METSÄSEKTORIN SEKTORIN SUHDANNEKATSAUS Metsäntutkimuslaitos Riitta Hänninen* ja Jari Viitanen. *

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "METSÄSEKTORIN SEKTORIN SUHDANNEKATSAUS Metsäntutkimuslaitos Riitta Hänninen* ja Jari Viitanen. *"

Transkriptio

1 METSÄSEKTORIN SEKTORIN SUHDANNEKATSAUS Metsäntutkimuslaitos Riitta Hänninen* ja Jari Viitanen * riitta.hanninen@metla.fi Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute

2 Sisällys Maailmantalous ja vientimarkkinat Sahateollisuuden näkymät Massa- ja paperiteollisuuden näkymät Raakapuumarkkinat Yksityismetsätalous Yhteenveto ennusteista

3 Maailmantalous ja vientimarkkinat

4 Ennusteiden taustaoletukset Ennusteet perustuvat 2009 lokakuun puolivälin tietoihin: Keskeisimpien vientimarkkinoiden taloudet supistuvat tänä vuonna. Loppuvuoden aikana taantuma kääntyy hitaaksi kasvuksi. Ensi vuonna talouskasvu on hidasta Suomen talous seuraa maailmantaloutta viiveellä Työttömyys kasvaa Inflaatio pysyy matalana Suomessa ja euroalueella Korkotaso pysyy matalana, mutta kääntynee ensi vuoden aikana nousuun Euron ja dollarin vaihtosuhde on noin = 1,40$

5 Metsäteollisuuden vienti 2008 Massa- ja paperiteollisuus, 8,9 Mrd. puutuoteteollisuus, 2,5 Mrd. 50 Viennin arvo, % Euromaat Britannia USA Afrikka Aasia Muut Lähde: Tullihallitus Massa- ja paperiteollisuus Puutuoteteollisuus

6 Vientimarkkinoiden kasvuennusteita BKT:n kasvu % e 2010e Painotettu Suomi Euroalue USA Afrikka Aasia Lähde: IMF

7 Asuntorakentamisen ennusteita 10 Asuntorakentaminen, %-muutos e 2010e USA UK Saksa Ranska Suomi Ruotsi Itä- Eurooppa Lähteet: Euroconstruct/kesäkuu 2009, Bank of Montreal/lokakakuu 2009

8 Sahateollisuuden näkymät

9 Sahatavaran vientimarkkinat Länsi-Eurooppa: 2009: Tuotannon rajoitukset jatkuvat, hinnoissa kesän jälkeen käänne nousuun 2010: Asuntorakentaminen elpyy hitaasti Pohjois-Amerikka: 2009: Rakentamisessa merkkejä paremmasta, sahatavaran hinnat kääntyneet nousuun 2010: Asuinrakentaminen elpyy hitaasti Japani: 2009: Puurunkoisten talojen rakentaminen -20% 2010: Rakentamisen elpyessä kysyntä kohti korkealaatuisempia, pidemmälle jalostettuja tuotteita, insinööripuutuotteet Pohjois-Afrikka: Taloudet kasvavat muita alueita selvästi nopeammin Markkinoille voi tulla ylitarjontaa sahatavarasta

10 Sahatavaramarkkinoiden kilpailu Suomi: Kysyntä heikkoa kotimaassa ja vientimarkkinoilla, tuotannonrajoitukset jatkuvat, suunnitelmia sulkemisista Sahatavaran hinnat kääntyneet kesän jälkeen nousuun Sahatukin saatavuus paikoitellen ongelmana Alkuvuonna alentuneet havutukkien hinnat kääntyneet nousuun 2009: Tuotanto 7,8 milj. m 3 (-20%), 2010: Tuotanto 8,2 milj. m 3 (+6%) Epävarmuustekijöitä: Euroopan lisääntynyt tuotantokapasiteetti ja kilpailu Suomi menettänyt markkinaosuuksia Ruotsille Tuotanto voi jäädä pysyvästi alemmaksi kuin ennen nykyistä lamaa puutuotteiden käytön edistämistoimet tärkeitä

11 Sahatavaran viennin määrä ja reaalinen keskihinta Milj.m e 10e euroa/m Vientimäärä Reaalinen yks.arvo Lähteet: Tullihallitus ja Metla

12 Massa- ja paperiteollisuuden näkymät

13 Paperimarkkinat Länsi-Eurooppa: Vaikka tuotantokapasiteettia on supistettu, monissa tuotteissa silti edelleen ylikapasiteettia Paino- ja kirjoituspaperin kysyntä aleni alkuvuonna Markkinahinnoissa loppuvuonna paineita alaspäin 2010: Markkinoiden ylikapasiteetti ja hidas kysynnän kasvu; paino- ja kirjoituspapereiden hinnat lähellä vuoden 2009 tasoa Aasia, Itä-Eurooppa, Etelä-Amerikka: Kiinassa kysyntä ja tuotanto kasvussa Itä-Euroopassa kulutus kasvaa Etelä-Amerikassa ja Aasiassa kysyntä kasvaa, mm. päällystämättömän hienopaperin kapasiteettiin investoidaan Yhdysvallat: Paino- ja kirjoituspaperin kysyntä ja tuotantokapasiteetti jo pitempään laskussa Paperin kysyntä alimmillaan sitten 1980-luvun puolivälin

14 Paperimarkkinat Suomessa: Paino- ja kirjoituspaperin kapasiteetin sulkemissuunnitelmia vuosille : Paperin tuotanto 7,8 milj. t (-20%) 2010: Paperin tuotanto 8,2 milj. t (+5%) Epävarmuustekijöitä: Ylikapasiteetti Euroopassa lisää kilpailua ja vaikuttaa hintatasoon Valuuttakurssikehitys Sellu: Syksyllä 2009 maailmanmarkkinahinnat kääntyneet nousuun kapasiteetin leikkausten ansiosta Aasiassa kysynnän kasvu jatkuu Pohjois-Amerikan kilpailuetu (mustalipeä)

