteisöjen kehittäminen ovat asioita, joihin tulevaisuudessa on kiinnitettävä yhä enemmän huomiota. Kirkolliskokous lähetti asian kirkkohallitukselle mahdollisia toimenpiteitä varten. Kirkkohallitus antoi Kirkon koulutuskeskukselle tehtäväksi selvittää asiaa. Tämän pohjalta syntyi Eeva Salon (nyk. Salo- Kopperi) selvitys Kirkon virkaan opiskelevien hengellinen kasvu ja sitoutuminen kirkkoon (Kirkon keskushallinnon julkaisuja, sarja C 2006:4). Tässä ja muissa selvityksessä tuli esille muun muassa seuraavia näkökohtia. Kirkon työhön kelpoistavia tutkintoja opiskelee lähes 5000 opiskelijaa maan eri puolilla sijaitsevissa kouluttavissa laitoksissa. Kirkon työhön opiskelevan opiskelumotivaatio perustuu usein kokemuksiin lapsi- ja nuorisotyöstä. Seurakunnan toiminta ei kuitenkaan ole enää kaikille opiskelijoille samalla tavalla omakohtaista. Vaikka kouluttavat laitokset eivät ole hengellisiä yhteisöjä, on opiskelun aikana saatu tuki erittäin merkityksellistä. Samoin tärkeää on opiskelijan kannustaminen hengellisen elämän vaalimiseen seurakuntayhteydessä, mikä on osa kirkon työntekijän ammattitaitoa. Kouluttavat laitokset, kirkon eri toimijat (seurakunnat, hiippakunnat, seurantaryhmät, Kirkkohallitus), opiskelija- ja kristilliset järjestöt sekä ammattiliitot ovat tukeneet kirkon työhön opiskelevien hengellistä ja ammatillista identiteettiä eri tavoin. Kouluttavat laitokset ovat uudistaneet tutkintoon johtavia opintoja huomioiden työelämän vaatimukset ja opiskelijoiden lähtötilanteen. Selvityksestä ilmenee, että seurakuntien oppilaitostyö on aliresursoitu, eikä se pysty vastaamaan kirkon työhön opiskelevien tukemisen tarpeeseen. Kirkolliskokousaloitteessa ehdotetut lisävirat eivät vastaisi riittävän kokonaisvaltaisesti tähän haasteeseen. Yhtenä mahdollisuutena olisi kehittää toimintaa hiippakuntien kautta, mutta se edellyttäisi määrärahojen varausta tähän tarkoitukseen. 53

60 9 Selvityksen mukaan lleen yhteistyössä eri toimijoiden kanssa, nimettävä vastuutahot (koordinointi ja toteutus) ja mahdollistettava. Tämä tarve on voimakas kaikilla koulutusaloilla. Opiskelijoiden harjoittelu- ja työssäoppimisjaksoilla on usein ratkaiseva merkitys sekä rekrytoitumisen että hengellisen kasvun kannalta, ja siksi seurakunnat ovat erittäin tärkeässä asemassa juuri harjoittelupaikkojen tarjoajana. Hiippakunnissa olisikin huolehdittava harjoittelun- ja työssäoppimisen ohjaamiseen, perehdyttämiseen ja mentorointiin ohjaustaitoja lisäävän kirkon ohjaajakoulutuksen käynnistymisestä. Toisaalta hiippakunnat tarvitsevat lisäresursseja, jos niiltä toivotaan aktiivista roolia opiskelijoiden työelämäyhteyksien koordinoinnissa, toteutuksessa ja kehittämisessä. Yhteenvetona voidaan todeta, että tarve käsitellä hengellisiä kysymyksiä, siis sekä uskon sisältöön että sen käytännön harjoittamiseen liittyviä kysymyksiä, on teologian opiskelijoilla erittäin vahva. Tarve näyttää viimeisten selvitysten aikana entisestään vahvistuneen. Kirkossa on jo 1960-luvulta lähtien pyritty etsimään keinoja vastata tähän tarpeeseen. Kokonaiskirkon tasolla on kuitenkin jossakin määrin yhä ratkaisematta, kenen vastuulle asia järjestäminen kuuluu (rahoitus, koordinointi, operatiivinen toteutus). 4. Päätös pappisvirkaan kelpoistavasta tutkinnosta 4.1. Piispainkokouksen päätös pappisvirkaan kelpoistavasta tutkinnosta Teologian maisterin tutkinto on papin koulutuspolun perusta. Se muodostaa keskeisimmän ja selkeästi laajimman osan papin koulutusta. Siksi se vaikuttaa ratkaisevasti siihen, millaiseksi kirkon kannattaa oma täydentävä koulutuspolkunsa rakentaa. Kirkkojärjestyksen 5 luvun 2 :n mukaan papiksi hyväk Piispainkokouksen nykyinen säädös on hyväksytty ja siinä asetetaan käytännössä neljä reunaehtoa pappisvirkaan kelpoisuuden antavalle tutkinnolle. Tutkinnon tulee - olla ylempi teologinen korkeakoulututkinto, vähintään teologian maisterin tutkinto - sisältää klassisia kieliä vähintään 30 opintopistettä (ellei kyse ole uskonnonopettajan tutkinnosta) - sisältää keskeisiä teologisia oppiaineita vähintään 100 opintopistettä - sisältää soveltavia opintoja vähintään 20 opintopistettä, mukaan lukien työharjoittelujakson. Käytännössä ylempi teologinen korkeakoulututkinto sisältää 300 opintopistettä. Se saavutetaan suorittamalla tavallisesti ensin teologian kandidaatin tutkinto (180 op) ja sen jälkeen teologian maisterin tutkinto (120 op). Yliopistoasetus edellyttää pro gradu -tutkielmaa (20 40 op), mutta se ei sisälly piispainkokouksen kelpoisuuspäätöksessä mainittuihin opintopisteisiin. Tarkkaan ottaen nykyinen säädös määrittelee pappisvirkaan vaadittavan teologisen tutkinnon puitteet seuraavasti: 54

61 9 2 Pappisvirkaan antaa kelpoisuuden yliopistojen tutkinnoista annetun asetuksen (794/2004) mukainen teologian maisterin, lisensiaatin tai tohtorin tutkinto. Suoritettuun tutkintoon tulee sisältyä seuraavat opinnot: 1. heprean, kreikan ja latinan opintoja yhteensä vähintään 30 opintopistettä, tai 20 opintopistettä ainakin kahdessa edellä mainituista kielistä, jos tutkinto sisältää uskonnonopettajan kelpoisuuden; 2. eksegetiikan, kirkkohistorian, systemaattisen teologian ja käytännöllisen teologian opintoja kussakin oppiaineessa yhteensä vähintään 100 opintopistettä. Pistemäärään ei sisälly opinnäytetyöt, paitsi kandidaatin tutkinnon osalta; sekä 3. vähintään 20 opintopisteen kokonaisuus, johon sisältyy jumalanpalveluselämän, uskontokasvatuksen ja sielunhoidon soveltavia opintoja sekä päätoiminen työssäoppimisjakso Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnassa. Mikäli tutkintoon ei sisälly kaikkia edellä tarkoitettuja opintoja, tutkintoa on vastaavasti täydennettävä. Saman päätöksen 3 :ssä säädetään, että mikäli henkilö on suorittanut muun soveltuvan ylemmän korkeakoulututkinnon tai ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon, kelpoisuuden pappisvirkaan antaa teologian maisterin, lisensiaatin tai tohtorin tutkinto. Tällöin henkilön ei siis tarvitse suorittaa teologian kandidaatin tutkintoa (180 op), vaan teologian maisterin tutkinto (120 op) sekä tarpeelliset täydentävät opinnot. Klassisten kielten osalta riittää vähintään 10 op jossakin klassisessa kielessä. Yliopistojen omista säädöksistä johtuu, että henkilön on kuitenkin suoritettava ensin täydentävät opinnot (60 op), ennen kuin hän voi suorittaa ylemmän teologian maisterin tutkinnon. Viimeisen kymmenen vuoden aikana on tullut yhä suositummaksi edellä kuvattu vaihtoehto, jossa muun soveltuvan ylemmän korkeakoulututkinnon suorittanut tulee suorittamaan teologian maisterin tutkintoa (jolloin teologian kandidaatintutkintoa ei suoriteta). Pappisvihkimystä hakevista jopa neljännes on niin sanottuja alan vaihtajia luonnollisesti vain osalla näistä on alla toinen korkeakoulututkinto. Pappisvirkaan pyrkivältä muun evankelis-luterilaisen kirkon tai muun kristillisen uskonnollisen yhdyskunnan papilta vaaditaan soveltuvin osin edellä mainitussa piispainkokouksen päätöksessä määritellyt teologiset opinnot. Yliopistojen autonomian mukaisesti yliopistot määräävät itse tutkinnoista ja niihin sisältyvistä opinnoista. Toisaalta tutkintomääristä, tavoitteista ja sisällöistä pyritään sopimaan yhteisesti koulutuksen rahoittajan (valtio, erityisesti OKM), toteuttajan (oppilaitokset) ja työelämän (tässä tapauksessa kirkko) kesken. Käytännössä tutkintomääristä ja tavoitteista keskustellaan OKM:n asettamissa työryhmissä ja toimikunnissa, jonne Kirkon työmarkkinalaitos nimeää kirkon edustajat. Sen sijaan sisältökeskustelua voidaan käydä oppilaitosten ja työelämän yhteistyöryhmissä, joista merkittävin on kirkon asettama teologikoulutustoimikunta. Piispainkokouksen asettaman teologikoulutustoimikunnan taustaselvityksessä vuodelta 2010 on listattu muun muassa seuraavia piispainkokouksen kelpoisuuspäätökseen (KS 105) sisältyviä kehittämistarpeita: 1. Opintoviikoista opintopisteisiin siirtyminen aiheutti sen, että opintojen määrä keveni niiden kohdalla, jotka ovat suorittaneet opintojaan opintoviikkoina ja siirtyneet uuteen tutkintojärjestelmään. 55

62 9 2. Pappisvirkaan valmistava maisterin tutkinto (esim. Helsingissä A 1 -linja) sisältää vähemmän teologisia opintoja kuin aikaisempi, ennen vuotta 2005 suoritettu tutkinto. 3. Nykyisen kelpoisuusvaatimuksen mukaan valmistuva voi olla hyvinkin kapea-alaisesti suuntautunut opinnoissaan. Tutkinto on mahdollista suorittaa siten, että perehtyminen evankelis-luterilaisen kirkon teologiaan, historiaan ja elämään (jumalanpalvelus, sielunhoito, kasvatus, diakonia, lähetys, hallinto) jää vähäiseksi. 4. Opiskelijoiden tuntemus kirkosta ja siellä tehtävästä työstä on aikaisempaa ohuempaa. Tämän vuoksi he eivät myöskään osaa hahmottaa, mitkä opinnot ovat tärkeitä papin työn tiedostaneet tämän ongelman ja toivoneet muun muassa luterilaisen teologian ja opintojen ohjauksen vahvistamista. Tällaisia opiskelija-aloitteita on tehty Helsingissä ja Joensuussa. 5. Nykyiset kelpoisuusvaatimukset eivät anna kirkolle riittävästi tukea ulkomailla suoritettujen tutkintojen soveltamisen arviointiin. Kelpoisuusvaatimukset eivät edellytä esimerkiksi katolisessa tai helluntailaisessa oppilaitoksessa tutkintonsa suorittaneilta opiskelijoilta minkäänlaista luterilaisuuden tuntemusta. 6. Kouluttaviin oppilaitoksiin on syntynyt kansainvälisiä ja monitieteisiä maisterinohjelmia, joiden osalta ei ole selvää tuottaako maisterinohjelman suorittaminen kelpoisuuden evankelis-luterilaisen kirkon pappisvirkaan. Muun muassa näiden haasteiden takia teologikoulutustoimikunta ja myöhemmin piispainkokouksen valmistusvaliokunta katsoivat, että olisi syytä määritellä tarkemmin, mitä kirkko odottaa pappien peruskoulutukselta Kehittämismahdollisuuksia Työryhmä on työskentelynsä kuluessa hahmotellut useita teoreettisia vaihtoehtoja piispainkokouksen kelpoisuuspäätöksen (KS 105) kehittämiseksi. Pohdinnan kohteena on ollut esimerkiksi malli, jossa klassiset kielet yhdistettäisiin teologisiin sisältöopintoihin siten, että eksegetiikka ja Raamatun alkukielet määriteltäisiin omana kokonaisuutenaan kelpoisuusehdoissa. Lisäksi on harkittu vaihtoehtoa, että kelpoisuussäädöksessä eriteltäisiin nykyistä tarkemmin teologisten opintojen sisältöä ja niiden jakautumista oppiaineiden välillä. Työryhmä on pohtinut yhtenä vaihtoehtona myös sitä, että säädöstekstissä irrottauduttaisiin perinteisestä teologisten oppiaineiden jaosta ja korvattaisiin temaattisilla aihepiireillä. Tällöin säädöksessä määriteltäisiin, että teologian maisterin tutkintoon tulisi sisältyä esimerkiksi Raamattuun, kristinuskon historiaan, kristillisiin oppeihin ja käytäntöihin sekä uskontoihin, aatteisiin ja arvoihin liittyviä opintoja. Perusteellisen harkinnan jälkeen työryhmä on kuitenkin päättänyt nostaa tarkemman tutkimisen kohteeksi kaksi mallia. a) Osaamiskuvausmalli Osaamiskuvausmallin perusajatuksena on lisätä säädökseen lyhyt sanallinen kuvaus papin työssä vaadittavasta perusosaamisesta. Ajatuksena on, että sanallisesti kuvattaisiin se osaaminen, johon 56

63 9 tutkinto ja opinnot tähtäävät ja joka niiden täytyy tuottaa. Osaamiskuvaus toimisi näin apuvälineenä piispalle ja tuomiokapitulille arvioitaessa hakijan soveltuvuutta. Ratkaisussa ikään kuin yhdistettäisiin nykyinen kelpoisuussäädös ja papin ydinosaamiskuvaus (tai perusosaamiskuvaus). Tämä ei välttämättä edellytä nykysäädöksessä mainittujen opintopisteiden määrien ja jaotuksen muuttamista. Tällöin säädöksen alkuun ainoastaan lisättäisiin muodoltaan esimerkiksi seuraavan tyyppinen osaamismääritelmä. välttämättömät tiedot ja osaaminen. Tässä päätöksessä mainitun tutkinnon suorittanut 1) on perehtynyt Raamattuun sekä luterilaiseen tunnustukseen, tuntee niiden keskeisen sisällön ja osaa tulkita niitä ajankohtaisesti suullisessa ja kirjallisessa viestinnässä; 2) omaa perustiedot liturgiikassa sekä homiletiikassa ja osaa johtaa kirkkokäsikirjassa mainitut jumalanpalvelukset, kirkolliset toimitukset ja rukoushetket; 3) omaa perustiedot pastoraalipsykologiassa ja kykenee soveltamaan niitä kriisissä olevan ihmisen kohtaamisessa; 4) omaa perustiedot pedagogiikassa ja osaa ohjata mielekkäitä oppimistilanteita; sekä 5) tuntee kirkon historiaa sekä kirkon toimintaympäristössä vaikuttavia uskontoja ja maailmankatsomuksia ja kykenee käymään vuoropuhelua näi T kelpoistavan tutkinnon ja opintojen tulee tähdätä. Tämä palvelee sekä oppilaitoksia että opiskelijoita opintojen suunnittelussa. Mallin haasteena on kysymys, missä määrin tällainen osaamiskuvaus voi kuulua säädöstasoiseen tekstiin. Säädöksen tulisi olla yksiselitteinen sen suhteen, millainen tutkinto antaa kelpoisuuden maisterin tutkinnon (vaadittu taso ja opintopisteet täyttyvät), mutta tutkinnon suorittamisen jälkeen tuomiokapituli toteaisi yllämainitun osaamiskuvauksen nojalla tutkinnon olevan puutteellinen. Siten yllä kuvattu osaamiskuvaus tulisi mieltää enemmän tai vähemmän ihanteelliseksi, samalla kun säädöksen muut kohdat olisivat sitovia ja yksiselitteisiä. Käytännössä tämä tuskin voi muodostaa ongelmaa, sillä suunnitellessaan pappispätevyyden antavia teologian suuntautumisvaihtoehtoja suomalaiset yliopistot voivat ottaa huomioon piispainkokouksen kelpoisuussäädöksessä annetun osaamiskuvauksen. Ulkomailla suoritettujen tutkintojen kohdalla on jo nyt mahdollista soveltaa piispainkokouksen kelpoisuuspäätöstä. b) Lisäysmalli On mahdollista myös lisätä säädökseen erillinen kokonaisuus, johon oppilaitokset sisällyttäisivät pappisviran kannalta kaikkein keskeisimmät dokumentit. Yliopistolliseen koulutukseen kuuluu ja tuleekin kuulua perehtymistä tutkimukseen, jossa tutkimusmonografioilla on vahva asema. Toisaalta papin työn kannalta on ensi arvoista tuntea tehtävien kannalta keskeiset lähdetekstit ja osata myös soveltaa niitä luovasti. Pappisviran erityisten tehtävien kannalta olennaisia dokumentteja taikka lähdetekstejä ovat esimerkiksi Raamattu ja luterilaiset tunnustuskirjat, niitä tulkitsevat kirkolliset kirjat, kuten kristinoppi, kirkkokäsikirja ja virsikirja sekä näiden käytännön soveltamista ohjaavat jumalanpalveluselämän oppaat ja rippikoulusuunnitelma. 57

