Toimintakertomus ja tilinpäätös

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Toimintakertomus ja tilinpäätös"

Transkriptio

1 Toimintakertomus ja tilinpäätös 2013 KOAS Keski-Suomen opiskelija-asuntosäätiö Kauppakatu 11 A, JYVÄSKYLÄ Y-tunnus

2 TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Toimitusjohtajan katsaus Säätiön 39. toimintavuosi oli suurten numeroiden vuosi. Säätiö rakennutti Veturitallinkadulle haluttuja keskustayksiöitä. Koasin suurimman talon, Kotiraiteen rakentaminen alkoi keväällä 2012 ja se valmistui elokuussa Kotiraiteen hyötypinta-ala on m 2. Talossa on kaikkiaan 219 asuntoa, joista valtaosa on yksiöitä. Rakennuksessa on myös autohalli. Kokonaisinvestoinnin määrä oli noin 20 miljoonaa euroa. Säätiö myi toimintavuoden aikana kaksi kohdetta Kuokkalanpellolta. Myyntivoittokirjaukset sekä poikkeuksellisen alhainen korkotaso mahdollistivat ennätyksellisen tuloksen. Tilikauden voitto oli Koas ei koskaan jaa voittovarojaan ulos säätiöstä, vaan voitto käytetään investointien omarahoitusosuuksiin. Ja voittoa tarvitaan koska säätiö ei voi asuntoosakeyhtiöiden tapaan tehdä asuintalovarauksia tulevia peruskorjauksia varten. Sen sijaan säätiö voi varautua tuleviin investointeihin rahastoimalla kertyneitä voittovaroja vapaaseen omaan pääomaan luettavaan investointirahastoon. Kiitän säätiön henkilöstöä ja yhteistyökumppaneita taloudellisesti ja toiminnallisesti onnistuneesta vuodesta Suurten numeroiden vuosi ansaitsee kouluarvosanan 10. Matti Tanskanen toimitusjohtaja SISÄLLYS Toimitusjohtajan katsaus... 2 Hallituksen kertomus säätiön toiminnasta Tilinpäätös Tuloslaskelma...8 Tase...9 Rahoituslaskelma Liitetiedot Toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen allekirjoitus...13 Tilintarkastajien tilinpäätösmerkintä...13 Tilintarkastuskertomus...14 Avaintietoja

3 HALLITUKSEN KERTOMUS SÄÄTIÖN TOIMINNASTA Säätiöllä oli toimintavuoden lopussa asuntopaikkaa SÄÄTIÖN TARKOITUS Keski-Suomen opiskelija-asuntosäätiön tarkoituksena on opiskelijoiden asuntotarpeen tyydyttäminen rakennuttamalla, ylläpitämällä ja vuokraamalla vuokra-asuntoja. Säätiön toimitusjohtajana toimi Matti Tanskanen, johtoryhmään kuuluivat lisäksi kiinteistöinsinööri Satu Varstala, talouspäällikkö Riikka Kammonen, kiinteistöpäällikkö Juha Wennström ja asiakkuuspäällikkö Tiia Matilainen. Lisäksi säätiö voi huolehtia jo opintonsa päättäneiden nuorten vuokra-asunnoista sekä harjoittaa ja tukea myös muuta nuorison asuntotilannetta helpottavaa sekä kansainvälistä opiskelija-, tutkija- ja nuorisovaihtoa edistävää asuntotuotantoa ja osallistua asumisoikeusasuntojen tuottamiseen. Tilivuosi on säätiön 39. toimintavuosi. YMPÄRISTÖTEKIJÄT Säätiö toimii Jyväskylän kaupungissa, jossa opiskelijoita on yhteensä noin Yliopistossa opiskelee , ammattikorkeakoulussa 8 000, ammattiopistossa ja muissa oppilaitoksissa 500 opiskelijaa. Opiskelija-asuntopaikkoja Jyväskylässä oli vuodenvaihteessa kappaletta. Opiskelijoista asuu täten runsaat 23 % opiskelija-asunnoissa. ORGANISAATIO Vuoden 2013 lopulla säätiön vakituisessa palveluksessa oli 15 henkilöä. Vuokraustoimessa oli 5 henkilöä, kiinteistötoimessa 6 henkilöä ja hallinto- ja taloustoimessa 4 henkilöä. ASUNTOJEN VUOKRAUS Johtoryhmä Säätiöllä oli toimintavuoden lopussa asuntopaikkaa. Asuinhuoneistoja oli vuoden lopussa yhteensä kappaletta. Asunnoista yksiöitä oli 756 kpl (32 %), perheasuntoja 633 kpl (27 %) ja soluasuntoja 967 kpl (41 %). Uusia asuntohakemuksia käsiteltiin vuoden aikana kappaletta. Hakemusten määrä pysyi edellisvuoden tasolla. Suurin kysyntä kohdistui yksiöihin ja keskustassa oleviin asuntoihin. Asuntojen vuokratuotosta laskettu taloudellinen käyttöaste parani hieman edellisvuodesta ollen 96,34 prosenttia. OPISKELIJA-ASUNTOPAIKAT JYVÄSKYLÄSSÄ Yhteensä Yhteensä KOAS JYY JAO Kristillinen opisto Pelastusarmeijan opiskelijakoti Katolisten sisarten asuntola 3

4 HALLITUKSEN KERTOMUS SÄÄTIÖN TOIMINNASTA KIINTEISTÖT Toimintavuoden lopussa säätiö omisti ja hallinnoi yhteensä 70 kerrostaloa. Taloissa oli yhteensä huoneistoalaa m 2. Asuinhuoneistoja oli yhteensä kappaletta ja niissä yksittäisiä asuntopaikkoja Säätiö myi Pirttimäen kohteen Asunto Oy Jyväskylän Pirttimäelle. Kiulun kohde myytiin yleishyödylliselle AL-Vuokratalot Oy:lle. Molempien kohteiden omistus- ja hallintaoikeudet siirtyivät alkaen. Asukkaiden vuokrasopimukset jatkuivat entisellään. Asukkailta ei peritä erillisiä sähkö-, tietoverkko-, vesi- tai pesulamaksuja, joten nämä kulut ovat osana hoitokuluja. Kiinteistöjen ulkoalueiden hoito sekä huolto- ja siivouspalvelut ostettiin kiinteistönhuoltoyhtiöiltä. Isännöinti ja osa kunnossapitotöistä suoritettiin omalla henkilökunnalla. Vuosikorjauksiin käytettiin rahaa (edellisvuonna ). Suurimmat menoerät olivat kylpyhuoneremontit, IV-nuohoukset, vesikattokorjaukset sekä viemärijohtojen korjaukset. Energiansäästötoimilla on vaikutettu sähkön, lämmön ja veden kulutuksiin. Toimintavuonna panostettiin lämmitysjärjestelmä- ja niiden automatiikkamuutoksiin sekä lämmityksen perussäätöihin. Lisäksi toteutettiin lisälämmöneristyksiä ja parkkihallien valaisimien uusimisia. Säätiön asuntokohteiden välinen energiansäästökilpailu järjestettiin helmi maaliskuussa. Kohteiden asukkaat kilpailivat veden, sähkön ja lämmön säästämisestä. Voittajakohteen asukkaat alensivat 11 % energian kulutustaan asukasta kohden edellisvuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Palkintona saivat voittajakohteen asukkaat säästetyn prosenttimäärän suuruisen vuokranalennuksen yhdeltä kuukaudelta. Energiakulujen, eli lämmön, sähkön ja veden osuus hoitokuluista oli 32,8 % (35,3 %), eli vuodessa. Useamman vuoden ajan toteutetuilla energiansäästötoimilla saavutetaan noin laskennallinen säästö vuosittain. Onnistuneet energiansäästötoimet ovat mahdollistaneet 3,5 prosenttia alemman vuokratason. Toimintavuonna valmistui yksi uudisrakennus. Aivan ydinkeskustassa, Veturitallinkatu 3:ssa sijaitsevan Kotiraide-kohteen rakennustyöt alkoivat huhtikuussa 2012 ja talo valmistui elokuussa Kokonaisinvestoinnin määrä oli noin 20 miljoonaa euroa. Talon hyötypinta-ala on m 2. Talossa on kaikkiaan 219 asuntoa, joista 174 asuntoa on m 2 kokoisia yksiöitä. Loput 45 asuntoa ovat 36,5 46,5 m 2 kokoisia kaksioita. Rakennuksessa on myös autohalli. KVR-urakoitsijana toimi YIT Rakennus Oy. Palstatie 3 toteutettiin kaksi uutta 31,5 m 2 yksiötä. Toimintavuoden lopussa ei ollut rakenteilla uudis- eikä peruskorjauskohteita. VUOKRAUSTOIMINNAN TILASTOTIETOJA Asuntohakemuksia, (kpl) Uusia sopimuksia, (kpl) Asuntojen käyttöaste, (%) 96,3 96,3 96,3 96,6 96,4 HOITOKULUT /m 2 /kk Hoitokulut yhteensä, /m 2 /kk 6,30 5,97 5,75 5,68 5,88 Energia ja vesi, /m 2 /kk 2,07 2,11 2,02 2,03 1,92 Huollon ostopalvelut, /m 2 /kk 1,11 1,04 1,07 0,97 0,98 Tietoverkkokulut, /m 2 /kk 0,19 0,24 0,19 0,19 0,19 Korjaukset, /m 2 /kk 1,03 0,82 0,69 0,79 1,05 KIINTEISTÖJEN ENERGIAN JA VEDEN KULUTUSTIEDOT Lämpö kwh/rm 3 34,9 39, ,3 40,2 Lämpö kwh/rm 3 normeerattu 37,4 39,1 40,0 41,4 42,3 Sähkö kwh/rm 3 15,7 16,0 16,3 16,9 16,5 Vesi l/asukas/vrk

