Metsäsektorin suhdannekatsaus
|
|
- Kaija Mattila
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Metsäsektorin suhdannekatsaus
2 Esityksen sisältö Maailmantalous ja vientimarkkinat Metsäteollisuuden näkymät Puutuoteteollisuus Massa- ja paperiteollisuus Metsäteollisuuden kannattavuus Metsätalouden näkymät Raakapuumarkkinat Bioenergiamarkkinat Yksityismetsätalous 2
3 Maailmantalous ja vientimarkkinat 3
4 Ennusteiden taustaoletukset Ennusteet perustuvat syys-lokakuun 2018 tietoihin: Maailmantalouden kasvu hidastumassa. Metsäteollisuuden päämarkkina-alueilla Aasiassa, euroalueella ja Britanniassa talouskasvut myös hieman hidastuvat sekä tänä että ensi vuonna. Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän taloudet puolestaan elpymässä ja talouskasvu jatkuu. Yhdysvalloissa löysä finanssipolitiikka tukee talouskasvun jatkumista. Suomen talous mukailee euroalueen talouskehitystä. Markkinakorot pysyvät edelleen matalina. Keskuspankkien (lähinnä EKP ja FED) rahapolitiikan ajoitukset vaikuttavat valuuttakursseihin. Euron ennakoidaan ensi vuoden aikana hieman vahvistuvan dollariin nähden, mutta heikentyvän Ruotsin kruunun suhteen. Merkittävimmät epävarmuustekijät: protektionismi, Kiinan ja Yhdysvaltojen kauppakiistat, Brexit, velkaantumisongelmat (erityisesti Kiina ja Italia), geopoliittiset konfliktit. 4
5 Puutuoteteollisuuden viennin arvo alueittain Osuus, % Euromaat Britannia USA Afrikka Kiina Aasia pl Kiina Muut 5
6 Massa- ja paperiteollisuuden viennin arvo alueittain Osuus, % Euromaat Britannia USA Afrikka Kiina Aasia pl Kiina Muut 6
7 Vientimarkkinoiden kasvuennusteita 8 BKT:n kasvu, % e 2019e Painotettu Suomi Euroalue Britannia USA Lähi-itä ja Pohjois-Afrikka Lähde: IMF Aasia Kiina 7
8 Metsäteollisuuden näkymät Puutuoteteollisuus 8
9 Sahatavaran markkinanäkymät Eurooppa: Rakentamisen kasvu jatkuu, mutta hidastuen. Maakohtaisia eroja kasvunopeuksissa. Kilpailua lisää sahatavaran tuotannon kasvu Keski-Euroopassa ja Venäjällä. Toisaalta myös sahatavaran vienti Euroopan ulkopuolelle kasvaa. Pohjois-Amerikka: Sahatavaran kysyntä ja hintataso noussut nopeasti Yhdysvalloissa. Kesän 2018 korjausliikkeestä huolimatta hintatason odotetaan säilyvän korkealla myös Vienti Kanadasta Yhdysvaltoihin vähentynyt tullien vuoksi. Kanadan sahatavaran tuotannon kasvua rajoittaa British Columbian metsätuhot. Aasia: Suomen sahatavaran vienti Kiinaan notkahtanut. Kiinassa saastuttavia tehtaita suljettu myös huonekaluteollisuudessa. Huonekalujen kulutus kasvaa kuitenkin vahvasti. Japanissa asuntoaloitusten perusteella erillistalojen rakentaminen kasvussa. Lisäksi puuta suositaan julkisessa rakentamisessa. Sahatavaran vientihinta noussut Japanin viennissä. Pohjois-Afrikka ja Lähi-itä: Talouskasvu kiihtynyt Egyptissä ja Algeriassa. Sahatavaran kysyntä ja hintataso nousseet nopeasti. 9
10 Sahatavaran markkinanäkymät Kotimaa: Rakentamisen kasvun odotetaan hidastuvan kuluvana vuonna ja pysähtyvän vuonna Omakotirakentamisen kehitys kuitenkin positiivista etenkin kasvukeskuksissa. Odotuksia kohdistuu puukerrostalorakentamiseen sekä julkiseen puurakentamiseen. Yhteenveto: Sahatavaran vienti vetää useimpiin päävientimaihin ja sahatavaran vientihinnat nousevat vuonna Kuusi- ja mäntysahatavaran vientihintojen ero kaventunut. Yritykset tehneet pullokaulainvestointeja tuotannon kasvun mahdollistamiseksi. Sahatavaran tuotannon odotetaan kasvavan vuonna 2018 pari prosenttia viime vuodesta. Vuonna 2019 sahatavaran vientihinnan odotetaan taittuvan. 10
11 Havusahatavaran näennäiskulutus* milj. m Eurooppa Pohjois-Afrikka Pohjois-Amerikka Aasia pl. Japani ja Kiina Japani Kiina 11 *Tuotanto + tuonti - vienti Lähde: FAOSTAT.
12 Havusahatavaran viennin määrä ja viennin nimellinen yksikköarvo e m³ /m³ e 2019e Kuusisahatavaran vienti Mäntysahatavaran vienti Höyläsahatavaran vienti Havusahatavaran keskimääräinen vientihinta Mäntysahatavaran vientihinta Kuusisahatavaran vientihinta Lähteet: Tulli ja Luke.
13 Vanerin viennin määrä ja viennin nimellinen yksikköarvo e m³ /m³ e 2019e Havuvanerin vienti Lehtivanerin vienti Muun vanerin vienti Vanerin keskimääräinen vientihinta Havuvanerin vientihinta Lehtivanerin vientihinta Lähteet: Tulli ja Luke.