64 9 Mikäli tätä listaa haluttaisiin laajentaa, pappia velvoittava kirkkolainsäädäntö (erityisesti tunnustuksen, pappisviran ja kirkollisten toimitusten osalta), kirkkoa sitovat ekumeeniset sopimukset ja kirkon työn ajankohtaisia painopisteitä asettavat strategiat kuuluisivat luontevasti papin tehtävien kannalta keskeisiin dokumentteihin, koska ne joka tapauksessa ohjaavat papin työtä ja ratkaisuja. Toisaalta ei liene mahdollista ladata perustutkintoon perehtymistä näihin kaikkiin, vaan esimerkiksi perehtyminen kirkkolainsäädännön pappia koskeviin osiin sekä kirkon strategioihin voitaisiin jättää ordinaatiokoulutukseen ja muuhun kirkon antamaan koulutukseen. Lisäysmalli olisi mahdollista toteuttaa siten, että nykyisen säädöksessä mainitusta 100 op:n kokonaisuudesta vähennetään esimerkiksi 10 op eksegetiikan, systemaattisen teologian sekä kokonaisuudeksi. Toisena vaihtoehtona on todeta, että 100 op:n kokonaisuuteen tulee sisältyä perehtyminen luterilaisen kirkon kannalta keskeisiin dokumentteihin. Tämäkin olisi periaatteessa merkittävä lisäys, sillä nykyinen kelpoisuussäädös ei tosiasiassa edellytä teologian opintojen sisältävän lainkaan luterilaisen teologian opintoja. Erityisesti asia voi muodostaa ongelman arvioitaessa ulkomailla suoritettujen tutkintojen antamaa kelpoisuutta kirkkomme pappisvirkaan: on täysin mahdollista, että kirkon pappisvirkaan voi sitä kautta pätevöityä nykyisten säädösten valossa ilman minkäänlaista perehtymistä luterilaiseen teologiaan. Käytän luterilaisen kirkon kannalta keskeisiin dokumentteihin perehtymisestä esimerkiksi seuraavan suuntaisella tavalla (lisäys merkitty kursiivilla): Pappisvirkaan antaa kelpoisuuden yliopistojen tutkinnoista annetun asetuksen (794/2004) mukainen teologian maisterin, lisensiaatin tai tohtorin tutkinto. Suoritettuun tutkintoon tulee sisältyä seuraavat opinnot: 1. heprean, kreikan ja latinan opintoja yhteensä vähintään 30 opintopistettä, tai 20 opintopistettä ainakin kahdessa edellä mainituista kielistä, jos tutkinto sisältää uskonnonopettajan kelpoisuuden; 2. eksegetiikan, kirkkohistorian, systemaattisen teologian ja käytännöllisen teologian opintoja kussakin oppiaineessa yhteensä vähintään 100 opintopistettä. Pistemäärään ei sisälly opinnäytetyöt, paitsi kandidaatin tutkinnon osalta; sekä 3. vähintään 20 opintopisteen kokonaisuus, johon sisältyy jumalanpalveluselämän, uskontokasvatuksen ja sielunhoidon soveltavia opintoja sekä päätoiminen työssäoppimisjakso Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnassa. Opintoihin tulee sisältyä perehtyminen pappisviran tehtävien kannalta keskeisten dokumenttien sisältöön. Näitä ovat KL 1 luvun 1 :ssä mainitut luterilaiset tunnustuskirjat sekä kirkolliskokouksen KL 20 luvun 7 :n 1 kohdan nojalla hyväksymät kirkolliset kirjat sekä piispainkokouksen hyväksymät jumalanpalveluselämän oppaat ja rippikoulusuunnitelma. asolla, termi on tarkkarajainen ja viittaa KL 20 luvun 7 :n 1 kohdassa mainittuihin kirkolliskokouksen määräenemmistöllä hyväksymiin kirjoihin. Näitä ovat raamatunkäännös, kristinoppi, virsikirja, kirkkokäsikirja ja messusävelmistö. 58

65 9 Tällaisen kokonaisuuden etu on kirkon kannalta siinä, että se ohjaa jo perustutkintovaiheessa perehtymään pappisviran tehtävien kannalta olennaisten perusdokumenttien sisältöön. Kun keskeisimmät perusdokumentit on perustutkinnossa erikseen määritelty, kirkko voisi oman koulutuksensa kehittämisessä lähteä rohkeammin esimerkiksi soveltamiseen käytännön työssä. Tämän mallin etu yliopiston kannalta voisi olla siinä, että kun papin työn kannalta keskeisimmät lähdetekstit on erikseen määritelty, muissa opinnoissa voitaisiin keskittyä selkeästi sekundaaritutkimukseen. Tässä muodossa dokumentit jakaantuisivat myös kohtuullisesti eri oppiaineiden kesken (raamatunkäännös eksegetiikka, kristinoppi ja tunnustustekstit systemaattinen teologia, kirkkokäsikirja, virsikirja ja jumalanpalveluselämän oppaat yleinen käytännöllinen teologia, rippikoulusuunnitelma uskonnonpedagogiikka). Perusteellisen harkinnan ja saamiensa lausuntojen jälkeen työryhmä näkee mahdolliseksi, että lisäysmallin perusidea voidaan oikealla sanamuotoilulla rakentaa osaamiskuvauksen sisään. Työryhmä pitää parhaimpana ratkaisuna näin ollen osaamiskuvausta, josta ilmenee vaadittavan osaamisen sisältävän myös perehtymisen Raamattuun, luterilaiseen tunnustukseen sekä muihin pappisviran kannalta keskeisiin dokumentteihin. Koska tulevaisuuden toimintaympäristö vaatii entistä suurempia valmiuksia myös eri uskontojen kohtaamisessa, mihin myös työryhmän saamissa lausunnoissa kiinnitettiin huomiota, työryhmä on päätynyt ehdottamaan, että kelpoisuusehtoihin tulee sisältyä myös pakollisia uskontotieteellisiä opintoja vähintään 10 op:n verran. Näitä tarvitaan myös osaamiskuvauksen tavoitteiden saavuttamiseksi. Käytännössä tällaiset opinnot sisältyvät jo nyt suurimpaan osaan tutkinnoista, mutta periaatteessa nykyisellään on tiettyjä reittejä pappisvirkaan, joihin ei välttämättä sisälly uskontotieteellisiä opintoja, vaikka myös suurten maailmanuskontojen tuntemusta tarvitaan entistä enemmän papin työssä Klassisten kielten opinnot Työryhmä on pohtinut, millaisia valmiuksia klassisissa kielissä pappi tarvitsee. Yhtäältä työryhmä pitää erittäin arvokkaana papiston perinteistä kielellistä oppineisuutta, johon on kuulunut Vanhan testamentin heprea, Uuden testamentin kreikka sekä lännen kirkon kannalta keskeinen latinan kieli. Kielellisesti koulutetut papit pystyvät valmistamaan saarnansa alkukielistä tekstiä hyväksi käyttäen ja konsultoimaan myös muita kirkon historian kannalta tärkeitä tekstejä. Klassisten kielten tuntemus auttaa ymmärtämään myös perinteisestä teologista oppisanastoa. Toisaalta työryhmä tiedostaa, että ani harva oikeasti oppii taitamaan kaikkia kolmea klassista kieltä niin että ihanteellinen taso saavutetaan ja pystytään myös pitämään yllä. Edellä mainittujen näkökulmien pohjalta työryhmä on päätynyt esittämään, että pappisvirkaan vaadittavaa kielellistä osaamista tarkistetaan niin, että jatkossa opintoja vaadittaisiin kolmen sijasta kahdessa klassisessa kielessä. Kokonaisopintomäärä pysyisi samana, mutta opiskelija voisi harkintansa mukaan keskittyä kahteen kieleen. Mikään ei tietenkään estä opiskelemasta entiseen malliin kaikkia kolmea kieltä. Työryhmä katsoo, että on syytä määritellä Uuden testamentin kreikka kaikille pakolliseksi vaihtoehdoksi. Tämä johtuu siitä, että saarnaviran hoitamisessa Uuden testamentin tekstit ovat hyvin keskeisessä asemassa. 59

66 9 Työryhmä esittää, että 1) kelpoisuussäädöstä uudistetaan liittämällä sen alkuun osaamista määrittelevä kuvaus (osaamiskuvausmalli) ja mainitsemalla tässä kuvauksessa, että opintoihin tulee sisältyä perehtyminen pappisviran tehtävien kannalta keskeisiin dokumentteihin; sekä 2) klassisten kielten osalta päätöstä muutetaan siten, että kolmen kielen sijasta jatkossa vaadittaisiin opintoja vähintään kahdessa klassisessa kielessä niin, että yhden näistä tulee olla Uuden testamentin kreikka. Vaadittujen kieliopintojen kokonaismäärä säilytetään ennallaan. 3) kelpoisuussäädöksessä mainitaan, että eksegetiikan, kirkkohistorian, systemaattisen teologian ja käytännöllisen teologian opintojen (vähintään 100 op) lisäksi edellytetään uskontotieteellisiä opintoja vähintään 10 op. 5. Siirtymävaihe: pappisvihkimyksen edellytysten tutkinta ja välineet 5.1. Soveltuvuuden arviointi Kirkkojärjestyksen 5 luvun 2 :n mukaan papiksi voidaan vihkiä henkilö, joka on 1) jumalaapelkäävä ja kristillisestä elämästään tunnettu konfirmoitu kirkon jäsen; 2) suorittanut yliopistossa sellaisen teologisen tutkinnon, jonka piispainkokous on hyväksynyt pappisviran kelpoisuusvaatimukseksi; 3) terveydeltään pappisvirkaan kykenevä; sekä 4) muutoinkin pappisvirkaan soveltuva. sekä piispan että tuomiokapitulin enemmistön yhtäpitävää päätöstä vihittäväksi hyväksymisestä. Heidän velvollisuutenaan on viime kädessä myös suorittaa soveltuvuuden arviointi ja tehdä sitä koskeva ratkaisu. Päätöksestä ei saa valittaa (KL 24:14). Valituskielto ilmentää kirkon autonomiaa ja on olennainen uskonnonvapauden toteutumisen kannalta. Soveltuvuutta arvioidaan kokonaisuutena. Piispainkokouksen aiemmissa valmisteluissa ( , 8 ) soveltuvuuden kriteeriksi on mainittu muun muassa hakijan oman sisäisen kutsumuksen luonne (vocatio interna), tunnustuksessa pysymisen edellytykset, ihmissuhdetaidot, sielunhoitotaidot, itsensä ilmaisemisen taidot, yhteistyökyky sekä itsensä ja työtaitojensa kehittämisen mahdollisuudet. Kirkkojärjestyksessä tarkoitettu pappisvirkaan soveltuvuuden arviointi on siis selvästi laajempi kuin pelkän yliopistotutkinnon tai soveltuvuustutkimuksen hyväksytty suorittaminen. Soveltuvuuden arviointi on herkkä asia. Soveltuvuus on haastava vihkimystä hakevalle, koska prosessissa ei arvioida vain teknisiä taitoja, vaan henkilön kokonaispersoonallista soveltuvuutta pappisvirkaan. Samasta syystä soveltuvuuden arviointi on haastava myös niille, joiden vastuulle kirkko on arvioinnin uskonut. Yhtäältä on vältettävä kohtuuttomia vaatimuksia ja väärää vallankäyttöä. Toisaalta on oltava rohkeutta tarvittaessa käyttää kirkkolainsäädännön antamia valtuuksia ja siirtää myönteistä vihkimyspäätöstä joko väliaikaisesti tai pysyvästi. Viime kädessä vihkimystä hakevan, hänen soveltuvuuttaan arvioivien ja seurakuntalaisten välillä ei ole eturistiriitaa. Soveltumattomuus kävisi raskaaksi kaikille osapuolille. Pitkällä tähtäimellä on kaikkien yhteinen etu, että pappisvirkaan vihitään vain siihen soveltuvat. Piispan ja tuomiokapitulin käyttämiä välineitä soveltuvuuden arvioimiseen ovat erityisesti henkilökohtaiset keskustelut, piispainkokouksen päätöksen mukaiset vaadittavat todistukset sekä 60

67 9 tuomiokapitulin määräämät näytteet. Näistä piispainkokouksen toimialaan kuuluvat kysymykset vaadittavista todistuksista (suoraan) ja näytteistä (välillisesti) Vaadittavat todistukset pappisviran hoitamisen kannalta olennaisia edellytyksiä että ohjata jo etukäteen pappisvirkaan opiskelevia tekemään pappiskutsumusta ja papin työtä tukevia henkilökohtaisia valintoja. Piispainkokouksen tekemän päätöksen (KS 88) mukaan papiksi vihkimistä tai lehtorin oikeuksia hakevan on liitettävä hakemukseensa seuraavat todistukset: virkatodistus, josta käy ilmi, että hakija on kastettu ja konfirmoitu, yliopiston tutkintotodistus, josta käy ilmi, että hakija täyttää piispainkokouksen hyväksymät pappisviran tai lehtorinviran kelpoisuusvaatimukset, lääkärintodistus, josta ilmenee, että hakija on terveydeltään pappisvirkaan tai lehtorinvirkaan kykenevä sekä todistus soveltuvuustutkimuksen suorittamisesta. Kehittämismahdollisuuksia Työryhmän arvion mukaan päätöksessä mainitut todistukset ovat olennaisia sekä kelpoisuuden että soveltuvuuden arvioinnin kannalta, eikä liene tarvetta niiden karsimiselle. Piispainkokous voi kuitenkin harkintansa mukaan edellyttää myös muita todistuksia. Yhtäältä on tärkeä huolehtia siitä, että vaadittavia todistuksia ei ole liikaa ja että on olemassa järjestelmä niiden hankkimiseksi. Toisaalta piispainkokous voi oman toimivaltansa puitteissa edellyttää uusia todistuksia, mikäli halutaan vahvistaa jotakin pappisviran kannalta olennaista piirrettä tai kompetenssialuetta. Todistusten edellyttäminen on siinä mielessä tarkoituksenmukaista, että niillä voidaan ohjata jo etukäteen pappisvirkaan opiskelevia tekemään opintoja, taitoja, persoonallista kasvua tai hengellistä elämää koskevia valintoja, jotka tukevat pitkällä tähtäimellä pappisidentiteettiä ja viran hoitamista. Tällai tuomiokapitulilta uusia resursseja koulutukseen. Työryhmä on pohtinut kahta vaihtoehtoa, jossa erillisellä todistuksella pyrittäisiin etukäteen ohjaamaan pappisvirkaan aikovaa orientoitumaan papin työhön ja siten vahvistamaan tiettyä papin työssä olennaista kompetenssialuetta. Esillä ovat olleet 1) todistus osallistumisesta mentorointiin, 2) todistus osallistumisesta seurakunnan toimintaan. Työryhmä on pohtinut yhtenä vaihtoehtona todistusta osallistumisesta omakohtaiseen mentorointiin, työnohjaukseen tai sielunhoitoon. Pappisviran olennaisiin tehtäviin kuuluvat muun muassa yksityinen sielunhoito ja rippi (KL 5:1). Sielunhoidollinen osaaminen ei rajoitu vain rippiin tai terapeuttistyyppisen sielunhoidon tilanteisiin vaan läpäisee vahvasti papin kaikki työalat toimituskeskusteluista kriisitilanteisiin. Sielunhoidollinen ulottuvuus on läsnä kaikessa ihmisten kohtaamisessa ja koskettaa myös papin omaa persoonaa. 61