5 HALLITUKSEN KERTOMUS SÄÄTIÖN TOIMINNASTA Talouden tunnusluvut HOITOKATE JA RAHOITUKSEN TUNNUSLUVUT Hoitokate, % 51,3 47,1 47,4 46,1 45,1 Omavaraisuusaste, % 13,0 10,4 10,0 9,0 9,0 Tulorahoitusprosentti, % 40,7 31,4 32,0 33,9 25,3 Vieraan pääoman takaisinmaksuaika, v. 13,5 19,4 18,5 18,7 24,0 TALOUS Säätiön kiinteistöjen tuotot olivat poikkeuksellisen suuret. Pirttimäen ja Kiulun kohteiden myyntivoittokirjaukset nostivat muita kiinteistöjen tuottoja. Säätiön kiinteistöjen tuotot olivat tilikaudella , mikä oli ja 13,2 % enemmän kuin edellisenä vuonna. Asuntovuokria korotettiin toimintavuoden aikana 2,7 %. Keskivuokra oli 11,62 /m 2 /kk. Alin kohteen keskivuokra oli 9,77 /m 2 /kk Roninmäen kohteessa ja ylin 15,05 /m 2 /kk uusissa keskustan Ratapihan ja Kotiraiteen kohteissa. Vuokraan sisältyvät vesi-, sähkö-, pesutupa-, sauna- ja tietoverkkomaksut. Kiinteistöjen hoitokulut olivat tilikaudella yhteensä , hoi tokulut kasvoivat edellisvuodesta , muutosprosentti oli 4,3 %. Hoitokateprosentti parani selvästi, ollen 51,3 % (edellisvuonna 47,1 %). Toimintavuoden hoitokate oli , (edellisvuonna ). Luottotappioita kirjattiin ( ) ja jälkiperintätuottoja kertyi (6 501 ). Vuokrasaamisia oli ( ). Säätiön rahoitustuotot ja -kulut olivat ( ). Pitkäaikaista vierasta pääomaa nostettiin ( ). Lainoja lyhennettiin ( ). Toimintavuoden investoinnit olivat yhteensä ( ). Tilikauden poistot olivat yhteensä ( ). Tilikauden voitto oli ( ). KOAS Kotiraide 5

6 HALLITUKSEN KERTOMUS SÄÄTIÖN TOIMINNASTA Päätöksentekijät HALLINTO Säätiön valtuuskuntaan kuului toimintavuonna 24 jäsentä. Valtuuskuntaan valitsee Jyväskylän kaupunki sekä Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta kahdeksan edustajaa, Jyväskylän ammattikorkeakoulun opiskelijakunta JAMKO viisi edustajaa, ammattiopiston opiskelijakunta JAMO yhden edustajan sekä AsuVa kaksi asukasedustajaa. Valtuuskunnan puheenjohtajana toimi Antti Yli-Tainio ja varapuheenjohtajana toimi Markku Ikkala. Valtuuskunta kokoontui toimintavuonna kaksi kertaa. Hallitus kokoontui toimintavuoden aikana kahdeksan kertaa (edellisvuonna 8). Pöytäkirjamerkintöjä kertyi 82 asiasta (81). Asukkaita edustavat asukastoimikunnat parantavat asumisviihtyvyyttä sekä toimivat asukasdemokratiaeliminä. Toimikunnat hankkivat yhteisiä käyttötavaroita, huolehtivat yhteistiloista sekä järjestävät asukkaiden tilaisuuksia kuten pihatalkoita ja pikkujouluja. Asukastoimikuntien yhteistyövaltuuskunnan (AsuVa) puheenjohtajana toimi Sasa Sokka ja sihteerinä Maija Valkeapää. Toimintavuoden aikana uusittiin asukasyhteishallinnon sh allinn ohjesääntö. VALTUUSKUNNAN JÄSENINÄ OVAT VUONNA 2013 OLLEET: JYY Antti Yli-Tainio, pj Eetu Heiska Jori Hurula Dorrit Hämäläinen Pasi Ikonen Joonas Könttä Tommi Liinalampi Nora Vähäkangas JAMKO Olli Molander Tarleena Marttila Joni Launonen Sami Singh Tomi Virtanen HALLITUS Jyväskylän kaupunki Markku Ikkala, vpj Elvi Juvonen Leena Kaskivaara Joel Lehtonen Hannu Murisoja Henrik Petäjäjärvi Virve Särkkä Kea Tossavainen AsuVa Antti Martikainen Tuomo Puumalainen JAMO Heidi Kosamo Valtuuskunnan valitsemaan hallitukseen kuuluu yhdeksän jäsentä, josta vähintään kahden tulee olla asukastoimikuntien esittämiä asukasedustajia. Säätiössä päätösvaltaa käyttää hallitus. Hallitukseen kuuluivat vuonna 2013: Säätiön tilintarkastajina ovat toimineet KPMG Oy Ab päävastuullisena tilintarkastajana KHT, JHTT Pertti Keskinen sekä BDO Audiator Oy päävastuullisena tilintarkastajana HTM, JHTT Jarmo Jäspi. Esa Salokorpi, pj vas: Minna Oinas, puheenjohtaja Esa Salokorpi, Lasse Vuori, Mikko Lepo, Kosti Pynnönen, Kalle Jokinen vas. eturivi: Karoliina Vainikainen, Jyri Järvinen, Minna Koivisto 6

7 HALLITUKSEN KERTOMUS SÄÄTIÖN TOIMINNASTA Asuntojen hakijamäärien arvioidaan pysyvän korkealla tasolla TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT JA RISKIT Jyväskylän asema merkittävänä opiskelukaupunkina säilyy. Säätiön hallitus seuraa Jyväskylän korkeakoulujen ja oppilaitosten opiskelijamäärien ja aloituspaikkojen muutoksia. Säätiön lähivuosien näkymät ovat vakaat. Asuntojen hakijamäärien arvioidaan pysyvän edellisvuosien tasolla. perusparantamiseen korkotukilainalla. Etelä-Kekkolan kohteen perusparantaminen alkaisi suunnitelmien mukaan tammikuussa Säätiö kartoittaa riskejä vuosittain osana talousarvioprosessia. Asuntojen vuokrauksen merkittävimmät riskit liittyvät kysynnän muutoksista johtuvaan asuntojen tyhjäkäyttöön. Asuntojen käyttöastetta, vaihtuvuutta sekä hakijoiden määrää seurataan kuukausittain. Asuntojen vuokrattavuutta varmistetaan rakentamalla uusia asuntoja vain sijainniltaan hyville paikoille ja kiinteistöjen säännöllisillä vuosikorjauksilla. Hoitokulujen voimakas kasvaminen pienentäisi säännölliseen korjaustoimintaan käytettävissä olevia varoja. Hoitokulujen kasvua ehkäistään tehostamalla kiinteistöjen energiatehokkuutta ja kannustamalla asukkaita energiansäästöön. Säätiön asuntojen käyttöaste ja siten myös taloudellinen tulos pysynee hyvällä tasolla. Säätiö varautuu tuleviin peruskorjauksiin ohjaamalla vuosittaisia voittovaroja investointirahastoon. Korkoriski on rahoituksen riskeistä merkittävin. Korkotason voimakas nousu vaikuttaisi nopeasti taloudelliseen tulokseen. Säätiön lainakannassa on uudisrakentamisen myötä kasvanut korkotukilainojen osuus. Suurin osa lainakannasta on arava- ja korkotukilainoja, jotka sisältävät korkoriskiä rajoittavan elementin. Säätiö on suojautunut korkoriskin osalta lainasalkun hajauttamisella ja suojaamalla osan markkinaehtoisesta sekä korkotukilainakannasta. Merkittävimmät kiinteistöihin liittyvät riskit ovat tulipalo- sekä vesivahinkoriskejä. Säätiön omaisuus-, keskeytys- ja vastuuvahinkoriskit ovat suojattu vakuutuksilla. TUTKIMUS- JA KEHITYSTOIMINTA Asiakasymmärrystä lisätään asukastyytyväisyystutkimuksilla. Käytännön työkaluksi hankittiin surveypal-ohjelma. Toimintavuoden aikana kehitettiin myös booking-varausohjelmaa ja sen mobiilisovellusta. Tutkimus- ja kehitystoiminnan menot kirjataan kuluksi tuloslaskelmaan sillä tilikaudella, jonka aikana ne ovat syntyneet. OLENNAISET TAPAHTUMAT TILIKAUDEN JÄLKEEN ARA myönsi helmikuussa 2014 säätiölle ehdollisen varauksen investointiavustuksen myöntämiseen ja vuokra-asuntojen 7