15 Paperin viennin määrä ja reaalinen keskihinta

16 Metsäteollisuuden kannattavuus Puutuoteteollisuus Massa- ja paperiteollisuus

17 Raakapuumarkkinat

18 Raakapuumarkkinat Tuotanto 2009e 2010e Paperiteollisuus, %-muutos Sahateollisuus, %-muutos : Metsäteollisuuden tuotannon lasku vähentää puun käyttöä noin 14 milj. m 3 Puun tuonti alenee noin 10 milj. m 3 Kotimaan kantohintojen lasku pysähtynyt kesän jälkeen ja tukkien hinnat kääntyneet nousuun. Sahatukeista paikoitellen pulaa Kuitupuun hinnoissa laskupaineita, kun kuitupuuvarastot ovat suuret ja paperiteollisuuden tuotantoa on leikattu Puun ostot kotimaasta noin 30% viime vuoden tammi-elokuun ostoista Loppuvuonna 2009 puukaupan odotetaan vilkastuvan mm. puun myyntiverohuojennuksen ansiosta 2010: Tuotannon kasvu lisää kotimaan markkinahakkuita 45 milj. m 3 :iin Hakkuut painottuvat harvennushakkuisiin Tukkien kantohinnat nousevat, kuitupuun hinnat lähellä vuoden 2009 hintoja Metsäenergian käyttö kasvaa 5,5 milj. m 3 :iin

19 Markkinahakkuut ja tuonti e 2010e Milj. m 3 Milj. m 3 % Milj. m 3 % Markkinahakkuut yht. 51,7 39, ,3 15 Tukkipuu 21,5 14, ,9 14 Kuitupuu 30,1 24, ,3 15 Raakapuun tuonti 20,0 9,4-53 9,5 1 Markkinahakkuut ja tuonti yht. Valmiin puutavaran varastot 71,7 49, , ,7 13, ,1-4 Lähde: Metla

20 Yksityismetsien reaaliset kantohinnat

21 Yksityismetsätalous

22 Yksityismetsätalouden liiketulos, /ha vuoden 2008 hinnoin

23 Yhteenveto ennusteista

24 Ennusteyhteenveto vuodelle 2010 (1/2) Puutuoteteollisuus: Sahatavaran kysyntä kasvaa hitaasti Hinnat nousevat hieman Tuotannon rajoitukset jatkuvat Tuotanto, 1000 m 3 /t %-muutos Vienti, 1000 m 3 /t %-muutos Viennin keskihinta, vuositason %-muutos Paperiteollisuus: Paperin kysyntä kääntyy lievään kasvuun, mutta ylitarjonta vientimarkkinoilla jatkuu Hintoihin ei suuria muutoksia Tuotannonjärjestelyt todennäköisesti jatkuvat Vertailukohtaa vuoden 2010 tuotantomäärille voidaan hakea 1990-luvun lamavuosista Sahatavara 5% 6% 6% Vaneri 6% 5% 6% Paperi 5% 5% 0% Kartonki 5% 5% 0%

25 Ennusteyhteenveto vuodelle 2010 (2/2) Kannattavuus metsäteollisuudessa: Liiketoiminnan tehostamistoimet parantavat kannattavuutta Merkittävää parannusta vasta, kun kysyntä paranee ja hinnat lähtevät nousuun Tuontipuun korvaaminen kotimaan puunhankintaa lisäämällä ja kilpailukykyisellä hinnalla avainkysymyksiä Puumarkkinat ja metsätalous: Puumarkkinat ja metsätalous: Raakapuun tuonti vuoden 2009 tasolla, kuitupuun varastot suuret, markkinahakkuut 45 milj. m 3 Tukkien kantohinnat nousevat, kuitupuun hinnat lähellä vuoden 2009 tasoa. Bruttokantorahatulot nousevat 10 15% (2009: 850 milj. ) Kantorahatulot ja yksityismetsätalouden liiketulos reaalisesti lamavuosien tasolla

26 Epävarmuustekijöitä: Onko taantuma jo ohi? Asuinrakentamisen elpyminen Raaka-aineiden kustannuskehitys Euron ja dollarin välisen vaihtosuhteen kehitys Puun saatavuus erityisesti tukit ja hintakehitys

METSÄSEKTORIN SUHDANNEKATSAUS Riitta Hänninen, Jussi Leppänen ja Jari Viitanen

METSÄSEKTORIN SUHDANNEKATSAUS Riitta Hänninen, Jussi Leppänen ja Jari Viitanen METSÄSEKTORIN SUHDANNEKATSAUS 2011 2012 Riitta Hänninen, Jussi Leppänen ja Jari Viitanen 20.10.2011 Sisällys Maailmantalous ja vientimarkkinat Sahateollisuuden näkymät Massa ja paperiteollisuuden näkymät

Lisätiedot

METSÄSEKTORIN SUHDANNEKATSAUS Metsäntutkimuslaitoksen suhdannetyöryhmä Jari Viitanen

METSÄSEKTORIN SUHDANNEKATSAUS Metsäntutkimuslaitoksen suhdannetyöryhmä Jari Viitanen METSÄSEKTORIN SUHDANNEKATSAUS 2012 2013 Metsäntutkimuslaitoksen suhdannetyöryhmä Jari Viitanen 18.10.2012 Sisällys Maailmantalous ja vientimarkkinat Sahateollisuuden näkymät Massa ja paperiteollisuuden

Lisätiedot

Suomen puunjalostuksen tuotanto ja puunkäyttö 2015-2020

Suomen puunjalostuksen tuotanto ja puunkäyttö 2015-2020 Suomen puunjalostuksen tuotanto ja puunkäyttö 2015-2020 Riitta Hänninen ja Lauri Hetemäki Talouskriisin ja metsäalan murroksen vaikutus KMO 2015 toteutumiseen seminaari, maa- ja metsätalousministeriö 3.11.2009.

Lisätiedot

Jari Viitanen ja Riitta Hänninen. etunimi.sukunimi@metla.fi

Jari Viitanen ja Riitta Hänninen. etunimi.sukunimi@metla.fi Venäjä, Suomi ja metsä teollisuuden markkinanäkymät Jari Viitanen ja Riitta Hänninen etunimi.sukunimi@metla.fi Metsäsektorin liiketoimintamahdollisuudet Venäjällä, Joensuu 26.1.211 Esityksen sisältö Suomen

Lisätiedot

Itämeren alueen puumarkkinat tulevaisuuden ennakointia Riitta Hänninen ja Jari Viitanen etunimi.sukunimi@metla.fi

Itämeren alueen puumarkkinat tulevaisuuden ennakointia Riitta Hänninen ja Jari Viitanen etunimi.sukunimi@metla.fi Itämeren alueen puumarkkinat tulevaisuuden ennakointia Riitta Hänninen ja Jari Viitanen etunimi.sukunimi@metla.fi Itämeren alueen puumarkkinat seminaari Helsinki 14.2.212 Sisällys Lopputuotemarkkinoiden

Lisätiedot

Metsäsektori nousukiidossa!