14 Metsäteollisuuden näkymät Massa- ja paperiteollisuus 14
15 Massa- ja paperiteollisuuden markkinanäkymät Paperi: Kysyntä päämarkkinoilla Euroopassa jatkanut vähenemistään (4,6 prosenttia. H1/2018 vs. H1/2017). Markkinahinnat kuitenkin nousseet kysynnän vähenemisestä huolimatta. Hintojen nousun taustalla ovat korkea sellun hinta ja kapasiteetin leikkaukset ei pysyvä markkinatilanteen paraneminen. Tuotanto Suomessa ja vienti kasvaneet (3 4%) alkuvuonna syinä korkea sellun hinta, kapasiteetin lakkautukset Euroopassa ja puun hyvä saatavuus. Myös jatkossa kysyntä vähenee Euroopassa ja hintakehitys on vaatimatonta. Kartonki: Kysyntä jatkunut Euroopassa tasaisena, ei myöskään suuria hintamuutoksia. Suomen kartongin vienti ja tuotanto kasvaneet 7 prosenttia alkuvuoden aikana hyvän kysynnän ja toteutuneiden investointien vuoksi. Puunsaantivaikeudet Ruotsissa parantaneet Suomen kilpailukykyä. Kysyntä vakaalla pohjalla, määrämuutokset tasaantuvat ensi vuonna. 15
16 Massa- ja paperiteollisuuden markkinanäkymät Sellu: Tänä vuonna sellun hinta on ennätyskorkealla Kysyntä maailmalla on vahvaa. Rajallisesti uusia investointeja. Kierrätyskuidulle asetetut tuontirajoitukset Kiinassa. Suomessa tuotanto ja vienti kasvaneet reippaasti (vienti +16 %), vientihinta korkea (+20 %) Syinä uudet investoinnit ja hyvä kysyntä. Myös sellun kotimaan käyttö on kasvanut. Sellun maailmanmarkkinat säilyvät vahvana myös ensi vuonna Ei merkittäviä kapasiteettilisäyksiä. Kysyntä jatkaa kasvua. Myös Suomen vienti kasvaa. Lyhyt- ja pitkäkuituisen sellun hintaero kapenee Suomen viennin yksikköhinta kääntyy lievään laskuun. 16
17 Paperin viennin määrä ja viennin nimellinen yksikköarvo e 11 milj. t /t Määrä Hinta e 2019e Lähteet: Tulli ja Luke. 500
18 Kartongin ja valkaistun sulfaattisellun viennin määrät ja viennin nimelliset yksikköarvot e milj. t e 2019e Sellun vienti Kartongin vienti Sellun vientihinta Kartongin vientihinta /t Lähteet: Tulli ja Luke.
19 Metsäteollisuuden kannattavuus liiketulosprosentilla mitattuna Puutuoteteollisuus Massa- ja paperiteollisuus 20 % liikevaihdosta 30 % liikevaihdosta * * Tammi-kesäkuu 2018 Puutuoteteollisuus (ml. sahat), konsernit Vaneri, konsernit Puun sahaus, höyläys ja kyllästys, Tilastokeskus Vaneri ja muut puulevyt, Tilastokeskus Rakennuspuusepäntuotteet, Tilastokeskus Vaneri ja LVL, konsernit Lähteet: Tilastokeskus, Metsä Group, Stora Enso Oyj, UPM-Kymmene Oyj * * Tammi-kesäkuu 2018 Sellu Sellu ja sahatavara yhteensä Paperit Kartongit Sellu, paperit ja kartongit yhteensä Sellu, sahatavara, paperit ja kartongit yhteensä
20 Ennusteyhteenveto 2018e 2019e Ennustemuuttujat * e 2019e %-muutos Sahatavaran tuotanto Sahatavaran vienti Sahatavaran vientihinta Vanerin tuotanto Vaneri vienti Vanerin vientihinta Sellun tuotanto** Sellun vienti Sellun vientihinta Paperin tuotanto Paperin vienti Paperin vientihinta Kartongin tuotanto Kartongin vienti Kartongin vientihinta *hintamuutokset nimellisiä. **Tuotantoluvut koskevat kaikkea selluntuotantoa, vientiluvut valkaistua sulfaattisellua. Lähteet: Metsäteollisuus ry, Tulli ja Luke (ennusteet).
21 Metsätalouden näkymät Raakapuumarkkinat 21
22 Raakapuumarkkinat Kuluvana vuonna saavutetaan jälleen hakkuuennätys puumarkkinoilla kysyntä laaja-alaista, nousevat puun hinnat ja suotuisat korjuuolosuhteet ovat osuneet yhtäaikaisesti kohdalleen. Puumarkkinat ovat suhdannehuipulla ensi vuonna talouskasvun heikentyminen tasoittaa puun hintojen nousua ja hakkuiden kasvua. Puun tuonti on kasvanut ja tuonnin hintataso on noussut. Hakkuita voidaan edelleen lisätä kestävästi, mutta eteläisimmässä Suomessa ennakoitu taso aiheuttaa haasteita. 22
23 Teollisuuspuun hakkuut ja tuonti Raakapuulaji/ omistajaryhmä 2017 milj. m e milj. m 3 Muutos % 2019e milj. m 3 Muutos % Teollisuuspuun hakkuut, yht. 1 62,9 68,3 9 67,3-1 Yksityismetsät 2 51,6 56,0 9 54,8-2 Yhtiöt ja Metsähallitus 11,3 12,3 9 12,5 2 Tukkipuu 27,2 29,1 7 28,3-3 Kuitupuu 35,7 39, ,0-1 Raakapuun tuonti 8,2 10, ,4 1 Teollisuuspuun hakkuut ja raakapuun tuonti 71,1 78, ,7-1 1 Teollisuuspuun hakkuutilaston tiedonkeruu on laajennettu vuodesta 2015 alkaen kaikkeen metsänhoitoyhdistysten kautta korjattuun puuhun. Se on lisännyt tilastoituja teollisuuspuun hakkuita. 2 Sisältää kunnat, seurakunnat ym. 23 Lähteet: Luke ja Tulli.