8 TULOSLASKELMA Kiinteistöjen tuotot Asuntovuokrat Muut vuokrat Käyttökorvaukset Muut kiinteistöjen tuotot Kiinteistöjen tuotot yhteensä Luottotappiot ja oikaisuerät Kiinteistöjen hoitokulut Henkilöstökulut Hallinto Tietoverkkokulut Käyttö- ja huolto Ulkoalueiden hoito Siivous Lämmitys Vesi ja jätevesi Sähkö Jätehuolto Vahinkovakuutukset Vuokrat Kiinteistövero Korjaukset Muut hoitomenot Oman käytön arvonlisävero Kiinteistöjen hoitokulut yhteensä HOITOKATE Poistot ja arvonalentumiset Rakennuksista ja rakennelmista Rakennusten koneista ja laitteista Koneista ja kalustosta Muista pitkävaikutteisista menoista Poistot yhteensä Rahoitustuotot ja -kulut Korkotuotot Korkokulut Muut rahoituskulut Rahoitustuotot ja -kulut yhteensä VOITTO ENNEN SATUNNAISIA ERIÄ TILIKAUDEN VOITTO

9 TASE VASTAAVAA PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineettomat oikeudet Aineettomat hyödykkeet yhteensä Aineelliset hyödykkeet Maa-alueet Liittymismaksut Rakennukset ja rakennelmat Rakennusten koneet ja laitteet Koneet ja kalusto Keskeneräiset hankinnat Aineelliset hyödykkeet yhteensä Sijoitukset Osakkeet ja osuudet Sijoitukset yhteensä PYSYVÄT VASTAAVAT YHTEENSÄ VAIHTUVAT VASTAAVAT Saamiset Myynti- ja vuokrasaamiset Siirtosaamiset Muut saamiset Saamiset yhteensä Rahat ja pankkisaamiset VAIHTUVAT VASTAAVAT YHTEENSÄ VASTAAVAA YHTEENSÄ VASTATTAVAA OMA PÄÄOMA Peruspääoma Arvonkorotusrahasto Muut rahastot Edellisten tilikausien voitto Tilikauden voitto OMA PÄÄOMA YHTEENSÄ VIERAS PÄÄOMA Pitkäaikainen vieras pääoma Lainat rahoituslaitoksilta Eläkelainat Pitkäaikainen yhteensä Lyhytaikainen vieras pääoma Lainat rahoituslaitoksilta Saadut ennakot Ostovelat Siirtovelat Muut lyhytaikaiset velat Vakuusmaksut Lyhytaikainen yhteensä VIERAS PÄÄOMA YHTEENSÄ VASTATTAVAA YHTEENSÄ

10 RAHOITUSLASKELMA Liiketoiminnan rahavirta Myynnistä saadut maksut Maksut liiketoiminnan kuluista Liiketoiminnan rahavirta ennen rahoituseriä Saadut korkotuotot Maksetut korot ja maksut rahoituskuluista = Liiketoiminnan rahavirta (A) Investointien rahavirta Investoinnit aineellisiin ja aineettomiin hyödykkeisiin Myyntituotto aineellisista ja aineettomista hyödykk = Investointien rahavirta (B) Rahoituksen rahavirta Pitkäaikaisten lainojen nostot Lyhytaikaisen velan lisäys Pitkäaikaisten lainojen lyhennykset = Rahoituksen rahavirta C Rahavarojen lisäys (A+B+C) Rahat tilikauden alussa Rahat tilikauden lopussa Muutos TULOSLASKELMAA KOSKEVAT LIITETIEDOT HENKILÖSTÖÄ KOSKEVAT LIITETIEDOT Henkilöstö keskimäärin kpl Vuokraustoimi 5 5 Kiinteistötoimi 6 5 Hallinto- ja talous 4 4 Yhteensä Vakituisen henkilöstön keski-ikä 46 v. 46 v. Henkilöstökulut euroa Palkat ja palkkiot Eläkekulut Henkilösivukulut Henkilöstökulut yhteensä Luontaisetuja euroa TOIMIELINTEN KOKOUSPALKKIOT EUROA Hallitus Valtuuskunta AsuVa TILINPÄÄTÖKSEN LAADINTAPERIAATTEET Omaisuus on arvostettu poistoin vähennettyyn hankintamenoon. Investointiavustusten kirjauskäytäntöä on muutettu vuodesta 2002 alkaen. Avustukset kirjataan hankintamenon vähennykseksi, kun ne aikaisemman käytännön mukaisesti on kirjattu omaan pääomaan rakennusrahastoon. Pitkäaikaisten lainojen korkoriskin suojaamiseksi tehdyt koronvaihtosopimukset ilmoitetaan liitetiedoissa. Koronvaihtosopimuksiin perustuvilla korkotuotoilla ja -kuluilla oikaistaan suojattavan erän korkoja. Rakennusaikaiset korot aktivoidaan ja kirjataan poistoiksi samassa ajassa kuin lainalla rahoitettu rakennuskohde. Aktivoidut korkomenot vuodesta 2000 lähtien ilmoitetaan taseen liitetiedoissa. TULOKSEN JA TASEEN VERTAILUKELPOISUUS Muihin kiinteistön tuottoihin on kirjattu myyntituottoa Kiulun ja Pirttimäen kohteiden myynnistä. 10

11 Käyttöomaisuuden hankintameno on poistettu seuraavalla tavalla Aineettomat oikeudet, tasapoisto 4 v. 4 v. Rakennukset ja rakennelmat Rakennukset, menojäännöspoisto 2,43-3,42 % 3,4 % Väestönsuojat, menojäännöspoisto 5 % 5 % Rakennelmat, tasapoisto 5 v. 5 v. Rakennusten koneet ja laitteet, menojäännöspoisto 25 % 25 % Aktivoidut korjausmenot 10 v. 10 v. Koneet ja kalusto 4-5 v. 4-5 v. SELVITYS POISTOJEN PERUSTEISTA Poistot euroa Aineettomat oikeudet Rakennukset ja rakennelmat Rakennusten koneet ja laitteet Koneet ja kalusto Poistot yhteensä Käyttöomaisuuden muutokset euroa Aineettomat hyödykkeet Aineettomat oikeudet Menojäännös Lisäys Tilikauden poisto Menojäännös Aineettomat hyödykkeet yhteensä TASETTA KOSKEVAT LIITETIEDOT Aineelliset hyödykkeet Maa-alueet Menojäännös Lisäys Menojäännös Liittymismaksut Menojäännös Lisäys Vähennys Menojäännös Rakennukset ja rakennelmat Menojäännös Lisäys Vähennys Tilikauden poisto Menojäännös Rakennusten koneet ja laitteet Menojäännös Lisäys Vähennys Tilikauden poisto Menojäännös Koneet ja kalusto Menojäännös Lisäys Tilikauden poisto Menojäännös Keskeneräiset hankinnat Menojäännös Tilikauden lisäys Tilikauden vähennys Menojäännös Aineelliset hyödykkeet yhteensä

12 SIJOITUKSET EUROA (kpl) Jyvässeudun Kiinteistöpaletti Oy (16 kpl) Sulun Kiinteistönhoito Oy (7 kpl) Auvilankujan Paikoitusyhtiö (16 kpl) Veturitallin Parkki Oy (14 kpl) Sijoitukset yhteensä SAAMISET EUROA Asuinhuoneistojen vuokrasaamiset Liiketilojen vuokrasaamiset Muut saamiset Ennakolta maksetut tonttivuokrat Yhteensä OMA PÄÄOMA EUROA Peruspääoma 1.1. ja Rakennusrahasto 1.1. ja Arvonkorotusrahasto 1.1. ja Tonttirahasto 1.1. ja Lahjoitusrahasto 1.1. ja Investointirahasto Lisäys, siirto voittovaroista Investointirahasto Edellisten tilikausien voitto Vähennys, siirto investointirahastoon Voitto tilikaudelta Yhteensä voittovarat Oma pääoma yhteensä Lainat, jotka erääntyvät viiden vuoden tai sitä pitemmän ajan kuluttua Pitkäaikainen vieras pääoma euroa Lainat eri luottolaitoksilta Koronvaihtosopimukset euroa Korkosuojattuja lainoja yhteensä Tilikauden aikana valmistuneen rakennuksen hankintamenoon on luettu rakennusaikaisia korkoja yhteensä Vuonna 2012 taseen keskeneräisiin hankintoihin sisältyi aktivoitua rakennusaikaista korkoa Aktivoitujen korkomenojen poistamaton osa tase-erässä Rakennukset ja rakennelmat muodostuu seuraavasti: Aktivoidut korkomenot euroa Aktivoitu tilikaudella Aktivoituja korkomenoja poistamatta SIIRTOVELAT EUROA Korkojaksotusvelka Lomapalkkavelka sosiaalikuluineen TyEL-maksuvelka Asukastoimikuntien siirtomääräraha Muut siirtovelat Yhteensä

13 Vakuudet ja annetut vastuusitoumukset euroa MUUT LIITETIEDOT Velat, joiden vakuutena on kiinteistökiinnitys Lainat rahoituslaitoksilta Annetut kiinnitykset Eläkelainat Annetut kiinnitykset 0 0 Lainat Jyväskylän kaupungilta 0 0 Annetut kiinnitykset Lainat valtiokonttorilta Annetut kiinnitykset Lainat yhteensä Vakuudeksi annetut kiinnitykset yhteensä Kiinnitykset vapaana Koasin hallussa Valtiokonttoriin talletettuna Taseeseen sisältymättömät vastuut euroa Leasingsopimuksista maksettavat määrät Alkaneelta tilikaudelta maksettavat Myöhemmin maksettavat Alkamattomat leasingvastuut Luettelo käytetyistä kirjanpitokirjoista ja tositelajeista Päivä- ja pääkirja Muistiotositteet Tasekirja Osto- ja myyntitositteet Atk-tallenteena Paperitositteena Sidottu Atk-tallenteena TOIMINTAKERTOMUKSEN JA TILINPÄÄTÖKSEN ALLEKIRJOITUS Jyväskylässä 25. päivänä maaliskuuta 2014 Esa Salokorpi Kalle Jokinen Minna Koivisto Mikko Lepo Minna Oinas Lasse Vuori Kosti Pynnönen Karoliina Vainikainen Sasa Sokka Matti Tanskanen toimitusjohtaja TILINPÄÄTÖSMERKINTÄ Suoritetusta tarkastuksesta on tänään annettu tilintarkastuskertomus. Jyväskylässä 15. huhtikuuta 2014 KPMG Oy Ab Pertti Keskinen KHT, JHTT BDO Audiator Oy Jarmo Jäspi HTM, JHTT 13