68 9 Yksi teologisen koulutuksen haasteista onkin sielunhoidollisen osaamisen vahvistaminen. Piispainkokouksen kelpoisuuspäätöksen mukaan 20 opintopisteen soveltavien opintojen kokonaisuuteen tulee sisältyä sielunhoidon soveltavia opintoja, mutta niiden minimimäärää ei määritellä missään. Opiskelija voi opinnoissaan perehtyä laaja-alaisesti sielunhoidon kysymyksiin, mutta ilman erityistä kiinnostusta teologian maisterille kertyy sielunhoidon soveltavia opintoja enimmillään 5 opintopisteen verran. Pastoraalikursseilla saatujen kokemusten perusteella näin lyhyet sielunhoidon opinnot eivät riitä tuottamaan tarvittavaa sielunhoidon perusosaamista. Sielunhoidollisten valmiuksien hankkiminen ja vahvistaminen edellyttää yleensä pitkää prosessia. Teoreettisten opintojen lisäksi sielunhoito on jo nimensä puolesta sellaista auttamistyötä, jossa tarvitaan myös henkilökohtaisen kokemuksen tuomaa viisautta. Sielunhoidollisia tehtäviä ei kuitenkaan voi siirtää pappisuran myöhempään vaiheeseen, vaan pappi on periaatteessa sielunhoidon ammattilainen heti vihkimyksen jälkeen. Mikäli piispainkokous tahtoo vahvistaa sielunhoitoon liittyvää kompetenssia, yhden hallinnollisen välineen tarjoaa vihkimystä hakevalta vaadittavat todistukset. Periaatteessa on mahdollista edellyttää esimerkiksi sellaista osallistumistodistusta, josta käy ilmi, että vihkimystä hakeva on osallistunut hengelliseen ohjaukseen, työnohjaukseen, mentorointiin tai muuhun vastaavaan henkilökohtaiseen kasvuprosessiin. Piispainkokouksen syyskuussa 2011 hyväksymässä sairaalasielunhoitajan erikoistumiskoulutukseen kuuluu erilaisten teoreettisten opintojen lisäksi yhteensä 140 tuntia osallistumista henkilökohtaiseen sielunhoito-ohjaukseen (termin laajassa merkityksessä). Kokonaisuuteen kuuluu osallistuminen henkilökohtaiseen työnohjaukseen (40 h), identiteetin vahvistamiseen pyrkivään sukupuuryhmään (50 h) sekä yksilö- tai ryhmäprosessina tapahtuva psykoterapia-, sielunhoito- tai hengellisen ohjauksen jaksoon (50 h). Selvää on, ettei papiksi vihittävältä voi edellyttää näin laajaa (140 h) kokonaisuutta. Piispainkokouksen olisi määriteltävä väljät reunaehdot hyväksyttävälle todistukselle. Päätöksessä olisi määriteltävä vähintään prosessin tarkoitus, minimikesto sekä se, kuka voi määrätyn todistuksen antaa. Osallistumistodistuksen tulisi olla muodoltaan hyväksyttävä kirkkolain 5 luvun 2 :ssä mainitun rippisalaisuuden kannalta. Muodoltaan päätöksen sanamuodon olisi oltava sellainen, että siitä käy ilmi todistuksen antaja, millaista osallistumista edellytetään ja minkä verran. Koska päätöksiä yleensä ja tällaisia päätöksiä erityisesti joudutaan aina soveltamaan, olisi tarkoituksenmukaista määritellä myös -luterilaisen kirkon papin tai lehtorin tai terapia-alan koulutuksen saaneen henkilön allekirjoittama todistus, josta käy ilmi, että vihkimystä hakeva on osallistunut vähintään XX tuntia kestäneeseen henkilökohtaiseen työnohjaukseen, yksilötai ryhmäprosessina tapahtuvaan psykoterapia-, sielunhoito- tai hengellisen ohjauksen jaksoon taikka muuhun vastaavaan jaksoon, jonka tuomiokapituli katsoo tukevan kirkkolain 5 luvun 2 :ssä ja kirkkojärjes Työryhmä on pohtinut toisena vaihtoehtona todistusta osallistumisesta seurakunnan hengelliseen elämään ja toimintaan. Sekä tutkimus että kokemus osoittavat, että teologian opiskelijoilla on aiempaa vähemmän kosketuspintoja seurakunnan elämään. Teologian opintoihin tullaan yhä useammin perinteisen seurakunnan nuorisotyön ulkopuolelta. Ei ole harvinaista, että soveltavia harjoituksia suorittava opiskelija on osallistunut jumalanpalvelukseen vain yksittäisiä kertoja elämänsä aikana. Usko kiinnostaa, mutta seurakunta on toimintaympäristönä tuntematon. Osallistumistodistuksella voitaisiin ohjata papiksi aikovia hakeutumaan seurakunnan toimintaan. Objektiivisuutta todistukseen toisi se, että se olisi seurakunnan kirkkoherran tai muun työntekijän antama. Vertailtavuuden takia olisi myös syytä määritellä laskennallinen aika, esimerkiksi kolme 62

69 9 kuukautta, jonka jälkeen todistuksen voisi saada. Hyväksyttävää olisi osallistuminen mihin tahansa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnan toimintaan joko vapaaehtoisena tai työntekijänä. Myös säännöllinen osallistuminen jumalanpalveluselämään katsottaisiin todistuksen piiriin kuuluvaksi. Aiemmin vihittäviltä pyydettiin kirkkoherran antamaa mainetodistusta. Osallistumistodistus ei kuitenkaan arvioisi mainetta, vaan kertoisi nimenomaan henkilön aktiivisesta osallistumisesta seurakunnan toimintaan. Tällä olisi myös symbolinen merkitys: se antaisi viestin, että kirkko odottaa pappisvirkaan opiskelevien hakeutuvan omatoimisesti seurakunnan hengelliseen ja toiminnalliseen yhteyteen. Osallistumistodistuksesta kerrottaisiin etukäteen esimerkiksi hiippakunnallisen harjoitteluseminaarin yhteydessä, jossa käsitellään myös esimerkiksi työpsykologiseen soveltuvuustutkimukseen liittyviä järjestelyjä. Se olisi lomakkeena ladattavissa esimerkiksi hiippakuntien, Kirkon koulutuskeskuksen, piispainkokouksen ja seurakuntien verkkosivuilta. Työryhmä on todennut, että edellisistä vaihtoehdoista osallistumistodistus on laaja-alaisempi ja helpommin toteutettavissa. Työryhmä on päätynyt esittämään, että papiksi vihittäviltä edellytettäviin todistuksiin lisättäisiin yllä kuvattu osallistumistodistus. Se toteutettaisiin lisäämällä piispainkokouksen tekemään päätökseen (KS 88) maininta osallistumistodistuksesta. Säädöksessä (KS 88) luetellaan ne todistukset, jotka papiksi vihkimistä ja lehtorin oikeuksia hakevan on liitettävä hakemukseensa. Opiskelijoiden oikeusturvan kannalta voimaantulosäädös olisi kirjoitettava niin, että kaikki ehtivät sen vaivatta hankkia. Muodoltaan todistus olisi sellainen, josta käy ilmi todistuksen antaja, osallis - luterilaisen kirkon papin tai lehtorin allekirjoittama todistus, josta käy ilmi, että vihkimystä hakeva on osallistunut vähintään X:n ajan säännöllisesti Y:n seurakunnan jumalanpalveluselämään tai muuhun Todistukseen liittyy monia käytännön kysymyksiä. Ensinnäkin, onko vaarana, että osallistumistodistus alkaa muistuttaa mainetodistusta, josta muodostui loppujen lopuksi lähinnä byrokraattinen muodollisuus? Miten esimerkiksi määritellään säännöllinen osallistuminen? Tulisiko myös aktiivisuus kirkkomme sisällä toimivissa järjestöissä ja muissa liikkeissä rinnastaa paikallisseurakuntaan? Toiseksi, johtaako todistuksen vaatiminen siihen, että teologeja kouluttavien oppilaitosten lähiseurakunnat joutuvat kantamaan kohtuuttoman suuren vastuun tällaisten todistusten myöntämisessä? Jos todistuksen antamisen tulkitaan vaativan aktiivista toimintaa (esim. pyhäkoulun tai isoskoulutuksen vetäminen), niin silloin seurakunnan tulisi myös järjestää tällaiseen mahdollisuus. Osallistumistodistuksen vaihtoehtona voisi olla ordinaatiota hakevan oma kuvaus osallistumisestaan seurakunnalliseen elämään. Vaikka tätä ei voisi samalla tavalla kontrolloida, voidaan olettaa, että tietoisuus tulevasta raportointivelvollisuudesta tuomiokapitulille ohjaa opiskelijoita osallistumaan jossain määrin seurakunnalliseen elämään. Työryhmän mielestä opiskelijan oma raportti ei loppujen lopuksi toisi paljoakaan lisää nykyisiin käytöntöihin: jo nyt vihkimykseen valmistauduttaessa kapitulit usein pyytävät kirjallista reflektiota vihittävän hengellisestä elämänpolusta. ämästään muassa osallistuminen seurakunnalliseen elämään, joka on luonteeltaan sellaista, että sen voi ulkopuolinen arvioitsija todeta. 63

70 9 Työryhmä esittää, että vaadittaviin todistuksiin lisätään todistus osallistumisesta seurakunnan toimintaan. Tämä edellyttää todistusta koskevan järjestelmän kehittämistä ja riittävän pitkää siirtymäaikaa. Yksi vaihtoehto seurakunnallisen osallistumisen dokumentoimiseksi voisi työryhmän mielestä olla portfolio. Lisäksi työryhmä pitää tarpeellisena selvittää, mikä osa lääkärintodistuksesta voidaan lain mukaan pyytää ja miten todistuksen antavia lääkäreitä voidaan perehdyttää arvioimaan hakijan terveyttä nimenomaan pappisviran kannalta Vaadittavat näytteet Henkilön soveltuvuutta pappisvirkaan arvioidaan myös näyttein. Kirkkojärjestyksen 5 luvun 4 :n kykenevänsä hoitamaan p Osaamisen arvioinnissa välineinä käytetään näytteitä, joista tuomiokapituli määrää. Työryhmän selvityksen mukaan tuomiokapituleissa edellytetään pääsääntöisesti saarna- ja opetusnäytettä. Lisäksi eräissä tuomiokapituleissa edellytetään Raamatun selitysnäytettä jostakin annetusta raamatuntekstistä. Näytteet koetaan yleisesti mielekkääksi juuri vihkimisen edellytyksen arvioinnin yhteydessä. Ne tarjoavat arviointiin paljon sellaista tietoa, jota ei voida saada todistuksista tai henkilökohtaisista haastatteluista. Silloin, kun järjestelyt hoidetaan mielekkäästi, näytteenantotilanne voi muodostua oppimistapahtumaksi, jossa nuori pappiskandidaatti ja kokeneempi kollega voivat jakaa näkemyksiään ja tukea toisiaan. Kapituleilla tulee olla itsenäinen mahdollisuus kehittää näytteitä haluamaansa suuntaan, esimerkiksi toteuttamalla erilaisia vuorovaikutusta mittaavia ryhmätilanteita. KJ 5:4 antaa tähän nykyisellään mahdollisuuden, sillä sen mukaan papiksi vihkimistä pyytävän tulee osoittaa ylipäänsä tuomiokapitulin määräämin näyttein kykenevänsä hoitamaan pappisvirkaa. Työryhmän käsityksen mukaan näytteitä pidetään tietyistä käytännön toteutukseen liittyvistä haasteista huolimatta tarkoituksenmukaisina, ja siksi se puoltaa nykyisen käytännön säilyttämistä ja kehittämistä. 6. Ordinaatiokoulutus ja pastoraalitutkinnon suorittamisen vaihe 6.1. Ordinaatiokoulutuksen nykyinen kehitys Papiksi vihkimistä edeltää tuomiokapitulin toteuttama ordinaatiokoulutus. Vihkimisen jälkeen uusi pappi aloittaa työhön perehdyttämisohjelman seurakunnassa. Sen suoritettuaan hän voi aloittaa pastoraalitutkinnon suorittamisen hiippakuntadekaanin kanssa sovitun opintosuunnitelman mukaisesti. Keskustelu papiksi vihittävien ordinaatio- / orientoitumiskoulutuksesta käynnistyi 1970-luvun lopulla ja piispainkokous antoi siitä ensimmäisen suosituksen Varsinaista säädöstä siitä ei ole annettu missään vaiheessa. Piispainkokouksen vuonna 1977 asettaman koulutustyöryhmän mietinnössä hahmoteltiin malli, jossa olennaista koulutusvastuuta kantaisi Kirkon koulutuskeskus. Koulutuskeskuksen aloitteesta päädyttiin kuitenkin tuomiokapitulikeskeiseen malliin, jossa valmennus kytkeytyisi vieläkin tiiviimmin vihkimyksen yhteyteen. Tuolloin esitettiin, että keskeisiä tavoitteita olisivat perehdyttäminen seurakuntaviran keskeisiin tehtäviin ja henkilösuhteisiin, tulevan kirkon 64

71 9 työntekijän identiteetin vahvistaminen kirkon palvelijana ja valmistautuminen ordinaatioon. Lopullisessa piispainkokouksen suosituksessa kirkon työntekijän identiteetin tukemisen osuus oheni ilmeisesti resurssikysymysten perusteella. Ordinaation edellä tutkittiin myös vihkimystä hakevan edellytykset pappisvirkaan, mutta se miellettiin yleensä aivan erilliseksi prosessiksi. Nykyisen ordinaatiokoulutuksen tavoitteet eivät ole aivan selkeät, mutta seuraavat kolme elementtiä näyttävät olevan yleisiä: arvioidaan henkilön soveltuvuutta pappisvirkaan, tuetaan hengellisesti vihkimystä hakevaa ja järjestetään koulutusta pappisviran hoitamisen kannalta välttämättömistä tiedoista ja taidoista. Tavoitteiden yhteensovittaminen ei ole ollut helppoa ja hiippakuntien painotukset vaihtelevat. Myös käytettävissä oleva aika ja koulutusresurssit ovat haasteellisia odotuksiin nähden. Työryhmä on pyytänyt hiippakunnilta ajantasaiset selvitykset ordinaatiokoulutuksen järjestämisestä. Hiippakuntien selvitysten perusteella ordinaatiokoulutusta luonnehtivat nykyisin seuraavat kehityslinjat: tavallisesti ordinaatiokoulutukseen pääsee vasta, kun on saanut alustavan lupauksen vokaatiosta seurakunnalta tai muulta työnantajalta; joissakin hiippakunnissa on alettu ohjata seurakuntia arvioimaan hakijan kelpoisuutta vahvemmin, ei vain papinviran vaan myös pappisviran kannalta, vaikka viime kädessä ratkaisun pappisvirkaan soveltuvuudesta tekee tuomiokapituli. soveltuvuuden arviointi ja valmentava koulutus on jo käytännössä erotettu useimmissa hiippakunnissa ja ratkaisua pidetään hyvänä; kysymykseksi näyttää muodostuvan, kuka esipäätöksen tekemisessä riittävät tiedot käytettävissä? ordinaatiokoulutus kestää noin 3 5 vuorokautta; lisäksi vihkimyksen jälkeen on useimmiten noin 2 vuorokauden pituinen nuorten pappien palautepäivä; Helsingissä on pisin, noin 10 vrk:n pituinen ordinaatiokoulutus; prosessin kokonaiskestoa on myös pyritty pidentämään. Selkeästi keskeisin koulutuksen tarve liittyy palautteen perusteella 1) pappiin kirkollisten toimitusten ja jumalanpalvelusten johtajana, ja muita keskeisiä teemoja ovat 2) papin identiteetti ja rooliodotukset, 3) kirkon usko (pappi sananjulistajana jne.), 4) pappi työyhteisön jäsenenä (pappia sitova kirkkolainsäädäntö, työaikakysymykset jne.) sekä 5) pappi sielunhoitajana. Samalla koetaan, että ordinaatiokoulutus palvelee myös vihittävien ja kapitulin työntekijöiden tutustumista. vaikka näytteiden järjestämiseen liittyy jonkin verran vaivaa, käytännössä kaikki kapitulit pitävät näytteitä tarkoituksenmukaisina ja soveltuvuuden arvioinnin kannalta tärkeinä - - ja opetusnäyte (2 kpl). jonkin verran horjuvuutta on siinä kuinka paljon vihkimystä harjoittaville annetaan itseopiskelu- ja välitehtäviä; eniten näyttää olevan Oululla, myös Helsingissä ja Espoossa annetaan kirjallisia tutustumistehtäviä, Tampereella painottuu itsereflektio. vaadittavat todistukset kuuluvat rutiineihin, joskin niiden kokoamisessa on joskus ongelmia. vihkimyksen osalta horjuvuutta on siinä, annetaanko pappislupaus vihkimisessä vai sen ulkopuolella. 65

72 9 vihkimyksen jälkeen käytännössä kaikilla on jonkinlainen palaute- ja koulutuspäivä nuorille papeille. kaikki kapitulit pyrkivät ohjaamaan seurakuntia perehdyttämisessä; perehdyttämistä tukee erityinen perehdyttämis- ja palautelomake. koulutettav on jaettava kapitulin työntekijöiden ja ulkopuolisten kouluttajien kesken. Retriittiä pidetään tärkeänä ja se järjestetään useassa hiippakunnassa. Sen toteutus ja paikka kuitenkin vaihtelevat. Retriitti voi olla hiljaisuus- tai koulutusretriitti, se voi tapahtua ennen tai jälkeen vihkimyksen. Yleinen havainto näyttää olevan, että retriittiä kaivataan ei välttämättä sovi vihkimyksen edelle, jolloin mieli on täynnä kysymyksiä ja puhumisen tarve on suuri. Työryhmän tehtävän kannalta merkittävä huomio on se, että saatujen selvitysten mukaan ordinaatiokoulutuksessa soveltuvuuden arviointi ja kouluttaminen on jo useassa hiippakunnassa käytännössä eriytetty Pastoraalitutkinnon säädökset ja nykytila Pastoraalitutkinnosta säädetään kirkkojärjestyksessä. Kirkkojärjestyksen 6 luvun 18 :n mukaan kirkkoherran ja kappalaisen virkaan hakevan tulee olla pastoraalitutkinnon suorittanut pappi. Saman luvun 20 :ssä säädetään, että pastoraalitutkinto ja ylempi pastoraalitutkinto suoritetaan tuomiokapitulissa (toisin sanoen tuomiokapituli myöntää todistukset tutkinnon suorittamisesta) ja että piispainkokous antaa tarkemmat ohjeet pastoraalitutkinnoista ja seurakuntatyön johtamisen tutkinnoista. Piispainkokous on päättänyt pastoraalitutkinnosta vuonna 2000 ja täydentänyt päätöstä 2005 siten, että opintoviikot muutettiin opintopisteiksi ja työhön perehdyttämisohjelman suorittaminen säädettiin ennakkoehdoksi pastoraalitutkinnon suorittamiselle. Pastoraalitutkinnosta säädetään nykyisin seuraavasti (KS 80 ja KS 99): 1 Pastoraalitutkinnon tavoitteena on, että pappi tai lehtori syventää teologista tietämystään ja osaa soveltaa sitä kirkon työssä. Pastoraalitutkinnon laajuus on 34 opintopistettä (op). Se muodostuu seuraavista opintokokonaisuuksista: 1. raamattutieto (4 op) 2. kirkon tunnustus (4 op) 3. kirkon hallinto (4 op) 4. Raamattu, tunnustus ja julistus (4 op) 5. jumalanpalveluselämä (4 op) 6. sielunhoito (4 op) 7. kristillinen kasvatus (4 op) 8. seurakunta työyhteisönä (4 op) 9. saarnanäyte (1 op) 10. opetusnäyte (1 op) 66