Metsäsektori nousukiidossa! Metsäsektori nousukiidossa! Katsaus metsäsektorin lähiajan näkymiin Jari Viitanen Metla Studia Forestalia, Joensuu 11.12.2014 Mitä sisältää? Metsäsektorin suhdannekatsaus julkaistaan lokakuun puolivälissä

Lisätiedot

Metsäsektorin suhdannekatsaus

Metsäsektorin suhdannekatsaus Metsäsektorin suhdannekatsaus 2018 2019 Esityksen sisältö Maailmantalous ja vientimarkkinat Metsäteollisuuden näkymät Puutuoteteollisuus Massa- ja paperiteollisuus Metsäteollisuuden kannattavuus Metsätalouden

Lisätiedot

PTT-ennuste: Metsäsektori

PTT-ennuste: Metsäsektori MSO 17.10.2014 PTT-ennuste: Metsäsektori syksy 2014 Paula Horne Sahatavaran tuotanto jatkunut vientivetoisena Sahatavaran vientihinta Suomesta, 3kk keskiarvo 250 240 230 220 210 200 190 180 Sahatavaran

Lisätiedot

PTT-ennuste: Metsäsektori kevät 2018

PTT-ennuste: Metsäsektori kevät 2018 PTT-ennuste: Metsäsektori kevät 2018 12.4.2018 Metsäteollisuus: Emmi Haltia, Matti Valonen, Matleena Kniivilä Puumarkkinat ja metsätalous: Paula Horne, Maurizio Sajeva Metsäsektoriennuste kevät 2018 12.4.2018

Lisätiedot

Venäjän n raakapuun vienti Pohjois-Eurooppaan

Venäjän n raakapuun vienti Pohjois-Eurooppaan Venäjän n raakapuun vienti Pohjois-Eurooppaan Muuttuva Venäjä -metsäseminaari Joensuu 7.5.21 Jari Viitanen Metla Sisällys Raakapuun vienti Venäjältä 1992 28 Venäläisen raakapuun viennin globaali jakautuminen

Lisätiedot

Arvio Suomen puunjalostuksen tuotannosta ja puunkäytöstä vuoteen 2020

Arvio Suomen puunjalostuksen tuotannosta ja puunkäytöstä vuoteen 2020 Arvio Suomen puunjalostuksen tuotannosta ja puunkäytöstä vuoteen 2020 Lauri Hetemäki & Riitta Hänninen Tiedotustilaisuus 27.5.2009, Helsingin yliopiston päärakennus, Helsinki Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet

Lisätiedot

PTT-ennuste: Metsäsektori

PTT-ennuste: Metsäsektori PTT-ennuste: Metsäsektori syksy 2018 2.10.2018 Metsäteollisuus: Emmi Haltia, Matti Valonen, Jori Rautalin Puumarkkinat ja metsätalous: Paula Horne, Maurizio Sajeva Metsäsektoriennuste syksy 2018 2.10.2018

Lisätiedot

Metsäsektorin suhdannekatsaus

Metsäsektorin suhdannekatsaus Metsäsektorin suhdannekatsaus 2009 2010 Toimittajat Riitta Hänninen Yrjö Sevola Tekninen toimitus Sari Elomaa (taitto, kuvat) Jouni Hyvärinen (kansi) MESU-tietokanta ja tilastolaskenta Jarmo Mikkola Tilaukset

Lisätiedot

Suomen metsäteollisuuden tuotanto- ja puunkäyttönäkymät vuonna 2020

Suomen metsäteollisuuden tuotanto- ja puunkäyttönäkymät vuonna 2020 Suomen metsäteollisuuden tuotanto- ja puunkäyttönäkymät vuonna 2020 Lauri Hetemäki Metsien käytön tulevaisuus Suomessa -hankeen ohjausryhmän seminaari, Metsämiesten Säätiö, Kerkkä, 12.5.2009 Metsäntutkimuslaitos

Lisätiedot

metsäteollisuuden tuotantolaitokset Tuotannon supistuminen johtui työkiistan aikaisista seisokeista toisella neljänneksellä.

metsäteollisuuden tuotantolaitokset Tuotannon supistuminen johtui työkiistan aikaisista seisokeista toisella neljänneksellä. Metsäteollisuuden tuotanto Tuotanto Suomessa tammi-syyskuussa 25 Paperia ja Puuta Tuotanto normaalitasolla kolmannella neljänneksellä Kuluvan vuoden heinä-syyskuussa metsäteollisuuden tuotantolaitokset

Lisätiedot

Metsäsektorin suhdannekatsaus 2006 2007

Metsäsektorin suhdannekatsaus 2006 2007 Metsäsektorin suhdannekatsaus 2006 2007 Toimittajat Riitta Hänninen Yrjö Sevola Tekninen toimitus Anna-Kaisu Korhonen (taitto) Sari Elomaa (kuvat) MESU-tietokanta ja tilastolaskenta Jarmo Mikkola Tilaukset

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ja talouden tulevaisuus Suomessa vuoteen 2020

Metsäteollisuuden ja talouden tulevaisuus Suomessa vuoteen 2020 Metsäteollisuuden ja talouden tulevaisuus Suomessa vuoteen 2020 Lauri Hetemäki Puu- ja erityisalojen liitto 110 vuotta juhlaseminaari, 14.5.2009, Sibeliustalo, Lahti Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet

Lisätiedot

Metsäteollisuuden vienti Suomesta 2003 Arvo 11 mrd. EUR

Metsäteollisuuden vienti Suomesta 2003 Arvo 11 mrd. EUR 1 Metsäteollisuuden vienti Suomesta 2003 Arvo 11 mrd. EUR Eurooppa Aasia 77 % 11 % Muut 16 % Pohjois-Amerikka Afrikka Latin. Amerikka 7 % 2 % 1 % USA 7 % Oseania Päämarkkinamaat Saksa 1 % 18 % Muu Eurooppa

Lisätiedot

Metsien potentiaali ja hyödyntämisedellytykset

Metsien potentiaali ja hyödyntämisedellytykset Metsien potentiaali ja hyödyntämisedellytykset Teollisuuden Metsänhoitajat ry:n vuosikokous ja Metsätehon iltapäiväseminaari Sixten Sunabacka Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma (MSO)