14 TILINTARKASTUSKERTOMUS Tilintarkastuskertomus Keski-Suomen opiskelija-asuntosäätiön valtuuskunnalle Olemme tilintarkastaneet Keski-Suomen opiskelija-asuntosäätiön kirjanpidon, tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja hallinnon tilikaudelta Tilinpäätös sisältää taseen, tuloslaskelman, rahoituslaskelman ja liitetiedot. Hallituksen vastuu Hallitus vastaa tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimisesta ja siitä, että ne antavat oikeat ja riittävät tiedot Suomessa voimassa olevien tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimista koskevien säännösten mukaisesti. Hallitus vastaa kirjanpidon ja varainhoidon valvonnan asianmukaisesta järjestämisestä sekä siitä, että kirjanpito on lainmukainen ja varainhoito luotettavalla tavalla järjestetty. Tilintarkastajan velvollisuudet Velvollisuutenamme on antaa suorittamamme tilintarkastuksen perusteella lausunto tilinpäätöksestä ja toimintakertomuksesta sekä säätiölain edellyttämistä seikoista. Tilintarkastuslaki edellyttää, että noudatamme ammattieettisiä periaatteita. Olemme suorittaneet tilintarkastuksen Suomessa noudatettavan hyvän tilintarkastustavan mukaisesti. Hyvä tilintarkastustapa edellyttää, että suunnittelemme ja suoritamme tilintarkastuksen hankkiaksemme kohtuullisen varmuuden siitä, onko tilinpäätöksessä ja toimintakertomuksessa olennaista virheellisyyttä, ja siitä ovatko hallituksen jäsenet tai säätiön toimihenkilöt syyllistyneet tekoon tai laiminlyöntiin, josta saattaa seurata vahingonkorvausvelvollisuus säätiötä kohtaan, taikka rikkoneet säätiölakia tai säätiön sääntöjä. Tilintarkastukseen kuuluu toimenpiteitä tilintarkastusevidenssin hankkimiseksi tilinpäätökseen ja toimintakertomukseen sisältyvistä luvuista ja niissä esitettävistä muista tiedoista. Toimenpiteiden valinta perustuu tilintarkastajan harkintaan, johon kuuluu väärinkäytöksestä tai virheestä johtuvan olennaisen virheellisyyden riskien arvioiminen. Näitä riskejä arvioidessaan tilintarkastaja ottaa huomioon sisäisen valvonnan, joka on säätiössä merkityksellistä oikeat ja riittävät tiedot antavan tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimisen kannalta. Tilintarkastaja arvioi sisäistä valvontaa pystyäkseen suunnittelemaan olosuhteisiin nähden asianmukaiset tilintarkastustoimenpiteet mutta ei siinä tarkoituksessa, että hän antaisi lausunnon säätiön sisäisen valvonnan tehokkuudesta. Tilintarkastukseen kuuluu myös sovellettujen tilinpäätöksen laatimisperiaatteiden asianmukaisuuden, toimivan johdon tekemien kirjanpidollisten arvioiden kohtuullisuuden sekä tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen yleisen esittämistavan arvioiminen. Käsityksemme mukaan olemme hankkineet lausuntomme perustaksi tarpeellisen määrän tarkoitukseen soveltuvaa tilintarkastusevidenssiä. Lausunto tilinpäätöksestä ja toimintakertomuksesta Lausuntonamme esitämme, että tilinpäätös ja toimintakertomus antavat Suomessa voimassa olevien tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimista koskevien säännösten mukaisesti oikeat ja riittävät tiedot säätiön toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta. Toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen tiedot ovat ristiriidattomia. Muut lakiin perustuvat lausunnot Säätiön varat on asianmukaisesti sijoitettu ja säätiön toimielimien jäsenille maksettuja palkkioita on pidettävä kohtuullisina. Säätiön tilinpäätös ja toimintakertomus antavat oikeat ja riittävät tiedot säätiön toiminnasta. Jyväskylä BDO Audiator Oy KPMG Oy Ab Jarmo Jäspi HTM, JHTT Pertti Keskinen KHT, JHTT Vattuniemenranta Helsinki Kivääritehtaankatu 8 A Jyväskylä 14

15 AVAINTIETOJA Avaintietoja Liikevaihto (1000 ) Taseen loppusumma (1000 ) Investoinnit (1000 ) Rakennusten määrä vuoden lopussa (kpl) Asuntoala vuoden lopussa (m 2 ) Asuinhuoneistoja vuoden lopussa (kpl) Asuntopaikkoja vuoden lopussa (kpl) Asuntohakemuksia (kpl) Uusia vuokrasopimuksia (kpl) Keskivuokra ( /m 2 /kk) 11,62 11,31 11,00 10,44 10,25 Asuntojen käyttöaste (%) 96,3 96,3 96,3 96,6 96,4 Henkilökunnan määrä

16 KOAS Keski-Suomen opiskelija-asuntosäätiö Kauppakatu 11 A, JYVÄSKYLÄ www. koas.fi

KOAS Keski-Suomen opiskelija-asuntosäätiö Kauppakatu 11 A, 40100 JYVÄSKYLÄ 1.1.2011 31.12.2011. oimintaertomus a tilinäätös

KOAS Keski-Suomen opiskelija-asuntosäätiö Kauppakatu 11 A, 40100 JYVÄSKYLÄ 1.1.2011 31.12.2011. oimintaertomus a tilinäätös KOAS Keski-Suomen opiskelija-asuntosäätiö Kauppakatu 11 A, 40100 JYVÄSKYLÄ 1.1.2011 31.12.2011 oimintaertomus a tilinäätös TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Säätiön 37. toimintavuosi toteutui

Lisätiedot

EUFEX YHTEISÖPALVELUT OY TASEKIRJA V-tunnus

EUFEX YHTEISÖPALVELUT OY TASEKIRJA V-tunnus EUFEX YHTEISÖPALVELUT OY TASEKIRJA 01.01.2013-31.12.2013 EUFEX YHTEISÖPALVELUT OY 1 TILINPÄÄTÖS 31.12.2013 Tase Tuloslaskelma Liitetiedot Luettelo käytetyistä kirjanpitokirjoista Allekirjoitukset ja tilinpäätösmerkintä

Lisätiedot

elo Esa Uusikartano Eurantie LAITILA

elo Esa Uusikartano Eurantie LAITILA STOCK TRADERS TEAM FINLAND OY elo Esa Uusikartano Eurantie 198 23800 LAITILA Y-tunnus: 1860758-0 Kotipaikka: Laitila TASEKIRJA Tilikausi 01.01.2015-31.12.2015 1 SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO 1 TASEKIRJA

Lisätiedot

TALOUDELLINEN YHTEENVETO 2013

TALOUDELLINEN YHTEENVETO 2013 TALOUDELLINEN YHTEENVETO 213 Taloudellinen yhteenveto 213 Sisältö Oulun Energia konserni... 3 Oulun Energia... 4 Oulun Sähkönmyynti Oy... 6 Oulun Energia Siirto ja Jakelu Oy... 8 Oulun Energia Urakointi

Lisätiedot

TALOUDELLINEN YHTEENVETO 2013

TALOUDELLINEN YHTEENVETO 2013 TALOUDELLINEN YHTEENVETO 213 Taloudellinen yhteenveto 213 Sisältö Oulun Energia konserni... 3 Oulun Energia... 4 Oulun Sähkönmyynti Oy... 6 Oulun Energia Siirto ja Jakelu Oy... 8 Oulun Energia Urakointi

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN OPISKELIJA-ASUNTOSÄÄTIÖ SR:N TOIMINTAKERTOMUS 2015

KESKI-SUOMEN OPISKELIJA-ASUNTOSÄÄTIÖ SR:N TOIMINTAKERTOMUS 2015 KESKI-SUOMEN OPISKELIJA-ASUNTOSÄÄTIÖ SR:N TOIMINTAKERTOMUS 2015 1 KOAS 40 VUOTTA AITOA OPISKELIJAELÄMÄÄ KOAS:in 40-vuotista taivalta juhlittiin risteilemällä Päijänteellä. SISÄLLYS Toimitusjohtajan katsaus

Lisätiedot

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Tilinpäätös Emoyhtiön tuloslaskelma Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Milj. Liite 1. 1. 31. 12. 2012 1. 1. 31. 12. 2011 Liikevaihto 1 12,5 8,9 Liiketoiminnan muut tuotot 2 4,6 3,6 Materiaalit ja palvelut 3

Lisätiedot

Kullo Golf Oy TASEKIRJA

Kullo Golf Oy TASEKIRJA Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011 Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus 1761478-9 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1.2011-31.12.2011 Sisällysluettelo Tase 3 Tuloslaskelma 5 Rahoituslaskelma

Lisätiedot

1.1.2014 1.1.2013 Rahayksikkö EURO - 30.9.2014-31.12.2013. Vuokrat 1 874 250,38 2 434 565,63 Käyttökorvaukset 55 997,71 76 803,93

1.1.2014 1.1.2013 Rahayksikkö EURO - 30.9.2014-31.12.2013. Vuokrat 1 874 250,38 2 434 565,63 Käyttökorvaukset 55 997,71 76 803,93 Kiint.Oy Peiponaho T U L O S L A S K E L M A Sivu 1 Y-tunnus 9017024-8 1.1.2014 1.1.2013 Rahayksikkö EURO - 30.9.2014-31.12.2013 Vuokrat 1 874 250,38 2 434 565,63 Käyttökorvaukset 55 997,71 76 803,93 LIIKEVAIHTO

Lisätiedot

Asunto Oy Kemin Ruonanpuisto TASEKIRJA 31.12.2013

Asunto Oy Kemin Ruonanpuisto TASEKIRJA 31.12.2013 Asunto Oy Kemin Ruonanpuisto TASEKIRJA 31.12.2013 Asunto Oy Kemin Ruorianpuisto Y-tunnus 2036665-9 Tasekirja 31.12.2013 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1.2013-31.12.2013 Sisällys Sivu Tase 3-4 Tuloslaskelma

Lisätiedot

Emoyhtiön. Liiketoiminnan muut tuotot muodostuu tilikaudella 2012 tutkimushankkeisiin saaduista avustuksista.