73 9 2 Pastoraalitutkinnon suorittamisen alussa opiskelija esittää selvityksen perehdyttämisohjelman suorittamisesta ja laatii hiippakuntadekaanin kanssa opintosuunnitelman. 3 Opintokokonaisuudet 1 3 suoritetaan tuomiokapitulin määräämällä tavalla. Opintokokonaisuudet 4 8 suoritetaan Kirkon koulutuskeskuksen määräämällä tavalla. Saarnanäyte annetaan tuomiokapitulin määräämällä tavalla ja sen tulee vastata päiväjumalanpalveluksen saarnaa. Opetusnäyte annetaan tuomiokapitulin määräämällä tavalla lasten, nuorten tai aikuisten opetustilanteessa. 4 Ruotsinkielisen pastoraalitutkinnon järjestämisestä huolehtii Porvoon hiippakunnan tuomiokapituli. 5 Opintokokonaisuudesta vastaava antaa opintokokonaisuuden hyväksyttävästi suorittaneelle todistuksen, johon merkitään opintokokonaisuuden nimi, laajuus ja arvosana. 6 Opintokokonaisuudet ja näytteet arvostellaan kukin asteikolla 1 2. Arvosana annetaan 0,25 pisteen tarkkuudella. 7 Tuomiokapituli antaa pastoraalitutkinnosta todistuksen, johon merkitään tutkinnon laajuus sekä arvosana sanallisesti ja numeroin. Pastoraalitutkinnon yleisarvosana määrätään laskemalla yhteen edellä mainituista opintokokonaisuuksista ja näytteistä saadut pistemäärät. Alin (10 14,7 (18 20 pistettä). 8 Jos pappi tai lehtori haluaa korottaa pastoraalitutkinnosta saamaansa arvosanaa, tuomiokapituli määrää, miten hänen on täydennettävä tutkintoaan. 9 Jos pappi tai lehtori on ennen tämän päätöksen voimaantuloa sopinut tuomiokapitulin kanssa pastoraalitutkinnon suorittamisesta, hänellä on oikeus vuoden 2002 loppuun mennessä suorittaa koko pastoraalitutkinto aikaisemmin voimassa olleiden tutkintovaatimusten mukaan. Tarvittaessa tuomiokapituli määrää, mitä tässä päätöksessä mainittuja opintokokonaisuuksia tai niiden osia, tai näytteitä hänen aikaisempien tutkintovaatimusten mukaiset suorituksensa vastaavat. Päättäessään ylemmän pastoraalitutkinnon hyväksymisestä ( ) piispainkokous pyysi Kirkkohallitusta selvittämään yhteistyössä hiippakuntien kanssa mahdollisuudet vahvistaa diakonian, kirkon kansainvälisen vastuun ja viestinnän koulutusta osana pastoraalikoulutuksen kokonaisuutta sekä selvittämään mahdolliset muut pastoraalitutkinnon kehittämishaasteet. Asiaa koskeva Kirkon koulutuskeskuksen asettaman työryhmän selvitys oli esillä piispainkokouksessa helmikuussa

74 9 Vaikka kyseessä oli selvitys, siihen sisältyi myös ehdotus pastoraalitutkinnon kokonaisuuden ja koulutusvastuiden uudistamiseksi. Esityksen mukaan tutkinnon laajuus (34 op) pysyisi muuttumattomana, mutta aiempaan rakenteeseen verrattuna tulisi lisää diakoniaan, kirkon kansainväliseen vastuuseen ja viestintään liittyviä opintoja. Näille raivataan ehdotuksessa tilaa karsimalla Raamattuun, tunnustukseen ja julistukseen (2 op:n verran) sekä kirkon hallintoon ja työyhteisökysymyksiin (2 op:n verran) liittyviä opintoja. Saarna- ja opetusnäytteistä luovuttaisiin kokonaan. Ehdotuksen mukaan pastoraalitutkinnon uusi rakenne ja vastuunjako olisi seuraava (suluissa kurssista vastaava taho): 1. Sana ja elämä (Kirkon koulutuskeskus), 6 op 2. Kirkon usko ja tunnustus muuttuvassa maailmassa (tuomiokapituli), 4 op 3. Spiritualiteetti ja jumalanpalveluselämä (KK), 4 op 4. Diakonia, missio ja globaali vastuu (KK), 3 op 5. Viestintä ja vuorovaikutus (KK), 3 op 6. Sielunhoito (KK), 4 op 7. Kristillinen kasvatus (KK), 4 op 8. Työyhteisö ja hallinto (tuomiokapituli), 6 op Piispainkokouksen keskustelussa todettiin, että opintojen ja työelämän välinen kuilu on kasvanut. Siksi myös pastoraalitutkinnon sisältöä kaipaa kehittämistä. Ehdotus sai pääosin myönteisen vastaanoton. Toisaalta esitettiin myös kriittisiä huomioita. Huolta kannettiin lähinnä siitä, heikentyykö teologiseen ydinsubstanssiin, erityisesti saarnaamiseen, Raamatun tuntemukseen ja kirkon tunnustukseen liittyvien opintojen asema. Piispainkokouksessa todettiin, että laajentamiselle ei ole muodollisia esteitä. Toisaalta olisi huolehdittava, että koulutuksesta ei tule liian pitkäkestoista eikä liian kallista. Erityisesti toivottiin saarnakoulutuksen kehittämistä. Ehdotukseen sisältyi ajatus saarnakoulutuksen integroimisesta muihin opintojaksoihin (esim. Sana ja elämä, Viestintä ja vuorovaikutus). Piispainkokouksen keskustelussa tämä ajatus ei tullut ymmärretyksi tai sen katsottiin olevan riittämätön saarnakoulutuksen kannalta. Lisäksi todettiin, että tarvitaan Raamatun tuntemukseen ja tulkintaan liittyvien tietojen ja taitojen vahvistamista. Aiempien valmistelun pohjalta katsottiin, että diakonian ja lähetyksen rinnalla myös ekumenia kuuluu osaksi kirkon kansainvälistä vastuuta, ja jos tutkinnon rakennetta muutetaan, myös ekumenian tulisi olla mukana Kysymys ordinaatiokoulutuksen integroimisesta pastoraalitutkintoon Työryhmä on pohtinut yhtenä vaihtoehtona, että piispainkokous antaisi tuomiokapituleille väljän suosituksen ordinaatiokoulutuksen sisällöstä ja toteuttamisesta. Tällöin ohje perustuisi lähinnä olemassa olevaan tilanteeseen. Keskeisenä haasteena on 1) kuinka koulutusta voitaisiin lisätä tai laajentaa ilman mittavia virkojen perustamisia ja siten, että 2) koulutuspaikkoja on riittävästi, eikä koulutukseen pääseminen muodosta turhia pullonkauloja. Toisena vaihtoehtona työryhmä on pohtinut ordinaatiokoulutuksen integroimista osaksi pastoraalitutkintoa. Tällöin ordinaatiokoulutuksen suorittaminen olisi pastoraalitutkinnon ensimmäinen osio. Ordinaatiokoulutuksesta luettaisiin hyväksi tietty opintopistemäärä, joka sisältyisi pastoraalitutkintoon. Tällaisen malliin sisältyisi ilmeisiä etuja. 68

75 9 Ensiksi se mitä ilmeisimmin innostaisi suorittamaan pastoraalitutkinnon, koska tutkinnon aloittamisen kynnys laskisi. Nykyisin papiksi vihittävän on ennen pastoraalitutkinnon aloittamista suoritettava työhön perehdyttäminen ja laadittava yhteistyössä hiippakuntadekaanin kanssa henkilökohtainen opintosuunnitelma (HOPS) ennen opintojen aloittamista. Tätä nykyä kaikki papiksi vihityt eivät edes aloita suorittamaan pastoraalitutkintoa, mitä ei voida pitää kirkon kannalta ideaalisena tilanteena. Mikäli ordinaatiokoulutus olisi osa pastoraalitutkintoa, tällöin jokainen papiksi vihitty olisi jo laajemmalla osalla papin koulutuspolkua: vihkimyksen jälkeen nuori pappi ei enää erikseen aloittaisi pastoraalitutkinnon suorittamista, vaan yksinkertaisesti jatkaisi siitä, mihin ordinaatiokoulutus on hänet jo automaattisesti saattanut. Motivaatiota pastoraaliopintojen opintopisteosuuden pastoraalitutkinnon kokonaisuudesta. Mallin toisena etuna voitaneen pitää sitä, että sen puitteissa voitaisiin niin haluttaessa laajentaa ordinaatiokoulutusta ja vahvistaa sen asemaa jakamalla järjestämisvastuuta tuomiokapitulien ja kirkon keskushallinnon, erityisesti Kirkon koulutuskeskuksen kesken. Työryhmä on pohtinut mahdollisuutta, että tuomiokapituli vastaisi suurin piirtein nykyisen laajuisesta osiosta, jonka rinnalle tulisi uutena osiona Kirkon koulutuskeskuksen järjestämä, noin viikon pituinen osio. Saatujen selvitysten mukaan tuomiokapitulin osuus koulutuksesta on nykyisin keskimäärin noin 7 10 työpäivää (5 8 työpäivää ennen vihkimistä, 2 työpäivää vihkimisen jälkeen). Kirkon koulutuskeskuksen järjestämän osion laajuus voisi olla 3 5 työpäivää vastuista riippuen. Molempiin osiin voidaan sisällyttää itseopiskelua ja kirjallisia tehtäviä. Tällainen ratkaisu edellyttäisi tarkkaa työnjakoa tuomiokapitulien ja Kirkon koulutuskeskuksen kesken. Luontevaa olisi, että tuomiokapituli vastaisi hengellisestä valmistamisesta. Tähän kuuluisivat kysymykset papin identiteetistä, hengellisen elämän hoitamisesta, kirkon tunnustuksen ja järjestyksen myönteisestä merkityksestä sekä papin roolista yhtäältä seurakuntalaisten paimenena ja toisaalta työyhteisön jäsenenä ja alaisena. Kirkon koulutuskeskus vastaisi puolestaan tiedollisesta valmentamisesta. Erityisenä painopisteenä jumalanpalveluksesta, kirkollisista toimituksista, pappisviran velvollisuuksista ja työlainsäädännöstä. Mallissa ei tavoitella sitä, että tuomiokapitulit vähentäisivät omaa osuuttaan ordinaatiokoulutuksesta. Tavoitteena on pikemminkin laajentaa ordinaatiokoulutusta tuomalla tuomiokapitulien panoksen rinnalle kirkon keskushallinnon panos. Mallin kolmantena etuna voitaneen pitää sitä, että soveltuvuuden arviointi voitaisiin jakaa useamman itsenäisen toimijan kesken, mikäli osa ordinaatiokoulutuksesta suoritettaisiin Kirkon koulutuskeskuksessa. Tällöin vihkimystä hakevan eteneminen pappisvirkaan voitaisiin järjestää seuraavasti: henkilö saa KJ 5:5 :n mukaisen vokaation tuomiokapituli suorittaa alustavan arvion vihkimystä hakevan soveltuvuudesta, tekee päätöksen koulutukseen ottamisesta ja lähettää Kirkon koulutuskeskuksen järjestämälle osiolle; tässä päätöksessä ei vielä ole kyse pappisvirkaan hyväksymisestä Kirkon koulutuskeskus järjestää koulutuksen ja antaa henkilölle todistuksen kurssin suorittamisesta ja tuomiokapitulille arvion soveltuvuudesta; koulutus voidaan laskea osaksi pastoraalitutkintoa 69

76 9 tuomiokapituli järjestää oman koulutuksen, ja se voidaan laskea osaksi pastoraalitutkintoa tuomiokapituli ottaa vastaan määrätyt näytteet ja tekee parhaaksi katsomassaan vaiheessa lopullisen ratkaisun papiksi vihkimisestä henkilö vihitään papiksi ja hän aloittaa työhön perehdyttämisen Ordinaatiokoulutukseen osallistumisesta annetaan opintopisteitä (3 op) ja ne luetaan osaksi pastoraalitutkinnon suorittamista. Tuomiokapitulin määräämistä näytteistä, papiksi vihkimisestä ja työhön perehdyttämisestä ei anneta opintopisteitä eikä niitä lasketa osaksi pastoraalitutkintoa. Tässä vaihtoehdossa olisi ratkaistava huolellisesti kysymys tuomiokapitulien ja Kirkon koulutuskeskuksen työnjaosta. Haasteena on myös se, miten taataan Koulutuskeskukselle resurssit, jotta se pystyy järjestämään koulutusjakson riittävällä frekvenssillä (2 4 kertaa vuodessa) niin, ettei pullonkauloja synny. Pohdittuaan ratkaisuun liittyviä monia käytännön ongelmia työryhmä on tullut siihen tulokseen, että se ei esitä, että osa ordinaatiokoulutuksesta tehtäisiin Kirkon koulutuskeskuksessa. Sen sijaan työryhmä esittää pappien koulutuspolun kokonaisuutta uudistettavan siten, että ordinaatiokoulutuksesta tulee osa pastoraalitutkinnon kokonaisuutta. Samalla ordinaatiokoulutuksen lausuntojen valossa kuvaavan nykyistä termiä paremmin oppimisjakson luonnetta. Ordinaatiovalmennuksen ja pastoraalitutkinnon yhdistäminen yhdeksi tutkinnoksi merkitsee uudenlaista kokonaisuutta, jonka laajuus voisi olla 40 opintopistettä. Nykyisin pastoraalitutkinto on laajuudeltaan 34 op. (Opintopisteellä tarkoitetaan noin 27 tunnin työpanosta. Esimerkiksi Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa 1 opintopiste vastaa sivua suomenkielistä kirjallisuutta tai sivua vieraskielistä kirjallisuutta.) 7. Uudistettu pastoraalitutkinto 7.1. Lähtökohdat ja tavoitteet Jotta edellä kuvattu malli saisi jonkin konkreettisen hahmon, työryhmä on tehnyt ehdotuksen yhdistetystä pastoraalitutkinnosta. Tutkinnon perinteisten opintokokonaisuuksien osalta ehdotus perustuu pääpiirteissään Kirkon koulutuskeskuksen asettaman työryhmän pohjatyöskentelyyn, jota koulutuspolkutyöryhmä on kehittänyt muun muassa piispainkokouksen palautteen pohjalta. Jatkossa tutkinto jakautuisi kolmeen osaan: tuomiokapitulin järjestämään ordinaatiovalmennukseen ennen pappisvihkimystä (3 op), paikallisseurakunnassa toteutuvaan työhön perehdyttämiseen (laajuutta ei määritellä opintopisteinä) sekä kahdeksaan pastoraalitutkinnon opintokokonaisuuteen, joista kaksi on tuomiokapitulien vastuulla (10 op) ja kuudesta vastaa Kirkon koulutuskeskus (27 op). Ordinaatiovalmennuksen tavoitteena on pappisvihkimykseen valmistautuvan hengellinen valmentaminen, ammatti-identiteetin vahvistaminen sekä käytännöllinen perehdyttäminen joihinkin pappisviran keskeisiin tehtäviin ja velvollisuuksiin (jumalanpalvelus, kirkolliset toimitukset, rippikoulu, sielunhoito, papin työhön liittyvät keskeiset säädökset jne.). Ordinaatiovalmennuksen yhteydessä, tavallisesti ennen varsinaisen ordinaatiovalmennuksen käynnistymistä, tuomiokapituli arvioi pappisvihkimystä hakeneen soveltuvuutta pappisvirkaan. 70

77 9 Pappisvihkimyksen jälkeen käynnistyy työhön perehdyttäminen, joka toteutuu paikallisseurakunnassa. Sen tavoitteena on 1) ammattitaidon vahvistaminen, 2) seurakunnan perustehtävän, toimintaperiaatteiden ja -ympäristön tunteminen sekä 3) hallinnon toimintaperiaatteiden ja yhteistoimintajärjestelmän tunteminen. Perehdyttämisestä on erilliset Sakastista löytyvät ohjeet, joihin sisältyy muun muassa aineistoa perehdyttämissuunnitelman laadintaan, ehdotuksia perehdyttämisen sisällöiksi sekä todistuspohja papin perehdyttämisestä. Pastoraalitutkinnon suorittaa noin pappia vuodessa. Tutkinnon kehittämisessä olennainen lähtökohta on kysymys, minkälaisin tiedoin ja taidoin varustettuja pappeja kirkko tarvitsee. Jatkossa esitettävässä kuvauksessa ilmaistaan opintokokonaisuuksien osaamistavoitteet ja sisältökuvaukset opiskelijalähtöisesti. Opiskelijan tavoittelema ja tavoittama osaaminen on juuri sitä, mitä kirkko papeiltaan edellyttää. Pastoraalitutkinnon tavoitteena on siis syventää niitä tietoja ja kehittää niitä taitoja, joita pappi tarvitsee kirkon työssä. Osaamistavoitteet ja sisältökuvaukset on kirjoitettu siten, että ne antavat mahdollisuuden vaihdella painotuksia eri aikoina ja eri tilanteissa. Koulutuksessa pyritään kauttaaltaan tukemaan pappisidentiteettiä ja vahvistamaan reflektiivistä työotetta ja teologista ajattelua Olennaiset muutokset nykyiseen tutkintoon verrattuna 1. Opintokokonaisuuksia yhdistetään ja uusia opintokokonaisuuksia muodostetaan sisällyttämällä niihin uutta ainesta (diakonia, lähetys, kansainvälinen vastuu; viestintä, vuorovaikutus, puheilmaisu). 2. Saarna- ja opetusnäyte jäävät erillisinä osina pois. Saarnaamisen kannalta hyödylliset taidot tulevat esille opintokokonaisuuksissa 3, 5 ja 7 sekä opetustaidot opintokokonaisuudessa Opintokokonaisuuksien suoritusjärjestys on vapaa. Silti on mahdollista suositella jonkun opintokokonaisuuden suorittamista ennen toista. 4. Tutkinto laajenee hieman (34 op op), kun ordinaatiovalmennus liitetään sen osaksi ja opintokokonaisuuksien laajuuksiin tulee vaihtelua (3 op 6 op). Muutokset perustuvat siihen, että tutkintoon on lisätty uudet opintokokonaisuudet 6 (Diakonia, missio ja globaali vastuu) ja 7 (Viestintä ja vuorovaikutus) ja aikaisempia opintokokonaisuuksia on yhdistelty (Sana ja elämä = Raamattutieto + Raamattu, tunnustus ja julistus; Työyhteisö ja hallinto = Kirkon hallinto + Seurakunta työyhteisönä). 5. Tuomiokapitulien ja Kirkon koulutuskeskuksen tehtäväjaossa ja opintokokonaisuusvastuissa tapahtuu muutoksia. 6. Kirkon koulutuskeskuksen vastuulle tulevat uudet opintokokonaisuudet Diakonia, missio ja globaali vastuu sekä Viestintä ja vuorovaikutus on suunniteltu toteutettavaksi yhteistyössä Kirkkohallituksen muiden yksiköiden kanssa, kuten aiemmin on toimittu järjestettäessä opintokokonaisuutta Kristillinen kasvatus. 7. Joustavuus lisääntyy, kun henkilökohtaisia opintosuunnitelmia laadittaessa tunnistetaan ja tunnustetaan opiskelijan aiemmin hankittu osaaminen (opinnot ja työkokemus). 71