24 Puutavaralajien kantohinnat 1/2007 2/2019e vuoden 2017 hinnoin (EKI) /m e 2019e Mäntytukki Kuusitukki Koivutukki Mäntykuitu Kuusikuitu Koivukuitu 24 Lähteet: Metsäteollisuus ry, Tilastokeskus ja Luke.
25 Yksityismetsien keskimääräiset kantohinnat e Puutavaralaji 2017 /m e /m 3 Muutos % 2019e /m 3 Muutos % Mäntytukki 54,9 59,6 9 60,3 1 Kuusitukki 57,8 63, ,6-1 Koivutukki 42,7 45,4 6 45,2 0 Mäntykuitu 15,9 17,3 8 17,5 1 Kuusikuitu 17,7 19, ,5-1 Koivukuitu 15,3 16,6 8 16,6 0 Lähde: Luke. 25
26 Metsätalouden näkymät Bioenergiamarkkinat 26
27 Metsähakkeen käyttö ja voimalaitoshinta e milj. m 3 Pientalot Lämpö- ja voimalaitokset Yksikköhinta /MWh e 2019e 0 27 Lähde: Luke.
28 Pellettien kotimainen tuotanto ja kulutus e t Tuotanto Suomessa Kotimainen kulutus e 2019e 28 Lähde: Luke.
29 Metsätalouden näkymät Yksityismetsätalous 29
30 Bruttokantorahatulot ja työllisyys Bruttokantorahatulot ja kulujen jälkeinen metsätalouden liiketulos nousevat reaalisesti mitattuna kautta aikojen toiseksi korkeimmalle tasolle vuonna 2018, josta ne hieman laskevat ensi vuonna. Investoinnit metsätalouteen kasvavat kuluvana ja ensi vuonna. Metsätalouden työllisyyden arvioidaan säiden vuoksi (erityisesti kuivuus) hieman alenevan kuluvana vuonna ja kasvavan taas ensi vuonna. Työllisyyden arviointia hankaloittaa metsätalouden työllisyyden tilastoinnin puutteet. 30
31 Yksityismetsien bruttokantorahatulot tulolähteittäin e vuoden 2017 hinnoin (EKI) /ha e 2019e Lähde: Luke. Pystykaupat Hankintakaupat Kotitarvepuu 31
32 32
33 Kiitos!
METSÄSEKTORIN SUHDANNEKATSAUS Metsäntutkimuslaitoksen suhdannetyöryhmä Jari Viitanen
METSÄSEKTORIN SUHDANNEKATSAUS 2012 2013 Metsäntutkimuslaitoksen suhdannetyöryhmä Jari Viitanen 18.10.2012 Sisällys Maailmantalous ja vientimarkkinat Sahateollisuuden näkymät Massa ja paperiteollisuuden
METSÄSEKTORIN SUHDANNEKATSAUS Riitta Hänninen, Jussi Leppänen ja Jari Viitanen
METSÄSEKTORIN SUHDANNEKATSAUS 2011 2012 Riitta Hänninen, Jussi Leppänen ja Jari Viitanen 20.10.2011 Sisällys Maailmantalous ja vientimarkkinat Sahateollisuuden näkymät Massa ja paperiteollisuuden näkymät
METSÄSEKTORIN SEKTORIN SUHDANNEKATSAUS Metsäntutkimuslaitos Riitta Hänninen* ja Jari Viitanen. *
METSÄSEKTORIN SEKTORIN SUHDANNEKATSAUS 2009 2010 2010 Metsäntutkimuslaitos 30.10.2009 Riitta Hänninen* ja Jari Viitanen * riitta.hanninen@metla.fi Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish
PTT-ennuste: Metsäsektori
PTT-ennuste: Metsäsektori syksy 2018 2.10.2018 Metsäteollisuus: Emmi Haltia, Matti Valonen, Jori Rautalin Puumarkkinat ja metsätalous: Paula Horne, Maurizio Sajeva Metsäsektoriennuste syksy 2018 2.10.2018
PTT-ennuste: Metsäsektori
MSO 17.10.2014 PTT-ennuste: Metsäsektori syksy 2014 Paula Horne Sahatavaran tuotanto jatkunut vientivetoisena Sahatavaran vientihinta Suomesta, 3kk keskiarvo 250 240 230 220 210 200 190 180 Sahatavaran
Jari Viitanen ja Riitta Hänninen. etunimi.sukunimi@metla.fi
Venäjä, Suomi ja metsä teollisuuden markkinanäkymät Jari Viitanen ja Riitta Hänninen etunimi.sukunimi@metla.fi Metsäsektorin liiketoimintamahdollisuudet Venäjällä, Joensuu 26.1.211 Esityksen sisältö Suomen
PTT-ennuste: Metsäsektori kevät 2018
PTT-ennuste: Metsäsektori kevät 2018 12.4.2018 Metsäteollisuus: Emmi Haltia, Matti Valonen, Matleena Kniivilä Puumarkkinat ja metsätalous: Paula Horne, Maurizio Sajeva Metsäsektoriennuste kevät 2018 12.4.2018
Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, lokakuu 2014
Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 1/2015 TILASTO: Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, lokakuu 2014 15.1.2015 Aarre Peltola TILASTO Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, lokakuu 2014 15.1.2015 Aarre Peltola
Liite: Iso-Britannian eroprosessi EU:sta Tilannekatsaus
Liite: Iso-Britannian eroprosessi EU:sta Tilannekatsaus Metsäteollisuus Riitta Hänninen ja Jari Viitanen Sisältö Britannian metsäteollisuustuotteiden kysynnän kehitys Suomi on suurimpia metsäteollisuustuotteiden
Metsäsektori nousukiidossa!