Emoyhtiön. Liiketoiminnan muut tuotot muodostuu tilikaudella 2012 tutkimushankkeisiin saaduista avustuksista. Emoyhtiön LIITETIEDOT Tuloslaskelmaa koskevat liitetiedot: 1.1. 31.12.2013 1.1. 31.12.2012 1) Liikevaihto Vuokrat 136 700 145,50 132 775 734,25 Käyttökorvaukset 205 697,92 128 612,96 Muut kiinteistön tuotot

Lisätiedot

KANGASALAN LÄMPÖ OY TASEKIRJA 31.12.2006

KANGASALAN LÄMPÖ OY TASEKIRJA 31.12.2006 KANGASALAN LÄMPÖ OY TASEKIRJA 31.12.2006 2 Kangasalan Lämpö Oy Tyrnimarjankuja 3 36220 Kangasala Kotipaikka Kangasala Y-tunnus 0510578-4 TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 1.1. 31.12.2006 SISÄLLYS SIVU Tuloslaskelma

Lisätiedot

KIINTEISTÖN TULOSLASKELMA

KIINTEISTÖN TULOSLASKELMA KIINTEISTÖN TULOSLASKELMA Tilikausi Edellinen tilikausi Kiinteistön tuotot Vastikkeet Hoitovastikkeet 0,00 0,00 Hankeosuussuoritukset 0,00 0,00 Kulutusperusteiset vastikkeet 0,00 0,00 Erityisvastikkeet

Lisätiedot

IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY

IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY 1. Toimiala Imatran Vuokra-asunnot Oy omistaa n. 1600 vuokra-, opiskelija- ja ryhmäkotiasuntoa. Yhtiö huolehtii asuntojen ylläpidosta, peruskorjauksesta ja tarvittaessa myös uudisrakentamisesta.

Lisätiedot

TE 1. Pohjois-Karjalan Teatteriyhdistys ry TASEKIRJA Joensuu. Rantakatu 20. Kotipaikka: Joensuu. Y-tunnus:

TE 1. Pohjois-Karjalan Teatteriyhdistys ry TASEKIRJA Joensuu. Rantakatu 20. Kotipaikka: Joensuu. Y-tunnus: Arkistoviite: 2015-001 Kotipaikka: Joensuu Tämä tasekirja on säilytettävä 31,12.2025 asti Tilinpäätöksen toteutti: Pohjois-Karjalan Teafteriyhdistys ry 1.1.2015-31.12.2015 TASEKIRJA Y-tunnus: 1033663-2

Lisätiedot

T U L O S L A S K E L M A Rahayksikkö EURO

T U L O S L A S K E L M A Rahayksikkö EURO Eestinmäen Palvelukeskus Oy T U L O S L A S K E L M A Y-tunnus 0315218-1 1.1.2016 1.1.2015 Rahayksikkö EURO - 31.3.2016-31.3.2015 Vastikkeet 13 621,92 13 621,92 Kiinteistön tuotoista suoritettava arvonlisävero

Lisätiedot

KIINTEISTÖ OY H-SEITSIKKO. Y-tunnus Keski-Pohjanmaan erikoisssairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymä 100 % TILINPÄÄTÖS 2011

KIINTEISTÖ OY H-SEITSIKKO. Y-tunnus Keski-Pohjanmaan erikoisssairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymä 100 % TILINPÄÄTÖS 2011 KIINTEISTÖ OY H-SEITSIKKO Y-tunnus 1086342-4 Omistusosuudet: Keski-Pohjanmaan erikoisssairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymä 100 % TILINPÄÄTÖS 2011 SISÄLLYSLUETTELO Toimintakertomus 1 Tuloslaskelma 2

Lisätiedot

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2017-31.12.2017 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2 4 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2017 31.12.2017

Lisätiedot

Kullo Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9

Kullo Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9 Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9 TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2020 asti Tilinpäätöksen laatija: Tilisampo Oy 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

Asunto Oy Nelospesä Tilinpäätös 1.1.-31.12.2009

Asunto Oy Nelospesä Tilinpäätös 1.1.-31.12.2009 Asunto Oy Nelospesä Tilinpäätös 1.1.-31.12.2009 Sisältö: Toimintakertomus ja Iiitetiedot 1-2 Tase 3 Tuloslaskelma 4 Käytetyt kirjanpitokirjat 5 TOIMINTAKERTOMUS ASOYNELOSPESA Tilikausi 01.01.2009-31.12.2009

Lisätiedot

Haminan Energian vuosi 2016

Haminan Energian vuosi 2016 VUOSIKERTOMUS Haminan Energian vuosi 2016 Tilinpäätös 2016 30 772t 1 148t 3,7% LIIKEVAIHTO LIIKEVOITTO LIIKEVOITTO-%/lvv TULOSLASKELMA 01.01.-31.12.2016 01.01.-31.12.2015 LIIKEVAIHTO 30 772 043,64 30 229

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan Teatteriyhdistys ry Rantakatu 20 80100 JOENSUU. Kotipaikka Joensuu Y-tunnus 1033663-2 TASEKIRJA 31.12.2013 TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA

Pohjois-Karjalan Teatteriyhdistys ry Rantakatu 20 80100 JOENSUU. Kotipaikka Joensuu Y-tunnus 1033663-2 TASEKIRJA 31.12.2013 TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA Pohjois-Karjalan Teatteriyhdistys ry 80100 JOENSUU Kotipaikka Joensuu Y-tunnus 1033663-2 TASEKIRJA 31.12.2013 TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 1.1.2013-31.12.2013 Pohjois-Karjalan Teatteriyhdistys ry 80100 JOENSUU

Lisätiedot

Kullo Golf Oy TASEKIRJA

Kullo Golf Oy TASEKIRJA Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ TASEKIRJA 1.1.2015-31.12.2015 Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus 1761478-9 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1.2015-31.12.2015 Sisällysluettelo Tase 3 Tuloslaskelma 5 Rahoituslaskelma

Lisätiedot

Käsityksemme mukaan olemme hankkineet lausuntomme perustaksi tarpeellisen määrän tarkoitukseen soveltuvaa tilintarkastusevidenssiä.

Käsityksemme mukaan olemme hankkineet lausuntomme perustaksi tarpeellisen määrän tarkoitukseen soveltuvaa tilintarkastusevidenssiä. 1W KPMG Oy Ab Keskustori 1 A 2 krs 60100 SEINÄJOKI Puhelin 020 760 3000 Faksi 020 760 3070 www.kpmg.f1 TILINTARKASTUSKERTOMUS Elite Yhteisöpalvelut Oy:n yhtiökokoukselle Olemme tilintarkastaneet Elite

Lisätiedot

HERMO PHARMA OY TILINPÄÄTÖS 2012

HERMO PHARMA OY TILINPÄÄTÖS 2012 HERMO PHARMA OY TILINPÄÄTÖS 2012 Tuloslaskelma Rahayksikkö EURO 1.1. 31.12.2012 1.1. 31.12.2011 LIIKEVAIHTO 0,00 0,00 Liiketoiminnan muut tuotot 43 907,00 36 630,90 Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot -69

Lisätiedot

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2016-31.12.2016 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2-3 4-5 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2016 31.12.2016

Lisätiedot

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös ELENIA PALVELUT OY 1.1.2017-31.12.2017 ELENIA PALVELUT OY Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 ELENIA PALVELUT OY Tuloslaskelma

Lisätiedot

KONSERNITULOSLASKELMA

KONSERNITULOSLASKELMA KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 5 099 772 4 390 372 Liiketoiminnan muut tuotot 132 300 101 588 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden aikana

Lisätiedot

Hyvigolf Oy TASEKIRJA 1.1.2014-31.12.2014. Golftie 63 05880 Hyvinkää Kotipaikka: Hyvinkää Y-tunnus: 0677032-1

Hyvigolf Oy TASEKIRJA 1.1.2014-31.12.2014. Golftie 63 05880 Hyvinkää Kotipaikka: Hyvinkää Y-tunnus: 0677032-1 Hyvigolf Oy Golftie 63 05880 Hyvinkää Kotipaikka: Hyvinkää Y-tunnus: 0677032-1 TASEKIRJA 1.1.2014-31.12.2014 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2024 asti Tilinpäätöksen toteutti: Visma Services Oy Helsinki