78 Pastoraalitutkinnon uusi rakenne ja vastuunjako V a l m e n t a v a j a k s o 1. Ordinaatiovalmennus (TK), 3 op P e r e h d y t t ä m i n e n 2. Perehdyttäminen (seurakunta), 0 op O p i n t o k o k o n a i s u u d e t 3. Sana ja elämä (KK), 6 op 4. Kirkon usko, tunnustus ja ekumenia (TK), 6 op 5. Spiritualiteetti ja jumalanpalveluselämä (KK), 4 op 6. Diakonia, missio ja globaali vastuu (KK), 5 op 7. Viestintä ja vuorovaikutus (KK), 3 op 8. Sielunhoito (KK), 4 op 9. Kristillinen kasvatus (KK), 4 op 10. Työyhteisö ja hallinto (TK), 5 op 7.4. Opintokokonaisuudet, osaamistavoitteet ja keskeinen sisältö 1. Ordinaatiovalmennus (3 op) O s a a m i s t a v o i t t e e t Opintokokonaisuuden tavoitteena on, että opiskelija - valmentautuu pappisvihkimykseen - vahvistuu hengellisesti ja rohkaistuu toimimaan pappina - oppii hahmottamaan ammatti-identiteettiään pappina ja kirkon työntekijänä - osaa hoitaa kirkkojärjestyksessä määrätyt papin erityiset tehtävät - tutustuu pappisvirkaa koskeviin keskeisiin säädöksiin ja osaa toimia niiden mukaisesti S i s ä l t ö Opintokokonaisuuden keskeisen sisällön muodostavat: - pappisvirka, papin ydinosaaminen ja ammattietiikka - jumalanpalvelus ja kirkon pyhät toimitukset (kaste, avioliittoon vihkiminen, hautaa siunaaminen) - rippi ja sielunhoito papin työssä - rippikoulu seurakunnan toiminnassa - keskeiset pappisvirkaa ja kirkon toimintaa koskevat säädökset 2. Perehdyttäminen (- op) O s a a m i s t a v o i t t e e t Perehdyttämisen tavoitteena on, että opiskelija - vahvistaa ammattitaitoaan - tuntee seurakunnan perustehtävän, toimintaperiaatteet ja -ympäristön sekä - tuntee seurakunnan hallinnon toimintaperiaatteet ja yhteistoimintajärjestelmän. S i s ä l t ö - perehtyminen toimintaympäristöön - palvelussuhde ja henkilöstöasiat - työtehtävät ja työhön opastus - seurakunnan hallinto sekä toiminta- ja taloussuunnittelu - ammattitaidon kehittäminen, papin työn identiteettikysymykset ja koulutus - tutustuminen seurakuntatyön eri sektoreihin ja yhteistyökumppaneihin 72

79 9 3. Sana ja elämä (6 op) O s a a m i s t a v o i t t e e t Opintokokonaisuuden tavoitteena on, että opiskelija - ymmärtää Raamatun perustavan merkityksen kirkon elämässä ja kristityn voimanlähteenä - kykenee edistämään tieteellisen raamatuntutkimuksen, kirkon uskon ja julistuksen sekä kirkon toimintaympäristön myönteistä vuorovaikutusta - motivoituu lukemaan Raamattua myös alkukielillä ja kehittämään raamatuntuntemustaan sekä harjaantuu Raamatun käyttöön liittyvissä tiedollisissa ja taidollisissa valmiuksissa - osaa arvioida erilaisia Raamatun tulkinnan perinteitä ja kykenee tarkastelemaan itseään Raamatun tulkitsijana - kehittyy taidoissaan julistaa evankeliumia kirkon nykyisessä toimintaympäristössä S i s ä l t ö Opintokokonaisuuden keskeisen sisällön muodostavat: - perehtyminen valikoiduista näkökulmista Raamatun teologisiin päälinjoihin, keskeiseen sisältöön ja ajanhistoriaan - perehtyminen kirjallisuuden avulla raamatuntutkimuksen keskeisimpiin kysymyksenasetteluihin ja lähestymistapoihin - Raamatun tarkastelu tieteellisen raamatuntutkimuksen, raamattuteologian, kirkon uskon ja julistuksen sekä kirkon toimintaympäristön kysymyksenasettelujen valossa ja niiden keskinäisten suhteiden pohdinta - oman raamattunäkemyksen ja Raamatun käytön analysointi, syventäminen ja arviointi osana papin työtä - raamattuteologisten kysymyksenasettelujen soveltaminen tarkasteltaessa saarnatekstejä eksegeettis-homileettisesti - raamattuteologian hyödyntäminen saarnan valmistamisessa ja toteutuksessa 4. Kirkon usko, tunnustus ja ekumenia (6 op) O s a a m i s t a v o i t t e e t Opintokokonaisuuden tavoitteena on, että opiskelija - vahvistuu kristillisen uskon ekumeenisen sisällön tuntemisessa, jäsentämisessä ja siihen sitoutumisessa - tuntee Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuskirjojen teologiaa ja kykenee hyödyntämään sitä pappisvirassa toimiessaan - prosessoi kirkon uskoa suhteessa papin työhön erilaisissa kulttuurikonteksteissa - kykenee toimimaan kirkon uskon tulkitsijana ja välittäjänä erilaisissa vuorovaikutustilanteissa - saa valmiuksia ajankohtaisten uskonnollisten ja maailmankatsomuksellisten kysymysten kohtaamiseen sekä ekumeeniseen yhteistyöhön S i s ä l t ö Opintokokonaisuuden keskeisen sisällön muodostavat: - pappisvirassa toimittaessa kohdattavat kristinuskon sisältökysymykset - tunnustuskirjojen syntyhistoria ja teologiset pääpiirteet - ajankohtaiset ekumeeniset kysymykset ja teologiset tulkintamallit sekä uskontokritiikin kohtaaminen 73

80 9 5. Spiritualiteetti ja jumalanpalveluselämä (4 op) O s a a m i s t a v o i t t e e t Opintokokonaisuuden tavoitteena on, että opiskelija - kasvaa kirkon hengellisen elämän tuntemisessa ja saa tukea omaan hengelliseen elämäänsä - sisäistää jumalanpalveluksen ja kirkkovuoden luonteen - osaa valmistella jumalanpalveluksia sisältölähtöisesti ja paikalliset olot huomioon ottaen - kehittyy saarnaajana ja hengellisen puheen pitäjänä - syventää näkemystään kirkollisista toimituksista ja harjaantuu niiden toimittamisessa - syventää virsikirjan, Kirkollisten toimitusten kirjan, Evankeliumikirjan ja Jumalanpalvelusten kirjan tuntemustaan ja luontevaa käyttöä työssään - harjaantuu kirkkolaulun taidossa S i s ä l t ö Opintokokonaisuuden keskeisen sisällön muodostavat: - jumalanpalveluksen, kirkollisten toimitusten ja kirkkovuoden teologia - jumalanpalveluselämä seurakunnan hengellisen elämän kokonaisuudessa - saarnan teologia ja erilaiset saarnatyylit - sisältölähtöisyyden ja nykypäivän kontekstin välinen vuorovaikutus jumalanpalvelusten sekä kirkollisten toimitusten valmistelussa ja toteutuksessa - virsikirjan ja kirkkokäsikirjan luonne ja sisältö - liturgisen laulun perusteet - kristillisen spiritualiteetin muodot ja oman ajan haasteet 6. Diakonia, missio ja globaali vastuu (5 op) O s a a m i s t a v o i t t e e t Opintokokonaisuuden tavoitteena on, että opiskelija - kykenee innostamaan seurakuntalaisia kantamaan vastuuta lähimmäisistä ja yhteisistä asioista - tuntee kirkon diakonian, lähetyksen sekä uskontodialogin ja yhteiskuntavastuun perusteita, toimintakäytäntöjä ja verkostoja sekä osaa hyödyntää niitä työssään - motivoituu ja uskaltautuu kohtaamaan apua tarvitsevia sekä vaikuttamaan heidän elinolosuhteidensa korjaamiseksi - hahmottaa kirkkonsa ja itsensä osaksi maailmanlaajaa kristillistä yhteisöä ja ihmiskuntaa S i s ä l t ö Opintokokonaisuuden keskeisen sisällön muodostavat: - auttamisen teologia; diakonian teologiset perusteet ja nykyiset toimintamuodot - kirkon lähetyksen ja kansainvälisen vastuun teologiset perusteet ja toimintamuodot sekä kirkkojen kansainvälinen yhteistyö - globaali ekologinen vastuu luomakunnassa 7. Viestintä ja vuorovaikutus (3 op) O s a a m i s t a v o i t t e e t Opintokokonaisuuden tavoitteena on, että opiskelija - ymmärtää viestintävastuunsa ja rohkaistuu kehittämään itseään viestijänä - kehittää erilaisten sosiaalisten tilanteiden edellyttämiä vuorovaikutustaitoja - tuntee viestinnän peruslainalaisuudet sekä tilanteen, kohderyhmän ja välineen vaatimukset viestinnälle ja vuorovaikutukselle - hahmottaa sanallisen ja sanattoman viestinnän eron ja merkityksen 74

81 9 - osaa rakentaa saarnan ja muun puheen kiinnittäen huomiota sisältöön, rakenteeseen ja ilmaisuun - osaa käyttää ääntään oikein ja huoltaa sitä S i s ä l t ö Opintokokonaisuuden keskeisen sisällön muodostavat: - vuorovaikutuksellisuuden merkitys ja luonne eri välineissä ja tilanteissa - viestintävastuut, rooli työyhteisön viestijänä - sanallinen ja sanaton ilmaisu - oman saarnan/puheen käsikirjoituksen rakenteen analysointi ja erilaisten vaihtoehtojen pohtiminen - hengellisen kielen pohtiminen tilanteen, välineen ja kohderyhmän mukaan 8. Sielunhoito (4 op) O s a a m i s t a v o i t t e e t Opintokokonaisuuden tavoitteena on, että opiskelija: - selkeyttää ja vahvistaa pastoraalista identiteettiään sielunhoitajana - kykenee asettamaan itselleen kehitystavoitteita ja jäsentämään ne toimintaansa sielunhoitajana - tuntee sielunhoidon kehityksen keskeiset historialliset, pastoraaliteologiset ja - psykologiset perusteet ja painotukset - tuntee sielunhoidon keskeisten muotojen mahdollisuudet ja toteutustavat sekä osaa käyttää niitä työssään (esim. toimituskeskustelut) - vahvistuu hengellisen ohjauksen taidoissa S i s ä l t ö Opintokokonaisuuden keskeisen sisällön muodostavat: - oman sielunhoitoajattelun syventäminen ja jäsentely - sielunhoidon kontekstit, teoria ja metodit - sielunhoidon keskeiset muodot: toimituskeskustelu, rippi ja rippikeskustelu, hengellinen ohjaus ja kristillinen elämäntulkinta, terapeuttinen sielunhoidollinen keskustelu (eksistentiaaliset ja elämänkaaren kriisit, traumaattiset kriisit, kirkon yleinen ja yksityinen sielunhoito) - kriisikeskustelun, rippikeskustelun, ratkaisukeskeisen keskustelun ja lähimmäiskeskeisen keskustelun dynamiikan ymmärtäminen ja harjoittelu. 9. Kristillinen kasvatus (4 op) O s a a m i s t a v o i t t e e t Opintokokonaisuuden tavoitteena on, että opiskelija - syventää näkemystään kasvatuksesta kirkon tehtävänä - tuntee kirkon kasvatustoiminnan eri alueita ja niillä käytettäviä menetelmiä sekä sen suhdetta yhteiskunnan muuhun kasvatustoimintaan - tunnistaa oman persoonansa vaikutuksia kasvatustyössä ja siihen liittyviä kehittämishaasteita - osaa toimia tarkoituksenmukaisella tavalla opettajana, ohjaajana ja kasvattajana S i s ä l t ö Opintokokonaisuuden keskeisen sisällön muodostavat: - kasvatus kirkon tehtävänä - kirkon kasvatustoiminnan eri alueet ja menetelmät sekä verkostoituminen ja yhteistoiminta - kasvattajan persoona ja kasvattajana kasvaminen 75

82 9 - erilaiset kasvatus- ja oppimisnäkemykset - opettajan ja kasvattajan roolissa toimiminen seurakunnan työssä lasten, nuorten ja aikuisten parissa 10. Työyhteisö ja hallinto (5 op) O s a a m i s t a v o i t t e e t Opintokokonaisuuden tavoitteena on, että opiskelija - ymmärtää työyhteisön toimintaan liittyvää dynamiikkaa ja tuntee toimivan työyhteisön perusperiaatteet - pohtii työyhteisön toimintaa johtajuuden ja alaisena toimimisen näkökulmista - perehtyy seurakuntansa suunnittelujärjestelmään (toiminta-ajatus, visio, strategiset tavoitteet) ja tuntee seurakuntansa toiminta- ja taloussuunnittelun käytännön sekä osaa laatia oman vastuualueensa toimintasuunnitelman ja talousarvion - tuntee peruspiirteissään kirkon ja seurakunnan toimintarakenteet, hyvän hallinnon periaatteet, kirkollisen ja muun tarpeellisen lainsäädännön sekä sopimusjärjestelmän ja osaa soveltaa niitä työssään - tuntee työssään keskeiset kokousmenettelyt ja osaa toimia asioiden valmistelijana, esittelijänä, sihteerinä ja puheenjohtajana - tuntee työsuojelun ja yhteistoiminnan merkityksen työhyvinvoinnin ylläpitämisessä S i s ä l t ö Opintokokonaisuuden keskeisen sisällön muodostavat: - toimivan työyhteisön peruspilarit - työnantajan ja työntekijän oikeudet ja velvollisuudet; johtaja työyhteisön esimiehenä ja työnantajan edustajana, alainen työyhteisön jäsenenä - toiminta- ja taloussuunnittelu - tutustuminen kirkkoneuvoston/seurakuntaneuvoston tai valtuuston kokoukseen - soveltuvin osin kirkkolainsäädäntö, hallintomenettelyyn liittyvä säädöstö, KirVesTes sekä työsuojeluun ja yhteistyöhön liittyvät säädökset - kokoustaidot A r v i o i n t i Arviointi voidaan toteuttaa kolmella vaihtoehtoisella tavalla. Vaihtoehto 1 Numeerisesta arvioinnista luovutaan ja siirrytään käyttämään aikuiskoulutuksen luonteeseen paremmin soveltuvia ja kirkon muussa henkilöstökoulutuksessa yleisesti hyödynnettyjä arviointikäytäntöjä (esim. itsearviointi, kouluttajien antama suullinen ja kirjallinen arviointi). Koulutuksen aikaista palautetta vahvistetaan siten, että tutkinnon suorittaja saa kannustavaa ja analyyttistä palautetta vahvuuksistaan ja kehittämishaasteistaan suhteessa kuhunkin opintokokonaisuuteen. 76