Lisätiedot

Metsäsektorin suhdannekatsaus

Metsäsektorin suhdannekatsaus Metsäsektorin suhdannekatsaus 2010 2011 Toimittajat Riitta Hänninen Yrjö Sevola Tekninen toimitus Sari Elomaa (taitto, kuvat) Jouni Hyvärinen (kansi) Tilastolaskenta Jarmo Mikkola Tilaukset Tilaushinta

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, joulukuu 2012

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, joulukuu 2012 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, joulukuu 2012 9/2013 8.3.2013 Aarre Peltola Metsäteollisuustuotteiden vienti ja puun tuonti supistuivat

Lisätiedot

Metsäsektorin suhdannekatsaus

Metsäsektorin suhdannekatsaus Metsäsektorin suhdannekatsaus 2011 2012 Toimittajat Riitta Hänninen Yrjö Sevola Tekninen toimitus Sari Elomaa (taitto, kuvat) Jouni Hyvärinen (kansi) Tilastolaskenta Jarmo Mikkola Tilaukset Tilaushinta

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, lokakuu 2014

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, lokakuu 2014 Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 1/2015 TILASTO: Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, lokakuu 2014 15.1.2015 Aarre Peltola TILASTO Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, lokakuu 2014 15.1.2015 Aarre Peltola

Lisätiedot

Metsäteollisuustuotteita vietiin tammi elokuussa 7,43 miljardin euron arvosta

Metsäteollisuustuotteita vietiin tammi elokuussa 7,43 miljardin euron arvosta Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, elokuu 2014 46/2014 5.11.2014 Annu Kaila Metsäteollisuustuotteita vietiin tammi elokuussa 7,43

Lisätiedot

Liite: Iso-Britannian eroprosessi EU:sta Tilannekatsaus

Liite: Iso-Britannian eroprosessi EU:sta Tilannekatsaus Liite: Iso-Britannian eroprosessi EU:sta Tilannekatsaus Metsäteollisuus Riitta Hänninen ja Jari Viitanen Sisältö Britannian metsäteollisuustuotteiden kysynnän kehitys Suomi on suurimpia metsäteollisuustuotteiden

Lisätiedot

Suomen metsäsektori 2020: Analyysin perusteet ja kommentointi

Suomen metsäsektori 2020: Analyysin perusteet ja kommentointi Suomen metsäsektori 2020: Analyysin perusteet ja kommentointi Lauri Hetemäki & Riitta Hänninen MTK:n ja Metlan seminaari, Kettula, Suomusjärvi, 24.6.2009 Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet

Lisätiedot

Metsäsektorin suhdannekatsaus 2007 2008

Metsäsektorin suhdannekatsaus 2007 2008 Metsäsektorin suhdannekatsaus 2007 2008 Toimittajat Riitta Hänninen Yrjö Sevola Tekninen toimitus Anna-Kaisu Korhonen (taitto) Sari Elomaa (kuvat) Jouni Hyvärinen (kansi) MESU-tietokanta ja tilastolaskenta

Lisätiedot

Venäjän tullipolitiikan vaikutus Suomen ja Venäjän väliseen metsäsektorin kauppaan

Venäjän tullipolitiikan vaikutus Suomen ja Venäjän väliseen metsäsektorin kauppaan Venäjän tullipolitiikan vaikutus Suomen ja Venäjän väliseen metsäsektorin kauppaan Lasse Jutila (esitettävä materiaali pohjautuu valmisteilla olevaan tutkimusraporttiin, jota ovat olleet laatimassa esittäjän

Lisätiedot

Metsäsektorin suhdannekatsaus

Metsäsektorin suhdannekatsaus Metsäsektorin suhdannekatsaus 2012 2013 Toimittajat Riitta Hänninen Yrjö Sevola Tekninen toimitus Sari Elomaa (taitto, kuvat) Jouni Hyvärinen (kansi) Tilastolaskenta Jarmo Mikkola Tilaukset Tilaushinta

Lisätiedot

Metsätalouden näkymät Suomessa Metsätalous on maatiloille mahdollisuus. Ritva Toivonen Tapio 11/2008

Metsätalouden näkymät Suomessa Metsätalous on maatiloille mahdollisuus. Ritva Toivonen Tapio 11/2008 Metsätalouden näkymät Suomessa Metsätalous on maatiloille mahdollisuus Ritva Toivonen Tapio 11/2008 1 Metsäala murroksessa (2005)08 Massa- ja paperiteollisuus: Vuosikymmenien kasvu taittuu laskuun: pysyvämpi

Lisätiedot

Suomen Sahat Sidosryhmäpäivä 09. Markkinakatsaus Helsinki

Suomen Sahat Sidosryhmäpäivä 09. Markkinakatsaus Helsinki Suomen Sahat Sidosryhmäpäivä 09 Markkinakatsaus 24.11.2009 Helsinki Sahateollisuus on metsäteollisuuden selkäranka Järeän puun hankinta käynnistää kaiken keskeisen toiminnan metsissämme Saha- ja vaneriteollisuus

Lisätiedot

Talouden näkymät Euro & talous erikoisnumero 2/2009

Talouden näkymät Euro & talous erikoisnumero 2/2009 Talouden näkymät 2009-2011 Euro & talous erikoisnumero 2/2009 Erkki Liikanen 29.9.2009 Teemat 1. Maailmantalous vakautumassa ja rahoitusmarkkinoiden kriisin pahin ohi 2. Miksi vienti laski niin jyrkästi?

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, lokakuu 2012

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, lokakuu 2012 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, lokakuu 2012 3/2013 18.1.2013 Aarre Peltola Puun tuonti nousussa lokakuussa Puun kuukausittainen

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, kesäkuu 2010

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, kesäkuu 2010 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, kesäkuu 2010 37/2010 8.9.2010 Aarre Peltola Puun tuonti on lisääntynyt tasaisesti Puun tuonti

Lisätiedot

PUUNJALOSTUS, PUUTAVARALAJIT, MITTA JA LAATUVAATIMUKSET OSIO 6

PUUNJALOSTUS, PUUTAVARALAJIT, MITTA JA LAATUVAATIMUKSET OSIO 6 PUUNJALOSTUS, PUUTAVARALAJIT, MITTA JA LAATUVAATIMUKSET OSIO 6 Suomen puunjalostus ja sen merkitys eri puutavaralajit ja niiden laadun vaikutus puunjalostukseen puunjalostusmuodot 1 Puu on ekologinen materiaali