Lisätiedot

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 Tuloslaskelma Liitetieto 1.1.-31.12.2018 1.1.-31.12.2017 (EUR) Liikevaihto

Lisätiedot

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös ELENIA PALVELUT OY 1.1.2016-31.12.2016 ELENIA PALVELUT OY Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 ELENIA PALVELUT OY Tuloslaskelma

Lisätiedot

Tuloslaskelmaa koskevat liitetiedot:

Tuloslaskelmaa koskevat liitetiedot: Suomen Yliopistokiinteistöt Oy KONSERNIN LIITETIEDOT Tuloslaskelmaa koskevat liitetiedot: 1.1.-31.12.2014 1.1.-31.12.2013 1) Liikevaihto Vuokrat 139 199 578,93 137 267 442,47 Käyttökorvaukset 416 079,10

Lisätiedot

Hallituksen jäsenten ja toimitusjohtajan palkat ja palkkiot tilikauden aikana , ,00

Hallituksen jäsenten ja toimitusjohtajan palkat ja palkkiot tilikauden aikana , ,00 Konsernin LIITETIEDOT Tuloslaskelmaa koskevat liitetiedot: 1.1. 31.12.2013 1.1. 31.12.2012 1) Liikevaihto Vuokrat 137 267 442,47 133 221 948,96 Käyttökorvaukset 369 976,17 297 155,70 Muut kiinteistön tuotot

Lisätiedot

Tuloslaskelmaa koskevat liitetiedot:

Tuloslaskelmaa koskevat liitetiedot: Suomen Yliopistokiinteistöt Oy KONSERNIN LIITETIEDOT Tuloslaskelmaa koskevat liitetiedot: 1.1.-31.12.2015 1.1.-31.12.2014 1) Liikevaihto Vuokrat 144 543 408,84 139 199 578,93 Käyttökorvaukset 209 446,66

Lisätiedot

BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj Tuloslaskelma ja tase

BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj Tuloslaskelma ja tase Tuloslaskelma ja tase 30.6.2018 BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-30.6.2018 1.1.-30.6.2017 1.1.-31.12.2017 Liiketoiminnan muut tuotot * 2 237 121,94 13 879,38 20 466,26 Materiaalit

Lisätiedot

Rahoituksen rahavirta *Lyhytaik.lainojen lisäys/vähenn 0,9 30,7 *Lainojen takaisinmaksut -29,7 0,0 *Omien osakkeiden hankinta -376,2-405,0 0,0 30,7

Rahoituksen rahavirta *Lyhytaik.lainojen lisäys/vähenn 0,9 30,7 *Lainojen takaisinmaksut -29,7 0,0 *Omien osakkeiden hankinta -376,2-405,0 0,0 30,7 RAHOITUSLASKELMA (1000 euroa) VUODELTA 2014 Liiketoiminnan rahavirta *Myynnistä ja muista liiketoim. tuotoista saadut maksut 1010,4 1044,3 *Maksut liiketoiminnan kuluista -839,9-860,6 *Saadut korot 3,8

Lisätiedot

TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009

TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009 TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009 Liikevaihto 33 202 242,72 Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys (+) tai vähennys (-) Valmistus omaan käyttöön (+) Liiketoiminnan

Lisätiedot

VESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2009. Toimintakertomus. Tilinpäätös

VESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2009. Toimintakertomus. Tilinpäätös Y-tunnus 2009335-5 Tilinpäätös Toimintakertomus TASEKIRJA 31.12.2009 VESIOSUUSKUNTA UHKOILA VESIOSUUSKUNTA UHKOILA TOIMINTAKERTOMUS Sisällysluettelo: Toimintakertomus 1-2 Vesiosuuskunta Uhkoilan perustamiskokous

Lisätiedot

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö sivu Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä 4-5 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2018 31.12.2018

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus Oy T A S E K I R J A 31.12.2014

Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus Oy T A S E K I R J A 31.12.2014 Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus Oy T A S E K I R J A 31.12.2014 Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus Oy Y-tunnus: 0582075-3 Kotipaikka: Joensuu Säilytä 31.12.2024 asti Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus

Lisätiedot

Vuosikate Poistot käyttöomaisuudesta

Vuosikate Poistot käyttöomaisuudesta TULOSLASKELMA JA SEN TUNNUSLUVUT 2018 2017 2016 2015 2014 1 000 1 000 1 000 1 000 1 000 Toimintatuotot 8 062 8 451 7 781 7 800 7 318 Valmistus omaan käyttöön 60 56 47 67 96 Toimintakulut -53 586-51 555-51

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 LIIKENNELIIKELAITOS

HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 LIIKENNELIIKELAITOS HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 TULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2018 1.1.-31.12.2017 LIIKEVAIHTO Tuki kaupungilta 15 232 079,52 18 934 845,99 Liikennöintikorvaukset 96 887 065,70 91 199 717,21 Infrakorvaukset 76 680 586,12

Lisätiedot

Konsernituloslaskelma

Konsernituloslaskelma Konsernituloslaskelma ei laadittu 1.1.2017-31.12.2017 1.1.2016-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 26 416 878,43 Liiketoiminnan muut tuotot 1 468 655,80 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden

Lisätiedot

TULOSLASKELMA

TULOSLASKELMA TULOSLASKELMA 1000 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO Tuki kaupungilta 18 935 12 470 Liikennöintikorvaukset 91 200 81 885 Infrakorvaukset 67 110 65 482 Muut myyntitulot 3 392 656 180 637 160 493

Lisätiedot

VESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2010. Toimintakertomus. Tilinpäätös

VESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2010. Toimintakertomus. Tilinpäätös VESIOSUUSKUNTA UHKOILA Y-tunnus 2009335-5 1 TASEKIRJA 31.12.2010 Toimintakertomus Tilinpäätös VESIOSUUSKUNTA UHKOILA Sisällyslueftelo: Toimintakertomus 1 Tuloslaskelma 2 Tase 3-4 Liitetiedot 5-6 Päiväys

Lisätiedot

Demoyritys Oy TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011

Demoyritys Oy TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011 Sivu1 (13) Demoyritys Oy Oikotie 8 00200 HELSINKI Y-tunnus: 0000000-0 Demoyritys Oy TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011 . 2 Sisällysluettelo Sivu Hallituksen toimintakertomus 3 Tuloslaskelma 4 Tase (vastaavaa)

Lisätiedot

Ravintola Gumböle Oy

Ravintola Gumböle Oy Ravintola Gumböle Oy Gumbölentie 20 02770 Espoo Kotipaikka: Espoo Y-tunnus: 2463691-9 TASEKIRJA 1.1.2013-31.12.2013 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2023 asti Tilinpäätöksen toteutti: Gumböle Golf

Lisätiedot

LPOnet Osk Anl:n tilinpäätös 2018

LPOnet Osk Anl:n tilinpäätös 2018 LPOnet Osk Anl:n tilinpäätös 2018 LPOnet Osk Anl 1 Y-tunnus 0129056-4 T U L O S L A S K E L M A 2018 2017 LIIKEVAIHTO 4 528 004,57 LIIKETOIMINNAN MUUT TUOTOT 55 708,20 5 035 225,82 Materiaalit ja palvelut

Lisätiedot

SIIKASALMEN VESIOSUUSKUNTA

SIIKASALMEN VESIOSUUSKUNTA Siikasalmen Vesiosuuskunta MIKKELI Y-tunnus 1877744-0 SIIKASALMEN TILINPÄÄTÖS Tilikausi 1.1. 31.12.2017 TASEKIRJAN LAATI: JÄRVI-SUOMEN TILI JA ISÄNNÖINTI KY / ILMO SJÖBERG TASEKIRJA SÄILYTETTÄVÄ 10 VUOTTA

Lisätiedot

TASEKIRJA VIRPINIEMI GOLF OY

TASEKIRJA VIRPINIEMI GOLF OY TASEKIRJA 31.12.2015 VIRPINIEMI GOLF OY Virpiniemi Golf Oy Y-tunnus 1892969-4 kotipaikka OULU TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 01.01.2015 31.12.2015 Sisällys: Sivu Toimintakertomus 1 Tuloslaskelma 2 Tase 3-4 Liitetiedot

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA

TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 1.1. - 31.03.2016 SISÄLLYS SIVU Toimintakertomus 2 Tuloslaskelma 3 Tase 4 Rahoituslaskelma 5 Tilinpäätöksen liitetiedot 6 Toimintakertomustiedot (OYL) 7 Kirjanpitokirjat 7 Tositelajit

Lisätiedot

Konsernituloslaskelma

Konsernituloslaskelma Konsernituloslaskelma 1.1.2018-31.12.2018 1.1.2017-31.12.2017 LIIKEVAIHTO 28 729 986,76 26 416 878,43 Valmistus omaan käyttöön 6 810,90 Liiketoiminnan muut tuotot 1 500 810,15 1 468 655,80 Materiaalit

Lisätiedot

Asunto Oy - Asteri kirjanpidon tulostusmalli

Asunto Oy - Asteri kirjanpidon tulostusmalli T A S E V A S T A A V A A PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Kehittämismenot Aineettomat oikeudet Liikearvo Muut pitkävaikutteiset menot Ennakkomaksut Aineelliset hyödykkeet Maa- ja vesialueet Omistuskiinteistöt