83 9 Vaihtoehto 2 Yksittäiset opintokokonaisuudet arvioidaan kaksiportaisesti (suoritettu tai hyvin suoritettu). Tutkinnon kokonaisarvosana on kolmiportainen (suoritettu, hyvin suoritettu, erinomaisesti suoritettu). Kokonaisarvosana hyvin suoritettu edellyttää, että opiskelijan opintokokonaisuuksista 4 6 on arvioitu hyvin suoritetuiksi. Kokonaisarvosana erinomaisesti suoritettu edellyttää, että opiskelijan opintokokonaisuuksista 7 8 on arvioitu hyvin suoritetuiksi. Vaihtoehto 3 Numeerinen arviointi muutetaan yliopistoissa nykyään käytettävälle asteikolle 1-5, jolloin kokonaispistemääräksi tulee 40 pistettä. Todistukseen tulee sanallinen yleisarvosana. Työryhmä on päätynyt ehdottamaan siirtymistä vaihtoehdon 1 mukaista käytäntöä, jossa luovutaan pastoraalitutkinnon numeerisesta arvioinnista. Ehdotusta puoltaa myös saatu palaute, sillä vain yhdessä lausunnossa suhtauduttiin kriittisesti tähän ehdotukseen. Pastoraalitutkinnon arvosana ja seurakuntatyön johtamisen tutkinto On syytä samassa yhteydessä pohtia, tulisiko luopua pastoraalitutkinnon vähimmäisarvosanakynnyksestä (15/20) seurakuntatyön johtamisen tutkinnon suorittamisoikeuden myöntämisen kriteerinä. Pitkäaikainen seuranta osoittaa, että tutkinnon arvosanalla ei ole merkitystä seurakuntatyön johtamisen tutkinnon suorittamisessa. Vuositasolla on vain muutama tutkinnon suorittaja, joiden arvosana on alhaisempi kuin nyt voimassa oleva kynnys. Arvosanan korottajilla on usein pitkä kokemus papin työstä ja jopa johtamistehtävistä. Aikaisemmin hankitun osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen (AHOT) Tutkinnon suorittajan on henkilökohtaisen opintosuunnitelman laatimisen yhteydessä mahdollista esittää korvattavaksi enintään 12 op aikaisemmin hankitulla osaamisella (pitkä alan työkokemus, alan erityiskoulutus, vastaava ulkomainen pastoraalikoulutus, akateemiset jatko-opinnot). Laajemmasta korvaavuudesta päättää anomuksesta tuomiokapituli. Työnjako Opintokokonaisuuksien toteutusvastuut jakautuvat tuomiokapitulien ja Kirkkohallituksen/Kirkon koulutuskeskuksen kesken. Kirkon koulutuskeskus toteuttaa tai koordinoi opintokokonaisuuksia 3 ja 5-9. Tuomiokapitulien vastuulla ovat opintokokonaisuudet 1, 4 ja

84 9 Kustannusvaikutukset Uudistettavassa pastoraalitutkinnossa ei ole elementtejä, jotka olennaisesti muuttaisivat kustannuksia, mutta ordinaatiovalmennuksen sisällyttäminen tutkintoon sekä opintokokonaisuuksien laajeneminen (34 op 37 op) merkitsee lisätyötä erityisesti Kirkon koulutuskeskukselle. Tuomiokapitulien vastuulla on tähän asti ollut 3 neljän op:n kokonaisuutta sekä näytteet (yhteensä 2 op). Tuomiokapitulit ovat huolehtineet myös ordinaatiovalmennuksesta, joka jatkossa sisällytettäisiin osaksi tutkintoa. Periaatteessa tämä ei nosta kapitulien kustannuksia, mutta joillekin hiippakunnille uudistus merkitsee haastetta laajentaa ja kehittää ordinaatiovalmennusta. Jatkossa tuomiokapitulit vastaavat ordinaatiovalmennuksen (3 op) lisäksi kahdesta 5 op:n opintokokonaisuudesta. Käytännössä voidaan arvella, että kapitulien kustannukset pysyvät nykyisellä tasolla. Kirkon koulutuskeskuksen osalta sen vastuulla olevan raamattuteologisen aineksen vahvistaminen (4 6 op) ja uusien opintokokonaisuuksien toteuttaminen merkitsee tarvetta vahvistaa resursseja. Olennaisin haaste koskettaa raamattuteologian kouluttajaa, sillä pastoraalikursseihin varattujen koulutuspäivien määrä kasvaa selkeästi (15 n pv/vuodessa), mikä heijastuu myös valmistelutöihin ja synnyttää tarpeen ohjata etäjaksojen oppimistehtäviä. Tämä edellyttää käytännössä erilaisia työjärjestelyjä sekä myös ulkopuolisia kouluttajia ellei tingitä muusta raamattukoulutuksesta. Uusien opintokokonaisuuksien 6 ja 7 toteutuksessa voidaan tukeutua muihin Kirkkohallituksen yksiköihin, mutta toteutus vaikuttaa myös koulutuskeskuksen toimintaan. Kun vastuu nykyisen Seurakunta työyhteisönä -opintokokonaisuuden sisällöistä siirtyy tuomiokapituleille, se vapauttaa koulutuskeskuksen johtamiskouluttajien resursseja johtamisen ja työnohjauksen koulutukseen sekä konsultaatiotehtäviin. 8. Työryhmän ehdotukset Papin koulutuspolku -työryhmä on pohtinut erilaisia vaihtoehtoja nykyisen papin koulutuspolun kehittämiseksi. Työryhmän käsityksen mukaan nykyinen malli on kehittynyt pitkän ajan kuluessa ja on rakenteellisesti pääsääntöisesti toimiva. Sekä saadut selvitykset että yleinen kokemus osoittavat, että koulutuspolun toivotaan vahvistavan evankelis-luterilaisen kirkon hengellisen elämän, tunnustuksen sekä hallinnon tuntemusta ja vastaavan nykyistä paremmin näihin odotuksiin. Myös kansainvälistyminen, moniarvoistuminen, ekumeenisen kontekstin vahvistuminen ja viestinnässä tapahtuneet muutokset asettavat tulevaisuudessa uusia haasteita papin työlle. Työryhmä esittää papin koulutuspolun uudistamista koskevan työskentelynsä perusteella piispainkokoukselle seuraavaa: 1. Päätöstä pappisvirkaan kelpoistavasta tutkinnosta (KS 105) a. uudistetaan liittämällä sen alkuun osaamista määrittelevä kuvaus (osaamiskuvausmalli), johon sisältyy maininta, että opintoihin tulee sisältyä perehtyminen pappisviran tehtävien kannalta keskeisiin dokumentteihin. b. muutetaan klassisten kielten osalta siten, että kolmen kielen sijasta jatkossa vaadittaisiin opintoja kahdessa klassisessa kielessä, joista toisen tulee olla kreikka. 78

85 9 c. täydennetään edellyttämällä suoritettuun tutkintoon sisältyvän vähintään 10 op:n laajuiset uskontotieteelliset opinnot. 2. Papiksi vihkimistä ja lehtorin oikeuksia hakevalta edellytettäviä tutkintotodistuksia koskevaa päätöstä (KS 88) uudistetaan lisäämällä vaatimuksiin todistus osallistumisesta seurakunnan toimintaan. Yksi vaihtoehto seurakunnan toimintaan osallistumisen dokumentoinniksi voisi olla portfolio. Lisäksi tulee selvittää, mikä osa lääkärintodistuksesta voidaan lain mukaan pyytää ja miten todistuksen antavia lääkäreitä voidaan perehdyttää arvioimaan hakijan terveyttä nimenomaan pappisviran kannalta. 3. Pastoraalitutkintoa koskevaa säädöstä (KS 80) muutetaan siten, että a. ordinaatiokoulutus integroidaan osaksi pastoraalitutkintoa ja sitä kutsutaan ordinaatiovalmennukseksi. Ordinaatiovalmennuksen sisältöä tulee kuitenkin täsmentää ja kehittää hiippakuntien ja Kirkon koulutuskeskuksen yhteistyönä. b. nykymuotoista pastoraalitutkintoa muutetaan hyödyntäen Kirkon koulutuskeskuksen asettaman selvitysryhmän ehdotuksen suuntaisesti siten, että aikaisempia kursseja yhdistetään ja pastoraalitutkintoon otetaan kaksi uutta opintokokonaisuutta: Diakonia, missio ja globaali vastuu sekä Viestintä ja vuorovaikutus. c. nykyisistä pastoraalitutkinnon näytteistä luovutaan. d. numeerisesta arvostelusta luovutaan. e. laaditaan ohjeet aikaisemmin hankitun osaamisen tunnistamisesta ja tunnustamisesta (AHOT). Ehdotuksen myötä pastoraalitutkinnon teoreettinen laajuus nousee 34 opintopisteestä 40 opintopisteeseen, mutta tosiasiassa papin koulutuspolun kokonaisuus ei kasva vastaavassa määrin, koska mainittuun 40 opintopisteeseen sisältyy uutena elementtinä hiippakuntien järjestämä ordinaatiovalmennus, josta nykyisellään ei saa opintopisteitä. 4. Piispainkokous esittää kirkkohallitukselle, että tämä ryhtyy toimiin, joilla kehitetään rakenteita kirkon työhön opiskelevien hengellisen elämän tukemiseksi. Erityisesti tulee kiirehtiä sellaisen papin viran perustamista, jonka keskeisenä tehtävänä on järjestää ja koordinoida kaikkien kirkon työhön opiskelevien hengellistä tukea pääkaupunkiseudulla. Virka voitaisiin perustaa esimerkiksi Helsingin seurakuntayhtymään. Koska kyse on kokonaiskirkollisesta vastuusta ja koska Helsingissä kirkon virkaan opiskelevien määrä on selvästi suurin, on perusteltua, että rahoitus tulee kirkon keskushallinnosta. Myös Turussa ja Joensuussa on syytä kehittää vastaavanlaista kirkon työhön opiskelevien hengellistä tukea. Tuen järjestäminen on syytä hoitaa yhteistyössä paikallisten seurakuntayhtymien kanssa. 79

86 < > < > Kirkon teologikoulutustoimikunnan toimintakertomus 2012 Kyrkans teologutbildningskommittés verksamhetsberättelse 2012 Esittelijä: Anna-Kaisa Inkala Kirkon teologikoulutustoimikunnan työjärjestyksen mukaan toimikunta laatii vuosittain toimintakertomuksen, joka toimitetaan piispainkokoukselle ja Kirkon koulutuskeskukselle tammikuun loppuun mennessä. Toimintakertomuksesta käy ilmi teologikoulutuksen nykyinen tilanne ja tulevaisuuden kasvavat haasteet. Hakijamäärät teologikoulutukseen ovat vähentyneet ja kirkon elämän sekä toiminnan tuntemus on heikentynyt. Toimikunta on tukenut eri toimintatavoin yhteistyötä hiippakuntien ja opiskelijoiden välillä. Tällaisia ovat olleet esimerkiksi maaliskuussa 2012 järjestetty rekrytointitapahtuma Kirkon päivä, hiippakunta- ja piispavierailut sekä mentorointi, jota Helsingin yliopisto on tarjonnut opiskelijoille yhteistyössä hiippakuntien kanssa. Yksilömentoroinnin rinnalle toimikunta nostaa ryhmämentoroinnin. Toimikunta on seurannut teologiselle alalle hakeutuvien opiskelijoiden motivaatiotekijöitä käsittelevän tutkimushankeen etenemistä. Samoin se on seurannut Ammatillisen koulutuksen raportteja ja oppilaitoksista saatuja tietoja. Näiden pohjalta toimikunta päätyi lähettämään kirkkohallitukselle kirjeen elokuussa 2012, jossa se esitti toiveen rekrytoinnista vastaavan henkilön nimittämisestä. Vuoden aikana toimikunta on seurannut ja arvioinut koulutusta myös työelämänäkökulmasta. Se pitää työssäoppimisjaksoja kirkon rekrytoinnin kannalta erittäin tärkeinä. Näkyvä yhteistyö kirkon ja kouluttavien oppilaitosten välillä tukee kirkon työhön suuntautuvaa opiskelijaa. Toimikunta ilmaisee huolensa siitä, että opiskelijoiden mahdollisuus harjoitella soveltavia opintoja kirkkotilassa vaikeutuu, jos Helsingin seurakuntayhtymä alkaisi periä tilavuokraa harjoittelupaikoista. Johtopäätöksenään teologikoulutustoimikunta toteaa, että sen keskeiset haasteet ovat opiskelijarekrytointi sekä kirkon työhön opiskelevien tukeminen. Toimikunnan mukaan kirkko tarvitsee oman rekrytoinnista vastaavan henkilön. Lisätiedot: Anna-Kaisa Inkala, puh. (09)

87 10 Käsittely Behandling Keskustelussa todettiin, että tässä vaiheessa vuotta riittää Kirkon teologikoulutustoimikunnan oman toimintakertomuksen saaminen. Tiedot täydentyvät myöhemmin, kun Ammatillisen koulutuksen ryhmän raportti valmistuu. Piispojen vierailut teologisissa tiedekunnissa ja muut opiskelijatapaamiset nähdään tärkeinä. Niiden yhteydessä voidaan tukea myös opiskelijoiden hengellisyyttä. Teologikoulutustoimikunta on koordinoinut hyvin rotaation mukaan toteutettuja vierailuja. Päätösehdotus Merkitään tiedoksi liitteen mukainen Kirkon teologikoulutustoimikunnan toimintakertomus vuodelta Päätös Hyväksyttiin päätösehdotus. Toimenpiteet Päätös Kirkon teologikoulutustoimikunnalle Beslutsförslag Kyrkans teologutbildningskommittés verksamhetsberättelse för året 2012 enligt bilagan (på finska) antecknas för kännedom. Beslut Beslutsförslaget godkändes. Åtgärder Beslut (på finska) till Kyrkans teologutbildningskommitté 81

88 10 Liite Toimintakertomus vuodelta 2012 KIRKON TEOLOGIKOULUTUSTOIMIKUNTA 1. Toimikunnan tavoitteet ja työskentely Toimintakaudella piispainkokouksen asettamaan kirkon teologikoulutustoimikuntaan kuuluivat Porvoon hiippakunnan piispa Björn Vikström (pj.) sekä piispainkokouksen nimeäminä edustajina Kirkon koulutuskeskuksen johtaja, TT Kari Kopperi, Kirkon koulutuskeskuksen koulutussuunnittelija Eeva Salo-Kopperi, hiippakuntadekaani, TT Niilo Pesonen ja piispainkokouksen teologinen sihteeri, TT Jyri Komulainen. Yliopistojen teologisten tiedekuntien nimeäminä edustajina toimivat Helsingin yliopistosta opintoasiainpäällikkö Mervi Palva, professori Ismo Dunderberg, Itä-Suomen yliopistosta yliopistonlehtori Heikki Salomaa sekä professori Gunnar af Hällström Åbo Akademista. Opiskelijajärjestöjen nimeäminä jäseninä työskentelyyn osallistuivat TK Tapio Leinonen (TYT, Helsingin yliopisto), joka on ollut kaikissa kokouksissa mukana teol. yo. Iina Jokilaakson poissa ollessa, teol. yo. Annamari Juurakko varaedustajanaan teol. yo. Markus Kallatsa (Fides Ostiensis, Itä- Suomen yliopisto) ja teol. stud. Liisa Mendelin varaedustajanaan teol. stud. Marco Harju (Teologiska Studentföreningen vid Åbo Akademi). Toimikunnan sihteereinä toimivat Helsingin yliopistosta työelämäyhteyksien suunnittelijat Joona Salminen (ma) asti ja Maria Buchert alkaen. Toimikunta piti vuoden 2012 aikana neljä kokousta. Kirkon teologikoulutustoimikunnan työskentelyn perustana on piispainkokouksen vuonna 2001 määrittelemä työjärjestys tavoitteineen. Uusi työjärjestys on hyväksytty piispainkokouksen syysistunnossa Vuoden 2012 toiminnalle asetettiin seuraavia tavoitteita: 1.1 Hiippakuntien tukeminen alueellisten rekrytointitavoitteiden toteuttamiseksi Kehitetään yhteistyömuotoja, joiden avulla hiippakuntien rekrytoinnista vastaavat voivat olla yhteistyössä niiden opiskelijoiden kanssa, jotka ovat kiinnostuneita kirkosta potentiaalisena työnantajana. Tuetaan hiippakuntia aktiivisen ja jatkuvan yhteydenpidon toteutuksessa. 1.2 Opiskelijoiden kirkollisen identiteetin tukeminen Tuetaan opiskelijoiden ammatillista kasvua kohti kirkon virkaa. Yksi toimintakauden tärkeimmistä tapahtumista tässä suhteessa on Kirkon päivä, merkittäviä ovat myös piispojen tiedekuntavierailut sekä opiskelijoiden vierailut hiippakuntiin. Toiminnan suunnittelussa ja toteutuksessa huomioidaan opiskelijoiden spiritualiteetin vahvistaminen ja kirkon työntekijäksi kasvamiseen liittyvien tekijöiden tarkastelu. 1.3 Opiskelijoiden motivointi papin työuralle Toimintakaudella jatketaan teologian opiskelijoiden motivaatiotekijöitä koskevan tutkimusprojektin etenemisen seuraamista. Tutkimusten tulosten perusteella laaditaan toimintasuunnitelma, jonka 82