Lisätiedot

Päijät-Hämeen yksityismetsien hakkuut vuonna 2012

Päijät-Hämeen yksityismetsien hakkuut vuonna 2012 Elinvoimaa metsistä seminaari, Lahti 6.11.2013 Teemana yrittäjyys, kannattavuus ja digitalisaatio LAATUPUUN TARVE JA KYSYNTÄNÄKYMÄT - Tukkipuun kysyntä ja merkitys metsätaloudelle - Saha- ja vaneriteollisuuden

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, toukokuu 2012

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, toukokuu 2012 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, toukokuu 2012 33/2012 3.8.2012 Aarre Peltola Suomeen tuotiin tammi toukokuussa 3,8 miljoonaa

Lisätiedot

Maailman metsäteollisuuden kohtalonkysymykset

Maailman metsäteollisuuden kohtalonkysymykset Maailman metsäteollisuuden kohtalonkysymykset Petteri Pihlajamäki, varatoimitusjohtaja Pöyry Forest Industry Consulting Oy Paperin ja kartongin maailmanmarkkinat Kaksi maailmaa: Kehittyvät markkinat 3-5%/v

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, heinäkuu 2008

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, heinäkuu 2008 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, heinäkuu 28 38/28 6.1.28 Aarre Peltola Puun tuonti vauhdissa heinäkuussa Puun tuonti Suomeen

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden / Suomen näkymät

Teknologiateollisuuden / Suomen näkymät Teknologiateollisuuden / Suomen näkymät 26.1.2017 Pääekonomisti Jukka Palokangas 25.1.2017 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuuden liikevaihto Suomessa 25.1.2017 Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond,

Lisätiedot

LAATUPUUN TARVE JA KYSYNTÄNÄKYMÄT

LAATUPUUN TARVE JA KYSYNTÄNÄKYMÄT Itä-Savon laatukasvatuspäivä, Rantasalmi 21.8.2012 Metla, PUU-ohjelma ja Itä-Suomen alueyksikkö LAATUPUUN TARVE JA KYSYNTÄNÄKYMÄT Tukkipuun kysyntä ja merkitys metsätaloudelle Saha- ja vaneriteollisuuden

Lisätiedot

Metsäsektorin suhdannekatsaus 2008 2009

Metsäsektorin suhdannekatsaus 2008 2009 Metsäsektorin suhdannekatsaus 2008 2009 Toimittajat Riitta Hänninen Yrjö Sevola Tekninen toimitus Sari Elomaa (taitto, kuvat) Jouni Hyvärinen (kansi) MESU-tietokanta ja tilastolaskenta Jarmo Mikkola Tilaukset

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, joulukuu 2007

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, joulukuu 2007 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, joulukuu 2007 07/2008 6.3.2008 Aarre Peltola Suomeen tuotiin runsaasti puuta vuonna 2007, määrä

Lisätiedot

Puumarkkinat ja niiden kehittäminen. asiantuntija Anssi Kainulainen 22.5.2013

Puumarkkinat ja niiden kehittäminen. asiantuntija Anssi Kainulainen 22.5.2013 Puumarkkinat ja niiden kehittäminen asiantuntija Anssi Kainulainen 22.5.2013 Markkinat ja puut kasvavat eri puolilla maapalloa viennin arvo muodostuu matkalla Lähde: Metsäntutkimuslaitos Metsävaramme mahdollistavat

Lisätiedot

METSÄTILASTOTIEDOTE. Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, syyskuu Metsäteollisuuden vienti vilkastui jälleen syyskuussa

METSÄTILASTOTIEDOTE. Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, syyskuu Metsäteollisuuden vienti vilkastui jälleen syyskuussa Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, syyskuu 2014 50/2014 4.12.2014 Annu Kaila Metsäteollisuuden vienti vilkastui jälleen syyskuussa

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, maaliskuu 2011

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, maaliskuu 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, maaliskuu 2011 24/2011 10.6.2011 Aarre Peltola Metsäteollisuustuotteiden vienti kasvoi reaalisesti

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, kesäkuu 2009

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, kesäkuu 2009 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, kesäkuu 2009 36/2009 9.9.2009 Aarre Peltola Polttopuun tuonti on moninkertaistunut edellisvuodesta

Lisätiedot

PTT-ennuste: Metsäsektori

PTT-ennuste: Metsäsektori PTT-ennuste: Metsäsektori syksy 2017 5.10.2017 Metsäteollisuus: Matleena Kniivilä, Matti Valonen Puumarkkinat ja metsätalous: Paula Horne, Emmi Haltia, Maurizio Sajeva Kapasiteetin muutokset vaikuttavat

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, helmikuu 2014

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, helmikuu 2014 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, helmikuu 2014 18/2014 15.5.2014 Aarre Peltola Venäläisen puun osuus tuonnista kasvussa Suomeen

Lisätiedot

Metsäsektorin avaintilastoja 2016

Metsäsektorin avaintilastoja 2016 18.10.2016 Metsäsektorin avaintilastoja 2016 Luonnonvarakeskus / Tilastopalvelut Yhteystiedot: Jari Viitanen, puh. 029 532 3033, sähköposti: jari.viitanen@luke.fi (vuoden 2016 ennusteet) Martti Aarne,

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, kesäkuu 2014

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, kesäkuu 2014 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, kesäkuu 2014 38/2014 8.9.2014 Annu Kaila Puun tuonti laski 12 prosenttia ensimmäisellä vuosipuoliskolla

Lisätiedot

Metsäkoneyrittämisen taloustilanne

Metsäkoneyrittämisen taloustilanne Metsäkoneyrittämisen taloustilanne Arto Rummukainen Jarmo Mikkola Markku Penttinen Metsäntutkimuslaitos, Vantaa Koneyrittäjien Syysriihi Rovaniemi 30.10.2009 Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet

Lisätiedot

Metsäsektorin suhdannekatsaus

Metsäsektorin suhdannekatsaus Metsäsektorin suhdannekatsaus 2009 2010 Toimittajat Riitta Hänninen Yrjö Sevola Tekninen toimitus Sari Elomaa (taitto, kuvat) Jouni Hyvärinen (kansi) MESU-tietokanta ja tilastolaskenta Jarmo Mikkola Tilaukset

Lisätiedot

Makrotalouden ja toimialojen kehitysnäkymät - lyhyt katsaus

Makrotalouden ja toimialojen kehitysnäkymät - lyhyt katsaus Makrotalouden ja toimialojen kehitysnäkymät - lyhyt katsaus Markku Kotilainen, ETLA ETLA 21.11. ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS Suomen talous kasvuun viennin kasvun myötä Viennin kasvua rajoittaa hidas