Lisätiedot

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös NIVOS ENERGIA OY Tilinpäätös 1.1.2017-31.12.2017 Sepäntie 3 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2 4 7 7 1 TULOSLASKELMA 1.1.2017 31.12.2017 1.1.2016

Lisätiedot

VESIOSUUSKUNTA VESIHEINÄ

VESIOSUUSKUNTA VESIHEINÄ Vesiosuuskunta Vesiheinä MIKKELI Rekisteröity 3.9.2003 Y-tunnus 1804597-9 VESIOSUUSKUNTA VESIHEINÄ TILINPÄÄTÖS Tilikausi 1.1. 31.12.2017 Tilinpäätöksen laati Järvi-Suomen Tili ja Isännöinti Ky Tilinpäätös

Lisätiedot

Rahoituksen rahavirta *Lyhytaik.lainojen lisäys/vähenn 0,7 0,0 *Lainojen takaisinmaksut -90,0-90,0 *Omien osakkeiden hankinta 0,0-89,3 0,0-90

Rahoituksen rahavirta *Lyhytaik.lainojen lisäys/vähenn 0,7 0,0 *Lainojen takaisinmaksut -90,0-90,0 *Omien osakkeiden hankinta 0,0-89,3 0,0-90 RAHOITUSLASKELMA (1000 euroa) VUODELTA 2016 Liiketoiminnan rahavirta *Myynnistä ja muista liiketoim. tuotoista saadut maksut 957,8 989,4 *Maksut liiketoiminnan kuluista -865,2-844,3 *Saadut korot 0,5 0,8

Lisätiedot

2. HENKILÖSTÖÄ JA TOIMIELINTEN JÄSENIÄ KOSKEVAT LIITETIEDOT

2. HENKILÖSTÖÄ JA TOIMIELINTEN JÄSENIÄ KOSKEVAT LIITETIEDOT 1. LIIKEVAIHTO M 2014 % 2013 % Liikevaihto toimialoittain Ympäristöpalvelut 220,6 42,2 217,0 41,5 Teollisuuspalvelut 72,8 13,9 70,7 13,5 Kiinteistöpalvelut 229,1 43,9 235,4 45,0 Yhteensä 522,5 100,0 523,1

Lisätiedot

1 000 euroa TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO/-TAPPIO

1 000 euroa TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO/-TAPPIO Emoyhtiön tilinpäätöksen 1 1 000 euroa 1.1. 31.12.2007 1.1. 31.12.2006 1 TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO/-TAPPIO Liikevaihto toimialoittain Päällystys- ja kiviainesryhmä 301 560

Lisätiedot

T A S E K I R JA

T A S E K I R JA Y-tunnus 0928095-0 T A S E K I R JA 31.12.2013 TILIKAUSI 01.01.2013 31.12.2013 Y-tunnus 0928095-0 SISÄLTÖ: VUOSIKERTOMUS 1. 4. TULOSLASKELMA 5. TASE 6. 7. LIITETIEDOT 8. 9. LUETTELO KÄYTETYISTÄ KIRJANPITOKIRJOISTA

Lisätiedot

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös NIVOS ENERGIA OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Sepäntie 3 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2-3 4-6 7 7 1 TULOSLASKELMA 1 000 eur 1.1.2018 31.12.2018

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan energia Oy VuOsikertOmus 2014

TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan energia Oy VuOsikertOmus 2014 TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan Energia Oy Vuosikertomus 2014 Konserni Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2014 1.1. 31.12.2013 LIIKEVAIHTO 128 967 121 379 Valmistus omaan käyttöön 4 869 4 273 Liiketoiminnan

Lisätiedot

DocuSign Envelope ID: EF8C5C4F-C057-48FB-990E-E7027BE878E6. Cleantech Invest Oyj, Tilinpäätös Cleantech Invest Oyj

DocuSign Envelope ID: EF8C5C4F-C057-48FB-990E-E7027BE878E6. Cleantech Invest Oyj, Tilinpäätös Cleantech Invest Oyj Cleantech Invest Oyj Toimintakertomus ja tilinpäätös tilikaudelta 1.1. - 31.12.2016 1 CLEANTECH INVEST OYJ Malminrinne 1 B 00180 Helsinki Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 2005438-0 Sisällys Sivu Toimintakertomus

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA

TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 1.1. - 31.03.2017 SISÄLLYS Toimintakertomus Tuloslaskelma Tase Rahoituslaskelma Tilinpäätöksen liitetiedot Toimintakertomustiedot (OYL) Kirjanpitokirjat Tositelajit ja säilyttämistapa

Lisätiedot

AsuVa Säätiön toiminnan, hallinnon ja organisaation esittely. Keski-Suomen opiskelija-asuntosäätiö

AsuVa Säätiön toiminnan, hallinnon ja organisaation esittely. Keski-Suomen opiskelija-asuntosäätiö AsuVa 2015 Säätiön toiminnan, hallinnon ja organisaation esittely Keski-Suomen opiskelija-asuntosäätiö 25.2.2015 1 Koasin toimintaa ohjaavat säätiölaki ja asetus sekä omat säännöt säätiö on varallisuusmassa,

Lisätiedot

Directors' Institute of Finland - Hallitusammattilaiset

Directors' Institute of Finland - Hallitusammattilaiset Directors' Institute of Finland - Hallitusammattilaiset ry Aleksanterinkatu 50 A 6 00100 Helsinki Kotipaikka: Helsinki Y-tunnus: 1831814-8 TASEKIRJA 1.1.2014-31.12.2014 Tdmd tasekirja on siiilytettiivti

Lisätiedot

As Oy Atsoftin Asteri - ALV:n esittäminen omana oikaisueränä tuloslaskelmassa

As Oy Atsoftin Asteri - ALV:n esittäminen omana oikaisueränä tuloslaskelmassa TULOSLASKELMA Kiinteistön tuotot Vastikkeet Hoitovastikkeet Hankeosuussuoritukset Kulutusperusteiset vastikkeet Erityisvastikkeet./. Rahastoidut vastikkeet Vuokrat Käyttökorvaukset Muut kiinteistön tuotot

Lisätiedot

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös NIVOS ENERGIA OY Tilinpäätös 1.1.2016-31.12.2016 Sepäntie 3 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä 7 sivu 1 2-3 4-6 7 1 TULOSLASKELMA 1.1.2016 31.12.2016 1.1.2015

Lisätiedot

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS)

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS) 1 1 000 euroa 1.1. - 31.12.2006 1.1. - 31.12.2005 1 TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO Liikevaihto toimialoittain Päällystys- ja kiviainesryhmä 266 897 260 025 Rakennusmateriaaliryhmä

Lisätiedot

Hyvinkään Tennisseura ry. Tilinpäätös

Hyvinkään Tennisseura ry. Tilinpäätös 1.1. - 31.12.2016 Hyvinkään Tennisseura ry Torikatu 12 05800 HYVINKÄÄ Kotipaikka: Hyvinkää Y-tunnus: 0825800-6 tilikaudelta 1.1. - 31.12.2016 Sisällys TULOSLASKELMA... 1 TASE... 2 LIITETIEDOT... 4 TILINPÄÄTÖKSEN

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2013

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2013 TILINPÄÄTÖS 2013 TULOSLASKELMA 2013 2012 Liikevaihto 3 960 771 3 660 966 Valmistus omaan käyttöön 1 111 378 147 160 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat -104 230-104 683 Palvelujen ostot

Lisätiedot

1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot

1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot 1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot 1.1 Tuloslaskelma, ulkoinen Toimintatuotot Myyntituotot Maksutuotot Tuet ja avustukset Muut toimintatuotot Valmistevarastojen muutos +/- Valmistus omaan käyttöön

Lisätiedot

M 2015 % 2014 % Liikevaihto markkina-alueittain Suomi 531,0 98,5 510,1 97,6 Muut maat 8,3 1,5 12,5 2,4 Yhteensä 539,3 100,0 522,5 100,0

M 2015 % 2014 % Liikevaihto markkina-alueittain Suomi 531,0 98,5 510,1 97,6 Muut maat 8,3 1,5 12,5 2,4 Yhteensä 539,3 100,0 522,5 100,0 1. Liikevaihto M 2015 % 2014 % Liikevaihto toimialoittain Ympäristöpalvelut 226,8 42,1 220,6 42,2 Teollisuuspalvelut 73,6 13,6 72,8 13,9 Kiinteistöpalvelut 238,9 44,4 229,1 43,9 Yhteensä 539,3 100,0 522,5

Lisätiedot

AS Asteri Asunto Oy - laaja tase AS14L.WTR

AS Asteri Asunto Oy - laaja tase AS14L.WTR T A S E V A S T A A V A A Pysyvät vastaavat Aineettomat hyödykkeet Perustamismenot Tutkimusmenot Kehittämismenot Aineettomat oikeudet Liikearvo Muut pitkävaikutteiset menot Ennakkomaksut Aineettomat hyödykkeet

Lisätiedot

Imatran Golf Oy, Tilinpäätös Imatran Golf Oy

Imatran Golf Oy, Tilinpäätös Imatran Golf Oy Imatran Golf Oy Pien- ja mikroyritysasetuksen mukainen tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2016 Arkistoviite: 2016-002 1 IMATRAN GOLF OY Golftie 11 55800 Imatra Kotipaikka Imatra Y-tunnus 2209820-5 Sisällys

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2017

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2017 VUOSIKERTOMUS 2017 TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2017 KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2017 1.1. 31.12.2016 LIIKEVAIHTO 121 109 124 180 Valmistus omaan käyttöön 14 673