89 10 pohjalta pyritään varmistamaan, että riittävä määrä kirkon työhön soveltuvia opiskelijoita suorittaa kirkon virkaan vaadittavat opinnot. 1.4 Koulutuksen seuranta ja arviointi työelämänäkökulmasta Seurataan teologisten tutkintojen työelämärelevanssia kirkon näkökulmasta. Arvioidaan harjoittelunohjaustoimintaa yhdessä tuomiokapitulien kanssa. Seurataan kirkon koulutusalojen harjoittelujen yhteisten palauteseminaarien kehittämishankkeiden toteutumista. 2. Hiippakuntien tukeminen alueellisten rekrytointitavoitteiden toteuttamiseksi ja opiskelijoiden kirkollisen identiteetin vahvistaminen Toimintakauden aikana toimikunnan tavoitteina oli tukea hiippakuntia alueellisten rekrytointitavoitteiden toteuttamiseksi ja vahvistaa opiskelijoiden kirkollista identiteettiä. Nämä tavoitteet liittyvät toisiinsa, sillä hiippakunnat tukevat opiskelijoiden kirkollisen identiteetin vahvistamista erilaisin yhteistyötä tukevin toimintatavoin ja opiskelijat luovat kontakteja hiippakuntiin näiden toimintojen kautta. Toimintakauden aikana toimikunta tuki seuraavia hiippakuntien rekrytointitavoitteita ja opiskelijoiden kirkollista identiteettiä vahvistavia toimintoja. Hiippakunta- ja piispanvierailut Vuonna 2012 opiskelijat vierailivat Kuopion hiippakunnassa ja Oulun piispa Samuel Salmi tapasi opiskelijoita Helsingin yliopistossa syksyllä. Åbo Akademin osalta yhteydet Porvoon hiippakuntaan ovat tiiviit. Kirkon päivä Rekrytointitapahtuma Kirkon päivä teologian ja kirkkomusiikin opiskelijoille järjestettiin Päivän teemana kirkkomusiikin opiskelijaa. Kirkon päivästä kerättiin palautetta ja pääosin palaute oli myönteistä. Erityisen myönteistä palautetta (kiitettävän osuus oli yli 50 % kaikista vastauksista) annettiin työelämäosapuolen järjestämistä esittelypisteistä, päivän kulusta yleisesti sekä päivän alustuksista. Seuraava Kirkon päivä järjestetään loka-marraskuussa Mentorointi Helsingin yliopistossa on järjestetty mentorointia yhteistyössä hiippakuntien kanssa. Mentorointiin hakeutuneiden pieni määrä on kuitenkin herättänyt kysymyksiä (14 vuonna 2011, 16 vuonna 2010, 12 vuonna 2009). Helsingin yliopistossa on rakennettu ryhmämentorointia yhteistyössä Helsingin yliopiston tiedekuntien ja oppiaineiden, urapalveluiden, yliopistopedagogiikan tutkimusyksikön ja alumnitoiminnan kanssa. Helsingin yliopiston työelämäyhteyksien suunnittelija perehtyi toimintakaudella ryhmämentorointiin ja esitteli siihen liittyviä näkökulmia. Esityksen pohjalta toimikunta pohti tulisiko yksilömentoroinnin rinnalle luoda vertaisryhmän tukeen perustuvaa mentorointia. Hiippakuntien näkökulmasta on kuitenkin tärkeä tiedostaa, että ryhmämentoroinnin järjestäminen on joillekin hiippakunnille mahdotonta pitkien kulkuetäisyyksien takia. Toimikunta pitää tärkeänä, että kaikki hiippakunnat voivat 83

90 10 halutessaan osallistua mentorointiin, ja että opiskelijoilla on mahdollisuus osallistua mentorointiin myös pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Opiskelijatoiminnan taloudellinen tukeminen Toimikunta varasi toimintakauden budjettiin 3000 euroa vahvistamaan kirkon rekrytointitavoitteita tukevaa opiskelijatoimintaa eri tiedekunnissa. Toimikunta piti tärkeänä erityisesti opiskelijoiden spiritualiteetin vahvistamista. Toimikunnan opiskelijajäsenet tiedottivat haettavasta tuesta ja toimikunnan sihteeri esitteli hakemukset kokouksissa. Toimikunta myönsi toimintasuunnitelman mukaisesti avustuksia opiskelijajärjestöjen Fides Ostiensis ry, Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys ja Studentföreningen vid Åbo Akademin järjestämään toimintaan, joka tukee opiskelijoiden kirkollista identiteettiä. Varat myönnettiin hakemusten perusteella niissä esitettyihin tarkoituksiin. Kirkon virkaan opiskelevien teologi-identiteetin kehittymisen tukeminen on olennainen osa Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistyksen toimintaa. Vuoden 2012 aikana TYT järjesti säännöllisesti monipuolista hengellistä toimintaa, infotilaisuuksia, paneeleita ja keskustelutilaisuuksia. Lisäksi on järjestetty kirkon iltoja, infotilaisuus kesäteologiksi hakeville, messuja, virsi-iltoja, viikoittaisia rukoushetkiä, retki Valamon luostariin ja kaksi paneelia, joista toinen käsitteli uskonnon vaikutuksia suvaitsevaisuuteen ja toinen vanhoillislestadiolaisen yhteisön valtarakenteita. Yhdistys on tehnyt yhteistyötä myös Pappisliiton kanssa. Itä-Suomen yliopiston läntisen teologian opiskelijoiden ainejärjestö Fides Ostiensis ry järjesti opiskelijoille useita tapahtumia kuten uusien opiskelijoiden tutustumisiltoja, illanistujaisia, liikuntatapahtumia ja teologisia päiväkahveja, ihmisen kohtaamisen teologia-seminaareja sekä teologiiltoja. Teologiska Studentföreningen vid Åbo Akademi on edellisen vuoden tapaan järjestänyt tenttikahveja, juhlia, ekskursioita ja muita tilaisuuksia. 3. Opiskelijoiden motivointi papin työuralle Teologian opiskelijoiden alalle rekrytoituminen ja rekrytoinnista vastaaminen Toimikunnan yhtenä tavoitteena on opiskelijoiden motivointi papin työuralle. Tähän liittyen toimikunta on seurannut teologiselle alalle hakeutuvien opiskelijoiden motivaatiotekijöitä käsittelevän tutkimushankkeen etenemistä. Hanke käynnistyi Kirkon tutkimuskeskuksen ja Kirkon koulutuskeskuksen yhteistyönä vuoden 2010 aikana. Hankkeen tutkimustulokset julkaistaan keväällä Tutkimusryhmään kuuluvat: Kati Niemelä TT, KM, dosentti ja yliopistonlehtori, HY Laura Hirsto KT, pedagoginen yliopistonlehtori, HY Lassi Pruuki TT, uskonnonpedagogiikan dosentti, yliopistonlehtori, HY Aura Nortomaa PsykM, psykologi ja jatko-opiskelija, HY Maria Buchert TT, työelämäyhteyksien suunnittelija, HY 84

91 10 Tapani Innanen TT, uskonnonpedagogiikan dosentti ja professori (ma), Itä-Suomen yliopisto Heikki Salomaa TT, yliopistonlehtori, Itä-Suomen yliopisto Tutkimushankkeen alustavien tulosten seurannan lisäksi toimikunta on seurannut Ammatillisen koulutuksen raportteja ja oppilaitoksista saatuja tietoja. Niistä ilmenee, että hakijamäärät teologikoulutukseen ovat vähentyneet ja teologian opiskelijoiden kirkon elämän ja toiminnan tuntemus ovat ohentuneet. Toimikunta näki, että vaikka oppilaitokset rekrytoivat opiskelijoita oppilaitoksiin ja toteuttavat rekrytointiin liittyviä toimenpiteitä yhteistyössä kirkon kanssa, ei niiden toimialueeseen liity opiskelijoiden rekrytoiminen kirkon tehtäviin. Näin ollen kirkko tarvitsee rekrytoinnista vastaavan henkilön. Toimintakauden 2012 aikana toimikunta jatkoi teologi-identiteettiin liittyvien kysymysten käsittelyä ja päätyi laatimaan kirkkohallitukselle kirjeen, jossa se toivoi kirkkohallituksen nimittävän rekrytoinnin vastuuhenkilön vuonna 2009 hyväksytyn kirkon rekrytointistrategian mukaisesti. Kirje toimitettiin kirkkohallitukselle elokuussa Koulutuksen seuranta ja arviointi työelämänäkökulmasta Opiskelijat tutustuvat kirkon työhön työssäoppimisjaksoilla seurakunnissa sekä yhteistyössä Kirkkohallituksen kanssa järjestetyissä kirkon erityisalojen työssäoppimisjaksoilla sairaaloissa, vankiloissa sekä vanhus- ja kehitysvammaistyössä. Vaikka eri tahojen yhteistyöllä on pitkät perinteet, on nykyisiä yhteyksiä ja käytäntöjä mahdollista kehittää ja syventää. Näkyvä yhteistyö kirkon ja kouluttavien oppilaitosten välillä on tärkeä signaali kirkon virkaan suuntautuville opiskelijoille. Toimikunnan opiskelijajäsenet keräsivät toimintakauden aikana opiskelijapalautetta tiedekuntien antamasta soveltavasta opetuksesta. Palautetta saatiin Helsingin ja Itä-Suomen yliopistojen opiskelijoilta. Toimikunta kutsui soveltavasta opetuksesta vastaavat yliopistonlehtorit ja opettajat keskustelemaan soveltavien opintojen tavoitteista, sisällöstä ja opiskelijoiden antamasta palautteesta. Soveltavaan opetukseen liittyy luontevasti työelämässä tarjottavasta koulutuksesta tiedottaminen. Näin kirkon virkaan opiskelevat saavat jo osana soveltavaa opetusta tietoa papin koulutuspolusta kirkon tehtävissä. Toimikunta piti tärkeänä, että kirkollisten soveltavien opintojen opettajia tiedotetaan papin koulutuspolkuun liittyvästä tarjonnasta ja koulutusmahdollisuuksista työelämässä. Helsingin yliopiston soveltavien aineiden opettajat nostivat esille huolensa siitä, että Helsingin seurakuntayhtymä on suunnittelemassa tilavuokran perimistä pappiskelpoisuuteen tähtäävien opintojen harjoittelutiloista. Opiskelijoiden tulisi voida harjoitella jumalanpalveluselämään liittyviä käytäntöjä autenttisissa toimintaympäristöissä, mutta yliopistojen tiukentuneessa taloudellisessa tilanteessa tämä on vaikeaa, mikäli tiloista aletaan periä erillistä maksua. Teologikoulutustoimikunnan näkökulmasta tilanne on ongelmallinen, ja se ilmaisee huolestuneisuutensa asiasta. Työssäoppimisjaksot ovat kirkon rekrytoinnin kannalta erittäin tärkeitä. Teologiharjoittelu järjestetään maanlaajuisesti yliopistojen, seurakuntien ja hiippakuntien yhteistyönä. Seurakuntaharjoittelupaikkoja oli toimintavuonna riittävästi tarjolla. Työssäoppimiseen liittyvistä asioista tehdään tarkemmin selkoa ammatillisen koulutuksen ryhmän (AKR) raportissa. Papin koulutuspolku Piispainkokous asetti syksyllä 2010 työryhmän uudistamaan pappien koulutuspolun kokonaisuutta. Työryhmä sai valmiiksi raportin ensimmäisen luonnoksen, josta se pyysi palautetta teologisia tutkintoja 85

92 10 tuottavilta yliopistoilta, teologian opiskelijoiden opiskelijajärjestöiltä, alan ammattijärjestöiltä sekä tuomiokapituleilta. Toimikunta tutustui työryhmän ensimmäiseen luonnokseen ja kävi siitä keskustelua. 5. Johtopäätökset ja toimintaehdotukset Teologitoimikunnan toimintakertomus on laadittu sen omasta työskentelystä. Toimintaehdotukset liittyvät keskeisiin haasteisiin, joita ovat opiskelijarekrytointi sekä kirkon tarjoama tuki opiskelijoiden kasvussa kohti kirkon virkaa. Opiskelijoiden tietoisuutta kirkon tarjoamasta tuesta papiksi kouluttautuville tulee edelleen lisätä ja kehittää, samoin myös toimikunnan koordinoimaa toimintaa. Haasteena on saada opiskelijat kiinnostumaan teologiasta, hakemaan teologiseen koulutukseen sekä rekrytoitumaan kirkon työhön teologikoulutuksen jälkeen. Tämän vuoksi toimikunta näkee, että kirkko tarvitsee oman rekrytoinnista vastaavan henkilön. Kirkon teologikoulutustoimikunnan puolesta Björn Vikström puheenjohtaja Maria Buchert sihteeri 86

93 < > < > Kanttorikoulutustoimikunnan toimintakertomus 2012 Kantorutbildningskommitténs verksamhetsberättelse 2012 Esittelijä: Anna-Kaisa Inkala Piispainkokouksen asettaman kanttorikoulutustoimikunnan työjärjestyksen mukaan toimikunta laatii vuosittain toimintakertomuksen, joka toimitetaan piispainkokoukselle, Ammatillisen koulutuksen seurantaryhmälle (AKR) ja Kirkon koulutuskeskukselle tammikuun 15. päivään mennessä. Toimintakertomuksesta ilmenee myönteisenä asiana, että pitkään laskussa olleet kanttorikoulutuksen hakijamäärät lähtivät viime keväänä nousuun erityisesti Sibelius- Akatemiassa. Opiskelijarekrytointia on kehitetty selvittämällä, mitä toimenpiteitä kannattaa suosia rekrytoinnissa sekä järjestämällä rekrytointia edistäviä hankkeita. Toimikunta raportoi huolensa siitä, että soveltavien harjoitusten tilat voivat muuttua maksullisiksi. Tämä saattaa vaarantaa ensiarvoisen tärkeiksi koetut harjoitukset yhdessä teologian opiskelijoiden kanssa. Toiveena on, että tiloista ei tarvitsisi jatkossakaan maksaa tilavuokraa Helsingin seurakuntayhtymälle. Lisäksi tiukentuva talous on heijastanut vaikutuksensa kirkkomusiikkikoulutusta antaviin oppilaitoksiin. Alan täydennyskoulutus on ollut toimintakertomuksen mukaan runsasta. Uutta on, et täydennyskoulutus o Kanttorikoulutustoimikunta toteaa, ettei se asiaan paneutumisestaan huolimatta ole onnistunut laatimaan kanttorien kelpoisuussäädöksen sovellusohjetta. Sen mukaan epäselvän ja vaikeasti tulkittavan säädöksen muuttamiselle on tulevaisuudessa entistä suurempi tarve, kun kanttorien kelpoisuuden arvioiminen siirtyy tuomiokapituleilta seurakunnille. Johtopäätöksenään kanttorikoulutustoimikunta nostaa esiin muun muassa, että seurakuntaharjoittelu on tulevaisuudessa tärkeimpiä yhteistyömuotoja kirkon ja oppilaitosten välillä. Sen kehittämisen resursseja on lisätty Sibelius-Akatemiassa. Toimikunta jatkaa tiiviisti yhteistyön seurantaa. Lisätiedot: Anna-Kaisa Inkala, puh. (09)

94 11 Käsittely Behandling Pääsihteeri Komulainen totesi, että kelpoisuussäädöksen sovellusohjeeksi olisi riittänyt lyhyt ja selkeä ohje. Asessori Nurminen esitti, että kelpoisuussäädös pitäisi kirjoittaa uudelleen, sillä kanttoreiden kelpoisuuden arvioimisen siirtyminen tuomiokapituleilta seurakuntiin hidastaa kanttoreiden viran täyttöä. Esitystä ei kannatettu ja se raukesi. Päätösehdotus Merkitään tiedoksi liitteen mukainen Kanttorikoulutustoimikunnan toimintakertomus vuodelta Päätös Hyväksyttiin päätösehdotus. Toimenpiteet Päätös Kanttorikoulutustoimikunnalle. Beslutsförslag Kantorutbildningskommitténs verksamhetsberättelse för året 2012 enligt bilagan (på finska) antecknas för kännedom. Beslut Beslutsförslaget godkändes. Åtgärder Beslut (på finska) till Kantorutbildningskommittén 88

95 11 Toimintakertomus vuodelta 2012 Liite KANTTORIKOULUTUSTOIMIKUNTA 1. Kanttorikoulutustoimikunnan kokoonpano Kanttorikoulutustoimikunnan puheenjohtaja oli kenttäpiispa Hannu Niskanen saakka. Hannu Niskasen eläkkeelle siirtymisen jälkeen puheenjohtajana toimi varapuheenjohtaja Jorma Hannikainen. Jäseninä ovat vuonna olleet Pekka Arola (Tampereen ammattikorkeakoulu), Lasse Erkkilä, Kirkkohallitus (Kirkon koulutuskeskus), Riikka Haapamäki (Sibelius-Akatemia, Kuopio), Jorma Hannikainen (varapuheenjohtaja, Sibelius-Akatemia, Helsinki), Kaisa-Leena Harjunmaa-Hannikainen (Kirkkohallitus, Jumalanpalvelus ja yhteiskunta), Johanna Kinnunen (Oulun seudun ammattikorkeakoulu), Seppo Kirkinen (Kuopion hiippakunta/ Sibelius-Akatemia, Kuopio), Elina Laakso (Sibelius-Akatemia), Jyri Komulainen (piispainkokouksen kanslia). Varajäseniä ovat olleet Jari Jolkkonen (piispainkokouksen kanslia/ Kuopion hiippakunta), Timo Kiiskinen (Sibelius-Akatemia, Helsinki), Martti Laitinen (opiskelija, Sibelius-Akatemia, Helsinki), Mika Mäntyranta (KJY/Turun arkkihiippakunta), Anna-Julia Peippo (Tampereen ammattikorkeakoulu), Ari Rautakoski (Oulun seudun ammattikorkeakoulu), Hanna Remes (Helsingin hiippakunta), Eeva Salo- Kopperi (Kirkon koulutuskeskus), Pekka Vapaavuori (Sibelius-Akatemia, Kuopio). Kanttorikoulutustoimikunnan sihteerinä toimi musiikkisihteeri Kaisa-Leena Harjunmaa-Hannikainen. 2. Kanttorikoulutustoimikunnan tehtävät, vuoden 2012 kokoukset ja niiden painopisteet Kanttorikoulutustoimikunnan tehtävänä on seurata kirkkomusiikin koulutuksen ja täydennyskoulutuksen toteutumista, kehittää opiskelijarekrytointia sekä alan eri toimijoiden yhteistyötä. Kanttorikoulutustoimikunnan jäsenet edustavat kukin taustatahoaan. Kanttorikoulutustoimikunta on pitänyt vuonna 2012 neljä kokousta. Kokousten painopisteinä ovat olleet kanttorien kelpoisuussäädöksen sovellusohje, koulutusta antavien oppilaitosten tilanteet, rekrytointiasiat, Sibelius-Akatemian kirkkomusiikin aineryhmän opetussuunnitelman ja opinnäytteen uudistus, Urku auki! - orientoitumiskoulutuksesta erityiskoulutuk -mietintö ja Kirkon päivän valmistelu ja palaute. Kanttorikoulutustoimikunta on vuoden 2012 aikana seurannut erityisen tiiviisti kirkkomusiikin koulutuksen kehityslinjoja Sibelius- Akatemian organisaatiomuutoksen toteuduttua ja tulevaan Taideyliopistoon valmistauduttaessa. 3. Vuodelle 2012 asetetut tavoitteet ja niiden toteutuminen Vuodelle 2012 asetettiin seuraavat tavoitteet: opiskelijarekrytoinnin kehittäminen, kanttorintyötä koskevan tutkimustoiminnan edistäminen, yhteyden pitäminen oppilaitoksiin ja kirkkomusiikin oppiaineiden sisältöihin ja toteutukseen perehtyminen sekä yhteistyö Teologikoulutustoimikunnan kanssa 89