Lisätiedot

Arvioita Suomen massa- ja paperiteollisuuden tuotannolle ja energiavaikutuksille

Arvioita Suomen massa- ja paperiteollisuuden tuotannolle ja energiavaikutuksille Arvioita Suomen massa- ja paperiteollisuuden tuotannolle ja energiavaikutuksille Lauri Hetemäki Hallituksen ilmasto- ja energiapolitiikan ministerityöryhmän kokous, Valtioneuvoston linna, 30.3.2010 Metsäntutkimuslaitos

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, toukokuu 2011

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, toukokuu 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, toukokuu 2011 31/2011 3.8.2011 Aarre Peltola Puun tuonti kiihtyi toukokuussa Suomeen tuotiin

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, maaliskuu 2008

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, maaliskuu 2008 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, maaliskuu 2008 22/2008 9.6.2008 Aarre Peltola Metsäteollisuustuotteiden vienti notkahti maaliskuussa

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, joulukuu 2013

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, joulukuu 2013 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, joulukuu 2013 9/2014 13.3.2014 Aarre Peltola Puun tuonti ja metsäteollisuustuotteiden vienti

Lisätiedot

Suomen metsät ja metsäsektori vähähiilisessä tulevaisuudessa

Suomen metsät ja metsäsektori vähähiilisessä tulevaisuudessa Suomen metsät ja metsäsektori vähähiilisessä tulevaisuudessa Tuloksia hankkeesta Low Carbon Finland 25 -platform Maarit Kallio ja Olli Salminen Metsäntutkimuslaitos Metsät ja metsäsektori vaikuttavat Suomen

Lisätiedot

2.10.2014. Business metsässä Hämeenlinnan Verkatehdas 02.10.2014 Sahateollisuuden kehitysnäkymät Kai Merivuori, Suomen Sahat ry

2.10.2014. Business metsässä Hämeenlinnan Verkatehdas 02.10.2014 Sahateollisuuden kehitysnäkymät Kai Merivuori, Suomen Sahat ry 2.10.2014 Business metsässä Hämeenlinnan Verkatehdas 02.10.2014 Sahateollisuuden kehitysnäkymät Kai Merivuori, Suomen Sahat ry Kaikki asiakkaastasi! Sen lisäksi, että sahat tuottavat trendikästä tuotetta,

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, helmikuu 2011

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, helmikuu 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, helmikuu 2011 17/2011 6.5.2011 Aarre Peltola Metsäteollisuustuotteiden viennin arvo jatkoi kasvuaan

Lisätiedot

Metsäteollisuuden globaalit muutosajurit. Päättäjien Metsäakatemia Majvik, 4.5.2011 Rainer Häggblom, Vision Hunters Ltd. Oy

Metsäteollisuuden globaalit muutosajurit. Päättäjien Metsäakatemia Majvik, 4.5.2011 Rainer Häggblom, Vision Hunters Ltd. Oy Metsäteollisuuden globaalit muutosajurit Päättäjien Metsäakatemia Majvik, 4.5.2011 Rainer Häggblom, Vision Hunters Ltd. Oy 1. Metsäteollisuuden maailmankuva on helppo ymmärtää Kilpailevat tuotteet Kasvu

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät Jukka Palokangas, pääekonomisti Teknologiateollisuuden liikevaihto Suomessa 2,1=1 27 26 25 24 23 22 21 2 19 18 17 16 15 14 13 12 11 1 9 8 7 Muutos: 1-7,28/1-7,27,%

Lisätiedot

Uudistuva puuhankinta ja yrittäjyys

Uudistuva puuhankinta ja yrittäjyys Uudistuva puuhankinta ja yrittäjyys Elinvoimaa metsistä seminaari Lahti, Fellmannia, 06.11.2013 Pekka T Rajala, kehitysjohtaja, Stora Enso Metsä 1 Metsäteollisuus käy läpi syvää rakennemuutosta Sahateollisuuden

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, marraskuu 2008

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, marraskuu 2008 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, marraskuu 2008 5/2009 9.2.2009 Aarre Peltola Puun tuontivauhti hidastui hieman marraskuussa Puun

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, elokuu 2009

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, elokuu 2009 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, elokuu 2009 42/2009 10.11.2009 Aarre Peltola Puuta tuotiin Suomeen tammi elokuussa vain 5,8 miljoonaa

Lisätiedot

Matti Kärkkäinen professori (emeritus) Ugrilainen klubi 15.4.2011 klo 12 Helsinki, Katajanokan kasino

Matti Kärkkäinen professori (emeritus) Ugrilainen klubi 15.4.2011 klo 12 Helsinki, Katajanokan kasino Mihin Suomen puu tulisi käyttää? Matti Kärkkäinen professori (emeritus) Ugrilainen klubi 15.4.211 klo 12 Helsinki, Katajanokan kasino Nykytilanteesta ei pidä tehdä hätiköityjä päätelmiä Matti Kärkkäinen

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, syyskuu 2009

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, syyskuu 2009 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, syyskuu 2009 46/2009 11.12.2009 Aarre Peltola Puun tuontivauhti jäi alle puoleen viime vuodesta

Lisätiedot

Puutuoteteollisuuden menestystekijät Joni Lukkaroinen 19.5.2011. perjantai, 13. toukokuuta 2011 1

Puutuoteteollisuuden menestystekijät Joni Lukkaroinen 19.5.2011. perjantai, 13. toukokuuta 2011 1 Puutuoteteollisuuden menestystekijät Joni Lukkaroinen 19.5.2011 perjantai, 13. toukokuuta 2011 1 Sisällys: 1 Puutuoteteollisuus Euroopassa 2 Tuotantokeskeisyydestä asiakaskeskeisyyteen 3 Jalostusarvon

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, helmikuu 2009

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, helmikuu 2009 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, helmikuu 2009 17/2009 8.5.2009 Aarre Peltola Puun tuontivauhti on puolittunut viime vuodesta

Lisätiedot

massateollisuuden hake ja puru mukaan lukien, oli vuoden 2005 lopussa 11,2 miljoonaa kuutiometriä.

massateollisuuden hake ja puru mukaan lukien, oli vuoden 2005 lopussa 11,2 miljoonaa kuutiometriä. A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Metsäteollisuuden puuvarastot 31.12.2005 Toimittaja: Martti Aarne 7.2.2006 805 Mäntykuitupuuta yli 4 miljoonaa