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2016

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2016 VUOSIKERTOMUS 2016 TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2016 KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2016 1.1. 31.12.2015 LIIKEVAIHTO 124 180 124 532 Valmistus omaan käyttöön 673 4 647

Lisätiedot

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2011 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 Liitteet: - Tase-erittelyt - Tilintarkastuskertomus

Lisätiedot

KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13)

KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13) KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13) Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys (+) tai vähennys (-) Valmistus omaan käyttöön (+) Liiketoiminnan

Lisätiedot

KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 )

KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) VUOSIKERTOMUS 2018 TULOSTIEDOT KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 01.01.-31.12.2018 01.01.-31.12.2017 LIIKEVAIHTO 129 238 121 109 Valmistus omaan käyttöön 0 14 Liiketoiminnan muut tuotot 989 993 Materiaalit

Lisätiedot

NUORISOTUTKIMUSSEURA RY T A S E K I R J A 1.1. - 31.12.2011

NUORISOTUTKIMUSSEURA RY T A S E K I R J A 1.1. - 31.12.2011 Nuorisotutkimusseura Ry Asemapäällikönkatu 1 00520 Helsinki Y-tunnus 0835106-7 NUORISOTUTKIMUSSEURA RY T A S E K I R J A 1.1. - 31.12.2011 Säilytettävä 31.12.2021 asti Nuorisotutkimusseura Ry Asemapäällikönkatu

Lisätiedot

Yhtiön taloudelliset tiedot päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta LIIKEVAIHTO Liiketoiminnan muut tuotot 0 0

Yhtiön taloudelliset tiedot päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta LIIKEVAIHTO Liiketoiminnan muut tuotot 0 0 EFECTE OYJ Yhtiön taloudelliset tiedot 30.9.2017 päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta (Luvut euroina, ellei toisin ilmoitettu) Konsernin Tuloslaskelma 1.1.2017 30.9.2017 1.1.2016 30.9.2016 LIIKEVAIHTO

Lisätiedot

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2010 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 Liitteet: - Tase-erittelyt - Tilintarkastuskertomus

Lisätiedot

Liitteet MLL:n Lasten ja nuorten puhelimen ja netin avustushakemukseen 2014 ja esitys avustuksen varauksesta vuoden 2015 talousarvioon

Liitteet MLL:n Lasten ja nuorten puhelimen ja netin avustushakemukseen 2014 ja esitys avustuksen varauksesta vuoden 2015 talousarvioon Lappeenrannan kaupunki Sosiaali - ja terveyslautakunta 25.4.2014 Liitteet MLL:n Lasten ja nuorten puhelimen ja netin avustushakemukseen 2014 ja esitys avustuksen varauksesta vuoden 2015 talousarvioon o.

Lisätiedot

SUOMEN JUDOLIITTO RY

SUOMEN JUDOLIITTO RY SUOMEN JUDOLIITTO RY Tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2016 Arkistoviite: 2016-003 1 SUOMEN JUDOLIITTO RY Radiokatu 20 00240 Helsinki Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 0202136-6 Sisällys Sivu Tuloslaskelma 3

Lisätiedot

AsuVa 27.-28.1.2014. Säätiön toiminnan, hallinnon ja organisaation esittely. Keski-Suomen opiskelija-asuntosäätiö 23.1.2014 1

AsuVa 27.-28.1.2014. Säätiön toiminnan, hallinnon ja organisaation esittely. Keski-Suomen opiskelija-asuntosäätiö 23.1.2014 1 AsuVa 27.-28.1.2014 Säätiön toiminnan, hallinnon ja organisaation esittely Keski-Suomen opiskelija-asuntosäätiö 23.1.2014 1 Koasin toimintaa ohjaavat säätiölaki ja asetus sekä omat säännöt säätiö on varallisuusmassa,

Lisätiedot

Vesiosuuskunta Uhkoila

Vesiosuuskunta Uhkoila 1.1. - 31.12.2018 Osoite: Kauppalankatu 2 B 19 05800 HYVINKÄÄ Kotipaikka HYVINKÄÄ Y-tunnus 2009335-5 TILINPÄÄTÖS 31.12.2018 tilikaudelta 1.1. - 31.12.2018 TOIMINTAKERTOMUS 1 TULOSLASKELMA 2 TASE 3-4 LIITETIEDOT

Lisätiedot

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2009 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2009

Lisätiedot

Vesihuoltolaitoksen tilinpäätös 2014

Vesihuoltolaitoksen tilinpäätös 2014 5. Eriytetyt tilinpäätökset 5.1. Laskennallisesti eriytetyn vesihuoltolaitoksen tilinpäätöslaskelmat Leppävirran kunnan vesihuoltolaitoksen kirjanpito on eriytetty laskennallisesti. Liitteenä vesihuoltolaitoksen

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS Joensuun Jääkarhut ry

TILINPÄÄTÖS Joensuun Jääkarhut ry 1 / 14 TILINPÄÄTÖS Joensuun Jääkarhut ry Ytunnus: 01.01.2016 31.12.2016 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2026 asti 2 / 14 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2016 31.12.2016 Sisällysluettelo Vuosikertomus

Lisätiedot

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2008 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2008

Lisätiedot

Vesiosuuskunta Suoni. Tilinpäätös Säilytettävä vähintään asti.

Vesiosuuskunta Suoni. Tilinpäätös Säilytettävä vähintään asti. 1.1. - 31.12.2017 Säilytettävä vähintään 31.12.2027 asti. Osoite: Osuustie 1 C 1 04600 Mäntsälä Kotipaikka Mäntsälä Y-tunnus 1083693-6 TILINPÄÄTÖS 31.12.2017 tilikaudelta 1.1. - 31.12.2017 SISÄLLYS SIVU

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2016

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2016 TILINPÄÄTÖS 2016 TULOSLASKELMA 2016 2015 Liikevaihto 2 994 437 3 576 109 Valmistus omaan käyttöön 0 140 276 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat -56 436-115 284 Palvelujen ostot -344 363-400

Lisätiedot

Joensuun Ravirata Oy. Taseki rja 31.12.2014

Joensuun Ravirata Oy. Taseki rja 31.12.2014 JOENSUUN RAVIRATA OY Joensuun Ravirata Oy Taseki rja 31.12.2014 Y-tunnus 0365190-9 Ravirata Joensuu Joensuun Ravirata Oy Tasekirja 31.12.2014 Sisällysluettelo: 1(8) Tuloslask&ma sivu 2 Tase sivu 3-4 Tilinpäätöksen

Lisätiedot

Gumböle Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. PL 111 02771 Espoo Kotipaikka: Espoo Y-tunnus: 1637407-4

Gumböle Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. PL 111 02771 Espoo Kotipaikka: Espoo Y-tunnus: 1637407-4 Gumböle Golf Oy PL 111 02771 Espoo Kotipaikka: Espoo Y-tunnus: 1637407-4 TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2020 asti Tilinpäätöksen laatija: Gumböle Golf ry 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2015

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2015 TILINPÄÄTÖS 2015 TULOSLASKELMA 2015 2014 Liikevaihto 3 576 109 3 741 821 Valmistus omaan käyttöön 140 276 961 779 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat -115 284-96 375 Palvelujen ostot

Lisätiedot

SPL/P-Suomen piiri ry

SPL/P-Suomen piiri ry TILINPÄÄTÖS 1.1. - 31.12.2017 Säilytettävä vähintään 31.12.2027 asti. Osoite: Rautatienkatu 46 90120 OULU Kotipaikka Oulu Y-tunnus 1000046-9 TILINPÄÄTÖS 31.12.2017 tilikaudelta 1.1. - 31.12.2017 SISÄLLYS

Lisätiedot

SPL/P-Suomen piiri ry

SPL/P-Suomen piiri ry TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2014 Säilytettävä vähintään 31.12.2024 asti. Osoite: Rautatienkatu 46 90120 OULU Kotipaikka Oulu Y-tunnus 1000046-9 TASEKIRJA 31.12.2014 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1. - 31.12.2014

Lisätiedot

Pyynikin käsityöläispanimo Oy, Tilinpäätös Pyynikin käsityöläispanimo Oy

Pyynikin käsityöläispanimo Oy, Tilinpäätös Pyynikin käsityöläispanimo Oy Pyynikin käsityöläispanimo Oy Tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2016 1 PYYNIKIN KÄSITYÖLÄISPANIMO OY Tesoman valtatie 24 33300 TAMPERE Kotipaikka TAMPERE Y-tunnus 2513994-9 Sisällys Sivu Tuloslaskelma 3

Lisätiedot

PRO LUOMU RY TILINPÄÄTÖS

PRO LUOMU RY TILINPÄÄTÖS PRO LUOMU RY TILINPÄÄTÖS 1.1. - 31.12.2016 Pro Luomu ry TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 1.1. - 31.12.2016 Sisällys Sivu Toimintakertomus 1-11 Tase 12 Tuloslaskelma 13 Liitetiedot 14 Luettelo kirjanpitokirjoista

Lisätiedot

Pohjanmaan Partiolaiset ry

Pohjanmaan Partiolaiset ry TILINPÄÄTÖS 1.1. - 31.12.2016 Säilytettävä vähintään 31.12.2026 asti. Osoite: Hallituskatu 35 A 5 90100 Oulu Kotipaikka Oulu Y-tunnus 2169301-0 TASEKIRJA 31.12.2016 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1. - 31.12.2016

Lisätiedot