Metsäsektori nousukiidossa! Katsaus metsäsektorin lähiajan näkymiin Jari Viitanen Metla Studia Forestalia, Joensuu 11.12.2014 Mitä sisältää? Metsäsektorin suhdannekatsaus julkaistaan lokakuun puolivälissä
Itämeren alueen puumarkkinat tulevaisuuden ennakointia Riitta Hänninen ja Jari Viitanen etunimi.sukunimi@metla.fi
Itämeren alueen puumarkkinat tulevaisuuden ennakointia Riitta Hänninen ja Jari Viitanen etunimi.sukunimi@metla.fi Itämeren alueen puumarkkinat seminaari Helsinki 14.2.212 Sisällys Lopputuotemarkkinoiden
Metsäteollisuustuotteita vietiin tammi elokuussa 7,43 miljardin euron arvosta
Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, elokuu 2014 46/2014 5.11.2014 Annu Kaila Metsäteollisuustuotteita vietiin tammi elokuussa 7,43
METSÄTILASTOTIEDOTE. Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, syyskuu Metsäteollisuuden vienti vilkastui jälleen syyskuussa
Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, syyskuu 2014 50/2014 4.12.2014 Annu Kaila Metsäteollisuuden vienti vilkastui jälleen syyskuussa
Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, lokakuu 2012
Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, lokakuu 2012 3/2013 18.1.2013 Aarre Peltola Puun tuonti nousussa lokakuussa Puun kuukausittainen
Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, helmikuu 2014
Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, helmikuu 2014 18/2014 15.5.2014 Aarre Peltola Venäläisen puun osuus tuonnista kasvussa Suomeen
Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, toukokuu 2012
Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, toukokuu 2012 33/2012 3.8.2012 Aarre Peltola Suomeen tuotiin tammi toukokuussa 3,8 miljoonaa
Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, kesäkuu 2010
Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, kesäkuu 2010 37/2010 8.9.2010 Aarre Peltola Puun tuonti on lisääntynyt tasaisesti Puun tuonti
Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, maaliskuu 2011
Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, maaliskuu 2011 24/2011 10.6.2011 Aarre Peltola Metsäteollisuustuotteiden vienti kasvoi reaalisesti
Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, joulukuu 2013
Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, joulukuu 2013 9/2014 13.3.2014 Aarre Peltola Puun tuonti ja metsäteollisuustuotteiden vienti
Metsäteollisuuden ulkomaankauppa elokuu Raakapuu. Metsäteollisuustuotteet. Metsäteollisuuden viennin arvo viisi prosenttia.
Metsäteollisuuden ulkomaankauppa elokuu 22 Toimittaja: Jukka Torvelainen 22..22 648 Metsäteollisuuden viennin arvo viisi prosenttia jäljessä viime vuodesta Raakapuu Suomeen tuotiin elokuussa puuta 1, miljoonaa
Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, joulukuu 2012
Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, joulukuu 2012 9/2013 8.3.2013 Aarre Peltola Metsäteollisuustuotteiden vienti ja puun tuonti supistuivat
Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, heinäkuu 2008
Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, heinäkuu 28 38/28 6.1.28 Aarre Peltola Puun tuonti vauhdissa heinäkuussa Puun tuonti Suomeen
Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, toukokuu 2011
Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, toukokuu 2011 31/2011 3.8.2011 Aarre Peltola Puun tuonti kiihtyi toukokuussa Suomeen tuotiin
Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, helmikuu 2011
Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, helmikuu 2011 17/2011 6.5.2011 Aarre Peltola Metsäteollisuustuotteiden viennin arvo jatkoi kasvuaan
Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, helmikuu 2009
Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, helmikuu 2009 17/2009 8.5.2009 Aarre Peltola Puun tuontivauhti on puolittunut viime vuodesta
Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, kesäkuu 2009
Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, kesäkuu 2009 36/2009 9.9.2009 Aarre Peltola Polttopuun tuonti on moninkertaistunut edellisvuodesta
Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, kesäkuu 2014
Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, kesäkuu 2014 38/2014 8.9.2014 Annu Kaila Puun tuonti laski 12 prosenttia ensimmäisellä vuosipuoliskolla
Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, elokuu 2009
Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, elokuu 2009 42/2009 10.11.2009 Aarre Peltola Puuta tuotiin Suomeen tammi elokuussa vain 5,8 miljoonaa
Suomen puunjalostuksen tuotanto ja puunkäyttö 2015-2020
Suomen puunjalostuksen tuotanto ja puunkäyttö 2015-2020 Riitta Hänninen ja Lauri Hetemäki Talouskriisin ja metsäalan murroksen vaikutus KMO 2015 toteutumiseen seminaari, maa- ja metsätalousministeriö 3.11.2009.
Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, marraskuu 2008
Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, marraskuu 2008 5/2009 9.2.2009 Aarre Peltola Puun tuontivauhti hidastui hieman marraskuussa Puun
PTT-ennuste: Metsäsektori
PTT-ennuste: Metsäsektori syksy 2017 5.10.2017 Metsäteollisuus: Matleena Kniivilä, Matti Valonen Puumarkkinat ja metsätalous: Paula Horne, Emmi Haltia, Maurizio Sajeva Kapasiteetin muutokset vaikuttavat
Metsäteollisuuden ulkomaankauppa joulukuu Puun tuonti päätyi lähes ennätyslukemiin vuonna Metsäteollisuustuotteiden
Metsäteollisuuden ulkomaankauppa joulukuu 2 Toimittaja: Aarre Peltola 1..21 68 Puun tuonti päätyi lähes ennätyslukemiin vuonna 2 Metsäteollisuustuotteiden entinen vientiennätys lyötiin jälleen Raaka- ja
Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 46/2018. Metsäsektorin suhdannekatsaus Jari Viitanen ja Antti Mutanen (toim.)
Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 46/2018 Metsäsektorin suhdannekatsaus 2018 2019 Jari Viitanen ja Antti Mutanen (toim.) Metsäsektorin suhdannekatsaus 2018 2019 Jari Viitanen ja Antti Mutanen (toim.)
Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, syyskuu 2009
Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, syyskuu 2009 46/2009 11.12.2009 Aarre Peltola Puun tuontivauhti jäi alle puoleen viime vuodesta
Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, tammikuu 2009
Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, tammikuu 2009 12/2009 14.4.2009 Aarre Peltola Puun tuonti Suomeen romahti tammikuussa Tammikuussa
Metsäsektorin suhdannekatsaus
Metsäsektorin suhdannekatsaus 2011 2012 Toimittajat Riitta Hänninen Yrjö Sevola Tekninen toimitus Sari Elomaa (taitto, kuvat) Jouni Hyvärinen (kansi) Tilastolaskenta Jarmo Mikkola Tilaukset Tilaushinta
Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, joulukuu 2007
Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, joulukuu 2007 07/2008 6.3.2008 Aarre Peltola Suomeen tuotiin runsaasti puuta vuonna 2007, määrä
Raaka-ainekatsaus. STMY 90v Jorma Länsitalo, Stora Enso
Raaka-ainekatsaus STMY 90v Jorma Länsitalo, Stora Enso Raaka-ainekatsauksesta vuodelta 1927 Hakkuut 37 milj m3 Teollisuuden raaka -aine n.10 milj m3 Kotitalouksien tarve- ja polttopuu n.15 milj m3 2 Raaka-ainekatsauksesta
vuoden kaikkien kuukausien keskiarvoa. Tuonti Nettotuonti Vienti 11 98/1 99/1
Metsäsektorin ulkomaankauppa elokuu 1 Toimittajat: Aarre Peltola Kimmo Sareva 1..1 0 Puuta virtasi vuolaasti maahamme elokuussa Raaka- ja jätepuu Elokuussa Suomeen tuotiin runsaasti raaka- ja jätepuuta.
Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, maaliskuu 2008
Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, maaliskuu 2008 22/2008 9.6.2008 Aarre Peltola Metsäteollisuustuotteiden vienti notkahti maaliskuussa
Metsien potentiaali ja hyödyntämisedellytykset
Metsien potentiaali ja hyödyntämisedellytykset Teollisuuden Metsänhoitajat ry:n vuosikokous ja Metsätehon iltapäiväseminaari Sixten Sunabacka Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma (MSO)
Tuodusta puusta 78 prosenttia (15,6 milj. m³) oli peräisin Venäjältä.
A JI Metsäteollisuuden ulkomaankauppa maittain 2006 JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Toimittaja: Aarre Peltola 27.7.2007 877 Metsäteollisuustuotteiden
METSÄTILASTOTIEDOTE 48/2014
Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 48/2014 Metsäteollisuuden ulkomaankauppa maittain 2013 21.11.2014 Aarre Peltola Puuta tuotiin 11 miljoonaa kuutiometriä ja metsäteollisuustuotteita
Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, tammikuu 2014
Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, tammikuu 2014 13/2014 14.4.2014 Aarre Peltola Metsäteollisuustuotteiden vienti käynnistyi tammikuussa
Metsäsektorin avaintilastoja 2016
18.10.2016 Metsäsektorin avaintilastoja 2016 Luonnonvarakeskus / Tilastopalvelut Yhteystiedot: Jari Viitanen, puh. 029 532 3033, sähköposti: jari.viitanen@luke.fi (vuoden 2016 ennusteet) Martti Aarne,
Metsätalouden näkymät Suomessa Metsätalous on maatiloille mahdollisuus. Ritva Toivonen Tapio 11/2008
Metsätalouden näkymät Suomessa Metsätalous on maatiloille mahdollisuus Ritva Toivonen Tapio 11/2008 1 Metsäala murroksessa (2005)08 Massa- ja paperiteollisuus: Vuosikymmenien kasvu taittuu laskuun: pysyvämpi
PUUNJALOSTUS, PUUTAVARALAJIT, MITTA JA LAATUVAATIMUKSET OSIO 6
PUUNJALOSTUS, PUUTAVARALAJIT, MITTA JA LAATUVAATIMUKSET OSIO 6 Suomen puunjalostus ja sen merkitys eri puutavaralajit ja niiden laadun vaikutus puunjalostukseen puunjalostusmuodot 1 Puu on ekologinen materiaali
Venäjän n raakapuun vienti Pohjois-Eurooppaan
Venäjän n raakapuun vienti Pohjois-Eurooppaan Muuttuva Venäjä -metsäseminaari Joensuu 7.5.21 Jari Viitanen Metla Sisällys Raakapuun vienti Venäjältä 1992 28 Venäläisen raakapuun viennin globaali jakautuminen
Metsäteollisuuden ulkomaankauppa maittain 2010
Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 40/2011 Metsäteollisuuden ulkomaankauppa maittain 2010 10.10.2011 Aarre Peltola Puun tuonti ja metsäteollisuustuotteiden vienti
Metsäteollisuuden ulkomaankauppa maittain 2011
Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 43/2012 Metsäteollisuuden ulkomaankauppa maittain 2011 24.10.2012 Aarre Peltola Puun tuonti 10,5 miljoonaa kuutiometriä ja metsäteollisuustuotteiden
Metsäteollisuuden ulkomaankauppa maittain 2012
Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 43/2013 Metsäteollisuuden ulkomaankauppa maittain 2012 8.11.2013 Aarre Peltola Puun tuonti 10 miljoonaa kuutiometriä ja metsäteollisuustuotteiden
Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, joulukuu 2008
Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, joulukuu 2008 7/2009 6.3.2009 Aarre Peltola Puuta tuotiin yli 20 miljoonaa kuutiometriä vuonna
Päijät-Hämeen yksityismetsien hakkuut vuonna 2012