Lisätiedot

Kantohintojen aleneminen edellisvuodesta. Reaalisesti pudotusta oli 4 prosenttia. nousivat ainoastaan Ahvenanmaalla

Kantohintojen aleneminen edellisvuodesta. Reaalisesti pudotusta oli 4 prosenttia. nousivat ainoastaan Ahvenanmaalla A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Bruttokantorahatulot metsäkeskuksittain 2004 Toimittaja: Esa Uotila 31.5. 2005 775 Kantohintojen lasku pudotti

Lisätiedot

Venäjän n raakapuun ja sahatavaran vienti ja vaikutukset markkinoiden kilpailuun

Venäjän n raakapuun ja sahatavaran vienti ja vaikutukset markkinoiden kilpailuun Venäjän n raakapuun ja sahatavaran vienti ja vaikutukset markkinoiden kilpailuun Anne Toppinen, Jari Viitanen, Antti Mutanen, Riitta Hänninen, H Ritva Toivonen, Erno Järvinen J & Alexander Moiseyev Metsäntutkimuslaitos

Lisätiedot

Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna 2014. Metsätehon tuloskalvosarja 7a/2015 Markus Strandström Metsäteho Oy

Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna 2014. Metsätehon tuloskalvosarja 7a/2015 Markus Strandström Metsäteho Oy Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna 214 Metsätehon tuloskalvosarja 7a/215 Markus Strandström Metsäteho Oy Tietoa tilastosta Tilasto seuraa kotimaisen raakapuun korjuun ja kaukokuljetuksen määriä ja kustannuksia

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa maittain 2012

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa maittain 2012 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 43/2013 Metsäteollisuuden ulkomaankauppa maittain 2012 8.11.2013 Aarre Peltola Puun tuonti 10 miljoonaa kuutiometriä ja metsäteollisuustuotteiden

Lisätiedot

Talouden näkymät INVESTOINTIEN KASVU ON PYSÄHTYNYT TALOUSKASVU NIUKKAA VUOSINA 2012 JA 2013

Talouden näkymät INVESTOINTIEN KASVU ON PYSÄHTYNYT TALOUSKASVU NIUKKAA VUOSINA 2012 JA 2013 5 2012 Talouden näkymät TALOUSKASVU NIUKKAA VUOSINA 2012 JA 2013 Suomen kokonaistuotannon kasvu on hidastunut voimakkaasti vuoden 2012 aikana. Suomen Pankki ennustaa vuoden 2012 kokonaistuotannon kasvun

Lisätiedot

Kaikki asiakkaastasi! Viikko-ostot (pysty- ja hankintakaupat)

Kaikki asiakkaastasi! Viikko-ostot (pysty- ja hankintakaupat) 2 4 6 8 10 12 14 16 18 20 22 24 26 28 30 32 34 36 38 40 42 44 46 48 50 52 45 40 35 30 25 20 15 10 5 0 Kaikki asiakkaastasi! Viikko-ostot (pysty- ja hankintakaupat) 2007-2012 2007 2008 2009 2010 2011 2012

Lisätiedot

Metsäteollisuus. 2.1 Saha- ja vaneriteollisuuden vienti ja tuotanto. edellyttäisi Euroopan ja Yhdysvaltain rakentamisen selvää elpymistä.

Metsäteollisuus. 2.1 Saha- ja vaneriteollisuuden vienti ja tuotanto. edellyttäisi Euroopan ja Yhdysvaltain rakentamisen selvää elpymistä. 2 Metsäteollisuus 2.1 Saha- ja vaneriteollisuuden vienti ja tuotanto edellyttäisi Euroopan ja Yhdysvaltain rakentamisen selvää elpymistä. Puutuoteteollisuuden suhdannenäkymät ovat jälleen synkentyneet.

Lisätiedot

Metsäsektorin ulkomaankauppa maittain 1998

Metsäsektorin ulkomaankauppa maittain 1998 Metsäsektorin ulkomaankauppa maittain 1998 Toimittajat: Aarre Peltola Helena Herrala-Ylinen 19.7.1999 491 Tuontipuu virtasi Venäjältä Suomeen Saksaan ja Iso-Britanniaan 34 prosenttia metsäsektorimme viennistä

Lisätiedot

Suhdannekehityksen pääpiirteet ja Kaakkois-Suomelle tärkeiden toimialojen vienti- ja tuotantonäkymät

Suhdannekehityksen pääpiirteet ja Kaakkois-Suomelle tärkeiden toimialojen vienti- ja tuotantonäkymät Suhdannekehityksen pääpiirteet ja Kaakkois-Suomelle tärkeiden toimialojen vienti- ja tuotantonäkymät Birgitta Berg-Andersson 5.11.2009 MAAILMANTALOUS ON ELPYMÄSSÄ Maailmantalous on hitaasti toipumassa

Lisätiedot

Metsäsektorin suhdannekatsaus

Metsäsektorin suhdannekatsaus Metsäsektorin suhdannekatsaus 21 211 Toimittajat Riitta Hänninen Yrjö Sevola Tekninen toimitus Sari Elomaa (taitto, kuvat) Jouni Hyvärinen (kansi) Tilastolaskenta Jarmo Mikkola Tilaukset Tilaushinta 35

Lisätiedot

Metsäbiojalostamoinvestointien kannattavuus eri politiikkavaihtoehdoissa: Alustavia tuloksia

Metsäbiojalostamoinvestointien kannattavuus eri politiikkavaihtoehdoissa: Alustavia tuloksia Metsäbiojalostamoinvestointien kannattavuus eri politiikkavaihtoehdoissa: Alustavia tuloksia Hanna-Liisa Kangas ja Jussi Lintunen, & Pohjola, J., Hetemäki, L. & Uusivuori, J. Metsäenergian kehitysnäkymät

Lisätiedot

Puukauppa, maaliskuu 2011

Puukauppa, maaliskuu 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 13/2011 Puukauppa, maaliskuu 2011 8.4.2011 Martti Aarne Maaliskuun puukauppa jäi miljoonaan kuutiometriin Puukaupan hiljaiselo

Lisätiedot

Metsäsektorin suhdannetiedote 2009

Metsäsektorin suhdannetiedote 2009 Metsäsektorin suhdannetiedote 2009 28.05.2009 Viime syksynä alkanut maailmantalouden taantuma pitää Suomen metsäteollisuuden vientimarkkinoiden kysynnän heikkona ainakin loppuvuoden ajan. Keskeisten vientialueiden