96 Opiskelijarekrytoinnin kehittäminen Hakijamäärien alhainen määrä kirkkomusiikkikoulutukseen on ollut pitkään huolenaiheena. Viime keväänä kuitenkin hakijamäärät lähtivät pitkästä aikaa nousuun, erityisesti Sibelius-Akatemiassa. Kanttorikoulutustoimikunta asetti huhtikuussa 2012 työryhmän pohtimaan rekrytointikysymystä. Siihen kutsuttiin kirkkomusiikin opiskelija Katja Korja Sibelius-Akatemiasta ja urkumusiikin lehtori Ismo Hintsala Oulun seudun ammattikorkeakoulusta. Katja Korja teki kyselyn Sibelius-Akatemian kirkkomusiikkikoulutukseen pyrkiville, ja sen pohjalta hän laati kirjallisen työnsä. Tavoitteena oli selvittää, mihin rekrytointitoimenpiteet kannattaa tulevaisuudessa keskittää. Tärkeimmät henkilöt, jotka rekrytointiin vaikuttivat, olivat soiton- tai laulunopettaja, tuttu kanttori tai tuttu kirkkomusiikin opiskelija. 95 %:lle hakijoista ensisijainen motiivi oli saada opiskella musiikkia ja 67 %:lle oli myös motiivina opiskella kirkon työhön. Vuoden 2012 marraskuussa kaikkiin musiikkioppilaitoksiin lähetettiin rekrytointityöryhmän laatima kirje, jonka allekirjoittajina olivat kaikki kirkkomusiikkia kouluttavien oppilaitosten edustajat. Myös marraskuussa 2011 käynnistetyn Urku auki! -hankkeen yhtenä tavoitteena on rekrytoinnin edistäminen. Sen yhtenä tavoitteena on saattaa urut tasavertaiseksi soitinvaihtoehdoksi musiikkioppilaitoksiin. Hankkeen toimesta järjestettiin Paraisilla Lasten ja nuorten urkujensoiton kurssi, sekä Oulussa Lasten ja nuorten urkupedagogiikka -koulutus kanttoreille ja urkujensoiton ammattiopiskelijoille. Kirkkomusiikkikoulutusta esiteltiin myös Studia-messuilla Tutkimukset ja selvitykset Kanttorikoulutustoimikunnan aloitteesta Katja Korja laati edellisessä luvussa esitellyn rekrytointiin liittyvän kirjallisen työn Sibelius-Akatemiassa Yhteyden pitäminen oppilaitoksiin Kanttorikoulutustoimikunnan suunniteltua vierailua Oulun seudun ammattikorkeakouluun ei toteutettu. Yhteydenpito oppilaitoksiin oli tiivistä toimikunnan oppilaitosedustajien välityksellä, ja he pitävät tätä yhteistyöfoorumia myös oppilaitokselle tärkeänä Yhteistyö teologikoulutustoimikunnan kanssa Maaliskuussa 2012 järjestettiin yhteistyössä teologikoulutustoimikunnan kanssa Kirkon päivä. Sen ai mutta kirkkomusiikin opiskelijoiden palautteessa oli myös kritiikkiä siitä, että päivä oli suunnattu liikaa teologeille. Tämä palaute otetaan vakavasti suunniteltaessa seuraavaa Kirkon päivää Kirkkomusiikin oppiaineiden sisällöt ja toteutus Sibelius-Akatemiassa otettiin käyttöön uudet opetussuunnitelmat. Sen tärkeimmät muutokset koskivat opinnäytettä. Tutkintojen sisältöjä uudistettiin niin, että kelpoisuussäädöksen mukainen muuta piispainkokouksen hyväksymää tutkintoa edellyttävä kelpoisuus tuli mahdolliseksi saada musiikin kandi orientoitumiskoulutuksesta 90

97 11 erityiskoulutuk -mietintö hyväksyttiin Kirkon koulutuskeskuksen toimikunnassa marraskuussa 2012, ja sen toimenpide-ehdotuksista käytiin keskustelua. Keskeistä Kanttorikoulutustoimikunnan näkökulmasta on käyty keskustelu rajapinnoista peruskoulutuksen ja täydennyskoulutuksen välillä. 4. Alalle hakeutuminen ja opiskelijarekrytointi Aiemmin toimintakertomuksessa olleet oppilaitosten hakijamäärät, valmistuneiden määrät, yms. tulevat AKR-raporttiin, ja siksi jätetään tässä yhteydessä pois. 5. Tutkintoon johtavan koulutuksen kehittäminen Sibelius-Akatemia Sibelius-Akatemiassa seurannan aiheena on ollut kirkkomusiikkikoulutuksen säilyminen merkittävässä roolissa sekä uuden organisaation että tulevan Taideyliopiston puitteissa. Organisaatiouudistuksesta saadun ensimmäisen vuoden perusteella voidaan todeta, että organisaatiouudistus on lisännyt sisällöllistä ja taloudellista liikkumavaraa Sibelius-Akatemian eri oppiaineiden välillä. Helsingissä ja Kuopiossa tapahtuva kirkkomusiikkikoulutus on yhtenäistynyt entisestään yhteisen opetussuunnitelman myötä ja näköpiirissä on myös aikaisempaa laajempi yhteistyö opetusjärjestelyissä. Kirkon lahjoituksella perustettiin Sibelius-Akatemiaan kirkkomusiikin taiteellinen professuuri alkaen. Kirkon rahoitus jatkuu kevään 2015 loppuun, minkä jälkeen on toivottavaa, että Taideyliopiston Sibelius-Akatemia ottaa professuurin oman rahoituksensa piiriin. Professuuriin valittiin MuT Peter Peitsalo, joka heti työssä aloitettuaan tarttui mm. pitkään heikosti resursoituun seurakuntaharjoittelun kehittämiseen. Kirkkomusiikin tieteellinen tutkimus on tieteellisen professuurin lakkautuksen (2011) jälkeen yhden kirkkomusiikin lehtorin viran varassa sekä Helsingissä että Kuopiossa. Tärkeänä nähdään, että kirkkomusiikin tieteellinen professuuri perustettaisiin uudelleen Taideyliopiston rahoituksen myötä. Yhteistyössä Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan kanssa on vuosikausia järjestetty ns. Soveltavat harjoitukset, joissa yhdessä harjoitellaan jumalanpalvelusten toimittamista. Helsingin kirkot ovat tähän saakka olleet käytössä ilman vuokraa, mutta nyt Helsingin seurakuntayhtymä on alkanut periä vuokraa. Se on saattanut koko opintojakson yhteisen toteutuksen vaakalaudalle, erityisesti Helsingin yliopiston rahoitusvaikeuksien vuoksi. Soveltavat harjoitukset tulisi nähdä koko kirkon tulevan jumalanpalveluselämän kehittämisen ja myös kanttorien ja pappien yhteistyön kannalta tärkeinä. Oulun seudun ammattikorkeakoulu Oulun seudun ammattikorkeakoulussa on keskitytty perustehtävän hoitamiseen kelpoisuusvaatimusten mukaisen opetussuunnitelman pohjalta. Kirkkomusiikkiopinnoissa on erityisellä tavalla panostettu ammattikorkeakoulun omien tulostavoitteiden mukaisesti tutkintojen valmistumiseen ja siihen, että opintosuorituksia kertyy lukuvuodessa vähintään 55 op. Sekä tutkintojen määrällä että osastomme korkeimpiin kuuluvalla opintopistetavoiteprosentilla on pyritty varmistamaan olemassaoloa tiukentuvassa taloudessa ja OKM:n määrittelemässä kulttuurialan koulutuksen rajussa leikkauksessa. Vuoden 2012 voidaan arvioida olleen jopa tavanomaista hivenen 91

98 11 parempi. Asiaan on voinut vaikuttaa se, että on saatu todellakin keskittyä enemmän perustehtävään, opetukseen, eikä vuoden aikana ole tarvinnut tehdä kovin merkittäviä opintosuunnitelmamuutoksia tai muita rakenteellisia muutoksia. Yhteistyö paikallisen musiikki- ja kirkollisen elämän kanssa on sujunut edellisvuosien tapaan myönteisellä tavalla. Tampereen ammattikorkeakoulu Uuden opintosuunnitelman suunnittelu on ollut toiminnan suunnittelun painopisteenä. Tampereen ammattikorkeakoulun ja Pirkanmaan ammattikorkeakoulun yhdistymisen vuoksi uuden opintosuunnitelman käyttöönotto on siirtynyt muutamia vuosia alkuperäisestä aikataulusta eteenpäin. Vuoden 2012 loppuun mennessä suunnitelma on valmis ja uusi opintosuunnitelma otetaan käyttöön syyskauden 2013 alussa. Opetussuunnitelmassa opintopolku on reitti, jota etenemällä tutkinto saavutetaan. Kirkkomusiikin suuntautumisvaihtoehdolla on ollut yhteistyötä Tampereen hiippakunnan tuomiokapitulin ja Tampereen ev.lut. seurakuntien kanssa. Yhdessä tuomiokapitulin musiikkiryhmän kanssa on suunniteltu ja toteutettu mm. gospel-koulutusta ja kirkkomusiikinopiskelijat ovat olleet Tuomasmessun musiikkivastuussa. Tampereen ev.lut. seurakunnat ovat antaneet kirkkomusiikinopiskelijoille harjoittelu- ja opetusaikoja kirkoista. Opiskelijat ovat toteuttaneet lounasmusiikkeja ja konsertteja kirkoissa sekä toimineet kanttoreiden sijaisina sekä tehneet opiskeluun liittyviä harjoitteluja Tampereen seurakunnissa. TAMK Musiikin kirkkomusiikinopiskelijat osallistuivat Kirkon päivään maaliskuussa ja toteuttivat päivän aluksi aamurukouksen (Laudes). Ammattikorkeakouluihin kohdistuneista oppilaspaikkojen vähennysuutisista huolimatta opiskelijapaikkoihin ei ole kohdistunut vähennystarvetta TAMK Musiikissa. Yrkehöskolan Novian suuntautumisvaihtoehtovastaava on Dan Lönnqvist: Överlärare Dan Lönnqvist s tjänst drogs ned till 75 % från men kompenserades av 25 % projektpengar för marknadsföring av kyrkomusik. Likaså sångöverläraren ned till drygt 60 %, teoriundervisningen integreras helt så att klassisk musik och rytmmusik har likadan musikteori och historia med möjlighet till specialisering. Klassiska teorilektorns tjänst drogs ned så kraftig att han slutade. Nya studieplaner togs ibruk. Kyrkomusikens nya studieplaner aktiveras först då nya studerande börjar (förshoppningsvis hösten 2013). Den enskilda timundervisningen halverades från hösten 2012 men kompenseras till viss del med kam 6. Alan täydennyskoulutus Kirkon koulutuskeskus on järjestänyt toimintavuoden aikana erityisesti virkauran alussa oleville kanttoreille Cantor I -kurssikokonaisuuden (kaksi lähijaksoa ja väliajantyöskentelyä). Kurssilla hankittiin ensisijaisesti käytännön työelämään liittyviä valmiuksia. Cantor II -kurssin sisältönä oli a n tarkoituksenmukaisella tavalla opettajana, ohjaajana ja kasvattajana erityisesti lasten ja nuorten parissa. Suomenkielisten 92

99 11 tuomiokirkkoseurakuntien kanttoreille sekä hiippakuntakanttoreille/sihteereille järjestettiin kaksipäiväinen asiantuntijaseminaari Seminaarissa oli edustus kaikista tuomiokirkoista. Kanttorin työn perusvalmiuksia kehitettiin Urkujensoiton ja urkujen liturgisen käytön kurssilla. Vuonna 2011 alkaneesta Soiva sana -liturgisen musiikin erityiskurssista järjestettiin kaksi lähijaksoa. Pappien ja kanttorien moniammatillisille kursseille on osallistunut monia kanttoreita. Tällaisia kursseja ovat toimintavuonna olleet Syvemmälle messuun -kurssit, Radiojumalanpalveluskurssi ja Harjoittelunohjaajakoulutus. Yhteistyössä Sibelius-Akatemian kanssa on järjestetty kirkkomusiikin opiskelijoille teologisten aineiden kesäkurssi (oppiaineina liturgiikka ja raamattutieto). Kurssille osallistui 36 kanttoriopiskelijaa Helsingistä ja Kuopiosta. Liturgisen musiikin opettajien asiantuntijaseminaari järjestettiin Kuopiossa ja Kirkkomusiikin koulutusforum Kirkon koulutuskeskuksessa. täydennyskoulutus o - ehdotuksia aletaan toteuttaa välittömästi. Mietintö selkiyttää työnjakoa perustutkintoon johtavan koulutuksen, hiippakuntien ja täydennyskoulutusta järjestävien tahojen välillä sekä antaa täydennyskoulutukselle perusrakenteen (Cantor-koulutus ja Jumalanpalvelusmusiikin erityiskoulutus 45 op). 7. Kanttorien kelpoisuussäädöksen sovellusohje Kanttorikoulutustoimikunta esitti selvityksessään joulukuussa 2011 piispainkokoukselle, että kanttorien kelpoisuussäädös tulisi avata uuteen valmisteluun. Perusteluina oli mm. se, että säädös sisältää sekä teknisiä että sisällöllisiä epäselvyyksiä tai ilmaisuja, jotka eivät ole enää käytössä, ja lisäksi monia ongelmallisia kohtia suhteessa yhteiskuntamme käytäntöihin kouluttavien oppilaitosten ja koulutuksen rahoittajan vastuista. Keskusteltuaan kelpoisuussäädöksen ongelmista piispainkokous totesi, ettei säädöksen avaamiselle ole tarvetta, sen sijaan tulisi laatia sovellusohje. Pöytäkirjamerkintä ei sisällä tehtäväksi antoa. Kanttorikoulutustoimikunta on kuitenkin asiaan paneutunut vuoden 2012 aikana, mutta koska asian valmisteluun on liittynyt niin paljon epäselvyyksiä, ei sovellusohjetta ole tehty. Lisäksi huomion arvoista on, että vuonna 2013 kanttorien kelpoisuuden arvioiminen siirtyy tuomiokapituleista seurakuntiin, mikä asettaa säädökselle ja sen sovellusohjeelle entistä suuremmat vaatimukset. Paineet sille, että säädökseen tulisi tehdä tarvittavat muutokset, ovat tämän myötä kasvaneet. Joka tapauksessa säädökseen tultaneen tekemään teknisiä muutoksia lakimuutoksen myötä. 8. Johtopäätökset ja toimenpide-ehdotukset Seurakuntaharjoittelu on tulevaisuudessa yksi tärkeimmistä kirkon ja oppilaitosten välisestä yhteistyön toteutumisen muodoista. Sen kehittämisen resursointia on Sibelius-Akatemiassa vahvistettu, ja sitä tulee tiiviisti edelleen seurata. Kanttorikoulutustoimikunta toivoo, että piispainkokous pyrkisi parhaaksi katsomallaan tavalla vaikuttamaan siihen, että oppilaitokset eivät joutuisi maksamaan vuokria soveltavien harjoitusten vuoksi. Soveltavat harjoitukset tulisi nähdä koko kirkon tulevan jumalanpalveluselämän kehittämisen ja myös kanttorien ja pappien yhteistyön kannalta tärkeinä. 93

100 11 Kirkkomusiikkikoulutukseen hakijoiden määrä on viime vuonna noussut. Vielä ei voida arvioida, mikä on toteutettujen rekrytointitoimenpiteiden vaikutus, mutta edelleen on syytä rekrytointiin kiinnittää erityistä huomiota, ja sitä resursoida myös taloudellisesti. Kanttorin viran haasteet erityisesti seurakunnan musiikkikasvatuksen kehittämisessä ovat merkittävät. Kirkkomusiikin koulutuksessa tähän on enenevässä määrin alettu kiinnittää huomiota kuoropedagogiikkakoulutuksen kehittämisen myötä. Kanttorikoulutustoimikunta toivoo, että kanttorien kelpoisuussäädöstä arvioitaisiin kevään 2013 aikana kokonaisuudessaan huomioon ottaen kelpoisuussäädöksen tulkinnan ja kelpoisuuksien arvioimisen siirtyminen tuomiokapitulista seurakuntatasolle. Helsingissä Jorma Hannikainen Varapuheenjohtaja Kaisa-Leena Harjunmaa-Hannikainen Sihteeri 94