Elinvoimaa metsistä seminaari, Lahti 6.11.2013 Teemana yrittäjyys, kannattavuus ja digitalisaatio LAATUPUUN TARVE JA KYSYNTÄNÄKYMÄT - Tukkipuun kysyntä ja merkitys metsätaloudelle - Saha- ja vaneriteollisuuden
Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, maaliskuu 2014
Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, maaliskuu 2014 24/2014 5.6.2014 Aarre Peltola Metsäteollisuustuotteiden vienti kasvussa maaliskuussa
Suomen Sahat Sidosryhmäpäivä 09. Markkinakatsaus Helsinki
Suomen Sahat Sidosryhmäpäivä 09 Markkinakatsaus 24.11.2009 Helsinki Sahateollisuus on metsäteollisuuden selkäranka Järeän puun hankinta käynnistää kaiken keskeisen toiminnan metsissämme Saha- ja vaneriteollisuus
Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, toukokuu 2014
Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, toukokuu 2014 34/2014 7.8.2014 Annu Kaila Metsäteollisuuden vienti jatkui toukokuussa vakaana
ja Latvian 4 prosenttia. Muiden maiden osuudet jäivät alle prosenttiin. Ulkomaankaupan tavaraluokituksen parantuminen mahdollisti
A JI Metsäteollisuuden ulkomaankauppa maittain 2002 JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Toimittaja: Aarre Peltola 1.8.2003 685 Puun tuonnissa 16 miljoonan
METSÄTILASTOTIEDOTE. Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, heinäkuu 2014. Koivukuitupuun tuonti kasvussa
Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, heinäkuu 2014 42/2014 7.10.2014 Annu Kaila Koivukuitupuun tuonti kasvussa Koivukuitupuun tuonti
Metsäsektorin suhdannekatsaus 2006 2007
Metsäsektorin suhdannekatsaus 2006 2007 Toimittajat Riitta Hänninen Yrjö Sevola Tekninen toimitus Anna-Kaisu Korhonen (taitto) Sari Elomaa (kuvat) MESU-tietokanta ja tilastolaskenta Jarmo Mikkola Tilaukset
Puukauppa kävi syyskuussa erittäin vilkkaana. Metsäteollisuuden viikoittaiset ostomäärät olivat 1,1 1,8 miljoonaa kuutiometriä.
Puun ostot ja hinnat syyskuu 1997 Toimittajat: Eero Mikkola Kaarina Linna 22.10.1997 410 Metsäteollisuus osti syyskuussa lähes 6 miljoonaa kuutiometriä puuta Puukauppa kävi syyskuussa erittäin vilkkaana.
Teknologiateollisuuden / Suomen näkymät
Teknologiateollisuuden / Suomen näkymät 26.1.2017 Pääekonomisti Jukka Palokangas 25.1.2017 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuuden liikevaihto Suomessa 25.1.2017 Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond,
Raakapuun ja metsäteollisuustuotteiden ulkomaankauppa maittain 1997
Raakapuun ja metsäteollisuustuotteiden ulkomaankauppa maittain 1997 Toimittajat: Aarre Peltola Helena Herrala-Ylinen 8.9.1998 447 Tuontiraakapuusta viisi kuudesosaa tuli Venäjältä Saksaan ja Iso-Britanniaan
Metsäsektorin suhdannekatsaus
Metsäsektorin suhdannekatsaus 2010 2011 Toimittajat Riitta Hänninen Yrjö Sevola Tekninen toimitus Sari Elomaa (taitto, kuvat) Jouni Hyvärinen (kansi) Tilastolaskenta Jarmo Mikkola Tilaukset Tilaushinta
Maailmantaloudessa suotuisaa kehitystä ja uusia huolia
Hanna Freystätter Vanhempi neuvonantaja, Suomen Pankki Maailmantaloudessa suotuisaa kehitystä ja uusia huolia Euro ja talous 1/2017: Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous 30.3.2017 Julkinen 1 Teemat
Metsäteollisuuden vienti Suomesta 2003 Arvo 11 mrd. EUR
1 Metsäteollisuuden vienti Suomesta 2003 Arvo 11 mrd. EUR Eurooppa Aasia 77 % 11 % Muut 16 % Pohjois-Amerikka Afrikka Latin. Amerikka 7 % 2 % 1 % USA 7 % Oseania Päämarkkinamaat Saksa 1 % 18 % Muu Eurooppa
Metsäsektorin suhdannekatsaus
Metsäsektorin suhdannekatsaus 2012 2013 Toimittajat Riitta Hänninen Yrjö Sevola Tekninen toimitus Sari Elomaa (taitto, kuvat) Jouni Hyvärinen (kansi) Tilastolaskenta Jarmo Mikkola Tilaukset Tilaushinta
Raaka- ja jätepuu Suomeen tuotiin viime vuonna 12,9 miljoonaa kuutiometriä raaka- ja jätepuuta.
Metsäteollisuuden ulkomaankauppa maittain 2000 Toimittaja: Aarre Peltola 20.8.2001 589 Tuontipuusta 84 prosenttia tuli Venäjältä Saksaan viidennes metsäteollisuuden viennistä Raaka- ja jätepuu Suomeen
Metsäteollisuuden globaalit muutosajurit. Päättäjien Metsäakatemia Majvik, 4.5.2011 Rainer Häggblom, Vision Hunters Ltd. Oy
Metsäteollisuuden globaalit muutosajurit Päättäjien Metsäakatemia Majvik, 4.5.2011 Rainer Häggblom, Vision Hunters Ltd. Oy 1. Metsäteollisuuden maailmankuva on helppo ymmärtää Kilpailevat tuotteet Kasvu
Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 66/2017. Metsäsektorin suhdannekatsaus Jari Viitanen ja Antti Mutanen (toim.)
Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 66/2017 Metsäsektorin suhdannekatsaus 2017 2018 Jari Viitanen ja Antti Mutanen (toim.) Metsäsektorin suhdannekatsaus 2017 2018 Jari Viitanen ja Antti Mutanen (toim.)
metsäteollisuuden tuotantolaitokset Tuotannon supistuminen johtui työkiistan aikaisista seisokeista toisella neljänneksellä.