Lisätiedot

Itä-Suomen syysmetsäpäivä - Metsäsektorin tilanne ja tulevaisuuden näkymät

Itä-Suomen syysmetsäpäivä - Metsäsektorin tilanne ja tulevaisuuden näkymät Itä-Suomen syysmetsäpäivä - Metsäsektorin tilanne ja tulevaisuuden näkymät Kuopiossa 30.10.2010 Strateginen johtaja Sixten Sunabacka Työ- ja elinkeinoministeriö, Metsäalan strateginen ohjelma Alustuksen

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, tammikuu 2014

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, tammikuu 2014 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, tammikuu 2014 13/2014 14.4.2014 Aarre Peltola Metsäteollisuustuotteiden vienti käynnistyi tammikuussa

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden talousnäkymät

Teknologiateollisuuden talousnäkymät Teknologiateollisuuden talousnäkymät 30.3.2017 Pääekonomisti Jukka Palokangas 31.3.2017 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuus Suomen suurin elinkeino 51 % Suomen koko viennistä. Alan yritykset investoivat

Lisätiedot

Metsä Group Jyväskylän hankintapiiri 01.03.2016. 23.6.2016 Esityksen nimi

Metsä Group Jyväskylän hankintapiiri 01.03.2016. 23.6.2016 Esityksen nimi Metsä Group Jyväskylän hankintapiiri 01.03.2016 2 23.6.2016 Esityksen nimi Äänekosken biotuotetehdashanke Piiripäällikkö Matti Rossi, Metsä Group Metsä- ja viherpäivät, Jyväskylä, 7.-8.6.2016 Avainluvut

Lisätiedot

Euro & talous 1/2011. Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous Suomen talouden näkymät

Euro & talous 1/2011. Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous Suomen talouden näkymät Euro & talous 1/211 Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous Suomen talouden näkymät Pääjohtaja 1 Aiheet Ajankohtaista tänään Maailmantalouden ennuste Suomen talouden näkymät vuosina 211-213 2 Ajankohtaista

Lisätiedot

Taloudellisen taantuman vaikutukset metsäsektorilla Metsäneuvoston kokous 10.3. 2009. Toimitusjohtaja Anne Brunila Metsäteollisuus ry

Taloudellisen taantuman vaikutukset metsäsektorilla Metsäneuvoston kokous 10.3. 2009. Toimitusjohtaja Anne Brunila Metsäteollisuus ry Taloudellisen taantuman vaikutukset metsäsektorilla Metsäneuvoston kokous 10.3. 2009 Toimitusjohtaja Anne Brunila Metsäteollisuus ry Paperiteollisuuden tuotannossa jyrkkä käänne vuoden 2008 lopulla 2 Massa-

Lisätiedot

Hakkuumäärien ja pystykauppahintojen

Hakkuumäärien ja pystykauppahintojen A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Bruttokantorahatulot metsäkeskuksittain 2003 Toimittaja: Esa Uotila 18.6.2004 729 Kantorahatulot lähes 1,8

Lisätiedot

Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna Arto Kariniemi

Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna Arto Kariniemi Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna 29 Arto Kariniemi Tilastoinnin tavoite ja julkaisut Tilasto seuraa kotimaisen raakapuun korjuun ja kaukokuljetuksen määriä ja kustannuksia puutavaralajeittain sekä korjuumenetelmien

Lisätiedot

Raakapuun ja metsäteollisuustuotteiden ulkomaankauppa maittain 1997

Raakapuun ja metsäteollisuustuotteiden ulkomaankauppa maittain 1997 Raakapuun ja metsäteollisuustuotteiden ulkomaankauppa maittain 1997 Toimittajat: Aarre Peltola Helena Herrala-Ylinen 8.9.1998 447 Tuontiraakapuusta viisi kuudesosaa tuli Venäjältä Saksaan ja Iso-Britanniaan

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, joulukuu 2008

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, joulukuu 2008 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, joulukuu 2008 7/2009 6.3.2009 Aarre Peltola Puuta tuotiin yli 20 miljoonaa kuutiometriä vuonna

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, maaliskuu 2014

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, maaliskuu 2014 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, maaliskuu 2014 24/2014 5.6.2014 Aarre Peltola Metsäteollisuustuotteiden vienti kasvussa maaliskuussa

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ja bioenergian tulevaisuuden näkymät

Metsäteollisuuden ja bioenergian tulevaisuuden näkymät Metsäteollisuuden ja bioenergian tulevaisuuden näkymät Lauri Hetemäki Metsätalouden ja politiikan uudet linjat seminaari, Metla ja Tapio, Eduskunta, 23.9.2009 Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet

Lisätiedot

Sahojen merkitys metsäteollisuudelle

Sahojen merkitys metsäteollisuudelle Suomen Sahateollisuusmiesten Yhdistyksen 90-vuotisjuhla Sahojen merkitys metsäteollisuudelle Toimitusjohtaja Ilkka Hämälä, Metsä Fibre 7.4.2017 Metsän ensimmäiset menestystuotteet: terva ja sahatavara

Lisätiedot

10/2007. Metsäsektorin suhdannekatsaus

10/2007. Metsäsektorin suhdannekatsaus 10/2007 Metsäsektorin suhdannekatsaus 2007 2008 Metsäsektorin suhdannekatsaus 2007 2008 Toimittajat Riitta Hänninen Yrjö Sevola Tekninen toimitus Anna-Kaisu Korhonen (taitto) Sari Elomaa (kuvat) Jouni

Lisätiedot

Talouden näkymät ja riskit. Reijo Heiskanen Pääekonomisti

Talouden näkymät ja riskit. Reijo Heiskanen Pääekonomisti Talouden näkymät ja riskit Reijo Heiskanen Pääekonomisti Maailmantalouden kasvuennusteessa pientä laskupainetta, mutta iso kuva pitkälle ennallaan Maailmantalouden kasvu uhkaa jäädä hieman aiempia arvioita

Lisätiedot

Metsäsektorin tulevaisuus ja Metsäalan strateginen ohjelma

Metsäsektorin tulevaisuus ja Metsäalan strateginen ohjelma Metsäsektorin tulevaisuus ja Metsäalan strateginen ohjelma Sixten Sunabacka Strateginen johtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma Esityksen sisältö Kolme tulevaisuuden kuvaa 1.

Lisätiedot