Metsäteollisuuden tuotanto Tuotanto Suomessa tammi-syyskuussa 25 Paperia ja Puuta Tuotanto normaalitasolla kolmannella neljänneksellä Kuluvan vuoden heinä-syyskuussa metsäteollisuuden tuotantolaitokset
Maailman metsäteollisuuden kohtalonkysymykset
Maailman metsäteollisuuden kohtalonkysymykset Petteri Pihlajamäki, varatoimitusjohtaja Pöyry Forest Industry Consulting Oy Paperin ja kartongin maailmanmarkkinat Kaksi maailmaa: Kehittyvät markkinat 3-5%/v
Puukauppa, toukokuu 2008
Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Puukauppa, toukokuu 2008 23/2008 13.6.2008 Mika Mustonen Puukauppa piristyi toukokuussa Puukauppa piristyi hieman toukokuussa,
Metsäsektorin ulkomaankauppa maittain 1998
Metsäsektorin ulkomaankauppa maittain 1998 Toimittajat: Aarre Peltola Helena Herrala-Ylinen 19.7.1999 491 Tuontipuu virtasi Venäjältä Suomeen Saksaan ja Iso-Britanniaan 34 prosenttia metsäsektorimme viennistä
Eteläsavolainen metsätalous pähkinänkuoressa
Eteläsavolainen metsätalous pähkinänkuoressa Toimintaympäristö Väkiluku 1.1.2017 148 975 Etelä-Savon pinta-ala n. 19 130 km 2, josta maapinta-alaa n. 14 257 km 2 ja sisävesiä n. 4 874 km 2 Väestöntiheys/km
puusta 44 prosenttia oli koivua. Raaka- ja jätepuuta vietiin tammikuussa ulkomaille 0,1 miljoonaa kuutiometriä. Vienti oli pääasiassa havupuuta.
Metsäteollisuuden ulkomaankauppa tammikuu 21 Toimittaja: Aarre Peltola 17.4.21 71 Metsäteollisuustuotteiden vienti jatkui tammikuussa viimevuotista vauhtia Raaka- ja jätepuu Tammikuussa ulkomaista raaka-
Tilastoja puumarkkinoilta ja metsäteollisuudesta sekä metsäsektorin suhdanne-ennusteita
Tilastoja puumarkkinoilta ja metsäteollisuudesta sekä metsäsektorin suhdanne-ennusteita SISÄLLYSLUETTELO: Kotimaan puumarkkinat s. 2 Kansainväliset puumarkkinat s. 33 Lopputuotemarkkinat s. 49 Metsäteollisuus
Venäjän tullipolitiikan vaikutus Suomen ja Venäjän väliseen metsäsektorin kauppaan
Venäjän tullipolitiikan vaikutus Suomen ja Venäjän väliseen metsäsektorin kauppaan Lasse Jutila (esitettävä materiaali pohjautuu valmisteilla olevaan tutkimusraporttiin, jota ovat olleet laatimassa esittäjän
Matti Kärkkäinen professori (emeritus) Ugrilainen klubi 15.4.2011 klo 12 Helsinki, Katajanokan kasino
Mihin Suomen puu tulisi käyttää? Matti Kärkkäinen professori (emeritus) Ugrilainen klubi 15.4.211 klo 12 Helsinki, Katajanokan kasino Nykytilanteesta ei pidä tehdä hätiköityjä päätelmiä Matti Kärkkäinen
Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 26/2016. Metsäsektorin suhdannetiedote 2016. Jari Viitanen ja Riitta Hänninen (toim.)
Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 26/216 Metsäsektorin suhdannetiedote 216 Jari Viitanen ja Riitta Hänninen (toim.) Metsäsektorin suhdannetiedote 216 Jari Viitanen ja Riitta Hänninen (toim.) Luonnonvarakeskus,
Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna Arto Kariniemi
Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna 29 Arto Kariniemi Tilastoinnin tavoite ja julkaisut Tilasto seuraa kotimaisen raakapuun korjuun ja kaukokuljetuksen määriä ja kustannuksia puutavaralajeittain sekä korjuumenetelmien
Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 49/2016. Metsäsektorin suhdannekatsaus Jari Viitanen ja Antti Mutanen (toim.)
Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 49/2016 Metsäsektorin suhdannekatsaus 2016 2017 Jari Viitanen ja Antti Mutanen (toim.) Metsäsektorin suhdannekatsaus 2016 2017 Jari Viitanen ja Antti Mutanen (toim.)
Markkinoilla on todella paljon tuottajia 10 suurinta toimijaa tuottaa. Hinnat määräytyvät jatkuvasti markkinoilla kysynnän ja tarjonnan perusteella
Puunjalostus ja Aluetalous Tommi Ruha Kuhmo Oy Sahatavaran Maailmanmarkkinat Markkinoilla on todella paljon tuottajia 10 suurinta toimijaa tuottaa selvästi alle 20 % tuotannosta Hinnat määräytyvät jatkuvasti
METSÄSEKTORI TUOTTAA JA TYÖLLISTÄÄ
METSÄSEKTORI TUOTTAA JA TYÖLLISTÄÄ Tämä kalvoesitys pohjautuu Pellervon taloustutkimuksen (PTT) Metsäsektorin merkitys aluetalouksissa tutkimukseen Esitys on päivitetty versio vuonna 27 ilmestyneestä kalvosarjasta
Puukauppa on käynyt tänä syksynä ennätyksellisen vilkkaana. Syksyn puukauppa huipentui lokakuussa, jolloin metsäteollisuus osti yksityismetsistä
Puun ostot ja hinnat lokakuu 1997 Toimittajat: Eero Mikkola Irma Kulju 18.11.1997 413 Puukaupassa ennätysvauhti lokakuussa Puukauppa on käynyt tänä syksynä ennätyksellisen vilkkaana. Syksyn puukauppa huipentui
Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 28/2018. Metsäsektorin suhdannetiedote Jari Viitanen ja Riitta Hänninen (toim.)
Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 28/218 Metsäsektorin suhdannetiedote 218 Jari Viitanen ja Riitta Hänninen (toim.) Metsäsektorin suhdannetiedote 218 Jari Viitanen ja Riitta Hänninen (toim.) Luonnonvarakeskus,
Puutuoteteollisuuden menestystekijät Joni Lukkaroinen 19.5.2011. perjantai, 13. toukokuuta 2011 1
Puutuoteteollisuuden menestystekijät Joni Lukkaroinen 19.5.2011 perjantai, 13. toukokuuta 2011 1 Sisällys: 1 Puutuoteteollisuus Euroopassa 2 Tuotantokeskeisyydestä asiakaskeskeisyyteen 3 Jalostusarvon
Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,4 % vuonna 2016 Bkt:n kasvu 2016 / 2015, %
Venäjä Brasilia Muu it. Eurooppa Meksiko Muu Lat. Am. Lähi-itä ja Afrikka Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,4 % vuonna 216 Bkt:n kasvu 216 / 215, % 9 8 7 6 5 4 3 2 1-1 -2-3 -4 Pohjois- Amerikka Kasvu
TŠEKKI. Keski- ja Itä-Euroopan metsätietopalvelu METSÄVARAT. Puulajien osuus puuston tilavuudesta.
METSÄVARAT Metsänomistus Puulajien osuus puuston tilavuudesta yksityishenk ilöt 19% kunnat 17% yritykset 3% yhteisöt 1% valtio 6% Lähde:Information on forests and forestry in the Czech Republic by 1 pyökki
Yksityismetsien puukauppa kävi keskimääräistä vilkkaampana heinäkuussa.
Puun ostot ja hinnat heinäkuu 1998 Toimittajat: Eero Mikkola Kaarina Linna 28.8.1998 448 Puukauppa vilkastui heinäkuussa Yksityismetsien puukauppa kävi keskimääräistä vilkkaampana heinäkuussa. Metsäteollisuus
tämän vuoden raakapuun hintaodotuksista hidasti kevään puukauppaa. pysty- ja hankintakaupoilla
Puun ostot ja hinnat toukokuu 1998 Toimittajat: Eero Mikkola Irma Kulju 17.6.1998 437 Puukaupan verkkainen tahti jatkui toukokuussa Yksityismetsien puukauppa kävi verkkaisesti kevään aikana, vaikka tukkipuun
Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,4 % vuonna 2017
Venäjä Brasilia Meksiko Muu it. Eurooppa Muu Lat. Am. Lähi-itä ja Afrikka Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,4 % vuonna 217 Bkt:n kasvu 217 / 216, % 9 8 7 6 5 4 3 2 1-1 -2-3 -4 Kasvu keskimäärin:
Metsäsektorin suhdannekatsaus
Metsäsektorin suhdannekatsaus 21 211 Toimittajat Riitta Hänninen Yrjö Sevola Tekninen toimitus Sari Elomaa (taitto, kuvat) Jouni Hyvärinen (kansi) Tilastolaskenta Jarmo Mikkola Tilaukset Tilaushinta 35
Metsäsektorin suhdannekatsaus
Metsäsektorin suhdannekatsaus 213 214 Sisällys Yhteenveto Jari Viitanen ja Riitta Hänninen...3 Kansainvälinen ja kotimainen suhdannekehitys...7 1.1 Kansainvälinen talous Jari Viitanen...7 1.2 Kotimaan
Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna Markus Strandström
Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna 212 Markus Strandström Tilastoinnin tavoite ja julkaisut Tilasto seuraa kotimaisen raakapuun korjuun ja kaukokuljetuksen määriä ja kustannuksia puutavaralajeittain sekä
Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna Markus Strandström
Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna 211 Markus Strandström Tilastoinnin tavoite ja julkaisut Tilasto seuraa kotimaisen raakapuun korjuun ja kaukokuljetuksen määriä ja kustannuksia puutavaralajeittain sekä
Biotalous Suomen taloudessa rooli taantumassa ja piristymisessä Janne Huovari PTT-seminaari - Uutta arvoa biotaloudesta?
Biotalous Suomen taloudessa rooli taantumassa ja piristymisessä Janne Huovari PTT-seminaari - Uutta arvoa biotaloudesta? Biotalous Suomessa Biotalous finanssikriisissä ja taantumassa Biotalouden tuotannon
Keski- ja Itä-Euroopan metsätietopalvelu
METSÄVARAT Metsänomistus v. 1 Puulajien osuus puuston tilavuudesta v. 1 Yksityisyritykset 11 % Yksityistä misen alla oleva maa 15 % Valtion metsähallinto 37 % Muut puulajit Tervaleppä % 5 % Harmaaleppä
Metsäsektorin suhdannetiedote 2014
Metsäsektorin suhdannetiedote 214 3.6.214 Maailmantalouden elpyminen ja euroalueen kääntyminen takaisin hitaaseen kasvuun parantavat Suomen metsäteollisuustuotteiden kysyntänäkymiä ja lisäävät vientiä
Puun ostot ja hinnat huhtikuu Kantohintojen nousu pysähtyi huhtikuussa. Päivitetyt tiedot metsätilaston taskujulkaisusta.
Puun ostot ja hinnat huhtikuu 2000 Toimittajat: Martti Aarne Kaarina Linna 24.5.2000 529 Kantohintojen nousu pysähtyi huhtikuussa Puukaupan tahti on hiljenemässä kesää kohti mentäessä. Huhtikuussa metsäteollisuus
Puun käyttö 2013: Metsäteollisuus
Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 19/2014 Puun käyttö 2013: Metsäteollisuus 16.5.2014 Jukka Torvelainen Martti Aarne Metsäteollisuuden raakapuun käyttö nousi 64,5